Jämerän taival 3/4 - Kulttuurin kasvatit

JÄMERÄN TAIVAL

Jämerän taival on Teekkarius 150 -juhlavuoden aikana ilmestyvä teekkariuden historiaan keskittyvä julkaisu.

Julkaisija: Aalto-yliopiston ylioppilaskunta PL 69, 02151 Espoo

Painos: 500 kpl, Painonet Oy

N:o 3/4

toimitus

Päätoimittaja: Vilma Kahri

Toimitus: Alli Kolho Visa Pollari Mari Pulkkinen Rasmus Ruohola Aino Suomi

Kuvitus & kannet: Viivi-Maari Kallinen

Taitto: Viivi-Maari Kallinen Vilma Kahri

SISÄLLYS

yhteistyössä:

PÄÄKIRJOITUS

Uusi syksy, uudet tuulet, uudet fuksit, uusi historialehden numero. Tässä numerossa olemme keskittyneet teekkariuden yhteisöllisyyteen ja sen eri muotoihin.

Kun yhteisöllinen tekeminen tempaa mukaansa, saattaa joskus unohtua asian dokumentointi jälkipolville, minkä huomasimme taustatyötä tehdessämme. Kiltahaalarien räjähtävää suosiota ei ehkä osattu ennustaa 80-luvun alussa, sillä niistä mainittiin kilto jen virallisissa dokumenteissa hyvin vähän, jos ollenkaan. Ehkä ne ja monet muut asiat jäivät tärkeämpänä pidetyn tekemisen varjoon.

Tarinan opetus olkoon: Muistakaa säi lyttää muistoja, kirjallisiakin, keksimistänne uusista jännittävistä (ja tylsistäkin) jutuista.

Päätoimittaja, Vilma

Vappu 1995, Aalto-yliopiston arkisto. Muokattu.

Espoolainen teekkari Lyhyt katsaus opiskelijahaalareiden historiaan Kiltasatu Kohti kunnollisuutta Kulmakivi Vanhiset – Gamheter

Espoolainen teekkari

Kun Otaniemestä kaavailtiin Aalto-yliopiston pääasiallista kampusta, silloinen rehtori Tuula Teeri totesi: ”Kuules Mäksy, jos Otaniemestä halutaan tehdä maailmanluokan kampus, tänne tarvitaan muitakin palveluita kun vaan nakkikiska.”

Espoon kaupunginjohtaja, Aalto-yliopistoa valmistelleen työryhmän jäsen, DI 1992, Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja 1988, Vuorimieskillan puheenjohtaja 1985, fuksi 1982, Jukka Mäkelä vastasi: ”Samaa mieltä, ja se on muuten tosi hyvä kiska.”

Espoolla, ja sen kaupunginjohtajalla, on kaksi erityistä vastuuta. Ensinnä: Espoon tulee olla sen kaikille asukkaille aidosti kotikaupunki. Sen toiminnan ja kehityksen tulee tapahtua asukaslähtöisesti. Toiseksi: Espoo on kansainvälinen yliopistokaupunki. Sen rooli on tarjota Aalto-yliopistolle, tutkimuslaitoksille, yrityksille, opiskelijoille ja koko yliopistoyhteisölle edellytykset toimia yhdessä ja menestyä, kansainvälisellä mittakaavalla.

Jämerän Taipaleen toimitus kutsuttiin Gumbölen kartanolle kaupunginjohtajan vieraaksi lounastamaan ja juttelemaan teekkariudesta ja Espoosta. Jukka ”Mäksy” Mäkelä on seurannut Espoon kehittymistä pienestä pitäen ensin lapsuudessaan Tapiolassa, sitten opiskellessaan Otaniemessä, ja viimeisimmät vuosi kymmenet Espoon kaupungin palveluksessa ja joh dossa. Teekkarihengen hän oppi jo kotona: isä oli DI, jonka ehdottomia lempirientoja olivat jokakesäiset teekkariporukan tapaamiset. Millaisia jälkiä teekkarius jätti nuoreen mieheen, ja minkälaisia eväitä se antoi? ”Teekkarius on elämänasenne, hommia ei tehdä hampaat irvessä vaan irve hampaassa,” Mäkelä muistelee sutkausta opiskeluajoilta. Käytännönläheisyys, ratkaisukeskeisyys, sopiva ilkikurisuus, vuorovaikutustaidot, ryhmässä toimiminen sekä innostaen ja kannustaen johtaminen:

keskustelun edetessä toimitus tunnistaa harjaantuneensa teekkari- ja Aalto-yhteisössä toimiessaan juuri samoissa taidoissa. Elinikäiset ystävät ja perinteet tulivat myös jäädäkseen, sillä vanhemmilta otetun mallin mukaisesti TKY:n hallitus 1988 kokoontuu edelleen joka kesä yhteiseen viikonlopunviettoon.

Ensimmäiset maininnat Espoosta omana paikkakuntanaan ovat satojen vuosien takaa, mutta Espoon viittäkymmentä vuotta kaupunkina juhlitaan onnellisen sattuman kautta samana vuonna kuin teekkariuden sataaviittäkymmentä vuotta ja Teekkarikylän seitsemääkymmentä vuotta. 1950-luvun alussa, kun ensim mäiset teekkarit muuttivat Otaniemeen, Espoossa oli juuri ja juuri 20 000 asukasta. Kesällä 2022 syntyi jo 300 000. espoolainen. Espoon kasvaessa ja kehittyessä tarkoitus on edelleen sekä säilyttää pienen pitäjän välittömyys että taata metropolin mahdollisuudet. Mil laista on teekkarien espoolaisuus? Miten se on muuttunut Espoon muuttuessa? Otaniemi oli 80-luvulla sulkeutuneempi, jopa sisäänpäinkääntynyt. ”Kun nuorina käytiin Otaniemessä kirjastossa, tunnelma oli jotenkin jännittävä ja vieras, oltiin tultu selvästi pois omilta kulmilta.” Mäkelän tavoitteita opiskelijayhteisön aktiiviaikoina olikin lieventää otaantumista, eli Otaniemeen jumittumista ja nurkkakuntaisuutta. Espoon, ja samalla Otaniemen, kasvaessa pienten hajakylien seudusta suurempien asutuskeskusten verkostoksi Otaniemi on samaa tahtia muuttunut yhtenäiseksi osaksi ympäröivää kaupunkia. Teekkarit ovat tulleet kuorestaan lähemmäksi muita opiskelijayhteisöjä, ja otaniemeläiset osaksi ympäröivää yhteiskuntaa. ”On ollut ilo seurata muutosta läheltä, sitä miten aikanaan eristynyt opiskelijakylä Otaniemi on nykyään myös yritysten ja tutkimuslaitosten keskittymä.”

Mäkelä maalaili diplomityössään, että metroliikenne alkaa Espoossa tulevien vuosikymmenien aikana. 25 vuotta myöhemmin hän avasi Länsimetron.

Mäkelän puheenjohtama TKY:n hallitus konsultoi salavihkaa itäisen satamakaupungin kollegaa, kun Mäksylle piti keksittämän 60-vuotislahja. Maksaen takaisin jäynän, jossa teekkarit kantoivat kaikki Helsingin puistonpenkit Espan puistoon, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori pyytämättä ja yllättäen kiikutti pihaan lahjana yhden kaupungin puiston penkeistä.

Keskustelu kääntyy Espoon meriitteihin, joita kau punginjohtajalla on tietenkin muistissa runsain mitoin. Kun EU-kaupunkien kestävyyttä 2016 arvioitiin eko logisten, taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen mittareiden kautta, Espoo oli selkeä voittaja. Espoo menestyi parhaiten myös jatkotutkimuksessa 2017, ja on sittemminkin keikkunut kirkkaimmassa kärjessä. Tämän menestyksen lisäksi Espoo 2018 sai kunniamaininnan ”the most intelligent community in the world.”

”Kiitospuheissa painotin, että tässä ei palkittu kaupunkia kaupunkina, vaan nimenomaan ’the most intelligent community’. Espoossa kaupunki, oppilaitokset, tutkimuslaitokset ja yritykset pelaavat yhteen, ovat koko ajan integroituneempia.”

Uuden lukuvuoden alkaessa Otaniemessä aloittaa yhteensä parituhatta uutta opiskelijaa, joista monet muuttavat samalla omilleen, Espooseen. Millaiset ovat kaupunginjohtajan terveiset uusille espoolaisille? Olette kaikki lämpimästi tervetulleet Espooseen, a warm welcome to you all! Espoon valtteja ovat toimivat ja lähellä olevat julkiset ja yksityiset palvelut, turvallinen ja viihtyisä ilmapiiri, ja luonnonläheisyys. Opiskelija-asuminen Espoossa on nyt monipuolisempaa ja kätevämpää kuin koskaan, muuallakin kuin kampuksella, etenkin kun Länsimetron (sekä pian Länsimetron kakkosvaiheen ja Raide-Jokerin) myötä Otaniemi on lähellä kaikkea. Toivottavasti Otaniemi ja Espoo palvelevat tarpeitanne, ja jos parannettavaa löytyy entisestään, kaupunki on kuulolla.

Entä millaiset ovat pitkän linjan teekkarin terveiset noin 1500 uudelle fuksille? Olette kaikki lämpimästi tervetulleet tupsukansaan, a warm welcome to you all! Opinnoissa ja opiskelijayhteisössä meillä vallitsi jo silloin vankka usko tulevaisuuteen. Opiskelukin oli kyllä mukavaa ja mielenkiintoista, mutta oleellisin osa teekkariutta oli yhdessä tekeminen ja vankka yhteishenki. Täysillä mukaan ja ota kaikki ilo irti! Aallossa tehdään hienoja asioita ja hyvää duunia, täältä innolla ja suurin odotuksin katsellaan, miten sieltä käsin muutetaan maailmaa. Ei silti paineita!

Lyhyt katsaus historiaan

opiskelijahaalareiden

Neljä vuosikymmentä sitten Suomeen rantautui uusi trendi, joka leimaa nykyään opiskelijakulttuuria kenties vahvemmin kuin mikään muu: opiskelijahaalarit. Värikkäät vaatekappaleet kangasmerkkeineen ovatkin nykyään kenties varmin tapa tunnistaa opiskelija katukuvassa. Seuraavilla sivuilla pääset tutustumaan siihen, kuinka Otanie meen syntyi kirjava haalarikulttuuri sekä siihen, miten teekkarikillat ovat sitä ilmentäneet vuosien saatossa.

Jo ennen haalareita yhteenkuuluvuutta on tunnus tettu moninaisin tavoin. Teekkareiden keskuu dessa lakkien jälkeen muita ensimmäisiä yhteisiä tunnusmerkkejä olivat labratakit, joita käytettiin jo 1920-luvulla, ja joita esimerkiksi Joutomiehet käyttävät edelleen. Ensimmäisiä mainintoja haalareista teekkariasusteena löytyy 1930-luvulta teekkarilehtien sivuilta, mutta vielä tällöin tuumasta ei ryhdytty toimeen.

Oopperan Ystävien haalarit ovat esillä Opiskelijakulttuurimuseossa

Teekkaripiireissä ensimmäiset nykymuo toiset opiskelijahaalarit pukivat pääl leen Vuorimieskillasta lähtöisin oleva kaveriporukka Oopperan Ystävät, joi den tiedetään hankkineen itselleen kymmenkunta vaalean vihreää haa laria vuonna 1959. Niiden lisäksi teek kareiden keskuuteen laajenivat excur siohaalarit, joita käytettiin 1970-luvulla esimerkiksi kiltojen ulkomaanexcursioi den yhteydessä. Varsinaisiksi kiltahaa lareiksi näitä ei tosin vielä mielletty.

Innostus kiltahaalareiden hankkimiseen on tarinoiden mukaan tosin syntynyt juuri excursioiden yhteydessä. Läntisillä naapureillamme oli 1900-luvulla tyypillisesti juhlatilaisuuksia varten kaksi frakkia: A- ja B-frakki, joista huonompilaatuista B-frakkia (myös spyfrack) käytettiin tilaisuuksissa, joissa asun likaantumiseen liittyi korkeampi riski. Tästä B-frakista kehittyi 1960-luvulla Kungliga Tekniska Högskolanin opiskelijoiden keskuudessa nykymuotoiset opiskelijahaalarit, joita ruotsalaiset esittelivät Suomen-vierailuillaan.

Jämerän Taipaleen toimituksen arkis tokaiveluiden perusteella ensimmäiset varsinaiset kiltahaalarit Otaniemessä tilasi Kemistikilta, sillä haalaritilaus näkyy killan tilinpäätöksessä jo vuonna 1981. Ensimmäisenä vuonna haalarit olivat siniset, ja haalarien värin oli tar koitus vaihtua vuosittain, mutta jo vuo desta 1983 eteenpäin väriksi vakiintui punainen

Puunjalostajakillan haalarien väri on virallisesti “halvin keltainen”, joten tarkka keltaisen sävy on vaihdellut hieman vuosittain. Kun kiltahaa larien hankkimisesta puhuttiin vuoden 1983 kil takokouksissa, haalarien värivaihtoehdot olivat pöytäkirjan mukaan “neon vihreä” tai “räikeän keltainen”. Neonvihreä väri ei kuitenkaan ollut haalareita toimittavan firman puolesta mah dollinen, joten räikeän keltaiseen väriin joudut tiin tyytymään. Tämä tosin kokouksessa “hyväk syttiin mukisematta”. Vuodesta 2018 alkaen PJK:n raadin jäsenillä on ollut käytössään kier tävät perintöhaalarit, ja yhteyttään “Puulle” voi osoittaa ostamalla PJK:lta haalareihinsa keltaisen hihan.

