Poleemi 2/18

POLEEMI

II | 2018

1

POLEEMIN JULKKARIBILEET 28.2. @KUPPALA

KUVAT ELINA NYHOLM

KUVAT NUUTTI KIIVERI | ONNI KOSOMAA

HESARIN APPRO 19.4.

2

SIS ÄLTÖ 4 5 6 7 8

PÄÄKIRJOITUS AJANKOHTAISTA VAIKUTTAJAT | ISHA KUMOUKSEN KUULUMISET POLHO RY:N HALLITUKSEN KUULUMISET | Yhdenvertaisuudesta

9 HOL-SEMINAARISSA |

Alkoholia Suomen Ateenassa

10 PÄÄTOIMITTAJILTA: Huominen ei koskaan kuole

14 KAUNIIT VAATTEET, RUMA TODELLISUUS | Globaali vaateteollisuus

17 PÄIVÄ HUOMISEN JÄLKEEN| Kaupungit ilmastonmuutoksen keskiössä

20 LUDDIITTIEN JALANJÄLJISSÄ?

22 PAKINA | Rakas päiväkirja 23 FUKSILIITE 25 VAPPULIITE

29 NYT PUHUTAAN TRANSLAISTA 32 MAAILMANPOLITIIKKAA SILKKITIELLÄ 34 ME LUOMME HISTORIAA – VAI TOISTAAKO SE ITSEÄÄN? 36 KEVÄTMATKA | Venäläistä sielunmaisemaa etsimässä

38 1984 | Mennyttä vai tulevaa, vai sitä samaa vanhaa kaavaa?

40 VAIHDOSSA | Puhtoinen lähiöni?

42 HARJOITTELUSSA | Viestinnän assistenttina Demarinaisissa

43 TYÖELÄMÄ | Kirjeenvaihtajana Yhdysvalloissa

46 LEFFAKORNERI | Black Panther 47 POLEEMIN KRISTALLIPALLO 48 DYSTOPIAA SUORATOISTONA 49 GAME OVER

POLEEMI II 2018 Vastaava päätoimittaja Nuutti Kiiveri. Päätoimittajat Maria Simula, Nuutti Kiiveri, Elina ­Nyholm & Mikko Helenius. Taitto päätoimittajat. Kansi Elina Nyholm Kirjoittajat Maria Simula, ­Nuutti K­ iiveri, E­ lina ­Nyholm, Mikko Helenius, Miran Hamidulla, Eveliina Junikka, Valpuri Alanen, Eric ­Sihvola, Roosa ­Mantila, Johannes ­Vänttinen, Jesse Hirvelä, Milja Kalliosaari, Emma-Reeta Käsmä, Markus ­Särkiniemi, Jouni Kauremaa, Siiri Aura, R­ oosa ­Pöyhönen, Kara Martikainen, Jaakko Rahko, Emilia Laine & Theresa Mäkinen. Kuvittajat Valpuri Alanen, Elina Nyholm & Milja Kalliosaari. Sarjakuva Tarina Mikko Helenius & Kuva Elina Nyholm. Paino Picaset. Painos 100 kpl. Printin ISSN 12354112. Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514. ­Palaute poleemi2018@gmail.com. Julkaisija Poliittisen 3 historian opiskelijat Polho ry. Poleemi saa HYYn ­ainejärjestötukea.

P PÄÄKIRJOITUS

Maailma ei lopukaan huomenna

NUUTTI KIIVERI

4

Avaat sitten Hesarin, BBC:n tai Al-Jazeeran uutissivustot, on viesti päivästä toiseen sama; kärsimystä, sotaa ja maailmanlopun odottelua. Tästä ei tietenkään voi syyttää mediaa, sillä onhan maailmassa jatkuvasti hätää ja kärsimystä. Syyriassa käydään mitä epäinhimillisintä sotaa samalla kun äärioikeisto nousee läntisissä demokratioissa. Afrikassa ja Lähi-idässä epävakaus kasvaa kuivuuden vuoksi ja meret ovat täynnä muovia. Jos kaikki muu pettää, niin aina voi luottaa siihen, että velivenäläinen suunnittelee maailmanvalloitusta tai Yhdysvaltain presidentti tietämättään julistaa sodan Twitterissä. Ja kuten jo 1900-luvun alussa The New York Timesin päätoimittaja totesi, ”sota myy”. Ihmiset kerääntyvät yhteen pohtimaan päivän pahinta kriisiä, eikä kukaan halua olla viimeinen taho joka julkaisee uutisen uusimmasta katastrofista. Globalisaation aikakaudella lehdistö voi tehdä juuri sitä mistä Yhdysvaltain kuudes presidentti John Quincy Adams varoitti maataan tekemästä; etsiä hirviötään kaikkialta.

Y-sukupolven edustajana olemme saaneet kasvaa näiden kaikkien kauheuksien keskellä. Ensin tuli terrorismi, sitten finanssikriisi, pakolaisaallot ja lopuksi Trump sekä Brexit. Kaiken tämän kauheuden takana on kummitellut jatkuvasti viimeisin maailmanlopun edustaja, ilmastonmuutos. Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä ihmiskunta saattaa kuitenkin viedä ilmastonmuutokselta tälle varatun loppuhuipennuksen, ja räjäyttää itsensä atomeiksi.

Tulevaisuuden kannalta mustat pilvet tuntuvat kerääntyvän yhä tiiviimmäksi rintamaksi.

Kaiken kauhun keskellä on kuitenkin hyvä muistaa, että tässä ei ole mitään uutta. Maailman loppua on aina povattu ja maailmassa on aina tapahtunut kauheuksia. Nykyään maailmanloppu tuntuu änkeävän vaan turhan lähelle, kun sitä tyrkytetään joka tuutista. Välillä on hyvä ottaa askel taakse ja muistaa, että elämme maailmanhistorian parasta aikaa. Y-sukupolven kovimpana valttikorttina on sen kyky tavoitella parempaa huomista kaiken maailmantuskan keskellä. Pystymme jatkuvasti kehittämään uutta ja parantamaan maailmaa pieni pala kerrallaan. Vaikka sukupolvemme kärsii ennätyksellisestä masennuksesta, on nuorten luotto tulevaisuuteen edelleen kova. Vaikka kaikki tuntuu menevän vain kohti huonompaa, pystymme me vielä rakentamaan parempaa yhteiskuntaa. Maailmanlopun uutisten keskellä voi tuudittautua siihen tosiasiaan, että kriisien keskellä kasvanut sukupolvi ei ole vielä luopunut toivostaan paremmasta huomisesta. Toivo elää!

AJANKOHTAISTA Goodbye Sivistys?

Tätä kirjoitettaessa toimituksen korviin on juuri kantautunut uutinen Sauna2:n konkurssista.

Miten käy saunailtojen? Palaavatko pikkujoulut Alinaan? Lähteekö HYY kiinteistökaupoille?

Euroviisut 8.-12.5.

UMK:n kanssa kävi niin erikoisesti, että nyt olisi sitten Saaran parasta edes päästä finaaliin.

Kesä lähestyy, nähdään kaudenpäättäjäisissä 11.5.!

Westworld 2.0 Nyt loppuu se Game of Thronesin perään haikailu! HBO:n lupaavin sarja sitten True Detectiven starttasi toisen kautensa 22. huhtikuuta. Lisää toimituksen katseluvinkkejä löydät sivulta 48.

Jalkapallon MM-kisat Venäjällä 14.6.-15.7.

Yhdysvaltain vaaleja koskeva tutkinta, myrkytettyjä loikkareita, karkotettuja diplomaatteja ja Putinin uudelleenvalinta. Vaikka sitä mielellään pitäisi politiikan ja urheilun erillään, niin nämä kisat käydään tämän kevään jälkeen varmasti mielenkiintoisissa tunnelmissa.

Kesän festarit N.E.R.D. ja The Chainsmokers Ruississa, Run The Jewels ja The Sounds Provinssissa, Europe Tuskassa, Kendrick Lamar Flow’ssa… Kyllä suomalaisen festarikansan nyt kelpaa!

Pääsykoekausi Abien vallatessa Kaisan ymmärtäväinen valtsikalainen hengittää muutaman kerran syvään ja tuntee kiitollisuutta siitä, että kyseinen rääkki on omalla kohdalla menneisyyttä!

Tim “Avicii” Bergling 1989-2018 Vila i frid.

5

P VAIKUTTAJAT

TEKSTI MIRAN HAMIDULLA

International Students of History Association - Muureja murtamassa Entisten itäblokin maiden vapautuminen sosialismin otteesta vuodesta 1989 alkaen näkyi myös opiskelijajärjestökentällä, kun International Students of History Association (ISHA) sekä monet muut kansainväliset oppiainejärjestöt syntyivät nopeaan tahtiin. Järjestöjen syntysijat olivat usein itäisessä Euroopassa, missä oli voimakas tarve päästä vaihtamaan tieteen näkemyksiä yli rajojen vuosikymmeniä jatkuneen kahlitsevan ilmapiirin jälkeen. Tänä päivänä tämä näkyy muun muassa siinä, että esimerkiksi ISHA:n järjestämien kansainvälisten seminaarien painopiste on yhä hyvin voimakkaasti Itä-Euroopassa.

Liki kolme vuosikymmentä muurien murtumisen jälkeen ISHA:n voi monelta osin sanoa onnistuneen tehtävässään, sillä se tarjoaa useita kertoja vuodessa mahdollisuuksia päästä seminaareihin vaihtamaan ajatuksia historiasta ja sen tulkinnasta eri puolilta Eurooppa tulevien opiskelijoiden kanssa. Toisaalta, useissa entisen itäblokin maissa kommunismin tilalle nousseen nationalistisen politiikan varjot lankeavat myös ISHA:n toiminnan ylle. Suomalaisena historian opiskelijana saattaa toisinaan yllättyä joidenkin osallistujien historiallisista intresseistä ja tulkinnoista, joiden voi vähintäänkin sanoa olevan värikkäitä.

Ensi vuosi on ISHA:lle merkittävä juhlavuosi, kun sekä järjestön perustamisesta että itäisen Euroopan vapautumista symbolisoineen Berliinin muurin murtumisesta tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. Huhtikuun alussa järjestetyssä ISHA:n liittokokouksessa vääntöä herättikin jo kysymys siitä, pitäisikö järjestön juhlavuoden seminaari järjestää perustamispaikassa Budapestissa vaiko paluuta ISHA-perheeseen tekevässä Belgradissa. Kysymys päätettiin lopulta jättää ratkaistavaksi myöhemmin.

6

Merkittävä juhlavuoden tapahtuma tulee olemaan myös ISHA:n ja maantieteen opiskelijoiden sisarjärjestö EGEA:n yhteinen Iron Curtain -projekti, joka pyrkii järjestämään sarjan kylmän sodan aikaista Euroopan kahtiajakoa ja sen perintöä käsitteleviä tapahtumia eri puolilla Eurooppaa. Yksi tapahtumista tulee olemaan ainakin ISHA Berlinin kesällä 2019 järjestämä ”Walls in History” -seminaari. Ehkäpä tämä poikkitieteellinen tapahtumakonsepti innostaisi myös Helsingissä jonkun mukaan projektiin?

ISHA:n paikallisena edustajana Helsingin yliopiston historian opiskelijoille toimii järjestön paikallisosasto ISHA Helsinki ry, joka järjestää matalan kynnyksen toimintaa täällä Helsingissä sekä pyrkii innostamaan opiskelijoitamme lähtemään mukaan ISHA:n eri puolilla Eurooppaa järjestettäviin kansainvälisiin seminaareihin. ISHA:n seuraava seminaari järjestetäänkin jo 9.-15.7.2018 Varsovassa, ja tavoitteenamme onkin saada Helsingistä mahdollisimman suuri osanottajajoukko. Täytyyhän meidän mennä paikalle jo senkin vuoksi, jotta näemme ovatko puolalaiset yhtä hyviä ISHA:n kesäseminaarijärjestäjiä kuin mitä me helsinkiläiset olimme viime vuonna seminaarin ollessa meidän vastuullamme! P ISHA Helsinki Facebook: ISHA Helsinki Sähköpostilista: isha-info@helsinki.fi Lisää tietoa tulevista seminaareista ISHA:n nettisivuilta: www.isha-international.org

TEKSTI EVELIINA JUNIKKA, EMMA-REETA KÄSMÄ & MILJA KALLIOSAARI KUVA ELINA NYHOLM

Kumouksen kuulumiset Punainen tiiliseinä rajaa vihreää liitutaulua.

Huone tuntuu saavan sähkölatauksen luennoitsijan läsnäolosta ja tila on täyttynyt odottavasta supinasta. Hypistelen neuleeni reunaa – en ole pitkään aikaan ollut näin innostunut opiskelusta. Tosin nyt emme olekaan ihan normaalissa opiskeluympäristössä. Oslon yliopiston saliin on kasautunut lauma valtsikan fukseja. Luennoitsija korjaa takinkauluksiaan. Kaikessa on jotain kovin tuttua. Muistot pääsykoekeväästä heräävät eloon professorin aloittaessa luentonsa. Ympyrä sulkeutuu.

Takana on yksi vuoden kohokohdista, nimittäin Kumouksen matka Osloon tapaamaan antropologi Thomas Hylland Erikseniä.

Hänen kirjansa, Globalization, on tuttuakin tutumpi kaikille viime keväänä pääsykokeisiin lukeneille yhmuille. Eriksenin luento käsitteli globalisaatiota, ylikuumenemista ja identiteettipolitiikkaa.

Pääsimme tutustumaan Eriksenin kanssa myös Interkulturel Museumiin, joka oli mielenkiintoinen valtiotieteilijän näkökulmasta. Vanhaan vankilaan rakennettu museo johdatteli kävijänsä ennakkoluulojen maailmaan.

Vankilan sellit oli nimetty ennakkoluulojen synnyttämien pelkojen mukaan, ja yhdessä sellissä soinut ”there is no but” -biisi jäi varmasti jokaisen korvamadoksi tästä ikuisuuteen.

Oslo näytti meille parhaat puolensa.

Ilma oli pääasiassa kaunis ja keväinen, ja turistikohteista tärkeimmät tuli nähtyä: Vigelandin patsaspuisto, kuninkaanlinna, Nobelin rauhanmuseo ja kansallisgalleria Edward Munchin Huudolla höystettynä. Kulttuurierot nousivat myös esiin - alkoholia myytiin vain kuuteen asti illalla, ja sunnuntaisin koko Oslo oli hiihtämässä.

Kumouksen kevät on ollut tapahtumarikas. Muutamia viikkoja sitten saimme iloisia uutisia patentti- ja rekisterihallitukselta, ja Kumous on nyt virallisesti järjestö. Nyt kun viralliset paperit on hoidettu, voimme keskittyä

kaikkeen siihen muuhun, mitä opiskelijajärjestön kuuluukin tehdä. Logo on valittu, haalarimerkki suunniteltu ja sitsilaulu kirjoitettu. Lukuvuoden viimeinen periodi on niin menneillä kuin tulevillakin tapahtumillaan käynnistänyt Kumouksen virallisen toiminnan toden teolla.

Kumous airlines lensi neitsytlentonsa Alina-salissa maaliskuun lopussa, ja ennen sitsejä tärkein tehtävä oli luoda Kumoukselle oma sitsilaulu. Laulua sanoitettiin isommalla porukalla kahtena eri päivänä, ja tuloksena syntyi huikea Sata sitsiä -biisi, jota varmasti tullaan kuulemaan jatkossakin. Kumous Airlines laskeutui onnistuneesti - hävinneistä laululäsyistä ja rikkoutuneesta tiskikoneesta huolimatta.

Yhmun fuksien kesken vietetyistä akateemisista pöytäjuhlista oli vierähtänyt jo reilu puoli vuotta. Syyskuussa vielä suhteellisen kokemattomina sitsaajina moni sai ensikosketuksensa tähän yliopistokulttuurin helmeen - tuutorien huolellisesti opastamana tietenkin.

Kumous airlinesin matkustajat saivatkin lennon aikana nauttia erään vanhemman, myös tuutorina toimineen tieteenharjoittajan upeasta fuksisyksyn tunnelmiin palaavasta rap-esityksestä.

Vaikka monta tapahtumaa on jo takana, edessä on vielä ainakin se suurin ja kaunein, nimittäin vappu. Tuuletettujen yo-lakkien ja Mantassa pestyjen haalarien saattelemana on yhmujen hyvä vähitellen siirtyä kesätelakoille.

Kesä ei kuitenkaan tarkoita täyttä hiljaiseloa Kumoukselle, koska syksy tuo tullessaan uudet yhmun fuksit, joiden varalle Kumous saa alkaa punomaan juoniaan. P 7

P POLHO RY:N HALLITUKSEN KUULUMISET

TEKSTI VALPURI ALANEN KUVA ELINA NYHOLM

YHDENVERTAISUUDESTA Intersektionaalinen ajattelu, ­#metoo­ ­-kampanja ja kehopositiivisuus ovat esimerkkejä aiheista, jotka ovat viime vuosina ja kuukausina herättäneet runsaasti keskustelua feminismistä ja tasa-arvosta yhteiskunnan eri osa-alueilla - myös yliopistolla ja ainejärjestöissä.

Olen usein miettinyt sitä, millainen mahdollisuus Polholla on vaikuttaa yhdenvertaisuusasioihin laajemmalla tasolla. Toimintamme ei jää vain tapahtumien järjestämiseen, vaan kokouksissa pohditaan erilaisia arvokysymyksiä. Yhdenvertaisuus kytkeytyy kaikkeen, minkä vuoksi toiminnan jokaista osa-aluetta on tasaisin väliajoin tarkasteltava kriittisesti. Muutoin järjestö ei kehity kestävään suuntaan.

Polhon vaikutusvalta on pitkälti kytköksissä Kannunvalajiin, jonka kautta on mahdollista nostaa esille yleisiä epäkohtia. Järjestöjen välisen kommunikaation myötä uudet ideat leviävät ja käytännöt vakiintuvat. Kannussa tehty yhdenvertaisuustyö onkin erittäin tärkeä johdattaja valtsikan järjestöille, mikä Polhon toiminnassa näkyy esimerkiksi Turvallisemman tilan periaatteiden soveltamisessa ja turvahenkilön osallistumisessa tapahtumiin.

Taannoin kuulin Unicafessa kahden Aalto Yliopistossa opiskelevan järjestötoimijan keskustelevan yhdenvertaisuuskäytännöistä. Toinen keskustelijoista pohti, toimisivatko Kannun turvallisemman tilan periaatteet kauppiksessa. Lopputuloksena oli, ettei vastaavaa ”ohjelistaa” olisi mahdollista luoda, sillä sitä ei otettaisi vakavasti.

Ymmärrän, että selkeiden ja yksityiskohtaisten ohjeiden luominen saattaa tuntua itsestään selvältä tai holhoavalta. Valtsikan toiminnassa on kuitenkin nähtävissä, etteivät periaatteet ole turhia. Selvästi artikuloidut arvot, joita noudatetaan, ohjaavat toimintaa. Se kuulostaa itsestään selvältä, mutta kaikille ei ilmeisesti ole.

8

Vaikka valtsikassa ja Polhossa yhdenvertaisuuden huomiointi on verrattain kehittynyttä, toiminnassamme on silti selkeitä puutteita, joita on hankala muuttaa. Erityisen ongelmallista on tilojen ja yleisimpien tapahtumapaikkojen Kuppalan ja Uuden Ylioppilastalon esteellisyys jyrkkine portaineen ja korkeine kynnyksineen.

Lisäksi Sivistyksen, esteettömän tilan, tippuminen määrittämättömäksi ajaksi pois tilavaihtoehdoista hankaloittaa tilannetta. Isojenkin toimijoiden, kuten Kannun ja HYY:n, on vaikeaa saada konkreettisia muutoksia aikaan.

Toisaalta Kuppalasta tehdään esteettömyysselvitystä paraikaa, eli järjestöt eivät ole passiivisia vaikeidenkaan tilanteiden alla.

Hallituksen tehtävänä on edustaa jäsenistöään, ajaa heidän etuaan ja tuottaa monipuolisesti tapahtumia kaikenlaisissa elämäntilanteissa oleville opiskelijoille. Yhdenvertaisuudessa Polhon tärkein tavoite on turvallisen ja vastaanottavan ilmapiirin takaaminen.

