Oulun ylioppilaslehti 6/2016

6/2016 | 23.11.2016 | 56. vuosikerta

• PIKARUOKARAVINTOLA YLIOPISTOLLA

s. 8

• IN ENGLISH

s. 16–17

• MAAILMANLOPPUA KOHTI?

s. 19

Sisältö

s. 8 s. 6

Lopuksi Aluksi

16 Voluntary exploited

Companies and organizations utilize people’s willingness to work for free.

3 Päätoimittajalta

Tietoa, välittämistä ja tiedonvälittämistä.

4 Noin kuukauden uutiset

Oulun ammattikorkeakoulu muuttaa Linnanmaan kampukselle.

6 Päähenkilö

Suomen Saamelaisnuorten puheenjohtaja Ida-Maria Helander edistää tietoisuuden leviämistä saamelaiskulttuurista ja toivoo saamelaislasten saavan kasvaa rauhassa.

Tässä lehdessä

16 Hi 5

Steps to overcome the fear of failure.

17 Are international talents discriminated in Finland?

It is difficult for international students to get jobs in Finland.

19 Kolumnisti Iikka Kivi

pelkää ihmiskunnan kohtaavan pian sukupuuton.

19 Luettavaa

Anni Hyypiö arvioi Michael Cunninghamin Villijoutsenet ja muita kertomuksia -teoksen.

21 Kolumnisti Eleonoora Riihinen 8 Edistyksen tiellä

Mitä pitäisi ajatella pikaruokaravintolan toimimisesta yliopiston kampuksella?

12 Minne politiikka piiloutui?

Poliittiset opiskelijayhdistykset olivat voimissaan 1970-luvulla.

Vaikka maailmassa kuohuu edelleen, puoluepolitiikan suosio on näivettynyt ylioppilaskunnissa. Politiikka sinänsä ei sieltä ole kadonnut mihinkään, mutta muodot ovat muuttuneet.

kertoo onnettomasta rakkaussuhteestaan työelämän kanssa.

21 Kuunneltavaa

Marko Pyhähuhta arvioi Pekka Tuomen, Aivojen ja Leonard Cohenin uudet levyt.

23 Kolumnisti Muusa Jyrkinen

pohtii korkeakoulujen profilaatiota ja toivoo, että jollain olisi visio korkeakoulujen tulevaisuudesta.

26 Alumnilta oppia

Koodarin täytyy ymmärtää myös asiakasta.

Päätoimittajalta

6/2016 23.11.2016 56. vuosikerta Oulun ylioppilaslehti on journalistisesti riippumaton. Vuonna 1960 perustettu lehti ilmestyy 6 kertaa vuonna 2016.

PÄÄTOIMITTAJA Minna Koivunen paatoimittaja@oyy.fi TÄMÄN LEHDEN TEKIVÄT Jonas Björkbacka, Bianca Beyer, Marcelo Goldmann, Anni Hyypiö, Muusa Jyrkinen, Joel Karppanen, Margarita Khartanovich, Iikka Kivi, Elina Korpi, Marko Pyhähuhta, Eleonoora Riihinen, Alisa Tciriulnikova ja Liisa Väisänen.

Tietoa, välittämistä ja tiedonvälittämistä

KANNEN KUVA Anni Hyypiö

TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Erkki Koiso-Kanttilankatu 1 2T ovi, 1 krs.

90570 Oulu toimitus@oyy.fi JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

PÄÄTOIMITTAJA | Minna Koivunen, minna.koivunen@oyy.fi

VERKKOSIVUT www.oulunylioppilaslehti.fi ILMOITUSMYYNTI Suoramarkkinointi Mega Oy Maija-Liisa Kokko 044 7736616 ilmoitusmyynti@sm-mega.fi Valtakunnalliset ilmoitukset Pirunnurkki Oy 020 7969580 Toimitus ei vastaa tilaamattomasta materiaalista. Lehden vastuu rajoittuu ilmoituksen hintaan.

PAINO Botnia Print, Kokkola PAINOS 4500 kpl ISSN 0355-9238 (painettu) ISSN 1798-9922 (verkko) ISSN-L 0355-9238

Tämä on Oulun ylioppilaslehden viimeinen paperinen numero. Matka jatkuu verkossa!

T

ämä on paperisen Oulun ylioppilaslehden viimeinen numero. Se tuntuu haikealta, oudolta ja absurdilta. Siis absurdilta siinä mielessä, että asiaa ei oikein vielä kunnolla edes ymmärrä. Onneksi lehti ei sentään kokonaan lopu, vaan jatkaa elämäänsä verkossa.

Kun Oulun ylioppilaslehti vuonna 1960 perustettiin, sen tarkoituksena oli tukea ylioppilaskunnan toimintaa tiedottamalla siitä ja myös aktivoida ylioppilaskunnan jäseniä yhteisen hyväksi.

Tämä on vieläkin ajankohtainen agenda.

Lisäksi tiedonvälittäminen yliopistolla tapahtuvista asioista on tärkeää. Esimerkiksi tässä lehdessä (s. 4) kerromme Oulun ammattikorkeakoulun muutosta Linnanmaan yliopistokampukselle, ja äänessä ovat niin opiskelijat kuin yliopiston johto. Väitän, että ilman ylioppilaslehteä Oulun yliopiston opiskelijat ja henkilökunta tietäisivät yliopistolla tapahtuvista muutoksista vielä vähemmän.

Muodosta riippumatta ylioppilaslehtien merkitys on edelleen suuri. Ne ovat opiskelijoiden omia julkaisuja, joissa käsitellään laajasti opiskelijaelämään liittyviä asioita.

Tiedonvälittäminen on tänä disinformaation kasvun aikana yhä tärkeämpää. Jos ihmiset eivät

tiedä asioiden oikeaa laitaa, syntyy väärinymmärryksiä ja turhia vastakkainasetteluja.

Tiedonpuute on suurin syy siihen, miksi esimerkiksi saamelaiset kohtaavat ongelmia. Suomen Saamelaisnuorten puheenjohtaja, Oulun yliopiston opiskelija Ida-Maria Helander kertoo haastattelussa sivulla kuusi, että koska peruskoulussa saamelaisista ei opeteta juuri mitään, ei esimerkiksi saamelaisten kansanpuvun gátkin merkitystä tiedetä ja sitä käytetään jatkuvasti väärin.

Opiskelijoiden omalla lehdellä on mahdollisuus oikaista vääriä luuloja ja huhupuheita. Ja jos jokin asia teitä opiskelijoita askarruttaa tai haluaisitte lukea tietystä aiheesta, olkaa rohkeasti yhteydessä toimitukseen. Emme tee tätä lehteä itsellemme, vaan teille.

Ja kuten yliopistolaissa sanotaan, ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Tässä tehtävässä ylioppilaslehdillä on mitä suurin rooli.

Tammikuusta 2017 alkaen Oulun ylioppilaslehti on siis yhtä kuin www.oulunylioppilaslehti. fi. Laittakaa siis osoite kirjanmerkkeihinne, jotta pysytte edelleen ajantasalla oululaisesta opiskelija- ja yliopistoelämästä.

NRO 6 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

3

Noin kuukauden uutiset

Linnanmaalla tulevaisuudessa 20 000 opiskelijaa Oulun ammattikorkeakoulun Kotkantien ja Teuvo Pakkalan kadun kampukset siirtyvät Linnanmaan yliopistokampukselle. Ammattikorkeakoulu muuttaa humanistisen ja kasvatustieteiden tiedekunnan tiloihin, joten humanistit ja kasvatustieteilijät joutuvat muuttamaan keskusaulan tietämille. Muuttouutinen on herättänyt monessa opiskelijassa huolta tiedekuntien tulevaisuudesta. Rehtori Jouko Niinimäki sanoo, että yksikään yliopiston tiedekunta ei ole lakkautusuhan alla.

TEKSTI Anni Hyypiö

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN

(Oamk) hallitus on päättänyt, että Oamkin Kotkantien ja Teuvo Pakkalan kadun kampukset siirtyvät Oulun Linnanmaalle.

Oamk vuokraa Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:ltä (SYK) noin 23 000 neliön tilat Linnanmaan pohjoisosasta humanistisen ja kasvatustieteiden tiedekunnan päädystä.

Linnanmaalle muuttavat tekniikan, luonnonvara-alan, kulttuurin ja liiketalouden alat. Sosiaali- ja terveysalan opetus jatkaa Kontinkankaan kampuksella.

Oamkin pääasiallinen muuttovuosi on 2019. Sitä ennen SYK peruskorjaa Oamkin käyttöön tulevat tilat.

Yliopiston rehtorin Jouko Niinimäen mukaan muutosta oli alustavasti keskusteltu jo viime vuonna, joten lokakuun lopun uutinen ”ei tullut ihan puun takaa.” ”Toivoin, että he päätyisivät tähän ratkaisuun, molemmat vaihtoehdot olivat mahdollisia loppuun asti.”

Oamkin rehtorin Jouko Paason mukaan päätöksestä hyötyvät nyt molemmat, sekä yliopisto että ammattikorkeakoulu. ”Tässä on mahdollisuus luoda korkeakoulukampus, joka on kaikissa suhteissa huippuhyvä, sekä opiskelijoiden että tuloksellisuuden kannalta.”

Humanistit ja kasvatustieteilijät muuttavat Muuton myötä humanistit ja kasvatustieteilijät siirtyvät yliopiston vanhalle puolelle Virransillan ja ATK-kadun väliselle alueelle.

Tiedekuntien tarkka sijoittuminen on vielä mysteeri.

Yliopiston hallintojohtajan Essi Kiurun mukaan yksityiskohdista on vielä vaikea puhua, sillä muuttoa koskevat suunnitelmat ovat alkuvaiheessa.

Hän ei esimerkiksi osaa sanoa sitä, kuinka paljon neliöitä tiedekunnat toiminnalleen vaativat.

Kiurun mukaan tavoitteena olisi se, että humanistinen ja kasvatustieteiden tiedekunta olisivat edelleen omia kokonaisuuksiaan, eli niitä ei paloiteltaisi pieniin osioihin ympäri 4

OULUN YLIOPPILASLEHTI

Linnanmaata. ”Tämä on nyt hyvin tuore asia. Pitää muistaa, että pääasiallinen muuttovuosi on 2019. Siihen mennessä saadaan mahdollisimman hyvät tilat.

Korostan, että kaikki voivat olla rauhallisella mielellä ja opiskella nykytiloissa. Vuoteen 2019 on pitkä aika, meillä on hyvin aikaa suunnittelulle.”

Muuton jälkeen yhteiskampuksella opiskelee ja työskentelee noin 20 000 henkeä. Korkeakoulujen yhteiskäyttöön tulevat muun muassa tiedekirjasto Pegasus ja kampuksen ravintolat.

Kiuru ei osaa vielä sanoa, tarvitaanko Linnanmaalle lisää ravintoloita tai kirjastoja. ”Ravintola- ja kirjastokapasiteetti mietitään huolella, kunhan suunnitelma etenee.”

Oamkin rehtorin Jouko Paason mukaan korkeakoulut ovat sopineet tilojen yhteiskäytöstä noin kolmen ja puolen tuhannen neliön osalta.

Yhteistyötä voidaan tehdä esimerkiksi laboratorioiden käytössä, sillä niitä tarvitaan myös ammattikorkean tekniikan ja luonnonvarojen opinnoissa. ”Meiltä löytyy auto- ja rakennuslaboratorioita, joita yliopistolla ei ole, ja yliopistolla on hienot kemian laboratoriot, joita me voimme hyödyntää.”

Muutto herättää myös pelkoa Oamkin muutto on herättänyt opiskelijoissa ristiriitaisia tuntemuksia.

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) toivottaa Oamkin tervetulleeksi Linnanmaalle. Kannanotossaan OYY näkee muutoksen positiivisena asiana Oulun kehitykselle ja opintoalojen yhteistyölle.

Samaten Oamkin opiskelijakunta OSAKO suhtautuu muuttoon positiivisesti, kunhan opiskelijoiden palvelut turvataan, sanoo hallituksen puheenjohtaja Toni Hyvönen.

Humanistisen Killan puheenjohtajan Mari Partasen mukaan muutto ei ole lähtökohtaisesti paha asia, mutta sen vaikutukset pelottavat.

Hän ihmettelee, miten asiasta on voitu päättää, ennen kuin muuttaNRO 6 | 2016

jien uusi paikka on selvillä. ”Mielestäni olisi ollut suotavaa pohtia etukäteen sitä, minne mahdutaan, ja voiko meitä sijoittaa yhdelle alueelle, että olisimme edelleen yhtenäinen tiedekunta.”

Partanen pitää päätöstä Oamkin sijoittamisesta arvovalintana. ”Siitä näkyy se, ketkä ovat tärkeitä ja kenestä pidetään. Tiiviimpi yhteistyö voi kyllä avata hyviä mahdollisuuksia, eikä muutto ole paha asia sinällään, mutta nyt sitä ollaan tekemässä humanistien ja kasvatustieteilijöiden kustannuksella.”

Partasen mukaan tiedekunnassa pelätään jopa humanististen alojen lopettamista. ”Viimeaikaiset mullistukset, kitsas tiedotus ja päätöksenteko suljettujen ovien takana ovat luoneet pelkoa siitä, onko tässä todellisuudessa kyse tiedekunnan alasajosta. HuTK on edullinen ja tuottelias tiedekunta ja tärkeä osa monitieteistä yhteisöä, ja sen alasajolla ei voitettaisi mitään.”

Myös yliopiston tiedotus saa kritiikkiä, sillä muuttoon liittyvän päätöksenteon etenemisestä on kuultu lähinnä sanomalehti Kalevan kautta. ”Ulkoisessa viestinnässä on annettu kuva, että kaikki olisivat innoissaan muutosta. Se ei pidä paikkaansa, ja sen kuuleminen tuntuu aika absurdilta. Asia aiheuttaa myös paljon huolta ja murhetta.”

Oulun Luokanopettajaopiskelijoiden Olo ry:n puheenjohtaja Ville Saviluodon mukaan Oamkin muutossa on hyviä puolia, mutta hänkin kritisoi asiasta tiedottamista. ”Vaikka muutosta on huhuiltu pitemmän aikaa, lopullinen päätös tuli käsittääkseni yllätyksenä niin henkilökunnalle kuin opiskelijoille.

Ymmärrän yhteisen kampusalueen ajamisen, mutta samaan aikaan kyseenalaistaisin sitä, miten hiljaisuudessa tämä päätös on viety läpi.”

Saviluotoa mietityttää se, millaiset ovat uudet taito- ja taideaineiden opetuksen tilat. ”Muutto ei saa olla tekosyy tilojen heikentämiselle tai pienenemiselle. Opiskelijat ja henkilökunta tulisi

osallistaa alusta asti tilojen suunnitteluun, jotta ne opiskelijamäärien kasvaessa palvelisivat nykyisiä ja tulevia tarpeitamme.”

Humanistisen tiedekunnan dekaani Paula Rossi suhtautuu muuttouutisiin positiivisemmin. ”Nyt otetaan rauhallisesti. Kaikki on vielä kesken, ja hyvässä yhteistyössä suunnitellaan johdon kanssa.

Työntekijöitä ja opiskelijoita kuullaan. Tässä on paljon hyvää, esimerkiksi yhteistyömahdollisuuksia”, Rossi kertoi tekstiviestillä.

Onko huoli tiedekunnan alasajosta perusteltua? ”Ei todellakaan ole. Päinvastoin.

Me vahvistumme, olemme monessa mukana”, Rossi vastasi.

Samaa vakuuttaa Jouko Niinimäki. ”Mikään tiedekunta ei ole lakkautusuhan alla, eli humanistien ei tarvitse olla asiasta ollenkaan huolissaan.”

Miten käy Humuksen ja OLOhuoneen?

Yksi ratkaistava arvoitus on se, minne Humanistisen Killan omistama Humus-kahvila ja Oulun Luokanopettajaopiskelijoiden OLOhuone-kahvio sijoittuvat.

Mari Partasen mukaan Humuksen säilyminen on killalle taloudellisesti erittäin tärkeää. Sen tuottoja käytetään muun muassa graduapurahojen jakamiseen. Rahan lisäksi Humuksella on sosiaalinen merkitys. ”Humus on humanistien yhteisöllisyyden kehto, jossa humanistiopiskelijat ja henkilökunta tapaavat toisiaan. Nyt pohditaan sitä, löytyykö vanhalta puolelta asianmukaiset tilat. Toistaiseksi yliopiston johto ei ole ollut kiinnostunut asiasta.”

Kahviloiden tulevaisuudesta ei tiedä Essi Kiurukaan. ”Lähtökohtana on se, että ne tilat luovutetaan Oamkin käyttöön.

Mutta Humus on yhtenä asiana sellainen, joka pitää ottaa huomioon.

Kuppilan tilanne ja sijoittuminen varmasti huomioidaan. Mutta vielä on aikaa miettiä sitä, miten se jatkaa elämäänsä ja toimintaansa”, Kiuru toteaa. •

Asiantuntija tietää Kysy, jos jokin opiskelijaelämässä tai yliopistolla askarruttaa. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan asiantuntijat vastaavat. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus@oyy.fi.

Olen huomannut itselläni oireita, joiden arvelen johtuvan yliopiston sisäilmasta. Miten minun tulisi toimia?

Tärkeintä on, että käyt puhumassa oireistasi YTHS:n vastaanotolla. Jos epäilet oireiden liittyvän yliopiston tiloihin, ota yhteyttä yliopiston turvallisuuspäällikköön Pertti Hoskioon. Mikäli oireet häiritsevät opiskeluasi, kannattaa niistä keskustella myös kurssien vetäjien kanssa. Sisäilma-asioissa voit olla yhteydessä myös OYY:n sosiaalipoliittiseen asiantuntijaan, joka edustaa opiskelijoita yliopiston sisäilmatyöryhmässä.

Liisa Väisänen, OYY:n sosiaalipoliittinen asiantuntija

NRO 6 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

5

Päähenkilö | Palstalla yliopistolainen pääsee ääneen.

Paljon vastuuta nuorten harteilla Saamelaiset ovat kansa, joiden historiasta ja kulttuurista ei suomalaisissa oppikirjoissa puhuta. Tiedonpuute onkin suurin syy saamelaisten kohtaamille ongelmille. Suomen Saamelaisnuorten puheenjohtaja Ida-Maria Helander haluaa kasvattaa tietoisuutta kulttuuristaan.

TEKSTI Minna Koivunen KUVA Elina Korpi

TÄYTETTYÄÄN kahdeksantoista ivalolainen Ida-Maria Helander kuuli Suomen Saamelaisnuorten yhdistyksestä. Asia jäi hautumaan, ja muutaman vuoden päästä hän meni yhdistyksen toimintaan mukaan kavereidensa kanssa.

“Tarvitsin paikan vaikuttaa ja toteuttaa itseäni. Meillä oli paljon ideoita ja energiaa tehdä hommia.”

Nyt 27-vuotias saamelaisen kulttuurin opiskelija on toista vuotta Suomen Saamelaisnuorten puheenjohtajana. Saamelaiset ovat pieni vähemmistö Suomessa, ja järjestöllä on selkeä tehtävä: tiedonvälittäminen saamelaiskulttuurista ja kohtaamispaikkojen luominen saamelaisnuorille niin Suomen sisällä kuin yli rajojen.

“Tiedonpuute on kaikkien meidän ongelmiemme takana, ja se juontaa peruskouluun. Olemme täysin näkymätön vähemmistö.

Oppikirjoissa ei ole lähestulkoon mitään saamelaisista eikä pelkästään se, että valtaväestö ei opi meistä, mutta saamelaislapset eivät opi omasta kansastaan. Se on huolestuttavaa”, Helander sanoo ja jatkaa: “Saamenkielisellä historiantunnilla, jonka ei pitäisi olla vain saamenkielinen tunti, pitäisi kuulla omasta kansastaan. Mutta jos siellä käytetään käännöstyönä tehtyä saamenkielistä historiankirjaa esimerkiksi Aikamatka Suomen historiaan, tilanne on vinksahtanut.”

Hiljainen mielenilmaus Ida-Maria Helander kertoo, että he ovat yhdistyksessä vaihtaneet virallisten lausuntojen kirjoittamisen uusiin vaikuttamiskeinoihin. Viimeisimpänä he ottivat kantaa nykytaiteen museossa Kiasmassa esillä olevaan Jenni Hiltusen Grind-videoteokseen, jossa feikkisaamelaispuvuissa twerkataan.

6

OULUN YLIOPPILASLEHTI

“Pidimme siellä syyskuussa hiljaisen mielenosoituksen. Meillä oli gátkit väärinpäin, mikä on saamelaisten perinteinen tyyli ilmaista vastalause ja kävimme katselemassa teosta.”

Vaikka mielenilmaus oli pienimuotoinen, se oli tehokas ja toimiva.

“Saimme sillä keskustelua aikaiseksi ja Kiasman vuoropuheluun kanssamme. Lähetimme ennen hiljaista mielenilmausta kirjeen heille ja sihteerimme Petra Laiti on käynyt tapaamassa Kiasman museonjohtajaa ja intendenttiä. Grind-teos pysyy siellä, mutta he ovat ottaneet oppia ja vastaisuudessa pohtivat etukäteen enemmän asioita. Oli hyvä, että Kiasma lopulta otti vastuun.”

Saamelaispukuihin liittyvät kohut ovat toistuvia ja niissä on kyse siitä, ettei pukuja väärin käyttävät ymmärrä saamelaisten kansanpuvun merkitystä. Gátki on saamelaisten näkyvin symboli ja jokaiselle mittatilaustyönä valmistettu, joten se on hyvin henkilökohtainen.

Nämä kohut turhauttavat.

“Hämmentää, että joku ihminen ajattelee, että kaikki täällä on omaa.

Nimenomaan se ihmisten tietämättömyys turhauttaa. Erona Suomen kansallispukuun, joka on myös tehty työ- tai arkivaatteen perusteella, on se, että se on kansallispuku ja meillä on kansanpuku, joka on arki- ja käyttövaate. Ystäväni Aslak Holmberg on sanonut, että on sama asia kuin ottaisi Suomen lipun piknikliinaksi.”

Kun saamelaisten kansanpukua tai feikkipukua käytetään esimerkiksi mainoksissa, se ei herätä lainkaan imartelua.

“Tuntuu lähinnä siltä, että olemme objekteja eikä meitä haluta kokonaisena tähän maailmaan ja valtioon, vaan se on shoppailua. ‘Ei meitä kiinnosta kuunnella, että älkää NRO 6 | 2016

IDA-MARIA HELANDER » 27-vuotias.

» Kotoisin Ivalosta, asuu Oulun Raksilassa. » Opiskelee saamelaista kulttuuria ensimmäistä vuotta Oulun yliopistossa.

Käynyt Madetojan musiikkilukion.

» Suomen Saamelaisnuorten puheenjohtaja vuodesta 2015. Ollut varapuheenjohtajana 2013–2014.

» Työskennellyt saamenkielisessä päiväkodissa Helsingissä ja tekee sijaisuuksia Mäntylä-Snellmanin päiväkodissa Oulussa.

» Vapaa-ajallaan viettää aikaa ystävien kanssa ja rentoutuu. Tykkää katsella sarjoja.

» Lapsena unelma-ammatti oli laulaja ja jääkiekkoilija mimmiliigassa.

» Toivoo yleisen ilmapiirin muutosta Suomessa ja maailmassa, ja että saamelaislapset saisivat kasvaa ja elää rauhassa ilman stressiä.

» Haaveilee, että opinnot on jossain vaiheessa tehty ja pääsee kotiin Ivaloon rakentamaan elämän.

viittikö länkyttää ja valittaa, mutta me otamme nämä hommat, mitä me tarvitsemme.’”

Suuri rikkaus Helander on monikulttuurisesta perheestä: hänen isänsä on saame-

lainen ja äiti suomalainen. Heidän kotonaan ei puhuttu saamea, mutta Helander on opetellut kielen aikuisiällä. Ilmiö ei ole harvinainen, ja sille on nimi: sulauttamispolitiikka.

Helanderin isä kuten lukuisat muut 1950- ja 60-luvuilla pohjoisessa koulunsa käyneet kuuluvat asuntolakoulusukupolveen.

“Minun isäni ikäpolvi on ollut asuntolakouluissa eikä siellä ole saanut puhua saamenkieltä. Se on ollut sukupolvikokemus, ja moni on valinnut, että haluavat lapsilleen helpomman elämän, eivätkä puhu heille saamea.”

Saamelaisuus on Helanderille ennen kaikkea elämää: mitä on ollut ja mitä tällä hetkellä on.

“Koen, että on suuri rikkaus olla saamelainen. Se antaa minulle elämään kulman, joka auttaa ymmärtämään elämää ja maailmaa.”

Saamelaisuuteen liittyy myös suuri vastuu. Koska kyseessä on pieni kansa, kulttuurin säilyminen ja siitä kertominen on pienen joukon vastuulla.

“Kun ajattelen omia kavereitani, kaikki tekevät paljon duunia meidän tulevaisuutemme eteen. Viime vuosina on puhuttu nuorten etnostressistä. Minäkin koen, että sellaista on olemassa. On aika paljon harteilla.”

Helander on huolissaan siitä, kuinka saamelaisnuoret jaksavat.

Pelkona on, ettei oteta kantaa mihinkään sen takia, ettei jakseta murehtia.

“Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä nuoren stressiä tai huolia. Jos jollain olisi tarvetta psykologin tai psykiatrin palveluihin, kulttuurisensitiivisiä palveluita ei ole Suomessa. Jos yrität kertoa näistä huolista ja murheista, käy niin, että päädyt pitämään luennon henkilölle, jonka pitäisi hoitaa sinua, ennen kuin pääset omiin syviin tuntoihin.” •

Ida-Maria Helanderista tuntuu luonnolliselta opiskella saamelaista kulttuuria. “Se on koulutus, joka enemmän avaa kuin sulkee ovia. Varsinkin kun menee pohjoiseen, on laaja skaala, mitä voi alkaa tekemään.”

Suomen Saamelaisnuorten puheenjohtaja Ida-Maria Helander, miksi erilaisten kulttuurien ymmärrys on tärkeää?

1 Jotta ymmärtäisimme toisia ja toisten tapaa toimia.

2 Kulttuurien kohtaamiset ovat ihmisten välisiä kohtaamisia, ja ihmisten välinen kanssakäyminen on aina hyvä juttu!

3 Muut kulttuurit toimivat peilinä omallemme, siis opimme ja ymmärrämme myös omia tapojamme paremmin.

Kaupallisuus | Pikaruokaravintola yliopistolla.

Edistyksen tiellä Syyskuussa Oulun yliopiston Linnanmaan kampukselle, Aavan ja Pegasuksen välimaastoon, avautui Subway-ketjun ravintola. Se on järjestyksessään toinen Suomen yliopistokampuksilla, sillä ketju on toiminut myös Aalto-yliopistolla vuodesta 2015 alkaen. Mitä pikaruokaravintolasta yliopistolla voisi ajatella?

TEKSTI Jonas Björkbacka KUVAT Joel Karppanen

8

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 6 | 2016

NRO 6 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

9

Kaupallisuus | Pikaruokaravintola yliopistolla.

AJATUS VALKENI, KUN ISTUIN ateriani kanssa Biologintien uudessa Subwayssa. Kyseisen ravintolaketjun patongit ovat kulinaarinen vastine putkitutkinnolle – onhan molemmissa kyse siitä, että rajatuista vaihtoehdoista on mahdollista muodostaa ennakoituja kokonaisuuksia. Eikä valmistuminen saa kestää kauaa. Mitä saisi olla; suomen kieli olisi varmaan hyvä pääaine; saako leivän paahtaa; ehkä pedagogiset opinnot auttaisivat työllistymisessä; saisiko olla avokadoa lisukkeeksi; olisiko tutkinnossa tilaa edes yhdelle vieraalle kielelle?

Luovuuden tila, yllätysten mahdollisuus on rajattu, lähes kaikki on ennalta määrättyä. Ottaako siis avokadoa vai ei?

Ennen kapitalismin turmiollisuuden julistusta on kuitenkin huomioitava se, että Subwayn tulo on myös selkeästi parantanut Linnanmaan kampusta. Konkreettinen esimerkki: ennen sitä humanistisen tiedekunnan välittömässä läheisyydessä toimivat ravintolat sulkivat päivittäin viimeistään kello neljältä. Edistys askeltaa eteenpäin, kun ihmisten tarve askellukseen hiukankin vähenee.

Käsitykseen Subwayn kampuksen palveluita parantavasta vaikutuksesta yhtyy myös Seppo Wiik, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n Oulun kampusmanageri.

Suomen Yliopistokiinteistöt on vuonna 2009 perustettu osakeyhtiö, joka omistaa, rakennuttaa ja kehittää pääkaupunkiseudun ulkopuolisten yliopistojen käytössä olevia kiinteistöjä. Valtio omistaa Senaatti-kiinteistöjen kautta yhtiöstä kolmanneksen, loput kuuluvat yliopistoille. Niin Subway kuin myös Oulun yliopisto ovat siis Suomen Yliopistokiinteistö-

10

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 6 | 2016

jen vuokralaisia.

Subway on mahdollisesti vasta alkua, ja Wiik visioikin elävää ”24/7 kampusta”. Tavoite kuulostaa mitä kannatettavammalta, mutta ensin tekee mieli esittää kysymys: miten pikaruokala sopii yliopistolle?

HYVIN. Sitä mieltä on Subwayn Suomen toiminnan kehittämisestä vastaava Petteri Lehtimäki, jonka mukaan ketju tuo ylipistolle lisää valinnanmahdollisuuksia. Samaa mieltä olivat myös ylivoimaisesti suurin osa tätä juttua varten haastatelluista Oulun yliopiston opiskelijoista. Huomionarvoisena voi pitää sitä, että jokaisen haastatellun opiskelijan suhtautuminen olisi ollut kielteisempi, mikäli ravintola olisikin ollut McDonald’s.

Tämä saattaa kuulostaa epäjohdonmukaiselta, mutta johdonmukaisuus on hyveistä yliarvostetuin. Se esittää Unicefille rahaa lahjoittavalle kysymyksen ”entäs ne Suomen köyhät”. On niin paljon helpompi olla johdonmukaisen välinpitämätön kuin johdonmukaisen hyvä ihminen. Epäjohdonmukaisuuden päivittelyn sijaan kannattaa kysyä, millä tavalla nämä kaksi yhdysvaltalaista pikaruokaketjua eroavat toisistaan?

Eroavuutta pohtiessa voisi ajatella luokkaa. Yliopisto on perinteisesti ollut Suomessa eliitin koulu ja viimeistään 1960-luvulta lähtien myös yhteiskunnallisen liikkuvuuden väline, luokkaretki työväenluokasta keskiluokkaan. McDonald’sin läsnäolo sopii huonosti tähän matkakertomukseen, sillä sen asiakaskunnasta esitetty karikatyyri vastaa usein sitä, mitä joku Jari Tervon kaltainen, siis poikkeuksellisen älykäs ja suunnattoman sivis-

tynyt ihminen, saattaisi kutsua ”valkoiseksi roskaväeksi”.

Subway lienee helpompi hyväksyä myös siksi, että se sopii paremmin ajan hengen mukaiseen terveyskulttiin. Tämä liikunnan ja hyvinvoinnin kultti on varmasti kaikille tuttu, ja sen ilmentymiä ovat muun muassa Jutta ja huikeat häädietit, se mitä kutsutaan ”Bull” Mentulaksi sekä maitorahka. Subway sopii listan jatkoksi: olet mitä syöt, joten eat fresh!

Terveellisyyden korostaminenkaan ei ole riippumaton luokasta, onhan keskiluokka historian saatossa luonut itsestään kuvaa kohtuullisena esittämällä työväenluokan kohtuuttomana ja itsehillintään kykenemättömänä. Kuitenkin sen voi nähdä myös laajempana ilmiönä.

Karrikoidusti kehityksen voisi tiivistää niin, että alussa ollut sana on ottanut paikkansa nykyihmisen kirjahyllyssä fitness-oppaan muodossa.

Yhdysvaltalainen esseisti Mark Greif on kuntoilun kritiikissään kuvannut terveyden sydämen asiakseen ottaneen aikamme ihmiskäsitystä: ”Nykyään vallitsevan ajattelun mukaan liikuntaa harrastamaton ihminen suorittaa hidasta itsemurhaa. Hän ei kykene hallitsemaan elämäänsä.” Tällainen ajattelu johtaa syvyyden katoamiseen, sillä kaikki olennainen on nähtävissä yksilön pinnalta.

Jäljelle jää ainoastaan kysymys, näyttääkö hän olevan hyvässä kunnossa?

PATONGIT ON SYÖTY, on aika nousta ja tyhjentää tarjotin roskakoriin.

Kuitenkin jokin Subwayssa yliopistolla vielä häiritsee. Tämä häiritsevä tunne ei ole eettistä, vaan puhtaasti esteettistä (estetiikka on ala, jota on

erityisen miellyttävä pohtia vatsan ollessa täysi).

Tunne yltyy suorastaan pahoinvoinniksi, kun katsoo yliopistorakennuksen seinällä olevia Subwayn ja Terveystalon mainoskylttejä. Ne tuovat, huutavan ilmiselvästi, mieleen ostoskeskuksen. Mainoskyltit nähdessään tuntee olevansa matkalla johonkin akateemiseen ideaparkkiin – mielleyhtymä, jonka osuvuutta jokaisen Ruger Hauerinsa kuunnelleen mielessä lisää tieto siitä, että Oulun yliopisto on rakennettu suolle.

Kun nykyisyys ahdistaa, on ihanaa haikailla vanhoja hyviä aikoja. Niitä joita ei ehkä ole koskaan todellisuudessa ollut, mutta joita voisi kuvata vaikkapa tämä suomenruotsalaisen esseisti Johannes Salmisen muistelus omilta opiskeluvuosiltaan 1940-luvulta: ”Ajattelen alakuloisena niitä onnellisia vuosia, jotka sodan jälkeen sain viettää Åbo Akademissa, ylipistossa jota vielä silloin ei ollut valtiollistettu ja jossa byrokratia pidettiin minimitasolla. Opiskelu oli aidosti vapaata, kukaan ei kysellyt milloin valmistuit.”

Nostalginen ajattelu on kuitenkin kuin matka historian karkkikauppaan, ja liian paljon ahmittuaan tulee huono olo. Sillä asiat eivät olleet ennen pelkästään paremmin: vielä Salmisen aikoihin yliopistokoulutus oli etuoikeus, joka siunautui pienehkölle osalle ikäluokkaa.

Menneeseen on usein vaikea olla haikailematta, mutta tulevaisuudessa myös tämän päivän hittikappaleita soitetaan Radio Nostalgialla. Siispä kysymys oliko ennen kunnollista, on väärin aseteltu. Nykyhetki on samanaikaisesti sekä monin verroin parempaa että ikävämpää kuin menneisyys.

Ja niin no, onhan ne Subwayn leivät ihan hyviä. •

”

Tämä saattaa kuulostaa epäjohdonmukaiselta, mutta johdonmukaisuus on hyveistä yliarvostetuin.

NRO 6 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

11

Opiskelijapolitiikka | Mihin puoluepolitiikka on kadonnut yliopistolta?

Minne politiikka piiloutui?

Oli 1970-luku, maailma kuohui ja poliittiset opiskelijayhdistykset olivat voimiensa tunnossa. Oli Vietnam, demokraattinen hallinnonuudistus, mies ja ääni.

Tuli vuosi 2016, maailma kuohuu jälleen – ja poliittista opiskelijaliikettä ei näy missään.

Vaikka puoluepolitiikan suosio on näivettynyt sen huippuvuosista, politiikka sinänsä ei ole kadonnut ylioppilaskunnista mihinkään.

Sen muoto on vain muuttunut.

Arvojen ja ideologian sijaan puhutaan mieluummin jostain muusta, kuten rahasta tai asioiden luonnollisesta tilasta.

TEKSTI JA KUVITUS Anni Hyypiö

12

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 6 | 2016

BREXIT! NIGEL FARAGE! Maahanmuuttokriisi!

Rajat kiinni! Donald Trump!

Viimeisen vuoden aikana kriisit, populismin pyrähdykset ja vaaliyllätykset ovat seuranneet kiivaalla tahdilla toisiaan. ”Kuka älykäs, kriittinen nuori tyyppi oikein kiinnostuu politiikasta ja haluaa mennä mukaan siihen? Politiikka näyttää nyt poukkoilevalta, huonosti ennustettavalta, väärältä. Jos poliittinen toiminta olisi näyttänyt ennen siltä, miltä se näyttää nyt, en tiedä, olisinko lähtenyt itsekään mukaan.”

Näin toteaa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) pääsihteeri Eero Manninen. Hänen mukaansa maan ylioppilaskunnissa näkyy epäpolitisoituminen. ”Jostakin syystä opiskelijat kokevat luontaisemmaksi äänestää ainejärjestöryhmäänsä. Jos olen tekniikan opiskelija, niin äänestän sitten tekniikan ja talouden ryhmää. Moni ajattelee, että samaa kiltataustaa äänestämällä äänen antama arvo on parempi.”

