Pointti 2/2020 by Pointti

Opiskelija-aktiivit / Kultturityhjiรถ / Elokuva-arvostelussa Tove

pointti. 2/2020 Porin ylioppilaslehti

Sisällys Pääkirjoitus.................................................... . . . .3 Alumnikolumni........................................................4 Ainejärjestöcorner...................................................6 Opiskelija-aktiivit........................................................6 Peli-illat tuovat nörtit yhteen......................................10 Lupa mokata..........................................................12 Esittelyssä Pointerin toiminnanjohtaja Milla Hautaoja................13 Elokuva-arvostelu....................................................15 Tärpit...............................................................16 Kirja-arvostelu .....................................................18 Kulttuurityhjiö......................................................20 Levyarvostelu........................................................22 Wanha ja wihainen....................................................23 Toimitus: Pointer ry / Pointti / PL28101 pointti.lehti@gmail.com / www.porinylioppilaslehti.com Päätoimittaja: Jenni Vuorela / Taitto: Aapo Nissi Tekijät: Tuomo Hassi, Jasper Saarinen, Julia Pajunen, Sanna Aaltonen, Anna Kankaanpää, Emma Kalliola, Sara Heino, Aasa Timonen, Miko Vahekoski, Esa Keskinen, Mikael Mattila, Samuli Mäkilä Kannen kuva: Jenni Vuorela ISSN 1799-6627 / Painopaikka: Printhaus / Julkaisija: Pointer ry

Pääkirjoitus

Teksti: Jenni Vuorela

Opettele sanomaan kyllä

li vuosi 2011 ja olin lukion ensimnimelliset vastuualueet. Olen kerännyt tyhjiä tölkmäisellä. Oppilaskunnan toiminnaskejä saunanlauteiden alta, etsinyt omistajia sitsien ta vastuussa ollut opettaja pysäytti jäljiltä lattialta löytyneille puhelimille, laskenut minut käytävällä ja kysyi, tulisinko satoja haalarimerkkejä, tiskannut tuntitolkulla beermukaan oppilaskuntaan. Sen kumpong-mukeja, ostanut jallua yhdeksältä aamulla toimemmin asiaa miettimättä sanoin kyllä. Päädyin voen, ettei kukaan tuttu vain näe, ja laskenut vielä vuodeksi oppilaskunnan rahastonhoitajaksi ja muun lisää haalarimerkkejä. Hallitusvuoden jälkeen päämuassa juontamaan kaikki järjestämämme tapahdyin vielä vuosijuhlien emännäksi ja maisterituutotumat. Pääsin vaikuttamaan lukion asioihin ja teriksi. Niihinkin pesteihin kuului yötöitä ja lattioiden kemään asioita oppilaiden hyväksi. Opettajat moppaamista. En vaihtaisi päivääkään pois. tottuivat siihen, että olin harva se päivä Ilman opiskelijajärjestöissä vaiopettajainhuoneessa toimittamassa jokuttavia aktiiveja ei olisi opiskelijaelätain oppilaskunnan asiaa, ja kanslisti mää. Ei olisi lajikokeiluja, sitsejä, siihen, että vähintään kerran viikahvihetkiä eikä ylioppilaslehteä. kossa pyrin rehtorin puheille. Siis Kukaan ei toisi opiskelijoiden vapaaehtoisesti, enkä kenenkään ääntä kuuluviin yliopiston työopettajan lähettämänä kesken ryhmissä tai kertoisi, että opetunnin. tukseen tarvitaan tällainen kurssi Pikakelataan muutaja aulaan kahviautomaatti. Kun ma vuosi eteenpäin, kun pääsin korona pakotti hallituslaiset keropiskelemaan yliopistoon. Alusta tomaan, että nyt on peruttu niin alkaen kävi selväksi, että kaikki wappu kuin vuosijuhlatkin, samat se, mikä teki opiskelijaelämästä niin tyypit keksivät vaihtoehtoisia tapoja hienoa – bileet, palvelut, yhteiset hettuoda opiskelijat yhteen. Syntyi muun ket – pyöri järjestöjen varassa. Hallitukmuassa HimaWappu ja SkumppajooPäätoimittaja jakamassa sien ja tiimien tyypit olivat aina paikalla ja ga etäyhteyksin sekä tunne siitä, että joku appropasseja Yrjönkadun Approilla 2017 saivat asioita jotenkin maagisesti tapahtumaan. Jo kantaa huolta opiskelijayhteisön hyvinvoinnisensimmäisen vuoden syksyllä ajattelin, että minäta poikkeusaikanakin. Siitä järjestötoiminnassa on kin haluan päästä tekemään asioita tässä yhteisössä. pohjimmiltaan kyse: yhteisistä asioista huolehtimiRohkeutta piti kuitenkin kerätä vielä vuoden verran, sesta ja asioiden tekemisestä yhteisön hyväksi. ennen kuin uskalsin hakea mukaan. Silloinkin mei Viime joulukuussa Pointin edellinen päänasin jänistää vielä juuri ennen h-hetkeä. Onneksi toimittaja kysyi, hakisinko päätoimittajaksi, kun hän en, sillä löysin itseni ainejärjestöni hallituksesta ja lopettaa. Vastasin taas kyllä, ja tässä sitä nyt ollaan: sain siihenastisten elämäni parhaan vuoden. jälleen uusia oppeja ja kokemuksia rikkaampana. Opin, että asiat eivät suinkaan tapahtuneet Tämän Pointin teema on opiskelijajärjestötoiminta, maagisesti, vaan jokaisen pienenkin tapahtuman tajoten käännä sivua ja hyppää järjestöaktiivien maakana oli tuhoton määrä työntunteja, valvottuja öitä ilmaan. Ja kun mietit hakevasi, tai sinua pyydetään ja pureskeltuja sormenkynsiä. Opin, että järjestötoihakemaan, mukaan tiimiin tai hallitukseen, toivotminta on paljon muutakin kuin oman pestin tuomat tavasti sanot kyllä.

Teksti: Tuomo Hassi Kuva: Jasper Saarinen

Alumnikolumni

Living la vida loca

apiat 15 vuotta sitten astelin sisään Porin yliopistokeskukseen ja silloin vielä itsenäiseen Turun Kauppakorkeakouluun. Heti ensimmäisenä koulupäivänä selvisi, että vuosikurssitovereideni joukossa ei juuri porilaisia näkynyt. Eri kotipaikoista huolimatta vk-05 nivoutui hienosti yhteen. Varsinkin matikan harkat torstaiaamuisin kello 08:15 olivat yhteishenkeä kohottavia tilaisuuksia. Opiskelijaelämä Porin yliopistokeskuksessa oli melko lailla suppeampaa verrattuna nykyiseen. Sitsien toastmasterit tulivat emokoulusta Turusta opettamaan sitsaamisen saloja, omia tousteja kun ei ollut. Yo-keskuksen opiskelijajärjestöjen (aikanaan 6 kpl) omia haalarimerkkejä oli yhteensä alle kymmenen. Yksityisen sektorin opiskelijaedut ja -alennukset olivat Porissa melko harvinaisia käsitteitä. Vielä ainejärjestötoiminnan 2007–2009 mukanaan tuomien reissujen aikana törmäsin usein tietämättömyyteen siitä, että Porissa yleensä voi opiskella yliopistotasolla. Tämä epäkohta lienee korjattu jo hyvän aikaa sitten, mikäli Porin yliopistokeskuksen koko ajan kasvavasta hakijamäärästä voi jotain päätellä. Opiskelija-aktiivina toimiminen oli ehdottomasti sitä ”elämän parasta aikaa”. Kokemuksia ja tarinoita riittää loppuiäksi asti. Aktiiviuden kautta löytyi ystäviä ympäri Suomen ja jopa ulkomaita myöden. Aimo määrä entisiä opiskelija-aktiiveja löytyy myös bisnesmaailmasta ja politiikasta. Opiskelija-aktiivina oleminen, jos mikä, on yhdistävä tekijä, kun uusia kontakteja tulee työelämässä. Aktiivisuus ja verkostoituminen siis kannattaa. Porin Seudun Ekonomien hallituksen jäsenenä on ollut ilo seurata opiskelijatoiminnan ja opiskelijaelämän kehittymistä rivialumnia lähemmästä perspektiivistä. Sitsilaulujen säkeistöjä ja perinteitä on hävinnyt historiaan, mutta samalla uusia

on tullut niin paljon, ettei vanha enää pysy kärryillä. Kuvioihin on tullut mukaan ulkomaan excursiot, opiskelijaedut, lajikokeilut, yritysyhteistyökumppanit ja suuri määrä eri harrastekerhoja ja tiimejä. Näiden lisäksi on alkanut näkymään vakuuttavia määriä itse suunniteltuja haalarimerkkejä, tietenkin porilaisella twistillä höystettynä. Vuosien saatossa yleensä melko hitaasti lämpiävät ja usein muutosvastarinnan etulinjassa olevat porilaisetkin ovat hyväksyneet haalarikansan läsnäolon ja ymmärtävät paremmin Porin yliopistokeskuksen merkityksen kaupungille ja Satakunnalle. Yrjönkadun Appron kävijämäärä kuvannee omalta osaltaan myös toiminnan kehitystä, 183 henkeä ensimmäisenä vuonna 2009 on kasvanut jo yli tuhannen kävijän tietämille. Covid-19 on lyönyt kapuloita moniin rattaisiin eikä vähiten sosiaaliseen elämään. Nopeasti päälle lyönyt pandemia on pakottanut opiskelijayhteisöt vähentämään aktiviteettejaan merkittävästi. Porissa opiskelijat ovat toimineet vastuullisesti, mutta pitäen lipun silti korkealla. Vaikka Digitaalinen Wappu, HimaWappu ja Porilainen Approviikko eivät ehkä täysin vastaa ”the real deal” opiskelijatapahtumia, osoittavat ne kuitenkin opiskelijoiden sopeutumista, kekseliäisyyttä ja periksiantamattomuutta. Per aspera ad astra. Kokemusteni perusteella uskon, että Porin yliopistokeskuksen opiskelijat ja ainejärjestöt ottavat koronan tuoman vahingon takaisin korkojen kera, kun se on mahdollista. Sitä hetkeä ja muita opiskelijaelämän eeppisiä tapahtumia ja tilanteita saa hymyssä suin sitten muistella kiikkustuolissa joskus vuosisadan toisella puoliskolla. Niitä kokemuksia, sekä opiskeluaikaisia elinikäisiä ystäviä ei korona eikä mikään muukaan ota koskaan pois. Itse tulen juhlistamaan tätä vapautta kutsumalla vk-05 mörököllit Poriin. Vaikka väistämättömästi seuraavana maanantaina joutuisi hieman hikoilemaan työmaalla, on se sen arvosta.

