Poleemi 2/19

POLEEMI

II 2019 1

2

PÄÄKIRJOITUS AJANKOHTAISTA POLHO RY:N KUULUMISET HARJOITTELUSSA NYC:SSA YHIKSEN MATKA | Varsova 12 EU-VAALIT | 15 JUMISSA NELIKENTÄSSÄ |

TEEMA

Politiikan frustraatio

17 1919 vs. 2019 | Sisällissota ja Sote 19 PERUSSUOMALAISISTA | Etnonationalistinen tulevaisuus?

35 ILMASTOVAALIT 36 VIERASKYNÄ | Äänestäminen 37 VAALIRAUHA | Oikeus 39 VAALIPAKINA | 41 ISHA-SEMINAARI | Balkan 42 GUTSY GO-TAPAHTUMA 44 GAME ON! | Pelivinkkejä 45 VAPPULIITE 50 RUNO

TEEMA

5 6 7 8 10

MUUTA

AJANKOHTAISTA

SIS ÄLTÖ

21 PILVI TORSTI | Haastattelu 24 SUOMEN DEMOKRATIAN VAIHEET | Historiakatsaus 26 JOURNALISMIA JA VALTAA 29 BREXIT | Kuvakokoelma 31 PÄÄTOIMITTAJILTA | Vaalit, Valta, Vakaus

POLEEMI II 2019 Vastaava päätoimittaja Otto Hormio Päätoimittajat Kara Martikainen, Milja Kalliosaari, Otto Hormio, Onni Mustakallio Taitto päätoimittajat. Kansi Sessi Trapnowski Kirjoittajat Markus Leivo, Mathilda Timmer, Tuuli Karhunen, John Helin, Roosa Mantila, Milja Kalliosaari, Petriina Matilainen, Markus Särkiniemi, Kara Martikainen, Otto Hormio, Johannes Vänttinen, Elisa Perälä, Vilma-Lotta Pajala, Lyydia Vuorinen, Elina Sipilä, Kaarina Tuokko, Onni Mustakallio, Mikko Helenius Kuvittajat Anni Takanen, Elina Nyholm, Sessi Trapnowski, Kara Martikainen, Onni Mustakallio Paino Picaset. Painos 100 kpl.

Printin ISSN 1235-4112. Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514. ­Palaute poleemi2019@gmail.com.

Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry. Poleemi saa HYYn ­ainejärjestölehtitukea.

3

4

P Ä Ä V

K I R J O I T U S

PÄÄKIRJOITUS

altiovalta Suomessa kuuluu kansalle – kaunis ajatus. Tätä valtaa voimme käyttää, kun äänestämällä vaaleissa valitsemalla meitä edustavat henkilöt tehtäviinsä tai annamme suuntaa antavan mielipiteen. Moni kuitenkin jättää käyttämättä tätä valtaa. Miksi? Laiskuus, tietämättömyys, turhautuneisuus, unohtaminen, pari muuttujaa vaalipäivänä. Liikkuvia tekijöitä on useita, mutta niitä kaikkia yhdistää sama asia. On sääli, ettei kansanvalta toteudu kokonaisuudessaan.

Tänä vuonna Suomessa piti olla kolmet vaalit. Nyt vain kahdet niistä toteutuvat.

Entuudestaan tutut eduskunta ja eurovaalit sattuivat tänä vuonna samalle keväälle. Maakuntavaalien toteutumista suunniteltiin surullisen kuuluisesti, mutta hallituksen kaatuminen taisi lyödä lopullisen naulan arkkuun.

Suhtauduin skeptisesti koko prosessiin, enkä ole yllättynyt lopputuloksesta. Toivon, että prosessista itsestään on opittu, jotta samoja virheitä ei toistettaisi.

Hallituksen kaatuminen on herättänyt itsessäni ajatuksia. En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan “Onpas meillä hyvä hallitus”. Onkin helpompi arvostella kuin ar-

OTTO HORMIO

KUVA: MILJA KALLIOSAARI

vostaa päättäjiä, heidän tekemiensä päätösten sekä itsestään heidän asemansa takia. He kuitenkin tekevät niitä päätöksiä ja istuvat viroissaan, koska me, kansa, olemme heidät siihen asemaan valinneet tai ainakin mahdollistaneet sen. Politiikkaa seuranneena tunnustan itsekin usein kiinnittäväni eniten huomiota hallitusten ongelmakohtiin. Silti pidän elintärkeänä sitä, että Suomeen saadaan hallitus. Historiassa ja nykyhetkessä on liikaa huonoja esimerkkejä siitä, kun hallitusta ei saada muodostettua.

Demokratiassa on omat ongelmansa. Äänestämme, mutta emme ole tyytyväisiä vaalitulokseen. Valitsemme päättäjät, mutta arvostelemme heidän päätöksiään. Saatamme kannattaa jotain puoluetta, mutta emme ole tyytyväisiä sen ajamaan politiikkaan. Kuitenkin verrattuna muihin valtiomuotoihin, on demokratia silti mielestäni paras vaihtoehto kaikista nykypäivän järjestelmistä. Parempaakaan vaihtoehtoa ei ole havaittavissa.

5

Ajankohtaista

Yhistyksen vappuskumpat 30.4 Polhon ja Tason alumnijärjestön vappuskumpat Helsingin tuomiokirkon portailla klo 16 vappuaattona.

Floran päivä 10.5 Helsingin yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen kevätjuhla valtsikan pihalla ja Soc&Komin tiloissa klo 16-20. Yhmu:n pääsykoe samana päivänä. JAIKS!

YHMU:n kauden päättäjäiset 16.5 Yhmu:n kauden päättäjäiset sivistyksellä 16.5.

Tule sanomaan hyvää kesää ystäville ja hölkötä kesälaitumille.

Eurovaalit 23.-26.5.2019 Äänestäkää. Sivuilta 12-14 löydät asiaa koskien vaaleja.

Päätoimitus toivottaa lukijoille hyvää kesää!

6

AJANKOHTAISTA

Tervehdys alamaisille (eli Polhon jäsenistölle) Teksti: Markus Leivo Kuva: Oona Leinonen

Kevätlukukausi alkaa hiljalleen lähestyä loppuaan samalla, kun hartaasti odotettu vappu ja sitä seuraava kesäloma ovat melkein jo ovella.

Polhon hallituspoppookin varautuu toimintansa päättymiseen kevään osalta ja pääsee (mielestäni ansaitulle) kesätauolle rentoutumaan ja ideoimaan syksyn tapahtumia. Ennen livahtamista opintojen parista on hyvä kuitenkin käsitellä kuluneen vuoden toimintaa.

Pienenä ainejärjestönä olemme olleet suhteellisen tiivis porukka: hallitukseen kuulukin vain 9 henkeä. Viestiminen hallitusten jäsenten kesken on ollut varsin vaivatonta ja olemmekin törmänneet toisiimme useasti niin kokouksissa, virkistymistarkoituksessa kuin nakkihommissa. Yhteishenki on järjestömme sisällä säilynyt hyvänä, ainakin enimmäkseen.

Varsinainen haaste on toki se, että järjestömme koon vuoksi hallituspestejä on jaettu useampi hallituslaista kohden. Voi siten suoraan sanoa, että hallituksen pyörittäminen on vienyt suhteellisen paljon aikaa. Oman lisämausteensa soppaan tuo tiedekuntamme laaja järjestökenttä, minkä takia Polhon yhteistyökumppaneitakin on huomattava määrä. Niinkin kliseinen kuin sanonta ”yhteistyössä on voimaa” onkin, olemme hallituksen sisällä tukeneet toisiamme ja voineet turvautua myös muiden valtsikan järjestöjen tukeen. Nähdäkseni järjestömme onkin koostaan huolimatta suoriutunut sille annetuista tehtävistä vähintäänkin hyvin.

Polhon nykyisiä toimintasuunnitelmia sivuten voin todeta, että järjestömme on osin jatkanut vanhoja perinteitä, mutta omaksunut myös uusia linjoja. Polho on päättänyt pitää kiinni tiettyjen perinteisten tapahtu-

mien, kuten kevätsitsien, järjestämisestä sekä yhteydenpidosta niin tuttuihin valtsikalaisjärjestöihin, kuin muihin historian opiskelijoihin (esimerkiksi Historian Opiskelijain liittoon, jonka johdosta minä ja varapuheenjohtaja saimme kunnian vierailla seminaarissa Suomen Turussa). Muutoksen tuulet puhaltavat kuitenkin myös poliittisen historian opiskelijoiden parissa. Ilmastoon ja maailmantilaan liittyvät huolet on tiedostettu myös Polhossa. Järjestömme onkin ottanut kantaa muun muassa Ilmastoveivi-kampanjaan sekä valtakunnan politiikkaan ilmastomarssin kautta. Järjestömme perimmäiset tehtävät liittyvät kuitenkin alamme opiskelijoiden etujen puolustamiseen.

Opintoihin ja työelämään liittyvät asiat säilynevät siten hallituksen tavoitteiden kärjessä (toivon mukaan näin on myös tulevaisuudessa).

Hallitus ei kuitenkaan olisi mitään ilman jäsenistöään, jonka parasta pyrimme ajamaan. Kuten latinankielisessä sanonnassa ”vox populi, vox Dei” (kansan ääni on Jumalan ääni) on ilmaistu, kansalaisten näkemyksellä on suuri merkitys, jota ei mielestäni pidä sivuuttaa.

Tahdonkin esittää toiveen kaikille polholaisille.

Ottakaa kantaa siihen, miten hallituksemme on mielestänne suoriutunut tähän mennessä ja millaista Polhon toiminnan pitäisi olla jatkossa.

Jos olemme onnistuneet, otamme mielellämme vastaan kehuja. Jos jokin tehtävämme ei ole sujunut odotusten mukaisesti tai teillä on joitakin muita ideoita toimintaamme varten, antakaa rakentavaa palautetta. Tällä tavoin voimme kehittää toimintaamme entistä paremmaksi ja toivottavasti luoda samalla tyytyväisen jäsenistön! P

7

AJANKOHTAISTA Teksti & kuvat: Mathilda Timmer

Harjoittelussa Isossa Omenassa

Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan ne vastaan -Muumipappa

K

evät on tulossa New Yorkiin. Sen tietää siitä, että kirsikkapuut alkavat kukkia, puiden silmut puhkeavat ja kaduilla lojuvat roskat levittävät omaa lemuaan lämpeneviin kevätiltoihin.

Olen pääkonsulaatin maakuvatiimin viestintäharjoittelija. Vastaan muun muassa edustuston päivittäisestä viestinnästä.

Tiimimme ydintehtäviä ovat viestinnän lisäksi kaupallisten ja kulttuurisuhteiden edistäminen New Yorkissa. Järjestämme paljon tapahtumia, joissa suomalaiset yritykset, osaaminen ja teknologia pääsevät kohtaamaan paikallisen tarpeen kanssa. Teemme myös yhteistyötä Suomen kulttuuri-instituutin kanssa suomalaisen kulttuurin edistämiseksi Yhdysvalloissa.

Pohjoismaat ja Suomi tuntuvat olevan täällä kiinnostuksen kohteena - onhan se varmaan kummallista, että joukko pieniä, kaukana

8

pohjoisessa olevia maita ovat onnistunut rakentamaan onnellisia ja kestävällä pohjalla olevia demokratioita.

On ollut mielenkiintoista päästä edistämään nykypäivän Suomi-kuvaa Yhdysvalloissa, kun Suomen identiteettiä ja kansalliskuvaa on tullut niin paljon opinnoissa sivuttua.

Tarina Suomesta tasa-arvon, koulutuksen ja julkisen terveydenhuollon kärkimaana tulee jatkuvasti töissä vastaan. Olen kahden kuukauden harjoittelun aikana ehtinyt istumaan korkeakoulutusta käsittelevässä seminaarissa, tapaamaan amerikkalaisen yrittäjän äitiyspak­ kauksen tiimoilta ja päässyt twiittailemaan yhdysvaltalaiselle yleisölle suomalaisesta terveydenhuollosta. Maaliskuun puolessa välissä suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä nousi otsikoihin Yhdysvalloissa, kun Demokraattien Bernie Sanders sekä Republikaanien Nik-

AJANKOHTAISTA ki Haley joutuivat Twitterissä sanaharkkaan suomalaisen terveydenhuollon hinnasta ja laadusta. Tällaiset hetket tarjoavat edustustojen viestintävastaaville oivan mahdollisuuden kertoa suomalaisen yhteiskunnan saavutuksista, joihin laadukas ja tasa-arvoinen terveydenhuoltojärjestelmämme muun muassa kuuluu. Suurta hämmästystä amerikkalaisten keskuudessa herätti myös Suomen ilmainen yliopistokoulutus sekä opintotukijärjestelmämme. Korkea­ koulutusseminaarissa eräs yhdysvaltalainen osallistuja hämmästeli, että Suomessa periaatteessa on taustasta riippumatta mahdollisuudet päästä yliopistoon ja saada vielä valtio tukemaan opiskeluja.

Harjoittelu ulkoministeriön edustustossa on myös ollut mielenkiintoinen oman uran kannalta. Olen ehkä siinä mielessä stereotyyppinen polholainen, että diplomaatin urasta on tullut haaveiltua vuosi, jos toinenkin.

Täällä olen päässyt juttelemaan eri taustoista tulevien työkavereiden kanssa muun muassa diplomaattiurasta ja kavaku-hauista. Ehkä vähemmän yllättäen, en ole edustustojen ainoa polholainen täällä.

Eräänä perjantai-iltana ravintolassa tarjoilijan otettua tilauksemme, työkaveri huudahti: “Onneksi se lähti viimein pois! Tarjoilija seisoi mun jalan päällä koko tän ajan, mutten kehdannut sanoa mitään, ettei hän vaan nolostuisi!” Mikä olisi tämän suomalaisempaa!

Suomalaisuutta tulee mietittyä vapaa-ajallakin sen lisäksi, että töiden puolesta pyörittelen mielessäni suomalaisen yhteiskunnan hyviä ja huonoja puolia. Koen suomalaisella mittapuulla olevani hyvin sosiaalinen, mutta täällä havaitsen kaipaavani omaa rauhaa ja hiljaisuutta usein. Kun arkipäivät viettää hektisessä ja ärsykkeiden ylikuormittamassa ympäristössä, kaipuu luonnon ja hiljaisuuden pariin korostuu. Töissä muiden harjoittelijoiden kanssa jaetaankin vinkkejä siihen, mistä NYCistä löytää hyvät rauhoittumispaikat.

Elämä New Yorkissa suurine kontrasteineen hämmästyttää lähes päivittäin ja saa yhteiskuntatieteilijän usein pohtimaan mitä moninaisimpia asioita sosiaaliturvasta demokratian kohtaloon sekä terveyden-

huollosta ilmastonmuutokseen. Asun Brooklynin Kensingtonissa, jossa naapurusto on monikulttuurista, ja jossa rakennuskanta on muutamaa kerrostaloa luukun ottamatta tyypillisiä amerik­kalaisia erillistaloja. Työpaikkani pääkonsulaatti sen sijaan sijaitsee Manhattanin Midtownissa – alueella, joka on tunnettu isojen mediatalojen ja rikkaiden asianajotoimistojen pääkonttoreista, ja jossa niskaa saa huoletta taivutella nähdäkseen lukuisten pilvenpiirtäjien huippuja. New York on 8,5 miljoonan ihmisen kaupunki, mutta tuntuu kuin täällä olisi kymmeniä hyvin omalaatuisia kaupunkeja yhden ison sisällä. New Yorkin sisällä matkatessa tuntuu kuin matkustaisi paljon kauemmas kuin vain kaupunginosien välillä – niin erilaisia paikat keskenään ovat. New Yorkin monimuotoisuus onkin se syy, miksi tästä kaupungista pidän niin paljon. Tänne on ollut monessa mielessä helppo tulla ja ensimmäisestä työaamusta alkaen tuntui, että soljahdin mukaan kadun ihmisvilinään kiinteäksi osaksi joka aamuisia ruuhkia.

Niin paljon kuin kaupungista pidänkin, tuntuu kuin sydämeni särkyisi lähes päivittäin. Ehkä se on vain omaa herkkyyttäni, mutta aina, kun katson katujen roskaisia pientareita, tai tyhjiä muovipusseja leijailemassa taivaalla tai aina, kun matkalla töihin kohtaan uusia kodittomia nukkumassa katujen varsilla, tai kun työpaikan alakerran kahvilan nuorelta työntekijältä puuttuu hampaat suusta, minua surettaa. Onhan Suomessakin omat puutteensa ja kehityskohtansa, mutta tuntuu vieraalta olla valtiossa, joka välittää niin vähän niin suuresta osasta kansastaan. Täällä ollessa on vahvistunut tunne, että meillä valtsikalaisilla ja polholaisilla on osaamista ja onneksi myös tahtoa tehdä töitä sen eteen, että Suomessa on hyvinvointivaltio vielä tulevaisuudessakin. P

9

AJANKOHTAISTA

Varsovaan

Yhiksen matka

TEKSTI JA KUVAT: TUULI KARHUNEN, AINO IKÄVALKO

K

evään perioditauolla yhis pakkasi jälleen laukkunsa ja lähti viettämään perinteistä kevätmatkaansa Varsovaan. Matkalla ehdittiin nauttia hyvästä seurasta ja fiiliksestä. Samalla päästiin tutustumaan kaupungin ja koko Puolan tapahtumarikkaaseen sekä raskaaseen historiaan - vaikka aluksi tuntuikin, ettei seurueemme ikinä poistuisi yhdeltä ja samalta kadulta vanhan kaupungin uumenista. Askelmittaria seurattiin herkeämättä, ja kilometrien kertyessä mukaan tarttui myös paljon mieleenpainuvia hetkiä. Puola on ollut yhikselle tuttu matkakohde menneiltä vuosilta, eikä syyttä, sillä sen historia tarjoaa mietittävää aina kerta toisensa jälkeen.

