Halla

21

Päätoimittaja: Joona Eerola

Editorit: Jaakko Koivukangas Toni Keränen Ilona Manninen

Art Director: Marjaana Yli-Jylhä

Graafikko: Meliina Anias

Valokuvaajat: Topias Setälä Enni Järvelä

Sisällys

Pääkirjoitus 3

Oma juttu löytyi sattuman kautta 4

TikTokin tienraivaaja 7 Räpin suomenmestari haluaa nähdä kaikissa hyvää 10

Rauhaa rautateille 13 Miksi haluamme elää kuoleman jälkeistä elämää? 14

Korttelikuppila: “Yksin tai kaksin, aina löytää porukkaan” 18 Euforista burleskia 21

Kun kiekko koriin kilahtaa 24 Breakdancella on näytön paikka 27

Historia herää eloon kilvillä ja miekoilla 28 Elämä ilman ääniä 31

Seppo Vainio törmäytti musiikin ja tieteen onnistuneesti 34 Aamuradion lempeä jätti 37

Yksinolo ei ole yksinäisyyttä 40 Maalla, merellä ja rajalla 41 Putinin lääkärit 46 Tekijät 47

Toimittajat: Anton Kokkola Jani Keinänen Kai Korhonen Victoria Peltoniemi Samppa Kalliorinne Roosa Leinonen Kalle-Kari Leppäjärvi Jenni Isomäki

Painettu: POPA Pohjolan Palvelut Oy Rovaniemi 2022

Ohjaajat: Nina Patrikka Kati Teirikko

Arjen voima kantaa nykyhetkessä

Alati muuttuva maailma hämmentää meitä nykyään jatkuvilla käänteillään. Tuoreessa muistissa on pandemia, joka muutti montaa asiaa merkittävästi – joitain pysyvästi. Vielä kun edellisestä ei ole kokonaan edes selvitty, on maailmantilanteessa jälleen uusi ja merkittävä sudenkuoppa: valtava yksipuolinen sota.

Nykyiset olosuhteet ovat luoneet lieveilmiöitä, joita on vaikea ymmärtää. Moni niistä koskettaa meitä kaikkia. Hyvä esimerkki on sosiaalinen media, joka on valjastettu sodankäyntivälineeksi ikävin seurauksin. On pelottavaa ajatella, että kuka tahansa voi seurata tapahtumia lähes suorana lähetyksenä puhelimen näytöltä. Tai uutisotsikot, joissa elinkustannusten kerrotaan nousevan hurjasti. Välillä koko tilanne tuntuu täysin absurdilta.

Mielessä tulee kuitenkin pitää, että pahimpia kärsijöitä emme ole me. Siksi ympärillä tapahtuvien asioiden oivaltaminen ja suhteuttaminen on hyvin tärkeää. Omaa maailmankuvaa pitää laajentaa.

Toimiva arki luo hyvät edellytykset nykyhetken ymmärtämiseen. Sen olennaisimmat osat eli työelämä, opiskelu ja harrastukset muodostavat kaikelle pohjan. Arjesta saamamme oppi ja kokemus ovat omiaan kehittämään yhteisömme käsitystä vallitsevasta maailmantilanteesta. Lisäksi jo pienillä arjen onnistumisilla ja valinnoilla saamme paljon hyviä asioita elämäämme. Tähän kaikkeen myönteiseen meidän tulee tarttua.

Myönteisyys itsessään kasvattaa niin ikään uskoa siihen, että asiat palaavat kohti normaalia, ja ympäristö sekä ihmiskunta alkavat jälleen kukoistaa. Tätä teemaa myös lehtemme tekijät ovat vaalineet tuodakseen Hallan positiivisen henkäyksen kaikkien ulottuville. Hallasta lukija löytää sekä ihmisten että yhteiskunnan kautta etenkin arjessa merkityksellisiä tarinoita ja ilmiöitä. Joskus niistä syntyvä tuntemus voi olla hyvin samaistuttava ja peilata omia arvoja. Vaikka kokemus olisi päinvastainen, oma näkökulma saattaa silti avartua.

JOONA EEROLA PÄÄTOIMITTAJA

Veikka Markkanen on toiminut tubettaja Roni Bäckin tiimissä editoijana vuoden ajan. Työsuhde alkoi sattuman seurauksena, mutta paikan vakiinnuttaminen vaati kovaa työntekoa.

Oma juttu löytyi sattuman kautta

TEKSTI: ANTON KOKKOLA KUVAT: OLLI KOKKOLA

Siilinjärveltä kotoisin oleva Veikka Markkanen, 20, kiin nostui videoiden tekemisestä jo reilut kahdeksan vuotta sitten. Hän seurasi aktiivisesti ensimmäis ten suomalaisten tubettajien alku taipaleita ja alkoi heidän innoit tamanaan tehdä itsekin videoita YouTubeen.

Markkanen kuvasi erilaisia videoita kavereidensa kanssa. Yhden kave rin kanssa he tekivät pelivideoita, kun taas toisessa kaveriporukassa trampoliinivideot olivat keskiössä. Niiden lisäksi hän kuvasi myös vlogeja omalle kanavalleen.

Lähipiirissä ei ollut kuitenkaan ketään, joka olisi voinut neuvoa videoiden tekemisessä, eikä mitään kunnon kalustoa ollut. Näistä syistä innostus hieman laantui, ja videohommat jäivät sivuun vielä siinä vaiheessa.

Uutta suuntaa Espoosta

Yläasteen aikana kiinnostus kou lunkäyntiä kohtaan lopahti. Mark kasella ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä hän haluaisi tulevai suudessa tehdä. Tie vei kuitenkin Savon ammattiopistoon, jossa alkoivat liiketalouden opinnot.

Ala ei ollut mikään hänen suurin kiinnostuksensa kohde, vaan sinne mentiin lähinnä muiden vaihtoeh tojen puuttuessa. Tulevaisuuden suunnitelmat olivat edelleen täysin auki, eikä koulunkäynti kiinnosta nut lainkaan. Usko siitä, että jos sain kohti oma paikka löytyy, auttoi kuitenkin jaksamaan.

Tammikuussa 2021 Markkanen teki elämänsä suurimman päätöksen. Hän oli jo pitkään käynyt koulua etänä tyttöystävänsä luota Helsin gistä. Tyttöystävä joutui kuitenkin

muuttamaan uuteen asuntoon. Uusi koti löytyi Espoosta, ja ensim mäisen parin viikon ajan Mark kanen vietti aikaa siellä. Eräänä aamuna hän päätti itsekin muuttaa sinne.

”Muutto parin viikon varoitusajalla pois kotipaikkakunnalta oli kyllä varsin mielenkiintoinen kokemus. En kuitenkaan ole katunut päätöstä hetkeäkään, sillä uusi ympäristö tarjosi paljon erilaisia ajatuksia ja motivaatiota.”

Kohtaaminen Töölönlahdella

Muuton jälkeen Markkanen työs kenteli puhelinmyyjänä ja suoritti opintojaan eteenpäin. Kevään edetessä työ sai kuitenkin jäädä, sillä hän halusi saada koulun käytyä loppuun ennen armeijaan lähtöä.

Kesäkuussa kaikki kuitenkin muuttui. Markkanen oli ajelemassa sähköpotkulaudalla ympäri Töölön lahtea, kun hän näki tubettaja Roni Bäckin kuvaamassa videota. Hän pysähtyi siihen juttelemaan ja kes kustelun aikana Bäck kysyi, lähtisi kö Markkanen frisbeegolfaamaan joku päivä.

He kävivät frisbeegolfaamassa useamman kerran ja tutustuivat kesän aikana. Markkasen tarkoi tuksena ei ollut työllistyä, vaan saada vain uusi kaveri, sillä niitä ei muuton jälkeen vielä ollut. Syksyn viimeisillä kierroksilla työkuviot tulivat kuitenkin puheeksi.

Bäck alkoi puhumaan, että tarvitsisi uuden työntekijän BackMedial le. Hän totesi, että olisi muuten tarjonnut sitä myös Markkaselle, mutta vuoden vaihteessa alkavan armeijan takia, ei ollut ottanut asiaa puheeksi.

”Siinä vaiheessa mietin mielessäni, että olisit sanonut vaan, kyllä sitä armeijaa voi yrittää siirtää. Sanoin kuitenkin Ronille, että jos olet tosis sasi tuon kanssa, niin olen erittäin kiinnostunut.”

Keskustelu eteni, ja Markkanen kertoi Bäckille, että ei ole koskaan kuvannut oikealla kalustolla mitään videoita. Sama editointiohjelma heillä oli kuitenkin käytössä. Bäck lupasi palata asiaan seuraavana päivänä, mutta edes niin kauaa ei tarvinnut odottaa. Jo parin tunnin päästä hän laittoi viestiä, että lähde tään kokeilemaan, kuinka yhteistyö sujuu.

Kova työ kantoi hedelmää

Markkaselle avautui vihdoin sellai nen tilaisuus, jota hän oli odotta nut. Halu onnistua oli todella kova. Työsuhteessa käytettiin kahden kuukauden koeaikaa, jotta voitaisiin katsoa, miten työt sujuvat.

”Ajattelin, että näinköhän oikeasti ollaan menossa pelaamaan, mutta vastasin kuitenkin myöntävästi. Pa rin viikon päästä Roni laittoi viestiä ja menimme frisbeegolfaamaan.”

Koeajan aikana oli tilanne päällä. Markkanen teki kahdeksantuntisia päiviä töissä, joiden jälkeen hän opiskeli kotona lisää editoimisesta ja kuvaamisesta tutoriaalien avulla. Kiireen lisäksi päänvaivaa tuotti

Tarkoituksena ei ollut työllistyä, vaan saada vain uusi kaveri, sillä niitä ei muuton jälkeen vielä ollut.

myös alle kahden kuukauden päässä siintävä palvelukseen astuminen. Ensimmäinen hakemus palveluksen lykkäämisestä tuli kielteisenä takai sin, mutta Markkanen ei luovutta nut vaan laittoi lisää hakemuksia menemään.

”Se oli itselle todella merkityksellistä. Näin, että jos löydän asian, mikä oikeasti kiinnostaa, olen valmis tekemään kaikkeni ja voin onnistua siinä.”

Joulukuussa, vain pari viikkoa en nen armeijan alkua tuli viesti, että palveluksen lykkääminen vuodella onnistui. Samoihin aikoihin Bäck ilmoitti, että työsuhde jatkuu vaki tuisena. Näiden lisäksi Markkanen sai opinnot valmiiksi ja tutkinto todistuksen näytille joulupöytään. Kahden kuukauden rutistaminen kantoi hedelmää.

”Se oli itselle todella merkityksellis tä. Näin, että jos löydän asian, mikä oikeasti kiinnostaa, olen valmis tekemään kaikkeni ja voin onnistua siinä.”

Tällä hetkellä Markkanen haluaa vain olla. Oma juttu löytyi sattuman kautta ja työt maistuvat edelleen kin. Nyt on hyvä hetki lähteä armei jaan ja jatkaa töitä sen jälkeen.

Veikka Markkanen

• 20-vuotias

• Valmistui merkonomiksi joulukuussa 2021

• Kotoisin Siilinjärveltä

• Asuu tyttöystävänsä kanssa Espoossa

• Työskentelee kuvaajana ja editoijana BackMedialla

Tulevaisuudessa Markkanen saatetaan nähdä myös omalla YouTube-kanavallaan, mikäli sopiva hetki tulee. Tällä hetkellä suunnitelmissa on kuitenkin jatkaa töitä BackMedialla.

TikTokin tienraivaaja

TEKSTI: VICTORIA PELTONIEMI KUVAT: IDA KUUSELA

Sosiaalinen media on noussut yhä useamman suomalaisen pääasialliseksi tulonlähteeksi viime vuosina. Yksi näistä sosiaalisen median ammattilaisista on porilainen Juho Rautvaara. Somealan edelläkävijänäkin tunnettu 30-vuotias Rautvaara on yksi Suomen tunnetuimpia TikTok-kasvoja. Julkisuus ei ole koskaan ollut kuitenkaan Rautvaaran tavoite. Nyt hänellä on TikTokissa yli 360 000 seuraajaa ja Instagramissa päälle 24 000.

Sosiaalisen median suhteen Juho Rautvaara ei ole aivan noviisi. Takana on kahdeksan vuotta digimarkkinointia ja muuta ma vuosi somevaikuttajan elämää. Rautvaara oli ensimmäisiä aikuisia ihmisiä, jotka nousivat Suomessa TikTokin kautta julkisuuteen.

TikTok on mobiilisovellus, jonne käyttäjät julkaisevat lyhyitä videoi ta. Ennen TikTok tunnettiin nimellä musical.ly ja sen käyttäjäkunta oli huomattavasti nuorempaa.

Nykyisin TikTok-sovellusta käyttä vät kaiken ikäiset eri tarkoituksiin. Enää sovellus ei ole täynnä pelkäs tään tanssivideoita ja lipsync-si sältöä. Lipsync tarkoittaa valmiin äänen päälle nauhoittamista, jossa suulla saatetaan imitoida esimer kiksi laulun sanoja.

Rautvaaran sisältö on monipuo lista. TikTok-tili tarjoilee faktasi sältöä erilaisissa muodoissa. ”Tätä et halunnut tietää” -sarjassa on jo melkein 50 videota. Videot eivät ole asiasisällöstään huolimatta vakava henkistä pönötystä, vaan huumorilla höystettyjä ja viihdyttäviä tietopaket teja. Sisältö vetoaa tällä tehokeinolla monen ikäisiin katsojiin.

Kaiken alku

Rautvaara perusti ensimmäisen yri tyksensä vain 18-vuotiaana parhaan ystävänsä kanssa. Yritys toimi mark kinoinnin alalla. Rautvaara opiskeli Metropolia-ammattikorkeakoulussa ja sai omalla yrityksellään hyväksi luettua paljon opintoja. Loppuajaksi koulun penkille ei tarvinnut raa

hautua. Yritys ja ura veivät men nessään. Sysäyksen somevaikutta jan työhön Rautvaara koki melko traagisella tavalla. Hänen asuntonsa Helsingissä paloi pari vuotta sitten. Vakuutusyhtiö ei löytänyt Rautvaa

Juho Rautvaara tienaa elantonsa somella.

ralle heti uutta asuntoa ja hän asui äitinsä kanssa hetken. Taloudelli sesti turvattu tilanne mahdollisti jättämään omat työt ja ottamaan riskin. “Kolme vuotta sitten ei ollut todellakaan ideana olla somevaikut taja.”

Rautvaaran ensimmäinen kaupalli nen yhteistyö oli puhelinoperaattori Elisan kanssa. Palkkioksi sovittu 200–300 euroa yhdestä videosta tuntui Rautvaarasta suurelta. Rahasummat ovat muutamassa vuodessa jopa kymmenkertaistu neet. Nykyisin Rautvaara on saanut

ulkoistettua esimerkiksi videoiden editoinnin muille ihmisille. Näin hän voi keskittyä täysin sisällöntuottami seen ja omaan perheeseensä.

Ruusuiset haavekuvat somevaikut tajan helposta elämästä eivät ole kuitenkaan totta. Ajatellaan, että somevaikuttajan työ on vaivatonta rahaa, mutta varsinkin suuret tie nestit ovat kovan työn takana. Myös Verohallinto muistaa Raut vaaraa sievoisella veroprosentilla. ”Täytyy kulkea monivuotinen polku siihen, että voi jättää edes Kela-ha kemukset tekemättä. Ilman pitkää konsultaatiotaustaa markkinoinn ista hän tuskin tienaisi niin hyvin kuin nyt. Mukana on ollut suuria riskejä, joista on seurannut onnis tumisia.

“Kolme vuotta sitten ei ollut todellakaan ideana olla somevaikuttaja.”

Luonto on Rautvaaralle tärkeä rauhoittumispaikka.

Suosion varjopuolet

Koko kansan TikTok-suosikkina oleminen ei ole ihan yksinkertaista Suomen kokoisessa maassa. Ihmiset tunnistavat Rautvaaran kauppareis suilla, ulkona ja baareissa. Erityi sesti nuoriso saattaa olla hyvinkin innoissaan nähdessään somevaikut tajan kadulla.

Rautvaara ei varsinaisesti nauti jul kisuudesta, mutta se ei kuitenkaan häiritse häntä. ”Aina saa moikata tai vaihtaa vaikka kuulumisia jos olen yksin liikkeellä”, Rautvaara kertoo. Joskus Rautvaaraa kuitenkin har mittaa, että kavereiden kanssa on tosi vaikea lähteä ulos viettämään iltaa omassa porukassa. Vastaan tulee joka kerta ihmisiä, jotka tun nistavat Rautvaaran sosiaalisesta mediasta. “Joskus olisi ihan kiva olla rauhassa, mutta muuta negatiivista en kyllä tästä työstä keksi.”

Liian radikaalit ulostulot, mieli piteet ja vitsit on myös pidettävä oman kaveriporukan sisällä, jotta julkinen imago ei kärsi. “Ei kuiten kaan haittaa yhtään uhrata elämästä pariakymmentä vuotta ja voida jäädä nelikymppisenä eläkkeelle”, Rautvaara kommentoi.

Juho Rautvaara tyttärensä Unan kanssa.

helinta. Puhelimen lentokonetila on tullut tutuksi ja Instagramin yksi tyisviestejä Rautvaara ei ole avannut enää vuosiin. “Jos voisin näiden tulojen kanssa kadota valloittamaan vuoria, se olisi parasta”, naurahtaa Rautvaara.

Ensisijaisen tärkeää Rautvaaralle on se, että hän voi tehdä työtä, josta oikeasti nauttii, eikä aamulla herää minen ja töihin lähteminen tunnu ikävältä.

Somen ulkopuolella

Vapaa-aikaansa Rautvaara ei tuh laa sosiaalisen median parissa, vaikka toisin voisi ehkä kuvitella. “Kun sisältöä tekee työkseen, siitä on vaikea nauttia ilman että omat työasiat pyörivät mielessä. Sitä alkaa vertailemaan ja arvioimaan muiden tuottamaa sisältöä”, kertoo Rauta vaara. Eniten hän nauttii perheen kanssa yhdessäolosta ja oman lapsen kanssa touhuilusta ilman pu

Lapsen hankinta oli ollut Rautvaa ran ja hänen puolisonsa haaveissa jo pidemmän aikaa, mutta sopivaa aikaa lapselle ei tuntunut tulevan. Isäksi Rautvaara tuli tänä vuonna, kun perheeseen syntyi tyttölapsi, joka sai nimekseen Una Iona. Rautvaaralle ura oli ollut aina tärkein prioriteetti, mutta lapsen saannin jälkeen kaikki muuttui.

Kahdeksan vuoden ajan Rautvaara käytti kaikki paukkunsa uransa ke hittämiseen. Nyt keskittyminen on kuitenkin täysin lapsessa. Nykyään työ on vain keino saada rahaa, ja sen jälkeen on ihanaa palata kotiin perheen luokse.

Juho Rautvaara

• 30-vuotias porilainen perheenisä

• Sisällöntuottaja

• Perheeseen kuuluu puoliso ja yksi lapsi

• TikTok ja Instagram @jesusguised

“Aina saa moikata tai vaikka vaihtaa kuulumisia jos olen yksin liikkeellä.”

“En tiennyt, onko oikea hetki hankkia lasta nyt, mutta toisaalta tuleeko sellaista koskaan.”

Räpin suomenmestari haluaa nähdä kaikissa hyvää

TEKSTI JA KUVAT: ENNI JÄRVELÄ

”Mun unelma-ammatti oli ratkaista mysteerejä, joita ei ole vielä ratkaistu. Murhat, katastrofit ja kaikki salaliitot kiinnosti mua ja oon käynyt niitä datoja läpi kotona”, taiteilijanimellä Jokrates tunnettu Joonatan Väisänen toteaa. Salapoliisia Väisäsestä ei kuitenkaan tullut, vaan musiikki vei miehen men nessään.

Väisänen syntyi 4. joulukuuta 1996 Jäälissä perheeseen, jos sa häntä vastassa olivat äiti, isä, isosisko sekä isoveli. Muistoja Jäälistä Väisäsellä ei kuitenkaan ole, sillä jo vuoden iässä hän muutti perheensä kanssa Ouluun.

Väisänen kertoo olleen vilkas, mut ta omiin oloihin hakeutuva lapsi. Hänen ollessaan vasta muutaman vuoden ikäinen, hän oli Barcelonan reissulla kyllästynyt odottamaan äitiään, joka vielä valmistautui iltaa varten hotellihuoneessa. Hyvän suuntavaiston omaava poika oli lähtenyt itse suunnistamaan kaupungin läpi ravintolaan, jossa serkut jo odottivat.

Eikä tämä jäänyt Väisäsen vii meiseksi itsenäiseksi lapsuusajan seikkailuksi. Hän kertoo olleensa noin viisivuotias, kun oli päättänyt lähteä kotoaan Mäntylästä mum molaan Puolivälikankaalle. Matkaa oli Väisäsen mukaan yhteensä noin 11 kilometriä. Matkan varrella hän oli kysynyt apua kuudeltatoista henkilöltä, jotka olivat nauraen

ihmetelleet yksin liikkuvaa pientä poikaa, joka etsi vesitornia.

Tornille päästyään Väisänen oli kysynyt apua pariskunnalta, joka oli kertonut, että kyseessä olikin päin vastaisessa suunnassa oleva Knuu tilankankaan vesitorni. Kävi ilmi, että Knuutilankankaalla ja Puolivä likankaalla on täysin identtiset vesi tornit. Väisänen ei tästä kuitenkaan lannistunut ja perille päästyään, mummo kertoi, että Väisäsen perään oli soiteltu huolestuneena useita kertoja.

Väisänen voitti räpin suomenmestaruuden 2019 ja toimi vuonna 2022 tapahtumassa tuomarina.

Lapsuus ja nuoruus musiikin parissa

Väisänen on ollut musikaalinen pienestä asti. Hänen lapsuuden kodissaan on sisarusten toimesta soinut Metallica, Queen, Gimmel ja Tiktak. Ala-asteen Väisänen kävi Teuvo Pakkalan musiikkiluo kalla, yläasteen Pohjankartanon musiikkiluokalla ja näiden jälkeen opiskelu jatkui Madetojan musiik kilukiossa.

Räpin Väisänen löysi Youtuben jalkapallovideoiden taustakap paleiden kautta. Innostus mu siikkigenreä kohtaan kasvoi, kun Väisäsen serkku näytti hänelle videoita räpin SM-kilpailuista. Tämä kannatti, sillä vuonna 2019 Väisänen voitti kyseisen kilpailun.

“Pahinta mitä voi tehdä on mennä räpin SM-kilpailuun.”

Vaati rohkeutta astua Helsingissä lavalle pillifarkuissa 79 kilpailijan joukkoon. ”Se on ihan perseestä, oikeastaan pahinta mitä voi tehdä on mennä räpin SM-kilpailuun”, Väisänen kertoo totisena. Treenistä huolimatta etukäteen ei voi tietää, onko freestylessa juuri sinä iltana hyvä, kaikki on kerrasta poikki ja suoritukset kuvataan Youtubeen kaikkien nähtäville.

Väisänen kokee, että mikäli nyt astuisi samalle lavalle, ei voittoa ehkä tulisi. Hetken treenaamisen jälkeen voisi pysti päätyä kuitenkin Väisäselle. Voittoa ei mies kuiten kaan ole enää lähtenyt tavoittele maan, sillä vuonna 2022 hän toimi kisassa tuomarina, johon loppui hänen koronan takia kolmevuo tiseksi venynyt hallintakausi räpin suomenmestarina.

Väisäsen jokainen päivä on erilainen monipuolisen työnsä ansiosta.

Aston Gilla pitää kentällä

Väisänen on herättänyt joissakin ihmissä ennakkoluuloja, eikä ihme, sillä freestyle-battleissa tyypil listä on solvata vastustajaa. Sama teema toistuu myös Ihan Just Imus Youtube-kanavalla, jolla Väisänen työskentelee yhdessä Konsta Saajannon ja Olli Litmasen kans sa.”Minut tunnetaan parhaiten freestyle-räpistä ja videoista, joilla roastaan poikia, joten sitten kun on tavannut ihmisiä, niin olen saanut kommentteja, että oho sä ootkin kiva tyyppi”, Väisänen naurahtaa.

Jalkapallo on pysynyt Väisäsen elämässä aikuisikään asti. Hän on mukana harrastesarjan jalkapal lojoukkueessa, jonka ovat pe rustaneet hänen ystävänsä Olli Litmanen, Roope Rannisto, Joona Puhakka ja Tuomas Mönkkönen alkuvuonna 2022.

Mukaan joukkueeseen on liittynyt yhä useampi vaikuttaja ja tällä hetkellä Aston Gillan paidoissa kentällä juokseekin lisäksi muun muassa JVG, Roni Bäck, Ege Zulu ja Jaakko Parkkali. Aston Gillan pelit keräävät paikalle etenkin nuorta yleisöä. Väisänen kertoo tänä vuon na tehneensä neljä maalia.

Kaikilla meillä on vahvuuksia

Jalkapalloilija Cristiano Ronaldo on toiminut Väisäsen esikuvana lapses ta asti. Ronaldon lisäksi Väisänen kertoo esikuvakseen suosikkifilosofinsa Sokrateksen, josta hänen artistini mensäkin juontaa juurensa. Esikuvat eivät rajoitu kuitenkaan vain tiettyihin henkilöi hin, sillä Väisänen pyrkii näkemään vahvuuksia kaikissa ihmisissä.

”Nykyään aattelen, että vaikka en olisi samaa mieltä jostain asiasta, tyyppi voi olla silti tosi älykäs ja puhua hyvin. Mietin, että missä jutuissa voisin ottaa tuolta tyypiltä mallia”, mies pohtii. Väisänen kokee tärkeäksi sen, että kaikilla ihmisillä on oikeus ilmaista itseään ja yhtäläi set mahdollisuudet päästä toteut tamaan omia tavoittei taan. Hän toivoo, ettei ketään leimattaisi yhden mielipiteen tai asian perusteella, sillä jokainen on joskus väsynyt, stressaantunut, humalassa tai ei muuten pysty hallitsemaan itseään. ”Ihmisiä me kaikki ollaan”, Väisänen tiivistää.

Stressi helpottaa oletuksia poistamalla

Väisänen ei halua asettaa painei ta tulevaisuudelle, vaan keskittyy mieluummin nykyhetkeen. Työ aiheuttaa kyllä stressiä, mutta mies on oppinut pääsemään siitä eroon. Hän kertoo huomanneensa stressin johtuvan usein siitä, että joku muu kuten opettaja, pomo tai ystävä odottaa häneltä jotakin.

”Kerron opettajalle, etten ehdi palauttamaan tehtävää tällä viikolla, ja kysyn, voinko palauttaa sen ensi viikolla tai soitan kaverille, jota olen luvannut nähdä torstaina ja kerron että mua on nyt ahdistanut kiire, voidaanko nähdä sittenkin kahden viikon päästä”, Väisänen selittää.

Tällä hetkellä Väisänen työsken telee debyytti-EP:nsä parissa, joka on määrä julkaista vuoden 2023 alkupuolella. EP:n lisäksi tarkoitus on keikkailla ja jatkaa videoiden tekemistä.” On tulossa siistejä pro jekteja, joista ei ehkä ihan vielä voi kertoa”, Väisänen hymyilee sala myhkäisesti.

Joonatan Väisänen “Jokrates”

• Syntynyt 4.12.1996 Jäälissä

• Asuu Helsingissä

• Räpin suomenmestari

• Lauluntekijä ja muusikko

• Työskentelee Ihan Just Imus Youtube-kanavalla

Vuoden 2023 alussa Väisäsen on tarkoitus keskittyä musiikin tekemiseen ja kesän keikkoihin.

“Ihmisiä me kaikki ollaan.”

“Työ aiheuttaa kyllä stressiä.”

Rauhaa rautateille

TEKSTI: ROOSA LEINONEN KUVA: JANNE MIKKILÄ / ©VR GROUP

VR mainostaa sivuillaan junamatkan tarjoavan omaa aikaa, rauhaa ja huoletonta matkustamista. Tämä ei kuitenkaan toteudu kaikkien kohdalla. Oma rauha on ylemmän luokan huvi. Opiskelija jää usein korvatulppien varassa näpyttelemään koulutehtäviään normaalivaunuun. Opiskelijan tulot eivät kasva, vaikka hinnat kasvavat. Tämä aiheuttaa jo ennestään huonon rahatilanteen heikentymisen. Opiskelukaupungeistaan perheidensä luo matkaavat opiskelijat kustantavat tavallisestakin lipusta huiman summan kuukausibudjettiinsa nähden. Pitkä junamatka verottaa oman osansa aina joko vapaa-ajasta tai opiskelusta, mikäli ei pysty opis kelemaan matkan aikana. Junista kyllä löytyy työrauhaa sitä kaipaavalle, mutta siitä joutuu maksamaan ylimääräistä. Valmiiksi jo lainarahalla elävä opiskelija ei välttämättä ole valmis, tai edes kykeneväinen maksamaan junalipusta yhtään enempää.

