Lapin ylioppilaslehti 1/2021 by lapinylioppilaslehti

1/ 202 1

LAPIN YLIOPPI LASLEHT I

TYÖNTEON HARRASTAJAT

MEDIA, PILALLA

AUTOILUN UUDET TUULET

PÄÄTOIMITTAJALTA KAISA-REETTA SEPPÄNEN

L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I TÄ Y T T I viime vuonna pyöreitä. Oltaisiin juhlittu, jos olisi voinut. Kevään näyttely pystytettiin yhdessä entisen, vielä silloisen, päätoimittajan, graafikon ja muutaman lehden avustajan kanssa. Tässä yhteydessä pitää kiittää myös Ahkiomaantien skanneria loistavasta yhteistyöstä. Näyttelyn pystytyspäivän maaliskuinen ilta jäi mieleen tyhjistä kauppojen hyllyistä. Käsidesiä ei vielä ollut. Kaikki peruttiin. Lopulta lehden näyttelyä ja avajaisia siirrettiin syksyyn. Kuukauden mittaan palauteseinälle ilmestyi muutama sananen; lehdeltä haluttiin kärkkäämpiä juttuja, reilua kantaaottavuutta, mutta toisaalta poliittista sitoutumattomuutta. Kuvakatsaus retrospektiiviin sivulta 8. Tämänhetkinen lehti on formaattina melko kankeasti vuorovaikutteinen; on vaikeaa arvioida sitä, kuka lukee, missä lukee ja mitä ajattelee. Myös sen vuoksi, kiitos palautteesta. Se ei tule perille, eikä lehti kehity, jos kriittiset tai rakentavat kommentit jäävät tyhjän kampuksen seinille kaikumaan. Lapin ylioppilaslehdellä ei tällä hetkellä ole toimittajakuntaa (en tiedä, onko ikinä ollut), joka vuosittain miettisi lehden linjan, formaatin ja juttuideoita ja olisi sitoutunut lehden tekemiseen vaikkapa lukuvuodeksi kerrallaan. Silti lehti on aina saatu

kasaan ja avustajia on ollut mukava määrä. Riippumattomat opiskelijamediat ovat tärkeä osa opiskelijayhteisöjä. Viimeisimpänä Aalto-yliopiston lehti Aino sai leikkurista, vastoin kahden viestintätoimiston suosituksen. Suurimpana syynä lakkauttamiselle oli lehden suuri kuluerä. Tässä kohdassa media ei voi piiloutua lauseiden taa; on totta, että median tekemiseen kuluu rahaa ja ilmoilla tuntuu olevan aina taloudellinen vääntö, mutta tasapainon ja toimivan muodon hakeminen kuuluu asiaan. YTHS-palveluiden laajeneminen virittelee ikuista pakko/ automaatiojäsenyyskeskustelua, jonka voi taloudellisista syistä nähdä lopulta johtavan myös keskusteluun opiskelijamedioiden tarpeellisuudesta. Se keskustelu on käytävä avoimesti kaikkia osapuolia kunnioittaen ajoissa, ei pakko-saada-aikaan vimman sanelemana viikossa, kuten kävi Itä-Suomen yliopistossa Uljas-lehden osalta.

Opiskelijayhteisöissä käytetään valtaa ja siellä, missä käytetään valtaa, on sitä syytä myös tarkkailla. Dialektinen ajattelu on laiskuutta, dialogin rakentaminen helvetin haastavaa. Lehden tekeminen on ollut antoisaa puuhaa ja hieman haikein mielin siirryn päätoimittajien listan jatkoksi; vuoden ensimmäinen lehti on viimeinen allekirjoittaneen toimittama Lapin ylioppilaslehti. Paljon tehtiin, mutta harvoin työt tekemällä loppuvat. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana tässä projektissa. Palataan! �

OIKAISUT: LY 4/2020 elokuva-arvion kirjoittajaksi oli merkitty Kaisa-Reetta Seppänen. Elokuva-arvion kirjoitti Meri Väyrynen. LY 4/2020 Tekijät -listassa oli nimi Marjaana Sivpnen. Oikea kirjoitusasu on Marjaana Sivonen.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

LYY:N UUSI HALLITUS ESITTÄYTYY 5–7 MUUTOKSEN TUULIA TEILLÄ 15–19

TYÖNTEON HARRASTAJAT 10–13

MAR

IA T UU

NAN

YHTEISKÄYTTÖAUTOT 20–21 N

JUDIT GINZBOORG

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 40 VUOTTA 8–9

LUONTOSUHTEEN JÄLJILLÄ 22–24

MEDIA, PILALLA 26–29

”YHTEISKUNNALLINEN KESKUSTELU JA POLITIKOINTI ON RETORISTA AKROBATIAA; EDDO-LODGE EI SÄÄSTÄ KRITIIKILTÄ ÄÄRIOIKEISTOLAISIA KUIN FEMINISTEJÄKÄÄN.” S. 31

PÄÄTOIMITTAJA Kaisa-Reetta Seppänen paatoimittaja@lyy.fi GRAAFIKKO Elli Alasaari graafikko@lyy.fi KANSI Maria Tuunanen @madapeli

MAINOSMYYNTI Joonatan Juhajoki joonatan.juhajoki@lyy.fi puh. 050 514 5171 PAINO i-print Seinäjoki PAINOS 700 kpl

OTSIKKO –

LY 4/20 lehden opintopsykologia käsittelevästä jutusta jäi vahingossa pois Judit Ginzboorgin upea kuvitus. Pahoittelut, Judit!

KUSTANTAJA Lapin yliopiston ylioppilaskunta Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 044 787 5670 YHTEYSTIEDOT puh. 045 1109 293 paatoimittaja@lyy.fi @lapin_ylioppilaslehti

TEKIJÄT Juuso Sievänen Maiju Kettunen Hanna-Mari Räsänen Maria Tuunanen Janne-Matti Lamminen Miro Sarola Alex Pentinpuro Sara Kalajanniska

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

SUIHKIVAA SOPOA JA KUUMAA KOPOA

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNIA KEHITTÄMÄSSÄ L APIN KORKE AKOULUKONSE R NISSA

on teht y kehit yst yötä viimeisen muutaman vuoden aikana ottaen aimo harppauksia. Mutta mihin suuntaan harppaukset ovat otettu? Kun syksyllä 2015 julkaistiin ensimmäiset uutiset koskien yliopiston halua ostaa Lapin AMK:n enemmistöosakekanta, näki yliopisto, että yhteisellä konsernilla turvataan lappilainen korkeakoulutus. Tämä lienee tavoite myös nyt konsernin kehityksen ”aktiivisessa vaiheessa”. Mielestäni tavoite on arvokas ja kannatettava. Haluan nähdä samalla turvaamisen tarkoittavan myös lappilaisen korkeakoulutuksen substanssia ja osaamista – en pelkästään lappilaisen korkeakoulun itseisarvon turvaamista. LUC-yhteistyöllä on taattu opiskelijoille läpi Lapin korkeakoulujen laadukkaat kirjastopalvelut. Lisäksi LUC-yhteistyö näkyy muun muassa tietohallintapalvelujen ja ICTinfran kautta. Tästä näkyvimpänä muutoksena yliopisto-opiskelijoille tuli siirtyminen Optimasta Moodleen muutama vuosi sitten. Lisää (LUC)

tämän kaltaisia ”samalle alustalle” siirtymisiä varmasti tulee, ja sama alusta on lähtökohta uusia palveluita hankkiessa. Opiskelijan ydintehtävä yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa on opiskella. Kirjasto- ja it-palvelut ovat opiskelun tukipalveluita, jotka takaavat onnistumisen ydinalueella. Korkeakoulukonsernilla on uusi monivivahteinen strategia, jonka yhteyteen on nyt liitetty strategisia mahdollistajia, Study+, Work+ ja Global+, joista voit lukea lisää muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilta löytyvistä Lapin yliopiston ja Lapin AMK:n tulossopimuksista. Plusohjelmilla kehitetään muun muassa koulutusta (Study+) ja hyvinvointia (Work+). Näillä ohjelmilla on suuri painoarvo kehityksen kärkikohteina tulevina vuosina. Kunnianhimo ohjelmien toimenpiteissä ja ja t ko t yö s s ä on lapp ila i s e n korkeakoulutuksen substanssin turvaamista. Korkeakoulukonserni ei saa nähdä itseään itseisar vona, vaan toimijana,

joka kehittyy ja on ajassa kiinni. Olemme olleet edelläkävijöitä, ja tätä edelläkävijy y t tä voisi mielestäni heijastaa esimerkiksi yhteiset vahvasti resursoidut hyvinvointipalvelut op i n t op s y ko l o g i n e e n Wo r k+ -ohjelman kaut ta, Study+ -ohjelmalla käynnistet t y o p i s ke l i j o i d e n mahdollisuus kouluttautua itseään kiinnostavilla kursseilla läpi konsernin tai Global+ -työssä kehittyvä laadukas kotikansainvälistyminen. Katson vuosien 2021–2024 tulossopimuskaudella alkavien LUC-konsernin yhteisten toimien toteutusvaiheen käynnistämisen olevan elintärkeässä roolissa sen suhteen, voidaanko LUCkonsernin katsoa olleen menestystarina. Tähän LUC-työhön myös ylioppilaskunta panostaa edunvalvonnassaan. � ANTTI ETELÄAHO Edunvalvonta-asiantuntija

LYY

LYY:N UUSI HALLITUS LY:N TENTISSÄ KUVAT ELLI ALASAARI

LYYn uusi hallitus on ainakin yhtä mieltä yhdestä asiasta; Rovaniemi on Rollo eikä Roi – vastoin 2016 järjestetyn maakuntalehden Lapin Kansan äänestyksen, jolloin Roi kiri ykkössijalle. Onko maailma vihdoin muuttunut? Legendaarisen

Tulenkantajat kokoonpanon Rollofunkin (pitäiskö lisätä sitsikirjaan?) hookki on joko jäänyt unholaan tai se ei ole korville syystä tai toisesta kantautunut. Mutta ei se mitään; tiedonhankintataidot ovat hallituksella kuitenkin

KUKA: Elina Kuula MITÄ: LYYn hallituksen puheenjohtaja, oikeustieteen ylioppilas MIKSI: Korkeakoulupolitiikka ja edunvalvonta on lempilapsiani, LYY antaa hyvät puitteet tehdä opiskelijoille parempaa ja hyvinvoivaa huomista. ROI VAI ROLLO: Rollo KAAMOS VAI YÖTÖN YÖ: Yötön yö YLPPÄ VAI LIPASTO: Ylppä PETRONELLA, FELLI VAI LOVISA: Lovisa, oma firma on aina oma ETÄ VAI LÄHI: Lähi, etäilyssä on monia hyviä puolia, mutta toivon pääseväni vielä luennolle Fellman-saliin (�: Toivomme sitä kanssasi.) MITEN JATKUU: TUUPPA ROLLOON... ei me veetä sua dunkkuun?? (�: Miksi niin hämmentynyt?) GOOGLASITKO: Valitettavasti joudun myöntämään, että kyllä. Toivottavasti pääsin kuitenkin tentin läpi. (�: HPJ Kuula, erinomaista rehellisyyttä ja tiedonhankintaa. Kyllä, pääsitte tentin läpi.)

timanttista luokkaa, sillä kiperän kysymyksen äärellä osattiin kääntyä Googlen puoleen. Tiesikö hallitus, että rakastamansa Rollo -nimityksen on saattanut hyvinkin keksiä mainittu rollolainen yhtye tentatussa kappaleessa?

