4 minute read

Valtiotieteitä & Huippu-urheilua

Kuppalan piha on täyttynyt riemuitsevista opiskelijoista. On pyhän kolminaisuuden bileet, joiden ohjelmanumerossa on julkaista minuuttiskaban voittaja. Ihmiset alkavat hurraamaan. Yhmu on voittanut minuuttiskaban, jonka suurimmaksi vetojuhdaksi julistettiin Vili Topio. Samana päivänä, hieman ennen juhlien alkua, sain mahdollisuuden viedä Vilin erääseen kampuksen läheisyydessä olevaan kahvilaan haastateltavaksi. Nyt on aika kuulla Vilin tarina.

TEKSTI Sampsa Vaitoja

Advertisement

KUVITUS: Sampsa Vaitoja & Jari Mäki-Kuutti (fotokuutti)

Vili Topio on valtiotieteen opiskelija ja Suomen rantalentopallon kiistattomia kärkinimiä. Vili kasvoi nuoruutensa Nurmijärvellä lentopallon ja jalkapallon parissa: “Lentopallon ja jalkapallon aloitin viisivuotiaana ja biitsi tuli kuvioihin 12-13 vuotiaasta alkaen kesälajiksi”. Biitsistä tuli totisempaa lukion ekalla, jolloin ensimmäisistä kilpailullisista peleistä alettiin myös heti ottaa mittaa. Ensimmäiset kilpailulliset pelit olivat nuorten EM-kisoissa. “Ei ne kovin hyvin menneet, mutta siellä syntyi kipinä lajiin”, Vili hymähtää.

Lajivalintaan vaikutti Vilin sanojen mukaisesti se, että ‘biitsissä’ pääsee vaikuttamaan lentopalloa enemmän peliin kaksinpelin myötä ja se, että isoveli pelaa beachia. Vilin isä on pelannut myös koko ikänsä lentopalloa - varsinainen lentopalloperhe, voisi siis sanoa. Vilin isoveli pelaa rantalentopalloa samalla tasolla kuin Vili, mutta Vili on kovemmalla rankingilla kuin veljensä. Vili kimaltelee parinsa kanssa Suomen rankingilla kaksi ja isoveli sijalla viisi. Veljekset ovat päässeet kohtaamaan toisensa myös kilpailullisissa peleissä. Molemmilla on tavoitteena saavuttaa jonakin päivänä ensimmäinen sija Suomen rankingissa.

Tavoitteena

Olympiakarsinnat

Tämäon ensimmäinen vuosi Vilin uuden parin kanssa, mutta vaikka pari on uusi ja siihen liittyy paljon opettelua, Vilin mukaan hänellä on tällä hetkellä paras kunto kuin koskaan aiemmin: “Nyt on päässyt fysikassa eteenpäin ja sitä kautta parempi ote peliin”. Vilin pelipari Pekka Piippo edustaa kokeneempaa kaartia. Piippo on voittanut useamman kerran Suomen mestaruuden ja tuo tätä kautta kokemusta parivaljakolle. Viimeksi hän on ollut Suomen mestari vuonna 2017. Tämän jälkeen mestaruusdynastiaa ovat pitäneet tämän hetkiset Suomen mestarit. Nyt on Vilin sanojen mukaisesti hyvä tunne pelistä ja joukkueessa on hyvä yhdistelmä kokemusta sekä voittamisen nälkää.

Myös ulkomaanturnauksista Vili on ehtinyt saamaan kokemusta vyölle. Viime talvella Vili koki sanojensa mukaan ensimmäiset oikeat aikuisten kansainväliset turnaukset. Kyseessä oli Pohjoismaiden kiertue eli Nevza kiertue. Turnauksesta tuli hopeaa - ei ollenkaan huonosti ensikertalaiselta. Turnauksen myötä Vilille ja hänen parilleen avautui maailmankiertueelle pääsarjapaikka, mutta lohkosta ei päästy jatkoon. “Siinä loppui vähän puhti”, Vili kommentoi. Pohjoismaiden kiertueen hopeasta kertyi kuitenkin ranking pisteitä niin paljon, että niillä päästään jatkossa maailmankiertueen turnauksiin. “Nyt huhtikuussa mennään Thaimaahan maailmankiertue turnaukseen”, Vili hymyilee.

