Lapin Ylioppilaslehti 4/2016 by lapinylioppilaslehti

LAPIN YLIOPPI LASLEHT I

DUAALIMALLIN TULEVAISUUS

PIENPORONHOIDOSTA SAFARIYRITTÄJYYTEEN

04/ 2016

KATJA GAURILOFF

KULUNEEN VUODEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJA

L A P I N Y L I O P P I L A S L E H T I on ilmestynyt nyt vuoden verran uudessa muodossaan. Uusi lehti on saanut pääosin hyvää palautetta, mutta laakereille ei sovi jäädä lepäämään. Ilmoittajien aktivointi on edelleen alkutekijöissään, ja vaatisi kunnollista strategiaa. Ainejärjestöjen ottaminen mukaan lehden tekoon on kuluneen vuoden aikana toiminut hyvin, sillä joka lehti on sisältänyt ainakin yhden ainejärjestöiltä tulleen jutun. Lehden visuaalinen ilme on ottanut valovuosien harppauksen, vaikka se ei ikinä huonoissa kantimissa ole ollutkaan. Uusi formaatti mahdollistaa vapaamman taiton sekä kuvien aikaisempaa rohkeamman käytön. Kasvojen kohotus oli muutenkin tarpeen yhä visuaalisemmaksi muuttuvassa mediakentässä. Väitän, että olemme ulkoasultamme kilpailukykyisiä lähes minkä tahansa kaupallisen julkaisun kanssa. Kiitos tästä kuuluu myös lahjakkaille kuvittajille sekä Lapin yliopiston tarjoamalle laadukkaalle taiteiden tiedekunnan opetukselle. Myös juttujen sisällöt ovat olleet aikaisempaa mietitympiä, minkä on osittain mahdollistanut muutaman vakiotoimittajan sitouttaminen lehden tekoon. Juttuaiheita on pyritty terävöittämään ja poikkeuksena aiempaan aiheita on haettu myös kauempaa. Lehteen on vuoden aikana kehitetty juttutyyppejä, joilla haetaan lehdelle jatkumoa. Juttutyypit eivät ole kuitenkaan kiveen hakattuja, vaan niistä voidaan poiketa esimerkiksi teemanumeroiden kohdalla.

JUHO HIILIVIRTA

MATIAS PARTANEN

Vaikka lehteä tehdään pääasiassa opiskelijavoimin, olemme kyenneet siirtymään yhä ammattimaisempaan suuntaan. On ollut mahtava huomata, kuinka tasokkaita sisältöjä avustajat ovat kyenneet lehdelle tuottamaan. Ilman avustajien arvokasta panosta lehden teko ei olisi mahdollista. Keväällä LYYn järjestämän palautekyselyn mukaan lehden ulkoasuun ja juttuihin oltiin pääasiassa tyytyväisiä. Isoimmaksi ongelmakohdaksi kyselyssä paljastui lehden näkyvyys. Huolimatta näkyville paikoilla jakelusta, lehti tuntuu menevän monelta ohitse. Olemmekin aktivoituneet sosiaalisessa mediassa, kuten Instagramissa. Lehden ilmestymistä on mainostettu myös yliopiston näytöillä. Haluan osoittaa kiitokset kaikille lehden tekoon kuluneen vuoden aikana osallistuneille. Ensi vuoden suurimpia tavoitteita tulee olemaan lehden näkyvyyden lisääminen sekä ilmoittajien aiempaa parempi aktivointi. Hienon näköinen ja sisällöltään kiinnostava lehti menee hukkaan, jos sitä ei huomata. Aineksia suurempaankin näkyvyyteen olisi. Mielestäni olemme kuitenkin onnistuneet kehitystyössä hyvin, ja tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

EDUNVALVONTAVASTAAVA ANTTI 6

HERRA HAARNISKA 7 DUAALIMALLIKESKUSTELU 8–10

PUHELU FERNAND BRAUDELILLE 11

CV EI OLE MUINAISJÄÄNNE 12–14

MY FUTURE LIFE IS AN OPEN WINDOW. MY FUTURE LIFE IS A SNOWING WINDOW. 15

ARKAAISESTA PIENPORON HOIDOSTA SAFARI YRITTÄJYYTEEN 16–21

KOLTTASAAMELAINEN ELOKUVANTEKIJÄ JA TARINANKERTOJA KATJA GAURILOFF 22–24

LYY INTELLIGENTSIA: KESKUSTELUKULTTUURIA YLIOPISTOLLE 25

UUDET JA ULJAAMMAT LENTODIILIT 26–27

MATKAILU MUUTOKSEN TUULISSA 28–29

OTTAISITKO SINÄKIN TEHOTORKUT? 32–34

KOSMOS BURANIN TERVEISET 35

ARKTINEN RIITTI VASTAANOTTI KAAMOKSEN 30-31 PÄÄTOIMITTAJA Matias Partanen @matiaspartanen

YHTEYSTIEDOT lehti@lyy.fi @lapin_ylioppilaslehti

ULKOASU JA TAITTO Juho Hiilivirta @juhohiilivirta

Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 045 110 9293

KANSI Matias Partanen Malli: Kalle-poro

KUSTANTAJA Lapin yliopiston ylioppilaskunta puh. 044 578 4209

PAINO i-print ILMOITUKSET Pekka Alakoski 040 578 4206 mainosmyynti@lyy.fi

TEKIJÄT Tea Koskela, Aleksi I. Pohjola, Siiri Hirsiaho, Teemu Loikkanen, Marjo Hiilivirta, Mikko Roininen, Meri Heikkilä, Heidi Lintula, Moira Douranou, Pilvikki Viitanen, Vilja Tuohino, Suvi Suitiala, Hilma Sormunen

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

V U O S I L Ä H E N E E L O P P U A A N ja monilla järjestöillä hallitukset vaihtuvat uusiin – myös LYYn hallitus vaihtaa pian ilmettään. Omalla kohdallani vuosi meni ohi todella nopeasti. Tämän kirjoituksen tarkoitus on hieman avata sitä, mitä kaikkea järjestötoiminta voi tarjota opintojen aikana. Järjestötoiminta on joukkuelaji, ja sen myötä opitaan toimimaan ihmisten kanssa. Työelämässä sosiaaliset taidot ovat elinehto; työtä tehdään yhä useammin muiden kanssa ja ryhmissä. Järjestöurani aikana olen oppinut tuntemaan monia persoonia ja useita eri luonteenpiirteitä. Lopulta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen ja tehdä töitä, ymmärtäen, että itse on ihan yhtä hassu kuin muut. Järjestötoiminta opettaa kantamaan vastuuta. Vaikka järjestöhommat ovat lähtökohtaisesti hauskaa vapaaehtoistoimintaa, sisältyy siihen aina myös vastuu toiminnasta. Sen tuntee toteuttaessaan projektia, jonka lopputulema on sinusta kiinni, palautteesta, jonka tapahtumasta sait ja lopulta yhdistyksen pankkitilistä, joka osoittaa tavoitteen toteutumisen. Järjestötoiminta on mahdollisuus oppia itsestään ja kasvaa ihmisenä. Jos en olisi lähtenyt järjestötoimintaan, en luultavasti ymmärtäisi projektinhallinnan perusteita, toimintasuunnitelman tekemistä, hallitusohjelman toteuttamista, markkinoinnin merkitystä, hallintolain käytännön soveltamista, lobbaamista, kriisiviestintää ja tärkeimpänä kaikista – muiden ihmisten huomioon ottamista.

MATIAS PA RTANEN

LYY RAKENTAA JÄSENISTÖLLE UIMA-ALTAAN F-SIIPEEN

Haluan kiittää tämän julkishallinnollisen organisaation luottamushenkilöitä ja toimihenkilöitä – eli LYYn hallitusta ja työntekijöitä kuluneesta vuodesta. Vuosi on tarjonnut minulle paljon ilonhetkiä ja oppimisen kokemuksia – toivottavasti sitä samaa myös teille. Lopuksi haluan toivottaa kaikille lukijoilleni (kiitos äiti ja tyttöystävä) hyvää pikkujoulukautta ja pontta järjestötoimiin! ELIAS RAUHALA Hallituksen puheenjohtaja

PS. Pahoittelut klikkiotsikosta (aihe oli tärkeä). Lupaan kuitenkin esittää uima-allas -ideaa LYYn pääsihteerille ja Herra Haarniskalle.

IIDA VESTERINEN

LYY

LYY LÄHTI YLÄ-LAPPIIN L A P I N Y L I O P I S T O N Y L I O P P I L A S K U N T A järjesti yhteistyössä Pohjoisimman Lapin Leader ry:n (PLL) kanssa ekskursion Ylä-Lapin alueelle. Lapin yliopiston ylioppilaskunta ja PLL ovat tehneet koko kuluneen vuoden tiivistä yhteistyötä etenkin työelämäsektorin puolella. Ekskursion ensisijaisena tavoitteena oli avata Lapin yliopiston opiskelijoille Ylä-Lapin tarjoamia työllisyysmahdollisuuksia. ”Halusimme yhteistyössä Pohjoisimman Lapin Leader ry:n kanssa tuoda opiskelijoiden tietoisuuteen Ylä-Lapin työllistymismahdollisuudet. Monet Lapin yliopiston opiskelijat tulevat Rovaniemen eteläpuolelta, joten heille luontaista on katsoa etelään miettiessä tulevaisuuden työpaikkoja.” kommentoi ekskursiota järjestäjien puolesta Laura Ylinampa. Ekskursiolla noin 30 opiskelijaa tutustuivat Sodankylän ja Inarin kunnan, Kevitsan kaivoksen, Inari Reindeer Farm:iin, Sajoksen ja Saamelaiskäräjien, Test World Oy:n, Saamelaisalueen koulutuskeskuksen, Hotelli Kultahovin sekä Metsähallituksen toimintaan Inarin ja Sodankylän kuntien alueella. Edellä mainittujen kohteiden kautta opiskelijat saivat monipuolisen kuvan Ylä-Lapin tarjoamista työllistymismahdollisuuksista niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.

”EKSKU RSIO OLI VA RMAS T I YKSI HI ENOIMMI S TA KOKEMUKSI S TA KOKO OPI SKELUAJOI LTA!” Vierailukohteet olivat selvästi opiskelijoille kiinnostavia, ja useassa kohteessa syntyi vilkasta keskustelua yrityksen toimialaan ja mahdolliseen yhteistyöhön yrityksen ja opiskelijoiden välillä. Ekskursiolle osallistuneet kommentoivat ekskursiota muun muassa seuraavin sanakääntein: ”Ekskursio oli varmasti yksi hienoimmista kokemuksista koko opiskeluajoilta!”. IIDA VESTERINEN

HÄLSNINGAR FRÅN SVERIGE! LY Y V I E R A I L I Luulajan yliopiston ylioppilaskunnan luona viime keväänä. Vierailu oli yhden päivän pikavisiitti, johon sisältyi myös tapaaminen Luulajan kaupungin suomenkielisten työntekijöiden kanssa. Matka alkoi jo aamuvarhain, kun starttasimme tila-autolla Rovaniemeltä kohti Sveamamman kutsuvaa syliä. Alussa delegaatiossamme vallitsikin melko uninen tunnelma. Saavuttuamme Luulajaan pääsimme heti vierailemaan Luulajan kulttuuritalolla, josta löytyy saman katon alta muun muassa kirjasto, taidegalleria ja konserttisaleja. Siellä meitä kestitsi Suomen kielen hallintoalueen koordinaattori Anne-Mari Angeria. Mainittakoon, että Anne-Mari on Lapin yliopiston entinen alumni! Kun saavuimme Luulajan yliopiston kampukselle, vastassa oli iloinen ruotsalainen delegaatio. Kävimme ensin pienellä kierroksella kampuksella, jonka jälkeen oli vuorossa perinteinen ruotsalainen fikapaus ja diskuteeraushetki. Opimme muun muassa, että Ruotsissa elinkeinoelämä oli integroituneempi opiskelijoiden ja yliopiston toiminnan pariin kuin Suomessa. Se näkyi vahvempana yhteytenä työelämään jo opiskeluvaiheessa. Ruotsalaiset puolestaan haikailivat opiskelijaruokailumme perään – heillä kun halvin opiskelijaruoka on yli viisi euroa, eikä vedä vertoja monipuolisuudessaan meidän tarjonnalle. Suosittelen visiittiä naapurimaahamme - Luulajaan on jo moni suomalainen tiensä löytänyt pysyvästikin. IIDA VESTERINEN

