Lapin Ylioppilaslehti 4/2014

Naurun tasapainon voittaja s. 10–11

4/14

#opiskelijanulapland s. 7

Laavuilemaan s. 9

Esiintymisjännitys s. 12–13

2

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

PÄÄKIRJOITUS Uusi vuosi, uudet kujeet Kliseisestä otsikosta huolimatta väite pitää monelta osin paikkansa. Lapin ylioppilaslehden pitkäaikainen päätoimittaja Kaisa Eerola väistyi tehtävästään tänä syksynä, ja edustusto valitsi minut uudeksi päätoimittajaksi. Uudessa tehtävässäni päätoimittajana olen joutunut monien kysymyksien äärelle. Mikä on Lapin ylioppilaslehden tehtävä? Miten tätä tehtävää voisi toteuttaa?

Vastaan näihin kysymyksiin väittämällä, että lehden tärkeimmät tehtävät ovat olla väylä opiskelijan äänelle sekä yhteisöllisyyden edistäminen. Halusin aloittaa perusasioista. Nämä pohdintani saivat lisäpontta marraskuisessa lehtityöryhmän kokouksessa, jossa samat teemat nousivat ilahduttavasti esille.

Näiden tehtävien toteuttaminen onkin oma haasteensa. Siihen tarvitsen teidän apuanne. Lehti muotoutuu hyvin pitkälti käytettävissä olevien resurssien mukaisesti. Avustajilla on yleensä vapaat kädet tuottaa juttuja haluamistaan, tärkeiksi kokemistaan aiheista, kunhan ne ovat journalistisesti perusteltuja. On toivottavaa, että mahdollisimman moni osallistuisi

lehden tekoon, jotta voisimme puhua ”meidän lehdestä”. Jos ei halua itse tehdä juttuja, mutta tietää asioita, joissa voisi olla jutun juurta, vinkkejä otetaan mielellään vastaan. Taideyliopistona mahdollisuudet lehden laadukkaaseen kuvittamiseen ovat poikkeuksellisen hyvät, ja kuvittajillekin on jatkuvasti työtä. Siksi kehotankin kaikkia lehden teosta kiinnostuneita ottamaan osaa avustajakokouksiin.

Aikaisempaa kokemusta ei tarvitse, sillä jostainhan joskus on aloitettava.

Koska itsekin olen vasta opintojen alkutaipaleella, olen monien asioiden suhteen hukassa. Olen toki aikaisemminkin opiskellut, toimittajaksi Oulussa, mutta Rovaniemi ja Lapin yliopisto ovat minulle kysymysmerkkejä. Olen päättänyt selättää nämä kysymysmerkit pyytämällä rohkeasti apua. Pyrin myös edistämään lehden yhteistyötä ainejärjestöjen ja Lapin yliopiston ylioppilaskunnan kanssa.

Koen, että yhteistyöllä voimme tehdä Lapin ylioppilaslehdestä entistä paremman ja näkyvämmän lehden, jota lukee mielenkiinnolla ja esittelee ylpeydellä.

Matias Partanen

Opiskelijan ongelmien luova ratkaisija Paula Perttunen on uusi korkeakouluopintojen ohjaaja. ”Opiskelijan hyvinvointi on tärkeä asia. Monet kokevat stressiä, kiirettä ja uupumusta. Ohjaajan auttaa ja on tukena siinä, että opiskelija pysyisi tavoitteissa ja pääsisi eteenpäin”, kuvailee Paula Perttunen toimenkuvaansa Lapin yliopiston ja Lamkin korkeakouluopintojen ohjaajana.

Perttunen on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta silloisesta sosiaalityön koulutusohjelmasta vuonna 1992. Hän on työskennellyt aiemmin mielenterveys- ja päihdepalveluissa ja tehnyt myös opetustyötä. Korkeakouluympäristön hän koki houkuttelevaksi etenkin nuorten takia. ”Täällä on elävää todellisuutta, jossa ihmiset suuntaavat eteenpäin ja tulevaisuuteen. Opiskeluun kuuluu luovuus ja uuden opettelu. Myös omista opiskeluvaiheista jäi mukava mielikuva.”

Korkeakouluopintojen

kaisemaan ongelmia luovasti. ”Pitää olla avoin ja luova. Kysymyksiin ei ole valmiita ratkaisuja. Opiskelijat ovat kaikki omia persoonia. Ohjaajan tehtävä on auttaa löytämään opiskelijan omat voimavarat, joilla tilanne ratkaistaan ja päästään eteenpäin. Ne voimavarat saattavat vain olla hetkellisesti hukassa.”

Marraskuun alussa aloittanut Perttunen ei osaa vielä sanoa, onko amktaustaisilla ja yliopistolaisilla erilaisia ongelmia. ”Voi olla, että se näkyy, että amk-puolella on opinto-ohjaajia ja opinnot ovat suunnitellumpia. Yliopistolla tietoa pitää kaivaa enemmän itse ja suunnitella opintoja itsenäisemmin. Siinä myös yhteisön merkitys korostuu.”

Korkeakouluopintojen ohjaajan toimipiste sijaitsee osoitteessa Jokiväylä 13.

Yhteyttä voi ottaa joko puhelimitse tai sähköpostilla: 040 4844243, Paula.Perttunen@ulapland.fi

ohjaajan

puoleen voi kääntyä erilaisissa stressija ongelmatilanteissa, jotka hidastavat tai estävät opintojen etenemistä. ”En työskentele opiskeluiden sisältöjen tai kurssisuunnitelmien kanssa. Korkeakouluopintojen ohjaaja tukee opintojen sujuvuutta. Esimerkiksi silloin, jos tulee ihan konkreettisia esteitä, elämässä

tapahtuu jotain yllättävää.”

Opiskelija voi ottaa yhteyttä opintoohjaajaan puhelimitse tai sähköpostilla. Vastaanotolle voidaan ohjata myös YTHS:n kautta. ”Tällä hetkellä minulla ei ole avointa

vastaanottoaikaa, mutta sellainen saattaa tulla myöhemmin. Helpoiten saa yhteyden sähköpostilla”, kertoo Perttunen.

Omassa toimenkuvassaan Perttunen arvioi tärkeimmäksi sen, että pystyy rat-

Lue lisää verkossa: www.lapinylioppilaslehti.fi Uutta sisältöä viikoittain!

teksti ja kuva Kaisa Eerola

SISÄLLYS

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

TÄSSÄ NUMEROSSA

4 /1 4

7

Pääkirjoitus 2 LYY uutiset 4 Lukukausimaksut rantautuvat suomeen? 5 Elektronisista aineistoista apua opintoihin 6 #opiskelijanulapland 7 Lapin lisänä laavut 9 Kurkistus koomikon pään sisään 10–11 Esiintymisjännitys 12–13 Aureettinen psykologia 15 Kolumni: Docventures keskustelun herättäjänä 16 Kolumni: sananen opinnäytteistä 17 Ilmiöt 18

Syksyllä käynnistynyt #opiskelijanulapland on uusi vaikutusväylä opiskelijoille.

9

Ounaspaviljongin laavu

Arviot 19 Menot ja sarjakuvat 20

+ sijainti

Näköalatornin laavu + hienot maisemat näköalatorni + helposti saavutettava + paljon käyttäjiä

Jyrhämäkujan

Rovaniemeltä löytyy noin 70 julkista laavua. Listasimme keskustaa lähimpänä olevia tutustumisen arvoisia laavuja.

6

YHTEYDET

Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 045 110 9293 lehti@lyy.fi

AINEISTO

PÄÄTOIMITTAJA

Matias Partanen

TAITTO

Greetta Heilala

KANNEN KUVA

Matias Partanen

Lehti ottaa sitoumuksetta vastaan juttuvinkkejä, kirjoituksia, valokuvia ja piirroksia. Avustajapalkkiot sovitaan tapauskohtaisesti.

PAINO

Lehtisepät Oy, Pieksämäki PAINOS

1000 kpl

KUSTANTAJA

Lapin yliopiston ylioppilaskunta Ahkiomaantie 23 B 96300 Rovaniemi puh. 044 578 4209 fax. 016 311 357

TILAUKSET

Sanna Juutinen puh. 040 578 4207 Vuosikerta (4 numeroa) 18€

ILMOITUKSET

lehti@lyy.fi 0,70 euroa/pmm, takasivu 0,75 euroa/pmm

Elektroniset aineistot kirjapulaa paikkaamaan?

TÄMÄN LEHDEN TEKIVÄT

Emma Rask, Renne Vantola, Tiina Kangas, Suvi Pesonen, Aleksi I. Pohjola, Leena Kopperi, Alma Honkanen, Kaisa Eerola, Niko Väistö, Hilla Virtanen, Vilja Tuohino, Aino Mäntyvaara, Julius Chávez www.lapinylioppilaslehti.fi

mainosmyynti

Jessica Knuuti puh. 040 5784206 mainosmyynti@lyy.fi

Seuraava lehti ilmestyy helmikuussa.

Uudet avustajat ovat tervetulleita mukaan lehden tekoon!

3

4

LYY

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

Quo vadis, Universitas?

Lapin yliopiston ylioppilaskunta juhlii

tänä vuonna 35-vuotista taivaltaan, jonka suurin huipentuma, vuosijuhla, on nyt tätä kirjoittaessani jo onnistuneesti juhlittu. Kiitoksia siis kaikille tähän asti mukana olleille! Viisineljättä vuotta on kuitenkin vain pieni pihahdus koko suomalaisen yliopiston satojen vuosien historian rinnalla. Helsingin yliopisto (ent. Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto, ent. Keisarillinen/Kuninkaallinen Turun Akatemia) perustettiin vuonna 1640 kuningatar Kristiinan allekirjoituksella. Näin myös me Ruotsin valtakunnan itäisten maakuntien asukkaat saimme oman ylintä tieteellistä koulutusta antavan instituutiomme; sitä ennenhän suomalaiset olivat joutuneet hakemaan oppinsa muualta Euroopasta.

Yliopistolaitos on kokenut historiansa ai-

kana monia mullistuksia ja pienempiä uudistuksia, joista viimeisimpänä voinee pitää uutta yliopistolakia vuodelta 2009. Lain myötä yliopistot lakkasivat olemassa valtion laitoksia, joka toki on lisännyt niiden autonomiaa, mutta myös asettanut niille paineita ulkopuolisen rahoituksen saamiseksi. Ei siis ole lainkaan outo näky nähdä rehtoreita hattu kourassa keräämässä rahaa oman yliopistonsa kassaan.

Suurempi muutos suomalaiselle korkeakoulutukselle tapahtui kuitenkin 1990-luvun alussa, jolloin yliopistot saivat rinnalleen nuoremmat sisarensa, ammattikorkeakoulut – ystävien kesken AMK:t tai ”amkit”. Syntyi niin sanottu duaalimalli.

Tänäkin vuonna on puhuttu paljon duaalimallista ja sen tulevaisuudesta. Useat tahot, mukaan luettuna eräät yliopistojen rehtorit, ovat lähteneet ainakin puheiden tasolla purkamaan – tai ainakin hämärtämään – eri korkeakoulusektoreiden välisiä raja-aitoja. Tällainen keskustelu on todella tervetullutta, sillä ammattikorkeakoulujen vakiinnutettua asemansa, ovat ne yliopistojen tavoin jämähtäneet poteroihinsa puolustamaan omaa olemassaoloaan.

Status quo ei kuitenkaan voi jatkua loputtomiin, vaan korkeakoulutuksen kehittämisen tulee jatkua sekä rakenteellisesti että sisällöllisestikin.

Janne Hälinen SYL:n hallitukseen vuodelle 2015 LYYn hallituksen puheenjohtaja Janne Hälinen valittiin Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n hallitukseen vuodelle 2015 liittokokouksessa Korpilammella 21.–22.11.2014. SYL edustaa kaikkia Suomen noin 135 000 yliopisto-opiskelijaa.

Janne on toiminut vuonna 2014 LYYn hallituksen puheenjohtajan tehtävän lisäksi muun muassa Akava Lapin aluejohtoryhmän opiskelijajäsenenä ja Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry:n puheenjohtajana.

Aiemmin hän on toiminut esimerkiksi HAAGA-HELIAn opiskelijakunnan HELGAn puheenjohtajana. Pitkästä edunvalvontaurasta huolimatta palava halu ja kiinnostus toimia opiskelijapolitiikassa ovat säilyneet.

Esittelypuheenvuorossaan Janne linjasi maksuttoman koulutuksen

puolesta kaikille opiskelijoille sekä korkeakoulukentän rakenteellisen kehittämisestä. Yleisöön Janne vetosi savolaisittain toteamalla ”Ottakkee minut SYLliin”.

Kokouksen aikana jännitys oli käsin kosketeltavissa. Valinnan jälkeen hymy oli miehellä herkässä. ”Fiilis on loistava. Odotan innolla tulevaa vuotta, sillä luvassa on mielenkiintoinen vuosi. On hienoa jatkaa työskentelyä opiskelijoiden edunvalvonnan puolesta. Esimerkiksi tulevissa kevään eduskuntavaaleissa on tärkeää, että SYL:n tavoitteet saadaan kuuluviin.”, Janne kertoi jälkeenpäin tunnelmistaan.

Muutto Helsinkiin onkin pian edessä, sillä hallituksen perehdytys alkaa jo joulukuussa. Varsinaisesti

uusi hallitus käynnistää toimintansa tammikuussa.

Liittokokouksen jälkeisenä maanantaina työt jatkuivat kuitenkin normaalisti LYYn toimistolla tulevan vuoden toimintasuunnitelman parissa.

SYL:n hallitukseen vuodelle 2015 valittiin puheenjohtajaksi humanististen tieteiden kandidaatti Jari Järvenpää Tampereen yliopistosta. Järvenpää on toiminut kuluvan vuoden hallituksessa varapuheenjohtajana. Hallitukseen liittokokous valitsi Janne Hälisen lisäksi Lauri Lehtoruusun (AYY), Paula Martikaisen (ISYY), Jussi Niemisen (TYY), Iiris Niinikosken (HYY) sekä Silja Silvastin (JYY).

