Pointti 4/2014

pointti.

IV/MMXIV Porin ylioppilaslehti

Ville Ranta / johtajamme / painava sateenkaari / postimerkkej채 skeidaa/ arvioita / ainakin 1 juttua in english

pointti. opiskelijan asialla

2

Pääkirjoitus 5 Uutisia 6-7 Kolumni 8 Tietoa 10-13 Herr Ranta 14-17 Johtaja 18-20 Pynchon 22-24 Kulttuuria 25 Muuta 26-27

Toimitus: Pointer ry / Pointti (faniposti) PL 181 28100 PORI Vastaava päätoimittaja: Vilho Pirttijärvi (vt) / Päätoimittaja: Esa Keskinen AD: Aleksi Malinen Tekijät: Annina Hietaranta, Tytti Wallenius, Eetu Suoranta, Tuomas Hauhia, Anni Aho, Anni Savolainen, Atte Timonen Kansi: Esa Keskinen ISSN 1799-6627 / Painopaikka: Oriveden Kirjapaino PL 33, 35301 ORIVESI Julkaisija: Pointer ry 3

Porin ylioppilaslehti on somessa, ole sin채kin.

pointti.

4

PÄÄKIRJOITUS\\

Ei muumioiduta J

uhlapuheissa ja markkinoinnissa Pori on vireä ja nouseva opiskelijakaupunki. Tapahtumia riittää, ja opiskelijat pyrkivät vaikuttamaan päätöksentekoon aktiivisesti. Menoa ja melskettä on.

Mieleeni tulee entinen opinahjoni, Mäntän lukio. Pohdiskellessamme yläasteen yhdeksännellä luokalla seuraavan kolmen vuoden puuhia, meille kerrottiin, että Mäntän lukiossa opiskelijat saavat vaikuttaa kurssitarjottimeen paljon.

Olihan tarjolla kurssi faraoiden Egyptistä, ja tuon kurssin opettaminen oli saanut alkunsa opiskelijoiden aloitteesta.

Faraoiden Egypti -kurssi oli itse asiassa ainoa kurssi lukiossamme, joka oli lisätty kurssivalikoimaan opiskelijoiden toiveesta. Tämä tapahtui jo ennen kuin minä aloitin opintoni Mäntän lukiossa. Kurssia ja sen taustaa kuitenkin käytettiin esimerkkinä markkinointitarkoituksissa. Eipä meille olisi tarvinnut oman kylän lukiota edes markkinoida.

Siltikin Faraoiden Egypti -kurssi opiskelijamarkkinoinnin kärkenä tuntuu hiukan valheelliselta tänä päivänä. Siitä tulee vähän mieleen Porin markkinointi vilkkaana opiskelijakaupunkina.

Porissa on opiskelijakulttuuria. Se vain on kuihtumassa - ainakin Porin yliopistokeskuksessa.

Tampereen yliopiston Porin yksikön yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Utopia ja Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikön ainejärjestö Potka ovat molemmat olleet viime vuosina vaikeuksissa. Kummankin järjestön toiminta on hiipunut huomattavasti ja ensi vuoden hallituksien kokoaminen on ollut vaikeaa. Aaltoyliopiston opiskelijoiden yhdistys Näky vei näkymättömyystemppunsa loppuun asti, kun opetus Porin yksikössä

lopetettiin.

Helppoa ei ole Pointerillakaan. Yhdistyksen syyskokoukseen saapui paikalle alle 20 opiskelijaa. Hallitus saatiin kasaan, mutta harmittavasti ensi vuoden hallituksessa ei ole ainuttakaan Utopian edustajaa.

Turun yliopiston yksiköiden ainejärjestöjen, Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön Porkyn ja Kulttuurituotannon ja Maisemantutkimuksen koulutusohjelman Kulman tilanne on parempi. Kulma sai koottua ensi vuodeksi seitsemän hengen hallituksen, ja Porkylla halukkaita hallitukseen oli enemmän kuin paikkoja.

Kulma on lupaavasta ensi vuodesta huolimatta joutunut peruuttamaan tapahtumiaan. Pointerin tapahtumien määrä on vuosien mittaan tippunut tasaisesti. Voidaan sanoa, että opiskelijoiden aktiivisuus on tällä hetkellä alamaissa.

Ei ketään voi syyttää siitä, että opiskelijatoiminta on tällä hetkellä puolitehoista. On aivan ymmärrettävää, että yhdistystoiminnalle jää vähemmän aikaa, kun töissäkin pitää käydä. Kynnelle kykenevät voisivat silti tehdä jotakin.

On selvää, että yliopistokeskuksen opiskelijajärjestöjä on kohdannut selkeä aktiivikato. Olisi syytä selvittää, miksi?

Haluaisin nähdä enemmän ainejärjestöjen välistä yhteistyötä.

Ei ole ollenkaan varmaa, että tutkintokoulutus Porissa jatkuu ikuisesti. Siksi on tärkeää, että opiskelijat puhaltavat yhteen hiileen, tekevät asioita yhdessä ja ovat yhdessä. On tärkeää, että opiskelijat kuuluvat ja näkyvät.

En halua, että lauseet, joilla Poria markkinoidaan muistuttavat minua yläasteen opo-tunneista.

Vilho Pirttijärvi 5

//UUTISET

Frank tuli poriin teksti: Annina Hietaranta Frank on noussut keskusteluihin ja näkyviin yhä useammin viimeisen kahden vuoden aikana.

Opiskelijaetuja tarjoava Frank on näkynyt niin tapahtumissa, opiskelijaeduissa kuin opiskelijakortteissakin. Pointti selvitti mistä Frankissa on kysymys ja mikä on sen vaikutus Porissa.

Frankin nettisivujen mukaan Frank on palvelu, joka pyrkii keräämään kaikki opiskelijaedut yhteen paikkaan maanlaajuisesti. Frank myös tuottaa opiskelijakortteja yhteistyössä Elisan kanssa. Frankin piiriin kuuluvat sekä toisen että kolmannen asteen opiskelijat. Mukana olevia opiskelijajärjestöjä ovat useimmat ylioppilaskunnat, ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat, Suomen lukiolaisten liitto sekä Suomen ammattiin opiskelevien liitto. Tampereen yliopiston ylioppilaskunta sekä Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnat eivät ole kuitenkaan mukana Frankissa.

Frankin omistavat Suomen opiskelijaliitot SYL, SAMOK, SLL ja SAKKI sekä opiskelijoiden matkatoimisto Kilroy. Ideana on että opiskelijaomistuksen myötä palvelun tulot ohjautuvat takaisin opiskelijoille.

Frank-etujen lisäksi muutamia paikallisia yrityksiä, jotka tarjoavat Frank-etuja. Nämä edut Frank on järjestänyt itse rantauduttuaan Poriin viime keväänä.

Etuja tullee kuitenkin lisää ensivuodesta lähtien kun Opiskelijatalo Saikku ja Frank aloittavat yhteistyön vuodenvaihteessa.

Saikun hallituksen puheenjohtaja Iina Hellström pitää tulevaa yhteistyötä lupaavana. ”Yhteistyö alkaa alkuvuodesta, tällä hetkellä työstetään vielä sopimuksia. Se miten toimitaan selvenee tarkemmin kun sopimukset ovat valmiit. Opiskelijataloyhdistys saa sopimuksista tietyn prosenttiosuuden, joka käytetään opiskelijoiden hyväksi samalla kun Frank saa sivuilleen opiskelijaetuja. Hankitut opiskelijaedut ovat toisen ja kolmannen asteen opiskelijoiden käytettävissä ympäri maan.”

Saikun ja Frankin yhteistyö vahvistanee Frankin asemaa ja näkyvyyttä Porissa. Toistaiseksi Porissa Satakunnan Kansan ylläpitämä Siivu on yhä Frankia näkyvämpi. Frankin ja Siivun toisistaan erottaminen voikin vielä olla suurelle yleisölle haastavaa. Etujärjestelmien toimintamalli on kuitenkin erilainen: Kun Frank toimii suurimmaksi osaksi opiskelijavetoisesti, Siivussa vetovastuu on paikallislehdellä. Pitkällä tähtäimellä Frankin valtakunnallinen etujärjestelmä kuitenkin korvannee suureksi osaksi Siivun.

Saikku ja Frank yhteistyöhön Porissa on tällä hetkellä voimassa valtakunnallisten 6

Somenosto #pori

@YleSatakunta: #Pori:n valtuustossa käydään vuoden viimeistä istuntoa. #Työttömyys ja #tuulivoima huolettavat. Myös nuorten #ryyppääminen ja #rikokset.

