JĂ„SENTIEDOTE 2014 Pirkanmaan erityisalojen yhdistys JHL ry 820
Uude sivut t jhl82 0.fi
Sorin Sirkus Joulu Show
Airin Iltamat 12.9.
Riemurahat 7.8.
Pitkäaikainen puheenjohtaja Airi Leponiemi jää tänä vuonna eläkkeelle ”Vaikuttaminen ei ole vaikeaa” Kun Airi Leponiemi aloitti laitoshuoltajan työt Varalan Urheiluopistolla vuonna 1985, olivat välineet ja ajat hieman toisenlaiset. - Työ oli paljon mekaanisempaa ja fyysisempää. Välineet ovat kehittyneet koko ajan, ja ne ovat nykyään huomattavasti helppokäyttöisempiä. Enää ei poljeta moppisankoja, hän nauraa. Myös Leponiemen työnkuva on muuttunut vuosien varrella niin sanotusta rivityöntekijästä tiiminvetäjäksi ja luottamusmieheksi. Tiiminvetäjän vastuulla ovat muun muassa budjetin laatiminen ja seuranta sekä työvuorolistojen ja hankintojen tekeminen. Meneillään on Leponiemen kolmaskymmenes työvuosi Varalassa. Siinä ajassa paljon on muuttunut myös työkulttuurissa. - Järjestö- ja luottamusmiestyön näkökulmasta voin ihan yleisellä tasolla todeta, että tahti on paljon kovempi ja hektisempi kuin kolmekymmentä vuotta takaperin. Mikään asema ei myöskään ole tänä päivänä turvattu. Sen vuoksi haluankin jättää kaikille työpaikoille viestin siitä, että työntekijöistä pidettäisiin hyvää huolta ja työhyvinvointiin kiinnitettäisiin erityistä huomiota.
Järjestöihminen sielulla ja sydämellä Airi Leponiemi on toiminut Pirkanmaan erityisalojen JHL ry 820 yhdistyksen puheenjohtajana kunnioitettavat 19 vuotta. Liiton nimikin on ehtinyt välillä vaihtua useampaan otteeseen. Hän muistelee työ- ja järjestövuosiaan lämmöllä. Innostus järjestötyöhön ja vaikuttamiseen on itänyt Leponiemen mielessä ”pikkulikasta” asti. - Olen saanut luottamustehtäviltä todella paljon ja se on ollut juuri sitä, mistä jo lapsuudessa haaveilin. Siksi haluankin haastaa nuorempia polvia lähtemään rohkeasti mukaan. Tehtävien mukana rohkeus ja itsevarmuus vain kasvavat. Eikä vaikuttaminen ole niin vaikeaa kuin mitä ehkä luullaan. Asioista otetaan selvää sitä mukaa kun niitä tulee vastaan.
Mielenkiintoisten tehtävien lisäksi Leponiemi on päässyt tapaamaan monia suomalaisia vaikuttajia. Järjestöjen kautta voikin halutessaan päästä vaikka kuinka pitkälle, hän muistuttaa. Elämänsä huippuhetkiksi konkari nimeää liittovaalit, joissa hän oli kahtena vuotena ääniharavana ja sitä kautta valtuuston puheenjohtajana.
Entä malttaako näin vannoutunut järjestöihminen pysyä sivussa luottamushommista? - Äitini nauroi, että kyllä sinä sinne kotikylään jonkun eläkejärjestön varmasti perustat. Yhteen eläkejärjestöön on itse asiassa jo vähän kyseltykin, mutta ajattelin pitää ainakin vuoden taukoa. Kiva kun saa olla enemmän miehen kanssa, laittaa puutarhaa ja pihaa, tuleva eläkeläinen pohtii. Leponiemi heittää JHL:n jäsenistölle pallon, että hyvä yhdistystoiminta jatkuisi ja kehittyisi edelleen. - Haluan kiittää koko jäsenistöä siitä, että olette JHL:läisiä. Ja muistuttaisin vielä, että puheenjohtajan paikka on vuoden 2015 alusta asti auki. Toivottavasti halukkaita on niin paljon, että saadaan vaalit aikaiseksi, ansaituille eläkepäiville siirtyvä hyväntuulinen puheenjohtaja toivoo.
Lämpimät kiitokset aktiivisille jäsenille! Airi Leponiemi, puheenjohtaja
Teksti ja kuva Hanna Salo
, n ä ä v i ä p ä t s y t s i Pir ! n a a k u tule m Airin Hyvänajan Iltamat Konsussa perjantaina 12.9.2014 klo 18.30 alkaen Paikka: Tampere Congress & Culture Centre Puistotorni, Hämeenpuisto 28, Tampere Illan juontaa apulaispormestari Pekka Salmi Ohjelmassa mm. • Trubaduuri Sami Rantala • Yhdistys tarjoaa jäsenilleen Illallisbuffeen á la Prinsessa n. klo 19 • Airin haastattelu • Mentalisti Jose Ahonen • Iltamien live-musiikista vastaa Tanssiorkesteri Veikko Nieminen • Arpajaiset, tuotto Tampereen ensi- ja turvakoti ry:lle Alkoholipitoisia juomia omakustanteisesti juomabufeesta Tilaisuus päättyy klo 23.30 JHL820 yhdistys tarjoaa jäsenilleen ruoan ja ohjelman! Lämpimästi tervetuloa, vältetään pönötystä, ei puheita! Ilmoittautumiset 25.8. mennessä Riitta Pappinen puh. 03 2631 263, riitta.pappinen@varala.fi tai jhl820.fi – PALAUTE-sivun kautta. Ilmoita: oma nimi (+ kaveri), sähköposti ja ruoka-aine rajoitteet. Jos haluat mukaan kaverisi (ei JHL820 jäsen), niin hänen illalliskorttinsa maksaa 40 €, joka sisältää illallisbufeen, ohjelman, narikan (maksu 25.8. mennessä). Järjestelyt hoitaa Pirkanmaan erityisalojen yhdistys JHL ry 820
Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 24.–27.7.2014 Esiintyjiä: suomirock-legenda Eppu Normaali, Juha Tapio, Jonna Tervomaa, Herra Ylppö & Ihmiset, Paleface & Räjähtävä Nyrkki, Kari Peitsamo, Maarit, Eva & Manu, Ilmo Korhonen, Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Jukka Takalon Maakinen Mysteeri Trio sekä Heikki Silvennoinen & The Rest. JHL:n alennus on 10 €/jäsen/lippu. Tarkempi ohjelma http://www.valmu.com/liput
Riemurahat Tampereen Komediateatterissa to 7.8.2014, klo 19 Kesällä 2014 katetulla ulkoilmanäyttämöllä Ray Cooneyn naseva ja naurettava farssi Tampereen komediateatterissa. Rooleissa mm. Tom Lindholm, Mari Turunen, Petra Karjalainen ja Janne Kataja. Yhdistyksemme jäsenet voivat ostaa 1-2 lippua hintaan 15 €/kpl. Muut liput 30 €/kpl (peruslippu 32 €/kpl). Lippuvaraukset hallituksen jäseniltä tai nettisivujen PALAUTE-sivun kautta (viestiin: oletko yhdistyksen jäsen ja työpaikka). Järjestelyt hoitaa Pirkanmaan erityisalojen yhdistys JHL ry 820
Tulossa: Sorin Sirkuksen Joulushow Edulliset liput yhdistyksemme kautta Seuraa yhdistyksemme kotisivuja. Järjestelyt hoitaa Pirkanmaan erityisalojen yhdistys JHL ry 820
Lisää tietoa: www.jhl820.fi
Mukavaa kevään odotusta!
yhd
Liit
isty
jhl8
y
kse
20
en
Ajankohtaista Luottamusmiesasiat kuntoon vuosille 2014–2015 Jokaiselle työpaikalle on syytä valita luottamusmies tai pienelle työpaikalle voidaan valita JHL:n yhdyshenkilö (saa liiton luottamusmiespostin). Luottamusmiehen pääasiallinen tehtävä on toimia asianosaiseen työehtosopimukseen sidottujen järjestäytyneiden toimihenkilöiden edustajana työehtosopimuksen soveltamista koskevissa asioissa. Lisäksi hän toimii yhteyshenkilönä työpaikan työntekijöiden ja yhdistyksen sekä JHL:n välillä. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen (tai työpaikan yhdyshenkilö) sekä työsuojeluvaltuutetun yhteystiedot tulee lähettää kirjallisesti os. Airi Leponiemi, Vuorentaustantie 2 A 1, 33420 TAMPERE.