Matkalla saimme onneksemme oppaiksi ISHA Varsovan ihania jäseniä, jotka kertoivat meille kaupungin historiasta ja muistomerkeistä puolalaisten historianopiskelijoiden näkökulmasta. He kuljettivat meitä vanhasta kaupungista gheton raunioille ja nostivat esiin monia yksityiskohtia alueista, jotka muuten olisivat jääneet meiltä huomaamatta. ISHA:n opiskelijat eivät suinkaan olleet ainoat oppaamme matkallamme, sillä hostellissamme sattui työskentelemään helsinkiläinen Aleksi. Hänen tarjoamat matkavinkin kuitenkin liittyivät hieman modernimpaan (yö)elämään.

Jatkoimme yhiksen matkoilla miltei perinteeksi muodostuneita suurlähetystö- vierailuita. Suomen suurlähetystössä meidät otti vastaan lähetystösihteeri Jukka Halkilahti, joka kertoi meille yleisesti diplomaattiudesta, omasta urastaan ja Puolan sisäpoliittisesta tilanteesta. Oli mielenkiintoista ja tärkeää kuulla työelämästä ja sen haasteista Suomessa, ja siitä, millaisiin työtehtäviin diplomaattina voikaan joutua. Halkilahti valaisi meille Puolan poliittisesta tilannetta, sen kehitystä ja syitä sille. Konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue on tällä hetkellä maan suurin,

10

ja se on pyrkinyt keskittämään valtaa itselleen oikeusvaltion kustannuksella. Puolue kuitenkin vetoaa ihmisiin tekemillään sosiaaliuudistuksilla, jotka ovat helpottaneet esimerkiksi lapsiperheiden toimeentuloa. Keskustellessamme yleisesti Puolan poliittisesta tilanteesta, emme luonnollisesti voineet myöskään sivuuttaa valtion linjausta ilmastopolitiikkaan.

Varsovassa oli helppo huomata, miten viime vuosisadan tragedioita käsitellään yhä edelleen ja miten muistamiseen pyritään vaikuttamaan myös valtion korkeammilta tahoilta.

Varsovan kaupunkikuvaa hallitsevat muistomerkit, jotka muistuttavat raskaan historian välittömästä läsnäolosta. Pieniä ristejä ja patsaita tuntuu olevan joka kulmalla - etenkin vanhassa kaupungissa - ja suurempiakin monumentteja riittää aukioilla ja tienvarsillakin. Historian muistaminen ja käsittely tuntuvat näkyvät Puolassa arjessa aivan eri tavalla, kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Muistomerkit eivät kuitenkaan muistuta vain kaikista historian kipeistä muistoista, vaan niillä kyetään hallitsemaan kansan muistikuvia ja mielikuvaa Puolan historiasta.

Yksi aihe, josta puolalaiset ovat sekä äärettömän ylpeitä että surullisia, on vuoden 1944 Varsovan kansannousu. Natsien miehitettyä Varsovan ja pidettyään sitä hallinnassaan toisen maailmansodan aikana, nälkiintyneet varsovalaiset ryhtyivät toiseen vastarintaan Varsovan gheton epäonnistuneen kansannousun jälkeen.

Puolalaisille kapina merkitsi paljon enemmän kuin vain sen aiheuttamia valtavia tuhoja ja kuolemaa. Varsovalaiset olivat kestäneet kansannousua

AJANKOHTAISTA huomattavasti pidempään, kuin kukaan olisi saattanut aavistaa ja lähestulkoon ilman ulkopuolisten antamaa tukea. Kansannousu näkyy kaduilla Varsovassa enemmän kuin mikään muu tapahtuma. Muistomerkkejä on lukuisia muun muassa lapsisotilaiden muistolle. Kansannousun symboli on nähtävissä yhä nykyisinkin monista vähän erikoisemmistakin paikoista, jopa ravintoloiden logoista. Ilmiö saattaa olla osoitus siitä, miten suuri vaikutus tällä hyvin lyhyellä ajanjaksolla on ollut puolalaiselle kansalliselle identiteetille.

Vaikka Puolan historiaa värittää vahvasti toisen maailmansodan aikaiset julmuudet, löytyy Varsovasta nähtävää kauempaakin historiasta.

Tästä hyvä osoitus on ruhtinas Jan III:n palatsi Wilanowissa, joka jäi mieliimme ylenpalttisen loistokkuutensa vuoksi. Historia näkyy kuitenkin puolalaisten arjessa tavalla tai toisella. Viimeistään modernien kauppakeskusten keskellä ylväänä kohoava Stalinin rakennuttama kulttuuri- ja tiedepalatsi muistuttaa kiireisiä kansalaisia maansa moninaisista ja vaikeista historian vaiheista. P

11

TEEMA

Miksi EU-vaalit eivät kiinnosta?

T

oukokuussa käydään jälleen europarlamenttivaalit. Meppejä valitaan Euroopan unionin jäsenmaista yhteensä 705.

Brexitin vaikutus nähdään valituiksi tulevien meppien määrässä, ja Yhdistyneen kuningaskunnan aikaisemmasta 73 paikasta 27 jaetaan muille Euroopan unionin jäsenmaille. Suomessa tämä tarkoittaa yhden valituksi tulevan mepin määrän kasvua, eli vuonna 2019 niitä valitaan yhteensä 14. Vuoden 2014 vaaleissa Euroopan unionin kokonaisäänestysprosentti oli 42,6%. Suomessa 18 vuotta täyttäneistä äänioikeutetuista 39,1% kävi käyttämässä äänioikeuttaan Euroopan unionin kansalaisina, kun taas Suomen eduskuntavaaleissa sekä presidentinvaaleissa äänestysprosentit ovat olleet 70% luokkaa.

12

Teksti: Roosa Mantila Kuvitus: Elina Nyholm

Eduskuntavaalien väistyessä ja tulevien europarlamenttivaalien siintäessä horisontissa nämä tilastolliset faktat yllättävät. Miksi Euroopan parlamenttivaaleissa keskimääräinen äänestysprosentti yltää vain hieman yli neljänkymmenen? Mikä on äänestäjien yleinen asenne EU:ta kohtaan, ja millä tavoin tämä yleinen asenne vaikuttaa äänestyspäätökseen?

Nämä kysymykset ovat vaikeita, ja niihin tarjottavat vastaukset monisyisiä. Yritän kuitenkin avata vaihtoehtoisia malleja käsittelyn avuksi käyttämällä tukenani Herman Lelieveldt ja Sebastiaan Princen teosta The Politics of the European Union 2nd Edition (2015), joka on itsessään erittäin mainio ja tiivis opus Euroopan unionin historiaan, kehitykseen, toimintaan ja vaikuttavuuteen.

TEEMA

Lelieveldt ja Prince ehdottavat, että ”yleinen mielipide ja poliittinen osallistuminen ovat avaintekijöitä kansalaisten ja poliittisen järjestelmän välisen suhteen ymmärtämisessä”.

Yleinen mielipide kertoo kansalaisten tavoista ajatella, mutta poliittinen osallistuminen keskittyy siihen mitä kansalaiset tekevät. Lelieveldt ja Prince väittävät, että vaikuttamisen mahdollisuuksia on yhtä paljon EU:n kentällä kuin kansallisessa politiikassa, mutta jostakin syystä EU-vaalit jäävät kiinnostukseltaan kansallisia vaaleja matalammalle tasolle. Toisen maailmansodan jälkeen yleinen asenne EU:ta kohtaan oli, että päätöksiä oli tehtävä EU:n integraation syventämiseksi, ja vain pieni oppositio oli tätä ajattelua vastaan. EU:n kannatus kokonaisuutena kasvoi 1970- ja 1980 -luvuilla, jonka jälkeen sen laski 1990-luvulla. 2000-luvun alussa kannatus kasvoi jälleen ja saavutti huippukohtansa vuonna 2007, jonka jälkeen EU:n kannatus on laskenut vähitellen matalimpiin tasoihin koskaan.

Yleisesti ottaen Euroopan unionin politiikkaan nähdään vaikuttavan samat asiat kuin kansalliseen politiikkaan. Kirjan kirjoittajat luokittelevat nämä syyt kolmeen yläluokkaan, joita ovat sosiodemografiset taustamuuttujat, yleiset poliittiset arviot ja EU-spesifit muuttujat. Sosiodemografisiksi taustamuuttujiksi luetellaan ihmisen sosiaaliseen taustaan ja ympäristöön vaikuttavat asiat, kuten esimerkiksi koulutus, varakkuus, korkeissa viroissa toimiminen ja uskonto. Korkea koulutus nähdään toimivan indikaattorina EU:n kannattamiseen,

sillä he, jotka ovat korkeammin koulutettuja kannattavat EU:ta todennäköisemmin kuin he, jotka ovat vähemmän koulutettuja. Samoin varakkuus ja korkeammissa viroissa toimiminen nähdään tällaisina muuttujina. Kirjassa myös väitetään, että katolilaiset kannattavat EU:ta yleisesti ottaen enemmän, kuin protestantit.

Yleiset poliittiset arviot ovat esimerkiksi politiikan seuraaminen, sillä he ketkä seuraavat muutenkin politiikkaa enemmän kannattavat todennäköisesti EU:ta yleisesti ottaen enemmän kuin sellaiset, jotka eivät seuraa. Sama pätee heihin, jotka luottavat poliittisiin instituutioihin.

EU-spesifeiksi seikoiksi luetellaan tieto ja kiinnostuneisuus, sillä jos EU:sta löytyy aikaisempaa tietoa, kokemusta ja kiinnostuneisuutta, sitä todennäköisesti kannattaa myös enemmän. Identiteetin nähdään myös vaikuttavan; he, jotka mieltävät itsensä globaaleiksi ja maailmankansalaisiksi näkevät EU:n kannattamisessa enemmän arvoa ja mahdollisuuksia.

Kansalaisten yleiset asenteet ja mielipiteet EU:ta kohtaan kumpuavat erilaisista taustatekijöistä. EU:n vaaleja ovat kummitelleet myös ”ei-osallistuviksi” kansalaisiksi määritelty joukko, joiden rakentamat mielipiteet eivät perustu tarkkoihin arvioihin EU:sta, ja ovat siksi myös mielipiteiltään äärimmäisen vaihtelevia. Euroopan parlamenttivaaleissa äänestäminen on tavallisin keino kansalaisella vaikuttaa EU:n asioihin. Kuitenkin yleisesti ottaen parlamenttivaaleja ei nähdä yhtä tärkei-

13

TEEMA nä kuin kansallisia vaaleja, koska koetaan ettei parlamenttivaaleissa äänestämällä saavuteta samanlaisia vaikutuksia kuin kansallisissa vaaleissa äänestämällä.

Edellä mainitut muuttujat ovat jokaiselle yhteiskuntatieteilijälle joissakin yhteyksissä tulleet tutuiksi. Silti ne nostattavat itse allekirjoittaneellakin niskakarvat pystyyn. Jos todellakin on niin, että vain korkeasti koulutetut, varakkaat ja muuten vain EU-tietoiset pitävät EU:ta yleisesti ottaen hyvänä asiana ja äänestävät, eikö tämä vaikuta siihen, millaista politiikkaa siellä tehdään? Elitististä, teknokraattista ja hyvin, hyvin kauaksi kansalaisen arjesta kumpuavaa. Kertooko tämä enemmän järjestelmästä itsestään kuin EU:n kansalaisista ja äänestäjistä?

Eliitin äänestäessä ja muiden kärvistellessä on hyvä tiedostaa pari asiaa. Ensinnäkin, EU:n järjestelmä on hyvin monimutkainen asiakokonaisuus. Sen ymmärtämiseksi täytyy käydä lukiokurssin lisäksi yliopistolla ylimääräinen johdantokurssi, jotta voisi väittää osaavansa eri lainsäädännöllisten ja toimeenpanevien elinten välisiä suhteita. Mielestäni järjestelemä itsessään luo perustat oletukselle, jossa sitä täytyy ymmärtää erittäin hyvin, jotta sitä osaisi hyödyntää tai voisi muuttaa.

14

Toiseksi, järjestelmän ollessa suurimmalle osalle kansalaisista hyvin vaikeasti lähestyttävä ja vaikeasti käsitettävä, sen ydin ja perusteet jäävät tausta-alalle. Tämä taasen vaikuttaa siihen, mitä mieltä EU:sta yleisesti ollaan. Kuten aikaisemmin kirjoitin, yleinen mielipide ja poliittinen osallistuminen ovat avaintekijöitä matalan äänestysprosentin ymmärtämisessä. Jos yleinen asenne on se, ettei EU ole ymmärrettävä asiakokonaisuus, ajatukset kääntyvät nopeasti siihen suuntaan, jossa sen tarkoitusperiä aletaan kyseenalaistamaan.

Tällaisen suuren, kompleksisen instituution ja kansalaisten välistä kuilua on kavennettava. Turvallisuuspoliittisesti ajatellen EU:ssa on enemmän mahdollisuuksia kuin haittoja, etenkin Suomen ja lännen välisessä yhteistyössä. EU ylläpitää myös monessa suhteessa rauhaa, ja mahdollistaa sen jäsenmaiden kansalaisille vapaan liikkuvuuden ja mahdollisuuden tehdä töitä. Kansainvälisessä ja pienentyvässä maailmassa nämä ovat elintärkeitä mahdollisuuksia, joita olisi syytä vaalia.

Tulevalta hallitukselta toivon panostusta EU:n asioiden selittämisestä kansalaisilleen, jottei se näyttäisi ylhäältä toimivalta sanelijalta. Brexit on täsmällinen esimerkki siitä, miten käy, kun monimutkaisen järjestelmän hyötyjä ei osata enää selittää, taikka näyttää kansalaisilleen. P

TEEMA TEKSTI: MILJA KALLIOSAARI KUVITUS: ANNI TAKANEN

V

aalikevään merkeiltä ei voi enää välttyä. Lämpötilat ulkona nousevat, taivas on pääosin sininen ja kadut täyttyvät mainosjulisteista. Ne lupailevat toinen toistaan parempaa huomista – tai ainakin parempaa, kuin minkä viereinen kandidaatti voi tarjota. Ilma kuiskii muutosta ja kevään värit julistavat juhlaa. Sinistä, punaista, vihreää.

Kaikkea niiden väliltä.

Viha ja eripura puskevat ruudulle jokaisella foorumilla. Vastakkainasettelua ei ainoastaan tuoda julki – sitä aivan tarkoituksellisesti luodaan. Päässä kiehuu. Suoranaisesti turhauttaa. Missä kohtaa poliittinen identiteetti muuttui itseisarvoksi, jonka kautta omaa statusta ja toimintaa perustellaan ja rakennetaan?

Valitettavan usein tämä näyttää tapahtuvan negatiivisessa suhteessa johonkin toiseen poliittiseen ryhmään tai ideologiaan.

Sosiaalinen media on painanut – kaiken muun ohella – leimansa myös poliittiseen osallistumiseen ja poliittisen identiteetin muodostumiseen. Vaalien lähestyessä somefeedit alkavat täyttyä postauksilla omien tuttujen nelikentistä, unelmien eduskuntakokoonpanoista ja omista suosikkiehdokkaista. Eduskuntavaalien vaalikoneet ajavat, ainakin politiikasta kiinnostuneelle nuorelle, lähes persoonallisuustestin roolia: missä ennen pönkitimme omaa identiteettiämme ja mielipiteitämme jakamalla netin persoonallisuusanalyysin koko seuraajakuntamme ihailtavaksi, postaa nuori yhteiskunta-aktiivi oman nelikenttänsä muiden tulkittavaksi.

En voi väittää, ettenkö itsekin olisi tehnyt samaa – päinvastoin. Erilaisten vaalikoneiden täyttäminen, tuloksien jakaminen ja tuttujen kanssa tuloksista debatin käyminen on suorastaan kutkuttavaa. Kuitenkin suhteellisen aktiivisesti vaalitestejä täyttäneenä en voi välttyä huomaamasta myös niiden ongelmia ja vajaavaisuuksia: reaalimaailma, ihminen ja in-

NELIKENTÄSSÄ

J U M I S S A

himilliset mielipiteet ovat harvoin pelkistettävissä malliin tai kaavaan. Nelikenttä on kätevä keino havainnollistaa poliittista ajattelua, mutta tämä ei tapahdu täysin ongelmitta. Arvo- ja talousliberalismin akseleille itsemme sijoittamalla voimme navigoida omaa ajatteluamme, mutta emme täysin ilman riskejä. Kaksiulotteinen nelikenttä ei anna joustovaraa. Ja minä olen liian suuri laatikkoon.

Jyrkkä vastakkainasettelu aikana, jolloin sitä ei todellakaan kaivattaisi, herättää ihmetystä. Ilmastonmuutos, globaali terrorismi ja markkinatalouden ailahtelu, muutamia modernin ajan kriisejä nimetäkseni, koskevat meistä aivan jokaista. Nämä uhat eivät katso puoluetai ideologisia rajoja. Silti poliittinen retoriikka antaa usein ymmärtää, että toiset meistä edesauttavat tai suorastaan haluavat näitä uhkia. Tuskin kukaan haluaa inhimillisen pahoinvoinnin kasvua tai elinympäristöjemme tuhoutumista. Lähes populistiseksi äityvä retoriikka suorastaan pöyristyttää. Kyse ei mielestäni ole siitä, että esimerkiksi oikeisto ja vasemmisto olisivat keskenään modernin ajan kriiseistä eri mieltä. Uskon, että kaikki haluamme nähdä paremman huomisen. Keskeistä ovat kuitenkin ne painotukset ja keinot, jolla tätä huomista yritämme rakentaa.Yhteiskuntatieteiden asiantuntijoina meillä on merkittävä rooli pyrkimyksessämme ymmärtää näitä keinoja ja erilaisia

15

TEEMA syitä niiden taustalla.

Fakta on se, että erilaista poliittista ajattelua tarvitaan, sillä ihmistä ja inhimillistä ajattelua ei voi mahduttaa yhteen muottiin.

Nelikentälle todella on tarve ja kysyntä, sillä poliittinen ajattelumme ei ole universaalia.

Onkin mielestäni suorastaan huvittavaa seurata, tässä tapauksessa erityisesti puolueiden nuoriso-osastojen edustajien, sosiaalisessa mediassa levitettävää toisen puolen soimaamista. ”Kuinka suomalainen koulutusjärjestelmä voi tuottaa vasemmistolaista ajattelua?” kuuluu, hyvin vapaasti lainaten, nuoren oikeistolaisen suusta. ”Miksi oikeisto haluaa tuhota maapallon” julistaa taas toveri vasemmalta. Nämä esimerkit edustavat varmasti hyvin äärimmilleen vietyä retoriikkaa, eivätkä ole missään mielessä

koskaan ennen, ja meidän tulee voida vaatia sitä – niin päättäjiltämme kuin itseltämme.

Fakta on, ettei politiikka ole helppoa.

Sitä ei ole koskaan luotu sellaiseksi. Politiikka itsessään on syntynyt vastaamaan yhteiskunnan toiminnan perustavanlaatuiseen konfliktiin – me tarvitsemme keskustelua ja demokratiaa, koska emme ole toistemme kanssa automaattisesti samaa mieltä. Siksi meidän pitäisikin katsoa oman poliittisen identiteettimme ohi.

Politiikka on yhteisten asioiden käsittelyä, ei oman agendansa pönkittämistä. Ihminen on poliittinen vain sen takia, että me emme ole yhteiskunnassa vain yksilöitä. Meidän tulisi hahmottaa se organismi, jonka osasena toimimme. Yhteiskunta on keho, jonka mekanismina poliittinen ajattelu toimii. Jos emme hahmota

täysin yleistettävissä. Totuus kuitenkin on, että politiikkaa ympärillämme luodaan vastaavin keinoin. Valitettavan usein näiden keinojen käyttäjät ovat juuri niitä ihmisiä, joilta haluaisin odottaa taitoa reflektoida ja punnita erilaisia näkökulmia ja poliittisia ideologioita.

Jos olemme sokeita omaa ajatteluamme vastaisille mielipiteille, suljemme silmämme myös niiltä ihmismassoilta ja inhimillisiltä tarpeilta, joidenka tarpeisiin näillä ideologioilla pyritään vastaamaan. Vasemmistolainen, oikeistolainen, vihreä, konservatiivinen tai liberaali ajattelu ovat olemassa, koska niille on todellinen tarve ja kysyntä. Syyttäessämme toistemme ajattelua, tuhoamme ympäriltämme kaiken maaperän dialogin ja konsensuksen etsimiseen.

Ymmärtäminen ei ole synonyymi hyväksymiselle. Tiedän, että näiden kahden erottaminen toisistaan on haastavaa. Se on kuitenkin välttämätöntä, varmaan nyt enemmän kuin

tätä kokonaisuutta, toimimme tässä organismissa kuin syöpäsolu: pidämme hyvää huolta itsestämme, mutta siinä samalla tuhoamme kaiken ympärillämme. Toimiva keho vaatii siis jokaisen organismin yhteispeliä ja dynaamista vuorovaikutusta. Vihapuhe, segregaatio ja lyhytnäköisyys ei tätä kehoa edesauta – sairaassa ruumiissa älykäskin mieli joutuu taipumaan.

Uudet yhteiskunnalliset konfliktit ovat paljon suurempia, kuin poliittinen käsityksemme kykenee ymmärtämään – ne eivät ole mahdutettavissa perinteiselle poliittiselle akselille.

Modernin ajan uhat eivät katso puoluerajoja, vaan painavat meidän kaikkien päällemme nelikenttään katsomatta. Tulee siis nähdä ohi nelikentän, jotta emme jää siihen jumiin. Kun emme sulje silmiä toisiltamme, annamme politiikalle tilaa toteuttaa sen pääasiallista tehtävää: luoda yhteisiä ratkaisuja.P

16

TEEMA

Sisällissota loppuu, sote-uudistus kaatuu Poliittisen pelikentän muutoksia vuonna 1919 ja 2019 TEKSTI: PETRIINA MATILAINEN KUVITUS: ANNI TAKANEN ahdeksas maaliskuuta Suomen valtio-oiK keudellinen tilanne horjui. Pääministeri Juha Sipilä pyysi tasavallan presidentiltä Sauli Niinistöltä hallituksensa eroa. Eropyyntö hyväksyttiin, mutta presidentti pyysi Sipilän hallitusta jatkamaan toimitusministeriönä huhtikuussa käytäviin eduskuntavaaleihin saakka. Valtioneuvoston julkaiseman tiedotteen mukaan toimitusministeriöllä on muodollisesti sama toimivalta kuin hallituksella, mutta se hoitaa vain välttämättömät juoksevat rutiiniasiat ja sellaiset kiireelliset asiat, joiden ratkaisua ei voida siirtää seuraavalle hallitukselle. Toimitusministeristö ei enää toteuta hallitusohjelmaa. Tilanne on harvinainen — viimeksi vastaavaa on tapahtunut lähes neljäkymmentä vuotta sitten.

Vaalien alla puhutaan paljon tulevaisuudesta, mutta miten vuoden 2019 eduskuntavaalien tilanne eroaa sata vuotta sitten tapahtuneisiin muutoksiin poliittisilla pelikentillä? Vaikka Suomen poliittinen tilanne vuonna 2019 on aivan erilainen verrattuna vasta itsenäistyneeseen Suomeen, vaaleista löytyy yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Sata vuotta sitten lähtöasetelmat vaaleihin olivat paljon epävakaammat — eduskunta, korkeimman vallan haltijana, oli hajalla ja pahasti vajaalukuinen juuri loppuneen sisällissodan takia.

Poliittinen tilanne oli kaukana stabiilista. Maa oli poliittisesti kahtiajakautunut ja valta oli valkoisilla. Eduskunta oli vajaalukuinen, sillä suurin osa sosiaalidemokraateista oli joko paennut Venäjälle tai joutunut valkoisten vangiksi. Tämä niin sanottu tynkäeduskunta istui yhdeksän kuukautta, jonka aikana merkittävin väittely käytiin Suomen hallitusmuodosta.

Hallitusmuotoesitys monarkiasta jätettiin lepäämään yli seuraavien eduskuntavaalien. Joulukuun lopulla kotimaahan palannut uusi valtionjohtaja, Carl Gustaf Mannerheim, määräsi uusien eduskuntavaalien toimeenpanosta. Juuri loppunut sisällissota toi oman jännityksensä

tuleviin vaaleihin. Mielenkiintoista oli myös nähdä, kuinka hallitusmuotokiistan osapuolten tasavaltalaisten ja monarkistien voimasuhteet muodostuvat.

Puoluekenttä on jokseenkin muuttunut ja laajentunut verrattuna vuoteen 1919, mutta osa puolueista on yhä sadan vuoden jälkeenkin yhä kentällä. Puoluekenttä on saanut lisäystä kummassakin tapauksessa. Vuoden 1919 eduskuntavaaleihin saatiin mukaan kaksi uutta puoluetta; monarkistit olivat ryhmittyneet Kansalliseksi Kokoomukseksi ja tasavaltalaiset Kansalliseen Edistyspuolueeseen.

Vuoden 2019 vaaleihin on uutena puolueena tullut muun muassa kesken edellisen eduskunta kauden Perussuomalaisista irtautunut Sininen tulevaisuus. Molemmat vaalit ovat niin sanotut hajotusvaalit, eli vaalit ovat seuranneet eduskunnan hajoamisesta. Sipilän hallituksen eron jälkeen ei kuitenkaan saman tien määrätty uusia vaaleja, vaan presidentti teki päätöksen hallituksen jatkamisesta toimitusministeriönä uusien vaalien läheisyyden vuoksi.

Eroja vaalien välillä kuitenkin löytyy.

Suomi oli ensimmäisiä maita maailmassa, joka antoi sekä äänioikeuden, että vaalikelpoisuuden naisille. Alussa asetettu yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on säilynyt, mutta äänestysikärajaa on laskettu 24-vuotiaista 18-vuotiaisiin.

Eduskuntavaalien luonne on myös muuttunut sadassa vuodessa. Vuoden 1919 vaalien jälkeen tehtiin päätös asettaa hallitusmuodoksi tasavalta. Tämän jälkeen vaalit keskittyivät kansanedustajien valintaan, suurimman valtaoikeuden ollessa presidentillä. Tämä asetelma säilyi aina vuoteen 2000 asti. Laajat valtaoikeudet ovat näkyneet muun muassa useina hajotettuina hallituksina — jo ainoastaan vuonna 1919 alkaneen eduskuntakauden aikana nähtiin neljä eri hallitusta.

17

TEEMA Vuoden 2000 jälkeen presidentin valtaoikeuksia karsittiin ja pääministerin valtaoikeudet kasvoivat. Nykyään eduskuntavaaleista puhuttaessa tarkoitetaan enemmänkin pääministerivaaleja, sillä yleensä suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtajasta tulee pääministeri.

Suomen sosiaalidemokraattinen puolue (SDP) nousi vuoden 1919 vaaleissa suurimmaksi puolueeksi 80 edustajalla. Maalaisliitto (nyk. Suomen Keskusta) oli taas vaalien voittaja 42 paikalla saaden lisäystä 16 edustajalla.

Muiden puolueiden osalta muutokset olivat vähäisiä verrattuna edellisiin vaaleihin. Tämänhetkisiä kannatustilastoja tarkastellessa näyttäisi siltä, että vuonna 2019 valittavaan eduskuntaan muodostuisi myös sosiaalidemokraattien enemmistö. Myös Vihreiden kannatus on näyttänyt nousevan paljon edellisistä vaaleista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen (sote-uudistus) kaatuminen lienee olevan yhtenä syynä SDP:n mahdolliselle vaalivoitolle, mikä oli myös yksi suurimmista syistä Sipilän hallituksen eron taustalla. Tätä hallituksen eroa on mielletty poliittiseksi peliliikkeeksi, jolla Keskusta saisi kerättyä lisä-ääniä.

On mielenkiintoista nähdä, millainen hallitus muodostunee SPD:n mahdollisen vaalivoiton myötä, ja miten siitä saadaan enemmistöhallitus. 1920-luvulla enemmistöhalli-

18

tuksen muodostaminen oli hankalaa oikeiston ja vasemmiston mahdottoman hallitusyhteistyön vuoksi, ja porvallisen enemmistönkin kokoaminen oli vaikeaa. SPD ei ollut mukana Sipilän johtamassa hallituksessa, joten Keskustan jääminen oppositioon on mahdollista.

Myöskään yhteistyö Kokoomuksen kanssa ei vaikuta todennäköiseltä. Enemmistöhallituksen saavuttamiseksi SPD tarvitsee kuitenkin rinnalleen toisen suuren puolueen, joten nähtäväksi jää millainen hallituskokoonpano muodostunee.

Vuoden 1919 eduskuntavaalien jälkeen Suomen sisäpoliittinen tilanne alkoi hiljalleen vakautua valkoisten ja punaisten välisen jännitteen laskiessa, Suomen eheytyessä. Paljon on sadan vuoden aikana kehitytty Suomen valtio-oikeudellisella kentällä: sata vuotta sitten ei edes ollut vielä selkoa valtiomuodosta.

Sata vuotta vaaleja on valinnut Suomesta tasavallan, tehnyt Suomesta hyvinvointivaltion, kaventanut presidentin valtaoikeuksia, lisännyt pääministerin valtaoikeuksia, saanut aikaan sote-uudistuksen ja mahdollisesti torjunut sen.

Vain tulevaisuus kertoo sen, mitä seuraavat sata vuotta vaaleja tuovat tullessaan.P

TEEMA

PERUSSUOMALAISTEN MARSSI KOHTI ETNONATIONALISMIA TEKSTI: MARKUS SÄRKINIEMI

T

ämän vuoden kesäkuun yhdentenätoista päivänä tulee kuluneeksi kaksi vuotta Perussuomalaisten puoluekokouksesta, jossa Jussi Halla-aho valittiin puolueen puheenjohtajaksi. Tämän lisäksi lähes koko puoluejohto korvattiin aiempaa kovempaa EU- ja maahanmuuttolinjaa kannattavilla jäsenillä. Jo ennen tätä kokousta olivat Kokoomuksen ja Keskustan puheenjohtajat todenneet, ettei yhteistyö olisi mahdollista Halla-ahon johtaman Perussuomalaisen puolueen kanssa. Myös Timo Soini ja osa Perussuomalaisten hallitusryhmää suhtautui Halla-ahoon nuivasti, heidän tukensa oli Sampo Terhon takana. Halla-ahon voitto johti viikon sisällä Perussuomalaisten hajoamiseen, hallituskriisiin, Juha Sipilän lentonäytökseen sekä lopulta uuden puolueen, Sinisen Tulevaisuuden, syntyyn. Myöhemmin ilmi tulleet paljastukset tästä poliittisesta teatterista toivat esiin sen, miten Perussuomalaisten sen aikainen eduskuntaryhmä oli suunnitellut toimiaan Halla-ahon valinnan varalta, ja miten Juha Sipilä oli myös tietoinen näistä suunnitelmista. Timo Soini jätti perustamansa puolueen ja vei mukanaan muutkin “soinilaiset”, näillä näkymin myös tuhoten heidän poliittiset uransa, käytännössä vain pelastaakseen Juha Sipilän hallituksen. Puolueesta loikanneiden edustajien tuen turvin Sipilä pystyi perumaan hallituskriisinsä ja sysäämään Halla-ahon johtamat Perussuomalaiset oppositioon.

Kohtalokkaan puoluekokouksen jälkimainingeissa Juha Sipilä totesi Perussuomalaisten olevan nyt “uusi puolue”, jonka arvot erosivat liikaa hänen omistaan. Termi “arvopohja” nousi esiin monen muunkin poliitikon suusta, ja nuo arvoristiriidat Halla-ahon johtaman Perussuomalaisten kanssa nostettiin kynnyskysymykseksi hallitusyhteistyölle. Mikä on tämä arvopohja, ja miten se muuttui Halla-ahon valinnan myötä?

Perussuomalainen puolue syntyi SMP:n jatkajaksi, ja Timo Soinin johdolla ajoi oppositiosta populistista, EU-kriittistä, “kristillissosiaali-

seen” arvopohjaan perustuvaa kansallismielistä ja maahanmuuttokriittistä politiikkaa. Puolue sijoittui poliittiseen keskustaan, ja Soini itse kuvasi Perussuomalaisia “työväenpuolueeksi ilman sosialismia”. Puolue kosiskeli tyytymättömiä äänestäjiä varsinkin Keskustan ja SDP:n riveistä ja sen retoriikassa nousi esiin perinteinen suomalainen “herraviha” sekä tietty epäluottamus mediaa kohtaan.

Timo Soini salli puolueensa edustajiksi varsin värikkäitä persoonia, esimerkiksi Tony Halmeen, joka toimi Perussuomalaisten kansanedustajana vuosina 2003-2007, sekä Helsingin kaupunginvaltuustossa. Halme oli useaan otteeseen mediakohujen keskellä rajujen kommenttiensa seurauksena (hän esimerkiksi kutsui Ylen haastattelussa Tarja Halosta “lesboksi”) ilman, että tämä vakavasti vaikutti hänen asemaansa puolueessa. Halme oli Helsingin vaalipiirissä ääniharava, mikä kyynisestä näkökulmasta voidaankin nähdä pääsyynä sille, miksi Timo Soini otti hänet siipiensä alle.

Jussi Halla-ahon poliittinen ura alkoi hänen Scripta blogistaan, jossa hän julkaisi muun muassa maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta kritisoivia mielipidetekstejään. Tämän blogin keskustelupalstasta kehittynyt Hommaforum muodostui hänelle vankaksi tukijoukoksi, jonka parissa hän sai lempinimen Mestari. Hän keräsi kannatusta ympärilleen pääasiassa juurikin internetin kautta, ohittaen periteiset mediakanavat, ja hänen poliittinen nousunsa oli varsin nopea.

Hän on toiminut muun muassa Helsingin kaupunginvaltuustossa ja hallituksessa, kansanedustajana, sekä europarlamentaarikkona.

Kuten Tony Halme, myös Halla-aho oli ääniharava, joka osaltaan nosti Perussuomalaisten kannatusta. Tämä osittain voikin selittää sen, miksei Timo Soini tai Perussuomalaisten puoluehallitus puuttunut Halla-ahon toimintaan mitenkään vaikka hänet tuomittiin uskonrauhan rikkomisesta hänen kirjoitustensa myötä.

Halla-aho ja hänen kannattajakuntansa olivat hyödyllinen lisä Perussuomalaisten populistiseen rintamaan.

Halla-ahon oleellisin ero Timo Soiniin on pohjimmiltaan se, että hänelle maahanmuuttokriittisyys ei ole vain populistista retoriikkaa, vaan osa läpi ajateltua aatemaa

19

TEEMA ilmaa, jota hän on tuonut esiin aktiivisesti yli viidentoista vuoden ajan. Hän ei luonut kannatustaan esiintymällä toreilla, puhumalla kaduilla vastaantulevien ihmisten kanssa, tai “hyvän tyypin” maineella. Hänen kannattajakuntansa muodostui juurikin hänen ajatustensa ympärille, ja tämä kannattajakunta oli valmis aktiivisesti organisoitumaan ja äänestämään hänet puolueen puheenjohtajaksi.

Halla-aho ei ilmiönä tietenkään ole uniikki, vaan hän on osa laajempaa länsimaissa tapahtunutta nationalismin uutta nousua, johon oleellisesti sisältyy ajatus rajallisista resursseista sekä “me ja muut” -ajattelu. Timo Soini käytti tähän pohjaavaa retoriikkaa Perussuomalaisten kannatuksen kasvattamiseen, mutta Halla-aho kykeni artikuloimaan tämän retoriikan paremmin, ja myös selkeämmin uskoi itse siihen. Hän oli niin sanotusti “aatteen mies”, ja Timo Soini taas leimautui Perussuomalaisten ollessa hallituksessa Juha Sipilän ja Petteri Orpon käskypojaksi. Heikolta vaikuttavan “soinilaisuuden” väistyminen Halla-ahon tieltä oli osaltaan juurikin seurausta siitä, että Halla-aho oli retoriikassaan jyrkempi kuin Soini.