Uudet hallitukset valittiin Porilaiset opiskelijajärjestöt ovat valinneet itselleen hallitukset vuodelle 2015. Yliopistokeskuksen sisällä Pointer ja TY:n yksiköiden ainejärjestöt PorKy ja Kulma sekä TaY:n Utopia saivat uudet järjestötoimijat marras- ja joulukuun aikana. TTY:n ainejärjestö PoTkan hallitusrekry on vielä käynnissä lehden painohetkellä. Aalto-yliopiston yksikön ainejärjestö Näkyn toiminta on hiipunut yksikön alettua tarjoamaan projektiluontoista koulutusta, eikä sille valittu hallitusta.

Pointerin puheenjohtajaksi valittiin 3 vuoden opiskelija Jukka Jokiranta (TuKKK). Jokiranta toimi vuoden 2014 aikana Pointerin viestintävastaavana. Varapuheenjohtajaksi valittiin Annina Hietaranta (TuKKK), joka on ansioitunut Pointer ry:ssä useampana kautena.

Porin kyltereiden PorKyn pu-

heenjohtajaksi valittiin kolmannen vuosikurssin opiskelija Retu Parilo.

Parilo on toiminut aikaisemmin Pointer ry:n rahastonhoitajana ja PorKyn web-masterina.

Kulma ry:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa kolmannen vuosikurssin opiskelija Tytti Wallenius.

Wallenius on vaikuttanut KTMTopiskelijoiden ainejärjestön lisäksi myös muun muassa Pointerissa ja Porin ylioppilasteatterissa.

SAMMAKKO sai Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMMAKKO valitsi myös uudet toimijat vuodelle 2015.

Totuttuun tapaan päävirkoihin nousi jo ansioituneita aktiiveja.

Edustajiston puheenjohtajaksi äänestettiin porilainen liiketalouden opiskelija Taavi Tingander. Tin7

gander on vaikuttanut aikaisemmin Porin Tradenomiopiskelijat Pora ry:ssä. Varapuheenjohtajaksi valittiin Raumalla kansainvälistä kauppaa opiskeleva Sepi Kortelainen.

Opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajaksi valikoitui liiketalouden opiskelija Jaakko Lehtonen Porista. Lehtonen on ollut SAMMAKKOn hallituksessa ja toimii Satakunnan Kokoomusnuorten järjestösihteerinä. Varapuheenjohtajaksi valittiin kansainvälistä kauppaa opiskeleva Ville-Veikko Martinviita Raumalta.

Lue lisää uusista satakuntalaisista opiskelija-aktiiveista ja näe hallitusten täydelliset kokoonpanot Pointin verkkosivuilta osoitteesta www. porinylioppilaslehti.fi.

Esa A. Keskinen

//KOLUMNI

Persejuttu Tuomas Hauhia puhuu postimerkeistä ja isänmaasta.

Vain elämää -sarjan jaksojen yhteenlaskettu kyyne-

leiden määrä ei riitä tämän tyrmistystarinan käsittelyyn. Minä rikoksentekijänä nauran partaani, enkä tunne katumusta.

Lähetinhän kuitenkin kirjeen Intiaan ja sujautin kuoreen Tom of Finland -postimerkin. Gangsta.

Intianssa maan korkein oikeus ja terveysministeriö ovat nousseet viime vuosina otsikoihin seksuaalivähemmistöjä koskevien arveluttavien lausuntojensa takia. Ministeri Azad ilmoitti asiantuntijakatsannossaan vain muutama vuosi sitten, että homoseksuaalisuus on turistien maahan tuoma sairaus.

Teuvo Hakkarainen, Viitasaaren sahan suuri ajattelija, kynäili hänkin, hieman pehmeämmin, mutta melkoisen homofobiseen sävyyn huhtikuisessa blogissaan. Miehen näkemyksen mukaan Itellan Tom of Finland -postimerkit tulisivat tuhoamaan Suomen maineen. Voi toki olla, että tällä lausunnolla oli jokin suurempikin merkitys puolueelle, jonka puheenjohtaja totesi kesän loputtua, että perussuomalaiset eivät ylipäätään jaa persettä.

Taidepostimerkeistä oli myös Hakkaraisen sahanpuruisin silmin tulkittavissa antisemitistisiä elementtejä. Se jäi blogipostauksesta epäselväksi, että mitä nettikeskustelua iso H oli lukenut ennen kuin näki itsekin postimerkeissä natsisymboliikkaa. Intian viiksekkäät viranomaiset tuskin jakavat tätä näkemystä. Maa, runsaahkon hinduväestön myötä, on jo valmiiksi pullollaan hakaristejä. Mielensäpahoittaja Hakkaraisen pöydälle nostamaa kissaa ei onneksi koskaan kuohittu ainakaan ministeritasolla. Kyllähän se niin on, että käyrällä sahalla tulee paskaa lankkua. Eduskuntatalon remonotoidun saunan laatulauteilla tällekin asialle on voitu hyvinkin vain nauraa höröttää. Sauna, se merkillinen paikka, missä suomalaisen historian kaikki tärkeimmät päätökset on tehty, jurrissa.

Hivenen homoa sekin, ainakin jos australialaiselta kysyt.

Mikä sitten ajoi minut tähän saatanalliseen rikokseeni?

Vietin toukokuun mukavissa riippumattotunnelmissa Intian valtamerta tiiraillen. Goan osavaltiota tuli nuuhkittua laidasta laitaan olemattomien aikataulujen tehdessä minuuttiviisarista pitkästä aikaa silkan turhakkeen. Varakkaimman ja pääosin kristityn seutukunnan pääkaupungissa Panajissa minua haastatteli eräänä päivänä keski-ikäinen herrasmies. Lupasin kotiuduttuani lähettää hänelle suomalaisen postimerkin, koska kaveri oli vanhan liiton filatelisti.

Vasta nyt oli mahdollista toteuttaa tämä toive. Luonnollisesti vain Suomen tunnetuimpiin lukeutuvan kuvataiteilija Toivo Laaksosen uunituoreet Tom of Finlandit tulivat kyseeseen. Terveisiä Suomesta vaan herra Girish Kaisarelle.

Osoitteessa Mahlaxmi temple 101 tuskin menee palak panerit väärään kurkkuun viikon päästä.

Olen isänmaan ystävänä edistänyt maamme tunnettuutta parhaaksi katsomallani tavalla. Sadekauden keskellä tarvitaan kyyneleiden sijaan huumoria niin Suomessa kuin siellä missä pippuri kasvaa. Meno on muutenkin tarpeeksi märkää.

Tuomas Hauhia on kotkalaissyntyinen humanisti, joka parantaa maailmaa postimerkki kerrallaan.

8

Anna lahja, joka koskettaa kaikkia.

à 9,50

Herkkuliput 4 kpl 11€ (à 2,75) – lipulla saa joko keskikokoisen juoman tai popparit.

Liput voimassa 25.12.2014 - 6.5.2015 Finnkinon teattereissa. finnkino.fi

Hostel Buisto

asuntopiiri

Lyhyet majoittumiset ja pidempiaikaiset vuokraukset

Asuntojen vuokraukset ammattitaidolla ja palveluun panostaen.

9

//ILMIÖ

VAPAUTTAKAA TIETO Teksti: Anni Savolainen

Aikaamme hallitsee runsaus. Sisällön tuottaminen, asioiden saatavuus ja tekemisen helppous ovat arkipäivää. Vai onko sittenkin päinvastoin?

M

edia-ala on käynyt läpi ennennäkemättömiä muutoksia viime vuosina.

Islannissa media ei ole ainoa asia, joka muuttuu. Vuoden 2008 pankkikriisi oli Islannille viimeinen niitti: maa haluaa tosissaan vapaan tiedon lipunkantajaksi.– Haasteena on toteuttaa lainsäädännössä ja hallintorakenteissa sitä todellista 2000-lukua. Laki ja politiikka ovat vuosisatoja teknologiaa jäljessä, kertoo Guðjón Idir.

Guðjón Idir toimii toimitusjohtajana International Modern Media Institutessa, joka on Islannissa toimiva tutkimus- ja kehitysinstituutio. IMMI perustettiin vuonna 2011 paitsi parantamaan kansainvälistä medialainsäädäntöä, myös korjaamaan Islantia itseään.

Lyhenne taipuu myös muotoon Icelandic Modern Media Initiative.

Vuosi ennen varsinaisen tutkimusinstituution syntymistä ryhmä aktivisteja, lainsäätäjiä ja siviilijärjestöjä kokoontui maan pääkaupunkiin Reykjavíkiin.

Ryhmän tarkoituksena oli edistää median ja sananvapauden kannalta olennaisimpia lakeja.

Asiat eivät ole aina aivan yksinkertaisia. Islantilainen media on vahvasti kytköksissä politiikkaan.

Talouskriisin jälkeen yleinen ilmapiiri on ollut se, että jotkut lehdet ovat aggressiivisempia ja kriittisempiä politiikkoja ja kauppaalaa kohtaan.