Järjestö ei kuitenkaan tule koskaan valmiiksi, joten itsereflektion lisäksi tarvitaan palautetta ja avoin keskusteluyhteys, jotta kaikki voisivat opiskeluyhteisössään paremmin. Toivommekin, että jäsenistö käyttää parhaaksi kokemiaan kanavia nostaakseen mielipiteitään ja ideoitaan esiin! P

TEKSTI ROOSA MANTILA

Alkoholia Suomen Ateenassa Jyväskylässä pidettyyn Historian Opiskelijain Liiton keväiseen seminaariin saatiin kymmenen innokasta matkaajaa. Kuten Frodo heittäytyi sankarillisesti sormuksen viejäksi, pystyimme mekin samaistumaan tämän tehtävän sankarilliseen luonteeseen. Delegaation tehtävänä oli toimia yhteiskuntahistorian opiskelijoiden eduksi, mutta sen mahdollisesta onnistumisesta ei allekirjoittanut pysty heittämään syvempää analyysia. Matkan urhoollinen taittaminen alkoi maaliskuun 16. päivä, eli perjantaina.

Seminaarin perjantaipäivä oli suunniteltu rennoksi yhteiseksi tutustumishetkeksi Jyväskylän kampuksen alueella, jossa osallistujat pääsivät pelailemaan erinäisiä lautapelejä keskenään. Tapahtuma oli onnistunut ja mukava, ja osalla se jatkui Jyväskylän yöhön. Lauantai koitti nopeasti, ja miellyttävän kofeiinihuuruisen tarjoilun jälkeen seminaaripäivä eteni itse luentoihin.

Teemana toimi tänä keväänä alkoholin historia, joka herätti hilpeyttä muissakin kuin omassa seurueessamme.

Jyväskylän yliopistotutkija Piia Einonen avasi tämän infopankin luennoimalla alkoholin käytöstä ja seurauksista esimodernilla ja modernilla ajalla. Vaikka aihe povasi mielenkiintoisen aihealueen esittelyä, luennon herättämät tunnelmat latistettiin heti alkuunsa. Esitelmä keskittyi lähinnä Fiskin veljesten esimodernin ajan ryypiskelyreissuihin. Seurueemme tosin ehti viikonlopun aikana osoittamaan, etteivät asiat ole muutamassa sadassa vuodessa hirveästi muuttuneet.

Miellyttävän aterioinnin jälkeen seurannut euforinen ja osin tyydyttynyt olotila vietiin kuin ryöstetyltä, kun seuraava luennoitsija astui estradille. Kustaa Vilkunan tapa esittää kirkkokännien dramaattisia koukeroita yleisölleen olisi toiminut paremmin lauantai-illan viihdeohjelmassa, mutta kriittiseksi koulittu yhteiskuntatieteilijä ei pystynyt tietoiskua pureskelematta nielemään.

Tarkoituksenani ei ole kuulostaa naamansa nyrpistäneeltä kriitikolta. Jyväskylään lähteneet saivat viettää erittäin mukavan ja viihdyttävän viikonlopun hienojen ihmisten ympäröimänä. Haluaisin kuitenkin muistuttaa HOL-seminaarien valtakunnallisesta tehtävästä ja luonteesta. Historiaa ei voisi tieteenalana markkinoida opiskelijoille paremmin, kuin tällaisten aiheeseen syventävien seminaarien kautta. Ympäri Suomen matkustavilla on mahdollisuus tutustua yliopistojen tuottamiin erilaisiin tutkimuksiin, ja täten ymmärtää paremmin oman tieteenalansa ulottuvuuksia. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää käyttää aikaa ja panostusta näihin seminaariluentoihin. Alkoholin historiasta löytyy lukemattomia narratiivisia mahdollisuuksia: miksi Suomessa ollaan nautittu alkoholia 1800-luvulla, ja ketkä sitä alkoholia tuottivat pääsääntöisesti 1600-luvulla?

Päätän tekstini kuitenkin duurivoittoisen fanfaarin saattelemana. Olimme erittäin otettuja Jyväskylän vieraanvaraisuudesta, erityisesti Tosine ry:n ja Historian Opiskelijain Liiton puolesta. Kiitoksia hienosta viikonlopusta!

Ja niin sunnuntaina saattue palasi kotiin, ­muutama aivosolut kevyempänä. P 9

TEKSTI PÄÄTOIMITTAJAT | KUVAT VALPURI ALANEN

HUOMINEN EI KOSKAAN KUOLE

Mitä ihmeellisyyksiä tulevaisuus tuleekaan pitämään sisällään? Mihin ihmiskunnan tulisi varautua ja miten? Onko olemassa vielä jokin tulevaisuuden muoto, jossa kaikki tulee järjestymään? Poleemin päätoimittajat kertovat omat näkemyksensä, mikä meitä tulevaisuudessa odottaa.

KEISARIN UUDET KUVIOT? Elokuvat ovat luontainen inspiraation ­ lähde synkkiä tulevaisuudenkuvia etsiville. E ­lävän kuvan historia on täynnä toinen toistaan ­lohduttomampia kuvaelmia tulevasta kehityksestämme, ulottuen Metropoliksen ja Logan’s Runin edustamista dystopia-klassikoista aina Nälkäpelin kaltaisiin megahitteihin. Oman ­innoitukseni lähteeksi muodostuivat kuitenkin Star Warsin esiosat.

Luisumatta liikaa leffa-arvostelun puolelle, episodit I-III olivat melkoisia tehostesotkuja, joiden lukuisiin synteihin kuuluvat uskottavan dialogin vältteleminen ja Jar Jarin olemassaolo. Niihin sisältyi kuitenkin kiinnos-

10

tava tarina pääpahis Palpatinesta, joka käytti poliittista järjestelmää ja alati voimistuvaa konfliktia hyväkseen nousemalla ensin senaattorista ylikansleriksi ja lopulta korvaamalla perustuslaillisesti johdetun tasavallan autoritaarisella ja totalitaarisella Imperiumilla.

Termi democratic backsliding viittaa englanninkielisessä politiikan tutkimuksessa kehitykseen, jossa demokraattisesti valittu johtaja tai hallinto ryhtyy heikentämään demokraattista järjestelmää ylläpitäviä instituutioita.

Tämä tapahtuu sotilaallisista vallankaappauksista poiketen ilman spektaakkelia ja vähitellen käyttämällä hyväksi keinoja, jotka ovat arveluttavasta luonteestaan huolimatta laillisia.

Malliesimerkki on Venezuela, j­ossa

alun perin suurella kansansuosiolla valtaan noussut Hugo Chávez mylläsi maan perustuslain uuteen uskoon käännettyään kannattajansa hänen valtaansa rajoittavia tuomioistuimia ja mediaa vastaan. Erittäin ajankohtaisena ja läheisenä esimerkkinä toimii myös Unkari, jossa mediaan, oikeuslaitokseen ja kansalaisjärjestöihin jo pitkään vihamielisesti suhtautunut Fidesz-valtapuolue voitti huhtikuun alussa maan parlamenttivaalit.

Trumpin valtaannousu sai paikalliset tutkijat ja toimittajat pohtimaan amerikkalaisen demokratian tulevaisuutta. Trump oli jo kampanjansa aikana ilmaissut tukensa lukuisille autoritaarisille johtajille, eikä ole presidentiksi tulonsa jälkeenkään osoittanut suurta ymmärrystä hänen itsevaltaista käytöstään torjuvia rakenteita kohtaan. Vaikka amerikkalaiset instituutiot ovat toistaiseksi pitäneet pintansa, monet tutkijat ovat kyseenalaistaneet perinteisen uskon maan perustuslakiin demokraattisten olojen vankkumattomana turvaajana.

Kahtiajaon luominen ja uhkakuvilla mässäily ovat olleet nousevien diktaattorien keskuudessa tehokkaita keinoja yhteiskunnallisten olojen muokkaamista perusteltaessa.

Olemme lajina taitavia jakaantumaan kilpaileviin leireihin ja antamaan pelolle vallan: tänään huolehditaan maahanmuuttajista ja terrorismista, huomenna niistä ja monesta muusta.

Polarisaation ja uhkakuvien aika ei tule kovin pian loppumaan, ja demokratian kestävyyttä tullaan varmasti vielä monesti koettelemaan.

Star Warsin sanoja mukaillakseni, älkäämme antako oman vapautemme kuolla raikuvien suosionosoitusten saattelemana.

EU:N TURVAPAIKKAPOLITIIKKA NYT JA TULEVAISUUDESSA Turvapaikanhakijoita on Euroopassa nykyään vastassa piikkiaidat, ja EU-maat pyrkivät esittämään itsensä vähemmän houkuttelevassa valossa kuin ennen. Nykyinen näkökulma turvapaikkapolitiikassa on keskittynyt siihen, miten turvapaikka voidaan evätä, eikä siihen, millä perusteilla turvapaikka voitaisiin antaa.

Paljon turvapaikanhakijoita lähetetään takaisin kotimaihinsa, koska tulijoiden kasvanut määrä

on nostanut kustannuksia, eivätkä Euroopan maat ole valmiita lisäämään rahoitusta tarpeeksi. Euroopan mailla olisi resursseja auttaa apua tarvitsevia ympäri maailmaa, mutta ne eivät näytä löytävän yhteisrintamaa ja tarvittavaa toimeenpanovaltaa avun antamiseen. Pitääkö kaikkien ottaa vastuu itsensä huolehtimisesta, vai onko hyvin pärjäävillä ja rikkailla valtioilla velvollisuus huolehtia ja auttaa apua tarvitsevia?

Suomen harjoittama turvapaikkapolitiikka on kiristynyt vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen, ja se on nykyään Euroopan tiukimpia. Turvapaikanhakijoiden oikeuksia on kavennettu muun muassa poistamalla mahdollisuus saada oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella. Perheiden yhdistämisestä on myös tehty hankalampaa. Paperittomien määrä on kasvanut, ja se tulee kasvamaan paljon myös tulevaisuudessa. Tämä vaikeuttaa avun saamista ja edesauttaa harmaan talouden kasvua. Paperittomat ovat alttiita hyväksikäytölle työmarkkinoilla, sillä he joutuvat helposti työskentelemään pienillä palkoilla ja ilman oikeudellista turvaa.

Turvapaikanhakijan palauttaminen maahan, jossa hän ei ole turvassa, on vastoin ihmisoikeuksia. Ensisijaisesti valtioiden tulisi pyrkiä toiminnassaan toteuttamaan ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia. Miten maat toimisivat, jos ei olisi velvoittavia kansainvälisiä sopimuksia ohjaamassa niiden toimintaa? Valtiot ovat kuitenkin luonnollisesti taipuvaisia huolehtimaan omasta edustaan, joten globaaleja sääntöjä ja sopimuksia tarvitaan, jotta valtiot eivät huolehtisi vain itsestään.

Pystyykö EU tulevaisuudessa pitämään yllä kiillotettua kuvaa itsestään oikeudenmukaisuuden sanansaattajana, ja onko tämä kuva oikeastaan alkanut jo rakoilla? Miten EU voidaan ottaa tosissaan tulevaisuudessa, jos se sulkee rajojaan eikä pysty toimeenpanemaan kaikkia jäseniä velvoittavia päätöksiä?

EU on aina pyrkinyt vaalimaan ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, mutta pätevätkö nämä arvot vain EU:n rajojen sisällä. Ulkopuolisten ei haluta päästä nauttimaan samoista oikeuksista kuin sisäpuolella olevien. Nykykehityksen vaarana voi olla, että EU:sta muodostuu oma kuplansa, johon muualta tulleet eivät ole tervetulleita.

11

Niin EU:n kuin Suomenkin hallinnon tekemät linjaukset vaikuttavat merkittävästi ihmisten asenteisiin turvapaikanhakijoita kohtaan.

Hallinto voi omalla toiminnallaan ja arvovalinnoillaan lisätä suvaitsevaisuutta tai toisaalta kasvattaa vastakkainasettelua ja rasismia. Turvapaikanhakijamäärät tulevat kasvamaan tulevaisuudessakin, eikä ole inhimillistä jättää tai palauttaa apua tarvitsevia ihmisiä maihin, joissa heitä uhkaa vaino, sota, nälkä tai ilmastonmuutoksen äärimmäiset vaikutukset.

20/20 VISION: MASSAVALVONNAN AIKAKAUSI Aika vetää foliohatut syvälle päähän. Valvonta on tieto-ja viestintäteknologian vallankumouksen myötä räjähtänyt ennen näkemättömiin svääreihin. Kun vielä vuosituhannen alussa jouduttiin varjostamaan ja kätkemään metallisia kuuntelulaitteita ties minne, pystyvät viranomaiset nyt seuraamaan haluamaansa henkilöä reaaliajassa tietokoneen päätteen kautta. Erityisesti tämä on herättänyt tunteita demokraattisissa yhteiskunnissa, joissa ihmiset hallitsevat itse itseään valittujen johtajien kautta. 2000-luvun alussa tapahtuneet terrori-iskut

12

ovat kuitenkin hyvää vauhtia muuttaneet ihmisten käsitystä yksityisyyden suojasta ja valtiolle on lähes tuputettu valtuuksia. Olemme kovaa vauhtia uhraamassa vapauttamme turvallisuuden nimissä, vaikka emme edes tiedä mitä pelkäämme. Osa pelkää terroristeja, toinen venäläisiä ja kolmas naapuriaan. Tätä pelkoa käyttäen ovat turvallisuuselimet ulottaneet lonkeronsa jokaiselle elämän osa-alueelle.

Kaikki mitä teemme jättää jäljen. Kun lähetämme tekstiviestin tai kirjaudumme kahvilan ilmaiseen wifiin, jätämme jäljen, josta meidät on yhtä helppo tunnistaa kuin valokuvasta. Paikannus ja valvontateknologian kehitys on kovaa vauhtia johtamassa tulevaisuuteen, missä viranomaiset pystyvät paikantamaan kenet tahansa sekunneissa. Lähes jokainen neliömetri suurkaupungeissa on kameravalvonnan alaisena ja jatkuva kasvojentunnistamisohjelmien kehittely mahdollistaa yksilön paikantamisen sumuisestakin CCTV-kamerakuvasta yllättävän nopeasti. Kiina pitää tällä hetkellä hallussaan tätä kyseenalaista ennätystä, kun sen valvontakamera onnistui tunnistamaan etsityn miehen sekunneissa 60 000 hengen väkijoukosta. Kun vielä pari kymmentä vuotta sitten varjostajien tuli roikkua kahviloissa ja piileskellä pimeillä kujilla, voivat he nyt istua tieto-

koneen ääressä ja seurata jokaista liikettämme älypuhelimemme tai näkökenttämme ulottumattomissa lentelevän miehittämättömän lentoaluksen kautta. Moderni teknologia, joka on tehnyt elämästämme niin ihanan helppoa ja vaivatonta, on myös lukinnut meidät häkkiin, josta emme pysty karkaamaan.

Tästä häkistä tekee poikkeuksellisen se, että emme näe tai koe sitä rajoittavana. Jos emme itse riko lakia, emme myöskään koe valvonnan seurauksia. Tämä tarkoittaa, että valvonnasta on tullut niin arkista, että emme edes kiinnitä siihen mitään huomiota. Emmekä varmaan tule huomaamaankaan ennen kuin sitä aletaan käyttämään väärin. Jos valvontaa onnistutaan lakien puitteissa rajoittamaan, tulee tulevaisuudesta luultavasti turvallisempi.

Turvallisuuden tunne saattaa kuitenkin kadota kuin savuna ilmaan, jos tässä ei onnistuta.

Onko demokraattinen valvontayhteiskunta jossa väestöstä 51 prosenttia hyväksyy massavalvonnan loppupeleissä yhtään parempi kuin poliisivaltio?

MISTÄ PUHUTAAN, KUN PUHUTAAN? Näin tulevaisuutta ajatellen suurin haaste löytynee ilmastonmuutoksesta. Tämä siksi, että ilman elinkelpoista ympäristöä ei elämää nykyisellään voi olla. Viimeaikojen trendikirjan, Yuval Noah Hararin Sapiensin mukaan ihmisten mahdollisuus nykyisenkaltaiseen yhteiseloon juontaa juurensa kyvystä kuvitella jotain todellisuutta suurempaa: oli se sitten Ukko-ylijumala, valtio tai ihmisoikeudet. Niin tärkeitä kuin nämä jaetut kuvitelmat ovatkin, eivät niihin liittyvät ongelmat vedä vertoja fyysisen ympäristön tuhoutumiselle.

Koska apokalyptinen ympäristötuho ei kuitenkaan vielä toistaiseksi koputtele ovella, on tärkeää puuttua niihin muihin haasteisin.

Puhutaanpa siis kielestä.

Kielellä en tarkoita vain puhuttuja kieliä englannista espanjaan, vaan kaikkea sitä, millä kommunikoimme ja ajattelemme.

Kieli heijastelee olemassa olevia yhteiskuntia, kulttuureita ja valtarakenteita. Lauseilla ja kielikuvilla välitetään merkityksiä ja vaikutetaan

tapoihin ajatella. Viimeaikoinakin tapetilla ollut keskustelu ammattititteleiden maskuliinisuudesta heijastelee patriarkaalista maailmaa, jonka rakenteita on korkea aika muuttaa.

Tietynlainen kieli puhuttelee tietynlaisia ajattelijoita ja vastaavasti tietynlaiset ajattelijat käyttävät tietynlaista kieltä. Myös niin kutsutut informaatiokuplat vaikuttavat siihen, mitä kuulemme ja minkälaisella kielellä ympäröimme itsemme. Harva yliopistolainen näki jo kulutettuina esimerkkeinä Brexitiä tai Trumpia mahdollisiksi. Toisenkielisissä piireissä nähtiin.

Kieli on olennaisena osana luomassa yhteiskuntiin jakolinjoja ja niin ikään sitä voidaan käyttää myös politiikan välineenä: johan tästä varoittivat viime vuosisadan dystopiaklassikotkin Orwellista Bradburyyn. Tämä taitaa tosin olla aika itsestäänselvää.

Ilmiöhän ei sinänsä ole mikään uusi.

Platonista lähtien ollaan puhuttu valheellisen tiedon ja kielenkäytön vaikutuksista ihmisiin.

George Orwell pohti vuoden 1964 esseessään englannin kielen rappiota sekä politiikkaa ja keskeisenä näkemyksenä olikin kieli instrumenttina, jota voidaan käyttää omien tarkoitusperiemme tähden. Tästä johtuen kielen rappeutumisella olisi myös poliittisia ja taloudellisia seurauksia. Kielet ja ajatukset jahtaavat toistensa häntiä noidankehässä. Orwellin sanoin: ”It [language] becomes ugly and inaccurate because our thoughts are foolish, but the slovenliness of our language makes it easier for us to have foolish thoughts.” Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.

Kielellinen osaaminen mahdollistaa laaja-alaista ajattelua ja selkeää esilletuontia sekä edesauttaa tietotulvan filtteröintiä. Ajatuksella kielen mahdollisuuksista leikitteli myös tieteiselokuva Arrival. Sen kummemmin spoilaamatta: muukalaiskielen opettelu mahdollistaa täysin uudenlaisen ajattelun. Kielellisen osaamisen parantaminen vaatii kuitenkin aktiivista ponnistelua. Suomessakin luku- ja kirjoistustaito ovat hälyttävässä laskussa.

Kieli kietoutuu siis olennaisesti osaksi tulevaisuuden haasteita. Perustavanlaatuinen kysymys onkin, miten konflikteja voidaan ratkaista, jos emme puhu samaa kieltä? Edes saman kielen sisällä. P 13

TEKSTI MARIA SIMULA

KUVAT ELINA NYHOLM

Kauniit vaatteet, ruma todellisuus - Globaali vaateteollisuus

Joka vuosi kulutetaan yhä enemmän ja enemmän vaatteita ja kenkiä. Ihmiset kuluttavat vaatteita, jotka on tehty mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman halvalla, ja se näkyy vaatteiden laadussa ja kestävyydessä. Suurin osa kuluttamistamme vaatteista tulee Aasian köyhistä maista. 1970-luvulla Suomessa oli vielä paljon vaatetuotantoa. 1980-luvulla vapaakauppa johti muun muassa tullimaksujen madaltumiseen, mikä on tehnyt kansainvälisestä kaupasta helpompaa ja sujuvampaa. Internetin leviäminen mahdollisti rahojen nopean siirron maasta toiseen, mikä on helpottanut kansainvälistä kauppaa. Näin ollen monia tehtaita siirrettiin maihin, joissa oli halvemmat työvoimakustannukset. Jotkut maat ovat hyötyneet vapautuneesta kaupasta, toiset taas kärsineet.

