Jenni Isomäki, Jaakko Koivukangas, Ilona Manninen, Topias Setälä
Logo: Kai Korhonen
ISBN:
978-951-597-253-8 (nid.) 978-951-597-254-5 (PDF)
Painettu: Popa Pohjolan Palvelut Oy 2024 Jenni Isomäki Jaakko Koivukangas Ilona Manninen Topias Setälä
Taiteilija: Anni Arffman
Kuva: Jaakko Koivukangas
Mitä UG tarkoittaa? UG on lyhenne undergroundista eli maanalaisesta. Suomeksi voitaisiin puhua alakulttuureista, mutta puhumme silti undergroundista. Underground tarkoittaa vaihtoehtoista, valtavirran vastaista, poliittisesti tai kulttuurisesti arveluttavana pidettyä ajattelua tai toimintaa.
Sanalla voidaan tarkoittaa myös jotain kiellettyä tai epäkaupallista toimintaa.
Ei siis aina ole helppoa määritellä, onko joku toiminta UG vai ei. Me lähestyimme termiä epäkaupallisuuden ja ehkäpä korkeakulttuurin vastakohdan kautta. Kirjaan valittuihin aiheisiin sisältyy niin katutanssia, graffiteja, reivejä, skeittaamista kuin sanataidettakin.
Oulun UG-kulttuureissa on vahva DIY-meininki. Täältä Perämeren rannalta ei niin vain lähdetä muihin isoihin kaupunkeihin vaikkapa illanviettoon. Jos jotain puuttuu, se tehdään itse. Toisaalta kirjan edetessä voi varmasti huomata toistuvan teeman: ihmisiä katoaa täältä Etelä-Suomeen.
Monille Oulu näyttäytyy nimenomaan teknologiakaupunkina, mikä tuntuu meistä erikoiselta. Me olemme aina mieltäneet Oulun ennemmin kulttuurikaupungiksi. Yksi ajatuksista kirjan takana on valokeilan kääntäminen isoista yrityksistä ruohonjuuritason kulttuuritoimintaan.
OulUG-kirjan on tehnyt neljän hengen tiimi, joista kukaan ei juurikaan ole näissä skeneissä sisällä. Eikä me ees olla kukaan Oulusta kotoisin. Yks on Ranualta, yks Riihimäeltä, yks Tampereelta ja yks valehtelee olevansa Tampereelta, mutta on oikeasti Lempäälästä.
Täysin ulkopuolisin silmin me siis näistä skeneistä kerrotaan. Me vaan otettiin asiaksemme laittaa yksien kansien väliin oululaisen underground-kulttuurin tekijöitä, historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.
Kuva: Jaakko Koivukangas
H.A.N.D-productionsin perustajajäsenet Jori Nissinen, Rene Tauriainen ja Jari Rikkinen muistelemassa vanhoja aikoja Kulttuuritalo Valveella. Kuva: Jaakko Koivukangas
DJ-kulttuuria on ollut Oulussa jo 70-luvun alkupuolelta asti, mutta moderni klubikulttuuri syntyi 90-luvun vaihteessa, kun reivi- ja housemusiikki rantautuivat Perämeren pohjukkaan.
Uuden underground-musiikin löytäminen oli noihin aikoihin täysin erilaista nykypäivään verrattuna. 80-luvun puolivälissä oman DJ-uransa aloittanut DJ Rene eli Rene Tauriainen muistaa kuunnelleensa uutta musiikkia ulkomaalaisilta radiokanavilta.
Uusi ja kummallinen musiikki kiehtoi nuorta miestä. Radiossa soitettuja kappaleita käytiin jälkeenpäin etsimässä levykaupoista. Oulussa toimi tuolloin Diskeri-levykauppa, josta Tauriainen osti paljon levyjä. Vaikka Diskerissä oli hyvä valikoima, osa ulkomaalaisista vinyyleistä piti tilata puhelinkaupan kautta.
Englannin radiossa soitettujen kappaleiden hankkiminen ei ollut aina yksinkertaista. Tauriainen muistaa kuulleensa radiossa Pet Shop Boysin Western Girls -kappaleen, jota hän lähti etsimään levykaupasta. Vinyyliä ei tietenkään löytynyt, koska kappaleen oikea nimi on West End Girls. Paria kuukautta myöhemmin levykaupan myyjä oli tullut hoksauttamaan, että DJ:n mahdollisesti etsimä kappale oli saapunut.
Reiviskenessä oli jo 90-luvulla paljon tekijöitä. Paikallisilla DJ:illä ja musiikkitoimijoilla oli oma Warehouse-yhdistys, joka järjesti lukuisia tapahtumia vuosikymmenen alkupuolella. Warehouse järjesti paljon sellaisia tapahtumia, joihin ulkopuolisilla ei ollut asiaa. Reiveihin kutsuttiin nimenomaan yhdistyksen jäseniä.
Warehousessa tuolloin toiminut Jori Nissinen muistelee, kuinka jäsenillä oli käytössä raveinfoonline-järjestelmä, joka oli käytännössä automaattinen puhelinvastaaja. Numeroon soittamalla vastaajassa oleva nauhoitus kertoi, missä reivit järjestetään ja mihin aikaan. Numero aukesi vasta tapahtumapäivänä iltakuudelta, jotta tieto ei leviäsi ydinporukan ulkopuolelle.
90-luvun alkupuolella oli laman takia paljon tyhjiksi jääneitä tiloja, joissa reivejä pystyttiin järjestämään. Nissinen muistelee, että tapahtumia pidettiin muun muassa tyhjissä varastoissa, vanhalla bensa-asemalla sekä hylätyllä keilahallilla. Hylätyt paikat vuokrattiin viikonloppukäyttöön kiinteistön omistajilta. Noihin aikoihin myös media alkoi kiinnittää huomiota tapahtumiin, mikä lisäsi kiinnostusta sekä hyvässä että pahassa.
Warehousen tapahtumat herättivät myös virkavallan huomion. Poliisi ei halunnut, että ihmiset kokoontuisivat kyseisen musiikin ympärillä, ja yhdistyksen tapahtumia keskeytettiin useampaan otteeseen. Warehouse vietiin reivien vuoksi jopa oikeuteen asti.
Poliisi keskeytti erään tapahtuman sillä perusteella, että ryhmällä ei ollut järjestämiseen vaadittavaa huvilupaa. Warehouse oli yhdistys, ja tapahtumaan kutsuttiin ainoastaan sen jäseniä, joten lupaa ei heidän mielestään tarvittu. Poliisi näki kuitenkin tapahtuman yleisötilaisuutena, ja asiaa lähdettiin sovittelemaan raastuvalla.
Yhdistykseen kuului sattumoisin lakimies, joka vakuutteli, että mitään hätää ei ole. Warehouse oli tarkka siitä, kuka juhliin pääsee, joten lupaa ei tarvitsisi. Raastuvalta tulikin syyttämättäjättämispäätös, joka pysyi myös hovioikeuden käsittelyn jälkeen.
Poliisi oli pyytänyt yhdistyksen jäseniä jälkeenpäin kahville kertoakseen, että heidän huolenaan oli käytännön yleistyminen. Warehousen järjestämät tapahtumat pysyivät hyvin hallinnassa, mutta poliisi pelkäsi, että muut alkavat järjestämään vastaavia tapahtumia ilman tarpeeksi päteviä turvatoimia.
Virkavallalla oli tiedossa Englannissa järjestetyt yöreivit, jotka olivat riistäytyneet käsistä. Poliisia kiinnosti myös se, että käytettiinkö juhlissa paljon huumeita. Tauriaisen mukaan douppia ei heidän juhlissaan vedetty, vaan ne ovat tulleet mukaan kuvioihin myöhemmin.
Time Tunnel vuonna 2007 Oulun kaupunginteatterilla.
Warehousen jäsenillä oli oma jäsenkortti.
Kuva: Rene Tauriainen
Klubiskene oli 90-luvun alkupuolella noususuhdanteessa, ja tapahtumat alkoivat kiinnostaa suurempaa ihmismassaa. Oulun musaskene oli Tauriaisen mukaan väkilukuun suhteutettuna aktiivinen. Nissinen puolestaan muistelee, että 90-luvun puolessavälissä tapahtumat alkoivat siirtymään varastoista ravintoloihin ja baareihin.
Kaksikko perusti 90-luvun puolivälissä Jari Rikkisen kanssa H.A.N.D-productionsin (Have a Nice Day), joka järjesti enemmän tapahtumia vuosikymmenen loppupuolella. Tuotantoryhmä järjesti muun muassa suureen suosioon noussutta Time Tunnel -tapahtumaa, jota pyöritettiin kahden vuosikymmenen ajan.
Nissisen mukaan Oulun klubiskene alkoi kaupallistumaan 90-luvun puolessavälissä, ja ravintolat huomasivat, että tapahtumilla voi tienata rahaa. Vuosien saatossa skene on kuitenkin palannut takaisin siihen, mitä se oli aikoinaan. Tapahtumat ovat nykyään pienempiä, mutta meno on jälleen UG.
Tunnelmia vuoden 2009 Time Tunnelista. Kuva: Juha Moisala
Graffiteilla on Suomessa värikäs historia. Yleinen suhtautuminen niihin on vaihdellut ihailun ja halveksunnan välillä. Graffitit saapuivat Ouluun ja muualle Suomeen 80-luvulla Yhdysvalloista hiphop-liikkeen mukana. Suomen ensimmäisistä graffititaiteilijoista suurin osa olikin breikkareita ja hiphoppareita. Aluksi graffititaide oli yleisesti hyväksyttyä ja todella suosittua. Tuolloin laittomista graffiteista ei juurikaan saanut rangaistuksia, vuosikymmenen vaihtuessa tilanne kuitenkin muuttui radikaalisti.
