Pointti 3-2018

Töissä vallan linnakkeessa / Ylisäätöopisto / SuomiAreena

pointti.

3/2018 Porin ylioppilaslehti 1

2

SISÄLLYS

Pääkirjoitus s.4 PoriSpeksi s.5 Suomi-Areena s.6-9 Markkinat s.10-11 Asuminen s.11-12 Alpakkajooga s.14-16 Lappi s.17-18 Opiskelija eduskunnassa s.19-22 Ylisäätöopisto 23-24 Arvio: Sarjakuva s.25 Arvio:Elokuva s.26 Loista Pimeässä s.27

Vaellusvinkit lappiin s.15-16 Alpakkajooga s.12-14 Toimistus: Pointer ry / Pointti / PL28101 pointti.lehti@gmail.com / www.porinylioppilaslehti.com Päätoimittaja: Atte Timonen / Taitto: Markus Ketola Tekijät: Sonja Lautamatti, Atte Timonen, Jenni Jäntti, Milla Hautaoja, Eeva Mustakallio, Outi Vänskä, Anna Kimpimäki, Esa Keskinen, Susanna Oksanen, Marika Österlund.

Kannen kuva: Sonja Lautamatti ISSN 1799-6627 / Painopaikka: Plusprint / Julkaisija Pointer ry 3

Teksti: Atte Timonen

Pääkirjoitus

1. Tason jaksamista M

inä pidän Dungeons & Dragonsista. Pidän monista roolipeleistä, mutta klassisen fantasiaroolipelin viimeisin versio on noussut nopeasti yhdeksi suosikeistani. Se on yksinkertainen, siisti ja tarjoaa peliin variaatioita ja vapauksia.

Pidän erityisesti taikuudesta pelissä. Loitsijalla on käytössään tietty määrä loitsupaikkoja päivässä , jotka määrittävät kuinka vahvoja tai heikkoja loitsuja voit tehdä. Mitä vahvempi loitsu, sitä enemmän se vie paikkoja. Kun paikat on käytetty, saa ne takaisin vasta levon jälkeen. Yksinkertaista, mutta toimivaa.

Tätä on käytetty myös selittämään lusikkateoriaa uudella tavalla.

le. Syksy tuo tullessaan tuhat rientoa ja menoa. On kursseja, opiskelijatoimintaa ja projekteja, jotka voivat kaikki kuulostaa todella houkuttelevilta. Pakollisista opintosuorituksista tulee huolehtia, mutta samalla pitäisi tutustua uusiin kanssaopiskelijoihin ja harrastaa liikuntaa tai muita aktiviteetteja. Uusia opiskelijoita toki kaivataan tapahtumiin mukaan ja aktiivisuus on hienoa, mutta se ei saisi ikinä tapahtua oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Kukaan ei saa tuomita sinua sen takia, ettet jaksa lähteä johonkin tapahtumaan tai illanviettoon mukaan. Oman jaksamisen rajallisuutta ei myöskään pitäisi hävetä. Usein on kuitenkin vaikea sanoa toiselle, että ei vain yksinkertaisesti jaksa, koska pelkää tulleensa väärinymmärretyksi. Henkinen terveys tuntuu yhä tabulta myös opiskelijayhteisöissä, mikä on naurettavaa kun ottaa huomioon, kuinka moni opiskelija kärsii väsymyksestä tai elää masennuksen kanssa. YTHS:n viimeisimmän tutkimuksen mukaan luku on yksi kolmesta, ja se on huolestuttavaa.

Lusikkateoria on uudissana, jolla pyritään selittämään kroonisen sairauden tai vammaisuuden kanssa elämiseen kuluvaa energiaa. Tässä tapauksessa lusikat ovat eräänlainen visuaalinen kuva energian määrästä jota henkilöllä on käytössä. Erilaiset aktiviteetit vievät sinulta tietyn määrän lusikoita. Kun lusikat loppuvat, pitää odottaa että saat uusia tilalle, aivan kuten energiansa menettäneen ihmisen pitää levätä ja kerätä voimia jaksaakseen jälleen.

Siispä laske loitsupaikkasi, sillä ilman kunnon valmistautumista ja omien rajojen tuntemista, voivat edessäsi olevat haasteet viedä vahvimmastakin velhosta voiton.

Tämä on tärkeä puheenaihe aina uuden opiskeluvuoden alkaessa, varsinkin fukseille, mutta myös vanhoille opiskelijoil-

4

Teksti: Jenni Jäntti

PoriSpeksi

”OMSTART, PORISSA!” P

ori on toiminut yliopistokaupunkina jo yli 30 vuoden ajan.

Akateemiset perinteemme ovat lyhyessä ajassa saaneet alleen vankat ja kestävät juuret. Opiskelijateatteritoiminta on silti jäänyt hyvin suppeaksi muihin opiskelijakaupunkeihin verrattuna. Nyt asiaan on tulossa muutos PoriSpeksin myötä!

2009 perustettu TuKy-speksi kävi Porissa keväällä kymmenvuotisen taipaleensa kunniaksi. Näytelmä oli loistavasti toteutettu ja se nauratti yleisöä melkein neljän tunnin ajan. Tätä näytelmää seuratessa mieleen hiipi kysymys siitä, miksei vastaavaa toimintaa voisi olla täällä Porissakin?

Rauman Opettajankoulutuslaitos on ollut toiminnassa piirun verran yli 120 vuotta. Spekseistä siellä on saatu nauttia kuitenkin vasta vuodesta 2015 alkaen. Siellä esityksiä koordinoiva QmeSpeksi kuvaa nettisivuillaan speksiä seuraavasti ”Speksi on interaktiivista opiskelijateatteria täynnä näyttelyä, musiikkia ja tanssia. Omalaatuisinta (ja parasta) siinä on kuitenkin se, että pääset itse vaikuttamaan tapahtumien kulkuun”.

Turussa vuonna 2016 perustettu Turkulainen Humanistispeksi kuvaa näytelmän luonnetta seuraavanlaiseksi: ”Missä tahansa vaiheessa yleisö voi keskeyttää näytelmän kulun ja muokata kohtausta huutamalla ”omstart”. Tällöin kaikki speksin esiintyjät reagoivat huutoon ja tuottavat edeltävän kohtauksen uudel-

leen yleisön toiveen huomioon ottaen. Jokainen speksiesitys on siis erilainen ja alati muuttuva elämys, joka haastaa myös yleisönsä interaktiiviseen teatterikokemukseen”.

Speksissä löytyy tekemistä jokaiselle luovasta tuottamisesta kiinnostuneelle. Valokeilassa paistattelun, näyttelemisen, musisoinnin, laulun ja tanssin lisäksi tekijöitä tarvitaan niin mainontaan, designiin, puvustukseen, lavastukseen kuin valosuunnitteluunkin. Speksissä mikään taito ei ole turha! Toivotankin siis kaikki uudet ja vanhat opiskelijat lämpimästi tervetulleeksi speksin ihmeelliseen maailmaan.

Yhteydenotot ja lisätiedot; Facebook @PoriSpeksi tai sähköpostitse jenni.j.jantti@utu.fi

5

Teksti ja kuvat: Atte Timonen

SuomiAreena

SuomiAreena, tai viisi päivää sekavia tunteita Poikkeuksellisen kuuma ilmamassa siirtyi Suomen ylle. Korkeapaineen vahvistuttua eivät kevyet ilmavirrat riittäneet siirtämään helleaaltoa pois koko maan yltä. Samalla kun yli 30 celsiuksen lämpö asettui Poriin, siirtyivät myös sadat ja tuhannet ihmiset osallistumaan SuomiAreenaan, Suomen suurimpaan keskustelutapahtumaan. Pointin päätoimittaja Atte Timonen ei ollut ennen osallistunut tapahtumaan.

Maanantai 16.7. - Alkusanat

Tiistai 17.7. - Kuka puhuu?

SuomiAreena. Keskustelutapahtuma, jossa ihmiset pääsivät seuraamaan median ja julkkisten, kuten poliitikkojen ja muiden vaikuttajien, keskustelua eri yhteiskunnallisista aiheista. Ensimmäisenä päivänä olin toivoa täynnä. Mahdollisesti tämä johtui ensimmäisen paneelin tasosta. Pelkääkö media mustaa miestä? Mediakriittistä keskustelua maahanmuutosta - paneelissa toimittajat eri medioista keskustelivat siitä, miten mediat ovat uutisoineet maahanmuuttajista viimeisen kolmen vuoden aikana.

