Pointti 1/2015 by Pointti

pointti. 1/2015 Porin ylioppilaslehti

faarao / maahanmuuttoa / punkkua / uutisia / zombeja

pointti. opiskelijan asialla.

pointti.

Pääkirjoitus 5 Uutiset 6 Faarao Pirttikangas 8 Kolumni 12 Zombit 13 Bussilla Porissa 16 Mamut 18 Pointin suuri kyykkyviinitesti 23 Kulttuuri 27 Kolumni 30 Sarjis 31

Toimitus: Pointer ry / Pointti (faniposti) PL 181 28100 Pori Päätoimittaja: Esa Keskinen Taitto: Anna Matikainen Mainosmyynti: Jarno Valtonen Tekijät: Tytti Wallenius, Linnea Kotiniemi, Tuomas Hauhia, Annina Hietaranta, Vilho Pirttijärvi, Aleksi Olander, Henri Majuri, Jaakko Lehtonen, Elina Vaahensalo, Tommi Iivonen & Aleksi Malinen Kansi: Esa Keskinen ISSN 1799-6627 / Painopaikka Oriveden kirjapaino PL 33, 35301 Orivesi Julkaisija Pointer ry

Opiskelija, älä jää yksin!

Naama kirjassa uusin lasein

OPISKELIJAKORTILLA

-20% Yhdessä opiskelu on tehokkaampaa. Porin pääkirjasto

SILMÄLASEISTA, PIILOLASEISTA, PIILARINESTEISTÄ JA AURINKOLASEISTA Alennus normaalihintaisista tuotteista opiskelijakortin haltijoille.

- 50 vuotta palvelua silmästä silmään -

Gallen-Kallelankatu 12 www.pori.fi/kirjasto

Vuokra-asuntoja luukusta lukaaliin.

SATAKUNNAN

Tontit asuntoja yritystoimintaan. Kartat rakentajille, suunnittelijoille, pyöräilijöille ja veneilijöille. Pysäköintiluvat autoilijoille. Aikataulut ja liput -Porin Linjat Kaupungin kassapalvelut.

PORINASTA -torin kulmalta

LAAJIN VUOKRAKOTIEN VALIKOIMA

facebook.com/vuokralukaali

Tutustu ajoissa uuteen kotiisi osoitteessa:

WWW.VUOKRALUKAALI.COM Vuokra-asuntopalvelu Lukaali Ky Itsenäisyydenkatu 39, 28100 Pori | Puh. 020 7983220

Tekninen palvelukeskus, Palvelupiste Porina

Yrjönkatu 6 B, puhelin (02) 623 4100 porina@pori.fi, www.pori.fi/tpk

//pääkirjoitus

Eihän tätä kukaan lue Tuomas Enbuske totesi taannoin Journalisti-lehden haastattelussa, että hänen mediapersoonallaan on paljon enemmän valtaa kuin Helsingin Sanomien pääkirjoituksella. Eihän pääkirjoituksia kukaan lue muutenkaan. Mediavalta on muualla. Hän totesi vielä, että ihmiset tietävät kyllä Duudsonien ohjelman, mutta eivät todellakaan miltä kanavalta se tulee. Tarkkanäköisesti todettu ja suurimmalta osin varmasti totta. Valtakunnan päälehdet kouristelevat verkkosisältönsä ja rakennemuutoksensa kanssa aiheuttaen tuntemuksia myötähäpeästä aina kitkerään ärsyyntyneisyyteen asti. Vaikkapa Helsingin Sanomien verkkosivuna toimivaa kirjavaa mainossivustoa tarkastellessa väite laatu edellä kehittymisestä vaikuttaa väkisinkin kalavaleelta. Kaikki perinteinen journalistinen toiminta näyttäytyy epätoivoisena tällä nopean hassuttelun ja klikkihuoraamisen aikakaudella. Mikä järki sitten on enää julkaista paperilehteä, vanhan ajan formaattia? Sehän maksaa ja on hankalaa. No julkaistaan vaikka ihan piruuttaan, tekisi mieli sanoa. Mielestäni sanomalehden, aikakauslehden ja muiden toimitettujen julkaisujen relevantti lyömäase on yllättävyys. Facebookin uutissyöte, Googlen hakutulokset ja Tinder-parit ovat nimittäin kaikki tyynni jossain määrin ennalta määrättyjä. Ne ovat äärimmilleen hiottujen algoritmien tuloksia. Nämä liikesalaisuudet laskevat juuri meille henkilökohtaisesti räätälöidyn sisältöko-

konaisuuden, joka sitten ponnahtelee syötteeseemme. Kun selailee sanomalehden sivuja, saattaa törmätä uutiseen, jota et muuten olisi lukenut. Uutisen ilmiöt ja asiat voivat olla etäisiä, outoja ja jopa kauheita. Ei se mitään, parhaimmassa tapauksessa silloin oppii jotain uutta maailmasta. Netissä algoritmit päättävät minkälainen mediakuva eteemme aukeaa. Samalla määritämme pitkälti käsityksemme ympäröivästä maailmasta välitteisesti, juuri median kautta. Laskukaavojen tehtävä on tuntea verkkopalvelun käyttäjä ja miellyttää häntä. Jos et tyhjennä hakuhistoriaa riittävän usein, Google tarjoaa yhä kapeampaa sisältöä. Algoritmit ovat liikesalaisuuksia, mutta journalistiset periaatteet ja toimitukselliset käytännöt pääosin julkisia. Asia toivottavasti pysyy, vaikka muoto muuttuu. Jonkun täytyy toimittaa sisältöä, jotta ihmiset voivat muodostaa kuvan maailmasta laadukkaasti ja ennen kaikkea monipuolisesti. Siten, että ei tarvitse törmätä Et usko mitä sitten tapahtui -otsikointiin tai Aatami etsii Eevaa -ohjelmaan liittyviin uutisiin. Klik, tässäkö on Cheekin salailema nainen? Klik, julkkiksen epäonnistunut kauneusleikkaus. Klik, tämä odottamaton tapa vähentää vatsa läski. Ja sitä rataa. Ihmiset ansaitsevat parempaa. Pointille liikkumavaraa antaa sen rooli villinä ja vapaana opiskelijajulkaisuna. Ehkä sen etusivuilla tai pääkirjoituksilla ei eroteta Porin kaupunginhallitusta, päätoimittaja ehkä, mutta arvaamaton ja ennakkoluuloton Pointti voi olla. Näiden ohjenuorien tuloksena tässä numerossa on juttu ainakin zombeista ja Alkon halvimmista viineistä. Ei ole Enbuske varmaan tehnyt juttua kummastakaan.■

//uutiset

Kuva: Linnea Kotiniemi

Kiuru patistaa korkeakouluja lähentymään Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) vieraili Porin yliopistokeskuksella 23.3. Kiuru tapasi yliopistokeskuksen ja Satakunnan ammattikorkeakoulun henkilökuntaa. Vierailuun kuului myös kyselytunti, jossa mukana olivat SAMKin toimitusjohtajarehtori Juha Kämäri ja Porin yliopistokeskuksen johtaja Jari Multisilta. Puheenvuorojen jälkeen opiskelijoiden ja henkilökunnan oli mahdollista tentata vieraita ja keskustella korkeakoulutuksen tulevaisuudesta Satakunnassa. Kiuru viittasi useampaan otteeseen samana aamuna julkistettuun kansainväliseen asiantuntijaraporttiin, jossa pohditaan suomalaista yliopistoja korkeakoulujärjestelmää. Kiuru totesi melko suoraan, että raporttia käytetään poliittisten päätösten perustelussa pohdittaessa esimerkiksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen asemaa. “Raportin mukaan me opetamme ja tutkimme hyvin, mutta koulutusjärjestelmän kunto ei kestä maratonia. Jäykkä järjestelmää tulisi sujuvoittaa.”, Kiuru sanoi. 6

Kiuru totesi myös, että Suomella ei ole Porin Kyltereiden puheenjohtaja enää varaa pitää yliopistoja ja ammat- Retu Parilo esitti huomion päällektikorkeakouluja erillään. käisten tutkintojen syntymisestä kaksiportaisessa mallissa, mutta ei “Korkeakoulun vaihtaminen on tehtävä saanut täsmällistä vastausta. helpommaksi. Opintopolkuja on sujuvoitettava.”, Kiuru painotti. “Kuinka ratkaistaan se lomittaisuus, kun insinöörit, tradenomit ja kaupYhdistämis- ja tiivistämispuheiden mää- patieteilijät kilpailevat keskenään ritellessä keskustelua yleisö esitti huo- teknillisten ja kaupallisten alojen lensa korkeakoulutuksen jatkuvuudesta kanditasolla?”, Parilo kysyi. Satakunnan alueella. Kiurun mielestä paras malli olisi alueellinen yhteistyö Suoraa vastausta Kiuru ei antanut korkeakoulujen lakkauttamisen sijaan. myöskään SAMMAKKOn hallituksen puheenjohtaja Jaakko Lehtoselle, “Virkamiesten ideologia estää tällä kun hän tiedusteli Kankaanpään taihetkellä duaalimallin uudistukset. Nyt dekoulutuksen säilyttämisestä Kankaikki yhteistyö on jotenkin kiellettyä. kaanpäässä Poriin siirtämisen aseTarvitaan asennetalkoot, jotta korkea- mesta. koulut ja yliopistot voivat tehdä tutkimusta ja erityisesti opiskelijoita palve- Porin yliopistokeskuksen johtaja Mullevaan yhteistyöhön.” tisilta taas esitti puheenvuorossaan kritiikkiä tulosohjatulle tutkimusjär“Opiskelijoiden resursseja tuhlataan.”, jestelmälle: SAMKin toimitusjohtajarehtori Kämäri totesi. “Yleensä sitä saa mitä mitataan, mutta tällaisella mittaamisella ei saa SAMKin ja yliopistokeskuksen yhteis- huippututkimusta.” ■ työssä Kiuru näki paljon mahdollisuuksia jo lähitulevaisuudesssa.

Somenosto #pori

@ajkar1986 Bussissa kuultu: ”Pori on aina Pori, ihanku ulkomailla olis” Täh? #Pori

Porin opiskelijatalo Saikku uudistui Porin

opiskelijataloyhdistys ry on uudistanut kevään aikana Saikun toimintaa voimakkaasti, jotta se palvelisi opiskelijoita, opiskelijayhdistyksiä ja perustajajäseniä entistä paremmin. Toimintakonseptia myllättiin ja samalla tehtiin kevyt remontti. Uudistunut Saikku valmistui 15.4.2015, jolloin vietettiin Saikun synttäreitä Sporttipäivän merkeissä. Opiskelijatalon toiminnanjohtaja Heidi Särkipaju kertoo, että opiskelijataloa uudistettiin oleskelutilan suuntaan. “Sisustusta on uusittu ja järjestelty vapaamuotoisemmaksi. Tapahtumien ja kerhojen järjestämiseen tai vaikka vain ihan hengailuun.”, Särkipaju kuvailee. Opiskelijatalolla toiminut ravintola lopetti toimintansa 31.3.2015. “Näillä näkymin ei vaikuta siltä, että ravintolatoimintaa olisi tulossa lähitulevaisuudessa, joten jatkossa

opiskelijoiden tai muiden tilan käyttäjien ei tarvitse erikseen sovittaa toimintaansa ravintoloitsijan aukioloaikoihin tai tavoitteisiin.”, Särkipaju kertoo. Aukioloaikoihin ei tule suuria muutoksia. “Päivisin tilat ovat auki toimistoaikojen puitteissa ja kaikki sovitut varaukset ovat edelleen voimassa”, Särkipaju sanoo. Kesäkaudella Saikulla on viime vuosien tapaan ohjelmaa Jazzien sekä Suomi Areenan tiimoilta. “Kesän aukioloaikoja ei ole vielä päätetty, mutta pyrkimys on olla auki, koska kaupungissa on opiskelijoita. Jazzien ja Areenan tapahtumiin tulee muutoksena se, että ravintolatoiminnan loputtua opiskelijatalolla ei ole anniskeluoikeuksia”, Särkipaju avaa. ■

Porin ylioppilasteatteri improvisoi Improvisaatioryhmä Kosminen karuselli tuo keväällä 2015 näyttämölle kymmenen ennennäkemätöntä improvisoitua näytelmää. Uskalluksen pitkä oppimäärä -improvisaationäytelmää esitetään huhti-toukokuun vaihteessa kahdeksan esityksen verran. Esiintymispaikkana toimii Kulttuuritalo Annankatu 6. Kosmisen karusellin jäsenet ovat improvisoidussa näytelmässä samanaikaisesti näyt-

telijöitä, käsikirjoittajia ja ohjaajia. Kaikki on livenä sävellettyä näytelmämusiikkia myöten esittämishetkessä luotua. Ideana on esittää kymmenen erilaista näytelmää, jotka kaikki alkavat yleisön henkilökohtaisesti toivomista lähtöasetelmista. Pitkä improvisaatio on melko harvinaista ja Kosmisen karusellin projekti lieneekin ensimmäisiä porilaisryhmien tekemiä impronäytelmiä ■

Esitykset: Ti 28.4. klo 19 Ke 29.4. klo 19 La 2.5. klo 19 Su 3.5. klo 17 Ke 6.5. klo 19 To 7.5. klo 19 Pe 8.5. klo 19 La 9.5. klo 17

//ihminen

Humaani faarao kalakukkojen maasta Teksti: Tuomas Hauhia Kuvat: Esa Keskinen

Sen sijaan, että keväisenä perjantai- saattelemana. Talmud Beach soittaa hame on ollut jostain syystä hänen päivänä epätoivoisesti muun kansan lailla yrittäisimme rimpuilla kesäkuntoon, löydämme itsemme treenaamasta pakaralihaksia porilaisen seurusteluravintolan penkeiltä. Istumme mukavasti siinä ainoassa oikeassa Porin kuppilassa, josta saa hanasta Guinnessia opiskelun kuivattamille ikenille.

Nyt ei kuitenkaan ryypätä ylhäisintä tummaa. Kapakan reunapöydässä istuu faarao. Nimittäin muusikko ja esiintyvä artisti Faarao Pirttikangas. Tarkoituksena on korvat höröllä ja muistilehtiöt esillä selvittää savolaisen hahmon kierouden määrää.

rehtiä bluesrockia, minkä luulisikin sopivan Pirttikankaan pirtaan.

“Talmudin kanssa on tosi letkeää soittaa. Näillä yhteiskeikoilla soitetaan toistemme biisejä vuorotellen.”, Faarao kertoo. Faaraon tuotanto on herättänyt huomiota paitsi soolona, erityisesti myös Cosmo Jones Beat Machinen, Kakspäisen Nartun ja Kuhmalahden Nubialaisten kera. Toinen runonlaulaja, Pekko Käppi on ollut mukana Kakspäisen Nartun lisäksi myös duo-keikoilla. Pikkulinnut ovat laulaneet Pointin toimitukselle, että ylipapin plektrat saattavat katkeilla jatkossa myös kansainvälisilläkin vesillä.

Mennään suoraan asiaan. Onko PirtJUURIMUSAA JA FAARAOASUJA tikangas oikea faarao? “Savolainen feikkifaarao”, hän höräh- Leppoisalta vaikuttavan Pirttikankaan kanssa huomio kiinnittyy artistin ulkoitää. seen olemukseen. Saman näyttävyyden on todennut aikoinaan Pori-natiivi ja Kiero kuin korkkiruuvi siis. musiikkiguru Pekka Dassum. Monien musiikillisten liemien mies Faaraon takana, Pekka Pirttikan- “Dassumin Pekka antoi mulle tän lempigas, on valmistautumassa illan Validi nimen Faarao.” Sekmentti -yhteiskeikkaan Talmud Beachin kanssa. Faarao kiertää oma- Saamme kuulla, että kyseinen nimeäna itsenään ja osana erinäisiä ko- minen on liittynyt kesäisiin jamittelukoonpanoja psykedelian, roots-mei- sessioihin, joissa Pirttikangas on tunningin ja lonkeromaisen folk-fuusion nelmoinut olkihattu päässä. Myös jokin 8

yllään.

Edessämme on elämäniloinen, elämää nähnyt miesversio Jonne Aaronista. Kulkurimaisen faaraon tumman vihertävä puku on suoraan 70-lukulaisesta Scorsesen rikoselokuvasta. Uljaan kuohkea karvahattu assosioituu kauko-slaavilaisten heimopäälliköiden hevoskilpailun jälkeiseen miekkataisteluun. Jaffaa ja oluttuoppia käsissään puntaroiva Faarao muistelee hikoillen erästä nollaunilla vedettyä radiohaastattelua, jossa kysymykset olivat niin pitkiä, että itse ylipappikin ehti unohtaa vastatessaan mitä oli kysytty. “Haastattelija kehui Cosmo Jones Beat Machinen levyä. Vastauksessani oikeastaan sitten haukuin sen ihan pystyyn, vaikka oltiin sovittu, että nyt on hyvä paikka promota sitä.”, Faarao pyörittelee päätään. Pointin toimituksen kanssa samainen kauhuskenaario on mahdoton. Kysymykset ovat esittäjiensä tavoin riittävän yksinkertaisia. Pyydämme esimerkiksi Pirttikangasta avaamaan hiukan tuotantonsa ulottuvuuksia ja metodeja hyvien laulujen

Täytyy pistää tää hattu päähän, niin näyttää uskottavalta kuvissa.”, Faarao huomaa.

tekemiseen. Tai miksi sitä sanotaan juurimusaksi. “Onhan tää just sellaista juurimusaa.”, hän jyrähtää. Soolorepertuaarinsa hän kuvaa ammentavan afro-amerikkalaisen vanhan roots-musiikin pohjalta, johon hän viljelee 60-luvun autotallirockin mausteita. Laulumailta on suodattunut mukaan myös ripaus kansanperinnettä ja tuoreempaa urbaanilegendaa. Kappaleissa seikkalevat muun muassa Räpylä Niiranen, Tohtori Jaffa ja itse Jeesus. Faaraonkin juurimusiikkia sävyttää tietty uskonnollisuus.

VAATIMATON KOKEILIJA Pohjaa taiteelliselle ilmaisulle on luotu kahdeksanvuotiaasta termiitistä saakka, jolloin mies muistaa ensi kertaa hakanneensa pahvilaatikoita serkkujensa kanssa. “Mä olin pienenä myös tosi innokas nauhoittamaan kaikkea ääntä. Paikkakunnan kanttori opetti mulle myös pianonsoittoa.” Pianon myötä siirryttiin kitaraan ja lukiossa tulivat kuvioihin sitten monenlaiset eri kokoonpanot. Tekemisen meininki ja ilon paahde ei ole muuttunut sitten lapsuusvuosien C-kasettinauhuriviritelmien.

”Ennen ku osas soittaa mitään instrumenttia, niin se lähti sellasesta saundien diggailusta ja sellasesta metelöinnistä... hehee, paljo mikskään oo muuttunu!”, Faarao virnistää.

Pirttikangas kokee olevansa Satakunnan osalta varsin siunattu mies.

Testaamisen ja tiukan työstämisen tuloksena hän saavuttaa melodioita, jotka eivät juuri koskaan ole valmiina päässä.

Hän ei suostu kertomaan mitä vuonna 2033 tapahtuu faaraon ennustusten tai kirousten mukaan. No kolme ennustusta tulevasta edes.

“Ensin on tunnelma, sitten melodia ja lopulta teksti. En näe itseäni oikeastaan tekstittäjänä. Alkuun vierastin laulajan rooliakin.”

“Kolme ennustusta… Ei vittu mä mitään ennusta.”, Faarao manaa.

Maailman ensimmäinen vaatimaton faarao toteaa, ettei myöskään osannut innostua omista yksin vedetyistä keikoista. Sooloilussa on kuitenkin omat puolensa ja muutaman vuoden kokemuksella mies ei enää oudoksu niitä tai tunnistettavaa ääntään. Samassa Pirttikangas kaivaakin illan settilistan povitaskustaan Irkun pöydälle. “Näitä lauluja on aivan liikaa. Helvetti muistankohan mä kaikki.” Talmudin poikien kanssa yhdessä vedettävistä biiseistä muutamat opeteltiin edeltävänä päivänä. “Eiköhän ne esitettäessä muistu mieleen. Lähimuisti kuitenkin sen verran vielä toimii”, Faarao toteaa. Tässä vaiheessa tiedustellaan muistin perukoilta kusisinta Pori-kokemusta, jollaista ei Faaraon mieleen kuitenkaan juolahda. Ainakin kahdeksan sensei Jyrki Laihon organisoimaa klubi-keikkaa kaupungissa vetäneenä

“Hyviä on pirusti ja ne kusiset varmaan on unohtanut.”

