Poleemi 2/2015 by Poleemi

POLEEMI 2•2015

Tapani Brotherus

| 20

pelasti satoja Chilen vallankaappauksen keskeltä Aniko Lehtinen polholainen olutasiantuntija | 10

Kaukasia kokemuksia kuvina | 16

Eduskuntavaalien jälkipyykki Poleemin pesussa | 28 1

Ida Mänttäri

HISTORIA-AINEIDEN

KÄÄNTEIS-

SUUNNISTUS Fukseille koitti takaisinmaksun aika, ja vanhat pääsivät valloittamaan Helsinkiä rasti kerrallaan.

Ida Mänttäri

Miran Hamidulla 2

Topi Juga

SISÄLLÄ

10 16 20 28

Oluiden viemää

Polhon alumni Aniko Lehtinen kertoo urastaan

Kaukasian monet kasvot Georgia ja Armenia kuvina

4 5 6

Diplomatiaa ihmiset edellä

Tapani Brotherus ja Chilen vallankaappaus

Eduskuntavaalit syynissä

Polholainen

Ajankohtaista

Väitämme

Opinnoista

Arkistojen

Polholaiskynä

Hurja-Arvo

Pääkirjoitus

Josefiina Manninen Polhon hallitus 2015 Piirrä gradusi!

Pekan irtiotto

Kysyimme

opintoputkesta

hallitukselta ulkomaista

Mitä tapahtui, mistä puhutaan?

Kevätmatka

Kokemuksia Vilnasta

Buenos Airesissa Jussi Pakkasvirta kätköistä: Fukseja

Eriarvoisuus ja Meksiko viettää kesää

Tabula Rasa

Entisten fuksien muisti

POLEEMI 2·2015 • Vastaava päätoimittaja Josefiina Manninen • Päätoimittajat Ossi Hietala, Josefiina Manninen, Anna Niemi & Jaakko Salonen • Taitto Ossi Hietala • Kirjoittajat Mari Fabritius, Sanna Hentunen, Heikki Isotalo, Pekka Itälä, Topi Juga, Onni Kari, Tuomas Lassinharju, Tomi Majuri, Josefiina Manninen, Anna Niemi, Jaakko Salonen, Herman Savinen & Ella Virtanen • Kannen kuva Jaakko Salonen • Paino Picaset • Painos 150 kpl • Printin ISSN 1235-4112 • Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514 • Palaute poleemi2015@gmail.com • Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry • Poleemi saa HYY:n järjestölehtitukea

PÄÄTOIMITTAJALTA

Ymmärtämisen vaikeudesta

JOSEFIINA MANNINEN

aalien jälkeen on keskusteltu kiivaasti erilaisista kuplista. Kaikki lienee melkein sanottu, ylilyönnit tehty ja ehkä jonkinlainen konsensuskin jo löydetty ‒ ainakin jos sitä haluaa. Polholaisena ja valtsikalaisena olen toisinaan miettinyt omaa kuplaani. Se kasvaa yliopistolla viihdyttyjen vuosien myötä aika vahvaksi. Parjattu kupla vaikuttaa elämääni positiivisesti – samanmielisten ja samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa on mukava opiskella, keskustella ja pitää hauskaa. Väittelyissä joutuu harvemmin lähtökohdista asti haastetuksi, sillä vaikka kiistanaiheita onkin, useimmat jakavat silti keskustelun peruslähtökohdat ja edes jossain määrin samanlaisen maailmankatsomuksen. Kuplassa eläminen on helppoa ja miellyttävää, ja sinänsä aivan luonnollista. Kuplakeskustelussa asetetaan usein vastakkain nimenomaan maaseutu ja kaupunki. Käydessäni maatilalla, jota piti itseäni nuorempi pariskunta, olin hämmentynyt. Elämä, johon realiteetteina kuuluivat sadan kilometrin koulumatka, Venäjän vastapakotteet ja joka aamu lypsämistä odottavat 50 lehmää, vaikutti epätodelliselta. En tiennyt kumpi tuntui pimeässä talviyössä absurdimmalta, oma Helsingin kantakaupunkiin keskittyvä yliopistoelämäni, vaiko tämä maaseudun ja luonnon hiljaisuuden ympäröimä maitotila. Maaseutu ja kaupunki eroavat ehkä eniten siinä, miltä elämä näyttää ulospäin. Isoin kupla ei mielestäni liitykään maaseutu – kaupunki -vastakkainasetteluun, vaan valtsikakuplan huomaa Helsingissäkin. Kupla koostuu tietysti omasta elinympäristöstä, kavereista, juhlista ja vitseistä. Suuri osa kuplasta liittyy silti myös valtsikalaiseen koulutukseen, joka väistämättä vaikuttaa koko yhteiskunnan hahmottamiseen. Yhteiskunnallisen keskustelun seuraaminen, sen rakenteiden pohtiminen ja kriittisyys niin mediaa kuin muutakin keskustelua kohtaan määrittävät omaa elämänmenoamme, mutta eivät ehkä kaikkien muiden. Aika moni valtsikalainen vähintäänkin haaveilee jonkinlaisesta maailmanparantamisesta. Halusta kehittää yhteiskuntaa seuraa velvollisuus tiedostaa oman elämänpiirin rajallisuus, ja koettaa kurkistaa oman kuplan ulkopuolisiin todellisuuksiin. Tehtävissä, joihin moni meistä päätyy, vaaditaan nimenomaan ihmisten erilaisten elämänpiirien ymmärtämistä ja hyväksymistä. Yhteiskuntaa on turha kehittää vain omalle joukolle tai kuvitelluille ”muille”, joiden elämän ymmärtäminen perustuu vain arvauksiin.

AJANKOHTAISTA

Koonnut Toimitus

Yhteiskuntahistorian opetuksen kehittämispäivä

Polhon historiateoksen myynti alkoi

hteiskuntahistorian oppiaineiden henkilökunta järjestää yhdessä Polhon ja Tason hallitusten kanssa opetuksen kehittämispäivän Uunisaaressa tiistaina 12.5. Tilaisuus kestää koko päivän ja siellä on mahdollisuus ruoan ja kahvittelun äärellä keskustella mm. uusista kurssi-ideoista ja opiskelijapalautteista. Päivän päätteeksi pelataan petankkia valtsikan pihalla. Lisätietoa yhisopiskissa, ennakkoilmoittautuminen välttämätön.

meno v in k v in k v in k

Mediakulmassa eduskuntavaalien innoittamana vaalijulkisuudesta keskustelemassa poliittisen viestinnän tutkijoita ja ammattilaisia. Ke 6.5. klo 16:30-18:00. Tiedekulma Porthania.

Valtiotieteellisen tiedekunnan karnevaalissa juhlistetaan tiedekunnan 70-vuotista ja yliopiston 375-vuotista taivalta. To 7.5. klo 14:00-20:00. Valtsikan sisäpiha.

Poleeminkin haastattelema (3/2014) Timo R. Stewart väittelee aiheesta "Ja sana tuli valtioksi — Suomalaisen kristillisen sionismin aatehistoria". Ti 19.5. klo 12:00. Päärakennus, Aud XV

olhon 50-vuotishistoriateoksen myynti on alkanut. Kirja ilmestyy lokakuussa. Ennakkomyyntivaiheessa on mahdollista ostaa nimensä tabula gratulatoriaan, eli teoksen lopusta löytyvään onnitelijoiden listaan. Historiahumuun voi osallistua jo 19.5. järjestettävässä Alumneja ja historiaa -illassa. Tilaisuus on alumniyhdistys Yhistyksen järjestämä ja osa valtiotieteellisen tiedekunnan 70-vuotis-, Polho ry:n 50-vuotis- ja Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlallisuuksia. Illan ohjelmassa on mm. Polho ry:n historiateoksen nimen julkaiseminen ja ensimmäisiä maistiaisia teoksesta. Tilaisuus järjestetään Helsingin yliopiston päärakennuksen lehtisalissa (Unioninkatu 34) klo 17:00 alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta kuohuviinitarjoilun takia ennakkoilmoittautuminen on välttämätön. Ilmoittautuminen ja lisätietoa historian tilaamisesta: http://blogs.helsinki.fi/polho-ry/ 50vuotta/

Uudet fuksit tulevat

ulevista fukseista nuorimmat ovat syntyneet vuonna 1996. Tässä vielä muistutuksena millaiseen maailmaan silloin synnyttiin. Kesän suurimpia hittejä olivat J. Karjalaisen Missä se Väinö on ja saksalaisen Mr. Presidentin Coco Jambo. Pohjoisen jääkiekkokansan lapsetkin oppivat yhden koripalloilijan nimen, kun Michael Jordanin tähdittämä Space Jam sai ensi-iltansa. Suomi sai kaikkien aikojen ensimmäisen naispuolisen olympiavoittajansa yleisurheilussa, kun Heli Rantanen voitti Atlantassa kultaa. 5

OPINNOISTA

Teksti Tomi Majuri

Tutkintovaatimusten uudistuttua kandintutkintoon ilmestyi joukko uusia yhteiskuntatieteen perusopintoja. Käytännössä tämä tarkoitti oppiainerajat ylittäviä ”yleisvaltsikalaisia” kursseja pääosin opintojen ensimmäiselle vuodelle. Lukuvuosi lähenee loppuaan, joten lienee paikallaan hieman avata uudistusta sen ensimmäisenä kokeneen fuksipolven ’14 näkökulmasta! Yhteiskuntateoriat pyrki tarjoamaan laajan yleisesityksen yhteiskunnan toiminnasta ja sitä koossapitävistä voimista. Kurssi koostui luennoista, tentistä ja pienestä esseestä. Fuksien joukossa kurssi herätti pelonsekaisia tunteita läpi 2. periodin, sillä juuri opintonsa aloittaneelle äärimmäisen abstraktit teoriat ja kaaviot selitettiin vielä abstraktimmin käsittein. Pelot eivät osoittautuneet turhiksi, sillä tenttisuorituksis-

PIIRRÄ GRADUSI!

tentistä sekä kolmen ennakkotehtävän suorittamista. Yhteiskuntateoriat oli varmasti allekirjoittaneelle ja monelle muulle koko fuksivuoden haastavin mutta myös antoisin ja sivistävin opintokokonaisuus. Matka suomalaiseen yhteiskuntaan toi opintopisteiden lisäksi mukanaan ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat kurssin päätyttyäkin. Globaali valta ja vastuu puolestaan oli uusista kursseista kenties toimivin kokonaisuus, jossa viikoittain vaihtuvat aiheet varmistivat mielenkiinnon säilymisen. Kokonaisuutena uudet yleisopinnot muodostavat mielenkiintoisen poikkitieteellisen kehikon. Vuorovaikutus eri tieteenalojen opettajien ja opiskelijoiden välillä tuo virkistäviä ja toisenlaisia näkökulmia yhteiskuntahistorioitsijalle tuttuihinkin aiheisiin ja saa asiat näkymään uudenlaisessa valossa.

Teksti ja kuva Heikki Isotalo

Graduaiheenani on Paneurooppa-liike sotien välisessä Suomessa. Kysymys on koko Euroopassa vaikuttaneesta aatteesta ja poliittisesta liikkeestä, joka tähtäsi Euroopan yhdentymiseen ja lopulta Euroopan Yhdysvaltojen synty-

ta hylättiin jopa 29 %. Yhteiskuntahistorian ja sosiaalityön opiskelijat menestyivät valtsikasta parhaiten, joten yhisläiset voinevat kuitenkin onnitella itseään. Matka suomalaiseen yhteiskuntaan rikkoi mukavasti oppiainerajoja sekä tarjosi vaihtelua luennoilla ja kirjastossa istumiseen. Lempinimen "masu" saaneella kurssilla laadittiin 4-5 eri aineiden edustajan ryhmissä tutkielma jostakin yhteiskunnallisesta ilmiöstä, kuten suomalaisesta kuolemasta tai uimahallikäyttäytymisestä. Globaali valta ja vastuu käsitteli nimensä mukaisesti valtaa ja vastuuta. Vaihtuvat luennoitsijat edustivat oman alansa huippua, ja luennoilla pohdittiin niin ydinasevaltojen kuin tupakkajättienkin globaalia valtaa sekä vallan mukanaan tuomaa vastuuta. 5 op:n suoritukseen vaadittiin läpipääsyä

miseen. Liikkeen keskeinen kantava voima oli itävaltalainen kreivi Richard von Coudenhove-Kalergi, jonka teoksia käännettiin myös suomeksi. Vastaitsenäistynyt Suomi oli yleiseltä ilmapiiriltään kansallismielinen. Paneurooppa Unioni sai kuitenkin myös Suomeen haaraosaston ja varsin nimekkäitä kannattajia, joihin lukeutuivat mm. diplomaatti ja ulkoministeri Hjalmar Procopé, filosofi

Eino Kaila ja kirjailija-toimittaja Olavi Paavolainen. Liikkeen voi nähdä yhtä hyvin eurooppalaisuuden suonraivaajana kuin epäonnistuneena identiteettiprojektina. Paneurooppalaisuus ei saanut vastaansa ainoastaan nationalismia, vaan myös muut internationalismin muodot. Näkökulmani aiheeseen on ensisijaisesti aatehistoriallinen, ja tulen keskittymään liikkeen organisaation sijasta eurooppalaisuuden idean vastaanottoon ja käsitehistorialliseen ulottuvuuteen.

to t Irti o opintoputkesta Haastattelu Sanna Hentunen | Kuva Ossi Hietala

oliittisen historian opiskelija Pekka Itälä löysi itselleen sopivan vaihtoehdon laajentaa tutkintoaan sivuaineen suorittamisen ja poliittisen historian ulkopuolisen maisteriohjelman välimaastosta hakeutumalla Aleksanteri-instituutin maisterikouluun. Maisterikoulussa Pekka suorittaa Venäjän ja itäisen Euroopan asiantuntijaopinnot, mutta tekee Pro gradu -työnsä silti poliittisen historian oppiaineeseen. Pekka hankki kokemusta Valtiotieteellisen ulkopuolelta jo vaihtovuonna University College Londonista Venäjän ja itäisen Euroopan laitoksella. Kiinnostus aluetta kohtaan kannusti häntä hakemaan Aleksanteri-instituuttiin kandidaattivaiheen loppusuoralla. Kiinnostus onkin instituutin maisteriohjelmaan haettaessa ensisijainen kriteeri, ja motivaatiokirjeen lisäksi vaadittu oman professorin suositus avasi Pekalle ovet. Vaikka gradu tehdäänkin omaan oppiaineeseen, on Venäjän ja itä-Euroopan maisterikoulu paljon enemmän kuin pelkkä sivuainekokonaisuus. Muihin ohjelman opiskelijoihin tutustutaan jo opinnot aloittavassa kesäkoulussa, ja myöhemmin yhteenkuuluvuutta luovat erilaiset opiskelijoiden järjestämät opintomatkat sekä ainejärjestö Sasha ry. Pekka onkin lähtenyt toimintaan aktiivisesti mukaan ja toimii Sashan varapuheenjohtajana ja opintovastaavana. Pekka kehuu erityisesti VIE-ohjelman opintoja ja antaa pisteitä poikkitieteellisyydestä sekä mahdollisuudesta suorittaa niitä kahdessatoista yliopistossa. Keskusteleva ote luennoilla sekä verkkokurssien määrä kerää myös

kiitosta. Lisäksi maisterikoulu tarjoaa gradunteon tueksi seminaarin alan asiantuntijoiden vetämänä. Poliittisen historian ja Venäjän ja itä-Euroopan asiantuntijaopintojen yhdistelmä onkin loistava kokonaisuus Pekalle, joka kertoo harkitsevansa ulkoministeriön Kavaku-ohjelmaan hakemista opintojensa jälkeen. Tällä hetkellä Pekka laajentaa kokemuspohjaansa harjoittelussa Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen tutkimusavustajana, ja mielessä on vielä toisen harjoittelun suorittaminen esimerkiksi jossain suurlähetystössä. Jos harjoittelupaikan haluaa idästä, on Pekan venäjän kielen opinnoista ja Aleksanteri-instituutin opinnoista varmasti etua.

KYSYIMME HALLITUKSELTA

Miten kehittäisit Yhiksen ulkomaanmatkoja, KV-vastaava Aleksi Rantamaa? Haastattelu ja kuva Herman Savinen Miten sujui kevätmatka Vilnaan? Vilnan matka sujui hyvissä ja etenkin seesteisissä merkeissä! Matkamme ekskursioihin kuului mm. perinteinen suurlähetystövierailu. Lisäksi tutustuimme kaupungin lukuisiin museoihin, ja osa matkailijoista kävi myös harjoittamassa aseenkäsittelytaitojaan Vilnan paikallisella ampumaradalla. Etenkin viimeisestä päivästä jäi hienoja muistoja, kun saimme oppaaksemme yliopisto-opiskelijoita ISHA:n Vilnan sektiosta. Kävelykierros kaupungilla opiskelijoiden opastamana avasi kaupunkia ja sen

historiaa. Illalla kiersimme heidän kanssaan kuppiloita. Miten kehittäisit Yhiksen ulkomaanmatkoja? Mielestäni nykyinen konsepti toimii syys- ja kevätmatkoilla hyvin. Matkojen tarkoitushan on viettää perioditauoilla erilainen loma yhisläisten kesken ja voimistaa ainejärjestöjemme välillä olevaa ainutlaatuista yhteishenkeä. ISHA:n kontaktien käyttäminen ja paikallisiin opiskelijoihin tutustuminen todettiin viimeisellä matkalla hyväksi ja onnistuneeksi jutuksi. Sitä kannatan myös tulevien matkojen suhteen.

"Valtsika sisäpihoineen on kaunis ja historiallinen rakennus. Sääli, että kätevässä paikassa sijainnut Unicafe lopetettiin sieltä", Polhon kansainvälisyysvastaava Aleksi miettii. 8

Ajoittain on kyseenalaistettu kahden vuotuisen ulkomaanmatkan tarpeellisuus, varsinkin kevätmatkan osalta. Mikä on mielipiteesi tähän? Mielenkiintoinen kanta, en ole itse kuullut edes moista. Mielestäni kevätmatkojen järjestäminen on hyvä asia, vaikka joskus ne keräävät vähemmän osallistujia kuin syysmatkat, enkä näe tarpeelliseksi olla järjestämättä kevätmatkaa, jos kiinnostus matkaa kohtaan pysyy nykyisellä tasolla. Olet ISHA Helsingin hallituksessa. Miksi kannattaisi lähteä mukaan kyseisen järjestön toimintaan? Toimintaamme osallistuminen on oiva tapa verkostoitua ja tavata vaihtareita sekä muita historia-aineiden opiskelijoita yliopistoltamme. Vuosittain järjestetään lisäksi kansainvälisiä ISHA-seminaareja, sekä Suomessa että muissa maissa. Seminaarit koostuvat akateemisista työpajoista ja railakkaista illanvietoista. Ne ovat mahtava tapa tutustua paikallisiin kulttuureihin ja historian opiskelijoihin kautta Euroopan. Yhiksestä on ollut seminaareihin vuosittain useita osanottajia!

ISHA Helsinki täyttää tänä vuonna 25 vuotta, mitä juhlistetaan kevään kovimmilla vuosijuhlilla 16. toukokuuta.

POLHOLAISET MAAILMALLA

Kulttuurintutkimusta Liettuassa Teksti ja kuva Onni Kari

hiksen kevätmatkakohteeksi oli tällä kertaa valittu Pohjoisen Jerusalem, Vilna. Kuten tiedämme, Vilna oli entisaikaan merkittävimpiä Euroopan juutalaiskaupunkeja. Itse asiassa Vilna on siitä erikoinen liettualaiskaupunki, että vielä 70 vuotta sitten kaupungissa ei juurikaan asunut liettualaisia, vaan lähinnä puolalaisia ja juutalaisia. Nykyään Vilna on kuitenkin Baltian pääkaupungeista monokulttuurisin. Matkaajajoukkomme oli tällä kertaa kompakti, vain hieman yli kymmenhenkinen. Tämä ei kuitenkaan haitannut, vaan otimme ilon irti reissusta. Kerron hieman omista kokemuksistani. Kolmantena matkapäivänämme nelihenkinen iskujoukkomme osoitti suojeluskuntahenkeä käymällä ampumassa. Ampumarata sijaitsi samassa talossa kuin Liettuan urheilu- ja kulttuuriministeriö. Kuten arvata saattaa, oli joukkiomme kokoonpano täysin polholainen. Paikan ohjaaja, vahvarakenteinen keski-ikäinen mies, antoi meille ensin hieman turvallisuuskoulutusta. Koulutus oli raikkaan yleispiirteistä, mihin saattoi vaikuttaa se, ettei ohjaaja juurikaan puhunut englantia. Pääsimme ampumaan pistoolilla, rynnäkkökiväärillä ja pumppuhaulikolla. Kokemus oli voimaannuttava.

Kävimme myös Kirtimain lähiössä toverini Timon kanssa. Olimme kyllästyneet pittoreskiin keskustaan ja halusimme nähdä oikean Liettuan. Etsimme taksikuskin, jolle sanoimme ”Kirtimai”. Mies oli ihmeissään, mutta saimme lopulta hänet vakuutettua, että todella halusimme Kirtimaihin. Kun meidät oli jätetty jättömaalle hylätyn teollisuusalueen ja rautatien viereen, luulimme jo tulleemme höynäytetyiksi. Ylitettyämme rautatien päädyimme kuitenkin asutuksen keskelle. Kyse ei ollut mistään betonilähiöstä, vaan hökkelislummista. Jos pihoilla ei olisi kuivunut pyykkiä tai ollut koiria lieassa, olisi paikkaa luullut hylätyksi. Saimme tarpeeksemme ja kävelimme vieressä olevalle lentokentälle, josta siirryimme bussilla takaisin keskustaan. Ikävämpi kokemus oli, kun kävimme Timon kanssa karaokessa. Karaokeisäntä oli

kalju ja ylimielinen mies ja kuvitteli, että karaoke oli hänen oma shownsa. Saimme Timon kanssa odotella lauluvuoroamme puolitoista tuntia ja lopulta päädyimme terrorisoimaan kaljua verbaalisesti, minkä seurauksena meidät käskettiin ulos. Kaiken lisäksi karaokeisäntä luuli meitä puolalaisiksi, mikäli muistan oikein. Positiivista oli pikkutakkiin pukeutunut juopunut keski-ikäinen mies, joka kaatoi laseihimme Jack Danielsia pullostaan useaan otteeseen mitään sanomatta. Ristimme hänet Jack Daniels –mieheksi. Kokonaiskuva Vilnasta oli myönteinen. Hintataso oli edullinen, mutta kaupunki oli kuitenkin monipuolisempi kuin vaikka syysmatkakohteemme Belgrad. Kaupungin pintakerros on melko länsimainen, hyvässä ja pahassa. Sää oli kolea. Hostelliamme ei tällä kertaa ryöstetty.