Sanna Juutinen

Se, tarvitaanko duaalimallia – ja jos tar-

vitaan, niin missä muodossa – on oma kysymyksensä. Tärkeintä on, että asiasta pystytään käymään rakentavaa keskustelua, jonka pohjalta voimme toimia. Lapissa yhteistyö korkeakoulujen välillä on ollut Lapin Korkeakoulukonsernin myötä edistyksellistä, mutta varmasti olisi vielä paljon tehtävissä tiiviimmän yhteistyön rakentamiseksi. Lapilla on mahdollisuus toimia tässäkin asiassa suunnannäyttäjänä muulle Suomelle. Kiristyvä talous ja tehokkuusvaatimukset joka tapauksessa ajavat meitä johonkin ratkaisuun.

Opiskelijoiden tulisikin toimia edelläkävijöinä.

Vaikka korkeakoulujärjestelmän tulevaisuusvisioista olisi mitä mieltä tahansa, kannattaa muistaa, että yhdessä olemme enemmän. Rohkaisenkin siis kaikkia tutustumaan opiskelijatovereihimme Lapin ammattikorkeakoulun puolelta. LYY ja opiskelijakunta ROTKO ainakin tekevät paljon sen eteen, että voisimme hyvin lappilaisina opiskelijoina. Sillä sitähän me kaikki olemme.

PS. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (tuttujen kesken HYY, entiseltä nimeltään vaatimattomasti Suomen ylioppilaskunta) täyttää tänä vuonna 146 vuotta. Pidetäänhän tulevaisuuden vaikuttajina huoli, että myös LYY pääsee joskus tuollaisiin lukemiin?

JANNE HÄLINEN Hallituksen puheenjohtaja janne.halinen@lyy.fi

Vuosi hallituksessa Viime joulukuussa sain jännittää pääsenkö mukaan Lapin Yliopiston Ylioppilaskunnan hallitukseen vuosimallia 2014. Edustajisto teki päätöksensä, ja minä olin yksi onnekkaista, joka pääsi mukaan ylioppilaskunnan toimintaan. Tammikuussa alkoi tähänastisten opiskeluvuosieni hauskin ja opettavaisin vuosi, minun LYY -vuoteni.

Alkuvuosi oli melkoista opettelun

aikaa. Aluksi meillä oli viikon kestävä perehdytys, jonka jälkeen olin aivan pyörällä päästäni ja hetken mietin kauhuissani, miten pystyn sisäistämään kaiken uuden tiedon niin nopeasti. Kevään mittaan kuitenkin hommat alkoivat kunnolla rullaamaan, ja huippujen hallituskavereiden kanssa yhteistyö on sujunut mitä parhaiten aina tänne loppukauteen saakka. Ilman heitä tämä vuosi ei varmasti olisi

ollut näin antoisa ja ilman toimistomme työntekijöitä ei mikään olisi sujunut näin helposti ja sulavasti, joten suuri kiitos teille kaikille.

Olen päässyt tutustumaan myös moniin muihin mahtaviin ihmisiin sekä yhteistyökumppaneihimme Rovaniemellä ja Rovaniemen ulkopuolella. Periferiayhteistyömme myötä on matkusteltu ympäri Suomea ja vietetty mukavia hetkiä yhdessä myös muiden ylioppilaskuntien edustajien kanssa. SYL:n kulttuuri- , viestintä- ja järjestötapaamiset ovat olleet antoisia ja niissä on oppinut yhtä sun toista.

LYY -vuoteeni on kuulunut kokouksia, iltakouluja, jaostojenkokoontumisia, rehtoraatin tapaamisia, eri työryhmissä kulkemista ja paljon muuta minulle täysin uutta ja rikastuttavaa toimintaa.

Koko vuosi on ollut yhtä juhlaa, kuten kuuluukin, kun rakas ylioppilaskuntamme täytti 35 -vuotta. Voisinkin sanoa, että vuoden kohokohta on ollut LYYn juhlavuosiviikko, joka huipentui ihaniin vuosijuhliin.

Nyt hieman haikein mielin lähestytään hallituskauden loppua. Tahdon kiittää kaikkia vanhoja ja uusia tuttavuuksia tästä vuodesta ja kaikesta, mitä olemme yhdessä saaneet aikaan.

Minulla on ollut huippu vuosi ja suosittelen kaikkia järjestötoiminnasta kiinnostuneita hakemaan ylioppilaskuntamme hallitukseen, mikäli haluatte kokea elämänne vuoden!

Emilia Lehtinen

LYY

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

5

Lukukausimaksut rantautuvat Suomeen?

Mediassa on uutisoitu paljon hallituksen suunnitelmasta tuoda lukukausimaksut Suomeen. Tämä päätös koskee opiskelijoita, jotka tulevat EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta ja lukukausimaksuksi on kaavailtu vähintään 4000 euroa. Ulkomailta tulleista opiskelijoista kolme neljännestä on juuri EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta. Lukukausimaksuja puoltavat ovat sitä mieltä, että lukukausi maksut tekisivät Suomesta halutumman opiskelukohteen. Lukukausimaksut karsisivat myös kuulemma ne opiskelijat, jotka haluavat vain hyötyä maksuttomasta koulutuksesta. Tällä hetkellä opiskelu on Suomessa kaikille maksutonta, mutta ulkomailta tulleet opiskelijat eivät pysty nostamaan Suomessa opintotukea. Lisäksi ulkomailta saapuneiden opiskelijoiden pitää maksaa pakolliset oleskeluluvat ja sairausvakuutukset. Vaikka Suomi on tunnettu hyvästä koulutuksen

1

tasosta, koskee se lähinnä peruskoulujärjestelmää.

Korkeakoulutasoinen koulutus ei ole maailmalla yhtä tunnettu.

Opiskelijajärjestöt ovat ottaneet kantaa suunnitelman johdosta, eivätkä he ole tyytyväisiä. Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajan Piia Kuosmasen mukaan lukukausimaksuilla ei ole kansantaloudellista hyötyä. Lukukausimaksuja on myös kritisoitu siksi, että se vaarantaisi Suomen kansainvälistymisen. Ruotsissa otettiin lukukausimaksut käytäntöön ja käytännön johdosta ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää on laskenut huimasti. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMOn mukaan jopa kaksi kolmannesta opiskelijasta jää Suomeen valmistumisen jälkeen. Hallituksen esityksessä sivuutettiin selvitykset ulkomaa-

2

laisten opiskelijoiden merkityksestä kansantaloudelle.

Selvitysten mukaan mukaan ulkomailta tulleista opiskelijoista saadaan tarvittava hyöty, kun he jäävät opiskelujen jälkeen Suomeen tekemään töitä ja maksamaan veroja. Ulkomaalaiset opiskelijat sopeutuvat Suomeen helpommin kuin muista syistä maahan muuttaneet ulkomaalaiset. Yhdeksi suureksi kompastuskiveksi opiskelijat ovat kuitenkin kokeneet työnantajat, jotka eivät ota ulkomaalaisia opiskelijoita työharjoitteluun. teksti Alma Honkanen kuvitus Greetta Heilala

3

gallup lukukausimaksuista Kysyimme Lapin yliopiston opiskelijoilta, mitä mieltä he ovat hallituksen suunnitelmasta tuoda lukukausimaksut Suomeen.

1. Mahamud Mohamed ”Voin ennustaa: Koska Suomen koulutustaso ei ole ulkomailla tunnettu hakijamäärät supistuisivat huomattavasti. Suomeen hakevat ulkomaalaiset opiskelijat hakevat tänne lähtökohtaisesti siksi, että opiskelu on täällä ilmaista. He eivät myöskään ole eliittiä, jotka tulevat rikkaista perheistä. Ihmiset, joilla on varaa opiskella maksullisissa yliopistoissa, hakevat muihin maihin. Ne, joilla ei ole varaa, hakevat halvempia vaihtoehtoja tai paremman maineen saaneihin yliopistoihin. Heillä ei siis ole mahdollista maksaa lukukausimaksuja sekä niiden lisäksi tulevia muita

kuluja. Ystäväni sanoi, että mikäli lukukausimaksut otettaisiin käyttöön, hän perustaisi mielummin oman yrityksen kotimaahansa. Se olisi taloudellisesti kannattavampaa. ”

2. Suvi Majander ”Mielestäni se on huono asia, koska Suomi ei ole niin tunnettu ulkomailla, että opiskelijat tulisivat tänne tuosta vain. Yksi syy miksi tänne tullaan on se, että eläminen on halvempaa. Tarvitsemme tänne erilaisia ihmisiä ja erilaisia näkökulmia. Jos täällä olisi pelkästään suomalaisia, olisi vaikea toteuttaa innovatiivisia asioita, koska

näkökulma olisi suppea. Ulkomaalaiset opiskelijat ovat voimavara.”

3. KAlle JUntunen ”Näen sen hyvin negatiivisena kehityssuuntana. Suomen tunnettavuus ja haluttavuus opiskelijamaana laskisi. Ajatuksena lukukausimaksu on pelottava, koska silloin olisi helpompi ehkä muuttaa koko koulutus maksulliseksi. Meillä on ollut ilmainen koulutus aina.”

teksti ja kuvat Alma Honkanen

6 Opiskelu

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

Elektronisista aineistoista apua opintoihin Kirjojen kopiointi on tuttu näky yliopiston käytävillä. Joskus kokonaiset kurssikirjat kopioituvat paksuiksi paperiarkkieja pursuaviksi kansioiksi. Mutta onko tällainen toiminta järkevää aikana, jona tietokone tai jopa tabletti löytyy lähes jokaiselta? Voisiko elektronisia aineistoja käyttämällä välttyä kirjojen kopioimiselta, kun tentittäviä kirjoja ei kuitenkaan riitä jokaiselle niitä tarvitsevalle?

Jokaiselle opiskelijalle on varmasti tuttua tilanne, jossa tentittävää kirjaa ei saa mistään, ja kirjastojen varausjonoa ilmaiseva luku alkaa muistuttaa kengännumeroa. Tenttiin on kuitenkin valmistauduttava, jos mielii edetä opinnoissaan. Monesti ratkaisu löytyy lukusalikappaleen kopioimisesta tai e-aineistoista, joiden hyödyntäminen alkaa vähitellen olla opiskelun arkea.

Aina teoksia ei kuitenkaan ole saatavilla edes e-aineistona, mutta miksi näin on? Eikö nykyisellä tekniikalla e-aineistojen tekeminen olisi hyvin yksinkertaista, kun yksittäinen opiskelijakin pystyy pienellä vaivalla tekemään prujuistaan pdf-kopion.

”Elektronisten aineistojen etuna on niiden monipuolinen hyödynnettävyys: niitä voi lukea tietokoneelta tai lukulaitteilla, ja etäkäyttö mahdollistaa myös muilta paikkakunnilta käsin opiskelun.”

Informaatikko Outi Vaattovaaran mukaan Lapin yliopiston kirjastoon on jo parin vuoden ajan pyritty hankkimaan kurssikirjoista myös elektroninen versio, jos sellainen on hankittavissa kohtuullisin ehdoin. Parhaiten e-kirja on hyödyksi, jos sen saa hankittua IPtunnisteisena ja kurssikirjojen kyseessä ollessa usean yhtäaikaisen käyttäjän versiona. Kirjastoon on hankittu jonkin verran myös sellaisia e-kirjoja, jotka saa määräaikaisesti käyttöönsä kirjastokortilla kirjautumalla.

Elektronisten aineistojen etuna on niiden monipuolinen hyödynnettävyys: niitä voi lukea tietokoneelta tai lukulaitteilla, ja etäkäyttö mahdollistaa myös muilta paikkakunnilta käsin opiskelun.

Eri syistä e-kirjaa ei aina pystytä hankkimaan. Kaikkia kirjoja ei ole saatavissa kirjastoihin tai niistä ei ylipäätään aina ole elektronisia versioita. Ongelmana voi myös olla se, että kustantaja ei tarjoa hankittavaksi yksittäistä teosta, vaan kokonaista laajaa tietopakettia, jonka hankkimiseksi kirjastolla ei välttämättä ole resursseja. Tämä konkretisoituu varsinkin ulkomaalaisten kustantajien kohdalla. ”Kirjaa ei myöskään yleensä kannata hankkia kirjastoon, jos sen käyttö on salasanan takana. Kirjastohan ei voi jakaa salasanaa vapaasti asiakkaille”, Vaattovaara selventää.

Elektronisten aineistojen heikko saatavuus ja korkea hinta voivat herättää epäilyksen kustantajien harjoittamasta protektionismista, jolla painettujen teosten myyntiä pyritään suojaamaan. Vaattovaaran mukaan ekirjojen hankinta ei ole kuitenkaan vaikuttanut painettujen hankintaan, sillä molemmille on kysyntää.

Vaattovaaran mielestä kotimaisista kustantajista ehkä Talentumin kirjat ovat parhaiten saatavissa elektronisena. Talentum kustantaa paljon etenkin oikeustieteen kirjoja. E-aineistopakettien ja sopimusten koordinoinnista vastaava Tapani Takalon mukaan pienemmillä kustantajilla taas ei välttämättä ole riittävää tietotaitoa e-kirjojen julkaisemiseksi. E-kirjan kustantaminen ei nimittäin ole paljoakaan edullisempaa kuin painetun.

Kirjojen konvertointi erilaisiin elektronisiin muotoihin on työlästä, ja drm, eli digitaalisten käyttöoikeuksien hallinta, vaatii osaamista. Pullonkaulaksi muodostuu se, ettei jakelualustan ylläpito ole yksinkertaista: tämä vaatisi pieniltä kustantajilta suuria panostuksia kehittämiseen ja ylläpitoon.

Viimeisen vuoden aikana kirjastot ovat aktivoituneet elektronisten aineistojen lisäämiseksi. Kotimaisten kurssikirjojen saatavuuden edistämiseksi on käynnistetty FinELib-projekti, jonka puitteissa kirjastot pyrkivät yhteistyössä kustantajien kanssa kehittämään erilaisia hinnoittelu- ja jakelumalleja. Monivaiheinen projekti kestää vuoteen 2017 asti. FinELib on suomalaisten yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen muodostama yhteenliittymä, joka hankkii keskitetysti elektronisia aineistoja jäsenorganisaatioilleen.

”Elektronisen kirjallisuuden julkaiseminen on Suomessa villi ala, etenkin kirjastojen yhteydessä.

Toimijoilla on erilaisia ratkaisuja sekä jakelussa että hinnoittelussa. ” Projektissa mukana olevan Lapin ammattikorkeakoulun kirjastopalveluiden informaatikon Annamari Pudaksen mukaan kustantajien kannalta ansaintalogiikan on oltava kunnossa, ennen kuin kustantajille syntyy halukkuutta ja pyrkimystä e-kirjojen saattamiseksi kirjastoihin.

Elektronisen kirjallisuuden julkaiseminen on Suomessa villi ala, etenkin kirjastojen yhteydessä. Toimijoil-

la on erilaisia ratkaisuja sekä jakelussa että hinnoittelussa. Kuluttajien kannalta tilanne on kuitenkin hieman parempi. ”Projekti tähtää siihen, että myös pienemmillä kustantajilla olisi mahdollisuus julkaista kirjallisuutta e-muodossa. Kynnys lähteä kustantamaan e-kirjoja madaltuisi, jos olemassa olisi valmis, selkeä prosessi”, Pudas kertoo.

Pudaksen mielestä kirjastojen ja opetushenkilökunnan tulisi tehdä enemmän yhteistyötä päätettäessä siitä, mitä teoksia valitaan kurssien kirjallisuusvaatimuksiin. Saatavuuden huomioiminen helpottaisi opiskelijoiden tilannetta.

Informaatikoilla on tarjota kirjaongelmien parissa painiville opiskelijoille vinkkejä tilannetta helpottamaan. ”Googlen tarjoamaa Books-palvelua kannattaa kokeilla varsinkin ulkomaalaisten teosten kohdalla. Sieltä voi löytyä osia kirjasta, mutta harvemmin koko kirjaa”, Pudas neuvoo.

Myös kaukopalvelun hyödynäminen on hyvä vaihtoehto painetun kirjan saamiseksi. Suomessa on hyvin kattava kirjastoverkko, ja kirjoja voidaan tilata mistä päin tahansa. On siis järkevää tarkastaa teosten saatavuus myös muista kirjastoista. Joustavien tenttimahdollisuuksien, kuten tenttiakvaarion hyödyntäminen, voi tasata Vaattovaaran mukaan kurssikirjojen kysyntää.

Teksti Matias Partanen kuvitus Hilla Virtanen

vaikuttaminen

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

7

Opiskelija Laatupäällikkö TK-edustaja

Opiskelija

#Opiskelijanulapland -foorumi

LYYn hallituksen jäsen

Haluaa vaikuttaa

et ks lo

....

tu

Uusi vaikuttamisen väylä

OPKE & rehtoraatti TOIMEENPANO JA TOTEUTUS

or

to

in t

i

SUPI-työRYHMÄ Valmistelee esitykset

Va s

R

ap

ta

us

Valitsee 2–3 kehityskohdeTta

uusi vaikutuskanava opiskelijalle Lapin yliopistossa on tänä syksynä

Uudella foorumilla pyritään toteut-

polkaistu käyntiin #opiskelijanulapland, uusi vaikutuskanava opiskelijoille. Kanavan puitteissa kokoonnutaan kaksi kertaa lukuvuodessa. Tapahtuma on kaikille opiskelijoille avoin ja sen tarkoituksena on olla matalakynnyksinen, jotta myös hiljaisten opiskelijoiden ääni saataisiin kuuluviin. Tavoitteena on parantaa opintojen sujuvuutta opiskelijoiden ja yliopiston välisellä yhteistyöllä.

tamaan edunvalvontaa konkreettisesti: opiskelija voi tulla kertomaan mielipiteensä opiskeluihin liittyvissä asioissa, ja tapaamisessa esiin nostetut asiat etenevät SUPI-työryhmän valmisteltaviksi ja työstettäviksi. Työryhmästä esitykset etenevät virallisia kanavia pitkin aina yliopiston ylimpään johtoon asti. Asioiden ei ole tarkoitus jäädä keskustelun tasolle, vaan tarkoitus on nimenomaan vaikuttaa.

SUPI-työryhmä koostuu yliopiston laatupäällikkö Jukka Sankalasta, ylioppilaskunnan hallituksesta, LYYn edunvalvonta-asiantuntijasta sekä jokaisen tiedekunnan opiskelijajäsenestä. Ylioppilaskunnan hallitus on valinnut opiskelijajäsenet hakemuksen perusteella, ja nykyisten jäsenten toimikausi kestää lukuvuoden 2014-2015 loppuun asti.

”Lapin yliopistossa ei ole ollut aikaisemmin vastaavaa vaikutuskanavaa, jolla kehitettäisiinopintojen sujuvuutta opiskelijalähtöisesti.”

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenen Joonatan Juhajoen mukaan ajatus uudenlaisesta vaikuttamisfoorumista syntyi tarpeen huomaamisesta. ”Lapin yliopistossa ei ole ollut aikaisemmin vastaavaa vaikutuskanavaa, jolla kehitettäisiin opintojen sujuvuutta opiskelijalähtöisesti”, Juhajoki kertoo.

Ylioppilaskunnan kohdalla kartoitettiin omaa edunvalvontatyötä, ja huomattiin, että työssä voitaisiin olla tehokkaampia. Myös yliopiston puolella asiaa oltiin pohdittu ja yhteisen työryhmän pohjalta päätettiin luoda uusi vaikutuskanava.

Juhajoen mukaan toiminnan on tarkoitus laajentaa vaikuttamiskenttää.

Opiskelija ei välttämättä koe voivansa vaikuttaa, tai ei huomaa kehittämisen kohteita. Ottamalla osaa tapahtumaan voi kuitenkin huomata, ettei ole asioidensa kanssa yksin. Asioita esille nostamalla voi vaikuttaa, ja myös opiskelijoilla itsellään on vastuu kehityksessä. Juhajoki näkee tilanteessa myös avoimuutta ja päätösten läpinäkyvyyttä lisäävän vaikutuksen: palloa halutaan pelata myös niille hiljaisille opiskelijoille, jotka eivät ole aktiivisesti vaikuttamistoiminnassa mukana.

Laatupäällikkö Jukka Sankalan mielestä tilanne on sellainen, jossa kaikki osapuolet voittavat. Opiskelijoiden läsnäolo on vahva jo valmiiksi Lapin yliopis-

”Tapahtumassa ei haeta määrää vaan laatua. Huomasin myös, että opiskelijat miettivät samoja asioita kuin yliopiston henkilökuntakin.” ton toiminnassa, mutta uudella kanavalla tätä vaikutusta pyritään lisäämään entisestään. Opiskelijoiden kokemuksia ja näkemyksiä hyödyntämällä yliopisto voi suunnata omia resurssejaan tehokkaammin esimerkiksi kouluttamalla opettajia hyödyntämään verkko-opetusta paremmin.

Yliopisto voi painia samojen ongelmien kanssa, ja vuorovaikutuksen kautta voidaan päätyä parempiin, ennen kaikkea opiskelijoita palveleviin ratkaisuihin. Sankalan mukaan ei ole mieltä esimerkiksi kouluttaa henkilökuntaa sellaisiin asioihin, joista ei ole opiskelijalle hyötyä. Vaikka asian taustalla ovat myös taloudelliset näkökohdat, ovat opintojen sujuvuuden ja viihtyvyyden parantaminen pääasia. ”Tarkoituksena on kerätä opiskelijoiden ääni yhteen. Sellaista valtuutusta on vaikea kumota”, Sankala summaa.

Yliopisto on sitoutunut toimintaan ylintä johtoa myöten. Yliopisto vastaa SUPI-työryhmän valmistelemaan esitykseen, ja työryhmä raportoi tuloksista opiskelijoille. Sankalan mukaan vaikutuskanavalle ei ole mitään reunaehtoja, ja toiminnan kautta se voi muotoutua itsensä näköiseksi. SUPI-työryhmää voidaan esimerkiksi

käyttää valmistelu- ja lausuntoryhmänä, joka voi tuoda opiskelijoiden näkökulmaa yliopistossa suunnitteilla oleviin asioihin.

#opiskelijanulapland-tapahtuma järjestettiin ensimmäsen kerran marraskuun alussa. Sekä Juhajoki että Sankala ovat molemmat tyytyväisiä tapahtuman antiin, vaikka osanottajamäärä olikin pienoinen pettymys. Sankala kuitenkin näkee, että suurin osa opiskelijoista haluaa vaikuttaa, sillä saatavalla tutkinnolla pitäisi pärjätä koko loppuelämä, jolloin on syytä myös itse vaatia mahdollisimman laadukasta koulutusta. ”Tapahtumassa ei haeta määrää vaan laatua. Huomasin myös, että opiskelijat miettivät samoja asioita kuin yliopiston henkilökuntakin. Keskustelussa nousi myös opiskelijoiden yhteinen ääni”, Sankala kommentoi.

Ensimmäisessä kokoontumisessa osanottajat pohtivat pienissä työryhmissä ennalta määritettyjen teemojen pohjalta opinnoissaan kohtaamiaan ongelmia, ja keskustelut sivusivat muun muassa ryhmätyötilojen tarvetta, työelämän vaatimuksia sekä opintoihin saatavan ohjauksen parantamista. ”Toiminta on nyt niin sanotusti beta-vaiheessa, ja se luo omia toimintamallejaan.

Mietittävänä on nyt monenlaisia asioita, kuten esimerkiksi omat nettisivut ja kaikkien kommentoitavissa olevat valmisteluluonnnokset”, Juhajoki listaa.

Seuraava #opiskelijanulapland-tapahtuma järjestetään keväällä 2015 teksti Matias Partanen kuvitus Greetta Heilala

8

aktivismi

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

Liikutaan lähellä

ARKISIN OUKULLA, PYHÄT RUKALLA, VAI PÄINVASTOIN?

lä in Rovaniemel ETUOIKEUS va ja en uj rkeakoul opiskeleville ko n opiskelijoille. itoksie ammattioppila

Kolmen keskuksen SUPERKAUSIKORTTI vain opiskelijoille! Only for students!

Osta ja säästä väh. 202 €.

Lue lisää: www .ounasvaara.fi/ opiskelij Superkausarin voi ostaa keskus oille ten lipunmyynnistä tai Ounasvaaran verkkokaupan kautta.

ski.ruka.fi • ski.pyha.fi www.facebook.com/rukapyha

YKSI HINTA, KOLME KESKUSTA Three Ski Resorts, Only one price!

429

OUNASVAARAN HIIHTOKESKUS Taunontie 14, 96600 Rovaniemi • info@ounasvaara.fi www.facebook.com/ounasvaara

Vuoden viimeinen avustajatapaaminen Pub Uitossa 8.12. klo 18.30 Ole siellä tai ole neliö.

4 /1 4

nähtävyydet

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

Lapin lisänä laavut teksti Niko Väistö, kuvitus Greetta Heilala

Rovaniemen keskusta eli kauppala voi tuntua joskus ahdistavan pieneltä kokonaisuudelta samoine kasvoineen ja kauppoineen. Vaikka kahvilatarjonta onkin verraten runsasta ei uusia yllättäviä kuppiloitakaan tahdo joka viikolle löytyä. Kaupungin erikoisuus löytyykin aavistuksen keskustan ulkopuolelta.

Rovaniemen kaupungin alueella on noin julkista 70 laavua, joiden käyttö on kaikille vapaata verokunnasta riippumatta. Suurin osa laavuista on saavutettavissa talvisaikaan suksilla tai moottorikelkalla, mutta myös lumettomaan aikaan suurimmalle osalle laavuista menee edes jollakin tavalla merkattu polku.

Kaupungin ylläpitämille, julkisille laavuille toimitetaan polttopuita ja halkaisukirves. Oma kirves on hyvä olla mukana, jos jollakin edellisellä käyttäjällä on tullut kova tarve viedä kirves omiin tarkoituksiinsa. Laavuilla on lisäksi käymälä ja liiteri. Hyviin laavun käytön periaatteisiin kuuluu seuraavien käyttäjien huomiointi, eli siisteyden ylläpitäminen sekä valmiiden kiehisten vuoleminen.

Laavu on Skandinaviassa yleinen tilapaiseen asumiseen tarkoitettu viistokattoinen erämaa asumus. Suomessa laavut ovat kuitenkin huomattavasti suositumpia kuin muissa Pohjoismaissa. Suomessa laavun his-

torian on väitetty ulottuvan kivikaudelle, jolloin metsästäjät ja kalastajat käyttivät havulaavuja tilapäisenä suojana. Havulaavut mahdollistuvat nuotion polttamisen, eikä lämpö karkaa jalkopäästä matalan katon ansiosta. Laavun olisi hyvä olla viistottain tuuleen nähden, jolloin savu pakenee vapaasti tuulen alapuolelle.

Ruotsissa laavu tunnetaan sanalla vindskydd tai gapskul, Norjassa taas gapahuk tai byggverk. Venäjällä riukumaisesti laskevaa rakennelmaa kutsutaan nimellä lapach tai lapas.

Itäisellä Venäjällä lapas on tilapäinen eränkävijöiden suoja, mutta lännessä markkinakoju, josta on johdettu Suomessakin tuttu sana lafka.

