Paluu Kotikulmille

Pakkasta oli -19 astetta kun kannoimme viimeisiä tavaroitani sisälle pientä polkua pitkin, joka oli tallattu hangen keskelle. Olin kuluttanut itseni loppuun viikkoa aiemmin. Ajatus ei enää kulkenut, jätin tavaroita mihin sattuu ja loukkasin itseni muutamaan kertaan. Homma piti kuitenkin hoitaa loppuun kunnialla. Pino jätesäkkejä, pahvi- ja muuttolaatikoita näytti ylitsepääsemättömän korkealta ja huojuvalta mummuni takapihan asunnossa. Ei helvetti. Mihin minä olin ryhtynyt?

Asunnossani sattui vesivahinko helmikuun alussa. Juuri, kun olin kiireisen pyykkipäivän jälkeen käynyt suihkussa ja lysähtänyt sängylle ottamaan rennosti loppupäivän - töihin paluu oli edessä seuraavana päivänä - oveen koputettiin. Reippaasti. Kahdesti.

Yllätys, vedet olivat päässeet vanhasta vessan viemäristä alakertaan. Loppupäivä meni soitellen isännöitsijän, huoltomiehien, vuokraemännän ja vanhempieni väliä, kun yritin selvittää, että mitähän pirua minun pitäisi tehdä tässä tilanteessa.

Kirjoitin pari vuotta sitten Pajakunnan Kansaan muutosta Yhdysvaltoihin. Floridaan, tarkemmin sanoen. Muuton piti tapahtua kesäkuussa 2020, mutta me kaikki tiedämme tähän mennessä, että miksi suurimman osan meistä suunnitelmat joko lykkääntyivät tai peruuntuivat. Pandemia iski maaliskuussa, ihan hetkeä ennen kuin meidät hyväksyttiin haastatteluun. Viime ja kuluvan vuoden olemme olleet lakimiesten, lähetystön ja Covidin riepottelemina.

Viimeisen tiedon mukaan muuton pitäisi tapahtua vain kuukausien kuluessa. Vesivahingon sattuessa tämä oli päällimmäisenä mielessä. En voi hakea asuntoa ja lähteä sieltä noin vain. En haluaisi maksaa sakkoja rahan ollessa jo valmiiksi tiukilla.

Soitin äidilleni vielä toistamiseen. Voinko tulla teille siksi aikaa, kun selvitän, mitä teen?

Olen asunut omillani jo kahdeksan vuotta. Viime jouluna olin vanhempieni luona 4 päivää, mikä oli ennätys sen jälkeen, kun olin asunut kotona viimeksi. Tällä kertaa vierailuni kesti 3 viikkoa.

Olen aina arvostanut omaa rauhaani, ja minun on helpompaa olla yksinäni pidempiä aikoja kuin olla ihmisten seurassa. Yhtäkkiä meitä oli kolme. Kissallanikin oli yhtäkkiä nuorempi pentu kaverina.

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan minun oli pitänyt muuttaa mummuni takapihalle sen jälkeen, kun muuttopäivä varmistuu ja sanon vuokra-asuntoni irti. Kävin juttelemassa mummuni kanssa. Hänen ainoa huolensa oli, että paleltuisin hengiltä takapihalla.

Asuin koko lapsuuteni kadulla, jonka varrella kulkivat lähes identtiset rintamamiestalot. Takapihoilla sijaitsivat piharivit, takapihat, saunarakennukset. Mummuni piharivissä on pieni, vanha puusauna ja pieni asunto. Menneisyydessä asunnossa ovat majailleet vanhat sukulaiseni, vanhempani, tuffani ja nyt kesäisin pidemmälle muuttaneet sisarukseni.

Muuttoni tänne kesti melkein kolme viikkoa. Tukeuduin raskaasti isäni apuun, kun kannoimme kaiken ulos kaksiostani ja takaisin kotikulmilleni. Kuten mummu oli epäillyt, asunnossa oli kylmä ja kostea, kun pistin sinne nenäni ensimmäistä kertaa.

Hitto. Tuleeko tästä nyt mitään?