Vaatteen matka langasta valmiiseen tuotteeseen voi olla pitkä, sillä materiaalit kulkevat usein ympäri maailmaa. Made in -lapussa lukee missä vaate on ommeltu, mutta se ei kerro mistä tuotteen materiaalit ovat lähtöisin. Suuret vaateketjut eivät usein tiedä vaatteen tuotantoketjusta muuta kuin tehtaan missä vaate tehdään. Se, mistä raaka-aineet vaatteisiin tulevat, on vaateketjuille usein hämärän peitossa.

Monet vaateyritykset eivät omista tehtaita joissa heidän vaatteitaan tehdään, vaan he 14

kilpailuttavat Aasiassa tehtaita, joista saa mahdollisimman halpoja vaatteita. Kovan kilpailun takia vaatetehtaat painavat tuotantokuluja alas, jotta heillä olisi paremmat mahdollisuudet voittaa kilpailussa muut tehtaat. Yritykset eivät omista tehtaita, sillä vaatteiden teon ulkoistaminen tulee yrityksille halvemmaksi ja helpommaksi. Yritykset eivät tietoisesti halua rikkoa ihmisoikeuksia ja maksaa huonoa palkkaa, mutta nämä toteutuvat yritysten tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden seurauksena.

”Viiden euron t-paidan ei pitäisi olla edes mahdollinen.”

Monissa vaatteiden tuottajamaissa lainsäädännöllä ei taata ihmisoikeuksien ja työoikeuksien toteutumista, tai niiden toimeenpano on puutteellista. Monet joutuvat työskentelemään pakkotyön omaisessa asemassa, ja työntekijöitä voidaan pakottaa ylitöihin. Tehtaissa työskentelevät eivät saa elämiseen riittävää palkkaa, joten heidän on työskenneltävä pitkiä päiviä tehtailla. Työntekijöitä on usein enemmän kuin töitä, joten he on helposti korvattavissa. Tämän seurauksena palkat voidaan pitää matalina ja työehdot huonoina.

Vaateyrityksiä on usein kritisoitu siitä, etteivät he maksa vaatteiden tekijöille tarpeeksi palkkaa. Yritykset vastaavat tähän usein toteamalla, että työntekijöille maksetaan ainakin maan minimipalkka. Tämä ei kuitenkaan usein riitä ihmisarvoiseen elämiseen. Valmiin tuotteen hinnasta isoin osa menee jälleenmyyjälle, ja usein vain 0,5-5 % tuotteen tuotosta menee itse tuotteen valmistajalle.

Työturvallisuus on iso ongelma vaatetehtailla. Kuuluisa ja surullinen tapaus oli Rana Plazan tehtaan romahtaminen Bangladeshissa vuonna 2013, minkä seurauksena 1 135 työntekijää kuoli ja yli 2 500 loukkaantui. Rakennusta ei ollut suunniteltu teollisuuden käyttöön.

Työntekijät olivat muun muassa valittaneet halkeamista seinissä, mutta ongelmia ei ollut korjattu, ja työntekijät oli pakotettu työskentelemään tehtaalla. Vaatteiden valmistuksessa voidaan käyttää vahvoja kemikaaleja, ja työntekijöillä harvoin on tarvittavia suojavarusteita.

Vaatteiden valmistusmaissa järjestäytyminen usein estetään, vaikka virallisesti kaikilla on järjestäytymisoikeus. Työntekijät eivät uskalla järjestäytyä, koska se voi helposti johtaa potkuihin ja näin ollen tulojen menettämiseen.

Ammattiliittoaktiiveja usein ahdistellaan, ja tilanne on mennyt huonompaan suuntaan.

Lapsityövoima on yhä ongelma valmistusmaissa, vaikka se on vähentynyt vaatetehtaissa.

Lapsityövoima nähdään isona riskinä yritysten maineelle, joten sitä on vähennetty huomattavasti. Se ei ole kuitenkaan kadonnut kokonaan.

Yritysten vastuu Monet yritykset tiedostavat oman tuotantonsa ongelmat, ja useat yritykset ovat vähentäneet portaita vaatteiden tuotantoketjussa, jotta koko tuotantokaarta pystytään valvomaan paremmin. Yritykset voisivat myös painostaa enemmän valmistusmaiden hallituksia, jotta saataisiin aikaan muutosta. Kiinassa on saatu aikaan joitain edistysaskelia, mutta tämän seurauksena yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan halvempiin maihin, esimerkiksi Afrikkaan.

Yritysten avoimuus on erittäin tärkeää, sillä kuluttajan voi olla vaikea saada tietoa tuotteista. Nykyään yritykset ovatkin avoimempia kuin ennen, koska ennen tuotantoketjut olivat liikesalaisuuksia, joten ne pysyivät piilossa.

Suurien ongelmien edessä voi helposti tulla voimaton olo. Onko vastuu ongelmista yksilöillä vai yrityksillä? Moni taho painottaa, että vastuu on yrityksillä ja poliitikoilla. Yksilöillä on kuitenkin valta vaikuttaa yrityksiin ja 15

poliitikkoihin. Yksilöt voivat kysyä ja olla kiinnostuneita tuotteiden eettisyydestä, sillä kansalaisilta tuleva paine saa poliitikot ja yritykset muuttamaan toimintaansa.

Tarvitaan lainsäädäntöä, joka vaatisi yritystä ottamaan selvää omien tuotteidensa tuotantoketjusta ja siitä, tapahtuuko ketjussa oikeuksien rikkomista. YK:ssa on muun muassa käynnissä neuvotteluprosessi, jolla pyritään laatimaan kansainvälinen ihmisoikeussopimus, joka koskisi yrityksiä ja niiden toimintaa. Nykyään yksittäisillä ihmisillä ei ole mahdollisuutta nostaa ihmisoikeuksia rikkovia tahoja oikeuteen, mutta sopimuksen myötä ihmisoikeusloukkausten uhreilla olisi mahdollisuus haastaa yritykset oikeuteen.

YK:ssa suunnitellaan myös huolellisuusvelvoitetta, johon liittyy se, että yritysten olisi noudatettava riittävää huolellisuutta tuotannossaan ja oikeuksien toteutumisessa.

Yritykset velvoitettaisiin tunnistamaan oman toimintansa ihmisoikeusongelmat, korjattava ne ja seurattava tilannetta jatkuvasti. Ihmisoikeusrikkomuksilla ei tulisi saada epäreilua etua kilpailussa, vaan kaikilla yrityksillä tulisi olla samat säännöt. Finnwatch on laatimassa sitovaa lainsäädäntöä myös Suomeen, ja se lanseerataan syksyllä.

Monille yrityksille ihmisoikeuksien kunnioittaminen ei ole olennaisin asia tuotannossa, ja olennaisempana asiana pidetään usein ympäristökysymyksiä. Yrityksillä pitäisi olla velvollisuus tuntea oma tuotantoketjunsa, eikä niiden tulisi siirtää tuotantoaan kokoa ajan halvempiin tehtaisiin, joissa ihmisoikeuksien toteutuminen on kyseenalaista. Yrityksillä on velvollisuus olla vastuussa, että ihmisoikeudet toteutuvat niiden omassa toiminnassaan. Kaikilla pitäisi olla elämiseen riittävä palkka, perusihmisoikeudet ja turvalliset työolot. Mitä enemmän vaatetuotantoon liittyviä ongelmia otetaan esille ja niistä puhutaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ongelmia aletaan ratkomaan.

Miten voi vaikuttaa?

Monet kuluttajat ovat nykyään kiinnostuneempia kuluttamiensa tuotteiden eettisyydestä, ja yrityksiä, jotka ottavat eettisyyden huomioon 16

tuotannossaan, on alkanut ilmestyä enemmän.

Vaatteita on ryhdytty tekemään kierrätetyistä materiaaleista, ja työntekijöiden palkkoihin ja oikeuksiin on alettu kiinnittämään huomiota näissä uusissa eettisissä yrityksissä. Vaatteiden valmistaminen kierrätetyistä materiaaleista on kuitenkin suuri taloudellinen investointi, ja siihen menee enemmän aikaa kuin uusien materiaalien käyttämiseen. Kierrätettävä materiaali tulee vaatetehtaista, joista jää kangasta yli.

Uudelleen käytettävän materiaalin lajittelussa menee paljon aikaa, ja esimerkiksi kuluttajilta tulevan vaatejätteen lajittelu on miltei mahdotonta, sillä vaatteissa käytetään nykyään paljon erilaisia materiaaleja, joita on sekoitettu keskenään. Materiaalien kierrättäminen on vaikeaa, sillä nykyteknologialla ei pystytä kierrättämään sekakankaita. Uusi materiaali on myös niin halpaa, ettei ole taloudellisesti järkevää käyttää kierrätettyä materiaalia.

Usein eettisin ja ympäristöystävällisin valinta on olla koko ajan ostamatta uusia vaatteita ja kenkiä. Uusia vaatteita ostettaessa kannattaa ostaa laadukasta ja käyttää sitä pitkään, ja korjata jos mahdollista. Halpojen vaatteiden takana on usein ihmisoikeusrikkomuksia, ja niin kauan kuin kuluttajat tukevat pikamuotia, niin kauan yritykset sitä tarjoavat. Kuluttajien valinnoilla on merkitystä, ja niitä muuttamalla voidaan saada aikaan parannus. P

Ilmastonmuutos on ollut suuri puheenaihe kuluneella vuosituhannella sen arvaamattomien ja jopa apokalyptisten vaikutuksien takia. Koska kansainvälinen yhteisö on ollut liian passiivinen asian ratkaisemiseksi, monet maailmankaupungit ovat käärineet hihansa ratkaisujen löytämiseksi.

TEKSTI ERIC SIHVOLA | KUVA ELINA NYHOLM

PÄIVÄ HUOMISEN JÄLKEEN:

KAUPUNGIT ILMASTONMUUTOKSEN KESKIÖSSÄ

meidän ikäpolvestamme on nähnyt RoMoni land Emmerichin The Day After ­Tomorrow

-elokuvan dystopisen kuvauksen ­ luontoäidin vihasta ihmiskuntaa kohtaan. ­Jatkuva ilmaston saastuttaminen ja luonnon tuhoaminen käynnistävät ketjureaktion, joka laukaisee jääkauden kymmeniä tuhansia vuosia etuajassa. Tietenkin keskiössä on newyorkilainen perhe, ­jonka selviytymistaitoja koetellaan joka sunnasta neoarktisissa olosuhteissa. Vaikkakin elokuva lievästi sanottuna liioittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksista maailman ekosysteemeihin, oli sillä tärkeä tehtävä tuoda keskustelua ilmastonmuutoksesta myös valtavirran tietoisuuteen.

Nykypäivänä tieteellinen yhteisö on päässyt yhteisymmärrykseen ihmiskunnan päästöpainoitteisen talouden vaikutuksista ilmastonmuutoksen vahvistamisessa. Ilmastonmuutos itsessään on luonnollinen ilmiö, joka neljän miljardin vuoden aikana on muokannut maapallon ilmakehää jäävaltakunnista Helvetin esiasteisiin, mutta ihmiskunnan toiminta varsinkin teollisen vallankumouksen jälkeen on kiihdyttänyt tämän ilmiön ripeyttä. Nyt, suurin kysymys koskee sitä, kuinka paljon ilmasto tulee muuttumaan ja miten se vaikuttaa luonnollisiin

ilmiöihin, kuten Golfvirtaan, jonka tyrehtyminen saattaisi laukaista ilmaston kylmenemisen Euroopassa, vaikkakaan ei ihan Emmerichin visioiden mukaisesti. Toki tälläisiä skenaarioita on vaikeaa arvioida ennen kuin ilmastonmuutos on edennyt pidemmälle, sillä emme vielä ymmärrä täysin kaikkia ilmastonmuutoksen vaikutuksia sen monimutkaisuuden takia. Ilmasto tulee kes­ kimääräisesti lämpenemään, mutta alueelliset erot tulevat riippumaan myös muiden luonnonilmiöiden vastavaikutuksesta lämpötilan muutoksiin.

Tämänhetkisten arvioiden mukaan ilmastonmuutos tulee nostattamaan maapallon keskilämpötilaa vähintään 2 astetta vuoteen 2100 mennessä, todennäköisesti kiihtyen sitä nopeammin mitä ilmasto lämpenee, nousten jopa kuuteen asteeseen samalla aikavälillä.

Suomessa vaikutukset eivät näytä olevan yhtä dramaattiset kuin suuremmassa osassa muuta maailmaa, mutta olemme myös riippuvaisia maailmanpolitiikasta, joten ilmastonmuutoksen vaikutukset varsinkin Afrikassa ja Lähi-idässä tulevat heijastumaan myös meihin.

Merenpinnan nousu jäätiköiden sulaessa, tulvien yleistyminen, sademäärien vai

17

htelu, satojen pieneminen ja hirmumyrskyjen vahvistuminen tulevat vaikuttamaan merkittävästi monien alueiden kantokykyyn ylläpitää ihmisarvoista elämää. Lisäksi on lukuisia muita ilmastonmuutoksen vaikutuksia, joista voisi kirjoittaa kokonaisen Poleemin verran. Ilmastonmuutos tulee näkymään ympäristöpakolaisten muuttoliikkeiden kasvussa länsimaihin, sen lisäksi, että myös eurooppalainen puoli tulee kärsimään ilmastonmuutoksen tiukassa otteessa.

En haluaisi pelotella, mutta ei ole sattumaa, että vuosi 2017 oli lämpimin vuosi sinä aikana kuin lämpötiloja on mitattu säännöllisesti vuodesta 1880 lähtien, vaikka juhannuksena sitä ei heti uskoisikaan. Tulevina vuosina päästään korkkaamaan ensimmäisen lämpöasteen ylitys.

VALTIOIDEN VÄLISISTÄ SOPIMUKSISTA KAUPUNKEIHIN

M ahdollisesti Emmerichin ­

menettäessään yöunet mestariteoksesta, monet maailmankaupunkien päättäjät ovat heränneet ilmastonmuutoksen vaikutuksiin kaupunkialueilla, haluten välttyä pahimmilta uhkakuvilta.

Tosin maailmanpolitiikassa ilmastonmuutosta on myös käsitelty paljon, esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksessa, mutta lobbaajien suuren vaikutusvallan ja poliitiikkojen erimielisyyden

18

takia emme ole vielä päässeet tarvittaviin tuloksiin ilmaston lämpenemisen estämiseksi. Ongelmana on myös ollut Yhdysvallat, joka tunnetusti jätti hanskat pöydälle aikaisemman Kioton ilmastonmuutossopimuksen ratifiointiprosessissa 2000-luvun alussa, ja nyt Trumpin seikkailut ovat haastamassa myös Pariisin protokollien toteutumista.

Siksi keskustelu ilmastonmuutoksen torjumisesta on kääntymässä yhä suuremmissa määrissä kohti kaupunkien asemaa. Tämä ei ole ihan sattumaa, sillä kaupungit ja kaupunkialueet kattavat noin 55% kaikista ihmisasumuksista maailmalla, ja tämä luku on kasvussa. Kaupungit ovat myös vastuussa ilmastotoimista, sillä ihmismassojen keskittyminen pienelle maakaistaleelle myös merkitsee sitä, että suuri osa päästöistä on peräisin näiltä alueilta. Onneksi verrattuna valtioihin, kaupunkien joustavampi hallintorakenne ja saatavilla olevat resurssit teoriassa mahdollistavat nopeamman ja monipuolisemman mitigaation kuin kansainvälinen diplomatia, mikä kansainvälisen realismin puitteissa on monesti kykenemätön ratkaisemaan pitkän aikavälin ongelmia.

Suuret metropolit on myös rakennettu vesimuodostumien lähelle, mikä merenpinnan noustessa tulee uhkaamaan kaupunkien ihmiskuhinaa. Esimerkiksi Miami on jo päässyt kokemaan ilmastonmuutoksen hedelmiä merenpinnan alkaessa viemään tilaa rantaturisteilta ja tulvien levitessä liiketiloihin alavan maaalueen ja suomaisen maaperän takia. ­Miamin kaupunginhallitus on rakennuttanut satoja tulvapuomeja estääkseen vesivahinkojen leviämistä katutasolle ja korottanut infrastruktuuria korkeammalle maan tasalta, mutta kaupunki ei pysty jatkuvasti nostamaan katutasoa. Kaiken lisäksi ilmastonmuutokseen varautuminen vie huomattavista resursseja, mikä täytyy ottaa pois muusta kaupungin budjetista. Ironista tilanteessa on myös presidentti Trumpin retoriikka ilmastonmuutoksesta kiinalaisena huijauksena, vaikka hänen kuuluisa ”safe space” golfklubinsa, Mar-a-Lago Floridassa, on kasvavissa määrin kärsinyt tulvavaurioista. Kaupungit, joissa koetaan jo ilmastonmuutoksen vaikutuksia, ovat kärjessä sen taistelua vastaan, vaikka valtion päättäjät olisivat sokeita asialle.

Miami ei ole myöskään yksin vedenpintaongelman kanssa. Esimerkiksi New York,

joka tunnetaan kymmenien tuhansien suomalaistenkin vastaanottosatamana suurten maahanmuuttoaaltojen aikana, on riippuvainen vesiteistä. Kuten Miamiassakin, vedenpinnan nousu uhkaa siis koko kaupunkirakennetta.

New ­ Yorkissa sademäärät saattaisivat kasvaa jopa 15 prosentilla vuoteen 2080 mennessä, mikä tulisi nostamaan tulvien määrää kaupungissa huomattavasti. New Yorkin kaupunginhallitus haastoikin tammikuussa maan viisi suurinta öljyntuottajayhtiötä oikeuteen ilmakehän päästötasapainon horjuttamisesta, vaatien yhtiöitä osallistumaan kaupungin ilmastotalkoisiin.

Vaikka on erittäin epätodennäköistä, että tuomioistuimessa päästäisiin kumpaakin osapuolta tyydyttävään ratkaisuun, on kaupunkien kapina suuri merkki siitä, kuinka kaupungit ovat kyllästyneitä riittämättömiin ilmastotoimiin suurten mahdollisuuksien maassa.

LÄMPENEVÄ POHJOLA mikä on tilanteen laita Suomessa?

M utta Eikö ilmastonmuutoksesta olisi meil-

le vain hyötyä, niin säästyisimme vuosittaisilta lomareissuilta Välimeren lämpöön? Toki, lämpimämpi ilmasto tulee lyhytaikaisesti hyödyttämään yhteiskuntaa pienentämällä talouksien lämmityskustannuksia ja pidentämällä kasvukautta, jolloin maatalouden satomäärät kasvaisivat. Tämä tulee kuitenkin olemaan talven kustannuksella, joten tulemme kokemaan yhä enemmän vähälumisia, jopa lumettomia talvia.

Kuten edellä mainituissa kaupungeissa, sademäärät tulevat kasvamaan h ­ uomattavasti lisäten tulvien määrää Suomessa, e­ rityisesti talviaikaan.

Tämä tulee koettelemaan alavia maa-alueita Pohjanmaalta ­rannikkokaupunkeihin.

Rannikkokaupunkien kohtalo on muutenkin surullisempi, sillä Itämeren pinta tulee nousemaan yleisen merenpinnan johdosta, joka tulee koettelemaan erityisesti Helsinkiä. Uusimpien arvioiden mukaan Helsinki on muutenkin etujonossa listassa pääkaupungeista, joissa tulvat tulevat kasvamaan eniten Euroopassa. Helsingin seurassa vaaravyöhykkeellä on ovat muun muassa Dublin, Riika, Vilna ja Zagreb. Helsingin Sanomat julkaisi mielenkiintoisen artikkelin ”Ilmastonmuutos koettelee Helsinkiä”, jonka havainnekuvasta voi nähdä kuinka jopa kahden metrin tulvat koettelisivat varsinkin Arabian-

lobbaajien suuren vaikutusvallan ja poliitikkojen erimielisyyden takia emme ole vielä päässeet tarvittaviin tuloksiin ilmaston lämpenemisen estämiseksi rantaa ja Hakaniemeä.

Helsingissä on onneksi herätty tutkimaan tapoja, joilla kaupunki voisi edesauttaa omaa osuuttansa päästötalouden vähentämiseksi. Helsinkiin perustettiin helmikuussa 2016 ilmastotyöryhmä, jonka tehtävänä on edistää Helsingin ilmastotekoja. Pekka Saaren johtama työryhmä työskentele erityisesti Hiilineutraali Helsinki 2035 -projektin äärellä, joka edustaa monia Helsingissä nähtäviä muutoksia tulevina vuosina. Hiilineutraalisuuden lisäksi Helsinki tavoittelee 60 prosentin vähennystä muihin kasvihuonekaasuihin vuoteen 2030 mennessä.

