Poleemi 3/20 "Utopia ja Dystopia"

POLEEMI

III 2020

TEEMA

1

TEEMA

3 PÄÄKIRJOITUS 4 AJANKOHTAISTA 5 HALLITUKSELTA 7 FUKSIT KERTOVAT 11 KIMMO RENTOLA 14 YKA 15 TORKAHTANUT YÖVARTIJA 17 MORAALINEN KONSENSUS 19 PEPSI JA KIINA 25 VALVONTAYHTEISKUNTA 28 DIKTATUURI 30 EKOTYRANNIA 35 VIERASKYNÄ 36 KANSALLISSANKARI SIBELIUS

POLHO 55

AJANKOHTAINEN

SIS ÄLTÖ 39 VENÄJÄ 40 MUOTIKATSAUS 45 POLHO VÄITTELEE 48 ALUMNI 49 UNELMIEN VUJUT 54 VISA

POLEEMI 3/2020 Vastaava päätoimittaja Veronika Konnos Päätoimittajat Aino Ikävalko, Anri Liikamaa, Veronika Konnos, John Helin Taitto Päätoimittajat Kansi Valpuri Alanen Kirjoittajat Aino Ikävalko, Veronika Konnos, Markus Patomo, John Helin, Anri Liikamaa, Markus Särkiniemi, Saana Brusiin, Oona Leinonen, Justus Lehtisaari, Osmo J., Sakari Pirkkalainen, Iines Joronen, Ella Könönen, Otso Poikelin, Senja Tertsunen, Antonio Tarnaala, Jooseppi Räikkönen, Eero Lipponen, Saila Kurki Kuvittajat Elina Nyholm, Johannes Vänttinen, Anri Liikamaa, Veronika Konnos, John Helin, Aino Ikävalko, Helena Kilpeläinen, Mikael Petterson Paino Picaset. Painos 75 kpl. Printin ISSN 1235-4112. Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514.­ Palaute poleemi2020@gmail.com Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry.

Poleemi saa HYYn ­ainejärjestölehtitukea.

2

AJANKOHTAISTA

Veronika Konnos

Kuva: Saaga Syrjänen

K

3

uinka elävästi mieleeni onkaan jäänyt muisto itsestä 11-vuotiaana tytÜntyllerÜnä, joka kävi joka toinen viikko kirjastossa lainaamassa kasan kirjoja. Niiden lukemiseen meni kaikki se vapaa-aika, jota silloin oli olemassa. Mustakantisen Nälkäpeli-kirjan nappasin yksi syksyinen päivä mukaani ja sen sisältÜä ahmin niin päivällisellä perheen kanssa, bussimatkalla viulutunnille kuin illalla ennen nukkumaanmenoa. Ja joka hetki mielessäni mietin, kuinka epätodelliselta se tarina tuntui.

Vuosi on 2020 ja ikää on noin vuosikymmen lisää. Päivän polttavat aiheet tuntuvat jatkuvasti kilpailevan �viikon ketuttavin uutinen� -tittelistä (tällä viikolla voittaja on Finnair, palkinnoksi saa irtisanomisilmoituksen) ja tulevaisuuden kerran kirkkaat valot värisevät nyt epävarmemmin kuin aikoihin. TyÜmarkkinoilla on välillä tuskastuttavan hiljaista ja TE-toimiston ovi käy tiuhaan. Eduskunnassa riidellään siitä, mitä joku ehkä sanoi vai eikÜ sanonut. Ikuinen jää sulaa ja sen takia istutaan Kaisaniemenkadulla. Harva tuntuu olevan kovinkaan innostunut siitä, mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan – elämmekÜ yhtäkkiä keskellä sitä dystopiaa, joka kymmenen vuotta sitten oli olemassa vain kirjaimina kirjan sivuilla?

Ei nyt ehkä ihan niinkään. Maailma on ollut aina epävakaa ja ailahteleva, ja jos nykytilannetta vertaa joihinkin muihin viimeisen sadan vuoden aikaisiin tapahtumiin, on ero menneeseen selvä. Ennenkin on ollut olemassa tosimaailman dystopioita ja utopioita: niistä pääset lukemaan tämän lehden myÜhemmiltä sivuilta. (Varo juonipaljastuksia: Neuvostoliitto oli niitä molempia.)

Onneksi synkkyyden keskellä on valonpilkahduksia, tuulahduksia toivosta.

Polho, tuo järjestÜistä upein ja kaunein, täyttää 55 vuotta. Samalla Poleemi, se lehti jota tällä hetkellä luet, on virallisesti keski-ikäinen 45-vuotias – ja näin saavuttanut hyväksyttävän iän alkaa paheksumaan kaikkea. Päätoimituksen puolesta haluan osoittaa parhaimmat onnittelut sekä rakkaalle emojärjestÜllemme että tälle mahtavalle lehdelle, ja samalla kiittää kirjoittaja- ja lukijakuntaa järkähtämättÜmästä tuesta myÜtäja vastamäessä. Kiitos kaunis kuuluu teille. P

AJANKOHTAISTA

A JA N KO H TA I S TA YHMU:n merkkimarkkinat 30.10.

Nyt on tarjolla sitä hyvää niin vanhemmille kuin nuoremmillekin haalarihemmoille, kun Yhmujärjestöt diilaavat haalarimerkkejä Kuppalan pihalla. Pistä siis opintolaina haisemaan ja tule ostamaan vaikka kolme Kekkosta komistamaan kankkujasi.

Yhiksen ruskaretki 1.11.

Pidätkö metsästä? Kiva juttu. Pidätkö marraskuusta? Cool. Nyt marraskuiseen metsään pääsee eksymään Tason ja Polhon kanssa. Kannattaa varmistaa, että joku muistaa tuoda kartan mukaan, kun Yhis lähtee Espoon Nuuksioon nauttimaan kosteudesta.

HYY:n edustajistovaalit 28.-30.10. & 2.-4.11.

Opiskelijademokratia nostaa jälleen päätään Helsingissä! Luvassa on tiukkaa poliittista vääntöä ja nettiäänestämisen saloja, kun HYY:n edustajistoon valitaan uudet edustajat.

Kyseessä on paras (ainoa?) tapa vaikuttaa siihen, kuinka sinun jäsenmaksusi käytetään!

Valtiotieteilijöiden työelämämessut 12.11.

Hei tääkin on tänä vuonna etätapahtumana. Pistä zoom siis laulamaan ja tule kuuntelemaan mihin kaikkialle sitä voi tulevalla tutkinnolla työllistyä, tai päätyä harjoitteluun, tai lähettää epätoivosesti hakemuksia vuosi toisensa perään.

POLHON vaalikokous Tiistaina 17.11 Vuoden kovin jännitysnäytelmä saapuu taas tänä vuonna. Lämppärinä toimii Polhon puhdistus vanhoista ja uuden hallituksen valinta kaudelle 2021. Illan päätähdeksi nousee kuitenkin villi kilpailu yliopiston kauneimman järjestölehden päätoimittajien paikoista.

4

AJANKOHTAISTA

Hallituksen terveiset S

yksyn lämpimät säät yhdessä nykyisen maailmantilanteen kanssa ovat saattaneet vaikeuttaa uuden lukuvuoden alkamisen konkretisoitumista. Suurin osa lukuvuoden aloittavista tapahtumista on jouduttu perumaan tai ainakin järjestämään poikkeavin järjestelyin. Polhon toiminta on ollut hyvinkin erilaista verrattuna siihen, miten normaalisti lukuvuoden alussa on ollut tehtävää. Tästä huolimatta olemme päässet hallituksen voimalla tutustumaan yhteiskunnallisen muutoksen uusiin fukseihin erilaisten ulkorastien muodossa ja toivotammekin kaikki fuksit tervetulleeksi Valtsikaan, Yhmuun sekä Polhon tapahtumiin ja toimintaan.

Syksyn myötä Polho toivottaa tervetulleeksi myös uudet poliittisen historian opintosuunnan opiskelijat. Uusille poliittisen historian opintosuunnan valinneille pääsemme toivottavasti vielä järjestämään virkistäytymistä yhdessä ulkoilun merkeissä Seurasaaressa. Syksyn aikana olemme kuitenkin jo saaneet nauttia ulkourheilusta ja yhmuyhteistyöstä rakkaan kansallislajimme pesäpallon merkeissä.

Syksyn tapahtumien järjestämistä rajaavat vahvasti niin hallituksen kuin yliopiston voimassa olevat suositukset ja rajoitukset.

Näistä kaikista rajoituksista huolimatta Polhon hallituksella on suuri halu tuottaa tapahtumia ja toimintaa näinä poikkeusaikoinakin. Jos just sulla on joku mahti idea tapahtumaan tai konseptiin liittyen niin älä epäröi ottaa hallitukseen yhteyttä.

Me tehdään tätä teille!

Tapahtumaideoiden lisäksi haluamme muistuttaa, että Polho ry on ajamassa juuri teidän etujanne opinto-

5

jen suhteen. Jos siis koet, että opinnoissa olisi parannettavaa, haluat varmistaa, että kurssin kehut menevät varmasti perille tai olet vain epävarma jostakin opintoihin liittyvästä asiasta voit ottaa aina Polhoon ja Polhon opintovastaaviin matalalla kynnyksellä yhteyttä.

Syksyn ja uuden lukuvuoden aloituksen myötä luennot Porthaniassa ja Metsätalolla ovat vaihtuneet Zoomiin, Flingaan ja Unitubeen. Tämä koko yhteiskunnassa puoliksi pakolla toteutettu digiloikka on konkretisoitunut myös yliopistolla. Opintojen aloittaminen etäkevään ja kesän jälkeen voi tuntua haastavalta ja yksinäiseltä. Saattaa tuntua vaikealta orientoitua uuteen lukuvuoteen, kun kurssikavereita ja opettajia ei näe muuten kuin tietokoneen näytöltä. Tilanne ei ole myöskään opetushenkilökunnalle helppo ja uusia digiympäristössä toimivia kursseja on jouduttu suunnittelemaan ja toteuttamaan nopealla aikataululla. Näistä ei aina välttämättä ole tullut heti kerralla täydellisiä kokonaisuuksia, mutta palautteiden ja yhteistyön avulla opintoja sekä kursseja pystytään kehittämään koko ajan parempaan suuntaan. Muistakaa olla opintojen suhteen armollisia itseänne kohtaan ja uskaltakaa pyytää apua sitä tarvitessanne.

Vaikka syksy on jatkanut kevään linjaa poikkeuksellisuudessaan niin tapahtumien kuin opintojenkin suhteen, haluan kiittää kaikkia hallitustovereitani heidän kyltymättömästä innostansa ideoida näihin aikoihin sopivia tapahtumia sekä uusia konsepteja. Tämän lisäksi haluan toivottaa kaikille suuret tsempit syksyn opintoihin.

P Sara-Maria Maunu Polhon 1. opintovastaava

AJANKOHTAISTA

Puheenjohtajan terveiset fukseille

O

i miten kaipaan sitä tunnetta, joka

minulla oli, kun viimeksi kirjoitin Poleemiin vuoden alussa – en vielä tiennyt tulevasta. Ajattelin, että vuosi 2020 tulee olemaan yliopistoaikani paras ja ikimuistoisin. Ikimuistoinen siitä toki tulikin. Tämän tekstin kirjoittamishetkellä istun metrossa, maski kasvojeni peitteenä päättäen, että tässä kirjoituksessa en aio mainita koronaa. Tätä lupausta on kuitenkin vaikea pitää. On myönnettävä, kuinka menneestä vuodesta puhuminen on miltei mahdotonta mainitsematta koronaa. Näin ollen yritän keskittyä tulevaan ja kannustaa teitä fukseja näkemään positiiviset asiat. Aion kertoa teille myös järjestötoiminnasta.

Yhmun fuksiaiset olivat taidonnäyte siitä, mitä opiskelijakulttuuri voi parhaimmillaan olla. Iso kiitos tästä kuuluu teille fukseille. Polholla oli oma rastinsa, jossa muun muassa huudatettiin UKK:ta ja kerrottiin Itsarisilliksestä.

Fuksiaiset olivat mielestäni onnistuneet, sillä olimme yhdessä pitkästä aikaa. Onhan myös opiskelijakulttuuri itsessään pitkälti yhdessäoloa. Yhdessä lounaalle menemistä ja lounaan venymistä niin, että rupatellessa menee monta monituista tuntia ja seuraavalta luennolta myöhästyy.

Sitä, kuinka menemme yhdessä luentojen jälkeen Alluun ja viivymme siellä yömyöhään, koska puoliltaöin on dedis jollekin, minkä tekeminen on taas jäänyt viime tippaan. Toivon kuitenkin, että te fuksit, ette harmittele liioiksi sitä, että fuksisyksys-

tänne tuli rajoitusten leimaama. Teillä on vielä monia opiskeluvuosia edessä, ehditte vielä kokea kaiken. Olkaa iloisia siitä, että olette päässeet yliopistoon ja erityisesti valtsikaan. Keskittykää siihen tunteeseen, joka teillä oli, kun saitte opiskelupaikan.

Haluan kertoa teille hieman järjestötoimijuudesta. Aloitin itse Polhossa fuksivuotenani opinto- ja urheiluvastaavana ja tämän vuoden olen toiminut puheenjohtajana. Polhon hallitukseen lähteminen oli ehkä yliopistourani paras päätös. Polho on antanut minulle enemmän kuin olisin voinut kuvitella. Se on antanut minulle myös parhaat ystäväni yliopistolta. Ystävien lisäksi se on avannut ovia projekteihin, joihin ei ilman järjestökontakteja olisi tullut lähdettyä mukaan. Kaikki tämä on vienyt aikaa, mutta se on myös auttanut esimerkiksi työelämässä.

Jokainen voi olla järjestötoimija.

Järjestötoimintaan lähteminen ei vaadi kokemusta tai tiettyjä ominaisuuksia. Se tarkoittaa toki sitoutumista, mutta aikaa sille voi antaa niin paljon kuin juuri sinulle sopii. Perinteisesti Polhossa on ollut innokkaita ja aktiivisia henkilöitä hallituksessa. Vahva veikkaukseni kuitenkin on, että Polho tekee ihmisistä sellaisia – ei niinkään, että hallitukseen lähteminen niitä ominaisuuksia vaatisi. Kutsuisinkin näin ollen ilmapiiriämme kannustavaksi.

Haluan vielä toivottaa kaikki fuksit tervetulleiksi valtsikaan ja Polhoon!

Toivottavasti pääsemme pian tutustumaan paremmin. P

Oona Leinonen Polhon puheenjohtaja

6

FUKSIT

Fuksina on hyvä olla Tunnen itseni onnekkaaksi saadessani kirjoittaa tätä tekstiä. Yliopisto on lukiosta lähtien ollut haaveeni ja tavoitteeni, mutta en koskaan pitänyt sitä itsestäänselvyytenä, että saisin koulupaikan juuri Helsingin yliopistosta. On mahtavaa olla fuksi, yliopisto-opiskelija ja etenkin valtsikalainen.

Koko syksyn päällimmäisenä mielessäni on ollut tunne siitä, että elämä on menossa oikeaan suuntaan. En ehkä vielä elä sitä täydellistä kampuselämää, enkä edes railakasta fuksisyksyä, mutta en koe olevani pettynyt. Saan kuitenkin opiskella aidosti itseäni kiinnostavia asioita, minulla on ympärilläni (ainakin zoomissa) hurjan paljon itseäni fiksumpia ihmisiä, joilta voin oppia, ja saan olla osana yhteisöä, jossa rakennetaan tulevaisuutta.

Tuntuu, että olen löytänyt paikkani ja samalla tullut joutuneeksi syvälle valtsikakuplaan (joka ei välttämättä ole hyvä asia).

Ihan liikaa en ole edes osannut murehtia tapahtumatta jääneitä asioita, ehkä siksi, etten tiedä mistä jään paitsi. Tämä syksy tulee varmasti jäämään mieleen poikkeuksellisuutensa vuoksi, mutta sekin varmasti tukee muistamista, että joidenkin tapahtumien peruuntuessa aivosolumme ovat säästyneet alkoholilta. Sitä paitsi haluan uskoa, että tulevaisuuden bileet ovat aivan yhtä hauskoja, kuin mitä niiden olisi pitänyt olla ensimmäisenä syksynämme. Fuksisyksyä emme tule saamaan takaisin, mutta opiskelijaelämä ja sen mukana tuomat hauskuudet eivät pääty vielä pitkään aikaan.

Tietenkin on ollut jo niitäkin hetkiä, kun on iskenyt epätoivon peikko. Ensimmäinen praktikum -tehtävä palautti maanpinnalle; ei tänne tultu pelkästään juomaan viiniä Kuppalan pihalle ja tutustumaan ihmisiin. Vaikka miten notkeasti osaisinkin kömpiä Kuppalan bilereiästä sisään, se ei vielä yksinään tuo minulle valmiin maisterin papereita.

Kumma juttu.

Voin rehellisesti sanoa, että rakkaus Helsinkiä ja tätä tieteenalaa kohtaan on kasvanut vielä toistaiseksi koko ajan. Olen innoissani siitä, että opiskeluvuodet ovat vielä edessäpäin. Minun ei tarvitse vielä olla tai esittää olevani fiksu asiantuntija, vaan voin avoimesti olla niin aloittelija kuin mitä oikeasti olen. Tietyt rutiinit ovat vasta muodostumassa, eikä mihinkään ole ehtinyt vielä kyllästymään. Nyt ei ole kiire mihinkään.

On ihanaa olla fuksi. P

Iines Joronen

7

FUKSIT

Fuksisyksystä, tunnemyrskyistä ja Jodelista Päästyäni sisään valtiotieteelliseen tiedekuntaan raastavan pitkän hakuprosessin jälkeen elin hetken kuin sumussa: Välivuodet oli taputeltu ja minä tiesin mikä minusta tulisi.

Valtiotieteiden maisteri. Näin itseni suurlähetystön itsenäisyyspäivän juhlissa kauniissa iltapuvussa, Yhdistyneiden Kansakuntien hätäkokouksessa ratkomassa globaalia kriisiä ja Kymmenen Uutisissa huhuilemassa “kuuluuko?”, kun kasvoni pärähtävät ruutuun jostain sota-alueelta jossain päin maailmaa. Unelmoin kuin pikkulapsi, ja utopia oli hetkellisesti voittanut maailmalla vallitsevan dystopisen tunnelman, ainakin omassa päässäni.

Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, ja ainakin internetin syövereissä ( Jodelin kaltaisilla foorumeilla) utopia vaihtui pian lievään murjotukseen. “Eikö siis aiota järjestää mitään bileitä?”, joku kysyi. “Mua ei ainakaan kiinnostaa enää edes aloittaa jos en pääse mihinkään opiskelijajuttuihin”, toinen kommentoi. Minä ilmaisin erimielisyyteni painelemalla downvote-nappia minkä kerkesin. “Ihmeen teinit”, ajattelin salaa, samalla kun itse nyhjötin peiton alla vielä yhden aikaan iltapäivällä.

Minua ei kiinnostanut “dokata” joka ilta ja ilmestyä aamuluennolle krapulassa. Minä olin odottanut tätä kuin kuuta nousevaa, päättänyt että tämä on minun vuoteni, ja tehnyt kaiken minkä pystyin sen eteen. Minä en halunnut päästä bilettämään, minä halusin päästä elämässä eteenpäin. Niin kuin oikeat aikuiset.

Pari kuukautta myöhemmin seisoin kylmissäni pimeässä puistossa. Puhuin jollekin uudelle opiskelijatoverilleni, mutta hädin tuskin näin hänen kasvojaan. Hämärät hahmot tanssivat viinipullot kädessä matkakaiuttimen tahtiin, ja minä yritin esittää, että minulla oli hauskaa harmillisista koronarajoituksista huolimatta.

Tajusin kaiken ylimielisen Jodelin selailun jälkeen, että olin pettynyt. Olin pettynyt, etten päässyt juhlistamaan yliopiston ensimmäisiä viikkoja niin railakkaasti kuin fuksisyksynä kuuluisi. Hiiteen “henkinen läheisyys”, minä halusin vetää pään täyteen ja nauttia tästä hetkestä. Tanssia ahtaassa yökerhossa kolmelta yöllä ja miettiä, että tämän täytyy olla elämäni paras syksy. Ilman hyytävää syyskuista tuulta, ilman käsidesiä, ilman turvavälejä.

Huomasin, että minä, joka rakastan olla yksin, pelkäsin jopa hetkellisesti jääväni yksin.

Kaiken tunnemyrskyilyn keskellä olen kuitenkin päättänyt, että vaikka fuksivuosi keskellä globaalia pandemiaa voi olla ajoittain hieman tylsä, ja vaikken pidä syksyisestä säästä, niin se on kaikkea muuta kuin merkityksetön. Nyt jos koskaan on tärkeää, että me kaikki olemme päättäneet olla täällä juuri nyt – oppimassa muutoksesta, menneestä ja tulevasta. Meillä – siis niillä tulevilla toimittajilla, ministereillä, suurlähettiläillä ja asiantuntijoilla – on mahdollisuus ymmärtää, mikä tuo maailman keskelle globaaleja kriisejä, ja mikä vie sen niiden yli.

Se kuulostaa kliseiseltä, mutta välillä voi olla tervettä sulkea Jodel ja muistuttaa itseään siitä. Ja ehkä tunnemyrskytkin kertovat jostain suuremmasta sisäisestä prosessista: kasvun ja muutoksen alkamisesta. P Ella Könönen

8

FUKSIT

Kahvia ja sängynpohjia Herään 10:14, nostan läppärin syliini ja ryhdyn seuraamaan aamukymmenen luentoa peittoon kääriytyneenä. Thomas Hobbesin yhteiskuntasopimus ja Max Weberin moderni länsimainen rationaalisuus kulkeutuvat bitteinä korviin ja korvista huoneen ikkunasta ulos. Ryystän viimeiset aamukahvin rippeet ja vedän ne väärään kurkkuun. Mikki on jäänyt päälle. Antti Holma jäisi toiseksi.