KUKA: Tapion Jere MITÄ: LYYH21 Varapuheenjohtaja ja talousvastaava MIKSI: Koska edari näki minut soveltuvaksi tehtävään ja opiskelijan etu vaatii suojelijaa ROI VAI ROLLO: Rollo KAAMOS VAI YÖTÖN YÖ: Yötön yö YLPPÄ VAI LIPASTO: Oululaisenakin se on Ylppä eikä muuksi muutu PETRONELLA, FELLI VAI LOVISA: Sydän on siellä, missä remppapöytäkin ETÄ VAI LÄHI: Esko ja Asko im waiting for you (�: Toivottavasti Esko ja Asko jaksavat odottaa) MITEN JATKUU: TUUPPA ROLLOON... ei me veetä sua dunkkuun (eipä vissiin) (�: Aivan oikein! Pidemmälle tutkimusta tehnyt olisi voinut vastata myös; Tuuppa Rolloon, on se varma soon se pleissi.) GOOGLASITKO: Jätän vastaamatta (�: Tapion Jere, kyllä lähteet täytyy aina mainita)

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

KUKA: Siiri Peuraniemi, 3. vuoden luokanopeopiskelija MITÄ: LYYn hallituksen jäsen, ympäristö-, liikunta- sekä tapahtuma- ja toimintaviestintävastaava MIKSI: Oppimisen ilosta ja LYYn hommat vaikutti inspiroivilta :) ROI VAI ROLLO: From Rollo with love KAAMOS VAI YÖTÖN YÖ: Yötön yö YLPPÄ VAI LIPASTO: Ylppä PETRONELLA, FELLI VAI LOVISA: Lovisa ja paninit <3 (LY: Peuraniemelle ehdottomasti ekstrapisteet taitavasta hymiöiden käytöstä) ETÄ VAI LÄHI: Lähi. Pyörösahan käyttöä on vaikea opetella etänä. MITEN JATKUU: TUUPPA ROLLOON... (�:: hmm.. Pitääkö tähän laittaa nyt punakynää, vai eikö copy-paste toiminut? Vai onko tässä käynyt niin, että tunnollisuuden nimissä Peuraniemi on jättänyt vastaamatta kohtaan, johon ei ilman tiedonhakua tiennyt vastausta?) GOOGLASITKO: Googlasin :D (�: :--D)

OLLO

TH LO WI

3 F ROM

RO L

ROM F 3

KUKA: Hanna Palosuo, Espoosta Rovaniemelle muuttanut kolmannen vuoden johtamisen psykologian opiskelija MITÄ: LYYh21 sosiaalipolitiikka-, kansainvälisyys- ja tuutorointivastaava MIKSI: Koska opiskelijoiden hyvinvointi sekä saavutettavat ja riittävät YTHS-palvelut vaativat puolustajaa. ROI VAI ROLLO: Rollo KAAMOS VAI YÖTÖN YÖ: Molemmat! Rakastan kesän loputonta valoa, mutta myös hämyistä ja rauhallista kaamosta. (�: LY komppaa, molemmin parempi.) YLPPÄ VAI LIPASTO: Ylppä PETRONELLA, FELLI VAI LOVISA: Lovisa yhteisöllisen tunnelmansa vuoksi – siellä tapaa AINA tuttuja. Petrosta löytyy kuitenkin kasvissyöjälle useammin ja varmemmin vaihtoehtoja. ETÄ VAI LÄHI: Lähi, ihan ehdottomasti MITEN JATKUU: TUUPPA ROLLOON... ? GOOGLASITKO: Googlasin. Luulin, että tuohon oli tarkoitus kirjoittaa joku naseva kommentti siitä, miten Rollossa on ihmisen hyvä olla, mutta näköjään kyse onkin laulusta… (�: Kyllä tässä on laulusta kyse Palosuo! LY kehottaa kuitenkin luovuuteen tukalan paikan iskiessä. Jäämme odottamaan nasevaa kommenttia. Kolumnipalstalla on usein tilaa.)

LYY

KUKA: Niko Mäntynenä. Rovaniemi born and raised MITÄ: Lyyn hallituksen työelämä ja vapaa-aika vastaava MIKSI: Kävelin väärästä ovesta sisään ja en uskaltanut sanoo ei. Mutta tosissaan siis haluan vaikuttaa ja parantaa Lyyn jäsenistön hyvinvointia ROI VAI ROLLO: Rollo. Roi on hyväksyttävää vain lentolipussa (�: Roger that, sir) KAAMOS VAI YÖTÖN YÖ: Yötön yö. Ei ole parempaa kuin kävellä päivänvalossa keskellä yötä. YLPPÄ VAI LIPASTO: Ylppä. Lipasto on paikka missä koruja säilytetään. (�: Liekkö kuitenkin lipas? Toki emme tiedä paljon Mäntynenällä on koruja; yhden lippaan vai kokonaisen lipastollisen verran?) PETRONELLA, FELLI VAI LOVISA: Petronella on paikka nauttia taiteesta ja lounaasta. Lovisa on paikka puhua politiikasta kahvin ja pullan kera. Felli on auki. (�: Heh-heh) ETÄ VAI LÄHI: Lähi. Etäyhteyksissä ihmiset voivat vaimentaa minut MITEN JATKUU: TUUPPA ROLLOON... ei me veetä sua turpaan (�: ö_ö) GOOGLASITKO: En, mutta tarkastin Spotifystä miten se oikeasti menee (�: Onko herra Mäntynenällä ihan laillisesti asennettu Spotify? Lehden tietojen mukaan myös Spotifyhyn julkaistu kappale kunnioittaa kappaleen alkuperäistä muotoilua dunkkuun.)

KOI N, E T TÄ MI N UL LA ON PA LJON A NN E T TAVAA MYÖ S LY YN HA L LI T UKS EN JÄS EN ENÄ. TÄÄ L LÄ S I TÄ N Y T OL LAA N ED UN VA LVONNA N Y T IMES SÄ!

KUKA: Krista Perälä, 22-vuotias rovaniemeläissyntyinen hallituksen jäsen, matkailututkimuksen opiskelija ja innokas tanssilattian tamppaaja MITÄ: Vastaan hallituksessa koulutuspolitiikasta, edunvalvontaviestinnästä sekä kunta- ja vaaliasioista MIKSI: Omalla kohdallani kävi fuksisyksynä klassinen ”annoin pikkusormen”. Kiinnostus opiskelijavaikuttamiseen lähti silloin nousukiitoon, ja viime loppuvuodesta koin, että minulla on paljon annettavaa myös LYYn hallituksen jäsenenä. Täällä sitä nyt ollaan edunvalvonnan ytimessä! ROI VAI ROLLO: Rollo! KAAMOS VAI YÖTÖN YÖ: Yötön yö on yökukkujan lemppari YLPPÄ VAI LIPASTO: Itse kuljen ylpällä PETRONELLA, FELLI VAI LOVISA: Petronella ETÄ VAI LÄHI: Lähi ehdottomasti MITEN JATKUU: TUUPPA ROLLOON... En ehkä muista… (enpä vissiin). (�: Mahtavasti kierretty vastaus.) GOOGLASITKO: Totta sitä nyt funkin tunnistaa! (�: Jes!! *Lipastollinen serpentiiniä ja konfettia*)

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

40 VUOTTA LAPIN Lapin Ylioppilaslehden retrospektiivi -näyttely esitteli Lapin ylioppilaslehden 40-vuotis taivalta. Pyöreitä täyttäneen vuosi 2020 ei ollut helppo ensimmäisten juhlien peruuntuessa (tiedätte-kyllä-miksi). Toinen poseeraus tuotti tulosta; ohessa visuaalinen 2Dhen ahdettu 4D kulttuurihistorian jatkumoon. KUVAT ELLI ALASAARI

LY: N P Ä Ä T O I M I T TA J AT

** 1979 Mirva Muranen (vastaava toimittaja) ** 1980 Ilkka Laasonen ** 1981–82 arkistot puuttuvat ** 1983 Pekka Voutilainen & Toni Isoluoma (vast.) ** 1984 arkistot puuttuvat ** 1985 Tapani Leisti & Mikko Paananen (vast.) ** 1986-87 arkistot puuttuvat ** 1988 Sampsa Teittinen ** 1989 Sampsa Teittinen, Veli-Matti Harjula & Jari Rajanen ** 1990 Veli-Matti Harjula & Jari Rajanen, Heli Lohi ** 1991 Heli Lohi, Marika Ruppa ** 1992 Marika Ruppa & Marko Mäkinen (vast.) ** 1993 Marika Ruppa & Marko Mäkinen (vast.), Petri Laukka & Matti Pietola ** 1994 Petri Laukka & Matti Pietola, Reima Kangas ** 1995 Reima Kangas ** 1996–97 Esko Fält ** 1998 Mervi Juusola ** 1999–00 Riikka Kalsi ** 2001 Semira Ben-Amor ** 2002 Seppo Kärki, Marjoannika Kettunen ** 2003 Seppo Kärki ** 2004–05 Jarkko Kumpulainen ** 2006–07 Iisakki Härmä ** 2008 Stina Varkkola ** 2009 Anna Ruohonen ** 2010 Johan-Eerik Kukko ** 2011 Jenni Mehtonen ** 2012 Veli-Matti Kilpeläinen ** 2013 Kaisa Eerola ** 2014 Kaisa Eerola, Matias Partanen ** 2015–16 Matias Partanen ** 2017 Matias Partanen, Aleksi I. Pohjola ** 2018–19 Aleksi I. Pohjola ** 2020 Aleksi I. Pohjola, Kaisa-Reetta Seppänen ** 2021 Kaisa-Reetta Seppänen

Näyttelyjulisteen suunnitteli Helmi Hakuri. Näyttelyä olivat toimituksen lisäksi toteuttamassa useat lehden avustajista.

LY 40

YLIOPPILASLEHTEÄ Näyttelyn sähköiseen versioon voi käydä tutustumassa nettisivuillamme osoitteessa http://lapinylioppilaslehti. fi/2020/03/17/neljanvuosikymmenen-retrospektiivi/

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

TYÖNTEON HARRASTAJAT TEKSTI JUUSO SIEVÄNEN KUVAT MAIJU KET TUNEN, VELI-MAT TI VIERELÄ JA JOHANNA KERÄNEN KUVIEN EDITOINTI MAIJU KETTUNEN

YLIOPISTOLLA

Jokainen yliopistolla tietää jonkun opiskelijan, joka on monessa mukana. Mutta minkä takia jotkut ovat jokapaikanhöyliä, kannattaako se ja mihin sellainen elämä voi johtaa? Kaksi aktiivia kertoo elämästään.