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

EDUNVALVONTA ON PALAPELI, JOKA ODOTTAA KOKOAJAA TEKSTI MATIAS PARTANEN

LY Y S A I L O K A K U U N alussa uuden edunvalvontavastaavan Antti Eteläahosta, Ylitorniolta kotoisin olevasta viidennen vuoden valtio-opin opiskelijasta. Lyhyessä ajassa Eteläaho on jo ehtinyt saada monia asioita vireille, mutta haasteena on toimintakentän laajuus. Edunvalvonta, etenkään ylioppilaskuntien harjoittama, ei avaudu käsitteenä helposti kaikille, sillä sen sisältöä ei tunneta. Se pitää sisällään muun muassa paljon opintojen joustavuutta edesauttavia asioita, mutta myös opiskelijoiden viihtyvyyttä lisääviä tekijöitä. ”Viime aikoina pinnalla on ollut muun muassa tulostukseen liittyvät asiat, mutta myös opiskelijoiden hyvinvointiin liittyvät asiat ovat puhuttaneet”, Eteläaho toteaa. LYY ei toki ole ainoa opiskelijoiden asiaa Lapin yliopistossa edesauttava taho, sillä oman kortensa kekoon kantavat myös ainejärjestöt ja yliopiston hallinnon edustajat. Eteläaholla itsellään on pitkä kokemus ainejärjestöhommista, sillä hän on toiminut yhteiskuntatieteilijöiden ainejärjestö Kosmos Buranissa muun muassa varapuheenjohtajana ja varainhankintavastaavana. Myös tiedekuntaneuvostoa ja yhteiskuntatieteiden alumnityöryhmää on viiteen opiskeluvuoteen mahtunut. ”Edunvalvonnan kenttä on mielestäni tällä hetkellä hajanainen ja siitä pitäisi saada aikaan järkevä kokonaisuus. Se on kuin palapeli, joka pitäisi koota”, Eteläaho pohtii. Avainsana tässä tehtävässä on yhteydenpito. Parhaimman mahdollisen hyödyn opiskelija saisi sillä, että asioita ajettaisiin eteenpäin tehokkaasti ja monipuolisesti. Omilla tahoillaan limittäin toimivat tekijät eivät välttämättä ole tässä tehokkaimpia. Ratkaisuna tähän olisi yhteisistä päämääristä sopiminen ja työnjako. Eteläaho onkin aloittanut tiiviin yhteydenpidon eri toimijoihin, jotta hän kykenisi hahmottamaan kokonaiskentän ja näin pyrkiä selkeyttämään yliopistossa tapahtuvaa opiskelijoita

hyödyttävää työtä. Eteläaho pitää varsinkin ainejärjestöjen merkitystä ratkaisevana, sillä ne toimivat linkkinä opiskelijoiden arkeen. Edunvalvontaa on hankala tehdä, ellei ole kartalla opiskelijoiden kulloisistakin huolista. Myös asioista tiedottaminen on tärkeä osa hommaa. Edunvalvonnalle tärkeää on myös katseen suuntaaminen oman yliopiston ulkopuolelle, valtakunnan tasolle, jotta mahdollisista muutoksista oltaisiin tietoisia ja niihin voitaisiin reagoida. Myös digitalisaation hyötyjä tulisi Eteläahon mielestä ajaa vahvemmin eteenpäin. Paljon puhuttaneeseen korkeakoulukonsernin muutokseen hän suhtautuu varovaisen toiveikkaasti. ”Näen siinä enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia, kunhan opiskelijat huomioidaan prosessissa riittävän hyvin”, hän sanoo. Monipuoliseen tehtävänkuvaan kuuluu äärimmäisen paljon priorisointeja siitä, mihin tulisi keskittyä. Tämä antaa kuitenkin mahdollisuudet kehittää tehtävää – tehdä siitä itsensä näköisen. �

MATIAS PA RTANEN

TARKKAILIJA

HERRA HAARNISKA kunnioittaa läsnäolollaan. Hallituksen rooli näissäkin oli vaatimaton, olinhan minä itse paikalla. No, eipä se toimistollakaan hyvin mene. Alan epäillä tätä Ylitorniohegemoniaa joka toimistolla vallitsee. Täysin käsittämätöntä. Kohta ei kuule selvän suomen sanaa. Täysin käsittämätöntä h-höhhöttelyä vain. Se ei kuulosta asialliselta ollenkaan, kyllä en jaksa sellaista kuunnella! Uusimpana höhhöttelijänä tämä uusi edunvalvoja. Minulla on omat epäilykseni hänestä. Pää punaisena ravaa joka suuntaan, tapaamisia mukamas. Kyllä tuntuu liian hauskaa olevan hänellä töissä! Taisi jäädä olennainen perehdytyksessä kertomatta, että tämä on asiallinen organisaatio, ei mikään hassuttelujärjestö. Ja sitten saapuivat nämä riivatun paidat. Täällä meuhkataan joidenkin kangaspalojen perään. Minullekin kiskoivat päälle. Sillä minun komeuteni koittavat peittää. Turjakkeet! Ei tämä nyt oikein hyvin mene. Ensi vuodelle pitäisi saada tänne kyllä asiallisempaa porukkaa. Ainoa toiveeni joululahjaksi on saada tänne joku minun ylemmyyteni ymmärtävä toimija. Saapa nähdä, onko sekin liikaa pyydetty tuolta poroilla kruisailevalta käppänältä. Luulenpa niin. Ei auta – uutta vuotta kohti on mentävä. Se on minun vuoteni. Niin kuin kaikki muutkin. Parempaa vuotta on turha toivoa, lievää kohennusta korkeintaan. � MATIAS PA RTANEN

Olen kuullut, että monet opiskelijat odottelevat jo joululoman alkua. Laiskimukset! Mitä sitä odottelemaan, tuleehan se muutenkin. Valitettavasti. Onneksi minulla on joulun aikaan paljon kiireitä. En todellakaan aio kytätä lasten tai muidenkaan käyttäytymistä, sillä minulla on paljon tärkeämpääkin tekemistä. Kyllä niitä opiskelijoiden toilailuja saa vuoden mittaan seurailla aivan nokko. Kovinkaan moni ei lahjoja ansaitsisi, jos minulta kysytään. Mutta ei kysytä. Se pukinhyväkäs on ottanut siinä asiassa omavaltaisen roolin ja luulee olevansa joku itsevaltias, mitä lahjatuomioihin tulee! Kyllä on kaikkien tiedossa, että liikoja luulee itsestään, mokomakin punanuttu pulskimus. Minun tehtäväni on vastata toimiston ylläpidosta joulun aikaan. Hoidan sen aivan yksin. Kyllä on paljon tärkeämpää tämä, kuin ravata porojen kanssa jotain turhanaikaisia paketteja jakamassa. Noh, se siitä. Kohta ne valitsevat uuden hallituksen tänne käskytettäväkseni. Johan näitä lapatossuja on tullutkin kateltua. Jotain kai ne hallituksen hutilukset luulevat saaneensa aikaan, mutta minun listassani ei montaa merkintää ole! Parhaiten tästä vuodesta muistetaan minun saapumiseni toimistolle. Mutta sitä ei voida laskea hallituksen onnistumiseksi. Toiseksi hienointa oli nauttia niistä arvokkaista juhlista, jotka minulle haluttiin järjestää, ja joita lähes kaikki halusivat

Kirjoittaja toimii korkeassa tarkkailuvirassa LYYn toimistolla. Sitä ennen hän on toiminut legendaarisen yökerho Tivolin vartijana parin vuosikymmenen ajan.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

DUAALIMALLIKESKUSTELU – RAKENTEIDEN JA SISÄLTÖJEN PAINIA TEKSTI TEA KOSKELA KUVITUS SUVI SUITIALA

OPISKELU

KESKU S T ELU T O SAKEKAU POI S TA OVAT PI TÄN EE T FOKUKS EN PI TKÄ LT I RAKEN T EEL LI S I S SA U U DI S T UKS IS SA.

LIOPIS TO,

A K AT E E MIN E N

korkeakoulututkinto ja työelämä. Miten kaksi ensimmäistä johtavat lopulta kolmanteen? Akateemisten tutkintojen, erityisesti kandidaatin tutkinnon arvostus ja työelämärelevanssi puhuttavat usein. Korkeakoulut ovat tällä hetkellä kovissa muutospaineissa, ja laajempaa myllerrystä onkin jo aloitettu muutamilla tahoilla koulutuksen kehittämiseksi. Ei ole kuitenkaan lainkaan yksiselitteistä osoittaa tärkeimpiä kohteita, joista mahdollinen muutostyö tulisi aloittaa. Duaalimalli on aihe, jolta ei voi useinkaan välttyä koulutusjärjestelmäämme koskevissa keskusteluissa. Tämän muutospaineen ahdistamana esimerkiksi Tampere3-hanketta puskettiin vauhdilla eteenpäin, ja vääntö hallintorakenteista tuntui loputtomalta. TTY-säätiön hallitus kuitenkin tiedotti marraskuun puolivälissä päätöksestään keskeyttää Tampere3-korkeakoulufuusion valmistelu. Tällaisessa rakennehuumassa pyritään yhdistämään korkeakouluja hallinnollisesti yhtenäisiksi organisaatioiksi, mutta sisältöihin kohdistuvat muutokset jäävät näissä keskusteluissa valitettavan usein turhan vähälle huomiolle. Hallintorakenteet eivät tuo tutkinnoille ainakaan suoraan parempaa työelämärelevanssia. Missä vaiheessa korkeakoulujen välinen yhteistyö on alettu mieltämään rakenteiden uudistamiseksi ennen sisältöjen pohdintaa?

Täällä pohjoisessa keskustelua aiheuttaa Lappi2-hanke, josta tietoa on tihkunut lähinnä median välityksellä meille ”ulkopuolisille”. Keskustelut osakekaupoista ovat pitäneet fokuksen pitkälti rakenteellisissa uudistuksissa. Opiskelijoilla ei ole kuitenkaan minkäänlaista tietoa siitä, mitä heille ja heidän tutkinnoilleen uudistusten myötä käytännössä tapahtuu. Toteutuuko tavoitteeksi asetettu vahvempi korkeakoulukonserni tällä tavoin? Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Heikki Koposen mielestä iso kysymys on siinä, mitä täytyy muuttaa, ja halutaanko olemassa olevat rakenteet säilyttää ennallaan. Koposen mukaan rakennepohdinta jää useimmiten metatasolle, eikä päästä pohtimaan sitä, mitä uudistuksilla oikeastaan halutaan saavuttaa. Sisällöt jäävät ikään kuin sivuseikaksi. ”SYL:in kanta on, että nykymalli toimii hyvin ja sen perusrakenne on hyvä. Yhteistyötä pitäisi voida tehdä ilman lakirakenteiden muuttamista. On hyvä, että yhteistyö lisääntyy tarkoituksenmukaisella tavalla.” Toimiva yhteistyö voisi olla väylä parantaa esimerkiksi kandidaatin tutkinnon työelämärelevanssia. Kandidaatin tutkinto on ollut välillä poissa joiltain koulutusaloilta, mutta teki paluun 2000-luvun puolivälissä. Tutkinnon paluu työmarkkinoille ei ole ollut kuitenkaan aivan yhtä yksinkertainen siirtymä.

Suomen Ekonomien koulutuspoliittinen asiantuntija Suvi Eriksson näkee, että työmarkkinoilla ei välttämättä oikein tiedetä tämän alemman korkeakoulututkinnon sisältöä, mihin esimerkiksi rekrytoijien ikä voi vaikuttaa – he eivät ole eläneet niin sanotusti samaa maailmaa. Eikö kandidaatin tutkinto ole löytänyt comebackinsa jälkeen kunnon väylää työmarkkinoille? ”Kandidaatin tutkinnon huono työelämärelevanssi on myös osittain myytti”, epäilee Eriksson. Hän huomauttaa, että moni opiskelija tekee oman alansa töitä jo ennen valmistumistaan maisteriksi. Maisterin tutkinnolle arvoa tulee Erikssonin mielestä erityisesti siinä tapauksessa, että tässä vaiheessa opintoja erikoistutaan. Hän nostaa esimerkiksi kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon, jota on viime vuosina kehitetty laaja-alaisen kauppatieteiden pohjatutkinnon suuntaan. Tällöin opintojen sisällöt ovat alussa pitkälti samat kaikille alan opiskelijoille, ja erikoistuminen painottuu maisterivaiheeseen, jolloin omaksi erikoistumisalueekseen voi valita vaikkapa laskentatoimen tai markkinoinnin. ”Kandidaatin papereilla voi olla hankalassa asemassa työmarkkinoilla siinä vaiheessa, jos hakijoita laitetaan tutkinnon perusteella järjestykseen.” Erikssonin mukaan kyse ei välttämättä olekaan tutkinnon työelämärelevanssista vaan siitä, missä

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

”OMA N O SAAMISEN SA NOI T TAMI N EN ON OPI SKEL IJOI L LE U SEI N HA NKA LA A”

vaiheessa kullakin yksilöllä on työelämärelevanssia. Ongelma on hänen mielestään pikemminkin siinä, että valmistuneet eivät osaa välttämättä ylipäänsä tunnistaa ja osoittaa omaa osaamistaan. ”Monesti aletaan referoida opintosuoritusotetta, eikä kerrota mitä osaamista koulutus on antanut”, Eriksson toteaa. Tähän oman osaamisen tunnistamisen ongelmaan myös Koponen kaipaisi enemmän ohjausta yliopiston suunnalta. Hän toivoisi, että tutkintoihin sisältyisi työelämää parantava osio, sillä monista tutkinnoista sellaista ei löydy. ”Oman osaamisen sanoittaminen on opiskelijoille usein hankalaa”, Koponen toteaa. Tähän kaivattaisiin laadukasta sisältöjen kehittämistä, jotta opiskelijat ja työntekijät löytäisivät toisensa paremmin. Erikssonin mukaan työmarkkinoiden suunnalta haastetaan korkeakouluja koko ajan entistä enemmän – pohditaan pysyvätkö korkeakoulut perässä. Esimerkkinä Eriksson viittasi julkisuudessakin kauhisteltuun huomioon siitä, kuinka jossain korkeakouluissa saattaa olla vielä piirtoheittimet. Nyt olisi viimeistään hyvä havahtua siihen, että työelämän vaatimukset ovat aivan jotain muuta teknologista tasoa.

