Nukkuva
talouskarhu
/
Kesän
festarit
/
Munaa,
kiitos!
pointti. 3/2016 Porin ylioppilaslehti
Sisällys Sisällys..................................................................... 3 Pääkirjoitus................................................................. 4 Tapahtumakalenteri........................................................... 5 Nukkuva karhu................................................................ 6 Pointin festarikesä.......................................................... 9 Munaa, kiitos!............................................................... 15 Kolumni...................................................................... 18 Leffat....................................................................... 19 Kirjat....................................................................... 20 Musa......................................................................... 22
Toimitus: Pointer ry / Pointti / PL 181 281200 Pori Päätoimittaja: Tytti Wallenius Tekijät: Jonatan Jarkia, Esa Keskinen, Atte Timonen, Vilho Pirttijärvi, Anna Heinonen, Timo Metsäjoki, Johannes Mäkilä Kansi: Timo Metsäjoki Taitto: Tytti Wallenius & Anna Heinonen ISSN 1779-6627 / Painopaikka: Eura Print Julkaisija: Pointer ry 3
Pääkirjoitus
Tytti Wallenius
Me olemme Euroopan tuleva historia
O
letko koskaan miettinyt, millaista olisi ollut olla nuori jossain toisessa ajassa ja paikassa? Minä olen. Pohdin usein, miltä olisi tuntunut seurata omin silmin, kun Berliinin muuri murtui, tai miltä olisi tuntunut olla Yhdysvalloissa osoittamassa mieltä mustien puolesta - tai heitä vastaan. Ketä olisin äänestänyt, kun naiset saivat täällä meillä äänioikeuden? Olisinko seurannut nenä kiinni televisioruudussa, kun ihminen astui ensimmäistä kertaa kuuhun? Entä miltä olisi tuntunut elää nuoren naisen elämää sodan jaloissa? Kun tarkastelen menneisyyden tapahtumia tästä ajasta käsin, minut valtaa joskus toivottomuus. Miksen minä ollut paikalla todistamassa jotain suurta? Jotain, minkä jäljet näkyvät yhä yhteiskunnassa. Uutisia lukiessa näen kyllä asioita, jotka jättävät jälkensä: sotaa, pakolaisvirtoja, ihmiskauppaa ja muita epäkohtia. Tämä ei mieltä juuri ylennä. Tunnen itseni voimattomaksi, enkä tiedä, miten voisin muuttaa tapahtumien kulun. Katsovatko minun lapseni ja lapsenlapseni tulevaisuudessa historiaa kauhulla? ”Tuo oli se aika, kun kaikki vain sotivat ja riitelivät.” Syy siihen, että tämän päivän tapahtumat eivät tunnu minusta yhtä jännittäviltä ja merkityksellisiltä, kuin menneisyyden merkkihetket, saattaa johtua siitä, että en vielä tiedä, mikä kaikkien näiden tapahtumaketjujen lopputulos on. Onhan ennenkin sodittu ja riidelty, mutta loppuratkaisulla on voinut olla koko maailmaa ravisuttava vaikutus. En tiedä, kuinka EU:n käy, kun Britannia eroaa siitä. En tiedä, millaisen lopputuloksen Syyrian tilanne saa. En tiedä,
miten Euroopan nuorten käy tässä työttömyystilanteessa. En tiedä, kuka selviää ja kuka ei. En tiedä, miten tämän päivän tapahtumat vaikuttavat huomiseen. Vierailin syyskuussa EU:n Suomen pysyvässä edustustossa Brysselissä, jossa erityisasiantuntija Jutta Gras puhui Eurooppaa jo vuoden verran ravistelleesta maahanmuuttotilanteesta. Grasin esityksessä nousi esiin myös brexit ja ihmisoikeudet, mutta minut pysäytti keskustelumme EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin syyskuun puolessa välissä pitämästä linjapuheesta. Tajusin äkkiä, että meidän ei tarvitse jättää jälkeemme historiaa, jossa Eurooppa ja EU käyvät läpi vain kriisejä ja romahtavat lopulta taakkaansa alla. Kauhuskenaarioni meidän aikaamme häpeävistä lapsenlapsista voi olla todellinen, jos emme tee mitään. Juncker muistutti kuitenkin puheessaan, että puhaltamalla yhteen hiileen voimme yhä pelastaa tilanteen. Vaikka se saattaa kuulostaa lapsekkaalta neuvolta, niin se pitää paikkansa. Meidän tulisi opetella tulemaan kaikkien kanssa toimeen ja lopettaa riitely. Niin EU:n sisällä kuin maailmassa yleensä. Ympärillämme tapahtuu paljon asioita, jotka tulevat jäämään historiankirjoituksiin. Se, miten kriisejä kuvataan sadan vuoden päästä, on paljon meistä kiinni. Eurooppa on meidän, juuri sinun ja minun, ja vain me voimme päättää, että selviämme tästä ajasta voittajina niin, että meidän jälkeemme Euroopassa asuvat voivat miettiä, ”olisinpa ollut tuolloin nuori eurooppalainen, vaikuttamassa siihen, miten asiat lopulta sujuivat, näkemässä, kun koko Eurooppa yhdisti voimansa ja jätti jälkensä tähän maailmaan.”
4
Tapahtumakalenteri
Pointer Risteily 3.-4.11.
Kulma
Humanistisitsit 5.10 Oktoberfest 26.10.