Fyysikkokillan haalarien väri on ollut koko histo riansa luonnonvalkoinen vuoden 1983 sinisiä haa lareita lukuunottamatta. Fyysikkokiltalaiset ovat käyttäneet ydinvoimalaexcuilta lahjaksi saatuja haalareita jo ainakin vuonna 1979, mutta ensim mäiset killan viralliset haalarit hankittiin vuonna 1981. Tällöinkin tilauksen on todennäköisesti teh nyt joku fuksiporukka, sillä haalareiden yhteisti lauksesta killassa oli dokumentaatiossa kuitenkin puhetta vasta alkuvuodesta 1983. Luonnonval koisen haalarikankaan saatavuus heikkeni 2000luvun lopulla, mistä lähtien luonnonvalkoinen sävy on saavutettu värjäämällä uudet haalarit teellä. Vuodesta 2021 lähtien englanninkielisen Quantum Technology -kandilinjan opiskelijat saa vat Fyysikkokillan haalareihinsa beigen vasem man hihan.

Rakennusinsinöörikillan haalarit ovat raksansiniset eli syvänsiniset.

Tämän lisäksi energia- ja ympäris tötekniikan opiskelijoilla on vihreä hiha sekä takatasku. IK:n oma haa larimerkki ommellaan perinteisesti ”olkapoletiksi” vasempaan olkaan, jotta siihen voi ripustaa teekkarila kin silloin kuin sitä ei pidä päässään. Tiedettävästi IK:lla ensimmäiset haalarit on hankittu vuonna 1983

Nykyään Koneinsinöörikillan imagoon liittyy vah vasti vaaleanpunainen väri, mutta killan viralliset värit ovat koko killan historian ajan olleet musta ja hopea. Vaaleanpunaisuuden tarina johtaa vuo teen 1981, jolloin ryhmä konelaisia voitti Tukhol man Gröna Lundin huvipuistosta noin puoli metriä korkean, puhallettavan Vaaleanpunainen pant teri -lelun, joka tuotiin kiltahuoneelle asumaan ja nimettiin Kone-eläimeksi. Killan ensimmäisten haalarien hankinta nousi keskusteluun vuonna 1982 ja vaaleanpunaiseen päädyttiin Kone-eläi men inspiroimana. Ensimmäiset valmiit haalarit otettiin käyttöön 1984.

Vuorimieskillalla jälki kiltahaalareista näkyi ensimmäisen kerran virallisissa dokumen teissa killan yleiskokouksen pöytäkirjassa tou kokuussa 1984. Tällöin vanhemmilla kiltalai silla ei vielä ollut kiinnostusta kiltahaalareihin [sanamuodosta ei toki saa selvää, onko joku fuksiporukka jo omatoimisesti niitä tilannut]. Kiltahaalareiden perään kyseltiin kuitenkin jo lokakuun 1984 yleiskokouksessa, jonka jälkeen niiden hankintaa ruvettiin selvittä mään. Killan laskuissa haalaritilaus näkyy ensimmäisen kerran vuonna 1986. Värinä on vuosien saatossa pysynyt syvänsininen, joka näkyy sittemmin muistona Kemistikillan punaisen ja Puunjalostajakillan keltaisen ohella Prosessiteekkareiden haalareissa.

Otaniemessä ensimmäiset kilta- tai vuosikurssihaa larit lienee hankittu vuonna 1981, jolloin sekä fyysikkojen että kemistien väitetään ottaneen ne käyttöönsä. Arkistoon tästä on tosin säilynyt enemmän todisteita kemistien osalta, sillä haalareiden hankinnasta on käyty keskustelua killan hallituksen ja jaostojen kokouksissa, minkä lisäksi ne mainitaan myös saman vuoden tilinpäätöksessä. Mielenkiintoisesti opiskelija- tai fuksihaalareiden suosiota ei kenties vielä 80-luvulla osattu ennustaa, sillä kirjanpidossa ne ovat lähinnä sivulauseita, kun taas kiltapaidat ja kopiokoneet (ja niihin liittyvät tarvikevarkaudet) näyttävät olleen silloisen diskurssin keskiössä.

Excursiohaalarit olivat 1980-luvun alussa Sähköinsinöörikillalla suosit tuja kuten monessa muussakin kil lassa, ja SIK:n fuksit alkoivat hankkia puhtaanvalkoisia kiltahaalareita vuodesta 1983 lähtien. Haalarei den reisitaskua on 90-luvulta alkaen koristanut sähkösanoma.

Maanmittarikillan vuonna 1983 hankitut haalarit ottivat alussa mallia Ruotsista, ja oli vat länsinaapureiden tapaan tummanvih reät, mutta väri muuttui pian mattamustaksi sen ollessa ainoa vapaa väri Otaniemessä. Samana vuonna tosin myös Tietokilta päätyi mustiin haalareihin, ja nykyään molemmilla on mustat haalarit sillä erotuksella, että Tieto killan musta on kiiltävää materiaalia. Ennen vuoden 2013 tutkintouudistusta maanmittarin opintosuunnan tunnisti haalarin vasemmasta hihasta: metsänvihreästä tai viininpunaisesta. Nykyään kaikkia pääaineita yhdistää fuksian punainen hiha.

Ensimmäisen kerran moderni opiskelijahaa lari oli keskustelun aiheena Teknologföreningenillä vuosikokouksessa 1981, jolloin osakunnalle ehdotettiin omaa haalaria. Hieman yllättäen, kokous kuitenkin hylkäsi ehdotuksen äänin 36–17. Tarkempaa syytä ei asiakirjoista ilmene. Seuraavan kerran asia oli isosti esillä syksyllä 1983, jolloin Fastighets kommitté halusi toteuttaa haalarihankkeen suuren jäsenjoukon tekemän toivomuksen pohjalta. Lopulta vuosikokous maaliskuussa 1984 hyväksyi tekniikanpunaisen haalarin ja hankkeen rahoituksen.