Hei, olen fuksi, melko hukassa mutta hyvin onnellinen. Kaikki ympärillä on uutta ja ihanaa, jännää ja kutkuttavaa. Vihdoin olen yliopistossa, luen kirjoja, joita haluan lukea ja kuuntelen luentoja, joita haluan kuunnella. Tapaan uusia mahtavia tyyppejä, käyn mielenkiintoisia keskusteluja ja juon silloin tällöin viinilasillisen. Tai kaksi.

Vuosi on erikoinen ja todellisuus muuttunut hyvin paljon hyvin lyhyessä ajassa.

Vaikka kaikki on kovin etäistä ja epävarmaa ja fuksisyksystä tulisikin vain syksy muiden joukossa, en anna sen häiritä. Kaiken voi kohdata positiivisella asenteella ja ehkä käy niin, että me, jotka pandemian kourissa joudumme miettimään hieman omaa napaamme pidemmälle, pystymme joku päivä ratkaisemaan tulevaisuuden globaaleja ongelmia.

Tarvitsen lisää kahvia. Myyjä kysyy opiskelijakorttia. Näytän kortin ja minulla on hieman huijariolo. Painan kerran päivässä Zoom-linkkiä ja käyn opiskelijaruokalassa syömässä jalopenonugetteja. Mitä muuta teen? En osaa suunnistaa kampuksella, en ole ikinä astunut luentosaliin. Palautan tehtäviä sängynpohjalta kolmelta aamuyöstä.

Suuntaan laimean kahvin kanssa kirjastoon ja etsin sisäistä yliopisto-opiskelijaani. Lupaan tehdä kaikkeni oppiakseni kaikesta kiinnostavasta ja ymmärtääkseni maailmaa paremmin. Kuinka etuoikeutettu olenkaan tähän kaikkeen, kahvi opiskelija-alennuksella, maailman paras koulutusjärjestelmä, ilmainen yliopisto.

Onneksi olen fuksi. Asioita ei tule ottaa itsestäänselvyyksinä ja jos meille jotain tarjotaan, siitä tulee ottaa kaikki irti. Tieto ja oppiminen on tärkeää, tulipa se millaisessa muodossa tahansa.

Minä olen yliopisto-opiskelija ja onnellinen siitä.P Senja Tertsunen

9

FUKSIT

Ultra Brata ja arkipäiviä Hellurei, arvoisat lukijat On ollut ilo aloittaa opiskelut valtsikassa, vaikka kaikki fuksisyksyyn kuuluvat tapahtumat eivät olekaan toteutuneet kuten aiemmin. Täytyy kuitenkin sanoa, että pelkäsin paljon pahempaa vielä kesällä kaikkien menojen järjestämisen suhteen, ja ei voi kuin kiittää tuutoreita ja muita tapahtumanjärjestäjiä siitä, mikä on kaikesta huolimatta saatu aikaan. Emmeköhän mekin vielä ryhmäydy ja löydä paikkaamme aiempien vuosien tapaan, vaikka aluksi hieman fyysisesti etäisemminkin.

Onkin siis hauskaa ja samalla luonnollisesti jänskää tavata uusia kasvoja, mutta samalla mielessä pyörii ajatus siitä, ketkä olisivat itselle niitä ihmisiä, joiden ihanuudesta vanhemmat opiskelijat suitsuttavat? Kaikkien näiden fiksujen ihmisten seurassa ei voi kuin ihailla sitä antaumusta, jolla he pystyvät selittämään milloin mistäkin kiinnostuksensa kohteesta perustellen puheensa vaivatta. Nuorena fuksina ja hermojasärkevän hitaana uusiin asioihin tottujana tuntuu kuin olisi jäänyt jälkeen muista jo oppimisen kilpailun lähtöviivalla. Vähitellen sitä kuitenkin tajuaa, ettei mitään kilpailua ole, eikä sen paremmin lähtö- tai maaliviivaakaan, niin erilaisista elämäntilanteista ja erilaisiin tavoitteisiin tässä ollaan matkalla.

Itselleni tämän taipaleen alku on tarkoittanut sunnuntai-iltojen ja alkuöiden kulumista kirjoittamisen parissa ja arki-iltojen pussikaljottelua puistossa. Maailmaa on parannettu niin ylimittaisilla perustulokeskusteluilla kuin levittämällä Ultra Bran ilosanomaa, jota valtsika on polvilaisen lähteen mukaan kipeästi kaivannut. Samalla arkipäivien ja viikonlopun ero on hämärtynyt, kun viikonlopun juhliminen ja arjen opiskelu ovat osittain vaihtaneet paikkoja. Tuntuu myös siltä, ettei arkirutiini olisi vieläkään edes alkanut, vaikkei opiskelukaan aina pelkkää juhlaa ole. Mitään rytmiä ei ole, vain tyhjiä päiviä täytettynä yhdellä luennolla ja hämmennyksellä siitä, pitäisikö nytkin olla opiskelemassa tai “verkostoitumassa”.

Yhtälailla hämmästyttää ja kummastuttaa vaadittavan työn määrä, sillä on varsin vaikeaa sanoa, millaisiin tavoitteisiin tähtäisi ja miten niitä saavuttaisi. Klassinen vastaus olisi tietenkin “yrittää parhaansa ja katsoa mihin se riittää”, mutta se ei tunnu lohduttavan laisinkaan. Tekemällä kuitenkin oppii, joten ehkä ensimmäisen periodin loputtua tässäkin on viisaampi, tai sitten ensimmäisen vuoden jälkeen.

Tai tutkinnon.P

Otso Poikelin

10

AJANKOHTAISTA

POLEEMI HAASTATTELEE:

Professori Kimmo Rentola Utopioiden kääntyminen, asenteiden vallankumous ja haahuilun vapaus

S

yyskuun alussa Snellmanian pihalle paistaa vuoden viimeiset lämpimät auringonsäteet. Kesä on taittunut jo pitkälle syksyyn ja uusi lukuvuosi on jälleen lähtenyt ryminällä käyntiin niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin keskuudessa, poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta.

Tuleva vuosi tulee olemaan poliittisen historian professorille Kimmo Rentolalle erityinen, sillä ensi kesänä edessä on eläköityminen. Luentojen letkautuksista ja tarttuvasta huumorintajustaan opiskelijoiden keskuudessa tunnetun Rentolan ajatuksissa ei kuitenkaan vielä siinnä leppoisat eläkepäivät, sillä alkanut lukukausi on tuonut mukanaan paljon muuta ajateltavaa etäluentojen ja seminaarien muodossa. Poleemin onneksi professori ehti toviksi istahtaa kanssamme alas ja puhua vaihteikkaasta urastaan, jakaa ajatuksensa utopioista ja dystopioista sekä kertoa, mitä tunteita yliopistoelämän jättäminen näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa tuo pintaan.

Kimmo Rentola toimi Turun yliopistossa poliittisen historian professorina vuosina 2006-2014 ja on toiminut samalla tittelillä Helsingin yliopistossa vuodesta 2014 lähtien.

Tutkijauransa aikana hän on perehtynyt muun muassa kylmän sodan historiaan, suomalaiseen kommunismiin sekä Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin. Viime vuodet Rentola on keskittynyt ohjaamaan graduseminaareja ja väitöskirjatutkijoita sekä opettanut pääasiallisesti maisteritason kursseja, mutta on tullut jossain

11

määrin myös tutuksi yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelman opiskelijoille sekä muille polhonmielisille – vähintäänkin kuulopuheiden muodossa.

Nuoruus- ja opiskeluvuosista Tulevaisuudensuunnitelmien sijasta keskustelumme siirtyy Rentolan värikkäisiin nuoruusvuosiin, ja siirrymme ajassa taaksepäin harmaalle mutta silti värikkäälle 70-luvulle.

Nuoren vaasalaisen tie vei viisitoistavuotiaana Teiniliittoon ja sitä kautta aina taistolaisiin asti. Rentola kertoo, että vuonna 1984 lakkautettuun Teiniliittoon kuului lähes koko saman ikäluokan yhteiskunnallisesti kiinnostunut eliitti, joista osa on kivunnut aina yhteiskunnan johtaviin tehtäviin asti. Näissä karkeloissa pyöri myös vasemmistolaisesta ideologiasta kiinnostunut Rentola kera Esko Ahon, Erkki Liikasen ja Ben Zyskowiczin. “Satu Hassi pyysi jäseneksi – tai käski oikeestaan, sen tyyli oli vähän sellanen, se oli vähän vanhempi kuin minä”, kuvailee Rentola nauraen liittymistään taistolaisiin. Nuoruusvuosina luoduista tuttavuuksista on ollut iloa vuosien varrella, mutta menneet tapahtumat ovat vähitellen jääneet menneiksi. Tokkopa kaikki muistot edes kestäisivätkään päivänvaloa.

Rentolalla on kuitenkin tuoreena muistissa nuoruusvuosien vallitseva yhteiskunnallinen tilanne. Televisiossa päivittäin näytetyt kauheudet Vietnamin sodasta tekivät lähtemättömän

AJANKOHTAISTA

vaikutuksen nuoreen mieheen ja loivat mahdollisesti kipinän tulevalle uravalinnalle. “Kirjotin koulussa ensimmäistä kertaa aineen Vietnamista jo 13-vuotiaana”, Rentola muistelee. Vuoden 1968 tapahtumia ja toimittaja Tarmo Ropposen selostamaa Vanhan valtausta Rentola seurasi vielä vanhempiensa olohuoneesta. Hän toteaa kuitenkin mietteliäästi: “Muistan sen, että mä suhtauduin siihen jotenkin myötämielisesti”.

Vuosikymmeniä myöhemmin hän näkee vuoden 1968 nuorisoliikkeen utopiana, jolloin koko maailman uudistaminen nopeasti näytti mahdolliselta. “Kesti lähes kymmenen vuotta tajuta, et se vallankumouksen hetki oli ja meni ja tilalle tuli lopulta kulttuurin, tapojen ja asenteiden vallankumous, pikemminkin kuin poliittinen sellanen”, analysoi Rentola vanhan konkarin elkein. Samaan hengenvetoon hän innostuu myös pohtimaan Neuvostoliiton utopistisuutta. “Kyllä Neuvostoliitto aluksi oli utopia, silloin alkuaikoina, 20-luvulla. Ja se, että ideat levis ympäri maailmaa perustu aikalailla siihen että se oli utopia – joka sitten muuttu dystopiaksi. Aika usein on käyny näin että tällaset utopiat kääntyy”, hän sanailee.

Opintonsa Rentola aloitti “nuorena marxistina” Helsingin valtiotieteellisessä tiedekunnassa, pääaineenaan kansantaloustiede. “Sitten mä

menin niitten kursseille ja huomasin, että täshän tehdään sellasia lähtöoletuksia, jotka irrottaa sen todellisuudesta. Mä olin vähän tällanen faktafriikki ja ajattelin et en mä nyt tällaseen rupee. Kahden kuukauden jälkeen mä sitten vaihdoin poliittiseen historiaan”, hän muistelee huvittuneena opintojensa alkutaivalta. Opintojaan Rentola suoritti samaan aikaan nuoren Tauno Saarelan kanssa: nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, he jättävät liki samanaikaisesti valtiotieteellisen tiedekunnan vähitellen taakseen. Erityisen hyvin molemmilla miehillä on jäänyt mieleen Helsingin yliopiston silloisen poliittisen historian professorin Keijo Korhosen tekemä linjaus venäjän alkeiden pakollisuudesta maisterin tutkinnossa. Epäonnekseen tai siunauksekseen, sekä Rentola että Saarela ovat löytäneet tiensä vuosien ajan Venäjän arkistoihin. Opittu kielitaito ei ole mennyt hukkaan, vaan on Rentolan tutkijanuran aikana tarjonnut ainutlaatuisia mahdollisuuksia lukea ja kertoa unholaan jääneistä ihmiskohtaloista.

Urapolkuja Jokainen Rentolan luennoilla ollut voi varmastikin yhtyä päätoimituksen näkemykseen hänestä ennen kaikkea loistavana tarinankertojana ja taitavana luennoitsijana. Tutkijanurallaan

12

AJANKOHTAISTA

Rentola on julkaissut myös useita kirjoja ja on muun muassa kirjoittanut kolumnia Helsingin Sanomiin. Ennen professoriuttaan hän toimi Suojelupoliisin leivissä erikoistutkijana. Työsuhde alkoi historiankirjan merkeissä, jonka tekemiseen Rentola pyydettiin mukaan. “Olin varmaan ensimmäinen, sen jälkeen kun punainen Valpo lakkautettiin vuonna 48, ex-kommunisti, joka oli siellä töissä. Enhän mä ollu ollu kommunisti enää pitkään aikaan, mutta nuorena olin ollut”, hän kertoo pilke silmäkulmassa.

Analysointitehtävät Supossa sopivat Rentolan mukaan hyvin historiantutkijalle: kokonaisvaltainen näkemys historiallisista syy-seuraussuhteista antoi etulyöntiaseman tehtävässä, jossa tapahtumat ovat hyvinkin reaaliaikaisia.

Työtehtävien yksityiskohdista Rentola on lopulta vaitonainen, kuten olettaa saattaakin. “Sellanen haittapuoli siinä Supossa olemisessa mun kannalta oli, että jotkut tällaset vanhat kommaritutut päätteli, että mä oon ollu tietenkin alusta asti Suojelupoliisin palveluksessa, koska mä oon sinne päässy töihin. Mut valitettavasti mä en ollu niin pitkälle ajatteleva henkilö; että mä olin ihan rehellisesti kommari, joka oli sitten ihan rehellisesti myöhemmin siellä Supossakin töissä”, naureskelee Rentola. Mielenkiintoisista työtehtävistä huolimatta Rentolan tie jatkui Supolta takaisin yliopistolle, kun professorin paikka Turun yliopiston poliittisen historian laitokselta aukeni.

Tulevaisuudesta Yliopisto-opintojen luonne on muuttunut vuosien saatossa merkittävästi. Rentola on ollut eturintamassa ottamassa niitä vastaan, joskus jopa hieman vastahakoisesti. Hän nostaa esiin lisääntyneen opiskelijoiden prässäämisen ja valtion puolelta tulevan kannustuksen nopeaan valmistumiseen. Rentola kommentoikin: “Silloin kun mä opiskelin oli paljon vapaampaa kaikki opiskeluhommat, mut vielä 2000-luvun alussakin oli paljon vapaampaa kun nykyään. Yliopis-

13

tolla pitäisi olla sellanen mahdollisuus, että pääsee haahuilemaan ja koittelemaan et mikä sopii ja mistä on kiinnostunu. Siihen pitäis olla tilaa.

Se on tietenki tehokkuuden vastaista”. Professori on saanut myös kokea opiskelun huiman digitalisaatiovauhdin etenkin koronapandemian seurauksena ja tokaisee, että tilanne on hankala varsinkin uusien opiskelijoiden kannalta, joilla opiskelurutiinia tai kaveriporukkaa ei vielä ole syntynyt yliopiston alkutaipaleella. Rentola mainitsee myös, kuinka yliopisto-opiskeluun ja opetukseen liittyvät luontaisesti myös spontaanit väittely- ja keskusteluhetket, jotka taas etäopiskelussa puuttuvat lähes täysin.

Haastattelun lähestyessä loppuaan siirtyy keskustelu takaisin horisontissa siintäviin eläkepäiviin. Esimakua tulevasta ovat antaneet rennoissa tunnelmissa vietetyt etätyöskentelypäivät puolison kanssa kotona. Onko Rentolal-

”Yliopistolla pitäisi olla sellanen mahdollisuus, että pääsee haahuilemaan – se on tietenkin tehokkuuden vastaista.” ta odotettavissa tulevaisuudessa uusia julkaisuja yhtä nopeaan tahtiin kuin poliittisen historian emeritusprofessori Seppo Hentilältä? Rentola nauraa tuttuun tapaansa: “En mä usko, että mä ihan siihen pystyn”. Pieniä tutkimuksia hänellä on kuitenkin vielä vireillä. Voikin olla, että päätoimituksen ja opiskelijoiden onneksi Rentola jää Tauno Saarelan tapaan yhteiskuntahistorian laitoksen vakiokasvoksi vielä toviksi eläköitymisenkin jälkeen. P Teksti: Aino Ikävalko Kuva: Estonian Foreign Ministry

AJANKOHTAISTA

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry YKA

Y

hteiskunta-alan korkeakoulutetut ry, eli YKA, on varmasti monille opiskelijoille tuttu nimensä ja logonsa puolesta. Itse YKAn toiminta ja yhteistyö ainejärjestöjen kanssa on kuitenkin saattanut jäädä joillekin niin uusista kuin vanhemmistakin yhteiskunnallisen muutoksen ja poliittisen historian opiskelijoista etäiseksi. Mitä YKA oikeastaan tekee ja kuinka juuri sinä opiskelijana voit hyötyä liitosta?

YKA toimii yhteiskunnallisella alalla työskentelevien, alan korkeakoulututkinnon suorittaneiden ja alaa opiskelevien ammatillisena etujärjestönä. Liitto valvoo runsaan 12 000 jäsenensä ammatillisia, taloudellisia ja sosiaalisia etuja työmarkkinoilla. Ennen kaikkea YKA on yhteisö, joka tuo yhteen yhteiskunta-alan osaajat ja alaa opiskelevat. Ammatillinen yhteisö tarjoaa tärkeää vertaistukea sekä sparrausta yksilöllisen urapolun löytämiseen ja rakentamiseen. Polho ry tekee monien muiden ainejärjestöjen tavoin hallitusvuotensa aikana runsaasti yhteistyötä YKAn kanssa, erityisesti työelämätoiminnassa. Ainejärjestönä Polho haluaa antaa kattavan kuvan opiskelijoille tulevista työllistymismahdollisuuksista ja nykypäivän työelämästä. Tässä suuressa roolissa on YKAn tietotaito työelämän koukeroista ja erityisesti yhteiskunta-alan opiskelijoiden vahvuuksista työelämässä.

Meille opiskelijoille itse YKAa läheisempi saattaa olla liiton jäsenjärjestö SYY ry, eli Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat. SYY on jokaisen valtio-, yhteiskunta- tai hallintotieteitä opiskelevan etujärjestö ja valvoo alojen opiskelijoiden etuja niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.

Lisäksi SYYn edunvalvonnan piirissä ovat vastavalmistuneet yhteiskuntatieteilijät. YKAn tavoin myös SYY on aktiivisesti mukana ainejärjestöjen työelämätoiminnassa ja tarvittaessa tarjoaa ideoita järjestöjen työelämätoiminnan kehittämiseksi. Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan ainejärjestönä Polho kuuluu SYY-Helsinkiin. Järjestö mahdollistaa entistä tiiviimmän työelämäyhteistyön tiedekunnan sisällä sekä on osaltaan myös järjestämässä erilaisia opiskelijoille avoimia työelämätapahtumia.

Ainejärjestönä pyrimme tarjoamaan jäsenistöllemme mahdollisimman monipuolista ja hyödyllistä työelämätoimintaa yhdessä YKAn kanssa. Tärkeä yhteinen tavoitteemme on jakaa entisten opiskelijoiden kokemuksia työelämästä, ja tarjota valmiuksia siirtyä opintojen jälkeen innokkaina työelämään. Tänä syksynä olemme järjestäneet YKAn kanssa yhteistyössä muun muassa harkka- ja alumnipaneelin, sekä tulemme järjestämään – koronatilanteen huomioiden – erilaisia työelämäekskursioita jäsenistömme iloksi. Parhaiten pääsetkin tutustumaan YKAn toimintaan ja liiton tarjoamiin mahdollisuuksiin sekä kuulemaan mielenkiintoisia ja tärkeitä puheenvuoroja alaa koskevista teemoista osallistumalla työelämätapahtumiimme! Lisäksi jaamme tietoa YKAn ja SYYn tapahtumista sosiaalisen median kanavissamme.

Kannattaa pysyä kuulolla myös kampanjoista – marraskuun loppuun saakka on käynnissä jäsenkampanja, jonka aikana YKAn jäseneksi liittyneet saavat 10 euron arvoisen superlahjakortin!

Nyt onkin hyvä hetki varmistaa pääsysi liiton tarjoamien palveluiden ja etujen piiriin.P Aino Ikävalko Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä YKAn kanssa.

14

TEEMA

Torkahtanut yövartija

V

Teksti: Justus Lehtisaari Kuvitus: Francesco Ungaro, Unsplash

uonna 1989 tehtiin erikoinen diili nen liberaali “yövartija”-valtio kuitenkin näyttää luhistuvan suurvallan ja nousevan torkahtaneen, sillä sodankäyntiin on livahtayrityksen välille. Talousongelmis- nut mukaan monia yksityisiä yrityksiä. Toisaaltaan johtuen Neuvostoliitto päätyi ta yövartijan torkahtaminen on saattanut olla vaihtamaan 17 sukellusvenettä ja kolme muu- sille eduksi, sillä alihankkijoiden suorittamista ta sotalaivaa Pepsin virvoitusjuomiin. Tämän sotilasoperaatioista ei ole tarvinnut kantaa suovaihtokaupan myötä Pepsi omisti maailman raa vastuuta. Monet valtiot ovatkin suorittaneet kuudenneksi suurimman laivaston – onneksi yksityisten toimijoiden kautta sotilasoperaativain hetkellisesti. Neuvostoliiton Pepsille an- oita, jotka olisivat olleet niille muuten hyvintama laivasto oli nimittäin niin huonossa kun- kin kiusallisia tai jopa mahdottomia toteuttaa. nossa, että se vietiin lähes välittömästi romu- Yksityisten toimijoiden kautta valtioiden ei ole tettavaksi. tarvinnut ottaa vastuuta omista teoistaan.

Vaikka Pepsin ja Neuvostoliiton väliseen Viime vuosien aikana erityisesti Venäjä on vaihtokauppaan liittyvä tarina kuulostaa enim- sekaantunut moniin konfl ikteihin yksityisten mäkseen hauskalta ja absurdilta, liittyy siihen toimijoiden kautta. Esimerkiksi Ukrainassa, silti vakavasti otettava kysySyyriassa ja Libyassa eri”Kun sodankäynnistä mys: Miten on mahdollislaiset yksityiset ryhmittyvät ta, että yksityisellä yrityktehdään yritystoimintaa, ovat hoitaneet sotilasopesellä voi olla ollut maailman hämärtyvät siihen vaikut- raatioita Venäjän valtion kuudenneksi suurin laivas- tavat moraaliset koodistot laskuun. Vaikka yhteydet to? Palkka-armeijoissa ei Venäjän valtion ja sotilataloudellisen logiikan sinänsä ole mitään uutta, soperaatioiden välillä ovat määrätessä toiminnan mutta nykyisessä maailkansainvälisen yhteisön silsuuntaviivat.” mantilanteessa sodankäynmissä olleet erittäin selkeinin yksityistäminen herättää monia huolia. tä, on Venäjä aina pystynyt kieltämään suoran Monet liberaalit ovat ajaneet valtion roolin osallisuutensa konfl ikteihin asiaa tutkittaessa. kutistamista mahdollisimman pieneksi, pitäen Kieltämisen lisäksi ilmassa on ollut myös merkvaltion tehtävänä lähinnä armeijan, oikeuslai- kejä yhteyksien salaamisesta – kolme venäläistoksen ja muiden yleisen järjestyksen kannalta tä toimittajaa sai surmansa epäilyttävissä olovälttämättömien tahojen ylläpitämistä. Kysei- suhteissa Keski-Afrikan tasavallassa ollessaan

15

tutkimassa Venäjän yhteyksiä yksityisiin sotilasoperaatioihin.

Yritysten tehtävä on tuottaa voittoa. Niitä ei voi siis itsessään pitää kovin moraalisina toimijoina, ja siksi niiden toimintaa säädelläänkin lainsäädännöllä. Suuret yritykset ovat kuitenkin kasvattaneet poliittista valtaansa taloudellisen vallan kautta, ja muovanneet toimintaympäristöään itselleen suotuisammaksi. Tämä näkyy esimerkiksi Yhdysvalloissa öljyteollisuuden lobbaushankkeissa ilmastonmuutosta hillitseviä hankkeita vastaan. Raha ja valta kulkevat usein käsi kädessä. Tämä kulminoituu erityisesti sotateollisuudessa ja yksityisten turvallisuusyritysten tapauksessa. Niillä on viime kädessä oikeus päättää elämästä ja kuolemasta.

Kun sodankäynnistä tehdään yritystoimintaa, hämärtyvät siihen vaikuttavat moraaliset koodistot taloudellisen logiikan määrätessä toiminnan suuntaviivat. Liberalismi odottaa meiltä moraalisia valintoja, mutta kannustaa voitontavoitteluun yhteisen edun nimissä. Tämä on mielestäni paradoksaalista, ja jopa vaarallista, jos kyseinen logiikkaa ulotetaan sodankäyntiin.

Onko tulevaisuudessa mahdollista, että esimerkiksi sotilasoperaatiot kilpailutetaan yritysten kesken? Miten toimisi sotilas, jonka palkkaus perustuisi tehokkuuteen? Kun ihmisten tappamisesta tehdään rahaa, ei siitä voi olettaa seuraavan mitään hyvää.

Dystooppisin skenaario kaikista tilanteista on se, jos sodankäynnin markkinoille syntyy Amazonin kaltainen suuryritys. Weberin käsityksen mukaan valtio on organisaatio, jolla on legitiimi väkivaltamonopoli tietyllä maantieteellisellä alueella. Järin moni asia ei erottaisi sodankäynnin suuryritystä valtiosta, jos se onnistuisi kasvattamaan valtansa tarpeeksi suureksi. Uuden ajan alussa Itä-Intian kauppakomppania hallitsi valtion tavoin massiivista maantieteellistä aluetta. Valtiosta se erosi vain perimmäiseltä luonteeltaan – sen tarkoitus oli tehdä voittoa.

Tulevaisuuden kannalta olisi arvokasta, ettei uusia Itä-Intian kauppakomppanian kaltaisia yrityksiä pääsisi syntymään. Onkin toivottavaa, että Pepsin hetkellinen meriherruus jäi viimeiseksi kaltaisekseen. P

16

TEEMA

Pohdintaa dystopiasta Dystopiafiktio vastanarratiivina läntiselle kehitysuskolle sekä nykyajan moraaliset dystopiat

Y

ksinvaltaiset totalitääriset poliisivaltiot, kansainvälisten suuryritysten taloudellisesti hallinnoimat yhteiskunnat, fanaattisten aatemaailmojen alle alistuneet, sosiaalisen paineen kautta kontrolloidut yhteisöt, teknologisen valvontakoneiston kaiken näkevän silmän alla olevat ihmismassat, ylikulutuksen ja saasteiden runtelema maailma, totaalinen yhteiskunnan romahdus. Nämä ovat kaikki ideoita, joita voimme löytää dystopioita kuvaavissa fiktiivisissä teoksissa – jotka taas pohjaavat osaltaan oikean maailman esimerkkeihin, vaikkakin yleensä vetäen nämä esimerkit äärimmilleen fiktiivisissä raameissaan.

Dystopioiden viehättävyys fiktion kannalta onkin juuri siinä, että ne mahdollistavat ihmisyhteisöjen, valtarakenteiden, sekä näitä kumpaakin tukevien teknologioiden, ideologioiden ja perinteiden tutkimisen ja käsittelyn turvallisesti, ajatusleikin tavoin – mahdollistaen näin myös esimerkiksi uusien teknologioiden potentiaalisten uhkien esiintuomisen ennen kuin kyseiset teknologiat saavat suurta jalansijaa oikeassa elämässä.

Varsinkin uusien teknologioiden mukanaan tuomat dystopiat ovat olleet tieteiskirjallisuudessa sekä elokuvissa suosittuja jo reilusti yli

17

puoli vuosisataa. Moderni aikakausi ja jatkuva teknologinen kehitys luontaisesti toi mukanaan myös pelkoja näiden teknologioiden mahdollisista vaikutuksista yhteiskuntaan ja ihmisten elämään. Myös maailmansotien kauhut ja totalitaaristen ideologioiden nousu vaikutti vahvasti dystopiafiktion kehitykseen, luoden synkän peilikuvan modernismin jatkuvan kehityksen narratiiville. Tähän peilikuvaan sulautui myöhemmin myös kritiikki jatkuvan kulutukseen perustuvasta yhteiskuntamallista, suurten yritysten taloudellisesta vaikutusvallasta, ja myös huoli ympäristön kestokyvystä. Osaltaan dystopiafi ktio oli mukana tuomassa näitä aiheita laajemman väestön tietoisuuteen. Tällaisen dystopian rooli läntisessä kulttuurissa voidaan juurikin nähdä omanlaisena vasta-narratiivina länsimaiselle modernismille ja kehitysuskolle; maalaten kuvia yhteiskunnista, joissa ns. kehitys onkin tuonut mukanaan järkyttävää inhimillistä kärsimystä, tavalla tai toisella.

Vertaamalla dystopioita oikean maailman yhteiskuntiimme voimme siis havainnollistaa kehityskulkuja, jotka saattavat johtaa meidät kurjempaa tulevaisuutta kohden. Voimme myös havaita huolestuttavia yhtymäkohtia omien yhteiskuntiemme ja fiktiivisten dystopioiden välillä, joita me saattaisimme muuten pitää täysin

TEEMA

luontaisina osina normaalia elämäämme. Klas- misemme ikävimpiä muotoja ympäri länsimaisisena esimerkkinä tästä toimii hyvin sosiaali- ta. nen media, ja sen taustalla pyörivä suuryritysTähän käytökseen kuuluu vastapuolen akten kasvava intressi ihmisten henkilökohtaiseen tiivinen demonisointi, kommunikaatioväylien dataan, sen mahdollistamaan yksilöityyn ihmi- katkominen vastapuolten välillä, ja eri moraaseen kohdistuvaan vaikuttamiseen ja luontaises- listen standardien hyväksyminen sisäryhmän ti myös valvontaan, jota voimme helposti ver- jäseniltä ulkoryhmien jäsenien suhteen. Käyrata George Orwellin 1984 tännön tasolla tämä kehikirjan kaiken näkevään ei johda itsestään ”Pohjimmiltaan dystopioissa tyskulku mihinkään sinällään teknoIsoon Veljeen. Tai, voimon kyse vallasta, sen me vain katsoa Kiinaa, ja logiseen dystopiaan, vaan kuinka Kiinan hallituksen moraaliseen dystopiaan, jolla epäoikeudenmukaisesta kehittämä ja käytäntöön tarkoitan yhteiskuntaa, josta jakautumisesta, ja pistämä “social credit”-järon kadonnut jaettu moraaliinhimillisestä kärsimyksestä, nen raamisto, jonka pääosa jestelmä toimii.

Toimiessaan vastanarrajotka taas ovat ikiaikaisia yhteiskunnan jäsenistä jatiivina läntiselle kehitysuskaa. Tämä taas on tilanne, narratiiveja lajimme kolle ja modernismille, dysjossa koko moderni liberaahistoriassa.” topiafiktio on vahvasti juuri liin demokratiaan pohjaava yllä kuvatun kaltaisten tekyhteiskuntajärjestelmämme nologiadystopioiden dominoima. On kuitenkin vääjäämättä romahtaa heimopohjaiseen kampselvää, että dystopia ei vaadi eikä ole mitenkään pailuun vallasta ja resursseista. muutenkaan itsearvoisesti sitoutunut juuri tekVäitän, että esimerkiksi Yhdysvallat on jo nologiaan. Teknologia vain mahdollistaa uudet niin pitkällä tässä prosessissa, ettei kyseinen dystopian toteutuksen muodot, sillä pohjimmil- yhteiskunta voi enää palata “normaaliin”. Kytaan dystopioissa on kyse vallasta, sen epäoikeu- seisen yhteiskunnan sisäinen polarisaatio on denmukaisesta jakautumisesta, ja inhimillisestä ajautunut siihen pisteeseen, jossa viholliskuvat kärsimyksestä, jotka taas ovat ikiaikaisia narra- eri ryhmittymien välillä ovat toiset amerikkatiiveja lajimme historiassa. laiset, eivätkä enää ulkopuoliset valtiot taikka Olenkin sitä mieltä, että vaikka teknologian Yhdysvaltojen hegemoniaa uhkaavat järjestöt. mahdollistamat dystopiat ovatkin yhä ajan- Käytännön tasolla siis Yhdysvaltojen presidenkohtaisempia, vain teknologiaan keskittymi- tinvaalien tuloksilla ei enää ole oikeastaan väliä, nen sokaisee meidät muilta, yhteiskuntiamme sillä näissä vaaleissa ei ole enää kyse varsinaisesuhkaavilta kehityskuluilta, jotka osaltaan ovat ti vain valtion päämiehen valitsemisesta, vaan kyllä tietysti teknologian mahdollistamia. Mo- sen sijaan kyseessä on moraalinen kamppailu dernien kommunikaatioteknologioiden mah- hyvän ja pahan välillä näiden polarisoituneiden dollistama ihmisjoukkojen kuplaantuminen osapuolten silmissä. Miten hävinnyt osapuoli omanmielisiin ryhmittymiinsä, ja näiden ryh- voi hyväksyä sen, että heidän perspektiivistään mittymien polarisoituminen ja radikalisoitu- he ovat ajautuneet dystopiaan, jää nähtäväksi. P minen toisiansa vastaan on kasvavissa määrin tuomassa esiin lajityypillisen heimokäyttäyty- Teksti: Markus Särkiniemi

18

TEEMA

Päivä, jona Pepsi-kyltti katosi Sakari Pirkkalainen

Olemme historiallisen talouskriisin kynnyksellä. Samanaikaisesti antropologi Jared Diamondin näkemykset sivilisaation kaatumista edeltäneistä kehityskuluista ovat nähtävissä vallallaan Yhdysvalloissa. Uusi maailmanjärjestys konkretisoituu Pepsi-kyltin katoamisena Hakaniemen torilta.

Kuka nousee haastajaksi suurvallan hajaannuksen keskellä, täyttämään Pepsi-kyltin jättämän tyhjiön – ja onko edessä uusi utopian aikakausi vai kenties päinvastoin?

H

akaniemessä asuessani kesällä painelin eräs kaunis päivä ulos. Kiinnitin huomiota äkkiä merkilliseen näkyyn. Rakennus, jossa Nenäpäivä-romaanissa Irma asui torin laidalla ’’Pepsi-kellon’’ alla, ei ollut enää kovin tutun näköinen. Pepsi-talosta puuttui Pepsi.

Kuten Justus Lehtisaari tässä numerossa kertoo, ei Pepsi-cola ole aikain saatossa ollut mikään pieni tekijä, ei markkinoilla, eikä politiikassa. Kun Pepsin siirappia oltiin vaihtamassa Neuvostoliiton laivaston vermeisiin, on varmaa, että Pepsi on ollut merkittävä valuutta ja pelinappula kylmää sotaa pelattaessa.

Tuona aikana Pepsin kyltti killitti Hakaniemen yllä ja katsoi sitä alaspäin. Kuin valvova silmä tai suurvallan symboli, joka oli aina alitajuisesti katolla läsnä ihmisten vilistessä askareissaan sen alapuolella.

Netistä kuvia selatessaan saattaa huomata, että metallityöläisten lakon aikana vuonna 1971 kyltti oli jo paikallaan vanhassa ulkoasussaan. Kyse on siis vuosikymmeniä paikallaan olleesta mainoksesta, joka nyt vuonna 2020 kesällä vihdoin milleniaalin silmien edestä oli tyystiin kadonnut. Minne se oli mennyt?

Miksi? Oliko paikalle tulossa uusi?

Kyltin kohtalosta ei tietoa ole tähän päivään saakka itselleni tullut, mutta katoamisen päivänä oli kuin olisi kokenut suuren oivalluksen. Se, mikä muille saattaa olla pelkkä ku-

19

lahtanut limpparimainos, oli minulle kiistaton profetia. Tämän profetian seurauksena päähäni alkoi pikkuhiljaa asettua ajatuksia, joita lukiessa saa kaiken selittää ylianalysoinniksi tai elätellä oikeita pelkoja horisonttiin nousevasta uudesta maailmanjärjestyksestä, post-apokalyptisen hengen mukaan ostaa kellarin täyteen papuja, saunan täyteen sokeria ja heittää lätkävarusteet niskaan. Pelkkä hattu voi myös riittää asusteeksi; folioinen.

Vuosi, jona Corona ei enää ole vain se kalja

”Oli se synkkä vuosi, kun kukaan ei pessyt käpäliään ja puoli Eurooppaa kuoli.

Teatterit suljettiin ruton vuoksi, paitsi virallisin.

Oli se synkkä nukke, kun siimat näkyi läpi esityksen” Absoluuttinen Nollapiste Eräät Tulevat Juosten

Sinä päivänä, kun Pepsi-talo ei ollut enää Pepsi-talo, maailmalla jylläsi pandemian uhkakuvat. Takana oli dramaattinen kevät, jolloin

TEEMA

monet joutuivat lomautetuiksi ja suuriin ahdinkoihin. Moni joutui irtisanotuksi keväällä, ja OECD:n mukaan toisen aallon kohdalla työttömyys saattaa iskeä yhä kovempaa vuoden 2020 loppua kohti. Mark Zandi puhui elokuussa Moodysin sivuilla tulevasta ’’työttömyyden tsunamista’’, joka odottaa koronaviruksen myötä tuloaan.

Globaali velka on lyönyt ennätysrajoja rikki tänä vuonna. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä velka oli Reutersin mukaan 258 triljoonaa dollaria. Ensimmäisellä neljänneksellä lyötiin myös viruksen myötä ennätys velka-BKT-suhdeluvussa, joka nousi yli 10% lukuun 331%. Näiden lukujen myötä näyttää siltä, että vaikka maailma selviäisi koronaviruksesta seuraavaan vuoteen, saattaa se todistaa viruksen olevan vain dominoefektin laukaiseva töytäisy, jonka toisessa päässä on velkakuplan horjuva nappula vastassa.

Mikäli koronavirus on vain tällainen laukaiseva tekijä, tapahtumat saattavat edetä seuraavasti; korona viipyy luonamme vielä tovin ja korttitalo alkaa kaatua. Taloudet alkavat jälleen sulkeutua, kuten keväällä jo näimme.

Tämän jälkeen ihmisiä aletaan irtisanomaan ja seurauksena on, etteivät pankit saa ihmisiltä lainojen takaisinmaksuja. Jo tässä vaiheessa on yhteiskunnassa saattanut syntyä piukat paikat, jotka ovat joissain maissa saattaneet laueta nälänhädän, voimakkaan kansalaistottelemattomuuden sekä ryöstelyn kautta.

”Etenkin tällaisessa poikkeustilanteessa velkailmapallo voi koronavirusneulan edessä paukahtaa niin, että korvissa vain soi.”

Nämä kolme oiretta ovat tähän mennessä pysyneet hallinnassa, vaikka niitä muodossa tai toisessa on jossakin puolen maailmaa saattanut havaita, virallisesti koronan laukaise-

mina, tai ei. Hätää ei ole tietenkään ollut, kun rahaa on voitu printata mielin määrin lisää ja paikkailla syntyneitä reikiä sieltä täältä. Tämä ei kuitenkaan kaiken järjen mukaan voi jatkua ikuisuuksiin, sillä äärimmäisyyksiin kasvanut velkakupla saattaisi puhjeta. Etenkin tällaisessa poikkeustilanteessa velkailmapallo voi koronavirusneulan edessä paukahtaa niin, että korvissa vain soi. Puhkeamisesta seuraisi oletettavasti se, että yritykset alkaisivat laiminlyödä takaisinmaksujaan pankeille. Tämä taas johtaisi siihen, etteivät valtiot maksaisi velkojaan ja näin ollen pankit alkaisivat kaatumaan toinen toisensa jälkeen. Luvassa olisi seuraavana järjestyksessä maailmanlaajuinen lama, jollaista ei aikoihin ole nähty. Kenties koskaan.

Monet johtavat ekonomistit, kuten Gary Schilling, näkevät, että olemme monilla eri indikaattoreilla lähellä vuoden 1929 tapahtumia ja romahdusta. John Hussman, sijoittaja ja taloustieteen entinen professori, on arvioinut, että Yhdysvallat tulee kokemaan 60% romahduksen osakkeiden arvoissa ja täten ihmisillä saattaa olla edessään tummimmat tulevaisuuden näkymät sitten saman suuren laman.1 2 Sellaiset tunnetut nimet kuten Yanis Varoufakis, Wall Streetillä vaikuttanut sijoittaja Jim Rogers, maailman suurimman hedgerahaston päämies Ray Dalio sekä entinen Yhdysvaltain presidentin kanslian hallinto- ja budjettiosaston johtaja David Stockman ovat jo ennen koronaviruksen räjähtämistä puhuneet siitä, että edessä on globaali taloudellinen romahdus ja tätä seuraava suuri lama.

Joseph Stiglitz, taloustieteen Nobel-palkinnon saanut ekonomisti totesi elokuussa 2020, viruksen leviämisen jälkeen, että edessä on globaali velkakriisi. Kyseessä eivät ole siis mitkä tahansa maailmanlopunodottelijat, bitcoinkauppiaat tai muut peräkylän poppamiehet, jotka näitä talouden kaatumisen uhkakuvia maalailevat, vaan kivikovat asiantuntijat.

Joko maailmaa ja maailmanjärjestystä ravisuttava lama alkaa mietityttää? Joko sokerisauna

“Investors are staring at the bleakest future since the Great Depression — here’s why one market bear thinks a crash could wipe 60% from stocks”. Sangha CPA, 2.12.2020

1

“The stock market is poised for a 40% drop, warns economist who says the current climate feels a lot like 1929”. MarketWatch, 11.7.2020

2

20

TEEMA

alkaa kuulostamaan varteenotettavalta vaihtoehdolta?

Kyltti putoaa, suurvalta kaatuu

tumisesta, joskin modernissa yhteiskunnassa yleistykset tältä aihealueelta voivat helposti johtaa polemiikkiin, oikeutetusti. Viimeisenä jäljellä on tietysti tuo tuttu velkaantuminen.

Miksi nämä ajatukset tällä sivulla ovat? Ne liittyvät tietenkin Pepsi-kylttiin. Pepsi vie ajatuksineen Yhdysvaltoihin, jossa tulevaisuuteen tähystävä saattaa kenties nähdä näiden merkkien leijailevan ilmassa tavalla tai toisella. Diamond puhuu siitä, kuinka Somalia on jo joutunut dramaattisen romahduksen alle ja kuinka Nepal saattaa olla seuraava esimerkki.

Mutta entäs suuri ja mahtava USA?

Jared Diamond, ansioitunut antropologi, on käsitellyt teoksessaan ’’Collapse: How Societies Choose to Fail or Succeed’’ tunnuspiirteitä, jotka ilmenevät, kun kansakunta on vetämässä viimeisiään tuhon kynnyksellä. Hän kutsuu sellaista ihmistä idiootiksi, joka pyrkii ’’peak oil’’ tai ’’peak climate’’-tyyppisten yksiselitteisten mallien kautta kuvaamaan kaatumisen uhkaa – joten ehkä edellä mainittu talouskriisi ei ”Give me liberty or…’’ vielä kaikkea ja kaikkia kaada. Diamond antaa kyllä osviittaa monista kautta aikain kaatuneita sivilisaatioita yhdistäneistä ilmiöistä, joista nyt Muoviset, toinen toistaan komeammat superilmassa olevista yksi, muttei ainoa, on velkaan- sankarielokuvat, Ronald McDonald, Starbucks tuminen. ja Wall Street! Kaikki hyvä on kotoisin tuolta Eräs hänen merentakaisesta luettelemansa ilmiö vapauden tyyssi”Starbucks on vasta hiljattain on ympäristön tuhoujasta. Taco Bell:tuminen, joka saattaa kin vasta rantautui alkanut yleistyä katukuvassa laililmetä luonnonkatänne, eikä meillä la sateisten sienten, joten emme tastrofin kautta, kuten ei ole tämän jälme ole vielä Yhdysvaltojen romahPompejin tai muinaikeenkään puoliadukseen valmiita.” sen Egyptin kuivumikaan niistä ketjusen tapauksissa. Tämä ravintoloista, mitä on mahdollista myös ihmisen aiheuttaman heillä on. Starbucks on vasta hiljattain alkanut ympäristönmuutoksen kautta, kuten viikinkien yleistyä katukuvassa lailla sateisten sienten, jotapauksessa, heidän jäädessä jälkeen kehityk- ten emme me ole vielä Yhdysvaltojen romahsestä metsien liikahakkuiden ja eroosion takia. dukseen valmiita. Elimistömme huutavat maisYmpäristönmuutoksen roolia on joku saattanut sisiirappia. näinä päivinä miettiäkin, kun maapallolla on Megatrendien avulla voi kuitenkin jouduttu nimeämään uutta geologista epookkia tuoda joitakin välineitä tarkastelun avuksi – vaantroposeeniksi kenties ainoastaan ihmisen it- laisemaan niitä pieniä säröjä, joita suurvallan sensä takia. pintaan on tullut. Jos jokaisen tunnuspiirteen Lisäksi Diamondin ajatusten pohjalta pohjalle tuo statistiikkaa, niin saadaan aikaan esiin tulee kaatuvassa yhteiskunnassa tyypil- ainakin pohdintaa, jollei vuosikymmenen enlinen kehnon poliittisen ja kulttuurisen ilma- nustuksia. Tilastot ovat tilastoja, ja niillä voi piirin läsnäolo. Ilmapiiriä on kuvattu monesti puolustella aina eri kantoja puolin ja toisin. molempien kohdalla fraasilla ’’leipää ja sirkus- Tuon kuitenkin joitakin esiin ja alun metatason huveja’’, joka viittaa kauas antiikin Roomaan. foliohattukommentilla siirrän tulkinnan vasSiellä kieroutuneen viihteen ja halvan viljan tuun itseltäni lukijalle mielleyhtymiä luodessayhdistelmän on nähty kukoistavan aikoina, jona ni. imperiumin asema on ollut vaakalaudalla. RooNOAA julkaisi vuonna 2019 tilasman kaatumisesta nousee helposti esille myös toja, joiden mukaan 14 Yhdysvaltoihin sinä esimerkki perinteisen ydinperhemallin tuhou- vuonna iskenyttä luonnonkatastrofa aiheuttivat

21

TEEMA

kukin yli miljardin dollarin vahingot. Vuoden 1971 Pepsi-kyltin ajasta luonnonkatastrofien aiheuttamat kustannukset ovat nousseet alle miljardista jopa yli 300 miljardiin, kuten vuoden 2018 tapauksessa. Tästä katastrofit eivät ole vähentyneet – tänäkin syksynä maastopalot riehuivat pitkin Kaliforniaa kuin viimeistä päivää. Katastrofeista Yhdysvallat on kuitenkin selvinnyt yksinään vähintään kohtalaisesti.3

Entä huono poliittinen ilmapiiri?

Diamond puhuu plutokratiasta, rahavallasta, viitaten tietenkin Yhdysvaltoihin. Plutokratian etymologia tulee muinaiskreikan kielestä, jossa ’’plutos’’ ja ’’kratein’’ tarkoittivat ’’rikkautta’’ ja ’’hallitsemista’’. Rahavalta on ennenkin vallinnut aikain saatossa siellä ja täällä. Tulee mieleen kaksi tunnettua esimerkkiä siitä, kun vallan kahvassa on ollut upporikkaat hallitsijat.

Ensimmäinen on tsaarinvallan Venäjä ja toinen Ludvig XVI:n hovi Versaillesissa.

Nikolai II oli vuonna 1917 noin 300 miljardin nettovarallisuuden omaava herrasmies, joka tarkoittaa, että hän oli aikanaan tuplasti raharikkaampi, kuin mitä Gatesin Bill on tänä päivänä. Myös Ludvig XVI oli tunnettu yltäkylläisen juhlallisesta hovistaan ja vastaavista menoistaan. Kummankin tapauksen yhteydessä kasautunut varallisuus on purkautunut kansan todetessa, että se on nähnyt kasautumista tarpeeksi.

Jos näiden tapausten jälkeen katsoo Yhdysvaltoja vuonna 2020, voi miettiä sitä, että kongressin jäsenistä puolet ovat miljonäärejä.

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen puhenainen Nancy Pelosilla on 1200 kertaa keskivertoperheen varallisuus 120 miljoonan dollarin omaisuudellaan. Kyseisessä maassa rikkain prosentin kymmenys omistaa saman verran, kuin mitä alin 90% kansasta. Rikkaimmat 3 ihmistä omistavat saman verran kuin puolet koko Yhdysvaltojen väestöstä, joka on noin 160 miljoonaa ihmistä. Istuva presidentti on kolmen miljardin arvoinen. Alkaako toimiva demokratia olla enää kaukainen muisto näillä luvuilla?

Perinteisten perhemallien tarkastelu

taas, Rooman esimerkin mukaisesti, on paha pähkinä purtavaksi – mutta esitän yhden dramaattista muutosta esittävän luvun, oli siitä mitä mieltä tahansa. Yksinhuoltajaäideille syntyneiden lasten määrä on noussut vuodesta 1971 Yhdysvalloissa kolminkertaiseksi. Vuonna 2019 42% lapsista syntyi Yhdysvaltalaisesti tarkastellun perinteisen ydinperheen mallin ulkopuolelle. Tämä on lukuisassa tapauksessa tietoinen valinta, mutta toisaalta Yhdysvalloissa on samanaikaisesti yli 3 miljoonaa isää, jotka ovat kykenemättömiä maksamaan elatusmaksuja4. Mielenkiintoisena perhemallin muutokset näkee, kun vertaillaan maiden välisiä tilastoja. Yksinhuoltajaäitien virallisen määrän nousu ei ole globaali trendi, esimerkiksi Japanissa Yhdysvaltojen 42% rinnalla vastaava luku on vain 2% ja luku on pysynyt alhaisena jo kauan5. Kun miettii ikivanhaa toteamusta ydinperheen roolista yhteiskunnan kasassa pitävänä elementtinä, voi tätä outoa kasvanutta trendiä miettiä Diamondin puheiden valossa.

Jäljellä pohdinnassa on vielä leipä ja sirkushuvit. Roomassa fraasin kehittyessä se viittasi poliittisessa kontekstissa kansan lepyttelemiseen halvan viljan ja viihteen kautta. Sitä saattoi käyttää kahdessa merkityksessä: ensiksi valtaan nousussa ja toiseksi siellä pysyessä, ikään kuin harhautuksena. Mallin pohjana on se, että kansalaisten tarvehierarkioiden tasot täyttyvät mahdollisimman tehokkaasti. Mitä sitä kylläisenä enempää vaatimaan?

Leipää USA:lla piisaa, ja kyllä se maistuukin. Myös viihdettä on yllin kyllin koneiston tuottamana ja sitä saa ilmaiseksi tai halvalla kotisohvalle asti tuubin täydeltä. Konsumerismi on mahdollistanut älypuhelimien ja muiden laitteiden leviämisen ja mielihyväradat pysyvät piukeina kaiken tämän keskellä ennennäkemättömällä tavalla. Nokkaa ei tarvitse vaikkapa työmatkan aikana nostaa kertaakaan pois älylaitteesta ja laitteen pakkomielteiselle tuijottelijalle voi hyvinkin olla suuri mysteeri, mitä sen ulkopuolella tapahtuu.

http://oceanleadership.org/natural-disasters-cost-u-s-record-306-billion-last-year/ “Over 3 million Americans delinquent on child support could lose stimulus checks”. Yahoo, 1.4.2020 5 “Japan Is No Place for Single Mothers”. The Atlantic, 7.9.2017 3 4

22

TEEMA

Haastaja ilmaantuu Palatakseni pohdiskelusta kivikovien tilastojen maailmaan esittelen Yhdysvaltojen tilannetta tältä vuodelta. Sen saman plutokratisen yhteiskunnan, jonka kaikki tuhon piirteet täyttyvät, tai ainakin helposti halutessaan saa täytettyä.

“Ainoastaan muutos on varmaa ja muutokseen kuuluu se, että suurvallat menevät ja tulevat, kaatuvat ja nousevat; sekin on aikain saatossa tullut selväksi.”

Viruksen leviämisen jälkeen 33 miljoonaa ihmistä haki työttömyysturvaa Yhdysvalloissa6. 32% talouksista eivät suoriutuneet asumiskustannuksistaan täysin heinäkuussa7.

43 miljoonaa amerikkalaista ovat häädön uhan alla vuoden 2020 loppupuolella. Kontekstia valoittaakseni on kirjoitettu, että 1930-luvun laman aikaan vastaava luku oli 1 miljoona. Uhka suuresta taloudellisesta katastrofista on siis todellinen.

Ainoastaan muutos on varmaa ja muutokseen kuuluu se, että suurvallat menevät ja tulevat, kaatuvat ja nousevat; sekin on aikain saatossa tullut selväksi. Kun maailmantilanne on tämä, onko mahdollista, että Yhdysvallat eivät enää toipuisi suuresta katastrofista maailman vahvimpana taloutena? Homo economicuksen aikana hopeasija olisi jo suuri häpeä ja näin arvostus maata kohtaan olisi mennyttä. Jos yksi kansakunta räpiköi hädissään ja menettää otteensa vallankahvasta, on sille varmasti uusi ottaja. Löytyykö haastajaa?

Profetiani mittakaava käy järkeen vasta silloin, kun saa tietää sen, mikä sen kruunasi.

Pepsi oli irroitettu, laskettu ja varmasti jo kaukana poissa. Siinä hetkessä Pepsi cola, farkkuhousut ja rokkenrolli eivät enää olleet aikoihin menneet leivästä ja sirkushuveista täällä enti-

sellä suurvaltojen välisellä kentällä, jolla populäärikulttuuri on mittelöinyt. Mitä oli jäljellä?

Kun päätä käänsi siinä hetkessä Hakaniemen Viherniemenpuistosta katsoen hiukan vasemmalle, saattoi nähdä jotain kummaa.

Siinä missä Pepsiä oli ennen käytetty pelinappulana kylmässä sodassa, ovat nykyajan pelinappulat paljon vähemmän makeita, joskin senkin edestä monille koukuttavia. Informaatioyhteiskunnassa tietotekniikka ja sovellukset näyttelevät nyt suurta roolia, ja esimerkiksi TikTok-sovelluksen kieltämisen kautta on jo käyty suurvaltojen välistä mittelöä. Myös muualla maailmassa on lähiaikoina nähty ennennäkemättömiä linjauksia tietoturvaa, teknologiaa ja sovelluksia koskien.

Intia, Ranska, Japani, Iso-Britannia, Uusi-Seelanti ja Australia ovat kaikki olleet viime vuosina huolissaan teknologiajätti Huawein olevan kansallinen tietoturvariski. Pisimmälle on mennyt Yhdysvallat, joka on leimannut Huawein yhdessä ZTE:n kanssa kansalliseksi turvariskiksi ainakin vuodesta 2012 saakka.

Vuodesta 2013 asti näiden valmistajien laitteita on kehotettu karttamaan ja hallinto on virallisesti myöhemmin kieltänyt valtiolla työsuhteessa olevia käyttämästä Huawein laitteita kiinalaisten vakoilun pelossa.8 Osta kiinalainen puhelin, saat seuraajia Joko arvaat, mitä Hakaniemen yllä silmieni edessä komeili? Kyllä, tuo kaikkea katsova silmä, ja tässä tapauksessa myös kaiken kuuleva korva, oli Huawein logo. Ylikansallisen jättikorporaation edustus katolla oli huitaissut lännestä itään – muttei siihen itään, joka vanhan kylmän sodan aikana valtaansa pyrki laajentamaan, vaan kauemmas Kiinaan. Mitä pahaa sitten Huaweissa on?

Kiinaa vie eteenpäin tällä hetkellä autoritäärinen hallinto. Asiantuntijoiden mukaan Huaweilla ei ole valinnanvaraa, mikäli maan keskushallinto haluaa päästä sen keräämiin

“33 million have sought US unemployment aid since virus hit”. AP News, 7.5.2020 “32% of U.S. households missed their July housing payments”. CNBC, 8.7.2020 8 “Huawei and ZTE branded ’national security threat’ by US lawmakers”, 8.10.2012 6 7

23

TEEMA

runsaisiin tietoihin käsiksi. Kiinassa on käytössä vakoilua ja kansallista turvallisuutta koskevia lakeja, joiden ansiosta jokaisen yrityksen velvollisuus on luovuttaa valtiolle tietonsa, mikäli valtio näin vaatii. Vuonna 2017 asetettu laki on erityisesti säädetty tätä periaatetta turvaamaan. Laki toteaa, että: ’’Jokainen organisaatio tai kansalainen on velvoitettu tukemaan, auttamaan ja tekemään yhteistyötä valtion tiedustelun kanssa lain mukaisesti’’.9 Suurvalta ei kaadu päivässä, muttei se rakennukaan päivän aikana. Riittää, että Kiinan läsnäolo muualla maailmassa vuosien varrella eri hankkein ja sijoituksin kasvaa kasvamistaan, ei tahdilla niin väliä. Hankkeiden ei tarvitse joka puolella olla yhtä dramaattisia, kuin mitä Kiinan ’’Belt and Road Initiative’’-suunnitelmat ovat maailmalla. Toistaiseksi saattaa riittää, että Huawei tulee tutuksi katukuvassa ja Kiina pääsee pohjoismaihin esimerkiksi ostamalla suuren osan suosioon nousseesta ruotsalaisesta Oatlystä.

Uto- vai dystopia?

Kuten kyllästymiseen saakka on saattanut kuulla, vahvistaa Kiina asemaansa maailmalla.

Tosiasiat eivät kuitenkaan katso kyllästymiseen, eikä asiantuntijoiden vähättelyt kiinalaisten sijoitusten yms. roolista poista sitä faktaa, ettei mikään ole pysäyttämässä tuon väkirikkaan maan kasvua. Sen hallinnon luonne näyttäytyy väkevänä ja määrätietoisena, eikä se karta äkillistä vallankäyttöä, vastapalloon puhuvien hiljentämistä taikka vähemmistöjen raakaa kohtelua. Vaikka tämä mahti on hidastanut jo taloudellista kehitystään kasvattaessaan uuden keskiluokan, käy se silti eteenpäin kohti maailmantalouden valloittamista. Sillä on ässiä hihassaan ja monia velkavankeudessa rypeviä

köyhiä diktatuureja, jotka saattavat luonnonvaroissa olla kuitenkin varsin rikkaita.

Ei liene sellaista realistista arviota, joka näkisi, ettei Kiina olisi maailman johtava talousmahti vuoteen 2024 mennessä. Maa oli kivunnut vuoden 1992 tilanteesta, jolloin se oli kymmenenneksi suurin talous BKT:lla mitattuna, kolmanneksi vuoteen 2008 mennessä. Nyt se on toinen, eikä mene montaa vuotta, että arviot käyvät toteen ja Kiina komeilee maailman suurimman talousmahdin paikalla.

Tässä maailmassa se, joka “koputtaa”, on juuri suurin talous. 10 Kun olen Hakaniemessä symbolien kautta tämän vallanvaihdoksen kokenut, on vallan uuden jaon merkit nähtävissä ilmassa monella tasolla. Vaikka korona järisyttää jokaista valtiota tämän maan päällä enemmän tai vähemmän, saattaa tulkintojeni pohjalta haavoittuvassa asemassa oleva Yhdysvallat jäädä toipumatta ennalleen kaiken jälkeen. Minkälainen maailma meitä mahtaa odottaa jos edessä on lama, jonka jälkeen Kiina nousee maailman hallitsijaksi? Johtava talousmahti ei itsessään ole ollut näinä edellisinä vuosikymmeninä mikään varsinainen rauhankyyhky, mutta kuinka mahtaa olla seuraavan vastaavan laita? Kysymys asiaankuuluvasti lienee: odottaako meitä länsimaisilla arvoilla mitattuna utopia vaiko dystopia? P

’’Eräät tulevat juosten, kun valta vaihtuu. on ilmassa tuoksu vieras, johon kotieläin herää, johon ruusu nuupahtaa.

Eräät tulevat juosten, kun valta vaihtuu: on tohtorien miekat terässä ja lottia ne, jotka on siinä Iässä’’

Absoluuttinen NollapisteEräät Tulevat Juosten

Kuvat: Pixabay

9

“Beijing’s New National Intelligence Law: From Defense to Offense”. LAWFARE blog, 20.7.2017 “Continental Shift: The World’s Biggest Economies Over Time”. Statista, 13.7.2020

10

24

TEEMA

Varmuuden utopia

E

telä-Koreassa piilevä seksuaalivähemmistöjen vastaisuus ja homofobia nosti keväällä päätään samaan aikaan, kun maata ylistettiin kansainvälisesti tehokkaasta koronaviruksen hoidosta. Etelä-Korean hallituksen koronastrategiaan kuului laajamittainen kansalaisten valvonta GPS:n ja pankkikorttitietojen avulla.

Kansalaisten yksityistietoja – kuten ikä, sukupuoli ja ammatti, yhdessä sijainnin ja kellonajan kanssa – lähetettiin koronavirukselle mahdollisesti altistuneiden henkilöiden älypuhelimiin, ja tietoja myös julkistettiin terveysviranomaisten verkkosivuilla. Kun toukokuussa kymmeniä uusia tartuntoja paikannettiin Soulin Itaewonissa sijaitseviin LGBT-yhteisön suosimiin yökerhoihin, seksuaalivähemmistöjen vastainen puhe ja stigma pääsi kukoistamaan etenkin sosiaalisessa mediassa – tällä kertaa kierolla oikeutuksella. Teknologian avulla viruksen puhkeamiselle löytyi sopiva syntipukki.

Iso-Britanniassa päätettiin elokuussa, että noin 5 miljoonaa peruskoulutuksen päättökoe GCSE:n loppuarvosanaa tultaisiin myöntämään algoritmilla, kun koronaviruksen takia kokeet jouduttiin perumaan. Algoritmi sai osakseen laajaa kritiikkiä, sillä sen katsottiin toisintavan sosiaalista eriarvoisuutta sen suosiessa yksityiskoulujen oppilaita matemaattisessa kaavassaan. Sadat oppilaat osoittivat mieltä päätöstä vastaan, ja Britannian koulutuksesta vastaava ministeri joutui lopulta myöntymään

25

arviointeihin, jotka olivat opettajien tekemiä.

Yhdysvalloissa teknologian jättiyritys Amazon on ollut viime vuosina kritiikin kohteena verotukseen liittyvissä kysymyksissä, mutta myös tavastaan kohdella varastotyöntekijöitään. Työntekijät ovat valittaneet reaaliaikaisesta ja jatkuvasta valvonnasta: työpaikalla algoritmi määrittää työnteon, ja jos työntekijä ei pysy algoritmin vaatimuksissa, hän voi saada automaattipotkut. Performanssidataa kerätään työntekijöistä joka ikiseltä sekunnilta; työntekijällä ei ole varaa huonoon päivään, sillä algoritmi ei lepää. On myös tutkittu, miten Amazon kerää dataa työntekijöidensä tyytyväisyydestä ja käyttää sitä estääkseen työntekijöidensä järjestäytymisen ammattiliittoihin. Yrityksen syytetään siirtelevän työpaikasta toiseen työntekijöitään, joiden epäillään haluavan järjestäytyä kollektiivisesti.

Digitalisaation ja algoritmien kasvavasta vaikutuksesta ihmisten elämään ja yhteiskuntiin on kirjoitettu laajalti viime vuosina, sekä utopistisessa ja tekno-optimistisesta näkökulmasta, että dystooppisesta ja pessimistisestä tekno-kriittisestä vinkkelistä. Teknologian voidaan katsoa edistävän vallankumouksia ja demokratiaa, kapitalismia ja globalisaatiota, vaikka samaan aikaan on mahdotonta sivuuttaa sen vahvistavaa vaikutusta diktatuureille, ja sen negatiivisia vaikutuksia poliittiselle keskustelulle jo vakiintuneissa demokratioissa. Loppujen lopuksi, teknologia on aina ollut se kehys ja

TEEMA

infrastruktuuri missä yhteiskunnat toimivat, ja se on ollut aina vallan väline kontrollia varten. ’’Ei mitään uutta auringon alla?’’ Tuskinpa… *** On the strength of its unprecedented concentrations of knowledge and power, surveillance capitalism achieves dominance over the division of learning in society – the axial principle of social order in an information civilization. This development is all the more dangerous because it is unprecedented.

It cannot be reduced to known harms and therefore does not easily yield to know forms of combat.

Näin kirjoittaa Harvard Business Schoolin emeritaprofessori Shoshana Zuboff kirjassaan The Age of Surveillance Capitalism: The Fight for a Human Future at the New Frontier of Power.

