Jämerän taival 4/4 - Reteästi ja riemuiten

JÄMERÄN TAIVAL

Jämerän taival on Teekkarius 150 -juhlavuoden aikana ilmestyvä teekkariuden historiaan keskittyvä julkaisu.

Julkaisija: Aalto-yliopiston ylioppilaskunta PL 69, 02151 Espoo

Painos: 500 kpl, Painonet Oy

N:o 4/4

toimitus

Päätoimittaja: Vilma Kahri

Toimitus: Alli Kolho Visa Pollari Mari Pulkkinen Rasmus Ruohola Aino Suomi

Kuvitus & kannet: Viivi-Maari Kallinen

Taitto: Viivi-Maari Kallinen Vilma Kahri

yhteistyössä:

PÄÄKIRJOITUS

SISÄLLYS

Teekkarius 150 [kenen mukaan?]

Teekkariyhdistysten nousu ja tuho

Teekkarit tempaamassa Teemu Teekkari y.m. hyvää

Teekkarilehdistön lukuisat muutokset Kulmakivi Vanhiset- Gamheter

Minulla on ilo ja kunnia kutsua sinut lukemaan Jämerän Taipaleen toistaiseksi viimeistä numeroa. Teekkariperinneviikot ovat saapuneet, ja Teekkarius 150 -juhlavuosi lähestyy loppuaan. Tämä numero on täten suorastaan teekkariudentäyteinen, jopa enemmän kuin aiemmat, mikäli se on ylipäätään mahdollista.

Haluan kiittää 150-kertaisesti lehden toimitusta, haastateltavia, sekä kaikkia niitä, joita ilman Jämerän Taival ei olisi ollut mahdollinen. Tämä lehti olkoon omistettu heille kaikille. Ja tietysti kaikille teekkareille.

Päätoimittaja, Vilma

Teekkariuden sadasviideskymmenes juhlavuosi lähestyy huipennustaan, marraskuun teekkariperinneviikkoja ja lopulta suurta Teekkariperinnejuhlaa. Mutta… Miksi Teekkarius150 on nyt? Mistä alkaa teekkarius? Kysymykseen ei ole selkeää vastausta. Sitä voi alkaa etsiä tutkailemalla ensin sen väistämätöntä esitietovaatimusta: mitä on teekkarius? Ei juurikaan sen helpompi kysymys. Palataan aivan alkujuurille: mikä on teekkari?

Teknillisten korkeakoulujen opiskelijat”, toteaa Kielitoimistonsanakirja

“Teknillisessä yliopistossa opiskeleva henkilö, tekniikan ylioppilas; tarkemmin, vähintään ensimmäisen, eli fuksivuotensa, vappuun asti koulussa opiskellut”, määrittelee wiktionary.fi.

“Tekniikan tai arkkitehtuurin kandidaatti- tai maisteritasoiseen tutkintoon tähtääviä opin toja suorittanut yliopisto-opiskelija, joka on fuksivuonnaan osoittanut tietyn vähimmäiskiinnostuksen ja -panostuksen opiskelupaikkakuntansa teekkariyhteisöön ja sen kulttuuriperinteeseen”, latelivat Jämerän Taipaleen toimittajat muotoillessaan nykytilanteelle mahdollisimman tarkkaa ja kattavaa määritelmää.

Tarkasteltuna kenties valtion virallisimman, eli kielitoimiston, määritelmän mukaan, teekkareita ja siten teekkariutta on ollut useammassa teknillisessä korkeakoulussa vasta vuodesta 1965. Tällöin Helsingin Tek nillisen Korkeakoulun lisäksi Oulussa ja Tampereella alkoi tekniikan alan yliopistokoulutus. Kun sivuutamme määritelmän monikollisuuden ja tarkastelemme tilannetta Suomen teekkariyhteisöistä vanhimman eli pääkaupunkiseudun osalta, me polyteekkarit ja meidän (poly)teekkariutemme juhlisimme tämän määritelmän mukaan nyt vuonna 2022 hieman eri merkkipäivää kuin uskoimme:

Onnea Teekkarius 114!

Huhtikuussa 1908 perustettiin Keisari Nikolai II:n käskystä Teknillinen Korkeakoulu sitä edeltävän Helsingfors Polytekniska Institutetin (Helsingin Polyteknillinen opisto) tilalle. Vaikka uudistus oli lähinnä olemassa olevan toiminnan uudelleenbrändäys eikä oppilaiden saati oppilaitoksen arki juuri muuttunut, vasta tällöin tekniikan opiskelijat ovat olleet Suomessa muodollisesti yliopisto-opiskelijoita. Samalla perustettiin aiemman teekkariyhdistystoiminnan korvaajaksi Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilasyhdistys (TKYy). Mutta kyllähän teekkareita on ollut jo huomattavasti kauemmin, ovathan vanhimmat teekkarilaulutkin vähintään parikymmentä vuotta tuota vanhempia!

Oppilaitoksen statuksen muodollinen muutos onkin hatara rajapyykki, jolla ajoittaa ajanlasku. Jos kiinnittäisimme teekkariuden alkuhetken koulun brändimuutoksiin, paremmin osuisi kenties vuosi 1879. Tuolloin keisari Aleksanteri II vahvisti säännöt, joiden myötä PolytekniskaSkolanvaihtoi nimekseen PolytekniskaInstitutetja kiristi hieman sisäänpääsyvaatimuk-

siaan. (Onnea Teekkarius 143!) Kuitenkin vasta vuonna 1886 Polyteknilliseen instituuttiin pyrkiviltä opiskelijoilta alettiin vaatia joko ylioppilastutkintoa, lyseon loppuopintoja, tai vastaavan tiedon pääsykoetta, joten tällöin voinee koulutusta pitää jo käytännössä korkeakoulutasoisena? Siis:

Onnea Teekkarius 136!

Tosin, vuonna 1890 instituutista valmistuneille annettiin oikeus tutkintonsa nojalla aloittaa opinnot Aleksanterin yliopistossa (sittemmin Helsingin yliopistossa). Tämän valossa instituutin oppimäärä ja status jäävät nolosti parhaiten nykyaikana verrannolliseksi kenties valmennuskurssiin. Opetuksen taso on osoittautunut hankalaksi tavaksi yrittää määritellä teekkarin ja teekkariuden alkua. Aalto-yliopistoa edeltäneen Teknillisen Korkeakoulunkin edeltäjät ovat tuntuvasti vanhempia, joten jospa laskisimme teekkariuden alkamisen Suomen teknillisen koulutuksen alusta? Siispä:

20.5.1835 annettiin “Hänen Keisarillisen majesteettinsa Nikolai I armorikas määräys, koskien Teknoloogisen instituutin järjestämistä Suomessa.” Vuosiluku ei tosin ole hyvä kandidaatti teekkariuden alkamiseksi, sillä suunnitelma ei toteutunut vielä toviin, vaan ensim mäinen tekniikan alan oppilaitos, Helsingforstekniska realskolan (Helsingin teknillinen reaalikoulu) perus tettiin 15.1.1849. Teknillinen Korkeakoulu laski oman historiansa alkaneen tästä. Joten…

Onnea Teekkarius 163!

Nykyteekkari ei kylläkään tunnistaisi reaalikoulun aikaista opetusta, oppilaitosta, saati oppilaita kuuluviksi omaan heimoonsa. Vuonna 1947 silloista ja aiempaa teekkarikulttuuria kronikoinut Paavo Koponen kuvailee reaalikoulua “jonkinlaiseksi pakopaikaksi niille, joilta puuttuu taipumusta ja halua opintielle.” Opetus sisälsi laskentoa, luku- ja piirtotaidon harjoittelua, sekä käytännön rakennus- sekä askartelutaitoja. Opiskelijaelämän kulmakivi olivat lauantai-iltojen yhteiset vietot, jossa esiteini-ikäiset oppilaat kokoontuivat jonkun opettajansa kotiin leikkimään. Siirtykäämme aikaan, jolloin opetus ja oppilaskunta voidaan ottaa jo hieman vakavammin, ja jolloin opiskelijayhteisö on jo järjestäytynyt ja saanut oman muista opiskelijoista erottuvan nimityksensä.