Osana kaupungin ilmastosuunnitelmaa on esimerkiksi Hanasaaren voimalaitoksen sulkeminen vuoteen 2024 mennessä, mikä myös tulee rokottamaan Flow-festivaalin urbaania tunnelmaa.

Mediassa on myös ollut paljon puhetta ajoneuvoliikenteen rajoittamisesta sekä kävelykatujen lisäämisestä, mikä antaisi enemmän tilaa jalankulkijoille ja julkiselle liikenteelle. Kotitaloudet kattavat noin 50 prosenttia kaupungin päästöistä, joten julkisen liikenteen parantaminen, uusiutuvien energialähteiden käyttäminen ja epäsuorasti kasvissyönti tulevat olemaan myös tärkeitä keinoja päästöjen vähentämiseksi. ­Osana tulevia suunnitelmia tulee myös olemaan sopeutuminen tulvien määrien noustessa, mikä vaatii monen rannikkoalueen vahvistamista.

Helsinki on siis vähentämässä päästöjään, mutta myös valmistautumassa tuleviin muutoksiin.

Seuraavat vuosikymmenet tulevat ratkaisemaan, kuinka ihmiskunta tulee valmistautumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia vastaan.

Näyttää siltä, että kaupungit ovat ottamassa yhtä suuremman roolin tässä taistelussa, mutta lopputulokset tulevat myös riippumaan kansainvälisen yhteisön valmiuksista. Ehkä kaupungit pystyvät vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja painostamaan valtioiden johtajia kattavampiin ilmastotoimiin. Mutta jos emme p ­ ääse tarvittaviin päästövähennyksiin, suosittelen panostamaan Varustelekan alennusmyynteihin, kun tulvaportit vihdoin halkeavat. P

19

TEKSTI MARKUS SÄRKINIEMI | KUVAT ELINA NYHOLM

LUDDIITTIEN JALANJÄLJISSÄ?

Millaiseksi kuvittelet vuoden 2050? Miten uskot ihmisten elävän? Mitä töitä tuona aikana tehdään? Millä tavoin yhteiskuntamme on muuttunut? Tällaiseen tulevaisuuden pohdintaan liittyy usein paljon negatiivisia piirteitä ja huolia poliittisista ja taloudellisista ongelmista, ympäristökriiseistä, sodista sekä mahdollisista luonnonkatastrofeista. Mutta entäpä teknologia, johon liittyvät ajatukset ovat usein myönteisempiä?

Tulevaisuuden murheita pyritään usein lieventämään uskolla siihen, että teknologiset ratkaisut ongelmiimme löytyvät kyllä ajallaan. Öljyn vääjäämättömään loppuun ratkaisu löytyy uusiutuvien energialähteiden tehokkaammasta hyödyntämisestä. Väestönkasvun ja köyhyyden ongelmat voidaan ratkaista kouluttamalla kehitysmaiden väestö hyödyntämään kehittyneempää teknologiaa. Länsimaiden taloudellista kilpailukykyä voidaan nostaa automatisoimalla yhteiskuntaamme entisestään. Ei tarvitse kuin avata uusin Tieteen Kuvalehti löytääkseen ainakin muutaman artikkelin teknologisista innovaatioista, jotka tulevat helpottamaan ja parantamaan yhteiskuntaamme.

Postilennokit, kassarobotit, itseoppivat ohjelmistobotit ja useat muut uuden automatisaation aallon mukanaan tuomat innovaatiot ovat jo tätä päivää, ja vain esimakua tulevasta.

Siksi onkin tärkeä kysyä, että ovatko nämä teknologiat todella vain eduksemme?

Käyttäkäämme esimerkkinä itseajavaa autoa, jonka laajamittaista käyttöönottoa estävät lähinnä enää lait, eikä teknologinen tieto20

taitomme. Itseajava auto on kulkuneuvo, joka kykenee navigoimaan itse ilman ihmisen ohjausta. Tämä voi vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, mutta on tärkeää huomauttaa, että ajattelemalla näitä laitteita vain ihmisten kuljettamiseen tarkoitettuina tietokoneen ohjaamina autoina, rajaamme käsitystämme kyseisten laitteiden käyttötarkoituksista.

Suomessa noin 150 000 ihmistä työskentelee kuljetusalalla. Kuljetusalan yrityksillä on vahvat taloudelliset kannustimet korvata mahdollisimman moni kuljettaja teknologialla, sillä jo nyt itseajavat autot ovat niin kehittyneitä, että ne kykenevät kulkemaan liikenteessä vähintään yhtä hyvin kuin keskiverto ihmiskuski. Ne eivät myöskään tee inhimillisiä virheitä, väsy ratissa tai sairastu, eikä niille tarvitse maksaa palkkaa. Lyhyesti sanottuna, itseajava auto tekee autokuskin työn tarpeettomaksi, ja on malliesimerkki uuden automatisaation aallon teknologiasta, joka uhkaa useita muitakin ihmisten tekemiä töitä.

Ydinsyy tähän uuden automatisaation muodostamaan uhkaan on se, että toisin kuin

aiempi aalto, joka toi yksinkertaiset robotit tuotantohalleihin, nämä uudet koneet ja ohjelmistot eivät ole tyhmiä. Ne kykenevät itsenäiseen päätöksentekoon ja vaativat vain vähän ihmisten ohjastamista. Jo nyt markkinoille on tullut robotteja, joille voidaan yksinkertaisesti näyttää miten kukin työtehtävä suoritetaan, ja robotti seuraa perässä. Vaikka vielä vastaavat koneet uhkaavat lähinnä yksinkertaisia työtehtäviä, ovat ne silti työnantajalle taloudellisempana valintana uhka tietylle osalle työväestöä.

Ne ovat myös vasta alkua sille, mitä niistä voi kehittyä. Yksinkertaisista toiminnoistaan huolimatta juuri se, etteivät ne ole erikoistuneita mihinkään tiettyyn työtehtävään, vaan ovat luonteeltaan yleisrobotteja, on jo itsessään mullistavaa.

Automatisaatio uhkaa myös toimihenkilöiden, lakimiesten ja jopa lääkäreiden töitä. Uudet kehittyneet ohjelmistobotit, eli älykkäät omatoimiset tietokoneohjelmat, kykenevät yhä nopeammin ja tarkemmin aina laajempaan skaalaan arviointia ja päätöksiä vaativiin tehtäviin. Esimerkiksi IBM:n kehittämän Watson-ohjelmiston päätehtävä on analysoida keuhkosyöpää potevien ihmisten lääkehistoriaa ja diagnooseja, ja tehdä näiden pohjalta analyyseja hoitosuunnitelmista. Sen käsittelemän datamäärän läpikäyminen ei olisi ihmiselle yksinkertaisesti mahdollista.

Osa lukijoista varmasti protestoi jo mielessään, että tämä on vain uus-ludditismia, turhaa huolta teknologiasta ja työn tehostamisesta. Haluaisinkin muistuttaa, että alkuperäiset luddiitit, teollisen vallankumouksen vastustajat, eivät hyötyneet työnsä automatisoinnista.

He menettivät kaiken, osa jopa henkensä kehruutehtaita puolustaneiden sotilaiden kanssa käydyissä yhteenotoissa ja niitä seuranneissa oikeudenkäynneissä. Teollistuminen tuhosi luddiittien elinkeinon, korvaten sen yksityisten tahojen omistamilla tehtailla. Heistä osa sai mahdollisesti töitä näissä tehtaissa, mutta he eivät olleet enää itsenäisiä käsityöläisiä. Onkin siis outoa väittää, että luddiitit olisivat olleet väärässä, sillä heille teollistuminen oli katastrofi.

Luddiittien kärsimä katastrofi ja uuden automatisaation aallon mukanaan tuomat uhat ovat pohjimmiltaan samat. Kummassakin

ihmisten kyvyistä ja ammattitaidosta tehdään tarpeettomia korvaamalla ne koneilla, joiden tuotantotehokkuus on huomattavasti suurempi. Pahimmassa tapauksessa ihminen menettää kykynsä elättää itseään, mikäli hän ei omaa mitään työmarkkinoiden kaipaamaa taitoa. Tähän osa lukijoista saattaa esittää ratkaisuksi joko uudelleen kouluttamisen tai valtion takaaman yleistulon.

Näissä kummassakin ratkaisussa on ongelmia, joiden laajamittainen käsittely ei mahdu tälle tekstille varattuun tilaan. Lyhyesti sanottuna, ensimmäisen vaihtoehdon kaksi pääongelmaa ovat valtioiden rajallinen kapasiteetti uudelleen kouluttaa suuria määriä ihmisiä, sekä myös se, ettei näille ihmisille välttämättä ole edes uusia töitä joihin heitä voitaisiin kouluttaa. Yleistulon ongelmat taas liittyvät sen kustantamiseen, sen mahdollisiin passivoiviin vaikutuksiin ja siihen, että se luonteeltaan sitoo ihmiset valtion takaamien ”almujen” varalla elämiseen, johon kaikki ihmiset eivät ole valmiita suostumaan.

Oli tulevaisuus millainen tahansa, on selvää, ettemme voi vaipua silkkaan sokeaan uskoon teknologisesta utopiasta. Meidän on huomioitava ne riskit, mitä nämä uudet teknologiat tuovat, ja omattava rohkeus ja viisaus tehdä tarvittavat yhteiskunnalliset muutokset, jotta nämä uudet mullistukset eivät johtaisi tuhoisiin seurauksiin. P

21

TEKSTI JOHANNES VÄNTTINEN

Rakas päiväkirja,

18.03.2018

Jälleen kansan suosituin mies, mikä minussa niin viehättää? En minä tätä pyytänyt, käyttämättä jää uusi virveli ja kesämökki. Jos vielä kuusi vuotta, sitten vetäydyn datšalle. Kollegat puhuivat jotain ”ehdokaslistojen uudelleenasettelusta”, en minä sellaisesta mitään ymmärrä, mutta kuulemma vaaleista tehtiin minua kohtaan reilummat – onneksi on välittäviä ystäviä. Kunnon tovereita.

Länsimedia, kielletty hedelmäni. Minua on aina kehotettu pysymään siitä kaukana, kaverit kun tuntevat herkän puoleni niin hyvin. Mutta kyllä tämmöisenä iltana voi muutaman ”sähkeen” nauttia, Venäjän suosituin mies ei ronskia kielenkäyttöä pelkää.

Olen aina niin imarreltu hienoista otsikoista, ”Maailman vaurain poliitikko jatkokaudelle”. Huvittavaa, minullako miljardiomaisuus? 77-neliötä ja kolme Ladaa. Niin, ja se peräkärry.

Perhosia vatsassa. Tämä on jo neljäs kerta, mutta aina se tuntuu yhtä jännittävältä. Paljon kivaa tiedossa seuraavalle kuudelle vuodelle. Sergei sanoi, että olisi aika valita uusi vihollinen! Ukraina oli viime kauden suosikkini, mutta tekisi niin mieleni nyppiä sitä Macronin märkäkorvaa. Iso-Britannia vaikuttaa varteenotettavalta. Koko Eurooppa tosin tuntuu olevan jo käytetty - uutuudenviehätys on hälvennyt. Kanada? Se kyllä ärsyttäisi Donaldia. Pitääkin itse asiassa soittaa hänelle. Katsotaan, jos saisimme kesäaikatauluja sovitettua yhteen.

Kassan pohja on jo nähtävissä. Kaikki hupeni pakotteisiin ja aseisiin. Ja juustoon. Menoja pitäisi taas karsia, ehkä armeijasta. Olen jo hetken epäillyt, että Šoigu yrittää kompensoida jotain. Kuka tarvitsee niin hirveästi tankkeja, lentokoneita ja niitä Iskandereita? Pitänee kutsua puhutteluun, arvioidaan tilanne, kun tavara on tiskillä.

Rahaa pitäisi ilmeisesti löytää eläkeläisille ja nuorille. Kaikille, jos totta puhutaan. Se julmetun eläkeuudistus. Menisivät töihin, äiti Venäjä kiittää jne. Peskov hoitaa. Mitä kaikkea lupasinkaan? Kiinnostaako ketään?

Venäjän suosituin mies. Kannatus ylitti Niinistönkin, Lennu on niin ruma. Toista se oli silloin Kekkosen aikaan. Sillä oli sentään niitä vinttikoiria, meiltä lahjaksi saatuja tietenkin.

Tällaiset hetket todella tekevät miehen nostalgiseksi. Isänmaallinen kasvatus, armeija, KGB, FSB ja Kreml. Täydellinen venäläinen. Ja Boris Jeltsin, mikä idiootti. Luovuttaa nyt täydelliselle miehelle valta. Nationalismia, ulkoisia vihollisia ja sotilasparaateja! Todistetusti toimiva resepti. Bannon mukaan, hänellä on sitä kauaskatseisuutta. Kun ei tuosta Medvedevistä oikein ole mihinkään, vähän on mammanpoika, agenttikoulussa ei olisi päivääkään pärjännyt.

Yöt ovat olleet viime aikoina levottomia. Ei ole helppoa olla näin suosittu. Mutta olenko riittävän suosittu? Kenties, ehkä en. RT antaa vastauksen, onneksi on vielä luotettavia lähteitä tarjolla. Donald yrittää imitoida, Fox ei tosin yllä vielä samalle tasolle. Surullista.

Kaasuputkeakaan ei saa enää rauhassa rakentaa, rähisevät nyt ympri Itä merta. Suomalaiset sentään pysyvät ruodussa, pitävät edelleen ­ ympäristöasiana. Kiintoisat kuusi vuotta edessä. P 22

P FUKSILIITE

YHMUN TUUTORIT

TUUTORIT INSTAGRAMISSA @yhmutuutorit

ELINA NYHOLM

Fuksiliite Onneksi olkoon sinä syksyllä 2018 opintotaipaleesi valtiotieteellisessä tiedekunnassa aloittava ­fuksi! Edessäsi on alkamassa ajanjakso, josta moni käyttää termiä ”elämän parasta aikaa” tai ”kultaiset vuodet”. Nyt kun pääsykokeista on selvitty, on aika ottaa yliopiston termistö ja meininki haltuun. Seuraavan syksyn ajan yliopistoelämänne läheisimmät ihmiset – omien fuksikavereiden lisäksi – tulevat olemaan yllä edustavat tuutorit. Tuutorit auttavat teidät niin opintotaipaleen alkuun kuin myös kädestä pitäen opettavat miten Unicafessa käyttäydytään. Koski kysymyksesi sitten suoritettavien opintopisteiden määrää, sopivan jatkopaikan löytämistä keskellä yötä tai kirjojen lainaamista kirjastosta, tulevat tuutorit olemaan teidän turvananne.

Tutoreiden lisäksi teitä tulee odottamaan mitä uskomattomin meno ja meininki, minkä vuoksi Poleemi on koonnut teille, rakkaat fuksit, oman How to Yliopisto –ohjekirjan.

23

w P FUKSILITIE

How to yliopisto: 1. Älä juo koko sitsishottia ensimmäisen Helan gårin jälkeen.

2. Osaa sanoa ei – aina ei tarvitse osallistua kaikkiin tapahtumiin tai ­ pistää lusikkaa joka soppaan.

3. Yritä osua seinien sijasta pönttöön, jos oksennat Alina-salin vessassa.

4. Juo sitsishotti heti ja kirjoita siitä ­kaverin laulukirjaan.

5. Mene speksiin! Sieltä löytyy myös ­pienempiä ja vähemmän aikaa vieviä tiimejä runsain määrin.

6. Pidä huoli unirytmistä ja syö ­tarpeeksi usein.

7. Älä ajoita lomamatkaa fuksiviikolle.

8. Hanki immuniteetti ennen ­fuksisyksyä tai olet joka tapahtuman jälkeen flunsassa.

9. Ota sateenvarjo mukaan jokaikiseen tapahtumaan- aina kun ollaan ­ulkona, sataa!

10. Älä lähde kuukaudeksi Vietnamiin.

Eiku lähde sittenkin.

11. Muista hakea ja käyttää yliopisto­ kalenteria.

12. Muista maksaa sitsit ajoissa.

24

13. Älä aloittele ennen sitsejä… tai ­mitään muutakaan yliopistotapahtumaa.

14. Syö ennen tapahtumia, mielellään leipää.

15. Vesipullo on kiva kaveri, niin luennolla kuin vapaallakin.

16. Kuppalan aidan ali kannattaa mennä mahdollisimman matalana jos haluu ehkäistä takin repeytymistä.

17. Unicafe appin lataus & ­kasvis-jalopenonugettien metsästys.

18. (Vaikka Unicafen parasta antia ­onkin todellisuudessa meksikolainen ­uunimakkara.)

19. Huonona päivänä kannattaa mennä ylioppilasaukion Unicafeen ­(ystävien kesken yolo) super letkeen miesoletettutyöntekijän juttusille, saa ainaki ”meininkii”.

20. Ota muutaman minuutin varaslähtö luennolta niin, että vältät Portsun Unicafen 11:45 ikuisuusjonot.

21. Kekkonen. 1956-81 nevö föget.

P VAPPULIITE

Vappuliite Taas on se aika vuodesta! Työväen päivä, juhlanpäivä! Poleemin toimitus on koonnut kokoon viime vuosien vappumuistoja. Mitä uudet fuksit odottavat opiskelijoiden tärkeimmiltä juhlilta? Minne on piilotettu legendaariset jallupullot? Ja mitä kuuluu viime vuoden ­maailmanmestareille?

Places to be: Valtsikan sisäpiha: Valtsikalaiset ­fukseista N:nen vuoden opiskelijoihin kokoontuvat ­ bailaamaan koko päiväksi! Saavu ajoissa pai­ ­ kalle, sillä aikainen opiskelija jallupullon nappaa.

Valtsikaa parhaimmillaan!

Snellmanin lakitus: Kokoonnu yhdessä kanssavaltsikalaisten kanssa seuraamaan Snellun lakitusta! Onko hattu tänä vuonna liian suuri vai pieni? Ketkä ovat lakitustiimissä? Kauanko kestää, ennen kuin lakki katoaa?

Yhistyksen vappuskumpat: Yhteiskuntahistorian alumnijärjestö Yhistys tarjoaa janoisille opiskelijoille Wapun ensimmäiset skumpat! Luvassa railakasta yhteislaulua Tuomiokirkon portailla.

Mantan lakitus: Helsingin tunnetuin Wapputapahtuma! Kun Manta saa lakin päähänsä, saa wappukansa seurata perässä.

KUVA TANELI HARO

Ullanlinna: Kun olet selvinnyt jatkoilta ja saanut varastettua muutaman tunnin ­ yöunet, s­aavu Kaivopuistoon valtsikan pressulle ­ nostamaan tärisevin käsin skumppalasia!

Wapu ei lopu!

25

P VAPPULIITE

Hei fuksi, mitä mieltä olet wapusta?

Vappu! Tuo ylioppilaiden, työväen, teekkareiden, tippaleipien, piknikeillä skumppaa kilistelevien perheiden ja mitä kummallisimman muotoisten ja kokoisten suurten foliopallojen odotettu juhla. Kaupunkilaisten ja valkoisten lakkien juhla. Kaivopuistossa päivystäviä poliiseja kilisevien kaljakassien kanssa karkuun juoksevien teinien juhla. Opiskelijan, opiskelemaan pyrkivän tai siitä haaveilevan silmin iloisesta haalarikansasta täyttyvien kaupunkien juhla. Mielentila! Vai mitä mieltä sinä olet?

Vapun wikipedia-sivun ”Kansainvälinen työläisten juhlapäivä” –osiosta kirjoittamiseen inspiraatiota etsiessäni opin, että vappua on muuallakin Euroopassa ”juhlistettu” alkujaan työväenluokan elinoloihin kantaa ottavin mielenosoituksin. Ilmeisesti myös Suomessa työläisten vappujuhlien iskulause oli vuosikymmeniä ”kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan tuntia virkistystä, kahdeksan tuntia lepoa”. Juhlan yhteys työväenluokan elämään ja työntekoon onkin monin tavoin huomioitu juhlinnassa selkeästi niin täällä kuin muuallakin. Myös itselläni vappuun liittyvät tunnelmat ja odotukset ovat jo parin vuoden ajan olleet vahvasti eri tavoin työntekoon orientoituneita. Post-it-lappujen väkertäminen, nousuhumalaisille hymyileminen kassan takana ja kavereiden valkolakkien täyttämien Instagram-kuvien selailu kotisohvalta käsin ovat olleet olennainen osa vietettyjen välivuosien villejä vappukarkeloita.

