Äär e t ön І Maaliskuu 2020
PYÖVELINÄ 1500-LUVUN RANSKASSA
Mystikon mietteitä Tässä lehden numerossa käsitellään jonkin verran ihmisten entisiä elämiä, ja niinpä minäkin voisin yhdestä omasta sellaisesta kirjoittaa, josta minulla on paljon vanhoja muistikuvia… Olin nimittäin valtion virassa pyövelinä Ranskassa 1500-luvun loppupuolella, tarkemmin sanottuna Pariisin kaupungin alueella. Olin aikaisemmin ennen pyöveliksi ryhtymistäni eläinten teurastajana saman suurkaupungin ”lihanjalostamossa”. Tapoin sitten kerran paikallisessa viinitavernassa sattuneessa väkivaltaisessa joukkotappelussa veitsellä arvovaltaisen miehen ja sain siitä kaupungin lakituvassa kuoleman34
matti kultajoki
tuomion, vaikka tilanteessa oli kysymys itsepuolustuksesta. Vankilassa tuomion täytäntöönpanoa odotellessani minulle tarjottiin pyövelin virkaa, koska pyöveleistä oli pulaa, ja minulla oli paljon käytännön kokemusta teurastamisesta. Työtarjouksessa sanottiin, että jos ottaisin työn vastaan, saisin itse samalla armahduksen kuolemantuomiostani. Niinpä minulle tuli ammatinvaihdos, tai oikeastaan vain tappamisvaihdos, suoraan eläimistä ihmisiin. Molempien liha oli saman näköistä ja veri yhtä punaista, mutta ainoastaan ihmiset joutuivat rikoksistaan vastuuseen lain edessä. Eläimet sensijaan vain tapettiin ja syötiin pois. Olin aluksi noin vuoden verran erään toisen vanhemman pyövelin opissa, kunnes aloin tekemään työtä itsenäisesti. Hän antoi minusta kaupungin esivallalle hyvät suositukset,
koska olin perusluonteeltani rauhallinen, mestaustilanteissa varmakätinen, ja muutenkin määrätietoinen työssäni, enkä pelännyt verisiä ruumiita. Työni keskittyi melkein kokonaan Pariisiin, mutta toisinaan sain myös lyhyitä komennuksia muutamiin muihin suuriin ranskalaisiin kaupunkeihin. Tämä siksi, että minua pidettiin hyvin ammattitaitoisena pyövelinä, joka tappoi kaikki kuolemaantuomitut nopeasti ja taitavasti. Pyrin tekemään mestaukset aina myös mahdollisimman kivuttomasti, ilman mitään turhaa sadistista kärsimysteatteria. Olin kotoisin uskonnollisesta perheestä ja etunimeni oli tuossa elämässä Celestinus, joka on latinaa ja tarkoittaa ”taivaallinen”. Se oli tavallaan samalla myös taiteilijanimeni, jolla minut tarvittaessa esiteltiin teloituspaikan yleisölle. Koska käy-