Onko sinulla tavoitteena päästä uran aikana olympialaisiin?

”Se ei ole ehkä vuoden 2024 Olympialaisten osalta vielä realistista, mutta meillä on tavoitteena päästä ensin olympiakarsintoihin”, Vili kommentoi.

Vili kävi intin Santahaminan urheilukoulussa. “Aamut menivät urheilukomennuksella”, Vili aloittaa (haastattelu keskeytyy ja molemmat alkavat nauraa). Oliko aamun treeneistä kiire iltapäivän koulutukseen? ”Ei ollut”, Vili hymyilee. “Välillä tuli venytettyä aamun treenejä niin, että iltapäivän koulutukset sopivasti hieman lyhentyivät”, Vili myöntää. Palvelustovereina Vilillä oli urheilukoulussa samaan aikaan muuan huuhkajatähdet Rasmus Shüller ja Daniel O’Shaughnessy.

Intin jälkeen Vilin treenaaminen ja pelaaminen jatkuivat normaalisti. Vili kertoo, että intin jälkeisenä kesänä tapahtui kovin voitto pitkään aikaan suomalaisessa beach volleyssa. “Voitettiin silloisen parin kanssa Hietsun sm-turnauksessa yksi virolaispari joka on tällä hetkellä osana maailman top 10 rankingia”. Vili kuvailee, että se on yksi uran kovimmista yksittäisistä voitoista tähän saakka. Sen jälkeen ei ole tullut kovempiakaan. Tavoitteeksi Vili toteaa, että tänä vuonna pyydystetään sm-kultaa uuden parin kanssa.

Onko isot kultajuhlat tiedossa elokuun lopussa? “On tottakai”, Vili naurahtaa.

Rantalentopallo on pieni laji Suomessa, otetaanko lajia tarpeeksi huomioon tai millaisena näkisit lajin aseman?

“Sanonko suoraan”, Vili kysyy. “Harrastajia ja junnuja on lajin parissa aika paljon, mutta lajiliiton kautta tukea tulee nolla prosenttia. Rantalentis kuuluu lentopalloliittoon ja lentopallo syö kaiken mitä liitolle jää rahaa. Urheilijoiden täytyy Suomessa kerätä kaikki sponsorinsa itse. Ulkomailla lajin profiili on kuitenkin suurempi, onhan rantalentopallo myös olympialaji“, Vili jatkaa.

Leijonan osuus Vilin vapaa-ajasta kuluu treenaamisen parissa. Vili kertoo treenimäärän liikkuvan seitsemästä kymmeneen kertaan viikossa: “Opinnot tuntuvat välillä raskaalta siihen päälle, mutta sen takia en ota sen päälle mitään ylimääräistä opintoihin liittyvää”. Kysyn Vililtä, pitäisikö akateemisen maailman ottaa enemmän huomioon urheilijoita, mutta Vilin mielestä yhmussa kurssit ovat olleet joustavia ja luennoitsijat ovat olleet ymmärtäväisiä poissaolojen sekä tehtävien palautusten suhteen: “Voisihan siinä olla jotain, mutta ainakin omalta osalta on tässä tilanteessa pärjätty ihan hyvin”. Vili kertoo myös, että tavoitteellinen urheilu vaatii tarkan aikatauluttamisen opiskeluiden suhteen, mutta se voi olla myös hyödyksi opiskeluille.

Kuinka Vili päätyi Nurmijärveltä valtiotieteelliseen? Mitkä ovat olleet lempiaineita?

