Pointti 3/2019

Vaihtamalla paranee / Mihin menet kansainvälisyys? / Same same but different

kansi

pointti.

3/2019 Porin ylioppilaslehti

?

?

?

Missä Tarmo luuraa?

Yliopistokeskuksen johtaja Tarmo Lipping piileksii kolmella tämän lehden sivulla.

Kirjoita lapulle sivunumerot ja sähköpostiosoitteesi, ja palauta lappu Pointerin palautelaatikkoon yliopistokeskuksen aulassa. Oikein vastanneet osallistuvat huippupalkintojen arvontaan.

2

?

Teksti: Aleksi Olander

Pääkirjoitus

Internationalen

P

ointin vuoden kolmannen numeron teemana on kansainvälisyys.

Vaikka kansainvälistymiskehitys on luonut kansallista identiteettiä korostavia vastavoimia, on Suomessa vuonna 2019 turha väittää meidän asuvan eristyksissä, peräpohjoisessa Impivaarassa. Kansainvälisyys on läsnä kaikkialla, myös täällä. Ilman kansainvälistä yhteistyötä emme pysty ratkaisemaan meitä kaikkia koskevia globaaleja ongelmia.

Pori ei ensisijaisesti näyttäydy kansainvälisenä kulttuurien sulatusuunina, mutta mikäli villeimmät suunnitelmat toteutuvat, voi tilanne olla muutaman vuoden päästä täysin toinen. Viime vuonna Peter Vesterbacka touhusi porilaisesta koulutusviennistä piristysruisketta kaupungille ja arvioi täällä olevan muutaman vuoden päästä jopa 5000 intialaista ja kiinalaista maksavaa opiskelijaa kouluttautumassa tekoälyn ja robotiikan huippuosaajiksi.

Minä en osaa sanoa kuinka monta kansainvälistä opiskelijaa Porissa tulee olemaan muutaman vuoden päästä, eikä luultavasti kovin moni muukaan, mutta se ei ehkä ole edes niin oleellista. Oleellista on, että uskalletaan visioida. Jos lähdetään tavoittelemaan viittäkymmentä uutta kansainvälistä opiskelijaa vuoteen 2022 mennessä, todennäköisesti sitä enempää ei ainakaan tulla saamaan. Jos taas suunnitelmana on

5000 opiskelijan suurkampus ja hanke toteutuu kymmenenprosenttisella teholla, tarkoittaa se viittäsataa uutta kansainvälistä opiskelijaa.

Jo sellainen määrä toisi melkoista vipinää marraskuisen Porin katukuvaan.

Porin yliopistokeskuksella kansainvälisyys näkyy lähinnä vaihto-opiskelun kautta. Meillä on lukukausittain vajaa kolmekymmentä vaihto-opiskelijaa lähinnä Saksasta ja Ranskasta, ja osa opiskelijoistamme lähtee vaihtoon vuosittain. Porista vaihtoon lähtevien määrä on selvästi pienempi kuin monelta muulta yliopistokampukselta, eikä tänne vaihtoon tulijoissakaan ole valtavaa yleisöryntäystä. On vaikea sanoa, mistä se johtuu.

Täällä vaihdossa olleiden palaute on järjestäen todella positiivista ja lähes kaikkien Porista vaihtoon lähteneiden mielestä vaihto on lähestulkoon elämän parasta aikaa. Vaihdossa käyneiden hehkutus voi kuulostaa siltä, että kv-toimisto on aivopessyt heidät globalistisen kultin jäseniksi ja kritiikittömiksi kansainvälisyyden puolestapuhujiksi. Voiko kansainvälisyys tosiaan olla parhaimmillaan niin hienoa?

Lue tämä lehti ja tee omat johtopäätöksesi. Ja käy vaikka sen jälkeen täyttämässä hakemus vaihtoon, sillä se kannattaa.

Kirjoittaja on Pointin päätoimittaja ja vaihto-opiskelijoiden lahkon jäsen jo vuodesta 2017

3

Sisällys Alumnikolumni........................................................5 Sinne ja takaisin....................................................6 Vaihtamalla paranee..................................................12 Esittelyssä Antti - Ravintola Sofian hovimestari.....................22 Tärpit...............................................................24 Kirja-arvio..........................................................26 Levyarvio............................................................28 Mielipide............................................................29 Leffa-arvio..........................................................30 Tokio opiskelijabudjetilla...........................................32 Kolumni..............................................................34 Wanha ja vihainen....................................................35

Haltin huiputus on klassikkovaellus s. 6

Yliopistokeskukselta vaihtoon lähteneet kertovat kokemuksistaan s. 12

Antilla on takana pitkä työura hovimestarina s. 22

Tokiossa riittää ihmeteltävää s. 32

Toimitus: Pointer ry / Pointti / PL28101 pointti.lehti@gmail.com / www.porinylioppilaslehti.com Päätoimittaja: Aleksi Olander / Taitto: Aapo Nissi Tekijät: Tommi Iivonen, Esa Keskinen, Tytti Wallenius, Sanna Aaltonen, Atte Timonen, Miko Vahekoski, Anna Kankaanpää, Emma Kalliola ja Silja Aalto Kannen kuva: Eeva Louhela ISSN 1799-6627 / Painopaikka: Plusprint / Julkaisija: Pointer ry

4

Teksti: Tommi Iivonen

Alumnikolumni

Mihin menet kansainvälisyys?

T

ämän tästä kuulee puhuttavan siitä kuinka tärkeää kansainvälisyys on työelämässä ja kuinka itse kunkin olisi syytä panostaa kansainvälisyyteen jo opinnoissaan.

Opiskelijoille suositellaan vaihtojaksoja ja erilaisia kursseja sekä opintokokonaisuuksia, jopa kokonaisia opinahjoja, jotka rakennetaan kansainvälisyys johtoajatuksenaan. Ja mikäs siinä, kansainvälisyys on toki tärkeää, mutta olisiko meidän silti syytä pysähtyä hetkeksi ja kysyä, että millaista kansainvälisyyttä me oikeastaan tällä kaikella haemme.

Omasta vaihto-opiskeluvuoteni lopusta on kulunut jo 11 vuotta. Tässä ajassa niin maailma kuin yliopistokin on ehtinyt muuttua todella paljon, eikä vähiten maailmaa 2007-2009 runnelleen finanssikriisin ja sitä seuranneen taantuman vuoksi. Keväällä 2008 istuin Münchenin pompöösillä Odeonsplatzilla kahvilla ja odotin belgialaista ystävääni saapuvaksi. Hän opiskeli tuolloin kauppatieteitä samaisessa Ludwig-Maximillians-Universitätissä, jossa itse opiskelin eurooppalaista etnologiaa. Normaalien kuulumisten vaihdon jälkeen hän kertoi minulle, että pörssikurssit olivat juuri laskeneet alimmilleen sitten vuosikymmenten ja kertoi odottaneensa jotain tällaista. Olin tietysti uutisista huomannut, että finanssimaailmassa kiehui, pörssikurssit laskivat ja jonkinlainen syöksykierre oli käynnissä, mutta se kaikki tuntui tuolloin hyvin kaukaiselta niiden loputtomien lämpimien eteläsaksalaisten iltojen tuoksinassa. Jotain päässäni kuitenkin liikahti ystäväni kommenttien ansiosta ja aloin enevissä määrin kiinnittää huomiota sekä etenevään finanssikriisiin ja talouteen yleensä.

Vuonna 2010 Suomessa astui voimaan uusi yliopistolaki, jonka voisi, hyvin maltillisestikin katsoen, sanoa lisänneen elinkeinoelämän sananvaltaa yliopistoilla huomattavasti. Tämä ei tietenkään millään tavalla ollut seurausta finanssikriisistä, mutta

tästäkin löytyy yhteys, johon palaan tuonnempana.

Lisääntynyt sananvalta on tuonut muassaan yliopistoille myös elinkeinoelämän tapoja ja käytäntöjä, jotka ovat haastaneet tai korvanneet monet vanhat sivistysyliopiston käytännöt.

Finanssikriisin jälkeen jo valmiiksi talouspuheen lävistämä yhteiskunnallinen keskustelu ajautui yhä syvemmälle finanssijargoniin, jopa siinä määrin, että välillä tuntuu, että kaikki keskustelu on todellisuudessa keskustelua rahasta. Tämä keskustelu on elinkeinoelämän tapojen ja käytäntöjen mukana tunkeutunut myös yliopistoihin ja sillä on paljon tekemistä sen kanssa miten kansainvälisyys yliopistoissa nykyisin nähdään. Kansainvälisyys ei tunnu enää olevan jotain, jolla on itseisarvo tai mahdollisesti jopa korkeampi sivistyksellinen tarkoitus, ei laisinkaan; kansainvälisyys on nykyisin markkinavaltti.

Tuntuu, että yhä useammin korkeakouluopiskelijoiden vaihtojaksot typistyvät jopa alle puolen vuoden pyrähdyksiksi toisessa maassa. Kansainvälisyyttä käsittelevät kurssit tuntuvat keskittyvän enenevissä määrin kauppaan ja talouteen. Oikeastaan koko kansainvälisyys tuntuu saaneen tehostusruiskeen ja sitä tunnutaan lätkittävän milloin minkäkin kurssin, seminaarin tai opintokokonaisuuden osaksi tuosta vaan. Pelkkä sana kansainvälisyys vaikuttaa riittävän, vaikka se olisi riisuttu kaikesta sisällöstään.

Ei! Kansainvälisyys ei voi olla pelkkää sanahelinää! Todellinen kansainvälisyys vaatii aikaa, rahaa ja resursseja. Se vaatii korkeakouluopiskelijoiltamme pitkiä vaihtojaksoja ja todellista kulttuuriin ja tapoihin tutustumista, nopeiden katsauksien sijaan. Todellinen kansainvälisyys ei tapahdu vain englanniksi (huippuyksiköissä), vaan monilla kielillä ja tasoilla erilaisten kulttuurien kohtaamisista ja vuorovaikutuksesta.

5

Sinne ja takaisin

Teksti: Esa Keskinen ja Aleksi Olander Kuvat: Tytti Wallenius

Sinne ja takaisin Haltin valloittaminen on klassikkovaellus, jonka suosio ei laannu.

Tämän artikkelin ohjeilla myÜs ensikertalainen valloittaa Haltin melko vaivatta.

H

altin huipulle kulkeva vaellusreitti kuuluu Suomen kuuluisimpien reittien joukkoon. Noin 1324 metrin korkeudessa olevalle Suomen puoleiselle huipulle vietiin ensimmäinen vieraskirja vuonna 1933, ja tähän päivään mennessä nimensä on käynyt kirjaan kirjoittamaan noin 200 000 vaeltajaa, hiihtäjää tai moottorikelkkailijaa.

Kuuden hengen, keskivaikeaan Lapinhulluuteen sairastunut, seurueemme selvisi Haltin huipulle ja takaisin syyskuun alussa vuonna 2019. Näillä ohjeilla se onnistuu sinultakin.

kartasta on hyvä seurata matkan etenemistä. Reitti on janamainen, joten suurin osa vaeltajista palaa takaisin Kilpisjärvelle samaa reittiä. Matkan kokonaispituus on noin 110 kilometriä. Kokeneet vaeltajat pystyvät kartan ja kompassin avulla huiputtamaan Haltin merkitsemättömiä reittejä pitkin, mutta siinä tapauksessa täytyy olla varma siitä mitä tekee.

Reitti kulkee usean joen tai puron yli, joiden virtaus on kesällä suurempi. Tällöin kannattaa varautua kahlaamaan.

Saapuminen Kilpisjärvelle

1. vaelluspäivä: Kilpisjärven luontokeskus–Kuonjarjoen autiotupa 2. vaelluspäivä: Kuonjarjoen autiotupa–Pihtsusjärvi 3. vaelluspäivä: Pihtsusjärvi–Haltin varaustupa 4. vaelluspäivä: Haltin varaustupa–Haltin huippu– Vuomakasjärven ranta 5. vaelluspäivä: Vuomakasjärven ranta–Saarijärven ja Kuonjarjoen välillä oleva ylänkö 6. vaelluspäivä: Saarijärven ja Kuonjarjoen välillä oleva ylänkö–Kilpisjärven luontokeskus

Retkikuntamme kulki seuraavaa reittiä:

Kilpisjärvi on KAUKANA. Porista matkaan lähtevä on todennäköisesti nopeammin perillä Bangkokissa kuin Kilpisjärvellä. Käsivarteen on helpointa matkustaa omalla autolla, jolla voi joko ajella suoraan määränpäähän tai kulkea osan matkasta autojunalla.

Kilpisjärvi sijaitsee valtatien 21 (E8) pohjoispäässä, jonne matka kulkee Tornionjokilaakson kautta. Reitillä peräpohjolan tasamaat muuttuvat hiljalleen aidoksi tunturimaisemaksi, kunnes perillä Kilpisjärven rannoilla kumottavat Norjan lumihuippuiset vuoret.

Matkaaja voi myös oikaista osa matkasta autojunalla Kolariin tai Rovaniemelle. Hyvä ja istumalihaksia säästävä vaihtoehto on ajaa toiseen suuntaan ja matkustaa toiseen suuntaan tunnelmallisella menneille vuosikymmenille jumahtaneella autojunalla, jossa junan vessa toimii edelleen kuin junan vessa. Autojunat täyttyvät varsinkin sesonkiaikaan jo kuukausia ennen matkapäivää, joten paikat kannattaa varata hyvissä ajoin.

Riippuen autokunnan pääluvusta autojuna kustantaa hieman enemmän kuin bensat, mutta juna säästää vaivaa, matkustajia, autoa ja luontoa. Poria lähin autojuna-asema on Tampereella, josta juna vie Kolariin tai Rovaniemelle. Kolari on noin 270 kilometrin päässä Kilpisjärven keskuksesta.

Rovaniemeltä pääsee linja-autolla Kilpisjärvelle päivittäin. Myös Kittilästä kulkee tilaustaksi ja lentokentälle liikennöivä linja-auto. Lisätietoja saa osoitteesta: https://www.kilpisjarvi.org/fi/liikenneyhteydet/

Yövyimme autiotuvassa Kuonjarjoella ja varaustuvassa Haltilla, muuten vetelimme sikeitä teltassa.

Päivämatkamme oli yhtä 10 kilometrin päivää lukuun ottamatta noin 20 kilometriä, mikä oli harrastelijavaeltajille melko kova tahti. Sopiva päivämatka voisi olla noin 15 kilometriä, jolloin matkaan kannattaa varata 7 päivää.

Reitin voi rytmittää myös tuvalta tuvalle, jolloin Halti huiputetaan Pihtsusjärven tuvalta päiväretkenä: 1. vaelluspäivä: Kilpisjärven luontokeskus–Saarijärvi 2. vaelluspäivä: Saarijärvi–Meekonjärvi 3. vaelluspäivä: Meekonjärvi–Pihtsusjärvi 4. vaelluspäivä: Pihtsusjärvi–Haltin huippu–Pihtsusjärvi 5. vaelluspäivä: Pihtsusjärvi–Meekonjärvi–Kuonjarjoki 6. vaelluspäivä: Kuonjarjoki–Kilpisjärven luontokeskus

Reitti Haltin huipulle on mahdollista kiivetä joko Norjan tai Suomen puolelta. Haltin huiputus Norjan puolelta onnistuu vaativana päiväretkenä, mutta ryhmämme päätyi pidempään vaellukseen Suomen puolelta Kilpisjärven keskuksesta.

Kilpisjärven luontokeskukselta Haltille lähtevä reitti on osa yhteispohjoismaista, yli 800 kilometriä pitkää Kalottireittiä. Reitti on hyvin merkitty, joten eksymisvaaraa kesä- ja syyskaudella ei käytännössä ole.

Haltin huipulle löytää ilman suunnistustaitoja, mutta

7

Leiriytyminen

Ota toisiksi jalkineiksi mukaan ainakin crocsit, joita voi käyttää virtojen ylityksessä ja leirissä.

Vaatteissa valttia ovat villa ja tekniset materiaalit. Hyvät vaellussukat ehkäisevät hiertymiä.

Jos nukut teltassa, kannattaa varustautua eristävällä makuualustalla ja riittävän lämpimällä makuupussilla. Elo-syyskuussa lämpötilat laskevat yöllä jo nollan tienoille Käsivarressa.

Tälle vaellukselle ei tarvita kiipeilyvälineitä, mutta kävely- tai vaellussauvoista on hyötyä kivirakassa edetessä.

Reitin varrella on mahdollista yöpyä autiotuvissa tai varaustuvissa. Ruuhka-aikana autiotuvissa voi kuitenkin olla tungosta, joten kannattaa joko varata jokainen tupa tai kantaa mukana telttaa.

Nimensä mukaisesti varaustupiin on tehtävä varaus verkon kautta tai Kilpisjärven luontokeskuksella. Autiotupiin saa mennä, jos tilaa on. Tupaverkoston etiketistä ja käyttämisestä lisää täällä:

Kilpisjärvi–Halti-reitin tuvat sijaitsevat Saarijärvellä, Kuonjarjoella, Meekonjärvellä, Pihtsusjärvellä ja Haltin juurella. Kannattaa huomioida, että muiden tupien liepeille saa teltan pystyyn, mutta Haltin tuvan kivisestä louhikosta ei telttapaikkaa löydy.

Teltta on hyvä olla mukana, jos iskee yllättävä leiriytymisen tai suojautumisen tarve. Sää muuttuu tunturissa nopeasti. Ilman telttaakin kyllä selviää kesäkaudella tuvalta toiselle kuivattelemaan ja lämmittelemään.

Fyysinen valmistautuminen Mitä paremmassa fyysisessä kunnossa olet ennen vaellukselle lähtöä, sitä mukavammin matka sujuu. Vaellus Haltille ei vaadi huippu-urheilijan ominaisuuksia, mutta suoraan sohvan pohjalta sitä ei kannata lähteä kokeilemaan. 110 kilometrin taival raskaan rinkan kanssa alkaa jossain kohtaa tuntumaan jaloissa ja selässä, mutta huolellisella valmistautumisella pystyy minimoimaan kärsimyksen.

Pitkät kävelylenkit vaelluskengät jalassa, lyhyemmät patikointiretket, kuntosaliharjoittelu, pyöräily, lenkkeily ja venyttely ovat hyviä tapoja valmistautua Haltin huiputukseen. Maitohapoista, hikoilusta ja ajoittaisesta hengästymisestä voi vielä selvitä sisulla, mutta pahojen hiertymien ja turvotuksen takia matka

Varustus Tärkeimmät varusteet ovat hyvät kengät ja rinkka. Haltin patikalle kannattaa valita kengät hieman jämäkämmillä varsilla, sillä reitillä kuljetaan osittain hankalassa kivikossa. Reissulle riittää 60–70 litran kokoinen rinkka.

8

voi päättyä ennen Haltin huippua. Valmistautumisessa tärkeintä on sisäänajaa varusteet huolella ennen reissua, uudet vaelluskengät vaativat aina totuttelua.

Retkimuona Kuuden päivän ruoat ovat suurin yksittäinen painolasti rinkassa, joten niiden valintaa kannattaa miettiä tarkkaan. Osa vannoo itse kuivatettujen ruokien nimeen, mutta kaupan pussipastoilla ja retkiruoilla pärjää myös hyvin. Energiankulutus vaelluksella on hurjaa, joten jokaista kokonaista vaelluspäivää varten kannattaa ottaa mukaan vähintään kolme lämmintä ruokaa. Lämpimien ruokien lisäksi on hyvä ottaa mukaan välipalaa taukopaikkojen ja heikkojen hetkien varalle: energiapatukoita ja -geelejä, rusinoita, pähkinöitä, hapankorppua, ruisleipää, maksapasteijaa, levitettä, kuivalihaa ja muuta mieleen juolahtavaa hyvin säilyvää ruokaa. Välipalat taukopaikoilla maistuvat taivaallisen hyvältä ja saman pussipastan syöminen kuudentena päivänä helvetillisen pahalta, joten mukaan kannattaa pakata monipuolisesti erilaista syötävää. Tunturipurot tarjoavat raikasta juomavettä muutaman kilometrin välein, joten vettä ei kannata raahata mukana juomapullollista tai paria enempää.

Mukaan on hyvä varata myös pullo Jaloviinaa.

Se maistuu hienolta erityisesti Haltin huipulla.

Ja kerää ne hemmetin annospussit ja muut roskat mukaasi, äläkä jätä tunturiin.

Nähtävää ja koettavaa Saana Saamelaisten pyhä tunturi. Vaikuttavan muotoinen tunturi, joka kohoaa suoraan Kilpisjärven rannalta. Haltille marssiva voi ihailla sitä Tshaikkaljärveltä aina Saarijärvelle asti.

Saivaara Saivaara (pohjoissaameksi Čáivárri) on symmetrisen muotoinen tunturi, jonka huippu on noin 830 metrin korkeudessa. Saivaaran huipulla on presidentti Urho Kekkosen 80-vuotissyntymäpäivän kunniaksi kiinnitetty muistolaatta.

Meekonpahta Jyrkkä kallioseinämä, eli pahta, Meekonjärven rannalla.

Meekonvaara kohoaa yli tuhanteen metriin.

Pihtsusköngäs Pihtsusköngäs (pohjoissaameksi Bihcosgorži) on yksi Suomen suurimmista vesiputouksista. Putous on kirkasvetisessä Pihtsusjoessa, noin kaksi kilometriä Pihtsusjärvestä etelään. Könkäässä vesi putoaa kielekkeen päältä syvään kanjoniin. Veden vapaa pudotus yltää 17 metriin, ja putous onkin yksi reitin kuuluisimpia nähtävyyksiä.

Reitillä on myös pienempiä koskia ja putouksia.

Haltijärvi Myyttinen kirkas järvi kivisessä laaksossa. Tästä alkava vesireitti laskee Pihtsusjärveen ja siitä aina Muonionjoen ja Tornionjoen kautta Perämereen. Sopivalla vedenkorkeudella järvessä näkyy puolikuun muotoinen riutta tai saari.

Haltin rajapyykit ja vieraskirja Suomen korkein kohta (noin 1324 metriä) sijaitsee rajapyykillä 303B. Muutaman sadan metrin päässä rajapyykistä sijaitsee seitsemän metriä korkeammalle yltävä Haltin huippu, joka valitettavasti sijaitsee Norjan puolella.

Luonto ja eläimet Alueen kasvillisuus ja eläimistö on hämmästyttävän monipuolista ja rikasta. Matkalla törmää melko varmasti poroihin. Lisäksi ryhmämme näki sopuleita, riekkoja, haukkoja, pulmusia ja hiiriä. Järvissä on rautua, joissa harjuksia. Kasvillisuus koostuu jäkälästä, vaivaiskoivusta, mustikasta, karpalosta ja lukuisista tunturikukista. Puuraja tulee jo vastaan muutaman kilometrin päässä Kilpisjärvestä ja oikeastaan ainoat tunturikoivut vaeltaja näkee vasta Meekonjärvellä. Tunturin ekosysteemi on myös herkkä, joten ethän aiheuta tuhoja vaeltaessasi.

Meidän vaelluksemme (31.8.-5.9.2019) 1. päivä: Kilpisjärvi-Kuonjarjoki (21,8 km) Ehkä jotain siitä kuinka lopulta ex-tempore päätettiin lähteä ensimmäiselle pitkälle vaellukselle.

Reittiä selvitettiin jonkin verran etukäteen.

Suunnitelman vakavuudesta kertoo se, että eräs seurueemme jäsen kirjoitti reittiluonnokseemme, että reissun päätepisteessä tulemme heittämään hobitin Tuomiovuoreen. Epäselväksi jäi, miksi alkuperäisteoksesta poiketen juuri hobitti pitää heittää Tuomiovuoreen?

Oli miten oli. Viime hetken ostosten jälkeen pääsimme lähtemään matkaan lauantaina yhdentoista maissa Luontokeskukselta. Romanttinen ajatuksemme oli lähteä jo aamunkoitteessa, mutta vaikka kuinka hyvin reissun suunnittelisi, mitä emme voi sanoa tehneemme, jää jotain hoidettavaa helposti viime tinkaan. Ensimmäisen kilometrin aikana pysähdyksiä tuli vähintään sadan metrin välein. Jotain remmiä piti löysentää tai kiristää, ottaa takki pois päältä, ottaa neule pois päältä ja niin edelleen. Reitin alku kulkee esteetöntä reittiä Tsahkaljärveä pitkin vastarakennetuille laavuille, jotka ehdimme näkemään pystyssä.

Viikko retkemme jälkeen laavut oli poltettu maan tasalle. Fucking arsonists.

Reitin alkuosa on erämaan mittapuulla vehreää, ja vaeltaja törmää jopa joihinkin vänkyröihin tunturikoivuihin. Muutaman kilometrin matkan jälkeen vastaan tulee poroaita, jonka yli täytyy kiivetä tikasrakennelmaa pitkin. Tämän kohdan voi ajatella porttina erämaahan. Korkea Saanatunturi näkyy melko pitkään hyvänä maamerkkinä. Ensimmäinen pätkä Saarijärven tuvalle on tasaisen raskasta nousua, ja pussipastan energia tuvalla tuli tarpeeseen. Kehomme olivat shokissa raskaan rinkan kantamisesta, ja ensimmäisellä pidemmällä tauolla kaikilla oli vähintään jotain valitettavaa: alkavia rakkoja, hiertävä lantioremmi, kipeät olkapäät, kipeät jalkapohjat…

Ensimmäisen päivän tavoitteenamme oli vaeltaa Kuornarjoen autiotuvalle, jonne myös pääsimme vielä valon viimeisillä rippeillä. Saarijärven ja Kuornarjoen välisellä matkalla ylitetään muutama korkeampi nyppylä ja laskeudutaan lopuksi Kuornarjoen laaksoon. Autiotuvassa oli hyvin tilaa, ja koko väsynyt seurueemme mahtui mukavasti sisälle nukkumaan.

2. päivä: Kuornarjoki - Pihtsusjärvi (20,7 km) Ensimmäisenä maastoaamuna joka paikkaa kolotti.

No, enää 90 kilometriä jäljellä - ei paha! Lohduttavaa rinkkavaelluksella on, että joka aterian jälkeen kannettava kuorma kevenee päivä päivältä. Kuuden hengen aamusäätämiset vievät aikaa, joten matkaan päästiin taas myöhemmin kuin oli tarkoitus.

Kuornarjoen ja Meekonjärven välisen matkan alkupää on melko virikkeetöntä polkua, lukuunottamatta ensimmäistä varsinaista joen ylitystä.

Vaelluksemme aikaan alkusyksystä joet eivät olleet kovin vuolaita, joten lähes kaikki joet pystyi ylittämään kiveltä kivelle astellen kengät jalassa. Meekonjärveä lähestyessä aukeni upea panoraamanäköala silmänkantamattomiin moneen suuntaan. Meekonjärven autiotupa sijaitsee vajaan kilometrin reitiltä sivuun, mutta lounasmahdollisuus mukavasti neljän seinän sisällä teki kiertotiestä sen arvoisen. Tuvan monet mahdollisuudet ovat huomanneet myös hiiret, joita vilisi tuvan alla. Pidä siis huolta ruuistasi ja tavaroistasi, sillä jyrsijät mutustavat eväspussiin reiän alta aikayksikön.

10

4. päivä: Haltin huiputus (21,8 km) Pääpäivä! Olimme matkan varrella kuulleet Haltin huiputuksesta jos jonkinlaista legendaa: matka on oikeasti kolme kertaa pidempi kuin kartassa, kyltit valehtelevat ja niin edelleen. Onneksi kaikki pelottelut osoittautuivat turhiksi, ja Haltin huiputus ei ollut mikään ylitsepääsemätön suoritus. Lähdimme aamutuimaan tuvalta takaisin risteykseen, josta huipulle vievä polku lähtee ja tuville vievä polku erkanee. Jätimme rinkat tähän risteykseen ja lähdimme nousemaan kohti huippua, jonka sijainnista meillä ei ollut sumun takia aavistustakaan.

Nousu oli koko reitin jyrkin ja teknisesti vaikein etappi, mutta ei tuottanut ylitsepääsemättömän suuria hankaluuksia. Alle kahden tunnin kipuamisen jälkeen näimme jotain: voiko tuo keltainen kivikasa tosiaan olla Suomen korkeimman kohdan ilmoittava rajapyykki? Olihan se!

Olimme kiivenneet huipulle sankassa sumussa, mutta hetken fiilistelyn jälkeen aivan varoittamatta koko pilviverho repesi auki ja uskomaton näkymä avautui eteemme. Kerrankin joku menee kuin elokuvissa. Aurinko alkoi paistaa ja keli kirkastui täysin. Tämä hetki oli niin hieno, että usean päivän vaelluksen kolotukset unohtuivat hetkessä. Kirjoitimme nimemme vieraskirjaan, nautimme asianmukaiset Jalluhörpyt ja lähdimme kotimatkalle väsyneinä, mutta onnellisina.

Haltin huiputus toi koko seurueeseen lisää energiaa, ja nyt jokainen askel oli kohti kotia. Olimme kulkeneet viimeiset kymmenen kilometriä Haltia kohden täydessä sumussa, joten nyt avautunut maisema näytti paluumatkalla aivan erilaiselta. Ohitimme Pihtsusjärven, könkään ja lopulta pystytimme teltat Vuomakasjärven rantaan.

Emme jaksaneet kivuta kilometriä ylämäkeen takaisin polulle, vaan päätimme pienen tutkimustyön jälkeen oikaista tuvan vierestä laskevan joen yli. Tämä oli reitin ainoa kohta, jossa oli pakko kahlata kunnolla. Aurinko sattui sopivasti paistamaan ja helpottamaan kuivattelua, joten jääkylmän tunturipuron ylitys oli mukavan virkistävä kokemus. Turvonneet jalat saivat hieman viilennystä. Pian joenylityksen vastaan tuli jyrkkä Meekonpahta ja sen alla taianomainen koivukeidas keskellä karua tunturimaisemaa. Meekonjärven ja Pithsusjärven välinen etappi on mielestäni reitin hienoin. Pitsusjärven lähellä majesteettisesti jylisevä Pitsusköngäs on Suomen suurimpia vesiputouksia, eivätkä valokuvat anna sille oikeutta. Putoukselle saapumisen aikoihin taivas näytti pelottavan synkältä ja päivä oli ollut pitkä, joten jatkoimme nopeasti muutaman valokuvan nappaamisen jälkeen etsimään leiripaikkaa. Sellainen löytyikin Pitsusjärven rannalta, tällä hetkellä tyhjien, poromiesten kämppien läheisyydestä. Alunperäinen suunnitelma oli kävellä järven autiotuvalle saakka, mutta väsymys ja nouseva pimeys sai meidät leiriytymään aiemmin.

5.-6. päivät: Vuomakasjärvi - Kilpisjärvi (36,4 km) Haltin huiputuksen ainoa huono puoli on, että sama reitti joudutaan kulkemaan takaisin. Paluumatka oli melko samanlainen kuin menomatka, paitsi peilikuvana. Kuorma onneksi keveni päivä päivältä ja reitti laskee muutamia nousuja lukuun ottamatta. Törmäsimme vaelluksen aikana moniin mielenkiintoisiin hahmoihin. Tuvilla pysähtyä useampia yksinvaeltajia, joiden edellisistä ihmiskontakteista saattoi olla monia päiviä ja kymmeniä kilometrejä.