OLUIDEN VIEMÄÄ Haastattelu ja valokuva Anna Niemi | Kuvitus Ossi Hietala

Aniko Lehtinen käy päivätöissä Sinebrychoffilla, harrastaa pienpanimotoimintaa miehensä kanssa sekä tekee väitöskirjaa keskioluesta. Ura olutmaailmassa ei kuitenkaan ollut suunniteltua. Lehtinen kertoo Poleemille, miten löysi urapolkunsa ja ajautui olutmaailman vietäväksi.

unnistat minut pörröisestä tukasta ja sinipunaisesta kaulahuivista, vastaa Aniko Lehtinen iloisesti tekstiviestiini, kun pahoittelen myöhästyväni haastattelusta. Perillä tuntomerkkeihin sopiva henkilö jo odottaakin maitokahvi kädessään. Aniko Lehtinen on Sinebrychoffilla työskentelevä olutasiantuntija. Hän on myös valtiotieteiden maisteri poliittisesta historiasta, joka päivätöidensä ja muiden harrastustensa ohella tekee poliittisen historian väitöskirjaa keskioluen vapauttamisesta vuonna 1969. ”Minua kiinnostaa erityisesti, miten se on vaikuttanut ravintoloiden toimintaan ja ravintolakäyttäytymiseen. Sen vaikutuksista esimerkiksi päivittäiskauppaan tiedetään paljon, mutta ravintolakäyttäytymiseen ei niin paljoa.” Poliittisen historian opinnot ja niitä seurannut ura oluiden maailmassa ei ole ollut Lehtiselle mikään itsestään selvä suunnitelma. Lehtinen opiskeli aluksi unkarin kieltä, sillä hän on kotoisin suomalais-unkarilaisesta perheestä. ”Alunperin ajattelin, että otan jonkin historia-aineen sivuaineekseni, mutta melko pitkälle unkaria luettuani päätin, ettei se ehkä ole oma juttuni, ja päätin pyrkiä valtsikaan. Olen aina tykännyt historiasta, ja arvoin yleisen historian sekä poliittisen historian välillä. Poliittinen historia oli loppujen lopuksi mielestäni mielenkiintoisempaa kuin yleinen historia” . Unkarin kielestä hän teki sivuaineen, ja valmistui poliittinen historia pääaineenaan vuonna 2002. ”Lisäksi halusin tehdä toimittajan töitä, ja kun katsoi urapolkuja, poliittinen historia näytti tarjoavan siihen paremmat mahdollisuudet. Monet opiskelukaverini päätyivätkin Hesariin töihin.” Poliittisen historian opintojen aikana unkarin kielen opinnot ja Unkarin historia kulkivat mukana. Lehtinen oli kaksi kertaa vaihdossa Unkarissa, jotta pystyi keräämään aineistoa graduunsa, joka kertoi Unkarin kommunistisen puolueen taktiikoista vuosina 1946—47. ”Se on edelleen mielenkiintoinen aihe, 12

mutta niin kaukana päivätyöstäni. Myös yleisen kiinnostuksen määrä aihetta kohtaan on arvoitus, joten en tiedä löytyisikö sen tekemiseen esimerkiksi apurahoja.” Lehtinen on töissä Sinebrychoffilla, joten nykyinen väitöskirjan aihe, keskioluen vapautuminen, löytyi luontevasti sitä kautta. ”Aihe on nykyäänkin mielenkiintoinen, sillä se näkyy myös meidän nykyisissä alkoholipoliittisissa päätöksissä”.

Valtsikalainenkin voi olla markkinoija Lehtinen työskenteli koko opiskeluaikansa ravintola-alalla muun muassa tarjoilijana, baarimestarina ja ravintolapäällikkönä. Toisenlaisia töitä Lehtinen pääsi kokeilemaan toimiessaan ylioppilaskunnan kansainvälisten asioiden sihteerinä.

"OLUT JA SEN KÄYTTÖTAVAT KERTOVAT PALJON SUOMALAISESTA ELÄMÄNTAVASTA, MIKÄ ON ÄÄRIMMÄISEN MIELENKIINTOISTA" ”Pääsin siis kokeilemaan vähän virkamiesmäisempää työskentelyä. Tajusin kyllä, ettei se ollut ihan se mitä haluan tehdä. Palasin sen jälkeen takaisin ravintola-alalle, ja sen ohessa aloitin Aleksanteri-instituutin tutkijakoulun.” Tutkijakoulun jälkeen Lehtinen alkoi kirjoittaa graduaan. Graduprosessin aikana Sinebrychoffilta avautui asiakaskouluttajan paikka. Lehtisen suunnitelmissa oli viettää valmistumisen jälkeinen kesä rennosti ravintola-alan töitä tehden, mutta toisin kävi. ”Lopulta kävi niin, että valmistuin toukokuun lopussa ja työt Sinebrychoffilla alkoivat kesäkuun alussa.” Sinebrychoffilla Lehtinen viihtyy edel-

leen. Avainasemassa on ollut työn mielekkyys ja joustavuus. ”Olen viihtynyt Sinebrychoffilla erittäin hyvin, koska olen päässyt tekemään paljon erilaisia juttuja. Työtehtäväni ovat vaihtuneet noin kerran puolessatoista vuodessa. Minullahan ei ole markkinointikoulutusta, mutta olen päässyt tekemään melkein kaikkea mitä markkinoinnissa tehdään.” Jo ensimmäinen työprojekti asiakaskoulutusohjelman parissa oli mielenkiintoinen, sillä konsepti oli uusi, ja Lehtinen pääsi luomaan koulutusohjelmaa alusta asti. Sen jälkeen hän on muun muassa kehittänyt Vuoden olutmestari -kilpailun ravintola-alan ammatilaisille ja ollut lanseeraamassa Tuborg-olutta Suomeen. Nykyään Lehtisen työtehtävät liittyvät suurilta osin olueen, ja aiheen parissa hän puuhaa myös vapaa-aikanaan. Ennen Sinebrychoffille menoa Lehtinen ei ollut mikään erityinen olutintoilija. ”Aiemmin olin pelannut paljon viinien ja drinkkien kanssa. Olutta olin tietysti myynyt hirveät määrät, mutta Sinebrychoffille hakiessani rupesin tutkimaan olutta ja huomasin siihen liittyvän paljon historiaa ja kulttuuria. Olut ja sen käyttötavat kertovat paljon suomalaisesta elämäntavasta, mikä on äärimmäisen mielenkiintoista.” Lehtinen on suorittanut Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksen tislaus- ja pienpanimotutkinnon. Se syvensi kiinnostusta olueen entisestään. ”Suhtautumiseni olueen on sikäli erilainen, että olen perinyt unkarilaisen kiinnostuksen ruokaa kohtaan. Mietin oluita paljon ruoan kautta, mikä erottaa minut muista olutasiantuntijoista.” Lehtinen on myös toisella tavalla harvinaisuus kollegoidensa joukossa, sillä suurin osa samankaltaisissa tehtävissä työskentelevistä on koulutukseltaan kauppatieteilijöitä tai tradenomeja. Lehtisen mukaan valtsikalaisuus auttaa, kun tarvitsee tehdä taustaselvityksiä vaativaa asiantuntijatyötä.

Olut ei enää hävetä Suomalaiset ovat aina olleet olutkansaa. Alunperin olut ei ollut nykyisenkaltaista Koffin tai Karhun tyylistä vaaleaa lageria, vaan ennem13

min kotikaljaa tai sahtia muistuttavaa perusjuomaa, jota suomalaiset tekivät kotioloissa. ”Olutta on luultavasti tehty niin kauan kuin täällä on ollut asutusta. Suomalaisen oluen tarkkaa syntyhetkeä ei pystytä määrittelemään, sillä suomalainen maaperä ei säilytä orgaanisia aineita kovin hyvin, joten oluen panemisesta juuri ole jäänteitä”, arkeologiaakin opiskellut Lehtinen kertoo. ”Viinithän ovat tulleet Suomeen vasta älyttömän myöhään ja olleet vain pienen yläluokan tuotteita. Olut on ollut normaali elintarvike, jopa veden korvike. Se oli pitkään aliarvostettu juoma, jota ehkä vähän häpeiltiikin.”

SUURIN OSA SAMANKALTAISISSA TEHTÄVISSÄ TYÖSKENTELEVISTÄ ON KOULUTUKSELTAAN KAUPPATIETEILIJÖITÄ TAI TRADENOMEJA. Lehtinen on työurallaan huomannut, kuinka oluen arvostus on noussut. ”Kun olin 90-luvulla tarjoilijana ruokaravintoloissa, monet tilasivat olutta hieman häpeillen. Viiniä pidettiin paljon hienompana. Nyt olut on noussut kulttuurisesti ‒ se on puheenaihe, josta keskustellaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.” Lehtisen mukaan ratkaiseva käänne oluen kulutuksessa tapahtui 90-luvulla, kun monet kansainväliset brändit saapuivat kotimaan markkinoille. Nykyään monissa helsinkiläisissä olutpaikoissa voi kotimaisten ja kansainvälisten suurbrändien lisäksi nauttia pienempien panimoiden tuotteita. ”Suomalaisia pienpanimoita on ollut jo 1900-luvun alusta, mutta ensimmäinen buumi koettiin 90-luvulla, kun eu-säädökset tekivät 14

pienpanimotoiminnasta helpompaa. Buumi notkahti 2000-luvulla, mutta on tullut nyt takaisin vielä hurjempana. Tämän vuoden lopulla pienpanimoita arvioidaan olevan noin 50.” Suomalaisten olutbrändit eivät kuitenkaan ole vielä lyöneet läpi kansainvälisillä markkinoilla. Lehtisen mukaan yhtenä syynä on yleinen suomalaisten kompastuskivi: itsetunto. ”Me suomalaiset olemme kauhean vaatimattomia. Tuotteemme ovat älyttömän hyviä, mutta sekä isojen että pienten panimoiden pitäisi uskaltaa paukuttaa tuotteiden erinomaisuutta vielä rohkeammin. Tanskalaiset ja ruotsalaiset ovat onnistuneet tässä paremmin,” Lehtinen sanoo, mutta näkee tulevaisuuden olevan kirkkaampi. ”Nuoret ovat toisaalta paljon rohkeampia, joten eiköhän noin viiden vuoden sisään nähdä jokin suomalainen olutbrändi maailmalla.”

Aaltoileva alkoholikeskustelu Lehtisen väitöskirja kertoo keskioluen vapautumisesta 1969. Niistä ajoista on tultu pitkälle, ja niin isot kuin pienet olutpanimot ovat lähteneet kehittämään suomalaista olutkulttuuria. ”Sinebrychoffilla olen itse ollut ajamassa hyvin voimakkaasti kehitystä kohti oluen arvostusta. Mediankin kiinnostus on kasvanut huomattavasti 3-5 vuoden aikana. Ennen jouduimme puskemaan itse tietoa, mutta nykyään tulee paljon haastattelupyyntöjä, ja huomataan että oluen ja ruoan suhde on selkeästi muuttunut.” Vaikka median kiinnostus on kasvanut ja oluen rooli on moninaisempi, ovat myös alkoholin rajoittamista vaativat kansanosat kasvattaneet äänenpainojaan viime vuosina. ”Itse näen, että yhteiskunnan suhtautuminen on hyvin aaltoilevaa. 2000-luvun alussa asenteet alkoholia kohtaan olivat paljon sallivampia, ja oli jopa pieni mahdollisuus, että viinit olisivat tulleet maitokauppoihin.” Koventuneista asenteista vapaita alkoholimarkkinoita kohtaan Lehtinen ei kuitenkaan liiaksi huolehdi. ”En henkilökohtaisesti usko, että olutta viedään Alkoon, koska sen taloudelliset vaikutukset ovat niin suuret. Mallasohran vil-

jelijöitä on Suomessa todella paljon. Heidän elinkeinonsa pienenisi huomattavasti, jos olut poistettaisiin tavallisista kaupoista”, Lehtinen sanoo ja jatkaa selittämällä alkoholipoliittisen keskustelun seuraavaa aaltoa. ”Nythän on taas nähtävissä, että ihmiset ovat ruvenneet kapinoimaan typeriksi kokemiaan alkoholipoliittisia säädöksiä vastaan. Uskon, että nämä säädökset ovat vapautumassa. On myös huomattu, että vapaamman ilmapiirin aikaan 2000-luvulla kasvaneet juovat vähemmän. He myös arvostavat laatua ja nautintoa.” Kuluttajien maun kehittyminen näkyy oluen lisäksi myös muissa nautintoelintarvikkeissa. Lehtisen mukaan nykyinen oluen kuluttaminen on melkeinpä verrattavissa suklaan kuluttamiseen. ”Molempia ostetaan ehkä hieman vähemmän, mutta halutaan sitten ostaa hyvää, ja ehkä myös maistella uusia makuja.” Lehtinen itse ei rajoita nautiskeluaan oluisiin. ”Rakastan myös viinejä - ja piimää. Mielestäni on hyvä, että nykyään voi valita juomansa reilusti oman makunsa mukaan.”