Teksti: Julia Pajunen

Ainejärjestöcorner

Mitä kuuluu,

ämä vuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen. Erilaisia ohjeistuksia on tullut tiheään tahtiin. Tapaamisia ja liikkumista on ajoittain rajoitettu ja etätyöskentelystä on tullut jo uusi normi. Nämä muutokset ovat näkyneet myös ainejärjestö Kulman toiminnassa. Kaikki tapahtumista kokouksiin on pitänyt suunnitella uudestaan. Muutoksien myötä on kuitenkin päässyt näkemään asioita täysin uudesta näkökulmasta, joten ehkä tästä on jotain hyötyäkin. Tämä vuosi hallitustoiminnassa jää varmasti mieleen myös positiivisen ja motivoituneen hallitusporukan takia. Yhdessä tekeminen ja aktiivinen ideointi on pitänyt järjestön sekä oman arjen pyörimässä. Vuosi ei kuitenkaan ole vielä lopuillaan. Tapahtumapuolella on luvassa yksi, jos toinenkin kulttuuritapahtuma.

Järjestämme myös perinteisen rekryillan, jossa esittelemme Kulman toimintaa ja hallituksen rooleja. Jos opiskelijoiden edunvalvonta, tapahtumien tai esimerkiksi orientaatioviikon järjestäminen kiinnostaa, niin olet enemmän kuin tervetullut kuuntelemaan ja kyselemään toiminnasta. Tietysti myös viestiä saa laittaa missä ja mistä vain. Nyt kuitenkin keskitytään omaan ja läheisten jaksamiseen ja katsotaan mitä seuraava viikko, kuukausi ja vuosi tuovat tullessaan. Koko Kulman hallituksen puolesta tsemppiä loppuvuoteen! Julia Pajunen Puheenjohtaja

Bonus!!

Porin akateemisen tanssimusiikin arvostusseura ry:n biisitärpit Pointin seuraksi: • • • • • •

Kosonen - Miks’ tulet mun luo (Jori Hulkkonen Remix) Steve Monite - Only You Maurice Fulton & Peggy Gou - Jigoo Renault - Naamat Tuula Amberla - Korppi Pave Maijanen - Lähtisitkö

Käy myös lukemassa Pointin nettisivuilta mitä PATA:lle kuuluu. 5

Opiskelija-aktiivit

Teksti: Sanna Aaltonen

Opiskelijajärjestöjen aktiivit pitävät huolta ja hauskaa: ”Ei tätä tehdä itselle, vaan muille”

piskelijajärjestöt ovat tärkeä osa opiskelijan arkea monella eri tavalla. Edulliset urheilupalvelut, tapahtumat, edunvalvonta ja opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtiminen ovat opiskelijajärjestöjen jokapäiväisiä tehtäviä. Yliopistokeskuksen järjestöihin valitaan uudet hallitukset aina vuoden lopussa, joten kyselimme muutaman – voisiko sanoa jo legendaarisen – opiskelijajärjestöaktiivin ajatuksia siitä, miksi kannattaa kääriä hihat, vetää haalarit jalkaan ja ruveta järjestöhommiin.

Itsestäänselvä tekemisen palo ja painostavat kaverit

tehtiin, että ellei ole hyvää syytä, miksi ei tulisi. Kaikessa on helposti johtoajatus, että pitäisi olla isoa ja paljon porukkaa, mutta pienellä porukalla on ketterämpi järjestää ja helpompi tutustua. Se meni vähän niin, että itse itsellemme järjestettiin esimerkiksi yritysvierailuja.” Aiempien opiskeluidensa aikana Henna Mäntylä oli toiminut tuutorina ja kv-tuutorina. Järkkäämisestä nauttivalla Hennalla kipristeli sisällä halu jatkaa opiskelijatoimintaa myös hänen aloitettuaan maisteriopiskelijana kauppakorkeakoulun ALMA-ohjelmassa. Henna kuitenkin tunnustaa jännittäneensä turhaan sitä, miten järjestökentällä suht harvinainen ALMAlainen otettaisiin vastaan: ”Pelkäsin, että minua pidettäisiin ’vanhana kurppana’. Onneksi kuitenkin menin mukaan, sillä minut otettiin heti osaksi joukkoa.” Myös Annu Voipiolle oli itsestäänselvää lähteä mukaan järjestöhommiin heti opiskelujen alussa. Alunperin häntä kiinnosti PorKy, mutta töiden vuoksi aikaa ei ollut. Työtaakka väheni seuraavana vuonna, ja kuultuaan minkä tyyppistä toimintaa Pointer harjoittaa vaikutti se enemmän Annun tyyliseltä. Halu lähteä mukaan vaikuttamaan opiskelijoiden elämään järjestötoiminnan kautta oli alusta alkaen selvää myös Sara Heinolle. Yhteiskuntavaikuttaminen ja mahdollisuus vaikuttaa opiskelijoiden hyvinvointiin kokonaisuutena oli Saralle suuri houkutin lähteä mukaan opiskelijajärjestötoimintaan.

Syitä lähteä mukaan opiskelijajärjestötoimintaan on yhtä monenlaisia kuin on järjestöaktiivejakin. Montaa haastateltavaa aktiivia tuntuu kuitenkin yhdistävän se, että tarttis tehdä jotain -ajattelu tulee luonnostaan. Tai vähän vahingossa, kuten kävi Miko Vahekoskelle, joka ajautui mukaan Pointerin toimintaan vastoin ajatuksiaan kavereidensa innostuessa. Lopullisen niitin tulevalle pointerilaiselle antoi toiminnanjohtaja Millan kanssa käyty keskustelu silloisessa yökerho Cabaretissa. Aleksi Olander oli ennen opiskeluja toiminut Suomen Shakkiliiton hallituksessa, joten hänelle oli selvää heti opiskelemaan tullessaan lähteä mukaan järjestötoimintaan. ”Paljon on ihmisiä, jotka valittavat että pitäisi tehdä näin tai noin, mutta eivät kuitenkaan tee mitään. Itse olen aina tykännyt tehdä.” Porilaisen Niilo Ahon aloittaessa opinnot maisterivetoisessa Tampereen yliopiston Porin yksikössä ainejärjestö PoTka oli lähes kuopattu. Suurimpana syynä tähän oli, että etäopiskelupainotteisen tutkinnon opiskelijoista valtaosa asuu muilla paikkakunnilla. Onneksi Niilon kanssa samaan aikaan aloitti muutama muu opintojen ajan Porissa asunut. ”Varjosen Emmi oli tärkeä moottori siihen, että saimme elvytettyä ainejärjestömme PoTkan toimintaa muutamaksi vuodeksi. Emmi maanitteli meitä mukaan, ei nyt varsinaisesti painostaen, mutta selväksi

”Paras muistoni on se, miten hyvin itse ideoimani ja muutaman kerran toteuttamani Pointerin bändi-illat menivät – molemmista jäi niin onnistunut fiilis. Myös legendaarisen WappuSafarin juontajana toimiminen kahdesti on ollut suuri kunnia.”

”Ekoissa Karhupoikkareissa, joita järjestetiin, mentiin vähän riskillä ja varattiin esiintyjäksi muuan JVG. Siitä jäi kerrottavaksi ihan kiva muisto. Myös Islannin excu oli aika legendaarinen.”

Tiettävästi Pointerin tähän asti ainoan kulttuurijohtajan nyt jo jäädytettyä titteliä kantava Miko Vahekoski kertoo, että johtajuus lähti vahingossa kavereille väärin kerrotusta pestinimestä. Miko on toiminut ennen kulttuurijohtajuutta myös Pointerin tapahtumavastaavana sekä kv-tuutorina.

Mahdollisesti Pointerin pisimmällä ex-puheenjohtajalla Aleksi Olanderilla pitkä on myös opiskelijajärjestöura: kopona (2015) ja puheenjohtana PorKyssä (2016), Pointerin puheenjohtajana (2017), muutama vuosi Pointin päätoimittajana ja TYYn edustajistossa 2016-2017.