JHL kouluttaa ja yhdistyksemme kannustaa ”porkkanarahalla” JHL tarjoaa jäsenilleen monipuolista koulutusta, seuraa tarjontaa Motiivi-lehdestä tai JHL koulutuskalenterista, jonka saat luottamusmieheltäsi. Yhdistyksemme kannustaa jäseniään osallistumaan JHL:n kursseille maksamalla osallistujille ns. porkkanarahaa koulutuspäiviltä (majoituksen, matkat, ruoan maksaa JHL). Porkkanarahan hakuohje: http://jhl820.fi/yhdistys/jäsenedut.
JHL:n etuja jäsenistölleen • • • • • • • • • • • • •
Vahva edunvalvontaverkosto, turvaa työttömyyteen Liiton tuen työelämään liittyvissä asioissa Neuvontaa työsuhteeseen ja palkkaan liittyvissä asioissa Luottamusmiehen palvelut JHL:n aluetoimistojen palvelut ja tuen Oikeus- ja lakimiespalvelut Liiton monipuolinen koulutustoiminta, yhdistys tukee osallistujia ns. porkkanarahalla Vakuutusturvaa vapaa-ajalle ja työhön Oman yhdistyksen järjestämä virkistystoiminta Lomatukea ja majoitusetuja (JHL:n lomapaikat) Alennusta polttoaineista Teboililta, Kultajousen tuotteista, ym. Motiivilehti, liiton kalenteri, JHL:n verkkokauppa monia muita merkittäviä jäsenetuja
JHL Pirkanmaan aluetoimisto Aluetoimisto neuvoo, auttaa, opastaa ja kouluttaa paikallisia toimijoita ja yhdistyksiä järjestö- ja sopimusasioissa sekä työttömyysturvaan ja muihin palvelussuhteeseen liittyvissä kysymyksissä. JHL Pirkanmaan aluetoimisto Rautatienkatu 10, 33100 Tampere puh. 010 7703 620
Pirkanmaan erityisalojen yhdistys JHL ry 820 Yhdistyksen toimijoita ja yhteystiedot Hallituksen jäsenet •
Sirpa Huhtala Tampereen Kaupunkilähetys Petäjäkoti
•
Matti Härkönen Tampereen Kaupunkilähetys Rongankoti
•
Jaakko Korhonen Tampereen työvalmennussäätiö Syke
•
Leena Lehtinen Hervannan Validiatalo
•
Päivi Niromaa Pirkanmaan ELY-keskus
•
Marja Pehonen Varalan urheiluopisto
•
Milla Tenhunen Palvelutähti Oy
Puheenjohtaja Airi Leponiemi puh. 040 7404 802 airi.leponiemi@varala.fi airi.leponiemi@kolumbus.fi Varalan Urheiluopisto
Jäsenasiainhoitaja Sirkka-Liisa Lindegren puh. 040 830 9330 siru.820@gmail.com Tampereen Kaupunkilähetys Peurankalliokeskus
Sihteeri Riitta Pappinen puh. 040 8272 253 riitta.pappinen@varala.fi Varalan Urheiluopisto
Nuorisovastaava Sami Jumpponen puh. 040 832 0970 sami.jumpponen@gmail.com Tammenlehväkeskus Oy
Taloudenhoitaja Marja-Liisa Tahlo puh. 040 5349 769 marja-liisa.tahlo@varala.fi Varalan Urheiluopisto
Opinto- ja tiedotussihteeri Raija Rantaeskola puh. 050 4099 040 raija.rantaeskola@takk.fi Tampereen Aikuiskoulutuskeskus
Varapuheenjohtaja Aino Berg puh. 040 7706 697 Tampereen Kaupunkilähetys Petäjäkotikeskus
Yhdistyksen uudet kotisivut avattu! Uudet kotisivut otettiin käyttöön tammikuussa 2014. Sivut pyritään pitämään jatkossa ajantasaisina, mutta kehitysideoita otetaan vastaan. Tervetuloa uusille kotisivuille! wwww.jhl820.fi