Teoksessaan hän käsitteellistää ‘’valvontakapitalismin’’, vuosituhannemme uusimman kapitalismin muodon. Zuboffin mukaan nykyaikainen, digitalisoitunut talousjärjestelmä perustuu yhä enemmän dataan: mitä enemmän yritykset tietävät, sitä paremmin ne pystyvät ennustamaan ihmisen käyttäytymistä ja sitä kautta markkinoita laajalti. Valvontakapitalismissa yritykset pyrkivät siis seuraamaan kaikkia julkaisujamme, tykkäyksiämme, sijaintejamme ja klikkauksiamme (ja paljon paljon muutakin) – ja siten analysoimaan ja myymään niitä käyttäytymisemme futuureina, eli ennustuksina toiminnastamme. Lopullinen tavoite on Zuboffin mukaan muovata ja muokata toimintaamme tuottaakseen voittoa. Yritykset kuten Facebook, Google ja Amazon ovat pioneereja tässä, mutta Zuboffin mukaan valvontakapitalismin logiikka on hiljalleen edennyt kattamaan ja määrittämään koko globaalin talouden. Jos valvontakapitalismia ei pysäytetä tai säännellä, riskinä on, että edessämme on kokonainen yhteiskuntajärjestelmä, jossa nykyisyys ja tulevaisuus ovat valvontakapitalismin alistamina.

Zuboffin dystopia on ’’varmuuden utopia’’.

Zuboffin näkemys globaalin talouden suunnasta on mielenkiintoinen, mutta hänen analyysinsä tiedon ja vallan suhteesta on esimerkkiemme kannalta valaisevampi. Ei ole tarpeen sortua helppoon salaliittoteoreettiseen ajatteluun huomatakseen, että tiedon suhteen digi

26

TEEMA

taalinen teknologia operoi tällä hetkellä epäsymmetrisesti. Meistä tiedetään paljon, mutta me emme tiedä mitä meistä tiedetään; meitä koskeva tieto on tarkoituksellisesti tuntematon meille itsellemme. Zuboff kirjoittaa, että yhteiskuntaa määrittää yhä enemmän tiedonjako, eikä niinkään työnjako. Yhteiskunnan tiedonjako herättää kysymyksiä tiedosta, auktoriteetista ja vallasta. ’’Kuka tietää?’’ on kysymys tiedon jakautumisesta – onko osallisena tai torjuttuna mahdollisuudesta saada tietää; ’’Kuka päättää?’’ on kysymys auktoriteetista – eli mitkä ihmiset, instituutiot tai prosessit määrittävät ketkä pääsevät osallistumaan tiedon saantiin ja oppimiseen, mitä heidän on mahdollista oppia, ja miten he voivat toimia tietonsa pohjalta; ja viimeiseksi ’’Kuka päättää kuka päättää?’’, eli kenellä on valta, joka vahvistaa auktoriteetin jakoa tai pidättää tietoa.

Informaatioyhteiskunnassa digitaalisten teknologioiden tärkeimpiä ominaisuuksia on niiden suhteellinen näkymättömyys. Zuboffin kuvaaman tiedonjaon voidaan myös nähdä vaikuttavan äsken kuvatuissa esimerkeissä, joissakin tapauksissa enemmän kuin toisissa.

Teknologia tekee kontrollista näkymättömän siinä mielessä, että on vaikeampaa (ellei mahdotonta) tietää, kuka tai mikä tekee päätöksiä ja miten. Yksilön vapautta voidaan siis kaventaa tai kokonaan hävittää tavoin, joilla yksilö ei välttämättä edes tiedosta sitä, kuten Amazonin työntekijöiden esimerkissä. Niissä tapauksissa, joissa kontrolli ei ole täysin näkymätön, kuten Iso-Britannian esimerkissä, päätöksenteko on silti persoonaton, emootiota vailla oleva pro-

27

sessi; koneellinen automaatio, jonka takana ei nähtävästi ole ketään. Etelä-Korean esimerkki puolestaan osoittaa, miten kaikille avoin data voi johtaa jonkinlaiseen digitaaliseen naapurivalvontaan, joka toimii omalla vihan logiikallaan, ja jota kukaan ei nähtävästi sääntele.

Niin kuin esimerkeistä käy ilmi, kyse ei ole vain teknologiasta, vaan vallasta, instituutioista ja politiikasta. Olemmeko valmiita luovuttamaan päätöksenteon persoonattomille prosesseille, joista meillä ei ole välttämättä havaintoa? Miten yhteiskunnat reagoivat, jos vastuu sysätään algoritmeille ja teknologioille? Tuleeko ’’algoritmin viasta’’ poliitikon suosikkitekosyy?

Aiommeko tulevaisuudessa kysyä, kuka päättää tietojemme käytöstä ja mihin tarkoituksiin?

Kenellä pitäisi olla valta päättää, kuka päättää?

Teknologia ei ole autonominen voima, eivätkä kaikki yhteiskunnalliset ongelmat ole teknologisia ongelmia. Teknologia sisältää historiaa, politiikkaa, kulttuuria ja vallankäyttöä. Maailmassa, jossa ratkaisukeinoiksi esitetään yhä enemmän teknologiaa kiertääkseen politiikan, tarvitsemme lakeja, ymmärrystä ja tietoisuutta siitä ympäristöstä, missä elämme. Orwell ja 1984 ovat vanhentuneita kliseitä, eivätkä ne riitä kuvaamaan nykytilaa, joka on oudompi sen arkisessa tavallisuudessa. Demokratian ja autonomisen itsemääräämisoikeuden vuoksi tarvitsemme pitkän aikavälin suunnitelman, jossa teknologiat ja demokraattiset osallistumistavat ovat sopusoinnussa. P Teksti: Antonio Tarnaala Kuvitus: Mathew Schwartz, Unsplash, Anri Liikamaa, Pixabay

TEEMA

Uusi aika Vanhat Hirviöt Maailma on kaupan Kaliforniassa on arvioitu viimeisen vuosikymmenen aikana kuolleen jopa 150 miljoonaa puuta kuivuuteen. Vastikään alkaneissa katastrofaalisen laajoissa maasto- ja metsäpaloissa, kuolleiden puiden on arvioitu lisäävän suurten tulimyrskyjen leviämistä entisestään.1 Taivaalle nousevien liekkien ja eri punaisen sävyjä hehkuvan taivaan lisäksi, nousee Kaliforniassa varhainen merkki ilmastonmuutoksen mukanaan tuomasta taloudellisesta ja poliittisesta järjestelmästä. Keskellä kaaosta amerikkalainen futuuripörssi CME perusti Kalifornian markkinoille maailman ensimmäisen vesifutuurikaupan. Monet ovat jo ehtineet juhlia mahdollisuutta kaupata tulevia veden ostotapahtumia, joiden arvo on ”noussut huimat 100%”.2 Suomeksi sanottuna: veden hinta on kaksinkertaistunut.

Veden integroiminen futuurikauppaan edustaa erästä keinoa, jolla nykyinen maailmanjärjestys on nähnyt otolliseksi vastata ilmastonmuutokseen. Taloustiede päävirtauksissaan kutsuu ympäristöongelmia taloudellisen toiminnan negatiivisiksi ”ulkoisvaikutuksiksi”, harmillisiksi sivutuotteiksi, jotka eivät välittömästi vaivaa markkinoiden itsensä toimintaa mutta aiheuttavat sosiaalista tai ympäristöllistä haittaa. Näihin ulkoisvaikutuksiin ilmastotaloustiede näkee

ratkaisuksi uusien markkinoiden luomisen, joiden kautta niille voidaan antaa hinta, jonka niiden tuottaja maksaa (esim. päästökauppa). USA:n futuurikaupan säätelyelimen CF TC:n virkamies Rostin Behnam juhlisti veden finansoimista: ”se auttaa sidosryhmiä jakamaan riskejä, joita meille enenevissä määrin ilmenee”.3 CF TC toivookin nyt, että Kalifornian vesikaupasta tulisi esimerkki lopulle maailmalle siitä, miten kasvavan niukkuuden maailmassa veden käyttöä voidaan hallinnoida.

YK:n arvion mukaan 2025 mennessä 2/3 maailman väestöstä tulee kärsimään veden niukkuudesta,4 joten tulevien veden futuurimarkkinoiden täytyisi olla kansainvälisiä ja tarkkaan valvottuja. Ilmastokriisi ei näytä merkkejä hidastumisesta ja ilman toimintaa, marssimme kohti uusia katastrofeja tulee jatkumaan ikuisesti. Miltä siis näyttäisi maailma, jossa liberalistisen mielikuvituksen mukaisia ilmastotoimia alettaisiin omaksua kansainvälisesti?

Ilmasto-Leviatan Kirjassaan Climate Leviathan: A Political Theory of Our Planetary Future, Geoff Mann ja Joel Wainwright kartoittavat polkuja, joita he uskovat nykyisen maailmanjärjestyksen mahdollisesti kulkevan lämpenevässä maailmassa. He ammentavat Thomas Hobbesin ja Carl Schmittin poliittisesta

28

TEEMA

teoriasta, kritisoiden molempia marxilaisesta perspektiivistä käsin, sillä toisin kuin Schmitt ja Hobbes, Mann ja Wainwright haluavat tematisoida pääoman irrallisena valtiovallasta. He näkevät tulevaisuutemme määrittyvän kahden kysymyksen vastausten mukaan: 1) syntyykö maapallolle planetaarinen suvereeni? ja 2) säilyykö kapitalismin logiikka vallitsevana talouden organisoimisen muotona? Mitä he näillä tarkoittavat?

“

Jatkuvan materiaali-intensiivisen talouskasvun aiheuttaman ilmastokriisin ratkaisuksi tarjotaan maailmanhallintoa

Suvereeni on se yhteiskunnallinen toimija, joka kykenee päättämään poikkeustilan julistamisesta. Se voi tarpeen tullen päättää, että lain valta pätee yli kaiken, mutta säädetty laki ei ole voimassa, vain vallanpitäjän tahto. Koronaviruksen aikana valtiot ovat käyttäneet tätä etuoikeuttaan laajasti, mutta olemme jo pidemmän aikaa nähneet kuinka kasvava osuus sosiaalisista ja poliittisista ongelmista muutetaan kysymyksiksi ”kansallisesta turvallisuudesta”, jotka peittoavat aina muihin arvoihin perustuvat kysymykset priorisoinnissa ja edustavat poikkeusta johon tavallinen harkinta ei päde. Monet tutkijat ja kommentoijat ovatkin ehdottaneet ilmastonmuutoksen integroimista osaksi turvallisuusdiskurssia, pohtien jopa YK:n turvallisuusneuvoston mahdollisuuksia toimia keskusjärjestönä ilmastotoimissa.5

29

Mann ja Wainwright määrittelevät siis suvereniteetin vallan perinteisesti, mutta entäpä kapitalismin? Määritelmässään Mann ja Wainwright ovat ortodoksisia marxilaisia eli he näkevät kapitalismin vaihdannan, tuotannon ja kierron prosessina, jossa raha muuttuu hyödykkeiksi ja hyödykkeet taas rahaksi kansainvälisillä tavaramarkkinoilla.

Seurauksena he pitävät sortoa ja tehotonta

TEEMA

resurssien allokaatiota.

Wainwright ja Mann kutsuvat nykyisen tilanteemme jatkoa, jossa maailmanjärjestys muodostuu pääoman ja suvereniteetin ehdoin, nimellä ”ilmasto-Leviatan” (Climate Leviathan). Kankea nimi on viittaus Jobin kirjan raamatulliseen petoon, jota filosofi Thomas Hobbes käytti metaforana valtion auktoriteetista. He kuitenkin uskovat, että suurvaltapolitiikan suvereniteetti tulee muuttumaan oleellisesti nykyisestä omaksumalla planetaarisen muodon. Tämä suvereeni on planetaarinen kahdessa mielessä: sen tulee yhtäältä kyetä maailmanlaajuiseen toimintaan ja toisaalta toimia planetaarisen hallinnan nimessä: maanpäällisen elämän puolesta.6 Ilmasto-Leviatanin synnyttyä, globaali pohjoinen, kenties blokissa Kiinan kanssa, hallitsisi ilmastotoimia. Eräänä esimerkkinä sen kannattajakunnasta Mann ja Wainwright nostavat Obaman tiedeneuvonantaja John Holdrenin kommentin, jossa hän ehdotti ”planetaarisen regiimin” perustamista, joka voisi ”toimia supervirastona populaation, resurssien ja ympäristön saralla”. Planetaarisella regiimillä olisi myös valta ”hallita ilmakehän saasteiden lisäksi puhtaan veden varantoja kuten jokia ja järviä, jotka ylittävät kansainvälisiä rajoja”.7 jatkuvan materiaali-intensiivisen talouskasvun aiheuttaman ilmastokriisin ratkaisuksi tarjotaan maailmanhallintoa: hallintoa, joka toisi mukanaan koko planeetan kattavan turvallisuusaparaatin; hallintoa, joka ”näkee maan ääriin saakka, näkee kaiken, mikä on taivaan alla. Säätää määräajan sateelle, ja näyttää ukkoselle tien.” ( Job 28:24-25).

Mutta ilmasto-Leviatan ei suinkaan ole ainoa skenaario, jota Mann ja Wainwright käsittelevät. Euroopassa ja Amerikassa monet tuulet ovat puhaltaneet myös koordinoituja ilmastotoimia vastaan. Heidän maailmansa olisi skenaario, jossa pääoma säilyy, mutta planetaarista suvereenia ei synny; ”ilmasto-Behemot”. Eurooppa – joka alueena on ilmastonmuutoksen johdosta pienimässä

uhassa – on sulkenut pakolaiskriisin myötä rajansa ja ulkoistanut likaisen turvallisuustoimensa naapurimailleen etelässä ja idässä.

Lienee selvää, miten tämä siipi oikeistoa reagoisi vuoden 2050 maailmaan, jossa olisi jo miljardi pakolaista. 8 Punaisia aaveita Tapahtumakulkua, jossa planetaarinen suvereeni hylkää pääoman logiikan, Mann ja Wainwright kutsuvat ilmasto-Maoksi. Ilmasto-Mao – kuten nimestä saattaa kuulla – syntyisi heidän mukaansa Aasiassa. Suuri osa ilmastonmuutoksen negatiivisista vaikutuksista tulee kohdistumaan maailman väestönrikkaimmalle alueelle. Maon politiikalle tyypillinen kyky mobilisoida massoja

“

Malm käyttää leninismin historiaa tuntevan korvaan vallan lievää ilmaisua sanoessaan tilanteemme selvittämiseksi tarvittavan ”jonkin verran kovaa valtaa”

ja artikuloida tavoitteet, jotka pystyivät sisäistämään niin Kiinan maalaistalonpojat kuin köyhät kaupunkilaistyöläisetkin, on yhä korkeassa kysynnässä. Monet vasemmistolaiset – vaikkeivat he keskitykään välttämättä Kiinaan – ovat ilmaisseet tukensa jonkinlaiselle ilmasto-Maolle.

Kirjassaan Corona, Climate, Chronic Emergency: War Communism in the Twenty-first Century, ruotsalainen marxilais-ekologi Andreas Malm ilmaisee tukensa uudelle suuntaukselle, jota hän kutsuu eko-leninismiksi. Leninisteille tyypillisellä malttamattomuudella, hän pyyhkäisee vaihtoehtoiset kehityspolut sivuun kädenheilautuksella, nostaen esiin yhden opportunistisen anekdootin tai sitaatin, jonka pohjalta liike voidaan siirtää pois eko-leninismin tieltä.

Mutta myös leninisteille tyypillisesti, Mal-

30

TEEMA

min argumentointi on täynnä oivaltavaa koherenssia ja vaikeiden tosiasioiden katsomista silmiin. Malmin argumentti eko-leninismin puolesta perustuu kolmeen kykyyn, joita hän väittää vain leninistisen projektin omaavan.

Ensimmäinen on valtion kyky kukistaa suurimmat saastuttajat ja valjastaa ne osaksi ongelman ratkaisua. Bolsevikit ottivat porvarillisen valtion käsiinsä ja käänsivät sen työkalut keisarivaltaa ja duumaa vastaan, tämä vielä valkoisten hallitessa käytännössä kaikkia Venäjän öljy- ja hiilivarantoja.

Malm ehdottaakin, että me ottaisimme valtion avulla valtaamme öljy-yritykset ja valjastaisimme ne ilmastotoimiin välittömästi.

Valtion toimintakyvyn lisäksi, Malmin mukaan eko-leninismin puolesta puhuu sen teoreettinen kehikko, joka kääntää katseen seurauksien sijaan juurisyihin. Koronaan vastatessa yhteiskunnan pysäyttäminen on vain vastaus seurakseen, jonka syynä Malm

“

Mann ja Wainwright näkevät X:n reittinä, joka hylkää niin valtion, markkinat kuin massatkin ja etsii sen sijaan uniikin reitin

näkee eläinten tehdastuotannon, vähenevän biodiversiteetin ja ihmisten kasvavan kanssakäymisen tautirikkaiden lajien, kuten lepakoiden kanssa. Ääriortodoksisena marxistina Malm ei usko, että markkinapohjainen ratkaisu olisi edes teoriassa kykenevä vastaamaan tilanteeseemme. Sosiaalidemokratia ja libertaristiset vasemmistoliikkeet taas parhaillaan vain hidastavat vääjäämätöntä, kun eko-leninismi taas kykenee vastaamaan kaikkiin uhkiimme samaan aikaan. Viimeisenä kyvykkyytenä, joka puhuu leninismin puolesta, Malm listaa nopeuden suurimpana hyveenä. Tunne painavasta uhasta, johon nykyjärjestys on liian korruptoitunut ja hi-

31

das vastaamaan saa meidät manaamaan vaarallisia voimia.

Mitä on tehtävä?

Malm käyttää leninismin historiaa tuntevan korvaan vallan lievää ilmaisua sanoessaan tilanteemme selvittämiseksi tarvittavan ”jonkin verran kovaa valtaa” 9. Malm tiedostaa kantamansa historiallisen taakan, mutta sysää vastalauseet sivuun sanomalla totalitarismin uhan olevan aina leninismissä läsnä, muttei missään nimessä välttämätön10.

Toive siitä, että annettuamme valtiolle täydet poikkeustilakyvykkyydet ja toimeenpanovallan tehdä ilmastotoimia se maagisesti antaisi ne meille takaisin on parhaimmillaan naiivi. Elämme yhä maailmassa, jonka tuo toive loi maailmansotien aikaan 11.

Leninin aikalainen Rosa Luxemburg huomasi tulevan Neuvostoliiton taipumukset autoritäärisyyteen jo Leninin aikana 1918: Kun koko maassa tukahdutetaan poliittinen elämä, täytyy myös neuvostojen yhä enemmän ja enemmän lamaantua. Ilman yleisiä vaaleja, ilman rajoittamatonta lehdistön ja kokoontumisvapautta, ilman mielipiteiden vapaata taistelua kuolee elämä jokaisessa julkisessa laitoksessa. Elämä muuttuu muotoelämäksi, jossa vain byrokratia pysyy aktiivisena elementtinä.

Julkinen elämä nukahtaa vähitellen, muutama tusina puoluejohtajia tyhjentymässä tarmossaan ja rajattomassa kokemuksessaan johtaa ja hallitsee. Heidän joukossaan todellisuudessa vain tusina silmiinpistävää johtajaa hoitaa johtamisen. Työväenluokan eliitti kutsutaan silloin tällöin kokouksiin, joissa sen on määrä osoittaa suosiotaan johtajien puheille ja hyväksyä ehdotetut päätökset yksimielisesti. Kyseessä on varmasti diktatuuri, mutta ei proletariaatin diktatuuri, vaan poliitikkokourallisen diktatuuri 12.

Mann ja Wainwright käyttävät pätkiä Climate Leviathanista vapaamman, pääoman ja planetaarisen suvereniteetin hylkäävään liikkeen ruotimiseen, mutta osiot jäävät aina proosallisiksi ja abstrakteiksi, eikä tämä ”Ilmasto-X” saa läheskään yhtä yksityiskoh-

TEEMA

taista kohtelua kuin autoritääriset vastaparinsa.

Tämä ominaisuus ei välttämättä ole Ilmasto-X:n heikkous. Mann ja Wainwright näkevät X:n reittinä, joka hylkää niin valtion, markkinat kuin massatkin ja etsii sen sijaan uniikin reitin, jossa toimijuus, inhimillinen organisaatio ja elävä kulttuuri tulevat hallitsemaan. Eurooppalaisen poliittisen ajattelun perinteelle on tyypillistä ajatella, että saatuamme tarpeeksi selkeän kuvan poliittisesta tilanteestamme, voisimme luoda kartan, jonka kautta ideaaliyhteiskunta syntyy.

Tämän intuition vastustaminen on välttämätöntä, sillä se on johtanut valistuksen suurimpiin ylilyönteihin Neuvostoliiton ja itsetuhoon ajautuvan nykyjärjestelmämme muodossa, jonka vanha nimi ”historian loppu” kantaa nyt synkkää kaikua.

Ilmastonmuutos edustaakin siis hirmuvaltaa vastustaville suurta haastetta, sillä se on yhtäältä kriisi, jonka tieteellinen todellisuus on selvä ja toimemme sitä vastaan kartoitettu: fossiilisten polttoaineiden kaivamisen ja polttamisen lopettaminen ja hiilinielujen kasvattaminen, sekä maankäytön radikaali vähentäminen. Toisaalta ilmastonmuutos on jatkumossa kaiken elämämme kanssa, eikä sen katastrofaalinen luonne yksinomaan oikeuta turvautumaan vanhojen hirviöiden apuun. Leninin halu lopettaa ensimmäinen maailmansota ja tuoda kansoille ”ruokaa ja maata” oli varmasti kunnioitettava, mutta tsaarivallan korvasi lopulta diktatuuri, jossa vallanpitäjän edessä kumarrettaessa häntä kutsuttiin ruhtinaan sijaan toveriksi.

Vastustetaan kaipuuta siihen, että joku muu kuin me pelastaisi meidät kriisistämme.