Joskus toukokuun ensimmäinen ei siis tarkoita juhlimista ja vapaapäivän viettoa pääsykokeisiin pänttääville tai vuorotyöläisille jää juhlinta usein välistä kiireiden täyttämän ajankohdan takia. Valmennuskurssien vetäjät suosittelevat ottamaan tänä vuonna lukurupeaman takia vähän rauhallisemmin ja työnantajat suostuttelevat vuoroihin tuplapalkkoihin vedoten. Minun lisäkseni on tämä vaihtoehto varmasti myös monelle muulle opiskelijalle tuttua, ainakin jossain vaiheessa elämää. Suuri osa 26

pääsykokeista ajoittuu juuri vappujuhlinnan käynnistämälle toukokuulle, ja monen takaraivossa kyteekin raivokkaasti toiveikkaan selkeä visio tulevaisuudesta; ensi vappuna minäkin liityn tuohon joukkoon, ensi vapusta tulee jotain aivan erilaista!

Erityisesti välivuosien aikaisessa, tietynlaisessa ”välitilassa” vappu siis saattaa tuntua samanaikaisesti ristiriitaiselta, stressaavalta ja toiveikkaalta ajankohdalta, mutta entäs sitten, kun se paljon puhuttu opiskelijaelämä koittaa?

Muuttaako juhla täysin merkityksensä? Olen itse siinä määrin onnekkaassa asemassa, että viimekeväisen luku-urakan jälkeen aloitin syksyllä yhteiskunnallisen muutoksen tutkimuksen opinnot, ja kulunut vuosi on monessa suhteessa eronnut edellisistä lähes joka suhteessa.

Pitkästä aikaa suhtautuminen lähestyvään vappuun on sekin eittämättä erilainen. Vanhemmat tieteenharjoittajat ovat maalailleet kuvia päiväkausia kestävästä mielentilasta, jossa punaiset haalarit yhdistyvät beer pong-turnauksiin, Snellman-patsaan lakitukseen ja ennen kaikkea opiskeluvuoden loppumiseen liittyvään samanaikaiseen euforiaan ja haikeuteen, joiden keskinäisessä sekoituksessa eivät ”muutaman” skumppapullollisen nauttimisen aiheuttamat jälkitunnelmatkaan paljoa haittaa.

KUVA SAANA VÄINÄMÖ

P VAPPULIITE

Aiempaan Wikipedia-tietoiskuun palaten voisikin ajatella, että vappujuhlien iskulausetta mukaillen taidetaan yliopistomaailman akateemisessa kulttuurissa tänä päivänä puhua pikemminkin vappua edeltävistä kahdeksasta kuukaudesta opiskelua, juhlan itsensä koittaen kahdeksan päivää virkistystä ja sen jälkimainingeissa kahdeksan päivää/viikkoa/kuukautta lepoa… Tässä vaiheessa aletaan siis tosiaan puhua jo omasta mielentilasta. Kaiken kaikkiaan ensimmäistä opiskelijavappuaan odottavan fuksin, eli allekirjoittaneen, fiilikset ovat toiveikkaat ja jännittyneet, kuten varmasti myös monen muun eri opiskelijayhteisöjen tuoreen jäsenen. Kyseessä on monen fuksin lisäksi tänä vuonna myös tuoreiden opiskelijajärjestöjen, kuten yhteiskunnallisen muutoksen opiskelijoiden Kumous Ry:n ensimmäinen vappu, joten riehakkaasta tunnelmasta ei tänäkään vuonna tule olemaan pulaa valtsikalaisten keskuudessa.

EVELIINA JUNIKKA

KUVA JAAKKO RAHKO

Poleemin Jallun metsästys!

27

P VAPPULIITE

JESSE HIRVELÄ

Kun unelmista tuli totta Polho Dream Team 2015:n kolme vuotta kestänyt taistelu VOO:n pre-wapussa palkittiin viime vuonna, kun joukkue saavutti tuon titteleistä kauneimman: valtsikan beer pong -mestaruuden.

Vuonna 2015 perustettu tiimi syntyi rakkaudesta ja intohimosta. Kaksi ensimmäistä turnausta olivatkin täynnä unohtumattomia yksilösuorituksia, shakkimatseja muistuttavia strategioita sekä yhdessä koettuja, kaljankirkkaita hetkiä pelikenttien myllerryksessä. Hävityt ottelut jättivät arpia, mutta ne kasvattivat samalla itse joukkueen. Armoton treenaaminen ja edellisvuosien nousujohteinen menestys loivatkin suurta tarmoa tarttua pingispalloon jälleen keväällä 2017.

Edellisten turnauksien tapaan joukkueen kokoonpanossa nähtiin jälleen pieniä muutoksia, jotka tapahtuivat tällä kertaa myös itse turnauksen aikana luoden paikoitellen pelonsekaisia hetkiä. Turnaus eteni kuitenkin toinen toistaan tiukempien pudotusotteluiden kautta kohti semifinaalissa vastaan tulleita, lokaisista huulenheitoistaan tunnettuja Leikkeleitä vastaan. Vuosia beer pong -kaukaloita dominoineen joukkueen kaaduttua kaikki tuntui yhtäkkiä mahdolliselta. Tie finaaliin oli auennut, ja loppu on historiaa.

Joukkue kumartaa kuitenkin edelleen kaikista tärkeimmälle, eli yleisölle. Lähes astraalisiin sfääreihin noussut kollektiivinen kiima oli suoraan verrattavissa kansainvälisen tason futishuumaan (tai huliganismiin), ja Unelmaan uskovan torspolaiskeskittymän lisäksi koko valtsika tuntui huutavan jokaisen kädenheilautuksen kohdalla. Tunnelma Kuppalan lumisateisella pihalla oli käsinkosketeltavissa, kun satapäinen finaalikatsomo rellesti hurmoksellisten yhteislaulujen tahtiin tiiviisti telttakatoksen alle pakkautuneena.

28

KUVA MATHILDA TIMMER

Vappuaatto- ja päivä kuluivatkin lähinnä voitonhymnien merkeissä, vaikka managerimme varaamaan hotellihuoneeseen asti ei kisaväsymyksestä johtuen lopulta päästykään. Kultti oli syntynyt viimeistään siinä vaiheessa, kun onnitteluja sateli jopa itse professori Rentolan toimesta. Tätä kiillottamatonta muistelmaa kirjoittaessa Polhon yhteisen mestaruuden puolustaminen on kuitenkin vielä edessä. Nyt on aika nukkua hyvin, mennä eteenpäin, olla joukkue sekä jatkaa kohti uusia pelejä kuningasjuomalajin merkeissä… Oi, Yhis on!

Polho Dream Team 2015 – UNELMA ELÄÄ

TEKSTI & KUVA KARA MARTIKAINEN

Nyt puhutaan translaista Suomen nykyinen translaki astui voimaan vuoden 2003 alusta, eikä se monien tahojen mukaan täytä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Yhden muutoksen se on kokenut, kun eduskunta hyväksyi sukupuolineutraalin avioliittolain helmikuussa 2016. Tämän seurauksena translaista poistettiin vaatimus naimattomuudesta maaliskuun alussa vuonna 2017.

Amnesty International toteaa, että tämä oli askel oikeaan suuntaan, mutta ei missään nimessä riittävä muutos.

Seta ja Trasek käynnistivät vuonna 2016 kampanjan Suomen translain muuttamisen puolesta. ”Kampanja jatkuu, kunnes ihmisoikeuksia kunnioittava ja hyvän hoidon takaava uudistunut translainsäädäntö tulee voimaan.”

Setan ja Trasekin translaki-kampanjaa tukevat muun muassa Amnesty International ja Ihmisoikeusliitto. Myös HYY on ottanut kantaa translain muutoksen puolesta 10.10.2017 julkaistussa linjauksessaan: ”Valtion tasolla on kyettävä erottamaan toisistaan juridinen ja biologinen sukupuoli siten, että juridinen sukupuoli on ihmisen itsensä määriteltävissä. Ihmisen juridinen sukupuoli ei myöskään saa asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan.”

Mikä translaki?

Eduskunnassa vuonna 2002 hyväksytty ja vuonna 2003 voimaan asetettu translaki on nimeltään ”Laki transseksuaalin sukupuolen vah-

vistamisesta”. Juridisen sukupuolen muuttamiseen vaaditaan lääketieteellinen selvitys siitä, että henkilö kokee pysyvästi kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa. Lisäksi henkilön tulee olla steriloitu tai muusta syystä lisääntymiskyvytön. Lisäksi vaaditaan täysi-ikäisyys ja Suomen kansalaisuus tai asuinpaikka Suomessa. ”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi keväällä 2017, että lisääntymiskyvyttömyyden vaatiminen on ihmisoikeusloukkaus. Myös Euroopan komissio toteaa, että lisääntymiskyvyttömyyden vaatimisesta tulee luopua juridisen sukupuolen vahvistamisen ehtona.” Vuonna 2016 Suomen YK:n kidutuksen vastainen komitea nosti esiin, että ihmisten pakottaminen lääketieteellisiin toimenpiteisiin ja psykiatriseen arviointiin on verrattavissa kidutukseen.

Setan ja Trasekin Kuuluu ­kaikille -kampanjasivuilla todetaan, että juridisen sukupuolen vaihtamiseksi tulee olla lääkärin, sairaanhoitajan sekä psykiatrin tutkittavana. ”Prosessi voi kestää puolesta vuodesta vuosiin.”

Seuraava vaihe on tosielämäkoe, joka kestää yleisesti vuoden ja jonka jälkeen tulee henkilön hakea puoltava lausunto joltakin toiselta psykiatrilta. Samalla tulee todistaa lisääntymiskyvyttömyys.

Seta ja Trasek pyrkivät muuttamaan nykyistä translakia, ja kampanjassa tavoitteiksi on asetettu, että juridisen sukupuolen vahvistaminen perustuisi seuraaviin kriteereihin: 29

ilmoitus sukupuolen vaihdoksesta perustuisi henkilön omaan ilmoitukseen lääketieteellisen toimenpiteen sijasta, ei vaadittaisi todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä, ja vaihdos olisi mahdollinen myös alle 18-vuotiaille. Tämä tarkoittaisi psykiatrisen arvion poistamista ja yksilöllisten hoitojen saamista. Setan ja Trasekin tavoitteena on erityisesti tuoda esille sukupuolen moninaisuus ja identiteetin riippumattomuus biologisesta sukupuolesta. Lisäksi kampanjan tarkoitus on herättää keskustelua translain vaikutuksista yksilöiden elämään.

Translaista käydyssä keskustelussa keskiössä on kysymys itsemääräämisoikeudesta. Kuinka sukupuoli määritellään, ja kuka sen voi määritellä? Nykyisessä translaissa itsemääräämisoikeutta ei käytännössä ole, vaan arvion tekevät ulkopuoliset viranomaiset ja asiantuntijat. Translain muutosta ajavat tahot nostavat esiin, että kukaan muu kuin henkilö itse ei voi määritellä omaa sukupuoltaan. Tavoitteena olisi, että esimerkiksi nimenvaihdos onnistuisi ilman erillisiä lääketieteellisiä toimenpiteitä.

Lisäksi keskusteluun halutaan nostaa muidenkin kuin mies- ja naissukupuolten olemassaolo.

Seta ja Trasek toteavat seuraavasti: ”Lääketieteellistä hoitoa tarvitsemattomien ihmisten 30

henkinen hyvinvointi paranee huomattavasti, kun he voivat tehdä itselleen tarpeelliseksi katsomansa juridiset muutokset ilman pitkiä, niihin hoitoihin tähtääviä tutkimuksia, joita he eivät kuitenkaan kävisi tulevaisuudessa lävitse.”

Lisääntymiskyvyttömyyden vaade nostetaan usein esiin kaikkein räikeimpänä epäkohtana translakia tarkasteltaessa. Samalla Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa vaade lisääntymiskyvyttömyydestä juridisen sukupuolenvaihdon yhteydessä on voimassa. Seta ja Trasek nostavat esiin, että sukupuoltaan korjaavat henkilöt ovat kaikki yksilöitä, eivätkä kaikki koe tarvetta lääketieteellisiin kehollisiin muokkauksiin elääkseen kokemassaan sukupuolessa.

Tämä ei ole kuitenkaan juridiselta kannalta mahdollista nykyisen translain puitteissa. Kysymys on nimenomaan kehollisesta koskemattomuudesta ja itsemääräämisoikeudesta. Kuka saa päättää, millainen henkilön kehon tulee olla? Joku voi kysyä: ”Miksi minut pitää sterilisoida, jos haluan vaihtaa nimeni?”

Vuoden 2018 presidentinvaalien lomassa Amnesty International kysyi presidenttiehdokkaiden kantaa translain muuttamisesta.

Ainoa ehdokas, joka vastusti muutosta, oli Laura Huhtasaari. Sauli Niinistö totesi kyselyssä,

että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ja että pakkosterilisaatio on niiden vastaista. Setan ja Trasekin Kuuluu kaikille -kampanjasivuilla todetaan, että ”Silvia Modigin tekemä lakialoite sterilisaatiovaatimuksen poistosta on vireillä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Valiokunnan puheenjohtaja Tuula Haataisen (sd) mukaan lakialoite pystyttäisiin ottamaan käsittelyyn, jos enemmistö 17-jäsenisestä valiokunnasta niin haluaisi. Lakialoitteen on allekirjoittanut 85 kansanedustajaa, joista valiokunnassa istuu kahdeksan”.

Peruspalveluministeri Juha ReVaatimus translain hula (kesk) on to2017, että muutoksesta koskee dennut uudistus kaatuu nimenomaan juridi- Perussuomalaissen ja lääketieteellisen ten vastustukeikä sitä tulprosessin irrottamista seen, la käsittelemään toisistaan. tällä hallituskaudella. Ulkoministeri Timo Soini on todennut blogissaan, että ”Mies ei synnytä. Translaki ei tämän hallituksen aikana etene”.

Jani Toivola (vihr) toteaa tämän vuoden helmikuussa julkaistussa artikkelissaan, että ”Kellään ulkopuolisella ei pidä olla päätösvaltaa toisen henkilön sukupuolesta. Itsemääräämisoikeuden takaaminen on translain kokonaisuudistuksen keskeinen tavoite. Oman ilmoituksen tekemisen pitäisi olla mahdollisimman yksinkertaista ja nopeaa.” Translaista keskusteltaessa keskiössä ovat ymmärrykset identiteetistä, biologisesta sukupuolesta ja ­kehollisesta itsemääräämisoikeudesta.

’

Transpoliittisella toimintaviikolla vaadittiin kehollista itsemääräämisoikeutta Queer-anarkistinen yhteisö Pinkkimusta Helsinki järjesti 19.-25.3. toimintaviikon teemalla ”miten selvitä transfobisessa maailmassa?”. Toimintaviikolla käsiteltiin seksuaalisuutta, järjestettiin työpaja viranomaisten kanssa selviämiseen, katsottiin elokuva sekä korjattiin pyöriä.

Pinkkimusta Helsinki järjesti myös vertais-

tapaamisen niille, jotka harkitsevat trans­ prosessiin menoa, ovat juuri sen alkutaipaleella tai ovat sen läpikäyneet. Viikko huipentui lauantaiseen Transvallankumous nyt! -mielenosoitukseen, jossa vaadittiin transihmisten oikeutta sukupuoleensa ja kehoonsa sekä itsemääräämisoikeutta.

Samaisen viikon perjantaiaamuna ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tukijoineen saapui Senaatintorille saattelemaan vetoomuksen translain uudistamisesta pääministerin valtiosihteerille Paula Lehtomäelle. Vetoomuksen valtioneuvoston kansliaan toimittivat Amnesty Internationalin pääsihteeri Salil Shetty, ihmisoikeuspuolustaja Sakris Kupila, Suomen Amnestyn osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson sekä Koulujen kirjemaratoniin osallistuneet yläkoululaiset. Vetoomuksen allekirjoitti lähes 350 000 ihmistä ympäri maailman. Amnesty International kysyy, milloin myös Suomen päättäjät ymmärtävät tarpeen lakiuudistukselle? Amnesty huomauttaa, että Suomi on hyväksynyt kansainväliset ihmisoikeussuositukset, joiden mukaan sukupuolen juridisen vaihdoksen tulee olla nopea, avoin ja sujuva prosessi, ja sen on kunnioitettava ihmisten yksityisyyttä ja ihmisarvoa.

Suomessa tiedettävästi synnyttänyt ensimmäistä kertaa juridiselta sukupuoleltaan oleva mies Helsingin Sanomat uutisoi 4.4.2018, että ”Lapsen synnyttänyt isä on käynyt läpi sukupuolen korjausprosessin. Hän oli keskeyttänyt tilapäisesti hormoniterapiansa, jotta pystyi kokeilemaan lapsen hankkimista puolisonsa kanssa”.

Tämä on historiallinen askel Suomessa. Synnyttänyt mies on todennut Helsingin Sanomille antamassaan lausunnossa, että ”Haluanko antaa yhteiskunnan sanella, mitä teen kehollani ja elämälläni? Ajattelin, että mikään ei estä.

Olen vapaa mies”. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan translakia tulevaisuudessa tullaan viemään.

Asia ei ole loppuun käsitelty. Kysymys translaista herättää kiivasta ideologista keskustelua, jossa kohtaavat erilaiset näkemykset ihmisyyden biologiasta ja identiteetistä. Keskustelu translaista on keskustelua tulevaisuudesta. P 31

MAAILMANPOLITIIKKAA SILKKITIELLÄ Syyskuussa 2013, vierailullaan Kazakstaniin, Kiinan ­presidentti Xi Jinping esitti uuden alueellisen yhteistyömallin, silkkitien ­talousvyöhykkeen­perustamista. Kuukautta myöhemmin Indonesiassa presidentti Xi esitti Aasian infrastruktuuri-­investointipankin, AIIB, luomista sekä 2000-luvun merisilkkitien rakentamista.

TEKSTI JOUNI KAUREMAA | KUVA ELINA NYHOLM

Yllä esitetty muotoilu on yksi tapa aloittaa Kiinan Belt and Road –hankkeen esittely. Se tiivistää hyvin eräitä hankkeen ydinpiirteitä: hankkeessa on kyse suuren mittaluokan infrastruktuurin kehittämisestä, sen esitteli verrattain tuore presidentti Xi Jinping itse, sen ympärille on rakennettu erilaisia rahoitusorganisaatioita ja se kattaa laajasti niin Euraasian maareittejä (”Belt”) kuin sen etelänpuoleisia merireittejäkin (”Road”). Sosiologi Michael Mann on esittänyt, että maailmanhistoria on nähtävissä valtioiden välisenä kamppailuna neljästä vallan lähteestä: ideologisesta, taloudellisesta, sotilaallisesta ja poliittisesta. Mannin viitekehys tarjoaa hyvän tavan analysoida ­Kiinan hanketta.

Ideologisesta näkökulmasta tarkasteltuna hankkeella on vahva yhteys Kiinan nykyjohdon, erityisesti Xin ajaman ”kiinalaisen unelman” käsitteeseen. Itse hankkeen nimi viittaa eksplisiittisesti Kiinan menneeseen maailmanvaltaan. Euroopan ja Kiinan yhdistäneen merkittävän kauppaväylän, silkkitien, juuret ulottuvat ainakin vuoteen 800 eaa., ja terminä se kuvaa omalta osaltaan Kiinan ja Intian maailmanvaltaa erityisesti 1000- ja 1100 –luvuilla.

Ideologisen komponentin suhteen on huomionarvoista myös Xi Jinpingin puhe syksyn 2017 puoluekongressissa, jossa hänet valittiin uudelleen presidentiksi. Xi mainitsi hankkeen 32

kolme ja puoli tuntia kestäneessä puheessaan neljä kertaa eri yhteyksissä.

Talousulottuvuus on merkittävä monessa suhteessa, ja se on hankeen ilmeisin valtapoliittinen näkökohta. Koko hanke on pintatasolla erilaisten rakennusprojektien ja näin luotavan infrastruktuurin kautta taloudellista toimintaa kiihdyttävää. Hyvin konkreettisena tavoitteena onkin pitää yllä Kiinalle äärimmäisen keskeistä talouskasvua tarjoten liiketoimintamahdollisuuksia kiinalaisille yrityksille.

Kiinan tavoitteena on myös kehittää alikehittynyttä länsiosaansa. Deng Xiaopingin vuonna 1978 käynnistävät reformit koskivat ensi sijassa rannikkoseutuja ja ovat johtaneet merkittävään alueelliseen taloudelliseen eriarvoisuuteen.

Läntisemmät Kiinan osat jätettiin tarkoituksella tulevaksi projektiksi.

Hankkeella on vahva yhteys – – Xi Jinpingin ajamaan ”kiinalaisen unelman” käsitteeseen.

