Lapin ylioppilaslehti 2/2022 by lapinylioppilaslehti

№ 2/22

Vapaus

KU K A MITÄ

TOIMITUS

Lapin ylioppilaslehti on journalistisesti itsenäinen julkaisu, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Päätoimittajat Inka Komonen Lotta Lautala

Graafikko Julia Palola

Timo Metsäjoki “Olen vapaimmillani unessa tai mielikuvituksen maailmassa, jossa tämän maailman kahleet eivät pidättele meistä ketään.” Metsäjoki on audiovisuaalisen mediakulttuurin maisteriopiskelija, joka kirjoitti tähän numeroon speksikulttuurista. Hän on itse toiminut speksissä niin näyttelijän, ohjaajan kuin käsikirjoittajan rooleissa. Kesältä Metsäjoki odottaa päiviä riippumatossa hyvän kirjan parissa etelätuulen lämmittäessä varpaita.

Tekijöinä tässä numerossa

Elli Alasaari, Karolina Arvo, Sampsa Hannonen, Hertta Huovila, Ante Jalvela, Sara Kalajanniska, Maiju Kettunen, Sari Koukku, Lotta Laitila, Timo Metsäjoki, Meri Nyman, Ruusa Pirkola, Silja Pohjakallio, Hanna-Mari Räsänen, Regina Salmela, Juuso Sievänen, Iikka Sorvali, Milla Suutari

Kannen kuva Ruusa Pirkola

Ota yhteyttä

paatoimittaja@lyy.fi

Regina Salmela

Internet

“Vapaus merkitsee minulle oikeutta elää omana itsenäni ja luoda itseni näköistä elämää.”

www.lapinylioppilaslehti.fi

Salmela kuvitti tähän lehteen jutun Pakomatka. Hän on neljännen vuoden kuvataidekasvatuksen opiskelija, jonka tyyliä kuvittajana kuvaa sana kollaasi. Projektien aikana Salmelan yksiö toimii ateljeena, jossa hän yhdistelee jutun tunnelmaa ja yksityiskohtia kollaasiksi erilaisin elementein, materiaalein ja tekniikoin.

Instagram & Facebook @lapinylioppilaslehti

Kustantaja

Lapin yliopiston ylioppilaskunta

Osoite

Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi

Paino

Grano Vaasa

Ilmoitusmyynti

Milla Suutari

Joonatan Juhajoki joonatan.juhajoki@lyy.fi 050 514 5171

“Kesältä odotan Käsivarren tunturien tuomaa vapauden tunnetta sekä pohjoisen kulttuuritapahtumia kuten Sodankylän elokuvajuhlia ja Riddu Riđđu -festivaalia Pohjois-Norjassa.”

Lehteen liittyvät toiveet, huolet ja murheet sekä fanipostin voi toimittaa osoitteeseen lehti@lyy.fi.

Suutari on kolmannen vuoden sosiologian opiskelija, jonka mukaan vapaus on kompromissien tekemistä: sen saavuttaakseen on melkeinpä aina luovuttava jostain. Tässä numerossa Suutari kirjoittaa tutkimisen vapaudesta.

Seuraava numero ilmestyy syksyllä 2022.

Tule avustajak

MER

si!

lapinyliop pilaslehti.fi / toimitus

Omavarainen elämäntapa onkin varsin kapinallinen valinta. – HANNA-MARI RÄSÄNEN

25 4

Pääkirjoitus Henkilö: Matti Martiskainen Yhteiskunta: Putinin venäjä on lehdistövapauden dystopia

16 Tutkija: Tapio Koivula Yliopistolla Pako Ukrainasta 20 Kolumni: Hanna-Mari Räsänen 25 Essee: Minne matka? Ajankuva: Ante Jalvela Kulttuuri: LoimuSpeksi 30 Yliopisto: Tutkimisen vapautta etsimässä

On erittäin ookoo olla yrittäjä ja onnistuja. Yrittäjyydellä tätä maata pidetään liikkeellä ja kehitetään. Onnistumisia voi ja kannattaa hehkuttaa hyvällä omallatunnolla. Ja fiksu yrittäjä tietää, että oikea kumppani voi olla se pieni ero yrityksen ja onnistumisen välillä.

Oikea kumppani onnistumisiin yrittajat.fi/liity

ELLI ALASA ARI

SISÄLTÖ Lapin ylioppilaslehti 2/22

I NY

6 10 19 22 26 32

PÄÄKIRJOITUS

Tieto on turvaa PÄÄTOIMITTAJAT INKA KOMONEN JA LOTTA LAUTALA • KUVA ADAM ERONEN PIPER

kun yhteen kriisiin oli totuttu, Eurooppa heräsi uuteen. Koronauutiset vaihtuivat hetkessä sotauutisiin Venäjän aloittaessa täysmittaisen hyökkäyksen Ukrainaan 24. helmikuuta. Informaatiotulvan keskellä luotettavan tiedon tarve on huutava. Fakta sekoittuu helposti fiktioon valeuutisten ja informaatiovaikuttamisen ajassa samalla, kun Suomi-Twitterissä on joka aamu kymmenen uutta turvallisuuspolitiikan asiantuntijaa lisää. Usein sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta kriisissä tieto on parasta turvaa. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada tietoa. Tätä tehtävää palvelee parhaiten riippumaton ja monipuolinen media. Lehdistönvapaus ja kansalaisten luottamus uutismediaan on Suomessa korkealla tasolla – toisin on naapurissa. Lehtiä on kuitenkin 2000-luvulla lakkautettu ja yhdistetty myös Suomessa, ja jäljellä olevissa mietitään, mistä voitaisiin vielä supistaa. Sampsa Hannosen tähän numeroon haastattelema Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson toteaa sivulla 13, että Suomeen on jo muodostunut uutisautiomaita laajojen alueiden ollessa ilman omaa lehteä. Yksi vaarassa ollut pienlehti säästyi, kun Lapin yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto päätti huhtikuun lopulla, että Lapin ylioppilaslehden julkaiseminen jatkuu ja printti säilyy. Päätös on osoitus siitä, että sananvapautta ja journalismia pidetään ylioppilaskunnassamme arvossa. Myös media-alan koulutuspaikkoja on vähennetty. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa päätettiin

lopettaa media-alan koulutusohjelma vuonna 2013 taloudellisesta paineesta johtuen. Tämän jälkeen journalismia ei ole voinut opiskella Suomessa Oulun pohjoispuolella. Tämä voi osaltaan näkyä siinä, mistä toimittajat tulevat sekä heijastua siihen, mistä kirjoitetaan. Yksiäänisyys ja etäisyys voivat lisätä epäluottamusta mediaan. Tästä syystä on tärkeää, etteivät tietyt alueet ja ihmisryhmät jää ulkopuolelle. Huolestuttavaa on, ettei esimerkiksi saamenkielistä journalismin koulutusta ole Suomessa tarjolla. Kriisin keskellä moni seuraa uutisia taukoamatta ja miettii, mitä muuta voi tehdä kuin doomscrollata. Putinin hallintoa vastaan voi taistella ja Ukrainaa tukea monella tavalla: lahjoittamalla rahaa, osoittamalla mieltä, vähentämällä fossiilienergian käyttöä sekä jakamalla tietoa luotettavista lähteistä. Erityisesti jälkimmäisestä korkeakouluopiskelijoilla, tulevilla tiedonhankinnan ja sen kriittisen arvioinnin asiantuntijoilla, on vastuu. Totuus ei aina saa eniten tykkäyksiä, mutta on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Ympäri Suomen myös yliopistot ovat miettineet, miten auttaa. Lapin yliopisto on muun muassa valmistautunut ottamaan vastaan ukrainalaisia opiskelijoita ja tarjoamaan heille opintoja, kirjoittaa Iikka Sorvali sivulla 24. Kun epävarmuus on uusi normaali ja opiskelijoiden usko tulevaisuuteen heittelehtii, on tärkeä toimia yliopistoyhteisönä. Pandemia pakotti opiskelijat erilleen, tämä kriisi toivottavasti tuo yhteen.

Lapin ylioppilaslehti 2/22

HENKILÖ

Lapin ylioppilaslehti 2/22

Matka tilassa ja liikkeessä Matti Martiskainen on kaupungin virkamies päivisin ja taiteilija iltaisin. Luovuudesta on hyötyä sekä sosiaalityössä että katutaiteessa. Rovaniemellä Martiskainen toimii perustamassaan katukulttuuriyhdistyksessä sekä tekee taidetta artistinimellä Matka. TEKSTI HERTTA HUOVILA • KUVAT KAROLINA ARVO

aloisan huoneen kahta seinää täyttävät värikkäät graffitit. Viereisistä huoneista kantautuvat tanssituntien äänimaailmat: vaimeaa musiikkia, lasten kiljahduksia, rytmikästä tamppausta jalkapohjien hakatessa lattiaan. Tanssisalin pehmeällä matolla istuu rennossa takakenossa Matti Martiskainen. Päässä on Ugly Stik -lätsä, jonka hän kertoo voittaneensa kalastuskilpailusta seitsemän kilon hauella. Vieressä matolla lepäävät aurinkolasit, jotka Martiskainen on ottanut mukaan tuomaan tunnelmaa kuvauksiin. Salin seinät ovat graffiititaiteilija Santeri Karttusen käsialaa. Hänen kanssaan Martiskainen on perustanut Rovaniemelle vuonna 2016 katukulttuuriyhdistys Transcendent ry:n. Yhdistys toimii matalan kynnyksen kohtaamispaikkana ruohonjuuritason tekemisestä ja katukulttuurin eri muodoista kiinnostuneille rovaniemeläisille. Martiskainen itse on tanssinut eri katulajeja suuren osan elämäänsä. Tekniikoiden ja tyylien hallinnan taakse kätkeytyy paljon työtä sekä lukematon määrä tanssimiseen käytettyjä tunteja. Eikä turhaan, sillä harjoittelun myötä kertynyt tekninen osaaminen vapauttaa nauttimaan tanssista. “Parhaimmillaan se on vapaata ja irroittelevaa. Tuottaa valtavasti riemua, kun pääsee uppoutumaan tanssin tuottamaan transsiin ja flow-tilaan”, hän kuvailee hymyillen. Transcendentin toimintaan, kuten katukulttuurin yleensä, liittyy ajatus oivaltavuudesta ja innovatiivisuudesta. Yhdistys pyrkii viemään tekemistä mahdollisimman paljon ympäristöihin, joissa se on autenttisimmillaan. Maaliskuussa Transcendent esimerkiksi oli mukana järjestämässä jamitapahtumaa kauppakeskuksen parkkihallissa. “Rosoisesta ympäristöstä voi löytää paljon kauneutta ja estetiikkaa, mikä taas ruokkii katukulttuurin matalan kynnyksen toimintaa”, Martiskainen sanoo.

leisen asenneilmapiirin taiteen ja kulttuurin ympärillä Martiskainen kokee Rovaniemellä hyvänä: yhteisön sisällä erilaisille avauksille ja kokeiluille annetaan tilaa, ja tekijät eivät ole samasta muotista, vaan kaikki tekevät omaa juttuaan. Päättäjätaholta tekemiseen kuitenkin olisi Martiskaisen mukaan saatava enemmän tilaa ja mahdollisuuksia – sekä ennen kaikkea rahoitusta. “Kulttuuriin panostaminen julkisessa tilassa luo mahdollisuuksia sekä hyvinvoinnille että taloudelle. Katukulttuuria olisi järkevää tuoda mahdollisimman paljon keskustaan ja sen ympärille, sillä kaupunkilaisten viihtyvyyden lisäksi se on keino kehittää kaupungin brändiä ja luoda vetovoimaa esimerkiksi matkailuun”, Martiskainen huomauttaa. Lapinaukean avoimen graffitiaidan kohtalo on esimerkki katutaiteen ja -kulttuurin asemasta käytännössä. Aita oli vielä joitain vuosia sitten Suomen tiettävästi pisin laillinen maalauspaikka, mutta nyt se on enää haamu entisestään. Aidan purkaminen aloitettiin vuonna 2016, ja tilalle on rakennettu kerrostaloja. Kaupunki lupasi tuoda aidan tilalle uutta maalauspinta-alaa, mutta tuloksena oli muutama pysty betonitolppa keskuskentän vieressä.

”Katukulttuuria olisi järkevää tuoda mahdollisimman paljon keskustaan ja sen ympärille, sillä kaupunkilaisten viihtyvyyden lisäksi se on keino kehittää kaupungin brändiä ja luoda vetovoimaa esimerkiksi matkailuun.”

Lapin ylioppilaslehti 2/22

“Sosiaalityössä, kuten taiteessakin, ymmärtää sen, että täydellisyyttähän ei ole.”