Maailmassa on jo tarpeeksi hirviöitä. P Kirjoittaja: Jooseppi Räikkönen

1. Bettina Boxall, Los Angeles Times “150 million dead trees could fuel unprecedented firestorms in the Sierra Nevada” 2. Myra P. Saefong, MarketWatch, “Why we need water futures” 3. Phililp Stafford, Financial times “US regulator welcomes water futures as tool to manage climate risk” 4. Secretary-General Warns Two Thirds of Global Population Could Face Water-Stressed Conditions within Next Decade, in Message for International Forests Day 5. Scott, Shirley V. “The securitization of climate change in world politics: how close have we come and would full securitization enhance the efficacy of global climate change policy?.” Review of European Community & International Environmental Law 21, no. 3 (2012): 220-23 6. Wainwright, Joel ja Geoff Mann. Climate Leviathan: A political theory of our planetary future. Verso Books, 2018 s.29 7. Ehrlich P, Ehrlich A and Holdren J (1977) Ecoscience: Population, Resources, Environment. San Francisco: Freeman & Co s.942-943 8. Reuters, Luke Baker ”More than 1 billion people face displacement by 2050 – report” 9. Malm, Andreas. Corona, Climate, Chronic Emergency: War Communism in the Twenty-First Century. Verso, 2020 s124 10. ibid 164-165 11. Tämä on ainakin Giorgio Agambenin tulkinta hänen klassisessa teoksessaan Stato di eccezione (Poikkeustila) vuodelta 2003.

12..Luxemburg, Rosa: Venäjän Vallankumous 1918 §6 E

ndnotes 1 2 3 4 5. Scott, Shirley V. “The securitization of climate change in world politics: how close have we come and would full securitization enhance the efficacy of global climate change policy?.” Review of European Community & International Environmental Law 21, no. 3 (2012): 220-23 6. Wainwright, Joel ja Geoff Mann. Climate Leviathan: A political theory of our planetary future. Verso Books, 2018 s.29 7. Ehrlich P, Ehrlich A and Holdren J (1977) Ecoscience: Population, Resources, Environment. San Francisco: Freeman & Co s.942-943 8. Reuters, Luke Baker ”More than 1 billion people face displacement by 2050 – report” 9. Malm, Andreas. Corona, Climate, Chronic Emergency: War Communism in the Twenty-First Century. Verso, 2020 s124 10. ibid 164-165 11. Tämä on ainakin Giorgio Agambenin tulkinta hänen klassisessa teoksessaan Stato di eccezione (Poikkeustila) vuodelta 2003.

12.

32

TEEMA

Yhden utopia

D

iktatuuri on valtion hallintomuoto, joka perustuu yhden henkilön rajattomaan vallankäyttöön. Se lienee valtaa tavoittelevan absoluuttinen utopia: onko diktatuuri tapa luoda ihanteellinen yhteiskunta itselleen omista lähtökohdistaan? Ominaista järjestelmälle on demokraattisten vapauksien kieltäminen ja poliittisen opposition tukahduttaminen.

Diktaattorit kompastuvat usein omaan ”nerokkuuteensa”, sillä järjestelmänä diktatuuri on usein muuntautumiskyvytön suhteessa johtajansa arvopohjaan.

Valko-Venäjällä pidettiin elokuussa 2020 presidentinvaalit, joissa maata 26 vuotta johtanut Aljaksandr Lukašenka sai alustavan tiedon mukaan murskavoiton ja peräti 80 prosenttia ää-

33

nistä. Oppositio on tulosten julkaisun jälkeen vaatinut rehellisiä vaaleja, Lukašenkan eroa sekä muutoksia perustuslakiin. Äänestystä pidetään vilpillisenä ja se on saanut sadat tuhannet valkovenäläiset osoittamaan mieltään kaduille tänä pandemian ja sosiaalisen eristäytymisen aikakautena. Mielenosoittajiin on kohdistettu poliisiväkivaltaa ja mielivaltaisia pidätyksiä. Opposition presidenttiehdokas Svjatlana Tsihanouskaja on ollut syyskuusta lähtien maanpaossa Liettuassa. Euroopan muut valtiot, Suomi mukaan lukien, ovat ottaneet tiukasti kantaa maan tilanteeseen ja Euroopan parlamentti on esimerkiksi ilmoittanut, ettei kuluvan virkakauden päätyttyä aio enää tunnustaa Lukašenkaa presidentiksi.

“Voivatko ulkopolitiikka ja valtion sisällä tapahtuva systemaattinen oikeuksien rajoittaminen esiintyä toisistaan irrallisina ilmiönä?”

Poliittinen tukahduttaminen on kieltämättä viety jo pitkälle, jos opposition johtaja joutuu lähtemään maanpakoon oman sekä lastensa turvallisuuden takia. Täydellinen tukahduttaminen tuntuu kuitenkin epärealistiselta tavoitteelta ilman täydellistä eristäytymistä. Voivatko ulkopolitiikka ja valtion sisällä tapahtuva systemaattinen oikeuksien rajoittaminen esiintyä toisistaan irrallisina ilmiönä? Vai onko lopputuloksena aina se, että ulkopoliittiset suhteet Euroopassa kärsivät maan sisällä tapahtuvasta sorrosta ja ulkopoliittisten suhteiden hoitaminen edellyttää kansalaisten asianmukaista kohtelua? Ihmisoikeuksien rajoittaminen lienee mahdollista, (ei välttämättä järkevää, mutta mahdollista) Valko-Venäjänkin kaltaisessa maassa, mutta avoimuus erityisesti Euroopan maiden välisessä kommunikaatiossa luo omat haasteensa pyrkimyksille evätä ihmisiltä heille kansainvälisesti myönnettyjä oikeuksia. Niiden olemassaoloa on mahdotonta piilottaa tai lähteä kieltämään.

Kansan ja muiden Euroopan valtioiden painostuksesta huolimatta Lukašenka ei kuitenkaan näytä perääntymisen merkkejä. Sen sijaan hän järjestää virkaanastujaispippalot itselleen ja käyttää kollegoidensa, muiden diktaattorien, hyväksi toteamaa keinoa esiintyen televisiossa rynnäkkökivääri kädessä. Samaa illuusiota voimakkuudesta ja järkkymättömyydestä ovat hyödyntäneet esimerkiksi

Saddam Hussein ja Hugo Cháves.

Valko-Venäjän itsenäistymisestä asti Lukašenka on käytännössä roikkunut vallan kahvassa. On myönnettävä, että 26 vuotta sitten valtiossa, jota on läpi sen historian johdettu alistuneena voimakkaamman maan toimesta, itsenäisyys tuntui utopistiselta ajatukselta ja itsenäistymistä ajava johtohahmo luotettavalta. Valko-Venäjä on ollut Lukašenkalle tyhjä valkoinen kangas, jota hän on päässyt maalaamaan oman mielensä mukaan. Vuonna 2020 hän ei kuitenkaan ole enää ainut, jolla on sanottavaa maalausprosessiin liittyen. Lukašenka ei ole onnistunut venyttämään autoritaarisuuttaan sfääreihin, joissa diktatuurin toimivuus edellyttää sen olevan. ”Täydellisen” yhteiskunnan luomisen prosessi kompastuu usein omaan kykenemättömyyteensä vastata muun maailman muutokseen. Valko-Venäjä ei ole tästä poikkeus – Lukašenka ei ole utopistisia tavoitteitaan ajaessa onnistunut sulkemaan valkovenäläisten silmiä muutokselta. Globaalin maailman kytkeytyneisyys ei anna diktaattoreille armoa. Vain täysin sulkeutunut yhteiskunta voisi teoriassa tarjota diktatuurille suotuisat elinolosuhteet ja se, jos mikä, tuntuu silkalta utopialta. Esimerkiksi median rajoittaminen on tapa kontrolloida, mutta totaalinen eristäminen lienee liki mahdotonta. Diktatuurissa luodaan toimivuuden takaamiseksi illuusio siitä, ettei vaihtoehtoja ole.

Niitä kuitenkin on. P

Teksti: Saana Brusiin Kuva: Johannes Vänttinen

34

VIERASKYNÄ

Konkreettinen utopia nyt Teksti: Eero Lipponen

Ollaan jumis kuolemantähdel Jonka rakens Reagan ja Thatcher Ei oo vaihtoehtoja Ees valo ei pääse pakoo

Folkhem: kuolemantähti

V

uosina 1979–1990 Iso-Britannian pääministerinä toiminut Margaret Thatcher tuli tunnetuksi lauseesta ”There is no alternative”.

Vaihtoehtoja ei hänen mukaansa ollut yksityistämiselle, julkisen sektorin menoleikkauksille ja sääntelyn purkamiselle, niin sanotulle uusliberalistiselle politiikalle. Sittemmin olemme saaneet (tai joutuneet) kuuntelemaan erilaisia versioita tästä lauseesta jo neljänkymmenen vuoden ajan.

Vaihtoehdottomuuden hokemisen taustalla on leikattu terveydenhuollosta, koulutuksesta ja monista sosiaalietuuksista sekä kuljettu talouskriisistä toiseen. Y-sukupolven tulokehitys on useissa maissa pysähtynyt. Milleniaalit ovat ehkä ensimmäinen sukupolvi, joka tienaa vanhempiaan vähemmän.

Samaan aikaan uutiset ovat raportoineet meille metsäpaloista, sukupuuttoon kuolevista lajeista ja mannerjäätiköiden sulamisesta.

Kauheimmat apokalypsikuvat kertovat meille kuumentuneesta maapallosta, jolla vähentyneistä resursseista käytävät veriset sodat niittävät ihmishenkiä globaalisti liikkuvien virusten avustuksella samalla, kun hirmumyrskyt repivät suurkaupunkien julkisivuja alas.

Liberaali edistyskertomus on menettänyt uskottavuutensa. Sen hegemonian halkeamista pulppuaa pettyneiden ihmisten raivo, jota äärioikeisto on taitavasti kanavoinut lupaa-

35

malla paluuta idylliseen menneisyyteen. Tämä menneisyys on kuitenkin täysin kuvitteellinen, eikä globaalin kapitalismin, prekarisoitujen työmarkkinoiden ja perinteisten sosiaalisten siteiden vararikon ongelmiin voida vastata rajojen sulkemisella, ”oikeisiin töihin” pakottamisella tai vakaiden ihmissuhteiden vankiloihin telkeämisellä.

Lohduttomilta näyttävien yhteiskunnallisten kehityskulkujen keskellä tuskin yllättää ketään, kun tutkija Teppo Eskelinen kertoo filosofian opettajien havainneen, että lukiolaisia on vaikea saada enää nykyään kuvittelemaan ihanneyhteiskuntia. Politiikan vaihtoehdottomuus yhdistettynä ilmastoahdistukseen näyttää näivettäneen poliittisen mielikuvituksen, eikä ennen niin innostavasta harjoituksesta saada enää mitään irti.

Mikä avuksi? Pitäisikö mielikuvituksettomille lukiolaisille tarjota sitten lisää mielikuvitusleikkejä, toimittajien alkaa karusta todellisuudesta raportoimisen sijaan puhallella tuulentupia ja poliitikkojen lupailla katteettomia? Eikö tämä ole vastuutonta? Ja mitä hyötyä on kaukaisille saarille tehdyistä mielikuvitusmatkoista tai meren alaisiin valtakuntiin kuivasukeltamisesta? Kyllähän maailmassa on kouriintuntuviakin ongelmia ja syödäkin pitää!

Juuri epärealistiseksi toiveajatteluksi, vastuuttomaksi lupailuksi ja katteettomiksi

VIERASKYNÄ

kuvitelmiksi on utopistinen ajattelu historiallisesti leimattu, kun sitä on haluttu vastustaa.

Utopia on matkaajan karvaasti pettävä kangastus, ja utopisti kulkee pää pilvissä törmäillen todellisuuden teräviin murikoihin.

Totta onkin, että utopioiden toistuvana ongelmana voidaan pitää vaikuttavaan todellisuuteen kohdistuvan analyysin puutetta.

Maailman muuttamiseksi tuskin riittää moralistinen nykyisyyden halveksunta ja sille ihanteellisen vastakuvan maalaaminen kaukaiselle saarelle.

Mutta näistä ongelmista huolimatta poliittista ajattelua ei ole olemassa ilman utopistista elementtiä. Ajattelu ilman viittausta olemassa olevan tuolle puolen pelkistyy vallitsevien olosuhteiden ideologiseksi oikeuttamiseksi. Ja emmekö juuri nykyään vaihtoehdottomuuden ajassa, tulevaisuuden perumisen tunnelmissa ja ilmastonmuutoksen apokalypsin aattona tarvitsisi tulevaisuuden avaavaa horisonttia, jotta pystyisimme kamppailemaan paremman elämän puolesta?

Konkreettinen utopia Saksalaisfilosofi Ernst Bloch tunnisti utopian ongelmat 50-luvun kirjoituksissaan, mutta päätyi kuitenkin esittämään, että utopia on jotain ihmisen ajattelulle ominaista ja kaikelle progressiiviselle politiikalle välttämätöntä.

Marxilaisessa traditiossa, josta Blochkin ammensi, oli jo 1800-luvulla käyty ankaraa debattia utopian merkityksestä työväenliikkeen poliittisessa ajattelussa. Karl Marx ja Friedrich Engels tunnetusti kritisoivat utopistisosialisteja kapitalismin historiallisen analyysin ohuudesta ja todellisen maailman ristiriitojen ohittamisesta. Heidän mukaansa oli keskityttävä työväenluokan järjestäytymiseen ja kapitalistisen riiston todellisuuteen sosialistisiin ihanneyhteisöihin kohdistuvan tyhjän intoilun sijasta.

Bloch piti itselleen välttämättömänä tehtävänä jatkaa Marxin ja Engelsin aloittamaa kapitalismin systemaattisen ja kriittisen analyysin perinnettä, johon hän pyrki yhdistämään omalle ajattelulleen niin tärkeän utooppisen elementin, toivon periaatteen. Kahden tradition risteyspisteessä syntyi konkreettisen uto-

pian käsite.

Konkreettinen utopia on abstraktin utopian vastakohta. Kun abstrakti utopia on vaikuttavan todellisuuden kehitystendensseistä piittaamaton kuvitelma – esimerkiksi kaukainen saari, jossa elämä on autuasta – perustuu konkreettinen utopia tulevaa muotoilevien virtausten tunnustelemiseen. Sen lähtökohtana on analyysi nykyisyydessä toimimisen ehdoista.

Mutta jos ajattelu pysähtyy nykyisyyteen, jumitumme pahimmassa tapauksessa ainoastaan pohtimaan vippaskonsteja reaalipoliittisissa peitsenväännöissä. Konkreettisen utopian ehtona onkin ajatus paremmasta tulevasta, hyvästä elämästä, joka voidaan tehdä todeksi, kun ymmärretään olemassa olevassa maailmantilanteessa toimimisen lainalaisuudet.

Tiivistetysti: Abstrakti utopia kertoo, että on olemassa kaukainen saari, jossa elämä on onnellista. Konkreettinen utopia antaa onnellisemmalle saarelle koordinaatit ja varustaa laivan perämiehen tiedoilla vesistössä vaanivista karikoista, laivaa keikuttavista akanvirroista ja kaikin keinoin vältettävistä kurimuksista.

Konkreettinen utopia nyt Konkreettinen utopia on Blochille myös jotain, mikä saa muotonsa uuden syntymistä edeltävällä hetkellä. Hän kirjoittaa: ”Tämä ei-vielä-tullut on sitä, mikä ulkoisissa olosuhteissa on juuri nyt vaakalaudalla, tulevaisuutta joka vasta muotoutuu.”

Mistä nykyisen konkreettisen utopian pitäisi ponnistaa? Mikä tällä hetkellä on vaakalaudalla? Eikö juuri liberaali järjestelmä, jonka repeämispisteessä maan alta nousevat hirviöt: autoritaariset valtiot, kasvontunnistusjärjestelmät ja populistiset johtajat à la Trump. Mutta toisaalla myös Me too, Black lives matter, Extinction Rebellion ja vaatimukset vastikkeettomasta perustulosta.

Konkreettisen utopian maaperää hedelmöittää luhistuvan liberalismin liete. Viljelijän unelmat versovat siellä, missä on progressiivista toimintaa. P Kirjoittaja on yksi Valtio-opin opiskelijat ry:n ainejärjestölehden päätoimittajista.

36

TEEMA

Legendan mittainen mies

T

ämän jutun piti olla uraauurtava katsaus Richard Wagnerin utopiaan.

Tiukkaa analyysiä antisemitismistä, arjalaisuudesta ja siitä, kuinka yksi 1800-luvun merkittävimmistä säveltäjistä inspiroi itse Hitleriä. Sormeni syyhysivät päästä kirjoittamaan luonnontilasta ja yhteiskuntateorioista. Samalla kandidaatintyö painoi päälle ja päivät kävivät vähiin. Ja näin päädyinkin kirjoittamaan seuraavaa.

Tämä juttu kertoo Suomen Richard Wagnerista, Jean Sibeliuksesta. Ja ei, ei sillä tavalla Suomen Wagnerista – kuten Wagnerin, myös Sibeliuksen säveltämistyyli muovasi kokonaisen sukupolven tyylilajin uuteen uskoon. Toisin kuin Wagner, Sibelius ei ainakaan julkisesti (ja tuskin yksityisestikään) tehnyt laajoja kirjoituksia siitä, minkälainen hänen unelmiensa suomalainen kansa olisi. On kuitenkin totta, että Sibelius – kuten monet muut aikalaisensa taitelijat ja yhteiskunnan muu valveutunut eliitti – otti vahvasti kantaa poliittisiin ja sosiaalisiin tapahtumiin ja muutoksiin. Kansallisvaltioiden noustessa päätään nosti myös kansallisromantiikka; kumpi oli bensa ja kumpi liekit, sitä on melkein mahdotonta sanoa. Totuus kuitenkin on se, että jokaisen kansallisvaltion historiaa leimaa myös aikakausi, jolloin tuon valtion kansaa on romantisoitu enemmän tai vähemmän.

Saksassa se oli Wagner, Suomessa Sibelius.

Kandidaatintyöni pureutuu Sibeliuksesta luotuun julkisuuskuvaan suomalaisessa sanomalehdistössä välirauhan aikana. Olin ehkä naivisti yllättynyt siitä, kuinka jänniä juttuja näin pintapuolisen tutkimuksen tekeminen saattaa

37

paljastaa: esimerkiksi jokainen suomalainen lehti sijainnista ja taustasta riippumatta kuvasi Sibeliusta ääripositiivisesti, usein sellaisilla sanoilla kuten ”mestari” ja ”profeetta”. Toki pitää myös muistaa, että tittelillä ”mestari” on Suomessa hieman erilaisia konnotaatioita nykypäivänä 1940-luvun alkuun verrattuna. Joka tapauksessa Sibeliukseen suhtauduttiin ylistävästi silloin ja samaa voisi ehkä ikävän pelkistetysti sanoa myös nykypäivän akateemisesta maailmasta: Antti Vihisen väitöstyötä ”Theodor W. Adornon Sibelius-kritiikin poliittinen ulottuvuus” (2000) ei vastaväittelijänä toiminut dosentti ollut valmis hyväksymään, liekö teoksen lievästi negatiivissävytteisellä lopputulemalla ollut jotakin tekemistä dosentin mielipiteeseen. Ja mikä se lopputulema oli? Sibelius ei ollut natsi, mutta hyötyi kansallissosialismista.

Vähän niin kuin Suomi jatkosodassa.

Keitä ne on ne sankarit?

Sibelius oli aukottomasti tärkeä henkilö Suomelle esimerkiksi itsenäisyyskysymyksessä: hänen musiikkiaan Venäjän tsaarivalta pyrki sensuroimaan, mikä osaltaan vaikutti myös sen suosioon Suomessa. Keskellä välirauhaa Finlandia sanoitettiin, jolloin tätä merkkiteosta pystyi myös kansa mukailemaan. Sibelius itse pyrki olemaan omasta halustaan isänmaallinen, jonka pohjalta syntyi esimerkiksi Karelia-sarja; myöhemmin Sibelius myös kertoi katuvansa sitä, ettei ollut säveltänyt enempää nimenomaan kansallisaatteellista musiikkia. Hän teki Suomen ulkoministeriön kanssa tiiviisti yhteistyötä ja oli valmis myös ”taistelemaan” bolsevismia vastaan tekemällä ”isänmaallista pr-työtä”. Pi-

TEEMA

tää nyt myös muistaa, missä kontekstissa nämä ajatukset ovat syntyneet – Suomi oli 1940-luvulla nuori itsenäinen valtio, jonka kyljessä oli ei-niin-nuori, aika-paljon-isompi-ja-voimakkaampi valtio. Kansallisajattelu on siis mielestäni ihan perusteltua ja tarvittuakin, vaikka se nykyään mielletään (ihan syystäkin) aika erilaisesti. Tilanteet ovat aina kontekstiriippuvaisia ja niitä pitää myös pyrkiä tarkastelemaan sitä kautta.

klassisessa kansallisromanttisessa musiikissa on usein hyvin vahvojakin poliittisia kannanottoja. Wagnerin ammensi tarinoita oopperoihinsa esimerkiksi skandinaavisesta mytologiasta aika kyseenalaisella tavalla – suosittelen googlettamaan esimerkiksi Parsifal-oopperaa ympäröivän kohun. Kansallissankarit eivät mene rikki siitä, että niiden toimia tarkastelee muutenkin kuin vaaleanpunaisten lasien lävitse.

Mutta nyt se iso mutta: vaikka joku on ”kansallissankari”, ei se tee hänestä immuunia kritiikille. Sibeliusta pitää pystyä käsittelemään siten, että ymmärretään sekä hänen merkittävyytensä suomalaisessa historiassa että se, kuinka epäilyttävällä tavalla osa tuosta merkittävyydestä on luotu. Ehkä osa tätä ongelmaa on se, että taiteilijat (etenkin kansallisromanttiset sellaiset) on haluttu nähdä jotenkin eriävänä osana yhteiskuntaa: Benedickte Brinckerin mukaan nimenomaan musiikki on nähty liian abstraktina ja etäisenä politiikan tutkimukselle, vaikka juuri

Niin, se kandi. Ja Sibelius. Edellä mainittu tulee katoamaan ihmisten mielistä toivottavasti nopeasti sen luettuaan, jälkimmäinen on vankkumaton osa kulttuurihistoriaamme. Välillä harmittaa se, missä kontekstissa jotakin aivan upeaa musiikkia on sävelletty ja mikä agenda säveltämisen takana on ollut, mutta toisaalta on hyvä nähdä, että esimerkiksi musiikkitaide ei ole tyhjiössä syntynyt ilmiö, vaan se on hyvinkin sidottuna aikaan, paikkaan ja ihmiseen.