Jatkoimme Kuonjarjoen tuvalta vielä muutaman kilometrin matkan ennen Saarijärveä olevalle ylängölle. Leiriydyimme pieneen notkoon, jonka läpi virtasi puro. Onnistuimme ajoittamaan vaelluksemme hyvin, sillä viimeisenä yönä lämpötila laski kunnolla pakkasen puolelle. Viimeinen yö olikin hieman epämukava, sillä kaikilla ei ollut mukana riittävän hyvin pakkasta kestäviä makuupusseja. Viimeisen yön leiripaikkamme oli myös ilmeisesti keskellä porojen suosittua kulkureittiä, sillä telttojen välissä käyskentelevä tokka häiritsi untamme.

Pakastepizza Kilpisjärven mökillä ei ole koskaan maistunut yhtä hyvältä, kuin Haltin vaelluksen jälkeen.

3. päivä: Pitsusjärvi - Halti (10 km) Kolmas päivä oli reissun kevyin, ja se tuli tarpeeseen.

Suunnitelman mukaan kolmantena päivänä olisimme huiputtaneet Haltin, mutta yhteisestä päätöksestä jätimme reissun kohokohdan neljännelle päivälle. Päivä oli sumuinen, ja Pitsusjärven ja Haltin välinen matka oli pitkälti raskaskulkuista, nousevaa rakkakivikkoa. Reitti seurailee Haltijärvestä Pihtsusjärveen laskevaa jokea.

Kolmanneksi yöksi olimme varanneet Haltin makuupaikat. Kahden pitkän vaelluspäivän jälkeen teki hyvää päästä huoltamaan sekä itseä että varusteita hyvin varusteltuun varaustupaan, jonka kamiina toi lämpöä seurueelle. Pienessä tihkusateessa peseytyminen Haltijärvessä oli lopulta rentouttava kokemus, vaikka ajatus siitä oli ensin vähintään epämiellyttävä

11

Katriina Penttilä, Bergen, Norja Digitaalinen kulttuuri, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma, Turun yliopisto Mitä: Web design sivuaineena (30op), pelikulttuureihin ja sosiaaliseen mediaan liittyviä kursseja Missä: University of Bergen Milloin: Vaihdossa lukuvuosi 2016-2017, asuu yhä Bergenissä Mitä nyt: Mobiilipeliyritys Dirtybitin yhteisöjohtaja, Konsoll-konferenssin markkinointipäällikkö ja osaomistaja digitaalisten sarjakuvien jakelupalvelu InkyPenissä Pointti vaihdosta: Jos vähääkään tuntuu siltä että haluaisit lähteä, niin lähde koska muuten kaduttaa jälkikäteen.

Zagryda Sandholm, Glasgow, Skotlanti Kulttuuriperinnön tutkimus, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma, Turun yliopisto

Petra Nikula, Prince George, Kanada Kulttuuriperinnön tutkimus, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma, Turun yliopisto Mitä: Eko- ja seikkailuturismiin sekä alkuperäiskansojen kulttuuriin liittyviä matkailukursseja, arktisen alueen biologiaa ja politiikkaa Missä: University of Northern British Columbia Milloin: Tammi-huhtikuu 2019, maisterivaiheen lopussa Mitä nyt: Asuu Turussa ja viimeistelee gradua Osa minua -näyttelystä, joka oli huivin monista tarkoitusperistä ja merkityksistä kertova tutkimuksellinen kokonaisteos Pointti vaihdosta: Ei kannata suunnitella liikaa koska asiat menevät kuitenkin omalla painollaan.

Mitä: Central and Eastern European Studies, taidehistoriaa, Yhdysvaltojen naisten historia 1700-2000-luvuilla Missä: University of Glasgow Milloin: Syyskuu 2016-kesäkuu 2017, viimeinen kandivuosi Mitä nyt: Asuu Helsingissä ja tekee gradua aiheesta kantaa ottavan näyttelyn tuottaminen, Osa Minua -näyttelyn tuotantoprosessi.

Pointti vaihdosta: Ei tullut kysymykseenkään, ettenkö lähtisi. En vaihtaisi vuottani mihinkään.

Jenni Vuorela, Milano, Italia Markkinointi, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu Mitä: Pääasiassa Management in the Arts Industry -maisteriohjelman opintoja Missä: Università Cattolica del Sacro Cuore, Milano Milloin: Helmi-heinäkuu 2019, maisterivaiheen 1.vuosi Mitä nyt: Pointer ry:n toimistosihteeri, viimeistelee maisteriopintoja ja aloittaa gradun keväällä Pointti vaihdosta: Kun on pakottava tarve tehdä jotain ja se juttu tuntuu oikealta, se kannattaa tehdä. Ja lähde valmistautuneena – maassa maan tavalla!

Porin Yliopistokeskuksesta maailmalle vuosien varrelle lähteneet vaihto-opiskelijat kertovat ajatuksistaan ennen vaihtoon lähtöä, kokemuksista vaihdossa ollessa – sekä mitä siitä kaikesta jäi käteen.

Emilia Merisalo, München, Saksa

Veera Mäkitalo, München, Saksa

Kulttuuriperinnön tutkimus, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma, Turun yliopisto

Maisemantutkimus, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma, Turun yliopisto

Mitä: Kansatieteen kursseja pääosin, ihmisoikeudet ja pakolaiset, Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurit Missä: Ludwig-Maximilians-Universität München Milloin: Lokakuu 2017-helmikuu 2018, kandivaiheen jälkeen Mitä nyt: Päätti juuri harjoittelun Poliisimuseossa, asuu Tampereella ja tekee gradua instagramin matkailukuvissa esiintyvästä kulttuuriperinnöstä Pointti vaihdosta: Kannattaa rohkeasti lähteä, kyllä siellä aina pärjää.

Mitä: Environmental Studies Missä: Ludwig-Maximilians-Universität München Milloin: maalis-elokuu 2019, maisterivaiheen 2.vuosi Mitä nyt: tutkimusavustajana yliopistolla ja tekee gradua Puolustusvoimien instagram-kuvista Pointti vaihdosta: Tee vaihdosta omannäköisesi.

Tommi Iivonen, München, Saksa Kulttuuriperinnön tutkimus, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma, Turun yliopisto

Tomas Saariketo, Liège, Belgia Laskentatoimi ja rahoitus, Talousjohtaminen, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu Mitä: Kansainvälisen teollisuustalouden sivuainekokonaisuus (20op vaihdossa + 5op Suomessa) Missä: HEC Management School – University of Liège Milloin: Tammi-kesäkuu 2019, maisterivaiheen 1. vuosi Mitä nyt: Viimeistelee maisteriopintoja ja tekee gradua Pointti vaihdosta: Ota osaksi vaihtoelämää tuttuja arkisia rutiineja. Se auttaa sopeutumisessa ja jos jossakin kohtaa tuntuu yksinäiseltä.

Mitä: Eurooppalainen etnologia kandiopintokokonaisuus (41op) Missä: Ludwig-Maximilians-Universität München Milloin: Lukuvuosi 2007-2008, kandin loppuvaiheessa Mitä nyt: Kulttuuriperinnön tutkija, erinäisiä projektitöitä kulttuurin alalla Pointti vaihdosta: Vaihto on loistava reissu aivan varmasti. Äläkä pakkaa liikaa.

Eeva Louhela, Bali, Indonesia Kulttuuriperinnön tutkimus, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma, Turun yliopisto Mitä: Kulttuuria, turismia ja bisnestä Missä: Udayana University, Denpasar Milloin: Vaihdossa 2014, Balilla töissä 2016 asti Mitä nyt: Asuu Lontoossa, työskentelee leikkausarviointihoitajana ja opiskelee terveystieteiden maisteriksi ”Global Health and Crisis Management” Pointti vaihdosta: Kaikkien on tärkeää oppia muista kulttuureista. Elämä on niin lyhyt ja maailma on niin pieni.

Rico Rokka ja Roope Tamminen, Bali, Indonesia Laskentatoimi ja rahoitus, Talousjohtaminen, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu Mitä: Crosscultural introkurssi, indonesian kieli, business law Missä: Udayana University, Denpasar Milloin: Vaihto syyskuusta joulukuuhun 2018 ja reissausta päälle, maisterivaiheen 1.vuosi Mitä nyt: Molemmilla maisteriopintojen loppuvaihe; Rico aloittaa gradun keväällä ja Roope jo saanut työn alle aiheesta arvosijoittaminen Pointti vaihdosta: Miljoona kokemusta rikkaampana sieltä takaisin tulee.

Vaihtamalla paranee

Teksti: Sanna Aaltonen Kuvat: Haastatelluilta

Vaihtamalla paranee Vaihto kiinnostaisi, mutta ilmassa voi silti olla monta huolettavaa kysymysmerkkiä.

Uskallanko lähteä, miten pärjään rahallisesti, löydänkö asunnon, saanko kavereita, onnistuuko opiskelu vieraalla kielellä?

Ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla vaihtari tai suorittaa vaihtoa. Vaihtokokemuksia luonnollisesti on yhtä monta kuin on lähtijääkin, mutta yhteinen tekijä on helppo löytää; lähtijöiden silmiin syttyy erityinen tuike vaihtoelämyksiään muistellessa. Lainaukset eivät ole suoria lainauksia haastatteluista.

Oman, monen näköinen München Olin ensimmäinen laitokseltamme Müncheniin vaihtoon lähtenyt. Lähdin matkaan suomalaisen nuoren miehen “kaikki hoituu” -selviytymismentaliteetilla, joka lopulta pitkin paikkansa – mutkien kautta. Asunnonmetsästys kaupungissa on todella vaikeaa, ja huomasinkin paikalle päästyäni olevani koditon. Enrollment-tilaisuudessa yliopistolla kerroin tästä siellä olleelle naiselle, joka kauhistuneena teki kaikkensa löytääkseen minulle kodin – lopulta hän käski nauttimaan Oktoberfestistä ja että viikonlopun jälkeen minulla olisi koti.

Olin surkea saksassa vaihtoon lähtiessäni. Nyt osaan sitä, huolimatta siitä että saksan peruskurssi oli torstaiaamuisin. Tentit Saksassa olivat usein puhetenttejä, ja osallistuin niistä muutamaan. Esseet, jotka olivat laajemmat kuin Suomessa, sain kirjoittaa englanniksi. Huomasin myös, että esitelmät Saksassa luettiin usein suoraan paperista. Suomessa voi vähän vapaammin improvisoida. Opettajat

tuntuivat kuitenkin tykkäävän tyylistäni. Tajusin vaihdossa. että Suomessa on hyvä koulutustaso. Saksalaiset olivat omistautuneita opiskelijoita ja taso LMU:ssa oli myös korkea, mutta päätellen monen muun maan vaihtareista...

Ei huippuyliopistoissa lopulta ole sen kummempaa opetusta kuin meillä Suomessa.

Vaihdosta jäi käteen ystäviä Saksasta ja muualta, joiden kanssa olemme edelleen tekemisissä. Ensitapaamisemme oli itse asiassa heti ensimmäisinä päivinä, kummallisen johdatuksen kautta. En tiennyt yhtään minne mennä luennolle, ja sitten näin käytävällä pari hevaria. Toisen nahkatakissa oli Ruotsin, Norjan ja isoimpana Suomen liput ja menin reippaasti heidän luokseen ajatellen, että nuo kyllä tietävät. Tiesiväthän he, ja luennon jälkeen mentiin bisselle. Loistava reissu vaihto on varmasti, eikä tarvitse olla räiskyvä luonne. Tällainen jörö suomalainenkin ystävystyi ja löysi oman porukkansa – kaikki löytävät aina oman porukkansa.”

Tommi Iivonen 14

Olen pienestä asti halunnut asua ulkomailla ja nähdä maailmaa.

Saksan kielen opiskelujen kautta vaihto Saksassa alkoi kiinnostamaan. Olin käynyt Berliinissä aiemmin ja rakastuin siihen. Sattumien summan kautta päädyin Müncheniin joka on tosi erilainen kuin Berliini, konservatiivisempi, mutta tykkäsin siitä silti tosi paljon. Kiersin hienoissa museoissa ja matkustelin myös muualle Eurooppaan. Bussilla ja junalla matkustaminen oli edullista. ja Münchenin keskeinen sijainti tarjosi hyvät mahdollisuudet matkustaa. Vaihdon aikana kävin esimerkiksi Venetsiassa, Prahassa, Zürichissä ja muutaman kerran Itävallassa. Kävin myös Oktoberfestissa ja tietysti minulla on oma dirndl. Onhan se toisaalta melkoinen turistitapahtuma ja kuitenkin once in a lifetime -kokemus. Kävimme katsomassa Bayern Münchenin pelejä ja harjoituksia. Lippuja sai ostettua viagogon kautta ja välillä treenejä pääsi katsomaan ilmaiseksi.

Müncheniin vaihtoon menemisessä kannattaa varautua siihen, että asuntomarkkinat ovat todella rankat.

Käytin asunnon etsimiseen kauan aikaa ja lähetin paljon sähköposteja. Harmitti, että vaikka laitoin paperit ajoissa, en saanut opiskelija-asuntolaa joka olisi ollut paljon halvempi (alle 400 euroa) kuin lopulta yksityiseltä löytämäni alivuokralais-kimppakämppä (550-600 euroa).

Minut otettiin hyvin vastaan Saksassa. Vaihto-opiskelijoihin panostettiin – pääsimme esimerkiksi kiertämään vaihtarikurssilla paikallisia yrityksiä ja seuraamaan studiolle livenä uutislähetystä. En ollut edes ajatellut että saisin niin paljon kavereita ympäri maailmaa.

Olemme vieläkin yhteydessä. Kurssit eli seminaarit olivat hyvin keskustelukeskeisiä, pienryhmäopetusta jossa pääsi asiaan ihan eri tavalla sisään kuin perinteisellä opettajavetoisella luennolla. Poikaystäväni oli Suomessa vaihtoni ajan ja se teki vaihdossa olosta välillä vaikeampaa. Vaihtoon lähteminen oli silti elämäni paras päätös. Kannattaa uskaltaa lähteä, vaikka jännittää. Siellä oppii tosi paljon itsestään, ja kyllä siellä aina pärjää. Vaihdosta on myös ollut jo työnhaussa hyötyä. Vaihto oli elämäni parasta aikaa.”

Emilia Merisalo

Olin haaveillut vaihdosta pitkään. Hakuprosessi oli alussa aika raskas. Minulle oli epäselvää minne ja miten hakea. Ei kuitenkaan kannata pelästyä alkuselvityksen työteliäisyyttä. Aiemmasta kokemuksesta tiesin pitäväni Münchenistä ja lopullisen päätöksen ajattelin niin, että missä haluan olla, jos koulu onkin ihan paskaa muuten.

Olin kuullut Münchenin hankalasta asuntotilanteesta, mutta minulla kaikki kävi kätevästi: sain superhyvän soluhuoneen. Münchenin vuokrataso on korkeampi, mutta ruoka on halvempaa.

Opin opiskelemaan ihan uudella tavalla – opin lukemaan tekstejä ja hahmottamaan niitä paremmin. Jollain tavalla vaihto muutti minua. Vaihto ei kaduttanut, mutta pari kuukautta vaihdossa ollessani mietin, että lähtisinkö uudestaan tähän vaihtoon. En ollut varma vastauksesta. Muutto toiseen maahan oli yllättävän raskas, ja stressasin

etukäteen jo takaisin muuttoa.

Mietin lopulta vaihdon pidentämistä, mutta en sitä kuitenkaan tehnyt. Gradu pitää joskus saada valmiiksi. Opiskelen Suomessa maisemantutkimusta ja luin vaihdossa ympäristöopintoja sekä Baijerin historiaa. Ainevalintani takia minut sijoitettiin oudosti geologian laitokselle. Koulun taso on korkea, esimerkiksi viikoittaista lukemista tiivistelmineen saattoi olla 50 sivua. Jätin tietoisesti itselleni vapaa-aikaa.

Alkuun sosiaalistuminen oli vähän hankalaa. Sitten tajusin että on väärä asenne miettiä, kuka puhuisi minulle, vaan miettiä että kenelle minä puhuisin. Minusta on tärkeää että jokainen tekee vaihdostaan itsensä näköisen, eikä siitä tarvi tulla huono omatunto. Ei kaikkien tarvitse olla pommittamassa Instagramia bilekuvilla. Eräs tärkeä tekijä sosiaalisissa piireissä oli yliopistoliikunta, jonka kautta löysin suunnistusporukan ja

tutustuin paikallisiin opiskelijoihin. Suunnistus oli minulle tuttu harrastus entuudestaan, joten paljolti saksalaisessa porukassa ei haitannut, vaikken tiennyt kaikkia termejä saksaksi – tiesin kuitenkin mistä suunnistuksessa on kyse. Opiskelemani ympäristöala lisäsi kiinnostusta siihen. Jos on yhtään sellainen olo – kaikkienhan ei tarvitse lähteä vaihtoon – mutta jos yhtään miettii vaihtoa, niin pitäisi lähteä. Tee sun vaihto sellaiseksi kuin haluat.”

Veera Mäkitalo 15

Itsensä haastamista ja kulttuurien syleilyä Balilla Oli karmea keli ja pimeä päivä Suomessa kun mietittää, että pitäisikö tehdä vaihtoreissu jonnekin lämpimään. Halusimme lähteä vähän kauemmas, ja löysimme suomalaisen Asia Exchange -yrityksen kautta mahdollisuuden lähteä Balille. Asuimme 10 hengen villassa jossa meitä oli kahdeksan suomalaista. Ihmiset usein kysyvät mikä oli Balilla parasta. Voisi sanoa, että se fiilis kun aamulla herää ja on jo niin lämmintä, että ulos voi mennä shortseissa ja pulahtaa suoraan uima-altaaseen.

Ensimmäisenä päivänämme aiemmin perille saapuneet kämppikset läväyttivät skootterin avaimet käteen: nyt lähdetään! Alussa liikenne tuntui kaaokselta, mutta kun sen kanssa oppi elämään, tuntui että se on sujui jopa paremmin kuin Suomessa – jos on ruuhka, sen voi aina kiertää.

Balilla on valtava kontrasti paikallisten asuinalueiden ja turistibiitsien välillä. Sisämaassa pääsi aivan eri tavalla sisälle autenttiseen kulttuuriin, ja balilaiset ovat todella vieraanvaraista väkeä.

Yksi asia mikä suututti oli poliisin selkeä korruptio. Poliisi saattoi pysäyttää mieli-

valtaisesti ja vaatia lahjuksia. Meille ei onneksi käynyt koskaan mitään, mutta esimerkiksi tuttaville kävi niin että poliisi pysäytti ja totesi paperien olevan kunnossa, mutta papereiden takaisinsaamiseksi olisi maksettava. Tulee vähän sellainen olo, että jos ei voi luottaa poliisiin niin keneen sitten? Tähän kannattaa varautua. Välillä saattaa auttaa ettei ole siellä turistina, vaan vaihtarina. Meille koulussa teroitettiin, että olemme siellä opiskelemassa ja kunnioittamassa paikallista kulttuuria, ja asenne vaihtareita kohtaan on aivan eri kuin turisteja.

Koulussa opiskeltiin indonesian kielen alkeet, sekä paikallisia tapoja ja juhlia. Opiskelu oli aika erilaista, ehkä löysempää kuin Suomessa. Sen tiesimme jo etukäteen. Joka kurssiin kuului tentti, jotka olivat ihan oma juttunsa. Opettaja saattoi vain antaa paperin ja lähteä pois ja jättää valvomatta. Joissain tenttipapereissa jopa luki, että saa käyttää läppäriä tai puhelinta. Osa professoreista oli todella hyviä ja tunnit mielenkiintoisia, mutta tentit olivat liian helppoja. Opetuksesta sai irti asioita, mutta ei se mitenkään haastavaa ollut. Välillä menimme

koululle vain huomataksemme, että tunnit oli peruttu ilman ilmoitusta. Aika erilaista, mihin järjestelmällisessä Suomessa on tottunut. Balilta oli helppo myös reissata Australiaan ja muualle Aasiaan. Kävimme lähes kaikissa lähialueen maissa. Oli helppo löytää kavereita kämppiksistä ja muista vaihtareista – moni Balille tulija on samanhenkinen tyyppi.

Vaihtoon kannattaa ehdottomasti lähteä ja erityisesti oman mukavuusalueen ulkopuolelle haastamaan itseään. Voi olla, että mitä kauemmas lähtee, sen parempi. Opimme paljon uusia piirteitä itsestämme: jos olet epäillyt itseään että onkohan musta tuohon, niin lähtee vaan kaikkeen mukaan ja huomaa että kyllä sitä pystyy.

Vaihdossa tajuaa pärjäävänsä tilanteissa ilman yhteistä kieltä. Uutena juttuna nousi vaihdon jälkeen myös ajatus, että ehkä valmistumisen jälkeen tekisikin mieli lähteä ulkomaille töihin vuodeksi tai pariksi.

Ennen ehkä sitä ajatusta vähän pelkäsi, mutta nyt tietää että pystyisi.”

Rico Rokka ja Roope Tamminen Bali on todella kulttuurin keskus ja oli oiva vaihtoehto juuri kulttuuriperinnön tutkimukseen. Halusin vaihtoon, koska olen aina halunnut tutustua uusiin kulttuureihin. Indonesia tuntui hyvältä vaihtoehdolta, koska halusin mahdollisimman kauas. Indonesia oli myös ainoita Aasian maita, joissa saattoi opiskella kulttuuria.

Opiskelin ensin englanniksi ja jahka opin indonesiaa, myös indonesiaksi. Olin päättänyt että jos kielen opin, käytän sitä päivättäin. Pärjään sillä edelleen, eli jotain tarttui päähän. Kulttuuriin pääsi kielen osatessa aivan eri tavalla sisälle. Koulua käytiin asenteella “life is a beach” eli luennolta rantsulle ja surffaamaan. Ehdin tehdä gradunkin Balilla, koska siellä olo venyi lähes kahteen vuoteen harjoittelun ja työn vuoksi. Jäin töihin Asia Exchange -yritykseen jossa vastasin seuraavien vaihtareiden ohjauksesta, omia kokemuksiani hyödyntäen.

En enää kokenut kulttuurishokkia, koska olen matkustanut niin paljon. Kärsiväl-

lisyydellä pääsee pitkälle ja pitää oppia hymyilemään. Pitää erottaa itsensä oman kulttuurin paremmuustunteesta ja ottaa sellainen asenne, että tämä ei ole minun kulttuurini, eikä minun aina tarvitse ymmärtää sitä, mutta se ei ole negatiivinen asia. Olin aiemmin ollut sekä lukiovaihdossa Yhdysvalloissa että Nepalissa lastenosaston ja synnytysssalin hoitajana suorittaessani sairaanhoitaja-diakonissaopintoja. Nyt olen asunut Lontoossa neljä vuotta. Työskentelen leikkausarviointihoitajana ja opiskelen terveystieteiden maisteriksi Global Health and Crisis Management -ohjelmassa. Sairaanhoitajana olen ehkä käsittänyt, että jokainen ihminen pitää kohdata yksilönä jolla on omat haaveet ja perhe, eikä hän ole olemassa vain sinua varten. Tykkään tutustua juuri näihin ihmisiin ja oppia heiltä ja heistä.

Bali ylitti odotukseni ja siitä tuli oma uusi koti. Aion vielä muuttaa sinne eläkkeellä.”

Eeva Louhela

16

Seikkailuja jylhässä Kanadassa Oletin että esimerkiksi lentokentällä olisi joku vastassa, koska olin yliopistolle pyynnöstä ilmoittanut milloin tulen. Ketään ei näkynyt, mutta onneksi kentältä meni shuttle bus suoraan kampukselle. Sielläkään ei näkynyt ketään, oli uudenvuoden aatto ja aivan tyhjää – lukuunottamatta toista yhtä pihalla olevan näköistä poikaa matkalaukkuineen. Yhtäkkiä luoksemme tuli nainen, joka toi opiskelukortit ja vei asuntolaan. Sitten asiat alkoivat luonaamaan.

Facebookissa oli kv-ryhmä, johon laitoin viestiä ja minkä kautta sitten löysin sekä seuraa uudenvuoden viettoon että oman kaveriporukkani enimmäkseen muista vaihtareista, jotka jo paikan päällä olivat.

Olin haaveillut Kanadasta tosi kauan, ja todella pitkä hakuprosessi sinne piti aloittaa vuosi ennen vaihtoa. Laitoin syksyllä 2017 sinne hakemuksen, ja pääsin yliopiston puolesta vaihtoon. Koska kyseessä on arktisten alueiden valtioiden välinen vaihto-ohjelma North2North, se piti hyväksyttää myös Opetusministeriössä – joka ei sitä hyväksynyt, vaan ainoa avoin paikka Prince Georgessa meni ruotsalaiselle opiskelijalle. Sain kuitenkin sähköpostia elokuussa 2018, että hän oli peruuttanut paikkansa ja sen saankin minä. Tunteet olivat aika pinnassa. Asumisen suhteen laskin mikä olisi halvin ratkaisu, ja päädyin lopulta asumaan kampukselle soluasuntoon. Kaikki piti maksaa kerralla, koko vaihtoajan vuokra sekä siihen sisältyvä ruoka. Sain onneksi avustusrahaa lähes puolet siitä mitä jouduin maksamaan, sekä korotetun opintotuen ja asumistuen, joten peruselämisen sai katettua. Kampuksen ruokalasta tuli meidän kaveriporukalle hengailupaikka, sillä se oli auki aamusta iltaan ja siellä sai käydä syömässä milloin vain, Mehän olimme jo ruuat maksaneet.

Vaihdossa ei ollut ihan sellaista mitä etukäteen ajattelin, koska Prince George on pieni kaupunki ja kuulemani vaihtotarinat olivat suurimmaksi osaksi suurista opiskelijakaupungeista. Kokemus oli kuitenkin todella positiivinen, kurssit olivat mielenkiintoisia ja kanssaopiskelijat hyviä tyyppejä. Koulu oli aika erilaista kuin Suomessa, tenttejä ei ollut paljon mutta kursseilla tuntui olevan tosi

paljon töitä, kuten ryhmätöitä ja väittelyitä.

Kavereiden avulla siitä selvisi, ja piti vaan keskittyä tekemään asiat järjestyksessä.

Viihdyn itse joka paikassa ja tuntui tosi kivalta olla tuolla, olinhan itse haaveillut siitä todella kauan niin nautin siitä todella.

Vaihdossa on usein itsestä kiinni että miten se menee, täytyy itse ehkä uskaltaa vaan mennä.

Olin päättänyt ennen lähtöä että nyt minusta tulee laskettelija, ja tuolla sen pystyi tekemään hienoissa maisemissa.

Vuokrasimme hiihtolomalla helmikuussa auton ja teimme roadtripin Jasperiin ja Banfiin hiihtämään keskellä lunta ja jäätä ja vuoria. Koulun päätyttyä kiersin vielä parisen viikkoa Vancouverin aluetta suomalaisen vaihtarikaverin kanssa. Prince Georgessä kävimme paljon retkillä luonnossa ja laskettelemassa, ja suosittelen sitä ehdottomasti. Tietysti riippuu siitä mitä haluaa.

Jos etsii bilepainotteista vaihtopaikkaa niin sitten tuonne ei kannata mennä. Vaihdossa kannattaa uskaltaa ja haluta tutustua ihmisiin, ei edes kymmeniin vaan edes muutamiin. Ihmiset oli tosi avoimia ja muiden pohjoismaalaisten kanssa löytyy aina jotain yhteistä. Ei kannata liikaa suunnitella että mitä tekee, asiat menee omalla painollaan kun kuitenkin se on erilaista kuin mitä ajattelee.”

Petra Nikula 17

Pystykahvit inspiroivassa Milanossa Muoti ja ylipäätään luovat alat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Tiesin itsestäänselvyytenä, että opinnot aloittaessani haluan vaihtoon – ja että Milano on se paikka. En keksi inspiroivampaa paikkaa taiteen, muodin ja designin pääkaupunkina. En ollut koskaan käynyt Italiassa, mutta muistan lapsesta asti haaveilleeni pääsystä Milanoon. Turun kauppakorkeakoulun sekä Turun että Porin yksiköistä on yhteensä vain yksi paikka Milanoon per lukukausi, ja hakiessani vuodatin sydämeni paperille hakukirjeeseen – tuplasti yli ohjeistetun pituuden.

Riski kannatti ja sain paikan.

Yliopistoni on Italian suurin yksityinen yliopisto, keskustassa vanhan luostarin tiloissa toimiva – nimellisesti katolinen, mutta se näkyy vain siinä että jokaisessa luokkahuoneessa on ikoni. Koska koulu on yksityinen, se maksaa (minulle ei vaihdon takia) ja esimerkiksi kerran kuunnellessani argentiinalaisen ja kalifornialaisen ystävän jutustelua että paljonko joutuu koulusta maksamaan, tunsin melkein syyllisyyttä siitä että saan ilmaisen koulun ja minulle vielä maksetaan opiskelusta.

Milano on Euroopan kalleimpia kaupunkeja asua ja ja siellä on yleistä jakaa huone jonkun kanssa. Itse sain oman huoneen asunnosta jonka jaoin kämppisten kanssa (675 euroa kuussa). Olin tutustunut tarkkaan Milanon eri asuinalueisiin sillä halusin kodin hyvältä alueelta – Milanossakin löytyy alueita joilla naisten ei ole turvallista liikkua, esimerkiksi muutama kaverini asui alueella jonne taksikuskitkaan eivät mielellään heitä olisi vieneet. Itse asuin isolla, eri ikäisten asuttamalla Lorenteggio-alueella joka sijaitsi lähellä kuuluista Navigli-kanaalien aluetta, joiden huhutaan suunnitelleen Leonardo Da Vincin.

Olin saanut läksiäislahjaksi työpaikastani Suomi-Italia-sanakirjan jossa oli muun muassa myöhemmin erittäin hyödylliseksi osoittautunut osio matkailijan italiasta.

Osasin perusfraasit italiaa, mutta esimer-

kiksi lähiapteekissani asioidessa nuori nainen ei puhunut sanaakaan englantia joten Duolingo-sovellus ja läksiäislahja tulivat tarpeeseen.

Oli hetkiä jolloin yhteisen kielen puute oli hankalaa, mutta onneksi olin tutustunut maan tapoihin jo etukäteen. Esimerkiksi minulle tärkeän take away -kahvin käsitettä ei tunneta ollenkaan, vaan kahviloissa on tapana napata pystykahvit tiskillä. Mikäli haluaa istua alas, siitä pitää pulittaa erillinen pöytämaksu.

Vinkkini onkin että lähde valmistautuneena! Kun lähdet, maassa maan tavalla. Sillä tavalla tutustuu paremmin ja avoimemmin muihin kulttuureihin. Olin perehtynyt paljon Milanoon ja kulttuuriin jo ennen vaihtoa, joten mikään ei sinänsä tullut yllätyksenä. Oli itsellekin helpompaa ymmärtää että erinäiset asiat, vaikkapa ihmisten ja kulkuneuvojen myöhästely, on tyypillinen italialainen ja eteläeurooppalainen tapa eikä ottaa siitä turhaa stressiä.

Yksi asia mikä tosin turhautti oli miten epäteknistä kaikki oli – esimerkiksi hallintoasioissa koulun kanssa täytyi toimittaa kaikki paperisesti. Printtaat ja skannaat, luulisi että olisi helpompiakin tapoja. Nuoretkin ymmärtävät miten turhaa tuo on ja miten sitä voisi kätevöittää, mutta kehitystä ei liene ihan lähitulevaisuudessa nähtävissä.

Minä olin päättänyt saada kavereita. Milanoon saapuessa laitoin ensimmäisenä päivänäni Facebookin vaihtariryhmään ilmoituksen että olen menossa tutkimaan kaupunkia, jos joku haluaisi tulla mukaan. Eräs tyttö vastasi ja toki vähän jännitti että jos emme tulekaan yhtään toimeen – löysimme kuitenkin heti yhteisen sävelen tämän argentiinalaisen kanssa josta aiemminkin mainitsin, ja ystävystyimme kunnolla. Myös kämppiksistäni tuli rakkaita ystäviä, ja vaihtareiden kanssa oli helppo löytää yhteinen sävel. Paikallisiin oli kuitenkin aika hankala tutustua, tuntui etteivät he halunneet ujostelun takia puhua englantia.