Mannisen tuntemuksia tukevat viime syksynä 12 ylioppilaskunnassa pidettyjen edustajistovaalien tulokset. SYL julkaisi viime marraskuussa laskelmat, joiden mukaan sitoutumattomien ryhmien ylivalta puoluepoliittisiin ryhmiin kasvoi edustajistoissa edelleen.

Sen mukaan poliittiset ryhmät olivat ylioppilaskunnissa pahasti alakynnessä: peräti 81 prosenttia kaikista edustajiston jäsenistä kuului sitoutumattomiin ryhmiin, ja vain 19 puoluepoliittisiin.Yhtä selittävää syytä Manninen ei yliopistojen epäpolitisoitumiselle keksi. ”Voi olla, että ylioppilaskunnissa olisi tässä asiassa peiliin katsomisen paikka. Ovatko ylioppilaskunnat antaneet tarpeeksi tilaa puoluepoliittiselle toiminnalle? Yleensä ainoa tapa vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon on juuri puolueiden kautta. Soisin, että ylioppilaskunnat tekisivät sen mahdollisimman hyvin.”

Manninen kuitenkin muistuttaa, etteivät nimellisesti sitoutumattomat ryhmätkään usein ole täysin värittömiä. ”Monissa sitoutumattomassa ryhmässä on todellisuudessa puolueväriä mukana. Puolueaktiivit eivät syystä tai toisesta ole mukana yhdellä puoluepoliittisella listalla, vaan ovat hajaantuneet eri ryhmiin.”

Poliittinen 1970-luku jätti trauman Yhdeksi syyksi poliittisten järjestöjen kuihtumiselle Eero Manninen epäilee poliittisesti ylivilkkaiden 1960–70 -lukujen jättämää traumaa.

Näinä vuosikymmeninä poliittisesti tiedostava yliopisto-opiskelija agitoi ja kirjelmöi erittäin ahkerasti. Keskustan ja vasemmiston opiskelijat kokivat olevansa osa kansanrintamaa, jonka tehtävänä oli kamppailla työväestön ja demokratian nimissä taantumusta, suurpääomaa ja imperialismia vastaan. Sen sijaan konservatiiviseksi ja taantumukselliseksi leimattu professorikunta sai epäkiitollisen roolin luokkatietoisen opiskelijan vastustajana.

Yliopistojen nuivaa suhtautumista politikointiin Manninen pitää harmillisena. ”Yliopistoilla pitäisi olla poliittisen keskustelun mahdollistava ilmapiiri, vaikka se ei olekaan yliopiston ydintehtävä. Yhtenä yliopiston tehtävänä on kuitenkin kasvattaa vastuullisia kansalaisia.”

Ei puoluepolitiikka täysin pannassa ole. Oulun yliopiston kantana on, että vapaiden aikojen ja yliopiston resurssien salliessa yliopistojen tiloja

voidaan vuokrata puolueille ja niiden alaisille järjestöille. Yliopisto voi olla järjestäjänä vain yleisiin vaaleihin liittyvissä tilaisuuksissa, joihin kaikilla puolueilla on mahdollista osallistua.

Yliopiston ravintola-, aula- ja käytävätiloja sekä ulkoalueita ei anneta yksittäisen puolueen käyttöön. Sen sijaan vaaleihin liittyviä vaalipaneeleita tai keskustelutilaisuuksia, joihin kaikki vaaleihin osallistuvat puolueet voivat osallistua, voidaan järjestää myös aulassa ja ravintoloissa. Tilaisuuden mainoksissa ei saa mainita yliopistoa eikä tilan tai rakennuksen ulkopuolelle saa asettaa mainoksia.

Vaikka politiikkaa tehdään yliopistolla edelleen ahkerasti, sitä ei joko osata tai haluta ajatella nimenomaan politikointina.

Vesa Heikkinen ja Tapio Pajunen kirjoittavat asiasta politiikan retoriikkaa käsittelevässä teoksessa Kansalaistaito: miten politiikkaa voi ymmärtää, jos sitä ei voi ymmärtää? (2016) Heidän mukaansa yksi politiikan kielen tehokkaimmista strategioista on poliittisuuden kätkeminen ja ratkaisujen esittäminen välttämättöminä ja tärkeinä.

Taitava poliitikko ei korostakaan sitä, onko hän vasemmistoa tai oikeistoa, vaan sitä, että hän on vain välikappale tosiasioiden kertojana.

Väitteet tarjoillaan tosina ja kiistattomina faktoina, vaikka todellisuudessa kyse olisi arvoista ja mielipiteistä. Sen sijaan, että vedottaisiin tunteisiin, arvomaailmaan tai ideologiaan, puhutaankin vain ”kiistämättömistä tosiasioista”.

Eero Mannisen mukaan poliittisten ryhmien kehno tila näkyy siinä, miten ja kuinka paljon ylioppilaskunnan arvoista puhutaan – eli ei juuri ollenkaan. ”On hyvä, että ylioppilaskunnissa ajatellaan budjettia ja sitä, millainen toiminta on järkevää.

Olisi hyvä käydä myös keskustelua siitä, millaista toimintaa ylioppilaskunnan pitäisi tehdä. Tässä työssä poliittiset ryhmät ovat olleet tärkeitä, he ovat olleet ehkä valmiimpia arvokeskusteluun.

Arvokeskustelua ei käydä niin paljon kuin aiemmin, ja mielestäni tämä on aavistuksen harmillista. Ylioppilaskunnat ovat kasvamisen paikkoja, ja arvokeskustelut ovat siinä tärkeitä. Molempia tarvitaan, ainejärjestöjä ja puoluepoliittisia ryhmiä.”

Toisaalta maailma on muuttunut tässä suhteessa myös paljon paremmaksi, Manninen sanoo. ”Kun mennään tekeminen edellä ja puhutaan strategiasta ja toiminnan kehittämisestä, asioita saadaan tehokkaammin aikaiseksi kuin silloin, jos se olisi vaan poliittista ränttäystä.”

tajiston suurin ryhmä on Tekniikan ja talouden vaalirengas (TeTa) 13 edustajistopaikalla.

TeTan toisen ryhmänjohtajan Vilma Koistisen mukaan ryhmän suosion yksittäistä syytä on hankalaa sanoa.

Yhtenä syynä on Koistisen mukaan se, että iso ryhmä näkyy ja kuuluu kauas. Koska moni TeTan edaattori on mukana myös kiltatoiminnassa, teekkari tai kylteri voi äänestää jo ennestään tuttuja ehdokkaita. ”Moni tuntee, että TeTa ajaa riviopiskelijan asiaa. Olemme osanneet perustella meidän äänestäjillemme sen, miksi on tärkeää, että meitä kuullaan. Pyrimme pitämään pilkkeen silmäkulmassa, näytetään, että vaikutustyön ei tarvitse olla haudanvakavaa toimintaan. ” TeTassa toimii sekä kauppatieteilijöitä että teekkareita. Kyseessä on järkiliitto. ”Tekniikan ja talouden yhdistäminen on luonnollista, sillä päätöksentekoprosessit ja taloutta koskevat mielipiteet ovat melko samanlaisia. Lisäksi kiltatasolla toimitaan samalla tavalla.”

Koistisen mukaan TeTan ydinviestinä on toimivan ja viihtyisän ylioppilaskunnan rakentaminen. Hän toistaa adjektiivia järkevä. ”Meille on tärkeää järkevä ja johdonmukainen päätöksenteko, jota on helppo perustella ulospäin. Pyrimme vastuulliseen taloudenpitoon, ja sitä kautta järkevään jäsenmaksun käyttöön.”

Kysymys poliittisesta vaikuttajuudesta saa Koistisen mietteliääksi. Hänen mukaansa kaikki vaikuttamistoiminta on toki politiikkaa, mutta puoluepolitikointia ylioppilaskuntatoiminta ei ole. ”Mielestäni edustajistotoiminta on hyvän ylioppilaskunnan tekemistä yhteistyössä kaikkien kanssa. Olen varma, että meidänkin ryhmässämme on erilaisia puoluepoliittisia näkemyksiä.

Mutta puoluepolitiikkaa TeTa ei harrasta ollenkaan. Me ajamme äänestäjien mielipiteiden mukaisia asioita ja kannatamme mahdollisimman avointa ja neuvottelevaa päätöksentekoa.”

Koistinen on itse viidettä vuotta opiskeleva prosessiteekkari. Hänen mukaansa tekniikan puolella moni opiskelija mieltää olevansa ennemmin teekkari kuin minkään puolueen kannattaja. ”Mutta uskon, että koska teekkarit ovat tosi aktiivisia kiltatoiminnassa ja edustajistossa, se aktiivisuus äänestäjänä säilyy muissakin vaaleissa.

Pyrin itsekin äänestämään joka vaaleissa. Koska olen ollut opiskelijavaikuttamisessa mukana, tiedän, kuinka paljon äänestämisellä on väliä.”

TeTa pärjää aina

Teekkari, äänestä teekkaria

Poliittisten ryhmien ahdinko näkyy selkeästi myös Oulussa. Viime marraskuun edustajistovaaleissa poliittiset ryhmät saivat vaivaiset kolme paikkaa 37-henkisestä edustajistosta.

Yksi paikka suotiin kokoomuslaiselle Yksilön valinnalle, yksi keskustalle, yksi vihreille. Keskustalla pudotus oli kaikista karmaisevin, sillä neljästä paikasta peräti kolme katosi. Vuosi oli murheellinen myös vasemmistolle, sillä se jäi täysin paikatta.

Pudotusta tapahtui jo edellisissä vaaleissa vuonna 2013, jolloin poliittisten ryhmien määrä pieneni puolella. Kun vielä vuonna 2011 poliittisilla ryhmittymillä oli yhteensä 12 paikkaa, kaksi vuotta myöhemmin opiskelijoiden äänet riittivät vain kuuteen.

Poliittisten ryhmien pienentyessä ainejärjestöt ovat jatkuvasti vahvistaneet otettaan vallasta.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edus-

Ensimmäinen marraskuuta vuonna 1989 Oulun ylioppilaslehdessä julkaistussa mainoksessa Teekkareiden vaaliliitto kannustaa kansaa vaaliuurnille sloganeilla ”Puolueitta paras” ja ”Teekkari, äänestä…Teekkaria.”

Pitääkö tämä edelleen paikkansa? Onko politiikka teekkarille kirosana? ”En sanoisi ihan noin radikaalisti. Ehkä kyse on ennemmin siitä, että teekkareilla ei ole ihan hirveästi suunnannäyttäjiä tai poliittisia esimerkkejä”, arvelee Kati Hannila, OYY:n hallituksen puheenjohtaja.

Prosessitekniikkaa opiskelevan Hannilan mukaan monelle teekkarille poliittista järjestöä luontevampi viiteryhmä on oma ainejärjestö tai kilta.

Vaikka ne eivät sitoudukaan yhteen puolueeseen, myös niissä tehdään valtavasti poliittista vaikutustyötä: järjestetään vaaleja, laaditaan kannanottoja ja hiotaan sanamuotoja, perustetaan

NRO 6 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

13

Opiskelijapolitiikka | Mihin puoluepolitiikka on kadonnut yliopistolta?

”

Omaa identiteettiä ei ajatella poliittisuuden kautta.

Kati Hannila, OYY:n hallituksen pj

jaostoja, kinastellaan linjapapereista ja strategioista, muodostetaan ja kaadetaan hallituksia. ”Mutta ihmiset eivät välttämättä ajattele sitä työtä politiikkana. Omaa identiteettiä ei ajatella poliittisuuden kautta.”

Kati Hannila on ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana poliittinen vallankäyttäjä. Hän sanoo tiedostavansa roolinsa itsekin. ”Käytän poliittista valtaa edustajiston ja linjapaperin asettamissa raameissa.”

Hallituksen puheenjohtajaksi pääseminen ei hänen mukaansa silti vaatinut poliittista peliä. Hän osallistui paneeliin ja oli edustajistoryhmien tentattavana. Omien kantojen tärkein jakokanava oli vaaleja varten luotu Facebook-sivu.

Politiikkaan kuuluu oleellisesti myös kompromissien ja sopuratkaisujen teko. Toisinaan sellaisen syntyminen vaatii omista periaatteista tinkimistä, ja jopa itselle vastenmielisen ratkaisun puolustamista.

Hannila sanoo joutuneensa tällaiseen tilanteeseen alkukeväästä, kun OYY:n poliittinen linjapaperi oli edustajiston käsittelyssä. Hallituksen pohjaesityksenä oli, että linjapaperiin kirjattaisiin siirtyminen duaalimallista pois. ”Vaikka itse olin duaalimallin säilyttämisen kannalla, puheenjohtajana piti puolustaa hallituksen linjaa.”

(Lopulta maininta duaalimallista poistettiin linjapaperista kokonaan.)

Nieleskeltävää on riittänyt myös Juha Sipilän (kesk.) hallituksen koulutusleikkauksissa. Hannila valittiin marraskuun puolivälissä Keskustan opiskelijaliiton (KOL) ensimmäiseksi varapuheenjoh14

OULUN YLIOPPILASLEHTI

tajaksi ja on keskustan kuntavaaliehdokas Oulussa.

Hannila sanoo olleensa emopuolueelleen harmissaan. ”Toisaalta, meidän keskustalaisten tulee näyttää, että koulutuksessa on tulevaisuus, eikä siitä kannata leikata. Jos linja ei miellytä, muuta se. Samojen juttujen kanssa painitaan sekä OYY:ssä ja Keskustaopiskelijoissa, samalla puolella ollaan.”

SYL lobbaa ja politikoi Siinä missä ylioppilaskunnat ovat kadottaneet poliittisuuttaan, korkeakouluopiskelijoiden keskusjärjestö, Suomen ylioppilaskuntien liitto, on edelleen selvästi poliittinen toimija.

Noin 132 000 opiskelijaa edustavan järjestön tärkeimpänä tavoitteena on opiskelijoiden sosiaalisen aseman ja opiskelumahdollisuuksien parantaminen. Tämän tavoitteen ajamiseksi SYL tekee yhteistyötä muun muassa opetusministeriön, ympäristöministeriön, eduskunnan ja yliopistojen kanssa.

Ei liene sattumaa, että moni liiton entisistä aktiiveista kuuluu politiikan tai elinkeinoelämän kivikovaan ytimeen: entisiä SYL-aktiiveja ovat muun muassa Tarja Halonen, Petteri Orpo, Ilkka Kanerva, Jorma Ollila, Sari Sarkomaa ja Taru Tujunen. ”Puoluepolitiikka näkyy SYL:ssä selvästi. Hallituksessa monilla on puoluekirja, ja puoluekantaa kysytään myös hakuprosessissa. Tämän hetken hallituksesta yksi on demari, yksi keskustalainen, yksi kokoomuslainen, yksi vihreä ja kaksi sitoutumatonta. Myös moni henkilökunnan jäsen on

NRO 6 | 2016

puolueaktiivi”, Eero Manninen sanoo.

Hänen mukaansa poliittisuus on vain loogista ja järkevää, onhan liiton perusajatuksena vaikuttaa poliitikkojen päätöksentekoon. ”Toimintatapa ja -ympäristö on ylioppilaskuntiin verrattuna selkeästi enemmän suoraan politiikkaan kytkeytyvä. SYL:ssa lobbaus on olennainen osa toimintaa, ja verkostoilla on merkitystä.”

Politiikkaa tehdään myös vuosittaisissa liittokokouksissa. Espoon Korpilammella kokoontuva liittokokous päättää muun muassa liiton tulevan vuoden hallituksesta, toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Tänä vuonna 18.–19. marraskuuta kokoontuneessa liittokokouksessa käsittelyssä oli lisäksi liiton uusi poliittinen linjapaperi.

Onko Korpilampi-viikonloppu täynnä kähmintää, suhmurointia ja lehmänkauppoja? ”SYL:in liittarissa tehdään aina politiikkaa. Ja siellä missä on politiikkaa, on sitä”, Manninen toteaa.

Hänen mukaansa liittokokouksessa politikointi on kuitenkin siistimpää eurooppalaisiin sisarliittoihin verrattuna.

Poliittisista linjoista keskustelu tapahtuu avoimesti, ”suhmuroimatta ja simputtamatta”.

Sen sijaan hallituksen henkilövalinnoista neuvotellaan suljettujen ovien takana ylioppilaskuntien hallitusneuvottelijoiden kesken.

Kahden liittokokouspäivän välisenä yönä tehdään niin sanottuja diilejä, kun eri ylioppilaskunnat ja niiden muodostamat liittoumat sopivat keskenään sulle-mulle -periaatteella puheenjohtaja- ja hallitusvaalien äänestyskäyttäytymisestä.

Onko liittareissa meno siis samanlaista kuin House of Cardsissa? Ketkä ovat liittariyön Frank

Underwoodeja?

Sitä Eero Manninen ei kommentoi. ”En halua dramatisoida asiaa liikaa. Toki henkilövalinnat herättävät tunteita, kun toiset häviävät, toiset voittavat. Aina syntyy kysymyksiä siitä, menikö kaikki nyt taiteen sääntöjen mukaan.

SYLillä ja ylioppilaskunnilla on vastuu kommunikoida asioista mahdollisimman avoimesti. Ei siinä sen kummempaa ole”, Manninen muotoilee.

Tää on viimeinen taisto?

Voiko kehitys käännähtää vielä toiseen suuntaan?

Olisko Brexitistä, populismijytkystä ja Trumpin tulemisesta siemeneksi nuorten uuteen aktivointiin?

Miksei, Eero Manninen pohtii. Hän kuitenkin epäilee, kumpuaako uuden poliittisuuden tietoisuus nimenomaan puolueista. ”Mahdollista se on. Uskon kuitenkin, että toimintaympäristöön vaikuttamisen keinot ovat muuttuneet. Tänä aikana on syntynyt useita spon-

taaneja kansalaiskampanjoita, kuten Tahdon 2013 -kampanja ja Koulutuslupaus-kampanja. Uskon, että sellaisia tullaan näkemään paljon. Mutta selkeää painopisteen muutosta kohti puoluepolitiikan uutta menestystä ei tulla näkemään.”

Mikäli esimerkiksi hallituspuolueet haluavat saada opiskelijat puolelleen, olisi niiden karistettava niskoiltaan kiusallinen mielikuva itsestään koulutuksen ja sivistyksen kuristajana.

Lisäksi menestykseen voi vaikuttaa niin sanottu ”voittajan vankkurit” -ilmiö. Teorian mukaan ihmiset ovat mieluusti voittajan puolella. Siksi mielipidemittauksissa menestyneen puolueen kannatuksen kasvu johtaa edelleen kierteeseen, jossa uudet äänestäjät siirtyvät todennäköisen voittajan puolelle.

Eli ylioppilaskuntakontekstiin sovitettuna: mikäli sitoutumattomia ryhmiä pidetään jo etukäteen edustajistovaalien voittajana, varmoina menestyjinä, jäsenistö antaa vuodesta toiseen äänensä mieluummin heille.

Epäpolitisoitumiskehitykseen on lisäksi yksi poikkeus. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa tänä syksynä käydyissä vaaleissa poliittiset ryhmät pärjäsivät aiempaa paremmin. Vihreät nappasivat yhden lisäpaikan, sitoutumaton vasemmisto ja kokoomus saalistivat kumpikin itselleen peräti kolme lisäpaikkaa. HYY:n poliittiset ryhmät saivat 60 paikasta 25, eli peräti 42 prosenttia kaikista paikoista. ”Olisiko HYY laajennettavissa valtakunnalliseksi ilmiöksi? Ei ainakaan heti. Poliittiset järjestöt ovat ottaneet nyt turpaan, joten se voisi toki lisätä niiden taistelutahtoa. Jos kaikkien isojen puolueiden edustajat pystyisivät tähän, voitaisiin neljän vuoden aikajänteellä puhua jo aivan erilaisista edustajistoista kuin tällä hetkellä”, Manninen sanoo. •

NRO 6 | 2016

Lue lisää aiheesta verkossa: www.oulunylioppilaslehti.fi.

OULUN YLIOPPILASLEHTI

15

Uuni | Analysis, statistics and important issues related to studying, working and living in Finland.

Hi 5, Steps to Overcome the Fear of Failure

How can we deal with this beast living inside us, bringing us anxiety and dread when we covet a precious goal?

BY Marcelo Goldmann

Understand That Fear Is Useful

Voluntarily Exploited

Fear is nothing but a biological response to threats.

In animals, it triggers the so-called fight-or-flight response, which as the name suggests, causes the animal to defend itself or to retreat to safety when faced with a threatening situation. This mechanism has been one of the primary drivers of survival in all living species today. However, since humans are conscious beings, we have developed abstract fears based on things that haven’t even happened yet. It might be tempting to wish to be fearless, but simply put, without fear of failure we would never get things done. Would you study as hard if you had no fear of failing that test?

Don’t Let Your Fear Become Terror ANALYSIS BY Bianca Beyer ILLUSTRATION Alisa Tciriulnikova IN AN IDEAL WORLD, everyone has equal chances and equal pay. In the real world, life is unfair; and the opportunities you get very much depend on where and as who you were born. Luckily, some people realize this and are willing to help smoothen the inequality: They donate their clothes, buy fair trade products and hope the word ‘fair’ actually means something for real.

No matter whether it is our time or our money we donate, doing charity usually means giving something we can spare to others who need it.

One branch of charity work could therefore been defined as volunteering. Yet, be aware: This is not to be confused with other situations in which you end up working your butt off without getting any kind of compensation. Usually they come in the sexy cover of (unpaid) ‘internships’, ‘networking’, ‘train your skills’ or other bloomy paraphrases.

Volunteers can be needed without any special skills e.g. helping the Red Cross collect donations by standing in front of a supermarket, or because of their special skills e.g. after catastrophes, as a doctor or mechanic. Sometimes they arise from their own situation and focus on their peers, for instance, students returning from a semester abroad wanting to be involved in taking care of incoming students. The main idea is usually to offer one’s (wo)manpower without getting any personal profit from it, for the sake of a good deed.

However, recently companies and organizations have gotten wind of people willing to work for free, and started to utilize this for their own special needs. It’s sneaky, and it makes sense – the biggest cost cut-

16

OULUN YLIOPPILASLEHTI

tings can after all be made in staff, that’s why we love producing in countries with cheap labor, right?

And if you think no one would be so stupid to work for free for a forprofit organization, or the public sector, you are far off. Young people who lack experience are willing to pimp their CVs. Getting ahead of their peers by a few inches is what counts after graduation.

In TellUs Innovation Arena, ‘volunteers’ can for example apply to be connected with companies and then work as something like a host(ess) during events, or produce media content. Writing blog entries clearly requires writing skills, something that should commonly be paid for.

Handing out sparkling wine during an event does not require any special skills, nor does it teach any.

The target group for this ‘voluntary work’ seems to be students from social or human sciences – engineers usually get their project work paid.

A fair middle way would be something like a trainee position, with a special on-the-job-training and a slightly lower compensation than a fully trained employee. After all, even apprenticeships are paid in Finland.

Unpaid internships of 50+ hours per week are not uncommon, and a usual promise is ‘experience’. This is as if job offers would, besides the salary, announce that there’s free oxygen and toilet usage. The problem with ‘voluntary’ work advertised by companies is that the skills acquired are usually either not very useful in any other job, or so generic that a special training is not really needed in the first place.

In the worst case, already existing skills are simply exploited.• NRO 6 | 2016

Unlike fear, terror is detrimental to survival. It is an extreme case of fear, which causes a so-called freeze response. Terror could cause you to not be able to even pick a book to study for fear of not studying well, or at the time of the exam you could find yourself unable to pick up the pen to start writing. One way to return your mind to a “healthy” state of mild fear is to close your eyes, take a few deep breaths and reassure yourself (out loud or silently). Say things to yourself like “I can do this”, “I will do my best”, “I am stronger than this”, “I am capable”. And try to keep it positive: instead of saying, “I cannot fail”, say “I will succeed”.

Focus On the Things Which Are In Your Control One of the pitfalls in every project or endeavor is when we start focusing on things, which are out of our control. What is the best way in which you can influence these things? Making a list of the tasks that needs to be done is a good way to organize your thoughts and develop an action plan for that challenging project or that scary final exam. Prioritize the tasks with letters or symbols so you know which ones require your immediate attention, and which ones can wait until you have more time on your hands.

Avoid Self-sabotage We tend to be overly critical or overly complacent with ourselves. When fear of failure strikes us, we start underestimating ourselves and put ourselves down.

For every self perceived “weakness” or “fault”, remind yourself of three strengths or virtues that you have.

Every time you feel those icky negative thoughts of yourself surfacing on your mind, remind yourself of another three awesome things about yourself.

Eventually you will realize just how strong you really are.

Be Compassionate With Yourself Sometimes, even when we did our best and did everything right, we might end up in the unpleasant situation of failure. It’s disappointing. The first thing to do when you find yourself in this situation is to know that you are not alone. Talking about the situation with someone is one of the best ways to deal with failure.

By sharing your situation, it becomes a more tangible thing that you can analyze and deconstruct, and perhaps find new ways of doing things next time. Don’t forget to remind yourself about all the things you have accomplished. You will generate feel-good juice in your brain. And this in turn will make you more capable to tackle the next big challenge.

Are International Talents Discriminated in Finland?

Alex (name changed at interviewee’s request) came to Oulu this autumn to do his Master’s degree. Back in his home country he has worked as a geoscientist for more than two years at a geological survey. He’s also had some training in finance and experience as a volunteer in animal shelters. However, he has been denied all jobs he has applied for in Oulu. Is this discrimination or are Finnish employers simply not internationally minded?

TEXT BY Margarita Khartanovich ILLUSTRATION Alisa Tciriulnikova

my coordinator, then the student centre and then the student union,” explains Alex.

“One by one asking them about any work possibilities. It turned out that they didn’t have much to offer but told me that I had to find a job on my own. I went to the employment office at Torikatu. They said that I should apply for different positions at mol.fi and visit recruiting agencies, since they could not help any foreigner to find a job here – they can only help Finnish people.”

It seems Finland can provide only its citizens with safety nets like different employment programmes, social welfare, training, networking, etc. At some point immigrants that come here for a reason different to studying are in a better position as they are supported by Kela, which offers them free of charge Finnish language courses, work training and monthly payments. Basically, Finnish policy is built to assimilate foreigners rather than integrate them, and that’s the problem.

“I kept applying online and visited two recruiting agencies (Staffpoint and Opteam)”, continues Alex.

“They had the same reply: I should apply online and there are not many possibilities for foreigners who don’t know Finnish. The conversation I had with a person in charge was quite unbelievable.”

Alex has been denied a cleaning and snow-removing job, as apparently they cannot hire anyone without experience in this particular area.

“That was funny because on the same day I learned that another student from my university had got that cleaning job merely on the basis of reference he received from people of his own community in Oulu.

Much justice, right? But more than that it was so ironic.”

“FIRST, I TRIED TO REACH

AS A RESULT OF SUCH A disappointing experience, now Alex sees no hope and finds himself isolated since he has got no references or

community at his back so far. The tipping point was reached when he had been denied a volunteering job at NGOs and animal shelters in Oulu despite his motivation and experience.

Alex is not alone in this situation. Marina (name changed at interviewee’s request), an Oulu university graduate, says that 70% of her groupmates left Finland for the reason that they could not get employed here. Those few who stayed either got a job thanks to their personal networks and bonds or their good command of the Finnish language.

“When I was searching for a job, I was so upset because of the Finnish language requirements. I didn’t have a chance to learn it properly as I had been working since my second year at the university. All the time they chose someone Finnish over me”, Marina tells us.

Marina tends to believe that there is a trust issue among Finnish employers – they’d rather take a Finn than a foreigner even if the latter seems to have more competence. Marina is working as an HR person herself at the moment, and she assumes that international candidates can sometimes put a twist on their skills and experience and that might raise hackles. The motivation can also invite some questions – if a foreigner has such a wide experience, why would he or she want to take this low-paid job? “In order to survive” does not seem to be an answer convincing enough.

THERE ARE MANY OTHER stories when international talents were dismissed on disputable grounds, paid less than the Finns for the same range of responsibilities, denied a job for the reason of being overqualified

or not qualified enough in one out of 10 necessary skills. But the most outrageous of all is the reason that they don’t have a native level of Finnish.

Native! Just for your information it is pretty illegal to require it, according to the Finnish law.

So, can we call it discrimination?

To a certain extent, yes. However, the most confounding factor here is that the Finns don’t mean it in the majority of cases. Finland is simply not an international country yet. They don’t know how to deal with foreigners, how to be around NRO 6 | 2016

them, how to use their expertise, how to arrange the work process in English, etc. They are constantly overthinking!

The best solution would probably be to just try to be more internationally minded, take a foreign intern to work part-time, for example, and see how it goes. And hopefully after a few years of a positive experience, Finland will finally give up its current approach of making Finns out foreigners and then being unhappy about the unsatisfactory level of their “nativeness”. • OULUN YLIOPPILASLEHTI

17

Luettavaa Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

Maailmanloppu meidän aikanamme

(Gummerus 2016, suomennos Kristiina Drews)

KOLUMNI | Ilmastonmuutoksen kanssa on todellinen kiire.

I

hmiskuntaa uhkaa sukupuutto. Kymmenen vuotta sitten olisin kohauttanut tällaisen väitteen kohdalla olkiani ja siirtänyt sanojan hörhökategoriaan. Nyt sellaiseen ylellisyyteen ei enää ole varaa.

Tuoreimmat ilmastotutkimukset kertovat, että lämmetessään ilmasto saattaa tulla entistä alttiimmaksi muutoksille. Käytännön tasolla se tarkoittaa sitä, että pahimmillaan maapallon keskilämpötila voi nousta vuosisadan loppuun mennessä seitsemän astetta.

Mihin se voi ankarimmillaan johtaa? Vastaus löytyy yötaivaalta, kosmisesta naapurustosta.

Venuksella, sisarplaneetallamme, vallitsee täysin käsistä karannut kasvihuoneilmiö ja sen myötä kirjaimellisesti helvetilliset olosuhteet. Taivaalta sataa rikkihappoa, keskilämpötila on 450 celsiusasteen hujakoilla. Monimutkaisen elämän on mahdotonta selviytyä sellaisessa pätsissä.

Mikä on ihmiskunnan viimeisin merkittävä reagointi näin apokalyptisen skenaarion edessä?

Itsemurhan hinku. Yhdysvaltain presidentiksi valittu Donald Trump aikoo pyyhkiä Pariisin ilmastosopimuksella haitarinsa, koska pitää ilmastonmuutosta huijauksena. Eikä tämä ole jäämässä puheiden taholle: vastikään julkaistu Trumpin energiapoliittinen linjaus lupaa vapauttaa kaikkien fossiilisten polttoaineiden käytön Yhdysvalloissa.

Tämä on suorastaan lamaannuttavan ahdistavaa. Ilmastonmuutoksen kanssa on todellinen kiire, aikaa korjausliikkeisiin ei ole enää paljoa.

Homo sapiensilla ei yksinkertaisesti ole varaa trumpilaiseen ilmastopolitiikkaan.

Juuri nyt jokaisen tulisi pysähtyä ja miettiä,

mitä ihmisen sukupuutto tarkoittaa. Se tarkoittaa kaiken meidän ikinä rakentamamme ja keksimämme ikuista loppua. Jokainen meistä, joka on ollut tekemässä parempaa tulevaisuutta itselleen, lapsilleen ja tuleville sukupolville, on tehnyt kaiken turhaan.

Nämä ovat panokset. Mutta peli ei ole onneksi vielä pelattu.

Meteorologi ja tiedekirjoittaja Eric Holthaus muistuttaa, että ilmaston lämpenemistä vastaan taisteleminen on nollasummapeliä: jos Yhdysvallat alkaa Trumpin johdolla syytää ennätysmäärän hiilidioksidia ilmakehään, muiden täytyy vastaavasti tehdä kaikkensa vähentääkseen omia päästöjään.

Tämä ei ole helppoa kenellekään meistä, koska se tarkoittaa jatkuvaa hyvien valintojen tekemistä ja omalta mukavuusalueelta pois siirtymistä, tietyistä jo saavutetuista eduista luopumista.

Lentämistä tulee vähentää, kasvisruokailua lisätä, autoilua vaihtaa kävelemiseen.

Helpoksi nämä valinnat tosin tekee se, että vaihtoehtoja ei luovuttamisen lisäksi ole.

Mutta kuten Holthaus sanoo: luovuttaminen ei tule kysymykseen silloin, kun pelissä on kokonaisen planeetan kohtalo.

Sinulla on käsissäsi avaimet ihmislajin ja kenties koko maapallon tulevaisuuden ratkaisemiseen.

Käytä niitä hyvin.

Iikka Kivi on oululainen stand up-koomikko, jolta ovat ilmastonmuutoksen suhteen vitsit vähissä.

Näyttelyt | Kaikki meistä ovat omalla tavallaan luovia.

Elina Rantasuo Hahmon menettäminen Oulun taidemuseon yksi kaikkien aikojen nuorin yksityisnäyttelytaiteilija, 29-vuotias Elina Rantasuo saa työskentelyynsä innoitusta muun muassa kiehtovista tarinoista, luonnonvoimista, kirjallisuudesta, muinaisuskosta

ja ympäristön ajallisista kerroksista. ”Minua kiinnostaa miten mennyt vaikuttaa tähän hetkeen, ja miten ennen mielikuvitus ja uskomukset olivat niin paljon suurempi osa ihmisten maailmankuvaa.

Siinä on jotain tosi kaunista, mutta samalla huvittavaa.”

Kuvataideakatemian taidegrafiikan koulutusohjel-

masta vuonna 2013 valmistunut Rantasuo ei ole vain taidegraafikko, vaan häneltä nähdään näyttelyssä myös muun muassa kaksi videoprojisointina esitettävää animaatiota.

Oulun taidemuseossa 15. tammikuuta saakka.

Sadut elävät alitajunnassamme yhtä sitkeästi ja huomaamattomasti kuin aluskasvillisuus.

Satu siirtyy sujuvasti sukupolvelta toiselle, sillä sadut ovat ajattomia, sitomattomia tiettyyn vuoteen tai vuosituhanteen. Tuhat prinssiä suutelee tuhatta prinsessaa tuhat kertaa, menneisyydessä, tulevaisuudessa ja nykyisyydessä. Olipa kerran ja toisen kerran, ja kolmannenkin.

Parhaimmillaan sadun uudelleenkerronta avaa lukijalle uuden ja raikkaan tulkinnan vanhasta tarinasta. Kiusaannuttavimmillaan se tarjoaa saman kuluneen tarinan seksillä ja väkivallalla kuorrutettuna.

Michael Cunninghamin teos Villijoutsenet ja muita kertomuksia sijoittuu lukijan onneksi ensimmäiseen kategoriaan. Teos sisältää 11 upeasti kuvitettua satua ja tarinaa, joiden kerronta seurailee uskollisesti satujen kaarta: kaunotar saa hirviönsä, Lumikki suudelmansa, Tähkäpää pääsyn alas tornista.

Cunninghamin suurin ansio on siinä, kuinka huolellisesti hän avaa aiemmin selittämättömäksi jääneitä motiiveja. Miksi olkia kullaksi kehrännyt Tittelintuure haluaa itselleen prinsessan esikoisen, miksi noita-akka rakentaa talon piparista ja karamelleista?

Toisin kuin valitettavan monessa satuaiheisessa romaanissa, Cunninghamin tekstissä satujen viattomuuden turmeleminen rietastelulla ei ole itseisarvo. Keskeistä on sen sijaan se, että satuhahmojenkin teoilla on aina seurauksensa, eivätkä asiat tapahdu tyhjiössä. Kun Jaakko katkaisee pavunvarren jättiläisen alta, kuinka käy jättiläisen vaimolle? Millä rahalla myöhäiskeski-ikään ehtinyt joutsensiipinen prinssi maksaa vuokransa?

Cunningham kirjoittaa niin kuin keskiluokkainen Pulitzer-palkittu yhdysvaltalainen menestyskirjailija kirjoittaa: varmasti, hienostuneesti ja tyylikkäästi. Tarinat ovat pisimmilläänkin vain muutaman sivun mittaisia, joten koko 150-sivuisen teoksen ahmaisee hetkessä.

Ensilukemalla jää silti hieman epäselväksi, miksi koko teos on kirjoitettu. Kertomukset ovat kyllä kauniisti kerrottuja, höyhenenkevyen helppolukuisia, mutta mikä niiden funktio on?

Toinen lukukerta tarjoaa yhden mahdollisen vastauksen. Cunninghamin teksteistä puuttuu nimittäin satuihin oleellisesti kuuluva moraalinen opetus. Tuomittavaksi tarkoitettuja hahmoja kohtaan Cunningham synnyttääkin myötätuntoa. Oikean ja väärän tarkan erottelun tilalla on ambivalenssi. Paha saa edelleen palkkansa, mutta toisinaan aivan ansaitsemattomasti.

