Gamerkulttuuri selätti suurvallan

velun ryhmiin alkoi ilmestyä huhtikuun 6. ja 7. päivä “erittäin salaisiksi” merkittyjä asiakirjoja.

TEKSTI: John Helin

KUVITUS: Pixabay, Creative Commons

Thug Shaker Central nimisessä discord-ryhmässä tapahtunut satojen asiakirjojen laajuinen tietovuoto on yksi Yhdysvaltojen lähihistorian pahimmista tiedustelukatastrofeista. Sitä on laajuudessaan ja merkittävyydessään verrattu Edward Snowdenin ja Chelsea Manningin Wikileaksille tekemiin tietovuotoihin. Se voi vahingoittaa Yhdysvaltojen ulkopoliittisia suhteita, ja vaikeuttaa Ukrainan taistelua Venäjän hyökkäystä vastaan.

Se on myös uskomattoman typerä.

En pysty lopettamaan Thug Shaker Centralin ajattelua. Koko tietovuoto, sekä sen paljastumiseen johtanut tapahtumasarja on samanaikaisesti tyhmimpiä asioita, joita olen kokenut, sekä jonkinlainen modernin internetin pelaajakulttuurin tiivistymä. Vaikka jotkin keltaiset mediat yrittävätkin sensaatiohakuisuudessaan maalata Thug Shaker Centralista jonkinlaista radikaalia hallinnonvastaista ryhmää, on se silti pohjimmiltaan toksisen maskuliinisuuden ja epävarmuuksien läpäisemien nuorten miehenalkujen lajityypillinen machoilukukkoilu.

Aric Tolerin tutkimuksia

Tässä vaiheessa lienee syytä avata asiaa siihen vihkiytymättömille Thug Shaker Centralia, tapahtunutta satojen dokumenttien laajuista tietovuotoa, sekä tapahtumavyyhtiä, joka sai alkunsa, kun Ukrainan sotaa kommentoiviin Telegram-viestipal-

Tästä alkoi salapoliisityö, jonka kärjessä oli Bellingcatin tutkija Aric Toler. Alkuperäinen kymmenen asiakirjan vuoto voitiin jäljittää ensin kaikkien paheiden pesään 4chan keskustelupalstalle, josta jäljitys jatkui Discord-keskustelualustalle. Nopeasti kävi selväksi, että muutama kymmentä dokumenttia oli istunut Minecraftiin keskittyvässä ryhmässä lähes kuukauden. Syyttelevät sormet alkoivat jo nousemaan, kun tiedot palvelimelle ladannut henkilö heitti jonkun muun bussin alle. Ilmeisesti tiedostot oli ladattu Wow_mao nimisen tubettajan Discord-yhteisöstä. SiIeltä taas jäljet johtivat pieneen parin tusinan käyttäjän ryhmään.

Thug Shaker Centralin käyttäjäkunta osoittautui olevan melko suosiollisia kertomaan palvelimen tapahtumista, yhteisöstään ja vuotajasta laajemmin. Washington Postin tekemä laaja haastattelu yhden yhteisön jäsenen kanssa valotti asiaa vielä enemmän. Kuva alkoi selkeytyä. Thug Shaker Central oli puberteetista ulos puskevien poikien peliporukka, joita yhdisti pelaamisen lisäksi konservatiivinen laitaoikeistolainen ideologia, sekä rasistinen ja antisemitistinen diskurssi.

Vuotajaa, “OG’tä”, kuvailtiin 17-vuotiaan yhteisön jäsenen toimesta ihaillen porukan johtajaksi. “Hän on tikissä. Hän on vahva. Hän on aseistettu. Hänet on koulutettu. Aika lailla kaikkea mitä voisi odottaa jostain hullusta elokuvasta”. Kävi myös selväksi, että vuotaja oli pyrkinyt vakuuttamaan palvelimen nuoremmat jäsenet omasta salaliittoihin nojaavasta maailmankuvastaan. Kuin pientä internet-kulttia luoden OG pyrki vahvistamaan tämän maailmankuvan oikeellisuutta tovereidensa silmissä jakamalla näille salaista tietoa.

Vuotajasta paljastunut kokonaiskuva ei olisi

Ajankohtaista

kuitenkaan voinut olla juuri antiklimaattisempi. Koko maailman mediaa hallinneen vuodon takana oli vain 21-vuotias nuorimies nimeltään Jack Teixeira. Teixeira oli Yhdysvaltain kansalliskaartin ilmavoimien IT-tuessa työskentelevä lentosotamies, joka harrasti muun muassa aseita.. Se mikä oli ehkä 17-vuotiaalle ihailijalle näyttänyt tikissä olevalta koulutetulta ammattilaiselta, näytti aikuisemmalle tarkastelijalle vaivoin lapsuuden rajan ylittäneeltä säätäjältä. Samanlaista lapsenkasvoisuutta ei ole nähty 21-vuotiaassa sitten allekirjoittaneen varhaisaikuisuuden.