“En voi sanoa, että olisin itse henkeen ja vereen graffititaiteilija, mutta ei tällainen tue alan kulttuuria millään tavalla”, Martiskainen toteaa. “Kun graffitia tehdään, tarvitaan lääniä pituussuunnassa.”

hdistystoiminnan lisäksi Martiskaisella on erilaisia omaehtoiseen taiteelliseen tekemiseen perustuvia projekteja. Tanssin ja liikkeen ohella – ja osittain myös limittäin – Martiskainen muun muassa tuottaa, säveltää ja sanoittaa musiikkia sekä kuvaa ja editoi videoita. Yksi projekteista on Rinkitaide, jota Martiskainen kuvailee sloganilla “lappilaista taideosaamista hip hopin perinteistä astraalitason katufilosofointiin”. “Rinkitaide saa leikkiä vähän siinä korrektin rajamailla. Sen ei tarvitse olla missään määrin pullantuoksuista, vaan se saa rävähtää. Taiteen pitää myös puhuttaa ja ottaa kantaa", Martiskainen sanoo. Eri projekteja on toisinaan vaikea pitää erossa toisistaan. Osa hautautuu pöytälaatikkoon, ja osa päätyy osaksi toista projektia. Raja työn ja harrastuksen välillä on osittain myös häilyvä, eikä Martiskainen koe sen määrittelemistä välttämättä edes keskeiseksi. “On monta asiaa, jotka ovat vähän siinä liipasimella, että ovatko ne harrastusta vai työtä. Jos kaikista asioista tulee työtä, on vaara menettää jotain”, Martiskainen pohtii.

artiskainen on hakenut apurahoja taiteen tekemiseen, ja muutama on viime vuosina tärpännytkin. Kun osaamista on pystynyt kehittämään omaehtoisesti, ja sille annetaan ulkopuolelta arvo ja rahaa tekemisen jatkamiseen, tuntuu apurahoituksen saaminen taiteilijana hyvältä. Taiteen arvostus yleisesti yhteiskunnassa kuitenkin mietityttää. Se näyttäytyy jonakin, joka on uhrattavissa, joka voidaan laittaa syrjään. Martiskainen uskoo, että korona-aika tullaan muistamaan vielä pitkään esimerkkinä siitä, mis-

sä asemassa taide- ja kulttuuriala nähdään kriisiaikoina. Martiskainen myös huomauttaa, että tilaisuuksia ja tapahtumia voi olla tarjolla paljonkin, mutta palkkiona tarjotaan usein pelkkää näkyvyyttä. “Taiteilija voi kuluttaa itsensä puhki kiertämällä näkyvyyspalkalla. Jossain kohtaa ehkä jokaisen on opittava valitsemaan omat taistelunsa. Tilaisuuksia ja paikkoja riittää kyllä.” Martiskainen työskentelee päivisin sosiaalityöntekijänä Rovaniemen kaupungin vammaispalveluissa. Sosiaalialalle hänet on johdatellut kiinnostus vuorovaikutukseen sekä halu auttaa ja luoda hyvinvointia. Samalla säännöllinen päivätyö toimii hyvänä ankkurina elämään, sillä se tuo rytmiä ja vakautta. Martiskainen kokee luovuuden yhdistävän taiteen tekemistä ja sosiaalityötä. “Hyvä sosiaalityöntekijä pystyy yhdistelemään ja näkemään erilaisia mahdollisuuksia sekä vaihtoehtoja, ja löytää oikeanlaisia ratkaisuja eri tilanteisiin. Se on parhaimmillaan todella luovaa.” Sosiaalityön yhdistää taiteeseen myös ajatus epätäydellisyydestä. Martiskainen vertaa täydellisyyttä nollatutkimukseen; tutkimukseen, joka ei paljasta mitään tai tuo esiin mitään uutta. “Epätäydellisyys kuuluu taiteeseen, ja tekee siitä nimenomaan puhuttelevaa ja tartuttavaa”, Martiskainen pohtii. “Tämä ajatus tuli alun perin tanssin kautta, mutta näen,

Lapin ylioppilaslehti 2/22

Matti Martiskainen ikä: 33 kotoisin: Oulusta koulutus: Sosionomi Diak, yhteiskuntatieteiden maisteri Lapin yliopisto ammatti: Sosiaalityöntekijä, taiteilija taiteilijanimi: Matka mukana: Transcendent ry ja RiNKitaide

3x Matin Rovaniemi valdemarin rannan avantopaikka “Avannossa käydessä kääntyy sivu niin henkisesti kuin fyysisestikin ja löystyy kiristävät mutterit kertaheitolla ja -hujauksella. Nähdään siellä!”

että taiteen periaatteet voivat olla tietynlaisia ohjenuoria kaikessa elämässä. Sosiaalityössä, kuten taiteessakin, ymmärtää sen, että täydellisyyttähän ei ole. Epätäydellisyydet ovat meidän vahvuuksiamme loppujen lopuksi.”

äännöllinen virkamiestyö, rekisteröity yhdistystoiminta, vapaampia omia projekteja – ja kaiken alla ihan pelkkä Matti. Kuinka pakan saa pidettyä koossa? “Se on se vastapaino. Kun hyppään avantoon, menen saunomaan, teen perusasioita.” “Avantouinti on vähän kuin videopeleissä, kun kirjoitat jonkun koodin ja tapahtuu jotain sellaista – pädäm! Avantouinti on elämän IDDQD, se on minun teoriani”, Martiskainen virnistää. Perusasioiden äärelle Martiskainen pääsee omarahotteisessa taiteilijaresidenssissä. Se on Martiskaisen “happy place”, hirsitalo joen rannalla. “Siellä pääsee toisella tavalla kuin kaupungissa sellaiseen olemisen tilaan ja olemisen tapaan. Huomio on yksinkertaisissa asioissa, jotka saattavat jossain kaupungin sykkeessä ja stressaavassa elämäntahdissa hukkua ihan kokonaan.”. Tanssisalissa kaupungin kiireinen tahti alkaa kuitenkin kutsua takaisin, sillä alkuilta on hiljalleen hämärtymässä illaksi tanssisalin ulkopuolella. Viereisissä huoneissa treenataan vielä, mutta Martiskaista odottaa arkinen aamukuuden herätys työpäivää varten.

transcendent ry:n perjantaijamit “Place to chill, place to be. Perjantaijamit ovat katukulttuurille omistettu kohtaamispaikka, jonne kaikki ovat tervetulleita.” julkinen tila “Otetaan rohkeasti meidän julkinen tila haltuun, se on meitä kaikkia varten. Mennään pihalle, mennään kaupungille, vallataan kadut.”

Lapin ylioppilaslehti 2/22

YHTEISKUNTA

Putinin Venäjä on lehdistönvapauden dystopia Suomen lehdistönvapauden vertaaminen Venäjän tilanteeseen on ääripäiden tarkastelua. Kuitenkin myös suomalainen sanomalehdistö on laittanut toimittajia kortistoon, ja uutisautiomaita on syntynyt. Tämä haastaa demokratiaa, sanoo Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson. TEKSTI SAMPSA HANNONEN KUVITUS SARI KOUKKU

On 7. lokakuuta vuonna 2006. Päivä Moskovassa näyttäytyy utuisena ja kauniina. Harmaatukkainen nainen ryskyttää ostoskärryjään ulos Ramstor-ostoskeskuksesta, ja pakkaa kassinsa Lada 110 -malliseen autoon. Vihanneksista pursuavia kasseja on viisi. Autoaan pakkaava nainen on toimittaja Anna Politkovskaja. Hänet tunnetaan Venäjällä rehottavan korruption ja ihmisoikeusloukkauksien tiukkasanaisena kirjoittajana. Politkovskaja kirjoitti muun muassa Putinin Tšetšenian-politiikasta. Hän vieraili Pohjois-Kaukasiassa vuodesta 1999. Yhteensä noin 40 kertaa. Politkovskaja on maksanut journalismista kovan hinnan. 1. syyskuuta vuonna 2004 hän oli matkalla Beslaniin raportoimaan lehdelleen Novaja Gazetalle panttivankitilanteesta. Kouluun oli tunkeutunut aseistautunut ryhmä. Politkovskaja ei ollut paikalla ainoastaan toimittajana, vaan neuvottelemassa myös rauhaa. Hän menetti tajuntansa teen juonnin yhteydessä. ”Kello 21.50 juon sen. Kello 22 havahdun, että minun on kutsuttava 10

lentoemäntä, sillä olen menettämässä nopeasti tajuntani”, kirjoitti Politkovskaja Novaja Gazetaan tapahtuneesta. Myöhemmin Politkovskaja heräsi sairaalasta Rostovista.

Presidentti Putin murjoi turvallisuuden Venäjä makaa tällä hetkellä lähes täydellisessä uutispimennossa. Valtiolliset televisiokanavat on valjastettu Venäjän sotapropagandan tukemiseen. Toimittajia on lähtenyt pois Venäjältä. Nyt Putin on laittanut uuden vaihteen silmään taistelussa vapaata lehdistöä vastaan. Putinin 24. helmikuuta aloittama hyökkäyssota Ukrainassa on kärjistänyt vapaiden medioiden ahdingon. Muutamia viikkoja sodan alkamisesta syyttäjäviranomaiset määräsivät uutiskanavat Dozhdin ja Eho Moskvyn lakkautettaviksi. Lisäksi Moscow Times on joutunut blokatuksi. Venäjällä voimaan astunut laki estää totuudenmukaisen uutisoinnin sodasta. Uhkana on jopa 15 vuoden vankeustuomio. Journalistiliiton jäsenlehden Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson on perehtynyt vuosia Venäjän politiikkaan, kulttuuriin ja lehdistönLapin ylioppilaslehti 2/22

vapauteen. Venäjällä asunut Pettersson on seurannut tilannetta kahdelta kantilta. Yhdessä korostuu läheisten tilanne Venäjällä ja Ukrainassa. Toisessa ammatillinen tuki. “Olin Väli-Amerikassa kirjoitusvapaalla, kun Venäjä aloitti sodan. Heti alkuun selvitin läheisteni tilanteen Venäjällä ja Ukrainassa.” Suomen journalistiliitto on avustanut 15 000 eurolla ukrainalaisia toimittajia. Avustus on annettu kansainvälisten journalistiliittojen yhdessä perustamaan rahastoon. Rahaa käytetään esimerkiksi koulutukseen ja turvavarusteisiin. “Tällä hetkellä kaikki paikalliset ja Ukrainassa olevat toimittajat ovat sotatoimittajia. Eli ne ukrainalaiset auto- ja muotitoimittajat, jotka eivät perinteisesti käsittele sota-aiheita, ovat nyt sodan keskellä. Erityisesti krii-

sialueilla toimimiseen on tarvittu koulutusta.” Pettersson on tyytyväinen suomalaisen median suoriutumiseen keskellä kriisejä. “Kansainvälisesti tarkasteltaessa Suomessa tehdään hyvää journalismia, ja meillä on korkeasti koulutettuja toimittajia. Suomalaisen median resurssit eivät kuitenkaan riitä kattamaan isoa sotaa Euroopassa.”

“Uusi sivu käännettiin Trumpin tullessa valtaan” Putin on heikentänyt kansalaisoikeuksia ja demokratiaa jo vuosia. Nyt Venäjää hallitaan totalitarismin kaameudella. Venäjää on romahdutettu riippumatonta sanaa heikentämällä. Lehdistönvapauden tila heikentyi Venäjällä 2010-luvulla. Vuonna 2012 tuli voimaan niin sanottu agenttilaki. Lain turvin Venäjän oikeusministeriö on merkinnyt ulkomaisiksi agenteiksi

muun muassa tutkivan journalismin ryhmän Bellingcatin. Ryhmä asetettiin ulkomaisten agenttien listalle vain pari tuntia sen jälkeen, kun Novaja Gazetan päätoimittaja Dmitry Muratov vastaanotti Nobelin rauhanpalkinnon. Listalla on myös BBC:n Venäjän osaston toimittaja Andrei Zaharov. Jos Suomessa olisi informaatiovaikuttamisen uhasta kertovia mittareita, nousisivat ne tällä hetkellä punaiselle. Neljä vuotta sitten Sisäministeriö totesi Kansallisessa riskiarviossa, että informaatiovaikuttaminen on yleistynyt Suomessa. Pettersson tunnistaa totuutta haastavat ilmiöt. Suomi on vaikea kieli, ja se suojaa hänen mukaansa ulkoisilta uhilta, jos tilannetta verrataan englanninkielisiin maihin tai vaikkapa Saksaan. “Salaliittoteoriat eivät ole mikään uusi asia. Ei myöskään vapaan median

Lapin ylioppilaslehti 2/22

vastustaminen.” Ulkovaltojen informaatiovaikuttamista, joka on kohdistunut Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin, on tutkittu viime vuosina. Venäjän on havaittu levittäneen Donald Trumpia tukevaa disinformaatiota presidentinvaaleissa. Pettersson toteaa, että Trump profiloitui median vastustajana. “Uusi sivu käännettiin Trumpin tullessa valtaan. Hän nostatti omaa kannatustaan lietsomalla epäluottamusta mediaa vastaan. Tämä taas kannusti Euroopan oikeistopopulisteja tarttumaan samaan taktiikkaan.” Trump jakoi presidenttikautensa ajan väärää tietoa omissa sosiaalisen median kanavissaan, ja vyörytti epäluottamuksen verhoa vapaiden medioiden niskaan. Vuosien 2004 ja 2018 aikana Yhdysvallat on menettänyt lähes 1800 sanomalehteä, joista reilu 60 oli päivälehtiä. Loput lopettaneista lehdistä

ilmestyivät viikoittain. Lopettaneiden lehtien kokonaismäärästä 500 lehteä kattoi syrjäisten maaseutujen asioita. Koronavirus on myös kiristänyt lehdistön taloutta. Pohjois-Carolinan yliopiston journalistiikan laitos on tutkinut Yhdysvaltoihin syntyneitä alueita, joissa ei ole omaa lehdistöä. Tällaista paikkaa kuvaillaan uutisautiomaana. Siellä ei ole omaa sanomalehteä, joka olisi osa paikalliskulttuuria ja vahtisi politiikkaa. Yhdysvalloissa on kaikkiaan noin 3,2 miljoonaa ihmistä ilman päivittäin tai viikoittain ilmestyvää sanomalehteä.

