Lapin ylioppilaslehti 4/17

4/ 2017

LAPIN YLIOPPI LASLEHT I

OODI MEDIAANILLE

TAIDE EDELLÄ HALKI MAAN

ANTTI AUTTI

YHTEISÖLLISYYS ON TAVOITELTAVA ARVO

ELLI ALASAARI

PÄÄTOIMITTAJA ALEKSI I. POHJOLA

A I N A A I K A A J O I N meillä on lehdessä jokin ennalta suunniteltu, kantava teema. Viime vuosina teemanumeroita on tehty esimerkiksi pelien, pelaamisen ja pelisuunnittelun sekä muun muassa matkailun ympärille. Tässä lehdessä ennalta valittua teemaa ei ole, mutta silti lehdestä nousee selvästi esille yksi kantava aihe: yhteisöllisyys.

Reilun 4000 ihmisen yhteisössä kukaan ei voi tuntea kaikkia. On aivan luonnollista, että ihmisille muodostuu oma kaveriporukkansa, jonka kanssa vietetään aikaa. Yhteisöllisyys ei tarkoita sitä, että 4000 ihmistä on keskenään sydänystäviä. Yhteisöllisyys on ennen kaikkea tunne. Tunne siitä, että kuuluu johonkin yhteisöön. Tunne mahdollisuudesta vaikuttaa tämän yhteisön toimintaan ja saada siitä yhteisöstä jotain tyydytystä omiin tarpeisiin.

Yhteisöllisyys on paradoksaalisesti myös hyvin subjektiivista. Jokaisella meistä on omat subjektiiviset tarpeemme ja tunteemme. Siksi yhteisöllisyys on myös vastuunkantoa. Se on vastuunkantoa yhteisön tilasta ja kehityksestä; siitä että jokaisella olisi mahdollisuus kuulua tähän yhteisöön ja että jokaisella olisi mahdollisimman hyvä olla siinä yhteisössä.

Väistyvän edustajiston puheenjohtaja Janne Väätäjä piti LYYn vuosijuhlilla vaikuttavan puheen yhteisöllisyydestä. Nyt tämä puhe on luettavissa lehden sivuilta kokonaisuutenaan.

Niin ja tosiaan, onnea 100-vuotias Suomi!

Kaikille on varmasti tässä vuoden kuluessa tullut selväksi Suomen itsenäisyyden juhlavuosi, mutta kovin vähän on puhuttu siitä, miten Suomi pystyisi myös tulevaisuudessa säilyttämään sivistyneen hyvinvointivaltion tunnusmerkit. Ei ole puhuttu tuloerojen kasvusta, eriarvoistumisesta,

koulutusleikkauksista ja sosiaalisesta pahoinvoinnista. 100-vuotias Suomi on unohtanut yhteisöllisyyden merkityksen. Ei, Eurooppa ja maailma ovat unohtaneet yhteisöllisyyden merkityksen ja Suomi siinä mukana.

Britannian ero EU:sta oli itse asiassa ero rauhanliitosta. EU:n kantava ajatus oli ennaltaehkäistä toisen maailmansodan kaltainen suursota sillä, että kun toimijoilla on tarpeeksi yhteisiä intressejä, on konfliktin mahdollisuus pienempi kuin raja-aitojen takaa. Maailman viimeaikainen kehitys ja ilmapiiri – myös Suomen – on ollut nationalistinen, omaa etua korostava ja rajaaitoja rakentava.

Vastakkainasettelujen lisääntyessä myös konfliktit lisääntyvät. Joku viisas on sanonut, että rauhan aika kestää noin kolme sukupolvea.

Neljännellä sukupolvella ei ole enää kollektiivista muistia sodan kauhuista. Elämme aikaa, jossa kolmas sukupolvi on aikuistunut. Neljännen sukupolven ei tarvitse toistaa historian kaavaa, mutta se vaatii ymmärrystä ja ennen kaikkea yhteisöllisyyttä. Suomi 100-juhlavuoden teemana olisi pitänyt olla yhteisöllisyys. Mutta se ei ollut. Pidetään me huolta omista yhteisöistämme ja yritetään ennemmin kaataa niitä raja-aitoja kuin rakentaa niitä. � Hyvää joulua ja alkavaa vuotta kaikille!

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2017

HERRA HAARNISKA 5

EDUSTAJISTOVAALIEN TULOSANALYYSI 6-8

TYÖELÄMÄTAITOJA KEHITTÄMÄSSÄ 9

OPISKELIJAPOLIITTINEN LINJAPAPERI 10-11

PUHE YHTEISÖLLISYYDELLE 12-13

OODI MEDAANILLE 14-15

ANTTI AUTTI 18-21

TAIDE EDELLÄ HALKI MAAN 22-23

MIHIN KATOSI KESKUSTELU? 24-25

”KEHITTYVÄN SUURKAUPUNGIN ÄÄNIMAISEMA EI VOISI JUURI ENEMPÄÄ EROTA ROVANIEMEN HILJAISISTA KADUISTA.” 28-29

EIKÄ YKSIKÄÄN PELASTUNUT 26

PÄÄTOIMITTAJA Aleksi I. Pohjola @aipohjola

YHTEYSTIEDOT lehti@lyy.fi @lapin_ylioppilaslehti

ULKOASU JA TAITTO Elli Alasaari @ellialasaari

Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 045 110 9293

KANSI Siiri Hirsiaho @siirihirsiaho

KUSTANTAJA Lapin yliopiston ylioppilaskunta puh. 044 578 4209

PAINO i-print ILMOITUKSET Pekka Alakoski 040 578 4206 mainosmyynti@lyy.fi

TEKIJÄT Iida Vesterinen Marjo Hiilivirta Janne Väätäjä Aino Soininen Tea Koskela Vilma Romsi Suvi Suitiala Teemu Loikkanen Miro Sarola Vilja Tuohino Maria Paldanius Maria Tuunanen

4

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2017

MITÄ JÄI KÄTEEN? TÄ TÄ K I R J O I T TA E S S A istun junassa, makuuhytin punkalla matkalla kotiin Rovaniemelle. Helsingin ja Tampereen yliopistojen ylioppilaskuntien vuosijuhlat ovat takana päin ja jälleen kerran tuli tavattua uusia opiskelijavaikuttajia ja puhuttua ylioppilas- ja valtakunnanpolitiikan kiemuroista muiden ylioppilaskuntien edustajien kanssa.

Näin myöhäissyksystä ilmassa on jo hiukan haikeuttakin, onhan tätä lukiessanne syksyllä valittu edustajisto valinnut jo ensi vuodelle uuden puheenjohtajan ja hallituksen.

On ehkä sopiva hetki pysähtyä ja miettiä, mitä hallituksemme sai tänä vuonna aikaan. Jäikö käteen muutakin kuin yksi idea ja jäätävä krapula? No tottahan toki! Muutamia mainitakseni viestinnän puolella nousimme Instagramin seuratuimmaksi periferia-ylioppilaskunnaksi. Liikuntatuutorien roolia nostettiin, ja nyt jokaisella ainejärjestöllä pitäisi olla liikuntatuutori, ja myös tiedetään kuka hän on. Kaikkien jaostojen toiminta oli tänä vuonna huikeaa ja saimme ainejärjestöt aktivoitua toimintaamme aivan uudella tasolla. Kiitos siitä tietysti ainejärjestötoimijoille. Toivottavasti sama jatkuu tulevina vuosina. Tulimme tehneeksi myös uuden strategian ja linjapaperin. Edunvalvontapuolelta yksi saavutuksia olivat muun muassa yhteisöllisyysja vuorovaikutuskysely ja kiusaamisen vastainen kampanja, sekä sähköisen palautuksen käyttöönotto ensi vuoden alusta. Enää ei tarvitse tulostella tehtäviä paperille, ellei halua.

Loppuvuoden saavutuksista eniten puhututtanee kuitenkin tuutoroinnin kokonaisuudistus.

Tuutoroinnista on tullut joka vuosi palautetta ja tänä vuonna aiheeseen tartuttiin rivakasti jo alkuvuonna. Keväällä tuutoreille luvattiin opintopisteet tuutoroinnista ja nyt loppuvuodesta

TÄS SÄ T OIMINNAS SA MI TÄÄ N EI SAAV U T ETA YKSIN.

JU

H

O

H

saimme yliopiston kanssa sovittua, että LYY ottaa vastuun tuutoroinin kokonaisvaltaisesta järjestämisestä: hakemisesta, valinnoista, koulutuksesta, toteutuksesta ja kehittämisestä. Kyseessä on suuri uudistus ja suuri vastuu. Ensi vuonna ylioppilaskunnalla on todellinen näytön paikka!

Vaikka mietin hallituksen saavutuksia, on hyvä muistaa, että tässä toiminnassa mitään ei saavuteta yksin. Kaikki on lopulta yhteistyötä.

Aina siitä hetkestä, kun saamme palautetta, että jonkin asian voisi yliopistolla tehdä paremmin.

Tämän jälkeen viemme viestiä eteenpäin yliopistoyhteisössä, kunnes löydämme neuvotteluilla parhaimman ratkaisun ongelmaan.

Kiitokset tämän vuoden saavutuksista kuuluvatkin yhdessä meille kaikille: hallituksemme jäsenille, toimiston työntekijöille, edustajistolle, hallopedeille ja yliopistoyhteisöllemme, niin ainejärjestöille, hallinnolle, henkilökunnalle kuin opettajillekin. Ja tietenkin myös ihan kaikille opiskelijoille. Yhteistyöllä luomme jatkossakin Lappiin entistäkin paremman korkeakoulun.

Tämä on minun viimeinen kirjoitukseni tähän lehteen puheenjohtajan palstalla. Suuri kiitos kaikille tästä vuodesta! � MATIAS KASSALA Hallituksen puheenjohtaja

II

LI

V

IR

TA

5

TARKKAILIJA

HERRA HAARNISKA JUHO HIILIVIRTA

SE A LK A A VUOSI TA AS lähenemään loppuaan ja me kaikkihan tiedämme, mitä sekin tarkoittaa: On aika vaihtaa vanhat pölyttyneet toimijat uusiin. Tuskin hekään kuitenkaan yltävät vaatimalleni tasolle.

Nähtiinhän se jo marraskuussa käydyissä edarivaaleissa. Äänestysaktiivisuus sentään nousi, tästä on varmasti kiittäminen ainoastaan minua.

Vuosi on ollut yhdenlaista keikarointia ja sopan hämmentämistä. Koheltajat on aina hyvä onneksi vaihtaa vuoden välein. Eräät tänäkin vuonna koheltaneet menivät ja tekaisivat radio-ohjelman kokkauksesta. Oliko tässäkään taas mitään järkeä. Perustelivat vielä ohjelman korkeakoulupolitikoinnilla ja soittelivat pitkin valtakuntaa erilaisille vaikuttajille. Kokkauksesta en kuullut mitään, tuhosivat vain studion.

Näin joulun alla on myös hyvä raportoida fuksien integraatiosta akateemiseen yhteisöömme.

Olen tässä nähnyt ja kuullut monenlaista raporttia niin yliopiston käytäviltä kuin Rovaniemen hurjasta yöelämästä. Tähän menoon ei voi muuta todeta kuin, että varmasti nämäkin veijarit olisivat kumartaneet edessäni,

jos vielä valvoisin heidän oikeuksiaan Tivolissa. Toivottavasti niillekin pikkupalleroille on tässä syksyn mittaan valjennut kuka täällä oikein määrää.

LYY c'est moi!

Mutta ei se ole kuin alkaa valmistautua uuteen vuoteen ja uusiin kuvioihin perinteitä muuttamatta. Perinteistä puheen ollen: Minä – haarniska – olen edelleen valmis valvomaan oikeuksianne, perinteiden noudattamista ja siveyden ylläpitoa täällä toimistolla. Tästä voitte olla varmoja. �

Kirjoittaja toimii korkeassa tarkkailuvirassa LYYn toimistolla.

Sitä ennen hän on toiminut legendaarisen yökerho Tivolin vartijana parin vuosikymmenen ajan.

6

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2017

Äänes aktiiv tysisu nousu uden 9,7 %

LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTOVAALIT – TULOSANALYYSI TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA KUVITUS ELLI ALASAARI

Edustajistopaikkojen muutos 2015/2017

L A P I N Y L I O P I S T O N Y L I O P P I L A S K U N N A N ( LY Y )

edustajistovaalit pidettiin marraskuun alkupuolella. Vaaleissa valittiin 20 edustajaa ja henkilökohtaiset varajäsenet kaksivuotiselle toimikaudelle, joka alkaa 1.12.2017. Tänä vuonna vaalit käytiin ensimmäisen kerran kokonaan sähköisesti.

Vaalien suurimpiin voittajiin kuuluvat ainejärjestölistat Artikla, YTK:n Superlista sekä Lastukas. Artikla onnistui uusimaan kaikki kuusi edustajistopaikkaansa jatkaen edustajiston suurimpana ryhmänä. YTK:n Superlista sai puolestaan nostettua paikkamääränsä kolmesta neljään ja Lastukas kahdesta kolmeen.

Edustajistovaalien suurimman tappion koki Punapippuri, joka menetti kolmesta edustajistopaikastaan kaksi. Nämä paikat menivät YTK:n Superlistalle ja Lastukkaalle, sillä TAO Ry ja vihertävät säilyttivät edustajistopaikkamääränsä suhteessa viime edustajistoon. Samoin teki Neliapila, joka voidaan nimenvaihdoksesta huolimatta laskea vuoden 2015-2017 edustajistossa toimineen Keskeiset –listan perilliseksi. Kokoomus ei ollut mukana tämän vuoden valitsijayhdistyksenä, mutta Oikeat peri Kokoomuksen yhden edustajistopaikan. Lisäksi mukana oli Epäkorrektit, jotka eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan ehdokasta läpi.

KOKOOMUS 1/-

Äänestysprosentti nousussa

ARTIKLA 6/6

Tämän vuoden edustajistovaaleissa äänioikeutettuja oli 3726, joista 1146 äänesti. Kaksi äänistä oli tyhjää. Äänestysprosentiksi muodostui näin ollen 30,76%. Äänestysprosentti nousi selvästi edellisiin vaaleihin verrattuna, jolloin se oli 21,02%. Lähes 10 prosentin nousua äänestysaktiivisuudessa voidaan pitää

PUNAPIPPURI 3/1

OIKEAT -/1 LASTUKAS 2/3

NELIAPILA 2 KESKEISET 2 VIHERTÄVÄT 1/1

TAO RY 2/2

YTK:N SUPERLISTA 3/4

2015

7

LYY

merkittävänä asiana. Ehdokkaita puolestaan oli tänä vuonna kaksi enemmän kuin vuonna 2015. Ehdokasmäärässä lisäys ei ole merkittävä, mutta kertoo silti tasaisesta kiinnostuksesta edustajistopaikkoja kohtaan.

Samaan aikaan marraskuun 8. päivä äänestettiin myös kaikissa muissa Suomen ylioppilaskunnissa, pois lukien Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY), joka järjesti vaalit jo viime vuonna. Valtakunnalliseen äänestysprosenttiin on kuitenkin laskettu mukaan myös HYYn äänestysprosentti, jolloin kaikkien Suomen 14 ylioppilaskunnan yhteinen äänestysprosentti on 31,9%. Äänestysaktiivisuus on nousussa myös valtakunnallisesti, sillä vuonna 2015 se oli 29,41%.

2000-luvulla yli 30 prosentin äänestysaktiivisuuteen ei ole päästy kertaakaan ennen tätä.

Ylioppilaskunnista korkein äänestysprosentti oli jälleen kerran Turun yliopiston ylioppilaskunnalla 41,98% äänestysaktiivisuudella.

Edustajistopaikat 2017 (20 paikkaa)

PUNAPIPPURI 1 PAIKKA

OIKEAT 1 PAIKKA LASTUKAS 3 PAIKKAA

ARTIKLA 6 PAIKKAA

NELIAPILA 2 PAIKKAA

Ainejärjestölistat jyräävät Edustajistovaaleissa parhaiten menestyivät ainejärjestölistat, jotka pesivät poliittisesti sitoutuneet listat mennen tullen. 20 valtuustopaikasta 15 meni ainejärjestölistoille ja viisi poliittisesti sitoutuneille listoille. Kolme eniten saanutta ääniharavaa tulivat puolestaan kaikki vaalien voittajalistalta Artiklasta. He ovat Juulia Aholainen 48 äänellä, Harriet Lindfors 38 äänellä sekä Juha Kunnas 29 äänellä.

Valtakunnallisesti tämän vuoden vaaleissa oli tarjolla yhteensä 475 edustajistopaikkaa, joista poliittisesti sitoutumattomat listat saivat 360 paikkaa, eli noin 76% osuuden kaikista edustajistopaikoista. Voidaankin sanoa, että LYYn edustajistopaikkajakauma poliittisesti sitoutumattomien ja puoluepoliittisten listojen välillä noudatteli aika tarkasti valtakunnallista linjaa 75%/25% jakaumalla.

VIHERTÄVÄT 1 PAIKKA YTK:N SUPERLISTA 4 PAIKKAA

TAO RY 2 PAIKKAA

Äänestysaktiivisuus 2015/2017

Toiveissa aktiivinen edustajisto Uuden edustajiston toimikausi alkaa 1.12 puheenjohtajan valinnalla. Samalla edustajisto valitsee LYYn uuden hallituksen sekä vahvistaa vuoden 2018 toiminta- ja henkilöstösuunnitelman. Ensimmäinen vuosi onkin edustajistolle tärkeä, sillä edustajiston ja hallituksen vaihduttua yhtä aikaa on vuoropuhelulle ja aidolle yhteistyölle tilausta. Onkin tärkeää, että edustajisto sisäistää oman roolinsa sekä käyttää sille suotuja valtaoikeuksia aktiivisesti, mutta samalla vastuullisesti.

Aktiivinen ja motivoitunut edustajisto on koko yliopistoyhteisön etu, sekä voimavara ja selkänoja LYYn toiminnalle. Edustajistolta toivotaankin näin ollen aktiivista roolia ja hyvää yhteistyötä hallituksen ja muiden sidosryhmien kanssa. �

21,02%

30,76%

8

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2017

LYY:N EDUSTAJISTO & VARAJÄSENET 2017-2019 ARTIKLA

VARAJÄSENET

Aholainen Juulia Lindfors Harriet Kunnas Juha Hälinen Janne Salokorpi Emma Tikkanen Veli-Matti

Tuomainen Jenni Puttonen Heikki Haapalainen Emilia Leikas Jenni Känkänen Sohrab Pöllänen Pinja

YTK:N SUPERLISTA

VARAJÄSENET

Raappana Santeri Peltokorpi Janette Alatossava Asta Lohiniva Satu

Lautala Lotta Inget Vesa-Pekka Forssten Henri Kähkönen Juho

LASTUKAS

VARAJÄSENET

Elo Oona Muotka Anna-Leena Laurila Pekka

Arminen Karita Rantamäki Emmi Vuorinen Reetta

NELIAPILA

VARAJÄSENET

Holappa Valtteri Sihvo Anni-Sofia

Rahko Laura Vakkala Kaarina

VARAJÄSENET

TAO RY

Valkama Samuli Saarikivi Veera

Posio Juho Keppo Stella

VIHERTÄVÄT

VARAJÄSENET

Viinamäki Eve

Keränen Miikka

PUNAPIPPURI

VARAJÄSENET

Ramberg Henri

Kinnunen Hennakaisa

OIKEAT

OIKEAT

Nuuttila Eemil

Kivioja Santtu

9

HARJOITTELUSSA

TYÖELÄMÄTAITOJA KEHITTÄMÄSSÄ TEKSTI IIDA VESTERINEN KUVITUS ELLI ALASAARI

Y L I O P I S T O - O P I N T O J A S A N O TA A N usein liian teoriapainoitteisiksi. Oma pääaineeni, valtio-oppi, on kenties yksi teoriapainoitteisimmista. Opintoihin voi kuitenkin omalla aktiivisuudellaan tuoda työelämärelevantteja käytännön sisältöjä. Lapin yliopistossa järjestetään muun muassa yrittäjyysopintojen sivuainekokonaisuus, useilla aloilla on mahdollisuus harjoitteluun ja ainejärjestötoiminnan kautta pääsee toteuttamaan monenlaisia asioita, joista on myöhemmin hyötyä työelämässä.

Olen kokeillut opintojeni aikana monenlaista järjestötoimintaa niin ainejärjestöni, harrastejärjestön kuin ylioppilaskunnankin piirissä.

Toimiessani Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa viime vuonna kehitin työelämätaitojani monipuolisesti ja löysin uuden mielenkiinnon kohteen: viestinnän. Hallitusvuoteni lopuksi huomasin, että Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL hakee viestinnän harjoittelijaa vuodelle 2017. Hain paikkaa, ja sain sen. Uskon, että järjestökokemuksestani oli hyötyä paikkaa hakiessani. Olen viettänyt nyt syksyllä kolme kuukautta mitä mielenkiintoisimmassa ja opettavaisimmassa paikassa!

Suomen ylioppilaskuntien liitto on meidän kaikkien yliopisto-opiskelijoiden edunvalvoja valtakunnallisella tasolla. SYL:n jäseniä ovat ylioppilaskunnat, ja ylioppilaskuntien jäseniä olemme me, kaikki yliopisto-opiskelijat. Kuluneen syksyn aikana SYL on ottanut kantaa muun muassa korkeakouluvisioon ja nostanut esiin asumistukeen liittyvää osa-asunnon normiasiaa, kenties olet törmännyt näihin mediassa.

Kirjoitan tätä tekstiä toiseksi viimeisellä harjoitteluviikollani ja pohdin mihin aika on kadonnut. Vastahan oli syyskuu! Kun katson syksyä taaksepäin ja pohdin mitä kaikkea olen päässyt

tekemään, tehtävien kirjo on monipuolinen.

Työ on ollut sisällöiltään sopivasti haastavaa ja vaihtelevaa. Työparinani viestinnällisissä asioissa on ollut pääasiassa viestintäasiantuntija Liisa ja hallituksen jäsen Tarik. Olen päässyt tekemään aivan samoja asioita kuin he; olen päivittänyt nettisivuja ja someseurantaamme, suunnitellut viestintäkampanjaa, tehnyt kuvia ja infograaffeja, tehnyt uutiskirjettämme, osallistunut liittokokoukseen ja syysseminaariin, kääntänyt saatetekstejä ruotsiksi ja englanniksi sekä editoinut videoita. Ja kyllä, taisin keittää kerran tai kaksi kahviakin.

Kun pohdin mitä kaikkea olen oppinut voin helposti todeta, että valtavasti. Suuri kiitos oppimisestani kuuluu työnantajalleni, joka on kysynyt usein, ”mitä sä haluaisit vielä oppia?”.

Olen nähnyt, millaista viestinnän alalla työskentely oikeasti on. Olen löytänyt uuden lempparihomman, videoiden editoinnin. Olen päässyt haastamaan itseäni uusissa asioissa, viemään osaamiseni äärirajoille, olen päässyt tekemään asioita, joita en osannut kuvitellakaan harjoittelun aluksi. Olen oppinut, että on helpompaa, jos osaat ruotsia ja käyttää Exceliä, mutta että myös tekemällä oppii.

Tämä harjoittelu toi kaivattua käytännönläheisyyttä osaksi tutkintoani, mutta ennen kaikkea se kehitti minua työntekijänä. Mielestäni se onkin harjoittelun ensisijainen tehtävä, kehittää harjoittelijan osaamista. Pohditko siis harjoittelua? Suosittelen harjoittelua lämpimästi kaikille. Olkaa rohkeita ja hakekaa paikkoja, joissa pääsette oppimaan ja haastamaan itseänne, paikkoja, joissa tehtävänkuvaan kuuluu muutakin kuin kahvinkeittoa. Kahvin keittämisen ehtii kyllä oppia myöhemminkin, jos sitä ei vielä hallitse. �

10

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2017

OPISKELIJAPOLIITTINEN LINJAPAPERI TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA KUVITUS MARJO HIILIVIRTA

L A P I N Y L I O P I S T O N Y L I O P P I L A S K U N N A N ( LY Y )

edustajisto hyväksyi kokouksessaan (6/2017) LYYlle opiskelijapoliittisen linjapaperin vuosille 2018-2020, joka korvaa vuosina 2014-2017 voimassa olleen toimeentulopoliittisen linjapaperin.

Siinä missä toimeentulopoliittinen linjapaperi käsitteli pelkästään opiskelijoiden tulopolitiikkaa, opiskelijapoliittinen linjapaperi pyrkii linjaamaan LYYn arvoja laajemmin. ”Toimeentulopoliittisessa linjapaperissa ei puhuttu esimerkiksi korkeakoulurakenteesta mitään. Haluttiin luoda selkeät linjat LYYn arvoihin, jotta niitä olisi helpompi ajaa ja toteuttaa. Ennen kaikkea kyseessä on työkalu LYYlle”, toteaa LYYn hallituksen puheenjohtaja ja myös opiskelijapoliittisen linjapaperityöryhmän puheenjohtajana toiminut Matias Kassala.

Linjapaperia on valmisteltu työryhmässä, jossa puheenjohtaja Kassalan lisäksi ovat olleet LYYn edunvalvonta-asiantuntija Antti Eteläaho, LYYn hallituksen jäsenet Asta Alatossava ja Iida Nevasalmi sekä jokaisesta edustajiston ryhmästä yksi jäsen.

Yhteistyöllä kohti tavoitteita Opiskelijapoliittinen linjapaperi on jaettu neljään kategoriaan: opiskelijan elämä, fyysiset rakenteet, korkeakoulurakenteet sekä korkeakouluopinnot. Tämän lisäksi kansainvälisyys on läpileikkaavana teemana linjapaperissa. Lisäksi jokaisessa kategoriassa on erikseen lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet. ”Ylioppilaskunta ei pysty yksin toteuttamaan isoja asioita, vaan siihen tarvitaan vuoropuhelua ja yhteistyötä eri tahojen kanssa. Näitä tahoja ovat esimerkiksi yliopisto, DAS (Domus Arctica –säätiö), SYL (Suomen

ylioppilaskuntien liitto ry), Rovaniemen kaupunki jne.”, muistuttaa Kassala.

Aina kaikki ei kuitenkaan mene toiveiden mukaan. Politiikka on jatkuvaa arvokysymysten kanssa kamppailua, jossa esimerkiksi opiskelijoiden asema osana yhteiskuntaa vaihtelee vallitsevan arvomaailman mukaan. Siinä missä edunvalvonta saavuttaa tavoitteita, se myös hyvin usein kokee tappioita joihin se ei itse juuri pysty vaikuttamaan. ”Edunvalvonnassa pitää keskittyä kokonaisuuteen. Ei saa jäädä jumiin tappioihin, mutta ei myöskään voittoihin. Lähtökohtaisesti huono edunvalvonta on sellaista, että se ei reagoi.

Mutta reagoimisella ei tarkoiteta myöskään päätöntä meuhkaamista, vaan siinä pyritään kehittämään toista osapuolta ymmärtämään tilannetta paremmin myös sieltä vastakkaisesta näkökulmasta”, huomauttaa Eteläaho.

Poukkoilevaa opiskelijapolitiikkaa Suomen korkeakoulupolitiikka on ollut jo useamman hallituksen ajan epävakaata. Opintotukea on ajettu entistä enemmän lainapainotteisemmaksi ja indeksisidonnaisuus on lupauksista huolimatta pienen kokeiluvaiheen jälkeen taas jäissä. Valintakokeita uudistetaan, ylioppilastutkinnon painoarvoa nostetaan ja ensikertalaiskiintiöt on otettu käyttöön. Yliopistojen rahoitusmallit vaihtuvat tiuhaan ja nyt on lisäksi polkaistu käyntiin Opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulujen Visio 2030 –projekti, jossa on tarkoitus luoda uusia suuntaviivoja ja malli Suomen korkeakoulujärjestelmälle. ”On sääli, että opiskelijapolitiikka on niin poukkoilevaa. Tähän haasteeseen linjapaperi pyrkii kuitenkin vastaamaan ja antamaan

LYY

11

”HA LU T T I I N LU ODA SELKEÄT L I NJAT LY YN A RVOIHIN, JO T TA N I I TÄ OL I S I HELP OMPI AJA A JA T O T EU T TA A. ENN EN KA IKKEA K YSEES SÄ ON T YÖKA LU LY YL LE.”

eväät ylioppilaskunnalle nopeaan reagointiin.

Halusimme luoda työryhmän kanssa sellaisen linjapaperin, joka ei mene liian tarkkoihin yksityiskohtiin. Useassa ylioppilaskunnassa on käynyt niin, että linjataan asiat liian tarkkaan, jolloin linjapaperi joko vanhenee nopeasti tai siitä tulee jopa este nopeaan reagointiin”, huomauttaa Eteläaho.

Nopeaan reagointiin onkin ollut tarve, sillä hallituksen korkeakoulusektoria koskevien hankkeiden valmistelua leimaa kiire. Tämä sama kiire tosin näkyy hallituksen päätöksenteossa laajemminkin. Aivan puhtain paperein ei selviä myöskään Rovaniemen kaupunki. ”Maakunnan ja kaupungin pitäisi huomata korkeakoulut paljon nykyistä paremmin ja tehdä yhteistyötä tehokkaammin. Esimerkiksi kaupungin viestinnässä korkeakoulut soisi näkyvän paljon enemmän. Meillä on maakunnassa iso voimavara ja paljon osaamista, jota tulisi hyödyntää nykyistä enemmän”, toteaa Kassala.

Keskustelua toivotaan LYYn opiskelijapoliittinen linjapaperi on kaikkien luettavissa LYYn nettisivuilla. Paperi on tärkeä, sillä se käytännössä linjaa LYYn arvot ja

tavoitteet. Uusi edustajisto voi toki ottaa linjapaperin uudestaan käsittelyyn niin halutessaan. ”Tutustukaa, lukekaa, kommentoikaa, lähettäkää palautetta, keskustelkaa. Keskustelu on aina erinomainen asia, joka kehittää edunvalvontasektorin toimintaa ja linjoja”, muistuttaa Kassala.

Entä mihin edunvalvontaa sitten ylioppilaskunnissa tarvitaan? Edustajistovaaleissa osa ehdokkaista kampanjoi muun muassa edunvalvontasektorin lakkauttamisen puolesta, koska se maksaa ylioppilaskunnalle rahaa. ”Edunvalvonta ei näy tuloina, mutta se näkyy esimerkiksi opiskelijoiden arjessa ja hyvinvoinnissa sekä muun muassa opintojen kehittämisessä”, kiteyttää Kassala edunvalvontasektorin tarpeellisuuden. �

12

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2017

PUHE YHTEISÖLLISYYDELLE TEKSTI JANNE VÄÄTÄJÄ

KUVITUS MARJO HIILIVIRTA

H Y VÄ T J U H L AV I E R A AT,

Minua pyydettiin sanomaan pari sanaa aiheesta yhteisöllisyys. Te kaikki näytätte istuvan rauhassa, kuuntelevan asiani ja yritätte ymmärtää minua. Se kaikki kertoo mielestäni paljon hyvien käytöstapojen lisäksi tästä yhteisöstä.

Jotta voimme olla yhteisöllisiä, meidän on täytettävä neljä seuraavaa kriteeriä: Jäsenyys on tunne siitä, että kuulut yhteisöön. Vaikuttaminen on tunne mahdollisuudesta vaikuttaa yhteisön toimintaan. Integraatiolla puolestaan tarkoitetaan sitä, että yhteisöön kuuluminen tyydyttää jotakin minun tarpeistani ja jaettu emotionaalinen yhteys on puolestaan jaettua yhteistä historiaa, aikaa ja kokemuksia.

Miten tämä yhteisöllisyyden tunne on sitten muodostunut minulle tässä meidän yliopistoyhteisössä? Ensimmäisen kerran koin yhteisöllisyyttä yliopistossa heti ensimmäisenä päivänä.

Menimme siihen isoon Fellman-saliin, jossa meidät toivotettiin tiedekunnan puolesta tervetulleiksi. Se oli ensimmäinen kontaktini yliopiston henkilökuntaan. Minulle tuli tunne, että kuulun nyt johonkin yhteisöön.

Pian meidät jaettiin ryhmiin, jonka jälkeen tapasimme tuutorimme. Ja he puolestaan antoivat meille paljon mahdollisuuksia tutustua meitä ympäröiviin opiskelukavereihin esimerkiksi monien eri tapahtumien kautta. Sain tunteen integraatiosta eli siitä, että tämä yhteisö

tyydyttää ainakin jotain minun tarpeistani.

Ensimmäisenä syksynä sain myös tunteen siitä, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa yliopistoyhteisömme toimintaan. Opettajat, ainejärjestöt ja ylioppilaskunta keräsivät opiskelijapalautteita, olivat aina silloin tällöin esillä yliopiston käytävillä ja pyysivät vinkkejä toimintansa järjestämiseen.

Ensimmäisen vuoden loppupuolella, kun kesä lähestyi, huomasin, kuinka paljon olin ollut päivittäin opiskelukavereideni kanssa ja mitä kaikkea olinkaan heidän kanssaan kokenut. Ja nyt suurin osa heistä lähti viettämään kesää kotipaikkakunnalleen kuten minäkin. Odotettu kesä muuttuikin osittain syksyn odotteluksi. Viimeistään silloin sain tunteen myös jaetusta emotionaalisesta yhteydestä.

Tunne on subjektiivinen kokemus eli se on meillä jokaisella henkilökohtainen.

Se, miten yhteisöllisyyden tunne tulee esille, on nähtävissä esimerkiksi lasten toiminnassa.

Lapset nimittäin vahvistavat keskinäisiä sosiaalisia siteitään me-puheella. Tismalleen vastaavaa näkee esimerkiksi sitseillä aikuisten toiminnassa kun meidän pöydästä alkaa kuulumaan hirveä mylvintä ja rummutus.

Meillä kaikilla on jokin side ja syy siihen, miksi me olemme täällä tänään. Osa on täällä edustamassa omaa ylioppilaskuntaa, osa yliopistoa

13

JOKA I N EN YLIOPIS T OYH T EISÖÖN KU ULU VA EDIS TÄ Ä OMA L LA VAS T U UNKA NNOL LA A N YH T EI S ÖL L IS Y Y DEN T UN T EEN MU OD O S T UMI S TA.

ja osa aine- tai jotain muuta järjestöä. Jokunen rohkea on edustamassa ainoastaan itseään.

Näin ollen voin todeta, että täällä istuu monien eri yhteisöjen jäseniä.

Yliopisto, ylioppilaskunta, ainejärjestöt ja opiskelijat yhdessä muodostavat yliopistoyhteisön ja he omalla työllään antavat meille mahdollisuuden yhteisöllisyyden tunteeseen.

Jokainen yliopistoyhteisöön kuuluva edistää omalla vastuunkannollaan yhteisöllisyyden tunteen muodostumista.

Yhteisöllisyys ei siis ole sitä, että tulet opiskelemaan yliopistoon tai ammattikorkeakouluun.

Yhteisöllisyys ei ole sitä, että liityt esimerkiksi ylioppilas- tai opiskelijakuntaan, ainejärjestöön tai opiskelijayhdistykseen.

Yhteisöllisyys ei ole sitä, että me kaikki olemme saapuneet tähän samaan tilaan.

Yhteisöllisyys on lyhyesti sanottuna tunne yhteisöön kuulumisesta, mutta myös vastuunkantoa.

Se on vastuunkantoa siitä, että me annamme

toisillemme mahdollisuuden yhteisöön kuulumisen tunteeseen ja mahdollisuuden vaikuttaa yhteisömme toimintaan. Se on omien mielihalujemme ja tarpeidemme jakamista tässä yhteisössä ja työntekoa sen eteen, että nämä tarpeet tulisivat toteutetuksi. Se on panostusta yhteisöön – yhteisöön – jossa jaamme yhteiset kokemuksemme ja annamme aikaa toisillemme.

Kun me kaikki kannamme nämä vastuut, niin täytämme aikaisemmin mainitut neljä kriteeriä, jotka yhteisöllisyyden tunteen saaminen edellyttää.

Kannetaan jokainen meistä ylpeänä tämä vastuu ja ollaan me tänään se yhteisöllinen yhteisö, jollainen me kaikki omilla tahoillamme halutaan luoda. Ei jätetä ketään yksin ja muistetaan, että me itse määrittelemme yhteisöjemme rajat.

Olen ylpeä, että saan kuulua tähän yhteisöön. Suurin kiitos siitä kuuluu teille kaikille. � Puhe on pidetty LYYn vuosijuhlilla.

14

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2017

OODI MEDIAANILLE TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA KUVITUS AINO SOININEN

E L O K U U S S A 1 9 9 2 satoi vettä. Minulla oli vihreä sadetakki ja vaalea tukka. En osannut lukea, saati laskea. Se ei haitannut. Olin vasta aloittamassa koulutien, tien, jolla minulle opetettaisiin tarvittavat perustaidot yhteiskunnassa selviytymiseen.

En muista milloin opin lukemaan ja miten se tapahtui, mutta luokalle en koskaan jäänyt.

Luultavasti se tapahtui pikkuhiljaa aapista tankaten, kuten niin monella muullakin luokkatoverillani. Kertotaulut opeteltiin ulkoa, kaunokirjoituksen koukerot taiteiltiin viivojen väliin ja kieltenopiskelussa painotettiin kielioppia puhumisen kustannuksella. Olin lähtötasoltani täysin keskinkertainen – en kärsinyt suurista oppimisvaikeuksista, mutta en myöskään

loistanut oikein missään asiassa. Olin mediaanissa – niin kyvyiltäni kuin myös näkyviltä tuloksiltani. Ja tämän saman tason säilytin oikeastaan läpi koko peruskoulun.

Peruskoulun jälkeen suuntasin lukioon. Sellaiseen tavalliseen lukioon, jonne pääsin muistaakseni 7,9 keskiarvollani. En ollut lukiossa poliittisesti tai yhteiskunnallisesti aktiivinen. Minulla ei ollut omaa tyyliäni, musiikkimakuni oli tavanomainen ja luin kevyitä dekkareita. Marxin, progemusiikin ja Tolstoin jätin niille, jotka olivat jo oman suuntansa löytäneet. Opiskelin muiden mukana, joskin pitkän matematiikan vaihdoin aika nopeasti lyhyempään. Insinööriä minusta ei siis tulisi. Aika nopeasti huomasin myös, ettei minulla ollut tarvittavaa pitkäjänteisyyttä kieltenopiskeluun. Sanat ja kielioppi jäivät päähän – noh, keskinkertaisesti. Jotain suuntaviivoja olin siis jo elämälleni saanut, joskin ne olivat lähinnä poissulkevia. Mitään ajatusta omista kyvyistä, haluista tai toiveista minulla ei juuri ollut.

Kun kirjoitin lukiosta ylioppilaaksi, oli arvosanani jälleen keskinkertaisia. Tavallaan minua kiinnosti kaikki, ja tavallaan ei mikään. Olin täysin epäkypsä raakile, jolle maailma oli avoinna, mutta suunta epäselvä ja suunnanhakija hyvin epävarma. Osalle ikäluokkaani kuuluvista oli jossain vaiheessa muodostunut kuva, mitä he haluavat tehdä tai ainakin missä heillä voisi olla lahjoja. He tiesivät, mitä kohti heidän kannattaa lähteä matkaa jatkamaan tai mitä unelmia he lähtisivät tavoittelemaan. He hakeutuivat opiskelemaan kuka yliopistoon, kuka jonnekin muualle. Ja sitten olin minä, ja luultavasti lukematon joukko muita ikätovereitani, jotka seisoivat alkukesän auringossa kirkkaan valkea lakki otsalla tuntematta oikein itseään saati maailmaa, jonne meidän nyt olisi suunnattava.

Pidin välivuoden. Pidin toisen. Sitten kolmannen ja muistaakseni myös neljännen. Kävin

YHTEISKUNNASSA

15

YKS I LÖ S TÄ T ULEE N UMERO – A LEKSI 7,9 - JOKA MÄ Ä RI T TÄ Ä SEN, MIKÄ T EH TÄVÄ TA I ROOLI YH T EI SKUNNAS SA TÄ L LE N UMEROL LE A NN E TA A N.

erinäisissä töissä, mutta mikään ei tuntunut hyvältä. Olin hakenut muutamaan koulupaikkaan, mutta koska ajatukseni eivät olleet kirkkaat, en löytänyt oikeanlaista motivaatiota lukea pääsykokeisiin. Reputin kaikista. En minä ollut vielä valmis.

Lopulta kun elämänkokemusta kertyi tarpeeksi, nuoruuden tunnekuohut tasoittuivat ja perspektiiviä yhteiskunnasta ja sen toiminnasta kertyi, löysin ehkä jotain minua kiinnostavaa.

Hain opiskelemaan, pääsin sisään ja pystyin kehittämään itseäni niissä taidoissa, jotka minua kiinnostivat. Mutta siihen kului oma aikansa. Kypsyin verrattain hitaasti, mutta kypsyin.

Jos oletetaan myös kypsymiseni noudatelleen mediaania, meitä oli paljon muitakin saman polun kulkeneita. Minua ei liiemmin painostanut yhteiskunta, ei lähipiiri eivätkä edes omat ajatukseni. Luotin siihen, että jossain vaiheessa minäkin ehkä löydän tapani ja tyylini olla osa tätä yhteiskuntaa ja yhteiskunta luotti siihen, että mielekäs ja yksilön ominaisuuksiin sopiva työ on korkean koulutuksen maissa arvo itsessään, joka nostaa työn tehokkuutta ja laatua, mutta on myös selkeä hyvinvointitekijä ihmisten kokiessa oman työnsä tärkeäksi ja merkitykselliseksi – tai ainakin jollain tapaa nautinnolliseksi.

Nyt kaikki on toisin. Suomi menee kiihtyvällä vauhdilla kohti kilpailuyhteiskuntaa, jossa oma paikkansa tulee löytää jo varhain ja jossa kilpailuvalttina on kuuluminen entistä nuorempana oman ikäluokkansa huippuihin. Ylioppilastutkintoa uudistetaan, ensikertalaiskiintiöt on otettu käyttöön ja pääsykokeista ollaan ainakin osittain luopumassa. Minun aikanani valmennuskurssit yliopistojen pääsykokeisiin tekivät vasta hiljalleen tuloaan. Nyt kalliit, useita tuhansia euroja maksavat kurssit ovat lähes välttämättömyys tietyille koulutusaloille pääsyyn. Pian valmennuskursseja tarjotaan jo peruskouluissa, koska keskivertolukioissa opiskelu ei enää riitä.

Kilpailu kiristyy, siitä tulee entistä raadollisempaa ja se alkaa entistä varhaisemmin.

Se lisää yhteiskunnallista epätasa-arvoa, kun Suomen niin kovasti peräänkuuluttama ilmainen peruskoulu ei todellisuudessa enää takaakaan kaikille samoja lähtökohtia. Se tietää ongelmia meille kaikille keskivertoihmisille, jotka kypsyvät omaan tahtiinsa. Ja ongelmat mediaanissa tietävät ongelmia yhteiskunnassa. Henkinen pahoinvointi lisääntyy. Syrjäytyminen lisääntyy. Epätoivo lisääntyy. Ihmisten todellinen potentiaali hukataan sulkemalla yksilöltä vaihtoehdot liian varhain. Yksilöstä tulee näin ollen numero – Aleksi 7,9 - jota ei voi enää myöhemmin kypsyessä korottaa ja joka määrittää sen, mikä tehtävä tai rooli yhteiskunnassa tälle numerolle annetaan.

Olisiko meidän jo vihdoin aika ymmärtää, ettei henkisesti pahoinvoiva ja paineiden musertama koulutusputkesta ulos tuleva ihminen ole yhtään sen tuottavampi kuin välivuoden pitävä ja omaan tahtiin kypsyvä ihminen, joka saa ja pystyy tekemään itselleen mielekkäitä valintoja.

Olisiko meidän yhteiskunnallisesti vielä vähän kypsyttävä, sillä minusta tuntuu, että arvomme ja ihanteemme ovat melko raakoja – sanan useammassa merkityksessä. �

TEKSTI JA KUVA ALEKSI I. POHJOLA

KANGASTUS,

KANGASTUS,

KESKELLÄ KAAMOSTA,

KESKELLÄ KAAMOSTA,

ON MUISTIJÄLKI,

ON MUISTIJÄLKI,

AURINGOSTA JA,

AURINGOSTA JA,

SEN TUOMASTA,

SEN TUOMASTA,

VALOSTA.

LÄMMÖSTÄ.

KANGASTUS,

KANGASTUS,

KESKELLÄ KAAMOSTA,

KESKELLÄ KAAMOSTA,

ON MUISTIJÄLKI,

ON MUISTIJÄLKI,

AURINGOSTA JA,

AURINGOSTA JA,

SEN TUOMASTA,

SEN TUOMASTA,

ILOSTA.

KESÄSTÄ.

18

LAPIN YLIOPPILASLEHTI  4/2017

19

TEKSTI TEA KOSKELA

KATEGORIAVAPAUDEN

KUVAT ALEKSI I. POHJOLA

H

O S T E L C A F E K O D I N P Ö Y D Ä S S Ä tietokoneen äärellä istuu harmaaseen huppariin sonnustautunut lumilautailija Antti Autti. Suomalaiselle urheilukansalle mies tuli tutuksi viimeistään Whistlerissä vuonna 2005 saavutettujen big airin ja halfpipen maailmanmestaruuksien, sekä samana vuonna saavutetun X Gamesin lumikourukilpailun voiton myötä.

Rovaniemeläisen nimi on siis kirjoitettu isoin kirjaimin osaksi suomalaista urheiluhistoriaa.

Autti aloitti lumilautailun 10-vuotiaana ja lajissa kilpailemisen 13 vuoden ikäisenä. Ennen lautailun aloittamista nuoren pojan harrastuksiin kuului myös joukkuelajeja. Lumilautailu oli kuitenkin tietyllä tavalla vapaa kategorioista, mikä näyttäytyi Autille kiehtovampana maailmana verrattuna joukkueurheilun muottiin sopeutumiseen. ”Tuolloin Ounasvaaralla oli vanhempia laskijoita lippikset väärinpäin päässä, eräänlaisia oman aikansa kapinallisia. Lautailun vapaus alkoi vähitellen kiehtoa ja kun oppi laskemaan, alue ei rajoittunut esimerkiksi pelikentälle joukkuelajien tavoin”, Autti muistelee.

Kilpalaskijasta vapaalaskijaksi Tällä hetkellä Autti toimii ammattilaislaskijana ja puoliksi yrittäjänä – kilpaura lautailun parissa on jäänyt taakse. Vuonna 2011 Autti kävi vielä muutamissa kisoissa, mutta varsinainen kilpaura päättyi jo edellisvuonna. Tuolloin hän ei tullut suoraan valituksi Vancouverin olympialaisiin ja kisareissu rapakon taakse jäi tekemättä.

Lisäksi kisapiireissä kaikki alkoi vähitellen vaikuttaa samalta, eikä laskustakaan saanut enää samalla tavalla irti kuin ennen. Oli aika siirtyä vapaalaskun pariin. Vapaalaskussa kiehtoi myös aikoinaan lautailun pariin houkutellut kategoriattomuus, joskin nyt rajoittavana tekijänä toimisi vain luonto.

Vapaalaskijaksi siirtymisen myötä Autille on kertynyt reissupäiviä huomattavasti kisavuosia vähemmän. Kilpailujen kiertäminen edellytti paljon matkustamista, ja lautailijan tie vei ympäri maailmaa aina Yhdysvalloista Uuteen-Seelantiin ja Japaniin asti. ”Mulla taisi jonain vuonna olla jotain 300 000 lentopistettä”, Autti toteaa konkretisoiden samalla kisavuosien matkustusrumbaa.

Vapaalaskussa mennään aina kelien ja olosuhteiden mukaan, kun taas kilpailuja käydään

VIEHÄT YS – ANT TI AUT TI

HENKILÖ

heikommissakin olosuhteissa pitäen aikatauluista kiinni. Uran varrella Autille on kertynyt kokemusta lautailun molemmista puolista, sekä kilpailuista että vapaalaskusta. Nyt hän pystyy yhdistelemään molempien parhaita puolia. Aikatauluille uskollinen Autti onkin pyrkinyt ottamaan vapaalasku-uralleen mukaan kilpailupuolelta tietynlaista jämptiyttä ammattimaisuuden ylläpitämisen edistämiseksi.

Kun puhutaan lumilautailusta, suuri yleisö saattaa pitää lautailijoita usein myös kilpailujen yhteydessä varsin rennonletkeinä kavereina, joille kisaaminenkin on tietynlaista hauskanpitoa. Autin mukaan kisasuoritus lautailussa ei kuitenkaan eroa tässä suhteessa muista urheilulajeista. ”Ei sinne rinteeseen mennä kisoissa pitämään hauskaa, se tehdään kavereiden kanssa vapaaajalla. Kisasuoritus jännittää ja pelottaa, sillä siinä tilanteessa haluaa aina onnistua ja pysyä pystyssä. Totta kai onnistunut suoritus taas antaa lisäpotkua jatkoon.”

Myös vapaalaskupuolella järjestetään kisoja, mutta ne eivät ole niin kilpailija- tai yleisöystävällisiä tapahtumia. Vapaalaskussa toiveet itse laskun suhteen ovat Autin mukaan kuitenkin melko samantyyppisiä kuin perinteisemmissä kilpalautailun muodoissa. Maasto voi olla vaikea tai hyppy haastava. Silloin laskija toivoo onnistumista ja sitä kautta saavutettavaa ”hyvää fiilistä”. ”Vapaalaskussa hyvä fiilis voi tosin tulla myös lumesta. Jos on oikein hyvä lumi, pelkkä kääntyminenkin voi olla kivaa”, Autti herkuttelee ajatuksella hyvistä olosuhteista.

Vapaalaskun suosio kasvaa koko ajan Suomessa, mihin on alettu vähitellen reagoimaan myös kotimaisissa hiihtokeskuksissa. Ulkomaiset hiihtokeskukset ovat tässä asiassa Suomea edellä, mutta Autti korostaa kuitenkin sitä, ettei hyvien vapaalaskupaikkojen perässä tarvitse lähteä kauas. Vaikka vapaalasku on ulkomailla erilaista vuorten tarjoamien laskumahdollisuuksien vuoksi, ei Suomessakaan tarvitse välttämättä lähteä merta edemmäs kalaan. Kodin läheltäkin voi löytyä hyviä paikkoja laskemiseen.

Elokuvaprojektia ja tapahtumajärjestämistä Rovaniemellä järjestettiin ensimmäistä kertaa laskulajien ympärille rakennettu Arctic Weekend lokakuun lopussa, jolloin tarjolla oli erilaisia

tapahtumia ympäri kaupunkia, kuten esimerkiksi keikkoja ja lumiturvallisuusluentoja. Kävijämäärä yllätti positiivisesti tapahtuman toisena puuhamiehenä toimineen Autin. Jatkoa ajatellen tapahtumasta on pyydetty palautetta ja uusia kehittämisideoitakin on saatu. ”Rovaniemen kaupunkiympäristö tarjoaa hyvän paikan tehdä juttuja, tuoda talvi- ja laskukulttuuria kaupunkiin. Tulevaisuudessa haluamme laajentaa tapahtumaa ja järjestää ohjelmaa esimerkiksi lapsiperheille, vaikka lapset eivät laskisikaan. Olisi mukava saada myös matkailupuolta mukaan”, visioi Autti.

Arctic Weekend –tapahtuman yhteydessä sai ensi-iltansa myös Arctic Lights –elokuva, jonka Autti on tehnyt yhteistyössä Kota Collectiven kanssa. Elokuvaa tehtiin vuoden ajan, ja varsinaiset kuvaukset vietiin läpi yhden talven aikana.

Projektiin sisältyi paljon säätämistä ja järjestelyä kuvauspaikkojen ollessa aina Rovaniemeltä Huippuvuorille asti. Arctic Lights on saanut lautailu- ja laskupiireissä positiivista palautetta, mutta Auttia kiinnostaa myös se, millainen vastaanotto elokuvalla on näiden piirien ulkopuolella. Kyseessä on siinä mielessä poikkeuksellinen laskuelokuva, että se on nimenomaan dokumenttielokuva eikä amerikkalainen sankarielokuva. ”Laskuleffoissa on sankaritarinoita koko ajan.

Tämä on pitkälti yhteydessä oman brändin kaunistamiseen, mikä ei sinänsä ole väärin. Sitäkin tarvitaan, sillä se usein inspiroi ihmisiä. En kuitenkaan itse jaksa katsoa tämäntyyppisiä elokuvia, vaan dokumenttielokuvalla on enemmän merkitystä itselle. Ensimmäisen elokuvaprojektin myötä oma tavoite oli lähtökohtaisesti kehittyä tyyppinä. Oikeastaan ensimmäistä kertaa tavoite ei ollut ensisijaisesti kehittyä laskijana.”

Autti kuvailee vapaalaskua tietynlaiseksi huumeeksi, jossa on kyse olosuhteiden jahtaamisesta, sekä epätietoisuuden ja muiden vaikeiden mielentilojen kanssa elämisestä. Dokumenttielokuvan tekemisen myötä hän pääsi tarkkailemaan omia toimintatapojaan eri näkökulmasta ja tutkimaan myös tietynlaista elämäntapojen muutosta. Tulevaisuudessa luvassa on mahdollisesti uusia lokaatioita ja leffoja – laskutavoitteita unohtamatta. Kiinnostusta on nimenomaan elämäntavan tutkimiseen, ei pelkästään lautailun palvomiseen.

Lautailun tulevaisuus Rovaniemellä lautailijat ovat kuluneen syksyn aikana murehtineet muuttuneita harrastusmahdollisuuksia puretun halfpipen myötä. Lumikourun purkaminen oli lähtölaukaus Ounasvaaran hiihtokeskusta koskevalle varsin vilkkaalle julkiselle keskustelulle. Halfpipea ei ole rakennettu enää pariin vuoteen, mutta sen purkaminen oli tietyllä tavalla piste i:n päälle. Autti toteaa, että kyse on ennen kaikkea luottamuksesta ja olosuhteiden

ANTTI AUTTI

20 ylläpidosta. Olosuhteet näyttäytyvät suurimpana ongelmana, sillä laskupaikkojen hyvään kuntoon ei voi luottaa. Auttin mukaan tärkeintä olisikin pystyä keskustelemaan asioista, sillä tilanne ei ole juurikaan muuttunut vuosien varrella. ”Resursseja tuntuu olevan, mutta suurin kysymys kuuluu onko kiinnostusta ja halua tehdä asioille jotain. Lajikulttuuri on muuttunut, mutta Ounasvaara ei ole pysynyt tässä muutoksessa oikein mukana. Ei Ounasvaaran tarvitse olla maailmanluokan keskus, sillä muualta löytyy kyllä kisamitat täyttäviä paippeja niitä tarvitseville.

Pääasia olisi luoda Ounasvaarasta paikka, jossa voi nauttia tekemisestä. Hiihtäjien ja lautailijoiden pitäisi pitää yhtä tässä asiassa”, Autti avaa omaa näkemystään aiheesta.

Kun puhutaan yleisemmin lumilautailun harrastamisesta, näkee Autti koko lajin tulevaisuuden kannalta parhaaksi sen, että ihmiset menevät ensisijaisesti nauttimaan laskemisesta. Tämä pitää lajin elinvoimaisena. Tulevien olympialaisten jälkeen Suomeen voi tulla mahdollisesti pieni suvantovaihe lautailussa, jos kisoissa ei nouse esille ketään. Suomalaismenestyjien merkitystä kotimaiselle lautailukulttuurille ei voi missään tapauksessa väheksyä. Urheiluun kuuluvat kuitenkin olennaisena osana esikuvat – esimerkiksi Enni Rukajärven menestyminen on saanut tyttöjä innostumaan lajista.

Autti seuraa edelleen paljon kilpailuja ja on mukana erilaisissa työryhmissä sekä huippuurheilun kehittämisessä. Lumilautailu on ollut olympialaji vuoden 1998 Naganon olympialaisista lähtien, ja edellisistä kolmista talviolympialaisista suomalaislautailijat ovat saalistaneet yhteensä kolme mitalia. Ensi vuoden helmikuussa olympiamitaleista kisataan Etelä-Korean Pyeongchangissa. Olympiakomitealla on odotuksena todennäköisesti yksi mitali ja toinen mitali para-kisoista. ”Jos suurempia yllätyksiä ei tule, niin Enni Rukajärvellä on suomalaisista parhaat menestymismahdollisuudet. Toivon itse jotain yllätystä. Suomen joukkueesta voisi nousta esiin joku nuori ja tuntematon tyyppi. Nyt olisi jollain nimettömämmällä laskijalla hyvät mahdollisuudet nousta esiin ja yllättää”, Autti ennakoi tulevia talviolympialaisia.

Menestymiset arvokisoissa ovat olleet Autille itselleen vain yksiä lautailu-uran huippuhetkiä monien huippuhetkien joukossa. Tärkeintä intohimoiselle lautailijalle on ollut päästä tekemään sitä mistä nauttii. Jos maastohiihtopuolella Matti Heikkinen puhuu ajamisen ilosta ja pöljistä päivistä, voitaisiin Antti Autin kohdalla käyttää samaisia termejä lautailun suhteen. Tällä hetkellä elämään kuuluu laskemista ilman kategorisointia ja kisapaineita – ei tätä miestä saada mukaan Pyeongchangiin. Olosuhteiden metsästys jatkuu ja uudet laskupaikat odottavat. �

HENKILÖ

21

22

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2017

TAIDE EDELLÄ HALKI MAAN TEKSTI TEEMU LOIKKANEN

kävellen pitkin metsiä ja tienlaitoja Hangosta Nuorgamiin. Saldona 20 000–30 000 valokuvaa, lukematon määrä videopätkiä ja nauhurilla tallennettua ääntä. ”Olen aina pitänyt tietääkseni beduiineilta peräisin olevasta sananlaskusta, "sielu kulkee kamelin vauhtia", eli jos tulee nopeasti perille ei voi heti sopeutua uuteen paikkaan”, Lapin Yliopistosta taiteen maisteriksi vuonna 2016 valmistunut Janne Erkkilä kertoo.

Ajatus pitkästä vaellusreissusta oli muhinut jo vuosikausia. ”12-vuotiaasta asti olen käynyt isäni kanssa vaellusreissuilla tuntureissa. 2013 olin ensimmäistä kertaa yksin kaksi viikkoa ja se tuntui liian lyhyeltä ajalta. Vähitellen ajatus paisui neljän kuukauden reissuksi”, Erkkilä kuvailee.

Apurahojen hakeminen ja saaminen mietityttää varmasti monia taiteilijaksi tai tutkijaksi 1 6 0 0 -18 0 0 K I L O M E T R I Ä

aikovaa opiskelijaa. Lottovoiton kaltaiselta kalskahtava Koneen säätiön vuoden työskentelyapuraha osui Erkkilän kohdalle, mutta hän ei ole itsekään varma mikä ratkaisi sen saannin. ”Olen laittanut joka vuosi hakemuksen kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Alusta asti oli selvää, että kävelyn lisäksi kyseessä on taideprojekti.

Vuosi vuodelta hioin hakemusta paremmaksi.

Ehkä oli hyväkin, etten onnistunut heti ensimmäisenä vuonna, sillä projektikin parani. Koneen säätiö painottaa rohkeita avauksia, tämä on tällainen vähän pöhkö juttu jota harva lähtisi edes yrittämään. Taustalla saattaa olla myös Suomi 100 –juhlavuosi, vaikken edes ottanut sitä esille hakemuksessa”, Erkkilä kertoo.

Suhde paikkaan ja aikaan muuttuu kävellessä Viime vuonna tein tähän lehteen arvostelun Kävelyn Filosofiaa –kirjasta. Kävelemisestä on EMMI MÄKÄRÄINEN

23

tosiaan kokonaiseksi kirjaksi tai elämäntavaksi.

Se ei ole mitään urheilua, jossa mitattaisiin tuloksia, vaan moniulotteista ja joskus radikaaliakin toimintaa, kuten edellä mainitusta teoksesta selviää. Erkkilä on harrastanut kävelyä paljon ennen tätä projektiakin, sekä reissannut monilla eri kulkuvälineillä miettien mitä nopeasti vilahtelevien maisemien takana piilee. Olisiko tuon järven rannassa hyvä telttapaikka tai muuta sellaista. ”Kävelemällä voi mennä oman aikataulun mukaan, ei tarvitse miettiä mihin aikaan bussit kulkevat. Se on rauhallista tekemistä, voi keskittyä itse kävelemiseen tai tehdä jotain muuta samalla ja antaa jalkojen viedä. Kävellessä pääsi helposti flow-tilaan, jossa jalat rullaavat itsekseen ja itse istuu ikään kuin satulassa. Keskityin siihen, että rinkka on hyvin säädetty ja jokainen kehon osa on oikeassa asennossa. Kun sopiva asento löytyi, sai kuunnella, haistella ja katsella rauhassa.

Mitä enemmän kävelypäiviä oli, sitä helpommin flow-tilaan pääsi.”

Suomi on tosiaan pitkä maa, täynnä metsää, peltoa, järviä ja niiden välissä mutkittelevia teitä. Erkkilä tamppasi matkallaan vaihtelevia maastoja, joista jokaisessa oli omat kiinnostavat puolensa. ”Suhde asfalttiteihin muuttui. Aluksi oli kamalaa, kun rekat rymistelevät jatkuvasti ohi tien laitaa kävellessä ja meteli on kovaa. Sitten aloin tarkastella asiaa taiteellisesta näkökulmasta, vauhtiviivat ja valot alkoivat kiinnostaa ja totuin rekkoihin. Tiellä kävelee kuin putkessa tai liukuhihnalla. Metsä on toinen ulottuvuus, huomio menee laajemmalle ja tuntosarvet ovat levällään.”, Erkkilä kertoo.

Matka päämäärää tärkeämpi Reissussa oli paljon käytännön haasteita: kamerassa piti olla akkua ja tavallista oli istua ”kuusen persiissä” miettiä miten pysyy kuivana. Metsä kuitenkin antoi enemmän kuin otti ja niin mieli kuin kehokin tottuivat teltta-elämään. ”Kuten vesi viettää sinne missä on vähiten vastusta, jalatkin oppivat metsässä hakeutumaan helpoimmalle reitille”, Erkkilä muotoilee.

Kamera ja mikki toimivat tärkeinä työkaluina taiteellisen ideoinnin kannalta. Erkkilä ei kuunnellut musiikkia vaan pyrki eräänlaiseen meditaatiokävelyyn. ”Keskityin keholliseen; miten jalka osuu alustaan, millainen ääni siitä tulee? Kun näin tai kuulin jotain kiinnostavaa, joka toistuvasti vei huomioni - vaikkapa linnun laulua - yritin kuvata ja äänittää sitä”, Erkkilä kertoo.

Kävely oli melkoinen suoritus, mutta Erkkilä haaveilee jo ensi kesän mahdollisuuksista: hitaammasta reissusta, jossa olisi aikaa marjastaa

JANNE ERKKILÄ

TAIDE

”KU T EN V ES I V I E T TÄÄ S I NNE MI S SÄ ON VÄHI T EN VAS T U S TA, JA LATKI N OPPI VAT ME T SÄS SÄ HAKEU T UMA A N HELP OIMMA L LE REI T I L LE.”

ja kalastella sekä pyöräretkestä Itä-Eurooppaan.

Reissun päättyessä pohjoiseen olivat lopun tunnelmat haikeat mutta helpottuneet. ”Viimeisenä kuukautena kävelin 600 kilometriä, joka oli rankka suoritus. Toisaalta olisin halunnut vain levätä viikon ja jatkaa vaikkapa Nordkappiin. Lopetus oli anti-kliimaksi, parhaat hetket olivat jo menneet, se oli loppuliukua”, Erkkilä kuvailee.

Vaikka ideoita ja materiaaleja on roppakaupalla, keskittyminen taiteelliseen työskentelyyn on ollut hankalaa, sillä Erkkilän ajatukset ovat olleet vielä metsässä. ”Täytyy miettiä uudestaan teosten pointti.

Mitä sellaista reissussa tapahtui, jota haluan korostaa? Nyt on alkanut varsinainen työ.” � Erkkilän oma näyttely avautuu galleria Mustanapassa 8.12. kello 18, jonne taiteilija toivottaa kaikki tervetulleeksi. Keväällä on tulossa myös ainakin Paavin Äpärät -yhteisnäyttely. Lisätietoa: http://suomenhalkijalkaisin.blogspot.fi/

24

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2017

MIHIN KATOSI KESKUSTELU? TEKSTI VILMA ROMSI KUVITUS SUVI SUITIALA

M I K Ä L I O P I S K E L I J ATA P A H T U M I S S A H A L U A A stimuloida aivojaan muullakin kuin alkoholilla, on LYY Intelligentsian paluu varmasti mieluisa uutinen. Tapahtuma jatkuu Anna-Riikka Hyvösen, Kaisa Rantalan, Jenni Mikkosen ja Kaisa-Reetta Seppäsen vetämänä tutulla konseptilla: muutaman kerran vuodessa järjestetään vapaamuotoinen keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista.

Kullakin tilaisuudella on oma teemansa, jota esittelee asiantunteva alustaja. ”Yliopisto on täynnä ajattelevia ja idearikkaita ihmisiä, mutta opiskelijatapahtumat ovat hyvin bilepainotteisia. Intelligentsia pyrkii tarjoamaan puitteet sille, että opiskelijat pääsevät keskustelemaan itselleen tärkeistä aiheista myös luentojen ulkopuolella”, kertoo Hyvönen. Matalan kynnyksen keskustelutilaisuuden tapahtumasta tekee se, ettei kyseessä ole väittelykerho. Tarkoituksena on vapaamuotoinen ideoiden pallottelu, jota voi halutessaan jatkaa saunan lauteilla: ”Tilaisuudet järjestetään poikkitieteellisesti.

Paikalle voi tulla myös ihan vain kuuntelemaan

ja oppimaan samalla, kun tutustuu uusiin ihmisiin eri pääaineista”.

Intelligentsian kaltainen tapahtuma, jossa istutaan avoimin mielin alas vaihtamaan ajatuksia, on eittämättä hyvin ajankohtainen. ”Keskustelun tärkeys perustuu pohjimmiltaan siihen, että se tuo ymmärrystä maailmasta ja muista ihmisistä. Mutta yhteiskunnallinen keskustelu on hyvin kärjistynyttä, ja varsinkin internetissä kommunikoidaan lähinnä huutelemalla omaa mielipidettä. Agendana on usein väittely keskustelun sijaan”, näkee Rantala.

Puitteet keskustelulle, kohtaamisille ja oman äänen esiintuomiselle laajemmalla yhteiskunnallisella tasolla ovat periaatteessa olemassa jo nyt: Suomi on demokraattinen yhteiskunta, jossa vallitsee sananvapaus, internet ja sosiaalinen media.

Kuitenkin rakentavan keskustelun sijaan kommunikaatio purkautuu usein tunteenpurkauksina, huuteluna ja jopa vihapuheena. Keskustelukulttuurin aggressiivistumisen lisäksi myös näkemykset ovat polarisoituneet, ja keskustelu rakennetaan

YLIOPISTOLLA

helposti vastakkainasettelujen varaan. Suvakit ja maahanmuuttokriitikot. Eliitti ja kansa.

Mihin siis katosi rakentava dialogi?

Internetissä on toki valtava määrä tietoa tarjolla ja mahdollisuus matalan kynnyksen osallisuudelle. Informaatiotulva mahdollistaa toisaalta myös sen, että keskustelu jää helposti sellaisille alustoille, jossa kanssakeskustelijat ovat lähinnä samanmielisiä. Samoin vaikkapa Facebookin algoritmi saattaa nenän eteen sellaista sisältöä, jonka se tulkitsee miellyttävän käyttäjää.

Kuplautuminen on epäilemättä omiaan kärjistämään mielipiteitä ja näkemään ne absoluuttisina totuuksina. Mutta miksi kärkevät mielipiteet automaattisesti tarkoittaisivat sitä, ettei niitä voida keskustelemalla käsitellä silloin, kun näkemykset kohtaavat haastajansa?

Suomi on eriarvoistuva yhteiskunta. Vaikka internet periaatteessa tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä julkisesti, eri medioita ja puhujapositioita arvotetaan hyvin eri tavoin. ”Suomalainen julkinen keskustelu on ollut hyvin konsensushakuista ja näin liian eriävien mielipiteiden sietokyky ei ole kovin korkealla.

Keskustelukulttuuri on siinä mielessä ollut jokseenkin elitististä. Sopiva puhe legitimoidaan siellä, missä valtaa on entuudestaan – esimerkiksi asiantuntijainstituutioissa, journalistisessa mediassa ja politiikassa. Kieli on vallankäytön keino ja resurssi”, toteaa mediatutkija Paula Haara Tampereen yliopiston journalistiikan, viestinnän ja median laitokselta. ”Nopeat yhteiskunnalliset muutokset, pettymykset politiikkaan ja kokemus osattomuudesta lisäävät epäluuloa asiantuntijainstituutioita kohtaan”.

Jatkuva sananvapauteen vetoaminen vihapuheen yhteydessä Haaran mukaan kielii paitsi siitä, että käsite ymmärretään eri tavoin, mutta myös siitä, että useat kokevat äänensä jäävän kuulumattomiin. ”Populismi on valjastanut tämän kokemuksen omaan käyttöönsä, mikä on itsessään synnyttänyt alustaa vihapuheelle ja vastakkainasettelulle julkisessa keskustelussa”.

Lopulta yhteiskunnallinen keskustelu ei siis takkuakaan vain erilaisissa mielipiteissä, vaan myös puhujapositioissa ja ilmaisutavoissa ja -kanavissa.

Nykyisistä ongelmakohdistaan huolimatta medialla on Haaran mukaan myös mahdollisuuksia rakentaa siltoja keskustelijoiden välille. ”Some-keskustelu on nuori ilmiö, mikä varmasti osaltaan vaikuttaa hyvien käytöstapojen unohtumiseen. Yksi keskustelunrakentaja voisi olla sovittelujournalismi. Esimerkiksi uutisten kommenttiosiota voisi suoran sensuroinnin sijaan ohjata ratkaisukeskeisempään suuntaan siten,

25

että toimittaja tai moderoija itse osallistuu keskusteluun. Tässä rakentavuutta pyritään luomaan nimenomaan kommentoijien osallistamisella”.

Loppujen lopuksi hyvää keskustelua ei ratkaise yksinomaan korrekti argumentaatio; sen lisäksi on oltava tietoinen omasta puhujapositiosta sekä ymmärrettävä kanssakeskustelijan lähtökohdat. Mielipiteet kumpuavat yhteiskunnallisista olosuhteista. Huomautettakoon kuitenkin: on itsestään selvää, ettei vihapuhe kuulu sananvapauteen – sananvapauteen kun kuuluu myös vastuu. Jos siis keskustelun päämääränä on aidosti toisen ymmärtäminen ja ratkaisuhakuisuus, niin luulisi myös kielellisen ilmaisun muokkautuvan tätä tarkoitusta palvelevaksi. Älkäämme siis käyttäkö sanoja aseena - vihapuheen kuin poliittisen korrektiudenkaan muodossa. � Intelligentsian kokoontumisista, tapaamispaikoista ja -ajoista ilmoitetaan tarkemmin LYY Intelligentsian Facebook-sivuilla.

26

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2017

KLASSIKKODEKKARI YLIOPPILASTEATTERILLA

TEKSTI TEEMU LOIKKANEN KUVA ANT TI PAKKANEN

LY T – E L I L A P I N Y L I O P P I L A S T E AT T E R I on tänä syksynä ottanut ohjelmistoonsa todellisen klassikon, Agatha Christien dekkaritarinan Eikä Yksikään Pelastunut, jonka monet meistä ovat lukeneet tai katsoneet televisiosta. Ohjaaja Esa-Pekka Tuppi oli pyöritellyt pitkään ajatusta dekkarinäytelmästä, joka on harvinainen ja haastava laji teatterissa. ”Mielestäni tämä on parhaita dekkareita teatterisovitukseen, Agatha Christie on itse dramatisoinut kirjastaan näytelmäversion. Ylioppilasteatterilla ei ole vähään aikaan ollut klassikoita käsittelyssä. Kouluryhmät saattavat olla kiinnostuneita, kuten myös ns. suuri yleisö”, Tuppi toteaa.

Esityksessä tosiaan riitti väkeä talvisena keskiviikkoiltana ylioppilaslehden ollessa paikalla tarkastamassa teosta. Suuresta nuorten määrästä päätellen ohjaajan toiveet olivat toteutuneet, lisäksi paikalla oli ryhmä suomen kieltä opiskelevia. Kirjakielellä puhuttua näytelmää oli toivottavasti mahdollista seurata tältäkin pohjalta, teksti oli säilytetty alkuperäisen 50-luvun käännöksen mukaisena. N-sana on tarkoituksella jätetty mukaan, vaikka se saattaa tänä päivänä tuntua epämiellyttävältä. Tekijät eivät ole halunneet muuttaa tekstiä liikaa, jotta ajankuva säilyisi.

Yleisön lisäksi myös työryhmässä on ollut paljon väkeä mukana, yhteensä noin 40 ihmistä. Tekijät kuvailivat esitystä ”koko talon projektiksi”, jossa uudet tulokkaat ovat päässeet oppimaan mm. assistentteina teatterin tekemistä.

Murhamysteerin lisäksi tekstissä on kiinnostavia teemoja aikansa luokkajärjestelmistä.

Naisilta odotetaan tiettyjä rooleja, joka näyttäytyy tämän ajan katsojalle usein humoristisena, vaikkei se välttämättä olekaan alkuperäinen tarkoitus. Ylioppilasteatterille ominaista revittelyä kuullaan enemmän esimerkiksi Tatu Ollikaisen äänisuunnittelussa. Meren kohina ja linnunlaulu luovat tunnelmaa saarella olemisesta. Jännittävissä kohdissa painostavampi musiikki kertoo elokuvatyyliin murhakohtauksen olevan tulossa.

Näyttelijöistä parhaiten onnistuu William Blorea esittävä Sami Pekkala. Hänen äänensä ja intonaationsa sopii erittäin hyvin lavalle ja hahmo on samaan aikaan hauska ja vakuuttava. Hiukan humalaisen ja hössöttävän hahmon uskottavuus on huippuluokkaa ja vuorosanat tippuvat takeltelematta. Sari Sanneli Alakulpin esittämä Emily Brent on myös herkullinen hahmo. Äärikonservatiivinen vanhapiika onnistuu olemaan samaan aikaan tyly ja huvittava, mutta pinnan alla näkyy hahmon ulkokultaisuus ja sisäinen rappio.

Loppu olisi voinut olla vielä hiukan jännittävämpi, vaikka eräs murhakohtaus onkin melko raaka. Pääsyyllinen ei lopulta ollut riittävän hullu tekemään itselleni pysäyttävää vaikutelmaa, tosin nuorimmilta katsojilta liiallinen rymistely olisi saattanut viedä yöunet.

Kokonaisuutena näytelmä on onnistunut, lavastus ja äänisuunnittelu toimivat hyvin, eikä tarinaa ole venytetty liian pitkäksi. Erityiskiitoksena täytyy mainita väliajalla edulliseen hintaan tarjoiltu vegaaninen ja gluteeniton suklaakakku joka piristi sopivasti katsomaan murhamysteerin loppuratkaisun. �

27

KOLUMNI

KIRJAFRIIKIN MIETTEITÄ TEKSTI MIRO SAROLA KUVITUS MARJO HIILIVIRTA

S A AT U A N I S Y K S Y L L Ä U U D E N A S U N N O N olin kahdessa viikossa hankkinut kaksi kirjahyllyä. Ensimmäisen sängyn sain kahden kuukauden jälkeen, se on tosin edelleen eteisen seinää vasten. Viime kesänä kyläilin Helsingissä tohtori tuttavani luona. Arviolta 15 000 kirjan kokoelman näkeminen aiheutti lievää hyperventilointia. Vieraileminen divarissa ostamatta edes yhtä kirjaa on käytännössä mahdotonta. Omistamani vaatteet ovat mahtuneet toisinaan yhteen rinkkaan, mutta en muista koska olisin omistanut alle 300 kirjaa. Joitain esimerkkejä kuinka kirjat ovat tärkeitä minulle.

Keskustelua perinteisten kirjojen suhteesta sähköisiin näkee varsin paljon ja otsikko on epäilemättä mielenkiintoinen. Syrjäyttävätkö sähköiset kirjat perinteiset? Lukevatko nuoret kirjoja? Lukeeko kohta kukaan? Sisutuslehdet kertovat kirjahyllyjen olevan out. Vaikka opiskelen tällä hetkellä suhteellisen pragmaattista matkailututkimusta, luen harrastuksena paljon erilaista mystiikkaa. Monet tuon genren kirjat saattavat olla melko hintavia, erityisesti kirjoissa joissa painos loppunut ja uusia ei ole tulossa.

Suurin osa harvinaisistakin kirjoista, tai ainakin osuuksia niistä, löytyy kuitenkin sähköisessä muodossa. Teknologia laajentaa ulottuvillamme olevaa tietomäärää huomattavasti.

Sähköisen kirjan hankkiminen on nopeaa ja vaivatonta. Selaa Apple-storea, valitse kirja, maksa sormenjälkitunnisteella. Kirja on luettavissa parhaimmillaan alta minuutin. Sähköinen ei ole kuitenkaan sama kuin fyysinen. Sähköinen kirja ei ole erityisen pysyvä. Tabletillani on monenlaisia lehtiä ja kirjoja, mutta laitteet vanhenevat ja monesti hajoavat. Sähköinen kirja katoaa laitteen mukana.

Fyysinen kirja on huomattavasti pysyvämpi. Omistan useamman 100 vuotta vanhan kirjan. Tätä kirjoittaessa odottelen saavani yhden 1600-luvulta olevan ranskankielisen kirjan. Vaikka 400 vuotta vanha kirja on liian hauras ja arvokas ainakaan aktiiviseen lukemiseen, pelkkä kirjan koskettaminen ja näkeminen on eräänlainen portti menneille vuosisadoille. Eikä ole pakko puhua harvinaisuuksista.

Painettu fyysinen kirja on aistillisempi. E-kirjaa voit lukea lähinnä silmilläsi, joissain kirjoissa on kenties ääniefektejä, mutta sähköisessä

kirjassa ei ole samaa fiilistä. E-kirja ei tuoksu, tabletin koskettamisessa ei ole samaa tunnelmaa kuin kääntää paperisia sivuja. Itse teen selkeän eron lehtien ja kirjojen välillä. Tilaan tabletilleni kahta sanomalehteä ja useampaa englanninkielistä ruoka- ja alakulttuurijulkaisua. Lehtiä on kiva lukea tabletilta ja sähköinen lehti on yleensä halvempi.

Itse näen, että sähköiset ja perinteiset kirjat tukevat toisiaan. E-kirjat ovat tervetullut lisä, mutta eivät korvaa fyysistä kirjaa. Uppoutuminen on kyllä huomattavasti helpompaa perinteisen kirjan kanssa. Facebook, Pinterest ja Instagram ovat liian lähellä kun luet koneen kautta.

Ainakin joskus on hyvä laittaa teknologia sivuun ja lukea oikeaa kirjaa. �

28

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2017

TEKSTI JA KUVITUS VILJA TUOHINO

MINÄ JA MYANMAR OSA 2: AISTILLINEN KULTTUURISHOKKI

UUDENL AISEEN

Y MPÄ RIS TÖ ÖN

ASE T TUMINEN

laittaa aistit koetukselle. Huomasin tämän astuessani ensikertaa lentokentältä ulos Yangoniin, jolloin tukahduttavan kuuma ilma iski iholleni. Pelkkä monsuunikauden korkea ilmankosteus tuntui olevan liikaa prosessoitavaksi kaksi vuorokautta valvoneille aivoilleni. Myöhemmin sain maksaa ilmastoon tottumattomuudestani, kun ensiretkelläni ruokakauppaan luontoäiti yllätti minut monsuunikaatosateella. Sanottakoon, että ohi kulkiessaan hekottavat naapurini saivat erehdyksestäni viihdykettä kun lopulta saavuin asunnolleni kuin uitettu katukoira.

Kehittyvän suurkaupungin äänimaisema ei voisi juuri enempää erota Rovaniemen hiljaisista kaduista. Arvatenkin liikenteen pauhu on jatkuva ja torvea soitetaan lähinnä merkiksi, että auto on liikkeellä. Ihmisäänet tuovat uuden tasonsa tähän meluun. Yangonissa näet monet asiat myydään huutamalla. Aamulla naan-leipä- ja papumuhennoskauppias herättää minut sulosoinnuillaan ja pian sen jälkeen voinkin jo kuulla pullonkerääjän kutsuhuudon. Yangonin kauppiailla on oma erityinen huutotekniikkansa, jolla ääni saadaan kantamaan koko kadun pituudelta. Pisimmän korren tässä huutokilvassa vetävät buddhalaismunkit. Munkit eivät kuitenkaan vaivaudu huutamaan omin voimin vaan avuksi otetaan megafoni, johon usein nuori ja kirkasääninen munkkikokelas kailottaa muiden munkkien kulkiessa jonossa jokapäiväisellä kerjuullaan.

Yangonissa on oma pistävä ominaistuoksunsa, jota on vaikea yhdellä sormella osoittaa. Se on kuin yhdistelmä durianhedelmää, paistorasvaa ja mätäneviä roskia. Roskia Yangonissa on totisesti paljon. Ensikertaa omalta parvekkeeltani alas katsoessani pystyin laskemaan kuusi kerrostalojen välissä olevassa saastassa mönkivää rottaa.

Sen koommin en olekaan parvekkeellani vieraillut. Yksi uniikeimmista tuoksuista Yangonissa on betel-lehdistä lähtevä kloorimainen haju. Pureskeltavan lehden sisään on käärity yhdistelmä tupakkaa ja kemikaaleja, ja pitkään käytettynä se värjää käyttäjänsä hampaat punaisen ruskeiksi.