Sain törmätä kaikenlaisiin hankaluuksiin, kun asetuin asuntoon viimein. - Patteri hohkasi tulikuumana, mutta asunto pysyi jääkylmänä. Olimme joutuneet pitämään ovea auki muuton ajan. - Kuumaa, lämmintä tai edes kädenlämpöistä vettä ei hanoista tule. - Asunnossa ei ole suihkua. - Jääkaappi oli yli 30 vuotta vanha ja pakastinlokero, joka pysyi kiinni vain monen teipinpalasen avulla, ei ollut toiminut moneen vuoteen.

Jääkaappi oli ensimmäinen ongelma, jonka hoidimme äidin kanssa, kun tilasimme keskellä yötä uuden pikkuruisen jenkkikaapin. Tavarat sinne saa mahtumaan hyvin, jos on amatööriä taidokkaampi Tetriksessä.

Kun ensimmäisenä iltana täällä aloin selvittelemään, miten saisin kaiken toimimaan... Sisälleni levisi outo rauha. Olin yllättynyt tästä tunteesta. Olen aina ollut hermoheikko ja helposti ahdistunut ja stressaantunut. Pesuveden lämmitys saunassa kestää ainakin puolisen tuntia sen sijasta, että vain astuisin suihkuun.

Olen kaupunkilainen (ja lyhyt), joten en ole uskaltautunut lämmittämään saunan pataa vielä. Sen sijasta piti keksiä jotain muuta. Parhaaksi koettu tekniikka on, että päästän vettä lämpenemään paljuun jossain vaiheessa iltaa. Vesi on tässä vaiheessa jääkylmää. Kylmempää, kuin mitä hanasta normaalisti saa. Sitten illalla, juuri ennen pesua, alan keittää vettä.

Olen tehnyt kokeiluja löytääkseni oikean määrän kylmää x kiehuvaa vettä löytääkseni pesulämpötilan, jossa minä en jäädy, mutta en kuitenkaan käytä koko iltaa vettä kiehuttaessa. Sama systeemi pätee myös tiskien pesuun. Vettä kiehumaan ja sitten odotellaan. Ja jotenkin, tämä prosessi on ollut todella raukea ja rauhoittava minulle. Ripustin vaatteita ulos tuulettumaan ensimmäistä kertaa sitten sen jälkeen, kun asuin asunnossa, jossa oli parveke. Kuitenkin oli erilaista viedä ihan omaan pihaan vaatteita narulle.

Lapioin ja hiekoitin pihatien. Vaikka olen tottunut luksuselämään taloyhtiössä (ei pihatöitä!), ja selkäni huusi hoosiannaa puolessa välissä työtä, sama raukeuden tunne oli tunnettavissa jälleen.

Kirjoitusprosessi keskeytyi mummun ilmestyessä ikkunan taa. Kiskoin lopun kuppia Viisasten teetä alas terassilla. Kannoimme kottikärryllisen puita saunaan ja lämmitimme padan.Tuntui autuaalta saada lämmintä vettä.

Olen ajatellut, että kotiin muuttaminen melkein kolmekymppisenä johtuisi oman elämän mokaamisesta. Kumminkin nyt, kun olen palannut omille kulmilleni melkein kahdeksan vuoden jälkeen, minusta tuntuu, että olen ottanut jälleen askeleen loppuelämääni kohden. Lähtö kumppanini luokse on jälleen yhden askeleen lähempänä, ja nyt voin vain keskittyä häneen ja omiin hommiini sen sijasta, että stressaisin vain muuttoa.

Vaikka muutto tapahtui äkisti ja haverin seurauksena, olen todennut että pidemmän päälle tämä oli minulle paremmaksi. Nyt minun ei pidä pakata vanhempieni luo lähteviä tavaroita ja selvittää mihin laittaa huonekaluni samaan aikaan, kun muuttoyritys pakkaa Yhdysvaltoihin lähteviä tavaroitani. Loppujen lopuksi tämä oli paljon taakkaani keventävä vaihtoehto.

Jään odottamaan, että kotikatumme sulaa, jotta pääsen palaamaan Pressin tiloihin. Sää on ollut villiä viime viikot, ja katuamme ei hiekoiteta, mikä on tehnyt portista astumisesta tilanteen, jossa on hengenlähtö lähellä. Mutta ei se minua haittaa, kun kotosallakin on hyvä olla, ja sanasuoni tuntuu kukkivan.

Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että tästä keväästä on tulossa minulle oikein hyvä.

-Emma