Vuonna 1859, kymmenisen vuotta reaalikoulun perus tamista myöhemmin, oppilaskunta oli muuttunut tuntuvasti. Koulun alaikäraja oli nostettu jo neljääntoista vuoteen, ja heiltä odotettiin jo enemmänkin kuin auttavaa lukutaitoa: alkeiskurssit oli poistettu tarjonnasta. Ensimmäinen tekniikan oppilaiden oma yhdistys, Konventet (Konventti) perustettiin tänä vuonna. Kenties painavin argumentti tämän vuoden valitsemiseksi teekkariuden alkupisteeksi on kuitenkin se, että kouluun perustettiin erillinen “teknillinen” linja, joka sisälsi hieman vaativampaa koulutusta. Tämän linjan oppilaalla oli oma, yksilöllinen tittelinsä: teknolog. Kuitenkin, kuten nimimerkki “Enf.d.[föredetta]Polytekniker” (Entinen polyteekkari) kirjoittaa vuonna 1886:

“Något egentligt ordnadt föreningslif torde man dock inte kunnat påträffa förr en vid ingån gen af 1870.”

“Minkäänlaista varsinaista yhdistystoimintaa ei kuitenkaan olisi voinut ennen 1870 havaita.” Teekkariuden alkamisen voisikin kenties kiinnittää siihen, kun opiskelijakunta on virallisesti järjestäytynyt yhden yhdistyksen alle.

Onnea Teekkarius 114!

Vuonna 1908 Teknillisen Korkeakoulun myötä perustettu TKYy oli ensimmäinen järjestö, johon teekkareilla oli pakkojäsenyys. Tuon vuosiluvun ehdimme tosin jo hylätä, joten:

Suomen Keisarillinen senaatti hyväksyi ja laillisti teekkareiden yhteisen opiskelijayhdistyksen säännöt helmikuussa 1884. Polyteknikernas Förening r.f.Polyteknikkojen Yhdistys r.y. perustettiin virallisesti saman kevään wappuna. Koska PF-PY oli senaatin laillistama, sillä oli yhteiskunnassa jotakuinkin sama asema kuin Suomen ylioppilaskunnalla (sittemmin HYY). PF-PY:lle asetettiin instituutin henkilökunnasta inspehtori valvomaan opiskelijoiden käytöstä. Sääntöjen laillistaminen oli toistakymmentä vuotta kestänyt projekti, mutta yhdistys oli epävirallisesti toiminut samoilla säännöillä jo kauan, joten mitään merkittävää muutosta ei arjessa tapahtunut tänäkään vuonna. Polyteknikernas Förening - Polyteknikkojen yhdistyksen jäljet näkyvät nykyisten polyteekkarei den arjessa lakeissa: polyteekkarilakin kokardina käy tetään edelleen PF-PY:n tunnusta, jossa komeilevat toissavuosisadan tekniikan ammattilaisten työkalut: harppi, sisätulkki, vasara, ja kolmioviivain. Ne lepää vät tekniikan alaa edustavalla hammasrattaalla, jota kehystävät ylioppilaslakista tutun Helsingin yliopis ton lyyran laakerinlehvien sijaan tammenlehvät. Onko teekkariudelle parempaa symbolia kuin teekkarilakki? Kiinnittäkäämme teekkariuden alku lakkiin! Kaikkihan muistamme fuksivuoden museokierrokselta vuosiluvun, jolloin polyteekkarilakki otettiin käyttöön.

Onnea Teekkarius 148!

Onnea Teekkarius 156!

Konventti otti vuonna 1866 käyttöön uudet säännöt, joiden mukaan vain teknillisen linjan oppilaat, eli teknologit, voivat liittyä yhdistyksen jäseniksi. Tämä sulki niinsanotun valmistelevan linjan nuoremmat oppilaat ulkopuolelle. Aiemmin kuitenkin kuulimme, kuinka aikalaislähde en f.d. Polytekniker kuvaili, ettei ennen 1870-lukua oikein ollut varsinaista yhdistystoimintaa. Konventin toiminta olikin 1860-luvun loppupuolella hiljaista, käytännössä olematonta. Milloin teekkarit opiskelivat jo vaativalla tasolla tekniikkaa? Milloin oppilaitoksemme oli enemmänkin kuin luonnontiede teemainen peruskoulu? Milloin teekkarit järjestäytyi vät tosissaan? Mistä asti teekkaritoiminta on ollut jat kuvaa ja keskeytyksetöntä nykypäiviin saakka? Milloin keksittiin nimi “teekkari”?

Hetkinen, mitä? Eikö se ollutkaan 1893, eli Teekkarius 129? Tuolloin otettiin kyllä käyttöön nykyinen valkoinen muotoilu, mutta polyteekkarien ensimmäinen kuntalakki, hopeanharmaa hopeisella tupsulla, otettiin käyttöön jo vuonna 1874. Lakin alkuajat ovat nekin siis hankala virstanpylväs. Palataan yhdistystoimintaan: iltapäiväkerho Konventtiin kuului muitakin kuin teknillisiä opiskelijoita, ja pakkojäsenyyden kautta kaikkia teekkareita edustava TKYy astelee esiin liian myöhään, joten: milloin ilmeni ensimmäinen ei välttämättä kaikkia teekkareita, mutta vain teekkareita laajalti yhdistävä organisaatio?

Teknologföreningenin (TF) ensimmäinen inkarnaatio perustettiin helmikuussa 1872, kun sen ensimmäiset säännöt kirjoitettiin, mistä nykyinen TF katsoo toimintansa alkaneen. TF:n ensimmäinen virkaa tekevä hallitus asetettiin 7. syyskuuta, mistä AYY:tä edeltävä TKY katsoi toimintansa alkaneen. Sekä en f.d. Polytekniker (1886) että Koponen (1947) kuvailevat tämän yhdistyksen olleen merkittävä järjestäytymisen ja jatkuvuuden edistysaskel verrattuna sitä edeltävään Konventtiin. Samana vuonna oppilaitoksenkin identiteetti muuttuu, tällä kertaa rakenteen ja toiminnan tasolla, eikä vain nimen. Kouluun tulee uusi jako eri osastoihin, kouluun lisätään reippaasti ammattitaitoista opetushenkilökuntaa, muut kuin teknilliset opetuslinjat lakkautetaan, hallinto siirtyy ministeriöltä opettajakollegiolle kuten Aleksanterin yliopistollakin, ja kouluun pyrkiviltä vaaditaan pääsykoe. Tekniska realskolan jää historiaan, kun nimeksi vaihdetaan monipuolisemman opetustarjonnan mukainen PolytekniskaSkolan

Vaikka nimenmuutos on näistä muutoksista kosmeettisin, siitä seuraa väistämättä kenties merkittävin tämän vuoden puolesta puhuva argumentti. Polytekniska skolanin opiskelijoihin viitataan luontevasti uudella tittelillä: tästedes Helsingin teknillisen alan opiskelijat tunnetaan nimellä polytekare, tai polyteekkari. Siis:

Onnea Teekkarius 150!

Teekkariyhdistysten nousu ja tuho

24.7.2009 annetun yliopistolain 47. pykälä pitää sisällään seuraavassa kuultavan totuuden:

Helsingin yliopistossa on suomen- ja ruotsinkielisiä osakuntia, jotka vastaavat määrättyjä maan alueita. Aalto-yliopistossa on ruotsinkielinen osakunta.

Alkuperäinen ruotsinkielinen Teknologföreningen muodostettiin vuonna 1872. Vaikkakin jonkin sortin kansallisromanttisia ja fennomaanisia ajatuk sia varmasti jäsenistön keskuudessa esiintyikin, oli toiminta opetuksen mukaisesti ruotsinkielistä. Kuitenkin, ajan saatossa yhä useampi ja useampi suomenkielisen kasvatuksen saanut ja koulun käynyt alkoi päätyä myös teekkariyhteisön jäse neksi. Muutenkin yhteiskunnassa pinnalla ollut kielikysymys nousi tämän myötä suurimmaksi yhteisön sisäisen kitkan aiheuttajaksi. Polyteknikkojen kieliriita saavutti kiehumispisteensä vuonna 1882, kun Teknologföreningen lähetti sääntöehdotuksensa Suomen senaatille hyväksyttäväksi. Sääntöjen lähettäminen pelkästään ruotsinkielisinä aiheutti suurta kuohuntaa suomenkielisten teekkareiden keskuudessa, ja samana vuonna he järjestäytyivät omaksi yhdistyksekseen “Suomenmieliset Polyteknikot” (SP). Opiston johtajaa vipuvartena käyttäen he yrittivät velvoittaa Teknologföreningenin noudattamaan kaksikielisyyttä. Tähän vastalauseena Teknologföreningen asetti päätöksen ruotsista yhdistyksen virallisena kielenä, vaatien vähintään 2/3 enemmistöä päätöksen purkamiseen.