Teixeiran tunteneet entiset koulutoverit antoivat kuvaa sosiaalisesti rajoittuneesta ja jossain määrin syrjäytyneestä nuoresta, jonka kiinnostus aseita ja sotilasasioita kohtaan ei ainakaan helpottanut sosiaalisten suhteiden luomista. Vaikuttikin oikeastaan siltä, että ideologisen palon sijaan Teixeira päätyi vuotamaan huippusalaisia asiakirjoja teini-ikäiselle viiteryhmälleen voidakseen tuntea itsensä ihailluksi ja cooliksi jätkäksi, eikä asiakirjojen koskaan pitänyt päätyä oman pienen piirin ulkopuolelle.

Rasistiset teinit tupakkapaikalla

On sanottava, ettei Thug Shaker Central ole mitenkään epätyypillinen teini-iästä poistumisen kynnyksellä olevien miesten yhteisö, ja sen jäsenet vaikuttavat melko tyypillisiltä internetin ja 4chan-kulttuurin pilaamilta edgyjonneilta.

Tähän samaan kategoriaan istuu myös Teixeira. Vaikka nuori mies vaikuttaakin pyrkineensä vaikuttamaan jossain määrin muiden yhteisönsä jäsenten yhteiskunnalliseen ajatteluun vuodoilla ja pönkittämällä omaa auktoriteettiaan niiden varjolla, näyttää silti siltä, että varsinaisena vuotojen syynä oli halua kuulua porukkaan ja kohottaa omaa statustaan muiden silmissä. Sosiaalisesti rajoittunut, ja ilmeisesti varsin ulkopuolinen nuori mies oli löytänyt yhteisön johon tuntui kuuluvansa, ja halusi varmistaa oman asemansa sen sisällä.

Omalla tavallaan tällaisten nuorisoseurojen toiminta internetissä ei juuri eroa menosta yläasteen nurkan takana olevalla “salaisella” yhdeksäsluokkalaisten röökipaikalla. Porukan kovin jätkä on se, jolla on kaikista törkeimmät jutut, ja joka uskaltaa sanoa eniten pahoja sanoja. Internetissä ollaan kuitenkin vielä vahvemmin ilman auktoriteettien valvovaa silmää. Myös teini-iän sosiopaattinen meininki ja empatiakyvyn puute värittävät vahvasti maailmaa vajavaisesti käsittävien teinien mielipiteitä ja orastavaa käsitystä politiikasta, sekä oikeasta ja väärästä. Samalla itsensä todistaminen on äärimmäisen tärkeää porukkaan kuulumiselle. Mitä törkeämpi on, ja mitä vähemmän välittää yhteiskunnan normeista, sitä kovempi jätkä on. Tärkeää on myös olla eri mieltä valtavirran kanssa. Tämä tekee tällaisista poikaporukoista erittäin alttiita vaikutuksille.

Tämä on nähtävissä jo varhaisteineissä. Et tunne pettyneesi yhteiskuntaan ja lasten vanhempiin, ennen kuin kuulet 12-vuotiaan pojan huutavan N-sanaa tai antisemitistisiä vitsejä, jotta kerhotoverit pitäisivät häntä hauskana ja rajuna tyyppinä. Teon jälkeinen tunne on nuorelle häpeä, sillä sen tiedetään olevan väärin, mutta todellista ymmärrystä siitä miksi se on väärin ei tämän ikäisellä vielä ole. Internetkulttuuriin likasammioon juuttunellee nuorelle sen valkenemisessa voi kestää hyvän aikaa.

Kieli kuitenkin muokkaa ajattelua. Huumorin varjolla tehty ja valvomaton edgyily johtaa helposti rasistisen, antisemitistisen tai jopa fasistisen ajatusmaailman omaksumiseen, tai ainakin hyväksymiseen. Aina ei välttämättä ymmärretä missä vaiheessa aikuisten samankaltainen kielenkäyttö muuttuu huumorista vakavaksi kielenkäytöksi.

