Lapin ylioppilaslehti 3/2018

3/ 2018

LAPIN YLIOPPI LASLEHT I

AINEJÄRJESTÖJEN VASTUUT

WORLD WIDE KAMPUS

JUSSI OLAVI JOKINEN

SIVISTYS ON TAVOITELTAVA ARVO PÄÄTOIMITTAJA

T E R V E H D Y S , A R V O N U U D E T ja vanhat Lapin yliopiston opiskelijat! Uusi lukuvuosi on pikku hiljaa käynnistynyt tuoden toivottavasti meille kaikille oppimisen ja kehittymisen, yhdessäolon ja ilon tunteita.

Itsensä kehittäminen, uuden omaksuminen ja sivistyksen kerääminen ei rajoitu pelkästään opiskeluaikaan; se on läpi elämän kestävä matka, jossa uteliaisuus ja avarakatseisuus uusia asioita, ihmisiä ja tietoa kohtaan takaa ihmisen kasvun täyteen mittaansa.

Mutta opiskeluaika on juurikin sitä aikaa, jossa luodaan perustukset tälle oppimismatkalle.

Olemme yliopistoon hakiessamme olleet jo jollain tavalla tietoisia siitä, mikä meitä kiinnostaa.

Olemme valinneet alan, jota haluamme opiskella ja jossa haluamme kehittyä.

Yliopisto on kuitenkin paljon muutakin, kuin laput silmillä kuljettava putki – koulutusalasta riippumatta. Tai ainakin sen pitäisi olla. Sen pitäisi pystyä tarjoamaan välineet kriittiseen ajatteluun sekä laadukkaaseen ja monipuoliseen opetukseen – tieteelliseen ja taiteellisen sivistykseen. Yleissivistykseen.

Valitettavasti yliopisto on myös tulostavoitteita ja byrokratiaa, jatkuvaa kilpailua ajasta ja resursseista, ulkoapäin tulevista arvopainotuksista sekä valtakunnan politiikassa tehtävistä päätöksistä.

Sivistysyliopiston ihanne on ajautunut konfliktiin kapitalistisen tehokkuus- ja suoritusyhteiskunnan kanssa.

Mitä opiskelijat voivat tehdä? Sopeutua tilanteeseen? Hyväksyä sen, että yleissivistystä ja monipuolista osaamista entistä enemmän

ELLI ALASAARI

ALEKSI I. POHJOLA

korostava yhteiskunta ei ole valmis koulutuspolitiikassa toteuttamaan vaatimiaan arvoja? Kyllä ja ei. Realiteetit on toki tunnustettava ja niiden kanssa pyrittävä toimimaan, mutta opiskelijoilla on myös oikeus vaatia ja vaalia omia etujaan.

Teillä, arvon opiskelijat, on oikeus ja velvollisuus vaatia yliopistolta laadukasta ja monipuolista opetusta. Teillä, arvon opiskelijat, on oikeus sivistää itseänne monipuolisesti ja vaatia rakenteita, toimia ja toimintakulttuuria tätä sivistystä tukemaan. Teillä on oikeus ajatella kriittisesti ja tuoda myös epäkohdat esiin. Se on opiskelijan, yliopiston ja koko yhteiskunnan etu.

Käyttäkää yliopistossa opiskelemanne aika viisaasti itseänne sivistäen ja kehittäen, sekä nauttikaa oppimisesta, opiskelujen tarjoamista uusista ihmissuhteista sekä kokemuksista. Se on ainutlaatuista aikaa, jota ei kannata kulkea laput silmillä pimeää putkea pitkin. �

Oikaisut: Lapin ylioppilaslehdessä 2/18 Mikkel Näkkäläjärveä käsittelevässä henkilöjutussa väitettiin virheellisesti, että Näkkäläjärvi olisi kotoisin Ivalosta. Näkkäläjärvi on kotoisin Inarista. × Lapin ylioppilaslehdessä 2/18 Arktista keskusta käsitelleessä jutussa siteerataan virheellisesti Arktisen keskuksen johtajaa Timo Koivurovaa. Virheellinen lainaus: ”[...] jonka lisäksi ulkoministeriö on ulkoistanut Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskauden viestinnän meidän tiedeviestinnän yksikölle.” Ulkoministeriö ei ole ulkoistanut Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskauden viestintää Arktiselle keskukselle, vaan Suomesta arktisena maana kertovan portaalin viestinnän.

PÄÄTOIMITTAJA Aleksi I. Pohjola @aipohjola ULKOASU JA TAITTO Elli Alasaari @ellialasaari KANSI Aino Soininen @oniaino

MAINOSMYYNTI Joonatan Juhajoki joonatan.juhajoki@lyy.fi puh. 050 514 5171 PAINO i-print Seinäjoki PAINOS 700 kpl KUSTANTAJA Lapin yliopiston ylioppilaskunta

Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 044 787 5670 YHTEYSTIEDOT lehti@lyy.fi @lapin_ylioppilaslehti TEKIJÄT Heidi Lintula Mikko Koljonen Siiri Hirsiaho Aino Harmanen Maria Paldanius

Erkka Lehtoranta Harriet Lindfors Laura Miettinen Iida Nevasalmi Matias Kassala Maria Tuunanen Pekko Riihonen Emma Kähkönen Juho Kähkönen Matias Partanen Ella Karttunen Senni Luttinen Aino Soininen Eve Viinamäki Kaisa-Reetta Seppänen Miro Sarola

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 3/2018

S. 16–19

KOLUMNI: MILLOIN OLLAAN PERILLÄ?

11

WORLD WIDE KAMPUS 12–13

POLIITTINEN SUHMUROINTI 20–21

AINEJÄRJESTÖJEN VASTUUT 14–15

JUSSI OLAVI JOKINEN 22–25

”KYSYMYS AIHEUTTI LÄHINNÄ HÄMMENNYSTÄ: ONKO MINULLA JOKIN KÄSITYS SIITÄ, KOSKA OLEN TÖISSÄ, KOSKA LOMALLA?” 26 HEIDI LINTULA

4

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 3/2018

YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN A R V O N O P I S K E L I J A K O L L E G AT,

Syksyllä 2013 astelin jännittynein askelin yliopiston juhlasaliin ensimmäisen vuoden opiskelijana ja vasta valmistuneena ylioppilaana. Aistin muutoksen. Tämä muutos oli uudelle opiskelijalle valtava, ja kutsun silloisen opiskelijaelämäni suurinta muutosta akateemiseksi vapaudeksi.

Tuntuu siltä, että muutoksella sanana on nykypäivän hektisessä yhteiskunnassa hiukan negatiivinen sävy. Muutos herättää pelkoa ja epäilyä, ja tulevaisuus voi tuntua epävarmalta.

Me opiskelijat olemme halunneet olla muutoksen airueina läpi Suomen historian. Opiskelijaliike on uskaltanut ennakkoluulottomasti katsoa tulevaan, mikä on rohkaissut muuta yhteiskuntaa mukaan kehitykseen. Pidän koulutusta sosiaalisen ja yhteiskunnallisen muutoksen alustana ja mahdollistajana. Koulutus reflektoi vahvasti olemassa olevan yhteiskuntamme nykytilaa ja on perusta aina vain paremmalle tulevaisuudelle.

Tähän viiteen vuoteen on mahtunut myös muutoksia opiskelukulttuurissa, ja onkin hienoa nähdä, että etenkin opiskelijatapahtumat elävät ajassa. Ylioppilasliike osoittaa ja on jo osoittanut aktiivista kypsyyttä muovatessaan opiskelijatapahtumia niin, että yhdenvertaisuus ja jokaisen opiskelijan yksityisyys huomioidaan kaikessa toiminnassa. Perinteet opiskelijan elämässä ovat tärkeitä, mutta perinteitä ei tule pitää yllä ainoastaan perinteiden vuoksi. Ylioppilasliikekin elää muutosta.

Kuitenkin tänä päivänä koen, että me opiskelijat olemme yhä enemmän jatkuvan muutoksen kohteena, ja yleensä nämä muutokset ovat sellaisia, joihin emme ole itse voineet vaikuttaa.

Tässä kohtaa ei voi olla mainitsematta opiskelijan toimeentuloa. Opiskelijan usein ainoa sosiaaliturva opintotuki on viimeisen parin vuoden aikana kokenut vahvoja muutoksia, ja minunkin opintojeni aikana voimassa on parhaimmillaan ollut yhtä aikaa yli 3 erilaista opintotukimallia. En usko, että kovin moni muu väestöryhmä kykenisi elämään useita vuosia vastaavassa epävarmuudessa, jota opiskelijan sosiaaliturvan muutokset jatkuvasti aiheuttavat.

Olen opintojeni kautta oppinut, että muutoksen johtamisessa merkittävää on asianosaisten osallistaminen esimerkiksi avoimella ja rehellisellä keskustelulla muutoksen tavoitteista sekä yhteisön sitouttaminen ja sitoutuminen muutokseen. Olemme opiskelijoina saaneet osallistua Lapin korkeakoulukentän fyysisten ja sosiaalisten rakenteiden muutokseen, ja olemme saaneet olla vahvasti mukana korkeakoulukonsernin kehittämisessä. Tämä on saanut ainakin minut kokemaan, että korkeakoulutuksen tulevaisuus Lapissa on turvallinen ja hahmotettavissa, mikä on luonut uskoa tähän muutokseen. Koen, että opiskelijoiden ja yhteisön sitoutuminen on edellytys onnistuneelle muutokselle. Parhaiten me onnistumme ja sopeudumme muutokseen, kun toteutamme sen yhdessä – kuunnellen, keskustellen ja toistemme mielipiteitä kunnioittaen.

ANNI-SOFIA SIHVO Hallituksen puheenjohtaja

Teksti perustuu Lapin yliopiston lukuvuoden avajaisissa 3.9. pidettyyn puheeseen. �

5

TARKKAILIJA

HERRA HAARNISKA JUHO HIILIVIRTA

A N TA K A A VA N H A N K A I K K I kestää! Yliopistolla pyörii taas satoja uusia fukseja ja toimistollakin on porukka vaihtunut.

Jo valmiiksi jäykistyneet aivoni eivät millään tahdo pysyä tässä kaikessa mukana.

Silloin kun minä olin vielä nuori ja palvelin opiskelijoiden omistaman legendaarisen yökerho Tivolin vartijana uusien fuksien piti osata lausua jokainen yliopiston oppiala latinaksi päästäkseen sisään. Myös ruotsinkieliset vastaukset hyväksyttiin. Tänä päivänä ne eivät edes huomaa minua toimistolla käydessään, saati osaa latinaa tai ruotsia. OLEN TÄSSÄ HETI ULKOOVEN VIERESSÄ!

Entäs sitten nämä uudet työntekijät! Olin varautunut kertomaan tuoreet akateemiset kuulumiset ajalta, jolloin opiskelijalla oli ikuinen opiskeluoikeus ja Kekkonen nimesi sateenkaariraudun kirjoloheksi, mutta ei. Näkemykseni on kuulemma vanhentunut. Seiti on korvannut kirjolohen ja opiskeluaikojen tiukennus ikiopiskelijoiden autuuden.

Tässä yhteydessä haluaisin kuitenkin muistuttaa, että juuri Kekkonen oli lopulta se, joka siunasi Lapin yliopiston perustamisen. Hiukan laannuin, kun kuulin uuden pääsihteerin olevan kotoisin Kainuusta. Jokin yhteys sentään on säilynyt.

Jos minulla olisi Kekkosen valtaoikeudet, niin ensimmäisenä määräisin seitikiellon Amican ravintoloihin ja toisena lisäisin pakkolatinan ruotsin kielen rinnalle.

Olisipa jo edarivaalit. Olen ehdokkaana listalta ”Sano ei seitille ja sama latinaksi”. �

Kirjoittaja toimii korkeassa tarkkailuvirassa LYYn toimistolla.

Sitä ennen hän on toiminut legendaarisen yökerho Tivolin vartijana parin vuosikymmenen ajan.

6

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 3/2018

SUIHKIVAA SOPOA JA KUUMAA KOPOA

ALEKSI I. POHJOLA

MIKÄS VAIKUTTAJA SE SINÄ OLET?

Y L IO P P IL A S KUN TAT OIMIN TA E D UN VA LVON TA-

on opiskelijoiden edun edistämistä.

