Trafiikki-lehti nro 18 (2/2014)

Page 20

Robotit tulevat taas! Teollisen vallankumouksen myötä koneet löivät itsensä läpi. Teollisilla koneilla oli niin suuri vaikutus, että tiettyjen ihmisten kerrotaan jopa rikkoneen niitä. Jälleen on pelko, että tekoäly ja robotit ottavat vallan ja vievät työpaikat. On siis aika päivittää robottitietoutta. Teksti: Rami Kangas Kuvat: Tekniikan museo ja Shutterstock

K

oneet ovat mukana nykyajan rakennemuutoksissa. Tämän päivän kehruu-Jennyt ovat robotteja tai muita ihmisen valmiiksi ohjelmoimia koneita. Suomessa on vuodesta 2000 asti otettu käyttöön n. 300500 teollisuusrobottia. Määrällinen kulminaatio Suomessa oli vuonna 2009, jolloin robottikanta oli 4719 kpl. Sen jälkeen se on ollut laskussa, vaikka kansainvälisesti robottitiheys jatkaa voimakasta kasvua. Eniten robotteja löytyy Etelä-Koreasta, Japanista ja Saksasta. Robotit tulevat, halusimme sitä tai emme. Teollisuusrobotit ovat vain osa koko robotisaatiota. Esimerkiksi palvelurobottien määrän ennustetaan kasvavan räjähdysmäisesti jo vuoteen 2018 mennessä. Kyse

20 • TRAFIIKKI 18

on megatrendistä. Siksi robottien merkitys pitäisi ymmärtää niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin kannalta. Ymmärryksen laajentamisessa museolla on tärkeä rooli.

Orjasta kumppaniksi Robotin etymologia viittaa koneeseen, joka on jotenkin ihmisen kaltainen ja osaa toimia fyysisessä maailmassa. Miten robotteihin tulisi suhtautua? Mikä olisi helpoin tapa lähestyä niitä? ”Robotteja suunnitellaan, tutkitaan ja valmistetaan yhteiskuntamme sisällä eikä ulkopuolella. Olisikin parempi kysyä, mitä voimme tai haluamme niillä tehdä”, ehdottaa projektitutkija Jari Kettunen Tekniikan museosta. Hän muistuttaa, että roboteilla on pidempi historia kuin


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.