90-luvulla graffitien valtaisan suosion varjopuoli alkoi tulla esiin, kun esimerkiksi Helsingin raitiovaunut ja junat peittyivät tägeistä. Kaupunki aloitti Stop Töhryille -kampanjan, jonka tavoitteena oli täysi nollatoleranssi graffiteille ja kaikelle katutaiteelle. Mediassa graffiteista puhuttiin töhryinä tai sotkuina ja taiteilijoista töhrijöinä. Graffititaitelijoista maalattiin kuvaa vaarallisina narkomaaneina, jotka kantavat aseita mukanaan. Rangaistuksetkin kovenivat huomattavasti. Vaikka kampanja toimi Helsingissä, vaikutti se valtakunnallisestikin katutaiteeseen ja graffiteihin suhtautumiseen.
”Se oli ikään kuin syöpä, joka on kitkettävä pois yhteiskunnasta.”
- Anonyymi (Hyyppä 2014. Huutoja maan alta! Pro gradu -tutkielma)
Oulussa ensimmäisiä tyylillä toteutettuja graffiteja ilmaantui Ainolan puiston alikulkujen alle, Hotelli Radisson SASin läheiseen alikulkuun ja Linnanmaalle. Kaupungin pohjoispuolella teokset saattoivat säilyä jonkin aikaa toisin kuin keskustassa, josta ne putsattiin mahdollisimman pian. Ouluun vakiintui muutama graffitigalleria, joissa kokeneimmat tekijät esittelivät maalaustaitojaan. Äimäraution alikulkusillan alla oli Oulun suurin graffitigalleria, jota kutsutaan Äimiskäksi tai Äimäksi.
Oulun pohjoispuolella maalattiin alikulkuun, joka tunnettiin nimellä Sumujen silta.
Oulun Katutaide ry:n Henrin mukaan Oulun graffitiskenessä oli 2000-luvun vaihteessa omalaatuinen tyyli, joka hieman poikkesi muusta Suomesta. Internet ei ollut vielä yleistynyt, joten graffiteja nähtiin pääosin vain livenä. Tekijät ottivat helposti vaikutteita näkemistään teoksista, ja niin Oulun omanlainen tyyli alkoi syntymään.
Stop Töhryille -kampanjan päättyminen vuonna 2008 aiheutti suuren ilmapiirin muutoksen: graffiteja ja katutaidetta alettiin taas arvostamaan. Laillisia graffitiseiniä nousi ympäri Suomen, mikä sai myös skenen ulkopuolisia ihmisiä kiinnostumaan graffiteista. Nykyään graffititaide on hyväksytympää ja suositumpaa kuin koskaan.
Rullalautailu kasvoi isoksi kulttuuriksi Yhdysvalloissa 1970-luvulla, kun kalifornialaiset surffaajat kaipasivat korvaavaa urheilua vähäaaltoisille päiville. Jo edeltävinä vuosikymmeninä lapset rakentelivat itsellensä potkulautoja laudanpätkistä ja renkaista, joissakin oli jopa skuuttilautoja muistuttavat käsitangot.
Myös Suomen skeittikulttuuri on alkanut kasvamaan 1970-luvulla. Yle lähetti Helsingin Kaivopuiston rullalautailijoista tv-uutisen vuonna 1978. Ensimmäiset skeittauksen SM-kisat järjestettiin vuoden päästä.
Oululainen skeittikulttuuri alkoi kukoistamaan kunnolla 1980-luvun loppupuolella. Skeittaus keskittyi Oulussa pieniin porukoihin, jotka harrastivat skeittausta omilla asuinalueillaan. Lautailijat kuten Punkki-Tomppa ja skeittiporukka Team Sekunda olivat merkittäviä tekijöitä tuohon aikaan.
Paikallisen skeittiskenen merkittävimpiä hetkiä oli Oulun Rullalautailijat ry:n perustaminen vuonna 2000 sekä skeittiliike Real Dealin perustaminen vuonna 2003. Skeittaajien oma halli ja kauppa ovat pitäneet yllä kulttuuria ja vähentäneet tarvetta muualle matkustamiseen harrastamista varten.
Kaupungin huono asfalttipinta, eli skeittikielellä flätti, johti siihen, että ramppien ja skeittiesteiden rakentamisesta tuli erittäin tärkeää. Oulussa on ollut useita skeittiparkkeja täynnä vanerista tehtyjä ramppeja ja esteitä. Myös pystysuora vertti-ramppi on yksi syy, miksi Ouluun on tultu skeittaamaan.
Oulun historiassa merkittäviä skeittisijainteja ovat olleet muun muassa Heinäpää ja Torinranta. Molemmat spotit ovat muuttuneet vuosien varrella: torille ei mahdu enää samalla lailla kuin ennen, ja Heinäpäässä ei ole ollut ramppeja aikoihin.
Osa historiallisista paikoista on kuitenkin säilynyt ennallaan, esimerkiksi entisen postitalon kyljessä sijaitseva metallinen laatikko, jonka päälle hypitään ja sen päällä tasapainotellaan. Lisäksi kaupunginteatterin rappuset ovat säilyneet paikkana, jonne keväisin mennään muistelemaan, miltä ulkona skeittaaminen tuntuu.
Oulussa on ollut sisäskeittipaikkoja harvakseltaan. Pitkän linjan skeittarit Petri ja Jyrki Pyörnilä muistelevat skeitanneensa oululaisen skeittilegenda Panama Rayon eli Teemu Vähäsarjan pihalla olleessa hallissa. Myös Toppilassa oli yhden talven ajan skeittihalli, joskin varustukseltaan hieman vajavainen.
Hiukkavaaran skeittihalli vihittiin käyttöön vuoden 2000 syksyllä. Myös Hiukkavaara Playgroundiksi kutsutussa hallissa on street-alue ja miniramppi, ja se on Suomen vanhin yhä käytössä oleva skeittipaikka.
Hiukkavaara Hallriders -skeittikisat vuonna 2018. Kuva: Jaakko Koivukangas
Katutanssit rantautuivat Suomeen 80-luvulla, mutta ne saavuttivat suuren suosion vasta 2000-luvun alussa. Oululainen Tanssikeskus Citydance perustettiin vuonna 1990, ja jo silloin kurssitarjonnassa oli hiphoptunteja. Alkuun hiphop-tunneilla opetettu tanssi oli kuitenkin pitkälti musiikkivideoista kopioitua. Autenttisen katutanssin ja katutanssikulttuurin Ouluun loi Sonic Skool.
Suomalaisen katutanssin pioneeri Teemu Tuohimaa aloitti breakdancen 90-luvun puolivälin tienoilla ja on siitä asti vaikuttanut aktiivisesti skenessä. Tuohimaa oli teini-ikäisenä ollut alaikäisten klubilla, jossa kuopiolaiset breikkarit olivat kiinnittäneet hänen huomionsa. Seuraavana päivänä hän marssi Oulun pääkirjaston ja löysi sieltä Breakdance – you can do it -kirjan. Siitä alkoi hänen nyt jo 30 vuotta kestänyt tanssitaipaleensa.
Breikistä innostuttuaan Tuohimaa alkoi tosissaan treenaamaan Vesa Tikkasen ja Paula Puumalaisen (ent. Keränen) kanssa. Tuolloin Oulun katutanssiskene oli vielä hyvin pieni, lähes olematon. Breakdance perustuu pitkälti muita vastaan kilpailemiseen eli battleihin. Tuohimaa tajusi, ettei Oulussa ollut heidän lisäkseen muita breikkareita. Silloin he Puumalaisen kanssa päättivät alkaa itse luomaan katutanssiskeneä Ouluun. Tuohon asti Tuohimaa oli ollut todella tanssikouluvastainen, mutta ymmärsi niiden olevan ainut väylä saada lisää tekijöitä skeneen. Vuonna 1998 Tuohimaa ja Puumalainen alkoivat opettamaan katutansseja Citydancella. Opettamisen aloittaessaan Tuohimaa oli itse tanssinut vasta muutamia vuosia eikä ollut koskaan ollut kenenkään opissa.
Tuohimaa ja muut treenasivat usein samalla porukalla eli crew’lla, ja jossain vaiheessa tuli ajatus, että porukalle täytyi keksiä nimi. He tanssivat old school -tyylillä ja kuuntelivat paljon treenatessaan Soulsonic Forcea, mistä he keksivät nimen Sonic Skool.
Sonic Skool oli Oulun ensimmäinen katutanssiryhmä ja valtakunnallisestikin ensimmäisten joukossa.
Ryhmän kokoonpano vaihteli melko paljon, alussa mukana Tuohimaan, Puumalaisen ja Tikkasen lisäksi olivat Liisa Ronkainen, Anna-Mari Kes, Sakari Pahkala ja Petri Ruotsalainen.
Tuohimaan ja Puumalaisen alettua opettamaan Citydancella he nopeasti nappasivat tunneilta lisää porukkaa Sonic Skooliin. Citydancen kautta ryhmään tulivat mukaan Dennis “Ätä” Nylund, Matti Pääaho, Lasse Hyttinen, Miikka Visanko ja Janne Simojoki.
Sonic Skoolin alkuaikoina heidän treeninsä olivat pitkälti sitä, että mankka olalle ja jonnekin kentän laidalle tanssimaan. Myöhemmin he alkoivat treenaamaan Citydancen tiloissa iltaisin, kun tanssitunnit olivat ohi. Kesäisin he usein menivät maton ja kaiuttimien kanssa torille, jonne kerääntyi paljon ohikulkijoita seuraamaan heidän menoaan.