Vili kuvaa matkaansa Nurmijärveltä valtiotieteelliseen. Ala- ja yläasteella Viliä kiinnostivat kaikki aineet. Lukioaika meni Märskyn urheilulukiossa urheillessa, eikä Vili tiennyt tarkkaan muuta kuin sen, että luonnontieteistä ei tule tulevaisuuden opintojen suunta. Lukion lopussa kuitenkin ajatus ja kiinnostus valtsikaa ja yhteiskuntaoppia kohtaan alkoivat heräämään. Historia alkoi myös kiinnostamaan lukion loppupuolella. “Vanhemmat sanoivat, että valtsika on pätevä opinahjo ja sinne sitä vielä päädyttiin”, Vili toteaa. Vili kuvaa lukioaikaa myös siten, että silloin tuli pistettyä urheiluun “aika paljon paukkuja” ja “pänttääminen jäi hieman vähemmälle”. Lukion jälkeen Vilin mukaan lukeminen alkoi taas kiinnostamaan enemmän kun välähti ajatus siitä, minne haluaa lähteä opiskelupaikkaa hakemaan.

Tähänastisista kursseista kiinnostavimmiksi Vili kertoo olleen Hanna Kuusen sukupolvet, eriarvoisuus ja liikkuvuus tai Juhana Aunesluoman osuus kansainvälisestä historiasta. Teoksista parhaaksi Vili nimeää Aunesluoman tenttimateriaaleista tutun Dan Stonen, Goodbye to All That? The Story of Europe Since 1945 . Kysyn Vililtä, mitä hän haluaisi opiskella pääaineena ja onko hän miettinyt sivuainetta: “Taloustiedettä olen miettinyt sivuaineeksi ja pääaineena eniten kiinnostaa poliittinen historia tai talous- ja sosiaalihistoria!” Kokemuksiaan fuksivuodesta valtsikassa ja yhmussa Vili kommentoi vielä loppuun tyhjentävästi: “Paras vuosi tähän asti”.

Viliä on nähty yhteiskunnallisen muutoksen opiskelijoiden futisjoukkueen Real Torspon maalitolppien välissä. Debyytissä Mahtia vastaan heti nollapeli. Pelasitko futisurallasi veskarina? ps. Kovat tiikeridyykat sinulla: Heh, lentopallosta on ollut selvästi hyötyä tiikeripelastuksissa, mutta pelasin ihan kenttäpelaajana.

Keneltä lähtee Torspon kovimmat laukaukset?

Pistä siihen Miska, mutta Ilarilla on myös aika vaarallinen kierre, Vili hihittää.

Kuka on Vilin maalivahti-idoli jalkapallossa?

Jässi tietenkin (Jussi Jääskeläinen) jonnet ei muista.

Minuuttiskabassa Vili oli yhmun kantava voima. Lähtikö urheiluminuutit rutiinilla vai pitikö laittaa viikon aikatauluun extratreeniä päälle?

Ei, se meni ihan normirytmillä, eli normitreenit.

VOO:n suurimmalla ja mahtavimmalla risteilyllä kiersi huhua, että Vili olisi kiinnostunut liittymään Irtolaisen päätoimitukseen. Koska Vili nähdään Irtolaisen päätoimituksessa?

Sitten kun löytyy aikaa, Vili naurahtaa. Treenit ja opinnot menevät edelle.

Mikä on ollut vaikein kurssimateriaali tähän mennessä?

Sarah Greenin sosiaaliset suhteet kurssista biotekniikan artikkeli.

Mitkä ovat olleet parhaat opiskelijatapahtumat?

Kämppäapprot, mafia-asu oli kiva pistää päälle. VOO:n risteily oli myös ehdottomasti yksi hauskimmista reissuista. Vapun suhteen on myös kovat odotukset. Vappua odotellessa, Vili naurahtaa. Tänään käydään myös näyttämässä P-Klubille Kuppalan pirskeitä.

Kerro poliittishistoriallinen vitsi?

Miksi kutsutaan Martti Ahtisaaren juoksulenkkejä?

- Maratooneiksi. P

This article is from: