Suolan historiaa

Teksti Rita Apuli

Kuvitus Pixabay.com

Mark Kurlansky kertoo kirjassaan Suola. Eräs maailmanhistoria (alkuteos 2002), miten suola on vaikuttanut kokonaisten kansojen historiaan ja aiheuttanut jopa sotia. Kiinalaiset, roomalaiset, ranskalaiset, venetsialaiset ja Habsburgit rahoittivat sotimisensa suolasta saamillaan tuloilla ja pitkään sotilaat ja työläiset saivat palkkansa suolassa. Suolan etsintä, kerääminen ja kuljetus innoittivat insinöörejä ja kemistejä joka puolella maailmaa yhä uusiin keksintöihin.

Suolan käyttö ja kysyntä alkoi lisääntyä maanviljelyksen alettua ja kotieläinten pito lisäsi suolan tarvetta entisestään. Siitä tuli välttämätön hyödyke, jonka saanti oli vaikeaa ja kallista. Varsinkin täällä Pohjois-Euroopassa suolan saanti oli monen mutkan takana ja välillä se oli kultaakin kalliimpaa.

Vielä 1900-luvulle asti suolaa etsittiin kiivaasti, mutta nykyisin geologit ovat selvittäneet, että suolaa löytyy lähes joka paikasta eikä sitä enää pidetä tärkeänä vaurauden lähteenä.

Keskiajalla suolatun sillin ja turskan merkitys rahvaan ensisijaisena ravinnonlähteenä kasvoi. Tämä taas edellytti valtavia määriä suolaa. Itäja Pohjanmeren rantavaltiot tulivat täysin riippuvaisiksi lähinnä Keski- ja Etelä-Euroopasta saatavasta suolasta voidakseen hyödyntää valtavia kalansaaliitaan.

Nykyisinhän asia on aivan toisinpäin. Suolaa kyllä riittää, mutta kaloja ei ole. Suolan säästämiseksi kalaa myös savustettiin ja hapatettiin.

Euroopan suurimmat suolakaivokset ovat Saksan ja Itävallan rajalla sijaitsevan Dürrnbergin vuoren uumenissa ja Puolassa Krakovan lähellä.

Wieliczkan suolakaivos on turistinähtävyys edelleenkin ja siellä on kokonainen kappeli, jota koristavat erilaiset suolasta tehdyt patsaat, tanssisali ja suolakaivosorkesteri.

Englannissa Cheshiressä suolaa kaivettiin niin innokkaasti, että maa alkoi pettää talojen alta.

Intian itsenäistymistaistelu alkoi sekin suolasta, sillä siirtomaahallinto oli kieltänyt paikallisia jopa keräämästä luonnollisesti muodostunutta suolaa meren rannalta. Gandhin ensimmäinen julkinen protesti oli rikkoa Britannian suolalakia keräämällä palanen kuivunutta suolaa Dandissa, Gujaratin niemimaan rannikolla.

Jos saisimme valita suolan ja kullan väliltä, valitsisimme varmasti kullan. Suolaahan voi ostaa mistä tahansa, eikä hintakaan päätä huimaa. Mutta jos suolaa ei olisi saatavilla, se saavuttaisi nopeasti kultaakin korkeamman arvon.

Näin oli ennen, jolloin suolaa oli monin paikoin vaikea tuottaa ja hankkia. Ihmiset pelkäsivät suolan puutetta jopa paljon enemmän kuin me pelkäämme öljyn tai juomaveden loppumista nykyään.

Suola on perustava elementti sivilisaatiossamme, sen eloonjäämisessä ja kehityksessä. Se on oleellinen osa elollista elämää: ihmisiä, eläimiä ja jopa kasveja. Se on osa kehoamme ja osa ravintoamme.

Suola oli ensimmäisiä kaupankäynnin kohteita. Sen ympärille rakennettiin teitä, satamia ja kaupunkeja. Se, jolla kulloinkin sattui olemaan suolamonopoli, hallitsi muiden ihmisten elämää. Suolakaupan ansiosta kehittyi ”suolatiet”, joita pitkin suolakauppiaat kuljettivat suolaa ja myivät sitä paikoissa, joissa suolaa oli mahdoton saada. Foinikialaiset kauppasivat suolaa Välimeren maissa ja he olivatkin tiettävästi nykyisen tyyppisen maailmankaupan ensimmäisiä harjoittajia.