Tämä nokittelu kuitenkin menetti merkitystään, kun alkuperäisen TF:n toiminta lakkasi uusien sääntöjen laillistuttamisen myötä, ja tilalle vuonna 1884 syntyi kaksikielinen toimija Polyteknikernas Förening - Polyteknikkojen Yhdistys (PF-PY). Suomen kielen osuus yhdistyksen kokouksissa kasvoi 1880-luvun aikana, ja yhdistys alkoi hyödyntää kokouksissaan kääntäjiä: suomenkieliset lausunnot tulkattiin ruotsiksi kaikkien ymmärrettäväksi. SP:n toiminta jatkui, mutta se ei kovasta yrittämisestä huolimatta saanut ehdokkaitaan läpi yhdistyksen hallitukseen tai muihinkaan avaintehtäviin.

Suomenkielisten kaksikielisyyskriteerit kiristyivät 1880-luvun loppua kohden vaatimuksilla asiakirjojen ja kuittien suomentamisesta. Lopulta vuonna 1889 saavutettiin välisopu PY:n sisällä. Kuitenkin, ensimmäisen Teknologföreningenin jo muuntauduttua Polyteknikkojen Yhdistykseksi, ruotsinkielisten aktiivien toimesta perustettiin uudelleen, tai uusi, Teknologföreningen. Sotakir veet haudattiin siten, että SP suostui lakkautta maan toimintansa ja lahjoittamaan varansa PY:lle, minkä myötä suomenkielisten valitseminen PY:n luottamustoimiin ei näyttäytynyt enää yhtä suurena uhkana. Samassa yhteydessä myös senhetkisen TF:n toiminta jälleen hiipui.

Lyhyen suvannon taustalla olivat kuitenkin todennäköisesti vain senhetkisten toimijoiden väliset henkilökemiat, sillä jo vuonna 1892 TF:n toiminta heräili jälleen, ja 58 suomenmielisen teekkarin joukko perusti PY:n alle Suomenmielisten Polyteknikkojen Yhdistyksen (SPY). Kyseessä oli ensisijaisesti edunvalvontaelin, jonka tavoitteina oli myötävaikuttaa suomenkielisen opetuksen lisäämiseen Polyteknillisessä Opistossa sekä saada edustajiaan läpi PY:n hallintoon. Hanke saavutti menestystä vuonna 1897, kun PY siirtyi uuteen, suhteelliseen vaalitapaan. Kieliriita ei itsessään laantunut, mutta vuoden 1899 helmikuun manifestin jälkeen olisi yhdistyksen sisäinen torailu houkutellut liikaa huomiota Venäjän Keisarikunnan valvojilta, joiden toimintakieltosormi oli niihin aikoihin erittäin liipaisinherkkänä.

Sotakirveet haudattiin siten, että SP suostui lakkauttamaan itsensä ”

Mitä olisi 10-luku ilman ylioppilaskunnan perustamista ja omaisuuskiistaa?

Polyteknikernas Förening - Polyteknikkojen Yhdistys oli ensisijaisesti ruotsinkielinen yhdistys, mutta kaikille valtakunnassa oli selvää, että tulevaisuudessa ruotsi tulisi ennen pitkää olemaan vähemmistökieli. Mitä vaikutuksia tällä olisi toimintaan?

Seuraava tilaisuus yhteisörakenneuudistukseen tarjoutui vuonna 1908, kun Teknillinen Opisto muuntautui Teknilliseksi Korkeakouluksi, ja Tek nillisen Korkeakoulun ylioppilasyhdistys (TKYy) sen opiskelijoiden pakolliseksi jäsenyhdistykseksi. Alkuperäinen ehdotus oli yksinkertaisesti siirtää PY:n varallisuus uudelle ylioppilasyhdistykselle, mutta 9.9. 1909 TF:n teki ehdotuksen omaisuu den jakamisesta suomalaisten ja ruotsalaisten kes ken. Asiaa käsiteltäväksi kutsuttiin PY:n kokous, mutta juuri ennen tätä kokousta oli pidetty toinen kokous, jossa jo kerettiin tehdä lahjakirja uudelle TKYy:lle. Jälkimmäinen kokous katsoi TF:n ehdotuksen oikeutetuksi, mutta siinä vaiheessa muutosta edelliseen päätökseen ei voinut enää tehdä. Uuden ylioppilasyhdistyksen olemassaolo alkoi siis hyvin tulehtuneissa merkeissä. Ensimmäisten vuosien aikana TF boikotoi TKYy:n tapahtumia ja sen tilojen käyttöä, muutti sääntönsä, sekä julistautui TKYy:stä riippumattomaksi yhdistykseksi.

Vuonna 1913 TF teki ehdotuksen (jonka myötä päästään artikkelin varsinaiseen aiheeseen): TKYy jätettäisiin nimelliseksi toimijaksi, jonka piirissä toimisi kaksi kielen mukaan jaettua osakuntaa hoitamassa kaikkea arjen toimintaa. Ulospäin voitaisiin näyttäytyä yhtenä yksikkönä, kun taan sisällä vallitsi kieliryhmien autonomia.

Ehdotus ei itsessään kerännyt riittävää kannatusta, mutta aihetta käsittelemään asetettiin komitea, jossa oli edustajia niin TF:stä, Nuorsuomalaisten Polyteknikkojen Yhdistyksestä, kuin myös Kansanmielisten Polyteknikkojen yhdistyksestä. Kaksi jälkimmäistä tuolloin ajankohtaista suomenmielistä yhdistystä yhdistyivät vuonna 1915 muodostaen Teknilliset Ylioppilaat uudeksi

yhtenäiseksi suomenkieliseksi toimijaksi SPY:n tilalle. TF:n ehdostus voitti TKYy:n sisäisen äänestyksen muutamalla äänellä, mutta omaisuuden jako kaatui lopulta korkeakoulun väliintuloon.

Uusia ehdotuksia ja keskustelua omaisuus- ja jäsenkysymyksistä käytiin paljon vuosina 1914— 1916. Lopulta vuonna 1921 saavutettiin vihdoin sopu uuden ehdotuksen myötä: muodostettavaksi esitettiin Ylioppilaskunta, jossa toimisi kaksi osa kuntaa, ruotsinkielinen Teknologföreningen sekä suomenkielinen Tekniikan Ylioppilaat. Aiempi Teknilliset Ylioppilaat ottaisi suomenkieliset vas tuut ylioppilasyhdistykseltä, ja muuttuisi näin enemmän TF:ää vastaavaksi osakunnaksi. Yliop pilasyhdistyksestä taasen kehittyi Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta (TKY), joka toimi kahden osakunnan välisenä yhdyssiteenä.

kieltä tärkeämpänä yhdistävänä tekijänä. Vastaavasti osakunnan merkitys yksittäiselle teekkarille väheni, ylioppilaskunnan ollessa selkein yhteinen nimittäjä koko yhteisölle. Näin TY:n toiminnan relevanttius hiipui ja hiipui, kunnes 1970-luvulla osakunnan toiminta oli lähinnä seremoniallista. Lähes kaikki osakunnan toiminnot oli jo delegoitu ylioppilaskunnalle tai killoille. Kun yliopistolakia oltiin muuttamassa vuonna 1971, ja siihen pyydettiin ylioppilaskuntien kommentteja, ehdotus TY:n poistamisesta osakuntien listauksesta tuli yhteisöltä itseltään. Historiallisesti hyvinkin relevantit osakunnat olivat menettäneet konkreettista merkitystään yliopistoissa ylioppilaskuntien nousuta opiskelijoiden ensisijaisiksi edustajiksi yhteiskunnassa.

Niinpä Wappuaattona 30.4. vuonna 1972 klo 12:00, Dipolissa, lakkien jaon yhteydessä, pidettiin Tekniikan Ylioppilaat -osakunnan viimei nen vuosikokous. Tätä ennen TY:n varat oltiin jo siirretty TKY:lle ja sääntöjä muutettu siten, että yhteisön olemassaolo lakkaa, kun mai ninta osakunnasta katoaa laista. Kuukautta myöhemmin hyväksytty valtioneuvoston asetus lopulta mahdollisti näiden toimenpiteet käy täntöönpanon. Historialehti Jämerän Taipaleen toimitus haluaakin tässä yhteydessä, vaikka suuria vaihtoehtohistorian ystäviä olemme kin, katkaista jalat yhteisössä kulkevalta legendalta, jonka mukaan osakunta olisi viimeisessä kokouksessaan vain jäänyt määrittelemättömän pitkälle kokoustauolle.