Maailma ei ole mustavalkoinen, vaan jokainen asia on lopulta yhdistelmä harmaan eri sävyjä. P Teksti: Veronika Konnos

38

TEEMA

Teksti: Anri Liikamaa

H

ieman yli viikon päästä itänaapurissamme koittaa suomalaisille suhteellisen tuntematon juhlapyhä: kansallisen yhtenäisyyden päivää vietetään Venäjällä 4. marraskuuta. Päivää on juhlittu nykymuotoisenaan vuodesta 2005, joskin juhlapyhän historia juontaa juurensa jo vuoteen 1917.

Päivää verrataan usein itsenäisyyspäivän juhlintaan, ja kuten Suomessakin, juhlaa yrittävät omia nationalistit ja maahanmuuton vastustajat. �Ultranationalistien� ja antifasistien väliset yhteenotot ovatkin yleistyneet myÜs Venäjällä viime vuosina. Mutta mitä venäläinen nationalismi oikeastaan on? Eroaako se siitä nationalismista, joka on nostanut päätään viime vuosina eri puolilla maailmaa? Ymmärtääkseen venäläistä nationalismia ilmiÜnä, tulee ymmärtää sen historiallinen tausta. Onkin aika syventyä siihen, miten Venäjän historia määrittelee nationalismin ilmentymistä maassa voimakkaasti yhä nykypäivänä.

Nationalismi, kansallisuusaate, on pohjimmiltaan ideologia, joka korostaa kansakunnan kulttuurista ja poliittista merkitystä järjestäytymisen keskeisenä muotona. Vaikka Benedict Andersonin

39

mukaan kansat ja kansallisvaltiot ovatkin kuvitteellisia yhteisĂśjä, yleisesti kansakunnan yhdistävien tekijĂśiden mielletään olevan kieli, yhteinen kulttuuri sekä historia, joiden perusteella yhteisĂśn tunne laajennetaan tuntemattomiin. Historioitsija Alexander J. Motylin mukaan venäläinen nationalismi jakautuu käsitteenä kahteen kategoriaan, joista toinen on edellä mainitun mukainen ’klassisempi’ russkii-nationalismi (Ń€ŃƒŃ Ń ĐşĐ¸Đš) – jossa etninen jako venäläiseen ja ei-venäläiseen kansaan määrittää kuulumisen yhteisÜÜn. Nationalismin toisessa rossiiskii-muodossa (Ń€ĐžŃ Ń Đ¸ĐšŃ ĐşĐ¸Đš) käsitetään venäläinen nationalismi imperialismi-henkisesti: monikansallisen keisarikunnan ajan tapaan lojaliteetti valtiolle ja sen johtajalle nousee tärkeämpään asemaan kuin kansa ja etnisyys.

Toisin kuin patriotismissa, nationalismissa koetaan ylpeyttä ja ylemmyyttäkin omasta kansasta, ja venäläisyys onkin historiallisena jatkumona usein mielletty korkeampaan arvoon kuin muut. Katsauksessa 1900-luvun alusta Stalinin aikaan venäläisessä nationalismissa olennaiseksi nousee tärkeä erottelu näihin etnisen ja

TEEMA

imperialistisen nationalismin käsitteisiin sekä niiden yhteen kietoutuneisuus. Näkyvillä on myÜskin vähittäinen kehityssuunta rossiiskii-näkÜkulmasta etnisempään russkii-nationalismiin toisen maailmansodan myÜtä. Historialliset juuret venäläisen nationalismin kehityksessä ovatkin olennaisia tarkasteltaessa nykyajan ilmiÜtä.

Imperialistinen ekspansio ja etninen nationalismi välinearvona Venäläisen nationalismin perinne ulottuu pitkälle historiaan: varsinaisesti se juontaa juurensa jo keskiajalle, jolloin Moskova miellettiin ortodoksisena �Kolmantena Roomana�. Venäjän keisarikunnan ollessa hyvin monikansallinen niin tsaarinajan, kuin sittemmin Neuvostoliitonkin ajan, johtajat pyrkivät ylläpitämään juuri imperiumia eikä kansallisvaltiota. Imperialistinen ajattelutapa on ollut eittämättä usein valloillaan Venäjän historian aikana. Imperialismiajattelun kaudet ovat mielestäni niin osaltaan ilmentäneet tätä venäläisen kansallismielisyyden muotoa kuin myÜs vaikuttaneet seuranneisiin etnisen kansallismielisyyden kausiin ja venäläiseen minäkuvaan. Keski- ja tsaarinajan Venäjän ekspansiosta lähtien kielen puhujakunta on ollut laaja, ja ennestään kielen ja kulttuurin alaa laajennettiin varsinkin Neuvostoliiton aikana. Tällä on eittämättä ollut vaikutusta nykymuotoisenkin venäläisen etnisen nationalismin kehittymissuuntiin ja kukoistuksen kausiin.

Imperialistisen nationalismin �or-

todoksisuus, itsevaltius, kansalaisuus�-ajattelu vallitsi vielä 1900-luvullekin tultaessa.

1900-luvun alkuvuosina eri ryhmittymät, kuten lojalistinen ja nationalistinen Mustat sotniat, ajoivat äärikansallismielistä ja antisemitististä agendaa. Monarkistiset liikkeet pyrkivät saamaan kannatusta tsaarille ja �suurvallan nationalismille�. Tätä merkittävämmäksi nationalistiseksi liikehdinnäksi nousi kuitenkin panslavismi, joka nousee ehkäpä merkittävimmin Euroopan historiaa suunnanneeksi nationalismikehitykseksi. Panslavismi kannatti slaavilaisten kansojen yhdistämistä, ja tämä asetelma toikin ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä paljon jännitteitä pintaan Venäjän ja muiden valtioiden välillä. Venäjällä panslavismi käsitettiin pääasiassa ajatuksena kaikkien slaavien yhdistämiseksi venäläisten johdolla – selvää imperialistista rossiiskii-taustavirettä siis.

Venäjän vallankumousvuonna 1917 uuden hallinnon myÜtä perustettiin kansallisen yhtenäisyyden päivän edeltäjä lokakuun vallankumouksen päivä, jota juhlittiin 7.11. Aatteellisesti bolťevikkien valtaannousu oli tosin kuolinisku venäläiselle nationalismille ainakin hetkeksi, sillä Neuvostoliitossa kansainvälisyysaate nähtiin merkittävänä osana sosialismin poliittista teoriaa, ja nationalismi nähtiin taantumuksellisena ja proletariaattien vastaisena. Kuitenkin jo toisen maailmansodan kynnyksellä kriisin uhan alla politiikassa siirryttiin takaisin nationalismiin. Vaikka Neuvostoliiton osallistumista toiseen maailmansotaan voidaan pitää ennemmin

40

TEEMA

imperialistisena kuin nationalistisena, jakoivathan Neuvostoliitto ja natsi-Saksa Euroopan jopa tunnetusti etupiireihin, neuvostonationalismin henkeä nostatettiin ja russkii-nationalismia käytettiin eittämättä hyväksi. Stalinin ajan neuvostoliitossa nationalismilla olikin vain välinearvo – se oli voima, jonka avulla ajaa päämääriään.

Toisen maailmansodan myötä venäläinen kansallismielisyys muodostui jälleen valtavirran ideologiaksi, ja valtaa keskitettäessä venäläisenemmistölle russkii-nationalismi ja neuvostonationalismi yhtäläistyivät entistä enemmän.

Nationalismin hengen nostattaminen ei jäänyt pelkästään sodanaikaiseksi ilmiöksi, vaan nationalismin kukoistuksen kausi syntyi maailmansodasta ja seurasi yhteiskuntaa sodan jälkeen. Sota aloittikin mielenkiintoisesti Neuvostoliitossa uuden, kansallismielisemmän neuvostopropagandan ajan, joka näkyi myös vihamielisyytenä Neuvostoliiton vähemmistöjä kohtaan. Äärikansallismielisyys yleistyi maailmansodan jälkimainingeissa, ja ”kosmopolitanismia” käytettiin jopa synonyymina länsimyönteisyydelle ja tekosyynä juutalaisten karkotuksiin. Kosmopolitanismiin sisällytettiin kansainvälisyyden negatiiviset konnotaatiot ja käsitettiin tiivistyvän kaikki se, joka nähtiin sisäsyntyisen ei-venäläisenä. Tässä onkin mielestäni nähtävissä selkeä nationalistisen ajattelun jatkumo kauempaakin historiasta, jonka ansiosta nationalismissa olennainen kansallinen ylemmyydentunto säilyi läpi häivytyksen kausien – ja nousi nationalismin valtavirtaistumisen myötä jälleen

41

pintaan kontrastoituen näin voimakkaasti ei-venäläisyyteen.

Etninen nationalismi – nykypäivän valtavirtaa Venäjällä toimii nykyään monenkirjava joukko erilaisia nationalismiryhmittymiä, jotka pohjaavat näihin nationalismin traditioihin. Etnisen ja imperialistisen nationalismin lisäksi on myös joitain ryhmiä, jotka haluavat palauttaa Neuvostoliiton. Viime vuosina kuitenkin päätään on selvimmin nostanut juurikin etnisen, russkii-nationalismin aate – ymmärrettävänä kehityskulkuna tämän historiallisen kontekstin valossa. Itse näen, että vaikka etnisen ja imperialistisen nationalismin näkökulmat ovat historiassa kohonneet lähes vuorotellen toistaan enemmän suosioon, juuri niiden yhteen kietoutuneisuus ruokkii nykypäivän nationalismia.

Venäjän moninaiset historialliset vaiheet ovat muodostaneet nykyhetken muotoisen venäläisen nationalismin ilmiön: mahtipontiset imperialistiset juuret ja nationalismin perinne ovat luoneet kansallista minäkuvaa, ja yhdistyvät ihmisten mielissä nykyään yhä voimakkaammin russkii-nationalismin käsitykseen kansakunnasta. Tämä ruokkii nykypäivän etnonationalismia ja muukalaisvihaa. Kansallisen yhtenäisyyden päivän jälleen saapuessa sopii vain toivoa, että vielä jonain yhtenäisyyden päivänä kuulumista niin venäläiseen kuin suomalaiseenkaan yhteisöön ei enää määritettäisi etnisen alkuperän ja esimerkiksi ihonvärin kautta. P

TEEMA

Lahkeissa historian havinaa Niin on asian laita, että nykyään on viljalti nähtävissä nuoria miehiä, etenkin kauppatieteiden harjoittajia, kulkemassa ympäriinsä kaupunkia pukineissa, joita hurskaampi voisi vallan siveettömäksi katsoa. Siinä määrin ihmetystä on tämä villitys herättänyt, että kaiketi mamme johtavat kulttuurivaikuttajatkin ovat ottaneet asiakseen sitä puida. Kyseessä ovat tietenkin muun muassa hra Holman pippelihousuiksi ristimä muoti.

Seuraavassa tarkoitukseni on tämän juuria kaivaa, sillä uskoakseni kotimaisessa historiantutkimuksessa löytyy asian tiimoilta sarkaa.

Katsoin luontevaksi aloittaa työni kauppatieteilijäin omaa Kylteri - lehteä tutkailemalla.

Varmasti tästä äänitorvesta olisi löydettävissä selitys hävyttömän istuvien housujen käytölle.

lähde: Kylteri 4/2014

Havainnollistava esimerkki. Kuvan mallia ei ole varmennettu kauppatieteilijäksi.

Kyseistä lehdestä oli vuodelta 2014 löydettävissä oheinen esitys. Suureksi pettymyksekseni sain ymmärtää, etteivät kauppatieteilijät itse olleet tunnustaakseen edellä mainittua ilmiötä, vaan vakuuttivat mitä suurimmissa määrin pukeutumisen tiedekunnassa olevan “monipuolista”! Tietääkseni nk. monisaisuuden löytäminen on tätä nykyä suuressa nosteessa tieteellisissä tutkimuksissä, mutta olin vakaasti aikeissa tuottaa mitä kärjistävimmän essentialisoinnin, joten tällainen ei käynyt laatuun alkuunkaan.

Kerta pintapuolinen tarkastelu ei riittänyt tämän arveluttavan ilmiön alkuperän esiin kaivamiseen, oli kaivettava esiin väkevämmät teoreettiset lapiot. Lähdin tietenkin lähestymään kysymystä suunnalta, josta on aiemminkin löydetty vastaukset historian suuriin mysteereihin.

Tämä epäilemättä edellytti Marxin viisautta!

Ja kuinka ollakaan, kauppatieteilijöiden seduktiivisen kireät housut paljastuivat mitä suurimmissa määrin tuotantomuotojen muutosten lopputulokseksi. Mutta palatkaamme ensin keskiajalle

42

TEEMA

Kuten oheisesta kuvaelmasta on selkeästi havaittavissa, on pippelihousujen alkuperä jäljitettävissä 1400-luvulle. Tällöin Euroopassa vallitsi feodaalinen tuotannon muoto, jonka puitteissa aatelissääty oli yhteiskunnan hallitseva ryhmä.

Ja niin oli, että juuri aatelin keskuudessa yleistyivät huomattavasti jalkain muotoja myötäilevät housut, joskin ajan värimuoti oli kosolti kirjavampaa, kuin 2010-luvulla ubiikki beige.

Mutta viehkeästä pukeutumisesta huolimatta ei aatelissäädyn asema yhteiskunnan huipulla ollut pysyvä. Maailmankaupan arvon ja merkityksen kasvamisesta alkanut, ja teollisen vallankumouksen myötä todellisen nosteen saanut porvarissääty oli määrätty nousemaan dominanttiin asemaan kasvavan vaurautensa siivittämänä. Seuraa teesini kannalta mitä olennaisin historiallinen käännekohta, nimittäin tuotantosuhteiden muutos.

Kapitalistiseen tuotannon muotoon siirtyminen rapautti aatelissäädyn tosiasiallista valtaa maaomaisuuden merkitysen kutistuessa. Tämä historiallinen dynamiikka ei kuitenkaan anna meidän sivuuttaa sitä seikkaa, että pitkän valta-asemansa seurauksena oli aatelille kertynyt merkittävästi kulttuuripääomaa. Jo Molieren Le Bourgeois Gentilhomme - näytelmä osoittaa, että porvarilla on aina ollut suuri tarve imitoida aatelia elkeillään.

Ja tästä pääsemmekin oivasti takaisin kauppatieteilijöihin, jotka ovat tietenkin porvarin nykyaikainen ilmentymä. Teesini on siis seuraavanlainen. Nuoret kauppatietelijämiehet pyrkivät positioimaan itsensä osaksi aatelista jatkumoa jäljittelemällä tämän muotia ajalta, jolloin kyseinen sääty oli dominantissa asemas-

sa. Tähän voimme yhdistää 1800-luvulla alkaneen ritariromantiikan perinteen. Täten kauppatieteilijät haluavat assosioida itsensä niihin ominaisuuksiin ja piirteisiin, joita ritarit ovat saaneet eurooppalaisessa kulttuuriperinnössä. Voitokkuus, maskuliinisuus ja muu yleinen virtuoottisuus ovat katsoakseni tärkeitä arvoja kauppatieteilijäin kulttuurissa. Niin kutsuttuja start up- eli "aloita ylös" - yrityksiä johtaessaan nämä nuoret näkevät itsessään selkeästikin jotain ritarillista, ja täten ilmentävät sitä myös pukeutumisellaan. P

Teksti: Markus Patomo

43

LIITE

JUHLA

POLHO 55V

VUOSI

JUHLAVUOSI

100 vÄitÖstÄ poliittista historiaa Kirjoitus ja kuvitus: Anri Liikamaa ja John Helin Polho täyttää 55 vuotta ja poliittisen historian tohtoriopiskelijat näyttävät lyöneen kortensa kekoon juhlavuoden kunniaksi, sillä syksyn kynnyksellä saavutettiin toinenkin merkkipaalu: Sophy Bergenheim sai valmiiksi Helsingin yliopiston sadannen poliittisen historian väitöskirjan. Väitöskirja otsikolla “Yhteiskunnan, kansakunnan ja kansan asialla: Järjestöt, yhteiskuntapolitiikka ja asiantuntijuus Suomessa 1930–60-luvuilla” asettuu komeasti jo vuonna 1958 aloitettuun jatkumoon.

Pyöreiden lukujen kunniaksi Poleemin toimitus tarttui toimeen, kiusasi professoreita sähköpostiviesteillä ja ryhtyi käymään läpi näitä sataa yhteiskuntahistoriallista merkkiteosta. Millaiset ihmiset kirjoittavat väitöskirjoja poliittisesta historiasta? Puhutaanko kansien välissä muusta kuin Kekkosesta? Mikä kiinnostaa poliittisen historian tutkijaa? Epätieteellinen tutkimuksemme tieteenteosta pyrkii vastaamaan ainakin osaan näistä kysymyksistä.

muut kielet

ruotsi

Miten tehdään?

Sadasta väitöskirjasta valtaosa on kirjoitettu suomeksi. Vähemmän yllättävästi seuraavilta sijoilta löytyvät englanti ja ruotsi. Huomionarvoista kuitenkin on, että kaksi väitöskirjaa on kirjoitettu muilla kuin näillä kolmella yleisimmällä kielellä; yksi espanjaksi ja toinen venäjäksi, vuosina 1997 ja 1998.

englanti

naisoletettuja

suomi

23

Kuka tekee?

Kun huomioi, että väitöskirjoja on kirjoitettu vuodesta 1958 alkaen, kirjoittajien sukupuolijakaumakaan ei järin yllätä. Väitöskirjahyllyssä on melkoiset nakkibileet alle neljäsosan kirjoittajista ollessa naisoletettuja.* *Toimitus toki myöntää tehneensä tässä melko binäärisiä oletuksia henkilöiden sukupuolista nimien sekä Googlen suomien kuvien ja muiden tietojen pohjalta.

45

77

miesoletettuja

JUHLAVUOSI

Väitöskirjatutkijoiden sukupuolijakauma kautta aikojen

N

M

1958-1969

1970-1979

1980-1989

1990-1999

2000-2009 2010-2020

Viereisestä graafista pystymme tarkastelemaan hieman paremmin sitä, milloin väitöskirjoja on kirjoitettu, sekä sitä miten kirjoittajien sukupuolet ovat jakautuneet vuosikymmenten aikana.

Ensimmäinen naisen kirjoittama väitöskirja ilmestyi vuonna 1985, kun Marja-Leena Salkola väitteli itsensä tohtoriksi niinkin peri-polholaisella aiheella, kuin “Työväenkaartien synty ja kehitys punakaartiksi 1917–1918 ennen kansalaissotaa”.

1980-luvun jälken naiset ovatkin hiljalleen ottaneet tilaa myös tohtorikoulutuksessa, vaikka he ovat yhä hieman aliedustettuina. Viimeisen 10 vuoden aikana väitöskirjan on tehnyt 17 miestä ja 12 naista.

Mistä väiteltäisiin?

Alla olevista vuorenhuipuista näemme Poleemin toimituksen summittaisen ja mielivaltaisen väitöskirjojen jaon ryhmiin niiden käsittelemän ajankohdan mukaisesti.

Vähemmän yllättävästi valtaosa väitöksistä käsittelee maailmansotien välistä aikaa, ja niistä merkittävä osa sosialismia tai kommunismia.

Vähempää ei kai polholaisia katsoessa voisi odottaakaan!

31

Graafin ulkopuolelle on jäänyt 7 väitöskirjaa, joiden aihealueiden koimme olevan joko liian laajoja tai liian spesifejä tämän malliseen kuvaajaan. Kunniamaininta kaikista heikoimmin janalle istuvalle aiheelle menee poliittisen historian lehtorille Heikki Haaralle, jonka väitöskirja käsittelee 1600-luvulla eläneen Samuel Pufendorfin teoriaa sosiaalisuudesta. Moraalipsykologiaan ja yhteiskuntafilosofiaan uppoava väitöskirja on kuin luotu turhauttamaan pieniä Poleemilaisia, jotka työskentelevät aikataulupaineessa saadakseen lehden valmiiksi.

18

18

15

7 4

Pitkä 1800-luku ja 1. ms.

Interbellum

2. maailmansota

Sodan jälkeinen aika

Kylmä sota

Historian loppu

46

JUHLAVUOSI

Oi Suomi on?

Vaikka ylivoimaisesti suurin osa väitöskirjoista käsittelee Suomea tavalla tai toisella, vilisee joukossa myös muita valtioita – joko Suomen kanssa tai erikseen. Ylivoimainen suosikki on itänaapurimme, jota käsitellään joko Neuvostoliiton tai Venäjän ajan osalta yhteensä 30:ssä väitöskirjassa. Lisäksi kärkisijoja komistavat rakas länsinaapurimme, suurvallat sekä Viro. Merkittävä määrä löytyy myös valtioita, joita käsitellään yhdessä tai kahdessa väitöskirjassa. Joukosta löytyy esimerkiksi Peru, Turkki, Unkari, Romania ja Itävalta.

v dys

t, alla

Yh

6

Britannia, 4

Ruotsi, 9

Viro,

4

Neuvostoliitto, 20

Venäjä, 10

Saksa, 11

Muut maat, 12

Mistä tähän asti on tultu?

On huomioitava, että väitöskirjaprosessi on muuttunut vuosien varrella. Ensimmäiset nykymuotoiset valtiotieteellisen tiedekunnan poliittisen historian väitöskirjat kun kirjoitettiin vasta vuonna 1968. Siihen asti poliittisen historian väitökset olivat humanistisessa tiedekunnassa lisensiaattiseminaareina ja kirjoittajat filosofian kandidaatteja. Ensimmäinen valtiotieteen kandidaattina (nyk. maisterina) väitellyt oli Osmo Apunen.