Porky
6.10. Hämeenkadun Appro 13.10. NESU-PorKyn sitsit 27.10.-1.11. PorKyn ulkomaan excursio 9.11. Poikkitieteelliset haalaribileet 16.11. PorKy Gala 30.11. PorKyn pikkujoulusitsit
5
Nukkuva
KARHU Teksti: Jonatan Jarkia Kuvat: Tytti Wallenius
6
H
arva pitää tämän hetken Poria taloudellisesti erityisen kukoistavana tai houkuttelevana kohteena, mutta kaupungin historia kauppa- ja teollisuuskaupunkina on Suomen mittapuulla varsin merkittävä, pitkä sekä tutkimisen arvoinen. Porin edeltäjänä voidaan pitää Kokemäenjoen varrelle perustettua Ulvilaa. Tälle 1200-luvulta asti asutetulle alueelle myönnettiin kaupunkioikeudet vuonna 1365, sen oltua pitkään keskeisessä asemassa, alueen kaupan keskuksena. Ulvila onkin yksi suomen kuudesta keskiaikaisesta kaupungista ja samalla Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki Turun ja Porvoon jälkeen. Ulvila ei kuitenkaan koskaan päässyt kehittymään kauppakaupunkina täysin, sillä kaupunkioikeuksista huolimatta Ulvilalle ei myönnetty tapuli- eli ulkomaankauppaoikeuksia ja kaupunki sai näin ollen käydä kauppaa vain Turun ja Tukholman kanssa. Unionisodat ravisuttivat 1500-luvun puolivälissä Ruotsia. Vakauttaakseen talouden, kuningas Kustaa Vaasa perusti vuonna 1550 Helsingin kilpailemaan Tallinnan kanssa. Vaasa määräsi, että muun muassa Ulvilan porvarien tulisi muuttaa vastaperustettuun kaupunkiin. Hankkeena Helsinki epäonnistui kuitenkin täysin, ja muutamaa vuotta myöhemmin Ulvilan porvarit saivat palata kotiseudulleen. Satakunnassa maankohoaminen on koko maailman mittapuulla hyvin voimakasta. 1500-luvun puolessa välissä huomattiin, että Ulvila oli alueena muodostunut vuosien saatossa kasvaneille kauppalaivoille kulkukelvottomaksi. Juhana Herttuan päätöksestä vuonna 1558 perustettiin Ulvilan lähelle lähemmäksi merta uusi satama- ja kauppakaupunki: Pori. Porissa asuu nykyään 80 000 ihmistä. Vastaperustetussa Porissa oli vain 300 vastentahtoista asukasta, jotka alkoivat kuitenkin nopeasti hyödyntää kaupungin hyvää sijaintia. Pitkä kaupankäyntihistoria loi hyviä mahdollisuuksia. Porilaiset onnistuivat valitsemaan myös oikean puolen Ruotsin valtataistelussa ja näiden seikkojen siivittämänä Porista kehittyi jo alkuvaiheessa
vilkas kauppakaupunki, joka sai vuonna 1564 kaupunki- ja vapaakauppaoikeudet. 1600-luvun alussa Pori oli jo Suomen kolmanneksi suurin kaupunki. 1600-luvun puolivälin hallinnollisten uudistusten aikaan koulutusta ja hallintoa keskitettiin kuitenkin enemmän muille paikkakunnille ja suuri Pohjan sota tuhosi kaupungin infrastruktuuria. Väki alkoi virrata muualle jättäen Porin pitkään alennustilaan. 1700- luvun puolivälissä Pori pääsi taas mukaan kehitykseen. Kehityksen vetureina toimivat muun muassa runsas ulkomaankauppa sekä Porin ja sen lähiseutujen maakauppa. Tapulioikeudet Pori sai uudelleen vuonna 1765 yli sadan vuoden tauon jälkeen. Vientitavaroita olivat muun muassa vilja, karja, pellava ja puutavara. Porilla oli myös mahtava kauppalaivasto, jonka laivat kävivät jopa Saksassa asti. Tuona aikana myös myöhemmin Porin tunnetuksi tehnyt tehdasteollisuus alkoi kasvaa. Tupakkatehtaan perustaminen aloitti kaupungissa teollisen vallankumouksen, jonka seurauksena syntyivät muun muassa ensimmäiset tekstiiliteollisuuden laitokset sekä yhdet silloisen Suomen merkittävimmistä laivanvarustamoista. Kehitystä jarruttivat hieman kaupungin palaminen pariin otteeseen 1800-luvulla, mutta teollisuus oli tullut kaupunkiin jäädäkseen. 1800-luvun Porin merkittävimpiä työllistäjiä olivat saha-, metalli- ja tekstiiliteollisuus. Vuonna 1852 perustettiin Rosenlew ja 1900 Porin puuvillatehdas, jossa rakas opinahjomme tänä päivänä sijaitsee. Teollinen toiminta synnytti Poriin äveriään yläluokan, joka valtasi nopeasti Etelärannan rantakorttelit ja niistä muodostui varakkaan väen asuinalue. Samalla kuitenkin syntyi entistä köyhempi työväenluokka. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu aiheutti kapinointia, ja 1900-luvun alussa työväestö alkoi vaatia parempaa kohtelua. Skisma kärjistyi vuoden 1918 sisällissodassa. Tilanteen rauhoituttua Porin teollisuus oli muuttunut. Se ei ollut enää riippuvainen sahoista. Eurooppa oli sodan vuoksi köyhtynyt ja 1920-luvulla rakennustoiminta pääsi jälleen
”Kaupungissa vallitsee voimakas innovoivan yrittämisen henki.”
7
käyntiin. Myös Porin teollisuus lähti jälleen voimakkaaseen nousuun ja se monipuolistui paperiteollisuuden, elintarviketeollisuuden ja metalliteollisuuden ottaessa entistä suuremman roolin. Vuonna 1929 kaupungissa oli kaikkiaan 74 teollisuuslaitosta ja Pori oli Suomen neljänneksi merkittävin teollisuuskaupunki. 1900-luvun Porin jäljet ovat edelleen nähtävissä katukuvassa, vanhojen teollisuuslaitosten hallitessa kaupungin rantamaisemaa. Toisen maailmansodan jälkeen, 1970-luvulta lähtien väestönkasvu kaupungissa on pysähtynyt ja vanha teollisuus on hävinnyt kaupungista. Symbolisesti merkittävimpiä tehtaita ovat olleet kenties Porin puuvillatehdas, jonka tekstiilituotannon alasajo tapahtui 1970-luvulla, sekä oluttehdas, joka lakkautettiin 2000-luvun
puolivälissä. Teollisuuden suhteellisesta vähenemisestä huolimatta on Porin asema yli 200 000 asukkaan Satakunnan tärkeimpänä elinkeinoelämän ja talouden keskuksena edelleen kiistaton. Monipuoliset palveluelinkeinot ovat nyt ottaneet raskaan teollisuuden paikan ja kaupungissa vallitsee voimakas innovoivan yrittämisen henki. Tämä palveluiden, sekä yleisen koulutustarjonnan monipuolistuminen luovat alueelle kasvavaa potentiaalia ja investointeja. Alueen historiaa ajatellen taitaakin olla vain ajan kysymys, koska tämä Kokemäenjoen poukamassa nukkuva talouskarhu herää talviuniltaan.