Poliitikkojen sekaantumisesta journalismiin on esimerkkejä myös Suomesta Yhdysvalloista rantautunutta retoriikkaa käyttää myös Pettersson. Hän on huolissaan suomalaisen lehdistön vas-

taavanlaisesta kehityksestä. “Suomeen on muodostunut uutisautiomaita. Eli nyt on laajoja alueita ilman omaa lehteä. Tämä vaikuttaa paikalliseen demokratiaan.” Tilastokeskuksen mukaan sanomalehtijulkaisujen määrä on tippunut. Vuonna 2000 Suomessa ilmestyviä sanomalehtiä oli 348 kappaletta kun taas vuonna 2019 luku oli 287. Useammin kuin kolme kertaa viikossa ilmestyviä lehtiä on Kansalliskirjaston mukaan 48. Paikallislehtiä on 160 ja loput ilmaisjakelulehtiä. Sanomalehtien katoa on seurannut toimittajien väheneminen toimituksissa. Työvoima sanoma-, aikakaus- ja uutistoimituksissa on vähentynyt noin 40 prosenttia vuosien 2008–2018 aikana, havainnollistaa Tilastokeskus. Pettersson kuvailee muutosta romahduksena. Hänen mukaansa tämä voi vaikuttaa tehtyjen juttujen määrään tai käytettyyn aikaan käsitellä isoja sekä haastavia kokonaisuuksia. Lapissa painettua sanaa hallitsee Lapin Kansa, joka on maakunnan laajalevikkisin päivälehti. Lapissa on myös Ylen aluetoimitus. Lisäksi maakunnassa on 11 kerran viikossa ilmestyvää kaupunki- ja paikallislehteä. Mediayhtiö Kaleva Mediaan kuuluvan Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen kertoo, että toimittajien määrä on Lapin Kansassa viime vuosina vähentynyt, mutta tehtyjen juttujen määrään se ei ole vaikuttanut. Tätä hän perustelee nopeiden uutisten kasvaneella määrällä verkossa. Pienentynyttä toimittajakuntaa on Kokkosen mukaan pyritty paikkaamaan yhteistyöllä paikallislehtien kanssa. Journalisteja on Lapin Kansassa noin 30. “Uskallan väittää, että journalismin taso ei ole toistaiseksi laskenut vaikka toimittajia on vähemmän”, toteaa Kokkonen. Suuret mediayhtiöt ovat imaisseet maakuntalehtiä ja sanomalehdet ovat yhdistyneet. Näin kävi myös Lapissa, kun Lapin Kansaan ensin yhdistynyt Pohjolan Sanomat lakkautettiin vuonna 2017. Pohjolan Sanomat uutisoi Meri-Lapin asioista. Nyt alueen paikallisuutisoinnista vastaa Lapin Kansan Kemin ja Tornion omat aluetoimittajat. Lisäksi Kemissä jaetaan kaksi kertaa viikossa kaupunkilehti Lounais-Lappi.

Lapin ylioppilaslehti 2/22

“Suomeen on muodostunut uutisautiomaita. Eli nyt on laajoja alueita ilman omaa lehteä. Tämä vaikuttaa paikalliseen demokratiaan.” MARIA PETTERSSON

Politkovskajan uhmakas demokratian vaaliminen keskellä autoritääristä valtiota synnytti äänen, joka vaatii oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.

“En koe mediatalojen ja sanomalehtien monopolisoitumista lähtökohtaisesti ongelmana, ja parempi tilanne se on, kuin jos lehteä ei olisi ollenkaan. Ongelmia tulee siinä vaiheessa, jos isot mediayhtiöt kierrättävät samoja uutisia lehdestä toiseen, eikä paikallisuus kuulu”, pohtii Pettersson. Mitä Suomessa tulisi oppia Venäjän lehdistönvapaustilanteesta? Suomen lehdistönvapauden vertaaminen Venäjän tilanteeseen on ääripäiden tarkastelua, mutta vaikutusyrityksiä on nähty myös Suomessa. Vuonna 2016 pääministeri Juha Sipilä lähetti kymmeniä sähköposteja Yleisradion toimitukseen, joissa hän muun muassa kertoi, että arvostus Yleisradiota kohtaan on “täysi nolla”. Jupakkaa edelsi Sipilän tuohtumus hänen mahdollista esteellisyyttä koskeneista jutuista. Myöhemmin eduskunnan oikeusasiamies totesi, että Sipilä ei ollut esteellinen Terrafame-asiassa. Sipilän sähköpostit johtivat tilanteeseen, jossa Yleisradion johto hyllytti useita Sipilää koskevia juttuja, ja osansa sai myös toimittaja Ruben Stiller, kun häntä varoitettiin Sipilää koskevan ohjelman suunnittelusta. Varoitus peruttiin myöhemmin. “Riippumaton journalismi palvelee yleisöään. Se ei ole poliitikkojen tai kenenkään muunkaan palveluksessa . Poliitikkojen sekaantuminen journalismiin tulee väkevästi torjua”, linjaa Pettersson.

Anna Politkovskajan tarina on tarina oikeudenmukaisuuden tavoittelusta Novaja Gazeta -lehti viesti kuukauden ajan sodan alettua, mutta jäädytti toimintansa maaliskuun lopussa. Lehti kertoo jatkavansa, kun sota Ukrainassa on ohi. Lehden toimitus ilmoittaa saaneensa varoituksen Venäjän viestintäviranomaiselta Roskomnadzorilta. Uusi vuosituhat on ollut lehdelle synkkä. Novaja Gazetalle työskennelleitä toimittajia on kuollut kuusi. Näistä murhia on viisi. Committee to protect journalists -järjestön mukaan 25 toimittajaa on murhattu Venäjällä 2000-luvulla. Yhden toimittajan tarina on jäänyt elämään. Novaja Gazetan toimittaja Anna Politkovskaja parkkeeraa hopeanvärisen autonsa etuoven viereen. Osoite on Lenskaja 8/12. Hän nostaa ruokakassit ja harppoo kohti yläkerroksissa olevaa kotia. Puolet ostoksista Politkovskaja on jättänyt alakertaan. Hän palaa takaisin hakemaan loppuja ostoksiaan. Kello on hieman yli neljä iltapäivällä. Politkovskaja lukitsee autonsa ovet ja palaa hissille kolmen kassin kanssa. Kun Politkovskaja on painanut hissin nappia, lähestyy varjoista tummiin pukeutunut nuori ja hoikka mies. Mies kohottaa äänenvaimentimella varustetun pistoolin ja ampuu neljästi. Ampuja heittää aseen, jossa ei ole enää sarjanumeroa, ruumiin viereen ja pakenee paikalta. Myöhemmin tutkimuksissa selviää, että Politkovskajaa varjostettiin ennen surmaamista. Naapuri saapuu hissille ja löytää ruumiin. Vain viisi minuuttia ampumisen jälkeen. Anna Politkovskajan tarina on ollut jo vuosia muistutus Putinin hallinnon häikäilemättömyydestä. Politkovskajan uhmakas demokratian vaaliminen keskellä autoritääristä valtiota synnytti äänen, joka vaatii oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Ja se kuuluu edelleen. Anna Politkovskajan kuolinpäivän tapahtumat: Pekka Hakala, Suuri ja sekava Venäjä (HS Kirjat, 2008)

Lapin ylioppilaslehti 2/22

YLIOPISTO

Tutkimisen vapautta etsimässä Yliopistoja ohjaa vuosi vuodelta yhä enemmän kasvun ja tehokkuuden tavoitteet. Mitä on tapahtunut vapauden, sivistyksen ja yhteisöllisyyden arvoille, joille suomalainenkin yliopisto on aikoinaan perustettu? TEKSTI MILLA SUUTARI • KUVITUS MERI NYMAN

Lapin ylioppilaslehti 2/22

Sykkiikö sydämesi innovaatioille? Oletko joustava multitaskaaja, joka kykenee työskentelemään tehokkaasti myös paineen alla? Haluatko olla mukana luomassa jotain uutta ja innostavaa kansainvälisten huippuosaajien tiimissä? Jos vastasit kyllä, olet etsimämme henkilö! Kysymykset ovat kuin mistä tahansa innovaatioihin keskittyvän teknologiayrityksen työpaikkailmoituksesta, mutta myös osuva kuvaus tutkijan työstä 2020-luvulla. Lapin yliopiston matkailun kulttuurintutkimuksen professori, sosiologi Soile Veijola on työskennellyt vuosikymmeniä erilaisissa akateemisissa ympäristöissä. Viime vuosina hän on tutkinut monien muiden aiheiden ohella akateemisen tutkimisen mahdollisuutta nyky-yliopistoissa. “Riippumaton tutkimus on edelleen tutkijan arvopäämäärä, mutta tutkijan vapaus on muuttunut viime vuosituhannen jälkeen”, Veijola toteaa. Opiskelijalla on mahdollisuus päästä osaksi tieteellistä yhteisöä esimerkiksi hyvin tehdyn gradun myötä. Veijola pohtii, että tutkimuksen vapauden kannalta gradun tekeminen voikin olla tutkijan uran vapainta tutkimusta. Gradun tekijällä kun on vapaus valita tutkimuksensa aihe ja tutkimusmetodologia. Sen sijaan monesti ulkopuolista rahoitusta saavissa hankkeissa tiedon tarve on tilaajien ja rahoittajien määrittelemä. Usein kysymys on jonkin ajankohtaisen tai käytännönläheisen ongelman tai kehittämispotentiaalin tunnistamisesta ja ratkaisuehdotusten löytämisestä siihen. Tutkimus- ja selvitystyöt ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä, mutta nuoren tutkijan vapaus

on niissä rajatumpaa kuin perustutkimuksen parissa työskentely. Perustutkimuksen tehtävä on tarpeiden tunnistamista ja ratkaisujen kehittämistä syvällisempi. Sen tarkoitus on tuottaa tietoa pelkän informaation sijaan. Se ei ole tilaajien määrittelemää mittatilaustyötä, vaan ongelmanratkaisun sijaan se pyrkii ymmärtämään monimutkaisia ilmiöitä. Yhteiskuntien rakenteet ja prosessit tulevat tätä kautta helpommin ymmärrettäviksi ja epäkohtiin voidaan tarttua. Akuutit yhteiskunnalliset kriisit ovat yleensä vain jäävuoren huippuja. Jotta voidaan nähdä pinnan alle, on perustutkimuksen oltava kunnossa. Hankkeiden lyhyen aikavälin tavoitteet saattavat helposti jättää jalkoihinsa perustutkimuksen pitkän aikavälin tavoitteet. Aforisminomaisesti myös Veijola puhuu tutkimusajan saattavan kulua tulipalojen sammuttelussa sen sijaan, että palon syttymisen mahdollisuutta estettäisiin.

Rahoitusruljanssi Rahoituksen hakemisen prosessit kaventavat tutkimisen vapautta ja vievät tutkijalta kohtuuttomasti aikaa. Eikö tutkijan supervoiman pitäisi kuitenkin olla yksilöllinen, oppinut ajattelu eikä kyky tehdä täydellisiä rahoitushakemuksia?

Lapin ylioppilaslehti 2/22 1/22

Hakemuksen laatijan on jatkuvasti arvioitava ja sovitettava omat intressinsä oman yliopistonsa intresseihin ja osattava katsella hakemusta rahoittajan silmillä. Herää kysymys, milloin tutkijat saavat oman Leijonan luolansa, jossa tutkimusideoita esitetään rahoittajaraadille kameroiden edessä. Hakemusten laatimisen ja niiden arvioimisen sijasta aika olisi järkevämpää käyttää tutkimuksen tekemiseen ja tiedeyhteisölliseen arvioimiseen. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta sitä se ei ole. Minkälaiset tutkimukset sitten saavat rahoitusta? “Rahoitusta saavat isot, kansainväliset hankkeet, joissa mukana on mahdollisimman korkeatasoisia tutkimusorganisaatioita. Hankkeet, jotka käsittelevät suurten rahoittajien tärkeinä pitämiä teemoja ja joiden tutkimussuunnitelmat ovat innovatiivisia”, Veijola toteaa.

”Riippumaton tutkimus on edelleen tutkijan arvopäämäärä, mutta tutkijan vapaus on muuttunut viime vuosituhannen jälkeen.” SOILE VEIJOLA

Kansainvälisissä suurhankkeissa piilee sudenkuoppa, jonka uhriksi tutkimuksen laatu voi joutua. Resurssit kuluvat tutkijoiden juoksuttamiseen eri puolilla maailmaa ja koordinoivien taustajoukkojen palkkaamiseen. Kun tutkimusta arvioidaan taloudellisen hyödyn näkökulmasta, siirtyy rahoittajien huomio usein määrällisiin indikaattoreihin laadullisten sijaan. Tutkimuksen laatua saatetaan yhteiskunta- ja ihmistieteissäkin arvioida luonnontieteissä käytetyin menetelmin. Esimerkiksi sukupuolentutkimuksessa tämä voisi Veijolan mukaan vaikuttaa rahoituksen saamiseen sitä kautta, että arvioitsijoiden on ymmärrettävä sukupuoli käsitteeksi, joka vaatii kulttuuristen, sosiaalisten ja taloudellisten rakenteiden syvempää ja käsitteellistä ymmärtämistä. Pelkkä kartoitus- ja selvitystyö vaikkapa joidenkin koulutus- tai toimialojen sukupuolijakaumasta ei ole vielä tutkimusta. Se ei auta hahmottamaan tilanteen syitä eikä seurauksia esimerkiksi tasa-arvon tai oikeudenmukaisuuden kannalta.

Laatua ei voi mitata numeroilla Talouskasvua ensisijaistava ja tehostava ajattelutapa pyrkii jatkuvasti etsimään uusia kasvualustoja, ja sellaisen se on löytänyt yliopistosta. Samalla lisääntyvät myös erilaiset tavat mitata yliopistotyötä. Yliopistoja rankataan paremmuusjärjestykseen. On tavoitteita valmistuvien opiskelijoiden määrästä, ja artikkeliviittauksista pidetään yllä tilastoja. Yksi yliopiston menestyksen mittareista on kansainvälisten julkaisujen määrä. Yliopistojen autonomia tarkoittaa autonomiaa valtiosta. Pitäisikö sen tutkimuksen laadun varmistamiseksi tarkoittaa myös autonomiaa taloudesta? Veijola selventää, miksi yritysmaailman toiminnan logiikan soveltaminen yliopistoissa on ongelmallista. Yritysmaailman tärkein arvopäämäärä,

taloudellinen tuottavuus, on määre, jota voidaan mitata. Sen sijaan riippumattoman tutkimuksen arvo on kiinni laadusta, joka ei ole määrällisesti mitattavissa tiedeyhteisön ulkopuolisten toimijoiden asettamilla kriteereillä. Kilpailun tuominen riippumattoman tutkimuksen piiriin vääristää helposti tutkimuksenteon tavoitteita. Määrä korvaa laadun, kun tutkimuksia tehdään liukuhihnatyönä tieteen ulkopuolelta tulevien paineiden alla.

Tutkijan työssä vapaus on hyvin suhteellinen käsite. Yhden ihmisen hetkellinen tutkimusvapaus tarkoittaa sitä, että joku toinen huolehtii sillä aikaa kollektiivisista velvollisuuksista. Akateemista vai turhaa tietoa? Taina ja Janne Saarikiven viime vuonna toimittamaan Turhan tiedon kirja -teokseen on koottu tutkimuksista pois jätettyjä sivuja. Kirjassa pohditaan tiedon merkityksellisyyttä. Kirjan sivuilla on juuri sellaista tietoa, jota kohti mennään uteliaisuudesta, tiedonjanosta ja puhtaasta intohimosta tietää lisää maailmasta. Muuttuneiden arvojen myötä osa tiedosta luokitellaan ei-hyödylliseksi tai turhaksi. Kirja saa pohtimaan menneisyyden yliopistoa. Se, mitä nykyään kutsutaan turhaksi tiedoksi, oli ennen akateemista tietoa. Myös Veijola kaipaa entisaikojen vapaata akateemisuutta, joka on nyky-yliopistossa joutunut ahtaalle.

Lapin ylioppilaslehti 2/22

Kuvaillessaan akateemista vapautta on Veijolan sanoissa nostalgisuuden tuntua. Ennenkin tehtiin paljon yhdessä, mutta eri tavalla. Oli enemmän aikaa lukea, kirjoittaa, ajatella ja keskustella.

Tutkijan palapeli Veijola kuvailee tutkijan työtä tasapainotteluksi yksilöllisen ja kollektiivisen onnistumisen välillä. Yliopistotyön pirstaloituminen moniin eri osa-alueisiin vaikuttaa tutkimuksen laatuun, sillä yhteen työtehtävään keskittyminen on aina pois jostain muusta. Hallinnolliset tehtävät haukkaavat ison palan tutkijan työajasta. Tutkijan työssä vapaus on hyvin suhteellinen käsite. Yhden ihmisen hetkellinen tutkimusvapaus tarkoittaa sitä, että joku toinen huolehtii sillä aikaa kollektiivisista velvollisuuksista. “Tutkijan työ on muutoin kolmivuorotyötä, jossa kaikki vuorot toteutetaan yhtä aikaa”, Veijola kuvailee. Työssä on tasapainoiltava lähes päivittäin tutkimuksen, opetuksen ja ohjauksen, hallinnon sekä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen välillä. Työ muuttuu yhteiskunnan mukana ja niin on käynyt myös tutkijan työlle. Palasista tutkija koostaa itselleen toimivan ja organisaationsa tavoitteiden mukaisen kokonaisuuden. Mielekäs vapaa-aika työn vastapainona on tärkeää niin opiskelijalle kuin tutkijallekin. Tutkijan uraa pohtivan gradun tekijän olisi Veijolan mukaan hyvä pohtia ainakin seuraavia asioita: Rakastanko ajattelemista, lukemista, kirjoittamista ja mielellään myös laskemista vielä enemmän kuin tutkimusaihettani? Haluanko vaalia oman ajatteluni vapautta ja itsenäisyyttä ja samalla yhteyttä toisten tutkijoiden ajatteluun? Kestänkö mahdollisen, ajoittaisen taloudellisen epävarmuuden? Jos vastasit myöntävästi näihin kysymyksiin, voisi tutkijan työ olla sinun juttusi.

TUTKIJA

” Tapio Koivula

– Scifiä kuluttava perheoikeuden tutkija TEKSTI SILJA POHJAKALLIO • KUVA LOTTA LAITILA

Olen

ihmisoikeusjuristi ja ehkä joskus tulevaisuudessa kirjailijakin. Teen tällä hetkellä oikeustieteiden tiedekunnassa väitöskirjaa isien roolista lapsen edun toteutumisessa.

Ukrainan sota on selkeä tilanne, jossa tietyn kansan vapaus on uhattuna. Vapaus voi olla uhattuna myös yhteiskunnan polarisoitumisen ja mielipiteenvapauden näkökulmasta.

Tutkin lapsi- ja perheoikeutta isänäkökulmasta. Olen oikeastaan aina ollut kiinnostunut lasten oikeuksista. Tulevaisuudessa haluaisin laajentaa tutkimustani myös lapsioikeuden muihin osa-alueisiin, kuten lasten ilmaisuvapauden toteutumiseen sekä hyväksikäyttötapauksiin. Myös kansainvälinen oikeus ja diplomatia kiinnostavat.

Inspiroidun

Vapautta

on se, että saa itse päättää omista asioistaan ja elämänvalinnoistaan. Oikeudellisella tasolla puhutaan itsemääräämisoikeudesta. Lapsioikeudessa vapauden käsite on hieman hankalampi vanhempien ja lapsen välisen riippuvuussuhteen takia. Perheen näkökulmasta vapautta on vapaus määrätä lapsen kasvatuksesta sekä oman perhe-elämän toteutuksesta. Perheen sisällä päätetään, millaiset moraalit ja arvot lapselle opetetaan. Nyky-yhteiskunnassa vapauden käsite on ymmärretty ehkä turhankin laajasti – pyritään lisäämään vapautta, mutta samalla haastetaan tietyllä tavoin organisoitunut yhteiskuntaelämä. Vastustus tietynlaisia rajoja kohtaan on noussut.

ihmisistä, jotka puhuvat avoimesti näkemyksistään julkisuudessa. Myös historialliset ja teologiset tekstit sekä niissä esitetyt aatteet inspiroivat. Esimerkiksi Charles Spurgeon on minua innoittava filosofi. Myös taide inspiroi. Jos jossain kirjassa tai elokuvassa on poikkeuksellisen hyvä tarinankerronta, saan siitä innostusta myös omaan kirjoittamiseen. Luen ja katselen melko paljon scifiä. Esimerkiksi Interstellar-elokuva ja Maailmojen sota -kirja ovat inspiroineet minua myös taiteellisesti.

Toivon,

että perheiden asema voimistuisi niin Suomen kuin Euroopankin tasolla. Turvallinen perheyhteisö on tärkeä lapselle. Perheiden vahvistuminen vahvistaa myös muuta yhteiskuntaa.

Elämänfilosofiani

on, että tärkeämpää kuin se, että sinulla on oikeat vastaukset on se, että sinulla on oikeat kysymykset.

Lapin ylioppilaslehti 2/22

SIVUPAA YLIOPISTOLLA

Maailman ensimmäinen ikiliikkuja on opiskelija TEKSTI & KUVITUS SARA KALAJANNISKA

makuuhuoneeni seinällä riippuu kalenteri, joka on pitkään ollut valtava sotku erivärisillä tusseilla tehtyjä merkintöjä, huutomerkkejä, kirosanoja ja korostuskynää. Merkitsen iltaisin päivän kuluneeksi vetämällä tekstien päälle suuren punaisen rastin, ja käyn läpi seuraavan päivän kohdalle kirjoitetut koulu- ja työtunnit, sovitut tapaamiset ja muut menot. Joskus tapasin itkeä kalenterista puuttuvan vapaa-ajan perään, mutta nykyään olen useimpina päivinä niin kiireinen, etten ehdi edes ajatella asiaa. Huomaan odottavani innolla valmistumista ja työelämään siirtymistä. En itse työn vuoksi, enkä siksi, etten pitäisi opiskelusta, vaan jotta voisin keskittyä vain ja ainoastaan yhteen asiaan. Haluaisin olla oikeutettu lepoon samalla tavalla kuin muut työssäkäyvät. Tuntuu vaikealta kuvitella sellaista todellisuutta, jossa aloitan työt aamulla ja lopetan ne iltapäivällä, menen kotiin ja saan tehdä loppupäivän tunneilla aivan mitä lystään. Kertoessani tilanteesta sukulaisille saan aina saman vastauksen: “Opiskelu on opiskelijan työtä. Ei sinun tarvitse tehdä sen enempää.” Eikö? valitettava totuus on, että harva opiskelija kykenee elämään tyydyttävää elämää tekemättä töitä opintojen sivussa. Suurin osa meistä varmasti haluaa syödä muutakin kuin makaronia ja ostamaan uudet housut rikkinäisten tilalle. Mikäli uskaltaudun avaamaan suuni ja väittämään vastaan, minulle kerrotaan, että aina voi hakea tukia. Harva kuitenkaan tietää, miten vaikea prosessi tukien saaminen opiskelijalle on. Saadakseen perustoimeentulotukea opiskelijan on pitänyt ensin kuluttaa kaikki opintorahansa ja nostaa opintolainaa. Ja jos opintorahasi ja -lainasi ovat menneet nimenomaan opintojen aikaiseen elämiseen, tulee sinun kesäaikana tehdä töitä, etsiä niitä aktiivisesti tai opiskella riittävästi kesän aikana ollakse-

20 20

si oikeutettu opintorahaan. Jos et saa kesätöitä, joudut toden teolla miettimään, mistä saat rahaa arjesta selviytymiseen. miksei opiskelijoilla ole oikeutta lepoon ja lomaan, kysyy Suomen Ylioppilaskuntien Liitto vuonna 2019 julkaistussa kannanotossaan. Samaa kysyn minäkin. On mielestäni lievästi sanottuna surullista, kuinka onnellinen olin kuullessani, että minulle on kaikkien näiden opintojen ohella tekemieni työtuntien ansiosta kertynyt jopa neljä päivää vuosilomaa heinäkuulle. Siis neljä päivää. Miten ruhtinaallista! Riittävä lepo on jaksamisen perusedellytys. Kukaan ei jaksa eikä pysty toimimaan arjessa täydellä teholla, ellei aikaa palautumiselle ole. Miksi yhteiskunta siis olettaa opiskelijoiden selviytyvän tällaisesta kuormituksesta? Monelle korkeakoulussa opiskeleminen saattaa kuulostaa helpolta verrattuna työelämään. Opiskelijoiden mielenterveysongelmille naureskellaan ja pohditaan ääneen, mikä on tehnyt tämän ajan nuorista aikuisista niin pehmeitä, etteivät he kestä painetta ympärillään. Erityisesti vanhempien ikäluokkien keskuudessa tuntuu toisinaan pesivän ajatus siitä, että korkeakouluopiskelijat käyttävät muutaman tunnin viikossa kirjoihin paneutumiseen ja loikkivat sitten kaljoittelemaan yhteiskunnan rahoilla. Todellisuudessa baari-illat ovat harvinaista herkkua. Iltamyöhään kaupungilla irrotteleva opiskelijajoukko on tätä nykyä harvinaisuudessaan miltei kaunis näky. Toivonkin, että jokaisella olisi aikaa nauttia nuoruudestaan ilman jatkuvaa stressiä raha-asioista. Tässä vaiheessa omaa elämääni ajatus tuntuu tuskallisen kaukaiselta, mutta kenties pääsemme päivä kerrallaan lähemmäs tulevaisuutta, jossa opiskelijoiden jaksaminen otetaan paremmin huomioon.