Työrauha junan normaaliluokassa on hyvin vaihteleva. Asemien välillä saattaa olla jopa hiljaista, jos kanssasi samaan vaunuun sattuu hiljaisia ihmisiä. Monesti kuitenkin käy niin, että vaunussa on juoruilevia kaveri porukoita, kitiseviä lapsia tai kovaäänisesti kuorsaava vieruskaveri. Tällöin koulutehtäviin keskittyminen voi olla mahdotonta. Kun yhtälöön lisätään alati takkuileva netti ja pistorasioiden jaottelu vain joka toiselle matkusta jalle, saattaa pinna palaa herkästi.

Halvimmat junat pysähtyvät usein jokaisella asemalla. Valmiiksi heik ko keskittyminen on tällöin koetuksella. Ihmiset nousevat hyvissä ajoin paikoiltaan, kaivavat tavaransa ylähyllyiltä ja pukevat takkinsa päälle. He kulkevat rinkkojen ja matkalaukkujen kanssa käytävän halki välillä anteek si pyytäen, kun tavarat kolhivat muita matkustajia. Kuulutus saapumisesta asemalle, ja juna pysähtyy. Pian uudet matkustajat kävelevät vaunujen halki omaa paikkaansa etsien. Kun paikka löytyy, tavarat ängetään voimaa käyttäen ylähyllyille, istutaan ja riisutaan ylimääräinen vaatekerta. Junasta löytyy vaunuja nyt jo lähes jokaiseen makuun. Lapsille, lemmikeille tai pyörätuolin kanssa kulkeville löytyvät omat vaunut. Matkustajan on myös mahdollista ostaa paikka extra-vaunusta, tai jopa oma hytti. Olisi ko liikaa vaadittua, jos VR suunnittelisi vaunun oveen hiljaisuusmerkin, sekä asentaisi pistorasioita jokaisen penkkirivin väliin? Jos VR pitäisi myös huolen siitä, että edes tässä vaunussa netti toimisi niin, että työskentely tai opiskelu onnistuu matkan aikana maksamatta ylimääräistä.

Miksi haluamme elää kuoleman jälkeistä elämää?

TEKSTI JA KUVAT: TOPIAS SETÄLÄ

Verta, avohaavoja, irrallisia sisäelimiä sekä tuskan huuto ja. Massiivinen ihmisjoukko on kerääntynyt Oulun Man nerheimin puistoon katselemaan mädäntyneitä ruu miita. Poliisista ei ole vielä havaintoa, mutta muutamat sivustaseuraajat pohdiskelevat, ovatko viranomaiset saapumassa paikalle. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole kyse poliisitapauksesta, vaan jo perinteeksi muodostuneesta Zombie Walk Oulu -tapahtu masta.

Syyskuinen zombikulkue oli jo viidestoista Oulussa, ja niitä on järjestetty vuodesta 2007 lähtien. Zombikulkueiden alku perä johtaa Yhdysvaltoihin, joissa ensimmäinen virallinen tapahtuma järjestettiin vuonna 2000. Suomeen tapahtuma rantautui muutamia vuosia myöhemmin. Helsingissä

järjestettiin Suomen ensimmäinen zombikulkue vuonna 2006. Tapah tumalle on ollut hyvin kysyntää Ou lussa, ja tänäkin vuonna kulkueessa käveli arviolta 150–200 henkilöä. Tarkkoja lukuja ei olla yhtenäkään vuonna laskettu, mutta tapahtuman järjestäjä Mikko Heikura arvioi, että tänä vuonna ihmisiä oli hieman keskivertoa vähemmän paikalla.

”Normaali vuosi on ennen koronaa ollut sellainen 200 henkeä. Uskal taisin väittää, että yhtenä vuonna osallistujia oli sellainen 400. En kuollaksenikaan kyllä muista, mikä vuosi se oli. Olen kuitenkin kohta kaksikymmentä vuotta järjestänyt näitä, niin se alkaa olemaan yhtä puuroa”, Heikura toteaa.

Kulkijat edustavat reunakulttuuria

Zombikulkueeseen voi osallistua kuka tahansa iästä riippumatta. Tä näkin vuonna nuorimmat osallistu

jat joutuivat pitämään äidin kädestä kiinni katua ylittäessä. Valtaosa kulkueesta kuitenkin muodos tui nuorista aikuisista. Iän sijaan zombikulkueeseen osallistuminen voi vaatia tietynlaista heittäytymis kykyä.

”Semmoinen ihan pintaliitäjä ei ehkä kehtaisi osallistua. Kulkijat ovat ehkä tämmöisiä reunakulttuu rin edustajia enemmän. Sanon, että tämmöinen gootimpi mielenlaatu voi olla vaatimus. Mitä pidemmälle ollaan menty, niin lapsia on osallis tunut enemmän. Ehkä vanhemmat, jotka ovat kasvaneet tämmöisen kanssa, uskaltavat päästää oman lapsensa mukaan.”

Vaikka tapahtumaan osallistumi nen ehkä kiinnostaakin tietynlaisia ihmisiä, mistään yhden isomman kaveriporukan tempauksesta ei suinkaan ole kyse, vaan kulkueessa nähdään uusia osallistujia vuodesta toiseen. Toki vakiokasvojen tunnis taminen kulkueesta voi muutenkin olla haastavaa.

Asusteiden lisäksi zombit panostivat roolihahmoisiinsa. Kulkueessa käveltiin jalat laahaten zombin tavoin.

”Ihmiset ovat maskien takana, eli totta kai on vaikea sanoa, onko kul kueessa samoja ihmisiä. Uskaltaisin väittää, että siellä on vakiokasvo ja, jotka käyvät vuodesta toiseen. Nämä vakiojäsenet panostavat maskeeraukseen, joten heitä ei oi kein meinaa erottaakaan”, Heikura naurahtaa.

Mitään vaatimustasoa zombiasulle ei kulkueessa ole. Joillakin osallis tujilla oli kaupasta ostettu pääkallo naamari ja hieman tekoverta, mutta monet olivat panostaneet sekä maskeeraukseen että roolihahmoon huolella. Kulkueesta löytyy muun muassa sotilaita, alttarille jätetty morsian, juhlista palaava bilettä jä sekä Elvis. Monet osallistujat valmistavat asunsa itse aivan alusta loppuun saakka. Esimerkiksi zom bi-Elvikseksi pukeutunut Heikura

on käyttänyt muun muassa lateksia muokatakseen kasvojaan enemmän Elviksen näköiseksi.

Zombit elokuvatähtinä

The Walking Dead, Dawn of the Dead, The Last of Us, Zombieland, Resident Evil ja niin edespäin. Zombeja on lähes yhtä mahdoton päästä pakoon niin mediassa kuin elokuvissa. Zombit ovat vallanneet suuren viipaleen populaarikulttuu ripiirakastamme. Niistä on tehty elokuvia, TV-sarjoja, kirjoja, pelejä ja kaikkea siltä väliltä.

Zombit ilmestyivät länsimaiseen populaarikulttuuriin jo yli 90 vuotta sitten. Ensimmäisenä varsinaisena

zombielokuvana pidetään Victor Halperinin ohjaamaa White Zom bie -elokuvaa, joka ilmestyi vuonna 1932. Zombit olivat kylläkin tuolloin hyvin erilaisia kuin nykyään. Tuon ajan zombit yhdistettiin vahvasti karibialaiseen voodookulttuu riin, jossa ihmisiä tuotiin takaisin kuolleista erilaisten taikojen avulla. Haitilaisissa kertomuksissa zombeja käytettiin lähinnä orjatyövoimana. Modernit ihmisen lihaa himoitsevat zombit nähtiin ensimmäistä ker taa vuonna 1968 George Andrew Romeron elokuvassa Night of the Living Dead.

Zombivillitys on ainoastaan kiihty nyt vuosien edetessä, ja sen lopulle ei ole merkkejä ilmassa. Mutta mik si juuri zombit ovat niin suosittuja? Länsimaisessa populaarikulttuuris sa on esiintynyt vuosien saatossa lukuisia hirviöitä. Vampyyrit, ih missudet, kummitukset ja muumiot ovat saaneet vuoronsa valkokan kailla, mutta yksi sääntö on pätenyt aina. Zombi on kuningas.

Olemmeko me zombeja?

Zombien suosiosta on tehty lukui sia tutkimuksia. Etenkin rapakon toisella puolella aihe on ollut suu rennuslasin alla. Teorioita zombien suosiolle on lukuisia, mutta yksi teoria toistuu muita useammin.

Zombien asusteissa riitti runsaasti viittauksia populaarikultturiin.

Tienaa rahaa, maksa laskut, osta lopuilla rahoilla vähän hienompi versio tuotteesta, joka sinulla jo on ja toista sama hautaan asti.

Zombit ovat metafora kulutus yhteiskunnalle. Ihmiset heräävät, ajavat töihin, tuijottavat tietoko neen näyttöä, ajavat kotiin, tuijot tavat television näyttöä ja lopulta menevät nukkumaan. Tienaa rahaa, maksa laskut, osta lopuilla rahoilla vähän hienompi versio tuotteesta, joka sinulla jo on ja toista sama hautaan asti. Ihmisten elämästä on tullut niin rutiininomaista, että he tavallaan elävät jo tietynlaisessa zombitilassa.

Ihmiset kuluttavat enemmän ja enemmän eivätkä ikinä ole tyytyväi siä, kuten zombit, jotka eivät ikinä tule kylläisiksi, vaikka he saisivatkin syötyä ihmislihaa. Taistelu zombeja vastaan voidaan kokea taisteluna kulutusyhteiskuntaa vastaan, missä usein pieni ryhmä yrittää selviytyä valtavaa zombilaumaa vastaan.

Jotkin amerikkalaiset zombikul kueet ovatkin brändänneet itsensä protestiksi kulutusyhteiskuntaa vastaan. Heikura kuitenkin pai nottaa, että Oulun kulkueella ei ole tarkoituksena ottaa poliittista kantaa, vaan se merkitsee jokaiselle osallistujalle sitä, mitä he haluavat ajatella siitä.

Elämää kuoleman jälkeen

Toinen usein tutkimuksissa toistu nut teema on mielenkiinto maail manlopun jälkeistä elämää kohtaan. Syitä kiinnostukselle on monia. Zombielokuvissa hahmot joutuvat usein tekemään eettisesti vaikeita päätöksiä esimerkiksi siitä, kenet pelastetaan ja kuka saa vähäisen ruoka-annoksen. Ihmiset tykkäävät kuvitella itsensä hahmojen paikalla ja miettiä minkälaisia päätöksiä he tekisivät.

Selviytyminen on jokaisella maa pallolla elävällä lajilla geeneissä. Zombimedia vetoaa vahvasti ihmis ten selviytymisgeeniin. Hahmojen selviytymistä vaarantavat zombien

lisäksi nälänhätä ja muut ihmis joukot, jotka yrittävät myös vain sel viytyä. Paluu aikaan ennen ruokien kotiinkuljetuksia viehättää ainakin ajatuksen tasolla meistä monia.

Maailmanloppu kuvastaa kuoleman lisäksi mahdollisuutta aloittaa alusta. Maailmanlopun jälkeiset teemat kiinnostavat ihmisiä myös sen takia, että haluaisimme kuvitella ole vamme jonkin sortin feeniks-lintu, joka nousee tuhkakasan keskeltä ja levittää siipensä voiton merkiksi. Maailmanloppu kuvastaa kuole man lisäksi mahdollisuutta aloittaa alusta. Kun nyky-yhteiskunnan peruselementit on revitty alas, voi daan aloittaa uuden yhteiskunnan rakentaminen omien ihanteiden mukaisesti.

Tasa-arvon edelläkävijät

Viimeinen teoria zombien suosios ta, joka toistuu lähes kaikissa

tutkimuksissa, on zombien tuoma yhdenvertaisuus. Zombiksi voi muuttua kuka tahansa. Zombiepi demian aikana aikaisemmat sosiaa liset statukset häviävät. Sillä, mistä olet tullut, ei ole väliä, vaan ainoas taan se, mitä teet, määrittelee kohtalosi.

Zombin päihittäminen ei vaadi supervoimia, ja zombielokuvissa sankariksi voi nousta kuka tahansa. Yleensä elokuvien hahmot ovatkin tavallisia ihmisiä. Usein toistuva teema elokuvissa ja sarjoissa on rikolliset, jotka ovat saaneet zombi epidemian vuoksi uuden mahdolli suuden nousta sankariksi.

Syy, miksi ihmiset kuvittelevat itsensä usein zombiepidemian kes kelle, on se, että he uskovat selviy tyvänsä siitä. Jokerin voittamiseen vaaditaan Batman, mutta zombin voi tappaa kuka tahansa. Jokaisella on ainakin teoreettiset mahdolli suudet selvitä zombiepidemiasta, mikä houkuttaa katsojia.

Selviytymisestä on jo käytännön todisteitakin. Hyvinhän yhteiskunta on selvinnyt, vaikka Oulun keskus tassa marssisikin zombeja. Ja ei, nyt ei puhuttu Zombie Walk Oulun zombeista.

Pelottava kööri lipui Pekurin talon ohitse.

Merikoskenkadun alkupäästä löytyy betonisen laatikon nä köisen talon alakerrasta pubi. Ulkoapäin synkän näköinen rakennus ei välttämättä ole se kaikista houkuttelevin näky. Epäilyttävän näköinen ulkokuori voi saada jatka maan matkaa keskustaan, mutta fakta on se, että jo kaisessa kunnon korttelissa on oma korttelikuppilansa. Tuiran Merikoskenkadulla se on Pub Merikulma.

Betoninen ulkokuori peittää sisälleen todellisen helmen. Sisään astuessa avautuu pitkä tiski, jonka takaa löytyy juotavaa jokaiseen makuun.

Tiskin takana seisoo baarimikkona työskentelevä Jukka Ohtonen.

Hän on työskennellyt Pub Merikul massa parin vuoden ajan. Alkuun skeptisesti Tuiraan töihin siirtynyt Ohtonen kertoo yllättyneensä ra vintolan asiakaskunnasta.

”Asiakkaat tekevät paikasta antoi san. Täällä kukaan ei esitä mitään ja jokainen tulee omana itsenään.” Hän lisää, että asiakaskunta on laaja. Ravintolassa käy kaikenikäistä ja -näköistä porukkaa.