Se vaatii vaikuttamista niin yliopiston sisällä oleviin päättäviin toimijoihin, kuin myös valtakunnan tasolla valtakunnanpäättäjiin. Koen, että olen edunvalvonta-asiantuntijana eräänlainen opiskelija-asian lobbari. Olen viime aikoina saanut miettiä paljon sitä, mikä sitten tekee vaikuttajasta hyvän.

Aluksi on tunnustettava, että olen luullut tietäväni hyvin, mikä on hyvä vaikuttaja. Olen tähän asti arvioinut, että hyvä vaikuttaja on sellainen, joka vaikuttamistilanteessa tekee vaikutustyönsä ikään kuin huomaamatta – vastapuolta kuunnellen, kompromissiratkaisuun oman asiansa vilauttaen – mutta piru, eihän tämä määritelmä riitä mihinkään.

Tärkeintä vaikuttajana ja vaikuttamisessa on tuntea ensin itsensä. Tärkeintä on se ydin ja sisin, kuka sinä olet. Mikä tekee sinusta juuri sinut, ja mikä tekee sinusta juuri sellaisen vaikuttajan kuin olet.

Ensin pöydälle laitetaan arvot. Määrittelisin arvotkin ainakin kolmeen erilaisiin arvoihin. Mielestäni erilaisia vaikutustilanteen arvokategorioita ovat pohja-arvot, toimintaarvot ja tavoitearvot. Esimerkiksi pohja-arvo voi olla vaikka oikeudenmukaisuus, toimintaarvo luottamus ja tavoitearvo onnellisuus. Tavoitearvossa on huomioitavaa se, ettei sitä voi K E N TÄ L L Ä

”TÄ RKEIN TÄ VA IKU T TAJA NA JA VA IKU T TAMI S ES SA ON T UN T EA ENSIN I T S ENSÄ.”

koskaan maksimaalisesti saavuttaa. Aina on tehtävää esimerkiksi onnellisuuden tai tasaarvon eteen.

Toinen tärkeä viime aikoina saamani oppi: hyvänä vaikuttajana tiedostat pelkosi ja heikkoutesi. Yleensä pelot ja heikkoudet ovat ensimmäisenä kolkuttamassa arvopohjan oveen. Esimerkiksi arkipäiväinen opiskelijamaailman ilmiö stressi voi paineistaa jotain sinun toiminta-arvoasi. Omalla kohdallani monesti on esimerkiksi huolellisuus toiminta-arvona ollut kovankin paineen alla, kun stressi on päässyt kylään minun ”arvojen talooni”. Pelot ja heikkoudet tiedostamalla on käytössäsi enemmän työkaluja niiden voittamisen suhteen.

Kolmantena avainkohtana hyvän vaikuttajan kohdalla pidän sitä, että hän uskoo itseensä, mutta osaa myös kuunnella. Tähän viittaa ehkä myös aiemmin kuvailemani hyvän vaikuttajan määritelmä, minkä olisin vielä ensimmäisenä vastannut, jos vaikka kaksi kuukautta sitten minulta olisi kysytty kysymys: ”Millainen on hyvä vaikuttaja?”.

Hyvä vaikuttaja on paljon muutakin. Hän on itsensä tunteva, tavoitteensa tiedostava ja arvoihinsa nojaava. Erityisen paljon vastauksia hyvään vaikuttamiseen olen saanut ylioppilasliikkeessä toimimisesta. Kannustankin hakemaan rohkeasti mukaan LYYn vaikuttajatoimintaan esimeriksi hallinnon opiskelijaedustajana! �

7

LYY

”OLI T PA MIS SÄ TAHA NSA ORGA N I SA AT IO S SA T ÖIS SÄ, N IIN T ÖI TÄ T EHDÄ Ä N IHMI S T EN KA NS SA. T YÖN SU OLA ON YH T EIS T YÖ.”

LYYLLE UUSI PÄÄSIHTEERI TEKSTI JA KUVA ALEKSI I. POHJOLA

L Y Y N E D U S T A J I S T O V A L I T S I kokouksessaan 4/2018 LYYn uudeksi pääsihteeriksi tradenomi (YAMK) Heljä Kärnän, 39.

Sotkamosta kotoisin olevalle Kärnälle Rovaniemi ei ole aivan tuntematon paikka, sillä hän opiskeli RAMK:ssa tradenomiksi vuosina 19982001. Sieltä matka vei Helsinkiin, missä Kärnä on tehnyt työuransa pääasiassa matkailu- ja ravitsemusalalla esimies-, henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävissä. ”Rovaniemelle paluu Helsingistä on tuntunut kuin kotiin olisi tullut. Täällä on kaikki lähellä ja ihmiset ovat ystävällisiä. Olin jo unohtanut, että asiakaspalvelijatkin voivat olla ystävällisiä”, naurahtaa Kärnä.

Pääsihteerin ensisijainen tehtävä ylioppilaskunnassa on talouden seuranta ja sen kehittäminen yhdessä ylioppilaskunnan hallituksen ja edustajiston kanssa. Taloushallinnon lisäksi tutuksi tulevat kokouskäytänteet sekä ylioppilaskunnan päivittäisten asioiden hoitaminen, asiakaspalvelua unohtamatta. ”Varmasti tässä työtehtävässä tulen vielä usein yllättymään siitä, kuinka paljon minulla on opittavaa. Mutta mieluummin opin uutta kuin jämähdän tuttuun ja turvalliseen. On hyvä haastaa itseä välillä”, toteaa Kärnä.

Uudenlaiseen toimintakulttuuriin Ylioppilaskunta ja yksityisen puolen matkailuja ravintola-ala työpaikkoina eivät toimintakulttuuriltaan ole kovin lähellä toisiaan. Siinä missä

LYY pienenä ylioppilaskuntana voi olla joissain asioissa ketterä, ohjaa sitä kuitenkin samat lait ja velvoitteet kuin muitakin ylioppilaskuntia. Lisäksi mukaan tulee väistämättä politiikka, kun kahden vuoden välein vaihtuva edustajisto linjaa omia painotuksiaan ja vuoden välein vaihtuvat hallitukset takaavat henkilöstövaihdosten vääjäämättömyyden. ”Juuri se sääntöviidakko on eri. Yksityisellä puolella on voinut toimia aika paljon vapaammin ja itsenäisemmin. Ja totta kai kokouskäytännöt ja muut uudet asiat jännittävät. Mutta olitpa missä tahansa organisaatiossa töissä, niin kyllä niitä töitä tehdään silti ihmisten kanssa. Työn suola on yhteistyö. Aina saa apua ja vastauksia”, miettii Kärnä.

Yleensä ylioppilaskuntien aktiivitoimijat ja työntekijät tulevat liikkeen sisältä. Yliopistoopiskelijoiden etujärjestönä toimiminen edellyttää koko organisaatiolta sitoutumista toimintaan ja asiantuntemusta etujärjestön tehtävistä ja velvoitteista. Lopulta tehtävässä onnistuminen on kuitenkin pitkälti kiinni omasta halusta ja motivaatiosta. ”En voi muuta kuin näyttää omalla työlläni, että olen sitoutunut tähän. Oma työmoraali on sellainen, että heittäydyn aina täysillä siihen mihin lähden mukaan. Olen aina kokenut sydämenasiaksi kehittää toimintaa, ihan sama missä olen ollut töissä. Lisäksi mietin aina työssäni loppuasiakasta, eli tässä tapauksessa opiskelijaa. Kyllä se luo motivaatiota”, päättää Kärnä. �

8

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 3/2018

KORKEAKOULUHARJOITTELIJANA MINISTERIÖSSÄ TEKSTI HARRIET LINDFORS KUVA LAURA MIET TINEN OIKEUSTIETEEN

OPINNOT

OVAT

melko teoriapainotteisia, joten kaikenlainen työkokemus on hyväksi, jotta opintojen aikana saa näkökulmia erilaisista uramahdollisuuksista. Työskentelin korkeakouluharjoittelijana liikenne- ja viestintäministeriössä (LVM) konserniohjausosastolla joulukuun (2017) puolesta välistä huhtikuun (2018) puoleen väliin saakka. Työskentelin pääasiassa ministeriön strategiajohtajan ja lainsäädäntöjohtajan apuna keskeisissä lainsäädäntö- ja strategiahankkeissa.

Heti harjoitteluni alussa pääsin osallistumaan LVM:n hankelistan valmisteluun ja koordinoin valtioneuvoston kanslialle ilmoitettavien hallituksen esitysten aikatauluja. Ministeriön hankelista kattaa hallituksen esitykset, valmistelussa olevat säädösesitykset, hallitusohjelman kärkihankkeet ja keskeiset EU- ja kansainväliset hankkeet ja neuvottelut sekä muut kehittämishankkeet. Ensimmäiseksi tehtäväksi tämä oli mielestäni oikein hyvä, koska sain samalla kattavan kuvan siitä, minkälaisia hankkeita LVM:ssä oli sillä hetkellä valmisteilla eri osastoilla.

Pääsin työskentelemään myös LVM:n tulevaisuuskatsauksen parissa, joka julkaistiin kesäkuussa. Tulevaisuuskatsaus on virkamiestyönä laadittu ja sen tarkoituksena on tuottaa tietoa yhteiskunnan nykytilasta ja tuoda esiin aiheita, jotka vaativat poliittista päätöksentekoa seuraavalla hallituskaudella. Mielestäni oli erittäin mielenkiintoista päästä tutustumaan laajasti tulevaisuuskatsauksen laatimisprosessiin ja sen sisältöön.

Keskeinen hanke jossa olin mukana, oli LVM:n hallinnonalan virastouudistusta koskevan hallituksen

esityksen valmistelu (HE 61/2018 vp). Tarkistin muun muassa esityksen perustelutekstejä ja lakiehdotuksia sekä varmistin, että ne täsmäävät keskenään. Toimin myös tarvittaessa uudistuksen oikeudellisesta valmistelusta vastaavan lainvalmisteluryhmän sihteerinä ja koordinoin materiaaleja sekä kokousaikatauluja. Kyseinen HE annettiin eduskunnalle toukokuussa ja se onkin vielä käsittelyssä tätä kirjoittaessani. Vaikka minulle oli teorian tasolla tiedossa, miten lain valmistelu toimii, oli erittäin opettavaista päästä näkemään se käytännössä.

Voikin sanoa, että osaan nykyisin myös paremmin lukea lainvalmisteluaineistoja ja löytää etsimäni tiedon niistä.

LVM:ssä on aina useita korkeakouluharjoittelijoita eri osastoilla, joten työtehtävät voivat riippua paljon siitä, millä osastolla työskentelee. Muille osastoille tulee esimerkiksi enemmän kansalaiskirjeitä, joihin kyseisten osastojen

korkeakouluharjoittelijat ovat päässeet vastaamaan. Itse en kansalaiskirjeisiin päässyt vastaamaan, mutta erääseen selvityspyyntöön laadin alustavan vastauksen.

Osallistuin monien eri työryhmien työskentelyyn avustaen niissä.

Osallistuin esimerkiksi maakuntauudistuksen valmisteluun liittyviin työryhmiin sekä toimin sihteerinä LVM:n hallinnonalan arktisten asioiden yhteistyöryhmässä. Muutenkin pääsin tekemään erilaisia mielenkiintoisia selvityksiä ja laatimaan muistioita ja yhteenvetoja työryhmien käyttöön.

Kokonaisuudessaan pidin harjoitteluani erittäin hyvänä ja onnistuneena, koska sain riittävästi haastetta työtehtävissä ja jokainen päivä oli jollakin tapaa erilainen. Pääsin mukaan niin moneen, että sain monipuolista näkökulmaa siihen, millaista työtä ministeriössä voi olla. Koen, että sain paljon tietoa ja taitoa ammatillista kehittymistä varten! �

9

YLIOPISTOSSA

OPISKELIJANA YLIOPISTON HALLITUKSESSA TEKSTI IIDA NEVASALMI & MATIAS KASSALA KUVAT ALEKSI I. POHJOLA Y L I O P I S T O H A L L I N N O S S A T O I M I VAT H A L L I N N O N

opiskelijaedustajat tunnetaan tuttavallisemmin hallopedeinä. Hallopedit ovat opiskelijoiden edustajia ja he osallistuvat yliopistoyhteisön päätöksentekoon.