8
Tekstit: Tytti Wallenius, Anna Hokkanen, Aili Järvinen & Atte Timonen Kuvat: Tytti Wallenius, Atte Timonen, Timo Metsäjoki & Pori Jazz
Tässä se tulee: jo perinteeksi muodostunut Pointin festarikooste! Tänä kesänä vierailimme aiempaa metallisemmilla festareilla, mutta mukaan mahtui myös Cheekin taustatanssijoiden pakarat ja vannoutuneimpien vihaajiensa sydämiä lämmittänyt Antti Tuisku.
P
ORISPERE kokosi jälleen tänä kesänä Kirjurinluotoon iloisen festarikansan. Hiuka tärkeet kaupunkilaiset ja kaikenikäiset tukanheiluttajat kokoontuivat tänä vuonna hieman raskaamman musiikkitarjonnan äärelle kahdeksi päiväksi, keräten omien tietojensa mukaan kaikkien aikojen yleisöennätyksen. Sunnuntain perhepäivä myytiin loppuun etukäteen. Pointti kävi todistamassa sekä Twisted Sisterin viimeisen Suomen keikan että Cheekin taustatanssijoiden pakarat. Tapasimme myös Porilaine bändi –kisan voittajayhtye Eartherian, joka soitti ensimmäisen festarikeikkansa Porisperessä. Eartherian aloittaessa lauantaipäivän, yleisöä oli kellonaikaan nähden mukavasti paikalla ja keikasta jäi hyvä fiilis. Paremmin ei olisi kuulemma voinut mennäkään. Vuodesta 2014 kasassa ollut bändi tekee biisinsä itse. Laulaja Juha-Pekka Leinon mukaan, että hän tekee usein kappaleille pohjat, jonka päälle jokainen sovittaa oman osuutensa. Bändiläisten haavee-
na on soittaa tulevaisuudessakin keikkoja isommalle yleisölle sekä Suomessa että ulkomailla. Pointin festarikävijät toivottavat Porisperelle pitkää ikää ja entistä enemmän yleisöä ensi vuonna!
9
Klamydia soitti keikallaan 45 minuutin biisinsä Sieg Heil.
S
iinä missä monessa muussa kaupungissa asukkaat katoavat festareiden tieltä, PORI JAZZ kutsuu myös paikalliset mukaan festarihumuun, ikään, sukupuoleen ja musiikkimakuun katsomatta. Vaikka pääkonsertti vetää maailmanluokan esiintyjillään kävijöitä ulkomailta asti, Jazzit ovat muutakin kuin Kirjurinluodon suuret lavat ja harmaita hiuksia aiheuttava alkoholipolitiikka. Se on ilmaiskonsertteja, ravintoloita, muikkuja ja sykettä, jollaista kaupungissa ei pitkän talven aikana tunneta. Etelärantaan avautuva jazz-katu on erityisesti paikallisten kohtaamispaikka koko pitkän jazz-viikon ajan. Ilmaislava tarjoaa ohjelmaa koko perheelle ja myynti- ja ruokakojut vetävät ihmisiä paikalle. Joka vuosi jazzit onnistuvat myös kohauttamaan tavalla tai toisella. Tänä vuonna nimenomaan jazz-kadulla tapahtuneet muutokset puhututtivat, sillä perinteikäs Barco supistui pelkäksi jokilaivaksi. Tilalle tullut telttaravintola tarjosi kuitenkin vauhdikasta menoa sitä kaipaaville. Jazzien ensimmäisenä viikonloppuna starttasi myös Pori Jazzin Kids Festival, jossa lapset saivat tilaisuuden päästä esiintymään isolle lavalle joko harrastustoiminnan tai viikon aikana järjestettävän musiikkipajan kautta. Esiintymässä olivat myös esimerkiksi Circus Ruska ja Herra
Yksi kesän festareiden tavaramerkeistä oli naisten päitä koristavat kukkaseppeleet.
Olavi Uusivirta innosti fanejaan eläytymisellään. Kuva: Tomi Palsa
10
Kivisen Puutarhatontut. Torstain odotetuin artisti oli todennäköisesti suomalaisten rakastama J. Karjalainen. Kynäilijä laulatti yleisöään mikkiinsä kähisten, kitara sylissään ja olkihattu päässään. Keikan loppupuolella jotain kuitenkin tapahtui ja artisti poistui kiukkuisena lavalta jättäen hämmentyneen yleisön kuuntelemaan, kun bändi soitti yksin Dorista. Siinä missä J. Karjalainen ei edes kiitellyt yleisöään keskeytyneen keikan päätteeksi, lauantain esiintyjät osoittivat kiitollisuuttaan senkin edestä. Charles Bradley, Seal ja Olavi Uusivirta kävivät halaamassa, kättelemässä ja tanssittamassa fanejaan keikan aikana. Näillä keikoilla yleisö sai tuntea olevansa mukana tekemässä keikasta juuri niin mahtavan kuin se oli, tekemään hetkestä ainutlaatuisen. Jazzit esittelevät Porille vuosittain huikean kattauksen maailmanluokan artisteja, jotka kerta toisensa perään saavat yleisön syttymään. Jazzien taika ei kuitenkaan synny pelkästä musiikista, vaan koko kaupungin tunnelmasta. Jazz-katu, suuret konsertit, kuhiseva pikkukaupunki ja lämpimät kesäillat tekevät jazzeista sitä, minkä vuoksi jotkut kävijät palaavat kaukaakin Poriin vuosi toisensa jälkeen. Edes sadepäivät eivät lannista kävijöitä, vaan silloin vedetään jalkaan Hai-saappaat ja kertakäyttösadetakit.
R
UISROCK oli päätoimittajamme ensimmäinen kotimainen festari, ellei Jazzeja tai lähipaikkakunnan pikkufestareita lasketa. Viikonloppu Turussa sai aikaan oivalluksia ja hyvän mielen. Ennen Ruisrockia festarikokemukseni olivat rajautuneet Pori Jazziin ja Budapestissä järjestettävään jättifestariin, Szigettiin. Jännitin, millaista olisi olla festareilla, joilla törmää tuttuihin, kuulee kotimaista musiikkia ja jossa tapahtuma-alueen läpi kävelemiseen ei kulu kymmentä minuuttia pidempään. Kotipaikkakuntani pikkufestarit ovat musiikkikattaukseltaan raskaanpuoleiset, joten oli ihmeellistä nähdä livenä sellaisia nimiä kuin Sanni, Antti Tuisku tai Apulanta. Olen nähnyt näistä esiintyjistä kaksi Tamperetalon konserttitalossa ja yhden paikallisessa yökerhossa. Mitä siis tapahtuu, kun edessä on pieneen ja savuiseen tilaan ahdetun yleisön sijasta valtava kenttä, jolle kerääntyy niin faneja kuin vihamiehiä. Apulannan keikka antoi osviittaa siitä, mitä oli luvassa. Lähes jokainen yleisössä ollut osasi lähes jokaisen kappaleen ulkoa ja lauloi täysiä mukana ilta-auringon lämmittäessä Ruissalon kuivuudesta pöllyävää kenttää. Sama tunnelma jatkui Sannin keikalla. Ja Antti Tuiskun. Tajusin melko nopeasti, että tästä kotimaisilla festareilla on kyse. Tuisku sai vannoutuneet inhoajansakin Ruissalossa saattoi törmätä myös tuttuihin.
Miesten päähineet vaihtelivat lippiksistä omenoihin.
11
esiintynyt Elias Gould, The Chainsmokers ja Major Lazer. Viikonloppu sai minussa aikaan oivalluksen: kotimaisissa festareissa on kyse juuri suomalaisuudesta. Yhdessä tekemisen meininkiä, laulamisen ja tanssin muodossa.
tanssimaan ja laulamaan mukana. Myöhemmin viikonlopun aikana niin Vesala, Chisu kuin Robin ja Olavi Uusivirtakin tekivät samoin. No, olihan siellä muitakin esiintyjiä kuin kotimaiset eturivin artistit. Pointti kävi jututtamassa Apulannan lisäksi (juttu verkossa) turkulaista Mursusikaria. Lisäksi lavoille nousi pitkä lista ulkomaalaisia esiintyjiä, kuten myös Jazzeilla
Ruissalo iltavalaistuksessa.
12
A
urinko paistaa kirkkaasti tummien pilvien lomasta, luoden mukavan, joskin hieman uhkaavan ilman. Sadat ihmiset kulkevat Eteläpuiston puiden alla. On nuoria, on vanhoja, on lapsia ja rokkipappoja. Musta on päivän väri. Edestäpäin kuuluu jo rumpujen pauke ja etäinen laulanta. SOUTH PARK TAMPERE on alkanut. Itse otan ensimmäisenä suunnaksi kaljateltan, sillä lämmin sää ja maan kuivuus nostaa pölyn kurkkuun, ja kohta pitäisi jaksaa huutaa. Virkistävän juoman kanssa siirryn odottamaan Battle Beastin keikan aloitusta. Yritän muistuttaa itselleni, että ei kannata hurahtaa liikaa moshaukseen, sillä tämä on vasta ensimmäinen keikka ja yleiskuntoni on surkea. Yritykseni epäonnistuu saman tien, kun Noora Louhimon johtama orkesteri pääsee vauhtiin. Battle Beast on huippuvedossa ja imee yleisön mukaan musiikkinsa fantasiamaailmoihin ja saa minut ja muut huutamaan mukana Iron Handia ja Black Ninjaa. Keikan jälkeen olen täysin poikki. Onneksi South Park huolehtii omistaan. En
ole koskaan käynyt festareilla, jossa olisi näin kattava ja laadukas ruokakojujen kavalkaadi. Poissa olivat ylikalliit makkaraperunat ja pizzapalat, tilalla oli herkulliset hampurilaiset, edulliset kyljyspalat ja maukkaat burritot. Palasin ruokatelttojen äärelle useaan otteeseen viikonlopun aikana, etenkin Poppamiehen kyljykset houkuttelivat. Amorphis taisteli tiensä mikkiongelmien ja kaatosateen lävitse uskomattomaan hurmokseen. Mokoman hyperaktiivinen esiintyminen nosti adrealiinitason yleisössä kattoon aina takarivejä myöten. Shiraz Lane toi nuorta verta kasarirokkiin esiintymisellään ja asenteellaan. Saksalainen Powerwolf järjesti Tamperelaisille tutun metallimessun ihmissusista ja vampyyreista kertovilla kappaleillaan. South Park oli tänä vuonna kaikin puolin menestys ja sunnuntaina festarialueelta poistuessani aloin jo odottamaan seuraavaa vuotta ja uusia elämyksiä.
13
T
ampereen kesä oli metallia täynnä. South Parkia seurasi uusi tulokas, TAMPERE METAL MEETING. Ratinanniemen nokassa kaksi lavaa tarjoili nälkäiselle metallikansalle musiikkia kahden päivän ajan. Vaikka sää ei suosinutkaan festareille tullutta hevikansaa, se ei menoa haitannut. Mustat pilvet kerääntyivät taivaalle, tuuli puhalsi järveltä ja sade roimi pitkätukkia armotta, mutta se kuului synkeän iloiseen tunnelmaan. Samurai-metallia soittava Whispered aloitti päälavalla ja veti lyhyen, mutta erittäin vakuuttavan keikan, joka loi hyvän pohjan koko viikonlopulle. Porilainen Circle sekä hämmensi että innosti festarikansaa räväkkäällä ja ekstaasinomaisella esityksellään. Perjantaina esiintyi myös legendaarinen Moonsorrow jonka
synkät, mutta jylhät soundit saattelivat päivän kohti yötä. Lauantaina juttelin muun muassa Rovaniemeltä festareille tullutta Matti Pänttäjää, joka kehui tapahtumaa avokätisesti. Yleisö tuntui muutenkin ottaneen uuden tapahtuman lämmöllä vastaan, vaikka esimerkiksi lipunostossa oli pieniä ongelmia. Viikonlopun kohokohtana voidaan pitää Finntrollia. Peikot vetivät uskomattoman show’n, jota kaatosade, tuulenpuuskat tai tekniset ongelmatkaan eivät onnistunut pysäyttämään. Tampere Metal Meeting järjestettiin ensimmäisen kerran tänä kesänä, mutta on varmaa, että metallikansa janoaa lisää ensi vuonna.
Porilainen Circle aiheutti yleisössä niin innostusta kuin ihmetystäkin.
14
Keskivertosuomalainen syö vuosittain reilusti yli 11 kiloa kananmunia. Luku on tilastojen mukaan kasvussa, eikä ihme. Kananmuna on vihdoin päässyt eroon huonosta maineestaan kolesterolikeskustelussa ja fitnessbuumin myötä proteiinipitoinen tuote on vakiinnuttanut asemansa monen suomalaisen ravintoympyrässä. Laitilassa sijaitseva Munax Oy pakkaa viikoittain 7 miljoonaa kananmunaa myytäväksi ympäri Suomea.