Thug Shaker Centralissa on siis myös internet-radikalisoitumisen tyyppiesimerkkejä. Nuorten vihaisten, yksinäisten ja internet-yhteisöistä yhteenkuuluvuuden tunnetta löytävien mieslasten luisuminen huumorin varjolla aloitetusta rasististen tai antisemitististen slurrien heittelystä kohti tai aitoa ääriajattelua on aidosti yksi yhteiskuntamme suuria ongelmia. Kun yhteisöjä, ystäviä, merkityksiä ja hyväksyntää ei löydetä oikeasta maailmasta, lähdetään niitä etsimään ties mistä lähteistä ja rotanloukuista. Samalla Andrew Tate ja muut alt-right toverit tarjoavat helppoja ratkaisuja elämän monimutkaisiin ongelmiin.

OK, Boomer.

Ja siksi Thug Shaker Central vuodot ovat niin typeriä. Syynä ei ole se, että altright ideologia tai internetin mahdollistama syrjäytyvien nuorten miesten luisuminen ääriajatteluun huumorin varjolla olisi jotenkin huvittavaa, vaan se että yksi tämän vuosituhannen merkittävimmistä tietovuodoista johtuu rasististen mieslasten edgyilystä ja kukkoilusta.

Snowdenin ja Manningin tekemien WIkileaks vuotojen taustalla oli havaittu epäkohta valtion toiminnassa, joka haluttiin tuoda julki. Tämän vuodon taustalla ei ollut tällaista halua, tai ideologian paloa. Vuotaja teki myös kaiken väärin. Teixeira myös toimi äärimmäisen typerästi. Hän oli ottanut dokumenteista kuvia kotonaan siten, että asunnon elementtejä pystyi tunnistamaan kuvista, ja vuodon paljastuessa hän oli käyttänyt turvaluokitustaan etsiäkseen tietoja tutkinnan etenemisestä tavalla, joka jäi viranomaisten haaviin.

On myös kyseenalaista missä määrin Teixeira edes sai haluamaansa kunnioitusta. Osa ryhmän jäsenistä ilmeisesti uskoi häntä asiakirjoista, ja toiset taas tyytyivät enemmän tai vähemmän sanomaan “OK, Boomer” Minecraftin pelaamisen lomassa.

Venäläisen disinformaation, tai jonkinlaisen Yhdysvaltain informaatio-operaation sijaan tietovuoto oli täysin aito. Supervallan täydellinen nolaaminen kansainvälisellä areenalla johtui yksinomaan siitä että epävarma nuorimies halusi saada ihailua itseään nuoremmilta mieslapsilta, ja että myöhemmin joku halusi 4chanissä voittaa väittelyn saatesanoilla “source this dick”.

Se on täydellinen kuvaus tämänhetkisestä internetin gamer-kulttuurista, ja se on uskomattoman huvittavaa. P

Vinyylit on ihan siistejä. Massamedian suoratoistopalvelut taas eivät. Spotify, Apple music ja muut eivät ole itseään kunnioittavan musiikkisnobin valinta. Kyllähän Pink Floidit ja Chet Beikkerit pitää kuunnella vinskalta. CD:t ja kasetit soveltuu hyvin maksimaalisen teennäisyyteen tähtääville, jotka eivät koske pitkällä tikullakaan mihinkään liian laajaan tietoisuuten tulleeseen, vinyylit mukaan lukien ja suoratoistopalveluista puhumattakaan. Mutta onko aidompaa tapaa kokea musiikkia, kuin kuulla kaverin airdroppaamia biisejä puhelimen tiedostoista. Ja nyt en puhu lapsuuden muistoista, joissa alkukantaisen bluetooth-yhteyden välityksellä joku jakoi hiekkalaatikolla sulle Fifty centtiä. Kyse on jostain aivan muusta…