Taivas on avoin Päivätyönsä ja väitöskirjansa lisäksi Lehtinen kirjoittaa muun muassa omaa ruoka- ja juoma-aiheista blogiaan sekä tekee ruokajuttuja Suomen Lehtiyhtymän lehtiin. Yliopistolla hän käy myös monitieteellisten ruokakulttuuriopintojensa takia. Yhtälöön kuuluu myös kaksi pientä lasta ja kirjaprojekteja, joten tylsistymään ei pääse. Väitöskirjan aiheen liittymisestä tiiviisti päivätyöhön on kuitenkin ollut paljon hyötyä. ”Olen haastatellut ihmisiä, jotka olivat meillä töissä jo keskioluen vapautumisen aikaan. Myös silloin kun tulin Sinebrychoffille, tutkin paljon oluen historiaa.” ”Väitöskirja on ’hitaasti, mutta varmasti’ -mallilla. Sain urakan aloitettuani wsoy:ltä tarjouksen lähteä kirjoittamaan omaa olutkirjaa.” Yks olut! -kirja ilmestyi vuonna 2014. Olut ei kuitenkaan koskaan ole ruvennut kyllästyttämään Lehtistä.

”Teen niin paljon erilaisia töitä, etten vielä ole kyllästynyt olueen. Päivätyössäni teen myös esimerkiksi drinkkireseptiikkaa. Sinebrychoffilla minun on annettu kehittyä. Muuten olisin varmaan vaihtanut jo työpaikkaa, sillä olen melko levoton.” Suuresta panimoyrityksestä löytyy oluen lisäksi muita osastoja, joista voi ammentaa innostusta. ”Viime aikoina siideri on ruvennut kiinnostamaan syvemmin, myös kulttuurihistorialliselta kannalta. Tuntuu, että Suomessa aika on kypsä siiderin laajemmalle arvostukselle.”

"ON MYÖS HUOMATTU, ETTÄ VAPAAMMAN ILMAPIIRIN AIKAAN 2000-LUVULLA KASVANEET JUOVAT VÄHEMMÄN" Uran yhdistyminen olueen ei ollut suunniteltua, mutta nyt siitä on tullut erottamaton osa arkea. Olutinnostus on levinnyt perhe- ja ystäväpiiriin. ”Nykyään minulla ja miehelläni on oma kotipanimo. Olemme yhtäkkiä tämmöinen olutperhe. Myös ystävät tuovat paljon oluita maisteltavaksi”, Lehtinen kertoo. Hän haluaa muistuttaa omaa uraansa miettiviä yhdestä asiasta. ”Opetan ravintola-alan opiskelijoita Haaga-Heliassa, ja heille olen positiivisessa mielessä sanonut, että oma ura voi viedä hyvinkin eri suuntaan, kuin mitä itse ensin ajattelee. Kannattaa aina tarttua uusiin mahdollisuuksiin, kun pystyy.” Tulevaisuuttaan Lehtinen ei halua liiaksi lukita. ”Tietysti väitöskirja olisi mukava saada loppuun. Sen jälkeen taivas on taas avoin.” ■ 15

KAUKASIAN MONET KASVOT Teksti ja kuvat Pekka Itälä

Poleemin toimittaja Pekka Itälä kävi opintomatkalla Armeniassa ja Georgiassa ja kokosi näkemänsä neljään valokuvaan.

Pyhän Gregorius Valontuojan katedraali. Jerevan, Armenia.

Pyhä Gregorius Valontuoja, tai Gregorius Armenialainen, tunnetaan maan suojeluspyhimyksenä ja Armenian apostolisen kirkon perustajana. Kuvan katedraali valmistui vuonna 2001 kristinuskon vakiintumisen 1700-vuotisjuhlan symboliksi ja on maan suurin kirkko. Pyhä Gregorius käännytti Armenian pa16

kanallisuudesta kristinuskoon vuonna 301, jolloin Armeniasta tuli ensimmäinen kristinuskon viralliseksi valtionuskonnoksi omaksunut maa. Armenian apostolinen kirkko kuuluu määritelmällisesti ns. orientaaliortodoksisiin kirkkoihin, vaikka sen messukäytännöt ovatkin lähempänä läntistä kuin ortodoksista kirkkoa. Katedraali on myös Pyhän Gregoriuksen pyhäinjäännösten leposija.

Nuki Nuki -peliautomaatti Terveys-, työ- ja sosiaali ministeriön viereisellä torilla. Tbilisi, Georgia.

Georgian terveydenhuolto koki murroksen Neuvostoliiton romahdettua, kun vanhaa neuvostoaikaista järjestelmää alettiin kehittää länsimaisen teknologian ja taidon avulla. Nykyään Georgian terveydenhuoltojärjestelmä koostuu valtiollisista toimijoista, valtion sairaaloista sekä terveyskeskuksista, joille jokaiselle löytyy vastineensa yksityiseltä sektorilta. Maassa on valtion rahoituksen takaama universaali terveydenhuolto, joka koskee kaikkia Georgiassa pysyvästi asuvia. Tavanomaisten terveydenhoitomuotojen, kuten teho-osastoja hätätilannehoitojen lisäksi maassa on käynnissä 20 erillistä ohjelmaa, joilla panostetaan muun muassa ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon. Georgian terveys-, työ- ja sosiaaliministeriön mukaan maan suurimmat kansanterveydelliset ongelmat ovat syöpä- sekä sydän- ja verenkiertosairaudet. Ministeriön mukaan syyt näihin ovat tavanomaisia: ravinnon puute tai sen huono laatu, liikunnan vähyys, ylipaino ja hyvin korkea tupakointiaste, josta kuvan peliautomaattikin antaa osviittaa. Tieto ilmaisista ennaltaehkäisevistä tutkimuksista ei ole saavuttanut läheskään kaikkia maassa asuvia, mikä on ministeriön mukaan suurimpia syitä sairauksista aiheutuviin kuolemantapauksiin. 17

Näkymä keskiaikaisesta luostarista paikalliseen kylään. Haghpat, Armenia.

Georgian rajan läheisyydessä ylätasangolla sijaitseva Haghpatin kylä antaa karun kuvan maaseudun elinoloista. Turistien keskuudessakin suosittu luostarikompleksi ei juuri kohenna paikallisia elinoloja, vaan kylän asukkaat kamppailevat jatkuvasti pysyäkseen köyhyysrajan yläpuolella. Noin puolet armenialaisista elää köyhyydessä, ja näistä viidesosa luokitellaan äärimmäisen köyhiksi. Haghpatissa, kuten muualla Armenian maaseudulla, ihmiset saavat elantonsa pääsääntöisesti karjankasvatuksesta ja maanviljelystä. Armenian maataloussektori kasvoi huomattavasti Neuvostoliiton romahdettua, kun työnsä menettäneet ihmiset hakivat turvaa vastikään yksityistetyltä maataloussektorilta. Kaukasusvuorten karut viljelysolosuhteet sekä tarvittavan taidon ja teknologian puute kuitenkin vaikeuttivat maataloussektorin tuottavuuden kasvua, eikä ongelmia ole vielä tähän päivään mennessä pystytty ratkaisemaan. 18

Kartvlis Deda, georgialaisten äiti. Tbilisi, Georgia.

Patsas kohoaa Georgian pääkaupungin Tbilisin laitamia reunustavan jyrkän Sololaki-rinteen päällä ulottaen katseensa koko kaupungin yli. Patsaasta on tullut kaupungin, ja samalla yksi Georgian, tärkeimmistä symboleista, sillä se kuvastaa georgialaiseen kansallisasuun pukeutunutta naista sekä maan kansallisluonnetta. Patsaan vasemmassa kädessä kohoaa viinikulho, joka toivottaa Georgian ystävät tervetulleeksi, kun taas oikean käden miekka on varoituksena vihollisille. Miekka suojelee myös georgialaisen äidin kohtua, minkä on sanottu kuvastavan maan koskemattomuuden puolustamista. Georgialaiset ovat hyvin ylpeitä omasta maastaan ja valmiita puolustamaan sitä ylivoimaisenkin vihollisen edessä, kuten vuoden 2008 tapahtumat osoittivat. Georgia on myös tunnettu laadukkaista viineistään, ja sitä pidetään yhtenä maailman vanhimmista viinialueista. ■ 19

Presidentti Salvador Allende ennen Chilen vallankaappausta. Kuva: Biblioteca del Congreso Nacional - Chile, Wikimedia Commons

DIPLOMATIAA

IHMISET EDELLÄ Teksti ja kuvat Jaakko Salonen

Kun Tapani Brotherus lähetettiin diplomaatiksi vastaperustettuun Santiagon edustustoon, komennuksen kerrottiin olevan lähinnä golfin pelaamista ja lomailemista. Sotilasvallankaappaus muutti kuitenkin kaiken.

osialisti Salvador Allende valittiin Chilen presidentiksi vaaleilla vuonna 1970. Allende oli yhdistänyt taakseen kuusi vasemmistopuoluetta kansanrintamaksi, jonka tuella hän alkoi muuttaa Chileä sosialistiseksi. Kehitystä seurattiin maailmalla suurella mielenkiinnolla, sillä Allende oli ensimmäinen demokraattisesti valittu marxilainen presidentti maanosassa, jossa armeijat olivat perinteisesti tukahduttaneet kaiken nousevan vasemmistolaisuuden. Myös Suomessa kiinnostuttiin toden teolla Allenden politiikasta, ja Chile nimitettiin yhdeksi Suomen kehityspolitiikan pääyhteistyökumppaneista. Suomi ja Chile solmivat mittavan yhteistyösopimuksen metsäteollisuuden saralla - alalla, jolla Suomella oli korkealaatuista erityisosaamista. Vuonna 1972 Suomi päätti avata Santiagoon diplomaattisen edustuston, jonka asiainhoitajaksi nimitettiin nuori 33-vuotias espanjantaitoinen Tapani Brotherus. Marxilainen politiikka ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia. Kylmän sodan vastakkain-

asettelussa sosialistinen valtio Amerikan mantereella oli Yhdysvalloille ongelma. Heti Allenden noustua valtaan Yhdysvallat katkaisi talousluotot, joita se oli Chilelle antanut, ja alkoi painostaa tätä taloudellisesti. Se muun muassa myi kuparivarantojaan, jotta Chilelle elintärkeän kuparin maailmanmarkkinahinta laskisi. Aluksi tuulta nopeasti allensa saanut talouskasvu pysähtyi ja kääntyi lopulta edellä mainitun sekä kansanrintaman epäonnistuneen politiikan vuoksi negatiiviseksi. Lakkojen määrä kasvoi viikko toisensa jälkeen. Kesällä 1973 Chilessä ei liikkunut enää juuri mikään, kun koko kuljetusala oli kuukausia kestäneessä lakossa. Chilen armeija kaappasi vallan 11. syyskuuta 1973 kenraali Augusto Pinochetin johdolla. Santiagon keskustassa sijaitsevaa hallituspalatsia pommitettiin, panssarivaunut valtasivat kaupungin ja työläiskortteleissa toimeenpantiin ratsioita. Hallituspalatsiin linnoittautunut Allende piti maailmalle viimeisen puheensa radiossa ennen kuin päätti elämänsä ampumalla itseään kiväärillä päähän. Kaappauk21

sen jälkeen järjestäytynyt työväki joutui vainon kohteeksi ja kaikkia ammattiyhdistysjohtajia ja työväenpuolueaktiiveja jahdattiin. Monet heistä teloitettiin tai vietiin vankileireille, monet etsivät hädissään suojaa tai paikkaa johon piiloutua.