Ensi vuodesta Pirttikangas paljastaa kuitenkin sen, että useita julkaisuja tulee eri kokoonpanoilla. “Oon nyt tehnyt 20 vuotta varmaankin näitä hommia ja nyt on sellainen hetki, että voi vähän niin kuin jo elättää itsensä.” Jos lukija mielii lahjoa kustomoiduilla skeboilla varustetun faaraon keikalle, on se tänä kesänä jo lähes mahdotonta, sillä suvi on tiukasti buukattu. Kaiken lisäksi Kuhmalahden Nubialaisten kanssa väännetään palan painikkeeksi uutta lättyä Myllypuron Pyramidistudioiden uumenissa. Pyramidi? Studio? Alun feikkifaaraokommentin aiheuttama pettymys lievenee. “Vaikka mä en oikea Faarao olekaan, niin kyllä multa pyramidi löytyy.”, Pirttikangas räkättää. AINA MATKALLA

päättyvät lähes poikkeuksetta Faaraon riemukkaseen nauruun ja huudahduksiin. Yhteisversioissa on ripaus Easy Rider -elokuvaa ja Sons of Anarchyn soundtrackit yhdistävää pakanuutta. Pilkkilaulussa soi unelias rämeblues. Faaraon ääni liikkuu kurkkulaulusta kuulaaseen bluessointiin. Monista elementeistä kasaan parsittu ja kategorisointia pakeneva sielukas musiikki vie kuulijan aitojen tarinoiden laivamatkalle, jolle on mahdotonta päätyä sieluttoman valtavirtajätteen saattelemana. Kyseinen lukuisten tarinoiden laiva lipuu pitkin Seasick Steven partaa suomalaisen havumetsän ympäröimänä. Tämä maailma avautuu eittämättä livenä kaikista parhaiten. Faaraon live-sielunmaisema korreloi mystisesti Akseli Gallen-Kallelan Autuaitten saaren kanssa. Utuiseen tunnelmaan sisään päästessäsi pystyt aisteillasi havainnoimaan mistä on kyse, mutta jäät ihmettelemään miten nyansseja onkaan työstetty ja saatu aikaan jotakin sellaista mitä myös taiteeksi voidaan kutsua. Keikan lähestyessä ja lasien tyhjentyessä pyydämme faaraolta ultimaattista totuutta ja loppukaneettia. Puolen minuutin hiljaisuuden päätteeksi nauhalle tallentuu savolaiskulkurikoulukunnan haiku. ”Kukaan ei ole faarao omalla maallaan. Mä tuun aina matkaamaan.” ■

Illalla Talmud Beachin kanssa esiinnyttäessä välitön tekemisen ilo ja punk-asenne ovat avaintekijöinä. Biisit

Tervetuloa ympäristöystävällisen sähkön käyttäjäksi!

Pori Energia toimittaa nyt kaikille kotitalouksille vain puhdasta sähköä, joka on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä – tuulella, vedellä ja puulla. Virtaa puhtaasti samaan hintaan!

Virtaa puhtaasti

TUULI | VESI | PUU

porienergia.fi

//kolumni

Tehdään Porista opiskelijakaupunki Satakunnan ammattikorkeakoulun uusi Porin kampus on aimo harppaus Porille eteenpäin kohti modernia suomalaista opiskelijakaupunkia. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti muokkaa Poria kaupungiksi, jota lukio ja ammattikouluopiskelijat alkaisivat pitämään kehittyneenä ja trendikkäänä. Muutokseen tarvitaan vahva poliittinen tahtotila ja konkreettisia päätöksiä. Porin kaupungissa kerrotaan tarinaa 60- tai 70-luvulla menetetystä yliopistosta ja haikaillaan sen perään. Nykyään kun teolliset työpaikat vähenevät vähenemistään, niin korkeakoulutuksen merkitys maakunnalle on noussut elintärkeäksi. Vain osaamisella saamme pidettyä Satakunnan ja Porin jatkossakin elinvoimaisena. Kilpailu opiskelijoista korkeakoulujen ja kaupunkien välillä on nykyään todella kovaa. Kaupungit tiedostavat sen tosiasian, että ehkäpä yksinkertaisin keino luoda uusia yrityksiä ja kaupunkikehitystä on laadukkaan korkeakoulutarjonnan kautta. Opiskelijoista tulee tulevaisuuden osaajat joista kaupungit kilpailevat monin keinoin. Pori on tässä kilpailussa jäänyt monella tavoin jälkeen. Viime vuonna Satakunnan Kansan ja Lännen Medioiden selvityksessä Pori rankattiin opiskelijoiden keskuudessa suurten ja keskisuurten opiskelijakaupunkien joukossa opiskelijaviihtyvyydeltään huonoimmaksi. Miten Pori sitten voisi tässä vertailussa parantaa? Opiskelijakunta SAMMAKKO on tarjonnut monia vaihtoehtoja, joilla Pori voisi houkuttelevuuttaan kasvattaa. Yhtenä esi-

merkkinä voisi toimia esimerkiksi ilmaisten palveluiden tarjoaminen opiskelijoille. Olisi hienoa markkinoida kaupunkia jos vaikkapa joukkoliikenne ja liikuntapalvelut olisivat opiskelijoille ilmaisia. Tällä tavoin saavutettaisiin myös positiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle arvioiden mukaan noin 4 miljardia euroa vuodessa. Vertailun vuoksi voi todeta summan olevan liki puolet Suomen valtion vuotuisesta velanotosta. Pelkästään sillä, että saamme nuoret liikkumaan, on merkittävä talousvaikutus. Ympäristön pilaantuminen on liikkumattomuuden ohella merkittävä yhteiskunnallinen uhka. Satakunnassa huoli ympäristön tilasta on kasvanut muiden muassa Kokemäenjokeen vuotaneiden päästöjen johdosta. Porin kaupunki pystyy varsin maltillisin kustannuksin tarjoamaan opiskelijoille ilmaisen joukkoliikenteen, joka johtaisi siihen, että bussit eivät matkaisi Porissa enää tyhjinä ympäri kaupunkia ja yksityisautoilu vähenisi. Yhteiskunnan tulisi hakea juuri tämän kaltaisia ratkaisuja, joissa kaupunki, asukkaat ja ympäristö kaikki hyötyvät. Nuuskamuikkusen sanoja lainatakseni: ”Olisi kauheata jos maapallo särkyisi, se on niin kaunis”. Uskon vahvasti siihen, että pienille teoilla Porin kaupungista saataisiin merkittävästi vetovoimaisempi opiskelijakaupunki. Enää tarvitaan vain poliittinen tahtotila. Jaakko Lehtonen Kirjoittaja on Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja.

//ilmiö

Zombeja

ja murhamiehiä

Teksti: Tytti Wallenius Kuvitus: Elina Vaahensalo

Seisot bussipysäkillä ja selailet puhelintasi. Vilkaiset välillä sivuillesi, vain todetaksesi, ettei pysäkille ole

tullut muita. Jatkat sähköpostien selailua. Olet edellisenä päivänä lähettänyt viestin ihmiselle, jota et oikeastaan tunne. Viestissä olet kertonut, kuinka murhasit jonkun ventovieraan opiskelijan lähettämällä hänelle postitse kirjekuoren, jossa oli glitteriä. Mukana oli viesti, jossa selitit uhrillesi, että glitteri on hengenvaarallista myrkkyä, joka ihon kanssa kosketuksiin joutuessaan tappaa välittömästi. Sähköpostiisi on tullut vastaus: murha on onnistunut.

Epäiltynä murhasta 1960-luvun tienoilla yliopistokampuksilla ympäri maailman alettiin pelata Killer-nimistä peliä. Kukaan ei tarkalleen tiedä, mistä peli sai alkunsa, mutta vuonna 1953 julkaistu teos The Seventh Victim sekä erityisesti sen pohjalta tehty italialainen kulttielokuva, La decima vittima, olivat inspiraation lähteenä opiskelijoille. Peli levisi ensin Yhdysvaltojen yliopistoissa ja pian sitä pelattiin kaikkialla maailmassa. Peli on saanut vuosien mittaan useita eri variaatioita, mutta kaikkia pelejä yhdistävät tietyt piirteet. Killer ja muut vastaavat pelit ovat luonteeltaan pervasiivisiä. Termillä tarkoitetaan jotakin kaikkialle levittäytyvää. Peleissä pervasiivisuus tarkoittaa sitä, että peli ulottuu kaikkialle elämässämme, eikä se ole erillinen todellisuudesta. Perinteiset pelithän ovat ikään kuin irrallaan meidän elämästämme: voimme jättää lautapelin kesken ja palata siihen myöhemmin, eikä ajan kulumisella ole merkitystä. Tietokonepeleissä voimme palata yhä uudestaan ja uudestaan samaan kohtaukseen. Killerin kaltaisissa pervasiivisissa peleissä asiat tapahtuvat juuri tässä ja juuri nyt. Ajassa ei voida palata takaisin, eikä esimerkiksi kuolemaan voi vaikuttaa palaamalla edelliseen tallennuspaikkaan. Peli on sidoksissa hetkeen ja paikkaan, eikä se tapahdu arkemme ulkopuolella, vaan osana sitä.

Pervasiiviset pelit voivat kestää pienistä hetkistä useisiin päiviin tai viikkoihin. Jokainen peli ja pelikerta on ainutlaatuinen. Pelin ei tarvitse välttämättä olla pienen sisäpiirin juttu, vaan se voi levitä paljon laajemmalle. Esimerkiksi New Yorkissa on järjestetty tapahtumia, joissa ihmiset kiertävät Central Parkissa lausumassa kohteliaisuuksia vastaantulijoille. Pelaajat eivät tiedä, ketkä muut ovat pelissä mukana. Pelin ulkopuoliset henkilöt saavat osakseen kehuja tai mukavan tervehdyksen, mutta peliin osallistuvat tietävät, että mikäli joku ventovieras yllättäen kehuu takkiasi, olet tippunut pois pelistä.

Eläviä kuolleita Porissa järjestetään tänä keväänä tiettävästi ensimmäistä kertaa Zombierun -tapahtuma, joka on Killer-pelien tapaan pervasiivinen peli. Vaikka tapahtuma onkin liikuntatapahtuma, siinä on samalla myös pelillisiä elementtejä. Juoksijat eivät ainoastaan etene ennalta merkittyä reittiä, vaan he yrittävät selviytyä hengissä ja selvitä maaliin, uuteen ”turvapaikkaan”. Sinne pääsy ei kuitenkaan ole helppoa, vaan matkan varrella selviytyjät joutuvat suorittamaan erilaisia tehtäviä ja juoksemaan henkensä edestä, sillä zombeja on kaikkialla. Zombijuoksutapahtumat ovat saavuttaneet niin meillä kuin maailmalla suurta suosiota ja eri variaatioiden määrä kasvaa koko ajan. Tapahtumat ovat saaneet alkunsa yksinkertaisista zombiewalkeista, joissa ihmiset pukeutuvat mahdollisimman näyttävästi ja kokoontuvat sitten yhdessä ”zombeilemaan”.

Mikä ihmisiä sitten kiinnostaa zombeissa tai muissa yliluonnollisissa hahmoissa ja niiden ympärille rakennetuissa tarinoissa? Viime vuosina vampyyrit ja zombit ovat olleet suuressa suosiossa valtakulttuurissa asti. Zombit eivät ole siis enää pelkästään osa nörtti- tai muita alakulttuureja, eikä eläviä kuolleita nähdä ainoastaan larppitapahtumissa, vaan myös zombijuoksujen kaltaisissa urheilutapahtumissa. Syyksi yliluonnollisten hahmojen suosioon on ehdotettu esimerkiksi talouskriisiä ja yleistä pelon ilmapiiriä, jota esimerkiksi terrori-iskut kasvattavat. Zombit ja vampyyrit ovat siis tapa käsitellä ihmisten omia pelkoja. Oli syynä mikä tahansa, on virkistävää, että perinteiset tapahtumat ja tavat tehdä asioita saavat rinnalleen uusia, kokemuksellisempia muotoja.

■

Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin opiskelijat järjestävät Zombie Run Pori tapahtuman 25.4. osana Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta, joka tutkii leikillistymisen ja pelillisen kulttuurin syntyä.

//matkalla

Bussilla Tiedepuistoon P o r i n l injat testissä Teksti: Annina Hietaranta

Porissa kaupungin sisäinen bussiliikenne on monelle tuntematon. Kun Porissa jokin on kävelymatkaa kauempana, se on kaukana. Eräänä sateisena maanantai-aamuna minun piti kuitenkin päästä kauas eli Satakunnan ammattikorkeakoulun Tiedepuiston kampukselle. Huonon sään vuoksi matkustustavaksi valikoitui Porin linjojen linja-auto. Ensimmäinen haaste Porin linjoilla matkustavalle ilmaantuu matkan suunnitteluvaiheessa. Porin linjojen käyttämä Matkahuollon paikallisliikenteen reittiopas on hyvin kömpelö käyttöliittymältään. Erityisen konstikas ohjelma on puhelimella selattaessa: Suunnitellessani sunnuntai-iltana maanantaiaamun bussimatkaa opas syötti minulle sunnuntaiaikataulun, vaikka haetun päivän koetinkin muuttaa maanantaiksi. Tämän vuoksi totuus aikatauluista valkeni vasta maanantaiaamun valjetessa, ja olin pysäkillä kaksi tuntia liian aikaisin. Päätin siis ottaa aikaisemman linja-auton. Bussiin noustessa harvasanainen bussikuski vaihtoi 3 euron ja 30 sentin arvosta kolikoita bussilippuun. Kertalipun hinta tuntuu Porissa riipaisevalta muutaman kilometrin matkaan ja muiden kaupunkien hintatasoon verrattuna. Esimerkiksi Tampereella kertalippu irtoaa 2,60 eurolla ja Turussa 3 eurolla ja sisältää liikkumisen sekä Turun että lähikuntien alueella. Tämän vuoksi bussi valikoitunee matkustustavaksi Porissa harvoin. Takaisin tullessa hinta oli kuitenkin halvempi, sillä Porin linjojen Happy Hour –kampanja alentaa kertalippujen hinnat keskipäivän tunteina kahteen euroon. Tämä hinta tuntui sopivalta myös opiskelijan kukkarolle.

Matka bussilla taittui sujuvasti. Bussi oli puolillaan väkeä ja istuin bussin takaosassa. Maisemat vaihtuivat keskustanäkymästä omakotialueeksi ja viimein kampusalueeksi. Seurasin bussin kulkua tarkkaavaisena. En nimittäin ollut aivan varma pysäkistäni. Linjaautoa ei ollut varustettu pysäkkinäytöllä, josta matkan etenemistä olisi voinut seurata, mutta onnistuin kuitenkin hyppämään autosta pois vain yhden pysäkinvälin liian aikaisin. Ylimääräistä aikaa oli kuitenkin runsaasti, joten pieni kävely vain piristi. Yleisvaikutelmaksi porilaisesta bussimatkustamisesta jäi se, ettei palvelutuotteessa periaatteessa ole mitään vikaa, mutta sitä voisi kuitenkin uudistaa, jotta se tavoittaisi kaupunkilaiset paremmin. Hinnoittelu ja internetin reittipalvelu tarvitsisivat palvelussa kipeimmin uudistusta. Porissa onkin ehdotettu myös ilmaista joukkoliikennettä, mutta asia on täysin keskusteluvaiheessa. Tallinnassa ilmaista joukkoliikennettä on kokeiltu vuodesta 2013 asti ja sitä on pidetty onnistuneena. Pori on kuitenkin paljon pienempi kaupunki, joten aivan suoraa vertailua ei voi tehdä. Varsinainen asia eli bussilla kulkeminen toimi Porissa ihan hyvin: bussit olivat aikataulussa ja kalusto kohtalaisen hyvässä kunnossa. Yleisilme bussissa oli tosin hivenen tunkkainen. Kaiken kaikkiaan bussimatkasta jäi ajatus, ettei julkinen keskustelu siirtymisen hankaluudesta ammattikorkeakoulun ja yliopiston välillä ole suinkaan tuulesta temmattua. Haasteita on, varsinkin jos yrittää siirtyä bussilla. Porissa haasteet kuitenkin vähentynevät, kun Samkin kampus siirtyy Asema-aukiolle, kävelymatkan (porilaisittainkin) päähän keskustasta ja Puuvillasta. ■

Tervetuloa

Suomeen Teksti ja kuva: Esa Keskinen

Suomi kuuluu suomalaisille. Somalia kuuluu somalialaisille. Suomalaisten kuuluu saada itse päättää, miltä Suomi näyttää. Näin julistaa Muutos 2011 -puolueen ehdokkaan eduskuntavaalimainos Vantaan Sanomissa keväällä 2015. Maahanmuutto oli kuuma aihe kevään eduskuntavaaleissa. Asia on eittämättä merkittävä, katsoi sitä miltä kantilta tahansa. Keskustelu vaikuttaa kuitenkin äkkiseltään jotenkin traumatisoituneelta. 1990-luvun alun ensimmäinen pakolaisaalto jätti homogeeniseen maahamme jäljen. Laman jälkimainingeissa skinit joukkotappelivat ja somalit syrjäytyivät. Nyt pelätään, että islamisaatio ja terrorismi jyräävät meitin. Toisaalta Suomi on monikulttuurisempi kuin koskaan, ja täällä asuvat ihmiset ovat suomalaisia uskontoon tai ihonväriin katsomatta. Ulkomaalaisten määrän hienoisesta kasvusta huolimatta Suomessa asuu muihin läntisen Euroopan maihin verrattuna vähiten ulkomaalaisia. Historiallisesti Suomi on ollut pitkään maastamuuttomaa, josta on lähdetty työn ja paremman elämän toivossa. Hyvinvointivaltion menestys on kuitenkin asettanut pohjolan uuteen tilanteeseen.

Mystiset mamut 17-vuotiaalla Mohammadilla on tavalliset teini-ikäisen unelmat. Olisi siistiä olla menestyvä räppäri, muusikko tai muu esiintyvä artisti. Joku muukin ammatti kyllä käy. Iranissa hän työskenteli lasinpuhaltajana noin 12 vuotiaasta asti. Hän kaivaa taskustaan perusmallin älypuhelimen, jonka näytöllä vilkkuu ilmeisesti darin kieltä. Huomaan olettaneeni, että iranilaisen pakolaispojan taskusta ei voi löytyä kyseistä laitetta. Mohammad näyttää kuvaamansa videon lasinpuhalluspajalta. Uunit hehkuvat ja miehet morjestelevat hiki otsallaan. Mohammad on editoinut videoon myös taustamusiikkia: persialaista pop-jytkettä. “Tuolla olin töissä, kuuma paikka.”, Mohammad evästää. Tajuan, että en tiedä juuri mitään Iranista tai Mohammadin taustoista, mutta oletan kysymyksieni perusteella hänen olevan täydellisen kiinnostunut suomalaisuudesta ja Porista.

Hafizullah “Mohammad” Rezaeen on muuttanut äitinsä kanssa Suomeen ja Poriin viime syksynä, noin 7 kuukautta sitten. He ovat Iranin afgaaneja, joille ei tahdo olla paikkaa riippumatta siitä kummalla puolen Afganistanin ja Iranin rajaa asuisivat. Mohammad kuuluu vielä erityiseen Hazarat väestönosaan, jonka juurien on arveltu vievän Tsingis-kaanin sotilaiden jälkeläisiin. Hazarateja on noin 6 miljoonaa ja he puhuvat äidinkielenään hazaraa ja daria-persiaa. Kansan jäseniä elää maanpaossa erityisesti Iranissa ja Pakistanissa.

kansalaisuuksien kärjen. Kolmanneksi eniten on ruotsin kansalaisia, joita on reilu 8 000. Venäjän kansalaisille taas myönnetään eniten Suomen kansalaisuuksia. Venäjä on myös suurin vieraskielinen ryhmä.

Myös Mohammadin oli lähdettävä hankalien olojen takia.

“Toiminnassa on mukana ihmisiä 61:sta eri kansallisuudesta. Kerhot ja kurssit eivät ole pelkästään maahanmuuttajille suunnattuja, vaan täällä käy paljon myös niin sanottua paikallisväestöä.”, toiminnanjohtaja Pirjo Virta-Jawo kertoo.

“Onneksi pääsimme Suomeen.” Monesti maahanmuuttajat rinnastetaan automaattisesti juuri pakolaisiin, mutta suurin osa maahanmuutosta liittyy kuitenkin työntekoon, opiskeluun ja parisuhteisiin. Tilastokeskuksen taulukot kertovat, että Suomessa asuu reilu 40 000 virolaista ja noin 30 000 venäläistä, jotka muodostavat ulkomaan

Tilastot ovat arkipäivää Satakunnan Monikulttuuriyhdistykselle. Yhdistyksellä on noin 600 jäsentä ja se järjestää monipuolista toimintaa lasten kerhoista Business English -kielikursseihin. Vuonna 2014 yhdistyksen ovista kulki Juhana Herttuan kadulla 14 000 kävijää.

Monikulttuuriyhdistys on paikka kohtaamisille. Oma kohtaamiseni tuoreen maahanmuuttajan kanssa tapahtuu joen toisella rannalla. Sovin haastattelun Mohammadin kanssa Puuvillaan. Itse odotan 19

aluksi vartin yliopistokeskuksen aulassa. En ole vielä tottunut siihen, että Puuvillalla tarkoitetaan nykyään sitä punaisesta aaltopellistä koottua kauppakeskusta. Keskusaukiolta löydän Mohammadin. Hän suosii nimeä Mohammad, koska Kelan viranomainen oli todennut, että se sointuu helpommin suomalaisten suuhun. Tervehtiessä hän toistaa iloisesti useamman suomalaisen fraasin. Seuranaan hänellä on Iranista muuttanut luokkatoveri ja porilanen tukihenkilö tai pikemminkin kaverituutori, joka toimi myös yhteyshenkilönä. Hän ei turhaan sanonut, että kyseessä on tyylikäs nuori mies. Hoikalla Mohammadilla on päällään valkoinen kauluspaita, aurinkolasit ja valkoiset converset. Hiukset on kammattu pystyyn. Istumme Puuvillan Olotilan sohville. Pari tyttöä tulee juttelemaan ja hihkaisevat vielä matkan päästä jotain nuorisoslangia. Piikittelyni tyttöystävistä naurattaa Mohammadia.

Tänne kukaan tule Helsinki on maahanmuuton ykkönen. Pori ei mahdu kärkikymmenikköön, jossa Espoon, Tampereen ja Turun lisäksi on esimerkiksi Vaasa, Kuopio ja Lahti. Vuoden 2013 lopussa Porissa oli 1 577 ulko-

”

“Onhan mulla joo täällä jo kavereita. Suomalaisia, iranilaisia, afganistanilaisia ja myös muualta. Suomalaiset nuoret ovat kivoja. Me vietetään aika paljon aikaa täällä Puuvillassa.” Mohammad käy Siltapuistokadun yhtenäiskoulua, joka järjestää opetusta maahanmuuttajille. Luokassa opetetaan Mohammadin lisäksi muun muassa intialaisia, espanjalaisia ja kiinalaisia nuoria. “Suomen kieli on tosi vaikea, englanti on paljon helpompi.”, Mohammad virnuilee. Puuvillassa hengaamisen lisäksi Mohammad on jatkanut Iranissa aloittamaansa kamppailulajien harrastamista.

Mohammad on vaitelias elämästään ennen Suomeen saapumista. Hän kehuu kaunista luontoa ja kauhistelee kylmyyttä sekä pimeyttä. Kohteliaisuus tuntuu peittävän paljon.

“Harrastan kung-fu ja play drum, siis soitamme joskus koulun musiikkiluokassa.”, Mohammad kertoo.

Kyllä minulla on kova ikävä. Haluaisin siskot ja veljen tänne, pois vaaroista.

maiden kansalaista, joka on 1,9 % koko asukasluvusta. Tilastokeskuksen laskelmien mukaan muiden kansallisuuksien osuus koko Suomen asukasluvusta on kasvanut vuoden 1990 0,5 prosentista vuoteen 2012 mennessä 3,6 prosenttiin. Se vaikuttaa melko hillityltä kasvuvauhdilta. Tilastokeskuksen laskelmissa Satakunnan asukasmäärä oli vuoden 2014 päätyttyä hienoisessa -0,3 prosentin laskussa. Tilaa siis näyttäisi vielä riittävän. Tilastokeskus myös ennustaa yli 65-vuotiaiden määrän jatkavan tasaista kasvuaan aina 2060-luvulle asti, samalla kun syntyvyys on ollut laskussa 1990-luvulta lähtien. Kaiken järjen mukaan Mohammad on siis juuri sellainen nuori maahan muuttava miehenalku, joita valtio tarvitsee pitääkseen ikäpyramidin jonkinlaisessa tasapainossa.

Moni päättäjä on kuitenkin toista mieltä. Työperäistä maahamuuttoa pitäisi hillitä, koska kantaväestöäkin on työttömänä aivan liian paljon. Ulkomaisille opiskelijoille esitetään väen vängällä lukuvuosimaksuja. Esimerkiksi Perussuomalaiset ja Kokoomus haluavat taas leikata kehitysavun määrää, vaikka juuri kriisialueiden tukeminen parantaa oloja paikan päällä ja sitä mukaa ehkäisee pakolaisuutta. Ehkä Mohammadkin olisi saanut elää hyvää elämää kotimaassaan, jos kaikki valtiot puhaltaisivat yhteen hiileen alueen vakauttamiseksi. Maailma vain ei valitettavasti toimi niin. Äidin lisäksi Mohammadin perheeseen kuuluu veli ja kaksi siskoa, isä on kuollut. Yksi sisko asuu Iranissa ja vanhempi sisko sekä veli ovat poliiseina Afganistanissa. Poliisin ammatti on hieman erilainen epävakaassa Afganistanissa kuin Suomessa. Siellä poliisit kulkevat raskaissa suojavarusteissa ja kantavat rynnäkkökivääriä. Viime aikoina veli ei ole enää ollut tehtävissä, koska uhka henkensä menettämiseksi on kohonnut. Mohammad toivoisi, että perhe voitaisiin yhdistää, mutta viranomaisten mukaan se ei ole mahdollista. Muulle perheelle ei voida myöntää oleskelulupaa pelkän perheen yhdistämisen varjolla. “Kyllä minulla on kova ikävä. Haluaisin siskot ja veljen tänne, pois vaaroista.”, Mohammad toteaa.

Pintapuolinen kotoutus ei auta juurtumaan Suomeen halutaan, koska täällä on parempi olla. Turvallisuus, arvomaailma, koulutus, palkkataso, terveydenhuolto ja kehittynyt sosiaaliturva motivoivat ihmisiä pyrkimään Pohjoismaihin. Maahan saapuvat pitäisi vain saada jotenkin mukaan yhteiskuntaan ja sen toimiviksi jäseniksi. Heidät pitäisi kotouttaa. Maahanmuuttoasiantuntija

Anita Novitskyn mukaan kotouttamisesta puhumisen sijaan pitäisi kuitenkin puhua kotoutumisesta, jolla ei ole niin holhoava klangi. Porin kaupungilla on käytössään maahanmuuttajatyön strategia vuodelta ja kotouttamisohjelma. Käytännössä työtä toteuttaa lapsiperheja maahanmuuttajatiimi, johon kuuluu maahanmuuttajakoordinaattori, sosiaalityöntekijöitä ja etuuskäsittelijöitä. Tänne saapuvien ihmisten integroiminen ei aina suju ruusuilla tanssien. Kotouttaminen vaatii paljon resursseja, eli toisin sanoen rahaa.

maahanmuuttokriittisyys vakiintui poliittiseen keskusteluun vuosina viime vuosikymmenen lopulla. Kevään vaaleissa tämä kriittisyys sai äänivyöryn. Maahanmuuttokriittiset haluavat valikoida muuttajat tarkemmin. Pitäisi saada hyviä ja tuottavia maahanmuuttajia. Sen varjolla penätään usein myös maahanmuuton kustannusten karsimista. Muuttoon liittyvä hallinto ja perehdyttäminen syö verorahoja. Pitäisi kuitenkin muistaa, että syrjäytyminen se vasta kallista onkin. Ja kuinka inhimillistä ylipäätään lopulta on laskea ihmisten arvoa rahassa.

“Pitäisi satsata kerralla kunnolla, niin olisi mahdollisuus päästä paremmin mukaan suomalaiseen elämänmenoon ja työmarkkinoille. Esimerkiksi kielikursseja on liian vähän.”, Virta-Jawo toteaa.

Niukka rahoitus rajoittaa Monikulttuuriyhdistyksenkin toimintaa. Lukemattomista vapaaehtoistyöntekijöistä huolimatta kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Vaikka toimintaan saataisiinkiin rajattomat resurssit, kaikkia kompastuskiviä sillä ei saataisi poistettua.

Kurssien sisältö ja tyyli ei myöskään ota huomioon kurssilaisten erilaisia taustoja. Mukana on laaja kirjo ihmisiä liikemiehistä kotiäiteihin, joille ylä-asteelta tutut opetusmetodit eivät välttämättä ole niitä toimivimpia. Mohammadin Zahra-äiti käy kielikurssilla Raumalla.

“Kyllä meidän, kantaväestön, suhtautumisessamme on parantamisen varaa. Sellaista asennekasvatusta ei vain valitettavasti ole mahdollista toteuttaa yhdessä yössä.”, Virta-Jawo pohtii.

Puuvillassa keskustelu Mohammadin kanssa etenee sanojen perusmuotoja käyttäen. Siihen tottuu hyvin nopeasti. Hämmästys yhteisen kielen löytymisestä ei sen sijaan lievenny. Tuossa porilaisen kauppakeskuksen penkillä entisen vaeltajakansan nuorukainen höpisee minulle härmäläisen metsäheimoni outoa kieltä. Puhuminen voi olla hapuilevaa, mutta asiat tulevat selviksi. Kaikki tämä seitsemässä kuukaudessa. Monelle vaikean kielen oppiminen ei ole niin helppoa. Suomessa on hankala käydä kaupassa saati löytää töitä ilman sujuvaa suomen taitoa. “Kielitaito on ehkä se merkittävin kotoutumiseen vaikuttava seikka. Ei pelkkä konkreettinen puhuttu kieli, vaan myös siihen liittyvä kulttuuri.”, Virta-Jawo sanoo. Kielellä ohjaillaan myös maahanmuuttokeskustelua. Esimerkiksi sisäsiisti termi

Jos ja kun ihmiset jatkavat liikkumistaan rajojen yli maasta toiseen tulevaisuudessakin, olisihan se sovun säilymistä ajatellen usein parempi sanoa tervetuloa, kuin paiskata ulko-ovi kiinni.