Yllätys! Tätä(kin) on opiskelijajärjestötoiminta

kavereiden lähtiessä jatkoille, mutta olen saanut todella hyödyllistä käytännön kokemusta lähes kulttuurituottajan hommista”, Tyhjät tilat -teatteria, Grafiikka -bändiä ja Meemio -sooloartistiprojektia pyörittävä Miko sanoo. Tapahtumajärjestelyn monimuotoisuuden yllättävyydestä kertoo myös PorKyn biletiimissä eli BT:ssä ja nykyisin tapahtumavastaavana toimiva Henna: ”BT:n lempinimi on butsaus ja tiskaus ja sitähän se välillä on, että ollaan kurassa rämpimässä.” Sekä Miko ja Henna kuitenkin sanovat painokkaammin, että tapahtumissa viihtyvien ihmisten ilo ja kiitollinen palaute ovat kaiken työn arvoisia. PoTka on kokoaan suurempi järjestö ainakin siinä miten näkyviä tapahtumia he ovat tuottaneet Poriin vapun aikoihin. Vappupäivän silliaamiainen ja teekkarikaste Kokemäenjoessa ovat monen porilaisen odottamia perinteita. ”Meidät järjestäjät yllätti se, miten paljon sillis oikeasti vaatii työtä etukäteen ja tapahtuman aikana. Aloitimme puoli seitsemältä aamulla, varauduimme 500 henkilön osallistumiseen ja kaikki meni mitä oli. Selvisimme kuitenkin ja oli kivaa. Sillis on kaiketi odotettu perinne ja paikka, jossa ihmiset tapaavat toisiaan”, kertoo Niilo. Isompien opiskelijajärjestöiden liikevaihto voi olla suurempi kuin pienten yritysten, joten vastuut ja velvollisuudet voivat olla vielä suuremmat kuin äkkiseltään ajattelisi. Muun muassa puheenjohtajana PorKyssä ja Pointerissa toiminut Aleksi toteaa, että puheenjohtajuu-

”Minut yllätti positiivisesti se, mitä on mahdollista saada aikaan silloin, kun kaikki yliopistokeskuksen järjestöt ovat messissä. Jos tehdään avoimin mielin juttuja, voidaan saada aikaan mitä hyvänsä”, Annu sanoo. ”Järjestötoiminnan kautta olen saanut perspektiiviä siihen, miten paljon Porissa olisi mahdollista järjestää upeita asioita yhdessä alueen muiden korkeakoulujen kanssa. Ei oma akateeminen identiteetti kärsi siitä tai katoa mihinkään, että tekisimme yhdessä asioita esimerkiksi SAMKin tai Diakin kanssa. Myöskään humanisti- tai kylteri-identiteetti ei katoa siinä, että teemme asioita yhdessä.” Sara on samoilla linjoilla: ”Yllättävintä on ollut, kuinka antoisaa ja samalla haastavaa järjestötoiminta on samanaikaisesti ollut ja kuinka paljon oikeasti pystyy pelkkänä opiskelijana vaikuttamaan asioihin erityisesti yhteistyössä muiden yliopistokeskuksen järjestöiden sekä SAMKin ja Diakin kanssa.” Tapahtumien järjestämisen arki yllätti Mikon. Hän kertoo saaneensa valtavasti käytännön kokemusta siitä, miten tapahtumia oikeasti järjestetään. Kulttuurituotannon suunnittelun sivuaineopiskelijalle kokemus on kullanarvoista. ”Kuvittelin, että pestissäni olisi enemmän kyse ideoinnista, mutta se olikin lopulta sitä, että oltiin paikalla eka ja paikalla vika. Tietenkin se välillä ärsyttää

PorKyn biletiimistä PorKyn tapahtumavastaavaksi – tällainen on Henna Mäntylän tähänastinen opiskelijajärjestöura. ALMAlainen tuntee löytäneensä itsensä PorKy-perheestä.

Niilo, Mikael Aho, Emmi Varjonen ja Tiina Mäkelä potkaisivat PoTkan uuteen eloon. Jatkajat tervetulleita!

Niilo Aho huomasi, ettei hänellä ollut hyvää syytä kieltäytyä opiskelijajärjestötoimintaan lähtemisetä. Hän on toiminut PoTkan viestintävastaavana ja myöhemmin varapuheenjohtajana vuosina 2018-2020.

PorKyn vuosijuhlien silliksillä on legendaarinen maine ja suora palaute siitä, miten Selviytyjät -sillis ylitti tuon maineen, on Hennan lempparimuisto. Kuva ei liity tapaukseen.

den kokonaisvaltaisuus oli välillä haasteellista. ”Puheenjohtajana puhelin piippaa koko ajan – siitä tulee lähes elämäntapa. Kaikki kysyvät kaiken sinulta. Kylteripuolella tukea saa valtakunnalliselta puheenjohtajaverkostolta ja entisiltä puheenjohtajilta, kun taas Pointerin puolella työntekijät ovat korvaamaton apu ja turva.”

Kakkuapproja. Delegointi, yhteistyö ja avoin mieli ovat ehdottoman tärkeitä.” ”...mutta antaa vielä enemmän” Juttua varten haastatelluista konkareista jokainen mainitsee jossain vaiheessa, että opiskelijajärjestötoimintaa tehdään ihmisiä varten. Yhteisöllisyyden edistäminen ja ylläpito ovat järjestöjen ykköstehtäviä. ”Yliopistokeskuksen yhteisöllisyys on ainutlaatuista ja sitä on erittäin tärkeä vaalia. Meillä on erivärisiä haalareita kantavaa porukkaa, mutta voimme olla avoimia ja omia itsejämme”, kehuu Henna. ”Ajattelen, että opiskelijajärjestöaktiiveina meidän tehtävämme on näyttää esimerkkiä ja pitää huolta siitä, että yhteishenkemme ja hyvä fiiliksemme jatkuu ja kehittyy. Voin mennä mukaan juttuihin yli järjestörajojen ja tuntea oloni tervetulleeksi.” Miko on samoilla linjoilla: ”Pienessä koulussa on ehkä ihan luonnollista, että alussa on ennakkoajatuksia toisten yksiköiden opiskelijoista. Hallituksessa olen oppinut juuri sen, että muutkin ovat hyviä tyyppejä – kaikissa meissä on hyviä ja huonompia tyyppejä.” Ihmisiin tutustuminen ja yhteistyön tekeminen on tärkeää myös tulevaisuutta ajatellen. ”Järjestötoiminnan kautta olen päässyt luomaan verkostoja moniin eri tahoihin. Verkostointi on niin nykypäivää ja tärkeää jo opiskelun aikana – koskaan ei tiedä mistä hyötyy myöhemmin. Ainejärjestötoiminta tutustutti minut myös omaan porukkaan ihan eri tavalla. Koen, että tulevaisuudessa vaikka töiden puitteissa on matala kynnys kysyä näiltä tyypeiltä neuvoa ja olla yhteydessä myöhemmin-

”Opiskelijatoiminta vie paljon...” Suurin osa opiskelijajärjestöelämää nähneistä yhtynee ajatukseen, että toiminnan paras puoli ovat erilaiset ihmiset ja heihin tutustuminen. Sama asia saattaa kuitenkin olla myös järjestötoiminnan suurimpia haasteita. ”Välillä eriävät mielipiteet hallituksien sisällä ovat haastavia. Useamman hallituksen jäsenenä myös aikataulutus on haaste. Tietysti on päiviä ja hetkiä, jolloin jaksaminen ja aika on kortilla ja stressitaso nousee, mutta niistäkin hetkistä pääsee yli”, Sara kertoo. ”Toisaalta järjestötoiminta opettaa aikataulutusta.” Myös Mikolla on kokemusta useammasta samanaikaisesta hallituksesta. ”Toki välillä joutuu tasapainoilemaan eri järjestöjen etujen välillä ja valitsemaan puolensa.” Annu muistuttaa, että järjestötoiminta on kivaa, mutta siihen kuuluu myös ei-niin-kivoja asioita, etenkin jos asiat halutaan tehdä kunnolla. Kaikki ihmiset eivät aina ajattele samalla tavalla. ”Kommunikaatio on tärkeää. Aina ei tajuta, mitä toinen yrittää sanoa: voi olla, että puhutaan samoista asioista, mutta eri termeillä ja asia tyssää sitten siihen.” Annun mukaan tärkeää olisikin muistaa, ettei kaiken tarvitse aina olla kallista. ”Inspiraation avulla saa tehtyä paljon hienoja ja omanlaisia asioita, kuten

Opiskelijajärjestötoiminnan aktiivien aktiivisin hallituslainen Sara Heino omaa kokemusta toistaiseksi Kulmasta (sihteeri, kopo) ja Pointerista (kopo, sopo) ja Opiskelijatalo Saikusta (sihteeri, VPJ, hankevastaava). Sara on vaikuttanut myös TYYn edarin varaedustajana Humanistilistalta, UTUn Sote-akatemian ohjausryhmän opiskelijavarajäsenenä sekä TYYn avustustoimikunnan jäsenenä.

”Yksi parhaita kiitoksia mitä olen saanut, on se, että vaihtarit ovat ottaneet vielä kotiinpaluunsa jälkeenkin yhteyttä ja sanoneet, että kanssani oli niin kivaa. Joskus he jopa pyytävät auttamaan kavereitaan, jotka ovat nykyisin vaihtareina!” Annu hoitaa.

Annu Voipio loi ja luotsasi Pointerin 30-vuotisvuosijuhlat projektivastaavana, ja sen jälkeen siirtyi Pointerin varapuheenjohtajaksi. Annu on toiminnut myös kv-tuutorina ja muutenkin ottanut part in international things Pointerin hallituksessa.

”Opiskelijajärjestötoiminta ottaa paljon, mutta antaa paljon enemmän.” Välillä se vie Satakuntalaisen Osakunnan Satakuntalainen Ehtoo -juhlaan.

kin”, Niilo sanoo. Aleksi kannustaa kaikkia (paitsi mulkkuja ihmisiä) lähtemään mukaan opiskelijajärjestötoimintaan: ”Opiskelijajärjestötoiminta on aivan omanlaisensa mahdollisuus nauttia elämästä ja päästä tekemään asioita. Työelämässä ei tule vastaavia mahdollisuuksia.” Konkreettinen esimerkki opiskelijajärjestöstä noukituista taidoista on esiintyminen. ”Kun on pitänyt vuosijuhlilla puhetta satojen ihmisten edessä, ei esiintyminen tai ihmisten kohtaaminen enää jännitä”, Aleksi sanoo. Sara sanoo oppineensa järjestötoiminnan parissa erityisesti sen, miten paljon opiskelijajärjestöt voivat oikeasti vaikuttaa asioihin ja miten suuri niiden merkitys on. Hennalle puolestaan opiskelijajärjestötoiminta on opettanut monen liikkuvan osan hallitsemista, priorisointia ja improvisaatiokykyä.

lähtemään toimintaan mukaan, jos hiukkaakaan kiinnostaa. ”Jos ei lähde mukaan, ei kukaan, sinä itsekään, voi tietää miten hyvä olisit voinut olla. Kannattaa kokeilla, kehittyä ja parantaa asioita! Opiskelijajärjestössä oleminen on ollut mahtava kokemus ja se on tehnyt opiskeluista parhaimpia vuosiani.” Hän muistuttaa vielä, että myös ALMAlaiset saavat ja voivat lähteä mukaan opiskelijajärjestöihin mukaan. Niilo kertoo, että PoTkan aktiivien valmistumisen lähestyessä ainejärjestö odottaa taas uusia toiminnan elvyttäjiä. ”Meillä on teekkarisauna ja olemme yrittäneet suunnitella aihioita tulevaan toimintaan, jos porukkaa löytyy. Yritysvierailuja ja viinimaisteluita, teekkarisaunamme pyöritystä, pienessä järjestössä voi tehdä vähän mitä haluaa”, Niilo vinkkaa. ”Kyllähän se opiskelu yksinään on aika haastavaa, jos ei ole yhteisön tukea tai verkostoa. Vaatii selkärankaa hoitaa kaikki yksin.” Sara tiivistää hyvin sekä sen, mitä opiskelijajärjestötoiminta parhaimmillaan antaa ja miksi siihen kannattaa lähteä mukaan. ”Se, kun joku tulee kertomaan, että arvostaa sitä mitä teet heidän eteensä. Se on niitä hetkiä kun tajuaa, että tämän takia minä tätä teen. Ei arvostuksen takia vaan siksi, että opiskelijoilla olisi parempi elämä. Sellaisina hetkinä huomaa, että omilla ja järjestön teoilla on oikeasti merkitystä.”