Mieleni oli tuolloin tulessa ja intoni katossa. Erittäin monipuolinen paneeli, jonka osallistujat eivät olleet kaikesta samaa mieltä ja kyseenalaistivat toistensa näkemyksiä mediakentän muutoksesta johtuvista valinnoista. Tällaista sen pitääkin olla! Fiksuja, alansa tuntevia ihmisiä keskustelemassa tärkeästä aiheesta jolla on vaikutusta ihmisten elämään. Sa-

Lämpö ei anna rauhaa vieläkään. 34 asteen paukkuessa rikki kauppatorin lämpömittarissa, koitin hieman ottaa maan tuntumaa kulkemalla ihmisten joukossa. Kauppatorin suurella MTV- lavalla poliitikot nousivat kansalaisten eteen, mutta ei puhumaan politiikasta tai kuuntelemaan ihmisiä.

He tulivat leikkimään. Sananselityksiä ja muuta tyhjänpäiväistä. Miksi koko tapahtuman isoin lava oli käytössä tällaisessa pelleilyssä? Lava, jota kamerat kuvaavat koko tapahtuman aukiolon ajan, joka oltiin täytetty joko liian pinnallisilla puheilla tai myötähäpeää herättävillä kisoilla. Tätä mietin eritoten silloin, kun olin katsomassa kaupungintalon takapihalla pieneltä lavalta Moniäänisempää mediaa! -ohjelmaa, jossa eri nuoret mediatoimijat eri vähemmistöryhmistä keskustelivat siitä, miten heidän näkyvyyttään voisi lisätä valtavirrassa.

Ohjelmaa ei televisioitu. Maanantaina vähemmistöjä käsittelevä ohjelma oli muuten myös täällä. Oliko kaikki marginaalin edustajat tungettu tälle samalle lavalle, kauaksi isosta purjelavasta ja MTV-lavasta? Bongasin yleisön joukosta kansanedustaja Ozan Yanarin. Kysyin hänen mielipidettään. Onko täällä epätasapaino siinä, ketkä ovat puhumassa? Hänen mukaansa on ongelmallista, että vähemmistöpuhujat, kuten maahanmuuttaja-taustaiset asiantuntijat, ovat puhumassa vain heidän asioistaan spesifeissä tilanteissa. Heidät voisi kutsua myös heitä ei-suoraan koskevista aiheista puhumaan. Koitin löytää ohjelmakartasta tällaista ohjelmaa. Eipä näkynyt. Päädyin kuitenkin kuuntelemaan puoluejohtajia ja kansanedustajia puhumassa diktatuureista ja demokratiasta. Mietin kuitenkin koko ajan sitä, miksi tämä on keskustelu joka meidän pitää käydä vielä nykyaikana. Make America Great Again

“Raha puhui SuomiAreenassa” malla tasolla jatkoi Saamelaiset, romanit ja viittomakieliset – samanarvoisia, erilaisia vai “hankalia”?

Miksi vähemmistöt pitävät kiinni identiteetistään?

-keskustelu, jossa edellä mainittujen vähemmistöjen edustajat puhuivat miksi heidän identiteettinsä on tärkeä ja miksi siitä puhuminen on yhtä tärkeää.

Nämä kaksi ohjelmaa olivat juuri sitä mitä halusin SuomiAreenalta. Jos tätä olisi luvassa viikon verran, olisi tulevat päivät helteestä huolimatta varmasti mukavia ja mieltä rikastavia kokemuksia.

6

-lippalakkeja oli yleisössä aika monta, hurraamassa jokaista kommenttia, joka ei suoraan tuominnut diktatuureja. Pidin tosin paneelin vetäjä Kirsi Heikelin asenteesta sekalaisiin yleisöhuutelijoihin; asiattomat kommentit hiljennettiin heti. Koitin rauhoittaa mieltäni muutamalla annoksella alkoholia illan cocktail-tilaisuudessa, ja sieltä päädyin jatkoille ulkopaikkakuntalaisten politiikan toimijoiden kanssa. Harvoin olen tuntenut itseäni yhtä ulkopuoliseksi. Tällä reissulla tosin muistui mieleen yksi asia; kaikki eivät ole täällä vapaasta tahdostaan.

lavalla vaihtelee 1100-3100 euron summasta, riippuen oletko yhteiskunnallinen toimija vai yritys. Jos haluat että se taltioidaan, lisää hintaan 1700 euroa.

Kansalaistorilta telttapaikat yhteiskunnallisille toimijoille vaihtelevat päivien mukaan. 900 eurolla kaksi päivää, 1200 eurolla koko viikko. Yrityksille summa on taasen 3400 euroa tai 4200 euroa. En ihmetellyt enään, miksi yliopistokeskus tai yksikään Porin opiskelija-järjestöistä ei tuonut telttaa Porin suurimpaan tapahtumaan.

Keskiviikkona tämä rahan miettiminen alkoi painamaan päätä. Katsoin tapahtumaa uudesta näkökulmasta.Isoja energiayhtiöitä, markkinointi- ja konsultointifirmoja, pankkeja ja muita puhumassa ja mainostamassa samalla itseään. Raha puhui SuomiAreenassa. Isot tukijat, kuten DNA ja puolustusvoimat, saivat näkyvyyttä tapahtumassa laajalti.

Selittää muuten myös sen, miksi Kuurojen liitto, Suomen Romanifoorumi ja SámiSoster ry olivat kaikki samalla lavalla, ja miksi heitä ei kuultu sen enempää. Heillä oli yhdessä varaa olla vain kerran lavalla. Kuurojen liiton teltta oli kansalaistorilla kaksi päivää. Koitin saada muuta ajateltavaa, ja illalla odotinkin pääseväni hieman rentoutumaan poliittisten laulujen illassa. Poistuin pettyneenä sieltä puolenyön jälkeen. Mikko Alatalo, ¾ Happoradiosta ja lopuksi huumoriyhtye Punatähdet laulamassa DDR:stä ja Anne Berneristä yleisölle, joka joko ymmärsi vitsin tai sitten ei. En tiedä mitä odotin. Toisaalta tämä oli ehkä sitä mitä olisi pitänyt

Keskiviikko 18.7- hetkinen, mitä?

Niin, osalle SuomiAreena on pakollinen paha. Kaikki eivät halua tulla tänne tai pidä koko tapahtumasta, mutta jos he ovat mukana politiikassa, on heidän oltava paikalla. Tapahtuma on aivan liian hyvää PR:ää heille. Kansanedustajat ja ministerit jalkautuvat kansan pariin, ovat esillä koko tapahtuman ajan ja puolueiden teltat jakavat ilmaista krääsää jokaiselle ohikulkijalle joka ei liiku tarpeeksi nopeasti ohitse. Niin, ja tämä ei muuten maksa heille mitään.

Eduskuntapuolueille ja eduskunnan organisaatioille ohjelmat, telttapaikat ja muut eivät maksa pennin hyrrää. Vaikka Li Andersson nälvii SuomiAreenalle instagram-tilillään, ei hänellä ole varaa olla osallistumatta tapahtumaan puolueensa puheenjohtajana.

Tämä myös selittää sen, miksi tietyt äänet olivat enemmän äänessä kuin toiset. Muille hinta tunnista 7

odottaa -pinnallista viihdettä ilman mitään oikeaa sanottavaa mistään. Onneksi löysin illalla ystäviäni baarista, ja myös Ozan Yanar oli siellä. Hän kysyi meiltä, miten Laura Huhtasaari saattoi saada niin paljon ääniä Porissa presidentinvaalien aikaan. En osannut vastata.

miaan. Sanon että tämä, ja moni muu keskustelu, olisi ansainnut enemmän huomiota ja jonkun lavalle, joka on vastuussa jostakin. Hallituksen edustaja kohtaamaan nämä ihmiset ja heidän asiansa. Tämä ei-seuraamuksellinen keskustelu Suomiareenassa oli kaikin puolin normi. “Kaikki on hyvin” - konsensus tuntuu vallitsevan poliittisessa keskustelussa.

Vain marginaaliedustajat puhuivat ongelmista joita yhteiskunnassa on, ja hekin sivussa ja hiljaa. En pitänyt tästä ajatuksesta, sillä monet puhujat olivat asiansa tuntevia, älykkäitä ihmisiä joilla oli paljon hyvää sanottavaa. Oma kyynisyyteni alkoi saavuttaa tasoa, jolta ei ehkä noustaisi enään ylös. Joka puolella oli eri tahoja markkinoimassa itseään sovinnaisella, kaikkia osapuolia miellyttävällä tavalla.

Maanantain ensimmäisen paneelin kiivas keskustelu loisti poissaolollaan. Aloin myös miettiä sitä, miten Suomiareenan kävijät kokevat nämä keskustelut.

Tämähän on Suomen suurin keskustelufoorumi, ideoiden tori jossa voidaan keskustella yhteiskunnallisista kysymyksistä, mutta yleisö saa harvoin osallistua keskusteluun millään tavalla. Kysymykset ovat sekalaisia huutoja, ja ohjelmat joissa on tilaa yleisön kysymyksille on poikkeuksellinen tapaus.

Jos sitä on isolla rahalla maksettu pienestä ajasta esillä, niin eipä kai siinä juuri haluta omaa, kallista aikaa jakaa kaiken maailman kysymyksille. Sosiaalisessa mediassa käytetty termi “sosiaaliporno” tuntuu hyvin osuvalta.

Torstai 19.7- kun tuolin hajoaminen oli päivän kohokohta Kävin seuraamassa paneelia, jossa fiksut ihmiset puhuivat tärkeästä asiasta josta he tiesivät paljon. Tämän kaltaisia paneeleita oli paljon, ja niissä kaikissa toistui yksi ongelmallinen ja vaikea asia; he olivat kaikki samaa mieltä. Tunnin ajan puhujat toistavat ajatuksia toisilleen, nyökkäävät hyväksyvästi ja jatkavat eteenpäin. Kai se on kiva kun ollaan yhtä mieltä asioista, mutta mitä se tarjoaa yleisölle?

Onhan nämä ehkä sivistäviä tilaisuuksia, joissa eri aiheista tietämättömät voivat oppia uutta.

Entä jos on kyse on jostain joka vaatisi oikeaa keskustelua julkisella areenalla? Kävin seuraamassa keskustelua sukupuolimerkinnöistä, jossa transihmisten kokemuksia nimen sukupuolimerkinnän vaihtamisen vaikeudesta ja Suomen translain vanhanaikaisuudesta käytiin läpi systemaattisesti.

Keskustelu oli valaiseva varmasti niille, joille aihe ei ollut mitenkään tuttu. Enkä sano että keskustelu olisi kaivannut jotakuta huutamaan lavalle että kaikki on hyvin ja transihmiset liioittelevat ongel-

8

Perjantai 20.7.- terve, ja kiitos kaloista Suomiareenan viimeisen päivän koittaessa alkoi myös armoton kuumuus hellittää. Enään kaksi paneelikeskustelua. Kävin seuraamassa puhallinorkesterin hienoa esitystä, jossa soitettiin myös West Side Storyn Mambo. Yleisössä mutistiin että “he toivoivat sotilasmarsseja”. Päivän teema oli taiteessa ja ihmisten suhteessa taiteeseen. Voiko taide olla vaarallista -panelistit keskustelivat taiteesta ja koska se on vaarallista, ja voiko se olla vaarallista. Hyvä keskustelu, jossa väliesitykset, oli kyse sitten nauhoitetuista haastatteluista tai pelimanniyhtye Enkelin välisoitosta, sopivat hyvin teemaan. Tätä tasapainotti hyvin suomalaisten taidesuhdetta käsittelevä paneeli, joka Tarja Halosen hauskoista anekdooteista ja Juha Hurmeen kuivan huumorin ansiosta oli viihdyttävä, mutta ei juuri yllättänyt tai tuonut uutta näkökulmaa esiin.

Perjantaina suuntasin kotiin. Ajatukseni koko viikosta olivat hyvin sekavat. Olin pitkälti samaa mieltä VarjoAreena-kollektiivin kanssa siitä, että SuomiAreena on liukunut pois sen alkuperäisestä juurista. VarjoAreenan mielenilmaisu torstaina 19.7 halusi korostaa moniäänisyyden tärkeyttä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kriittiset kommentit tapahtumaa vastaan eivät jääneet tähän, sillä Suomen Kuvalehden toimittaja Tuomas Pulsa kirjoitti kolumnissaan, että “keskustelutapahtuma on melko kummallinen nimitys PR-festivaaleille, jossa kaikki keskustelu on alistettu julkisuuskuvan hallinnalle.” Ymmärsin hyvin perjantaina nämä ajatukset ja näkökulmat. Samalla kuitenkin minulla oli mukava viikko takana. Tosin paljon tästä mukavuudesta tapahtui kulissien takana ja cocktail-tilaisuuksissa, jossa tapasin kavereita ja tuttuja. Kuinka paljon loppujen lopuksi nautin ohjelmista ja paneeleista? Muutama jäi mieleeni hyvin, suurin osa on nyt vain valkoista kohinaa mielessäni. Palaanko SuomiAreenaan ensi vuonna? Luultavasti kyllä. Kuten monen muun tapauksessa, mahdollisuudet alati tärkeämpään verkostoitumiseen tapahtuman sisällä ovat liian hyvät median edustajalle. Samalla kuitenkin toivon, että SuomiAreena ottaa muutaman askeleen taaksepäin ja miettii, kenelle tapahtuma on oikeasti tarkoitettu?

Onko kyseessä median ja poliitikkojen kesäfestari jossa pidetään hauskaa, vai oikea kansalaisten keskustelufoorumi jossa äänessä ei ole vain pieni enemmistö?

Ja jos saan pyytää, panostakaa penkkeihin. Takamukseni on yhä traumatisoitunut. #NeverForget #AntinkatuFoldChairMassacre

9

Markkinat

Teksti ja kuvat: Atte Timonen

Markkinatunnelmaa satojen vuosien takaa Turun Keskiaikamarkkinat järjestettiin tänä vuonna 28.6.-1.7.

Vanha Suurtori täyttyi taas myyntikojuista, värikkäistä esiintyjistä sekä tuhansista kävijöistä, jotka saivat hetken elää keskiaikaisen toripäivän humussa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja tällä aukeamalla Pointin päätoimittaja Atte kertoo kuvien kautta mitä Turun Keskiaikamarkkinoilla voi nähdä ja kokea.

10

11

Asuminen

Teksti ja kuvat: Eeva Mustakallio ja Outi Vänskä

Hei näin mä asun!

Yksiö, kaksio vai kolmio? Kerrostalo, rivitalo vai peräti omakotitalo? Oma rauha vai vilkas kämppiselämä? Pihistää vai panostaa? Laadimme keväällä kyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää Porin yliopistokeskuksella opiskelevien asumiskuvioita ja julkaisemme nyt kyselyn tulokset. Vastausten joukossa oli ennalta-arvattavia tuloksia, mutta joukkoon mahtui myös mielenkiintoisia yllätyksiä.

A

lkukeväästä toteutettuun kyselyyn vastasi yhteensä 33 opiskelijaa, joista 64 prosenttia oli kauppatieteiden opiskelijoita, 33 prosenttia kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen opiskelijoita ja loput 3 prosenttia teekkareita. Naiset vastasivat miehiä ahkerammin ja vastaajien keski-ikä oli 24,76 vuotta. Kyselyn vastaajakunnan keski-iän perusteella ei yllätä, että vastaajien keskuudessa yksin asuminen on yleisin asumismuoto. Vastaajista kaksi kolmasosaa asuu yksin, 15 prosenttia kumppanin kanssa, 9 prosenttia viettää kämppiselämää ja loput 9 prosenttia on perheellisiä. Suurin osa vastaajista asuu vuokralla ja vain neljä omistusasunnossa.

Oma koti tarkoittaa suurimmalle osalle siis omaa rauhaa, mutta mitä muuta yliopistokeskuksemme opiskelijat asumisessaan arvostavat? Suuri osa vastaajista suosii lyhyttä matkaa yliopistolle ja monelle sijainti suhteessa

yliopistoon onkin kodissaan parasta, toisille taas yksi kehitystoiveista. Humanistit asuvat jo nyt kyltereitä väljemmin, mutta toivovat silti kotiinsa enemmän tilaa, omakotitalon tuomaa rauhaa, lemmikkejä ja kämppiselämää. Kylterit puolestaan suosivat keskeistä sijaintia, sekä kaipaavat pientä pintaremonttia, vaatehuonetta ja lasitettua parveketta. Yleisesti ottaen opiskelijat arvostavat edullisia asumiskustannuksia ja hyvää hinta-laatusuhdetta. Suomalaisille tuttuun tapaan myös sauna tuo lisäarvoa.

Vastaavasti osalla asunto kaipaisi pientä pintaremonttia tai parempaa hinta-laatusuhdetta.

Muita kehitystoiveita ovat muun muassa parempi sisäilma ja lemmikkien sallinta. Yksi vastaajista on myös kyllästynyt yksin elämiseen ja toivoisi kämppistä.