– Mediamme omistavat ihmiset ja ryhmät, jotka ovat taloudellisesti erittäin voimakkaita. Pelkästään viimeisenä kahtena vuotena poliitikot ovat sotkeutuneet mediaan paljon, ja omistajat ja päätoimittajat vaihtuvat vilkkaasti, Guðjón Idir kuvailee.

Islannissa on toiminut neljä perinteistä sanomalehteä, joista kukin on ollut tietyn poliittisen puolueen julkaisu. Näistä neljästä enää yhtä, Morgunblaðiðia, julkaistaan.

Kyseinen lehti on hyvä esimerkki median ja politiikan solmuista: eräs sen editoreista on Davíð Oddsson, joka johti Sjálfstæðisflokkurinn-puoluetta lähes 20 vuotta. Samaa miestä syytetään pitkälti koko pankkikriisistä. Myös TIME-

lehti nimesi Oddssonin yhdeksi niistä 25 henkilöstä, jotka ovat globaalin talouskriisin syypäitä.

Lähes kaikkien johtavien mediaeditorien on täytynyt vetäytyä tehtävistään tämän vuoden aikana. Ainoa poikkeus on juuri Oddsson, joka on myös entinen pääministeri ja pankinjohtaja.

Väkiluvultaan vähäisessä maassa kehittyy herkästi hyvä veli -verkostoja ja piiri pieni pyörii politiikan ja mediankin välillä. Hanna Nikkasen Ulkopolitiikka-lehteen (2/2012) haastattelema kansanedustaja Birgitta Jónsdóttir sanoo. ”Tietovuotoja tarvitaan, koska mikään muukaan ei takaa läpinäkyvyyttä maassa, jossa kaikki tuntevat kaikki.”

Oikeudet ja niiden puute Viimeisinä kahtena vuotena tiedonvapaus on laskenut maassa entisestään. Myös Guðjón Idir huomauttaa, että islantilaisia toimittajia hiljennetään ja uhkaillaan vanhanaikaisesti kunnianloukkauksilla.

Olosuhteiden vuoksi on kasvava tarve lakimiehistä, jotka erikoistuvat ilmaisun- ja tiedonvapauden puolustamiseen. Lehdistöä kohti hyökätään, ja herjaukset sekä vaiennuskäskyt johtavat itsesensuuriin.

Jotta lehdistön vapaus toteutuisi ja hyvin voimiva media syntyisi, tarvitaan pohjalle toimivat lait. Lehdistön vapaus ja tiedonvapaus puolestaan kasvattaisivat kansan osallisuutta päätöksenteossa ja valtion omien linjojen toteuttamisessa.

Olosuhteet myös näkyvät medioissa. RÚVin eli Islannin yleisradioyhtiön johto, myös päätoimittaja irtisanottiin, kun pääjohtaja tuli erotetuksi. Muitakin esimerkkejä on. Televisiotoiminnasta pääosin vastaava 365 Media esimerkiksi erotti kaksi johtavaa editoriaan, ja osa toimittajista lähti sitten yhtiöstä omasta tahdostaan.

Vuosina 2013 ja 2014 oikeistolainen liitto jatkuvasti kritisoi RÚVin uutisointia, ja käytti sitä tekosyynä kyseisen median budjetin rankkaan tiukentamiseen. Myös RÚVin suhde Euroopan Unioniin kerää huomiota.

“Ihmisoikeuksiamme täytyy suojella niin online- kuin offline-tilassakin. Merkityksekkään demokratian ytimeen kuuluu ympäristö, jossa voidaan ilmaista ja levittää tietoa vapaasti. “

11

Esimerkiksi kansanedustaja Vigdís Hauksdóttir on kommentoinut RÚVin olevan hyvin EU-myönteinen. Tämä aiheuttaa keskustelua maassa, jossa EU-jäsenyyteen suhdaututaan paikoin hyvin kielteisesti. Vuosi sitten 20 % budjetista leikattiin, jolloin menetettiin paljon toimittajia.

Viime kesäkuussa kaksi toimittajaa syytti Islannin sisäministerin poliittisen avustajan, Þórey Vilhjálmsdóttirin, vuotaneen tietoja nigerialaisesta turvapaikan hakijasta useille tietovälineille. Todellinen vuotaja oli toinen sisäpoliittinen avustaja, Gísli Freyr Valdórsson, joka on nyt saanut ehdollista vankeutta ja kahdeksan kuukauden tuomion.

Nyt Vilhjálmsdóttir hakee virheellisen syytöksen tehneille toimittajille kahden vuoden vankilatuomioita, 19 000 euron vahingonkorvauksia ja 5800 euron kulukorvauksia.

Ranskalaisen Reporters Without Borders – järjestön mukaan Vilhjálmsdóttirin toiminta ennakoi tuhoisaa vaikutusta tiedonvapaudelle Islannissa. Vaatimukset ovat nimittäin liioiteltuja ja hankaloittavat vastaavien tapausten käsittelyä ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut, että Islannin lakijärjestelmällä on hyvin negatiivinen vaikutus journalistien vapauteen. Rangaistukset ovat kohtuuttomia. Myös International Press Institute on kuvaillut toimintaa vanhanaikaiseksi.

meen kuuluu ympäristö, jossa voidaan ilmaista ja levittää tietoa vapaasti. Teknologia tuo tässä suhteessa uusia mahdollisuuksia, mutta se voi myös uhata vapautta ja oikeuksia.

Tästä syystä meidän täytyy olla valppaina ja valmiina näiden uhkien varalta, Guðjón Idir selittää.

Aiheessa todella on merkittävän syvää, ironista problematiikkaa. Moderni teknologia mahdollistaa maailmanlaajuisen tiedonlevityksen, mikä on olennaista jo pelkästään ideaalin tieteellisen yhteistyön synnyttämiseksi.

Samaan aikaan on valtarakenteita, jotka silti estävät kyseisen toiminnan. Sanotaan, että jos jatkuvasti nujerretaan niitä tapoja, joilla levitetään kansalle olennaista tietoa, ei informaatioyhteiskunnalla ole paljoa tarjottavaa.

Kanadalainen sosiaaliaktivisti ja kirjailija Naomi Klein kuvaa kirjassaan The Shock Doctrine sitä, kuinka kriisiä voidaan hyödyntää rikkomaan kiistanalaisia lakeja, jotka loukkaavat siviilioikeuksia ja samalla kasvattavat valtiovoimaa. Islannin tapauksessa vuoden 2008 talouskriisistä tuli tilaisuus tehdä perusteellisia, myönteisiä muutoksia.

Guðjón Idirin mukaan teknologian kehitys on tuonut lähes kaiken saataville, mutta samalla aikaa valvonta on ennennäkemätöntä.

– Teknologia on kaksiteräinen miekka. Se on tuonut meille globaalin alustan, joka on jatkuvasti uhattuna. Monet yrittävät silti riistää mahdollisuutemme kommunikoida, ilmaista itseämme ja säilyttää yksityisyytemme.

“Teknologia on kaksiteräinen miekka. Se on tuonut meille globaalin alustan, joka on jatkuvasti uhattuna. Monet yrittävät silti riistää mahdollisuutemme kommunikoida,ilmaista itseämme ja säilyttää yksityisyytemme.”

Kaksiteräinen miekka Erilaiset raportit tuntuvat huutavan samaa: media-ala on loukussa. Kuvioon liittyy lukuisia erilaisia teemoja. Ihmisoikeudet, raha, valta ja maine ovat kaikki pelissä mukana.

Syyttävä sormi osoittaa erityisen helposti yhteen tiettyyn osatekijään: teknologiaan.

– Ihmisoikeuksiamme täytyy suojella niin onlinekuin offline-tilassakin. Merkityksekkään demokratian yti-

Uusi aika Miksi sitten juuri Islanti kuuluttaa vapaan tiedon puolesta?

Kyse on osittain valtion maineen puhdistamisesta.

IMMI pääsi osaksi sitä visiota, joka uudistuvan Islannin kuvaksi laskettiin. Uudenlaiset yritykset, ihmisoikeusjärjestöt

12

ILMIÖ\\ ja tietokeskukset olivat tekijöitä, joilla haluttiin voimistaa maan demokraattisuutta ja synnyttää haluttua uudistusta.

Insituution toimimista juuri Islannissa voidaan selittää myös hyvinkin konkreettisin perustein. Kun puhutaan verkkojulkaisuista, on etäisyydellä, tietoliikenteellä, servereiden kuluilla ja lakiympärisöllä vaikutuksensa asiaan. Islannin halpa energia, viileä ilmasto ja vahvat merikaapelit ovat omiaan luomaan niin sanottua vapaan tiedon turvasatamaa.

IMMI pyrkii luomaan ympäristöä, jossa taataan ilmaisunvapaus, tutkivan journalismin edistäminen ja poliittisesti tärkeiden materiaalien kanssa työskentelevien ihmisten vapaus.

Lähtökohdat ovat siis periaatteessa kunnossa. Lain sallimien kehysten puitteissa Islanti houkuttelisi merkittäviä medioita ja ihmisoikeusjärjestöjä.

Guðjón Idir muistuttaa, että vaikka Islantikin haluaa tulla tiedonvapauden kärkimaaksi, varsinaista ilmaisun ja informaation turvapaikkaa ei ole vielä olemassa.

Asia ei kuulu myöskään yksin Islannille: yhteistyö ja kehitys eri maiden ja instituutioiden välillä on tärkeää. Instituution pääedustaja Birgitta Jónsdottir osallistui esimerkiksi Avoin Suomi 2014 –messuille Helsingissä syyskuussa.

Poliittista kriisiä käytetään siis universaalina työkaluna, mutta ennen kaikkea yhteiskunnallisen hyödyn tavoit-

telemiseen.

– Yleensä kriisi vakiinnuttaa huonoa lainsäädäntöä, vapauttaa isoja yrityksiä ja loukkaa ihmisoikeuksia. Nyt pyrimme tekemään juuri päinvastoin.

Työ on tuottanut jo tulosta. Saarivaltion maine sen rajojen ulkopuolella on parantunut. Ala on tuonut uusia työtehtäviä ja taloudellisia vaikutuksia. Lähdesuojelu on voimakkaampaa, ja tiedonvapaus vahvempaa.

Lakiuudistuksia on saatu alulle, mutta muutos on hidasta.

Esimerkiksi ilmiantajien suojelua pyritään edistämään. Vuonna 2013 myös Edward Snowden haki turvapaikkaa Islannista, mutta käytännön puoli esti Snowdenin vastaanottamisen.

Vaikka instituution kohtaamat haasteet ovat raskaita, suunta on voimakkaasti ylöspäin.

Islanti sai kipinän toimintaansa omista tuhkistaan, mutta tunnistaa ongelmiensa ulottuvan myös rajojensa ulkopuolelle. Olennaista on yhä, että IMMI toimii kansalaisjärjestön tavoin: poliittisten koneistojen ulkopuolisena liikkeenä, joka kuitenkin haluaa kohentaa politiikkaa kovalla kädellä.

– Työstämme ennen kaikkea ongelmia, jotka koskevat meitä kaikkia globaalina yhteisönä. Nyt on monta rautaa tulessa, mutta paljon työtä on vielä tekemättä, Guðjón Idir summaa.

“Yleensä kriisi vakiinnuttaa huonoa lainsäädäntöä, vapauttaa isoja yrityksiä ja loukkaa ihmisoikeuksia. Nyt pyrimme tekemään juuri päinvastoin.”

Eetu Suoranta

13

//HENKILÖ

Vilpitön ärsyttäjä Teksti ja kuvat: Esa keskinen

Piirtämällä voi muuttaa maailmaa. Tai ainakin siihen voi pyrkiä. Niin on helppo ajatella, jos katsoo Ville Rantaa ja hänen sarjakuviaan. ”Mä en kestä tyhmyyttä. Mulla ei kerta-

Björkenheim säestivät, kun piirtäjä luonnosteli valkokankaalle enemmän ja vähemmän häiriintyneitä hahmoja. ”Tämä oli ensimmäinen keikka tällä kokoonpanolla ja hyvältä tuntui.”, Ranta kertoo.

Konsepti kiinnosti, sillä sali oli täynnä. Paikalliset poistuivat hämmentynein ilmein Rannan töksäyttelevän haastattelun ja alkuvoimaisen esityksen jälkeen.

kaikkiaan ole sietokykyä sille. En puhu nyt yksilöiden tyhmyydestä, vaan siitä kun ihmiset ovat kollektiivisesti typeriä ja tekopyhiä.”

Sarjakuvataiteilija Ville Rannan, 36, parrakas suu käy kiivaasti imaisten välillä henkoset Lucky Strikestä.

Oulun poika on suututtanut monia suorapuheisuudellaan. Muun muassa Timo Soini on osoittanut huomattavaa julkista närkästystä Rannan Perussuomalaisia käsitelleestä piirroksesta, puhumattakaan Tanskan Muhammed-piirroksien inspiroiman sarjakuvan aiheuttamasta hälystä, joka aiheutti kulttuurilehti Kaltion päätoimittaja Jussi Vilkunan erottamisen vuonna 2006. ”Kyllä mä tiedän mikä ärsyttää. Ensimmäinen skandaalini oli kun piirsin yläasteen saksan opettajasta pilakuvan ja se suuttui niin paljon, että pölli originaalin itselleen.”

Rannan mielestä muurahaispesän sohiminen ei saa kuitenkaan olla arvo sinänsä. ”Ihmiset huomaavat, jos provosoidaan provosoinnin vuoksi. Eivät ihmiset suutu asioista, joita mä sanon tai piirrän, vaan tavasta, jolla sen sanon.

Provosoinnin lähtökohtana pitää olla vilpittömyys ja ajattelu, ei esimerkiksi pelkkä ironia tai vittumaisuus.

Esimerkiksi Muhammed-sarjakuvaa kävimme Kaltion toimituksen kanssa läpi poikkeuksellisen tarkkaan.”, Ranta sanoo.

Edellisenä iltana sarjakuvataiteilija on improvisoinut piirroskonsertin Münchenin Literaturhausilla.

Rannan muusikkoveli Aleksi ja jazz-legenda Raoul

Taiteilija, joka ei lokeroidu Mustassa trenssissään ja harmaassa lierihatussaan Ranta muistuttaa ulkoisesti enemmän stereotyyppistä kirjailijaa kuin vaikkapa pilapiirtäjää. Rajanveto ei oikeastaan ole edes mielekästä, sillä Ranta on enemmän kuin osiensa summa. ”Ranskassa sarjakuva lasketaan kirjallisuudeksi.

Siellä mulle tulee kutsuja yhtä paljon kirja- ja sarjakuvatapahtumiin.”, Ranta avaa.

Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt yksi teos nimeltään Köyhän miehen Jerusalem. Rannan piirrosjälki ei noudattele sarjakuvan totuttuja muotoja, vaan on ruudutonta ja luonnosmaista. ”Mulle sarjakuva on samaan aikaan maalaustaidetta, runoutta ja musiikkia. En osaa katsoa sitä yhdeltä kantilta, vaan taidemuoto on mulle monitahoinen kieli. Siksi mun töitäni voi olla hankala lähestyä, koska ne eivät kulje sitä perinteistä ja yksinkertaista kaavaa. Tietokoneeseen kytketty piirtopöytä tuottaa vain kuollutta jälkeä.”, Ranta selvittää.

Elias Lönnrotiin keskittyvä Kajaani (2008) ja 14

herännäisyyttä 1800-luvun Oulussa käsittelevä Kyllä ”Varmaankin jossain vuoden 2008 tienoilla aloin eikä ei (2013) muistuttavat myös laajuudeltaan ja aivan tietoisesti suhtautumaan elämään ja taiteeseen kerronnaltaan kaunokirjallisuutta. Yhdysvalloisuskonnollisesti. Ihmisen parhaat puolet perustuvat sa vastaavia sarjakuvateoksia kutsuttaisiin nimellä uskoon. Siihen, että vain uskoo täysillä johonkin.” graphic novel, Suomessa käytöön on vakiintunut Ranta on sittemmin saanut kuulla paljon palautettermi sarjakuvaromaani. ta työskentelystään kirkon kanssa. Hänen piirroksiaan ”Nykyisin sarjakuvalla on tunnustettu asema taijulkaistaan säännöllisesti Kirkko & Kaupunki -lehdesdekentässä. Sitä ei ollut vielä 2000-luvun alussa. Silti sä. tiukkoina aikoina sarjakuva ”Monen mielestä se on ulosmitataan lähes aina ensimlähes kuin paholaisen kelkkaan mäisenä suurten kustantamojen hyppäisi, mutta en mä näe siinä ”Tämän piirsin melko listoilta.”, Ranta kertoo. mitään ristiriitaa kriittisen ajatRannan teokset ovat pohtelun välillä. En ole huomanvittuuntuneessa mielentivia ja monisyisiä. Historia, nut, että mua olisi rajoitettu tilassa. Hän oli hieman politiikka, uskonto ja seksuaalimitenkään Kirkko & Kaupunsuus vuorottelevat aiheina. Työgin suunnalta.”, hän naurahtaa. epämiellyttävä ja päässäni huoneella piirtäminen on pieni Suurien kysymyksien vatvoosa lopputulosta, sillä suurien misen ohessa Rannan teoksissa heräsi ajatus, pystyisinkö aiheiden läpikotainen käsittely naidaan ja ryypätään. Ihan niin vaatii työtunteja esimerkiksi kuin oikeassa elämässäkin. naimaan häntä.”

Kansallisarkiston uumenissa.