K TIIVI

OPISKELIJA,

joka toimii useassa opiskelijatoiminnassa ja joskus vieläpä yhtä aikaa. Jotkut opiskelijat toimivat pienemmissä tehtävissä, kuten tuotantoavustajina, tuutoreina tai vaikkapa varajäsenenä ainejärjestön tai harrastustoiminnan hallituksessa. Jotkut taas ovat haastavammissa hommissa, kuten tuottajina, tuutorvastaavana tai puheenjohtajina. Tunnistavatko haastateltavat itsensä tästä kuvauksesta? ”Kyllä!”, kuuluu vastaus. Etäisyydestä ja kiireistään johtuen, kaksi opiskelija-aktiivia on nyt Google Meet:n kautta etähaastattelussa. Toinen heistä, Meri Forsman, on 2020 kesällä teollisen muotoilun puolelta valmistunut taiteiden maisteri. Forsman asuu Muoniossa ja on töissä Metsähallituksella Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. ”Aloitin aktiivina toimimisen jo ensimmäisenä opiskeluvuotena Jalot Villit ry:n kulttuurivastaavana ja ylioppilaskunnan kulttuuripuheenjohtajana. Vaihto-opiskelun jälkeen ehdin opiskeluaikana olla niin LYYn hallituksessa, LYTin SYTY-vastaavana sekä Loimu Speksin ohjaajana ja puheenjohtajana. Lisäksi olin näyttelijänä useassa LYT:n näytelmässä”, listaa Forsman. Johanna Keränen istuu tietokone sylissään Lapin Ylioppilasteatterin takahuoneessa samalla,

kun näytelmäharjoitukset ovat käynnissä. ”Kaksi ensimmäistä vuotta en ollut mukana missään, mutta sitten aloitin Loimu Speksissä valokuvaajana. Sen jälkeen olen ollut Speksissä tuottajana sekä varatoiminnantarkastajana. Niin ikään olen toiminut LYT:ssä tuottajana ja nyt olen mukana myös hallituksessa. Radio Säteilyssä olen ollut tuotantoavustajana, ohjelmantekijänä ja valokuvaajana. Olen myös kevytyrittäjä ja olen mukana tekemässä podcastia, blogia ja somea Lapin yliopistolle”, Keränen latelee. Mikä ajaa aktiiviksi? Kun asioita perataan taakse päin ja mietitään, miksi opiskelijat aikoinaan lähtivät niin moneen toimintaan mukaan, Forsman kertoo omalla kohdallaan kaiken saaneen alkunsa hänen olemuksestaan. ”Kun aloitin yliopistolla, olin äänekäs persoona ja siksi kai kysyttiin mukaan juttuihin. Ja sitten kun halusi kavereita, niin siitä se lähti. Kun olin tehnyt pienempiä hommia, niin heräsi kiinnostus kerätä vastuuta isommista tehtävistä ja sitä kautta löysin asioita, joissa koin olevani hyvä ja halusin kehittyä”, Forsman muistelee. Keräsen tarina on hieman toisenlainen: ”Minulla on aina ollut tarve vaikuttaa. Jos voi tehdä siistejä juttuja,

niin niihin haluaa mukaan. Minulla syttyi palo teatterin tekemiseen, kun kävin katsomassa LYT:n näytelmän. Oli niin hienoa, kun mahtavanoloiset tyypit tekivät jotain niin siistiä ja halusin voida tehdä samoin. Kaverini innostivat minua lähtemään myös mukaan Loimu Speksiin ja sitä kautta sain enemmän varmuutta miten hommat toimivat. Aktiiviksi tulooni ei ole mitään yhtä vastausta, vaan jostain syttyi kipinä ja se lähti leviämään.” On pakko tiedustella, onko aktiiviopiskelijoilla joitain yhteisiä piirteitä. ”Vastuullisia he ovat ainakin. Kaikki ovat erilaisia, mutta heillä on kuitenkin yhteinen halu tehdä sitä samaa asiaa ja heillä on intohimo omaa osuuttaan kohtaan”, aloittaa Forsman. ”Ja innostuminen! Vaikka tekisi eri asioita, niin jaksaa innostua siitä prosessista aina uudestaan. Ihmisillä on erilaisia tapoja tehdä asioita. Ei ole mitään peruslähtökohtaa, että tarvitsee jotkin ominaisuudet, että voi tehdä jotain tehtävää”, Keränen summaa. Keräsen ja Forsmanin mielestä syy miksi ihmisestä tulee aktiivi, riippuu paljon hänen omista tavoitteistaan, prioriteeteista ja elämäntilanteesta. Joillakin toimeliaisuus toteutuu perheessä ja jotkut käyvät töissä eivätkä ehdi tekemään

Viereisen sivun kuvateksti: Muoniossa poikaystävänsä ja Halti-hauvan kanssa asuva Meri Forsman ja rovaniemeläinen Johanna Keränen ovat oppineet, että aktiivisuudesta on valtavasti hyötyä, mutta se vaati myös veronsa, jos ei osaa varoa.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

k ij

tav

ö il

lä

ri ja e

e r il

ai s e t

ut tu iset vo iv a t t eh dä j

. – J o ha nn a Ke rä

Ih m

ne n

muuta. Ja joillakin ei vain ole tarvetta olla niin puuhakas.

Hyötyä ja hyödyttömyyttä Alettaessa pohtia, mikä saa jonkun olemaan aktiivi, keskustelun sävy muuttuu. ”Fomo-fiilis on ainakin itsellä. Kun kaverit tekevät asioita, niin harmittaa. Sitä miettii, että minäkin haluan olla tuolla, koska tietää, että siellä on hauskaa. Yhdessä vaiheessa uuvuin ja silloin piti pitää taukoa. Se teki hyvää, mutta kyllä myös harmitti, kun ei voinut olla mukana”, Forsman pohtii. Keräsen mieleen muistuu uutinen, jossa pohdittiin ihmisen tarvetta olla hyödyksi: ”Tunnistan sen itsessäni, että kun olen kolme päivää tekemättä mitään, niin alan miettiä, että mitä tekisin, että olisin hyödyksi. Mutta jos juttuja tekee vain hyödyllisyyden tunteen takia, niin se näkyy siinä tekemisessä ja kuluttaa paljon. Silloin sitä asiaa ei pidä olla tekemässä.

lo k

sah

t aa

p a i k o il l e e n , v a i k k a

p oh

m jao

Muutenkaan ei ole sellaista käsitettä kuin hyödytön ihminen.” Seuraavaksi keskustelu kääntyy isoon ja inhottavaan koronaan. Vai onko se sittenkään inhottava? ”Kun korona alkoi eikä voinut kokoontua tekemään asioita, se oli tosi vapauttavaa, vaikka aluksi se oli todella stressaavaa.”, Keränen muistelee. ”Olin tosi onnellinen, kun korona tuli! Muutimme silloin pois Rovaniemeltä. Sanoin poikaystävälle, että nyt Rovaniemellä kukaan ei voi tehdä mitään ja silloin ei jää mistään paitsi eikä siten harmita. Anteeksi. Olen kauhea ihminen, kun ajattelen näin,” Forsman tunnustaa. Kun kysytään, onko tämän tapaisesta tomeruudesta hyötyä, asia on nopeasti käsitelty: ”On! Aivan valtavasti”, molemmat vastaavat. ”Minut otettiin LYT:n juhlavuoden vastaavaksi tuottajaksi, kun olin ollut niin monessa projektissa tuottajana ja minut valittiin yliopiston

u su

“MU T TA JO S JU T T UJA T EKEE VA IN H YÖDYL LI S Y Y DEN T UN T EEN TAKIA, N I IN S E NÄKY Y S I I NÄ T EKEMI S ES SÄ JA KULU T TA A PA LJON. S I L LOI N S I TÄ AS IAA EI PI DÄ OL LA T EKEMÄS SÄ. MU U T ENKAA N EI OLE S EL LAI S TA KÄS I T E T TÄ KU I N H YÖDY T ÖN IHMIN EN.” – J O H A N NA K E R Ä N E N

ii k

än ih

li s

jär

jes

s ko an u

töto

M e r i For s m

im in t aa nsa.

YLIOPISTOLLA

pä

viestijäksi, kun oli sitä osaamista tuotannoista myös. Kaikki osaaminen kasautuu ja lumipallo pyörii”, Johanna Keränen nauraa käsiään pyörittäen. ”Kun aloitin Jaloissa Villeissä, pääsin etenemään muihin järjestötoimiin ja se vaikutti lopulta siihen, että pääsin nykyiseen työhöni. En olisi yksin matkailututkimuksenja teollisen muotoilun opiskelijana saanut tätä työtä mitenkään. Harrastusten ja pestien kautta tulee luotto itseensä. Jos on hakuilmoituksessa jotain ominaisuuksia mitä vaaditaan työssä ja niitä on saanut harrastustoiminnassa, siitä uskaltaa sanoa myös haastattelussa”, Forsman nyökkää ja kertoo mieleensä tulleen tapauksen: ”Kerran keskustelin kaverin kanssa järjestö- ja aktiivitoiminnasta. Kaverini kertoi, kuinka hänelle töissä kollegat olivat kommentoineet kaverini harrastuksia sanomalla, että ’Sinä siis harrastat työn tekoa?’ Siinä sitten pähkäilimme, että

ät

ny k

y isee

s n t yöh ö nsä M e t

äh

tu al l i

kaikki järjestötoiminta ja produktioiden tekeminen on tosiaan työn tekoa, jota me harrastetaan.”

Kerran aktiivi, aina aktiivi Kysyttäessä kannattaako tai tarvitseeko olla aktiivi, Johanna Keräsen vastaus on varsin kattava: ”Kannattaa, jos siitä voi saada jotain irti ja voi nauttia siitä. Jos jokin asia kiinnostaa, sitä kannattaa kokeilla pienessä mittakaavassa. Käy tekemässä yhden pienen jutun ja seuraa vierestä, miten homma toimii. Mutta kenenkään ei tarvitse olla erikseen toimelias, jos se ei tunnu omalta”, Keränen summaa ja kertoo lopuksi, kuinka opiskelijaharrastusten kautta monet ovat löytäneet aivan uusia intohimoja, joita ovat lähteneen tekemään ammatikseen. Monilla opiskelut tuntuvat joskus venyvän pitkään ja heistä tulee niin sanottuja n:n vuoden opiskelijoita. Heidän kohdallaan haastateltavilla on vastaus valmiina:

il m

”Ensi vuonna pyörähtää itsellä n:nnen vuoden puolelle. Aktiivisuus kasvattaa ja tämä on hyvä elämänkoulu”, Keränen kertoo. ”Itsehän opiskelin yhdeksän vuotta. En lusmuillut vaan kävin koulussa, mutta tein harrastuksia samalla. Toki on niitäkin, jotka panostavat harrastustoimintaan, kun eivät löydä intohimoa koulusta. Opintojen alussa en oikein tiennyt mitä halusin tehdä elämässä. Kun kasvoin, ymmärsin mikä se oma suunta on ja siihen auttoi tämä aktiivitoiminta. Jos olisin valmistunut määräaikaan mennessä, en tietäisi elämästä mitään ja olisin ihan väärällä alalla”, sanoo Forsman, kun äkkiä hänen luonaan tapahtuu jotain: ”Minulle tuli viesti, jossa minua

”HA R R AS T U S T EN JA PES T IEN KAU T TA T ULEE LU O T T O I T S EENSÄ.” – MERI FORSMAN

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

FORSMA N JA KER Ä N EN A NA LYS OIVAT YHDES SÄ, E T TÄ KUNN IA NHIMO ON YKS I I SO T EKIJÄ MIKSI EI -SA NA N SA NOMIN EN ON VA IKEAA JA IHMISET U UP U VAT. pyydettiin mukaan kuntavaaleihin!” Forsman toteaa yllättyneenä ja molemmat haastateltavat repeävät nauruun.

On ok sanoa ei Viimeisenä aiheena keskustelu siirtyy siihen tärkeimpään: jaksamiseen. Forsman aloittaa kertomalla, että aktiivisuuteen jää koukkuun. ”Minulle oli normaalia, että menin kahdeksalta kouluun ja tulin illalla yhdeksän aikaan kotiin ja koko sen ajan olin tehnyt töitä. Sitä jaksaa jonkin aikaa. Mutta sitten kun tekee ja tekee, niin yhtä äkkiä tulee burn out,” Forsman kertaa mennyttä vakavana.

Forsmanin loppuun palaminen sai hänet hakeutumaan terapiaan. Hän on kuitenkin kiitollinen muiden aktiivien ymmärtävästä asenteesta. Forsman kertoo kavereiden tajunneen, ettei häntä pidä pyytää mukaan mihinkään, koska hän ei olisi osannut kuitenkaan kieltäytyä. Keräsen reitti uupumukseen oli tismalleen sama: ”Päivät olivat ihan älyttömiä. On harmi, että minun piti oppia kantapään kautta mikä on itselle se sopiva määrä ja miten pitkiä jaksoja kerrallaan pystyy tekemään vähän rankemmin”, Keränen muistelee. Hän on onnellinen, että nykyään uupumuksesta puhutaan paljon avoimemmin ja on sallittua sanoa milloin ei jaksa. ”Aikoinaan sovimme kaveriporukan kanssa, että jos emme halua lähteä johonkin mukaan, vastaamme ”ei” ja halaushymiö perään. Kerran näin kävikin ja teimme siitä kämpikseni kanssa taulun, joka muistuttaa, että on ihan okei kieltäytyä”, Keränen paljastaa. Forsman ja Keränen analysoivat

yhdessä, että kunnianhimo on yksi iso tekijä miksi ei -sanan sanominen on vaikeaa ja ihmiset uupuvat. Ihmisillä on suuria suunnitelmia ja hienoja visioita ja jos sanookin ei, niin heistä tuntuu, ettei pääse toteuttamaan niitä. Lopulta kun toimeen tartutaan, niin äkkiä kohtaa sen tosiasian, ettei pystykään tekemään kaikkea. Lopuksi Forsman ja Keränen antavat omat vinkit niille, jotka ovat vasta alkamassa aktiiveiksi: ”Jos haluaa löytää omanlaisiaan ihmisiä, suuntaa elämälleen ja voi hyväksyä sen, että unelmista voi tulla totta myös muussa muodossa, aktiivitoiminta on hyvä vaihtoehto siihen. Se on myös hyvä tapa pelkojen kohtaamiseen”, kertoo Meri Forsman. ”Tekemällä oppii jatkuvasti ihan hulluna! Kun jokin kiinnostaa, niin aina kannattaa lähteä kokeilemaan”, Keränen kannustaa ja jatkaa, että jos ei tiedä jotain etukäteen, niin sen ei pidä antaa olla syy olla lähtemättä mukaan. �

Keräsen ystäväpiirissä ”ei” ja halihymiö -viesti tarkoittavat, että kieltäytymisen kanssa ollaan tosissaan. Koodille on ollut käyttöä ja se päätyi lopulta jopa tauluksi Keräsen ja tämän kämppiksen asuntoon.

YHTEISKUNNASSA

MUUTOKSEN TUULIA TEILLÄ Hallituksen ilmastotoimet ravistelevat liikennettä. Toimien vaikuttavuutta sekä liikenteen tulevaisuutta pohtivat SAK:n elinkeinoasioiden päällikkö Lauri Muranen ja ympäristöliike Elokapina. TEKSTI HANNA-MARI RÄSÄNEN • KUVITUS MARIA TUUNANEN

E N S A N H I N TA , T U O poliittisen kentän jakaja ja aikamme kuuma peruna, puhuttaa jälleen. Polttoaineveroa korotettiin viime elokuussa 250 miljoonalla eurolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että bensiinilitra kallistui 6,6 senttiä ja diesellitra 6,9 senttiä. Hinnankorotuksen takana on luonnollisesti pikaiseen tahtiin lämpenevä ilmasto, jonka pysäyttämiseksi myös Suomella on omat kansalliset tavoitteensa. Päämääränä on puolittaa kotimaisen liikenteen kasvihuonepäästöt vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2045 liikenteen olisi määrä olla nollapäästöinen. Liikenne- ja viestintäministeriössä laadittiin lokakuussa hallitusohjelman mukaisesti fossiilittoman liikenteen tiekartta, jossa eritellään keskeiset keinot liikenteeseen kohdistuvien ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Tiekartassa ei ehdoteta korotuksia polttoaineveroon mutta annetaan ymmärtää, että biopolttoaineisiin siirtyminen tulisi nostamaan tankkaamisen hintaa, sillä uusiutuvan dieselin markkinassa on niukkuutta. Hallituspuolueista keskusta on todennut, ettei se tule hyväksymään uusia korotuksia

polttoaineen hintaan enää tällä hallituskaudella. Vihreät sen sijaan kiristäisivät bensiinin ja dieselin verotusta entisestään.

Oikeudenmukaisen muutoksen puolesta SAK:n elinkeinoasioiden päällikön Lauri Murasen mielestä Suomen ilmastotavoitteet ovat kunnianhimoiset, mutta hänellä on epäilyksiä niiden toteutumisesta. ”Suoraan sanoen vähän häiritsee tässä ilmastopoliittisessa keskustelussa, että usein esitellään paljon rehvakammin sitä, että me ollaan saatu näin isot ja kovat tavoitteet, mutta sitten ei seurata että mitä niiden tavoitteiden ilmoittamisen jälkeen tapahtuu. Sanoisin, että nyt ollaan siinä ylärajalla, että pystymmekö me toteuttamaan ne tavoitteet, jotka olemme itsellemme asettaneet. Ja jos nyt liikennepuolelta katsotaan niin se on aika siinä ja tässä, että päästäänkö niihin tavoitteisiin”, Muranen sanoo. Murasen mukaan fossiilisten polttoaineiden hinnan korottaminen on keskeinen mekanismi liikenteen päästöjen vähentämisessä, kunhan muutos tapahtuu oikeudenmukaisesti.

Oikeudenmukaisuus esimerkiksi maaseudun ja kaupungin sekä pieni- ja suurituloisten välillä onkin yksi liikennekeskustelun kulmakivistä. Uuden vihreän teknologian hinta on korkea, mutta syrjäseuduilla auto välttämätön. Muranen ehdottaa ratkaisuksi pienituloisille kohdennettuja veronalennuksia ja maltillisia muutoksia. Käytettyjen fossiilittomien autojen markkinat olisi saatava aikaiseksi sekä fossiilisten polttoaineiden hinnankorotukset kompensoitava. ”Jos hintojen korotus olisi yksinään keino, niin pelkään että siihen tulee sellainen poliittinen vastareaktio. Jos ihmiset eivät koe sitä

OIKEU DENMUKA I S U U S ES IMERKIKS I MA AS EU D UN JA KAU P UNGIN S EKÄ PI EN I- JA S U U R I T ULOIS T EN VÄ LI L LÄ ONKIN YKSI L IIKENN EKESKU S T ELUN KULMAKIV I S TÄ. U U DEN V IHREÄ N T EKNOLO G IA N HIN TA ON KORKEA, MU T TA S Y RJÄS EU D U I L LA AU T O VÄ LT TÄMÄT ÖN.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

YHTEISKUNNASSA

politiikkaa oikeudenmukaiseksi niin sitten he äänestävät jotain muuta, joka kehtaa sanoa, että ilmastolle ei tarvitse tehdä mitään. Minusta se olisi pahin ratkaisu.” Muranen pohtii. Päästöjen karsimisen Muranen aloittaisi sieltä, mistä se on helpointa. Hän ei kieltäisi esimerkiksi turismia, mutta vähentäisi liikematkailua. Palaverit ja konferenssit kun sujuvat nykyään myös etäyhteyksin. Kehityksessä peruuttaminen ei ole Murasen mielestä ratkaisu ilmasto-ongelmiin. Toisaalta hän kritisoi ilmastotoimien markkinakeskeisyyttä, joka näkyy hyvin synteettisten polttoaineiden kysymyksessä. Synteettisen polttoaineen, eli vedestä ja ilmasta valmistettavien bensan ja dieselin, valmistus on periaatteessa mahdollista mutta kallista. Ratkaisu voisi olla valtion ja yksityisen sektorin yhteisyritys, joka ostaisi puhdasta sähköä ja tuottaisi synteettisiä polttoaineita. Murasen mielestä on kiinnostavaa kuinka allergisia sellaisille ehdotuksille, jotka eivät pohjaudu markkinoiden hyödyntämiseen, ollaan. ”Jos meillä on eksistentiaalinen uhka niin silloin on minusta kohtuullista sanoa, että nyt vaan tehdään näin maksoi mitä maksoi. Koska tiedetään että meillä on teknologiset ratkaisut. Tällaisten asioiden esittäminen on vähän tuskallista kun ruvetaan ilkkumaan, että tässä ruvetaan taas kommunismin haamua herättämään henkiin. En ole mitään sosialismia tänne takaoven kautta tuomassa, mutta joissain asioissa, jos halutaan toimia nopeammin niin täytyy olla uteliaampi näitä muitakin keinoja kohtaan”, Muranen toteaa.