Vain kaksi vastaajista ei muuttaisi asumisessaan tai asumismuodossaan mitään.

Yksi ilahduttavimmista ja eriko-

12

isimmista asumismuodoista löytyy yliopistokeskuksen Almalaisten, eli Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön Asiantuntijaorganisaatioiden liiketoimintaosaamisen maisteriopiskelijoiden keskuudesta. Neljä Almalaista viettävät kämppiselämää ja kuvailevat asumisjärjestelyään seuraavasti: ”Asumme Viikinäisissä aika uudessa omakotitalossa, jota kutsumme “ALMA-taloksi”.

Meitä asuu täällä neljä 2017 syksyllä aloittaneita almalaisia ja yksi “ulkopuolinen”. Kaikilla meillä on kodit ja jopa perheet muilla paikkakunnilla, joten tämä on meille ns. reissukämppä ja huidellaan täällä jokainen vähän omilla aikatauluilla. Tosi mukavaa on, että pystytään jakamaan kyytejä yliopistolle.

Sen lisäksi kämpillä monesti jutellaan myös kursseista ja yliopistoelämästä ylipäänsä ja on kiva vaihtaa ajatuksia tai auttaa ja saada apua muilta asukkailta ja opiskelukavereilta..”

13

14

Teksti ja kuvat: Milla Hautaoja ja Jenni Jäntti

Alpakkajooga

Tanssii alpakoiden kanssa E

nsin silmissäni vilisi valtatie Vaasaan, sitten Ahlaisten tuulimyllypuisto ja pian soma alpakoiden täyttämä pihapiiri, Humiseva Harju.

Satakunnan terveys- ja hyvinvointicenterin kautta varattu alpakkajooga alkoi varovaisella tutustumisella uusiin eläinystäviin. Joogaajat eli joogit syöttivät kamelien sukulaisille porkkanasiivuja. Itse astuin valtavaan ulostekasaan adidaksillani ja huomasin, että jokainen alpakka asioi samassa kohdassa, keskellä pihaa. Mitä sivistyneitä eläinyksilöitä!

Humisevan Harjun alpakkafarmilla on parikymmentä alpakkaa. Orit ja naaraat pidetään eri aitauksissa. Ilman tällaista järjestelyä ne saattaisivat ryhtyä ihan villeiksi keskenään. Joogien kanssa pihalla oli kymmenisen alpakkanaarasta poikasineen. Nuorin alpakoista oli vain muutaman viikon ikäinen, mutta liikuskeli jo helposti muiden mukana. Iso joogaryhmä jaksoi kuitenkin kiinnostaa eläimiä vain sen ajan, kun porkkanaa oli tarjolla. Pienen tutustumisen jälkeen alpakat jatkoivat auringonpaisteesta ja rehusta nauttimista hieman sivummalla.

Alpakat olivat pääsääntöisesti hiljaa mutta pitivät miellyttävää yninää. Niiden läsnäololla oli rauhoittava vaikutus, joka poisti stressiä. Enkä haluasi

käyttää tätä sanaa mutta alpakoiden vaikutus oli voimauttava. Joogaohjaajamme Mirja Lamberg ja alpakoiden äiti Carita Saarinen kertoivatkin alpakoiden läsnäololla olevan joogan kaltainen mieltä rauhoittava vaikutus. Tästä syystä jooga ja alpakat ovat hyvä combo. Varsinaisen joogan ajan alpakat käyskentelivät pihapiirissä. Vain yksi uskaltautui lähemmäs tutkiskelemaan liikkeitämme.

Tiesitkö?

Alpakat sylkevät lajitovereitaan komentaessaan ja kinasteltaessa. Alpakan sylki on pahanmakuista ja se puuduttaa turvan lihakset hetkeksi. Sylkemisen jälkeen alpakan puutunut ala-leuka jääkin roikkumaan hetkeksi. Alpakka myös tuulettaa suutaan päästäkseen eroon pahasta hajusta ja mausta. Alpakka sylkee tarkoituksella ihmistä päin vain silloin, kun kokee itsensä uhatuksi.

15

A

lpakkatila Humiseva Harju (Wuthering Heights Ky) tarjoaa joogan lisäksi muitakin alpakoiden läheisyyteen keskittyviä palveluita: -patikkaretket alpakoiden kanssa -alpakkajooga yhteistyössä Hyvinvointicenterin kanssa -alpakat vierailevat palvelukodeissa ja tapahtumissa -myytävänä alpakan villasta tehtyjä tuotteita -alpakoiden hoitoa ja koulutusta Tutustu tarkemmin www.humisevaharju.fi

Pointer ry tarjoaa jäsenilleen edullista joogaa Satakunnan terveys- ja hyvinvointicenterissä. Opiskelijahintaisen joogan (8€) sijaan Pointerin jäsenet maksavat joogasta vain 3€!

16

Lappi

Teksti ja kuvat: Anna Kimpimäki ja Marika Österlund

Vaelluskohteena Lapin tunturimaisemat!

Pallas-Yllästunturin alueen reitit sopivat niin lyhyille päiväretkille kuin myös pitkille erämaavaelluksille. Meidän “keltanokkien” reitiksi valikoitui 55 km pituinen Hetta-Pallas vaellusreitti, joka on eräs kansallispuiston suosituimmista retkeilykohteista. Eikä ihme, sillä reitti on toiminut vuodesta 1934 lähtien, tehden siitä Suomen vanhimman vaellusreitin.

M

atkaseurueeseen kuuluivat itseni lisäksi kanssaopiskelijat Taru Äkräs ja Marika Österlund. Odotukset reissusta olivat varsin selkeät.

Päämääränä oli päästä rauhoittumaan ja rentoutumaan luonnon keskelle. Tämä merkitsi melkein täydellistä irrottautumista teknologiasta viikon ajaksi.

“Retken alussa, kun ylitimme Hetassa veneellä Ounasjärveä, tuli sellainen uskomaton tunne, että hitsit me oikeesti mennään tonne vaeltamaan.” Österlund kertoo innoissaan. Äkräs puolestaan kuvailee reissun mieleenpainuvammaksi kohokohdaksi ensimmäisen tunturin, Pyhäkeron laelle nousemisen “Jotenkin siinä vaiheessa ymmärsi, että oli todellakin vaeltamassa Lapissa.” Österlund on samaa mieltä ja lisää vielä, että vaikka koki välillä tuntevansa epätoivoa ylöspäin mentäessä, tunturin huipulla tunne vaihtui riemuun ja tuleva alamäkikin oli vain positiivista.

“Toivoin, että vaellus olisi sopiva yhdistelmä luonnossa liikkumista ja urheilua, joista molemmista pidän valtavasti.”, Äkräs kertoo. Österlund puolestaan halusi vaelluksen kautta haastaa itsensä fyysisesti ja saada onnistumisen tunteen siitä, että on ylittänyt itsensä.

Reitin suosiota kuvastaa se, että liikkeellä oli huomattava määrä ihmisiä sesonkiajan ulkopuolellakin.

Olimme varautuneet viettämään yöt tähtitaivaan alla teltassa nukkuen. Tarvitsimme telttaa kuitenkin vain ensimmäisenä yönä, joka sekin osoittautui turhan viileäksi valinnaksi. Onneksi muut telttailijat olivat varautuneet kylmyyteen meitä paremmin ja mahduimme viettämään seuraavat yöt lämpöisissä autiotuvissa. Retkeilijät voivat myös pelata varman päälle ja yöpyä maksullisissa varaustuvissa, jotka tulee maksaa etukäteen luontokeskuksessa.

Matkaseurueemme oli kuitenkin liikkeellä opiskelijabudjetilla, emmekä halunneet tuhlata rahaa mihinkään ylimääräiseen. Omalla kohdalla suunnitelma mureni lopulta kantapäiden rasitusvammaan, kivikkoisen maaston ja huonojen kenkien vuoksi.

Onneksi tämä tapahtui vasta reissun loppusuoralla, ja palkinnoksi itselleni, päädyin viettämään viimeisen yön Pallaksen hotellissa samalla, kun kanssavaeltajani päättivät nukkua läheisessä kodassa, aitojen sinnikkäiden vaeltajien tapaan.

Hetta- Pallas voitti tiukan kilpailun Urho Kekkosen kansallispuistoa vastaan. Ratkaisevaa oli erityisesti se, että reitti on merkitty, eikä täydellistä kartanlukutaitoa vaadita.

