Lapin ylioppilaslehti 1/2019

1/ 2019

LAPIN YLIOPPI LASLEHT I

AKATEEMINEN VAPAUS

SINI PYY

YLIOPISTON YMPÄRISTÖVASTUU

ELLI ALASAARI

AINEETTOMALLAKIN ON ARVONSA PÄÄTOIMITTAJA ALEKSI I. POHJOLA

ammatteja, tehtäviä ja toimenpiteitä, jotka eivät kerää huomiota osakseen silloin, kun ne toimivat. Kuka huomaa päivittäin, että käytävä on taas kuurattu, ruokalinjasto täytetty tai tieto siirtynyt paikasta toiseen?

Ne ovat meille itsestään selvyyksiä, jotka kuuluvat päivittäisiin toimenpiteisiin ja joiden eteen tehtäviä toimia tai niihin satsattuja resursseja ei aina muisteta arvostaa.

Mutta annas olla, kun käytävä onkin likainen, linjasto tyhjänä tai viesti ei kulje. Epäkiitollisista itsestäänselvyyksistä kuoriutuukin ydintehtäviä tukevia tukipilareita, joiden arvo paljastuu vasta silloin, kun työhön ei satsata tarpeeksi esimerkiksi resurssien muodossa.

Sillä olikin arvoa, se ei tapahtunutkaan itsestään yön aikana.

Yliopiston viestintästrategiaa on moitittu tänä lukuvuonna niin LUC2020-projektin kuin myös Green Office -ympäristöohjelman alasajon myötä. Tiedotus on ollut sekavaa, läpinäkymätöntä tai sitä ei ole ollut riittävästi.

On ymmärrettävää, että esimerkiksi herkistä neuvottelutilanteista ei haluta puhua ulospäin, mutta kokonaisuutena sekä tiedekuntien tiedottamisesta henkilöstölle ja opiskelijoille että myös yliopiston tiedottamisesta organisaatiolle on ollut parantamisen varaa. Viesti ei ole yksinkertaisesti tavoittanut kaikkia tarpeeksi ymmärrettävässä muodossa. Tämä on MA AILMASSA ON MONIA

PÄÄTOIMITTAJA Aleksi I. Pohjola @aipohjola ULKOASU JA TAITTO Elli Alasaari @ellialasaari KANSI Maria Tuunanen @madapeli

johtanut vääriin tulkintoihin, huhuihin sekä myös huhuja ruokkivaan tahallaan väärinymmärtämiseen ja epävarmuuteen.

Viestintä on monitahoinen toimenpide, jossa on otettava huomioon monia eri seikkoja ja muuttujia. Peruslähtökohtana, esimerkiksi organisaatioon vaikuttavista muutoksista, viestimisen pitää kuitenkin olla hyvin argumentoitu, jotta se on uskottava ja jotta sen takana voi seistä. Hyvin argumentoitu viestintä vähentää myös väärinymmärryksien – myös niiden tahallisien – mahdollisuutta.

Toisekseen organisaatioviestinnässä on tärkeää pitää vuoropuhelua yllä. Kun kaikki osapuolet tulevat kuulluksi tasavertaisesti, on viestin läpimeno koko organisaatiolle huomattavasti todennäköisempää kuin niin sanotun ilmoitusviestinnän onnistuminen.

Ja kolmanneksi, viestinnän pitää olla läpinäkyvää. Läpinäkyvyydellä tarkoitan sitä, että myös päätöksen tekijöiden on oltava valmiita perustelemaan päätöksiään ja niiden taustoja sekä johtamaan organisaatiota edestä – ei ylhäältä. Älkää ampuko viestintuojaa sopinee tähän kohtaan.

Myös ylioppilaslehdillä on tärkeä rooli tiedottamisessa yliopistoyhteisön sisällä. Ne pyrkivät nostamaan esille yliopistoyhteisöä puhuttavia aiheita, rikkomaan tabuja sekä tiedottamaan ylioppilaskunnan jäseniä ajankohtaisista ja mielenkiintoisista MAINOSMYYNTI Joonatan Juhajoki joonatan.juhajoki@lyy.fi puh. 050 514 5171 PAINO i-print Seinäjoki PAINOS 700 kpl KUSTANTAJA Lapin yliopiston ylioppilaskunta

asioista. Viime lehden LUC2020-juttu pyrki tuomaan esille aihetta koskevat eri näkemykset sekä luomaan kokonaiskuvaa projektin tavoitteista ja taustoista.

Tässä lehdessä avataan Green Office –ympäristöohjelman taustoja, nykytilaa sekä tuodaan esille eri kantoja yliopiston ympäristövastuusta ja sen hoidosta. Tämänkaltaisten juttujen tarkoitus on saada keskustelua entistä monipuolisemmaksi sekä myös tuoda ajantasainen tieto kaikkien lukijoiden tietoon, jolloin asioista voitaisiin keskustella hedelmällisemmin.

Ylioppilaslehdet ovat olleet jo vuosia erinäisten leikkauksien kohteena. Viimeisin tapahtui Itä-Suomen ylioppilaskunnan (ISYY) lakkautettua ylioppilaslehti Uljaksen viime vuoden lopussa. Jotain hyvääkin on silti tapahtunut, sillä Oulun yliopisto ja Oulun yliopiston ylioppilaskunta aloittivat yhteistyön vuonna 2015 alas ajetun Oulun ylioppilaslehden printtiversion herättämisestä henkiin. Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki kommentoi Oulun ylioppilaslehdessä asiaa näin. ”Lehti luo opiskelijoiden ja opettajien välistä yhteyttä. On hyvä että yliopistoympäristössä on olemassa journalistisin perustein toimiva media. Siinä on jopa pientä vallan vahtikoira -tunnelmaa ja lehdestä voi lukea siitä, kuinka opiskelijoiden puolella ajatellaan. Se auttaa kehittämään asioita oikeaan suuntaan.”

Hyvin puhuttu. �

Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 044 787 5670 YHTEYSTIEDOT lehti@lyy.fi @lapin_ylioppilaslehti TEKIJÄT Heidi Lintula Maria Paldanius Teemu Loikkanen Siiri Hirsiaho Aino Soininen

Henna Huotarinen Tuuli Pulkkinen Suvi Suitiala Erkka Lehtoranta Marjo Hiilivirta Emma Kähkönen Miro Sarola Meri Heikkilä Marras Luukkaanpoika

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

ARKTISEN YLIOPISTON YMPÄRISTÖVASTUU 12–15

ITSENÄISYYDEN VAPAUS – TULOKSEN VASTUU 19–21

OH, THE GOOD GRIEF! 22–25

OPISKELIJAHAALAREIDEN HISTORIA 29–31

ESSEE: EMPATIA JA VALO 32–33

”KAUPUNKI ON HELPPO TEHDÄ ESTEETTÖMÄKSI, MUTTA ASENTEITA ON VAIKEAMPI MUUTTAA.” 16–18

OLEG SENTSOV 26–28

HEIDI LINTULA

4

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

PAREMPI TULEVAISUUS RAKENNETAAN NYT! N Ä I N L Ä H E S VA S TAVA L I T T U N A puheenjohtajana olen päässyt mielenkiintoiseen tilanteeseen, kun vuosi alkaa kaksilla merkittävillä vaaleilla. Ensin pääsemme päättämään tulevaisuuden linjaa Suomelle uuden eduskunnan valitsemisen yhteydessä huhtikuun puolessa välissä, jonka jälkeen voimme vaikuttaa tulevaisuuden Eurooppaan ja Euroopan unionin linjauksiin toukokuussa järjestettävissä europarlamenttivaaleissa.

Myös meillä opiskelijoilla on iso rooli tulevaisuuden päättäjien valinnassa. Suomessa on yhteensä lähes 300 000 korkeakouluopiskelijaa ja hieman yli 680 000 pelkästään 20–29 -vuotiasta nuorta. Meillä on siis jopa mahdollisuus vaikuttaa siihen, kenet valitaan kevään vaaleissa edustamaan meitä suomalaisia ja millaista politiikkaa yhteiskunnassamme tehdään.

Tämän takia meidän opiskelijoiden ääntä on hyvä pitää kuuluvilla vaalien alla. On tärkeää, että me nuoret olemme vaikuttamassa siihen, millainen tulevaisuuden yhteiskunta meitä nuoremmille ja jopa syntymättömille sukupolville jää. Tästä syystä LYY on nostanut omaan vaalivaikuttamisen keskiöön ympäristön ja sen turvaamisen.

Samaan aikaan Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL:n vaikuttamisen kärjet liittyvät laadukkaan korkeakoulutuksen saatavuuden ja saavutettavuuden turvaamiseen, ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä opiskelijoiden toimeentulon turvaamiseen.

Vaikka ikävä onkin myöntää, tulee vaikuttamistyö nähdä pitkävaikutteisena projektina tulevaisuuden sukupolville. Pikavoittoja ei siis ole luvassa. Pienet muutokset voivat olla suurenkin työn takana.

Lisäksi voitot voivat olla lyhytaikaisia, jos tilanteet muuttuvat merkittävästi vaalikauden aikana. Näin kävi omassa ensimmäisissä eduskuntavaaleissa tekemälleni vaikutustyölle: opintotuen sitomisella indeksiin. Kova työ palkittiin, asia nostettiin hallitusohjelmaan ja loppujen lopuksi indeksisidonnaisuus saatiin. Ilo ei kuitenkaan kauaa kestänyt ja nyttemmin indeksisidonnaisuus on purettu.

Joukossa on kuitenkin voimaa ja lyhyelläkin aikavälillä on mahdollisuus tehdä muutosta. Esimerkkinä tällaisesta toimivat erilaiset kansanliikkeet ja kampanjat. Nyt käynnissä oleva Ilmastoveivi 2019

-vetoomus on erinomainen esimerkki tästä. Myös LYY:n hallitus päätti lähteä mukaan vetoomukseen, jonka tavoitteena on nostaa ilmastoasiat keskiöön Suomen EUpuheenjohtajakauden ajaksi. Tämä on erittäin hyvä mahdollisuus vaikuttaa pienenä valtiona koko Euroopan unionin tulevaisuuden keskustelun agendaan tilanteessa, jolloin sekä Euroopan parlamentti että Euroopan komissio ovat vastavalittuja ja ilman tarkempaa poliittista agendaa. Suomella onkin siis todellinen mahdollisuus vaikuttaa merkittävien toimijoiden agendan rakentumiseen tänä vuonna.

Kannustakin teitä kaikkia allekirjoittamaan vetoomus! Ollaan mukana yhdessä vaikuttamassa tulevaisuuden poliittiseen agendaan! � JENNI TUOMAINEN Hallituksen puheenjohtaja

5

LYY

LYYLLE UUSI HÄIRINTÄYHDYSHENKILÖ T EKS T I JA KUVAT ALEKSI I. POHJOLA KUVANMUOKKAUS HENNA HUOTARINEN N I M I T T E LYÄ , U L K O P U O L E L L E J Ä T TÄ M I S TÄ , juorujen levittämistä, vihjailua, koskettelua, seksuaalissävytteisiä puheita, syrjintää, homo- ja transfobiaa, rasismia. Ylipäätänsä ei toivottua käyttäytymistä, oli se sitten suoranaista kiusaamista ja häirintää tai tahatonta, ajattelemattomuudesta johtuvaa käyttäytymistä joka aiheuttaa toiselle ihmiselle epämukavan olotilan. ”Henkilön subjektiivinen kokemus on aina oikea”, toteaa LYYn uusi häirintäyhdyshenkilö Eve Orhanli-Viinamäki.

Häirintäyhdyshenkilön tarkoitus

on toimia turvallisena ja luotettavana väylänä häirintää kokeneelle ihmiselle. Aina kyse ei ole pelkästä häirinnästä, vaan häirintäyhdyshenkilöön voi ottaa yhteyttä myös silloin, jos kokee, etteivät ylioppilaskunnan tai sen piirissä toimivien järjestöjen toimet vastaa ylioppilaskunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmassa määriteltyjä asioita. ”Häirintäyhdyshenkilön tehtävä ei ole terapeuttina toimimista. Häirintäyhdyshenkilö on luotettava ensikohtaaminen yliopistoyhteisön jäsenen kohtaaman häirinnän käsittelyyn siten, että ihmisen intimiteettisuoja ja luottamus säilyy. Häirintäyhdyshenkilöllä on vaitiolovelvollisuus”, kertoo Orhanli-Viinamäki.

Maailmanlaajuinen me too –keskustelu on nostanut seksuaalisen häirinnän ja siihen liittyvät valtasuhteet kaikkien tietoisuuteen.

Heikommassa asemassa olevat

henkilöt ovat alttiimpia häirinnälle, mutta häirintää ja kiusaamista tapahtuu silti myös näennäisesti tasavertaisessa asemassa olevien ihmisten välillä. ”Häirintä on tabu. Siihen liittyy häpeää. Häirinnästä puhuminen pitäisi tehdä jollain tavalla arkiseksi, jotta sen tabuluonteisuus häviäisi”, toteaa Orhanli-Viinamäki.

Yksi tärkeä keino ennaltaehkäistä häirintää onkin tietoisuuden lisääminen. ”Haluan tehdä pestistä mahdollisimman näkyvän, jotta kaikki ihmiset varmasti tietäisivät, että yliopistoyhteisössä on tällainen toimija”, päättää Orhanli-Viinamäki. � LYYN HÄIRINTÄYHDYSHENKILÖT:

Eve Orhanli-Viinamäki Antti Eteläaho hairinta@lyy.fi

6

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

HALLITUS 2019 ESITTÄYTYY TEKSTI JA KUVAT ALEKSI I. POHJOLA

NIMI: Juho Keränen VASTUUALUE: Hallituksen varapuheejohtaja, talous-, kehitysyhteistyö-, ympäristö-, kunta-, vaali- ja kansainväliset asiat KUMMIAINEJÄRJESTÖ: Artikla ry OMA OPISKELUALA: Kansainväliset suhteet

KYSYMYKSET 1. Miksi hait tämän vuoden LYYn hallitukseen?

2. Mitä asioita haluat edistää hallitusvuotenasi?

3. Mitä odotat tulevalta hallitusvuodelta?

4. Terveiset lukijoille?

“T EE TÄ NÄÄ N SE, MINKÄ VOI SI T S I IRTÄ Ä HU OMI SEL LE.”

NIMI: Jenni Tuomainen VASTUUALUE: Hallituksen puheenjohtaja

KUMMIAINEJÄRJESTÖ: Lapikas ja Jalot villit

OMA OPISKELUALA: Oikeustiede LYYn hallitus on hieno paikka päästä vaikuttamaan opiskelijoiden arkeen, joten koin tilaisuuteni tulleen.

Opiskelijoiden ja etenkin opiskelija-aktiivien jaksamisen tukeminen on mielestäni tärkeää, jotta meillä on tulevaisuudessakin ahkeria osaajia ja aktiivisia vaikuttajia niin Lapin yliopiston sisällä kuin tulevaisuuden yhteiskunnassakin.

Odotan innolla yhdessä tekemistä hallitukseni ja muiden Lapin yliopiston opiskelijajärjestöjen aktiivien kanssa. Lisäksi vuoden aikana odotettavissa on varmasti uusia kokemuksia. Myös juhlavuoden hienot tapahtumat tulevat olemaan varmasti hittejä!

Tee mieluummin tänään se, minkä voisit siirtää huomiselle, niin huominen jää käytettäväksi uusille seikkailuille.

