Lapin ylioppilaslehti 4/2022

KUKA MITÄ

TOIMITUS

Lapin ylioppilaslehti on journalistisesti itsenäinen julkaisu, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Päätoimittajat

Inka Komonen Lotta Lautala

Graafikko Julia Palola

Sari Koukku

Toisen vuoden audiovisuaaliseen mediakulttuurin opiskelija Sari Koukun viimeisin reissu oli Lemmenjoelle, Inariin. Tähän lehteen hän kuvitti jutun Uhka vai mahdollisuus. Koukku lupaa, ettei koskaan äänestä Väyrystä ja että hallitsee tulevaisuudessa infografiikan.

Julia Palola

Julia Palola on Lapin ylioppilaslehden graafikko ja viidennen vuoden graafisen suunnittelun opiskelija. Ensimmäisiä lehtiään hän taittoi jo ala-asteella goSupermodelissa. Kuluneen vuoden aikana Palola on matkustanut junalla 17 556 kilometriä.

Tekijöinä tässä numerossa Elli Alasaari, Sampsa Hannonen, Amanda Hekkala, Suvi Korhonen, Sari Koukku, Timo Metsäjoki, Mikkel Näkkäläjärvi, Kerttu Pakkasvirta, Juuso Sievänen, Iikka Sorvali, Josefina Yrjölä

Kannen kuva Juuso Sievänen & Julia Palola

Ota yhteyttä paatoimittaja@lyy.fi Internet www.lapinylioppilaslehti.fi

Instagram & Facebook @lapinylioppilaslehti

Kustantaja Lapin yliopiston ylioppilaskunta Osoite Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi Paino Grano Vaasa Ilmoitusmyynti Joonatan Juhajoki joonatan.juhajoki@lyy.fi 050 514 5171

Juuso Sievänen

Pian maisteriksi valmistuva Juuso Sievänen on audiovisuaalisen mediakulttuurin opiskelija, joka haaveilee laivamatkasta Yhdysvaltoihin. Hän ei ole koskaan lentänyt ja tarkoitus on “keep it that way”. Hän kuvasi tähän lehteen jutun Unelmien markkinat ja toivoo, että saa valokuvata myös jatkossa työkseen.

Lehteen liittyvät toiveet, huolet ja murheet sekä fanipostin voi toimittaa osoitteeseen lehti@lyy.fi.

Seuraava numero ilmestyy alkuvuodesta 2023.

– MIKKEL NÄKKÄLÄJÄRVI S. 31

”Saamelaista kulttuuria on hyväksikäytetty vuosikymmenten varrella rahan tekemisen nimissä epäeettisellä tavalla.” – IIKKA SORVALI S. 25

"Kun seuraamme sokeasti turvallisuuspuhetta, unohdamme inhimillisyyden.”

SUVIKORHONEN

Pääkirjoitus Lähimatka Kasvo: Lauri Lepistö Yliopistolla Reportaasi: Unelmien markkinat Kolumni: Raja kiinni ja äkkiä! Uhka vai mahdollisuus? Makumatka Kulttuuri

Kolumni: Eettisen matkailun mallimaalla riittää tehtävää Essee: Paratiisi näytti minulle yksinäisyyden kahdet kasvot Ajankuva: Sanni Kelokaski Joulupukin kuumalinja

Jos vain kaupunki olisi yhtä kiinnostunut opiskelijoista kuin matkailijoista

PÄÄTOIMITTAJAT INKA KOMONEN JA LOTTA LAUTALA

rovaniemellä ei ole ikuinen vappu, vaan ikuinen joulu. Opiskelijoiden sijaan sitä juhlii safarihaalarikansa.

Suurin osa heistä suuntaa Rovaniemelle saapuessaan kahdeksan kilometrin päässä keskustasta sijaitsevaan Joulupukin Pajakylään. Vierailimme alueella tämän lehden Unelmien markkinat -juttua varten. Jos olisimme kirjoittaneet jutun, kun muutimme tänne, olisi se ollut erilainen.

Mainonnan luomissa mielikuvissa Lappi on eksoottinen ja ennen kaikkea seikkailu.

Täällä saa yliopistonkin mukaan kokea enemmän, kuten virallinen slogan julistaa. Moni opiskelija on seikkailuasenteen omaksunut, ja Rovaniemi merkitsee heille viiden vuoden retkeä.

tulevasta joulukaudesta povataan seikkailijoiden supertalvea. Ennätysmäisestä kysynnästä kertoo se, että Rovaniemelle saapuu suoria lentoja kansainvälisiltä kentiltä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Matkailun kasvua juhlitaan. Sen sijaan hämmentävän vähän puhutaan siitä, miten kasvu sopii yhteen kaupungin kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Paperilla kun olemme kaupunkistrategian mukaan arktisen alueen kestävän matkailun kohde.

Arktinen alue kuumenee keskimäärin neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma. Tämän luulisi kiinnostavat vastuullisuudella liputtavaa arktista pääkaupunkia. Rovaniemi on kuitenkin ainoa yliopistokaupunki, jolla ei ole selkeitä hiilineutraaliustavoitteita.

Moni ajattelee, että täällä tehdään asioita jo lähtökohtai -

sesti oikein ja hyvin. Jos kuitenkin katsoisi tarkemmin, voisi huomata, että vielä on tehtävää. Esimerkiksi joukkoliikenteen kehittäminen on hidasta, ja tuntuu, että askelia otetaan vain silloin, kun matkailijat niistä hyötyvät.

matkailijoiden viihtymisen eteen tehdään paljon töitä. Lumitykit laulavat ja porot vetävät rekeä, jotta turistit pysyvät tyytyväisinä.

Kun matkailijaa kestitään, saa moni opiskelijakin voita leivän päälle. Pajakylässä työskentelee useampi Lapin yliopistossa kirjoilla oleva tonttu.

Opiskelijat hyötyvät matkailun tuomista palveluista ja työllistymismahdollisuuksista monin tavoin, mutta jäävät kuitenkin kilpailussa usein toiseksi.

Jos täällä huomioitaisiin yhtä lämmöllä opiskelijoita kuin matkailijoita, ei kaupungin pitovoimasta tarvitsisi kantaa huolta.

Tänä syksynä ylioppilaskunta ja kaupunki ovat käyneet keskustelua tiiviimmästä yhteistyöstä. Jonkinlaista tahtoa opiskelijakaupungin kehittämiseen löytyy, mutta nähtäväksi jää, mitä se tarkoittaa konkreettisesti.

Konsultaatiota ei meiltä kukaan tilannut, mutta ilmaisena vinkkinä voimme antaa, että matkailijat viihtyvät siellä missä kaupunkilaiset. Avantosaunassa, kulttuuritiloissa ja metsässä.

Tästä paikasta ihmeellisen ei tee arktinen, vaan arki.

Jotta se on hyvää myös tulevaisuudessa, niin hiilineutraali kaupunki 2030 olisi lupaava alku.

Lapin ylioppilaslehti 4/22

TÄÄLLÄ ON VAIKKA MITÄ NÄHTÄVÄÄ

Aurinkomatkojen aika on ohi. Lapin ylioppilaslehti esittelee ainutlaatuisia elämyksiä, jotka voit kokea kotikulmilla. Tarjolla on vaihtoehtoja sekä kulttuurinnälkäisille että seikkailunhaluisille.

TEKSTI INKA KOMONEN JA LOTTA LAUTALA KUVAT ELLI ALASAARI

Old Town

Lapin sodasta selvisi 49 rakennusta Rovaniemen keskustassa. Kaupungin purkuvimman takia jäljellä on enää 15.

Yksi selvinneistä rakennuksista on vuonna 1909 valmistunut Rovaniemen ensimmäinen rautatieasema. Tämä vanhimpiin rakennuksiin lukeutuva asema on toiminut myöhemmin esimerkiksi rautatieläisten asuntona, postitoimistona, naisten työtupana, Lapin maakuntamuseona ja kuvataidekouluna.

Rakennus on ollut tyhjillään vuodesta 2016 lähtien, mutta tilanne voi muuttua, sillä aseman omistajana oleva kaupunki hakee kulttuurihistoriallisesti arvokkaan aseman kunnostamiseen rahoitusta valtiolta.

Paikallinen kulttuuriväki on pitkään haaveillut asemasta tapahtumien ja yhteisöjen kulttuuritilana.

Day Spa Rovaniemi

Avantoelämys arktisessa pääkaupungissa ei erillisiä markkinointipuheita kaipaa.

Ounasvaaran Ladun ylläpitämältä avantopaikalta pääsee ihailemaan niin Jätkänkynttilän loistetta kuin kaupungin sykettä. Ainutlaatuisen elämyksestä tekee pukuhuoneena toimiva parakkikontti, jossa tunnelma on lämpimähkö ja kostea.

Rovaniemen oma Löyly ei löylyjä tarjoa. Aiemmin elämystä pääsi täydentämään kontin viereen pystytetyssä telttasaunassa, johon harva mahtui istumaan. Hyvinä päivinä lämpötila nousi saunassa jopa plussan puolelle.

Erilaisia hankkeita pysyvästä talviuintipaikasta ja saunamaailmasta joen varteen on viritelty pitkään. Niitä odotellessa voi suunnata äskettäin avattuun talviuintipaikkaan Kesätekemisen keskus Roiskeeseen, Saarenkylään.

National Museum

Museo ja tiedekeskus Arktikumissa pääsee tutustumaan pysyvään näyttelyyn, joka kulkee nimellä Muuttuva Arktis

Näyttely esittelee pohjoisen alueen luontoa ja kulttuureja sekä kertoo arktisesta tutkimuksesta “yleisöä kiinnostavalla ja interaktiivisella tavalla”. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että näyttelyssä pääsee käymään viileässä huoneessa. Lisäksi näyttelyssä voi tutustua hurjiin sääolosuhteisiin: koskettaa jäätä ja nappia painamalla tuntea kylmän tuulen iholla.

Arktisen alueen haavoittuvuutta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia tuodaan myös näyttelyssä esiin. Yhdeksi ilmastonmuutoksen symboleista on noussut jääkarhu, joka on myös näyttelyn ehdoton helmi. Muovisen jääkuution päällä seisovan täytetyn karhun vierestä löytyykin suosittu selfie-paikka. Jääkarhun kuono on kulunut kovasta paijaamisesta ja karvapeitteen alta paistaa sen tumma iho.

Vuonna 2007 avatun näyttelyn tunnelma ja estetiikka vievät aikamatkalle 90-luvun Tiedekeskus Heurekaan. Klassikonäyttelyn lisäksi Arktikum tarjoaa ajankohtaisia näyttelyitä, jotka esittelevät pohjoista elämää, tiedettä ja taidetta.

Walk of Fame

Toukokuussa 2006 monsteriyhtye Lordi voitti Euroviisut ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana suomalaisena kappaleella Hard Rock Hallelujah Keskustan kävelykadun varrella sijaitseva Sampo-aukio muutettiin kaupunginhallituksen päätöksellä Lordin aukioksi yhtyeen euroviisumenestyksen myötä. Aukiolla oleva Big Ben sai myös kylkeensä betonilaatat, joihin painettiin jäsenten kädenjäljet ja nimikirjoitukset.

Kaupunginjohtaja ja Joulupukki julistivat yhtyeen jäsenille Rovaniemen kunniakansalaisuudet. Voiton huumassa kaupunkiin suunniteltiin myös esimerkiksi Monsterimaailmaa ja Lordi-maailmaa Santaparkiin.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun kokoonpano sai alkunsa Rovaniemellä. Viisuhuuman haihtumisesta huolimatta aukion ohi kävellessä voi edelleen kuulla käsien kuiskaavan “Hard Rock Hallelujah”.

Lapin ylioppilaslehti 4/22

Muutakin kuin urheilua

Urheilijoiden ajatukset yhteiskunnallisista kysymyksistä ovat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän. Talviurheilu on maastohiihtäjä Lauri Lepistölle elämäntapa, ja siksi lumesta riippuvaisen lajin tulevaisuus mietityttää.

TEKSTI INKA KOMONEN • KUVAT ELLI ALASAARI

S Neitsemäntuhatta hiihtokilometriä vuodessa. Se on lähes sama matka kuin Rovaniemeltä linnuntietä Shanghaihin.

Eikä siinä kaikki. Vuodessa ehtii harjoitella lähes tuhat tuntia ja matkustaa parisataa päivää – etenkin, jos sattuu olemaan huippu-urheilija, kuten rovaniemeläinen maastohiihtäjä Lauri Lepistö, 26, on.

Lukemat merkitsevät samalla sitä, että Lepistön arjessa ei juuri löydy aikaa urheilun ulkopuolisille asioille.

”Mut sit kuitenkaan en haluis myöntää, et se on koko elämä”, hän sanoo.

Tavalliseen päivään sisältyy kaksi harjoitusta, viisi ateriaa ja päiväunet. Näistä peruspäivistä Lepistö pitää.

Nyt ei ole kuitenkaan peruspäivä, sillä kilpailukausi on alkanut. Jännittävistä ajoista huolimatta Lepistön olemus on levollinen.

Alkutalvi on lähtenyt hyvin käyntiin. Yksi kaudelle asetetuista tavoitteista täyttyi jo heti ensimmäisenä maailmancupin viikonloppuna Rukalla, kun hän sijoittui perinteisen kympillä Suomen joukkueen toiseksi parhaana mieshiihtäjänä sijalle 18. Se on Lepistön uran paras suoritus – toistaiseksi.

Maastohiihdon maailmanmestaruuksista kilpaillaan tänä talvena Planicassa, Sloveniassa ja kolmen vuoden päästä olympialaiset hiihdetään Val di Fiemmessä, Italiassa. Siellä Lepistö haluaa hiihtää hyvin.

Hän kuitenkin huomauttaa, että yli 95 prosenttia kilpailuista päättyy pettymyksiin. Jäljelle jäävät viisi prosenttia pitävät motivaatiota yllä vuodesta toiseen.

”Aina sanotaan, että ei se päämäärä, vaan se matka. Kyl mä oon kans vähän sitä mieltä, että on se matka aika hieno. Mut se vaatii sen päämäärän myös.”

Alkutalven hämäränä iltapäivänä on kuitenkin vaikea nähdä, mitä edessä odottaa. Keväthanget ovat kuukausien päässä, ja sitä ennen moni asia on epävarmaa. yt on kuitenkin hiihdon aika, sillä johtamista Lapin yliopistossa opiskeleva Lepistö on viimeiset kaksi vuotta ollut kirjoilla poissaolevana.

Hän antaa kritiikkiä suomalaiselle koulutusjärjestelmälle, joka jättää urheilijat lukion jälkeen valitsemaan urheilun ja opiskelun väliltä. Yliopistoissa kaksoisuran mahdollisuutta ei ole Lepistön mukaan juuri mietitty eikä tuettu.

Opinnot painottuvat syksylle ja talvelle, jolloin talvilajien urheilijoita sitovat harjoitusleirit ja kilpailut. Ennen pandemiaa Lepistö kuitenkin kävi luennoilla, mutta etäopiskeluun siirtymisen myötä opinnot jäivät vähemmälle. Hän kertoo lukeutuvansa niihin opiskelijoihin, joilla oppiminen perustuu vahvasti läsnäoloon tunneilla.