Reitti on tunnettu myös sen henkeäsalpaavista tuntureistaan ja lumoavista kukkuloiden ympäröivistä laaksoista, ja sitä mainostetaan sopivaksi aloitteleville retkeilijöille. Tämä vaikutti päätökseemme merkittävästi. En kuitenkaan suosittelisi reittiä sellaiselle, joka ei ole koskaan käynyt vaeltamassa ja omaa vähintään peruskuntoa. Itse en täyttänyt kyseisiä kriteereitä, mistä johtuen nousu kahdelle tunturinlaelle johti pienoiseen hermoromahdukseen.

Onneksi energiapatukoista ja kaverien ymmärryksestä sai mukavasti voimia. sekä myös siitä tosiasiasta, ettei keskellä-ei-mitään voinut luovuttaa: oli pakko vain jatkaa matkaa.

55 km pituiselle matkalle kannattaa yleisesti varata 4 päivää. Varasimme 6, sillä halusimme edetä tasaisella tahdilla ja sisäistää mahtavat näköalat rauhassa.

Väsymys oli jatkuva seuralainen vaelluksen aikana, mutta kuten Österlund toteaa, uupumus on osa vaeltamista, eikä sille voi mitään. Kenties har17

millisinta matkassa olivat pitkät ja etenkin Lapin puolella hintavat bussimatkat. Onnibussilla pääsee Rovaniemelle asti halvalla, mutta bussiyhtiön vaihduttua, hinnat tuplaantuvat. Tästä huolimatta, hinnat eivät ole edelleenkään maailmaa järisyttäviä.

Budjetiksi on hyvä varata vähintään satanen.

P.S: Kokemusta rikkaampana, voin neuvoa: älkää koskaan lämmittäkö kamiinaa täysille ennen nukkumaanmenoa, vaikka olisi kuinka kylmä tahansa.

Muuten tunnelma tulee olemaan kuten saunassa, ilman sitä rattoisaa meininkiä ja syvällisiä keskusteluja.

Vaeltaminen on erinomainen harrastus luonnossa liikkumista rakastavalle opiskelijalle. Äkräs luonnehtii sitä edulliseksi tavaksi nähdä maailmaa ja hyväksi tilaisuudeksi kokea myös kotimaan metsät uudella tavalla. Tietysti varusteiden hankkiminen on kallista, mutta hinta kirpaisee vain kerran, kunhan panostaa heti laatuun. Laadukkaat varusteet säilyvät hyvänä vuosia. Österlund puolestaan kuvailee vaeltamista täydelliseksi irtiotoksi kaikesta opiskelusta ja stressistä, minkä aikana pääsee rentoutumaan ja samalla kohottamaan kuntoaan.

Vinkit vaellukselle: 1) Ota selvää reitistä, sen vaativuudesta, maastosta ja säätiloista.

2) Varustaudu oikeaoppisesti. Etenkin tuntureilla tuulee, säätilat vaihtelevat nopeasti ja maasto on kivikkoista.

3) Hanki kunnon vaelluskengät. Älä tingi hinnassa!

Kokonaisuudessaan reissu oli täynnä väsymystä ja toisinaan jopa epätoivoa. Nämä kuitenkin väistyivät aina sen innon ja onnistumisen tunteen myötä, kun oli kavunnut tunturin huipulle ja pystyi näkemään, kuinka Lapin karun kauniit maisemat levittäytyivät joka suuntaan silmänkantamattomiin. Koko reitin ajan tunturimaisemat olivat uskomattomat ja todella monipuoliset. Näky oli melkein verrattavissa Outlanderin tai jopa Lords of the Ringsin eteerisiin maisemiin. Kuvia tulikin räpsittyä matkan aikana runsaasti, vaikkakaan ei koskaan tarpeeksi. Mutta kuten eräs saksalainen kanssavaeltaja sanoi, kaikista tärkeintä ei ole kuvata, vaan muistaa sydämellä.

4) Päätä etukäteen haluatko telttailla tai nukkua tuvissa.

5) Mieti tarkasti ruuan määrä ja veden saatavuus. Ota aina varalta 1 ekstra päivän ruoka-annokset mukaan.

6)Varaudu erilaisiin loukkaantumisiin (Huom: rakkolaastareita!)

7)Yritä pakata rinkka oikeaoppisesti. Ota vain tarpeelliset asiat mukaan. (Huom: kamera luokitellaan tarpeelliseksi!)

18

Opiskelijat Eduskunnassa

Teksti: Sonja Lautamatti

Töissä vallan linnakkeessa Porin yliopistokeskuksessa ystävystyneet Petteri Nurmi ja Sonja Lautamatti päätyivät töihin Eduskuntaan omia reittejään. Tässä jutussa Sonja kertoo omin sanoin kansanedustajan avustajan työstä ja työskentelystä eduskunnassa.

19

”Millaista on työskennellä eduskunnassa? ”on kysynyt moni uusi ja vanha tuttavuus avustajan hommissa aloittamisen jälkeen. Siihen yritän tässä tekstissä vastata. Meitä UCporilaisia löytyy täältä kaksin kappalein, Petteri Nurmi työskentelee SDP:n porilaisen kansanedustaja Krista Kiurun avustajana ja minä työskentelen taas Keskustan kouvolalaisen kansanedustaja Markku Pakkasen avustajana. Petteri päätyi Kristan avustajaksi tutustuttuaan häneen Porin Työväenyhdistyksen toiminnassa ja aloitti avustajana työskentelyn kesällä 2017. Minä taas entisenä kouvolalaisena olin pyörinyt keskustapiireissä työskennellessäni Keskustanuorilla toiminnanjohtajana ja hain Markun avustajaksi hänen hakiessaan uutta avustajaan vuoden vaihteessa. Työt aloitin tämän vuoden helmikuussa. Krista toimii tällä hetkellä sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja sekä puhemiesneuvoston jäsenenä ja Markku taas on liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja ja puolustusvaliokunnan jäsen. Näiden lisäksi molemmilla on jäsenyyksiä erinäisissä toimielimissä ja varajäsenyyksiä muissa valiokunnissa.

Avustajajärjestelmä perustettiin Eduskuntaan 1990-luvun lopussa, ensin osa-aikaisena ja sitten vuodesta 1999 kokoaikaisena toimena. Jokainen kansanedustaja saa valita itse oman avustajansa, kuitenkin niin, että avustaja ei saa olla sukua kansanedustajalle. Koulutusvaatimuksia ei ole, täällä on töissä maistereita kuin perus- tai toisen asteen pohjalla olevia. Suurin osa työskentelee yhden edustajan avustajana, osalla on avustettavaan kaksi tai jopa useampi edustaja. Työsopimus on aina määräaikainen, seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka. Usea viihtyy työssä noin yhden vaalikauden tai alle, mutta löytyy talos-

ta vielä muutamia avustajia, jotka ovat olleet täällä töissä avustajajärjestelmän perustamisesta saakka.

Jokaisella kansanedustajalla on oikeus eduskunnan kanslialta palkkansa saavaan avustajaan, jonka työnkuva lyhyesti on kansanedustajaa valtiopäivätoimessa avustaminen. Käytännössä työnkuvia ja toimintatapoja on yhtä paljon kuin on edustajia. Myös ministereillä on eduskunta-avustajat, ja tämän lisäksi heillä on eri asiakokonaisuuksista vastaavia erityisavustajia, jotka työskentelevät ministeriöissä.

No mitä työhön sitten kuuluu? Pääsääntöisesti voisi sanoa, että kaikki avustajat hoitavat edustajiensa aikatauluja, kalenterin päivitystä, sähköpostien läpikäymistä, mediaseurantaa, erilaista taustatyötä ja auttavat puheiden sekä kirjoituksien kanssa. Sähköposteja edustajan postiin voi päivittäin tulla jopa sadoittain, joten on tärkeää suodattaa sieltä roskaposti pois ja edustajalle luettavaksi ne tärkeää informaatiota sisältävät. Moni luonnostelee edustajilleen puheita ja kirjoituksia, mutta esimerkiksi meillä Markku kirjoittaa puheensa itse.

Taustatyö voi käsittää tietysti ihan mitä vain, tiedon etsimistä tai vaikka tiivistelmää lakiesityksestä päätöksenteon tueksi. Tämän lisäksi toimenkuvaan kuuluu kaikenlaista muutakin, esimerkiksi vierasryhmien organisointia, kokouksiin osallistumista ja oikeastaan melkeinpä lähes mitä vain maan ja taivaan väliltä.