Munaa, Munaa, kiitos! kiitos! 15
V
altatie 8:n varrella Laitilassa sijaitsee Munax Oy -niminen yritys, joka tunnetaan ehkä vielä paremmin Laitilan Kanatarhana. Valtatien varrella olevassa hallissa ei ole kanoja, mutta kananmunia senkin edestä. Viileässä hallissa käsitellään viikoittain 7 miljoonaa kananmunaa. Tie kanalasta kaupan hyllyyn ja lopulta kuluttajan lautaselle on lopulta melko lyhyt: munat tulevat läheltä ja ne käsitellään niin, että ne ovat jo seuraavana päivänä myynnissä. Harvoin tulee pohdittua, mitä kananmunalle todella tapahtuu ennen, kuin se päätyy eteeni munakkaana tai vaikkapa leivonnaisessa. Prosessi on varsin automatisoitu ja laaduntarkkailu on huippuluokkaa, sillä niin munien koko, kuoren kestävyys kuin munan laatu selviää koneiden avulla. Aluksi munat siis liukuvat hihnalle, joka tunnistaa jokaisen munan erikseen. Munat myös läpivalaistaan mahdollisten maanantaikappaleiden löytämiseksi. Munat käännetään niin, että niiden suippo pää osoittaa alaspäin näin muna säilyy pidempään. Vasarakokeessa jokaista munaa napautetaan kevyesti ja kone arvioi, onko munan kuori riittävän vahva. Munan kuori UV-desinfioidaan, jokainen muna punnitaan ja luokitellaan painon mukaan (painoluokkia on neljä, S-XL) ja ennen pakkaamista niihin painetaan vielä
tuottajanumero. Kananmunan jäljitettävyys on Suomessa ensiluokkaista, sillä jokaisen munan alkuperän voi selvittää sen kyljessä olevan koodin avulla. Monipuolinen yllättäjä Kananmuna on helppo, nopea ja ennen kaikkea edullinen raaka-aine, joka sisältää C-vitamiinia lukuun ottamatta kaikki ihmiselle tärkeät ravintoaineet. Sen lisäksi, että kananmuna on varsinainen terveyspommi, sopii monelle ruuan kanssa tuskailevalle. Kananmunassa ei ole maitoa, viljaa eikä sokeria - eikä rasvaakaan, jos jättää keltuaiset pois. Kananmunan käyttötapoja on varmasti yhtä paljon kuin käyttäjiä. Munakas, keitetty muna ja munavoi ovat meille kaikille tuttuja, mutta muna maistuu myös muissa muodoissa. Jotkut ovat ehkä kokeilleet kananmunaa pitsapohjan raaka-aineena ja monelle fitnessintoilijalle banaaniletut ovat ihan peruskauraa. Jotkut lisäävät kananmunat raakana jälkiruokiin tai smoothieihin, toiset käyttävät niitä vain leivonnassa. Munax Oy tuottaa perinteisten munien rinnalle myös useita jalosteita, kuten valmiiksi pakattua munavoita ja tölkissä myytävää nestemäistä valkuaista. Näiden arjen helpottajien rinnalla myynnissä on esimerkiksi munasmoothiet.
16
Valkuaisesta tehty smoothie saattaa kuulostaa pelottavalta, mutta maku yllättää: tuote ei maistukaan kananmunalta. Tuote palkittiin vuosi sitten Vuoden tuotteena Varsinais-Suomessa. Luomua vai ei? Yhä useammasta tuotteesta löytyy nykyään luomuversio. Luomua ostetaan enemmän kuin ennen, mutta edelleen hinta saa monet kuluttajat valitsemaan tavallisen version elintarvikkeista. Luomun hyödyistä voidaan olla montaa mieltä, mutta faktaa on se, että luomutuotteet kohtaavat tuotantoprosessin aikana huomattavasti vähemmän kemikaaleja, kuten munien kohdalla väriaineita tai synteettisiä rehuaineita. Luomukanalassa kanoille syötetään pääsääntöisesti luomurehua ja GMO-rehu on kielletty. Luomukanalassa on oltava myös suuret ikkunat, joista luonnonvalo pääsee sisälle kanalaan. Luomuliitto muistuttaa nettisivuillaan, että luomumunat ovat terveellisempiä ja niiden ostaminen on eräänlainen kannanotto eläinten hyvinvoinnin puolesta. Kanoilla on luomutilalla enemmän tilaa liikkua ja kesällä ne pääsevät ulos. Lisäksi kanoja ruokitaan muullakin kuin rehulla. Porkkanat, kaalit ja tuore ruoho ta-
kaavat kanojen vitamiinien saannin. Jos hyvä ruoka takaa paremman mielen, niin kanoista puhuttaessa voitaneen sanoa, että hyvä ruoka takaa paremmat munat. Suomen tasolla luomumunien osuus kaikista munista on noin 5%. Munax Oy:llä osuus on hieman suurempi, toistakymmentä prosenttia. Munax Oy:n toimitusjohtajan Janne Torikan mielestä luomu on tullut jäädäkseen ja sen osuus esimerkiksi kananmunista kasvaa koko ajan. Munax Oy:llä ei haluta nostaa luomumunia muiden yläpuolelle, vaan korostaa sitä, että kotimainen muna on aina lähellä tuotettu ja tästä syystä joka tapauksessa hyvä valinta. Suomalaiset kananmunat tuotetaan vastuullisesti ja siitä hyvä osoitus on esimerkiksi se, että kotimaisissa munissa ei ole lainkaan salmonellaa. Tämä mahdollistaa munien käytön myös raakana. Laatu takaa myös suosion: Munax vie kananmunia myös ulkomaille, joskaan ei sellaisenaan, vaan jalosteina. Suomessa myydään lähes sataprosenttisesti kotimaista kananmunaa. Kananmunat tuotetaan lähtökohtaisesti hyvin lähellä kuluttajaa ja tiloja valvotaan tarkasti. Kananmuna on siis paitsi terveellistä ja monipuolista, myös lähiruokaa parhaimmillaan.