Suolakauppa muodostuikin talouden peruspilariksi tuhansien vuosien ajan. Kreikkalaiset vaihtoivat suolaa orjiin. Uppiniskaisten ja muuten epäsopivien orjien kohtaan todettiin, etteivät he ole ”suolansa veroisia.” Ilmaisua käytetään tänäkin päivänä joissakin kielissä viittaamaan henkilöön, joka on palkkansa arvoinen.

Suolaa käytettiin myös maksuvälineenä. Marco Polo huomasi matkoillaan Tiibetissä, että pienet suolakakkuset oli sinetöity kaanin kuvilla ja niitä käytettiin maksuvälineinä. Roomalaislegiooneissa osa palkasta maksettin suolana, jota kutsuttiin nimellä ”Salarium argentum” eli suolaraha. Tästä juontaa myös englanninkielinen termi ”salary” joka tarkoittaa palkkaa. Latinankielisen sanan ”sal” arvellaan olevan alkuperänä myös roomalaiselle sanalla ”salute” joka taas liitetään arabilaiseen ”salaam”-sanaan tarkoittaen rauhaa.

Vallanpitäjät ymmärsivät hyvin pian, että koska suola on ihmisille elintärkeää, siitä saa tärkeän ja säännöllisen tulonlähteen. Suola pantiin verolle ensimmäisenä Kiinassa, noin 2200 e.a.a. Tämän uskotaan olevan yksi ihmiskunnan ensimmäisistä verotettavista kohteista. Ranskassa asetettu suolavero sai niin valtavat mittasuhteet, että se johti sekä suolanpuutteeseen, sekä oli osittain syynä myös Ranskan vallankumouksen puhkeamiseen vuonna 1789.

Suolalla olikin usein tärkeä rooli sodissa. Siitä käytiin verisiä taisteluita, eikä ihme. Napoleon menetti useita tuhansia sotilaita, koska vetäytyessään Moskovasta sotilaiden haavoja ei voitu hoitaa kunnolla suolan puutteen vuoksi, ja näin heidän vastustuskykynsä laski.

Suola on kiehtonut ihmisiä tuhansien vuosien ajan, eikä pelkästään sen elämää ylläpitävän voimansa, vaan myös lyyrisen, tarumaisen ja myyttisen olemuksensa vuoksi.

Suola inspiroi alkemisteja niin, että sitä pidettiin yhtenä peruselementtinä maan, ilman, veden ja tulen ohella. Se esiintyy kansantarinoissa, saduissa ja uskonnollisissa kertomuksissa. Suolaa käytettiin, ja käytetään nykyisinkin, erilaisissa rituaaleissa. Niissä suola symboloi jatkuvuutta ja puhtautta. Muinaiset kreikkalaiset, roomalaiset ja muut kansat uhrasivat suolaa jumalilleen.

Suola oli olennainen osa myös kristinuskoa harjoittavien rituaaleissa. Suola mainitaan raamatussa kymmeniä kertoja, usein osana metaforia ja vertauskuvia, symboloiden viisautta, aitoutta, iankaikkisuutta ja ennen kaikkea jumalan ja ihmisen yhteyttä. Myös monet kirjailijat, runoilijat, taidemaalarit, säveltäjät ja muut taiteilijat ovat käyttäneet teoksissaan suolaa symboloimaan elämää, puhtautta, hyvinvointia jne.

Aikojen alusta asti ihminen on osoittanut kunnioituksensa suolaa kohtaan monin eri tavoin. Suola edustaa elämää ja ihmismielen kaikkein haluttavimpia luonteenpiirteitä. Joissain maissa erittäin viisaan ihmisen sanotaan omaavan paljon suolaa päässään: ”plenty of salt in his (or her) head”.

Pöydälle läikytetty suola merkitsee joissakin maissa epäonnea. Monissa kulttuureissa on vielä tänäkin päivänä tapana viedä leipää ja suolaa uuteen kotiin tai toivotettaessa vieras tervetulleeksi kylään. Ciceron tutkielmassa ystävyydestä (De amicitia) kehotetaan ”olemaan luottamatta kehenkään, jollet ole syönyt runsaasti suolaa hänen kanssaan.” Vanha sanonta on: ”Kun kaksi ihmistä jakaa kapallisen suolaa, vasta sitten he tuntevat toisensa.”

Vielä tänäkin päivänä kuulemme ihmisten puhuvan ”suolaisista hinnoista”, 1800-luvun loppuun mennessä suolan saanti helpottui ja hinta asettui realistiselle tasolle.

Lähteet: Kurlansky, Mark: Suola. Eräs maailmanhistoria, Like 2007; Alkuteos: Salt. A World History, Bloomsbury USA 2002