Muhis tuli jäädäkseen Aluksi Mohammad oli hämmästellyt kuinka helppoa Suomessa on hengittää. Ilma on puhdasta, eikä tarvitse miettiä aavikon nostattamaa hiekkapölyä. Tärkeintä on kuitenkin, ettei Suomessa ei tarvitse pelätä henkensä puolesta. Mohammadin näkemyksen mukaan Iranissa väkivalta on vain yksi kommunikaation muoto. “Miehet tappelevat paljon. Se on normaalia. Täällä ei tapella ainakaan päivällä tai kaupoissa.” Mohammad ei ole kasvanut aivan yhtä vakaassa yhteiskunnassa, kuin pohjoismai-

set ikätoverinsa. ”Kirjoita siihen, että Suomi on hyvä, Iran paha. Esimerkiksi poliisi on paha ihmisille, eikä tee kaikille samoin. Täällä poliisi on kaikille sama.”, Mohammad sanoo ja osoittaa sormella vihkoani. Pojan naama on muuttunut täysin vakavaksi. Joitain ikäviä välikohtauksia on sattunut myös Suomessa. “Yksi poika, suomalainen, tuli täällä (Puuvillassa) sanomaan minulle, että mene pois, me ei haluta sinua täällä. Se halusi tapella. Mä vastasin, että en halua tapella ja mene sinä pois. Sitten kävelin muualle.” Pilkan ja uhkailun lisäksi maahanmuuttajat joutuvat kohtaamaan myös väkivaltaa tai sen uhkaa. Juuri niitä välttääkseen Mohammad on jättänyt kotinsa. Mohammad haluaa siitä huolimatta jäädä Suomeen, elää ja tehdä töitä täällä. Täällä ihmisillä on mahdollisuus haaveilla, toteuttaa itseään ja hakeutua haluamaansa ammattiin. “Suomi on silti hyvä. Haluan jatkaa koulussa ja oppia puhumaan suomea ja englantia. Tehdä töitä täällä.” Mohammad vaikuttaa skarpilta nuorukaiselta. Sympaattinen, ei sossupummi. Hän on toiveikas tulevaisuuden suhteen eikä anna maailman lannistaa, sillä hänellä on koko elämä edessään. Toivottavasti hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Kesäkuussa Mohammad täyttää 18. Sitten hän ei enää ole maahanmuuttajien opetuksen piirissä, mutta sekin ongelma selviää aikanaan. Täysi-ikäisyys tuo mukanaan positiivisiakin asioita. Kesällä mennään diskoon. Kolmekymppinen tuutorikin lähtee. Se vakuuttelee osaavansa enemmän tanssiliikkeitä kuin Mohammad ja kaverit. Diskossa tanssilattia on täynnä samanlaisia nuoria pitämässä hauskaa. Ei torin kyräilijöitä, jotka huutelevat ja uhkailevat. Nuorissa on tulevaisuus. ■ 21

Porin ylioppilaslehti etsii

päätoimittajaa syksyllä alkavaan pestiin. Päätoimittajahakemukset 11.9.2015 mennessä osoitteeseen porin.ylioppilaslehti@gmail.com. Lehti hakee ensi syksyksi tekijäjoukkoonsa myös taittajaa, kirjoittajia, kuvaajia ja mainosmyyjää. Tehtävistä maksetaan korvaus. Lisätietoja: Päätoimittaja Esa Keskinen puh. 044 0177 990 & sähköposti: esarke@utu.fi.

Harjasithan hampaasi aamulla?

Huolehdi myös työelämästäsi. Jos työskentelet yksityisellä palvelualalla, liity PAMiin. Jäsenyys kannattaa opiskeluaikana: kerrytät itsellesi työttömyysturvaan oikeuttavaa työssäoloehtoa jo opiskeluiden aikana.

WWW.PAM.FI/LIITY TAI PUH. 030 100 600

Pointin suuri K y y k k yviinitesti 23

//wappu

Pointin suuri Kyykkyviinitesti

apun ja sitä mukaa kesän lähestyessä kyykkyviinit * alkavat kiinnostaa. Pointti otti yhteyttä kolmeen värikkääseen hahmoon, oikeisiin alan konnossööreihin, eli kyykkyviiniasiantuntijoihin Monica Stellaniin, Hugon Gicgueliin ja Harald Brüniin. Tervetuloa opastetulle matkalle huokeiden, erityislaatuisten ja ah, niin yllättävien viinien maailmaan. Raatimme valikoi Alkon tädin avustuksella neljä eri tyyppistä punaviiniä, koska kaikkihan tietävät että valkoviinin litkiminen on vähän kuin siideriä joisi. Ja kuten eräs raatilaisemme totesi, punaviinikännihän on tunnetusti paras känni.

*Kyykkyviiniksi kutsutaan Alkon alahyllyllä sijaitsevia viinejä. Kannattaakin päättää viini etukäteen, ettet joudu kyykistelemään liian pitkää aikaa. Sijaintinsa lisäksi kyykkyviinit ovat tunnettuja kilpailukykyisestä hinnastaan. Kevään 2015 hintataso asettuu jokusen sentin alle seitsemän euron.

VIINIT olosuhteet

Que Pasa 13%, 6,97€. Espanjalainen luomu-uutus. Tanquista 14% 6,97€. Portugalilainen. M8 13% 6,93€. Australialainen uutus. Voittanut jonkun hinta-laatusuhdetestin. El Tiempo 12% 6,80€. Klassikko Espanjasta. Härkäviini. Testiareenana toimi eräs porilainen keskustayksiö. Hyvin tyypillinen venue, elikkäs tila, kyykkyviinin nauttimiselle talvikaudella. Viileähköstä kevätillasta huolimatta parvekkeen ovea pidettiin auki. Musiikkivalinnat koostuivat vanhoista ranskalaisista chansoneista ja hyvästä jazzista. Kirjahyllystä löytyi Sartrea, Dostojevskiä, Freudia, Platonia kolmella eri kielellä ja yksi Stephen King. Viinien kera tarjoiltiin croisantteja, pistaasipähkinöitä, maapähkinärenkaita, HK:n blöötä ja Porin Leivän Kulkuripoikaa maksamakkaralla.

raati

Viinien välissä testiryhmä poltti tupakkaa ja pikkusikareita. Lopulta pullojen tyhjentyessä röökattiin myös viinin juomisen aikana.

Monica Stellan (MS) Nuorena rikkaaseen sukuun nainut, entinen seurapiirikaunotar, jonka ulkonäkö on saattanut eltaantua, mutta vaikutusvalta ei. Tästä syystä hänet onkin lähes pakko kutsua joka paikkaan edelleen. Yksi kappale egyptiläisrakastajia.

Hugon Gicquel (HG) Normandialainen sieppo, partamalli, keskinkertainen huijari ja sittemmin pseudoporilaistunut kätilö ja rötösukko.

Harald Brün (HB) Porilaisen Brünin teollisuus- ja kauppiassuvun viimenen vesa, joka ahkerasti sijoittaa sukunsa varallisuutta estottomaan elosteluun ja irstailuun. Porilaiset tuntevat Haraldin paremmin nimellä Bruunin Hanu ja heidän keskuudessa tätä hieman eksentristä herraa pidetään lähes maskotin asemassa.

1.Que Pasa MS: Alkuun ehkä hieman pistävä haju (ominaista joillekin kyykkyviineille toim. huom.). Ei pahaa, ei hyvääkään. Helppoa juotavaa. Luomuksi todella halpa. Aion ostaa jatkossakin. HB: Haju on nahkainen. Lopulta keveä jälkimaku. MS: Etiketissä on kivaa espanjalaista värikkyyttä. Ihana kesähipstermeininki! HB: Ton flaskan kans kun gå till Kirjuri ja alkaa katseleen flickorna i lillabyxor, nii det är jättekiva ju. MS: Tällä saa kyllä helpoimmat kännit. HG: Helpoin on usein myös nopein. HB: Äl muut sano. MS: Ja viel painotan huomiona, että täähän on luomuu! Mullahan itsellä ei ole omia lapsia, mutta tulevaisuutta ajatellen ainakin haluisin, että että maapallo olis vähän parempi paikka kissoilleni ja niiden jälkeläisille. (Stellan haaveilee myös saaresta täynnä Mufloni-lampaita).

3. M8 HG: Nimestä lähtien tosi kova aussitunnelma, että G’day vaan mate. Etiketti tuo mieleen enemmänkin kovasti brändätyn oluen tai jonkun drinkki- ja pihvibaarin. MS: Onks tää jännän väristä vai luulenko vaan? HB: Imelä ja marjaisa haju. MS: Olevinaan tosi groovy. Haisee siltä, että mä en tykkää. JOO HYI VITTU. Ihan kuin käynyttä marjamehua. HG: Eihän tää punaviininä ole hyvä, mutta muuten mielenkiintoinen. Kavioeläimen potku. Menee varmaan, kun on jo tarpeeks alla. MS: Tää on siis jatkopullo. Ei sangriaan. Ei taida olla edes hintansa väärti. Haittaako, jos kaadan tän viemäriin? Hugo ojentaa kätensä. HG: Tästä Monican litran kulhosta tulee ihan eri haju ja hieman laimeampi potku. MS: Kyllä jos punaviiniä ostan, niin odotan sitä saavani. Minut on petetty.

2. Tanquista HB: Pukee eli tua noi tuoksu… Tallin haju. MS: Mun mielestä sellainen liuottimen haju. HB: Ehkä joku kemikaali, nyt ku sanoit. HG: Ummehtunut haju. Myöhemmin tulee joku puun tuoksu mukaan. haju que mehevämpi tanniinisuus MS: Kurkunpää tules, jos tätä kulauttais pitkän huikan tai pitäis suussa pidempään. Hapokasta, ei kyl silti maistu röyhtäyksissä. HG: Koittakaapa suoraan tonne taaemmas suuhun ja sit nielaisee heti. Ei ollenkaan niin paha. HB: Mä smakaan sellaisen valkosuklaan tästä. MS: Joo, kun se on just tullut suuhun, niin tulee sellainen valkosuklaameininki. HG: Ehkä tää on sellainen tosi halpa ruokaviini. Vaatii jotain safkanpoikasta. MS: Enemmä seurusteluviini, jonka kylkeen pientä naposteltavaa. Ei toki saa olla liikaa ruokaa mahassa.

4. El tiempo HG: El Tiempo, Timppa, tinttausviini, vinoviini, rakkaalla lapsella monta nimeä. Todellinen el Clásico. MS: Vahva tuoksu. Tätä jos lämmittelis pressun alla ja hengittelis tovin, niin vois tulla hyvät tötsyt. HB: Huh, kylläpäs iskee tanniinia. Jää ilkeä tunne suuhun. MS: Tulee nuoruus mieleen, tätä join nuoruudessani (vuosikymmeniä sitten toim. huom.), kun en vielä tiennyt viineistä paljoa. Nostalgista. HG: Etiketin ikoninen härkä herättää luottamusta. MS: Ei hyvä kiireviini. Sangriaviininä kuitenkin mainio, jos haluaa tehdä halvalla ison määrän isolle porukalle. Tai ihan vaan ison määrän itelle.

Leski Monica Stellan ehdotti että ottaisimme vielä pullohömpsyt varmistaaksemme viinien käyttökelpoisuuden katuviininä, eli tuotteena, jota voi kätevästi juoda suoraan pullosta kävellessään paikasta A paikkaan B. M8 MS: Pullonsuusta vielä hyökkäävämpi. HG: Etikka jälkimaussa. Potkaisee edelleen. Tanquillo MS: Tää on tosiaankin seurustelujuomaa. Tosi hapokas, melkein tuntuu, että olis hiilihappoja. Imelä alkumaku, mut sitten jälkimaku ehkä jopa vähän kitkerä. Tiempo MS: Semipistävä, joten jos on hätä tulla känniin niin ei toimi. Que Pasa MS: Tässä häivähtää ihan hetken aikaa pistävä maku. Helppo, pehmeä ja lämmin. Jos katuviiniä lähtee juomaan, niin tää on paras. HG: Tiputteluviini selvästikin. Ja mä en tiedä viineistä mitään. 25

//wappu

Pointin suuri Kyykkyviinitesti

VIIMEINEN TUOMIO Que Pasa

Tanquista

Tuoksu: Pistävä, nahkaa Maku: Pippurinen, helppo, kevyt Suutuntuma: Notkea, mutta ei jätä makua. Erittäin helppo kesäviini, loistavaa puistopöhnimiseen.

Tuoksu: talli, navetta, märkä turkki

M8 Tuoksu: mustaherukka, marjaisa Maku: Paljon mausteisuutta, tupakkaa, erittäin marjainen, jälkimaku on pistävä, tanniininen ja viipyy kauan Suutuntuma: Maku potkaisee heti ja erityisesti mausteisuus ja tupakka puskevat läpi. Tympeä viini, jolle on vaikea keksiä käyttötarkoitusta.

Maku: Mausteinen, kohtuullisen runsas, tanniininen, hiven valkosuklaata alkumaussa Suutuntuma: Maku tulvii suuhun välittömästi ja kaikki maut ovat heti havaittavissa Ruokaviini punaisen lihan ja juustojen kaveriksi.

El Tiempo Tuoksu: Pistävä, hivenen nahkainen Maku: Pehmeä, maitosuklaata, jälkimaku on pitkän tanniinen Suutuntuma: Mukavan runsas ja suun täyttävä, mutta samalla maultaan erittäin pehmeä. Kyykkyviinien klassikko, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Vakaata suoritusta, joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Jos silti kaipaa vaihtelua, nappaa Timpan vierestä alahyllyltä toinen punkkuklassikko nimeltään Don Opas. ■

//arviot

Sanoja ilman merkitystä Onkohan Miki Liukkosella rintakarvoja? Luultavasti ei, tai sit-

Kaikilla miehillä ei siis ole rintakarvoja.

Liukkonen on osassa kokoelman runoista luomisen ytimessä. Sanoista rakennetaan jotain uutta. Ne saavat merkityksiä, jotka eivät ole perinteisessä mielessä mielekkäitä, jotka taistelevat arkilogiikan ja kielen käytön tapoja vastaan. Runot näyttävät sanojen heikkoudet ja toisaalta vahvuudet, kun merkitykset ja niiden puuttuminen naksauttavat aivot kiinnostavaan ja välillä kivuliaaseenkin asentoon.

Rintakarvaton tai -karvallinen Miki Liukkonen on runoilija, joka kirjoittaa runoja samalla kun juo viinaa ja kuljeskelee eteläeurooppalaisen kaupungin mukulakivikaduilla nahkapohjaiset kävelykengät kopisten. Hän on tehnyt tätä jo muutaman runokokoelman ja yhden romaanin verran, jotka ovat saaneet joitakin palkintoja ja paljon näkyvyyttä huolimatta siitä, että kukaan ei lue saati osta runokokoelmia.

Runojen merkitys on niiden merkityksettömyydessä, sanojen artefaktimaisessa eli käsintehdyssä luonteessa. Kun semioottinen yhteys merkin ja merkityksen välillä purkautuu tai muuttuu, ajaudutaan ikään kuin määrittämättömään tilaan, jota Liukkonen runoissaan hyödyntää. Liukkonen kokeilee, mitä syntyy silloin, kun kielellinen tila on epävarma. Runous koettelee kielellisyyden rajoja.

Aiemmissa kirjoissaan Liukkonen on käsitellyt muun muassa filosofiaa ja antiikin myyttejä. Raivon historiassa korkealento-osuuksia on karsittu, ja monissa teksteissä seikkailee kaikille tuttu duunari ja vapahtaja: Jeesus.

Lopulta kaikki tämä rakentelu tuntuu jälkimodernin jälkeisen ajan lasihelmipeliltä, kun ei oikeasti tiedetä, mikä on tärkeää ja mitä pitäisi sanoa. Ajoittain Liukkonen koskettaa ja oivaltaa, mutta kikkailu tuntuu myös turhalta ja ärsyttävältä.

ten ne ovat sellaiset hyvin hennot, joista valo kuultaa läpi kuin leivinpaperista. Tai sitten hän on nyppinyt tai sokeroinut tai ajanut ne pois kuten jotkut miehet kuulemma tekevät, vaikka en ole tätä koskaan omin silmin nähnyt.

Runossaan oululainen runopoika lähetti Jumalan pojalle faksin ja toivoo vastausta. Jossain elämänsä vaiheessa Liukkonen on luonnollisesti päätynyt pohdiskelemaan uskon kysymyksiä. Eräässä haastattelussa hän mainitsee kokeneensa tarpeen rynnätä lähimpään kauppaan ostamaan itselleen ristin. Toisaalta Liukkonen on sanonut myös suoltaneensa haastatteluissa pelkkiä satuja. Promokuvassa kapean solmion ja kauluspaidan välissä koreilee kuitenkin rukousnauhalta näyttävä helmikoru. Koska Miki Liukkonen on runoilija, hän on myös jumala. Runokokoelma on maailma, sanat sen subjekteja. Runoilija tekee mitä haluaa, kuten ymmärtää saattaa. Kaikessa ei tarvitse olla mieltä sanojen ulkopuolella, koska maailmaa ei välttämättä ole. On vain sanoja.

Kokoelmassa selkeät näyt ja koetut hetket vuorottelevat painajaismaisen täyteen ahdettujen tajunnanvirtapurkausten ja sadunomaisten kertomusten kanssa. Se tuo kokonaisuuteen sekä vaihtelua että katkonaisuutta. Runojen väliset viittaukset kuitenkin tuovat tekstejä yhteen ja luovat jatkumon, tarinan, jonka päähenkilönä on kertoja itse. Uuden ajan runoudella on tapana vieraannuttaa teksti lukijasta ja maailmasta, jolloin satunnainen lukija jää hämillään nuolemaan näppejään, kun suurta esteettistä kokemusta ei saavuteta. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, koska vaikka Liukkonen kirjoittaa halutessaan myös perinteisessä mielessä kauniita ja runollisia sanoja, se ei ole tämän kokoelman tarkoitus. Se on, että sanojen ja merkitysten välinen suhde on yhtä satunnainen kuin elämä. Aleksi Malinen

Haamu: Puhallus Meiän musiikki Jollakin tavalla pidin rap-artisti Haamun edellisestä,

vuonna 2012 julkaistusta albumista ”Aikaa kalliimpi”, vaikka se ei julkaisuna ollut millään tapaa täydellinen. Iso osa levyn kappaleista oli hiukan tylsiä. Kuitenkin viehätyin siitä tavasta, jolla Haamu toi esille asiansa. Meininki oli itsevarmaa. Siltikin tuntui, että mikrofonia pitelevä henkilö ei halua tehdä itsestään elämää suurempaa numeroa. Kappaleista huokui elämänilo. Touhu jatkuu samankaltaisena räppärin uudella levyllä ”Puhallus”. Yksi ero kuitenkin on. Puhallus on edeltäjäänsä huomattavasti parempi levy. 45 minuuttia räppäämistä on usein aika raskasta kuunneltavaa. Tätä levyä kuitenkin kuuntelee mielikseen. Tietenkin voimme kysyä, että kuinka monta räppibiisiä räppäämisestä enää tarvitaan? Ei yhtäkään, jos ajatellaan, että teemojen tuoreus määrittelee teosten tarpeellisuuden. Kaverini sanoi joskus jostakin Veijo Meren kirjasta, että se on hyvä lukuromaani. En kysynyt häneltä tarkempaa määritelmää lukuromaanin käsitteelle. Olen kuitenkin ajatellut, että hän varmaankin tarkoitti sitä, että toiset kirjat ovat tarkoitettu haastamaan lukijansa, ja toiset taas tarjoavat miellyttävän lukukokemuksen. Tai jotakin sellaista. Samalla tavoin Haamun albumi on hyvä kuuntelulevy. Minun ei tarvitse ponnistella kuulijana, kun Haamun levy soi. Siltikään levy ei ole mielestäni köykäinen.