Sonic Skool reissasi muissa kaupungeissa battleissa, esimerkiksi Helsinki Battlessa ja KPO breaks -tapahtumassa, jotka olivat 2000-luvun alun merkittävimpiä katutanssikilpailuja. Lähtiessään ensimmäistä kertaa Helsinki Battleen he eivät tienneet yhtään, mitä tai ketä siellä olisi vastassa. Some on muuttanut kilpailuihin valmistautumisen täysin, kun muiden kilpailijoiden tyyliin, heikkouksiin ja vahvuuksiin voi tutustua etukäteen.
“Reppu selkään, junaan ja sitten painettiin sinne.
Ei mitään hajua, keitä siellä on. Sinne vain mentiin, ja aika monesti tuli turpiin.”
- Teemu Tuohimaa
Kuva: Anne Paalanen
Alkuperäisen Sonic Skoolin jäsenet
Liisa Ronkainen, Sakari Pahkala, Vesa Tikkanen, Petri Ruotsalainen, Paula Puumalainen ja Teemu Tuohimaa vuonna 1997.
Yllä: Natural Hypen Julian Owusu, Taru Koski (ent. Miettinen), Niko Haikala, Sanna Nazimov, Aksu Lukkarila, Hanna Appel (ent. Mäntymaa) ja Lasse Hyttinen vuonna 2008. Kuva: Pauli Siuruainen
Ouluun alkoi muodostumaan Sonic Skoolin rinnalle muitakin katutanssiryhmiä. 2000-luvun alussa Oulussa vaikutti muun muassa Oulu Finest -crew, johon kuuluivat Antti Kyllönen, Aleksi Kyllönen ja Roope Sulkala.
Sonic Skoolista ponnahtanut Lasse Hyttinen puolestaan perusti oman hiphop-ryhmänsä, Natural Hypen, johon kuuluivat Hanna Appel, Niko Haikala, Aksu Lukkarila, Taru Koski, Julian Owusu sekä Essi Paltamaa ja myöhemmin myös Heikki Halttu ja Sanna Nazimov. Natural Hype voitti streettanssin Suomen mestaruuden lukuisia kertoja, Nordic Moves -kilpailun kahdesti ja ylsi myös Talentkilpailun finaaliin vuonna 2009. Vuoden 2008 Nordic Moves -voiton ansiosta ryhmä lunasti paikan Hiphop International -maailmanmestaruuskilpailuihin Las Vegasiin.
Vasemmalla: Oulu Finest Oulun Katutansseilla vuonna 2008. Kuva: Roope Sulkalan henkilökohtainen arkisto
Sonic Skoolin jäsenistä Tuohimaa, Paula Puumalainen ja Sami Puumalainen tekivät vuonna 2005 pyhiinvaellusmatkan breakdancen alkujuurille New Yorkiin.
“Kaikille, jotka itseään pitää varteenotettavina hiphop-tyyppeinä, niin kyllä se olisi asiaankuuluvaa käydä siellä paikan päällä.”
- Teemu Tuohimaa
He kokivat, että autenttisen katutanssiskenen luominen vaatii sen historiaan tutustumisen paikan päällä. Matka oli heille silmiä avaava, siellä he ymmärsivät katutanssiin kuuluvan itse tanssimisen lisäksi myös ihan oman kulttuurinsa. Kulttuurin, jota voi tehdä myös Suomessa, suomalaisittain.
Ennen reissua Teemu, Paula ja Sami olivat kuvitelleet, että Nykissä tapahtuu koko ajan ja kaikissa breikkitapahtumissa on aina tupa täynnä porukkaa. Paikan päällä he huomasivat, että monet tapahtumat olivatkin aika pieniä. Niissä oli usein vain parikymmentä ihmistä. Tämä sai heidät tajuamaan, että ei Oulussa asiat olleetkaan niin huonosti kuin mitä he olivat ajatelleet. Pienestä oli aloitettava.
“Kuviteltiin, että ne skenen isot tekijät siellä vaan kulkee kaduilla haastamassa muita battleihin, mutta ne olivatkin ihan tavallisia ihmisiä niin kuin mekin.”
- Teemu Tuohimaa
Reissun innoittamana perustettiin Pohjois-Suomen Katutanssiyhdistys (PSKT ry), joka alkoi edistämään katutanssikulttuuria. PSKT järjesti muun muuassa Oulun Katutanssit -tapahtumaa. Oulun Katutansseista muodostui yksi Suomen merkittävimmistä katutanssitapahtumista, ja se keräsi kävijöitä ympäri maata. PSKT lakkautettiin vuonna 2015, koska yhdistyksessä oli tapahtumassa sukupolvenvaihdos. Yrityksestä huolimatta yhdistyksen hallitukseen ei saatu toimivaa työryhmää kasaan.
Oulun Katutanssit jäi kuitenkin elämään, ja se toimii nykyään omana yhdistyksenään nimellä Oulun Katutanssit ry (OKT), jonka aktiivisia jäseniä on muun muassa Veera Pyykkö, Nellinoora Paju, Heidi Hartzell, Iisa-Maija Harju ja Johanna Polojärvi. OKT järjestää Oulun Katutanssit -tapahtuman lisäksi myös jameja ja workshopeja. OKT:n lisäksi Oulun katutanssiskeneä tällä hetkellä edistää muun muassa Katku ry sekä Keksi kollektiivi ry.
Vuosituhannen vaihteesta vuoden 2010 paikkeille katutanssiskene kukoisti Oulussa. Monet kuitenkin lähtevät Oulusta isompien piirien perässä Helsinkiin ja muualle maailmalle. Tästä syystä katutanssiskenen tila aaltoilee paljon. Välillä tekijöitä ja porukkaa on paljon, kunnes he joko muuttavat muualle tai jäävät muista syistä piireistä pois. Silloin on hiljaisempi vaihe, kunnes tulee taas uusi sukupolvi. Tuohimaan mukaan tällä hetkellä ollaan taas nousuvaiheessa ja kasvatetaan uutta porukkaa. Hän on itse yrittänyt sanoa poismuuttajille, etteivät Oulun piirit pääse kasvamaan, jos kaikki lähtevät muualle.
“Mun
on sitä, että oon battlevalmis aina. Se kuuluu siihen mun näkemykseen tästä kulttuurista. Vaikka mä tiiän, ettei mua Oulussa kukaan tuu ikinä kadulla haastamaan.”
Teemu Tuohimaa vuonna 2024. Kuva: Jaakko Koivukangas
Tunnelmia OKT:n ja Oulu Urban Culture ry:n yhteistyössä järjestetyistä jameista marraskuulta 2023.
Kuva: Vera Lakovaara
Kellarikollektiivin järjestämät Open Mic -illat
Snooker Timessa alkoivat, kun Katariina Sarjan toive lavarunoklubeista toteutui hänen omasta aloitteestaan. Ensimmäinen Open Mic –ilta järjestettiin maaliskuussa 2022, jolloin Sarja alkoi järjestämään iltoja Laura Juntusen kanssa. Seitsemän kuukautta aloittamisesta
Sarja muutti toiselle paikkakunnalle, ja siitä lähtien iltoja on järjestänyt Juntusen kanssa Sonja Kaisanlahti.
Open Mic -illat tarjoavat tilan taiteelliselle ilmaisulle ja mahdollisuuden yhteisön rakentamiseen. Monet ovat löytäneet rohkeuden ja inspiraation ilmaista itseään klubin turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Illoissa käy kollektiivin mukaan arviolta 70–100 ihmistä.
Taustalla on vilkettä. Illan aloittaa aina kutsuvieras. Tänä iltana lavalle nousi ensimmäisenä helsinkiläinen Natalia Karjalainen. Vieraan jälkeen mikkiin voi tarttua kuka vaan. Esiintyjät nousevat lavalle, ja yleisö istuu mukavasti yhdessä nauttien tunnelmasta.
Illoissa kaikki ovat tervetulleita ilmaisemaan itseään ja jakamaan tarinoitaan. Yhteisöllisyys on vahvasti läsnä. Lausujien aiheina oli muun muassa anagrammit, ystävyys, ahdistus ja Hesburgerin juusto-vekehampurilaiset.
Open Mic juhlii kaksivuotista taivaltaan ja on vakiinnuttanut paikkansa Oulun kulttuuriskenessä. Iltaa järjestetään kerran kuussa vaihtelevina tiistaina, ja se on ainoa Oulussa säännöllisesti järjestettävä sanataideilta. Kellarikollektiivi on saanut järjestämiseen apurahoja Oulun kaupungilta ja toivookin, että illan pyörittäminen on mahdollista myös jatkossa.
”Ja niinhän se on, täällä on Oulun siisteimmät tyypit.” - Kellarikollektiivin 2-vuotisjuhlarunosta
Jyrki Pyörnilä, lempinimeltään Renki, muistaa elävästi hetken, jolloin rullalautailu astui hänen elämäänsä. Hän oli leikkimässä porukalla Oulunsalon Pitkäkankaalla. Yhtäkkiä tien päässä näkyi poika, jolla oli jalkojen alla rullalauta. Hän harjoitteli tic tac -liikettä, jolla rullalauta saadaan liikkumaan eteenpäin ilman, että vauhtia tarvitsee potkia maasta.