Vuosi 2019 on todennäköisesti viimeinen kokonainen opiskeluvuoteni Lapin yliopistossa ennen valmistumistani maisteriksi. Halusin olla vielä kerran mukana järjestötoiminnassa, koska sitä kautta olen aiemmin saanut kosolti hyviä kokemuksia. Olen jo monena vuonna ajatellut pyrkiväni LYYn hallitukseen ja nyt viimein tartuin tilaisuuteen!

Erityisesti toivoisin, että saisin kasvatettua opiskelijoiden tietoutta ympäristö- ja vaaliasioissa. Onnekseni kuitenkin pidän kaikkia muitakin vastuualueitani hyvin mielenkiintoisina. Toivonkin muiden tietouden lisäämisen ohella oppivani itsekin runsaasti uusia asioita vastuullani olevista sektoreista.

Vuosi on varmasti monella tapaa haastava, mutta sellaista järjestötoiminta aina on. Luotan kuitenkin siihen, että hyvien hallitus- ja työkavereideni kanssa saamme tehtyä hallitusvuodesta erittäin antoisan ja menestyksekkään.

Minua saa aina lähestyä vastuualueisiini kuuluvissa kysymyksissä ja huolenaiheissa. Tehdään yhdessä vuodesta 2019 keskustelun ja vuoropuhelun vuosi!

7

LYY

“HA LU S I N PÄÄS TÄ T EKEMÄ Ä N ED UN VA LVON TA A LAAJEMMAS SA MI T TAKA AVAS SA.” NIMI: Miia Heininen VASTUUALUE: Koulutuspolitiikka,

NIMI: Katariina Henttonen VASTUUALUE: Kulttuuri- liikunta- ja

työelämä ja viestintä

viestintävastaava

KUMMIAINEJÄRJESTÖ: TAO ja Kosmos Buran

KUMMIAINEJÄRJESTÖ: Lastu ja Lyhty OMA OPISKELUALA: Sosiologia ja

OMA OPISKELUALA: Kasvatustiede

politiikkatieteet

Hain LYYn tämän vuoden hallitukseen, koska halusin päästä vaikuttamaan ylioppilaskunnan asioihin ja edistää opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista.

Haluan edistää viestintää ja tuoda LYYn lähemmäksi kaikkia opiskelijoita. Lisäksi haluan sujuvoittaa kaikkien opiskelijoiden opintopolkua ja selvittää, millä tavoin jaksamista opiskelujen aikana voitaisiin tukea ja miten LYY voisi edistää jokaisen opiskelijan hyvinvointia. Haluaisin myös sujuvoittaa opiskelijoiden työelämään siirtymistä.

Odotan ikimuistoisia hetkiä, uusia tuttavuuksia ja työskentelyä kaikkien opiskelijoiden hyvinvoinnin puolesta.

Aurinkoista kevättä kaikille!

Muistan, kun katsoin LYYn hallituksen sivuja ennen kuin pääsin opiskelemaan yliopistoon. Hallitustoiminta vaikutti mielenkiintoiselta ja ajattelin että miksi sitä ei lähtisi mukaan.

Haluan edistää sitä, että kaikilla opiskelijoilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet olla mukana yliopistomme toiminnassa – esimerkiksi pyrkimällä tilojen esteettömyyteen ja kannustamalla opiskelijoita kokeilemaan uutta. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on lähellä sydäntäni, joten haluan edistää myös opiskelijoiden hyvinvointia lisääviä toimia.

Odotan innolla uusia kasvoja ja uusia mahtavia kokemuksia. Vaikka haasteita tulisikin, ne on tehty ylitettäväksi.

Ihanaa kevättä kaikille. Meidän LYY täyttää tänä vuonna 40 vuotta, joten tehdään tästä vuodesta mahtava! �

“HA LUAN SELV I T TÄ Ä, MI L L Ä TAVOIN LY Y VOI S I EDIS TÄ Ä JOKA I S EN OPI SKEL IJA N H Y V IN VOIN T IA.”

NIMI: Oona Elo VASTUUALUE: Koulutus- ja sosiaalipolitiikka, tuutorointi ja viestintä

KUMMIAINEJÄRJESTÖ: Remburssi OMA OPISKELUALA: Kasvatustiede Toimin vuoden ainejärjestöhallituksessa edunvalvontavastaavana ja halusin päästä tekemään edunvalvontatyötä laajemmassa mittakaavassa. Lisäksi toimin edustajiston jäsenenä ja pääsin seuraamaan sitä kautta LYYn hallituksen työskentelyä ja se vaikutti mielestäni mielenkiintoiselta.

Haluan olla luomassa keinoja edistää opiskelijan jaksamista sekä kehittää tuutorointia vastaamaan vieläkin paremmin opiskelijan tarpeita.

Odotan uusia tuttavuuksia ja vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Aina saa nykäistä hihasta, jos on asiaa. Tsemppiä kevääseen!

“MEI DÄN LY Y TÄY T TÄÄ TÄ NÄ V U ONNA 40 V U O T TA, JO T EN T EHDÄÄ N TÄS TÄ V U ODES TA MAH TAVA!”

8

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

SUIHKIVAA SOPOA JA KUUMAA KOPOA:

ALEKSI I. POHJOLA

MORO, VAIKUTTAJA

V U O S I 2 0 1 9 T U L E E olemaan vaikuttamisen vuosi. Olen viimeisessä kahdessa kolumnissani puhunut arvoista ja teoista vaikuttamisen sytykkeenä. No, tänä vuonna, jos joskus, kannattaa kaivaa esille ne sinulle tärkeät arvot ja vaikuttaa niiden eteen.

Edunvalvonta-asiantuntijan työn ohella opiskelen valtio-opin maisterivaiheessa. Politiikkaan kiinnostukseni heräsi jo peruskouluaikana, mutta lopullisen päätöksen hakemisesta valtio-oppia opiskelemaan tein 2011 eduskuntavaalien alla.

Sitten tuli jytky.

Uskon, että opiskelemallani alalla näkyy piikki aina kun on vaalivuosi. Varmasti 2011 ja 2012 vielä yleistä trendiä isompana, kun perussuomalaiset ottivat historiallisen suuren vaalivoiton. Silti meitä nuoria, 18–28 -vuotiaita, kiinnostaa äänestäminen huomattavasti vanhempaa väestöä vähemmän.

Demokratiassa sillä on valta, kuka käyttää ääntään. Nyt sitä käyttävät aktiivisimmin n. 60-vuotiaat suomalaiset. Kun katsoo esimerkiksi 2017 vuoden kuntavaalien

äänestysaktiivisuutta ikäluokittain (lähde Tilastokeskus), niin 20–22 -vuotiaista äänesti n. joka kolmas, kun vastaavasti 60–62 -vuotiaista äänensä käytti n. 70 % kyseisen ikäluokan väestöstä, ja kun otetaan huomioon, että tämä ikäluokka edustaa ns. ”suurta ikäluokkaa”, ero äänissä on älytön. Tämän kaltainen aktiivisuus – ja epäaktiivisuus – tuottaa nuorille vaikuttajavajeen erilaisissa päättävissä elimissä. Muistetaan karu totuus; kuka nuorten asioita pitää esillä, jos ei nuoret itse.

Tänä vuonna vaikuttamisen paikkoja ovat eduskuntavaalit, EU-vaalit ja LYYn edustajistovaalit. Maakuntavaalien suhteen taitaa toivo olla jo mennyt.

Tulevillakin vaalikausilla on nuorten kannalta tärkeitä asioita.

Suomen seuraava hallitus aloittanee sosiaaliturvan uudistusprojektin. Erittäin tärkeä asia opiskelijan näkökulmasta, sillä se saattaisi tuoda tasapainoa ja ennakoitavuutta opiskelijan tukipolitiikkaan, mikäli sosiaaliturvasta havitellaan universaalia toimeentulomallia.

EU-politiikassa puhuttanevat EU:n tason ilmastoratkaisut. Myös Erasmus-ohjelman kehitys lienee pinnalla tulevalla EU-vaalikaudella.

Molemmat ovat nuorille, globaaleille opiskelijoille, tärkeitä asioita.

Entä eläkeratkaisut? Kuinka moni puolue ehtii vielä luvata korotusta, ja montako satasta? Mikä näiden vaikute on meidän eläkkeisiin sitten joskus (ehkä) 40 vuoden päästä? Tai hävittäjät, paljonko tilataan ja mistä?

Piru, sehän tulee mielenkiintoinen kevät. Seuraa, tarkkaile, vaikuta ja ennen kaikkea: äänestä. � ANTTI ETELÄAHO Edunvalvonta-asiantuntija

LÄHTEET

** https://www.stat.fi/til/ kvaa/2017/05/kvaa_2017_05_201705-05_kat_001_fi.html

9

KOLUMNI

TULEVAISUUS – UNELMIEN TYYSSIJA? TEKSTI TUULI PULKKINEN KUVITUS SUVI SUITIALA S I E L L Ä M I N Ä I S T U I N . Kotipihan keinussa peltojen ympäröimänä, lauleskellen lastenlauluja. Unelmoin siitä, kuinka näyttelisin seuraavassa suomalaisessa menestyselokuvassa tai kuinka pelaisin pesäpalloa ammatikseni. Tässä minä kuitenkin nyt olen: Lapin yliopistossa opiskelemassa ensimmäistä vuottani politiikkatieteitä ja sosiologiaa. En osaa näytellä, enkä ole harrastanut pesäpalloa enää moneen vuoteen. Silti pidän tilannettani loistavana. Odotan tulevaisuudeltani hyvin erilaisia asioita kuin istuessani keinussa kahdeksanvuotiaana, ja opiskelen juuri sellaista alaa, joka minua tämänhetkisessä elämässäni eniten inspiroi. Tulevaisuuteni on täynnä mahdollisuuksia.

Omat tulevaisuudensuunnitelmani ohjaavat minua opinnoissani eteenpäin, ja kannustavat minua tekemään valintoja, jotka auttavat minua tulevaisuuden polkujeni valitsemisessa ja työelämän unelmieni saavuttamisessa. Kuinka yhdistäisin mielenkiintoni politiikkaan ja maanpuolustukseen? Miten saisin tarpeeksi tietämystä

turvallisuus- ja puolustuspoliittista asioista, ja mistä löydän työkokemusta? Nämä ovat esimerkkejä kysymyksistä, joihin pyrin etsimään vastauksia, ja joilla koetan viedä itseäni lähemmäs tulevaisuuden unelmiani kyseisten aiheiden parissa. Ilman konkreettisia tekoja tuskin saisin mitään konkreettista unelmieni suhteen aikaiseksikaan.

Uskoisin, että vastaavanlaisten tulevaisuutta koskevien kysymyksien kanssa painii varmasti myös moni kanssaopiskelijani.

Yliopisto-opintojani ei ole vielä takana edes yhtä kokonaista vuotta, joten on hyvin vaikeaa nähdä tulevaisuutta täysin kirkkaan suodattimen lävitse. Pikemminkin ajattelen tulevaisuuttani matkana, jota voin toki etukäteen suunnitella, mutta joka osaa yllättää minut perutuilla lennoilla, hukkuneilla matkatavaroilla tai upeilla vesiputouksilla, jotka eksyessäni löysin.

Vaikka tulevaisuuden suunnitteleminen onkin esimerkiksi työelämään siirtymisen kannalta oleellisen tärkeää, ei pidä unohtaa sitä hetkeä, jossa elää juuri nyt. Nykyisenlaisessa jatkuvaa suorittamista

korostavassa maailmassamme tämä voi olla yllättävänkin haasteellista. Yhteiskuntamme kannustaa, miltei pakottaa, etenemään elämänvaiheesta toiseen ja siirtymään valmistumisen jälkeen suoraan työelämään. Tällainen elämän nopea tempo saattaa myös ahdistaa: entä jos en olekaan varma siitä, mitä tulevaisuudeltani haluan?

Olen sitä mieltä, että on tärkeää tehdä sellaisia asioita, jotka itseä kiinnostavat ja uskoa tekemiseensä tarpeeksi paljon – näiden tekijöiden yhteenlasketusta summasta saattaa poikia jopa tulevaisuuden unelma-ammatti!

Edesmennyt yhdysvaltalainen kokki, kirjailija ja TV-persoona Julia Child on mielestäni osuvasti kiteyttänyt sen periaatteen, johon nojaan omia tulevaisuudensuunnitelmiani. Vapaasti suomennettuna hänen lausahduksensa kuuluu näin: ”Etsi jotain, mihin suhtaudut intohimoisesti, ja säilytä valtava kiinnostuksesi siihen”. Aion myös vastaisuudessa noudattaa tätä kehotusta ja tavoitella unelmieni tulevaisuutta. Tee sinäkin niin! �

10

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

NÄIN LYYN JÄSENMAKSU JAKAANTUU TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA

LY Y N J Ä S E N M A K S U L U K U V U O D E L L E 2018–2019 on 105 euroa, josta YTHS-maksun osuus on 54 euroa.

YTHS on vahvistanut nostavansa maksuaan lukuvuodelle 2019–2020 kolmella eurolla 57 euroon.

LYYn edustajisto on kokouksessaan 7/2018 päättänyt nostaa LYYn lukuvuosimaksua kahdella eurolla, jolloin LYYn jäsenmaksu nousee 53 euroon. Yhdessä YTHS-maksukorotuksen kanssa LYYn jäsenmaksu opiskelijoille nousee siis lukuvuodelle 2019–2020 110 euroon.

YTHS päättää omista maksukorotuksistaan itsenäisesti ja LYYn jäsenmaksun YTHS-osuus tilitetään suoraan YTHS:lle.

LYYn pääsihteeri Heljä Kärnä laski Lapin ylioppilaslehdelle LYYn toiminnan kulut prosentteina suhteessa jäsenmaksuista ja varainhankinnasta saataviin tuloihin. Oheiset laskelmat perustuvat 9.1.2019 kirjanpito-ohjelmasta haettuihin lukuihin ja se on laskettu uuden, 2019–2020 lukuvuodelle tulevan jäsenmaksun perusteella.

Oheisesta kaaviosta on jätetty pois sijoitustoiminnan tuotot sekä niihin menevät hoitokulut, koska niiden on ajateltu olevan pitkäaikaisia sijoituksia ja toimivan eräänlaisena puskurina, jos ylioppilaskunnan taloustilanne esimerkiksi yllättäen muuttuu.

Varainhankinnan tulot muodostuvat muun muassa mainosmyynnistä ja tapahtumien pääsylipputuotoista.

Toimintakustannukset henkilöstökuluista LYY on edunvalvontaorganisaatio. Tyypillisesti tämänkaltaisissa organisaatioissa henkilöstökustannukset ovat isoin toiminnan kuluerä eikä LYY tee tästä poikkeusta. Hallituksen ja edustajiston palkkiot ja toiminnan muut kulut, jäsenpalvelut johon kuuluvat esimerkiksi

L YYN JÄ S EN M A K S U 2 0 19 - 2 0 2 0 O N 1 1 0 E U RO A, J O S T A YT H S:N O S UUS O N 57 E UR O A J A L Y Y N O S UUS 53 E UR O A .

GRAFIIKKA ELLI ALASAARI

asiakaspalveluun laskettu työaika sekä edunvalvonnan henkilöstökulut ovatkin kulurakenteessa kärkipaikoilla.

Sen lisäksi LYY maksaa jäsenmaksua niille valtakunnallisille edunvalvontaorganisaatioille joiden jäsen se on. Näihin kuuluvat Suomen ylioppilaskuntien liitto ry (SYL) sekä Opiskelijoiden liikuntaliitto (OLL).