Wapunvietto Kaivopuistossa on lähtöisin TY:n aloitteesta.

” ”

Näin syntyi kieliperustein kahteen osakuntaan jaettu TKY. Vaikka alustava jako toimikin suhteellisen hyvin (esimerkiksi vielä vuonna 1929 TF ehdotti TKY:n lakkauttamista, ja sen varojen ja toiminnan jakamista TY:n ja TF:n kesken), kehittyivät yhteisön halut ja tarpeet ajan myötä. Ajan saatossa killat (alkujaan klubit) kasvattivat merkitystään etenkin suomenkielisessä yhteisössä äidin-

Kun korkeakoulu muutti Otaniemeen, Polin relevanttius hiipui, killat ottivat isompaa roolia yhteisössä, ja ylioppilaskuntatoiminta politisoitui, TY:n asema yhteisössä heikkeni vääjäämättä. Vielä vuoteen 1954 asti TY:n yleinen jäsenkokous nimitti TKY:n hallitukset, kunnes tämä valta siirtyi TKY:n edustajistolle sen synnyttyä. TY:n kultakautena voidaan pitää juurikin aikaa 20-luvulta 50- ja 60-luvuille, vaikka monia TY:n vaikutuksia voikin yhä nähdä teekkari- ja opiskelijakulttuurissa. Nykyinen Teekkarinauha oli alunperin TY:n osakuntanauha, punainen teekkarilaulukirja on alkujaan TY:n laulukirja, ja Wappupäivän viettäminen Kaivopuistossa on lähtöisin TY:n vuonna 1927 aloittamasta perinteestä. Tätä ennen wappuina suunnattiin Alppilaan, Kaisaniemen puistoon.

Mikä ihmeen vitsin TY?

Teekkariyhteisön alku taival pitää sisällään monenlaista kipuilua sopivimmasta yhteisö rakenteesta, kunnes vuonna 1921 saavuttiin osakuntamalliin.

Tekniikan Ylioppilaat (eli TY) oli Teknologföre ningenin (eli TF:n) suo menkielinen aisapari, joka omalla osallaan oli vastuussa fuksien kasva tuksesta, suomenkielisen osakuntayhteisön raken tamisesta, tapahtumien järjestämisestä, ulkosuh teiden ylläpitämisestä, ynnä muusta toimin nasta, jonka osakunnan yleinen kokous katsoi aiheelliseksi.

TY teki esimerkiksi suuria panostuksia jäsenistönsä liikuntakasvatukseen.

TY jätti jälkeensä monia reliikkejä, jotka ovat nykyään näytillä Aalto-yli opiston ylioppilaskunnan Opiskelijakultuurimuseolla.

Ylioppilasydistyksestä kehittyi Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta, joka toimi kahden osakunnan välisenä yhdyssiteenä.

Teekkarit tempaamassa

Teekkarit tunnetaan kukoistavasta vapaaehtoiskulttuuristaan kiltojen ja muiden järjestöjen ympärillä. Vapaaehtoistoiminta on koko teekkarikulttuurin yti messä: ilman sitä uusia fukseja ei kasvatettaisi teek kareiksi eikä siten pohjaa koko teekkariudelle olisi. Teekkareiden aktiivisuutta kuvaa hyvin seuraava: jos jokin uusi asia halutaan toteuttaa, innokkaita tekijöitä löytyy yleensä jopa jonoksi asti. Vastaavasti teekka rit lähtevät mielellään korjaamaan myös jo olemassa olevien asioiden epäkohtia, tai vähintäänkin pitävät epäkohdat ajankohtaisina valittamalla niistä aamuyön saunahetkissä. Toisinaan tätä rakennus- ja korjausintoa riittää aina teekkariyhteisön ulkopuolelle, jolloin teekkarit lähtevät tempaamaan jonkin yleishyödyllisen tavoitteen puolesta. Koska viimeisestä tempauksesta on ehtinyt kulua jo reilun opiskelijasukupolven verran aikaa, lienee syytä hieman avata käsitteen historiaa.

Tempaamalla pyritään keräämään teekkariyhteisö joko paikallisesti tai kansallisesti toimimaan jonkin yleishyödyllisen tavoitteen puolesta: esimerkiksi keräämään rahaa Teekkarikylän opiskelija-asuntojen peruskorjaukseen (1979), rakentamaan uutta ylioppi laskuntataloa (1882) tai tukemaan suomalaisten urhei lijoiden lähettämistä olympialaisiin (mm. 1924 ja 1932). Tempauksen tavoitteena voi olla varainkeruun sijaan myös mielipidevaikuttaminen, kuten peruskoulutuk sen merkityksen korostaminen, johon viimeisimpänä järjestetty vuoden 2016 valtakunnallinen, liki 1500 suomalaiseen peruskouluun jalkautunut tempaus tähtäsi.

Jämerän Taipaleen ensimmäisessä numerossa valaisimme mystisen Jämeräpartaisen Insi -

nöörin henkilöhahmoa. Kevään artikkelia lainaten: “Jämeräpartainen insinööri on kautta teekkarihistorian ollut se, joka käskee tupsukansan tempaamaan.” Tämä hahmo on ollut vaikuttamassa tempausten taustalla vähintään vuodesta 1924 alkaen, mutta jonkinasteista tempaamista on harjoitettu tupsukansan toimesta jo ennen Jämeräpartaista Insinööriä: esimerkiksi vuonna 1882 teekkarit keräsivät varoja ylioppilaskuntatalo Polin rakentamiseen.

Ensimmäiset tempaukset koostuivat tyypillisesti karnevaalinomaisista kulkueista, arpajaisista, juhlailtamista sekä muista viihteentäytteisistä ohjelmanumeroista, joiden lippu tuloilla tuettiin kulloistakin tempauskohdetta. Yrityk siltä haettiin rahal lista tai mate riaalista

tukea kulkuenäkyvyyttä vastaan. Kun teekkariyhteisöllä ei itsellään ollut akuuttia rahan tarvetta esimerkiksi rakennushankkeita varten, temmattiin muiden hyväksi. Jo kymmenen vuotta ensimmäisen tempauksen jälkeen, vuonna 1892, temmattiin itäisessä ja pohjoisessa Suomessa kadosta kärsineiden hyväksi.

Itsenäisen Suomen alkuvuosina temmattiin tehokkaasti ja usein. Keskeisenä teemana oli suomalaisen urheilun tukeminen. Vuonna 1938 temmattiin sisällissodan invalidien hyväksi, ja talvi- ja jatkosotien veteraaneja tuettiin vuonna 1946. Teekkarikylän rakentamisen jälkeen tempaamisen fokus alkoi siirtyä itse teekkareiden tarpeista yhä enemmän kohti yhteiskunnallisia teemoja: varainkeruun rooli tempauk sissa alkoi hiipua ja tem paukset muuttuivat teekkariyhtei sön kei noksi

tekniikan alan opiskelijoiden yhteiskunnallista vaikuttamista alusta alkaen

Tempauskulkueissa on nähty monenlaisia ajokkeja

Kuva: AYY arkisto

osallistua yhteiskunnalliseen diskurssiin. 1950-luvulla muutto Otaniemeen oli kuitenkin vielä näkyvässä asemassa kampuksen ja Teekkarikylän puolesta järjestetyissä tempauksissa.

1960-luvulla temmattiin kahdesti suomalaisen teollisuuden ja osaamisen puolesta: vuoden 1960 tempausslogan “Vienti turvaa tuotannon” ja vuoden 1964 slogan “Tekniikan Suomi maailmankartalle” kampanjoivat globaalin vientitalouden puolesta. Sotakorvausten maksamisen päätyttyä Suomella oli nopeasti kasvanut teollisuus, jonka vientipotentiaali haluttiin leipoa osaksi maan brändiä. Vuoden 1964 tempaus oli myös puheenvuoro tekniikan alan koulutuksen puolesta: suomalainen insinööriosaaminen haluttiin saada maailmankuuluksi, sillä sen nähtiin edistävän myös muuta vientiä. Samaisella vuosikymmenellä temmattiin myös ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella, kun tempauskiertue jalkautui maakuntiin.

