Oulun ylioppilaslehti 3/2016

3/2016 | 11.5.2016 | 56. vuosikerta

Tieteen arvo Kuka päättää, mikä tutkimus on arvokasta ja hyvää – tiedeyhteisö vai poliitikko?

• VESITORNIN VARTIJA

s. 15

• KEKSIEN MAUSTAMA KATUTANSSISKENE

s. 18

• IN ENGLISH

s. 22–23

Sisältö

s. 24

Aluksi

Lopuksi

3 Päätoimittajalta

22 Betting Everything on ”Arctic Attitude”

4 Noin kuukauden uutiset

22 Hi 5

Läsnäolon suuri voima.

Resurssien vähyys vie terän kliiniseltä opetukselta. Oulun yliopiston ylioppilaskunta sai uuden pääsihteerin.

6 Päähenkilö

Kasvatustieteen professori Sanna Järvelä on loputtoman kiinnostunut siitä, miksi toiset ovat parempia oppimaan kuin toiset.

8 Vieraissa saleissa

Elektroniikkasuunnittelun perusteiden luennolla.

Tässä lehdessä 10 Talous sivistystä tärkeämpää

Yliopistojen tuottama hyöty yhteiskunnalle ja yrityksille on korostunut ja yliopistoilta odotetaan yhä enemmän halua palvella myös yhteiskunnan ja talouden tarpeita.

The University of Oulu has recently published its strategy for 2016–2020.

Ways to maximize summer weeks.

23 What Tuition Fees Means For Finnish Universities Will non-EU citizens come to study to Finland from 2017 onwards?

24 Koulusta tutkimukseen ja takaisin

Tutkimalla lasten kaverisuhteiden valtamekanismeja etsitään kiusaamiseen johtavia tekijöitä.

25 Kolumnisti Iikka Kivi

kehottaa unohtamaan kauppakeskukset.

25 Luettavaa

Eleonoora Riihinen arvioi Tommi Melenderin Onnellisuudesta.

27 Kolumnisti Sanna Häyrynen

kokee, että yliopistosivistyksen arvostaminen ja monialainen ajattelu ovat vaihtuneet poteroissa kilpailemiseen.

15 Vesitornin vartija

27 Kuunneltavaa

18 Keksien maustama katutanssiskene

29 Kolumnisti Henna Määttä

Daniel Herrera Castro osti elokuussa 2015 Intiön vesitornin, ja hänellä on suuret suunnitelmat sen varalle.

Neljän katutanssijan perustama KEKSI Kollektiivi pitää oululaisen katutanssiyhteisön eloisana. Lisäksi nuoret katutanssijat Anni Jokitalo, Veera Pyykkö ja Tuure Kaukua kertovat tanssijuudestaan.

Marko Pyhähuhta arvioi The Hearingin, Pietarin Spektaakkelin ja Mopon & Ville Leinosen uudet levyt. ihmettelee miksi naiset, jotka haluavat kehittää työyhteisöjä, usein koetaan hankaliksi ämmiksi.

30 Alumnilta oppia

Englantilaista filologiaa pääaineenaan opiskellut Jukka Ahola työskentelee nykyään copywriterina.

Päätoimittajalta

3/2016 11.5.2016 56. vuosikerta Oulun ylioppilaslehti on journalistisesti riippumaton. Vuonna 1960 perustettu lehti ilmestyy 6 kertaa vuonna 2016.

PÄÄTOIMITTAJA Minna Koivunen paatoimittaja@oyy.fi TÄMÄN LEHDEN TEKIVÄT Anni Arffman, Bianca Beyer, Marcelo Goldmann, Heidi Hahtola, Sanna Häyrynen, Anni Hyypiö, Juuli Juntura, Inkeri Jäntti, Margarita Khartanovich, Iikka Kivi, Maria Lax, Henna Määttä, Essi Oikarinen, Marko Pyhähuhta, Eleonoora Riihinen, Hanna Talikka, Suvi Vinblad, Alisa Tciriulnikova.

Läsnäolon suuri voima

KANNEN KUVA Anni Arffman

TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Erkki Koiso-Kanttilankatu 1 X1 ovi, 2 krs.

90570 Oulu toimitus@oyy.fi JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Oulun yliopiston ylioppilaskunta ILMESTYMISAIKATAULU www.oulunylioppilaslehti.fi ILMOITUSMYYNTI Suoramarkkinointi Mega Oy Maija-Liisa Kokko 044 7736616 ilmoitusmyynti@sm-mega.fi Valtakunnalliset ilmoitukset Pirunnurkki Oy 020 7969580 Toimitus ei vastaa tilaamattomasta materiaalista. Lehden vastuu rajoittuu ilmoituksen hintaan.

PAINO Botnia Print, Kokkola PAINOS 4500 kpl ISSN 0355-9238 (painettu) ISSN 1798-9922 (verkko) ISSN-L 0355-9238 SEURAAVA NUMERO ILMESTYY 31.8.

PÄÄTOIMITTAJA | Minna Koivunen, minna.koivunen@oyy.fi

T

untematon kanssamatkustaja heitti jokin aika sitten vitsin, ettemme tarvitse puhelinta kävelemiseen, kun astuimme pois bussista ja muut ihmiset ympärillämme tuijottivat puhelimiinsa kävellessään. Ensin en tajunnut, mitä hän tarkoitti, mutta nopeasti se valkeni. Nykyään, kun näen ihmisten kävelevän katse liimattuna puhelimen ruutuun tai teen sitä itse, tulee tämä tilanne mieleen. Se huvittaa, mutta samalla surettaa. Älypuhelimen kanssa symbioosissa oleminen alkaa olla jo kulunut aihe, mutta on edelleen tärkeä. Puhelimia ei nimittäin tuijoteta vain yksin ollessa, vaan turhan usein sosiaalisissa tilanteissa. Kesken palaverin ja ystävien välisen kahvihetken tai ruokaillessa. Olen itsekin sortunut tähän, mutta pyrin pääsemään siitä pois. Harvoin on niin tärkeä viesti tai puhelu tulossa, ettei siihen ehtisi reagoida sosiaalisen tilanteen jälkeen.

Kesä on uusiin ihmisiin tutustumisen aikaa.

On uusissa kesätyöpaikoissa aloittamista, lomamatkoja ja festivaaleja. Kun kohtaa uuden ihmisen, ensivaikutelma on tärkeä. Silloin ei kannata sortua puhelimeen tuijottamiseen.

Helsingin yliopiston tutkija Miia Paakkanen CoPassion–tutkimushankkeesta on kirjoittanut viisi vinkkiä, kuinka synnyttää lämpöä ja luottamusta ihmisten kohtaamisessa. Vinkit perustuvat Harvardin psykologi Amy Cuddyn tutkimustulokseen siitä, että arvioimme toisen ihmisen kahden kritee-

rin, luottamuksen ja kunnioituksen perusteella.

Ennen kaikkea on tärkeää ottaa ystävällinen asenne. Jos ajattelee, etteivät muut ihmiset ansaitse ystävällisyyttä, et voi välittää aitoa lämpöä ympärillesi. Usko siihen, että jokainen ansaitsee ystävällisyyttä.

Ole aito ja unohda teennäisyys sekä tärkeily.

Vaikka et olisi hymyilijä tai halailija, se ei estä olemasta ystävällinen.

Avarra mielesi ja valmista kehosi kohtaamiseen hengittämällä kolme kertaa rauhallisesti ja syvään. Toisen ihmisen tunnetiloja on helpompi tunnistaa, kun on ensin rauhoittanut itsensä uloshengityksen voimalla.

Ole läsnä: se rauhoittaa ja luo turvallisuutta.

Läsnäolo luo toiselle tunteen tärkeydestä ja siitä, että olet tilanteessa oikeasti häntä varten.

Viimeisenä: ole aidosti kiinnostunut toisesta ihmisestä, kuuntele ja kysele, mutta älä näprää puhelinta tai vilkuile ympärillesi.

Aina ei välttämättä jaksa olla avoin ja ystävällinen, mutta jos kaikki kohtaamiset kaupankassoista bussikuskeihin olisivat lämpimiä ja jopa hymyn värittämiä, leviäisi myönteisyys kulovalkean lailla.

On jokaisen valinta, hymyileekö kaupan kassalla vai murahtaako kiitoksen vaihtorahat saadessaan.

Tekohymykin tutkitusti parantaa omaa fiilistä ja hymyn vastaanottaminen piristää. Aloita läsnäolo ja hyvän fiiliksen levittäminen jo tänään: hymyile vastaantulijalle ja odota reaktiota. Voit yllättyä.

NRO 3 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

3

Noin kuukauden uutiset

Samalla kun lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijamääriä on kasvatettu, opetushenkilöstön määrä on vähentynyt. Tämä johtaa ryhmäkokojen kasvamiseen, mistä syntyy ongelmia opiskelujen kliinisessä vaiheessa. Kuvassa dissektiokurssilaisia lukuvuodella 2014–2015.

Resurssien vähyys vie terän kliiniseltä opetukselta Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta kouluttaa ja tuottaa tutkimusta tehokkaasti, mutta lääkäriopiskelijoiden kliinisen opetuksen resursseissa tehokkuus ei näy. Syksyllä kliinisessä vaiheessa aloittaa 150-henkinen jättikurssi. Se haastaa kliinisen opetuksen rajat ja resurssit.

TEKSTI Anni Hyypiö KUVA arkisto/Oulun ylioppilaslehti LÄÄKETIETEEN OPINTOJEN sisäänottomääriä on muutaman viime vuoden aikana nostettu kaikissa yliopistoissa. Nyt Suomessa lääketieteen opinnot aloittaa vuosittain 750 uutta opiskelijaa, ja jo joka 80. ikäluokan nuorista koulutetaan lääkäriksi.

Sisäänottomäärän kasvatusta on pitkään perusteltu kroonisella lääkäripulalla.

Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin Kyösti Oikarisen mukaan lääkäreiden opiskelijamääriä ei ainakaan tällä perusteella tarvitse enää kasvattaa: vaikka pulaa on edelleen Vaasan ja Porin alueella, muualla Suomessa tilanne on jo hyvä. ”Lääkäreitä koulutetaan viidessä, hammaslääkäreitä neljässä yliopistossa. Näiden lisäksi Suomeen tulee vuosittain yli sata ulkomailla koulutettua lääkäriä ja yli 50 hammaslääkäriä. Lisäksi ulkomaisissa yli-

4

OULUN YLIOPPILASLEHTI

opistoissa opiskelee noin 600 suomalaista nuorta lääkäriksi. Jokohan lääkärit alkavat riittää?”

Lääketieteelliset tiedekunnat ovat olleet kriittisiä sisäänottomäärien nostolle, ellei rahoitus selkeästi seuraa lisääntyvää opiskelijamäärää. ”Lisäpaikkoja on kompensoitu noin 8 000 eurolla per paikka, mutta yliopistorahoituksen muun pienenemisen takia rahoitus ei ole noussut”, Oikarinen arvelee.

Oikarisen mukaan Oulussa viime vuosi oli tuloksellisesti hyvä: tiedekunta teki ennätyksen tohtorintutkinnoissa ja yli 70 prosenttia opiskelijoista saavutti vähintään 55 opintopistettä lukuvuoden aikana.

Silti sen perusrahoitus on ollut esimerkiksi tilakustannusten nousun vuoksi laskevassa suunnassa usean vuoden ajan. ”Tuore arvio on, että Oulussa tehdään perustutkinnot ja julkaisut pienimmällä henkilöstöllä. Eli olemme NRO 3 | 2016

Suomen lääketieteellisistä tehokkain yksikkö.”

Millä rahalla koulutetaan?

Samaan aikaan kun lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijamääriä on kasvatettu, opetushenkilöstön määrä on puolestaan vähentynyt.

Samalla ryhmäkoot kasvavat.

Tästä syntyy ongelmia opiskelujen kliinisessä vaiheessa.

Siinä missä lääkisopiskelijan kaksi ensimmäistä vuotta ovat teoreettisia ja luentopainotteisia, kolmantena vuonna alkavassa kliinisessä vaiheessa kuvioihin tulevat lääkärin työssä tarvittavat taidot, potilastyö ja sairauksien diagnosointi ja hoito käytännössä. Oulun kliinisen vaiheen opetus tapahtuu pääasiassa Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

Ensi syksynä klinikkaharjoittelun aloittaa poikkeuksellisen suuri, peräti 150-henkinen vuosikurssi. Sen

koossa opiskelijamäärien nosto ensi kertaa konkreettisesti näkyy.

Viidettä vuotta opiskelevan Oulun Lääketieteellisen Killan puheenjohtajan Henry Sundqvistin mukaan rahan puute näkyy nyt opiskelijan arjessa käytännön potilastyön vähenemisenä.

Vaikka luentoja voidaan korvata videoyhteyksillä tai verkkokursseilla, käytännön potilasharjoitteissa tilanne on toinen. ”Videoilta voi katsoa mallia, mutta itse potilaskokemusta ei voi viedä verkkoon. Siihen tilanteeseen kuuluu niin paljon erilaisia aspekteja, kuten potilaan kohtaaminen. Lääketieteellistä tiedekuntaa on sanottu yliopiston ammattikorkeakouluksi, jossa mestari-kisälli -malli on keskeinen tapa oppia. Koulutuksessamme kaikkea ei voi opettaa luento-opetuksena, eikä käytännön harjoitteiden oppimista haluaisi jättää työelämään asti.”

Sundqvistin mukaan ryhmäkokojen kasvatus ei palvele ketään, ei potilasta eikä opiskelijaa. ”Jos yhdessä huoneessa on lääkärin lisäksi kuudesta kahdeksaan kandia tutkimassa yhtä vatsakipuista potilasta, se ei ole kivaa kenellekään. Haluamme tilanteen olevan myös potilasta kunnioittava.”

Toisena ongelmana on se, että isoissa ryhmissä harva pääsee kädestä pitäen kokeilemaan toimenpiteitä. Jos potilaalle tehdään esimerkiksi poskiontelopunktio, kahdentoista hengen ryhmästä yksi pääsee tekemään operaation. Muut seuraavat vierestä.

Kuka maksaa koulutuksen?

Kliinisten opettajien vähyyteen vaikuttavat ristiriitaiset käsitykset siitä, kenen vastuulle lääkäriopiskelijoiden kliinisen opetuksen kus-

tannukset kuuluvat, yliopistolle vai sairaanhoitopiirille.

Lääkäreiden ja hammaslääkäreiden kliininen harjoittelu tapahtuu palvelujärjestelmässä. Suurin osa harjoitteluista tehdään yliopistosairaalassa, jonkin verran myös keskussairaaloissa ja terveyskeskuksissa.

Kliinisen opetuksen opettajille palkan maksaa yliopisto. Koska omat opettajat eivät riitä, kliinistä opetusta ostetaan tuntiopetuksena sairaaloilta, toisinaan yksityisiltäkin.

Yliopistosairaaloilla on lakisääteinen tehtävä osallistua koulutukseen ja tutkimukseen. Sairaanhoitopiireille myös maksetaan koulutuskulujen kattamiseksi erityisvaltionosuutta, EVO-rahaa.

Kyösti Oikarisen mukaan yhtenä syynä Oulun kliinisen opetuksen tilanteeseen on kuntayhtymän haluttomuus maksaa lääkäreiden

kouluttamisesta. ”Asenteena on ollut se, että kunnat maksavat potilaiden hoidosta ja valtio yliopistokoulutuksesta. Tällä hetkellä ei ole tarkasti sovittu sitä, mikä osa opetuksesta on yliopiston ja mikä palvelujärjestelmän tuottamaa.”

Sairaanhoitopiireille jää maksettavaa koulutuksesta EVO-korvauksenkin jälkeen. Oikarisen mielestä yliopistosairaalan maakunta ja kotikaupunki kuitenkin hyötyvät lääkärikoulutuksesta monin tavoin. ”Yliopistosairaalan status luo hyvää imagoa, on vetovoimatekijä, tarjoaa vaativat hoidot lähellä ja auttaa lääkäreiden rekrytoinnissa.”

Oikarinen lataa toiveita vuoden 2019 sote-uudistukseen, jossa rahoitus siirtyy kokonaan valtion piikkiin, ja vääntö koulutuksen kustannusvastuusta poistuu. Oikarisen mukaan myös Pohjois-Pohjanmaan

sairaanhoitopiirin asenne on jo nyt muuttunut ymmärtäväisemmäksi.

Maksoi lystin kuka hyvänsä, Oikarinen pitää ongelmallisena sitä, että lääkäreiden kliininen harjoittelu tapahtuu enimmäkseen yliopistosairaaloissa. Hänestä harjoittelupaikaksi sopisi paremmin tavallinen terveyskeskus, jossa nuoret lääkärit pääsisivät näkemään läheltä käytännön töitä.

Oulussa Kontinkankaan hyvinvointikeskukseen suunniteltiin pitkään lääkäriopiskelijoille tarkoitettua omaa oppimisterveyskeskusta.

Suunnitelmat kariutuivat kaupungin rahatilanteeseen.

Vaikka ajatus omasta terveyskeskuksesta kaatui, Kontinkankaalle on tulossa kliiniseen harjoitteluun sopiva monialainen diabetespoliklinikka. Lääkäriopiskelijoiden lisäksi klinikalla harjoittelevat myös sairaanhoitajaopiskelijat. •

31.8.

Lyhyesti

ilmestyy seuraava Oulun ylioppilaslehti, joten toivotamme oikein leppoisaa kesää ja rentouttavia lomahetkiä kaikille lukijoillemme!

