2 minute read

POLHON TERVEISET POLEEMILLE

Moikka jäsenistö!

Terkut polhon hallituksesta! Hallitusvuosi on alkanut hilpeissä tunnelmissa, ja voin varmuudella todeta tämän vuoden hallituksen olevan täynnä uusia ja inspiroivia ideoita. Jatkamme tänäkin vuonna toimintaa, jonka keskiössä on jäsenistö ja sen hyvinvointi. Suunnitteilla on tapahtumia niin urheilun, kulttuurin kuin työelämänkin saralla, perinteikästä biletoimintaa unohtamatta. Vuoden 2023 Polhoa määrittelee mielestäni eräänlainen uudistuminen. Hallituksestamme suurin osa on fukseja, ja monella onkin käsillä ensimmäinen vuosi opiskelijajärjestössä. Tämä näkyy myös toiminnassamme; tuntuu, ettei perinteiden painolasti hidasta toimintaamme liikaa. Pyrimme tulevana vuonna keksimään uutta, kuitenkin samalla rakastettuja tapahtumiamme kunnioittaen. Haluamme nostaa esille, kuinka Polho tekee tapahtumia paitsi oman jäsenistönsä, myös koko yhmun eduksi ja iloksi.P

Advertisement

Vuoden 2023 hallitus järjestyi seuraavanlaisesti:

• Puheenjohtaja - Sonetta Humala

• Varapuheenjohtaja - Lilli Rajasaari

• 1. Opintovastaava - Elina Huttunen

• Sihteeri ja 1. viestintävastaava - Ronja Kallio

• Taloudenhoitaja - Oiva Kauppinen

• Ympäristö- ja 1. työelämävastaava - Liina Nieminen

• Kulttuuri- ja kansainvälisyysvastaava sekä viestintävastaava - Serafiina Yli-Ojanperä

• Suhde- ja urheiluvastaava - Tomas Roisin

• Yhdenvertaisuus- ja viestintävastaava - Jutta Tuhkanen

• Poleemi- ja 2. opintovastaava - Elsa Mikkola

• Virkistys- ja alumnivastaava sekä 2. työelämävastaava - Vilho Wahlsten

TEKSTI: Lilli Rajasaari

Niin puheenjohtajisto, kuin hallitus kannattelevat toisiaan. Kuva: Armas Weselius

Fuksikuulumiset

Tervehdys!

Minä täällä taas raapustelen - sama fuksi, kuin viime syksyn ensimmäisessä numerossa. Toisinaan toivon, että saisin aikaiseksi pitää päiväkirjaa, jotta muun muassa tämän vuoden voisi myöhemmin elää uudelleen lukemalla omia sepustuksiaan. Puolessa vuodessa on nimittäin sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, ja nyttemmin aika tuntuu kuluneen hirveää vauhtia. Kun tämä lehti julkaistaan, on jo maaliskuu, ja fuksivuotta on jäljellä enää pari hassua kuukautta.

Millainen uusi maailma onkaan jo ehtinyt avautua! Fuksit ovat sankoin joukoin edustettuna ainejärjestöjen hallituksissa ja suunnilleen kaikissa mahdollisissa valtsikan tapahtumissa. Ja niitä tapahtumia on tosiaan riittänyt. Toisinaan tästä kaikesta sokaistuu ja erehtyy haalimaan kalenterin täyteen yhtä jos toistakin hommaa ja aktiviteettia. Kurssitkin pitäisi saada kasaan, ja jopa sellaiseen hommaan kuin haalarimerkkien ompelu saa tuntikausia kulutettua. Jossain vaiheessa sekin täytyy tehdä.

En tiedä, voinko sanoa olevani yhtään sen paremmin perillä opiskeluistani, kuin fuksivuoden alussakaan. En ole oppinut käyttämään Sisua tai suunnittelemaan opintojani. En osaa edes, perhana vie, ilmoittautua kielten kursseille. Niinpä olenkin tehnyt tasan ne kurssit ja tasan siinä järjestyksessä, kuin yhmulaisille on suositeltu. Nekin vähän niin ja näin. Vaihto-opinnot, sivuaineet, jopa pääainevalinta - ei mitään tietoa mistään. Tällaisella haahuilijamentaliteetilla ei nähtävästi kovin pitkälle pötkitä, vaan asioista tulisi ottaa oikeasti selvää.

Olen kuitenkin iloinen, että olen avannut suuni, kun olo on tuntunut epävarmalta. Samaa voin suositella kaikille. Yllättäen ympäriltä löytyykin ihmisiä, joilla äkkiseltään vaikuttaa olevan hommat hanskassa, mutta joilla tosiasiassa onkin hyvin samanlaisia ajatuksia. Asiat tuppaavat järjestymään tavalla tai toisella, mutta yksin niitä ei tarvitse pyöritellä.

Yhmu on opettanut minulle, mitä arvelen sillä kuuluisalla “samanhenkisyydellä” tarkoitettavan. Se ei suinkaan tarkoita, että kaikki olisivat keskenään samaa mieltä asioista. Yhmujen kohdalla luulen, että kyse on yhdestä tärkeästä yhteisestä tekijästä: loputtomasta kiinnostuksesta pohtia ja keskustella. Tämä näkyy kaikkialla luennoista ja pienryhmistä vapaa-aikaan, yhteisiin lounashetkiin ja järjestötoimintaan. Hyvä vuorovaikutus yliopistoyhteisössä on omiaan parantamaan yhteishenkeä ja edesauttamaan opiskelua.

Toivon kaikille hyvinvointia, menestystä ja aurinkoa kevääseen! P

Elsa Mikkola, Yhmufuksi vuosimallia 2022

KUVITUS: Pixabay

This article is from: