Ei mitään. Iankaikkinen. Tuntematon

Silti olen aina tuntenut, kokenut suuremman läsnäolon, sen jonkun, joka kytee ihmisen saatavilla olevan tiedon piirissä. Läpi aktiivisen urheilu-urani tiesin tuon tunteen. Huippu-urheilu ei tule olemaan sitä, mitä elämältä olen oikeasti halunnut, ainoastaan osa sitä. Länsimaisen normaali ihmisen tapaan, ei itselläkään ole usko mitenkään päivittäin läsnä, jumala ja Jeesus ovat tuttuja kirjallisesti, mutta ei henkisesti. Lukiossa ajatteluni meni itseltä huomaamattani rationaaliseen agnostiseen maailmankäsitys malliin, jossa mitään mitä tiede ei todista, ei ole. Enhän toki tätä akateemista termiä sille vielä tuolloin löytänyt. Toisaalta loso an saralta tiesin että tieto sisältää myös tuntemattoman, tiedämme mitä me emme tiedä. Abstraktit ajattelumallit muokkasivat käsitystäni elämänkatsomustiedon tunneilla, hetket, elämä, merkitys, kaikki nämä todella voimakkaita konseptuaalisia käsitteitä, joista voisi erillisenä ja syvällisenä kirjoittaa sivutolkulla. Kaikki ihmiselämässä rakentuu palapelin palasista, kaikki on selitettävissä ja mallennettavissa.

Armeijan jälkeen tartuin kirjaan nimeltä Kosmoksen siruja, Esko Valtaoja. Kaikki tiedon sisällä alkoi loksahdella paikoilleen. Lukioaikana muodostunut väite on ollut läsnä tästä ajattelusta. Eli väite: "Ei voi olla olemassa ei mitään." Toivoin että Valtaoja, tai hänen suosittelemansa kirjailijat antaisivat tähän vastauksen. Väitteeni ei muotoutunut, vaan sen lopputuleman päättelymallit muuttuivat. Vastaus tuntui rivien välistä olevan; emme tiedä voiko noin edes sanoa. Se tieto on tällä hetkellä tuntemattomassa.

Tuntematon on suurin jumala, jota havittelemme ja pelkäämme samaan aikaan. Eli siis mikä tieto on meille vielä tuntematonta. Asia on yhtä yksinkertainen, kuin että kurkkaat että mitä sänkysi alla on. Voit tehdä olettaman aiemman oppimasi perusteella, mutta mitään varmaa et voi sanoa, kunnes olet kurkannut sinne eli tehnyt havainnon. Tähän taas empiirinen tiede, koko länsimaalaisen maailman kulmakivi kytkeytyy. Tuntemattoman tiedon selvittämiseen keinoilla, jotka meillä on, tai jotka me kehitämme. Paljaalla silmällä pimeässä emme näe sängyn alla kovin tarkasti, mutta kehittelemämme taskulampun avulla havaintomme tarkentuu. Tällä tavoin toimii myös pähkinänkuoressa nykytiede. Kyse ei ole sen kummemmasta. Asiasta ymmärtämättömälle James-webb avaruusteleskooppi on vain uusi satelliitti, kun taas tähtitietelijöille

huippuunsa kehitetty väline, jolla saada vanhoista havainnoista uutta konkreettista tietoa maailmankaikkeuden iästä, synnystä ja jopa tulevaisuudesta. Kyseiset välineet huipputieteessä nujertaa uskomattomilla havainnoillaan tuntematonta, meillä on esimerkkinä tiedossa universumin ikä, koko, iso osa menneisyyttä.

Miten tämä kaikki liittyy uskoon? Uskon, että nykyisen ympärillä olevan maailman minulle antamillani tiedoilla kosmologiasta, loso asta, fysiikasta, yhteiskuntatieteistä, sosiologiasta ihmiselämän absoluuttinen tarkoitus on viedä tietoa ja teknologiaa eteenpäin. Ihmisen suuremmat utilitaristiset arkielämän nautinnon tavoittelu merkitykset voivat kyllä kulkea tämän kanssa käsi kädessä. Olisiko ihmisen elämän lopullinen päämäärä kehittää yhteisöään, jotta voimme tulevaisuudessa sen avulla kumota suuria maailman katastro sia ongelmia? Lisäksi kehittää tiedettä ja tieteitä, jotta ehkä jonain päivänä voimme luoda sen tuonpuoleisen kuoleville, josta ovat uskossaan uneksineet? Simulaatio tai jokin muu ratkaisu? Se kaikki on tuntemattomassa, mutta nämä ovat ennustettuja skenaarioita.

Haihattelua? Ehkä, mutta mihin on historia meidät tänä päivänä tuonut? Vaikka on ollut sotia, nälänhätää, ongelmia niin silti seisomme nykyhetkisten tietojemme mukaan universumin huipulla. Kaikki suuret historialliset kriisit ja maailmanlopun skenaariot on aina selvitetty viimeistään kantapään kautta. Ihminen on lopussa viisas. Niin kauan, kun ei ole todistettu muiden älykkäiden sivilisaatioiden olemassaoloa, SINÄ olet tällä hetkellä ympärillä olevan kaikkeuden huipulla. Ihmisen perusluonteeseen kuuluu vähättely, mutta totuus on, että ilman tietoisuutta ei olisi oikeastaan yhtään mitään. Ei olisi ihmistä, joka ajattelisi että mitä kosmoksessa on ja että olemmeko me täällä jumalan vai armottoman luonnonvalintojen seurauksena. Onko sitten millään mitään väliä kosmisessa entropiassa? Voimmeko mukamas tällaisella rajoittuneella lajilla koskaan saavuttaa teknologialla tasoa, joka pelastaa meidät kuolemalta, asteroideilta, ydintuholta, tekoälyltä jne. Ehkä ei. Mutta toinen polku on uskoa siihen, että voi. Sillä niin kauan kun ei voi sitä todistaa, parempaakaan ei ole tarjolla kuin ihminen. Vastaukset ovat edelleenkin tuntemattomassa. Minä otan jälkimmäisen vaihtoehdon ja uskon ihmiseen ja elän tuntematonta tavoittaen.

Karsin aika paljon ja jätin ison määrän akateemista täsmäsanastoa pois, mutta tässä on pääpiirteiset ajattelun ja elämän merkityksen rungot, jotka ohjailevat minua pakotetusti päivästä toiseen luoden aika osan ison minuuttani. En koe, että tällä olisi mikään "minä tiedän enemmän" tai että "et sinä voi tietää varmaksi koska..." oleva väittelyarvo, vaan teksti oli enemmänkin eräänlainen historiikki erään humanistimiehen elämästä ja ajattelusta vuonna 2022.

Ajatukseni ja käsitykseni tulevat vielä toivottavasti muuttumaan, paljon on omassakin tuntemattomassa tavoiteltavan varaa tiedossa.

Olenko ollut onnellinen näiden kysymysten ja asioiden äärellä? Aina. Arjestani lakkasi kalvamasta jatkuva riittämättömyyden ja muut aika nuorelle miehelle primitiiviset ajattelumallit yliopiston ensimmäisen vuoden jälkeen. Koen kulkevani tyyneyden "valossa", vaikka tiedolla on entropiaa luovia vaikutuksia ajatuksissa. Masennukseen johtavia ensioireita en ole kokenut vuosiin. Tämä hetki on minulle tuonpuoleisen elämän taivas. Sitten kun joskus siirryn ajasta ikuisuuteen, niin totean että oli uskomaton elämys ja mahdollisuus saada elää tämä elämä tässä hetkessä täällä universumin kolkassa.

~ Pastori