Dipolin valmistumisen (1966) yhteydessä Helsingille järjestetyn jäähyväistempauksen jälkeen Jämeräpartainen Insinööri lienee painunut keski-iän koitettua pitkään horrokseen, sillä seuraavaa tempausta saa-

tiin odottaa yli kahden opiskelijasukupolven verran. Toisaalta opiskelija-aineksen monipuolistuminen ja politiikan leviäminen syvälle opiskelijayhteisöihin 1970-luvulla vaikeuttivat teekkariyhteisön asettamista yhteisen tavoitteen taakse. Lopulta Jämeräpartainen Insinööri jyrähti uudestaan: teknisen alan tutkimuksen puolesta päästiin tempaamaan vuonna 1979, ja vuoden 1982 tempaukseen löydettiin jälleen yhteiskunnallinen teema, tällä kertaa lastensuojelu.

Yllättävää kyllä, suomalaisten mielenterveys puhutteli teekkariyhteisöä jo vuonna 1992, jolloin tempaus “Onko meillä aikaa?” kannusti tarkastelemaan omaa kiireistä elämää ja sitä, olivatko suorituspaineet vieneet kaiken ajan perheeltä, ystäviltä ja muiden läheisten auttamiselta. Teema on ajankohtainen edelleen 30 vuotta myöhemmin, kun uupumuksesta ja sen vaikutuksista on alettu puhua niin korkeakouluopiskelijoiden, lukiolaisten kuin työssäkäyvienkin keskuudessa.

Teekkariyhteisön kasvaessa erilaiset suurhankkeet, kuten tempaukset tai parhaillaan vielä hetken aikaa vietettävä teekkariuden 150. juhlavuosi, vaativat aiempaa enemmän resursseja ja organisointikykyä. Samalla

mielipiteiden kirjo opiskelijoiden keskuudessa on lisääntynyt yhä entisestään, eikä tuhansien ihmisten mobilisointi yhteisen aatteen hyväksi ole helppoa silloinkaan, kun Ota-Onnelan ulkopuolisessa maailmassa jylläävät pandemiat ulkopoliittisten suhteiden kiristyessä ja kansan ostovoiman inflaatioon kadotessa.

Herää siis kysymys: onko tempaaminen hiipuva perinne, vai kutsuuko Jämeräpartainen Insinööri tupsukansan jälleen tempaamaan yhteisen hyvän puolesta lähivuosina, kenties jo 100-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi?

Vaikka tempauskäskyn antaja onkin useimmiten vain yksittäinen henkilöhahmo, ei tempaus kuitenkaan synny yksinään Jämeräpartaisen Insinöörin käsialasta. Taustalle vaaditaan runsas tukijoukko, joka aloittaa käytännön asioiden suunnittelun hyvissä ajoin. Kun viimeksi temmanneiden joukon nuorimmatkin alkavat ainakin yliopiston ja yhteiskunnan mielestä lähestyä valmistumisikää, tulee hankalaksi myös löytää innokkaita tekijöitä, joilta innostuksen ohella löytyy myös aiempaa kokemusta tempausten tai muiden suurhankkeiden organisoinnista.

RWBK valmistautumassa tempauskulkueeseen 1960-luvulla

Kuva: AYY arkisto

Koronapandemian aiheuttama väli opiskelijatapahtumissa on muuttanut jo nyt monien tapahtumien luonnetta, kun sukupolvelta toiselle luonnostaan siirtyneen perimätiedon kulku on katkennut. Jotkut pelkäävät jopa koko opiskelijakulttuurin perustan murenemista, mutta koko kulttuuriperimä tuskin on katoamassa ainakaan vuoden 2022 toiminnan perusteella.

Tempaaminen saattaa kuitenkin olla jäämässä unholaan tai vähintäänkin muuttamassa muotoaan, ellei teekkareita tulla keräämään yhteisen hyvän taakse lähivuosien aikana. Kuten aiemminkin, kaikki lähtee siitä, että joltakulta löytyy aikaa ja intoa tarttua ajankohtaisiin ongelmiin, ja ennen kaikkea halua tehdä niille jotain.

Tekniikan osaajien yhteisö, joka tekee työelämästä paremman ja maailmasta kestävämmän

Hyödynnä TEKin edut ja palvelut:

• TEKin Työkirja

• Palkkasuositukset

• Työsopimusten tarkistamiset

• Tapahtumat, webinaarit ja koulutukset

• Tekniikan alan digilehdet

• Yrittäjien palvelut

• Etuja esimerkiksi mökkeilyyn, pankkipalveluihin, hyvinvointiin ja harrastuksiin www.tek.fi/opiskelijat

Ensin työt. Sitten atalent.

Kiinnostavimmat työpaikat tekniikan alan osaajille.

Niin kauan kuin teekkarit ovat kokoontuneet yhteen, on laulettu” todetaan tuoreimman kiltojen laulunjohtajien koulutus- ja lunttilappumateriaaliksi tarkoitetun Lukkarin käsikirjan johdannossa. Väite voi kuulostaa enemmän kauniilta ajatukselta kuin faktalta, mutta Helsingin teknillisen koulun ja Polyteknillisen instituutin oppimääriin 1850-1890-luvuilla kuului laulunopetusta, joten lauluharrastus on varmasti vuotanut myös oppilaiden vapaa-aikaan. “Konventin kokouksissa laulettiin hyvin runsaasti” kirjoittaa Paavo Koponen teoksessaan 75 vuotta teekkarielämää vuonna 1947. Polyteknikkojen kuoron satavuotisteos Mikä Teekkarilaulun on mahti listaa teekkareista epämuodollisesti muodostetun kuoron esiintyneen maksaville yleisöille useita kertoja jo 1880- ja 1890-luvuilla. Jos tupsukansan keskuudessa kerran on alusta alkaen laulettu, mitä sitten alusta alkaen on laulettu? Huomautettakoon, että tämän jutun puitteissa keskitytään polyteekkarikulttuurille ominaisiin lauluihin: varhaiset lähteet ovat toki pullollaan vuosisatojen ajan kansallisella tasolla suosionsa säilyttäneitä isänmaallisia lauluja ja kansanlauluja sekä vähemmälle huomiolle jääneitä merimieslauluja.

Teekkarien lauluja (1936)

Vanhin suomalainen opiskelijakuoro, 1800-luvun puoleltaväliltä, on Akademiska Sångföreningen, joka toimii Helsingin yliopiston piirissä. Teekkarilaulannan kannalta kiinnostavampi on Polyteknikkojen Yhdistyksen laulukunta, eli Polyteknikkojen kööri, eli sittemmin Polyteknikkojen kuoro, jonka katsotaan viimeisimpien historian tutkailujen valossa perustetun syksyllä 1900. Alkuvaiheissa toiminta oli katkonaista ja ohjelmisto suppea: 1940lukua edeltävistä esiintymisistä muistiin kirjoitetuista ohjelmistoista nykyriviteekkarille tuttuja nimenomaan teekkarillisia kulmakivikappaleita ovat Teekkarihymni sekä Polyteknikkojen marssi. Muitakin teekkarikappaleita ovat kuorolaiset varmasti ahkerasti laulaneet, mutta ne eivät ole päässeet painetuiksi virallisiin ohjelmistoihin.

Toimituksen tutkimusretki laulu- ja historiankirjoihin vihjaa vankasti, että kaikkein vanhin jatkuvasti ja edelleen laulettu teekkarien oma laulu on Polyteknikkojenmarssi, tai oikeammin sen alkuperäinen ruotsinkielinen teksti Polyteknikernas marsch. Polyteekkarit tilasivat vuonna 1881 K.A. Tavaststjernalta sykähdyttävän ja suureellisen runon, joka esitettiin tiettävästi ensimmäisen kerran K. Flodinin sävellyksenä vuonna 1890. Eino Leino suomensi runon vuonna 1899, mutta nykyään tunnettu ja laulukirjoissa kunniapaikalle painettu versio on Robert Kajanuksen vuonna 1901 säveltämä ja R.R. Ryynäsen vuonna 1919 uudemman kerran suomentama. Hyväksi kakkoseksi pisimpään yhtäjaksoisesti lauletun teekkarilaulun kisassa kiipeää Wegetariaani, tai alkujaan Puupolyteekin aikainenLaulu, joka on sanoitettu 1890-luvun lopussa tai aivan 1900-luvun alussa: viittaahan nimi aikaan ennen vuonna 1903 käyttöön vihittyä kivilinna Vanhaa Polia, ja Paavo Koponen nimeää kappaleen sanoittajaksi kauppa- ja teollisuusministeri Ilmari Killisen, konefuksin 1896.