Tätä korostaa Cunninghamin toistama lukijan suora puhuttelu. Kerrontakeino saa lukijan kokemaan lukemansa henkilökohtaisemmin, läheisemmin.

Kenties siinä piileekin sadun opetuselementti, modernisoituna versiona vain. Cunningham kannustaa lukijaa asettumaan sekunniksi muiden asemaan, jotta hän ymmärtäisi, mikä teki hirviöstä hirviömäisen.

Anni Hyypiö

NRO 6 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

19

Diginä 2017.

www.oulunylioppilaslehti.fi

Kuunneltavaa Pekka Tuomi: Pekka Tuomi

Jokainen on oman elämänsä superjohtaja

KOLUMNI | Enää ei riitä, että omistautuu työlle sovittuna aikana, pohtii Riihinen.

M

inulla ja työelämällä on onneton rakkaussuhde. Minä rakastan häntä enemmän kuin hän minua. Odotan hänen soittoaan. Hän ei soita, vaikka lupasi. Pelkään, että vaikutan liian innokkaalta, kun hän vihdoin ottaa yhteyttä. Vaikutanko epätoivoiselta? Kun viimein kohtaamme, pelkään kuollakseni mokaavani. Hän ei ehkä enää soittaisi. Hän ei ainakaan haluaisi tehdä suhteestamme vakavampaa. Tulen mustasukkaiseksi, kun huomaan, että hän on valinnut sijastani jonkun muun. Miksei minua? Mikä minussa on vialla?

Kerran työ sanoi minulle erään esimiehen muodossa: ”Älä ota työtä liian henkilökohtaisesti. Sinun täytyy erottaa työelämä ja muu elämä”. Se tuntui silloin ja tuntuu edelleen ristiriitaiselta ohjeelta, kun nykyideologia sanoo täysin päinvastaista: työ on kaikki kaikessa. Kaikki sen ulkopuolella toimivat ovat kulueriä: opiskelijat, työttömät, vanhukset ja perhevapaalla olevat (yleensä naiset).

Työstä on tullut jatkuvasti vaativampi. Enää ei riitä, että omistaudun työlle sovittuna aikana. Jos hän soittaa ja haluaa minut paikalle päivän varoitusajalla, minun on peruttava muut menoni, sillä en uskalla kieltäytyä. Minun täytyy osoittaa, että olen aina hänen käytettävissään. Hän ei ainoastaan vaadi, että olen fyysisesti työpaikalla, vaan minun on työstettävä itseäni myös vapaa-ajalla.

Tietotyöläisenä minun olisi laitettava koko persoonani ja luomisvoimani likoon, tehdä itsestäni brändi ja verkostoitua. Jos annan itsestäni vielä vähän enemmän, huomaako työ minut?

Työ on tehnyt itsestään Jumalan kaltaisen, kaikkia elämän osa-alueita koskevan imperatiivin. ”Jokainen ihminen on oman elämänsä toimitusjohtaja”, sanottiin Radio Helsingin startup-henkisessä ohjelmassa, jossa puhuttiin hyvinvoinnista. ”Haluatko elää kuin superjohtaja: Luovu tv:stä,

mene nukkumaan kymmeneltä, treenaa aamulla, älä vastaa puhelimeen”, ohjeistaa Helsingin Sanomat (8.11.). Työntekijästä on tullut itsensä yrittäjä, kirjoittavat Eetu Viren ja Jussi Vähämäki poleemisessa yhteiskuntafilosofisessa teoksessa Seutu joka ei ole paikka. Se tarkoittaa, että työntekijä kantaa riskin sekä globaalin markkinatalouden heilahduksista että omasta jaksamisestaan.

Vakituisen työelämän ulkopuolella olevat eivät ole vapautettuja tästä yritteliäisyyden vaatimuksesta. Myös kaikkein huonoiten toimeentulevien pitäisi vähintään mennä poimimaan mustikoita tai risusavottaan.

Kun työ ohjeisti minua, että en saa ottaa työtäni liian henkilökohtaisesti, se sisälsi implisiittisen syytöksen. Ongelmallista ei ole se, että työelämän peruskäytännöksi on muodostunut roikottaa työntekijöitä pätkäsopimuksilla. Työn mielestä minä en vain hoida tarpeeksi riittämättömyyden tunnettani (joka johtuu tietenkin siitä, että työ ei huoli minua).

Superjohtajuus- ja risusavottaretoriikalla oikeutetaan hyvinvointivaltion purkutöitä. Oman elämänsä yrityksen johtajana jokainen on vastuussa itsestään riippumatta omista lähtökohdistaan ja ailahtelevasta taloustilanteesta. Jokainen myös rahoittaa omaa elämäänsä kuin yritys: ottamalla riskejä ja lainaa.

Ihminen ei kuitenkaan ole yritys. Edes valtio ei ole yritys, vaikka sitä johtaakin tällä hetkellä yritysjohtaja. Kaikista ei ole superjohtajan elämään. Suurella osalla ihmisistä ei ole nykyisessä talousrakenteessa pääsyä edes normaaliin palkkatyöhön.

Opiskelen lisää, jotta olisin haluttavampi työn silmissä. Tällä välin työ ja minä pidämme eräänlaista taukoa suhteessamme ja tapaamme vain silloin tällöin. Silti pelkään häntä edelleen ja hänen kylmää suhtautumistaan minuun.

Oulusta tamperelaistunut Pekka Tuomi on ensimmäisellä soolollaan syntetisoinut vuosien saatossa kertyneet vaikutteensa akustis-psykedeeliseksi tunnelmoinniksi.

Punaisena lankana pitkälti maestron omalla panoksella toteutetussa kokonaisuudessa kulkee eeppisessä Aika-kappaleessa kiteytyvä tunnelma, jota tukee Tuomen usvainen laulusoundi kautta levyn. Vahvaa, hämyistä koherenssia on symboliikkaa ja eksistentialistisia kielikuvia tulvivissa lyriikoissakin.

Aivot: Aivot

Puolileikillisesti oululaiseksi ”superbändiksi” tituleeratun AIVOT-yhtyeen esikoinen lunastaa monessa liemessä keitetyn nelikon jo livenä vakuuttavasti julistetun evankeliumin myös albumin muodossa – vain elektronisena julkaisuna tosin. AIVOT ei ehkä keksi suomirockia uusiksi, mutta kristallisoi ja päivittää sen omine höysteineen tähän aikaan makoisalla autotallitatsilla ja punk-asenteella.

Debyytti on ladattavissa osoitteessa https://aivot.bandcamp.com/album/aivot.

Leonard Cohen: You Want It Darker

Eleonoora Riihinen on maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija.

Keikat | Lisää Oulussa järjestettäviä keikkoja Oulun keikkaopas -sivulla Facebookissa.

Stepa, Gasellit ja Gettomasa

Rotosrock

Lauantai-ilta täynnä nuorten miesten tarjoamaa räppiä. Aitoja tunteita, kovaa flow’ta, loistavia soundeja, hyväntuulisuutta ja suorapuheisuutta. Tätä iltaa ei halua missata.

Uutta musiikkia viime aikoina työstänyt oululainen The Scenes, helsinkiläinen garagerock-duo Ursus Factory ja ensikertaa Oulussa esiintyvä Havut näyttävät, kuinka kauniisti poppi soi.

45 Specialissa 3. joulukuuta

45 Specialissa 5. joulukuuta

Koska lie kuultu yhtä kaunista ja samalla hyytävää laulua kuin edesmenneen Leonard Cohenin viimeisellä levyllä? Vaikka jylhästä äänestä on jo sointi kadonnut ja lisäpuhtiakin on haettu äänitystekniikalla, on tunne aistittavissa vähintään yhtä voimallisena kuin ennen. Levyn tekemää vaikutusta yhtään romantisoimatta on kuoleman odotuskin vahvasti läsnä, mutta ei katkerassa tai alistuneessa vaan lähes ilkikurisessa hengessä. ”I’m ready, my Lord.” Mikä testamentti.

Marko Pyhähuhta

NRO 6 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

21

Olkoon onni meille aina myötäinen

KOLUMNI | Rakenteellinen kehittäminen korkeakouluissa tuntuu Nälkäpeliltä.

K

aikille on varmasti päivänselvää, että korkeakoulukenttää myllerretään tällä hetkellä kovalla kädellä. Opiskelijan näkökulmasta tuntuu absurdilta, että oma tutkinto-ohjelma on lakkautusuhan alla tai että omaan tiedekuntaan perustetaan laajaalaisia kandeja, puhumattakaan tulevasta Oulun ammattikorkeakoulun muutosta. Muutokset tulevat äkkiä ja tuntuvat hurjilta. Nälkäpelin tavoin voidaan kysyä, onko onni meille aina myötäinen.

Viiden ja puolen miljoonan ihmisen Suomessa toimii tällä hetkellä 14 valtion rahoittamaa yliopistoa ja 23 osakeyhtiömuotoista ammattikorkeakoulua. Määrä on suuri Suomen kokoiselle valtiolle ja opetus- ja kulttuuriministeriö peräänkuuluttaakin nyt vahvasti tutkinto-ohjelmien poisvalintoja ja korkeakoulujen profilaatiota.

Ongelmana on, että kaikki korkeakoulut eivät halua tehdä päätöksiä. Tämän vuoksi ministeriö yrittää tulossopimusneuvotteluiden voimin vauhdittaa konkreettisia toimia, kuten pelinrakentaja Nälkäpelissä. Toisaalta kukaan ei ole nähnyt master plania millaiselta Suomen korkeakoulukentän tulisi näyttää viiden tai viidentoista vuoden päästä. Korkeakoulut käyvät omia ja yhteisiä keskusteluita sekä vaihtokauppoja koetetaan sopia ilman selkeää suurta päämäärää.

PROFILAATIO ON SANANA mielenkiintoinen, sillä sitäkin voi lähestyä monelta eri suunnalta. Halutaanko, että yliopistot profiloituvat tiettyyn tieteenalaan vai tutkimussuuntaan.

Onko meillä tulevaisuudessa lääketiede Kuopiossa, opettajankoulutus Oulussa, kauppatieteet

Vaasassa ja teknilliset tieteet Aallossa? Vai onko meillä useita monitieteisiä yliopistoja, joissa tieteenalojen painopisteet ovat erilaiset? Malleja heitellään ilmaan, mutta selkeää linjaa ei ole.

Tai jos on, se ei ole viestinnällisesti saavuttanut tavallisia tallaajia.

KOULUTUSREHTORIMME KYSYI eräässä kokouksessa, kuinka Oulun yliopiston tulisi profiloida koulutustaan. Lähdetäänkö kehittämään alueen tarpeiden, kansallisen tai kansainvälisen työvoimatarpeen vai tutkimuskärkien perusteella? Keiden kanssa teemme koulutusyhteistyötä ja pitäisikö profilaation keskittyä pieniin erikoisaloihin vai laajoihin monen yliopiston yhteiseen alaan? Niin. Näihin kun joku antaisi vastauksen.

Koska suuri suunnitelma ei ole yliopistoissa tai Suomen korkeakoulukentällä selkeä, tuntuu meininki välillä Nälkäpeliltä. Taistelevatko tässä korkeakoulut toisiaan vastaan vai tekevät salamyhkäisesti yhteistyötä oma intressi takaraivossa? Tarkkailevatko tutkinto-ohjelmat toisiaan vertaillen avainlukuja ja puskemalla yliopistonsa kärkeen?

Yhteisönä meidän tulee ymmärtää nousta epätietoisuuden aiheuttaman ahdistuksen yläpuolelle ja luoda keskustelemalla visio tulevaisuudesta. Tässäkin pelissä voi olla monta voittajaa, jos vain teemme yhteistyötä. Olkoon onni meille aina myötäinen.

Muusa Jyrkinen on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija.

NRO 6 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

23

Jatkoajalla

KOLUMNI | Muutokset yliopistomaailmassa ovat vaikuttaneet myös jatko-opiskelijoihin.

Y

liopistomaailma on kohdannut 2000 -luvulla melkoisen määrän uudistuksia. Ensimmäinen suurempi muutos oli siirtyminen opintoviikoista ja yksivaiheisesta tutkintorakenteesta opintopisteisiin ja Bolognan prosessin mukaiseen kaksivaiheeseen tutkintorakenteeseen. Samalla useimpien maisteritasoisten tutkintojen laajuus yhtenäistettiin 300 opintopisteeseen.