Oman osansa jäsenmaksusta vievät myös jäsenpalveluina kustannettavat painotuotteet kuten Lapin ylioppilaslehti, kalenteri sekä Uuden opiskelijan opas.

Suomen halvimpia ylioppilaskuntia LYYn jäsenmaksu on Suomen halvimpien ylioppilaskuntien joukossa. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jäsenmaksu lukuvuodelle 2018– 2019 on Suomen halvin 100 eurolla. LYYn 105 euron jäsenmaksu on Suomen toiseksi halvin.

Kalleimmat ylioppilaskuntien jäsenmaksut ovat Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan 142 euroa ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan 130,5 euroa.

Ylioppilaskunnat joutuvat tarkistamaan jäsenmaksuaan lukuvuodelle 2019–2020 juurikin YTHS-korotuksen vuoksi. Itä-Suomen ylioppilaskunnan edustajisto päätti olla nostamatta 126 euron jäsenmaksua ja kattaa YTHS-korotuksen karsimalla omaa toimintaansa. Tämä johti Itä-Suomen ylioppilaslehden Uljaksen lakkauttamiseen.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jäsenmaksun alhaisuus johtuu HYYn isosta jäsenmäärästä sekä mittavasta varallisuusomaisuudesta, johon kuuluu esimerkiksi kiinteistöjä. Pieniin yliopistoihin verrattuna LYYn jäsenmaksun alhaisuus on jopa huomattava. Korotuksen jälkeenkin kalleimman ylioppilaskunnan jäsenmaksuun (2018–2019) jää eroa 32 euroa. �

11

LYY

HALLITUS JA

13,5% EDUSTAJISTO

(PALKKIOT YM.)

LEHTI, KALENTERI

8,8% SAUNA JA TOIMISTON

8,6% JA MUUT

NEUVOTTELUHUONE, PARKKIPAIKAT)

JA EDUNVALVONTA

VIESTINTÄ-, KULTTUURI-

PAINOTUOTTEET

LAKISÄÄTEISET TEHTÄVÄT,

6,6% TALOUSHALLINTO

7,0% JA JÄRJESTÖASIAT

& PALKKA-ASIAT

OSTETUT

TOIMISTOKULUT

4,1% (TIETOLIIKENNE&

VARSINAISEN TOIMINNAN 2,5% KULUT (MM. KUNNIAMERKIT

JA KOKOUSTARJOILUT)

VALTAKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN, ASIANTUNTIJA-APU

TOIMITILAT (LYY:N

JÄSENMAKSUT (SYL,OLL);

PALVELUT

10,8% PAIKALLINEN JA

VUOKRAUSASIAT YM.)

10,0% VALTAKUNNALLISET EDUT

4,5% HALLINTO-

EDUNVALVONTA,

JÄSENPALVELUASIAT

11,6% (TARRAT, SPORTTIPASSI,

MUU YLLÄPITO)

MATKAKULUT 2,2% JA EDUSTUS

TAPAHTUMAT

5,7% (MM. VAPPU,

VUOSIJUHLAT, KOULUTUKSET)

ANNETUT AVUSTUKSET 2,7% (PERUSAVUSTUKSET

JÄRJESTÖILLE JA PROJEKTIAVUSTUKSET)

KONE- JA 1,4% KALUSTO-

KULUT

12

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

ARKTISEN YLIOPISTON YMPÄRISTÖVASTUU TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA KUVITUS AINO SOININEN

13

YLIOPISTOSSA

Lapin yliopisto on ajamassa alas Green Office -ympäristöjärjestelmän käytännön toteutusta leikkaamalla henkilö- ja toimintaresursseja talouden tervehdyttämiseen vedoten. Onko arktisena yliopistona profiloituneen yliopiston yhteiskunnallinen vastuu riittävä, vai pitäisikö yliopiston toimia alueellisena veturina ja esimerkkinä ympäristöasioissa ajassa, jossa huoli ympäristöstä on enemmän agendalla kuin koskaan? Asia herättää voimakkaita mielipiteitä yliopistoyhteisön sisällä.

L

APIN

YLIOPISTO

ALLE-

yhteist yösopimuksen WWF:n kanssa 30.3.2016 koskien Green Office -ympäristöjärjestelmän luomista. Green Office –projektin tarkoitus oli luoda Lapin yliopistoon Green Office -ympäristömerkin edellyttämät käytänteet ja toimet, joiden kautta yliopistolla on oikeus käyttää esimerkiksi viestinnässään WWF:n myöntämää Green Office -ympäristömerkkiä.

Projektiin kuului ympäristöperiaatteiden luominen, konkreettisten tavoitteiden asettaminen, toimenpiteiden ja vastuiden määrittely osana ympäristöohjelman luomista sekä käytännön toteutus, johon kuuluu muun muassa tiedottaminen, kouluttaminen ja tapahtumien järjestäminen. Tätä työtä koordinoimaan ostettiin Ramboll Finland Oy:stä konsulttipalveluita sekä perustettiin Lapin yliopiston oma Green Office -tiimi.

Keväällä 2017 tehdyssä ensimmäisessä auditoinnissa Lapin yliopistolle myönnettiin Green Office -sertifikaatin käyttöoikeus. Käyttöoikeus koskee Lapin yliopiston pääkampusta. Green Office -sertifikaatissa auditointi tehdään kolmen vuoden välein.

KIR JOIT TI

Talouden tervehdyttämisohjelma Green Office -sertifikaatti ei ole ilmainen. Sertifikaatin hinta vaihtelee

organisaation koon mukaan. Lapin yliopistolle sertifikaatti maksaa 5 800 euroa vuodessa. Koko Green Office -projektin budjetti on ollut noin 20 000-30 000 euroa vuodessa. Tähän sisältyy esimerkiksi henkilöresurssit ja konsulttipalvelut sekä mahdolliset hankinnat. ”Green Officen toimintaa jatketaan vuonna 2019 maksamalla lisenssi sekä toteuttamalla ohjelmaan kuuluva kolmen vuoden välein tehtävä auditointi, joka on tulossa nyt vuoden 2019 aikana. Kuluja karsitaan esimerkiksi konsultoinnista. Työ jatkuu siis oman henkilöstön voimin osana toimintaa”, toteaa Lapin yliopiston talousjohtaja Matti Honkala.

Lapin yliopiston hallitus hyväksyi 2.10.2018 yliopiston talouden tervehdyttämisohjelman vuosille 2019–2022. Yliopiston perusrahoitus on vähentynyt merkittävästi viime vuosina ja vuoden 2017 tulos oli 240 000 euroa alijäämäinen. ”Ei voida lähteä siitä, että elettäisiin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Neljän vuoden aikana yliopiston perusrahoituksesta on leikattu 4.2 miljoonaa euroa. Ei ole osaaluetta, jota ei tarkasteltaisi osana tervehdyttämisohjelmaa”, jatkaa Honkala.

Auditoinnin merkitys Green Office on vain yksi ympäristöohjelma muiden joukossa. On lukemattomia muitakin esimerkiksi

yliopistojen, tutkimuslaitosten ja muiden toimijoiden tarjoamia instrumentteja ja ympäristöohjelmia.

Lopulta kyse ei olekaan siitä, että Green Office olisi ainoa toimiva järjestelmä tai Lapin yliopistolla pitäisi olla juuri se.

Kyse on uskottavista teoista ja toiminnan läpinäkyvyydestä. ”Green Office on tarjonnut valmiin paketin ja on ollut siksi praktinen valinta ympäristöohjelmaksi.

Aina voidaan asettaa yleneviä tavoitteita, mutta näiden tavoitteiden todentaminen on astetta enemmän”, toteaa sosiologian professori Jarno Valkonen.

Auditointi onkin yksi Green Office -toiminnan keskeinen ajatus.

Ohjelmalla pyritään organisaation jatkuvaan kehittymiseen ympäristöasioissa ja kolmen vuoden välein tehtävät auditoinnit ovat selkeä indikaattori toiminnan onnistumisesta. Auditoinnin edetessä myös tavoitteiden asettelut kiristyvät portaittain.

Tätä samaa painotti myös Lapin yliopiston tietohallintojohtaja Manu Pajuluoma Ulapalla viestintäkanavan haastattelussa tekstissä

ON S ELVÄÄ, E T T EI A RKT I S EN YLIOPI S T ON YMPÄ R I S T Ö OHJELMA JA -VAS T U U VOI OL LA PELKÄS TÄ Ä N KAUN II TA LAU S EI TA.

14

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

Vihreää valoa vuonna 2015. ”Green Office on hyvä, olemassa oleva järjestelmä, eli ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan. Tavoitteena ei ole sitoutua itse sertifikaattiin, vaan kyse on oman toiminnan kehittämisestä ja kun homma aloitetaan, niin tehdään se myös kunnolla”, toteaa Pajuluoma maaliskuussa vuonna 2015, vuosi ennen varsinaisen Green Office -toiminnan aloittamista.

Tehtiinkö asiat sitten kunnolla?

Lopullinen vastaus saadaan tämän vuoden aikana tehtävässä auditoinnissa, jonka avulla voidaan arvioida ympäristöohjelman käytännön toteuttamista ja siihen sitoutumista aina organisaation johdosta käyttäjätasolle asti. Ympäristöohjelmaan tehtävät leikkaukset kielivät kuitenkin siitä, ettei ohjelman sitoutumiseen ole enää johdon tukea. ”Ympäristövastuut ja -velvollisuudet ovat totta kai tärkeitä. Näkemykset eroavat toimintatavoissa”, toteaa Honkala.

Selvästikään Green Officeen ei ole siis oltu tyytyväisiä – tai siihen sitoutuminen on jäänyt resurssiniukkuudesta tai muusta syystä johtuen vähäiseksi ja sitä kautta saavutetut tulokset laihoiksi.

Professori Valkonen on kuitenkin eri mieltä ohjelman toimivuudesta ja yliopiston ympäristövastuullisuudesta ylipäätänsä. ”Green Officen avulla olemme saaneet lyhyessä ajassa asioita eteenpäin. Meillä on yliopistossa useita yhteiskuntaa kehittäviä elimiä, mutta ympäristövastuullisuus on ollut kovin vähäistä. Se on jäänyt vähän lapsen kenkiin. Kaiken kaikkiaan kaksi vuotta on kuitenkin liian vähän tekojen arvioimiseen.”

Arktisen yliopiston ympäristövastuu Lapin yliopisto on yksi alueensa suurimmista organisaatioista, joka kuormittaa ympäristöä omalla toiminnallaan. Se on myös kiistatta alueensa tieteellinen äänitorvi. Siksi sen ympäristövastuunkin pitäisi olla alueen korkeinta varsinkin, kun se profiloituu arktiseksi yliopistoksi eli

toimijaksi alueella, johon ilmastonmuutos ja ihmisen toiminta vaikuttaa huomattavan paljon. ”Kaikki tämän hetken merkittävimmät ympäristöasiat, kuten vaikkapa ilmastonmuutos tai lajien joukkotuhot, ovat tieteen tunnistamia ja tunnustamia asioita. Yliopiston pitäisi edistää asioita; se on korkein opetus- ja asiantuntijaorganisaatio yhteiskunnassa. Sen pitäisi muuttaa maailmaa”, toteaa Valkonen.

Tarvittaisiin siis uskottavia tekoja, sitoutumista sekä myös sen tosiasian tunnustamista, ettei kaikkea toimintaa voi mitata rahassa. Brändi- ja mainehaitta voi lopulta tulla elinkeinoelämässä hyvinkin kalliiksi. Ja aivan yhtä kalliiksi se voi tulla myös yliopistolle, jonka menestyminen riippuu nykypäivänä pitkälti siitä, miten se pystyy profiloitumaan ja markkinoimaan omaa toimintaansa opiskelijoille sekä myös yhteistyökumppaneille. ”Yrityksillä on omat ympäristövastuunsa. Olisi kummallista, jos yliopistoilla ei olisi vastuuta. On aivan käsittämätöntä, että yliopisto voisi ajaa alas kaikki ympäristöohjelmansa. Se on jopa poliittinen teko”, linjaa Valkonen.

”EI VOI DA LÄH T EÄ S I I TÄ, E T TÄ ELE T TÄ I S I I N KU I N MI TÄÄN EI OLI S I TAPAHT UN U T. N ELJÄ N V U ODEN A IKA NA YLIOPI S T ON PERU S RAHOI T UKS ES TA ON LEIKAT T U 4.2 MI LJOONAA EU ROA. EI OLE O SA-A LU E T TA, JO TA EI TA RKAS T ELTA I S I O SA NA T ERV EHDY T TÄMI SOHJELMA A.” – M AT T I H O N K A L A , TA L O U S J O H TA JA

15

YLIOPISTOSSA

”G REEN O F FICEN AV UL LA OLEMME SA A N EET LYH Y ES SÄ AJAS SA AS IOI TA E T EEN PÄ IN. MEI L L Ä ON YLIOPIS T O S SA U S EI TA YH T EI SKUN TA A KEHI T TÄV IÄ EL IMIÄ, MU T TA YMPÄR I S T ÖVAS T U UL LISU U S ON OL LU T KOV IN VÄHÄ IS TÄ.

SE ON JÄÄ N Y T VÄHÄ N LAP S EN KENKIIN.” –JA R N O VA L KO N E N, SOSIOLOGIAN PROFESSORI

Mahdollisuuksien näkeminen On selvää, ettei arktisen yliopiston ympäristöohjelma ja -vastuu voi olla pelkästään kauniita lauseita. Lapin yliopistolla olisikin paljon potentiaalia käyttämättä alueensa suunnannäyttäjänä sekä myös laajemmassa profiilin nostossa ja näkyvyydessä. Kaikkien tekojen ei tarvitse olla hankalan

byrokratiapäätösten takana, vaan luovalla ajattelulla ja rohkeudella kokeilla voi olla yllättävä arvo. ”Miksi emme hyödyntäisi yliopiston laadukasta lumenveisto-osaamista rakentamalla yliopiston pihalle väliaikaisia luentosaleja lumesta.

Tai ostamalla maata, johon istutetaan puita kompensoimaan lentomatkustamisen hiilidioksidipäästöjä. Yhdistämällä näihin pedagogiikan, se lisäisi myös tietoa. Näillä teoilla tuotaisiin esille yliopiston halukkuutta tehdä eko- ja ympäristötekoja sekä tuotaisiin esille juuri tämän yliopiston ainutlaatuisuutta”, pohtii Valkonen.

On yliopisto silti tehnyt paljon positiivisiakin ratkaisuja ympäristön suhteen. ”Olemme vaihtaneet sähkösopimuksen ekosähköön, mutta se ei mielestäni riitä, vaan sähkönkulutusta on hillittävä muutenkin. Lisäksi olemme ottamassa asiahallintajärjestelmän käyttöön, jossa kaikki sopimukset, pöytäkirjat yms. ovat

sähköisessä muodossa”, huomauttaa Honkala.

Tulevaisuudessa sähkönkulutuksen voidaan olettaa kasvavan, jos esimerkiksi sähköautot lisääntyvät rajusti eikä esimerkiksi lämmitystai valaisukustannuksista onnistuta tinkimään. ”Haluan nostaa keskusteluun isot konkreettiset toimet. Onko esimerkiksi todella niin, että aurinkoenergia ei kannata näillä leveyspiireillä, kun yliopiston sähkönkulutus on varsin tasainen verrattuna esimerkiksi omakotitalojen sähkönkulutukseen?”, pohtii Honkala.