Seksin ja vakavamielisen ”Kyllä eikä ei -kirjassa takahengellisyyden ristiriidoista kyna oli vuosien taustatyö Oulun ja Suomen historiasta. syessä Ranta kaivaa laukustaan luonnoskirjan. Sivuilla Yhtä pilakuvaa varten saatan päivän pari mietiskellen on irstaita karikatyyrejä erään kuppilan tarjoilijasta. ja aamupäivän Google-hakuja tehden.”

Kohtaukset ovat niin ylilyötyjä seksuaalisia fantasioita, että niille on pakko nauraa. ”Tämän piirsin melko vittuuntuneessa mielentilasUsko, toivo ja rakkaus sa. Hän oli hieman epämiellyttävä ja päässäni heräsi ajatus, pystyisinkö naimaan häntä.”, Ranta hörähtää.

Poleemisten kuvien ja armottoman kritiikin ohessa Rannalla on mitä ilmeisimmin luontainen kyky läRanta on uskon mies. väyttää niin korkeat filosofiset mietteet kuin ihmisen 15

alkukantaiset pohjavireetkin kynän piirtoina paperille.

“Muutto Oulusta on varmasti vain ajan kysymys.

Nyt perhetilanne ei oikein anna periksi, lapset ovat vielä niin nuoria.”

Aurinkoisena syysiltapäivänä Alppien liepeillä Oulu näyttäytyy synkkänä ja syrjäisenä. Rannan lisäksi kaupunki on vaikuttanut moniin taiteilijoihin, kuten Peter von Baghiin ja Kauko Röyhkään.

“Mä olen elänyt melko erilaisessa Oulussa kuin vaikka Röyhkä ja se on hyvä. Suomi oli ilmapiiriltään helkkarin kova ja suvaitsematon 1980-luvulle asti.”

Nyky-Oulullakin on yhä jäyhät puolensa.

“Olen mieluummin vihattu Oulussa, kuin rakastettu Helsingissä. Oulussa ei taiteilijoita hyysätä. Pidän siitä asenteesta. Helsingissä joku on aina taputtelemassa olalle.”, Ranta tokaisee.

Puheista paljastuva tinkimättömyys kuultaa myös Rannan tulevaisuuden tavoitteista. ”Sarjakuvakerronnan totaalinen uudistaminen.

Siihen mä pyrin. Mulla on sellainen tunne, että kun jonkin seinän läpi pääsisi, sarjakuvalla voisi tehdä vaikka mitä. Jos sen seuraus on täydellinen marginalisoituminen, niin olkoon sitten.”

Ranta onkin täysosuma tontilleen. Hän ei välitä mielistelijöistä, hän välittää taiteestaan. Siihen tyyliin lierihattujensa alla ajattelevia ihmisiä tarvitsemme.

Kohti ääretöntä Itsevarmasti luomisen huipulle etenevä Ranta löytää inspiroivia tekijöitä useiden taidelajien piiristä. ”Ihailen Antti Nyléniä. Jaamme saman ajatusmaailman. Sarjakuvakentältä ehdoton suosikkini on Joann Sfar, jonka tyylistä löydän yhtymäkohtia omaani. Myös Björkenheimin kanssa haluaisin jatkaa yhteistyötä.”

Ranta on saanut lähes kaiken tunnustuksen, jonka sarjakuvataiteilija voi Suomessa saada: Puupäähattu, Sarjakuva-Finlandia, Kemin Grand Prix ja kutsu Linnan juhliin. Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla hän oli ehdolla Ranskan parhaimmasta sarjakuva-albumista.

Tämän joulukuun alussa Rannalle myönnettiin Suomipalkinto. Myyntiluvut eivät kuitenkaan aina korreloi huomionosoitusten kanssa. ”Ei Suomessa kukaan myy valtavia määriä, mutta aihepiireihin ja tyyliin suhteutettuna mun kirjat myyvät ihan hyvin. Käytännössä elätän itseni pilapiirroksilla.”

Hän onkin pohtinut maisemanvaihdosta Ranskaan.

Kustantamoiden ihmemaassa tapaamisissa syödään ja juodaan pitkiä illallisia. Kun Ranta aloitti, oheen kuului vielä ketjussa polttaminen. Nyt Rannalla on kuitenkin vauvaikäinen lapsi nykyisen puolisonsa kanssa. Lisäksi hänellä itsellään on kaksi lasta edellisestä avioliitostaan sekä puolisolla yksi.

16

HENKILÖ\\

Ville Ranta

Tunnetuimpia töitä: “Kajaani” (2008), “Kyllä eikä ei” (2013) Kulttuurilehti Kaltion verkkosivuilla julkaistu sarjakuva kohtaamisesta naamioidun profeetta Muhammadin kanssa herätti kohua Suomessa helmikuussa 2006.

Oululainen vapaa sarjakuvataiteilija Syntynyt 1978 Ajankohtaisia sarjakuvia ja pilapiirroksia on julkaistu aikakauslehti Kaltiossa, Ilta-Sanomissa, Journalistissa ja Kirkko ja Kaupunki -lehdessä.

Vaihtoehtosarjakuvan pienkustantamo Asema Kustannuksen perustaja.

Tunnetaan luonnosmaisesta tyylistään ja henkilökohtaisista sekä pohdiskelevista aiheistaan. Saanut tunnustusta itseilmaisun ja sananvapauden puolustamisesta.

17

Palkintoja: Puupäähattu Sarjakuva-Finlandia Kemin sarjakuvafestivaalien Grand Prix Ehdolla Sélection officielle -sarjassa, joka on Euroopan arvostetuin sarjakuvapalkinto.

Electronic Frontier Finlandin Winston Smith -palkinto epäitsekkäästä sananvapauden puolustamisesta Muhammad-piirrosten julkaisemisessa.

//HENKILÖ

Palvelutehtävässä Teksti ja kuvat: Vilho Pirttijärvi

Porin yliopiston uusi johtaja Jari Multisilta on 48-vuotias porilainen, vapaa-ajallaan kilpatanssia, kitaransoittoa ja videopelejä harrastava tekniikan tohtori ja multimedian professori. Harrastukset kertovat Porin yliopistokeskuksen uudesta johtajasta aika vähän. Työt, menneet ja nykyiset kertovat enemmän. Tälläinen Porin yliopistokeskuksen johtaja Jari Multisilta on.

1980-luvun alussa Jari Multisilta osallistui aktiivisesti Itä-Porin yläasteen mikrokerhon toimintaan. Kerhossa opeteltiin BASIC-ohjelmointikieltä Sinclair ZX81 -tietokoneella. ZX81 oli aikansa edullisin kuluttajakäyttöön tarkoitettu tietokone, äärimmäisen yksinkertainen laite, joka toi uuden teknologian kenen tahansa saataville.

Multisilta ja hänen kaverinsa koodasivat ohjelmia tietokoneelle. Ne olivat yksinkertaisia pelejä ja hyötyohjelmia. Jos laitteella ei pystynyt tekemään jotakin, siihen kykenevä lisälaite tehtiin itse.

“ZX81:lle ei ollut joystickia, ja jostakin löytyi ohjeet, kuinka sellainen rakennetaan. Loota avattiin, otettiin juotin käteen ja rakennettiin. Ensin koodattiin, sitten tehtiin jotain elektroniikkajuttuja ja sitten taas koodattiin.

Se oli hirveän opettavaista, siinä oppi niitä perusasioita”, Multisilta kertoo.

insinöörikoulutukseen kuuluneen matematiikan kurssin opetussisällöistä.

Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen oppimisympäristön sisältö-osa on yhteydessä toisiinsa hyperlinkein , oli kyseessä sitten matemaattinen termi, harjoitustehtävä tai sen ratkaisu, on linkitetty vähintäänkin yhteen muuhun osaseen kokonaisuudessa.

Multisillan väitöskirja hyväksyttiin vuonna 1996, hän siis oli kehityksen aallonharjalla ja jopa vuosia aikaansa edellä kehittäessään verkko-opetukseen soveltuvan ympäristön.

Kysyttäessä tietoteknisten sovellusten nopeasta kehityksestä, Multisilta toteaa, että itse asiassa kehitys tuntuu hitaalta. Moni yliopistoissa kehitetty innovaatio nousee kaupallisessa käytössä kukoistukseensa vasta vuosien päästä. Tästä Multisillalla on esimerkki.

“Tutkimusryhmässäni Harri Ketamo kehitti jo 2000-luvun alkupuolella sen aikaisella kommunikaattoripuhelimella toiminutta Xtask-ympäristöä, joka periaatteessa teki sen mitä Google Docs tekee tänä päivänä.

Joskus kehitys tuntuu hirvittävän tahmealta.”