”Onhan järjestötoiminta ollut opiskeluiden suola” Miksi opiskelijajärjestötoimintaan sitten kannattaa hakea mukaan? Haastateltujen mukaan melkein joka syystä. ”Usein sanotaan, että opiskelijajärjestökokemus näyttää hyvältä CV:ssä ja työnantajat arvostavat sitä. Tottahan se on eikä sitä voi vähätellä, mutta vielä tärkeämpää pitkällä tähtäimellä on tekemisestä saatu konkreettinen kokemus”, sanoo Annu. ”Erilaisten ihmisten kanssa oleminen ja ymmärtäminen on myös korvaamatonta.” Myös Henna mainitsee, että opiskelijajärjestössä toimimisesta erityisen erityistä tekee se, että sitä ei tee vain itselleen, vaan nimenomaan muille ihmisille ja omille opiskelijakavereilleen. Henna myös kannustaa

Heräsikö sisälläsi tuleva opiskelijajärjestöaktiivi? Järjestöt pitävät syksyn aikana rekryiltoja, joten pidä silmällä järjestöjen tiedotusta. Voit myös ilmiantaa itsesi heti ottamalla yhteyttä järjestöön, jonka toimintaan haluaisit mukaan!

Peli-illat tuovat nörtit yhteen

Teksti: Anna Kankaanpää

Peli-illat tuovat nörtit yhteen

os Kimble kyllästyttää tai Nintendo pölyttyy kaapissa, voi ratkaisu olla PANA ry. PANA eli Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura on yhdistys, joka on tuonut yhteen nörtähtävien harrastusten ystäviä kohta kymmenen vuoden ajan. Pyöreitä juhlitaan maaliskuussa 2021. PANAn toimintaan kuuluvat muun muassa maanantaiset peli-illat, vierailut nörttikulttuuriin liittyvissä tapahtumissa sekä teemaillat, joiden keskiössä ovat esimerkiksi retropelit, anime-elokuvat tai vaikka huono scifi. PANAn kävijämäärä on kymmenessä vuodessa melkein tuplaantunut: kun alkuaikoina kävijöitä oli illassa keskimäärin kuusi, nyt luku on noin 10–15. Mutta kuka oikein on nörtti? ”Me emme määrittele varsinaisesti nörttiyttä”, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Ville Nikander. ”Kuka vain, joka tuntee itsensä enemmän tai vähemmän kiinnostuneeksi pelailuista, leffoista tai muusta vastaavasta, on tervetullut.” ”Itse ajattelen, että kuka ei ole nörtti tänä päivänä? Kaikki pelaavat lauta- tai videopelejä. Muistan, että nörtti oli suorastaan kirosana 90-luvulla. Asetelma on kääntynyt päälaelleen”, pohtii varapuheenjohtaja Tino Sukanen. Rahastonhoitaja Eva Marin jatkaa: ”PANAan ovat kaikki päässeet aina mukaan. Ei ole väliä millaisesta taustasta tulee, kunhan on hyvä tyyppi ja kiinnostunut pelaamisesta ja hauskasta, rennosta yhdessäolosta.” PANA sai alkunsa Porin yliopistokeskuksen digitaalisen kulttuurin aineopiskelijoiden toimesta, mutta nykyään jäseniä on akateemisen yhteisön ulkopuoleltakin. Yhdistyksen perustamiseen ajoivat paitsi organisointia helpottavat käytännön syyt, myös halu yhdistää ihmisiä. Porissa ei tuolloin ollut pelikauppoja, ja pelaaminen oli pirstaloitunutta ja tapahtui omissa porukoissa. ”Porissa ei ollut vastaavan kaltaista järjestöä lainkaan. Opiskelijatalo Saikku oli juuri silloin valmistunut ja sopi yhdistystoimintaan”, muistelee nettisivuvastaava Hannu Venesperä. Yhdistystoiminnan alkuun pääsemistä helpotti se, että PANAn perustajajäsenistä Usva Frimanilla, joka

”Itse ajattelen, että kuka ei ole nörtti tänä päivänä?”

toimi myös ensimmäisenä puheenjohtajana, oli jo yhdistystaustaa. Hänellä oli asiantuntemusta käytännön asioista ja lakiteknisistä seikoista. Aikojen saatossa PANA on muodostunut kävijöidensä näköiseksi. Aluksi jäsenillat keskittyivät yksittäisten pelien ja turnausten, kuten Magic the Gatheringin ympärille, mutta valikoima on laajentunut panalaisten kiinnostusten mukaan. ”Esimerkiksi retropeli-ilta lähti siitä, että hallituksessa oli ehkä tavallista enemmän ihmisiä, jotka harrastivat retropelejä ja joilla oli omia retropelikokoelmia. Tapahtuma oli suhteellisen helppo järjestää, kun ihmisillä oli valmiina pelit ja konsolit”, Nikander kertoo. Uutuutena mukaan ovat tulleet liikunnalliset tapahtumat ja korona-aikana ovat korostuneet ulkoilulajit, kuten frisbeegolf ja minigolf. PANAssa on tilaa myös muille kuin peliharrastajalle ja voi olla, että pelaamisestakin löytää uusia puolia. Hyvinvointivastaava Heikki Rosenholm osallistui ensimmäistä kertaa PANAn iltaan vuonna 2011. ”Olin viimeksi vuonna 2009 pelannut jotakin raskasta peliä ja sen jälkeen totesin, etten enää ikinä halua pelata lautapelejä. Sitten kokeilin PANAssa vähän erilaisia lautapelejä, jotka eivät olleet niin raskaita, vaan aloittelijoillekin sopivia porttipelejä. Sitä kautta löytyi innostus. PANAan on tullut paljon sellaisiakin tyyppejä, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta lautapeleistä, mutta sitten he ovatkin viihtyneet ja innostuneet pelaamaan. Ja vaikkei pelaisikaan, niin silti viihtyy.” Marin komppaa ja kertoo, että hänenkin pelikokemuksensa käsitti lähinnä Afrikan tähden ja Monopolyn. ”Nyt minulla on niin paljon lautapelejä, että en tiedä minne laittaisin ne.” Myös kävijäkunta on monipuolista, ja erityistä on, että nykyään jäseniltojen osallistujista suurin osa saattaa olla naisia. ”Enemmän naisia on varmaan vain täysin naisille suunnatuissa lautapelijärjestöissä. Olemme sillä tavalla harvinainen yhdistys”, sanoo Marin. Kuten järjestötoiminta aina, myös PANAn pyörittäminen vaatii työtunteja, jaksamista ja organisoimista. Sukanen kuitenkin sanoo, että se myös antaa paljon. ”Tässä näkee työn tuloksen, kun kävijät viihtyvät ja saa uusia ihmisiä innostumaan lautapeleistä ja muusta. Lisäksi tapaa samanmielistä porukkaa. Se on se yleinen energia: samassa tilassa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista.” Parhaimmillaan järjestötoiminta tekee myös arjen pyörittämisestä mielekkäämpää, pohtii Marin: ”Se on aina omalla tavallaan viikon kohokohta, kun maanantaina on Karvinen-fiilis, mutta tietää, että illalla pääsee hakkaamaan kuudeksi tunniksi videopelejä ja heittämään noppia. Se antaa tosi paljon voimaa viikkoa varten. Maanantai ei ole enää viikon pahin päivä, se on paras päivä.”

Korona-aikana ovat korostuneet ulkoilulajit, kuten frisbeegolf ja minigolf

Teksti: Emma Kalliola

Kolumni

Lupa mokata

almistut vihdoin korkeakoulusta maisterin paperit kädessä ja aloitat uudessa, mielenkiintoisessa työpaikassa, koulutuksesi vuoksi suoraan asiantuntijatehtävissä. Firma ja työkaverit ovat entuudestaan tuntemattomia, ja haluat näyttää parhaasi. Innostuksen- ja jännityksensekaisin tuntein ensimmäiset viikot kuluvat nopeasti. Parhainkin perehdytys kuitenkin loppuu aikanaan, ja huomaat vastuun tehtävistä siirtyneen yhtäkkiä kokonaan sinulle. Kukaan ei enää tarkasta tekemisiäsi, koska sinä olet nyt asiantuntija, jonka mielipide ja tietotaito riittävät päätöksentekoon. Miten ihmeessä uskaltaa tehdä isoja päätöksiä – mitä jos valitseekin väärin? Mitä jos ei osaakaan, ja mokaa suoraan esimiehen silmien edessä? Yliopisto valmentaa työelämään monella tavalla, mutta ei suoranaisesti opeta kokeilemaan uutta ja mahdollisesti mokaamaan. Miten etukäteen voisi harjoitella sitä paljon puhuttua epämukavuusalueelle astumista, vastuunottoa ja hankalaakin päätöksentekoa? Riskisemmän vaihtoehdon kokeilemista, väärin valitsemista. Epäonnistumista ja mokaamista. Elämä on saattanut tavalla tai toisella tuoda eri ihmisille kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista, mutta omalla kohdallani se jokin on ollut ainejärjestötoiminta. Hallitushommien parissa olen uskaltanut ja saanut harjoitella kaikkea edellä mainittua! Ei työelämässä tietenkään virheiltä välty, mutta onpahan ehtinyt tunnustella, miten itse mokan sattuessa toimii. Miten reagoi, ja miten ottaa opikseen. Keskellä vuosijuhlien ja kevään tapahtumien suunnittelua ja toteuttamista kaikki se tuntuu sillä hetkellä tietysti maailman tärkeimmältä asialta, mitä ei voi missään nimessä mokata. Saakin tuntua. Se on tärkeää. Mutta ei se ole mitään elämää suurempaa, mitä tarvitsisi ottaa liian vakavasti. Muistan vieläkin elävästi sen fiiliksen pari päivää ennen vuosijuhlia, kun minulle kerrottiin, että vuosijuhlapuhujamme on perunut, eikä meillä ole backupia. Reagoin uutiseen jopa pelottavan rauhallisesti, mutta sisälläni minusta tuntui, että se oli nyt siinä. Koko vuosijuhla on pilalla, me mokataan tämä ja kyseessä on vähintäänkin maailmanloppua vastaava tilanne. Näin jälkikäteen se oli aivan turhan dramaattinen ajatus. Mutta