Helsingin lähiössä Pikku Huopalahdessa on viime vuosien aikana kehittynyt uniikki ja mielenkiintoinen äänimaailma. Kyseessä on suureen suosioon noussut afrobeatin, drillin ja R&B:n sävyttämä suomiräpin uusi aalto. Biitit koostuvat nopeatempoisista haitsuista ja liukuvista 808 bassokuvioista, eli modernin drillin ja träpin vaikutus kuuluu. Musiikki kuitenkin loistaa myös melodisuudessaan ja rytmikkyydessään. Tämä on hyvin esillä koko skenen suurimpiin (virallisiin) julkaisuihin lukeutuvassa Cavallinin ja Shrtyn debyyttialbumissa “Vaihost sisään”. Osa äänimaailman uniikkiutta on kielten vapaa käyttö ja yhdisteleminen. Klassikkokappaleellaan “Salomon Kalou” pikkuhuopalahtelainen artisti BML käyttää neljää eri kieltä (suomea, englantia, somaliaa ja arabiaa). Sen lisäksi, että BML:än biisi menee aika vitun lujaa, on se myös yksi modernin suomalaisen drillin vaikutusvaltaisimmista biiseistä. Pikku Huopalahdessa lyriikat ja etenkin lauletut melodiat seuraavat jo klassisessa jazzissa yleistyneitä periatteeita. Kankeaa musiikin teoriaa vastaan kapinoineet muusikot ottivat soittamisessaan suuria vapauksia ja antoivat luovuutensa loistaa aikalaisten aitopäiden kritiikistä huolimatta. Pikkiksen menossa tämä näkyy siinä, että tärkeää ei olekaan enää se mitä sanotaan, vaan se miten se sanotaan. Älä käsitä väärin, lyyrinen sisältö on ytimekästä eikä sen pointti jää keneltäkään epäselväksi. Aitopäiden marinoita ei kuunnella, vaan ohjat otetaan omiin käsiin pyytelemättä keneltäkään anteeksi.

Pikkiksen

soundille on tyypillistä omakustanteisuus ja oma-aloitteisuus. Esimerkiksi monille tutuksi tullut Blacflaco, joka on eittämättä Pikku Huopalahden skenestä kovimpiin korkeuksiin ponnistanut artisti, on edelleen täysin omakustanteinen ja julkaisee musiikkinsa oman Ghettobaby ent. -nimisen levy-yhtiönsä kautta. Omakustanteisuus ja “kotitekoisuus” on tärkeä osa Pikku Huopalahden musiikin identiteetin muodostumisen kannalta. Blacflaco on tunnettu kyvystään yhdistää elementtejä afrobeatistä sekä klassisesta R&B:stä omaan uniikkiin äänimaailmaansa, joka on skenen tunnistettavin. Omien sanojensa mukaan Flaco onkin nimenomaan laulaja, eikä räppäri. Blacflacon kaltaisen artistin maailmaan tutustuminen on kuitenki mahdotonta nopealla Spotifyn kuunnelluimpien biisien läpiselauksella. On pakko pyrkiä pintaa syvemmälle.

Blacflacon kaltaisen artistin maailmaan tutustuminen on kuitenki mahdotonta nopealla Spotifyn kuunnelluimpien biisien läpiselauksella. On pakko pyrkiä pintaa syvemmälle.

Kenties kiehtovin osa Pikku Huopalahden musiikkipiiriä on itse musiikin rajattu saatavuus. Vaikka lyriikassa esiintyy klassiset nopeaan rikastumiseen ja kuuluisuuteen viittaavat räpin teemat, jää suurin osa tehdystä musiikista ilman valtavirtajulkaisua. Spotifysta tai Youtubesta löytyvä musiikki on itse asiassa suuren jäävuoren huippu. Pinnan alle saattaa jäädä kymmeniä tunteja julkaisematonta musiikkia. Nämä biisit kiertävät kaverilta toiselle ja vaikka niitä tietyn piirin sisällä kuunnellaan aktiivisesti, jäävät ne silti pois valtamedian tai artistin fanien tietoisuudesta. Biisejä ei syystä tai toisesta ole tarkoitettu lavalle tai suoratoistopalveluihin. Ne tehdään omaa lähipiiriä varten, jolloin musiikki saa henkilökohtaisen ulottuvuuden. Lyriikoita ei ole tarkoituskaan maallikon ymmärtää ja jatkuva namedroppailu ja shoutoutit luovat kuuntelijalle käsityksen laajasta hahmojen kirjosta, joiden nimet oppii kuuntelun lomassa tunnistamaan. Omakustanteinen musiikki ja uniikki itseilmaisu, jonka tavoite ei ole kenenkään rikastuttaminen tai suosion kerääminen taistelee musiikkimaailman rahoja ja klassista nopean rahan kulttuurin idylliä vastaan ja on siksi kaupallista musiikkia puhtaampaa ilmaisua. Biisit saattavat kadota. Edes internetissä musiikki ei siis ole pysyvää. Muutama video poistetaan, puhelin prakaa tai artisti lopettaa musiikin teon ja pesee jättämänsä jäljet skenen kaanonin pinnalta. Yhtäkkiä biisi, jota olet viimeisen kuukauden soittanut Soundcloudista katoaa nollien ja ykkösten sekaan. Kunnes taas joku päivä kuulet sen kadulla tai kaverisi luurista ja yhtäkkiä se elää jälleen. Musiikin ympärille rakentuu jonkinlainen mystiikka, jota artistien halu peittää naamansa ja salata identiteettinsä lisää.

