Lapin Ylioppilaslehti 2/2015

2/15

Yhteiskuntamallit s. 12–13

Kuinka käy valsan? s. 16–19

vakoilu verkossa s. 20–21

2

PÄÄKIRJOITUS

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

Myös opiskelijoiden ääni merkkaa Vuosi 2015 on monessa mielessä vaikuttamisen vuosi. Olemme juuri saaneet vaalit alta pois, mutta syksyllä koittaa opiskelijan suurin vaikuttamismahdollisuus omaan opiskeluympäristöönsä.

Lapin ylioppilaskunnan edustajistoon valitaan uudet edustajat loppuvuodesta, joten on aika puhaltaa pölyt banderolleista ja suunnittella kesän aikana omia vaaliteemojaan, mikäli edustajistoon mielii.

Eduskuntavaalien osalta tulos oli ainakin allekirjoittaneelle aika yllätyksetön, sillä oppositiopuolueet ovat totutusti saaneet helpon voiton hallituspuolueista.

Yllätyksellistä ja ilahduttavaa sen sijaan oli nuorten poliitikkojen menestys vaaleissa. Keskustan Katri Kulmuni päihitti Lapissa kirkkaasti veteraanipoliitikko Paavo Väyrysen, Oulussa taas vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen sai toisiksi eniten ääniä heti Juha Sipilän jälkeen ja Pirkanmaalta ponnisti eduskunnan kuopus, 24-vuotias SDP:n Ilmari Nurminen. Kaikkiaan eduskuntaan valittiin 14 alle 30-vuotiasta kansanedustajaa – enemmän kuin koskaan. Näiden edustajien kautta toivottavasti saadaan myös

meidän nuorten ääntä esille.

Moni nuori poliitikko on aloittanut tiensä opiskelijapolitiikasta. Sitä kautta on monipuoliset mahdollisuudet päästä vaikuttamaan asioihin myös ruohonjuuritasolla. Hiekkalaatikkoleikeiksi ylioppilaskuntien vaikuttamista ei kuitenkaan voi väittää: tämä osoitettiin viimeksi, kun lakiesitys opintotuen rajaamisesta kaatui opiskelijoiden kiivaiden kannanottojen säestämänä.

Myös ainejärjestöt tekevät paljon muutakin, kuin vain bileiden järjestämistä. Kaikki on oikeastaan siitä kiinni, kuinka innostunut on vaikuttamaan omiin asioihinsa ja lähiympäristöönsä.

Oikeanlaisessa ilmapiirissä innostus voi tarttua muihinkin. Aktiivisella toiminnalla ja näkyvyydellä viestiä saadaan välitettyä myös ylempiin päättäviin elimiin: myös opiskelijoiden mielipiteellä ja äänellä on merkitystä. Vähintä, mitä yksittäinen opiskelija kuitenkin voi tehdä, on antaa äänensä sellaiselle, jolla on tahtoa parantaa asioita juuri hänelle merkityksellisellä tavalla.

Matias Partanen

mukaan päättämään asioista?

Loppuvuodesta Lapin yliopistossa valitaan uudet ylioppilaskunnan edustajiston jäsenet. Edustajisto päättää tärkeimmistä ylioppilaskunnan asioista, kuten taloudesta sekä jäsenmaksun suuruudesta. Edustajisto valitsee myös ylioppilaskunnan hallituksen, hallituksen puheenjohtajan sekä tärkeimmät LYYn työntekijät, kuten pääsihteerin ja Lapin ylioppilaslehden päätoimittajan.

Ehdokkaita vaaliin voi asettaa äänivaltaisista ylioppilaskunnan jäsenistä koostuva valitsijayhdistys, jossa on vähintään kaksi jäsentä.

Perinteisesti puoluepolitiikalla ei ole ollut kovinkaan suurta merkitystä ylioppilaskunnassa. Sen sijaan ainejärjestöillä on ollut suuri rooli. Edustajisto valitaan joka toinen vuosi.

Väistyvän edustajiston puheenjohtaja Ville Luotola kehottaa kaikkia halukkaita pyrkimään rohkeasti edustajistoon. ”Edustajistoon lähtemistä ei kannata pelätä.

Toiminta opettaa ja joka päivä oppii uutta”, Luotola ohjeistaa.

Luotola itse lähti aikoinaan ehdolle, koska halusi tietää, miten ylioppilaskunta toimii ja miten sitä voisi muokata opiskelijoita paremmin tukevaksi.

Hänen mukaansa ylioppilaskunnasta on löytynyt paljon kehitettävää, ja nykyinen edustajisto onkin onnistunut tekemään paljon uudistuksia.

Luotolan mielestä ikävintä on ollut huomata, miten pienissä piireissä ylioppilaskuntaa on pyöritetty. Avoimuutta onkin saatu kehitettyä vuosien saatossa. ”Nykyään edarissa kerrotaan asioita jo melko

avoimesti porukalle”, Luotola sanoo.

Ylioppilaskunta on viime vuosina tehnyt muun muassa yliopistolle aloitteen kurssien materiaalimaksujen poistosta ja tuolloin yliopisto tekikin tämän uudistuksen. Yliopiston toiminnan kehittämiseen ylioppilaskunta onkin paras kanava. ”Paljon on vieläkin tekemättä, mutta kyllä jokainen pienikin uudistus tuntuu hyvältä”, hän kuvailee.

Edustajistovaalien ongelma on ollut viime vuosina alhainen äänestysprosentti. Aallon-

pohjan se saavutti viime vaaleissa äänestysaktiivisuuden jäädessä 17,7 prosenttiin. Jotta edustajisto edustaisi mahdollisimman laajasti kaikkia opiskelijoita, olisi tärkeää, että mahdollisimman moni jättäisi äänen vaaleissa.

Mikäli siis haluaa muokata opiskelutoimintaa mieleisekseen, on kannattavaa joko pyrkiä ottamaan ohjia omiin käsiinsä tai antaa tukensa sellaiselle, joka siihen kykenee. Mitään tekemättä asiat eivät parane. teksti ja kuva Matias Partanen piirros Juho Hiilivirta

2 /1 5

SISÄLLYS

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

TÄSSÄ NUMEROSSA

2 /1 5

3

7

Pääkirjoitus 2 Opiskelijajärjestöillä on merkitystä 4 LYYn järjestösihteerin päiväkirja 5 Polkupyörän huollon perusteet 6 Omstart! LYY speksi tulee jälleen 7 Ei sitä tavallisinta opiskelijatoimintaa 8–9 Kannabis – Yhteiskunnan kiistakapula 10–11 Yhteiskuntamallien ABC 12–13 Vihreät terroristit? 14

OSTART Kauniit ja rohkeat!

Puhtaan betonin kultti 15 Kuinka käy Valsan? 16–19

10–11

Kuka vakoilee ja ketä 20–21 Mielipide ja kulttuuri 22–23 Sarjakuvat ja menot 24

Onko maailma kypsä kannabikselle?

8–9 7 12–13 Anarkismista teokratiaan.

Nintendo on kuulunut Antti Kässin elämään jo pienestä pitäen.

Vapaaehtoinen maanpuolustus harrastuksena.

YHTEYDET

Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 045 110 9293 lehti@lyy.fi

AINEISTO

PÄÄTOIMITTAJA

Matias Partanen

TAITTO

Greetta Heilala

KANNEN KUVA

Emma Rask

Lehti ottaa sitoumuksetta vastaan juttuvinkkejä, kirjoituksia, valokuvia ja piirroksia. Avustajapalkkiot sovitaan tapauskohtaisesti.

PAINO

Lehtisepät Oy, Pieksämäki PAINOS

1000 kpl

KUSTANTAJA

Lapin yliopiston ylioppilaskunta Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 044 578 4209 fax. 016 311 357

TILAUKSET

Sanna Juutinen puh. 040 578 4207 Vuosikerta (4 numeroa) 18€

ILMOITUKSET

lehti@lyy.fi 0,70 euroa/pmm, takasivu 0,75 euroa/pmm

TÄMÄN LEHDEN TEKIVÄT

Emma Rask, Renne Vantola, Aleksi I. Pohjola, Niko Väistö, Vilja Tuohino, Teemu Loikkanen, Maria Leskinen, Anna Sofia Vuorinen, Elina Peippo, Saana Keränen, Panu Kauppi, Juho Hiilivirta, Mari Paavola, Pekka Alakoski, vuoden 93 toimitus www.lapinylioppilaslehti.fi

mainosmyynti

Jessica Knuuti puh. 040 5784206 mainosmyynti@lyy.fi

Seuraava lehti ilmestyy syksyllä!

Uudet avustajat ovat tervetulleita mukaan lehden tekoon!

4

LYY

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

2 /1 5

Tiimityössä se salaisuus Vuosi on edennyt vauhdikkaasti ja

tuntuu, kun vasta eilen olisimme polkaisseet uuden hallituksen voimin toiminnan käyntiin. Toimistolla on ollut hulinaa ja kevääseen on mahtunutkin jos jonkinlaisia tapahtumia ja projekteja. Eduskuntavaalit ovat työllistäneet meitä paljon ja lobbauskykyjämme on punnittu. Olemme myös saaneet huikeaan tiimiimme kaksi uutta toimijaa heidän edeltäjiensä siirtyessä kohti uusia työelämän haasteita.

Tässä kevään aikana olen saanut

työskennellä mahtavien ihmisten kanssa niin toimistolla, hallituksessa kuin myös kentällä ainejärjestötoimijoiden kanssa.

Ainejärjestöt ovat tärkeä osa opiskelijayhteisöämme ja moni asia ei olisi mahdollista ilman heidän aktiivista toimintaansa.

Heidän järjestämänsä tapahtumat sekä luomansa yhteishenki ovat keskeinen, kenties yksi merkittävimpiä, me-hengen luojia ylioppilaskunnassamme ja yliopistoyhteisössä. Ainejärjestötoiminta tulee nähdä myös osana omaa oppimista. Toimimalla ainejärjestössä, tai muussa yhdistyksessä ylioppilaskunnassa tai sen ulkopuolella, oppii varmasti tärkeitä taitoja tulevaisuutta ajatellen.

Ainejärjestöt toimivat lähimpänä opiskelijaa. Ne ovat keskeisin linkki LYY:n ja jäsenistön välillä. Kevään aikana on ollut mahtava nähdä miten paljon yhteistyötä ainejärjestöt ovat keskenään tehneet ja tuloksena onkin ollut lukuisia huikeita tapahtumia, joihin opiskelijoiden on ollut helppo tulla. Poikkitieteellisyys on asia jota tulee vaalia ja harjoittaa. Tällaisen yhteistyön kautta muodostuu yhtenäinen ylioppilaskunta – kaikkien yhteinen ylioppilaskunta.

Haluan tsempata ainejärjestöjä jatkamaan samaan aktiiviseen ja yhteistyöntäyteiseen malliin myös jatkossa. Kanssanne on ollut ilo tehdä töitä ja tämä sama toiminta jatkukoon. Tiimityössä on onnistuneen toiminnan salaisuus.

PEKKA ALAKOSKI Hallituksen puheenjohtaja pekka.alakoski@lyy.fi

Opiskelijajärjestöillä on merkitystä Ylioppilasliikkeellä ja opiskelijajärjestöillä on pitkä historia Suomen yliopistomaailmassa. YO-liike on leimattu milloin radikaaliksi, milloin Ei-liikkeeksi. Huolimatta ylioppilasliikkeen monista nimistä, on eräs asia kiistaton – opiskelijoilla on valtaa.

Ylioppilaskunnat kuuluvat Suomen ylioppilaskuntien liittoon (SYL), jokainen yliopisto-opiskelija on oman ylioppilaskuntansa jäsen ja monet ovat myös jäsenenä omissa ainejärjestöissään, unohtamatta myöskään muita opiskelijayhdistyksiä. Kuitenkin monelle opiskelijalle varsinkin ylioppilaskunnan toiminta on usein hyvin etäistä. Tuo mystinen ylioppilaskunta on jotain, josta puhutaan edustajistovaalien ja vuosittaisen hallituksen valinnan yhteydessä, mutta mitä se oikeastaan tekee?

Ylioppilaskunta on paljon enemmän kuin mitä ulospäin näyttää. Kenties tärkein kaikista asioista on muistaa, että te opiskelijat muodostatte ylioppilaskunnan. Edustajisto ja hallitus ovat vain ylioppilaskunnan opiskelijoista koostuvat elimet, jotka tekevät päätöksiä ja toteuttavat niitä yhteisen hyvän eteen Hyvin usein näette Lapin yliopiston ylioppilaskunnan nimen tapahtumien, bileiden ja julisteiden yhteydessä.

Kulttuuritoiminta on merkittävä ja kenties näkyvin osa yo-kunnan toimintaa, mutta todellisuudessa toimiston seinien ja edustajiston kokousten sisäpuolella tapahtuu paljon muutakin kuin tapahtumasuunnittelua. Kokouspöytien ympärillä toteutetaan jatkuvasti edunvalvonnallisia projekteja ja tapahtumia, joiden tarkoituksena on parantaa opiskelijoiden oloja, opiskelumahdollisuuksia ja jopa toimeentuloa.

Ylioppilaskunnan aktiivitoimijat ovat jatkuvassa yhteydessä yliopiston henkilöstöön ja muiden sidosryhmien edustajiin. Keskusteluyhteyden ylläpitäminen asioiden eteenpäin viemiseksi on elintärkeää. SYL on vastuussa valtakunnallisesta yliopisto-opiskelijoiden edunvalvonnasta ja koordinoi isompia tapahtumia sekä kampanjoita ylioppilaskuntien suuntaan toteutettavaksi.

Konkreettisena esimerkkinä opiskelijaliikkeen merkityksestä mainittakoon taannoinen keskustelu opintotuen rajaamisesta. Ylioppilas- ja opiskelijakunnat ympäri Suomen ottivat kantaa asiaan mediassa ja olivat suorassa yhteydessä omien alueidensa kansanedustajiin. Ja kuten nyt tiedämme, kyseinen esitys kaatui eduskunnassa.

”Huolimatta ylioppilasliikkeen monista nimistä, on eräs asia kiistaton – opiskelijoilla on valtaa.”

Ylioppilaskunnan hallituksen keskeisimpänä tehtävänä on käyttää ylioppilaskunnan ääntä ja toteuttaa edustajiston luomien linjojen mukaisia toimia. Tapahtumilla luodaan yhteishenkeä, työryhmissä puolestaan tehdään esityksiä muun muassa yliopiston ja kaupungin suuntaan, jotta opiskelijoiden olot ja opiskelumahdollisuudet paranisivat entisestään. On kuitenkin tärkeää muistaa, että työ on pitkäjänteistä ja kaikki muutokset eivät tapahdu hetkessä. Juuri tämän vuoksi edunvalvonnallinen ja koulutuspoliittinen toiminta saattaa jäädä hieman piiloon.

Ylioppilaskunnan edustajisto, hallitus, työntekijät ja ainejärjestöt tekevät tärkeää työtä, jonka toivon jatkuvan aktiivisena myös tulevaisuudessa. Ylioppilaskunnan hallinnossa ja ainejärjestöissä opiskelijat tekevät työtä opiskelijoiden hyväksi – toisilleen. Syksyllä tulevat jälleen edustajistovaalit. Ole siis rohkea ja lähde tekemään työtä yhteisen ylioppilaskunnan eteen. Edustajistosta, hallituksesta tai ainejärjestöstäsi, kenties kaikista kolmesta löytyy myös sinun paikkasi. Opiskelijajärjestöillä on merkitystä – sinulla on merkitystä. teksti Pekka Alakoski kuvitus Greetta Heilala

LYY

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

Rakas päiväkirja, Aloitin juuri työt Lapin yliopiston ylioppilaskunnan uutena järjestösihteerinä. Kaksi ensimmäistä työpäivää kuluivat työhön perehtymisen merkeissä uusien haasteiden pariin siirtyvän järjestösihteeri Pauliinan opastaessa minua uuden työn saloihin.

Maanantai 16.3. klo 10:00

Perjantai 20.3.

Viime vuoden järjestösihteerin pestiä hoitanut Pauliina perehdytti kaksi ensimmäistä työpäivää minua uuden työn saloihin.

Päivä lähti käyntiin tutustumalla LYYn toimiston tiloihin ja tsekattiin myös mistä löytyy luistimet, mistä itsenäisyyspäivän kulkueen soihdut ja käytiin myös morottamassa Eilan Puodin Eilaa ja Lovisan tyttöjä.

Puoliltapäivin kannettiin LYYn rikki mennyttä kaiutinta yliopiston käytävällä kohti korjausta.

Tein kynä kirskuen muistiinpanoja kaikesta työhön ja perehdytykseen liittyvästä ja koska en ole juo itse kahvia saati osaa keittää sitä, tein myös muistiinpanot kahvin keittämisestä.

Ensimmäinen työpäivä antoi kovasti viitettä siitä, että uudet työtehtävät voivat kyllä sisältää tulevaisuudessa vaikka ja mitä!

Järjestösihteerin työaika on 20 tuntia viikossa ja työaika liukuva – omillekin menoille on siis sijaa. Perjantain ensimmäiset aktiiviset tunnit vietin opiskelujen parissa.

Klo 13:00 saavuin toimistolle tarkoituksenani lähettää vain pari sähköpostia ja hilpaista sen jälkeen viikonlopun viettoon. Työ kun ei tässä firmassa kuitenkaan tekemällä lopu, niin sähköpostien vastaamiseen ja erinäisten asioiden tarkistamiseen hujahti aivan käsittämättömän nopeasti kolme tuntia, jonka jälkeen viimein vklopun viettoon!



Tiistai 17.3. klo 8:00 Perehdytys jatkuu: käytiin Pauliinan kanssa läpi tulevaa kevättä ja ensimmäisiä järjestösihteerin työtehtäviä, mm. vappua ja muita meneillään olevia projekteja.

Minulle esiteltiin myös LYYn toimiston uusi ja rentouttava lounge-area. Tiedätkö sinä missä se sijaitsee? Jos et, niin tervetuloa tutustumaan! Luvataan keittää tutustujille kahavit!

klo 13:00

Lauantai 21.3.

Vapaapäivä Sunnuntai 22.3. klo 19:05 Yöjuna Helsinkiin, koska Suomen Ylioppilaskuntien liiton viestintätapaaminen isolla kirkolla! (T)yöjunamatkailussa on tunnelmaa!

Maanantai 23.3. klo 9:30

Ensimmäinen työmatka yliopistolle! Sain kunnian toimia valokuvaajana, kun LYYn delegaatio eli pääsihteerimme Sanna ja hallituksen jäsen Mika yllättivät Vuoden opettajaksi 2014 valitun sosiologian professori Merja Kinnusen kesken oppitunnin ja luovuttivat hänelle tämän kunnian johdosta kuuluvan palkinnon. Onnea vielä, Merja!

Levottomasti VR:n vihreissä lakanoissa pyörityn yön jälkeen saavun osoitteeseen Lapinrinne 2, Helsinki.

Siellä sijaitsee suomalaisten yliopistoopiskelijoiden strateginen päämaja ja komentokeskus eli SYL:in toimisto.

Toimistolla alkoi SYLin viestintätapaaminen ja koolla oli ylioppilaskuntien edustajia ympäri Suomea Päivälle suunnitellun ohjelman lomassa vastailin työsähköpostiin sekä muiden ylioppilaskuntien edustajien kysymyksiin siitä, onko Rollossa edelleenkin lunta ja talvi. No onhan täällä.

Yöni vietän ystäväni sohvalla, mikä tuntuu selkärangassani suorastaan hotellitason majoitukselta junahelvetin jälkeen. Sohva takaa fyysisen hyvän olon ja ystäväni höpötykset henkisen!

Torstai 19.3. klo 9:30

Tiistai 24.3. klo 9:30

Ensimmäinen LYYn vapaa-ajanjaoston kokous, jännää! Tapasin siis yokuntamme ainejärjestöjen kultturi-, kehy- ja liikuntasektorien toimijat. Js toimii näissä kokouksissa sihteerinä ja ideoi vapaa-ajanjaoston toimintaa yhdessä jaostolaisten ja LYYn hallituksen vapaa-ajanvastaavien eli Merin, Helin ja Jannen kanssa.

Viestintätapaaminen SYL:in toimistolla jatkuu. Tapaamisessa pohdittiin somen roolia ylioppilaskuntien viestinnässä.

Päivän aikana meille kävi puhumassa somettamisesta Ylen toimittaja Jenna Karas, Hkin rakennusviraston tiedottaja Lauri Hänninen ja pari viestintätoimiston edustajaa.

Keskiviikko 18.3. klo 8:20

Tapaaminen antoi paljon eväitä ja ideoita näin oman järjestösihteerin uran alkuun. Myös kanssatapailijat olivat rentoa sakkia, jolta irtosi paljon hyviä ideoita yokuntakentän viestinnän kehittämiseksi!

Klo 18:52 Yöjuna kohti kotia!

Keskiviikko 25.3. klo 12:30 Juna perillä Rollossa klo 8:00 ja toimistolle klo 12:30.

Kävin LYYn FestariVapun järjestelyiden kimppuun todenteolla! Lähetin niin ylpän omalle Maukalle kuin Rovaniemen kaupunginjohtajelle Esko Lotvoselle sähköpostit, joissa pyysin heitä pitämään tervehdyksen LYYn vappuaaton tapahtumassa.

Tämän lisäksi kasasin kokoon Lyytiset-viikkokirjeen ja lähetin sen eteenpäin opiskelijoille.

Torstaina 26.3. klo 9:30 Vappurannekkeet olivat saapuneet postiin ja kävin ne sieltä matkalla töihin hakemassa!

Ensimmäinen yhteinen palaveri LYYn hallituksen kanssa! Käytiin läpi mennyttä ja tulevaa kevättä ja mietittiin järjestösihteriin roolia tämän kaiken keskellä.

Perjantai 27.3. klo 8:30 Aamupäivän tein pohjatyötä iltapäivällä pidettävää viestintäpalaveria varten ja kehittelin hyviä työpajaideoita LYYn hallituslaisten ja muiden työntekijöiden pään menoksi.

Viikko huipentui LYY Speksin ilmiömäiseen ensi-iltaan, mahtavaa! Ei voi muuta kuin ihmetellä, että onpa meillä täällä Rollossa taitavia tekijöitä, huh huh!

Lauantai 28.3 ja sunnuntai 29.3.

Vapaapäivä Kuka olen?

Mari Paavola, n:nnen vuoden valtio-opin opiskelija

Mistä olen?

Mää oon kotosin Haapaveeltä!

Ja epäilijöille tiedoksi, että lempielokuvani ei ole Titanic!

2 /1 5

5

6 opiskelijaelämää

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

2 /1 5

Polkupyörän huollon perusteet Lumien sulaessa ja asfaltin paljastuessa on taas aika kaivaa munamankelit esille. Kovimmat karpaasit ovat tietenkin polkeneet kesät talvet tuulessa ja tuiskussa terveyttä ja mielenterveyttä uhmaten, mutta tavallisilla kuolevaisilla pyörä jää usein talviteloille.

Lapin ammattiopiston hienomekaanikkolinjan opettaja Timo Happosen mukaan oleellista on se, missä pyörää talven säilyttää. Kinosten alla oleva tsygä on kyllä poissa silmistä ja mielestä, mutta talvihorros lumivuoren alla ei pyörälle pelkkää hyvää tee. Pyörää tulisi säilyttää kuivassa tilassa, jottei se pääsisi ruostumaan.

Kosteus on pyörän pahin vihollinen, sillä ruoste jumittaa vaijerit ja ketjut, eikä voima enää siirry eivätkä jarrut pelitä.

Talven jäljiltä pyörän vaijerit ja ketjut ovat usein ruosteessa, jarrut jumittuneet ja renkaat tyhjenneet. Perustason pyöränhuolto pitääkin sisällään näiden osien korjaamisen. Usein vaihde- ja jarruvaijerit täytyy vaihtaa, sillä koska ne ovat muovikuoressa, ei voiteleminenkaan saa niitä toimimaan.

Lao:n opiskelijat korjasivat pyöriä LYYn järjestämässä pyöränhuoltopäivässä.

muodostavat seoksen, joka ei voimansiirtoa ainakaan edesauta. Huonokuntoiset ketjut pilaavat pahimmassa tapauksessa myös hammasrattaat. Kun voimansiirto on kunnossa, pyörällä on ilo polkea.

Mikäli vanne on vähän kiero, se on mahdollista oikaista. Jos kuitenkin pinnoja on poikki, kannattaa vanne vaihtaa kokonaan. Jarrujen toimivuudesta kannattaa pitää huolta; tätä ei varmaankaan tarvitse enempiä perustella. Jarrupalat ovat vaihdettavissa itse, mutta jos et tiedä mitä teet, jätä tämäkin sellaiselle, joka tietää.

Hyvätkään kengänpohjat eivät korvaa toimivia jarruja.

Osuuskauppa Arina on pohjoissuomalainen kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat sen yli 150 000 asiakasta. Osuuskaupan tehtävänä on tuottaa parhaimmat palvelut ja hyödyt omistajilleen. S-Etukortti on merkki omistajuudesta – ja myös avain omiin omistajahyötyihisi.

78 81

Rovaniemellä sinua palvelee kattava osuuskaupan myymälöiden ja ravintoloiden verkosto. Valitse kattauksesta omat suosikkisi ja käytä hyödyksesi oman kaupan pysyvästi edulliset hinnat, S-Etukortilla käytössäsi olevat omistajaedut, maksuttomat pankkipalvelut sekä tietysti tuttu Bonus!

Pohjanpuistikko

u kat lta Va

tu onka

al Kork

atu Maakuntak

Koskikatu

u

katu Valta

i m e i n a v o R

nkat

Korkalovaara

Rantavitikka

teksti ja kuva Matias Partanen

Tutustu tiluksiisi!

Syväsenvaara

4

Ruuvit ja mutterit kannattaa kiristää.

Puhkikuluneet ulkorenkaat on syytä vaihtaa. Kumin paikkaus ei ole vaikea operaatio, eikä kokonaan uusi sisäkumikaan montaa euroa maksa.

Happosen mukaan pyörästä kannattaa pitää hyvää huolta ja huoltaa pyörää säännöllisesti. ”Tähän käy vähän sama viisaus kuin hammaslääkärikäynneissä. Sinne lääkäriin kannattaa hakeutua sen ensimmäisen reiän kohdalla, eikä vasta sitten kun hampaat tippuvat”, Happonen vertaa.

Aallo

Happosen mukaan pyörän yleiskuntoon tulee kiinnittää huomiota: pyörä tulisi puhdistaa liasta, sillä puhdasta pyörää on mukavampi huoltaa. Vanteiden, keskiöiden ja laakereiden kunto tulisi tarkistaa, samoin kuin renkaiden kunto. Pienet huoltotyöt voi hoitaa maallikkokin, mutta isommat operaatiot kannattaa jättää ammattilaisille. Huonokuntoinen ja huonosti huollettu polkupyörä voi aiheuttaakin vakavan onnettomuusriskin.

Ketjut, mikäli ne eivät ole umpiruosteessa, tulee puhdistaa ja voidella. Mikäli kiristäminen on tarpeen, sekin kannattaa tehdä. Kiristämisen voi toteuttaa esimerkiksi takakiekkoa siirtämällä tai poistamalla ketjusta yhden lenkin. Myös uusien ketjujen harkitseminen voisi olla paikallaan; nekään eivät vielä opiskelijan taloutta kaada.

Ketjut kannattaa puhdistaa ennen öljyämistä: lika ja öljy

Omistajaksi voit liittyä kätevästi lähimmässä marketissa tai netissä osoitteessa liityasiakasomistajaksi.fi/arina

Opiskelijaelämää

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

2 /1 5

7

Omstart! LYY Speksi tulee jälleen Kolmas LYY Speksi Kotisaaren arvoitus sai ensi-iltansa perjantaina 27.3.

LYYn speksi huipentuu vappuviikolla esitettävään näytökseen, josta ohjaaja Niko Uusi-Simola povaa kokemuksensa mukaan riehakasta. Edellinen vappuesitys venyikin parituntiseksi.

Tämän vuoden speksi kertoo yliopiston ja ammattikorkeakoulun välisestä kirkkovenesoudusta sekä siitä, mitä seuraa, kun soudetaan liian lähelle rantaa. Näytös pitää arvoituksellisesti sisällään eksymis- ja kidnappaustematiikkaa. Esityksiä on säestämässä livebändi, ja musiikki onkin olennaisena osana näytöstä. ”Kolmas kerta toden sanoo”, kuvailee Uusi-Simola tämän vuoden meininkiä.

Hänen mukaansa tarkoituksena on nostaa ennestään korkeaa rimaa ja pyrkiä

siihen, että tämänvuotinen speksi olisi paras tähän mennessä.

Uusi-Simola oli näyttelemässä vuoden 2014 speksissä, ja sai yhdessä Teemu Ollosen kanssa idean toteuttaa speksi myös seuraavana vuonna. Hän oli alun perin suunnitellut tuottavansa tulevan speksin osana kuvataidekasvatuksen opintojaan, mutta kohtalokkaana iltana ylioppilaskunnan vuosijuhlissa snapsien jälkeen hänet ylipuhuttiin ohjaajaksi.

Kotisaaren arvoituksen käsikirjoitus syntyi fuksimessuilla yhteen kerääntyneiden opiskelijoiden kynistä.

Speksin suunnittelu polkaistiin käyntiin syksyllä 2014, ja tuottaja Ollonen valitsi virallisesti Uusi-Simolan ohjaajaksi. Myös näyttelijät roolitettiin

syksyllä. Ensimmäinen kokoontuminen tapahtui keväällä, jolloin esiintymistä treenattiin erilaisten improvisaatioleikkien kautta.

Speksin työryhmä kasaantui lopullisesti vasta ensi-iltaviikolla, jolloin myös bändi liittyi mukaan harjoituksiin.

Myös stressi astui kuvioihin. ”Aloin stressaamaan vasta ensi-iltaviikon aikana. Vaikka kyseessä onkin esikoisohjaus, olen ollut kuitenkin lavalla ylioppilasteatterissa ja aikaisemmassa speksissä, mikä toi varmuutta.

Nyt kuitenkin tuntuu, että kaikki on omalla vastuulla, eikä yllätyksiltäkään säästytä”, Uusi-Simola kertoo.

Aluksi tuntui, että suunniteltu harjoitusaikataulu riittää, mutta lopulta vanha viisaus, ettei aikaa ikinä voi olla liikaa, piti kutinsa. Ensi-iltaviikkoa lei-

masikin hyvin tiukka aikataulu.

haamana. Speksiperinne hiipui 60-luvulla, mutta heräsi uudelleen henkiin 80-luvun loppupuolella. 1990-luvulla speksiperinne ulottautui jo lähes jokaiseen yliopistoon, ja speksejä järjestettiin vuosittain. Nykyään ne ovatkin vahva osa korkeakoulujen kulttuuritarjontaa. Myös musiikilla ja tanssilla on näkyvä rooli esityksissä.

2012 Lappia-talon Kero-salissa. Pienen hiljaiselon jälkeen seuraava speksi nähtiin Anne Nikusen ohjaamana keväällä 2014, tällä kertaa Cáfe Tivolissa. Nyt, vuonna 2015, LYYn Speksi esitetään kolmatta kertaa, tälläkin kertaa Tivolin lavalla. Muissa yliopistoissa speksit ovat monesti olleet tiedekuntakohtaisia, mutta Lapin yliopistossa speksi syntyy poikkitieteellisenä yhteistyönä, ja spekseissä onkin ollut tekijöitä kaikista tiedekunnista.

Speksissä yleisö voi ottaa osaa näytökseen lisäämällä omstart-huudon perään ideoita siitä, mitä haluaisivat nähdä lavalla tapahtuvan. Esikoisohjaustaan tekevä Uusi-Simola kehottaakin näytöksiin saapuvia varautumaan omstarteihin ja rohkeasti huutamaan niitä. ”Speksien juonet eivät aina ole niitä mielenkiintoisimpia, mutta hyvät omstartit tekevät jokaisesta esityksestä uniikin”, hän summaa.

Uusi-Simola on huolissaan tulevista spekseistä, sillä Rovaniemellä ovat esiintymislavat vähissä. Tivolin tila ei tällaisenaan ole paras mahdollinen, mutta korvaaviakaan tiloja ei ole näköpiirissä.

Mikä speksi?

Speksi on opiskelijavoimin toteutettava humoristinen näytelmä, johon myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa omstart-huudoin. Lisäksi varsinaisen omstarthuudon perään voi antaa tarkentavia ideoita siitä, mitä haluaisi nähdä näyttämöllä tapahtuvan. Esimerkkinä voidaan huutaa ”Omstart! Bändi ja näyttelijät vaihtavat paikkaa” tai ”Omstart! Turun murteella”.

Tällöin speksin interaktiivista traditiota kunnioittava speksiteatteri reagoi huutoon ottamalla äskeiset tapahtumat uudestaan niitä jotenkin mukaillen.

Omstart-huudot kannattaa ajoittaa niin, etteivät ne mene päällekkäin näyttelijöiden repliikeiden kanssa, ja hyvien

omstartien tulisi olla myös toteuttamiskelpoisia sekä lyhyitä ja ytimekkäitä. Jokainen esitys onkin ennustamaton ja uniikki, eikä täysin samanlaisia esityksiä ole.

Speksien historian voidaan katsoa alkaneen 1500-luvulla, jolloin Uppsalassa ylioppilaille opetettiin latinaa teatterin avulla. Kolmessa sadassa vuodessa speksi jalostui nykyiseen muotoonsa improvisaatioon nojaavana musikaalifarssina.

