Kohti tasa-arvoisempaa demokratiaa

TEKSTI:

Joonas Rantalainen

Diskurssi edustuksellisen demokratian perusajatuksesta liittyy usein äänestämiseen ja vaaleihin. Jokaisella äänioikeutetulla on oikeus vaikuttaa päätöksentekoon ja tuntea olonsa merkitykselliseksi kirjoittaessaan äänestyspäivänä suosikkiehdokkaansa ehdokasnumeron paperille. Kun vaalit ovat ohi, voi äänioikeutettu taputtaa itseään olalle suoritettuaan kansalaisille suotuja poliittisia ”velvollisuuksia”. Eiväthän kaikki tähän pysty, sillä viime eduskuntavaaleissa äänestysaktiivisuus oli vain noin 70%.

Vaalien jälkeen poliittinen aktiivisuus lopahtaa ja äänioikeutettu siirtyy katsojan rooliin seuraamaan polarisoituneen valtiovallan edesottamuksia. Sosiaalisessa mediassa saatetaan manailla valtaan äänestettyjen edustajien vaalilupausten tyrehtymisestä läpi vaalikauden. Vähemmistöön kuuluva voi kokea suurta tuskaa siitä, kuinka hänen oikeuksiaan poljetaan päätöksenteossa. Puolueellisesti sitoutumaton äänestäjä taas tuskaile puoluekurista.

Viime eduskuntavaaleissa hallituspuolueita äänestämällä luvattiin muun muassa julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyden parantaminen niin, ettei ajauduta kestämättömän velkaantumisen uralle. vuonna 1990 Suomen valtionvelka oli kymmenen miljardia. Velkaantuminen on kasvanut ja Marinin hallituskaudella valtionvelka on noussut 30 miljardilla. Yhteensä Suomi on velkaa 140 miljardia. Hallituksen Tavoitteena oli myös Suomen nostaminen tasa-arvon kärkimaaksi vuoteen 2023 mennessä.

Yhteiskunnan rakenteelliset epäkohdat tasa-arvon, kuten seksuaalivähemmistöjen tai saamelaisten oikeuksien osalta eivät muuttuneet riittävällä tavalla. Esimerkkinä saamelaiskäräjälain uudistusta ei ole saatu maaliin. Valtaan valittujen edustajien vaalikauden lähestyessä loppuaan, voi äänioikeutettu kysyä itseltään vastasiko vallassa olevien poliittinen päätöksenteko vaalien alla annettuja lupauksia ja koetko, että antamallasi äänellä oli painoarvoa?

Enemmistö ei koskaan anna vapautta vapaaehtoisesti. Vähemmistön on vaadittava sitä. Edustuksellisella demokratialla ei yksinään ole kovinkaan suurta voimaa horjuttaa vallassa olevia rakenteita, joten kansalaisille tulee suoda myös muita vaikuttamiskeinoja. Omien mielipiteiden ja vähemmistöjen oikeuksien esiin tuominen, sekä vallassa olevien diskurssien muuttaminen demokraattisin keinoin on tehokkaampaa tavoilla, joita toteutetaan väkivallattoman suoran toiminnan avulla. Vuoden 1963 Washingtonin marssi ja Berliinin muurin protestit ovat esimerkkejä, jotka osoittavat äänestämisen ulkopuolisen poliittisen vaikuttamisen merkityksen muuttaa yhteiskunnan epäkohtia. Merkittävät harppaukset yhteiskunnan rakenteiden muuttumisessa, esimerkiksi tasa-arvon kehittymisen osalta eivät ole niinkään edustuksellisen demokratian ansiota. Ilman väsymättömän ja väkivallattoman suoran poliittisen toiminnan harppauksia etnisten vähemmistöjen oikeuksien parantamista ja sukupuolten tasa-arvoa koskien ei Barack Obamaa, tai Tarja Halosta olisi äänestetty presidenteiksi.

Suora toiminta liitetään usein anarkismiin, mutta se tulee ymmärtää myös demokratian kontekstissa. Demokratia perustuu kansanvaltaiseen valtionjärjestykseen ja enemmistöperiaatteeseen. Enemmistöperiaatteessa on kuitenkin lukemattomia ongelmia, kuten edellä mainittu vähemmistöjen oikeuksien polkeminen, tai vallassa olevien rakenteiden vaikutus valtaväestön mielipiteisiin. Vastavoimaksi tarvitaan jotain, minkä avulla kansalaiset pystyvät toteuttamaan kansanvaltaa merkityksellisellä tavalla niin, että enemmistön mandaattia ei tarvita. Väkivallaton suora toiminta on yksi näistä vaikutustavoista. P