Halla-aho määrittelee Suomen “suomalaisten kodiksi ja turvapaikaksi pahassa maailmassa”. Tässä asetelmassa ns. haittamaahanmuuttona pidetään kaikkea maahanmuuttoa, jolla on yhteiskunnallisesti ja/tai taloudellisesti vahingollisia vaikutuksia Suomelle, esimerkiksi rikollisuuden kasvun ja kotouttamiseen kuluvien kustannusten muodossa.

Halla-aho suhtautuu positiivisesti käytännössä vain korkeakoulutettujen ja hyvän integraatiohalun omaaviin maahanmuuttajiin. Hän onkin leimannut varsinkin Kokoomuksen maahanmuuttomyönteisyyden lähinnä halpatyövoiman tavoitteluksi, matalaan palkkatasoon tyytyvien ja huonon koulutuksen omaavien maahanmuuttajien muodossa. Suomen Uutisille annetussa haastattelussa Halla-aho kuitenkin jättää integraation mahdolliseksi, eli hänelle suomalaisuus on niin sanotusti “avoin”. Eli jos maahanmuuttaja oppii kielen ja kulttuurin, ja tulee osaksi suomalaista yhteiskuntaa, on hän Halla-ahon mielestä yhtä suomalainen kuin kuka tahansa muukin suomessa syntynyt ihminen.

Tältä osalta hän pohjimmiltaan ei eroa oleellisesti Kokoomuksen tai Keskustan liberaalista

20

arvopohjasta, jossa suomalaisuus määrittyy juurikin lakisääteisesti ja kulttuurillisesti. Koska tämä suomalaisuuden määritelmä suhtautuu neutraalisti etniseen taustaan ja “rotuun”, ei sitä voi itsessään pitää varsinaisesti rasistisena.

Halla-Aho edustaa kuitenkin maltillista linjaa nationalismissaan verrattuna kasvaviin etnonationalistisiin elementteihin puolueen nuorisosiivessä. Etnonationalismi on nationalismin muoto, jossa etninen tausta otetaan osaksi käsityksestä kansalaisuudesta.

Suomen kontekstissa etnonationalitisen näkökulman mukaan suomalaisia ovat vain siis ihmiset, joiden esivanhemmat olivat myös suomalaisia, eli polveutuivat niistä suomen kielen murteita puhuneista heimoista, jotka aikanaan elelivät tällä metsäisellä niemellä. Äärimmilleen vietynä tämä näkökulma johtaisi siihen, että suomenruotsalaiset, saamelaiset, Suomen tataarit ja monet muut vähemmistöt jäisivät ulos suomalaisuuden määrittelystä. Tämä ei sinänsä välttämättä olisi etnonationalistisesta näkökulmasta ongelma, sillä pohjimmiltaan tämä ajatusmaailma jakaa ihmiskunnan useisiin olemassaolon edellytyksistä kilpaileviin etnisiin ryhmittymiin.

Etnonationalistista ajattelua kannattaville tahoille Halla-aho siis on aivan liian maltillinen puhuessaan “avoimesta” suomalaisuudesta, ja hänen esittämänsä tuomitsevat kommentit PS Nuorten radikaalimpiin uloslausumiin on herättänyt nuorisosiivessä antipatiaa Halla-ahoa kohtaan. Asetelma voidaan rinnastaa Hommafoorumilla ja Halla-ahon kannattajakunnassa eläneeseen antipatiaan Timo Soinia ja “soinilaisia” kohtaan heidän “selkärangattomuudesta”. Jääkin nähtäväksi tuleeko Halla-aho aikanaan itse korvatuksi vielä radikaalimmilla toimijoilla, jotka ovat täysin sisäistäneet ajatuksen sekä hupenevista resursseista, että kamppailusta olemassaolosta “meidän” ja “muiden” välillä. P

TEEMA

Haastattelussa Pilvi Torsti

A

amu alkaa sarastaa Helsingin Narikkatorilla. Tavallisesti täynnä ihmisiä oleva tori on vielä hyvin hiljainen. Paikalla on vain muutamia ohikulkijoita, vaalitoimitsijoita sekä kansanedustajaehdokkaita.

Paikkoja tarkastellessa huomaa kuinka erilaisiin ratkaisuihin puolueet ovat päätyneet vaalimainonnassa. Paikalta löytyy kontteja, matkailuautoja sekä telttakatoksia. Toiset ovat pystyttäneet pop-up kahvilan ja toiset ovat luottaneet pelkistettyyn tyyliin. SDP:n kontille polkupyörällä kaartaa Pilvi Torsti. Kansanedustaja, yrittäjä, tutkija, rauhanaktivisti, perheenäiti­sekä poliittisen historian tohtori.

Opiskelut Torsti aloitti yleisessä historiassa Helsingin yliopistossa siirtyen Jyväskylän yliopistoon viimeistelemään kandidaatin tutkintonsa. Maisteriksi Torsti valmistui taas Helsingin yliopistosta. Torsti toteaa poliittisen historian olleen se historian ala, johon hän halusi keskittyä. “Mielestäni se on yhdistelmä laajempaa sivistykseen liittyvää ymmärrystä menneisyydestä sekä yhteiskunnan, ja politiikan rakenteista. Näen kumminkin sen hyvänä, että olen ollut sekä humanistisessa, että valtiotieteellisessä tiedekunnassa”. Poliittisen historian tohtoriksi Torsti väitteli 2003 ja 2004 vuosien vaihteessa, jonka jälkeen hän jatkoi laitoksella tutkijana ja opettajana.

Teksti: Kara Martikainen & Otto Hormio Kuva: Meeri Koutaniemi

21

TEEMA

Gradussaan ja väitöskirjassaan Torsti käytti osittain samaa aineistoa, jonka hän keräsi itse Bosniassa 1990-luvulla. “Tämä oli käytännön ponnistus, sillä ajoin Bosniaan omalla Escortillani ja keräsin kouluista aineistoa”.

Torsti analysoi miten serbien, kroatien ja bosnialaisten identiteettiä määritellään, ja miten he eroavat tai eivät eroa toisistaan historiallisessa ajattelussa. Tulos oli, että eroja ei ollut, sillä heillä on sama kulttuurinen ja historiallinen perimä. “Lisäsin väitöskirjassani kyselyaineiston, jossa oli eurooppalainen vertailu mukana ja analysoin historian oppikirjoja”.

Oppikirjoissa näkyi puolestaan sodan jättämät kolme jakolinjaa. ”Koska sota oli päättynyt 1995 ja tein tutkimusta vain muutama vuosi sen jälkeen, näkyi raadollisuus esimerkiksi koulukirjojen tiettyjen osien peittämisellä mustalla tussilla”. Taustalla oli Torstin mukaan ollut projekti, jossa vihaa sisältäviä sisältöjä määrättiin poistettavaksi. Uusien koulukirjojen teettämiseen ei ollut aikaa eikä rahaa, vaan kouluihin tuotiin listat siitä, mitkä kohdat piti poistaa. ”Tässä ilmapiirissä analysoin tekstejä kirjoista, ja historiakulttuuria kuten museoita ja muita historiallisia tuotteita kolmessa Bosnian eri osassa. Silloin asuin aika pitkiä aikoja esimerkiksi Sarajevossa.”

“Koulutus on tavallaan ainoa keino, kuinka köyhyys poistetaan pitkällä tähtäimellä”.

Dosentti teoksessaan Torsti siirtyi analysoimaan suomalaista historiaa samaa metodiikkaa käyttäen. Aiheena oli talvisodan henki. “Sen motivaationa oli opintojen aikana havahtuminen siihen, että kukaan ei ole tutkinut talvisodan henkeä väestötasolla. Mitä suomalaiset oikeasti arvostavat meidän menneisyydestä ja kuinka se heijastuu ajatteluun tulevaisuuden odotuksissa”.

Torsti on koulutuksen puolestapuhuja, joka haluaa edistää koulutuksen globaalia vaikuttavuutta. “Koulutus on tavallaan ainoa keino, kuinka köyhyys poistetaan pitkällä tähtäimellä”.

22

“Sarajevosta on tullut toinen kotikaupunki”

Lukion ensimmäisen vuoden jälkeen Torsti lähti kahdeksi vuodeksi vaihtoon kulttuurirahaston stipendiaatilla. Vaihtoon lähteminen on vaikuttanut hänen elämäänsä monella tavalla. “Se oli sitä aikaa, jolloin Jugoslavian hajoamissotia käytiin ja meidän koulu oli lähellä Jugoslavian rajaa. Tästä on seurannut se, että Sarajevosta on tullut toinen kotikaupunki ja yhden lapseni syntymäpaikka. Teimme pakolaisleireillä töitä ne kaksi vuotta säännöllisesti ja meillä oli oppilaita kaikista ryhmistä, joiden maa oli juuri hajonnut. Se vaikutti hyvin fundamentilla tavalla kaikkeen elämässäni loppujen lopuksi. Italiasta tuli läheinen, mutta ennen kaikkea koko siitä alueesta tuli todella tärkeä ja maailmankuvaa muuttava.”

Vaihtoon lähtemistä Torsti myös suosittelee kaikille, joilla vain on siihen mahdollisuus. Joissain elämän vaiheissa on helpompi toteuttaa tiettyjä asioita. ”Nyt jos meidän perhe lähtee johonkin on suunniteltava kaikkien viiden elämä”.

Politiikkaan!

Torsti oli ensimmäisen kerran ehdokkaana eduskuntavaaleissa vuonna 2011 jääden 100200 äänen päähän valituksi tulemisesta. Kampanjan aikana Torsti oli tutustunut Lauri Ihalaiseen, joka ministeriksi tultuaan pyysi Torstia erityisavustajaksi. “Se oli mielestä se hetki, jolloin siirryin yhteiskunnallisen vaikuttamisen tehtäviin, kuten ystäväni sen sanoi. Sovimme Laurin kanssa, että teen Suomalaiset ja historia kirjan loppuun. Vaikka pari kansainvälistä julkaisua jäi välistä, sain dosentuurin ollessani avustajana”. Yliopistolainen identiteetti on säilynyt Torstin elämässä vahvana.

Kansanedustajan työssä olennainen taito on suurien tietomassojen käsittely ja Torsti näkee, että tutkijan taustasta ja aiemmasta työkokemuksesta on paljon hyötyä. “Tutkija taustainen kollega sanoi, että aluksi perusteli puheet sen ja sen tutkimuksen mukaan. Myöhemmin hän huomasi sanovansa tutkimuksen mukaan. Nykyään hän huomaa joskus sanovansa se on nyt vaan niin. Yritän itse pysyä näissä kahdessa ensimmäisessä kategoriassa tässäkin työssä”.

TEEMA

Torsti on ollut mukana ehdokkaana yksissä Eurovaaleissa, kolmissa eduskuntavaaleissa ja kaksissa kunnallisvaaleissa. Hän on jopa kirjoittanut kokemuksistaan kirjan, jota voisi kutsua avoimeksi ja inhorealistiseksi kuvaukseksi ehdokkuudesta.

Miten nämä vaalit sitten eroavat toisistaan? “Eurovaalit kun ovat valtakunnalliset, niin ne ovat ehdokkaalle todella vaativat, mutta minulle ne olivat mukavat, sillä pystyin tutustumaan koko Suomeen ja erilaisiin poliittisiin toimijoihin… Kuntavaaleissa taas ehdokkaita on todella paljon, jolloin voi omaa elämäntilannetta ja positioonsa ehdokasjoukossa miettiä, että missä minusta on hyötyä eniten. Onko mukana yhteiskampanjassa tai käykö hän tietyissä tilaisuuksissa. Eduskuntavaalit ovat tietysti se, jonka ihmiset huomaavat eniten. Niistä puhutaan eniten mediassa ja nämä ovat NE vaalit, jotka näkyvät Suomessa eniten.”

Helsingissä vaalipiiri on samanlainen sekä kunta- että eduskuntavaaleissa. Vaalipiirin pienen koon vuoksi Torsti on pitänyt tärkeänä olla näkyvillä useassa paikassa. “Tulen olemaan esimerkiksi vielä tänään kolmessa eri paikassa Helsinkiä. Laaja toimiminen ei mielestäni vähene kuntavaaleissakaan. Tietenkin se riippuu ehdokkaasta, mutta katson olevani yleisehdokas. Ääniprofiilini on hyvin samanlainen kuin Erkki Tuomiojalla, eli saan ääniä ympäri kaupunkia, enkä vain keskitetysti jostain osasta.”

Torstille on ollut tärkeää olla yleispoliittinen, erilaisten ihmisryhmien edustaja.

Miten vuoden 2019 vaalit eroavat edellisistä?

Vuoden 2019 vaalit eroavat edellisistä Torstin mukaan siinä, että häirintää joutuu kokemaan enemmän. “On esiintynyt tilanteita, joissa on esimerkiksi salakuvattu tai rynnätään kamera auki kysymään mielipidettä. Tällaisiin joutuu suhtautumaan aktiivisemmin. Kun joku tulee haastattelemaan, en suostu ellen saa tietää kuka hän on ja mihin hän aikoo haastattelun tehdä. Ilmiö ei ole kuitenkaan niin suuri”.

Vuoden 2011 vaalien Torsti näkee muuttaneen suomalaisten suhtautumista politiikkaan. “Jytkyn seurauksena ihmiset rupesivat paljon avoimemmin puhumaan politiikasta.

Positiivinen mielenkiinto on ollut mielestäni leimaa antava. Tietenkin on aina ihmisiä, joilla on paljon huolia ja murheita sekä joidenkin mielestä kansanedustajista ei ole mihinkään, ja politiikassa on kaikki pielessä”.

Keskustelu politiikasta on muuttunut

Loppuun Torsti lisää poliittisen historian anekdootin. Kun hän rupesi miettimään politiikkaan lähtemistä, kirjoitti hän usean sivun esseen päätöksestään ja miksi hän oli valinnut kaikista puolueista juuri SDP:n. Tätä esseetä hän luetutti ystävillään, perheenjäsenillään ja kollegoillaan. ”Mieleenpainuvin oli silloisen esimieheni ja professorin Seppo Hentilän reaktio. Menimme lounaalle ja minua jännitti mitkä ovat hänen kommenttinsa. Yhtäkkiä hän rupesi nauramaan ja luulin hän ei ota minua vakavasti. Hän totesi tekstin olevan hyvää kuten myös perusteluni. Hänestä vain oli koomista miksi jonkun täytyy perustella niin ponnekkaasti näin itsestään selvää asiaa”.

“Se kuvasi ajan kuvaa mikä oli vuonna 2008, kun vuonna 2011 politiikka palasi kahvipöytiin.

Nykyään se on täysin normaali puheenaihe...”

Tällä Torsti tarkoittaa kuinka keskustelu politiikasta on muuttunut. “Se kuvasi ajan kuvaa mikä oli vuonna 2008, kun vuonna 2011 politiikka palasi kahvipöytiin. Nykyään se on täysin normaali puheenaihe. Se on se ero mikä silloin oli. Ei minun ystäväpiirissä ollut tapana puhua puoluepolitiikasta, vaikka olivatkin oppineita”. P

“Jytkyn seurauksena ihmiset rupesivat paljon avoimemmin puhumaan politiikasta...”

23

TEEMA TEKSTI: OTTO HORMIO

KUVITUS: MICHELANGELO, ONNI MUSTAKALLIO

Suomalaisen demokratian vastakohtien historia

1

900-luvun alussa Suomen poliittisessa järjestelmässä tehtiin oletettu, vaikkakin erittäin radikaali muutos. Valtiopäivät muuttuivat neljäkamarisista säätyvaltiopäivistä yksikamariseen parlamenttiin. Samalla naiset saivat äänioikeuden lisäksi myös oikeuden asettua ehdolle vaaleissa. Tuolloin säätyvaltiopäivät alkoivat olla instituutiona vanhentunut Euroopassa. Se kuitenkin korvattiin suoraan yksikamarisella järjestelmällä eikä kaksikamarisella, jossa olisivat olleet ylä ja alahuoneet. Esimerkiksi Ruotsin valtiopäivät olivat vuoteen 1971 asti vielä kaksikamarisia.

Näin radikaali muutos oli toki rohkea ja demokratian kannalta toivottu teko, mutta samalla myös arvaamaton ellei jopa pelottava. Suomen poliittinen kenttä oli radikalisoitumassa muun Euroopan tapaan ja maamme demokratia onkin ollut uhattuna useaan kertaan.

Ensimmäiset eduskuntavaalit pidettiin vuonna 1907 ja valitun eduskunnan oli tarkoitus istua seuraavat neljä vuotta. Seuraavat vaalit kuitenkin pidettiin jo seuraavana vuonna. Ja vuoden päästä näistä pidettiin taas uudet vaalit. Yksikään eduskunta ei istunut Suomen ollessa osa Venäjän suuriuhtinaskuntaa sille annettua toimiaikaa, vaan keisari ja myöhemmin väliaikainen hallitus hajoittivat ne. Syynä hajoituksille olivat niiden toiminnan ollessa vastoin Venäjän etuja. Eduskuntien tekemät päätöksetkin vaativat aina Suomen ulkopuolelta tulevan ylemmän tahdon suostumuksen, jotta ne voitiin asettaa voimaan.

Itsenäistymisemme alkukaan ei ollut demokratian silmissä kaunista katseltavaa.

Vuoden 1918 tapahtumien yhtenä muotona oli punaisten keskeisen johdon, sekä varmasti monien rivimiestenkin, tavoite kaataa maan hallitus ja korvata valtiomuoto sosialistisemmalla

24

versiolla. Sodan päätyttyä voittaneiden osapuolella heräsi ajatus tehdä Suomesta monarkia ja antaa valitulle kuninkaalle laajat toimivallat.

Samalla pohdittiin myös tavallisen kansalaisen äänioikeuksien kaventamista. Saksan kuitenkin hävittyä ensimmäinen maailmansota ja viimeistään vuoden 1919 vaalien jälkeen haaveet Suomesta kuningaskuntana jätettiin. Tilalle valittiin presidentti, jolle annettiin laajat toimivaltuudet.

Sisällissodan jälkeen kansakunnan sisäiset haavat alkoivat hiljalleen parantumaan.

Kuitenkin radikaalinen ajattelu oli edelleen vahvasti läsnä. Uutta kommunistista vallankumousyritystä toivottiin ja pelättiin, mutta samalla se myös ruokki mahdollista oikeiston vallankaappauksen uhkaa. Neuvostoliittoon paennut punaisen Suomen johto perusti Suomen kommunistisen puolueen ja alkoi toimimaan maanalaisesti yrittäen vaikuttaa maamme johtoon. 1920-luvun lopulla Lapuan liike aloitti oman kommunismin vastaisen kampanjansa ja saikin taakseen yleisen porvarien tuen. Vuonna 1930 pidetty talonpoikaismarssi ja sen seurauksena säädetyt kommunistilait olivat liikkeen suurimpia saavutuksia. Tämän jälkeen liikkeen radikalisoiduttua entisestään se menetti yleisen tukensa yrittäessään hyökätä suomalaista parlamentarismia vastaan. Täysin epäonnistunut Mäntsälän kapina johti lopulta liikkeen lakkauttamiseen. Euroopassa moni muu tuore valtio valitsi oikeistoon painottuneen totalitaristisen järjestelmän tien, mutta Suomi säilytti demokratian.

Toisen maailmansodan vuoksi vuonna 1939 valittu eduskunta istui poikkeuslailla vuoteen 1944 asti. Tuolloin niin Suomen demokratia, kuin koko olemassa olo olivat uhattuna, kun totalitaristinen Neuvostoliitto

TEEMA hyökkäsi maahan talvisodassa. Tämän jälkeen Suomi etsi liittolaista toisesta totalitaristisesta valtiosta, natsi-Saksasta. Tämän liittouman ja jatkosodassa vanhan rajan ylittämisen seurauksena Suomi sai sodanjulistuksen toselta demokratialta, Isolta-Britannialta. Tappioista huolimatta Suomi kumminkin onnistui pelaamaan korttinsa oikein, kun onnistui torjumaan vihollisen suurhyökkäyksen, solmimaan rauhan ja lähtemään pois Saksan kelkasta juuri oikeaan aikaan. Maatamme ei miehitetty ulkoisen vallan toimesta eikä poliittista järjestelmäämme korvattu kansandemokratialla.

Sodan jälkeen Suomen poliittinen kenttä siirtyi muun Euroopan tapaan vasemmalle ja kommunistit nousivat pääministeripuolueeksi heti heille ensimmäissä, laillisissa, vaaleissa. Parlamentaarista vallankumousta ei kuitenkaan tuolla vaalikaudella tapahtunut ja presidentti Paasikiven linjasi sen jälkeen ettei kommunisteja saanut enään pästää avainministerien paikoille. Kuitenkin Neuvostoliitto jouduttiin ottamaan aina huomioon ulkopolitiikassa ja jopa keskeisissä sisäpolitiikan kohdissa.

Samalla aikakauden poliittisesti ristiriitaisin henkilö Urho Kaleva Kekkonen käytti presidenttinä omia toimivaltuuksiaan kyseenalaisesti useamman kuin yhden kerran.

Kekkosen jälkeen parlamentarismi on saanut entistä enemmän jalansijaa. Presidentin toimivaltoja on rajoitettu. Eduskuntaa ei ole hajotettu ja hallitusten pohjana on ollut vahvan enemmistöhallituksen rakentaminen, jotta

niiden toiminta on pystytty takaamaan koko vaalikaudeksi. Tässä ollaankin onnistuttu hyvin, vaikka pääministeri olisikin vaihtunut kesken kauden. Kokoomus ja vasemmistoliitto ovat olleet useamman kerran samassa hallituksessa.

Tämän kaltainen yhteistyö ei olisi ollut mahdollista vielä itsenäisyyden alkuaikoina. Poliittinen radikaalisuus on laantunut, mutta ei kuitenkaan täysin hävinnyt. Vieläkin on olemassa radikaaleja ryhmittymiä, jotka seisovat jonkin poliittisen ideologian takana. Nykypäivänä näkee kuinka kaksi henkilöä, joiden poliittiset näkemykset eroavat toisistaan, väittelevät toisiaan haukkuen, ymmärtävät toistensa puheita tahallaan väärin tai eivät edes halua keskustella toistensa kanssa.

Tässä oli suomalaisen demokratian kohtaamien hasteiden historia pähkinänkuoressa. Tarkoitus ei ollut käydä kohtia syvällisesti, vaan enemmänkin nostaa esiin sen kohtaamia ongelmia, vastoinkäymisiä ja epäkohtia.

Näistä kaikista aikaisemmista se kuitenkin on selvinnyt, vaikka alkuaikoina kaikki olisi saattanut mennä aivan toiseen suuntaan. Radikaalista muutoksesta kasvoi vankalle pohjalle rakennettu instituutio, joka uusien haasteiden myötä vahvistuu vain entisestään. P

25

TEEMA Teksti: John Helin & Tuuli Karhunen Kuvitus: Kara Martikainen

Kuka päättää, Kuka puhuu

”

Me päätämme mistä vaaleissa puhutaan!” ​ Näin vahvasti julisti journalistiliiton ylläpitämän Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Peterson tammikuussa.

Puhutussa pääkirjoituksessaan Peterson muistutti toimittajia siitä, että loppupeleissä julkisuudessa käydyn vaalikeskustelun teemat ovat heidän käsissään. Onko media kuitenkaan ainoa vastuussa oleva taho, ja kuinka paljon vaalikeskusteluun vaikuttaa sosiaalinen media, tai poliitikot itse?

Journalisteilla on siis hyvin paljon vastuuta julkisesta keskustelusta. Onkin hyvä kysyä, onko tämän kevään vaaleissa onnistuttu herättämään keskustelua kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Media valitsee vaaliteemat sekä vaalikoneilla, -tenteillä, että kaikella muulla uutisoinnillaan. Uutisten keskustelunaiheet päätyvät helposti vaaleihin kynnyskysymyksiksi. Se, laittaako tämä puolueet eriarvoiseen asemaan keskenään, on epäselvää. Jos puolue korostaa vaaliohjelmassaan tiettyjä asioita, jotka eivät vaalien alla ole niin sanotusti ”mediaseksikkäitä”, pääsevätkö he ääneen yhtä lailla muiden kanssa?

Vaalikoneilla on mahdollisuus ohjata monien äänestäjien ehdokasvalintaa enemmän kuin puolueiden puheenjohtajatenteillä tai katujen tienvarsimainoksilla. Äänestäjän on helppo uskoa vaalikoneesta saatuihin tuloksiin, sillä

26

miten samoihin kysymyksiin samalla tavalla vastannut ehdokas ei voisi olla hänelle hyvä?

Ongelmat syntyvät kysymyksenasettelussa, ja niiden aihealueiden valinnassa. Jos kysymyksenasettelu on monitulkintainen, tilannekohtainen tai muuten monitahoinen, voi äänestäjän olla hankala saada samaa tulosta itsensä kanssa samaa mieltä olevan kanssa, ja ajautua näin harhaan. Eduskuntavaaleissa vaalikoneet herättivät keskustelua esimerkiksi oikeiston piirissä, kun Ylen vaalikoneen algoritmi ehdotti eduskuntavaaliehdokkaille muita puolueita, kuin sitä joissa he olivat ehdolla. Lopulta Yle päätyi muuttamaan algoritmiaan palautteen perusteella. Toisaalta perinteisillä vaalipaneeleilla, torikahveilla ja tienvarsimainoksilla on yhä vankka paikkansa suomalaisessa vaalivaikuttamisessa.

Vaalikeskustelussa yhtä tärkeää keskustelunaiheiden lisäksi on niiden ulkopuolelle jäävät aiheet. Ne, mitä jätetään pois vaalitenteistä ja -koneista saattavat silti olla tärkeitä eduskunnan toimintaan liittyviä kysymyksiä ja poliittisia linjanvetoja, jotka siten jäävät äänestäjältä pois ehdokasta valittaessa. Kevään eduskuntavaalit olivat ilmastovaalit, eivät syyttä, mutta keskutelu ilmastonmuutoksen hillitsemisestä peitti alleen monia muita painavia aiheita. On haastavaa arvioida, kuinka paljon äänestäjien mielipiteisiin voisi loppupeleissä

TEEMA vaikuttaa jos poisjääneistä aiheista keskusteltaisiin. Vaaleissa esille nousevat keskustelunaiheet ovat usein niitä, jotka näkyvät vaalikarjan omassa elämässä. Esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan kovat aiheet tuntuvat usein hieman vaikeasti ymmärrettäviltä tavalliselle ihmiselle. Toisaalta ei voida myöskään olettaa, että äänestäjiä lähempänä olevat aiheet olisivat jotenkin helpommin käsiteltäviä, kuin kaukaiselta tuntuvat aiheet. Talouden toiminta, sote-uudistus, hiilidioksidipäästöt ja niiden kerrannaisvaikutukset sekä vanhustenhuolto vaatisivat usein yhtä paljon perehtymistä äänestäjältä, kuin etäiseltä tuntuva ulko- ja turvallisuuspolitiikka kansainvälisine suhteineen ja voimapolitiikkoineen.

Vaikka läheisiin aiheisiin keskittyminen on ymmärrettävää, olisi kuitenkin toivottavaa, että toimittajat veisivät äänestäjiä ja poliitikkoja epämukavuusalueelleen. Hyvänä esimerkkinä on edellä mainittu ulko- ja turvallisuuspolitiikka, josta huolehtiminen esimerkiksi lihaveroväännön ja sotemaakuntien sijaan kuuluu jok’ikisen kansallisvaltion ydintehtäviin.

Siksi onkin huolestuttavaa, että näiden vaalien turvallisuuspoliittinen keskustelu on ollut yksinomaan keskustelua F-18 Hornettien korvaajien määrästä sekä iänikuista nato-kysymyksen jankkaamista. Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne on kiristynyt tasaisesti jo vuodesta 2014, ajalta ennen edellisiä eduskuntavaaleja, mutta asiaa ei ole käsitelty käytännössä lainkaan vaalikeskusteluissa. Tilanne kävi niin pahaksi, että Tasavallan Presidentti Niinistö joutui lehdistön välityksellä toivomaan puolueilta aktiivisempia ulostuloja aiheesta. Täkyyn ei kuitenkaan suuremmin tartuttu ja todellisuudessa numeroihin perustuva hävittäjäkeskustelukin on turhaa, sillä eduskunta ei loppukädessä päätä hävittäjien määrää vaan hankinnalle annetun budjetin sekä siihen sisältyvät raja-arvot. Lopullisen päätöksen määrästä tekevät puolustusministeriön virkamiehet.

Puoluejohtajia tai mediaa ei voi toisaalta täysin syyttää ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun köyhyydestä. Vuoden 2015 vaalien alla Tasavallan Presidentti itse kutsui puoluejohtajat virka-asunnolleen ja saneli näille ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuret linjat, joihin kaikki puolueet sitoutuivat. Vaikka puo-

lueiden johtohahmot ovatkin osittain vaihtuneet kuluneen vaalikauden aikana, on Niinistön vahvan miehen politiikalla silti varmasti omat sormensa pelissä keskustelun linjasta. Toisaalta irtiottoja Niinistön linjasta on myös nähtävissä muun muassa Vasemmistoliiton vaaliohjelmassa, jossa käytännössä vaaditaan Suomelta irtiottoa ulkomailla käytävistä kansainvälisistä harjoituksista, ja asetetaan myös Suomen maaperällä järjestetyt harjoitukset tarkasteluun.

Tämä on selkeä ero Niinistön ajamaan linjaan.

Vaikka mediaa syytetään usein äänestäjien harhaanjohtamisesta sen valitsemien kysymysten ja aiheiden äärelle, ei se ole ainoa pelaaja vaalikentällä. Sen kanssa pelissä on mukana yhä kasvavissa määrin sosiaalinen media, ja poliitikkojen oma mainonta. Facebookissa ja muilla sosiaalisen median alustoilla tehdään huomattava määrä vaalivaikuttamista, etenkin nuoria äänestäjiä kohtaan. Sponsoroidut julkaisut ja poliittisesti latautuneet julkaisut eivät aina erotu selaajalle vaalimainontana, mikä saattaa tehostaa niiden vaikutusta entisestään.

Bussipysäkillä olevan mainoksen erottaa selvästi vaikuttamiseksi, mutta facebook-fiidillä vastaantulevan uutisen ei ensimmäisenä huomaisi olevan puoluiden hyväksi tehtävää markkinointia. Sosiaalisen median yhteydessä puhutaan usein kuplista, joita sinne helposti syntyy.

Onko median vastuulla olla vaalikeskustelussa toimija, joka objektiivisesti pyrkii ohittamaan nämä kuplat? Kun some ja pitkälle valikoituva median kulutus ovat syrjäyttämässä kansallisia tv-uutisia tiedonlähteenä, on tämä tehtävä muuttumassa hyvin hankalaksi. Pystyvätkö poliitikot päättämään itse omat vaaliteemansa, vai ovatko he pakotettuja taipumaan median ja somen sanelemiin aiheisiin?

Informaatio-aikana on myös tärkeää käsitellä kysymystä ehdokkaiden näkyvyydestä.

Onko kaikki näkyvyys kuitenkaan puolueille ja ehdokkaille hyvästä, ja voiko medianäkyvyys sabotoida ehdokkaan vaalikampanjaa? Onko medialle oikein uutisoida ehdokkaan vaalimainoksista negatiiviseen sävyyn, tai tuoda niihin muuten erityistä huomioita? Ehdokkaat voivat käyttää tätä myös hyväkseen, jos tietävät käyttämällään vaalimainoksissaan kyseenalaisia tai monitulkintaisia ilmauksia saavansa sillä ylimääräistä palstatilaa mainoksia puivilta toi

27

TEEMA mittajilta. Median vaikutus on usein arvaamatonta, ja sitä on hankala ennakoida, mikä lisää journalistien herkkää tilannetta heidän päättäessään juttujen aiheita vaalien alla. Pienikin virhearvio voi johtaa kohuun, ehdokkaiden kannatuksen nousuun tai laskuun, ja vaikuttaa täten vaalitulokseen.

Vastuu keskustelusta ei siis ole yksin journalisteilla ja informaatio-aika ja uusmedia ovat luoneet mahdollisuuden myös muille toimijoille vaikuttaa siihen, mistä vaaleissa puhutaan. Facebookin, Jodelin ja muiden sosiaalisten medioiden keskusteluja ei voi moderoida samalla tavalla, kuin menneiden vuosikymmenten poliittista keskustelua on pystytty moderoimaan. Samalla median tekemät faktavirheet ja virhearviot kostautuvat entistä pahemmin. Kansalla kun on mahdollisuus osoittaa mieltään muuallakin kuin kaduilla.

28

On siis selvää, että Maria Peterson oli oikeassa julistaessaan journalistien päättävän, mistä vaaleissa puhuttiin ja mistä politiikassa yleensäkkin puhutaan. Moderointi ja tasainen tilan antaminen aiheille on myös äärimmäisen tärkeää, jotta jotkut yhteiskunnalliset aiheet eivät jätä kaikkia muita varjoonsa. On huolestuttavaa jos väännölle lihaverosta siunataan enemmän aikaa kuin koko ulko- ja turvallisuuspoliittiselle keskustelulle. Journalisteilla onkin siis vallan lisäksi vastuu tuoda julkiseen keskusteluun ja vaalipaneeleihin niitä kokonaisvaltaisesti yhteiskunnallisesti merkittäviä aiheita, joista ei muuten käytäisi keskustelua vaikka niillä ei välttämättä kerättäisikään huimia klikkausmääriä. P

BREXIT

TEEMA

Vihaisia kansalaisia Parlamentin edessä.

KUVAT JA TEKSTI: JOHANNES VÄNTTINEN

Remain-leirin edustaja. Kyseisellä diplomi-insinöörillä oli valtavasti sanottavaa niin Brexitistä kuin EU:n kehityksestä.

29

TEEMA

Leave-leirin edustajia Westminsterin palatsin edessä.

EU:n ja Iso-Britannian liput Westminsterin palatsin vieressä. Kyseinen kuva otettu Remain- ja People’s vote leirin kohdalla.

30

TEEMA

Päätoimittajilta

VALTA, VAALIT, VAKAUS Poliittinen teatteri

J

otta ehdokas menestyisi on hänen oltava näkyvillä. Hänen on oltava samanaikaisesti aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja tehtävä aktiivisesti vaalikampanjaa. Samalla täytyy myös erottua muista ehdokkaista, jotta ehdokas jäisi jollakin tavalla mieleen. Aiemmasta julkisu­ udesta voi olla tässä tilanteessa hyötyä, sillä se helpottaa tunnistamista. Itsestään täytyy saada jotenkin tärkeän näköisen henkilön kuva, jotta tulisi valituksi.

Trendikkyys on tärkeää. On oltava jotenkin uudenlainen, eräällä tapaa tuore vaihtoehto vanhan tilalle. Aikaisemminkin ehdolla ollut henkilö voi uudistua eikä välttämättä käyttää aikaisempaa muottia uudestaan, mikäli katsoo sen jotenkin ongelmalliseksi. Samalla oman brändin muovaaminen on tärkeää. Kehittämällä jotain, josta äänestäjät yhdistävät suoraan ehdokkaaseen, voi olla merkittävä etu kampanjassa.

