Tuonpuoleinen kaupunkimme

Kadut hiljenevät, yön pimeys laskeutuu kaupungin ylle, eikä yhdessäkään ikkunassa palaa valo…

Vai hetkinen, kajastaako yhdestä ikkunasta sittenkin? Ei, nyt se sammui… Ei, kun nyt syttyi taas viereisessä ikkunassa… Kuka niitä valoja oikein sytyttelee? Porin teatterin kummitusko siellä käyskentelee levottomana, vaiko sittenkin raatihuoneen vanha vartija? Pori on täynnä tarinoita. Kenties vähemmän tuttuja kaupunkilaisille ovat lukemattomat kertomukset yliluonnollisista ilmiöistä, joista on raportoitu ympäri kaupunkia jo vuosikymmenien ajan. Yli neljänsadan vuoden ikäinen kaupunki kätkee ymmärrettävästi monia salaisuuksia historiansa helmoihin, ja vanhat rakennukset ovat tunnetusti kummituksien mieleen. Etenkin historiallisesti merkittävällä Kivi-Porin alueella kummitukset ovat rakennuksissa työskenteleville arkipäivää. Onko tuo ihmekään, kun ottaa huomioon, että Porin teatterin ja Satakunnan museon välisellä alueella on aikanaan sijainnut Porin kaupungin ensimmäinen hautausmaa, ja alueen rakennukset ovat vanhimpia Porin paloista on jäljelle jääneitä. Erityisen aktiivinen kummitus löytyy Porin teatterista. Ihmekös tuo, sillä teatterirakennus on yli sata vuotta vanha ja näyttää täydelliseltä kummittelupaikalta. Teatterin päättömänä naisena esiintyvä kummitus on Porin kuuluisimpia kummituksia, ja teatterin työntekijät sekä näyttelijät ovat saaneet vuosien saatossa tottua sen läsnäoloon. Se avaa ja sulkee ovia, sammuttelee valoja ja näyttäytyy ilman päätä. Se saattaa myös tehdä kiusaa, ja lukita

ovia, pakottaen näyttelijän kiertämään toista kautta ulos salista. Teatterin siivoojat osaavat myös kertoa yläparvelta löytyvän erikoisen tuolin, jossa joku tuntuu istuvan. Kummitus on kuitenkin kohtelias: kun parvelle tulee joku, istumaan tai siivoamaan, nousee penkki itsekseen ylös, kummituksen tehden näin tilaa muille. Sitä, kuinka suuri näyttämötaiteen arvostaja tämä Porin teatterin päätön nainen on, on kuitenkin vaikea sanoa. Teatterin naapurissa huhutaan kummituksella olevan kavereita. Porin raatihuoneen tornissa nimittäin sanotaan asuvan kummituksen. Monet silminnäkijät ovat kertoneet raatihuoneella majailevasta mieskummituksesta, joka levottomana siirtelee tavaroita. Tämä vanhaan vartijan pukuun sonnustautunut haamu käyskentelee pitkin rakennusta ja sen pihamaita, ja eräs silminnäkijä kertoo tunnistaneensa hänet vuosisadan alkupuolelta olevasta vanhasta valokuvasta. Kenties työlleen omistautunut vartija ei ole edes maanpäällisen aikansa päätyttyä halunnut hylätä vartiopaikkaansa – raatihuoneen tiloissa on nimittäin aikanaan toiminut niin vankila, putka kuin vartiotupakin, ja se on yksi vanhimpia Porin palosta selvinneitä rakennuksia. Oivallinen kummittelupaikka siis! Mikäli raatihuoneen vanhat vangit päättävät palata takaisin rajan takaa, on paikalla valmiina onneksi kokenut vartija estämässä heitä karkaamasta kummittelemaan ympäri kaupunkia. Vaan kuka nappaisi kiinni kaupungintalon rasavillin tyttökummituksen, joka aiheuttaa tempa