Elokapina haluaa pitää ilmastoasiat esillä Viime lokakuussa liikenteen yhteydessä kohua herätti ympäristöliike Elokapina, jonka mielenilmaus katkaisi liikenteen Helsingin Unioninkadulla. Mielenilmauksen viesti oli, että Sanna Marinin hallituksen ilmastotoimet ovat riittämättömiä ja, että sen tulisi julistaa ilmastohätätila. Elokapinan Rovaniemen ryhmän aktiivit Pyry Suutari ja Aarni Laakkonen ovat samoilla linjoilla: hallituksen ilmastotoimet eivät ole riittävän tehokkaita eivätkä nopeita. He kertovat, että Elokapinan tavoitteena onkin pitää ilmastoasioita aktiivisesti esillä politiikassa, jotta ne eivät pääsisi unohtumaan. Tämä tapahtuu painostamalla päättäjiä suoralla väkivallattomalla toiminnalla. Liikkeen tavoitteena on saada aikaan kansalaisfoorumi, jossa tavalliset kansalaiset osallistuisivat

”JO S MEI L LÄ ON EKS I S T EN T IAA LI N EN UHKA N I I N S I L LOIN ON MIN U S TA KOH T U UL LI S TA SA NOA, E T TÄ N Y T VAAN T EHDÄÄ N NÄ IN MAKS OI MI TÄ MAKS OI. KO SKA T I EDE TÄÄ N E T TÄ MEI L LÄ ON T EKNOLOGI S E T RATKA I S U T." – LAURI MURANEN

ympäristöpäätöksentekoon suoran demokratian kautta. Rovaniemen aktiivit korostavat, ettei Elokapinan lokakuisen mielenilmauksen takana ollut yksityisautoilun vastustaminen tai yksittäisten ihmisten kiusaaminen. Päinvastoin liike haluaa kaikki mukaan toimimaan yhteisen asian puolesta. ”Usein näissä ei ole kyse minkään yksittäisen asian vastustamisesta, vaan kaikki toimet ja tempaukset liittyvät päätavoitteeseen eli kokonaisvaltaiseen muutokseen”, selventää Laakkonen. ”Joo, ja myöskään tällainen yksittäisten ihmisten syyllistäminen tai heille kohtuuttoman kiusan aiheuttaminen ei ole koskaan toiminnan tavoitteena. Tässä halutaan saada kaikki mukaan, niin semmoinen sormien heiluttelu tai kiusan tekeminen ei palvele sitä tarkoitusta mitenkään”, Suutari komppaa. Yksityisautoilusta aktiivit ovat samoilla linjoilla; päästöt ovat kohtuuttomat ja muutoksia on pakko tehdä, mutta suurten etäisyyksien Lapissa auto on lähes välttämätön. Heidän mielestään muutosten tulisi

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

tapahtua nimenomaan yhteiskunnan rakenteiden tasolla. ”Järjestönä Elokapina ei tuomitse yksittäisiä ihmisiä, koska ongelma ei ole yksittäisissä ihmisissä sinällään vaan se on yhteiskunnan rakenteissa. Mitä yhteiskunta kokonaisuutena tekee. Jos yksittäinen ihminen lopettaa autoilun niin se ei muuta käytännössä yhtään mitään. Muutoksen pitää olla todella laajamittaista yhteiskunnallisesti, että sillä on mitään vaikutusta”, Laakkonen sanoo. ”Omasta mielestäni liikkumisen vapaus on perusoikeus, joka pitäisi mahdollistaa mahdollisimman monelle, mutta se pitää pystyä järjestämään kestävästi. Se kohtuuton haitta mitä ympäristölle tästä toiminnasta seuraa vie ennen pitkää liikkumisen vapauden meiltä kaikilta. Jos joltain ihmisryhmältä syystä tai toisesta vietäisiin vapaus liikkua tai vaihtaa paikkaa niin eihän se ole mitenkään tukevalla eettisellä pohjalla”, pohtii puolestaan Suutari. Aktiivit eivät suinkaan pidä yksittäisten ihmisten käytöksen muutosta kestävämpään suuntaan huonona asiana. Kaikki on kotiinpäin, vaikka merkittävät muutokset tapahtuvatkin rakennetasolla. Esimerkiksi juuri lanseeratut Domus Arctica säätiön yhteiskäyttöautot saavat heiltä positiivisen vastaanoton uudenlaisena liikkumisen muotona.

YKS I T Y I SAU T OI LU S TA AKT IIV I T OVAT SAMOI L L A L INJOI L LA; PÄ ÄS T Ö T OVAT KOH T U U T T OMAT JA MU U T OKSIA ON PAKKO T EHDÄ, MU T TA SU URT EN ETÄ I S Y YKSI EN LAPIS SA AU T O ON LÄHES VÄ LT TÄMÄT ÖN.

”Se on ihan tervetullut idea. Yhteiskäyttöauto on siinä mielessä hyvä idea, että kaikki eivät silloin tarvitse omaa autoa. Sillä sitten ajetaan vaan se mitä ajetaan ja se on käytössä sitten enemmän eikä seiso siinä tyhjänpanttina”, Laakkonen toteaa. Turismin ollessa keskeinen elinkeino Rovaniemelle, en malta olla lopuksi kysymättä mitä Elokapinan nuoret ajattelevat Lapin matkailusta. Tähän Suutari vastaa: ”Lapin luontomatkailuhan on omasta mielestäni vähän tällainen paradoksaalinen ilmiö. Toisaalta kaukomaista saapuu lentokonelasteittain turisteja ihastelemaan sitä kaunista ja koskematonta luontoa, mutta kuitenkin samalla tämä matkailutoiminta on mukana tuhoamassa sitä samaa luontoa mitä tullaan ihastelemaan. Ja muuttamassa sitä

YHTEISKUNNASSA

KU T EN HU OMATA SAAT TAA, I LMAS T OKYS YMYKS E T EI VÄT OLE YKS INKERTA I S IA RATKA I S TA.

peruuttamattomasti. Itse en näe tällaista kaukomatkailua ainakaan tässä nykyisessä mittakaavassa kauhean kestävänä toimintamuotona tulevaisuudessa. Ainakin nykyisellään se on ala, jolla on tietty elinkaari, koska se sahaa oksaa jolla se istuu. Ennen pitkää, kun punakettu syrjäyttää naalin ja lumisateet lakkaavat Lapissakin niin se matkailuala tyrehtyy myös.” Kuten huomata saattaa, ilmastokysymykset eivät ole yksinkertaisia ratkaista. On otettava huomioon monia näkökulmia uhanalaisesta luonnosta ihmisoikeuksiin. Teollistuneiden länsimaiden rooli suunnannäyttäjänä sekä vastuunkantajana ei ole helppo. Saavutetusta elintasosta tuskin moni haluaa luopua, mutta voimmeko luvata saman elintason kaikille planeettamme ihmisille. Oma auto on monelle liikkumisvapauden edellytys. Kukaan haastateltavista ei usko, että yksityisautoilun aika olisi ohi, vaikka bensan hinta nouseekin. Autoilu tulee vaan muuttamaan muotoaan. Tämä on nähtävissä myös Fossiilittoman liikenteen tiekartassa, jossa korostetaan etenkin uuden vihreämmän teknologian käyttöönottoa. Hybridi- ja täyssähköautoja tullaankin oletettavasti näkemään tulevaisuuden katukuvassa entistä enemmän. � Artikkelissa on käytetty haastattelujen lisäksi lähteinä Liikenne- ja viestintäministeriön Fossiilittoman liikenteen tiekartan työryhmän loppuraporttia sekä Veronmaksajain keskusliiton tiedotetta.

S Y N T E E T T I N E N P O LT T O A I N E

** Raskaassa liikenteessä, kuten laivoissa ja lentokoneissa, tarvitaan nestemäisiä polttoaineita. Akkujen energiatiheys ei ole riittävän suuri, jotta ne voisivat toimia sähköllä. ** Bensaa ja dieseliä voidaan valmistaa ilman kasvihuonepäästöjä ilmasta ja vedestä, eli hiilestä ja vedystä, tuottamalla vetyä uusiutuvalla tai ydinvoimasähköllä. ** Vety voidaan yhdistää hiilen kanssa, jolloin saadaan synteettistä polttoainetta. Synteettisellä polttoaineella voidaan korvata fossiilisia polttoaineita. ** Synteettisen polttoaineen valmistus maksaa vielä toistaiseksi huomattavasti enemmän kuin fossiilisten polttoaineiden, sillä niiden tuottaminen vaatii uutta laitteistoa ja runsaasti puhdasta sähköä.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

EIKÖ MIKÄÄN OLE ENÄÄ OMAA? Ensin menivät polkupyörät, Airbnb vei asunnot, nyt on tullut autojen vuoro. Tänä talvena Das toi yhteistyössä Planbilin kanssa opiskelijoiden käyttöön kolme yhteiskäyttöautoa. Lapin ylioppilaslehti päätti ottaa selvää, mistä alustatalouden uusimmassa ilmiössä on kyse.

YHTEISKUNNASSA

TEKSTI JA KUVA JANNE-MATTI LAMMINEN

I M P PA - A U T O, K O L H O O S I A U -

viralliselta nimeltään myös yhteiskäyttöauto, on joskus yhteisesti omistettu ja aina yhteisesti käytetty auto. Yksityishenkilöt ja yhteisöt ovat harrastaneet autojen jakamista, nyt yhteiskäyttöautoista ovat kiinnostuneet myös taloyhtiöt, yritykset – ja Das. Asiaa avaa auton ratista Planbilin toimitusjohtaja Arttu Annola, joka kertoo että korona on lisännyt autojen kysyntää. Perinteiseen vuokra-autoon verrattuna yhteiskäyttöautot ovat helposti saatavilla sijaintinsa ja ympärivuorokautisen varauksen ansiosta. Kaupunkikanavan haastattelussa hän kutsuuk yhtiötä “Autojen Airbnb:ksi”. Rovaniemellä pilottikokeilu alkoi marraskuun 2020, ja se kestää puoli vuotta. Sen jälkeen nähdään jatkuuko palvelu. Autot sijaitsevat Ylikorvantiellä, Kuntotiellä ja Ratakadulla ja niitä saavat vuokrata opiskelijoiden lisäksi muutkin kansalaiset. Vuokraus toimii näin: Aluksi nettisovellukseen pitää lähettää kuva omasta ajokortistaan (jonka hyväksymistä toimitus joutui odottamaan muutaman päivän), samalla luottorekisteri tarkistetaan. Varatessa tarvitsee valita vain itselle sopiva aika, maksaa ja sitten henkilöauton saakin jo käyttöönsä. Auton ovet avautuvat tekstiviestillä. Ajon jälkeen auto pitää tankata ja palauttaa ottopaikkaan. Kuulostaa helpolta. TO,

Satoja euroja ja kilometrejä Entä rahat? Emme ole Kuluttajalehti, mutta vilkaisemme. Opiskelijoilla ei perinteisesti ole ollut varaa

KIMPPA-AU T O, KOLHOO S IAU T O, V IRA L LI S ELTA N IMELTÄÄ N M YÖ S YH T EI SKÄY T T ÖAU T O, ON JO SKU S YH T EI S ES T I OMI S T E T T U JA A INA YH T EI S ES T I KÄY T E T T Y AU T O. omaan autoon. Tähän ovat vaikuttaneet kustannukset, jotka ovat keskivertoautoilla noin 200–500 euroa kuukaudessa. Yhteiskäyttöauto maksaa seitsemän euroa tunnilta, kuitenkin tuntihinta laskee mitä pidemmäksi aikaa auton varaa, viikko on 219 euroa. Autot ovat vakuutettu kasko-, liikenne- ja petosvakuutuksilla, ja niitä huolletaan ja siivotaan säännöllisesti. Tällöin autoilun kuluista maksettavaksi jää vain polttoaine. Yhteiskäyttöautoista ovat kiinnostuneet erityisesti kaupungit: päästövähennysten lisäksi kiinnostusta herättää parkkipaikkojen vähentäminen ja ruuhkien pienentäminen. Rovaniemi ei ole erityisen tunnettu ruuhkistaan, eikä pitkien välimatkojen Lappi ole muutenkaan yhteiskäyttöautoilun käsikirjasta. Planbilin datasta kuitenkin selviää, että autoilla on ehditty vierailemaan niin Oulussa, Levillä kuin Ylläkselläkin. (Ei Haaparantaa. nuuskaus kriisissä?) Varausten pituudet ovat liikkuneet puolesta tunnista kymmeneen päivään.

Vaikeinta on aloittaa Yhteiskäyttöautojen historia ei ole

ruusuinen. Suomessa autoja on kokeiltu niin Keskon kuin Osuuspankin toimesta. Keskon nettisivulla ilmestyy vain vanha virheviesti. Yle taas uutisoi vuoden 2020 alussa, kuinka OP:n kolme vuotta pystyssä ollut palvelu lakkautettiin. Pääkaupunkiseudulla toimineessa kokeilussa oli mukana jopa 30 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Lopettamisen syystä ollaan vaitonaisia. Pieniä onnistumisia on silti myös näkyvissä. Vuonna 2014 aloittanut Ekorent vuokrasi sähköisiä yhteiskäyttöautoja käytettäväksi ympäri maata, myös Rovaniemelle rakennetuissa uusissa taloyhtiöissä. Palvelu ei ehtinyt olemaan kuitenkaan kauaa pystyssä, sillä Ekorent lopetti toimintansa syyskuussa 2019. Yhtiö kertoo viimeisessä tiedotteessaan, että taloyhtiöissä jokainen auto on tuottanut voittoa. Kasvu ja volyymi eivät kuitenkaan ole olleet haetun mukaisia. Poikkeuksen tekee 24rent, joka on voitollinen autojen kylmävuokraamisessa, se toimii ympäri Suomen ja omistaa lähes 600 autoa. Rekisteröityneitä käyttäjiä on ehtinyt tulla Rovaniemelle noin kolmesataa. Annola kertoo lisäksi, että yhdellä yhteiskäyttöautolla pystytään korvaamaan “puolenkymmentä” autoa liikenteestä. Hän uskoo tulevaan, “autokulttuurimme on muutettavissa, jos vertaa vuoden takaiseen huomattavasti enemmän on käyttöä ja kysyntää ”. Alkaako tästä liikkumisen uusi aika? Sen päättävät autoilijat. � Juttua varten on haastateltu Planbilin toimitusjohtaja Arttu Annolan lisäksi Domus Artica -säätiön palvelupäällikkö Kati Itkosta.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

LUONTOSUHTEEN JÄLJILLÄ Miro Sarola pohtii julkisen ympäristökeskustelun filosofista luonnetta TEKSTI MIRO SAROLA • KUVITUS ALEX PENTINPURO

LIOPIS TON KIR JAS TON L A A-

lehti- ja aikakauslehtivalikoimasta on vaikea, jos ei mahdoton, löytää uusinta numeroa, joka ei jollain tasolla sivuaisi ympäristökeskustelua. Asian toteaminen on tietysti itsestäänselvyys. Ilmastokeskustelu puhuttaa yhteiskunnan kaikkia sektoreita, suoraan tai epäsuorasti, vaikka mielipiteet eroaisivat. Vaikka jonkun hieman lukeneemman henkilön artikkelissa saattaa filosofisia termejä vilahtaa, rohkenen väittää, että yleislinjana yhteiskunnallinen ympäristökeskustelu ei ole kovinkaan syvällistä tai filosofista. Osa ihmisistä on huolissaan maailmaan välittömästä pelastamisesta, ja ovat erittäin vakuuttuneita ihmiskunnan haitallisesta vaikutuksesta luonnolle. Vastaleiri kritisoi ja kertoo, että liian tunteen vallassa kaikki faktat laitetaan palvelemaan omaa agendaa ja Suomen osuus planeetan mittakaavassa on merkityksetön. Harmaalla on monta sävyä, mutta sillä ei ole merkitystä tämän esimerkin kontekstissa. On paljon mahdollista, että kummankaan edellä mainitun leirin edustaja ei osaa kuvailla omaa luontosuhdettaan kovin hyvin. Tai he ovat, tietoisesti tai tietämättään antroposentrisen, eli ihmiskeskeisen näkemyksen edustajia. Vaikka mielipiteet ja valinnat profiloivat helposti ihmisiä hyvä ja paha-moraalilaatikoihin, on mielenkiintoista huomata kuinka eriävät mielipiteet saattavat filosofisessa mielessä olla hyvinkin samankaltaisia. ”Luonto tulee pelastaa lapsillemme!”, ”Suomen talous tulee pelastaa lapsillemme!” Antroposentrisessä, eli ihmiskeskeisessä näkemyksessä ihminen on luonnon keskipiste ja luonto on siten ihmiselle alisteisessa J A S TA

asemassa. Panostuksemme luonnonsuojeluun tai valinnat kulutustottumuksissa tai eri puolueiden välillä eivät välttämättä tee ideologista eroa: luonto on meidän iloksi ja hyödyksi. Luontosuhteen käsitteellistäminen nivoutuu uskontoihin ja ideologioihin. Kristinuskon nimeäminen tärkeimmäksi syntipukiksi luonnon hyväksikäyttöön olisi varmasti kohtuutonta, mutta koko läntisen maailman valtauskonnon teologia on varmuudella vaikuttanut ihmisten moraalisiin valintoihin myös luonnon kohtelussa. Ihminen on opittu näkemään luonnon herrana. Nykypäivänä oudolta kuulostava käsitys, jonka mukaan ihminen ei pysty tuhoamaan mitään luonnon luomaa, eikä aiheuttamaan lajien sukupuuttoa eli myös pitkälle 1800-luvulle. Historiallisesta ja yhteiskunnallisen kehityksen perspektiivistä ajat, jolloin elämä oli konkreettisesti selviytymistaistelua luontoa ja petoja vastaan eivät ole kovinkaan kaukana. Nykyisin iso osa maailmaa on turvallisesti valaistu yötä päivää. Ennen sähkövalon keksimistä asia oli toisin. Pimeä ja pelottava yö herätti pelkoa ja kunnioitusta. Maailma on muuttunut suunnattoman paljon yhdessä vuosisadassa. Vaikka luontosuhdetta on jollain tasolla käsitelty jo menneiden vuosisatojen filosofien ajatuksissa, ympäristöfilosofia ja siihen läheisesti liittyvä ympäristöetiikka ovat muodostuneet omiksi virallisiksi termeikseen vasta 1970-luvulla. Ympäristöfilosofian historia – Maaäitimyytistä Marxiin (Väyrynen 2006), ja Markku Oksasen Ympäristöetiikan perusteet ja Ympäristöfilosofia tyylisissä teoksissa annetaan hyviä näkökulmia ja työkaluja luontosuhteemme

miettimiseen. Keskustelu ei ole kuitenkaan siirtynyt akateemisista julkaisuista valtavirtaan ainakaan missään suuremassa mittakaavassa. Tyydyn tässä yhteydessä herättelemään ajatuksia: Miten määrittelet oman luontosuhteesi? Niin & Näin filosofialehden kolumnissa Anni Kytömäki pohtii ja kyseenalaistaa luontosuhdetermiä. Suhteeseen tarvitaan kaksi subjektia. Luontosuhde on syntynyt kulttuurievoluution myötä. Useimpien luonnonkansojen kielestä ei löydy luonto-sanaa sen dualistisessa merkityksestä erillään ihmisestä. Suomessa, ja yleisemmin länsimaissa, tietyntasoinen dualismi on vahvasti läsnä. Luonnonpuisto on paikka, jossa ihmisen kosketus näkyy mahdollisimman minimaalisesti. Luontokuvaus kuvaa luontoa, ilman ihmistä. Mutta eikö ihmiskunnan voida yhtä lailla nähdä olevan kiinteä osa luontoa? Teollisuus ja nykyteknologia ovat epäilemättä tuoneet epäkestäviä elementtejä ja onnistuneet tuhoamaan luontoa, mutta olemmeko me jotain ihan muuta kuin luonto? Muuttuuko näkemys, jos tulevaisuudessa syntyy teknologiaa, joka on saumattomasti luontoystävällistä? Entä pyhyys? Pyhä-sanan etymologia ei ole yksiselitteinen. Käsitteen merkitystä pohtii Liisa Kämäräinen YLE:n artikkelissa: ”Lähes jokaiselle suomalaiselle jokin asia on pyhä.”, ”Pyhä on yhteyttä vaikkapa yhteyttä ympärillä olevaan metsään.” Tätä kirjoittaessani olen juuri saanut käsiini Aki Cederbergin kirjan Pyhä Eurooppa. Aikataulut (esimerkki kadoksissa olevasta luontosuhteesta ja ainaisesta kiireestä?) eivät valitettavasti salli syvällisempää analyysiä tästä mielenkiintoisesta ja rohkeasta teoksesta

ESSEE

VA IKKA MI ELIPI T EET JA VA LINNAT PRO FI LOI VAT HELPO S T I IHMI S IÄ H Y VÄ JA PAHAMORAA L I L A AT IKOIHIN, ON MIELENKII N T OI S TA HU OMATA KU I NKA ERIÄVÄT MI ELI PI T EET SAAT TAVAT FI LO SO FISES SA MIELES SÄ OL LA H Y V INKI N SAMA NKA LTA I S IA.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

tässä yhteydessä. Pelkkä kirjan olemassaolo kertoo kuitenkin nykyihmisen kaipuusta pyhään, tai pyhään luontosuhteeseen. Mitä tuo pyhä luontosuhde on, tai voisi olla meille? Kuten Cederberg sanoi eräässä haastattelussa, meidän ei tarvitse välttämättä palata menneeseen. Menneiden vuosisatojen pakanallisten uskomusten ja harjoitteiden palauttaminen sellaisenaan voisi tuntua monelle nykyihmiselle, otan vapauden käyttää sanaa, larppaamiselta. Edellä mainitussa Liisa Kämäräisen artikkelissa oli mielestäni positiivisen maanläheinen näkemys pyhyyteen. Arkinenkin kokemus luontoyhteydestä voi itsessään olla pyhää. Pyhän ei tarvitse olla jotain tämän maailman ylittävää. Antropologi E.N. Andersonin kirjassa Ecologies of the Heart mainitaan Hong Kongissa 1965 tapahtunut episodi, jossa sairaala rakennettiin talonpoikien mukaan vastoin feng-shuin oppeja ja se sijoittui lohikäärmeen valtimon päälle. Sairaala vaurioitui pian maanvyöryssä. Metafyysiset lohikäärmeet kukkulan sisällä kuulostavat monelle meistä hupaisilta tai puhtaasti järjettömiltä, mutta tarina osoittaa kuinka panteistinen maailmankuva on edelleen vahvasti läsnä nykypäivän Kiinassa. Kiinalaisten talonpoikien maailmankuva voi meidän näkökulmastamme olla vahvan taikauskoinen. Toisaalta heillä ei ole välttämättä ristiriitaa käyttää älypuhelinta ja pohtia samalla fengshuin vaikutuksia. Rakennus oli väärässä paikassa ja sortui. Mystiset ja pragmaattiset selitykset eivät ole

välttämättä täysin toisiaan poissulkevia, vaikka eriävät maailmankuvat käyttävät erilaista retoriikkaa. ”Ympäristöetiikka on normatiivista etiikkaa, eli se kertoo, mitä tulee tehdä”, kirjoittaa Markku Oksanen kirjassaan Ympäristöetiikan perusteet. Nojatuolifilosofialla on yleisesti hieman negatiivinen kaiku, termi samaistetaan henkilöön, joka vain ajattelee, muttei tee mitään konkreettista tai laita ajatuksiaan toimintaan. Melko vahva normatiivinen ote ympäristöfilosofian ja humanististen ympäristöopintojen alalla nähdään varmasti etupäässä positiivisena asiana. En halua profiloitua ilmastodenialistina, mutta rohkenen tässä yhteydessä tuoda näkökannan: jos ajattelun suuntaus profiloituu hyvin vahvasti muutoksen aikaansaamiseen, mukana on suurella todennäköisyydellä myös tunnetta, joka johtaa helposti eriävien mielipiteiden lähtökohtaiseen hylkäämiseen. Vaikka luonnon suojeleminen, kulutuksen vähentäminen, kierrätyksen tehostaminen ja vastaavat päämäärät olisivat osittaisena motivaationa, ehkä joukko jollain tasolla

neutraaleina pysytteleviä ajattelijoita voisi olla tervetulleita nykymaailmaan. Tietoa ja myös akateemista oppineisuutta mitataan nykyisin taloudellisin kriteerein. Jos joku lukee itsensä maisteriksi tai tohtoriksi, niin pääasia on pitää talous nousussa ja pyörät pyörimässä. Olisihan se hirvittävää, jos joku turha dosentti vain pohdiskelee yliopiston kahviossa eikä tee mitään bruttokansantuotteen eteen. Heitän kuitenkin ilmoille radikaalin ajatuksen; entä jos valtio kustantaisi edes pienen joukon ammattifilosofeja, joiden tärkein tehtävä on vain ajatella. Ajatella esimerkiksi ihmisen suhdetta luontoon. Ajattelijoita, jotka olisivat yhteiskunnan neutraali ääni. Heidän tehtävänsä olisi pohtia näkökulmia asioihin, irrallaan politiikasta ja taloudesta. Täysipäiväisten filosofien kontribuutiot voisivat edesauttaa myös rivikansalaisten mielenkiintoa ajatella paikkaansa nykymaailmassa. Tulevaisuuden ennustaminen on aina vaikeaa, erityisesti ideologisella kentällä. Emme voi tietää onko luontosuhde-käsitteen ympärille muodostunut kokonaan uusia ajatusmalleja tulevina vuosikymmeninä. Onko luonnon merkityksellisyyden käsitteellistämiseen kokonaan uusia ajatuksia tai onko vaikkapa menneiden aikojen panteismista tai ekoteologiasta otettu vaikutteita? Ympäristökeskustelu ei tule kuitenkaan laantumaan ja se tulee näkymään myös ideologisella ja filosofisella kentällä. � LÄHTEET

** Oksanen, M. Ympäristöetiikan perusteet ** Oksanen, M. Ympäristöfilosofia ** Väyrynen, K. Ympäristöfilosofian historia – maaäitimyytistä Marxiin ** Cederberg, A. Pyhä Eurooppa ** Niin & Näin. 4/2020

PILALLA-PALSTA

PILA

LLA

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

MEDIA, PILALLA Journalismin absoluuttisen objektiivisuuden ihanne on, no, utopiaa. Journalismilta odotetaan syvällisyyttä, mutta se on klikki, mikä myy. Internetin tulo vapautti toimittajat tiedon portinvartijan paikalta. Algoritmi ja tekoäly tuhoavat varmasti loputkin yhteneväisen mediakulttuurin rippeet. Kaikki on pilalla. TEKSTI KAISA-REETTA SEPPÄNEN • KUVITUS SARA KALAJANNISKA

Esitimme väitteitä kolmelle median ammattilaiselle; ANTTI KOKKONEN, Päätoimittaja Lapin Kansa RIIKKA HEIKKILÄ, Päällikkö YLE Lappi MARI MOLKOSELKÄ, Lapin Kansa nuorten palsta Vasan tuottaja, medianomiopiskelija

MEDIA ON PILALLA.

JOURNALISMI ON PILALLA.

A: Media ei ole lainkaan pilalla. Uskosin ja väittäisin, kun tässä on omaa mediahistoriaa yli kolmekymmentä vuotta, niin tällä hetkellä tehdään parempaa mediaa ja journalismia, kuin koskaan aikaisemmin.

A: Journalismi ei ole pilalla. Niin kuin äsken sanoin, tehdään parempaa (toim.huom journalismia), kuin koskaan aikaisemmin. Journalismi on uhattuna, sen voin sanoa. Suurin uhka on varmasti taloudellinen; on liian vähän journalisteja ja liian paljon selvitettäviä asioita. Myös kiire on uhkana.

R: Eri mieltä. Media ei ole missään nimessä pilalla, mutta näen, että median toimintakenttä on yhä haastavampi. Haasteet tulevat siitä, että median käyttötavat muuttuvat nopeasti. Näissä poikkeusoloissa medialla on ollut tosi iso rooli ajankohtaisen tiedon välittämisessä ja tietynlaisen turvallisuuden tunteen luomisessa. M: En koe, että suomalainen media olisi pilalla. JSN:n ohjeisiin sitoutuneet median tekijät eivät ainakaan ole pilalla. Tottakai media tekee virheitä. Ihmiset tekevät virheitä. Mutta media ne ihan mielellään oikaisee ja korjaa. Se ei ole mikään häpeä missään nimessä myöntää virheitänsä.

R: Isossa kuvassa näen, että ei missään nimessä journalismi ole pilalla. Näen, että laadukas, moniääninen, yleisöä kuunteleva journalismi on demokraattisen yhteiskunnan etu ja edellytys, niinkun nyt ollaan nähty tässä maailman ajassa. Suomessa tehdään hyvää journalismia ja siitä pitää pitää kiinni ja vaalia; yleisöä ja ilmiöitä kuunnellen. On yhä tärkeämpi pitää kiinni siitä, minkä vuoksi journalismi on syntynyt; riippumattomuutta, avoimuutta ja luotettavuutta varten. Jos näissä onnistutaan, niin journalismi ei tule menemään pilalle. M: Jokainen journalisti on sitoutunut journalistin ohjeisiin eli niihin ohjeisiin, joiden tarkoitus on vaalia sananvapautta, välittää tietoa lukijoille ja löytää oikea tieto. Media valvoo itse itseään, ja oikaisee virheitä. Ja myös tavallinen ihminen voi kannella median virheistä. Valvonta toimii ja Suomi on aika korkealla sananvapaudessa maailmaan verrattuna.

PILALLA-PALSTA

TOTUUS ON PILALLA. MYYVÄ TARINA MENEE EDELLE. A: Taas pitää olla eri mieltä. Tarinallisuus on yksi keino tehdä hyvää journalismia. Nyt jos koskaan pyrkimys totuuteen on journalismin pelastus, koska on niin paljon sosiaalisen median hälinää ja ei-totuudellista tietoa verkossa liikkeellä.

ANONYMITEETTI ON PILANNUT JULKISEN KESKUSTELUKULTTUURIN.

R: Huomio on tietenkin se eittämättä, että tarinallisuus on journalismissa ajan ilmiö. Tarinallisuus on se, millä tavoin asioita voidaan tuoda esille ja kertoa paremmin. Mutta se tarina ei saisi mennä totuuden edelle; hyvä tarina on huono, jos siinä ei ole faktat kunnossa ja jos sillä ei ole jotakin merkitystä.

A: Nyt olen ainakin osittain samaa mieltä. Joku on sanonut, että anonyymi keskustelu ei ole keskustelua ollenkaan. Se on varmasti aika pitkälle näin. Meillä on tekstaripalsta, joka mahdollistaa tietynlaiseen ääneen pääsyn, mutta lähtökohtaisesti anonyymi keskustelu ei ole keskustelua lainkaan.

M: Journalismissa on aina etsitty tarinoita ja ihmiset on täynnä tarinoita. Mutta kyllä itse ajattelen, että totuus on tärkein.

R: Anonymiteetti -kysymys on vaikea. Se on varmaan hyvä ja huono asia. Moni media on viime vuosina vaatinut rekisteröitymistä omalla nimellä joihinkin keskusteluihin, jonka on toivottu suitsivan vihapuhetta. En näe, että anonymiteetti olisi yksin pilannut keskustelukulttuurin, vaan näen, että syyt huonontuneeseen keskustelukulttuuriin on paljon syvemmällä kulttuurissa, eikä se johdu siitä, saako anonyymina olla keskustelussa mukana vai ei. On paikkoja, jossa on nimettömänä syytä ja tarpeenkin olla esillä. Esimerkiksi journalismissa voi olla anonyymi lähde ja sitä suojataan. Ilman anonymiteettiä jotkin asiat eivät tulisi esille. M: Aika samaa mieltä. Sensitiivisyyden vuoksi tietty anonymiteetti on journalismissa välttämätöntä; jotkut asiat voivat olla niin sensitiivisiä, ettei niitä pysty omilla kasvoilla kertomaan. Anonymiteetissa on myös se, että internetissä jollakin ihmisellä voi olla useita profiileja ja näillä eri profiileilla ajaa yhtä agendaa. Se pilaa ja vääristää keskustelua. Anonymiteetti ottaa inhimillisen sensuurin pois päältä ja siksi pystytään sanomaan paljon kovempia asioita.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

SANOMISEN VASTUU ON PILALLA, KUN ESIMERKIKSI SOSIAALINEN MEDIA MAHDOLLISTAA SANOMISEN ILMAN VASTUUTA. A: Sosiaalisen median piti aikanaan demokratisoida tiedonvälitys ja sitä kautta tuoda kaikkea hyvää ja se on tehnytkin varmasti myös hyvää, mutta kun siitä puuttuu vastuu ja kun se ei ole sitoutunut totuuden etsimiseen, niin puntari kääntyy senkin kanssa enemmän negatiivisen puolelle. R: Sosiaalinen media on varmasti muuttanut keskustelukulttuuria rajummaksi ja huonommaksi ja koskaan ei voi sosiaalisen median kanavilla varmistua ihmisen henkilöllisyydestä. Some ei yksin pilaa kulttuuria; se on alusta, jolla niitä asioita tehdään. Ihmiset näillä alustoilla luovat keskustelukulttuurin. Tässäkin näen, että syyt on syvemmällä, kuin alustoissa, jossa keskustelukulttuuria tehdään. Toki ne tarjoaa foorumin ja jokaisella meillä on vastuu toimia niillä foorumeilla sääntöjen mukaisesti ja hyvää keskustelukulttuuria edistävästi. M: Jos ihminen puhuu sosiaalisessa mediassa omalla nimellään ja kasvoillaan, niin silloin hänen sanomisensa voidaan tarkistaa ja hän joutuu kantamaan siitä todennäköisesti vastuun. Lainsäädäntö kuitenkin mahdollistaa sananvapauden jokaiselle.Ei hyvää keskustelua synny, jos ihmiset eivät ole valmiita kuuntelemaan toisia oikeasti. Ei ihminen ole koskaan valmis omien ajatustensa kanssa. (Myöhemmin Molkoselkä tarkentaa sananvapauden tuomaa vastuuta. Hän painottaa että sananvapauden myötä ihmisten tulisi kantaa vastuu sanomisistaan.)