Kaikenlainen näkyvyys ei välttämättä ole suotuisaa. Nykypäivän politiikassa virheiden välttäminen on tärkeää ja tämä taito täytyy osata jo ehdokkaana. Mikäli ehdokas mokaa jollakin tavalla, välittyy se mahdollisesti sosia­ alisen median kautta kaikkien näkyviin. Itsensä pussiin puhuminen suorassa lähetyksessä voi tehdä pahaa jälkeä imagolle. YLE:n vuoden 2014 eurovaaleihin tekemä vaaligallerian neljän minuutin haastatteluista esiin nousivat ne henkilöt, jotka eivät olleet valmistautuneet kunnolla tenttiin. Näkyvyys ei johtanutkaan menestykseen vaaleissa, vaan pääsemistä poliittiseksi meemiksi.

Oma rehellisyys ja omana itsenä oleminen ovat asioita, joita yleisesti arvostetaan.

Kuitenkin poliitikot eivät tee aina näin. He saattavat puhua totta, jos se on toimiva ratkaisu ja tuottaa heille hyötyä. Joskus haastattelussa esitetty kysymys voi olla heille epämieluisa, eivätkä he voi vastata siihen rehellisesti ilman heidän imagonsa kärsimistä. Tällöin he voivat vastata kysymyksen vierestä tai kiertää kysymyksen. Tietenkin, mikäli heidän omatuntonsa sen suo, he voivat valehdella kaikkien edessä, antaen turhia lupauksia ja jatkaa tämän jälkeen ennallaan.

Monien ihmisten tuntemisesta voi olla hyötyä, sillä heidän avullaan voi luoda verkostoja. Saamalla paljon ihmisiä taakseen pystytään kampanjan eri tehtäviä delegoimaan eteenpäin, jolloin ehdokas voi keskittyä asioihin, joita hän pitää kaikista tärkeimpinä. Samalla iso joukko ehdokkaan seurassa saa tämän näyttämään suuremmalta tekijältä. Täytyy olla kuitenkin varovainen siinä, kenet päästää lähelleen. Läheiset ihmiset tietävät ehdokkaasta enemmän kuin muut ja saattavat niin vahingossa kuin tahallaankin paljastaa tietoa kolmannelle osapuolelle.

Loppujen lopuksi kampanjointi on jatkuva näytös tai joukko näytöksiä. Se, millaisen spektaakkelin siitä saa sekä millaisen imagon ehdokas itsestään levittää, on hänestä, hänen ympärillään olevista ihmisistä sekä resursseista kiinni. Lopullisen ratkaisun tekevät äänestäjät.

Otto Hormio

31

TEEMA

Käytä valtaa

V

alta – mahdollisuus vaikuttaa. Valta voi olla julkista, taloudellista ja kulttuurista valtaa. Julkista valtaa käyttävät lainsäätäjät ja hallinnon toteuttajat. Taloudellinen valta näkyy omistamisen, resurssien ja kuluttamisen kautta.

Kulttuurinen valta näkyy yhteiskunnassa normien kautta. Vaaleissa valtaa voi käyttää äänestämällä, asettumalla itse ehdolle tai osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Riku Siivonen kirjoitti Ylellä julkaistun kolumnin ”Äänestäminen ei todellakaan kannata” (18.3.2019), jossa hän toteaa, että ”tosiasiassa on aivan sama, kuka nykypuolueista saa vallan. Suomalainen konsensus ja monipuoluepolitiikka tuottavat vuodesta toiseen hallituksia, joilla ei ole kykyä tai ymmärrystä muuttaa kuin limsaveron kokoisia näpertelyasioita. Pohjimmainen ongelma on, että järjestelmämme ja sen toimijat ovat niin nauliintuneita vanhaan teolliseen maailmanjärjestykseen, että ne eivät osaa kuvitella mitään muuta”. Äänestämättä jättäminen tuskin on ratkaisu tähän ongelmaan. Äänestä puolueita ja henkilöitä, jotka ovat valmiita muuttamaan asioita. Jos et anna ääntä, jätät yhden vallan käytön keinon käyttämättä.

Toki siinä on ero, että onko todella äänetön vai vaaleissa äänetön, mutta muualla äänekäs. Poliittista keskustelua pitää muuttaa ja herätellä tuomalla uusia ideoita, ajatuksia, ja näkemyksiä yhteiskunnista. Näin myös Siivonen toteaa, mutta äänestämättömyys ei ole keino siihen.

32

Siivonen toteaa myös, että ”yksi keino on äänestää heitä, joita ei strategisesti kannata äänestää. Rakastan ihmisiä, jotka edes yrittävät heiluttaa koko sitä kehikkoa, jonka rakenteilla ja sanoilla me nyt yhteiskuntaa ja sen uudistamista kuvaamme. Siksi äänestän ehdottomasti henkilöä, joka julkiseen keskusteluun päästessään puhuisi aivan uusilla sanoilla ja näkökulmilla. Kannattaa tehdä samoin: äänestää haihattelijoita ja höpsöttelijöitä. Se on vastuullista.

Paljon parempi ratkaisu on tietysti jättää äänestämättä tai ainakin käyttää asian miettimiseen mahdollisimman vähän aikaa”. Äänestämättä jättäminen on vallan käytöstä luopumista. Jos äänestät, niin se ei poista sitä, että voisi vaikuttaa muilla keinoilla ja synnyttää yhteiskunnallista keskustelua. Äänestäminen on valtaa.

Siivonen lisäksi siteeraa Ilkka Halavan Facebook-päivitystä, ”luo tapahtumia, kansanliikkeitä, perusta yrityksiä ja osuuskuntia. – – – Jos eduskunta ei tunnu kykenevän rakentavaan dialogiin, hyviin valintoihin ja asioiden aitoon edistämiseen, älä jää sitä suremaan”. Eli, Siivonen kannustaa kolumnissaan olemaan aktiivinen kansalaisvaikuttaja, mutta samalla kannustaa demokratian rappeuttamiseen. Mielenkiintoista.

Kara Martikainen

TEEMA

Vakaa virtaus ”Vakautukaa!”, huusi arvoltaan korkea, maineeltaan korkea ja huutaessaan myöskin varsinaiselta sijainniltaan korkea. ”Vakautukaa” oli hänen viestinsä, jonka alapuolella hyörivä vilkas kansa kuuli ja ymmärsi. He vakautuivat; jähmettivät kehonsa, pysäyttivät ajatuksensa ja sammuttivat katseensa.

He lakkasivat hyörimästä ja unohtivat vilkkautensa. He luovuttivat kaiken maailman liikkeen tuulelle ja kaiken puheen hymiseville lehdille.

Näin saapui rauha ja lepo, näin saapui vakaus.

Viime numerossa paasasin kaikkeuden koostavista hiukkasista, joiden joukossa itsekin seisomme, tulevaisuuden toiveiden lippuja kantaen. Jatkaakseni samaa paatosta, tunnustelen yllä saavutettua vakautta.

Kääntyessämme historiaan päin osuu katseemme usein hektisimpiin hetkiin; vallankumouksiin, sotiin, nälänhätiin sun muihin katastrofeihin ja käännekohtiin. Nämä ovat kuitenkin vain poikkeuksia tavanomaisesta, melko tylsästäkin ajankulusta. Suurimman osan ajastaan pienet hiukkaset liukuvat kuolemaansa kohti vailla sen kummempaa draamaa. Suuret käänteetkin ovat usein todellisuudessa asteittaisia ja hitaita, me vain saamme ne kuviteltua villimmiksi olemalla kärsimättömiä omassa historiantulkinnassamme.

Yhtäältä voisi täten väittää, että maailma on lähtökohtaisesti vakaa.

Toisaalta, mikäli vakauden ymmärtää tilana, jossa elämää ja sen kulkua ei uhkaa välittömästi mikään, ei vakaaksi voi nimetä yhtäkään

tilannetta, jossa arkinen toimeentulo ja pärjääminen on ohuella pohjalla. Vakautta ei kärsivän köyhän elämästä löydy, vaikka suuri virtaus laskisikin varmoin ja ennustettavin liikkein eteenpäin.

Toki voi todellisuuden ymmärtää myös kaikkiaan vakaaksi kokonaisuudeksi, jonka sisällä koetaan vähän väliä kaikenmoista tärinää. Tärinäkin ilmaantuu vakaasti, tasaisin väliajoin.

Onni Mustakallio

33

TEEMA

Demokratian hinta

D

emokratia perustuu kaksisuuntaiseen lupaukseen: me, kansa, luovutamme osan yhteiskunnallisesta vallasta päättäjille ja eduskunnalle ja vastineena päätöksentekijät sitoutuvat kansan luottamukseen ja lupaukseen ajaa äänestäjiensä asiaa. Toimiakseen tulee demokratialla olla siis kansalaisten luottamus ja lojaalius takanaan.

Yhteiskuntarauhamme nojaa siis pitkälti sanattomaan sopimukseen siitä, että jokainen meistä täyttää roolinsa tässä abstraktin riippuvaisuussuhteen rakennelmassa. Konkretiaa vailla oleva demokratian rakennelma ei näin ole vailla uhkiaan - luottamuksen rapistuminen syö pohjaa demokratiaa pystyssä pitäväliltä perustuksilta, hiljalleen vajoattaen rakennelman epävarmuuden maaperään ja rapauttaen vahvan ulkokuoren.

Sote-uudistuksen kaatuminen keväällä 2019 on yksi hyvä esimerkki demokratian uskottavuuden heikkenemisestä. Hanke, jonka kanssa Sipilän hallitus paini läpi hallituskautensa ja jonka valmisteluun oltiin arviolta poltettu liki miljardi euroa, koki surmansa maaliskuussa 2019. Uudistuksen kaatumisen seurauksena Sipilä erotti hallituksen virastaan, kaataen näin Suomen päätösvaltaisen hallituksen ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen. Tapaus itsessään oli poikkeuksellinen, mutta se myös osoitti jotain Suomalaisesta päätöksenteosta ja päättäjistä: kovan paikan edessä hallitus on valmis eroamaan, jottei se menettäisi täysin kasvojaan omien äänestäjiensä edessä. Osittain tapauksella oli kuitenkin päinvastainen vaikutus

34

- se osoitti kansalle, ettei eduskunta ollut kykenevä ajamaan sille asetettua tehtävää ja roolia yhteiskunnallisen konsensuksen rakentajana.

Ei siis ole täysin yhdentekevää, että jokainen täyttää oman osansa demokratiassa.

Huoli demokratian tulevaisuudesta ja sen puutteista on myös huomioitu poliittisella kentällä.

Tarkastellaan esimerkiksi Hjalliksen uusinta projektia, Liike Nyt:tiä. Liikkeen keskeisimmiksi tavoitteiksi on listattu suora ja läpinäkyvä päätöksenteko. Ajatuksena on, että kuka tahansa voi vaikuttaa liikkeen sisäiseen päätöksentekoon, puoluekantaan tai poliittiseen agendaan katsomatta.

Tavoitteena suora päätöksenteko kuulostaa kunnianhimoiselta, mutta Hjalliksen ja tovereiden visiot suorittaa tätä käytännössä näyttävät vielä hatarilta. Aika näyttää, saavatko herrat tukea liikkeensä taakse ja onko se oikeasti kykenevä muokkaamaan suomalaiseen yhteiskuntaan juurtunutta mallia toteuttaa demokratiaa. On kuitenkin todettava, että liikkeen tapa toteuttaa politiikkaa on virkistävä ja kaivattu uusi tuulahdus suomalaisessa päätöksenteossa. P

Milja Kalliosaari

TEEMA

Ilmastovaalit Teksti: Elisa Perälä

I

lmastotietoisuus on ollut kaikkialla viimeisen vuoden aikana. Huoli ympäristöstä ja ilmastonmuutoksen vääjäämättömästä uhasta onkin ottanut selkeästi aktiivisemman ja toiminnallisemman aseman yhteiskunnassa: vuoden 2019 aikana ollaan jo nähty ja tullaan vielä näkemään useita eri ryhmien ilmastolakkoja, ilmastomarsseja, niin nuorten kuin päättäjienkin järjestämiä ilmastopaneeleja ja –kokouksia ja kansalaisaloitteita.

Erityisesti nuorten aktiivisuutta on lisännyt kuluneen vuoden aikana Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi ehdotetun Greta Thunbergin esimerkki. Helsingissä Nuorten Agenda 2030 järjesti maaliskuussa 2019 nuorille suunnatun ilmastokokouksen, jonka julkilausumassa nuoret vaativat päättäjiltä riittäviä toimia ja aktiivista ilmastopolitiikkaa. Viimeisimpänä ilmastoliikehdintänä ollaan kirjoitushetkellä nähty, kun rohkeimpien arvioiden mukaan jopa 20 000 ihmistä osoitti mieltään Helsingin keskustassa saadakseen eduskuntavaaleissa valittavan hallituksen sitoutumaan ilmastotekoihin tulevana kautena.

Viime syksynä järjestetyn vastaavan marssin osallistujamäärä oli noin 8000 ihmistä. Ilmastoliikehdintä on saanut aivan uudet mittasuhteet ja siitä on huokunut toivo ja usko siihen, että kelkka on vielä mahdollista kääntää.

Suunta on ilmaston ja elinkelpoisen ympäristön säilyttämisen kannalta kieltämättä oikea ja tulevat vaalit ovatkin identifioituneet voimakkaasti ilmastovaaleiksi osin tämän kansalaisten asettaman paineen takia. Juuri tämä uusi mittakaava tekee kevään 2019 eduskuntavaaleista merkitykselliset. Ne ovat ensimmäiset ilmastovaalit.

Mutta mitä se tarkoittaa?

Tämän tulemme näkemään todellisuudessa vasta vaalien jälkeen. Kuitenkin ensi kertaa ilmastosta on tullut, esimerkiksi vaalikoneissa oma osionsa talouden ja liikenteen rinnalle yksittäisten ihmisten ja puolueiden mielipiteiden sijaan – jokaisella puolueella on nyt myös ensimmäistä kertaa edes jonkinlainen näkemys ilmastoasioihin.

Konkreettista toivoa näyttäisi löytyvän myös politikkojen keskuudesta. Lisäksi kahdeksan eduskuntapuoluetta on sitoutunut jo joulukuussa 2018 ilmastopolitiikkaan, joka mahdollistaisi Pariisin sopimuksessa esitetyn lämpötilan nousun rajoittamisen. Suomi onkin sitoutunut jo ensi vuodesta

alkaen vähentämään päästöjään ja tähtäämään hiilidioksidipäästöjen ja hiilinielujen tasapainoon vuoteen 2050 mennessä. Joka puolueella on oman näköisensä ratkaisut ilmastokysymyksiin, mutta viimeaikaisten kannatusmittausten mukaan liike on myös voimistunut kohti toisenlaista politiikkaa.

Tiedekulman Hope for Globe- sarjassa järjestettiin torstaina 28.3. maaliskuuta Ilmastovaalit-keskustelu, jossa tutkijat ja poliitikot keskustelivat suunnasta, joka Suomen uuden hallituksen tulisi ottaa. Helsingin yliopiston rehtorin Jari Niemelän mukaan politikkojen ja tutkijoiden dialogi on erityisen tärkeää, sillä vuorovaikutuksen pitää olla kahdensuuntaista – tällä saavutettaisiin päätöksenteolle vahvempi faktaperusta. Vastavuoroisesti dialogi mahdollistaisi sen, että poliitikot voisivat kertoa millaiselle tiedolle on tarve ja milloin tutkimukselle on paras aika.

Niemelä puhui ilmastokysymysten keskittämisestä globaalin muutoksen kokonaisuudeksi, eli kaikiksi niiksi tavoiksi, joilla ihminen vaikuttaa luontoon - aina luonnon biodiversiteetin katoamisesta kemikalisoitumiseen ja ilmaston lämpenemiseen. Globaalin muutoksen ajatus onkin tärkeä: emme saa unohtaa ilmastovaalien alla sitä kaikkea, mitä ilmastonmuutoksen kaltainen ympäristökatastrofi tarkoittaa ja millaisia seurauksia sillä on. Ilmastovaalien lisäksi nämä vaalit ovat energiavaalit, metsävaalit ja ympäristövaalit, mutta samalla myös vaalit ilmastonmuutoksesta seuraavasta maahanmuutosta, globaalista oikeudenmukaisuudesta ja talouspolitiikasta. Tieteen suhde politiikkaan ja ilmastovaaleihin onkin siis erittäin olennaista: tarvitsemme lisää näkyvämpää tutkimusta ja tiedettä päätöksenteon tueksi.

Vaikka tekstin julkaisuajankohtana vaalit ovatkin jo ohitse ja sen voittajat ja häviäjät selvinneet, on vuoden 2019 eduskuntavaalien yksi merkittävimmistä ja historiallisimmista piirteistä se, että niissä ollaan otettu jo ensimmäinen suuremman luokan askel kohti vääjäämättä lähestyvän ympäristökatastrofin torjuntaa. Kyseisissä vaaleissa määritellään Suomen ja mahdollisesti osittain EU: n ympäristöpoliittinen linja seuraa-

vaksi neljäksi vuodeksi: tämän jälkeen ei olekaan enää kuin 7 vuotta aikaa saavuttaa Pariisin ilmastokokouksessa sovittu tasapaino, joten tarve ilmastovaalien toteutumiselle on todellinen.

Kuitenkin vasta vaalien jälkeen voimme nähdä voittaako tiede ja toivo, vai viekö taantumus ja ahdistus pohjan kaikelta siltä, mitä ollaan jo nyt saavutettu. P

35

TEEMA

Vieraskynä Irtolainen - Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden järjestölehti

T

ämä teksti kirjoitettiin aivan eduskuntavaalien kynnyksellä. Ja sydän kurkussa. Vaalien alla erityisesti Suomen nuoriso on näyttänyt menettäneen uskonsa kansanvaltaan.

Katsotaanpas, miten Suomen nuoriso oireilee, ja kuinka nämä oireet hoidetaan ennen demokratian seuraavaa koitosta: toukokuun eurovaaleja. Tällä vastaanotolla ei sääliä ja olalle taputtelua ole tarjoilla. Oireet on koottu vaalien alla käydyistä oikeista keskusteluista.

Oire: “Politiikka on monimutkaista. En tiedä ketä äänestää.”