Tai ainakin näin teekkarit rohkenevat väittää.

Suomeen nykymuotoinen speksiperinne rantautui vuonna 1933 Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan puu-

LYY Speksi sai alkunsa vuosina 2011– 2012, kun ensimmäisen speksin ohjannut Juraj Kyppö koki, ettei Lapin yliopiston ylioppilaskunta ole oikea ylioppilaskunta ilman omaa speksiä. Ensimmäinen LYYn oma speksi saikin ensi-iltansa syksyllä

teksti ja kuvat Matias Partanen

8

Opiskelijaelämää

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

Ei sitä tavallisinta opiskelijatoimintaa

2 /1 5

opiskelijaelämää

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

Opiskelijatoiminta voi olla myös vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Lapin opiskelevat reserviläiset LORU ry on korkeakouluopiskelijoita varten perustettu reserviläisyhdistys, joka järjestää jäsenilleen vapaaehtoista reserviläistoimintaa sekä koulutusta tavoitteenaan jäsenistön maanpuolustusvalmiuden parantaminen. LORU ry:n syntyhistoria on puheenjohtaja Eero Talvelan mukaan hämärän peitossa, mutta salapoliisityö osoittaa yhdistyksen ensirekisteröinnin vuoteen 1985. Tällä hetkellä jäseniä on noin 90, joista pääosa on yliopisto- tai ammattikorkeakouluopiskelijoita.

Vapaaehtoisella maanpuolustuksella tarkoitetaan Suomen maanpuolustusta tukevaa kansalaistoimintaa. Siihen kuuluu muun muassa reserviupseeri- sekä reserviläistoimintaa sekä erilaisia perinneyhteisöjä. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on aatteellista vapaaehtoista kansalaistoimintaa, jolla lujitetaan kansalaisten maanpuolustustahtoa ja tuetaan sekä viranomaisten että kansalaisten kykyä selviytyä eri turvallisuustilanteista. Suomen Reserviupseeriliiton piireihin kuuluva Opiskelijain Reserviupseeripiiri (ORUP) toimii kattojärjestönä alueellisille yliopistojen ja korkeakoulujen maanpuolustusjärjestöille, joihin LORU:kin kuuluu. Jäsenyhdistyksiä on yhteensä kahdeksan. ”Kun vapaaehtoinen maanpuolustusyhteisö ollaan, on valtaosa jäsenistöstä miehiä. Naisjäseniäkin on kuitenkin mukana toiminnassa.”, hallituksen naisedustaja, varapuheenjohtaja Jenna Malo kuvailee yhdistystä.

Parikymmentävuotias yhdistys toivottaakin Malon mukaan kaikki toiminnasta kiinnostuneet tervetulleiksi riippumatta iästä, sukupuolesta, armeijataustasta tai arvosta.

Yhdistyksen toiminta pitää sisällään koulutusta, mutta myös hauskanpitoa esimerkiksi ammuntojen tai paintballin merkeissä. Silloin tällöin on järjestetty myös jousiammuntaa, frisbeegolfia ja jopa koskenlaskua. ”Tällaista niin sanottua extremeurheilua ei välttämättä muuten pääse opiskelujen aikana kokemaan”, Talvela nauraa.

LORU ry:n puheenjohtaja Eero Talvela ja varapuheenjohtaja Jenna Malo.

”Tällaista niin sanottua extremeurheilua ei välttämättä muuten pääse opiskelujen aikana kokemaan.”

Yhdistyksellä on aseita, joten omia aseita ei tarvitse omistaa ottaakseen osaa ammuntoihin. Arsenaalista löytyy tällä hetkellä kaksi reserviläiskivääriä sekä kaksi pistoolia. Reserviläiskiväärillä tarkoitetaan rynnäkkökiväärin kaltaista asetta, joka on vailla sarjatuliominaisuutta. Talvelan mukaan ampumakoulutus on hieman vapaamuotoisempaa, kuin esimerkiksi puolustusvoimissa järjestetty.

Koska ampujia on yleensä vain kaksi kerralla, on palautteen antaminen ja oppiminenkin helpompaa. Ampumakoulutus pitää sisällään sekä polvelta että seisten ampumista, aseen kotelosta ottamista ja ampumista liikkeestä. Yhdistyksellä on oma ampuma-asekouluttaja Viljami Havo, joka on suorittanut kouluttajan pätevyyden. Myös yhdistysten jäsenet ovat tuoneet aseitaan ammuntoihin, ja ampumista onkin päässyt kokeilemaan muun muassa tarkkuuskiväärillä, revolverilla tai haulikolla.

”Yhdistyksen toiminnan kautta on helppo aloittaa ampumaharrastus. Kulut muodostuvat jäsenmaksusta ja patruunamaksusta, mutta sellaisella hinnalla patruunoita ei saa mitään muuta kautta”, Talvela kertoo.

Nykyisellään käsiaseluvan saaminen edellyttää kahden vuoden harrastusta, ja lupaan tarvittavia merkintöjä harjoittelusta voi saada ampuma-asekouluttajalta. Talvelan mukaan ammuntoihin osallistuvalle suositellaan myös ampumaturvavakuutusta, jonka ottaminen Reserviupseeriliiton kautta on jäsenille helppoa.

Kolmatta vuotta oikeustiedettä opiskeleva Talvela itse ajautui LORU:n toimintaan pikku hiljaa oman ampumaharrastuksensa kautta.

Hän oli silloin tällöin käynyt kavereidensa ja isänsä kanssa ampumassa. Tie vei jäsenvastaajasta nykyiseen puheenjohtajan tehtävään. Talvela on myös kattojärjestö ORUP:n hallituksessa, joka kokoontuu neljä kertaa vuodessa.

Toista vuotta oikeustiedettä opiskeleva Malo puolestaan tuli mukaan yhdistyksen toimintaan ensimmäisen opiskelusyksyn jälkeen, innostuttuaan toiminnasta useamman vuoden ilma-ase- ja jousiammuntaharrastuksen myötä. Silloin tällöin LORU:n ammuntavuoroilla käyminen on sittemmin vakiintunut aktiiviseksi harrastukseksi.

LORU:n toimintaa järjestetään pääosin Toramon ampumaradan alueella. Myös Pahkamaan radalla, lähellä lentokenttää, on joskus järjestetty ammuntoja. Maaliskuussa LORU isännöi kattojärjestö ORUP:n kevätkokousta ja samassa yhteydessä järjestetiin myös partiotaitokilpailu. Kilpailussa oli ammuntojen lisäksi erähenkisiä rasteja, joissa testattiin osallistujien taitoja muun muassa tulenteossa ja ensiavussa.

Varapuheenjohtajana toimiva Malo vastasi kilpailujen aikana tarjoilusta Talvelan avustaessa keittiössä ja huolehtiessa käytännön järjestelyistä. Kolmetoistatuntinen työrupeama tarjoilujen parissa oli Talvelan mukaan oma koitoksensa, mutta järjestelyt saivat osallistujilta kiitosta esimerkiksi vuosijuhlatasoisesta päivällisestä. teksti ja kuvat Matias Partanen

2 /1 5

9

10 päihdepolitiikka

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

2 /1 5

Kannabis

YHTEISKUNNAN KIISTAKAPULA Kannabis on yleisnimitys hamppukasvista saataville päihdyttäville tuotteille, joiden yhteisnimittäjä on aivojen kannabisreseptoreihin vaikuttava THC – eli tetrahydrokannabinoli. Kasvi sisältää myös lukuisia muita kannabinoideja, joista eniten on tutkittu CBD:tä, antipsykoottista ja tulehduksia lievittävää ainesosaa.

THC:tä sisältävät tuotteet, tunnetuimpina marihuana, eli kasvin kukinto-osa ja hasis, perinteisesti etenkin Intiassa ja Marokossa valmistettava kasvin hartsia sisältävä tumma ja pihkamainen aine ovat olleet kiellettyjä YK:n huumausaineyleissopimuksen nojalla vuodesta 1961. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1965.

detään edelleen vaarallisimpaan päihteiden luokkaan kuuluvana aineena, jolle ei edes nähdä minkäänlaista lääkinnällistä potentiaalia. Tilanne on siis todella skitsofreeninen vertaillessa osavaltion ja liittovaltion lainsäädäntöjä.

Vice-median haastattelussa maaliskuussa presidentti Barack Obama sanoi myös joidenkin konservatiivisten republikaanien tunnistaneen kieltolain järjettömyyden. Hän uskoo, että useampien osavaltioiden dekriminalisoidessa liittovaltionkin on muutettava kantaansa.

Huomiota herätti myös reilun vuoden takainen Obaman lausunto, jossa hän arvioi, ettei kannabis ole alkoholia vaarallisempi aine.

Kannabiksen kieltolaki on lähtöisin Yhdysvalloista. Erilaisten pelottelukampanjoiden ja vähintäänkin epäilyttävien vaiheiden kautta hamppu kiellettiin jo 1920-luvulla. Tähän aikaan kannabiksen käyttö levisi meksikolaiselta siirtolaisväestöltä muihin kansanosiin, ja meksikolaisten kontrollointi on nähty yhtenä syynä kieltolain syntyyn. On esitetty myös, että öljy-, alkoholi-, ja tupakkateollisuus lobbasi lain puolesta pelätessään hampusta kilpailijaa omille tuotteilleen. Joka tapauksessa Yhdysvallat ajoi vaikutusvallallaan kieltolain läpi YK:ssa ja on siitä asti pitänyt kyseisen lain noudattamista edellytyksenä muille valtioille suuntaamaansa apuun.

Paradoksaalisesti olemme tilanteessa, jossa kannabiksen kieltolaki on käytännössä kumottu ensimmäisenä juuri sen alkuperämaassa Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä neljä osavaltiota sallii kannabiksen myynnin ja käytön täysi-ikäisille, eli se on laillistettu täysimittaisesti. Lääkinnällisen käytön sallii 23 osavaltiota, joista useimmissa reseptin saaminen on hyvin kivutonta.

Esimerkiksi Kaliforniassa on pitkään toiminut asiaan erikoistuneita lääkäreitä, jotka kirjoittavat sataa dollaria vastaan reseptin toivomaasi vaivaan. Reseptillä saa ostaa haluamiaan kannabistuotteita sitä varten perustetuista myymälöistä. Viidessätoista osavaltiossa kannabis on dekriminalisoitu, joka tarkoittaa yleensä sitä, ettei käytöstä tai pienten määrien hallussapidosta saa rangaistusta.

Liittovaltion tasolla on kova paine muuttaa politiikkaa, sillä valtakunnallisessa kontekstissa kannabista pi-

”Paradoksaalisesti olemme tilanteessa, jossa kannabiksen kieltolaki on käytännössä kumottu ensimmäisenä juuri sen alkuperämaassa Yhdysvalloissa.”

Ensimmäinen kannabiksen koko tuotantoketjun laillistaja Yhdysvalloissa oli Coloradon osavaltio vuoden 2014 alussa. Asukasluvultaan vähän Suomea pienemmässä Coloradossa kerättiin vuoden aikana verotuloina ja erilaisina lisenssimaksuina 76 miljoonaa dollaria.

Kokonaisuudessaan laillinen kannabisala on Yhdysvalloissa noin 2,4 miljardin dollarin vuosittainen bisnes, ja arvioiden mukaan se voi jopa nelinkertaistua vuoteen 2019 mennessä. Markkinatutkimuslaitos ArcView arvioi laillisen kannabiksen olevan nopeimmin kasvava teollisuudenala Yhdysvalloissa. Talous, työpaikat ja resurssien järkevä kohdentaminen ovat olleet keskiössä kieltolain purkamiseen liittyvässä keskustelussa Pohjois-Amerikassa.

Amerikan mantereella tapahtuu muutenkin paljon kannabiksen suhteen. Kanadassa tällä hetkellä gallupjohdossa lokakuun vaaleihin valmistautuva liberaali-

puolue on luvannut vaalit voittaessaan toteuttavansa täysimittaisen maanlaajuisen laillistamisen.

Latinalaisessa Amerikassa monet maat, kuten Argentiina, Kolumbia ja Meksiko ovat dekriminalisoineet pienten kannabismäärien hallussapidon. Pisimmälle on mennyt Uruguay, jonka karismaattinen ja erikoinen presidentti Jose Mujica runnoi läpi lain, joka laillistaa kannabiksen ja ottaa tuotannon valtion haltuun. Lain varsinaista voimaantuloa on lykätty, mutta tarkoituksena on että valtio kasvattaa ja myy kannabista todella halpaan, alle dollarin grammahintaan. Tavalliset kansalaiset saavat lisäksi kasvattaa maksimissaan kuusi kasvia omaan käyttöönsä.

Myös rastafarien, kuten Bob Marleyn, kautta laajamittaisesta kannabiksen käytöstä tunnettu Jamaika muutti käytäntöjään hiljattain. Viiden kasvin kasvatus ja alle kahden unssin (noin 50 grammaa) hallussapito ei ole enää rangaistava teko.

Aasiassa virallinen linja on karu ja esimerkiksi Thaimaassa monet turistit ovat joutuneet hankaluuksiin.

Kannabista saattaa olla tarjolla helposti joka puolella, mutta poliisit tekevät omaa bisnestään vaatimalla käytöstä kiinnijääneiltä suuria lahjuksia, sillä rangaistuksena saattaa olla kymmenien vuosien vankilatuomio.

Monien yllätykseksi Pohjois-Koreassa kannabis on itseasiassa laillista ja mieto hamppu rehottaa takapihoilla ja tienvarsilla. Raskasta työtä tekevät asukkaat rentoutuvat usein iltaisin yrttiä tuprutellen.

Afrikasta on hankala löytää virallista tietoa ja kuten Aasiassa, virallinen linja on usein suuressa ristiriidassa todellisuuden kanssa. Käytännössä mitä suurempia maan ongelmat ovat, sitä vähemmän on aikaa tai halua puuttua kyseiseen ilmiöön. Australiassa on perinteisesti vältetty kovia tuomioita kannabiksesta. Gallupit ovat näyttäneet suurimman osan asukkaista kannattavan laillistamista, erityisesti sen jälkeen kun Coloradon osavaltio teki oman päätöksensä.

Euroopassa trendi on jo pitkään ollut rangaistusten vähentäminen. Näkyvimpänä esimerkkinä on tietenkin Hollanti, jossa erityisistä ”kahviloista” saa ostaa kannabista 5 grammaa kerrallaan. Tilanteen tekee erikoiseksi

päihdepolitiikka

se, että myyntipisteisiin tulevat tuotteet ovat peräisin rikollisilta markkinoilta. Tšekki, Portugali, Espanja, Saksa ja Tanska ovat poistaneet rajoituksia, mutta varsinaista laillistamista ei ole Euroopassa nähty. Muut pohjoismaat ovat tiukemman politiikan kannalla.

Euroopan huumausaineiden tietokeskus (EMCDDA) arvioi, että 77 miljoonaa eurooppalaista on joskus käyttänyt kannabista. Tämä on noin neljäsosa kaikista maanosan 15–64 -vuotiaista. Tilastot kertovat myös, että noin kolme miljoonaa eurooppalaista lasketaan päivittäiskäyttäjiksi.

Usein myös kotimaisessa keskustelussa esitetty kannabiksen voimakkuuden nousu ei ole näin yksinkertainen asia. Tutkimus osoitti, että vaikka kannabiksen kukinnon THC-pitoisuus on tosiaan risteyttämisen ja jalostamisen seurauksena noussut viime vuosikymmeninä, hasiksen pitoisuudet ovat laskeneet. Vielä 1970- ja 80-luvuilla Eurooppaan tuotiin huippulaadukasta hasista, mutta kotikasvatuksen välineistön ja menetelmien kehittyessä paikallinen tuote on korvannut sen. EMCDDA onkin sitä mieltä, ettei varsinaista muutosta kannabiksen voimakkuudessa ole näin ollen tapahtunut.

”Monien yllätykseksi Pohjois-Koreassa kannabis on itseasiassa laillista ja mieto hamppu rehottaa takapihoilla ja tienvarsilla.”

Väestökyselyiden mukaan hamppua on Suomessa kokeillut noin 700 000 ihmistä. Suurin käyttäjäryhmä ovat 25–34 -vuotiaat. Kotikasvatettu kannabis hallitsee markkinoita tällä hetkellä. Erityispiirteenä Suomessa on pienimuotoisten kotikasvattajien suuri määrä. Jo vuoden 2011 julkaisussaan, THL arvioi että noin 50 000 suomalaista on joskus kasvattanut kannabista. Porvoolainen poliisi Janne Levälampi kuvasi tilannetta helmi-

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

kuussa Ylellä. Hänen kokemuksensa mukaan viljelmät ovat lisääntyneet valtavasti, niin paljon, että käyttäjien mukaan kannabikselle voisi lätkäistä kotimaisuudesta kertovan joutsenmerkin.

