Lapin ylioppilaslehti 2/2016

LAPIN YLIOPPI LASLEHT I

MOVE AROUND!

TERVETULOA JORDANIAAN

02 / 2016

OISPA KALJAA

JUHO HIILIVIRTA

UUDISTUSTEN KEVÄT

PÄÄTOIMITTAJA MATIAS PARTANEN

Kesä alkaa olla jo kynnyksellä, ja sen varmana merkkinä ilmestyy vuoden toinen Lapin ylioppilaslehti. Vuodenvaihteesta tähän päivään on ehtinyt tapahtua paljon. Ylioppilaslehti on ennättänyt saada uuden ulkomuodon ja nyt myös verkkosivut ovat uudistuneet. Uudet sivut löytyvät edelleen samasta vanhasta osoitteesta. Verkkosivuja on tarkoitus käyttää lehteä tukevana mediana, josta voi löytää myös sisältöjä, joita painetussa lehdessä ei ole.

Valsasta luopumisen seurauksena LYYn toimisto on saanut uuden asukin. Tivolissa jöötä pitänyt Herra Haarniska on siirtynyt valvontatehtäviin toimistolle, ja hänen edesottamuksiaan ja mielipiteitään voi jatkossa seurata lehden sivuilla. Herra Haarniskan tervetuliaisjuhlaa päästiin viettämään vappuviikolla. LYY kerää Tivoliin liittyviä muistoja kevään aikana opiskelijoilta, jotta Valistustalo saisi ansaitsemansa paikkansa ylioppilaskunnan historiassa.

Ennen kesää ylioppilaslehden toiminnasta tullaan järjestämään lukijakysely, jossa selvitetään, miten lehtiuudistus on lukijoiden mielestä onnistunut ja millaista sisältöä he toivoisivat lehdeltä tulevaisuudessa. Lehden kehitystyö jatkuu väsymättä, jotta sen pääkohderyhmää, ylioppilaskunnan jäsentä, voitaisiin palvella mahdollisimman hyvin.

Lappi 2 –hankkeen selvitystyö etenee hiljalleen. On jännittävää nähdä, lähentäisikö se toteutuessaan paitsi oppilaitosten hallintoa, myös opiskelijoita. Ainakin yhteisille tapahtumille voisi olla tilausta, mutta entäpä myös yhteiselle edunvalvonnalle? Vaikka oppilaitosten välillä on vain pari sataa metriä, henkistä välimatkaa saatetaan mitata kilometreissä.

Opintopolkujen monipuolistuminen varmasti on jo näköpiirissä. Esimerkiksi Oulussa amk-journalisti voi sujuvasti jatkaa tiedeviestinnän maisteriohjelmaan. Luultavasti näemme samankaltaisia mahdollisuuksia myös täällä pohjoisessa. Vaikka ero yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden välillä voisikin tämän kehityssuunnan seurauksena hämärtyä, voittajana tässä olisi lopulta opiskelija itse.

Näihin ajatuksiin on aika päättää kevään taival, ja painettu lehti siirtyykin kesälevolle. Verkkosivuille ilmestyy sisältöjä painetun lehden tauosta huolimatta, joten vierailehan sivuillamme aina silloin tällöin.

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

3

SISÄLLYS

UNIVERSITY OF LAPLAND DEBATING SOCIETY 6

HERRA HAARNISKAN PALSTA 7

KIVIPAPERISAKSET 8–9

MOVE AROUND! 10–11

PIENPANIMOOLUTTA 12–15

PELKOA JA SIRKUSHUVEJA 18–19

TERVETULOA JORDANIAAN 20–23

MAAILMA HUKKUU ROSKAAN 24–25

KASVUKERTOMUS ROVANIEMELTÄ 26–27

URHEILIJAN TAIVAL YLIOPISTOSSA 28

TASO:N ISÄNTÄNÄ 30

KAIKKI OPINNOILTA AIKAA VIEVÄ AKTIVITEETTI ON LÄHTÖKOHTAISESTI NEGATIIVINEN ASIA X 31 X

MIKÄ IHMEEN SPEKSI? 29

PÄÄTOIMITTAJA Matias Partanen @matiaspartanen

YHTEYSTIEDOT lehti@lyy.fi @lapin_ylioppilaslehti

ULKOASU JA TAITTO Juho Hiilivirta @juhohiilivirta

Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 045 110 9293

KANSI Minttu Ypyä @miminttu

KUSTANTAJA Lapin yliopiston ylioppilaskunta puh. 044 578 4209

PAINO i-print ILMOITUKSET Pekka Alakoski 040 578 4206 pekka.alakoski@lyy.fi

TEKIJÄT Maria Tuunanen, Minttu Ypyä, Siiri Hirsiaho, Meri Heikkilä, Moira Douranou, Aleksi I. Pohjola, Marjo Hiilivirta, Emma Kähkönen, HenrikKristian Telkki, Pilvikki Viitanen, Minni Puumalainen, Renne Vantola, Helka Repo, Elisa Pelttari, Iida Tirkkonen, Tommi Isopoussu, Mikko Saarinen ja Heidi Lintula,

4

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

KIUSAAMISELLE NOLLATOLERANSSI V I I S I P R O S E N T T I A korkeakouluopiskelijoista on kokenut opintojensa aikana kiusaamista ja noin neljännes on kokenut sitä satunnaisesti. Kiusaaja saa elinvoimaa riistämällä toiselta sosiaalista happea, kun kokee oman asemansa uhatuksi. Meidän yliopistomme ei ole mikään poikkeus – moni teistä on varmasti törmännyt tilanteeseen, jossa toisen ominaisuuksia tai tekemisiä mollataan, jotta kiusaajaryhmän falskia identiteettiä saadaan vahvistettua toisen hyvinvoinnin kustannuksella.

Kiusaaminen voi olla nolaamista, solvaamista, syrjimistä, jopa uhkailua. Yliopistolla kiusaaminen voi tarkoittaa joukon ulkopuolelle jättämistä, suoraa sanallista kiusaamista tai muutoin epämiellyttäväksi koettavaa kohtelua esimerkiksi juhlien yhteydessä tai vapaa-ajalla. Pahimmillaan kiusattu on voinut kokea syrjimistä jo peruskoulussa. Jos kiusaaminen jatkuu korkeakoulussa, niin alkavat erilaiset vaikeudet kasautua. Kiusaaminen aiheuttaa henkilölle henkistä ja fyysistä pahoinvointia. Se vaikuttaa ihmissuhteiden laatuun ja itsetuntoon. Kiusaaminen voi ajaa mielenterveysongelmiin.

Näin aikuisten kesken – mitä jos kannustetaan, autetaan ja tuetaan toisiamme sen sijaan, että omien puutteittemme piilottamiseksi yritämme pilata toisen mainetta tai heikentää hänen sosiaalista pääomaansa? Kiusattu ei välttämättä selviä tilanteestaan omin voimin. Jo pienikin ystävällinen ele voi auttaa. Ylioppilaskunnalla on kiusaamisen suhteen ehdoton nollatoleranssi ja tarvittaessa siihen puututaan myös meidän puolestamme.

Aivan ensimmäinen askel korkeakoulukiusaamisen hoidossa on kuitenkin se, että asia ylipäätään tunnustetaan. Kun huomaat kiusaamista, puututhan siihen. Yhteisö, jossa voi olla oma itsensä ja tehdä virheitä pelkäämättä kiusatuksi joutumista, on kaikille parempi yhteisö. Jos opiskelija kokee opintojensa parissa tai opiskelijayhteisönsä jäsenenä jonkinlaista kiusaamista, häirintää tai syrjintää, hän voi kääntyä ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöiden puoleen. Toivottavasti tähän tarvitsee tukeutua entistä vähemmän – otetaan kaikki mukaan!

ELIAS RAUHALA Hallituksen puheenjohtaja

HASSUSEKTORI A I M I K Ä I H M E E N H A S S U S E K T O R I? Nimi saattaa kuulostaa vähän halventavalta, mutta me kannamme sitä ylpeydellä. Kun muut hoitavat kaikki tylsät jutut, me saamme keskittyä kaikkeen ei niin vakavaan. Se ei tarkoita, etteivätkö meidän tehtävämme olisi yhtä tärkeitä; mitä olisi yliopisto-opiskelu ilman opiskelijaelämän tuomaa vastapainoa? Suhtaudumme hassutteluun kuulkaas vakavasti!

LYYn tapahtumakalenteri on täynnä jokavuotisia perinteitä, kuten varjoavaiset, vuosijuhlat ja vappu. Hassusektori ei tyydy tähän, vaan tähtäämme kohti ääretöntä ja sen yli! Meidän vastuullamme on puhaltaa lisää eloa lappilaisen opiskelijan vapaaaikaan keksimällä uusia ja jännittäviä aktiviteetteja. Miltä kuulostaisi vaikkapa herkkuappro, LYYn oma Talent-kisa tai megasitsit keskuskentällä? Hienolta? No niin meistäkin! Hulluimmatkin ideat ovat sallittuja. Toteuttamisen suhteen emme tosin lupaa muuta kuin yrittää. ;)

Hassusektorius on kovaa hommaa, ja itsensä saa ja pitää laittaa likoon joka päivä. Toisinaan pääsee kokeilemaan luonnenäyttelijän roolia erinäisissä ylioppilaskunnan mainosmateriaaleissa, toisinaan taas katsomaan kun HYYläiset* kuuntelevat silmät pyöreinä tarinoita Napapiiriltä ja siitä kuinka hommat täällä hoidetaan. Koskaan ei tiedä, mihin sitä vielä joutuu suostumaan, kun toimiston ovesta astuu sisään. Nakkilista on arvaamaton ja myös loputon. Se ei meitä säikäytä, emme me tätä tekisi jos se ei olisi meistä oikeasti mukavaa!

Nyt hassuttelut kuitenkin syrjään, sillä kuuluu meidän arkeemme muutakin. LYYn kunta-asiat olisivat hurjasti huonommin jos Minna ei niitä luotsaisi rautaisella otteella. Reiluudesta ja maailmanparannuksesta huolehtii Elisa, ovatpa kansainväliset asiatkin lähellä Miss Kehymme sydäntä. Hassusektorius ei ole myöskään suojellut meitä erilaisilta työryhmiltä, vaan vaikutamme niissä ahkerasti.

Minnan loppusanat: Tämä teksti on kirjoitettu junassa tylsän päivän jälkeen matkalla Helsingistä Rovaniemelle. Tätä edeltävän kappaleen kohdalla Elisalla kuitenkin iski iltavilli, ja nyt se riekkuu tuolla pitkin junan käytävien kaiteita.

Kunnon viihdyttäjäapina (?) minulla täällä matkassa. Täytyy käydä hakemassa se takaisin hyttiin ja yöunille. Nähhään ylpällä, sieltä meidät joka päivä löytää. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! *HYY eli Helsingin yliopiston ylioppilaskunta

MINNA JA ELISA, ELISA JA MINNA Kirjoittajat toimivat LYYn hallituksessa

5

LYY

LYY VIERAILEE LUULAJAN YLIOPPILAS­ KUNNASSA L A P I N Y L I O P I S T O N Y L I O P P I L A S K U N N A N hallitus vierailee toukokuussa Luleå Studentkårin luona Ruotsissa. Vierailun tarkoituksena on luoda suhteita ja vaihtaa ideoita erityisesti vaihto-opiskelijoiden integroimisesta, tapahtumakulttuurista ja ylioppilaskuntien toimintatavoista. Luulajan yliopistossa ovat edustettuna muun muassa oikeustieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet, teknillinen koulutus ja yhteiskuntatieteet. LYYn puheenjohtaja Elias Rauhala toivoo matkan lisäävän yhteistyötä ja hyvien käytänteiden jakamista. Vierailusta tulee myöhemmin reportaasi.

L2-HANKKEEN TYÖ­ RYHMÄT PERUSTETTU L 2 - H A N K K E E N P U I T T E I S S A on kevään aikana perustettu lisätyöryhmät selvitys- ja kehitystyöhön. Yhteensä työryhmiä perustettiin seitsemän. Sekä LYY että ROTKO saivat nimetä omat edustajansa työryhmiin.

Perustettuja työryhmiä ovat johto- ja sääntelytyöryhmä, opintopolkujen ja opintopolkujen kehittämistyöryhmä sekä erilaisia hallinnon rakennetyöryhmiä. Työryhmien toiminta jatkuu toistaiseksi. LYYn nimeämät edustajat ovat Elias Rauhala, Minna Peltomaa, MeriTuulia Taipale, Iida Vesterinen ja Alesi Lindqvist.

Lappi 2 hanke sai alkunsa Lapin yliopiston aikeista ostaa Lapin ammattikorkeakoulu. Selvitysmies Hannes Manninen selvittää parhaillaan yhdistymisen kulkua. Hanke on ollut vastatuulessa muun muassa Kemin kaupungin vastustuksen vuoksi. Konkreettisia tuloksia on odotettavissa vuonna 2017.

Hankkeen toteutuessa yliopisto ja ammattikorkeakoulu säilyisivät silti itsenäisinä yksikköinä.

LAINATAAKKA KAUHISTUTTAA L A P I N K A N S A väitti pääkirjoituksessaan 8.4., ettei laina ole kauhistus opiskelijalle. Väite on kaukana Lapin korkeakouluopiskelijoiden näkemyksestä.

Opiskelijat ovat Suomen pienituloisin väestöryhmä. Nyt opiskelijoiden perustoimeentulosta leikataan pois neljännes, joka vuositasolla on noin 780 euroa (vrt. lapsilisien leikkaus vuositasolla noin 12e/ lapsi). Mitään muuta kansanryhmää ei rokoteta näin rajusti. Jo nyt noin 40% korkeakouluopiskelijoista kokee itsensä köyhäksi. Opiskelijoiden odotetaan syövän lainarahalla.

Lapin Kansan mukaan lainapainotteisuus ei ole suuri ongelma. 90-luvulta lähtien opiskelija on kuitenkin tilastojen valossa karttanut lainaa viimeiseen asti. Todennäköistä on, että lainanoton sijaan opiskelijat lisäävät työntekoa, joka pidentää valmistumisaikoja. On todettu, että vähävaraisten perheiden lasten lainanottohalukkuus on huomattavasti pienempi kuin suurituloisten. Vaarana on, että koulutuksen periytyvyys kasvaa ja suomalaisten eriarvoisuus lisääntyy.

Toimeentulo aiheuttaa jo nyt usein huolta ja stressiä yli puolelle korkeakouluopiskelijoista. Opiskelukyvyttömyyden suurin syy tällä hetkellä on mielenterveysongelmat. Opiskelijoiden toimeentulon heikentyminen voi pahimmillaan näkyä taakkana mielenterveyspalveluissa ja tulevaisuuden työkyvyttömyyseläkkeissä.

Pääkirjotuksessa todettiin vanhempien ikäpolvien rahoittaneen opintonsa lainalla – tilanne on nyt täysin eri. Ennen akateeminen tutkinto takasi lähes varman työpaikan. Työnsaanti ei nykyään

ole varmaa kuin valmistuneille lääkäreille, lisäksi monella alalla palkkaus on koulutukseen nähden heikko ja tämä vaikeuttaa suurten lainasummien takaisinmaksua.

Suomen vertailu muihin Pohjoismaihin on ongelmallista; YLE:n mukaan muissa Pohjoismaissa opintolainan takaisinmaksua helpottaa esimerkiksi maksutauot ja vapautukset sekä pidemmät takaisinmaksuajat. Suomen eroa muihin Pohjoismaihin korostaa myös huomattavasti paremmat työllisyysnäkymät.

Olemme samaa mieltä EK:n hallituksen puheenjohtaja Alahuhdan kanssa (Kauppalehti 7.10.2015) siitä, että osaaminen on Suomen pitkän tähtäimen hyvinvoinnin ydin. Opintotuen merkittävät heikennykset eivät ole ainoastaan potku opiskelijoiden nilkkaan, vaan myös leikkaus Suomen kansantalouden tärkeimmästä pääomasta.

ELIAS RAUHALA Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja LYY:n ja Lapin Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan puolesta Kirjoitus on julkaistu myös Lapin Kansassa 12.4.2016

6

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

YLIOPISTOLLA

UNIVERSITY OF LAPLAND DEBATING SOCIETY K TEKSTI MATIAS PARTANEN

KUVITUS MARIA TUUNANEN

Y K Y P U H U A O N ihmisyyden perustaito, ja nykyajan ammateissa kommunikointitaitojen merkitys korostuu. Vakuuttavasti argumentoivan on helppo vaikuttaa muihin ihmisiin. Historiamme tuntee puheita, jotka muuttivat maailmaa. John F. Kennedyn ”Ich bin ein Berliner”, Kingin ”I have a dream” sekä Ronald Reaganin vaatimus Gorbatšoville, ”Tear down this wall”, ovat kiistatta jättäneet jälkensä historiankirjoihin.

Sanan säilä on taito, jota on harjoitettava tullakseen mestariksi. Harvempi on seppä syntyessään, ja Lapin yliopiston kielikeskus tarjoaa aiheesta kursseja. Oikeustieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva Deniz Yildiz olikin saanut vaikutteita puheviestinnän kurssilta, ja suunnitteli viime syksynä väittelyseminaarin järjestämistä Rovaniemen European Law Students’ Associationille, ELSA Rovaniemelle. ”Juristeille retoriikka ja ilmaisun hallinta tulevat olemaan tärkeitä omassa työelämässä. Ne ovat olennainen osa juristin ammattia”, Yildiz pohtii. ”Toki taito on yleishyödyllinen alalla kuin alalla”, hän jatkaa.

Yildizin mukaan väittelytoiminta on yleistä muissa yliopistoissa, mutta se ei kuitenkaan ollut rantautunut napapiirille. ELSA:n seminaarin jälkeen Yildiz jäi pohtimaan, voisiko väittelyä alkaa harjoittaa esimerkiksi jonkinlaisessa yhteisössä. Oikeustieteitä myöskin opiskellut Oskar Toivonen tutustutti Yildizin Helsingin yliopistolla toimivaan väittelyihin keskittyvään yhdistykseen, joka on toiminut vuodesta 2001 lähtien. ”Aloimme pohtia, miten saman konseptin saisi siirrettyä tänne Lappiin. Kävinkin Helsingissä niin kutsutussa harjoittelupäivässä tutustumassa toimintaan.”

Helsingin kerho käyttää väittelyissään kansainvälisiä sääntöjä, jotka perustuvat Britannian

parlamentaariseen käytäntöön. Samoja sääntöjä, tai niiden muunnelmia, käytetään väittelyseuroissa ympäri maailman. Brittityylinen väittely on joukkuelaji, joka kehittää harrastajansa taitoja monipuolisesti niin argumentoinnissa kuin loogisessa ajattelussakin. Pyörää ei alettu keksiä uudelleen, vaan toimivaksi havaittu konsepti päätettiin siirtää lähes sellaisenaan myös pohjoiseen.

Kerho on toiminut Lapin yliopistolla alkuvuodesta lähtien, ja kokoontumisia on järjestetty joka keskiviikko lomia lukuun ottamatta. Toistaiseksi osanottajat ovat koostuneet oikeustieteilijöistä, mutta järjestäjät toivovat kerholle poikkitieteellistä osallistujakuntaa. Esimerkiksi Helsingin kerhossa väittelijöitä on tieteenalasta riippumatta. Kerhon on järjestänyt myös näytösväittelyitä F-siiven Agoralla. ”Itse innostuin toiminnasta ja ajattelin, että se on yleishyödyllistä. On tärkeää pystyä puhumaan aiheesta kuin aiheesta ja argumentoida uskottavasti. Tätä kautta myös omasta epävarmuudesta voi päästä eroon ja kehittyä”, Yildiz kertoo.

Vaikka kerhosta ei opintopisteitä saakaan, tarjoaa kerho jotain pisteitä vielä paljon tärkeämpää: aitoa kehittymistä. Järjestäjien tarkoituksena on tulevaisuudessa rekisteröidä toiminta yhdistykseksi, jotta toiminnalle saataisiin jatkuvuutta ja ihmisiä, jotka ottavat kopin toiminnan harjoittamisesta. ”Yksi mielenkiintoisimmista ja opettavaisimmista asioista väittelyissä on ollut se, että välillä on joutunut väittelemään sellaisen asian puolesta, jota ei välttämättä todellisuudessa kannattaisi. Se pakottaa ottamaan myös toisen ihmisen näkökannan huomioon ja asettumaan tämän asemaan. Se, jos mikä, kehittää ajattelua”, Yildiz summaa.

7

TARKKAILIJA

HERRA HAARNISKA Ettekö te sivistymättömät pulliaiset muka tiedä, kuka minä olen? Minut pitäisi muistaa Tivolin uskollisena palvelijana, riemukkaimpien iltojen kirkkaimpana kiintotähtenä ja Rovaniemen kauppalan mahtavimpana maamerkkinä. Moni on varmasti kanssani samaa mieltä siitä, että ilman minua Tivoli ei olisi ollut arvoisensa. Näin se on, tämä on totuus!

Sitten koitti se turmeluksen aika, kun ihmiset halusivat tuhota kaiken hyvän ja arvokkaan. Minut, voitteko kuvitella, raahattiin Tivolin kellariin pölyttymään. Siellä minua ei käynyt katsomassa kukaan. Ei ollut kaljaa, ei kavereita, ei silmäniloja. Aloin jo unohtaa, miten hyvin kypsynyt viini helmeilee kielellä, kun sitä kepeässä seurassa siemaillaan.

Luulin kaikkien shampanjanhuuruisten iltojeni olevan jo takana päin, kunnes eräänä huhtikuisena päivänä näin valon kajastavan Valsan pölyisen kellarin oven raosta.

Nyt olen onneksi jälleen arvoisellani paikalla. Vähän loihakkaampaa olisin kyllä eläkepäivilleni odottanut, mutta jos tämän parempaan eivät pysty, niin olkoon sitten niin. On täällä kuitenkin siedettävämpää, eikä kukaan örvellä jaloilleni. Surkeita juttujahan täällä kuitenkin kuulee, kaikenlaista perseilyä, mutta menkööt. Toisinaan sortuvat nuo myös suoranaiseen irstailuun! Luulevat etten näe, mutta minä todellakin

Kirjoittaja on aloittanut huhtikuussa korkeassa tarkkailuvirassa LYYn toimistolla. Sitä ennen hän on toiminut legendaarisen yökerho Tivolin vartijana parin vuosikymmenen ajan.

näen ja kuulen! Aina samaan aikaan tulevat, samasta ovesta, nämä kaksi.

Niin on punaiset posket ja hymyssä suu. Tuitui vaan! Saatana.

Vaikka nyt olen elämääni siedettävällä tasolla tyytyväinen, en voi unohtaa koskaan niitä röyhkeitä haudanryöstäjiä! Kirkkaimpana mielessäni loistaa edelleen niiden “muka-hauskojen” maanmatosten hiprakan värittämät kasvot, jotka uskalsivat ylimielisesti anastaa käteni vuonna 2013 keskellä kovimpia vappuhulinoita! Voi jumalauta. Näissä ihmisissä asuu koko opiskelijakunnan perikato! Sanokaa minun sanoneen!

Pahinta näissä päivissä on kuitenkin katsella tuon katalan kädenryöstäjän ilkikurista virnuilua. Mikään hyvittely ei tule minulle riittämään, ei kiillotukset, ei putsaukset. Käsi on menetetty! Kumpa joku sattuisi tietämään, missä oikea käteni tällä hetkellä on!

Olisin tälle tietäjäsielulle ikuisesti kiitollinen! Tietäjät voivat ilmoittaa käden sijainnista minulle osoitteeseeni haarniska@lyy.fi. Käden löytäjä saa ikuisen kiitokseni!

Oispa edes kaljaa. Pääsihteerin kaapissa sitä olisi pöytäviinaa, kyllä sekin maistuisi. Mutta ei ole tarjoiltu sitäkään, ei. Ennen oli kunnollista. Pääsihteeritkin ymmärsi hyvän päälle.

Ihmeen takakireää porukkaa nämä nykyiset, kyllä oli Tivolissa erilaista.

Onneksi on vappu.

8

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

NÄIN VOITAT ENSI VUODEN KPS-TURNAUKSEN – EHKÄ TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA KUVITUS SIIRI HIRSIAHO

9

ILMIÖ

LOP UL LI N EN AVA I N VOI T T OON ON S E, E T TÄ O SAAT T UNN I S TAA VAS T U S TAJA N KÄY T TÄMÄ N S T RAT EGIA N.

K

U N LY Y I L M O I T T I tekevänsä kulttuuriteon ja järjestävänsä kivi-paperi-sakset–turnauksen, minä en meinannut pysyä housuissani. Siinä missä 50-luvulla leikittiin käpylehmillä ja vedettiin pitkää tikkua ikävistä tehtävistä, jaetaan tänä päivänä arjen nallekarkit tällä jalolla pelimuodolla.

Kivi-paperi-sakset on yksinkertaisuudessaan nerokas peli. Täydellisimmillään pelattuna se noudattelee peliteoriasta tuttua Nashin tasapainoteoriaa, jossa käytetty strategia ei anna etua vastustajaan nähden. Käytännössä kivi-paperi-sakset-pelissä tämä tarkoittaa täydellistä satunnaisuutta valittaessa kiven, saksien ja paperin välillä. Tällöin voiton mahdollisuus on 1/3, tasapelin 1/3 ja häviön 1/3. Mutta tiedättekö, ihminen ei ole kone. Ihminen ei pysty täydelliseen satunnaisuuteen ilman apuvälineitä. Ja kuka nyt haluaisi pelata strategialla, joka mahdollistaa myös vastustajalle yhtä suuren voiton todennäköisyyden kuin itselle? En minä ainakaan.

Kivi-paperi-sakset-pelissä on kyse ennen kaikkea vastustajan lukemisesta. Täytyy osata arvioida, kuinka kokenut pelaaja on vastassa ja mitä strategiaa pelaaja mahdollisesti käyttää (jos ylipäätänsä käyttää). Jos haluaa voittaa kivi-paperi-sakset-pelissä, täytyy olla askeleen edellä vastustajaa. Avain voittoon ei löydy omasta ennalta mietitystä pelistrategiasta, vaan nimenomaan siitä, että pystyy muuttamaan omaa strategiaa vastustajan strategian mukaan.

Jos peli pelataan yhdestä voitosta, on strategialla toki pienempi merkitys kuin esimerkiksi paras kolmesta, paras viidestä tai paras seitsemästä systeemissä. Jos joudut hankalaan tilanteeseen esimerkiksi kaveriporukan mökkiviikonlopun jälkeen ja illan

isäntä ehdottaa, että kuivakäymälän tyhjentäjä ratkaistaan kivi-paperisakset-pelillä paras yhdellä otoksella, niin suosittelen pelaamaan paperia, jos vastassasi on kokematon pelaaja.

Tämä johtuu siitä, että paineen alla kivi assosioituu ihmisten mieleen ensimmäisenä sanana ja kokematon pelaaja aloittaa kivellä. Jos taas arvelet, että vastassa on kokenut pelaaja joka ehkä tietää tämän, on syytä pelata edelleen paperi. Tämä siitä syystä, että vastustajakin pelaa todennäköisesti paperin, jolloin et ainakaan häviä kättä. Voit myös vaihtoehtoisesti ottaa riskin ja hakea suoraa voittoa saksilla silläkin uhalla, että olet lukenut vastustajan tietotaidon väärin ja hän pelaakin kiven.

Mitä enemmän erävoittoja lopulliseen voittoon vaaditaan, sitä enemmän strategian merkitys kasvaa. Ihmiselle voittavan käden vaihtaminen on vaikeaa. Niinpä pelaajat jäävät todennäköisemmin toistamaan voittavaa kättä kuin vaihtavat sen. Ja kääntäen, kun pelaaja häviää jollain kädellä, hän todennäköisemmin vaihtaa sitä kuin pitäytyy siinä. Lopullinen avain voittoon on kuitenkin se, että osaat tunnistaa vastustajan käyttämän strategian. Seuraa, mitä käsiä hän pelaa eniten ja missä järjestyksessä. Myös kaikenlainen psykologinen peli on ainoastaan ja vain hyväksi. Pidä oma pokeri, mutta yritä horjuttaa vastustajan tasapainoa. Mitä enemmän pääset vastustajan pään sisälle, sitä epävarmaksi hän muuttuu. Henkinen yliote on jo puoli voittoa.

Kaikki tämä tietotaito ja vuosien pelikokemus takataskussani lähdin itsevarmana valloittamaan LYYn kivipaperi-sakset-turnausta. Mukanani oli sparraajat, jotka pyörittelivät ranteeni lämpimäksi, sillä sulavuus liikeradoissa kertoo itsevarmuudesta. Katselin

osallistujajoukkiota etukäteen ja yritin arvioida heidän kokemustason. Ensimmäisessä erässä vastaani tuli herra, jonka arvioin satunnaispelaajaksi.

Strategia toimikin hyvin ja voitto irtosi lopulta suhteellisen helposti. Jännitys ja ensimmäisen otteluvoiton saavuttaminen purkautui hillityllä tuuletuksella.

Toisessa vaiheessa vastaani asettui kaunis opiskelijatar. Kokemustasoa oli vaikea arvioida etukäteen, sillä olihan hän toisaalta voittanut ensimmäisen ottelunsa, mutta ei silti vaikuttanut tämän pelimuodon aktiiviharrastajalta.

Päätin muuttaa lähestymistapaani ja aloittaa psykologisen pelin. Ilmeetön, kivikasvoinen tuijotus suoraan vastustajan silmiin luulisi pehmittävän kovimmankin pelaajan. Mutta olin tehnyt virheen; jokaisella meistä on heikko kohta ja minulla se on itsevarmat naiset. Vastustaja olikin päättänyt noudattaa samaa strategiaa kuin minäkin ja tuijotti yhtä ilmeettömästi takaisin.

Epävarmuus alkoi hiipiä puserooni ja huomasin hermoilevani. Samaa tahtia kun hävisin käsiä, painui katseeni pikku hiljaa alas. Vastustaja oli murskannut minut henkisesti ja tiesin häviäväni. Turnaus päättyi siis osaltani suureen pettymykseen jo toisella kierroksella. Sparraajani puolestaan osoittautuivat vain ”kavereikseni” ja vaihtoivat välittömästi leiriä tappioni jälkeen. Olin kaatunut liialliseen itsevarmuuteen ja omien heikkouksieni kieltämiseen.

LYYn kivi-paperi-sakset-turnaus oli lopulta naisten näytöstä eikä miehille jätetty muuta kuin statistien rooli. Finaalissa tiukan taistelun jälkeen voittajaksi selviytyi Merja Herrala. Jos ja toivottavasti kun ensi lukuvuonna on uuden turnauksen aika, olen mukana uudistetulla taktiikalla sekä entistä paremmilla henkisillä valmiuksilla. Peruskuntokauteni on jo alkanut. �

10

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

M O V E R A O TEXT AND PHOTOS MOIRA DOURANOU

!

D

U N

11

IN ENGLISH

Pentik’s production technology is unique worldwide, feldspar and silica come from Finland, and the products are shaped with plaster moulds, moulding machines, presses or by hand.

S

T U D Y I N G I N T H E University of Lapland is not only about reading books. Especially in the Faculty of Art and Design, short trips and excursions are a “To Do” thing. Articles and reviews have been written for the success of the Finnish Educational system, but where exactly does the secret lay?

On moving around!

As part of the advanced Service Design project – included in the new Arctic Art and Design master program – we had the chance to join two excursions, both significant enough to be remembered! We were asked to improve the customer experience for the Finnish company PENTIK; and so, we had the opportunity to visit the place where everything started: Posio.

Hopped on, into two mini buses, we travelled a couple of hours till we got to visit the world’s northernmost ceramics factory, the company’s offices and studio, the Pentik-mäki Cultural Centre, the Timisjärvi Artist Residency, the Anu Pentik Art gallery and the founder/artist herself. As a student, it is great to get to know your study project in depth, but as an international person, it is even greater to discover the reality in life, in the country you live in. Finnish people are

“FI NNS HAV E A LO T THE Y SHO ULD BE PRO U D O F.” pioneers in many fields, and “making things happen”, is one of those.

One of the key points, especially in Lapland, is the Mökki lifestyle. A week later, we got to experience a two days working in a great place, by the lake Simojärvi. There, we had the chance to work with our teams, brainstorm by the beautiful Lappish view, make a fire and grill sausages, try out some unsuccessful ice-fishing and above all, enjoy the “silence”. In such a place one can calm him/herself, or enjoy the company by the fireplace and of course, spend some time in the traditional Finnish sauna.

Studying in Universit y classrooms and having the trips, made the course more interesting but also demanding. Our study results have been more productive than expected. Our team co-operation boosted our friendship, and the exchange of information and ideas, has developed our personal thinking.

Trips and excursions are definitely a “To Do” thing every international student should have the possibility to experience. And if you haven’t made a fire before, or haven’t been in sauna, do not be afraid.

North is for those who do not hesitate to challenge themselves. If you are here, it means you already belong to that group. �

Ice-fishing – in other words, Finnish meditation – was one of the things we tried before leaving mökki. Anu Corin, student in master of arctic art & design, is waiting patiently.

Skilled employees are doing the final touch. Here, one of Anu Pentik’s assistants is applying the colors, after Anu herself has made the graphic design, for a customized collection.

12

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

PIENPANIMO TIETEELLISELLÄ TARKKUUDELLA TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA KUVITUS MERI HEIKKILÄ

Suomalaisten alkoholi­ juoma­tottumukset ovat monipuolistuneet viimeisten vuosien aikana. Enää kaupan hyllyiltä ei löydy pelkästään suomalaisten pitkään suosimaa peruslageria, vaan hyllyt ovat täyttyneet porttereista, Indian pale aleista, riisija vehnäoluista ja muista erikoistuotteista. Makumieltymysten laajentuessa yhä useampi on alkanut valmistamaan oluensa myös itse ja pienpanimoita onkin syntynyt viime vuosina tiuhaan.

Oululainen Sangen Oy eroaa jo yhtiömuotonsa vuoksi useista pienpanimoista, sillä osuuskunta tai toiminimi on varmasti yleisempi hallinnointitapa pienpanimolle kuin osakeyhtiö. Yhtiöllä on muutenkin uudenlainen lähestymistapa pienpanimotoimintaan.

13

ILMIÖ

S

A N G E N O Y on vuonna 2015 perustettu pienpanimo, joka poikkeaa monellakin tavalla perinteisestä pienpanimosta.

Siinä missä pienpanimo syntyy usein kaveriporukan ja aktiivisten harrastajien kesken lähinnä tukemaan ja syventämään omaa harrastustoimintaa, on Sangen perustettu asiantuntijaorganisaation päälle jo valmiiksi ajateltuina tehtävänkuvauksina. Sangen Oy:stä voidaankin puhua tavoitteellisena pienpanimona, joiden perustajajäseniä yhdistää vahva kiinnostus alkoholijuomien valmistamiseen. ”Meillä on monelta eri osa-alueelta kokemusta liiketoimintaa ajatellen.

Mukana on niin markkinoinnin, median ja rahoitusalan osaajia, lakimiehiä sekä vesien käsittelyyn ja bioprosessitekniikkaan erikoistuneita henkilöitä, jotka oman työn ohessa toimivat Sangen Oy:ssa”, kertoo Sangen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas.

Laboratoriokasvatettua hiivaa ja pohjoista humalaa Sangen Oy haluaa tehdä alkoholijuomansa mahdollisimman tuoreista ja omavaraisista raaka-aineista. Sangen laboratoriossa Oulussa valmistetaankin eri hiivakannat eri olutlaaduille.

Hiivakanta vaikuttaa merkittävästi oluen lopputulokseen eikä sama hiiva välttämättä sovellu eri oluttuotteille. Harvalla pienpanimoyrittäjällä on mahdollisuutta tai intoa valmistaa hiivakantansa itse. Siksi laboratorio toimiikin osana Sangen liiketoimintaa; sieltä on mahdollisuus ostaa hiivakantoja ja muita laboratoriopalveluita.

Laboratorio toimii myös tuotekehityksen alustana. Laboratoriossa olutreseptejä voidaan testata ja siirtää myöhemmin tuotantoon. Tämä mahdollistaa sen, että Sangen Oy voi tarjota mahdollisuuden olutreseptien monipuoliseen tuotantoon. ”Näillä näkyminen meille ei ole tulossa vakituista panimomestaria jolta tulisi reseptit, vaan voimme toimia esimerkiksi freelancer-tyyppisesti, jossa

koe-erät valmistetaan laboratoriossa ja siirretään sitten mahdolliseen tuotantoon”, havainnollistaa Ahokas.

Sangen Oy:lla on myös kunnianhimoinen tavoite kasvattaa humalansa itse. Suomessa humalan kasvattaminen on taantunut lähinnä koristekasvien viljelyyn eikä teollisessa mittakaavassa tuotettua humalaa juuri viljellä. Jos Sangen Oy:n suunnitelmat toteutuvat, voidaan ensimmäinen sato kerätä jo ensi syksynä.

Tornion panimon paluu Hartwall sulki Lapin Kullan Tornion panimon vuonna 2010. Sitä ennen Torniossa ehdittiin valmistaa olutta eri toimijoiden toimesta aina vuodesta 1873 asti. Panimon sulkeminen olikin kova isku paikallisille sekä työpaikkojen että myös perinteiden kannalta.

Sangen Oy aikoo kuitenkin palauttaa oluen valmistamisen Tornioon. Se on solminut aiesopimuksen Lapin Kullan tehdaskiinteistöä hallinnoivan Arctic Property Oy:n kanssa noin 1000 neliön suuruisista tiloista. Käynnissä olevan osakeannin tavoitteena on kerätä rahaa 1.5 miljoonaa euroa alarajan ollessa 250 000 euroa. Tällä hetkellä osakeannissa on kerättynä reilut 300 000 euroa, joka mahdollistaa Tornion panimon avaamisen. ”Osakeannin alaraja mahdollistaa aiesopimuksen voimaantulon Arctic Property Oy:n kanssa. Tavoitteena on ottaa käyttöön 18 käymissäiliötä ja valmistaa vuosittain puolitoista miljoonaa olutlitraa”, toteaa Ahokas.

Suomessa pienpanimoiksi lasketaan vuodessa alle 10 miljoonaa litraa tuottavat panimot. Vertailuna Lapin Kultaa valmistettiin viimeisinä vuosina Tornion panimossa noin 200 miljoonaa litraa.

Uutta tekniikkaa tölkityksen avuksi Sangen Oy:n tuotteita on saatavilla tulevaisuudessa niin pulloissa kuin myös tölkeissä. Tornion tehtaaseen ollaankin suunnittelemassa täysin uudenlaista tekniikkaa käyttävää

TAVOI T T EENA ON O T TA A KÄY T T Ö ÖN KAHDEKSA N T OI S TA KÄYMI S SÄ I LIÖ TÄ JA VA LMI S TAA V U O S I T TA IN P U OLI T OI S TA MI LJO ONAA OLU TLI T RAA tölkityslinjastoa, kun lasermerkintöihin erikoistunut Cajo Technologies ja Sangen Oy solmivat yhteistyösopimuksen.

Uusi lasertekniikkaa käyttävä tölkityskone on pilottihanke, mutta parhaassa tapauksessa sen avulla voidaan parantaa energiatehokkuutta sekä kehittää ympäristömyönteisempää teknologiaa, kun liuottimien ja lakkojen käyttö voidaan poistaa jo tuotantovaiheessa.

Mahdollinen laserteknologiaa hyödyntävä tölkityskone myös laskisi tölkkierien minimitoimitusmääriä, mikä puolestaan mahdollistaisi tulevaisuudessa pienempien tuotantomäärien tölkkipakkaamisen.

Ensimmäiset oluet kesäksi Sangen Oy:n ensimmäiset oluet on saatavilla heinäkuun lopussa Oulussa järjestettävillä Qstock-festivaaleilla.

Takataskussa on myös sopimus tornio­ laisten K-kauppiaiden kanssa, joten Sangen olutta on saatavilla tulevaisuudessa myös torniolaisista kaupoista. Tämän lisäksi yhtiöllä on tarkoitus tulevaisuudessa avata omat myymälänsä Tornioon, Ouluun ja Helsinkiin sekä solmia uusia yhteistyösopimuksia pubien ja vähittäismyyjien kanssa.

Tällä hetkellä alkoholilainsäädäntö ei salli pienpanimoiden myydä omia tuotteitaan suoraan panimosta. Alkoholilainsäädännön uudistaminen on kuitenkin vireillä sosiaali- ja terveysministeriössä. Linjauksen mukaan uuden alkoholilainsäädännön on tarkoitus poistaa esimerkiksi elinkeinopolitiikan kannalta turhaa sääntelyä. Uusi alkoholilainsäädäntö on tarkoitus esitellä eduskunnalle kevätkaudella 2016 ja läpi mennessään se astuisi voimaan 1.1.2017. ”Palaute panimohankkeesta on ollut pääsääntöisesti myönteistä. Ihmiset ovat olleet innoissaan tästä hankkeesta”, päättää Ahokas. > Sangen Oy:n nettisivut www.sangen.fi

14

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

HIPSTERIOLUTTA?

TEKSTI MERI HEIKKILÄ

G

R A AFISENA SUUNNIT TELIJANA

olen kiinnostunut pakkaussuunnittelusta ja pakkausten välittämistä mielikuvista. Kuullessani puhetta niin sanotuista ”hipsterioluista”, minua alkoi kiinnostaa kuinka tällaiset oluet viestivät laadukkuutta ja erikoisuutta. Selatessani netissä erilaisten pienpanimoiden sivuja huomasin, kuinka laaja kirjo panimoiden brändeissä on. Yleinen stereotypia siitä, että pienpanimo-oluita kuluttavat hipsterit, jotka haluavat hienostella mahdollisimman erikoiselta kuulostavilla oluttyypeillä ja tärkeillä tietämyksellään, romuttui hyvin pian tutustuessani pienpanimokulttuuriin. Sain loistoidean käsitellä kandidaatintutkielmassani suomalaisten pienpanimo-oluiden etikettien mielikuvallisuutta ja brändiä.

Usein brändi saatetaan virheellisesti mieltää vain merkiksi tai tuotemerkiksi, vaikka se liittyy enemmän merkin ympärille kehittyneeseen maineeseen ja imagoon. Nimen ja merkin lisäksi brändi on perinteisesti määritelty joksikin ominaisuudeksi, jolla pyritään erottautumaan kilpailijan tuotteista tai palveluista ja viestimään paremmuutta. Nykyään brändi osataan nähdä laajemmin koko yrityksen tai organisaation toimintaa ohjaavana visiona.

Alun perin pienpanimo-oluiden etikettien tutkiminen kandidaatintutkielmassa taisi olla vitsi, tai ainakin yksi monista hauskoista ideoista.

Aihe vei kuitenkin mennessään, sillä etiketteihin tarkemmin tutustuttuani kävivät ne entistä kiinnostavammaksi. Laadukkuuden ilmaisun tutkimisen lisäksi minua kiinnosti pienpanimo-oluiden etikettisuunnittelun ja

Ice Beaverin olut brändätään lumi­lautailijoille ja skeittaajille sosiaalisessa mediassa tunnisteella #beersboardsandbros.

tavallisten ”bulkkioluiden” etikettien vertailu keskenään. Koska hintalapun lisäksi tuotteen laadukkuutta viestitään erilaisin suunnittelun keinoin luomalla mielikuvan laadusta, käsittelen tutkielman teoriaosuudessa myös mielikuvamarkkinointia.

Valitsin ruokakaupoista ja Alkosta aineistooni muutamia mielenkiintoisimman näköisiä ja toisistaan formaatin, värien ja tyylin puolesta erottuvia etikettejä. Lisäksi lähestyin viittä eri pienpanimoa sähköpostitse ja pyysin heitä lähettämään minulle etikettejä aineistoani varten. Panimoiden kiinnostus ja innostus aiheeseen oli kannustavaa, ja Hopping Brewsters -panimolta minulle ystävällisesti tarjottiin jopa haastattelun mahdollisuutta. Viidestä panimosta, joille lähetin viestiä vastasi neljä, mutta lopulta vain kaksi ehti lähettää etikettejä. Hopping Brewsters lähetti ilahduttavat yhdeksän etikettiä ja kaksi julistetta,

ja Virossa oluensa valmistuttama Ice Beaver lähetti heidän ainoan tuolloin myynnissä olevan oluttyypin etiketin.

Minulle on useasti ehdotettu, että olisin ottanut valokuvia pullojen etiketeistä ruokakaupoissa ja Alkoissa.

Halusin kuitenkin saada etiketit kokonaisuudessaan käsiini. Useat etiketit ovat hyvin leveitä ja kiertävät lähes koko pullon, jolloin niitä olisi pitänyt kuvata eri kulmista. Hyödynnän etikettien mielikuvallisuutta tutkiessani semiotiikkaa (merkkioppi) ja multimodaalista semiotiikkaa, jonka mukaan esimerkiksi etiketin värit, typografia, formaatti eli muoto, paperivalinta ja materiaalin tuntuma, toimivat kaikki mielikuvia välittävinä osasina. Etikettien kokonaisuutta on helpompaa arvioida, kun ne näkee kerralla kokonaan. Lisäksi minulle on graafisena suunnittelijana hyödyllistä perehtyä siihen, kuinka etiketin kuva-ala jaetaan eri osiin.

15

ILMIÖ

PI EN PA N IMO-OLU I S SA TÄ RKEI N TÄ ON LAAT U JA MAKUKOKEMU S, EI MÄÄ RÄ.

Muutamia havaintoja aineistosta Aineistossani on nyt noin kymmenen eri panimon etikettejä, joista usealta panimolta on mukana vain yhden pullon etiketit. Yhteensä etikettejä on tällä hetkellä kasassa noin kaksikymmentä, mutta koska se vaikuttaa liian suurelta määrältä, jätän osan näistä käsittelemättä. Yksi etikettien välittämistä mielikuvista on selkeästi laadukkuus, mutta myös käsityöläisyyttä (craft beer) käytetään valttikorttina. Tavallisissa suurpanimoiden oluissa laadusta viestivät muun muassa erilaiset kilvet jotka voivat kuvastaa jopa historiallisia palkintoja. Myös viljoja esittävien kuvien käyttäminen graafisina elementteinä on tavanomaisten oluiden pakkauksissa yleistä. Viljoja esiintyy myös pienpanimo-oluiden etiketeissä, mutta pääosin ne vaikuttavat olevan korvattu humalakasvin ”kävyillä”. Humala-kasvin käpymäisten kukinto-osien käyttö tekee mielestäni pesäeroa tavallisiin oluisiin, ja korostaa erilaisten humalalajikkeiden rohkeaa käyttöä.

Myös käytettyjen humalalajikkeiden ilmoittaminen etiketissä on tavallista pienpanimoilla.

Osassa etiketeistä välittyy oluenvalmistajien harrastus tai mielenkiinnon kohde, mikä auttaa kohderyhmän määrittämisessä ja löytämisessä.

Hopping Brewstersin väen kiinnostus 1950-luvun Yhdysvaltoihin, ilmailuun ja pienlentokoneisiin näkyy kuvitusten aiheissa. Graafisena elementtinä etikettien alareunassa kulkee pienlentokoneiden silueteista ja humalan kävyistä muodostuva rivi.

Ice Beaverin Northern Pale Ale –etiketissä lukee: ”To celebrate good times with likeminded (night) riders, It’s what life is all about: sharing great moments with the ones you love”. Kyseinen olut brändätään nähdäkseni mm. lumilautailijoille ja skeittaajille, ja tätä tukee yrityksen sosiaalisessa mediassa käyttämä tunniste #beersboards­ andbros. Kyseisen oluen etiketti on aineistossani ainoa, jossa on sosiaalisen median kanavien ikonit.

Useissa pienpanimo-oluiden etiketeissä esiintyy humoristisuutta ja jopa ironisia intertekstuaalisia viittauksia.

Ice Beaver -oluissa esiintyvä majavan pää on suora viittaus Karhu-oluisiin.

Panimo Hiiden etikettien kuvitusten lisäksi tuotetta kuvaavat tekstit viittaavat mytologiaan. Myös Hiisi Panimo hyödyntää humoristisuutta, seuraava lainaus on Raivoava Rakki - Maanpäällisten kesken IPA -oluen kyljestä: Hopping Brewstersin väen kiinnostus 1950-luvun Yhdysvaltoihin, ilmailuun ja pienlentokoneisiin näkyy kuvitusten aiheissa.

”Hiiden rakki ei räksytä, vaan puree jalan poikki, jos lähelle päästää”. Ruokasuosituksen yhteydessä sanotaan: ”Toimii hyvin myös Motörheadin kanssa”. Useissa aineistoni etiketeissä kerrotaan minkä ruoan kanssa kyseinen olut sopii parhaiten, sekä kuvaillaan oluen väriä, tuoksua ja makua. Tämä vahvistaa ajatusta, että pienpanimooluissa tärkeintä on laatu ja makukokemus, ei määrä.

Myös suuremmat panimot ovat heränneet ”pienpanimobuumiin” tarjoamalla muitakin vaihtoehtoja peruslagerin ohella. Erään kerran lähikaupassa katsoin nopeasti oluthyllyä, ja päätin ottaa suhteellisen edullisen pienpanimo IPA:n. Vasta kotona huomasin tämän ”Iisalmi Pale Alen” olevan Olvin valmistama ja tajusin tuotteen pakkaussuunnittelun olevan hyvin craft beer -henkinen. Tölkin kyljestä löytyi humalalajikkeiden listaus, humalan käpy sädekehällä, ja jopa piirros oluen valmistajasta tarkkailemassa oluen laatua. Eräässä blogitekstissä spekuloitiin vitsikkäästi suurpanimoiden uusien oluttyyppien toimivan porttiteorian tavoin sille, että ihmisiä saadaan kokeilemaan entistä ennakkoluulottomammin erikoisoluita. �

16

MIELENMAISEMIA

”Valokuvat on kuvattu kinofilmille vuoden aikana. Toinen valotus on kuvattu viime kesänä ja toinen nyt kuluneena talvena. Kaksois­ valotukset on mun tapa rentoutua kun en voi hallita koko prosessia.

Osa prosessista jää sattuman varaan ja se siinä onkin parasta.

Kaksoisvalotukset ja muu kokeileva valokuvaus kiinnostaa ja testailen koko ajan kaikkea uutta.”

MINTTU YPYÄ Instagram @miminttu Viidennen vuoden kuva­taide­kasvatuksen opiskelija. Hänellä on aikaisempi koulutus valokuvauksesta. Lapin yliopiston Kamerakerhon toinen perustajajäsen.

17

18

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

19

HENKILÖ

T EKS T I H E N R I K-K R I S T I A N T E L KK I KUVAT EMMA KÄHKÖNEN

K

on näyttelemisen suurmiehiä, Teatterikorkeakoulun entinen professori ja Rovaniemen teatterin uusi johtaja.

Nyt hän on puhumassa teatterista ja sen asemasta yhteiskunnassa. ”En näe teatterilla mitään jumalallista lopputehtävää.” Se on Taivaan tulien aikana löydetty vastaus. ”Kun kysytään elämän tarkoitusta, me leikimme tällä elämän tarkoituksen etsimisellä, kun meillä ei ole muutakaan tekemistä”, Väänänen ilmoittaa.

Olemme kaukana siitä kuvasta jonka Robin Williams antaa Kuolleiden runoilijoiden seurassa. Ihminen ei olekaan suuremman siunaama kaiken yläpuolella oleva olento ja taide ei elämän itseisarvo.

Sen sijaan löydämme itsemme evoluutioteorian parista, jonka mukaan ihminen olentona ei ole pyhä, ainoastaan ihmeellinen kasa sattumia ilman suurempaa tarkoitusta. ”Ihminen ei enää tajua paikkaansa tässä kaikessa, vaan haluaa nähdä maailman olevan häntä varten, siksi luotiin Jumala varmistamaan, että meillä on lupa uskoa siihen”, hän sanoo.

Tämä ei silti tee teatterista turhaa. ”Teatteri on kommunikaatiota, hyvä teatteriesitys on suoraa telepatiaa esityksen ja yleisön välillä. Sali hengittää samaa ilmaa ja ajatusta”, Väänänen tiivistää teatterin aseman.

A R I VÄ Ä N Ä N E N

Hämärä tila Mihin me sitten tarvitsemme tätä viestintää, jos Jumala ei löydykään lymyilemästä verhojen takana? ”Kun ihminen kieltää paikkansa universumissa niin hänhän meinaa tulla hulluksi koko ajan, tarvitaan erilaista viihdettä johon voi paeta. Teatteri on tarinankerrontaa, tunnen itseni tarinankertojaksi ja jos tarina on hyvä, se voi tarjota ratkaisun arkipäivän kysymyksiin. Se antaa henkistä evästä kohdata arkipäivän asioita ja ymmärtää niitä”, Väänänen kertoo.

Ymmärrykselle on nyt tarvetta alati jakautuvassa yhteiskunnassa, se mitä emme ymmärrä, pelottaa meitä. Väänänen on luottanut koulutuksen tuovan tasa-arvoa ja täten muuttavan yhteiskunnan paremmaksi.

PELKOA JA SIRKUSHUVEJA

”En tiedä onko musta tullut kyynikko jo, toivottavasti ei” kuuluu Kari Väänäsen suusta. Se on toive, joka tyypillisesti esitetään liian myöhään, sitten kun peli on jo hävitty kuin Kummeli-sketsissä konsanaan. Rovaniemen teatterinjohtaja on aika­moisessa puristuksessa. Suomalaiselta teatterilta vaaditaan tuottavuutta, valtionosuuksia leikataan, Lappia-talon korjaustyöt eivät pysyneet budjetissa. Tämän kaiken keskellä pitäisi tehdä vielä ajankohtaista ja ajatuksia herättävää taidetta.

Nyt mies myöntää pelkäävänsä. Yhteiskunta on erittäin kriittisessä hajoamispisteessä, tästä esimerkkinä rasistiset mielenosoitukset ja vihapuhe. ”Kun käsittää, ettei ihmisellä ole mitään suurempaa tarkoitusta, on se myös hirveän vapauttavaa, mutta se ei vapauta sinua polkemaan toista elävää olentoa. Olen aina taistellut sitä epäoikeudenmukaisuutta vastaan.”

Pääoman valtikka Rahan ja taiteen välinen liitto on monesti nähty vaikeana. Taide vaatii rahallisen sijoituksen voidakseen syntyä, usein tämä sijoitus tulee ulkopuolelta, mutta samalla taiteen itsensä pitäisi ottaa yhteiskunnallisesti kantaa ja kritisoida rahoittajaansa. ”Teatteri on aina ollut hallitsijoiden suosiossa, he haluavat valjastaa taiteen tukemaan ajatustaan vallasta ja yhteiskunnasta”. Väänäsen viesti on synkempi kuin kuva vain voittoa tavoittelevasta sijoitustoiminnasta. ”Teatterin ei koskaan pitäisi olla riippuvainen sponsoreista, koska silloin meidän täytyisi heijastaa heidän maailmankuvaansa”, hän kertoo.

Tässä valjastusajattelussa helposti tullaan unohtamaan teatterin palvelevan myös muita tarkoitusperiä, ei pelkkä sivistystoiminta. Rovaniemen teatteri on myös markkinointivaltti ja keino ylläpitää suomalaisen arkkitehtuurin kannalta merkittävää Lappiataloa. Väänänen on hyvin perillä tästä. Rahoituksen pudotessa liikaa, tulee teatterille mahdottomaksi täyttää salejaan. Rovaniemen teatteri putoaisi keskisuurten ja lopulta pienten teattereiden joukkoon.

Näin käydessä, olisi pakko muuttaa pois Lappia-talolta. Ilman teatteria ei Alvar Aallon viimeiseksi jääneellä rakennuksella ole pystyssäpitäjää.

Väänäseltä tämä vaatii huolellista suunnittelua ohjelmiston suhteen. ”Iso näyttämö on pakko saada täyteen, sitten me teemme sitä haastavampaa teatteria kahdella pienellä näyttämöllä.” Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että rovaniemeläinen teatteri olisi välinpitämätöntä, vain rahan takia tehtyä teatteria, mutta se rajoittaa teatterin mahdollisuuksia lähestyä kaikkia aiheita. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, näin myös Rovaniemellä. ”Pitää muistaa, että talouden pitää palvella ihmistä, ei ihmisen taloutta”, Väänänen päättää. �

Rovaniemen Teatterin tarjontaa ** Kolme Sisarta ** Se, vain elämää ** Iso kiltti jätti ** Vänän musiikkibaari tarjoaa olutta, kulttuuria ja vakuuttelut kotiin, että ilta on vietetty teatterissa

20

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

ÄHLÄN W –TERVETULOA JORDANIAAN Harjoittelu Lähi-Idässä paljasti pakolaiskriisin laajuuden.

TEKSTI JA KUVAT PILVIKKI VIITANEN

21

MAAILMALTA

A SÄHLÄN JORDANIA

Kuningaskunta Kuningas Abdullah II ASUKASLUKU n. milj.

6,5

VÄESTÖN KOLME ETNISTÄ PÄÄRYHMÄÄ ** jordanialaiset ** palestiinalaiset ** beduiinit

M

Pakolaisuus on muokannut koko maan väestöpohjaa, sillä merkittävä osa jordanialaisista on aikoinaan Palestiinan ja Israelin välisiä konflikteja paenneita palestiinalaispakolaisia.

Viime vuosina Jordaniaan on tullut merkittävä määrä pakolaisia Irakista ja Syyriasta.

VALUUTTA Jordanian dinaari (JOD) PINTA-ALA (km2)

89,432

ROVA N IEMELTÄ MA DABA A N OLI MELKO IS O KULT T U U R IN EN LOIKKA.

A K A S I N S Ä N GY L L Ä N I hiljaa Madaban yössä. Hengitin ja kuuntelin uuden ympäristön ääniä. Olin muutama tunti aikaisemmin laskeutunut elämäni ensimmäistä kertaa Jordaniaan. Viisumin lentokentällä minulle myöntänyt virkailija ojensi passin ja väläytti leveimmän hymynsä: ”Welcome to Jordan!”

Vuokra-asuntoni kohtaaminen ei ollut aivan yhtä miellyttävä kokemus. Koko huoneisto haisi tunkkaiselle. Keittiön kaapit olivat tahmaisia öljystä, pölyisiä ja uunista löytyi kasa likaisia astioita.

Olin laskeutunut tuntemattomaan. Sinä yönä kolme kuukautta tuntui todella pitkältä ajalta.

Olin tullut kesäksi harjoitteluun kehitysyhteistyötehtäviin. Asuin Madabassa, pikkukaupungissa Ammanin läheisyydessä. Harjoitteluorganisaationi Fida internationalin toimisto sijaitsi Ammanissa, jonne harjoittelun ohjaajani kanssa matkustimme viikoittain. Osittain tein töitä myös kotoa käsin. En ollut suunnitellut tekeväni harjoittelua, mutta kun kevään aikana löysin mielenkiintoisen harjoittelupaikan ja muut käytännön asiat selvisivät, päätös lähdöstä oli selvä.

Aloin totuttelemaan uuteen kulttuuriin, kieleen, ilmastoon ja ympäristöön. Asuin kolmen arabiperheen kanssa samassa pihapiirissä. Rovaniemeltä Madabaan oli melko iso kulttuurinen loikka. Kukaan naapureistani ei puhunut sujuvaa englantia, joten pääsin heti kielikylpyyn.

Minttuteetä moskeijoiden katveessa Madaba oli rento pikkukaupunki. Kaupungilla useat miehet olivat pukeutuneet pitkään arabikaapuun ja palestiinalaishuiviin. Useimmilla naisilla oli yllään pitkä löysä mekko, abaya, ja huivi, hijab. Jotkut naiset pitivät ulkona myös kasvohuivia, joka peitti kasvot silmiä lukuunottamatta.

Kristillisen vähemmistön edustajat pukeutuivat länsimaisemmin, mutta konservatiivisesti, pukeutuminen olikin puolin ja toisin uskonnollisen ja sosiaalisen identiteetin merkki. Itse sain ohjeeksi pukeutua olkapäät ja polvet peittäen.

22

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

PA IKA L LIN EN V IERAAN VA RA I S U U S JA YS TÄVÄ L LIS Y YS T EKI VÄT MI N U UN S Y VÄ N VA IKU T UKS EN.

Harjoittelun ohjaajani puhui sujuvaa arabiaa ja hänellä oli laaja ystäväverkosto niin kristittyjen kuin muslimienkin parissa. Hänen kauttaan tutustuin lukuisiin paikallisiin ihmisiin ja pääsin osaksi paikallista elämänmenoa. Tutustuin muun muassa 14-vuotiaana avioituneeseen viiden lapsen äitiin ja Teheranissa 20-vuotiaana työskennelleeseen 80-vuotiaaseen rouvaan.

Kesän aikana eteeni kannettiin lukuisia kertoja mintulla maustettua teetä. Yhdessä syöminen ja juominen on merkittävä osa arabikulttuuria – koskaan ei ollut liian kiire juoda kupillista teetä yhdessä. Lausahdus, jonka kuulin useimmin kesän aikana oli ählän wa sählän – tervetuloa. Paikallinen vieraanvaraisuus ja ystävällisyys tekivät minuun syvän vaikutuksen.

Tutustuin paikallisiin naisiin myös työni kautta.

Teimme yhteistyötä kahden paikallisen naisjärjestön kanssa, jotka olivat löytyneet Jordanian sosiaaliministeriön avustuksella. Koulutusten ja yhteistyön avulla toisen kumppanijärjestömme muodollisesti kouluttamattomat kotiäidit olivat aktivoituneet omassa kyläyhteisössään ja rahoittivat toimintaansa esimerkiksi käsitöiden avulla. Seuraamani kansalaisjärjestöpohjainen kehitysyhteistyö oli vaikuttavaa ja järkevästi resursoitua. Koulutusten kautta saatiin aikaan todellisia muutoksia asenteiden, ajattelun ja toiminnan tasolla.

Haastavaa ja mielenkiintoista Ohjaajani oli järjestön psykososiaalisen tuen asiantuntija ja kesän koulutuksissa käsiteltiin mielenterveyden peruskysymyksiä ja psykologista ensiapua.

Osassa koulutuksia olin mukana seuraamassa tilannetta ja osassa olin itse kouluttajana. Kouluttaminen englanniksi paikallisen arabiaksi kääntävän tulkin kanssa oli mielenkiintoinen haaste. Kouluttajana sai pitää napakasti tilannetta käsissään, sillä osallistujat olivat erittäin aktiivisia, ja välillä keskustelu meinasi karata ohi aiheen. Toisaalta oli positiivista, että keskustelua syntyi ja osallistavien menetelmien kautta osallistujat pohdiskelivat omakohtaisesti koulutusten aiheita.

Parhaiten mieleeni jäi kesän kuumimmalla viikolla pidetty koulutuspäivä, jolloin aloittaessamme lämpömittari näytti +42 astetta. Koulutukset pidettiin kumppanijärjestöjen omissa tiloissa, joissa ei ollut ilmastointia. Koulutusten lisäksi valmistelin Fidalle pari koulutusmateriaalipakettia, tein käännöstöitä, opetin englantia, analysoin koulutuspalautteita ja pääsin mukaan psykososiaalisen työn verkostopalavereihin.

Kesällä korviimme kantautui surullisia uutisia Suomen hallituksen päätöksistä leikata kehitysyhteistyön rahoitusta. Kesällä elimme epävarmuudessa sen suhteen mitä Jordanian työlle tapahtuu. Syksyllä selvisi, että Jordanian projekti loppuu suunniteltua aikaisemmin, joulukuussa 2015.

Pakolaiskriisin lähteillä Pakolaistilanne on kärjistynyt Jordaniassa viime vuosien aikana. Elokuussa 2015 rekisteröityneitä Syyrian pakolaisia oli maassa 627 000 joskin epävirallinen arvio liikkuu 1,5 miljoonan henkilön tienoilla. Irakin pakolaisia on arvioiden mukaan maassa noin miljoona. Vaikka harjoitteluorganisaationi ei työskennellyt suoranaisesti pakolaisten parissa, pakolaistilanne kosketti välillisesti työtämme.

Suomalaisista järjestöistä esimerkiksi Kirkon ulkomaanapu tekee Jordaniassa ansiokasta työtä pakolaisten keskuudessa. Jordanian tilanne tuntui lähes lohduttomalta – miten auttaa pakolaisia parhaiten? Miten tarjota kaikille mahdollisuus terveydenhuoltoon tai työn tekemiseen? Pohdin voiko suomalainen sulkea silmänsä globaalilta kriiisiltä.

Kuinka pitkälle lähimmäisyyden käsite ulottuu?

Kesän kokemusten jälkeen oli karua palata Suomeen ja lukea sosiaalisen median keskustelua aiheesta. Tuntui siltä, etteivät suomalaiset halunneet vastaanottaa pakolaisia, mutta myös vastuun kantaminen kriisin alkulähteillä Lähi-idässä nähtiin tarpeettomaksi. Uudet kehitysyhteistyörahojen leikkaukset osoittavat hallituksen edelleen viittaavan kintaalla Suomen vastuulle keskellä globaalia humanitaarista kriisiä. Kehitysyhteistyön kautta ei vain reagoida pakolaisuuden aiheuttamiin haasteisiin, vaan vaikutetaan pakolaisuuden taustalla vaikuttaviin syihin.

Seikkailuja aavikolla ja kanjoneissa Jordania yllätti minut turistikohteena. Seikkailuja ja aktiivilomaa etsivälle Jordania on loistava lomakohde. Tein kesällä useita päivän vaelluksia, joita useat Koskaan ei ollut liian kiire juoda kupillista teetä.

23

KU INKA PI T KÄ L LE LÄHIMMÄ I S Y Y DEN KÄS I T E ULO T T U U?

Jordanian ”kansallispuisto” Wadi Rum on henkeäsalpaava kohde.

OPPAAMME OLI WA DI RUMIN A LUEEL LA KASVA N U T BED UIIN I, JOKA T UNSI A AV IKON JA V U ORE T KUIN OMAT TASKUNSA. yritykset järjestävät Ammanista käsin. Jordania on karun kaunis maa ja sen lukuisat kanjonit tarjoavat upeat puitteet patikointiin.

Kesän unohtumattomin elämys oli yö taivasalla kalliolla Wadi Hasa kanjonissa äärettömän tähtitaivaan alla. Myös Jordanian ”kansallispuisto” eli suojeltu aavikkoalue Wadi Rum on henkeäsalpaava kohde, samoin historiaa henkivä, Indiana Jones kuvauspaikkanakin tunnetuksi tullut Petra. Wadi Rumissa palkkasimme paikallisen oppaan, jonka kanssa kiipesimme kolmena päivänä alueella sijaitseville vuorille.

Oppaamme oli Wadi Rumin alueella kasvanut beduiini, joka tunsi aavikon ja vuoret kuin omat taskunsa. Ihmettelen vieläkin, miten hän osasi suunnistaa hiekkadyynien keskellä jeepillä oikeaan suuntaan.

Kaikesta saattoi päätellä, että turismi Jordaniassa on hiipunut arabikevään ja Lähi-idän poliittisten konfliktien myötä. Madabassa oli lukuisia matkamuistomyymälöitä, joissa tavarat seisoivat pölyttyneinä. Aikaisemmin Madaba oli yksi turismin keskus.

On sääli, että maa, joka edelleen jatkuvan pakolaiskriisin keskellä tarvitsisi taloudellista nostetta, on menettänyt suuren osan turisteista. � Lähteet www.visitjordan.com, www.tdtrips.me, www.wadirum.jo Kirjoittaja opiskelee Lapin yliopistossa pääaineenaan Soveltava psykologia.

24

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

MAAILMA HUKKUU ROSKAAN TEKSTI ALEKSI I. POHJOLA KUVITUS MINNI PUUMALAINEN

25

MAAILMALTA

T

I E S I T T E K Ö , että maapallon merissä on ainakin viisi isoa jätelauttaa. Ne ovat syntyneet merivirtojen pyörteisiin ja suurin niistä on Tyynenmeren jätepyörre – Great Pacific Garbage Patch. Arviot sen koosta vaihtelevat Teksasin osavaltiosta aina Yhdysvaltain kokoiseksi. Esitätte varmasti saman kysymyksen kuin minäkin; nykypäivän satelliittitekniikalla lauttojen kokoluokan mittaamisen luulisi olevan lastenleikkiä. Miksi arviot ovat noin epämääräisiä? Siksi, ettei jätelauttoja näy satelliiteissa. Niitä ei itse asiassa näe edes paljaalla silmällä paikan päällä. Selitänpä miksi näin on.

Jätelautat koostuvat pääasiassa muovista. Muovi on viheliäinen tuote, sillä se ei ole biohajoavaa. Muovi toki pilkkoutuu auringon uv-säteilyn, hapettumisen ja esimerkiksi aallokon vaikutuksesta, mutta se ei maadu mullaksi kuten puu. Se pilkkoutuu aina yhä pienemmiksi ja pienemmiksi palasiksi – niin sanotuiksi mikromuoveiksi – joita ei satelliiteilla tai paljaalla silmällä pysty havaitsemaan. Kaiken lisäksi muovi ei jää pelkästään pintaveteen, vaan vajoaa läpi vesikerrosten aina merenpohjaan asti. Esimerkiksi Pohjois-Atlantilla olevan jätepyörteen kokoluokan on arvioitu olevan useita satoja kilometrejä leveä ja jokaisen neliökilometrin on arveltu sisältävän yli 200 000 muovinkappaletta. Se on valtava määrä muovia.

Mikromuovia päätyy kalojen, lintujen ja muiden merissä elävien eläinten elimistöön ja ravintoketjun myötä aina lopulta myös ihmisten elimistöön.

Myös vielä pilkkoutumattomat muovit ja ajelehtivat muoviset kalastusverkot tappavat lintuja, valaita, hylkeitä sekä kilpikonnia. Esimerkiksi Pohjanmerellä 94% lintujen vatsalaukuista sisältää muovia ja onkin arvioitu, että mikromuovia on esimerkiksi Tyynenmeren jätepyörteessä yli kuusi kertaa enemmän kuin eläinplanktonia.

Muovi ei itsessään ole kuitenkaan mikään turha tuote. Se mahdollistaa monet sellaiset tekniset menetelmät, joita ilman nykyinen elämäntapamme ei olisi mahdollista. Sille on

MIKROMU OV IA PÄ ÄT Y Y KA LOJEN, L IN T UJEN JA MU I DEN MER I S SÄ ELÄV IEN ELÄ IN T EN ELIMI S T ÖÖN JA RAV I N T OKE TJUN MYÖ TÄ A I NA LOP ULTA MYÖ S IHMI S T EN ELIMI S T ÖÖN.

käyttöpaikkoja, joissa se on aivan ylivertainen verrattuna muihin tuotteisiin. Muovin ongelma on kuitenkin edellä esitettyjen ongelmien lisäksi sen edullisuus ja valtavan laaja käyttökirjo. Ellen MacArthur Foundation arvioi Davosin talousfoorumissa julkaistussa raportissa, että vuonna 2040 maapallon merissä on enemmän muovia kuin kaloja painoon suhteutettuna. Raportin toinen merkittävä arvio oli, että suurin osa tuottamastamme muovista päätyy käyttöön vain yhden kerran. Raportin mukaan vuosittain jopa 95% muovin arvosta menetetään ja vain 5% palautuu takaisin. Tämä tarkoittaa vuositasolla noin 80–120 miljardin dollarin menetyksiä teollisuudelle.

Sanotaan, että kun DDR oli vielä olemassa, tulivat Itä-Saksan alueelta maailman kestävimmät talouskodinkoneet. DDR:ssä oli pula raaka-aineista eikä huonoa kannattanut niukoilla resursseilla tehdä. Maailma oli toki erilainen kuin tänään; käsityön rooli oli huomattavasti suurempi ja valmistusmassat huomattavasti pienempiä kuin nykyään.

Silti juuri resurssien rajallisuus teki tuotteista kestäviä. Muutama vuosi sitten kohistiin dokumentista Hehkulamppuhuijaus, joka kertoi mustesuihkutulostimiin asennettavasta laskurista. Kun laskurin määrä tulee täyteen, ilmoittaa se printterin olevan rikki. Laskuri oli kuitenkin mahdollista nollata – jos tiesi mitä teki – jonka jälkeen printteri toimi jälleen moitteettomasti. Kyseessä on ilmiö nimeltä tuotteiden suunniteltu vanheneminen, joka on perustana länsimaiselle markkinataloudelle. Ilman tuotteiden suunniteltua vanhenemista nykyisen kaltainen, kasvuun perustuva järjestelmä ei voisi toimia.

Me ihmiset olemme äärettömän laiskoja, mukavuudenhaluisia ja itsekkäitä. Samalla olemme myös äärettömän hyviä unohtamaan sen, mitä

emme näe. Kuinka moni meistä miettii valtamerien jätepyörteitä, kun pakkaamme hedelmiä kaupan vihannestiskillä muoviseen pussiin? Tai kuinka moni meistä ajattelee kehitysmaiden halpatuotantoa ja siihen liittyviä massiivisia ongelmia, kun vaatteemme hajoavat – korjaan – kun vaatteemme alkavat kyllästyttää meitä ja ostamme ylikansallisista ketjuista trendivaatteita? Valitettavan harva enkä minä ole yhtään sen parempi ihminen.

Olisiko meidän aika viimein muuttaa ajattelutapaamme? Emme voi sulkea silmiämme vain sen takia, ettem­me näe valtamerten jätelauttoja, halpatuotantomaiden työoloja, kemikaalipäästöjä, kierrätyksen puutetta tai koko elämäntapamme kestämättömyyttä. Me olemme etuoikeutettuja ihmisiä. Meillä on mahdollisuus valita. Voimme valita suutarin, kun kenkien pohja irvistää. Voimme ostaa eettisesti tuotettuja vaatteita, suosia pienyrittäjiä ja lopulta kierrättää tarpeettomiksi jääneet tekstiilimme. Voimme hankkia puuvillaisen kauppakassin ja jos kaupan hedelmähyllyltä ei löydy biohajoavaa hedelmäpussia, voimme huomauttaa siitä kauppiaalle. Voimme ostaa elektroniikkaa, joka on ehkä hiukan kalliimpaa kuin halvimmat mallit, mutta joka puolestaan kestää käyttöä huomattavasti pidempään. Voimme asettaa takuuehdot kilpailuvaltiksi ja suosia vain pitkän takuun tuotteita. Kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta. Ja juuri he, joilla sitä mahdollisuutta ei ole, kärsivät meidän elämäntavastamme ja valinnoistamme kaikista eniten. � Lähteet ** Ellen MacArthur Foundation raportti: www.ellenmacarthurfoundation.org/ news/new-plastics-economy-reportoffers-blueprint-to-design-a-circularfuture-for-plastics ** www.unric.org/fi/newsletter/ 26867-roska-maailman-merissae

26

KASVUK LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

KASVUKERTOMUS ROVANIEMELTÄ TEKSTI RENNE VANTOLA KUVA HELKA REPO

Lapin yliopiston alumni Kuutti Koski (s. 1985) kirjoitti romaanin. Sen nimi on Kaira (Like 2016).

K

Kosmo Yliniva Sodankylästä on Lapin yliopiston avm-opiskelija. Bändikavereineen Kosmo keikkaroi opiskelijabileissä. Jätkäporukan setti sisältää lähinnä räimintää, pari biisiä muniin puhaltelua, totoilua.

Breikkaus on ihan hilkulla.

Rovalasta vuotta vajaa parikymppinen Kosmo ottaa lisäksi vauhtia runokokoelman julkaisuun, mutta kurssin vetäjä ei nappaa. Avm-opinnoista syntyy lyhytelokuva, jonka arvoa ei ymmärretä. Kaupunkilehden kesäpestissä taiteilijantaimi on mielestään ujuttamassa itseään Rovaniemen kulttuuririhmastoon, kuitenkin tahtomattaan ajautumassa osaksi paikallisen pontikkakeisarin hyvä veli -verkostoa.

Taiteilijanalulla on – totta kai – pientä sutinaa myös naisten kanssa.

Rovaniemeläisittäin paikkakunnalla opiskelleen Kosken esikoisteos on mukavaa luettavaa. Tuttuja paikkoja vilahtelee elävinä Kairan lehdillä pitkin matkaa Korkalovaaran Siwasta Grandeen ja Valdemariin, sokeripalatalolta kirjastolle ja yliopistoon.

Silkan arvion kirjoittamisen sijaan kuitenkin myös jututin kirjailija-alumnia esikoisteoksestaan – ja vähän muustakin. Sovittiin, että passaa sinutella.

AIR AN PÄ Ä HENKILÖ

Kuutti, olet opiskellut Lapin yliopistossa sosiologiaa. Mitä olet tehnyt valmistumisesi jälkeen? ”Valmistuin vuonna 2009. Sen jälkeen olen suorittanut sivarin ja ollut töissä Kehityspoliittisessa toimikunnassa, Lapin Kansassa, Ulkoministeriössä sekä ajatuspaja Vasemmistofoorumissa, missä toimin tällä hetkellä Perustelehden päätoimittajana. Siinä sivussa olen kirjoitellut kaikenlaista ja touhunnut sitä sun tätä julkaisukelvotonta.”

Olet eksynyt Helsinkiin Oulusta Rovaniemen kautta. Kaipaatko Helsingistä takaisin Rovaniemelle, Kosmon sanoin, tänne ”Suomineidon maksan läpi vilahtavalle ohikulkutielle”?

niin lappilaisia, oululaisia kuin etelän veteliä eli Lappiin pykäliä pänttäämään tulleita oikisopiskelijoita, kasviksia sekä yhteiskuntatieteilijöitä ja muita taiteilijoita.

”Toisinaan kaipaan, mutten tiedä kaipaanko Rovaniemelle vai sitä aikaa, kun asuin siellä. Ja kun en ole pitkään aikaan asunut kaupungissa, en voi väittää tuntevani tämän päivän Rovaniemeä erityisen hyvin – Kairahan sijoittuu johonkin 2000-luvulle.”

Kuutti, miten itseesi sopii Kosmon kuvaus ”tiedekuntansa tosikoista hankalimmista”, todellisuuteen ”pilkallispiikikkään kriittistä etäisyyttä” pitävistä sosiologeista? Sellaisiako te sosiologit oikeasti olette? ”Aika monet tuntemani sosiologit ovat kyllä hiukan hankalia – esimerkiksi minä – mutta totta kai Kosmon kuvauk­sissa on liioittelua, pikkumaisuutta ja kirjaan olennaisesti kuuluvaa Kosmo vs. muu maailma -asetelmaa.”

Kosmo kantaa taskussaan ruutulapulle rustaamaansa aikajanaa, joka muistuttaa siitä, että ainakin maailmanluokan, ellei jopa kosminen, menestys on saavutettava ennen parasta ennen -päivää. Verrokkeina ovat Arthur Rimbaud, Ian Curtis ja Timo K. Mukka, vajaa vuosi on aikaa asetettuna ja koko maailma vastassa. Rovaniemi ainakin.

Kuutti, mikä sai sinut kirjoittamaan juuri Rovaniemelle sijoittuvan romaanin? Onko Rovaniemessä ehkä kirjailijalle jotakin erityisen inspiroivaa? ”Kyllähän Rovaniemi on kaikessa karuudessaan ja toisaalta omanlaisessa kauneudessaan aika kuvauksellinen paikka.

Toisaalta onhan noita muitakin kuvauksellisia paikkoja maailmassa. Olen kuitenkin opiskellut Rovaniemellä ja myös isovanhempani asuivat aiemmin siellä, joten minulla on paikkaan ja sen tunnelmaan tietty tunneside. En usko, että olisin kyennyt kirjoittamaan ainakaan tällaista kirjaa sijoitettuna mihinkään muuhun miljööseen.”

Muu maailma haraa siis Kosmon suureellisia suunnitelmia vastaan, mistä myös itse kukin saa oman osansa takaisin: Kosmo panettelee mielessään

Ei taida myöskään olla ihan niin – kuten Kosmo kirjassasi väittää – ettei luovalle persoonalle pahempaa ole kuin ”sosiologiksi ajautuminen”.

Sosiologin työtä on jopa toisinaan verrattu kirjailijan ammattiin. Minkälaiset eväät sosiologian opiskelu sinulle kirjailijan työhön antoi? ”Heh, moni asia ei taida olla ihan niin kuin Kosmo kirjassani väittää. Paljon puhutuissa ”sosiologisissa silmälaseissa” on varmasti jotain yhteistä kirjailijan työn kanssa: ainakin minun mielestäni hyvä kirjallisuus pyrkii näkemään yksilöllisessä jotain yleistä ja selittämään, tai ainakin ymmärtämään inhimillistä todellisuutta. Akateeminen jargon, jota myös monet sosiologit viljelevät, ei kuitenkaan anna hyviä eväitä kirjailijuuteen – ellei sitä liioittele ja käännä komiikaksi.”

Olin myös tunnistavinani Kairasta elävästi ainakin erään Husserlin ja Kantin ajatusten lomassa ahvenista ja hillapaikoistaan partaansa hykertelevän filosofin. Pistää kysymään, onko muillakin kirjan henkilöillä suorat vastineensa tosielämässä. Miten on?

”ROVA N IEMI ON KA IKES SA KA RU U DES SA A N JA T OI SAA LTA OMA NLAI S ES SA KAUN EU DES SAAN A IKA KU VAUKS EL LI N EN PA IKKA.”

KERTOMUS 27

KIRJALLISUUS

”S EN V ER RAN VOI N MYÖN TÄÄ, E T TÄ PÄ ÄHENKI LÖN NA AP U R I ON KIELTÄMÄT TÄ VÄHÄ N N I I N KU I N MI NÄ.”

Miten itse ajattelet tästä Kairan ulottuvuudesta, Kuutti?

Kaira on fiktiivinen kertomus ja sen hahmot ovat keksittyjä. Sen verran voin kuitenkin myöntää, että päähenkilön naapuri on kieltämättä vähän niin kuin minä.

Kosmon sanoin siis ”tylsähkö yhteiskuntatieteilijä, mutta muutoin harmiton tapaus”, joka lyijykynyllä kirjaa pikkuvihkoonsa ”mitä lie säähavaintoja”.

Kairan alkupuoliskolta painui mieleeni erilaisia hauskoja yksityiskohtia, kun tunnistin tapahtumien paikkoja, niiden tunnelmia ja city-lappilaista mielenmaisemaa. Toisella puoliskolla Kairan kerrontaan kuitenkin kiertyy lisää tasoja. Kosmon itsekseen manaama muun maailman sutkinta ja velmuilu itseään vastaan, minkä päähenkilö tarkoin toisten kehonkielen ja kasvonilmeiden tulkintayrityksin koettaa lukijankin saada uskomaan, täydentyy erilaisilla kerronnallisilla koukuilla. Kirja kääntyy tavallaan pohdinnaksi itsestään eikä jää vain rovaniemeläistarinaksi erään Kosmon suuruudentavoittelusta ja parista naisesta.

Lopulta Kaira on kasvukertomus, joka myös päähenkilönsä yhden minän suulla pohtii ehkä ylipäätään tarinankerronnan rajoja, toisteisuutta, kaavamaisuutta ja ennalta arvattavuutta viittaamalla myös erääseen elokuvaan.

Viimeistään paikallislehden jutuntekoreissulla Kosmon epäonnisilla pyrkimyksillä alkaa myös olla tekemistä jonkin ”ikään kuin ihmisen” kanssa.

Tässä kohdin itselläni heräsi kysymys siitä, kuinka kirja tulee päättymään.

Kirjan luettuani taas jäin pohtimaan, olisiko Kairassa edes voinut muuta käydä kuin, että, Kosmon sanoja mukaillen, päädytään johonkin mustavalkoisen kaiken kokoavaan loppukohtaukseen, jossa ”suuri on pientä ja pieni on suurta ja jonkun sinänsä merkityksettömän yksityiskohdan kautta joku tajuaa muka jotain itsestään...”.

”Olisihan siinä voinut toisinkin käydä, mutta silloin jonkun muun olisi pitänyt kirjoittaa kirja loppuun. Kaira kertoo toki tarinankerronnasta sekä kenties tarinoiden ja elämän suhteesta. Se myös leikittelee erityisesti kasvukertomuksen lajityypillä. Asia on kuitenkin niin, että minä ihan aidosti pidän kasvukertomuksista, myös sopivan siirappisista sellaisista. Jos olisin yrittänyt vääntää lopun aivan toiseen suuntaan, siihen olisi todennäköisesti jäänyt jotenkin epärehellinen sävy.”

Oman mainintansa Kairassa ansaitsee myös kielenkäyttö. Kosmon minäkerronnassa lappilainen puheenparsi sekoittuu kirjailijan itse sepittämiinsä sanoihin ja muihin nokkeluuksiin sekä riimittelyyn. Esimerkeistä käyvät vaikkapa ”tekstiviestinvirkkuupuikko”, ”koti- ynnä kuvataidekasvattajat”, ”Jarin kaltainen konsonanttikäynnisteinen Ari” sekä ”kloppeja kiinnostavat knopit” ja miksei esimerkiksi tämäkin: ”olin kokonainen kirja, aukesin. / Inahdin, laukesin.”

Paikoin Kosmon jutanta tosin ampuu rasittavasti yli, mutta monikerroksisessa teoksessa sanasekoilulla on oma tarkoituksensa.

Lukukokemuksena Kaira jää lopulta keikkumaan vähän niin ja näin. Voisin toisaalta kuvata sitä ihan hauskaksi kirjaksi, mutta loppua kohden monitasoiseksi kiertyvä kerronta tekee kirjasta oikeastaan aika hienon, jopa oivaltavan. Siksi suosittelen lukemaan sen – muunkin kuin Rovaniemen takia.

Kairan jälkeen kannattaa myös katsoa se viitattu elokuva.

Kirjassasi Kosmon Kerberokseksi nimeämä Lapin ylioppilastetterin ohjaaja siteeraa Erno Paasilinnaa: ”On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.”

Oletko esikoisteoksesi julkaistuasi samaa mieltä Paasilinnan kanssa? ”Olen osittain samaa mieltä. Tuo miltei mantraksi muodostunut sitaatti on esseestä ’Lyhyt oppikirja’, jossa Paasilinna kritisoi ennen kaikkea kirjoittamisen opetusta. Siinä Paasilinna oli oikeassa, että kirjailijaksi ei synnytä ja pelkästään kouluja käymällä sellaiseksi tuskin myöskään päädytään.” ”No, ei kirjailijaa taida kyllä syntyä pelkästään ’sellaista elämää’ elämälläkään ja Paasilinna oli mielestäni turhan kriittinen kirjoittajakoulutusta kohtaan.

Ei opiskelusta välttämättä seuraa, että ihminen kadottaisi oman äänensä ja ryhtyisi kirjoittamaan aivopestynä ’koulutuksen lävitse’.”

Kuutti, keitä ovat kirjalliset esikuvasi? Näkyykö niiden vaikutus Kairan kielessä?

Koski itse on opiskellut Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulussa.

”Jos pitäisi mainita yksi kirja, jonka olisin halunnut kirjoittaa, se olisi Einar Már Guðmundssonin Kaikkeuden enkelit, mutta se tai sen kieli tuskin näkyy Kairassa. Joku kriitikko vertasi yhtä kohtausta Mikko Rimmiseen ja eittämättä valehtelisin, jos sanoisin, ettei Rimmisen kirjojen lukeminen olisi vaikuttanut Kairan kieleen. Pidän myös Liksomin tavasta käyttää lappilaista puheenpartta ja saattaa siitäkin olla jotain tarttunut.

Mutta ehkä sitä, kenen vaikutus näkyy Kairan kielessä, pitäisi pikemmin kysyä joltain muulta kuin minulta – olen vähän jäävi vastaamaan.”

Ja vielä lopuksi: mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjailijana?

Juuri nyt en ehdi oikein kirjoittamaan fiktiota. Sitten kun ehdin, haluaisin kirjoittaa kertomuksen, jonka kieli muistuttaisi yritystä sepittää käännöstä kaukaiseen aikaan sijoittuvasta tekstistä, jota ei tarinan maailmassa olisi oikeasti olemassa. Tämän selkeämpiä suunnitelmia minulla ei toistaiseksi ole. �

28

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

KOLUMNI

URHEILIJAN TAIVAL YLIOPISTOSSA

O

P I N N O T A L K A V A T olla loppusuoralla ja näin reilut viisi vuotta kestävä taival yliopistossa saa päätöksen. Kilpaurheilun ja opiskelun yhteensovittaminen on ollut välillä melkoista tasapainoilua, mutta olen onnistunut löytämään toimivat ratkaisut, jotta tämä kaikki on ollut mahdollista.

Päällimmäisenä on kiitollinen olo kaikesta, mitä olen saanut kokea. Mistä tahansa matkasta voi tehdä tasan sellaisen kuin juuri itse haluaa. Tärkeää ei ole siis pelkästään päämäärä, vaan myös sinne kuljettava matka. Minulle yliopistovuodet ovat tarjonneet ikimuistoisia hetkiä, arvokkaita kokemuksia, upeita ihmisiä, uusien asioiden oppimista ja valmiuksia tulevaisuuteen. Mieleen on jäänyt ennen kaikkea juurikin ne ihmiset, joiden kanssa olen saanut jakaa kaiken tämän.

Parhaimmillaan urheilu ja opiskelu täydentävät toisiaan. Urheilu vaatii päämäärätietoisuutta, lujuutta ja asennetta tehdä asiat, kun taas nämä samat piirteet auttavat opiskelumaailmassa. Vastaavasti yliopisto on opettanut monia asioita, joista on hyötyä kilpaurheilijana ja muussa elämässä.

Monesti puhutaan vaikeudesta yhdistää urheilu ja opiskelu keskenään. Suurin haaste on ajankäyttö ja toimivan kokonaisuuden löytäminen. Kilpaurheilu ja yliopisto-opinnot vaativat kumpikin paljon aikaa, vaivaa ja työtä. Toimivan kokonaisuuden löytäminen vaatii löytämään juuri omaan arkeen sopivia ratkaisuja, jotka mahdollistavat opiskelun urheilun ohella. Urheilijana kun ei voi antaa kahteen suuntaan sataprosenttista panostusta. Ratkaisin aikanaan tämän sillä, että opiskelu on painottunut enemmän kevääseen, jolloin on niin sanotusti ”ylimenokausi” tai ”kilpahiihtäjän kesäloma”. Olen

saanut olla siitä onnellinen, että yliopistolta on myös löytynyt tähän ymmärrystä ja tukea.

Loppupeleissä urheilijalla itsellään on täysi vastuu opintojen edistymisestä, samalla tavalla kuin kenellä tahansa muullakin opiskelijalla. Itse ainakin sain tukea yliopiston taholta opintojen suunnittelussa, jotta asiat etenisivät kätevästi.

Vastaanotto urheilua kohtaan on aina ollut hyvä ja sen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia.

Alkaessani kirjoittamaan juttua ajatukset kulkeutuvat väkisinkin siihen, kuinka nopeasti aika on todellisuudessa kulunut. Ensimmäisenä opiskeluvuotena tuutorit varoittelivat ajan kuuluvan kuin siivillään. Silloin gradun kirjoittaminen ja valmistuminen yliopistosta tuntuivat lähes ikuisuuden päässä häämöttävältä ajankohdalta. Pelkkä sivuaineiden valinta tuntui vaikealta, saati että olisi ollut suunnitelmia pidemmälle tulevaisuuteen.

Opintojen loppuun saattaminen on yhden aikakauden päätös minun elämässä, mutta samalla se on jonkin uuden alku. Olen äärettömän iloinen kuljetusta matkasta ja sen mukanaan tuomista kokemuksista. Odotan kuitenkin innolla tulevaa ja minne elämä ikinä kuljettaakin, niin yliopistosta mukaan otetut kokemukset ja opit kantavat varmasti pitkälle.

Näistä ajatuksista siirryn kirjoittamanaan gradun loppuun ja toivotan kaikille lehden lukijoille hyvää kevättä. Muistakaa tehdä asioita, joista nautitte.

ELISA PELTTARI Kirjoittaja on 26-vuotias kilpahiihtäjä ja johtamisen opiskelija, joka kirjoittaa gradua työhyvinvoinnista.

Lisää Elisan kuulumisia voit lukea blogista elisapelttari.wordpress.com

29

TAPAHTUMA

MIKÄ IHMEEN SPEKSI?

S

P E K S I O N interaktiivista opiskelijateatteria, joka kuuluu vahvasti korkeakoulukulttuuriin ja jossa yleisö saa oikeasti vaikuttaa esityksen kulkuun. Speksistä speksin tekeekin juuri sille ominaiset omstart­ huudot, joissa yleisö voi lennosta vaihtaa kohtauksen tyylilajin tai muuttaa esitystä haluamallaan tavalla. Näyttelijät, tanssijat, bändi ja tekniikka yrittävät parhaansa mukaan ottaa kiinni huudahduksesta ja improvisoida kohtauksen uudestaan.

LYY Speksi on Rovaniemellä neljättä vuotta toimiva Lapin yliopiston ylioppilaskunnan Speksi, joka vielä vakiinnuttaa jalansijaansa Lapin korkeakoulu maailmassa. Tämän vuoden musikaalispektaakkeli BUGI! käsittelee ajankohtaisia korkeakoulu­uudistuksia ja ­leikkauksia humoristisella tavalla. Produktio alkoi jo viime kesänä ensimmäisissä käsikirjoitustuokioissa, joissa syntyi Harry Potter t­yylinen versio, mikä ei kuitenkaan mennyt läpi pääohjaajan seulasta. Ajatus killoista kuitenkin jäi elämään, kuten myös hatutusseremonia. Loppusyksystä pääohjaajaksi valittiin Miikka Keränen ja apulaisohjaajaksi Maiju Saikkonen tuottaja Risto Ukkosen toimesta. Ennen vuodenvaihdetta järjestettiin casting, jossa lähes koko työryhmä saatiin kokoon. Tammikuusta lähtien näyttelijät, tanssijat ja bändi harjoittelivat omina ryhminään ja maaliskuussa alkoivat yhteistreenit, joissa myös tekniikka pääsi toteuttamaan visioitaan.

Näyttelijöiden treenit olivat alussa hyvin improvisointipainotteisia ja harjoituksen olivat apuohjaaja Maiju Saikkosen mukaan hulvattomia.

BUGI!:n pääroolia Paavalia näyttelevä Samu Luiro muistelee olleensa aivan pihalla ensimmäisissä treeneissä. Improilun ja treenamisen ohessa speksin idea kuitenkin selkeytyi. Kaikki näyttelijät eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, mutta porukka ryhmäytyi hämmästyttävän nopeasti.

Apuohjaaja pitääkin juuri improvisointitreenejä syynä, miksi ihmiset lähentyivät niin tiiviisti niin lyhyessä ajassa. Hänen mukaansa improaminen vaatii paljon luottoa, että porukka hitsautuu yhteen vääjäämättä.

Henkilökohtaisesta näkökulmastani BUGI!:n tekeekin juuri siinä mukana olevat ihmiset. Ilman tätä speksiporukkaa meillä ei olisi niin upeaa esitystä Lappia­talolla näytettävänä kuin nyt on. Tämän jälkeen yllätyksenä tuskin myöskään tulee, että mielestäni produktiossa parasta on ollut juurikin sen ihmiset.

IIDA TIRKKONEN Kirjoittaja on LYY Speksin BUGI!:n apulaistuottaja

30

L Y H T

LAPIN YLIOPPILASLEHTI 2/2016

TASO:N ISÄNTÄNÄ T

alentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry järjesti kevätkokouksensa Rovaniemellä lauantaina 9.4.2016 yhteistyössä Lapin yliopiston Lyhty ry:n kanssa. TaSO on opiskelijajäsentensä oma valtakunnallinen yhdistys, jossa vaikuttaa noin 4 000 sosiaalialan korkeakouluopiskelijaa. Kokouksen pitämiseen Rovaniemellä vaikutti etenkin viimevuotinen Lyhdyn jäsenten osallistuminen vuoden 2015 Talentian opiskelijatoiminnan aluetapahtumaan, joka järjestettiin Jyväskylässä. Tämän vuoden päivän sisältö alkoi kokouksella kello 12.00 ravintola Pohjanhovin kokoustiloissa, jossa varsinainen kevätkokous järjestettiin. Muutamat innokkaimmat Lyhdyn hallituksen jäsenet osallistuivat kokoukseen, ja saatiinpa myös TaSO:n jäsenten innoittamana Lyhdyn varapuheenjohtaja Miia Niskakoski asettumaan ehdolle Talentian liittovaltuustovaaleihin.

On tärkeää, että pohjoisestakin saadaan edustusta ja Miian lähtö ehdolle kertoo siitä, että TaSO vaikuttaa valtakunnallisesti.

Kokouksen jälkeen jatkettiin syömään ravintola Pohjanhoviin, jossa oli tarjolla upean salaattipöydän antimia sekä pääruokana muun muassa lohta, jota moni oli kuulopuheiden mukaan toivonutkin. Ruokailun jälkeen osallistujat pääsivät kuulemaan samaisessa Pohjanhovin kokoustilassa Trasek ry:n puheenjohtajan Antti Karangin pitämän sukupuolen moninaisuus -luennon, joka toi

mukanaan mielenkiintoisia uusia näkökulmia. Illan päättivät Rocky Horror Picture Show –teemalla olleet sitsit, jotka järjestettiin kulttuuritalo Wiljamissa. Monille osallistujista, etenkin ammattikorkeakoulun puolelta, sitsit olivat ensimmäiset laatuaan ja näin ollen ikimuistoiset. Osa osallistujista saattoi myös jatkaa iltaa yökerhon puolelle, kun taas toiset olivat valmiita menemään nukkumaan hieman aiemmin – niin, juuri niin.

Lyhdyllä oli kunnia toimia tapahtuman isäntänä, sillä TaSO on aktiivisesti pitämässä ääntä sosiaalialasta ja omin keinoin lisäämässä sosiaalialan ammattilaisille kuuluvaa arvostusta. Lyhdylle tällaiset tapahtumat ovat arvokkaita ja lisäävät tietoisuutta siitä, missä sosiaalialalla mennään korkeakouluopiskelijoiden näkökulmasta ympäri Suomea. Esimerkiksi TaSO:n hallituksen jäsen Kalle-Pekka Hietala valotti kevätkokouksen aikana edunvalvonnan kautta vuotta 2015, joka oli ainakin hänen omien sanojensa mukaan ollut hyvin tapahtumarikas. On kiva olla kartalla asioista, jotka koskevat omaa opiskelualaa, omia mielenkiinnon kohteita ja alamme tulevaisuutta yleensäkin. Lyhty lähettää suuret kiitokset TaSO:n puheenjohtajalle Tiia-Maria Luukolle aktiivisesta yhteydenpidosta ja lupaa osallistua TaSO:n aluetapahtumiin jatkossakin.

TOMMI ISOPOUSSU Lyhty ry:n puheenjohtaja

P.S. Lyhty kiittää Lapikasta haasteesta ja siirtää haasteen kertoa omista kuulumisistaan TAO:lle heidän juhlavuotenaan.

31

AINEJÄRJESTÖT

AINEJÄRJESTÖTOIMINTA – RASITE KANSANTALOUDELLE VAI JOTAIN IHAN MUUTA? J

U H A S I P I L Ä N H A L L I T U K S E N yhtenä tavoitteena on työurien pidentäminen osana pyrkimystä saada valtiotalouden rattaat liikkumaan. Erityisesti tämä tarkoittaa pidentämistä alkupäästä; kolmannelle koulutusasteelle etenevät kansalaiset on saatava sisään korkeakouluihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja sieltä ulos mahdollisimman pian.

Tätä ajatusmallia seuraten looginen johtopäätös olisi, että yliopiston tehtävänä olisi puskea opiskelijat ulos mahdollisimman nopeaan tahtiin. Tällaisessa ajatusmallissa – äärimmilleen vietynä – kaikki opinnoilta aikaa vievä aktiviteetti on lähtökohtaisesti negatiivinen asia ja häiritsee yliopiston edellä mainitun pääasiallisen tehtävän suorittamista. Syitähän opintojen viivästymiseen on monenlaisia, ja valitettavan moni niistä liittyy opiskelijan toimeentuloon ja muihin opintososiaalisiin asioihin. Osansa on kuitenkin myös erilaisten opiskelijajärjestöjen, mukaanlukien ylioppilaskunnat ja ainejärjestöt, erityisen vahva asema suomalaisessa yliopistomaailmassa.

Tosiasiahan on, että monesti tällaisissa järjestöissä touhuaminen viivästyttää sellaistenkin ihmisten opintoja, joilla edellä mainitut opintososiaaliset syyt eivät ole niin suuri taakka.

Ylioppilaskunnilla on Suomessa pitkät perinteet ja niistä käytävä keskustelu on lähinnä keskittynyt automaatiojäsenyyden ympärille. Vaan miten ainejärjestöt puolestaan voivat perustella olemassaolonsa ja sinänsä paikkansa pitävän negatiivisen vaikutuksensa opiskelijoiden valmistumisnopeudelle ja sitä kautta kansantaloudelle?

Oikeustieteen ylioppilaana näen tässä tietenkin mahdollisuuden argumentoida lakia siteeraten (mikä, myönnettäköön, on yleensä laiska tapa ulkoistaa ajattelu ylemmälle taholle). Yliopistolain mukaan yksi yliopiston tehtävistä on kasvattaa opiskelijoita ”palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa”.

Tämän – ehkä hieman korniltakin kuulostavan – lauseen takana on kuitenkin mielestäni erittäin tärkeä periaate, joka nimenomaisesti sulkee pois ajatuksen, jossa yliopiston tehtävä on toimia pelkkänä tutkintoautomaattina. Tämä ajatus yliopiston kasvatustehtävästä on sinällään monitulkintainen ja sitä voidaan lukea monella eri tavalla. Yliopistolaissa osavastuu tähän tehtävään osallistumisesta on nimenomaisesti osoitettu ylioppilaskunnalle. Itse

näen, että ylioppilaskunnan lisäksi myös ainejärjestötoiminnalla on tuiki tärkeä osansa yliopiston kasvatustehtävän toteuttamisessa.

Näin toista vuotta ainejärjestötoiminnassa mukana olevana koenkin, että osaan jonkin verran arvioida hyötyjä, joita se tekijälleen antaa – ja tämä siis kaiken sen hyödyn ja ilon lisäksi, mitä ainejärjestöt jäsenistölleen muun muassa edunvalvonnan ja vapaa-ajan aktiviteettien saralla tuottavat. Nämä hyödyt ovat osaltaan samoja, mitä ylioppilaskunnan toiminnassa mukana oleminen antaa – mutta toisaalta juurikin se, että ylioppilaskunnan toiminnassa voi tehokkaasti olla mukana verrattain pieni määrä ihmisiä, oikeuttaa entisestään ainejärjestöjen olemassaoloa.

Ehkä päällimmäisenä opiskelijajärjestöissä toimiminen antaa erinomaisen mahdollisuuden opetella vastuunkantoa jo suhteellisen nuorella iällä. Kaikilla tehdyillä päätöksillä on seurauksensa, mutta luonnollisesti myös epäonnistumisen varaa on aivan eri tavalla kuin myöhemmin työelämässä. Työelämävalmiuksien paranemiseen liittyvät myös järjestötoiminnassa saatavat, erittäin arvokkaat opit yhteisössä toimimisesta ja aivan erityisesti erilaisten ihmisten kanssa työskentelystä – itse olen erittäin kiitollinen jo nyt mahdollisuudesta paitsi kehittää sosiaalisia taitojani, myös siitä, että olen päässyt oppimaan siitä, miten eri tavoin eri ihmiset voivat maailmaa hahmottaa.

Kaiken kaikkiaan järjestötoiminta on itselleni antanut tietotaitoa, jota en olisi pelkällä kirjastossa ja luentosalissa istumisella mitenkään saanut. Olkoonkin, että opintopistemäärä varsinkin kuluneena lukuvuonna on allekirjoittaneella ollut aivan liian pieni sekä mukavuusalueelta on tullut hallituspestin tiimoilta poistuttua – usein ja ajoittain hyvinkin kauas – voin jo nyt sanoa, että olen näiden kokemusteni ansiosta paitsi parempi yhteiskunnan osanen valmistuttuani, myös toivottavasti ihmisenä kypsempi.

MIKKO SAARINEN Kirjoittaja on Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Artikla ry:n hallituksen 2016 puheenjohtaja.

U U DI S T E T T U LEH T I LÖY T Y Y MYÖ S N E T I S TÄ O S OI T T EES TA

HEIDI LINTULA

LAPIN YLIOP PILAS LEHTI .FI