Myös sotilaallinen ulottuvuus on läsnä, erityisesti silloin kun hanketta tarkastellaan turvallisuusnäkökohdista. Yhtäältä se on nähtävissä Kiinan pyrkimyksenä taata energiahankinnoilleen vaihtoehtoinen reitti, koska ener-

giatuonnista vahvasti riippuvainen Kiina on merireittien armoilla. Suorat logistiset yhteydet esimerkiksi Lähi-idästä Pakistaniin ja sieltä edelleen kaavaillun logistisen käytävän kautta tarjoavat energiaturvaa mahdollistaen tarvittaessa kapean Malakansalmen välttämisen. Samaa asiaa ajavat kaasuputket Keski-Aasiasta.

Turvallisuusnäkökohdaksi voidaan nähdä myös Länsi-Kiinan tilanne. Hankkeen lupaaman talouskehityksen yhtenä tarkoituksena voidaan nähdä olevan Xinjiangin provinssin – ja laajemminkin Keski-Aasian – rauhallisuuden tukeminen. Edelleen, merisilkkitie voidaan nähdä hankkeena kasvattaa Kiinan läsnäoloa Etelä-Kiinan merellä.

Myös poliittinen ulottuvuus, erityisesti geopoliittinen, on vahvalla sijalla. Dengin ajoista lähtien Kiinan ulkopolitiikan linjana on ollut varovaisuus, pyrkimys ”kylmästi havainnoida” ja ”pitää matalaa profiilia eikä koskaan ottaa johtoasemaa tai tehdä vaikutusta”. Selkeänä irtiottona tähän Xin ulkopolitiikkaa on kuvattu suurvaltadiplomatiaksi. Hanke ilmentää tätä monin tavoin, kuten taloussuhteiden tiivistymisen ja renminbin kansainvälisen käytön lisäämisen kautta. Alueellisesti kiinnostavia vaikutusvallan kohteita ovat muun muassa Keski-Aasia, jossa monet uuden silkkitien kaavaillut reitit risteävät, sekä Itä- ja Keski-Eurooppa, jossa Kiina ajaa vaikutusvaltaansa verrattain uuden 16+1-yhteistyöfoorumin kautta.

Näiden valikoitujen esimerkkien valossa Kiinan uusi silkkitiehanke tarjoaa mahdollisuuksia kaikkien neljän Mannin esittämän vallan lähteen kasvattamiseen. Hanke on siten n ­ ähtävissä konkreettiseksi välineeksi, jolla Kiina pyrkii ajamaan vaikutusvaltaansa maailmanpoliittisessa mittakaavassa. Projekteja on jo käynnissä laajassa mitassa: The Economist arvioi vuonna 2016 projektien laajuudeksi 900 miljardia dollaria.

Yhden konkreettisen vetotekijän hankkeelle luokin Aasian mittava infrastruktuurivaje.

Aasian kehityspankin vuoden 2017 laskelman mukaan alueen kestävän kasvun takaamiseksi tarvittaisiin vuosittain 1,7 biljoonan dollarin – vajaan 600 Länsimetron – investoinnit. Hankkeen kokonaispituus puolestaan on jätetty auki.

Läpimeno ei ole kuitenkaan varmaa.

Julkisuudessa on esitetty arveluja eri projektien aidosta taloudellisesta kannattavuudesta ja luottoriskeistä, Keski-Aasian turvallisuusuhista sekä hankkeen liiallisesta henkilöitymisestä Xihin. Merkittävin este tulee kuitenkin luultavasti olemaan muiden valtioiden epäluulo.

Ei ole varmaa, että eri maat, huolimatta tarjolla olevista taloushyödyistä, hyväksyisivät Kiinan pyrkimykset. Vaikka Kiina pyrkii aktiivisesti korostamaan hankkeen monenkeskisiä hyötyjä ja hälventämään muiden pelkoja, uusi silkkitie on ehkä kuitenkin muodostunut valtapoliittisilta ulottuvuuksiltaan liian näkyväksi. P 33

ME LUOMME HISTORIAA – VAI TOISTAAKO SE ITSEÄÄN? TEKSTI & KUVAT MILJA KALLIOSAARI

Vanhan testamentin jae sanoo: ” Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla” (Saarn 1:9). Tämä vuosituhansia vanha lainaus on pinttynyt osaksi länsimaista ajattelua - se on löytänyt tiensä niin Mika Waltarin proosaan kuin suomalaisen räppiduon, Profeettojen, lyriikoihin. Jos tarkastelemme pintapuolisesti maailmaa ympärillämme, moni asia tuntuu muuttuneen Raamatun ajoista. Kuitenkin, riippumatta siitä, kuinka kauas olemme menneestä tulleet tai kuinka pitkälle kehitymme, on hyvin vähän asioita, jotka todella muuttuvat.

Kun tarkastelemme mennyttä, ei ole vaikeaa vetää yhtäläisyyksiä historiallisten tapahtumien välillä. Sotia on, ainakin länsimaissa, seurannut yleensä katkeruuden kasvu ja uusi, usein entistä raaempi sota. Talouskasvun taantuessa kansan tyytymättömyys on yleensä heijastettu joko johtajiin, tai toiseen oman sisäryhmän ulkopuolella vaikuttavaan voimaan – tuhoisin seurauksin.

Kysymys siitä, toistaako historia itseään, on kuitenkin itsessään äärimmäisen vaikea. Ensinnäkin meidän tulisi määrittää, mitä kysymyksellä oikeastaan tarkoitamme. On itsestään selvää, ettei historia koskaan toista faktisesti itseään. Kuitenkin käsitys historian itseään toistavuudesta on löytänyt itsellensä sijan yleisen hyväksynnän piiristä. Siksi olisi erittäin tärkeää pyrkiä määrittämään, mitkä tekijät luovat käsitystä historian toistuvuudesta. Tässä kohtaa kysymyksen luonne muuttuu filosofiseksi. Tarkastelkaamme siis kysymystä historianfilosofian kautta.

34

Saksalainen filosofi G.F.W. Hegel loi 1800-luvun alussa käsitteen ajan hengestä, joka tunnetaan paremmin termillä zeitgeist. Käsite kuvaa tietyn aikakauden ominaista ilmapiiriä tai ajatusmaailmaa. Hegel näkee ideansa kautta, että historia toistaa itseänsä kaavamaisen mallin mukaan: jokainen zeitgeist omaa oman teesinsä, jonka kaksiosaisen murroksen kautta maailma muuttuu ja kehittyy. Yhteiskuntafilosofi Karl Marx on myöhemmin todennut, että tämä kehitys tapahtuu aina kahdesti: ensin tragedian ja sitten farssin kautta. Tätä teoriaa voisi soveltaa esimerkiksi toista maailmansotaa edeltävään nationalismin nousuun Saksassa ja toisaalta tämän päivän neo-nationalistisiin liikkeisiin.

Kummankin osasyynä voidaan nähdä hankalat taloustilanteet ja kansan tyytymättömyys.

Kysymys siitä, toistaako historia itseään, on kuitenkin itsessään äärimmäisen vaikea.

Hegelin ajatuksien pohjalta voimme esittää, että historian samankaltaiset ja toistuvat murrokset luovat tunteen syklisyydestä. Toistuvat paradigmat luovat meissä tuttuuden tunteen – kuin olisimme jo kokeneet juuri tapahtuvan murroksen. Entiselämys, eli déjà vu, on ilmiö, johon liittyy vahva ja hämmentävä kokemus tapahtuman toistumisesta uudestaan samankaltaisena. Déjà vu eli, ”jo nähty” sai nimensä ranskalaiselta filosofi- ja parapsykologi Emile Boraicilta 1800-luvun lopussa. Ilmiöstä on läpi historian todisteita, mutta vasta viime aikoina neuropsykologit ovat alkaneet ymmärtää tunteen todellisia syitä. Oletetaan, että tuntemus syntyy, kun aivomme yhdistävät reaaliajassa muistoistamme tarpeeksi samanlaisia kokemuksia ja mielikuvia, jotka sopivat yhteen sen hetkisen tilanteen kanssa.

Tapahtumaa ei siis koeta todellisuudessa uudelleen: se vain vaikuttaa hyvin samankaltaiselta jo säilömuistissamme olevien useiden kokemusten kanssa. Historian tutki-

muksessa voisimme siis pohtia, kärsiikö menneisyyden tutkimus déjà vu-kokemuksesta.

Voimme helposti huomata, ettei historia koskaan toista itseään täydellisesti. Pystymme kuitenkin huomaamaan, kuinka tiettyjen palasten yhdistyessä oikealla tavalla suotuisalla hetkellä historia tosiaan tuntuu toistavan itseään. Kirjailija Mark Twinea lainaten voidaankin todeta, että ”historia ei toista itseään, vaan se on taipuvainen riimittelyyn”.

Historian tutkimuksessa voisimme siis pohtia, kärsiikö menneisyyden tutkimus déjà vu-kokemuksesta.

Jos oletamme, että historia on kykenevä toistamaan itseään, voimme myös esittää kysymyksen siitä, onko ihminen kykenevä oppimaan historiastaan. Toistuvuutta historiaan luovat yleensä sykliset kehityskaaret ja kausaaliset tapahtumaketjut. Jos siis haluamme ja yritämme oppia historiasta, meidän tulisi paneutua näiden mallien tutkimiseen ja parhaassa tapauksessa

tunnistaa ne riittävän ajoissa. Meidän tulisi opiskella mennyttä toimiaksemme tulevaisuudessa. Sillä mikä kerran on ihmisen toiminnan seurauksena tapahtunut, on täysin mahdollinen toistumaan.

”Ne, jotka eivät voi muistaa menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä”. Lainaus on peräisin George Santayanalta. Tämän näkökulman pohjalta historian opiskelu saa aivan uusia merkityksiä. Sen sijaan, että vain tiedostamme ja ymmärrämme menneisyytemme, meillä on myös mahdollisuus puntaroida ja pohtia, millaiselle perinnölle tätä päivää rakennamme. Kaikki ihmisoppiminen perustuu kumulatiiviseen tiedon ja taidon rakentamiseen. Sama pätee myös historiaan: me seisomme menneisyyden hartioilla. Missä me ihmiset kuitenkin olemme kovin huonoja, on tämän menneisyyden perinnön tunnistaminen tässä päivässä. Jos katsoisimme tarkemmin, voisimme ehkä oivaltaa, että näemme omat kasvomme menneisyyden kuvajaisessa.

Mielestäni on virheellistä puhua historiasta itseään toistavana ilmiönä. Historia ei toista itseään. Olisi typerää väittää näin, sillä historia ei ole toimiva tai ajatteleva olento, vaan täysin meidän omien toimiemme ja ajatustemme tuotos. Voimme kuitenkin todeta, että ihminen toistaa itseään – valitettavan usein etenkin virheitään. G.W. Trompf on 1970-luvulla lähestynyt ongelmaa samankaltaisesta näkökulmasta. Hän näkee, että historia kehittyy syklisten paradigmojen murrosten kautta, jotka näin luovat toistuvuutta. Ilmiö ei tapahdu kuitenkaan historiallisen mekanismin tai kaavan tuotoksena – toistuvuus syntyy, koska ihmisluonto ei muutu.

Onko meillä mahdollisuutta vaikuttaa lopulta mihinkään, jos ihmisen tila on absoluuttisen muuttumaton? Itse en osaa tarjota ongelmaan suoraa vastausta. Onnekseni historia on jo kerran vastannut tähän kysymykseen.

Abraham Lincolnin sanoin:

”Human nature will not change. In any future great national trial, compared with the men of this, we shall have as weak and as strong, as silly and as wise, as bad and as good.

Let us therefore study the incidents in this as philosophy to learn wisdom from and none of them as wrongs to be ­avenged”. P 35

TEKSTI & KUVAT JAAKKO RAHKO

VENÄLÄISTÄ SIELUNMAISEMAA ETSIMÄSSÄ Yhteiskuntahistorian opiskelijoiden kevätmatka mallia 2018 suuntautui taas kerran kaupunkiin täynnä kulttuuria, halpaa viinaa ja hieman historiaakin. Pietarissa vain kerran aikaisemmin käyneenä kaupunki oli täynnä tutkittavaa, ja työviikon mittaisella matkalla löytyikin monenmoista seikkailua. Muistot matkasta rakentuvat sattumanvaraisesti, joten tapahtumat eivät ole aikajärjestyksessä. Ihmismuisti on hauras ja matkalla nautitut virvokkeet ovat sitä sekoittaneet entisestään. Tämä ei kuitenkaan estä venäläisen luonteen tutkiskelua seikkailuiden kautta, vaan ehkäpä jopa edistää sitä.

Matka alkoi junamatkalla, ainakin heillä, jotka eivät erehtyneet ottamaan bussia.

Rajamuodollisuudet olivat kuitenkin varsin nopeita liikkumavälineestä huolimatta. Silmäänpistävää oli suomalaisen rajavartiolaitoksen karaistujen miehien vaihtuminen hyvin naispainotteiseen virkamieskuntaan rajan tuolla puolen. Tämä teema jatkui reissun läpi Pietarin kaduilla olevissa poliisivoimissa. Naisten merkittävä sosiaalinen asema ei tietääkseni jatku kuitenkaan hallinnon ylempiin johtoportaisiin, mutta kansan tasolla näin vahvasti oli. Tämä tuli esille erityisesti naistenpäivänä, jolloin koko Pietari oli täynnä kukkia ja pariskuntia.

Pietarin rautatieasemalle päästyämme, osoittautui hostellin löytäminen oikeaksi seikkailuksi. Kielimuuri korostui niin tässä kuin myöhemminkin matkan aikana. Alkajaisiksi opettelin majapaikan löydyttyä venäläiset aakkoset ja muutaman hyödyllisen lausahduksen.

Muutamalla sanalla ja käsien heiluttamisella selviää ja kommunikaatio alkoi sujua. Tämän 36

totesimme muutaman muun matkalaisen kanssa lähdettyämme hostellin tupakankatkuisia suihkuja pakoon lähiön banjaan. Viitoimme ja sopersimme englanti-venäjä sekoituksella passimme ja rahamme muovipussiin banjaa ylläpitäneelle miehelle. Ystävällisen palvelun lisäksi saimme jopa omaisuutemme takaisin lähdön yhteydessä. Saunan puolella olleet vanhat jampat olivat myös puheliaita ja heittivät osaamallaan englannilla vitsejä, joista osa tosin meni hieman ohi. Olutta juotiin ja ystävyyttä Suomen ja Venäjän välillä julistettiin, siis perus saunaillan piirteet. Banjan jälkeen kulttuurien erilaisuutta tulikin miettineeksi uudestaan. Tavallisen tallaajan tasolla meno oli hyvin samanlaista kuin koto-Suomessa.

Matkan toinen kohokohta oli laitakaupungin futsalpeli, joka pienemmästä katsojamäärästä huolimatta säilytti ison stadionin tunnelman.

Siitä oli kiittäminen suurelta osin Polytech St. Petersburgin innokkaita kannattajia, jotka vain neljän hengen voimin nostattivat tunnelmaa.

Peli itsessään päättyi kotijoukkueen häviöön, mutta tunnelma säilyi kannattajakunnalla katossa. Olimme löytäneet Real Torspon venäläisen sielunveljen. Pääsimme harjoittamaan taas kerran ottelun aikana venäjänkieltämme, erityisesti erätauolla nakkimakkaroiden ostamisen yhteydessä. Ruokalistalta osasimme kuitenkin kääntää vain hotdogin.

Pietarin hintataso vaatteissa ei ole suomalaiselle erityisen halpa. Päätimmekin toisen matkalaisen kanssa lähteä etsimään kirpputoria keskustan liepeiltä. Löysimme tunnin haahuilun jälkeen luultavasti oikealle paikalle. Laaja junaradan vieressä ollut basaari sisälsi kaikenlaista vaatteista muttereihin, ja löytyipä sieltä komea Lenin-maalauskin. Myyjät kiiruhtivat heti omalle kohdalle, jos erehtyi näyttämään kiinnostuneelta, eikä matka sitten helpolla jatkunut eteenpäin. Koimme matkamme ensimmäisen vihamielisen venäläisen, joka suivaantui, kun vartin testailun jälkeen sopivia kenkiä ei löytynyt. Ovesta ulos kiiruhtaessamme kuului pettyneen bisnesmiehen huutoja, joista emme montaa ymmärtäneet, muttei niiden sanomaa ollut hankala arvailla. Ostoksia teimme yhteensä nolla tällä reissulla. Rahaa olikin takertunut reissulle vain vähän mukaan ja se kulutettiin suurimmaksi osin auringon laskettua.

Yleensä menimme syömään ja istumaan iltaa johonkin paikalliseen kuppilaan.

Banja-porukalla päätimme kuitenkin lähteä baarin sijasta kuuluttamaan suomalaisuuttamme Pietarin yöhön karaoken voimin. Alkuperäinen suunnitelma oli tavata vaihto-opiskelijoita, jotka olivat menossa kaupungin bilekadulle

lauleskelemaan. Tätä opiskelijaporukkaa ei kuitenkaan klubille saapuessamme näkynyt, mikä ei tietenkään menoa hillinnyt. Debyyttimme oli tietenkin Ukkometso, jota jatkettiin dj:n suostuttelun jälkeen JVG:llä. Kadulla olleista karaokepaikoista vierailimme esiintymässä kolmessa. Yleisö villiintyi lähes joka paikassa, ja kerrankin kieliosaamisellamme ei ollut väliä.

Venäläisesti karaokekulttuuriin kuuluivat luonnollisesti shotit, joita sai laulettuaan hyvin. Tämän perinteen tuominen Suomeen voisi kuitenkin ajaa yhteiskuntahistorian opiskelijoita yhä enemmän rappioon.

Vaikka suuren osan matkasta pyörin turistikohteiden ulkopuolella, piti Eremitaasin loistoa kuitenkin käydä ihastelemassa. Isoa palatsia täynnä taidetta oli mahdotonta käydä kokonaisuudessaan läpi, joten kierrokseni rajoittui lähinnä tsaarin tilusten tarkasteluun. Opiskelijoille sisäänpääsy on kuitenkin ilmainen, joten voin suositella kierrosta kanssaopiskelijoiden Pietari-listalle. Tsaarinaikaista suuruutta katsellessa ei tarvinnut hirveästi ihmetellä, miksi hallintoa vastaan oltiin valmiita kääntymään.

Perinteisempiin turisteiluihin lukeutui myös korttelikierros Kazanskiy Ostrovin alueella, joka on vanhaa kaupunkia. Pietarin yliopiston professorin pitämä kierros esitteli monia Dostojevskin romaaneissa esiintyneitä paikkoja.

Ilman teosten tuntemusta nämä paikat eivät avautuneet, mutta aurinkoisessa Pietarissa kelpasi pyöriä.

Kokonaisuudessaan reissu oli kaikkine seikkailuineen mahtava kokemus. Pietarista päällimmäiseksi mieleen jäi sen ihmiset, jotka suurimmaksi osaksi olivat varsin mukavia.

Ruohonjuuritasolle mentäessä yhteiskunnasta löytää enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. P

37

1984 – MENNYTTÄ VAI TULEVAA, VAI SITÄ SAMAA VANHAA KAAVAA? Dystopioista puhuttaessa on jo lähes ­fysikaalinen mahdottomuus olla mainitsematta George Orwellia ja vuotta 1984. Yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista synkkää tulevaisuutta ennustavista klassikoista kipusi taas vuonna 2017 Amazonin myydyimpien kirjojen listoille.

Miksi vuonna 1949 julkaistu eepos kiinnostaa ja puhututtaa edelleen?

Vuonna 1984 eletään valtiossa, ­jossa isoveli valvoo ja kansa ihailee diktaattoria. ­Kyseessä ei ole kuitenkaan Kiinan kansantasavalta, vaan kuvitteellinen Oseania-nimeä kantava totalitarismi. Tarinan päähenkilöllä, Winston Smithillä, on näin yhteiskunta­ historioitsijan korvaan kalskahtava ammatti Totuusministeriössä historian väärentäjänä.

Totuus on se, mikä kulloinkin sopii vallan­ pitäjien tarpeisiin. Nimet, vuodet ja käänteet on korjattava papereihin.

Orwell ottaa tekstissään ­kantaa propagandaan ja pohtii, miten taitavalla kielenkäytöllä on mahdollista muovata ­ tosiasioita.

Teeman taustavaikuttajina o­vatkin todennäköisesti olleet Stalinin Neuvostoliitto, ­Francon ­Espanja ja nationalistiseen ­imperiumin ihailuun t­aipuvainen sodanjälkeinen britti­lehdistö.

