Hengen ja Tiedon messut 2019 MESSULEHTI

Page 23

2c-pikkusalin esiintyjät Lauantaina 12.10.2019 Marja-Liisa Honkasalo: Kumma, käsittämätön ja kesy.

Mikä tekee ”Yliluonnollisten” kokemusten ymmärtämisestä vaikeaa? Pikkusali 2c, 2. krs lauantaina klo 15.40

Suuri osa ihmisistä on kokenut kummia, käsittämättöminä pidettyjä kokemuksia elämänsä aikana. Monet tutkimukset osoittavat, että ne ovat olleet heille merkityksellisiä. Kuitenkin niiden jakaminen erityisesti useiden terveydenhuollon ja mielen asiantuntijoiden on edelleenkin hankalaa ja tuottaa ristiriitaisia tilanteita. Esityksessäni valaisen niiden moninaisia syitä.

on mahdollista. Niiden valtaan saattaa joutua hetkeksi tai jopa vuosiksi tai vuosikymmeniksi selitystä etsimään.

Ihmiset ovat kuvanneet monenlaista: näkyjä, ennalta-arvaamista, kuuloaistimuksia vailla äänen lähdettä tai voimakasta läsnäolon tunnetta vailla näkyvää läsnäolijaa. Ihmiset ovat kertoneet kuolleiden kohtaamisesta ja keskusteVäestötutkimusten mukaan arkiymmärluista heidän kanssaan. Historiallisten ja ryksen ylittävät, kummat tai käsittämätkulttuurienvälisten tutkimusten mutöminä pidetyt kokemukset ovat esiintykaan ihmisten kesken ei ole vallinnut vyydeltään samaa suuruusluokkaa kuin lähestulkoonkaan yksimielisyyttä siitä, esimerkiksi sydämen rytmihäiriöt. Tässä mitä tällaiset kokemukset ovat, mitä esityksessä pohdin, miksi niistä keskuste- niistä tulisi ajatella tai kuinka lähestyä leminen mielen, terveyden ja hallinnon ja tutkia niitä. Ilmiöistä yleisesti länasiantuntijoiden kanssa tai niiden tutkimi- simaissa käytetyt käsitteet sisältävät nen on niin latautunut asia. Arkipäiväisen toisistaan poikkeavia ennakko-oletukja tavanomaisen kokemisen virrassa suu- sia siitä, mitä nämä kokemukset ovat. relle osalle ihmisistä tapahtuu joskus joSanasto kiinnittyy erilaisiin kulttuurisiin takin erilaista, pysähdyttävää, hämmentä- käsityksiin siitä, mitä maailmassa pivää tai jopa selittämätöntä. Koetut ilmiöt detään mahdollisena ja mikä on totta. voivat olla vain hiukkasen outoja, mutta Pohdin esityksessäni erityisesti yliluonne voivat myös olla kuin eri maailmasta ja nollisen, kumman ja käsittämättömän ohittaa täysin kokijan käsitykset siitä, mikä alkuperää.

Laura Juusela: Näin hoidat itseäsi kivillä ja kristalleilla arjessa

Marja-Liisa Honkasalo Dosentti, tutkija Sairauden kokemuksen, kärsimyksen, haavoittuvuuden ja kummien kokemusten tutkija. Lukuisten suurten tutkimushankkeiden johtaja. On toiminut professorina Göteborgissa, Linköpingissä ja viimeksi Turussa. Toimii Koneen säätiön rahoittamassa taiteen ja tieteenvälisessä hankkeessa ’Ruumis ja toinen’ missä kummia kokemuksia tutkitaan yhdessä tutkijoiden ja esitystaiteilijoiden kanssa. mhonkasalo@gmail.com Mindandother.wordpress.com http://www.uniarts.fi/ruumis-ja-toinen http://kummastus.utu.fi/

Luennoitsija on johtanut Mieli ja Toinen -tutkimushanketta (Turun yliopisto, Suomen Akatemia) jossa on tutkittu "kummia kokemuksia"

Laura pitää myös meditaation lauantaina

tilassa 3H klo 14.00–14.30. Tervetuloa!

Pikkusali 2c, 2. krs lauantaina klo 16.40

Kivet ja kristallit ovat meille monelle jo kovin tuttuja, mutta arjessa unohdamme kuinka monin tavoin näiden hoitavaa energiaa voi käyttää parantamaan oloamme. Kristallit ja kivet arjessa luennolla saat käytännön vinkkejä miten nämä upeat luonnon tarjoamat rikkaudet voivat auttaa meitä arjessa ja helpottavat oloamme.

Laura Juusela Energiahoitaja, henkinen valmentaja

Tutustumme muutamiin erilaisiin kivilajeihin ja niiden energeettisiin vaikutuksiin, sekä miten valita itselleen sopiva kivi. Luennolla voit myös esittää sinua askarruttavia kysymyksiä kivien käyttöön liittyen. Teemme myös energiaharjoituksen / meditaation kivillä.

Laura Juusela on energiahoitaja, korujen tekijä ja intuitiivinen ohjaaja, jonka rento ja jalat maassa oleva ote luo rakkaudellisen ja turvallisen olon kaikissa kohtaamisissa. laura.juusela@gmail.com www.iloistavirtaa.fi Messuilla luokka 36-1, 3. krs

23


Articles inside

Näytteilleasettajat Hengen ja Tiedon messuilla 2019

17min
pages 22, 50-56

Messukartat 1-2-3 krs.