Tiskiltä vasemmalle katsottuna on korotettu lava, jossa on piano, sekä pöytä janoisia asiakkaita varten. Tiskiä vastapäätä näkee lisää pöy täryhmiä sekä sohvia istuskelua ja seurustelua varten. Pubista löytyy merenkäyntiaiheisia sisustusele menttejä, kuten ruori ja pienoismal li purjeveneestä.

Tämä jopa kaurismäkeläinen miljöö tarjoaa täydellisen kohtaamispaikan vaihtaa kuulumiset oluiden äärellä.

Tanssiravintolasta Tuiran olohuoneeksi

Pub Merikulma on Tuiran vanhim pia edelleen toiminnassa olevia pu beja. Sen yläkerrassa on aikoinaan toiminut Ravintola Merikoski, joka oli yksi Oulun suosituimmista tans siravintoloista. Yläkerta muutettiin asunnoiksi vuonna 2007.

Keväällä 2019 liiketila kärsi savu- ja palovahinkoja, minkä vuoksi ravin tola remontoitiin. Sisustuksessa on yhdistetty sekä uutta että vanhaa ja tilat ovat vessoja myöten siistit ja viihtyisät.

Nykyään Pub Merikulma toimii seurusteluravintolana. Arkisin siellä on mahdollista osallistua musajameihin, visaan ja bingoon sekä viikonloppuisin on mahdollista laulaa karaokea.

Jukka Ohtonen viihtyy Pub Merikulman tiskin takana.

Ilta etenee tuoppien äärellä

Alkuilta on ollut rauhallisempi, mutta kuuden aikaan ihmisiä on jo mukavasti. Tiskillä ei tarvitse kauaa istuskella yksin.

”Tänne ei tarvitse tulla kaveri mu kanaan, aina päätyy jonkun kanssa juttelemaan”, kertoo vakiokävijäksi esittäytyvä Peippo

Hyvän kantakuppilan tapoihin kuuluu kuulumisten vaihtaminen, vitsien heittäminen sekä maailman parantaminen tuoppien äärellä.

Ovi käy tiheämpään. Kello käy lähemmäksi kahdeksaa ja pöydät alkavat täyttyä. Dire Straitsin Walk of life säestää pöydistä kantautu vaa kovaäänistä puhetta ja naurua. Kaikilla vaikuttaisi olevan hyvä meininki.

Kukaan ei ole uskaltautunut en simmäiseksi laulajaksi karaokeen, mutta ilta on vielä nuori.

Korttelikuppilan merkitys

Tiskillä istuessa päätyy juttelemaan erinäisten ihmisten kanssa, jos ei ujostele. Pitkään pubissa käynyt Jukka istahtaa tiskin eteen juomaan olutta.

”Täällä tuntee kuuluvansa johonkin. Ennen oli työyhteisö, mutta nyt haluaa löytää muuta”, hän sanoo tunnustaen vaikka korttelikuppila ei välttämättä ole se paras paikka mihin kuulua.

”Vaikka tuntuu, että välillä on vähän syrjäytynyt olo, niin täältä löytyy aina seuraa. Haen täältä sitä sosiaalisuutta”, hän kertoo ja toteaa aiemmin olleensa kriittinen erikois ten asioiden ja ihmisten suhteen, mutta oppineensa suvaitsevaisuutta käymällä korttelikuppiloissa.

Jukka jatkaa, että asiakaspalvelulla on merkitystä. ”Baarimikot täällä ovat älyttömän hyviä asiakaspalveli joita. Ihan heidänkin takiaan täällä on mukava käydä päivittämässä kuulumisia.”

Takana seisova Immo liittyy keskus teluun toteamalla: ”Tässä yhteis kunnassa on kaksi paikkaa, joissa ihminen voi tavata toisena tasaver taisena. Toinen on seurakunta ja toinen korttelikuppila, ja seurakun taan minä en ihan helpolla mene.”

Merikulma vastasi huutoon

Illan viimeisenä karaokelaulaja na on Jamppa, joka esittää Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin Autiosaaren. Tanssilattialle innostuu lähtemään muutama ihminen noste lemaan jalkojaan. Ihmiset ovat päih tyneitä, mutta tunnelma on kaikkea muuta kuin kaurismäkeläinen.

Siitä huolimatta, että ilta tulee päätökseensä, on se ollut juuri sitä, mitä toivoo korttelikuppilan tarjo avan: vieraisiin pöytiin huutelua, traumojen jakamista ventovieraiden seurassa ja hyvänhenkistä suun soittoa baarimikon kanssa.

Merihenkisyys näkyy ravintolan sisustuksessa.

TEKSTI: SAMPPA KALLIORINNE KUVAT: JARI FLINCK SEKÄ KUVAUKSELLISTA VALOA

Euforista burleskia

Lesbokeisari Eva Euforia ei kumartele kenellekään, mutta uskoo tasa-arvoon. Niin tekee myös taiteilijanimen takana oleva 26-vuotias Eva Nissinen.

• Syntynyt 13.6.1996

Kuopiossa

• Kotipaikka Oulu

• Sinkku

• Burleskitaiteilija

• Hotelli- ravintola- ja catering-alan perustutkinto

• Työskentelee päiväkodissa ja ravintola-alalla

Kahdeksantoistavuotiaana

Eva Nissinen tajusi olevan sa lesbo. Hän kertoi asiasta ensimmäisenä yhdelle läheiselle ys tävälleen. Asian kertominen pelotti, mutta ystävä suhtautui asiaan hy vin, samoin muut läheiset. Vanhem mat tukivat, ja äiti sanoi, että oli tiennyt jo pitkään. ”Sanonkin aina, että olin viimeinen, joka sai tietää homoseksuaalisuudestani.”

Kerrottuaan hyvin pienelle lähipii rille, Nissinen mietti pitkään, miten kertoisi seksuaalisuudestaan suku laisille ja tuttavilleen. ”Osallistuin Miss Gay Finland -kisaan ja annoin valtakunnallisen lehden hoitaa asian puolestani. Siellä oli sitten mallikuva minusta, oikein toimiva keino”, Nissinen nauraa ja suositte lee samaa muille.

”Yläasteella kiusaamista yritettiin jatkaa, mutta en jaksanut sitä.”

Päiväkodissa ja osa-aikaisesti ravin tola-alalla työskentelevä Nissinen on puhelias, itsevarma ja hauska. ”Tykkään ravintola-alasta. Pidän small talkista ja asiakaspalvelusta. Mutta jos teen sitä kuutena päivä nä viikossa, en ole maailman paras asiakaspalvelija. Kun teen sitä 2–3 päivää viikossa, niin silloin olen.”

Wannabe-Tommy Tabermann rakastaa naisia

Nissisen Vaimola-burleskiesitys sai alkunsa neljä vuotta sitten, kun hän otti yhteyttä tuottajiin ja kyseli, miksei Keski-Suomesta ylöspäin järjestetä naisille suunnattuja tapahtumia. Tuottajat vastasivat, että aika on ajanut niistä ohi, niitä ei enää tulisi. Sellaiset piti järjes tää itse. Esitys myytiin ennakkoon loppuun ja kysyntää on vieläkin paljon. Neljän vuoden jälkeen Vai mola on edelleen Pohjois-Suomen

ainoa naisille suunnattu tapahtu ma. Nissinen korostaa, että se ei ole tarkoitettu pelkästään lesboille: ”Siellä on bi-naisia, panseksuaale ja, heteroita ja aseksuaaleja. WLW (women loving women) on termi koko hommalle. Ei sieltä ovelta silti käännytetä ketään.”

Puhuminen vapaa-ajasta aiheuttaa hilpeyttä Nissisessä, sillä vapaa-ai kaa hänellä ei ole. Nissinen nauraa ja sanoo: ”Leikitään, että on. Silloin harvoin, kun en tee burleskia tai ole töissä, matkustelen paljon, Suomes sa ja ulkomailla. Jos esimerkiksi on hyvä keikka Saksassa ja minulla on aikaa, lähden sinne. Matkustami nen on harrastus, joka vie vähäisen vapaa-aikani.”

Nissinen näkee itsensä kymmenen vuoden päästä ulkomailla: ”Asun Berliinissä ja esiinnyn kabareessa. Minulla on siisti nahkatakki, tosi hyvää hajuvettä, paljon tatuointeja ja ihana muija. Kirjoitin siitä runon kin. Niitä olen kirjoittanut lapsesta asti. Olen tällainen wannabe-Tom my Tabermann.”

Nissinen saa esiintymisestään itsevarmuutta.

Eva Nissinen

Joitain runojaan Nissinen on julkais sut, mutta suunnittelee vielä joskus julkaisevansa runokokoelman.

koittaa miellyttää kaikkia, unohtaa itsensä”

Lapsuutensa Nissinen asui maalla pienessä kylässä. Hän kalasti, ratsas ti ja juoksi paljain jaloin poimimas sa omenoita. ”Kunnon old school -lapsuus”, Nissinen summaa.

Nissinen kertoo olleensa hieman erilainen kuin muut lapset. Hän tä kiusattiin ala-asteella paljon, jopa fyysisesti. ”Lapset osaavat olla julmia. Olin vähän isompi kuin muut ikätoverit, minulla oli omia mielenkiinnon kohteita ja tykkäsin lukea fantasiakirjallisuutta. Olin fantasianörtti.”

Yläasteella tapahtui muutos. Nis sinen muutti kaupunkiin ja koulu vaihtui. ”Yläasteella kiusaamista yritettiin jatkaa, mutta en jaksanut

sitä. Päätin, että jos joka tapaukses sa kiusataan ja ollaan ilkeitä, niin silloinhan voin olla se, mitä olen.” Ensimmäisenä päivänä kouluun saapui pin up -tyttö. ”Minulla oli meikit, mekko ja korkkarit. Löysin oman heimon ja me olimme erilai sia yhdessä ja tehtiin omia juttuja.”

Silloin Nissinen kasvatti kovan kuoren. ”Ei ole minun vastuullani, jos joku ei pidä minusta. Niin kauan kuin en satuta muita, niin se ei kuulu minulle. Jos koittaa miellyttää kaikkia, unohtaa itsensä.”

Homofobia ei kuulu nykypäivään

Ensimmäisestä esiintymisestä Nis sinen ei muista muuta kuin lavalle menemisen ja sieltä lähtemisen. Keskittyminen tekemiseen vei kai ken huomion.

”Esiintymisten myötä minusta on kuoriutunut todella itsevarma ja olen pystynyt kanavoimaan sitä

muille elämäni osa-alueille.” Entä nykyisin, vieläkö lavalle nousemi nen jännittää? ”Kaiken esiintymis kokemuksenkin jälkeen jännittää, mutta se on osa sitä prosessia ja kuuluu siihen.”

Eri mediat uutisoivat toissa ke väänä oululaisen poliisin Petrus Schroderuksen somepäivityksestä, jonka mukaan Pride-tapahtuma on ”myötähäpeää aiheuttava friikki sirkus”. Julkilesbo saa negatiivista kommenttia edelleen tekemisistään somessa ja mediassa. ”Homofo biseen huuteluun en ole koskaan vastannut, se ei ole hedelmällistä keskustelua vaan ajantuhlausta.”

Nissiselle tasa-arvo merkitsee, että erilaisuudesta huolimatta kaikki ovat yhdenvertaisia, yhtä arvokkaita ja kaikilla on yhtäläiset mahdol lisuudet hyvään elämään. ”Uskon tähän sukupolveen ja nuorempaan, z-sukupolveen. He ovat todella edis tyksellisiä. Heille on täysin normaa lia, että ihmiset ovat erilaisia.”

Nissinen tuli kolmanneksi Miss Gay Finland -kisassa. “Maailma ei ollu vielä valmis”, Nissinen nauraa.

”Jos

Kun kiekko koriin kilahtaa

TEKSTI: MELIINA ANIAS KUVAT: TOPIAS SETÄLÄ

Frisbeegolfin suosio on kas vanut räjähdysmäisesti viime vuosien aikana. Suomen Frisbeegolfliiton toiminnan johtaja Tapani Aulu arvioi, että aktiivisia pelaajia Suo messa on noin 200 000.

Syksyinen ja seesteinen iltapäivä. Nurmikentän yllä liitävät muoviset kiekot, jotka kilahtavat metallisiin koreihin. Yksi hurraa onnistuneesta heitosta ja toinen harmittelee kiekon päätymistä pensaaseen. Naurunpyrähdyksiä, puheensorinaa ja rentoa mieltä. Pelaajat taivaltavat kohti uusia fribailuhaasteita.

Innokkaat frisbeegolfaajat kokoon tuvat tällä kertaa Meri-Toppilan frisbeegolfradalle, jossa on alkamas

sa Oulun Frisbeeseura ry:n (OFS) ja BSC Disc Golf Teamin järjestämät kaikille avoimet viikkokilpailut. OFS:n varapuheenjohtaja Heikki Riekki on yksi viikkokisojen osallis tujista. Hän on harrastanut frisbee golfaamista jo yhdeksän vuoden ajan. Kempeleestä kotoisin oleva Riekki kiinnostui lajista, kun kotipaikkakunnan virkistysalueelle rakennettiin ensimmäinen frisbee golfrata.

Paras asia frisbeegolfissa on Riekin mukaan ulkona liikkuminen, koska siitä saa hyötyliikuntaa huo maamatta.

”Harvoin tulee käveltyä kahta tun tia muuten”, hän sanoo.

Riekki nostaa autostaan laukun, joka on täynnä erilaisia frisbeekiekkoja. Hän selittää, että kiekoilla on eri vakaus- ja nopeusasteet sekä erilaiset muovit. Kiekon muoto ratkaisee pääsääntöisesti kiekon vakauden.

– Heikki Riekki

”En tiennyt lajista silloin mitään. Olin nähnyt vain kylttejä uudesta frisbeegolfradasta. Menin katso maan rataa ja ostin kolmen kiekon aloituspakkauksen. Kävin sitten heittelemässä siellä Köykkyrin virkistysalueen radalla useamman kerran ja siitä se lähti”, hän kertoo.

”Jos kiekko on kevyempi, se yleen sä muuttuu alivakaaksi. Kevyempi kiekko lähtee nopeammin ja sillä voi heittää pidempiä matkoja. Kevyt kiekko on kuitenkin herkkä tuulel le”, hän kertoo.

Frisbeekiekkojen valinta voi olla vaikeaa. Riekin mukaan uudella pelaajalla ei tarvitse olla montaa kiekkoa, sillä yksi riittää aluksi.

“Harvoin tulee käveltyä kahta tuntia muuten.”

Laji kehittää koko kehoa

Frisbeegolf on täysin tekninen laji, jossa käytetään koko kehoa.

”Jaloista tuotetaan se teho, jota väli tetään kropalla käteen, joka puoles taan toteuttaa frisbeen liikeradan”, Heikki Riekki kertoo.

Frisbeegolfissa on monenlaisia heit totekniikoita, joista Riekki esittelee muun muassa rystyheiton. Sivus takatsoja voisi luulla, että frisbeetä heitetään suoralla kädellä.

Tämä on kuitenkin täyttä harhaku vitelmaa. Riekin mukaan rystyhei tossa kyynärpää ohjaa käden liikettä ja lopussa kiekko irtoaa kädestä. Toki on tärkeää muistaa pitää käden

linja suorana. Lajissa on tärkeää huomioida heittotekniikan lisäksi, millä tavalla ottaa kiinni frisbeekie kosta.

Frisbeegolfissa ei ole yhtä oikeaa tapaa tarttua kiekkoon. Frisbeekie kon kulmien hallinta ja käden linjan huomioiminen ovat kuitenkin myös tarpeen. Jos frisbee lähtee väärässä asennossa heittosuuntaan nähden, se ei lennä pitkälle.

Ei tarvitse pelata yksin

Paikalle alkaa kerääntymään poruk kaa, joka valmistautuu iltapäivän kisoihin. Pelaajat vaikuttavat todella kohteliailta ja neuvovat mielellään frisbeen heittämisessä. Lisäksi pelaajat muistuttavat, että ei pidä lannistua, jos frisbee liitää väärään suuntaan ensimmäisellä yrityksellä. Heikki Riekin mukaan uusien pelaaji en ei tarvitse opetella lajia itsekseen, vaan hän suosittelee pyytämään apua kokeneemmilta pelaajilta.

Frisbeegolfissa ei ole yhtä oikeaa tapaa ottaa kiinni kiekosta.

Heikki Riekki näyttää frisbeen heittoasennon.

“Nykyään on paljon opastusvideoita Youtubessa, joita voi katsella”, hän kertoo.

”Esimerkiksi frisbeegolfia pelannut kaveri voisi opastaa alkuun. Siinä voi käydä herkästi siten, että jos kukaan ei opasta alussa, voi innos tus lajia kohtaan lopahtaa”, Riekki sanoo.

Frisbeegolf vaatii kehitystä

Oulussa järjestetään lajiopastus ta, mutta varsinaista frisbeegolfin opetuskulttuuria Oulussa ei Heikki Riekin mielestä ole. Hän kaipaisi enemmän esimerkiksi ohjattu ja heittelytunteja, joihin lajista kiinnostuneet voisivat osallistua. Erityisesti toimintaa pitäisi järjestää nuorille, joiden keskuudessa lajin harrastaminen on yleistynyt. Suosion myötä radoilla on yhä enemmän ruuhkaa. Riekki toivoo, että ratoja rakennettaisiin lisää, eri tyisesti aloittelijoille sopivia ratoja. Radat kuluvat kovassa käytössä ja niiden ylläpito on yleensä frisbee golfseurojen vastuulla. Ratojen rakentamiseen ja ylläpitoon seurat toivoisivat entistä enemmän kau pungin panostusta.

Oulun kaupungin isännöitsijän Petri Yli-Pykyn mukaan kaupunki haluaa tukea frisbeegolfharrastajien toimintaa ja mahdollistaa uusien ratojen perustamisen mailleen.

”Kaupunki ei peri omistamilleen maille perustettujen ratojen maan käytöstä maksua, mutta lupaehto jen tulee täyttyä ja alueen soveltua käyttöön. Alueen soveltuvuutta frisbeegolfin harrastamiseen arvioi daan muun muassa turvallisuuden, käytettävyyden ja ympäristönä kökohtien perusteella”, Yli-Pyky kertoo.

On aika lähteä pois frisbeeradalta, jotta pelaajat pääsevät kisailemaan. Kysymykseen ”Mikä frisbeegolfissa kiehtoo?” on vastattu. Frisbee golfissa yhdistyvät monenlaiset hyödyt. Se on hyvä liikuntamuoto heille, jotka eivät ole kiinnostuneet esimerkiksi lenkkeilystä tai muista ulkoliikuntalajeista. Lisäksi laji ko koaa oman yhteisönsä, josta pelaajat voivat löytää itselleen jopa ystäviä. Frisbeegolfin myötä ihminen voi kehittää myös oman kehonsa hallin taa. Jokaisen kannattaa käydä ko keilemassa frisbeegolfia edes kerran. Voi olla, että rakkaus lajia kohtaan kolahtaa kuin kiekko koriin.

Breakdancella on näytön paikka

TEKSTI: KALLE-KARI LEPPÄJÄRVI KUVAT: PIXABAY

Skeittaus, frisbeegolf, padel ja kiipeily ovat kaikki lajeja, joilla on ollut vii me vuosina nouseva käyrä suomalaisten harrastajamäärissä. Seuraavaksi mahdolliseksi trendilajiksi on ehdolla tanssiurheilun muoto breakdance tai breikki, kuten Suomessa sanotaan. Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) päätöksen myötä laji nähdään vuoden 2024 Pariisin kesäolympiakisojen ohjel massa.

Valinta olympialajien joukkoon ensimmäisenä tanssilajina avaa mahdollisuuk sia uusien harrastajien ja sponsorien saavuttamiseen. Esimerkiksi skeittauksen ja kiipeilyn lajihistoriat ovat jo kaukaa vuosikymmenten takaa. Lajien kiinnos tavuuden nousuun vaikutti kuitenkin merkittävästi mukanaolo toissa kesän Tokion olympialaisissa. Molemmat lajit esiintyivät edukseen olympianäyttä möllä ja toivat vastaanottimien äärelle uutta katsojakuntaa.

Mikäli breakdancen osalta tehdään median puolelta samanlainen buustaa minen ennen varsinaisia kisoja, uskon sen saavan kiinnostuksen heräämään erityisesti nuorten puolella. Breikkaukseen liittyvä hiphop-kulttuuri, kilpailul linen luonne sekä yhteisö ovat toimivia vetonauloja nuorten saavuttamiseen lajin pariin. Edellä mainittujen skeittauksen ja kiipeilyn kilpailuista tuotettiin laadukkaita tv-lähetyksiä ennen varsinaisia olympiakisoja ja näin tulee tehdä breikkauksen osalta, unohtamatta sosiaalisen median roolia lajin markkinoin nissa.

Totta kai suomalaisten menestyminen breakdancen kansainvälisellä tasolla vaikuttaa lajin kiinnostavuuteen, mutta lajin puolesta puhuvat useat muutkin seikat. Breikkausta voi käytännössä harjoittaa paikasta riippu matta lähes kuka tahansa. Lisäksi lajin tuomat kustannukset ovat varsin pieniä verrattuna esimerkiksi jääkiekkoon.

Breakdancen ohella on myös muita ehdokkaita tulevien vuosien trendilajeiksi. Yksi näistä on temppupotkulautailu eli skuuttaus, jonka lajiyhteisö on asettanut tavoitteekseen liittyä niin ikään tulevaisuudessa olympialajien joukkoon suomalaisen Helmeri Pirisen johdolla. Toinen potentiaalinen laji on Yhdysvalloissa suuressa suosiossa oleva mailapeli pickleball, jossa yhdistyy pöy tätenniksestä, sulkapallosta ja tenniksestä tuttuja piirteitä.

Vuodet kuitenkin näyttävät, millainen laji saavuttaa Suomessa seuraavaksi suuren yleisön. Totuus on se, että breakdancella on valtava näytön paikka parin vuoden päästä Pariisissa Place de la Concorden aukiolla. Siinä ei saa epäonnistua.

Historia herää eloon kilvillä ja miekoilla

”Linja, etenee!” kaikuu Ou lun miekkailuseuran salis sa. Kaksi riviä viikingeiksi pukeutuneita miekkailijoita lähtee etenemään toisia kohti kilvet edessään. Pian rivit ovat toisiaan vastassa, ja siitä alkaa armoton taistelu. Jän nittävää. Ihan kuin hypättäisiin takaisin rautakaudelle.

Viikinkimiekkailu on elävöi tystaistelua, jossa käytetään kilpiä, miekkoja ja pukeudu taan perinteisiin viikinkivaatteisiin. Laji on suosittua erityisesti Pohjois maissa, joissa tietysti halutaan elä vöittää maiden omaa viikinkikult tuuria. Pääasiassa skandinaavista alkuperää olevat viikingit elivät noin 700–1000-luvuilla.

”Viikinkimiekkailu on siis sekoitus erilaisia tekniikoita ja pääasias sa rautakauden elävöittämistä”, kertoo Oulun miekkailuseuran viikinkimiekkailun valmentaja Jani Syrjä.

Jani Syrjä on harrastanut kamppailulajeja koko ikänsä. Hän kiinnos tui viikinkimiek kailusta, kun hänen vaimon sa sai hou kuteltua hänet

historialliseen miekkailuun. Syrjä tykästyi kilvellä ja miekalla tais teluun sekä joukkuetekemiseen. Sitähän se todellakin on: yhdessä tekemistä. Yhteisöllisyys huokuu myös perjantai-iltapäivän harjoituk sissa.

Salissa on rento tunnelma. Salin toisella puolella on kilpiä ja toisessa päädyssä miekkailukypäriä. Tree naajat lipuvat pikkuhiljaa paikalle. Ennen harjoituksia miekkailijat rupattelevat keskenään. Välillä kuu luu naurunpyrskähdyksiä. Kun kello lyö seitsemän, alkaa perusteellinen lämmittely. Jokainen kehonosa pyö ritellään ja venytellään.

Miekkailussa pitää ottaa monta asiaa huomioon samaan aikaan. Ensimmäisenä opetellaan oikeanlai nen kävely. Jalat pitää olla tukevasti maassa, miekka napakasti otteessa ja kilpi suojaamassa. Sen jälkeen kokeillaan, miltä miekka tuntuu. Viikinkimiekkailun tarkoitus ei ole

lyödä toista kipeäksi, vaan merkata niin sanotulle t-paita- ja shortsialueelle, eli hartioista alaspäin ja reisistä ylöspäin. Päähän ei ole tarkoitus lyödä. Hommasta tulee yl lättävän monimutkaista, kun nämä kaikki opitut asiat lyödään yhteen.

Viikinkimiekkailu on sekä kontakti- että kontrollilaji.

Pohjan Kaarti elvyttää historiaa

Viikinkimiekkailun toi Ouluun Harri Hihnala, joka kiinnostui lajista Norjassa. Suomeen tultuaan hän liittyi Ulvilan Kaartiin ja myö hemmin perusti harrastajaporukan myös Ouluun. Hihnala muutti toi selle paikkakunnalle, ja ohjaamisen vastuu siirtyi Jani Syrjälle. Pohjan Kaarti on oululainen yhteisö, joka keskittyy erityisesti historian elävöi tykseen ja viikinkiajan taistelutai toihin.

Syrjän mukaan oululaisia aktiivisia viikinkimiekkailun harrastajia on noin kymmenkunta, mutta jos mu kaan lasketaan myös heidät, jotka toimivat pääasiassa elävöittämisen puolella, on aktiivisia harrastajia yhteensä noin kolmekymmentä. Harrastajia on laidasta laitaan, ko kista lääkäriin.

Nuorimmat ovat 18-vuotiaita ja vanhimmat yli 50-vuotiaita. Harras tus ei sovellu alle 18-vuotiaille, kos ka viikinkimiekkailulle ei ole omaa lajiliittoa. Jokainen on siis vastuussa itsestään ja vakuutuksistaan. Yhdis tävä tekijä kaikilla harrastajilla on kuitenkin uskallus heittäytyä.

”Jos miekkailu ei ole oma juttu, sitten koulutetaan käyttämään keihästä, varsikirvestä tai väkipuuk koa”, kertoo Syrjä lajin monipuoli suudesta.

Harrastajat ottavat mittaa toisistaan. Leena Tomukorpi (vas.) ja Sami Ruuskanen.

Jani Syrjä näyttää Marjaana Yli-Jylhälle, miten miekkaa ja kilpeä pidetään oikein.

Vannoutuneimmilla harrastajilla on hienot viikinkiasut, jotka vaihde taan päälle alkulämmittelyn jälkeen. Useat laittavat päähän myös viikinkikypärät. Ei kuitenkaan po pulaarikulttuurissa paljon esiintyviä sarvikypäriä, vaan mahdollisimman alkuperäisiä muistuttavia nenän vartta alaspäin kulkevia ja silmät ympäröiviä historiallisia kypäriä. Viikinkiasut voivat kertoa myös har rastajasta itsestään. Useissa kilvissä näkyy Pohjan Kaartin symboli, mutta joissakin saattaa olla kaksi kin symbolia. Se kertoo siitä, että harrastaja on kahdessa eri seurassa. Asut tuovat illan harjoituksiin lisää tunnelmaa. Voi vain kuvitella, mil lainen tunnelma on elävöitystapah tumissa, kun rautakauden kulttuu ria tuodaan esille miekkailun lisäksi monilla muilla tavoilla.

Historianelävöitystapahtumat ovat tärkeässä roolissa harrastajien kes kuudessa. Tapahtumissa tuodaan esille rautakauden historiaa ja pu keudutaan perinteisiin ajanjaksoon kuuluviin vaatteisiin. Rautakautta elävöitetään taistelun lisäksi muun muassa historiallisilla käsitöillä sekä historiallisten taitojen harjoit tamisella. Tapahtumissa yritetään siis elvyttää vanhoja kulttuureja ja

perinteitä. Viikinkimiekkailun ta voitteena on viihdyttää yleisöä joko yksilö- tai ryhmätaisteluilla, jotka tehdään yleisön ehdoilla viihteelli sellä tarinalla.

”Suurin tapahtuma on Saltvikin vii kinkimarkkinat, joka on meillekin käytännössä vuoden kohokohta”, kertoo Syrjä Ahvenanmaalla järjes tettävistä markkinoista, joihin saa puu harrastajia ympäri maailmaa.

Salissa hypätään menneisyyteen

Perjantain harjoituksissa saa seu rata, miten aktiiviset harrastajat miekkailevat. On yksilö- ja ryhmä taisteluita. Usein taistellaan kilvellä ja miekalla, mutta joskus käyte tään esimerkiksi kahta miekkaa. Miekkaa pystyy käyttämään myös puolustukseen. Yhdellä harrastajalla on syntymäpäivä, ja sen vuoksi pe rinteisen kaavan mukaan jokainen ottaa mittaa synttärisankarista.

Miekkaillessa tulee nopeasti kuu ma, kun päällä on miekkailukypärä, kyynär- ja polvisuojat sekä hanskat. Harjoituksia tehdään lyhyitä pätkiä,

joiden jälkeen tulee tauko. Vaikka taistelut ovat lyhyitä, ovat ne todella intensiivisiä. Hauiksissa alkaa tun tua pieni polte.

Harjoitusten loppupuolella ko keillaan ryhmätaistelua. Oikeaa viikinkitaistelua. Vierekkäin tiiviisti taistelukumppanien kanssa rivissä. Tässä vaiheessa useammalla on jo keihäs. Tältäkö tuntui viikingeistä 800-luvulla, kun lähdettiin tais toon? Lajin viehättävyys tulee erityi sesti esiin ryhmätaistelussa. Siinä yhdistyvät lajin kaikki tärkeimmät asiat: kilvet, miekat, heittäytyminen ja joukkuehenki. Linja etenee.

Oulun miekkailuseura

• Perustettu vuonna 2002

• Miekkailulajeja floretti, kalpa, säilä, pyörätuolimiekkailu, historiallinen miekkailu, viikinkimiekkailu ja nykyaikainen viisiottelu

• Oulun miekkailuseurassa pyritään pitämään kaikki miekkailu yhteisessä paikassa

Miekkailua harjoitellaan lyhyissä pätkissä.

Elämä ilman ääniä

TEKSTI JA KUVAT: JENNI ISOMÄKI

Ovikello kilahtaa ja oven toisella puolella se välähtää. Oven avaa nainen hymyssä suin. Tuo nainen on Sari Pi rinen, aivan tuiki tavallinen ihminen. Hänellä ei vain toi mi yksi aisteista. Paikalla on myös Pirisen tytär, joka toi mii tulkkina meille.

Pirinen on syntynyt kuurona, mutta se ei ole elämässä ollut esteenä juuri mihinkään. Pirinen oli lapsena utelias ja kiin nostunut tutkimaan erilaisia asioita. Lapsuudessa hän kyllä tiedosti, että muut kuulevat ja hän ei, mutta hän ei oikeastaan tajunnut koko asiaa.

Hänen lapsuuden perheessään on isä, äiti ja pikkuveli, jotka kaikki ovat kuulevia. Perheessä kaikki kuitenkin käyttivät aktiivisesti viit tomakieltä.

Pirisellä oli lapsena paljon myös kuulevia ystäviä, joihin hän oli tutustunut pihalla leikkiessä. Hän luki heidän huuliltaan ja opetti heille viittomakieltä, jota he oppivat nopeasti. Koska kommunikointi toimi aina kaikkien kanssa sujuvas ti, ei hän ajatellut olevansa jotenkin erilainen kuin muut.

Teini-ikäisenä Pirinen eli melko ta vanomaista teinin elämää. Hänellä pysyivät samat ystävät lapsuudesta, joiden kanssa hän vietti aikaa muun muassa kaupungilla. Välillä hän kapinoi vanhempiaan vastaan, eikä esimerkiksi tullutkaan viikonlopuk si kotiin, vaikka oli sovittu.

Ennakkoluulojen kohtaaminen

1990-luvun puolivälin paikkeilla Pi rinen valmistui lähihoitajaksi. Hän on työskennellyt hoitoalalla pari senkymmentä vuotta, muutaman vuoden taukoa lukuun ottamatta.

Vuonna 2000 hänen esikoisensa syntyi ja toisen lapsen hän sai siitä kolmen vuoden päästä. Lasten olles sa pieniä monet kauhistelivat sitä, miten hän kuurona pärjää kotona lasten kanssa.

Monesta paikasta hänelle ei vastattu ollenkaan, joten hän päätti jättää hakemuksessa kertomatta, että hän on kuuro. Hän pääsi haastatteluun vantaalaiseen antikvariaattiin, johon hän meni tulkin kanssa. Omistajat olivat yllättyneitä, mutta kuitenkin palkkasivat Pirisen pyö rittämään liikettä.

Hänellä oli käytössä erilaisia apuvä lineitä arjessa, muun muassa itku hälytin, joka värisi kehoa vasten, jos vauva alkoi itkemään. ”Ihan taval lista äidin elämää se oli, ainoana erona se, että käytämme eri kieltä”, Pirinen kertoo.

Pirinen on muutaman kerran kohdannut ennakkoluuloja. Ihmiset ovat esimerkiksi ihmetelleet, voiko hän ajaa autoa tai onko hänellä ko tona aina avustaja tai tulkki. Tulk kia hän ei käytä kuin esimerkiksi lääkärissä tai pankissa asioidessa.

Ennakkoluuloihin hän on aina suhtautunut huumorilla. Hän ymmärtää, että sellaisissa tilanteissa kyse on vain toisen henkilön tiedon puutteesta.

”Ymmärrän, että tietoisuutta asiasta on vähän ja aina saa kysyä, jos joku mietityttää. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä”, Pirinen mainitsee.

Uusia työkokemuksia

Äitiysloman loputtua Pirinen kaipasi vaihtelua hoitoalan töistä ja lähetti työhakemuksia useisiin eri paikkoihin.

Hän kävi työhaastattelussa siivoo jaksi. Haastattelija ihmetteli, miten hän voisi kuurona olla siivooja, koska eihän hän kuulisi, jos moppi kaatuu maahan. Pirinen vastasi, että onhan hänellä silmät.

Hän oli antikvariaatissa päivät yksi nään töissä ja vastasi muun muassa asiakaspalvelusta ja nettimyynnistä. Tiskillä oli kyltti, jossa kerrottiin myyjän olevan kuuro ja että hän lukee huulilta tai asian voi kirjoittaa paperille.

Haastattelija ihmetteli, miten hän kuurona voisi olla siivooja, koska eihän hän kuulisi, jos moppi kaatuu maahan.

Pirinen kertoo ainoan haasteen työssä olleen ulkomaalaisten kirjai lijoiden nimien lukeminen huulilta. Silloin hän vain pyysi asiakasta kirjoittamaan nimen.

Pirinen oli antikvariaatissa kolme vuotta töissä. Noiden työvuosien aikana hän ystävystyi paikan pomon kanssa, ja tämä lähti jopa opiskele maan viittomakieltä.

Paluu hoitoalalle

Antikvariaattivuosien jälkeen Pirinen perheineen muutti Pirkan maalle ja palasi hoitoalalle. Hän on miettinyt alanvaihtoa sote-alan huonon tilanteen vuoksi. Harkin taan vaikuttaa myös se, ettei Pirinen haluaisi tehdä enää yövuoroja. Hän ei vielä tiedä, mitä lähtisi tekemään, mutta esimerkiksi artesaaniksi opis kelu kiinnostaa.

“Ihan tavallista äidin elämää se oli, ainoana erona se, että käytämme eri kieltä”

“Me ollaan kaikki ihan samanlaisia, vain korvan rakenne on eri.”

Tällä kaudella Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa oli ensimmäistä kertaa kuuro osallistuja, rap-artisti Signmark eli Marko Vuoriheimo Hän ja Pirinen ovat tuttuja entisestä työpaikasta.

Pirinen on ollut todella iloinen Signmarkin osallistumisesta ohjel maan, koska se tuo paljon positiivis ta näkyvyyttä kuuroudelle ja viitto makielisyydelle.

”Me ollaan kaikki ihan samanlaisia, vain korvan rakenne on eri”, Pirinen toteaa.

Sari Pirinen

• 47-vuotias lähihoitaja

• Tekee töitä muistisairaiden kuurojen ja kuurosokeiden kanssa

• Asuu Tampereella

• Kotoisin Lahdesta

• Perheessä kaksi lasta ja kissa

• Harrastaa ulkoilua

Pirinen nauttii ulkoilusta ja käy muun muassa ulkoiluttamassa Siiri-kissaansa päivittäin.

TEKSTI: JOONA EEROLA

Seppo Vainio törmäytti musiikin ja tieteen onnistuneesti

Nuoruudessaan Seppo Vainio eli ja hengitti punk-kulttuuria eri yhtyeiden rumpalina. Nykyään hän on monitieteisen Kvantum-instituutin tutkimusjohtaja.

Suomipunkin kulta-ajan tunne tuimpiin yhtyeisiin kuulunut Briard soitti ensimmäisen keikkansa Linnanmäellä vuonna 1977. Yhtyeessä silloin rumpuja tei ni-ikäisenä soittanut Seppo ”Sidi” Vainio, 61, muistelee tapahtumaa edelleen huvittuneena.

”Pete (Pete Malmi) oli mennyt Mannerheimin lastensuojelusää tiöön esittäytymään ja soittanut niille jotain kuoromusiikkia. Se oli kertonut, että meillä on tämmöinen

bändi ja saanut sen avulla keikan sovittua.”

Keikan alkaessa kävi hyvin nopeasti selväksi, että yhtyeen soittama ma teriaali oli täysin erilaista. Järjestäjät olivat paniikissa.

”Siellä oli vielä helvetisti porukkaa”, Vainio naurahtaa.

Vainion tarina hakee vertaistaan. Punk-vuosien jälkeen polku on kulkenut legendaarisen Harvardin

yliopiston kautta kehitysbiologian professoriksi Oulun yliopistoon. Hän on nykyisin yliopistolla toimi van Kvantum-instituutin tutkimus johtaja.

Takavuosien punkkarin urapolku ei ole tavallisimmasta päästä, mutta miehen tausta huomioiden valinnat kuulostavat luonnollisemmilta. Sii nä missä Vainion isä oli tiedemies, hänen äitinsä oli taiteilija henkeen ja vereen. Lisäksi Vainion kummise tä oli tunnettu tieteilijä.

Kehitysbiologian professori Seppo Vainio esittelee tutkimuslaboratoriotaan.

Musiikin merkitys kantaa

Vaikka elämä on vienyt Vainion syvälle tieteen ytimeen, on mu siikki pysynyt mukana. Hän soit taa rumpuja nykyisin oululaisissa Venedin- ja Forest Camp -yhtyeissä. Musiikin maagisuus vetää edelleen puoleensa.

”Se kommunikaatio on mahtavaa. Jos sinulla on vaikka viisi soittajaa, niin siitä syntyy parhaimmillaan huikea kemia. Tai katsotaan jotain Doorsia, joka pystyi luomaan kei kallaan sellaisen tilan, että kaikki oli ihan fiiliksissä.”

“Aina kun meillä oli treenit, niin Andy ja Pete rohmusivat kaikki kamat sieltä ja jouduin sitten maksamaan ne viulut viikkorahoistani.”

Vainion kohdalla soittamisen alkua symboloivat rumpukapulat, jotka hän sai Remu Aaltoselta Hurriga nesin keikalla vuonna 1976. Nii hin aikoihin myös helsinkiläinen Briard-yhtye sai alkunsa. Kokoon panoon kuuluivat Vainion lisäksi Pete ”Räkä” Malmi, Antti Hulkko (Andy McCoy) ja tämän veli, Ilkka Hulkko

Vainio muistelee, että McCoyn ja Malmin persoonat kuvastivat hyvin yhtyeen touhua. He olivat teiniiässä kuin villikoiria.

”Treenattiin kirkon alakerrassa. Siellä oli kaappi, jossa oli karkkia ja muuta sellaista. Aina kun meillä oli treenit, niin Andy ja Pete rohmusivat kaikki kamat sieltä ja jouduin sitten maksamaan ne viulut viikkorahoistani.”

Toisaalta Briard oli Vainiolle myös terapiaa, koska hänen nuoruut taan sävytti isän kuolema. Mu siikki oli siihen aikaan yksi keino selviytyä.

Taidemies vai tiedemies

Tieteen pariin Vainio alkoi ajau tua, kun Briardin tarina tuli hajoamisen myötä päätökseen 1970-luvun lopussa. Hän näkee vielä nykypäivänäkin hajoamiselle selviä syitä.

”Niin kuin monessa muussakin bändissä, sitä on nuorena ja kiihkeänä erilaisia musiikillisia näkemyksiä, ja Andylla oli tietysti myös halu breikata.”

Tuohon aikaan Vainio soitti rum puja edelleen muissa yhtyeissä, mutta mukaan oli tullut opiskelu. Hän väitteli lopulta tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1992. Tämän jälkeen suunnaksi valikoitui Yhdysvallat ja Harvardin yliopisto. Siellä Vainio toimi tutki jana vuodet 1993–1997.

”Suomalaisessa lääketieteessä on ollut pitkään traditio, joka on läh tenyt National Institutes of Health

-nimisestä rahoittajasta. Heidän Fogarty-tutkimusohjelmansa ra hoitti silloin suomalaisten tutkijoi den pääsyä ulkomaille ja onnistuin saamaan apurahan”, Vainio kertoo lähdön taustoista.

Aika Harvardissa oli Vainiolle antoisaa. Hän teki yhdessä muiden tutkijoiden kanssa tieteen kan nalta isoja läpimurtoja. Professori mainitseekin yhden tieteenuransa kohokohdan liittyvän juuri edellä mainittuun. Itse hän kuvailee sitä ”naisen löytymiseksi tieteessä”. Täsmennettynä tämä tarkoittaa naarassukupuolen kehitykseen olennaisesti liittyvän mekanis min löytymistä. Kyseistä projektia tehtiin Yhdysvaltojen lisäksi myös Suomessa. Löydös herätti kiinnos tusta laajasti ja Vainio kollegoi neen antoi haastatteluita isoille kanaville, kuten amerikkalaiselle National Radiolle.

Harvardista kauas pohjoiseen

Yhdysvalloissa vietetyn ajan jälkeen Vainio päätyi perheensä kanssa Ouluun vuonna 1997. Kaupungin tarjoamat edellytykset tieteen näkökulmasta olivat alun perin yksi täky asettumiselle.

Vainio pitää myös kotona soittamisen taitoa yllä.

Vainion silloiset työkaverit Harvardissa tosin pitivät muuttoa ”tieteellisenä itsemurhana”. Hän muisteleekin Suomeen paluuta pilke silmäkulmassa – itselleen tutun arvomaailman kautta tietenkin.

”Mietimme pitkään sitä perheen kanssa päivittäin, kun asuimme vielä Yhdysvalloissa. Otin lopulta sitten sellaisen punk-kannan: kun kerran kaikki on sitä vastaan, niin sen täytyy olla hyvä vaihtoehto.”