Musiikin saatavuuteen taas liittyy keskustelu internetiin vuodetuista biiseistä. Etenkin Soundcloudin ja Spotifyn puolella vahvat tuntemattomat tahot vuotavat julkisuuteen sisäpiireissä levinneitä demoja ja julkaisemattomia kappaleita. Tavalliselle kaduntallaajalle vuodetut biisit ovat paras tapa päästä käsiksi pinnan alle jääviin jäävuoren osiin, mutta artistien kannalta tilanne on kaksipiippuinen. Biisien vuotajat saavatkin satunnaista kritiikkiä artistien haastatteluissa.

Pikku Huopalahden musiikin identiteetti on ollut laajemman suomalaisen populaarimusiikin kannalta todella vaikutusvaltaista. Kun puhun suomalaisesta populaarimusiikista 2020- luvulla tarkoitan lähinnä suomalaista pop-räppiä. Suomiräp onkin viime vuosina alkanut valloittaa tilaa muilta klassisemmilta populaarimusiikin muodoilta, jotka ovat viime vuosikymmeninä dominoineet. Pikkiksen skene onkin ollut jo hetken musiikkimaailman tietoisuudessa ja Pikku Huopalahtelaiset artistit ovatkin “featanneet” usealla suurella julkaisulla. Tunnetuimmat näistä julkaisuista ovat Cavallinin ja Shrtyn kollaboraatio Gettomasan kanssa toisella virallisella albumillaan, sekä Blacflacon, Iben ja Elastisen hitti West Side Baby. Nämä kappaleet edustavat sitä kunnioitusta, jokalaajemmilla musiikkipiireillä on tätä suhteellisen pientä kuplaa kohtaan. Muutama ilta studiolla Cavallinin ja Shrtyn kanssa sai Gettomasankin lopulta räppäämään träppibiittiin, joten on sanomattakin selvää, että tämän Pikkiksestä nousseen aallon vaikutusvaltaa ei tule vähätellä.

”Pikku Huopalahdessa se kertoo marginalisoitujen nuorten ja heitä ympäröivän yhteiskunnan kohtaamisista ja siitä miten tämä ympäröivä voima puhuu todeksi ne leimat, jotka se on jo vuosikymmenet sitten näille yhteisöille antanut.”

Kun puhuu modernista suomiräpistä, on vaikea olla puhumatta sen lyyrisestä sisällöstä. Rikollisuutta, väkivaltaa ja huumeita käsittelevät lyriikat aiheuttavat usein pahennusta ja myös Pikku Huopalahdesta tulevassa räpissä nämä teemat ovat vahvasti esillä. Julkisessa keskustelussa herännyt huoli nuorisorikollisuudesta ja katujengeistä tekee osansa karkottaakseen useat pois tämän kaltaisen musiikin luota. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole olla laajempi kommentti lyriikoiden mahdolliseen ongelmallisuuteen, mutta aihepiiriä on tässä kontekstissa vaikea välttää. Musiikki ja sen lyyrinen sisältö kertoo tavalla tai toisella sen tekijän kokemasta todellisuudesta. Pikku Huopalahdessa se kertoo marginalisoitujen nuorten ja heitä ympäröivän yhteiskunnan kohtaamisista ja siitä miten tämä ympäröivä voima puhuu todeksi ne leimat, jotka se on jo vuosikymmenet sitten näille yhteisöille antanut. Se kertoo valtion instituutioista, jotka pyrkivät ylläpitämään jonkinlaista abstraktia käsitystä järjestyksestä latistamalla nuorten itseilmaisua. Pikku Huopalahden musiikki ei ole ainoastaan pinnallista räppiä, vaan se on moderni kapina yhteiskunnan konventioita vastaan. Tämä on osa sitä uniikkiutta, mikä tekee musiikista kiinnostavaa. Lyriikka peilaa yhteiskuntaa laajemmin, joten jos sen sisältö koetaan haitalliseksi tulee ongelmaa etsiä syvemmältä rakenteista. Pikku Huopalahden musiikki ei ainoastaan ole viihdyttävää kuunneltavaa, vaan se avaa meille oven täysin toisenlaiseen todellisuuteen. Pidit siitä todellisuudesta tai et, voit olla varma että mitään tällaista et ole ennen kuullut. P

Cleanzizoun “Sä tiiät mun tyyli” sekä Blacflacon “West side baby” :n musiikkivideoista tuttu ikoninen Tilkankadun kioski joutui pandemian aikana sulkemaan ovensa.