”Seitsemänkymmentäluvulla huumevalistustannoksensa koulussa nauttineet harvemmin kannattavat minkäänlaisia lakimuutoksia tilanteeseen.”

Suomessa näkyy vahvana ero vanhemman ja nuoremman ikäluokan välillä. Seitsemänkymmentäluvulla huumevalistustannoksensa koulussa nauttineet harvemmin kannattavat minkäänlaisia lakimuutoksia tilanteeseen. Kärkipoliitikoista poikkeuksen tekee jälleen eduskuntaan valittu Erkki Tuomioja, joka juuri käytyihin vaaleihin liittyen kertoi Ilta-Sanomien vaalikoneessa olevansa sitä mieltä, että ”ajan myötä jouduttaneen tunnustamaan, ettei mietojen huumeiden kieltolaki ole toimiva”.

Eduskuntapuolueista ainoastaan historiansa parhaan tuloksen tehneillä Vihreillä oli vaaliohjelmassaan kohta, jossa ehdotettiin käyttö- ja hallussapitorangaistuksien poistamista kaikkien huumeiden kohdalla. Monissa muissakin puolueissa oli kuitenkin ehdokkaita, jotka edustivat jopa paljon radikaalimpia kantoja.

Nuorten kohdalla tilanne on täysin toinen. Esimerkiksi RAMK:ssa järjestetyssä eduskuntavaaliehdokkaiden vaalipaneelissa Vihreiden, vasemmistoliiton ja piraattipuolueen nuoret ehdokkaat kannattivat kannabiksen laillistamista. Aloite on saanut kannatusta myös politiikan oikealla laidalla, kuten kokoomusnuorissa.

2 /1 5

11

huumeyksikön entisen johtajan Jari Aarnion käynnissä oleva oikeudenkäynti. Aarniota syytetään useista törkeistä huumausainerikoksista. Hänen epäillään monien muiden rikosten lisäksi olleen mukana järjestelemässä ainakin 800 kiloa hasista maahan niin sanotussa tynnyrijutussa. Jotkut ovat kysyneet onko poliisi keskittänyt voimavaroja kotikasvattajien pidättämiseen tehdäkseen tilaa omalla bisnekselleen?

Toinen vaihtoehto on seurata useiden Euroopan maiden harjoittamaa politiikkaa, jossa arkipäiväistyvää kannabiksen käyttöä ja pienimuotoista kotikasvatusta katsotaan läpi sormien. Syyttäjät eivät enää ajaisi rangaistuksia pienistä jutuista ja poliisit jättäisivät kotikasvattajat ja käyttäjät omaan rauhaansa. Tarvittaisiinko tähän varsinaisesti lakimuutosta vai pääsisikö pelkillä asennemuutoksilla riittävän pitkälle?

Kolmantena vaihtoehtona on Mitro Revon puolivakavissaan esiin tuoma Oy Narko Ab, eli valtion kannabismonopoli. Tätä kannattaa myös tämän lehden julkaisijan LYYn edustajiston puheenjohtaja Ville Luotola.

Hän oli menneissä eduskuntavaaleissa vasemmistoliiton ehdokkaana ja ilmoittautui vaalikoneissa ja blogikirjoituksessaan valtiomonopolin kannattajaksi, perustellen kantaansa ennen kaikkea verotuloilla ja valvonnan mahdollisuuksien parantamisella. Tällä hetkellä kannabiskauppaa käydään joka niemessä ja notkelmassa, eikä laittomassa toiminnassa kysellä papereita. Toistaiseksi Amerikan mallin mukaista yksityisten kannabismarkkinoiden luomista ei ole julkisuudessa juurikaan esitetty.

Ehkä alkoholimonopolin perinne näkyy suomalaisessa ajattelussa.

Kannabis on siis kiistakysymys ympäri maailmaa.

Tunteita herättävänä aiheena se esiintyy usein koko planeetan pelastajana tai aivoja tuhoavana myrkkynä.

Totuus on jossain välimaastossa, eikä täydellistä ratkaisua ole löydettävissä. Debatti jatkuu varmasti myös Suomessa, mutta kokonaistilannetta tarkastellessa näyttää siltä, että kieltolakipolitiikka on vaikeuksissa.

Ensimmäinen vaihtoehto on jatkaa nykyisellä kieltolinjalla ja koettaa keksiä uusia keinoja paljastaa kotikasvattajia. Poliisin uskottavuutta vähentää Helsingin

teksti Teemu Loikkanen kuvitus Anna Sofia Vuorinen

12 yhteiskunta

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

Yhteiskuntamallien

abc

teksti Aleksi I. Pohjola kuvitus Vilja Tuohino

Anarkismi Valtiomuoto, jossa ei ole valtiota. Väärinymmärretty ja käytetty termi, jossa sekoitetaan anarkia ja anarkismi. Anarkia on pohjimmiltaan vahvojen valtaa, joka johtaa väistämättä heikompien alistamiseen tai puhtaassa anarkiassa lopulta tuhoamiseen. Ja kuten vanha yläasteen opettajani totesi; aina löytyy vahvempi, aina.

Anarkismi poliittisessa mielessä taas tarkoittaa yksinkertaistettuna valtiosta, sen hallintomalleista ja byrokratiasta luopumista ja yksilön täydellistä vapautta ilman sosiaalisia tai yhteiskunnallisia valtahierarkioita.

Siis käytännössä utopiaa, joka ei ole toteutunut ja jota ei ole saatu toteutumaan muualla kuin autiolla saarella – ilman ihmistä, kiitos ihmisen.

Aristokratia Aika ajoin joku oppinut argumentoi, ettei demokratia toimi, koska kansan valitsemat päättäjät ovat liian kykenemättömiä hoitamaan vaativia tehtäviä. On päissään kyläbaarissa sekoilevaa sahuria, maatalousministeriksi valittua umpikaupunkilaista porvaria ja tietenkin viihdemaailmasta julkisuuteen nousseita yhden kauden tähdenlentoja.

Aristokratia tarkoittaa parhaiden valtaa. Perinteisessä aristokratiassa tämä ”parhaus” muodostuu elämänkokemuksesta eli käytännössä iästä sekä kuulumisesta yhteiskunnan yläluokkaan, aatelistoon tai muulla tavoin määriteltyyn ylimystöön. Luonnollisesti nämä oppineet ja kokeneet päättäjät ajavat kaikkien yhteistä etua jaloin aikein.

Hah, politiikka järjestelmästä riippumatta on oman ideologian ja eturyhmien päämäärien edistämistä ja

saavutetuista eduista kiinni pitämistä. Tarkemmin ajateltuna me tarvitsemme juuri näitä kansan kuvastimia tasapainottamaan ja hillitsemään poliittisten broilerien mellastusta. Maatalousministerinkin soisi tulevaisuudessa tulevan ”maalta” eikä kabinetista.

Demokratia Kansanvalta, jossa kansa valitsee todellisuudessa vain näyttelijät.

Vaalilupaukset ovat vain lupauksia, joilla luodaan valheellinen kuva puolueiden valtamahdollisuuksista.

Todellisuudessa kädet ovat sidottu milloin täydellistä konsensusta vaativan ohuen sixpack-hallituksen koossa pitämiseen ja milloin virkamiesten väliintuloon. Niin juuri – virkamiesten: Pitäisikö leikata vai elvyttää? Leikataan. Toinen puolue ehdottaa kaksi ja puoli miljardia, toinen antaa raippaa neljän miljardin edestä. Lopulta muutaman virkamiehen johtama valtiovarainministeriö lyö pöytään laskelman, jossa lukee madonluvut: kuusi miljardia on leikattava tai valtiota kohtaa perikato.

Arvaatte varmaan; hallituspuolueet unohtavat omat ”lupauksensa” ja esittävät yhteistuumin kuuden miljardin leikkauksia.

Oppositio luonnollisesti räkyttää leikkauksista ja nostaa kannatustaan kansan kärvistellessä. Neljän vuoden päästä valta vaihtuu, mutta politiikka säilyy. Pieniä nyanssieroja toki ilmenee, mutta suuressa kuvassa jatketaan samaa rataa: vaalilupaukset rikotaan, virkamiesten esityksille kumarretaan ja poliittisessa grillissä grillataan lisää broilereita. Noh, onhan meillä toki valta vaikuttaa yhdessä maan suurimmista työnhakuprosessissa, ketkä näyttämöpaikan saavat. Onhan se sekin jo jotain.

2 /1 5

yhteiskunta

Diktatuuri Jos demokratialla on taipumus kompastua taajaan vaihtuviin päättäjiin ja siitä johtuvaan politiikan lyhytnäköisyyteen, diktatuuri näyttää kolikon toisen puolen: Valta ei vaihdu, ei sitten millään, vaikka pieni vaihtelu tekisi varmasti monessa maassa ihan hyvääkin.

Diktatuuriin kuuluu luonnollisesti valvonta- ja väkivaltakoneiston äärimmilleen vienti, sillä yksikään diktaattori tuskin nukkuu öitään levollisesti. Painajaisia eivät suinkaan aiheuta poliittiset päätökset ja niistä seuraavat painolastit. Painajaisia aiheuttaa pelko vallan menetyksestä.

Ehkä juuri tämä alituinen pelko ja vainoharhaisuus sekä niiden väistämätön vaikutus mielenterveyteen tekeekin diktaattoreista pääsääntöisesti täysiä sekopäitä.

Diktatuuriin kuuluu olennaisena osana myös vallanpitäjästä rakennettu myyttinen ja jumalainen, kaikkivoipa kuva. Meitä ehkä naurattaa Kim Jong-Illin näkymättömällä puhelimella antamat ohjeet PohjoisKorean jalkapallojoukkueelle tai hänen isänsä, Kim Il-Sungin huima taito golfviheriöllä: Ensimmäisen ja viimeisen kerran kun Il-Sung pelasi golfia, teki hän samalla kierroksella viisi hole-in -onea. Harmi vain, ettei nälkää näkevä pakkotyöläinen Pohjois-Koreassa naura samoille vitseille.

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

Korporatokratia Korporatokratia on salakavala valtiomuoto. Käytävillä hiippailee lobbareita, jotka supattavat päättäjien korviin väsymättömästi oman isäntänsä etujen mukaista tietoa. Punaisen puhelimen toisesta päästä ei löydy valtionpäämiestä, vaan sieltä löytyy ylikansallisten yritysten pääjohtajia sekä tietenkin todellisia naruista vetäjiä – taustavaikuttajia. Puoluetuet ja henkilökohtaiset edut tulevat yrityksiltä ja päättäjien päätökset noudattelevat yritysten tarpeita. Tosin tämä tehdään kehittyneemmin menetelmin kuin taulukaupoilla ja seminaaritilaisuuksien illalliskorteilla.

Korporatokratia on antistatismia, jossa valtio on vain näyttämö täynnä sätkynukkeja. Täydellinen statismi ei sekään ole hyväksi, mutta jos ei se, niin ei tämäkään näytelmä enää yleisöä paljon naurata. Ainoat naurajat ovat pankkiin kävelevät todelliset vallanpitäjät; eivätkä he istu siellä, missä valtiopäämiehet istuvat.

Teokratia

Kleptokratia Kleptokratia tarkoittaa juurikin sitä, mikä siitä ensimmäisenä tulee mieleen; varkaiden valta. Kysymys ei ole kuitenkaan mistään pimeässä hiippailevista pikkurikollisista tai väkijoukossa kätensä salakavalasti taskuun työntävistä taskuvarkaista.

Kyseessä on rehellinen ja häikäilemätön ryöstö, jossa ryöstäjät eivät edes vaivaudu piiloutumaan kommandopipojen taakse vaan tekevät sen täysin avoimesti.

Kleptokratia edellyttää laajamittaista, instituutiollista korruptiota ja usein myös diktatuuria tai ainakin harvainvaltaa.

Eliitti ryöstää kansalta, antaa sen verran almuja keskiluokalle, että pystyy jollain tavalla valvonta- ja väkivaltakoneiston avulla pitämään ryhmän kurissa ja käärii suurimmat voitot itselleen. Sanomattakin on selvää, että ongelmia seuraa ennemmin tai myöhemmin. Ihmisen ahneus ja omista eduista kiinni pitäminen on vain niin äärimmäisen sokaiseva asia, että historia toistaa itseään joka kerta ja kierto on alkava jälleen alusta vallanvaihdon myötä – ennemmin tai myöhemmin.

maan asti, mutta vallanvaihto suoritetaan vaaleilla.

Näistä tunnetuin esimerkki on Paavin hallitsema Vatikaani.

Mitä tekevät Bernadottet ja Bourbonit? Edustavat.

Mitä tekevät suomalaiset, kun Bernadotten kuningashuone ilmoittaa perheenlisäyksestä?

Lähtevät torille. Euroopan kuninkaista ja kuningattarista sekä heidän perillisistään on tullut kestojulkkiksia, joiden julkisuusstatus on periytyvä alenevassa sukulinjassa. Ainoa ero poplaulajan ja kuninkaallisen välillä tuntuukin kärjistetysti olevan, että valtio kustantaa toisen tähteyden.

Toivottavasti seuraava perillinen naapurimaahamme syntyy kesäkuukausina – silloin torillakin on paljon miellyttävämpi kohotella skumppalaseja.

Monarkia Sininen veri virtaa edelleen monessa eurooppalaisessakin valtiossa – ainakin symbolisesti. Valta on riisuttu muun muassa Bernadotteilta, Glücksburgeilta, Windsoreilta ja Bourboneilta. Heidän asema on enää perustuslaillinen.

Toki maailmasta löytyy vielä myös monarkioita, joiden hallitsijan asema on absoluuttinen sanan kaikessa merkityksessä.

Monarkialle on tyypillistä vallan säilyminen kuolemaan asti sekä vallan periytyminen sukulinjassa alaspäin, useimmiten vanhimmalle perilliselle. Joissakin maissa miesperilliset ohittavat naisperilliset - esimerkiksi Monacossa – ja joissakin monarkioissa naisperillinen ei voi periä kruunua – esimerkiksi Japanissa. On myös monarkioita, joissa valta säilyy hallitsijan kuole-

Tiesittekö, että ihmisen aivoissa on olemassa suodatin, joka säätelee vastaanotetun informaation määrää.

Se suodatin suojelee aivoja, jotka eivät kestäisi rajoittamatonta ärsyketulvaa. Erään hyvinkin tunnetun kemiallisen päihteen vaikutus perustuu tämän suodattimen poiskytkemiseen. Myös uskonnoilla kautta historian on ollut samanlaisen suodattimen rooli: Kun taivas salamoi ja ukkonen jyrisi, oli sille keksittävä pikaisesti selitys; Zeushan se siellä vain mellasti.

Kun ihmisen ymmärrys elämän syntymisestä, kehittymisestä ja luonnonilmiöistä lisääntyi, oli aika heivata Zeus menemään; sähkövarauksethan ne siellä vain mellastivat.

Uskonnoista oli tuleva vallankäytönvälineitä. Jos valtiota johtaisivat LSD-päissään olevat päättäjät, voisi meno olla rajua. Niin rajuksi se ei kuitenkaan koskaan yltäisi, mitä sokeasti joidenkin joskus jossain kirjoittamiin kirjoihin luottavien päättäjien toimet yltävät.

Heillä nähkääs on oikeutus teoilleen. Ja juuri se tekee siitä niin kovin vaarallista.

2 /1 5

13

14 ilmiöt

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

Vihreät terroristit? ”Huligaaneja, terroristeja ja merirosvoja!”– sanoo Prirazlomnayan öljynporauslautan työtekijä venäläisen televisiokanavan haastattelussa, pian Greenpeacen Barentsinmerellä järjestämän iskun jälkeen. Kyseessä oli ympäristönsuojelullinen toiminta, mutta silti aktivisteja syytetään terroristeiksi.

Miten näin pääsi käymään? Isku herätti paljon kansainvälistä huomiota, mutta luonto ei aina ollut etusijalla. Suomessa uutisoitiin aktivistien vangitsemisesta ja keskityttiin etenkin oman kansalaisen tilanteeseen. Sen sijaan, että oltaisiin keskitytty arktisen luonnon haavoittuvaisuuteen, uutisoitiin Venäjän ihmisoikeuksista. Venäjällä uutisointi keskittyi vastaavalla tavalla kansalaisjärjestön lainvastaiseen toimintaan. Mitä iskulla sitten saavutettiin? Vaikuttaa siltä, että arktisen luonnonsuojelun sijasta kyseenalaiseksi Suomessa asetettiin mielenilmaisun vapaus ja Venäjällä oltiin hyvin närkästyneitä valtion suvereniteetin loukkaamisesta.

”Kyseessä oli ympäristönsuojelullinen toiminta, mutta silti aktivisteja syytetään terroristeiksi.”

Greenpeacea kuvittelisi harmittavan median huomion kiinnittyminen kansalaisyhteiskunnan toimintaan eikä arktisen alueen suojeluun. Kysyinkin Suomen Greenpeacelta, miten he suhtautuivat saatuun mediahuomioon.