Sittemmin Vainion tiedeura on jat kunut yhtäjaksoisesti Oulun yliopis

tolla kehitysbiologian professorina. Kun kehitysbiologia tulee puheeksi, miehestä huomaa, että asiaa riittäisi loputtomiin. Hän kertoo, että kehi tysbiologiassa keskeisin asia tutkia on se, miten synnymme biologises ti: miten meille muodostuu nenä, suu, silmät ja munuaiset.

”Kehitys on se, mitä täytyy tapah tua, että syntyy uusia yksilöitä. Tätä kautta kehitysbiologia pyrkii ym märtämään, miten geenit ohjelmoi vat soluja käyttäytymään niin, että siitä syntyy muotoja. Tämä pätee yhtä lailla luontoon.”

Tarkoituksena on törmäyttää toisilleen erilaisia asioita

yhteen.

Yliopistolla toimivaa Kvantuminstituuttia Vainio kuvailee laaja-alaiseksi. Se tuo yhteen luonnontieteen kontekstissa useita eri tieteenaloja. Hän havainnollistaa kokonaisuutta niin, että tarkoituksena on törmäyttää toisilleen erilaisia asioita yhteen.

Instituutin tutkimusjohtajan roolissa Vainio rakentaa asiaosaamisensa avulla hankkeita ja luo siltoja eri tieteenalojen välille. Tiedemies painottaakin, että yhteiskunta tarvitsee uudenlaisia lähestymistapoja tulevaisuuden haasteita ajatellen. Tieteen valossa monipuolisuus on siihen lääke.

• Syntynyt 1.6.1961 Helsingissä

• Kotipaikka Oulu

• Perheeseen kuuluu vaimo ja neljä lasta

• Filosofian tohtori, 1992, Helsingin yliopisto

• Dosentti, 1996,, Helsingin yliopisto

• Post doc -tutkijana Yhdysvalloissa Harvardin yliopistossa 1993–1997

• Kehitysbiologian professori, Oulun yliopisto 1997-

• Kvantum-instituutin tutkimusjohtaja, Oulun yliopisto 2021-

• Rumpalina mm. seuraavissa yhtyeissä: Briard, Päät, Shadowplay, Haavat ja Shellfish Graveyard

• Soittaa rumpuja nykyään Venedin- ja Forest Camp -yhtyeissä

Seppo Vainio

Professorin ura tieteen parissa on ollut pitkä ja menestyksekäs.

Aamuradion lempeä jätti

TEKSTI JA KUVAT: JAAKKO KOIVUKANGAS

Tuukka Myllymäki on tehnyt radiotyötä jo 15 vuotta. Mies on pitänyt itsensä kiireisenä koko uransa ajan, eikä vauhti näytä hidastuvan. Positiivi nen suhtautuminen elämään on ollut kulmakivi Mylly mäen juonnoissa jo pitkään, vaikka asenne ei ole ollut aina päivänselvä..

Tuukka Myllymäen hymy on tullut monelle Oulun seudulla radiota kuuntele valle tutuksi, vaikka ei olisi miehen naamaa nähnytkään. Radio Kalevan toimittaja-juontajan positiivinen asenne puskee radioaaltojen läpi aamua aloittaville ihmisille.

Myllymäki ei kaihda radion aamu vuoroja. Aikaiset lähetykset tulivat tutuksi jo 15 vuotta sitten kajaanilai sen Radio Kajauksen aamuissa.

Työmatka Kempeleestä Ouluun taittuu polkupyörällä. Pitkiä kalsa reita ei ole haastattelun aikaan vielä tarvinnut tuulihousujen alle laittaa. Myllymäen elämää ei kuitenkaan määritä pelkkä radio. Miehellä on kiinnostusta myös paikallispolitiik kaan, koripalloon, videopeleihin, musiikkiin ja teatteriin.

”Olen 41-vuotias. Minulla tuli siinä ennen neljääkymmentä sellainen ikäkriisi. Joko otan pankista lainara han ja ostan jonkun typerän näköi sen urheiluauton tai sitten minä lähden vaikuttamaan yhteisöllisiin asioihin.”

Paikka Kempeleen kunnanval tuustossa ja kirkkovaltuustossa on Myllymäelle oiva tapa parantaa maailmaa alkaen omalta kotipaikka kunnaltaan. Myllymäki näkee myös juontotyöllään olevan yhteisöllistä vaikutusta.

“Joko otan pankista lainarahan ja ostan jonkun typerän näköisen urheiluauton tai sitten minä lähden vaikuttamaan yhteisöllisiin asioihin.”

”Yhtäkkiä tuntui niin kuin joku sytyttäisi valot huoneeseen ja ymmärsin, kuinka pimeässä paikassa olin kävellyt.”

Aamuradiojuontaja kulkee kaverina arjessa ja voi auttaa kääntämään pimeän ja loskaisen syysaamun hieman aurinkoisemmaksi.

Kuin joku sytyttäisi valot

Myllymäki tietää omasta kokemuk sesta, kuinka vaikeaa arki voi olla. Mies, joka on ottanut roolin aamun ankeuden poistajana, kertoo vuo laasti omista kokemuksista masen nuksen kanssa.

”Elin vaikeassa tilassa, jossa aluksi syytin itseäni pelkästään saamatto maksi.”

Myllymäen masennuskausi alkoi parikymppisenä. Koulutehtävien suorittaminen oli vaikeaa. Arjenhal linta ei sujunut. Jos toinen ihminen katsoi silmiin, teki mieli hautautua maan alle.

Vaikka Myllymäki opiskeli tähän aikaan Haapavedellä yhteisöpe dagogiaa, ei pienellä ja syrjäisellä paikkakunnalla oleminen helpot tanut oloa. Paikallaan pysyminen ja saamattomuus toi hänelle itsetu hoisia ajatuksia.

Masennusjakso kesti viisi vuotta. Lääkityksen ja lyhyen hoitosuhteen jälkeen hän teki itsensä kanssa paljon töitä.

”Yhtäkkiä tuntui niin kuin joku sy tyttäisi valot huoneeseen ja ymmär sin, kuinka pimeässä paikassa olin kävellyt.”

Masennuksen laannuttua oli tär keää laittaa omat asiat kuntoon. Sen jälkeen Myllymäki on halunnut jakaa löytämäänsä valoa.

Puhumisesta tuli ammatti

Yhteisöpedagogian opinnot jäivät kesken, kun Myllymäki löysi uuden suunnan elämäänsä Oulusta. Piki saaressa käydyt media-assistentin opinnot sekä työpaikka Radio Ka jauksessa herättivät kiinnostuksen puhetyöhön.

Oulusta valmistuttuaan Myllymäki syvensi osaamistaan opiskelemalla teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Kok kolassa Centrian ammattikorkea koulussa. Ääni- ja valosuunnittelun lisäksi hän on ohjannut muutaman näytelmän Tuiran seurakunnalle ja Raahen teatterille.

Vaikka radiojuontajana saa olla lähetyksessä esillä, Myllymäki ei kaipaa teatterielämässä lavalle.

”Ohjaajana on hienoa päästä su keltamaan tekstiin. Siihen, mitä kirjoittaja on halunnut siihen sanoa ja mikä on se mauste jonka voin itse tuoda tekstiin.”

Teatraalinen heittäytyminen näkyy myös juontokeikoilla. Vuonna 2013 Kalevan julkaisemassa jutussa kerrottiin, että Myllymäki ei jumitu pelkästään koppiin juontamaan. Oulun NMKY:n koripallo-otteluita selostaessa hän haki usein fiilistä yleisön seasta.

Positiivisuus kantaa pitkälle

Jos Tuukka Myllymäen olisi pakko valita juontajan ja toimittajan roolin välillä, juontaminen voittaisi ehdot tomasti. Kontaktin otto yleisöön ja maiseman luominen omalla äänen käytöllä on työn suola.

Yksi yleisön tekemä yhteydenotto on jäänyt mieleen. Vanhempi nai nen Kainuun perukoilta oli soit tanut Myllymäen juontamaan Yle Kajaanin aamuohjelmaan. Muuta man kerran viikossa käyvien ko tiapulaisten lisäksi hänellä ei ollut kylällä muita sosiaalisia kontakteja. Nainen ilmoitti radiojuontajien olevan ainoaa perhettään.

Myllymäki soitti radiossa pari kappaletta ja keräsi itseään. Puhelu liikutti niin paljon, että hän päätti keskittyä negatiivisten uutisten sijasta mahdollisimman paljon posi tiivisiin asioihin.

Pian tämän päätöksen jälkeen Tuukka Myllymäki valittiin vuoden 2014 positiivisimmaksi kainuulai seksi.

Tuukka Myllymäki

• Syntynyt Kempeleessä 1981

• Teatteri-ilmaisun ohjaaja

• Juontanut kolmella eri radiokanavalla

• Selostanut mm. voimamies kisoja ja koripalloa

• Kempeleen kunnanvaltuu tettu

• Lempipeli Rocket League

Yksinolo ei ole yksinäisyyttä

TEKSTI: KAI KORHONEN KUVITUS: MARJAANA YLI-JYLHÄ JA KAI KORHONEN

Kuulostaako tutulta? Mieli tekisi jäädä kotiin, mutta kekkerit, suku laistapaamiset, kahvittelut, illanvietot ja kissanristiäiset odottavat. Pakko ei ole tulla, sanotaan. Jää sitten yksin homehtumaan kämpille, sanotaan.

Moni on varmasti kuullut moisia lausahduksia joskus. Osalle ne toimivat sopivana motivaation lähteenä pompata ylös sängyltä ja saada intoa lähte miseen. Toisia se turhauttaa. Hämmentävin kuulemani kysymys on kuiten kin ”eikö sinulla ole kamalan yksinäistä itseksesi?” Aika ottaa järki käteen. Yksinäisyys on suuri ongelma, jonka ehkäisyyn tulisi pyrkiä mahdollisim man monipuolisin keinoin. Se voi masentaa, lamauttaa ja syrjäyttää ihmi sen. En toivoisi yksinäisyyttä pahimmalle vihollisellenikaan. Mutta yksinolo puolestaan voi tarkoittaa itsensä ja luovuutensa löytämistä, itsenäistymistä, palautumista sekä parhaassa tapauksessa ilmaista terapiaa. Asian ydin on siinä, että oikeanlainen yksinolo on valinta.

Lapsuudenkaverini ovat aina pitäneet minua yksinolon puolestapuhuja na. Virkistyn hiljaisuudesta ja omasta rauhasta, ja olen ollut tällainen niin kauan kun muistan. Pienenä en viihtynyt leireillä, ja pakenin yökylästä yhden yön jälkeen, koska halusin omaa rauhaa. Otettakoon huomioon kuitenkin se, että yökylässä oli mukavaa. Yksinolon rakastaminen ei siis tar koita, että olisi syrjäytynyt, ihmisvihainen erakko. Olen itsekin ollut vuosia parisuhteessa, näen kavereita usein ja koen olevani melko sosiaalinen. On vain tärkeää löytää tasapaino, joka tukee omaa hyvinvointia. Tulisin hulluk si, jos eläisin elämääni täysin yksin, mutta kenties vielä hullummaksi, jos en saisi koskaan omaa rauhaa.

On valitettavan yleistä pitää yksinoloa automaattisesti yksinäisyytenä. Eten kin nuoret kokevat paineita lähteä ulos estääkseen kaverisuhteiden kuih tumisen. Useat vanhemmat ihmiset pitävät introverttiutta tai yksinolosta pitämistä syrjäytymisenä. Melko moni on jo hyvin nuorena joutunut kuu lemaan sukulaisten ihmettelyä siitä, kuinka kumppania ei vielä näihinkään kahvikesteihin mennessä ole löytynyt. Tavanomaista yksinoloa kummastel laan välillä jopa niin paljon, että siitä muodostuu tekosyy puuttua toisten asioihin.

Lopulta kyseessä on kuitenkin ihmisen normaali tarve. Joskus on siis täysin tervettä sanoa ei ja jäädä kotiin, jos siltä tuntuu. On parempi mädäntyä omassa sängyssä kuin kissanristiäisten pölyisessä nurkassa.

”Tule nyt, ei siellä kotona ole mitään järkeä yksin mädäntyä!”

Maalla, merellä ja rajalla

TEKSTI:

KERÄNEN

Syksyinen sade kiihtyy hiljal leen. Sadepilvet varjostavat Virpiniemen rannasta avautu vaa Perämerta. Tyyni ja poutainen sää tuntuisi lokakuussa epärealis tisen hyvältä säältä merenkulkuun. Merivartijan työssä hurjat olosuh teet värittävät alati työnkuvaa. Vir piniemen merivartioaseman vara päällikkö, luutnantti Antti Jutila näkee valoa myös myrskysään takaa. Vaikka sääolosuhteet tekevät työs tä ajoittain rankkaa, optimistisesti ajateltuna päivät merellä eivät ole yksitoikkoisia.

Pohjoisessa toimivalle merivartijal le jokainen neljästä vuodenajasta tarjoaa erityispiirteisiä tehtäviä. Syysaikaan rajavartijoiden vastuulla on valvoa rajojen lisäksi rannik koalueen metsästystä. Lumipeitteen laskeuduttua maastoa siirrytään valvomaan moottorikelkoilla. Me rivartijalle tyypillisimpiä kulkuväli neitä keväästä jäiden tuloon saakka ovat veneet, jotka ovat valmiudessa Virpiniemen satamassa.

Rannassa kelluu vuodenaikaan näh den epätyypillinen alus, jonka ei pi täisi normaalisti olla veden varassa. Vuorokauden kestävää kellutustes tiä suorittava ilmatyynyalus keinuu aaltojen tahdissa veneiden rinnalla.

Testi on suoritettu onnistuneesti, ja on aika siirtää alus sisätiloihin. On harvinaista, että ilmatyynyaluksella ajettaisiin ollenkaan tähän aikaan vuodesta, kun vesistöt eivät ole vielä jäätyneet.

Merivartioston käyttämät ilmatyy nyalukset on suunniteltu kelirikko ajan pelastusaluksiksi. Niiden kyky kulkea maalla, jäällä ja vedessä on korvaamaton apu keväisissä olosuh teissa.

Nuorempi merivartija Johan Mus takangas ottaa aluksen ohjaksiinsa ja alkaa kääntämään keulaa kohti merta. Ilmapatsaan kannattelema kulkupeli irtoaa satamasta ja alkaa taittamaan meren kantta.

”Tässä ei muuten ole ollenkaan jar ruja.”