17
Johannes Mäkilä
Kolumni
PORILAISEN KOTISEUTUIDENTITEETIN JÄLJILLÄ
K
orkeakouluopintojen aloittaminen merkitsee monille fukseille sopeutumista uuteen kotikaupunkiin. Näin on myös meillä Porin yliopistokeskuksessa, jossa perusporilaisiin törmää harvemmin kuin turkulaisiin. Muistan opintojen alkamisen odotuksen tuntuneen loputtomalta. Odotus kuitenkin palkittiin ja Heinolan Kirkonkylän kalliot ja kukkulat jäivät taakse. Pori osoitti äkkiä erikoisuutensa ja kulttuurishokki oli taattu. Tietyt mielikuvat vahvistuivat äkkiä tosiksi, tietyt stereotypiat sen sijaan kärkkäiksi yleistyksiksi. Porilaisilla on muualla Suomessa hurja maine. ”Mikä vittu niitä porilaisia vaivaa” on sananlasku, johon voi Porin ulkopuolella törmätä. Porissa asumisen mainitsemisella on helppo leimata itsensä raumalaisia henkeen ja vereen vihaavaksi lätkäfanaatikoksi. Äkkiä sain huomata totuuden olevan toisin: ”Tervetuloo Poriin” on täällä yleinen lausahdus uusille asukkaille. Toisaalta porilainen huumori on sen verran haastava laji, ettei se ihan äkkiseltään kenelle tahansa aukea. Entistä ja nykyistä kotiseutua vertaillessa on ilo huomata, kuinka rikas ja monipuolinen suomalainen kulttuuri onkaan. Kaikilla maakunnilla on omat erityispiirteensä ja kotiseudulla lienee oma vaikutuksensa yksilön identiteettiin. Murteet ovat rikkaus. Oman kotiseudun murre on monen mielestä se ainoa ja oikea.
Omaleimaisesta painotuksestaan ja sanojen lyhkäisyydestään tunnetut lounaismurteet eivät mielestäni vedäkään vertoja maan mainioon Päijät-Hämeessä ja Uudellamaalla puhuttuun murteeseen. (Jälkimmäinen on aivan varmasti ainoa ja oikea, eihän sitä muuten kaikissa kotimaisissa televisiosarjoissa puhuttaisi!) Myös maantieteellinen näkökulma on mainitsemisen arvoinen: Satakunnan joet ja lakeudet näyttivät aikoinaan silmiinpistävän eksoottisilta. Nykyään asia on päinvastoin: mitä harvemmin kotikulmilla käy, sitä upeammilta Päijät-Hämeen metsät ja järvet harjun laelta katsottuina näyttävät. Vaihtelu virkistää! Sekä Pori että Lahti ovat maakuntakeskuksia, keskisuuria kaupunkeja. Siihen yhtäläisyydet taitavatkin sitten jäädä. Porilaiset ovat ylpeitä kotikaupungistaan. Tutkimuksen mukaan Porissa asuvat Suomen onnellisimmat ihmiset. Porilla on värikäs historia ja runsas kulttuuritarjonta. Suomen Chicagossa asiat ovat toisin: Lahdessa kotiseutuidentiteetti perustuu jonkinlaiseen psykomasokistiseen itseironiaan. Aiheesta käytiin viime syksynä laajaa keskustelua ja kaupungin varjopuolia kuvaavasta Lahti-blogista tuli somehitti. Huomasin hiljattain, että muutostani Poriin on jo yli neljä vuotta. Ehkä juuri siksi olenkin alkanut mieltää itseni porilaiseksi. Kannatan silti jatkossakin Pelicansia ja luen Etelä-Suomen Sanomia. Ässistä en siis hiukkaakaan piittaa, mutta Patakunnassa asuu mainio kansa!
Kuva: Tytti Wallenius
18
Atte Timonen
Leffat
fantasiaa, scifiä ja supersankareita
T
ämän kesän kolme merkittävintä elokuvajulkaisua (ainakin minulle) olivat Warcraft, Ghostbusters ja Suicide Squad. Nämä elokuvat edustivat eräitä nörttigenrejen alalajeja, joita kohtaan ihmisillä on usein vahvoja ennakkoluuloja. Warcraft ei ollut ainoastaan fantasiaelokuva, vaan myös videopelielokuva, Ghostbusters oli scifiä, mutta myös reboot (ja vielä naistähdillä varustettu sellainen) ja Suicide Squad oli supersankarileffa kompuroivalta DC Comics-firmalta. Ennakkoluulot varjostivat elokuvien ensi-iltoja. Voiko videopelileffa olla hyvä, toimiiko Ghostbusters vielä 2010-luvulla ja osaako DC tehdä hyvää supersankarileffaa? Kaikkia näitä lopulta yhdisti yksi asia: faniservaus.
W
arcraft: Duncan Jonesin ohjaama fantasia-videopelileffa suositusta Warcraft-pelistä oli kriitikoiden lyttäämä, mutta fanien arvostama kokonaisuus. Warcraft näyttää upealta ja sen erikoistehosteet ovat uskomattomat, mutta tarina valitettavasti jää tekniikan jalkoihin. Warcraft aukeaa faneille ja high fantasyn ystäville, mutta muut katsojat saattavat jäädä vaille hauskuutta.
G
hostbusters: Vuoden puhutuin elokuva saapui vihdoin kesällä ja saimme nähdä, mistä kohutussa uusintaversiossa oli kyse. Ghostbusters oli hyvin viihdyttävä elokuva ja sen loistava päänelikko (eritoten Kate McKinnon) vei jalat alta karismallaan. Tämä versio klassikosta ei kuitenkaan erottunut erityisyydellään, vaan sen kiusalliset ja tökeröt viittaukset alkuperäiseen elokuvaan hidastivat vauhtia yhtenään. Ghostbusters ei ollut yhtä hyvä kuin edeltäjänsä, mutta sitä sen ei tarvinnut ollakaan.
S
uicide Squad: Suicide Squad ei vastannut odotuksiani, mikä ei tarkoita etteikö se olisi ollut hyvä. Ohjaaja David Ayer kutsui sitä ”supersankarileffa 2.0:ksi”, mitä se ei mielestäni ollut. Sen sijaan se jatkoi hyvin perinteisellä tiellä juonensa suhteen. Suicide Squadin valttikortti oli sen loistava näyttelijäkaarti. Elokuvan sankareina nähtiin pahisjoukko, joka oli samaan aikaan hulvaton, kiehtova ja tarveen vaatiessa jopa humaani. Suicide Squad ei ehkä ollut tyylipuhdas suoritus, mutta se ei ansaitse kriitikoiden murska-arvosteluja. Se oli hyvin uskollinen sarjakuvajuurilleen, mikä olikin sen paras puoli.