Propagandan olennaista antia onkin se, että kun valhetta toistetaan tarpeeksi k­auan tarpeeksi tehokkaasti, voi se yhtä hyvin olla totta. ­Vastustelu ei auta; ajatuspoliisi tarkkailee jokaista liikettäsi.

Taipumusta käyttää tarpeen m ­ ukaan vääristeltyä totuutta on verrattu myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ­ ­retoriikkaan. Tästä yhteydestä johtunee myös kirjamyynnin tuorein piikki. Trump on esittänyt useaan otteeseen täysiä valheita ­kolmesta miljoonasta laittomasta äänestäjästä lähtien päin kuulijoiden naamaa. Kritiikki ohitetaan 38

TEKSTI & KUVA ELINA NYHOLM

o­lankohautuksilla ja järjettömällä j­argonilla.

Valheen vastustamisesta tuleekin loppujen lopuksi liian työlästä. Fake news, valeuutisia, siinä meille ”uuskieltä”!

Uuskieli on Orwellin keskeistä antia.

Kyseessä on kieli, jolla toisinajattelu ja poliittinen kapinointi on tehty lähes mahdottomaksi.

Miten puhutaan esimerkiksi tieteestä, kun sille ei ole olemassa sanaa? Samoin kuin historiallisia faktoja lehtileikkeistä, voitiin O ­ seaniassa pyyhkiä pois ihmisiä. Epäkätevistä tehtiin epähenkilöitä. Tähänkin Stalinin Neuvostoliitto tarjosi oikean maailman esimerkin, ja tällä hetkellä esimerkiksi rohingya-muslimien kohtelu tippunee samaan kategoriaan.

Ajat muuttuvat, mutta teemat säilyvät ja tulevat takaisin sykleissä. Orwellin tarinastakin on tullut kuluneeksi jo 70 vuotta, m ­ utta disinformaatio ja populistinen propaganda ovat arkipäivää myös vuonna 2018. P ­ uolassa keskustelu maan osuudesta h ­ ­ olokaustiin kiellettiin lailla, ja valtamediassa puidaan ­ ’post-­totuuden’ aikakautta. Onko some antanut ­totuuden jälkeiselle aikakaudelle täysin uudenlaiset ­puitteet? Winston Smithille löytyisi kyllä töitä myös tämän päivän Euroopasta.

Muistakaa siis: ”Sota on rauhaa, vapaus on ­orjuutta, tietämättömyys on voimaa”. P

39

P VAIHDOSSA

TEKSTI & KUVA SIIRI AURA

PUHTOINEN LÄHIÖNI? Suomalaisen vaihto-opiskelijan näkökulmasta noin 10 km Pariisista koilliseen sijaitseva Drancyn kaupunki vaikuttaa aivan tavalliselta suurkaupungin lähiöalueelta. Lapset leikkivät pihoilla, nuoriso hengailee isoissa joukoissa ja eläkeläiset nauttivat auringosta puiston penkeillä istuen. Elämä on täysin normaalia ranskalaiselämää. Kaupunki kätkee kuitenkin sisälleen verisen historian.

Ennen opiskelujen aloittamista Pariisissa osasin yhdistää sanoihin Ranska ja toinen maailmansota lähinnä lukion historian kurssilta hämärästi muistuvat mielikuvat saksalaismiehityksestä, Vichyn hallituksesta sekä valokuvista Hitleristä Eiffel-tornin edustalla. Tämä aukko sivistyksessäni on kuitenkin mielestäni ihan ymmärrettävä: vuosien 1940 ja 1944 välisenä aikana Ranskan alueella ei tapahtunut merkittäviä käänteitä, eikä Saksan miehittämien alueiden paikallishistoriaan yleensä keskitytä edes poliittisen historian opinnoissa. Ranskassa tapahtui kuitenkin paljon sodan aikana, ja näistä kipeistä asioista on vasta viime vuosina alettu puhua avoimesti.

Aselevon allekirjoittamisen jälkeen kesällä 1940 Ranskan miehitettyyn pohjois40

osaan sekä Vichyn hallitsemaan eteläosaan vakiinnutettiin paljon saksalaisia säädöksiä, joista sodan aikana näkyvimmäksi nousi Saksan juutalaispolitiikka. Niin ranskalaisten kuin ulkomaalaistenkin juutalaisten elämää valvottiin ja rajoitettiin voimakkaasti, jopa siinä mitassa, että Ranskaan perustettiin kymmeniä leirejä, joihin pidätettyjä juutalaisia alettiin säilöä yhdessä terroristien, kommunistien ja Saksaa vastustavien kanssa. Suurin ja merkittävin ranskalainen leiri avattiin saksalaisten hallitseman Pariisin lähelle Drancyn kaupunkiin elokuussa 1941, jonka kautta arviolta 75 000 - 80 000 juutalaista kulki leirin kolmivuotisen toimintakauden aikana.

Drancyn leiri toimi ensimmäisen toimintavuotensa aikana keskitysleirinä, jonne

pidätetyt täysi-ikäiset juutalaismiehet siirrettiin pois ranskalaisesta yhteiskunnasta. Vuosina 1941-1942 Pariisissa toteutettiin kuitenkin paljon merkittäviä ratsioita, joissa kymmeniä tuhansia juutalaisia, myös naisia ja lapsia, pidätettiin ja vangittiin. Näin suurten massojen säilöminen koitui ongelmaksi jopa valtavalle Drancylle, minkä seurauksena ihmisiä oli siirrettävä muualle. Saksan juutalaisia varten rakennettu tuhoamiskoneisto ratkaisi ongelman elokuussa 1942, kun ensimmäinen juna täynnä pidätettyjä juutalaisia lähetettiin kohti Puolaa ja Auschwitzia. Nämä lähetykset jatkuivat aina kesään 1944, saksalaismiehityksen päätökseen ja Drancyn sulkemiseen saakka. Kokonaisuudessaan Drancysta lähetettiin Auschwitziin yli 67 000 juutalaista, joista kotiin palasi tilastojen mukaan vain 2 600.

Nykyään Drancyn keskellä entisestä leiristä muistuttaa virallisesti juutalaislähetyksille omistettu muistomerkki, johon kuuluu vuonna 1978 pystytetty monumentti sekä 1988 paikalle sijoitettu junavaunu, jollaisella ihmisiä kuljetettiin Drancyn ja Auschwitzin välillä.

Mutta todellisuudessa leiristä muistuttaa myös nykyään lähes 500 perhettä asuttava, hevosenkengän malliin rakennettu nelikerroksinen kerrostalo, jossa 75 vuotta sitten elettiin hyvin erilaista elämää. Tämä nykyään lapsiperheiden suosima talo on nimittäin täysin sama rakennus, jossa tuhansia juutalaisia säilöttiin äärettömän huonoissa olosuhteissa sodan aikana.

1930-luvun alussa suunniteltu moderni ja suuri asuinrakennus ei ehtinyt valmistua asumiskelpoiseksi ennen sodan puhkeamista, mutta vielä saman vuosikymmenen lopulla se otettiin käyttöön suunnitelmana luoda alueesta paikka internoinnille. Vaikka ulkoa talo olikin valmis, sisältä puuttuivat yhä huonejaot ynnä muu olennainen asumista ajatellen. Keskitysleiriä ajatellessa mieleen tulevat suuret ja pimeät tilat, jotka olivat äyräitään myöten täynnä ihmisiä eikä kukaan voi hyvin, ja sellaiseen mielikuvaan Drancyn osin keskeneräinen rakennus sopi varmasti erinomaisesti. Heti sodan jälkeen, leirin tyhjennyttyä lopullisesti vuonna 1946, rakennukset olivat kuitenkin yhä moderneja ja asuintarkoitukseen sopivia. Remontoin-

nin jälkeen ensimmäiset asukkaat pääsivätkin asettumaan uusiin koteihinsa jo vuonna 1948.

Drancyssa vierailu antoi aivan uudenlaisen ja hyvin konkreettisen näkökulman vaihtokohteeni historian ja Keski-Euroopassa käydyn sodan ymmärtämiseen. Voi olla, että omalla kohdallani aukko Ranskan historian tuntemuksessa oli pelkästään henkilökohtainen vaje, mutta ehkä juuri tietämättömyyteni teki vierailusta niinkin vaikuttavan. Suuren hevosenkenkämäisen rakennuksen sisäpihalla käveleminen, Auschwitziin ihmisiä kuljettaneen vaunun koskettaminen sekä museossa kuvien ja videoiden katsominen herätti toisen maailmansodan kauheudet henkiin, vaikka paikka onkin viimeisen 70 vuoden aikana luonut aivan uudenlaisen, lapsiperheille sopivan tunnelman ympärilleen. Ja ehkäpä nimenomaan tämä ristiriita menneen ja nykyisen, kauheuksien ja auringon paisteen, ilon ja surun välillä teki minuun niinkin suuren vaikutuksen.

negatiivisten ja ­ikävien tapahtumien ­sivuuttaminen on liiankin helppoa Jos historiasta haluaa oppia mitään, lähtisin liikkeelle siitä, ettei ihmisryhmiä tule sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle. Ja jotta se onnistuisi, on historiasta puhuttava avoimesti, ettei samoja virheitä tehtäisi uudelleen. Etenkin negatiivisten ja ikävien tapahtumien sivuuttaminen on liiankin helppoa, ja historiaa muistellaan valitettavan usein valikoiden. Ranska myönsi vuonna 1995 osuutensa holokaustiin osallistumisessa, mutta tänäkään päivänä edes kaikki Drancyn asukkaista eivät tiedä kotinsa historiaa, puhumattakaan muista alueella asuvista. Puhumalla avoimesti historiasta voimme välttää menneisyytemme virheet, mutta vielä kyseessä taitaa olla liian suuri pyyntö. P 41

P HARJOITTELUSSA

TEKSTI ROOSA PÖYHÖNEN | KUVA ELINA NYHOLM

Viestinnän assistenttina Demarinaisissa Vuosi sitten näihin aikoihin tuijotin lasittunein silmin yliopiston harjoittelusivuja ja etsin epätoivoisesti itselleni harjoittelupaikkaa tarjolla olevista ilmoituksista. Viime vuonna yliopisto päätti antaa harjoittelutuen kaikille sitä hakeneille ns. jälkikäteen. Harjoittelutuki siis jaettiin opiskelijoille kahdessa osassa. Itse kuuluin jälkimmäiseen ryhmään, ja valitettavasti siihen mennessä ne ketkä olivat tuen ensimmäisessä ryhmässä saaneet, olivat napanneet perinteisesti ”suosituimmat” harjoittelupaikat jo aikoja sitten.

Hain useihin paikkoihin, vaikka itselläni ei ollut edes käsitystä siitä, mihin oikeastaan edes halusin harjoitteluun. Koko kevään jatkunut krooninen stressi harjoittelupaikan löytämisestä lakkasi, kun lopetin ilmoitusten ”pläräämisen” ja mietin, mitä itse haluan harjoittelulta ja mitkä ovat omat vahvuuteni. Tämän itsetutkiskelun jälkeen päädyin hakemaan harjoitteluun Demarinaisiin, vaikkei heillä ollut haussa harjoittelupaikkaa. Viikon päästä pääsin haastatteluun, ja sain harjoittelupaikan 42

syksyksi, sillä marraskuussa järjestettiin Demarinaisten liittokokous ja he tarvitsivat siihen lisäapua.

Harjoitteluni oli monipuolinen ja sisälsi muun muassa paljon kirjoittamista, viestintää, tapahtumien järjestämistä ja kokoussihteerinä toimimista. Minut otettiin todella hyvin toimintaan mukaan. Vaikka olin vain harjoittelija, sain paljon vastuuta, ja palautteesta opin ja tulin itsevarmemmaksi ja oma-aloitteisemmaksi. Onnistuneen harjoittelujakson jälkeen minulle tarjottiin jatkoa osa-aikaisena työntekijänä, ja olen tämän kevään jatkanut samoissa työtehtävissä.

Koen olevani todella onnekas, että löysin itselleni mieleisen paikan ja saan jatkossakin työskennellä tärkeiden tasa-arvoasioiden parissa. Oma vinkkini kaikille, jotka tuskailevat harjoittelupaikan löytämisen kanssa, on miettiä omia vahvuuksia ja intressejä. Lisäksi niin sanottujen ”piiloharjoittelupaikkojen” löytäminen ja rohkeasti eri työpaikkoihin hakeminen kannattaa, vaikkei harjoittelupaikkaa olisi auki! P

P TYÖELÄMÄ

TEKSTI EMILIA LAINE

KUVA DERMOT TATLOW

ONKO YHDYSVALLOILLA TULEVAISUUTTA, LAURA SAARIKOSKI? Helsingin Sanomien ulkomaankirjeenvaihtajana työskentelevä Laura Saarikoski pitää Yhdysvaltoja kiehtovana mutta ristiriitaisena maana, jonka tavallisesti hyvästä arjesta puhutaan liian vähän. Ammatillisesti työ on ollut unelmien täyttymys: ”On jotenkin hirveän vaikea kuvitella, että tämän jälkeen mikään toimittajan pesti tuntuu enää miltään.”

Laura Saarikoski vastaa puheluun työhuoneestaan Washingtonin-talonsa alakerrasta, jonne hän linnoittautuu usein päiviksi kirjoittamaan verkkarit jalassa. ”Välillä tänne työhuoneeseen ihan mökkeytyy. Tämä on tätä ulkomaankirjeenvaihtajan hohdokasta arkea”, Saarikoski tokaisee.

Nykyisessä pestissään Saarikoski on toiminut vuodesta 2014 lähtien. Työssään hän on päässyt todistamaan suuria muutoksia läntisessä suurvallassa, ja juttuaiheita riittäisi poliittisen pelin ulkopuolellakin: ”Journalistisesti turhauttaa se, että pidän Yhdysvaltoja todella dynaamisena ja ristiriitaisena maana, mutta joudun käyttämään liikaa aikaa Trumpin päivittäisten twiittien ja möläytysten seuraamiseen.”

Kirjeenvaihtajan työtä Saarikoski kuvaa haastavaksi mutta palkitsevaksi. ”Tämähän on suomalaisen journalismin paras duuni, näin objektiivisesti sanottuna. Tässä tapaa jatkuvasti uskomattomia ihmisiä erilaisista taustoista ja joutuu jatkuvasti haastamaan omaa käsitystään siitä, ovatko Pohjoismaat todella se onnela, jossa tehdään kaikki asiat parhaalla mahdollisella tavalla.”

Kaksi vuosikymmentä Helsingin Sanomissa Saarikoski pääsi Helsingin Sanomille kesäharjoitteluun 20-vuotiaana tiedotusopin opiskelijana.

Vuotta aikaisemmin hänet oltiin hyväksytty myös Helsingin yliopistoon opiskelemaan poliittista historiaa, mutta hän oli päättänyt tuolloin luopua opintopaikastaan: ”Jälkikäteen ajateltuna poliittinen historia olisi ollut järkevämpi pääaine toimittajalle kuin tiedotusoppi, sillä historian lukeminen olisi ollut työn kannalta hyödyllisempää.”

Tiedotusoppi takasi kuitenkin Saarikoskelle nopean pääsyn työelämään, ja päätoimisesti hän opiskeli yliopistolla ainoastaan vuoden verran. Myöhemmin Saarikoski luki pitkän sivuaineen poliittisessa historiassa, opiskeli Yhdysvaltain politiikkaa Washingtonissa ja valmistui töiden ohella. Myöhemmin hän on ollut myös stipendiaattina Oxfordin yliopistossa.

Helsingin Sanomilla hän sanoo viihtyneensä pitkään juuri siitä syystä, että lehden sisällä on voinut tehdä monipuolisesti erilaisia töitä.

Niin, siellä Saarikoski onkin todella viihtynyt: ”Vappuna tulee täyteen 23 vuotta! Tuntuu, että

43

aika on mennyt ihan hujauksessa, sillä tämä työ on ollut niin hauskaa koko ajan.”

Kiinnostuksen kirjeenvaihtajan pestiin synnytti kuitenkin jo 1990-luvun lopussa Yhdysvalloissa vietetty aika avustavana kirjeenvaihtajana sekä freelancer-toimittajana. ”Vietettyäni Yhdysvalloissa silloin pidemmän aikaa jäi maa kiehtomaan minua kovasti. Toivoin, että voisin vielä joskus palata tänne omilla ehdoillani.”

Palattuaan Yhdysvaltoihin 2014 Saarikoski koki maan henkisen ilmapiirin muuttuneen: ”Kun tulin Yhdysvaltoihin 1990-luvun lopussa, Yhdysvalloilla ei ollut relevanttia maailmanpoliittista haastajaa. Silloin talouskasvu oli ennätyksellistä, ja tein paljon juttuja siitä, miten tavalliset ihmiset ovat alkaneet sijoittaa pörssiin.

Se oli hyvin optimistista aikaa, ja amerikkalaiset ajattelivat, että mikä tahansa on heille mahdollista.”

Sittemmin amerikkalaisten itsevarmuutta ovat murentaneet terrori-iskut, Irakin sota ja finanssikriisi. ”Tällä kertaa amerikkalaiset ovat olleet negatiivisempia, epäilevämpiä ja jopa katkerampia maansa sekä oman tulevaisuutensa suhteen. Tästä lähtökohdasta Trumpin valinta ei olekaan mikään ihme.”

Duunarien ahdinko ja arvojen eriytyminen Vaikka Trump on tarjonnut kannattajilleen etnosentristä ja nationalistista menneisyyden narratiivia Yhdysvaltojen mahtavuudesta, on siinä Saarikosken mukaan myös osa totuutta. ”Pitää muistaa, että toista maailmansotaa seurannut poikkeuksellisen voimakas talouskasvu toi yhdysvaltalaisille duunareille sellaisen elintason, jota Euroopassa oli vaikea saavuttaa.” Yksilötasolla on ymmärrettävää, että duunarit haluavat palauttaa takaisin sen saman amerikkalaisen unelman, josta heidän vanhempansa saivat aikoinaan nauttia.

Saarikoski muistuttaa, että Yhdysvalloissa ihmisten ajatusmaailma lähtee täysin eri lähtökohdista kuin esimerkiksi Suomessa. Hän puhuu sosiologi Arlie Russell Hochschildin teoksesta Strangers in Their Own Land (2016), joka pureutuu uusoikeiston ajattelutapaan. Hochschildin haastattelemat ihmiset kokivat elintason tärkeämmäksi kuin puhtaan ympäristön. He uskoivat taloudellisten ongelmien johtuvan globalisaation ja superrikkaiden sijaan valtiosta.

Lisäksi monien republikaanien ajattelumaailmaan yhdistyy vahva uskonnollisuus. ”Monet ajattelevat, että suuryritykset saattavat olla

44

pahoja, mutta Hillary Clinton kannattaa aborttioikeutta, ja se on vielä pahempaa.” Kun tähän soppaan lisätään vielä maahanmuuttajia leimaava syntipukkiajattelu, vetoaa Trumpin sanoma moneen globalisaation häviäjään.

Tämä kaikki huomioon ottaen on hälyttävää, kuinka demokraattienemmistöisten osavaltioiden lisätessä koulutuksen rahoitusta ovat republikaaniosavaltiot vastaavasti supistaneet koulutusmenojaan. ”Republikaanien ydinalueilla jopa koetaan, ettei lapsia kannata lähettää yliopistoon, sillä siellä tarjotaan vain niin kutsuttua liberaalia hapatusta. Tieteeseen ei haluta uskoa, sillä se on ristiriidassa oman maailmankatsomuksen kanssa.”

”Keskilännessä on ollut paljon puhetta siitä, kuinka Raamattu pitäisi saada takaisin kouluihin. Tämän lisäksi Kansasissa on varojen puutteen takia kokeiltu lyhentää kouluviikkoa neljään päivään. Siellä ajatellaan, että kun verotusta kevennetään, perheillä on mahdollisuus valita itse, käytetäänkö rahaa lasten lisäkoulutukseen.”

On kuitenkin muistettava, pahoinvoivat duunarit ovat vain osa totuutta. Koulutettujen amerikkalaisten elinikä ja elintaso nousevat yhä.

Saarikoski painottaakin maan vahvaa demokraattisuuntausta – saihan Hillary Clinton vuoden 2016 vaaleissa Trumpia enemmän ääniä.

Politiikan polarisoituminen Viime vuosikymmeninä Yhdysvaltojen poliittinen kenttä on polarisoitunut voimakkaasti, ja poliittinen peli vaikuttaa elävän spektaakkeleista.