Diagnoosi: viitsimättömyys Hoito: Elämme vapaan internetin aikaa informaatioyhteiskunnassa. Vaaleista löytyy tietoa sieltä, missä muutoinkin surffailet: vauva.fi, Demi, Heppahullu, Ylilauta, Suomi24, tai sitten ihan asiantuntevilta ja luotettavilta kanavilta. Ensin KVG, sitten GVK (Go Vote, Kiddo!).

Oire: “On parempi olla äänestämättä, kuin äänestää huonoa vaihtoehtoa.”

Diagnoosi: lyhyt pinna Hoito: Jos Tampereesta pohjoiseen on äänestetty Keskustaa jo ennen koko Keskustan olemassaoloa paremman (ja ainakin pohjanmaalaisen karjatilallisen mielestä minkään muun) vaihtoehdon puutteessa, kykenet sinäkin sen vähiten huonon vaihtoehdon valitsemaan. For democracy’s sake, youngsters!

36

Oire: “Ei yksi ihminen voi vaikuttaa.”

Diagnoosi: näköalattomuus Hoito: Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 29,9% äänioikeutetuista ei käyttänyt tätä heille suotua kansalaisoikeutta. Yksi ihminen ei ehkä voi vaikuttaa, mutta yksi kolmasosa kaikista äänioikeutetuista kyllä voi. Jos tilastollinen päättelykyky vielä takkuilee, kaiva esiin peruskoulun matematiikankirja.

Oire: “Politiikka on vanhojen setien hommaa.”

Diagnoosi: huono näkö Hoito: Katso peiliin. Usein ihmiset äänestävät henkilöä, johon samaistuvat. Keski-ikäiset, valkoiset, tapakristityt, omakotitalossa asuvat, punaista lihaa syövät, maitoa juovat, Audia ajavat, keskiluokkaa edustavat cis-heteromiehet kyllä äänestävät. Ja reippaasti äänestävätkin. Ja äänestävät muuten juuri edelle mainitut kriteerit täyttäviä juhasipilöitä ja anttirinteitä ja timosoineja. Siispä; nappaa kaveri kainaloon ja suuntaa äänestyspaikalle. It’s voting day, my dudes! P Kirjoittaja on Irtolaisen päätoimittaja, keittiöpsykologi ja ikuinen pessimisti, joka pettyi Suomen nuorisoon jo 15-vuotiaana.

- Vilma-Lotta Pajala

TEEMA

Vaalirauha

- eli oikeus rauhassa äänestämiseen ja oikeus turvalliseen kampanjointiin

TEKSTI: LYYDIA VUORINEN

V

aalirauha tarkoittaa muunmuassa äänestyspaikkojen ja niiden läheisyyden pyhittämistä vaikuttamisesta vapaiksi alueiksi. Samoin se tarkoittaa oikeutta ehdokkaiden turvalliseen kampanjointiin – siis poliittisen vaikuttamisen sääntelyä vaalien alla demokratian turvaamiseksi.

Suomessa vaalivaikuttaminen on perinteisesti ollut todella kansanläheistä. Ehdokkaat – niin suuren kaliiperin poliitikot kuin ensikertalaisetkin – ovat voineet kampanjoida kaduilla kansan keskuudessa ilman huomattavia turvaoperaatioita jo pitkän aikaa. Onko tässä tapahtumassa muutos, vai mistä oikein on kyse?

Tämän vuoden vaalien alla epämääräisiä tapauksia – vaalirauhan rikkomisia – tuntuu olleen verrattaen paljon. Sinisen tulevaisuuden puheenjohtajaa Timo Soinia yritettiin lyödä Maalaismarkkinoilla, samoin Vasemmistoliiton ehdokas Suldaan Said Ahmed joutui uhatuksi kampanjoidessaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari perheineen joutui uhkausten kohteeksi toisen poliitikon toimesta.

Lisäksi kaikenlaisia mikroraggressioita on kerrottu lehdistössä tapahtuvan paljon. Onko Suomen poliittinen ilmapiiri muuttunut?

Varmaa on, että retoriikka on muuttunut. Vaalirauhan rikkomisia on tapahtunut myös poliitikkojen toimesta. Poliisi epäilee Suomen Kansa Ensin -puolueen rikkoneen lakeja kampanjoinnillaan maahanmuuttovastaisilla ja seksuaalivähemmistöjen vastaisilla mainoksillaan, eikä ihmekään. Käytetty retoriikka on muuttunut kovemmaksi ja termit, joita ennen olisi pidetty täysin sopimattomina, liehuvat nyt vaalimainoksissa Narinkkatorilla. Jotkut

esittävät ilmiön kuvaavan internetin keskustelukulttuurin leviämistä muuhun diskurssiin. En usko, että asiattomat ja halventavat termit kuuluvat keskustelukulttuuriin lainkaan. Asioista on voitava keskustella ja kaikkien on saatava ottaa osaa keskusteluun, mutta se ei voi tapahtua vihapuheen linssien läpi.

Tärkeänä teemana on ollut myös ulkoisten tahojen informaatiovaikuttaminen.

Asiantuntijoiden mukaan se ei ole ollut ongelma vaaleissa toistaiseksi. Tilanne luonnollisesti elää, mutta saa nähdä, tuleeko se viimeisen vaaliviikon aikana vaikuttamaan paljoakaan.

On pohdittu, josko suomalaiset olisivat erinomaisen medianlukutaitoisia kansalaisia. Onko kyse tästä? Jos näin, on, onko mahdollista, että vaalivaikuttamista on esiintynyt myös Suomen eduskuntavaaleissa, mutta niin, että se on ollut huomattavasti hienovaraisempaa kuin esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaaleissa tai Iso-Britannian brexit-äänestyksessä?

Itse henkilökohtaisesti luulen, ettei kyseessä ole mitään sattumaa kummempaa. Räikeät vaikutusyritykset jäisivät helposti kiinni, faktantarkistus toimii, eikä klikkiotsikot miljoonien säästöistä Euroopan Unionista eroamisen seurauksesta saisi yhtä paljoa kannatusta.

Yksittäiset väkivallanteot, sellaisilla uhkaaminen, muut uhkaukset ja kunnianloukkaukset ovat todella harmillisia, mutta tuskin osa järjestäytynyttä kampanjaa. Toki Suomessa on verraten hyvä tilanne siksi, ettei täällä esimerkiksi ole sattunut yksittäistä tapauksia suurempia terroritekoja.

37

Turun iskun seurauksena kuoli kaksi ihmistä, eikä daesh (isis) edes halunnut ottaa vastuuta teosta. Retoriikka on saattanut koventua, mutta syvempää kahtiajakautumista ei ole päässyt tapahtumaan.

Miten tulevaisuudessa? Menneiden vaalien perusteella voi ehkä arvailla, ettei informaatiovaikuttaminen tulekaan koskaan olemaan yhtä räikeää, kun mitä se on ollut muiden valtioiden vaaleissa. Ehkä suomalaisten medianlukutaito on priimaa, ehkä ei, mutta vaalit ovat olleet melko rauhalliset. On myös mahdollista, että suomalaiset henkilötietokannat ovat paremmin suojattuja ja siten hankalammin saavutettavissa kuin vastaavat muualla. Tietovuodot eivät ole kyenneet vaikuttamaan politiikkaan vaalien alla. Äärimmäisyyksiin viety

38

vaalimainonta taitaa olla vain henkilökohtainen ylilyönti. Varmaa on, ettei maailma tähän lopu.

Olisihan se kerrassaan erinomaista, jos meidän kansanläheinen vaalijärjestelmä voisi pitää tärkeimmät elementtinsä. Vaikka kaikki eivät perusta flaijereiden jakamisesta, ovat poliitikot kuitenkin ihmisten saavutettavissa. P

TEEMA

Vaalipakina

Vaalikakkua ja valtapeliä JOHN HELIN ”Tervetuloa sieltä mainostauolta tänne Poleemin Poliittisen Master Chefin studioon! Tänään meillä on ollut tiivis kisa puolueiden puheenjohtajien välillä siitä, kuka saa leivottua parhaan vaalikakun! Aika on juuri loppumassa. Katsotaan, miten keittiöissä menee!”

SDP:n vaalikeittiössä on melkoinen hulina päällä. Puolueen puheenjohtaja on kyykistynyt huohottamaan uunin viereen patalaput kädessään. ”No moro Antti. Mites sen kakun kanssa menee? Ai että valmis? Niin siis mikä? Ai tuo muffini tuossa kakkulautasen keskellä? Eihän nyt tätä kakuksi voi sanoa, mutta kerros mulle että, mitä sä teet tällä eurolavallisella sokeria!? Ai että kuorrutetta? Eiks meillä ollu sellanen tiukka sovittu budjetti näihin kakkuihin? Että paljoks sää maksoit näistä raaka-aineista? Ai jotain yhen ja kolmen miljardin väliltä? No selvähän se… Jos me vaikka siirrytään tuonne Kokoomuksen keittiöön ja annetaan sun siinä keräillä itteäs vaalirasituksesta.”

Antti Rinteen kiukkuisten huutojen säestämänä toimituksemme siirtyy kokoomuksen keittiöön, jossa Petteri Orpo nojailee väkinäisesti hymyillen tiskiin. ”No Petteri? Mitäs teillä siinä on?

Näyttäisi rahka... Aaaargh!” Poleemin toimitus löytää itsensä makoilemasta lattialta sahojen, höylien ja laudanpätkien keskeltä. ”Petteri hei, mitäs täällä on oikein tapahtunut, mistä tää kaikki tavara on tullut... Ja miks tää keittiö on niin paljon pienempi kuin toi demarien? Siis tehostamista vai? Hei ettehän te nyt tällasesta mitään puhunu ennen kisaa. No mutta annas sitä kakkua, se näyttää ihan kelvolliselta, maistetaas sitä täältä lattialta käsin. No se tuoksuu kyllä kivalta mutta otetaas haukku... Hyhhyh. Ihan ihmeellisen makunen, siis eiks teillä oo ollu mitään ohjeita tähän... Mitä? Pistitte keittokirjat remontin mukana roskiin? No mikäs siinä, mikäs siinä. Mut ei tän rahkakakun kyllä siltikään pitäs ihan... Niin siis olikin siis rahakakku, ei rahkakakku... No sehän selittääkin tän paperisen sivumaun. Joo eiköhän me tästä ryömitä tonne Jussin pisteelle.

Ei Petteri, ei tartte soittaa niitä sun kavereita mehiläisestä auttamaan, kyllä se me selvitään ihan ittekki!”

Perussuomalaisten puheenjohtajan suupielissä karehtii kuiva hymy, kun laastareilla paikattu toimittajamme ryömii uunien ääreen. Keittiön sisustus on suunniteltu neljäkymmentäluvun tyyliin.

Kaikkia pintoja peittää hennon valkoinen sokeripöly. ”No mutta huhhuh. Tää paikkahan on varsin tomuinen, eikös se Timo sanonu siistivänsä tätä ennenkun se lähti tonne Sinisten kakkukesteihin? Ai että on jo siistitty? No okei, ei sillä sen väliä. On siis tiikerikakkua tänään tarjolla, no sehän on kiva. Onhan tää nyt vähän isompi kun tuo Petterin luomus. Maistetaas... Mm...

Mm... Aika kuivaa Jussi. Eikun hetkinen! Eihän tää nyt oo tiikerikakkua ollenkaan, tää on vaan niinku... Kakkua. Missä se kaikki suklaa on? Ai että et halunnu pilata nättiä yksiväristä kakkua?

No ohan sekin kai tapa arvottaa näitä leivonnaisia... Hei hetkinen onkos noi maiharit tuolla alakaapissa?” Jussi siirtyy lempeästi toimittajan ja kaapin väliin. ”Ai mitenniin siellä ei oo mitään.

Kyllä mä ne näin, älä nyt yritä mitään tollasta, aikuinen mies! Ja mitenniin Li:llä on muka samanlaiset?” Toimittajamme siirtyy päätään pudistellen kohti sokerin peittämää Vasemmistoliiton kojua, jossa puheenjohtaja jo jakaa suuria tasa-arvoisia paloja kovaa vauhtia hupenevasta täytekakusta studioyleisölle apulaisten tunkiessa varsikenkiä vauhdilla yläkaappiin.

39

TEEMA

Vasemmistoliiton leipomokommuunin jälkeen matka on vienyt toimituksemme Vihreiden keittiöön. ”Noniin Pekka, älä nyt petä mua niinkun nää kaikki muut kaiffarit on tähän asti tehny. Sulla on siis siinä vegaaninen mutakakku, joka on leivottu vaan ja ainoastaan kestävän kehityksen mukaisista raaka-aineista? No kuulostaa ihan kivalta joo. Kakun pinta näyttää ihan kivalta ja keittiössäkään ei loju mitään sen ihmeellisempiä... Maistetaas...” Toimittajan suusta kuuluu ilkeä rusahdus ja hän päästää suustaan ulvahduksen, joka muistuttaa lähinnä pidätysvaikeuksista kärsivää sutta. ”Mitä täällä on sisällä? Ai että ihan Suomalaista moreenimaata ja Koijärven pohjalietettä? Mitä pirua Pekka...? Ai että et tienny vai? Miten sä et voi tietää sähän oot tän kakun ite leipon... Mitenniin sä et oo ite leiponu? Ai että et viitti ottaa vastuuta hommasta, kun oot vaan tuuraamassa täällä ja annoit jonkun muun sitten pistää kakun kuntoon? No selkeetä selkeetä...

Eiköhän me sitten tästä aleta hipsimään tonne Keskustan tykö...”

Sipilän lässähtäneen perunarieskan, Piraattien erikoismokkapalojen, Feministien, jotka kieltäytyivät tekemästä patriarkkaattisen toimittajan pyynnöstä kakkua, SKE:n ”ihan tavallisten sakarallisten joulutorttujen” ja Paavo Väyrysen yksinpuhelun kakusta, jonka hän leipoi silloin seitsemänkymmentäluvulla, jälkeen toimitus löytää Liberaalipuolueen keittiön pöydältä siistin rivin koskemattomia raaka-aineita ja allekirjoittamattoman, ammattiliitoista riippumattoman työsopimuksen.

Lyhyen keskustelun kilpailun säännöistä ja vapaiden markkinoiden toiminnasta, jälkeen toimittaja siirtyy viittä euroa köyhempänä kristillisdemokraattien keittiöön Liberaalien ryhtyessä innostuneiden huutojen säestämänä vääntämään munasokerivaahtoa. ”No siinähän on nätti kermakakku, saakos siitä haarukallisen. Hmmh, huhhuh tosi hyvää. Ai että Vetelin kirkon kirkkokahvien suurinta herkkua jo vuosikymmenten ajan? No sen voi uskoa. Saisinkos sitä toisen... Ai en vai? Miksen? Ai että tällainen syntinen ei ansaitse kakkua? No eipä kai minäpäs sitten tästä menenkin tuonne seuraaval... Hei! RKP! Me sanottiin jo viime kerralla, että catering firman käyttäminen ei oo sallittua!” P

40

MUUTA

Naishistoriaa Balkanilla?

Teksti ja kuvat: Elina Sipilä

Naishistoria samassa lauseessa Serbian kanssa ei heti ensimmäisenä tulisi mieleen ajatellessa historiaseminaaria Belgradessa. ISHAn kevätseminaari ohjasi suunnan kuitenkin kyseiseen kaupunkiin puimaan aihetta “(De)construction of myths about women through history”. Seminaarimatka alkoi omalta osaltani tosin pysähdyksellä Budapestiin, jossa kahden päivän aikana kiertelin kaupunkia ystävien kanssa spekuloiden tulevaa seminaaria ja politiikan uusimpia käänteitä.

Politiikka oli Budapestissa läsnä katukuvassa Viktor Orbánin ja Fideszin mainoksista kodittomien ihmisten asemaan. Budapestilaisten ystävien mukaan näky kodittomasta ihmisestä lukemassa valtion tuottamaa ja ilmaiseksi jaettavaa lehteä on surullisin näky ikinä. Valtion tuottama propaganda onkin heidän mukaansa suuressa osassa mediaa, eikä propagandatonta materiaalia ole helppo löytää. Orbánin linna, Fidesz puolueen jäsenien rakennuttamat stadionit, puolueiden korruptoituneisuus, Jobbik-puolueen natsihistoriakytkökset ja korkeakoulutuksen surkea tila olivat vain muutamia esille nousseita keskusteluaiheita. On surullista, että maa, jolla on ehkä kaunein parlamenttitalo maailmassa, kätkee sisälleen niin paljon rumaa ja korruptoitunutta politiikkaa.

Budapestin pysähdyksen jälkeen matka jatkui bussilla suuremmalla porukalla Belgradeen.

Ensivaikutelmat kaupungista olivat erikoiset.

Budapestissa osa sen viehätystä oli ollut vanhat, hieman kulahtaneet rakennukset, jotka olivat silti omalla tavallaan kauniita. Belgraden rakennukset näyttivät sitäkin enemmän kulahtaneilta ja likaisemmilta, ja 1900-luvun puolivälin betonirakennusta oli huomattavasti enemmän. Osan ”viehätystä” loi myös tupakoinnin salliminen sisätiloissa, mikä viikon aikana aiheutti kirjaimellisesti päänsärkyä monille. Kaupungista löytyi myös mielenkiintoisia historiallisia paikkoja, kuten vanha linnoitus, jonka rappusilta avautui huikeat näköalat alhaalle laaksoon.

Aiheeltaan seminaari oli erittäin mielenkiintoinen. Omassa workshopissa Women, and Art, Literature and Music kuultiin esitelmiä naistaiteilijoista ja –kirjailijoista ja lisäksi underground sarjakuvien LGBTQ representaatiosta 70- ja 80-luvulla. Seminaarin sisältyi myös päiväretki Belgraden ulkopuolelle, joka oli ajoitettu lauantaille keskustassa tapahtuvan hallitusvastaisen mielenosoituksen vuoksi. Kiertely Belgradessa paikallisten ja ystävien kanssa oli todella antoisaa, ja kaiken kaikkiaan seminaari oli positiivinen yllätys. Sen kautta kuuli paljon puolia naishistoriasta ja sai tutustua Serbian kulttuuriin ja uusiin ihmisiin, johon ei välttämättä muuten olisi ollut mahdollisuutta. P

HUOM! Seuraavat ISHA seminaarit järjestetään Berliinissä 29.7-4.8 ja Budapestissa 2.-8.9!