Sain kuitenkin vastaukseksi: ”Ei voisi sanoa ollenkaan, että ollaan pettyneitä saadusta huomiosta. Onhan se hyvä, että huomioidaan myös muita asioita, mutta eihän arktinen vaille kiinnostusta jäänyt”. Iskun jälkeen arktinen luonto on saavuttanut Suomen laajuisesti paljonkin

huomiota. Keskustelua on herännyt öljynporauksen riskeistä arktisella alueella ja sitä on yritetty nostaa isompaan riskin kehykseen, eli ilmastonmuutokseen. Näin ollen isku on onnistunut kahdellakin tavalla: tuomaan arktinen öljynporaus keskustelun aiheeksi ja osoittamaan kolmannen sektorin toiminnan haastavaksi Venäjällä. Greenpeacen Juha Aromaan sanoin ”media on ottanut kopin kampanjoimistamme kohteista”.

Näin kävi Suomessa. Entä sitten Venäjällä? Ensin Venäjällä uutisoitiin, että viranomaiset pelastivat aktivistit vaarallisilta vesiltä ja sitten merirosvot pidätettiin. Oikeusvaltiona Venäjä myös vapautti kansainvälisen aktivisti ryhmän ”pienen kuulustelun jälkeen”. Arktisen öljynporauksen vaaroista uutisoitiin, koska öljyä saattaa vuotaa Barentsinmereen. Venäläisen asiantuntemuksen edessä näin tuskin kuitenkaan käy. Venäjällä oli silloin muuta mietittävää, kuten SotŠin olympialaiset ja Krimin valtaus.

Nehän edustavat ilmastonmuutosta neuvostotyyliin: teknologian avulla voidaan helposti lasketella päivät ja illasta juoda kvassia Mustanmeren rannalla. Ja mikäli merellinen ilmasto alkaa olla kortilla, sitä voi aseellisesti pari päivää ennen lomasesonkia vallata vähän lisää.

Mistä luonnonsuojelussa on oikeastaan kyse? Esseisti Antti Nylénin sanoja lainaten, kyse on ympäristön säilyttämisestä entisellään, eli konservoinnista, joka tulee latinankielisestä sanasta conservare–suojella.

Konservointi sanana viittaa konservatiivisuuteen ja muutosvastaisuuteen ja se tunnetaan ennemmin politiikan piireissä.

”Ympäristön ajatellaan monesti olevan luontoa, ja siksi sitä suojellaan.”

Politiikassa konservatiiveja pidetään vanhoillisina ja oikeistolaisina, mutta luonnonsuojelun piireissä luonnon oikeuksia itsenäisenä toimijana ajavia aktivisteja on hankala kutsua konservatiiveiksi. He ovat suojelijoita, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta-ajattelijoita, jotka puolustavat sorretun luonnon puolia.

Konservatiivi–suojelija -erottelussa näyttää olevan taustalla ideologinen ero, jossa on kysymys luonnosta. Ympäristön ajatellaan monesti olevan luontoa ja siksi sitä suojellaan. Ympäristö voi olla takametsä, asuinalue tai ranta.

Kaikki mitä on konkreettisesti ympärillämme. Luonnonsuojelija taas näkee luonnon isona, globaalina ympäristönä, joka on alistettu talouden alaisuuteen. Karikatyyrisesti voidaan sanoa, että konservatiivi suojelee ympäristöä, jonka ajattelee olevan luontoa ja luonnonsuojelija ottaa konservatiivilta pois oikeuden

käyttää luontoa yhteiskunnan hyvinvoinnin tarpeisiin.

Edellä mainittu erottelu voi auttaa ymmärtämään Barentsinmeren terroristien toiminnan ja sen vastaanottaneen yhteiskunnan välistä ristiriitaa. Kumpikin osapuoli suojelee oman toimintansa periaatteita, eivätkä piittaa toisen osapuolen reaktioista, koska se, mitä tehdään, on perusteltua. Greenpeace toimii tyhmästi noustessaan luvatta Gazpromin omistamalle lautalle, mutta luonnon puolestapuhujana heillä on siihen oikeus, koska luonnolta itseltään ei kysytä oikeutta poraamiseen. Venäjä taas näkee pikku bandiitit pilkkaa tekevinä kakaroina, joita tulee vähän läksyttää. Toisaalta Venäjällä on mielestään oikeus puolustaa omaa ympäristöään, jota eurooppalaiset uhkaavat saastuttaa homoilla ja kaikella sellaisella. Krimihän palautettiin takaisin Venäjälle suojelun merkeissä.

teksti Niko Väistö kuvitus Panu Kauppi

2 /1 5

kaupunkikuva

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

Puhtaan betonin kultti Tiedättekö puhtaan betonin kultin?

Niin juuri, juuri sen, joka vannoo elementtitehtaiden sieluttomien ja harmaiden liukuhihnatuotteiden nimiin niin vakaasti, ettei salli mitään ulkopuolisia jälkiä missään. Se pelkää tuntematonta, se pelkää vierasta. Se pelkää merkkejä muusta elämästä – elämästä – jota se ei halua nähdä saati tiedostaa, koska se kertoo paikalla olleista ja olevista ihmisistä. Se elää omassa kuplassaan ja suojelee oman kuplan ahdasta maailmaa kumartamalla harmaalle betonille.

Mutta se kultti on sokea. Se ei kyseenalaista kadunkulmassa seisovaa jättimäistä mainostaulua, joka syöttää pakkosyötöllä viestejä meidän mieliimme ja vähät välittää levittämästään valosaasteesta, ja visuaalisesta oksennuksesta. Se ei kyseenalaista valtavia mainostauluja, joiden sisältö ei ole sen hallinnassa vaan, jotka toitottavat omia intressejään ja etujaan ajavia sanomia julkisessa kaupunkitilassa – tilassa, joka lähtökohtaisesti kuuluu kaikille, mutta joka ei suinkaan kuitenkaan kuulu kaikille.

Puhtaan betonin kultissa voi olla kyse ahdasmielisyydestä ja vieraan asian pelosta – oman kuplan sisälle

”Pelkästä betonistakin on tehty kohtuuttomien sanktioiden uhalla jollain tavalla ainutlaatuinen asia.” rakennetun turvallisuustunteen horjumisesta – mutta julkisen kaupunkitilan hallinnoimisessa ja käytössä kyse on kuitenkin puhtaasti rahasta, ja sen varjolla tehdyistä myönnytyksistä. Julkisen kaupunkitilan myymistä yksityisille toimijoille ei kyseenalaisteta, koska se on nimenomaan myymistä ja meidät on totutettu ajatukseen ”rahalla saa”. Me emme ymmärrä tai uskalla kyseenalaistaa sitä, koska pelkästä betonistakin on tehty kohtuuttomien sanktioiden uhalla jollain tavalla ainutlaatuinen asia.

Tee katutaidetta – ota kantaa. Tee installaatio kadulle, flash mob julkiseen tilaan, antaudu villiin tanssiin kesäyön kultaamalla kadulla, suunnittele vastamainoksia, piirrä viiva betoniin; niin tekivät jo kivikauden ihmisetkin, tosin kallioon. Kun näin teet, olet rikkonut markkinatalouden ja julkisen kaupun-

kitilan epäpyhästä jo pyhäksi muuttunutta liittoa. Olet häirinnyt ympäristöä, jossa kaiken pitää olla kliinistä ja ainoat jäljet mitä hyväksytään, ovat saasteiden värjäämät pinnat ja rahalla ostetut mainospaikat.

Elävä kaupunki ja kaupunkikuva syntyy ihmisistä. Monotonista ledivälkettä suoltava valotaulu, kulutusjuhlan oodia toitottava muovinen massatuotettu mainos tai harmaan ankea betoni­ alikulku, josta isolla rahalla on siivottu elämisen ja olemisen jäljet - nuo vaaralliset ja hyökkäävät jäljet – kertovat surullista tarinaa alistuneesta ihmisestä, jonka ainoa tähän maailmaan ja kulttuuriin jättämä sallittu jälki on sirukortin käytöstä jäävä digitaalinen muisto.

Nauru kuolee, jos sitä ei käytä. Kaupunki kuolee, jos jäljet ihmisistä ja elävästä elämästä hävitetään. Julkinen kaupunkitila kuuluu kaikille – ei vain yrityksille ja kaupallisille toimijoille.

Kehotan teitä ottamaan sen takaisin haltuunne, sillä juuri teille se oikeasti kuuluu.

Teksti Aleksi I. Pohjola Kuvitus Greetta Heilala

2 /1 5

15

16 kaupunkikuva

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

2 /1 5

Kuinka käy

Valsan?

Rovaniemen keskustassa, osoitteessa Valtakatu 19, seisoo Valistustalo. Monelle yliopisto-opiskelijalle rakennus lienee tuttu vaaleanpunaisen juhlasiiven yökerho Cafe Tivolista.

Valistustalo ei kuitenkaan ole pelkkä yökerho. Talolla on pitkä historia. Vuodesta 1908 lähtien Valsan tontilla sijaitsi Palokunnantalo, joka tuhoutui Lapin sodassa – niin kuin suurin osa Rovaniemen hh silloisista rakennuksista. Vuonna 1958 Vapaapalokunnan johdolla perustettiin Rovaniemen Valistus- ja Urheilutalo Oy, jonka rakennuttamana Palokunnantalon paikalle nousi nykyinen Onni J. Ermalan suunnittelema Valistustalo, tuttavallisemmin Valsa.

Talon rakennuttaneessa yhtiössä oli 200 osakasta. Niistä 40 oli erilaisia yhdistyksiä ja urheiluseuroja, joissa oli yhteensä 12 000 jäsentä. Valistustalosta yhdistykset ja seurat saivat käyttöönsä toimisto-, kokous-, kerho-, liikunta- ja muita harrastustiloja.

Miltei 60 vuotta sitten Valsa sai syntynsä rovaniemeläisten yhteistyöstä. Se oli paikallisten kollektiivinen ponnistus yhteisen hyvän puolesta.

Nyt Valistustalon yllä velloo epävarmuuden utu ja taloa uhkaa purkaminen. Syynä on talon huono kunto.

Valistustalon omistaa LYY-kiinteistöt Oy, LYYn 98-prosenttisesti omistaman Rovaniemen Laky Oy:n tytäryhtiö; Lapin yliopiston opiskelijat ovat siis Valsan omistajia. Inspecta Oy:llä tammikuussa teetetyn kuntoarvion mukaan Valistustalon korjauskustannukset ovat noin 1,4 miljoonaa euroa. Talo tarvitsee LVIS-remontin. Myös katto, julkisivu ja sisätilat pitäisi laittaa kuntoon, mutta rahaa… sitä vain ei ole.

LYY-kiinteistöt Oy:n tarkoitus on tehdä ylioppilaskunnalle tuottoa Valistustalon tiloja vuokraamalla.

Tuottoa yhtiö ei kuitenkaan tee. Valistustalon ylläpito on ollut tappiollista jo useamman vuoden: vuoden 2014 tilikauden tappio oli noin 27 000 euroa, vuonna 2013 alijäämä oli noin 29 000 euroa. LYY-kiinteistöt Oy pyörittää Valistustaloa lainarahalla.

Valistustalon liikesiiven kellarikerroksessa toimii Studio Move. Lisäksi kellarissa on bändikämppiä. Keskikerroksessa on Kulttuuriyhdistys Valsa ry:n ateljee- ja näyttelytila. Kolmannen kerroksen yritysyhteisöstä, jossa vielä jokunen vuosi sitten oli opiskelija-asuntola, saa työhuoneen alkaen 100 euroa kuukaudessa. Yhdeksästä huoneesta puolet on kuitenkin tyhjillään. Tyhjää liiketilaa on myös siiven katutasossa. Viime syksystä lähtien Cafe Tivolissa ei ole enää ollut vakituista yrittäjää ja Tivolin tiloissa on järjestetty vain satunnaisia tapahtumia, kuten LYYn speksiä. Koko Valistustalosta noin puolet on tyhjillään.

Tivolin tilat saavat kuitenkin pian uutta käyttöä, kun Sirkus Taika-Aika muuttaa alkukesästä yökerhon tiloihin. Taika-Ajan nykyinen harjoittelupaikka, vuonna 1951 rakennettu Rovaniemen Työväentalo, puretaan. Valistustalolla sirkuskoululaiset harjoittelevat ja esiintyvät ainakin tulevan lukuvuoden.

Pitkään juuri Tivoli on ollut Valistustalon toiminnan selkäranka. Yhdeksänkymmentäluvulla Rovaniemen Laky Oy oli Tivolissa vuokralaisena. Ravintolabisnes nähtiin ylioppilaskunnalle taloudellisesti niin kannattavaksi, että vuonna 2004 perustettiin LYY-kiinteistöt Oy, joka osti koko Valistustalon kiinteistön Valistus- ja

Urheilutalo Oy:ltä itselleen. Nyt yhtiön käsissä on kuitenkin mittava kuluerä, josta se tahtoo eroon. Yhtiön ratkaisu ongelmaan on Valistustalosta luopuminen, minkä seurauksena Valsaa voivat pian kouria purkukoneet.

Lupahakemuksia, -päätöksiä ja valituksia Valistustalon purkamisesta on tehty syksystä 2011 lähtien. Helmikuussa 2012 Rovaniemen ympäristölautakunta myönsi LYY-kiinteistöt Oy:lle Valistustalon purkuluvan, jonka hallinto-oikeus kuitenkin kumosi saman vuoden marraskuussa. Alkuvuodesta 2013 LYY-kiinteistöt Oy teki yhteistyösopimuksen Lemminkäinen Talo Oy:n kanssa.

Mikäli Valistustalolle saadaan purkulupa, LYY-kiinteistöt Oy myy Valistustalon tontteineen Lemminkäiselle.

Tällöin purettavan Valsan tilalle nousee liike- ja asuinkerrostalo.

Kesäkuussa 2013 ympäristölautakunta myönsi Lemminkäinen Talo Oy:lle purkamisen sisältävän rakennusluvan Valistustalon tontille. Hallinto-oikeus kuitenkin kumosi päätöksen maaliskuussa 2014. Tällä hetkellä Lemminkäinen Talo Oy:n lupahakemusta käsitellään korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO).

Uusimmasta päätöksestä ovat valittaneet Rovaniemen kaupunki ja Lemminkäinen Talo Oy. Valistustalon purkamista ovat vastustaneet muun muassa Lapin ELY-keskus, Kultturiyhdistys Valsa ry, Pelasta Valsa!

-kansanliike sekä Rovaniemen ensimmäisen kaupunginosan asukasyhdistys.

KHO:n päätös tullee kesän aikana, viimeistään syksyllä. KHO:n päätöksestä ei voi valittaa. LYYn yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Antti Laakso uskoo, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan eli että Lemminkäinen saa rakennus- ja purkulupansa.

kaupunkikuva

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

2 /1 5

17

Rovaniemellä on sukupolvesta toiseen kohdattu Valistustalolla. Monella on Valsasta hyviä muistoja. Jo ennen aikoinaan kukoistanutta Tivolia on Valsa ollut tunnettu Rovaniemen suosituimpana tanssipaikkana.

Valsa ei ole vain kasa kiveä, vaan merkityksellinen paikka, jossa paikalliset ovat kohdanneet ja olleet yhdessä.

Laaksolle ei ole yllätys, että ajatus Valistustalon purkamisesta herättää suuria tunteita. Hän tahtoo kuitenkin oikaista mahdollisen virheellisen käsityksen siitä, että LYY-kiinteistöt Oy:ssä olisi valtava halu purkaa Valistustalo: ”Yhtiössä toimitaan niillä pelikorteilla, mitä on ja pyritään tekemään omistajalle eli ylioppilaskunnalle parasta mahdollista tuottoa. Valistustalon tappiollinen toiminta ei voi jatkua ja siksi tähän ratkaisuun on päädytty.”

”Valsa ei ole vain kasa kiveä, vaan merkityksellinen paikka, jossa paikalliset ovat kohdanneet ja olleet yhdessä.”

Myös LYYn yhtiöiden toimitusjohtaja Liisa Ansala kertoo olevansa harmissaan, että Valistustalon tilanne on päässyt näin pitkälle. Ansalan mukaan huonokuntoisen Valsan tilanne on kuitenkin oikeasti vaikea.

Jos Lemminkäisen kanssa solmittu sopimus toteutuu, kattaa kauppahinta Laakson ja Ansalan mukaan LYYkiinteistöt Oy:n kaiken lainan. ”Valistustalon myyminen on ainut vaihtoehto, jolla voidaan päästä taloudellisesti järkevään lopputulokseen. Se olisi omistajalle hyvä kauppa”, Laakso sanoo.