Valkosella on vielä yksi idea takataskussaan, jossa yhdistyisi sekä pedagoginen oppi, tutkimus että myös mahdollinen tuotteistaminen, joka kiinnostaa rahoitusmielessä tänä päivänä aina yliopistoja. ”Lapin yliopistossa voitaisiin kehittää esimerkiksi ympäristövastuun auditointiohjelmia. Se olisi tuote, joka toisi esille arktista ympäristövastuullisuuden osaamista.” �

16

LAPIN YLIOPPILASLEHTI  1/2019

17

HENKILÖ

TEKSTI TEEMU LOIKKANEN

Tapasimme huippu-urheilijan ja Lapin yliopiston opiskelijan Sini Pyyn kanssi kahvila Lovisassa.

Energinen ja monessa mukana oleva nainen kertoi haaveistaan, tulevaisuuden suunnitelmistaan, elämästä vähemmistöön kuuluvana ihmisenä sekä paljon muusta.

26

on aktiivinen kelkkahiihtäjä, joka on edustanut Suomea muun muassa viime talven paralympialaisissa Koreassa. Politiikkatieteiden opinnot ja halu vaikuttaa asioihin ovat vieneet hänet latujen lisäksi kabinetteihin. Tulevaisuudessa toiveissa on kahden kiinnostuksen kohteen yhdistäminen, vaikka urheilu-ura näillä näkymin jatkuu vielä seuraavien, Pekingissä 2022 järjestettävien paralympialaisten jälkeen. ”Keskeisin työni tällä hetkellä on olla urheilija.

Sitä kautta minulle on kuitenkin avautunut myös muita tilaisuuksia. Toimin Suomen paralympiakomitean urheilijavaliokunnassa, sekä minut on juuri valittu kansainväliseen Women in sports- paralympiakomiteaan. Opinnoissa saa ymmärrystä rakenteista, mutta urheilu on minulle se väylä, jota kautta pystyn vaikuttamaan asioihin ja saan ääneni kuuluviin. Minulle on tärkeää myös naisten ja vammautuneiden mahdollisuuksien toteutuminen. Toivon ettei sukupuoli tai liikuntakyky määrittäisi niitä. Tulevan graduni aihe liittyy urheiluun ja ulkonäköön; olen kiinnostunut siitä, miksi ulkoiset asiat edelleen menevät tekojen edelle. Urheilussa tai politiikassa voi menestyä rahan tai ulkonäön avulla, mitä se kertoo yhteiskunnastamme?”, Sini Pyy kysyy.

Pyy on ollut useissa haastatteluissa, joissa keskiössä ovat olleet hänen vammautumisensa ja elämän jatkaminen positiivisena liikuntavammasta huolimatta. Yleensä ihmisille on kuitenkin tärkeää, mistä syystä heistä pidetään. Esimerkiksi työelämässä voi tuntua ikävältä, jos pomo kehuu hyvän suorituksen sijasta vaatevalintaa.

Näitä asioita voi joutua kohtaamaan myös pyörätuolissa istuva henkilö.

Sini Pyy kuvaa tottuneensa ujoudesta huolimatta olemaan ”elefantti huoneessa” – joku jonka tilanne on aina selitettävä ennen kuin

päästään keskustelemaan muista asioista. Lopulta hän on itse oppinut pitämään vammautumistaan myös asioiden mahdollistajana; nykyään hän on sosiaalisen median kautta myös brändi, joka voi pitää asioita esillä. ”Minua pidetään inspiroivana joskus vain sen takia, että käyn kaupassa tai koulussa, joka itselleni on tavallista arkea. Toivon että minua arvostettaisiin tekojeni ja ajatuksieni kautta. Esikuvaisuus pitäisi syntyä oikeiden asioiden kautta.

Vammaisiin kohdistuu edelleen paljon asenteellisia esteitä ja oletuksia. Kaupunki on helppo tehdä esteettömäksi, mutta asenteita on vaikeampi muuttaa. Jotkut ovat sanoneet minulle jopa, että jos olisin sinä, tekisin itsemurhan”, Pyy kertoo.

-V U O T I A S SIN I P Y Y

Lappi ja lumettomuuden uhka

SINI PYY

URHEILUN KAUTTA VAIKUTTAJAKSI

KUVAT ALEKSI I. POHJOLA

Sini Pyy on kotoisin Rovaniemeltä ja päätyi jäämään opiskelemaan kotikaupunkiinsa, vaikka etelän suuremmat kaupungit houkuttivat aikanaan. Se on osoittautunut hyväksi päätökseksi, sillä urheilu-ura on mahdollistunut joustavien opettajien ja tukiverkoston avulla. ”Olen asunut lyhyitä pätkiä Helsingissä. Nuorempana halusin asumaan ulkomaille tai EteläSuomeen, mutta olen päässyt yli siitä. Rovaniemellä minulle on tärkeää yhteisö ja luonto.

Unelmani voi toki viedä muualle jossain vaiheessa ja työni urheilijana vie minua eri puolille maailmaa”, Pyy kuvaa.

Ilmastonmuutos on ollut paljon tapetilla, varsinkin viimeisimmän IPCC:n raportin jälkeen. Ylioppilaslehden edellisessä numerossa asiaa käsiteltiin monista näkökulmista. Myös Sini Pyy on harkinnut tekemiään asioita uudelleen. ”Muut opiskelijat ovat haastaneet keskusteluissa pohtimaan miksi urheilen tai onko minulla oikeutta elää tällaista elämää, jossa matkustan paljon. Talviurheilijalle ilmastonmuutos on jo konkreettinen asia: jos lunta ei ole, joudutaan perumaan tai siirtämään kisoja. On kuitenkin tapoja urheilla ympäristöä kunnioittavasti,” Pyy pohtii.

Sprinttihiihdossa menestynyt Martti Jylhä on ottanut kantaa ilmastonmuutokseen ja joutunut sitä kautta perustelemaan myös omia valintojaan esimerkiksi kilpailumatkojen suhteen. Jokaisella elämänalueella on alettava toimia eri tavalla, myös urheilussa. Sini Pyy listaa asioita, joissa talviurheilija voi tehdä muutoksia.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

”Vaatteita voi käyttää pidempään ja kierrättää. Talviurheilua tulee harrastaa siellä missä on jo valmiiksi lunta, ettei tarvitse lumettaa. Olemme myös selvittäneet kierrätysmateriaalien käyttöä uuden kelkan valmistuksessa, pyrin liikkumaan junalla aina kun mahdollista ja hyödyntämään teknologiaa: esimerkiksi monet kokoukset hoituvat nykyään kätevästi Skypen kautta”, Pyy sanoo.

Motivaation lähteinä luonto, urheilu ja yhteisö Huippu-urheilijalta vaaditaan sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta. Samaa voisi sanoa opiskelusta – moni meistä joutuu harjoittamaan äärimmäistä itsekuria saadakseen vaadittavat tehtävät valmiiksi. Mistä kumpuaa energia ja voima, jonka avulla kaksi paljon aikaa vaativaa asiaa voi yhdistää? ”Minua motivoi se, että sillä mitä teen on tarkoitus. Urheilullisesti tämä kausi on ollut vaikea, hiihtoasentooni on tehty muutoksia ja se on hidastanut – viime talven paralympialaisetkaan eivät menneet niin kuin olisin toivonut. Koreaan oli kova panostus mutta on ymmärrettävä, ettei mitali tee minusta parempaa ihmistä. Menestys ei ole se tärkein asia. Olen saanut paljon tukea

”KAUPUNKI ON HELPPO TEHDÄ ESTEETTÖMÄKSI, MUTTA ASENTEITA ON VAIKEAMPI MUUTTAA.” –SINI PYY

18

yhteisöltä, tukiverkostoni ja rovaniemeläiset yleensä ovat kannustaneet. Kun pääsen ladulle, voin nauttia luonnosta ja talvesta, se on tärkeää Lapissa kasvaneelle. Olen kilpailuhenkinen, mutta myös muut asiat ovat tärkeitä, se että on terveys ja tunnen kehoni vahvaksi.”

Ounasvaaran Hiihtoseuraa edustava Sini Pyy sai tammikuussa pidetyssä Urheilugaalassa kolmen muun urheilijan kanssa Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta ry:n Vuoden Urheiluteko -palkinnon. Tällaiset tunnustukset antavat itsevarmuutta ja luovat uskoa tulevaisuuteen, jossa siintää haaveena urheilun ja vaikuttamisen yhdistäminen. ”Palkinnot ovat viesti siitä, että olen puhunut oikeista asioista, ne antavat rohkeutta. Toki tiedän itse olevani etuoikeutettu, sillä minulla on aina ollut perheeni vahva tuki, taloudellisia resursseja ja hyvä terveys vammastani huolimatta. Tulevissa paralympialaisissa haaveenani on mitali, minulla on paljon annettavaa paraurheilulle ja voin tuoda tärkeitä asioita esille. Toivoisin voivani yhdistää molemmat työni, vaikuttaa rakenteellisiin asioihin ja mahdollistaa muillekin vammaisille ihmisille urheilulliseen ja aktiiviseen elämäntapaan kiinni pääsemisen. Jos pystyn auttamaan edes yhtä, se on vaivan arvoista.” �

19

YLIOPISTOSSA

ITSENÄISYYDEN VAPAUS TULOKSEN VASTUU TEKSTI ERKKA LEHTORANTA KUVITUS MARJO HIILIVIRTA

Akateeminen vapaus on moniselitteinen arvo. Talouspoliittiset paineet uudistaa yliopistoa instituutiona nostavat kysymyksen siitä, millainen on akateeminen vapaus uudistuvassa yliopistossa, ja erityisesti, millaiset vastuut ja muut tekijät vapautta rajaavat.

E

NNEN L APPIIN ASE MOITU-

Helsingin yliopistossa yliopistopedagogiikkaa opettanut filosofi Juha Himanka käsittelee kirjassaan Korkein opetus (2018) yliopistossa opettamista. Samassa hän avaa yliopiston ja akateemisuuden historiaa ja tavoitteita, joita akateemisen vapauden ymmärtäminen vaatii.

Termi akademeia (akatemia) viittaa alun perin Platonin Akatemiaan noin vuodelle 385 eaa. Nykyisin sanaa käytetään erityisesti tiede- ja tutkimuslaitoksista, joiden päätehtävä ei ole opettaminen. Korkeakouluista on sittemmin vakiintunut termi universitas.

Yliopiston ideaa on tärkeää käsitellä siksi, että useimmiten se määrää, mitä ideaalia kohti akateemisella vapaudella pyritään.

Länsimaisen yliopiston klassinen idea perustuu pitkälti saksalaiseen idealismiin. Klassinen näkökulma katsoo, että yliopiston ideaan tiivistyvät tutkimuksen ja opetuksen ykseys, akateeminen vapaus sekä yliopiston hallinnon autonomia.

Klassiseen ideaan sisältyy vahvana Aristoteleen hyve tietämisestä ”tietämisen itsensä vuoksi”.

1800-luvun vaihteessa syntynyttä klassista näkemystä on myöhemmin jatkettu. Esimerkiksi Karl Jaspersin vuoden 1923 teoksen idean mukaan yliopisto on olemassa M I S TA

”valtion hyvästä tahdosta”. Yliopiston idea lakkaa olemasta siinä hetkessä, kun valtio päättää, ettei sillä ole merkitystä.

Toinen, tuoreempi näkemys katsoo, ettei yliopiston ideaa ole enää edes olemassa. Jurgen Habermasin (1990) mukaan yliopiston tulisi tyytyä sen käytännölliseen tarkoitukseen esimerkiksi opiskelijoiden ja yhteiskunnan päämäärien edistäjänä. Habermas nimeää yhtenäisen ’idean’ kadon syiksi esimerkiksi akateemisten urien erikoistumisen ja tieteen korostuneen merkityksen talouden tuotantotekijänä.

Eurooppalaisten yliopistojen perusperiaatteet on kirjattu vuonna 1988 Euroopan vanhimpien yliopistojen rehtoreiden toimesta Magna Charta Universitatumiin, akateemiseen julkilausumaan. Julkilausuman ovat allekirjoittaneet myös Suomen yliopistojen rehtorit.

Olemme jumissa. Kun edessäni on vapauden kaltainen käsite, joka vaikuttaa liian suurelta ihmiselle, on parempi soittaa itse filosofille.

Vapaus ja vastuu itsenäisyyteen ”Vapautta itsessään ei ole. On vain vapautumista irti jostakin”, filosofi Juha Himanka pyörittelee.

Kuten filosofiassa usein, yksi lausahdus on vain yksi päätelmä yli 2000 vuoden kollektiivisista pohdinnoista. Jatkakaamme käytäntöön.

Määritellessään nimenomaan akateemista vapautta, Lapin yliopiston filosofian yliopistonlehtori Himanka aloittaa välttämättömän vastuun lähtökohdasta.

Viitaten erityisesti J. V. Snellmanin ajatteluun, opiskelijan tavoite opintojen aikana on oppia ottamaan vastuuta. Ja oppiakseen vastuuta, opiskelijan täytyy saada osakseen vapautta. ”Tavoitteena yliopisto-opiskelussa tulisi olla oppiminen itsenäiseksi toimijaksi”, Himanka sanoo.

Himangan mukaan itsenäinen toiminta on vastuullista toimintaa yhteisössä. Kun opiskelija oppii vapauden kautta ottamaan vastuuta yhteisön odotusten mukaisesti ja täyttämään sen, hänestä tulee eettinen yhteiskunnallinen toimija. Siis se kansalaisen arkkityyppi, jota yliopistolta toivotaan.

Matkalla itsenäisyyteen opiskelijan

20

LAPIN YLIOPPILASLEHTI  1/2019

21

YLIOPISTOSSA

täytyy uskaltaa epäonnistua. Ennen sitä täytyy ”uskaltaa uskaltaa”, muulloinkin kuin Phil Collins -darrassa.

Yliopistossa pätevät sosiaalisen vuorovaikutuksen lait. ”Hyvä yhteishenki vaatii keskinäistä luottamusta”, Himanka toteaa.

Himanka tarkoittaa nimenomaisesti koko yliopistoyhteisön yhteishenkeä, esimerkiksi ainejärjestön tai tiedekunnan sijaan. Jotta vaikkapa opiskelijoiden tiedekuntarajat rikkova yhtenäisyys säilyisi, opintopisteiden tulisi olla verrattavissa keskenään työmäärältään sekä haastavuudeltaan.

Opiskelija ei opi vastuuta vapauden täyttämässä, no, tyhjiössä. Rajoitteet ohjaavat opiskelijaa ja ehkäisevät osaltaan esimerkiksi syrjäytymistä.

Kaiken kaikkiaan, opiskelijan vapaus johtaa vastuuseen omasta itsenäisyydestä.

Työskennellessään Thaimaassa filosofi huomasi myös erään seikan: Eettinen näkökulma opettamiseen on selvemmin edustettuna kuin Suomessa. Meillä korostuu taloudellinen viitekehys.

”VAPAU T TA I T SES SÄ Ä N EI OLE. ON VA IN VAPAU T UMIS TA IRT I JO S TAKIN.” –J U H A H I M A N K A Talouspolitiikan paine Lapin yliopiston politiikkatieteiden apulaisprofessori Petri Koikkalaisen ja Janne Kurtakon Tieteessä tapahtuu -lehdessä jo vuonna 2009 julkaisemassa artikkelissa ”Mitä yhteiskunta odottaa yliopistoilta ja miksi?” kaksikko kommentoi, miten ”innovaatiopolitiikassa” yliopistojen toivotaan omaksuvan roolin luovan innovaatioprosessin lähteenä.