Ounaspaviljongin laavu Korkalovaaran laavu

+ sijainti

- sulanmaan aikaan

Näköalatornin laavu Jyrhämäkujan laavu + hyvin lähellä keskustaa + hyvin ylläpidetty - istumapaikat useasti varattu

+ hienot maisemat näköalatornista + helposti saavutettava + paljon käyttäjiä - puut useasti loppu Ounasvaara, - valosaaste

luontopolun laavu + helposti saavutettava + rauhallinen + lähteestä voi tankata juomavarastot - tie kuuluu laavulle asti

Kukanniemen laavu, pöykkölä + helppo löytää + autollakin saavutettava + uintimahdollisuus - ei kovin rauhallinen

Rautiojärven laavu

Lähdelammen laavu + helposti saavutettava

+ erämaahenkinen + talvella helposti saavutettavissa - lumettomaan aikaan hankala saavuttaa

Virikkolammen laavu + vuodenajasta riippumatta helposti saavutettavissa

Väiskin laavu + lähellä + sopii esimerkiksi revontulien tarkkailuun

9

10 Komiikka

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

Kurkistus

koomikon pään sisään Vuosi 2014 on ollut koomikko Iikka Kivelle jännittävää aikaa. Pitkä uurastus palkittiin Kiven voittaessa Ylen TV2:n esittämän Naurun tasapainon suorassa lähetyksessä lokakuun lopulla. Koomikon uralle lähteminen ei kuitenkaan ole ollut Kivelle aivan selvä valinta.

Kiven uran ensimmäinen stand up -keikka ajoittuu neljän vuoden taakse. Kaverin houkuttelemana hän päätyi nousemaan lavalle, ja positiiviset kokemukset saivat miehen janoamaan lisää. Myöhemmin hän päätyi ystävänsä Esa Vengasahon kanssa luotsaamaan omaa stand up -klubia Remakkaa Ouluun. ”Olin tehnyt aikaisemmin teatteria, ja ensimmäinen keikka meni hyvin. Seuraavaan keikkaan lähdin ylimielisenä, ja huonostihan se meni. Seurauksena oli pahin, lavakuolema”, Kivi muistelee.

Toimittajaksi valmistunut Kivi pohti, että jos stand up ei lähde vetämään, hän voi aina palata takaisin vanhaan ammattiinsa. Toimittajaopinnoista on kuitenkin ollut mittava hyöty myös komiikan parissa, sillä juttujen kirjoittaminen ja videoiden tuottaminen on tuttua.

Stand up -koomikon ura vaatii pitkäjänteisyyttä. Koomikon maine kulkee puoli vuotta jäljessä, mikä tarkoit-

”Olin tehnyt aikaisemmin teatteria, ja ensimmäinen keikka meni hyvin. Seuraavaan keikkaan lähdin ylimielisenä, ja huonostihan se meni.

Seurauksena oli pahin, lavakuolema.” taa sitä, että keväällä hyvin mennyt keikka voi poikia jatkokeikkaa vasta syksyllä. Puhutaan niin sanotusta koomikkoseinästä. Jalkatyö on tehtävä open mic -illoissa omalla rahalla ja ajankäytöllä kilpailun ollessa kovaa. Tilanteen hyväksi puoleksi Kivi näkee sen, että lajin pariin hakeutuu sellaisia, jotka rakastavat stand upin tekemistä, eivät rahaa.

Marras-joulukuu on koomikolle hektisintä aikaa.

Pikkujoulukausi työllistää, ja pelkästään marraskuussa keikkoja on ollut 25 eri puolilla Suomea. Työssä joutuu

matkustamaan paljon, mikä osaltaan vaikuttaa jaksamiseen. Työ on myös henkisesti hyvin raskasta, sillä siinä joutuu jatkuvasti olemaan ihmisten arvioitavana. Internetin seuraamisen Kivi on lopettanut, sillä hän ei halua nähdä, mitä siellä kirjoitetaan. ”Pikkujoulukauden raskauteen vaikuttaa osaltaan se, että ihmiset ovat monesti ääliömäisen päissään. On ihmeellistä, miksi ihmiset tulevat katsomaan stand upia kännissä. Eihän kukaan mene elokuviinkaan jurrissa”, Kivi pohtii.

Kiven mukaan koomikko ei kuitenkaan saa ikinä menettää hermojaan lavalla, vaikka se humalaisten kanssa voi joskus ollakin haastellista. Jos menettää hermonsa, menettää myös yleisön, ja keikka voi epäonnistua. Pääsääntöistesti työ on kuitenkin mukavaa ja siinä tapaa paljon uusia ihmisiä.

Uraan mahtuu monenlaisia kokemuksia. Joskus vastaan on tullut keikkoja, jotka ovat saaneet kyseenalaistamaan touhun mielekkyyden. ”Surkein keikkani on ollut Limingassa jossain telttatapahtumassa. Kun saavuin paikalle, keskeytin karaoken. Se on aina huono merkki. Yleisöstä suurin osa

komiikka

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

11

”Itsesensuuri, päänsisäinen kriitikko, rajoittaa luovuuta, ja tästä pitäisi päästä irti.

Joskus taas pitää mennä lavalle asti toteamaan, ettei joku juttu toimi.” ”Pohjimmiltaan kyse on kuolemanpelosta. Jos nuo eivät pidä minusta, niin minut eristetään laumasta ja sitten minä kuolen. Tilanne on omassa päässä kuolemanvakava. Siksi keho reagoi niin voimakkaasti”, Kivi sanoo.

Kiven mielestä tärkeintä on, että antaa itselleen oikeuden epäonnistua. Korkea itselle asetettu vaatimustaso ajaa siihen, että yksikin virhe kasvaa valtaviin mittasuhteisiin. Todennäköistä kuitenkin on, ettei esitystä seuraava yleisö edes huomaa satunnaisia mokia.

Ja vaikka mokaisikin, mitä sitten?

Amerikkalainen koomikko Judy Carter kertoo noudattavansa kello yhdentoista sääntöä, jonka mukaan hyvin tai huonosti mennyttä keikkaa saa iloita tai murehtia kello yhteentoista asti seuraavaa päivää. Sen jälkeen on aika siirtyä eteenpäin. ”Epäonnistuminen ei tarkoita sitä, että olisi huono.

Kliseisesti sanottuna: virheistä kyllä oppii. Jos suojelee itseään mokaamiselta, niin silloin ei ikinä kehity”, hän lataa.

”Kymmenen minuuttia ennen keikkaa on piinan hetki. Silloin painii mörköjen kanssa edellisiä keikkoja muistellessaan.

Nykyään kuitenkin ajattelen, että jännitys on tunnetila, josta ei pidäkään päästä eroon.”

Kivi kertoo pitävänsä keikkapäiväkirjaa. Hän nauhoittaa kaikki omat keikkansa, ja purkaa myöhemmin ne tekstiksi, ja arvioi, miten voisi kehittää esiintymistään. Usein päällimmäisenä ­muistikuvana on keikan jälkeinen tunnetila, joka ei kuitenkaan kerro koko totuutta.

Joskus hän on huomannut, että huonolta tuntunut keikka onkin ollut onnistunut, joskus taas toisinpäin. ”Myötätunto itseään kohtaan on kaikki kaikessa. Kukaan ei hyppää menestyksestä toiseen, vaan aina tulee välivaiheita, keskinkertaisuutta. Omista negatiivisista tunnetiloista irti päästäminen on esiintyjälle tärkeää”, Kivi summaa.

Voitto Naurun tasapainossa nostaa omat haasteen-

oli mummoja. Kaksikymmentäviisi minuuttia kestänyt keikka ei kirvoittanut yksiäkään nauruja. Kuin olisi hakannut itseään tiilellä naamaan. Kotimatkalla itkin”, Kivi muistelee.

Syy, mikä saa Kiven jatkamaan, on se, että hän on huomannut pärjäävänsä esiintymisessä. Koomikolla on vain yksi vaatimus: olla hauska. Jos on hauska, yleisö antaa kertoa mitä tahansa. Parhaaksi keikakseen hän nimeää Naurun tasapainossa esitetyn Kuopion keikan, jossa hän yhdisti kvanttifysiikan ja savolaiset.

Suomalaisen pitkän linjan koomikon Ilari Johanssonin mukaan komiikka on viihteen vaikein laji. Jutut joko ovat hauskoja tai sitten eivät. Kivi kertoo nykyään kirjoittavansa joka aamu kolme sivua. Jos hän tuntee, ettei ideoita tule, hän lukee vanhoja kirjoituksia. Jotkut jutut eivät päädy lavalle, vaan muuttuvat kuviksi, runoiksi tai tilapäivityksiksi. Koomikko on Kiven mielestä paradoksaalinen tyyppi, joka ei halua olla esillä, mutta on pakko, jos mielii saada juttunsa kerrottua. Koomikot ovat myös yleensä syrjässä istuvia havainnoitsijoita, jotka hakevat virikkeitä ympäristöstä. ”Inspiraation odottelu on laiskojen tekosyy. Kun tekee tarpeeksi, työ itse huolehtii omasta laadustaan. It-

sesensuuri, päänsisäinen kriitikko, rajoittaa luovuuta, ja tästä pitäisi päästä irti. Joskus taas pitää mennä lavalle asti toteamaan, ettei joku juttu toimi”, hän sanoo.

Kivi kertoo edelleen jännittävänsä keikkoja. Jos ei jännittäisi, ei olisi tosissaan asian kanssa. Joskus on ihmetelty, miten hän pystyy olemaan niin rauhallinen ennen keikkaa. Salaisuus on siinä, ettei jännitykselle pyri tekemään mitään. ”Yleensä kroppa alkaa reagoida noin tuntia ennen keikkaa. Välillä fiilis on mahtava, välillä taas kammottava. Kymmenen minuuttia ennen keikkaa on piinan hetki. Silloin painii mörköjen kanssa edellisiä keikkoja muistellessaan. Nykyään kuitenkin ajattelen, että jännitys on tunnetila, josta ei pidäkään päästä eroon”, hän kuvailee tuntemuksiaan.

Hyvien keikkojen aikana hän ei edes tiedosta tekevänsä mitään, vaan vain tekee. Keikka ei ole niin hyvä, jos jatkuvasti tarkkailee omaa käytöstään ja ulosantiaan. Monesti tämä johtaa siihen, että tilanteesta pyrkii ulos, ja kiihdyttää tahtia, jolloin tilanne vain pahenee.

Klassinen pakene tai taistele-reaktio, hihkaisisi keittiöpsykologi.

sa uran jatkolle. Kivi kokee, että voiton myötä häneen saatetaan kohdistaa korkeampia odotuksia. Yksi voitto ei kuitenkaan tee koomikosta kertaheitolla parempaa.

Ihmiset luovat tietynlaisen kuvan henkilöstä nähtyään yhden esiintymisen, ja odottavat sen perusteella samanlaista jatkoa.

Kivi ei halua nojata toimivaksi havaittuun, vaan hän haluaa ottaa riskejä. Tulevaisuuden tavoitteeksi hän asettaa sen, että ihmiset viihtyisivät hänen keikoillaan, mutta varman päälle pelaamatta. Hän kokee, että menestys on avautunut juuri riskejä ottamalla.

Komiikalla Kivi hakee veitsen terää: juttujen on oltava tarpeeksi rajuja, mutta mauttomuuden rajaa ylittämättä. Juttujen aiheita hän hakee rinnastamalla oman sisäisen kokemusmaailmansa reaalimaailmaan. Aikaisemmin innottajana toiminut ympäristön tarkkailu on nykyään pienemmässä roolissa. ”Pidän itseäni enemmän taiteilijana kuin viihdyttäjänä. Riskinä tietenkin on, että tulevaisuudessa tulee joku ihmeellinen performanssitaiteilijajakso, ja sotken itseäni lavalla hyytelöllä”, hän nauraa.

teksti ja kuva Matias Partanen

12 Esiintymisjännitys

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

Opintojen ei tarvitse kaatua jännittämiseen Yli kolmannes korkeakouluopiskelijoista kokee jännittävänsä esiintymistä ongelmaksi asti. Esiintymisjännitys on luonnollinen ilmiö, joka on haitallinen silloin, jos se rajoittaa elämää. Puheviestinnän opettaja Elina Kreus toivoo, että esiintyjä olisi armollinen itseään kohtaan ja esiintymistilanne voitaisiin kokea enemmän vuorovaikutustilanteena.

4 /1 4

Esiintymisjännitys ”Esiintymisjännitys on niin yleinen ilmiö, että se kuuluu väistämättä elämään.

Loppujen lopuksi aika moni on tavallinen jännittäjä, vaikka uskoo jännittävänsä poikkeuksellisen paljon. Kun aiheesta käydään keskustelua kursseilla opiskelijoiden kesken, huomataan usein, että muut jännittävät ihan samalla lailla.”

Lapin yliopiston puheviestinnän opettaja Elina Kreus painottaa, että esiintymisjännitys on luonnollinen asia, jota kokevat lähes kaikki. Siitä ei ole edes tarkoituksenmukaista pyrkiä kokonaan eroon. Tämän lisäksi Kreus haluaa korostaa kolmea seikkaa esiintymisjännityksestä puhuttaessa. Armollisuutta itseä kohtaan, vuorovaikutusorientaatiota ja sitä, ettei kaikkien tarvitse haluta esiintyä. ”Esiintymisjännitys on tutkituimpia puheviestinnän aiheita. On tärkeää, että se tiedostetaan ilmiönä sekä opiskelijoiden että opettajien keskuudessa.”

Noin kolmekymmentä prosenttia korkeakouluopiskelijoista kokee jännityksen häiritsevänä esiintymistilanteissa, käy ilmi vuonna 2009 tehdystä tutkimuksesta. Kymmenellä prosentilla heistä jännittäminen aiheuttaa haittaa, joka saattaa häiritä opintojen etenemistä. Tämän lisäksi noin neljä prosenttia kärsii vakavammasta sosiaalisten tilanteiden pelosta. ”On tosi henkilökohtaista, miten kukin kokee jännityksen. Mutta jos on sellainen olo, että jännittäminen rajoittaa elämää ja että sen takia jättäytyy pois jostakin sellaisesta, minne haluaisi mennä, silloin kannattaa hakea apua”, toteaa Kreus.

Jännittäminen voi liittyä persoonallisuu-

”On tosi henkilökohtaista, miten kukin kokee jännityksen. Mutta jos on sellainen olo, että jännittäminen rajoittaa elämää ja että sen takia jättäytyy pois jostakin sellaisesta, minne haluaisi mennä, silloin kannattaa hakea apua.” den piirteisiin. Ujot eivät ole välttämättä niin halukkaita hakeutumaan esiintymistilanteisiin, kuin ulospäin suuntautuneet.

Kreus kuitenkin korostaa, että omaa temperamenttia ei tarvitse muokata esiintymisjännityksen vuoksi. ”Jos on ujo tai arka ihminen, se ei tarkoita sitä, että olisi huono viestijä tai esiintyjä.

Päinvastoin, he saattavat suoriutua vaikka kuinka hyvin. Minä olen tällainen hiljaisten ja ujojen puolestapuhuja.”

Kreus toteaa, ettei kaikkien tarvitse haluta esiintyä. ”Sehän olisi ihan kamalaa, jos kaikki lähtökohtaisesti haluaisivat sitä.”

Kreus sanoo, että usein suomalaisten ajatellaan jännittävän esiintymistä erityisen paljon. ”Esiintymisjännittäminen ei ole mikään suomalaiskansallinen ilmiö. Mutta siinä

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

on eroja, miten siihen suhtaudutaan. Suomessa on siitä ongelmallinen perinne, että julkiselle puhumiselle on hirveän korkeat kriteerit. Varsinaisen viestinnän merkitys unohdetaan.”

Keskeinen muutos, jonka Kreus toivoisi tapahtuvan, olisi se, että esiintymistilanne muuttuisi enemmän vuorovaikutustilanteeksi. ”Olen miettinyt paljon sitä, mistä tulee kokemus mystisestä esiintymisen ajasta.

Miten tavallinen vuorovaikutus vaikka opiskelijaryhmässä muuttuu, kun esiintyminen alkaa. Näin ei tarvitsisi olla”, sanoo Kreus ja jatkaa: ”Se, mitä esiintymisessä itse asiassa pelätään, on kasvojen menetys, itsensä nolaaminen. Kannattaa ajatella sitä, miten itse ajattelee muista esiintymässä. Heihin suhtautuu kuitenkin yleisönä armollisesti.

Pitäisi pyrkiä olemaan armollinen myös itselleen.”

Kreusin mukaan myös yleisönä olemisen taidot korostuisivat silloin, kun keskityttäisiin esiintymisen sijasta vuorovaikutukseen. Jokainen voisi muutenkin pohtia sitä, millainen on yleisönä ja kuulijana.

Vaikka jännityksestä ei tarvitsekaan päästä kokonaan eroon, omaa jännitystä voi oppia hallitsemaan altistamalla itsensä esiintymistilanteille. ”Hakeudu niihin, jos suinkin pystyt. Sellainen harjoittelu auttaa aidosti.”

Kreusin mukaan olisi tärkeää saada käännettyä esiintymistilanteen aiheuttama jännitys ja vireystila positiiviseksi kokemukseksi. ”Jo Aristoteles kirjoitti, että hyvä puhuja

4 /1 4

13

jännittää aina. Jos minkäänlaista vireytymistä ei tule, se voi olla huono asia. Kannattaa yrittää tehdä sellaista ajatustyötä, että jännittäminen ja sen oireet kuten kiihtynyt pulssi on hyvä juttu. Vireytyminen kertoo vain siitä, että tilanne on esiintyjälle merkittävä. Sen pitäisi olla myönteinen viesti.”

Kreus luettelee seuraavanlaisia vinkkejä siihen, mitä voi tehdä ennen esiintymistilannetta. ”Liikkuminen auttaa rentoutumaan ja vie turhan energian pois. Rentoutumaan auttavat myös hengitysharjoitukset. Jos omaa esitysvuoroa joutuu odottamaan pitkään, kuuntele aiempia esiintyjiä, äläkä pohdiskele omaa esitystäsi. Huomio kannattaa keskittää johonkin ihan muualle. Ja sitten ihan käytännön vinkkinä, jos esimerkiksi kädet tärisevät, käytä jotakin jämäkkää kuten kansiota paperin tilalla.”

Esiintymisjännitys ja sen käsitteleminen huomioidaan kaikilla yliopiston puheviestinnän kursseilla. Kaikkien yliopistoopintoihin kuuluu yksi pakollinen kurssi puheviestintää. ”Palaute puheviestinnän kursseista on ollut opiskelijoiden ennakko-odotuksiin nähden yleensä todella hyvää.”

Puheviestinnän kurssien lisäksi YTHS:llä on ollut tänä syksynä erityinen ryhmä jännittäjille. ”Erityisryhmiin hakeutuvat opiskelijat ovat usein todella motivoituneita ja siksi tulostakin syntyy. Elämän ei tarvitse kaatua jännitykseen. Siihen voi saada apua”, toteaa Kreus. teksti Kaisa Eerola

Viiden minuutin painajainen Suuni kuivuu, kädet alkavat hikoilla ja havaitsen niissä pientä tärinää. Tunnen, kuinka puna alkaa levitä kuumotuksena poskiin ja sieltä aina niskaan asti. Vatsassa tuntuu oudon ontolta, rintakehää puristaa ikävästi.

Hengitykseni taitaa olla kiihtymään päin.

Pää tuntuu jollakin tapaa oudon tyhjältä, vaikka sen pitäisi olla täynnä tietoa. En vain pysty nyt ilmeisesti keskittymään kunnolla.

On vähän sumuinen olo. Taitaa ihan vähän myös huimata.

Minua on juuri alkanut jännittämään. Tarkemmin sanottuna minua on alkanut jännittämään esitelmä, joka minun pitäisi kohta mennä esittämään ihmisten eteen.

”Esiintymispelon fyysiset oireet johtuvat elimistön erittämästä adrenaliinista, joka valmistaa meidät autonomisen hermoston kautta vaativaan tilanteeseen. ” Muistan, kun meille annettiin tämä tehtävä. En minä silloin alkanut liiemmin jännittämään. Se oli liian kaukainen ajatus.

Ei tekeminen minulle sinänsä vaikeaa ole, olen jossain asioissa aika lahjakaskin ja tämäkin esitelmä on ihan kelvollinen, mutta harva sitä arvaa. En minä näet tunneilla liiemmin ota osaa keskusteluun – varsinkaan jos kyseessä on isompi luento, jossa on minulle täysin vieraita ihmisiä. Osa ihmisistä pitää minua varmasti ylimielisenä kusipää-

nä ja osa vain tyhmänä, mutta oikeasti minua vain jännittää.

Esiintymispelon fyysiset oireet johtuvat elimistön erittämästä adrenaliinista, joka valmistaa meidät autonomisen hermoston kautta vaativaan tilanteeseen. Esiintyminen on vaativa tilanne ja me, omien odotusten ja muiden paineiden siivittämänä, luomme siitä tilanteesta vielä entistä vaativamman.

Mitä isompi ja merkittävämpi esitys ja yleisö on, sitä vaativammaksi me tulkitsemme tilanteen ja jännitys ja esiintymispelko voi iskeä kokeneeseenkin esiintyjään autonomisen hermoston ottaessa vallan.

Esiintymispelon kanssa voi kuitenkin oppia elämään ja jännitystä lievittää erilaisin keinoin. Päätän kysyä apua esiintyvältä artistilta, sillä he jos ketkä joutuvat kohtaamaan esiintymisen tuoman jännityksen useasti. Suomiräp-piireissä jo pitkään vaikuttanut Joni Stenberg alias Stepa on noussut lavalle yleisön eteen lukemattomia kertoja. ”Harjoittelu on yksi hyvä tapa laukaista jännitystä. Ei sitä tuollaisiin esiintymistilanteisiin yhtäkkiä yleensä joudu. Harjoittelu ja se, että suurinpiirtein tietää mitä tekee, on tärkeää. Olla sen oman juttunsa asiantuntija.”, tuumii Stepa.

Olen paneutunut esitelmäni aiheeseen ja tiedän varmasti siitä yhden esitelmän verran.

Harjoittelin esitykseni rungon etukäteen ja mietin mitä aion sanoa. Ei minulla pitäisi olla mitään hätää. Mutta entä jos unohdan kaikki astuessani yleisön eteen? Entä jos en saakaan sanotuksi mitään? Tai jos saankin, mutta siinä ei ole mitään järkeä? Entä jos minulle naureskellaan? Nämä kehon fyysiset oireetkaan eivät liiemmin helpota tätä tilannetta. Mitä jos panikoin?

Mieli tekee meille helposti tepposet ja alamme kehitellä mitä mielikuvituksellisimpia skenaarioita siitä, mitä esityksen aikana

”Harjoittelu on yksi hyvä tapa laukaista jännitystä.

Ei sitä tuollaisiin esiintymistilanteisiin yhtäkkiä yleensä joudu. Harjoittelu ja se, että suurinpiirtein tietää mitä tekee, on tärkeää.” voi tapahtua. Tämä ei yleensä muuta kuin pahenna asioita ja jännitys sekä hermostuneisuus vain lisääntyvät. Myös Stepalla on kokemusta asiasta. ”Kannattaa purkaa se tilanne miettimällä, mitä siellä voi pahimmassa tapauksessa sattua. Ne on kuitenkin aika pieniä ja inhimillisiä juttuja. Jos vaan varoo ja varoo tekemästä virheitä, niin ei sekään kovin hyvä tie ole.”

Viimein minun vuoroni! Jännittää ja pelottaa, mutta onneksi sentään loppuu tämä löysässä hirressä roikkuminen – kävi miten kävi.

Katseet porautuvat lävitseni, kädet tärisevät ja olen varmasti ihan punainenkin. Pienikin virhe ja tuo hyeenalauma syö minut elävältä.

Tämä on nyt loppu.

Usein ihmiset kuvittelevat, että he ovat ainoita jotka jännittävät. Tämä johtuu siitä, ettei jännitystä ole kovin helppo huomata.

Kukaan ei pysty näkemään toisen pään sisälle tai tietää, mitä siellä tapahtuu. Pienen punan saattaa lähimpänä istuvat huomata, mutta mitä sitten. Ei yleisö oikeasti ole mikään hyeaanalauma, joka haluaa syödä sinut. Luultavasti suurin osa ihmisistä ajat-

telee, että sinä et ole yksi jännittäjistä ja kadehtii sinua. Heitä itseään kun meinaa oma esiintyminen jännittää. ”Ei sinne eteen tuomittavaksi mennä, eikä sitä kannata ajatella niin. Positiivinen suhtautuminen auttaa. Tekee sen verran kuin pystyy ja se on ihan hyvä.”, muistuttaa Stepa.

Hei kaikille, minun nimeni on Aleksi ja olen tänään puhumassa teille jännityksestä... Huh, nyt se on ohi. Alku oli vaikea enkä pystynyt oikein ottamaan kontaktia yleisöön. Ajattelin, kuinka tärisevät käteni näkyvät kuuhun asti ja kuinka väreilevä ääneni paljastaa kaiken vain valheelliseksi kuoreksi. Jossain vaiheessa jännitys kuitenkin helpottui ja pystyin viemään esitelmäni kunnialla läpi. Ne muutamat kysymykset yleisöstä auttoivat asiaa; en ollut enää yksin siinä omassa kuplassani.

Vuorovaikutus on yksi keino laukaista jännitystä. Se ei toki aina ole mahdollista, eikä keskusteluakaan aina synny toivotulla tavalla. Tähän voi vaikuttaa totutut kulttuurilliset tavat tai sitten ihan vain se, että kysyjiä jännittää ottaa osaa keskusteluun. Jos vuorovaikutus tuntuu hyvältä tavalta purkaa jännitystä, voi siihen pyrkiä kannustamalla yleisöä ottamaan osaa esitelmään. Myös tieto siitä, ettei vuorovaikutuksen puute useinkaan johdu siitä, että oma esitelmäsi olisi epäkiinnostava auttaa. ”Ajattelen, ettei niitä niin sanottuja kirjoittamattomia sääntöjä kannata noudattaa turhan tarkasti. Kun menee sinne luokan eteen, niin siellä voi olla vaikka hauska jos se on itselleen luontaista. Tavallaan luottaa niihin omiin vahvuuksiin, on se sitten kirjaviisautta, hauskuutta tai mitä tahansa. Käyttää niitä omia vahvuuksia hyväksi sen jännityksen laukaisemisessa.”, miettii Stepa. teksti Aleksi I. Pohjola kuvitus Vilja Tuohino

14 elokuva

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

Pysyykö kynä kädessä?

Tule mukaan tekemään Lapin ylioppilaslehteä!

Ota yhteyttä: lehti@lyy.fi

Sale on edullinen ja pitkään auki!

Liity osuuskaupan omistajaksi ja hyödynnä omistajaetusi!

Syväsenvaara

Liittyä voit jo 20 eurolla

Liittymisen voit hoitaa kätevästi verkossa tai lähimmässä Osuuskauppa Arinan Prismassa, Salessa tai S-marketissa.

Korkalovaara

Liittymislahjana

Lapinmaa

Rainbow-tuotekassi (arvo n. 20 €) tai 2 x 5 € arvoiset etusetelit.

Etu koskee vain uusia asiakasomistajatalouksia ja vain yhtäliittyjää taloutta kohden (ei jäsenyyttä viim. 12 kk aikana).

Salen palveluja käyttämällä saat Bonusta jopa 5 % ja maksaessasi S-Etukortilla 0,5 % maksutapaetua.

Rantavitikka

Muurola

E LAPINMA L A SA

Mitä tänään ruoaksi?

Tuhansia reseptejä sekä lähikauppasi valikoimat ja hinnat löydät helposti Foodie.fi -palvelusta!

Lapinmaa Koskikatu 11, 96200

Rantavitikka Jokiväylä 40, 96300 MA-LA 7–24 SU 9–24

on missä lähin n u n i s i? ppas u a k oma

24 h Syväsenvaara

Nurmipolku 1, 96910 MA-LA 7–22 SU 9–22

Siellä missä sinäkin

Sale Rantavitikasta myös Sibylla -tuotteet!

Korkalovaara

Muurola

Louhikkotie 22, 96500 MA-LA 7–22 SU 9–22

Mäkipuistontie 1, 97140 MA-LA 7–22 SU 9–22

4 /1 4

psykologia

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

15

AUREETTINEN PSYKOLOGIA

– uusi kokonaisvaltainen transmoderni ihmiskäsitys Soveltavan psykologian pääaineopiskelijoilla oli ainutlaatuinen tilaisuus marraskuussa, kun Tony Dunderfelt luennoi aureettisesta psykologiasta, itse luomastaan käsitteestä. Kyseessä oli vasta kolmas kerta, kun hän luennoi aiheesta julkisesti.

Dunderfelt kuvailee itsensä pohtijaksi, visionääriksi ja tieteellisen tarkaksikin.

Hän kertoo unelmastaan yrittää pelastaa psykologia. Pohdinnat ihmisestä ovat tuttuja taiteissa, filosofiassa ja uskonnoissa.

Psykologiasta kuitenkin puuttuu teoreettinen viitekehys, laaja kokonaismalli, joka kattavasti ilmaisisi ihmisen sisällä olevat luovat voimavarat.

”On tehtävä uusia uskaliaita oletuksia ihmisestä ja hänen kyvyistään ja mahdollisuuksistaan.”

Syntyi aureettisuuden käsite, jolla kuvata ihmisen sisäistä hyvyyttä, taitavuutta, luovuutta, ongelmanratkaisukykyä ja viisautta. Aureettisuuden taitoa Dunderfelt esittelee kykynä tulkita asioita uudella tavalla, vaihtaa näkökulmaa ja asennetta kokemuksiin ja tapahtumiin. Se on taitoa olla loputtoman luova, kekseliäs ja joustava. Vapaus, yksilöllisyys, ainutlaatuisuus sekä taito ottaa etäisyyttä psyykkisiin kokemuksiin ovat myös olennaisia.

Kyky aureettisuuteen on kaikilla.

Dunderfelt peräänkuuluttaa rohkeaa ja innovatiivista ajattelua: ”On keksittävä uusia käsitteitä! Aivotieteet ja tilastotieteet eivät liity suoraan psykologiaan, ne ovat kaukana kokemuksellisuudesta. On lähdettävä liikkeelle kuin avaruustutkijat, paljon on tutkimatta, eikä tiedä, mitä voi löytää. On tehtävä uusia uskaliaita oletuksia ihmisestä ja hänen kyvyistään ja mahdollisuuksistaan. Uutta ei voi kuvata vanhoin termein!”

Näin Dunderfelt itse juuri on tehnyt.

Aureettisuus kuvaa kokonaisnäkemyksenä ihmistä, joka elää nykyaikaisessa transmodernissa maailmassa. Lähtökohtana on subjektiivinen tajunnallinen kokonaisuus. Aureettisessa psykologiassa sitä ei aluksi palauteta alkutekijöihinsä, ensin täytyy rauhassa saada tutkia tajuntaa.

Aureettisuuden käsitekin vain syntyi itsestään, kertoo Dunderfelt. Sinällään tieto ei hämmästytä, sehän kuuluu luontevasti aureettisuuteen. Mutta miten luoda jotain johonkin, joka on, mutta josta ei ole tietoinen? Fenomenologisesta näkökulmasta asian täytyykin olla niin.

Psykologi, filosofi Lauri Rauhalan oppilaana ollut ja häneltä vaikutteita saanut Dunderfelt kertoo Rauhalan radikaaliudesta ja tarpeesta vapauttaa ajattelu: ”Laitetaan yliopisto kiinni vuodeksi, jotta ihmistieteen perusteet voidaan miettiä uudelleen fenomenologiselta kannalta” kertoo Dunderfelt Rauhalan sanoneen.

Aureettisuus sisältää Dunderfeltin käsitteenä sen kaiken tietämättömänkin hyvän, jota ihmisessä on. Hän kehottaa pohtimaan ajatusta, jossa aureettisuus

kuva Daniel Dunderfelt

olisi kuin jokaisessa ihmisessä eteenpäin menevä lämmin liike. Ajatus tuntuu hyvältä. Sisälläni oleva myönteisyys, lämmin ja avartava kiinnostuneisuus, hyvyydestä ja avoimen positiivisesta suhtautumisesta rakentuva sisäinen liike kohti ratkaisua. Dunderfelt kuvailee ihmisen mieltä valtavan luovaksi ja hyväksi: ”Ihmisen sisällä on valtavia voimavaroja, vaikkei yksilö olisikaan niistä tietoinen.”

Aina tähän ei ole helppoa uskoa. Dunderfelt kuvaa, kuinka syytä huonoon fiilikseen monesti etsitään ulkoisista tilannetekijöistä kuten rahan puutteesta.

Dunderfelt haastaa kuitenkin pitämään huonoa fiilistä psyyken antamana ystävällisenä merkkinä siitä, että jotain olennaista jäänyt huomaamatta. ”Jos laiva menee väylältä sivuun, järjestelmät ilmoittavat asiasta. Samoin toimii psyyke. Kyseessä on punaisen valon evoluutio ihmisessä; et ole nyt väylälläsi.

Koska mieli pyrkii myönteisesti ratkaisemaan asiaan, ihminen alkaa voida huonosti tunnistaakseen tämän. ”

Omasta flowsta sivussa ollessa siis sydämessä piippaa. Ihmisen intuitiivinen tarve ja tunne saada oma sisäisyys linjaan oman aureettisuuden kanssa toimii parhaiten itseä kuuntelemalla. Oman sisäisten asetusten ja merkkivalojen korjaaminen on tärkeää. Pitkäaikainen yhteydettömyys omaan sisäisyyteen tuntuu.

Psykologian avulla opetetaan, kuinka saada kiinni sisäisestä luovasta ihmisestä. Fyysinen immuniteettijärjestelmämme toimii itsestään, näin myös psyykkinen, vertaa Dunderfelt. Sisäinen alitajuntamme toimii ja on myönteisempi kuin ajattelemme. Tiedostamattomassa tapahtuu paljon, sanoo Dunderfelt ja piirtää jäävuoren fläppitaululle: ”Mitä maisemasta puuttuu? Koko elävä luonto ja tähtitaivas.”

”Ihmisen sisällä on valtavia voimavaroja, vaikkei yksilö olisikaan niistä tietoinen.”

Dunderfeltille ihmisen psyyke ja kokemusmaailma on hyvä ja syvä. Kuitenkin ihminen käyttää tästä vain pienen osan. Yksilö voisi kasvaa ja kehittyä ihmisenä ja saada yhä enemmän sisäisiä ominaisuuksiaan käyttöön. Vain vähän on vasta tiedossa, toteaa Dunderfelt ja pyytää kuvittelemaan oloa hiekkarannalla, ottamaan hiekkaa rannalta ja laittamaan sitten hiekkaa täynnä olevan käden nyrkkiin. ”Tämän verran tiedämme nyt”.

Psykologia ei ota kantaa siihen, mikä on lopullinen totuus. Tärkeää on tutkimus ja löytäminen. Uusi oivallus voi syntyä yön aikana. Se on luottamusta omaan psyykkiseen myönteisyyteen, lepäämistä aureettisuuden olossa.

Lähde: Luento Lapin yliopistossa 10.11.2014 www.tonydunderfelt.com teksti Leena Kopperi

Kuka on Tony Dunderfelt?

Psykologi, kirjailija ja luennoitsija kirjoittanut 20 teosta, muun mu-

Valmentaa esimiehiä ja työyhteisö-

assa elämänkaaripsykologiasta, parisuhteen kemiasta, ilon psykologiasta, temperamenteista, intuitiosta

jä Intohimona elämän ilmiöiden pohdinta ja itsetuntemuksen harjoittelu

Keskittynyt humanistiseen ja holistiseen psykologiseen ihmiskäsitykseen

Transmoderni ihmiskäsitys • Globaali, verkottunut, muuttunut maailma • Synty: tiedostava humanismi ja psykologia • Tämän ajan kysymyksiä; tasa-arvo, oikeudet, vuorovaikutus, seikkailu, yksilöllisyys, oman varjon kohtaaminen, ”jokaisen arvoa tulisi kunnioittaa” • Arvot muodostuvat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa

• Vrt. postmodernismi: mitään suurta yhtenäistä totuutta ei löydettävissä, jokainen luo omat moraalisääntönsä ja teoriansa • Arvot muodostuvat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa • Ihminen aktiivinen aikaansaava

16 mielipide

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

Reppureissaajista yhteiskunnallisen keskustelun herättäjiksi Elettiin 2000-luvun alkua, kun suo-

malainen itsetunto sai vakavan kolauksen; kansalliset sankarit, suomalaisen sisun ruumiillistumat paljastuivat huijareiksi. Alkoi vuosia kestänyt traumaattinen jälkipyykki, johon liittyi myös jo legendaariseksi muodostunut lääkärinlaukku. Jäikö se sinne AlaTikkurilan Shellille vahingossa, vai jätettiinkö se sinne? Kysymys on kait edelleenkin auki, mutta lääkärinlaukun hakija ja sen julkisuuteen saattaja on sen sijaan tiedossa; hän oli Riku Rantala, Helsingin Sanomien rikostoimittaja.

Paremmin Rantala tunnetaan yhdessä näyttelijä-ohjaajasuvun kasvatin Tuomas Milonoffin kanssa yhdessä tekemästään Madventures –sarjasta, joka rikkoi perinteisiä tv-journalismin ja dokumentaation keinoja yhdistelemällä siihen aimo annoksen viihdettä ja gonzoa. Ei liene sattumaa, että Rantala mainitsee yhdeksi vaikuttajistaan Hunter S. Thompsonin, kuuluisan gonzojournalistin, jonka teokseen myös kulttimaineeseen noussut Inhoa ja pelkoa Las Vegasissa -elokuva perustuu. Madventures puhutteli etenkin nuoria, minkä johdosta Rantala ja Milonoff ovatkin palkittu esimerkiksi valtion tiedonjulkistamispalkinnolla vuonna 2012.

Jos nuoret halutaan saada kiinnostu-

maan sinänsä tärkeistä aiheista kuten globalisaatiosta, ihmisoikeuksista, kulttuureista ja kulttuureiden kohtaamisista, ei riitä, että niistä puhutaan. Olennaista on se, miten niistä puhutaan. Rantala ja Milonoff osasivat karistaa harmaan, tylsän ja kaavoihin kangistuneen informaatiotuottamisen harteiltaan Madventures-sarjassa ja muuttaa sen omaan aitoon tyyliinsä sopivaksi – tyyliin, johon myös nuorten ja etenkin juuri nuorten oli helppo samaistua. Ja vuonna

2013 he tekivät sen taas. Lanseerattiin uusi ohjelma: Docventures.

”Jos nuoret halutaan saada kiinnostumaan sinänsä tärkeistä aiheista kuten globalisaatiosta, ihmisoikeuksista, kulttuureista ja kulttuureiden kohtaamisista, ei riitä että niistä puhutaan.”

Docventures alkoi pyöriä Ylellä syksyllä 2013, mutta oikeastaan vasta sen toinen juuri päättynyt kausi räjäytti potin. Idea sinällään on yksinkertainen: valitaan aihe, kutsutaan muutama asiantuntija studioon vieraaksi, näytetään aiheeseen sopiva dokumentti ja sen jälkeen keskustellaan. Onhan tätä tehty ennenkin, mikä tässä nyt niin ihmeellistä on? Se, että se tehtiin jälleen uudella, omaperäisellä ja rohkealla tyylillä, joka jälleen kerran puhutteli nuoria. Se, että siinä käytettiin uusia viestintävälineitä OIKEALLA tavalla hyväksi, joilla murrettiin median vanhaa ylhäältä alas –sanelumallia.

Ohjelmasta tuli oikeasti vuorovaikutuksellinen, kun yleisö, eli kansa otti siihen osaa sosiaalisen median eri kanavia pitkin.

Enkä nyt tarkoita äänestä paras kilpailija – tyyppistä osallistumista tai näennäistä kaksisuuntaista viestintää, jossa A-studiossa luetaan satunnainen twiitti ja keskustelu jatkuu siitä, mihin se jäi. Ei, Docventures pyrki ja myös onnistui siinä, että yleisö otettiin mukaan ohjelmaan ihan uudella tavalla, ja yleisön mielipiteet ja kysymykset tulivat oikeasti osaksi ohjelmaa. Se loi yhtenäisyyden tuntua, herätti valtavasti keskustelua sosiaalisessa mediassa – ja myös perinteisessä mediassa – ja aktivoi aivan

uusia ihmisryhmiä osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Tähän ei ole mikään muu tvohjelma aikaisemmin Suomessa pystynyt.

Docventures on paljon isompi ilmiö

kuin ehkä ymmärretään. Se aktivoi etenkin niitä nuoria, jotka ovat suhteellisen tietoisia yhteiskunnan tilasta ja seuraavat sitä, mutta jotka eivät kuitenkaan seuraa sitä normaalien viestintävälineiden avulla tai ota osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun vanhanaikaisten viestintävälineiden kautta. Jotkut saattavat kutsua heitä nukkuviksi, mutta minä kutsuisin heitä sukupolveksi, joka on mennyt viestintä- ja vaikuttamistavoillaan vain eteenpäin samalla, kun yhteiskunta ja sen päättäjät ovat vielä vanhoissa, niin sanotuissa perinteisissä viestintä- ja vaikuttamistavoissa kiinni. He ovat osa uutta tiedonjakamisen kulttuuria – sosiaalista kuratointia – jossa yhteisö luo, jakaa ja kuluttaa heitä itseään kiinnostavia ilmiöitä

”Docventures aktivoi ihmisiä siinä määrin, että ympäri Suomea perustettiin elokuvakerhoja, joihin kokoonnuttiin seuraamaan ohjelmaa ja ennen kaikkea keskustelemaan.” ja asioita. Taidenäyttelyssä kuraattori luo näyttelykokonaisuuden ja valitsee teokset.