Pakolaiset saapuvat diplomaattiresidenssiin Pari päivää kaappauksen jälkeen Tapani Brotheruksen kodin ovikello soi. Ovella oli Suomen ja Chilen välistä metsäteollisuussopimusta allekirjoittamassa ollut Guillermo Pavez. ”Pavez ilmestyi ovelle ja kysyi voisiko tulla meille vähäksi aikaa, koska hänen oma talonsa oli sytytetty tuleen”, Brotherus kertoo. Pavez ei kuitenkaan ollut ainoa, joka haki suojaa diplomaattiperheen kotoa, vaan pian pakolaisia kiipesi muurin yli Brotherusten pihalle. ”Ensin muurin takaa näkyivät päät, sitten yli hyppi ihmisiä. Heitä tuli koko ajan tasaisin välein. Meidän perhe muutti yhteen huoneeseen nukkumaan - myös olohuone jätettiin vain meidän käyttöön. Yläkerrassa oli sitten pakolaisia vaikka millä mitalla”, Brotherus jatkaa. Tilanne oli Suomen edustuston väelle hankala. Suomi ei tunnustanut diplomaattista turvapaikkaoikeutta ja halusi pysyä puolueettomuuspolitiikkansa vuoksi tämänkaltaisten tilanteiden ulkopuolella. Suomi oli perinteisesti palauttanut Neuvostoliitosta sen puolelle loikanneet, mistä se oli saanut osakseen suurta kritiikkiä. Loikkarien palauttamista perusteltiin nimenomaan muiden sisäisiin asioihin puuttumattomuuden varjolla. Vuotta aiemmin Suomi oli myös lähettänyt edustustoilleen kiertokirjeen, jossa kiellettiin turvapaikan myöntäminen sitä hakeville. Edustuston kakkosmies Ilkka Jaamala epäilikin aluksi pakolaisten ottamista Suomen lipun alle, mutta Brotherus päätti antaa pelkääville ihmisille suojapaikan. Hän ilmoitti pakolaisten saapumisesta ulkoasiainministeriöön, josta annettiin lupa pitää pakolaisia lähetystön alueella toistaiseksi. Mahdollisuuksien mukaan heidät tuli kuitenkin siirtää muiden Latinalaisen Amerikan maiden lä22

hetystöihin. Monet niistä olivat kuitenkin jo täynnä pakolaisia, toiset taas eivät halunneet lainkaan ottaa ihmisiä suojiinsa. Lisäksi suurlähetystöjä valvottiin jo tarkasti, ja kaduilla partioi jatkuvasti sotilaita. Siirtäminen osoittautuikin pian mahdottomaksi. Brotheruksen perheen arki muuttui toden teolla, kun talo oli yhtäkkiä täynnä piileskeleviä ihmisiä. Suuren ihmismäärän ylläpito oli kallista ja hankalaa, eikä Suomesta saatu tähän aluksi minkäänlaista apua. Brotherusten piti alussa hoitaa ja kustantaa kaikki itse. ”Huolto-ongelmat olivat suuret, koska Santiagoon oli julistettu ulkonaliikkumiskielto, ja kaduilla oli jo valmiiksi pitkiä leipäjonoja elintarvikepulan takia. Meidän suojiimme tulleet ihmiset olivat luulleet, että lähetystössä heillä olisi korkealuokkaiset oltavat. Ruoan hakeminen oli kuitenkin suuren työn takana, ja sitä haettiin vuorotellen joko Argentiinasta tai Uruguaysta”, Brotherus kertoo.

”ENSIN MUURIN TAKAA NÄKYIVÄT PÄÄT, SITTEN YLI HYPPI IHMISIÄ. HEITÄ TULI KOKO AJAN TASAISIN VÄLEIN” ”Huoltoa hankaloitti entisestään se, että vaimo oli toipilaana, koska hänellä oli juuri ollut varvasleikkaus. Kotiapulainenkaan ei juuri päässyt tulemaan kaupungin toiselta puolelta. Ratkaisuna päätimme antaa pakolaisille kaikki tarvittavat raaka-aineet, jotka he saivat sitten itse valmistaa. Allenden henkivartiostoon kuulunut mies ottikin porukassa komennon ja alkoi organisoida porukan arkea”, hän valottaa. Kaoottinen tilanne kiristytti monien hermoja. Kerran keskellä yötä eräs nainen sai voimakkaan paniikkikohtauksen eikä häntä aluksi saatu mitenkään rauhoitettua. Vasta kun Tapanin vaimo Lysa Brotherus otti kitaran käteensä ja alkoi laulaa ruotsalaisia kansansävelmiä, nainen rauhoittui.

HENKILÖ

TA PA N I B R OT H E R U S

Syntynyt 1938 Kööpenhaminassa. Isä diplomaatti ja toimittaja-kirjailija Heikki Brotherus (1909–1985). Koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta. Diplomaattiura vienyt Addis Abeban Tansanian edustustoon, YK-tehtäviin New Yorkiin, Santiagoon, Osloon, Teheraniin, Pretoriaan ja Ateenaan. Ulkoasiainministeriön Kansainvälisten asioiden valmennuskurssin (KAVAKU) koordinaattori 2004-2009. Palkittu Kansan Sivistysrahaston Tammisaari-mitalilla 2010. 24

Suomesta DDR:n suojeluvaltio Sosialistiset valtiot katkaisivat yksi kerrallaan diplomaattisuhteensa Pinochetin Chileen ja lähtivät maasta. Kun Saksan demokraattinen tasavalta päätti marssia pois, se pyysi Suomea toimimaan suojeluvaltionaan Santiagossa. Suomi ei halunnut leimautua osaksi sosialistista leiriä mutta suostui kuitenkin pyyntöön. Suojeluvaltiona toimiminen tarkoitti, että ddr:n lähetystön suuri omaisuus siirtyi Suomen lipun alle. Saksalaiset eivät halunneet myydä irtaimistoaan ja lähetystörakennuksiaan Chilessä, koska uskoivat diplomaattisen kriisin kestävän vain lyhyen aikaa. ddr jätti Santiagoon lisäksi pienen joukon työntekijöitä, niin sanotun restgruppen. Brotherusten koti oli jo täynnä ihmisiä, joten ddr:n tyhjillään oleva koulurakennus päätettiin ottaa käyttöön pakolaisten suojapaikaksi. Viimeisimpinä Brotheruksen kotiin saapuneet lähetettiin kävellen tyhjälle koululle, eivätkä sotilaat onneksi päättäneet häiritä operaatiota. Koululla oleskeli samanaikaisesti suuri määrä pakolaisia, joita aina lupia saataessa lennätettiin pois maasta. Valtaosa heistä lähti Itä-Saksaan, moni myös muualle. Koulurakennukseen saapui piilopaikkaa etsiviä aina tasaisin väliajoin: heti kun joku lähti, toinen tuli tilalle. Myöhemmin selvisi, että brasilialainen lentoyhtiö Vargas, joka toimitti koululle ruokaa, paljasti ruokatilausten määriä piileskeleville ihmisille. Aina kun ruokatilaus pieneni, tiedettiin, että koululla on vapautunut tilaa uusille pakolaisille. Kiinteistöjen valvontaa alettiin kuitenkin tehostaa, koska moni Pinochetin hallinnon etsimistä vasemmistolaisista piileskeli juuri vieraiden maiden lähetystöissä. Myös koulurakennuksella aloitettiin nopeasti ympärivuorokautinen vartiointi. Pakolaisten siirtämiseen keksittiin kuitenkin aina keinot. Kerran Ilkka Jaamala pyysi vartijan sisään oluelle, jonka aikana portista tuli nopeasti sisään joukko pakolaisia. Jaamala on arvellut vartijan itsekin ymmärtäneen, mistä tilanteessa todellisuudessa oli kyse. Toisen kerran Tapani Brotherus sai yhden nuoren kuljetettua

koululle pukemalla tämän sähkömiehen haalariin ja laittamalla sähkökaapelin tämän olalle. Koululla oli nimittäin juuri samaan aikaan käynnissä sähkötöitä, ja vartija portilla uskoi pojan selityksen. Keinot keksi myös Tapani Brotheruksen vaimo Lysa. Kun kaksi etsittyä chileläistä täytyi saada kuljetettua Brotherusten kotoa toisen maan lähetystön suojiin, tämä puki heidät ranta-asuihin ja laittoi näille sombrerot päähän. Porukka ajoi autolla portista ulos huutaen samalla ”Vamos a la playa”. He olivat menevinään rantajuhliin, ja hölmistynyt vartija jäi portille ihmettelemään tapahtunutta.

DDR:N RESTGRUPPE HARJOITTI CHILESSÄ PINOCHETIN VASTAISTA MAANALAISTA TOIMINTAA JA KÄYTTI SUOMALAISTA DIPLOMAATTIPOSTIA OMIIN TARKOITUSPERIINSÄ. ddr:n suojeluvaltiona toimiminen altisti ajoittain Suomen diplomatian riskeille. Maahan jäänyt restgruppe harjoitti Chilessä Pinochetin vastaista maanalaista toimintaa ja käytti muun muassa suomalaista diplomaattipostia omiin laittomiin tarkoitusperiinsä vastaanottaen sitä kautta rahaa, valokuvaustarvikkeita sekä radioita. ”Saksalaiset eivät suhtautuneet pieneen Suomeen kovin vakavasti, vaan jatkoivat omien juttujen tekemistä. ddr koki käyttävänsä Santiagosta poissa olevan Neuvostoliiton puhevaltaa. Kerroin ongelmasta Keijo Korhoselle, jonka kautta tieto meni aina ulkoministeri Ahti Karjalaiselle. Karjalaisen piti ottaa asia puheeksi ddr:n kollegansa kanssa, muttei tohtinut, jottei olisi sanomansa mukaan ’pilannut hyvää tunnelmaa’. Silloin opin, mitä suomettuminen todellisuudessa oli”, Ta-

pani Brotherus toteaa. Suomen ulkoministeriö päätti kuitenkin lopulta, että saksalaisten lähetysten sisällön saisi tarkastaa. Postia alettiin valvoa, ja sen väärinkäyttö loppuikin siihen. Vaikeuksia syntyi myös, kun yksi ddr:n miehistä ajoi Santiagossa kolarin, jossa toisena osapuolena oli korkea-arvoisen chileläisen upseerin poika. Tapaus ja saksalaisen tausta selvitettiin perin pohjin, jolloin selvisi, että kyseessä oli Stasin mies. Hänet karkotettiin välittömästi maasta. ”Tiesimme kyllä, että heidän joukossaan oli ddr:n tiedustelijoita, muttemme mitään sen enempää. Ei heidän toimiaan Suomen lipun alla voitu valvoa koko aikaa. He olivat ikään kuin vapaamatkustajia”, Brotherus kertoo. ”Eikä ddr ollut todellisuudessa Chilelle mikään erityinen ongelma. He toivat maahan laatutavaraa, joten poliittiset erilaisuudet olivat aina toissijaisia. Ja meillä oli saksalaisten kanssa kyllä erinomaisen hauskaa. Kunnon tyyppejä olivat”, hän lisää.