Multisilta siirtyi Tampereelta Poriin työskentelemään heti väitöskirjansa valmistuttua vuonna 1996. Tutkijan roolista Multisilta eteni nopeasti professoriksi. Multimedian professorin nimike Tampereen teknillisen korkeakoulun Porin yksiköstä heltisi Multisillalle vuonna 2001.

2000-luvun alkupuolella Helsingin yliopisto tilasi Multisillalta selvityksen monitieteisen oppimisen tutkimuksen edellytyksistä Suomessa. Multisillan selvityksen valmistuttua vuonna 2005 perustettiin Cicero-tutkimusverkosto, kolmen yliopiston, Porin yliopistokeskuksen ja työterveyslaitoksen muodostama yhteenliittymä, jonka

Tahmeaa kehitystä Opiskellessaan matematiikkaa Tampereen yliopistossa Multisilta jatkoi tietokoneiden kanssa työskentelemistä.

Gradun yhteydessä syntyi tietokoneohjelma, jolla voitiin graafisesti havainnollistaa esimerkiksi lämpöpatterin lämmönsäätelyyn liittyviä matemaattisia kaavoja. Tämän ohjelman perimmäinen käyttötarkoitus oli sitä, mikä on ollut myöhemmin Multisillan koko akateemisen uran pääteema - oppiminen.

Multisilta teki väitöskirjansa silloisessa Tampereen teknillisessä korkeakoulussa. Väitöstä varten hän kehitti verkkoselaimessa toimivan oppimisympäristön matematiikan oppimista varten.

Oppimisympäristö oli hypermediaesitys diplomi-

18

19

tarkoituksena on tutkia oppimista monen eri tieteenalan näkökulmasta.

Multisilta toimi Ciceron taustaryhmässä alusta lähtien, ja vuonna 2011 hän siirtyi tutkimusverkoston johtajaksi.

Vuonna 2014 koittivat kuitenkin uudet haasteet. Multisilta haki ja sai paikan Porin yliopistokeskuksen johtajana.

Kun Jari Multisillan edeltäjä, Harri Peltoniemi lähti yliopistokeskukselta uusiin tehtäviin, tulevan uuden johtajan suhde opiskelijoihin herätti kysymyksiä opiskelijakunnassa.

Peltoniemi oli kuitenkin ollut erityisen tiiviissä yhteistyössä yliopistokeskuksen opiskelijajärjestöjen kanssa. Ymmärrettävästi Jari Multisilta ei pyri olemaan uusi Harri Peltoniemi, mutta vakuuttaa olevansa avoin kaikelle yhteistyölle.

“Näen olevani täällä palvelutehtävässä, en pelkästään henkilökuntaa, vaan myös opiskelijoita varten.”

Puhuttaessa nykyisen työpaikkansa tulevaisuudesta Multisilta on erittäin positiivinen, vaikka esimerkiksi opetusministeriön ja Suomen ylioppilaskuntien liiton kannanotoissa nähdään yliopistokeskusten tulevat vuodet tutkintokoulutuksesta vapaana. Multisilta kertoo, että Porin yliopistokeskuksesta valmistuvat maisterit työllistyvät paremmin kuin mistään muusta yliopistosta tahi yliopis-

tokeskuksesta valmistuvat. Multisilta kuitenkin haluaa yliopistokeskuksen olevan muillakin mitattavilla saroilla paras mahdollinen.

“Me emme voi jäädä maakuntasarjaan ja ajatella, että kiva, me palvellaan näitä satakuntalaisia. Sen tutkimuksen täytyy olla kansallista ja kansainvälistä tasoa.Mielestäni Porin yliopistokeskuksesta voi tulla aivan yhtä tasokasta tutkimusta kuin suomalaisista tai eurooppalaisista huippuyliopistoista.”

Pyrkiessään maailmanluokan tutkimuksen edellytysten parantamiseen, Multisilta luottaa monitieteisyyden suomiin etuihin.

Tutkimuksen lopputulokset voivat olla tieteidenalojen rajojen ylittyessä tyystin erilaisia kuin silloin, kun samaa tutkimusongelmaa käsitellään vain oman tieteenalan piirissä.

Yliopistokeskuksen hallinnointi vie Multisillan ajasta suurimman osan, joten tällä hetkellä hän ei ehdi keskittymään tutkimukseen niin paljoa kuin aikaisemmin. Hän kuitenkin sanoo pyrkivänsä paneutumaan myös tutkijan työhön johtajuuden ohella. Jos palaamme vielä alussa mainittuihin harrastuksiin, on Multisillalla yksi harrastus, jonka sivuun jäämistä hän harmittelee työkiireiden vuoksi.

Hänestä olisi mukavaa koodata enemmän.

“Me emme voi jäädä maakuntasarjaan ja ajatella, että kiva, me palvellaan näitä satakuntalaisia. Sen tutkimuksen täytyy olla kansallista ja kansainvälistä tasoa.”

20

Porin ylioppilaslehti etsii avustajia iloiseen joukkoonsa. Jos kirjoittaminen, kuvittaminen, valokuvaaminen tai vaikkapa taittaminen sujuvat, ota yhteytt채. Tilatuista jutuista, kuvituksista, valokuvista ja taitosta maksetaan asianmukaiset palkkiot. pointti.lehti@gmail.com

//ESSEE

Rakettispagetti Teksti: Aleksi Malinen Kuvitus: Anni Aho

Thomas Pynchonin pääteoksessa metsästetään rakettia, syödään banaaneja, yhdytään ja tapellaan mustekalan kanssa.

Slothrop sukeltaa vessanpönttöön huuli-

diakuvia. Välillä on pakko palata taaksepäin vain huomatakseen, että tarinassa on aukko eikä Slothropin päätymistä kartanosta pellolle selitetä juuri mitenkään.

Tekstin pulppuilua ja virtailua eri suuntiin on kiehtovaa seurata. Kertomuksen jännitteet ja toiminnan nopeus luovat aaltoja, jotka nousevat ja laskevat. Myös tekstin intensiviteetti vaihtelee. Parhaimmillaan lauseet ovat suoraa jumalan suusta purkautuvaa myyttipuhetta, estelemätöntä tajunnanvirtaa, joka pulppuilee jostain Pynchonin harmaiden aivojen sopukoista.

harpun perässä. Slothrop paneskelee, ja samaan paikkaan osuu myöhemmin ohjus. Slothrop juoksentelee pukeutuneena viitaan, myöhemmin sika-asuun. Slothrop nai kaksitoistavuotiasta tyttöä. Slothrop nai kaikkea, mikä eteen sattuu.

Slothrop on Rakettimies.

Siinä Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaaren juoni tiivistettynä. Luutnantti Tyrone Slothrop ryntäilee ympäriinsä toisen maailmansodan lopun tunnelmissa ja asioita tapahtuu. Seuraavaa tilannetta on mahdotonta päätellä edellisestä. Välillä jo seuraava lause kääntää kaiken väärinpäin, tai ainakin vinoon.

Painovoiman sateenkaari on iso ja paksu teos, jonka sivut on vuorattu ääriään myöden omituisilla asioilla. Se on kuin pitkän matkan juoksu, maraton, jota varten kannattaa harjoitella ennen varsinaista kisaa. Jokainen sattumus on oma kertomuksensa. Osa niistä linkittyy suurempaan tarinaan pommista, jonka sarjanumero on 0000. Osa ei tunnu liittyvän juuri mihinkään.

Teoksen lukeminen on kuin paikallaan juoksemista: jalat liikkuvat hurjasti, mutta maisemat eivät muutu. Kirjassa kyllä miljööt vaihtuvat, mutta mitään varsinaista kehitystä romaanissa ei tapahdu, eikä niin ole tarkoituskaan.

Tyrone Slothrop seuraa jälkiä, jotka johtavat ImipolexG-muovista valmistetun, pommiin kiinnitettävän mustan laitteen kautta mystisen Schwartzkommando-ryhmän jäljille. Toisen maailmansodan lopulla suunnitellaan jotain, joka saattaa olla salaliitto tai sitten ei. Historialliset faktat, henkimaailman asiat ja mustekalat on laitettu tehosekoittimeen, jossa ne ovat muodostuneet erottumattomaksi massaksi.

Tapahtumia puskee yksi toisensa jälkeen niin nopealla tahdilla, että olo on kuin katsoisi sekunnin välein vaihtuvia

”Miksi asioiden pitäisi olla helppoja ymmärtää?”, sittemmin julkisuudenpakoisena erakkokirjailijana tunnettu Thomas Pynchon vastasi kritiikkiin hänen esikoisteostaan V kohtaan. Samat sanat voi helposti esittää myös tästä magnum opuksesta, postmodernin kirjallisuuden huipentumanakin pidetystä Painovoiman sateenkaaresta, joka aiheuttaa lukijalle mitä erilaisimpia tuntemuksia kuvotuksesta naurunremakkaan.