Yksi kaksikon kritisoima keino olisi lineaarisen innovaatioketjun omaksuminen yliopistojen toimintamalliksi. Innovaatioketjussa yliopiston tieteellinen perustutkimus muodostaa ensimmäisen lenkin ketjuun, jonka päässä kilisee nyytti

kultakolikoita – innovaatiota.

Koira ei heiluta häntää, häntä heiluttaa koiraa. Koikkalainen ja Kurtakko kirjoittavat: ”Kun valtio, elinkeinoelämä ja myös yliopistolaiset omaksuvat lineaarisen mallin, määritellään yliopistotutkimuksen tavoitteita yhä enemmän hallinnosta ja yrityselämästä käsin. —— Lineaarisen mallin piti turvata tieteen vapaus ja työrauha, mutta olosuhteiden muuttuessa se on kääntynyt alkuperäistä tarkoitustaan vastaan”.

Artikkelissa mainitaan myös, miten ”yritysjohtamisesta onkin tullut yliopistojen organisoinnin malli”.

Opiskelijan toiminnalla on todellinen merkitys yliopiston toimeentuloon.

Vuonna 2017 uusitussa yliopistojen rahoitusmallissa 55 opintopisteen vuosisuorituksista koostuisi yliopiston kassaan huomattavat 10% kokonaisrahoituksesta. Tutkintosuoritusten vastaavat osuudet ovat 6% alemman ja 13% ylemmän tutkinnon suorituksesta. Opiskelijapalautteenkin vaikutuskin yliopiston talouteen on 3%.

Mallissa vapaus ei voi ulottua suoritusvastuun vähenemiseen, tai yliopiston toimintakyky heikkenee.

Vaarana voi olla opiskelijoiden ikioma aktiivimalli.

Aktivoivia rakenteita tietty on jo. Esimerkiksi tutkintosuorituksen tavoite- ja vaatimusajat sekä Kelan 45 opintopisteen suoritusvaatimus osoittavat opiskelijalle vastuuta keppi kädessä. Yliopistolakiin on siten kirjattu, ettei ikuisuusopiskelija olekaan akateemisen vapauden inkarnaatio.

Itsenäisen tehtävä Himanka kirjoittaa yliopiston tehtävästä kirjassaan Korkein opetus: ”Nykykeskustelussa keskeisin ero yleisten tavoitteiden tai tehtävien ymmärtämisessä syntyy niiden suhteesta talouteen”.

Akateemisen vapauden kysymys on tiukasti sidoksissa arvokeskusteluun siitä, mikä on yliopiston tavoite tai tehtävä. Keskustelu pohjaa karkeasti talouskasvun idean ja yliopiston tehtävän idean

vastakkainasetteluun.

Talouskasvun tavoite yliopiston suhteen voidaan nähdä Koikkalaisen ja Kurtakon kuvaamana innovaatioketjuna. Talouspolitiikan näkökulmasta yliopisto onnistuu, kun se tekee paljon rahaa.

Yliopiston itsensä tehtävä voi taas olla moniakin asioita – sitä voi olla vaikea käsitteellistää. Suurin osa siihen tavoittelevista painottaa

vastuuta yhteiskunnalle, mutta vapautta tiedolle. Yliopisto kannattelee vapaan tiedon ihannetta, joka on länsimaisessa ajattelussa tiukassa yhteydessä eettisen ihanteeseen. Eettinen kansalainen on myös samalla taloudelliseksi hyödyksi yhteiskunnalle.

Kyse on arvojen tasapainosta, akateemisen vastuun ja akateemisen vapauden välillä. Opiskelijalle se tarkoittaa opintopisteitä ja itsenäistymistä eettiseksi kansalaiseksi; valmistumista ja villiä menoa siihen asti.

No, olet vapaa. Mitä tänään syötäisiin? � LÄHTEET

** Himanka, Juha: Korkein opetus (2018) ** Koikkalainen, Petri; Kurtakko, Janne: Mitä yhteiskunta odottaa yliopistoilta ja miksi? – ”Bushin malli” tulisi päivittää 2010-luvulle.

Tieteessä tapahtuu -lehti (3/09, 40-43). ** Seuri, Allan; Vartiainen, Hannu: Yliopistojen rahoitus, kannustimet ja rakennekehitys.

Kansantaloudellinen aikakauskirja – 114. vsk., 1/2018. ** Petri Koikkalainen, blogi: https:// tieteentekijoidenliitto.fi/media/ blogi/yliopistojen_paaomitus_ missa_mentiinkaan.1939.blog.

22

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

OH, THE GOOD GRIEF!

How Finnish musicians rediscovered sorrow-filled, yet radically comforting laments TEXT BY EMMA KÄHKÖNEN • ILLUSTRATIONS BY MARJO HIILIVIRTA

H

E I D I K E N T T Ä L Ä , 3 1 , is a folk musician and a trained modern-day lamenter from Kittilä, Finnish Lapland.

She was introduced to the FinnoUgric lament tradition – or weeping songs, a translation closer to their Finnish name itkuvirret – when she was studying to become a folk music pedagogue in Kokkola, Northern Ostrobothnia.

The year was 2010. Kenttälä, then 23 years old, says she took up the challenge in a situation where she had not shed a tear in years.

“I decided it was time for me to finally learn how to cry. I feel that my upbringing pretty much restrained me from expressing any strong emotions whatsoever. When the opportunity presented itself, it was both compelling and scary,” she recalls.

She began studying the old recordings of the Finno-Karelian and Ingrian lamenters of the 19th and 20th century and their cultural background. What she discovered was a curious oral tradition on the verge of extinction.

The startling and soothing sadness Traditionally, lamenting has been a form of collective grieving, the lamenter playing the part of a forecryer in events like weddings and funerals. The improvised poems have a discrete lamentation language of their own that is rich in metaphors and symbolism. Because the

verses of the laments are accompanied with heavy sobbing and a flow of tears, the words are oftentimes nearly unintelligible to the listeners.

What’s more, the audience is expected to immerse themselves in the lamenter’s wailing. The radical openness and the performative nature of weeping leaves quite many present-day listeners aghast when they encounter the art of lamentation for the first time.

“At its best, crying is empowering, but people easily see it as odd and alien. There’s not always room for tears”, Kenttälä says.

Yet prior to the 20th century, it was common in the Finno-Karelian and Ingrian villages that practiced Eastern Orthodoxy to be familiar with these recurring rituals. There are recordings about weddings where dozens of laments have been wept.

The lively cultural sphere of lamenting once covered regions in Finnish Lapland, too, where laments were practiced by the Skolt Sámi people. Today, however, the Skolts’ own culture association Saa´mi Nue´tt considers Skolt laments a lost tradition in Finland.

Verses for the weak, the widowed and the newlywed Researchers believe that lamentation has served homo sapiens as a means of sharing emotions since the dawn of humankind, making it one of the oldest forms of music. The Karelian and Ingrian laments are believed to date back

to pre-Christian times.

The motifs of loss, agony and refugeedom can be found in different lamenting cultures all around the globe. It goes almost without saying that in the olden days – before the modern healthcare and the steady security of supplies – Karelians dealt with hardship, war, hunger and child loss to a totally different extent than today. As a result, the Karelian lamenters were much needed members of the community, praised for their talent as poets. The overwhelming majority of lamenters were women: mothers, widows and daughters.

The Finno-Ugric laments fall into four categories. First there are the dirges, which are laments full of yearning. In the dirges the lamenter addresses loved-ones that have passed away. The wedding laments express the confusion of the bride who is forced to part from her family. The wedding laments are prone to be more melodic than the gutwrenching dirges.

The conscript laments, on the other hand, are weeping songs written for the boys and men joining the army. In the following translated excerpt, an old woman expresses her worry over the young people who were taken to Germany during World War II. As one can see, she calls the younglings by numerous pet names and terms of endearment. The dictator of a foreign country is mentioned abruptly by his true name:

23

IN SOCIETY

T HE OV ERW HELMING MAJOR I T Y O F LAMEN T ERS W ERE W OMEN: MO T HERS, W ID O W S A N D DAU G H T ERS.

24

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

“Listen to me now, my waterlilies, my dear cherished ones where am I preparing you for, my washed birds, where am I sending you, my cherished-with-water-ones?

Shall I bury you in my heart, my born ones [...] or am I giving you into Hitler’s hands, my formed-with-my-hands-ones, to the enemies, my woollen-heads, I shall give you” Akulina Kirillova, born in 1902.

Excerpt from the book Ingrian Laments by Aili Nenola, 2002.

Lastly, there are the occasional laments that channel the personal griefs of an individual lamenter. Not surprisingly, it is the personal lamentation that has been regaining popularity during the 21st century.

A cry for Mother Nature Kenttälä’s first lament, the one that taught her to cry, was an occasional one.

“I had to learn everything from the beginning. Sometimes I would

just take time and cry patiently for 30 minutes, as if I was meditating. I mourned over the destruction of the Earth and all the angst and weariness that comes with it”, she says.

Kenttälä says that contemporary laments tend to be environmentally aware and intertwined with activism. Natural disasters, the climate change and the ongoing refugee crisis in Iraq and Syria are some of the popular themes.

“And then there is the current Me Too movement. It may provide a good reason to lament”, Kenttälä points out.

One of Kenttälä’s colleagues recently teamed up with nature conservationists to express sorrow over the endangered swamp ecosystems. Even with the times achanging, the loss of homeland remains an ageless motif.

You are allowed to fake it till you make it Whilst being still invisible in the mainstream, the laments already enjoy a near-trendy status in the field of contemporary arts. Kenttälä says she is regularly invited to perform at festivals. Lamentation is often paired with performance art to make it more approachable. Many

”AT I T S BES T, CRY I NG I S EMPO W ERI NG, B U T PEOPLE EAS I LY S EE I T AS ODD A N D A LI EN. T HERE’S NO T A LWAYS RO OM FOR T EA RS.” – HEIDI KEN T TÄ LÄ of the modern lamenters are former students of the distinguished Sibelius Academy.

Weeping songs interest people as a stand-alone act, too.

“It’s not that uncommon to get invited to perform at a private funeral”, Kenttälä says.

In the spring of 2018 Kenttälä lead a short course on laments in her current hometown Rovaniemi, Lapland. The participants took part for many reasons: others were eager to explore their repressed feelings whilst others wanted to deepen their connection with their Karelian roots.

“We first approached the topic through fake crying. And it was totally alright – even the professional lamenters have to warm up. The real tears will follow eventually”, Kenttälä says.

What happens after a good cry?

“I, personally, experience this comfortable sensation of lightness,” Kenttälä says.

The emotional process is so purifying that Kenttälä likes to wail before her own music performances and lamentation acts. Accepting her own weakness empowers her for action.

That sounds like a lesson that anybody, professional folk musician or not, can learn from. � HEIDI KENTTÄLÄ

** Born in 1987 in Kittilä, Finnish Lapland. ** Master of Arts. A folk musician, pedagogue, lamentation course leader and creative director of the university student choir Lucida Intervalla. ** Was first introduced to the art of lamentation at the Centria University of Applied Sciences.

SOURCES

** Ingrian Laments, Aili Nenola, 2002 ** Suomen musiikin historia Kansanmusiikki, Asplund et al., 2006 ** Saa´mi Nue´tt Ry (02.12.2018) ** Kaleva 08.08.2018 (02.12.2018)

25

IN SOCIETY

COMMEN T:

WHY SO SERIOUS, MATTI? “We have bought the idea of silent Finns so well that we don’t hesitate to give foreigners a lengthy lecture about it” TEXT BY EMMA KÄHKÖNEN ILLUSTRATION BY MARJO HIILIVIRTA T H E 1 9 T H A N D the beginning of the 20th century marked the time of national awakening for Finns. The cultural elite of the time was in need of national romantic symbols and narratives that would unite the Finns, still under Russian tsar’s rule. This lead the Finnish and Finnish-Swedish artists and writers to make expeditions to Karelia, an Eastern territory known for its oral lore and musical heritage.

The influence drawn from Karelia sparked the Golden Era of Finnish Art. Most famously, the philologist Elias Lönnrot created Kalevala (1849), the Finnish national epic that consists of ancient poems collected from Karelian singers and seers. The national epic was compiled from the heroic storylines of revengeful protagonists. Today, Kalevala continues to be a Finnish classroom classic.

Lönnrot and his colleagues did record and witness lamentation culture in Karelia and Ingria, too, but they soon found the lamenter ladies’ emotional verses too arduous to write down. “If they would just stop sobbing and being so emotional” was a common reaction of the folklorists.

The laments were considered imperfect partly for their femininity. Albeit deeply symbolic and narrative, the laments did not suffice as building blocks of national identity. The modernization then slowly suppressed the practice as shameful.

The national identity building of the 21st century is no more in the hands of the Finnish cultural elite but the content creators of the web. The cultural memes rely on generalisations and simplicity. The popular webcomic series Scandinavia and the World paints a picture of a frowning and wordless character called Finland. When Formula 1 driver Kimi Räikkönen regularly breaks the Internet with his blunt interviews, he is described as an epitome of Finnishness. The webcomic-turned-book Finnish Nightmares by Karoliina Korhonen introduces the international audiences to Matti, a stereotypically reserved Finn who appreciates his personal space and dislikes chitchat. He sports a Kalevala-inspired väiski hat.

I’ve heard my peers describe the reserved nature of Finns to the exchange students through these

same archetypes dozens of times.

We have bought the idea of silent and expressionless Finns so well that we don’t hesitate to give foreigners a lengthy and entertaining lecture about it.

Don’t get me wrong. I’m not troubled with stillness of expression per se. Being comfortable with silence is a wonderful trait – and, admittedly, quite Finnish. Nonetheless, I can’t help but wonder whether the modern stereotypes would be different if the shamelessly emotional weeping songs had been accepted to the canon of the Finnish folklore by the early Karelianists.

What if Finns had not forgotten the legendary lamenters who would readily embrace the moments of happiness and sorrow with tears in their eyes? “A land where crying is not a taboo” does have a wholesome ring to it. But is the 101-year-old independent Finland ready for it? � SOURCES

** Ingrian Laments, Aili Nenola, 2002 ** Suomen musiikin historia Kansanmusiikki. Asplund et al., 2006 ** Kalevalaseura.fi (02.12.2018) ** Finnish Nightmares by artist Karoliina Korhonen (02.12.2018) ** Scandinavia and the World by artist Humon (02.12.2018)

26

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

UKRAINALAISEN ELOKUVAOHJAAJA OLEG SENTSOVIN VAPAUSTAISTELU MAKSOI OMAN VAPAUDEN VERRAN TEKSTI MARIA PALDANIUS KUVAT EUROOPAN PARLAMENT TI

Euroopan parlamentin Saharov-palkinnolla vuonna 2018 palkittu ukrainalainen elokuvaohjaaja Oleg Sentsov on noussut kaikkien poliittisten vankien ja heidän vapauttamisen puolesta käytävän taistelun symboliksi. Mutta kenestä oikeastaan on kyse? Millainen ihminen on shokkiuutisten takana?

G

O O G L E - H A K U U K R A I N A L A I-

elokuvaohjaaja ja kirjailija Oleg Sentsovista tuottaa seuraavanlaisia S E S TA

osumia: We stand with Oleg Sentsov (mm.

Amnesty International), Sentsov viruu neljättä kuukautta nälkälakossa (HS), Free Oleg Sentsov (mm.

PEN -järjestö ja European Film Academy), Ukrainian film maker ends 145-day hunger strike in Russian jail (mm. The Independent) sekä tuoreimpana uutisena, Sakharov Prize 2018; Oleg Sentsov, a political prisoner / symbol of resistance in Ukraine (Euroopan parlamentti, Euronews).

Uutisointi on shokeeraavaa ja kantaaottavaa, eikä syyttä: Oleg Sentsov on yksi kymmenistä Venäjällä poliittisista syistä vangittuna olevista ukrainalaisvangeista, joiden vapauttamisen puolesta taistellaan ympäri maailmaa niin ihmisoikeusjärjestöjen, elokuva-akatemioiden kuin Euroopan parlamentin voimin.

Krimin liittämistä Venäjään avoimesti kritisoinut elokuvaohjaaja vangittiin Venäjän turvallisuuspalvelun toimesta Krimin niemimaalla, Simferopolin kaupungissa 11. toukokuuta 2014. Hänet tuomittiin 20 vuodeksi vankilaan terroritoiminnan

suunnittelusta ja johtamisesta alueen venäläistä de facto -hallintoa vastaan. Sentsov on kiistänyt syytteet, eikä todellista näyttöä ole.

Tuomiota pidetään poliittisena. ”Kukaan ei tiedä mitä oikeasti tapahtui, mutta rikokset, joista häntä syytettiin, eivät olisi voineet johtaa 20 vuoden tuomioon”, toteaa kirjailijoiden, toimittajien ja tutkijoiden asiaa ajavan, kansainvälinen sananvapausjärjestö Penin jäsen Veera Tyhtilä DocPoint -sivuston artikkelissa.

”Sanat ovat ihmisen tärkein työkalu” Joulukuussa Euroopan parlamentti myönsi Pohjois-Venäjällä, Jamalin alueella jo neljättä vuotta vangittuna viruvalle, 145-päivän mittaisesta nälkälakosta toipuvalle Sentsoville vuoden 2018 mielipiteenvapauden Saharov-palkinnon. Kyseessä on vuosittain myönnettävä kunnianosoitus ihmisoikeuksia maailmanlaajuisesti edistäneille henkilöille. Vuosi 2018 oli myös Saharov-palkinnon 30-vuotisjuhlavuosi. ”Sentsovin nälkälakko ja rohkea julkinen mielipide ovat tehneet hänestä symbolin poliittisten vankien vapauttamisen puolesta käydylle taistelulle Venäjällä ja kaikkialla

maailmassa,” totesi Euroopan parlamentin puhemies Antonio Tajani palkinnonluovutuksen yhteydessä.

Tajani lisäsi, että Sentsov asetettiin ehdolle paitsi hänen rauhanomaisen, Krimin laitonta miehitystä vastustavan protestinsa vuoksi, myös hänen rohkeudestaan, uskostaan ihmisiin, ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja oikeusvaltioon, samoihin arvoihin, joihin myös Euroopan parlamentti toiminnassaan nojaa. ”Saharov-palkinto ei ole vain palkinto. Se on sitoumus. Palkinto tukee henkilöitä ja järjestöjä, jotka ovat taistelleet oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta asettaen itsensä usein suureen vaaraan.

Me seisomme kaikkien palkinnonsaajien rinnalla”, hän lisäsi.

Palkinnon vastaanottivat Sentsovin serkku Natalia Kaplan ja asianajaja Dmitri Dinze. Sentsovin oikeuksia jo vuosia ajaneen Kaplanin puheenvuoro päättyi Sentsovin vankilasta lähettämään viestiin: ”En pysty olemaan siellä tänään, mutta voitte kuulla sanani. Haluan uskoa ansainneeni tämän palkinnon työni ja sanojeni kautta. Sanat ovat ihmisen tärkein, ja joskus myös ainoa työkalu. Niitä voi käyttää monella tavalla. Uskon, että tärkeintä ei ole se, miten pitkään elää, vaan miten.”

27

MAAILMALLA

Kenestä oikeasti puhutaan?

Sentsovin ohjaamat elokuvat, Sentsovin taiteellinen ura, Sentsovin lapsuus, nuoruus ja elämäntarina.

Verkkohaku tuottaa niukasti tuloksia mainituilla hakuehdoilla. Maailman maineeseen nousseesta ohjaajasta kirjoitetaan pääasiassa poliittisen vankeuden ja Saharovpalkinnon kulmista käsin. Fokus on tietenkin perusteltu. Mutta mitä jos verhoa raotetaan shokkiuutisten taakse? Millaisesta miehestä oikeasti on kyse? ”Oleg on lahjakas elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, hyvä isä ja luottoystävä. Ihmisenä hän on rohkea, innostuva ja idearikas, ja aina valmis puhumaan heikompien puolesta”, Kaplan totesi palkintotilaisuudessa.

Ennen elokuvauralle siirtymistään Sentsov oli vannoutunut pelaaja (gamer) millä saralla hän myös kilpaili intohimoisesti. Lisäksi hän pyöritti Internet-kahvilaa ja johti eSports -liikettä kotikaupungissaan, jossa hän järjesti turnauksia ja valmensi pelaajia mestaruuskilpailuihin.

Vasta eSports -liikkeen toiminnan alkaessa rakoilla, Sentsov alkoi suunnitella siirtymistä elokuvaohjaamisen maailmaan. Tarinoiden kehittely ei ollut ongelma ja käsikirjoitukset olivat tekeytyneet vuosien varrella muun elämän ohella. Ainoat esteet liittyivät koulutuksen ja rahoituksen puutteeseen. Sentsov oli opiskellut taloustieteitä Kiovan Yliopistossa ja käynyt joitakin elokuvauksen ja käsikirjoituksen kursseja Moskovassa. Siinä kaikki. Mutta Sentsovilla oli lahja. Hän päätti, että se riitti.

Koska rahoitusta ei herunut, päätti Sentsov kustantaa ensimmäisen elokuvan vaatimat 20 000 dollaria omasta pussistaan. Hän myi autonsa ja Internet-kahvilansa intohimonsa tähden. Ensimmäinen 15-minuuttinen lyhytelokuva syntyi Sentsovin ja Vradiin yhteistyönä vuosina 2007–2008. Se perustui J.D. Salingerin vuonna 1948 ilmestyneeseen novelliin ”A Perfect Day for Bananafish”.

Sentsovin varsinaiset tuotannot Uk rainalainen

videopelien

Vangitun elokuvaohjaaja, kirjailija ja aktivisti Oleg Sentsovin aktivismi on toiminut inspiraationa monille ukrainalaisille. Sentsov on rohkeasti kritisoinut Venäjän hallituksen toimintaa Ukrainan valtion alueella.

harrastaja Alex (pelimaailman kavereiden kesken Koss) elää Simferopolin kaupungissa yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Hänen osaamisensa niittää mainetta ja kunniaa peliympyröissä, mutta pelaamisella on kääntöpuolensa: Se uhkaa sekä opiskelua että suhdetta äitiin. Äiti näkee poikansa kasvamassa kieroon isänsä tapaan. Mutta Alexilla on suunnitelma: hän aikoo olla paras ja se ratkaisisi kaiken. Mutta tuoko menestys täyttymyksen? Ja entä jos hän ei voitakaan?

Sentsovin esikoisohjaus, Gamer (2012) syntyi viiden puoliammattilaisen muodostaman tuotantotiimin voimin. Ammattilaisia ei käytetty projektissa lainkaan. Myös näyttelijäkaarti koostui ensikertalaisista ainoana poikkeuksena päähenkilön äitiä näyttelevä ammattinäyttelijä Zhanna Biryuk.

“Sentsov etsi näyttelijöitä videopelaajien joukosta ja ystäväpiiristään. Kaikki elokuvan pelaajat ovat tosielämän pelaajia. Sentsoville oli

tärkeää, että näyttelijät vastasivat hahmon kuvausta”, Ukrainan itäalueiden tukemiseen tähtäävällä CrimeaSos -sivustolla kerrotaan.

Gamer sai ylistävät arvostelut Rotterdamin elokuvafestivaaleilla mikä mahdollisti seuraavan elokuvan, Rhinon rauhoituksen. Vradiin mukaan Rhino toteutettiin Gamer -elokuvaa vakavammin ja vastuullisemmin. Sentsovia ymmärsi, että toinen elokuva on tärkein: se osoittaa sen, että ensimmäisen elokuvan menestys ei ollut vahinko ja että ohjaaja kykenee vastaaviin projekteihin yhä uudelleen. Samoihin aikoihin Sentsov uskoutui Vradiille: hän kertoi haluavansa viettää loppuelämänsä elokuva-alalla.

Rhino näki päivänvalon Ukrainan vallankumouksen aikaan, kun EUmyönteiset, Maidanin kansanliikkeeseen kuuluneet ukrainalaiset alkoivat protestoida Kiovassa. Protestit levisivät ympäri Ukrainaa syys-talvella 2013. Se antoi kipinän myös Sentsovin politisoitumiselle.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

Hänestä tuli aktiivijäsen Euromaiden -liikkeen Automaidan -osastossa, jonka toiminta perustui kansankiihottamiseen Venäjämyönteistä hallitusta vastaan.

Elokuvaohjaaja ja kirjailija Oleg Sentsovin harrastuksesta alkanut taiteellinen työ ja elokuviin suuntautuva intohimo kääntyivät aktivismiksi ja vapaustaisteluksi oman kansan vapautumisen puolesta. Se maksoi hänelle oman vapauden verran kun hänet vangittiin terrorismista syytettynä toukokuussa 2014.

Venäjä vastaan Oleg Sentsov Uzbekistanilaisen elokuvaohjaaja Askold Kurovin ohjaama ”A Trial: The State of Russia vs Oleg Sentsov” (2017) tekee syväsukelluksen Sentsovin tarinaan ja taisteluun Venäjän hallintoa vastaan. Elokuva kuvailee yksityiskohtaisesti vuoden 2015 oikeudenkäyntiä, jota Amnesty International kuvailee epäreiluksi farssiksi.

Kurovin dokumentti tuo esille myös Sentsovin äidin, lasten ja siskon näkökulmat. ”Elokuva kuvaa rohkeaa ihmistä, joka puhuu totuuden sanoja vallan edessä ja jota syytetään hänen moraalisen kantansa takia. On muitakin Ukrainan kansalaisia, jotka ovat kärsineet samanlaisen kohtalon,” toteavat Suomen Penin jäsenet

”Ukraina ei pysty yksin ratkaisemaan tätä asiaa ja siksi tarvitsemme kansainvälistä apua. Meitä on onneksi autettu, emmekä ole jääneet yksin. Haluan uskoa, että vapautuminen on vielä mahdollista,” totesi Oleg Sentsovin serkku Natalia Kaplan Euroopan parlamentin Saharov -tilaisuudessa joulukuussa.

DocPointin artikkelissa.

Oleg Sentsov ei ole ainoastaan poliittinen vanki. Hän on myös, ja ennen kaikkea, arvostettu elokuvaohjaaja, kirjailija ja käsikirjoittaja, kahden lapsen isä ja palkittu ihmisoikeuksien puolustaja. Sentsovissa lienee paljon samaa kuin Gamerelokuvan päähenkilössä Alexissa, joka totesi: Haluan olla paras ja se muuttaisi kaiken. ”Oleg ei voi vain luovuttaa ja olla hiljaa. Hän on luontainen taistelija. Siksi mekään emme anna periksi. Taistelemme loppuun asti Sentsovin ja muiden ukrainalaisvankien vapauttamisen puolesta”, kiteytti Kaplan. �

K U K A?

** Oleg (Gennadievich) Sentsov ** Ukrainalainen elokuvaohjaaja, kirjailija ja käsikirjoittaja. ** Syntynyt: 13.7.1976 (ikä: 42 vuotta), Simferopol. ** Tunnetaan erityisesti elokuvistaan: Gamer (2011), Rhino (2013) ja Kai (2013). ** Tuottanut myös lyhytelokuvat: A Perfect Day for Bananafish (2008) ja The Horn of a Bull (2009). ** Vanhemmat: Liudmyla Sentsova. ** Lapset: Alina Sentsova, Vlad Sentsov. ** Palkinnot: Saharovpalkinto 2018, Shevchenko National Prize in Cinematography, Honorary citizen of the city of Paris. ** Ajankohtaista: On vuodesta 2015 lähtien ollut vangittuna Pohjois-Venäjällä, Jamalin alueella syytettynä terrorismista ja terrorismin suunnittelusta Venäjän de facto -hallitusta vastaan.

Tuomio: 20 vuotta vankeutta.

Pidetään poliittisena vankina, joka istuu syyttömänä.

S A H A R O V- P A L K I N T O

”Tämä palkinto on kunnianosoitus Oleg Sentsovin peräänantamattomalle työlle ihmisoikeuksien edistämiseksi. Emme voi kuin ihailla hänen rohkeuttaan, päättäväisyyttään ja haluaan taistella oikeuden toteutumisen puolesta,” palkintolautankunta lausui Euroopan parlamentilla, Ranskan Strasbourgissa järjestetyssä Saharov-seminaarissa joulukuussa 2018.

** Venäläisen fyysikon ja toisinajattelija Andrei Saharovin (1921–1989) mukaan nimetty palkinto ** Myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1988. ** Palkinto myönnetään henkilöille, jotka ovat poikkeuksellisella tavalla edistäneet ihmisoikeuksia maailmanlaajuisesti. ** Palkinnon voi saada yksi tai useampi henkilö, ryhmä tai järjestö. ** Palkinto luovutetaan jokaisen vuoden lopulla Euroopan parlamentissa Strasbourgissa. ** Palkinnon rahallinen arvo: 50 000 euroa. ** Palkinto on tuenja kunnianosoitus palkinnonsaajille ja heidän päämäärilleen.

LÄHTEET ** Artists at Risk Connection. https://artistsatriskconnection.org/story/oleg-sentsov ** DocPoint Festival. https://docpointfestival.fi/blog/2018/01/18/tapaus-oleg-sentsov ** CrimeaSos. http://krymsos.com/en/news/kak-sozdavalsya--gamer------pervyi-film-oleg-sentsova ** STT. https://www.sttinfo.fi/tiedote/saharov-palkintoseremonia-oleg-sentsov-on-luontainen-taistel ija?publisherId=59267337&releaseId=69848441 ** Wikiwand: Gamer. http://www.wikiwand.com/en/Gamer_(2011_film)

28

29

OPISKELIJAELÄMÄ

OPISKELIJAHAALARIN TAKANA FRAKKI JA LABRATAKKI TEKSTI MARIA PALDANIUS • KUVITUS SIIRI HIRSIAHO

Opiskelijan tärkein tunnusmerkki on jokasään univormu, joka kestää niin sitsit, approt kuin baari-illat. Samalla se raottaa verhoa käyttäjänsä bilehistoriaan, opiskelijastatukseen ja sielunelämään. Mutta mistä perinne on peräisin? Kuka keksi tehdä opiskelijoista haalarihemmoja?