19
Kirjat
Esa Keskinen
J
uha Seppälä on eittämättä aikamme keskeisimpiä suomeksi kirjoittavia kirjailijoita. Julkisuutta kaihtava, moninkertainen Finlandia-ehdokas on syntynyt Karvialla ja asustelee tätä nykyä Porissa. Nyt hän myös kirjoittaa suorasti Porista. Kuoppakaupunki-nimi viittaa Porin vuoden 1852 palon jälkeen nykyisen VI-kaupunginosan, eli Kuukkarin, alueelle syntyneeseen asutukseen. Tämä asutus tarkoitti lähinnä hiekkakankaaseen kaivettuihin maakuoppiin rakennettuja alkeellisia hökkeleitä. Kuoppakaupunki päätettiin hävittää vuonna 1860, kun pääkaupungissa asti paheksuttiin satojen ihmisten asuinolosuhteita. Tilalle kaavoitettiin Päärnäisten asuinalue, mutta viimeiset asuinkuopat täytettiin vasta 1890-luvulla. Kuoppakaupunki olisi verevä tapahtumapaikka mille tahansa romaanille. Seppälän uutuutta mainostetaan sitaatilla: Olin tarina matkalle lähtijästä ja kaupunkiin saapuvasta muukalaisesta. Vaikuttaa todella sentimentaaliselta. No, mainosteksteihin ei pidä luottaminen. Kuoppakaupunki kertoo elämässään hukassa olevasta sijaisopettajasta ja historiallisten romaanien kirjoittajasta. Hänet on jätetty monen vuoden suhteen jälkeen. Päähenkilö ajelehtii kaupungista toiseen etsien lohtua ja totuutta maksullisesta seksistä. Ensi puolisko kirjasta todistaa, että melko tunteellista on. Henkilöistä kerrotaan heti alkuun myös paljon enemmän kuin Seppälän teoksissa yleensä. Missä on kuiva, hämäävä ja yhteiskunnallinen Seppälä? Seppälä, joka loihtisi mahtiromaanin hämmentävästä historiallisesta Kuoppakaupungista. Se olisi jotain se. Yleensä kirjailijan teoksissa paikat ovat merkityksettömiä, triviaaleja. Nyt ne ovat merkittävässä roolissa. Ne välittävät ja kuljettavat. Ainakin neljä kaupunkia luulen tunnistavani. Ne ovat Pori, Tampere, Turku ja Tukholma. Onko edes olemassa muita kaupunkeja? Seppälän monikerroksisessa ja pyörteisessä tyylissä maantieteellinen kaupunki vaihtuu toiseen kuin mielenjohteesta. Porissa ja Tampereella liikutaan nykyajan ja historiallisen ajan välillä jopa kesken lauseen. Se on yksi syy, miksi Seppälän teksti on niin stimuloivaa luettavaa. Paikkojen esille nostamista selittää se, että
yksi kirjan päämotiiveista on kartta: päähenkilö keräilee vanhoja karttoja. Hän valmistelee romaania Lappiin matkanneesta kartanpiirtäjästä. Oikeasti hän kuitenkin haluaisi kirjoittaa Kuoppakaupungista. Kartat vääristävät suhteita, kuten Seppälän kerrontakin. Lukija loikkii vanhalla kartalla, jonka reunoilla maailma loppuu. Puolivälissä kirja käynnistyy paremmin ja on kuin Seppälä löytäisi lauseensa. Huoli yhteiskunnasta löytyy sekin. Markkinatalouden pyörivät rattaat runnovat hampaidensa väliin kulttuurin. Sosiaalinen media mahdollistaa harvojen voimien vallan, jonka rakenteita pienet eivätkä suuret voi hahmottaa. Elämme kaikki maanpinnan alla Kuoppakaupungissa. Seppälän tarinoissa oma vähäpätöisyytemme näytetään meille kysymättä. Perin ikävää, mutta niin puhdistavaa. Kaiken synkkämielisyyden ja kivun alta Seppälän tekstistä kajastaa kuitenkin inhimillisyys. Seppälä ei ole kyyninen, vaan groteski. Seppälä kirjoittaa nuivasti ja niukalla lauseella paitsi siksi että on satakuntalainen, myös siksi että pelkää kaiken kauniin katoavan. Seppälä on huolissaan, että emme enää löydä toisiamme tässä maailmassa. Lausuisipa Vesa-Matti Loiri itsenäisyyspäivän juhlissa Seppälää. Silloin, kun Suomi täyttää sata vuotta. Suomi, joka on täysin keksitty ja niin oma, vaikka natsit sitä nakertavatkin. Viimeisillä sivuilla Kuoppakaupunki on sekin jo päässyt tasolleen. Historiaa ja tarua sekoittavat mystilliset välähdykset Kuoppakaupungista alleviivaavat ihmistä ajan virrassa. Erään esiäidin elämä kuoppa-asumuksessa tunnetaan tarinassa parina vihlaisuna. Kukaan ei tiedä hänestä mitään. Hänen jälkensä on kadonnut. Silti tuokin aikoinaan olemassa ollut vähäinen elämä on johtanut nykyään eläviin, jotka hekin katoavat pian. Lopulta koko päähenkilön maailma vääristyy, kuten vanhoissa kartoissa. Lopulta yksityinen on yleistä.