Asiantuntija tietää Kysy, jos jokin opiskelijaelämässä tai yliopistolla askarruttaa. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan asiantuntijat vastaavat.

Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus@oyy.fi tai Facebook-sivuillamme (www.facebook.com/oulunylioppilaslehti) olevan lomakkeen kautta.

Aino-Kaisa Manninen OYY:n pääsihteeriksi OULUN YLIOPISTON ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto on valinnut ylioppilaskunnan uudeksi pääsihteeriksi tuotantotalouden diplomi-insinööri Aino-Kaisa Mannisen.

Edustajisto teki päätöksen kokouksessaan tiistaina 3. toukokuuta.

Manninen voitti Sampo Rissasen äänin 17–15.

Aino-Kaisa Mannisen on tarkoitus aloittaa uuteen työhönsä perehtyminen toukokuun puolivälissä.

Manninen on valmistunut Oulun yliopistosta vuonna 2014 ja työskentelee tällä hetkellä Tekniikan akateemiset TEK:n teekkariasiamiehenä. Hän on aikaisemmin toiminut muun muassa OYY:n hallituksen varapuheenjohtajana sekä Suomen

ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäsenenä. ”Olen kiitollinen edustajiston päätöksestä. On ilo päästä tekemään töitä rakkaassa kotiylioppilaskunnassani. Haluan olla kehittämässä sitä yhä vaikuttavampaan suuntaan ja panostaa työssäni siihen, että työyhteisössä voidaan hyvin”, Manninen kertoo tuoreeltaan.

Ylioppilaskunnan pääsihteeri on henkilökunnan esimies ja muun muassa vastaa ylioppilaskunnan henkilöstöhallinnosta, taloudenpidosta ja -suunnittelusta. Pääsihteeri toimii tiiviissä yhteistyössä hallituksen ja edustajiston kanssa sekä vastaa niiden päätösten toimeenpanemisesta. •

Olemme joukko elokuvanharrastajia ja olemme perustamassa elokuvanharrastajien järjestöä.

Miten meidän kannattaisi toimia, jotta saamme yhdistystoiminnan käyntiin?

Aluksi teidän kannattaa kerätä asiasta kiinnostuneita ideoimaan yhdistyksen toimintaa. Sen jälkeen voitte järjestää perustamiskokoukseen, jossa allekirjoitetaan yhdistyksen perustamiskirja ja hyväksytään yhdistykselle säännöt. Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta löytyy perustamiskirjan ja sääntöjen malli. Sen jälkeen perustamiskirja ja säännöt toimitetaan PRH:lle rekisteröitäväksi. Rekisteröinnin jälkeen teidän kannattaa miettiä, miten tiedotatte yhdistyksen toiminnasta ja saatte rekrytoitua jäseniä.

Lisätietoja ja neuvoja missä tahansa vaiheessa voi kysyä OYY:n kansainvälisten asioiden ja järjestöasioiden asiantuntijalta.

Juuli Juntura, OYY:n kansainvälisten ja järjestöasioiden asiantuntija

NRO 3 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

5

Päähenkilö | Palstalla yliopistolainen pääsee ääneen.

Miksi hyvät oppijat pärjäävät?

Kasvatustieteen professori Sanna Järvelä on loputtoman kiinnostunut siitä, miksi toiset ovat parempia oppimaan kuin toiset. Sen hän tietää, ettei kukaan synny hyväksi oppijaksi, eikä oppimisen taitojen kehittäminen ole koskaan liian myöhäistä.

TEKSTI Anni Hyypiö KUVA Inkeri Jäntti

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNOLO-

gialta on pitkään odotettu ihmettä, joka mullistaisi oppimisen.

Yritys on ollut kova: 1990-luvulla hehkutettiin koulujen tietokoneluokkia, 2000-luvun puolivälissä interaktiivisia smartboardeja, viimeisimpänä yliopistojen avoimia verkkokursseja MOOCeja.

Mullistajat tulevat koulukeskusteluun kovalla tohinalla, mutta vaipuvat lyhyen tähtihetken jälkeen unholaan. ”Teknologia menee nopeasti eteenpäin. Alalta nousee nopeita ideoita, joita kokeillaan hetken aikaa. Ne eivät korjaa ongelmia, koska ne eivät perustu tietoon siitä, kuinka ihminen oppii”, arvelee kasvatustieteen professori Sanna Järvelä Oulun yliopistosta.

Järvelä johtaa kasvatustieteiden tiedekunnassa Oppimisen ja koulutusteknologian yksikköä. Noin 20-henkinen tutkimusyksikkö tutkii yksilöllistä ja sosiaalista oppimista erilaisissa oppimisympäristöissä ja kehittää koulutusteknologiaa oppimisessa hyödyntäviä malleja. Yksikön erityisinä tutkimuskohteina ovat oppimisen perusmekanismit: itsesäätely, motivaatio, oppimisen strategiat ja sosiaalinen vuorovaikutus.

Kahdenkymmenen vuoden ajan oppimistutkimusta tehneen Järvelän kokemuksen mukaan nopeista ratkaisuista ei ole apua, sillä ne jättävät itse opetuskäytännöt uudistamatta. ”Smartboardissa väline vain varasti sen älykkyyden, mikä ihmisessä on!”

Kännykkä jäänyt pulpetille Vaikka teknologialla on oppimista auttavia sovellutuksia, se ei yksin tee oppimisesta laadukkaampaa.

Tästä varoittavana esimerkkinä Järvelä mainitsee oppimisen digitalisaation ymmärtämisen pelkästään sähköisenä oppimateriaalina. Kyseessä on edelleen vanha Gutenbergin kirjapainotekniikan jälkeläinen, mutta näyttöpäätteelle käännettynä. ”Parhaimmillaan teknologia auttaa luomaan oppilasta aktivoivia tilanteita. Se voi esimerkiksi auttaa ihmisiä kysymään parempia kysymyksiä ja luomaan siten uutta tietoa.”

6

OULUN YLIOPPILASLEHTI

Sanna Järvelän mukaan opetuksessa käytettävän teknologian suurimmat hyödyt ovat sen kyvyssä aktivoida ja verkostoida oppijaa.

Yksinäisen pänttäämisen sijaan opiskelijoita voi kannustaa tekemään oppimistyötä tiimeissä. Puhutaan yhteisöllisestä tiedonrakentamisesta, jossa yhteisen ongelman ääreen kerääntynyt ryhmä tuottaa uutta tietoa, jota ei voida enää palauttaa vain yhden yksilön tuottamaksi tiedoksi.

Tässä työssä sosiaalinen media tulee avuksi. Ennen oppitunneilla pannaan asetettu kännykkä on yhä useammin jo oppitunneilla käytössä. Facebookia ja WhatsAppia voi itsensä viihdyttämisen lisäksi käyttää myös tiedon tuottamiseen ja sen jakamiseen.

Yhteisöllisen oppimisen lisäksi hyvässä oppimisessa tärkeää on oppijan oma aktiivisuus. Digitaalisuus voi lisätä opiskelijan aktiivisuutta sähköisillä oppimisympäristöillä, joissa oppilas voi vaikka kirjoittaa blogia tai editoida omia opetusvideoita. ”Nykymaailma on tiimityön maailma. Yhdessä tehtäessä ja ponnistellessamme olemme enemmän kuin yksittäisten henkilöiden summa.”

Tämän hän tietää hyvin itsekin.

Järvelä kertoo päätyneensä tutkijan uralle tutkimusryhmässä tehdyn pro gradu -tutkielman vuoksi. Turun yliopistossa inspiroivan professorin ohjauksessa tehty työ näytti Järvelälle sen, mitä tutkimus parhaimmillaan on. ”Tästä tutkimusryhmästä sain hyvän mallin kunnianhimoiselle tutkimustyölle, ja gradu ja oppimistutkimus aiheena veivät sitten mennessään.”

Luennoidessaan Oulun luokanopettajaopiskelijoille Järvelä painottaa tätä: Siten opetat, miten opiskelet.

Se, millaisen kokemuksen opettajaopiskelijat muodostavat opiskelun käytännöistä, luo mallin sille, millä lailla he itse myöhemmin toimivat opettajina. Siksi opiskelijoita pitää kannustaa jatkuvasti kehittämään ja analysoimaan omaa oppimistaan. ”Hyväksi tai huonoksi oppijaksi ei synnytä. Oppiminen on elinikäinen prosessi, jossa voi kehittyä.”

NRO 3 | 2016

SANNA JÄRVELÄ Kotoisin Sodankylästä, » asuu Oulun Haapalehdossa.

» Valmistui luokanopettajaksi Turun yliopistosta 1987, väitteli kasvatustieteen tohtoriksi Joensuun ylipistosta 1996. Samana vuonna hän aloitti apulaisprofessorina Oulun yliopistossa. Teki post doc -tutkimusta Lontoon King’s Collegessa. Vuodesta 2000 työskennellyt professorina Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa. Johtaa nyt monitieteistä Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikköä.

» Oulun yliopiston hallituksen jäsen vuodesta 2009. Kutsuttiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan inspehtoriksi 2009. Turun yliopiston ja kanadalaisen Victorian yliopiston dosentti. Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen.

EARLI:n (European Association for Research on Learning and Instruction) tuleva presidentti.

» Vapaa-ajalla harrastaa juoksua, hiihtoa ja tennistä.

» Lapsena unelma-ammatti oli opettaja.

» Toivoo, että Oulun yliopiston ihmistieteiden tutkimus menestyy ja monitieteisyys tutkimuksessa vahvistuu.

» Haaveilee juuri nyt auringosta, lämmöstä ja kesäaamuista.

Onnistuuko digiloikka?

Hallituksen yksi kärkihankkeista on tehdä Suomesta modernin ja innostavan oppimisen kärkimaa, mihin liittyy muun muassa oppimisympäristöjen uudistaminen.

Digiloikkaan on pedattu paljon toiveita tilanteessa, jossa pelkältä

perusopetukselta höylätään vuodessa 40 miljoonaa ja ammattikouluilta peräti 140 miljoonaa. Pelkällä digillä ei leikkausten vaikutuksia peruta, Järvelä uskoo.

Lisäksi digitalisaatioon liittyy myös ongelmia, joiden laajuutta tutkimus ei vielä tunnista. Esimerkiksi digitalisaation vaikutus oppilaan keskittymiskykyyn on edelleen mysteeri. ”Meillä on käsillä vasta ensimmäinen natiivi digisukupolvi. Tutkimuksessa ei ole vielä päästy niin pitkälle, että olisimme nähneet mahdollisia ongelmakohtia.”

Kärkihankkeessa riittää kurottavaa.

Sanna Järvelän mukaan Suomi ei ole vielä digitaalisuuden mallimaa. Vaikka infra on kunnossa, teknologian hyödyntämisessä opetuksessa on jääty pahasti muista jälkeen.

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton: pysähtyneisyydestä päästään pois, jos Suomi on valmis oppimiskäytäntöjen muutokseen kohti vuorovaikutteista, syvällistä ja aktiivista oppimista.

Näiden askeleiden ottamiseen Järvelä on itsekin voinut vaikuttaa, onhan hän yliopiston hallituksen jäsenenä ollut mukana Oulun yliopiston uuden strategian luomisessa. Strategiasta löytyy nyt maininta moderneista oppimisympäristöistä ja pedagogisesta kehittämisestä. Näiden kehittämisessä hyödynnetään uusinta tutkimustietoa ja digitaalisen oppimisen mahdollisuuksia.

Työ ei tule koskaan valmiiksi Oppimisen motivaatio on ollut yksi Sanna Järvelän pitkäaikaisimmista tutkimusaiheista. Mikä motivoi häntä itseään? Pienen pohdinnan jälkeen hän vastaa motivoituvansa jatkuvista kysymyksistä. Tutkijan työ ei ole koskaan valmis. ”Oppimistutkimus on äärettömän kiinnostava aihe. Jaksan edelleen etsiä vastausta kysymykseen siitä, miksi hyvät oppijat pärjäävät ja huonot eivät.”

Järvelä kertoo lisäksi nauttivansa työskentelystä tutkimusryhmänsä kanssa. Yhdessä pohtiminen ja pähkäily on hänelle kaikkien vuosienkin jälkeen paras tapa oppia uutta. •

Miten tekniikka muuttaa tulevaisuuden oppitunteja, Sanna Järvelä?

Tietotekniikka muuttaa oppimista, jos…

1 sen avulla voidaan auttaa oppijaa olemaan mieleltään aktiivinen.

2 sen avulla voidaan luoda oppimisen tilanteita, jotka syventävät ja ylläpitävät oppijan sitoutumista eri oppisisältöjen parissa työskentelemiseen.

3 kännyköiden, mobiililaitteiden ynnä muiden käyttö opiskelussa haastaa opiskelijaa, ei viihtymään, vaan toimimaan oman osaamisensa ylärajoilla.

Tieto- ja viestintätekniikan pedagogiseen hyödyntämiseen tutkimuksessaan erikoistunut Sanna Järvelä kertoo olleensa nuorena sinnikäs ja tunnollinen oppija, sen ajan ihanneoppilas. ”Lapsena kaikki olivat sitä mieltä, että minusta tulee opettaja. Niin ei ihan käynyt: vaikka valmistuin Turusta luokanopettajaksi, en ole varsinaisia opettajan töitä tehnyt.”

Vieraissa saleissa | Palstalla käydään eri tieteenalojen luennoilla.

Luento: Elektroniikkasuunnittelun perusteet.

Luennoitsija: Professori Juha Häkkinen.

Kenelle: Sähkötekniikan pääaineopiskelijoille.

Sisältö: Elektronisen järjestelmän rakenne, signaalien luonteeseen ja vahvistimiin liittyvät peruskäsitteet.

Diodiin, operaatiovahvistimeen sekä bipolaari- ja MOS-transistoriin perustuvien elektroniikan rakennelohkojen analysointi ja suunnittelu.

Kaavioiden kielellä Kun taululle piirtyy transistorien piirikaavioita, on eturivissä ruuhkaa.

TEKSTI JA KUVAT Essi Oikarinen

8.12 Luentosalissa TS101 aamu alkaa aikaisin. Kun luennoitsija, professori Juha Häkkinen saapuu saliin, nousee valkokangas ylös. Tänään riittää tussitaulu. Häkkinen kerää tussikokoelman ja testaa värit taulun reunaan.

Suurin osa kurssilaisista taitaa viettää aamua vaaka-asennossa, sillä ilmoittautuneista 72 opiskelijasta paikalle on saapunut kymmenen.

Paikallaolijat ovat täyttäneet eturivin, takapenkin nukkumapaikkoja suosii vain muutama.

Seinäkello nytkähtää varttiin, ja Häkkinen kirjoittaa taululle päivän ensimmäisen otsikon. Bipolaaritransistorin perusteita on käyty läpi jo kahdella edellisellä luennol8

OULUN YLIOPPILASLEHTI

la, nyt käsittelyssä on yhteisemitterikytkentä ja sen soveltaminen bipolaaritransistoriin.

Humanistia hikoiluttaa. Lukiofysiikan kursseista on vierähtänyt aikaa. Luentoa on kulunut noin minuutti ja jo nyt ollaan ymmärryskyvyn tuolla puolen.

Otsikon alle alkaa piirtyä vinhalla tahdilla virtapiirin kaavio nuolineen, symboleineen, kirjaimineen ja alaindekseineen. ”Tähän tulee signaaligeneraattori, jolla on oma sisäinen resistanssi. Sitten on kondensaattori. Lähtö on samanlainen kuin viime kerralla, mutta nyt meillä on kollektorivastus välissä”, Häkkinen avaa piirtäessään.

NRO 3 | 2016

8.33 Taulu täyttyy ja suurin osa opiskelijoista kopioi kuviot keskittyneesti ruutuvihkoihinsa. Tekniikan edelläkävijät opiskelevat perinteisin menetelmin.

Pelkkä seuraaminen ei kuitenkaan riitä, vaan siirrytään tehtävään.

Häkkinen pyytää vastauksia virtapiirin puuttuviin osiin eturivistä. ”Kun tarkastellaan piensignaalia, mikä on emitterivirta?”, Häkkinen kysyy.

Vastaus löytyy heti. ”Yksi jaettuna pikku-är-ee plus är-ee yksi.

Transistorin sisäpuolelle pikku-äree-yksi ja ulkopuolelle kytketty äree-yksi.” ”Entä kollektorivirta?” ”Alfa kertaa ii-cee”, tiedetään taas

eturivissä.

Insinöörien uppoutuessa tehtävään eksyy humanisti nettiin. Mikä ihmeen bipolaaritransistori?

Hakukone kertoo transistoreita löytyvän käytännössä kaikista sähköisistä järjestelmistä.

Transistorin keksiminen mahdollisti valmistettavien tuotteiden pienentymisen ja hintojen alentumisen. Keksijöilleen se toi Nobelin fysiikan palkinnon vuonna 1956.

Nykyisissä elektroniikkalaitteissa käytetään yksittäispakattujen transistorien lisäksi myös mikropiirejä.

Netin mukaan mikropiirit koostuvat usein suurimmaksi osaksi transistoreista, joita saattaa olla samalla mikropiirillä jopa miljardeja.

ANTTI LUKKARI, 21 Sähkötekniikan 2. vuoden opiskelija

Miksi ala kiinnostaa sinua?

Olen aina tykännyt fysiikasta ja matematiikasta ja ollut hyvä niissä. Lukiossa sain kuulla tekniikan opiskelusta.

Pienenä tykkäsin purkaa ja tutkia vanhoja sähkölaitteita, joten sähkötekniikka oli minulle selkeä valinta.