Lapin ylioppilaslehti 2/22

Pitkän odotuksen jälkeen vappua päästään juhlimaan perinteisin menoin. Vapun tapahtumaputki kestää 11 päivää, ja vappuperinteet elävät poikkeusoloja edeltävien vuosien tapaan. Monien sekä ylioppilaskunnan että ainejärjestöjen tapahtumien liput ovat viety käsistä, ja myös vappurannekkeita on myyty saman verran kuin ennen korona-aikaa, ellei jopa enemmän. Ihmisillä on selvästi halu päästä juhlimaan vappua.

KOONNUT LOTTA LAUTALA

Päällimmäisin tunne itselläni on ilo, jota kokee järjestämisestä ja siitä, kun näkee, että ihmiset nauttivat. Paras palaute on kuulla, miten opiskelijat ovat saaneet vappuna kokea sen yhteisöllisyyden, josta Lapin yliopiston kohdalla usein puhutaan. Parhaimmillaan vappu liimaakin haalarikansan poikkitieteellisesti yhteen. LYY:n järjestö- ja viestintäasiantuntija Esa-Pekka Tuppi summaa fiiliksiään vappuviikolta. Vappusimaa Tuppi joisi mieluiten yliopiston rehtorin Antti Syväjärven kanssa.

7235

hakijaa kevään 2022 yhteishaussa Lapin yliopistoon. Vuonna 2021 hakijoita oli 8507.

1514

hakijaa valitsi Lapin yliopiston ensimmäiseksi hakukohteeksi.

869

aloituspaikkaa kandidaatin ja maisterin tutkintoa suorittamaan valittaville opiskelijoilla. Yhteishaussa uusina hakukohteina olivat kasvatustieteiden tiedekunnan kestävyys- ja luontokasvatuksen koulutus.

Lapin yliopiston valintakokeet järjestetään 17.5.–17.6.2022.

Jono kasvaa Monen mieli on rikki ja sitä on hankala hoitaa ilman aikaa. Opiskelijajärjestöt ympäri Suomen vaativat parempia mielenterveyspalveluja opiskelijoiden mielenterveyspäivänä 13. huhtikuuta. Lapin yliopiston ylioppilaskunta (LYY) järjesti mielenterveyspäivänä mielenilmauksen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön eli YTHS:n toimipisteen ulko-ovien edessä. Tarkoituksena oli kiinnittää huomiota opiskelijoiden kasvaviin mielenterveysongelmiin ja samalla vaatia valtiolta lisää rahoitusta riittämättömiin resursseihin. Alunperin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnasta lähteneellä idealla haluttiin jonojen muodossa tuoda esiin YTHS:n pitkiä jonotusaikoja. Pahimmillaan esimerkiksi YTHS Rovaniemen toimipisteellä aikaa joutuu odottamaan useamman kuukauden ajan. Ongelma ei kosketa ainoastaan Rovaniemeä, vaan on valtakunnallinen. Opiskelijaterveydenhuolto on kokenut viime aikoina suuria uudistuksia. Samaan aikaan asiakasmäärän tuplaantuessa korona-aika ja rajoitustoimet ovat lisänneet opiskelijoiden pahoinvointia. Mielenilmaukseen osallistuneiden opiskelijoiden kylteissä sanoma oli selvä: lisää resursseja. Opiskelijoiden mielenterveyskriisi näkyy LYY:n hallituksen puheenjohtajan Krista Perälän mukaan palveluiden kuormittumisen lisäksi monin muin tavoin.

“Hyvinvoinnin horjuessa heittelehtii myös opiskelukyky, mikä näkyy muun muassa motivaatioon ja jaksamiseen liittyvissä ongelmissa. Tämä vaikuttaa suoraan opintojen etenemiseen ja valmistuneiden määrään.” Perälä toteaa kriisin läpileikkaavan koko opiskelijakulttuuria: se tulee esiin kaikkialla niin yliopiston käytävien keskusteluissa kuin opiskelijaelämää kuvastavissa meemeissä. LYY:n toiminnassa kriisi näkyy konkreettisesti päivittäisessä edunvalvonnan parissa tehtävässä työssä. Lisäksi opiskelijoiden mielenterveys on ykköspuheenaiheena esimerkiksi eri toimijoita ja päättäjiä tavatessa. Opiskelijaterveydenhuollon tavoitteena on muun muassa tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä periaatteenaan opiskelijalähtöisyys sekä varhainen puuttuminen. Tällä hetkellä tavoite ei näytä täyttyvän. Opiskelijoiden mielenterveys on aihe, joka on noussut lukuvuoden jokaisessa numerossa esiin tavalla tai toisella, lukijoiden toiveesta ja toivomatta.

Lapin ylioppilaslehti 2/22

PAKO UKRAINASTA Yliopisto-opiskelija Valentin pakeni Ukrainasta Venäjän hyökkäyssotaa. Hänen elämänsä muuttui lopullisesti varhain aamulla 24.2., kun ensimmäiset Venäjän ohjukset osuivat hänen kotikaupunkiinsa Kiovaan. TEKSTI IIKKA SORVALI • KUVITUS REGINA SALMELA

Lapin ylioppilaslehti 2/22

On maaliskuun alku Krościenkon raja-asemalla Puolan ja Ukrainan rajalla. Putinin tuhoisa hyökkäyssota on kestänyt yli viikon ja alue on täynnä ihmisiä, jotka haluavat päästä pakoon. Avustusjärjestöjen teltoista jaetaan tarvikkeita pakolaisille ja vapaaehtoiset tuovat omilla autoillaan jatkuvasti vaatteita, ruokaa ja leluja rajalle. 22-vuotias Valentin yrittää vakuuttaa rajaviranomaisia siitä, että hänellä on oikeus poistua maasta. Samaan aikaan hänen puolalainen ystävänsä seuraa tilannetta rajan toisella puolella. Valentin ei esiinny tässä jutussa oikealla nimellään asian arkaluontoisuuden takia. Väittely ei kuitenkaan tuota tulosta. Kansainvälistä lakia opiskeleva Valentin on jumissa Ukrainan puolella. Rajavartijat eivät päästä häntä pois maasta, koska kaikkia 18–60-vuotiaita miehiä on kielletty poistumasta Ukrainasta poikkeuslailla. Valentin oli käynyt kouluaikoina pakollisessa terveystarkastuksessa, jossa oli todettu, ettei hänen tarvitse suorittaa varusmiespalvelusta. Myöhemmin hän huomasi, ettei hänen asiakirjoihinsa ollut lisätty tietoa tästä poikkeusluvasta. Ennen sotaa yliopisto-opiskelu oli riittänyt asepalveluksen välttämiseen, joten Valentin ei ollut koskaan korjannut virallisia tietoja. Nyt pelkkä opiskelupaikka ei kuitenkaan oikeuta maasta poistumiseen. ”Kun huomasin, että kukaan ei katso, kävelin hitaasti rajan yli kaverini autolle ja ajoimme pois”, Valentin kertoo.

“Kolmannesta räjähdyksestä ymmärsin, että sota oli alkanut”

Kaksi viikkoa ennen Krościenkon raja-aseman tapahtumia Itä-Ukrainan jäätynyt konflikti oli vain taustahälinää kiovalaisen Valentinin elämässä. Sodasta kirjotettiin graduja ja sitä käsiteltiin luennoilla, mutta se ei juurikaan vaikuttanut elämään läntisessä Ukrainassa. Opiskelijalle korona-arki oli Ukrainassa muutenkin pitkälti samanlaista kuin Suomessa. Etäopinnot olivat tylsiä, mutta vapaa-aikaa oli enemmän, sillä yliopistolla ei tarvinnut käydä. Tämä kuitenkin muuttui 24.2., kun ensimmäiset ohjukset osuivat Kiovaan varhain aamulla. ”Heräsin viiden aikaan aamulla räjähdyksiin. Aluksi en ollut varma kuulinko oikein, mutta kolmannesta räjähdyksestä ymmärsin, että sota oli alkanut”, Valentin kuvailee. Aiempien kuukausien epävarmuus tulevasta hyökkäyksestä muuttuu kaaokseksi. Sodan ensimmäisenä päivänä yliopistolta kerrotaan, että kaikki luennot on peruttu toistaiseksi. Valentin alkaa selvittämään, miten hän pystyisi pakenemaan Ukrainasta. Häntä huolettaa, mitä isoisän maalauksille tapahtuu. Isoisä jätti Valentinille vuosia sitten perinnöksi kymmeniä maalauksia. Nyt nekin ovat vaarassa tuhoutua kaiken muun mukana. On selvää, että päästäkseen pois Ukrainasta Valentinin täytyy päästä maan länsiosassa sijaitsevaan Lviviin ja sieltä rajanylityspaikalle. Länteen meneviin juniin ei kuitenkaan päästetä miehiä eikä muita pakomahdollisuuksia ole. ”Vaihtoehtoina oli jäädä sänkyyn odottamaan kaupungin tuhoutumista tai päästä pois Kiovasta.”

Sodasta kirjoitettiin graduja ja sitä käsiteltiin luennoilla, mutta se ei juurikaan vaikuttanut elämään läntisessä Ukrainassa. Ukrainasta on yrittänyt pakoon laittomasti 1700 miestä

Ukrainasta on huhtikuun ensimmäiseen viikkoon mennessä paennut YK:n mukaan jo yli 4,2 miljoonaa pakolaista. Valtaosa heistä on jäänyt Ukrainan naapurimaihin, mutta monet ovat myös jatkaneet niiden kautta muihin maihin. EU-maissa otettiin käyttöön pian Venäjän suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen sotaa pakenevia ukrainalaisia varten tilapäisen suojelun direktiivi. Se mahdollistaa sotaa pakeneville ukrainalaisille oleskelun ja työnteon Euroopan Unionin alueella ilman turvapaikan hakemista. Suojelulle on tarvetta, sillä Venäjän joukot ovat syyllistyneet vakaviin sotarikoksiin Ukrainassa. Kiovan alueelta perääntyneiden venäläisten joukkojen jälkeensä jättämät tuhot ja ilmeisen mielivaltaisesti tapetut siviilit ovat herättäneet keskustelua siitä, ovatko Venäjän joukot syyllistyneet kansanmurhaan. Ukrainalaiset joukot ovat löytäneet Butšan, Irpinin sekämuiden Kiovan alueen kylien kaduilta ja kellareista teloitettuja siviilejä, joiden kädet on sidottu. Joukkohautoihin on heitetty satoja ihmisiä. Ukrainan tutkintatoimiston mukaan maasta on yrittänyt paeta ainakin 1700 miestä, jotka eivät olisi saaneet poistua maasta. Monet ovat kuitenkin onnistuneet pakenemaan lahjusten avulla, Valentin kertoo. ”Suurilla lahjuksilla pääsee rajan yli, vaikka siihen ei olisi oikeutta. Pienempiä lahjuksia antavat pidätetään ja käännytetään takaisin”, Valentin kuvaa tilannetta rajalla.

Matka Puolan halki

Venäjän suurhyökkäyksestä on kulunut nyt viikko, ja junissa on enemmän tilaa. Valentin ottaa matkalle mukaan vaatteita, tietokoneen ja noin 30 isoisän maalausta. Valentin päästetään Lvivin junaan. Matka on tukala, sillä juna on täynnä pakolaisia kantamustensa kanssa ja Valentin joutuu seisomaan koko tunteja kestävän matkan. Lviviin saapuessa Valentinille selviää, että hänen työnantajansa tarjoama majoitus ei olekaan sitä, mitä oli luvattu. Valentinilta vaaditaan työntekoa ruoan eteen. Hän joutuu viettämään kaupungissa pari päivää. Valentinin aika kuluu Lvivissä puhelimessa pohtiessa tapoja päästä rajan yli. Hän harkitsee jopa vaarallisimpia vaihtoehtoja, kuten laitonta ylitystä raja-alueella, koska tilanne

Lapin ylioppilaslehti 2/22

on niin vaikea. Lopuksi hän päätyy kuitenkin siihen, että yrittää hoitaa asian diplomaattisesti. Valentin päättää ajankohdan paolle ja sopii kahden ystävänsä kanssa, että he tulevat häntä vastaan rajalle. Seuraavana aamuna hän tilaa taksin ja matkustaa raja-asemalle. Pakeneminen onnistuu. Puolassa Valentin antaa kahdelle häntä auttaneelle ystävälleen lahjaksi mukaansa ottamiaan maalauksia ja jatkaa matkaansa kohti Krakovaa. Krakovassa Valentinin ystävä auttaa häntä ostamaan laivalipun satamakaupunki Świnoujściesta Ruotsin Ystadiin. Valentin lahjoittaa hänelle vielä kolme mukanaan pitämistään maalauksista. Valentinin mukaan matkustaminen Euroopan Unionin alueella on helppoa. Hän saa apua ja ihmiset ovat ystävällisiä. Ongelmia oli oikeastaan vain Ukrainan puolella. Valentin saapuu Świnoujścieen koleana, mutta aurinkoisena päivänä ja nousee laivaan. Laivalta ei löydy istumapaikkoja. Hän suuntaa ravintolaa kohti. ”Laivalla tilasin tequilan ja pari Red Bullia. Halusin pysyä hereillä, koska pelkäsin, että minut ryöstettäisiin. Halusin myös juhlistaa sitä, että pakomatka oli tulossa päätökseensä”.

Palaaminen ei ole vaihtoehto

Laiva saapuu Ystadiin ja Valentinin uusi elämä Ruotsissa alkaa. Maa on hänelle vieras. Se valikoitui sattumalta, kun Valentinin ruotsalainen ystävä tarjosi hänelle majoitusta ja muuta apua. Valentin ei myöskään halunnut jäädä lähemmäksi Ukrainaa, sillä naapurimaissa on jo paljon pakolaisia huolehdittavana. Alussa päivät kuluvat maahanmuuttoasioiden selvittelyyn ja uuteen kotikaupunkiin tutustumiseen. Valentin aikoo

jäädä Ruotsiin toistaiseksi ja jatkaa siellä opintojaan. Hän toivoo pääsevänsä opiskelemaan kansainvälisiä suhteita englanninkieliseen ohjelmaan. Opiskelupaikkaa haetaan nettilomakkeella, mutta sitä varten Valentin tarvitsee vielä ruotsalaisen henkilötunnuksen. Valentin on kiitollinen avusta, jota hän sai matkan aikana ystäviltään. ”Ilman ulkomailla asuvia ystäviäni lähteminen ei olisi ollut mahdollista.” Epävarmuus tulevaisuudesta painaa kuitenkin mieltä. Valentin uskoo, ettei hän tule palaamaan Ukrainaan lähiaikoina. Vaikka rauha syntyisi, sen jatkumisesta ei ole mitään takeita. Valentinia mietityttää myös se, voisiko hän joutua Ukrainassa oikeuden eteen. Vanhasta kodista muistuttavat jäljellä olevat isoisän maalaukset. Valentin ei kadu Ukrainasta lähtemistä. Valinta oli selvä, kun vaihtoehtoina olivat varmalta tuntuva kuolema tai pako tuntemattomaan. ”Ruotsissa oleminen on kuin terapiaa, mutta näistä kokemuksista kokonaan parantuminen tulee viemään paljon aikaa. Lähteminen oli ainoa ratkaisu.”

Lapin yliopistossa valmistaudutaan ottamaan vastaan ukrainalaisia opiskelijoita TEKSTI IIKKA SORVALI

Valtaosa Suomen yliopistoista on avannut opintojaan Ukrainasta paenneille opiskelijoille. Suurin osa yliopistoista tarjoaa koko opintotarjontaansa maksutta tilapäistä suojelua saaville Ukrainasta saapuneille. Myös Lapin yliopistossa on valmistauduttu opintojen tarjoamiseen Ukrainasta paenneille opiskelijoille. ”Aiomme avata erillisopinto-oikeudella opiskelupaikkoja Ukrainasta paenneille opiskelijoille, jotka ovat tutkinto-opiskelijoita ukrainalaisissa yliopistoissa. Lisäksi avoimen yliopiston opintoja tarjotaan ilmaiseksi Ukrainasta pakeneville”, kertoo Lapin yliopiston koulutusvararehtori, Satu Uusiautti. Tämän lisäksi Lapin yliopisto on lopettanut Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistuksen mukaisesti yhteistyön venäläisten kumppaniorganisaatioiden kanssa. Pian sodan alkamisen jälkeen Lapin korkeakouluyhteisö lahjoitti myös 20 000 euroa SPR:n katastrofikeräykseen.

LYY ja yliopisto ovat tehneet tiivistä yhteistyötä

LYY:n hallituksen puheenjohtaja Krista Perälän mukaan LYY alkoi heti hyökkäyssodan alettua selvittämään yliopiston

kanssa sitä, mitä tilanteelle voitaisiin tehdä. Alussa LYY varmisti, että yliopisto selvittää, mitä liikkuvuutta Lapin yliopistossa on Ukrainalle, Valko-Venäjälle ja Venäjälle. Lisäksi molemmat osapuolet halusivat varmistaa, että sota ei aiheuta Suomessa vihapuhetta tai syrjintää venäläisiä kohtaan. ”Keskusteluissa yliopiston kanssa olemme pitäneet huolen, että ukrainalaisille tarjotaan opintoja. Olemme myös selvittäneet tukipalvelujen tarjoamista Ukrainasta paenneille”, Perälä sanoo. Suomen Ylioppilaskuntien Liitto on ajanut kriisejä pakenevia opiskelijoita auttavaa Students at Risk -järjestelmää. LYY pyrkii SYL:n jäsenenä myös edistämään järjestelmän käyttöönottoa Lapin yliopistossa. Myös yliopistolla pohditaan pidemmän aikavälin ratkaisuja. ”Lapin yliopisto on mukana muun muassa Scholars at Risk -verkostossa, ja varmasti tilanne antaa aihetta tarkastella toimintatapoja myös pidemmällä tähtäimellä”, Uusiautti kertoo.

Lapin ylioppilaslehti 2/22

KOLUMNI

OMA PELTO TUO TURVAA HANNA-MARI RÄSÄNEN

inä haluan oman mökin metsän keskeltä, kasvimaan, marjapensaita ja kanoja. Kuulun niihin moniin ihmisiin, jotka haaveilevat omavaraisesta elämästä. Nopealla googlauksella löytää pitkän liudan henkilöjuttuja maalle omavaraistalouteen muuttaneista kaupunkilaisista. Tarjotaanpa omavaraiseen elämäntapaan jopa kurssejakin. Miksi niin moni haikailee omavaraisuuden perään? Joku viisas on joskus sanonut, että vapaus on pelon vastakohta. Uskon, että omavaraisuusilmiön takana piilee kaipuu vapauteen, turvallisuuteen ja rauhaan. Oma pelto, kasvimaa ja metsä tuovat enemmän turvallisuuden tunnetta kuin ailahteleva sosiaalipolitiikka. Vastikään kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo peräänkuulutti työttömien sosiaalitukien leikkaamista. Samaan aikaan ruoan hinta nousee räjähdysmäisesti kasvaneiden tuotantokustannusten ja sodan sekoittaman maailmantilanteen vuoksi. Vähävaraisten onneksi hallitus päätti kuitenkin huhtikuun kehysriihessä aikaistaa pienituloisten sosiaalietuuksien indeksikorotuksia tänä vuonna. Helpottavaan päätökseen ei silti kannata tuudittautua. Hallitukset vaihtuvat ja niin vaihtuvat prioriteetitkin. Koskaan ei voi pienituloinen olla täysin varma tulevaisuudestaan. omavarainen elämäntapa onkin varsin kapinallinen valinta. Kulutusta palvovassa yhteiskunnassa omavaraisuuden valitseminen on vastavirtaan kulkemista. Omavaraisen ei välttämättä tarvitse käydä palkkatyössä, ainakaan kokopäiväisesti. Hyvinvointivaltion ja sen palveluiden ylläpitämiseksi tarvitaan työssäkäyviä ihmisiä. Hyvinvointivaltio onkin mitä hienoin asia. Tukien varassa olevien ihmisten parjaaminen sekä julkisten palveluiden heikentäminen pistää kuitenkin miettimään, kenelle hyvinvointi on loppujen lopuksi tarkoitettu. Vapaaehtoisesti pienillä tuloilla ja askeettisesti elävä omavarainen ei kerrytä, ainakaan merkittävästi, julkista varantoa. Toisaalta hän ei myöskään kuluta yhtä paljon luonnonvaroja kuin muhkeasti elävä keskiluokkainen. Oman maan antimien syöminen kuormittaa planeettaa vähemmän kuin automarketista noudetun tehotuotantolihan popsiminen. Toki ekologisesti voi elää muutenkin kuin omavaraistaloudessa, mutta kohtalaisella palkkakertymällä kynnys kuluttamiseen on huomattavasti matalampi. normeista poikkeavat valinnat närkästyttävät, eikä niitä välttämättä haluta tarkastella kokonaisvaltaisesti ja kiihkotta. Kiistaton asiantila on se, että ympäristö ja ilmasto ovat kriisissä. Asuttamamme planeetan luonnonvarat käyvät vähiin ja elinkelpoisten alueiden pinta-ala pienenee kovaa vauhtia. Ympäristö ei tunnista verokertymää, bruttokansantuotetta tai pörssikursseja. Kuluttamisen ja luontonsa muovaamisen seuraukset se sen sijaan tuntee, ja niin tuntee ennen pitkää jokainen meistäkin. Huolestuneet tuskailut palkkatyöläisten joukkopaosta maalle voinee silti säästää. Yhteiskunnan onneksi omavarainen elämä ei ole läheskään kaikkien juttu. Minun juttuni se voisi olla. Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden kandidaatti, joka rakastaa luontoa, kiireettömyyttä ja vanhojen talojen tuoksua.

Lapin ylioppilaslehti 2/22

Minne matka? TEKSTI INKA KOMONEN KUVAT ELLI ALASAARI

Lapin ylioppilaslehti 2/22

la-astekaverit matkustivat Kreetalle, Teneriffalle ja Egyptiin, kun oma perheeni kiersi Suomen kansallispuistoja ja suuntasi sukulaisten kanssa telttaretkelle mummin lapsuuden maisemiin Laatokalle. 2000-luvun alkupuolella halpalentoyhtiöt rantautuivat Suomeen. Koin ensimmäisen lentomatkani 11-vuotiaana Ryanairilla Tampereelta Frankfurtiin, josta ajoimme Sveitsiin tuttavia tervehtimään. Näin ensimmäistä kertaa lumihuippuiset vuoret ja olin vaikuttunut. Jopa niin vaikuttunut, että vaadin ympäristötiedon tunnilla pitää esitelmän Sveitsistä. Sen sijaan, että olisin jakanut omia havaintojani, pidin informatiivisen, suoraan Wikipediasta kopioidun esityksen Sveitsin kuuluisasta kelloteollisuudesta ja suklaasta sekä tärkeistä vuosiluvuista. Siihen aikaan cooliuspisteet menivät ehdoitta etelän pakettilomille nastolalaisella ala-asteella. Vuosia myöhemmin tilanne on muuttunut, enkä ole enää täysin varma, mistä pisteitä jaetaan. Instagramin perusteella jokainen tuttuni harrastaa nykyään retkeilyä, ja suuntaa lomillaan Lappiin. Muuta-

ESSEE

Aika on valtava etuoikeus. Ehkä useampi valitsisi junan ja nauttisi matkan tuomasta joutilaisuudesta, jos emme olisi niin kiireisiä. mia vuosia sitten reppureissut Aasiaan olivat vielä suurin hitti, ja sitä ennen Working Holiday Australiassa.