Opiskeluiden sijaan Lepistö on ollut viime vuodet luomassa rovaniemeläistä urheilukulttuuria ja järjestämässä kaveriporukan kanssa Jätkänkynttilä Ski Marathon -tapahtumaa. Maaliskuussa käytävän kilpailun reitti taittaa Jätkänkynttiläsillan yli Lordin aukiolle. Maali haluttiin keskustaan.

”Et se ei olis vaan silleen, että hiihdät maaliin, ja kukaan ei kato.”

Ajatus kilpailusta lähti Lepistön mukaan siitä, että talviurheilukaupunkiin tarvittaisiin nykyaikaisempi koko kansan hiihtotapahtuma – sellainen, mihin itsekin haluaisi osallistua.

“Ei sellaista, jossa käydään yksin kiertämässä lenkki ja saadaan ne mustikkakeitot rinnuksille, mutta se on sitten siinä”.

Tavoitteena on luoda urheilujuhlaa ja yhteishenkeä osallistujien kesken. Maalissa odottelee ruokailu, sauna ja ehkä myös bileet.

Valkealasta Rovaniemelle viisi vuotta sitten muuttanut Lepistö ihailee paikallista ulkoilmakulttuuria. Hiihdosta on tullut myös nuorten trendilaji.

”Joskus silloin nuorempana kun hiihti, niin tuntui, että kukaan muu ei halunnut hiihtää. Nyt tuntuu, että kaikki haluaa.”

Nuorempana Lepistö oli myös varma, ettei työt urheilu-uran jälkeen tule millään tavalla liittymään hiihtoon. Ajatukset ovat kuitenkin eläneet.

”Nyt on semmoinen paha kehityskulku, että koko ajan kiinnostaa enemmän ja enemmän ne hiihdon ympärillä

Lapin ylioppilaslehti 4/22

olevat asiat, mitä vois parantaa ja tehä paremmin.”

Lepistö muistelee sanontaa siitä, että urheilu on maailman tärkein turha asia, mutta kaikesta voi kuitenkin päätellä, että talviurheilu on Lepistön elämässä kaikkea muuta kuin turhaa. Urheilu ei ole myöskään välttämättä sivuroolissa, kun puhutaan edessä olevasta väistämättömästä yhteiskunnallisesta muutoksesta.

Urheilijoiden ajatukset ajankohtaisista kysymyksistä ovat alkaneet kiinnostaa mediaa yhä enemmän. Harva suomalaisurheilija haluaa kuitenkaan näihin kysymyksiin vastata. Esimerkiksi Suomen kansallissankari Iivo Niskanen totesi Aamulehdelle Venäjän täysmittaisen hyökkäyksen alettua, että ”en halua sotkea politiikkaa ja urheilua”.

Halusi tai ei, niin viimeistään vuosi 2022 on näyttänyt perusteellisesti kansainvälisen huippu-urheilun ja politiikan yhteenkietoutumisen. Ensin talviolympialaiset autoritäärisessä, uiguurien kansanmurhaa suorittavassa Kiinassa, heti perään Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja venäläisten urheilijoiden sulkeminen ulos kilpailuista sekä viimeisimpänä suurta huomiota ihmisoikeusloukkauksillaan herättäneet jalkapallon MM-kilpailut Qatarissa.

Politiikkaan sotkeutuvat myös urheilijat itse. Esimerkiksi Niskasen pahin kilpakumppani ja Venäjän kansalliskaartin kapteeni Aleksandr Bolšunov juhli maaliskuussa Putinin propagandatilaisuudessa.

”Joo, noi autoritääriset valtiot. Niillehän urheilu on semmoinen kiiltokuva”, Lepistö toteaa ja tuntuu puheidensa perusteella tiedostavan hyvin urheiluteollisuuden ja -politiikan ongelmakohdat.

Miksi suomalaiset maastohiihtäjät eivät juuri ota kantaa urheiluun kytkeytyviin ihmisoikeuskysymyksiin? Lepistö on hetken hiljaa.

Hän epäilee, että urheilijat pelkäävät suututtavansa joitain tahoja ja siten kommenttien vaikuttavan heidän elinkeinoonsa. Lepistön mielestä menestyneimmillä urheilijoilla olisi kuitenkin valtaa tuoda näkemyksiään esiin – ja nykyään sitä heiltä myös odotetaan. Sen sijaan jokaisen yksittäisen urheilijan ei hänen mielestä tarvitse olla äänessä.

”Mä en kannata, että vähän mututuntumalla alettaisiin laukoa ja sanoo, miten asiat on. Sit jos on joku epäkohta ja huomaa sen, niin olettaa, että myös perehtyy ja sitten sanoo vasta.”

Naapurimaa Ruotsin hiihtojoukkueessa mielipiteitä sen sijaan lauotaan ja boikoteilla uhkaillaan enemmän. Lepistön mielestä suomalainen keskustelukulttuuri ei kannusta tällaiseen mielipiteen ilmaisuun. Hän kaipaa turvallista tilaa, jossa urheilijat voisivat tuoda näkemyksensä esiin.

”Nykypäivänä aika voimakkaasti haastetaan, jos sanoo jotain. Ehkä joku kokee, että siinä tulee naurunalaiseksi, kun on sanonut jotain, josta ei oo ihan niin paljon tietoa.”

”Siihen helposti tartutaan ja vähän poljetaan sen takia, kun oot mennyt sanomaan tästä asiasta.”

Lepistö kertoo nuorempana ottaneensa herkemmin kantaa asioihin.

”Nykyään on oppinut olemaan myös hiljaa, mutta jotain jää ehkä välillä sanomatta, kun pitäisi sanoa.”

Tässä kohtaa ajaudutaan klassiseen kysymykseen siitä, kenellä on vastuu toimia – yksilöillä vai isommilla tahoilla.

Lepistö ymmärtää urheilijoiden esimerkin voiman sekä mahdollisuuden vaatia päättäjiltä muutoksia. Suomalaiset

Lapin ylioppilaslehti 4/22

maastohiihtäjät saavat runsaasti mediatilaa ja sitä kautta myös vaikutusvaltaa. Esimerkiksi Pekingin olympialaisissa maastohiihdon miesten viestin keskikatsojaluku oli Ylen lähetyksessä reilu puolitoista miljoonaa.

Lepistön mielestä yksittäiset urheilijat ovat kuitenkin vaikeassa tilanteessa, jos pitää valita, boikotoidako elämän ainoita olympialaisia ja samalla mahdollisesti uran tärkeintä hetkeä. Painetta tulisi luoda yhdessä urheilun kattojärjestöille.

Sellaista liikehdintää on vireillä, kuten Ihmisoikeusliiton Älä riko urheilua -kampanja, jossa urheilijat yli lajirajojen vaativat urheilumaailmaan muutoksia.

Lepistö uskoo, että parempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa. Ellei sitten Saudi-Arabiaan myönnetä talviolympialaisia, kuten viime aikoina on uutisissa väläytelty.

Talviurheilun olohuoneissa kuitenkin virtahepoja riittää. Suurin niistä on ilmastokriisi.

Talvikeleistä täysin riippuvainen maastohiihtoyhteisö on ollut asian suhteen hämmentävän hiljainen.

Talviurheilun ilmastojärjestö Protect Our Wintersin (POW) kyselyn vastausten perusteella lumilajien urheilijoista selvä enemmistö on kuitenkin huolissaan ilmastonmuutoksesta.

”Eihän se hyvältä tunnu. Kun käy vaikka jossain jäätiköllä hiihtämässä ja näkee, miten paljon se on 20 vuodessa sulanut”, Lepistö sanoo.

Ilmaston lämpenemistä ei tarvitse lähteä edes Alpeille asti ihmettelemään, vaan lauhat talvet näkyvät jo Suomessa esimerkiksi hiihtokauden lyhentymisenä, kilpailujen perumisena sekä tykki- ja säilölumilatujen lisääntymisenä.

Lepistölle talviurheilu on tärkeä asia, ja ajatus siitä, että seuraavan sukupolven jälkeen sitä ei ehkä olekaan, pysäyttää vähän. Hän tiedostaa myös hyvin, että kilpaurheilu ei ole millään tavalla ympäristöystävällistä.

Omat vaikuttamismahdollisuudet tuntuvat Lepistöstä kuitenkin vähäisiltä. Urheilijat ovat sidottuina urheilijasopimuksiin ja kattojärjestöjen määräämiin aikatauluihin.

”Kun puhutaan jostain lentämisestä, ja oman elinkeinon harjoittaminen vaatii sen, että pääsis maailmancupiin. Sit mietit, että meetkö lentämällä vai jätätkö menemättä koko kisaan.”

Sen sijaan arjessa Lepistö pyrkii suitsimaan omaa kulutustaan esimerkiksi liikkumalla autoilun sijaan kävellen ja pyöräillen. Samalla hän kokee ristiriitaisena arjen pienten ympäristöystävällisten valintojen korostamisen, kun työn kautta syntyy väistämättä suuria päästöjä.

Suomen Olympiakomitea perustelee huippu-urheilun yhteiskunnallista merkitystä muun muassa esikuvien ja liikuntaan kannustamisen kautta.

Hyötyliikunnalla leuhkiminen voisi olla tervetullut ilmiö urheilupiireissä. Toistaiseksi hiihtäjien Instagram-tileillä esiintyy enemmän autofirmojen kanssa toteutettuja yhteistyöjulkaisuja.

Lepistö näkee kuitenkin yksilöiden esimerkin voimaa merkittävämpänä kattojärjestöjen vaikutusmahdollisuudet. Esimerkiksi kansainvälistä kilpailukalenteria säätämällä pystyttäisiin vähentää matkustamista huomattavasti. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että kilpailuja käytäisiin lähialueella useampi viikko, ja sitten matkustettaisiin seuraavalle.

”Nyt mennään paikasta toiseen melkein joka viikonlop-

pu, niin se on vähän turhaa.”

Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n varapuheenjohtaja Martti Uusitalo kertoo marraskuussa Levillä järjestetyssä Aurora-tulevaisuustapahtumassa, että FIS:n päästöistä 60–70 prosenttia syntyy matkustamisesta.

Lepistön mielestä keskustelusta unohtuu usein mittasuhteet ja lajin parissa esiintyy myös viherpesua. Hän nostaa esiin FIS:n päätöksen, joka kieltää kaikki fluorivoiteet ensi kaudesta lähtien.

Päätöksen taustalla vaikuttaa EU:n kemikaaliviranomaisen heinäkuussa 2020 voimaan tullut määräys, joka kieltää tiettyjen fluoriyhdisteiden valmistuksen ja markkinoille saattamisen. Lähtökohtana on ehkäistä fluorin mahdollisesti haitallisia vaikutuksia terveyteen ja ympäristöön.

Vuodesta 1988 lähtien tiettävästi vain kerran maastohiihdon arvokisamitali on hiihdetty ilman fluoria. Korvaavien voiteiden ympäristöystävällisyydestä ei kuitenkaan ole vielä tietoa, eikä fluorin käyttöä ole helppo valvoa.

”Ja sitten lähtökohta siihen kaikilla on, miten sitä voidaan kiertää ja miten sitä voidaan huijata, sitä konetta. Ei toi niin kun terveellä pohjalla toi homma oo.”

Talviurheiluun liittyvästä viherpesusta on viime aikoina kohistu, kun Elokapina järjesti mielenilmauksen Suomen Urheilumuseosäätiön alaisena toimivalla TAHTO-museolla. Aktivistit kritisoivat uuteen ilmastoaiheiseen näyttelyyn liittyvää sponsoriyhteistyötä, joka on solmittu fossiilisiin polttoaineisiin nojaavan energiayhtiö St1 Oy:n kanssa. Vuoden 2001 Lahden doping-skandaalista lähtien yhtiö on toiminut myös maastohiihtomaajoukkueen pääyhteistyökumppanina.

Hippo-hiihtojen taso oli 2000-luvun alun Valkealassa käsittämättömän kova. Erityisesti kahdensadan metrin matkalla.

”Siel oli yks pieni mutka. Mä kaaduin siihen, olin kahdestoista ja hävisin ihan hirveesti kärkeen. En ymmärrä, miten se kärki pysty menee niin kovaa”, Lepistö muistelee.

Joku olisi saattanut moisesta vastoinkäymisestä lannistua, mutta Lepistölle kävi päinvastoin. Lapsen mieleen syttynyt kipinä sekä lajista innostuneet vanhemmat veivät seuraharjoituksiin, joissa hiihto oli ennen kaikkea hauskaa leikkiä.

Parikymmentä vuotta myöhemmin ladulla näyttää olevan edelleen hauskaa. Lepistö hymyilee tv-kuvissa harvinaisen paljon suomalaiseksi hiihtäjäksi. Tärkeimmät urheilumuistot liittyvät Lepistön mukaan ystävien kanssa jaettuihin hetkiin, eikä hän edes mainitse uralla saavutettuja lukuisia SM-mitaleita tai nuorten MM-pronssia.

Vuosien kokemuksesta huolimatta Lepistö paljastaa kuitenkin edelleen jännittävänsä kilpailuja.

”Sitten kun ei enää jännitä, niin sit on ehkä aika jollekin muulle”, hän pohtii.

Lapin ylioppilaslehti 4/22

”Nykyään on oppinut olemaan myös hiljaa, mutta jotain jää ehkä välillä sanomatta, kun pitäisi sanoa.”

YLIOPPILASKUNNAN JÄSENMAKSU NOUSEE ENSI

VUONNA

LYY:n edustajisto päätti lokakuussa nostaa ylioppilaskunnan jäsenmaksua kuudella eurolla. Korotuksella maksetaan henkilökunnan palkkojen ja hallituksen palkkioiden korotuksia.

TEKSTI IKKA SORVALI • KUVITUS SUVI KORHONEN

”Ei voi olla niin, että matalat jäsenmaksut revitään hallituksen ja työntekijöiden selkänahasta”, huokaa Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (LYY) edustajiston puheenjohtaja Pekka Nikumatti.

Hän puhuu edustajiston päätöksestä, jolla nostettiin LYY:n jäsenmaksua kuudella eurolla. Muutos astuu voimaan ensi vuoden alussa, jolloin jäsenmaksu tulee olemaan kokonaisuudessaan 59 euroa.

Kevätlukukauden jäsenmaksun jo maksaneille korotus tulee eteen ensi syksynä.

Jäsenmaksun korottamista valmisteltiin pitkään. Ajatus aloitteeseen heräsi, kun LYY haki sijaista edunvalvonta-asiantuntijalle, kertoo Nikumatti.

”Katsoin keväällä hakuilmoitusta ja ajattelin, että tässä olisi työ, johon voisin joskus itse hakea. Palkka ei kuitenkaan vastannut tehtävän vaatimuksia, ja mietin, haluaisinko valmistumisen jälkeen kuitenkaan hakea paikkaa.”

Työntekijöiden palkkoja päätettiin nostaa asteittain 20 prosenttia. Myös hallituksen jäsenten palkkioita korotetaan. Korotus on tehtävästä riippuen 100–250 euroa kuukaudessa.