Yleisesti tunnettu väkevä tarina siitä, kuinka Teekkarihymnin olisi alkujaan hyräillyt teekkarisotilas ajanviettenään yön pimeinä tunteina vartiokomennuksella Turkin

sodassa 1870-luvun puolessavälissä, on harmi kyllä jotakuinkin varmasti vain vetoava tarina. Sitäkin epäuskottavampi syntykertomus on saman tarinan sijoittaminen Krimin sotaan 1850-luvulla, saati riipaisevampi variantti, jossa hymni löytyi paperipalalle raapustettuna vuonna 1918 Tampereen taisteluissa kaatuneen polyteekkarin rintataskusta. Teekkarihymni on mitä luultavimmin vuosien 1903 tai 1904 aikana populäärikulttuurin pinnalla hetken kelluneen lurituksen pilkkaversion teekkariversio. Varmaa hymnin alkuperästä on vain, että yksikään 1800-luvun teekkari- tai laululähde ei sitä mainitse, ja että vuonna 1907 hymni on jo vakiintunut teekkareiden laulantaan: Helsingin Sanomien artikkeli laskiaispäivän teekkarikulkueesta kuvailee hymnin ja sen ensi säkeen kiistatta. Tarhapöllön 1920-luvun paikasta paikkaan lentelyn jälkeen hymni säilöttiin laulukirjoihin ja muisteihin, joissa se toistui muuttumattomana aina 2010-luvun ajanmukaistuksiin ja eri teekkaripaikkakunnille lokalisointiin asti. TkT Tommi Syrjäsen 2013 kirjoittama perinpohjainen selvitys TarinaaTeekkarihymnistäkartoittaa hymnin mahdolliset alkuperät ja on suositeltavaa lukemista kaikille teekkarilauluperinteestä kiinnostuneille. Kyseinen tutkielma löytyy hyvin varustelluista internet-lähteistä.

Laulukirjan kuvituksessa 30-luvulla lauletaan niin paljon mieluummin kuin hyvin, että sen melkein kuulee.

”Tämä käsittämätön hengentuote kuuluu kärkisijalle kilpailussa kaikkien aikojen vaikeimmasta teekkarilaulusta.”

- Ilkka Aaltonen

ninä, ja muutamista kappaleista on painettu vähemmän tai eri säkeistöjä kuin ne, joihin tämän vuosituhannen aikana kasvatetut teekkarit ovat tottuneet. Servin Maijan mökistä muistutuksena: rakennus on nimetty kappaleen mukaan, ei toisin päin. Samaa ikäluokkaa ovat Hei veikkoset, Tämän talon onneksi ja Ylioppilasriemua. Ruotsin kautta meille ovat purjehtineet Lambo ja Riddare ikring rundabordet

Suomenkielisen laulukirjasarjan kuudes ja seitsemäs painos 1960-luvulla eroavat toisistaan lähinnä muutaman jälkimmäiseen mennessä korjatun kirjoitusvirheen verran, samoin kuin 1990-luvun kahdestoista ja kolmastoista. Yhdennentoista painoksen fyysisiä kappaleita kukaan ei

tunnusta nähneensä, joten se lienee virallisesti olemassa vain aukkona painosnumeroinnissa.

TF:n laulukirjasarjasta ilmestyi kevään 2022 Årsfestille 12. painos. Uuden vuosituhannen puolella suomenkielisen laulukirjasarjan painosnumeroinnissa jo tunnustettiin menneiden teekkaripolvien harrastama sumea logiikka. Uusissa kirjoissa siirryttiin, kenties paradoksaalisesti, painosten epätarkempaan ilmaisutapaan, joka on kuitenkin lähempänä totuutta: Teekkarilauluja ~14. painos julkaistiin 2007, Teekkarilauluja n. 15. painos Teekkariperinnejuhlassa 2017, ja viimeisimpänä Teekkarilauluja n. 16. painos parahultaisesti Teekkarius150-pääjuhlaviikoilla marraskuussa 2022.

Tarhapöllön ääni kimiä kuuluu vuonna 1922 Ylioppilaslehdessä pappilasta, 1929 laulukirjassa Alppilasta, ja 1936 taas pappilasta. Ylioppilaslehti (6.5.1922)

Vanhimmat teekkarien laulukirjat juontavat juurensa 1920-luvun yhdistyskentän uudistumisen aikoihin, kun tuoreeltaan jaetut osakunnat vakiinnuttivat omia perinteitään. Teknologföreningenin ensimmäisenä ruotsinkielisenä laulukirjana julkaistiin vuonna 1928 Sångbok, jolle vastineena Tekniikan Ylioppilaiden osakunta julkaisi ensimmäisen niin sanotun teekkarien punaisen laulukirjan T.Y:n Laulukirja (2. painos) vuonna 1929. Ehdottoman loogisesti, kuten tekniikan alan opiskelijoilta voi odottaa, ensimmäisenä suomenkielisenä teekkarilaulukirjana julkaistun toisen painoksen jälkeen teossarjan toisena kirjana julkaistiin Teekkarien lauluja (4. painos) vuonna 1936. Kirjasarjan viides painos julkaistiin kahdesti: vuonna 1946 ensin prototyyppinä osakuntalehti Teekkari A:n 5. nron kirjaksi sidottuna erikoislaitoksena, ja kohta samansisältöisenä uudestaan hieman eri kansilla ja kirjaksi, ei lehdeksi, kutsuttuna.

Polyteknikernesmarschja Polyteknikkojenmarssi, Teekkarihymni, Wegetariaani, Kaksikisälliä, Lyökäämmelasit yhtehen, Hei tenttu-ukot, Juomaripojanhevonen, Surunpäiviä, Kun myrsky käy, Hei vahtimestari, Ottakaa taas jo naukkukin, Maailman Matti, Juomarin laulu, Juhlan päättäjäislaulu, Intian Q., Laulu meistä (“Ensin on teikkari ulioppilas”), En Rysse J., Vi äro teknologer, Aqua Vera, sekä Bland tekniska ynglingar: kun vastedes laulat näitä lauluja, muista teekkareita sadan vuoden takaa. Sanoitukset löytyvät TF:n Sångbokista 1928 tai TY:n Laulukirjasta 1929 mittaustarkkuuden rajoissa samanlaisina kuin samojen laulukirjojen viimeisimmistä laitoksista. Kirjoista löytyvät myös jo varhain polyteekkaripiireihin vakiintuneet tuntuvasti vanhemmat ulkomaiset lainat:

Ruotsista meille valuneet Enlitenfågel ja Helangår, sekä Keski-Euroopasta perityt opiskelijalaulut Gaudeamus ja RückblickeinesAltenBurschen.

Ikuisen teekkarin laulu on lähestulkoon ikuinen: sen voi tavata ensimmäisen kerran Teekkarien lauluista (4. painos) vuodelta 1936. Tähän mennessä se on siis jo juurtunut lauluperinteeseen tarpeeksi ansaitakseen paikkansa laulukirjassa. Sanoittaja on jäänyt tuntemattomaksi, mutta liki satavuotias sanoitus on säilynyt nykyaikoihin piirulleen samanlaisena kuin esiintyessään ensi kerran. Muita vuoden 1936 laulukirjan lahjoja nykyteekkareille ovat Tuhannenpa verran tupsuja, Bar-Baari, Henkilökunta ja Sanomista saksittua; Paavi Ja sulttaani on myös muuttanut pohjolaan ja käännetty suomeksi.

Entä Teemu Teekkari -sikermä, tuo ikiaikainen ja perinteinen veisukokoelma? Kuten aiemmasta listauksesta voi huomata, lähes kaikki sikermään kuuluvat kansanlaulut ovat jo vuoden 1929 kirjassa, monet lähes sellaisena kuin ne tunnemme tänään. Nimi Teemu Teekkari juontuu Polyteknikkojen Orkesterin kapellimestari Eero Koskimiehen omasta nimimerkistä, jonka suojista hän koosti kansanlauluja ja teekkarien omia sanoituksia sikermäksi vuonna 1932. Laulusarjan nimenä Teemu Teekkari esiintyykin ensimmäisen kerran 1936 kirjassa. Koko sikermä kuitenkin esiintyy ensimmäisen kerran likimain nykymuodossaan vasta Teekkari 5A:ssa 1946: tähän kirjaan mennessä on jo luotu kappaleet ServinMaijanMökkisekä Rullaati Rullaa, ja Lapuan virran vesi on löytänyt jotakuinkin nykyisen muotonsa.Tällöinkään laulut eivät ole samassa järjestyksessä kuin viimeisimpinä vuosikymme-

Oikea teekkarilaulukirja, jota on nyt tehty jo 101 vuotta, ei ilmestyne koskaan. Teekkari 5A (1946)

TEEKUPIN ÄÄRELTÄ:

TeekkarilehdisTON lukuisat muutokset

Suomalainen sanomalehtihistoria alkaa 1700-luvun lopulta Turusta. Kului vielä noin sata vuotta ennen kuin teekkarit päätyivät Helsingissä oman lehden toimittamisen pariin. Nämä lehdet eivät kuitenkaan olleet painettuja, vaan käsin kirjoitettuja. Varhai sin teekkareiden lehti, joka AYY:n arkistosta löytyy, on ruotsinkielinen Skämt och Alfvar vid Thekoppen lauantailta 5.10.1861. Kenties nimi viittaakin siihen, että lehti on tehty ja sitä on luettu teekuppien äärellä. Helsingin teknillisen reaalikoulun opiskelijat nimittäin kokoontuivat lauantaisin, jolloin myös aina uusin lehti julkaistiin.