Operaation hiljattainen alasajo Lokakuun lopulla Suomi päätti ottaa vastaan 100 Chilen pakolaista. Kansalaisliikehdintä vallankaappausta vastaan oli saavuttanut maassa ennennäkemättömät mittasuhteet, ja kansa oli vaatinut poliitikoilta päätöksiä. Ensimmäiset pakolaiset saapuivat kylmään Suomeen jo marraskuun lopulla. Heidät sijoitettiin aluksi Turun lähellä sijainneeseen Käyrän koulukotiin, jossa heille järjestettiin oppitunteja Suomen kielestä ja kulttuurista. Yhdessä paikassa olevia vasemmistopakolaisia oli myös helpompi valvoa, ja koulukotiin asetettiinkin vahtimestariksi Suojelupoliisin vakooja, joka tosin jäi pian kiinni. Pakolaisilta kiellettiin myös kaikenlainen poliittinen toiminta. Kiellot ja säännöt jäivät kuitenkin usein vain pinnallisiksi. Tapani Brotherus ei saanut toimilleen oikein missään vaiheessa Suomesta selkeää vihreää valoa. Päinvastoin ulkoasiainministeriö oli jopa pidättyvä koko pakolaisasian suhteen. Toki kylmän sodan vastakkainasetteluun voimakkaasti liittynyt vallankaappaus oli puolueettomuuteen ainakin näennäisesti pyrkineelle 25

Suomelle vaikea pala. Suomesta lähetettiin jopa virkamies Olavi Saikku Santiagoon selvittämään, mitä edustustossa todella oli tekeillä. Saikku kyseli paikan päällä Ilkka Jaamalalta Brotheruksesta; tämä kuitenkin meni esimiehestään takuuseen. Kun Saikku vieraili Brotherusten kotona, kaikki pakolaiset siirrettiin yläkertaan piiloon odottamaan miehen lähtöä, koska tämän suhtautumisesta ei ollut varmuutta. “Ulkoministeriössä ilmeisesti pelättiin, että innostun Chilen pakolaisasiasta liikaa. En ollut aiemmin tajunnut, että siellä oli niin vanhakantaista porukkaa. Ulkoministeriössä oli tuona aikana myös todella kova puoluetaistelu demareiden ja kepulaisten välillä. [Poliittisen osaston päällikkö Matti] Tuovinen epäili, että meillä Santiagossa oli joku sosialidemokraattinen pesäke”, Brotherus naurahtaa. Suomi esiintyi Chilen sotilasjuntan tuomitsevilla kansainvälisillä foorumeilla näyttävästi. Suomessa järjestettiin myös kaksi merkittävää kansainvälistä rauhankonferenssia, joissa hallitustason edustajat pitivät voimakasretorisia puheita. Pakolaisasiassa maan johto kuitenkin jarrutteli, koska se ei halunnut liata käsiään enempää kuin oli tarpeen. 26

Kun sovittu pakolaiskiintiö saatiin täyteen, Suomeen ei haluttu enää ottaa lisää ihmisiä, vaikka Santiagon edustusto oli yhä heitä täynnä. Kaikki muut Pohjoismaat jatkoivat pakolaiskiintiöidensä suurentamista tarpeen kasvaessa ja ottivatkin Suomeen verrattuna moninkertaisen määrän Chilestä pois haluavia. Lopulta Suomi päätti, että se ottaisi enää vain jo maahan saapuneiden pakolaisten perheenjäseniä. Kun kansalaisliikehdintä hiljeni eikä pakolaispolitiikassa edetty, Santiagon edustustosta tuli hiljalleen tarpeeton. Tapani Brotherus jätti Santiagon vuonna 1976, ja seuraavana vuonna koko edustusto suljettiin. “Edustuston sulkeminen osoittaa, ettei Suomen Chilen politiikassa ollut alun alkaenkaan pitkän tähtäimen suunnittelua. Sitä syksyä elettiin etyk-euforiassa, eikä Chile jaksanut ketään ulkopolitiikassa kiinnostaa”, toteaa Brotherus rauhalliseen sävyyn. Chilen tragedia häipyi pian suomalaisten mielistä kenties nuorta vasemmistoa lukuun ottamatta. Suomen edustuston toiminta vainottujen pelastamisessa ei koskaan edes saavuttanut päivänvaloa, vaan tapaus pysyi pienen piirin tiedossa. Chilessä vallankaappausta

ei kuitenkaan koskaan unohdettu, vaan se vaikuttaa yhteiskunnassa edelleen voimakkaasti. Chileläinen demokratia ei ole vielä kovin syvällä: lähes kaikki merkittävät poliitikot ovat vallankaappauksen kokeneita tai näiden jälkeläisiä. Chilen nykyisen presidentin, Michelle Bacheletin isä oli Allenden hallinnon kenraali, joka teloitettiin osana vallankaappauksen jälkipyykkiä. Presidentti Bachelet on kunnioittanut myös muita kaappauksen uhreja ja antanut heille tilaa Chilen politiikassa. Sadat ihmiset ovat edelleen kateissa, ja monet kaipaavat yhä kärsimyksilleen hyvitystä. Diktaattori Augusto Pinochet pidätettiin Lontoossa espanjalaistuomarin aloitteesta vuonna 1998, mutta hän ehti kuolla ennen kuin joutui vastaamaan teoistaan. Tilannetta vaikeuttaa lisäksi se, että osa chileläisistä kokee yhä, että vallankaappaus ja diktatuuri olivat välttämättömiä, jottei Chile olisi ajautunut katastrofiin ja tuhoon.

”SITÄ SYKSYÄ ELETTIIN ETYK-EUFORIASSA, EIKÄ CHILE JAKSANUT KETÄÄN ULKOPOLITIIKASSA KIINNOSTAA” “Haamut kummittelevat yhä. Ei Chile vielä pääse pakoon menneisyyttään”, Brotherus päättää keskustelumme. Vaikka Suomessa Tapani Brotheruksen ja Suomen edustuston väen toimet eivät ole saaneet ansaitsemaansa kiitosta, tämän päivän demokraattinen Chile ei unohtanut sankareitaan. Chilen parlamentti myönsi Tapani Brotherukselle korkea-arvoisen kunniamerkin vuonna 2001. Suomen ja Saksan demokraattisen tasavallan henkilökunnan avulla Chilestä lähti turvaan yhteensä noin parituhatta ihmistä, joista suurin osa Eurooppaan. Se oli vallankaappauksen jälkeen yksi merkittävimmistä pakoreiteistä pois maasta, jossa suurelle väestönosalle ei ollut enää sijaa - se oli tie vapauteen. ■

AIHEESTA LISÄÄ

KIRJA TOI PÄIVÄNVALOON Otava

Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamon teos ”Kuoleman listat” toi Tapani Brotheruksen ja Suomen edustuston toiminnan laajemman kansan tietoisuuteen lähes 40 vuotta tapahtuneen jälkeen. Kirja pohjautuu laajaan arkisto- ja haastatteluaineistoon ja kuvaa yksityiskohtaisesti Suomen toimintaa Chilen vallankaappauksen yhteydessä. Teoksen julkaisun jälkeen Tapani Brotherus sai ulkoministeri Alexander Stubbilta kutsun ulkoasiainministeriöön kahvitilaisuuteen. Brotherus sai silloin ensimmäisen kiitoksensa uhrautuvasta toiminnastaan. Samana vuonna hänelle myönnettiin Kansan Sivistysrahaston Tammisaari-mitali.

Heikki Hiilamo: Kuoleman listat - suomalaisten salainen apu Chilen vainotuille. Otava, Helsinki, 2010. 363 s. 27

EDUSKUNTAVAALIT

SYYNISSÄ Teksti Tuomas Lassinharju | Kuvitus Ossi Hietala

Poleemi summaa eduskuntavaalien mielenkiintoisimmat ja puhutuimmat ilmiöt. Asiantuntevat näkemyksensä vaalituloksen polttavimpiin kysymyksiin Poleemille kertoo Suomen Kuvalehden politiikan toimittaja, Polhon alumni Tuomo Lappalainen.

Alkup. valokuva: Magnus Frderberg/norden.org

uhtikuun 2015 eduskuntavaalit olivat monella tavalla mielenkiintoiset. Vaikka suurin puolue oli ollut selvillä jo kauan etukäteen, vaali-iltana puolueiden muita sijoituksia niin paikka- kuin äänimäärissä sai jännittää tosissaan. ”Nämä olivat eri tavalla jännittävät vaalit. Suurin puolue oli selvillä jo etukäteen, ja vaikka sen marginaali seuraaviin jäi odotettua pienemmäksi, kisa ei missään vaiheessa mennyt oikein tiukaksi. Tässä suhteessa paljon jännittävämpi vaali oli esimerkiksi 2003, kun keskustan ja Sdp:n kamppailu suurimman paikasta ratkesi vain muutaman tuhannen äänen erolla. Toisaalta taistelu sijoista 2–4 oli nyt poikkeuksellisen kireä, ja siihen toi lisää jännitystä, että järjestyksellä ajateltiin olevan vaikutusta hallitusneuvotteluissa”, Tuomo Lappalainen kiteyttää vaalien asetelman. Keskusta oli ollut gallupien ylivoimainen suosikki koko kevään ajan. Parhaimmillaan sille povattiin jopa 26 % kannatusta. Sdp oli monissa gallupeissa toisena ja kokoomus hönki niskaan kolmantena. Yksi eduskuntavaalien kiinnostavin ominaispiirre oli merkittävät erot ennakkoäänissä ja vaalipäivän äänissä. Ennakkoäänissä Sdp oli nousemassa toiseksi, kokoomus sijoittumassa kolmanneksi ja perussuomalaiset jämähtämässä neljänneksi. Vaalipäivän äänissä Sdp kuitenkin romahti. Myös keskustan tulos jäi vaalipäivänä selvästi ennakkoääniä ja galluplukemia vaisummaksi. Viimeisen viikon vaalitenteillä saattoi olla tulokseen vaikutusta. ”Varsinkin Antti Rinne oli viimeisissä tenteissä vaisu, mikä saattoi pudottaa Sdp:n kannatusta. Loppuvaiheessa voimistui myös kritiikki Juha Sipilää kohtaan siitä, että hän väisteli eikä antanut selkeitä vastauksia”, Lappalainen summaa. Viimeisissä vaalitenteissä Alexander Stubb esiintyi monien arvioiden mukaan vakuuttavasti, minkä myötä suomalaiset havaitsivat, että mies taitaa kuitenkin osata muutakin kuin twiittailla

ja roikkua Duudsonien maalitaulussa. ”Myös Rkp:n Carl Haglund esiintyi tenteissä edukseen, ja sillä saattoi olla vaikutusta hänen henkilökohtaiseen äänimääräänsä”, Lappalainen mainitsee. Carl Haglund keräsi vaaleissa komean yli 20 000 äänen saaliin.

myös melko yksimielisiä siitä, ettei keskusta olisi onnistunut nousemaan ihan kenen tahansa johdolla. ”Juha Sipilän sovittelevalla ja tietyllä tavalla epäpoliittisella imagolla oli selvästi tilausta”, Lappalainen myöntää.

Auringonlaskua seuraa aina auringonnousu Suomen Keskustaa on povattu auringonlaskun puolueeksi jo 1960-luvun rakennemuutoksen aikoihin. Muissa Länsi-Euroopan valtioissa keskustapuoluetta vastaava agraaripuolue on kutistunut pienpuolueeksi. Esimerkiksi Ruotsissa keskustapuolueen kannatus on 6 % tuntumassa. Neljän vuoden takaisten eduskuntavaalien rökäletappion myötä keskusta manattiin lopulliseen tuhoonsa. Monet politiikan asiantuntijat esittivät vuorenvarmana, että Mari Kiviniemi tulisi olemaan Suomen viimeinen keskustalainen pääministeri. Uskottiin, ettei keskustalle jää äänestäjiä, kun maaseudulla siirrytään pysyvästi kannattamaan perussuomalaisia. Suomessa keskusta on onnistunut kuitenkin aina kohoamaan feenikslinnun lailla Suomen äänestetyimmäksi puolueeksi. ”Keskusta on onnistunut muuntautumaan maalaisten puolueesta maakuntien puolueeksi, joka esiintyy uskottavasti ruuhka-Suomen ulkopuolisten alueiden edunvalvojana”, Lappalainen analysoi. Keskusta vaikuttaa nousevan suurimmaksi puolueeksi 12 vuoden sykleissä. Vuonna 1991 Esko Aho nosti keskustan suurimmaksi ”veretseisauttavan” vaalivoiton myötä. 2003 Anneli Jäätteenmäki tarjosi ”valoisamman vaihtoehdon” Paavo Lipposelle ja tänä keväänä ykköspaikka realisoitui Juha Sipilän johdolla. Vaaliasiantuntijat ovat spekuloineet keskustan kasvun johtuneen tällä kertaa siitä itsestään riippumattomista syistä. Myös Tuomo Lappalainen on samaa mieltä: ”Suurin syy keskustan nousuun nyt oli hallituksen surkeus.” Joka tapauksessa politiikan asiantuntijat ovat