Miksi olit tällä luennolla?

Nämä luennot ovat hyviä, koska täällä oppii asioita. Asiaa käydään selkeästi läpi ja joutuu itsekin ajattelemaan.

Mitä sait luennolta irti?

Opin uusia asioita yhteisemitterikytkennöistä, yhteiskantakytkennöistä ja vahvistinasteesta. Niitä tarvitaan transistorin suunnittelussa. Kyseessä on yksi elektroniikan peruskomponentti, joten tietoja tarvitaan myöhemmin.

Mistä kirjoitit muistiinpanoja?

Kirjoitin muistiinpanoja kaikista luennon asioista. Piirsin piirikaaviot vihkoon ja kirjoitin kaavat muistiin.

Nyt taidetaan siis olla perusasioiden ytimessä.

8.45 Taulu on täyttynyt piirikaavioista ja kaavoista. Pyyhitään ja jatketaan eteenpäin.

Välillä tarvitaan matematiikkaa.

Kerrotaan yhtälön molempia puolia, ratkaistaan A:ta.

Häkkinen kertaa vielä viimeisimpiä vaiheita: ”Perusproseduuri on, että ensin ratkaistaan emitterivirta laskemalla kantajännite, josta pois 0,75 volttia, josta saadaan emitterijännite, joka jaetaan DC-resistanssilla. Kun emitterivirta tunnetaan, lasketaan är-ee-yksi. Sen jälkeen lasketaan kokonaisvahvistus. Näiden kahden vahvistuksen tulo on

kysytty vahvistus piirissä.”

Täsmälleen yhdeksältä on vartin tauon aika. Häkkinen alkaa pyyhkiä taulua. Eturivissä ollaan vielä hereillä: miksi A hävisi viimeisimmästä laskusta? Häkkinen pysähtyy. Laskussa on oikaistu hieman. ”Tätähän se on kun innostuu liikaa.”

Innostus taitaa olla yhteistä.

9.20 Tauon aikana luentorivit on käännetty ryhmätyöpöydiksi. Opiskelijat asettuvat ryhmiin ja saavat haasteen. Taululle syntyy uusi piirikaavio. Tavoitteena on laskea piirin jännitevahvistus seuraavan tunnin aikana. ”Nyt pöhinää, pulinaa ja keskus-

telua!”, Häkkinen kehottaa.

Laskimet kaivetaan esiin. Kynät suhisevat, muistiinpanoja selataan.

Osa neuvottelee hiljaa ryhmässä, osa kumartuu itsekseen paperiensa ylle. ”Yrittäkää ensin ratkaista emitterivirta Ohmin lain avulla”, Häkkinen opastaa.

9.50 Jännitevahvistus on jo lähes selvillä, mutta vielä on varmistettava että kaikki ovat kärryillä. Ryhmät sekoitetaan ja opiskelijat pääsevät opettamaan toisilleen puuttuvia vaiheita. ”Saitteko ajatusta selville?”, eturivin tyttö kysyy takarivin uneliaammilta.

NRO 3 | 2016

”Joo, ainakin tuo kaava tuli nyt selväksi.”

Kello lähestyy kymmentä ja tavarat alkavat etsiytyä laukkuihin.

Päässä pyörii sekamelskana käsitteitä ja lauseita. Positiiviset ja negatiiviset vahvistukset, superpositioperiaate, AC, DC. Kirchhoffin virtalaki, jonka mukaan sähkövirtaa ei tule mihinkään pisteeseen enempää kuin sieltä poistuu.

Napsautan läppärini kannen kiinni. Koneen sisäisten mikropiirien elämä on minulle yhä arvoitus, mutta on huojentava tietää, että jossain on joukko innokkaita, joilta piirikaavioiden kieli sujuu vaivatta. Saan keskittyä jatkossakin näppäimistön naputteluun. • OULUN YLIOPPILASLEHTI

9

Tieteen arvo | Miten tieteen hyöty mitataan?

Talous sivistystä tärkeämpää Yliopistojen tuottama hyöty yhteiskunnalle ja yrityksille on korostunut ja yliopistoilta odotetaan halua palvella myös yhteiskunnan ja talouden tarpeita. Onko tulevaisuudessa merkityksellistä vain sellainen tutkimus, joka on yrityksille rahallisesti hyödyllistä? Tuleeko tämän seurauksena yliopistoista vain uusia innovaatioita synnyttäviä yrityksiä? Ja kuka päättää sen, mikä tutkimus lopulta on arvokasta ja hyvää – tiedeyhteisö vai poliitikko?

TEKSTI Anni Hyypiö KUVITUS Anni Arffman

”KAIKEN MAAILMAN DOSENTIT.”

Kolmella 2. joulukuuta A-studiossa lausutulla sanalla pääministeri Juha Sipilä (kesk.) käynnisti raivoisan keskustelun tieteen asemasta ja arvostuksesta nykypäivän Suomessa.

Sipilän sanat sattuivat harvinaisen huonoon saumaan. Kotimainen tiedeyhteisö on ollut takajaloillaan viime toukokuusta asti, jolloin hallituksen neljän miljardin euron säästöpaketti esiteltiin.

Tässä paketissa yliopistot saivat kylmää kyytiä: säästöjä tulisi yliopistojen ja tutkimuksen rahoituksesta tällä hallituskaudella noin 500 miljoonaa euroa. Tiedeyhteisö reagoi uutiseen järkytyksellä, olivathan muistissa edellisellä hallituskaudella korkeakouluilta leikatut 200 miljoonaa euroa.

Leikkausten hyväksymistä eivät ole varsinaisesti helpottaneet hallituspuolueen edustajien näkemykset tieteestä ja sen sijasta yhteiskunnassa.

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) on moneen otteeseen toivonut yliopistojen tuottavan enemmän kaupallista hyötyä. Tammikuussa Helsingin Sanomien pääkirjoituspalstalla Rehn ilmoitti odottavansa akateemisen tutkimuksen palvelevan myös yhteiskunnan ja talouden kehittämistarpeita: ”Vaatimus on oikeutettu, kun tiedämme kansantaloutemme lohduttoman lähihistorian.”

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni GrahnLaasosen (kok.) tsemppaavat ulostulot koulutusleikkausten aikana eivät juuri ole saaneet osakseen ymmärrystä. Ministerin sanat ja teot ovat olleet häkellyttävän ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa maaliskuussa julkaistussa mielipidekirjoituksessa Grahn-Laasonen suorastaan vaatii kotimaisen tutkimuksen suunnan nostamista ylöspäin. Yhdessä kolmen professorin kanssa allekirjoitetussa tekstissä todetaan suomalaisen tutkimuksen kyllä ”joutuneen säästökuurille julkisen talouden ankarissa reunaehdoissa”, mutta silti: ”Me haluamme yhteistyössä edistää yliopistojen ja tieteen asemaa ja kehittymismahdollisuuksia. Maailma ja Suomi tarvitsevat tiedettä.”

10

OULUN YLIOPPILASLEHTI

Viimeisin tiedepoliittinen kannanotto kuului Professoriliiton ja Tieteentekijöiden kevätpäivillä 22. huhtikuuta. Juha Sipilän puhe oli aiempia sovittelevampi ja perustutkimuksen asemaa korostava: ”Megatrendejä on sopivassa mittakaavassa seurattava, mutta perustutkimuksen ytimen korkeasta tasosta ei pidä luopua.”

Tässäkin puheessa vilautettiin keppiä, sillä Sipilä kertoo odottavansa tieteen edustajilta ryhdistäytymistä: tiedeyhteisön on annettava esityksiä siitä, miksi edellisen vuosikymmenen tutkimusja innovaatiopolitiikka ei ole täyttänyt selvästi sille asetettuja tavoitteita.

Sipilän mukaan ”rima on jatkossa asetettava paljon korkeammalle – niin tuottavuuden, tutkimustoiminnan relevanssin kuin yleensä tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyön näkökulmasta. Entiseen menoon ei ole varaa”, hän varoittaa.

Halvemmalla ja paremmin Tieteeseen kohdistuvat odotukset ovat kovat. Uuden tiedon ja ymmärryksen tarjoaminen maailmasta ei riitä: tieteeltä toivotaan niin kaupallisia innovaatioita (uusi Nokia ei olisi pahitteeksi), apua poliittiseen päätöksentekoon kuin yleistä kansalaisten valistustason nostoakin.

Tiivistettynä hallituksen viesti on: huippua, hyödyllistä ja parasta mahdollista tiedettä pitäisi saada, mutta vähemmällä rahalla kuin aiem-min, kiitos.

Tampereen yliopiston Tiedon, tieteen, teknologian ja innovaatioiden tutkimuskeskuksessa työskentelevä tutkijatohtori Reetta Muhonen pitää nykytilannetta paradoksaalisena. ”Tieteeseen kohdistuu tällä hetkellä suuria odotuksia, mutta samanaikaisesti yliopistojen legitimiteetti on ennenkuulumattomalla ja perustavanlaatuisella tavalla kyseenalaistettu. Keskustelusta välittyy se, ettei päätöksenteossa tunnisteta sitä työtä, mitä yliopistoissa tehdään.”

Muhonen pitää ristiriitaisena myös toiveita siitä, kuinka Suomen tulisi leikkausten keskellä

NRO 3 | 2016

houkutella lisää kansainvälisiä huippuosaajia. ”Samaan aikaan kun syödään perustaa, pitäisi yliopistojen houkutella kansainvälisiä huippututkijoita. Tutkijana ihmettelen sitä, millä lailla yliopistoista tehdään kenellekään houkuttelevia, jos samaan aikaan infraa puretaan, resursseja huononnetaan eikä tulevaisuudennäkymiä juuri ole.”

Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen arvelee ministereiden tiedepoliittisten vaatimusten kumpuavan tarpeesta perustella ja puolustella leikkauslinjaa. ”Aikaisemmin tieteellä on ollut itseisarvo, joka on riittänyt perusteeksi tieteen rahoittamiselle. Mutta nyt he joutuvat perustelemaan leikkauksensa esittämällä vaatimuksia siitä, mitä tieteen tulisi olla.”

Tiede on tehokasta kun se tuottaa Tieteen tehtävistä ja tilivelvollisuudesta yhteiskunnalle on oltu niin maailmalla kuin Suomessakin 1990-luvulta lähtien yhä kiinnostuneempia.

Tutkimukseen kohdistuviin odotuksiin vaikuttaa merkittävästi aikansa poliittinen ymmärrys siitä, millä keinoilla yhteiskunta pelastetaan.

Nyt vallalla olevan tieteen tilivelvollisuusajattelun taustalla on käsitys tehokkuudesta, joka syntyy kilpailuttamisella, tulos- ja kustannusvastuulla ja suoritusten mittaamisella. Tehokkuuden yliopistoihin toi 1980-lopulla laman vauhdittamana Suomeen rantautunut uusliberalistinen uuden julkisjohtamisen ideologia New Public Management. Sen ajatuksena oli tehdä tehottomana pidetystä julkisesta hallinnosta tehokas liike-elämän konsteilla. Uusi ideologia konkretisoitui 1990-luvulla suomalaisten yliopistojen tulosohjausjärjestelmän käyttöönotolla.

1980-luvulla suomalaisten yliopistojen painopiste alkoi kääntyä tieteestä teknologiaan. Yhtä aikaa tulosohjausjärjestelmän tulon kanssa tiedepolitiikkaa alkoi muovata ajatus kansallisesta innovaatiojärjestelmästä. Tutkimuksen tavoitteeksi nousi yhä enemmän yhteistyö muiden yhteiskunnallisten

toimijoiden välillä, tutkimustulosten kaupallinen hyödyttävyys ja kansainvälisyys. Tutkimusta alettiin tarkastella talouskehityksen näkökulmasta, Suomen kilpailukyvyn veturina.

Innovaatioista innostuneina alkoivat tutkimustulosten hyödyntämistä parantavien ohjelmien ja verkostojen rakennus, tutkijakoulujen ja huippuyksiköiden perustus ja kansainvälisen tutkimusyhteistyön rakennus. Adjektiivit laatu ja huippu alkoivat yhä tiiviimmin yhdistyä tutkimuksen kilpailukykyyn ja kansainvälisyyteen.

Tutkimuskäytäntöjen muutosta on kuvattu Michael Gibbonsin tutkimusryhmineen kehittelemällä kahdella tiedontuotannon mallilla. Siinä missä tutkimusta aiemmin kuvasi perustutkimuksellisesti orientoitunut, tieteellistä laatua korostava, akateemisesti ohjautunut tiedontuotannon malli (mode 1), siitä on 1990-luvulta lähtien siirrytty kohti ulkoapäin ohjautuvaa, vaikuttavuutta, hyödynnettävyyttä ja sovellettavuutta korostavaa mallia (mode 2).

Tieteelliseltä tutkimukselta vaaditaan aiempaa vahvempaa vuorovaikutusta yhteiskunnan kanssa. Ihanteena on edelleen tehokkuus: valtion raha ei saa valua hukkaan, vaan sen tulee liristä uusia kaupallisia innovaatioita ja tieteen läpimur-

”

Tutkijana ihmettelen sitä, millä lailla yliopistoista tehdään kenellekään houkuttelevia, jos samaan aikaan infraa puretaan, resursseja huononnetaan eikä tulevaisuudennäkymiä juuri ole. tutkijatohtori Reetta Muhonen

toja tuottaviin tutkimusyksiköihin.

Tieteen rahoitusta koskevassa asenteessa on tapahtunut käänne. Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori Erkki Karvonen kuvaa artikkelissaan Tiede tuottaa todellisuutta – kenen etujen mukaan ja kuinka eettisesti (2014) tätä muutoksena lahjataloudesta markkinataloudeksi.

Aiemmin yliopistojen tuottaman tutkimuksen tulokset on ajateltu lahjana yhteiskunnalle ja tiedeyhteisölle. Lahjan antaja ei odota vastiketta tai maksua, vaikkakin saajalle muodostuu kiitollisuudenvelka, joka voi velvoittaa myöhemmin vastalahjaan – kuten Karvonen huomauttaa, tässä kontekstissa ”vastalahja” voi olla vaikka apuraha tai kunniamerkki.

Nyt lahjatalous näyttää olevan korvautumassa markkinataloudella, jossa valtiovalta maksaa tuotetuista julkaisuista ja tutkinnoista rahaa yliopistolle. Yliopisto saa sovitusta tuotantomäärästä sovitun korvauksen menojen kattamiseen. Lahjasta on tullut siis kaupankäyntiä.

Samassa artikkelissa Karvonen arvelee yliopistojen legitimaation, olemassaolon oikeutuksen, perustuvan tuloksellisuuteen, ei niinkään suuriin kertomuksiin kuten sivistykseen tai valistukseen.

Esa Väliverronen on samaa mieltä.

JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

NRO 3 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

11

Tieteen arvo | Miten tieteen hyöty mitataan?

”Yliopistot brändäävät itseään nykyään pikemmin ranking-listojen kuin sivistys- tai valistusaatteiden kautta.”

Keskustelua dominoi talouden logiikka Nyt Suomessa jylläävä tiedepoliittinen keskustelu kiertyy vahvasti yliopistojen kolmannen tehtävän, yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ympärille.

Se on ollut tutkimuksen ja opetuksen ohella yksi yliopiston tehtävistä vuodesta 2004.

Tuolloin yliopistolakiin yliopistojen tehtäviksi kirjattiin vapaan tutkimuksen, tieteellisen ja taiteellisen sivistyksen edistyksen, tutkimukseen perustuvan ylimmän opetuksen antamisen lisäksi velvoite ”kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.” Yliopistojen tulee edistää ”elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.”

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei ole yksiselitteinen käsite. Usein se ymmärretään synonyymina hyödylle, eli millä lailla yliopisto hyödyttää ympäröivää yhteiskuntaansa. Hyödyn käsite kuitenkin herättää tukun lisäkysymyksiä: kuka hyötyy, minne tulokset suunnataan ja mitä niillä tehdään? ”Tieteen vaikuttavuus voidaan eri tieteenaloilla ja eri näkökulmista katsottuna ymmärtää hyvin monella tavalla, riippuen siitä, mitä asioita pidetään arvokkaana”, Reetta Muhonen huomauttaa.

12

OULUN YLIOPPILASLEHTI

Yhteiskunta- ja humanististen tieteiden alojen tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta tutkiva Muhonen painottaa, että alakohtaiset erot siinä, miten tutkimuksen arvo taipuu mittaamisen kielelle, ovat huomattavat.

Esimerkiksi lääketieteellisen tutkimuksen vaikuttavuus on helppo osoittaa: tutkimustieto sairauksista auttaa tiedeyhteisöä kehittelemään tehokkaampia hoitokeinoja, jotka taas näkyvät tiettyjen sairauksien vähenemisenä. Teknis-tieteellisellä alalla tutkimuksen hyöty konkretisoituu esimerkiksi patentteina.

Muhosen mukaan tutkimuksen vaikuttavuutta koskevaa keskustelua dominoi talouden ja markkinoiden logiikka. Tutkimus, jolla on taloudellisia sovellutuksia, katsotaan vaikuttavammaksi kuin ”pelkästään” uutta tietoa tuova. ”Sivistyksen merkitys kulkee näissä keskusteluissa sivujuonteissa, ja se häviää teknologialle, innovaatioille, taloudelle. Monelta tässä keskustelussa voi unohtua esimerkiksi se, että yliopistot muun muassa kouluttavat Suomen uusia päätöksentekijöitä ja virkamiehiä.”