Nikumatin mukaan hallituksen palkkioiden korotuksella pyritään vähentämään painetta opintojen suorittamiseen hallitustehtävien ohella. Tarkoitus on helpottaa hallituksen jäsenten kokonaistyömäärää ja siten ehkäistä uupumista.

Päätöksentekoprosessille kritiikkiä Artiklalta

Kuuden euron korotus oli kompromissiratkaisu, johon päädyttiin edustajiston taloustoimikunnassa, kertoo Anniina Simonen Artiklan edustajistoryhmästä. Toimikunta koostuu eri ryhmien edustajista, ja myös Simonen on sen jäsen.

Päätöksentekoprosessissa olisi ollut Simosen mukaan parantamisen varaa.

”Päätös palkka- ja palkkiosuunnitelmasta sitoi kädet taloudellisesti aika pitkäksi aikaa. Artiklassa oltaisiin toivottu parempaa valmisteluprosessia ennen kuin päätös tehtiin.”

Hänen mukaansa pidempi valmistelu olisi mahdollistanut erilaisten vaihtoehtojen pohtimisen, joiden pohjalta palkkojen ja palkkioiden korotusten suuruutta olisi voitu punnita.

Simonen kritisoi päätöksentekoprosessia siitä, että palkkojen ja palkkioiden korotukset hyväksyttiin ennen kuin oli tietoa siitä, miten ne rahoitettaisiin.

Vaihtoehtoja korotusten maksamiseen olivat Simosen mukaan käytännössä kulujen karsiminen ja jäsenmaksun korotus. Säästökohteita olisivat voineet olla ylioppilaslehti tai henkilökunnan määrä.

LYY:n jäsenmaksu on edelleen alhainen

LYY joutuu etsimään säästökohteita tulevina vuosina jäsenmaksun korotuksesta huolimatta.

Taloustoimikunnan alustavien laskelmien mukaan ensi vuonna palkkojen ja palkkioiden nostosta koituu 7200 euron miinus vuosibudjettiin.

Ensi vuoden talousarvioon onkin Nikumatin mukaan tulossa leikkauksia.

”Talousarviotyöpajoissa alkaa nyt työskentely ja siellä pitää katsoa, mihin voidaan juustohöylää käyttää. Keinot pitää löytää.”

Hänen mukaansa myös uusia korotuksia saattaa olla tiedossa. Nikumatti kuitenkin korostaa, että ei aio sanella tulevaisuuden päätöksiä hänen vuodenvaihteessa loppuvan puheenjohtajapestinsä jälkeen.

LYY:n 59 euroon nouseva jäsenmaksu on alhainen verrattuna muihin saman kokoluokan ylioppilaskuntiin. Vaasassa maksu on 83 euroa, Lappeenrannassa 74 euroa ja Åbo Akademissa 64 euroa.

Hintojen nousu ja taloudellinen epävarmuus vaikeuttavat mahdollisten tulevien korotusten ennustamista. Nikumatti toivoo, että myös tulevaisuudessa ylioppilaskunnan asioita voitaisiin ratkaista empatian kautta.

”Yritin itse asettua hallituksen jäsenten ja työntekijöiden asemaan ja tulin siihen tulokseen että tämä ei ole reilua. Muutos piti saada.”

Lapin yliopistoon on yritetty palkata opintopsykologia keväästä 2021 lähtien, mutta tuloksetta. Loppuvuodesta paikka laitetaan jälleen avoimeen hakuun.

lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu ilmoittivat vuonna 2021 rekryävänsä korkeakouluille yhteisen opintopsykologin, mutta eivät ole siinä toistaiseksi onnistuneet.

Viime vuonna toteutettujen rekrytointien aikana paikkaa haki yksi kelpoisuusvaatimukset täyttänyt henkilö ja tämän jälkeen korkeakoulukonserni on saanut yhden avoimen työhakemuksen. Kumpikaan ei johtanut palkkaukseen asti.

Opintopsykologin rekryämisessä mukana ollut Lapin yliopiston opetusja oppimispalveluista vastaava Merija Timonen sanoo, että pätevistä opintopsykologeista käydään tällä hetkellä kovaa kilpailua valtakunnallisesti eri korkeakoulujen kesken.

Erilaisten hyvinvointipalveluiden tarve on lisääntynyt ja pandemia-aika on osaltaan pahentanut tilannetta.

Kovan kysynnän ohella Timonen tiedostaa, että hakijalla on täytettävänään suuret saappaat, kun vajaan 10 000 opiskelijan korkeakoulukonserni

rekryää yhtä opintopsykologia. Lisäksi työntekijän halutaan olevan keskeisessä roolissa osana hyvinvointipalveluiden kehittämistä.

Tämän vuoden lopussa neljännen kerran avattavan rekryn hakuilmoitusta on työstetty huolella. Ilmoituksessa halutaan korostaa, ettei psykologi toimi yksin, vaan osana moniammatillista työyhteisöä.

“Näin varmistetaan, ettei hakijalle muodostu sellaista kuvaa, että hän on ainoa henkilö, johon opiskelija voi ottaa yhteyttä, kun on ongelmia”, kuvaa Timonen.

Myös yliopiston palkkausjärjestelmän mukaisesta palkasta on luovuttu ja hakijalta pyydetään tämän sijaan palkkatoivetta.

Rekrytointien epäonnistuttua yliopisto on pohtinut palvelun ostamista ulkopuolelta ja valmistellut kilpailutusta. Ajatuksesta on kuitenkin luovuttu, sillä opintopsykologilla nähdään olevan suurempi arvo, kun hän on organisaation sisällä.

Neljäs kerta toden sanoo? LYY valitsi hallituksen vuodelle

lapin yliopiston ylioppilaskunta (LYY) ja opiskelijat ovat tehneet pitkäjänteistä työtä opintopsykologin eteen. Esimerkiksi jo vuonna 2019 järjestettiin mielenilmaus, jonka tavoitteena oli opintopsykologin saaminen yliopistolle.

LYY:n hallituksen puheenjohtaja Krista Perälä vakuuttaa, että yliopiston kanssa tehdään edelleen töitä tilanteen korjaamiseksi. Aktiivisesta yhteistyöstä huolimatta Perälän äänestä kuuluu kuitenkin myös huoli ja turhautuneisuus.

“Tarvetta opintopsykologille on. Opiskelijoiden hyvinvointi on kriisissä, jota pandemia on entisestään kiihdyttänyt. Tarvitaan erilaisia hyvinvointi- ja tukipalveluiden panostuksia.”

Timonen jakaa huolen, mutta vakuuttaa, ettei opiskelijoiden tarvitse olla huolissaan. Viime vuosina on tehty erilaisia panostuksia ohjaus- ja hyvinvointipalveluihin, joilla on paikattu opintopsykologin puutetta.

Yliopisto on esimerkiksi saanut Opetus ja kulttuuriministeriöltä erityisavustuksia, joiden tuella on palkattu lisää henkilökuntaa: yksi kuraattori ja yksi ohjauspalveluiden suunnittelija.

Tehtävät ovat kuitenkin määräaikaisia, eivätkä paikkaa pysyvästi opintopsykologia.

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (LYY) edustajisto valitsi kokouksessaan 23.11. ylioppilaskunnalle uuden hallituksen ensi vuodelle.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin toisen vuoden politiikkatieteiden ja sosiologian opiskelija Viljo Vuorimäki. Muita ehdokkaita puheenjohtajaksi ei ollut.

Kuluneen vuoden ajan Vuorimäki on toiminut hallituksessa kansainvälisyys- ja vastuullisuusvastaavana. Hän sanoo ajatuksen puheenjohtajuudesta kypsyneen syksyn mittaan.

“Olen erittäin innoissani tulevasta ja motivoitunut jatkamaan hommia.”

Hallituksen jäseniksi valittiin Katariina Leinonen , Nuutti Saramo, Roope Rantala sekä Helmi Lyly Edustajistoryhmä Artiklasta esitettiin kokouksessa viidettä hallituksen jäsentä, mutta tässä vaiheessa kokousta ehdokkaiden haastattelut oli jo tehty, joten esitys vedettiin lopulta pois.

Tulevaa hallitusta on tarkoitus täydentää kahdella jäsenellä joulukuussa pidettävässä edustajiston kokouksessa. Eh -

dotuksen hallituksen täydentämiseksi tekee puheenjohtaja Vuorimäki.

Hallitukseen hakijoita on ollut viime vuosina vähän. Ylioppilaskunnan pääsihteeri Miikka Keräsen mukaan tähän vaikuttaa korona, mutta se ei hänen mukaansa selitä kaikkea.

“Moni hakija on aiemmin toiminut ainejärjestöjen hallituksissa. Toiminnasta on hiljalleen tullut yhä ammattimaisempaa ja ihmisiltä odotetaan yhä enemmän. Tämä vie monelta mehut, eikä LYY:n toimintaan jakseta lähteä enää mukaan”, sanoo Keränen.

Perinteisen hallitustoiminnan rinnalle on tullut koko ajan uutta, eikä Keräsen mukaan juuri mistään ole kuitenkaan luovuttu.

“Homma paisuu kuin pullataikina.”

Keränen on sitä mieltä, ettei toimintaan tarvita superihmisiä, vaan ylioppilaskunnan toiminnasta motivoituneita opiskelijoita. Hän toivoo, että tulevaan hallitukseen löydetään kaksi henkilöä lisää vielä loppuvuoden aikana.

Lapin ylioppilaslehti 4/22

TEKSTI LOTTA LAUTALA

TEKSTI LOTTA LAUTALA

Lokakuun tulospalaverissa herättiin huoleen nimeltä Lovisa

Pyöreitä täyttäneen kahvila Lovisan asiakasmäärät eivät ole palautuneet koronan jäljiltä. Haastavasta syksystä huolimatta uusi kahvilapäällikkö on tulevaan luottavainen.

Lovisa vietti marraskuun viimeisellä viikolla syntymäpäiväviikkoa. Mittarissa on nyt pyöreät kolmekymmentä vuotta.

Syksyllä aloittanut kahvilapäällikkö Tiina Tapio kertoo, että syntymäpäivien kunniaksi järjestettiin lounaslotto. Myös onnittelukortti oli löytänyt tiensä seinälle.

Maltillisesta juhlahumusta huolimatta Tapion työpäivä Lovisassa on sujunut tavanomaisesti.

“Aamut alkavat seitsemältä. Teen vitriinituotteita, keitän kahvia aamun ensimmäisille asiakkaille ja siitä siirryn lounaan tekoon.”

Uransa ravintola-alalla tehnyt Tapio vaikuttaa olevan innoissaan siitä, että yliopistoyhteisön palveleminen on nyt päivätyö. Sen lisäksi lähestyvä joulun -

aika tarkoittaa pitkää lomaa, vapaita viikonloppuja ja selkeää arkea ilman vuorotyön luomaa taakkaa.

Erityisesti kampuksen kotoisuus ja säännöllisesti vaihtuva taide Lovisan seinillä viehättävät Tapiota.

“Ympäristö on tosi kiva. Asiakkaat ovat tosi kivoja”, iloitsee Tapio.

“Asiakkaiden määrä on vähentynyt kulta-ajoista”

Tapio kertoo, että Lovisassa on tehty hillittyä uudistusta. Kiitelty chilikastike on talon omia reseptejä, samoin granola ja keitot.

Vegaanisuuteen sitoutunut ylioppilaskunta on luonnollisesti lisännyt vegaanisuutta myös jo valmiiksi kasvis -

painotteisessa Lovisassa. Silti pelkkä vegaanitarjonta ei tunnu Tapion mielestä tällä hetkellä realistiselta.

“Aloin syksyllä kokeilemaan ja tekemään tuotteita vallitsevien trendien mukaan. Olemme huomioineet erityisesti gluteenittomuuden.”

Lovisan tulevaisuus on koronan jäljiltä hatara. Syksyn tulos ei ole ollut odotettu.

Tapio kertoo, että opiskelijoiden palaaminen yliopistolle koronasulkujen jälkeen takkuaa, ja yhteenlaskettu asiakkaiden määrä on keskiarvoisesti noin 150 päivässä.

“Asiakkaiden määrä on vähentynyt kulta-ajoista. Silloin saattoi olla saman verran lounaalla ihmisiä kuin nyt käy koko päivänä.”

Hiipuneesta syksystä huolimatta Tapio on luottavainen. Lokakuun tulospalaveri näytti suuntaa toimenpiteille, jotta kurssia voidaan korjata.

“Asiaan herättiin tulospalaverissa. Tämä syksy näyttää suunnan, mitä pitää tehdä tulevaisuudessa”, kertoo Tapio.

Lovisa on olohuone, ei mikään syöttölä

Lovisan omistaa Lapin Lyyli oy, joka on ylioppilaskunnan omistama yhtiö. Lyy -

TEKSTI SAMPSA HANNONEN KUVA KERTTU PAKKASVIRTA JA YLIOPPILASKUNNAN ARKISTO

lin uusi toimitusjohtaja Miikka Keränen muistuttaa, että aikojen saatossa kahvilasta ja sen ympärille piirtyvästä aulatilasta on muovautunut opiskelijoille eräänlainen olohuone.

“Lovisa on paikallinen ja oma. Ei mikään sellainen syöttölä.”

Hintojen nousu ja ostovoiman heikkeneminen eivät helpota kahvilan jo ennestään vaikeaa tilannetta. Tämän on huomannut myös Keränen.

“Vetoan liikesalaisuuksiin, enkä avaa lukuja, mutta ei tarvitse olla kauppatieteiden maisteri, että näkee asiakkaiden vähenemisen“, sanoo Keränen.

“Viikkotasolla puhutaan jopa sadoista asiakkaista vähemmän.”

Lovisan liiketoiminnallinen tukijalka on opiskelijalounas, jonka päälle myydään kahvilatuotteita ja pitopalvelua yliopiston pienempiin tilaisuuksiin. Koronan takia tilaisuudet lakkasivat, eikä tilanne ole Keräsen mukaan palautunut ennalleen.

Hän huomauttaa, että tilanne ei voi jatkua pitkään samankaltaisena.

“Kuvaisin tilannetta siten, että pysymme toiveikkaina. Koko ajan yritämme keksiä uutta, mutta ratkaisevassa osassa on, että ihmiset palaisivat yliopistolle. Luonnollisesti osa löytää tiensä silloin myös Lovisaan”, linjaa Keränen.

lapin yliopiston ylioppilaskunta (LYY) juhli 43-vuotista taivaltaan lokakuussa. Vuosijuhlat avannut Lapin yliopiston rehtori Antti Syväjärvi lahjoitti ylioppilaskunnalle omasta edustusbudjetistaan 10 000 euroa.

“Ajattelin, että rehtorin toimiston budjetista nipistetään ja kohdennetaan 10 000 euroa ylioppilaskunnalle. He saavat miettiä, millaisia hyvinvointitempauksia voitaisiin tehdä vuoden 2023 aikana opiskelijoiden hyväksi ja parhaaksi”, kertoo Syväjärvi.

Rehtorin aikomuksena on vähentää tulevana vuonna lahjoitetun summan edestä omia työmatkojaan. Osa matkoista korvataan osallistumalla tilaisuuksin etänä ja osa jätetään kokonaan tekemättä, jolloin kulut pienenevät.