30

S

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

ja kulutusta kovassakin käytössä. Sitä ei saa pestä (ellei se päädy kantajansa yllä suihkuun tai uimaan). Se suojaa siviilivaatteita roiskeilta ja räiskeiltä. Siihen on kiinnitetty erinäköisiä merkkejä, lätkiä, pinssejä, präniköitä ja tarvekaluja aina pullonavaajasta hammasharjaan ja korvatulppiin asti. Siihen saa kiinni myös skumppalasin. Värikoodien ansiosta se auttaa erottamaan meidät muista. Sitä pidetään yleensä päällä vain puolittain. Sen olemassaolosta voi sekä kiittää että syyttää 1970-luvun ruotsalaisia teekkareita.

Kyseessä on tietenkin kaikkien opiskelijoiden tuntema muotikolttu ja virallinen bileasu, eli opiskelijahaalari.

E K E S TÄ Ä A IK A A

Kakkosfrakki ja labratakki Mutta mistä kaikki sai alkunsa?

Kuka sai päähänsä, että opiskelijoiden on viisasta pukeutua haalarihemmoiksi vuosi vuoden ja tapahtuma tapahtuman perään?

Vastausten saamiseksi on palattava ajassa liki 50 vuotta taaksepäin. Legenda kertoo, että haalareiden käyttö bileunivormuna alkoi 1970-luvulla Ruotsin akateemisissa piireissä. Siellä juhlittiin paljon, kuten asiaan kuuluu ja juhla-asuna toimi fiksu ja filmaattinen frakki. Siis mikä? Niinpä. Jokainen, joka on koskaan osallistunut opiskelijabileisiin, ymmärtää, ettei frakilla ole niissä kinkereissä osaa eikä arpaa.

Se hoksattiin myös Ruotsissa, jossa akateemiset piirit päättivät alkaa soveltaa kahden frakkitakin periaatetta.

Siinä missä ensimmäinen frakki oli tarkoitettu parempiin ja arvokkaampiin kinkereihin (niihin, joissa piti edustaa muun muassa professorien, rehtorien, äitien ja isien valvovien katseiden alla), se toinen, niin kutsuttu spyfrack tai b-frack puettiin päälle illan tullen kun oikea meno vasta alkoi. Se kesti astetta roisimpaakin meininkiä.

Kakkosfrakin suosio yllätti opiskelijapiirit. Opiskelijamäärien kasvaessa noiden biletarkoitukseen

sopivien, vanhojen ja huonokuntoisempien frakkien saatavuus kuitenkin romahti, eivätkä markkinat pystyneet enää vastaamaan kysyntään. Niinpä bilehileiden täytyi keksiä uutta päälle pantavaa. Tänä päivänä suurta suosiota nauttivan haalariperinteen syntyyn vaikuttanut idea syntyi puolivahingossa.

Kohtalokas vahinko meni jotenkin näin: Viikon viimeiset laboratoriokokeet oli taputeltu pakettiin eräässä yliopistossa jossain päin Ruotsia. Joku ehdotti, että eiköhän lähdetä suoraan iltaa istumaan.

Idea sai kannatusta, mutta monilta puuttui asianmukainen varustus.

Nokkelia kun olivat, päättivät opiskelijat kiskaista haalarimaiset laboratoriotakit ylleen. Loppu on historiaa. Valinta osoittautui nimittäin sanalla sanoen vallankumoukselliseksi: Takkihan oli mitä käytännöllisin bileasu!

Se oli alkusoitto opiskelijahaalariperinteen synnylle.

Kuka toi haalarit Suomeen?

Haalariperinteen on sanottu olevan ruotsalaista alkuperää. Siksi onkin vähän yllättävää, että itse asiassa haalareita on tiettävästi käytetty Suomen opiskelijatempauksissa, ja etenkin teekkaripiireissä, 60-luvulta asti. Pakan sekoittamiseksi mainittakoon myös, että teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan (TKY) arkistonhoitajan mukaan Suomen teekkaritempauksissa haalari otettiin käyttöön jo 1950-luvulla.

Vuonna 1966 kun Helsingin Otaniemeä rakennettiin, muuttotempaustalkoita luotsannut ryhmä hankki tiimilleen yhtenäiset rakennustyömaahaalarit. Ja niinkin varhain kuin 1970-luvulla tamperelaiset teekkarit pukeutuivat haalareihin vappujuhlien aikaan. Tiettävästi kyse oli kuitenkin tavallisista työmaahaalareista. Miten paljon ne ovat verrattavissa nykypäivän opiskelijahaalareihin? Sitä on vaikea sanoa.

Muitakin tarinoita on. Vaasan Ylioppilaslehden vuosien takaisen artikkelin mukaan kaiken takana olisi sittenkin ollut vaasalainen

S I I NÄ MI S SÄ ENS IMMÄ I N EN FRAKKI OLI TA RKOI T E T T U PA REMPI I N JA A RVOKKAAMPIIN KINKEREIHIN, S E T OIN EN, N I IN KU T S U T T U S PYFRACK TAI B-FRACK P U E T T I I N PÄÄ L LE I L LA N T UL LEN KUN OIKEA MENO VAS TA A LKOI. opiskelija, joka fuksivuoden Islanninmatkalla inspiroitui pohjoismaalaisten opiskelijoiden haalareista ja halusi rantauttaa muodin myös Vaasaan. Kritiikkiä uhmaten hän tilasi koululle ensimmäiset punaiset haalarit vuonna 1981. Voisiko siis sittenkin olla niin, että haalariperinteen Suomen valloitus ei ollutkaan teekkareista kiinni?

Osin eriävät tiedot haalariperinteen kotiuttamisajankohdasta ja haalariprojektin pääaktiiveista johtunee siitä, että vuosien varrella vaikutteet ovat kulkeutuneet Suomenlahden yli puolin ja toisin. Yhteistyö oli jo tuolloin vilkasta Suomen ja Ruotsin ylioppilaskuntien välillä.

Tiedetään kuitenkin, että nimenomaan bilekäyttöä korostavan opiskelijahaalariperinteen rantautuminen ja haalarien varsinainen suosio opiskelijoiden ”bilefrakkina” alkoi Suomessa 1980-luvun tienoilla. Vuosina 1982–1983 esimerkiksi Otaniemessä hankittiin ensimmäisiä kiltahaalareita mitä myötä ne levisivät myös muihin teekkaripiireihin ja yliopistolaisten yhteisöihin, kuten metsäylioppilaille vuonna 1984.

Sekä Suomessa että Ruotsissa haalarit levisivät ensin teekkariympyröissä ja ansaitsivat sittemmin paikkansa myös muiden alojen piireissä. Nykyään liki kaikilla korkeakouluilla ja yliopistoilla on oma haalariperinteensä ja haalareita käytetään lähes kaikissa opiskelijatapahtumissa mukaan lukien approt, sitsit ja vappuhulinat.

Haalarit nyt Huolimatta siitä, että kaikki eivät haalariperinnettä tunnusta tai katso

31

hyvällä, voidaan opiskelijahaalareita pätevin perustein kutsua korkeakouluopiskelijan tärkeimmäksi tunnusmerkiksi. Haalareista voi päätellä paljon: värikoodi ja selästä löytyvä ainejärjestön tai tiedekunnan tunnus paljastavat yleensä opintoalan ja oppilaitoksen.

Haalariperinnettä ei myöskään ole liioilla säännöillä kuorrutettu vaan asun muokkaukseen on vapaat kädet. Haalaria tuunaamalla voi viestiä muille paitsi opiskeluun liittyvistä detaljeista, myös omista arvoistaan, harrastuksistaan, elämäntarinastaan tai poliittisista näkemyksistään. Haalariin pukeutuja voi niin halutessaan olla kuin ”kävelevä kannanotto tai elämäkerta”, jota muut voivat lukea kuin avointa kirjaa. Haalarikulttuuriin perehtynyt osaa usein lukea ja tulkita muiden haalareiden tarinoita vaivatta.

Usein haalarit vuorataan erinäköisillä haalarimerkeillä. Merkit voivat edustaa miltei mitä tahansa liittyen muistoihin, harrastuksiin, opiskelijatapahtumiin, opintoalaan tai vaikkapa uskonnollisiin tai poliittisiin suuntauksiin. Usein merkeissä on mukana myös ripaus huumoria esimerkiksi sloganien muodossa.

Vaikka yleensä haalareiden väristä voi päätellä, missä henkilö opiskelee, monivärisiäkin haalareita

näkee paljon. Niin ollen värikoodi ei aina paljasta opinalaa. Niin haalareiden hihojen, taskujen kuin lahkeiden leikkaaminen ja päikseen vaihtaminen kuuluu nykyiseen, vaikkei niinkään perinteiseen haalarikulttuuriin. Lahkeidenvaihtoa harrastetaan usein seurustelukumppaneiden välillä. Opiskelupaikkaa tai -alaa vaihtaneet saattavat myös yhdistellä haalareitaan pyrkien tuomaan esille alojen välistä ”kaksoiskansalaisuutta”.

Värikoodien historiasta tiedetään niukasti – tai pikemminkin, pitkällistä historiaa ei ole. Tunnetuin tarina on näinkin tylsä: tietynväristen haalareiden valikoituminen tietylle opiskelualalle on mitä todennäköisimmin perustunut ainejärjestön vastuuhenkilön mieltymyksiin. Haalareita tilatessaan, hän on sattumanvaraisesti päättänyt oman ryhmänsä haalarin värin. Niinpä samanvärisiä haalareita näkyy useiden alojen opiskelijoilla.

Kuten sanottu, haalarit on tyypillisesti koristettu erilaisilla kangasmerkeillä, pinsseillä, präniköillä ja milloin milläkin kilkuttimilla asun kantajan mielikuvituksesta ja mieltymyksistä riippuen. Koristelu ja varustelu on vapaa. Mukana roikkuu tyypillisimmin perusbiletarpeistoa mukaan lukien korvatulpat, vaihtomerkit, pullonavaaja ja ensiaputarpeistoa laastarista särkylääkkeisiin. Vyöllä kulkee kätevästi myös skumppalasi.

Erivärisille nyöreille puolestaan kiinnitetään post-it -lapun kokoisia läpysköjä, jotka kertovat henkilön hoitamista tehtävistä ja luottamusviroista. Eräs haalariartikkeli tietää kertoa: ”Mitä enemmän kantajallaan on nyörejä, sitä useammin opintotukilautakunta häntä todennäköisesti

muistuttaa noppien tärkeydestä."

Mitä se sitten ikinä vihjaakaan...

Palataan vielä Ruotsiin. Miltä haalarihemmot siellä näyttävät 2000-luvulla? Kotimaisiin univormuihin verrattuna ruotsalaisten haalariperinteessä on enemmän variaatioita. Perinteisten ”laboranttitakkien” lisäksi tarjolla on myös lappuhaalareita, viittoja ja takkeja. Suomessa kokohaalari on dominoivin trendi.

Yksi asia yhdistää sekä Suomenlahden yli toisiaan katselevien naapurimaiden, että kaikkien yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijoiden haalariperinteitä: haalarit edustavat ennen kaikkea yhteisöllisyyttä. On helpompi olla osa porukkaa, joka on samanvärisellä asukokonaisuudella koodattu. Kuin toinen toisistaan kloonattu! Ja kukapa ei haluaisi tuntea olevansa osa porukkaa?

Parhaimmillaan haalari on jäänmurtaja, joka madaltaa kynnystä ja nostattaa tunnelmaa toisilleen tuntemattomien opiskelijoiden välillä. � HAALARISUOSITUKSIA

** Haalareita ei saa pestä. Jos haalarin haluaa kuitenkin puhdistaa, se tulee suorittaa uimalla haalarit päällä tai käymällä se päällä suihkussa. ** Sponsoreita ei saa peittää. Merkit tulee ommella siten, että tyhjä tila täytetään ensin. ** Haalareita ei yleensä pueta kokonaan. Haalareita käytetään yleensä puoliksi lantiolle sidottuna.

Haalarit kannattaa sitoa siten, että selän tunnus näkyy. Myös vyön käyttäminen on suositeltavaa. ** Vakiolisävaruste: skumppalasi.

Huolehdi, että skumppalasi on kovaa muovia. Skumppalasin saa kätevästi kiinnitettyä vyölle.

LÄHTEET

** Helsingin yliopiston fuksiblogi, 2013. Ihanista haalareista.

Linkki: https://blogs.helsinki.fi/ fuksiblogi/tag/haalarit/ ** Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljas, 2016. Frakeista haalareihin – opiskelijahaalareihin historiaa.

Linkki: https://www.uljas. net/frakeista-haalareihinopiskelijahaalareiden-historiaa/ ** Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkäri, 2013. Haalarista sen tunnistaa. Linkki: https:// www.jylkkari.fi/2013/04/ haalarista-sen-tunnistaa/ ** Niksula, 2008. Haalarit & Haalarikulttuuri. Linkki: https:// www.niksula.hut.fi/~mmm/ haalari/kulttuuri/ ** Wikipedia. Teekkarihaalari.

Linkki: https://fi.wikipedia.org/ wiki/Teekkari#Teekkarihaalari

32

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

EMPATIA JA VALO TEKSTI MARRAS LUUKKAANPOIKA KUVITUS MERI HEIKKILÄ

Minä haluan tehdä hyvää. Enemmän, minä haluan olla hyvä. Tai löytää jotain, jota voin varmuudella kutsua hyväksi. Haluan kai hyväksyä, ettei varmuutta ole. Haluan löytää, mitä on moraali.

Haluan tuntea, mitä raiskattu käy läpi. Haluan nähdä hänen kasvonsa, jotta tunnen surua. Kuulla, miten hengitys lopulta tasaantuu; tuntea kasvoillani, miten yöstäkin huolimatta uusi päivä koittaa.

Haluan tuntea, mitä raiskaaja käy läpi. Haluan nähdä hänen kasvonsa; tuntea vihaa; kuulla sanat kostoa vastaan, istua yössä ja täristä hiljaa.

Haluan tuntea sinut, mutta haluan myös tuntea meidät. Mitä minä, nöyrä katsoja, voin enää tehdä?

Haluan ymmärtää.

T

UNTEMINEN

ON

K AUNIS

tunne jo itsessään. On jokin voima, joka liikuttaa kehoasi koskematta, joka osuu eläimeen sisälläsi.

Ihminen näkee eläimen usein itseään paremmin toisessa. Empatia avaa portin toisen tunteisiin. Empatia voi myös pakottaa astumaan sisään.

Empatia on termi, jota on jo muutaman vuoden ajan käytetty välineenä kuvatessa yhtä lailla yksilöiden kuin yhteiskunnankin ominaisuuksia.

Empatiaa kuvaa yleisesti lämmin, myötätuntoinen ihminen tai hyvä vanhustenhoito. Empatian täydellinen puute on psykopatiaa tai Esperi Care.

Tekstissä pyrin kiinnittämään

huomiota siihen, miten empatia usein käsitetään muttei tiedosteta, nostaen esiin vaikutuksia, joita tunneperäisellä empatialla voi olla sosiaalisen muutostyön kokemukseen. Esimerkeilläni pyrin tavoittamaan pienen palan tiedostamattomasta empatiasta.

Voisi sanoa, että hyökkään tulella tulta vastaan. Lyön sinua lapsella vielä yhden viimeisen kerran, lapsen hyväksi.

Tekstin pohjana käsittelen kahta perustavanlaatuisesti erilaista käsitystä empatiasta.

Ensimmäisessä mielessä empatia käsitetään toisen ihmisen tunteiden kokemisena. Käsitystä empatiasta emotionaalisena tapahtumisena edustaa Yalen yliopiston psykologian professori Paul Bloom, joka kirjassaan ”Against Empathy: The Case for Rational Compassion” argumentoi tällaisen empatian hyväksymistä vastaan. Bloom esittelee empatian sokeita kohtia, perustellen, miten empatia on epäkelpo ohjaamaan ihmisen moraalia, ja miten pärjäämme paremmin ottamalla käyttöön kykymme rationaaliseen myötätuntoon.