Velkojen maksun jälkeenkin yhtiölle jäisi kaupasta merkittävä summa rahaa. Tarkkoja rahamääriä ei yhtiöstä kerrota, mutta Laakson mukaan puhutaan ennemmin sadoista kuin kymmenistä tuhansista. Mitä saatavilla rahoilla sitten tehtäisiin? ”Yhtiön hallitus voi esittää vaihtoehtoja, mutta loppukädessä omistaja tekee päätöksen. Rahat voitaisiin tulouttaa suoraan ylioppilaskunnalle, säätiöittää tai sijoittaa yhtiön toimesta siten, että se pystyisi maksamaan omistajalle vuosittain osinkoja. Kyse on summasta, jolla olisi aidosti merkitystä ylioppilaskunnan talouteen.”

”Yhtiössä toimitaan niillä pelikorteilla, mitä on ja pyritään tekemään omistajalle eli ylioppilaskunnalle parasta mahdollista tuottoa. Valistustalon tappiollinen toiminta ei voi jatkua ja siksi tähän ratkaisuun on päädytty.”

-Antti LaaksoPurkulupapäätöksen odottelun lisäksi Valsan tilannetta monimutkaistaa se, että Lapin Rakennusperinne ry on esittänyt Lapin ELY-keskukselle Valistustalon suojelemista. ELY-keskuksessa asian ratkaisee yksikön päällikkö Kaija Pekkala. Asian esittelijänä toimii ylitarkastaja Jani Hiltunen, jonka mukaan ELY-keskuksen kantaa suojeluun saataneen odottaa ensi vuoden alkuun.

Vaikka Valistustalon suojelu on tällä hetkellä Lapin ELY-keskuksen käsissä, on Ympäristöministeriön kuitenkin vahvistettava ELY-keskuksen mahdollinen suojelupäätös. Ministeriö voi myös jättää päätöksen vahvistamatta. Ministeriön päätöksestä taas voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Mikäli ELY-keskuksen suojelupäätös on kielteinen, voi siitä valittaa ympäristöministeriöön. Päätösrumba voi jatkua vielä pitkään.

Laakso vertaa Valistustaloa Tornion keskustan Vallon taloon eikä usko, että Valistustaloa suojellaan.

Viime syksynä korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkenneessa Vallon talon tapauksessa ELY-keskus esitti 1920-luvulla rakennetun puutalon suojelua, mutta ym-

18 kaupunkikuva päristöministeriö ei päätöstä vahvistanut. YIT rakentanee talon paikalle kerrostaloasuntoja.

Jos ympäristöministeriö kuitenkin suojelee Valistustalon, Laakson mukaan LYY-kiinteistöt Oy varmasti valittaa päätöksestä, mikäli katsoo, että valituksella on menestymisen mahdollisuuksia, mikä taas riippuu ympäristöministeriön päätöksen perusteluista.

Museoviraston Lapin ELY-keskukselle Valistustalon suojeluesityksestä antamassa lausunnossa todetaan Valistustalon olleen ”monitoimitalo ja yhteisöllisen toiminnan keskus, joka on luonut puitteet kaupungin kulttuuri-, harrastus- ja liikuntatoiminnalle”.

Valsan perinteet ovat yhteisöllisessä toiminnassa, yhteisessä tekemisessä ja sellaisen mahdollistamisessa. Voikin perustellusti kysyä, kunnioittavatko LYY-kiinteistöt Oy:n suunnitelmat talon myymisestä Valsan perinteitä.

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

LYYn pitäisikin Valkosen mielestä tehdä valinta, haluaako se olla passiivinen omistaja eli vain vuokrata Valistustalon tiloja vai haluaako se olla aktiivinen omistaja.

Aktiivisena omistajana taloa tulisi kehittää sen toiminnan kautta, jolloin Rovaniemen yliopistokaupunkimaisuutta tuotaisiin esiin omistamalla talo, jossa korkeakouluopiskelijat kokoontuvat.

Lapin yliopiston matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola ihmettelee syntynyttä tilannetta: ”Yleensä akateeminen nuoriso on ollut kulttuurisen perinnön suojelemisen ja uudistamisen takana ja lisäksi edelläkävijä aatteellisessa ja arvokeskustelussa. On kummallista, että Valistustalon tapauksessa se edustaakin päinvastaista linjaa.”

Valistustalon nykyiset myyntisuunnitelmat ovat Veijolan mielestä arvokkaan kulttuuriympäristön häviämisen aktiivista edesauttamista: ”Se, että ollaan valmiita myymään Valistustalo sen purkavalle rakennusyhtiölle, on vähän niin kuin turvapaikanhakija lähetettäisiin maahan, jossa tiedetään hänen tulevan tapetuksi.”

Raha kuitenkin puhuu ja taloudelliset realiteetit ovat painava perustelu.

Antti Laakso korostaa, että ratkaisuja Valsan tilanteeseen on etsitty monta vuotta, mutta muita vaihtoehtoja ei vain ole löytynyt: ”Nyt kun rakennuslupaa on haettu ja yhteistyösopimus Lemminkäisen kanssa solmittu, on vaikeaa enää lähteä etsimään muita ratkaisuja.” ”Valistustalon puolustajien olisi ehkä pitänyt olla aktiivisemmin liikkeellä vuosia aikaisemmin”, Laakso lisää.

”Se, että ollaan valmiita myymään Valistustalo sen purkavalle rakennusyhtiölle, on vähän niin kuin turvapaikanhakija lähetettäisiin maahan, jossa tiedetään hänen tulevan tapetuksi.”

– Soile Veijola Voisiko Valistustalolla sitten mitenkään olla vielä tulevaisuutta? Ideoita ainakin on. LYYn hallituksessa sosiaalipolitiikasta, kunta-asioista ja ympäristöstä vastaava Mika Salmi järjesti maaliskuun lopulla sosiologian yliopistolehtori Jarno Valkosen ja LYY-kiinteistöt Oy:n johdon saman pöydän ääreen.

Salmi katsoo, että Valistustalon tulevaisuuden epäselvyys ja tappiollisen toiminnan pitkittyminen on johtanut tilanteeseen, jossa yleisesti ajatellaan, että ”näin se nyt vain on tehtävä” eli Valistustalo on purettava ja tilalle rakennettava asuinkerrostalo. ”Silloin kuitenkin entisestään köyhdytetään Rovaniemen kulttuurielämää, imagoa ja identiteettiä, jota ei voi suoraan rahassa mitata”, Salmi sanoo. ”Olennaista on, että saataisiin myös toinen ajatus vallitsevan purkuvaihtoehdon rinnalle. Ylioppilaskunta on joka tapauksessa rakennuksessa kiinni vielä pitkän aikaa, joten olisi järjetöntä, jos talolle ei yritettäisi aktiivisesti keksiä käyttöä.”

Jarno Valkonen kehottaa ylioppilaskuntaa katsomaan Valistustaloa laajemmin kuin pelkkänä menoeränä ja rasitteena: ”LYY omistaa Rovaniemen keskustassa kiinteistön, jolla on myös symbolinen merkitys. Jos tällainen symboli poistuu kaupunkikuvasta, Rovaniemen opiskelijakaupunkimaisuus kärsii.”

Ratkaisevaa Valistustalon kohdalla on Valkosen mukaan se, minkälaisena omistajana LYY itsensä näkee.

Valistustaloa voisi Valkosen mielestä ajatella jopa koko kaupunkia hyödyttävänä kansalaisten talona, siis sellaisena, joksi Valsa on rakennettu. Valkosen visioissa Valistustalosta voitaisiin kehittää kulttuurikeskusta, jossa toimisi esimerkiksi erilaisia kansalaisjärjestöjä, kulttuuri-, liikunta- ja harrastustoimijoita sekä yrityksiä. Saman katon alla toimiessaan eri tahot voisivat saada toiminnallisia hyötyjä esimerkiksi viestinnässä ja markkinoinnissa. Nykyisen Tivolin tilat voisivat toimia esimerkiksi kulttuurikahvilana sekä esitystilana ja tapahtumapaikkana talon toimijoille.

Valistustalon myymisen sijaan LYY voisikin Valkosen mukaan perustaa Valsa-projektin ja hakea sitä kautta myös rahoitusta talon kehittämiseen. Ensiksi tulisi suunnitella talolle toimintaidea ja sitten kartoittaa, ketkä lähtisivät hankkeeseen mukaan. ”Vaihtoehtoja rahoitukseen on, jos Valsasta halutaan alkaa jotakin tekemään sen sijaan, että vain odotellaan, saadaanko taloa myytyä vai ei”, Valkonen toteaa taloudellisista realiteeteista. ”Jos talo myydään, siitä saadaan kertaluontoinen summa, mutta jos LYY omistaa toimivan talon kaupungin keskustassa, talolla on aivan toisenlainen arvo. Kiinteistö kelpaisi takuuksi ja vaikka miksi”, Valkonen lisää.

Yksi konkreettinen vaihtoehto Valsan toiminnan pyörittämiselle voisi Valkosen mukaan olla osuuskunta. Osuuskuntamuoto mahdollistaisi jäsenten yhteisen toiminnan hallinnoinnin, päätöksenteon ja suunnittelun ja sitouttaisi eri toimijat talon kehittämiseen. LYY voisi olla yksi jäsen, mutta osakeyhtiö voisi silti halutessaan edelleen omistaa talon. Valkosen viesti on, että vaihtoehtoja Valistustalon kehittämiseksi löytyy muitakin kuin sen myyminen rakennusyhtiölle – ja myös muita kuin osuuskunnan perustaminen.

”Ylioppilaskunta on joka tapauksessa rakennuksessa kiinni vielä pitkän aikaa, joten olisi järjetöntä, jos talolle ei yritettäisi aktiivisesti keksiä käyttöä.”

– Mika Salmi Valistustalon kunnostustöiden suhteen Valkonen visioi mahdollisuutta, että Valsan kunnostus suunniteltaisiin ja toteutettaisiin esimerkiksi Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden yhteistyönä: yliopistosta palvelumuotoilua ja designia, ammattikorkeakoulusta insinööriosaamista. Valsan remontti voisi

2 /1 5

kenties olla myös TE-keskuksen sosiaalinen projekti, jossa tuettaisiin pitkäaikaistyöttömien työllistymistä.

Toimitusjohtaja Ansalan mukaan erilaisia vaihtoehtoja on totta kai mietittävä. Hän kuvaa Valkosen kanssa käytyä keskustelua mielenkiintoiseksi. Hyviä ideoita siis, mutta… LYY-kiinteistöt Oy:tä sitoo Lemminkäisen kanssa tehty sopimus ja yhtiöllä on velvollisuus katsoa lupahakemuksen käsittely loppuun.

Laakson mukaan taas erilaisia vaihtoehtoja on yhtiön hallituksessa mietitty, mutta käytännön toimenpiteisiin ryhtyminen voisi jopa loukata tehtyä sopimusta. Vetäytyminen sopimuksesta ei myöskään olisi taloudellisesti järkevää, koska tällöin yhtiölle tulisi rahallisia sanktioita. Summia ei yhtiöstä kuitenkaan kerrota, liikesalaisuuksiin vedoten.

Laakson mukaan muut vaihtoehdot kuin Valistustalon myyminen ovat sopimuksen takia tässä vaiheessa mahdottomia. ”Lisäksi on vaikea nähdä, että muu kuin talon myyminen olisi omistajalle kannattavaa.”

Jos KHO:n päätöksellä rakennus- ja purkulupaa ei palauteta ja kauppa Lemminkäisen kanssa ei toteudu, ei Laakso kuitenkaan pidä mahdottomana, että yhtiö nimeäisi henkilön varta vasten selvittämään erilaisia vaihtoehtoja ja etsimään sidosryhmiä Valsan kehittämiseksi. Ansalan mukaan koko kaupunkia tarvitaan mukaan talkoisiin, jos purkulupaa ei tule.

Joka tapauksessa KHO:n päätöksen jälkeen jäljellä on vielä suojelukysymys. Jos Valistustalo suojellaan, voi LYY-kiinteistöt Oy hakea Museovirastolta avustusta kunnostustöihin. Suojeltiin Valistustaloa tai ei, Jani Hiltunen Lapin ELY-keskuksesta toteaa, että mikäli omistaja päättääkin säilyttää Valistustalon, kannattaa sen kuntoon laittamiseksi perustaa projekti, jolloin myös ELY-keskus on yksi mahdollinen rahoittaja.

”LYY omistaa Rovaniemen keskustassa kiinteistön, jolla on myös symbolinen merkitys.

Jos tällainen symboli poistuu kaupunkikuvasta, Rovaniemen opiskelijakaupunkimaisuus kärsii.”

– Jarno Valkonen Jos Valistustaloa ei myydäkään ja ylioppilaskunta päättää ryhtyä sen kunnostamiseen, Laakso painottaa, että LYYn edustajiston on todella tiedostettava taloudelliset riskit: ”Jos edustajisto päättää, että Valistustalo tulee säilyttää, muttei esitä säilyttämistä mahdollistavia taloudellisia laskelmia, voi lopputulos ollakin päinvastainen.

Mikäli yhtiö ajautuu maksukyvyttömäksi, Valistustalo saatetaan joutua purkamaan velkojien päätöksellä.”

Laakson mukaan yhtiön hallitus ajaa omistajan etua ja omistajalle paras lopputulos on, että kauppa Lemminkäisen kanssa toteutuu.

Valistustalon säilyttämisen kannalla oleva Ville Luotola sen sijaan uskoo henkilökohtaisesti, että Valistustalon säilyttämiseen löytyy tahtoa, jolloin taloudelliset realiteetitkaan eivät ole este: ”Jos 1,4 miljoonan takana olisi esimerkiksi Museovirasto, EU, Rovaniemen kaupunki, Lapin yliopisto, ylioppilaskunta ja kansanliike, ei se siinä kohtaa ole enää mahdoton raha.”

Luotola toimii LYYn edustajiston puheenjohtajana sekä Rovaniemen vapaa-ajanlautakunnan varajäsenenä (vas.).

Lähtisikö esimerkiksi yliopisto sitten mukaan Valsaprojektiin? Jos Valistustalon kehittämiseen saataisiin ulkopuolista rahoitusta, ei Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola pidä mahdottomana yliopiston ja ylioppilaskunnan yhteistyötä Valistustalon suhteen. Mikä sitten olisi se malli, jolla yliopisto voisi olla mukana, pitäisi miettiä. ”Kiinteistöbisneksen pyörittäminen ei kuitenkaan ole yliopiston – eikä ehkä ylioppilaskunnankaan – ydintehtävä. Mikäli yliopisto olisi mukana, Valistustalon kiinteistön kunnostuksesta ja kehittämisestä tulisi olla vastuussa joku ammattimainen ja osaava rakennusalan toimija”, Ylä-Kotola linjaa.

kaupunkikuva

Luotola kehottaa katsomaan Valistustaloa kunnallisesta näkökulmasta: ”Koko kaupungin viihtyvyyden ja ihmisten onnellisuuden kannalta kulttuurikeskuksella voi olla suuri merkitys. Monesti myös unohdetaan, mikä vaikutus esimerkiksi kulttuurikeskuksella voi olla työllisyyden kannalta.

Jos Valsan remontti maksaa tässä vaiheessa 1,4 miljoonaa euroa, se ei vaadi kummoista toimintaa, että talo on rahansa arvoinen ja maksaa kunnallisesta näkökulmasta itsensä takaisin. Yhden talossa aloittavista kymmenestä yrittäjästä tarvitsisi menestyä – ja siihen päälle tulisi vielä kaikki muu.”

Myös Soile Veijola tähdentää Valistustalossa piileviä mahdollisuuksia: ”Valistustalossa olisi monta tapaa tuoda kaikkea puhetta luovuudesta, luovista yhteisöistä ja kontaktipinnoista käytäntöön, jos Valsan tulevaisuutta suunnittelisivat huolellisesti asialle omistautuneet ja osaavat ihmiset.”

Sosiologian pro gradussaan Rovaniemellä opiskelevien nuorten tulevaisuuskuvaa alueellisen identiteetin kautta tutkinut Janne Honkasilta näkee Valistustalossa yhtymäkohdan nuorten poismuuttoon: ”Aineistojeni perusteella Rovaniemen alueellinen identiteetti on rakentunut paljolti matkailun ehdoilla ja yleinen mielikuva Rovaniemestä on joulupukki ja porot.

Yksi tekijä Rovaniemellä opiskelevien nuorten muuttopuheen taustalla on se, ettei kaupungin nähdä huomioivan paikallisia, mikä olisi etenkin nuorten paikkakunnalle jäämisen näkökulmasta tärkeää.”

Valistustalo mainittiin tästä myös esimerkkinä Honkasillan tekemissä haastatteluissa.

Ehkäpä Valistustaloa voitaisiinkin kehittää sellaiseksi, että se ottaisi toiminnassaan huomioon sekä paikalliset että matkailijat. Soile Veijola näkee mahdollisuuden tehdä Valistustalosta tila, jossa kulttuuri- ja matkailu-

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

toimijat voisivat toimia yhteistyössä. Tästä olisi myös taloudellista etua: Valsalla olisi tapahtumia, jotka toisivat asiakkaita yrityksille – ja samalla syntyisi kaivattuja kohtaamisia matkailijoiden ja paikallisten kanssa.