LYY:n hallituksen puheenjohtaja Krista Perälä on iloinen lahjoituksesta. Hän sanoo, ettei ylioppilaskunta ole vielä ehtinyt päättämään, miten lahjoitus käytetään.

Alustavana suunnitelmana on käyttää summa muutamaan erilliseen hyvinvointia tukevaan projektiin.

Perälän mukaan jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus vaikuttaa, millä tavoin rahoja käytetään, sillä kuka tahansa yliopiston opiskelijoista voi hakea omalle idealleen rahoitusta. Lopullisen päätöksen rahojen käytöstä tekee LYY:n hallitus.

vuosi 2023 tulee olemaan hyvinvoinnin teemavuosi myös laajemmin Lapin yliopistossa.

Asia on haluttu nostaa tietoisesti esiin, sillä viimeisten vuosien aikana sekä henkilöstö että opiskelijat ovat kärsineet pandemiasta, perustelee Syväjärvi.

“Hyvinvointi on jatkuvaa duunia ja emme voi ajatella, että asiat tulevat kuitenkaan valmiiksi vuoden aikana – ei suinkaan.”

Kysyttäessä, mitä hyvinvoinnin teemavuosi konkreettisesti tarkoittaa, Syväjärvi kertoo sen merkitsevän erilaisia pieniä ja suuria tekoja, joista yhdeksi pieneksi teoksi hän laskee tekemänsä lahjoituksen.

Lisäksi hän pitää tärkeänä, että yliopistolla huomioidaan erilaiset tavat tehdä töitä ja opiskella, kiinnitetään huomiota johtamistyöhön sekä myös satsataan euroja hyvinvointiin.

Syväjärvi kuitenkin painottaa, että yliopisto voi antaa tukea ja eväitä hyvinvointiin, mutta paljon riippuu myös jokaisesta itsestään.

“Hyvinvointihan on yhteiskunnan, organisaatioiden ja johdon asia – se on myös jokaisen Oy Minä Ab:n asia kantaa huolta hyvinvoinnistaan. Jotkuthan sanovat, että lopullinen toimitusjohtaja hyvinvoinnille on ihminen itse omine valintoineen ja ratkaisuineen.”

Ylioppilaslehti jää seuraamaan, mitä konkreettisia toimia yliopisto tekee henkilökunnan ja opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen teemavuoden aikana.

TEKSTI LOTTA LAUTALA

Tiina Tapio aloitti Lovisan uutena kahvilapäällikkönä tänä syksynä.

Unelmien markkinat M

Onko Pajakylä matkustajan vai tarinateollisuuden unelma? Lapin ylioppilaslehti kävi katsomassa, miltä Napapiirillä näyttää juuri ennen joulukauden alkua.

itä yhteistä on Spice Girlsillä ja Kiinan presidentillä Xi Jinpingillä? Ainakin se, että molemmat ovat vierailleet Joulupukin luona Pajakylässä Napapiirillä.

Eivätkä he ole ainoita. Vuosi toisensa jälkeen yhä useampi matkailija saapuu pohjoiselle leveyspiirille ihailemaan Lapin taikamaata.

Kun pandemia vuonna 2020 pysäytti maailman, romahdutti se myös matkailun. Vaikeiden vuosien jälkeen vauhti on kuitenkin jälleen kiihtymässä.

Tulevasta kaudesta on ennustettu joulumatkailun supertalvea. Kysyntä on suurta. Esimerkiksi kansainvälisiltä kentiltä saapuu Rovaniemelle suoria reittilentoja enemmän kuin koskaan aiemmin.

Lapin edellisestä ennätysvuodesta 2019 ollaan menossa kovaa ohi, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. unnelma täydessä Santa Claus -bussissa on odottava. Siinä on jotain samaa kuin Hop-on Hop-off -kiertoajeluilla. Puhe käy vilkkaana ja seasta voi erottaa englantia, saksaa ja japania. Ihmiset istuvat puhelimet kädessään ja katsovat vuoroin ruutua, vuoroin ikkunaa.

Etupenkin matkustaja videoi koko matkan puhelimellaan.

Kun ajamme huurteisen Kemijoen ohi, ihmiset pakkautuvat bussin oikeaan laitaan. Näkymä on kaunis.

Linja-auton kuljettaja saa viimein musiikit soimaan. Kaiuttimista kaikuu dramaattinen O Holy Night ja joulupallot heiluvat katossa.

Yllättäen kuski ohittaa henkilöauton liikennesääntöjä uhmaten. Hän kiihdyttää oikeanpuoleista kiihdytyskaistaa auton ohi, ja toteaa ärtyneeseen sävyyn: “don’t rent a car like this and drive 20 kilometers in hour.”

Pian tämän jälkeen hän kuuluttaa: “okay, so, next stop is Santapark”, ja osa matkustajista hyppää pois.

Vajaan puolen tunnin matkan jälkeen saavumme nelostien varrella sijaitsevaan Pajakylään. Pyydämme kuskia pysähtymään. Hän kertoo jatkavansa suoraan Norjaan.

“There is a good salmon with citrus.”

Kuski jättää meidät ja loput matkustajista pienen ostoskeskuksen eteen.

Ihmiset hajaantuvat nopeasti. Suuntaamme pysäkin lähellä olevalle Rooseveltin majalle. Hirsirakennuksen edessä mainostetaan poronsarvituotteita ja 14 eurolla teleskooppimakkaratikkuja.

Haluaisimme kysyä paikasta lisää, mutta myyjä kieltäytyy haastattelusta vedoten kiireeseen, vaikka liike on marraskuisena maanantaipäivänä vielä hiljainen.

ooseveltin maja on paikka, josta Pajakylän tarina on saanut alkunsa.

Yhdysvaltain entisen presidentin leski Eleanor Roosevelt oli Unicefin edeltäjän avustusjärjestö UNRRA:n tunnettu kasvo. Järjestön yksi ensimmäisiä avustuskohteita oli sodanjälkeinen Lappi, jota tuettiin sadoilla miljoonilla.

Roosevelt saapui sodassa tuhoutuneelle Rovaniemelle vuonna 1950 tutustumaan, miten kaupunki ponnisti raunioista ylös. Korkea-arvoiselle vieraalle piti keksiä ohjelmaa, jota ei sodanjälkeisessä Lapissa ollut liiaksi.

Lyhyessä ajassa päädyttiin järjestämään vastaanottoseremonia Napapiirillä. Tilaisuutta varten rakennettu maja suunniteltiin yössä ja pystytettiin viikossa.

Se oli alueen ensimmäinen varsinainen vetonaula. Hiljalleen palvelut majan ympärillä lisääntyivät. Matkailijoita alettiin houkutella erilaisin elämyksin, jotka pohjautuivat Lapin

TEKSTI INKA KOMONEN JA LOTTA LAUTALA KUVAT JUUSO SIEVÄNEN

Matkailijoita alettiin houkutella erilaisin elämyksin, jotka pohjautuivat Lapin eksotisointiin. 1960-luvulla alueelle tuotiin poroja ja saamenpukuisia ihmisiä.

Lapin ylioppilaslehti

Vuonna 1950 rakennettu Rooseveltin maja oli alueen ensimmäinen vetonaula.

eksotisointiin. 1960-luvulla alueelle tuotiin poroja ja saamenpukuisia ihmisiä.

Matkailu painottui kesäajalle, mutta 1980-luvun lopulla alettiin puhua myös joulukaudesta ja palvelutarjontaa laajennettiin ympärivuotiseksi.

Varsinaisena joulumatkailun ja massaturismin alkuna voidaan pitää ensimmäistä Concorde-lentoa Suomeen, joka toi brittituristeja päiväksi Rovaniemelle joulupäivänä vuonna 1984. Koneen saapumista oli todistamassa kymmenentuhatta Lapin asukasta.

Joulumatkailun käynnistyessä myös Joulupukin tukikohta vakiintui Napapiirille. Tämä ei riittänyt, vaan Pajakylän rinnalle rakennettiin jouluteemainen puisto – eräänlainen disneyland. Brittien suunnittelema Santapark valmistui vuonna 1998.

Joulupukin Pajakylä on säilyttänyt suosionsa joulumatkailun keskuksena, ja sen vetovoiman on ymmärtänyt myös Rovaniemen kaupunki. Se on tietoisesti rakentanut itselleen imagoa joulupukin ja talvimatkailun kotina.

Vuonna 2010 työ palkittiin, kun Euroopan unioni myönsi kaupungille tavaramerkin The Official Hometown of Santa Claus.

”O

udolta tuntuu puhua pitkästä aikaa suomeks, kun yleensä nää on kaikki enkuks”, Husky Parkissa työskentelevä Joona Heinonen sanoo.

Heinosen mukaan paikassa vierailee viikkotasolla jopa tuhansia kävijöitä. Joulukuussa lähempänä tuhat päivässä.

Kaikki valjakkoajelut on myyty jo joulukuulta loppuun, eikä opastettuja kierroksia talvella pystytä tarjoamaan lainkaan, VIP-kierroksia lukuunottamatta.

Heinonen näkee, että kävijöitä houkuttelevat tarhan hyvä sijainti sekä palvelut.

“Täällä käy enemmän semmoinen kauppakassikansa. Kun ne tulevat tuohon Joulupukin Pajakylään, niin ne haluavat sen nopean jonkun kokemuksen täältä huskyista.”

Koirat eivät Heinosen mukaan ihmismassoista piittaa.

Ilmassa on innostusta ja odotusta, kun ryhmä hau valmistautuu lähtöön. Lunta on vain ripaus, joten toistaiseksi vedetään kelkan sijaan kesäkärryjä ympäri aidattua pihamaata. Johtokoirat pitävät jöötä, tiimikoirat seuraavat.

“Now we can go to the hugging area”, yksi oppaista huutaa.

Pentujen halailu on paikan hitti. Hieman jo itsenäistyneet pennut nuuskivat ihmisten sijaan keskittyneen näköisenä ympäristöä. Lapsia tämä selvästi harmittaa. Ympäriltä kuuluu kuitenkin kikatusta ja kiljuntaa.

Koiria on tarhalla 111 ja kaikki niistä ovat siperianhuskeja. Ne eivät ole perinteinen lappilainen koirarotu, vaan saapuivat Suomeen 60-luvulla. Nykyisin huskyt ovat yksi Lapin matkailun näkyvimmistä vetonauloista.

Heinonen kertoo, että vierailijat kyselevät usein eläinten hyvinvoinnista. Toinen vakiokysymys on, onko lunta tarpeeksi rekiajeluun.

Talven taikamaasta on vaikea löytää maksutonta tekemistä.

Alue on rakentunut teemapuistoksi pikkuhiljaa. Huskyjen lisäksi tarjolla on niin lasten moottorikelkkarataa kuin pororekiajelua. Lumitykit saavat pauhata, jotta turistit pysyvät tyytyväisinä.

Vähäisen lumen vuoksi koirat vetävät kelkan sijaan kesäkärryjä.

Lumimaailma rakentuu.

Aktiviteettien ohella rahan saa palamaan lukuisissa matkamuistomyymälöissä, joissa myytävien tuotteiden rajana on vain mielikuvitus. Tästä esimerkkinä toimii Saksassa valmistettu kukkakuvioitu A summer’s day purple -vessapaperi.

Monien tuotteiden kohdalla alkuperästä on vaikea saada selvää. Paikallisinta näyttävät äkkiseltään olevan hunaja, käsityöt ja yrttituotteet.

Suomalaista designia edustavat Marimekko, Pentik, Iittala, Marttiini ja Muumit. Harvoja näiden liikkeiden tuotteista kuitenkaan valmistetaan enää Suomessa. Rovaniemeltä lähtöisin oleva Marttiini on joukossa virkistävä poikkeus.

Pajakylässä ei liiemmin näy Rovaniemen alueen peräpohjalaiset juuret. Kauppakeskuksen syrjään jäävän hätäuloskäynnin vieressä roikkuu sentään muutama kehystetty valokuva vanhasta Rovaniemestä.

Matkailuteollisuuden alle jääneestä kulttuuriperinnöstä on käyty viime vuosina jonkin verran keskustelua.

Keskusteluun on osallistunut myös Katja Hirvasaho, joka kirjoittaa Kanavassa sekä Suomen Kuvalehdessä julkaistussa esseessään, miten massaturismin tarpeisiin tuotettu

“Lappi-kuva on yksinkertaistettu tunturiluonnoksi ja saamelaisuudeksi”.

Samoihin aikoihin Lappi luotiin ensimmäistä kertaa “täysin Etelä-Suomesta käsin eräänlaisena kaipauksen haavemaana”, josta tuli pysyvä ilmiö.

Tämän kuvan varaan on rakennettu koko maakunnan matkailun mainonta ja kehitys 1960-luvulta lähtien.

yllä me justiin sillä tarinalla ollaan pärjätty täällä”, kertoo Pajakylässä 30 vuotta työskennellyt yrittäjä Lilja Takalo

Liikkeen valikoima on hämmästyttävän suuri. Paikallisena käsityönä valmistettujen keramiikan, korujen ja nahkatöiden rinnalta löytyy tonttuja, norjalaisia peikkoja sekä niin kutsuttuja lapinrumpuja ja lapinnukkeja.

Yrittäjä kertoo vastuullisuuden merkitsevän hänelle sitä, että ihminen tietää, mitä on ostamassa. Seuraavaksi saamme kuulla tarinoita rumpujen historiasta ja parantavista vaikutuksista.

Liikkeessä vierailee yrittäjän mukaan saamelaisia aika

Suosituksia ja ohjeistuksia on, mutta mikään ei velvoita yrityksiä niiden noudattamiseen.

ajoin antamassa palautetta heidän kulttuuriaan jäljittelevistä tuotteista.

“Periaatteessa rumpuhan ei ole yksistään saamelainen –maailma on täynnä rumpuja”, Takalo sanoo.

Kaupan suosituin tuote on unisieppari. Sillä on alkuperänsä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen suojeluesineenä. Sen sijaan lapinnukke ei enää tee kauppaansa.

“Suomalaiset haluavat erottautua saamelaisesta käsityöstä niin sanotusti”, hän kertoo.

Viereisessä liikkeessä saamme kuulla toisenlaista tietoa. Toistakymmentä vuotta Napapiirillä yrittäjänä toiminut Marja Ylinampa kertoo, että Pohjois-Euroopan ainoalla nukketehtaalla Jaatilassa valmistetut lapinnuket tekevät hyvin kauppansa.

“Ne on niin 100 prosenttista suomalaista kuin voi olla”, yrittäjä kommentoi.

Kysyttäessä tuotteiden yhteydestä saamelaiskulttuuriin, hänellä on selvä näkemys.

“Nämä puvuthan ei ole niitä oikeita pukuja, vaan ovat nukkein pukuja.”

Kolmannessa liikkeessä työntekijä Kirsti Kokko kertoo, että lapinnukkeja menee nykyisin aika vähän. Sen sijaan suomalaiset tulevat toisinaan ihailemaan neljäntuulenlakkeja ja muistelemaan, että “mulla oli pikkasena tämmönen”.

Tontut ja lapinnuket ovat hyllyillä iloisesti vierekkäin. Kaupoista löytyy myös saamelaiskulttuurista inspiroituneita mukeja, postikortteja ja fleecepeittoja.