Piirtoheitinkalvoihin allekirjoittanut törmäsi pari vuotta sitten vaihdon aikana Saksassa. Todettakoon, että se tuntui jo silloin paluulta menneisyyteen. Niin työelämässä kuin opinnoissakin tulisi kuitenkin pitää katseet ehdottomasti tulevassa. Koponen näkee, että korkeakoulujen välinen yhteistyö tulee tiivistymään tulevaisuudessa. Siihen on vain löydettävä oikeanlaiset keinot. Koposen mielestä onkin tärkeä pohtia sitä, millaisia tarpeita kohdistuu tulevaisuudessa yhteiskuntaa, nuoria ja osaamista kohtaan. ”Opiskelijoiden liikkuminen ja erityyppisten opintokombinaatioiden mahdollistaminen on tärkeää.” Resurssipaineiden ja säästötarpeiden myötä tehdyt ratkaisut eivät aina ole kovinkaan onnistuneita ja opiskelijaystävällisiä. Olisi tärkeää pysähtyä hetkeksi miettimään onko olennaisempaa se, millaiset rakenteet tuottavat osaamista vai se, millaista osaamista tuotetaan? ”Puhutaan mieluummin sisällöistä ja siitä, mitä halutaan ihmisten osaavan. Pohditaan sitten tarvitseeko koko systeemiä muuttaa. Antaa duaalimallin kehittyä samalla kun mietitään mitä halutaan systeemistä ulos”, summaa Eriksson. Voisiko yhteistyö olla siis mahdollista ilman loputtomia rakennepohdintoja? �

KOLUMNI

PUHELU FERNAND BRAUDELILLE TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA

MIKKO ROININEN

R A N S K A L A I N E N H I S T O R I O I T S I J A , akateemikko ja annalisti Fernand Braudel (1902–1985) esitteli väitöskirjassaan La Méditerranée et le Monde Méditerranéen a l´époque de Philippe II vuonna 1949 käsitteet ajan jakautumisesta ja kerrostumisesta kolmeen tasoon: pitkä kesto, La longue durée, keskipitkä kesto Conjuncture ja lyhyt kesto La court durée. La longue durée kuvaa tapahtumia ja niiden kulkua hyvin pitkältä ajalta, sukupolvista ja vuosisadoista toiseen. Pitkässä kestossa muutokset tapahtuvat hyvin hitaasti, jolloin niiden havaitseminenkin vie aikaa. Tällaisia pitkäkestoisia asioita voivat olla vaikkapa ihmisen luontosuhteen muuttuminen tai jonkun merkkijärjestelmän kehittyminen. Conjuncture kuvaa puolestaan syklistä aikaa. Nämä syklit voidaan yleensä tunnistaa ajasta nopeammin kuin pitkäkestoiset muutokset. Esimerkki keskipitkästä ajasta voisivat olla vaikkapa poliittiset järjestelmät ja niissä tapahtuneet muutokset. La court durée eli lyhyt kesto on tapahtumien näyttämö. Tässä ajassa tapahtuvat kaikki lehtimiehiä kiinnostavat asiat – siksi sitä kutsutaankin usein sanomalehti- tai sanomalehtimiesajaksi. Ja jotta ajasta, menneisyydestä ja niistä tehdystä tulkinnasta saataisiin mahdollisimman mielenkiintoinen, tulee nämä ajat ymmärtää päällekkäisinä. Voidaankin puhua rakenteellisesta historiasta, jossa lyhyt kesto on osa keskipitkää kestoa, joka puolestaan on osa pitkää kestoa. Näin muodostuu jatkuvuuden ja muutoksen pyhä

liitto, jossa kerrokset muodostavat valtavan sedimentin kertomaan meille ajasta, jonka päälle me rakennamme oman historiamme. Haloo, onko Fernand Braudel puhelimessa? Soitan tästä keskuskentän viereisestä puhelinkopista. Tämä ei särise niin pahasti kuin se siinä lähikaupan vieressä oleva. Sitä paitsi pulijengi käy siellä tarpeillaan. Virtsan haju on kammottava! Se on sellainen uudenmallinen koppi lasisine seinineen. Siellä ei vaihdu niin hyvin ilma kuin näissä vanhoissa, heiluriovilla varustetuissa kopeissa. Kaupunki on alkanut korvata näitä vanhoja koppeja niillä uusilla kiihtyvään tahtiin. Niissä on uudet puhelimet, jotka toimivat kolikoilla tai sitten uusilla puhelinkorteilla. Kortteihin voi ladata rahaa esimerkiksi kioskeilla. Se on ihan hyvä uudistus, koska aina sopivia kolikoita ei satu taskun pohjalla olemaan. Kortit ovat myös usein varsin kauniisti kuvitettuja. Olen pistänyt muutaman kortin talteenkin, olivat niin hienoja! Mutta voi Fernand, ne uudet kopit ovat tällaiselle romantikolle niin kovin sieluttomia! Näissä vanhoissa kopeissa on puiset, vihreäksi maalatut lautaseinät, suippo, punaiseksi maalattu peltikatto ja kerman väriset heiluriovet. Pakkasillassa kuun valaistessa maisemaa voi nähdä koppien turvallisen siluetin vartioivan katua jylhän arvokkaasti. Siinä on jotain turvallista mihin tarttua; silloin tietää olevansa siellä minne kuuluukin. Uudet lasiset kopit alumiinikehyksillä edustavat puolestaan kliinistä hengettömyyttä; juuri sitä sieluttomuutta, jota minä niin kovin vierastan! Voi ei, viimeinen kolikko luiskahti jo sisään, eikä minulla ole enää yhtään jäljellä! Lopuksi haluaisin vielä kuitenkin kiittää sinua. Olethan opettanut minulle niin paljon näkemisen tapoja, että välillä tuntuu kuin aikani ei riittäisi kaiken ihmettelyyn. Ehkä jonain päivänä sieluttomat lasikopitkin korvataan jollain muulla, ja vasta sitten osaan arvostaa myös niitä. En vain vielä tässä hetkessä osaa nähdä sitä. Kuulemiin hyvä Fernand Braudel, kuulemiin! �

LAPIN YLIOPPILASLEHTIâ&#x20AC;&#x192; 4/2016

TYÖELÄMÄ

CV EI OLE MUINAISJÄÄNNE TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA KUVITUS SIIRI HIRSIAHO

N S I O L U E T T E L O eli latinaksi Curriculum Vitae ja arkikielessä ihan vain CV on kaikille tuttu asiakirja. Tuo jo antiikin aikaisena pidetty koonti omasta koulutus- ja työhistoriasta ei ole kuitenkaan menettänyt asemaansa työnhaun välineenä. Oikeastaan sen merkitys vain korostuu sitä mukaa kun ihmisten elannonhankintakeinot ja työhistoria muuttuvat yhä pirstaloituneemmaksi työnmurroksen kourissa. Työhönvalmentaja ja kouluttaja Henna Nieminen on tekemisissä ansioluetteloiden kanssa päivittäin. Muun muassa TE-palveluille työnhakua ja uravalmennusta kouluttava Nieminen toteaa perinteisen CV:n olevan vielä voimissaan, mutta muuttuneena muotona. ”Ansioluettelot ovat menneet enemmän tuote- ja markkinointiesitteeksi omasta osaamisesta. Jos ennen vanhaan CV oli mustavalkoinen ja faktapohjainen, niin tänään siihen yritetään tuota myös omaa persoonaa mukaan.” Markkinointihenkisyydestä huolimatta hyvän CV:n ainekset koostuvat kuitenkin samoista elementeistä kuin aikaisemminkin. Ansioluettelosta ei kannata tehdä vilkkuvaa joulukuusta vaikka se tietenkin mielenkiinnon herättäisikin, vaan pyrkiä mahdollisimman hiottuun ja tasapainoiseen lopputulokseen, jossa

persoonaa voi tuoda esiin vaikka harrastusten kautta. ”Ansioluettelo on tavallaan jokaisen työnhakijan käyntikortti. Ensisilmäys on tärkeää vähän samalla tavalla kuin normaalissakin vuorovaikutuksessa. Mihin katse kiinnittyy ensimmäisenä ja miltä se näyttäytyy kokonaisuutena. Siihen kannattaa panostaa ja aika sekä vaiva pitääkin näkyä siitä”, toteaa Nieminen.

Suosittelijoilla iso rooli Ansioluettelon rakentaminen kannattaa aloittaa valokuvasta. Minkälaisen kuvan laittaisin itsestäni treffipalstalle? Laita sama kuva ansioluetteloosi. Ansioluetteloon kannattaa Niemisen mukaan laittaa työkokemus 10–15 vuoden ajalta, joskin työtä vastaava olennainen työkokemus kannattaa nostaa paremmin esille kuin 15 vuotta vanha kesätyö. ”Hyvä ansioluettelo on rakenteellisesti hyvin jäsennelty, se on helppolukuinen sekä tarpeeksi tiivis ja ytimekäs. Harrastukset ja esimerkiksi vapaaehtoistyö kannattaa mainita, koska ne voivat antaa lisäarvoa työtehtäviin”, mainitsee Nieminen. Pätkä- ja projektitöiden maailmassa ihmisten työhistoria pirstaloituu. Siksi suosittelijoita kannattaakin haalia edellisistä työtehtävistä etenkin aloilla, joissa piirit ovat pienet.

A NS IOLU E T T ELON T EKOA EI KA NNATA VÄHÄT EL L Ä VAAN S I IHEN PI TÄÄ OIKEAS T I PA NO S TAA.

Suosittelijat ovat tosi iso juttu tänä päivänä. Rekrytoijat kiinnittävät huomiota suosittelijoihin ja usein myös soittavat heille, toteaa Nieminen. Siinä missä CV on ihmisen käyntikortti ja keino kiinnittää hakijan huomio, se voi toimia myös toisinpäin. Huolimattomasti tehty CV kiinnittää huomion siinä missä hyvin tehty CV:kin, mutta lopputuloksena on usein ennemmin paperisilppuri kuin kutsu työhaastatteluun. ”Ansioluettelo kannattaa aina oikoluettaa jollain toisella. Kirjoitusvirheet, huolimattomuus ja toisto ovat ihan perusmokia. Myös hakijan oma suhtautuminen ansioluetteloon näkyy helposti lopputuloksessa. Ansioluettelon tekoa ei kannata vähätellä vaan siihen pitää oikeasti panostaa”, linjaa Nieminen.

Audiovisuaalinen CV tekee tuloaan Siinä missä teknologia on antanut työnhakijalle mahdollisuuden erottua joukosta, on se antanut myös työnantajalle uusia välineitä rekrytointiprosessiin. Isoissa massahakuprosesseissa tai avoimissa hakemuksissa pitää usein täyttää

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

A NS IOLU E T T ELON RAKEN TAMI N EN KA NNAT TA A A LOI T TAA VA LOKU VAS TA.

yrityksen oma sähköinen hakemus, jossa kysytään usein lähes samat asiat kuin liitteenä lähetettävässä CV:ssä. Vaikka työ onkin käytännössä kaksinkertainen, niin nämäkin kaavakkeet kannattaa täyttää huolellisesti ja tyhjiin kohtiin kirjoittaa muutakin kuin lue CV:stä, sillä kaavakkeet ajetaan usein hakurobottien läpi, jotka poimivat tekstistä asia- ja avainsanat. Myös audiovisuaaliset ansioluettelot ovat jo tätä päivää ja etenkin media-, markkinointi ja teknologiaaloilla jo osin arkipäivääkin. ”Audiovisuaalisen CV:n voi ajatella eräänlaisena hissipuheena. Siinä oma koulutus- ja työhistoria sekä muut tarvittavat tiedot esitellään tiivistettynä esimerkiksi minuutin aikana. Audiovisuaalista CV:tä voi harjoitella vaikka peilin edessä käsikirjoituksen avulla”, neuvoo Nieminen. Oman minän brändäys ei rajoitu enää pelkkään ansioluetteloon, vaan esimerkiksi LinkedIn:n kaltaiset verkostoitumispalvelut ovat tietyillä aloilla jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Myös omasta internetjalanjäljestä sekä eri sosiaalisen median profiileissa antamastaan kuvasta kannattaa pitää huolta, sillä työnantajat tapaavat katsastaa työnhakijan julkiset nettiprofiilit hyvinkin herkästi. ”Työhön valinnassa lopulta kuitenkin työnhakijan persoona, profiili ja työyhteisöön sopiminen ovat ratkaisevassa asemassa. Työnantajat etsivät lopulta hyvää tyyppiä, joka on halukas ja kyvykäs uuden oppimiseen, joustavuuteen sekä myös sitoutunut hoitamaan työnsä mahdollisimman hyvin”, toteaa Nieminen.

Aktiivisuus on kaikista ratkaisevin Työpaikan etsinnässä aktiivisuus on kuitenkin kaikista tärkein asia. Niemisen mukaan piilotyöpaikkojen osuus työmarkkinoista on jopa 70–80 prosenttia. Nämä työpaikat eivät tule koskaan avoimen haun piiriin. Ne täytetään suhteilla, verkostoilla sekä työnhakijan omalla aktiivisuudella. ”Itselleen voi tehdä vaikka listan työpaikoista, joissa olisi mahtavaa olla töissä, ja jotka olisivat omaan intressiin ja taitotasoon sopivia paikkoja. Sitten vain lähestytään näitä työpaikkoja”, havainnollistaa Nieminen.

Työpaikan hakeminen vaatii rohkeutta. Pelkkiä avoimia työpaikkoja selailemalla tai sähköisiä hakemuksia lähettämällä piiloudutaan helposti sähköisen järjestelmän suojiin ja uskotellaan itselleen, että on ainakin yrittänyt. ”Kyllä työnhaku vaatii älyttömästi rohkeutta. Sille omalle epämukavuusalueelle täytyy mennä ja ottaa puhelin käteen tai mennä käymään työpaikoilla. Kasvokkain kohtaaminen on aina paras tapa, mutta toki aina se ei ole mahdollista. Silloin hyvä hakemus ja CV ovat avainasemassa”, päättää Nieminen. �

IN ENGLISH

WHAT IS MY FUTURE LOOKING LIKE? TEXT MOIRA DOURANOU ENNI MIKKONEN

A H M . N O I D E A? Well, you should not worry. You are not the only one figuring this out. Joining art based research workshops can give you a helping hand though. Art-based methods, such as community art, applied visual arts and performing art are used jointly with social work to support the integration of young people in Finnish Lapland. Under the umbrella of the “Art Gear 2016–2018” project, a series of art based research workshops are being planned and applied, aiming to bring people together, share ideas and personal stories, developing friendships and empowering both foreigners and locals to face the constantly changing world we are living in. Art-based methods can raise simple, yet valuable questions. Being part of such a workshop, has been so far described as a unique experience. One can not only meet new people, but discover him/herself in a fun but also hard way. The feedback so far, represents the difficulties foreigners face while assimilating in Finnish society.

Participants were asked to make a collage representing their thoughts and feelings while living in Finnish Lapland. The main issues were: The importance of family bonds, the security of a home, the different angles people see life events and the outward appearance as the first important impression a person does.

”MY FU T U RE LIFE I S A N OPEN W I N D OW. MY FU T U RE LIFE I S A SNO W I NG W I N D O W.” C.

”A: SO, HO W D O YO U FEEL? M: I F EEL NAKED. D UR ING T HESE LAS T 3 MI N I G O T T O U CHED FROM FO UR DIF FEREN T PEOPLE. A: B U T, D O YO U FEEL BA D AB O U T THAT? M: W EL L, I FEEL SA D. I D O NO T REMEMBER T HE L AS T T IME I WAS T O UCHED. F I NN I SH PEOPLE D O NO T T O UCH.” Taide Vaihde / Art Gear is a project run collaboratively by the faculties of Art and Design and Social Work in the University of Lapland, the Artists´ Association of Lapland and the CrossArt Collective, Piste. The project is funded by the European Union Social Fund (ESF). The artists´ associations are responsible for arranging and teaching the workshops together with students of applied visual arts, art educations and social work from the University. The aim of

the project is to support interaction between young immigrants and native Finnish young people, thereby reducing racist attitudes. The results of the project will be the art workshops, performances and theatre plays, video documentation of some of the art workshops, an exhibition and a publication. As longer term impacts, immigrants will gain greater possibilities for employment in Finland through integration, empowerment and participation. At the moment, the first “Mun Stage / My Stage” project is running as a participatory design workshop where women from different cultural backgrounds are collectively sharing and creating a story of their past, present and future in Finnish Lapland. Taide Vaihde / Art Gear Project is one of those in which students of the Master´s Degree program in Arctic Art & Design can get involved and do the research concerning their master thesis in Applied Visual Arts and Service Design. Similarly, students of the Social Sciences have the same opportunity to get involved and develop collaboratively new methods of studying and working in their fields. Stay tuned in our Facebook page -Taide vaihde - Art Gear- follow our participants’ stories, find yourself in them and shape the future together with them. �

Project is funded by European Social Fund, NorthNorth Ostrobothnia ELY-centre, University of Lapland, Artist´s Association of Lapland and Crossart Collective Piste. More information: Ninni Korkalo, Project manager and Timo Jokela, manager in Charge.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

TEKSTI JA KUVAT MATIAS PARTANEN

ARKAAISESTA PIENPORONHOIDOSTA SAFARIYRITTÄJYYTEEN Ulkomaalaisia turisteja kuljettava auto kurvaa kapealla metsätiellä, noin 15 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta. Metsätie johtaa Sierijärvelle, jonka ympäriltä on löytynyt merkkejä tuhansien vuosien takaisesta asutuksesta. Järven pohjassa olevaa rautamalmia on radiohiiliajoitusten mukaan jalostettu sulatoissa käytettävään muotoon jo ennen ajanlaskun alkua. Pohjolassa tällaisia paikkoja löytyy ainoastaan Kajaanin Äkälänniemestä, Kemijärven Neitilästä ja Rovaniemen Sierijärveltä. Malmin lisäksi kalaisa järvi on tarjonnut asuinympäristön väestönkeskittymille, ja näissä kylissä on harjoitettu monimuotoista taloutta, yhtenä keskeisimpänä porotaloutta. Näinä päivinä järvenjää kuitenkin kannattelee jopa maailman toiselta puolelta tulleita matkaajia, jotka kerääntyvät ihailemaan kirkkaina öinä taivaalla tanssahtelevia pohjoisen valoja, revontulia.

ILMIÖ

I E M A N S Y R J E M P Ä N Ä järvestä, aitauksen keskellä komeasarvinen poro kuoputtaa jo vähän jäähän ehtinyttä maan pintaa, aivan kuin hieman hermostuneena tulevasta. Horisontin yli nousevan auringon ensisäteet värjäävät jäähileisiä oksia oranssinpunaisiksi. Aitauksen reunamilla laiduntavien porojen ympärille alkaa kerääntyä haalariasuista porukkaa, joka alkaa ohjata rivistönä kulkien poroja kohti toista, pienempää aitausta. Porolauma siirtyy rymisten, ja jää jälleen aloilleen odottamaan kohta koittavaa siirtymää yhä pienempiin aitauksiin. Olemme seuraamassa poroerotusta, jonka tarkoituksena on merkitä vasat ja erotella teuraaksi menevät porot muista sarvipäistä. Sukuaan jatkavaksi pääsevät eloporot luetaan samalla lukulistoihin. Poroerottelu on jokasyksyinen tapahtuma ja merkittävä osa porotaloutta, joka muutoksistaan huolimatta on yhä tärkeä elinkeino suurimmassa osassa Lappia. Poronhoitoa on harjoitettu ainakin jossain muodossa jo rautakaudelta lähtien. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen poroja ja porotaloutta käsitelleen tutkimuksen mukaan paimentolaisporonhoito syntyi 1200-luvulla Länsi-Norjassa, josta se levisi vähitellen myös Lappiin. Kirjaa porojen määrästä alettiin pitää 1500-luvun veroluetteloissa. Aluksi hoidettujen porojen määrä oli vähäinen, vaikka rikkaimmilla perheillä saattoikin olla jopa 2 000 poroa. Vuoden 1750 tilaston mukaan Suomessa laidunsi kaikkiaan vain 17 000 poroa.

MON E T POROMI EHE T PI TÄVÄT T ULEVA I S U U DES SA MON IA LAY R I T TÄJ Y Y T TÄ PA RHAA NA VA IH T OEH T ONA.

Nykyään porojen määrä on yli kymmenkertaistunut, sillä eloporoja on vuosittain 200 000 ja teurasporoja yli 100 000. Poronlihan vuosittainen tuotto on 2–2,5 miljoonaa kiloa. Poromäärien kasvaessa poronhoidosta elannon saavien määrä on kuitenkin laskenut merkittävästi. Niin kutsuttu moottorikelkkavallankumous mullisti aikoinaan poroelinkeinon. Koska moottorikelkat lisäsivät poronhoidon kustannuksia, alkoi elinkeino keskittyä harvoille. Vaikka poronlihan hinta onkin arvossaan, on porotalouden kannattavuus nykyään huono, ja monet poromiehet pitävät tulevaisuudessa monialayrittäjyyttä parhaana vaihtoehtona elannon hankkimiseen. Esimerkiksi ruokinta syö poronhoidosta syntyvää katetta.

Porojen ympärille alkaa kerääntyä haalariasuista porukkaa, joka alkaa ohjata rivistönä kulkien poroja kohti toista, pienempää aitausta

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

Suomessa on nähty jopa viiden tuhannen poron erotuksia, mutta myös sitä pienemmät erotukset ovat vaikuttava näky.

ILMIÃ&#x2013;

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

”Kah d eks ank y mm e n t älu v ulla Lynxin saattoi hankkia viidellä poronvasalla. Nykyään Ski-Doon hankkimiseen tarvitsisi 55 poronvasaa. Työn tuottaminen on tullut nykypäivänä kalliiksi”, Sieriporo Safaris – yrittäjä Ari Maununiemi pohtii. Maununiemen suku on hoitanut poroja Sierijärvellä 200 vuotta. Neljännesvuosisata sitten Maununiemen isä päätti alkaa järjestää myös porosafareja matkailijoille. Nykyinen Sieriporo Safaris sai alkunsa nelisen vuotta sitten, kun Maununiemi ja hänen lapsuudenystävänsä Sampo Pasma päättivät aloittaa matkailupalveluiden pyörittämisen. Tätä nykyä he vastaanottavat vuosittain 5 000–6 000 matkailijaa, joista suurin osa tulee heille Rovaniemellä toimivien safarifirmojen kautta. Paljon povattua kiinalaisten maihinnousua ei ainakaan vielä olla Sierijärvellä nähty. ”Meillä kiinalaiset ovat olleet selkeästi vähemmistö, mutta jonkin verran myös heitä on täällä näkynyt. Iso osa matkaajista on Suomen ainutlaatuista luontoa ja rauhaa katsomaan tulleita eurooppalaisia. Jos väkeä tulee kovin paljon lisää, vaarantuu tämä tärkeä elementti”, Maununiemi sanoo. Mahtavin sesonki safareille on alkutalvesta, marras-joulukuussa. Sierijärvelle saapuu väkeä niin Amerikasta, Australiasta, Iso-Britanniasta

Erotuksessa aitaan ajettujen eloporojen kylkeen karvapeitteeseen tehdään puukolla viillot, lukumerkit, jottei samaa poroa kirjattaisi listoihin montaa kertaa.

kuin Singaporestakin. Kävijät osaavat hyvin englantia, ja heidän kanssaan on helppo tulla toimeen. ”Tässä työssä on kyllä nähnyt kaikkia mahdollisia kulttuureja”, Maununiemi naurahtaa. Sierijärven safariyrittäjät eivät ole kuitenkaan porotaloutta esitteleviä matkailuyrittäjiä, vaan toisinpäin. Maununiemi painottaakin, että kysymyksessä on ovensa turisteille avannut porotila, ei paikka, joka olisi luotu pelkästään turisteja silmällä pitäen. Heille porotalous on aina ollut osa elämää; harrastus, elämäntapa ja työ. Siksi kaikki poronhoitoon liittyvä näkyy heillä luonnostaan. Poroerotuksen ensivaiheessa porot ajetaan yhteen ja sitten erotusalueelle. Suurimmissa tokissa on ollut aikoinaan kerralla satoja, jopa tuhansia poroja. Nykyään määrät ovat huomattavasti pienempiä. Erotusaitausten muoto on kehittynyt vuosisatojen työn tuloksena ja se onkin nykyään melko

