Ääretön 4/2020 Joulukuu

Page 4

Äär e t ön І joulukuu 2020

ajankohtaista Rajatiedon yhteistyö ry: Hengen ja Tiedon messut siirtyvät vuodelle 2021 Hengen ja Tiedon messut ovat yksi maailman pitkäikäisimmistä henkisistä messuista, joita on pidetty vuosittain Helsingissä vuodesta 1983 lähtien sekä useana vuotena myös Tampereella ja Joutsenolla. Ensimmäistä vuotta lukuun ottamatta messut on pidetty Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun tiloissa, kasvattaen tunnettavuuttaan vuosi vuodelta. Pitkään jatkunut perinne katkeaa vuonna 2020, sillä Rajatiedon Yhteistyö ry on päättänyt haikein mielin siirtää seuraavan messutapahtuman vuodella eteenpäin kuunneltuaan monipuolisesti messujen asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden näkemyksiä koronatilanteeseen liittyen sekä harkittuaan huolellisesti muita syksyn tapahtumaan liittyviä näkökohtia. Viimeisimmäksi elokuussa tilannetta tarkastellessa syksyn näkymät tautitilanteen kehittymisen suhteen puhuivat tämän päätöksen puolesta.

Tiedostava aika etätapahtuma Messujen siirtyminen raivaa samalla jykevästi tilaa uudenlaisille avauksille ja kenties perinteillekin. Kokeilimme uudenlaista etätapahtumakonseptia yhteistyössä Gate of Lights -yhteisön ja Shadow Cameran (RTV) 10.-11.10.2020 joka onnistui todella hyvin. Tapahtuma sisälsi luentoja, keskustelupaneelin, ohjattuja meditaatiotuokioita ja musiikkiesityksiä. Myös Rajatiedon Yhteistyö ry:n stipendit jaettiin tänä vuonna suorassa lähetyksessä ilman yleisön osallistumista paikan päällä. Normaalisti stipendit on jaettu Hengen ja Tiedon messuilla juhlasalin päälavalla. Rajatiedon 2020 stipendit jaettu Rajatiedon Yhteistyö ry on myöntänyt seuraavat stipendit rajatiedon tutkimus- ja kehittämistoimintaan: •

Miia Kontro, teologian väitöskirjatutkija, FM; “Heijastuksia menneisyydestä – suomalaisten kokemuksia edellisistä elämistä”; jälleensyntymäkokemuksia tutkivaan kirjahankkeeseen

Oula Seitsonen, filosofian tohtori, arkeologi, Oulun yliopisto; Lapin sota-aikaisilla kohteilla havaittujen yliluonnollisten ilmiöiden ja maagisten löytöjen kartoittamiseen ja julkaisemiseen.

Atte Huhtala, päätoimittaja HuK, Janne Bäckström sekä muu työryhmä; “Esoteerinen ja okkultti Turku” -kirjahankkeeseen.

Timo Päivänsalo, trubaduuri, muusikko, säveltäjä, sanoittaja: Uusien suomenkielisten mantrojen sanoitus-, sävellys- sekä äänitystyöhön.

Toni Brander, päätoimittaja, uskontotieteen opiskelija; Englanninkielisen “Mysterium Tremendum” -esoterialehden julkaisemiseen.

Tiina Tolvanen, kuvataiteilija, FM (bioteknologia); Uuden Ajan Suomalaiset Voimaeläimet -korttipakan tekemiseen.

Tapaamme 38. Hengen ja Tiedon messujen merkeissä 9.-10. lokakuuta 2021. Vuoden 2021 messujen valmistelu ja kärkiesiintyjien sopiminen on nyt poikkeuksellisen pitkällä. Messupaikkoja koskevat kestotilaukset keskeytyvät väliaikaisesti vuoden loppuun asti ja voimassa olevat paikkavaraukset pysyvät näin ollen lähtökohtaisesti voimassa vuoteen 2021 saakka. Messupaikkojen varaukset laskutetaan vasta vuoden 2021 alussa ja paikkojen myynti on tarkoitus avata uusille asiakkaille ennätyksellisen aikaisin, vuoden 2021 ensimmäisten kuukausien aikana. Myös messulehden osalta on jo suunniteltu uudistuksia. Messut toimivat areenana henkisen alan ja rajatiedon toimijoille. Tarjolla on erilaisia henkisiä opetuksia, idän ja lännen elämänviisautta, luonnon salattuja voimia, täydentävää terveydenhoitoa, joogaa ja meditaatiota, parapsykologiaa, tulkintoja, luomutuotteita, alan kirjallisuutta, äänitteitä, taidetta ja käsitöitä. Näytteilleasettajia on ollut viime vuosina yli 200, kävijöitä viime messuilla oli yli 3500.

4


Articles inside

Pääkirjoitus 4/2020

1min
page 3

Ajankohtaista

3min
pages 4-5

Ajankohtaista - Tapahtumakalenterit

2min
pages 6-7

Hyvää joulua!

1min
page 9

Rajatiedon Yhteistyö ry:n puheenjohtajan kynästä

1min
page 8

OSA XXI Korona – oikea vai keksitty virus?

3min
pages 10-11

Varsinaista rajatiedettä! TELEPORTAATIO

2min
pages 12-13

"Yhdessä olemme enemmän" Haastattelussa Tommi Wessman

5min
pages 14-17

Syysmietteitä

1min
page 18

ÄÄRETÖN matkailu: Iona-saaren arvoitus

6min
pages 19-22

Globaali tietoisuusprojekti – Global Consciousness Project

1min
page 23

CERN – portti helvetin hornaan?

7min
pages 24-29

Kabbalah vakiopalsta: Älä ajattele vaaleanpunaista norsua!

3min
pages 30-31

Mystikon mietteitä – Elävä lumiukko

5min
pages 32-35

10 tapaa saada alitajunta toimimaan hyväksesi

2min
pages 36-37

Rakkauden vaunun tie

5min
pages 38-40

Vastaparit rakkaudessa ja rakastelussa

3min
pages 41-43

Mystiset tapahtumat Aasiassa, osa 6 – SANTELMO

2min
pages 44-45

Synkronismi

3min
pages 46-47

Rajatiedon erikoiskirjasto täyttää 25 vuotta

1min
page 48
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.