Helga West kirjoittaa nukeista Nuoressa Voimassa julkaistussa esseessään:

“Minua häiritsee se, kuinka nukkejen pääasiallinen tarkoitus on vain olla tekemättä ja sanomatta mitään. Sellaisina ne muka kuvastavat minun ihmisiäni. Meillä on koko ihmiskirjo, mutta nukeilla vain yksi ilme. Niiden vaiennettu olemus kertoo omaa tarinaansa. Se tarina menee näin: hiljainen ja häivytetty alkuperäiskansa on hyvä alkuperäiskansa. Olemme kaunis matkamuisto milloin kenenkin vieraissa hyppysissä.”

Nukketeatteri on totta tosiaan hiljaa, eikä mainitse sanallakaan Suomen valtion harjoittamista ihmisoikeusloukkauksista.

isit Rovaniemi yhtiön toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen vastaa kiireen keskeltä videopuheluun.

Hänen mukaansa Napapiirin alueen vastuullisuus on ottanut isoja askelia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhtenä esimerkkinä Kärkkäinen nostaa ohjeistuksen saamelaiskulttuuria koskevan kuvamateriaalin käytöstä. Samalla keskustelua käydään koko ajan siitä, kuka tuotteita ja palveluita myy sekä millä tavalla.

Hän sanoo, ettei voi ottaa kantaa yksittäisten yritysten toimintaan alueella.

“Vain yritys itse voi viime kädessä tehdä päätöksiä ja kantaa niistä vastuun.”

Yritykset tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään. Alueen yritysten yhteensaattajana toimii Joulupukin Pajakylän osuuskunta, joka edustaa yli 50 yritystä.

Osuuskunta on viime vuonna julkaissut konsulttiyhtiön tuottaman kestävän matkailun käsikirjan alueelle. Kirjassa ohjeistetaan muun muassa tutustumaan Saamelaiskäräjien julkaisemiin saamelaismatkailun eettisiin ohjeisiin.

Suosituksia ja ohjeistuksia on, mutta mikään ei velvoita yrityksiä niiden noudattamiseen.

Erilaisia kestävää matkailua edistäviä ohjelmia on koko ajan enemmän, kuten Visit Finlandin kehittämä Sustainable Travel Finland -ohjelma.

Joulupukin Pajakylän kotisivujen mukaan Sustainable Travel Finland -merkin on saanut tähän mennessä kaksi yritystä. Osuuskunnan tavoitteena on, että merkin saisi koko Pajakylä. Tähän vaaditaan, että vähintään puolet yrityksistä olisi sertifioituja.

Kestävyyden ja vastuullisuuden ohella Lapin matkailun tulevaisuuteen liitetään sana kasvu. Sillä, jos johonkin Rovaniemelle tunnutaan uskovan, niin siihen, että matkailu tuo leivän pöytään.

Alalla on valtava aluetaloudellinen merkitys. Matkailun herkkyydestä huolimatta koko ajan rakennetaan uutta ja luotetaan, että Lappi kiinnostaa myös tulevaisuudessa.

Vuonna 2007 perustettu Visit Rovaniemi pitää tästä osaltaan huolta. Se toteuttaa suuren osan alueen matkailumainonnasta ja sen missiona on tehdä Rovaniemestä maailman johtava jouluteemainen matkailukohde.

Kärkkäinen on ylpeä kasvusta, mutta kuulostaa tiedostavan kasvun rajat ja painottaa, ettei ydintalven kausia ole enää tarkoituksena määrättömästi kasvattaa. Kasvu onkin tarkoitus tehdä tulevaisuudessa kesällä.

“Ensi kesää tehdään taas aiempaa isommin ja markkinointiin panostetaan huomattavasti isommilla resursseilla.”

Vaikka kesä on yleisesti matkailun päätuote, se ei näy täällä. Lentokoneet lentävät, mutta niiden keula on kohti etelänrantoja, ei arktista aluetta.

“Siinä meillä on vielä haasteita, että saadaan ihmiset tänne arktiseen kesään – ihanaan viileään puhtaaseen luontoon.”

Pian voi olla toisin. Viime kesä oli Euroopan mittaushistorian kuumin, ja siedettävä lämpö sekä viileä kesätuuli voivat olla tulevaisuudessa myyntivaltti.

Arktinen alue kuumenee kuitenkin keskimäärin nelinkertaisella nopeudella muuhun maailmaan verrattuna. Tämä näkyy leudompina talvina sekä vaihtelevina sääoloina. Alkutalvesta lunta voi olla, tai sitten ei.

Esimerkiksi vuosi 2018 muistetaan Crapland-kohusta, joka syntyi, kun brittilehdistö irvaili lumettomalle Lapille.

Vuosittain lähes kaksi miljoonaa korttia lähetetään Joulupukin Pääpostista.

Joulupukin Kammarissa pukin voi nähdä poseeraavan useiden tunnettujen ja vaikutusvaltaisten henkilöiden kanssa.

Pimeä ja märkä marraskuinen Rovaniemi oli kaukana siitä kuvasta, joka matkailijoille oli myyty.

Napapiirillä tapaamme brittiperhe oli tarkistanut lumitilanteen Pajakylän livekamerasta ennen saapumistaan.

Tilanne näytti huolestuttavalta ja perhe oli jo ehtinyt suunnitella matkan siirtämistä. Lopulta ohut lumipeite kuitenkin tuli maahan ja matka toteutui.

ajakylässä Happy Hour on vuoden jokaisena päivän. Joulupukin vierailu on yksi harvoista ilmaisista aktiviteeteista alueella, joten suuntaamme sinne.

Kammarin tiskin takaa meitä tervehtii pirteän oloinen tonttu.

Kello lähentelee jo sulkemisaikaa, mutta kaikille jonossa oleville luvataan pääsy pukin luokse.

Joulupukki tunnetaan maailmalla sadunomaisena hyvän tahdon ja rauhan lähettiläänä. Sellaisena häntä tituleerataan myös Visit Rovaniemen nettisivuilla.

Tästä syystä on hämmentävää nähdä Kammarin seinillä olevissa valokuvissa rauhan kasvojen poseeraavan Kiinan autoritäärisen johtajan kanssa.

Edessämme vuoroaan odottelee neljän nuorta Slovakiasta, Romaniasta ja Saksasta. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut matkustaa Dubaihin, mutta lopulta seurue halusi kylmään.

Odotukset ovat toistaiseksi täyttyneet. Suomi on heistä taianomainen.

“On eksoottista olla täällä.”

Kun kerromme tekevämme ylioppilaslehteä, meiltä kysytään: “are you from University of Helsinki?”

Lapin yliopistosta he eivät ole koskaan kuulleetkaan.

Viimein tonttu kutsuu meidät huoneeseen, jossa pukki päivystää. Tunnelma on leppoisa ja pukki paraskin vanha tuttu, sillä onhan hän ollut osa elämäämme jo lapsuuden jouluista asti.

Höpöttelemme niitä näitä, mutta emme malta olla kysy -

mättä, mitä pukki miettii lahjoista näin ylikulutuskulttuurin aikana.

Saamme kuulla syväanalyysin: “Ehkä olemme kaikki tämän maailman vankeja siinä mielessä, että massiivinen ostohysteria vie meidät mukanaan.”

Ostohysteria näyttää väsyttäneen myös monet matkailijat, kun suuntaamme kammarista ulos. Lapsilla on väsykiukku ja nuoripari istuu puhelimien äärellä katseet tyhjinä.

Pajakylän aukiolla Feliz Navidad soi ja pakkasmittari näyttää miinus 14 astetta. Turistit vetävät pulkkaa hiekalla niin että narskuu.

He vilkuttelevat terveisiään livekameralle, jota voi seurata YouTubessa. Samalla yksi toisensa jälkeen hyppii lyhtytolpilla merkityn linjan yli. Ihmiset näyttävät onnellisilta.

He eivät ehkä tiedä tai sitten eivät välitä, että todellisuudessa pohjoinen leveyspiiri kulki tästä kohtaa viimeksi yli 140 vuotta sitten. Nykyistä vauhtia se siirtyy noin 14,5 metriä pohjoisemmaksi joka vuosi.

Rovaniemellä on pitkään osattu hyödyntää sijaintia napapiirillä. Sen ympärille on rakentunut mielikuvia, jotka ruokkivat yhdenlaista tarinaa talven ihmemaasta.

Tarinoiden avulla pienestä Rovaniemestä on tehty kansainvälisesti tunnettu.

Joka vuosi alueella vierailee noin puolimiljoona ihmistä. Heistä moni on pitkään haaveillut matkasta tänne.

Unelmat eivät synny tyhjästä.

Reportaasin lähteinä on käytetty muun muassa Harri Hautajärven väitöskirjaa Autiotuvista lomakaupunkeihin – Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria ja Heli Ilolan, Maria Hakkaraisen, José-Carlos García-Rosellin toimittamaa kirjaa Joulu ainainen? Näkökulmia Rovaniemen joulumatkailuun sekä Suvi Jaakkolan Antroblogissa julkaistua esseetä Joulupukki ja noitarumpu – saamelaisuus vääristyy edelleen Lapin matkailussa.

Pohjoinen napapiiri kulki tästä kohtaa viimeksi vuonna 1879.

Raja kiinni ja äkkiä!

olen seurannut huolestuneena tämän vuoden aikana käytyä kovaa julkista keskustelua siitä, miten suomettuminen on vaikuttanut yhteiskunnassamme vielä 2000-luvunkin aikana.

Fortumin yrityskauppoja ja huippupoliitikkojen loikkaamisia venäläisomisteisten firmojen konsulteiksi on käyty läpi pienintäkin yksityiskohtaa myöten.

Suomettuminen on yleisesti tuomittu. Sitä pidetään osoituksena heikkoudesta, johon Suomi sortui, kun rohkeus ei riittänyt oman tien kulkemiseen suurvallan naapurissa.

Tämä on tietenkin ymmärrettävä tulkinta suomettumisen lähihistoriasta. Öyhötysmittari on kuitenkin iloisesti viuhahtanut toiseen suuntaan Neuvostoliiton ja Venäjän myötäilyn aikakaudesta.

Jonkinlaisena synninpäästön muotona itseään rationaaliseksi tituleeraavat oikeistolaiset esittävät kilpaa kovempia keinoja venäläisten maahantulon estämiseksi ja heidän vapauksiensa rajoittamiseksi.

Onpa julkisuudessa jopa kuultu pohdintaa siitä, pitäisikö sotaa pakenevat venäläiset laittaa keskitysleirille. Tämän neronleimauksen twiittasi syyskuussa arvostettu Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak

Venäläisten mielipiteiden mittaaminen on haastavaa, mutta on selvää, että sodalle on kannatusta tavallisten kansalaisten keskuudessa. On kuitenkin täysin moraalitonta tuomita yli 140 miljoonaa ihmistä itsepäisen diktaattorin toimien takia.

Ehkä näiden avausten tekijät kokevat jonkinlaista vastuuta suomettumisen ajasta, ja haluavat nyt korvata sen kurittamalla Neuvostoliiton jälkeläisiä.

venäjän epävakaus aiheuttaa kiistatta uhkia Suomelle. Voisiko näitä uhkia käsitellä keinoin, jotka eivät aivan romuttaisi omakuvaamme arvoliberalismin globaalina suunnannäyttäjänä?

Vasemmistolaisin hallituksemme vuosikymmeniin ei ilmeisesti jäänyt miettimään asiaa, kun se hyväksyi pikavauhdilla satojen miljoonien aitahankkeen itärajalle.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo kommentoi asiasta STT:lle syyskuussa, että puolueiden tehtävä ei ole linjata aidoista.

Lapin ylioppilaslehti 4/22

Poliittisen harkinnan sijaan luotetaan viranomaisiin. Raja vie, vasemmisto ei edes vikise.

Aidan pituudeksi on arvioitu 10–20 prosenttia rajan kokonaispituudesta, joka on noin 1300 kilometriä. Aidan ei siis ole tarkoitus sulkea koko rajaa, vaan toimia pitkälti symbolisena esteenä Suomeen pyrkiville.

Aidan symbolisuus on selvää esimerkiksi Ylen haastattelemalle apulaisprofessori Jussi P. Laineelle. Hänen mukaansa raja nähdään eräänlaisena puolustuslinjana ja suojamuurina.

Tehoton raja-aita on vain yksi esimerkki siitä päättömästä politiikasta, jota hallitus tekee turvallisuusviranomaisten hurmaamana.

kriisit aiheuttavat pelkoa tulevasta, joka kanavoituu helposti vahingollisiin toimiin. Turvallisuusviranomaiset tietävät tämän ja käyttävät tilaisuuden hyväkseen rahoituksen saamiseen projekteille, joiden vaikuttavuus on kyseenalaista.

Kun seuraamme sokeasti turvallisuuspuhetta, unohdamme inhimillisyyden. Jokainen päätös, joka tekee rajoistamme kovempia ja vaarallisempia ylittää, tulee lisäämään niillä tapahtuvaa väkivaltaa.

Tiedän, että monet ovat parhaimmillaankin välinpitämättömiä tällaisen tulevaisuuden suhteen. Se minua kuitenkin ihmetyttää, että tämä välinpitämättömyys on vallannut käytännössä koko julkisen keskustelun.

En ole Putinin kätyri enkä pasifisti. Olen huolissani demokratiasta.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden opiskelija, joka toivoo jäitä öyhöttäjien hattuun.

Uhka vai mahdollisuus?

Vaihto-opiskelu voi olla maailmoja avaava kokemus tai puurtavaa taapertamista vieraan maan vuokraasuntomarkkinoilla. Kolme vaihtoon lähtenyttä opiskelijaa kertoo kokemuksistaan uudessa ympäristössä.

TEKSTI AMANDA HEKKALA • KUVITUS SARI KOUKKU

Lapin yliopistosta voi lähteä vaihtoon useaan kohteeseen, joko vaihto-ohjelman tai itsenäisen suunnittelun avulla. Koti- ja kohdeyliopisto sekä erilaiset vaihto-ohjelmat tarjoavat niin taloudellista apua kuin käytännön vinkkejä.

Tätä juttua varten haastateltiin eri tiedekunnista opiskelijoita, jotka ovat olleet vaihdossa ympäri maailmaa. He kertoivat sopeutumisesta uuteen maahan ja hyppäämisestä opiskelijakulttuurista toiseen.

Opiskelijoiden toiveena oli, että vaihdosta kerrottaisiin enemmän jo opintojen alussa, jotta sen voisi suunnitella sujuvammin ja suoritetut opinnot voisi hyväksilukea omaan tutkintoon vaivattomammin.

“Opinnoissa tulisi olla selkeästi tilaa kansainvälistymiselle, ettei valmistuminen myöhästyisi vaihdon takia”, sanoo

juttuun haastateltu kasvatustieteiden opiskelija Siiri Peuraniemi

Hän haaveili opiskelusta ulkomailla opintojensa alusta asti. Haave toteutui lopulta Linköpingissä, Ruotsissa.

Vaihtoprosessi alkaa usein kohteiden tarkastelulla sekä hakulomakkeen täyttämisellä SoleMove-järjestelmässä.

Haastateltujen opiskelijoiden mukaan järjestelmä on kömpelö. Sitä ollaan kuitenkin pian päivittämässä palautteen perusteella.