Ensimmäiset tietotekniikan fuksit otti vastaan Sähköinsinöörikilta. Jo koulutusohjelman toi sen vuoden syksynä, vuonna 1985, tietofuk sit hankkivat omat mustat haalarinsa, erot tuakseen vastavärillä mahdollisimman hyvin sähköfukseista. Haalariväri pysyi samana kun Tietokilta perustettiin vuotta myöhem min. Siitä, milloin musta väri vakiintui kiiltävän mustaksi, ei ole tarkkaa tietoa. Tietokillasta on vuorostaan erkaantunut muita kiltoja, joi den haalareissa tästä muistona näkyy musta hiha.

Kilta toisensa jälkeen myös muut hankkivat haalarit 80-luvun loppuun mennessä, ja sittemmin perustetuilla killoilla haalareiden hankkiminen on ollut suorastaan itsestäänselvyys. Haalarit myös levisivät nopeasti Otaniemen ulkopuolelle, ja 2000-luvulla niitä ovat alkaneet suosimaan myös AMK-opiskelijat. Haalareiden rinnalle on myös tullut muita opiskelualaa tunnustavia vaatekappaleita, kuten Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijoiden vuosittain kuosia vaihtavat labratakkia muistuttavat vapputakit.

Arkkitehtikillalla on maalarinval koiset haalarit, joiden materiaali on “erittäin helposti likaantuvaa puuvil laa”. Maisema-arkkitehdit tunnistaa vasemmassa lahkeessa olevasta puusta, ja sisustusarkkitehdit taas koristelevat haalarinsa itse suunnitte lemallaan kankaalla. Jokainen vuo sikurssi suunnittelee oman logonsa haalareiden selkään. Ensimmäisen kerran haalarit on hankittu todennä köisesti vuonna 1986.

Prodekolla käytettiin 1980-luvun alussa ulkomaanekskursioilla ainakin frakki-haa lariyhdistelmää sekä valkoista kauluspai taa sekä mustaa rusettia haalarin kanssa. Nykyinen sateenkaarein varustettu valkoi nen haalari vakiintui vuoden 1985 tienoilla. Alkuperäinen idea oli, että jokainen vuosi kurssi olisi valinnut vaihtuvat värit sateen kaariin, mutta spektrin värit vakiintuivat nopeasti. Sateenkaarien sijainti ja asettelu sen sijaan vaihtelee vuosittain. Sateenkaa ren spektrin on tarkoitus kuvata tuotan totalouden koulutusohjelman laaja-alai suutta ja syventymiskohteita.

Inkubiolle hankittiin kiltautumisen yhdessä omat haalarit vuonna 2008. Yhdistyksen kokouksen 2/2008 pohjaesityksenä haalarien väriksi oli “punaruskea”, mutta esityslistaan eksyneen kir joitusvirheen takia väriehdotuksena luki “puna ruseka”. Viihdearvonsa vuoksi punaruseka väri haalareille jäi myös kokouksen päätökseksi. Jokainen inkubiitti ompelee haalareihinsa lisäksi valkoisia lehmänlaikkuja. Tämä on jatkumoa kiltautumista edeltävältä ajalta, jolloin Bioinfor maatioteknologian ammattiainekerhon jäsenet ompelivat valkoisiin Sähköinsinöörikillan haalarei hinsa mustia lehmänlaikkuja.

Tietokillasta eriytyneen Athenen phuksit saivat metsänvihreät haalarinsa syksyllä 2003. Metsänvihreä sävy on vaihdellut vuosien saatossa haalarifirmojen tar jonnan mukaan aina liki oliivinvihreästä tummanvihreään. Tietokillasta erkaantu misen perinnöksi on jäänyt musta vasen hiha sekä mustat takataskut ja kaulukset.

Kun Aalto-Yliopisto perustettiin niin samalla perustettiin Prosessiteekkarit ry joka alkoi hoi tamaan fuksien vastaanoton ja kasvatuksen yhteisenä järjestönä kemian tekniikan kor keakouluun kuuluneiden ns. vanhojen kiltojen puolesta (Puunjalostajakilta, Vuorimieskilta ja Kemistikilta). Ensimmäiset haalarit PT:lle tilattiin vuonna 2013. Sinisissä haalareissa on jokai sessa raajassa keltainen, sininen ja punainen raita kuvastamassa vanhoja kiltoja. Haalarei den pohjaväri päätettiin kokouksessa, jossa kuulemma enemmistö oli vuorimiehiä.

Myös Automaatio- ja systeemitekniikan killan AS:n haalareissa näkyy montaa väriä. Vuonna 1999 perus tetun killan haalarit ovat violetit Muistona Tietokillasta erkanemisesta haalareissa on musta hiha. Vuodesta 2015 alkaen hihassa on ollut val koinen tasku, joka puolestaan sym boloi informaatioteknologian pääai neen historiaa Sähköinsinöörikillassa. Vuonna 2019 haalareihin lisättiin vielä arduinon sininen reisitasku edus tamaan Digital Systems and Design -pääainetta.

Vuosikymmenten saatossa haalareiden käyttöön on myös alettu liittämään erilaisia perinteitä ja sääntöjä koskien muun muassa haalarimerkkien sijoittelua, haalareiden pesua ja loppusijoitusta. Teekkarihaalarit ovat myös saaneet joissakin piireissä erityisaseman, sillä osan mukaan vain teekkareilla on oikeus pitää haalareita kokonaan ylös puettuna. Varmaa lähdettä tälle urbaanille legendalle tai sen synnylle ei ole, mutta vielä vuosituhannen vaihteessa näkyvissä kuvissa kokohaalariratkaisu näytti olleen suositumpi vaihtoehto myös teekkaripiirien ulkopuolella.

Uusimpana tuttavuutena Otaniemen teekkarihaalarikirjossa on hopeinen Data Guildin haalari. Vuonna 2021 perustettu Data Guild erkaantui Tie tokillasta, ja siitä muistona haala reissa onkin musta hiha. Ennen kiltau tumista Data Science -opiskelijoilla oli mustissa Tietokillan haalareissaan hopeinen hiha, jota vielä puolestaan edelsi ensimmäisen fuksivuosikurssin ilmastointiteipillä itse hopeoitu hiha.

Kiltasatu

Teekkarius syntyi 150 vuotta sitten, mutta killat syntyivät Kemistikillan myötä vuonna 1891, kun Polyteknillisen Opiston kemian opiskelijat perustivat insinööri Henrik Holménin kanssa seuran Kemisk Teknologförening. Vuonna 1898 seura vaihtoi nimensä Suomen Polyteknillisen Opiston Kemistiklubiksi. Mutta missä on kilta? Nykyään kiltojen mielletään olevan aivan teekkarikulttuurin ytimessä: niissä uudet fuksit oppivat teekkariuden salat ja kasvavat lopulta valkolakkisiksi ja kiiltävätupsuisiksi teekkareiksi, killan kautta olemme yhteydessä kiltaveljiimme ja -siskoihimme ja kiltojen juomingeissa nostamme heidän kanssaan maljaa. Milloin siis killoista tuli kiltoja? Ja mistä tämä kilta-sana kumpuaa?

Talvisota syttyy 1939, ja sen alku on erityisen tuhoisa Teknilliselle korkeakoululle, joka kärsii laajoja vaurioita jo sodan ensimmäisinä päivinä Helsingin keskustan pommituksissa. Tuhot ovat niin laajat, että opetus ja samalla ylioppilaskunnan toiminta joudutaan lopettamaan vuodeksi kokonaan. Syksyllä 1940, kun toimintaa voidaan taas jatkaa, fuksit ja II. vuosikurssin opiskelijat istuvat samoilla alkeisluennoilla.

Arkea ei kestä kauan, kun jatkosota syttyy kesäkuussa 1941. Tällä kertaa opetus jatkuu koko sodan ajan, mutta teekkarit joutuvat opiskelemaan tentteihin pääasiassa rintamalta käsin. Jatkosodan aika on prujumonisteiden kulta-aikaa, kun korkeakoulukin tukee luentomonisteiden painattamista ja jakamista rintamalle. Myös opintovapaata myönnetään opintojensa loppuvaiheessa oleville, neljästä kuuteen kuukautta kerrallaan. Opintovapaiden aikana on yritystä pitää ylioppilas- ja osakuntakuntatoimintaa pystyssä, mutta osallistuminen illanviettoihin on paikoittain kovin vaisua, sillä on kova tarve käyttää opiskeluun se vähäinen aika, mitä on saanut vapaaksi.

Sotien jälkeen teekkarien rivit ovat tuntuvasti harventuneet. Samaan aikaan Teknillisen korkeakoulun sisäänotto on nähnyt tasaista kasvua ja arvellaan, että osakunnat eivät pysty vastaamaan fuksikasvatuksesta yksin. Pelätään teekkarikulttuurin rappeutumista. On aika uudelleenrakentaa opiskelijatoiminta.

Vuonna 1941 on pantu täytäntöön sääntöuudistus, joka muuttaa Suomen Teknillisen Korkeakoulun Teknilliseksi korkeakouluksi. Samalla TKY (Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta) aloittaa valmistelut sääntömuutokselle, joka liittää ammattiklubit, jotka ennen ovat toimineet opettajakollegioiden alaisuudessa, suoraan TKY:n alaisuuteen. Klubien velvollisuuksia halutaan laajentaa ja osa osakuntien tehtävistä halutaan delegoida klubeille. Lisäksi klubeihin saa vastaisuudessa liittyä jo fuksina. Samalla halutaan muuttaa klubien nimeä: vastedes klubien tulisi kutsua itseään killoiksi.

Miksi kilta? Saamme tietoa ajatuksen taustasta aikalaisen sanoin Olavi Neuvon kirjoittamassa artikkelissa ”Klubitoiminta uusille urille” (julkaistu TY:n osakuntalehti Teekkarin numerossa 5/1940 14.12.1940). Koska kilta kokosi alleen saman ammattialan opiskelijat, koettiin killalla olevan paljon yhtäläisyyksiä keskiaikaisiin ammattikuntalaitoksen kiltoihin. Kilta-nimi tuntui oikealta, sillä se koettiin omaksi kotoperäisyytensä takia ja siksi, että keskiaikaisista killoista oli perinteikäs mielikuva. Ja juuri omia perinteitä 40-luvun teekkarit tarvitsivat. Koska sotien aikana ei järjestötoimintaa ollut ehditty pitämään yllä vanhaan malliin ja niin kovin moni vanhemmista teekkareista oli menehtynyt sodissa, oli perinteet ja teekkarikulttuuri rakennettava uudelleen vanhan raunioista.

iltakulttuurista toden teolla innostuneet teekkarit halusivat ottaa enemmänkin keskiaikaisiin kiltoihin liittyviä rakenteita ja virkoja käyttöön: nuoret fuksit olisivat oppipoikia, kisälliksi lyötiin kisällinäytteen (eli diplomitutkinnan ensimmäisen osan) tehtyään ja mestarin arvonimen killassa sai, kun oli valmis diplomi-insinööri. Killassa toimi hallituksen sijaan raati, jota johti kiltavanhin (kiltavanhin piti valita mestarien joukosta). Sihteeristä tuli kirjuri, rahastonhoitajasta vouti ja fuksivääpeli sai olla kiltamestari. Sotien jälkeiseltä ajalta on myös peräisin killan oltermannin virka.

Mikä siis on tämä järjestö, jota keskiaikaiseksi ammat tikuntalaitokseksi kutsutaan? Keskiajalla kaupun geista muodostui kaupankäynnin keskuksia. Tämä kehityskulku synnytti myös uuden yhteiskuntaluokan – porvarit, eli kauppiaat ja käsityöläiset. Keskiajalla kaupungeissa viralliset käsityön harjoittajat oli koottu ammattikuntien alle. Suomessa tiettävästi ensimmäinen tällainen kilta on perustettu 1500-luvulla. Käsityöläisammattikunnat olivat tärkeä ja näkyvä osa elämää kaupungeissa keskiajalla. Käsityöläisiksi laskettiin myös palveluammatteja harjoittavat, eli esimerkiksi lastaajilla oli oma ammattikuntansa. Suomessa kaupungit, kuten pitkälti muuallakin Itämeren alueella, olivat porvariston johtamia itsehallinnollisia alueita, joissa oli voimassa kaupunkilaki. Kaupunkia johti raati, joka koostui pormestarista ja raatimiehistä. Raadilla oli tuomiovaltaa ja se pyrki hoitamaan kaupungin hyviä kauppasuhteita ulkomaille ja muiden kaupunkien kanssa. Yleisesti Itämeren alueella raati koostui yksinomaan kauppiaista.

Ammattikuntaa, eli kiltaa, johti ammattikunnan vanhin, oltermanni yhdessä avustajien kanssa. Oltermannin tuli tietenkin olla mestari. Oltermannin apuna oli vieressä istuja, eli sihteeri. Killan täysvaltaisia jäseniä, mestareita, olivat kaikki mestarinäytteen suorittaneet, ja täten mestarin pätevyyden saaneet kisällit. Mestareita pystyi olemaan killassa vain tietty määrä kerrallaan. Kisällit ja oppipojat olivat usein vain osittain jäseniä ja pystyivät osallistumaan killan toimintaan vain rajoitetusti.

KToisin kuin ehkä nykyään ajatellaan, killan ei varsinaisesti tarvitse olla ammattikunta, vaan useimmiten se oli hengellinen organisaatio. Itseasiassa suurin osa Suomessa kaupungeissa ja maaseudulla toimivista killoista oli puhtaasti hengellisiä. Hengellisyys oli tärkeä osa kiltakulttuuria, jopa ammattikillat ottivat osaa pyhimyskultteihin. Yleensä jokaisella ammatilla on oma suojeluspyhimyksensä, joka näkyi esimerkiksi killan sineteissä ja muissa tunnuksissa, tai siten, että killalla saattoi olla paikallisessa kirkossa killan suojeluspyhimykselle omistettu sivualttari, minkä ylläpitoa kilta rahoitti ja minne kiltalaiset kokoontuivat yhteisiin hartausksiin.

Koska kilta kokosi kaikki kaupungin saman ammatin harjoittajat yhteen, kilta oli myös yhteisö. Killoilla oli paljon sääntöjä, jotka estivät väkivallan tai kunnian loukkaukset kiltalaisten välillä. Jos näitä sääntöjä rik koi, sakko oli tuntuva. Kilta piti huolta jäsenistään, niin elossa olevista, kuin kuolleista. Jos killan jäsen sai rastui ja sen vuoksi oli kykenemätön tekemään töitä, killalta oli mahdollista saada monenlaista tukea. Jos killan jäsen menehtyi, killalta sai apua hautajaisten jär jestämisessä ja yleensä kiltalaiset kollektiivisesti sitoutuivat pitämään menehtyneiden kiltalaisten muistoa yllä. Kiltalaiset miellettiin tovereina, tasavertaisina yhteisön jäseninä.

Kiltojen toimintaan kuului myös tärkeänä osana kokoukset, illanvietot ja juomingit. Kirkolliset juhlat, pyhät, ja suojeluspyhimyksen muistopäivät rytmittivät killan elämää. Juhlien, kuten joulujuhlien tai karnevaalien aikana saatettiin esimerkiksi tehdä kirjanpito, muokata killan sääntöjä ja valita vastuuhenkilöt. Juhlat olivat myös tärkeä tilaisuus vaalia hyviä suhteita ulkopuolelle ja suurimpiin juhlallisuuksiin kutsuttiin usein muista kaupungeista ja killoista vieraita.

Olut oli tietenkin tärkeä osa juhlintaa, ja oluen panemisesta vastasi seremoniamestari. Juhlien aikaan seremoniamestarin tuli myös vahtia ja säännöstellä olutta. Olut oli tärkeä juhlajuoma, ja killat ottivat sen tarjoilun erittäin vakavasti. Esimerkki tästä oli Tukholman räätäleiden ammattikunnan säännössä, jonka mukaan sakkoja oli luvassa, jos kaatoi itselleen enemmän olutta kuin pystyi juomaan tai kantamaan, jos nukkui muistomaljojen aikana tai jos tuli kannetuksi pois kiltatuvasta liikaa juotuaan. Sakkoja oli luvassa myös silloin, jos jätti osallistumatta killan yhteisiin juhlatilaisuuksiin ja juominkeihin - paikalla piti olla.

Killat kestivät Suomessa 1800-luvulle asti, jolloin ne lakkautettiin vuonna 1868.

Voidaanko katsoa teekkarien kiltojen olevan menneen kiltajärjestelmän seuraavia soihdunkantajia?

Kyllä ja ei. Tietenkin nykyisten kiltojen toiminta poikkeaa paljon hallinnollisissa ja käytännön asioissa keskiaikaisten ammattikuntien toiminnasta, sillä niiden toiminnan tarkoitusperät ovat hyvin erilaisia. Mutta kiltahenki, killan jäsenistä huolehtiminen ja perinteiden arvostus ovat ehdottomasti läsnä nykyisissäkin killoissa. Pitäkäämme siis kiltasisaruksistamme huolta.

Kuva: Paris, M., -, Scribe (1230). IE TCD MS 177, folio 60: Craftsmen at work building St Alban’s church, continuation of scene on f.59v. F. o. St. Albans Abbey, K. o. E. D. Charles Ii, J. F. o. Dee, S. Carnegie Corporation of New York and J. F. o. Ussher.

Neuvo, O. (1940). Klubitoiminta uusille urille”. Teekkari vol 5.

Ojala-Fulwood, M. & Linkola, H. (2021). Perhe ja verstas: Itämeren kaupunkien käsityöläiselä mää keskiajalla ja uuden ajan alussa. [Hel sinki]: Gaudeamus.

Suksi, E. (1941). Hajoaako TY?. Teekkari vol 3.

MSuurla, L. ym. (1944). Salat julki kiltajärjestel mästä. Teekkari vol 5.

Kohti kunnollisuutta

“Nykyään tuntuu että aika moni asia on pilalla”, “ennen oli kunnollista, nykyään ei ole kunnollista”, ja muut samanhenkiset lausahdukset ovat hyvinkin tuttuja nykyajan teekkaritoimijoille. Asiat olivat paremmin silloin kun minä olin fuksi, ja sitäkin hienommin silloin kun en vielä ollut fuksi laisinkaan. Historialehden toimitus päätti sukeltaa syvemmälle aiheeseen ja selvittää, “oliko ennen kunnollista?” Tulokset saattavat yllättää sinut!

Nykyisin puhutaan mouhoamisesta, mutta sama ilmiö on asunut teekkariyhteisön keskuudessa kautta aikain, kulkien millä nimellä milloinkin. Yhteisön sisäisestä urputuksesta, purnaamisesta, narinasta ja käpyilystä on naristu, käpyilty, purnattu, ja urputettu säännöllisesti. Purnaaminen ja narina ovat nykykielenkin kontekstissa hyvinkin ymmärrettäviä sanoja, kun taas nykyinen mouhous, ja sitä edeltänyt käpyily, ovat pääosin teekkarikuplassa tunnettuja konsepteja. Käpyily toki on tehokkaasti korvautunut mouhoamisella, mutta sana esiintyy yhä edelleen. Esimerkiksi joidenkin kiltojen toimihenkilönimistössä, kävyillä usein viitataan vanhempiin opiskelijoihin, jotka oletettavasti helpommin sortuvat käpyilyyn. Mouhoaminen on taas erittäin hyvä esimerkki alakulttuuritermistä, jonka merkitys omassa yhteisössään on hyvinkin selkeä, mutta ei samalla tavalla aukea yhteisön ulkopuoliselle. Jämerän Taipaleen toimitus odottaa innolla uusia kie li-ilmiöitä kuvaamaan opiskelijametakeskustelua.