Esa Välivarrosen mukaan vaikuttavuuskeskustelussa korostuu toive siitä, että tutkimuksen tuottaman hyödyn tulisi olla välitöntä. ”Vallalla on ajatus siitä, että tutkijoilta voidaan tilata innovaatioita. Kuvitellaan, että kun annetaan selkeät raamit ja rahoitus pariksi vuodeksi, syntyy uusi innovaatio. Mutta tuloksia ei voida etukäteen ennustaa. Useimmat nykyteknologian

NRO 3 | 2016

uusista innovaatioista ja kehitysaskeleista on syntynyt perustutkimuksen sivutuotteena.”

Mutta miten käy, kun kyseessä onkin taiteellinen ala? Kuinka esimerkiksi tanssiteoksen hyödyllisyyttä mitataan, kävijöiden määrällä vai arvostelujen palstamillimetrien määrällä?

Ei oikein millään lailla, Muhonen toteaa. ”Abstraktimpaa vaikuttavuutta ei ole mielekästä purkaa yksittäisiksi hyödyiksi. Asiaa voi kuitenkin konkretisoida ajatusleikillä: mitä tapahtuisi, jos koko oppilaitos yhtäkkiä suljettaisiin? Minkälaisia vaikutuksia sillä olisi vaikka sen oppilaitoksen kaupungille?”

Yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle on yritetty kehittää jonkinlaisia määrällisiä mittareita, toistaiseksi siinä onnistumatta. Tutkimusten yhteiskunnallista vaikuttavuutta on pohdittu myös Iso-Britanniassa. Maassa toteutettiin viime vuonna laaja REF-arviointi, jossa ensimmäistä kertaa otettiin huomioon myös tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Yhteiskunnallista vaikuttavuutta ei sielläkään tutkittu määrällisillä mittareilla, vaan yliopistot analysoivat laadullisesti sitä, mikä heidän tutkimuksessaan on ollut vaikuttavaa.

Yliopiston nykyinen rahoitusmalli sisältää tutkimuksen ja opetuksen tulosmittareiden ohella joitakin vaikuttavuusmittareita, kuten aikuiskoulutuksen suoritukset, valmistuneiden työllistyminen ja yleistajuiset julkaisut. Niiden painoarvo rahoituksen saamisessa on kuitenkin ollut vielä pieni.

Viime vuonna julkaistussa Opetus- ja kulttuu-

riministeriön tilaamassa Vastuullinen ja vaikuttava: tulokulmia korkeakoulujen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen -selvityksessä emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto ehdotti, että yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen mittaristoa täydennettäisiin.

Niiniluodon mukaan vaikuttavuuteen tulisi laskea mukaan esimerkiksi taiteellisen toiminnan tuotokset, lisenssit, patentit, start up ja spin off -yritykset, tiedeyhteisön luottamustehtävät, ulkopuoliset asiantuntijatehtävät ja sidosryhmille järjestetyt tapahtumat.

Aiheen tutkimus jatkuu tänä keväänä UNIFIn ja Arenen yhteishankkeessa. Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttavuus -jatkotoimet -hankkeessa mukana olevan Reetta Muhosen mielestä oman tutkimuksen vaikuttavuuden pohtiminen on jokaiselle tutkijalle hyödyllistä. Vaikuttavuuteen voi itse vaikuttaa. Lisäksi toimiminen tutkimusaiheensa asiantuntijana mediassa voi aiheen näkyvyyden kasvattamisen lisäksi parantaa omaa tietämystä. ”Kun tutkija on vuorovaikutuksessa muun kuin oman yhteisönsä kanssa, hän joutuu menemään syvemmälle aiheeseensa. Se voi viedä taas tutkimuksessa hieman eteenpäin.” ”Näkisin sen ihanteellisena, että tutkijat kokisivat oman vaikuttavuutensa pohtimisen luonnollisena osana omaa työtä. Toivoisin toki, että vaikutustyö huomattaisiin myös työn kannustimissa: tutkijan meritoitumisessa korostuu tieteellinen julkaiseminen, ja vähemmän painaa se, mitä työtä on tehty vaikka aiheen popularisoimiseksi.”

Laadun perusteella määrärahaa Vuosituhannen vaihteen jälkeen vähintään puolet Suomen yliopistojen tutkimusmenoista on tullut yliopistojen ulkopuolisista rahoituslähteistä. Puolet ulkopuolisesta rahoituksesta on tullut Suomen Akatemialta ja Tekesistä. Siksi yliopistoissa tehdyn tutkimuksen merkittävin rahoittaja on edelleen ollut Suomen valtio.

Maksumies onkin kiinnostunut investointinsa käytöstä.

Huhtikuisessa puheessaan Juha Sipilä kertoi Työ- ja elinkeinoministeriön teettävän OECD:llä riippumattoman kansainvälisen arvion Suomen innovaatiojärjestelmästä. Arvion tavoitteena on Sipilän mukaan ”löytää tekijät, jotka vaikeuttavat tutkimustulosten välittymistä hyödykkeiden ja palveluiden tuotantoon”.

Arvioinnin tulokset saadaan käyttöön keväällä 2017, jonka jälkeen niitä voidaan hyödyntää tutkimusrahoituksen valmistelussa. ”Analyysi tutkimus- ja innovaatiorahoituksen vaikuttavuudesta on välttämätöntä. Julkisesta investoinnista on saatava enemmän irti”, Sipilä totesi.

Jo nyt yliopistojen tutkimusta ja opetusta mitataan, tutkitaan, analysoidaan, dokumentoidaan, raportoidaan ja kuvataan ahkerasti. Rahoituksen saamiseksi on jatkuvasti osoitettava tutkimuksen laadukkuus – eihän kukaan halua maksaa turhasta.

Reetta Muhonen puhuukin vaikuttavuusyhteiskunnasta, trendistä, joka on vallalla ympäri maailmaa. ”Suomalaisten yliopistojen autonomia on viime vuosikymmenten aikana lisääntynyt, mutta samalla arviointi on jatkuvasti kasvanut. Kaikkea toimintaa täytyy jatkuvasti arvioida ja mitata. Tutkimusta ja opetusta on helpompaa arvioida, mutta vaikuttavuuden kohdalla se on vaikeampaa.”

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 1990-luvun

lopulta lähtien jakanut yliopistoille perusrahoitusta tulosneuvotteluissa asetettujen tavoitteiden ja määrällisten indikaattoreiden mittaaman tuloksellisuuden perusteella. Ensimmäisessä vaiheessa rahoitusta myönnettiin yliopistoissa suoritettujen maisteri- ja tohtorintutkintojen perusteella. Mitä ahkerammin yliopisto koulutti tohtoreita, sitä enemmän arkkuun ropisi rahoitusta.

Tätä mallia kritisoitiin siitä, etteivät tutkintomäärien tuijottaminen huomioinut ollenkaan opetuksen ja tutkimuksen laatua.

Laadukkaan ja vaikuttavan tieteen selvittämiseksi Suomeen luotiin vuonna 2010 Julkaisufoorumi (JUFO), jossa määritellään julkaisutoiminnan tasoluokitukset. Kolmiportainen tasoluokitus jaottelee kotimaiset ja ulkomaiset tieteelliset lehdet, konferenssi- ja kirjasarjat sekä kirjakustantajat asteikolle, jossa luokka 1 on perustaso, 2 johtava taso ja luokka 3 korkein mahdollinen taso.

Mitä vaikuttavampi ja arvostetumpi julkaisu tiedeyhteisössä on, sitä korkeammalla numerolla se on siunattu. Esimerkiksi suomalaisista julkai-

sa. Julkaisufoorumin luokituksissa kansainväliset julkaisukanavat ovat luokituksiltaan yleensä kovatasoisempia kuin kotimaiset.

Julkaisufoorumin luokituksille on vaikeaa löytää vaihtoehtoa. Tutkimuksen laatua on ehdoteltu tarkasteltavan yliopistojen tuottaman julkaisujen määrällä. Tässä mallissa vaarana on se, että tutkimuksen ja opetuksen laatu kärsii, kun tutkijat keskittyvät tuottamaan massoittain bulkkilaatuista tutkimusta. Toisena vaihtoehtona olisi tarkastella viittausindikaattoreita, jotka kertovat, kuinka monta kertaa kuhunkin tieteelliseen artikkeliin on viitattu. Näiden lukujen ongelmana on se, että ne perustuvat viittaustietokantoihin (Scopus, Web of Science), jotka eivät ole kattavia erityisesti yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden kohdalla. Ne eivät myöskään sisällä tieteellisiä kirjoja, toimitettujen kokoomateosten artikkeleja eikä juuri vertaisarvioituja konferenssijulkaisuja, jotka ovat erityisesti tekniikan alalla tyypillinen julkaisukanava.

Strategisen rahoituksen rooli kasvaa

”

Kuvitellaan, että kun annetaan selkeät raamit ja rahoitus pariksi vuodeksi, syntyy uusi innovaatio. Mutta tuloksia ei voida etukäteen ennustaa. Useimmat nykyteknologian uusista innovaatioista ja kehitysaskeleista on syntynyt perustutkimuksen sivutuotteena.

Viestinnän professori Esa Väliverronen

suista lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim on tasoa 1, kirjallisuudentutkimuksen aikakausilehti Avain on tasoa 2 ja Suomen Uskontotieteellisen Seuran aikakausijulkaisu Temenos tasoa 3.

JUFO:n luokitusta on käytetty yliopistojen tuottamien tieteellisten julkaisujen laatuindikaattorina opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa yliopistojen rahoitusmallissa viime vuodesta alkaen. Julkaisuosiossa painotetaan korkean vaikuttavuuden foorumeita, eli tason 2 ja 3 julkaisuja. Julkaisujen perusteella jaetaan 13 prosenttia yliopistojen perusrahoituksesta.

Vaikka Julkaisufoorumin katsotaan olevan varsin oikeudenmukainen tapa julkaisujen arvottamiselle, sekään ei ole virheetön järjestelmä. Sen kriteereiden on arvosteltu suosivan ns. kovien tieteiden käytäntöjä. Esimerkiksi luonnontieteissä yleisenä käytäntönä tutkimusryhmässä kirjoitetut artikkelit julkaistaan kansainvälisissä tieteellisissä aikakausilehdissä. Sen sijaan yhteiskuntatieteissä ja humanistisilla aloilla yleisempää on julkaista suomen kielellä, yleensä lehtien lisäksi tieteellisessä monografiassa tai kokoomateoksissa, ja artikkelit kirjoitetaan yleensä yksin tai kahdestaan toisen tutkijan kans-

Yliopistojen tiedon tuotantoon vaikutetaan tutkimusrahoituksen poliittisella ohjauksella. Konkreettinen esimerkki tästä on strategisen rahoituksen roolin kasvu.

Vuonna 2017 uudistuvassa yliopistojen rahoitusmallissa harkinnan mukaan jaettavaa strategista rahoitusosuutta ollaan nostamassa kahdella prosenttiyksiköllä. Uudessa rahoitusmallissa koulutuksen perusteella myönnetään rahoituksesta 39 prosenttia, tutkimuksen perusteella 33 prosenttia sekä muiden koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteiden perusteella 28 prosenttia. Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton mukaan strategisen rahoituksen osuuden kasvattaminen vähentää yliopistojen autonomiaa.

Samoilla linjoilla on Suomen yliopistot UNIFI ry:n puheenjohtaja, Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki. Hänen mukaansa strategisen rahoituksen lisääminen huonontaa rahoituksen läpinäkyvyyttä ja ennustettavuutta. ”Edellä olevat seikat ovat tärkeitä yliopistojen keskinäisen terveen kilpailun ja johtamisen näkökulmasta. Kun rahoitus saadaan toimenpiteitä vastaan, on autonomiaa vähennetty. Ohjaus siirtyy yliopistoista ministeriöön. Jää nähtäväksi kuinka perustutkimus pärjää tässä muutoksessa.”

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesin myöntämiin tukiin kohdistettu massiivinen leikkaus on kummallisessa ristiriidassa innovaatiota ja kaupallista hyödyntämistä korostavien tavoitteiden kanssa.

Tekesin rahoittama tutkimus on perinteisesti keskittynyt aloille, joiden tutkimustuloksia on mahdollista hyödyntää kaupallisesti.

Jos hallitus haluaa tutkimukselta kaupallistettavia innovaatioita ja suoraa hyötyä, miksi tätä pyrkimystä huononnetaan vähentämällä tätä tavoitetta ajavaa rahoitusta?

Jouko Niinimäki arvelee ratkaisun taustalla olevan ajatus siitä, että jatkossa yliopistojen perusrahoituksella tehtäisiin soveltavampaa tutkimusta, jota ennen rahoitettiin muilla instrumenteilla. ”Tämä ei valitettavasti ole mahdollista, koska yliopiston budjetti ei ole sallinut tähänkään asti merkittävää tutkimuksen rahoittamista. Suurin osa tutkimuksesta, niin perus- kuin soveltavampikin, on tehty täydentävällä rahoituksella.

JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

NRO 3 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

13

Tieteen arvo | Miten tieteen hyöty mitataan?

Rahoituksen leikkaaminen Tekesistä iskisi juuri niihin innovaatioita tuottaviin aloihin, jotka ovat rahoitusta nauttineet.”

Tiedon markkinat Yliopistoista itsestään on tulossa enemmän yritysten kaltaisia. Miten yliopistot tästä diilistä hyötyvät ja mitä ne siinä menettävät?

Tutkija Henry Etzkowitz on puhunut triple helix -mallista. Tässä kolmoiskierteen mallissa valtio, yritykset ja yliopisto muodostavat kolminaisuuden, jossa eri alojen rajat hämärtyvät. Instituutiot ovat ottaneet omalle kontolleen ennen muille kuuluvia tehtäviä.

Aiemmin vain tutkimuksen leiviskää hoitaneet yliopistot tekevät yhtä aktiivisemmin tiedon kaupallistamista esimerkiksi tutkimustulosten patentoimisella. Tuotantotyötä tehneet yritykset taas houkuttelevat tohtorikoulutettua henkilöstöä omaan yrityksessä tehtävään tutkimus- ja tuotekehitystyöhön.

Tämän seurauksena alojen leikkauspinnoille on syntynyt sekamuotoisia organisaatioita, kuten teollisuuden ja yliopistojen yhteiset tutkimuskeskukset, yliopistojen, yritysten ja valtiollisten tutkimuslaitosten yhteistyöverkot ja niin sanotut yritysyliopistot.

Yhteistyön syvenemistä koskevana ongelmana on tiedon omistamisen luonne. Tieteen ominaisuutena ja sen kehittymisen edellytyksenä on tulosten vapaa hyödyntäminen: tutkimustulokset vapautetaan tiedeyhteisön käyttöön. Yritysten logiikka on toinen, ne haluavat pitää innovaatiot omana tietonaan, yrityssalaisuuksien piirissä.

14

OULUN YLIOPPILASLEHTI

Esa Väliverrosen mukaan tästä kehityksestä näkyy ”jonkin verran merkkejä”. Hänestä tiede lakkaa olematta tiedettä silloin, kun se salataan. ”Yliopiston tehtävänä on tuottaa julkista hyvää, Yleisradion tapaan yhteistä julkista palvelua. Se on sen perustehtävä, ja sen tekemä tutkimus kaikille avointa ja julkista. Jos tutkimuksen tulokset salataan, se ei ole enää tiedettä. Jos yliopistot pystyvät säilyttämään oman ominaisluonteensa, on yhteistyö yritysten kanssa toki hyvä asia.”

Jouko Niinimäki ei ole yhtä pessimistinen. Hänen mukaansa yliopistojen ja yritysten yhteistyöllä on Suomessa pitkä perinne: maa tunnetaan siitä, että yliopistojen ja elinkeinoelämän vuorovaikutus on tiivistä ja toimii hyvin. ”Olemme oppineet toimimaan niin, että yhteistyö tuottaa yliopistojen puolella julkisia tieteellisiä tuloksia, joita yritykset sitten käyttävät toimintansa perustana. En usko, että pelko siitä, että tutkimustulokset jäisivät yrityssalaisuuksiksi, on tulevaisuudessakaan uhka. ” ”Siinä kai ei ole mitään pahaa, jos yhteiskunnan ja yliopistojen vuoropuhelu tuottaa mielenkiintoisia tutkimusaiheita. Viimekädessä tutkijat kuitenkin valitsevat tutkimansa aiheet.”

Kriittisimpien äänien pelkona on ollut se, että liian perusteellinen yhteistyö jonkin tahon kanssa saa aikaan tieteen riippumattomuuden menetyksen. Mikä estää yliopiston muuttumisen tilaustöitä tehtailevaksi yritykseksi? Katoaako tieteen kriittisyys ja autonomisuus?

Esa Väliverrosen mukaan yliopistot ovat omaksuneet jo yritysmäisiä piirteitä. ”Professoreista on tullut yritysjohtajan kaltaisia.

He pyörittävät tutkimusryhmiä kuin yritystä, teh-

NRO 3 | 2016

tävään tehtailla huippujulkaisuja. Myös rahanhankinnasta on tullut keskeinen osa professorin työtä.”

Väliverronen näkee muutoksen myös avoimuudessa. Esimerkiksi vilppiepäilyjen yhteydessä yliopiston asenne on ollut salaileva ja sulkeutuva.

Tiedottamisessakin on otettu mallia yrityksistä: yliopistojen viestintään palkataan yhä enemmän pr-puolen tuntevia asiantuntijoita kuin tiedottajia.