41

MUUTA Teksti ja kuvat: Kaarina Tuokko

Rauha on tekoja, jotka lisäävät myönteistä vuorovaikutusta

E

spoonlahden koulussa toteutettiin helmikuussa Gutsy Go -sprintti. Viikon mittainen interventio irtautti kahdeksannen luokka-asteen kouluarjesta ja ohjasi heidät sen sijaan havainnoimaan epäkohtia sekä ratkaisemaan niitä konkreettisilla teoilla.

Gutsy Go -metodissa nuoret sekoitetaan ryhmiin rinnakkaisluokkalaisten kanssa, ja heille annetaan kaksi päivää aikaa kehittää Gutsy Go -valmentajan tuella havainnoimaansa ongelmaan yhteisöä hyödyttävä ratkaisu.

Konseptiin kuuluu olennaisesti myös median käyttö: keskiviikkona teot kuvataan ja ne julkaistaan viikon päätteeksi yhteisöensi-illassa sekä muun muassa Gutsy Go:n somessa.

Nuoret tekevät viikolla rohkeita rauhantekoja, sanotaan Gutsy Go:sta.

Rauhaa ajatellaan usein erityisesti rauhansopimuksien ja asevarustelun vastustamisen kautta. Näin myös poliittisen historian opinnoissa.

Mutta Gutsy Go:n ajatus on, että rauhanteot toimivat arjen tasolla.

42

“Sana ´rauha´ pitää määritellä uudelleen. Nuorten näkökulmasta se ei voi olla poliittisia sopimuksia, vaan tekoja, jotka tuovat yhteen sellaiset ihmiset, jotka muuten eivät kohtaisi. Rauha ei ole passiivinen tila, vaan aktiivinen kulttuuri, jossa ihmiset oppivat käyttämään omia taitojaan toisten hyväksi”, kertoo Gutsy Go:n kehittäjä ja vastaava tuottaja Aram Aflatuni.

Jos positiivista yhteyttä ihmisten tai ryhmien välillä ei ole, neutraalista vuorovaikutuksesta saatetaan helposti siirtyä konfliktiin heti olosuhteiden muuttuessa haasteellisemmiksi. Ja toisin päin: jos vaikkapa naapureilla on valmiiksi jokin myönteinen yhteys ja he ovat aidosti kohdanneet toisensa, ovat he valmiimpia ymmärtämään toistensa näkökulmia siinä tilanteessa, kun toisen uusi koira herättää jälleen haukunnallaan. Gutsy Go:n näkemyksen mukaan “jokainen teko, joka lisää myönteistä vuorovaikutusta, on rauhanteko”.

Espoonlahdessa nuoret ideoivat 13 keskenään hyvin erilaista projektia. Arttu ja Oskar -projektissa nuoret halusivat kohdata kehitysvammaisia, eli ihmisiä, joita he eivät arjessaan kohtaa ja jotka helposti jäävät yhteiskunnassa näkymättömiksi. He opettelivat kommunikoimaan kahden kehitysvammaisen nuoren kanssa ja veivät nämä huskyajelulle Nuuksioon. Superjonnet-ryhmä taas päätti näyttää, että veltoista nykynuorista on johonkin, ja heräsivät aamulla lapioimaan tuntemattomien kaupunkilaisten autoja lumesta. Sodan jälkeen -ryhmässä puolestaan havainnoitiin, että Suomessa on kaksi toisinaan vastakkaisiksi miellettyä ryhmää, sotaveteraanit ja turvapaikanhakijat, joilla on molemmilla kokemuksia sodasta. Nuoret kutsuivat heidät yhteen keskustelemaan sodan ja rauhan kokemuksista.

MUUTA

”Gutsy Go:n tavoitteena on tarjota koko ikäluokalle nimenomaan kokemus vaikuttamisesta ja yhteiskunnallisesta osallistumisesta ja sitä kautta vahvistaa demokratiaa.”

Gutsy Go -konseptin tavoitteena on vaikuttaa niin nuoriin, heitä ympäröiviin aikuisiin kuin koko kohdealueen yhteisöön. Nuoret löytävät projekteja toteuttaessaan itsestään ja toisistaan uusia taitoja ja luonteenvahvuuksia.

He huomaavat, että pystyvät itse toimimaan positiivisena muutosvoimana, mikä lisää kokemusta yhteiskuntaan kuulumisesta ja ehkäisee syrjäytymistä. Samalla koulun ja lähipiirin aikuisten luottamus nuoriin syvenee ja koko kaupunginosan yhteisöllisyys kasvaa, kun teot kohdistuvat lähiympäristöön.

Gutsy Go:n perusajatuksella on monenlaisia yhtymäkohtia yhteiskuntatieteisiin.

Tiedekunnassamme puhutaan paljon eri yhteiskuntaryhmien välisestä integraatiosta ja yhteiskuntarauhasta.

Yhteiskuntaan kuulumiseen liittyy myös äänestäminen, usko siihen, että pystyy edes jossain määrin vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Helsingin yliopiston valtio-opin professori Hanna Wassin mukaan (HS 24.2., Nuoret, on aika nousta valtaan) äänestysaktiivisuus riippuu Suomessa paljon luokkataustasta. Hänen mukaansa tehokkain keino vaikuttaa tähän eriytyneisyyteen on kasvokkain tapaaminen.

Gutsy Go painottaakin vahvasti konkreettisia tekoja ja erilaisten ihmisten kohtaamista rohkeasti yksilöinä ja ihmisinä. Gutsy Go:n tavoitteena on tarjota koko ikäluokalle nimenomaan kokemus vaikuttamisesta ja yhteiskunnallisesta osallistumisesta ja sitä kautta vahvistaa demokratiaa.

Gutsy Go:n tuotantotiimin tavoitteena on, että 10 vuoden kuluttua Suomi tunnetaan siitä, että se kouluttaa kaikista nuoristaan rauhantekijöitä. Gutsy Go -viikkoja on pidetty

konseptin parin vuoden olemassaolon aikana eri kouluissa Kotkassa, Sipoossa, Vantaalla ja Espoossa.

Toiminnan mahdollistaa se, että Gutsy Go voitti vuonna 2017 Vuosisadan rakentajat -kilpailun pääpalkinnon, 1,5 miljoonaa euroa.

Kilpailussa etsittiin ratkaisuja, jotka parantavat nuorten hyvinvointia ja luovat heille parempaa tulevaisuutta. Lisäksi kaupungit maksavat kouluihin tilaamastaan viikosta.

Gutsy Go pyrkii maksimoimaan yhteiskunnallisen rauhanvaikutuksensa pääasiassa median käytön avulla. Projekteista kuvatut minielokuvat tekevät hyvien tekojen ja rohkeuden kulttuurin näkyväksi myös muille. Elokuvat toimivat myös ideapankkina: ryhmä nuoria toisella puolella Suomea voi kopioida minkä vain projektin idean ja toteuttaa sen.

Kouluista, joissa Gutsy Go -viikko on toteutettu, on ilmoittautunut nuoria, “Gutsy Sparkseja”, halukkaiksi jatkamaan rauhantekojen tekemistä. Koulu tukee heidän rauhantekojensa jatkumista myöntämällä yhteistyöopettajan. Näin rauhantekojen tekeminen jää elämään nuorten kouluun. Gutsy Go-viikolla mukana olleiden opettajien kautta viikon aikana omaksuttuja työkaluja ja metodeja siirtyy seuraavien luokka-asteiden opetukseen.

Gutsy Go -viikon aiheuttamat laineet väreilevät eteenpäin ja eteenpäin. P Kirjoittaja on kevään 2019 harjoittelussa Gutsy Go:lla. Valtsikalaisten kannattaa siis pitää korvat auki GG:n suuntaan.

43

MUUTA

Game On! Teksti: Mikko Helenius Kuvitus: Elina Nyholm

L

ähestyvällä kesälomalla on lupa ladata akkuja itselle mieluisten tarinoiden äärellä, välittyivätpä ne sitten Netflixin, kirjojen tai pelien kautta. Ohessa suosituksia jälkimmäisestä kategoriasta sateisiin kesäpäiviin ja yöttömiin öihin.

Horizon Zero Dawn (PlayStation 4) Pelin sankaritar Aloy on malliesimerkki koko pelialalle vahvasta naishahmosta, johon jokainen pelaaja voi samaistua ikään tai sukupuoleen katsomatta. Horizonin mysteerien täyttämä tarina kuljettaa pelaajaa pitkin upean avointa pelimaailmaa, jonka henkeäsalpaavia maisemia tutkii mielellään silkasta seikkailemisen ilosta.

Lumiset vuoret, kirkkaat jokialueet ja vehreät metsät on kuin tehty valokuvaustilaa silmällä pitäen, ja adrenaliinia kaipaaville peli tarjoaa muun muassa robottidinosauruksia, verenhimoisen kultin ja erittäin sulavan taistelusysteemin. Jokaiselle jotakin siis.

Journey (PlayStation 3 & 4, myöhemmin tänä vuonna myös PC) Vuoden 2012 menestyneimpiin peleihin kuulunut Journey näytti viimeistään sekä suurelle yleisölle, että minulle itselleni Indie pelien arvon innovatiivisten ja ainutlaatuisten pelikokemusten mahdollistajina. Pelin minimalistinen tarinankerronta muodostaa yhdessä rikkaan visuaalisen ilmeen ja Grammy-ehdokkuuden napanneen musiikin kanssa lähes meditatiivisen kokemuksen, jossa riittää pohdittavaa vielä vuosienkin päästä.

44

Unravel Two (PC, PlayStation 4, Switch, Xbox One) Pienen ruotsalaisstudion luoma tasohyppely on kaikin puolin hellyttävä kokemus. Pelissä ohjataan kahta langasta muodostettua olentoa lähes fotorealistisissa maisemissa, jotka ovat selvästi saaneet vaikutteita kehittäjien kotimaan saaristorannikoista ja vanhoista kaivoskaupungeista.

Pelaajan omaan tulkintaan vahvasti nojaava tarina on pelattavissa sekä yksin- että kaksinpelinä, ja erityisesti läheisen ihmisen kanssa pelattaessa Unravel Twon vähäeleinen symboliikka pääsee kunnolla oikeuksiinsa.

Hellblade: Senua’s Sacrifice (PC, PlayStation 4, Switch, Xbox One) Brittistudio Ninja Theoryn tarina hyljeksityn ja syvästi traumatisoituneen pikti-soturin matkasta viikinkien väkivaltaiseen tuonpuoleiseen on ehkä tämän konsolisukupolven tähän asti merkittävin peli. Alan pienemmille kehittäjille sen Indie budjetilla toteutettu, laadusta tinkimätön ja fiksusti hinnoiteltu tuotanto tarjoaa täysin uudenlaisen bisnesmallin. Teknisestä näkökulmasta katsottuna sen äänimaailma ja visuaalinen ilme tarjoavat pelaajille kokemuksen, jolle ei varmasti ihan heti löydy vertaista. Mutta ennen kaikkea peli ansioituu tavallaan lähestyä mielenterveyshäiriöitä, aihetta, joka usein koetaan tabuna ja harmillisen toistuvasti esitetään viihdemediassa jopa vahingollisen yksinkertaistetusti. Hellbladen kaltaiset hankkeet, jotka ovat valmiita ottamaan riskejä, eivät ainoastaan nosta koko pelialaa ja sen potentiaalia ylöspäin - ne tekevät samoin myös meille. P

I

P V

U

VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULII ITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPP ULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VA PPULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULII ITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPP ULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VA PPULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULII ITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPP ULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VA PPULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULII ITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPP ULIITE VAPPULIITEVAPPULIITE VA PPULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPPULII ITE VAPPULIITE VAPPULIITE VAPP ULIITE VAPPULIITE VAPPULIITE VA APPULIITE VAPPULIITE VAPPULII 45

VAPPULIITE

Göötte; uussuomenkielinen termi kliseiselle ja epätoivoisesti luodulle mukataiteelliselle teokselle, jonka geneerisyys ja siirappisuus saa lukijan/katsojan fantasioimaan teoksen jokaisen kopion palamisesta Notre Damen kirkon mukana.

Vapun ratoksi: muutama häkellyttävän göötte teos!

ELOKUVAT/SARJAT Muumilaakso: Helmikuussa alkanut suuri taidekulttuurin häväistys. Jo kuullessaan sarjan tunnuskappaleen opiskelijaikäinen katsoja tuntee lapsuusmuistojensa syöpyvän.

You vs. Wild: ”Oi voi voi, kuule. Katsoin vain ensimmäisen jakson, sen enempää en jaksanut. Sopii ehkä silloin, kun olet kovassa kuumeessa tai krapulassa. – Ainiin, ja siinä on vielä suomenkieliset dubbaukset!”

The Mummy: Vuonna 2017 ilmestynyt yritys kerätä kolehtia vajaan parinkymmenen vuoden takaisella menestyskonseptilla. Jo ties kuinka mones elokuva, jonka päärooliin Tom Cruise on päästetty pelleilemään vain ja ainoastaan keskivertoa miellyttävämmän ulkonäkönsä ansiosta.

KIRJAT All About My Hat - Alun Buffry: Teennäisen ja ylikulutetun hippimatkailuskeidakirjallisuuden pohjanoteeraus. Kirjoittaja on kuvannut nuoruutensa retken jälkikäteen oman hattunsa näkökulmasta. Aivan turha teos.

Pieni punainen kirja - Mao Zedong: Professori Kimmo Rentolan sanoin, ”Todella typerä kirja”.

46

VAPPULIITE

Kootut selitykset miksi

”En voi osallistua Torspon tapahtumiin” ”Mä meen huomenna Namibiaan ja näin ollen missaan kevätkauden.” ”Terveisiä Kanariansaarilta!” ”Venäjän konsulaatis” ”Mäki heitän jälkialibin: luento ja muuttosiivousta” ”Khyl salee, aika vakava darra mut lähetää kattoo” ”Meitsikää ei pääse huome, man flu” ”yhtäccii alkaa sähkeet piippaa et trump ja putin treffaa ehk stadis” 30.4.2018 klo 00:58: ”Mä oonlönnemkö nnid S ” - Tässä viestissä jäsen J pyrkii varmasti kertomaan, ettäTorspon seuraava peli on perjantaina 4.5. Klo 1300!

47

VAPPULIITE

POLEEMIN VAPPULAULU Mä häivyin tentist pois, jonnekin kauas ei en, enää hetkekskään jää ajatteleen, panen Bilekamppeet niskaan, sanon kiitos ja moi, ja moi, ja moi Ja tuolla jossain vaan, missä saa nauttii aina Ja arjen unohtaa, esseet ja deadlinen ajat Eivät parin tunnin päästä huolettaa voi, ei voi, ei voi Kandinne pitäkää hei Malja nousee Kumoukselle Nyt tai ei koskaan Menen ryyppäämään Kursin suoritin ja lähden dokamaan, lähden dokamaan Tarpeekseni saanut oon Tenteistä ja lähden dokamaan, lähden dokamaan Meen Kuppalaan Tai mihin vaan Vapuiseen kevääseen Vapuiseen kevääseen Tulkoon vaan uusinta Mä oon sen kanssa sujut Kaikista turhinta Kun mieli masentunut Turha jahkailla ja alakerrassa soi, ja soi, ja soi Hei! Kandinne pitäkää hei Malja nousee Kumoukselle Nyt tai ei koskaan Menen ryyppäämään Kursin suoritin ja lähden dokamaan, lähden dokamaan Tarpeekseni saanut oon Tenteistä ja lähden dokamaan, lähden dokamaan Meen Kuppalaan Tai mihin vaan Vapuiseen kevääseen Vapuiseen kevääseen

48

Hei hikipinko Tuu tänne, tääl on hyvä meno Ihmiset välitä ei Ne sanoo moro moro Saat olla hylsyn saanut taikka täydet pisteet Ei sil oo välii, pistä snapchattiin dokailukuva Ryyppäämään Kursin suoritin ja lähden dokamaan, lähden dokamaan Tarpeekseni saanut oon Tenteistä ja lähden dokamaan, lähden dokamaan Meen Kuppalaan Tai mihin vaan Vapuiseen kevääseen Vapuiseen kevääseen Meen Alinaan Tai mihin vaan Vapuiseen kevääseen Vapuiseen kevääseen

SANAT: OTTO HORMIO SÄVEL: MALAGAAN, JARI SILLANPÄÄ

49

MUUTA

Tietääkö kukaan mitään?

Yksi huutaa aitoja ylös, toinen puhkoo niihin reikiä, kolmannelle esteitä ovat metsät puineen, neljännelle vihreys on kultaa, viides karjuu kumousta, kuudes kuiskaa sulkeutumista, seitsemäs käy ampumassa vastakohtansa, yhdeksäs itsensä, kahdeksas hävisi väliin jonnekin, lopullisesti.

Kymmenes kohottaa kätensä, mutta kangistuu kadottaessaan ajatuksensa. ”Kuolkoot kaikki, jotka toisin todistavat”, julistaa ensimmäinen. ”Kuolkoot kaikki, jotka toisin toimivat”, uhoaa seuraava. ”Kuolkoot kaikki”, tyytyy kolmas toteamaan.

Vihdoin viimeinen nauraa verisillä hampailla. ”Minkä tähden hänen hampaansa olivat veriset?” utelee viattomuus. ”Usein se, jolla on eniten aseita, voittaa”, vastaa kokemus. ”Ehkä.”

Tietääkö kukaan mitään? Itsekin taidan olla väärässä suurin piirtein kaikesta.

Tiistaina 2. huhtikuuta, kevätpaineessa- ja väsymyksessä, Eräs yhmulainen

50

51

52