Tämän numeron Historialehti Jämerän Taivalta ilmes tyessä orientaatioviikon kupeessa, on keskustelu asiaankuuluvaa aloittaa aiheesta, joka on aina takuu varmasti ollut pilalla: fukseista. Tekniikan Ylioppilaiden osakuntalehti Teekkarin vuoden 1937 ensimmäisen numeron julkaisema kirje Fuksimajuriltaalkaakin jykevästi sanoilla: “FUKSI. Sinä teekkarimaailman avuttomin ilmestys. Et ollenkaan saisi kuulua teek-

karimaailmaan, – etkä sinä varsinaisesti kuulukaan”. Fuksien kunnollisuutta tietenkin mitataan tarkkaan läpi vuoden. Historian sivuja selaillessa toistuvia teemoja ja murheenkryynejä on, kuinka fuksikasvatus on hoidettu aivan mönkään, ja kuinka nykyisellä fuksikatraalla ei ole samanlaista ymmärrystä, arvostusta, työmoraalia, tai osaamista kuin kirjoittajan omina fuksiaikoina oli – yleensä vain vuotta tai kahta aiemmin. Pelkkään narinaan ei toki ole tyydytty, ja fuksien kunnollisuutta alettiin mittaamaan fuksipisteiden muodossa. Fuksipisteiden kerääminen aloitettiin 1930luvun alussa, kun ylioppilaskunnassa huolestuttiin fuksien yhteenkuuluvuuden ja kurin puutteesta. Kuri ei ole tänä päivänä välttämättä ole enää fuksikasvatuksen keskiössä, vaikka asiallista käytöstä fuksilta sekä teekkarilta odotetaankin. Kehitysehdotuksia fuksi toiminnasta riittää moneen suuntaan, kuten mielipi dekirjoituksessa vuoden 2001 kymmenennessä Ota huudossa, jossa peräänkuulutetaan huolta, hellyyttä, ja rakkautta fukseja kohtaan.

Fuksikeskustelu on tietenkin vain pieni osa yhteisö mouhon massiivisesta vuoresta. Teekkariuden his torian sivut ovat täynnä huolta kulttuurin nykyisyydestä ja erityisesti tulevaisuudesta. Yhteishenkeä ovat uhanneet lukemattomat asiat, mutta ajan saatossa kollektiivi on osannut uudistautua ja muokkautua sopivimpaan mahdolliseen malliin. Hyvä esimerkki tästä

Sauna, lämmin vesi, ikkunaverhot ravintola, bussi ja harrastelukerhot ulkopuoliset asukkaat - lastenhoidon hinta patteri on kylmä ja rohiseepi rinta.

Vuokranlaskuperusteet vai joukkovoiman taika johto pumppumoottoriin ja Olympia-aika kumimatot, liinavaatteet, seinäpintain käyttö.

Lavuaarit, kellarit, polkupyöräsuoja nelosen päivystys ja aamupostin tuoja Lipputanko, värisävyt, haisee roskakuilu Kumpi on äänekkäämpi - fuksi vaiko huilu?

Pöytälamppu, kassakoneet, neliömäärä Yksityinen yrittäjä - oikea vai väärä.

Vanhat lehdet, tyhjät pullot, vaatekaapin malli jäänyt varsin vähälle on derivaatta, dralli

Ossin Lässyt 143

on niinsanottu otaantuminen. Teekkarikylän synnyn yhteydessä syntyi myös teekkariyhteisön sisäinen skisma Otaniemen asukkaiden (Otanistien) ja Helsingissä Polin suorassa vaikutuspiirissä elävien teekkareiden välillä. Otanisteja kritisoitiin siitä, etteivät he jaksaneet vaeltaa Polille yhteisiä aktiviteetteja varten, vaan ennemmin eristäytyivat Teekkarikylän suojiin. Onneksi tästä merkittävästä jaosta ja epäaktiivisuudesta huolimatta, oli vielä vuonna 1959 aihetta purnata siitä, kuinka Polin salin ja muiden huoneiden käyttöaste oli sadassa prosentissa ympäri vuoden.

Ei pidä myöskään luulla että Otanistien elo ylhäisessä yksinäisyydessä olisi ollut purnauksesta vapaa, vaan jo heti vuoden 1952 keväänä tiivistyy muutamia huolenaiheita tehokkaasti oheisen Nyytisissä julkaistun runon muotoon Linnanisäntä Ilpo V. Sanelman toimesta, jonka Ossi sitten poimi lässyihinsä.

Vaikka purnaus ja kitinä on ollut Teekkarikylässä läsnä sen syntyhetkestä lähtien, on sielläkin hyvin nopeasti liitytty ‘voi kun ennen oli paremmin’-kuoroon. Varsinkin kylän yhteishengen perään on haikailtu vuosikymmenestä riippumatta, oli kyläyhteisöä pilaamassa sitten ensimmäisen asukassukupolven poismuutto, politisoituminen, kylterit, metroliikenteen alkaminen, metroliikenteen puute, äänestysprosentti, yhden hengen huoneet, tai milloin mikäkin. Vaikka Teekkarikylän yhteisön kuolemaa povattiin linnanisäntien testamenteissa jo alkuperäisten kylän asukkaiden muuttaessa pois, vielä Polyteekkari 14/2004 otsikoi “Mutta mitä Teekkarikylän yhteisöllisyydelle tapahtui?” Oliko yhteisö viettänyt 50 vuotta kuolinvuoteella, vai onko mahdollista, että nämä oman aikansa Nostradamukset sortuivat virhediagnoosiin?

Kulmakivi

Jämeräntaival 1:n, Jämeräntaival 3:n ja Jämeräntaipaleen välisen kummun monista monumenteista historiallisesti merkittävin on pronssikautinen hautaröykkiö, joka on Museoviraston kaivausraporttia myöten saanut nimen ”Ensimmäisen teekkarin hauta”. Muinaishaudan yhtä sivua vartioi betonirenkaineen ruusupensas, joka on merkkipäivälahja Teekkarikylälle ja sen asukkaille. Toisella puolen nököttävät Jämerän kivekset, jotka näyttelivät merkittävää osaa Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan (TKY:n) hallitusten vaihtoseremonioissa. Nykyään nuo jyhkeät Wanhan Polin rakenteista mukaan tarttuneet murikat ovat tosin ketjuin kiinni peruskalliossa, sillä TKY ei enää vaihda hallituksiaan. Kummun rauhaisamman sivun suojissa mäntyjen katveessa seisovat kolme vaatimatonta hautakiveä, jotka vaitonaisina kertovat tarinaansa suomalaisen yliopistokentän muutoksista.