MAUN UN I EMEN S UKU ON HOI TA N U T POROJA S I ERIJÄ RVEL LÄ 200 V U O T TA.

yhdenmukainen. Porot ohjataan pienissä erissä kirnuun, jossa elo- ja teurasporot erotellaan pienempiin erillisiin aitauksiin, joita nimitetään konttoreiksi. Nyt tapahtuvassa erotuksessa porojen pääluku lasketaan kymmenissä, mutta erottelu on silti vaikuttava näky. Erotuksessa aitaan ajettujen eloporojen kylkeen karvapeitteeseen tehdään puukolla viillot, lukumerkit, jottei samaa poroa kirjattaisi listoihin montaa kertaa. Erotusta on mukana seuraamassa myös eläinlääkäri. Siirtymä porotaloudesta tähän matkailuyrittäjyyteen on ollut luontainen. Reagointia ajan haasteisiin. Sierijärven rannalla sijaitsevalla porofarmilla matkaajille tarjotaan monipuolisia palveluita: poroajeluita, pilkkimistä ja mahdollisuuksia päästä seuraamaan revontulia. Vaikka kävijämäärät ovatkin kasvaneet, voi yhä puhua Lapin rauhasta. Matkailijamäärien suureen lisäykseen Maununiemi suhtautuu varauksella. ”Emme ole lähteneet mukaan esimerkiksi hintakilpailuun. Ajatuksena on se, että tehdään palvelu hyvin. Puolella asiakasmäärästä voi tehdä saman tienestin ja samalla kyetä tarjoamaan henkilökohtaisen palvelun”, Maununiemi pohtii. Varsinkin muualta Euroopasta tulleet vanhemmat turistit ymmärtävät, ettei toiminta ole vain show’ta. ”Irlannista tullut vähähampainen maanviljelijä kyselee heinätukkoja puristellen, että miten nämä saadaan

ILMIÖ

”JO S PORON PI TÄÄ KOKO KESÄ N KO T ONA, PI TÄÄ S I TÄ HU OLTAA KOKO AJAN. S E ON VAAT I VA ELÄ I N.”

Turistit lämmittelevät kodassa ja kuuntelevat lappilaisia tarinoita.

täällä näin kuivaksi tai että miten porot teurastetaan – aidosti asiasta kiinnostuneena. Eihän näitä lapsivieraiden kuullen kerrota, mutta mielellään sitä avaa tätä todellista elinkeinoa”, Maununiemen yhtiökumppanina toimiva Sampo Pasma kertoo. Koska elämme vielä sesongin alkua, on paikalle saapuva turistiryhmä verrattain pieni. Matkaajia on kuitenkin pienessä porukassa niin Japanista kuin Unkaristakin. Tällä kertaa ryhmä osallistuu ainoastaan porojen ruokintaan. Lumitilanne on vielä liian huono poroajeluiden

Sampo Pasma näyttää turisteille mallia, miten poroja voi ruokkia.

järjestämiseen. Ruokinnan jälkeen vierailijat siirtyvät kotaan nauttimaan lämmikettä. Isäntänä toimiva Pasma valottaa heille poronhoidon historiaa, mutta myös lappilaisia mytologioita – sujuvalla englannilla. Lyhyehkön visiitin jälkeen porukka alkaa siirtyä jo kohti seuraavaa paikkaa, ja safariyrittäjät alkavat tehdä lähtöä hoitaakseen porotilan juoksevia asioita. Sesongin kunnolla alkaessa hommaa painetaan aamusta iltaan, sillä vieraita saattaa tulla kerralla toista sataa, useampana ryhmänä päivässä. ”Kyllä tämä on hyvin yrittäjälähtöistä hommaa, mutta nykyään meillä on myös kolme sesonkityöntekijää auttamassa. Sen toteuttaminen vaati neljän vuoden panostuksen”, Maununiemi sanoo. Erottelun jälkeen osa poroista siirtyy viettämään talvea Sierijärven porofarmille. Porojen talvitarhaus on kauttaaltaan yleistynyt petokantojen kasvaessa. Pedot voivat verottaa talven aikana omistajilta useita poroja. Huhtikuun koittaessa tarhassa talvea viettäneet porot potkaistaan pihalle, jos sää sen vain sallii. ”Jos poron pitää koko kesän kotona, pitää sitä huoltaa koko ajan. Se on vaativa eläin”, Maununiemi toteaa. Ja seuraavana syksynäkin toteutetaan erottelut, niin kuin on tehty jo satoja vuosia. �

T A R I N A N K E R R O N T A

LAPIN YLIOPPILASLEHTIâ&#x20AC;&#x192; 4/2016

V E R E N P E R I N T Ö N Ä

HENKILÖ

TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA KUVAT MATIAS PARTANEN

O LT TA S A A M E L A I N E N E L O K U VA N T E K I J Ä , dokumentaristi ja tarinankertoja Katja Gauriloff naurahtaa kysymykselle kiireestä. Pitkä urakka on nyt ohitse ja Gauriloffin uusin elokuva Kuun metsän Kaisa näki ensi-iltansa tämän vuoden toukokuussa Toronton Hot Docs –elokuvafestivaaleilla. Kiireet eivät silti ole vielä hellittäneet, sillä elokuvan kotimainen teatterilevitys on juuri alkanut; kun elokuvalliset kiireet vihdoin helpottavat, alkavat media- ja markkinointikiireet. Katja Gauriloff teki todellisen läpimurtonsa kansallisesti sekä myös kansainvälisesti vuonna 2012 ilmestyneellä dokumentillaan Säilöttyjä unelmia. Globaalia ruokateollisuutta kuvannut elokuva ei ollut vain säilykepurkin monivivahteinen matka globaalissa tuotantoketjussa, vaan koskettava kuvaus eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten elämästä ja unelmista. ”Minulle on tärkeää tehdä elokuvia aiheista, joihin minulla on jokin henkilökohtainen suhde. Puhdas Lapin luontosuhde vastaan globaali ruokateollisuus. Lisäksi elokuvassa on vahvasti läsnä henkilökohtainen havainto nuoruudestani. Lähdin 18-vuotiaana nuorena tyttönä Helsinkiin makkaratehtaalle töihin. Kahvitauoilla vuosikymmeniä tehtaalla töissä olleet rouvat sitten kertoilivat leveällä stadin slangilla rosoisia elämäntarinoita, joita minä sitten imin sisääni”, havainnollistaa Gauriloff havaintojen yhdistämistä ja elokuvan eri tasoja, jotka esimerkiksi juuri Säilöttyjä unelmia –dokumentissa ovat vahvasti läsnä.

joka kuvasi kolttasaamelaista kulttuuria ja sen säilyttämistä. Elokuva oli Gauriloffille matka hänen omien juuriensa äärelle. Gauriloff on äitinsä puolelta kolttasaamelainen, mutta on viettänyt nuoruutensa kulttuurin ulkopuolella Rovaniemellä. Kuun metsän Kaisa kertoo Gauriloffin isoisoäidin, legendaarisen tarinankertojan Kaisa Gauriloffin ja sveitsiläis-venäläisen kirjailijan Robert Crottetin ystävyydestä sekä suurista mullistuksista, joita kolttasaamelaiset joutuivat kokemaan toisen maailmansodan aikana. Elokuva koostuu arkistomateriaaleista sekä animaatioista. Arkistomateriaalit Katja Gauriloff sai haltuunsa Crottetin jo iäkkäältä puolisolta Enrique Mendeziltä. ”Saimme vihjeen, että Espanjasta voisi löytyä arkistomateriaalia Kaisasta ja Robertista. Erinäisten sattumien kautta sain lopulta yhteyden Enrique Mendeziin, joka luovutti minulle koko Crottetin jäämistön käyttöön. Tämän jälkeen jäämistö sijoitetaan saamelaismuseo Siidaan”, kertoo Gauriloff. Saamelaisaiheet ovat Gauriloffille tärkeitä, sillä ne ovat matkoja ja tutkimusretkiä siihen kulttuuriin, josta hänet ja niin monet muutkin kolttanuoret aikoinaan vieroitettiin. Oman identiteetin etsiminen ja löytäminen onkin vienyt Gauriloffin saamelaisaiheiden pariin, sillä ne ovat asioita joihin ohjaajan pitää palata uudelleen ja uudelleen. Eheytymisen takia Gauriloff ei kuitenkaan elokuvia tee, vaan sanoo tehneensä aktiivista työtä identiteettinsä kanssa ja olevansa sinut asioiden kanssa. ”Kun tein Huuto tuuleen –dokumenttia, menin kolttasaamelaiseen yhteisöön, jossa minut otettiin vastaan yhtenä muista kolttasaamelaisista. Sain hyväksyntää ja tunsin, että kuulun joukkoon”, muistelee Gauriloff. Saamelaiset ovat kokeneet historiansa aikana paljon sortoa ja vääryyttä. Yhteisö kantaakin kollektiivista traumaa kielen ja kulttuurin tukahduttamisesta eikä tämän päivänkään keskusteluilmapiiri ole kaikista positiivisin.

Kuun metsän Kaisa on paluu saamelaisaiheeseen Gauriloffin uusin elokuva Kuun metsän Kaisa puolestaan palauttaa ohjaajan takaisin siihen maailmaan, josta hänen dokumentaristinen uransa oikeastaan alkoikin. Vuonna 2007 Gauriloff teki ensimmäisen dokumenttielokuvansa Huuto tuuleen,

MI N U T O T E T T I I N VAS TAA N YHT ENÄ MU I S TA KOLT TASAAMELA I S I S TA.

MI NÄ OLEN A LKA N U T KÄY T TÄMÄ Ä N KOLT TAP UKUA VAS TA TÄ NÄ V U ONNA.

”Saamelaisista aiheista on raskasta tehdä elokuva. Siinä joutuu vetämään perässään kulttuurin painolastia; on käsiteltävä isoja ja vaikeita asioita sekä traumoja. Silloin täytyy tietää vastuunsa siitä, että tekee oikeutta sille asialle, josta puhuu”, pohtii Gauriloff. Tänä vuonna Gauriloff sai työllensä myös virallista hyväksyntää, kun Saa´mi Nue´tt ry:n ja kolttien kyläkokouksen yhteispäätöksen mukaisesti Gauriloff nimitettiin vuoden 2016 koltaksi. ”Kunnianosoitus oli tietenkin myös helpottava asia”, myöntää Gauriloff.

Tarinankerronta kulkee suvussa Tarinankertoja Katja Gauriloff on oikeastaan ollut aina. Jo pienenä c-kasetit täyttyivät omista nauhoitetuista tarinoista. Jossain vaiheessa elämäänsä, noin parikymppisenä, Gauriloff esiintyi Oulussa puoliammattilaistuotannossa näyttelijänä. Kun muut keskittyivät hiomaan repliikkejänsä, kiinnosti Gauriloffia enemmän kuvaajan työskentely. Tie veikin Tampereelle kuvausta opiskelemaan, mutta verenperintönä saatu tarinankertominen on ohjannut sittemmin Gauriloffin enemmän käsikirjoittamisen sekä ohjaamisen pariin.