No millainen työyhteisö eduskunta sitten on? Eduskunnan rakennuksissa työskentelee päivittäin noin tuhat ihmistä. Myös media on vahvasti läsnä eduskunnan arjessa; meillä on yksi maailman avoimimpia parlamentteja, akreditoituja toimittajia on reilut 130 ja kuvaajia 70. Median edustajat saavat liikkua vapaasti yleisissä tiloissa ja heille on varattu myös 20

omat työskentelytilat, joihin poliitikoilla ei ole asiaa.

Median läsnäolosta ja antamasta kuvasta huolimatta poliitikot eivät kuitenkaan ole toistensa kurkuissa kiinni. Riitely jää usein suuren salin seinien sisäpuolelle ja kuppilassa ollaan taas ihan kavereina samassa kahvipöydässä. Yhteistyötä pitää pystyä kuitenkin tekemään kaikkien kanssa yli puolue- ja hallitus- ja oppositiorajojen. Yksin asioita ei voi ajaa eteenpäin. Työilmapiiristä kertoo esimerkiksi se, että eduskunnassa onkin niin sanottu. kirjoittamaton sääntö, että käytävällä vastaan tullessa tervehditään, tunsit sitten vastaantulevaa tai et. Kerran hissiä odotellessani ohi pyyhältänyt toisen puolueen entuudestaan tuntematon kansanedustaja huikkasi, että “Onpas sulla kiva mekko!”. Tilanne kuvastaa hyvin sitä, kuinka vilpitön ilmapiiri täällä loppujen lopuksi on. Ennen kuin tulin eduskuntaan töihin,

“Työnkuvia ja toimintatapoja on yhtä paljon kuin edustajia” oli kuva politiikasta paljon riitaisempi, mutta täällä työskennellessä on kuitenkin tajunnut sen, että erimielisyyksiä tulee ja menee, mutta yhteistyötä pitää pystyä jatkamaan niidenkin jälkeen.

Työ on usein aika hektistä, samanlaista työpäivää ei ole ja asioihin pitää välillä pystyä reagoimaan nopealla aikataululla. Joskus työpäivät venyvät pitkiksi ja talolta tulee lähdettyä vasta kahdeksan aikoihin illalla tai tultua töihin aamulla aikaisin. Hauska juttu kansanedustajien aikatauluissa on se, että yleensä aikaa kalenterista löytyy aamuisin ennen yhdeksää ja valiokuntien kokousten alkamista tai illalla täysistunnon päättymisen jälkeen. Ja ikinä ei voi tietää, koska täysistunto päättyy, sillä jokaiselle päivälle on oma asialistansa ja asioiden käsittely vie niin kauan aikaa kuin se vie. Kansanedustajilla on rajoittamaton puheoikeus. Normaalisti rajaus täysistunnossa on se, että istunto päättyy viimeistään klo 21

20 ja käsittelemättömät asiat siirretään seuraavaan päivään, mutta joissain laajoissa asiakokonaisuuksissa rajaus poistetaan, jotta asia saadaan käsiteltyä yhden päivän aikana. Joskus saatan siis nähdä Markkua päivässä vain viitisen minuutin ajan kun hän pyörähtää työhuoneella. Meidän työhuoneemme sijaitsevat vierekkäin, toisin kuin esimerkiksi Petterin ja Kristan, joiden työhuoneet sijaitsevat täysin eri rakennuksissa, jolloin näkeminen ilman sovittua tapaamista voi olla vielä hankalampaa.

Kansanedustajan päivä koostuu tiistaista perjantaihin pääsääntöisesti valiokuntien kokouksista, täysistunnosta ja lisäksi torstaisin eduskuntaryhmän kokouksesta. Maanantai on ns. maakuntapäivä, jolloin maakuntavaltuustot ja kunnanvaltuustot kokoustavat ja usea edustaja onkin jäsenenä omalla alueellaan myös niissä. Päivä eduskunnassa alkaa usein yhdeksän tai kymmenen aikaan ns. aamupäivävaliokunnan kokouksella, jatkuu puolen päivän jälkeen iltapäivävaliokunnan kokouksella. Tiistaisin ja keskiviikkoisin täysistunto alkaa klo 14, torstaina klo 16 ja perjantaina taas klo 13. Torstaisin eduskuntaryhmät pitävät omat kokouksensa klo 14 ennen klo 16 alkavaa täysistuntoa ja suullista kyselytuntia. Ja kuten sanoin, täysistunnon loppumisajankohtaa ei voi etukäteen tietää. Tähän yhtälöön pitäisi vielä mahduttaa se, että joidenkin valiokuntien kokoukset menevät päällekäin, päivien aikana pitäisi ehtiä osallistua erinäisiin kokouksiin, tavata lobbareita, etsiä jostain aikaa perehtyä lakiesityksiin, lukea sähköposteja, tavata vierailijaryhmiä ja muita vieraita ja jossain vaiheessa pitäisi vielä ehtiä syödäkin.

“No tekevätkö ne siellä edes mitään kun täysistuntosalissa on usein niin tyhjää?” ihmettelee moni netistä eduskunnan verkkolähetystä seurannut.

Syy on aika yksinkertainen: monet istuvat salissa vain niiden asioiden kohdalla, jotka itseään kiinnostavat. Salissa esitysten sisältöön on käytännössä mahdoton vaikuttaa, tämä vaikuttamistyö tehdään valiokunnissa. Toisekseen, jokaisessa työhuoneessa on televisio, josta voi seurata täysistuntoa suorana ja tehdä samalla tietokoneella hommia. Tablettia isompaa vempainta ei nimittäin täysistuntosaliin saa viedä. Valiokuntien kokoukset ovat suljettuja, ja niissä käsitellään pääsääntöisesti sitä vastaavan ministeriön hallinnonalaan kuuluvia asioita. Siis liikenne- ja viestintävaliokunta käsittelee liikenne- ja viestintäministeriön alalle kuuluvia asioita.

Poikkeuksia on, jotkut lakiesitykset kiertävät usean valiokunnan kautta kuten nyt syksyllä käsittelyssä olevat tiedustelulait.

Kaiken kaikkiaan työskentely graniittipylväiden takana ei ole niin mystistä kuin minkälaisen kuvan

media antaa. Aluksi oli hassua törmätä käytävällä telkkarista tuttuihin kasvoihin tai osallistua vaikkapa samaan kokoukseen ministerin kanssa. Ihan tavallisia ihmisiä täällä kaikki kuitenkin ollaan: myös kansanedustajat käyvät töiden jälkeen aftereilla, syövät pizzaa ja pelaavat Pokemon Go:ta. Kyllä, olen todistanut nämä kaikki, eri edustajien toimesta. Hassua oli myös tajuta se, että saatat tietää illan kymmenen uutisissa pyörivät uutiset jo etukäteen.

Ja viimeisenä täytyy mainita, että eivät ne torkkupeitot edes ole niin hyviä, vaan tehty tosi ohuesta materiaalista. En semmoista kyllä itselle hankkisi, vaikka vähän halvemmalla saisikin.

22

Essee

Teksti: Esa Keskinen

Ylisäätöopisto Suomen korkeatasoinen tutkimus ja koulutusmenestys ovat esillä juhlapuheissa, mutta samalla koko tiedekenttää myllätään leikkauksilla ja uudistuksilla.

S

uomalainen yliopisto ei ole enää vapaa tiedelaitos.

Piti sitä sitten hyvänä tai huonona asiana, vaikuttaisi yhtä kaikki siltä, että vapaan sivistysyliopiston perinteet ovat hiljalleen liuenneet pois. Tilaa on ottanut tutkintoja tuottava ja tieteen kaupalliseen soveltamiseen pyrkivä yliopistomalli.

Miten tähän on tultu? ”Eräs mahdollinen tulevaisuus saattaa olla modernin yhteiskunnan suunnittelukoneiston ja markkinoiden valjastama yliopistolaitos, joka on asteittain saamassa ’McDonald’s-yhteiskunnalle’ ominaisia piirteitä”, kirjoittivat Börje Helenius, Esa Hämäläinen ja Juha Tuunainen teoksessaan Kohti McDonald’s -yliopistoa? vuonna 1996. Termi viittaa George Ritzerin (1992) kuvaamaan yhteiskunnan ”mcdon-

tämän hetkisiä tarpeita.

Esimerkiksi vuoden vaihteessa aloittava Tampere 3 kuvaa sitä kehitystä, mikä on alkanut vuoden 2009 yliopistolain uudistuksesta ja jatkunut vuodesta 2013 uudistetun rahoitusmallin mukana. Vuosikymmenen suurimmassa korkeakouluhankkeessa Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyvät ja ovat jatkossa Tampereen ammattikorkeakoulun pääomistajia. Korkeakoulutuksen kehittämisessä tähdätään nyt yliopistojen kilpailuttamiseen keskenään tulosarvioinnilla, niiden määrän vähentämiseen sekä syvempään työnjakoon eli profiloitumiseen ja alakohtaisiin painotus- ja poisvalintoihin.

Tampere 3 noudattaa tätä käskyä. Tampereella on jatkossa entisen kolmen korkeakoulun sijasta yksi, vaikkakin TAMK jatkaa aluksi erillisenä yksikkönä.

Tulevaisuudessa ammattikorkeakoulu pyrittäneen sulauttamaan yliopistoon. Lisäksi uudesta yliopistosta tuli säätiömallinen, TTY:n tavoitteen mukaisesti.

Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellinen perinne näyttäisi jäävän ”tuottavampien” teknisten ja lääketieteellisten alojen varjoon. Strategista rahoitusta annetaan rehtoreille ja dekaaneille, jaettavaksi suoraan huippualoille, mitä ne tulevassa yliopistossa vuosien saatossa tulevat olemaankaan. Yliopistolain uudistuksen lähtökohtina olivat sekä yliopistojen autonomian vahvistaminen että tutkimus- ja opetustoiminnan laadun ja vaikuttavuuden parantaminen.

Ylen toukokuussa kaikille 15 yliopistolle tekemän selvityksen mukaan monen yliopiston johdossa todetaan, että nykyinen rahoitusmalli painottaa nopeaa hyötyä. Esimerkiksi pitkäjänteinen perinteisen tekniikan kehittämiseen suuntautunut yhteistutkimus yritysten kanssa on ajettu alas. Asian nosti esille Rakennuslehti jo leikkauksia tehtäessä vajaat kolme vuotta sitten.Nykyinen strategista rahoitusta, eli huippualoille kanavoitavaa rahoitusta, painottava malli pakottaa yliopistot satsaamaan omiin vahvuusalueisiinsa. Ylen kyselyssä Handelshög-

“yliopistoon kuuluvat niin tämän hetken kuumin biokemian suuntaus, kuin kansanperinteen keruukurssitkin.”

aldisoitumiseen”. Sen näkemyksen mukaan koko yhteiskuntaa ohjataan yhä pidemmälle menevällä fast food -periaatteella. Tällaisessa yhteiskunnassa pyritään jatkuvasti tehokkuuteen, määrälliseen laskettavuuteen, ennustettavuuteen ja toiminnan sosiaaliteknologiseen kontrolliin. Parikymmentä vuotta myöhemmin nämä mäkkäriyliopiston piirteet ovat tulleet todeksi isossa osassa tiedeyhteisöä.

Yliopistoihin on rakennettu yritysmaailmasta tuttu tulousohjauksen kulttuuri. Samalla sivistys-kriittinen tiedeyhteisö on siirtynyt kohti ammattikeskeistä tuotantotehdasta, jonka pitää tieteen lisäksi palvella entistä tehokkaammin yhteiskunnan ja talouden 23

skolanin eli Hankenin rehtori Karen Spens arvioi, että tämän takia on mahdollista, että syntyy alueita, joita yksikään Suomen yliopistoista ei valitse. Se voi johtaa siihen, että osa tieteenaloista surkastuu kansallisesti. Lisäksi yliopistojen sisällä rahoitusta ohjaavat julkaisujen, valmistuneiden opiskelijoiden ja opintopisteiden määrä. Jokaisesta maisterista kilahtaa tilille rahaa. Koulutusohjelmat joutuvatkin kilpailevat keskenään. Hyvät julkaisu- ja pisteluvut näyttävät hyvältä jatkon kannalta.

ainakin sen käytännön sovellutusten kannalta.

Niille, jotka eivät tiedä, käytännön sovellutukset ovat tutkimusta, jolla voi lyödä rahoiksi heti tai pian lähitulevaisuudessa. Lisäksi opintoaikojen rajauksen ja tukiremonttien ajamana opiskelijat valmistuvat vauhdilla yhteiskunnan kannalta järkevään ammattiin.

Leikkausten rinnalla tämä yliopiston roolin muutos on ehkä sittenkin merkittävin asia. Nopea hyöty ja ketterät muutokset ovat uudenlaisia ohjenuoria tieteen tekemiselle. Suomalainen yliopistolaitos on vanhempi kuin Suomen valtio. Sille kvartaalin tulisi tarkoittaa 25 vuotta, ei neljää kuukautta. Mieluusti vielä pidempää aikaväliä.

Yliopisto on uutta tietoa tuottava laitos, mutta se on samalla myös säilyttävä organisaatio. Korkeakoulut tuottavat ja ylläpitävät yhteiskunnallista todellisuutta, siinä missä varhaiskasvatus ja peruskoulukin. Koulutuksen ja tutkimuksen korkeimman asteen, eli yliopiston, toiminnan pitää koskea kaikkea inhimillistä ja ei-inhimillistä. Yliopistoon kuuluvat niin tämän hetken kuumin biokemian suuntaus, kuin kansanperinteen keruukurssitkin.

Esimerkiksi professori Janne Saarikivi on todennut, että Helsingin yliopiston merkittävin tuote suomalaiselle yhteiskunnalle ovat todennäköisesti olleet Elias Lönnrotin Kalevala ja Aleksis Kiven (drop out) rom a an itu ot anto, eikä välttämättä Artturi Iivari Virtasen AIV-rehun patentti. Tämä huomio siis täysin tekniikan tai kemian aloja vähättelemättä. Kuolisimme edelleen flunssaan, jos kyseisiä tieteenaloja ei olisi. Mutta ilman kulttuurin, historian tai kirjallisuuden tutkimusta, ei olisi todennäköisesti suomalaista yhteiskuntaakaan.

Tieteiden vastakkainasettelun ja poisvalinnan sijaan tärkeää olisi ymmärtää, että todellisuus on monisyinen ja ennustamaton toiminta-alue. Siihen ei voi varautua pelkillä kärkialoilla, saati tieteen tekemisen rampauttamisella.

Näiden edellä mainittujen uudistusten aikana kaikki pääpuolueet ovat istuneet hallituksessa, joten yksittäistä puoluetta ei käy syyttäminen. Todettakoon kuitenkin, että SDP oli keskeisessä roolissa yliopistolakiuudistuksessa ja kokoomus on ollut myötämielinen yliopistojen ja elinkeinoelämän lähentämiselle. Kokoomuslainen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on ollut viemässä läpi viimeisimpiä leikkauksia ja Tampere 3 -uudistusta.

Vaikka puheet ovat kauniita, on istuvassa hallituksessa myös tiedettä ja koulutusta vähättelevä henki. Pääministeri Juha Sipilä ivaa kaiken maailman dosentteja ja tosiaan, koulutuksesta on leikattu joka tasolta.

Yliopistojen indeksikorotuksia ei ole tarkistettu.Leikkuulinjalla eivät ole pelkästään yliopistot, vaan myös kaikilta tutkimuslaitoksilta on niistetty budjettia. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) omistama tutkimusalus Aranda peruskorjattiin tänä vuonna. Remontti maksoi noin 15 miljoonaa euroa, mutta huippuluokan tutkimusalus lepäsi ennätyksellisen leväkesän toimettomana satamassa, sillä sitä ei ollut varaa laittaa liikenteeseen. Hallitus leikkasi Syken rahoituksesta noin viidenneksen, eikä kassassa ollut pätäkkää aluksen toimintaan. Samoin pitkien aikasarjojen tallentaminen on uhattuna.

Ehkä tämä kaikki parantaa tutkimuksen laatua, 24

Arvio

Teksti: Atte Timonen

Trve lives of the kvlt JP Ahosen vyön alla on nyt kolme menestystarinaa.

Yliopistodraama Villimpi Pohjola keräsi laajan fanikunnan niin albumien kuin sanomalehtien sunnuntainumeroiden sarjakuvien kautta. KP Alareen kanssa yhteistyössä tehty Perkeros oli bändiunelmia ja esoteerista kauhua yhdistelevä sarjakuvaromaani joka on käännetty usealle eri kielelle. Tänä syksynä ilmestyi uusin aluevaltaus, Belzebubs, on kerännyt jo ennen virallista julkaisuaan huomiota maailmanlaajuisesti Facebookin, Twitterin, Instagramin ja samannimisen bändin musiikkivideoiden kautta. Belzebubs kuvaa black metal- perheen arkea huumorin ja rakkauden paikasta. Huumori syntyy tietysti assosiaatioista; synkät mörisijät corpsepaintit naamallaan hoitamassa lapsia tai laittamassa pyykkejä narulle on hauskan näköistä, ja Ahosen tyylin kautta tämä hauskuus moninkertaistuu. Rakkaus on kuitenkin hahmoissa, sillä vaikka he ovat hauskoja, ei heitä pilkata siitä mistä he pitävät tai

millaisia he ovat. Alunperin burnoutin välttämiseksi luotu huumorisarjakuva on hetkessä kasvanut tarinaksi bändihommien hankaluudesta (musiikki on Ahosen selkeä kiintopiste) ja rakkaudesta, oli kyse sitten Sløthin rakkaudesta vaimoaan Lucyferia kohtaan tai heidän tyttärensä Lilithin intohimosta progemuusikko Samia kohtaan. Belzebubs ei vaadi lukijaltaan tuntemusta black metal-.skenestä tai sen maailmasta, vaan toivottaa lukijansa tervetulleeksi heidän maailmaansa. Vaikka synkeän maailman estetiikka ei olisi tuttu ennestään, perustuu Belzebubs lähes universaaleihin tarinoihin; perhe, parisuhteet, vastoinkäymiset ja normeista eroaminen. Belzebubs sopiikin kaikille mustan huumorin ja hyvä tarinankerronnan ystäville.

25

Teksti: Anna Kimpimäki

Arvio

Sympaattinen Mielensäpahoittaja Tiina Lymin ohjaama ja Tuomas Kyrön teoksiin perustuva Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, starttaa voimakkaasti käyntiin elämänvaiheen loppumisella ja uuden luvun alkamisella. Jo ensimmäisen puolen tunnin aikana elokuva puhuttelee katsojaa intensiivisesti ja pitää otteessaan loppuun asti.

M

ielensäpahoittaja (Heikki Kinnunen) on päättänyt kuolla seuraten vasta menehtynyttä vaimoaan manalaan. Suunnitelmat menevät kuitenkin varsin nopeasti uusiksi, kun hänen 17-vuotias lapsenlapsensa Sofia (Satu Tuuli Karhu) haluaa paeta Suomea halveksuvien vanhempiensa tukahduttavaa otetta maaseudun rauhaan, juron isoisänsä luokse. Yhteiselo ei suju kuitenkaan ongelmitta ja sukupolvien välinen kuilu on huomattava. Yhteisen salaisuuden myötä, silta kohti molemminpuolista ymmärrystä saa lopulta kuitenkin alkunsa ja johtaa Mielensäpahoittajan suurimpaan muutokseen vuosikymmeniin.

Myös nuori lupaus Karhu pärjää Sofian roolissa hyvin, ja Mielensäpahoittajan naapuria näytellyt Sulevi Peltola tuo elokuvaan ripauksen juuri oikeanlaista huumoria. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa Sofian vanhempia näytelleistä Jani Volasesta ja Elina Knihtilästä. Heidän hahmojensa ulosanti jää latteaksi ja teennäiseksi yritykseksi naurattaa katsojia liioittelevan olemuksen avuin. Tämä ei kuitenkaan toimi ja pöyhkeilevä ulosanti on sellaista, joka parin naurahduksen jälkeen alkaa enemmänkin ärsyttämään kuin huvittamaan.

Elokuvan juoni on varsin peruskauraa. Kaikki on katsojalle alusta asti selvää, eikä yllättäviä juonenkäänteitä ole. Tästä huolimatta elokuvan leikkaus ja taustamusiikki sekä näyttelijäkaarti ja heidän välinen kemiansa, tekevät siitä ihastuttavan draamakomedian, joka liikuttaa enemmän kuin naurattaa.

Elokuva nostaa esille ongelmia, joita vanhukset kohtaavat nykymaailmassa ja joita nuoret sukupolvet eivät välttämättä ymmärrä tai joille he päättävät kääntää selkänsä. Jo elämänsä loppusuoralla olevan vanhuksen tuntemat pelot, yksinäisyys ja masennus pyritään usein pitämään salassa suljettujen ovien takana. Ihan kuin nämä tuntemukset olisivat normaali asia vanhenemisessa, eikä niille tulisi tehdä mitään. Näin asia ei kuitenkaan ole.

Jo ensimmäisestä repliikistä lähtien on selvää, että Mielensäpahoittaja on kuin räätälöity Kinnuselle.

Hän osaa näytellä vanhoihin aikoihin jämähtänyttä leskeä monipuolisesti, tuoden vuorotellen esille koomisuutta, vakavuutta ja surumielisyyttä.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja ei ole ensimmäinen laatuaan eikä varmasti viimeinen. Silti se on elokuva, joka kannattaa ehdottomasti nähdä ja joka muistuu mieleen vuosien jälkeenkin. Siinä on sitä jotain. Kenties juuri Heikki Kinnunen.

26

Loista pimeässä

Teksti: Susanna Oksanen

LOISTA PIMEÄSSÄ

S

yksyn pimeät aamut ja illat ovat saapuneet, vaikka voimme vielä nauttia päivän tuomasta lämmöstä. Useat meistä hyötyliikkuvat yliopistolle.sa saapuu autolla. Useinkaan ei tulla ajatelleeksi, että autoilijasta tulee osa kevyttä liikennettä välittömästi hänen astuessaan ulos ajoneuvostaan. On hyvä huomioida ja minimoida pimeyden tuomia riskejä.

Heijastimen sanotaan olevan halpa henkivakuutus.

Onko sinun vaatteissasi heijastin? Entä haalareissa?

Valtakunnallinen heijastinpäivä on jälleen 1.10.2018. Heijastinpäivä kannustaa käyttämään heijastinta ja tuo vuosittain uudelleen tietoisuuteemme sen käytön hyötyjä. Heijastin kehitettiin Suomessa 1950-luvulla ja se on nerokas keksintö näkyvyytemme parantamiseksi syksyn ja talven pimeydessä. Kiitettävän monissa lastenvaatteissa onkin heijastin valmiina. Lapsi tarvitsee kuitenkin aikuisen huolehtimaan itsestään, joten varmistathan että myös omissa vaatteissasi on heijastin minimoimassa sitä riskiä, että hänellä ei olisikaan huomenna sinua. Liikenneturvan seurannan mukaan heijastinta käyttää pimeällä joka toinen jalankulkija. Vakuutusyhtiö Ifin teettämä tutkimus kertoo suomalaisten olevan heijastinkansaa, mutta vain teoriassa: ”Suomalaisista 92 prosenttia kokee heijastimen lisäävän jalankulkijan turvallisuutta pimeällä erittäin tai melko paljon. Vain 0,5 % kokee heijasti-

men turhaksi. Silti vain neljä kymmenestä kertoo käyttävänsä heijastinta säännöllisesti pimeänä vuodenaikana.” (Kyselytutkimus johon vastasi 1008 suomalaista syyskuussa 2017.)

Kyselytutkimus kertoo, että periaatteessa pidämme heijastimen käyttöä järkevänä, mutta käytännössä heijastimen käyttö unohtuu. Tutkimuksen mukaan autoilevat suomalaiset käyttävät heijastinta useammin kuin ne, joilla ei ole ajokorttia. Myös oma näkyvyys jalankulkijana huolestuttaa heitä useammin kuin muita. Näkyvyyteen vaikuttaa syksyn ja talven keliolosuhteet, unohtamatta reaktioaikaan vaikuttavia kalliita sekunteja, jotka menetämme keskittyessämme johonkin muuhun ajamisen sijaan.

Toki kokemus opettaa ratin takana, kun kaupungin valojen ja varjojen melskeestä syöksyy eteen syystalven muodin mukaisesti tummiin vaatteisiin pukeutunut henkilö ilman heijastinta. Kyllä siinä autoilijakin vähintään säikähtää, jollei muuta. Tilanteen jälkeen muistat katsoa, että itselläsi ja läheisilläsi on heijastin. Se ei ole turha edes valaistussa taajamassa liikkuessasi, vaikka ajonopeudet ovat alhaisempia ja valoa on enemmän. Liikenneympäristö vaatii kuljettajalta tarkkaavaisuutta lukuisiin asioihin. Toimintaa, valoja ja varjoja on enemmän. Ratin takana on monenlaisia kuljettajia. Heijastimen käyttäjä antaa autoilijalle tärkeitä lisäsekunteja reagoida.

27

Pointti hakee uutta päätoimittajaa!

Lisätietoja ja hakemukset pointtilehti@gmail.com. hakuaika päättyy 8.12 28