minkä sille mahtaa, että silloin tunsi vastaavansa viimeiseen hengenvetoonsa saakka ainejärjestön toiminnan onnistumisesta. Asiat kääntyivät kuitenkin parhain päin, ja vuosijuhla kokonaisuudessaan oli ikimuistoinen. Suhtauduin siis vähän turhankin tosissani ensimmäiset kuukaudet puheenjohtajan pestiin, kunnes rentouduin. Halusin kyetä tarjoamaan hallituksellemme mukavan ja turvallisen ympäristön, jossa saa rauhassa ideoida ja kokeilla lähes mitä vaan, mitä mieleen tulee. Jokin järki täytyy pitää päässä, mutta ei haittaa, jos välillä epäonnistuu. Aina ei voi miellyttää kaikkia, ja aina kaikki ei voi mennä nappiin. Paremmasta ei kuitenkaan saa tietää, ellei ikinä uskalla mitään muuttaa. Meidän mahtavasta porukasta tulikin esiin aina välillä mitä hauskimpia ideoita. Eivät ne kaikki huippumenestyksiä olleet, mutta eipähän tarvitse ainakaan muutamaan vuoteen kenenkään muun järjestää vaahtobileitä, ja miettiä olisiko se toimiva konsepti sitsien jatkoille. Sinä vuonna ei suurimmalle osalle ollut, mutta lopuille jäi sitäkin lämpimämpi muisto. Ainakin jäi muisto, koska kyseessä oli jotain erilaista. Mokaamisen sanotaan usein olevan lahja, mutta siltä se ei kyllä mokan hetkellä tunnu. Ihmiset pyrkivät luonnostaan näyttämään parhaan mahdollisen suorituksensa muille, ja sen takia epäonnistuminen aiheuttaa niin epämukavan tunteen. Jos kompastuu kynnykseen käytävällä ja lentää polvilleen maahan, ei ensimmäisenä reagoi kipuun, vaan siihen, näkikö joku. Jos olet harjoitellut kompuroimista elämäsi ensimmäistä isoa opiskelijatapahtumaa järjestäessä, et välttämättä kompastu enää samaan kynnykseen työelämässä vastaavassa tilanteessa. Edellistäkin isompi kynnys vie ehkä jalat alta seuraavalla kerralla, mutta ainakaan et panikoi maailmanlopun tunteen kanssa, kun tiedät, että tästä on selvitty ennenkin. Työelämässäkin saa mokata. Tapa suhtautua epäonnistumisiin kertoo paljon koko organisaatiosta. Olen hyvin onnellinen siitä, minkälaisessa ympäristössä olen itse saanut parin vuoden ajan puuhastella ennen työelämän aloittamista. Meidän tapahtumissamme voi aina luottaa siihen, että jengin hyvä fiilis peittoaa lopulta isotkin kömmähdykset allensa. Epäonnistumista ei ole koskaan tarvinnut tosissaan pelätä.

Teksti: Sara Heino

Haastattelu

Esittelyssä Milla Hautaoja - Pointerin toiminnanjohtaja

aikki tuntee Pointerin Millan mutta miten Milla päätyi Pointeriin? Milla on aloittanut opinnot 2014 Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelmassa. Alun perin Milla ei omien sanojensa mukaan ollut kiinnostunut järjestötoiminnasta, mutta tammikuussa 2016 hän haki Pointerin toimistoapulaiseksi ja aloitti työt helmikuussa. Sitä kautta hän kiinnostui järjestötoiminnasta ja vuonna 2017 Milla toimi Pointerin hallituksen tapahtumavastaavana ja jatkoi toimistotyössään. Kesällä 2017 Milla siirtyi täysipäiväiseksi työntekijäksi Pointerin opiskelijasihteeriksi, pestiin jonka titteli nykyään on toiminnanjohtaja. Opiskelijoille Milla on osa arkipäivää. Hän vastaa opiskelijoiden kysymyksiin Pointerista ja oikeastaan kaikkeen opiskelijan elämään liittyvästä. Milla pitää huolta Pointerin jokapäiväisestä toiminnasta ja hallituksesta. Koska Milla on niin tottunut vastaamaan kysymyksiin, päätimme esittää hänelle muutaman lisää! Tällä kertaa jätimme työasiat pois ja kysyimme opiskelijajärjestötoiminnasta ja siitä, mitä hän tekee rentoutuakseen.

leissakin. Tykkään marjastaa, sienestää, retkeillä ja uida eri vesistöissä! Palvelen myös parhaani mukaan lemmikkiäni Mestari von Kissukkaa.

Mikä työssäsi ja järjestötoiminnassa on parasta? Ja mitä hyötyä järjestötoimintaan osallistumisesta on? Suosittelen opiskelijajärjestötoimintaa ihan jokaiselle opiskelijalle! Järjestötoiminnassa oppii muun muassa ottamaan vastuuta sekä selviämään haasteista yksin ja yhdessä. Oppiminen on erilaista kuin koulun penkillä, sillä se on kokemuksellista: teet ja opit tekemästäsi. Vuodessa oppii jo monipuoliset käytännön taidot järjestön arjen pyörittämisestä, kommunikaatiosta, tiimityöskentelystä, päätöksenteosta ja poliittisesta osallistumisesta. Järjestötoiminta antaa valmiuksia työelämään sekä hyvän kuvan jo työnhakuvaiheessa vapaaehtoisena toimijana ja aktiivisena kansalaisena. Nuori, joka etsii mahdollisuuksia oppia ja kehittää itseään monipuolisesti, on voittopotti kenelle tahansa työnantajalle. Järjestövuoden aikana pääsee myös luomaan itselleen verkostoja, joista voi olla myöhemmin hyötyä. Järjestötoiminnassa tuntee kuuluvansa tärkeänä osana yhteisön jäseneksi. Opiskelijajärjestöissä on mukana hyvin erilaisia ihmisiä ja aina henkilökemiat eivät kohtaa. Toiminta opettaakin tekemään tiivistä ja demokraattista yhteistyötä hyvin erilaisten ihmisten kanssa – jos jokin, niin se on taito! Järjestötoiminta ei ole yksilölaji, ja hyvä niin. Yhdessä tekeminen ja yhteisön tuki lisäävät myös itsevarmuutta. Järjestötoiminta on ollut tärkein osa opiskelijaelämääni enkä usko, että opinnot olisivat maistuneet yhtä hyvältä ilman tätä järjestöhöystettä. Olen oppinut tuntemaan itseni paremmin ja kiitän siitä Pointer-vuosia ja kaikkia Pointerissa näinä vuosina toimineita. Olen saanut tutustua ihmisiin, joiden kanssa ilman Pointeria olisin tuskin edes koskaan puhunut. Mukaan on tarttunut myös ikuisia ystäviä. Ihmiset ovat järjestötoiminnassa parasta!

Mitä sinulta kysytään useimmiten? Yleisimmät kyssärit ovat: Koska sun gradu o valmis? Miten tää Slice pitäis toimia? ja Eläks sääki viä? Näihin vastaan yleensä: Pahan pistit. Järjestötoimintaan liittyen kysytään usein etenkin vaalikokouksen lähestyessä, Voisinko mä muka hakea Pointeriin? Olisinko tarpeeksi hyvä hallitustoimintaan? tai Ehdinkö tehdä järjestötoiminnan lisäksi enää mitään muuta? Vastaukseni näihin kaikkiin on: KYLLÄ EHDOTTOMASTI! Kannattaa haastaa itseään ja lopettaa epäröiminen. Mitä teet vapaa-ajallasi? Pyrin vapaa-ajallani rauhoittumaan ja nollaamaan päätäni niin luonnossa, joogaamassa kuin anniskeluravinte-

B-osa Leffat Levyt Mielipiteet s. 15-23

Teksti: Aasa Timonen

Elokuva-arvostelu: Tove

“Jumala auta, taiteilijat tulevat!”

inulle on aina tuottanut suurta mielihyvää se, että Suomen kaksi kansainvälisesti tunnetuinta taiteellista vientituotetta on kahden homoseksuaalin taiteilijan töitä. Kuten Touko Laaksosen tapauksessa, myös Tove Janssonin töitä on mahdoton erottaa hänen elämästään, arvoistaan ja seksuaalisuudestaan. Hyvä esimerkki tästä ovat Muumihahmot Tiuhti ja Viuhti, kaksi muukalaista Muumilaaksossa, jotka puhuvat omaa kieltään, jota ulkopuolisten on vaikea ymmärtää (“jota kaikki Tiuhdit ja Viuhdit puhuvat”) ja jotka kantavat mukanaan piilossa salaisuutta, jonka paljastuminen pelottaa heitä suunnattomasti. Tiuhti ja Viuhti ovat myös salanimiä, joita Tove ja hänen rakastajansa Vivica Bandler käyttivät toisistaan, mikä on esillä hyvin myös elokuvassa. Zaida Bergrothin ohjaama ja Eeva Putron käsikirjoittama ihastuttava Tove käsittelee tätä puolta Janssonin töissä, mutta myös paljon muuta. Ennen kaikkea se on elokuva rakkaudesta. Toven (Alma Pöysti) sodanjälkeisiä vuosia kuvaava elokuva on kaikin puolin erinomainen elämäkerta. Se ei sorru banaaleihin best hits -potpureihin ihmisen elämästä, vaan todellakin kertoo elämästä. Tove remontoi studiota, maalaa, epäonnistuu taiteensa myymisessä, juo ja juhlii kaiken tämän edestä kaksin käsin. Tove rakastaa taidetta, hän rakastaa musiikkia ja tanssimista, hän rakastaa hieman Atos Wirtasta (Shanti Roney) ja rakastaa erittäin paljon teatteriohjaaja Vivica Bandleria (Krista Kosonen), joka ei ehkä vastaa tähän rakkauteen yhtä suurella omistautumisella. Toven ja Vivican romanssi on vahvasti elokuvan keskiössä, eikä Tove kaihda esittää ensimmäisen suudelman kainoutta ja myöhemmän suhteen villiä seksielämää niiden ansaitsemalla energialla. Naisten välisiä suhteita esittävillä medioilla

on joskus paha tapa fetisoida niitä miehisen katseen kautta, mutta Bergroth ja kuvaaja Linda Wassberg saavat Vivican ja Toven intiimimmätkin hetket tuntumaan aidoilta ja eläviltä. “Kaunis lohikäärme” Vivica on Tovelle seikkailu, mutta Vivica ei ole terveellisin mahdollinen partneri samaan aikaan hieman hauraalle ja vahvatahtoiselle Tovelle. Alma Pöysti loistaa Toven roolissa. Hänen ulkoasunsa on hillitty ja hiljainen, mutta samalla hänessä on mahdottomasti energiaa ja piikittelevää itsepäisyyttä, kuten monissa Toven muumihahmoissakin. Taiteilijaperheessä kasvaneelta Tovelta odotetaan taiteilijana paljon, erityisesti isä Viktor Janssonin (Robert Enckell) puolelta, ja tämä on osittain luonut hänelle asenteita taidettaan kohtaan. Tove itse koettaa saada ihmisiä kiinnostumaan tauluistaan pitäen Muumeja sivutyönä ja niiden suosiota hieman kiusallisena. Elokuva luo hauskoja kontrasteja Muumibrändin nykyiseen hyperkaupallisuuteen: aluksi sosialistiseen sanomalehteen tehdyt stripit muuttuvat lastenkirjaksi, sitten teatteriesitykseksi, ja lopulta Tove tekee seitsenvuotisen sopimuksen maailman suurimman iltapäivälehden Evening Newsin kanssa, joka alkaa julkaista Muumi-sarjakuvastrippejä. Tove itse kommentoi tätä “taiteellisen sielun myymiseksi” ja on enemmän kiinnostunut kuukausipalkkansa suuruudesta. Tove todistaa vanhan sanonnan todeksi; kukaan ei oikeasti tiedä, mitä on tekemässä. Hittejä on mahdoton ennustaa etukäteen. Tove on yksi tämän elokuvavuoden parhaimmista elokuvista, upean näköinen tarina rakkaudesta, taiteesta ja elämästä. Elokuvassa toistuva Toven yksinäinen, intohimoinen tanssi on puhdasta elämäniloa, jota tämä elokuva on täynnä. Joskus elämä satuttaa, usein tulee takapakkeja, mutta kuten Tove itse sanoo: elämä on ihana seikkailu.

Tärpit

Teksti: Miko Vahekoski

Levyt The Microphones - Microphones in 2020

Indie folkin legenda Phil Elverum palaa 17 vuoden jälkeen alkuperäisen The Microphones -projektinsa ääreen. Kyseessä ei kuitenkaan ole yksinkertainen comeback-albumi, vaan 44 minuuttia pitkä omaelämänkerta, jonka konseptin osaksi paluu juurille vahvasti kietoutuu. Kiehtova ja hypnoottinen kertomus ikääntymisestä sekä nuoruuden vakavilla teemoilla leikittelyn vaihtumisesta kauhuksi, kun pahimmat pelot käyvät toteen.

Fiona Apple - Fetch the Bolt Cutters

Fiona Apple palaa niin ikään pitkältä tauolta ja todistaa itsensä jälleen sekä erinomaiseksi tarinankertojaksi että kappaleentekijäksi. Synkät, mutta tarttuvat teokset kertovat naisten kohtaamasta väkivallasta ja kauhusta sekä parisuhteessa että kadulla, tavalla, joka saa myös kosketuspinnattoman ihmisen kananlihalle. Fiona Apple on kuitenkin monipuolinen artisti, ja myös kevyempien aiheiden ystävät löytävät levyltä varmasti tarttumakohtia.

Yung Lean - Starz

Cloud rapin kuningas osoittaa jälleen kerran, ettei hän ole turhaan titteliään saanut. Starz on ehdottoman atmosfäärinen albumi, joka pursuilee kauniita melodioita, abstrakteja sanoituksia ja väkevää tunneilmaisua. Leanin ilmaisu on vuosien myötä voimistunut voimistumistaan, ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka korkeisiin sfääreihin hän meidät kuulijat lopulta vie.

Oranssi Pazuzu - Mestarin Kynsi

Kotimaiset black metal -innovaattorit tuovat alttarille vähiten black metal -vaikutteisen julkaisunsa tähän mennessä, mutta samalla myös kenties kaikkein innovatiivisimman. Albumilla kuullaan paljon vaikutteita kansanmusiikista, psykedeliasta ja myös modernista tanssimusiikista. Vaikka moinen yhdistelmä kuulostaakin sietämättömältä sillisalaatilta, saa Oranssi Pazuzu nyhdettyä siitä luonnollisen kuuloista ja mahtipontista kokeilevaa rock- ja metallimusiikkia.

Teksti: Aasa Timonen

Tärpit

Leffat Parasite Ohjaaja: Bong Joon-ho

Lukuisilla Oscar-palkinnoilla palkittu Parasite on ehdottomasti kaiken saamansa kehun ja kunnioituksen arvoinen. Etelä-Korean yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta nouseva tarina kahdesta perheestä resonoi maailmanlaajuisesti, sillä samat teemat ja kokemukset, joita Parasite käsittelee, ovat lähes universaaleja. Hauska, piinaava ja älykäs Parasite on tämän elokuvavuoden parasta antia.

Tenet Ohjaaja: Christopher Nolan

Koronan takia laihtuneen elokuvakesän pelastajaksi povattiin Christopher Nolanin uusinta scifi-spektaakkelia. Tenet on kieltämättä spektaakkeli, mutta tarina ja teemat hukkuvat kokonaisuuden alle. Aikamatkustusta ja sen tekniikkaa selitetään paljon auki katsojille, mutta lukuun ottamatta John David Washingtonin nimetöntä protagonistia, hahmot jäävät torsoiksi. Teknisenä suorituksena Tenet on ykkösluokkaa, mutta tarina ei ikinä saavuta samaa tasoa.

Da 5 Bloods Ohjaaja: Spike Lee

Viisi sotilasta taisteli Vietnamin sodassa yhdessä, muodostaen vahvat veljelliset siteet. 30 vuotta myöhemmin neljä miehistä palaa takaisin etsimään kadonneen johtajansa ja haudatun kulta-aarteen. Spike Lee upottaa klassisen seikkailuelokuvan rakenteeseen tarinan Yhdysvaltojen mustan väestön kokemista uhrauksista ja traumoista. Anteeksipyytelemättömän poliittinen, ajankohtainen ja jännittävä Da 5 Bloods on taas yksi uusi sulka Spike Leen ja Netflixin hatussa. Mukana myös Jasper Pääkkönen.

Dark Waters Ohjaaja: Todd Haynes

Ensimmäinen arvosteluni Pointissa oli ohjaaja Todd Haynesin romanttinen draama Carol ja Haynesin uusin on tunnelmaltaan mahdollisimman kaukana tästä, mutta ei laadultaan. Dark Waters on tositapahtumiin perustuva draama, jossa lakimies Robert Bilott (Mark Ruffalo) selvittää DuPont-yhtiön peittelemää salaisuutta. Haynesin tyyli muistuttaa kauhuelokuvaa, jossa massamurhaaja ei ole kukaan yksi henkilö, vaan edesvastuuton korporaatio. Dark Waters on karu ja ahdistava elokuva, jossa yhdistyy tärkeän tarinan kertominen ja erinomainen toteutus.

Kirja-arvostelu

Teksti: Esa Keskinen

Juha Kauppisen tietokirjan pääosassa on katoamassa oleva suomalainen luonto. Luettuasi kirjan tiedät, miksi sinun tulisi olla huolestunut ruusuruohomaamehiläisen kuolemasta.

Juha Kauppinen Monimuotoisuus 2019 Siltala 349 sivua

mpäristöstä käytävää keskustelua on hallinnut ilmastonmuutos, syystäkin. Ilmastopuheen alle on kuitenkin tupannut jäämään se karu seikka, että elämme useamman toisiinsa nivoutuvan ekologisen kriisin aikakautta. Puhutaan kuudennesta sukupuutosta, jossa luonto köyhtyy ja lajeja häviää. Se edellinen, viides sukupuuttoaalto tuhosi dinosaurukset. Kokonaisia elinympäristöjä tuhoutuu, ja sitä tapahtuu Suomessakin. Toimittaja ja tietokirjailija Juha Kauppisen Monimuotoisuus läpivalaisee aihetta pieteetillä. Kauppinen on palkittu toimittaja, joka on kirjoittanut esimerkiksi Talvivaaran, nykyisen Terra Famen, ympäristösotkuista. Kauppinen lopetti toimittajan työnsä puoleksitoista

vuodeksi selvittääkseen, miksi ja miten luonnon monimuotoisuus on kärsimässä. Tauon aikana hän kokosi ja kirjoitti reportaasikirjan matkasta Suomeen ja suomalaisten lajien katoamispaikoille. Teos on pakattu hengästyttävän täyteen asiaa, lajien latinankielisistä nimistä lähtien. Kauppinen käsittelee Suomen luonnon köyhtymistä muutaman yksittäisen eliön, kuten kultasirkun, kuukkelin, ruusuruohomaamehiläisen ja isonuijasammaleen kautta, mutta purkaa asioita ja niiden yhteyksiä perinpohjaisesti. Hän vääntää rautalangasta niin, että luonnon monimuotoisuutta alkaa väkisin ymmärtää. Perinteistä reportaasia edustavat osiot vievät paikalle ja tuovat aiheet osaltaan melko iholle. Kirjassa liikutaan vaarojen idästä pohjoisen aapasoille sekä ihan tavalliselle eteläsuomalaiselle tienpientareelle. Se on myös mainio reissukirja. Rämeet, lätäköt ja hiekkaiset rinteet näyttävät erityisemmiltä tämän kirjan lukemisen jälkeen. Myös haastatelluista tutkijoista, jokivarsien asukkaista ja luontoihmisistä piirretään elävä kuva. Reportaasin on tarkoitus keventää, mutta ajoittain tyylilajien siirtymät tietotekstistä läsnäolevan toimittajan kuvailevaan kirjoitustapaan tekevät lukukokemuksesta entistä massiivisemman ja paikoin raskassoutuisen. Kirjan

Rämeet, lätäköt ja hiekkaiset rinteet näyttävät erityisemmiltä tämän kirjan lukemisen jälkeen.

edetessä sen jättimäisyydestä saa kuitenkin otteen, ja lukija palkitaan yksityiskohtien ja suurien linjojen muodostamalla kokonaiskuvalla. Syy- ja seuraussuhteet konkretisoidaan metsän, puron ja suosaarekkeen tasolle. Kirjan aluksi avataan kenties kuuluisimman luonnontieteilijän Charles Darwinin tuotantoa, kuten sitä pitäisi avata jo peruskoulussa. Kauppinen purkaa Darwinin Survival of the Fittest -teesin väärintulkintaa. Luonto onkin monimutkaisempi systeemi, jossa on erilaisia pärjäämisen tapoja ja lajien elinpiirejä, joita ilman palapeli ei toimisi. Erityisintä antia lienee Vaara-Suomen taimenista kertova osio. Se on patojen purkamishankkeiden ja muun virtavesikeskustelun aikana ajankohtainen. Tässä osiossa on myös lohtua. Taimenkannat näyttäisivät elpyvän ennallistetuissa puroissa ja koskissa. “Tämä voi olla luonnon apparaatti, jonka ihminen osaa kunnostaa”, Kauppinen kirjoittaa. Valtaosa olemassa olevista lajeista on kuollut sukupuuttoon. Tätä taustasukupuuttoa tapahtuu koko ajan, mutta ihminen on sotkenut senkin järjestelmän. Joukkotuho on kiihtynyt metsästämisen, saastuttamisen, metsien kaatamisen, soiden ojittamisen, hyönteismyrkkyjen käyttämisen ja rakentamisen takia. Kauppisen

huolestuttava, mutta huojentava johtopäätös on, että luonto on köyhtynyt, mutta sitä ei ole Suomessa vielä tuhottu kokonaan. Kauppinen on tehnyt tinkimätöntä työtä, mikä huomattiin. Kirja voitti vuoden 2019 Kanavan tietokirjapalkinnon, tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2019 ja tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2020. Se osui eittämättä hyvään saumaa ja oli jonkinlainen avaus. Kuluneen vuoden aikana aihe on saanut huomiota. Olemme huolestuneet pörriäiskadosta siinä määrin, että hyönteishotellien ohje löytyi keväällä jokaisen median ja someryhmän sisällöistä. Luonnonperintösäätiö sai Suomen pelialan Pelimetsä-hankkeelta historiansa suurimman yksittäisen lahjoituksen. Lahjoitus oli lähes puoli miljoonaa euroa, jolla säätiö osti suojeltavaksi yhteensä 134 hehtaaria monimuotoista metsää. Syyskuun lopulla luontodokumenteistaan tunnettu sir David Attenborough liittyi Instagramiin levittääkseen tietoa luonnon tilasta ja keräsi ennätysajassa miljoonia seuraajaa. Istuva hallitus on ottanut tavoitteekseen pysäyttää monimuotoisuuden katoamisen. Ehkä ruusuruohomehiläisiä ja isonuijasammalia elää vielä tulevaisuudessakin, jos vain jaksamme korjata, mitä korjattavissa on.

Kulttuurityhjiö

Teksti: Mikael Mattila Kuvat: Mikael Mattila, Samuli Mäkilä

Kulttuurityhjiö

– sivilisaation jälkeinen olohuone Yrjönkadun Anttilan tiloissa elokuun alussa viikon ajan sijainnut Kulttuurityhjiö kommentoi sarjakuvamaisen paranormaaliaskartelun keinoin Porin keskustan tyhjien liiketilojen uusikäyttöä.

uluttaminen siirtyy enenevissä määrin verkkoon ja isoihin kauppakeskuksiin. Yhtiöt kutistavat organisaatioitaan, kun työnkuva ja työvälineet virtaviitaistuvat. Ilmiö jättää jälkeensä yhä enemmän hylättyä, tyhjää tilaa – outoa myöhäiskapitalismin ei-kenenkään-maata, jonka joku (usein monikansallinen sijoitusyhtiö) kyllä omistaa, mutta joka ei oikein kiinnosta ketään. Kun kiinteistöhankintoja tehdään too big to fail -asenteella, on samantekevää, jos yksittäiset tilat humisevat autioina.

Samalla tilojen alkuperäinen prestiisi ja symboliarvo muuttuvat. Esimerkki: kansallisen talouskasvun arvovaltaisen monumentin, Espoon Keilalahden Nesteen tornin, kivijalassa sijaitsee nykyään Alepa. Business parkin keskellä oleva ruokakauppa on toisaalta osoitus kunnollisesta, dynaamisesta elämästä, siinä missä Porin keskustassa sijaitsevan Anttilan luuranko täytetään epäilyttävällä, epäkaupallisella taiteella. Ei siis ihme, että Kulttuurityhjiö sai toimia kohteessa elokuun lopulla vain vajaan viikon. Sen jälkeen tila palasi normaaliin horrokseensa. Välineen

tuottamattomuus on hyväksyttävää silloin, kun sitä ei käytetä. Ehta pop-up, siis! Näyttelyn keskiössä olivat helsinkiläisen Paranormaalin tekniikan museon teokset. Ne olivat erinäisiä elektronisia vempeleitä, jotka pohjautuivat latvialaisen erikoismiehen Konstantin Raudiven pyrkimyksiin tavoittaa tuonpuoleinen radiovastaanottimien kautta. Käytössä olivat muun muassa aikakone, erinäisillä äänikohinoilla ja modatulla kirkasvalolampulla mielialoihin vaikuttamaan pyrkivä laite sekä pieni kameramonitori, jonka signaalia säätämällä saattoi havaita mustavalkoisesta kuvasta myös henkimaailman juttuja. Punaiset nestekidenumerot paloivat ja sinivioletit värivalot loimottivat. Mieleen juolahti vapaavalintaisia nostalgisia teknoscifimielleyhtymiä aina Marty McFlysta Akira-elokuvan rankistelevaan dystopiaan. Asiaan kuului myös Raudiven perintöä kunnioittava seinällinen lehtileikkeitä, muistiinpanoja ja yhdysviivoja – eräänlainen salaliittoteorian esitys.

Kiinnostavinta näyttelyssä itse tila Edesmenneen vähittäistavarakaupan tilassa olikin jotakin harvinaisen sarjakuvamaista. Sarjakuvissa dystopia on aina hämärää ja nujuista, jossa sekavat piuhat luikertavat ja oudot valot vilkkuvat. Valkoista lediä valuvat rullaportaatkin näyttivät avaruusyökerhon sisustukselta. Kulttuurityhjiöstä tuli mieleen sivilisaation jälkeinen olohuone. “[Tänne ei] tarvitsisi varmaan laittaa mitään, ja tämä olisi silti ihmisistä mielenkiintoinen”, näyttelyn koonnut Ville Kirjanenkin tokaisi Satakunnan Kansassa. Harvemminpa sitä pääsee tutkimaan entistä markettia näin uudelleenmääriteltynä. Muita Kulttuurityhjiön teoksia olivat muun muassa Julia Kovacs-Haaviston veistos, jonka monikätinen suojakäsiolio kommentoi koronan aiheuttamaa etäisyydenpitoangstia, sekä tilan yläkerrassa sijainnut, seinälle heijastettu Unknown Measures. Kun on nähnyt Joy Division -yhtyeen debyyttialbumin kannen, ymmärtää sanaleikkiviittauksen: levottomia ylösalas-käyriä vyörynyt videoprojektio olikin oikeastaan Porin ilmakuva kolmiulotteiseksi algoritmiksi muutettuna. Tyhjyydessä pyörinyt datamöhkäle toi myös mieleen primitiivisen ohjelmointidemon. Yläkerrassa sai myös osallistavan taiteen hengessä esittää toivomuksia posliinilautasille ja sitten heittää ne rikki. Kulttuurityhjiön teokset eivät sinällään vaikuttaneet kuin korkeintaan paranormaalihärveleistä löytyneellä leikkisyydellään, mutta poikkeukselliseksi projektin teki itse tila. Näyttely oli sopiva mahdollisuus järjestää pieni toismaailmallinen ja instituutioista vapaa hämminki keskelle Porin keskustaa. Lisäksi se oli osa järjestäjäryhmä Boris & Borelian pidempää UrbCultural Planning -projektia, joka kommentoi sitä, kenellä on oikeus elävöittää toimettomina seisovat liiketilat.

Levy-arvostelu

Teksti: Miko Vahekoski

Charli XCX how I’m feeling now Atlantic 2020

ei katkea vielä seuraavassakaan kappaleessa, vaan 7 Years vie takavuosien innostuksen jousi-iskujen ja tilan leikistä äärimmilleen. Synajouset pomppivat korviin niin lujaa että ne tuntuvat väljyydestään huolimatta täyttävän koko kappaleen. Detonate palaa takaisin hellempiin äänimaisemiin ja sokerisiin melodioihin. Kirkas arpeggio ja rapiseva perkussio kuljettavat kappaletta ryhdikkäästi eteenpäin Charli XCX:n laulaessa lähes kuiskausta muistuttavalla herkkyydellä. Enemy on kenties albumin kohokohta. Twin Peaks-tyylinen bassogroove ja vaimeat kitarat antavat tälle yllättävänkin melankoliselle kappaleelle hyvän pohjan, jonka päälle Charli XCX leikittelee pyörähtelevällä melodiakululla. Levy hieman notkahtaa I Finally Understand ja C2.0 -kappaleiden kohdalla. Näistä ensimmäinen on aluksi melko sulava drum and bass -komppeineen, mutta jää lopulta melko yksitoikkoiseksi eikä kanna lyhyttä kestoaan loppuun. Jälkimmäisessä kokeillaan melodian häiritsemistä hyvin artistille ja genrelle tyypilliseen tapaan hautaamalla sitä syvälle mixiin ja äänenmuokkauksen taakse, mutta kokeilu jää valitettavasti ilman minkäänlaista tarttumapintaa sekä rytmillisesti että tuotannollisesti. Party 4 u nostaa albumin tasoa jälleen. Kyseessä on albumin standardeilla melko rauhallinen, lähes balladinomainen, kappale aluksi. Raita kuitenkin paisuu nousevine kertosäekiertoineen ja jatkuvasti lisääntyvine syntetisaattorimattoineen. Lopussa kappale saavuttaa rentouttavan äänivallin mitat, josta se hiljalleen vaimenee jälleen pois, instrumentti kerrallaan. Anthems on täydellinen valinta toiseksi viimeiseksi kappaleeksi. Tapa, jolla kappale polkee eteenpäin levottomien trance leadien johdattelemana läpi lähes räpättyjen säkeistöjen anthemaiseen kertosäkeeseen, on energisoivaa kuultavaa. Visions saattelee kokonaisuuden osuvaan lopetukseen kasvamalla crescendona hiljaisesta reflektiosta kuulijan kokonaan nielaisevaksi trancejunttaukseksi, josta lopulta riisutaan kaikki instrumentit ja jäljelle jää vain tasaisen aggressiivinen ja futuristinen pulssi. Mitä lopulta jää käteen how I’m feeling now -albumista? Onko se popin sivujuonne, nykyhetki vai tulevaisuus? Haluaako se sinun tanssivan yksin kotona vai rajoitusten poistuttua porukalla yökerhossa? Lopulta sillä ei ole väliä. Albumi on aikakapseli, joka tiivistää sen, miltä pop näytti sinä hetkenä historiassamme, kun kiillotus ja filtterit olivat poissa. Se on kaunis, meluisa, intensiivinen, herkkä ja kaiken lisäksi todella tarttuva. Se on kuva ajastamme ja ehkä myös tulevaisuudestamme, mutta Charli XCX osoittaa, että tämä jos jokin on tärkeä aika pitää huolta itsestään ja muistaa pitää hauskaa.

OVID-19 räjähti globaalisti käsiin maaliskuussa 2020. Merkkejä maailmanlaajuisesta pandemiasta oli jo ilmassa aiemminkin, mutta sen syttyminen tuntui silti yllättävän kaikki. Pandemia aiheutti useissa meissä pelkoa, ahdistusta ja jopa masennusta. Vähintään yhtä lujaa se tuntui iskevän kuitenkin taiteilijoihin, esiintyjiin ja muihin kulttuuritoimijoihin, jotka lähes kaikki menettivät äkillisesti työnsä. Monet heistä kääntyivät taiteen puoleen ilmaistakseen tunteitaan paremmin, ja yksi näistä lannistumattomista tekijöistä oli Charli XCX. Charli XCX:n ura alkoi 2010-luvun alussa, jolloin hän tuli tunnetuksi muun muassa Boom Clap -megahitistään. Charli XCX:lle yritettiin tuolloin sovitella ajalle tyyppillisen tanssipopparin muottia, mutta tämä ei kuitenkaan artistille riittänyt. Vuonna 2016 hän julkaisi pop-maailmaa kohahduttaneen Vroom Vroom -singlensä. Kyseessä oli ensimmäinen yhteistyö legendaarisen hyperpop-tuottaja SOPHIE:n kanssa. Single oli minimalistinen, kovaääninen ja äänisuunnittelultaan monimutkainen, täysin erilainen kuin mihin artistilta oli aikaisemmin totuttu. Tätä seurasi luovan innovaation aikakausi artistin musiikissa, kun tuottajatiimiin liittyi SOPHIE:n lisäksi myös Charli XCX:n luottotuottajaksi profiloitunut A. G. Cook. Vuonna 2019 artisti julkaisi kriittiseksi arvostelumenestykseksi muodostuneen Charli-albuminsa, joka auttoi artistia vakiinnuttamaan asemansa modernin popmusiikin kaanonissa. Kuin kunniakierroksena ryhtyi Charli XCX välittömästi työstämään seuraavaa albumiaan. COVID-19 kuitenkin puuttui asiaan ja artisti jäi jumiin neljän seinän sisään. Charli XCX päätti hyödyntää tilanteen ja työsti albumia pitkälti etänä fanien palautteen perusteella. Lopullisen albumin tematiikka ja tyyli heijastelee paljon tämän erikoisen ajan aiheuttamia tuntemuksia. Albumin avaa Pink Diamond, joka jatkaa siitä mihin Vroom Vroom jäi. Kyseessä on lähes kokonaan melodiasta riisuttu yllättävän brittiläinen räjähtävä avaus, joka tuo estetiikaltaan mieleen SOPHIE:n taannoisen synkän seksuaalisen Ponyboy-kappaleen. Mielenkiintoisen kontrastin avaukselle luo sokerinen Forever, jonka instrumentaatiossa on paikoitellen samaa raakuutta, mutta joka miellyttävällä melodialla toimii lähes täydellisenä vastapainona avausraidalle. Eniten albumin kappaleista suosiota on kerännyt Claws, joka jatkaa tietynlaista pehmeämpää linjaa, joskin yhdistellen siihen moderneja traprytmejä ja kuplivaa hyperpop -instrumentaatiota. Kappale yhdistelee melodiaa ja sen puutetta niin taidokkaasti, että suosikiksi nouseminen ei ole ihme. Rytmikkyyden ja omaperäisyyden putki

½ 22

Wanha ja wihainen

Ihmiset, mikä teitä vaivaa?

lin tässä joitain päiviä takaperin kauppakeskuksessa, jossa oli käynnissä kuukausittaiset mega-ale-hullut-kolme-plus-yksi kampanjat. Itse olin matkalla vain paikalliseen Alkoon hakemaan hienostunutta viiniä kalsarikännieni tason nostamiseksi, ja olin kyllä varautunut perinteiseen myöhäiskapitalistiseen esterataan. En kuitenkaan osannut odottaa sitä, että halvat kalsaripaketit ja alehintaiset astiastot merkitsivät koronan laantumista! Satoja ihmisiä ilman kasvosuojuksia puskemassa toisiaan hyllyjen välissä ilman huolta huomisesta. Teennäisen iloinen radioääni kertoi kyllä neuvoja turvaväleistä ja henkilökohtaisesta hygieniasta, mutta ne menivät kuuroille korville.

miaa. Keväällä asiat olivat vielä hyvin, ihmiset noudattivat koronarajoituksia, sosiaalinen eristäytyminen oli päivän sana, ja kaikki elivät herran pelossa. Herra oli tässä tapauksessa “helposti tarttuva ja tappava kulkutauti”. Toki oli kaikille hyväksi rentoutua hetkeksi kesällä, mutta nyt maksamme siitä takaisin toisen aallon puskiessa päälle kuin unohdettujen kesäopintojen deadlinet. Minä tiedän, opiskelijatoverit, korona vei meiltä vapun, approt, poikkarit ja muut. Nyt ei kuitenkaan ole aika aloittaa juhlimista, edes rajoitusten kanssa. Toki olen itse vanhana ja vihaisena jäänyt eläkkeelle sitseistä, ja ainoa kerta, kun olen viime vuoden sisään laittanut haalarit jalkaani, oli se, kun mietin viskipullon kanssa, mihin kaikki vuodet menivät. Voin silti sanoa, että juhlat eivät ole niin tärkeitä, että oma terveys kannattaisi uhrata sen vuoksi. Tarvitaanko uudet rajoitukset hallitukselta, että ihmiset tajuavat pysyä kotonaan? Haluan päästä vielä ennen opintojen päättymistä istumaan luennolla ja juhlimaan vappua normaalisti, ja se vaatii sitä, että nyt ollaan kotona ja juhlitaan töksähtelevän videostreamin ja mikrofonien rätinän kautta. Mutta en usko siihen, että kukaan tekee mitään ennen kuin meitä käsketään. Ihmisten on vaikea kontekstualisoida numeroita, varsinkin kun puhutaan asioista, joita ei halua ajatella. Katsokaa numeroita! Me elämme keskellä kulkutautia! Jos et välitä itsestäsi, niin välitä edes muista, pysy kotona ja kultivoi ihanaa suomalaista kalsarikännien traditiota. Ja muista vanha sanonta: streamissa kukaan ei näe, että sinulla ei ole housuja.

Haluan päästä vielä ennen opintojen päättymistä istumaan luennolla ja juhlimaan vappua normaalisti Tiedän, te varmasti olette yllätyksestä sekaisin: asiakkaat alennushuumassa eivät huomioi toisia, mihin tämä maailma onkaan menossa! Seuraavaksi aion järkyttää teitä kertomalla, että humalaiset miehet ovat joskus hieman tungettelevia! Ei, mistä olen hieman närkästynyt, on se, miten ihmiset tuntuvat unohtaneen, että elämme keskellä pande-

Seuraa Pointtia. @pointtilehti

@porinylioppilaslehti