Italian Parmassa vaihdossa olleet politiikkatieteiden ja sosiologian opiskelijat Jenni Katermaa ja Taru Keikkonen kohtasivat ongelmia lomakkeiden kanssa. Opintosuunnitelman tekemistä hankaloittivat esimerkiksi sen täyttämiseen annetut risteävät ohjeet koti- ja kohdeyliopiston puolelta.

“Tuntui, etteivät Lapin yliopisto ja Parman yliopisto toimineet yhdessä”, Katermaa sanoo.

“Parmasta ei myöskään kerrottu selkeitä päivämääriä eikä ohjeita hakupapereiden lähettämiseen. Olisinkin toivonut, että joku, jolla on kokemusta olisi kertonut tarkemmin hakuprosessista”, Keikkonen komppaa.

Moni haastateltava oli täyttänyt vaadittuja hakulomakkeita yhdessä muiden hakijoiden kanssa. Vertaistuki oli helpottanut epäselvyyden ja turhautumisen keskellä sekä auttanut ymmärtämään, ettei ole ainoa, joka kokee vaikeuksia prosessin alkuvaiheessa.

“Kysyin paljon apua Jenniltä. Jos olisin lähtenyt yksin, niin olisin kyllä ollut pulassa”, Keikkonen sanoo.

Lapin yliopisto järjestää kaksi kertaa viikossa kyselytunnin, jossa opiskelijat voivat kysyä vaihtoon liittyviä kysymyk-

Monelle opiskelijalle vaihtoopiskelu tarjoaa ensimmäisen mahdollisuuden muuttaa ulkomaille, ja samalla se tarkoittaa pidempää yhtäjaksoista oleskelua kaukana perheestä, ystävistä ja tutuista tavoista.

siä paikan päällä tai etänä. Yhteyttä voi ottaa myös muulloin, vaikkakin haastateltavat kokivat kansainvälistymispalveluiden olevan kiireisiä. Kaikki olivat kuitenkin lopulta saaneet vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin –joskin pienellä viiveellä.

Erilaisten ohjeistusten ja vertaistuen lisäksi opiskelija saa vaihtoon apurahan, jonka suuruus riippuu kohdemaasta.

“Vaatii opiskelijalta jonkinlaista taloudellista puskuria esimerkiksi kohdemaahan matkustamiseen. Apurahan saa yleensä ensimmäisen kuukauden jälkeen, kun kaikki paperit ovat kunnossa”, Peuraniemi mainitsee.

Suurin osa haastatelluista opiskelijoista oli varautunut vaihtoon taloudellisesti jo pitkään ennen lähtöä tekemällä töitä ja säästämällä, jotta apurahan voisi käyttää matkustamiseen.

“Vaihto on paljon muutakin kuin opiskelua. Tavoitteenani oli matkustaa vaihdon aikana, joten halusin ottaa apurahasta hyödyn irti näkemällä uusia paikkoja Ruotsissa ja sen lähistöllä”, Peuraniemi kertoo.

Opiskelijan taloutta tukee vaihdon aikana myös Kelan myöntämä korotettu opintotuki, johon sisältyy asumistuki. Opiskelija voi myös nostaa vaihtojaksolle opintolainan samoilla ehdoilla kuin kotimaassa suoritettaviin opintoihin.

Rahaa kuluu matkustamisen lisäksi esimerkiksi asunnon hankkimiseen. Vaihtokohteesta riippuen kohdeyliopistolta saa käytännön järjestelyihin apua, jonka kattavuus on kuitenkin maa- ja kaupunkikohtaista.

“Linköping tarjosi asuntoja paikalliselta DAS:ilta, jolla oli kiintiömäärä asuntoja vaihtareille. Sieltä otin asun -

non, mutta sopimus alkoi kuukausi saapumiseni jälkeen. Tuli pieni paniikki, miten majoitus hoituu.”

Peuraniemellä kävi kuitenkin tuuri, sillä hän löysi asunnon Facebookin kautta ensimmäiseksi kuukaudeksi.

Sen sijaan Katermaalla ja Keikkosella ei ollut yhtä hyvä onni matkassa.

He etsivät yhteistä asuntoa vuokrasivustojen ja Facebookin kautta sekä pyysivät apua Parman yliopistolta. Etsintöjen aikana he asuivat hotelleissa ja Airbnb-asunnoissa, jotka tulivat lopulta kalliiksi.

Asunnon etsiminen vei vieraassa ympäristössä voimavaroja henkisesti sekä taloudellisesti. Lopulta Katermaa ja Keikkonen näkivät parhaaksi vaihtoehdoksi palata Suomeen suunniteltua aiemmin.

“Oli epävarma olo talouden suhteen, koska emme tienneet etukäteen, paljonko rahaa tulee menemään hotellissa asumiseen. Lopulta siihen meni melkein vajaan kuukauden aikana kaikki rahat, jotka olimme varanneet asumiseen puolen vuoden ajalle”, Katermaa summaa.

Peuraniemi oli asennoitunut vaihtoon niin, että yllätyksiä tulee.

“Kaikkea ei voi tietää etukäteen, joten ajattelin, että itse pitää selvittää tiedot esimerkiksi asuntoon ja talouteen liittyen. Jotkut asiat selvisi vähän viime tingassa tai puolivahingossa. En kuitenkaan koe, että vastuu olisi ollut yliopistolla”, Peuraniemi sanoo.

Katermaa ja Keikkonen kokivat kohdemaan vaihtotoimiston tarjoaman avun suppeaksi ja ympäripyöreäksi.

“Ainakin kerran viikossa Parman yliopistolta tuli päivitetty sähköposti koskien opiskelua. Tieto ei ollut yhdes -

Lapin ylioppilaslehti 4/22

sä paikkaa tai yhtenäistä”, Katermaa kertoo.

Opiskelijoiden kokemukset kohdeyliopiston tarjoamasta avusta olivat hyvin erilaisia. Ennen vaihtoa opiskelija voi kuitenkin valmistautua monin eri tavoin. Esimerkiksi entisten vaihto-opiskelijoiden kokemuksia voi lukea useiden eri ainejärjestöjen nettisivuilta.

Osa opiskelijoista oli saanut myös apua toisilta vaihtareilta saatuaan heidän yhteystietonsa Lapin yliopiston kansainvälistymispalveluista. Tätä kautta vaihtui nimenomaan hiljaista tietoa opiskelijoiden kesken.

Haastateltujen opiskelijoiden mukaan kuitenkin suurin apu oli avoin mieli ja ennakkoluulottomuus, jotka auttoivat ymmärtämään ja omaksumaan paikallisia käytäntöjä.

Monelle opiskelijalle vaihto-opiskelu tarjoaa ensimmäisen mahdollisuuden muuttaa ulkomaille, ja samalla se tarkoittaa pidempää yhtäjaksoista oleskelua kaukana perheestä, ystävistä ja tutuista tavoista. Opiskelijan on hyvä varautua etukäteen esimerkiksi kulttuurishokkiin.

Takaisin Suomeen palaaminen voi aiheuttaa käänteisen kulttuurishokin, joka tarkoittaa sopeutumista kotimaan tapoihin pitkään ulkomailla vietetyn ajan jälkeen.

Kuitenkin ulkomailla vietetty aika voi auttaa ymmärtämään kulttuurien kohtaamisia ja maahanmuuttoa, mikä on arvokasta esimerkiksi kasvatustieteilijälle, summaa Peuraniemi.

Juttua varten haastateltiin myös muita vaihto-opiskelijoita eri tiedekunnista.

MAKUMATKA

Japanilaisen Yamaguchin Prefektuurin yliopiston ruokalassa pandemia on yhä vahvasti läsnä, kuvailee vaihdossa oleva Josefina Yrjölä. Opiskelijoita kehotetaan istumaan paikoille, jotka ovat erotettu toisistaan valkoisin sermein. Lisäksi opiskelijoita ohjeistetaan käyttämään maskia, desinfioimaan kädet huolella ja ruokailemaan mahdollisimman hiljaa. Jonoa riittää rakennuksen ulkopuolelle useita metrejä ruuhka-aikaan –eikä ihme, sillä annoksen pystyy kokoamaan varsin edullisistakin vaihtoehdoista.

Pääruoka

Sasami katsu tamago toji ankake Leivitettyä broileria munakokkelin ja paksun kastikkeen kanssa

veroton: 280 jeniä / verollinen: 308 jeniä (2,13€)

eläinmerkintä: kana allergiat: vehnä, kananmuna suola: 2,9g kasvikset: 52g proteiini: 1.0 pistettä vitamiinit: 0.2 pistettä rasva: 3.8 pistettä

Lisuke

Danshaku cheese mochi Mochi-riisikakku perunalla ja juustolla

veroton: 130 jeniä / verollinen: 143 jeniä (0,99€)

allergiat: vehnä, kananmuna, maito suola: 0,4g proteiini: 0.4 pistettä vitamiinit: 0.3 pistettä rasva: 2.4 pistettä

Lisuke

Yamaguchi kensanmai Yamaguchin prefektuurin paikallista riisiä koko: S verollinen hinta: 110 jeniä (0,76€)

Jälkiruoka

Fruit yoguruto Hedelmäjogurtti veroton: 110 jeniä / verollinen: 121 jeniä (0,84€) allergiat: maito proteiini: 0.4 pistettä vitamiinit: 0.4 pistettä rasva: 0.2 pistettä

Yhteensä: 682 jeniä (4,71€)

TEKSTI JA KUVA JOSEFINA YRJÖLÄ

Pimeä metsä saaPuu rovaniemelle

Lapin

Pimeä metsä (Into the Woods) on Stephen Sondheimin säveltämä ja sanoittama, James Lapinen kirjoittama aikuisten musikaalifarssi, jonka Rovaniemelle ohjaavat Loru Reinikka ja Esa-Pekka Tuppi

”Näytelmä on täynnä musikaalin hurmosta ja naurua. Se tarjoaa monenlaisiin eri elämäntilanteisiin samaistumispintaa. Tunteita saa kokea laidalta toiselle”, sanoo Reinikka.

Broadway-musikaalia ei ole aiemmin nähty Lapin ylioppilasteatterin lavalla. Produktio on vaatinut teatterilta suuria taloudellisia ja ajallisia panostuksia ja samalla työryhmän koko on suurempi kuin vuosikausiin.

Viimeksi vastaavan kokoluokan produktio nähtiin Lapin ylioppilasteatterin toimesta vuonna 1995. Kyseessä oli tällöin Caramba -musikaali.

Musikaalissa seikkailevat muun muassa kaikille tutut Punahilkka, Tuhkimo, Tähkäpää sekä Jaakko, jotka joutuvat taivaltamaan pimeään metsään täyttääkseen toiveensa. Pimeässä metsässä polut kuitenkin risteävät useaan otteeseen.

”Kaikkien satumaisten onnellisten loppujen takana on oikea maailma ja oikean maailman ongelmat”, kertoo Tuppi.

Vaikka Pimeä metsä on aikuisten satu ja farssi, niin se sukeltaa syvälle tärkeiden aiheiden äärelle.

”Opetuksia tulee monista teemoista, kuten vanhemmuuden vaikeudesta, menetyksestä, itsekkyyden seurauksista sekä perheen hyvistä ja huonoista puolista”, listaa Reinikka.

Ensi-ilta 27.1. Muut esitykset 27.1.–3.4. välisenä aikana.

ylioppilaslehti

skábmagovat – kaamoksen kuvia

Miltä tuntuisi katsoa elokuvia taivasalla valkokankaalta ja istuimilta, jotka on rakennettu lumesta? Tähän tarjoutuu mahdollisuus tammikuun lopulla, kun Inarissa järjestetään maailman pohjoisin alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat eli Kaamoksen kuvia. Saamelaisen elokuvan pääfoorumina toimiva festivaali on saavuttanut jo kunnioitettavan 24 vuoden iän ja kerää tänäkin vuonna vierailijoita eri puolilta maailmaa.

”Hienoa, että päästään pienen tauon jälkeen järjestämään festivaali paikan päällä. Kaksi edellistä festivaalia ovat olleet vain onlinessa, mutta ne ovat kuitenkin toimineet niin hyvin, että päätimme pitää kiinni myös online-festivaaleista”, toteaa festivaalijohtaja Aleksi Ahlakorpi

Elokuvia esitetään Revontuliteatterissa, Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa sekä Siidassa, josta tapahtuma on lähtenyt.

”Tarjolla on jälleen mielenkiintoisia elokuvia, elokuvavieraiden kohtaamisia, keskusteluja sekä tietysti myös elävää musiikkia”, Ahlakorpi sanoo.

Aanaar – Inari 26.–29.1.2023 Online-festivaali 29.1.–6.2.2023

bättre folk i fjällen Parempaa väkeäkö tunturissa? Pyhätunturi toimii jälleen tapahtumien keskipisteenä, kun Hailuodossa majaansa pitävän Bättre Folkin arktinen sisarfestivaali saapuu tunturiin.

Tämä talvinen ja pieni festivaali on musiikin, kirjallisuuden, laskettelun ja pakkasdiskon yhdistelmä, jonka liput on myyty aiempina vuosina loppuun jo ennakkoon. Pyhätunturin palveluiden ympärille rakentuva festivaali marssittaa lavalleen tänä vuonna Litku Klemetin , Mallan , Antti Aution , Pehmoainon ja Lyytin , joka nimensä perusteella voisi olla LY-lehden sponsoroima artisti, vaan kun ei ole. Kirjallisuutta festivaalin ohjelmistossa edustavat Iida Sofia Hirvonen sekä Ville Verkkapuro

Harva festivaali mahdollistaa musiikin ja talviurheilun yhdistämisen tällä tavoin. Pyhätunturi 27.–29.1.2023

in the middle of nowhere

Mitäpä jos ottaisit todellisen irtioton arjesta ja lähtisit Sallaan tekemään itsellesi näpsäkän puukon? Helmikuun loppupuolella tämän irtioton sinulle mahdollistaisi Sallan kansalaisopisto, joka tarjoaa puukkokurssin huokeaan hintaan 36 eurolla.

Kurssin vetäjänä toimii kokenut puukontekijä Paavo Hamara . Kurssin aikana valmistat itsellesi persoonallisen puukon valmiista terästä. Kahvaksi voit valita esimerkiksi puuta tai luuta. Tuppi koristeluineen valmistetaan nahasta.

Kurssilla opit kädentaitoja ja sielu lepää kauniissa maisemissa Sallan sloganin mukaisesti: In the middle of nowhere. 23.2.–26.2.2023

ylioppilasteatteri tekee jättimäisen panostuksen tuomalla Broadway-musikaalin kulttuuritalo Wiljamin lavalle tammikuussa 2023.

TEKSTI TIMO METSÄJOKI

• KUVA KERTTU PAKKASVIRTA

Eettisen matkailun mallimaalla riittää tehtävää

matkailun kestävyys on teema, josta on puhuttu pitkään. Ehkä laajinta huomiota keskustelussa on viime vuosina saanut kestävyyden ekologinen näkökulma.

On aidosti iso kysymys, miten matkailua voidaan edistää niin, että se on ekologisesti kestävällä pohjalla. Matkailulla on paljon merkittäviä hyötyjä niin yksilöille kuin laajemminkin, enkä toivo matkailun loppumista, mutta ilmastoa ja ympäristöä vähemmän tuhoavia tapoja matkailuun on välttämätöntä kehittää.

Keskustelu matkailun kulttuurisesta kestävyydestä on ilokseni nostanut myös päätään. Lapissa ja Saamenmaalla tätä keskustelua on käyty jo pitkään.

Jokaisella on varmasti muistissa tapauksia, joissa matkailuyritykset ovat myyneet saamelaiskulttuuria hyväksikäyttäviä halpatuotteita, erilaisia saamelaiskulttuurin kannalta ongelmallisia ohjelmapalveluita on tarjottu ja saamelaiskulttuuria on mytologisoitu tavalla, joka ei ole reilu saamelaisyhteisölle. Saamelaista kulttuuria on hyväksikäytetty vuosikymmenten varrella rahan tekemisen nimissä epäeettisellä tavalla.

Onneksi myös edistystä on tapahtunut. Eettisiä ohjeistuksia saamelaiskulttuurin käyttämiseen matkailussa on kehitetty matkailutoimijoiden, saamelaisyhdistysten ja Saamelaiskäräjien yhteistyössä.

Vastuullisuus ja eettisyys ovat vahvasti esillä erilaisissa matkailualan seminaareissa ja konferensseissa, joista viimeisenä voi mainita Inarissa marraskuussa järjestetyn Spirit of Inari -matkailuseminaarin, joka kokosi alan tekijät laajasti yhteen. Julkinen keskustelu on lisännyt tietoisuutta ja harva haluaa enää tieten tahtoen toimia tavalla, joka on epäeettinen saamelaiskulttuurin näkökulmasta.

myönnän, että Saamenmaan eettisestä matkailusta kirjoittaminen tuntuu vähän tyhjältä, kun samaan aikaan Suomen kansallinen tilanne saamelaisten suhteen on niin epäeettisellä tasolla.

Saamelaisten ihmisoikeusloukkaukset korjaava saamelaiskäräjälaki on eduskunnassa vastatuulessa pääasiassa keskustapuolueen vastustuksen takia, saamelaisiin kohdistuneista historiallisista vääryyksistä ei puhuta Suomessa vieläkään ja yhä enemmän muut kuin saamelaiset itse ottavat asiakseen määritellä sen, kuka saa päättää saamelaisten asioista. Saamelaisiin kohdistuva rasismi rehottaa ja jopa todella nuoret saamelaiset joutuvat kestämään käsittämättömiä asioita.

Jotta Saamenmaan eettistä matkailuakin päästäisiin kehittämään toden teolla, on välttämätöntä korjata näitä asioita.

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tekemä esitys saamelaiskäräjälaista on saatavat eduskunnasta läpi, ja Suomen valtion saamelaisiin kohdistamat toimet on läpivalaistava ja saatava kirjoihin ja kansiin. Olen varma siitä, että jos käynnistetty saamelaisten totuus- ja sovintokomissioprosessi saadaan aikanaan vietyä loppuun asti huolella, tulee prosessi paljastamaan Suomen historiasta sellaisia asioita, joita suuren yleisön on vaikea kuvitellakaan.

TEKSTI JA KUVA MIKKEL NÄKKÄLÄJÄRVI

Niin kauan kuin nämä asiat ovat hoi tamatta, on Suomen turha esiintyä maailmalla ihmisoikeuksien ja eettisen matkailun mallimaana.

Kirjoittaja viimeistelee hallintotieteiden maisteriopintoja ja odottaa jouluviikolla siintävää hetkeä, kun saa maisterin paperit käteen.

Lapin ylioppilaslehti 4/22

Paratiisi näytti minulle yksinäisyyden kahdet kasvot

Syksy tuntuu herra Huusta masentavalta ja pitkältä. Edes lapset eivät leiki ja Amiraali kaljamahakin on hiljentynyt.

Hannu Mäkelän kirjasarjassa lapsia pelotteleva herra Huu on lähinnä reppana ja vaikuttaa yksinäiseltä. Erityisherkkiä piirteitä huokuvan herra Huun pelotteluyritykset epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen, mutta hän lopulta ystävystyy heihin, joita aluksi kovinkin epäili.

Minun on vaikea olla samastumatta kaupungin jyrinästä häiriintyvään herkkään ja yksinäiseen herra Huuhun. Sitä paitsi kirja Herra Huu Muuttaa löytyi hiljattain keskeltä omaa muuttoani, kun kiertelin ympäri banaanilaatikkovuorta, jonka olin vaivoin siirtänyt pohjoisesta tänne Etelä-Suomen maaseudulle.

Rovaniemellä asuin kaksi vuotta, joista viimeiset puolitoista vuotta noin kahdenkymmenen neliön tuvassa. Asuin kylässä nimeltä Tiainen, joka sijaitsee Rovaniemen maakunnan pohjoisessa kolkassa, aivan Sodankylän rajalla.

Tunti kouluun, tunti kauppaan. Melkein sama kuin Helsingissä, paitsi se kauppa.

Kun alkuvuodesta vuonna 2021 löysin ilmoituksen Tiaisen asunnosta, kuvittelin jo iltauinnit omasta rannasta, haahuilun metsikössä ja paukkuvat pakkaset.

Halusin hiljaisuutta, yksinäisyyttä ja kokea, miltä omissa nahoissa eläminen tuntuu. Vastuun täydellinen ottaminen omasta itsestä ja selviytyminen ovat kiehtoneet minua jo pitkään.

Mielikuvani eristäytymisestä olivat romantisoituja. Koin naiivia kunnioitusta erakkoelämää kohtaan.

“Mietippä vielä”, puheli isäni lakonisesti, kun kerroin Tiaiseen muuttamisesta.

En ole kovin hyvä miettimään, jos innostun. Sitä paitsi haistoin jo savuahvenen.

Edessä oli uhmakas yksinolo. Eräänlainen ihmiskoe.

Muutamaa omissa oloissaan viihtyvää naapuria lukuun ottamatta seurana oli ainoastaan metsähiiret ja tuulen humina, joka ajoittain katkoi sähköjä yltyessään myrskyksi, mutta toisin kuin herra Huu, minä en saanut hiirestä ystävää.

Kotijärven laineet hakkasivat siihen yhteen rannasta löytyvään kiveen, jolle oli mainio hypätä, kun ohjasi soutuvenettä rantaan. Ulkosauna täyttyi talvisin höyryllä, kun kohmeiset hirret hiljalleen lämpesivät lähes 40 asteen pakkasessa.

Hyytävimpinä pakkaspäivinä jouduin laittamaan jalkaan kahdet sukat, päälle yhdet villaiset ja lopuksi pilkkisaappaan huopatöppöset. Jalkojen alle asettelin paksun makuualustan, kun juurrutin itseäni nojatuoliin.

Päivä toisensa jälkeen pääsin nauttimaan kokemuksista, jollaisia ei ole mahdollista saada kaupungissa. Nyt ymmärrän, mitä minulle tarkoittaa hiljaisuus.

Olin valinnut istua kaukana synnyinseudustani, kaukana ihmisistä. Etenkin niistä tärkeimmistä. Pohjoiseen muuton myötä etelässä oli hiljentynyt se sosiaalinen piiri, jota olin vaalinut vuosia. Tai piiri varmaankin pyöri, mutta minä en ainakaan ollut mailla enkä halmeilla.

Ruskeassa nojatuolissa vietin loputtomalta tuntuvia minuutteja, tunteja ja päiviä, jotka muuttuivat viikoiksi ja kuukausiksi. Kaikki ne paljon puhutut pohjoisen kahdeksan vuodenaikaa pyörivät ikkunassa selkäni takana, ja minä istuin.

Purin lähes jokaisen ihmissuhteen ainakin kertaalleen osiin. Löysin syitä ja seurauksia, mutta ennen kaikkea merkityksellisyyttä.

TEKSTI SAMPSA HANNONEN • KUVITUS SUVI KORHONEN

Mielikuvani eristäytymisestä olivat romantisoituja. Koin naiivia kunnioitusta erakkoelämää kohtaan.

Tylsyydellä on myös se jännä puoli, että silloin muistaa ne kaikki tekemättömät asiat. Saatoin niistä loppuun mielekkäimmät.

Omassa rauhassa sain syventyä, selvitellä ja ihmetellä. Hiljentyminen, mutta myös ulkopuolisen maailman hiljentäminen kiehtoivat minua päivä päivältä enemmän. Ulkokehältä maailma tuntui ensimmäistä kertaa jokseenkin hahmotettavalta.

Tylsistyminen on jättänyt jäljen myös nojatuoliin. Lisäksi kotihousuni on puhjennut vasemman polven kohdalta risti-istunnan tuloksena.

Suoraan nojatuolin edessä oli keittiökalusteissa tyhjä tiskikoneen kolo, jossa pakastepizzalaatikoiden määrä kasvoi samaa tahtia, kun ihmiskoe eteni. Minkälaisen köyhän miehen television olinkaan keksinyt!

Ehkä pizzalaatikoista muodostuvasta tornista voisi ajautua pohtimaan, kuinka paljon vaihtelua arjessa voi edes olla.

Tornista pilkisti mozzarellaa, tai siis erittäin paljon mozzarellaa. Väliin lihakänttyä, jonka jälkeen taas mozzarellaa. Merkit olivat pääasiassa Ristorante, Pirkka, muttei koskaan Rainbow.

Lähes samankaltaiselta tuntuva kaava toistui joka kerta, kun torni hipoi lakipistettään. Järjestys vaihtui, mutta eri merkkien ja pizzojen painotus pysyi lähes samana.

Tätä oman elämän kulutustutkimusta jaksoin pällistellä loputtomiin, ja sitä myös tohkeissani analysoin ystäville. Heidän silmiensä pyörittelystä saatoin päätellä, ettei minua pidetä välttämättä ihan täysijärkisenä.

Ennen aikaani Lapissa istuin myös yksin, mutta ihmisten ympäröimänä keskellä ensimmäistä koronakevättä. Helsingissä sosiaalisten kontaktien määrä oli rankoista koronasuluista huolimatta suurempi kuin Lapissa, mutta yksinäisyys ikään kuin vakio. Sellainen perustila.

Roihuvuoren ostarilla sijaitsevassa tornitalossa oli minun betonikuutio, jota ympäröi naapureideni lähes

Lapin ylioppilaslehti 4/22

identtiset betonikuutiot.

Yöllisiä askeleita, musiikkia ja naurunremakkaa. Vaikka en ketään nähnyt, olivat ihmiset muistuttamassa minua läsnäolostaan ilman, että olin pyytänyt heitä tunkeutumaan väkivaltaisesti aistimaailmaani.

Kun koronauutisissa kerrottiin, että kotona tulisi pysyä, eikä sosiaalisesti sopisi hiippailla, olin tavallaan onnellinen, koska yksinolo kaupungissa saattaa aiheuttaa tunteen siitä, etten mahdu mukaan. Kaupungin ihmismassa ja siitä vielä pienempiin yksiköihinsä palasteltu sosiaalisuus luo minulle illuusion, että olen todella yksin, ja siksi koronan hiljentämä Helsinki aiheutti minussa oikeastaan levollisuutta.

Koronakriisin aikana 20–24-vuotiaiden yksinäisyyden kokemukset ovat Nuorisotutkimusseuran mukaan kaksinkertaistuneet kevään 2020 ja syksyn 2021 aikana. Tieto yhteiskunnallisesta särkymisestä horjuttaa levollisuuttani, ja kerätty tieto tuntuu musertavalta.

Kun kökin mökissä, ymmärsin yksinäisyyden kahdet kasvot. Ne ovat kiinteä osa minua ja voisivat näyttää vaikkapa naamioilta.

Kumpikaan naamioista ei ole perusilmeeltään lempeä, mutta toista pystyn sietämään. Sen takaa voin yksinäisesti tarkastella maailmaa ja olla kaihoisa olematta alituisen surullinen. Olemme tavallaan tehneet tämän naamion kanssa sopimuksen, ja me tiedämme toistemme metkut.

Toisen naamion kanssa en ole tehnyt sopimusta, enkä oikein välittäisikään. Se ei anna vapaasti lipua läpi yksinäisyyden pehmeän, mutta harmaan verhon. Se tainnuttaa, ei luota ja lopuksi lyö pohjalle, jossa joutaa yksin mädäntymään.

Se tulee aina kysymättä ja viipyy liian kauan. Epätoivottu naamio haluaa kieltää muiden läsnäolon, ja tönii läheiset ihmiset kauemmas viimeistään silloin, kun ei todellakaan pitäisi.

Asuminen Tiaisessa muuttui pitkien yksinäisyysjaksojen takia. Tietoinen eristäytyminen tuntui ajoittain surulliselta kyhjöttämiseltä.

Liikkumattomuus nakersi kehoa. Hapenottokyky romahti.

Vietin pitkiä jaksoja tekemättä mi-

tään. Hiippailin ympäri pientä koppia, istuin, katsoin ulos ja taas istuin. Olin stressaantunut eläin häkissä, johon olin itse itseni sulkenut.

Puhuin yksin, koska pelkäsin puhekykyni taantuvan, jos en päästellyt puheenpartta ilmoille. Halusin kuulla tuvassa edes jonkun ihmisäänen. Olkoon se sitten vaikka omani.

Huomasin omien keskusteluideni muuttuneen aggressiivisiksi. Niissä en tarvinnut ketään tai mitään.

Olin pakotettu kohtaamaan yksinäisyyden rumat kasvot. Päivä toisensa jälkeen otin vastaan annoksen yksinäisyyttä, mikä saattoi näyttää syrjäytymiseltä ja mielenterveyden karkaamiselta.

Hiukset kasvoivat levottomina ja hygieniasta huolehtiminen oli vähän niin ja näin. Mieli synkkeni ja toisen ihmisen tapaaminen tuntui vieraammalta kuin koskaan ennen. Nojatuoli ja ylipäänsä se, mitä kutsuin paratiisiksi, oli hetkittäin silkka loukku.

Elo loistevalojen alla muutti minua harmaaksi möykyksi.

Lisäksi minusta tuli epäileväinen. Ikkunasta tarkastin ohimeneviä autoja. Sydämen syke nousi, kun joku käänsi autoa pihatiellä, ja primitiivinen reviirivietti iski viimeistään silloin, kun joku ajoi pihaan.

Vietin mökissä pitkiä aikoja ilman fyysistä kontaktia ihmisiin. Kun menin kauppaan, ihmiskasvot alkoivat näyttää muovailuvahamaisilta. Mitä enemmän outoja kasvoja näin, sitä enemmän niitä halusin karttaa.

Vietin pitkiä jaksoja tekemättä mitään. Hiippailin ympäri pientä koppia, istuin, katsoin ulos ja taas istuin. Olin stressaantunut eläin häkissä, johon olin itse itseni sulkenut.

On esitetty, että vastentahtoinen yksinäisyys on säryn tunnetta, koska samat aivoalueet aktivoituvat kuin fyysisen kivun hetkinä. Muistan tunteneeni repivää puristusta rinnassa jäädessäni yksin tai ryhmän ulkopuolelle.