ukioajan käytin mietelauseiden kokoamiseen Pinterestissä. Suurimmat ajatukset olivat siihen aikaan J.R.R Tolkien ajatus ”Not all those who wander are lost” sekä Saint Augustinen ”The world is a book and those who do not travel read only one page”. Molemmat löytyivät joka toisen kaverini Facebook-seinäkuvista. Kuitenkin juuri kun olin saanut reissusuunnitelmani lyötyä lukkoon lukion jälkeen, tajuntaani iskostui ilmastokriisi ja sen yhteys matkustamiseen. Kesän 2021 lopulla Finnair mainosti vapautta alkaen 32 eurolla Helsingin keskustassa kerrostalon seinän kokoisella lakanalla. Näin jälkeenpäin on helppo todeta, että Venäjän fossiiliteollisuutta kerosiinilla ruokkivat halpalennot eivät kenenkään vapautta edistä. Huhtikuussa 2022 Helsingin Sanomien etusivulla komeili Finnairin mainos: ”Koe uusi lentämisen tunne”. Samaan aikaan lehdessä päiviteltiin

sitä, miten Suomi rahoittaa arviolta kahdella miljardilla eurolla Venäjän sotatoimia energian oston kautta. Kritiikki matkailua kohtaan on ollut kasvavaa, ja syystä. Yhteisvaikutuksiltaan lentoliikenteen osuus ilmaston lämmittämisessä oli noin neljä prosenttia ennen koronaa. Huolestuttavinta on kuitenkin ennusteet lentoliikenteen kasvusta ja päästöjen moninkertaistumisesta. Kaiken kaikkiaan matkailu kattaa arviolta kahdeksan prosenttia maailmanlaajuisista ilmastopäästöistä. Vaikka kokonaisuudessa päästöt kuulostavat pieniltä, yksilötasolla yhdenkin kaukolennon vaikutus hiilijalanjälkeen on suuri. Jostain syystä omassa kuplassani itsereflektiota harjoitetaan elämän muilla osa-alueilla, mutta matkailun kohdalla moni asettuu puolustuskannalle. Logiikka on suunnilleen se, että koska kierrätämme ja syömme kasvisruokaa, voimme vapaasti lentää. Jotain on kuitenkin 2010-luvun alkupuolelta muuttunut, kun kuvat lentokoneen siivistä ovat lähes kadonneet Instagramistani. Lentomatkustamiselle on tietenkin helppo löytää hyviä perusteluja, kuten

Lapin ylioppilaslehti 2/22

vaikkapa kaukana asuvat perhe ja ystävät tai kansainvälinen työ. Matkailun merkitystä työllistäjänä ei voi myöskään sivuuttaa. Tämä tuli selväksi viimeistään pandemian myötä Lapin maakunnassa. Järjestelmä ei ole kuitenkaan kestävä, inhimillinen, eikä anna työntekijöilleen valinnanvaraa. Jo koko lähtöasetelma on täysin ongelmallinen: ihmiset pakenevat hädissään pohjoiseen, ja me huviretkeilemme etelään. On selvää, kenellä on oikeus liikkua. Mutta kun katselen Instagramista ihania kuvia Sisilian maaseudulta, missä on värikästä ruokaa, kirjoja, ikuisia auringonlaskuja ja loputtomasti aikaa, mieleen nousee ajatus: miksen minäkin. Kotoa käsin voi katsoa dokumentteja, joista pystyy ahmimaan saman tiedon kuin maailman museoista. Mutta kotisohvalta ei voi tavoittaa lämpöä iholla, tuntemattomien paikkojen tuoksua eikä puusta suoraan poimittujen appelsiinien makeutta. Erityisesti vuoden pimeimpään aikaan moni kaipaa toisaalle kaamosoireita hoitamaan. Jo vuosisatoja sitten matkustettiin terveyssyistä vuoristoihin ja merenrannoille kylpyläkaupunkeihin. Syyt olivat puhtaasti terveydelliset, ja aikoinaan ne olivat yksinäiselle naiselle niitä ainoita hyväksyttäviä syitä matkustaa, kuten Mia Kankimäki huomauttaa kirjassaan Naiset joita ajattelen öisin. Mineraalivesi oli lääke, ja merenranta hoitomenetelmä.

eskiluokkaiset matkustajat eivät pidä turisteista. Heidän mielestään turistit ovat passiivisia mielihyvän etsijöitä, eivätkä ymmärrä autenttisten kokemusten päälle. He etsivät täyteen ahdettuja teemapuistoja ja pakettimatkoja. Matkoilla tulisi olla ylevimpiä päämääriä, kuten itsetutkiskelu, toisten kulttuurien ymmärtäminen ja mielen avartaminen. Matkustus on vahvasti luokkakysymys. Kyllä matkailu avartaakin. Ainakin osaa meistä. Yli 80 prosenttia maapallon ihmisistä sen sijaan ei ole ikinä lentänyt. Epäilen, että me loput 20 prosenttia olemme tiukasti kytköksissä maapallolla tapahtuvaan massiivi-

Voimme lähteä matk ja täysin hyvin tarko päivän päätteeksi ole kaikki turisteja, tirki Tökerösti tiellä.

seen luonnonvarojen ja kaiken elollisen riistoon. Sosiologi Kevin Meethanin mukaan moderni on nähty aitouden vastakohtana ja tuhoajana. Romanttinen maisemamatkailu onkin oiva keino modernin elämän rumuutta vastaan. Keskiluokka etsii yksityisiä ja autenttisia kohteita, ja massat seuraavat perässä, jolloin kohde on pilalla, ja keskiluokka etsii uusia kohteita. Tämä johtaa kierteeseen, jossa yksikään maapallon kolkka ei säästy turismilta. Voimme lähteä matkalle tiedostavina ja täysin hyvin tarkoituksin, mutta päivän päätteeksi olemme kuitenkin kaikki turisteja, tirkistelijöitä. Tökerösti tiellä.

nko rakkauteni mereen, vuoristoihin ja ikivanhoihin, tuntemattomiin kujiin sisäsyntyistä kaukokaipuuta, geeneissä minuun jo asetettua, vai olenko oppinut sen kirjoista, elokuvista, Instagramista, kavereilta, mistä. Kun sanomme rakastavamme rosoisia kujia, hedelmäkojuja, junan

jyskytystä asemalla, niin entä jos rakastammekin vain kertomuksia niistä. Kaikkia niitä sivujuonteita, ajan mukana kerrostuneita romanttisia tarinoita, joita niihin liitetään? Sosiologi John Urry kuvaa tätä käsitteellä turistin katse. Olemme oppineet katsomaan maisemia, asioita ja ihmisiä tietyllä tavalla, ja rajaamaan ulos sen, mikä ei niihin meidän ennakkokäsitysten mukaan kuulu. Silmämme etsivät tiettyjä asioita ja sivuuttavat toiset omista, opituista lähtökohdista käsin. Meillä on jo valmiiksi mieleen piirtynyt kuva kohteesta ennen paikan päälle saapumista. Siksi Instagramin lomakuvat muistuttavat niin paljon toisiaan. Turistin katse muodostuu erilaisten symbolien kautta. Näitä merkityksiä luovat esimerkiksi journalismi, matkaoppaat, elokuvat ja valokuvat. Ensimmäiset matkamuistot tallentuivat kertakäyttökameralleni jo 6-vuotiaana Varanginvuonolla. Lapsuuden muistot ovat romantisoituja ja nostalgiakerrosten alla. Muistiin palautuu himmeitä kuvia, jotka ehkä

Lapin ylioppilaslehti 2/22

olivat joskus totta, ehkä eivät. Trangialla keitetyt katkaravut, retki tuuliselle lintusaarelle. Kenkälaatikko täynnä simpukoita, kotiloita, merisiilien kuoria, aaltojen vuosituhansia hyväilemiä kiviä. Yksi muisto on kirkas ja todellinen: pastellinsävyiset geelikynät Uulan Säästössä.

einäkuussa 2019 lähdin Haaparannasta junalla kohti Kööpenhaminaa, Amsterdamia, Brysseliä, pieniä vuoristokyliä ja Italian merenrantakaupunkeja, Prahaa, Varsovaa, Vilnaa. Jälleennäkemisiä, hyvästejä, kuumia katuja, viileitä öitä vuoristomajassa, ruuhkia, vuorovesiä. Kuusi viikkoa matkustin Interrail-passilla ympäriinsä. Kyllästyin hikisiin hostelliöihin, täyteen ahdetun rinkan raahaamiseen, purkamiseen, pakkaamiseen, suihkuun ilman vedenpainetta, jatkuvaan järjestelyyn. Junassa istumista rakastin. Siellä hengitin, lepäsin ja ajattelin. ”Hidas eteneminen on parasta,

kalle tiedostavina oituksin, mutta emme kuitenkin istelijöitä.

koska mieli hyötyy kulkemisesta ja maisemien vaihtumisesta”, kirjoittaa myös Silvia Hosseini teoksessaan Tie, Totuus ja Kuolema. Tiedostan matkani olleen silkka yksilöprojekti, jolla ei ole kokonaiskuvassa vaikutusta mihinkään. Tavarat ja ihmiset jatkavat ilmassa lentelyä protestistani huolimatta. Niin kauan kuin reilu tunnin lento Helsingistä Rovaniemelle on samanhintainen kuin yli kahdeksan tunnin päiväjuna, on vaikea osoitella yksilöä valinnoistaan. Myös Euroopan junaverkostossa on vielä paljon parantamisen varaa, jotta sujuva maata pitkin matkaaminen olisi tulevaisuudessa vaihtoehto yhä useammalle. Spontaani junamatkustaminen oli kiva idea siihen asti, kunnes saavuin Ranskan rajalle. Enää pelkkä reilipassi ei riittänyt, vaan juniin tarvittiin paikkaliput. Aikataulutkaan eivät menneet yhteen. Aika on valtava etuoikeus. Ehkä useampi valitsisi junan ja nauttisi matkan tuomasta joutilaisuudesta, jos emme olisi niin kiireisiä. Jos hidastaisimme tahtia kaikessa muussakin:

työssä ja tavaran kierrossa. Jos kaiken tavoitteena ei olisikaan tehokkuus, vaan asioille ja ajatuksille annettaisiin aikaa kasvaa ja elää. Aiemmin matkustamisen aikakäsitys oli toisenlainen. Matkat saattoivat kestää viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Voisiko sellainen olla mahdollista nykymaailmassa muutenkin kuin yksittäisten ihmisten irtiottoina? Ainakin kiinnostus hitaampaan, maata pitkin matkustamiseen oli kasvussa ennen koronaa, ja sama liikehdintä näyttää jatkuvan edelleen. Henkilökohtaisella tasolla junamatkani anti oli mullistava. Vaikka maailma ei yksilöprojekteilla pelastu, niin niiden myötä uudet ajattelutavat voivat versota ja levitä. Kestävämpää etenemistä voi oppia myös lähimatkailun kautta. Lapin yliopiston Matkailua lähelle -tutkimushankkeessa lähimatkailua tarkastellaan ”tapana toteuttaa matkailua, joka pohjautuu ihmisen ja luonnon väliseen molemminpuoliseen huolenpitoon”. Millaista on matkailu 2020-luvulla? Ekomatkailua, virtuaalimatkailua vai kenties vain matkailun vähentämistä? Toistaiseksi matkustaminen näyttää olevan edelleen tavoiteltava onnellisen ja menestyneen elämän avain. Ehkä 2030-luvulla statusmittari on se, kuka tekee vähäpäästöisimmän reissun. Huvimatkoista haaveilu tuntuu kuitenkin tässä hetkessä täysin turhanpäiväiseltä ja typerältä. Valmistumisen jälkeinen unelma Trans-Siperian junamatkasta on vain muisto maailmasta, jota ei enää ole. Vai onko se sittenkin kaunein haave tässä maailmanajassa, että oltaisiin taas ystävät koolla yli rajojen.

eräänlaista rauhantyötä. Lähetetään nuoret eri puolilta maailmaa samaan asuntolaan, samoille kursseille, ja annetaan ajatusten vaihtua. Ulkomailla suoritettujen opiskeluja harjoittelujaksojen suosio on kuitenkin vähentynyt rajusti viimeisen 10 vuoden aikana. Syitä tälle voi etsiä esimerkiksi opintotuen leikkauksista ja aikataulupaineista. Monelle tulee myös yllätyksenä vaihto-opintoihin sisältyvä apuraha ja muu tuki. Nykyisillä opiskeluvaihdoilla on samoja piirteitä kuin Grand Toureilla, joiden suosio ajoittui 1600–1800-luvuille. Pääasiassa ylempien yhteiskuntaluokkien pojat lähetettiin Euroopan tärkeisiin kulttuurikaupunkeihin sivistymään, avartamaan tajuntaa sekä oppimaan taiteita, kieliä ja hyviä tapoja. Lähteminen ei ole kuitenkaan ainoa vaihtoehto. Kansainvälisyyttä voi kokea ja ihmisiä kohdata myös Lapin yliopistossa, esimerkiksi vaihto-opiskelijoiden ystävyystoiminnan kautta. ”Ihmiset tarvitsevat kokemuksia muiden maiden ja kulttuurien erilaisuudesta ja samanlaisuudesta. Vaikka täytyy olla myös itse avoin: ei kenenkään mieli väkisin avarru”, Silvia Hosseini toteaa Mondo-lehden haastattelussa. Ehkä ulkomailla asuminen auttaa ymmärtämään ulkopuolisuuden tunnetta. Sitä, miltä tuntuu, kun ei ymmärrä kieltä tai pääse sisään yhteisöön. Ja miltä tuntuu, kun paikalliset ottavat avosylin vastaan. Kutsuvat juhliin tai iltateelle. Silloin voi hetken elää tilassa, jossa rajoja ei ole. On vain naurua, tanssia ja jossain kaukana pauhaava meri.

irjoitan tätä esseetä Pohjanmeren rannalta, Skotlannista. Myös Erasmus-vaihto on mahdollisuus matkustaa toisin. Hitaammin, hieman tasavertaisemmin. Olen täällä kuin kuka tahansa opiskelija kuljeskelemassa Tylypahkaa muistuttavan yliopistorakennuksen pihamailla. Vaihto-opinnot tarjoavat paremman mahdollisuuden kohdata ihmiset ensisijaisesti opiskelijakavereina, ja sitten vasta kansallisuutensa edustajina. Ainakin ihannekuvissa. Euroopan Unionin rahoittama Erasmus+ ja muut vaihto-ohjelmat ovat

Lapin ylioppilaslehti 2/22

AJANKUVA

VAHVA Pelkään muuttuvani valokuvaksi Antautuvani kokonaan Veteen piirretyn viivan sisälle rakennetaan laitos perämoottori kaivinkoneena Jalanjäljet vievät kohti joen rantaa Mutta työmiehet lähtevät ajamaan meitä takaa Silloin ymmärrän, etten ole yksin ja hukun sillä siunaamalla ELÄ! Huusi vastasyntynyt lapsi ja käveli kohti virtaa samalla kun en uskaltanut ottaa ensimmäistä askeltakaan Porttien saranat kutsuvat minua nimillä En ole En ole En ole Kuolleista noussut mutta yhtä vahva

Lapin ylioppilaslehti 1/22

ANTE JALVELA

(s. 1998) on saamelainen taiteilija, muusikko ja säveltäjä, joka opiskelee Lapin yliopistossa kuvataidekasvatusta. Jalvela käsittelee teoksissaan muun muassa saamelaisuutta, kielen menetystä ja identiteettiään suhteessa saamelaiseen ja suomalaiseen kulttuuriin. Kuvataiteessaan hän tutkii luonnon teemoja ja käyttää paljon mustetta sekä murrettuja tummia sävyjä. Musiikissa ja äänitaiteessa Jalvela on kiinnostunut äänen filosofiasta, sen eri tekstuureista ja kokeilevuudesta. Viimeisimpiä kiinnostuksen kohteita ovat olleet C-kasetit, ja seuraavaksi hän onkin työstämässä äänellistä kasetti-installaatiota Lapin yliopiston toukokuun näyttelyihin. Opiskelun ohessa Jalvela toimii esiintyvänä artistina, ja on keikkaillut Lentävän poron improvisaatioteatterin kanssa. Lisäksi hän on säveltänyt ja tuottanut musiikkia erilaisiin mediateoksiin ja projekteihin, joista Jonne Piltosen audiovisuaalinen runoteos Metsään on julkaistu Jano-lehden kautta. VAHVA on Jalvelan ensimmäinen julkaistu runoteksti.

TEKSTI ANTE JALVELA • KUVA JUUSO SIEVÄNEN

Lapin ylioppilaslehti 2/22

KULTTUURI

Avaruuslaiva X AE A-XII valmiina lähtöön näyttelijä ja tanssija Meri Forsmanin johdolla.

Vapaus ja rohkeus ovat lyöneet kättä jo 10 vuotta! Onneksi olkoon sinä 10-vuotias vapauden sankari ja hurjapää LoimuSpeksi! Tänä vuonna suuntasit avaruuteen, mutta minne suuntaat seuraavaksi? TEKSTI TIMO METSÄJOKI • KUVAT MAIJU KETTUNEN

Lapin ylioppilaslehti 2/22

Istut katsomon penkissä ja ympärilläsi salin valot sammuvat hitaasti. Ilma on lämmin ja täynnä odotusta. Teatterin kielloista huolimatta joku on käyttänyt aivan liian voimakasta parfyymiä, mutta et voi asialle mitään. Lavasteiden toisella puolella näyttelijät, tanssijat ja bändi ovat valmiina. Kuukausien työ on johtanut tähän hetkeen. Et välitä edes parfyymin katkusta, sillä avaruusmatkasi on alkamassa. Speksitaiteen äärellä voi osallistua vuosisataiseen ketjuun, jonka juuret ulottuvat 1500-luvun Uppsalaan, jossa speksiviihteen sanotaan saaneen alkunsa. Suomen speksi saavutti kuitenkin vasta 1930-luvulla, kun teekkarit toivat ja ottivat speksitaiteen muodon omakseen. Sen jälkeen speksejä on enemmän ja vähemmän mennyt sekä tullut, mutta tiettävästi Helsingin yliopiston ruotsinkielisten lääketieteen opiskelijoiden Thoraxin speksi on tällä hetkellä vanhin yhä Suomessa toiminnassa oleva speksi. Thoraxin speksin juuret ulottuvat aina vuoteen 1952. Rovaniemelle speksitaide saapui vuonna 2012 Lyy Speksin merkeissä. Speksi viihtyi LYY:n alla muutaman vuoden, kunnes 2017 speksiä varten päätettiin perustaa oma yhdistys Lapin Speksi ry, ja siitä lähtien se on kantanut ylpeästi nimeä LoimuSpeksi. Speksitaiteessa käsikirjoitus ja improvisaatio luovat teatteritaiteelle mielenkiintoisen alustan, jonka ansiosta jokainen esitys on erilainen. Siinä missä perinteisessä teatterissa katsoja istuu hiljaa penkissä esitystä seuraten, antaa speksi hänelle omstartin voiman. Kun yleisön seasta katsojan toimesta kajahtaa huuto: ”omstart”, pysäyttää se kaiken sillä hetkellä tapahtuvan toiminnan. Näyttelijät, tanssijat ja bändi jäävät nanosekunniksi odottamaan mitä tuleman pitää.

Jos omstartin huutaja ei lisää huutonsa perään lisämäärettä, edellinen repliikki esitetään vain uudelleen. Jos lisämääre kuitenkin esitetään, kuten ”omstart tanssikilpailu”, alkaa lavalla nopea kuhina, kun tanssikilpailu käynnistyy. Bändi alkaa soittaa, näyttelijät ja tanssijat laittavat kilpailun pystyyn. Ja kas näin, yleisön pyynnöstä on jälleen selvitty ja teos on tanssikilpailun verran rikkaampi.

Rohkeus ja vapaus

Speksi vaatii tekijöiltään hoksnokkaa, jossa yhdistyvät rohkeus ja uskallus heittäytyä aina vain uudelleen tuntemattomaan maailmaan, jota katsojat osin hallitsevat. Tämä osittainen hallinnan siirtäminen vaatii luottamusta, mutta antaa samalla vapauden ilmaista itseään niin lavalla kuin yleisössäkin. Speksikonkareilla Katriina Matikaisella ja Risto Ukkosella on takanaan jo useampi vuosi tämän taidemuodon äärellä. Ukkonen on ollut mukana vuodesta 2015 niin musiikkivastaavana, rumpalina, tuottajana, yhdistyksen puheenjohtajana kuin tänä vuonna ohjaajana. Matikainen liittyi LoimuSpeksin

”Se, ettei suoriudu kaikesta täydellisesti, ei tarkoita, etteikö olisi tehnyt samalla jotain hyvää, hauskaa ja merkityksellistä.” K ATARIINA MATIK AINEN, LOIMUSPEKSIN KOREOGRAFI 2022

Näyttelijät Kajo Pippuri ja Lotta Laitila esittävät omstart-kohtausta ”Lokki lensi avaruuslaivan moottoriin”.

Lapin ylioppilaslehti 2/22

kelkkaan vuonna 2019 ja on toiminut sekä tanssijana, näyttelijänä, että kahdesti koreografina, joista toinen kerta on juuri hetki sitten tullut päätökseen. Matikainen toimii myös tällä hetkellä yhdistyksen sihteerinä. Molemmat yhtyvät ajatukseen, että speksissä rohkeus on hyvin yhteisöllistä. ”Speksi kannustaa yhteiseen uskaltamiseen, ja itsensä ylittäminen on speksissä turvallista. Virheiden väistämättömyys on armollista. Jos menee mönkään, niin menkööt – esitys jatkuu. Mahdolliset virheet ovat osa esitystä ja tietyllä tavalla kuuluvat speksiin. Ja koska virheitä ei pelätä liikaa, niin tällöin speksistä voi kasvaa jotain aivan älytöntäkin”, toteaa Ukkonen. Improvisaatioteatterin kohdalla puhutaan monesti ajatuksesta, että moka on lahja. Kenties tässä olisi jotain ajatusta myös improvisaation ulkopuoliseen maailmaan? Matikaiselle näin ainakin on: ”se, ettei suoriudu kaikesta täydellisesti, ei tarkoita, etteikö olisi tehnyt samalla jotain hyvää, hauskaa ja merkityksellistä.” Epäonnistuminen ei ole Matikaiselle maailmanloppu. “Sellaisina hetkinä jatketaan eteenpäin ja luotetaan, että ympärillä olevat ihmiset kannattelevat ja pitävät sinusta huolta. On rohkeutta luottaa prosessiin, ympärillä oleviin ihmisiin ja speksin kohdalla myös yleisöön.” Siinä missä speksi on molemmille rohkeutta, niin samalla se on myös vapautta monellakin tavalla. Ukkoselle speksi on teatteritaiteen muotona hyvin väljä ja se mahdollistaa tekijöilleen lähes mitä vain. Molemmille vapaus on ennen kaikkea uskaltamista. Itsensä ja yhteisen ylittämistä. ”Speksi antaa niin tekijöilleen kuin katsojilleen jaetun vapauden kokemuksen, joka tapahtuu siinä hetkessä”, kiteyttää Ukkonen.

”Speksi antaa niin tekijöilleen kuin katsojilleen jaetun vapauden kokemuksen, joka tapahtuu siinä hetkessä” RISTO UKKONEN, LOIMUSPEKSIN OHJAAJA 2022

“Ennen kaikkea yhteisö”

Ukkosen ja Matikaisen kohdalla voi ainakin jollain tavalla todeta, että speksi vetää puoleensa kuin hunajapurkki Nalle Puhia kerta toisensa jälkeen, mutta miksi? Molemmille se on ennen kaikkea yhteisö. Matikainen aloitti speksin, koska kaipasi uutta harrastusta, mutta palaa takaisin vuodesta toiseen juuri sen ympärillä pyörivän yhteisön takia. ”Onko speksi kenties perhe, heimo, yhteisö vai joku muu? Oli se mitä vain, niin se on ainakin kannattelevaa uskallusta monin tavoin”, Ukkonen miettii. Siinä missä speksi on uskallusta lavalla, niin se on sitä myös katsomon puolella. Vaikka liian voimakas parfyymi täyttäisikin ilmatilan, niin harva taiteen muoto antaa katsojalleen vastaavanlaisen vapauden vaikuttaa teoksen kulkuun. ”Speksi on uniikki produktio, jossa ainoa läpileikkaava vakio on hersyvä hauskuus”, kiteyttää Matikainen. Suuremman ilottelukuvan takana saattaa kuitenkin piillä ajatus, joka voisi hyödyttää meistä aivan jokaista. Kuinka voisi saada elämäänsä edes rahtusen tuota speksin taikaa, jossa rohkeus onnistua ja epäonnistua ovat arkipäivää. Tänä vuonna LoimuSpeksi suuntasi avaruuteen Avaruuslaiva X AE A-XII:n tapaus -teoksen myötä. Mutta minne se suuntaa seuraavaksi? Siitä voit päättää ehkä juuri sinä ja tällä tavoin jättää merkkisi rovaniemeläisen kulttuurikentän historiaan.

Näyttelijä Kajo Pippuri esitti tämän vuoden speksissä Perämies Martinia. Hänen ympärillään tanssijat Meri Forsman, Alex Pentinpuro, Patrik Törhönen ja Vilja-Maria Mutka.

Lapin ylioppilaslehti 2/22

Hätä Ukrainassa on valtava. Sinä voit auttaa.

• • • •

Lähetä viesti SPR50 numeroon 16499 (50 €) Lahjoita MobilePayllä numeroon 10900 Soita 0600 12220 (20,28 € + pvm/mpm) punainenristi.fi/lahjoita

Keräyslupa: RA/2020/1407 & ÅLR 2021/8473.