Otaniemi Underground Broadcasting System OUBS (os. OtaRadio, Espoo 1983 – Espoo 2011) oli, paitsi solukämppä ja -yhteisö sekä studiotila Jämeräntaival 1:ssä, myös TKY:n alainen TV-tuotantotiimi joka tuotti TV-palveluja ja -ohjelmia Teekkarikylän asukkaille. OUBS tuotti ja lähetti tapahtumareportaaseja, ylioppilaskunnan kokouksia ja omaa ohjelmistoaan, sekä omin voimin rakentamaansa Teekkarikylän TV-kaapeliverkostoon että myöhemmin myös netissä kenen tahansa kiinnostuneen iloksi. AYY:n edustajisto lakkautti TKY:ltä perimänsä OUBSin vuonna 2011 vedoten heikkoon tunnettuuteen opiskelijoiden keskuudessa sekä toiminnan liialliseen keskittymiseen Otaniemeen ja Teekkarikylään. Siitä, mihin OUBS jäi, jatkaa nykyään itsenäinen perillinen OUBS ry, korvaamaton yhteisön tapahtumien dokumentoija ja välittäjä sekä samaisen Studion ylläpitäjä.

Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta TKY (os. Teknologföreningen, Helsinki 1872 – Espoo 2009) haudattiin tekniikan kehtoon keskelle Teekkarikylää erityisen hartauden vallitessa uudenvuodenyönä 2009-2010. Tuolloin voimaan astui uusi yliopistolaki, jonka myötä TKY:n seuraajan eli Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) toiminta muodollisesti alkoi, samoin kuin itse Aalto-yliopistonkin. Samana syksynä ensimmäisessä Teekkariperinnejuhlassa Automaatio- ja systeemitekniikan kilta lupasi ja vannoi kautta kiven ja kannon, että se tulee vastedes pitämään huolta tästä hautakivestä. Osana kunnossapitolupausta killan puheenjohtaja voidaan velvoittaa Teekkariperinnejuhlassa esittämään flyygelin säestämänä laulu ”Jänis istui maassa”, mikäli Teekkarijaosto katsoo killan todella laiminlyöneensä velvollisuutensa.

Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta TTYY (os. TKY, Tampere 1965 – Tampere 2018) haudattiin tälle mäelle marraskuussa 2019. TTYY:n toiminta oli vuodenvaihteessa sulautunut uuden Tampereen yliopiston rinnalla toimivaan uuteen Tampereen ylioppilaskuntaan. TTYY:n viimeinen leposija on sukuhaudassa TKY:n vierellä, olihan Tampereen teknillinen yliopisto alun alkujaan TKK:n sivuhaara. Otaniemen Teekkarijaosto on vakavasti luvannut Tampereen Teekkarijaostolle kunnossapitävänsä TTYY:n hautaa.

TTYY

vanhiset - gamheter

nostoja teekkareista puhuneesta journalismista & teekkarijournalismista

”FCG on hyvä paikka oman unelmaduunin löytämiseen –monipuolisessa talossa on paljon kehittymismahdollisuuksia.”

Aalto-yliopistosta maanmittaustekniikan diplomi-insinööriksi valmistumassa oleva Ella Paasilinna työskentelee nuorempana asiantuntijana FCG Finnish Consulting Groupin ympäristöselvitysten liiketoiminnassa. Monialainen ja suuri suunnittelu- ja konsulttitalo mahdollistaa erilaisten urapolkujen kokeilemisen.

Paasilinna opiskeli alun perin maantiedettä Helsingin yliopistossa, mutta halu opiskella teknisempää alaa vei Aalto-yliopistoon ja Spatial planning and transportation engineering -koulutusohjelman pariin.

FCG:n Paasilinna löysi työpaikkailmoituksen kautta, kun etsi koulutustaan vastaavaa työtä. Hän aloitti elokuussa 2021 harjoittelijana, jonka jälkeen hän jatkoi vakituisessa työsuhteessa nuorempana asiantuntijana. Opinnot hän vei päätökseen töiden ohella.

Työpaikkahaastattelu antoi loistavan kuvan yrityskulttuurista Jo työpaikkahaastattelussa Ella Paasilinna sai maistiaisen siitä, millainen yrityskulttuuri FCG:llä on. ”Vastassa oli rekrytoivan esihenkilön lisäksi kollega. En ollut kohdannut sellaista koskaan. Pääsin heti kyselemään siitä, millaista FCG:llä on työskennellä”, Paasilinna kertoo.

Paasilinna toteaa myös, että hänelle tuli tulevan kollegan läsnäolosta myös tunne, että tiimillä on aidosti mahdollisuus vaikuttaa, eikä yrityksessä ole jyrkkää hierarkiaa.

”Tämän yrityksen missio näkyy työntekijöille niin työpaikan arjessa kuin erilaisten projektien kautta.”

Urapolkujen rakentaminen on aidosti mahdollista Kun Ella Paasilinnalta kysyy, mitä hän haluaa isona tehdä, häntä lähinnä naurattaa. ”En tiedä siitä, mutta ainakin täällä voi kokeilla erilaisia suuntia. Täällä on mahdollista kehittää osaamistaan. Nyt työskentelen ympäristöselvitysten liiketoiminnassa, mutta tiedän, että tulevaisuudessa minulla voisi olla mahdollisuus työskennellä myös esimerkiksi kaupungistumisen liiketoiminnassa”, Paasilinna pohtii. Parasta FCG:llä Paasilinnan mielestä onkin monipuolisuus.

FCG:n missio ”Hyvän elämän tekijät” näkyy aidosti työntekijälle ”Hyvän elämän tekeminen näkyy meillä työntekijöille paitsi hankkeiden kautta, myös siinä, miten töitä tehdään”, Ella Paasilinna sanoo.

”Projektit, joita täällä tehdään, ovat aidosti vaikuttavia. Itse teen paljon töitä esimerkiksi uusiutuvan energian lisäämisen kanssa. Mutta sen lisäksi minulla on työntekijänä oikeasti mahdollisuus joustavuuteen ja itsenäisyyteen. Voin muotoilla itse omaa työtäni ja sen tekemisen tapaa.”

Ella Paasilinna

Asuu: Sipoossa.

Työ: Nuorempi asiantuntija Finnish Consulting Groupissa.

Koulutus: Valmistuu DI:ksi Aaltoyliopistosta 8/2022.

Sinustakin FCG:läinen?

Innostaako sinua ajatus paremman maailman rakentamisesta huippuasiantuntevassa, mutta silti rennossa työyhteisössä?

Jos vastauksesi on kyllä, niin olemme kiinnostuneita kuulemaan sinusta lisää.

Lue lisää: .fcg.fi/toihin-meille

Otahuuto, No 23/1982

Otahuuto, No 3/1982