Kitkattomissa olosuhteissa, jois sa aluksella usein kuljetaan, alus pysähtyy hölläämällä kaasupoljinta riittävän ajoissa. Veden päällä kul kiessa kitka sijaistaa jarrun virkaa.

Niemenkärkeä kierrettäessä tuu li kääntää aluksen kyljen kohti menosuuntaa, mutta Mustakangas pääsee rantautumaan aluksella on gelmitta. Matka jatkuu saumatto masti vedestä maan pinnalle.

Ilmatyynyaluksen maihin nosta misen jälkeen siirrymme partiove neelle, jossa Mustakangas suorittaa liikkeellelähtötarkastuksen.

Pääasiassa kelirikkoaikaan käytettävän ilmatyynyaluksen kellumiskykyä testataan säännöllisin väliajoin.

Johan Mustakangas ohjaa ilmatyynyalusta merellä Tuomo Pajula apukuskinaan.

Yhdelle haave, toiselle sukuvika

Merivartija Johan Mustakankaal le merivartijan työ on lapsuuden haaveammatti. Raumalaisen am mattikoulun merenkulkulinjalta valmistunut Mustakangas suuntasi rajavartijan koulutukseen vuonna 2018, ja on siitä lähtien työskennel lyt Virpiniemen merivartioasemalla.

Mustakangas on kartuttanut osaa mistaan pääasiassa nykyisen työnsä kautta. Suunnitelmissa on mahdol lisesti kouluttautua tulevaisuudessa konemestariksi.

Vuosituhannen vaihteesta alkaen rajavartijan uraa tehnyt merivar tiomestari Tuomo Pajula lohkaisee ammatinvalintansa olevan sukuvi ka. Pajulan vanhemmat, sekä lähes tulkoon kaikki sukulaisetkin, ovat tai ovat olleet Rajavartiolaitoksen palveluksessa.

Suomussalmelta kotoisin olevalle Pajulalle rajavartijan ammatti oli tuttu ja turvallinen vaihtoehto. Hän kertoo nuorempana kapinoineensa alaa vastaan.

”Kai muutakin työtä täytyy olla kuin rajojen vartioimista?”

Partiovene on lähtövalmiina. Mus takangas toimii veneen kuljettajana ja esittelee veneen nopeus- ja kette ryysominaisuuksia. Veneen huip punopeus on 40 solmua, joka vastaa noin 70 kilometriä tunnissa. Tuuli sen sään synnyttämässä aallokossa merivartijat varoittavat mahdolli sesta pahoinvoinnista – sekä siihen liittyvästä säännöstä.

”Sisälle ei sitten saa oksentaa”, Jutila ja Pajula muistuttavat.

Kyyti partioveneellä on kuitenkin pääsääntöisesti maalla viihtyvälle kin sopivan vakaata. Tiukoissakin käännöksissä vene pystyy vakaut tamaan runkonsa niin, ettei vene kallistu juuri lainkaan.

Merivartijat liikkuvat merellä usein partioveneillä, jotka soveltuvat hyvin pelastustehtäviin.

Merivartijoiden käyttämän partio veneen toimintasäde on noin 200 kilometriä, joka Virpiniemen meri vartioaseman laajalla alueella riittää kuljettamaan partion sinne, missä heitä tarvitaan. Tarvittaessa lisää menovettä voidaan tankata lähim millä partioasemilla, kuten Kemissä, Raahessa tai Kalajoella.

Satunnaisemmin tehtäviä on myös muilla alueilla, joista Mustakangas muistaa erään mieleenpainuvasti.

”Aloitin työpäiväni Virpiniemestä ja lähdimme veneilemään nopealla ve neellä. Sattumalta päätimme käydä Raahessa. Siellä meille ilmoitettiin, että lähtekää Pyhäjoelle. Siinä tuli sitten melko pitkä siivu”, Mustakan gas kertoo.

Pelastustehtäviä Virpiniemen meri vartioaseman alueella on noin sata vuodessa. Länsi-Suomen merivar tioston johtokeskus tekee arvion, jonka pohjalta tehtäviä lähdetään suorittamaan.

Perämeri, vaarojen karikko

Merivartijan työvuorot ovat 8–16 tuntia pitkiä, mutta yleisimmillään työpäivät ovat 12 tunnin mittai sia. Virpiniemen aseman toimin ta-alueella liikutaan kahden partion taktiikalla. Toinen partio kiertää Oulun lähiseudulla ja toinen ajaa joko pohjoiseen tai etelään.

Suurin osa meripelastuksen tehtä vistä tapahtuukin Oulun lähistöllä, toiseksi eniten Kemi–Tornio-akse lilla.

Jutila huomauttaa, että merellä vä limatkat saattavat olla ajallisesti pit kiä. Myrskyisessä säässä ja vastatuu lessa matkaan saattaa kulua monta tuntia, vaikka mailta katsottuna välimatka voi vaikuttaa lyhyeltä.

Perämerellä tehtävien haastavuu teen vaikuttaa merkittävästi matala vedenpinta sekä rantojen kivikkoi suus.

Tehtävien suorittamiseen käytettä vä kalusto määrittyy hyvin pitkälti sen mukaisesti, millä kulkuvälineel lä tiettyihin paikkoihin on ylipää tään mahdollista mennä.

”Kai muutakin työtä täytyy olla kuin rajojen vartioimista?” – merivartija Tuomo Pajula

Partioveneen ohjaamossa merivarti jat esittelevät aluksen ominaisuuk sia sekä varustelua, joilla pyritään ennaltaehkäisemään ja turvaamaan karikkoisella merellä tapahtuvia vaaratilanteita. Vene on jaettu useisiin pienempiin tiloihin, joten esimerkiksi kivikon osuma ei aiheu ta välitöntä vaaraa koko veneelle.

Onnettomuustilanteita varten on useita varmistuskeinoja, joiden avulla täpäristäkin tilanteista on todennäköistä selvitä kuivin jaloin.

Harjoitukset ylläpitävät osaamista

Merivartioaseman arkeen kuuluu päivittäin valvontaa sekä pelastus tehtäviä niin merellä kuin maas tossakin. Yksittäisenä toimijana vastuiden lista on todella mittava. Virpiniemen partiot valvovat merta, maastoa, syksyisin metsästystä ja kesällä kalastusta.

Oulun sekä Kemi-Tornion lento kentillä käydään tällä hetkellä noin kerran viikossa tekemässä Schen

gen-alueen ulkopuolelta saapuvien lentojen maahantulotarkastuksia.

Osaamista ylläpidetään säännölli sellä harjoittelulla. Meripelastus harjoituksia järjestetään yhdessä alueen vapaaehtoisten toimijoiden sekä muiden viranomaisten, kuten poliisin ja pelastuslaitoksen, kanssa.

”Harjoitustoimintaa pitää olla. Aina tulee uusia nuoria henkilöitä, jotka sitten rupeavat kouluttamaan meitä, kuinka asiat pitäisi tehdä”, aseman varapäällikkö Jutila sanoo vilkaisten Mustakangasta.

Pelastusharjoituksien ohella ase man henkilöstön täytyy suorittaa tietty määrä voimankäyttökoulutus ta vuodessa. Koulutukseen kuuluu muun muassa ampumaharjoitteita sekä painimista.

Aiemmin Oulun Toppilassa sijain nut öljyntorjunta-asema siirtyi vuonna 2019 merivartioaseman yhteyteen Virpiniemeen.

Öljyntorjuntaharjoituksia järjestään yhdessä Kalajoella asemapaikkaansa pitävän M/S Aalto -öljyntorjun ta-aluksen kanssa.

Yöherätyksiä ja onnellisia loppuja

Merivartijat pohtivat työnsä ikävim piä puolia.

”Keikat, joissa jollekin on käynyt huonosti, ovat niitä työn synkimpiä puolia.”

Meripelastustehtäviä on Virpinie men merivartioaseman alueella verrattuna koko Länsi-Suomen merivartioston alueeseen suh teellisen vähän, joista lähes kaikki päättyvät hyvin. Jutila arvioi, että ikäviä tapauksia, joissa esimerkiksi joku menehtyy, sattuu noin kerran vuodessa.

”Keli oli niin paha, ettei siellä kukaan olisi voinut selvitä.”

– merivartija Tuomo Pajula

Kuvassa vasemmalla nuorempi merivartija Johan Mustakangas, keskellä vanhempi merivartija Tuomo Pajula ja oikealla Virpiniemen merivartioaseman varapäällikkö, luutnantti Antti Jutila.

Keskellä yötä tulevia hälytyksiä merivartijat eivät miellä ”mukavik si herätyksiksi”, mutta rankoissa tehtävissä onnistumisen elämykset kompensoivat vaikeita lähtökohtia. Pajula muistaa työhistoriastaan erään onnistumisen tunteella pal kinneen tapauksen.

Vanhempi nainen oli eksynyt Simossa jääalueelle. Lunta pyryt ti laakana ja aluetta oli käyty läpi moottorikelkoilla läpi vuorokauden. Viranomaiset olivat jo menettämäs sä toivoaan.

”Keli oli niin paha, ettei siellä kukaan olisi voinut selvitä. Tehtä vä olisi pian muuttunut vainajan etsinnäksi.”

Lopulta viimeinen etsintäaluetta kolunnut partio löysi eksyksissä ol leen naisen pienen saaren rannalta, vesisohjon keskeltä. Nainen oli yöllä murtautunut saunarakennukseen ja selvinnyt hyytävästä kelistä sen vuoksi. Hän oli olosuhteisiin näh den kohtuullisen hyväkuntoinen.

”Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka huonolta näytti jo jossain vaihees sa”, Pajula summaa.

Luutnantti Antti Jutila partioveneen kannella.

Partiovene on suunniteltu liikkumaan Suomen aluemerillä kaikissa avovesiolosuhteissa.

Putinin lääkärit

TEKSTI: JANI KEINÄNEN KUVITUS: SAMPPA KALLIORINNE

Venäjän federaation nokkamies, viime aikojen trendikkäin some julkkis Vladimir Putin kuolee hetkenä minä hyvänsä. Kyse on ainoastaan päivistä, ehkä jopa vain tunneista. Näin ainakin sen tautikatalogin perusteella, jonka iltapäivälehtien toimittajat ovat hänelle diagnosoineet.

Yle kuuli toukokuussa brittiläiseltä Mirror-lehdeltä, joka oli kuullut enti seltä FSB-agentilta, joka oli kuullut entiseltä FSB:n työntekijältä, että Pu tinilla on syöpä ja elinaikaa vain muutamia vuosia. Syövän mukana Mos kovan judokalle olisi tullut myös pääkipua ja heikentynyt näkö. Agenttien mukaan hän kuitenkin kieltäytyy käyttämästä silmälaseja, jottei näyttäisi heikolta. Samasta syystä olin itsekin luokkani ainoa rillipää yläasteella.

Iltalehti kuuli niin ikään toukokuussa radiohaastattelussa entistä britti vakoojaa, jonka mukaan Putinin kokouksia joudutaan tauottamaan, jotta hänelle voidaan antaa ”jonkinlaista lääketieteellistä hoitoa”. Myös korkea kouluopiskelijoiden tunteja tauotetaan lääketieteellisistä syistä, eli kofeii nin, nikotiinin ja sokerin nauttimisen vuoksi.

Heinäkuussa Putinin nähtiin yskivän haastattelun yhteydessä. Yskimistä mies itse selitti voimakkaan ilmastoinnin aiheuttamaksi. Suomalainen mies on tunnetusti kovempaa tekoa, ja ilmastointi ai heuttaa yskimistä vain pikkujoulujen jälkeisenä maanan taina avokonttorilla.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov otti myös kantaa esimiehensä hyvinvointiin. ”Kaikki on kunnossa, mitä hänen terveyteensä tulee”, Peskov kuittasi IS:n mukaan ja luultavasti viittasi rivien välistä myös päin mäntyä menneeseen erikoisoperaatioon. Yhdysvaltain tieduste lupalvelu CIA:n johtaja William Burns oli Kremlin kans sa samoilla linjoilla. Hän totesi Putinin olevan heidän tietojensa mukaan aivan liian terve.

Lokakuussa Ilta-Sanomat penäsi nimettöminä pysytel leiltä lääkäreiltä kannanottoa miehen kämmenselässä havaittuun jälkeen. Selvästi syöpähoitojen tulosta. Ilta lehti taas diagnosoi Putinilla sen kaikkein karmeimman: häntä vaivaa vaatimaton miehinen mitta. Sen lohdutto mampaa tuomiota ei voi miehelle langettaa.

Putinin terveydestä on olemassa vain agenttien arvailuja. Ainakin Suomen lehdistö on ilmeisesti sairastunut hypo kondriaan, eli luulosairauteen. Lehdistön hypokondria oireilee huonon journalismin tuottamisena ja projisoin tina. Sairauksia ei luulla olevan lehdistöllä itsellään, vaan Kremlin pikkumiehellä.

Anton Kokkola Toimittaja “Ei kai siinä sitten.”

Tekijät

Enni Järvelä

Valokuvaaja “Täh mistä te noita helvetin sitaatteja saatte?”

Ilona Manninen

Editori

“Saanko olla milffi ilman muksuja?”

Jaakko Koivukangas

Editori

“Laita siihen että terveisiä kaikille t. Jaska.”

Jani Keinänen Toimittaja “Asiakasrajapintojen dynamiikka on murroksessa.”

Jenni Isomäki Toimittaja “Terde on vain mielentila.”

Joona Eerola

Päätoimittaja “Sisällön frekvenssi on tärkein.”

Kai Korhonen Toimittaja

“Ihanaa kun ei ole ahdasta kun on niin paljon tilaa.”

Kalle-Kari Leppäjärvi Toimittaja “Brändin mukaista toimintaa.”

Marjaana Yli-Jylhä AD “Hei, jos mä voin puolustaa itseäni niin en valinnut tätä kansikuvaa vaan Meliina sen päätti.”

Meliina Anias Graafikko “Puolivälinkankaan bussi ei mene Linnanmaalle vaan Puolivälinkan kaalle.”

Roosa Leinonen Toimittaja “Koirat eivät ole värisokeita.”

Samppa Kalliorinne Toimittaja “Oamkin hallituksen standardoi ma proaktiivinen strategia korreloi organisaatiotransformaation vas tustajien kanssa tällä kvartaalilla.”

Toni Keränen Editori “Hyvää jatkoa – jos oma ei riitä.”

Topias Setälä

Valokuvaaja

“Jos haluat viisi hyvää kuvaa, ota 500 kuvaa.”

Victoria Peltoniemi Toimittaja “Pappaliedet ovat rikos ihmiskun taa vastaan.”