Sellaiset hetket tuntuvat lopullisilta. Hartiat painuvat kohti lattiaa. Puheääni hajoilee.

Yksinäisyyden ja syrjäytymisen terveysvaikutuksia voitaisiin listata lähes loputtomiin. Elinajanodote laskee, sydän- ja aivoinfarktiriski kasvaa, muistiongelmia, masentuneisuutta ja arvottomuuden tunnetta. Ihminen tarvitsee laumaansa ja on surullista, jos sitä ei löydä.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2018 vajaa 200 000 yli 15-vuotta täyttänyttä ihmistä, jotka kokivat olonsa yksinäiseksi. Nämä henkilöt kokivat suurimman osan ajastaan yksinäisyyttä.

Yksinäisyys ei ole yksinkertaistettavissa siihen, montako ystävää on tai missä asuu. Se on raastava henkilökohtainen kokemus. Harmi, että siltä ei voi elämässä oikein välttyä. Jokainenhan meistä tulee joskus hylätyksi, ulossuljetuksi ja pettyy.

Olen karannut yksinäisyyden ahdistusta milloin minnekin – työt, koulu, päihteet, nukkuminen, deittailu, syöminen ja lähestulkoon kaikki muutkin asiat, jotka palkitsevat mielihyväkeskusta, on kokeiltu.

Yksinolo on pakottanut minut pohtimaan sitä, millainen sosiaalinen eläin haluan olla, ja miten haluan ratkoa yksinäisyyden kokemusta.

Mutta yksi kysymys pulpahtaa mieleeni tuon tuosta, kun pohdin yksinäisyyttä: kannattaako ihmiseen uskoa?

Olen huomannut yksinäisyyden liittyvän luottamukseen. Ihminen näyttäytyy ajoittain minulle petona, joka vainuaa hyötymisen mahdollisuutta ja raatelee. Erityisesti pettyminen ystävyyssuhteissa ja todellisten petojen löytäminen kädenmitan päästä on saanut minut vetäytymään.

Olen kroonisesta yksinäisyyden tunteesta huolimatta onnekkaassa

asemassa. Puhelimen muistissa on lukuisia ihmisiä, joille voin aina soittaa, joiden luokse voin mennä kylään. Ihmisiä, jotka halaavat, kun sitä eniten tarvitsen.

Minkälaista yksinäisyys on, jos ei ole uskottuja läheisiä, edes sitä yhtä?

Sen on oltava jotain sellaista, mitä en toivoisi kenellekään.

Nojatuoliin lukkiutunut herra Huu pohdiskelee kaihoisasti ja tarkastelee pysähtynyttä talvea, ei keitä edes teetä. Hän vain istuu ja on. Herra Huusta tuntuu siltä, kuin olisi tullut kukuttua liiankin kanssa. Edes hiiri ei saa omassa tuvassa nukutuksi hänen pyörimiseltään.

Yöllinen joutilaisuus nostattaa hänen mieleensä kirjeen, jonka oli äskettäin saanut. Kirjeen lähettäjä on ennestään tuntematon setä.

Kun herra Huu avaa kirjeen, hänessä tuntuu kesän lämpö. Ulkona paukkuva pakkanen tai edes lapsien talvitohinat eivät häivytä sisäistä hehkua, jonka kirje saa hänessä aikaan. Se on kutsu seikkailuun, mutta samalla merkki lähdöstä.

Herra Huu tyynnyttelee itseään lähdön kynnyksellä. Uudessa paikassa on varmasti samanlaista, ihmiset korkeintaan näyttävät vähän erilaisilta.

Raastavatkin yksinäisyyden hetket Tiaisessa muistuttivat minua siitä, missä määrin muita ihmisiä lopulta tarvitsen. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän.

Nyt ymmärrän, että yksinolo on minulle parhaimmillaan haikeaa, mutta silti omaehtoista oleskelua. Eräänlainen perustarve.

Ehkä varmuus uusista ystävistä uudessa paikassa luo herra Huulle turvaa. Ehkä sieltä löytyy myös paikka, jossa olla vähemmän yksin.

Kaikki kumminkin haluavat melko tavalla samanlaisia asioita: vähän rauhaa, lämpöä, onnea ja jonkun toisen ihmisen, jonka kanssa jakaa ne, pohtii herra Huu.

Esseessä on käytetty lähteenä Duodecim -lehdessä julkaistua Jussi Huttusen artikkelia “Stressi lisää sydäntauteja, mutta ystävät suojaavat niiltä” (2019) sekä Olli Ruuskasen artikkelia “Yksinäisyys on vaarallista terveydelle” (2011).

Lapin ylioppilaslehti 4/22

TEKSTI JA KUVITUS SANNI KELOKASKI • KUVA TAITEILIJASTA VENLA ARKKO

Sanni Kelokaski on monialainen taiteilija, joka opiskelee Lapin yliopistossa muodin, tekstiilitaiteen ja materiaalitutkimuksen koulutusohjelmassa. Taide on hänelle keino hengittää ja heijastaa maailmalle tarinoita, joita hän kerää elämästään ja ympäriltään.

Kelokaski inspiroituu kahviloista, kahvihetkistä ja kahvimukeista. Bussimatkojen muistiinpanoista, lumisateesta, vanhoista emalikannuista sekä muista yksinkertaisen kauniista asioista. Tarinoita ja kuva-aiheita Kelokaski kerää luonnoskirjoihinsa, jotka ovat kulkeneet mukana kahdeksan vuoden ajan. Ne toimivat myös tämän aukeaman inspiraationa.

Visuaalisuus on Kelokaskelle elämäniloa ja optimistisen leikkisää havainnointia. Lauluja kirjoittamalla taiteilija puolestaan käsittelee asioita, joista on muuten vaikea saada kiinni. Lyriikat muodostuvat vaikeistakin hetkistä, mutta lauluissa on mukana aina jokin pieni toivon kipinä.

KUULEEKO JOULUPUKKI?

Jouluista päivää! Onko Pukilla hetki aikaa Lapin ylioppilaslehdelle?

Otan elämäni, tehtäväni ja urani niin erinomaisen vakavasti, mutta kun kysymykset ovat oletettavasti… Tai kääntäen, kun kysymykset eivät ole asiattomia, niin ilman muuta. Eli antaa tulla vaan!

Upeaa. Urasi ei ole mikään tähdenlento, vaan oikea menestystarina. Miten olet onnistunut säilyttämään suosiosi vuodesta toiseen? Ottamalla sen erinomaisen vakavasti?

Öö. Pitäisi varmaan kysyä lapsilta ja lapsenmielisiltä vastausta moiseen hienoon kysymykseen. Se voi johtua siitä, että on paljon kaikkia konkreettisia reaaliseen maailman liittyviä asioita, mutta on myös edelleen olemassa se toinen satujen, tarinoiden ja unelmien maailma, johon kaiken ikäiset ovat tervetulleita ympäri vuoden ja sillä viisiin. Yksi omaan elämäntehtävääni liittyvä juttu on juuri muistutella ihmisiä tästä eteerisemmästä maailmasta, niin ehkä se pitää minunkin nimen ihmisten mielissä.

Eräänlaista tarinateollisuuden aikaa tässä kyllä elellään.

Sen verran jatkan vielä, että olen äärimmäisen ylpeä, kun omalta pieneltä osaltani saan olla tässä hienossa tarinassa mukana.

Pieneltä osaltasi? Nyt on pukki turhan vaatimaton. Voisiko olla, että osa suosiosi salaisuutta selittyy erinomaisella brändäyksellä?

Hmm. Aika hienoa, kun puhutaan tommosesta brändäyksestä ja vastaavista. Tulee heti sellainen nöyrä

olo, että nyt ollaan varmaan mukana jossain isossa, kauniissa ja hienossa jutussa, josta en ymmärrä yhtikäs mitään.

Olisiko silti jakaa vinkkejä henkilöbrändäykseen? Me täällä toimituksessa voitaisiin hyötyä.

En ole ehkä oikea ja paras ihminen syvempään keskusteluun, mutta… Ensimmäisenä tulisi mieleen semmoinen yleispätevä ohje: mieti, mitä haluat oikeasti olla ja toimi sen mukaan. Omassa elämäntehtävässäni keskeisintähän on kiltteys.

Aivan. Eli miettii, mihin erityisesti haluaa keskittyä ja mikä sopii omaan brändiin.

Ja kanssaihmisten brändiin tai jätä se brändi-sana pois. Mieti, mikä on oikein ja mikä tuntuu hyvältä. En ole itse opettaja, en ole poliisi, en ole tuomari tai semmoinen, niin tarkkoja neuvoja en voi antaa.

Se on ihan hyvä, ettet ole poliisi tai tuomari, mutta tehän teette enemmän töitä kuin nämä kaikki ammattikunnat yhteensä – 365 päivää vuodessa ja 24/7. Miten pidätte paletin kasassa?

Keistä meistä puhut? Käytit sanaa te? Et kai sinä vaan mennyt teitittelemään minua!

No, täytyy olla kohtelias ja kiltti joulun alla.

Ihanaa, kiitoksia, mutta älä suotta. Joulupukki vaan, sopii mainioisti sinutella. Kysymys oli hyvä, vaikka varmaan unohdin siitä puolet.

Kysymys oli, että…

Itse asiassa en tee töitä ollenkaan. Se, mitä minä puuhailen ja sillä viisiin,

niin se on enemmänkin tämmöinen elämäntapa tai harrastusluonteista. Ja sitten toisena hengenvetona, [toim. huom. Pukki ei vedä henkeä välissä] niin täähän on tiimityötä. Kiitos hyvien tonttujen ja aivan upeiden loisteliaiden jouluporojen, niin homma sujuu kuin siivillä.

Kuulostaa, että siellä on hyvä meininki. Pitäisi varmaan siirtää lehden toimisto sinne.

(Nauraa kovaa) Voi että, olisitte erinomaisen tervetulleita! Aika usein pienemmät ja vähän isommatkin natiaiset, nassukat ja ipanat kysyvät, että voiko tontuksi alkaa. Olen aina kovasti vakuuttanut, että meidän tontut ovat riemumielin ottamassa uutta sakkia vastaan.

Pidetään mielessä tämä mahdollisuus, jos yhteiskuntatieteiden maisterin koulutuksella ei löydy muita töitä.

Jos on yhteiskuntatieteitä lukenut vähän matkaa ja tonttukoulua käynyt muutaman vuosikymmenen tai jotain sinnepäin, niin se on erinomaisen hyvä pohja.

Töistä tuli mieleen, että lehdellä menee vähän huonommin kuin siellä Pajakylässä. Aina on joku, joka haluaa tehdä säästötoimia ja leikata ylioppilaslehdestä. Olisitko alkanut lehden sponsoriksi?

Öö. Sehän olisi kunnia minulle, mutta siinä on pieni käytännön ongelma. En omista mitään. En yhtikäs mitään. Siinä maailmassa, missä olen ja vaikutan, niin asiat kuten raha, omaisuus ja omistaminen ovat aika vieraita sekä omituisia. Eli tämmöiseen liike-

Lapin ylioppilaslehti 4/22

Lapin ylioppilaslehti 4/22

TEKSTI INKA KOMONEN JA LOTTA LAUTALA • KUVA JOULUPUKIN KAMMARI

toimintaan liittyvissä jutuissa olen täysin aapeli.

Arvioimme selvästi varallisuutesi väärin.

Ehkä sen verran voisin paljastaa, että omistamani pääoma on hyvä mieli.

Ihmisillä on monenlaista pääomaa. Sinulla on hyvää mieltä ja vaikutusvaltaa. Onko sua koskaan houkuteltu eduskuntavaaleihin?

Hohhohhoh. Suo anteeksi! En naura ilkipahaisuutta, vaan hieno ja hauska kysymys. Minullahan on politiikkojen kanssa tämmöinen keskinäinen harmonia, että minun ei tulisi puhua politiikka. Ja vastaavasti poliitikkojen ei pitäisi puhua satuja.

Tuollaisella hyvän mielen pääomalla ja kasvoilla olisi kyllä voinut kevään vaaleissa pelastaa puolueen jos toisenkin imagon.

Herttinen sentään. Luulen, että tulen jatkossakin keskittymään hyvän mielen tekemiseen. Ei tarvitse kantaa huolta, että olisin seuraavissa vaaleissa minkään puolueen punaisena hevosena.

Toisin sanoen olet siis puolueeton hyväntahdon, rakkauden ja rauhan lähettiläs tai näin sinua Visit Rovaniemen nettisivuilla tituleerataan. Onko tässä Pukista kaikki?

No, jos vähän aukaisen lisää, niin tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat myös niitä asioita, joihin elämäntehtäväni perustuu.

Toteutuuko tasa-arvo, kun päivässä yrittää jakaa lahjat kaikille?

Koko ajan on enemmän ihmisiä,

jotka odottavat lahjoja. Eli miten tämä käytännössä järjestyy… No, mulla oli hyvä ystävä, Allu nimeltään, ja hänelle kerroin tästä. Hän lupasi sitä pohtia ja eräänä kauniina päivänä Allu tuli juttusille ja sanoi, että “olen ratkaissut ongelman”. Sitten hän jatkoi: “time is relative”.

Aivan. Lahjojen jakamisesta maailman ympäri, niin mitä mieltä olet näistä matkakilometreistä ilmastokriisin ajassa?

Suosin luonnollisia tapoja liikkua. Lähiliikkuminen – sehän on kaunista ja mukavaa. Itse tykkään liikkua hiihtämällä.

Aika monta kilometriä saa hiihtää, että pääsee pallon ympäri.

Lentävät porot ovat hyvä apu. Ovat puhdaspäästöisiä ja käyvät porkkanoilla ja hyvällä mielellä.

Harmi, etteivät lentokoneet käy hyvällä mielellä, eikä turistit hiihdä sinne.

(Nauraa) Eipä olisi hienompaa kuin kestävän kehityksen ajatus näkyisi ja kuuluisi myös vieraiden toimintatavoissa.

Tasa-arvosta ja brändäyksestä vielä. Joulumuorihan on jäänyt vähän sinun varjoosi. Miten tämä asia saataisiin korjattua?

Se on asia, jota pitäisi kysyä Joulumuorilta itseltään. Joulumuori ei ole kenenkään – minun eikä kenenkään omaisuutta tai minun tai kenenkään käskettävissä tai ohjeistettavissa. Hän tulee ja menee omia teitään ja latujaan. Tiedän ja tunnen häntä sen verran, että hänen luontosuhteensa

on vieläkin voimakkaampi kuin itselläni. Hän rakastaa olla osa luontoa ja näin. Hmm. Se, miten hänen haluttaisiin julkisuudessa näkyvän, niin kun sanoin niin… En halua puuttua siihen, vaan kunnioitan hänen, kuten jokaisen ihmisen omaa tahtoa toimia tavallaan.

Aivan. Eihän sinulla ole mitään kuumalinjaa sinne muorin suuntaan, niin päästään kysymään häneltä itseltään asiasta?

Tuota noin, käytättekö siis kyyhkyspostia?

Ikävä kyllä ei käytetä. Kiitos ajasta!

Ainakin mulla oli hauskaa. Kaikkea hyvää teille ja viimeistään jouluaattoon. Kiva, kiitos!

Terveisiä Napapiiriltä!