Empiirinen tutkimus on hälventänyt pahimpia pelkoja yliopistojen kaupallistumisesta. Esimerkiksi vuonna 2011 valmistuneessa Oili-Helena Ylijoen, Anu Lyytisen ja Liisa Marttilan tutkimuksessa perinteisen akateemisen tutkimuksen asemaa pidetään edelleen vahvana.

Samoilla linjoilla on Jouko Niinimäki. Tiivistyvä vuorovaikutus tai yhteistyö ei hänestä sinänsä ole vaarallista – päinvastoin, kaikki vuorovaikutus lisää ymmärrystä. ”Jos päätösvalta siirtyisi pois yliopistolta, niin itsenäisyyden menettämisen vaara on ilmeinen.

Strategisessa rahassa on vähän tällaista henkeä.

Samoin rahapulaan jätetty yliopisto on vaarassa menettää autonomiansa. Riski voi realisoitua ”parempi tossun alla kuin taivasalla”- hengessä.” •

Jutun lähteenä on käytetty Reetta Muhosen ja HannaMari Puuskan toimittamaa teosta Tutkimuksen kansallinen tehtävä (2014) ja Reijo Miettisen, Juha Tuunaisen, Tarja Knuuttilan ja Erika Mattilan toimittamaa teosta Tieteestä tuotteeksi? Yliopistotutkimus muutosten ristipaineessa (2006). Suomen yliopistot UNIFI ry:n ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n korkeakoulujen yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta selvittävän hankkeen tulokset julkistetaan 24.5.

Intiön vesitorni | Valoisa tulevaisuus.

Vesitornin vartija Elokuisena perjantaina Daniel Herrera Castro valmistautui puolustamaan konenäköä käsittelevää väitöskirjaansa Oulun yliopistossa. Väitöstilaisuus ei kuitenkaan jännittänyt Herreraa, sillä hänellä oli jotain suurempaa mielessään.

Kaksi päivää aikaisemmin hän oli ostanut vesitornin.

TEKSTI Heidi Hahtola KUVA Minna Koivunen KUVITUS Anni Hyypiö

NRO 3 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

15

Intiön vesitorni | Valoisa tulevaisuus.

KAIKKI ALKOI konferenssimatkasta Japaniin. Daniel Herrera Castro huomasi joka puolella punaisia torii-portteja, joiden merkitystä hänen insinöörin mielensä yritti ymmärtää. Nähtyään Itsukushima-jinjan pyhäkön portin, joka näyttää kelluvan nousuveden aikana, hän koki jonkinlaisen ahaa-elämyksen. ”Seisoin suu auki ja katsoin porttia. Katsoin ympärilleni ja myös muut ihmiset katsoivat sitä ihmeissään. Vaikka en ymmärtänyt porttien tarkoitusta, ymmärsin, että tämä on jotain erityistä”, Herrera kertoo.

Palattuaan kotikaupunkiinsa Ouluun hän alkoi miettiä samankaltaisen monumentin rakentamista, jolla voisi jättää oman jälkensä ympäristöön. ”Kerroin ajatuksistani ystävälleni, joka totesi, että miksi rakentaa torni, kun sellainen on myytävänä.

Nähtyäni Intiön vesitornin ei ollut epäilystäkään, ettenkö tekisi siitä ostotarjousta”, Herrera muistelee.

Niin costaricalainen mies osti viime syksynä yli 50 metriä korkean tornin keskeltä Oulua. Hän ei kuitenkaan vielä tiennyt, mitä hän tekisi sillä.

Vesivarannosta kulttuuritilaksi Kahdeksan kuukautta myöhemmin suunnitelmat vesitornin käytöstä ovat alkaneet selkiytyä. Väliin on mahtunut paniikin hetkiä ja paljon stressiä, mutta myös innostusta ja toiveikkuutta.

Herrera haluaa tehdä tornista kulttuurikeskuksen, joka olisi kaikille avoinna. Tornin pohjakerrokseen on suunnitteilla kahvila ja kahdeksan metriä korkeaan vesitankkiin tulee esiintymislava ja katsomo.

Kirsikkana kakun päällä olisi tornin huipulle kupoliin rakennettava yleinen sauna. ”Suosikkini on pohjakerroksesta aukeava lähes 30-metrinen avoin tila, jota kutsun katedraaliksi. Sen tilantunnun haluaisin säilyttää myös muutosten jälkeen”, Herrera pohtii.

Arkkitehti J. S. Sirénin suunnittelema, vuonna 1927 valmistunut vesitorni on suojeltu asemakaavalla. Suojellun rakennuksen kunnostus on haastavaa etenkin julkisivun osalta, sillä siihen ei saa tehdä suuria muutoksia. Toisaalta suuriin muutoksiin ei ole haluakaan, arkkitehtuurin diplomityötään tornista tekevä Juho Tastula kertoo. ”Myös sisätiloissa tullaan säilyttämään alkuperäisiä elementtejä, mutta niihin ei haluta kuitenkaan jumittua. Meillä on Danielin kans16

OULUN YLIOPPILASLEHTI

sa hyvin samankaltaisia ajatuksia siitä, millainen tornista voisi tulla”, Tastula kuvailee yhteistyötä tornin omistajan kanssa.

Tastula esittelee 3D-kuvaa, joka toimii alustavana arkkitehtuuriluonnoksena torniin tulevista rakenteista. Torni tuntuu huikean korkealta, kun sitä vertaa sisällä seisovaan ihmiseen. On selvää, että työtä tornin kanssa tulee riittämään. ”Tornin kunnostus on pitkän aikavälin projekti, mutta kevään aikana pyrimme lyömään eri vaihtoehdot lukkoon. Tarkoituksenamme on esittää, millainen lopputulos voisi olla. Tämän jälkeen museo ja kaupunki kertovat oman kantansa muutoksiin”, hän toteaa.

Arkkitehtiopiskelijalle vesitorni on mielenkiintoinen projekti. Esimerkiksi hissin rakentaminen ja portaikon saattaminen nykyvaatimusten tasalle ovat Tastulan mukaan vaatineet paljon pohdintaa. ”Tila on haastava, mutta pidän siitä, että voi miettiä erilaisia ratkaisuja oikeaan kohteeseen. Pienikin muutos voi vaikuttaa johonkin muuhun. Myös toimintojen monipuolisuus on mielestäni hyvä asia.”

Torni tehty myös ihmisille Intiön vesitornin avaaminen yleisölle palvelee tornin alkuperäistä käyttötarkoitusta, sillä se on suunniteltu paitsi vesisäiliöksi, myös näköalatasanteeksi. Klassismia edustava torni on ollut suosittu vierailukohde ainakin 1930-luvulla, jolloin näköalatasanne oli auki kesäkuukausien aikana.

Vesihuoltokäytössä torni ei ole ollut vuoden 1969 jälkeen, jolloin Puolivälinkankaan vesitorni valmistui. Viime vuosikymmeninä torni on ollut suljettuna myös yleisöltä. ”Vesi ei tarvinnut näin koristeellista rakennusta, vaan tämä rakennus tehtiin ihmisiä varten. Minusta on sääli, että tornin tekijöiden visio ikään kuin keskeytyi ovien sulkeuduttua”, Herrera sanoo.

Tornin historiasta tiedetään yllättävän vähän, vaikka torni on ollut näkyvä osa Oulun kaupungin siluettia. Oman tarinansa kertovat tornin seinistä löytyvät kirjoitukset, joita kirjailija-toimittaja Katariina Vuori on tutkinut tulevaa kirjaansa varten.

Arkeologiksi kouluttautunut Vuori kiinnostui seinäkirjoituksista vieraillessaan tornin myyntinäytössä keväällä 2015. ”Kävin näytössä puhtaasta mielenkiinnosta. Tuolloin huomasin seinien olevan täynnä kirjoituksia ja aloin miettiä keitä kirjoituksia tehNRO 3 | 2016

INTIÖN VESITORNI » Intiön vesitorni valmistui vuonna 1927 ja toimi vesivarantona vuoteen 1969. Sittemmin torni on ollut läheisen kasarmin käytössä. Viime vuosina tornin vuokralaisena on toiminut puhelinoperaattori, jonka verkkopalvelulaitteistoja sijaitsee tornissa.

» Oulun kaupunki päätti laittaa Intiön vesitornin myyntiin keväällä 2015.

Kaupunki myi samalla myös muita tarpeettomaksi jääneitä kiinteistöjä.

» Daniel Herrera Castro teki vesitornista korkeimman tarjouksen ja osti sen elokuussa 2015. Hän aikoo tehdä tornista kulttuurikeskuksen.

» Toimittaja-kirjailija Katariina Vuori selvittää vesitornin historiaa seinäkirjoitusten ja muistitiedon avulla.

» Arkkitehtiopiskelija Juho Tastula tekee diplomityönään arkkitehtuuriluonnoksia vesitornin tulevista käyttötarkoituksista.

neet ihmiset olivat”, Vuori kertoo.

Vuori sai Oulun kaupungilta luvan kuvata kirjoituksia ja työ jatkui tornin siirryttyä Herreran omistukseen.

Vanhimmat kirjoitukset ovat vuodelta 1935. Kirjoituksia löytyy erityisesti 1930- ja 1940-luvuilta, sillä sodan aikana torni oli ilmavalvontakäytössä. Muutenkin kirjoitukset ovat monin paikoin armeijaan liittyviä, koska torni on ollut viereisen kasarmin käytössä 1980-luvulle saakka. ”Kirjoitusten perusteella voisi luulla olevansa sotkun vessassa, sillä seiniltä löytyy inttiaiheisia tekstejä ja rivoja kuvia. Toisaalta siellä on myös paljon rakkauteen liittyviä kirjoituksia, joten torni on todennäköisesti toiminut kasarmin poikien ja heidän tyttöystäviensä kohtauspaikkana”, Vuori sanoo.

Kirjoitusten lisäksi Vuori on kerännyt muistitietoa tornista tarinoiden ja muisteluiden muodossa.

Niiden kautta hän on saanut tietoa torniin liittyvistä ihmisistä, kuten Hautalan papasta, joka keräsi pääsymaksuja ja myi mehua tornin alatasanteella. ”Seuraavaksi alan tutkia kasarmin historiaa ja Oulun veden arkistoja saadakseni lisää tietoa tornin vaiheista. Kirjassani tulen yhdistämään faktaa ja hitusen fiktiota, sillä minua kiinnostaa tornin historian lisäksi mikä sen merkitys ihmisille on ollut ja millaisia tarinoita seinäkirjoitusten takana voisi olla.”

Elämän kokoinen projekti Daniel Herrera Castrolle vesitornista tuli hänen elämänsä projekti.

Tuure Kilpeläinen laulaa vesitornin varjossa asumisesta, mutta Herrera on vesitornin myötä joutunut itseNRO 3 | 2016

kin valokeilaan. Projekti on herättänyt paljon kiinnostusta niin mediassa kuin tavallisten ihmisten parissa. ”Eihän vesitornin ostamisessa ole mitään järkeä ja projektiin liittyy paljon paineita, mutta olen laittanut tähän sydämeni ja sieluni”, Herrera kertoo.

Hän on tyytyväinen siihen, että asiat alkavat hiljalleen edetä. Jo nyt tornissa järjestetään köysilaskeutumista ja kesäkuussa Herrera pystyttää tornin pihaan telttasaunan saunaviikon kunniaksi. Hän on tehnyt myös yhteistyösuunnitelmia muutamien taiteilijoiden kanssa.

Vielä torniin ei voi turvallisuussyistä päästää suuria ihmismääriä, mutta Oulun kaupunki on suhtautunut myönteisesti näköalatasanteen avaamiseen muutamille ihmisille kerrallaan.

Suurin kysymysmerkki on rahoitus. Lopullinen kustannusarvio tulee täsmentymään, kun tornin kunnostussuunnitelma saa hyväksyntänsä.

Mikäli Herrera haluaisi tehdä tornista toimistorakennuksen, rahoittajia löytyisi varmasti. Kulttuurille rahaa on vaikeampi saada. ”Olen miettinyt myös joukkorahoitusta yhtenä rahoitusmuotona, koska se tarjoaisi ihmisille mahdollisuuden osallistua. Torni on selkeästi tärkeä oululaisille ja moni suhtautuu projektiin varsin myönteisesti”, Herrera toteaa.

Intiön vesitornin merkityksestä kertoo jotain se, että Katariina Vuori ja Juho Tastula molemmat myöntävät haaveilleensa joskus tornin ostamisesta, vaikkakin vain leikillään. ”Koska torni jo myytiin, seuraavaksi täytyy varmaan selvittää, miten tornin vieressä olevan muuntajakopin voisi ostaa”, Tastula nauraa. • OULUN YLIOPPILASLEHTI

17

Kulttuuri | Katutanssi voi Oulussa hyvin.

18

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 3 | 2016

Viivi Forsman (vas.), Laura Lääveri, Anu Rytivaara ja Riina Harju ovat yhdessä KEKSI Kollektiivi, joka pitää tapahtumillaan oululaista katutanssiskeneä elossa.

Keksien maustama katutanssiskene Oululaiseen katutanssiyhteisöön syntyi heinäkuussa 2015 uusi neljän naisen makea kollektiivi.

TEKSTIT Minna Koivunen KUVAT Maria Lax

TANSSIN KAUTTA TOISIINSA tutustuneet Anu Rytivaara, 26, Laura Lääveri, 28, Viivi Forsman, 19 ja Riina Harju, 25 päättivät perustaa kesällä 2015 tanssikollektiivin nimeltä KEKSI Kollektiivi.

Intohimoiset tanssijat kokivat, että sellaiselle on tarvetta. Pitkäaikainen katutanssitoimija, PohjoisSuomen Katutanssiyhdistys (PSKT) lopetti syksyllä 2015, minkä nämä naiset tiesivät jo kesällä. ”Ajattelimme, että on hyvä kolo perustaa joku tällainen kokoonpano, mutta se ei ollut ainoa syy.

Halusimme tehdä jotain vähän taiteellisempaa ja fuusioida katutanssin eri lajeja vaikka nykytanssiin, jota olemme kaikki tehneet”, Anu Rytivaara kertoo kollektiivin synnystä.

Lisäksi heillä oli ajatuksena kehittää uusia tapahtumia, koska niitä ei tulisi enää juuri olemaan Oulussa PSKT:n lopetettua.

Vajaassa vuodessa nelikko on järjestänyt useita tanssijameja ja esiintynyt yhdessä muun muassa viime elokuussa Taiteiden yössä Torinrannassa teoksella Concrete Jungle.

Aloittaessaan he eivät ajatelleet järjestävänsä näin paljon tapahtumia, mutta heitä on kysytty moneen mukaan.

”Emme itsekään tajunneet, että meillä lähti niin hyvin käyntiin, että saamme koko ajan vain järjestää kaikkea ja kaikki on että hyvä tytöt!

Mikään ei olisi ollut mahdollista, jos ihmiset eivät olisi niin paljon tukeneet ja kiitelleet meitä”, Rytivaara painottaa.

Tanssia tanssimisen ilosta Katutanssit eli muun muassa breakdance, hiphop, locking ja popping ovat nimensä mukaisesti syntyneet kadulla, mutta nykyään niitä opetetaan paljon tanssikouluissa. ”Katutanssi ei ole lähtökohtaisesti koreografialaji, mutta niitä ja tekniikkaa kouluissa kuitenkin on”, Laura Lääveri selittää.

Koreografioita oleellisempaa katutanssissa on yhdessä tanssiminen, ringittely ja jameissa muita tanssijoita vastaan battlaaminen.

Maaliskuussa KEKSI Kollektiivi järjesti tanssikoulu Citydancella jamit, joissa oli alle 13-vuotiaiden sarja ja yli 13-vuotiaiden sarja. Lääveri korostaa, että he kollektiivina haluavat tanssitunneilla käyvien lasten näkevän jo varhain, mitä katutanssikulttuuri, jamit ja ringittely ovat. ”Koen, että se on tärkeimpiä juttuja, että saamme lapset näkemään,

mitä on tanssia ihan vaan tanssimisen ja jakamisen ilosta ja sosiaalisessa kontekstissa”, Lääveri sanoo.

Oulun katutanssit jatkuvat Omien tapahtumiensa lisäksi keksinaisilla on tällä hetkellä työn alla yksi oululaisen katutanssin kivijaloista, Oulun katutanssit. Kymmenen vuotta tänä kesänä täyttävä tapahtuma kokoaa sekä oululaiset että muiden paikkakuntien katutanssijat yhteen. ”Nuoremmat katutanssijat, jotka eivät ole olleet ikinä järkkäämässä mitään, pääsevät tapahtumapäivänä mukaan. Se on heille tosi iso asia ja sitä kautta pääsevät porukkaan mukaan ja saavat uusia ystäviä. Nuorille tämä tapahtuma on erityisesti tärkeä juttu”, Rytivaara toteaa. ”On oululaisille identiteettikysymys, että meillä on tapahtuma, joka on niin hyvä ja suomalaisen katutanssin mittapuussa vanha. On hyvä olla oululainen katutanssitapahtuma, jameja ja aktiivisia ihmisiä, jotka vievät kulttuuria eteenpäin”, Lääveri lisää.

Viime kesänä tilanne tapahtuman juhlavuoden osalta näytti synkältä, sillä viime vuodet sitä järjesti pillit pussiin laittanut Pohjois-Suomen

Katutanssiyhdistys. Nämä naiset kuitenkin päättivät, ettei 10-vuotiskisoja voi jättää pitämättä. ”Saimme näkymättömät valtuudet, ja meillä on entisten järjestäjien siunaus ja tuki tehdä se”, Lääveri kertoo. ”Siinä on mukana paljon oululaisia katutanssijoita esimerkiksi tapahtumapäivänä. Se on yhteisponnistus loppuen lopuksi. Kaikki odottavat sitä. Ei ole edes sen syvällisempi asia, kuin että se on vaan niin kiva ja siisti juttu”, Rytivaara luonnehtii sen merkitystä.