G A U R I L O F F

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

K A T J A

”Dokumentaristina ja tarinankertojana en halua hukata ihmisten aikaa. Ihmisten täytyy saada jotain myös siitä ajasta, jonka he elokuvaan käyttävät. Hyvä elokuva koskettaa tunteen tasolla, mutta tarjoaa myös älyllisen tason. Katsojalle täytyy antaa mahdollisuus muodostaa tulkinta tarinasta tai taiteesta ylipäätänsäkin”, toteaa Gauriloff. Seuraavaksi Gauriloff aikoo jättää saamelaisasiat hetkeksi syrjään, sillä käynnissä ovat Sofi Oksasen Baby Jane -romaaniin perustuvan näytelmäelokuvan valmistelut. Jos kaikki menee hyvin, voivat kuvaukset alkaa jo ensi vuonna. ”Olen pyrkinyt aina lisäämään itselleni elokuvallisia haasteita. Jokainen tekemäni elokuva on poikennut toteutustavaltaan toisistaan ja nyt on näytelmäelokuvan vuoro. Saamelaisiin aiheisiin palaan kuitenkin varmasti tulevissa dokumenteissani”, naurahtaa Gauriloff. Ja aiheista, joihin Gauriloff voi mahdollisesti myöhemmin tarttua tai palata ei ole pulaa. Tämän hetken ilmapiiriä saamelaiskeskustelussa Gauriloff kuvaa raivostuttavaksi. Taiteilija Jenni Hiltusen Grind -musiikkivideosta noussut kohu ja Kiasman johdon epäonnistunut viestintä on nostanut saamelaisten kokeman kulttuurikolonialismin valtakunnan tietoisuuteen. Myöskään napapiirin matkamuistomyymälöissä myytävät neljäntuulenhatut ja muu feikkikrääsä eivät saa Gauriloffin ymmärrystä. ”Minä olen alkanut käyttämään kolttapukua vasta tänä vuonna. Puvun käyttö on ollut tosi pitkä ja henkilökohtainen prosessi”, havainnollistaa Gauriloff saamelaispuvun merkitystä kantajalleen. Gauriloff kuuluu uuden ajan tarinankertojiin, jotka eivät kerro enää Kaisan tavoin tarinoita keittiön pöydän ääressä, vaan ovat siirtyneet käyttämään itselleen parhaiten sopivia formaatteja. Toinen modernin ajan saamelainen tarinankertoja voisi olla esimerkiksi muusikko-runoilija Niillas Holmberg. ”Kulttuurin pitää myös saada uudistua nuorten taiteilijoiden ja tekijöiden toimesta. Muuten se kulttuuri museoituu. Saamelaisasioista pitää puhua ja juuri nyt on hyvä aika puhua niistä. Me emme saa unohtaa kulttuuria eikä tarinankertojia. Tarinat eivät saa unohtua”, päättää Gauriloff. �

YLIOPISTOLLA

LYY INTELLIGENTSIA VIRITTELEE KESKUSTELUKULTTUURIA YLIOPISTOLLE I D E A LY Y I N T E L L I G E N T S I A -illoista syntyi turhautuneesta vuodatuksesta yliopiston käytävällä. Opiskelijat valittelivat keskustelukulttuurin puuttumista yliopistolta. Parhaimmillaan opiskeluaika yliopistossa voisi kehittää ajattelun taitoja ja tarjota mahdollisuuden monipuoliseen ajatusten vaihtoon ja näkökulmien punnitsemiseen eri näkökulmista. Tähän tarvitaan muutakin kuin ryyppäjäisiä, luentoja ja opintopäiväkirjoja. Helposti käy niin, että ihmiset keskustelevat, jos keskustelevat, vain samanmielisten kavereiden kanssa. Intelligentsia iltojen ideana on ollut herätellä keskustelua ja tarjota foorumi, jossa eri tiedekuntien opiskelijat voivat kokoontua yhteen. Illat ovat yleensä koonneet pienen joukon ihmisiä ja mukana on ollut opiskelijoita yhteiskuntatieteiden, kasvatustieteen ja taiteiden tiedekunnan puolelta. Lukuvuonna 2015–2016 Intelligentsia -iltojen aiheina olivat muun muassa pakolaisuus, huumeet ja poliittinen islam. Illoissa on ollut yleensä alustus, jonka jälkeen aiheesta on keskusteltu vapaamuotoisesti. Alustajina ovat toimineet opiskelijat ja yliopiston henkilökunnan jäsenet. Illoissa mukana ollut politiikkatieteiden opiskelija Juho Kähkönen on pitänyt illoista, joissa hän on ollut mukana. ”Mielestäni iltoihin on kokoontunut keskustelijoita erilaisista taustoista. Iltamissa on kuullut perusteltuja näkökulmia ja niissä on ollut rakentava ja hyväksyvä ilmapiiri. Olisi silti hienoa, jos paikalla olisi vieläkin värikkäämpi keskustelijaporukka, ja jos mukaan saataisiin myös ammattikorkeakoulun opiskelijoita”, Kähkönen pohtii. ”Iltojen ydin on ainakin itselle ollut uudet näkökulmat tuttuihin aiheisiin. Mielestäni korkeakoulutuksen tulisi valmentaa ihmisiä laajemmin kuin vain työelämään. Keskustellessa tulee pohtineeksi erilaisia arvomaailmoja, mitä pidän Intelligentsian arvokkaimpana antina”, hän summaa. �

MA R JO HIILIVIRTA

TEKSTI PILVIKKI VIITANEN

KESKU S T EL LES SA T ULEE POH T I N EEKS I ER I LA I S IA A RVOMAAI LMOJA.

Tykkää LYY intelligentsia sivustosta Facebookissa ja seuraa tapahtumailmoittelua. Jos sinulla on idea seuraavan illan aiheeksi, tai haluat olla mukana järjestämässä iltoja keväällä 2017, laita viestiä LYY intelligentsia Facebooksivuston kautta tai osoitteeseen pviitane@ulapland.fi

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

UUDET JA ULJAAMMAT LENTODIILIT TEKSTI TEA KOSKELA

K S I J O S T O I N E N K I N opiskelija hymähteli varmasti tyytyväisenä kuullessaan Norwegianin aloittavan suorat reittilennot Rovaniemeltä Lontooseen. Viimeinkin selviä merkkejä siitä, että myös täältä kaukaa pohjolasta pääsee näppärästi muualle Eurooppaan – ja tällä kertaa vieläpä kohtuuhinnoin. Tämä reitti ei jäänyt kuitenkaan ainoaksi lentoyhteyksien kehitysharppaukseksi tulevan talven osalta, sillä Germania ryhtyy puolestaan operoimaan reittilentoja myös Saksaan ja Sveitsiin. Talvikaudella 2016–2017 Norwegian ja Germania aloittavat siis yhteensä kolme uutta reittiä. Norwegian aloittaa joulukuun alussa liikennöinnin Lontooseen, ja Germanian lennot Z richiin alkavat joulukuun puolivä- lin jälkeen. Berliiniin reittilennot Germania aloittaa tammikuun alkupuolella. Näitä uusia reittejä operoidaan maaliskuun loppupuolelle saakka. Esimerkiksi Berliinin metropolielämää pääsee siis katsastamaan tällä hetkellä vain talvisesongin aikaan. ”Talvituotteella avataan matkailukauppa, sillä se on matkailuyrittäjien kannalta turvallinen ratkaisu”, Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen kertoo. ”Kun talvisesongin aikaan saadaan luotua hyviä kokemuksia, tulee myös kesätuote mahdolliseksi”, hän jatkaa. Rovaniemi on ehdottomasti talvikaupunki, jonka matkailusesonki

alkaa marraskuun lopulla jatkuen pääsiäisen tienoille asti. On varsin loogista, että talviaikaan sijoittuva korkeasesonki vaikuttaa ratkaisevasti myös lentoyhteyksien operoimiseen ja eritoten niiden aloittamiseen. Alun jälkeen on kuitenkin pyrittävä jatkamaan lentoyhteyksien kehityskulkua. Tässä tapauksessa sesonkia pyritään venyttämään, ja töitä tehdään koko ajan myös kesäkauden eteen. Kärkkäisen mukaan kestävä kehitys ja strategianmukaisuus lentoyhteyksiä kehitettäessä ovat olennaisia tekijöitä. Hän nostaa esille sen, että talven ja kesän ohella on huomioitava myös niin sanottu shoulder seasons. Tällöin on kyse matala- ja korkeasesonkien väliin jäävistä kausista. Ympärivuotisuus on yksi isoista matkailualan haasteista, ja matkailijat pitäisikin saada kiinnostumaan Rovaniemestä monipuolisena kohteena – ei pelkästään talven ihmemaana. Parempi saavutettavuus edistää toki tämän tavoitteen täyttymistä. Uudet reittilennot tekevät Euroopan metropoleista helpommin saavutettavissa olevia tarjoten suoria yhteyksiä suhteellisen edullisesti nyt myös omatoimimatkailijoiden ulottuville. Samalla Rovaniemi tulee lähemmäs ulkomaisia matkailijoita. ”Uudet reittilennot avaavat myös uuden hintaikkunan kilpailukykyisemmillä hinnoilla. Matkustaminen on kuitenkin usein kallein osa matkaa”, hahmottelee Kärkkäinen.

MATKA I LIJAT PI TÄI S IKI N SAA DA KI I NNO S T UMAA N ROVA N I EMES TÄ MON IP U OLI S ENA KOH T EENA – EI PELKÄS TÄÄN TA LV EN IHMEMAA NA.

MATKAILU

YKSI PÄÄKOHDERYHMÄ OVAT N I I N SA NO T U T MODER NI T HUMA N I S T I T.

MERI HEIKKILÄ

Hänen mukaansa olennainen kysymys onkin se, kuinka matkailija löytää juuri Rovaniemen hybridiyhtiöiden massiivisesta tarjonnasta. Kuinka saada omatoimimatkailijan löytämään arktinen matkakohde lukuisten muiden kohteiden joukosta? Nimenomaan lisääntynyt omatoimimatkailu on viime vuosina muuttanut matkailualaa merkittävästi. Matkailukauppa muuttuu ja laajenee, jolloin myös toimintatapoja on muutettava. ” Paikall i s e t ma tkailu y r i t t ä jät ovat erit yisesti viimeisten 2–3 vuoden aikana laajentaneet

tuotteitaan”, mainitsee Kärkkäinen matkailualan toimijoiden reagoinnista lisääntyneeseen omatoimimatkailuun. Voimakas kysyntä on vaatinut myös tarjonnan kehittämistä. Uusien reittilentojen myötä omatoimimatkailijoiden määrä Rovaniemellä epäilemättä kasvaa, joten kaupungin runsaalle palvelutarjonnalle löytynee jatkossakin uusia asiakkaita. Paikallisten palvelujen määrä pysynee tällä tavoin korkeana, ja kenties se jopa kasvaa tulevina vuosina. Kärkkäisen mukaan omatoimimatkailijoiden lisäksi myös

matkanjärjestäjillä on vahva kiinnostus uusiin reittilentoihin. ”Erityisesti Z richissä ja Lontoossa on vahvat markkinat valmiille matkatuotteille.” Kokonaisuudessaan Keski-Eurooppa on merkittävää markkinaaluetta Rovaniemen matkailulle, ja uusista lentoyhteyksistä käydään jatkuvasti neuvotteluita eri maiden kanssa. Uudet reittilentoyhteydet Eurooppaan ovat hyvin todennäköisiä, mutta kaukomarkkinoita hallitsevat edelleen vahvasti matkanjärjestäjät ja heidän matkatuotantonsa. Uudet reittilennot vastaavat kuitenkin omalta osaltaan kasvavan individualistisemman matkailun kysyntään. Matkanjärjestäjien runsaasta tarjonnasta huolimatta yhä useammat haluavat räätälöidä itse omat matkansa – siinä taas eivät täyteen buukatut charter-lennot paljoa auta. Uusien lentoreittien vahvuus Rovaniemen matkailulle voisi ilmetä esimerkiksi siten, että matkailumarkkinoinnin kohderyhmät löytäisivät pohjoisen kaupungin enenevissä määrin. Suomen kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa yksi pääkohderyhmä ovat niin sanotut modernit humanistit. Ehkäpä suorien ja hinnoiltaan kilpailukykyisten reittilentojen myötä myös nämä massamatkailua välttelevät uteliaat löytöretkeilijät Berliinin kaduilta löytävät tiensä arktisen luonnon ympäröimälle Rovaniemelle. �

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

I L U A K M A T TEKSTI TEEMU LOIKKANEN

M U L

A P I N M A T K A I L U on yksi harvoista kasvavista aloista koko maassa. Aasialaiset yhteistyökumppanit lupailevat kymmenien tuhansien matkailijoiden kasvua pelkästään Rovaniemelle. Perinteisesti matkailijat ovat edustaneet perheitä tai iäkkäämpää ja vauraampaa väkeä. Jos ja kun Rovaniemen löytävät myös muut matkailijat, onko tapahtumassa jonkinlainen muutos, jonka jälkeen Joulupukki ja huskysafarit eivät riitä? Matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola näkee matkailun tulevaisuuden yleisesti positiivisena. Silti tässäkin asiassa on pidettävä huolta, ettei mennä liian pitkälle. ”Rovaniemen matkailun tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia monenlaiseen hyvään. Toki on myös mahdollisuuksia maailmallakin yleiseen virheeseen, vain sesonkihuippuihin tähtäämiseen eli matkailukohteen täyttämiseen matkailurakentamisella ja matkailijoilla. Jossain vaiheessa sellainen ”kasvu” syö matkailijoilta mahdollisuuden nähdä ja kokea paikka matkailulta. Nähdä metsä puulta, tai pikemminkin puu metsältä”, Veijola vertaa. Ensimmäinen kiinalaisyritys on vastikään aloittanut oman majoituskylänsä rakentamisen napapiirillä. Alueella toimitaan paikallisten näkökulmasta omassa kuplassaan,

OLEMME L ÄH T EN EE T T EKEMÄÄ N S EL LA IS TA MIS TÄ T YKKÄÄMME I T SE.

jolla voi toki olla hyviä sekä huonoja vaikutuksia. Matkailualan koulutus- ja tutkimus instituutissa ja Lapin yliopistossa professorina toimiva Veijola näkee, että matkailijakylän kasvu lentokentän kyljessä on yksinomaan positiivinen asia. ”Se tarjoaa varmasti kaivattuja elämyksiä all-inclusive -matkailijoille. Tärkeätä on yhteistyö yrittäjien kesken, ja työntekijöiden pitäminen motivoituna ja innostuneina. Joulupukin täytyy pysyä yhtenä ja samana, vaikka häntä voikin eri aikaan tavata eri paikoissa – erikoistilanteiden mies kun on. Uudenlainen, kunnianhimoinen matkailuarkkitehtuuri Arctic TreeHotellin muodossa antaa kaivattua särmää, mutta yhtä tärkeitä ovat myös kotoisat mökit mökkikylässä, joihin voi kaivertaa oman, tunnelmallisen joulunsa Lapissa. Hyvää Pajakylässä on, että matkailijat eivät valtaa paikallisten oman arjen maisemia ja reittejä kaupungin sydämessä ja sen lähiliikunta-alueilla.” Napapiirin lisäksi myös keskustaalueella tapahtuu. ”Matkailumajoituksen monipuolistuminen kaupungin keskustassa on sekin tervetullut muutos”, Veijola toteaa.