Nämä 100 väitöskirjaa toimivat hyvänä läpileikkauksena koko poliittisen historian kentästä. Aiheiden skaala on yhtä moninainen kuin väitöskirjojen tekijöiden joukkokin. Kaikista väittelijöistä ei suinkaan ole tullut professoreita tai tutkijoita, vaan tohtoreiden urapolkuja löytyy diplomaateista Alkon myymälän esimiehiin.

Muutokset ja aiheet, joita väitöskirjoissa käsitellään osoittavat myöss, että poliittinen historia on nimestään huolimatta aina myös aikansa kuva. P

VÄIKKÄRIEN AVAINSANAPILVI: mitä isompi teksti, sitä suositumpi aihe on ollut

47

JUHLAVUOSI

Alumnin silmin

M

inulle alumnitoiminta on keino vaalia suhdetta yliopistooni sekä rakkaaksi käyneeseen ainejärjestööni.

Kun aloitin opinnot olin 19-vuotias kevään tuore ylioppilas. Se yhteenkuuluvuuden tunne, jota tunsin heti ensimmäisessä fuksitapaamisessa, oli ainutlaatuinen. Vaikka olimme eri-ikäisiä ja tulimme jokainen hyvin erilaisista lähtökohdista eri puolilta Suomea, yhteinen kiinnostuksen kohteemme muokkasi meistä nopeasti tiiviin yksikön, jonka eteen olin myös itse halukas näkemään vaivaa. Se oli suurin syyni lähteä oitis mukaan järjestötoimintaan, jossa olinkin aktiivisesti mukana lähes koko opintojeni ajan.

Jälkeen päin on vaikea edes käsittää, miten suuri merkitys monella yksittäisellä kohtaamisella, yhdessä tekemisellä, tahtojen taistolla, ihastumisella tai pelkästään aamun pikkutunneille jatkuneella keskustelulla on voinutkaan olla. Kaikki tämä on muovannut minusta sen ihmisen, joka olen tänään.

Pelkkää kuplivaa juhlimista ei järjestötoiminta kuitenkaan koskaan ole. Opiskeluvuosieni varrella hain myös useampaa ainejärjestötehtävää niitä saamatta. Pettymys

vaalituloksesta oli joka kerta musertava. Jälkeen päin olen ymmärtänyt, että tärkeintä oli, että ylipäänsä asetuin ehdolle ja tavoittelin minua kiinnostaneita pestejä. Tämä oppitunti pätee elämään muutoinkin. Ihminen kaatuu harvemmin tekemiään kuin tekemättä jättämiään asioita.

Kun valmistuin kaksi vuotta sitten, suhde yliopistooni ja ainejärjestööni säilyi, mutta muutti vain hieman muotoaan. Olen ollut Yhteiskuntahistorian alumnit ry:n eli Yhistyksen hallituksessa pian kaksi vuotta.

Toiminta on luonteeltaan rentoa, mutta aktiivista. Toivon, että mahdollisimman moni hyödyntäisi mahdollisuuden verkostoitua opiskelijoiden ja alumnien kesken. Kynnys siihen on matala.

Yhistyksen toiminnassa toistuvat perinteiset kohtaamiset vappuaattona Tuomiokirkon portailla, syksyn alumnisitsit sekä erilaiset keskustelutilaisuudet. Alkuvuonna järjestimme hallituksen kanssa suositun Tiedettä ja pubivisaa -tapahtuman osana Valtiotieteellisen tiedekunnan 75v. juhlavuotta.

Tänä syksynä tapahtuma saa ajan hengen mukaisesti jatkoa verkkotapahtumasarjana, joka kutsuu tietovisan lisäksi kuulemaan nuorten tutkijoiden puheenvuoroja.

Olen ylpeä meistä polholaisista ja tästä yhteisestä yhteisöstä, johon on tervetullut niin fuksi, vanhempi opiskelija, henkilökunnan jäsen kuin alumni. Pidetään yhteyttä ja yhteisöllisyyttä korkealla poikkeuksellisenakin aikana. Polhon kaltaista upeaa yhteisöä kelpaa juhlia vaikka vuoden jokaisena päivänä. P Saila Kurki Yhistyksen puheenjohtaja

Kuva: Mikael Petterson

48

JUHLAVUOSI

Unelmien vuosijuhlat

P

olhon vuosijuhlien peruuntumisen vuoksi oli minun tätä tutkimusta varten käytettävä erittäin äärimmäisiä keinoja. Ensimmäiseksi minun oli siirryttävä toiseen ulottuvuuteen, mutta se ei loppujen lopuksi ollut se kaikista vaikein asia. Jotta omasta mielestäni saisin mahdollisimman laadukasta tutkimusaineistoa, oli minun turvauduttava aivan äärimmäisiin tutkimusmenetelmään, osallistuvaan etnografiaan!

Kyseinen ulottuvuus, johon saavuin, oli hyvin samanlainen kuin tämä meidänkin. Poleemi oli yliopiston opiskelijalehtien eliittiä, Itsarisillis oli myytti eikä Tauno Saarela ollut vielä suostunut eläköitymään. Monet vujuilla tapahtuneet yksityiskohdat ovat sellaisia, jotka ovat tästä tutkimuksesta jääneet Polhon hallituksen ja vujutoimikunnan toimesta julkaisematta, sillä ne paljastavat liikaa yksityiskohtia suunnitelluista vujuista.

Saavuin vuosijuhlien paikalle paikkaan X. En siitä sen enempää voi kertoa kuin, että viime vujujen paikan tapaan oli Kekkonen joskus täälläkin käynyt pyörähtämässä. Väkeä alkoi saapumaan paikalle innostavan odottavin tunnelmin. Polholaiset ja polhonmieliset olivat odottaneet tätä päivää jo viisi vuotta ja nyt se viimein oli koittanut. Tänään oli sekä tili- että pääpäivä!

Ennen pöytäosuutta oli vuorossa tervehdysten antaminen. Paikalle oli saapunut väkeä muista järjestöistä niin Valtsikasta kuin sen ulkopuoleltakin.

Karismaattinen Kekkoselta näyttävä vu49

jumarsalkka ilmoitti sauvaansa kolkuttamalla kenen vuoro aina seuraavaksi olisi tulla esittämään Polhon hallitukselle oma tervehdyksensä. Näiden mukana he antoivat myös lahjoja niin aineellisena kuin aineettomana muodossa. Aineellisten lahjojen tuojat olivat panostaneet lahjoihin, mikä osoitti sen, kuinka tärkeänä ystävänä he pitivät Polhoa. Aineellisten lahjojen mukana saapui myös useita nestemäisiä lahjoja. Näiden lahjojen korkit pysyivät kuitenkin pääsääntöisesti kiinni.

Poikkeuksina olivat VOO:n varjokuulalaakeri ja P-klubin sininen jallu, joita hallitusten delegaatit maistoivat ensin ennen kuin ojensivat ne Polhon hallitukselle.

Täytyihän heidän osoittaa, etteivät he olleet tulleet tänne myrkyttämään polholaisia!

Tervehdysten jälkeen alkoi itse h-hetki olla entistä lähempänä ja paikalle rupesi saapumaan loputkin juhlaväestä.

Osallistujien joukko oli hyvinkin kirjava.

Paikalla oli fukseja, joilla oli kokemusta pöytäjuhlista vain muutamista sitseistä.

Oli niitä kuuluisia vanhoja, jotka olivat jättäneet gradunsa syrjään ja jaksaneet raahautua paikalle. Oli alumneja, jotka olivat saapuneet muistelemaan omia opiskeluaikojaan sekä haistelemaan Polhon nykyistä tunnelmaa. Lisäksi paikalla oli yliopiston henkilökuntaa, joka näytti pintapuolisesti olevan täysin rauhallinen ja tahdikas tapahtumasta, mutta todellisuudessa he olivat tapahtumasta yhtä innoissaan kuin kaikki muutkin paikalla olijat. Ja viimeistään silloin, kun Seppo

JUHLAVUOSI

Hentilä, profeetta, astui ovesta sisään, tajusivat kaikki paikalla olevan myös legendoja!

Odotettu hetki koitti, kun juhlaväki ohjattiin istumaan pöytiin. Jännitys oli käsinkosketeltavaa ja ihmisten istuessa paikoilleen saattoi yksittäisen ihmisen hengityksen kuulla toisessa päässä salia.

Vujumarsalkan alkupuheenvuoron jälkeen alkoikin itse pöytäosuus. Alkuruoka oli maittava ja pientä keskusteluakin oli havaittavissa. Kukaan ei kuitenkaan oikein uskaltanut pyytää puheenvuoroa ja esittää laulutoivetta.

Itse istuin erään pöydän nurkassa olin saanut pöytäseurakseni kolme hyvin erilaisia henkilöä. Oikealla puolella minua istui eräs toisen järjestön hallituslainen, joka oli tullut vujuille edustustehtävissä.

Huomioiden nurkkapaikkaan plassattuna ei kyseinen järjestö suhde Polhoon

ollut kovinkaan tärkeä. Vierustoverini ei ollut joko laittanut tätä huomiolle tai antanut sen välittää. Hän kertoi olevansa innoissaan päästessään edustamaan omaa järjestöään ja kertoi, että hallituksessa oli ollut kilpailu siitä kuka saisi edustuslipun vujuille. Uskoin, että viihtyisin kyseisen henkilön seurassa näissä juhlissa. Kerroin hänelle tutkimuksestani ja hän lupasi olla tarvittaessa tutkimusavustajani.

Vastapäätä minua istui viime niin sanottu hetken lipun saanut. Hän ei ollut ehtinyt tai muistanut ilmoitus aikaa ja olikin jäänyt ilman lippua. Kuulin puhetta, että hän oli anellut viikkoja saadakseen paikan ja ollut hallituslaisille täysi riesa kysellessään peruutus paikoista.

Ikäväkseen hän ei ollut varasijalistankaan kärjessä, joten pöytäpaikan hän oli lunastanut samana päivänä tulleelta viime hetken peruutukselta. Nyt hän oli kuitenkin tyytymätön omaan paikkaansa, koska

50

JUHLAVUOSI

olisi halunnut saada paikan keskemmältä, missä hänen ystävänsä istuivat. En kovinkaan vahvasti uskonut kyseisen henkilön istuvan tuossa paikassa loppuun saakka.

Etuoikealla minusta katsottuna istui ilmiselvä entinen järjestöjäärä. Hän oli ollut Polhossa muutama vuosi takaperin ja hän painotti tätä useaan otteeseen keskusteluissamme. Toinen asia mitä hän painotti, oli se, ettei hän ollut täysin tyytyväinen Polhon tämänhetkiseen toimintaan. Hän luettelikin joukon asioita, mitkä oli tehty toisin hänen aikanaan. Päätin olla välittämättä enempää kyseisestä henkilöstä ja rupesin seuraamaan enemmän juhlien tapahtumia.

Ensimmäinen keskeinen ohjelmanumero alkoikin, kun hiljennyttiin kuulemaan puheenjohtajan puhetta.

Puheenjohtaja saapui puhujan paikalle jalkapallo-ottelusta tutunoloisen hurraahuutojen saattelemana. Entinen järjestöjäärä yhtyi tähän suosionosoitukseen.

Ilmeisesti ainakin yksi asia, josta hän Polhossa, oli sen pj. Katsellessani ympärille salia pystyin näkemään monien ihmisten toivovan olleen kyseisellä paikalla. Puheenjohtajan puhe oli juurikin sellainen mitä saattoi olettaa. Se käsitteli Polhon tärkeyttä yhteisönä, sen kokemia haasteita ja järjestön tulevaisuutta. Puheen lopussa pj kiitti muuta hallitusta ja vujutoimikuntaa panoksestaan juhlien toteutumisesta. Puheen jälkeen hän toivoi hallituksen yhdessä toivoman laulun ja suuntasi rakkaansa, vieressä istuvan VOO:n pj:n, kainaloon. Nyt usea salissa ollut toivoi olevansa tämän paikalla.

Alkujännitys alkoi olla laantunut ja alkuruuan lopussa uskalsi toivoessaan laulua sanoa myös muutaman sanan.

Näissä puheissa muisteltiin menneiden vuosien tapahtumia, kommelluksia ja ystävyyttä, jonka Polho oli mahdollistanut.

51

Pian kuitenkin vujumarsalkka ilmoitti ensimmäisen konferenssin alkaneen ja siirryimme pois salista. Tällöin päätin tutustua konferenssilla tarjottuihin virvokkeisiin. Kuulin kuinka monet puhuivat juhlien olleen tähän mennessä oikein onnistuneet ja toivoivat pian pääsevänsä takaisin pöytään. Myös vierustoverini kertoi, että jo alkuruoka oli ollut hänestä erityisen mukava ja hän uskoi näiden olevan parhaat vujut, joille hän tähän mennessä oli koskaan osallistunut.päätin tutustua konferenssilla tarjottuihin virvokkeisiin. Kuulin kuinka monet puhuivat juhlien olleen tähän mennessä oikein onnistuneet ja toivoivat pian pääsevänsä takaisin pöytään. Myös vierustoverini kertoi, että jo alkuruoka oli ollut hänestä erityisen mukava ja hän uskoi näiden olevan parhaat vujut, joille hän tähän mennessä oli koskaan osallistunut.

Kutsu pääruualle tulikin pian ja siirryimme istumaan takaisin pöytiin.

Heti kun kaikki olivatkin asettuneet mukavasti paikoilleen, oli suunniteltu musiikkiesitys, jossa esiintyjistä ainakin osa oli jollain tavalla sidoksissa Polhoon. Tämän jälkeen vuorossa pääpuhujan vuoro.

Valitettavasti en hänestä muuta paljastaa kuin hänen olleen poliittisen historian alumni ja olleen opiskeluvuosinaan enemmän tai vähemmän osana Polhon toimintaa. Puheessaan hän palasi tuohon aikaa ja omista muistoistaan ja hetkistään Polhossa. Samalla hän kertoi, kuinka tärkeä tuo aika oli ollut hänelle. Se oli antanut hänelle ystäviä, opettanut häntä ottamaan vastuuta sekä luonut hänelle mahdollisuuksia, joita hän ei olisi saanut ilman Polhoa. Puhe oli samaan aikaan sekä hauska että koskettava. Se sai suuret suosion osoitukset.

Tässä vaiheessa pöydissä vallitsi erittäin hyvä tunnelma ja väki innostui-

JUHLAVUOSI

kin pitämään puheita. Tässä vaiheessa yleisö oli rentoutunut ja vastaanottavaisella mielellä, joten näiden puheiden kliimaksi saavutettiin tässä vaiheessa. Omista kokemuksistaan Polhosta innostuivat kertomaan myös polhonmieliset, jotka eivät olleet edes yhiksestä tai yhmusta.

Puheista ja lauluista saattoi huomata, kuinka upeiksi nämä juhlat olivat muodostumassa. Tänä aikana vastapuolella minua istunut henkilö yritti siirtyä istumaan muualle, mutta hänet lähetettiin takaisin, mistä hän ei välttämättä ollut niin tyytyväinen.

Pääruuan aikana esiteltiin myös uusin Poleemi sen päätoimituksen toimesta. Tämä oli normaalia teosta vielä juhlavampi ja halusinkin päästä tähän käsiksi mahdollisimman pian. Päätoimitus kertoi näitä olevan tarjolla samasta paikasta kuin virvokkeita. Sovimmekin vierustoverini kanssa hankivan kyseisen teoksen mahdollisimman nopeasti, sillä se vietäisiin käsistä hetkessä.

Pääruoka huipentui puheeseen, kun vuoroon pääsi yliopiston henkilökunta. En tiedä kuinka salaista tämä tieto on, mutta voin ainakin sen paljastaa, että hän oli arvonimeltään professori ja K löytyy hänen nimikirjaimistaan. K:n puhe oli ladattu huumorilla ja elämänviisauksilla. Se kuvasi yhteishenkeä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Se kuvasi ajan muuttumista ja sitä, kuinka K oli pääsyt seuraamaan sitä vierestä. Se oli myös hakea puhe, sillä K oli pian jäämässä eläkkeelle ja tämä oli hänen mahdollisuutensa kiittää opiskelijoita näistä vuosista. Tämäkin puhe sai raikuvat suosion osoitukset, sillä K oli opettanut lähes kaikkia huoneessa olevia jossain elämänsä vaiheessa. Järjestöjääräkin osoitti suurta kunnioitusta häntä kohtaan ja kertoi puheen jälkeen omia muistojaan kohtaa-

misistaan K:n kanssa.

Oli aika siirtyä vujumarsalkan toimesta toiselle konferenssitauolla ja suuntasin suoraan vessaan. Samalla huomasin osallistuvan etnografian vaikeudet.

Olin pääsemässä samaan tunnelmaan, jossa muutkin paikalla olevat pääsääntöisesti. Pelkäsin tämän vaikuttavan tutkimukseni laatuun, joten tein ainoan oikean ratkaisun ja päätin juoda vettä ja paljon. Vierustoverinikin oli huomannut itsellään saman tilanteen ja lupasimmekin toisillemme pitävän huolta toisistamme vujujen loppuun saakka.

Jälkiruoka alkoi ja huomasin yleisön olevan jo hyvin rapeissa tunnelmissa.

Enää puheet eivät olleet niin keskeisiä eikä yleisökään niitä kovinkaan tarkasti jaksanut kuunnellakaan. Siispä keskityinkin enemmän jälkiruokaan ja ennen kaikkea kahvitarjoiluun. Huomasin, että vastapäätä minua istunut henkilö puuttui paikaltaan. Oliko hän löytänyt itselleen paremman paikan vai oliko hänet heitetty ulos, sitä en tiedä.

Vielä oli yksi puhe kuultavana nimittäin tasolaisen puhe. Tätä yhisläisyydestä lahtien ollutta perinnettä haluttiin ylläpitää vielä isonpyörän jälkeenkin. Puheenpitäjä oli yllätysyllätys eräs vanhempi entinen aktiivi Taso ry:n jäsen ja/tai talous- ja sosiaalihistorian opiskelija. Hän oli tiedostanut puheensa olevan erittäin huonossa kohtaa juhlia, mutta ei antanut sen lannistaa. Hän oli tehnyt humoristisen ja tilanteeseen sopivan epäformaalin.

Samalla hän oli valmistautunut ystäviensä huuteluihin, mihin muun muassa järjestöjäärä osallistui. Puheessaan hän nosti keskeiseksi teemaksi, kuinka Polho-Taso suhteen ja kuinka se oli vaikuttanut hänen aikaansa yliopistossa. Teema, johon jokainen paikalla ollut yhiksenmielinen, saattoi yhtyä.

52

JUHLAVUOSI

Pöytäosuus läheni loppua ja se tarkoitti tietenkin yhden illan odotetuimman laulun. Kun UKK kajahti soimaan ei paikalla ollut yhtäkään henkilöä, joka olisi tyytynyt istumaan paikoillaan.

Toisen säkeistön jälkeen kertosäettä jatkettiin loputtomiin. Se jatkui niin pitkään, kunnes juhlaväeltä alkoi menettää ääntään. Sen jälkeen laulettiin viimeisenä lauluna Ken on fuksi ja tässä päästiin aina 1960-luvulle saakka.

Pöytäosuudesta siirryttiin jatkoille, jossa meitä viihdytti livebändi. Sen esittämät kappaleet olivat iskeviä ja saivat juhlayleisön tanssimaan aina yömyöhään saakka. Polho oli taas onnistunut järjestä-

53

mään onnistuneen tapahtuman. Mitään muutakaan ei siltä voisi odottaakaan.

Tässä vaiheessa päätin, että voin lopettaa tutkimusaineiston keräämisen ja kiitin paljon vierustoveriani seurasta ja avusta. Juhlat olivat olleet niin loistavat kuin ne olisivat olleet jostain unelmasta, josta ne myös olivat. Olisi kovasti toivonut, että sinä lukija olisit päässyt kanssani kokemaan nämä kovasti toivotut juhlat tänä syksynä. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, mutta sen ei saa laskea mieltä. Vielä koittaa päivä, jolloin tämä epävarmuus astuu syrjään ja me kaikki pääsemme yhdessä juhlimaan meille niin rakasta ja tärkeää Polhoa! P

JUHLAVUOSI

Polhon historia-visa 1. Milloin Polho on perustettu?

a) 7.12.1963 b) 7.12.1964 c) 7.12.1965 2. Minä päivämääränä Polho on rekisteröity yhdistysrekisteriin?

a) 3.9.1966 b) 17.2.1966 c) 6.12.1966 3. Poliittisen historian ensimmäinen professori valittiin vuonna 1948. Kuka hän oli?

a) E.K. Osmonsalo b) K.Korhonen c) L.A.Puntila 4. Polho teki ensimmäisen kevätmatkansa vuonna 1967. Minne matka tehtiin?

a) Tukholma b) Petroskoi c) Kööpenhamina 5. Kuka seuraavista ei ole Polhon alumni?

a) Tapani Brotherus b) Heikki Aittokoski c) Rene Nyberg d) Esko Aho 6. Minä vuonna Polhon itsenäisyyspäivänjuhla Itsarisillis järjestettiin ensimmäisen kerran?

a) 1992 b) 1995 c) 1997 7. Milloin on viimeinen kerta, kun Real Torspo on voittanut Unisport-jalkapallosarjan mestaruuden?

a) 2013 b) 2015 c) 2018 8. Kuinka monta vuotta Polho täyttää tänä vuonna?

a) 54 b) 55 c) 56

Polhon hallitus 2020 Yhmun fuksiaisissa.

Kuva: Helena Kilpeläinen

54

Oikeat vastaukset: 1. c) 2. b) 3. a) 4. c) 5. a) 6. a) 7. c) 8. b)