1min
pages 47-49

Anu Väisänen ja Alan Craig: Yleisömeediotilaisuus - rakkaus jatkuu rajan yli

1min
page 46

Harriet Piekkola: Rakkaus ja tunteet ravintona – syvällä olevat juuret

1min
page 46

Heli Kaarina Kananen: Elämä on kuin raparperimehu. Samaan aikaan hapanta ja makeaa.

1min
page 45

Tea Lehikoinen: Voimaannu Sai Shakti Healing -energialla

1min
page 45

Uutta messuilla: Hiljentymistila 3H

1min
page 44

Vaskilintu: Alkukantainen ääni TYÖPAJA

1min
page 44

Yolanda Fotaki: miniseminaari "Viidennen ulottuvuuden kristalliterapia"

1min
page 43

Lasse Aitokari: Kaikuja Atlantiksesta

1min
page 43

Seppo Laaksonen: Uuden ajan shamanismivoima on rakkaudessa

1min
page 42

Ville Puromäki: Vaihtoehtoinen ihmishistoria TV-DOKUMENTIKSI

1min
page 42

Anup Takarautio: Oraakkeli - Sisäinen Jumaluus

1min
page 41

Aalo Susanna: Varjominä/varjomaailma

1min
page 41

Pekka Kaarakainen: Planetaarinen Muunnosvaihe

1min
page 40

Johannes Setälä: ihminen on osa luontoa ja avaruutta

1min
page 39

Pauliina Aarva: Täydentävät hoidot – luuloja ja tosiasioita

1min
pages 38-39

Klaus Rahikainen & Seppo Laaksonen: Henkinen ja intuitiivinen stand-up show

1min
page 38

Jeremy Qvick: Rakkaus ja tietoisuus

2min
page 37

Antti Heikkilä: Lääkkeetön Elämä

1min
page 36

Tony Dunderfelt: Ihmisen henkinen ydin

1min
page 36

Markku Siltala: Hän oli siinä – kokemuksia kuolleen läsnäolosta

1min
page 35

Messujen sunnuntain päivänavaus

2min
page 34

Terhi Jansson: Meedioistunto

1min
page 29

Tarja Senne: Transsimeediotilaisuus

1min
page 29

Maria Zavou: Viides ulottuvuus ja Taivaalliset vanhemmat

1min
page 28

Susan Hedman: Meditaatio-Kanavointi

1min
page 28

Brahma Kumaris ohjaa meditaatioita messuilla molempina päivinä.

1min
page 27

Seppo Laaksonen: sydänmeditaatio

1min
page 27

Mesimarja Paatero: Rohkeus säteillä valoasi

1min
page 26

Pirjo Hutchings – Valolla ei ole varjoa

1min
pages 25-26

Ilonmestari Alina Minerva – Silmäjooga elämäntapana

1min
page 25

Kaupunkimystikko Veli-Matti Auruksenaho – Kultainen aika

1min
pages 24-25

Enkelikouluttaja Sanni Nevalainen messuilla

1min
page 24

Laura Juusela – Näin hoidat itseäsi kivillä ja kristalleilla arjessa

1min
page 23

Marja-Liisa Honkasalo – Kumma, käsittämätön vai kesy

1min
pages 22-23

Seppo Tanhua, Astro.fi – Astrologia oppaana kehityksen miinakentillä vuosina 2020–2021

1min
page 22

Taavi Kassila: Läsnäolon kauneus

1min
page 21

Tietokirjailija, FM Pentti Tuominen, Gnostilainen seura: Gnosis – Löytöretkiä sisimpään itseen (luento lauantaina)

1min
page 21

Kaipaatko syvempää yhteyttä itseesi, menestystä työrintamalla tai harmonisemman ja intohimoisemman parisuhteen?

1min
page 20

Jupe Keskitalo & Marko Keskitalo, Aavedata Hengen ja Tiedon messuilla lauantaina

1min
page 20

Erkki Lähde – Ystävällä koivulla sydän ja sielu

1min
pages 18-19

Antti Pietiäinen – Tunnevyöhyketerapia ja energialääketiede

1min
page 18

Bosnian pyramidit ja muut alueen 30 000 vuotta vanhat mysteerit

1min
page 17

Maria Nordin – Tietoisuus, mikrobit ja optimaalinen terveys

1min
page 17

Jussi Parviainen & Riina Laurila: Eleen evankeliumi (interaktiivinen musiikki- ja tanssiesitys)

1min
page 16

Veli Martin Keitel – Alussa oli Sana: Musiikin ja kielen kätketyt voimat

1min
pages 15-16

PH® Sointukylpy – SevenSounds™ -ryhmä

1min
page 15

Camilla Elfving (Ruotsi) messuilla molempina päivinä

1min
pages 14-15

Erkki Lehtiranta – Universaalit lait – elämäsi kosmiset menestyskoodit

1min
pages 13-14

Remi Kanai (Japani) messuilla molempina päivinä

2min
pages 12-13

Krista Lagus (juhlasalissa lauantaina)

1min
page 11

Katri Levonen ja Mika Kunnasvaara (juhlasalissa lauantaina)

1min
page 10

Juontajat lauantaina 12.10.

2min
page 9

Ohjelma sunnuntaina 13.10.

3min
pages 30-33

Ohjelma lauantaina 12.10.

4min
pages 4-8

Hengen ja Tiedon messujen 2019 kävijälle

2min
page 3
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.