T O K S Valtakadun ja Pekankadun kulmaan, juuri purettua Valistustaloa vastapäätä avautuu pian hostelli. Paljon matkailleet opiskelijat tuntevat konseptin, edullista majoitusta ja muiden matkailijoiden kohtaamista nuorekkaassa ilmapiirissä. Monet meistä ovat myös nähneet kaikenlaisia hostelleja, haisevista kopeista huippuhotellin tasoisiin majoitustiloihin. Hostel Cafe Koti on lähempänä jälkimmäistä. Toinen yrittäjistä Tuulia Repo kertoo hostellin perustamisen olleen pitkäaikainen unelma. ”Olen matkustanut paljon ja poiminut ideoita matkan varrella näkemistäni paikoista. Esimerkiksi huoneiden tehosteseinän idea on syntynyt filippiiniläisessä vaatekaupassa näkemästäni seinästä. Aina reissatessani huoneissa on ollut liian vähän naulakoita ja olemme vastanneet tähän. Pienet asiat ovat usein tärkeitä.” Rovaniemellä hostelli näyttää edustavan uusia tuulia perinteiseen joulupukki, huskysafari ja revontulet- kaavaan tottuneille. ”Varmasti tämä on erilaista mihin on totuttu, olemme lähteneet tekemään sellaista, mistä tykkäämme

MATKAILU

MERI HEIKKILÄ

E N S T

S U

HO S T EL L I T OVAT U SEIN SEU RA L L I S EMPIA PA IKKOJA KUIN HO T EL LI T. itse. Oletamme hostellin houkuttelevan myös sellaista porukkaa, joka haluaa tavata paikallisia ja soluttautua siihen meininkiin. Emme kuitenkaan ole halunneet kategorisoida tai rajata asiakaskuntaa pieneen suppuun vaan avata ovet kaikille”, Repo kuvailee. Joulun aikana Rovaniemen majoituspaikat ovat täynnä. Repo toivoo, että hostelli mahdollistaa myös ex tempore-matkailijoiden tulon. ”Jos ei halua ostaa pakettimatkaa, usein esimerkiksi joulun aikaan on hankala matkustaa. Myös Airbnb vastaa tietysti tähän tarpeeseen.”

Soile Veijola näkee paljon mahdollisuuksia uusien majoitusmuotojen ympärillä. ”Sekä uusi hostelli että kasvava Airbnb-majoitustarjonta tuovat kaupunkiin maailmasta kiinnostuneita nuoria ja vähän vanhempiakin omatoimimatkailijoita, joilla on usein kulttuurista pääomaa, ja jotka haluavat kasvattaa sitä lisää matkailemalla. Ties keitä tulevaisuuden vaikuttajia täälläkin yöpyy paikallisten luona ja lähtee hienojen muistojen ja uusien ystävyyksien kanssa takaisin kotiinsa. Hostellit ovat usein seurallisempia paikkoja kuin hotellit, niissäkin syntyy sosiaalisia verkostoja matkailijoiden kesken. Rovaniemi jää yhteiseksi muistoksi.” Monet matkailijat eivät halua varta vasten heille kasattuja elämyksiä

vaan haluavat osallistua ja kokea aitoa paikallista elämää, mitä se kenellekin tarkoittaa. Tapahtumanjärjestäjien, promoottorien ja muun kaupungin kulttuuriväen on hyvä miettiä, miten matkailijoiden tietoon saadaan kaikki kaupungissamme tapahtuva. Veijola sanoo kaikkien ryhmien tukevan toisiaan. ”Kiinnostavissa kaupungeissa tapaa olla myös turisteja, ja Rovaniemen kiinnostavuus sekä paikallisten että vierailijoiden silmissä vain kasvaa, kun täällä näkyy monenlaisia matkailijoita. Kelkkahaalariryhmien lisäksi tänne mahtuu muunkinlaista väkeä. He voivat olla osa kaupungin kehittymistä myös kulttuurikaupunkina, jos vain eri alojen ohjelmantuottajat tekevät yhteistyötä.” �

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

ARKTINEN RIITTI VASTAANOTTI KAAMOKSEN TEKSTI TEEMU LOIKKANEN KUVAT MATIAS PARTANEN

E R IN T E IS E T J O K I VA L K E AT

v ietet tiin Rovaniemellä torstaina 3.11. jo 16. kertaa. Aikaisemmin Valdemarin uimarannalla järjestetty tapahtuma oli nyt toista kertaa Valionrannassa. Vain muutamat tuikut valaisivat marraskuisen pimeää rantaa, kun astuimme paikalle. Odottavaa väkeä oli kerääntynyt rinteeseen kuin Salpausselän kisojen mäkikatsomoon ikään. Kelmeä puhelimien näytöistä säteilevä valo antoi ennakkoa tulesta. Kansainvälinen opiskelijaryhmä seisoi rivissä sytytyskepit käsissään h-hetkeä odotellessa. Tapahtuma perustuu Lapin Yliopiston tulitaide-kurssiin, jota vetää kuvataidekasvatuksen yliopistoopettaja Antti Stöckell. Tapahtuma on perinteisesti ollut juuri vaihtoopiskelijoiden suosiossa. ”He näkevät kuvauksen valitessaan opintoja Lapin yliopistosta, tulitaidekurssi kuulostaa varmaankin jännältä ja erikoiselta. Monien ystävät ovat myös käyneet kurssin ja kehuneet sitä. Parhaimmillaan mukana on ollut toistakymmentä eri kansallisuutta. Kieli- ja kulttuurierot tulevat näkyviin työpajamuotoisessa toiminnassa, mutta tulen kieli koetaan aina vahvasti yhdessä”. Tapahtumassa on vaihtuva teema. ”Aikaisemmin on nojattu vahvasti perinteisiin, tällä ker taa

10-9-8-7-65-4-3-2-1B U R N!

TAPAHTUMA

halusimme katsoa eteenpäin ja sinne, minne emme edes näe”, Stöckell kertoo. ”Avaruusteemassa on paljon tarttumapintaa scifin ja elokuvien kautta” Eräässä veistoksessa on astronautin hymyilevät kasvot jonkinlaisessa avaruus-selfiessä. 10-9-87-6-5-4-3-2-1- BURN! Astronautti roihahtaa liekkeihin, yleisön etummaiset rivit astuvat askeleen taaksepäin, kun liki kymmenmetriset liekit kuumottavat poskia. Kipinät tanssivat tummalla yötaivaalla kuin pienet tähdenlennot. Stöckell oli mukana vuonna 2001 ensimmäisen vuoden opiskelijana, kun Jokivalkeat aloitettiin.

”Alunperinkin tapahtuma on suunniteltu kaamoksen alkuun. Tuli on mukana muissakin siirtymäriiteissä, kuten uuden vuoden raketeissa tai pääsiäis- ja juhannuskokoissa, sekä kekrissä. Kaamos on hieno aika tuoda perinteisiin nojaavia uusia sisältöjä, kiitämme kesästä ja syksyn sadosta ja otamme pimeän ajan vastaan”, Stöckell kertoo. Tapahtuma on vahvasti yhteisöllinen, sillä mukana tekemässä on lähes 30 ihmistä. ”Tätä voidaan kutsua taiteeksi ja uskon sen koskettavan myös monia sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten kuluta paljon taidetta.” Astronautti on jo pelkkä tuhkaa ja palavat planeetat tanssivat

Antti Stöckell oli mukana vuonna 2001 ensimmäisen vuoden opiskelijana, kun Jokivalkeat aloitettiin.

JOKA I S ES SA MEI S SÄ AS U U PI EN I PY ROMAA N I.

universumin porteilla. Jäljellä on vielä UFO, jolla avaruuden muukalaiset ovat abduktoineet lappilaisia tutkimuksiinsa. Lopulta sekin roihahtaa tuleen, olemme torjuneet hyökkäyksen! Lapasten vaimentamat aplodit päättävät yhteisen hetken ja rovaniemeläiset valuvat jälleen takaisin omien kotiensa lämpöön. ”Toivon, että lämmöstä ja hehkusta on iloa vielä pitkään. Erimaalaiset ja ikäiset kokevat intensiivisen ja nopean hetken yhdessä”, Stöckell miettii. Mitä tuli oikeastaan tässä mielessä tarkoittaa? Ensimmäisenä tulee mieleen sen välttämättömyys koko ihmiskunnalle sen historian ajan. Stöckell näkee tulen dualistisena elementtinä. ”Tuli on lämmön, turvan ja elämän lähde, toisaalta siinä on tuhoava puoli. Voiman kanssa tulee toimia hallitusti, sillä jokaisessa asuu pieni pyromaani, ja on kiinnostavaa ajatella, miten voisimme käyttää myös tätä tuhoviettiä hyödyllisesti. Tuli on loppujen lopuksi arvaamaton elementti ja valokuvat tanssivista liekeistä ovat usein mielenkiintoisia – millaisia hahmoja ne muodostavatkaan”. �

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

OTTAISITKO SINÄKIN TEHOTORKUT? TEKSTI PILVIKKI VIITANEN KUVITUS VILJA TUOHINO

MI T EN T EHOKKU U S JA H Y V IN VOIN T I OVAT YHT E Y DES SÄ T OISIINSA?

I L L O I N O L E T V I I M E K S I nukkunut päiväunet? Lapin yliopiston laadullisten tutkimusten yliopistonlehtori Pälvi Rantalan loppusyksystä ilmestynyt tietokirja Nokkaunia ja tehotorkkuja – tutkimusmatka päiväunien kulttuurihistoriaan ikään kuin vaatii ottamaan henkilökohtaisesti kantaa päiväuni-ilmiöön. Lähtökohtaisesti minusta tuntuu siltä, ettei päiväuniin ole aikaa tai varaa. On vaikea rauhoittua lepäämään päivällä. Toisaalta päiväuniin liittyy ajatus arjen luksuksesta – onko mitään mukavampaa kuin torkkujen jälkeinen raukeus? Päätän haastatella Pälvi Rantalaa ja testata itse päiväunien toimivuutta. Syksyn kiireet painavat päälle ja ehkäpä stressin vuoksi uni tuntuu loppuvan aamusta kesken. Yhtenä päivänä päätän lukea aamupäivän kotona. Lounaan päälle kokeilen päiväunia. Nukahdan melko helposti ja nukun kahdenkymmenen minuutin torkut. Loppupäivän olen erittäin energinen ja selviän uuvahtamatta ehkä viikon tiukimman nelituntisen: filosofian luennot iltapäiväneljästä iltakahdeksaan. Pälvi Rantalan päiväunitutkimus lähti liikkeelle, kun professori Anu Valtonen pyysi häntä mukaan yliopiston New Sleep Order –hankkeeseen. ”Päiväunia ei ole tutkittu

ILMIÖ

LI SÄE T U SAAV U T E TAA N LEVON, EI RES U RS S I EN KI R I S TÄMI S EN KAU T TA.

Suomessa, joten se oli mielenkiintoinen tutkimuskohde. Lisäksi päiväunet ja nukkuminen ylipäätään ovat ajankohtaisia aiheita, nukkuminen koskettaa meitä kaikkia”, Rantala kertoo.

Yhteiskunta torkkuu meissä Keskustellessani Rantalan kanssa oivallan, että päiväuniin linkittyy yhteiskunnallinen ulottuvuus. Tehostamisen ja tuottavuuden vaatimukset näkyvät kiireenä ja paineena työelämässä, opinnoissa ja arjessa. Kuka ehtii nukkua, kun elämässä pitäisi saada niin paljon aikaan? Kenen ajalla saa nukkua? Onko lepäämiselle aikaa, sijaa tai lupaa? Rantalan mukaan päiväunia on ollut kiinnostavaa tutkia nimenomaan työelämän näkökulmasta. Pieni ilmiö on avannut näkökulman laajempiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Rantala on tutkimuksen ohessa pohtinut sitä, miten tehokkuus ja hyvinvointi ovat yhteydessä toisiinsa tai miten työurien pidentäminen olisi oikeasti mahdollista. Hän näkee päiväunien nukkumisen yhtenä mahdollisuutena lisätä tehokkuutta ja jaksamista, mutta tässä tapauksessa lisäetu saavutetaan levon, ei resurssien kiristämisen kautta. Esimerkiksi päiväunien nukkumisen työpaikalla katsotaan olevan pois työajasta, mutta Rantalan mukaan on olennaista

pohtia sitä, miten erityisesti luovaa tai tietotyötä mitataan – onko olennaista työhön käytetty aika vai työntekijän tuottamat sisällöt? Pitäisikö pikemminkin kiinnittää huomio työn sisällölliseen laatuun kuin laskea työhön käytettäviä tunteja? Minun kokeellinen päiväuniprojektini ei edisty hyvin. Onnistuneista päiväunista on jo yli viikko. Takaraivossa jyskyttävä ajatus siitä, että pitäisi nukkua päiväunet kertoo, että päiväunista on tullut yksi lisäsuorite viikon pitkään listaan. Tämä ei varmaankaan ollut päiväunien idea. Nukkumattomat päivätorkut jäävät kaihertamaan tutkivan journalistin mieltä.

”Nukun kissan kanssa, jos hän suo” Rantala käyttää kirjassaan monenlaisia aineistoja historiantutkimuksesta kaunokirjallisuuteen. Kirjaa varten Rantala keräsi päiväuniin liittyvän kyselyaineiston. Hänen mukaansa ilahduttavinta ja kauneinta oli lukea konkreettisia kuvauksia päiväunien nukkumisesta. Päiväunia voi nukkua yksin tai kollektiivisesti. Vastaajat kertovat esimerkkejä päiväunista kaverin, poikaystävän, mummon, koiran tai kissan kanssa. Päiväuniin liittyy konkreettisia tapoja, apuvälineitä ja paikkoja: sohva, nojatuoli, viltti, makuupussi, tai pehmolepakko, jota

halaamalla uni tulee paremmin. Aineistosta heijastuu elämänrytmien moninaisuus. Jotkut kaipaavat päivätorkkuja, toiset eivät. Kaikkien luontainen rytmi ei sovi yhteiskunnalliseen kahdeksasta neljään malliin. Myös vuodenaikojen vaihtelu heijastuu unen ja levon tarpeeseen, etenkin pohjoisessa. Yhteiskunnallisessa ajattelussa tai päiväunien oikeuttamisessa yksilölliset tai vuodenaikojen vaihteluun liittyvät seikat jäävät helposti huomiotta. Eri vastaajat suhtautuvat päiväuniin eri tavoin. Suomessa elää kulttuurinen perinne esimerkiksi vapaapäivän torkuista, ja varsinkin vapaapäivinä tai lomalla päiväunet koetaan positiiviseksi. Nukkuminen työpäivän aikana koetaan ristiriitaisempana. Päiväuniin linkittyy ehkä protestanttisesta työetiikasta kumpuava itsekontrolli – vaikka päiväunille ei olisi ulkoista estettä, sisäinen piiskuri ei anna henkistä lupaa levolle. Rantala myöntää myös itse tunnistavansa aineistossakin esiintyvän sisäisen piiskurin. Kotona töitä tehdessä on helpompaa ottaa torkut. Työpaikalla lepääminen tuntuu haastavammalta. ”Työpaikalla olen joutunut opettelemaan päivälevon ottamista. Varsinkin lepohuoneeseen meneminen tuntuu jostain syystä vaikealta”, Rantala pohtii ja jatkaa: ”päiväunien tarve tai mahdollisuus niille riippuu pitkälti päivästä ja viikosta. Välillä kiireinen aikataulu ei yksinkertaisesti salli tilaa lepäämiselle. Luova luku- tai kirjoitustyö myös väsyttää enemmän kuin opetustyö.” Rantala on huomannut, että tilan löytäminen päiväunille on pitkälti itsestä kiinni. Sama ilmiö nousee esiin myös kyselyaineistossa. Päiväunet

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 4/2016

PÄLVI RANTALAN PÄIVÄTORKKUVINKIT ** Tauota päiväsi järkevällä tavalla. Jos tiedät kaipaavasi lepohetkeä, suunnittele se osaksi päivärytmiäsi. Älä ylibuukkaa omaa aikatauluasi. ** Mieti käytännön ratkaisuja: missä olisi mahdollista nukkua päiväunet? Onnistuisiko kimppapäikkärit kaverin kanssa? ** Päiväunien nukkujalla on lupa tulla kaapista ulos: myönnä itsellesi ja muille, että tarvitset lepohetken.

liittyvät itse asiassa oman ajan organisoimiseen, ne ovat yksi itsensä johtamisen keino. Jos päivälevolle on tarvetta, on se yleensä mahdollista suunnitella osaksi päivää.

VÄ LI L LÄ IHMI S EL LE T EKEE H Y VÄÄ VA IN OL LA.

YTK:n käytävällä 1.kerroksessa on lepohuone, joka on avoin kaikille yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle. Jos lepohuoneen ovi on lukossa, avaimen saa vahtimestareilta.

Päiväunet ennen ja nyt Tutkimusprosessin aikana Rantala huomasi, että päiväuniin liittyvä argumentointi on pitkälti samankaltaista nykypäivänä kuin esimerkiksi keskiajalla. Ihmisten maailmankuva ja siitä kumpuavat perustelut ovat toki erilaisia, mutta perusargumentit ovat samankaltaisia. Päiväuniin liittyy negatiivisia mielleyhtymiä, esimerkiksi ajatus ihmisen laiskistumisesta. Keskiajalla väärään aikaan, eli päivällä nukkumisen katsottiin johtavan syntiin. Nykyään päivällä nukkumisen katsotaan olevan pois tuottavasta ajasta, se johtaa taloudellisiin tappioihin. Keskiajalla nukkumiseen liitetyt ajatukset ovat tuttuja myös nykylukijalle: ”Jos nukkui liikaa, väärässä paikassa, väärään aikaan tai väärässä tilanteessa, oli sosiaalisesti haavoittuva ja altis yhteisön asettamalle sosiaaliselle rangaistukselle.” Kolmas viikko päiväuniprojektia on meneillään. Huomaan, että

päivätorkkuja on vaikeaa sovitella arjen rytmiin. Pysähtymiselle ei näytä olevan tilaa. Mielen saattaminen lepotilaan on vielä haastavampaa kuin kehon saattaminen torkuille. Viikonloppuna otan päivätorkut. En nukahda, mutta mieli rauhoittuu. Samalla huomaan, että hiipivä kaamos taitaa verottaa osansa energisyydestä. Loppuvuodesta pitää sovittaa oma tekeminen kaamokseen ja sen myötä ainakin osittain kasvavaan unentarpeeseen. Rantala haastaa pohtimaan omaa suhdetta lepoon ja päiväuniin. Mikä merkitys lepäämisellä on? Pitääkö lepohetki ansaita, vai olisiko lupa kuunnella omaa kehoa ja mieltä? Välillä ihmiselle tekee hyvää vain olla. Päivälepo voi olla hetki, jolloin saa luvan kanssa olla hetken itsekseen, vaipua omaan rauhaan. Eräs tutkimukseen vastaaja kirjoittaa: ”Mietiskely, lepo, nukkuminen, rauhoittuminen, pelkkä ajattelu

hiljaisuudessa ilman ulkopuolisia ärsykkeitä on syvä tärkeä osa ihmisenä olemista.” Päiväuniprojektini on tuottanut itselleni uusia ajatuksia. Itselle täytyy antaa henkisesti lupa lepäämiseen, jotta se onnistuu. Tärkeämpää kuin toistuvat rutiinit tai ”päiväunipakko” on itsen kuuntelu. Ehkä joskus voisi ottaa päiväunet ihan vain nautiskelun vuoksi, eikä sen tähden, että väsyttää tai koska ne voivat tehostaa päivää. Oikeastaan jos päiväunia lähestyy yleisestä tehokkuusajattelusta käsin, niiden idea kääntyy päälaelleen, ja päiväunista tulee suoritus. Päiväunien integroiminen osaksi omaa arkea vaatii näkökulmamuutoksen, jossa luovuutta ja tehokkuutta syntyy pysähtymisen ja levon kautta, ja jossa levolla on arvo itsessään. �

AINEJÄRJESTÖ

K M B

KATSAUS VIIME VUOTEEN U U D E N V U O D E N L Ä H E S T Y E S S Ä kovaa vauhtia, on ehkä sallittua, kenties aiheellistakin, kääntää hieman katsetta taaksepäin ja muistella kulunutta vuotta. Kosmos Buranilla, Lapin yliopiston politiikan tutkimuksen ja sosiologian ainejärjestöllä, on takanaan jälleen yksi värikäs ja tapahtumarikas vuosi. Tämäkään vuosi ei tietenkään ole vielä ohi, vaan Kosmos Buranin seurasta pääsee nauttimaan vielä esimerkiksi pikkujouluilla, joka on yleensä koko syksyn kohokohta. Menneeseen vuoteen on mahtunut monia tapahtumia, joita voi näin jälkikäteen lämmöllä muistella, kuten perinteikkäät Tipattoman kaatajaiset tammikuussa, vuosijuhlat huhtikuussa sekä aina yhtä railakkaat fuksisitsit syyskuussa, vain muutaman mainitakseni. Kaikki vuoteen mahtuva toiminta ei aina ole tapahtumien tapaan jäsenistölle yhtä näkyvääkään, esimerkkinä enemmän tai vähemmän kulisseissa tapahtuva tärkeä edunvalvontatyö. Kosmos Buranin vuosi ei kuitenkaan koostu pelkästään ainejärjestön järjestämistä tapahtumista ja toiminnasta, vaan myös ihan tavallisista Lovisassa vietetyistä hetkistä, kun jäsenistö pakoilee kahvin äärellä tenttejään tai tutkielmiaan, tai muuten vain viettää aikaa keskenään. Ehkä jokaiselle

O U

S kosmoslaiselle Kosmos Buranin vuosi näyttääkin erilaiselta, sillä jokainen kokee ja osallistuu toimintaan omalla tavallaan. Tämän vuoden päättyessä päättyy myös oma kauteni Kosmos Buranin hallituksen puheenjohtajana sekä kaksivuotinen ainejärjestöurani Kosmos Buranissa. Hallituksen vaihtuessa tehdään tilaa uusille innokkaille ja idearikkaille toimijoille, joita Kosmos varmasti saa useamman. Kosmosissa aktiivisten toimijoiden onkin helppo päästä toteuttamaan luovuuttaan, sillä Kosmos on vasta 3-vuotias ainejärjestö, jonka omat perinteet eivät luonnollisesti ole myöskään vielä vanhoja. Pitkistä perinteistä saa toki toimintaan jatkuvuutta, tukea ja turvaa, ja hienoja perinteitä onkin siirtynyt meille edeltäjiltämme, mutta Kosmosin ja perinteidemme nuoren iän ansiosta emme ainakaan ole vielä kaavoihimme kangistuneita, mikä jättää hallitukselle tilaa uudistaa toimintaa ja tuoda ainejärjestöön joka vuosi jotain uutta. Ja jokainen hallitus myös varmasti tämän tekeekin tehdessään asioita hieman omalla tavallaan. Jään innolla rivijäsenenä seuraamaan, mitä seuraava hallitus hienon ainejärjestömme varalle keksii. Kaiken kaikkiaan siis sanoisin, että Kosmosilla on ollut hyvä vuosi takana sekä hieno loppuvuosi ja jännittävä vuosi 2017 edessään. Kosmosin jäsenistöön liittyi syksyllä vielä hyvänkokoinen ja touhukas lauma fukseja, joten voi melko suurella varmuudella ja tyytyväisenä ennustaa, että KB jatkaa olemassaoloaan yliopistoyhteisössä aktiivisena, elinvoimaisen ja ajoittain äänekkäänäkin ainejärjestönä.

HILMA SORMUNEN

Kosmos Buran ry:n puheenjohtaja P.S. Kosmos kiittää Tao ry:tä haasteesta ja haluaa nyt haastaa Remburssin kertoilemaan itsestään!

JOULUMYYJÄISET 14.12.–22.12.2016 Lapin yliopiston F-siivessä KÄY TUTUSTUMASSA LAPIN YLIOPISTON OPISKELIJOIDEN PAITAVALIKOIMAAN OSOITTEESSA LYY.FI/PAITATILAUKSET. SEURAAVA TILAUS TEHDÄ ÄN TAMMIKUUN 2017 LOPULLA.

HEIDI LINTULA

ARKISIN 11–18, LA 10–14