SANANVAPAUS ON PILALLA; VALTA ON SOMEJÄTEILLÄ JA ESIMERKIKSI YHDYSVALTAIN ENTISEN PRESIDENTIN TWITTER -TILIN SULKEMINEN OLI SANANVAPAUTTA RAJOITTAVA TEKO. A: Tämä on iso ongelma kyllä. Nimenomaan somejättien valta on ehkä yksi suurimpia demokratian uhkia tällä hetkellä ja niin vastenmielistä kuin Trumpin twiittailu oli, niin ei ole oikein, että somejätit voivat päättää siitä, kuka pääsee ääneen ilman mitään erillisiä pelisääntöjä. R: Laaja ja iso kysymys. En osaa ottaa tarkemmin kantaa. Eittämättä somejäteillä on valtava valta ja vastuu, mutta kysymys siitä, rajoitettiinko sananvapautta, siihen on vaikea ottaa kantaa. Sen toki voi nähdä sananvapauden rajoittamisena, mutta toisaalta yhtiöillä ja somejäteillä on olemassa säännöt alustoilla toimimiseen ja nähdäkseni tässä tapauksessa kuitenkin tehtiin oikea ratkaisu mahdollisen väkivallan estämiseksi. Tämä on iso kysymys ja raju ratkaisu; tätä tullaan varmasti tarkastelemaan.

PILALLA-PALSTA

M: Jos mietitään Trumpia, niin olihan se sitä. Mutta milloin tahansa Trump päättää, että hän pitää lehdistötilaisuuden, niin siellä on jokaisesta mediasta väki kuuntelemassa, että kyllä hänellä edelleen on sananvapautta. Twitter otti ohjat omiin käsiin ja teki päätöksen. Heillä oli painava syy sille. Kyllähän sillä tilillä on yllytetty väkivaltaan, mikä ei missään nimessä ole oikein. Mutta millä muulla Twitter -tilillä on yllytetty väkivaltaan tai toimimaan jollakin tavalla väärin? Aika monella. Seuraa oikea kysymys.

VIIMEISTÄÄN TEKOÄLY JA ALGORITMIEN KIRJOITTAMAT AUTOMAATTISET UUTISET PILAAVAT MEDIAN.

MIKÄ ON JOURNALISMIN TARKOITUS 20-LUVULLA MAAILMASSA, JOSSA KAIKILLA ON MEGAFONI?

A: Tekoälyä voi varmasti tiettyyn rajaan asti journalismissa käyttää hyväksi, mutta viime kädessä kone ei journalismia ja journalistia voi korvata ja siten ei voi myöskään pilata.

A: Totuuteen pyrkivä, virheet korjaava journalismi on paras tae demokratialle ja se ei missään tapauksessa ole tuhoutumassa, vaan ollaan ehkä menossa aaltoliikkeessä sitä kohti, että sen arvostus vain kasvaa ja nähdään sen rooli demokratian turvana.

R: En usko, että koskaan mennään automaattisiin uutisiin. Aina tarvitaan journalismia ja journalisteja sisällöissä. Tekoäly on hyvä apu ja keino digitaalisten sisältöjen kehittämisessä, mutta koskaan ei aitoa toimittajaa tule robotit korvaamaan, kyllä siihen tarvitaan ihmisen työ onneksi jatkossakin. M: Journalismia luetaan myös syvällisen ja tutkivan journalismin takia. Uskon, että tekoäly tulee nimenomaan tukemaan nopeaa uutistyötä. Aina tarvitaan toimittaja, joka soittaa ja tapaa ihmisen ja kysyy, mistä tässä on kyse. Tullaan varmasti näkemään huikeita juttuja, joita robotit on kirjottanut, mutta vain ihmiset pääsee ihmisläheisyyteen.

R: Näen kyllä sen, että journalismin tarkoitus on ennen kaikkea tukea demokraattista ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa ja lisätä ymmärrystä kokemusten ja luotettavan tiedon ja elämysten avulla. Journalismin tarkoitus on välittää monipuolista ja moniäänistä kuvaa Suomesta ja maailmalta. Edelleen korostan journalismin riippumattomuutta; sitä pitää vaalia tässä tilanteessa, kun kaikilla on se megafoni. M: Journalismin tarkoitus on se, mikä sillä on aina ollut eli tiedon välitys. Koska kaikilla on megafoni, se ei silti tarkoita, että kaikilla olisi yhtä äänekäs megafoni. Meillä on edelleen se eliitti, jolla on suurin megafoni ja meillä on ne, joilla on kärkkäimmät ja seksikkäimmät sanat, jotka saavat eniten julkisuutta. Heillä on paljon ääntä. Journalismin tehtävänä on etsiä ne, joilla ei ole sitä ääntä ja jotka eivät pääse ääneen. �

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2021

SATA SIVUA KAUNIITA SANOJA TEKSTI KAISA-REETTA SEPPÄNEN

vuonna 2016 parhaasta englannin kielisestä käännöskirjallisuudesta. Vuonna 2017 englannin kielisellä Korea Exposé sivustolla julkaistiin korean kielen yliopisto-opettajan Charse Yunin kriittinen artikkeli Smithin käännöksestä. Yunin mukaan korealaismedia pitää käännöstä ontuvana; siinä missä Kangin kielen kerrotaan olevan passiivista, Smithin käännöksessä protagonistista maalataan aktiivinen toimija. Käännöstyön aikaan Smith oli opiskellut korean kieltä kuusi vuotta. Toistuvista asiavirheistä huolimatta Yun myöntää Smithin välittäneen juonen ja makaaberin kuvaston kirjaan hyvin. Vegetaristin on suomentanut Sari Karhulahti Smithin käännöksestä. Hang Kangin viimeisimmän teoksen, Valkoinen kirja, on suomentanut Taru Salminen niinikään Smithin englannin kielisestä

käännöksestä. Koreankielinen teos ilmestyi vuonna 2016. Osittain omaelämänkerrallinen kirja lähtee liikkeelle alle kaksi päivää vanhan isosiskon kuolemasta. Ilman tuota tapahtumaa Hang Kang ei olisi; “Silloin mielessäni välähti se kuolema. Kasvoin tarinan kanssa. Eläimistä kaikkein haurain. Lapsi, joka oli kaunis ja valkoinen kuin täysikuun muotoinen riisikakku. Että olin syntynyt ja kasvanut hänen tilallaan.” Protaginisti seikkailee nimeämättömässä kaupungissa, joka natsiSaksan toimesta tuhottiin vuona 1944. Hän näkee museossa filmin; “Filmin alussa kaupunki näytti ylhäältä käsin lumen peittämältä. -Se ei ollutkaan lumen, jään eikä noen peitossa. Kaikki rakennukset olivat tuhoutuneet. Mustat palojäljet ulottuivat silmänkantamattomiin kivisten raunioiden valkean hehkun yllä.” Hang Kang kuljettaa lukijaa valkoisen värin avulla läpi pysäyttävien näkymien ja vaikeiden, epäreilulta tuntuvien, tunteiden. � Reilun sata sivuisen kirjan luulisi lukevansa nopeasti, mutta taitavana kirjoittajana Hang Kang pyytää lukijaa viipyilemään tekstissä, vaikka aiheet ovat vavisuttavia; hän kuvaa menetystä tavalla, joka pysäyttää, pakottaa lopettamaan lukemisen, mutta silti teksti kannattelee lukijaa rivien välistä hapuilevan toivon turvin. Näyttöpäätteeltä luettuna teksti kyllä yltää lukijaan, mutta lähes runomaisella olemuksellaan ja kauniilla mustavalkokuvillaan tämä kirja on ehdottomasti yksi niistä, joka pitäisi saada käsiin fyysisenä kappaleena. �

GUMMERUS

E T E L Ä - K O R E A L A I S E N Hang Kangin nimi tuli tunnetuksi viimeistään Vegetaristi -romaaninsa (alkup. Chaesikjuuija) myötä. Etelä-Koreassa teos julkaistiin jo vuonna 2007, suomennos ilmestyi kymmenen vuotta myöhemmin. Käännöksen matka on ollut pitkä korean kielestä ensin englanniksi ja sen jälkeen suomeksi. Varasin, jonotin, lainasin ja taas varasin, jonotin ja lainasin teosta kirjastosta varmaan vuoden verran. Kirjan kuvasto oli niin luotaan työntävää, että teosta ei mielellään ottanut käteen, joten se jäi kesken. Viimein se unohtui muiden kiireiden ja lukemisten alle. Vegetaristi ei missään nimessä ollut huono kirja, vaan minä olin kypsymätön lukija – tai en vain juuri sillä hetkellä jaksanut käsitellä kirjan aiheita. Hang Kang ja teoksen kääntäjä Deporah Smith voittivat kansainvälisen Booker palkinnon

VA L K O I N E N K I R J A

** Hang Kang (Suom. Taru Salminen Deporah Smithin käännöksestä) ** 2021 (alkup. 2016) ** s. 111 ** Gummerus GUMMERUS

KIRJA-ARVIOT

MIKSI EN ENÄÄ PUHU VALKOISILLE RASISMISTA TEKSTI KAISA-REETTA SEPPÄNEN M I K S I E N E N Ä Ä P U H U VA L K O I S I L L E R A S I S M I S TA

** Alkuteos Why I´m No Longer Talking to White People About Race ** Reni Eddo-Lodge ** Suomentanut Saana Rusi ** 224 sivua ** Äänikirja ilmestyy 15.2., lukijana Rebekka Kuukka ** Gummerus

GUMMERUS

V U O N N A 2 01 4 B R I T T I L Ä I N E N toimittaja Reni Eddo-Lodge kirjoitti viraalin blogikirjoituksen siitä, miten turhautunut hän on rasismikeskusteluun, ja ilmoitti, ettei aio puhua valkoisille enää rasismista. Sen jälkeen hän ei paljon muuta ole tehnytkään, kuin puhunut rasismista ja rasismikeskusteluun liittyvistä ongelmista. Suomen kontekstiin keskustelun sitoo vapaa toimittaja Maryan Abdulkarim alkusanoissa, jossa hän kiinnittää huomion saamelaisten ja romaniväestön kokemaan rasismiin Suomessa. Eddo-Lodge kokoaa seitsemän vahvaa esseetä nykypäivän rasismikeskusteluun. Ensimmäinen essee brittiläisen imperiumin historiasta ja “emämaahan” maahanmuutosta antaa vahvan pohjan kirjan muihin esseisiin. Yhteiskunnallinen keskustelu ja politikointi on retorista akrobatiaa; Eddo-Lodge ei säästä kritiikiltä äärioikeistolaisia kuin feministejäkään. Kirjan ainoa auki kirjoitettu haastattelu on käyty Britannian kansallispuolueen entisen puheenjohtajan Nick Griffin kanssa. �

GUMMERUS