Pynchon on kirjojensa lisäksi tullut siis tunnetuksi julkisuuden välttelystään. Kirjailijasta löytyy kaksi tai kolme valokuvaa, mutta kukaan ei täsmälleen tiedä, miltä hän nykyään näyttää. Nuoruudessaan hänen on sanottu olevan ujo, hampaitaan häpeilevä poika, joka opiskeli kirjallisuutta ja fysiikkaa.

Matematiikkaan, kemiaan, fysiikkaan ja tekniikkaan liittyvät teemat ovat vahvasti läsnä Painovoiman sateenkaaressa, joka on toinen suomennettu teos Pynchonin kahdeksan romaania ja yhden novellikokoelman käsittävästä tuotannosta. Edellinen oli kirjailijan toinen romaani Huuto 49, joka suomennettiin 37 vuotta ilmestymisensä jälkeen vuonna 2003. Painovoiman sateenkaaren suomentamista on 22

Kirja on kokonaisuudessaan nyrjähtänyt kabaree, pillulta, banaaneilta, ruudilta ja merivedeltä tuoksuva musikaali, jossa kaikki näyttelijät kohtaavat toisensa sukuelimet edellä. saatu odotella 41 vuotta.

Yhtenä syynä tähän lienee jo teoksen pituus, liki tuhat sivua, jotka sisältävät paljon monimutkaista tekstiä aina rakettifysiikasta Pynchonin mielikuvituksellisiin laulelmiin.

Helsingin Sanomien toimittaja Kyösti Niemelä kirjoittaa, että realistiseen proosaan tottunut suomalaisyleisö tuskin olisi ollut valmis vastaanottamaan teosta sen ilmestymisaikana, tuskin edes 90-luvulla. ”Postmodernismin suuren klassikon rönsyilevyys, leikkisyys, vaikeus ja yllätyksellisyys olisivat voineet hämmentää realismiin ja modernismiin tottuneita suomalaisia”, hän kirjoittaa.

Niemelän kommenttiin on helppo yhtyä, sillä teos on vielä nykypäivänäkin melkoista molekyyligastronomiaa karjalanpaistiin tottuneelle. Ottaen huomioon minkälaisen kalabaliikin kymmenen vuotta tätä aikaisemmin ilmestynyt Hannu Salaman Juhannustanssit sai aikaiseksi, olisi Painovoiman sateenkaartakaan tuskin otettu avosylin vastaan.

Ehkä aika on nyt kypsä kirjalle, jossa kaikkia lankoja ei olekaan tarkoitus solmia yhteen, ja jossa syödään toisessa lauseessa ulostetta ja toisessa banaaneja.

Suomentaja on 18 kuukauden urakkansa aikana tehnyt loistavaa työtä. Myös ongelmallisemmat, loppusoinnulliset laulut on käännetty hienosti. Suomentaja Juhani Lindholmilla on toki kokemusta vaikeiden kirjojen suomentamisesta ja aiemmin, sillä hän on viime vuosina kääntänyt esimerkiksi David Foster Wallacea. Lindholm sai Vänrikki stoolin tarinoiden uudesta suomennoksesta kirjallisuuden valtionpalkinnon.

modernin amerikkalaisen kirjallisuuden kiistaton suurnimi David Foster Wallace on saanut Pynchonilta runsaasti vaikutteita omiin romaaneihinsa. Suomalaisista kirjailijoista esimerkiksi Miki Liukkonen on tunnustanut altistuneensa Pynchonille.

Kirjassa sanotaan olevan noin 400 henkilöä. Suurin osa tosin vilahtaa vain kerran, mutta jo juonen kannalta oleellisten hahmojen määrä on iso. Tämä tekee laajan romaanin lukemisesta haastavaa mutta myös kiintoisaa. Pynchonin rakentama maailma on laaja, ja hahmot risteävät toistensa kanssa odottamattomissa tilanteissa.

Tematiikaltaan Painovoiman sateenkaarta on verrattu muihin toista maailmansotaa satiirisesti käsitteleviin amerikkalaiskirjailijoiden tuotoksiin, kuten Joseph Hellerin Me sotasankareihin ja Kurt Vonnegutin Teurastamo 5:teen. Mutta esimerkiksi Vonnegutin sekoilut ovat pientä katsottaessa Pynchonin mielikuvituksen rajoja, joita ei tunnu olevan.

Samankaltaisuuksiakin kuitenkin löytyy. Sekä Pynchon että Vonnegut kirjoittavat ironisesti sekä yhdistelevät epätyypillisiä elementtejä toisiinsa, luodessaan kirjallisia hybridejä, jotka alkavat lohena mutta päättyvät käärmeeseen.

Kirja on kokonaisuudessaan nyrjähtänyt kabaree, pillulta, banaaneilta, ruudilta ja merivedeltä tuoksuva musikaali, jossa kaikki näyttelijät kohtaavat toisensa sukuelimet edellä.

Teoksen kantava teema onkin viettien ja sattumusten kuljettama ihmisyksilö, jonka elämä kulkee raketin lailla kaaren, kunnes räjähtää ja katoaa pois.

Raketti on myös ilmeinen allegoria seksuaalisuudelle, fallokselle ja koko seksiaktille. Kohoava ohjus on miehisen voiman ja libidon näyte, joka penetroi kaiken tielleen osuvan. Slothropille raketti numero 00000 on valkoinen valas, saavuttamaton aarre sateenkaaren päässä, jota hän mielipuolisesti tavoittelee.

Myös Slothropin lisääntyvä paranoia, vainoharhaisuus kulkee rinnan seksuaalisten ja muiden kommellusten kanssa. Lopulta lukija ei ole varma siitä, mitä on tapahtunut ja miten, kun mahdottomat näyt seuraavat toisiaan. Sama teema toistuu Pynchonin muissakin kirjoissa, kuten juuri elokuvaksi kääntyvässä Inherent Vicessa.

Lukija ei juuri ole viisaampi kuin kirjan päähenkilö.

Painovoiman sateenkaari yllättää, hämmentää, ihastuttaa, kenties vihastuttaa mutta ennen kaikkea riemastuttaa.

Se on postmoderni raamattu täynnä merkityksiä tai kokonaan ilman mieltä. Se voi jättää kylmäksi, tai saatat odottamattomasti ja holtittomasti rakastua.

Mutta mikä on painovoiman sateenkaari? Se on ohjuksen lentoradan paraabeli, ihmisiän mitta, erektion nousu ja lasku, tämän kirjan draaman kaari.

Se on Slothrop tai sitten ei.

Mikäli ei vielä ole käynyt selväksi, täytyy eräs asia toistaa: kirja on sekava. Mutta kun siihen kunnolla uppoutuu, järjettömältä vaikuttava rakenne, juomalaulumaiset lyriikat ja äkkipikaiset käänteet asettuvat jonkinlaiseen jatkumoon, joka tosin yhä poukkoilee suunnasta toiseen.

Mutta sekavuus lienee Painovoiman sateenkaaren voimakkain tehokeino. Miksi kaiken täytyy olla vakavaa, realistista, lineaarista, romanttista tai painavaa? Miksi hahmojen täytyy olla uskottavia ja samaistuttavia? Eikö kirjallisuus voi tarjota myös muuta, fantasiaa, tarinoita, huumoria?

Toisaalta taas Tyrone Slothrop juuri on samaistuttava.

Hän ei ole oman elämänsä herra, vaan seuraa epämääräisiä aavistuksia, joiden todenperäisyydestä ei ole tietoa. Hän on viettiensä orja, kuin luonnontilainen eläin, joka laahustaa paikasta toiseen sanomatta kyllä tai ei. Hänen siittimensä ikään kuin sattuu joutumaan paikkoihin, eikä hän paljoa vastustele.

Pynchon on kyseenalaistajien kyseenalaistaja. Hänen jälkensä kirjallisuuteen on ollut merkittävä, ja esimerkiksi 24

ARVIO\\

Omfalos Renaissance: Ranskalainen sarja Omfalos Renaissance on yhtye, johon kuuluu kanttori ja säveltäjä Harri Kerko, muun muassa Motelli Skronkle -yhtyeen riveissä esiintynyt Petteri Rajanti ja porilainen yleisnero Mika Rättö.

Yhtyeen kolmannelle albumille “Ranskalainen sarja” on tallennettu kappaleita, jotka eivät ole biisejä. Tarkoitan sitä, että näille teoksen osasille ei tee oikeutta rockmusiikin perinteinen biisi-ajattelu. Nämä ovat lauluja, mutta eivät sellaisessa mielessä, että ne olisivat selkeästi rakentuneita ja mielen seinämiin iilimadon lailla kiinnittyviä. Ranskalainen sarja on romanttista musiikkia, jossa on tilaa. Yksin, hiljaisuudessa, yöllä kuunnellessani näitä lauluja ne koskettivat enemmän kuin iltapäivällä.

Yhtyeen niukka ilmaisu jättää kuulijalle tilaa astua sisälle musiikkiin. Siellä voi ihmetellä noin sadan vuoden takaista todellisuutta. Siltä tämän levyn maailma

kuulostaa. Suomenruotsalaisilta taiteilijoilta Pariisissa eksistentiaalisen kriisin keskellä vuonna 1909.

Olen kokenut levyn alkupuoliskon omakseni, se soi kauniisti. Erityisesti kolmas laulu, “Kuvan vaan” on mieleeni. Kappaleessa on kauniita kuoroja ja erityisen harras tunnelma. Aivan levyn puoliväliin on sijoitettu sille nimen antanut “Ranskalainen sarja”. Tämä kahdesta kappaleesta, “Harmonie du Soire” ja “A une Passante” koostuva kokonaisuus kokonaisuuden sisällä ei toimi ympäristössään.

Rakastan Mika Rätön tapaa laulaa ilman minkäänlaisia rajoja, mutta näillä kahdella kappaleella kuultava Riihikedon ranska ei ole rakkauden kieltä. Se kuulostaa rumalta ja levottomalta. Puolen välin jälkeen levyn ote herpaantuu. Maailma hajoaa. Pidän levystä silti. Sen säännöt ovat aivan omiaan.

Wilco Pirttijärvi *** Omfalos Renaissance: Ranskalainen sarja Bare Bone Music

ARVIO\\

Brian K. Vaughan ja Fiona Staples:Saga Scifiä löytyy nykyään joka lähtöön.

Star Wars on saamassa uuden elokuvan ikiaikaisen pitkään sarjaansa, Star Trek-leffat ovat vihdoinkin hyviä ja Guardians of the Galaxy oli Marvelin erittäin viihdyttävä avaruusooppera-supersankaritarina. Sarjakuvapuolella Suomeen ei ole vielä rantautunut kuitenkaan kovinkaan paljon tasokasta sci-fi sarjakuvaa.

Onneksi vastaus scifikansan rukouksiin tulee Yhdysvalloista. Tänä syksynä kirjakauppojen hyllyille ilmestyi Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Saga. Nopeasti sitä voisi kuvailla seuraavasti: Saga on yhdistelmä Romeota ja Juliaa, Star Warsia ja Game of Thronesia.

Brian K. Vaughan on ohiolainen käsikirjoittaja, jota pidetään yhtenä oman alansa kärkinimistä. Fiona Staples on kanadalainen sarjakuvapiirtäjä. Hän on piirtänyt kansia lukuisiin sarjakuvajulkaisuihin, sekä kuvittanut Northlanders, Jonah Hex ja Mystery Societysarjakuvia. Hän on voittanut 15 eri palkintoa työstään Sagan parissa. Nämä kaksi oman alansa huippunimeä loivat yhdessä Sagan, joka on nopeasti nousemassa sarjakuva-klassikoksi.

Saga on kertomus rakastavaisista Alanasta ja Markosta. Alana on Maaantuntumaplaneetan siivekäs asukas, ja Marko sen kuun Kiemuran sarvipäinen alkuasukas. Kiemura ja Maantuntuma ovat sodassa, joka raivoaa pitkin galaksia. He karkasivat sodasta, ja nyt heille on syntynyt lapsi, sarvipäinen ja siivekäs, joka on molempien kansojen silmissä vääristynyt.

Yhdessä he yrittävät löytää jonkin planeetan tai kuun jossa he voisivat elää rauhassa - kaukana vanhasta vihasta, kaukansa sodasta. Kodin.

Sarja ei kerro pelkästään tarinaa Alanan

ja Markon näkökulmasta. Myös heidän perässään oleva televisiopäinen Prinssi Robotti IV saa ”ruutuaikaa” tämän salapoliisityötä ja hovijuonittelua seuratessa, samoin heidän perässään olevasta palkkionmetsästäjä Pelkkä Wil ja Valetassu, kissa jolle ei sovi valehdella.

Lisätään soppaan aaveita, taikuutta ja bordelliplaneetta niin lopputulos on seikkailu ilman vertaistaan.

Sagan vahvin puoli on sen tarinassa. Vaughan liikuttaa sitä eteenpäin sulavasti, rikkomatta tavallista tarinan kaarta, mutta käyttäen silti hyväksensä laajaa hahmogalleriaa ja monen eri tahon näkökulmia. Tarina ei myöskään junnaa paikallaan, vaan liikkuu alati eteenpäin monen näkökulman avulla - vaikka Alana ja Marko eivät juuri nyt tee mitään tärkeää, niin Prinssi Robotti IV on oppimassa juuri jotain uutta. Hahmot on tehty hyvin persoonallisiksi myös luonteeltaan, aina Alanan tulisieluisuudesta Markon pasifismiin. Prinssi Robotin hahmo on silti suosikkini. On mielenkiintoista seurata hahmoa antagonistien puolella ja kuulla tämän puoli tarinasta ja tämän syyt tehdä mitä tekee.

Fiona Staplesin taide on juuri sopivaa monipuolisuudessan, kuten yllä mainitsin.

Groteskimmat kohtaukset ovat päällekäyviä, mutta eivät kuitenkaan jää häiritsemään, sillä vastapainoksi on on aina myös jotain kaunista tai ihmeellistä. Sujuva maalausta muistuttava väritys ja kevyet ääriviivat ovat tänä digitaalisarjakuvien aikana mukavaa nähdä, varsinkin näin taidolla tehtynä. Staplesin tavaramerkiksi Sagassa nousee kuitenkin kasvot: reaktioilmeet ja tunteikkaat kasvot osuvat joka kerta yksiin 25

Vaughanin käsikirjoituksen kanssa.

Saga on yksi merkittävimmistä sarjakuvatapauksista joka on tullut Suomeen tänä vuonna. Se ei ole suunnattu nuoremmille lukijoille sen joskus järkyttävän sisällön vuoksi, joten perheen pienemmille en tätä suosittele.

Jokainen aikuinen lukija saa kuitenkin paljon irti Sagasta ja sen kiehtovasta maailmasta ja sujuvasta tarinankerronnasta. Suomessa on julkaistu vasta yksi albumi, mutta niteitä on alkukielellä julkaistu yhteensä kolme. Saga sopii kaikille, romantiikannälkäisille, seikkailukirjallisuuden ystäville ja scifi-annoksensa tarvitseville.

Atte Timoen

Porin ylioppilaslehti toivottaa hyv채채 joulua ja onnellista uutta vuotta!

IN ENGLISH\\

Girl with an attitude

D

o you know the type of people, who actually open their mouth when they have something to say? People who don’t care what other people think? People who just keep doing their own thing, because they love it. Louise Distras is one of those.

Louise is a punk singer from UK. She has a lot to say, not only to her listeners, but the whole of society and especially to young people. She’s easy to interview: words and ideas come easily out of her mouth, but she’s not talking only about herself. She seems very interested about how her own generation is doing. She actually wants to listen to what other people think and say.

This young artist has been compared to great punk names like Billy Bragg and Joe Strummer. Louise says that she doesn’t want to see herself as a protest singer or as a political singer, but more like the messenger of her own generation. Punk is probably not the most fashionable way to do it, but it’s definitely a strong way.

Louise has been noticed all over the UK and especially in the punk society. She says that she is happy about it. ”Punk needs new blood. Not only new bands, but new ways of thinking and different messages too.”

Louise is a new name in the music field. This summer, she visited Finland and had a few gigs, for example in Harjavalta. I bet most of the people hadn’t even heard about her, but that didn’t matter. Louise made the audience stop and listen to what she had to say. No drums, no bass. No piano, no background singers. Just Louise Distras and her guitar, no bullshit.

her audience that they should not listen to what other people say about them. Especially if they are trying to make you do something that doesn’t come naturally.

Instead of that, young people should find out, little by little, who they really are. Sometimes you have to take risks and make mistakes to find your ”real me”. ”Let’s find out, who we are, what we want to and CAN be”, she says, and finishes: ”Follow your dreams!”

But how can we find out who we are? And how can we just close our minds to the opinions of others? After all, we are not alone here. There is always going to be people judging us and telling us what is wrong and right. We are trying to study, but that doesn’t guarantee that we will find a job. We are spending a lot of time to make ourselves look good, but that doesn’t mean that other people will like us.

Louise says to think about life as a journey. You can learn every day, and not only in school. Problems can be solved if people will have discussions with each other. That means, we need to open our mouths and speak up.

When people with the same problem meet, and share their ideas, they can actually find some solutions.

And when it comes to being liked or being good at something, it’s all about your own attitude. If you love yourself and you work hard for the things you want, then others should love and respect you too. If they don’t, they are not worth having in your life. After all, it’s all about attitude.

Louises music can be found in Youtube, Spotify and iTunes.

IDEALISM The main points in her speech and in her songs are simple: be loud, express and love yourself. Louise tells

Tytti Wallenius 27