Sosiaalisessa kuratoinnissa kuraattoreita ovat kaikki sen sosiaalisen piirin jäsenet, jotka yhtäältä jakavat tietoa, mutta myös luovat sitä. Docventures pystyi hyödyntä-

mään tätä ilmiötä ja kasvoi siksi ohjelmaa suuremmaksi asiaksi – siitä tuli itsessään eräänlainen ilmiö ja keskustelun herättäjä, jossa asiantuntijat ja aihevalinnat toimivat agitaattoreina, mutta jonka todellisen sisällön loivat yhteisöt; ihmiset, jotka ottivat osaa keskusteluun erinäisten viestintäkanavien kautta.

Docventures aktivoi ihmisiä siinä määrin, että ympäri Suomea perustettiin elokuvakerhoja, joihin kokoonnuttiin seuraamaan ohjelmaa ja ennen kaikkea keskustelemaan.

Kerhot syntyivät oma-aloitteisesti ihmisten omasta tarpeesta jakaa ja keskustella heille tärkeistä asioista. Ilman Docventuresia näitä kerhoja ei olisi syntynyt, moni hyvä ja avartava keskustelu olisi jäänyt keskustelematta ja ihan varmasti useampi kuin yksi nuori olisi edelleen niin sanotusti nukkuva, koska oikeaa kanavaa omien mielipiteiden ja samanhenkisten ihmisten tapaamiseen ei olisi löytynyt.

Docventures on tältä vuodelta ohi ja

ainakin itselläni on ollut keskiviikkoiltaisin hiukan tyhjä olo; jotain tärkeää puuttuu.

Docventures palaa vielä – muodossa tai toisessa – sillä sen tekijöillä Rantalalla ja Milonoffilla näyttää olevan selvästi kykyä ja rohkeutta aktivoida etenkin nuoria mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun – tiedostaen tai tiedostamattaan. Toivottavasti meidän ei tarvitse odottaa taas yhtä pitkää vuotta saadaksemme yhtä yhteisöllisen ohjelman kulutettavaksemme. Uusillekin tekijöille on myös aina tilaa, ja yhteisöllistä keskustelukulttuuria tulisi vaalia myös ilman agitaattorina toimivaa ohjelmaa. Voisimmehan ainakin yrittää? Minun keskiviikkoilloissani on tilaa. teksti Aleksi I. Pohjola kuvitus Aino Mäntyvaara

mielipide

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

17

Sananen opinnäytteistä ja yliopiston kolmannesta tehtävästä Lapin ylioppilaslehden toimittaja Renne Vantola pohtii, voisiko yliopiston opinnäytetyö olla muutakin kuin mallitutkimus ja lähdeluettelo seuraavalle aiheesta kirjoittavalle.

Korjatkaa, jos olen väärässä. Tyypillisesti maisteriopiskelija kirjoittaa akateemisena lopputyönään pro gradu -tutkielman. Valmis opinnäytetyö hyväksytään tiedekuntaneuvostossa, minkä jälkeen opiskelija voi anoa todistusta tutkinnon suorittamisesta. Valmistuneen opiskelijan kirjaksi painettua tutkielmaa säilytetään paperisena yliopiston kirjaamossa ja tiedekunnan arkistossa, kirjastokappale tallennetaan sähköisenä Doriaan.

Tietääkseni kirjoja tehdään yleensä luettaviksi. Niillä ajatellaan siis olevan niitä lukeva yleisö. Pro gradun yleisö ovat kaunistelematta lähinnä graduohjaaja, graduseminaarilaiset ja gradun tarkastajat. Jos gradu käsittelee esimerkiksi jotakin järjestöä, tutustutaan siihen kenties myös siellä. Ja jos hyvin käy, jonain päivänä joku toinen opiskelija etsii lähteitä ja mallia omaan graduunsa ja saa käsiinsä aiemman samaa aihetta käsittelevän tutkielman. Eikö lukemattomia graduja samoin kuin kandintöitä olekin tehty juuri näin: yliopistoyhteisölle, tuleville opinnäytteidentekijöille? Onko näin kuitenkaan jatkettava ikuisesti?

”Yhteiskuntatieteen opiskelijana näen yliopisto-opintojen tarkoituksena olevan antaa opiskelijalle eväitä analyyttiseen ja kriittiseen yhteiskunnalliseen ajatteluun. ” Yhteiskuntatieteen opiskelijana näen yliopisto-opintojen tarkoituksena olevan antaa opiskelijalle eväitä analyyttiseen ja kriittiseen yhteiskunnalliseen ajatteluun. Lisäksi opiskelijan tulisi saada opintojensa kuluessa oman tieteenalansa mukaisia välineitä tutkimuksentekoon.

Näitä opiskelun aikana karttuvia taitoja mitataan ensin kandidaatin ja lopulta pro gradu -tutkielmassa, melko standardoiduissa akateemisissa tutkimuksissa. Eikö yliopisto-opiskelu siten näytäkin tähtäävän vahvasti nimenomaan tutkijan ammatissa vaadittavien tietojen ja taitojen omaksumiseen?

Läheskään kaikista yliopisto-opiskelijoista ei kuitenkaan tutkijoita tule. Mihin yliopisto sitten valmistaa heidät, jotka eivät sijoitu tutkijan tehtäviin tai jatka tohtoriopintoihin?

Yliopistolla on nähdäkseni kolme lakiinkin perustuvaa tehtävää: tutkimus, opetus ja vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa. Yliopistossa annettavan opetuksen tulisi siis kai antaa perusopiskelijalle valmiuksia tehdä jo mainittua tutkimusta mutta lisäksi tarjota valmiuksia toimimiseen vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa, mikä tarkoittaa… Niin, mitä se oikeastaan tarkoittaa ja kuinka se näkyy yliopistoopinnoissa?

Tieteellinen tutkimus, joka käsitteellistää inhimillistä todellisuutta, on tietoa tuottavan yliopistoinstituution olemassaolon perusta. Yliopistoa ei yksinkertaisesti voi olla ilman tiedettä.

Mikä merkitys sitten on yliopiston tehtävällä toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa? Ymmärrän tämän tehtävän niin, että yliopistossa tuotetun tiedon tulisi löytää tiensä myös muun yhteiskunnan eli muiden kuin yliopistoyhteisön jäsenten käytettäväksi ja hyödynnettäväksi. Yliopistossa tuotetun tiedon tulisi siis olla niin sanotusti yhteiskunnallisesti vaikuttavaa. Itse asiassa tällainen vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa on koko yliopistoinstituution ydin ja sen legitimiteetin eli oikeutetun olemassaolon perusta.

Akateemisten opinnäytetöiden tarkoitus taas on ymmärtääkseni, että opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä ja asiantuntijuutensa opiskelemallaan alalla ja hallitsevansa lisäksi tieteellisen toiminnan periaatteet. Tutkimus ei kai kuitenkaan voi olla ainoa tapa osoittaa kykyä tieteelliseen ajatteluun ja toimintaan. Voisiko yliopiston opinnäytetyö siis olla myös jotakin muuta kuin kärjistäen ilmaistuna mallitutkimus ja lähdeluettelo seuraavalle samasta aiheesta kirjoittavalle?

Yliopistossa tuotettavalla tiedolla on monia yleisöjä: ensinnäkin yliopisto- ja tiedeyhteisö mutta lisäksi se muu yhteiskunta eli muun muassa poliittiset päätöksentekijät ja yksittäiset ihmiset.

Eri yleisöt puolestaan odottavat erilaista tietoa: tiedeyhteisö sellaista teoreettista ja metodologista keskustelua, joka vie tiedettä eteenpäin; päätöksentekijät sellaista neuvoa antavaa käytännön tietoa, joka tukee yhteiskuntasuunnittelua; yksittäiset ihmiset taas sellaista vuoropuhelua tieteentekijöiden kanssa,mikä lisää heidän ymmärrystä itsestään, yhteiskunnasta ja maailmasta. Onko opinnäytteen yleisönä siis oltava juuri yliopistoyhteisö?

Voisiko opiskelija osoittaa asiantuntijuutensa ja akateemiset ajattelutaitonsa tekemällä perinteisen yliopistoyhteisölle suunnatun tutkielman sijaan vaikkapa tiettyyn yhteiskunnalliseen ilmiöön pureutuvan tiededokumentin, tutkielman muotoon rakennetun näytelmän tai levyn, kirjoittamalla jonkinlaisen populaarin tieteellisen julkaisun tai järjestämällä ajankohtaiseen teemaan tavalla tai toisella kantaaottavan tapahtuman?

Voisiko opiskelija tai voisivatko jopa eri alojen opiskelijat yhdessä lähteä tekemään opinnäytetyötä sillä mielellä, että ovat jo alusta pitäen tekemässä tieteellistä työtä, joka radikaalisti – siis perustoihin ja juuriin pureutuen – noudattaa tieteen periaatetta tulosten julkisuudesta?

Eikö pro gradu -työn lähtökohtana voisi olla tieteellisen toiminnan harjoittaminen muutakin kuin akateemista yleisöä varten ja muutenkin kuin ”perinteisen tutkielman” keinoin?

”Voisimmeko siis suunnata kohti yliopistokoulutusta, jossa vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa olisi aidosti yhtä elimellinen osa opintoja kuin tieteellisen tutkimuskäytännön harjoitteleminen?”

Tällaisessa tieteen harjoittamisessa, jota voi halutessaan kutsua tieteen popularisoimiseksi eli yleistajuistamiseksi, ei ole kyse uusien hauskojen kandin- tai graduntekotapojen itsetarkoituksellisesta keksimisestä tai jostakin ”rillumareitieteestä”. Populaaria, julki-

sen keskustelun alueella harjoitettavaa tiedettä, joka ottaa vakavasti ja kunnioittavasti huomioon myös ei-akateemisen yleisön, ei tietenkään pidä eikä edes voi tehdä tuntematta tieteen pelisääntöjä.

Tällaisella tieteen harjoittamisella ei romuteta tieteen perinteitä, vaan lisätään tieteen merkitystä ja vaikuttavuutta yhteiskunnassa sekä kehitetään yliopistoa sen kolmannen tehtävän mukaisesti.

Ovatko kaikki ”tavanomaiset kandit ja gradut” sitten aivan yhdentekeviä? On hyvä muistaa, että ilman ”hardcoretiedettä” ei olisi ikinä mitään popularisoitavaa ja juuri gradu voi avata perusopiskelijalle tien tutkijan uralle. Uskon lisäksi, että mikäli tutkimuksen teon ottaa vakavasti, on tutkimustyö tekijälleen aina palkitsevaa, jolloin tutkimukseen tutustuminen on antoisaa myös lukijalle – tai esimerkiksi katsojalle tai kuulijalle.

Olen sitä mieltä, että ”tavanomaisten opinnäytetöiden” rinnalle on syytä kehittää opiskelijalähtöisiä vaihtoehtoisia suoritustapoja, ei kuitenkaan suoritustehokkuus kärjessä, vaan yliopiston kolmas tehtävä edellä ja tieteen periaatteista tinkimättä. Kehittämistä ei tule kuitenkaan jättää vain tähän: Kuinka esimerkiksi saattaa tieto myös niiden ”tavanomaisten opinnäytteiden” tuloksista yliopiston seinien ulkopuolelle? Kenties kirjoittamalla opinnäytteistä sanomalehtiartikkeleita tai järjestämällä vaikkapa ”suurelle yleisölle” suunnattuja seminaaritilaisuuksia tai radio-ohjelmia, joissa keskustellaan gradujen tuloksista, sen sijaan, että niistä kirjoitetaan kypsyysnäytteitä graduohjaajille?

Olen oppinut, että tieteeseen kuuluu tietty kriittisyys, myös itsekriittisyys. Mielestäni olisikin hyvä kriittisesti miettiä, onko nyky-yliopisto perusopiskelijalle vain tutkijakoulun ala-aste tai vain paikka, josta hankkia nykypäivänä monesti edellytettävä välttämätön korkeakoulututkinto, jonka viimeinen niitti opiskelijan selkänahassa on väkipakolla väännetty pro gradu -tutkielma.

Tiede antaa eväitä työntekijälle kuin työntekijälle sekä kansalaiselle ja kuluttajalle myös elämään yliopiston ulkopuolella. Tiede taipuu muuhunkin kuin tutkimukseen. Voisimmeko siis suunnata kohti yliopistokoulutusta, jossa vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa olisi aidosti yhtä elimellinen osa opintoja kuin tieteellisen tutkimuskäytännön harjoitteleminen?

Keitä sitten ovat nämä tulevaisuuteen suuntaavat me? Tämän päivän opiskelijat ovat niitä, jotka – yliopistossa ja sen ulkopuolella – määrittävät, minkälainen yliopisto huomenna on ja miten tiedettä siellä silloin harjoitetaan. Tämä määrittäminen ei kuitenkaan ala vasta huomenna vaan jo tänään. Kenelle ja minkälaista tiedettä sinä siis aiot tehdä?

Kirjoittaja työstää pro gradu -työnään oppikirjaa teksti Renne Vantola kuva Matias Partanen

18 ilmiöt

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

Viinin vivahteet tutuiksi Pöytää koristaa rivi kirkkaita viinila-

seja. Valkoviini on jäähtymässä jääkaapissa, kun taas punaviini on asianmukaisesti odottamassa pöydällä avaamistaan.

Kodikas LYYn saunatila on hiljalleen täyttymässä iloisen puheensorinan saattelemana. Kyseessä ei kuitenkaan ole aivan tavanomainen opiskelijaillanvietto.

Ohjelmassa on viininmaistelua, jota vetää viiniasiantuntija Pia Peltoperä. ”Halusimme tarjota Lapin yliopiston Kehitysyhteistyöviikolle kevyempää iltaohjelmaa asiapitoisen päiväohjelman vastapainoksi”, Kosmos Buranin kehitysyhteistyöviikon koordinaattori Elina Malinen selittää.

Illan teemaksi ovat valikoituneet Reilun kaupan viinit. Tuotto käytetään hyväntekeväisyyteen.

Miten viiniä oikeaoppisesti maistellaan? Sommelier Pia Peltoperän mukaan viineissä huomiota kiinnitetään kolmeen osa-alueeseen: ulkonäköön, tuoksuun ja makuun. ”Valkoviinin väri syvenee viinin ikääntyessä, kun taas punaviini haalistuu”, muun muassa Viini-lehteen kirjoittanut Peltoperä kertoo.

Toinen viinin ulkonäköseikka liittyy viinin viskositeettiin. Pyöräyttämällä lasia sen pinnalle muodostuu valumat, joita kutsutaan viinin kyyneleiksi. Tämä kertoo esimerkiksi viinin alkoholipitoisuudesta. Lasin pyörittely tuo esiin myös viinin aromin. ”Suurin osa ihmisen makuaistista perustuu tuoksuun”, Peltoperä selittää.

Ammattilaiset purskuttavat viiniä voimakkaasti suussaan ja vetävät välillä ilmaa mukaan. Maussa kiinnitetään huomiota viinin puhtauteen, tasapainoon ja kestoon.

Sommelier Pia Peltoperä ja illan suosikiksi valikoitunut punaviini El Tesoro.

Entä miten viininmaisteluun voisi tutustua kotioloissa? Peltoperän mukaan oleellista on, että kaikille viineille on samanlainen lasi. Viinit voivat olla joko samantyyppisiä tai täysin erilaisia. Tietty teema, kuten esimerkiksi Reilun kaupan

viinit, auttaa hyvin eteenpäin. Viininmaistelun ei tarvitse olla kallista. Illan kallein pullo maksaa 10,60 euroa. ”Kotona viinejä maistellessa niitä ei tarvitse maistelun jälkeen sylkeä pois, mutta maistettaessa kahtasataa eri viiniä

on tämä ymmärrettävistä syistä tarpeen”, Peltoperä nauraa.

teksti ja kuva Matias Partanen

antibiooteista valkosipuliin Lapin ylioppilaslehden toimittaja Suvi Pesonen kertoo kokemuksistaan kiinalaisesta lääketieteestä ja sen soveltamisesta omassa elämässään.

Kiinalaiset näkevät ihmisen eri tavalla kuin länsimaissa: osana maailmankaikkeuden energiaa eli Qi:ta. Kun Qi virtaa ihmisessä tasaisesti, hän on terve. Hyvä olo on terveyden tunnusmerkki. Kaikista tärkeintä hyvän olon saavuttamiseksi on rentoutuminen.

Noin 4 000 vuoden takaisessa lääketieteen järjestelmässä energian virran epätasapainosta johtuvia sairauksia voidaan hoitaa sopusoinnulla ympäristön energian kanssa (feng shui), meditaatiolla, oikealla ravinnolla, hieronnalla, liikunnalla, astrologialla, rohdoslääkinnällä ja akupunktuurilla. Kiinalainen lääketiede kuuluu hyvin vanhaan filosofiseen perinteeseen, johon on vaikuttanut buddhalaisuus, taolaisuus, konfutselaisuus ja erilaiset kansanparannusmenetelmät.

Kiinalaisen lääketieteen mukaan terveyden kannalta tärkeää on ihmisen oikea reagointi maailmaan.

Optimistinen ihminen elää kauemmin ja suru vanhentaa ja johtaa ihmisessä virtaavan energian epätasapainoon. Ihmisen täytyy myös olla kohtuullinen kaikissa toiminnoissaan hyvän terveyden ylläpitämiseksi.

Kiinalaisessa lääketieteessä pyritään nostamaan vastustuskykyä ja siten ennaltaehkäistä sairauksien ilmestymistä. Mielenkiintoista on, että mikrobilääkkeiden sijasta kiinalaiset pyrkivät käyttämään luonnollisia parannuslääkkeitä, joilla on ihmiseen

vähemmän haitallisia sivuvaikutuksia. Luonnon omista antibiooteista kiinalaiset käyttävät esimerkiksi sipulia ja valkosipulia.

sesti liikunta ja meditaatio. Omalla kokemuksella kuitenkin voin varoittaa, että kaikki kiinalaisen lääketieteen hyvinvointimenetelmät eivät välttämättä käy länsimaisille ihmisille ja saattavat olla heille jopa haitaksi. Länsimaisen ihmisen elimistö toimii eri tavalla kuin kiinalaisen ihmisen muun muassa erilaisen geeniperimän takia.

Olen ihaillut kiinalaista lääketiedettä, sillä se ottaa kokonaisvaltaisemmin huomioon ihmisen terveyteen vaikuttavia asioita. Ihmistä ei tarvitse leikata, jos hänellä on jokin sisätulehdus, vaan akupunktuurihoito riittää ja se on jopa tehokkaampaa. Kuitenkin pitää ottaa huomioon, että kauan sitten kehitettyä akupunktuurilääkintämenetelmää eivät monet nykyaikaiset ihmiset osaa käyttää niin hyvin kuin ennen.

Kiinalaisesta lääketieteestä minut sai kiinnostumaan halu parantaa ympärillä olevat vaivoistaan valittavat ihmiset. Etsin myös totuutta ja valaistumista ja haluaisin kehittää itseäni. Kiinalaisilla on rikas ja mielenkiintoinen kulttuuri, jossa on myös vahva henkinen ulottuvuus.

Tunsin Kiinaan vetoa myös kiinalaisen herkullisen ja terveellisen ruoan ansiosta. Jos haluat kokeilla kiinalaista laihdutuskuuria syö niin paljon kun haluat, mutta vain yhdellä puikolla.

Itse olen ehkäissyt flunssaa syömällä valkosipulia. Stressin ehkäisemiseen minua auttaa erinomai-

teksti ja kuvitus Suvi Pesonen

arviot

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

19

kirja-ARVOSTELU

Yhden tragedian hajanaiset seuraukset Juha Itkonen Ajo (Otava, 2014)

Juha Itkonen totesi hiljattain uutta romaaniaan käsitelleessä haastattelussa, että hänestä piti tulla hauska kirjailija, humoristi Tuomas Kyrön tyyliin. Niin ei käynyt.

Itkosen kirjat ovat tuskaisen pohdiskelevia ja niin täynnä itsensä hakemista ja hukkaamista, että välillä siihen toivoisi toisenlaista lähestymiskulmaa.

Uusinkaan teos Ajo ei ole lähtökohdiltaan keveä. Se pohjautuu osittain tositapahtumaan, auto-onnettomuuteen, jossa Itkosen setä kuoli. Kuljettajana oli tämän oma isä, joka selvisi vahingoitta. Tämä tragedia on romaanin ydin. Abiturientin kuolema, joka sekoitti kaikkien läheisten elämän.

Kuten useissa aiemmissakin Itkosen kirjoissa, Ajossa on useita kertojia ja ajallisia tasoja. On nuori Jouko, joka haaveilee muusikon urasta 1960-luvun loppupuolella. On hänen äitinsä Heljä ja isänsä Onni, joiden elämä pirstaloituu pahimmin pojan kuoleman jälkeen. Toisena kertomuksena kulkee kolmekymppisen Ainon tarina nykyajassa.

Hän pakenee pienen poikansa kanssa autolla Saksaan koko elämäänsä karkuun. Myös hänen kohtalonsa liittyy Joukon kuolemaan, joskin aika ohuesti.

Eikö Itkoselle välillä riittäisi yksi tarina ja yksi henkilö? Nyt nämä kaksi kertomusta eivät linkity niin luontevasti toisiinsa, etteikö Ainon tarina tuntuisi ylimääräiseltä. Muutenkin Itkonen voisi yrittää loikkausta huumoripuolelle, ainakin omalla mittapuullaan.

otava

Hyvää Joulua ja riemukasta uutta vuotta 2015!

Merry Christmas and Happy New Year 2015!

Hänen ehkäpä tunnetuin romaaninsa Anna minun rakastaa enemmän oli onnistunut yhdistelmä surullista, osin pateettistakin tyyliä, ja ovelaa juonta. Toivoisin että Itkonen pystyisi vielä samaan.

DAS hiljenee jouluviikoksi, tarkistathan asioidessasi aukioloaikamme www.das.fi.

Kaisa Eerola

Elokuva-ARVOSTELU

Interstellar Ohjaaja: Cristopher Nolan Pääosat: Matthew McConaughey, Anne Hathaway Tuotanto: Paramount Pictures, Warner Bros., 2014 Christopher Nolanin Interstellar vie katsojat löytöretkelle viimeiseen koluamattomaan kolkkaan, tähtienväliseen ulkoavaruuteen. Maapallo on taantunut luonnonmullistuksen vuoksi kukoistavasta tietoyhteiskunnasta agraariseksi yhteisöksi, jossa ruoastakin on pula. Se, onko luonnonmullistus ihmisen syytä vai ei, jää hämärään. Ihmiskunta on jokatapauksessa hukkumassa pölyyn, tukehtumassa sekä nääntymässä nälkään. Koulut opettavat uudelleenkirjoitettua historiaa, jonka mukaan Kuussa ei ikinä käyty, jotta kenellekään ei tulisi mieleen vaatia varojen käyttöä avaruustutkimuksen kaltaiseen turhaan hapatukseen.

Tästä alkuasetelmasta Matthew McConaugheyn esittämä Cooper, entinen avaruuslentäjä ja insinööri, päätyy ihmiskunnan viimeisenä toivona olevalle tutkimusmatkalle uutta elinkelpoista kotia etsimään. Toisen päähenkilön, Anne Hathawayn, sanoin avaruudessa ei ole pahuutta. Siellä on vain se, mitä me viemme sinne mukanamme.

Elokuva on taattua Nolania: sentimentaalisuutta, visuaalisuutta ja eeppisyyttä on vaikka muille jakaa. Se tuo osittain mieleen elokuvat Avaruusseikkailu 2001:n ja ensimmäisen Alienin.

Tyylissä on samaan aikaan tuoreutta ja jotain tuttua. Esimerkiksi tetrispalikkaa muistuttavat robotit ovat tyylivalintana rohkea ja onnistunut.

Nolan on kuulemma kuullut asiantuntijoita, jotta elokuva olisi tieteellisesti mahdollisimman tarkka. Einsteinin suhteellisuusteoriaa ja matkustusta ulkoavaruuden poskettomissa etäisyyksissä hyödynnetäänkin kekseliäästi. En ole teoreettinen fyysikko, joten en osaa sanoa, kuinka hyvin tarkkuudessa onnistutaan, mutta

Paramount pictures

maallikkona joitakin juonenkäänteitä on vaikea sulattaa.

Elokuva leikittelee avaruusmatkustukseen liittyvillä teemoilla loistavasti: avaruusmatkustuksessa ihmisen on irtauduttava yksilötasosta ajattelemaan lajina. Etäisyydet, ja niiden ylittä-

miseen vaadittu aika ylittävät moninkertaisesti yksittäisen ihmisen elinajan. Eettisellä tasolla taas pohditaan yksilön uhrausta suhteessa koko lajin tulevaisuuteen.

Elokuva tarjoaa älykkäähköä kuvastoa tieteiselokuvaa janoavalle, kunhan muistaa jättää

pahimman sisäisen kriitikkonsa kotiin Arthur C. Clarkea ja Isaac Asimovia märehtimään.

Matias Partanen

20 sarjakuvat ja menot

lapin y l i o p p i l a s l e h t i

4 /1 4

näyttelyARVOSTELU

VALOA KAAMOKSEN KESKELLE Näyttelyt: Hullu metsä ja Kolmen kappaleen ongelma Taidemuseo Korundi helena junttila

Taidemuseo Korundin ilmaisen sisäänpääsyn taidetorstait klo 18–20 tarjoavat mahdollisuudet tutustua taiteeseen opiskelijabudjetin huomioiden. Museon toisen Kerroksen Hullu metsä– nykytaidenäyttelyssä ehdottomasti kokemisen arvoinen on kaamosajan puhutteleva Pekka Jylhän teos Valon tuoja (Barer of light). Teoksen äärellä on hyvä olla ja levähtää. Yhtä lailla ajatuksia tarjoaa syvällinen ja yksityiskohtia täynnä oleva Maaria Wirkkalan Found a mental connection, jonka äärellä viipyy huomaamatta pitkään.

Olli Marttilan Elefantin silmä on kuin sivu lastenkirjan kuvituksesta. Kaija Kiurun Private installaatio puhuttelee ja nostaa esiin kysymyksen tilan ja reviirin tarpeesta.

Ensimmäisen kerroksen näyttely Kolmen kappaleen ongelma tarjoaa uppoutumisen luovuuteen ja tuo muistoja lapsuudesta.

Puurakentamisen yksi taidonnäyte on mekaaninen halauslaite, josta voi käydä ottamassa mallia vaikka omiin joululahjanikkarointeihin. Kauden klassikkona on Albert Edelfeltin Kuningatar Blanka, jota voi käydä ihailemassa 8.3.2015 saakka.

Leena Kopperi

Taidemuseo Korundi, Lapinkävijäntie 4,

Kolmen kappaleen ongelma–näyttely 11.1.2015 saakka

ma–ke, pe 11-18 Taidetorstai – vapaa pääsy näyttelyihin klo 18–20.00

Hullu metsä–näyttely 15.2.2015 saakka

Lue lisää verkossa! www.lapinylioppilaslehti.fi

Sinun mainoksesi tähän p. 040 578 4206