Jokaisella opiskelijalla tiedekunnasta riippumatta on mahdollisuus saada opintopisteitä hallinnon opiskelijaedustajana toimimisesta, tuutoroinnista tai muusta aktiivisesta toiminnasta yliopistoyhteisön piirissä. Opiskelijat ovat edustettuina yliopiston hallinnossa monissa toimielimissä ja työryhmissä. Opiskelijat edustavat yliopiston hallituksessa, yliopiston kollegiossa ja tiedekuntien tiedekuntaneuvostoissa.

Lapin yliopiston hallituksessa ollaan suurten asioiden äärellä. Hallituksen tärkeimpinä tehtävinä on vastata yliopiston taloudesta ja strategisista linjauksista. Lapin yliopiston hallituksessa on kaksi opiskelijajäsentä. Tänä vuonna opiskelijajäseninä toimimme me, Iida Nevasalmi ja Matias Kassala.

Yliopiston hallitus kokoontuu noin kahdeksan kertaa vuodessa, mutta työtä riittää myös kokousten ulkopuolella. On tärkeää, että kokouksiin valmistaudutaan hyvin ja asioista otetaan selvää jo ennakkoon. Myös yliopistoyhteisön ja korkeakoulupolitiikan kulloisetkin kiemurat on hyvä tuntea. Hallitustyöskentelyssä on erittäin tärkeää ymmärtää suuria kokonaisuuksia ja monimutkaisia syy-seuraus-suhteita. Välillä tuntuu, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tämän vuoksi on tärkeää tuntea yliopistoyhteisö ja eri sidosryhmät aina valtakunnan korkeakoulupolitiikkaa myöten.

Yliopistoyhteisön oppii tuntemaan vain yhteisön kautta. Vuosi ylioppilaskunnan hallituksessa oli erittäin hyvä valmennus yliopiston hallituksessa toimimiseen. Lisäksi olemme aktiivisesti pyrkineet kuuntelemaan mitä toiveita ja huolia Lapin yliopiston opiskelijoilla on juuri nyt. Vaikka suurin osa opiskelijoiden huolenaiheista kuuluu oman ainejärjestön tai tiedekuntaneuvoston tontille, myös hallituksen jäsenelle on tärkeää tietää mihin suuntaan opiskelijat haluavat yliopistoa kehittää ja millaisena he näkevät korkeakoulun tulevaisuuden.

Olemme pyrkineet ottamaan selvää asioista myös muilta yliopistoyhteisön jäseniltä. Tässä on auttanut yliopiston henkilökunnan avoin ja välitön toimintakulttuuri. Kun uskaltaa mennä kysymään, saa yleensä myös vastauksen. Mikäli tuntuu, että hankerahoituksen kiemurat eivät aukea, voi käydä keskustelemassa asiasta talousjohtajan ja tutkimusvararehtorin kanssa.

Sen jälkeen on paljon helpompi käsitellä asiaa hallituksessa ja tehdä siihen liittyviä päätöksiä.

Työskentely yliopiston hallituksessa on mielenkiintoista. Tällä hetkellä hallituksessa on käsitelty muun muassa prosessia yliopiston uuden strategian luomiseksi. Niin kuin suurin osa hallituksessa käsiteltävistä asioista, myös tämä on asia, jonka vaikutukset kantavat kauas tulevaisuuteen. Hallitustyöskentelyssä on pystyttävä irrottautumaan nykyhetkestä ja suunnattava katse ajattelemaan laajoja kokonaisuuksia, jotka saattavat vaikuttaa vielä vuosienkin päästä.

Pelkäksi kuunteluoppilaaksi ei kuitenkaan kannata jäädä, vaan aivan kuten elämässä yleensäkin, myös opiskelijajäsenillä valta tuo mukanaan myös vastuuta. Paikka hallituksessa menee hukkaan, jos ei ole valmis kertomaan mielipiteitään ja perustelemaan niitä. �

10

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 3/2018

TIETOTURVA ON YHTEINEN ASIA TEKSTI MIKKO KOLJONEN KUVITUS ELLI ALASAARI Y L I O P I S T O N S Ä H K Ö P O S T E I S S A K I E R T Ä V Ä T tietojenkalasteluviestit ovat ikuisuusongelma, jotka nousevat pintaan ympäri vuoden. Viimeisin epidemia tapahtui juuri alkusyksystä täsmälleen samoihin aikoihin uusien opiskelijoiden aloittaessa opintiensä.

Huijausviestiin lankeaminen ei ole kuitenkaan häpeäksi. ”Hyvin tehdyn huijausviestin tunnistaminen tietojenkalasteluksi voi olla vaikeaa, sillä viimeaikaiset viestit on kirjoitettu hyvällä suomen kielellä”, toteaa Lapin yliopiston tietoturvapäällikkö Esa Mätäsaho.

Tyypillistä huijausviesteille on se, että ne sisältävät linkin, jonka takana käyttäjää pyydetään antamaan käyttäjätunnukseensa liittyvää tietoa esimerkiksi salasanojen muodossa. Uskottavuutta lisää viestin naamioiminen viralliselta taholta saapuneeksi. ”IT Helpdesk (yliopiston it-tuki) ei koskaan lähetä tämänkaltaisia linkkejä salasanan vaihtamiseksi, ellei asiakas ole ensin ottanut yhteyttä esimerkiksi kirjautumisongelmien takia. Ennen viestissä olevien linkkien klikkailua kannattaa selvittää, mistä asiassa on oikein kyse, sillä vakavimmillaan linkin kautta voi asentua haittaohjelmia, joiden kautta verkkorikolliset saavat käsiinsä luottokortti- ja henkilötietoja” jatkaa Mätäsaho.

Pelkkä epäily tietojenkalasteluviestistä on hyvä syy ottaa yhteyttä opiskelijoiden Helpdeskiin, jossa asia selvitetään ja viedään tarvittaessa eteenpäin. Mätäsaho kannustaa myös selkeän huijausviestin ilmoittamiseen, sillä tieto voi olla hyödyllistä seurannan kannalta. Jos vahinko

on jo tapahtunut ja käyttäjä epäilee antaneensa tietojaan huijausviestin välityksellä, täytyy hänen ottaa välittömästi yhteyttä Helpdeskiin tunnuksen sulkemiseksi ja haittojen minimoimiseksi. ”Mitään sanktioita käyttäjälle ei koidu, sillä huijausviestien kehittyessä tällaiset vahingot ovat mahdollisia kaikille”, täsmentää Mätäsaho.

Salasanalla on merkitystä Koko yliopiston tietoturvan varmistamiseksi yliopiston käyttäjätunnusta tai sähköpostia ei tulisi käyttää rekisteröidyttäessä ulkopuolisiin palveluihin, esimerkiksi Facebookiin. Astetta tärkeämpää on kuitenkin käyttää eri salasanoja yliopiston palveluissa kuin ulkopuolisilla sivustoilla. ”Myös ulkoisten palveluiden salasanoja kannattaa vaihdella. Esimerkiksi pelisivuston salasanaa ei kannata käyttää pankin sivuilla. Kaikkien sivustojen pyyntöihin tallentaa salasana täytyy aina vastata kieltävästi”, lisää Mätäsaho.

Jos haluaa käyttää salasanojen tallennusohjelmia muistin tukena, kannattaa varmistua ohjelmiston tuottajan luotettavuudesta. Itse salasanojen pitäisi nykysuositusten mukaan olla pitkiä. Pitkässä salasanassa ei erikoismerkeilläkään ole niin suurta merkitystä. Mitään omaan persoonaan viittaavaa ei salasanassa saisi käyttää, vaan yleisluontoisuus ja helposti muistettavuus ovat eduksi.

Seuraamalla yliopiston sosiaalista mediaa pysyy tietoisena ajankohtaisista tietoturva-asioista. Lisätietoa tietoturvasta on lisäksi löydettävissä osoitteesta https://www.ulapland.fi/tietoturva. �

11

KOLUMNI

MILLOIN OLLAAN PERILLÄ?

TEKSTI MARIA PALDANIUS KUVITUS MARIA TUUNANEN P O I M I N H I L J A T T A I N K A K S I eteläsuomalaista ystävääni kyytiin Rovaniemen lentokentältä. Auto täyttyi nopeasti retki- ja vaellusvarusteista ja niine kuorminemme lähdimme tiputtelemaan kohti määränpäätä.

Yks kaks toinen mimmeistä nojautui etupenkkiä kohti sihteerikön elkein: Noniin, pitäisikö sopia ajovuoroista?

Siis mistä, äimistelin. Hän oli laatinut suunnitelman siitä, kuka olisi vetovastuussa matkan mistäkin osuudesta. Äkkiseltään ehdotus tuntui omituiselta. Utsjoellehan oli, mitä, vain seitsemän tunnin ajomatka.

Reaktioni osoittautui outouksien outoudeksi. Miten niin vain seitsemän? Siinä ajassa pääsisit Thaimaahan tai tekisit täyden työpäivän, toinen pyrskähti. Mutta en minä halunnut Thaimaahan, enkä tehdä työpäivää vapaapäivänä. Halusin Utsjoelle vaeltamaan. Totesin tosiasiat: Utsjoelle ei pääse lentäen. Täytyy taittaa matka, joka taitettava on. Solekko päättää mitä tehä ja pistää tehe. Parhaiten tämän samaisen asian ilmaisi Lapin yliopiston kirkkovenesoututiimin kapteeni vastustajien huudellessa

meille törkeyksiään: Toiset ne huutelee ja toiset tekee. Tekemällä tuli voitto. Ja ajamalla pääsimme perille (ajoin muuten koko matkan).

Harvaan asuttu, pitkistä välimatkoistaan tunnettu Lappi koulii eteläsuomalaista etäisyydentajua joskus aika kovallakin kädellä. Tiedän kyllä, olenhan minäkin junan etelästä tuoma. Muistan kun vielä yläasteiässä Helsingin reissuja suunniteltiin viikkotolkulla kuin suuriakin seikkailuja. Matka taittui tunnissa, mutta kohde tuntui häämöttävän jossain horisontin takaisessa maagisessa kaukaisuudessa.

Ja kun perille sitten päästiin, saattoi kesken retken syntyä villi idea visiitistä Stadin laitakaupunginosiin kuten Kallioon tai Itikseen. Huh, mikä matka, mietin silloin. Läheltä piti, etten alkanut sopia bussikuskien kanssa ajovuoroista.

Parissa vuodessa Lappi on tehnyt tehtävänsä ja kolkannut minut etäisyydentajuttomaksi. Tila on pääosin turvallinen ja tietoinen, mutta aiheuttaa myös ajoittaista tiedottomuutta. Joskus tekemisen puutteessa saatan tehdä

pikakierroksen Haaparannan Ikeaan (kolme tuntia ees taas, no biggie) tai päiväretken Ouluun (kuusi tuntia mennen tullen, no brainer). Ystävän luo Inariin ajelu ei ole temppu eikä mikään Pohjoisen tuntureille suuntautuvista patikkaajoista puhumattakaan. Ehkei kysymys siis sittenkään ole kilometreistä. Ehkä etäisyydentaju riippuu käytettävissä olevasta ajasta ja siitä, haluaako enemmän matkalle vai perille.

Pohjoinen on opettanut minulle ainakin tämän: jos erehtyy haaveilemaan perille pääsystä ennen perille pääsyä, on jo lähdössä tuomittu tuhoon. Toisaalta, helppohan se on kaupunkilaisen puhua: en asu Lapin syrjäseudulla, jossa matkat lähimpiin sairaaloihin, lentokentille ja juna-asemille ovat oikeasti kohtuuttomia. Mutta on minulla siihenkin yksi pieni perspektiivi: muutin kesällä Viirinkankaalta keskustaan.

Sanomatta selvää, että aiempaan, noin 400 metrin koulumatkaan verrattuna nykyinen kaksikilometrinen on sanalla sanoen ja kerta kaikkiaan kohtuuton. Eikö teistäkin? �

12

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 3/2018

WORLD WIDE KAMPUS TEKSTIT PEKKO RIIHONEN, EMMA KÄHKÖNEN & JUHO KÄHKÖNEN KUVITUS AINO HARMANEN

Kolme Lapin yliopiston opiskelijaa kävi kirjeenvaihtoon digitalisoituvan yliopiston tulevaisuudesta. Mihin haasteisiin opetus vastaa? Miten monimuoto-opinnot ja digitalisaatio muovaavat opiskelua? Entä mikä yhdistää suomalaista aikuisopiskelijaa ja nuorta Darwinia?

SIVISTYS DIGITAALISEN TIEDON SIRPALETULVASSA Neljäs teollinen vallankumous ja median murros ovat muuttaneet, ja tulevat muuttamaan, tietoympäristöämme radikaalisti. Jo nyt kuka tahansa älylaitteella varustautunut kykenee murtautumaan ulos passiivisen vastaanottajan roolista aktiiviseksi sisällöntuottajaksi. Erilaisten aineistojen digitalisoituminen sekä koneelliset aineistojen analysointimenetelmät ovat luoneet valtavan tietoympäristön, jossa dataa on tarjolla yli aivojemme prosessointikyvyn. Tässä ympäristössä erityisesti aikaisemmin marginaaliin jääneet pseudotieteelliset tutkimukset, valemediat, sekä erilaiset viha- ja lokasivustot ovat saaneet jalansijaa.

Digitaalinen tietoympäristö on tullut jäädäkseen, joten sen haasteisiin on vastattava. Digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori Timo Honkela korostaa kokonaisuuksien hallinnan sekä kriittisen ajattelun merkitystä, sillä digitaalisessa ympäristössä tietoa saadaan sirpaleina ja tulvimalla. Tässä tietoympäristössä tarvitaan kriittiseen ja luovaan ajatteluun ohjaavia tahoja sekä luotettavia ja vastuullisia sisällöntuottajia. Näin kompensoidaan ilmiön negatiivisia ulottuvuuksia. Tässä yliopistoilla on jo roolinsakin puolesta vastuu toimia. Yksi keino olisi tarjota julkista digitaalista opetusta; yliopistot pystyvät vastaamaan pseudotieteisiin ja valeuutisiin tarjoamalla opetusta kriittiseen ajatteluun. Avoin pääsy tiedon ja opetuksen lähteelle palvelisi myös yhteiskunnallista sivistystä,

sivistyksen kun ei tule olla vain kapean eliitin etuoikeus.

Kansainvälisesti laaja sivistyksen taso on suomalaisen yhteiskunnan keskeinen elementti. Teknologinen kehitys ja yhteiskunnallinen ilmapiiri asettavat sivistysyhteiskunnalle uusia haasteita, joihin digitaalisen keinoin voidaan vastata. Digitaalisuus ei kuitenkaan ole itseisarvo. Jotta digitaalisuus saadaan palvelemaan sivistystä, se tulee alistaa instrumentin rooliin. Tällöin sen avulla voidaan murtautua irti useista ajan ja paikan kahleista sekä opetuksen kaavamaisuuksista, ja näin nostaa dialogi, opetus ja sivistys uudelle tasolle.

Tällaisia pohdiskelin, Pekko

Kirjoittaja on sivistymätön poliittinen eläin, joka opiskelee Lapin yliopistossa politiikkatieteitä. ** Lähteet ** Honkela, Timo (2014) Digitaalisuus Sivistyksen, oppimisen ja ymmärryksen tukena. Tieteessä Tapahtuu 5/2014, 39-40. ** Rubin, Anita Opettajuuden Tulevaisuus. https://tulevaisuus. fi/artikkeleita/opettajuudentulevaisuus/ (haettu 25.9.2018).

ETÄOPETUS HAASTAA AJATUKSEMME LÄSNÄOLOSTA: AKATEEMIKON ELÄMÄÄ DARWININ JA VÄÄRÄNIEMEN TAPAAN Kiitos oivasta keskustelunavauksesta, Pekko! Jutellessani verkkoopinnoista, minulta kysytään usein: “Eikö se ole pois oppimisesta, kun ei kohtaa opettajaa kasvokkain?”

Ymmärrän kysyjien digiskeptismin.

Tukeudumme virtuaalikommunikaatioon arjessa niin usein, että perinteisistä tete-á-tete-hetkistä on muodostunut ylellisyys, jota varjella.

Toisaalta kysyn, onko fyysinen läsnäolo ollut ennenkään vaade akateemiselle kasvulle? Charles Darwinin kirjeenvaihto muodostaa suuren osan hänen kirjallisesta tuotannostaan. Darwin on esimerkki yliopiston kasvatista, joka vietti tärkeimmät opinvuotensa (Edinburghin ja Cambridgen kontaktiopetuksen jälkeen) kentällä. Kukaan ei väheksy hänen ajatteluaan siksi, että hän hioi sitä etäällä tiedeyhteisöstä, H.M.S. Beaglen kajuutassa ja kädet Galápagossaarten sannassa. Darwinin teoriat eivät syntyneet romanttisessa, luonnontilaisessa tyhjiössä, vaan hän testasi niitä jatkuvasti oppi-isiinsä turvautuen.

Samaan aikaan Lontoon johtavien yliopistojen kirjekurssit yleistyivät. Tarkoitus oli tavoittaa kansalaiset, joilla on työ- ja perhevelvoitteita. Jo 1800-luvun yliopistot herkuttelivat ajatuksella globaalista saavutettavuudesta. Darwinin aikalaiset saattoivat vain haaveilla web-seminaareistamme ja VR-laboratorioistamme.

Elinikäisen oppimisen aikakautena on tunnustettava, että kaikki opiskelijat eivät vaadi kampuselämää – tarvitaan akateeminen viitekehys, jossa oppia. Kaleva kertoi 12.09.2018 aikuisopiskelija Annakaisa Vääräniemestä, joka etäsuoritti kirjoittajanopintonsa maailmanympärimatkalla. Aikuiskoulutustuki riitti elämiseen ulkomailla Helsinkiä paremmin. Vääräniemi koki, että matkanteko tuki kirjoitustyötä. Etäopiskelu mahdollisti taloudellisen tasapainon ja elämäntavan, johon yltääkseen moni pitää välivuoden.

Toki epäilys etäopintojen vajavaisuudesta vaivaa lehtoreitakin.

Kaipaamme kipeästi digididaktiikan

13

tuntemusta. Mitä kriteerejä tiede asettaa ylipäätänsä toimivalle, inklusiiviselle opetukselle? Tutkimusten mukaan tilojen ja työtapojen täytyy olla osallistavia, esteettömiä, monikanavaisia, intuitiivisia ja yksilölähtöisiä. Mikään näistä tavoitteista ei ole verkko-opetustiloja timpuroivien koodaajien ulottumattomissa. Haaveissani e-luokat ovat immersiivisiä kuin tehnoavimmat pelit.

Jotta etäopetus ottaa edistysaskelia, se vaatii rehtorien tuen ja innostuneita yksilöitä opettajien ja opiskelijoiden joukosta. Jokainen digi-inklusiivinen kurssi auttaa yliopistoa sopeutumaan aikaan digiloikan jälkeen. Siinä maailmassa ihmiset kirjautuvat uuteen e-opistoon ennen, kuin ehdit “luokassa todettiin sisäilmaongelma” sanoa.

Mitä aatoksia Juholla herää kotiyliopistomme opetuksesta?

Terveisin, Emma

Kirjoittaja on taiteiden tiedekunnan opiskelija ja parantumaton generalisti, joka napsii verkko-opintoja kolmesta korkeakoulusta. ** Lähteet ** Darwin Correspondence Project. https://www.darwinproject.ac.uk/.

Viitattu 25.09.2018. ** Moberg S., ym., (2010).

Erityispedagogiikan perusteet. ** Kaleva 12.09.2018 ** University of London. https:// london.ac.uk/about-us/historyuniversity-london Viitattu 25.09.2018.

PIIRTOHEITTIMEN JÄLKEINEN AIKA Kiitos Pekko ja Emma. Nostitte esiin hyviä näkökulmia! Toivon, että meidän yliopistossamme uskalletaan ja kehdataan. Uskalletaan hyödyntää olemassa olevaa tekniikkaa ja kehdataan vaatia parempaa. Maailmalla riittää vaihtoehtoja perinteisille opetusmenetelmille ja Lapin yliopistossa pelkästään opetuslaboratorioita on yhdeksän erilaista. Niitä voisi hyödyntää rohkeammin.

Esimerkiksi yliopiston prototypointilaboratorio SINCO on raikas avaus. Luotaantyöntävästä nimestään huolimatta SINCO on mukautuva ympäristö, joka ainakin minulla madaltaa kynnystä kokeilla uutta ja mahdollistaa oppimisen eri tavoin.

Minusta SINCO:ssa on erityistä se, ettei siellä ole “oikeaa” tapaa tehdä asioita. Se on minusta hyvä filosofia opetuksen kehittämiseen, etenkin kun teknologia ja opetusmenetelmät kehittyvät nopeasti.

Hyvänä esimerkkinä palvelumuotoilun luennolla luennoitsija oli Saksassa haastattelemassa Volkswagenin palvelumuotoilijoita. Rovaniemellä tätä seurattiin SINCO:n näytöiltä samalla, kun tutkijan johdolla hyödynnettiin muuttuvaa luokkatilaa. Etäosallistuminen kurssille oli tehty helpoksi ja lähiopetuksessa sai osallistua itselleen sopivilla tavoilla. Videoyhteyksien pätkimisestä huolimatta näen, että monimuotoinen opetus on hyvä suunta kehittää opetusta.

Lapin yliopiston rajallisilla

resursseilla on jo rakennettu hyviä oppimisympäristöjä, mutta esimerkiksi oma pääaineeni politiikkatieteet ei näitä vielä hyödynnä, vaikka meiltä mielenkiintoisia kursseja löytyykin. Esimerkiksi ympäristöpolitiikan huippukokoussimulaatio kehittyisi uudelle tasolle yhteistyössä taiteiden tiedekunnan pelisuunnittelijoiden kanssa. Pelilliselle simulaatiolle ilmastonmuutoksen torjuntaan uskoisi löytyvän kiinnostusta myös yliopistomme ulkopuolelta.

En kuitenkaan usko, että muutosta modernimpaan nähdään, elleivät opiskelijat sitä rohkeasti vaadi. Piirtoheittimistäkään* ei luovuttu ennen kuin ne kannettiin pois luentosaleista. * Piirtoheitin, vanhemmalta nimeltään yliolanheitin on laatikko, jossa on lamppu. Piirtoheitin heijastaa kuvia yleisölle ja moni esiintyjä pitää sitä luotettavampana kuin tietotekniikkaa. (Lähde: Wikipedia) Opiskelutsemppiä kaikille!

Juho

Kirjoittaja opiskelee politiikkatieteitä ja uskoo, että joka päivä tapahtuu hyviä muutoksia. �

** Sanasto haltuun

** eLearning Kokonaan tai osittain verkon kautta tapahtuvaa opetusta.

Tunnetaan myös nimillä verkko-opetus, digitaalinen oppiminen ja e-oppiminen.

Sateenvarjotermin alle mahtuu monenlaista tarjontaa aina Stanfordin yliopiston tuhannen hengen e-kursseista robotteihin, jotka edustavat sairaita lapsia koulussa.

** Monimuoto-opiskelu Kurssi tai tutkinto hyödyntää joustavasti etä- ja kontaktiopetuksen suoritusja opetustapoja. Työskentely voi tapahtua ryhmissä tai itsenäisesti. Suomessa termillä viitataan usein opintoihin, jotka mukautuvat opiskelijan elämäntilanteeseen, kuten työhön.

** Open Access -julkaisu Tieteellinen tai taiteellinen teos tai oppimateriaali on vapaasti ja maksutta saatavilla internetissä.

Näennäisestä ilmaisuudesta huolimatta julkaisutoimintaa ylläpidetään tavallisesti tarkkojen bisnesmallien mukaisesti.

14

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 3/2018

KUKA TÄSTÄ ON VASTUUSSA? TEKSTI MATIAS PARTANEN KUVITUS AINO SOININEN

UUDEN OPISK E LI JA N ENSIKOSK E TUS

yliopistomaailmaan tapahtuu usein oman ainejärjestön kautta. Ainejärjestöt ajavat oppiaineen etuja ja järjestävät toimintaa. Lähes aina tämä järjestö on vastikkeetonta ja onnistuu, koska asian omaksi ottaneet ovat valmiita uhraamaan aikaa ja vaivaa yhteiseksi hyväksi. Suurin osa ainejärjestöistä on rekisteröityjä yhdistyksiä, ja niitä koskevat yhdistyslain vaatimukset. Vaikka useimmiten ainejärjestötoiminta on hauskanpitoa, verkostoitumista ja yhdessäoloa, voivat asiat ääritilanteissa mennä niin sanotusti reisille.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on pureutua siihen, mitä velvoitteita yhdistystoiminta voi synnyttää järjestöaktiiveille, ja miten mahdolliset sudenkuopat voisi välttää. Hauskanpidon lomassa vastuuasiat voivat jäädä taka-alalle eivätkä epäilykset esimerkiksi väärinkäytöksistä helpostikaan nouse luottamukseen perustuvassa toiminnassa.

Pari vuotta sitten luokanopettajaksi opiskelevien ainejärjestö Lapikas ajautui talousvaikeuksiin

väärinkäytöksen sekä huonon budjetoinnin vuoksi. Asiaa on puitu valtamedioita myöten, eikä tämän nimenomaisen tapauksen syihin ja yksityiskohtiin ole enää syytä uhrata palstamillimetrejä. Pahin onnistuttiin välttämään ja Lapikas on pikkuhiljaa nousemassa jälleen jaloilleen. Asiat olisivat kuitenkin voineet mennä myös huonommin.

Synkimpinä hetkinä Lapikasta uhkasi konkurssi, ja julkisuudessa kerrottiin, että veloista vastaavat konkurssitilanteessa henkilökohtaisesti ainejärjestön hallituksen jäsenet. Ääritapauksessa näin voisikin olla. Yleensä rekisteröidyn yhdistyksen hallituksen jäsen ei kuitenkaan vastaa yhdistyksen velvoitteista henkilökohtaisesti. Yhdistyslain mukaan hallituksen jäsen, yhdistyksen toimihenkilö ja toiminnantarkastaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksellisesti, siis huolimattomuuttaan, aiheuttanut yhdistykselle, sen jäsenelle tai muulle taholle.

Huolimaton joutuu vastuuseen Lieväkin huolimattomuus voi synnyttää vahingonkorvausvastuun. Asiakirjoja on siis aina syytä syynätä huolellisesti ja sitoumuksia esimerkiksi yhteistyökumppaneiden kanssa tehdä harkiten. Epäedullisesta yhteistyökumppanuudesta voi olla hyvin vaikea päästä eroon, ja mahdollinen ainejärjestön kokema vahinko voi kanavoitua hallituksen jäsenten korvattavaksi. Näin voi käydä esimerkiksi, jos yhteistyökumppanin kanssa on sitouduttu järjestelyyn, jota ainejärjestö ei kykene tai halua noudattaa, ja yhteistyökumppani vaatii ainejärjestöltä vahingonkorvausta sopimusrikkomuksesta.

Rekisteröimättömässä yhdistyksessä velvoitteista vastaavat henkilökohtaisesti ja yhteisvastuullisesti toimiin osallistuneet tai niistä päättäneet. Rekisteröimätön yhdistys ei ole oikeuskelpoinen, joten se ei voi saada nimiinsä oikeuksia eikä tulla velvoitetuksi. Rekisteröimätön yhdistys voi tulla kyseeseen silloin, kun toiminta pitää sisällään vapaamuotoista yhdessäoloa

15

YLIOPISTOSSA

eikä yhdistyksellä ole juurikaan rahaliikennettä.

Rekisteröity yhdistys itse on oikeuskelpoinen ja voi saada nimiinsä oikeuksia tai tulla velvoitetuksi. Oikeuskelpoinen yhdistys voi esimerkiksi omistaa irtainta ja kiinteää omaisuutta, tehdä kauppoja ja muita sopimuksia sekä ottaa vastaan lahjoituksia. Ainejärjestötoiminnassa nämä toimet tapahtuvat hallitusten jäsenten ja toimihenkilöiden kautta. Yhdistyksen hallitus tekee päätöksiä kokouksissaan kollektiivina ja sillä on vastuu tehdyistä päätöksistä ja toiminnastaan. Lähtökohtaisesti asiat toimivat, kuten pitää, ja päätöksiä tehdään huolella.

Oman riskinsä ainejärjestötoiminnassa muodostaa kuitenkin se, että yhdistys voi harjoittaa muun toiminnan ohessa elinkeinotoimintaa, kuten tapahtumien järjestämistä tai valmennuskursseja. Elinkeinotoimintaan saattaa liittyä huomattava taloudellinen riski. Tapahtumat eivät välttämättä tuotakaan odotetusti tai tapahtumissa saattaa sattua vahinkoja, joita vakuutus ei kata.

Hallituksen jäsen voi joutua korvaamaan huolimattomuudellaan aiheuttamansa vahingon. Tuottamusvastuu ja sitä kautta vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä esimerkiksi silloin, jos hallituksen jäsen tai toimihenkilö laiminlyö laskujen, verojen tai muiden maksujen suorittamisen tai jos hän ryhtyy sellaisiin toimiin tai hankintoihin, joihin ei ole varattu määrärahoja. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että hallitustoimijat ovat tietoisia toistensa toimista, ja voivat esimerkiksi tukea jaksamisen rajoilla keikkuvaa toveriaan. Kynnys pyytää apua voi olla hyvinkin korkealla, joten asioista puhuminen ja vastuun jakaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Joskus rahoja käsitellessä tilaisuus voi tehdä varkaan ja yhdistyksen varoja voi ajautua vääriin taskuihin. Näin kävi Lapikkaan tapauksessa. Epärehellisen henkilön lisäksi myös muut hallituksen jäsenet voivat

joutua henkilökohtaiseen korvausvastuuseen, jos he ovat laiminlyöneet asianmukaisen varojenkäytön valvonnan. Oikeuskäytännössä vahingonkorvausvastuun edellytyksenä on kuitenkin nähty yhdistyksen sääntöjen ja yhdistyslain vastainen toiminta. Korkeimpaan oikeuteen menneessä Kalpa Kuopio ry:n tapauksessa tuomioistuin katsoi, ettei huolellisuusvelvoitteenkaan laiminlyöminen synnyttänyt korvausvelvollisuutta. Mikäli ainejärjestö ajettaisiin konkurssiin, on hallituksen jäsenten henkilökohtainen korvausvelvollisuus melko epätodennäköinen, mikäli vahinko on aiheutettu ainoastaan huolimattomuudella.

Vastuuvapautus ei katkaise vastuuta Hallituksen jäsenet ovat lähtökohtaisesti yhteisesti vastuussa yhteisesti tekemistään päätöksistä niin kauan kunnes vastuuvapaus on myönnetty. Yksittäinen hallituksen jäsen voi kuitenkin vapautua vastuusta myös sillä, että hän vastustaa vääräksi tietämäänsä päätöstä.

Jos päätös on jo tehty, asiasta tulee jättää eriävä mielipide tai vastalause. Myös se, ettei ota esimerkiksi jääviyden takia osaa päätöksen tekemiseen, voi vapauttaa vastuusta. Pelkkä passiivisuus luottamustoimessa ei kuitenkaan vapauta vastuusta.

Vanhan hallituksen vapauttaminen vastuusta ei muodosta

maagista seinää, joka estäisi aikaisempiin väärinkäytöksiin puuttumisen. Vanha hallitus on yhden jäsenen tai kollektiivin kautta saattanut antaa vääriä tietoja. Jos vahingollinen toiminta tulee myöhemmin ilmi, asiassa voidaan nostaa vahingonkorvauskanne, vaikka vastuuvapautus olisikin jo myönnetty.

Kokonaisuutena ainejärjestön hallituksessa toimimista voi pitää turvallisena tapana harjoittaa yhdistystoimintaa. Normaalilla huolellisuudella ja hyvällä yhteishengellä pääsee pitkälle. Joskus oikeanlaista toimintakulttuuria ei kuitenkaan saada siirrettyä uusille toimijoille hallitusten vaihtuessa. Tästä syystä esimerkiksi LYYn tulisi kyetä tarjoamaan tukea uusille toimijoille.

Esimerkiksi Riemupiirakassa, jossa valtaosa ajasta menee verkostoitumiseen ja hauskanpitoon, tarjottu pieni oppitunti voi haihtua muistista viimeistään kivan viikonlopun jälkeen. �

LI EVÄKI N HU OLIMAT T OMU U S VOI S YNN Y T TÄÄ VAHING ONKORVAU S VAS T U UN. AS IAKI RJOJA ON S I IS A I NA S Y Y TÄ S Y YNÄTÄ HU OLEL LI S ES T I JA S I T O UMUKS IA ES IMERKIKS I YH T EI S T YÖKUMPPA N EIDEN KA NS SA T EHDÄ HA RKI T EN.

16

LAPIN YLIOPPILASLEHTI  3/2018

VAPAUS OLLA TEKSTI ELLA KARTTUNEN KUVAT SENNI LUT TINEN

WILLE

17

HENKILÖ

M

UOTIMAAILMA

HER ÄT TI

Wille Hyvösessä jotain, minkä johdosta hän luopui miessukupuolestaan. Muutoksen myötä hän kohtasi maailman myös itselleen uusista kulmista.

Wille Hyvösellä, 31, on yllään kirkkaan crimsonin punainen villanuttu, jonka pieluksessa on ehkä Kallion alueen suurin hakaneula.

Kokeillaanko huvin ja vaihtuvuuden vuoksi valokuvia myös ilman nuttua?

Yhdistelmä on liian hyvä särjettäväksi, tuumaa Hyvönen. Tuo punainen onkin erityisen herkku yhdistelmä alaluomen vaaleansinisen kajalin kanssa, joka taas istuu viehättävästi vaaleisiin viiksiin.

“En koe missään olevani niin hyväksytty kuin muotiyhteisössä. Meillä olisi opittavaa muodin suvaitsevaisuudesta ja avaruudesta”, toteaa Hyvönen Jo lapsena Hyvönen leikki enemmän tyttöjen kanssa ja koki väkivaltasävytteisen poikakulttuurin kukkulankuninkaineen vieraana. Neuvottelu omasta sukupuolesta sai viimeistään alkunsa Lontoossa, kun puoliso Siiri pääsi opiskelemaan arvostettuun muotikouluun Central Saint Martinsiin. Kesällä 2015 Hyvönen tutustui Lontoossa Siirin opiskelukavereihin, joissa hän näki ihmisinä uudenlaisia puolia.

“Näiden kundien tapa olla mies oli tosi vapauttavaa. He kutsuivat toisiaan she-pronominilla. Siinä seurassa ei tarvinnut enää pitää machokiveä harteillaan, vaan pystyin kokemaan vapaammin elämää.”

Hyvönen alkoi tuntea housuihin pukeutumisen epämukavana. Pian ne jäivät kokonaan pois, ja ensimmäinen oma naisten deodorantti tuoksui imelien axejen rinnalla erityisen hyvältä.

“Siit ä se var maan läht i, E L OKU VAOH JA A JA

pukeutumisen kautta. Puhuin ensin cross-dressauksesta ja pikku hiljaa aloin huomaamaan, etten ehkä muutenkaan ole enää mies.”

Mieheydestä luopumisella on ollut myös vähemmän armeliaita seurauksia. Kun Hyvönen pitää ääntä, hän tulee sörkkineeksi joitain kulttuurisen hyväksyttävyyden rajoja.

“Tietysti voi miettiä, mikä on se psykopatologinen vinoutuma, kun mulle huudetaan kadulla. Varmaan mut koetaan jotenkin uhkana.”

Uudella tapaa katsottavissa Hyvösen kolmas elokuva Tuntematon sai ensi-iltansa lokakuussa 2017.

Vaikka Tuntematon käsittelee Hyvösen omaa sukupuolivaellusta, elokuvaa pani alulle sapetus kotimaista paikallaan kököttävää, samojen setämiesten hallussa olevaa elokuvateollisuutta kohtaan. Elokuva syntyi kritiikkinä suomalaisen elokuvan esittämälle mieskuvastolle Aku Louhimiehen työstäessä Tuntemattoman sotilaan kolmatta filmatisointia.

Ohjaajauransa aikana Hyvöselle on kertynyt kokemusta myös kameran edessä. Hän esiintyy kertojana ja toimijana Tuntemattoman lisäksi aikaisemmissa töissään Kummisetäni thaimorsian ja Onnelliset.

Haastattelun valokuvauksessa Hyvönen vaikuttaa luontevalta, rennolta ja läsnä olevalta, ja ajatus siitä, että hänen olemuksensa voidaan nähdä ongelmallisena alkaa tuntua hämmentävältä. Kysymyksiä erikoisuudentavoittelusta onkin sadellut.

“Aivan kuin päättäsin vain ärsyttää ihmisiä. On myös tullut kysymyksiä, että onko tämä joku performanssi.”

Uuden minänsä ja feminiiniseksi miellettävän tyylinsä myötä Hyvönen on saanut osakseen huutelua ja lähentelyä. Usein tämä tapahtuu hänen ollessa selin.

KUN H Y VÖN EN PI TÄ Ä Ä Ä N TÄ, HÄ N T ULEE S ÖRKKIN EEKS I JOI TA I N KULT T U U R ISEN H Y VÄKS Y T TÄV Y Y DEN R AJOJA. “Klubilla on puristettu perseestä, ja kun käännän pään, niin tyyppi säikähtää kun en ollutkaan oikeaa sukupuolta. Tai oikeanlainen nainen.”

Pukeutuminen on ollut paljon tapetilla puhuttaessa oikeudesta koskemattomuuteen; oikeuttaako minihame vislailuun, avoin kaula-aukko kourintaan. Arkielämän keskustelu provosoinnista ja sitä kautta uhrin syyllistäminen elää yhä jossain määrin myös institutionaalisella tasolla: vaikka suomalaisessa oikeusjärjestelmässä ei raiskaus- ja ahdistelutapausten lopputulokseen saa vaikuttaa uhrin pukeutuminen, puolustus saattaa siihen yhä vedota.

Uuden tyylinsä myötä Hyvönen kokee uudella tapaa ihmisten katseet. Lontoossa hän kokee suhtautumisen itseensä neutraalimpana, kun taas Suomessa hän huomaa eron erityisesti miesten katseissa.

Yllättyneisyys näkyy vastaantulijan kasvoilla, kun naisille suunnattuihin, näyttäviinkin vaatteisiin varustautuneella henkilöllä onkin värikkään silmämeikin kaverina viikset. Tai kun viiksekkäällä onkin farkkujen sijaan vieno alusmekko kukkaiskuosilla.

“Mutta Helsinki ei ole mikään pahin paikka olla erilainen. Joku Pariisi on ihan helvetti maan päällä. Berliinistä ajattelin, että se voisi olla vapaampi kaupunki, mutta sielläkin ollaan aika konservatiisia sukupuoliroolien kanssa.”

Hyvösen on vaikeampaa muistaa, millaisia katseet olivat ennen muutosta. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että hän ei normia edustaessaan tullut kohdanneeksi asiaa tai

18

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 3/2018

joutunut sitä itsensä kanssa käsittelemään. Hän kuitenkin kertoo olleensa jo aiemmin kiinnostunut androgyyneistä vaatteista, joten huomaamaton näky hän ei liene koskaan ole ollut. Mutta nyt, kun hän on näkyvä julkisessa tilassa, hän kokee olevansa näkymätön omalla alallaan.

“Elokuvissa ei ole muunsukupuolisia. Ei siellä ole naisiakaan, oikeita naisia. Käsikirjoittaja ja dramaturgi Tove Idström piti meille Taikissa käsikirjoituskurssin ja suuttui, että taas tätä, katso näitä naishenkilöitä, näillä ei ole mitään sielua.

Se oli hienoa, kun hän oli niin tiukka.”

Pitsiä ja rintakarvoja Hyvönen muistelee kertaa, kun hän oli pukeutunut isoon miesten takkiin, jonka helman alta näkyi puolen säärtä sukkahousua. Puoliso Siiri alkoi kummastella, miksi ihmiset tuijottavat.

“Siiri kysyi, miten nuo eivät voi nähdä ettet ole kunnon mies. Ne sukkahousut olisi voinut olla megginsit, semmoiset pitkät kalsarit. Mikä siinä oli enää erona?”

On seikkoja, jotka yhdistämme vahvasti maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen – miehet housuissa ja lyhyessä tukassa, nainen hameessa hulmuavine kutreineen. Parrakkaalla naisella saattoi entisajan sirkuksessa olla lupaava ura. Feminisoivat nimitykset, kuten pitkätukkasivari, pyrkivät köyhdyttämään miehen maskuliinista kelpoisuutta.

“En mä näe, että mitkään ominaisuudet liittyvät kumpaankaan sukupuoleen, se on täysin vanhoillista ajattelua. Eivät miehet voi omia viiksiä, ja mitä eroa mukamas on miehen ja naisen hameella?”

Sukupuolten ja seksuaalisuuksien moninaisuuden huomioiminen on Hyvösen mukaan muotimaailmassa enemmänkin vakio. Sukupuolikysymyksistä ei alalla juurikaan enää jutella ja vaatteita suunnitellaan sukupuolten sijaan ihmisille.

“Muotiin vaikuttaa myös se, että alalla on valtapositioissa ihmisiä, jotka eivät ole valkoisia heteromiehiä. Merkittävillä paikoilla on paljon naisia ja homoja, muunsukupuolisia ja transihmisiä.

Kouluun otetaan mieluummin ihmisiä, jotka myös arkielämässään joutuvat tekemään radikaaleja valintoja. He tekevät sitten suunnittelupöydälläkin kiinnostavia valintoja.”

Puhuttaessa muodin suhteesta Suomen elokuva-alaan Hyvösen mukaan kotimaista elokuvaa vaivaa valitettavasti se, että se on huonosti ajassa kiinni.

“Suomalainen elokuva ei sijoitu mihinkään luokkaan, ei mihinkään yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Niiden ihmiskuva on kuin joku Kampin kauppakeskus, ne kuvat ja ne pinnat. Semmoinen outo ei-mikään. Ja sitten elokuvan ohjaa joku ammattimies niin kuin ‘hyvin’.”

Suomalaisen muotialan kohdalla Hyvöstä harmittaa, ettei muotiteollisuuteen panosteta rahallisesti ja alan maine on pinnallinen. Hän toivoo, että ihmiset ja taidepiirit tarkastelisivat muotialaa syvemmältä. ”Muodin yksi tehtävä on seurata ja luoda aikaa, olla suunnannäyttäjä. Voisin näyttää tosi hyviä näytöksiä, joista jokainen taiteilija ymmärtäisi, että tämähän on tosi yhteiskunnallista ja ajassa kiinni.”

19

HENKILÖ

Valta luopua vallasta Hyvösen mukaan hänen toisen elokuvansa Onnelliset jälkeen hänessä itsessään tapahtunut muutos on saanut aikaan sen, että lupaavasti alkaneen uran jälkeen häntä ei enää hyväksytä valtavirtaelokuvan rahoitusmalliin.

“Aiemmin nautin valkoisen heteromiehen valtaa ja olin feministi, koska niin kuului olla tai se oli siistiä. Mutta ei asemaansa tajua, ennen kuin kaikki tulee omalle iholle.”

Siiri ja monet naispuoleiset ystävät ovat Hyvöstä välillä muistutelleet, että hänen muutaman vuoden edesottamuksensa ei-miehenä on

”KLU BI L LA ON PU R I S T E T T U PERS EES TÄ, JA KUN KÄÄNNÄ N PÄÄ N, N II N T Y Y PPI SÄ IKÄH TÄÄ KUN EN OL LU TKAA N OIKEAA S UKU P U OLTA. TA I OIKEA NLA IN EN NA IN EN.” – W I L LE H Y VÖN EN vasta alkusoittoa. Mutta vaikka Wille näkee nautiskelleensa 27 vuotta valkoisen heteromiehen valta-asemaa, ei silloinkaan aina kivaa ollut.

“Patriarkaatti on tehnyt mun elämästä hankalampaa jo ennen. Koen, että se on suuri osa mun tuskan lähdettä. Se on jännää, että tämäkin ajatellaan pelkästään naisten,

muunsukupuolisten tai transsukupuolisten taisteluna. Patriarkaatti tekee myös miehen elämästä vaikeampaa ja se on hassua, etteivät miehet itse näe sitä.”

Kun ihminen muuttuu ja siirtyy normin ulkopuolelle, hän voi kokea patriarkaatin valta-asemat täysin uudesta näkökulmasta. Hyvönen kokee sukupuoliherätyksensä myötä saaneensa itsestään enemmän käyttöön, mikä on vaikuttanut myös hänen taiteeseensa.

“Miehen kuolema voi olla myös älyllinen tai yhteiskunnallinen. Se voi lähteä vaikka parisuhteesta, jossa henkilö tajuaa valtasuhteen, vaikka puolisoaan rakastaakin.”

Hyvönen muistuttaa, ettei mikään sukupuoli ole itsessään väärä, vaan kyse on systeemistä, jossa etuoikeutetusta asemasta nauttiva sukupuoli ei tee töitä murtaakseen valtarakenteita. Nyt Hyvönen miettii omaa aikaansa tuossa asemassa, kun hän vielä koki olevansa mies. ”Se oli “kivaa ja helppoa”, ja kenties siksi sitä ei ymmärtänyt kyseenalaistaa. Ehkä mun ahdistus tulee juuri siitä, että joku tuolla jossain yrittää puskea mua johonkin malliin, mitä en ole. Siitä tulee se kirraus mun ja yhteiskunnan välillä.”

Uudenlaisten, latautuneiden katseiden ja paikoin negatiivisen kohtelun vastapainoksi Hyvöselle satelee kiitosta. Tuntematon herättää keskustelua, ja jotkut tulevat antamaan tunnustusta hänen kannanotoistaan. Välillä Hyvönen kummaksuu kunnianosoituksia.

“Kiittely tuntuu liian suurelta, koska en mä oikeasti ajattele kuin itseäni. En koe, että kenenkään puolesta tekeminen olisi mun elämäntehtävä. Mutta ehkä ajaessani omaa asiaani tulen sohaisseeksi valtarakenteita, jolloin tulen ehkä tietämättäni auttaneeksi jotain toista alistetussa asemassa olevaa.” �

20

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 3/2018

MIELIKUVIEN RAKENTAMISESTA AITOON KOHTAAMISEEN TEKSTI EVE VIINAMÄKI KUVITUS SIIRI HIRSIAHO

P

OLIITIKOT TIE T YS TI SUH-

jatkuvasti.

Näin todetaan osana Urbaanisanakirjan määritelmää suhmuroinnille. Politiikassa suhmurointi on ratkaisujen tekemistä suljettujen ovien takana ilman, että äänestäjät tai oppositiotoimijat tietävät mitä parrasvalojen ulkopuolella keskustellaan. Se on muun muassa tärkeiden nimitysten tekemistä pienen piirin kesken, jolloin rekrytointiprosessi on vain muodollisuus. Suhmurointi näkyy myös ihmeellisyyksinä ja kysymysmerkkeinä rahaliikenteessä, lobbauksessa ja vuoropuhelussa kansalaisten ja päättäjien välillä.

Suhmurointi ei varsinaisesti tarkoita rikollisuutta vaan moraalisesti kyseenalaista toimintaa, joka tapahtuu vain osittain tai ei lainkaan julkisesti. Ihmisissä epäilyksiä herättäneitä ratkaisuja saatetaan selittää perusteellisestikin, mutta perustelut eivät välttämättä sitten enää kestäkään kyseenalaistamista. Politiikassa suhmuroinnin synonyymeinä voisi pitää vehkeilyä ja puolueveliverkostoja, jotka kytkeytyvät politiikan ulkopuolelle elinkeino- ja yritysmaailmaan hyväveliverkostoiksi. Jostain kovin mystisestä syystä suhmurointi on normaalia nimenomaan silloin, kun kyse on politiikasta. Saatamme jopa ajatella, että suhmurointi on itsestäänselvyys tai välttämättömyys.

On aika ajatella toisin.

Kymmenen vuotta poliittisessa nuorisotoiminnassa ovat opettaneet paljon mielikuvamarkkinoinnista. Kun alun perin murrosikäisenä lähdin poliittiseen toimintaan, minulle puoluepolitiikka oli ensisijaisesti omiin arvoihin perustuvaa vaikuttamistyötä. Muistan elävästi sen hetken, kun istuin Itä-Helsingissä eräässä puolueen koulutuksessa ja M U R O I VAT

ymmärsin miten pieni rooli arvoilla onkaan puoluepolitiikassa. Kuitenkin jollakin tavoin maailman parantamiseen tähtäävien valosielujen on tehtävä omaa viestiään tiedetyksi, ja kulutuksesta hullaantuneessa yhteiskunnassa mielikuvamarkkinointi on siihen tarkoitukseen oiva tapa.

Mielikuvamarkkinointi kaikessa tarpeellisuudessaan voi tehdä ihmiset laiskoiksi, sillä puolueella on jo usein viestintäsuunnitelma, johon kuuluu viestinnällisiä ja jäsenten imagoon liittyviä tavoitteita. Puolueen imagosta tulee jäsenen imago. Sen jälkeen vapautuu paljon voimavaroja vallan tavoitteluun. On selvää, että ilman valtaa ei tehdä vaikuttamista. Valtaa voi kuitenkin tavoitella sekä luovimalla tietään korkeammille penkeille puolueen sisällä että tekemällä arvoihin perustuvaa vaikuttamistyötä.

Kysynkin, missä vaiheessa politikointi alkoi käsitteenä sisältää vehkeilyn merkityksiä sen sijaan, että se tarkoittaisi puhtaasti muutos- ja vaikuttamistyötä?

Armollisuuden osoituksena kollegoille eri politiikan tasoilla on kuitenkin pakko todeta, että puhtaasti arvopohjalta muutokseen tähtäävä työskentely politiikassa on raskasta. Etenkin pehmeitä arvoja kannattavat poliitikot huomaavat nopeasti, että vaikka edustuksellinen demokratia tarkoittaa kansanvaltaa, niin vaaleilla vaikuttaminen johtaa käytännössä harvainvaltaan. Miksi puhun harvainvallasta enkä enemmistövallasta? Koska vaaleissa läpi pääseminen edellyttää mittavaa vaalikampanjointia, joka taas vaatii rahaa tai verkostoja. Näin ollen valituiksi tulevat eritoten henkilöt, joilla on jonkinlainen sosiaalinen tai taloudellinen etuoikeus. Siitä taas seuraa hyvin usein se, että

moninaiset väestöryhmät joutuvat elämään sen pienen joukon ehdoilla, jolle valta on keskittynyt. Tästä seuraa vääjäämättä eriarvoisuutta ja marginalisoitumista. Edustuksellisen demokratian haasterepertuaariin kuuluu myös ihmisten taipumus ylisukupolviseen äänestyskäyttäytymiseen, minkä vuoksi pitkään vallan kahvasta pidelleet pitävät otteensa tiukassa myös röyhkeitä päätöksiä tehtyään ja seuraavien vaalien jälkeenkin.

Jossain vaiheessa poliittista uraa tulee tarpeelliseksi tehdä valinta sen suhteen, että mikä on oma tapa lähestyä vaikuttamista. Voin vakaasti todeta peräänkuuluttavani vilpittömyyttä ja avoimuutta niin politiikassa kuin arjessakin. Politiikka on parhaimmillaan jokaisen ihmisen työtä yhteiskunnallisten epäkohtien muuttamiseksi. Tiedon pimittäminen ja poissa silmistä tapahtuva päätöksenteko estää sen toteutumista, että jokainen todella pääsisi osalliseksi vaikuttamisesta.

Ajattelen, että jokainen yhteiskunnallisista kysymyksistä kiinnostunut voisi tutustua omiin strategioihinsa tilanteissa, joissa argumentit loppuvat. Virheettömyyttä vaativa keskusteluilmapiiri tuhoaa uteliaisuuden, jolloin voi olla hankalaa laskea henkinen suojamuuri ja todeta, että nyt voisin oppia keskustelukumppaniltani, koska en tiedä riittävästi tästä aiheesta. Vilpittömyys on kuitenkin juuri inhimillisyyttä ja uteliaisuutta asioista, jotka ovat vielä vieraita. Vilpittömyyden kautta tulee mahdolliseksi nähdä, että kaikilla meillä on asiantuntijuutta.

Upeimmillaan vilpittömyys riisuu kaikesta vuorovaikutuksesta tarpeen voittaa ja tarjoaa tilalle todellisen kohtaamisen. Koska sinä viimeksi tulit todella kohdatuksi? �

YHTEISKUNNASSA

MI S SÄ VA IHEES SA P OLI T IKOIN T I A LKOI KÄSI T T EENÄ SISÄ LTÄ Ä V EHKEI LYN MERKI T YKS IÄ S EN SIJAA N, ET TÄ SE TA RKOI T TA IS I P UH TAAS T I MU U T O S- JA VA IKU T TAMI S T YÖ TÄ?

21

22

LAPIN YLIOPPILASLEHTI  3/2018

23

HENKILÖ

TEKSTI ERKKA LEHTORANTA KUVAT KAISA-REET TA SEPPÄNEN

PÄÄ POIS P*RSEESTÄ!

M

I TÄ , M I N Ä VA I?

Hellästi kehottava Pää pois p*erseestä -komediakiertue on yksi monista rovaniemeläisen Lentävän Poron Teatterin tuotoksista. Viimeisin teos Maailman hauskimmat 96 minuuttia näyteltiin kesällä 2018.

Teoksen kestoksi ilmoitetaan 114 minuuttia.

Porolla on ollut turbulenssia. Teatterin valot sammuivat näytelmien osalta tauolle tämän vuoden elokuussa hankalien aikojen saattelemana.

Nyt kymmenisen vuotta Rovaniemellä vaikuttanut Lentävän Poron Teatterin toimitusjohtaja ja näyttelijä Jussi Olavi Jokinen pystyy – teatterinsa neuvoa noudattaen – katselemaan hetken ympärilleen.

Paniikkia ei ole. Jokinen on oppinut tekemään reitistään itselleen luontevan, mihin sitten päätyykään. ”En ole epäröinyt, ei voi sanoa niin. Olen oikeastaan aina tiennyt mitä haluan, se on lähtenyt sieltä lapsuudesta. Silloin kun rakastuin sarjakuviin, tiesin ihan satavarmasti, että haluan sarjakuvataiteilijaksi. On kuitenkin jännä, että olen aina ollut valmis vaihtamaan unelmaani. Kun tutustuin kuvataiteeseen laajemmin, olin ihan satavarma, että minusta tulee kuvataiteilija”, Jokinen toteaa historiastaan.

Jokinen ei ole pelännyt rakastaa maailmaa sellaisena kuin se hänelle näyttäytyy ja juosta taiteellisten intohimojensa perässä. Tähän Jokinen on opetettu jo nuoresta, ja siitä hän on kiitollinen. ”Onni on ollut, että on jo tosi nuoresta päässyt tekemään oikeasti ja todella hyvien tyyppien kanssa. Että jos haluaa tehdä jotain, se pitää vain tehdä”, Jokinen muotoilee. ”Kaikista ihaninta on kyllä, kun lähtee täysillä johonkin juttuun.”

Tekemisen kulttuurin Jokinen oppi synnyinkunnassaan Riihimäellä. Siellä vuonna 1987 syntynyt, eräänlaiseksi ”taiteen moniottelijaksi” tunnustautuva Jokinen osallistui jo 12-vuotiaana perinteikkään elokuvakulttuuriyhdistys Kino Sampon toimintaan. ”Olen itse kuulunut aina siihen elokuvaporukkaan. Minut opetettiin alun perin elokuvakoneen hoitajaksi. Silloin sai vielä filmiä pujotella. Ehkä siitä myös tarttui jotain sellaista...”, Jokinen tuumii ja toteaa lopulta: ”Olen kyllä aina uskonut siihen, että historiassa on avain tulevaisuuteen. Tämä tulee Kurkelan Reijolta, joka on minulle eräänlainen henkinen oppi-isä”.

Saa väkisinkin kuvan, että Jokisen avaimia ovat olleet Kino Sampon ihmiset, jotka tönivät tekemään; kannustivat, antoivat vastuuta, tukea ja turvaa. Myös David Lynch oli iso, painava avain. ”Olisinkohan ollut viisitoista, kun olen nähnyt elokuvan nimeltä Mulholland Drive, tämä Lynchin kohtuullisen härö tapaus. Se muutti minun elämäni. Siinä tapahtui joku sellainen klikkaus, ja tajusin, että elokuva ja kuva ylipäätään voi olla enemmän kuin viihtymisen väline. Sillä pystytään haastamaan ja kertomaan joku tarina, kertomaan jotain tästä maailmasta. Sen perässä tässä on tavallaan sitten juostu”, Jokinen muistelee.

Impro ja tarinan hengittäminen Elokuvaukseen rakastunut nuori Jokinen muutti Rovaniemelle vuonna 2008 opiskelemaan audiovisuaalista mediakulttuuria. Tähtäimessä oli alun perin elokuvaohjaajan ammatti. ”Kuulun kylläkin näihin, jotka eivät ole koskaan valmistuneet”, Jokinen virnistää.

Nykyisin yrittäjänä toimiva Jokinen tutustui Lapin ylioppilasteatterissa omaan tulevaan teatteriseurueeseensa ja tuleviin liikekumppaneihinsa. Lentävän Poron Teatteri muotoutui tästä porukasta, kun se piti ensiesiintymisensä vuonna 2010.

Homma toimi, ja hiljalleen Jokisen työstä tuli leikkiä. Tai leikistä työtä. ”Improon kuuluu olennaisena osana leikki.

Meidän kaikkien pitäisi leikkiä enemmän”, Jokinen sanoo.

Impro eli improvisaatioteatteri on teatterin laji, jossa näyttelijät ovat yleisönsä kera käsikirjoituksen jumala. Paljon tapahtuu hetkessä, kun aikuiset leikkivät. Aivan kuten lapsillakin.

"MEI DÄN KA IKKI EN PI TÄ I S I LEIKKIÄ EN EMMÄ N.” – JU S S I OLAVI JOKIN EN Tämä hetkessä tapahtuva leikki vaatii yhteistyötä ja luottamusta kanssanäyttelijöihin. Improvisoidessa pitää uskoa, että kaveri ottaa kopin, jos ajatus tipahtaa kesken toteutuksen.

Vaikka improteatteri rakentuu välillä kuin tyhjästä, se ei silti ole vain irrallisia, kommellusten ja oivallusten tahdittamia hauskoja hetkiä. ”Kyllä se impro aina kertoo jotain. Ennen kaikkea se kertoo niistä tekevistä ihmisistä, ja siitä miten me voidaan yhdessä luoda joku sellainen tarina, mikä ei välttämättä tulisi ikinä kenenkään

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 3/2018

yksilön aivoista ulos. Me luodaan se ryhmänä, luodaan se yleisön kanssa siinä tilassa, hengitetään sitä tarinaa", Jokinen toteaa. ”Huippuluokan improssa pystytään luomaan erittäin mielenkiintoisia kysymyksiä maailmasta, ja antaa ehkä vastauksiakin”.

Ja tämä huippuluokan improvisaatioteatteri sijaitsee Lentävän Poron Teatterissa. Hyvän ei kannata hävetä. ”Vaikka ehkä omakehu vähän tässä haiseekin, niin täytyy sanoa; kun oltiin viime keväänä kiertueella meidän porukan kanssa, niin kyllä siellä oli sellaisia hetkiä, että täytyi hämmästellä, että mistä nämä ideat tulevat’”, Jokinen muistelee. ”Mekin tehdään sellaista niin sanotusti ’vakavampaa settiä’. Meillä on sellainen esitysformaatti olemassa kuin ’hidasta komediaa’”, Jokinen kertoo.

Jokisen hitaassa komediassa noin kahdesta neljään näyttelijää elää näyttämöllä reaaliajassa yhtä ainoaa kohtausta, noin 50 minuutin esityksen ajan. ”Me näytetään tavallaan hetki niiden ihmisten elämästä. Se on merkityksellistä, miten me valitaan juuri se hetki näytettäväksi”, Jokinen toteaa.

Matalalta lentänyt poro Lentävän Poron Teatteri on juurtunut noin kahdeksan vuoden aikana tiukasti rovaniemeläiseen kulttuurimaisemaan. Ala voi kuitenkin olla hankala. Vaikka mainetta on karttunut, teatteri on joutunut käymään läpi kovan koulun selvitäkseen viime vuosista.

Teatterin tilanne on Jokisen mukaan tällä hetkellä ”yllättävän hyvä”. Teatterin jatko on ollut julkisesti epävarmaa vuoden 2017 lopulta lähtien. Vaikeudet alkoivat kuitenkin jo loppuvuodesta 2015, kun matkailualan toimijoiden kanssa Napapiirille yhteistyössä tuotettu joulunajan Tonttuteatteri floppasi täysin. ”Sinne piti tulla 5000 katsojaa, ja sinne tuli 219”, Jokinen avaa. Vuoden työstä jäi lopulta ”kasa väsyneitä ihmisiä ja pankkilaina taskuun”.

Raha oli tiukassa, ja Jokinen kumppaneineen oli pakotettu uuteen tilanteeseen, jossa on vaikeaa pitää hauskaa. ”Viime joulun aikana tuli päätös, että nyt on tehtävä jotakin. Tämä johti siihen, että maaliskuussa tultiin lehdistötiedotteen kanssa ulos, että konkurssi kurkkii puntista. Että asiat ovat menossa aivan päin persettä”, Jokinen muotoilee.

Melkoinen lehdistötiedote. Näillä sanoilla vai? ”No ei kauhean kaukana. Kevään kiertueen nimi oli ’Pää pois perseestä’”.

Lentävän Poron Te a t t e r i tarjoaa

JUSSI OLAVI JOKINEN

24

koulutuspalveluita muun muassa työyhteisöjen hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen edistämiseksi.

Muun muassa opastusta siihen, miten pää saadaan pois perseestä. Nyt opetukset vedettiin omakohtaiseen testiin. ”On mielenkiintoista huomata, miten vaikea omia oppejaan on noudattaa. Olen opettanut ihmisille, miten yhteisössä tulee olla rehellinen ja avoin ja tunnustaa, jos on vaikka paha olla, jotta saisi ihmisiltä sen tarvittavan avun ja tuen”, Jokinen pohtii. ”Miten vaikeaa se oli sitten tehdä itse. Tai miten vaikeaa oli huomata, että oma pää on jo aika syvällä siellä perseessä”, Jokinen kiteyttää.

Kun teatteri lopulta tuli ongelmiensa kanssa rehellisesti julkisuuteen, Jokista pelotti, että katsojat ja yhteistyökumppanit irrottautuvat teatterista. Kävikin päinvastoin. ”Totuus on se, että kun asiat kertoo rehellisesti ääneen, ihmiset haluavat auttaa. Sieltä se tuki löytyy”, Jokinen vakuuttaa. ”Meille tuntemattomat ihmiset laittoivat pystyyn kampanjoita teatterin pelastamiseksi.”

Lentävän Poron Teatterin taloudellinen tilanne on edelleen hieman epävarma, mutta Jokisen mainitsema ”luova perspektiivi” on auki. Teatterilla ei haeta enää ”varmaa nakkia”, vaan uskalletaan tehdä rohkeita avauksia.

”KUKAAN EI OLE N I I N UN I IKKI, E T TÄ OLI S I A I NOA IHMIN EN MA A I LMAS SA, JONKA MIELES TÄ JOKIN ON HAU SKA A.” – JU S S I OLAV I JOKI N EN Löytöretkiä lattialta Jokinen itse liikkuu toiminnassaan mielellään komedian ja huumorin saralla. ”Komedialla ja huumorilla pystytään käsittelemään niin mielenkiintoisia aiheita, naurun kautta”, Jokinen kertoo.

Jokisen ohjenuora hyvään huumoriin on yksinkertainen: sen pitää olla itsestä hauskaa. ”Kukaan ei ole niin uniikki, että olisi ainoa ihminen maailmassa, jonka mielestä jokin on hauskaa”, Jokinen selittää.

Kun on Jokisen kaltainen huumorin ammattilainen, väkisinkin kohtaa huumoria paljon. Mikä Jokiselle on hauskaa? ”Minusta hauskaa on leikki”, Jokinen toteaa vakuuttavasti.

Siis sama ainesosa, joka tekee improvisaatioteatterista juuri sitä mitä se on?

HENKILÖ

25

”Leikissä ollaan niin vapaita. Irrottaudutaan jostain säännöistä, voidaan katsoa maailmaa hetken aikaa jollain ihan eri säännöillä kuin millä me normaalisti sitä katsotaan”, Jokinen selittää. ”Ihailen suunnattomasti lasten kykyä leikkiä ja olla vapaina, irti kaiken maailman säännöistä ja häpeästä, joka haittaa meidän aikuisten toimintaa”, Jokinen toteaa.

Jokisen mukaan improssa opetellaan leikin avulla pois häpeästä. Se opettaa käsittelemään asioita tavalla, jolla ne synnyttävät positiivisia tunteita. Tuloksena ”moka on lahja” – kyky ihmetellä hetken selällään jäällä kaaduttuaan, tarkistamatta, että näkikö kukaan. ”Pystytään menemään niiden asioiden yli, joiden tiettyjen normien mukaan pitäisi tuottaa meille häpeää”, Jokinen pohtii.

Vakavan hauskat asiat Jussi Olavi Jokinen itse kävi läpi äärimmäisen kokemuksen vuonna 2013, kun hänen isänsä teki itsemurhan. Siitä yli pääseminen vaati surun vastapainoksi paljon huumoria ja naurua ystävien kanssa. Kokemus päätyi vuonna 2015 Lentävän Poron Teatterin lavallekin, kun Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin perustuvassa Metsäjätti -näytelmässä käsiteltiin juurikin isähahmon menehtymistä. ”On huikeita hetkiä tekijänä hoksata, että voidaan käsitellä niin kipeää ja vaikeaa aihetta, jota ei pystyisi käsittelemään, jos siinä mukana ei olisi naurua”, Jokinen miettii.

Jokisen mukaan kaikesta saa vitsailla, kunhan ei tarkoituksellisesti loukkaa ketään. Aiheet eivät ole liian vakavia huumorille: me ihmiset olemme usein liian vakavia. ”Se liittyy vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon tosi paljon. Puhutaan loukkaantumisen kulttuurista ja kaikesta. Sekin tekisi hirveän hyvää, jos voitaisiin olla yhdessä ja nauraa. Ja se on tietty sitä mitä komedia parhaimmillaan tekee, se tuo ihmisiä yhteen”, Jokinen toteaa. ”Voidaan nauraa ja puhdistua naurun avulla.”

Tässä Lentävän Poron Teatterin esitykset ovat onnistuneet. ”Yllättävän paljon tulee ihmisiä sanomaan, etten ikinä ole nauranut näin paljon. Joillakin on ollut tilanne, että ovat vaikkapa menettäneet läheisensä ja kertovat, että nauravat ensimmäistä kertaa sen jälkeen”, Jokinen toteaa.

Huumori auttaa.

Jussi, onko huumorilla tavoite? ”Huumori koetaan minusta turhan paljon sellaisena tyhjän nauramisena. Tavoite on muuttaa maailmaa.” �

** Kuka?

** Jussi Olavi Jokinen ** Synt. 1987 Riihimäellä ** Asuu Rovaniemellä ** Toimitusjohtaja ja näyttelijä komediateatteri Lentävän Poron Teatterissa ** Kulttuuritoimijoiden yhdistäjä: Suomen Improvisaatioteatterit ry, Nätti Gaala, Teatterisota. ** Työskentelee lisäksi Arctic Factorylla palvelumuotoilun parissa

** Jatkossa

** Teatteria ja komediaa valtakunnallisella tasolla ** Pohtii Lentävän Poron Teatterin jatkoa

26

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 3/2018

MILLOIN PIDÄT LOMAA? TEKSTI MIRO SAROLA KUVITUS MARIA TUUNANEN VA P A U S O N TÄ R K E Ä arvo nykyihmiselle: Mitä enemmän, sen parempi.

Minäkään en ole poikkeus. Toiveeni on ollut maksimoida itsemääräämisoikeuteni ja olen järjestänyt elämäni tältä pohjalta. Elanto tulee keikkatyöstä ja nettimyynnistä, ei ole lapsia tai raihnaisia sukulaisia joista pitäisi huolehtia. Päätän omista aikatauluistani hyvin pitkälle itse.

Kolikolla on kuitenkin aina kaksi puolta. Kun täydellisyyttä hipova itsemääräämisoikeus yhdistetään krooniseen taipumukseen valita kivat asiat yli tylsien, tulos ei ole aina paras mahdollinen. ”Milloin pidät lomaa?” on hyvin tyypillinen keskustelunaloitus varsinkin kesäaikaan. Myös minulle esitettiin tämä samainen kysymys tuttavani toimesta viime kesäkuussa. Kysymys aiheutti lähinnä hämmennystä: onko minulla jokin käsitys siitä, koska olen töissä, koska lomalla? Tai erityisesti jos mennään yksittäisiin päiviin? Tämä pieni kysymys toimi eräänlaisena lähtölaukauksena muuttaa elämää organisoituneempaan suuntaan.

Ymmärsin, että minulla ei ole juuri minkäänlaista rajanvetoa työajan ja vapaan välillä. Kyky tehdä useita

asioita kerralla on hyödyllistä tietyissä tilanteissa, mutta on väistämätön tosiasia, että keskittymällä yhteen asiaan kerralla saat enemmän ja parempaa tulosta kuin ajelehtimalla hallitun kaaoksen mukana kovalla touhottamisella.

Sain syntymäpäivälahjaksi Anna Perhon Antisäätäjä-kirjan. Kirjassa on monia hyviä ohjeita esimerkiksi ”enemmän on hanurista” ja ”opi sanomaan ei”. Kapasiteettimme tehdä montaa asiaa on toki hyvin yksilöllistä. Iso osa meistä yliopiston opiskelijoista käy opintojen ohella töissä, urheiluharrastuksissa ja on mukana yhdistystoiminnassa – sosiaalista elämää ja juhlimista unohtamatta.

Ei ole selkeää ohjetta milloin olemme mukana liian monessa.

Pääpointti on ymmärtää periaate: Jos otat elämääsi aikaa vieviä asioita, tuo aika on pois jostain muusta. Kieltäytyminen on myös hyödyllinen taito. Jos kalenterisi on jo valmiiksi täynnä, et pysty haalimaan loputtomasti lisää asioita.

Nykypäivänä meillä on mahdollisuus olla tavoitettavissa vuorokauden kaikkina tunteina. Tällä on toki positiiviset puolensa, mutta

myös suuri riski nostaa elämämme intensiteettiä tarpeettomasti ja hämärtää työn ja vapaa-ajan rajaa.

On hyvä muistaa, että vielä joitakin kymmeniä vuosia sitten tiedonkulku maasta toiseen tai jopa kaupungista toiseen saattoi kestää monia viikkoja. Elämä kulki silti eteenpäin, kauppaa tehtiin ja liiketoimintakin meni eteenpäin. Meidän ei ole pakko vastata jokaiseen sähköpostiin välittömästi, ei edes samana päivänä.

Harmaalla on toki monta sävyä. Minuutin tarkka aikataulutus jokaiselle viikolle ja täysin organisoimaton hallittu kaaos eivät ole ainoita vaihtoehtoja elää elämäämme. Yleisperiaatteena voimme kuitenkin sanoa, että jokainen yritys, organisaatio tai muu monien ihmisten yhteistyötä vaativa yhteisö vaatii jonkintasoista järjestelmällisyyttä. Olen niitä ihmisiä, jotka ovat kokeilleet hallittua kaaosta ja ajatelleet sitä eräänlaisena elämäntapana. Olen kuitenkin havainnut, että järjestelmällisyys ja selkeät rajanvedot työn ja vapaan välillä ovat ystäviä: Helpottavat elämää ja edesauttavat opintojen eteenpäin menoa. �

27

AINEJÄRJESTÖ

TAON KUULUMISIA On pandan syksy alkanut, fukseja kaupunkiin vastaanottanut, iloisesti eteenpäin kuljettanut läpi kaupunki- ja baarikierroksen edustanut.

Piknikillä rennosti istuskellut, välillä saunaa lämmitellyt, laavulla vaihtanut kuulumiset, ja matkaa iloisesti jatkanut.

Syksysateista piittaamatta, Juhlien juhlat juhlinut, monta rastia suorittanut, ja voittomaljoja kohottanut.

On fuksianpunainen syksy nyt alkanut, luonnon värikkyydestä nauttinut, lämmikkeenä jallua maistellut ja uusia ystäviä halaillut

P.S. Seuraavaksi puheenvuoroon pääsee Kosmon Buran!

W E L C TO MOON E AVOINNA KE, PE & LA KLO 22-04 // K18 // KOSKIKATU 25, 96200 ROVANIEMI + 358 (0) 400 947 693 // info@halfmoon.fi // www.halfmoon.fi

Avoinna: Ma–La 16–02 ja Su 16–04 | Kansankatu 15 ROVANIEMI 040 0947693 | info@halfmoon.fi