Vaikka joidenkin mielestä vaihtoni näytti lähinnä aperol spritzien nauttimiselta kattoterasseilla, sain vaihdosta ja Milanosta valtavasti inspiraatiota niin gradun aihetta kuin yleisiä tulevaisuuden suunnitelmiakin varten.

Käymäni kurssit ja koko kaupungin ilmapiiri antoivat varmuutta, että luovia aloja voi ja kannattaa opiskella liiketoiminnan näkökulmasta.”

Jenni Vuorela

18

Suomi-myönteistä opiskelijaelämää Liègessä Olin halunnut jo lukiossa vaihtoon, mutta tuolloin jo vaihtopaikan saatuani en uskaltanutkaan lähteä. Ajatus vaihdosta kuitenkin jäi elämään ja yliopistossa päätin sitten lähteä. Halusin nimenomaan vaihtoon Keski-Eurooppaan ja toinen kriteeri vaihtokohteelleni oli, että saisin opiskella vaihdossa maisterivaiheen sivuainettani teollisuustaloutta. Näiden kriteereiden pohjalta vaihtokohteekseni valikoitui Liègen yliopisto.

Liègessä on erittäin paljon ulkomailta tulleita opiskelijoita ja kaupunki on tottunut vastaanottamaan paljon vaihto-opiskelijoita, joten asunnon löytäminen oli vaivatonta. Löysinkin itselleni yksiön muutaman sadan metrin päästä kouluani hyvissä ajoin ennen vaihtoa. Kaikki asumisen kustannukset (ml. netti) olivat 420 euroa kuussa.

Hintatasoltaan Belgian hintataso on vain hieman Suomea alempi, eli Belgia ei oikein budjettimatkailijalle sovi. Onneksi kuitenkin omat isoimmat kulueräni (matkustaminen ja olut) ovat merkittävästi halvempia siellä.

Isoin ero kouluun Suomessa oli se, että Suomessa on enemmän keskusteleva kulttuuri opettajien ja opiskelijoiden välillä; Belgiassa opettajat olivat etäisempiä ja hierarkia suurempi.

Ajatellaan, että professori on koskematon. Heitä kutsuttiin aina puhutellen mademoiselle, madame tai monsieur. Vaihtokouluni on paperilla parhaan prosentin joukossa maailman kauppakorkeakouluista ja vaatimustason pitäisi olla siellä maailmanluokkaa, mutta oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että kurssien taso ei aivan ollut yhtä korkea kuin Suomessa – vaikka niitä ei toki päässyt läpsytellen läpi. Suorittamani kurssit olivat kohdeyliopistossani maisteritason kursseja (eli syventäviä opintoja) ja ne mielestäni enemmänkin vastasivat Turun kauppakorkeakoulun perus- ja aineopintotasoa. Suoritin lähes koko sivuaineeni, kansainvälisen teollisuustalouden (20op ja Suomessa tehty 5op), vaihdossa. Sopeutumisessa uuteen kouluun ja ympäristöön auttoi se, että lähdin rakentamaan omaa elämääni siellä niin kuin aikoisin olla siellä pidempään kuin vain yhden kevään. Näin ollen, vaikka suurin osa vapaa-ajastani kului matkustellessa, pyrin Liègessä ollessani pitämään omista rutiineistani kiinni ja huomasinkin sen auttavan paljon päivittäisessä elämisessä vieraassa paikassa.

Kurssit olivat kaikki englanniksi. Olen opiskellut ranskaa, josta oli hyötyä arkielämäs-

sä. Kaikkialla ei puhuttu englantia, minkä tiesinkin jo etukäteen enkä kokenut kulttuurishokkia kielen takia. Belgia sopii vaihtokohteeksi sellaiselle, joka tykkää matkustella sekä viettää vaihtonsa siten, että ei jää jälkeen opinnoissa liikaa. Kurssit saa hyvin luettua tutkintoon Suomessa.

Sitä ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että Belgiassa opiskelu veisi liikaa aikaa muulta vaihtoelämältä.

Belgiaa voisi luonnehtia ehkä jonkinlaiseksi välimalliksi vaikkapa Pohjoismaiden ja Balin välillä opiskeluiden vaativuuden suhteen. Vapaa-ajan ongelmia Belgiassa ei ollut: jo mainittu matkustaminen on erittäin edullista Belgiassa ja opiskelijoilla on maanlaajuisesti siellä tosi näkyvä rooli, minkä ansiosta opiskelijatapahtumia järjestettiin erittäin paljon. Aktiivinen opiskelijaelämä takasi sen, että porukkaan oli yllättävän helppoa päästä mukaan ja aluksi tutustuin paljon sekä paikallisiin opiskelijoihin ja muihin vaihto-opiskelijoihin.

Oma ydinporukkamme myöhemmin sitten muotoutui kanadalaisista sekä parista tshekistä.

Yksi silmiinpistävä asia Belgiassa oli, että suomalaisuus tuntui olevan siellä kovassa huudossa. Ystävystyin erään paikallisen luokanopettajan kanssa ja hän kertoi, kuinka opettajat Belgiassa ottavat esimerkkiä suomalaisesta opetuksesta. Muutoinkin Suomesta puhuttiin myönteiseen sävyyn, vaikka jotkut Suomessa käyneet valittivat hintatasosta ja maamme kylmyydestä. Parasta vaihdossa oli varmaankin matkustamisen helppous ja edullisuus. Reissasin muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa ympäri Eurooppaa sekä Belgian sisällä lähes joka viikko. Ei ole ihmistä, jolle en vaihtoa suosittelisi, paitsi en tietenkään sellaiselle, joka ei tahdo tehdä mitään, nähdä mitään tai tutustua kehenkään.”

Tomas Saariketo

19

Otteessaan pitävä Bergen Hintataso on Norjassa Suomea opiskelijabudjettiin suhteellisen tuntuvasti kalliimpi, tuntuu että täällä eletään Grandiosa-pitsoilla. Ymmärsin melko hyvin alusta lähtien norjaa pakollisen ruotsin opiskelemisen takia, ja pohjoismainen kulttuuri on muutenkin melko samankaltaista, joten oli helppo sopeutua. Sain paljon kavereita yliopistolta, ja opiskelija-asuntola oli täynnä muita samassa elämäntilanteessa olevia tyyppejä, joihin oli helppo tutustua erilaisissa opiskelijatapahtumissa.

Kansainvälisten kontaktien luominen ja ura ulkomailla kiinnosti. Tutkin vaihtoa ajatellen eri maita sillä silmällä, minne voisin realistisesti kuvitella itseni asumaan mahdollisesti myös pidemmäksi aikaa. Pohdin lähinnä sitä, että elintaso mahdollisessa tulevassa pidempiaikaisessa kotimaassa olisi korkea, ja maassa toimisi itseäni uramielessä kiinnostavia yrityksiä. Myös kulttuuri ja naisten oikeudet yhteiskunnassa (etenkin työelämään ja uralla etenemiseen liittyen) olivat tärkeitä kriteerejä maita pohtiessani. Norja täytti kriteerit ja enemmänkin, joten se vaikutti sopivalta mahdolliselta uudelta kotimaalta. Pelotti ihan järkyttävästi. Minulla oli tavallaan jo valmiiksi suunniteltu ja pohja luotu elämälle Suomessa, mutta en saanut

karistettua tunnetta siitä, että elämä voisi mennä jotain muutakin reittiä. Oli pakko lähteä pois. Oli melko kivulias prosessi riuhtaista itsensä pois juurineen ja hypätä tuntemattomaan, mutta tuntui että jos en sitä tee niin tulen aina olemaan katkera jossitteleva nainen että ”miten erilaista elämä olisi voinut olla JOS olisin tehnyt sitä ja tätä”.

Pidensin vaihtoa heti ekan kuukauden jälkeen puolesta vuodesta vuoden pituiseksi. Muistan, että kun noin kuukauden jälkeen olin saanut ekat hyvät kaverit ja huomasin, että maailma ei loppunutkaan siihen että muutin pelokkaana yksin tuntemattomaan paikkaan, tuli vahva tunne siitä että pärjään kyllä yksin. Niin niihin aikoihin tuo päätös siitä, että uskallan jäädä tänne pidemmäksi aikaa kristallisoitui. Omat kansainväliset urahaaveet olivat päällimmäisenä syynä vaihdon jatkamiselle, mutta myös uusi parisuhde paikallisen kanssa sinetöi päätöksen jäädä. Keskityin tietoisesti vaihdon aikana verkostoitumaan ja solmimaan suhteita silmällä pitäen juuri tulevaisuuden uraa. Olin muun muassa töissä pakohuonepelissä ja hyödynsin kokemustani myöhemmin gradua varten. Suunnittelen jääväni Bergeniin, eikä minulla ole mitään aikomuksia muuttaa Suomeen. Tulen jo tämän hetkistenkin töideni puolesta matkustamaan paljon ympäri maailmaa joka tapauksessa, ja Norja on oivallinen maa rakentaa kotipesä mistä reissata toisaalle tarvittaessa.”

Katriina Penttilä

20

Kimppakämppien ja kulttuurin Glasgow Olen aina tiennyt, että aion mennä vaihtoon. Olin lukiovaihdossa Australiassa ja kun pääsin yliopistoon, aloin heti tutkimaan miten vaihtoon pääsee. Halusin tutustua uusiin ihmisiin ja ajatus ulkomailla asumisesta kiehtoi.

Skotlanti maana vaikutti hyvältä paikalta jossa ihmiset olivat kivoja, luonto kaunista ja reissaaminen helppoa. Glasgow on myös UNESCOn kulttuuriperintökohde musiikkikaupunkina.

Olin aina asunut Suomessa yksin. Minut yllätti positiivisesti miten hyviä kavereita kämppiksistä tuli, ja olemme nähneet vaihdon jälkeenkin ympäri maailmaa. Sovimme yhteiset pelisäännöt, kokkasimme ja vietimme aikaa yhdessä. Kun palasin Suomeen, oli outoa asua yksin ilman ihania kämppiksiäni. Asunnon löytäminen aluksi oli helppoa, mutta oli monimutkaista päästä pois sopimuksesta kun halusimme muuttaa kämppisten kanssa mukavampaan asuntoon, koska opiskelija-asuntomme oli homeessa.

Alussa minua oli jännittänyt saanko kavereita, mutta olin luvannut itselleni että jos en saa niin tulen takaisin. Onneksi kuitenkin sain mahtavia ystäviä! On hyvä muistaa, että aina voi tulla takaisin JOS inhoaa vaihdossa oloa: kukaan ei pakota olemaan siellä. En tosin tunne ketään kuka olisi tullut takaisin.

Turun yliopisto varmaan panostaa vaihtokohteiden tasoon, sillä hommia saa kyllä paiskoa. Opetuksessa oli vuorovaikutusta enempi, kurssia kohden oli luento ja seminaari – luennolla saattoi olla lähes sata ihmistä ja niillä vain puhuttiin yksisuuntaisesti, kun sitten seminaareissa oli syvällisempää keskustelua pienryhmissä. Ajattelin aluksi että menen vaihtoon vain pitämään hauskaa, mutta ei se ihan sitä ollutkaan – siis minulla oli myös hauskaa. mutta myös yllättävän paljon opintoja. Opin Glasgow’n yliopistossa paljon, ja olen tyytyväinen.

Yliopistossa oli paljon harrastustoimintaa: oli nyrkkeilyä ja surffausta ja Harry Pot-

ter-klubia ja vaikka mitä. Olen tästä vähän kateellinen, sillä Suomessa ei ole vastaavaa. Itse olin mukana teatterikerhossa ja pelasin sulkapalloa. Tykkäsin tosi paljon etenkin teatterikerhosta, jossa tein lavastajan ja tuottajan hommia.

Teatterikerho oli myös hyvä kanava tutustua paikallisiin ihmisiin, ja skotit ovat aivan ihania.

Vaihdossa kannattaa matkustella, suosittelen vahvasti ettei ole vain omassa kaupungissaan.

Vaihdossa käydyt keskustelut muiden kansallisuuksien kanssa pistivät suomalaisen opiskelijan asiat perspektiiviin – koen niin ettei minulla ole oikeutta valittaa niin paljon.

Jos on mahdollista niin ottakaa ilo irti, että saatte olla pelkästään opiskelijoita! Vaihto on tosi hieno mahdollisuus. Kaikkien kannattaa lähteä avartamaan omaa maailmankuvaa. Tapasin hienoja ihmisiä, minusta tuli itsevarmempi ja kehityin englannin kielessä akateemisesta näkökulmasta. Opin hassuja faktoja muiden maista, ja oli hauska kertoa niitä Suomesta.

Olen suunnitellut, että valmistumisen jälkeen lähtisin töihin Australiaan ja tutustumaan tuohon toiseen kotimaahani paremmin. Minulla oli mahtava vaihtovuosi, en vaihtaisi sitä mihinkään.

Zagryda Sandholm

21

Haastattelu

Teksti: Silja Aalto Kuva: Aapo Nissi

Ravintola Sofian hovimestari Antti

R

avintola Sofian hovimestarina toimiva Antti on lähes kaikille yliopistokeskuksen opiskelijoille tuttu kasvo. Antilla tulee tänä vuonna täyteen 20 vuotta saman ravintolan palveluksessa. Pointti onnittelee Anttia ansiokkaasta juhlavuodesta!

Paljonko ruokailijoita käy Sofiassa päivittäin?

Meillä käy päivisin noin 500-600 lounastajaa ja yli tuhat asiakasta yhteensä.

Mikä on ravintolanne hyvän ilmapiirin salaisuus?

Miten päädyit ravintola-alalle töihin?

Me teemme ruokaa rakkaudella ja pidämme huolen siitä, että jokaisella on tervetullut olo ruokalaamme joka päivä.

Minulla on yhteensä 34 vuotta ravintola-alalla takana. Olen työskennellyt kapakassa ja kokkina urani alkuaikoina, mutta koen asiakaspalvelun ja vastaanoton tehtävät mieluisammaksi. Nykyään toimenkuvani on monipuolinen aina kassalta keittiöön asti, ja työpäiväni ovat vaihtelevia. Pidän työni monipuolisuudesta. Meillä on tapahtumia aina cocktailtilaisuuksista pikkujoulujen järjestelemiseen asti!

Mitä harrastat vapaa-ajallasi?

Nyt kun lapset ovat jo lähteneet kotoa, jää aikaa matkailulle. Käymme 2-3 kertaa vuodessa ulkomailla.

Nuorempana pelasin jääkiekkoa, josta myöhemmin tuli omien lasteni harrastus.

Mikä on lempiruokasi / bravuurisi?

Mikä on työssäsi parasta?

Olen kaikkiruokainen. Tykkään grillata kesällä. Arkisin teen ruokaa monipuolisesti.

Koen työni mielekkääksi itsessään. Nautin kohtaamisista eri ihmisten kanssa, ja sen takia asiakaspalvelu on minun ykkösjuttuni. Meillä on hyvä tiimihenki Sofiassa. Olemme täällä asiakkaitamme varten. Parasta on, että palvelu on sellaista, jossa asiakas tulee meille aina uudestaan.

Miten aiot juhlistaa juhlavuottasi?

En erityisemmin. Olin matkoilla, kun vuosipäivä tuli täyteen.

22

-osa

Leffat Levyt Kirjat Mielipiteet S. 24-35

T Ä R P I T

Teksti: Miko Vahekoski

LEVYT Meillon - Ajattelen aikojani Kotimainen folk-albumi, joka luovii vaivatta kansanmusiikin eri tyylilajien lävitse leikitellen perinteisten ja modernien vaikutteiden rajamailla sekoitellen mukaan sävyjä esimerkiksi psykedeelisestä- ja jopa freak-folkista. Kauniiden lauluharmonioiden ja eläväisen instrumentaation yhdistelmä tekee albumista hyvin puhdistavan ja intiimin kokemuksen, jota jokainen jäsen värittää persoonallisella lauluäänellään.

Black Midi - Schlagenheim Kokeellisen rockin scenen pinnan alla jo vuosia muhinut black midi tarjoilee debyytillään 43 minuuttia yllättäviä käänteitä ja armotonta ryskettä. Tyylillisesti hyvin monipuolisella albumilla kuullaan jazz-vaikutteita Western-kappaleen hypnoottisissa pyörteissä, lähes naurettavan koukeroisia riffi-rakennelmia 953-avausraidalla sekä bmbmbm-kappaleen painostava rytminen rituaali. Kaikki tämä kiukkuinen ja vaikea musiikki on kääritty erittäin pehmeään ja lämpimään tuotantoon, mistä syntyy Schlagenheimin voima.

Lingua Ignota - Caligula Yksi tämän hetken uniikeimmista artisteista Kristin Hayter a.k.a. Lingua Ignota käsittelee kolmannella albumillaan: Caligulalla haitallisen parisuhteen jättämiä arpia. Albumin soundi on yhdistelmä neoklassisia äänimaisemia ja Hayterin riipivää tulkintaa. Tekstit itsessään ovat raakoja ja tyyliteltyjä muistuttamaan raamatullista ja antiikkista perinnettä. Näiden osien yhdistelmä tekee Caligulasta kolkomman ja rankemman kuin useimmat äärimetalli-albumit.

Lana Del Rey - Norman Fucking Rockwell Lana Del Rey on uransa aikana tuonut itsensä valtavirtaan haikailevalla kevyt-dream popilla ja hieman yläkoululaisen päiväkirjamerkintöjä muistuttavilla sanoituksilla. Norman Fucking Rockwellillä hän osoittaa kasvaneensa artistina aivan uusiin mittoihin. Hyvin maltillinen ja sanoitusvetoinen albumi upottaa jo alkumetreistä kronikloimaan Lanan aiempaa pidemmälle mietittyjä tarinoita rakkaudesta, kasvamisesta ja Amerikkalaisuudesta. Venice Bitch nousee albumin kohokohdaksi lähes 10-minuuttisena kiemurtelevana kaihoisana muisteluna nuoruudesta

24

Teksti: Atte Timonen

LEFFAT Once Upon A Time In…Hollywood (Ohjaaja: Quentin Tarantino) Quentin Tarantinon yhdeksäs elokuva on myös ohjaajan introspektiivisin. Tarina Hollywoodin kulta-ajoilta nostaa parrasvaloihin niin Tarantinon ihailemat roskaelokuvien tähdet, Sharon Taten traagisen tarinan ja Tarantinon oman aseman muuttuvassa Hollywoodissa. Tarantinon elokuvista helpoiten lähestyttävä, huoleton fiilistelypätkä.

Booksmart (Ohjaaja: Olivia Wilde) Vuoden hauskin ja ehkä myös paras elokuva tähän mennessä. Kaksi high schoolhikipinkoa aikovat bilettää kunnolla ennen päättäjäisiä, peläten että he tuhlasivat parhaat vuotensa kirjojen parissa. Teinileffa joka ei syyllistä ketään- ei bilettäjiä, ei nörttejä eikä edes aikuisia, vaan empatisoi kaikkien kanssa. Hulvattoman hauska, moderni ja täynnä sydäntä.

Ad Astra (Ohjaaja: James Gray) Trailerit mainostivat Ad Astraa toimintaelokuvana, mutta mainonta valehtelee.

Ad Astra on melankolinen, hiljainen ja pohdiskeleva mestariteos, joka käyttää scifiä kertomaan myrkyllisestä isäsuhteesta ja kuinka se on vaikuttunut Brad Pittin näyttelemän astronautti Roy McBriden elämään. Grayn visio avaruusmatkustuksesta on myös kyyninen, joka tuntuu myös realistiselta näkemykseltä omasta tulevaisuudestamme tähdissä.

Toy Story 4 (Ohjaaja: Josh Cooley) Vaikka jatko-osa Toy Story- trilogialle tuntui hieman tarpeettomalta, oli Toy Story 4 lopulta taas yksi ylimääräinen sulka Pixarin hattuun. Animaatio ei ole koskaan näyttänyt paremmalta, uudet leluhahmot olivat hauskoja (varsinki kanadalainen surmanajaja Duke Kaboom, äänenään Keanu Reeves) ja tarina onnistui taas itkettämään aikuisia ihmisiä nostalgian ja rakkaiden lelujen muistojen avulla.

Joker (Ohjaaja: Todd Phillips) Joker on elokuva jonka näkemistä suosittelen vain siksi, että kaikki voivat siten muodostaa oman mielipiteensä tästä kiistanalaisesta elokuvasta. Joaquin Phoenix laittaa itsensä likoon täysillä, ja puheet Oscar-pystin saamisesta tämän perusteella tuntuu mahdolliselta. Toisaalta elokuvan filosofia ja yhteiskuntakritiikki on onttoa ja tapa jolla se käsittelee mielenterveysongelmia ongelmallinen. Joker on ajankohtainen, mutta se ei tee siitä syvällistä, päinvastoin.

25

Kirja-arvio

Teksti: Esa Keskinen

Janne Saarikivi Suomen kieli ja mieli Teos, 2018 255 s.

Ulkoasu: Sanna-Reeta Meilahti

Suomeksi suomesta Professori Janne Saarikiven mielestä kaikki kielet ovat hienoja tapoja olla ihminen.

Hänen teoksensa on polveileva, mutta hersyvä puheenvuoro suomen kielen puolesta.

S

uomi on suuri kieli. Suurin osa maailman kielistä on pienempiä kuin se. Suomella puhujia on verrattain paljon, rapiat viitisen miljoonaa. Suomi on siis varsin elävä kieli. Puhujamäärässä mitattuna se on sijalla 120 maailman noin 7 000 kielen joukossa.

Tätäkin suurempi suomi on, jos laskutapana pidetään kielen puhujamäärän asemesta kielellä kirjoitettujen tekstien määrää. Suomen kieli on on internet-sivujen määrällä laskettuna maailman 30 suurimman kielen joukossa, samoin julkaistujen kirjojen määrässä.

Siitä huolimatta, Helsingin yliopiston Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksen professorin Janne Saarikiven mielestä suomi on

jatkuvan hyökkäyksen alaisena. Hän esittää pamflettimaisuuteen taipuvalla Suomen kieli ja mieli -kirjallaan vakavan puheenvuoron suomen eläväisyyden puolesta.

Saarikivi muistuttaa, että Suomen kieli ei toki ole uhanalainen millään järkevällä mittarilla.

Sen sijaan suomen kieli itse uhkaa monia uhanalaisia kieliä kuten inarinsaamen, koltansaamen tai karjalan kieltä, joita kaikkia puhutaan Suomessa.

Toisaalta englanti kolonialisoi suomea konkretian tasolla esimerkiksi maamme näyteikkunassa, Helsinki-Vantaan lentokentällä, missä infokylteissä teksti on englanniksi suurimmalla fontilla ja ennen suomea. Lisäksi kahviloissa ei välttämättä voi tilata kahvia suomeksi, tai ainakin lista on englanniksi.

Työpaikatkin ovat nykyään englanniksi. Työpaikkailmoituksissa haetaan senior advisoria, head of marketingia ja couriereitä, eikä kukaan oikein osaa sanoa miksi keskisuuren suomalaisen yrityksen titteleiden pitäisi olla ei-suomeksi.

Suomen kieli on on internet-sivujen määrällä laskettuna maailman 30 suurimman kielen joukossa

Suurin huolenaihe professorismiehellä on tietenkin korkeimman koulutuksen säilymisestä. Kieli on voimissaan, eikä katoamassa, kun sillä annetaan sen puhumisalueella korkeinta mahdollista opetusta ja julkaistaan uusin tieto maailmasta. Saarikosken näkemyksen mukaan suomalainen koulutus on hapertunut pragmaattisten valintojen kautta, eli jatkuvas-

26

on kestänyt aikaa. Yksinkertaistettuna nykyiset kuvitellut valtioyhteisöt toimivat näin: nationalismin liike kuvitteli kansakunnat ja niille sellaisia ominaisuuksia, että vähän jokainen maa pitää itseään parhaana. Saarikivi purkaa näitä myyttejä. Hän tarkastelee yhteisöjä kielen näkökulmasta ja erottaa kansallisvaltion poissulkevat piirteet käyttämästämme kielestä. Saarikivi korottaa kielen etusijalle ja samalla pudottaa sen korokkeeltaan. Kielitieteilijälle keskeistä ovat kielten sukupuut ja suhteet, jotka ovat ristenneet ja kerrostuneet loputtomasti. Vaikka kielemme onkin kummallinen ja jokseenkin ainutlaatuinen, se ei olisi syntynyt tyhjiössä tai kehittynyt kirjalliseksi rajat kiinni -maailmassa. Kuten eivät muutkaan kielet.

Mikään ei ole niin nopeasti muuttuvaa, tilanteesta riippuvaa ja häilyväistä kuin kansallinen identiteetti

Saarikivi tunnetaan aktiivisena julkisena keskustelijana, jonka Imageen kirjoittamat esseet ja Ylen sekä Helsingin Sanomien kolumnit ovat tarkastamisen arvoista tavaraa. Kuluvana vuonna Saarikivi on noussut eräänlaisesta yleiskommentoijasta entistä enemmän jalustalle. Hänestä luotiin jopa jonkinlaista nerokuvaa Helsingin Sanomien elokuisen Kuukausiliitteen isossa henkilöhaastattelussa. Saarikivi on myös kirjoittanut sanoituksia Ultra Bra -yhtyeelle.

ti suosimalla välitöntä taloudellista hyötyä tuottavia aloja ja niiden yhteydessä englantia julkaisukielenä.

Saarikoski muistuttaa, että englanti ei todellakaan ole ainoa kieli, jolla tehdään huippututkimusta tai ylipäätään viestitään maailmassa. Euroopan suuret kielet ranska, saksa, venäjä, espanja - unohtuneet.

Saati jättiläiset kiina, arabia tai hindi.

Saarikoski irvailee, että nykyään kirjoittamalla suomeksi suomalaisille osoittaa arvostusta kansaa ja yleisöä kohtaan, kun muilla viestimisen rintamilla trendi on globalisaatio ja englanti.

Miksi tällä sitten on mitään merkitystä globaalissa maailmassa? Vain kuollut kieli ei muutu, sanotaan. Miljardeista kirjoista valitaan muutama ja tässä on tärkeät kirjat. Samat sarjat samat elokuvat samat biisit. Lopputuloksena ihmiskunta tyhmenee.

Kulttuuri perustuu lainaamiseen ja on lopulta hyvin samanlaista kaikkialla. Saarikoski luettelee esimerkkeinä neliönmalliset liput, mahtipontiset kansallislaulut ja leijona- sekä kotkavaakunat.

Suosituin musiikin muoto valtiosta piittaamatta on jokusen minuutin kestävä, 4/4-tahtia kulkeva pop-kappale, jossa lauletaan rakkaudesta tai sen puutteesta.

Saarikivi on myös kirjoittanut sanoituksia Ultra Bra -yhtyeelle.

Saarikiven teos loikkii ja polveilee, mikä on toisaalta virkistävää, mutta toisaalta raskasta.

Teksti muistuttaa paikoin enemmän puhuttua luentoa, kuin tarkasti toimitettua tietokirjaa. Kirjasta tuleekin mieleen Juha Hurmeen palkittu Niemi-teos, joka sekin on oodi tämän pohjoisen kolkan monimutkaiselle olemukselle. Hurmeen ja Saarikiven esseemäiset, tajunnanvirtaiset tyylit voisivat sopia yhteen. Saarikivi tosin on näistä sedistä hivenen nuivempi ja kuivempi huumorissaan.

Kirjan lukemisen jälkeen on ainakin hetken valppaampi kielellisille merkityksille. Lisäksi siinä on paljon pikkukivaa etymologiasta kiinnostuneille.

Saarikiven keskeisin teesi on se, että kaikki kielet ovat hienoja tapoja olla ihminen. Kieli muistuttaa ihoa. Kielen puhuminen on maailmassa olemista ja se antaa rakenteet ajattelullemme. Emme voi olla muuttumatta, jos kielemme muuttuu. Saarikivi ei lopulta löydä suomen kielestä lopullista vastausta suomalaisuudelle. Ehkä hyvä niin.

Saarikivi kirjoittaa, että ”Suomi on valtio, se tuntuu selvältä.” Muu ei sitten tunnukaan: Suomi on saksalaisten kansallisromantikkojen ja heidän opissaan olleiden ruotsinkielisten akateemikkojen keksintö. Parisataa vuotta sitten identifioiduttiin paikallisiin yhteisöihin ja meidän käsittämämme suomalaisuus oli olematonta. Sitten 1800-luvun kansallisromanttisella kaudella keksittiin (asialla ne ruotsinkieliset akateemikot), että suomalaisuus ja suomen kieli ovat asioita, joille voi rakentaa kätevästi yhteiskunnan.

”Mikään ei ole niin nopeasti muuttuvaa, tilanteesta riippuvaa ja häilyväistä kuin kansallinen identiteetti. Silti käyttäydymme ikään kuin kansalliset identiteetit olisivat ikuisia”, jatkaa Saarikivi jokunen sivu myöhemmin.

Irlantilais-brittiläisen politiikantutkijan Benedict Andersonin kuviteltujen yhteisöjen käsite

27

Levyarvio

Teksti: Miko Vahekoski

Jai Paul Leak 04-13 (Bait Ones) XL Recordings 2019

Paigelta lainattu Crush edustavat jälleen perinteisempää R&B-antia ja loistavat Paulin latautuneella laulutyöskentelyllä, epäsovinnaisella tuotantotyylillä sekä upeilla melodiakuljetuksillaan. Keskeneräisyys antaa myös albumille täysin omaperäisen särmän. Pitkin biisilistaa on ripoteltu lyhyitä kokeiluja, biisinalkuja, sekä äkkiväärän kuuloisia hetkiä, kuten mielenkiintoisesti rytmitetty Desert River. Nämä kappaleet eivät suinkaan saa albumia tuntumaan varsinaisesti keskeneräiseltä, vaan antavat sille päinvastoin harkitun kaoottisen ja maalailevan olemuksen. Tähän vaikuttavat osaltaan myös kesken jääneet miksaukset, mistä johtuu albumin joskus levoton soundi.

Etukäteen julkaistut Jasmine ja BTSTU ovat levyn korkeimpia huippuja ja on helppo nähdä miksi ne jättivät kuulijat nälkäisiksi lisämateriaalille. Jasminen perkussio/syntetisaattori-yhdistelmää tuntuu jyräävän lempeän kitaramelodian ylitse Paulin pitäessä kokonaisuutta jatkuvasti yllä sumuisella tulkinnallaan. Kappale ei koskaan varsinaisesti räjähdä, vaan kulkee tasaisesti pujotellen funk-henkisten melodiapätkien välistä hitaasti paisuen kohti hillityn täyteläistä lopetusta. BTSTU päättää albumin aavemaisen kauniilla tavalla laulustemmojen, kolkon syntetisaattoripaukkeen ja haikailevan tunnelman saattelemana. Paulin sanoitukset ovat runoutta yksinkertaisimmillaan. Hän puhuu poistumisesta ja paluusta käyttäen kuvastossaan muun muassa merille lähtöä. Lopussa kappale moduloi ja paisuu saksofonien saattelemana euforiseen päätökseen, josta se hiljalleen hiipuu takaisin hiljaisuuteen.

Leak 04-13 (Bait Ones) saattaa olla keskeneräinen, mutta se onnistuu keskeneräisyydessään luomaan jotain todella uniikkia, erikoista, säväyttävää, koskettavaa ja ennen kaikkea tarttuvaa. Tällaista tunnelatausten ja sirpaloituneiden kappaleiden sekamelksaa on yritetty aiemminkin, mutta kukaan ennen Jai Paulia ei ole tähän mennessä onnistunut siinä näin hyvin. Nyt kun Paul on vihdoin palannut musiikin pariin, on kutkuttavaa jäädä odottamaan, mitä hän seuraavaksi keksii. Jos tämä upea kokonaisuus oli vielä keskeneräinen, niin voi vain kuvitella millaiselta “valmis” Jai Paul -albumi kuulostaa. Ja jos sitä täytyy odottaa toiset kuusi vuotta, niin silloin odotamme kärsivällisesti. Tämä on se soundi, jolla 2020-luku otetaan vastaan.

I know I’ve been gone a long time, but I’m back and I want what is mine” julisti englantilainen laulaja ja lauluntekijä Jai Paul vuoden 2011 debyytti-singlellään: BTSTU. Kappaleen sanoma on ehkä vielä voimakkaampi tänä päivänä, kun se päättää vihdoin virallisen julkaisunsa saaneen Leak 04-13 (Bait Ones) -albumin. Jai Paul tosiaan on tullut takaisin.

Perfektionistina alusta asti tunnettu Jai Paul aloitti tiedettävästi uransa vuonna 2007, jolloin hän julkaisi ensimmäisen demo-version BTSTU-kappaleesta Myspace-sivullaan, josta se levisi vähitellen internetin välityksellä ympäri maailmaa. Jai Paul nousi nopeasti suuren yleisön tietoisuuteen ja oli 2010-luvun alulla puhutuimpia brittilupauksia. Virallisen version BTSTU:sta jälkeen toinen singlejulkaisu Jasmine vuonna 2012 lisäsi kiinnostusta artistiin entisestään ja vaikutti siltä, että mystisenä pysyttelevän hahmon nousukiitoa ei voisi pysäyttää. Vuonna 2013 Jai Paulin vielä keskeneräinen debyyttialbumi vuodettiin traagisesti sellaisenaan Bandcamp-sivustolle.

Lehdet spekuloivat Paulin vuotaneen albumin itse saadakseen sille lisähuomiota, vaikka sekä Paul että hänen levy-yhtiönsä kielsivät tämän. Vuoto lamaannutti taiteilijan täysin ja hän vetäytyi musiikista kokonaan. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä 2019 Jai Paul julkaisi tämän vuotaneen, keskeneräiseksi jääneen albumin kaikille kuultavaksi. Saatetekstissä hän ilmoittaa palanneensa musiikin pariin vaikeuksien kautta.

Murheellisesta taustastaan huolimatta musiikki itse albumilla on upeaa! Erityisen teoksesta tekee se, että vaikka suurin osa siitä oli äänitetty vuosikymmenen alkupuolella ja osa vielä sitäkin aiemmin, kuulostaa se silti uunituoreelta 2020-luvulle siirtyvältä vaihtoehto-R&B:ltä.

Avausraita Str8 Outta Mumbai on kimalteleva, hieman utuisen ja raukean kuuloinen kutsu tanssimaan. Intialaisesta musiikkiperinteestä kumpuavat vaikutteet eivät kappaleessa vaikuta ollenkaan päälleliimatulta, vaan tuntuvat orgaanisesti sulautuvan kappaleen muuten niin moderniin ja länsimaiseen R&B-ajoon. Sitä seuraava Zion Wolf Theme on tyylillisesti lähes täysin erilainen. Aaltoilevien syntetisaattoreiden ja levottoman perkussion tahdittama kappale tuntuu hyvällä tavalla etäiseltä ja mystiseltä. Taustamelun keskellä soljuvat kömpelöt torvisamplet antavat kappaleelle täysin uniikin identiteetin. Genevieve sekä Jennifer

28

Mielipide

Teksti: Miko Vahekoski

Robotit vs porilainen kulttuuri

K

esäkuussa 2019 otsikoihin nousi Kulttuuritalo Anniksen kassasta kadonneet 6000 euroa. Vajeesta sikisi sotku, jonka kaltaista ei ole Porin kulttuurikentällä vuosiin

vakuuttanut: keskustellaan nyt asiasta, vaikka päätöksen olemme jo tehneet.

Tunnelma Poriksessa oli tiivis. Kaupungin päättäjät ja Annista tukemaan tulleet istuivat vastakkaisilla puolilla salia ja keskustelu kävi kuumana.

Mikäli siis kuumalla keskustelulla tarkoitetaan, sitä että kaupungin robottien algoritmit ohjasivat jokaisen esitetyn kysymyksen jälkeen vastaukset välittömästi sivuraiteille. Välillä toisteltiin ympäripyöreitä mantroja. “Miksi kaupunki haluaa siirtää Anniksen yhdistysmuotoiseksi?” oli kysymys jota tivattiin Annis-porukan toimesta yhä uudelleen ja uudelleen. Siihen lähes joka kerta vastaus kuului: “Se on yksi vaihtoehto, jota selvitetään.”

Aivan kuin kaupunki ei olisi jo halunnut ajaa asiaa läpi edellisenä päivänä kompromissitta. Kaupungilta kysyttiin, mitä tuo toivottu Anniksen kehitys olisi, sillä toimintaa on koko ajan pyritty kehittämään ja vuosikymmenen aikana rakennus on remontoitu täysin uuteen uskoon ja brändiä kiillotettu. Tähän vastattiin tyyliin: miettikää te sitä. Verrattiinpa kerran Anniksen käyttäjiä vastaanottokeskusta vastustaviin rasisteihinkin. Keskustelu kokonaisuudessaan on nähtävillä YouTubessa ja suosittelen sen sieltä katsomaan, sillä se maalaa kuvan kaupunginhallituksesta joka kostonhimoisen tunnepohjan kautta koittaa ilman perusteluja tai järkevää argumentointia ajaa koko kaupungin kulttuurielämän ydintä maan tasalle.

On selvää, etteivät Anniksella toimivat yhdistykset ja kollektiivit pysty rahoittamaan näin massiivisen kompleksin toimintaa itsenäisesti. Kaupunki tietää sen. On myös selvää että kaupunki yrittää viedä agendaansa läpi myöhemmin, kun mediakohu on rauhoittunut. Haluaako kaupunki tosiaan säästää nuo hieman yli sadan tuhannen vuosikulut, ja käyttää vielä mitättömämpää 6000 euron käteiskassavajetta sekä mielipidemuokkaajana että virallisena perusteluna, näin tärkeästä asiasta. Sillä niin ikään selvää on että Anniksen kaltainen kulttuuritoiminnan ihme on uniikki ilmiö Suomessa. Jos pikkukaupungin kulttuurikenttää vuosikymmeniä elävöittänyt konsepti vietäisiin pois, se romuttaisi Porin statuksen tinkimättömän ja tiiviin indie-taiteen kotina.

nähty.

Tapauksessa paljastuu Porin kaupungin johdon epäpätevyys ja suuri tiedottomuus sen alaisuudessa toimivien yksikköjen toiminnasta. Kaikki sai alkunsa siitä kun kadonnutta 6000 euroa alettiin käyttämään lyömäaseena sekä mediassa, että kaupungin itsensä toimesta. Media nosti jokaisessa Annista koskevassa uutisessa esiin tuon 6000 euroa ja kaupunki ilmoitti suureellisesti tekevänsä rikosilmoituksen Anniksen toiminnasta.

Tämä poliittinen rusettiluistelu ei mennyt Anniksen käyttäjiltä ja tukijoilta ohi, ja lokakuussa otsikoihin nousseita aikomuksia siirtää Annis pois kaupungin alaisuudesta ja yhdistysvetoiseksi osattiin jo etukäteen pelätä. Yhdistykseltähän olisi helppo vastaisuudessa vähentää tukia, pakottaa talon käyttäjät maksamaan vuokria ja näin kenties pitkällä tähtäimellä tyhjentää talo toiminnasta, jotta se saataisiin joko purettua tai kaupungin omaan instituutiomaiseen niin sanottuun nuorisotalokäyttöön.

Se, mitä ei osattu pelätä, oli Porin kaupungin hallinnon lähes nolostuttavan amatöörimäistä menettelyä. Tietoa Anniksen yhdistysvetoiseksi siirtymisestä ei ollut nimittäin alkuun edes tarkoitus tulla julkiseksi, vaan se vuodettiin Satakunnan Kansalle vahingossa tai tahallaan. Tämän jälkeen asia otettiin nopeasti käsittelyyn kaupunginhallituksessa tarkoituksena runnoa se mahdollisimman nopeasti läpi, mutta vuodon seurauksena barrikadeille nousu oli jo tapahtunut ja kaupunki jätti asian pöydälle. Tarina sai lisää mielenkiintoisia käänteitä kun selvisi että asiasta ei ollut tiedotettu sivistyslautakunnalle, asiasta vastaavalle kaupungin elimelle, yhtikäs mitään ja myös he olivat asiasta hämmentyneitä. Kaupunki tarjosi Annislaisille oliivinoksaa. Kaupunki järjesti keskustelutilaisuuden pop-up-tila Poriksessa, jossa ideoidaan Anniksen kehittämistä vastaisuudessa. Kaunis idea sinällään, mutta ajankohta päivä sen jälkeen, kun kaupunginhallituksen oli tarkoitus asiasta päättää, ei

29

Leffa-arvio

Teksti: Atte Timonen

Saatanallisuus on peruslähtökohta

P

ohjois-Amerikassa ja Euroopassa vallitsi 80- ja 90-lukujen aikana “Satanic Panic” -kohu, jonka aikana saatananpalvojia syytettiin hyväksikäytöistä, paloittelumurhista ja kaappauksista. Nuoria houkuteltiin saatananpalvontaan mukaan heavy metal -musiikin ja roolipelien avulla, josta he sitten siirtyivät eteenpäin todelliseen palvontaan. Kohu laantui oikeiden todisteiden puutteen vuoksi, mutta saatananpalvonta ja satanismi herättävät yhä ajatuksia rituaalimurhista ja synkistä kulteista.

Tämä mielikuva satanismista on kuitenkin katoamassa. Penny Lanen dokumentti Hail Satan? käsittelee nykyaikasta satanismia ja sen toimintaa aktivistijärjestönä. Dokumentin aiheena on The Satanic Templen eli Saatanan Temppelin muodostumisen ja toiminnan kuvaaminen Yhdysvalloissa ja Englannissa, kertoen sen jäsenten toiminnasta jäsenten omin sanoin. The Satanic Temple ei ole uskonnollinen järjestö, joka uskoo kirjaimelliseen Saatanaan. Se on nonteistiuskonnollinen ryhmä, joka käyttää Saatanaa symbolisena mallina filosofialle ja poliittiselle aktivismille.

Vaikka modernin amerikkalaisen satanismin juuret ovat Anton Szandor LaVeyn Saatanan Kirkkossa, tekee dokumentti selkeän pesäeron LaVeyn järjestön ja Lucien

Nuoria houkuteltiin saatananpalvontaan mukaan heavy metal -musiikin ja roolipelien avulla

30

Greavesin ja Malcolm Jarryn perustaman The Satanic Templen välille. Ja jos mietitte onko The Satanic Templen perustajan nimi oikeasti muka Lucien Greaves, niin ei ole. Kyseessä on pseudonyymi, jollaisia käyttävät monet haastateltavat. Sille on syynsä, sillä Greaves ja Jarry ovat saaneet satoja tappouhkauksia työnsä takia.

Dokumentti on rakennettu erittäin hyvin, sillä katsojan empatiat The Satanic Templen tavoitteiden kanssa kasvavat hiljalleen dokumentin edetessä ja jäsenmäärän noustessa.

Aluksi Greaves ja muutama muu tekivät julkisia esiintymisiä nostaakseen esiin niin kuvernööri Rick Scottin tekopyhyyttä, kuin tehdäkseen pilkkaa Westboron baptistikirkon perustaja Fred Phelpsistä. Pian kuitenkin The Satanic Templen idea ja toiminta alkoi keräämään enemmän huomiota, ja jäsenmäärä kasvoi kolmessa vuodessa yli 50 000 jäseneen. Järjestön kasvaessa sen toiminnan perusmuoto alkoi muodostua.

Poliittinen aktivismi, kuten aborttioikeuden suojeleminen ja muslimipakolaisten auttaminen, hyväntekeväisyys, verenluovutusten ja sukkakeräysten järjestäminen sekä lapsille suunnattu After School Satan -toiminta muodostavat järjestön toiminnan ytimen. Merkittävin taistelu jota Satanic Temple käy on kuitenkin taistelu uskonnonvapauden puolesta.

Yhdysvalloissa on uskonnonvapaus, ja kirkko ja valtio on erotettu toisistaan. Kristinuskolla on kuitenkin suuri valta, joka näkyy aina dollarin seteleistä siiihen, mitä uskontoa on soveliasta harjoittaa julkisesti. Esimerkiksi Oklahoman kaupungin hallintorakennuksen pihalla seisoo Kymmenen käskyä -kivitaulu, rikkoen tätä kirkon ja valtion erottelua. Hail Satan? seuraa The Satanic Templen tavoitetta saada oma Baphomet-patsas saman hallintorakennuksen pihalle, sillä uskonnonvapauden nimissä näiden kahden välille ei saisi tehdä eroa. The Satanic Templen olemassaolo on sidottu Yhdysvaltojen uskonnonvapauden ristiriitaan hallitsevan dogmaattisen kristinuskon kanssa, haastaen sen kulttuurihistoriallista valta-asemaa.

Satanismin suosion nousu viimeisen kymmenen vuoden aikana Yhdysvalloissa on vastalause kristityn oikeiston nousua vastaan.

Se on myös tarjonnut mahdollisuuden yhteisöön ja rituaaleihin niille, jotka ovat ajautuneet ulos kirkosta, varsinkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Ateismi on loppujen lopuksi yksinäistä ja vailla yhteisiä standardeja. The Satanic Temple tarjoaa yhteisön ja kunnioitettavat opinkappaleet, joiden mukaan elää ilman uskontoa sinänsä. Hail Satan? on mustanpuhuva mutta lämmin - hauska mutta vakava - hengellinen mutta myös maallinen dokumentti, jonka lopussa ei voinut tehdä muuta kuin ylistää saatanaa.

Merkittävin taistelu jota Satanic Temple käy on taistelu uskonnonvapauden puolesta.

31

Tokio opiskelijabudjetilla

Teksti ja kuvat: Anna Kankaanpää

Tokio L

opiskelijabudjetilla

ämmitetyt vessanpöntöt, joka kadunkulman vallanneet juoma-automaatit, ruuhkametrot ja niissä hentaita lukevat tai seisaaltaan torkkuvat salarymanit, taifuunit ja maanjäristykset, maailman kohteliaimmat asiakaspalvelijat. Eloisa mutta ystävällinen metropoli, jossa perinteinen ja moderni kohtaavat. Tokio herättää mielikuvia, joista osa on tottakin – vaan jos jokin on liioiteltua, niin kaupungin korkea hintataso. On tietenkin ihan mahdollista saada rahaa palamaan, mutta mikäli ei haaveile hienostohotelleista tai Michelin-ravintoloista, on Tokion-matka opiskelijallekin toteutuskelpoinen, eikä tarvitse edes tinkiä elämyksistä.

Pointin tyhjätaskuinen toimittaja pyörähti kesäkurssilla Sapporossa ottaen siinä sivussa haltuunsa sykkivän Tokion, ja jakaa nyt selviytymisvinkkinsä.

Majoitus Kapselihotellit ja yhteismajoitusratkaisut ovat edullisia ja lähes poikkeuksetta hintaansa nähden siistejä. Halvimmat alueet majoittua ovat Asakusa ja Ueno. Japanin-kirjeenvaihtajanne punkkasi Ikebukurossa hostellissa nimeltä Book and Bed, jossa yö maksoi noin 25 euroa.

Halvemmallakin olisi saanut, mutta kun oli ihan pakko päästä nukkumaan kirjahyllyyn.

Sosiaalisimmat tapaukset majoittuvat ilmaiseksi sohvasurffaamalla ja pääsevät siinä sivussa japanilaisen vieraanvaraisuuden ytimeen. On kuitenkin hyvä muistaa, että sohvasurffaaja on ennen kaikkea vieras ja hänen on sopeuduttava asukkaan arkeen. Harvemmin kannattaa palata asunnolle ympäripäissään yövieraan kanssa.

Lennot Perille pääsee halvimmillaan sesongin ulkopuolella, eli syys- ja talvikuukausina. Tilastollisesti halvimmat lennot saa lokakuussa. Budjettimatkaaja välttelee kirsikankukka-aikaa, Golden Weekiä ja uuttavuotta. Mikäli stressinsietokykyä riittää, välilaskulliset lennot ovat aina suoria edullisempia. Muista myös varata matkat reilusti etukäteen.

Ja tietysti kullanarvoinen vinkki yliopisto-opiskelijalle: lähde vaihtoon, kesäkurssille tai työharjoitteluun – yliopisto ja Kela sponssaa!

32

Hintoja

Liikkuminen Tokion julkinen liikenne ei ole helpoin tai halvin mahdollinen. Useat raidelinjat ovat yksityisessä omistuksessa, ja lipun hinta määräytyy etäisyyden mukaan. Mikäli suunnitelmissa on pyörähtää myös Tokion ulkopuolella, on hyvä ajatus hankkia Japan Rail Pass. Tokion sisällä sen käyttö on rajallista. Yamanote Line kuitenkin kuuluu JR:n settiin, ja sen varrelta löytyy valikoima olennaisia kaupunginosia. JR-passin hinta on noin 270 euroa ja sillä saa viikon ajan suhailla JR:n linjoilla niin paljon kuin hanuri kestää. P.S. Ethän jää illan viimeisestä metrosta, sillä taksit ovat kalliita.

(mielivaltaisesti joko halvimmillaan, keskimäärin tai suunnilleen -periaatteella) yö kapselihotellissa...................... 1500 ¥ / 12,8 € yö kahden hengen huoneessa..... 5000 ¥ / 42,7 € metrolippu....................................... 170 ¥ / 1,45 € taksimatka, 4 km............................ 2000 ¥ / 17,07 € onigiri............................................... 120 ¥ / 1,02 € bento-lounas................................... 600 ¥ / 5,12 € ramen-annos................................. 700 ¥ / 5,97 € illallinen izakaya-ravintolassa...... 2500 ¥ / 17,07 € vesipullo.......................................... 20 ¥ / 1,02 € pullo vihreää teetä......................... 130 ¥ / 1,11 € olut (kaupassa)............................... 200 ¥ / 1,71 € olut (baarissa)................................. 600 ¥ / 5,12 € drinkki.............................................. 800 ¥ / 6,83 € museon pääsylippu...................... 600 ¥ / 5,12 € UFO-sieppari, yksi peli................. 100 ¥ / 0,85 € karaoke (tunti, per hlö).................. 600 ¥ / 5,12 €

Ruoka Ulkona syöminen on taatusti halvempaa kuin Suomessa, varsinkin, mikäli uskaltautuu turistialueiden ulkopuolelle ja niihin salamyhkäisesti pikkukujilla sijaitseviin ravintoloihin, joiden ruokalistat ovat pelkästään japaniksi. Hervottoman kokoisen ja herkullisen kulhon kiehuvaa ramenia saa melkein puolet halvemmalla kuin vilkkaimmista turistikeskittymistä (ja puolet halvemmalla kuin pitsan Kotipizzasta).

Välipalat ja valmisruoka ovat omaa luokkaansa. Ne ovat hinta-laatu-suhteeltaan mainioita, ja japanilaisten lähikauppasushien jälkeen ei Pirkka-sushi tunnu enää miltään. Sen sijaan tuoreet vihannekset ja hedelmät ovat sen verran hintavia, että itse kokkaaminen ei tule juurikaan halvemmaksi.

Kasvissyönti Japanissa vaatii etukäteissuunnittelua, kielen opiskelua tai runsaasti kompromisseja.

Kala on mauste, ja vaikka ruokalistassa ei mainittaisikaan lihaa, se ei silti tarkoita, etteikö annos lihaa sisältäisi. Kasvisravintoloita toki on, mutta sen verran harvakseltaan, että niihin ei yleensä sattumalta törmää.

järjestetään kesästä syksyyn matsuri-festivaaleja. Ylipäätään Tokiossa tapahtuu vähän väliä, joten on syytä pitää silmät ja korvat auki. Koe esimerkiksi Yoyogin puistossa sunnuntaisin tanssivat fiftarit.

Yöelämä Japanissa on sallittua nauttia alkoholia julkisilla paikoilla, joten pistäydy konbinissa ja läträä vaikka puistossa. Juottoloissa oluiden ja drinkkien hinnat liikkuvat samoissa hinnoissa kuin Suomessa. Pääsymaksuttomia pubeja on sentään helppo löytää. Jos rockmusiikki maittaa, voi etsiytyä rokkibaariin ja kertoa olevansa Suomesta – todennäköisesti matkalaiselle tarjotaan juoma, tai ainakin japanilainen snäkki. Tärppi: Rock Inn Dicen omistaja on jäätävä Suomi-fani. Hänen valikoimastaan löytyy kaikkea lonkeroista salmiakkeihin ja hän saattaa yllättää suomalaiset asiakkaansa yhteislaululla – kaikki lähtee Popedasta Teräsbetoniin.

Elämykset Pikku porilainen on Tokiossa huuli pyöreänä jatkuvasti. Ihmetteleminen ei lopu heti kesken, sillä pelkästään käveleminen ihmisiä kuhisevilla kaduilla neonvalojen hohteessa on elämys (tsekkaa kuuluisa Shibuyan risteys ja Shinjukun syntinen Kabukicho [varo huumekauppiaita ja sukupuolitauteja]). Kun futuristisia katuja on ihmetellyt tarpeeksi, on aika kiivetä ihastelemaan valoja ja vilinää ilmaisista pilvenpiirtäjänäkymistä (kuten Tokyo Metropolitan Government Building). Mikäli väkijoukot ja mainostaulut alkavat ahdistaa, voi vetäytyä puistojen, pyhättöjen ja temppelien suojiin rauhoittumaan (ilmaisia kohteita ovat esimerkiksi Meiji Jingu, Asakusa Senso-ji, Yoyogi ja Ueno Park). Ihmeellistä on myös eksyä sivukujille ja pienempiin kaupunginosiin ja ällistyä yhtäkkisestä hiljaisuudesta.

Erilaisiin festivaaleihin ja paraateihin on mahdollista osallistua ilman jenin hyrrää ympäri vuoden, varsinkin kesäisin, jolloin pääsee myös usein todistamaan massiivisia ilotulituksia. Useissa kaupungeissa

Ostokset ja tuliaiset Kaikkea mahdollista syötävää saa vihreän teen makuisena, joten kotiin viemisiksi voi ostaa esimerkiksi matcha-suklaata tai -keksejä. Makean ystävä ilahtuu myös riisistä tehdyistä sievistä mochi-makeisista. Japanilaishenkisiä tuliaisia löytyy pilvin pimein esimerkiksi Asakusan Senso-ji-temppelille johtavilta tuliaiskujilta. Sadan jenin kaupoista, kuten Daisosta, saa sälää joka lähtöön (joskin laatu saattaa olla kyseenalaista).

Penninvenyttäjä suuntaa tietysti myös kirpputoreille, joista villeimmät löytyvät Harajukusta ja tyylikkäimmät Koenjista. Viimeiset jeninsä voi törsätä vaikka gachapon-krääsäautomaatteihin tai UFO-sieppareihin.

33

Teksti: Emma Kalliola

Kolumni

Same same but different

H

tilaamme jälkkäriksi banaanipannukakkuja.

Koulusta kotiin päin voin kävellä, koska tiedän pääseväni heti suihkuun. Jes, ananasleidi on autonsa kanssa myyntipaikallaan kotimatkan varrella. Kotona huomaan siivoojien pedanneen petini ja rojahdan siihen hetkeksi. Kalina soittaa minulle ja pyytää tulemaan 5. kerroksen uima-altaalle.

Vaihdan uikkarit päälle, kävelen pari kerrosta alas ja hyppään suoraan altaaseen. Juomme bisset ja laitamme niihin jäitä, kuten aina. Thaimaalainen ystäväni tulee hissistä ulos altaalle, hän on juuri kotiutunut kuuden viikon Suomen työharjoittelureissultaan. Vaihdamme kuulumisia ja puhumme edellispäiväisistä eduskuntavaaleista. ”Olin ihan hämmentynyt, kun teillä laskettiin ne äänet ja sitten vielä näytettiin, paljonko ääniä kukakin sai. Ei meillä vaan…”, hän sanoi. Ja siinä hetkessä muistin taas, miten erilainen tämä maailma täällä onkaan.

Thaimaassa on jonkin verran kummallisuuksia ja kulttuurierot koto-Suomeen nähden toisinaan huomattavia. Kahden viikon lomalla Patong Beachilla erot eivät välttämättä näyttäydy yhtä paljon, mutta vaaleana maahanmuuttajatyttönä puoli vuotta Bangkokissa tallatessa kyllä. Ylläkirjoittamastani tuli minulle kuitenkin se arki, ja mielestäni on älyttömän hienoa, miten toiseen kulttuuriin voi tottua ja sopeutua niin hyvin. Silti onnellisimmaksi minut tekee se, että voin kutsua Suomea kotimaakseni, ja että tänne voi aina palata. Eikä minun tarvitse kotimaassani puhua kuninkaastamme peitenimellä Justin Bieber, jotta minua ei voitaisi vangita kuningasperheen arvostelusta.

uoneeni ilmastointi oikkuilee taas ja herään jääpalan pudotessa naamalleni - onneksi sain sen takia tuhat bahtia vuokrasta alennusta. Nukuin muutenkin vähän huonosti, kun aasialainen käki huusi koko aamun. Luento alkaa tunnin päästä, joten nousen ja menen lämmittämään kaurapuuron.

Vatsa kiittää ja muutenkin vierastan vähän possun syömistä chilikastikkeella muovipussista cocktailtikulla aamiaiseksi. Suomessa tarkistan aamulla aina heti säätiedotuksen, täällä ilman saastuneisuuden.

Puen koulupuvun päälleni, nappaan hengityssuojan mukaan ja tilaan hissin alakertaan. Tervehdin vastaantulevia siivoojia iloisesti: Sawadee khaa!

Matka kouluun on lyhyt, sillä yliopisto on melkein kadun toisella puolella. Päätän kuitenkin skipata hikoilun 30 asteen aamuauringossa ja hypätä euron maksavan skootteritaksin kyytiin. Kyydissä täytyy istua poikittain koulupuvun hameen vuoksi ja näyttää paperilapulta thaiksi kirjoitettu luentosalin nimi. Kommunikointi taksikuskien kanssa on silti yllättävän sujuvaa ja jättää hymyn huulille.

Astun luokkaan ja siellä on käynnissä sirkus. Opettajaa ei näy ensimmäisen tunnin aikana, ja hänen saapuessaan 18–20-vuotiaat oppilaat eivät erityisemmin häntä kuuntele. Molemminpuolinen kunnioitus puuttuu, mikä tuli minulle yllätyksenä. Luokassa on sitä paitsi ihan sairaan kylmä. Luennon jälkeen kävelen ruokalaan kohti vakkarinuudelikojuani ja näen yhden ruokalan tädin suihkuttelevan ja pesevän lapsiaan kojussaan. Aluksi hämmästytti, nyt se on jo täysin normaalia. Laitamme nuudelikeittoihin kilpaa muiden kanssa taas vähän enemmän chilihiutaleita ja

34

Wanha ja vihainen

Anonyymi approilija

D

iskoteekki1 Cabaretin baarijonossa on ruuhkaa. Olen seissyt tässä niin kauan että kassan kellon hehkuvien numeroiden mukaan päiväkin on jo vaihtunut seuraavaksi.

Olen tuore syntymäpäiväsankari. Olen 35-vuo-

kukkapurkkiin koska olin vasemmistonuori, vihainen ja tarpeeksi vanha tekemään sen kotibileissä.

Heikommalle yksilölle ehkä tulisikin paniikki6 ja tuska tajutessaan että fyysinen ikä ei enää kohtaa henkistä. Mitä ne ajattelee musta? Että olen nolo? Vanha?

Epätoivoinen? Ihan väärässä paikassa ja sitä paitsi rumakin?

Melkein olin yksi näitä heikkoja, kunnes muistin että hittolainen – minä tosiaan olen elänyt suhteellisen kauan ja kai siinä ajassa nyt jotain on opittu. Esimerkiksi sen että paras tapa viedä elämä maaliin on tehdä se just niin kuin haluaa.

Kerroin siis kurssikavereille reippaasti oikean ikäni. En valehdellut sitä kuten välillä sorrun tekemään.

7 Ehkä olen onnekas ja nämä uudet tyypit ympärilläni ovat harvinaisen kultaisia tyyppejä, tai ehkä heitä kiinnostaa fossiilien tutkimus, niin tai näin, sain varauksettoman luvan hengata heidän kanssaan jatkossakin.

Olen kuulemma ihan kiva. Juhlistimme asiaa uudella approleimalla ja shotilla.

Ajattelin alunperin lopettaa kolumnin pieneen itse-naljailuun siitä, että suorittaakseni koko Yrjönkadun Appron viimeiseen tutkintoon asti joudun tulemaan paikalle vielä pari vuotta opiskelujen päättymisen jälkeen, mutta en sittenkään taida.

Koska tanssilattialla laulaa just nyt Kymppilinja sitä Hauki-biisiä. Kädet ilmaan!8

PS. Hei anteeks näistä alaviitteistä.9

tias.

Miten helvetissä tässä näin kävi? Miksi helvetissä olen Cabaretissa kaikista maailman paikoista kun kaiken järjen ja monen poliitikon mukaan minun pitäisi olla kotona lasteni kanssa lukemassa iltasatua2?

No koska #approt. Olen juuri selviytynyt elämäni ensimmäisestä approsta. Selvitytyminen on sitä paitsi ihan väärä sana, koska se ei vaatinut erityistä selviytymistä vaan oli äärimmäisen helppoa ja hauskaa.

Aloitin opinnot muutama hassu viikko sitten.

Me rutjakkeet3 jotka synnyimme ennen 1990-lukua joudumme näin myöhemmällä iällä koulumaailmaan heitettyinä Suuren Valinnan eteen: joko keskitytään asiallisesti opintoihin tai sitten voi asennoitua niin että ikä on vain numeroita ja vetää haalarit jalkaan ja shotin alas kurkusta.4 Totuus allekirjoittaneen, vaikka tämä anonyymi vuodatus onkin, puolesta on että olen ihan tosi kauan haaveillut että voisi taas pämpätä5 ja pitää hauskaa ja tuntea olevansa nuori taas. Ei huolta huomisesta!

Siinä on vain yksi ongelma.

En ole nuori enää. Kurssikaverini eivät muista markkoja kun taas minä muistan haudanneeni sellaisen

6 Koska anonyymin kolumnin kirjoittaminen aiheesta ei mitenkään kuvasta paniikkia.

7 Mutta jos joku kysyy niin olen sitten 26 vee.

8 Itse asiassa kipaleen nimi on kuulemma Minä.

9 Haluan myös hoitaa opinnot asiallisesti, ja ajattelin vähän harjoitella gradua varten.

1 Sanaa on mahdollisesti käytetty sarkastisesti. Tai sitten kirjoittaja vain on just niin vanha.

2 Tai onko keskiyö enää hyväksyttävä iltasatuaika? En minä tiedä. En minä lue niitä. Ei ole niitä lapsia.

3 Siis minä, mutta tuntuu kivemmalta puhua monikossa.

4 Valinta kannattaa tehdä omien halujen mukaisesti.

5 Onko liian noloa sanoa ‘pämpätä’ tässä iässä? Tai missään iässä?

35