Kyse on siitä, että Haamu puhuu asioista helposti ymmärrettävällä tavalla. Minun ei tarvitse näpyttää vitsien avainsanoja Googleen kuunnellessani levyä. Kuten jo aiemmin mainitsin, levyllä räpätään aika paljon räppäämisestä. Ei tällä levyllä ole sellaista aihetta, josta ei olisi jo tehty kappaletta. Perusasioiden kertaaminen ei haittaa, kun se tehdään hyvin. Toisaalta se, että levy on nimenomaan kuuntelulevy on hiukan epätyydyttävää. Loppujen lopuksi minusta tuntuu siltä, että Haamu menee teksteissään asioiden viereen, kertoen niistä. Haluaisin sen sijaan, että näiden aiheiden sisälle mentäisiin ja taide tehtäisiin niistä. Haamu tekee levyllä erittäin selkeäksi sen, että hänellä on itseluottamusta ja unelmia. Kiinnostavampaa kuin tuon ominaisuuden olemassaolon todistelu, olisi se, että tuosta ominaisuudesta syntyisi jotain aivan muuta kuin itse kirjoitettuja ääniaaltodiplomeita omista kyvyistä. Puhallus on hyvänkuuloinen levy. Kappaleiden taustat muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Hip hop -biittiä ei ole keksitty uudelleen, mutta levyn musiikki on kuitenkin miellyttävää. Funkiin taittuviin rytmeihin on helppoa tarttua. Yksi asia albumilta täytyy kuitenkin nostaa erikseen mainittavaksi. En ole varmaankaan koskaan samaistunut mihinkään kappaleeseen niin paljoa, kuin EKVTK. Kiitos siitä. *** Vilho Pirttijärvi

Yona: Naivi Kaiho Republic Yona on mielenkiintoinen tulkitsija. Hänen viides soololevynsä Naivi esittelee laulajattaren useita erilaisia taustoja vasten. Levyllä on niin moderneja kuin myös vanhahtavia soul-kappaleita, kohtalokkaan kuuloista laulelmaa ja paisuvaa rock-paatosta.

Puhekielinen Yona on itselleni vaikea sulatettava. Häntä kuunnellessani pääni yläpuolella vilkkuu valotaulu, jossa lukee suurin kirjaimin ”MIKSI?”, mutta toisaalta olen jotenkin viehättynyt siitä, että joku menee noin pitkälle ja uskaltaa asettaa itsensä naurunalaiseksi.

Nämä erilaiset hypähdykset tyylistä toiseen ovat tosiaankin aivan kuin taustalakanoita, jotka roikkuvat etualalla sädehtivän solistin takana. Nämä kulissit vaihtuvat kappaleesta toiseen, mutta esityksen tähti pysyy kappaleesta toiseen samana.

”niin, ei tullut Nibiruu - orgoniittivallankumoust ei tainnu Äitimaa kuulla meidän rukoust.”

En tarkoita, että Yona laulaisi, joka kappaleen samalla tavalla. Pikemminkin, hänen vahva läsnäolonsa solistina ja levylle kirjoittamansa tekstit ovat albumin punainen lanka. Nämä kaksi asiaa pitävät tyylillisesti hajanaisen levyn kasassa. Yonalla on tekstittäjänä kaksi puolta. Nämä puolet eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia, vaan samaa kauraa eri maaperällä. On runollinen ja puhekielinen Yona. Molemmat pursuavat tunteita ja tunnustuksia. Runollinen Yona herättää minussa ajatuksia Pariisista. Ai miksikö? Koska jotenkin runollisuus ja Pariisi ovat mielessäni sama asia. Runo-Yona tuo lauluihinsa vahvoja mielikuvia herättäviä asioita, kappelin, taivaanrannan ja maalaismaiseman.

Nostalgisoiva soulkappale ”Indigoi”, josta ylläoleva lainaus on peräisin, on puhekielistä Yonaa hillittömimmillään. Kappaleesssa viittilöidään ekologiseen elämäntapaan, downshiftingiin ja new age -käsitteisiin. Tarinassa rakastavaisista, jotka haluavat kasvattaa oman ruokansa, on jotain suunnattoman hölmöä, jopa noloa. En kuitenkaan osaa vihata kappaletta. Tekstit käsittelevät kuolemaa, eroa, ihmisen riippuvuutta toisesta kaltaisestaan ja särkyneitä unelmia. Tapa, jolla nämä melko synkät teemat esitetään, on kuitenkin sellainen, että ne vaikuttavat taakse jääneiltä. Sanat lauluissa ovat ajan kultaamia tuokiokuvia tummilta hetkiltä. Vaikka levyllä onkin muutama oikein hieno kappale, kirkkaimpana helmenä sinkkulohkaisu ”Syyt”, on Naivi hiukan tylsä levy, tyylien moninaisuudesta huolimatta. Levyn tuotanto on sisäsiistiä. Olisin toivonut, että soitossa olisi ollut särmiä ja epätäydellisyyksiä, aivan kuten teksteissäkin. ** Vilho Pirttijärvi 29

//kolumni

Hätiköinti vaarantaa yhteistyön Yhteistyö on tällä hetkellä koulutuspoliittisessa keskuste-

lussa kuuma sana. Suomalainen korkeakoulujärjestelmä on lähestulkoon ainutlaatuinen, mutta ei varsinaisesti sanan positiivisessa merkityksessä. Harvassa maassa on onnistuttu rakentamaan työmarkkinoiden näkökannalta yhtä monimutkaista järjestelmää, jossa yliopistot ja ammattikorkeakoulut toimivat rinnakkain. Ammattikorkeakoulututkinto rinnastetaan ulkomailla alemmaksi korkeakoulututkinnoksi, mutta Suomessa se on täysin erillinen tutkintonsa. Ei siis olekaan mikään suuri ihme, että yhteistyötä peräänkuulutetaan. Tampereella käynnistetyn T3-hankkeen visiona on luoda uusi monialainen, kansainvälisen tason korkeakoulu. Sitä ovat mukana rakentamassa Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto. Hanke on herättänyt paljon keskustelua, ja harva varmaan vastustaa monimutkaisten hallintorakenteiden purkamista ja opiskelumahdollisuuksien laajentamista. Näin valtava uudistus vaatii myös valtavan määrän taustatyötä, joten nähtäväksi jää millä tasolla yhteistyö tulee toteutumaan. Tampereella on joka tapauksessa hyvä meininki päällä, ja nyt ollaan jo huomattavasti pidemmällä kuin ”tarttis jotain tehdä”-kahvipöytäkeskustelujen tasolla. Koulutusten vaatimustason yhteensovittaminen on suuri haaste. On suunniteltu esimerkiksi insinööritutkintojen yhtenäistämistä, jossa kaikki käyvät ensin insinööritutkinnon ja parhaat sekä motivoituneimmat jatkavat diplomi-insinööreiksi. Kysymys kuuluukin: kumpi pää joustaa insinöörivaiheessa? Tällä hetkellä insinöörikoulutukseen pääsee opiskelemaan kohtuullisilla matemaattisten aineiden perustaidoilla, kun taas DI-pääsykoe ottaa heti luulot pois huonosti valmistautuneilta. Kenenkään etu ei ole kultaisen keskitien koulutus, joka tarjoaa parhaille haastetta vasta ylemmässä vaiheessa ja kuitenkin samanaikaisesti osalle harmaita hiuksia ja pidentyneitä opiskeluaikoja, kun kurssit eivät menekään läpi. Toinen kuuma sana on joustavuus. Samalla kun joustavuuden tärkeyttä painotetaan, mennään kuitenkin yhä enemmän vaativaan suuntaan koulutusvalinnoissa. Tästä keväästä

lähtien ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen hakujärjestelmät yhdistyvät. Tämä selkeyttää rakenteita, mutta myös samalla vähentää valinnanvaraa, kun hakukohteita voikin enää yhteensä olla vain kuusi kappaletta. Huomattavasti suurempi ongelma monen kannalta on kuitenkin tulossa olevat kiintiöt tällä hetkellä opiskelupaikan omaaville. On toki ymmärrettävää, ettei tilanne ole kestävä, jos neljästäkymmenestä biokemialla aloittavasta kahdesta valmistuu maistereita ja loput vaihtavat lääkikseen vuoden tai parin ”valmennuskurssin” jälkeen. Ratkaisu tähän ei ole kuitenkaan tehdä väärän alan valinneiden elämästä mahdollisimman hankalaa. Loppujen lopuksi aika harva vielä lukion jälkeen tietää, mitä ihan oikeasti haluaa opiskella. En itsekään edes harkinnut hakevani kauppakorkeaan heti lukion jälkeen, mutta parin vuoden jälkeen täällä ollaan ja se tuntuu täysin oikealta päätökseltä. Suurilla kiintiöillä saatetaan saada enemmän maisteripapereita ulos, mutta koulutukseen ei enää valita parhaita hakijoita. On eri asia valitaanko 100 parasta, vai 20 parasta kaikista ja 80 parasta niistä onnekkaista, jotka eivät ole vielä opiskelupaikkaa vastaanottaneet. Voin kuvitella, kuinka motivoitunut opiskelija on suorittamaan tutkintonsa loppuun, jos on lukion jälkeen päätynyt suoraan 19 vuoden elämänkokemuksella opiskelemaan kauppatieteitä tai vaikka kansanrunoutta, mutta vuoden jälkeen on valmis työntämään sen tilinpäätöksen tai nelipolvitrokeen jonnekin minne aurinko ei paista. Alanvaihto on kuitenkin todella vaikeaa jossain marginaalikiintiössä pääsykokeen kautta. Mitäs lähdit opiskelemaan, olisit jäänyt sohvalle katsomaan sitä Netflixiä vielä vuodeksi kunnes uravalinta on varmasti selvillä. Elämme koulutuspoliittisesti mielenkiintoisia aikoja. Nykyrakenteita on alettu kyseenalaistamaan ja hyväksymään, että ehkei Suomi olekaan se ainoa koulutuksen luvattu maa, ja jopa me voisimme kehittyä, oppia ja uudistua. Uudistuksia ei runnota läpi yhdessä yössä, mikä on äärimmäisen hyvä asia. Laadukas koulutus on Suomen tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää, joten uudistus- ja yhteistyöpäissään hätiköityjen ratkaisujen tekeminen voisi kääntyä täysin tarkoitustaan vastaan. Aleksi Olander Kirjoittaja on Porin Kyltereiden PorKyn koulutuspoliittinen vastaava

Raatihuoneen juhlasalissa 30.4. klo 17.00-17.30 Tervetuloa juhlistamaan lukuvuoden päättymistä! Ohjelmassa Akateemiset laulajat sekä Vuoden opetusteon, Vuoden opinnäytetyön ja Vuoden alumnin palkitseminen. Porin yliopistokeskuksen henkilökunnalle, opiskelijoille ja alumneille.

Ovet auki 16.30 alkaen. Kuohuviinitarjoilu. Tervetuloa!