Juha Seppälä Kuoppakaupunki 2016 WSOY 20
Esa Keskinen
Kirjat
P
alkitun Riad Sattoufin uusin sarjakuva on neliosaiseksi kaavaillun sarjan toinen osa, joka vie lukijaa entistä syvemmälle Lähi-idän lähihistoriaan. Omaelämäkerrallinen tarina on edennyt kahdeksankymmentäluvun puoliväliin. Riadin isä haluaa kasvattaa pojastaan tulevaisuuden arabin. Toivo elää edelleen toisessa osassa: ranskassa syntynyt Riad menee Syyriassa kouluun ja oppii lukemaan arabiaa. Riadin ja hänen syyrialais-ranskalaisen perheensä surrealistista, ja ajoittain raskastakin, elämää kahden kulttuurin välissä maustaa edelleen vilpitön huumori. Sattouf näyttää tapahtumat lapsen kokemana ilmiömäisen hienovaraisesti. Traumaattiset hetket käydään läpi, mutta ne ovat silti ohikiitävän kepeitä. Tuotannossa vuorottelevat samaan tapaan elämän “paino” ja “keveys” kuin Milan Kunderan Olemisen sietämättömässä keveydessä. Riadin kokemuksiin voi samastua, vaikka lapsuus 1990-luvun Pirkanmaalla ja Syyrialaisessa pikkukylässä 1980-luvulla eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Lapsen maailma on universaali. Euroopassa piipahdetaan tällä kertaa vain ohimennen. Siellä Riadia hämmästyttävät supermarketin loputtomat hyllyrivit. Tarina matkaa ilmeisesti kohti synkempiä teemoja. Kirjan ahdistavimpia tapauksia on kunniamurha, josta nuori Riad ei tunnu oikein ymmärtävän kaikkea. Lisäksi kevytkenkäistä optimismia viljelevän Riadin professori-isän mieliala on entistä useammin masentunut. Hafez al-Assadin (Bašar Al-Assadin isä) hallitseman Syyrian näköalattomuus ottaa perheen musertavaan otteeseensa. Kaupunkien modernin elon ja takapajuisen maaseudun jako valkenee Riadin ranskalaiselle äidille ja Riadille itselleen. Niin muuten, Riad on vaalea pellavapää, mutta nyt suku on jo tottunut siihen. Koulussa häntä tosin nimitellään juutalaiseksi, mutta se syytös hälvenee kun osallistuu koulun pihalla Israelin “koirien” tappamiseen. Ensimmäisen kirjan tapaan Sattouf kuvaa jokaista maata tietyllä värillä. Tyyli toimii. Libyan tapahtumien ruuduissa on keltainen sävy, kuten aavikko, tai vihertävä kuten Gaddafin Vihreä kirja. Ranska on harmaansinertävä mukaillen Brittannyn rannikkoa, jolla pikku-Riad vierailee äidin äitinsä luona. Syyriaan sijoittuvat ruudut taas ovat sävyltään punaisia, kuten sen maaperä. Tämän osan pääväri on punainen. Tekniikka on vinksahtanut, mutta niin maailmakin välillä
on. Värit tehostavat muistijälkien juoksuttamaa tarinankerrontaa. Teos ei ole ehkä yhtä vahva kuin avausosa, mutta ajankohtainen se on. Sattoufin sarjan molemmat graafiset novellit ovat olleet Bestseller-listoilla. Hän työskenteli vuoteen 2014 Charlie Hebdo -lehdessä. Pian lopettamisensa jälkeen Sattouf menetti 12 työtoveria lehden toimitukseen tehdyssä iskussa. The Guardianin haastattelussa maaliskuussa Sattouf sanoi, ettei ole Ranskalainen eikä Syyrialainen. Hän on sarjakuvataiteilija. Hänen sarjakuviensa henkilöt eivät ole hekään kansallisia typistyksiä. He ovat serkkuja, opettajia, äitejä, kenraaleja ja koululaisia. Osaa elämä on kohdellut paremmin osaa huonommin, ja joukossa on niin hyviä tyyppejä kuin kusipäitäkin. Sellaisia me ihmiset olemme, monitahoisia.
Riad Sattouf Tulevaisuuden arabi 2 – Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985) 2016 WSOY
21
Musa
Vilho Pirttijärvi
Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset: Papayloonin barbecue Karkia Mistika
F
aarao Pirttikankaan ja Kuhmalahden Nubialaiset -kokoonpanon kolmas yhteistyön hedelmä, Papayloonin barbecue -albumi, on perin kimurantti julkaisu. En tarkoita, että musiikki olisi jotenkin ylenmääräisen hankalaa. En ole vain löytänyt itsestäni mielekästä tapaa suhtautua levyyn. Albumille on koottu Kuhmalahden Nubialaisten yhdessä säveltämiä kappaleita, joihin Pekka “Faarao” Pirttikangas on kirjoittanut tekstejä muun muassa tee-se-itse -astronauteista, puliukoista, murhamiehistä ja ruuasta. Pirttikankaan luomassa vinksahtaneessa maailmassa on jotakin sellaista, mikä saa minut ikään kuin hylkimään levyä. Tai oikeammin, kyse on siitä, mitä tuossa maailmassa ei ole. En löydä sellaisia sävyjä, jotka saisivat minut kiinnostumaan levyn tarinoista. Pirttikangas on kirjoittanut kappaleisiinsa tekstit, jotka kyllä kertovat, mistä on kyse, mutta eivät juuri puhuttele. Ehkä osansa levyn puhuttelemattomuuteen tuo se, että taustayhtye soittaa levyllä pidätellen. Itse olisin toivonut, että rähjäisistä kylähulluista kertova levy kuulostaisi rähjäisten kylähullujen soittamalta. Musiikin kepeähkön sykkeen ja tekstin hirtehishuumorin välillä on kuilu, jota ei ole saatu täytettyä umpeen. Luontevasti vertaan levyä koko ajan mielessäni vuonna 2013 julkaistuun edelliseen Faarao Pirttikankaan ja Kuhmalahden Nubialaisten levytykseen, Kaatopaikan kuningas -pitkäsoittoon. Ehkäpä sen vuoksi Papyloonin barbecuen liekki ei juuri lämmitä minua. Kaatopaikan kuningas on kiehtova levy, jolla yhtyeen soittokuntablues raikaa uhkaavana ja pahaenteisenä. Levyllä oli useita hetkiä, jotka saivat minussa aikaan oivalluksia. Papyloonin barbecuelta ei niitä hetkiä juuri löydy. Ajoittain levy tuntuu aiempien ideoiden kierrätykseltä. En halua antaa sellaista kuvaa, että Papyloonin barbecue olisi täysin kelvoton julkaisu. Se ei ole
sellainen. Itse olen vain pettynyt levyyn. Sanottakoon kuitenkin, että levyltä löytyy kuitenkin monia ilahduttavia hetkiä. Miehestä, joka epäonnistuu yrityksessään porata vangitsemansa naisen kalloon reikä kertova “Nainen kuin nahkiainen” on ihanaa, maanista rytkytystä. Kappaleen tunnelmassa on juuri sellaista sekopäisyyttä, joka levyltä muutoin pitkälti puuttuu. Hyvänlainen hönkä on myös kappaleessa “Muistin tyttäret”, jota vie eteenpäin pomppiva sähköurkukuvio. En oikein saa kiinni, mistä kappaleessa puhutaan. Pidän siitä silti. Seuraa hirvittävä klisee, ja oikeastaan minua vähän hävettää kirjoittaa tämä aatos ylös. Minusta tuntuu siltä, että Papyloonin barbecue tuoksuisi vähemmän ummehtuneelta, jos pääsisin kuulemaan nämä teokset elävänä.
22
Pointti etsii uusia tekijöitä.
Ota yhteyttä: pointti.lehti@gmail.com Seuraa somessa: @pointtilehti