Saarikosken mukaan yksi merkittävä syy tähän on byrokraattinen: kerran kymmenessä vuodessa Yhdysvalloissa suoritetaan vaalipiirien uudelleenjakaminen, joka tapahtuu väestönlaskun perusteella. Vaalipiirien rajojen piirtämisestä on vastuussa kuitenkin vallassa oleva puolue.

”Esimerkiksi vuonna 2010 republikaanit piirsivät vaalipiirien rajat niin, että heidän ehdokkaillaan on monin paikoin turvalliset piirit, joissa he voittavat. Tämä johtaa siihen tilanteeseen, jossa republikaanien poliittinen haastaja ei tulekaan demokraateista, vaan oman puolueen radikaalilta laidalta.” Poliittinen vaalipiirijako vahvistaa puolueiden sisäistä radikalisoitumista ja aiheuttaa näin ollen poliittisen keskustan tyhjenemisen.

Republikaaniosavaltiot ovat kymmeniä vuosia kapinoineet liittovaltiota vastaan vaatien valtion roolin minimoimista. Viime aikoina myös liberaalit osavaltiot ovat alkaneet kyseenalaistaa

liittovaltion vallan, sillä yhteistyö Trumpin hallituksen kanssa koetaan mahdottomana.

Osavaltioiden polarisaatio johtaa siihen, että ihmiset muuttavat alueille, jossa asuu heidän kanssaan samanmielisiä ihmisiä. ”En sanoisi, että olisi tulossa uutta sisällissotaa, mutta tämä jako pahenee ennen kuin se paranee.”

Merkittävä ongelma Yhdysvalloissa on Saarikosken mukaan solidaarisuuden puuttuminen. Ihmiset ovat hänen mukaansa uskomattoman anteliaita mitä tulee naapureihin ja lähipiiriin, mutta suhteessa tuntemattomiin yhdysvaltalaiset ovat henkisesti ja fyysisesti kaukana toisistaan. ”Kun ihmiset ovat tulleet eri mantereilta, puhuvat eri kieliä ja uskovat eri jumaliin, he eivät ymmärrä, miksi heidän tulisi verovaroin tukea jotain toisella puolella maata asuvaa ihmistä.”

Entä kuinka tilanne voisi parantua? ”Toiveikas näkökulma on se, että itse poliittinen järjestelmä saataisiin uudistettua niin, että puolueiden tulisi jälleen ottaa huomioon vastapuolen argumentit. Toki myös mediakentän pitäisi uudistua niin, ettei se enää jakaisi ihmisiä poliittisen kannan mukaan.” Valitettavasti maa yhdistyy sisäisesti usein vasta jonkin katastrofin tai kriisin, esimerkiksi sodan tai terrori-iskun seurauksena.

Merkittävät pitkän aikavälin ilmiöt Kysyttäessä Yhdysvaltoja koskevista merkittävistä pitkän aikavälin ilmiöistä Saarikoski painottaa ensimmäiseksi sen tarjoamia mahdollisuuksia hyvään elämään: ”Täytyy muistaa, että Washingtonin poliittinen kuohunta on eri asia kuin Yhdysvallat. Suurin osa amerikkalaisista elää aika hyvää arkea, ja senhän takia tänne on edelleen jonoa.

Sellaisten tavallisten amerikkalaisten innovaatioiden ja elämäntavan välittämiseen jää tässä työssä liian vähän aikaa.” Tämän lisäksi Saarikoski uskoo, että fake news -tematiikka tulee pysymään pinnalla globaalissa mittakaavassa vielä Trumpin presidenttikauden jälkeenkin.

Pitkään ja hartaasti Saarikoski puhuu Yhdysvaltoja koettelevasta huume-epidemiasta, jonka seurauksena elinikä on kääntynyt laskuun.

Viime kesänä hän vieraili Ohiossa, jota epidemia on koetellut ankarasti. ”Ihmiset kaduilla näyttivät eläviltä kuolleilta”, Saarikoski toteaa. ”Asia ei näy hyvinvoivissa suurkaupungeissa, mutta maaseudulla, juurin Trumpin kannattajien ydinalueilla, ilmiö on saanut uskomattomat mittasuhteet.”

Ilmiön hälyttävyydestä kertoo se, että vuonna 2016 amerikkalaisia kuoli enemmän huumeisiin

kuin koko 19-vuotisessa Vietnamin sodassa. ”Ei tätä epidemiaa nyt ihan kansanmurhaksi voi kutsua, mutta ei se paljosta puutu”.

Huume-epidemia koettelee pahiten valkoista maaseutuväestöä, ja juuri siksi Saarikoski uskaltaa varoivaisesti toivoa epidemian muuttavan yhdysvaltalaisten suhtautumista huumepolitiikkaan. ”Aiemmin huumeet olivat lähinnä mustan väestön ongelma, jolloin parhaana ratkaisuna pidettiin vankilaa. Nyt kun ongelma näkyy jokaisen valkoisen republikaanin vaalipiirissä, on aiheesta alettu puhua enemmän kansanterveydellisenä kriisinä.”

Paluu Suomeen Saarikoski toteaa Yhdysvaltojen muuttaneen häntä samanaikaisesti sekä oikeistolaisemmaksi että vasemmistolaisemmaksi. ”Kun katson Suomen keskustelua, en voi olla ajattelematta, että me valitetaan niin pienistä asioista. Toisaalta, kun katsoo tätä Yhdysvaltojen systeemiä sekä erityisesti koulutuksen, terveydenhoidon ja naisten asemaa, niin ei voi olla ajattelematta, että tämä maa pystyisi halutessaan niin paljon parempaan.”

Lopuksi Saarikoski huokaisee Yhdysvaltojen olevan toimittajan näkökulmasta niin kiehtova maa, että Suomeen palaaminen tulee varmasti tuntumaan lattealta. ”Ja on jotenkin hirveän vaikea kuvitella, että tämän jälkeen mikään toimittajan pesti tuntuu enää miltään. Se on surkea todeta, kun mielelläni tekisin tätä työtä vielä pitkään.”

”Mutta sitten toisaalta, me ollaan Suomessa todella onnekkaita, että meillä on niin paljon pienemmät ongelmat.” P KUVA LAURA SAARIKOSKI

45

P LEFFAKORNERI

TEKSTI THERESA MÄKINEN | KUVA ELINA NYHOLM

BLACK PANTHER Marvel Cinematic Universen uusin tuotos Black Panther noudattelee Marvelin totuttua reseptiä, jossa toimintakohtaukset seuraavat toisiaan yllättävien juonenkäänteiden myötä.

Sarjakuviin pohjaava tarina kertoo teknologisesti edistyneestä afrikkalaisesta valtiosta, Wakandasta, jonka vauraus perustuu Vibranium-nimiseen metalliin. Valtio on pitänyt itsensä piilotettuna muulta maailmalta suojellakseen hyvinvointiaan, mutta maan johdon sisällä heräilee eettisiä pohdintoja muualla asuvien wakandalaisten ja ylipäänsä afrikkalaisten hyvinvoinnin turvaamisesta.

Kuninkaan menehdyttyä hänen poikansa T´Challa palaa kotiin noustakseen valtaistuimelle, ja kruunajaisseremoniassa nautittu ”sydämen muotoinen yrtti” tuo hänelle supervoimat. Näin tulee syntyneeksi Musta Pantteri -niminen supersankari. Samaan aikaan valtion vanha vihollinen, eteläamerikkalaisen aksentin omaava asekauppias, nousee esiin. Tästä alkaa lumipallomainen juonenkulku, joka eskaloituu lopulta koko maailman kattavaksi uhaksi.

Black Panther omaa kaikki Marvelin elokuvien perinteiset elementit, mutta yleinen ilmapiiri on astetta totisempi. Toki Marvelin ­e lokuvien draama-

46

tasot vaihtelevat humoristisesta Deadpoolista tiivistunnelmaisiin Captain America -elokuviin.

Luvatusti mustaa huumoria kuitenkin viljellään mahdollisimman sopimattomasti, kun esimerkiksi T’Challan pikkusisko kutsuu amerikkalaista agenttia valloittajaksi.

Elokuvan miljöö on virkistävä, ja Afrikan rehevä luonto tasapainottaa teknologian täyteistä scifi-maailmaa. Wakandalaisten pukeutuminen on hyvin esteettistä ja sijoittuu myös jonnekin futuristisen ja perinteisen välimaastoon. Välillä jään pohtimaan kysymyksiä kulttuurisesta appropriaatiosta ja sen rajavedoista, mutta tulen siihen tulokseen, että ­Marvelin elokuvien sisältöä ei kannata liiaksi politisoida, jos haluaa nauttia elämyksestä.

Elokuvaa on ylistetty uudenlaisen supersankarin esittelystä, ja se on nähty edistysaskeleena afroamerikkalaista väestöä koskevien stereotypioiden rikkomisessa. Tosin Marvelin elokuvissa on ennenkin nähty tummaihoisia supersankareita, kuten Haukka ja Sotakone, jotka esiintyvät muun muassa elokuvassa Captain America: Civil War. Itse olen k­iitollinen kaljuista naissotilaista, jotka muodostavat Wakandan puolustuksen kärkijoukon.

Teos herättää ajatuksia ja laittaa pohtimaan mahdollisuuksia erilaiselle kehitykselle, jossa länsi ei olisikaan ainoa hyvinvoinnin kehto. Afroamerikkalaisten dominointi päärooleissa rikkoo perinteistä Hollywood-muottia murtaen samalla vakiintuneita diskursseja. Black Panther tarjoaa uudenlaisen näkökulman elokuva-alalle ja on kieltämättä merkittävä teos. Viihdemittarilla en kuitenkaan antaisi elokuvalle korkeimpia arvosanoja. Se ei säväyttänyt kuten Iron Manit tai naurattanut kuten ­Guardians of the ­Galaxyt.

Päällimmäisenä mieleeni jäi traileri huhtikuun lopussa ilmestyvästä A ­ vengers: Infinity War -elokuvasta, jossa Avengers ja Guardians of the Galaxy tuodaan yhteen koko universumin kohtalon ollessa uhattuna! P

Poleemin kristallipallo Poleemin valmistautuessa kesälomalle toimituksen kiintiö­ meedio loi aika-avaruuden ylittävän katseensa tulevaan.

Ohessa tulevan kesän merkkitapahtumat, rentouttavaa lomaa kaikille!

Uuden Onneli ja Anneli-elokuvan teemaksi valikoituu kuolema ja ohjaajaksi Aku Louhimies

Saksa ja Ranska potkitaan ulos Venäjän-kisoista “doping-­ epäilyn” vuoksi

UniCafe siirtyy Nestlén omistukseen

EU myy Kreikan Kiinalle

Venäjä valtaa kryptovaluuttamarkkinat uudella PetrosCoinilla

Kela yksityistää henkilötietojen suojauksen Facebookille

Valtsikan pääsykokeisiin eksyy vanhat kysymykset vuodelta 1976

Toinen maailmansota poistetaan Puolassa oppikirjoista

Maailman terveysjärjestön pääyhteistyökumppaniksi tulee McDonald’s

47

DYSTOPIAA SUORATOISTONA Tämän vinkkipalstan ottivat vastuulleen kaksi häpeilemättömän avointa Last Week Tonight-fania. Lukijakunnan edun nimissä Poleemi on kuitenkin valmis tiedostamaan laatusarjojen kattavan kirjon. Ohessa toimituksen tämän numeron teemaa mukailevat katseluvinkit kesälomalle.

Altered Carbon - Muuntohiili (Netflix) Tulevaisuuteen sijoittuvassa cyberpunk-tuotannossa ihmisen tietoisuus voidaan siirtää teknologian avulla ruumiista toiseen, tehden hänestä käytännössä kuolemattoman. Tällä on, vähemmän yllättäen, epämiellyttävä vaikutus moraalin ja etiikan rajoihin. Puhtaan scifin ja välillä absurdinkin väkivaltaisen pinnan alla kytee ajatuksia herättävä kahtiajako kuolevaisuuden ja ihmisluonnon sekä niissä tapahtuvien muutoksien suhteen välillä. Sarja on Netflixin oman tuotannon kirkkainta kärkeä, mutta varoituksen sana: tämä on paikoitellen todella synkkää katsottavaa.

The Handmaid’s Tale (HBO Nordic) Margaret Atwoodin vuoden 1985 romaaniin perustuva The Handmaid’s Tale oli ehdottomasti viime vuoden parhaita sarjoja. Sen tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltojen raunioille pystytettyyn Gileadin valtioon, jossa kansalaiset elävät jatkuvan valvonnan alaisina, sukupuolten ja luokkien välinen tasa-arvo laahaa pohjamudissa, propagandaa sodista ja karkureista syötetään yhtä soittoa ja rikoksista rangaistaan äärimmäisellä julmuudella. Hedelmällisyys on ekologisen katastrofin seurauksena laskenut dramaattisesti, ja eliitti kokoaakin lisääntymiskykyisiä naisia kartanoihinsa synnytysorjiksi, joilla ei ole oikeutta ruumiiseensa, jälkikasvuunsa tai nimeensä. Kirjan tarinaan punotut teemat ovat edelleen tätä päivää ja tarinan visualisointi sarjamuotoon on onnistunutta.

Tätä lukiessa toinen tuottari on jo pyörähtänyt käyntiin. Ei muuta kun #synnytystalkoot!

Black Mirror (Netflix) Jos et ole vielä tähän päivään mennessä hypännyt Black Mirrorin synkän junan kyytiin, olisi jo korkea aika. Kaikkiaan 19 jaksoa käsittelevässä kokonaisuudessa jokainen episodi on oma lyhytelokuvansa, jossa kaikki huolet teknologistuvasta lähitulevaisuudesta käydään läpi. Mukaan mahtuu myös muutama positiivisia viboja – ja toivoa – herättelevää filmatisointia, mutta pääpiirteissään sarja tarjoaa varsin ahdistavaa tavaraa. Ei suositella krapulaan tai yksin striimailuun. Parasta sarjassa onkin se, että vaikka kerronta on sci-fiä, osa tapahtumista tuntuu siltä, kuin ne voisivat olla huomenna totta. Kerronta saa ajattelemaan teknologian uhkia ja mahdollisuuksia, mutta ennen kaikkea ihmisluontoa.

Mr. Robot (Amazon Prime, HBO Nordic) Audiovisuaalisen kikkailun mestariteoksessa hakkerien muodostama kollektiivi sekaantuu peruuttamattomasti globaalin suurvaltapelin pyörteisiin ryhtyessään sotaan maailman vaikutusvaltaisinta suuryritystä vastaan. Tämän sivun muista nimikkeistä poiketen Mr. Robot ei sijoitu mahdolliseen tulevaisuuteen, vaan seisoo tiukasti nykypäivässä. Sarjan vaihtoehtoinen todellisuus maalaa kuitenkin kuvan maailmasta, joka voisi pelottavan hyvin olla edessämme. Pakollista katsottavaa kokeilunhaluisen kuvaustekniikan, kekseliään musiikin käytön ja ilmiömäisen näyttelijäntyön ystäville.

Emme kuitenkaan suosittele myönteisiä fiiliksiä ja onnellisia loppuja etsiville.

48

GAME OVER Tämän lehden sivuilla mainittujen kirjojen, elokuvien ja tv-sarjojen lisäksi Poleemi ei ole suinkaan unohtanut videopelien laajaa valikoimaa dystopiafiktion saralla. O­ hessa muutama interaktiivisen viihdemedian tarjoamaa skenaariota, jotka ovat sekä ­viihdyttäneet että mietityttäneet toimituksen väkeä yön pimeinä tunteina.

”Sotatalous” ja keuliva tekoäly (Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots) Juonenkäänteiltään legendaarisen monimutkaisen pelisarjan neljännessä osassa vaihtoehtoisen 2010-luvun maailmantalous rakentuu täysin sotateollisuuden varaan. Yksityiset sotilasalan yritykset pitävät talouden rattaat pyörimässä jatkuvien konfliktien ja merkityksettömien sijaissotien avulla. Taistelukentille lähetettyjen sotilaiden suorituskyky ja tunne-elämä pidetään hallinnassa nanoteknologian avulla. Samaan aikaan ihmisten harkintakykyyn systemaattisen epäluuloisesti suhtautuva tekoäly valvoo kulisseissa uuden maailmanjärjestyksen kehittymistä. Foliota, komisario Palmu!

Ihminen 2.0 (Deus Ex: Human Revolution) Vuonna 2027 transhumanismin opit ovat lähtemässä melkoisesti käsistä, kun ihmiset pystyvät muuttamaan sekä fyysisiä että henkisiä kykyjään biomekaanisten ”augmentaatioiden” avulla. Kaikilla ei näihin ole kuitenkaan varaa, ja vielä harvempi kykenee ostamaan lääkettä, joka estää kehoa hylkimästä kyseisiä uudistuksia. Tämä luo puitteet täysin uudenlaiselle luokkajaolle, kun ihmiskunnan evoluution seuraava askel näyttää olevan avoinna ainoastaan rikkaille. Pelin muista teemoista mainittakoon suuryritysten vallan kasvu, planeettamme tulevaisuus ja disinformaatio valeuutisineen. Vierailevana tähtenä Illuminati. Ahdistaako jo? ”Maailmanlopun” jälkeinen pirstoutunut yhteiskunta (Fallout 4) Lähdetään asetelmasta, jossa 1950-luvun amerikkalaista kylmän sodan tilannetta mimikoiva miljöö muuttuu post-apokalyptiseksi, ydinsodan jälkeisen todellisuuden selviytymistaisteluksi. Taustatarina kiinnostanee hupe­ nevine luonnonvaroineen ja valtapoliittisine peleineen myös valtsikalaista. Falloutin parhaita puolia ovat kuitenkin ehdottomasti ne miljoonat tavat, joilla pelikokemusta voi itse muokata. Näin ollen vaihtoehtona on vähintäänkin yhtä monta mahdollista lopputulosta. Lukemattomien sivustoorien koluamiseen kuluu helposti satoja tunteja, ja edellä mainittujen variaatioiden johdosta ensimmäinen pelikerta jää tuskin viimeiseksi. Tarinan ja grafiikan lisäksi maailmanlopun jälkeisistä meiningeistä ei ole unohdettu sitä moraalistakaan puolta: säteilysuojien rakentelun ohessa kysymys kuuluukin, kenen joukoissa seisot? Älä pelasta, vaan hävitä ihmiskunta (Plague Inc)

Simuloitua elämää (Sims)

Tästä dystopiaviihdettä (ilmaiseksi) myös älypuhelimeen. Perusideana on suunnitella mahdollisimman tehokas ja kuolettava virus. Valitse patient zero, levitä tautia vesiteitse tai muuttolintujen mukana ja seuraa uutisista, kuinka maailma luisuu kaaokseen. Levitä huomaamatta. Tapa vasta sitten nopeasti. Sillä vastalääke on kehitteillä.

Tässä yhdessä maailman myydyimmistä pelisarjoista on mahdollista luoda villien utopioiden lisäksi synkempääkin synkempää dystopiaa. Miten käy, kun pelaaja saa käsiinsä äärettömän vallan ilman seurauksia? ­Unelmaperhe ja ammatti, vai uima-allas ilman tikkaita?

49

Tykkää meistä Facebookissa! facebook.com/poleemilehti ja Instagramissa @poleemi Poleemin löydät myös Issuusta ja Twitteristä: issuu.com/poleemi | @PoleemiMagazine

TILAA POLEEMI KOKO VUODEKSI

Kyllä, aivan oikein! Kampukselta etsimisen lisäksi Poleemin voi saada haltuunsa kätevästi postitse. Tilaa itsellesi, ystävällesi tai yrityksellesi luettavaa 25 euron hintaan. Tilaus sisältää neljä numeroa. Lähetä sähköpostia otsikolla “tilaus” osoitteeseen poleemi2018@gmail.com ja kerro viestissä osoitetietosi.

OTA YHTEYTTÄ!

Poleemin toimitus on kiinnostunut kuulemaan lukijoidensa ideoita lehden sisältöön liittyen. Odotamme innolla Sinun juttuvinkkejäsi, mielipiteitäsi sekä villejä ideoitasi. Älä epäröi lähettää sähköpostia osoitteeseen poleemi2018@gmail.com tai lähestyä suoraan päätoimittajia.

TARINA MIKKO HELENIUS | KUVA ELINA NYHOLM

50

YHIKSEN KEVÄTMATKA PIETARIIN 5.-9.3.

KUVAT VILMA-LOTTA PAJALA | SINI-EMILIA ASIKAINEN | VALPURI ALANEN

51

KUVAT PEKKO KORVUO

TASO50 @AGROKSENMÄEN HOLVIKELLARI 14.4.

52