Naisnelikko on ollut aikaisemmin mukana järjestämässä tätä pohjoissuomen suurinta katutanssitapahtumaa, mutta tällä kertaa nelikolla on päävastuu. Rimaa ei ole laitettu matalalle, päinvastoin.

Päätapahtuman lisäksi ohjelmaa on usealle päivälle.

Kesäkuun ja heinäkuun vaihteessa Oulun katutanssit valtaavat yhdeksi päiväksi Rotuaarin, jossa käydään kisat useissa kategorioissa.

Lisäksi luvassa on muun muassa valokuvanäyttely, jossa tulee olemaan kuvia tapahtumasta kymmenen vuoden ajalta. ”Ajattelimme, että pitää olla jotain spesiaalia, kun on tärkeä vuosi”, Rytivaara lopettaa. • JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

NRO 3 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

19

Kulttuuri | Katutanssi voi Oulussa hyvin.

Anni Jokitalolle hiphop on tanssilaji, jota voi vapaasti tehdä oman tyylinsä mukaan.

”Hiphop on vapaata.”

Veera Pyykkö, 15, hiphop aina kuunneltu paljon musiikkia. Ehkä siitä on tullut innostus tanssiin.

Olin varmaan kolme, kun aloitin leikkiryhmässä, jossa tehtiin temppuja kuten kärrynpyöriä.

Katutanssin aloitin breakdancella viisi- tai kuusivuotiaana. Meidän ikäisillemme ei ollut silloin hiphoppia, oli vain breikkiä. Menin hiphop-ryhmään, kun se tuli. Se vain oli mukavaa ja minun tyylistäni. Hiphop on aika vapaata ja voi tehdä monenlaista eri tyyliä.

Teen aika lailla kaikkea katutanssia. Eniten on tullut tehtyä hiphoppia ja treenaan sitä eniten, eli se on ehkä päälaji.

Oma tyyli on vain tullut, enkä ainakaan tietoisesti ole rakentanut mitään. Varsinkin kun harjoittelee freestyleä, oma tyyli on vain tullut ja jäänyt päälle. Koko ajan yrittää kasvattaa omaa liikevarastoa ja tehdä enemmän juttuja. ”MEILLÄ ON KOTONA

”Voi olla oma itsensä.”

Anni Jokitalo, 15, hiphop ”OLIN 8- TAI 9-VUOTIAS,

kun menin ensimmäiselle tanssitunnille.

Kun menin myöhemmin kilparyhmiin, tanssista tuli isompi juttu ja otin enemmän tunteja.

Harjoittelen Citydancellä noin kymmenellä viikkotunnilla. Yleensä käymme lisäksi Veeran (Pyykkö) kanssa treenaamassa duoa tai freestyleä tai hillumme vain salissa.

Pyrin harjoittelemaan mahdollisimman montaa katutanssilajia monipuolisesti. Hiphop on kuitenkin päälaji.

Aloitin hopilla ja otin mukaan eri lajeja, mutta hiphop tuntuu omalta lajilta. Siinä voi olla oma itsensä ja saa tehdä oman mielensä mukaan. Muut lajit ovat vähän vaiheessa vielä.

En ole yrittänyt rakentaa omaa 20 OULUN YLIOPPILASLEHTI

juttua. Veeran kanssa katsotaan netistä videoita ja sieltä joskus pistän päähän joitain tiettyjä liikkeitä ja yritän niitä itse muokata, että mikä minusta tuntuu ja näyttää mukavalta minulla. Kaikki liikkeet eivät näytä kaikilla tietenkään samalta ja siksi yritän muokata niitä.

Tanssi on auttanut ja tulee varmasti auttamaan tulevaisuudessakin minua tosi paljon, jos on huono mieli tai vastaavaa. Tanssi on lisäksi tuonut minulle paljon tärkeitä kavereita.

En osaa kuvitella itseäni tanssinopettajaksi ainakaan vielä, koska minulla ei ole mitään hajua, mitä haluan tehdä tai mitä menen opiskelemaan. Mutta olisi se varmaan ihan kiva. Sitten näkee.” • NRO 3 | 2016

Meni aikaa, että tottui siihen, että on pitkät raajat. Tunneilla oli aluksi pelottavaa, kun tuntui, että lyön toisia. Olen muutaman kerran lyönytkin. Mutta piti vain tottua. Aina pitää sanoa, että sori jos lyön teitä.

Käymme Annin kanssa Citydancellä. Normaaliviikolla on 10 viikkotuntia ja omat treenit vielä päälle.

Olen tänä vuonna tehnyt yhden duokoreografian pienemmille pojille. Opetan Citydancellä yhden oikean opettajan kanssa leikkikouluryhmää, jossa on pieniä lapsia, 3–5-vuotiaita. Vaikka se ei ole tanssitunti, olemme opetelleet ihan oikeita tanssiliikkeitä. Se on ollut tosi mukavaa.

Minusta tuntuu, että minusta tulee isona tanssinopettaja, niin tuossa on oppinut aika paljon, miten siellä toimitaan varsinkin pienten lasten kanssa.

On vähän harmi, ettei tanssinopettajakoulutuksesssa Oulussa ole

Veera Pyykön päälaji on hiphop. ”Se on joustavaa, se voi olla tiukkaa tai rauhallista ja soljuvaa.”

Tuure Kaukuan päälaji on house. ”Se näyttää vähän juoksemiselta välillä.”

katutanssilajeja. Haluaisin käydä sen koulutuksen, mutta jos siellä ei tehdä hirveästi katutansseja, niin en tiedä, onko se niin hauskaa.

Freestylessa saa oman tyylin esille. Tietenkin tulee tehtyä itsekin omia koreografioita, mutta silloin miettii monta kertaa, onko tämä hyvä tähän tai sopiiko tämä tähän.

Freestylessä tulee tehtyä ehkä vähän outojakin juttuja. Olen huomannut, että aika outoihin asentoihin välillä väännän itseni, mutta ehkä ne näyttää ihan siisteiltä.

Kokeilu tulee esille siinä enemmän kuin koreografiassa.

Oulussa on menty hyvään suuntaan, kun tapahtumia on jo alettu järjestämään alaikäisillekin. Toivottavasti on jatkossakin sellaisia jameja, joissa ei ole ikärajoja. Itse haluaisin käydä niissä ja jos ne on jossain baarissa, ne on k–18 tai k–20, niin ei me päästä sinne.” •

”Tanssi on vaan niin ihanaa.”

Tuure Kaukua, 20, house Posiolla 7-vuotiaana disco- ja hiphop-tunnilla.

Teimme joka toinen viikko discoa ja joka toinen viikko hiphoppia. Sitten se muuttui hiphopiksi, jota tanssin 11-vuotiaaksi.

Sen jälkeen oli pitkä tauko ja harrastin jalkapalloa monta vuotta. Kun se meni liian totiseksi, aloitin tanssin uudelleen ehkä 14-vuotiaana ja siitä eteenpäin olen innostunut enemmän ja enemmän.

Hiphop oli minun päälajini, mutta kaksi vuotta sitten kesällä innostuin housesta, joka on nyt vienyt minun sydämeni kokonaan. Harvemmin tulee treenattua enää hiphoppia.

House on oma juttu, ja se lähti alunperin musiikista, jota rakastan.

Yksi kesä olimme tanssikavereiden kanssa puistossa, ja kun muut osasivat housata, minä en, halusin kokeilla sitä.

Koko ajan olen mennyt syvem”ALOITIN TANSSIN

mälle ja syvemmälle lajiin. Ja kun on oikeasti alkanut ymmärtää, mitä tanssi on, olen innostunut koko ajan enemmän.

Housea tanssina on hankala selittää, että mitä se on. Hiphopista se eroaa niin, että musiikki on nopeatempoisempaa.

Siinä on paljon jalkatyöskentelyä, mutta mistä itse tykkään housessa, on flow. Koko kroppa tekee töitä, ja tanssiminen on kokonaisvaltaista.

Tavallaan tahattomasti rakennan omaa tyyliä, kun otan inspiraatiota videoita katsellessa. On muutama tanssija, joiden monia pätkiä olen katsonut netistä. En kuitenkaan tietoisesti kopioi heitä, vaan inspiroidun heidän tyylistään.

En käy hirveästi tunneilla enää.

Käyn Urheilutalolla itsekseni treenaamassa ja kavereiden kanssa tosi paljon. On muodostunut porukka, jonka kanssa käymme treenaamassa NRO 3 | 2016

erityisesti housea.

Tanssin, koska se on ihanaa ja rakastan tanssia. Tanssiessa on luonnollisessa tilassa, ja siitä tulee vapaa olo ja voi olla oma itsensä.

Tanssin kautta olen löytänyt itsestäni uuden puolen ja uskallan olla, mitä oikeasti olen. Tanssi on antanut itsevarmuutta.

Battlaaminen uutta ihmistä, kenen kanssa ei ole aiemmin battlannut, vastaan on kivaa. Heiltä näkee uutta tyyliä ja ehkä reagoikin tanssilla eri tavalla, kun tulee eri tyyppi vastaan. Siitä saa aina uutta, kun battlaa uutta ihmistä vastaan, ja se on aina uudenlainen kokemus.

On hyvä että Oulussa on jameja, koska saattaisi mennä siihen, että porukka menee vain SM-kisoihin ja treenaa niihin. Kun he käyvät battleissa ja ymmärtävät, että se on se juttu katutanssissa, alkaa ymmärtää, mitä katutanssi on parhaimmillaan.” • OULUN YLIOPPILASLEHTI

21

Uuni | Analysis, statistics and important issues related to studying, working and living in Finland.

Hi 5,

Once spring finishes doing its job making things grow, it is time to squeeze every single drop of Finnish summer we can.

Ways to Maximize Summer Weeks

BY Marcelo Goldmann

Networking Never Goes Out Of Trend If you want to be on the loop of what’s happening, you can always rely on the power of social media and your contacts. Someone will always know what’s going on, or at least know someone who knows what events are cooking up. Keep those eyes peeled and those ears perked and you won’t miss any of the summer happenings.

Let Your Inner Grill Master Shine!

Betting Everything on “Arctic Attitude” ANALYSIS BY Margarita Khartanovich ILLUSTRATION Alisa Tciriulnikova THE UNIVERSITY of Oulu has recently published its strategy for 2016-2020 entitled “Science with Arctic Attitude”. Of course, it is a very broad plan of actions or rather a concept to refer to when formulating a coherent mission-on-demand.

However, it does show the intent of the university management to play the North card and thus give it a head start in the competition for the international significance. The choice of such a strategy is pretty obvious, perhaps even too obvious. But is the “Arctic attitude” a sufficient answer to the challenges the university has to meet in 2016–2020?

Let’s look at the numbers. According to Times Higher Education World University Ranking, University of Oulu is somewhat 351–400 in the global ranking with the following amount of points: Teaching 23.1, International Outlook 56.9, Industry Income 30.9, Research 15.9, Citations 62.3. The percentage of International students is 6%.

By comparison, University of Helsinki ranks 76th with Teaching 48.4, Research 60.4, Industry Income 31.6, Citations 82.1. The industry income seems to be a weak spot for Finnish universities, which they aim to solve with promoting entrepreneurship.

Teaching, research and interna-

22 OULUN YLIOPPILASLEHTI

tional students are other areas that need to be acted upon.

For example, University of Oxford occupies the 2nd place in the ranking with Teaching 86.5, Industry Income 73.1, Research 98.9 and International students 34%. Its strategic vision includes developing the “capacity to generate and share knowledge in the UK, Europe, and globally, ensuring significant contributions to public policy-making and economic growth.”

Finnish policy-makers and the role of the university in Finland’s economic growth did not get any significance presence in the strategy. The government involvement was only illustrated from the funding and regulations point of view, no backward linkage was mentioned.

With high tuition fees, narrow focus, scanty internationalization, small-scale movement of ideas and people even on the national level the University of Oulu risks not to make much of improvement by the end of 2020.

However, the general line of thinking of the university management looks convincing and in tune with the times. It is possible that the real actions will take the right track as in the end a concept is just a concept. • NRO 3 | 2016

Nothing quite says summer like being outside with only shorts and t-shirt grilling some goodies.

Experiment different things! Stuffed mushrooms and paprikas are a personal favourite. If you are more into the eating than the preparing, you can get some sandwiches and beverages in a basket and go to any of the green areas for example in Linnanmaa or the city center and have a nice picnic. Just remember to pick up after yourself; we gotta keep those greens green.

Water in Oulu Is More Fun When It’s Not Frozen Change those winter tires on your best friend (your bike), and take a trip to Nallikari. The beach will surely be full of nice and interesting people sunbathing, playing volleyball, throwing flying discs or simply chilling in the water. Just because it’s Oulu doesn’t mean the sun cannot burn you, so keep some sunscreen handy to keep your enjoyment devoid of pesky sunburns.

All Work And No Play Makes Jack A Dull Boy Don’t hate the player, hate the game. Wait… No. Forget about the player, it’s all about the game! Our pal, the yellow ball of fire in the sky brings us endless possibilities to play outside. You can play football, tennis, rugby and why not, also the Finnish throwing game mölkky.

Be Spontaneous!

Grill, play, run, love! Maybe today you feel like going for a walk, maybe tomorrow you have an itch for volleyball. Perhaps the next day you want to go to that new pop-up bar. Or maybe you want to do it all at once! The possibilities are endless. Do everything that your heart desires (and try to do it responsibly). Maybe you can ask out that cute boy or girl that you have had a crush on for a while. Set your potential free and live summer in a way that next year you will be looking forward to it again.

of the faculty, but paired with tuition fees for the majority of applicants, it might very well be the death sentence for the flow of incoming international degree students.

Applying is not free anymore

What Tuition Fees Mean For Finnish Universities A lot of changes concerning students are currently going on in Finland. That is why you might have seen lots of upset students protesting on the streets. But the ones that will be affected most from the next year onwards are yet to arrive here. But will they arrive?

Will international comparability become extinct?

ANALYSIS BY Bianca Beyer ILLUSTRATION Alisa Tciriulnikova

IN AN ADMITTEDLY questionable approach to readjust the budget on education, last year the Finnish government decided to change the so-far tuition-free education for students into a costly matter for non-EU citizens from 2017 onwards.

While the minimum annual fee can be as little as 1500 euros, universities can decide for themselves how high to set it.

Rumours know of discussions about the tuition fees in the University of Oulu to be set between 8,000 and 10,000 euros a year. Even though there will be scholarships available for non-EU applicants, it won’t be enough to cover all eligible students. If a programme takes, for instance, 15 applicants right now, there might be scholarships for 5 to 8 students.

What remains unclear is why even establish tuition fees when the students will not cover the costs anyways but the universities will. Or, why not make the annual fee so small that there

is no need for scholarships and the fee is evenly distributed?

Tuition fee could raise monthly costs by 100% Everyone secretly assumes what the universities are dreading: If it becomes too expensive to study in Finland, no one would make it here anymore. Surely there are some programmes that are said to be the best ones – but if you take a mediocre programme and weigh costs and benefits of Oulu against the rest of Europe (with Finland being the fourth-expensive country in Europe according to Eurostat), we most likely won’t make it to the very top of the list.

Living in Finland is expensive, especially for foreigners, and it is close to impossible to get a part-time or summer job here. Already now degree students think twice before accepting a study place offered, as they fear to fail covering their daily expenses such as food and rent. If additionally to the living costs an annual fee of, let’s say, 8,000 euros is demanded this will

One good piece of news is that at least the newly introduced application fees for non-EU applicants do not seem to have done much harm.

Firstly, not the nationality of the applicant, but the country of the degree used for the eligibility of the admission is what determines the application fee, and secondly, it was “just” 100 euros. This results in the international programmes having more or less the same amount of applicants as in the previous year, with a total amount that is even on a slightly increasing trend.

Overall, one might understand the general dissatisfaction that brings students all over Finland on the streets, like at the end of last year in several bigger cities: For Finns, financial living support will be reduced in both duration and level, which is clear since the Finnish government announced to cut the budget for higher education by around 420 million euros in the next years. And in 2016, the firsttime applicant quota system has been introduced: First-time applicants have preference over those that are already studying.

raise a student’s monthly costs by more than 100%. Offering a scholarship to ensure at least a few international students incoming might be not such a bad idea after all.

In one of the Business School Programmes, for instance, this year approximately 90% of the applicants were non-EU citizens. Just imagine what that would mean for next year’s round. We should not be forgetting that one of the biggest assets (which is continuously emphasized by the applicants as well) Finland has to offer is free education in English. Additionally, at least Oulu Business School is considering tightening the application process.

So far, neither GMAT nor similar official tests or entrance exams are required; a fact that could be playing a crucial role in attracting applicants just as well as it might make them suspicious of the quality.

Thus, introducing a stricter admission process to make Oulu Business School comparable with bigger international Business Schools is very understandable from the side NRO 3 | 2016

Increasing quality of applicants and universities is generally a good idea. The way it is implemented might not always be. While, generations back, it was possible to “study around” a little bit, see what you like and then settle for a major, nowadays we have to decide right away after school where we see ourselves in 30 years from now.

Programmes become more constraining and school-like, which might lead to skipping important soft skills such as time management, independence and a broad-angled view. And dividing population forcefully into those who can afford higher education and those who cannot has never proven to be a good approach.

Maybe it is time for the Finnish government to listen to the protesters, and the arguments that are brought up, instead of galloping full-speed into a two-caste system with no grounds for international comparability whatsoever. • There are no final numbers yet about tuition fees or scholarships.

OULUN YLIOPPILASLEHTI

23

Tiede | Ajankohtaista tutkimusta Oulun yliopistossa.

Kasvatustieteen, historian ja kulttuuriantropologian aloja edustavat Tuija Huuki (vas.), Hanna Louhimo ja Nea Lehto ovat hyötyneet tuotantotiiminsä monitieteisyydestä.

Koulusta tutkimukseen ja takaisin Tutkimalla lasten kaverisuhteiden valtamekanismeja etsitään kiusaamiseen johtavia tekijöitä.

TEKSTI Hanna Talikka KUVA Inkeri Jäntti OPETTAJA OLI YMMÄLLÄÄN. Luokan oppilaiden keskuudessa vallitsi ahdistava ilmapiiri, mutta ilmeistä syytä oli vaikea keksiä. Joillakin oppilailla vaikutti olevan valtaa enemmän kuin toisilla. Kyse oli jostain muusta kuin kiusaamisesta, minkä vuoksi siihen oli vaikeaa puuttua.

Opettaja päätti ottaa ilmiöstä selvää.

Kyseinen opettaja oli Tuija Huuki.

Nykyään Suomen Akatemian tutkijatohtorina työskentelevä Huuki tutkii lasten suhdekulttuureissa esiintyviä vallanmuotoja. Huukin tie tutkijaksi on kulkenut käsi kädessä opettajan työn kanssa. Ajatus tutkijan urasta syntyi jo graduvaiheessa Oulun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Huuki teki kuitenkin ensin pitkään töitä erityis- ja luokanopettajana, ennen kuin alkoi vähitellen siirtyä tutkimuksen pariin. ”Olen sukeltanut tutkimusaiheeseeni pelkän teorian sijasta opettajuuden kautta. Koen, että paikkani löytyy tutkimuksen ja käytännön välistä, ja haluan käydä vuoropuhelua kumpaankin suuntaan.”

Vuonna 2012 alkoi Suomen Akatemian rahoittama kolmivuotinen

24 OULUN YLIOPPILASLEHTI

tutkimusprojekti, jonka aikana Huuki on palannut koulumaailmaan. Tavoitteena on tarjota kasvattajille välineitä tarttua esi- ja alakouluikäisten lasten väliseen vallan väärinkäyttöön.

Ihminen ei potki rakkaudesta Lasten kaverisuhteet ovat aikuisten ja jopa lasten itsensä näkökulmasta monimutkainen maailma. Koululuokassa, välitunneilla ja päiväkotileikkien tiimellyksessä lasten välillä sattuu ja tapahtuu. Aikuisten on vaikea saada otetta lasten välisistä kahnauksista, sillä kaveruutta ja vahingoittamista on välillä vaikea erottaa toisistaan.

Kaverusten väliset leikkitappelut, jahtaamisleikit ja vitsailu voivat olla ensimmäisiä merkkejä vahingoittavasta vallankäytöstä. Kasvattajat koulutetaan tunnistamaan kiusaaminen siitä, että toistuva vahingoittaminen on tiedostettua ja usein yksilöön kohdistettua. Paljon ehtii kuitenkin tapahtua ennen kuin lasten väliset suhteet kärjistyvät kiusaamiseksi. ”Meidän on pystyttävä havainnoimaan tapahtumia jo tämän jatkumon alkupäästä. Miten nämä juNRO 3 | 2016

tut alkavat alunalkaenkin kehittyä?

Missä ovat vallan ensimmäiset pisarat?”, Huuki kysyy.

Huuki paneutui tutkimuksessaan lasten tasavertaisten ihmissuhteiden luomista häiritseviin tekijöihin. Keskinäisten suosiojärjestelmien huipulle kohoavat lapset, jotka osaavat toistaa kulttuurisesti hyväksyttyjä käsityksiä feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta. Käsitykset oikeanlaisesta tyttöydestä ja poikuudesta heijastuvat negatiivisesti lasten välisiin suhteisiin.

Kasvattaja saattaa tiedostamattaan sivuuttaa lasten välisen satuttavan vallankäytön. ”Rakkaudesta se hevonenkin potkii” tai ”pojat ovat poikia” ovat usein arjessa käytettyjä ajattelumalleja. Tutkijoiden mukaan on vahingollista opettaa lapsia hyväksymään väkivalta ja toisarvoistaminen osaksi normaalia kanssakäymistä.

Tutkijoilta kasvattajille Huukille tutkimusprojektin yksi tärkeimmistä etapeista on tutkimustulosten saattaminen sellaiseen muotoon, että ne hyödyttäisivät lasten parissa toimivia aikuisia. Keväällä 2016

Huuki, Nea Lehto ja Hanna Louhimo ovat kirjoittaneet tutkimuksen tuloksia yleistajuistavan kirjasen. ”Monet tutkimustulokset jäävät kansainvälisiksi journaaliartikkeleiksi. Minulle tutkimusartikkelit ja yleistajuisemmat tekstit ovat yhtä arvokkaita tapoja julkaista tutkimustuloksia. Yleistajuistaminen on keino jäsentää tutkittavia ilmiöitä myös tutkijalle itselleen”, Huuki pohtii.

Historian maisteriopiskelija Lehto ja kulttuuriantropologian maisteriopiskelija Louhimo ovat opinnoissaan perehtyneet sukupuoleen ja (väki)valtaan. He toivovat kirjasen herättävän lukijoissa ajatuksia ja tuovan näkyväksi monia piilossa vaikuttavia ajatusmalleja. Molemmilla on tunne, että aihetta yleistajuistavalle julkaisulle on ollut tarvetta.

Tuleva kirjanen on herättänyt mielenkiintoa esimerkiksi opettajaopiskelijoiden keskuudessa. Monet aikuiset tunnistavat lasten pahoinvoinnin intuitiivisesti, mutta sitä ei pystytä käsittelemään ilman oikeita sanoja ja välineitä. Kolmikko uskoo teoksen auttavan kasvattajia tunnistamaan pahanolon syitä. •

Luettavaa Tommi Melender: Onnellisuudesta (WSOY 2016)

Unohtakaa kauppakeskukset.

Nyt. KOLUMNI | Oulun seudun hyvistä luontoretkikohteista on vaikea saada tietoa.

P

erämeren luonto on käsittämättömän hienoa.

Kalajoen lintuvesillä lapsesta asti kulkeneena olen aina tiennyt pohjoisen Suomen merialueiden vaikuttavuuden, mutta nyt myös Oulun seutu on alkanut paljastaa herkkiä ja lajivalikoimaltaan rikkaita salaisuuksiaan.

Maankohoamisen petaamat ja dynaamisesti muuttuvat kasvustovyöhykkeet konkretisoivat jääkauden voiman. Merihanhiletkat vasten pimenevää Liminganlahtea sykähdyttävät sieltä, minne puhe ei yllä. Ja se vasta hyvältä tuntuu, kun löytää riittävän hiljaisen ja vanhan metsän, jossa pysähdyttyään kuulee hippiäisen ohuen piukutuksen.

Siksi olenkin ihmetellyt, miksi tietoa Oulun seudun hyvistä luontoretkikohteista on niin huonosti saatavilla. Minun on pitänyt nähdä yllättävän paljon vaivaa, jotta löytäisin tietoa alueen luontokohteista. Ja jos se on hankalaa minulle, paikalliselle asukkaalle, vielä vaikeampaa se on ulkomailta saapuvalle turistille.

Oulun vetovoimaisuuden eteen tehdyt viimeaikaiset investoinnit tuntuvat keskittyvän siihen, että saadaan autot maan alle ja ihmiset autoista shoppaamaan. Tässä ei ole mitään järkeä: Suomen matkailun vetovoimaisuus on juuri monipuolisessa luonnossa ja erityisesti sen koskemattomuudessa. Sitä ei voi kokea missään muualla.

kesätyönään ajattaa turisteja ympäri suistoalueen saaristoa pienillä veneillä. Eikä pahaa tekisi sekään, että rannassa olisi edes yksi hyvä kalaravintola. Oulu lienee maailman ainoa merenrantakaupunki, jossa hyvää kalaa saadakseen pitää ajaa 20 kilometriä sisämaahan. Pellolle.

Myös tiedottamisessa on paljon parannettavaa.

VisitOulun luontokohteista kertova nettisivusto on hyvä alku, mutta nykyisellään se on vielä turhan yleisellä tasolla eikä yksityiskohtaista retkikohteiden esittelyä ole.

GoArcticin opastettujen kaupunkikiertoretkien puolestaan luulisi olevan helposti sovellettavissa myös luontoretkikohteisiin.

Kohtalaisella alulla ollaan, mutta touhussa on vielä puuhastelun maku. Pelkästään yksinkertainen ja visuaalisesti tyylikäs nettisivusto, jossa listattaisiin kaikki luontoretkikohteet lajistoineen ja karttoineen, tekisi ihmeitä.

Eikä haittaisi, vaikka opastettu luontoretki tai muita kyseiseen kohteeseen liittyviä palveluita olisi samalla sivustolla yhden hiirenklikkauksen päässä.

Pitkässä juoksussa Oulun seudulla kannattaisi panostaa luontoon kulutushysteriaan lietsomisen sijaan. Kukaan, jonka omassa kotikaupungissa on kauppakeskus, ei tule Ouluun Valkean takia.

Sen sijaan lupaus uniikista kesäyön ruovikkoretkestä salaperäisen kaulushaikaran asuinmaille pelaa jo täysin eri liigassa.

PELKÄSTÄÄN TORINRANTAAN keskittyminen tekisi ihmeitä. Kaupungin nuoret voisivat

Iikka Kivi on oululainen stand up-koomikko, joka on nähnyt tänä vuonna 77 lintulajia.

”

Suomen matkailun vetovoimaisuus on juuri monipuolisessa luonnossa.

Tanssi | Kesä-heinäkuun vaihteessa vietetään Oulun katutanssien 10-vuotisjuhlia.

Porvarillinen Hämärä Nykysirkusta ja ilma-akrobatiaa yhdistävä ulkoilmateos metallijätepihalla Ruskon teollisuusalueella. Koreografina ja esiintyjänä toimii oululainen ilma-akrobaatti Ilona Jäntti ja teoksen tuottaa Inkeri Jäntti.

4 kertaa 9.–10.8. osana Oulun Juhlaviikkojen ohjelmistoa. Lisätietoja toukokuun puolivälin jälkeen www.oulunjuhlaviikot.fi.

”Tämä kirja ei ole onnellisuusopas”, kirjoittaa Tommi Melender neljännessä esseekokoelmassaan Onnellisuudesta. Hän ei kuitenkaan halua, että ”pulla suussa puhuvat elämäntaitogurut” omivat onnellisuuden käsitteen. Melenderin teesiä kiteyttääkseni: onnellisuudesta on tullut onttoa, porvarillista sananhelinää, josta tulee lähinnä mieleen työelämän huippusuoriutujat, pseudosyvälliset sisustustarrat ja Paolo Coelho. Juuri tästä syystä kokonainen kirja aiheesta herättää hieman ennakkoluuloja. Mitä esseisti voi tänä päivänä sanoa onnellisuudesta kuulostamatta elämäntaito-oppaalta?

Kaikeksi onneksi Melender tunnistaa latteuksien vaarat eikä määrittele tai opeta, mitä onnellisuus on. Hän kiertelee taitavasti aiheen ympärillä niin, että onnellisuudesta piirtyy rivien lomaan monimuotoinen kuva, vastine motivaatioseminaarien tyhjille hokemille menestyksestä ja positiivisesta pöhinästä.

Melender käsittelee onnellisuutta kolmen pääteeman, talouden, kulttuurin ja urheilun, kautta. Kaiken pohjalla on kuitenkin korkeakirjallisuus. Se kietoutuu aiheen kuin aiheen ympärille näppäristä anekdooteista kokonaisia esseitä herkullisesti virittäviin kirjallisiin analogioihin. Melender onkin tunnettu lukukokemusten antaumuksellisena kuvaajana aiemmista esseekokoelmistaan sekä blogistaan Antiaikalainen.

Melender ei etäännytä lukemaansa akateemiseen analyysiin, vaan elää kirjojen läpi sekä hyvässä ja pahassa. Yksi keskeisin teoksen julistamista vasta-argumenteista koskee onnellisuustehtailijoiden yritystä valjastaa taide tuotteistettavaksi hyödykkeeksi. Melender tietää omakohtaisesti, että taide voi aiheuttaa myös pahoinvointia, joka voi vaarallisimmillaan mustata koko ajatusmaailman. Kirjalliseksi onnellisuuden vastinpariksi teoksessa asettuvat misantrooppinen Gustave Flaubert ja varovaisen optimistinen Albert Camus, joilta Melender ammentaa sekä myrkkynsä että lääkkeensä.

Melender tekee taitavasti huvittavan lakonisia ja sivistyneitä kiteytyksiä tästä ajasta kuten pohtiessaan rahan ja uskonnon suhdetta sekä talouden fiktionalisuutta: ”Jumalan kuolemasta olemme selvinneet, rahan kuolemasta emme selviäisi”, tai päivittäessään Camus’n lausetta nykyajan ihmisistä: ”Hän popsi masennuslääkkeitä ja luki onnellisuusoppaita.”

Esseistä muodostuu kiinnostava nykyaikaisia päähänpinttymiä kommentoiva kokoelma. Onnellisuuden mahdollisuus banalisoituu rahan maailmassa, jossa perustarpeemme ovat tyydytetyt, mutta etsimme silti täydellistä tyynynpäällistä, joka täydentäisi arvoista tyhjentyneen elämämme. Lopulta onni löytyy mielipuuhistamme, kapinallisesta musiikista ja kirjallisuudesta, jota lukemalla emme ole yksin. Melenderin tapauksessa onni voi löytyä myös taksimatkalla syntyneestä ihmiskontaktista, kun kuski tietää kaiken olennaisen vuoden 1982 jalkapallon MM-finaalista.

Eleonoora Riihinen

NRO 3 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

25

JOTTA TIEDÄT ENEMMÄN.

26 OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 3 | 2016

Kuunneltavaa Mopo & Ville Leinonen: Laivalla

Kaiken maailman tiedettä

KOLUMNI | Yliopistosivistyksen arvostaminen on vaihtunut poteroissa kilpailemiseen.

J

os olisin koneteekkari, minulta ei ehkä kysyttäisi, miksi juuri tuota alaa kannattaa opiskella. Jokin tekninen on aina hyödyllistä.

Jos opiskelisin kauppatieteitä, tuskin kuulisin kummastelua, mitä se oikein on. Sanonnan mukaan kauppa se on, joka kannattaa. Jos olisin lääkisläinen, en todennäköisesti kuulisi väitteitä, että alamme tutkimus on turhaa. Lääketiede koskettaa jokaista ihmistä.

Suomen kielen pääaineopiskelijana minulta udeltiin, miksi äidinkieltä pitää opiskella. Senhän kuulemma oppii jo koulussa. Tiedeviestinnän opiskelijana olen joutunut selittämään, mikä sellainen ala on. Humanistisen tutkimuksen tarpeellisuuden kyseenalaistamista olen kuullut kasvokkain ja mediassa.

Innovaatiointoilijoiden ja kasvuhimoisten maassa niin abstraktit ilmiöt kuin ihmisyyteen ja historiaan liittyvät kysymykset tuntuvat olevan merkityksettömiä, jopa arvottomia. Tästä kertoi esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän taannoinen viittaus poliittisia päätöksiä kommentoiviin ”kaiken maailman dosentteihin”.

CLEANTECH-YRITTÄJÄ Kaisa Hernbergin blogikirjoitus Humanisti jyrähtää sai lukuisia jakoja sosiaalisessa mediassa joitakin kuukausia sitten. Hän muistutti, että humanistinen sivistys on ollut demokraattisen yhteiskunnan rakentamisen perusta. Isossa-Britanniassa opiskellessaan Hernberg huomasi, että rahoitusalalle suunnanneet halusivat opiskella taiteita ja ihmistieteitä. Hänen mukaansa laaja-alaista yliopistosivistystä arvostettiin myös investointipankkiirien piireissä.

Maaliskuun alussa Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola pohti pääkirjoituksessaan (Helsingin Sanomat 1.3.2016), että yliopistojen kiristämisen ja opiskelun rajoittamisen sijasta luova ajattelu ja poikkitieteellinen opiskelu voisivat edistää Suomen talouskasvua. Kantola mainitsee, että Steve Jobs sai innoitusta kalligrafiasta ja Shakespearen dramaturgiasta. Maailmanmaineeseen nostetulle teknologiajumalalle humanistisuus oli hyve.

SAKSALAINEN FILOSOFI ja kielitieteilijä Wilhelm von Humboldt yhdisti 1800-luvun alussa sivistysyliopiston ideassaan ihmistieteet ja luonnontieteet. Nyky-Suomen hengestä tällainen ilmapiiri on kaukana. Omien alojen poteroissa eri näkökulmat jäävät ymmärtämättä.

Tieteelliseen tietoon voi suhtautua absoluuttisena tai suhteellisena totuutena, tuloksiin voi päästä määrällisin tai laadullisin keinoin tai voi sanoa tekevänsä perustutkimista tai soveltavaa tutkimusta. Näiden näkemyserojen ei tulisi kilpailla paremmuudesta vaan täydentää toisiaan.

Humanistisia aloja opiskellessani olen oppinut hyväksymään, ettei kysymyksiin löydy yhtä oikeaa vastausta. Näkökulmia maailman tarkasteluun on lukematon määrä.

Jos tieteitä arvostettaisiin tasapuolisesti, ehkä koneteekkari kirjallisuuden luennoilla ei kuulostaisi vitsiltä.

Parin vuoden takaisesta kiertueesta alkunsa saanut yhteistyö punkjazz-bändiksi tituleeratun Mopon ja monessa liemessä kypsyneen Ville Leinosen välillä on nyt taltioitu levylle asti. Kompakti puolituntinen väläyttää Leinosesta uusia puolia, ja miehen laulutyyli sopii esimerkiksi tuhtiin jatsimenoon kuin nenä päähän. Herkempi folk kohtaa myös psykedelian puolituntisessa, josta hieman epätasaisen materiaalin vuoksi jää valitettavasti viimeinen terä puuttumaan.

Pietarin Spektaakkeli: Päivä kerrallaan

Pietarin Spektaakkelin toinen pitkäsoitto tarjoilee täysilaidallisen napakkaa rhythm and bluesia, jossa soivat niin rock, funk kuin soulkin. Trio vierailijoineen vie heti ensi tahdeillaan aatokset takavuosikymmenten jenkkilään. Tämä on juurevaa ja rehellistä soitantoa, josta ei primitiivisimmilläänkään groovea puutu: tästä pitää huolen viimeistään Mitja Tuuralan ja Tyko Haapalan rytmiryhmä. Pietari Kiviharjun sopivan lakoninen vokalisointi kruunaa kokonaisuuden.

The Hearing: Adrian

Sanna Häyrynen on tiedeviestinnän opiskelija, joka ei suostu kuuntelemaan kyynisiä puheita.

Keikat | Musiikki on parasta livenä.

Pikipop

Suvirock

Elektorni

Kolmannen kerran elävän musiikin yhdistys Rotos järjestää hyvän musiikin iltamat. Tänä kesänä lavalla mm. Absoluuttinen nollapiste, Hisser, Zacharius Carls Group ja Sydän, Sydän.

Kolmipäiväinen pihapiknik elävän musiikin kera. Kuudetta kertaa järjestettävässä tapahtumassa esiintyy mm. huhtikuussa debyyttialbuminsa Kuninkaat julkaissut oululainen Sola.

Hyvien ilmojen aikaan dj:t kuten Jayday, Tiskijukkapekka, Miha ja Sektori pakkaavat laukkunsa täyteen levyjä ja suuntaavat soittamaan niitä Oulun parhaimpiin maisemiin.

Tukikohdalla Välivainiolla lauantaina 18. kesäkuuta.

Oulunsalon Varjakassa 1.–3. heinäkuuta.

Tähtitornin kahvilassa pe- ja la-iltoina hyvillä säillä.

Upealla äänellä paiskattu multi-instrumentalisti Ringa Manner on mukana monissa yhtyeissä Solano + Profettesista Pintandwefalliin, mutta ajankohtaisimpia on juuri toisen albuminsa julkaissut sooloilmentymä The Hearing. Adrian vie kuulijan vaivatta kerta toisensa jälkeen rytmikkääseen, pieteetillä rakennettuun aistimaailmaan, jota Manner maalaa laulullaan ja syntetisaattoreillaan.

Onhan tämä kieltä myöten likimain vientikelpoisinta indietä, mitä Suomessa on tehty.

Marko Pyhähuhta

NRO 3 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

27

Koettavaa kesällä Paikka Mediateos ”Olin saapunut tuntemattomalle seudulle. Ehkä. Ainakaan en tunnistanut paikkaa heti. Jotain tuttua, jotain uutta.

Kaikki oli autiota. Harmaita tyhjiä liiketiloja vieretysten, juuri sellaisia niin kuin se antikvariaatti missä korianterikekkerit oli pidetty, ja jokaisen ”aution” liiketilan sisältä kuului ääniä, mutta ketään ei näkynyt. Ei sitten ketään. Kurkin pölyisista ikkunoista sisään, rasvaisista ikkunoista, särjetyistä ikkunoista ja postiluukuista: pimeää, ankeaa, Resident Evilia...”

Hankala ämmä vai päämäärätietoinen visionääri

KOLUMNI | Skarppina haastajana oleminen ei ole synonyymi kiusaajalle.

A

ika moni meistä on kuullut jossakin yhteydessä heiton, mihin sitä hiekkaa voi kaataa tai hiertääkö se hiekka? Kenelle nämä kysymykset osoitetaan? Vastaus on aika selvä: hankalille ämmille. Mikä sitten on hankala ämmä ja onko meillä työyhteisöissämme tarkasteltavaa muun muassa sukupuolittuneiden käsitteiden ja mielikuvien kanssa?

Jokaisella on elämän varrella useita erilaisia yhteisöjä, joista etsimme paikkaamme. Jokaisessa kaveriporukassa, järjestössä ja työpaikassa on oma toimintakulttuurinsa ja omat haasteensa.

Jokainen yhteisön toimija tuo yhteisöön samalla myös oman persoonansa ja näin jokaiseen yhteisöön rakentuu oma dynamiikkansa.

Helpoin osa kaatuu niille, joita voi sanoa yhteisöjen hyviksi jätkiksi. Hyvä jätkähän voi toki olla myös nainen – silloin kun hän ei ole hankala ämmä. Hyvä jätkä myötäilee ja naureskelee. Hyvä jätkä tuo yhteisöön huumoria ja hyvää fiilistä, mikä on aivan oikein.

Hyvä jätkä ei aina saa kaikkea valmiiksi, mutta sen voi aivan hyvin painaa villaisella, koska onhan hän kuitenkin hyvä jätkä. Hyvä jätkä ei aina ole aivan perillä numeroista ja asioiden taustoista, mutta se hänelle anteeksi annettakoon.

Hyvät jätkät ovat kivoja työkavereita, mutta sanoisin että työyhteisö tarvitsee eteenpäin päästäkseen muitakin tekijöitä, haastajia. Tyyppejä, jotka uskaltautuvat haastamaan ja nostavat kissan pöydälle. Miehistä usein sanotaan, että tällainen mies on jämpti. Mies on päättäväinen ja vahva, mies omaa johtajan ja yritteliäisyyden asennetta, kun hän rohkeasti luotsaa laivaa eteenpäin.

Usein vahvat mielipiteet ja tekijäasenteen omaavasta naisesta taas saa kuulla hitto kuinka hankala ämmä tai vastaavasti mikä tuotakin vaivaa, taitaa olla menkat tulossa, taitaa hiekka hiertää. Aika usein naiset kohtaavat myös sitä, ettei heidän sanomaansa asiaan niinkään ole tartuttu vaan siihen, kuinka he sen sanovat. Si-

sällön tulisi olla merkityksellisempää kuin äänenpainon.

Se, että nainen nostaa kissan pöydälle ja haluaa esimerkiksi kehittää jotain aikansa elähtänyttä toimintatapaa tarkoittaakin sitä, että hän vain haluaa olla hankala. Nainen tekee tämän siis ainoastaan ilkeyttään. Nainen koetaan uhaksi tai jopa pelottavaksi.

On tärkeää, ettei ketään yhteisössä pelätä. Uskallan väittää, että harva skarppi nainen tahtoo olla pelottava tai dominoiva, päinvastoin. Väitän, että suurimmalla osalla taka-ajatuksena on nimenomaan yhteisön hyvä. Nämä tyypit eivät nimittäin halua tyytyä siihen, että ongelmia aktiivisesti lakaistaan maton alle. He eivät hyväksy sitä, että huoneen keskellä on vaaleanpunainen elefantti, muttei kukaan halua huomata sitä. He haluavat, että yhteisössä keskustellaan vaikeistakin asioista ja yhdessä viedään asioita eteenpäin. He haluavat haastaa, mutta rakentavalla tavalla.

Haastaessaan he tekevät kehitysesityksiä. Skarppina haastajana oleminen kun ei ole synonyymi kiusaajalle tai ilkeälle työkaverille. Skarpit tyypit myös tsemppaavat ja kannustavat kavereitaan. Ei nimittäin liene salaisuus, että monen menestyneen tyypin takaa löytyy joku, joka on antanut sen lempeän mutta tarpeeksi jämäkän töytäisyn eteenpäin.

Jos hankalana ämmänä oleminen tarkoittaa päämäärätietoisuutta, kykyä haastaa olemassa olevia käytänteitä ja rohkeutta nostaa asioita keskusteluun, aion ehdottomasti olla sitä jatkossakin. Ja te muut hankalat ämmät ja äijät: älkää lopettako. Se ei ole hiekka mikä hiertää, vaan vanhat rakenteet, jotka muuttuvat vain niitä muuttamalla. Ollaan yhdessä se muutos.

”

Nainen koetaan uhaksi tai jopa pelottavaksi.

Henna Määttä on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija, joka rakastaa musiikkia, seikkailuja ja uuden oppimista.

PAIKKA on Oulun murrosta käsittelevä mediataideteos, joka tutkii taantumaa, tyhjyyttä ja kaupunkitilan merkityksiä ja sekoittaa ennakkoluulottomasti faktaa ja fiktiota muodostaen monitaiteellisen ja poikkijournalistisen kokonaisuuden.

Useita erilaisia visuaalisia ja narratiivisia keinoja hyödyntävä teos rakennetaan tyhjään liiketilaan Oulun keskustassa pop up -muotoisena, ja se sisältää multimediaesseen, kuvallisen novellin ja näennäisdokumentaarisen videoinstallaation. Teoksen on luonut ja tuottanut valokuvaaja Joel Karppanen mukanaan kirjailija Miki Liukkonen, näyttelijä Jaakko Ohtonen ja esseisti Jonas Björkbacka. Näyttelytilassa myös muuta ohjelmaa kuten konsertteja ja kulttuuriklubeja.

12.–27. elokuuta osana Oulun Juhlaviikkojen ohjelmistoa. Lisätietoja toukokuun puolivälin jälkeen www.oulunjuhlaviikot.fi.

Kesän sauna Parasta Oulun kesässä! Sauno niin kauan kuin jaksat, piipahda välillä joessa uimassa ja nauti olostasi lautan penkeillä. Saunalautalla suihku (pesuaineita tai shampooita ei saa käyttää), lukolliset laatikot omille tavaroille sekä pukukopit uikkareiden vaihtoa varten.

Tuiran uimarannalla koko kesän. Auki joka päivä 1.6.–31.8. Tarkemmat aukioloajat: www.kesansauna.fi.

LuovaKAAOS Kuntalaislähtöinen kaupunkikehittäminen –projektin KAAOS-toiminta ja Luova Laboratorio yhdistävät kansalaisaktiivisuuden ja osallisuuden luovuuteen.

Inspiraatiopajoissa pääset kokeilemaan uusia asioita ja nappaamaan ideoita omaan tekemiseesi, ohjelmassa mm. sirkustaide, kamerakännykkäkuvaamisen salaisuudet, parhaat blogikirjoitusvinkit, sarjakuvahahmon luominen, suppailu ja katutaidepaja. Inspiraatiopajat on suunnattu 15–29-vuotiaille oululaisille.

Oulun alueella 6.6.–15.7. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.kaaosta.fi.

NRO 3 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI 29

Alumnilta oppia | Palstalla Oulun yliopiston alumnit kertovat työelämästä.

Jukka Ahola sai ensimmäisen oman alan työnsä mainostoimisto Siberiasta sinnikkyydellä. ”Otin yhteyttä sinne kolme kertaa ja viimein sieltä kysyttiin, olenko vielä kiinnostunut työstä.”

30 OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 3 | 2016

Luovuutta laatikossa Lukemisen ja kirjoittamisen parissa kasvanut Jukka Ahola oli helpottunut keksiessään, mitä hän haluaa tehdä työkseen.

TEKSTI Minna Koivunen KUVA Suvi Vinblad

USEIMPIEN HUMANISTIEN sivuainevalinnat luovat polun työelämään ja niillä voi erikoistua hyvin moneen alaan.

Englantilaisesta filologiasta keväällä 2012 valmistunut Jukka Ahola työskentelee copywriterina, eli tekstisuunnittelijana Polar Electrolla. Sitä ennen hän työskenteli mainostoimistossa.

Yliopistoon tullessaan Aholalla ei vielä ollut päämäärää työelämän suhteen. Tai oli sen verran, että hän halusi työskennellä kirjoittamisen parissa ehkä kirjailijana tai käsikirjoittajana.

Helpotus oli, kun hän törmäsi copywriterin ammattiin. ”Copywriteriksi päädyin siten, että luin Suomen kielen opiskelijoiden Täppä-lehdestä, mihin alumnit olivat päätyneet töihin ja mihin suomen kielestä voi päätyä. Siellä oli copywriter ja aloituspalkat vieressä. Ajattelin, että meikä voisi alkaa copywriteriksi, koska siinä maksetaan luovuudesta.”

Se kuulosti Aholan korvaan unelmalta, ja hän lähti ohjautumaan kohti tekstisuunnittelijan ammattia: haki eri mainostoimistoihin töihin ja teki freelancerina pieniä töitä, jotta sai käsitystä ammatista. ”Kannattaa ottaa mahdollisimman paljon selvää alasta, jolle haluaa: millaista se on ja mitä siellä vaaditaan. Ja hankkia työkokemusta”, Ahola neuvoo.

Opiskeluihin Aholan oivallus vaikutti siten, että hän otti sivuaineeksi suomen kielen lisäksi markkinoinnin. Hän kutsuu sitä taloustieteiden pehmeäksi puoleksi. ”Se sopi hyvin humanismin jatkeeksi.”

Spontaaniutta ikävä Ahola kokee oman yliopistoaikansa työkalujen oppimisena. Hän keräsi työkalupakkiinsa kielten työkalut eli suomen ja englannin. ”Toinen mitä yliopisto opetti, ja mikä jälkeenpäin kuulostaa kliseeltä, oli tiedon käsittely ja tiedon omaksuminen sekä se, että tietoa pystyi tuottamaan niin, että joku muukin saattoi ym-

märtää sen.”

Opiskelu yliopistossa kasvatti myös ihmisenä, sosiaalisena eläimenä. ”Ryhmätyöt ja teatteriharrastus opettivat ryhmässä toimimista. Kaikki elämänkokemukset yliopistoaikana opettivat, kasvattivat ihmisenä ja veivät eteenpäin, olivat ne sitten hyviä tai huonoja.”

Aholaa harmittaa, että opiskelijat halutaan yliopistosta nykyään mahdollisimman nopeasti pois. ”Kuka sinne työelämään niin kiireesti haluaa?

Hyvällä muistelen opiskeluaikoja, spontaaniutta ja nuoruutta.”

Markkinointitekstien parissa työskentelevä Ahola on aina elänyt kirjoitusten ja kirjoittamisen maailmassa. Nuorena hän vietti kesät lukien ja alkoi kirjoittaa novelleja 12-vuotiaana. Hän voitti Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kirjoituskilpailun vuonna 2010 ja J. H. Erkon novellikilpailun vuonna 2012. Voittoja edelsi monta yritystä eri kirjoituskilpailuissa. ”Se oli asioiden kokeilemista ennen kuin voitin.

Sata kertaa hävisin ja sitten voitin. Siten löysin avaimen moneen asiaan.”

Edelleen novelleja kirjoittava Ahola pitää markkinointia yhtä lailla luovana. ”Mielestäni markkinointi ja kaunokirjallisuus eivät ole kovin kaukana toisistaan, vaan yllättävän lähellä. Markkinointi on luovuutta laatikossa. Siinä on tietty pyrkimys ja voi olla hyvinkin haastavaa ja luovaa sekä palkitsevaa keksiä se ratkaisu.”

Markkinoinnin ja kaunokirjallisuuden ero on Aholan mielestä tunneskaalan laajuus. Markkinoissa on käytettävissä vähemmän tunteita. ”Ei saa kauheasti loukata ketään. Jos loukataan, se tehdään laskelmoidusti. Ylipäänsä tylpät tunteet jäävät pois, ja markkinoinnissa on vain kirkkaita värejä. Kaunokirjallisuus laajentaa sitä tunneskaalaa syvemmälle ja pidemmälle. Markkinoinnin parissa työskentely näkyy omissa kaunokirjallisissa teksteissäni niin, että siellä mennään harmaan eri sävyissä.” • NRO 3 | 2016

JUKKA AHOLA » Valmistunut vuonna 2012 Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan englantilainen filologia.

» Yliopisto-opinnoissa parasta oli spontaani yhteisöllisyys, kaverit ja yhdessä tekeminen. ”Minä päivänä tahansa saattoi keksiä jotain uutta tekemistä porukalla ja heittäytyä hetkeen.”

» Haastavinta opiskeluissa oli aloittaminen ja oman yhteisön luominen. ”Kun se oli luotu, kaikki oli helpompaa.”

» Ensimmäinen oman alan työ oli copywriter oululaisessa mainostoimisto Siberiassa. Työskenteli opiskeluiden ohessa tutkimusassistenttina Oulun yliopistossa humanistisessa tiedekunnassa.

» Englantilaisen filologian pro gradu -tutkielma käsitteli elokuvadialogia ja sitä mitä tapahtuu elokuvakäsikirjoituksen ja lopputuotteen välissä.

» Töissä copywriterinä Polar Electrolla Kempeleessä.

» Unelmoi, että saisi nukkua pitkään maanantaisin.

OULUN YLIOPPILASLEHTI

31