Jytky ei jäänyt kertaluontoiseksi protestiksi Perussuomalaiset vastasivat monien mielestä vaalien suurimmasta yllätyksestä. Ainutlaatuiseksi ilmiöksi povattu jytky sai jatkoa näissä eduskuntavaaleissa, vaikka puolueen kannatus on ollut kunnallis- ja eurovaaleissa vaatimattomampaa. Perussuomalaisten suosio ei jäänyt vain yhteen kertaluontoiseen protestiin, minkä myötä politiikan asiantuntijat ovat alkaneet spekuloida, onko puolue vakiinnuttanut pysyvästi asemansa suurimpien puolueiden joukossa. ”Perussuomalaisten todellinen testi tulee vasta sitten, kun puolue on ollut hallituksessa. Kestääkö populistipuolueen suosio myös vastuun kantamisen?”, Lappalainen pohtii. ”Toistaiseksi on myös arvoitus, miten puolue selviää sitten, kun Timo Soini joskus jättää puheenjohtajan tehtävän.” Mielenkiintoinen ilmiö on, että persut kelpaavat helsinkiläisille selvästi keskustaa enemmän. Sekä edellisissä että näissä eduskuntavaaleissa perussuomalaiset saivat kolme kansanedustajaa Helsingistä. Professori Laura Kolbe esittikin vaalien jälkeen, että perussuomalaiset ovat onnistuneet kokoamaan tyytymättömät äänestäjät sekä pääkaupungista että maaseudulta. 31

Kokoomus vältti katastrofin Kokoomuksen menestysputki taittui nopeasti viime kesän puoluekokouksen jälkeen, kun Alexander Stubb valittiin puolueen puheenjohtajaksi. Entisestä median suosikista tuli hylkiö, joka ei tuntunut onnistuvan missään. Gallupeissa kokoomuksen suosio laski laskemistaan ja ennen vaaleja ehdittiin jo spekuloida punamultahallituksella. Politiikan toimittajat kirjoittivat kolumneissaan kokoomuksen tehneet emäluokan munauksen, kun Jan Vapaavuorta ei valittu puolueen puheenjohtajaksi. Toisaalta valppaimmat jaksoivat muistuttaa, että kokoomuksen gallupsuosio oli jo laskemassa ennen Stubbin valintaa. Lahden puoluekokous kesällä nosti kokoomuksen suosiota hetkeksi aikaa, kunnes tulos romahti entiselle tasolleen ja alkoi laskea entisestään. Entinen kansanedustaja Mikael Jungner twiittasi: ”Jos Vapaavuori olisi Kokoomuksen puheenjohtaja, kaivattaisiin nyt Stubbia tyyliin ’miksei kansansuosikille annettu tilaisuutta’”.

Voiko Stubb huokaista helpotuksesta vaalituloksen jälkeen? Kokoomus oli tappiosta huolimatta edelleen Suomen toiseksi äänestetyin puolue, vaikka perussuomalaiset menivätkin paikoissa ohi. ”Torjuntavoitto on ehkä liian vahva sana, mutta kokoomus vältti katastrofin. Puolueen minimitavoite oli pitää demarit takana, ja se toteutui”, Lappalainen määrittelee. Lappalainen vertaa Stubbin asemaa samanlaiseksi kuin Jutta Urpilaisella edellisten vaali32

en jälkeen. ”Stubb jäi kuitenkin tavallaan tarkkailuluokalle vähän niin kuin Jutta Urpilainen Sdp:ssä 2011. Jos kannatus vielä gallupeissa laskee, tyytymättömyys voi tulla pintaan.”

Ei auttanut äijäfeministin lumo Sdp:n vaalituloksessa ei ollut paljon kehuttavaa. Neljäs sija, 34 kansanedustajaa ja puolueen historian heikoin tulos. Viime toukokuussa Sdp:n puolueväki syrjäytti Jutta Urpilaisen puolueen puheenjohtajan tehtävästä, koska puolueen kannatus sakkasi. Esimerkiksi demareiden nuorisotähti Sanna Marin julisti äänestäneensä Rinnettä, koska Sdp:n on saatava kannatus nousuun. Urpilaisen syrjäyttäminen herätti kuitenkin myös paljon kritiikkiä, etenkin kun monien politiikan asiantuntijoiden mielestä Urpilainen oli valtiovarainministerinä noussut yhdeksi Suomen arvostetuimmaksi poliitikoksi. Ilta-Sanomien toimittaja Timo Paunonen kirjoitti vaali-iltana kolumnin, jossa hän totesi: ”Rinteen valinta aiheutti uuden paon: naiset. Kaupunkilaiset naiset ovat olleet demareiden vankkoja kannattajia, ja heille Jutta Urpilaisen pudottaminen puheenjohtajan paikalta oli tyrmistyttävä teko.” Tuomo Lappalainen analysoi, että Sdp on parhaillaan todella vaikeassa tilanteessa: ”Jälkeenpäin on suuri houkutus sanoa, että Urpilaiselle olisi pitänyt antaa vielä uusi mahdollisuus. Toisaalta Sdp:n kannatus oli Urpilaisen jäljiltä ihan yhtä alhaalla kuin nyt vaaleissa. Sdp on kohta kymmenen vuotta etsinyt syitä, miksi sen kannatus laskee, eikä oikein kunnon vastausta ole koko aikana löytynyt. Se kuvaa, kuinka vaikea puolueen tilanne on, johtajasta riippumatta.”

Vihreät vastaan vasemmistoliitto Vasemmistoliitto ja vihreät on koettu pitkään eräänlaisiksi punavihreiden äänestäjien taistelupareiksi. Esimerkiksi vuonna 2011 vihreiden suurtappion myötä Osmo Soininvaara analy-

soi, että Paavo Arhinmäki vei äänestäjiä vihreiltä. ”Vihreillä on vasemmalla puolellaan yllättäen nuorekas ja vihertävä kilpailija entisen huru-ukkopuolueen sijasta”, Soininvaara kirjoitti blogissaan neljä vuotta sitten. Myös viime kevään europarlamenttivaaleissa Vasemmistoliitto menestyi erinomaisesti. Erityisesti Li Anderssonin suuri menestys on muuttanut vasemmistoliiton imagoa suorastaan trendikkääksi.

Lappalaisen mielestä vasemmistoliitto teki taktisen virheen, kun se ryhtyi tukemaan voimakkaasti Kreikan Syrizaa. ”Suomalaisilta ei oikein tunnu löytyvän laajempaa tukea ajatukselle, että Kreikan pitäisi saada aikaisemman holtittoman taloudenpitonsa virheitä anteeksi. Paavo Arhinmäki oli nyt myös jotenkin vaisumpi kuin parissa aikaisemmissa vaaleissa.” Arhinmäki oli edellisissä eduskuntavaaleissa Helsingin ääniharava. Nyt hänen henkilökohtaisesta äänisaalistaan hävisi liki 10 000 ääntä.

Vaalit sisältävät aina yllätyksen

Siksi monille tuli yllätyksenä eduskuntavaalien tulos. Vasemmistoliitto ei hyötynyt eurovaalien boostista. Tuli kahden paikan tappio ja puolueen kaikkien aikojen heikoin tulos. Esimerkiksi joissakin ennusteissa väläyteltiin, että vasemmistoliitto voisi saada Helsingistä peräti kolme kansanedustajaa. Vasemmiston romahtaminen on väistämätön tosiasia. Vuonna 1966 eduskuntavaaleissa vasemmistopuolueet keräsivät 103 paikkaa. Puoli vuosisataa myöhemmin perinteisillä vasemmistopuolueilla on 46 paikkaa, eli alle neljäsosa eduskunnan paikoista. Vihreät taas onnistuivat vaaleissa erinomaisesti. ”Vihreistä voisi urheilutermein sanoa, että he käyttivät paikkansa. Puolue sai nyt takaisin ne viisi paikkaa, jotka se neljä vuotta sitten menetti. Vihreät myös hyötyivät selvimmin Itä-Suomessa tehdystä vaalipiiriuudistuksesta, joka toi heille kaksi lisäpaikkaa”, Lappalainen analysoi. Helsingissä vihreät hyötyivät erityisesti presidenttiehdokas Pekka Haaviston komeasta äänisaaliista.

Suomessa gallupit dominoivat poliittista keskustelua. Puolueen asemaa ja suosiota määritellään gallupsuosion myötä. Silti valtiolliset vaalit ovat tuottaneet tuloksia, joita gallupeissa ei ole kyetty ennakoimaan. Esimerkiksi neljä vuotta sitten gallupit eivät osanneet ennustaa keskustan romahtamista. Päinvastoin, useat gallupit veikkasivat, että Kiviniemen-Kataisen porvarihallitus olisi jatkanut vaalien jälkeen. Yhtä lailla keskustan romahtamisen myötä ajatus Paavo Väyrysestä presidenttiehdokkaana tuntui surkuhupaisalta. Lopulta Väyrynen onnistui miltei pääsemään toiselle kierrokselle päihittäen muun muassa Paavo Lipposen ja Timo Soinin. Myös näissä eduskuntavaaleissa kansa osoitti, ettei se tottele gallupeja ja ennakkoveikkauksia. Keskustan ääniosuus jäi kauas 26 % huippulukemista ja perussuomalaiset menestyivät yli kaikkien odotusten. Seuraavan kerran Suomen kansa pääsee näyttämään poliittiset näkemyksensä kunnallisvaaleissa keväällä 2017. ■

POLHOLAINEN MAAILMALLA

KESKELLÄ HALLITTUA KAAOSTA Buenos Airesissa maisterin tutkintoa tekevä Ella Virtanen kertoo kokemuksestaan Argentiinan suurkaupungissa.

os Buenos Airesia yrittäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi paradoksi. Kaaos pysyy koossa luultavasti taikaliimalla, sillä mikään muu ei selitä äärimmäisyyksien yhdessäeloa. Kuvankauniiden koloniaalisten rakennusten juurelta löytyy kodittoman perheen yösija, ja urheilupuisto muuttuu hämärän laskeuduttua transseksuaalien kohtaamispaikaksi. Kaupungin syke kutsuu samanaikaisesti kiirehtimään seuraavaan seikkailuun ja rentoutumaan puistossa matea juoden. Mielenosoitukset ja lakot ovat osa jokapäiväistä elämää, samoin kuin lähes 20 prosenttia hipova inflaatio, joka ei paikallisia edes hätkäytä. Valuuttakeplotteluun ja korruptioon tottuu myös ulkomaalaisena pelottavan nopeasti, eikä parin kuukauden jälkeen edes ajattele niitä kummallisina toimintatapoina. Argentiinalainen intohimo ei ole urbaani legenda, vaan näkyy porteñojen ajattelutavassa. Harmaansävyjä on vaikea löytää suhtautumisessa politiikkaan, jalkapalloon tai vaikkapa lounasravintolan päivän tarjontaan. Vaihtoehtoja on kaksi: joko rakastat tai vihaat. Ylhäällä: Yksi kaupungin slummeista ”Ciudad Oculta” sai nimensä vuonna 1978 rakennetusta muurista, jolla se piilotettiin jalkapalloturisteilta. Keskellä: Puerto Madeiro on kaupungin uusin asuinalue, johon valtaväestöllä ei ole asiaa. Alhaalla: Recoletan hautausmaa on kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä.

v in k v in k v in k

Tee asioita yksin. Elä hetkessä. Ennalta Älä säikähdä kult2 Kun kaveri ei ole tu- 3arvaamattomassa 1suurempi tuurishokkia. Mitä kaupungissa joutuu muutos, sitä kena ja turvana, löytää enemmän oppii.

vieraassa ympäristössä itsestään uusia puolia.

usein laittamaan suunnitelmat uusiksi puolen tunnin varoitusajalla.