Näkymä oli huikea. Junnuporukan leikit unohtuivat sillä sekunnilla, eikä aikaakaan, kun kaikki pyysivät lupaa kokeilla lautaa. Renki muistaa myös pojan nimen, Markus Leino, sekä hänen lautansa, jossa oli Amerikan lipun kuva.
Jyrkin isoveli Petri, lempinimeltään Pef, pääsi testaamaan itsekin Markuksen lautaa ja pyysi vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi samanlaista. Syntymäpäivälauta hommattiin Mustosen Pyörästä. California Sun, 495 markkaa.
Pinkit renkaat, musta dekki, pinkki grippi. Laudan takana kuva hiiristä, krokotiileistä ja strutseista sekä teksti ”Miami Mice”.
Kun isoveli ei ollut kotona, Renki testaili Peffin lautaa.
Seuraavana vuonna hänellekin ostettiin Mustosen Pyörästä syntymäpäivälahjaksi oma skeittilauta. Pro 90, saippuarenkailla. Paljon paskempi kuin Peffin California Sun. Lautaan haettiin paremmat pehmeät renkaat Citymarketin edullisista muovisista Penny Board -laudoista.
Renki on rakentanut skeittiramppeja pienestä pitäen. Oulunsalon nuorisotalon pihaan Veljekset Pekkarinen –yrityksen rakentamaa miniramppia skeitatessa hänet yllätti joku äijä. Hänellä oli vanhoja vesivanereita, joita oli käytetty betonin valumuotteina. Vanereista tarvitsi vain poistaa kumit ja niitä pystyi käyttämään ramppien tekemiseen. Kun kumit oli revitty irti ja kerran astuttu naulaan, Rengillä ja kavereilla oli ensimmäistä kertaa raakamateriaalia, jolla tehdä omat rampit.
Petri (vas.) ja Jyrki Pyörnilä Real Dealin yläkerrassa. Kuvat: Ilona Manninen
Skeittiramppeja alettiin rakentamaan omin luvin. Renki oli tuolloin noin kymmenvuotias, mutta vanhemmat skeittaajat, muun muassa Järvelän veljekset, näyttivät mallia. Skeittilaitteita tehtiin trukkilavoista ja vanerilevyistä.
Tuohon aikaan ainoat kuntien tai kaupunkien tarjoamat valmiit rampit olivat Veljekset Pekkarisen valmistamia. Skeittipaikat olivat tuolloin niin harvinaisia, että yrityksen valmistamaa miniramppia tultiin skeittaamaan kaupungista asti. Jos halusi jotain muuta skeitattavaa, niin se täytyi tehdä itse.
Oulunsalolaiset skeittarit alkoivat rakentamaan omaa skeittiparkkia vanhan lämpövoimalan pihalle. Hyppyrit ja laatikot rakentuivat jämätavarasta, kuten trukkilavoista, tai paremman materiaalin puutteessa jopa lämpövoimalan vanhasta puuaidasta. Kerran skeittarit löysivät kolme metriä pitkän rautapalkin, joka siirrettiin lämpövoimalalle kahdella mopolla. Palkki saatiin siirrettyä rauhassa, sillä Oulunsalon kylänraitti oli tyhjä suviseurojen ja jalkapallon MM-finaalin vuoksi.
Lämpövoimalan parkki ei ollut ikuinen. Seuraava skeittipaikan rakennuskohde saatiin Oulunsalon lentokentän uudelle parkkipaikalle. Sekin kesti vain pari vuotta.
Sitä seurasi Oulunsalon lukion takapihalle rakennettava skeittipaikka. Uuteen paikkaan oli saatu lupa, ja Oulunsalon kunta tuki projektia materiaaliavustuksilla. Pef kertoo, että lukion takapihan parkki oli Oulun alueen paras tuohon aikaan. Parkilla järjestettiin demokiertueita ja skeittikilpailuja. Teemu Järvelä toimi parkilla rakennusmestarina ja Renki hänen alaisenaan.
Skeittirakentaminen on pitänyt Rengin otteessaan. Kun Suomeen perustettiin ensimmäinen betoniskeittiparkkeja rakentava firma Concrete Proof vuonna 2014, pääsi Renki heille mukaan töihin.
Hän teki yrityksessä viisi kautta töitä rakentaen betoniramppeja ympäri Suomen ja välillä myös Ruotsissa. Sen jälkeen hän on opettanut skeittirakentamista uusille sukupolville erilaisten projektien myötä.
”Joskus skeittaukseen ei liity skeittausta, ja joskus tuommonen skeittiparkkien rakentaminen on vähän niin kuin skeittausta. Mulla ne on mennyt käsi kädessä jo junnusta saakka, ja se on tärkeä osa elämää yhä.”
- Renki
Kun Renki tunnetaan ramppien rakentajana, Peffin elämäntyö taas on rakentunut oululaisen Real Deal -skeittiliikkeen ympärille. Kauppiaaksi Pef opetteli urheiluliike Rintamäessä, jossa hän oli vastuussa skeittilautojen myymisestä. Kun Rintamäki myytiin Intersportille, Pef ei nähnyt liikkeellä enää tulevaisuutta ja perusti oman kivijalkansa vuonna 2003.
Dealin merkitys oululaisille alakulttuureille on merkittävä. Kaupan alkuvuosina Real Deal oli monenlaisten harrastajien kohtaamispaikka, joka toi yhteen skeittarien lisäksi eri kulttuureista, taiteista ja musiikista kiinnostuneita ihmisiä.
Real Dealin nimissä on järjestetty paljon tapahtumia. Kauppa on sponsoroinut esimerkiksi keikkoja, skeittikisoja, paikallisia klubeja sekä järjestänyt yhden pilkkiturnauksen.
Viime vuosien vallitseva maailmantilanne on järkyttänyt Real Dealin taloudellista tilannetta.
Liike joutui avaamaan vuoden 2024 alussa joukkorahoituksen, jonka tarkoitus on pelastaa kauppa konkurssin kynsistä. Dealin onneksi Mesenaatti-rahoituksen täysi tavoite saavutettiin jo rahoituskampanjan puolivälissä.
Rullalautailuun liittyy merkittävästi matkailu sekä uusien skeittipaikkojen ja kokemuksien jahtaaminen. Ikimuistoisimpia skeittireissuja oli vuoden 2001 interrail-matka, jolla olivat mukana Pef, Renki, Mikko Kotila, Mikko Seppänen ja Teemu Järvelä. Pojat matkustivat ja nukkuivat yöjunissa sekä tutkivat eurooppalaisia skeittipääkaupunkeja. Matkalla kuvattiin Real Dealin skeittielokuva Pefside Playas.
Reissu tehtiin täysin skeittauksen ehdoilla. Praha, Marseille ja Barcelona olivat matkan tärkeimmät kohteet. Vuodesta 1994 asti järjestetty Prahan Mystic Sk8 Cup -skeittikilpailu oli yksi matkan pysäkeistä. Ryhmä saapui paikalle pari päivää ennen kilpailua ja sai todistaa, kuinka paikallinen Letná Park oli täynnä amerikkalaisia ammattiskeittaajia.
Rullalautaileminen vanhoilla päivillä on vähentynyt, mutta se on silti Pyörnilöiden mielestä aina miellyttävää. Veljeksien skeittausta tukee ikämiesten K40-harrastusvuoro Hiukkavaaran skeittihallilla. Lajissa pystyy yhä kehittymään ja temppuja tulee ajateltua eri näkökulmasta kuin nuorempana.
”Jos ei ois tätä harrastusta, niin olis paljon juopompi ja paljon lihavampi ja huonompikuntoinen. Se on sellainen reality check.” - Renki
”Skeittaus on kaikista armottomin reality check.” - Pef
”Siinä pitää olla pää ja keho kunnossa. Sitten, jos ei ole, niin se herättelee vähän sillee, että hei kaveri, nyt pitää vähän skarpata. Siitä lähtee sellainen positiivinen kierre monesti, että venyttelee ja kuntoilee.” - Renki
Parkin rakentamista vuosina 2021 ja 2022. Kuvat: Jaakko Koivukangas
Kuten moni skeittareiden tekemä harrastuspaikka, Rajakylän Do It Yourself -skeittiparkki alkoi aluksi luvattomana projektina. Yksi parkin päärakentajista, Ukko-Ville Hyvärinen, kertoo Talvikkipuiston tontin vaikuttaneen paikalta, jossa luvatonta rakentelua katsottaisiin läpi sormien. Ensimmäinen kaari valettiin tontille vuonna 2019.
Renki oli tässä vaiheessa halunnut jo vuosia saada DIY-mentaliteetilla rakennettua skeittiparkkia Ouluun. Oulun Rullalautailijat ry:n silloisena puheenjohtajana hän otti asiakseen hankkia kaupungilta luvat betonisen skeittiparkin rakentamiseen. “Järkyttävän ison väännön”, monien sähköpostiketjujen ja byrokratian jälkeen parkille saatiin lupa vuonna 2020.
”Sieltä kuulemma aina poltettiin ne vanerirampit. Rajakylän raggarit poltti niitä. Kaupungin tyypit kyllästyi siihen. Betoni on siitä hyvä, että sitä ei voi polttaa.”
- Renki
Hyvärinen kertoo projektissa käytettävän mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja. Esimerkiksi muottien puu on suurimmaksi osaksi kierrätettyä, ja välttämättömät materiaalit ostetaan budjetin mukaan rautakaupasta.
Rajakylän DIY-parkkia on ollut rakentamassa iso joukko talkoolaisia, mutta keskeisimmät ihmiset parkin takana Hyvärisen lisäksi ovat Janne Röning, Sami Holappa, Markus Schröder ja Joonas Soukka.
Rakentajat saivat projektin alkuvuosina apua Rengiltä, joka opetti skeittaajille oppimiaan rakennustekniikoita.
Skeittiparkilla ei ole tarkkoja suunnitelmia tai piirroksia vaan sitä suunnitellaan skeitatessa. Hyvärisen mukaan parkki rakentuu orgaanisesti pala kerrallaan, ja siitä tulee tekijöidensä näköinen. Elävä suunnitelma antaa tilaa keskittyä yksityiskohtiin, joita Rajakylän parkkiinkin on pyritty sisällyttämään.
“Pystyn luopumaan ihmisistä, Mihin mä meen. haluunKuva: Ilona Manninen
mutta en taiteesta . ihan sama, tehä mun taidetta.”- fmh42
Oulussa vaikuttava graffiti- ja katutaiteilija FromMyHeart42 tai FMH42 viettää suurimman osan ajastaan katutaiteen parissa. Hän on syntymästään asti ollut tekemisissä taiteen kanssa, ja siitä on tullut hänelle tärkeä tunteiden ilmaisukeino. Graffiteista FMH kiinnostui 11-vuotiaana.
”Olin kavereiden kanssa pyöräilemässä, kun huomasin, että semmoseen koppiin oli ilmestynyt graffiti.
Mä jähmetyin siihen kymmeneksi minuutiksi ihailemaan sitä. Siitä se lähti.”
Alkuun FMH piirsi graffiteja paperille, koska hän ei vielä tiennyt, mistä oikeita välineitä saisi. Parin vuoden piirtelyn jälkeen he alkoivat kavereidensa kanssa pöllimään kaupasta markkereita eli tusseja, joilla sai kirjoitettua omaa nimeä pitkin seiniä. Pikkuhiljaa homma eteni markkereista spraymaaleihin ja tägeistä isompiin teoksiin eli piisseihin.
FMH pitää itseään enemmin katutaiteilijana kuin graffititaiteilijana, koska hän tekee muutakin taidetta. Katutaide on paljon enemmän kuin vain graffitit – esimerkiksi julkisissa tiloissa nähtävät julisteet, tarrat ja neulegraffitit ovat katutaidetta.
Oulun Katutaide ry:n Henrin mukaan Oulussa on elävä graffitikulttuuri ja perinteistä kirjaingraffitia harjoitetaan runsaasti. Katutaide puolestaan on viime vuosina vähentynyt. Muraaleja ja tilaustöitä hänen mukaansa kyllä tehdään, mutta katukuvasta ovat esimerkiksi tarrat vähentyneet muutamassa vuodessa huomattavasti.
Henri kertoo Oulun päättäjillä olevan hieman nihkeä suhtautuminen graffiteihin, katutaiteeseen ja etenkin niihin liittyviin lupa-asioihin. Lisäksi taiteen opiskelun mahdollisuudet ajavat monia oululaisia taiteilijoita Etelä-Suomeen.
Kuva: Jaakko Koivukangas
Kuva: Jaakko Koivukangas
Katutaiteen suhteen FMH:lla ei ole sen suurempia tavoitteita. Kehittyminen ja itsensä ilmaiseminen tekevät hänestä onnellisen. Hän kertoo tavoittelevansa taiteen tekemisellä vain näitä asioita, omaa kehitystä ja mahdollisuutta ilmaista itseään. FMH:n teoksilla on usein joku tarina tai syvempi merkitys, ja hän purkaa tunteitaan taiteeseensa.
”Joskus mua saattaa ärsyttää joku asia niin paljon, etten pysty pidättelemään itseäni, mun on vaan pakko antaa niiden tunteiden tulla.
Ja sit mä teen jonkun teoksen.”
Aika, jonka FMH käyttää yhden teoksen tekemiseen, vaihtelee. Välillä saattaa mennä tunti, välillä vuosi. Joidenkin teosten valmistumista voi hidastaa esimerkiksi sijainti, vuodenaika tai pinta, jolle piissi tehdään.
Graffiteja tehdään pääosin laittomasti, ennen harvalla edes oli mahdollisuus laillisten graffitien tekoon. Laillisten graffitiseinien lisäännyttyä, kuka tahansa pääsee tekemään myös luvallisia teoksia. Oulusta löytyy kolme laillista seinää: Hollihaan puistossa sijaitseva Isolaatio-teos, Hollihaan skeittiparkin eteläiset suuret seinät sekä Välivainiolla yksi Tukikohdan seinistä. Henrin mielestä seiniä voisi olla enemmänkin tai alikulkutunneleita voisi asettaa maalauspaikoksi, kuten Kuopiossa on tehty.
Oulun kuuluisin graffitigalleria tunnetaan nimellä Äimiskä. Se oli Äimäraution läpi menevän autotien sillan alla oleva alue. Nykyään paikka on uusittu. Siltaan ja koko alueeseen on tehty remonttia, mutta Henrin mukaan se on yhä graffititaiteilijoiden suosiossa oleva spotti.
FMH ei juurikaan välitä, tekeekö hän teoksiaan laittomasti vai laillisesti. Hänen mielestään on kuitenkin hienoa, että annetaan mahdollisuuksia maalata luvan kanssa. Laittomia graffiteja usein tehdään öisin, kun on vähemmän ihmisiä näkemässä. FMH tykkää tehdä piissejä myös sellaisiin paikkoihin, joihin muut eivät pääse, esimerkiksi kiipeilyä vaativiin spotteihin. Sellaisia teoksia hän voi työstää mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Taiteilijan mielestä se tuo teokselle omanlaisensa arvon, kun kuka tahansa ei pääse näkemään sitä.
Graffitiskenessä keskeistä on myös graffitiryhmät eli crew’t. Crew’hun kuuluvat saattavat maalata oman nimimerkkinsä sijasta crew’nsa nimeä. FMH tekee piissejä yksin, mutta välillä myös muiden kanssa. Hän nauttii yksin tekemistä ja tarvitsee omaa rauhaa. Tunteet ovat hyvin olennainen osa hänen tekemistään, eikä hän aina jaksa selitellä tunteitaan muille.
Kuva: Ilona Manninen
Oulun ensimmäinen purkutalotaidenäyttely, Re:formi Our Blueprints, oli avoinna kesän 2023 Pikisaaren käsityöoppilaitoksen tiloissa. Re:formin tuottivat voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen Kulttuurikiihdyttämön puolesta Jarkko Keskiaho ja Joni Kesti, tuotantoassistenttina toimi Ansku Nousiainen. Our Blueprintsiä oli tekemässä 60 taiteilijaa.
Maaliskuussa 2024 toteutettiin uusi purkutalotaidenäyttely, Re:formi Mediart, jonka kaupunginosakulttuuria kehittävä Kulttuuritalo Valve tilasi Keskiaholta ja Kestiltä. Myllyojan vanha terveysasema täyttyi graffititöistä, seinämuraaleista, installaatioista ja audiovisuaalisista töistä, joita oli tekemässä noin 30 taiteilijaa. Vuodenajasta ja purkuaikatauluista johtuen Mediart oli auki vain kaksi viikkoa.
Taiteilija: Henri
Kuva: Ilona Manninen
Taiteilija: Vilma Viita Kuva: Ilona Manninen
Re:formit ovat olleet suosittuja, Our Blueprints keräsi kolmen kuukauden aikana 20 000 vierailijaa ja Mediart kahdessa viikossa 4 500. Molemmat purkutalotaidenäyttelyt ovat toimineet myös tapahtumatiloina. Our Blueprintsissä järjestettiin kesän aikana reivejä, jameja, konsertteja sekä työpajoja, esimerkiksi ilmakitara-workshop. Mediartissa oli avajaispäivänä Illyanan järjestämä performanssitapahtuma.
Taiteilija: Tyynismaa Kuva: Jaakko Koivukangas
Taiteilija: Tyynismaa Kuva: Jaakko Koivukangas
Idea ensimmäiseen
Re:formiin tuli
Keskiaholta ja Kestiltä jo muutamaa vuotta ennen
Our Blueprintsin toteuttamista. He olivat pitkään ajatelleet entisen ammattikoulun tilojen Pikisaaressa soveltuvan hyvin tällaiseen projektiin.
”Re:formi on ehdottomasti sellainen projekti, mitä haluamme edistää ja tuottaa jatkossakin.”
- Jarkko Keskiaho
Kattoteoksen taiteilija: Marianne Kauppila
Seinäteoksen taiteilija: Don Poro Kuva: Jaakko Koivukangas
Taiteilija: Bait
Kuva: Ilona Manninen
Kitkala keikalla Rovaniemellä. Kuva: Riku Luukkari
Posiolaislähtöisen tapahtumatuottajan Antti Kitkalan musikaalinen matka alkoi jo nuorena, kun hän sai ensimmäisen CD-levynsä. Muuttaessaan Ouluun vuonna 2007 hän huomasi paikallisen musiikkiskenen hiljaisuuden, joka innosti hänet aloittamaan omien tapahtumien järjestämisen. Hän oli ulkomailla matkustettuaan osallistunut erilaisiin elektronisen musiikin tapahtumiin ja tiesi, mitä halusi tuoda mukanaan Ouluun.
Kitkala muistelee lämmöllä ensimmäisiä kavereiden kanssa järjestettyjä tapahtumia Oulussa, joissa aluksi oli noin 50 kävijää. Yleisö koostui pääsääntöisesti omista kavereista ja musiikista kiinnostuneista, mutta pian tapahtuman maine alkoi levitä puskaradion kautta. Syntyi visio suuremmista ja monipuolisemmista tapahtumista.
”Halusin tuoda Ouluun jotain uutta ja innostavaa.”
Kitkalan alkuperäinen artistinimi oli Andy F, mutta hän vaihtoi myöhemmin nimensä ystävän keksittyä sanasta tribologia uuden nimen: DJ Tribos. Tribologia on tieteenala, joka tutkii kitkaa, voitelua ja kulumista, ja se sulautui luontevasti Kitkalan sukunimeen sekä musiikin ja liikkeen maailmaan.
Kitkalan mukaan Oulun reivikulttuuri on aina ollut rohkea ja erilainen, ja se tarjosi tilaa eri sukupolville ilmaista itseään ja löytää yhteisönsä. Vaikka kaupunki ei kooltaan ole verrattavissa esimerkiksi
Tampereeseen tai Turkuun, sen reivikulttuuri on saanut huomiota ja kehuja paikallisilta vaikuttajilta. Kitkala korostaa, että Oulussa järjestetään runsaasti erilaisia reivitapahtumia lähes joka viikonloppu tarjoten monipuolista valikoimaa rennosta dubstepistä energisiin rave-tamppauksiin.
Kitkala alkoi jääräpäisesti tekemään tapahtumia ajatellen, että Oulussa täytyy olla jotain. Hänen päätöksensä jäädä Ouluun juontuu osittain hänen lappilaisesta taustastaan ja siitä, että hän arvostaa pienemmän kaupungin meininkiä.
”Mä
tykkään tämmöisestä pienemmän kaupungin meiningistä, en lähtis vaihtaa.”
Yhteisöllisyys on keskeisessä asemassa myös siinä, miten Oulun reivikulttuuriin pääsee mukaan. Kitkala korostaa, että tapahtumiin on helppo osallistua ja ihmisiä otetaan avoimesti vastaan. DJ:t tukevat ja auttavat toisiaan luoden positiivisen ilmapiirin niin artistien kuin kävijöidenkin keskuudessa.
Kitkala kertoo järjestävänsä tapahtumia, jotka eivät ole pelkästään reivejä vaan klubeja, ja niiden rajat voivat joskus olla häilyviä. Hän kuvailee reivejä tapahtumiksi, joissa musiikki on nopeatempoista ja tähtää enemmän liikkeeseen ja tanssiin, kun taas klubeilla musiikki voi olla monipuolisempaa ja tapahtumat voivat olla erilaisiin suuntiin meneviä kokonaisuuksia.
”Jos kaikki lähtee pois täältä, niin tänne ei ikinä synny semmosta pysyvyyttä sen kulttuurin saralla.”
Kitkala on esiintynyt useiden tuhansien ihmisten edessä Helsingissä, mikä kertoo siitä, kuinka pitkälle hän on tullut kavereille järjestetyistä bileistä. Yhtä lailla mieltä lämmittää Kajaanin metsissä järjestetyt UG-reivit, joissa hän oli ladossa soittamassa keskellä talvea kymmenen asteen pakkasessa toppavaatteet päällä.
Savukone täytti ladon niin sakealla usvalla, että soittimia oli välillä vaikea nähdä. Tanssilattialta kuitenkin huudettiin, että meininki on hyvä. Kitkala arvostaa molempia ääripäitä, ja kaikki vähääkään erikoisemmat lokaatiot ovat jääneet uralta päällimmäisenä mieleen.
Salamyhkäisyys on osa reivikulttuuria, ja jotkut tapahtumat pysyvät kokonaan poissa julkisuudesta. Tämä salamyhkäisyys nähdään kuitenkin osana reivikulttuuria, jolla halutaan ylläpitää tapahtumien turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Kitkala korostaa myös paikallisten tilojen kunnioittamisen tärkeyttä. Reivien tarkkaan säännellyn kutsupolitiikan tarkoitus on säilyttää tapahtumien intiimiys. Yhteisöllisyys on keskeisessä asemassa siinä, minkälaisella mentaliteetilla tapahtumia järjestetään.
“Pohjoisessa hyvää on se, että täällä on paljon eri tyylejä rennomasta dubstepistä ääripään hardcoreen. Silti tuntuu, että Oulussa on todella paljon erityisesti energisemmän musan tapahtumia, ja vaikea sanoa, että mistä se tarkalleen johtuu.”
Tulevaisuus näyttää valoisalta Oulun reivikulttuurin kannalta. Vaikka haasteita ilmenee tilojen suhteen, kaupunkiin on syntynyt oma uniikki reivikulttuurinsa, joka houkuttelee niin paikallisia kuin ulkopuolisiakin musiikin ystäviä. Viimeisten kahden vuoden aikana Ouluun on syntynyt paljon uusia tapahtumia ja toimijoita elektronisen musiikin saralla. Kulttuuri jatkaa kehittymistään, ja kaikille on vähän kaikkea.
Kitkala kotistudiossaan vuonna 2024.
Kuva: Jaakko Koivukangas
Kulttuuriradio Oulu eli KRO on vuonna 2021 perustettu oululainen radiokanava. KRO:lla on oma radiostudio villatehtaalla Pikisaaressa, ja kanavan toiminnasta vastaa Kulttuuriradio Oulu ry. KRO:ta pyörittää kahdeksanhenkinen hallitus, joka hoitaa toimintaa käytännössä rakkaudesta lajiin.
Vaikka monet kanavan juontajat ovat oululaisia kulttuurivaikuttajia, KRO:n hallituksessa toimiva sekä Virtual Humanity -ohjelmaa juontava Jarkko Keskiaho muistuttaa, että ohjelman tekeminen ei vaadi kulttuuritaustaa. Myöskään itse ohjelmissa ei tarvitse olla kulttuuriteemaa. Tärkeämpää on kiinnostus omaan tekemiseen ja sisällön tuottamiseen.
KRO haluaa olla matalan kynnyksen radiokanava. Ohjelmaa voi tulla juontamaan, vaikka ei olisi aikaisempaa kokemusta radiotyöstä. Keskiaho painottaa, että radiostudiotekniikan oppii nopeasti, ja ohjelmia on tultu tekemään ilman aikaisempaa kokemusta.
KRO:lle haetaan jatkuvasti uusia juontajia verkkosivuilla olevalla avoimella hakemuksella, jossa voi esitellä oman ohjelmaideansa. KRO:n hallitus käy läpi, miten ohjelmaidea sopii kanavan muun ohjelmiston kanssa, sekä pallottelee ideoita, miten ohjelmiin saisi omanlaisen twistin. Keskiaho kehuu, että hallitukselle tulleet ideat ovat olleet todella laadukkaita, ja lähes kaikki ideat ovat päätyneet ohjelmaksi asti.
Ohjelmaa saa tehdä oman kalenterinsa mukaan, mutta moni juontaja tekee ohjelmaa keskimäärin kerran kuukaudessa. Laadukkaan ja etukäteen suunnitellun ohjelman tekemiseen uppoaa aloittelijoilla neljä viikkoa nopeasti.
Pappa Wolf eli John Collingswood KRO:n studiolla vuonna 2022. Kuva: Jaakko Koivukangas
”Mä oon semmonen hasardi DJ.
Musta ei ikinä tiiä, mitä mä tulen soittamaan.”
Illyana kuvattuna Re:formi Mediart -purkutaidetalossa 2024. Kuva: Topias Setälä
Oulun kulttuuripiireissä 2000-luvun alusta asti vaikuttanut Illyana on toiminut niin DJ:nä, taiteilijana, vaatesuunnittelijana, musatuottajana kuin tapahtumajärjestäjänäkin. DJ-nimellä Illyana tunnettu moniosaaja on kotoisin Oulusta. Vaikka hän on välillä asunut muuallakin, Ouluun hän on kuitenkin aina palannut ja kuvailee täällä olevan tilaa tehdä ja olla.
Illyanan DJ-ura sai alkunsa 45 Specialin Open Deckseiltä vuonna 2006. Hän oli ison elämänmuutoksen keskellä ja halusi päästä kokeilemaan jotain uutta. Jonkinlainen näkemys siitä, millaisia settejä hän haluaisi soittaa, oli olemassa, mutta mitään teknistä osaamista ei. Illyana ei ollut edes koskenut CDJ-soittimeen aikaisemmin. Hänet buukattiin ensimmäiselle keikalleen jo samana iltana.
”Sellaiset keikat on parhaita, joihin menee silleen ‘ääh onkohan tää vähän too much’ ja sit se ei ollu yhtään too much.”
Vuonna 2008 Illyana alkoi yhdessä Heli Hintikan ja Anna Keskitalon kanssa järjestää Popsickle-klubeja. Idea Popsickleen lähti heidän halustaan tehdä asioita eri tavalla, he halusivat buukata klubeilleen nimenomaan naisia. Usein esiintyjät olivat vasta-alkajia. Popsicklet olivat klubeja, joissa oli hauskaa, rentoa, outoa ja turvallista olla oma itsensä. Klubeilla oli myös monitaiteellisia näytöksiä ja erilaisia teemoja. Heidän ajatuksenaan oli, että pidetään hauskaa ja näytetään keskaria DJ-poliiseille. 2000-luvun alun Oulun DJ-piireissä ei ollut monia naisia. Tuohon aikaan osa suhtautui heihin arvostelevammin kuin miehiin.
”Kun ei-mies meni lauteille, sitä heti arvioitiin ja arvosteltiin ihan eri tavalla. Tuollainen on kyllä nykyään muuttunut.”
Sittemmin Illyana on ollut mukana esimerkiksi erilaisissa kollektiiveissa järjestämässä klubeja ja tapahtumia. Uusimpana on vasta muutaman kuukauden olemassa ollut Portaali-kollektiivi, johon Illyanan lisäksi kuuluvat Viktor Linna, Inka Koutaniemi ja Elias Pajukoski.
Illyana nauttii tapahtumien järjestämisestä ja kokee siihen kuuluvan tilasuunnittelun kautta pääsevänsä parhaiten ilmaisemaan itseään. Tapahtumatuotanto voi olla myös haastavaa, ja se vaatiikin paljon enemmän kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Haasteita voi aiheuttaa esimerkiksi ihmisten liikkeelle saaminen, tapahtumapaikan löytäminen, markkinointi, talouspuoli ja tilan luominen.
”Vaatii paljon työtä luoda sellaisia tiloja, jotka ovat inspiroivia, turvallisia ja niissä on hyvä olla. Mutta se on myös ihanaa.”
Illyana kokee Oulun musaskenessä olevan hyvä henki, ja ihmiset myös auttavat toisiaan. Yhteistyötä voisi toisaalta olla enemmänkin, ettei esimerkiksi kaikkien bileet olisi samana päivänä. Oulun musapiirit ovat sen verran pienet, että kaikki musadiggarit kyllä hengaavat yhdessä, vaikka maku olisikin vähän erilainen. Pienissä piireissä altistuu erilaisille tyypeille ja musalle, toisin kuin isommissa kaupungeissa, joissa saattaa olla vaan oman porukan kuplassa.
Tämänhetkisiä Oulun musaskenen merkittäviä tekijöitä Illyanan mielestä on muun muassa monitaiteellinen Cultish-kollektiivi, Barbitalo-kollektiivi sekä Juhani Oivo. Cultish-kollektiiviin kuuluvat Katri Alanko, Anniina Jaako, Vilma Kallunki, Kaarina Siltakorpi ja Liina Holmes. Barbitalo-kollektiiviin kuuluvat Johanna Polojärvi (Chimanda), Ronja Levä (DJ Snapdragon) ja Athiey Mamer (ATI).
Open Decksien DJ-pöytä on varusteltu kahdella vinyylisoittimella ja kahdella CDJ:illä. Kuvat: Jaakko Koivukangas
45 Specialissa on pidetty Open Decks -iltoja vuodesta 2006 asti.
Deckseillä levysoittimet ja mikserit annetaan koko kansan käyttöön. Kuka tahansa voi kirjoittaa nimensä aikatauluun ja varata puolen tunnin soittoajan.
Musiikkityylit vaihtelevat illan kuluessa reggaesta houseen, trancesta dubiin, drum and bassista funkkiin ja räpin kautta technoon. Musiikkiin suhtaudutaan avoimin mielin, ja nuppeja käännetäänkin hiljaisemmalle vain, jos kokematon DJ on vääntänyt ne liian isolle.
Nelivitosen decksit ovat vahvistaneet Oulun klubi- ja reivikulttuuria. Illoissa DJ:t ja tapahtumajärjestäjät voivat tavata, verkostoitua sekä suunnitella uusia tapahtumia. Decksien tärkeydestä ovat kertoneet mediassa muun mussa DJ Juho Pinosto sekä The Sesh -kollektiivin Samu Saukko ja Ahed Hussein, jotka tapasivat alun perin deckseillä.
Open Decksit elävät 45 Specialin muiden tapahtumien ympärillä. Välillä opiskelijabileet peruvat illan tai DJ:t joutuvat siirtymään kellarista vintille evakkoon. Tapahtuman viikonpäivä ja järjestäjät eivät pysy vakioina. Siitä huolimatta decksien merkitystä oululaiselle DJ-skenelle ei voi väheksyä.
Oulun yöelämään kuuluu aktiivinen ja elinvoimainen elektronisen musiikin kulttuuri. Teknoklubeja ja reivejä järjestetään viikosta toiseen ympäri Oulun. Yksi elektronisen musiikin kulttuurin kivijaloista on tapahtumatuottaja ja
DJ Juhani Oivo.
Oivo aloitti DJ:nä ja tapahtumajärjestäjänä Oulussa 2000-luvun alkupuolella jo 18-vuotiaana. Levyjen soiton aloittamiselle oli vuosituhannen vaihteessa isompi kynnys kuin nykyään. Tuohon aikaan DJ:nä toimiminen vaati kalliiden vinyylien ja muiden varusteiden ostamista. Pateniemeläinen artisti
DJ Rap One eli Janne Rapo teki tuohon aikaan scratch-musiikkia Oulussa, mikä vahvisti Oivon ajatusta, että hänkin voisi alkaa DJ:ksi.
Alun perin Oivo järjesti tapahtumia yksin, mutta tutustui nopeasti DJ Rap Onen sekä Real Dealin Peffin kanssa, ja miehet alkoivat tekemään yhteistyötä. Oivosta tuli heti 2000-luvulla iso osa Oulun musiikkiskeneä hänen järjestettyään lukuisia klubitapahtumia. Hän oli noihin aikoihin mukana järjestämässä muun muassa Full Clip, Righteouz Nightz sekä Funky Friday -tapahtumia.
Juhani Oivo 45 Specialin bäkkärillä. Kuva: Jaakko Koivukangas
Muun muassa J-Honey nimellä esiintyvä Oivo ei aluksi tajunnut omaa merkitystään oululaiseen musiikkikulttuuriin. DJ kuvaa omaa tekemistään hyvin vaatimattomasti. Hän kertoo vain tehneensä omia juttujaan, joista yksi asia johti seuraavaan. Jälkeenpäin Oivolle on sanottu, kuinka merkittävä hänen roolinsa oli oululaisen musiikkikulttuurin eteen.
“Olen kuullut, että tekemäni asiat ovat olleet merkittäviä ihmisille, vaikka en ole itse ikinä sillä tavalla ajatellut.”
Oivon maine on kantautunut myös kauas Oulun ulkopuolelle. Hän on päässyt pyörittämään vinyyleitä ympäri Suomen sekä kotimaan rajojen ulkopuolelle, muun muassa Englantiin ja Norjaan.
DJ-keikkoihin Oivolla ei ole salaista reseptiä, vaan illat menevät soittamalla sellaista musiikkia, joka puhuttelee häntä itseään. Joissakin DJ-piireissä on ollut tyypillistä pitää omaa soittolistaa muilta salassa. Monet DJ:t ovat aikoinaan jopa poistaneet etikettejä vinyyleistään, jotta oman setin kappaleet eivät leviäisi. Oivo ei ole kuitenkaan suuremmin harrastanut musiikin salailua. Hänen mielestään musiikin jakaminen on jutun juoni, ja nykyään kappaleet saa joka tapauksessa selville tavalla tai toisella.
Nykytekniikka on helpottanut DJ-harrastuksen aloittamista, kun kalliiden vinyylien sijaan musiikkia voi soittaa suoraan tietokoneelta. Oivo on kuitenkin pysynyt visusti kiinni vinyylien pyörittämisessä.
DJ:n mukaan näytön tuijottaminen voi imeä esiintyjän presenssin. Kone voi myös toimia esteenä esiintyjän ja yleisön välillä.
Oulun musiikkiskene on kärsinyt vuosien saatossa etelään virtaavasta muuttoliikkeestä. Oivo kuvailee ihmisten muuttavan pois Oulusta aalloittain. Klubien kävijäkunta rakentuu tasaisesti muutaman vuoden ajan, ja tapahtumissa on hyvä meininki. Sen jälkeen ihmiset muuttavat etelään, ja uuden yleisön saamiseksi klubeille pitää tehdä töitä. Tämä ilmiö on kuitenkin muuttunut viime vuosien aikana.
“Ennen asenne oli, että Oulu on paska mesta ja pitää päästä heti pois täältä.”
“Täällä on hyvällä mallilla asiat, täällä on paljon tekijöitä.”
Oivon mukaan viimeisen 5–10 vuoden aikana ihmisten jääminen Ouluun on yleistynyt. Myös asenne oululaiseen tekemiseen on muuttunut. Ennen saattoi välittyä tunne, että Oulu on paska kaupunki asua ja täältä pitää muuttaa mahdollisimman nopeasti pois. Oivon mukaan nykyään voi aistia, että ihmiset arvostavat Oulun omalaatuista kulttuuria.
Vaikka monet tekijät ovat vuosien saatossa muuttaneet etelään, Oivo on pysynyt visusti Perämeren rannalla. Oulun seudulta on löytynyt mielekästä tekemistä hänelle vuosikymmenien ajaksi, joten syytä muuttamiselle ei ole ollut. Oivo muistuttaa paikallistoiminnan tärkeydestä yhteisöille, varsinkin pienemmissä kaupungeissa.
Oulun sijainti kaukana muista isoista kulttuurikeskuksista on toiminut myös kaupungin eduksi. Koska lähellä ei ole muita isoja kaupunkeja, täytyy kulttuuria järjestää itse. Siitä syystä Oulun musiikkiskeneen on muodostunut omia vivahteita. Oivon mukaan esimerkiksi brittiläistyylinen bassomusiikki on ollut aina vahvasti esillä Oulussa.
Julisteet: Juhani Oivon arkistosta.
Oulun musiikkiskenen tulevaisuus näyttää Juhani Oivon silmiin valoisalta. Viimeisen 20 vuoden aikana skene on kasvanut isommaksi ja elinvoimaisemmaksi, koska yhä useammat tekijät jäävät Ouluun. Myös Oulun valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026 voi vaikuttaa positiivisesti. Kaupunki on saanut rahoitusta kulttuuriprojekteihin, ja suhtautuminen kulttuuriin on muuttunut hankkeen myötä. Vaikka rahoitus vähenisikin pääkaupunkivuoden jälkeen, Oivo on toiveikas, että suhtautuminen kulttuuriin pysyy positiivisena.
Oulun valoisaan tulevaisuuteen vaikuttaa myös uudet ja aktiiviset tekijät. Oivolle on vuosien varrella kerrottu, että ilman häntä Oulussa ei tapahtuisi mitään. Oivo on kuitenkin täysin eri mieltä asiasta ja kertookin, että tekijöitä on Oulussa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Muun muassa Space Installation DJ’s -ryhmän Aleksi Koivikko (Malsson), Ville Venhola (Tenko) ja Otto Koistinen (Otto August) sekä monitaiteellinen Cultish-kollektiivi tuovat Oivon tekemälle DJ-kulttuurille hyvää jatkumoa.
Kuva: Jaakko Koivukangas
Oulussa riittää alakulttuuritarjontaa moneen lähtöön, eikä kaupungin identiteetti nojaa pelkästään tervan ja teknologian varaan. Suurin osa skeneistä lähtee tekijöiden intohimosta päästä luomaan asioita. Yleensä pienellä budjetilla ja ihmisten tarpeisiin.
Euroopan kulttuuripääkaupunkihanke on tuomassa näkyvyyttä ja rahaa kaupungin kulttuuritarjonnalle. Nähtäväksi jää, tarjoaako hanke mahdollisuuksia ja resursseja undergroundille.
Iso haaste paikallisten kulttuurien kasvamisessa on muiden kaupunkien vetovoima. Kirjaan haastatellut henkilöt puhuivat toistuvasti muuttoaalloista etelään. Kulttuuritoimijoiden, tekijöiden ja tapahtumajärjestäjien lähteminen toisaalta vähentää tarjontaa, mutta myös avaa tilaa uusille tekijöille. Irtoisko rahaa?
Oulussa on ainoastaan kaksi kaupungin ylläpitämää ulkoskeittipaikkaa, Hovinsuo ja Hollihaka. Kaupunki ei tarjoa skeittaajille yhtäkään sisäskeittipaikkaa toisin kuin lukuisat muut paikkakunnat. Harrastajat paikkaavat tätä puutetta omalla hallillaan sekä Ouluhallissa talvikaudella järjestettävillä skeittivuoroilla.
Jyrki Pyörnilän mukaan muut suomalaiset kaupungit panostavat merkittävillä rahallisilla summilla vuosittain sisäskeittipaikkoihin. Oulun ainoa rullalautailuun tarkoitettu sisätila Hiukkavaara Playground on paikallisen yhdistyksen pyörittämä. Oulun Rullalautailijat ry maksaa tiloista vuokraa ja pitää tiloja yllä lähinnä talkoovoimin. Yhdistyksen saama tuki on kuitenkin vain muutamia tuhansia euroja vuodessa.
Muihin kaupunkeihin verrattuna kuilu on iso, ja hallin toiminnan jatkumista varjostaa jatkuva epävarmuus tulevaisuudesta. Yhdistyksellä on kuitenkin motivaatiota jatkaa hallin ylläpitoa. Skeittihallin rakennus on suojeltu, joten ainakaan purkutyöt eivät ole uhka. Lisäksi hallin syrjäinen sijainti auttaa siihen, ettei sitä vandalisoida.
Jokaiselle jotakin
Teemu Tuohimaa näkee katutanssin tulevaisuuden Oulussa kaksijakoisena.
Itse tanssimisen kannalta näyttää lupaavalta. Katutanssilajeja on niin paljon, että ihmisillä on varaa valita itselleen mieluisin, toisin kuin alkuaikoina, jolloin ei ollut muuta kuin breakdance.
Katutanssikulttuurin kannalta Tuohimaata hieman huolestuttaa. Monelle tanssiminen on vain harrastus, jossa käydään kerran viikossa ja tunnin jälkeen vaihdetaan lökövaatteet takaisin “tavallisiin vaatteisiin”. Kulttuurin laajenemista saattaa hidastaa myös se, että monet ovat varovaisia sen suhteen, saako valkoihoiset suomalaiset tehdä hiphop-kulttuuria. Tuohimaan mielestä se on surullinen ajatus. Hänen mukaansa Suomessa voi ja pitää tehdä katutanssikulttuuria, mutta suomalaisittain.
Yhdistyksen nimi Toiminta alkanut Toimiala
Africans in Oulu ry
Art Hub Pikisaari ry
Höyhtyän kulttuuriyhdistys ry
Huutomerkki ry
ry
Kaltio ry
ry
KEKSI-kollektiivi ry
Tuo yhteen Oulun afrikkalaisia ja esittelee kulttuuria muun muassa tapahtumien muodossa
ja kulttuurin tila
muassa järjestää OstariFestaria
Järjestää IIK!!kauhuelokuvafestivaalia
Kulttuurilehti
katukulttuuria
katutanssikulttuuria Kelluva ry
Hallinnoi Oulun vesillä kesäisin kelluvaa tapahtuma-alustaa Kelluvaa Lavaa
Kokardi-Klubi ry
Kulttuuriradio Oulu ry
Kulttuuribingo ry
Kulttuurikasarmi
ry
Kulttuurikiihdyttämö ry
Kulttuuritila Hiukkavaaran kasarmialueella
Taiteilijoiden ja muusikoiden yhteisö
Edistää kulttuuritilojen ja -toimintojen säilymistä Hiukkavaaran entisellä kasarmialueella
Kulttuurivoimala –
Culture Power Station ry
Järjestää yhteisöllistä monitaiteellista toimintaa
OMVF ry 1994 Suomen vanhin musiikkivideofestivaali
Oulu Pride ry 2018 Järjestää Oulun Pride-viikkoa
Oulu Urban Culture ry 2018 Edistää kaupunkikulttuuria
Oulun elokuvakeskus ry 1973
Muun muassa järjestää tapahtumia sekä pyörittää elokuvateatteria ja elokuvaalan kirjastoa
Oulun Katutaide ry 2015 Edistää katutaidekulttuuria
Oulun Katutanssit ry 2023 Edistää katutanssikulttuuria
Oulun rullalautailijat ry 2000 Edistää rullalautailukulttuuria
Oulun sarjakuvaseura ry 1980 Edistää sarjakuvakulttuuria
Oulun taiteiden yö ry 2008 Järjestää Oulun taiteiden yötä
Paska Kaupunni ry 2006 Järjestää tapahtumia ja keikkoja Rotos ry
Elävän musiikin edistäjä
Telakka Mediapaja ry
Tilaa Kulttuurille ry
Tulva ry
Vanha Villatehdas ry
Tapahtumajärjestäjä, mediapaja
Edistää kulttuurikenttää etsimällä tiloja eri toimijoiden käyttöön
Edistää osallistavaa kaupunkikulttuuria
Muun muassa tuottaa Pikinen Poloku -taideympäristöpolkua ja järjestää avoimia ovia taiteilijoiden työhuoneilla
Our turn. Kuva: Samppa
Oulussa on ollut ja on edelleen mieletön määrä underground-kulttuurin tekijöitä. Meillä
oli noin kaksi kuukautta aikaa tehdä haastattelut kirjaa varten. Tässä ajassa ei siis mitenkään ehditty kaikkia niitä tekijöitä tähän sisällyttämään. Sori siitä!
Tätä projektia on ollut ihanaa ja ennen kaikkea mielenkiintoista tehdä. Kiitos kaikille haastateltaville, jotka olette päästäneet meidät tutustumaan näihin kulttuureihin.
Toivottavasti te lukijatkin viihdyitte kirjan parissa!
:
Kai Korhonen
Teemu Tuohimaa
Juhani Oivo
Petri Pyörnilä
Jyrki Pyörnilä
FromMyHeart42
Henri
Jori Nissinen
Rene Tauriainen
Jari Rikkinen
Jarkko Keskiaho
Antti Kitkala
Illyana
Laura Juntunen
Sonja Kaisanlahti
Paula Puumalainen
Johanna Polojärvi
Ukko-Ville Hyvärinen
Lauri Kerola
Vera Lakovaara
Riku Luukkari
Julian Owusu
Roope Sulkala
Anne Paalanen
Juha Moisala
Pauli Siuruainen
Sami Kukkonen
Marko Taivalkoski
Nina Patrikka
Re:formi Mediart
Oulu Urban Culture ry
Setälän Suzuki
Samppa
Hyyppä, Sara Marlene 2014. Huutoja maan alta! Pro gradu -tutkielma. (Haettu 6.4.2024)
Kuulusa, Anna 2015. Katutanssit Suomessa -opinnäytetyö (Haettu 11.4.2024)
Opetushallitus: “Vaatteet on mun aatteet” - Alakulttuurit (Haettu 4.4.2024)
Asiakastieto.fi (Haettu 11.4.2024)
Kauppalehti.fi (Haettu 11.4.2024)
Keksikollektiivi.com (Haettu 11.4.2024)
Kokardiklubi.com (Haettu 11.4.2024)
Oulunelokuvakeskus.fi (Haettu 11.4.2024)
Orry.fi (Haettu 11.4.2024)
Oulucomics.com (Haettu 11.4.2024)
Paskakaupunni.fi (Haettu 11.4.2024)
Tilaakulttuurille.wordpress.com (Haettu 11.4.2024)
Kaltio 3/2021: Tulva Toppilan Telakalta
Kaleva 11.4.2016: Kaupungin kovin skrätsääjä
Kaleva 12.9.2021: DJ-kaverukset puhkovat kuplia