uksillaan päänvaivaa siivoojille? Kaupungintalo, joka tunnetaan myös Junneliuksen palatsina, on vanha venetsialaistyylinen renessanssipalatsi ja näyttää juuri sellaiselta rakennukselta, jossa kummituksien uskoisi viihtyvän. Kaupungintalon käytävillä on raportoitu nähdyn useita utuisia hahmoja kuljeksimassa (emmekä nyt viittaa Porin kaupunginvaltuutettuihin), mutta sen erityisin asukas majailee sisäpihalla sijaitsevassa piharakennuksessa. Siellä kuuleman mukaan asustelee pitkät ja tummat hiukset omaavan pienen tytön haamu, joka on pukeutunut valkoiseen, vanhanaikaiseen, pitsikauluksiseen vaatteeseen. Hän tapaa ilmestyä huomaamatta ja yhtäkkiä, kadoten kuitenkin pian jälkiä jättämättä. Hänen oikuilleen ja tempauksilleen ovat kaupungintalon työntekijät saaneet kuulemma pyöritellä päätään kerran jos toisenkin. Mistä johtunee pienten tyttöjen mieltymys kummitteluun? Jos kaupungintalon tyttöhaamu kaipaisi ikäistään kummittelukaveria, sellainen löytyisi hänelle lähempää kuin hän ehkä arvaakaan, nimittäin Käppärän hautausmaalta. Siellä sijaitseva Juseliuksen mausoleumi on 11-vuotiaana kuolleen Sigrid Juseliuksen viimeinen leposija. Mausoleumi kätkee sisäänsä Akseli Gallen-Kallelan mittaamattoman arvokkaat seinämaalaukset, mutta myös monia traagisia kummitustarinoita. Sanotaan, että jos menee mausoleumille Sigridin kuolinyönä, voi nähdä isä Juseliuksen kantamassa tytärtään sisälle hautajaissaattueessa. Sigrid taisi tosin olla hieman hemmoteltu, ja käyttäytyy vielä kummitellessaankin sen mukaisesti. Sigrid oli hyvin kiintynyt aivan erityisen hienoihin punaisiin kenkiin, jotka oli saanut isältään lahjaksi. Hän kuitenkin kadotti ne, ja yhä edelleen voi hänen syntymäpäivänsä yönä nähdä hänet etsimässä kenkiään läheltä paikkaa, jossa hänen oli tapana leikkiä, ja valittamassa kovaan ääneen. Sanotaan, ettei hänen valituksensa lopu, ennen kuin hän saa taas lempikenkänsä jalkoihinsa. Kummallista kyllä, muutama vuosi Sigridin kuoleman jälkeen nuo punaiset kengät löytyivät haudattuina maasta hänen leikkipaikkansa läheltä. Tuohon samaan paikkaan on myös usein ilmestynyt päivänkakkaroita, jotka sattuivat olemaan Sigridin lempikukkia. On täysin yleistä tietoa, että hautausmaat ovat loistavia kummittelupaikkoja. Niitä löytyy Porista useampia, ja niistä uusin on Käppärän hautausmaa. Sitä ennen käytössä oli Vanha hautausmaa, joka sijaitsee vesitornin vieressä. Harva kuitenkin tietää, että Porin kaupungin alueelta löytyy myös epävirallisia hautapaikkoja, jotka tunnetaan yleisesti pakanoiden hautausmaina. Sinne, siunaamattomille maille, on aikanaan haudattu harhaoppisina pidettyjä ja itsemurhan tehneitä, joiden hautaaminen kirkon maille oli kristinuskon oppien mukaan kiellettyä. Yksi tällainen hautauspaikka on löydetty Katinkurusta Porin metsästä, ja toinen Leppäkorvesta Pimeämetsäntien läheltä. Jälkimmäinen pakanoiden hautapaikka sijaitsee vanhan viikinkiaikaisen reitin varrella, ja siksi sitä kutsu

taan joskus viikinkien hautausmaaksi. Keitä ja mitä kaikkea sinne onkaan mahdettu haudata aina niistä ajoista alkaen, kun nuo hurjat merenkävijät kulkivat Länsi-Suomen metsissä? * Jos siellä ei kummittele, niin ei sitten missään. Porin keskustan alue tuntuu ihan kuhisevan kummituksia! Niitä ei pääse pakoon edes Kirjurinluotoon. Uskallatko lähteä kulkemaan jokirantaa pitkin illan hämärissä, kun vastaan saattaa tulla koiranulkoiluttajien ja haalariasuisten lisäksi kauniiseen valkoiseen leninkiin pukeutunut nuoren naisen hahmoinen aave? Hänen tarinansa liittyy traagisen epäonniseen rakkauteen, kuten kaikki parhaat kummitustarinat. Sanotaan, että tämä 1900-luvun alussa elänyt nainen pettyi rakkaudessa niin pahasti, että hukuttautui sydänsuruissaan Kokemäenjokeen. Sen rannoilla hän nyt edelleen vaeltaa, etsien parannuskeinoa särkyneelle sydämelleen.

Jos siis elävät porilaiset alkavat kyllästyttää, voi kokeilla ystävystyä sen sijaan porilaisten kummituksien kanssa

Jos siis elävät porilaiset alkavat kyllästyttää, voi kokeilla ystävystyä sen sijaan porilaisten kummituksien kanssa – valinnanvaraa kyllä riittää! Edellä esiteltyjen ehdokkaiden lisäksi suosittelemme myös lähtemään etsimään Harmaalinnan alueella muinoin sijainneen linnan raunioiden lukuisia aaveita tai toisen maailmansodan aikaisen kasarmin alueella havaintojen mukaan yhä edelleen saksalaiset asepuvut päällään vaeltavia haamuja. Jos taas kaipaa rauhallisempaa seuraa, sitä voisi tarjota esimerkiksi Reposaaren kirkon mystinen urkurikummitus.

*Tiesitkö muuten, että kun viikingit tulivat Suomeen, he totesivat sen olevan synkkien, pelottavien metsien maa, ja suomalaisten olevan noitia, jotka hallitsevat näiden pimeiden metsien voimia. Suomalaiset 1 – viikingit 0.

Jutun kirjoittaja päätyi puolivahingossa porilaisten kummitustarinoiden asiantuntijaksi. Suurin osa tässä jutussa käytetystä taustatiedosta on hankittu alun perin Pointerin kummituskierrosta varten lukemalla useita lehtiartikkeleita sekä muun muassa vuosien edestä suomi24- ja paramaailma.fi -keskusteluita aiheesta.