Betel on myös syy, miksi Yangonin tiet ja rappukäytävät ovat täynnä syvän punaisia roiskeita.

Aiheutin ensimmäisellä viikollani työpaikkani

ruokalassa hämmennystä, kun kollegani luuli hänen tarinansa liikuttaneen minut kyyneliin.

Tosi asiassa olin juuri haukannut thaichilipippuria ja pelkäsin kieleni irtoavan. Ei varmastikaan ole ensimmäinen kerta kun tulinen ruoka yllättää suomalaisen, mutta paikallinen tapa laittaa ruokaa poikkeaa suuresti mistään aikaisemmin kokemastani. Täällä näet öljyssä uiva annos on merkki hyvästä ruoasta ja mausteena käytetään lähinnä chiliä ja suolaa. Pääsin myös tutustumaan paikalliseen keittiöhygienian tasoon saadessani elämäni ensimmäisen ruokamyrkytyksen. Toivon todella, että se jäi myös viimeiseksi.

Vaikka olenkin nyt asunut lähes neljä kuukautta Myanmarissa näen silti joka päivä jotain uutta tai vierasta. Nyt aistini ovat jo jotakuinkin turtuneet, mutta visuaalisen ympäristön erilaisuus jaksaa yllättää. Vaikka jatkuva hämmästely on pidemmän päälle raskasta ja saa koti-ikävän pintaan, olen onnistunut löytämään myös yllättäviä samankaltaisuuksia entiseen elämääni. Pääsin ensimmäiselle työmatkalleni Yangonin ulkopuolelle myanmarilaiselle maaseudulle katsastamaan päättyneen projektin tuloksia. Kiitäessäni skootterin selässä (naisten satulassa, koska ylläni ollut perinteinen Myanmarilainen longyu rajoittaa jalkojen liikkuvuutta) huomasin, että ympäröivä maisema muistutti hämmästyttävän paljon kotiseutuani. Lainehtivat pellot ja niiden keskellä siellä täällä olevat tönöt olisivat oikeastaan voineet olla lähes mistä päin tahansa maailmaa, kunhan vain siristää tarpeeksi silmiään.

Tämä silta kahden niin erilaisen maailman välillä sai minut tuntemaan itseni tervetuulleemmaksi Myanmariin enemmän kuin mikään aikaisemmin kokemani. Vaikka olenkin toisella puolella maailmaa, olen silti sama maalaistyttö Nakkilasta, joka rakastaa peltomaiseman avaraa kauneutta.

Siinä, pitäessäni henkeni kaupalla kiinni skootterin satulasta, tunsin hetken olevani kotona. � Kirjoittaja suorittaa graafisen suunnittelun työharjoittelua YK:n Myanmarin projektipalveluiden toimistossa (UNOPS).

Lapin ylioppilaslehti seuraa työharjoittelua koko vuoden.

MAAILMALLA

L A I N EH T IVAT PEL LO T JA N IIDEN KESKEL LÄ SIEL LÄ TÄ Ä L LÄ OLEVAT T ÖNÖ T OLISIVAT OIKEAS TA A N VOIN EET OL LA LÄHES MIS TÄ PÄ I N TAHA NSA MA A I LMA A, KUNHA N VA IN S I R I S TÄÄ TA RPEEKSI SI LMIÄ Ä N.

29

30

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2017

USKON UUMENIIN TEKSTI MARIA PALDANIUS KUVITUS MARIA TUUNANEN

M I E L E N I M I N U N T E K E V I: keittää kaakao, sulkea säleet, tarttua Miki Liukkosen tiiliskiveen (O) ja kapaloitua kiepiksi untuvapeiton sisään kuin mikäkin riekko. Aivoni ajattelevi: ei se väärin ole, paeta pimeää omaan pimeään ja karata kylmästä lämpimään. Lähtihän Nuuskamuikkunenkin talven tullen (minne, ken tietää?) ja palasi vasta keväällä selvästi (jossakin ja jostakin) voimaantuneena. Joikasivatpa Green Day -yhtyeen pojatkin vuonna 2004 ilmestyneessä hitissään: Wake me up when the winter ends (vai oliko se September? Hällä väliä). Yhtä kaikki: oikeutan itselleni kokonaisvaltaisen kaamoskankeuden, koska näyttää siltä, etten ole vetäytymisvietteineni sydäntalven sykkeessä yksin.

Vuosi sitten muutin Lappiin niin sanotun lappihulluuden ajamana. Oi tunturit! Oi lakeudet! Oi laavut, kodat ja autiotuvat! Minut hurmasivat tiellä poukkoroivat porotokat, taivaankannen kanveesilla toisistaan mittaa ottavat revontulet, koivujen kyljissä loisivat pakurikäävät, kynttiläkuuset, kylmänpuraisua vaativa ruusujuuri ja napakka pohjantuuli, joka vihelteli menemään poskipäitäni pitkin. Niin, ja kaiken kruununa kaamos. Elämäni ensimmäinen polaariyön ajanjakso oli sukat pyörimään paneva kokemus. Sellaiseksi uskoin sen jäävän. Kunnes se koitti uudestaan.

Jos jokin oppiläksy pitäisi elämästä(ni) muistaa, niin tämä: liika on kaikessa liikaa. Viime vuonna viehätyin kaamoksesta niin, että sen loputtua Lapissa suuntasin Huippuvuorille, jossa kaamos (morketid) jatkui vielä. Sanonpa: unelmieni matkakohteessa oli pimeintä ever. Maailman pohjoisimmalla alueella ei nähnyt (kirjaimellisesti) nenäänsä pidemmälle. Könytessäni otsalampun valossa ikiroudan alla ja kontatessani viimeisen toiminnassa olevan hiilikaivoksen uumeniin, ajattelin auringonvaloa ja sen puutetta. Utelin haastattelemaltani kaivosmieheltä: ”Miten te selviätte täällä?” Vastaus: ”Me emme tarvitse yhtä paljon aurinkoa kuin muut.” Samaistuin.

Kaamos on täällä taas ja nyt minun mieleni tekevi: Karibialle, Intiaan, ikuisen auringon alle ahavoitumaan. (Arkijärkevä) aivoni ajattelevi: pakuria, ruusujuurta, väinönputkea, nokkosta ja hillaa. Roin kahvipaahtimon kahvia, Arctic Warriorsin voimashotteja ja Arctic Ice Creamin hillajäätelöä. Tänä vuonna olen varustautunut pimeän kauden koitokseen lappilaisilla herkuilla ja raaka-aineilla. Tiedän, mitä on tulossa. Tiedän, mitä tehdä. Tiedän, että ainoa oikea hyppytuntihauska on kökötys kotona untuvapeiton uumenissa. Ei tämä kaamos pitkässä juoksussa ihan inhimillinen olosuhde sittenkään ole. �

31

AINEJÄRJESTÖ

VOIMME N Y T YLPEINÄ SA NOA, E T TÄ KULUNU T V U O S I ON OL LU T ER I T TÄ IN ONN I S T UN U T.

PUHEENJOHTAJISTON KATSAUS P Ä I VÄ T A L K AVAT P I M E N T YÄ ja joulu lähenee jo kovaa tahtia. Tämä tietää sitä, että Jalot Villit valmistautuvat tulevaan joulusesonkiin tai ovat vaihtoehtoisesti palaamassa kotikunnilleen odottamaan joulupöydän herkkuja. Se on myös merkki siitä, että hallitusvuosi on tulossa päätökseensä. Jalojen Villien vuosi on ollut erittäin tapahtumarikas ja se on antanut paljon. Kuluneen vuoden aikana olemme kunnioittaneet perinteisiä tapahtumia, joita jäsenistömme osaa odottaa joka vuosi. Samaan aikaan olemme kehittäneet toimintaamme, esimerkiksi oppiainekahvit saivat syksyllä aivan uuden ilmeen, kun muutimme sen nimen matkailukahveiksi ja raikastimme tapahtuman sisältöä. Alkuvuodesta puhuimme hallituksen kanssa paljon viestinnästä ja millaisen kuvan haluaisimme luoda Jalojen Villien ainejärjestöstä.

Näemme ainejärjestömme tiiviinä yhteisönä, jonka jäsenillä on aina rento ja iloinen asenne. Tätä myös halusimme tuoda esiin viestinnän kautta. Panostimme etenkin Instagramin

käyttöön tuottamalla sinne helposti lähestyttävää sekä kevytmielistä sisältöä. Alkusyksyn mahtipontinen kangaskassikampanja ja ainejärjestömme sählyjoukkueen otteista raportoiminen jälkihikihaastatteluiden merkeissä ovat hyviä esimerkkejä tästä. Voimme nyt ylpeinä sanoa, että kulunut vuosi on ollut erittäin onnistunut sen suhteen.

Haluamme myös kiittää muita ainejärjestöjä sekä LYYtä upeasta vuodesta, koska ilman heitä ikimuistoisia tapahtumia ja yliopiston yleisesti mukavaa ilmapiiriä ei olisi voinut olla. Monet poikkitieteellisistä tapahtumistamme ovat olleet todella suosittuja, kuten esimerkiksi Lastun kanssa yhdessä järjestetty vesibussi tai tylypahkasitsit, joiden suosio tuntuu kasvavan vuosi vuodelta. Poikkitieteellisyys on iso osa yliopistomme yhteisöllisyyttä ja siitä on siksi tärkeää pitää kiinni.

Vuoden vaihtuminen tarkoittaa myös sitä, että uusi hallitus ottaa Jalojen Villien toiminnan siipiensä alle. Haluamme puheenjohtajistona rohkaista tulevia ainejärjestötoimijoita olemaan luovia ja kokeilemaan uusia ideoita, sillä ilman niitä rakkaan ainejärjestömme toiminta ei voi kehittyä. Muistakaa pitää hauskaa ja hymyillä, sillä vaikka aurinko ei aina kaamoksen keskeltä näkyisi, niin Jalojen Villien valo ei sammu koskaan!

Kaikkia kiittäen ja tsemppiä toivottaen, Rufus ja Santtu.

P.S. Seuraavaksi puheenvuoroon pääsee Lapikas Ry!

Lapin ylioppilaslehti on Lapin ylioppilaskunnan LYYn jäsenlehti kaikille Lapin yliopiston opiskelijoille. Lehti käsittelee jutuissaan Lapin yliopistoyhteisöä, pohjoisuutta ja yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa: Kaksi kertaa syyslukukaudella ja kaksi kertaa kevätlukukaudella.

Lehti toimii avustajaperiaatteella. Jutut ja kuvitukset jaetaan pääsääntöisesti avustajatapaamisissa, joista ilmoitetaan yliopiston käytävillä ja sosiaalisessa mediassa. Aikaisempaa journalistista kokemusta ei välttämättä tarvita; jokaista autetaan eteenpäin tarpeen mukaan. Avustajille maksetaan palkkio.

Seuraava avustajatapaaminen järjestetään tammikuussa! Seuraa lehteä sosiaalisessa mediassa.

LISÄTIETOJA lapinylioppilaslehti.fi lapinylioppilaslehti lapin_ylioppilaslehti

PÄÄTOIMITTAJA Aleksi I. Pohjola paatoimittaja@lyy.fi

HA LUATKO MA I NOKS ES I LAPIN YLIOPPI LAS LEH T EEN?

TÄMÄ MAINOS MAKSAA 330 EUROA

ILMOITUSKOKOJA 1 / 4 sivu. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 280,00 € 1 / 2 sivu. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 450,00 € 1 sivu. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 800,00 € Kannen kääntöpuoli . . . . . . . . . . . . . . . . +50,00 € Takakansi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . +50,00 € OTA YHTEYTTÄ lehti@lyy.fi

HEIDI LINTULA

AVUSTAJAKSI LAPIN YLIOPPILAS­LEHTEEN?