VÄITÄMME

Selluteollisuus saa sinut kiivastumaan,

JUSSI PAKKASVIRTA

Opiskeluaikasi oli sitä kuuluisaa ”sekavaa aikaa”. Välillä se sitä oli. Aika monessa liemessä ja oppiaineessa tulin keitetyksi. Olin aluksi Tampereella, josta siirryin 1980 Helsinkiin ja Polhoon. Toimin myös muusikkona, soitin bändeissä bassoa ja kitaraa kaduilla. Olin myös noin vuoden reissaamassa Keski-Amerikassa ja Intiassa. Hankin silti samalla laajat opinnot monessa oppiaineessa. Polho on edelleen lähellä sydäntäsi. Ilman muuta, onhan se vanha ainejärjestöni. Minulla on kolme tutkintoa poliittisessa historiassa ja olen ollut vahvasti mukana tapahtumissa ja riennoissa. Olen osallistunut myös alumnitoimintaan. Polhon viisikymppisillä sinut tullaan löytämään toisella konferenssilla Vanhan vessasta pitämässä Jallurinkiä Kimmo Rentolan kanssa. Kyllä, erittäin todennäköistä. Kimmon kanssa oltiin aikoinaan jo Nicaraguassa. Jallua silloin tosin ei juuri juotu. Haluan kuitenkin huomauttaa, että Jallun tulee olla nimenomaan yhden tähden Jallua. Olet politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen johtaja. Ison pyörän myötä historia-aineet tullaan lakkauttamaan valtsikassa. Jos se on minusta kiinni, niin ei. Tiedekunta ei voi lakkauttaa menestyksekkäimpiä ja perinteisimpiä oppiaineitaan. Urasi alkoi Franzenian kirjastoavustajana. Tämä todistaa, että myös korkeakoulumaailmassa voi kovalla työllä saavuttaa sosiaalista nousua.

Ehdottomasti todistaa! Olin töissä Markku Lonkilan kanssa, ja muistan kuinka pakenimme ikäviä hommia kirjahyllyjen väliin. Make on nyt sosiologian proffana Jyväskylässä. Yhiksen osasto-ottelussa viime vuonna sinua huoletti anniskelutarjonta. Tulet pitämään lupauksesi ja laitos toimittaa tämän kevään otteluun juomatarjoilun. Kyllä. Valtiotieteellisen tiedekunnan 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi lupaan tarjota voittajajoukkueelle maailman parasta guatemalalaista Zacapa-rommia . Tämä tietysti sillä ehdolla että Yhis toimittaa muut virvoitusjuomat. Hämmästyttävän siniset silmäsi herättävät intohimoa Etelä-Amerikassa. Kyllä. Olen saanut paljon kommentteja sekä lempinimiä, jotka ovat onneksi enimmäkseen positiivisia. Lempiniminäni on ollut mm. ”Juan Río Frío” tai ”Juan Papas Fritas”.

Haastattelu ja kuva Topi Juga

sille päiville”, ja sinusta löytyy oma ”liberalismiwiki”. Paatuneen hallintojyrän alta paljastuu vasemmalle kallistuva maailmanparantaja. Osallistuin pyydettynä puhujana. Varmasti minussa on aina maailmanparantajan vikaa ja kallistumaa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden suuntaan. Mielestäni tieteellisen tiedon yksi prinsiippi on maailman muuttaminen paremmaksi. Siitä millä reseptillä se pitäisi toteuttaa, on paljon monimutkaisempi kysymys. Sinulla on epävirallinen titteli valtsikan tangokuninkaana. Valtsikan karnevaaleilla nähdään tänä vuonna myös parketeilla pyörivä laitoksen johtaja. Valitettavasti valtsikan pihalla ei ole parkettia, vaan mukulakiveys. Kompuroin ja laulan parhaani mukaan.

Olet kiinnostunut suuryritysten sosiaalisesta vastuusta ja kestävästä kehityksestä. Etelä-Amerikkaan suomalaisten johdolla rakennettu selluteollisuus saa sinut kiivastumaan. Selluteollisuus ei saa minua kiivastumaan, vaan pyrin tieteellisentutkimuksen kautta ymmärtämään paremmin monimutkaisia poliittisia, kulttuurisia ja taloudellisia prosesseja – sekä toivottavasti rauhoittamaan kiivailijoita sen kautta. Osallistuit vuonna 2004 ”Antikapitalisti35

ARKISTOJEN KÄTKÖISTÄ

Sarjassa kurkistetaan Poleemin helmiin sen 40-vuotisen historian varrelta.

Koonnut Jaakko Salonen

liopisto-opiskelun aloittaminen on aina jännittänyt uusia opiskelijoita. Poleemissa 2/1985 viisi poliittisen historian fuksia pohtii polholaisuuden syvintä olemusta sekä yliopistossa opiskelemista yleisesti. Kokosimme vuoden 1984 fuksien parhaat mietteet.

Marko: Poliittisen historian opiskelu on hyvä tapa erottua massasta. Katja: Vanhemmat miehet pelästyy, kun ne kuulee tytön opiskelevan sellaista. Munkin mielestä poliittinen kalskahtaa kauheelta.

Jukka: Mä aion nautiskella, ei ole mitään kiirettä. Jorma: Ensimmäinen vuosi on sellaista tutustumista. Me on Jukan kanssa kierretty syksyn aikana syömässä kaikissa yliopiston ruokaloissa. On niissä eroja! Päärakennus on paras paikka, siellä on intelligentsia.

Tiina: Ei siitä mihinkään pääse, että vanhat istuu keskenään. Sellaista se on kaikkialla. Paljon se on meistäkin kiinni. Nyt sitä ajattelee, että vuoden kuluttua on kaikessa enemmän sisällä. Jukka: Kun niitä vanhempia oppii pikkusen tuntemaan, niin ne on helkkarin kivoja. Kaija: Hei mitä mun muuten pitää tehdä, kun proffa kävelee kadulla vastaan ja tuijottaa tuntevan näköisenä, muttei sano mitään???

Toinen sopuli arvelee, että vanhemman ja arvokkaamman kuuluu tervehtiä ensin, jos katsoo vastaantulijan sen arvoiseksi. Kaija: Toisaalta etäisyys ja viileys tekee opettajat jännittäväksi, herää halu tietää niitten persoonasta ja yksityiselämästäkin.

Marko: Ensimmäisinä päivinä oli pallo hukassa, tietoa tuli niin että siihen hukkui. Jorma: Kun dekaani puhui, mä ainaskin olin aivan suu auki.

Lainaukset lehtijutusta Fuksit: Polholaisuus – tapa erottua joukosta (Minna Holopainen, Annika Mutanen) Kuva Poleemi 2/1985 37

Aksu ja Timo tsekkailivat Vilnan nähtävyyksiä. Markus löysi jalkakäytävältä viidennen ulottuvuuden.

KEVÄTMATKALAISET

VILNASSA

Liettuan keväinen pääkaupunki toivotti Yhiksen delegaation tervetulleeksi. Kuvat Onni Kari

POLHOLAISKYNÄ

Palstalla sana on vapaa

Typerä, poikkeava, erilainen Mari Fabritius

uuttaessani Meksikoon vaihtovuomykselläni sopivissa tilanteissa. den ajaksi halusin elää mahdollisimVaikka koinkin kaikenlaista, asemani oli man autenttista elämää meksikolaiskiistämättä helpompi kuin monilla muilla eri ten parissa. Halusin sulautua joukkoon ja vaipuolilla maailmaa. Esimerkiksi Meksikossa alkuttaa mahdollisimman vähän turistilta. Se ei kuperäisasukkailla ja tummempi-ihoisilla on kuitenkaan vaaleatukkaisena naisena ollut aina huomattavasti vähemmän mahdollisuuksia eläniin yksinkertaista. mässä. Maassa vallitsee varsin hirtehinen aseMeksikossa vaaleus yhdistyy usein tyypiltelma: periaatteessa ihmiset ovat hyvinkin yllisiin blondin stereotypioihin. peitä muinaisista korkeaTV:n aamuohjelmassa on aina kulttuureistaan ja rakastavat paikka vaaleatukkaiselle naimaataan sekä kansalaisuutselle, jonka roolina on lähintaan monella tavalla. KäyVaikka koinkin nä kikattaa, sekoilla tai pokailtännössä tummempi-ihoila. Vaaleat piirteet myyvät mai- kaikenlaista, asemani oli sia kuitenkin nimitellään noksissa, ja monet paikalliset kiistämättä helpompi intiaaneiksi, ja tällä sanalnaiset vaalentavatkin tukkaansa la on maassa hyvin kielteihuomiota herättääkseen. Vaa- kuin monilla muilla eri nen kaiku. He ovat mielikuleus onkin samanaikaisesti tavissa köyhiä, yksinkertaisia ja puolilla maailmaa. voiteltavaa, parjattua ja tunteialempiarvoisia. Valitettavasti ta herättävää. alkuperäiskansojen edustajat, Sain osakseni perinteistä nämä puhtaimmat mesoahuutelua, vislailua ja tökeröimerikkalaiset, ovat maassa tä pokailuyrityksiä piirteitteni takia. Yleisintä kaikkein heikoimmassa asemassa niin taloukuitenkin oli tiivis tuijottelu metrossa ja satundellisesti kuin sosiaalisestikin. Korkeakulttuurinaiset "güera" (blondi) -kommentit ohikulkien ihannointi ei jokapäiväisissä tilanteissa kestä. joilta. Useimmiten sävy näissä oli toteava, toisiSama kuvio toistui kohdallani, mutta toisin naan aika vihamielinenkin. Vähän kuin vaaleus päin. Monilla meksikolaisilla oli jostain syystä olisi jotenkin viallista. Monesti koin ihmisille minuun tutustuessaan tarve korostaa euroopjutellessani tarvetta todistella, etten ole maassa palaisia sukujuuriaan. Aivan kuin vähemmän pokailemassa tai ylpeilemässä, vaan oppimassa. meksikolainen olisi jollakin tavalla parempi ihOpiskelin asteekkijumalia ja knoppailin tietäminen. 39

Lähetä juttuvinkki!

Poleemi ottaa avosylin vastaan lukijoidensa ideoita ja toiveita lehden sisällöstä. Jos sinulla tai ystävälläsi on ulospääsyä odottava ajatus, jonka haluaisit saada lehden sivuille, ota rohkeasti yhteyttä toimitukseen! Lähetä sähköpostia osoitteeseen poleemi2015@gmail.com tai nykäise hihasta jotakuta lehden päätoimittajista kampuksella.

HURJA-ARVO

Ossi Hietala

Mari Fabritius, fuksi 2009 Yhiksen viimeinen, 2010 mökkireissulla korvattu fuksiristeily oli fuksisyksyn kliimaksi. Laivalla viimeistään oli saumaa tutustua syvällisesti ihmisiin. Illan tapahtumista Mari toteaa vain ”no comments”. Hauskaa kuitenkin taisi olla.

Sampsa Kononen, fuksi 2013 (TASO) Sampsa kuvaa piirroksessaan yhiksen fuksitapaamista 2013, ensimmäistä kertaa, kun Polho ja Taso hengailivat yhdessä formaalisti. ”Polholaisten kanssa tuli heposti juttuun”, hän kertoo, ”mm. Herkku ja Sanna muistissa kyseisestä illasta”.

Lauri Kervinen, fuksi 2013 (TASO) Piirrokseen on ikuistettu hetki fuksimökiltä syksyllä 2013. Mökki oli fuksisyksyn huipentuma. ”Hauskaa oli. Kavereita tuli, maine meni”, Lauri kuvailee mökkeilyään.

TABULA

RASA Teksti ja kuvat Topi Juga

Christa Haag, fuksi 2014 Christa piirsi kuvan hissasuunnistuksesta. Taulussa on myös Polhon fuksien yhteinen kannanotto uudesta ainejärjestöstään. ”Polho on kova!”

Annoimme yhisläisille tyhjän taulun ja pyysimme heitä piirtämään parhaat fuksimuistonsa.

Aleksi Järvinen, fuksi 2012 Piirroksessa uiskennellaan Mantan suihkulähteessä syksyllä 2013. Valtsikan fuksisuunnistus oli syksyn ekstaasi, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.

Tilaa

POLEEMI koko vuodeksi!

Tykkää meistä Facebookissa! facebook.com/poleemilehti

Poleemin löydät myös Issuusta ja Wordpressistä:

issuu.com/poleemi | poleemi.wordpress.com 42

Kyllä, aivan oikein! Kampukselta etsimisen lisäksi Poleemin voi saada haltuunsa kätevästi postitse. Tilaa itsellesi, ystävällesi tai yrityksellesi luettavaa 25 euron hintaan. Tilaus sisältää neljä numeroa. Lähetä sähköpostia otsikolla “tilaus” osoitteeseen poleemi2015@gmail.com ja kerro viestissä osoitetietosi.