Lehden julkaisemiselle lauantaitapaaminen on ollut luonnollinen ajankohta, kun lukijakunnankin on voinut olettaa saapuvan paikalle. Useita tämän pienisivuisen lehden numeroita syksyltä 1861 on säilynyt kaksi erilaista kappaletta, joten käsialojen vertailu ja silmäänpistävät eroavaisuudet, kuten lähinnä huolimattomuusvirheet valaisevat lehtien toimitusprosessia. Skämt och Alfvaria tutkimalla saa vihiä lehdenteon

ja ajankohtaisten sattumusten lisäksi myös esimerkiksi laulukulttuurista. Lauantaina 30.11.1861 on julkaistu lauluohjelma, johon sisältyvät esimerkiksi laulut Minun kultani(Kullanylistys) ja Vårt land.

Lehtien julkaiseminen tapaamisissa jatkui 1860–1870-luvuilla. Tuolloin julkaistiin muun muassa lehtiä Kamraten ja Arbetaren, joita aiempaan tapaan toimitettiin käsin ja ruotsiksi. Arbetarenilla oli kuitenkin oma painettu otsakkeensa 1870-luvun lopulta lähtien ja sen sivuilla alkoi viimeistään keväällä 1884 ilmestyä suomenkielisiä kirjoituksia. Lehden kaksikielisyys oli lyhytaikaista, sillä lauantaina 21.2.1885 julkaistiin ensimmäinen kokonaan suomenkielinen lehti, Sampo. Kielikiistan jakamassa polyteekkariyhteisössä Arbetaren jatkoi ruotsinkielisenä lehtenä. Lehtien julkaisupäivä oli edelleen lauantai ja julkaistujen juttujen aihepiirit niin ikään sekä ajankohtaisia että viihteellisiä. Arbetaren ja Sampo olivat kuitenkin kasvaneet sivukooltaan jo vastaamaan tabloideja ja niiden kuvitus oli paikoin runsastakin. Esimerkiksi sarjakuvia julkaistiin.

Suuri muutos opiskelijalehdistössä tapahtui, kun Suomen ensimmäinen vakinainen painettu opiskelijalehti eli ruotsinkielisten ylioppilaiden Studentbladet alkoi ilmestyä joulukuussa 1911. Suomenkielisten ylioppilaiden Ylioppilaslehti alkoi ilmestyä vuonna 1913. Lehdissä julkaistiin teekkareita koskevia kirjoituksia ja 1920-luvulla molemmissa lehdissä oli kokonaisia teekkareiden teemanumeroita. Edelleen kieliriitojen sävyttämästä ajasta kertoo paljon, että TKY:n 50-vuotista taivalta juhlittiin 6.5.1922 sekä Studentbladetin että Ylioppilaslehden erikoisnumeroilla. Myös osakunnat Teknologförening (Studentbladet 8.4.1929) ja Tekniikan ylioppilaat (Ylioppilaslehti 20.3.1926) saivat omia erikoisnumeroitaan lehtiin.

Tekniikan ylioppilaat alkoi julkaista omaa painettua lehteään Tekniikan Ylioppilas kevätlukukaudella 1930

Ylioppilaslehden lisälehtenä. Ensimmäisessä numerossa korostettiin opiskelijaelämän monipuolisuutta ja teekkarien tarvetta omalle lehdelle yleisen lehden rinnalle. Kun lehti alkoi ilmestyä irrallaan Ylioppilaslehdestä vuonna 1931, toimitus korosti, että kyse on suomenkielisestä lehdestä. Tekniikan Ylioppilas vaihtoi nimensä tuttavallisesti Teekkariksi vuonna 1938.

Toisen maailmansodan jälkeen Teekkari sai rinnalleen osin päällekkäisen julkaisun, kun TKY alkoi julkaista Nyytiset-tiedotuslehteä. TKY:n päätökseen vaikutti se, että Teekkari ilmestyi liian harvoin, jotta sitä olisi voitu käyttää nopeaan ilmoitustoimintaan. Kaksikielinen näytenumero Nyytiset – Uuheter julkaistiin 3.12.1948. Aiem min samana vuonna oli TY:n kokouksessa sen sijaan vas tustettu voimakkaasti suunnitelmia muuttaa osakunnan julkaisema lehti kaksikieliseksi.

OUBSin päätoimittaja Ville Tikkanen mielipide kirjoituksessaan Kuka omistaa lehdet (Polyteekkari 1/2002, 18.2.2002)

Opiskelijamedioiden funktio myös ajan kuvaajana ja tallentajana on helvetin tärkeä

Vieraskynä, AYY:n arkistonhoitaja Ahto Harmo

JM mielipidekirjoitukses

saan Taipaleelta (Teekkari A 27/2964, 27.12.1964)

Teekkarikylän saatua ensimmäiset asukkaansa syksyllä 1951 alkoi ilmestyä paikallisia tiedotuslehtiä. Andens Vapaa Kansa ilmoitti ensimmäisessä numerossaan 18.11.1951, ettei se pyri kilpailemaan Teekkarin ja Nyytisten kanssa. Lehti oli tarkoitettu kylän asukkaille ja pyrki julkaisemaan asukkaille hyödyllistä tietoa. Lehti ilmoitti myös julkaisevansa ”kehoituksia ja ohjeita siitä, kuinka meidän olisi käyttäydyttävä ja elettävä”. Vastaavanlainen Teekkarikylässä toimitettu julkaisu nimeltään Otaviesti alkoi ilmestyä hieman aiemmin. Teekkarikylän historian tunnetuimmaksi lehtinimekkeeksi nousi sittemmin Otahuuto, jonka niminen lehti on julkaistu ensimmäisen kerran viimeistään vuonna 1952. Otahuuto vakiinnutti asemansa Teekkarikylän epävirallisena äänenkannattajana 1950-luvun kuluessa. Lehteä julkaistiin monistamalla, mikä mahdollisti sen helpon ja nopean levittämisen.

1950-luvun aikana tapahtunut teekkarilehdistön pirs toutuminen useaan eri julkaisuun johti voimakkaisiin muutoksiin 1960-luvun alussa. TKY otti vahvemman roolin julkaisijana TY:n luopuessa lehdestään. Viimei nen TY:n julkaisema Teekkari ilmestyi 18.12.1961. Paria päivää aiemmin TKY julkaisi ”taatusti viimeiset Nyy tiset”. Alkuvuodesta 1962 alkoivat korvaavina julkai suina ilmestyä TKY:n viikkolehti Teekkari (A-sarja) ja aikakausilehti niin ikään nimeltään Teekkari (B-sarja). Ulkomuotonsa ja ajankohtaisen sisältönsä takia A-sarjaa on kutsuttu sanomalehti-Teekkariksi. B-sarja keskittyi uutisten sijaan journalismiin – ajoittain hyvinkin rennolla otteella – ja sen taitto saattoi vaihdella huomattavasti numerosta toiseen. Ongelmia lehtiuudistuksessa tuotti Otahuuto, joka ei ollut ylioppilaskunnan hallinnassa ja herätti sisältöineen osassa teekkareista voimakasta vastustusta.