”Koko kaupungin viihtyvyyden ja ihmisten onnellisuuden kannalta kulttuurikeskuksella voi olla suuri merkitys.

Ville Luotola Ville Luotola tähdentää Valsan merkitystä esiintymistilana ja keikkapaikkana, joista Rovaniemellä on jo nyt puutetta. Jos Valsa puretaan, katoaa myös Tivoli lavoineen. ”Lähtisin siitä, että jos meillä olisi Valsassa päivisin kulttuuria tukeva tila, jossa voi olla esityksiä, teatteria ja vaikka päivätansseja, eläkeläisjumppaa ja ties mitä, tila voisi olla edelleen yössä se Lapin Tavastia, joka Tivoli on parhaina päivinään ollut.”

Valistustalolla on myös kaupunkikuvallista merkitystä. Soile Veijola kehottaa katsomaan Valsaa osana laajempaa kokonaisuutta. Valistustaloa vastapäätä sijaitsee vuonna 1949 valmistunut Ferdinand Salokankaan suunnittelema Rovaniemen vanha Kauppalantalo, keväästä lähtien remontoitu perheomisteinen Arctic Light Hotel. Aallonkadulla Valsaa vastapäätä seisova asuin-

2 /1 5

19

kerrostalo on vuodelta 1952.

Veijolan mukaan koko Valsan miljöötä pitäisi kehittää kaupunkimaisena kohtauspaikkana sen sijaan, että se on vain teiden risteys. ”Valistustalon parkkipaikastakin voisi saada vaikkapa plazan tai piazzan”, Veijola heittää. ”Uusi asuinkerrostalo taas muuttaisi harvinaisen 1950-luvun kulmauksen lähiöksi ja vähentäisi ympäristön kulttuurista ja sitä kautta myös rahallista arvoa.”

Vaitelias Valsa odottaa päätöstä kohtalostaan. Jos ylioppilaskunta haluaa säilyttää Valistustalon, on hyväksyttävä, että yksin ylioppilaskunta ja LYY-kiinteistöt Oy tuskin huonoon kuntoon päässeen rakennuksen kanssa pärjäävät. Kysymys kuuluukin, olisiko Valistustalosta vielä sykkiväksi kulttuurikeskuskeksi tai ehkäpä Rovaniemen Ylioppilastaloksi – ja onko ylioppilaskunnasta tekemään siitä sellainen.

Valsan pelastamiseksi lienee kaksi vaihtoehtoa: Yksittäinen mesenaatti, joka lyö Lemminkäisen sopimuksen laudalta ja on valmis ostamaan Valsan ja kehittämään sitä sen perinteitä kunnioittaen. Tai sitten Valsa-projekti takanaan yhteisö, joka uhkuu sitä samaa yhdessä tekemisen meininkiä, joka Valistus- ja Urheilutalo Oy:n perustajilla oli silloin, kun Rovaniemi oli tuhottu.

Paljon tuntuu kuitenkin olevan kiinni KHO:n ja ELYkeskuksen tulevista päätöksistä. Ainakin niihin asti Valsan tarina jatkuu.

teksti Renne Vantola kuvitus Elina Peippo

20 tietotekniikka

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

kuka vakoilee ja ketä Vuosi 2013 oli suuri vuosi yksityisyydelle internetissä. Yhdysvaltalainen tietotekniikkaspesialisti Edward Snowden paljasti medialle tietoja maailmanlaajuisesta joukkovalvonnasta, joka oli kohdistunut väestön puhelin-, internet- ja paikkatietoihin.

Urkintaa olivat harjoittaneet Yhdysvaltojen kansallinen turvallisuusvirasto NSA sekä sen kansainväliset yhteistyötahot, kuten brittien ja saksalaisten tiedusteluvirastot. Snowdenin paljastamien asiakirjojen mukaan valvonnassa oli ollut mukana myös kaupallisia tahoja, ja ainakin ohjelmistoyhtiö Microsoft toimi läheisesti NSA:n kanssa.

Myös sosiaalisen median palvelu Facebook on saanut osakseen syytöksiä siitä, että se on

luovuttanut tietoja NSA:lle. Itävaltalaiset aktivistit ovat huhtikuussa nostaneet kanteen amerikkalaista sosiaalisen median jättiä vastaan. Perusteena on se, että Facebook rikkoo säännönmukaisesti yksityisyydensuojaa koskevaa EU-lakia. Kuluvan vuoden alkupuolella Facebookin syytettiin salakuuntelevan käyttäjien keskusteluja älypuhelimia hyödyntäen. Ensimmäinen syytös voi hyvinkin pitää paikkansa ja jälkimmäinenkin voi olla todellisuutta jo lähivuosina, kun puheentunnistusteknologiat kehittyvät.

Snowdenin paljastusten myötä yksityisyys onkin ollut yhä enemmän keskustelun aiheena. Lapin yliopiston oikeusinformatii-

kan professori Rauno Korhosen mukaan sosiaalisen median käyttäjät hakevatkin oikeuksiaan suurten ICT-yritysten suhteen. ”Haetaan rajoja sille, mihin tarvitsee suostua”, Korhonen kuvailee.

Tiedustelupalveluiden harjoittaman urkinnan lisäksi netin käyttäjä kohtaa myös monenlaisia muita uhkia, joista näkyvimpinä ovat esimerkiksi kunnianloukkaukset, laittomat uhkaukset sekä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiset sosiaalisen median sivustojen kautta. Verkossa tapahtuu myös petoksia, ja erilaisia kiristysyrityksiäkin putkahtelee pinnalle silloin tällöin.

Seksuaalirikokset ja pedofilia ovat myös mahdollisia.

2 /1 5

tietotekniikka

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

”Liikaa itsestään kertova voi päästä eroon omaisuudestaan, jos kertoo lähtevänsä parin viikon lomalle ja profiilista selviää henkilön asuinpaikka sekä se, että hänellä on paljon varallisuutta.”

Korhosen mukaan internetissä ovat voimassa periaatteessa täysin samat lait ja säännöt kuin muussakin inhimillisessä kanssakäymisessä. Vaikeuksia aiheuttaa sen sijaan netin globaali luonne, minkä vuoksi esimerkiksi toimivaltaisen viranomaisen tai sovellettavan lain löytäminen voi olla ongelmallista. Valitettavan usein nettirikoksiin liittyvät esitutkinnat lopetetaan tuloksettomina, koska tekijää ei löydetä.

”Liikaa itsestään kertova voi päästä eroon omaisuudestaan, jos kertoo lähtevänsä parin viikon lomalle ja profiilista selviää henkilön asuinpaikka sekä se, että hänellä on paljon varallisuutta.”

Identiteettivarkaus ei ole aikaisemmin ollut Suomessa rikos, mutta tähän asiaan on tulossa syyskuussa muutos, kun rikoslain 38 luvun 9b pykälä tulee voimaan. Tuhannet suomalaiset joutuvat identiteettivarkauden uhriksi vuosittain. Korhosen mukaan lain apu on kosmeettinen, mutta silti hyvä pelinavaus verkkorikosten vastaisessa taistelussa. Identiteettivarkaus tulee olemaan asianomistajarikos, eli uhriksi joutuneen tulee vaatia syytteen nostamista. Muutos ei kuitenkaan ennaltaehkäise rikoksia, vaan vastuu asiassa jää esimerkiksi sosiaalisen median käyttäjälle itselleen: aivan kaikkea verkkoon ei kannata laittaa.

Sosiaalisen median asema ja merkitys vahvistuvat vuosi vuodelta käyttäjämäärien noustessa. Myös politiikka, kansalaisjärjestöt, mainostajat ja raha suuntautuvat sinne, missä on ihmisiä sekä vaikuttamismahdollisuuksia. Julkisen sektorin puoliväkinäisen siirtymisen sosiaaliseen mediaan Korhonen kokee kuitenkin ongelmallisena. ”Facebook ja vastaavat palvelut ovat amerikkalaislähtöisiä ja globaalisti toimivia yrityksiä. Pitäisikö suomalaisten viranomaisten ryhtyä toimimaan näiden palveluiden käyttöehdoilla? Entä mitä ovat hyödyt ja haitat”, hän kysyy.

Sosiaalisen median ansaintalogiikka perustuu kohdennettuun markkinointiin ja yhteisötuotantoon liittyvien palvelujen myyntiin. Itse palvelut ovat ilmaisia, ja käyttäjät itse tuottavat jatkuvasti lisäsisältöä.

Varmasti jokaiselle verkkopalveluja käyttäneille ovat tuttuja kymmenien, jopa satojen sivujen mittaiset käyttöehdot, joita kukaan ei koskaan lue. Kyllä-painiketta klikkaamalla saatetaan luovuttaa esimerkiksi tekijänoikeudet omista lomakuvistaan multikansalliselle somejätille. Voiko käyttäjä sitten vahingossa tulla antaneeksi luvan vakoilulle ja salakuuntelulle?

Korhosen mukaan näin ei ole, sillä sopimuksilla ei voida ohittaa keskeisiä perusja ihmisoikeuksia. Esimerkiksi terveydelliset tiedot ovat arkaluonteisia, eivätkä sosiaaliset mediat saa asiakassuhteen nojalla oikeutta käsitellä terveyteen liittyviä tietoja. Myöskään keskustelujen salakuunteluun ei siis voi antaa lupaa.

Se, kuka omistaa käyttäjän sosiaaliseen mediaan lataaman tiedon, on Korhosen mukaan epäselvää aluetta. Esimerkiksi Facebook on väittänyt omistavansa käyttäjien hyväksymien ehtojen perusteella palveluun ladatun tiedon, mutta asia ei varmastikaan ole näin yksinkertainen. Kysymys on varallisuusoikeudellinen ja sopimusoikeudellinen, mutta myös persoonallisuusoikeudellinen.

valtalaiset viranomaiset, vaan joka valtiolla alkaa olla omat verkkoon suuntautuneet tiedustelupalvelunsa. ”Meillähän on hiljattain julkaistu lainvalmisteluraportti verkkourkintaan liittyen.

Sen julkaisun yhteydessä väitettiin, ettei laillinen verkkovalvonta ole massavalvontaa. Mielestäni se on jo lähtökohtaisesti aina väkisinkin massavalvontaa kohdistuen aluksi meihin kaikkiin, kunnes rajoittavia hakukomentoja käytetään”, Korhonen sanoo.

Massavalvonta viittaa valvontaan, jonka kohteena voi siis olla koko väestö tai merkittävä osuus siitä. Sitä perustellaan usein kansallisen turvallisuuden suojelemisella tai yhteiskunnallisten levottomuuksien ehkäisemisellä, mutta sitä on myös kritisoitu voimakkaasti. Kaikki valvonnan kohteet ovat käytännössä epäiltyjä, ennen kuin seurannan kohteita rajataan. ”Valtion harjoittamalla urkinnalla pyritään turvaamaan länsimaisten oikeusvaltioiden periaatteet rikkomalla niitä”, Korhonen summaa.

Sekä valtiollinen että yksityisten har-

Korhosen mukaan verkkourkinnasta

joittama urkinta muodostavat molemmat uhkakuvia. Valtiollinen urkinta ja vakoilu tapahtuu yleensä salassa, eikä sitä ole lainsäädännöllä rajoitettu tai järjestetty sen laillisuusvalvontaa. Yritysten ja viranomaisten henkilörekistereiden ylläpitoa Euroopassa sen sijaan sääntelee kuitenkin tietosuojalainsäädäntö, jota juuri nyt ollaan uudistamassa. Oikeusvaltiossa ei ainakaan teoriassa saa olla mustia rekistereitä eli kaikesta rekisterinpidosta tulee säätää lailla.

Uuden EU-asetuksen mukaan myös unionin ulkopuoliset toimijat ovat sen lainsäädännön alaisuudessa. Tämän vuoksi samat säännöt koskevat myös Googlea ja Facebookia, vaikka Yhdysvalloissa yksityiselämän suojaa ei olekaan nähty osaksi perus- ja ihmisoikeuksia. Koska kyseessä on asetus, velvoittaa se kaikkia jäsenmaita suoraan. Asetus tuokin yhä enemmän Euroopan unionin tietosuojalainsäädännön alaisuuteen.

Euroopan unionin tuomioistuimen linjaus Google Spain -tapauksessa vuodelta 2014 vahvistaa EU-kansalaisen oikeutta tulla unohdetuksi. Tuomion mukaan Googlen hakutuloksista tulee poistaa vanhentuneet tai epäolennaiset tiedot. Myös Microsoft ryhtyi noudattamaan tuomioistuimen päätöstä omassa Bing-hakukoneessaan.

Tietotekniikan hurja kehitys on mahdollistanut vakoilun ennennäkemättömällä tavalla. Kehitys on myös tuonut mukanaan monia muita ongelmia, joihin edes lainsäädännöllä ei ole ehditty reagoida. Korhosen mukaan lainsäädäntöä luodaan kuitenkin siellä, missä toimitaan.

pitäisi olla huolissaan. Mediaa seuraava on varmasti havainnut, että urkinta on arkipäivää. Tekijöinä eivät ole pelkästään yhdys-

teksti Matias Partanen kuvitus Maria Leskinen

”Facebook ja vastaavat palvelut ovat amerikkalaislähtöisiä ja globaalisti toimivia yrityksiä. Pitäisikö suomalaisten viranomaisten ryhtyä toimimaan näiden palveluiden käyttöehdoilla?”

2 /1 5

21

22 mielipide

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

2 /1 5

Sananen vielä – opinnäytteistä Lapin ylioppilaslehdessä 4/2014 tuumailin, voisiko pro gradu -työ olla jotain muutakin kuin tavanomainen akateeminen tutkielma, jota kovin moni ei useinkaan edes lue. Eikö opinnäytteistä parempaan ole? Numerossa 1/2015 Lapin yliopiston kielikeskuksen akateemisten tekstitaitojen opettajat Katriina Uljas-Rautio, Hannu Paloniemi ja Ulla Varmola ottivat kantaa tuumailuuni.

Kielikeskuksen opettajien mukaan visioimistani toisenlaisista graduista (esimerkiksi dokumentti, näytelmä tai muu populaari tieteellinen julkaisu) voisi jäädä uupumaan jotakin yliopistotekemiselle hyvin olennaista: nimittäin tutkimuksellisuus. Tutkimuksellisuuden vaatimus tarkoittaa tiivistetysti sitä, että opiskelijan tulisi tiedostaa, kuinka tieteellistä tietoa tuotetaan.

Mitä tutkimuksellisuuteen tulee Uljas-Raution, Paloniemen ja Varmolan mukaan itse asiassa jo nykymuodossaan pro gradu on ongelmallinen, sillä suhteessa siihen, mitä graduprosessissa opitaan, on gradu turhan suuritöinen. Kirjoittajien mukaan tutkimusraportin konventionaalisuus voi peittää tieteellisyyden ja tutkimuksellisuuden puutteen. Artikkelinsa lopuksi kielikeskuksen opettajat ehdottavat ratkaisuksi, että pro gradu -työskentelyssä tunnistettaisiinkin kaksi erillistä prosessia: tutkimus- ja kirjoittamisprosessit, jotka vaativat myös erilaista asiantuntijaohjausta.

Varmasti järkevä ehdotus.

”Olennaista mielestäni ´on, ettei tutkimusraportti ole sama asia kuin itse tutkimus.”

Uljas-Raution, Paloniemen ja Varmolan mukaan esitin jutussani pro gradun tekstilajien kirjon laajentamista heidän kuvaamaansa gradujen ohjausongelmaan. Niin en kuitenkaan tehnyt. He totesivat myös kirjoituksestani paistavan tietty tekstikeskeisyys. Viitatessani graduun prosessina, jonakin muuna kuin ainoastaan tekstinä tai nippuna papereita, kirjoitin kuitenkin jutussani tutkielman sijaan nimenomaan pro gradu -työstä. Olenkin kielikeskuksen opettajien kanssa samaa mieltä siitä, että pro gradu -tutkielma on vain tutkimuksen raportti.

Minulle ideassa toisenlaisista pro graduista on kyse aktiivisesta osallistumisesta yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pyrkimyksestä vaikuttaa yhteiskuntaan, mitä tietenkin voi tehdä myös tavanomaisesti raportoidun tutkimuksen keinoin. Uljas-Rautio, Paloniemi ja

Varmola pelkäävät, että toisella lailla raportoitujen gradujen kohdalla laiminlyötäisiin tutkimusvalmiuksien oppiminen. Yliopistotutkintoon kuuluvana opinnäytteenä toisenlaiseltakin gradulta voitaisiin kuitenkin edellyttää asioihin perehtymistä ja asiantuntijuuden osoittamista sekä tutkimuksellista, tieteellistä otetta.

Olennaista mielestäni on, ettei tutkimusraportti ole sama asia kuin itse tutkimus.

Tutkimustyö tulisi kielikeskuksen kirjoittajien esittämällä tavalla jakaa tutkimus- ja kirjoittamisprosesseihin. Tutkimusraportti – esimerkiksi pro gradu -tutkielma – taas on lopulta vain tutkimusprosessin loppusilaus.

Eikö tällöin ole niin, että tutkimuksellisesti olennaista tutkimuksessa on oppimisen kannalta tavalla tai toisella tutkittavaan asiaan perehtyminen ja jonkin yhteiskunnallisen ilmiön analysointi, ei suinkaan se, mikä on tutkimuksen raportointiformaatti?

Kielikeskuksen kirjoittajien pelko ei silti ole tuulesta temmattu. Se, että gradujen toisenlaiset raportointitavat tai esitysmuodot väistämättä pyyhkisivät pois gradujen tutkimuksellisuuden, voi kuitenkin olla vain konventionaalista ajattelua, jonka mukaan niin sanotussa populaarissa tekstissä ei voitaisi käsitellä esimerkiksi tiedon tuotannon ehtoja. Ei ehkä samalla tavalla kuin akateemisessa tekstissä, mutta miksi ei ollenkaan? Ja mitä edes tarkoitamme populaarilla julkaisulla? Eikö populaarikin julkaisu ole tiedettä, jos se perustuu tieteelliseen työskentelyyn, mitä se sitten onkaan?

Mielestäni tutkimuksen esittämisen tapa sekä – eri yleisöjä sen enempää keskenään arvottamatta – tutkimuksen kohdeyleisö voisivat olla tutkimusprosessiin kuuluvia valintoja, joita pro gradu -työn tekijä voisi halutessaan miettiä. Valinnoissa olisi osaltaan kyse siitä, mitä työllä tavoitellaan ja minkälaisen yhteiskunnallisen roolin tekijä tahtoo työssään ottaa.

Tärkeää yliopistossa tehtävälle työlle olisi kai nostaa asioita pöydälle ja pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan yhteiskuntaan – enkä väitä, ettei niin jo tehtäisi. Toisenlaiset gradut olisivat opiskelijan näkökulmasta siihen kuitenkin toisenlainen vaihtoehto. Kuitenkaan esimerkiksi askel askeleelta eteenpäin vieviä ohjeita toisenlaisen gradun tekemiseen ei tavallisen pro gradun tavoin ole olemassa ja tuskin sellaisia voi edes tehdä; toisenlaisen gradun tekeminen tuskin onkaan aivan yksinkertaista.

Lopulta ajatukseni ovatkin pelkkiä ideoita. Se, kuinka toisenlaisen gradun tekeminen kulloinkin käytännössä onnistuu, selviää tekemällä. (Ja onhan niitä joitain jo tehtykin.)

elokuva-ARVOSTELU

Iho, jossa elän Ohjaaja: Pedro Almodóvar Pääosat: Antonio Banderas, Elena Anaya Tuotanto: El Deseo S.A., 2011 Robert Legard (Antonio Banderas) on arvostettu plastiikkakirurgi, joka on menettänyt vaimonsa auto-onnettomuudessa. Nyt hän asuu yhdessä uuden ihon saaneen Veran (Elena Anaya) kanssa, josta muokkaa kuolleen vaimonsa kaksoisolentoa . Suhde on vähintäänkin mielenkiintoinen ja tuo katsojan mieleen panttivankitilanteen, jossa katsoja ei aina tiedä kuka pitää otteessaan ja ketä.

Elokuvan juoni pujottelee pitkin eri taustoja sekoittaen katsojaa, mutta lopulta langat punotaan yhteen ja palaset loksahtavat loogisesti paikoilleen. Juoni kuljettaa katsojaa alun näennäisen sekavuuden ja hämmentävyyden jälkeen, ja pitää otteessaan aina loppuun asti.

Elokuva on sekoitus kostoa, ihmismielen pakkomielteitä, seksuaalisuutta, tuskaa ja rakkautta. Kaikkein ahdistavimpina hetkinä katsoja ajetaan oivaltamaan kaamea totuus, jossa elokuvan ristiriita paljastuu. Tunne on samaan aikaan helpottava, mutta inhon sävyttämä. Maailma ei ole mustavalkoinen ja henkilöistä löytyy kolikon molemmat puolet.

Iho, jossa elän ei ole kepeintä katsottavaa, mutta se on hieno elokuva.

Se on kuin punaviini, jonka jälkimaku pyörii pitkään suussa.

Saana Keränen

teksti Renne Vantola kuvitus Panu Kauppi

El Deseo S.A.

kulttuuri

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

2 /1 5

23

KIRJA-ARVOSTELU

Suomalainen maku Semi Purhonen & työryhmä: Suomalainen maku (Gaudeamus, 2014)

Pala italian makuja Italialainen Yayi Zhu viihtyy hyvin Lapin yliopistossa.

Suurimpana erona kotimaahansa Yayi pitää suomalaista ruokakulttuuria. ”Italiassa ruoka erotellaan laittamalla eri ruoat eri lautaselle. Esimerkiksi salaattia ei koskaan laiteta samalle lautaselle pääruoan kanssa.”, Yayi kertoo. ”Perinteisesti perheellä on suuri merkitys italiassa ja esimerkiksi sunnuntai lounas on tärkeä osa päivää.

Silloin kokataan suuri määrä ruokaa, niin että aina vauvasta vaariin on syömässä saman pöydän ääressä.

Kyse on päivän hetkestä, jolloin jaetaan seura muiden kanssa.”

Kiinnostavatko Pedro Almodóvarin elokuvat? Tykkäätkö kotimaisesta iskelmästä? Minkälaisessa ravintolassa söisit mieluiten? Kuinka pidät huolta ruumiistasi?

Vastauksesi kertovat jotakin maustasi. Makusi taas luokittelee sinut. Yhteiskunta on kamppailua, jossa maku on ase ja pelin väline.

Vuonna 1979 ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu (1930–2002) esitti teoksessaan La Distinction, kuinka käsitys hyvästä mausta on kytköksissä yhteiskunnan luokkarakenteeseen. Bourdieun klassikoksi noussut teos perustuu hänen 1960-luvun Ranskassa tekemälleen tilastotutkimukselle. Suomalainen maku on La Distinction suomalaisittain ja päivitettynä, Bourdieun hengessä tehty mittava kysely- ja haastattelututkimus (symbolisesta) eriarvoisuudesta 2000-luvun Suomessa.

Textbook-tyylisesti rakennettu opus tietolaatikoineen ja haastateltavien

profiileineen on mielenkiintoista ja helppoa luettavaa, suositeltavaa ainakin luokista, elämäntavoista ja kulutuksesta kiinnostuneille. Kirja kannattaa hankkia käsiinsä myös, mikäli kvantita-

tiivinen tutkimusote kiinnostaa. Tuhdissa teoksessa suomalaista elämää kotona ja kodin ulkopuolella tarkastellaan musiikista, kirjallisuudesta ja lukemisesta, kuvataiteesta, televisiosta ja elokuvista urheiluun, ruumiinkulttuuriin ja pukeutumiseen, ruokaan ja syömiseen.

Luokan lisäksi tarkasteluissa pelataan paljon iällä ja sukupuolella. Valitun tutkimusotteen puutteisiin paneudutaan kiitettävän hartaasti.

Mitä kulttuuriseen pääomaan tulee, kirjan teesi on, että keskeisin sosiaalisia erotteluja tarkastelluilla elämänalueilla synnyttävä yksittäinen tekijä nykySuomessa on koulutus. Maun suhteen kulttuurisesti kova juttu taas on sen laaja-alaisuus. Omaa paikkaansa maamme makuhierarkioissa voi halutessaan etsiskellä kirjan lopussa esiteltävältä Suomen kulttuuriselta kartalta.

Renne Vantola

Ruokailu aloitetaan antipastolla eli alkuruoalla, joka voi olla esimerkiksi tomaatilla kuorrutettu leipä.

Sen jälkeen siirrytään il primoon, joka voi olla pastalautanen. Siitä seuraa secondo eli itse pääruoka. Se voi olla lihaa tai kalaa. Lopuksi tarjolla on vielä dolce eli jälkiruoka, joka voi olla esimerkiksi jäätelö tai vaikkapa mandariini. ”Italialaiset keskustelevat mielellään ruokapöydässä aiheesta kuin aiheesta ja ruokailuun voikin kevyesti mennä tunteja. Intohimo ruokaan ja ruoan alkuperään syntyy jo pienestä pitäen.”, Yayi kertoo.

Erityisen tärkeänä hän pitää tuoreita raaka-aineita. ”Se on kaiken perusta!”, hän sanoo hymyillen.

Bruschetta Bruschetta [brusketta] on italialainen alkuruoka, joka valmistuu poropeukalollakin. Tämä herkullinen pikku purtava sopii mainiosti esimerkiksi illanvieton kylkiäiseksi.

Bruschetta kahdelle 2 vaaleaa leipäpalasta (esimerkiksi patonki tai vaalea maalaisleipä) 1 valkosipulin kynsi 2 tomaattia oliiviöljyä suolaa rouhittua mustapippuria tuoretta basilikaa

Ohje Hienonna tomaatti, valkosipulinkynsi ja basilika. Kaada joukkoon tilkka oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Jätä seos maustumaan.

Paahda leipäviipaleet. Voit myös paahtaa leivät uunissa. Levitä tomaattiseos leipien päälle ja Buon appetito!

teksti ja kuva Saana Keränen

Juho Leppänen kertoo hyväntekeväisyystoiminnasta Kauppayhtiöllä järjestetyssä tilaisuudessa.

Uskaltakaa unelmoida Autolla Nepaliin -projekti sai aikoinaan runsasta huo-

miota niin viestimissä kuin sosiaalisessa mediassakin. Juho Leppäsen ja neljän muun kuskin matka autolla Nepaliin vei heidät läpi Venäjän, Kazakstanin, Kirgisian, Kiinan, Pakistanin ja Intian. Matkan tarkoituksena oli auttaa kathmandulaisen turvakodin naisasukkaita hakemalla paikan päältä heidän tekemiään koruja ja tuomalla ne Suomeen myytäväksi.

Idean tempaukseensa Leppänen sai matkustaessaan Nepalissa valokuvaten Fida Internationalin kuva-arkistoihin kuvituskuvia Kaakkois-Aasiasta. Nepalissa hän löysi itsensä kastittomien kylästä, ja järkyttyi, sillä koulussa hänelle oli opetettu, että kastijärjestelmä oli kuollut. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Nepalissa ihmisen sukunimi määrittää hänen kastinsa.

Puolitoista vuotta matkan jälkeen Leppänen alkoi puhua kavereilleen, että jotain tarvitsisi tehdä. ”Emme kuitenkaan voineet kastijärjestelmälle mitään, mutta voisimme auttaa kastittomia jollain tavalla. Kathmandussa toimi turvakoti, jossa asui 20 naista. He valmistivat koruja työkseen” Leppänen kertoo.

Kaverukset päättivät lähteä ajamaan autolla Nepaliin hakemaan koruja, jotka sitten myytäisiin Suomessa varojen kerää-

miseksi. Reissu poiki huomiota myös Nepalissa, ja maan suurin matkapuhelinoperaattori päätti tukea kehitysyhteistyöjärjestö Fida Internationalia koulujen rakentamisessa. Loppujen lopuksi heidän tempauksensa ansiosta kastittomille saatiin rakennettua kaksi uutta koulukeskusta sekä saneerattua käyttökuntoon kolme keskeneräistä koulua.

He taltioivat matkansa videokameroilla ja myöhemmin tästä materiaalista leikattiin elokuva. Kaverusten projekti teki suomalaista elokuvahistoriaa, sillä Autolla Nepaliin on ensimmäinen joukkorahoituksena toteutettu kotimainen elokuva.

Elokuva palkittiin alkuvuodesta Jussi-gaalassa yleisön suosikkina. Leppäsen mukaan heidän osakseen saamansa suosio vetää nöyräksi. Elokuvan katsottuaan suosiota on helppo ymmärtää. Kaverusten vilpitön halu auttaa sekä aitous välittyvät katsojalle. Matkalle mahtuu jylhiä maisemia, sekä niin liikuttavia kuin epätoivoisiakin hetkiä riemua unohtamatta.

Elokuva osoittaa, että määrätietoisella toiminnalla ja uskalluksella yrittää voivat hullultakin kuulostavat unelmat olla mahdollisia.

Matias Partanen

24 SARJAKUVAT & MENOT

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

WappuWipinää Miltä näytti vappu Rovaniemellä 22 vuotta sitten?

Arkistojemme aarteista löytyi kuvaus, joka osoittaa, että jotkut asiat eivät vain muutu, vaikka vuodet vierivät.

Onneksi se on ohitse kohta, sanoi Vuoden

Vapaaehtoinen vapunpäivänä Tivolissa. Wappuna heitetään talviturkkia monta päivää. Auringon, kotipolttoisen ja kuohuviinin tainnuttama vappuyleisö teki tänäkin vuonna parhaansa.

Vapun varaslähtö otettiin Tivolissa torstaiiltana. Lapin Laulu-veikot ja oma tenavatähtemme Rein Kei viihdyttivät sydämeen käyvästi.

Bakkanaalinen lauluilta keräsi kulta- (vai suola-?)kurkkuja estradille kasapäin. Yksi assari soitti pianoa herkeämättä.

Aattona Sampoaukiolla uitettiin untuvikkoja ja testattiin lihaskäyttöisiä kulkuneuvoja.

Artiklan poikien kulkuneuvo kiihtyi nopeimmin nollasta sataan. Kuskin matka oli katketa kivimuuriin, koska jarrut olivat ilmeisesti kastuneet kuohuviinistä ja reagoivat hitaanlaisesti.

Rembat-urheilumalli oli kyllä äänitehosteineen kisan virtaviivaisin.

Haalaripukuisen syvin olemus provosoi filosofeja pohdintaan. Uskottavimmalta kuulosti loppusynteesi, jonka mukaan haalariasuinen saa anteeksi kaiken. Haalariin voi maastoutua ja sukeltaa samanväristen sankkaan sakkiin. Örinä kuulostaa yhteisperformanssina aina kauniimmalta!

Joku taukki epäili jopa sanomalehdessä asti, että kasteveden seassa olisi ollut kuohuviiniä. Älytöntä. Kasteveden seassa ui korkeintaan siihen liuenneita naisten meikkiaineita ja kuolaa. Kuohuviini oli visusti pullossa, kunnes päätyi kastettavien kitoihin.

Vappuna useimmilla oli hyvä mieli. Paitsi Saimilla, joka vihasi nuorisoa niin paljon, että kiskoi piuhat irti viittä vaille kuusi, kun Jätkänpatsaalla valmistauduttiin puheiden pitoon. Läheisen talon pihassa käytiin dramaattinen köydenveto, joka päättyi Saimin voittoon. Lopulta Saimi lahjottiin viekkaudella ja vääryydellä – tai ehkä kahdella kympillä – antamaan piuhat takaisin. Sähköä saatiin ja ylin johto valaisi juhlakansaa ajatuksillaan. Haapasalo rökitti Sylliä ja Pelttari laupiaasti lupasi juhlaa jokaiselle. (Tällä veroäyrillä ei pitäisi lupailla, toim.huom.).

Vedettäköön unohduksen verho illan possujuhlan ylle. Pirkko siivosi oksennuksia.

Vapunpäivänä Tivolissa tarjoiltiin kaikkien aikojen Hieno Brunssi. 15 markalla sai popsia itsensä kylläiseksi ja tilaisuutta käyttikin hyväkseen 70 köyhää opiskelijaa. Hyde Park-puhujapönttö jäi tyhjäksi. Aivojen sytytystulpat olivat kai märkinä jokaisella.

Vapun vilustuminen sai piknikiltä Kemijoen laiturilta. Mutta päivääkään ei vaihtaisi pois!

Paitsi ehkä männä sunnuntain.

Tuhannekset kiitokset vastuunkantaja LiisaKatriina Alloselle, kulttuurijaostolle, ainejärjestöjen aktivisteille – kaikille vapun järjestäjille!

GREAT! Julkaistu Lapin ylioppilaslehdessä 3/93 teksti toimitus 93 kuva Marika Ruppa

KESÄASUNTOJA HELSINGISSÄ 1.5.-31.8. Viikissä LATOKARTANON YO-KYLÄSSÄ Soluasunnot: 215-295€/kk/asukas Tiedustelut puh. (09) 3877133, latokartano@helsinki.fi www.latokartanonyokyla.fi

Sinun mainoksesi tähän

p. 040 578 4206

ASU NIIN KUIN ELÄT.

Koteja elämän eri tilanteisiin www.avara.

Asuntojen vuokraus: Ovenia Yrttipellontie 10 • 90230 Oulu puh. 020 1774 700 asuntovuokraus@ovenia.

Lue lisää verkossa: www.lapinylioppilaslehti.fi Meillä on myös uudet Facebook-sivut!

Tule tykkäämään, jakamaan ja keskustelemaan!

2 /1 5