Toisen, yleisemmän käsityksen mukaan empatia kuvataan taitona tai kykynä asettua toisen ihmisen asemaan, mahdollistaen tämän henkilön tunteiden ja kokemusmaailman tarkastelun. Kirjailija ja filosofi Roman Krznaric johtaa kirjassaan ”Empathy: A Handbook for Revolution” lukijaa pohtimaan empatiaa sosiaalisen muutoksen voimana kohti sosiaalisen vuorovaikutuksen ideaalimallia, jota kutsuu ”empatian vallankumoukseksi”.

Bloomin rationaalinen myötätunto ja Krznaricin empatia kulkevat pitkälti käsi kädessä. Molempien tavoitteena on oikeudenmukaisempi, kiltimpi maailma, jossa tunteet ovat toivottuja, ja jossa myötätunto on keino parempaan huomiseen.

Paul Bloom kuvaa kirjassaan, miten empatia on ”kohdevalo, joka kohdistuu ihmisiin juuri tässä ja nyt”. Kun maailmassa on paljon pimeää ja pahaa, yksittäinen, tarkka valo vaikuttaa lohduttavalta, jopa

33

ESSEE

oikealta. Empatia antaa selkeän kohteen katseelle: jotain mihin keskittyä ja kohdistaa voimaa; jonkun, jonka puolesta tuntea.

Kun suru saa kasvot, keskitymme niihin. Bloomin mukaan on myös todettu, että mikäli kasvot ovat samankaltaiset kuin henkilöllä itsellään – väriltään, muodoiltaan tai ilmeiltään – tunnemme heitä kohtaan herkemmin ja enemmän empatiaa kuin niitä, jotka ulkoisilta piirteiltään eroavat meistä.

Silmien edessä tapahtuva vääryys on omiaan herättämään empaattisen reaktion. Kun astut ensimmäistä kertaa isompaan kaupunkiin, kokee helposti suurta myötätuntoa kadunvarsilla istuskelevia kodittomia kohtaan. Mutta hämmästyttävän pian epämukavuus turtuu pois: astut ulos kauppakeskuksesta, riennät asennosta lepoon, ja jo pian loittoneva selkäsi poistuu hytisevästä silmäkulmasta.

Syy, miksei ihminen vastaa kodittoman pyyntöön lantista typistyy kohtalaisen rationaaliseen ajatukseen, ettei lantti kuitenkaan auta.

Ongelma on yhteiskuntarakenteessa. Mitä minä tässä kadulla voin asialle oikeasti tehdä.

Ongelma ei ole se, miten ajan myötä emotionaalinen empatia kodittomia kohtaan turtuu. Ongelma on, miten se alkaa – huomaat asian vasta kun se on kirjaimellisesti nenäsi edessä, katseesi ulottuvilla.

Kotiin mennessäsi olet jo unohtanut, koska empatian kipinä syttyy ja sammuu yhtä nopeasti. Tunteista nouseva empatia ei riitä kantamaan moraalia, koska se ei kiinnitä tunnetta järkeen. Yksin empatia kysyy kyllä miksi, mutta vastaa kysymykseen mitä helvettiä nyt taas.

Bloom kyllä tunnustaa, miten empatia voi innostaa toimimaan jonkin epäkohdan muuttamiseksi, mutta tämä epäkohta on väistämättä valikoitunut vääristynein lähtökohdin: paikallisesti ja samankaltaiseen kohteeseen keskittyen. Samalla opportunisteille syntyy mahdollisuus manipuloida hieromalla empatiaa juuri oikeaan kohtaan.

Mediassa tunnistetaan empatian

ominaisuus tuottaa kipinä toimintaan, johon ihminen ei tyypillisesti ryhdy pelkän arkipäättelyn pohjalta.

Etenkin kuvalliselle mainonnalle on tyypillistä, miten se aseistaa empatian. On tullut aika lyödä.

Ihmisen tunnemaailma on viritetty tavalla, joka tuottaa ihmislapseen – jokseenkin samasta syystä kuin pandakarhuun – vahvan ja välittömän empaattisen siteen. Tätä sidettä vahvistaa yleisesti jaettu käsitys lapsen erityisestä viattomuudesta ja koskemattomuudesta.

Lapsi on suloinen, emotionaalinen pyhä, kuten kuuluukin.

On siksi hämmentävää, miten lapsesta on tehty empaattinen lyömäase ilmastokeskustelussa. Kun ilmastoa ”pelastetaan lapselle” ja käytetään lasta mainoksen kuvastona, lapsen haavoittuvuutta ja luottamusta lapsen tulevaisuuteen käytetään ilmastotoiminnan argumenttina. Lapsi asetetaan oman tämänhetkisen olemassaolon ajalliseksi jatkeeksi sen sijaan, että tunnustettaisiin ilmastokriisi vailla kasvoja, jotka liittävät tämän päivän ihmisen geneettiseen vastuuseen oman kuoleman takana pilkottavasta dystopiasta.

Tämä ei ole hyökkäys ilmastoaktiiveja kohtaan. Se mikä toimii, toimii. Kritiikkini kohdistuu yksilöivää ja epäoikeudenmukaistavaa empatiaa kohtaan – ilmastokriisi on niin suuri uhka, ettei ilmastoaatteen markkinoinnissa tulisi joutua tilanteeseen, jossa lapsen kuva mainoksessa on tarpeellista.

Haluan kääntää käsittelemäsi kohdevalon ja riisua aurinkolasisi.

Valo kasvoilla auttaa. Tietoisuus sokean empatian läsnäolosta pakottaa ihmisen takaisin ahdistukseen omasta itsekkyydestään, jonka vuoksi lapsi ilmastoargumenttina toimii edes hetkellisesti.

Kukaan ei halua ihmisten vuorovaikutusta ilman tunteita, eikä sellaista voida onneksemme vahingossakaan saavuttaa. Jean-Paul Sartre sanoisi, että tunteet ovat valintoja, mutta valinta on pakko tehdä.

Viha ja kostonhimo ovat ihmiselle luontaisia tunteita, ja kun

olemme vihaisia läheisen puolesta, vihamme juontuu empatiasta. Näin ollen voi väittää, ettei empatia ole yksinomaan hyvä asia, kuten Paul Bloom argumentoi, mutta sillä on ehdottoman hyviä sovellutuksia, kun ymmärtää käsitellä empatiaansa rationaalisesta lähtökohdasta.

Empatiaan tulee liittää järki.

Krznaricin mukaan empatia näyttää suuntaa ihmisyksilöiden vuorovaikutuksen ja laajemmalti yhteiskunnan murrokselle. Empatian vallankumouksen jälkeen Suomessakaan ei ole tilaa vanhusten kaltoinkohtelulle tai työttömien tallomiselle.

On ihmisen osa olla empaattinen olento. Empatia on kirjotettu ihmisen perimään jo silloin, kun aikuisten kyky siihen auttoi lapsia ja siten perheen perimää selviytymään heimokahakoista ja -sodista.

Samalla on tunnustettava, että ollakseen enemmän kuin olento, nimenomaan ihminen, hänen osansa on olla myös rationaalinen.

Keskittyessämme yksiin tai yhdenlaisiin kasvoihin, näkökenttä sumenee ja yhteiskuntaan tulee pimeää. Torjuaksemme todellisia epäkohtia vaadimme oikeanlaista, rationaalista empatiaa. Tulee ymmärtää kaikella järjen ja tunteen sopusoinnulla, miten rasismi, sukupuolinen tasa-arvo ja ilmastonmuutos vaativat kohdevaloja jokaiseen otsaan, sekä kantajilleen erityisen notkeita niskanikamia. Järki lisää tietoisuutta, tietoisuus vapautta, ja vapaus moraalia.

Muutosta tapahtuu. Ralph Ellison aloittaa vuoden 1952 romaaninsa The Invisible Man sanoin: ”Minä olen näkymätön mies.

Ei, en ole kummitus kuten ne, jotka vainosivat Edgar Allan Poeta; enkä ole yksi Hollywood-elokuviesi ektoplasmoista. Olen aineellinen mies, lihaa ja luuta, kuitua ja nestettä – ja voisi jopa sanoa minun omaavan mielenkin. Minä olen näkymätön, ymmärräthän, yksinkertaisesti koska ihmiset kieltäytyvät näkemästä minua”.

Ellison ei ollut koditon. Ellison oli musta. �

34

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 1/2019

VOIKO VEGAANI TUPAKOIDA? TEKSTI MIRO SAROLA KUVITUS AINO SOININEN M O N I H Y VÄ A J AT U S , ideologia ja elämäntapa on mennyt pilalle, kun se altistetaan liian ehdottomien ja jyrkkien joko-tai -ajatusten alle. Silloin hyvätkin teot jäävät usein kirjoitettujen ohjeiden alle ja johtavat helposti vastareaktioon.

Vegaanin määritelmä on melko selkeä esimerkiksi vegaaniliiton sivuilla: ”Vegaani ei syö mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita eikä myöskään osta eläinperäisiä vaatteita tai tue palveluita, jotka perustuvat eläinten riistoon.”

Vegaaninen ruokavalio yhdistetään kuitenkin hyvin usein kulutuksen vähentämiseen ja laajempaan ympäristöystävällisyyteen ja yhtäläisyysmerkkejä vedetään moneen muuhunkin asiaan: ”Voiko vegaani tupakoida?”, ”Voiko vegaani äänestää oikeistoa?”. Nämä moninaiset keskustelut voidaan tiivistää kysymykseen: Onko veganismi tarkat elämänohjeet antava ideologia? Pitääkö vegaanin toimia ja ajatella tietyllä tavalla myös ruokavalionsa ulkopuolella?

Olen itse ollut laktovegetaristi 90-luvun puolivälistä ja kutsuin itseäni kasvissyöjäksi. Tuo termi on kuitenkin menettänyt merkityksensä viime vuosina. Yleinen käsitys tuntuu olevan, että vegaani on tarkka valinnoissaan, kasvissyöjä ei välttämättä. Vegaanit ovat niitä tarkkoja tyyppejä, kasvissyöjä voi syödä munakasta ja no ehkä kanaakin, jos äiti on sen kokannut.

Vaikka arvostan suomen kielen vaalimista, esittelen tässä yhteydessä termin plant based

– kasveihin perustuva. Vaikka olen 2017 syksystä lähtien pyrkinyt olemaan vegaani ruokavalioni suhteen, en välttämättä allekirjoita kaikkia ajatuksia joita veganismiin liitetään. Lähtien siitä, että eläimet ihmisen palveluksessa olisi aina ja absoluuttisesti väärin. Villantuotanto on varmastikin epäeettistä, mutta kaukomailta tuodut tehdasvalmisteiset keinokuidut eivät ole toisaalta paras mahdollinen ratkaisu nekään, ainakaan ympäristön näkökulmasta. Jos olisi lehmistä kuolemaan asti huolehtivia pientiloja, en pitäisi maidon juomista, härkien käyttämistä peltotöissä ja lantaa polttoaineena vääränä.

Riippumatta oletko vegaani, kasvissyöjä tai jotain muuta, jokainen määrittelee viime kädessä itse mikä on positiivista tinkimättömyyttä, mikä fanaattisuutta. Jonkun mielestä niitä äidin kokkaamia kanoja ei lasketa, toisen mielestä itseään ei voi kutsua vegaaniksi jos sen yhdenkin hunajalusikallisen laittaa teen sekaan.

Minäkään en tee valintoja puolestasi. Oma näkemykseni kuitenkin on, että liian mustavalkoinen jaottelu ei ole yleensä paras. Hyvät valinnat ovat hyviä valintoja, vaikket olisi täydellinen tai edes sinne päin.

Ota joku askel hyvään suuntaan ja pidä siitä kiinni, vaikket pystyisi tai haluaisi sopia kaikkiin muotteihin joita sinulta odotetaan. Onko meillä yleisestikään velvollisuutta kertoa mielipide ja oikea toimintamalli jokaiseen asiaan, vaikka olisimmekin vegaaneja? Ei välttämättä. �

35

AINEJÄRJESTÖ

M E R E M P P A L A I S E T U S K O M M E synergiaan. Meille se tarkoittaa sitä, että yksittäisten tekijöiden voima moninkertaistuu, kun asioita tehdään yhdessä.

Yhteisöllisyys on meille tärkeä arvo. Ainejärjestömme sisällä vallitseekin yhdessä tekemisen kulttuuri – siinä missä erilaiset projektit hoidetaan yhteistuumin, välitämme toisistamme aidosti ja haluamme, että tekemisen meininki syntyy porukan hyvästä fiiliksestä.

Olemme toistemme tukijoita ja tsemppareita ja toteutamme näin sellaisia arvoja, jotka olemme opintojemme myötä kokeneet tärkeiksi isoissakin organisaatioissa. Remburssi on kuitenkin hallintotieteiden, johtamisen ja johtamisen psykologian yhteinen ainejärjestö – haluamme, että yhteistyön merkitys, monen muun toimivan organisaation piirteen ohella, näkyy toiminnassamme käytänössä.

Toimimme mielellämme yhdessä muiden Lapin yliopiston ainejärjestöjen kanssa, esimerkiksi järjestäen erilaisia tapahtumia jäsenistöille.

Remburssi on kaikkien kaveri!

Pyrimme yhteistyöhön myös sisarainejärjestöjemme, Hallinnoijat ry:n ja Staabi ry:n kanssa.

S E U RA A V A K S I A I N E JÄ R JE S T Ö N PUH E E N V UO R O N SA A L A ST U!

REMBURSSI RY:N TERVEHDYS Pidämmekin lippua korkealla järjestämällä vuosittain Hallintotieteilijäpäivät, jotka mahdollistavat verkostoitumisen ja yhteistyön toteutumisen säännöllisesti. Hallintotieteilijäpäiviä vietettiin jälleen 30.1.–1.2.2019. Tänä vuonna Vaasan ja Tampereen kollegamme saapuivat kylmään ja lumiseen Lappiin ja me remppalaiset saimme kunnian isännöidä ja emännöidä tapahtumaa.

Verkostoitumisen ja yhdessäolon ohella kolme päivää täyttyi mielekkäästä ohjelmasta: saimme nauttia esimerkiksi kaupunkikierroksesta, workshopeista, alumnipaneelista sekä tottakai akateemisesta pöytäjuhlasta, eli sitseistä!

Ainejärjestömme tekee mielellään yhteistyötä myös erilaisten organisaatioiden ja yritysten kanssa. Koulutusohjelmamme opiskelijoista löytyy monipuolista ja laaja-alaista osaamista ja käytämme mielellämme oppimaamme esimerkiksi erilaisten johtajuus-, strategia- ja hallinnollisten haasteiden ratkaisuun.

Me olemme johtajuuden asiantuntijoita ja syvimmältä olemukseltaan johtaminen on suhteita.

Tämän vuoksi meille on ensiarvoisen tärkeää pitää yllä hyviä sellaisia niin ainejärjestömme sisällä, kuin myös sidosryhmiemme kanssa. �

Tilaa ruoat Woltilla kotiin

6

€

Käytä koodi LYY ja saat 6€ alennusta ensimmäisestä kotiinkuljetustilauksestasi. Koodi on voimassa 31.12.2019 asti.