Lapin ylioppilaslehti 4/2019

LAPIN YLIOPPI LASLEHT I

REHTORI ANTTI SYVÄJÄRVI

EDUSTAJISTOVAALIEN TULOKSET

4/ 2019

SITSIKULTUURIN KIPUPISTEET

VAALIADDIKTIN JUHLAPÄIVÄ PÄÄTOIMITTAJA

S E O L I J Ä L L E E N kihelmöivä hetki; jännityksen ja odotuksen täytteinen aika, jonka kliimaksi nähtiin 6.11 vähän jälkeen ilta yhdeksän, kun äänestystulokset julkistettiin.

Uusi Lapin yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto oli valittu.

Hei, nimeni on Aleksi ja olen vaaliaddikti.

Yhteiskuntatarkkailijalle vaalit ovat aina hedelmällinen ja mielenkiintoinen katsaus vaalikontekstiin sidottuihin lupauksiin, arvoihin, odotuksiin ja toiveisiin. Miten vaalien ennakkoasetelmaa rakennetaan ja millaista retoriikkaa käytetään?

Mitkä asiat nousevat keskustelun keskiöön? Mille arvoille ja ajatuksille löytyy kannatusta? Mitä arvoja ja ajatuksia vastustetaan? Mitkä tahot ovat ehdolla ja millä volyymilla kampanjaa tehdään? Ketä tai mitä kampanjalla halutaan puhutella? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtiessa saadaan heijastuspinta ajankohtaisista ja puhuttavista asioista ja teemoista.

Kun tulokset ovat julki, voidaan analyysia syventää. Mikä oli äänestysprosentti? Ketkä käyttivät ääntä, ketkä nukkuivat? Minkälaiseksi voimasuhteet muotoutuvat? Onko havaittavissa kompromissihalukkuutta vai ideologioiden törmäyskurssi? Ja ennen kaikkea, mitä vaalitulos merkitsee isojen linjojen ja arvovalintojen suhteen?

Ja sitten on tietenkin myös reaalipolitiikka.

Reaalipolitiikka on se toimintaraami, joka määrittää vappusatasen

ELLI ALASAARI

ALEKSI I. POHJOLA

todellisen arvon, äänestää muutosesityksessä vastaan ja muistuttaa joka käänteessä, että tänne kun kumarrat, niin meille pyllistät. Reaalipolitiikka on rakenteellisia raameja, budjettiesityksiä, talouden supistumista ja petettyjä vaalilupauksia. Reaalipolitiikka laittaa kaikki kontekstiin – se ikiaikainen ilon pilaaja.

Reaalipolitiikalla on latistava, hiukan harmaa sävy. Mutta sen voi nähdä myös toisin. Se on demokraattisissa järjestelmissä muistutus erilaisista äänistä, näkemyksistä ja niiden olemassa olon merkityksestä ja voimasta. Se on muistutus asioiden kausaalisista suhteista ja tasapainoilusta näiden syy- ja seuraussuhteiden välissä.

Se on immersion rikkoja, kuplan puhkaisija.

Reaalipolitiikka on sekä jarru että hätäjarru.

Uudella edustajistolla on alussa valtava into ja halu vaikuttaa asioihin ja muuttaa asioita. Jossain vaiheessa innostus voi laantua, kun asiat eivät etenekään yhtä joustavasti kuin mielikuvissa. Se on se reaalipolitiikan pirulainen joka

siellä jarruttaa, mutta asia kannattaa nähdä toisin; reaalipolitiikan muuttaminen on mahdollista, mutta hätäjarruna se toimii siksi, ettei se käänny aina niin nopeasti.

Se suojelee demokraattisia yhteiskuntia ja elimiä harkitsemattomilta ja hätäisiltä ratkaisuilta. Mutta sitäkin voi muuttaa: Demokratia on verrattain hidas ja kankea järjestelmä, mutta pitkäjänteisellä työllä ja aidolla halulla vaikuttaa asioihin on yleensä asioita edistävä vaikutus, vaikka tulokset eivät aina heti näkyisikään.

Arvoisat edaattorit toimikaudelle 2020–2022, teillä on jäsenistön antama mandaatti luoda taas omalta osaltanne Lapin yliopiston ylioppilaskunnan politiikkaa, arvoja ja tekoja. Reaalipolitiikka saattaa vaatia hiukan istumalihaksia ja kompromissihalukkuutta, mutta lopulta päätökset jotka teette, edustavat ylioppilaskunnan korkeinta päätäntävaltaa. Se on mandaatti, jota ei tule ottaa kevyesti, mutta jota ei saa myöskään pelätä; aktiivinen ja toimiva edustajisto on koko ylioppilaskunnan yhteinen etu. �

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

EDUSTAJISTOVAALIEN TULOKSET 6–7

SITSIKULTTUURIN KIPUPISTEET 8–11

YRITYSYHTEISTYÖ OPINNOISSA 12–14

TIEDEVIESTINNÄN KIEMURAT 16–19

INFRASTRUKTUURIN SOKEUTTAMAT 20–23

REHTORI ANTTI SYVÄJÄRVI 24–27

VALOFESTIVAALIN MAHDOLLISUUDET 28–31

ELÄINTEN OIKEUDET 32–33

NYKYÄÄN ELÄIMET NÄHDÄÄN OIKEUDELLISESTI IHMISEN OMAISUUTENA. OMAISUUDENSUOJA ON TURVATTU PERUSTUSLAISSA, MINKÄ TAKIA SITÄ PIDETÄÄN PÄÄASIASSA ELÄINTEN HYVINVOINTIA TÄRKEÄMPÄNÄ.

S. 32

LYT: TARINA MAAILMANKAIKKEUDESTA 34

AINEJÄRJESTÖPALSTA: KOSMOS BURAN 35

SIIRI HIRSIAHO

COLUMN: RAINBOW COMMUNITY IN FINLAND 5

PÄÄTOIMITTAJA Aleksi I. Pohjola @aipohjola GRAAFIKKO Elli Alasaari @ellialasaari KANSI Helmi Hakuri @kuparikorva

MAINOSMYYNTI Joonatan Juhajoki joonatan.juhajoki@lyy.fi puh. 050 514 5171 PAINO i-print Seinäjoki PAINOS 700 kpl KUSTANTAJA Lapin yliopiston ylioppilaskunta

Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 044 787 5670 YHTEYSTIEDOT lehti@lyy.fi @lapin_ylioppilaslehti TEKIJÄT Sergio Pires Paula Rio Kaisa-Reetta Seppänen Siiri Hirsiaho Henrik Telkki

Aino Soininen Marjo Hiilivirta Vilma Romsi Maria Paldanius Eve Orhanli-Viinamäki Meri Heikkilä Heidi Lintula

4

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

PUHEENJOHTAJALTA

ALEKSI I. POHJOLA

VIIMEISIÄ VIEDÄÄN JÄ R J E S T Ö T OIMI JA T IE TÄ Ä S Y KS Y N

olevan pitkällä, kun kalenterin täyttävät jokasyksyinen liittokokousten suma. Meille LYYläisille tämä tarkoittaa osallistumista Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Opiskelijoiden liikuntaliiton (OLL) liittokokouksiin. Liittokokoukset ovat tärkeitä paikkoja vaikuttaa siihen, millaista opiskelijapolitiikkaa Suomessa tehdään. Lisäksi liittokokouksessa valitaan ne henkilöt, jotka edustavat meitä kaikkia näissä organisaatioissa tulevana vuonna.

Marraskuun puolivälissä pidetyssä SYL:n liittokokouksessa puhutti etenkin koulutus- ja sosiaalipolitiikkaa käsittelevät aiheet, kuten jatkuva oppiminen, korkeakoulujen yhteinen alustamalli, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön eli YTHS:n laajentuminen vuoden 2021 alusta, laadukkaiden ja saavutettavien mielenterveyspalveluiden turvaaminen ja opiskelijoiden mukaan saanti Rinteen hallituksen kaavailemaan sosiaaliturvan kokonaisuudistukseen.

Monet avauksista liittyvät esimerkiksi vallitsevaan poliittiseen kehitykseen ja siihen vaikuttamiseen opiskelijoiden etu silmällä

PÄ ÄSENKI N I LOL LA KERT OMAA N, E T TÄ LAPIN YLIOPI S T ON OPI SKEL IJOIDEN VOIMA NÄKY Y ENS I V U ONNA OPI SKEL IJOIDEN ED UN VA LVONNAS SA HEL SINGI S SÄ! pitäen. Esimerkiksi uusi yliopistojen rahoitusmalli sisältää jatkuvan oppimisen osion, jonka vuoksi yliopistot ovat tekemässä nyt uusia avauksia jatkuvan oppimisen opintokokonaisuuksiksi. Lisäksi YTHS:n laajentuminen purkaa puolestaan korkeakouluopiskelijoiden välistä epätasa-arvoa, kun ammattikorkeakouluopiskelijat pääsevät samojen palveluiden piirin kuin me yliopisto-opiskelijat. Koska tämä tulee kuitenkin aiheuttamaan muutoksia käytettävissä oleviin resursseihin, tämä tulee huomioida esimerkiksi palvelujen käyttäjille kohdennetussa viestinnässä.

Itselleni henkilökohtaisesti liittokokous oli myös merkittävä, koska olin ehdolla seuraavaksi vuodeksi SYL:n hallitukseen. Liittokokousta edelsi pitkä keskustelu liittyen henkilövalintoihin ja

aikaisempiin liittokokousmenettelyihin. Tavoitteena tällä oli lisätä yksittäisten henkilöiden äänien ja äänestyskäyttäytymisen merkityksen kasvattamista ja vähentää taustaryhmittymien neuvottelujen ja sopimisen vaikutusta. Toisaalta neuvotteluja on puolustettu järkevän kokonaisratkaisun saamiseksi.

Nyt se on kuitenkin nähty. Pienestä ylioppilaskunnasta (LYY 4 ääntä vrt. HYY 27 ääntä) on mahdollista päästä läpi SYL:n hallitukseen puhtaasti osoittamalla oman osaamisensa. Näin ollen pääsenkin ilolla kertomaan, että Lapin yliopiston opiskelijoiden voima näkyy ensi vuonna opiskelijoiden edunvalvonnassa Helsingissä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2015! Tämä työ on tärkeää ja sen takia odotankin innolla työskentelemistä meidän kaikkien opiskelijoiden edun turvaamiseksi! � JENNI TUOMAINEN Hallituksen puheenjohtaja

5

COLUMN

TRANSGENDER HISTORY MONTH: UNDERSTANDING THE RAINBOW COMMUNITY IN FINLAND TEXT SERGIO PIRES • ILLUSTRATION PAULA RIO B E I N G N O V E M B E R T H E transgender history month, we decided to understand a bit more about the LGBTQ+ policies and how the community is living with them.

First, we should consider that Finnish people are usually not very affective and there is this idea of the need for private space. In more recent days, we can observe, however, that younger generations don’t fulfill this idea and are showing more signs of affection, usually with close friends.

In 2013, the experience of growing up as a LGBTQ+ person was considered diverse and variable (in terms of people perceiving and defining or not defining their gender and sexual orientation, and their experiences of social settings, relationships and health).

Surveys made show that young people, who belong to gender and sexual minorities in Finland, are subjected to various forms of discrimination, impacting their wellbeing. Normative concepts of gender and sexual orientation contributes for difficulties and challenges, which means the younger teenagers have more difficulties to come out and openly live their identity rather than younger adults.

In our society, sexual minorities are substantially more numerous, visible and familiar to the population at large than gender minorities.

Compared to others of the same age, young LGBTQ+ people have more symptoms of depression and anxiety, more suicidal thoughts and self-destructive behaviour.

Not only because of cultural differences and normative concepts, knowledge is crucial, and it’s important in the way that people fully understand this issue before they take a side without knowing proper information regarding it.

Finland was considered as the 4th best country to have LGBTQ+ policies and conditions in terms

of equal rights and the community protection in 2019, according to ILGA-Europe advocacy group.

Even with this high-level ranking, Sakris Kupila, chair of leading LGBTQ+ group in Finland, says that the data is focused on promulgated legislation instead of the social climate within a country; and there is a lot of hate-driven rhetoric regarding this topic.

Even with measures taken to provide the best lifestyle for the people, some still lack regarding trans people. For example, young people dealing with transitions are not provided with medication until they reach the age of 18, which means that these transitions are longer, and the visible exposure time is bigger. They also need to be sterilised in order to complete a transition, not being allowed to have kids in the future if they wish.

In 2016, Seta and Trasek, two Finnish non-governmental organisations that work to provide LGBTQ+ conditions, wrote a report to the United Nations, documenting details about the human rights violations that transgender people face on a daily basis.

In 2018, the Human Rights Centre (Ihmisoikeuskeskus) released a report about the status of the transgender rights in Finland, regarding this issue of sterilisation required in order to complete a transition.

A new Council of Europe report, on 2019, regarding the state of human rights in Finland, concludes the Nordic nation falls on a range of issues, including trans laws, and the government has now two years to fix the issue. This deadline highlights positive times in the near future.

By setting the record on the rainbow community rights, Finland might be able to present itself as a modern Nordic state, leaving its reputation of the past regarding Russia behind and fully work or

establishing the idea of equality.

The positive note about Finland regarding taking this position in legislations can also be supported by the fact that there exist a couple of historical LGBTQ+ people like the artists Tom of Finland and Tove Jansson, who are canonized in the history of the country. Also, the media tries to portray a broader spectrum of people in terms of gender, sexuality and affective relationships. A recent conservative wave circling Europe is also making more people becoming vocal about issues such as equality, progressive legislations, and how they should really be performed. � REFERENCES

* https://www.humanityinaction.org/ knowledge_detail/human-rightsdiplomacy-amidst-world-war-lgbtre-examining-western-promotionof-lgbt-rights-in-light-of-thetraditional-values-discourse/ * https://yle.fi/uutiset/osasto/news/ lgbt_rights_finland_ranks_4th_on_ european_rainbow_map/10788408 * https://www.youthresearch.fi/ publications/abstracts/how-areyoung-lgbtiq-people-doing-infinland * https://www.humanityinaction.org/ knwledge_detail/human-rightsdiplomacy-amidst-world-war-lgbtre-examining-western-promotionof-lgbt-rights-in-light-of-thetraditional-values-discourse/ * https://www.artefactmagazine. com/2016/12/01/ trans-rights-finland/ * https://newsnowfinland.fi/politics/ life-in-limbo-how-finland-is-failingon-gendr-itendity-rights/

6

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

EDUSTAJISTOVAALIT: POLIITTISET LISTAT NOSTIVAT KANNATUSTAAN VAALIVOITTAJIKSI ARTIKLA JA TAO-LISTA TEKSTI AATU PUHAKKA GRAFIIKKA ELLI ALASAARI

E DUS TA JIS T OVA A LIEN

JÄ LKEIS-

aikaa on jo eletty hyvä tovi ja vaalihöyryt ovat haihtuneet ilmaan Ahkiomaantielläkin. Aika näyttää millaiseksi tuleva edustajistokausi muodostuu, mutta joitain viitteitä tulevasta voimme jo saada tarkastelemalla faktoja ja tilastoja kylmänviileästi.

Suurimpana listana pysyi Artikla, joka säilytti kuusi paikkaansa. Suurin kannatuksen nostaja oli TAOlista, joka tuplasi paikkamääränsä kahdesta neljään. Paikkamääränsä tuplasi myös vihertävät, jotka saivat nyt kaksi paikkaa. Lisäksi Vasen ja Rovaniemen demariopiskelijat saivat kumpikin yhden edaattorin läpi, siinä missä Punapippurilla oli kokonaisuudessaan edellisellä edustajistokaudella vain yksi paikka. YTK:n Superlista ja Lastukas taas ottivat takkiin menettäen kumpikin kaksi paikkaa. Kokoomus (1 paikka) ja Neliapila (2 paikkaa) säilyttivät paikkamääränsä. Äänestysaktiivisuus pysyi lähes samana kahden vuoden takaiseen ollen tänä vuonna 30,63%. Valtakunnallinen äänestysaktiivisuus oli 32,4%.

Avoimesti poliittisten edaattoreiden määrä kasvoi kahdella paikalla.

Poliittisten listojen yhteenlaskettu TÄ

kannatus oli vaaleissa 36,4%, jolla he saivat 7 paikkaa 20:stä. Myös valtakunnallisesti poliittisten listojen kannatus nousi muutamalla prosenttiyksiköllä 35 prosentista 37 prosenttiin, joten noudatimme yleistä trendiä. Paikallisena erikoisuutena mainittakoon keskustan korkea kannatus. Neliapila keräsi vaaleissa 9,9% kannatuksen, kun keskustaopiskelijoiden osuus äänistä valtakunnallisesti oli vain 3,3%.

Edustajistovaalit on myös oiva hetki tehdä katsaus opiskelijapolitiikan tendensseihin vaalikonedatan avulla. Vaalikonevastaukset eivät tietenkään ole mikään tilastollisesti edustava satunnaisotos jäsenistömme poliittisista kannoista, mutta ainakin se tarjoaa mielenkiintoista tietoa siitä mitä vaikuttamaan pyrkivät jäsenemme ajattelevat. Juuri näiden ihmisten vaikutusvaltahan opiskelijapolitiikassa on suurempi kuin satunnaisesti valitun joukon.

Esimerkiksi Lapin yliopiston ja Lapin AMK:n yhdistymisen syventäminen sai selvästi ehdokkaiden tuen. Myönteisesti asiaan suhtautui 76% ehdokkaista. Myös unisexvessojen lisääminen sai ehdokkaiden selvän enemmistön tuen. Lukukausimaksut kaikilta opiskelijoilta

taas saivat täystyrmäyksen. Noin puolet ehdokkaista kuitenkin kannatti EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta perittävää lukukausimaksua.

Ylioppilaskunnan taloutta koskevat kysymykset eivät tuntuneet herättävän suuria intohimoja. Vaikka esimerkiksi LYYn vaalipaneelissa OLL:n jäsenyydestä haluttiin eroon useammankin panelistin toimesta, niin 68% ehdokkaista kuitenkin kannatti jäsenyyttä. Vastaajien selvä enemmistö myös pitäisi ylioppilaslehden resurssit ennallaan.

Opiskelijankaan talouteen ei oltu merkittävästi puuttumassa.

Yksikään ehdokas ei allekirjoittanut väitettä siitä, että Suomessa ei tarvitsisi maksaa opintotukea ilmaisen koulutuksen vuoksi. Sen sijaan hieman yli puolet haluaisi poistaa tulorajat, reilu kolmannes lisätä opintotuen määrää ja hieman alle kolmannes siirtyä perustuloon.

Leikattavaa ei löytynyt kannanotoistakaan. 71% oli sitä mieltä, että LYY voi ottaa kantaa myös asioihin, jotka eivät suoraan liity koulutukseen. Ollaan siis aktiivisia jatkossakin. �

7

YLIOPPILASKUNTA

LYYN EDUSTAJISTO 2020-22 (20 PAIKKAA)

ARTIKLA

NELIAPILA

SIMONEN ANNIINA NUUTTILA EEMIL TUOMAINEN JENNI HAAPALAINEN EMILIA VALO ROOSA-MARIA SYRJÄ TERO

MÄKINEN JAN SIHVO ANNI-SOFIA

TAO-LISTA

KOKOOMUS

SIMONEN ANNIINA VALKAMA SAMULI TUPPI ESA-PEKKA REINIKKA LORU

MELLA HENRI

LASTUKAS PELTOMÄKI VILI

VASEN RAMBERG HENRI ÄÄNESTYSPROSENTTI

YTK:N SUPERLISTA KORPUA HANNA KERÄNEN JUHO

ROVANIEMEN DEMARIOPISKELIJAT

30,6%

HENTTONEN KATARIINA

VALTAKUNNALLINEN ÄÄNESTYSPROSENTTI 32,4%

VIHERTÄVÄT KERÄNEN MIIKKA KERKELÄ JULIA

PAIKKAMÄÄRÄT LYYN EDUSTAJISTOSSA 2019 2017 ARTIKLA

YTK:N SUPERLISTA

LASTUKAS

TAO-LISTA

NELIAPILA

VIHERTÄVÄT KOKOOMUS VASEN /OIKEAT /PUNAPIPPURI

DEMARIOPISKELIJAT

8

LAPIN YLIOPPILASLEHTI  4/2019

9

OPISKELIJAKULTTUURI

SITSIKULTTUURIN KIPUPISTEET TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA • KUVITUS SIIRI HIRSIAHO

Sitsikulttuuriin kiinteästi liittyvät sitsilaulut ovat herättäneet jälleen tänä syksynä keskustelua. Missä menee hyvän maun raja ja miksi sitsikulttuurista puhuminen ja sen kritisointi on niin vaikeaa?

S

YKSYLLÄ

SUOMEN

POLI-

yhteissitseillä Jyväskylässä tapahtui se, mitä tapahtuu jokaisella sitseillä: siellä laulettiin sitsilauluja. Poikkeavan tapahtuneesta tekee tällä kertaa se, että Maikkari (8.10.2019) julkaisi sitsien jälkeen lyhyehkön uutisen siitä, miten eräs sitseille osallistunut Helsingin yliopiston opiskelija oli pahoittanut mielensä sitsikulttuurista ja sitsilaulujen sisällöstä. ”On yleistä, että ainejärjestöjen piirissä lauletaan ongelmallisia lauluja. Halusin nostaa asian esille, koska mielestäni siihen ei puututa tarpeeksi”, toteaa Maikkarin haastattelema sitseille osallistunut henkilö.

Asia ei ole uusi. Sitsikulttuurin ongelmista on kirjoitettu viime vuosina useampaankin otteeseen.

Omat sitsikohunsa on ollut Aalto yliopistossa rasististen toimistoapprojen jälkeen vuonna 2018 (Aino, sisäpiirivitsi 1/18), Jyväksylässä kolonialismin ja rasismin yhteydessä Laine-sitseillä niin ikään vuonna 2018 (Jylkkäri 3/18), Oulussa vuonna 2016 teekkareiden käyttäessä n-sanaa teekkarihymnissä vastoin teekkarivaliokunnan suositusta sekä nyt uudestaan Jyväskylässä jo mainittujen politiikkatieteilijöiden yhteissitseillä.

Tällä kertaa suurin kritiikki ja kohu kohdistui Kansanmurha-lauluun, joka löytyi vielä LYYn laulukirjan vuoden 2017 versiosta, mutta joka poistettiin uudesta vuoden 2019 juhlavuoden painoksesta.

T I I K K AT I E T E I L I J Ö I D E N

Laulun poistaminen laulukirjasta ei tietenkään poista sen olemassa oloa. Jyväskylässäkin laulu laulettiin. ”Holokausti, holokausti tapahtunut on. Ei oo yhtään jutkuu, se on hyvä juttu! Hokokausti, holokausti tapahtunut on / Stalin-setää, Stalin-setää ei saa ärsyttää.

Siperia kutsuu, Vaik´ et ois jutku!

Stalin-setää, Stalin-setää ei saa ärsyttää / Armenian kansanmurhaa tapahtunut ei. Se on EU:n metku, älä mene retkuun! Armenian kansanmurhaa tapahtunut ei / Ruandassa, Ruandassa kansanmurha on.

Ne on jossain tuolla, antaa niiden kuolla! Ruandassa, Ruandassa kansanmurha on / Punakhmeerit, punakhmeerit taukoo pidä ei. Ei oo aikaa muuhun, kun hakkaa vauvaa puuhun! Punakhmeerit, punakhmeerit taukoo pidä ei / Amerikan, Amerikan intiaaneja. Kuka niitä kaipaa, vittuun meidän mailta! Amerikan, Amerikan intiaaneja / Saaristossa, saaristossa lasten leiri on, Breivik sinne saapuu, demareita kaatuu!

Saaristossa, saaristossa lasten leiri on / Orjalaivaan, orjalaivaan paljon mustia. Vaikka puolet hukkuu, viedään loput tukkuun, Orjalaivaan, orjalaivaan paljon mustia / Balkanilla, Balkanilla kansanmurha on. Keitä kuoli siellä, en mä edes tiedä! Balkanilla, Balkanilla kansanmurha on / Palestiinaan, Palestiinaan siirtokuntia. Vaikka koko Gazan, pommittaisi maahan, Palestiinaan, Palestiinaan siirtokuntia.”

Näin kuuluu siis Kansanmurhalaulu. Laulun alkuperä ei ole

toimituksen tiedossa, mutta ilmeisesti sitä on laulettu täällä Rovaniemellä ainakin jo vuodesta 2015 asti ja suosittu se on ollut etenkin Kosmos Buranin jäsenistössä, jonka perusteella se oli vanhassa laulukirjassa merkitty Kosmos Buranin lauluksi. Laulun olemassa oloa ja vaatimusta sen esittämiseksi on perusteltu muun muassa tietoisuuden lisäämisellä, länsimaisten ihmisten tekopyhyyden ironisoimisella sekä noh, sitsikulttuurilla ja sen perinteellä nauraa kaikille ja kaikelle.

LYYn uuden laulukirjan sitsikulttuurin abc-osiossa kirjoitetaan näin: Hauskanpito on sitseillä kaiken A ja O, joten paikalle saapuessa kannattaa varata hieman pilkettä silmäkulmaan. Sitseillä joudut kohtaamana pöyristyttäviä asioita ja osa tämänkin kirjan lauluista on täysin alaarvoisia, mutta niiden on todettu olevan myös hauskoja. Joten pieni ala-arvoisuus sallittakoon.

Kieli on luokittelun väline Kieli ja sanat luovat merkityksiä.

Niiden avulla luokitellaan ja nimetään asioita. Ne luovat stereotypioita. Kun sanoja toistetaan ja ne otetaan osaksi käytänteitä sekä kulttuuria niistä tulee tosia. Juutalainen muuttuu jutkuksi, jolla on historiasta tuleva merkitys luokittelevana ja alentavana merkityksenä.

Vuosi toisensa jälkeen uudet fuksit opetetaan tähän kulttuuriin. Jossain vaiheessa ironia sanojen takana unohtuu. Niistä tulee yleisesti hyväksyttäviä ilmaisuja, joilla vahvistetaan olemassa olevia rakenteita

10

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

”I T S E E N O LE KO K E N U T L O U KK A A N T U VA N I S I T S E I L L Ä KO S K A A N, M U T TA Y MM Ä R R Ä N M I KS I J O T K U T O VAT EHK Ä KO K E N E E T. O N A I VA N T E RV E T TÄ TA R K A S T E L L A S I T S I K U LT T U U R I A , K U T E N M U I TA K I N T R A D I T I O I TA K R I I T T I S E S T I JA TA RV I T TAE S S A M U U T TA A T O I M I N TATAP O JA , E S I M. P O I S TA A L O U KK A AV I A L A U L U JA . E N K U I T E N K A A N L Ä H T I S I P O I S TA M A A N E S I M. A L KO H O L I N K ÄY T T Ö Ö N L I I T T Y V I Ä L A U L U JA , S I L L Ä N E K U U L U VAT M I E LE S TÄ N I O LE NNA I S E S T I S I T S E I L LE, VA I KK A M O N E T (M I NÄ M U K A A N L U K I E N) E I VÄT K ÄY TÄ K Ä Ä N A L KO H O L I A .”

”HYSTERIA SITSILAULUJEN Y M PÄ R I L L Ä O N NA U RE T TAVA A . N E O VAT TA R KO I T U KS E L L A Ö V E R I KS I V E DE T T YJÄ J U O M A L A U L U JA , J O I DE N S A N O I T U KS E T S I S Ä LTÄVÄT H Y V I N K I N M U S TA A H U U M O R I A JA H Ä R S K I Ä L ÄP PÄ Ä . K U K A A N T E RV EJÄ R K I N E N I HM I N E N E I O TA S I T S I L A U L U JA JA N I I DE N LY R I I KO I TA VA K AVA S T I .

TÄ M Ä K I N KO MM E N T T I VA R M A A N R I KKO I J O N K U N S A F E S PA C E N. S O R I S I I TÄ .”

”R A NG A I S T U KS I A E I S A I S I L A NG E T TA A VA I N Y H DE L LE H E N K I L Ö L LE. S I T S E I L L Ä E I V I I T S I K I E LTÄY T YÄ R A NG A I S T U KS I S TA , VA I KK A N I I N H A L U A I S I K I N.”

” W C-K I E LT O P I TÄ I S I EH D O T T O M A S T I P O I S TA A S I T S I K U LT T U U R I S TA JA Y H T E E N Y KS I L Ö Ö N KO H D I S T U VAT N Ö Y RY Y T TÄVÄT T EH TÄVÄT T U L I S I P O I S TA A . N S . R A NG A I S T U KS E T T U L I S I KO H D I S T U A H A U S K A L L A TAVA L L A U S E A M PA A N O S A L L I S T U JA A N, J O T TA T I L A NN E KO E T TA I S I I N P O S I T I I V I S E NA H A U S K U U T T E L U NA E I K Ä H ÄPÄ I S EM I S E NÄ .”

” S E LV E N TÄ I S I N, E T TÄ S I T S E I L L Ä O N S Ä Ä NN Ö T, J O I DE N R I KKO M I S E S TA JAE TA A N R A NG A I S T U S TA , JA S E O N I H A N O K JA K U U L U U S I I H E N K U LT T U U R I I N. R A NG A I S T U KS E T O VAT E N EMM Ä N K I N LE I KK I Ä K U I N N Ö Y RY Y T Y S TÄ . E L I M U U T TA I S I N S I TÄ , M I T E N P U H U TA A N – S E E T TÄ J O U T U U E PÄ M U K AV U U S A L U E E L LE E I A U T O M A AT T I S E S T I O LE L O U KK A AVA A S I A . TÄ S S Ä KO R O S T U U T O A S T M A S T E RE I DE N TA I T O " R A NG A I S TA" H Y V I N JA O I K E I N. TÄTÄ K I N V O I S I P U R K A A A U K I : M I K Ä O N H Y VÄ N M A U N S I T S I L A U L U , M I L L A I N E N O N H Y VÄ R A NG A I S T U S .

S I T S I T O VAT H I E N O P E R I NN E JA H A U S K A A Y H DE S S Ä O L O A . H Ä I R I N TÄ Ä E N H Y VÄ KS Y, M U T TA LE I KK I M I S E E N K A NN U S TA N.”

”A I N EJÄ RJ E S T Ö T V O I S I VAT TA R K A S T E L L A K R I I T T I S E S T I L A U LE T TAV I A L A U L U JA A N, Y LE I S E S T I O T TAE N S I T S E I L L Ä NA U RE S K E L L A A N L I E VÄ L LE R I V O U DE L LE S EK Ä RY Y P PÄ Ä M I S E L LE, E I E S I M E R K I KS I K A N S A N M U R H I L LE. S I T S I E N R A NG A I S T U KS I S TA T U L I S I V O I DA K I E LTÄY T YÄ I L M A N M I TÄ Ä N S E U R A A M U KS I A JA T O A S T M A S T E RE I DE N T U L I S I P Y R K I Ä L U O M A A N I L M AP I I R I Ä M I S S Ä R A NG A I S T U KS I S TA K I E LTÄY T Y M I N E N O L I S I T U RVA L L I S TA JA V E S S A A N T U L I S I PÄ Ä S TÄ VA I L L A E R I L I S TÄ P Y Y N T Ö Ä”

” E N M U U T TA I S I S I TÄ N Y K Y I S E S TÄ .

P E R I N T E I S E T JA H U M O R I S T I S E T L A U L U T K U U L U VAT O LE NNA I S E S T I S I T S I K U LT T U U R I I N. A I NA T U LE E TIET YSTI OLLA MYÖS MAHDOLLISUUS K I E LTÄY T YÄ R A NG A I S T U KS E S TA TA I T I E T Y N L A U L U N L A U L A M I S E S TA , M U T TA E N L Ä H T I S I R A J O I T TA M A A N M I TÄ Ä N KO L LEK T I I V I S E S T I”

” S I T S I K U LT T U U R I A E I TA RV I T S E M U U T TA A M I K Ä L I Y KS I T TÄ I S E T H E N K I L Ö T E I VÄT Y MM Ä R R Ä H U U M O R I A .” ”HAUSKA VOI OLLA L O U KK A A M AT TA K I N. M U S TA H U U M O R I K U U L U U T I E T Y L L Ä TAPA A A S I A A N, M U T TA S Y RJ I N TÄ / R A S I S M I Y M. E I VÄT.”

” VA L I T E T TAVA S T I O LE N S I TÄ M I E LTÄ , E T TÄ S I T S I L A U L U J E N O N TA R KO I T U S L O U K ATA K A I KK I A TA S AP U O L I S E S T I JA S I T S I K U LT T U U R I I N K U U L U U T I E T Y T L A U L U T.”

”J O S J O K U L A U L U KO E TA A N L O U KK A AVA KS I U S E A MM A N K U I N Y H DE N I HM I S E N M I E LE S TÄ , S E P I TÄ I S I K I E LTÄ Ä . P I TÄ I S I M Y Ö S KO R O S TA A , E T TÄ K Y S E E S S Ä O N J U H L AVA T I L A I S U U S E L I A K A K T E EM I N E N P Ö Y TÄ J U H L A , A I KO I NA A N N I I S S Ä O LT I I N F R A K I T PÄ Ä L L Ä . T O K I V I I NA A O N J U O T U A I NA JA S EH Ä N T I L A I S U U DE N TA R KO I T U S O N K I N, M U T TA J U H L AV I A P E R I N T E I TÄ V O I S I S I LT I KO R O S TA A R Ä K Ä K Ä NNÄ Ä M I S E N S I JA A N. S IB E L I U KS E N S A N O I N, “ S I V I S T Y S O N S I TÄ , E T TÄ E I L Ä I K Y Y L I”.

11

OPISKELIJAKULTTUURI

ja luokittelujärjestelmiä.

Ongelmallista sitsikulttuurissa on myös seksuaalisen väkivallan ihannointi. Metoo-kampanjan aikana tuntuu kummalliselta, että LYYn uudesta laulukirjasta löytyy muun muassa Lapikas ry:n lauluksi merkitty Lammaslaulu. Laulusta löytyy useita eri versioita, mutta LYYn laulukirjan kaksi viimeistä säkeistöä kuuluu näin: ”Naidaan mummoja, mummoilla on tekohampaita. Heitän tekarit vittuun, työnnän kyrvän sen kurkkuun, sillä mummoilla on tekohampaita. / Naidaan fukseja, fukseilla ei ole tauteja. Laitan fuksin kontilleen, työnnän munan sen perseeseen, koska fukseilla ei ole tauteja.”

Seksuaalista väkivaltaa kokeneelle sitsivieraalle voi olla järkytys kuulla satapäisen sitsikansan hoilaavan kyseisen kaltaisia lauluja.

Sitseillä on myös tapana laulaa laulukirjan ulkopuolisia lisäsäkeistöjä, jotka ovat yleensä vielä kyseenalaisempia kuin painetut laulut.

Mutta hei, sitsithän ovat vain hauskanpitoa. Jos et kestä rasistista tai seksististä huumoria voit jättäytyä sitseiltä pois.

Moni jättäytyykin, mutta kun kyse on ainejärjestöistä, joiden tehtävä on edistää ja ajaa oman oppiaineensa asioita sekä toimia yhdistävä ja avoimena paikkana kaikille ainejärjestön jäsenille tullaan ongelman ytimeen.

Nykyinen sitsikulttuuri on poissulkevaa toimintaa, jota yhdistää ala-arvoinen ja loukkaava huumori sekä alkoholikäytön korostaminen ja ihannointi. Vaikka sitsikulttuurista puhuttaessa korostetaankin sitsien perinnettä loukata kaikkia tasapuolisesti on täysin selvää, että useimmilla lauluja laulavilla ei ole mitään kokemusta seksuaalisesta väkivallasta tai kansanmurhista; vierustoverillasi tai sitsit väliin jättävällä opiskelijakaverillasi sen sijaan voi olla.

Ilmapiiri ei tue keskustelua Sitsikulttuurin ongelmista puhuminen on vaikeaa. Leimakirves heilahtaa nopeasti ja huomauttaja hiljennetään ilonpilaajana ja tosikkona.

23,3% KYLLÄ

39,1% EN

76,7% EN

60,9% KYLLÄ

Oletko kokenut sitsikulttuurin esimerkiksi laulujen tai rangaistusten osalta loukkaavana, syrjivänä, nöyryyttävänä tai ahdistavana?

Koetko, että sitseillä on sellainen ilmapiiri, jossa nöyryyttävistä/loukkaavista rangaistuksista voisi kieltäytyä tai loukkaaviin, syrjiviin tai rasistisiin laulun sanoihin voisi puuttua?

Innokkaimmat heiluttelevat sananvapauskorttia, mutta tosiasiassa kyse on rakenteista, kulttuurista ja perinteistä, joita ei uskalleta tarkastella kriittisesti ja joihin puuttuminen koetaan hyökkäykseksi omaa tilaa ja vapautta vastaan. Ehkä mukana on myös puolustusreaktiota omien toimintatapojen kyseenalaistamiseen; lauloin vain kännissä ja läpällä. En oikeasti ajattele niin.

Mutta lauloit silti.

Lapin Ylioppilaslehti teetti anonyymin kyselyn koskien sitsikulttuuria. Kyselyn ensimmäiseen kysymykseen vastasi 236 ihmistä ja toiseen 233 (graafit kysymykset 1 ja 2). Lisäksi viereiselle sivulle on kerätty avoimiin vastauksiin jätettyjä kommentteja.

Lähes 40% prosenttia kyselyyn vastaajista kokee siis sitsikulttuurin ilmapiirin olevan sellainen, ettei nöyry yttävistä/loukkaavista rangaistuksista voi kieltäytyä tai kyseenalaisiin lauluihin puuttua. Yhteisön paine on kova ja usein onkin helpompi vain sulkea suunsa kuin tulla leimatuksi tosikoksi tai ilonpilaajaksi. Kyseiseen kohtaan vastanneista 233 ihmisestä 40 prosenttia on noin 90 ihmistä. Se on iso määrä suljettuja suita.

Avoimissa vastauksissa esille nousivat loukkaaviksi koettujen laulujen lisäksi rangaistuskäytännöt; vessaan ei saa mennä ilman lupaa ja rangaistukset koetaan nöyryyttäviksi etenkin, jos ne joutuu tekemään yksin.

Entä jos kärsii sairaudesta, jossa vessassa käynnin tarve on muita tiheämpi? Tai jos uutena fuksina yhteisöön tutustuminen jännittää jo valmiiksi ja joutuu vanhempien opiskelijoiden silmätikuksi? Pelkkä kokemuksen tunne nöyryytyksestä

saattaa riittää yhteisöstä eristäytymiseen vaikka kokeneemmat sitsaajat olisivatkin tottuneet leikkiin eivätkä omasta mielestään mitään pahaa tarkoitakaan.

Korulauseista konkretiaan Sitsikulttuuri eli siis akateeminen pöytäjuhla on ainutlaatuinen opiskelijaperinne, johon ei yliopiston ulkopuolella juuri törmää. Sen avulla voidaan luoda yhteisöllisyyttä, rakentaa perinteitä ja pitää ihan vain hauskaa opiskelukiireiden keskellä, mutta pelkän perinteen vuoksi sitä ei pidä kunnioittaa liikaa; sitsikulttuuriin liittyvissä sitsilauluissa hyvän maun raja on ylitetty jo ajat sitten ja niiden voisi kuvitella kuuluvan ihan johonkin muuhun perinteeseen kuin akateemiseen pöytäjuhlaan.

Terve, kaikki ihmiset tasapuolisesti huomioon ottava sitsikulttuuri jossa hauskaa voidaan pitää myös ilman rasistista tai seksististä huumoria on täysin mahdollista saavuttaa. Se vaatii kuitenkin nykyisen kulttuurin kriittistä tarkastelua, johon osallistuvat sekä ainejärjestötoimijat että ylioppilaskunnat. Korulauseita ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmia voidaan laatia loputtomiin, mutta jos ne eivät välity jokapäiväisen toiminnan tasolle ja sitä kautta kulttuuriin, ovat ne lopulta vain kauniita ajatuksia ilman mitään konkreettista sisältöä.

Minkälaista kulttuuria, rakenteita ja käytäntöjä ylioppilaskunnat ja ainejärjestöt haluavat rakentaa ja vaalia? Minkälaiseen kulttuuriin uudet opiskelijat halutaan kasvattaa?

Nämä ovat kysymyksiä joita tulisi pohtia Suomen jokaisessa ylioppilaskunnassa ja ainejärjestössä aina Rovaniemeltä Helsinkiin. �

12

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

13

ESSEE

AINA LAULAIN TYÖTÄS TEE Yritysyhteistyö opetuksessa kerryttää käytännön kokemusta, mutta opiskelijat kokevat sen usein ilmaisen työn tekemisenä. Kun opintopisteet valuuttana ei enää kelpaa, tulisi yhteistyötä organisoida niin, että se tukee parhaiten tulevan ammattilaisen työidentiteettiä.

TEKSTI KAISA-REETTA SEPPÄNEN KUVITUS SIIRI HIRSIAHO

J

OS

YLIOPISTON

MUINAI-

rooli oli tiedettä tieteen vuoksi, nykyaikaisempi tehtävä liputtaa muun muassa ammattisivistystä (Poikela & Poikela 2008, 7). Kun työelämä vaatii opittujen asioiden soveltamista ei pelkän tiedon omaksuminen sinänsä tue ammattiosaamista parhaalla mahdollisella tavalla (Vihervaara 2015, 22, 112).

Syntyy ristiriita, jota monet opiskelijat pyörittelevät mielessään.

Pitäisi päästä töihin, mutta kaikessa vaaditaan kokemusta. Ja miten kerryttää kokemusta, kun ovet menevät kiinni ennen ensimmäistä askelta?

Työ tekijäänsä opettaa. Kosketusta käytännön maailmaan karttuu, kun teoreettista tietoa pääsee soveltamaan. Yliopisto tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia jalan oven väliin saamiseen kätevästi yritysyhteistyön avulla. Yritysyhteistyötä opetuksessa tehdään työharjoittelun, toimeksiannosta tehdyn opinnäytetyön, tutkimushankkeiden ja opiskelijaprojektien lomassa. Jälkimmäisessä opiskelijat toteuttavat yrityksen antamaa toimeksiantoa akateemisen ohjaajan tukemana (Vihervaara 2015, 108).

Opiskelijaprojektit ovat mielenkiintoinen aihealue, sillä ne ovat keskeisin yhteistyön muoto (Vihervaara 2015, 110). Projekteja perustellaan niiden kustannustehokkuuden NEN

ja vaivattomuuden ansiosta. Työelämä on myös enenevissä määrin projektiluontoista (Vihervaara 2015, 22). Projektihallinta opiskeluaikana palvelee siis opiskelijoiden työmarkkinakompetenssia.

Oikeiden toimeksiantojen luulisi olevan motivoivaa. Kun oman työn tuloksia voidaan tulla hyödyntämään käytännössä, lisää se positiivista onnistumisen painetta.

Parhaassa tapauksessa yhteistyö palvelee kaikkien intressejä.

Yhteistyössä projektin toimeksiantaja saa uusia ideoita ja materiaaleja käyttöönsä, yliopisto toteuttaa sekä opetus- että yhteiskunnallisen osallisuuden tehtäväänsä (Vihervaara 2015, 22) ja opiskelijat saavat soveltaa teoreettista osaamistaan kehittääkseen ammatillista osaamistaan. Projektien tärkeyttä alleviivataan myös verkostoitumisen alustana. Opiskelijat saavat kontakteja, jotka lienevät opintopisteistä seuraava etappi kohti perustarvehyödykkeiksi vaihdettavan valuutan ansaitsemista.

Ristiriitaista opiskelijaprojekteissa vaikuttaa kuitenkin olevan se, että opiskelijoita risoo kaksi asiaa: Ilmaisen työn tekeminen ja toimeksiantojen tylsyys (Siltavirta 2018).

Vaikka Siltavirran kirjoittama julkaisu keskittyy matkailualaan, allekirjoittanutkaan ei voi väittää, etteikö projektikurssien tekeminen, joissa omaa jo kertynyttä

ammattiosaamista tarjotaan muiden tarpeisiin ilman palkkiota (opintopiste ei ole palkkio), tuntuisi hieman hiertävältä.

Yliopiston käytävätkin kaikuvat samaa hiljaista jupinaa. Ratkaisuna laimeaan ilmaistyöinnostukseen on ehdotettu toimia, jossa projektitöitä sisältävät kurssit on laitettu pakolliseksi osaksi opintoja (Siltavirta 2018).

Hetkinen. Sanoiko joku pakko?

Länsimaisessa kulttuurissa kasvaneen, vapauden illuusion riivittämän nykyopiskelijan kaikki puolustusmekanismit iskevät päälle, kun sana pakko vilahtaa rivien välissä.

Valikoiva muisti on kai soljuvasti suodattanut äidin “joskus on pakko tehdä asioita, joista ei pidä” -valistuksen toisesta korvasta sisään ja siitä syvälle lapsuuden traumojen Pandoran lippaaseen. Kulttuurinsa tuotteena allekirjoittanut allekirjoittaa ja vilkaisee varovasti taskupeiliin.

Siispä sillä välin, kun todellisuuden luonteesta järkyttynyt opiskelija yrittää ymmärtää tylsätyö-pakko dystopian eksistenssiä, mietintämyssyn voisi kaivella esille tahot jotka vastaavat yritysyhteistyöstä opetuksessa.

Asetelma on siis tämä: yliopistossa opiskelijaprojektien tarkoituksena on kasvattaa opiskelijan ammatillista kompetenssia niin, että valmistuttuaan hänellä on teoreettisen

14

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

tiedon lisäksi käytännön kokemusta. Kursseihin liitetyistä opiskelijaprojekteista ei usein makseta korvausta, koska itse lopputulosta tärkeämpää on oppia hallitsemaan projektia sekä toimimaan asiakkaan kanssa ja saada todenmukainen visio työelämästä (Koskela 2018, 14). Kaupalliseen ajatteluun perustuvasta asiakasprojektioppimisesta kuitenkin voidaan maksaa palkkio. Tällöin opiskelijat ovat itse suoraan vastuussa asiakkaalle (Koskela 2018, 14).

Ensinnäkin, on mahdotonta kuvitella, että kaupallinen ajattelu olisi erotettavissa projekteissa, joissa tehdään toimeksiantoa. Toimeksiantaja tilaa hyödykkeen, eli vaihdantaa tapahtuu. Kaupallinen ajattelu tulee olemaan osa monen työelämää.

Jos opiskelijaprojekti on tarkoitus olla simulaatio oikeista töistä, on kiinnostavaa pohtia, missä määrin opiskelija on rinnastettavissa oikeaan työntekijään. Vihervaara (2015, 30) huomauttaa, ettei opiskelija esimerkiksi ole työsuhteeseen rinnastettavassa suhteessa yliopistoon, vaikka moni toimeksiantaja näin olettaa. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Opiskelijaa ei voi kaiken muun kiireen keskellä pyytää priorisoimaan juuri opiskelijaprojektikurssia. Opiskelijaa ei myöskään voi vaatia suorittamaan kurssia projektiluontoisesti ainakaan sellaisissa tilanteissa, joissa tekijänoikeuksia tulisi siirtää, eikä opiskelija vapaaehtoisesti tähän suostu (Vihervaara 2015, 194).

Mikäli opiskelijaprojektit halutaan “oikeita tilanteita” simuloivissa projekteissa rinnastaa oikeaan työhön olisi kohtuullista, että opiskelijat otetaan mukaan

JO S OPI SKEL IJAPROJEK T I ON TA RKOI T U S OL LA S IMUL AAT IO OIKEIS TA T ÖIS TÄ, ON KI I NNO S TAVA A P OH T IA, MI S SÄ MÄ Ä RI N OPI SKEL IJA ON R I NNAS T E T TAV IS SA OIKEA A N T YÖN T EKIJÄ Ä N.

sopimusneuvotteluihin tai neuvottelutaitoja ja oikeuksia omiin töihin ohjeistetaan paremmin.

Hyvänä esimerkkinä tekijän- ja omistusoikeusasioista ovat opiskelijaprojektit taide- ja muotoilualalla, sillä lopputuotteena syntyy usein selvä teos, joista helpoimmin tunnistettavissa ovat esimerkiksi logo, video, valokuva jne. (Vihervaara 2015, 188). Lienee sopivaa olettaa, että toimeksiantajan intressi on käyttää opiskelijaprojektissa syntyvää lopputuotetta hyödyksi. Mikäli toimeksiantaja haluaa julkaista projektissa syntyneen lopputuotteen, tulee siihen olla tekijöiden lupa.

Ainakaan kirjoittajan lyhyessä projektityöskentelyhistoriassa ei neuvotteluja oikeuksien siirtämisestä olla käyty tai sopimuksista puhuttu.

Ei opiskelijakaan ilmaisia lounaita nauti. Tarkoittaako vastahakoisuus ilmaisen työn tekemistä kohtaan sitä, että opiskelijoiden ammattiidentiteetti on kehittynyt siihen pisteeseen, että omalle työlle osataan asettaa arvo? Eikö kompetentin työntekijän tunnista myös siitä, että omaa työtään osaa arvostaa ja sen tekemiselle osataan asettaa rajat?

Jos yliopiston, eritoten

opiskelijaprojektien, tehtäväkuvaan kuuluu auttaa opiskelijaa rakentamaan ammatti-identiteettiä, voitaisiin miettiä, miten sen rakentamista tuetaan parhaiten.

Ja kriittisen ajattelun opettaminen, eikös sekin ole yliopiston yksi tehtävistä? � LÄHTEET

* Poikela, Esa & Sari Poikela. 2008.

“Uusia uria opetukseen”. Teoksessa Laatua opiskeluun. Oppiminen ja opetus yliopistossa, toimittajat Esa Poikela ja Sari Poikela, 7-24. Lapin yliopistokustannus.

Haettu 9.11.2019 http://urn.fi/ URN:NBN:fi:ula-20113101092 * Vihervaara, Tommi. 2015.

Yritysyhteistyö opetuksessa.

Käytännön käsikirja yliopistoille ja yrityksille. Aalto-yliopisto.

Hakupäivä 8.11.2019 https://www. aalto.fi/sites/g/files/flghsv161/ files/2019-05/yritysyhteistyo_ opetuksessa_tommi_vihervaara_ pdf-kirja_0.pdf * Siltavirta, Katta. 2018.

Yritysyhteistyö Oulun ammattikorkeakoulussa matkailualan näkökulmasta. ePooki.

Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 27. Hakupäivä 17.11.2019. http:// urn.fi/urn:nbn:fi-fe2018051124018. * Koskela, Anni. 2018. “Tampereen ammattikorkeakoulun asiakasprojektien hallintamallin kehittäminen. Media-alan, tietojenkäsittelyn ja Proakatemian koulutuksissa.” Opinnäytetyö, Tampereen ammattikorkeakoulu.

Hakupäivä 16.11.2019 http://urn.fi/ URN:NBN:fi:amk-201804134662

TULOSSA

SIVUPAA

LA 14.12.

KUBE

15

TO 26.12.

TEFLON BROTHERS

LA 28.12.

GASELLIT

AVOINNA KE, PE & LA KLO 22-04 (K-18) // 3€ // KOSKIKATU 25, 96200 ROVANIEMI + 358 (0) 400 947 693 // info@halfmoon.fi // www.halfmoon.fi // #halfmoonnightclub

Avoinna: Ma–La 16–02 ja Su 16–04 | Kansankatu 15 ROVANIEMI 040 0947693 | info@halfmoon.fi

16

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

17

YLIOPISTOLLA

SOMEA JA SAVUMERKKEJÄ Tiedeviestintä on yliopistojen hallinnossa iso sana. Sitä murehditaan, seurataan, kehitetään ja jopa opetetaan. Vaan kun kysytään, mitä tiedeviestintä tarkalleen on, tuppaa tulemaan hiljaista kuin haudassa ja vastaukseksi saa copy-pastettuja korulauseita. Mistä on kyse ilmiössä, jonka tärkeyden kaikki tunnustavat, mutta jota kukaan ei halua määritellä?

TEKSTI HENRIK TELKKI KUVITUS AINO SOININEN

Y

LIOPISTOMME TIEDE VIES-

tekijöitä on Johan-Eerik Kukko, viestintäsuunnittelija ja ehkä yliopiston viestintätiimin näkyvin kasvo. Hän on mies esimerkiksi Lapin yliopiston uutisten, Ulalla-podcastin, Tieteen päivät-tapahtuman ja sen viime vapun ASMR-videon takana. Tiedeviestintä on juuri Kukon erikoisalaa, joten kysytään häneltä, mitä pirua tiedeviestintä oikein on? ”Se on tieteen popularisointia.

Se on tasapainoilua siinä mielessä, että ei lähdetä liikaa pelkistämään yksittäisen tutkijan tai hankkeen tutkimustuloksia, mutta silti kerrotaan niistä kansanomaisesti.” ’Popularisointi’ ja ’kansanomainen’ ovat avainsanoja tiedeviestintää kuvatessa. Pohjimmiltaan kyse on tieteellisten havaintojen ja johtopäätösten kertomisesta jollekulle toiselle, sopivan yksinkertaisesti ilmaistuna. Tiedeviestintä itsessään ei ole kuin uusi salonkikelpoisempi termi kunniakkaalle perinteelle hieroa tuoretta väitöskirjaa naapurin naamaan. Tai kuten Kukko asiaa luonnehtii, modernisoitu versio antiikin Kreikan traditiosta, kansan keskuuteen jalkautuvista filosofeista, jotka kertoivat havainnoistaan toreilla ja viinituvissa. Omassa tiedeviestinnässään Lapin yliopisto on tavallaan pitänyt kiinni jopa niistä viinituvista, Cafe Kodissa toteutettujen Science Slam -tapahtumien muodossa.

TINNÄ N ISOJA

Yhteinen ponnistus Tavallaan jokainen tutkija tekee

omalla tahollaan tiedeviestintää.

Niin oman tutkimuksensa kautta, kuin myös osallistumalla tieteen ympärillä käytävään keskusteluun.

Hän kommentoi, kysyy ja kyseenalaistaa. Kukon ja muiden yliopiston tiedeviestinnän kehittäjien rooli on auttaa tutkijaa saamaan viestilleen väitöstilaisuutta suurempi yleisö. ”Yksittäisen tutkijan ei välttämättä voida olettaa tietävän kaikkia uusimpia viestintäkanavia.”

Kukon erikoisalaa on tarjota muitakin kanavia kuin pelkkä lehdistötiedote. Joskus se tarkoittaa podcastia, joskus viinitupaa. Oikean kanavan löytäminen on monimutkaista viestin, tilanteen ja kohderyhmän analysointia ja yhteensovittamista. Tässäkin pätevät tietyt lainalaisuudet. ”Viestinnässä on tärkeää että nostetaan esille muita. Annetaan ääni niille, joka ovat oikeasti tehneet jotain merkittävää.”

Esille nostamisesta huolimatta tiedeviestinnässä on muistettava pitää tiede tekijänsä edellä. Monella tapaa kyseessä on vaikea nuoralla tanssi. Miten kansanomaistaa monimutkainen tiede? Miten tunnistaa, milloin on käytettävä pelkkää lehdistötiedotetta ja milloin täytyy keksiä kokonaan uusi viestinnän keino? Miten nostaa tutkija esille, mutta silti pitää kirkkain valokeila tämän tutkimuksessa ja välttää henkilöpalvontaa? ”Se mistä yliopistossa oikeastaan on kyse, jos miettii vaikka antiikin aikoja, on tarinoita kuuntelemaan kerääntyvästä porukasta. Ja

sen tarinan täytyy olla totta, koska tiedeviestintä menettää merkityksensä, jos puhutaan aivan puuta heinää.”

Jatkuvaa kamppailua Miksi tiedeviestintä sitten on niin tärkeää yliopistoille? Mikä on viestintäyksiköiden yliopistolleen tuottama merkitys? Ehkäpä äärimmilleen tiivistetty vastaus on, että tiedeviestintä on yksi yliopiston tuottamaa arvoa laajimmin ulospäin kuvaava tekijä.

Kun yliopistolaki uudistettiin vuonna 2010, kiristyi yliopistojen välinen kilpailu. Tämän seurauksena yliopistot ovat entistä aggressiivisemmin joutuneet todistamaan merkityksellisyyttään. ”Jos emme viesti ulospäin tekemisistämme, niin sehän on vähän kuin emme olisi olemassa”.

Nykymallissa yliopisto joutuu mieltämään itsensä entistä vahvemmin yritykseksi, jonka asiakkaita opiskelijat ovat. Jokainen valmistuva tutkinto portaittain kasvattaa yliopiston saamaa tukea. Viralliset paperit kuitenkin latistavat opiskelijat ja tutkijat tilastoiksi: lukumääriksi ja nimilistoiksi valmistuvista – nouseviksi ja laskeviksi prosenteiksi.

Yksittäistä tutkijaa korostava tiedeviestintä auttaa antamaan kasvot

”JO S EMME V I ES T I ULO SPÄ IN T EKEMI S I S TÄMME, N IIN S EHÄN ON VÄHÄ N KU IN EMME OLI S I OLEMAS SA”.

– J O H A N-E R I K K U KKO

18

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

näille tilastoille. Samalla se on ehkä tehokkain tapa kertoa yliopistossa tehtävän tutkimuksen erinomaisuudesta ulkopuolelle. Se on osoitus yliopiston elinvoimaisuudesta, mitä on etenkin varainkeruussa määriteltäville yrityksille kovaa valuuttaa.

Puhdas tiede vetää puoleensa Tiedeviestinnän syvempi tarkoitus on sen rooli eräänlaisena tieteen puhtautta suojaavana kilpenä.

Vaikka viimeisimmät tiedebarometrit kertovat valtaosan suomalaisista pitävän tiedettä korkeassa arvossa, ei tämä aina näyttäydy internetissä käytävässä ’keskustelussa’. Nettimaailma on diskurssiltaan huomattavasti koventunutta villiä länttä, jossa Penan blogi ja henkilökohtaiset tuntemukset usein näyttävät omaavan väitöskirjan painoarvon. ”Tutkija on tehnyt todella hienon tutkimustuloksen ja se tulos on julki.

Heti meillä on kymmenittäin ihmisiä

’P OP ULA R I S OIN T I’ JA ’KA NSA NOMA IN EN’ OVAT AVA INSA NOJA T I EDEV I ES T I N TÄÄ KU VAT ES SA. P OHJIMMI LTAA N KYS E ON T I E T EEL LI S T EN HAVA I N T OJEN JA JOH T OPÄ ÄT Ö S T EN KERT OMI S ES TA JOL LEKUL LE T OI S EL LE, SOPIVA N YKS I NKERTA I S ES T I I LMA I S T UNA. kommentoimassa, että tutkimus on tehty väärin.”

Tässä näyttäytyy tunnepohjainen ja pinttyneistä uskomuksista kumpuava reaktio. ”Tietenkään tiede ei ole pysyvää, aina tulee tutkimuksia, jotka kumoavat vanhat ja siten saadaan uutta. Mikä silti on se kompetenssi toisille sanoa, että tutkimus on tehty väärin?”

Jotkut tutkijat ovat ottaneet Don Quijoten viitan ja pyrkivät faktoilla kumoamaan internetin huhumyllyt.

Se on raskas ja mahdollisesti myös tutkijalle itselleen vaarallinen tie.

Lähimmäiseen uskominen on kovilla, kun tappouhkauksia, mustamaalausta ja keskiverto öyhötystä sataa niskaan. Tästä syystä onkin ymmärrettävää, ettei jokainen tutkija halua lähteä tappeluun mukaan.

Vaikka tiedeviestintä ei Twitterissä sotivaa tutkijaa pysty suorilta käsin suojaamaan, voi se jakaa ainakin osan taakasta. Someriitely ei ole tiedeviestinnän tehtävä, mutta näkyvä osa julkista keskustelua.

Joskus se saattaa tavoittaa oikean ihmisen ja onnistuu korjaamaan tunnepohjaisia olettamuksia faktoilla ja logiikalla.

Tutkijat ovat myös itse mitä suurimmissa määrin tiedeviestinnän kuluttajaryhmää. Viestintä mahdollistaa ideoiden, argumenttien ja uusimman tieteellisen tiedon vaihdannan, tarjoten näin tutkijoille ajantasaisia aseita sanojensa tueksi. ”Tieteen pitäisi olla se perusta, kallio, jolle rakennetaan koko keskustelu”, Kukko kiteyttää.

Juuri näistä syistä tiedeviestintä ja viestintää tekevät ovat tärkeitä yliopistolle. Viestintä ei ainoastaan osoita yliopiston merkityksellisyyttä ja siellä tehdyn työn arvoa, vaan se myös suojaa niitä periaatteita ja arvoja, jotka ovat yliopistoinstituution perusta.

Yliopiston viestintä saattaa olla haudattuna E-siiven ja muiden yksiköiden syövereihin. Se ei kuitenkaan poista tehdyn viestinnän arvoa, ei edes sen ASMR-videon. Silläkin rikottiin näkyvästi valtakunnallinen uutiskynnys. �

19

YLIOPISTOLLA

POHJOISTA VALOA TALVEN PIMEYTEEN TEKSTI HENRIK TELKKI KUVITUS HARRI FILPPA / POHJOINEN VALO

L A P I N Y L I O P I S T O N V I E S T I N TÄ K E N T-

kokeilee jälleen uusia tuulia.

Pohjoinen valo -verkkoportaali on tämän lehden ilmestyessä juuri laukaistu tiedeviestinnän alusta. Pohjoisen valon sisällön koordinaattorina toimii yliopiston Kide-lehteä päätoimittava Marjo Laukkanen.

Koordinaattorin roolissaan Laukkanen valitsee Pohjoisessa valossa ilmestyvät jutut ja näin määrittää sen, millainen portaalista muotoutuu. Mutta mitä nimi ”Pohjoinen valo” oikein tarkoittaa uuden portaalin toiminta-ajatuksena? ”Toistaiseksi olemme määritelleet, että tämä on pohjoisen tieteen, taiteen ja kulttuurin julkaisu.

Ymmärrämme pohjoisuuden aika laajasti. Haluamme nostaa aiheita, joissa teemana itsessään on pohjoisuus, mutta myös täällä pohjoisessa toimivia tutkijoita”.

Käytännössä tämä tarkoittaa moniakin asioita, joita tiedeviestinnässä ei ehkä olla totuttu näkemään. Ensimmäinen on tietenkin se ilmeisin, kielellinen kysymys. Kun näin Lapissa ollaan, saamen kieli tulee olemaan edustettuna englannin ja suomen ohella. Nämä kielen asetukset näkyvät myös suoraan tuotetussa sisällössä. Toisin kuin tavallisesti on opittu mieltämään, Pohjoisella valolla ei ole yhtä automaattisesti universaalia kieltä, jolla kaiken tuotetun sisällön varmasti löytää. Sisältöä toki käännetään TÄ

useammalle kielelle, mutta ei kaikkea. Tekijästään riippuen jotkin tekstit ilmestyvät vain saameksi, jotkin englanniksi ja osa suomeksi. ”Meillä on nyt kaksi juttua käännetty saameksi, mutta toiveena on, että saadaan ihan saamenkielistä tuotantoa. Meillä on saamen tutkijoita, joten olisi hienoa, jos he innostuisivat kirjoittamaan saameksi.

Niitä voisi kääntää suomeksi, tai antaa mennä vaan saamenkielisenä.”

Tämä antaa avoimemman alustan tutkijoille sekä mahdollistaa lukijalle enemmän 'omankielisen' ja näin henkilökohtaisemman kokemuksen. Ero on merkittävä vaikkapa Kide-lehteen, joka on kokonaan suomenkielinen.

Lapin yliopiston imagoon kuuluu olla sekä tiede- että taideyliopisto. Tämä on kantava teema Pohjoisessa valossa, jonka sisältö pyrkii olemaan huomattavasti totuttua kokeilullisempaa. Pohjalla toki on Kide-lehden DNA:ta, jonka eräänlaisena henkisenä jatkumona Pohjoisen valon voi nähdä.

Pohjoinen valo kuitenkin pyrkii digitaalisuutta hyödyntäen tarjoamaan sellaisia viestinnän muotoja, joita muilla portaaleilla ei ole tarjota. Tiina Qvist on kirjoittanut parisuhdeväkivaltaa ja sen sovittelua käsittelevän tiederunon, Harri Filppa puolestaan sovitti Yiyun Zhanin artikkelin tiedesarjakuvaksi. Ainutlaatuinen on myös Mari

Mäkirannan Kemijokea käsittelevä kuvaessee. Rakenteensa puolesta Pohjoinen valo voi toimia alustana myös video- ja podcast-sisällöille.

Kokeilullisuudella on toki kääntöpuolensa. Käyttäjälle tämä havainnollistuu ennen kaikkea vaatimuksesta pysähtyä lukemansa äärelle. Raskasta aihetta käsittelevä tiederuno ei ole jotain, minkä vain nopeasti silmäilee läpi, eikä Filppan sarjakuvaa lue ihan hetkessä.

Lukijalta tarvitaan hyvin samankaltaista heittäytymistä ja uudelle antautumista, kuin mitä portaalin kehittäjiltä on vaadittu. Uusi on monellakin tapaa jännää, mutta vieraus voi vaatia myös totuttelua.

Pohjoinen valo luo vielä nahkaansa ja hakee muotoaan. Sen, millaiseksi portaali lopulta tulee, voi nähdä aikaisintaan puolen vuoden päästä. Ideaalitilanteessa se löytää paikkansa Kide-lehden viereltä, erilaisina ja toisiaan täydentävinä medioina, jotka molemmat pyrkivät näkemään tiedeviestinnän muunakin kuin tekstiseininä ja tiedotteina. Kaikki tämä kuitenkin on huomispäivän asioita. Tältä erää Pohjoinen valo kuitenkin lupaa lukijalleen kiinnostavia tarinoita pohjoisesta tutkimuksesta ja taiteesta, uniikissa muodossa. � www.ulapland.fi/Saitit/Pohjoinenvalo/fi

20

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

INFRASTRUKTUURIN TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA KUVITUS MARJO HIILIVIRTA

21

YHTEISKUNNASSA

SOKEUTTAMAT Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja vaikuttavuuteen uskotaan vähiten korkean koulutustason pohjoismaissa; maissa, joissa on myös toimiva ja tehokas infrastruktuuri. Miksi tieto ei lisännyt tuska? Voisiko infrastruktuurilla ja sen luomilla rakenteilla olla jotain tekemistä asian kanssa?

S

Y YSKUUSSA YLIK A NSA L LI-

mielipidemittauslaitos YouGov julkaisi 30 000 henkilöä ja 28 eri maata kattavan mielipidemittauksen ihmisten asenteista koskien ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, sen syihin, syyllisiin ja keinoihin vaikuttaa muutokseen.

Kyselyssä kysyttiin muun muassa sitä, kuinka voimakkaasti ihmiset uskovat ilmastonmuutoksen vaikuttavan heidän elämäänsä tulevaisuudessa. Vähiten voimakkaisiin vaikutuksiin uskoivat tanskalaiset (10%), ruotsalaiset (11%), norjalaiset (12%) ja suomalaiset (14%). Eniten voimakkaisiin vaikutuksiin kyselyyn osallistuneista maista uskoivat filippiiniläiset (75%), vietnamilaiset (74%) sekä intialaiset (70%). Eurooppalaisista maista eniten vaikutuksiin uskoivat espanjalaiset (32%).

Kun kysyttiin sitä, miten ilmastonmuutoksen vaikutukset voidaan välttää – jos voidaan – oli 21% suomalaisista ja ruotsalaisista sitä mieltä, että jatkamalla samaan tapaan elämistä kuin tähänkin asti. Näillä prosenteilla suomalaiset ja ruotsalaiset jakavat keskenään korkeimman prosenttiosuuden kaikista osallistujamaista kyseisessä kategoriassa.

Maailman koulutetuimmat kansat ajattelevat siis näin. Kansat, joilla on käytössä vapaa lehdistö, vapaa internet ja pääsy tiedon äärelle hyvä koulutus turvanaan. Tieto ei NEN

siis lisännytkään tuskaa. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Sosiaalista hälyä ja kesämökkejä Nykyajan tietotyöläisellä on vaikeaa. Elämä on raskasta, kiireistä ja monimutkaista. Onneksi Suomi on mökkeilyn luvattu maa ja tässä paratiisissa mökkejä toden totta riittää; Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 Suomessa oli 509 800 kesämökkiä. Eipä siis ole kovinkaan iso ihmetyksen aihe kun perjantaina työpaikan ruokalassa työkaveri ilmoittaa lähtevänsä mökille viettämään helppoa elämää, rentoutumaan. Kyllä tässä itselläkin jo ruuvi kiristää ja rentoutuminen korven keskellä tekisi terää.

Hetkinen. Sanoiko joku, että vesi pitää itse kantaa järvestä, polttopuut pilkkoa, pesuvesi lämmittää ja ruokakin pitäisi jotenkin saada säilymään. Kuulostaa työläältä. Kuulostaa elämän peruselementeiltä. ”Infrastruktuurin luonne on pysyä näkymättömissä. Sen tehtävänä on tehdä elämästä helppoa.

Mikään ei ole helpompaa kuin nykyihmisen elämä”, toteaa Lapin

N YKY IHMI N EN EI S I I S PAKEN E KESÄMÖKI L LE F Y YS I S ES T I RASKAS TA A RKEAA N, VAA N S O S IAA LI S TA HÄ LYÄ.

yliopiston sosiologian professori Jarno Valkonen.

Nykyihminen ei siis pakene kesämökille fyysisesti raskasta arkeaan, vaan sosiaalista hälyä. Valtava infrastruktuuri on poistanut elämän perusedellytykset – energian, veden, ruoan ja suojan – ihmisten tietoisuudesta. Niistä on tullut pistorasioita, suihkuja, mikroja, marketteja, roska-autoja, tietokoneita ja keskuslämmityksiä. Itse infrastruktuuri on piilossa seinissä, katujen alla, lähetinantenneissa, vedenpuhdistamoissa, vesiputkissa ja sähkökaapeleissa. Ja lopulta, aivan ketjun alkupäässä, on itse hyödyke; vesi, energia ja erilaisten tuotteiden raaka-aineet.

Ei liene siis sattumaa, että ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja voimakkuuteen uskotaan vähiten siellä, missä on toimivin ja tehokkain infrastruktuuri; meillä eivät roskat loju kadulla, juomavesi tulee hanasta, sähköt eivät katkeile ja lvi-järjestelmät pitävät kodit asumiskelpoisina oli sitten kesä tai talvi. Tieto ei siis lisännyt tuskaa, koska infrastruktuuri sokeutti tietoisuutemme.

Sosiaaliset ja kulttuurilliset järjestelmät Infrastruktuurit eivät varsinaisesti ole järin mediaseksikäs aihe; insinöörien taidonnäyte, joista ymmärrämme perusajatuksen, mutta tekninen puoli on useimmille meistä hepreaa. Mutta infrastruktuurit ovat hyvin paljon muutakin kuin vain tekninen järjestelmä. ”Infrastruktuurissa monimutkaista tekee sen luomat sosiaaliset ja kulttuurilliset järjestelmät. Esimerkiksi ihmisen käsitys likaisuudesta poikkeaa sen mukaan, ollaanko infrastruktuurin äärellä vai esimerkiksi

22

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

”INFRAS T RUKT U UR IS SA MON IMU TKA I S TA T EKEE S EN LU OMAT SO S IA A LISET JA KULT T U URI L LI S E T JÄ RJES T ELMÄT. ES IMERKIKS I IHMI S EN KÄSI T YS LIKA ISU UDES TA POIKKEAA S EN MUKAA N, OL LAA NKO I NFRAS T RUKT U UR IN Ä Ä REL LÄ VA I ES IMERKIKS I MÖKI L LÄ. MI TÄ HELP OMMAKSI PESEY T YMIN EN ON T EHT Y, S I TÄ EN EMMÄ N IHMI S E T KOKEVAT TA RV ET TA PES E Y T YÄ TAI PES TÄ VAAT T EI TA.” – JA R N O VA L KO N E N

23

YHTEISKUNNASSA

mökillä. Mitä helpommaksi peseytyminen on tehty, sitä enemmän ihmiset kokevat tarvetta peseytyä tai pestä vaatteita”, sanoo Valkonen.

Infrastruktuurien luonne ohjaa siis ihmisten käyttäytymistä paljon enemmän kuin ensiksi osaisi ajatella. Yksilönvalinnaksi mielletty asia saattaakin lopulta olla toimintatapa, johon on opittu ja kasvettu infrastruktuurin myötä. ”Kulttuurit vetävät meitä tässä asiassa nenästä. Yksittäisen ihmisen ymmärrys hahmottaa monimutkainen järjestelmä on rajallinen, jolloin kuluttajavalinnaksi mielletty asiakin voi olla lopulta harhaa, koska kulutusvalinnat tapahtuvat järjestelmän puitteissa”, huomauttaa Valkonen.

Yksi esimerkiksi tästä on infrastruktuurin suhteellisen joustamaton toimintaperiaate, jossa infrastruktuurit rakennetaan tietyn käyttökapasiteetin mukaisiksi. Ne eivät toimi ylikäytöllä, mutta ongelmia tulee myös niiden alikäytöstä. Näin ollen infrastruktuuri määrittelee itsessään jo käytön rajapinnat ja yhdenmukaistaa yhteiskuntaa. ”Esimerkiksi irtautuminen sähköverkosta on todellisuudessa todella radikaali toimenpide”, huomauttaa Valkonen ja viittaa Ylen tekemään uutiseen (30.10.2019) etelä-karjalaisesta miehestä, joka irrotti omakotitalonsa sähköverkosta. ”Infrastruktuurit piilottavat taustalle myös luokkaerot ja tasapäistävät yhteiskuntaa. Niiden avulla yhdenmukaistetaan yhteiskuntaa ja niihin liittyy paljon taloudellisia aspekteja sekä valtaan liittyviä seikkoja”, toteaa Valkonen.

Pientuotantoa ja valta-aspekteja Infrastruktuurit ovat toki tarpeellinen rakenne yhteiskunnassa; on turha kiistää infrastruktuurin hyötyjä esimerkiksi yleisen hygienian, puhtaan vedensaannin tai liikenteen toimivuuden kannalta, muutama vain mainittuna.

Mutta infrastruktuurejakaan ei kannata ottaa annettuna. Niitä voi ja pitääkin osata ajatella myös erilaisista tulokulmista, jolloin ihmisten

ymmärrys omista toimintatavoista ja -logiikasta kasvaa, mutta myös jotta infrastruktuureista saadaan joustavampia ja läpinäkyvämpiä. ”Infratietoisuutta voitaisiin lisätä esimerkiksi koulutuksen avulla: tiedon tuottamista ja informaatioohjausta. Ihan yksinkertaisimmillaan esimerkiksi informaatiopaketti siitä, mistä vesi tulee ja minne se käytön jälkeen menee. Näin pystyttäisiin luomaan suhdetta infrastruktuurin takana oleviin hyödykkeisiin”, miettii Valkonen.

Myös infrastruktuurien pilkkominen pienempiin osiin voisi lisätä ihmisten tietoisuutta. Eniten potentiaalia Valkonen näkee sähköverkossa, jossa pientoiminnalla voi jo nykyiselläänkin myydä itse tuottamaansa ylijäämäsähköä sähköyhtiöille. ”Sähköinfrastruktuurissa on myös ehkä eniten kulttuurillista

kaikupohjaa pientoiminnalle; meillähän myydään jo nyt palveluita ja tuotteita esimerkiksi aurinkopaneeleita kuluttajille”, huomauttaa Valkonen.

Vaikka kaikupohjaa pientoiminnalle jo onkin, ei infrastruktuureja muuteta ihan tuosta noin vaan.

Teknisiä ratkaisuja esimerkiksi monipuolisemmalle pientoiminnalle voidaan varmasti kehitellä, mutta usein rajoittavat tekijät liittyvät juuri infrastruktuurien sosiaalisiin ja kulttuurillisiin rakenteisiin, esimerkiksi valtaan ja rahaan. ”Esimerkiksi kannustinjärjestelmillä voitaisiin ohjata kuluttajia myös aktiivisiksi tuottajiksi, mutta energiapoliittiset ajatukset jarruttavat sitä”, toteaa Valkonen.

Kuten aikaisemmin jo mainittiin, on infrastruktuurien takana aina lopullinen hyödyke. Mitä kauemmaksi tietoisuus ja ymmärrys tästä hyödykkeestä erkaantuu, sitä vaikeampi esimerkiksi omia kulutustottumuksia on tarkastella kriittisesti. ”Kun perheet tuottavat esimerkiksi sähkön itse, lapset eivät pelaa tietokonetta sateisena päivänä”, naurahtaa Valkonen. � LÄHTEET

* Tilastokeskus: https:// www.stat.fi/til/rakke/2018/ rakke_2018_2019-05-21_kat_001_ fi.html * Yle: https://yle.fi/uutiset/3-11041311 * YouGov: https://today. yougov.com/topics/science/ articles-reports/2019/09/16/ global-climate-change-poll

24

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

25

Lapin yliopisto sai uuden rehtorin 1. marraskuuta, kun HTT, FT Antti Syväjärvi muutti kolmannen kerroksen suurimpaan toimistoon.

Kysyimme tuoreelta rehtorilta, millaisen johtajan pieni yliopistomme saa yhteiskunnassa, jossa korkeakoulut joutuvat tasapainottelemaan yhä enemmän tempoilevan koulutuspolitiikan, rahoitusmallien muutosten ja akateemisen vapauden välillä.

TEKSTI JA KUVAT VILMA ROMSI

H

allintokerroksen käytävät ja yliopistoyhteisö ovat Antti Syväjärvelle tulleet tutuksi – ensin hallintotieteiden professorina, sitten yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanina ja lopulta tiedevararehtorina.

Vielä kuluvan vuoden keväällä hän ei kuitenkaan ajatellut, että tulisi astumaan yliopistomme rehtorin saappaisiin. ”Kun Mauri Ylä-Kotola ilmoitti ettei aio hakea jatkokaudelle, ajatus rehtoriksi hakemisesta alkoi pikkuhiljaa nousta mietintään kollegoilta ja tutkimusmaailmasta saadun kannustuksen saattelemana. Tiede on se, jonka vuoksi olen alun perin yliopistoon tullut töihin. Tämä tie vei ensin yhteiskuntatieteiden dekaaniksi, sitten tiedevararehtoriksi. Palaset ovat ikään kuin vuosien varrella loksahdelleet paikoilleen”, Syväjärvi kertoo.

Rehtorin valinta piti alun perin tehdä syksyllä. Syväjärvi kuitenkin erottui hakijoiden joukosta kokemuksensa ansiosta kansainvälisessä tutkimusmaailmassa sekä tiedeorganisaatioiden johtamisen parissa. Valinta tehtiin lopulta jo kesäkuussa.

Yliopistomaailman uudet tuulet vaativat rehtorilta kuitenkin muutakin kuin tutkijataustaa ja tiedemaailman tuntemusta. Millainen rehtori hallintotieteiden tohtorista muodostuu? ”Sanotaan, että yliopiston rehtorin tehtävä on nykyään toimitusjohtajan työtä. Nyt ollaan tultu viimeisimpien vuosien aikana, varsinkin vuoden 2010 yliopistolain uudistuksen myötä sellaiseen maailmaan, jossa korkein tieteen harjoittaminen ja yliopisto-opetuskin seurustelee yhä tiiviimmin

VAI AKATEEMISUUDEN EDUNVALVOJA?

TIEDEYHTEISÖN TOIMITUSJOHTAJA

HENKILÖ

ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Rehtorilta edellytetään aiempaa tiiviimpää yhteistyötä esimerkiksi yritysmaailman ja julkisen hallinnon kanssa.”, Syväjärvi kertoo.

Syväjärvi ei kuitenkaan pidä, eikä halua pitää, itseään toimitusjohtajana. Sen sijaan hän näkee rehtorin tehtävän ensisijaisesti akateemisena johtajuutena ja edunvalvontana. ”Yliopistohan on olemassa korkeinta tutkimusta ja opetusta varten, eikä se saa menettää tätä perustehtäväänsä. Tuotetaan kriittisesti tietoa, innovaatioita ja ratkaisuja, ollaan tosiasioiden ja totuuden perässä. Se tehtävä ei ole kadonnut mihinkään, mutta jotta sitä pystytään tekemään, esimerkiksi rahoituksen saamiseksi pitää toimia toimitusjohtajamaisesti eli myydä yliopiston omaa osaamista ja rakentaa yhteistyömahdollisuuksia aiempaa aktiivisemmin.”

Pieni yliopisto tempoilevan koulutuspolitiikan pyörteissä Viime vuosien haasteelliset talousnäkymät, korkeakoulujen rahoituksen leikkaukset ja vuodesta toiseen jatkuneet indeksijäädytykset ovat rapauttaneet yliopistojen tulopohjaa. Samanaikaisesti yliopistot ovat käyneet läpi valtavan mullistuksen vuoden 2010 yliopistolakiuudistuksen myötä. Yliopistot irrotettiin valtiosta ja niistä tehtiin itsenäisiä taloudellisia toimijoita. Valtion niille myöntämä perusrahoitus laski ja ulkopuolisen rahoituksen, esimerkiksi yksityisen sektorin osuus rahoituksesta kasvoi.

Rahoitus ja resurssipula ovatkin suurin haaste, johon Syväjärven mukaan yliopistojen rehtoreiden on tartuttava. ”Meidän on yliopistona säilytettävä tietynlainen autonomia ja riippumattomuus sekä akateeminen vapaus olla ja toimia ilman ulkopuolisia kahleita.”

Resursseilla Syväjärvi tarkoittaa paitsi euroja, myös osaamispohjaa. ”Meillä jää paljon ihmisiä eläkkeelle ja

S Y VÄJÄ RV I EI KU I T ENKA A N PIDÄ, EIKÄ HA LUA PI TÄÄ, I T S EÄÄ N T OIMI T U S JOH TAJA NA. S EN S IJAA N HÄ N NÄKEE REH T ORI N T EH TÄVÄ N ENS I S IJA I S ES T I AKAT EEMI S ENA JOH TAJU U T ENA JA ED UN VA LVON TA NA.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

ikäluokat pienenevät. Kolmantena ja viimeisenä tarkoitan resurssilla sitä, että tekemiselle on myös aikaa. Tietyt tutkimustulokset voivat ottaa vuosia, ennen kuin niistä voidaan ulosmitata hyöty. Nyt eletään tällaisessa pikaruokalassa; tiede ja taide eivät toimi samanlaisella syklillä.”

Yhä merkittävimpänä rahoittajana valtio ohjailee yliopistoja rahoitusmalleilla. Vuonna 2021 voimaan astuva rahoitusmallin muutos pyrkii vastaamaan osaajapulaan painottamalla rahoitusta tavoiteajassa valmistuneisiin tutkintoihin. Tästä Syväjärvi ei ole huolissaan, sillä valtakunnallisesti vertailtuna Lapin yliopisto on ”tehokas tutkintojen tuottaja”. Taustalla uudistuksessa on viime vuonna hyväksytty uusi korkeakouluvisio, jonka tavoitteena on, että puolet nuorten ikäluokasta korkeakouluttautuisivat vuoteen 2030 mennessä.

Tähän puolestaan ei ole luvattu lisärahoitusta.

Syväjärvi näkee, että loppupeleissä rahoitusmallit eivät koskaan ole täydellisiä. Vielä haasteellisempaa yliopistolle on hänen mukaansa tempoileva korkeakoulupolitiikka, jonka myötä rahoitusmallit vaihtuvat hallituskausittain. ”Yliopisto ei ehdi reagoida rahoitusmallin tempoiluun kovin hyvin. Yliopistojen toive on, että tehtäisiin pidemmällä aikajänteellä tätä toimintaa. Me emme ole mikään pörssissä oleva bisnesorganisaatio joka elää kvartaaleissa, vaan yliopisto jonka suunnittelun aikajänne on pitkä.

Yliopisto on vastuussa ihmisisten koulutuksesta, osaamisesta ja tulevaisuudesta – me emme voi elää sen mukaan, että tuuli muuttuu oikealta vasemmalle neljän vuoden välein. Tempoilu on rasite myös opiskelijoille ja henkilökunnalle.”

Esimerkiksi juuri vision 2030 toteuttamiseksi vaadittaisiin niin euroja kuin pitkäjänteisyyttä.

Vahva tutkimusyliopisto Yliopistoja kannustetaan tulostavoitteiden lisäksi vahvaan profiloitumiseen. Syväjärvi näkee tärkeänä, että Lapin yliopiston profiilia Suomen arktisena yliopistona sekä kestävän kehityksen edelläkävijänä vahvistetaan entisestään. Lisäksi Syväjärvi haluaa kehittää Lapin yliopistoa vahvana tutkimusyliopistona. ”Yliopiston ensisijainen kehityksellinen tarve liittyy tutkimuksen puolelle. 40-vuotias

KORKEAKO ULUKONS ER N IN T ULEVA I SU U T TA S Y VÄJÄ RV I HA LUAI SI AJAT EL LA YH T EI S T YÖMAHD OL LISU UKSIEN KAU T TA.

”MEI DÄN ON YLIOPI S T ONA SÄ I LY T E T TÄVÄ T IE T YNLA I NEN AU T ONOMIA JA RI I PP UMAT T OMU U S S EKÄ AKAT EEMIN EN VAPAU S OL LA JA T OIMIA I LMA N ULKOP U OLI S IA KAHLEI TA.” – A N T T I S Y VÄ JÄ RV I

ANTTI SYVÄJÄRVI

26

yliopistomme on kovassa iskussa ja hoitanut hyvin koulutus- ja opetuspuolen. Viime vuosikymmenen aikana olemme profiloituneet myös tutkimusyliopistona. Meillä tehdään laadukasta, erittäin kilpailukykyistä tutkimusta ja julkaisuja syntyy lähes kolme per henkilötyövuosi, mikä on yksi parhaista tuloksista Suomessa. Itse haluaisinkin kehittää Lapin yliopistoa vahvana tiede- ja taideyliopistona nimenomaan tutkimuksen kautta.”

Tämä ei kuitenkaan Syväjärven mukaan tarkoita opetuksen merkityksen vähättelyä. ”Näen asian siten, että tutkimuksen korkea laatu näkyy myös opetuksessa, sillä koulutus perustuu yliopistossa tuotettuun tutkimustietoon.”

Millaisena tutkimusorientoitunut rehtori sitten näkee taiteiden tiedekunnan ja taideopetuksen roolin tiedeyliopiston rinnalla yhteiskunnassa, jossa työelämälähtöisyydellä ja tulostavoitteilla on yhä enemmän painoarvoa? ”Olemme tiede- ja taideyliopisto. Taide on loistava yhteistyökumppani monelle tieteelle. On erittäin tärkeää, että yliopisto kehittyy jatkossakin vahvana tiede- ja taideyliopistona, sillä se on valtti tulevaisuuden korkeakoulupoliittisessa skenaariossa. Korkeimman taiteen tutkimuksen ja opetuksen harjoittajia ei Suomessa ole kovin monta – taiteiden tutkinnoista kolmasosa suoritetaan täällä. Voi kuitenkin olla, että taiteiden tiedekuntamme tunnetaan paremmin kansainvälisesti kuin kansallisesti, jolloin kansallista roolia tulee kirkastaa.”

Korkeakoulukonsernin tulevaisuutta Syväjärvi haluaisi ajatella yhteistyömahdollisuuksien kautta. ”Konserniyhteistyö on hyvää palveluiden suhteen, mutta myös tietyillä koulutusalueilla. Se voi olla hyvinkin hedelmällistä esimerkiksi matkailuntutkimuksen puolella. Yliopiston rooli korkeakoulukonsernin kehittämisessä on tärkeä. Yliopistolla on koulutuksen ja tieteen alalla vahvaa näyttöä ja pitkä historia.”

Alueellista vetovoimaa ja akateemista johtajuutta Brändäystä tarvitaan myös opiskelijoiden houkuttelemiseksi Lappiin. Entistä työelämälähtöisemmän koulutuspolitiikan valossa sekä alueellisen elinvoiman ylläpidon kannalta lienee toivottavaa,

27

että Lapin yliopistosta valmistuneet myös jäisivät pohjoiseen. Tällä hetkellä näin tekee valmistuneista reilu neljännes. ”Opiskelijoiden juurruttaminen Lappiin vaatii niin veto- kuin pitovoimatekijöitä. Yliopiston brändäyksessä opiskelijat tulisi huomioida kohderyhmänä nykyistä paremmin. Voitaisiin esimerkiksi tuoda esille se, kuinka yhteisöllistä, viihtyisää ja kotoisaa Lapin yliopistossa opiskelu on verrattuna moniin muihin yliopistoihin, joissa on enemmän esimerkiksi massaluentoja.”

Syväjärvi listaa veto- ja pitovoimatekijöiksi myös yliopiston toiminnan laadun sekä digitaalisuuden, joka toisi opintoihin ajasta ja paikasta riippumatonta joustavuutta. Lisäksi on löydettävä uusia työelämäkanavia. ”Tämä on juuri sitä rehtorilta vaadittavaa yhteiskuntasuhteiden ylläpitoa.”

Samalla, kun rehtorin on punottava verkkoja yliopistoa ympäröivään yhteiskuntaan, on langat pidettävä käsissä myös yliopiston sisällä. Yhtäaikaa rehtorinvalinnan kanssa yliopistolla käynnistyi johtamisjärjestelmän uudistus, jonka yhtenä tarkoituksena on edistää yksiköiden osallisuutta päätöksenteossa. Syväjärvi itse sanoo haluavansa kehittää johtamisjärjestelmää suuntaan, joka tukee paitsi osallisuutta myös akateemista johtajuutta. ”Osallistavassa ja akateemisessa johtamisessa tiedekuntien ja yksiköiden ääni tulee kuuluviin.”

ANTTI SYVÄJÄRVI

HENKILÖ

Ainakaan ei vaikuta siltä, että tuore rehtori jäisi jakamaan käskyjä hallintokäytävästä käsin ylhäältä alas. Hän arvioi tutkimustyönsä johtamisen psykologian ja hallintotieteiden parissa osoittaneen, kuinka asiantuntijuutta tulee kunnioittaa ja vuorovaikutus on hyväksi.

Kysyttäessä näkemyksestään itsestään arvojohtajana Syväjärvi toteaa sanalla olevan hieman kulttimainen vivahde, mutta tyytyy luonnehtimaan itseään akateemisuuden puolestapuhujaksi. ”Olen ihmisten kohtaaja, tulen ihmisten kanssa toimeen.” �

ANTTI SYVÄJÄRVI

* s. 1968 * Filosofian tohtorin tutkinto Cardiffin yliopistosta (pääaineena johtamisen psykologia) 1998 * Hallintotieteiden tohtorin tutkinto Lapin yliopistosta 2005 * Toiminut Lapin yliopistossa: * hallintotieteiden professorina vuodesta 2005 * yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanina 2015-2017 * tiedevararehtorina 2018-2019 * Toimi Lapin korkeakoulukonsernin painoaloihin liittyvän kehitystyön vastuuhenkilönä vuonna 2018-2019

28

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

VALOFESTIVAALI TOIMII KUIN KIRKASVALOLAMPPU Oulussa jo seitsemättä kertaa järjestettävä Lumo-valofestivaali tuo valoa ja iloa marraskuiseen melankoliaan. Kaupunkimiljöön monitaiteellisella ohjelmalla ja installaatioilla täyttävä tapahtuma tuo ihmiset yhteen ja ylös talvehtimiskuopistaan.

Olisiko Rovaniemelläkin sijaa vastaavalle valokarnevaalille?

TEKSTI MARIA PALDANIUS • KUVITUS MARJO HIILIVIRTA

I

että se sattuu naamaan ja ulkona on pian niin pimeää, ettei ilman otsalamppua kannata haaveilla näkevänsä nenäänsä pidemmälle. Ei ole yksi, eikä kaksi lappilaista, kun miettii: miksi ensimmäiset ihmiset ylipäätään asettuivat asumaan tällaisiin olosuhteisiin? Ja vieläkö jostain saisi kirkasvalolampun?

Hetken helpotusta alkutalven aiheuttamiin olotiloihin, ja miksei myös inspiraatiota tulevien kaamoskausien varalle, voi käydä hakemassa niinkin läheltä kuin Oulusta. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakeskuksessa käynnistyy pian järjestyksessään seitsemäs Lumovalofestivaali, jonka tarkoitus on valaa valoa kaupunkilaisten elämään vuoden pimeimpään aikaan.

Konseptista on sanalla sanoen lumouduttu. ”Säistä riippuen marraskuun loppu on tyypillisesti kaikkein pimeintä ja synkintä aikaa. Esimerkiksi viime vuonna festivaalin aikaan ei ollut yhtään lunta, joten ulkona oli oikeasti pilkkopimeää. On mahtavaa saada valoteoksia kaupunkiin näissä olosuhteissa koko viikonlopun ajaksi”, toteaa festivaalin tuottaja Anna Lanas.

Moni Pohjois-Suomen asukki voinee yhtyä järjestäjien näkemykseen marraskuun luonteesta: ajankohta on synkkämielinen, staattinen ja sees. Elämä ja liike lakkaavat ihmisten käpertyessä koloihinsa talvehtimaan. Kaamostelun keskellä yksi seikka saattaa kuitenkin unohtua: ihminen ei ole karhu. Siksi uusien, ihmisten ilmoille L MA ON NIIN K YL MÄ Ä ,

lähtemiseen kannustavien motiivien löytäminen ja luominen on tavallista tärkeämpää. ”Oulussa, kuten monissa muissakin kaupungeissa on puhuttu paljon kuolevista keskustoista, joista liikkeet ja ihmiset katoavat. Varsinkin nyt pimeän aikaan tyhjyys korostuu. Siksi nyt on hyvä aika tapahtumalle, joka tuo kaupunkiin valoa ja iloa monissa eri muodoissaan”, tapahtuman toinen tuottaja Jarkko Halunen ynnää.

Näin siis Oulussa – kaupungissa, jossa ei lappilaisesta näkökulmasta katsottuna voida oikeasta kaamoksesta edes puhua. Herää kysymys: milloin Rovaniemen katukuvaan saadaan jotain vastaavaa?

Luontomme kylpee valossa Lumo-valofestivaalin vuoden 2019 teemana on luonto. Sana on kuitenkin taivutettu monikon ensimmäisen persoonan omistusmuotoon: Luontomme. Sellaisenaan sillä viitataan paitsi ympäröivään luontoon, kuten festivaalin keskipisteenä toimivaan Hupisaaren puistoon, myös jokaisen sisällä kytevään ja kuplivaan ihmisluontoon. Tematiikka on siten enemmän tai vähemmän jokaista kävijää koskettava. ”Joka vuosi painotamme vähän eri asioita. Tänä vuonna päätimme mennä enemmän luontoon, mikä on ollut myös kävijöiden toive. Kun festivaali ei rajoitu vain ydinkeskustaan, on useampien ihmisten mahdollista päästä tapahtumista osallisiksi”, Halunen perustelee.

Lumon vahvuus piilee sekä koko kaupunk ia s yleileväs sä otteessa että ilmiömäisessä

muuntautumiskyvyssä: koskaan ei tiedä, mitä tuleman pitää. Silti yksi asia on takuuvarma: luvassa on poikkeuksellisen laaja ja monitaiteellinen ohjelmakattaus, joka ulottuu aina tanssista musiikkiin, teatteriin, julkisivuvalaisuihin ja erilaisiin luontoon ja tilaan asettuviin installaatioihin asti.

Kaiken keskiössä paistattelevat sekä suomalaisten että ulkomaalaisten, pallonlaajuisen hakuprosessin kautta mukaan valikoituneiden tekijöiden luomat valoteokset, jotka haastavat kaupungin arkkitehtuurin murtautuen läpi tavanomaisuuksien muureista ja johdatellen kävijän unenomaiseen satumaailmaan. ”Haluamme, että teokset herättävät jonkinlaisen tunnekokemuksen, että syntyy sellaisia vau-juttuja ja wow-elämyksiä. Festivaalin aikana me tarkkailemme näitä ihmisten kokemuksia ja teemme niiden pohjalta kartoitusta siitä, mikä toimii ja mitä jatkossa kannattaa tuoda ohjelmistoon”, järjestäjät muotoilevat.

Järjestäjien toiveena on, että Lumon jälkeen kukaan ei jäisi kylmäksi – eikä kirkasvalolampun tarpeeseen. ”Haluamme pitää ohjelmiston mahdollisimman monipuolisena ja valita mukaan sekä tunnustettujen taiteilijoiden että paikallisten yhteisöjen tekemiä teoksia, jotka tarkastelevat festivaalin teemaa ja valoa eri tulokulmista. Silloin kokonaisuus pysyy mielenkiintoisena ja palvelee erilaisia ihmisiä”, Halunen tietää.

Jokunen vuosi sitten yhteistyötä viriteltiin myös Lapin yliopiston

29

KULTTUURI

MON I POHJOI SS U OMEN AS UKKI VOIN EE YH T YÄ JÄ RJES TÄJIEN NÄKEM YKS EEN MA R R ASKU UN LU ON T EES TA: AJA NKOH TA ON S YNKKÄMIEL IN EN, S TAAT T I N EN JA S EES.

30

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

taiteiden tiedekunnan kanssa. Teollisen muotoilun opiskelijoille järjestettiin kilpailu, jossa eräs paikallinen yritys haki uudenlaisia muotoilutuotteita, käyttötapoja ja ideoita heidän valaisimilleen. Opiskelijat tekivät ehdotuksensa ja parhaat palkittiin. ”Vastaavaa yhteistyötä voisi miettiä jatkossakin”, Lanas ja Halunen esittävät.

Risuja ja ruusuja Mikseivät teokset ole pidempään esillä? Mikseivät kahvilat ja ravintolat ole tapahtuma-aikaan pidempään auki? Miten huolehditte siitä, että omalla autolla keskustassa kulkeminen onnistuu myös festivaalin aikaan? Runsaiden ruusupuskien lisäksi järjestäjien sähköpostilokeroihin on sadellut vuosien varrella myös kriittisiä, mutta sitäkin rakentavampia risuja. Palaute tuottaa arvokasta tietoa tapahtuman kehittämiseksi edelleen. ”Ihmiset ovat toivoneet esimerkiksi kahviloiden ja ravintoloiden pidempää aukioloa, koska tapahtuma kestää pitkälle iltaan ja väkeä on paljon liikkeellä. Palaute on

ollut niin vahvaa, että olemme pyrkineet ylläpitämään aktiivista keskustelua asiasta kahviloiden ja ravintoloiden kanssa”, Lanas kertoo.

Toinen yleinen palaute on koskenut keskustan teiden ruuhkautumista festivaalin aikaan. Se, miten asia aiotaan jatkossa hoitaa, on edelleen hienoinen kysymysmerkki.

Samaa kysymystä kannattanee pureskella myös Lapin pääkaupungissa ennen kuin vastaava valokarnevaali tulee joskus ajankohtaiseksi.

Millä keinoin monitaiteellisesti valaistussa poronsarvikaavassa onnistutaan kaavailemaan ilman sumia ja rattiraivoa?

Viimeinen avainkysymys on koskenut teoksia itseään: kaupunkilaiset toivoisivat installaatioiden tuovan valoa ja iloa kaupunkiin läpi koko talvikauden. Suurin tekijä on kuitenkin raha. Teosten ylläpito ei ole ilmaista. Siksi järjestäjät ovat tiivistäneet tapahtuman viikonlopunmittaiseen festivaalipläjäykseen. Pimeässä ja kylmässä

taapertavien kaupunkilaisten toivetta ei kuitenkaan ole sivuutettu, päinvastoin: ”Vuosittain kaupunkiin ilmestyy myös pysyvämpiä valaistuksia, kuten Mannerheimin puiston sekä Hupisaarten rantareitin valaistus.

Kaupungin monissa yksiköissä asia on otettu omaksi ja pysyvämpiä valaistusratkaisuja kehitellään koko ajan kaupunkilaisten iloksi”, tuottajat iloitsevat.

Vaihe vaiheelta valoon Kaupunkilaisten suosion saavuttaminen ei ole ollut Lumon luojille itsestäänselvyys. Hankkeen jatkuvuuden takana on ennen kaikkea pitkäjänteinen yhteistyö ja aktiivinen, jatkuva dialogi kaupungin organisaatioiden, yhteisöjen ja yksittäisten ihmisten välillä. Tästä menestyksen salaisuudesta on lupa ottaa koppi: ”Jos haluaa rakentaa toimivan tapahtumakonseptin, joka kiinnostaa kaupunkilaisia ja joka kehittyy vuosi vuodelta, täytyy mukaan saada laajasti toimijoita eri tahoilta ja tasoilta”, Halunen alustaa.

Kuten kaikki taide- ja kulttuurikentän toimijat varmasti tietävät, ei yksikään tapahtuma synny sen

31

KULTTUURI

”JO S HA LUAA RAKEN TAA T OIMI VA N TAPAH T UMAKONS EP T IN, JOKA KI I NNO S TAA KAU P UNKI LA I S IA JA JOKA KEHI T T Y Y V U O S I V U ODELTA, TÄY T Y Y MUKAAN SA A DA LAAJAS T I T OIMIJOI TA ER I TAHOI LTA JA TAS OI LTA.” – JA R KKO H A L U N E N

enempää itsekseen kuin itsestään tai ilmaiseksi. Yleisimpiä haasteita ja kompastuskiviä lienevät sekä rahoitus- että tilakysymykset. Sen tietävät myös Lumon luojat, jotka ovat kavunneet askel askeleelta tikapuita pitkin ylöspäin: ”Ensimmäisenä vuonna rahoitus tuli EU-projektin kautta ja sen jälkeen vuosien ajan kaupunginhallituksen erityismäärärahoista. Nyt olemme saaneet istutettua tietyn perusrahoituksen. Tietysti sen saaminen vaatii jatkuvaa työtä edelleen ja jokaisen vuoden osalta erikseen”, Lanas ja Halunen huomauttavat. ”Isoa roolia näyttelevät myös paikallisten yritysten myöntämät, niin sanotut sponsorirahoitukset.

Niiden osuutta olemme saaneet kasvatettua mukavasti, mikä on mahdollistanut laajan ohjelmiston”, Lanas lisää.

Rahoitus- ja tilahaasteet tunnetaan myös Lapissa ja etenkin Rovaniemellä, jossa keskustelu kulttuurin ja taiteen määrärahoista sekä kulttuuritilojen puutteesta käy kiivaana. Lumo-festivaali on vertailukohtana ja inspiraationlähteenä osuva siksi, että se edustaa Lappiinkin sopivaa ja sovellettavissa olevaa konseptia, sekä siksi, että se on onnistunut vakiinnuttamaan niin asemansa, rahoituksensa kuin toimintaympäristönsä. ”Vaikka rakennuksiin ja tiloihin kohdistuu tiettyjä rajoituksia, on Oulun kaupunki tullut hyvin vastaan myöntämällä tiloja festivaalin käyttöön. Viime vuonna Tuomiokirkon seinään heijastettiin valtavan suuri videoteos, joka oli niin suosittu, että päätimme jatkaa perinnettä vastakin. Tänä vuonna vastaava, suuri videoteos tulee Oulun

kaupungintalon julkisivun seinään”, järjestäjät paljastavat.

Rahoituksen sekä tilojen vahvistumisen ja sen suoman toiminnan vakiintumisen myötä Lanas ja Halunen ovat päässeet hiomaan toimintaprosessejaan ja suunnittelemaan seuraavaa tapahtumaa hyvissä ajoin. Vuoden 2020 Lumo on jo kovaa vauhtia työn alla. Monista haasteista huolimatta pitkälle on tultu sitten alkuaikojen ja lapsenkengät on voitu jo kauan sitten nakata eteisen nurkkaan: ”Alussa kaikki oli hatarampaa ja epävarmempaa. Festivaaliin liittyviä neuvotteluja ei voitu aloittaa ilman tietoa ohjelmistosta tai rahoituksesta ja tiimi piti koota aina uudestaan. Nyt tapahtuma on jo yleisesti tiedossa ja sitä osataan odottaa. Tärkeintä on pysyvä tiimi ja vakiintuneet luomisprosessit”, Lanas ynnää. �

32

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

IHMINEN ON ELÄIN, PE TEKSTI EVE ORHANLI-VIINAMÄKI KUVITUS MERI HEIKKILÄ

Miten ihminen perustelee paikkansa muiden eläimien yläpuolella, luomakunnan huipulla?

Monille vastaus tähän löytyy moraalista; kipua, kärsimystä tai kuolemaa aiheuttavan toiminnan eettisestä arvioinnista. Samalla eläinten vastaava toiminta jää eettisen arvioinnin ulkopuolelle.

J

O S E L Ä IN T E N T OI MIN TA A

katsottaisiin samanlaisten kriteerien läpi kuin ihmisten, se voisi tarkoittaa sitä, että eläimet tulisivat myös oikeusjärjestelmiemme piiriin. Moraalinen toimija on kohde myös moraalisille seurauksille – palkkioille ja rangaistuksille.

Oikeusjärjestelmämme kohtelee jo eläimiä olentoina, joita on suojeltava joiltain ihmisten väärinkäytöksiltä. Se viittaa myös ajan kuluessa tapahtuneisiin muutoksiin suhtautumisessamme eläimiin.

Olemme alkaneet kohdella eläimiä myös tuntevina olentoina, joita varjellaan tarpeettoman kärsimyksen kokemiselta.

Toisin sanoen, olemme jo myöntäneet muille eläimille juridisia oikeuksia, vaikka ne ovat rajallisia ja ne toteutuvat vielä varsin huonosti.

Olennainen kysymys onkin se, mitä oikeuksia eläimille voitaisiin myöntää. Tällöin tulee ajankohtaiseksi pohtia uudelleen myös ihmisen ja eläimen välistä suhdetta ja sitä, mitä eläimet puolestaan voivat tehdä ihmisille. Joudumme palaamaan ihmisen ja eläimen yhteistoiminnan perusteiden äärelle, sillä pidämme

N YK YÄÄ N EL ÄIMET NÄHDÄ Ä N OIKEU DEL L I S ES T I IHMI S EN OMA ISU U T ENA.

monia eläinten kanssa toimimisen tapojamme myös itsestään selvinä: ihmiset esimerkiksi oikeuttavat tuotantoeläinten pitämistä proteiinin tarpeellaan ja ajattelevat, että hirvet ja porot juoksevat heidän autoteillään vaikka tie on rakennettu metsän poikki.

Nykyään eläimet nähdään oikeudellisesti ihmisen omaisuutena.

Omaisuudensuoja on turvattu perustuslaissa, minkä takia sitä pidetään pääasiassa eläinten hyvinvointia tärkeämpänä. Jos vaikkapa koira menehtyy tapaturmaisesti, se määrittyy asian selvittelyssä omaisuudeksi. Oikeudellinen toimija on siis ihminen, jonka omistukseen koira on merkitty. Rohkea kuvittelija voi keksiä, että jos menehtynyt koira rinnastuisi oikeudellisesti ihmiseen, sen rintaperilliset voisivat periä sen

omaisuuden. Ehkä sen kanssa asuva ihminen olisi sitten taloudellinen edunvalvoja? Tämä on ajatusleikki, jonka tarkoitus on ravistella mielemme paikalleen pölyttyneitä nurkkia. Olemme suhtautuneet myös joihinkin ihmisryhmiin toisin kuin nyt: Esimerkiksi Yhdysvalloissa afrikkalaistaustaiset orjat ja Suomessa huutolaislapset olivat esineitä, joita ostettiin ja myytiin, mutta myös rikosoikeuden subjekteja, joita oli mahdollista syyttää rikoksesta. Usein pitäisikin siis kysyä, missä suhteessa jokin on oikeussubjekti.

Ranskalainen filosofi ja akateemikko Michel Foucault (1924-1984) puhuu biopolitiikasta ja biovallasta, jolla kontrolloidaan elämään liittyviä teemoja, kuten syntyvyyttä, terveyttä, sairautta ja kuolemaa.

Kriittinen eläintutkimus tarkastelee

33

YHTEISKUNNASSA

ETO JA JUMALAN KUVA IHMIS EN S U VEREN I T EE T T I ON JOH TA N U T LU ONNON JA YH T EI SKUNNA N ERO T TAMI S EEN T OI S I S TAA N KÄSI T T EEL LI S ES T I.

eläimiä foucault’laisen biopolitiikan käsittein. Perinteisesti biopolitiikka ymmärretään ihmisten välisten valtasuhteiden ja yhteiskunnallisten kysymysten tarkasteluksi. Tiedollisesti avaamme uuden ikkunan, kun biopolitiikka ulotetaan esimerkiksi tuotantoeläimiin, joiden elämän tarkoitus on tulla kulutetuksi. Tuotantoeläimen elämä ei ole kuolemaan jätetyn elämää, vaan hallittua, organisoitua ja tuotettua toimintaa, joka tähtää eläimen tappamiseen ja syömiseen.

Oikeussubjektiksi tuleminen on

myös subjektiksi tulemista ylipäätään. Voidaankin miettiä, onko subjektiksi tuleminen nimenomaan ihmiseksi tulemista eli erottumista muista eläimistä. Eläinten hyödyntämisen ja käyttämisen salliminen kumpuaa kristinuskon ihmiskäsityksestä, jonka mukaan ihminen on luomakunnan kruunu, sillä Jumala loi hänet omaksi kuvakseen. Toden totta, ihminen vaikuttaa luontoon kaikkein eniten ja ulottaa valtansa laajalle. Keskusteluissa siitä, kenellä on valtaa päättää kenenkin elämästä ja kuolemasta puhutaan

suvereniteetista, toteaa kamerunilainen filosofi ja poliittinen teoreetikko Achille Mbembe (1957-). Suvereniteetti tarkoittaa valtaa päättää siitä, miten asiat ovat ja se valta on ymmärtämässämme todellisuudessa ennen muita ihmisellä.

Ihmisen suvereniteetti on johtanut luonnon ja yhteiskunnan erottamiseen toisistaan käsitteellisesti.

Luonto ympäristönä on yhteiskuntaelämän resurssi, josta haetaan elämän ehdot ja jonne mennään palautumaan yhteiskuntaelämän ärsyketulvasta. Geneveläinen valistusfilosofi Jean-Jacques Rousseau (1712-1778) on tunnettu rakkaudestaan luontoa kohtaan. Rousseaun mukaan kaupungit ovat ihmiskunnan viemäreitä ja ihminen tulee onnelliseksi palatessaan luontoon. Näin todettuna luonto ja yhteiskunta näyttävät toisistaan erillisiltä tiloilta, joissa vallitsee erilaiset säännöt.

Ihminen ja luonto kietoutuvat eittämättä yhteen, vaikka urbaanin nykyihmisen luontosuhde onkin hyvin etäinen. Raamatullinen ajatus luomakunnan kruununa olemisesta tuo vallan lisäksi vastuuta, minkä ihmiskunta tuntee nyt paineena ratkaista ilmastokriisi ja vastata ympäristökatastrofien aiheuttamiin haasteisiin.

Lisäksi länsimaisissa yhteiskunnissa tunnetaan yhä enemmän empatiaa eläimiä kohtaan ja suuryritykset ottavat parhaillaan koppia kasvisruokatrendistä sekä kuluttajien keskuudessa kasvavasta eettisestä tiedostavuudesta.

Vallalla on taipumus karata käyttäjiensä käsistä. Siksi on vastuullista ihmisyyttä pohtia sitä, millaista valtaa itsellä on ja miten valtaa voisi kanavoida niille, joilla sitä ei yhtä lailla ole. �

34

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2019

TARINA MAAILMANKAIKKEUDESTA TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA KUVAT JUSSI POHJAVIRTA/LY T

Lapin ylioppilasteatterin syksyn toinen tuotanto Tarina maailmankaikkeudesta tuo visuaalisuuden Wiljamin lavalle uv-valoin ja -maalein. Tarina kietoutuu kolmen jumalhahmon ympärille, jotka tarkkailevat maailmaa eksistentialististen kysymysten kautta.

R U U S U - M A R I A L A P P A L A I S E N ohjaus Tarina maailmankaikkeudesta tuo Ylioppilasteatterin syksyn tuotantokauteen kokeellisen draamatuotannon, jonka keskiössä ovat visuaalinen ja näyttävän näköinen teatteri uv-valoineen ja maaleineen sekä näitä korostavat liike ja tanssi.

Näytelmän keskiössä on kolme enemmän ja vähemmän ajatonta jumalhahmoa, jotka pohtivat elämän suuria kysymyksiä; eksistentialismia, individualismia, erilaisuutta ja oman paikkansa löytämistä. Jumalhahmojen ajatukset ja kokemukset peilautuvat tässä ajassa elävien ihmisten kokemusten kautta. ”Ylioppilasteattereiden traditioon kuuluu kokeellinen tyyli ja tapa

tehdä. Täällä on tilaa toteuttaa ideoita ja ajatuksia”, toteaa Lappalainen, jonka ensimmäinen tekstiohjaus Tarina Maailmankaikkeudesta on.

Visuaalisuudessa ja näyttävyydessä isossa osassa ovat valot, jotka heijastavat näyttelijöiden liikkeitä uv-maalien avulla. Näytelmässä hyödynnetäänkin paljon liikettä ja tanssia. ”Kyllä tämä on ollut erilainen näyttelijäkokemus. Esimerkiksi kasvojen ilmeitä ei pimeässä näy, vaan eleet, ilmeet ja tunteet on näyteltävä eri tavalla. Tämä on ollut kehollisempi näyttelijäkokemus”, kertoo yhtä jumalhahmoa näyttelevä Akseli Korpioksa.

J u m al h a h m o j e n aj a t t o m a t

pohdinnat elämästä ja ihmisenä olemisesta ovat merkityksiltään ajasta riippumatta keskeisiä sukupolvilta toisille; peilauspinnat ja purkautumiskanavat vain vaihtelevat ajankuvan mukaan. ”Teksti peilaa omaa elämääni aika paljon, mutta kohtaukset ovat silti yleismaailmallisia. Toivon, että ihmiset tulevat katsomaan näytelmää aistit avoimina ja ottamaan ajatuksia myös omaan elämään”, päättää Lappalainen. �

TARINA MAAILMANKAIKKEUDESTA * Ohjaus & Käsikirjoitus: RuusuMaria Lappalainen * Tuotanto: Terhi Kuokkasen johdolla Veronica Koskinen ja Iiris Kaihua * Koreografia: Ulla Väätäinen * Valosuunnittelu: Samuli Valkama * Äänisuunnittelu: Tatu Ollikainen * Rooleissa: Amanda Landström, Akseli Korpioksa, Ante Jalvela, Niko Mäntynenä, Marita Guevara, Julia Havsvind, Elisa Oikarainen, Kerttu Pakkasvirta * Esitykset: 22.11, 23.11, 27.11, 5.12, 15.1, 22.1, 24.1, 29.1, 31.1

35

AINEJÄRJESTÖPALSTA

ARVOT LUOMASSA EDUNVALVONNAN PERUSTAA K U K A O L E N ? Mitä teen? Mitä me teemme? Mitä me edustamme ja mitkä ovat meidän arvomme? Rakas ainejärjestömme Kosmos Buran on ollut hallituskauden 2019 ajan intensiivisesti näiden kysymyksien äärellä. Viime vuoden syyskokouksen päätöksen kautta ryhdyimme vegaaniseksi ainejärjestöksi antaaksemme käytännön tason työpanoksen ilmastonmuutoksen torjumiseen. Tämän lisäksi valtakunnallisesti nousseet keskustelun avaukset sitsikulttuurista vei ainejärjestömme arvopohdinnan äärelle.

Lapin Yliopiston politiikkatieteiden ja sosiologian opiskelijoiden ainejärjestö Kosmos Buran järjestikin jäsentensä kesken arvokeskusteluillan lokakuun 22. päivä. Illan motiivina oli luoda avointa keskustelua ainejärjestön arvopohjasta. Ajatuksena on, että opiskelijat saavat itselleen yhteisön, jossa on selkeä ja pitkälle ulottuva toimintasuunnitelma, jonka perustaksi tarvitaan vahva arvoperusta.

Mitä ovat arvot?

Arvot ovat abstrakteja, mutta silti konkreettista ja materiaalista maailmaa hallitsevia käsitteitä, ohjenuoria, normeja ja moninaisia sääntöjä. Ne ovat tiiviisti osa meidän sosiaalista todellisuutta ja identiteettiä, niin yksilötasolla kuin yhteisö -ja yhteiskuntatasoilla. Arvot ovat täten käsitteitä, jotka ohjaavat yksilön ja yhteisön elämää ja sen kulkua. Tieteen termipankin mukaan arvot ovat 1. ristiriitojen yläpuolelle asettuvia tavoitteita, joita kohti yksilö tai yhteiskunta voi suuntautua, mutta joita ei voida koskaan lopullisesti saavuttaa.

2. ihmismielen aktiivisia, ei-objektiivisia symboleja ja laatumääritelmiä 3. yhteiskunnan ylläpitämiä moraalikoodeja.

Ensimmäinen määritelmä ottaa arvojen määritelmän lähtökohdaksi niiden ideaalisuuden. Platon esitti, että on olemassa materiaalisesta maailmasta erillinen ideaalimaailma, jossa kaikki materia, esineet ja asiat ovat niiden täydellisessä muodossaan, olemassa sinänsä. Tasa-arvo arvona on siis jokin tavoiteltava ideaali, jota kohti voimme yhteiskuntana pyrkiä, mutta emme koskaan sitä saavuttaa täydellisesti.

Mitä on edunvalvonta?

Ainejärjestöt toimivat opiskelijoiden yhteisönä ja verkostona, jonka kautta opiskelijat tutustuvat toisiin opiskelijoihin ja saavat viestinnällisen sillan yliopiston hallintoa ja henkilökuntaa kohden. Yhdistystoiminnan kautta opiskelijoilla on puitteet ja mahdollisuudet viettää mielekkäällä tavalla aikaa opiskelutovereiden kanssa. Näiden yhteisöllisten ja viestinnällisten tehtävien lisäksi edunvalvontaan kuuluu nimensä mukaisesti opiskelijoiden ja oppiaineen etujen valvonta eri hallinnollisten päätösten ja muutosten virrassa.

Viimeisenä mainittuun tehtävään halusimme ainejärjestönä luoda selkeän ja turvatun tulevaisuuden yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle ja opiskelulle, minkä avulla yhteisö ja yhteiskunta saisi lisää selkeyttä yhteiskunnalliseen entropiaan.

Yhteisen keskustelun kautta selvisi, että suurin osa osallistujista painottavat ainejärjestön yhteisöllistä merkitystä. Näihin

yhteisöllisiin arvoihin voitaneen lukeuttaa muun muassa yhteisöllisyys, kunnioitus, inklusiivisuus, avoimuus, ystävyys ja yhteistyö. Lisäksi esiin nousi “armollinen politiikan leikkikoulu”, jolla tarkoitettiin turvallista ympäristöä luoda pohjaa omalle tulevaisuuden vaikuttamistyölle. Toisaalta keskusteluissa ilmeni myös pienimuotoista väittelyä siitä, miten esimerkiksi perinteisiä tapoja kohtaan tulisi suhtautua, onko rationaalisuus hyvä lähtökohta ainejärjestön toiminnalle ja mitä tarkoittaa akateeminen vapaus?

Ainejärjestön toiminta tarvitsee syvälliset ja jopa “ikuiset” arvot, jonka päälle toiminnallisuus ja edunvalvonnan idea rakentuisi.

Tästä esimerkkitapauksena voidaan pitää vegaanilinjausta, joka perustuu ns. pohja-arvolle eli kestävyydelle ja aktiivisen kansalaisuuden edistämiselle. Näemme, että ainejärjestön toiminnan ydin liittyy sen yhteisöllisyyteen ja sen yhteennivoutuvuuteen. Ainejärjestön sisällä olisi tärkeätä olla turvallista keskustella arvomaailman kysymyksistä ja tarkastella omaa toimintaa itsereflektiivisesti ymmärtäen empaattisesti ja kunnioittavasti toisten jäsenten maailmankuvia ja näkemyksiä.

Rohkaisemme muitakin ainejärjestöjä pohtimaan oman yhdistyksen arvopohjaa ja toimintaa! Arvokeskustelu sitouttaa jäsenistöä ja luo yhteistä identiteettiä käytännöllisellä tasolla. Eheä opiskelijaidentiteetti luo tunnetusti myös pohjaa opiskelumotivaatiolle!

Kosmos Buran toivottaa arvokasta ja rauhaisaa joulua! �

HEIDI LINTULA