Teekkari-viikkolehti korvattiin jo vuoden 1965 alusta TKY:n ja KY:n yhteisellä lehdellä Contactorilla. Teekkari-aikakausilehteä julkaistiin vuoden 1972 loppuun asti. Kun TKY lopetti aikakausilehden julkaisemisen, Otahuuto ilmoitti vuoden 1973 ensimmäisessä numerossaan lisäävänsä lehteen kulttuuripalstan. Otahuuto oli muuttunut painetuksi tabloidikoon lehdeksi ja sen julkaisija oli tuolloin TKY:n asuntolatoiminta. Lehti oli silti edelleen toimituksellisesti riippumaton ja korosti tehtäväänsä olla Teekkarikylän oma lehti. Kahden vuosikymmenen ajan monisteena julkaistu Otahuuto oli vakiintunut virallisempien lehtien kaatuessa.

Kuten arvata saattaa, ei tilanteeseen oltu nytkään kovin kauan tyytyväisiä, vaan syksyllä 1980 TKY:n edustajisto kävi keskustelua sekavasta tiedotustilanteesta. Nyytiset – Uuheter perustettiin (jälleen) ”teekkareiden viikoittaiseksi pikatiedotusmediaksi”. Lehteä alkoi julkaista TKY:n tiedotus. Uuden lehden julkaisemista perusteltiin sillä, että Contactorissa ilmoittivat vain harvat ja Otahuuto jaettiin vain kyläläisille. Alkuun Nyytisten jakelu Teekkarikylässä toteutettiin Otahuudon välissä ja muille lehteä jaettiin korkeakoulun osastoille. Nyytisten ensimmäinen numero julkaistiin 19.2.1981 ja seuraavan 20 vuoden kuluessa lehti kasvoi Otahuudon rinnalle toiseksi laajemmaksi teekkarilehdeksi.

TKY oli mukana kustantamassa kolmea erilaista teekkareille suunnattua lehteä, kunnes Contactorin viimeinen numero ilmestyi 10.5.1999. Pian myös Otahuuto ja Nyytiset päätettiin korvata yhdellä lehdellä. Toisaalta uusi lehti tuli täydentämään myös Contactorista jäänyttä tyhjiötä. Ensimmäinen numero uutta lehteä julkaistiin 18.2.2002. Aiempien lehtien nimien vaikutus uudelle lehdelle saa puneissa nimiehdotuksissa on nähtävissä. Nimeksi ehdo tettiin muun muassa seuraavia: NyHuuto, nyy-huutiset, OtaNews, Otanyysijä, Teekkari ja Tekniikan ylioppilas. Lehti sai nimekseen Polyteekkari. Lehden korvasi aika naan Aino, jota sitäkään ei tunnetusti enää ole. Voikin todeta, että teekkarilehdistön historia on monivaiheinen ja täynnä muutoksia – eikä tässä ole lainkaan käsitelty kiltojen ja muiden järjestöjen lukuisia eri lehtiä ja niiden vaiheita.

Lehtien ja TKY:n pöytäkirjojen lisäksi kirjoituksen lähteinä on käytetty Jari Hanskin teosta Polin suojiin saavumme taas (1997, s. 28–30, 70–73, 249–255) sekä Panu Nykäsen ja Iina Kohosen teosta Tupsukansankoti (2003, s. 133, 152–153).

Tämä ei ole mikään muistokirjoitus. Ei myöskään mikään tilitys. Totean ainoastaan, että Teekkari A lakkaa ja tilalle tulee Contactor

Kulmakivi

Vanha Poli, toiselta nimeltään Sampo, sijaitsee Lönnrotinkadulla, Hietalahden torin läheisyydessä Helsingissä.

Jyhkeä kansallisromantiikkaa huokuva graniittilinna oli teekkareiden yhdistystoiminnan ensimmäinen suuri rakennushanke.

Varojen kerääminen aloitettiin vuonna 1877 muun muassa järjestämällä iltamia, juhlia ja arpajaisia.

Arkkitehdeiksi valikoituivat Karl Lindahl ja Walter Thome. Suunnittelu aloitettiin 1901 ja talon avajaisjuhlallisuuksia päästiin viettämään 1903.

Polista muodostui pian legendaarinen teekkaritoiminnan tyyssija, jonka merkitys kaupungin yöelämässä oli vahva.

Otaniemeen muuton ja Dipolin rakentamisen seurauksena Vanhan Polin käyttö väheni ja TKY joutui vihdoin vuonna 1986 myymään sen.

Nykyään rakennuksessa toimii hotelli.

Vuonna 1945 varastona ollut ullakkokerros päätettiin remontoida uuteen uskoon: Tähän projektiin liittyi myös hyvin vahvasti Pyöreän Tornin Killan perustaminen, sillä tornin ylin kerros kunnostettiin nimenomaan “vanhojen partojen klubihuoneeksi” Kaija ja Heikki Sirenin suunnitelman mukaan.

Rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsee kabinetti, joka kulki teekkarien suussa nimellä “pokkamonttu” tai “pokerboksi” siellä aikoinaan järjestettyjen laittomien pokeri-iltojen innoittamana. Tilasta löytyvät myös salaportaat nopean poistumisen varalta. Pokkamontusta lauletaan esimerkiksi Hei vahtimestari -sitsilaulussa.

Polyteknillisen opiston sekä Teknillisen korkeakoulun matematiikan professori Hjalmar Mellin oli leimahteleva persoona. Tuo Mellinissä, tuttujen kesken Melskassa, elänyt tulenpalavan innostuksen ja omistautumisen hengen uskottiin asuvan eräissä Polin lampuissa.

Melskan henkeä oli tapana kunnioittaa keskiyöllä vakavan tunnelman vallitessa kokoontumalla Pokeripoksiin kynttiläkulkueessa ja kaatamalla lamppuihin tilkka mahdollisimman terävää tenua. Etanolilammikko sytytettiin lampun pohjalla palamaan, laulettiin Teekkarihymni, ja pidettiin puhe Melskan hengen kunniaksi. Illan jatkuttua ja aamun valjettua Pokeripoksissa laskettiin, moniko lampun lasiruuduista oli tällä kertaa mennyt rikki. Poliin liittyy hyytävämpiäkin urbaanilegendoja. Pokkamontun takassa kerrotaan asuvan henki joka metelöi ja rapistelee. Tornin valojen on myös sanottu palavan toisnaan öisin ja muutenkin tilan tunnelman olevan kuristava, ehkä liittyen sinne aikoinaan hirttäytyneeseen ravintolatyöntekijään. Myös käytävillä voi kuulla aavemaista viheltelyä ja askelia.

Vanha Poli

vanhiset - gamheter

nostoja teekkareista puhuneesta journalismista & teekkarijournalismista

LUkemistoa

Jämerän Taipaleen toimitus kiittää ja kuittaa. Mikäli et saanut tarpeeksesi teekkarihistoriasta, voit löytää lisälukemista tältä sivulta.

Otahuuto, No 2/1982

Lähteet: AYY arkisto.

75 vuotta teekkarielämää (Paavo Koponen, 1947)

Polin suojiin me saavumme taas (Jari Hanski, 1997)

Satavuotias Teknillisen Korkeakoulun ylioppilaskunta (Jyrki Helin, 1972)

Livet är härligt! (Aapo Roselius, 2022)

Tupsukansan koti: yli 50 vuotta Teekkarikylän historiaa (Panu Nykänen, 2003)

Toiveet ja todellisuus: Teekkaritoiminnan edistämisyhdistyksen 60 vuotta (Pany Nykänen, 2008)

Pyöreän Tornin Kilta - Kohti tarkoituksen toteuttamista (PTK, 2019)

Kortteli sataman laidalla: Suomen teknillinen korkeakoulu 1908-1941 (Panu Nykänen, 2007)

Otaniemen yhdyskunta: Teknillinen korkeakoulu 1942-2008 (Panu Nykänen, 2007)

Käytännön ja teorian välissä: Teknillisen opetuksen alku Suomessa (Panu Nykänen, 1998)

Mikä teekkarilaulun on mahti - Polyteknikkojen kuoron ensimmäinen vuosisata (Kimmo Korhonen, 2004)

Några drag ur Teknologföreningens historia (“En f.d. Polytekniker”, 1886)

Tarhapöllö, Helmipöllö, Pupuhaukka, Pärlugglan, Yöpöllö (Ilkka Aaltonen; 2005, 2008, 2011, 2015, 2015)

Boken om Teknologföreningen - Utgiven till 50-års fest (TF, 1922)

Troolattua saimaannorppaa ja 124 muutaTeekkarijäynien historia (Holmila E., Kovanen L., Saarenpää J., 2007)

Studentbladet, Ylioppilaslehti, ja Teekkari (Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot: digi.kansalliskirjasto.fi)