Herkkyyden rajamailla

Haluutkomitalinvaikentieshalin,ootpehmeepoika,janiinläpinäkyvä.

- Nelma U

Hän lakkaa kynnet ja laittaa hameen päälle ja onkin yhtäkkiä feministi. Feminiinisyys ja tietynlainen pehmeys tekevät hänestä ei-uhkaavan ja sen myötä myös romanttisesti kiinnostavamman.

Miellämme yhä enemmän materian, esteettisen olemuksen ja ulkoiset piirteet merkeiksi identiteetistä. Siksi myös cis-sukupuolisen ja heteroseksuaalisen miehen lakatut kynnet ja useamman Simone de Beauvoirin teoksen sisältämä kirjakokoelma kertovat heti, että tämä mies ei sinua satuta. Muodikkaisiin kynsikkäisiin ja runokirjoihin verhoutuneet ihmiset eivät istu uhkaavan ja vaarallisen miehen muottiin.

Älä käsitä väärin. On hyvä, että miehet voivat yhä vapaammin leikitellä sukupuolellaan ja ottaa etäisyyttä perinteiseen länsimaiseen maskuliinisuuteen. Myös taiteesta saa tykätä, se on enemmän kuin ok. Tämä ei ole hyökkäys sukupuoliroolien rikkomista tai taiteellisuutta kohtaan.

Pehmeät pojat vain pääsevät usein kuin koira veräjästä. Kusipäisyys ja naisten manipulointi saa eräänlaisen oikeutuksen, kun osaa nimetä bell hooksin ja puhuu naisten emansipaatiosta. Herkän, taiteellisen pojan estetiikalla saa liian helposti kuitatuksi esimerkiksi naisten esineellistämisen. Pehmopoika on muistutus siitä, ettei misogynia ole aina niin peittelemätöntä tai näkyvää.

Miksi ne pehmopojat sitten vetoaa? Olen sulaa vahaa, mikäli toinen puhuu kriittisesti partiarkaatista, lukee kaunokirjallisuutta ja haluaa näyttää minulle tekemiään hiilipiirroksia. Yhteiset kiinnostuksenkohteethan avaavat aukottomasti uusia ovia keskustelulle, mikä tekee kanssakäymisestä mielekkäämpää. Valitettavan usein päädyn kuitenkin tilanteeseen, jossa taiteellisuus valjastetaan oudoksi vähentämisen välineeksi. “Oikea” ja hyväksytty taide on jälleen saneltua, ja tarkkaan rajattua. Populaarikulttuuri, erityisesti naisille suunnattu sellainen, on noloa viihdettä, jota vain tyhmät kuluttaa. Ai sä katot Gilmore Girlsiä... mä katon kyl vaa Jörn Donnerin lyhäreit...

Hän on suuri taiteilija, minä muusa, jonka ajatukset ovat irrelevantteja tämän miesselittämisen manifestoituman edessä. Taiteilijoiden viihdyttäminen oli pitkään naisille ainoa tapa päästä lähelle luovaa työtä, eikä asetelma kenties ole vielä kokonaan kadonnut. Älykkyyden sukupuolistereotypiat ovat ainakin jossain mielessä yhä voimissaan.

Leukani on pudonnut Harju kasin lattialle. Hetkessä olen Gregor Samsa, yhtä hämmentynyt.

Pehmeämmät kulmat voivat siis pettää. Pehmopoika on one of the good ones ja myös kivullisen tietoinen siitä.

Kohtaus Harju kasista:

Harju 8, kauniiden taiteilijasielujen näyttäytymispaikka. Terassilla tapahtuu...

Taidepoju (tupakka suussa): Joo, siis kyl mä kirjotan vähä runoi.

Olen rakastunut, ihastunut. Valmis kaikkeen! Olen löytänyt täydellisen matchin, epävakaan otsistytön luontainen vastinparihan on teennäinen runopoika!

Minä: Millasia?

Taidepoju: No siis en mä tiiä tiiäks sä Foucaultii... mut siis kirjotan niiku oikeesti isoist eksistentiaalisist jutuist. Mun omaa tajunnanvirtaa, jos sä tiiät mitä se meinaa.

Taidepoju vetää Kafkan Muodonmuutoksen kangaskassistaan.

Taidepoju: Oon lukenu tän 17 kertaa. Monta kertaa sä? P

TEKSTI JA KUVITUS:

Ursula Sadinmaa, Lilli Rajasaari