Sittemmin uudistukset etenivät myös jatko-opintoihin. Jatkoopintojen tehostamiseksi asetettiin neljän vuoden tavoiteaika ja vailla Bolognan prosessin verrokkia oleva lisensiaatintutkinto vaipui vaivihkaa historiaan.

Varsin varhaisessa vaiheessa kävi ilmi, että vanhanmallinen tohtorintutkinto oli liian laaja, jotta kaikki voisivat suorittaa sen tavoiteajassa; olivathan keskimääräiset valmistumisajat olleet monilla aloilla pitkälti yli viisi vuotta. Tutkinnon rakennetta uudistettiin siten, että sekä kurssimuotoisten opintojen että väitöskirjan laajuutta supistettiin.

jälkimmäisen säilyessä vapaina muuttujina. Vaikka väitöskirjojen esitarkastusprosessi takaa tietyn minimitason, väitöskirjojen laajuus ja taso vaihtelevat niin tieteenalojen kuin jatko-opiskelijoista riippuvien tekijöiden suhteen. Myös väitöskirjaan käytettävissä olevat aikaresurssit vaihtelevat valtavasti: jotkut ovat osa-aikaisia, toisilla on opetus- ja/tai projektitehtäviä.

”

Väitöskirjaan käytettävissä olevat aikaresurssit vaihtelevat valtavasti: jotkut ovat osaaikaisia, toisilla on opetus- ja/tai projektitehtäviä.

VÄITÖSKIRJAN TEKEMISTÄ voitaneen tarkastella projektina. Kuten mille tahansa projektille, myös väitöskirjalle on ominaista, että se on kestoltaan, laajuudeltaan ja resursseiltaan rajallinen työpanos. Nykymuotoisen jatko-opiskelun tapauksessa ensimmäinen on asetettu vakioksi kahden

PERIAATTEELLISELLA tasolla tohtorintutkinnon rakenteen muuttumisessa suurin muutos oli väittelemättömien tutkijoiden nimikkeen vaihtuminen tohtorikoulutettaviksi. Näin ollen väitöskirjaa tekevät tutkijat palasivat ikään kuin takaisin opiskelijaksi. Tästä huolimatta tohtorikoulutettavat pyörittävät merkittävän osan tutkimuksesta sekä avustavista opetustehtävistä. Tutkimuksen lisäksi tulevia työtehtäviä ei voi kuitenkaan ymmärtää suppeasti pelkästään ylimääräisiksi työtehtäviksi, vaan niistä saa myös työelämän kannalta hyödyllistä kokemusta, joka täydentää tutkimusosaamista. Tohtorikoulutettavaa kuvaavampi nimike olisikin nuorempi tutkija.

56.

Ville-Valtteri Visuri tutkii teräksenvalmistuksen konvertteri- ja senkkametallurgiaa.

Oulun ylioppilaslehti on ilmestynyt vuodesta 1961, ja tämä lehti kuuluu 56. vuosikertaan. Ensimmäinen numero ilmestyi 28. tammikuuta 1961, ja lehden tavoitteena oli tuolloin ylioppilaskunnan jäsenten aktivoiminen yhteisen hyväksi kertomalla ylioppilaselämän tapahtumista. Tämä käsissäsi oleva numero 6/2016 on toistaiseksi viimeinen paperinen Oulun ylioppilaslehti. Matka jatkuu verkossa!

24 OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 6 | 2016

Alumnilta oppia | Palstalla Oulun yliopiston alumnit kertovat työelämästä.

TEEMU KAUKORANTA » Valmistunut tietojenkäsittelytieteiden maisteriksi vuonna 2015 Tietojenkäsittelytieteiden laitokselta.

» Pro gradu -tutkielman aiheena oli ”Patterns in Reactive Programming: from Transformative to Reactive”.

» Töissä kuusihenkisen tiimin jäsenenä ohjelmoijana Solitalla.

» Oli opiskellessaan kiltajärjestö Blanko ry:n hallituksessa kaksi vuotta.

Ensin rahastonhoitaja, sen jälkeen tapahtumavastaava. Mukana perustamassa oululaista pelinkehityskerhoa Stage ry:tä.

» Yliopisto-opinnoissaparasta oli vaihto-opiskelu.

Vaihdosta sai ainutlaatuisia muistoja, lomamatkatkin ovat erilaisia kuin vaihtoopiskelu.

» Haastavinta opiskeluissa oli saada kandi tehtyä.

Kursseilla oli selkeät aikataulut, mutta kandin tekoa oli helppo venyttää. Hyvän ohjaajan rakentava ja nopea palaute auttoivat.

» Ensimmäinen selvästi oman alan työ oli TopOne Oy vuonna 2011.

» Unelmoi Indianapolis Colts -joukkueen Super Bowl -voitosta ja siitä, että saa oppia ammatissaan koko ajan lisää. Yliopistoopiskelusta sai hyvän pohjan oppimiselle, siellä oppi oppimaan.

”Ohjelmointi on luovaa, ehkä toisella tavalla kuin perinteinen taide. On tyydyttävää nähdä, kun pienistä palasista kasvaa iso kokonaisuus”, ohjelmoija Teemu Kaukoranta sanoo.

26 OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 6 | 2016

Ammattilainen osaa tulkita koodien lisäksi asiakasta Oulun yliopiston alumni ja ohjelmoija Teemu Kaukoranta kuvailee työtehtäviään monipuolisiksi. Oman työpanoksensa avulla koodari voi helpottaa muiden elämää.

TEKSTI JA KUVA Maija Räsänen

TOISIN KUIN VOI LUULLA, koodarit eivät ole kammioihinsa hautautuneita Matrix-erakkoja.

Hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot ovat osa työkalupakkia. ”Yksi tärkeimpiä ohjelmoijan ominaisuuksia on se, että osaa keskustella ihmisten kanssa. Kun asiakas tilaa projektin, on tärkeää, että osaa ottaa sen, mitä asiakas sanoo ja muuttaa sen ominaisuuksiksi ohjelmaan. Ei vain se, että osaat toteuttaa ohjelman teknisesti, vaan se, että ymmärrät asiakkaan tarpeen”, Solita Oy:llä työskentelevä Teemu Kaukoranta sanoo. ”Meidän ihmisten on vaikea hahmottaa mitä haluamme, ennen kuin meillä on toivottu ominaisuus edessämme. Sen takia pitää koettaa ymmärtää, mitä asiakas oikeasti haluaa – ei sitä, mitä asiakas luulee haluavansa.”

Määrätietoisesti kohti Oulua Teemu Kaukoranta tiesi mitä halusi, kun hän muutti Raahesta Ouluun vuonna 2009. Hän kertoo tulleensa yliopistoon isoveljen perässä. ”Veljeni oli silloin Nokialla töissä, sitten kävi niin kuin kävi. Ehdin opiskella puoli vuotta ennen kuin hän muutti Helsinkiin töihin. Vanhemmat asuvat vielä Raahessa, on mukava olla heitä lähellä.”

Nokian veturin tai isoveljen lähtö eivät huolettaneet tietojenkäsittelytieteiden opiskelijaa. ”Sivuaineeni oli tietotekniikka. Nuoresta asti olen tykännyt olla tietokoneiden kanssa tekemisissä. Tuli kuljettua isoveljen jalanjäljissä, näin miten mielenkiintoista työtä hän teki. Tämä on hyvä ammatti”, Kaukoranta sanoo. ”En edes hakenut muualle. Tiesin, että tänne otetaan paljon hakijoita ja minulla oli hyvät lähtöpisteet. Olin aika varma, että jos mitään kauheaa ei tapahdu, pääsen opiskelemaan.”

Kaukoranta sanoo, että kun valmistautuu järkevästi, pitäisi opiskelupaikan saannin sujua hyvin.

Kun Kaukoranta aloitti opinnot, hän hakeutui heti opiskelijajärjestöjen toimintaan. Täysin tun-

temattomaan hän ei hypännyt, koska Kaukoranta oli ollut jo lukiossa mukana Raahen lähiverkkotapahtumia eli laneja järjestävässä porukassa. Lanien tapahtumajärjestelyistä ja yhdistystoiminnasta otettiin vastuuta paikkakunnalta muualle muuttaneiden, vanhempien järjestäjien jäädessä pois toiminnasta. ”Yliopistossa tavoitteeni oli alusta alkaen tutustua ihmisiin, saada uusia kavereita ja olla mahdollisimman aktiivinen kiltatoiminnassa. Heti ensimmäisenä vuonna olin Blanko ry:n hallituksessa. Päätökseni oli hyvä, sillä sain paljon kavereita ja tuli käytyä tapahtumissa”, Kaukoranta kertoo suositellen kiltatoimintaan mukaan menoa.

Opiskeluaikojen kohokohta oli vaihto-opiskelu Hong Kongissa The Chinese University of Hong Kong -yliopistossa. Kaukoranta kehottaa harkitsemaan tosissaan vaihtoa, joka on hänen mielestään ainutlaatuinen tilaisuus tutustua eri maihin ja kulttuureihin. ”Järjestötoiminnassa mukana olo ja vaihdossa käynti ovat vaikuttaneet työllistymiseeni. Sain ensimmäisen alan työpaikkani toisena opiskeluvuonna, koska yhdistystoiminnassa mukanaolollani pystyin osoittamaan, että olen aktiivinen, sosiaalinen ja voin ottaa vastuuta.”

Kaukoranta sanoo, että harrastuksista on ollut hyötyä. Hän oli mukana perustamassa oululaista pelinkehityskerhoa Stage ry:tä. ”Sekin on vaikuttanut, että vapaa-aikana tuli koodailtua paljon. Hong Kongista tultuani sain työpaikan erään vaihdossa oppimani tekniikan ansiosta. On mukavaa saada asioita aikaan ja tutustua ihmisiin. Kun on monessa mukana, tapahtuu yleensä hyviä asioita.”

Pro gradun ytimenä oli koodi Välillä on uskallettava tehdä rohkeita ratkaisuja.

Kaukoranta oli työskennellyt puoli vuotta Indalgo Oy:llä, kun hän päätti irtisanoutua. ”Työpaikka oli mukava, mutta halusin tehdä gradun. Se ja aikaa vievä projektikurssi olivat te-

kemättä. Rutistin ne kasaan hieman yli puolessa vuodessa.”

Opinnäytteen aihe – modernien internetsivustojen selainsovelluksien reaktiivinen ohjelmointi – löytyi opiskelijoille järjestetystä seminaarista. ”Aihe kuulosti sellaiselta, josta minulla oli jo tuolloin näkemystä. Olin tehnyt web-sovelluksia jonkin aikaa. Halusin tehdä gradun, jossa voin ohjelmoida huomattavan määrän, jotta minun tarvitsisi kirjoittaa vähän vähemmän”, Kaukoranta naurahtaa. ”Vertailin kahta eri ohjelmointityyliä ja sitä, millaista koodia ne tuottavat, kun tyylejä seurataan.”

Suurimpana tavoitteena oli valmistua, vaikka arvosana olisi alempikin. Kaukoranta on tyytyväinen saamaansa ohjaukseen ja lopputulokseen, joka oli sittenkin odotuksia parempi. ”Usein näkee ihmisten venyttävän pro gradun valmiiksi saamista arvosanan vuoksi. Se on ymmärrettävää, kun graduun vuodatetaan omia ajatuksia. Siihen kulminoituu vuosien opiskelu, joten totta kai sen haluaa tehdä hyvin.”

Kaukoranta työllistyi hieman ennen valmistumistaan. Hän tutustui Pestipäivillä Ouluun toimiston avanneeseen Solita-yritykseen. ”Valmistuessa oli yllättävän vaikeaa tajuta, ettei ollut enää opiskelija. Oma identiteetti muuttui”, koodari pohdiskelee.

Iloisen ja avoimen Kaukorannan tekemä vapaaehtoistyö ei yllätä. Hän on mukana vetämässä kaikille tytöille ja naisille avoimia ClojureBridge -yhteisöä ja Rails Girls -työpajoja, joissa opetellaan koodausta.

Vaikka naiset ovat alalla vähemmistö, ei Kaukorannan mielestä mielikuva tietokoneista vain poikien juttuna ole todenperäinen. ”Ei ole mitään syytä, että ohjelmointi olisi vain miesten juttu. Työyhteisöjen monimuotoisuudesta ei ole mitään haittaa. Minulle olisi tärkeää, että kun jään eläkkeelle, työyhteisöt olisivat sukupuolijakaumaltaan ja monimuotoisuudeltaan tasaisempia. Uskon tasa-arvoon ja tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin kaikille.” •

NRO 6 | 2016

OULUN YLIOPPILASLEHTI

27