Poleemi 2/10 by Poleemi

POLEEMI 2 / 10

Polhon TUTOR-Galleria 2010

Antti E. P. Lehtinen

Lyydia Aarninsalo

Ilari Leskel채

Teemu Antikainen Kuvat & taulut: Mikko Virta

Sisällys 4 Pääkirjoitus Eveliina Anteroinen 5 Opinnoista Mikko Virta 5 Alumneista Jussi Vauhkonen 6 Vaihtopalsta Riikka-Maria Illman 7 Gradupalsta Sanna Orava 8 Funkiksen pohjoinen helmi Toivo Martikainen 12 Konfliktin aika Sampo Lindgren 13 Opintouudistuksesta Simo-Pekka 14 Haaga 1918 Ilari Leskelä 19 Päihdepolitiikkaa kolikonheitolla Joonas Ranta 20 Yhis Looks Joonas Ranta & Mikko Virta 22 Rauhanturvaajana Kosovossa Antti E. P. Lehtinen 25 Petroskoi suomalaisin silmin Elina Manninen 30 Intia-ilmiö Eveliina Anteroinen 36 Tohtorin Lukuvinkki Joni Krekola 37 Sanoja Kauempaa Poleemi 1995 38 Puheenjohtajalta Elina Miettinen 39 Aikamatkalla kapinoinnissa Hanna Marjoranta

Poleemi 2/2010

35. vuosikerta Vastaava päätoimittaja Eveliina Anteroinen Päätoimittajat Joonas Ranta Toivo Martikainen Ilari Leskelä Elina Manninen Ulkoasu & taitto Mikko Virta Kuvaajat & kuvittajat Mikko Virta Ilari Leskelä Teemu Perhiö Elina Manninen Eveliina Anteroinen Sarjakuva Hanna Marjoranta Kannen kuva Mikko Virta Paino Picaset Oy Painos 300 kpl ISSN 1235-4412 Sähköposti poleemi-2010@helsinki.fi

"On omituista, miten kokonainen artikkeli voi syntyä parissa tunnissa, mutta yhden lauseen tuottamiseen voi mennä useita päiviä." - Eveliina Anteroinen

Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry

Pääkirjoitus

Eveliina Anteroinen

n ole ihminen, joka saisi asioita tapahtumaan tuosta vaan. Useimmiten saamattomuus kuvaa minua huomattavasti paremmin. Pääni ei liioin heti aamusta pursua ideoita, joita riennän toteuttamaan tappavalla tehokkuudella. Aamuinen minä muistuttaa aivotoiminnaltaan lähinnä zombia. On minullakin kuitenkin henkinen vahvuuteni. Olen erinomainen haaveilija. Haaveilu on mielestäni täysin aliarvostettua. ”I have a dream”, alkaa yksi historian tunnetuimmista puheistakin. No, Martin Luther Kingin tapauksessa ei haave tietenkään jäänyt pelkäksi haaveeksi. Hän onnistui saamaan väkijoukot ajatustensa tueksi. Parhaimmillaan haaveet ovatkin jaettuina, jolloin ne toimivat inspiraation lähteenä.

tyisi jostain vastauksesta. Viikkoa ennen ensimmäistä fuksitapaamista sain puhelun. Siinä kerrottiin, että näin tosiaan oli käynyt. Haaveeni toteutui, ja minusta tuli kuin tulikin Polhon fuksi. Tuleva kesä antaa paljon eväitä haaveilijalle. Perinteisin kesähaave taitaa olla se kuuluisa kesäkunto. Turha toivo, eihän se sixpäkki yleensä näy muualla kuin Koffin puistossa kilisevässä muodossa. Toisaalta eihän Kesäksi kuntoon -kampanjaa kai ole tarkoitettukaan onnistumaan. Mielikuva vain innostaa ja valmistaa ihmisen kesään. Onhan se etukäteen mukavampi ajatella itsensä solakkana rantakissana tai -leijonana kuin viinapöhöttyneenä festarikävijänä. Kesällä asiaa ei sitten jaksa enää miettiä sen kummemmin.

Omalta osalta tärkein to-

vasti myös muiden ajatuksille siivet. Lehden luettuaan voi pohdiskella esimerkiksi sitä, miten viikonloppua Suomessa vietettäisiin, jos arpaonni vuonna 1972 olisi ollut toinen. Lisäksi unelmoida voi muun muassa Intian rannoista, Pallaksen tunturimaisemista ja rauhanturvaajan vastuullisista tehtävistä. Niille, jotka jatkuvasti haaveilevat tyylinsä uudistamisesta, Poleemi tarjoaa pukeutumisvinkkejä laitoksen omilta tyyliniekoilta. Nautinnollisia ja innostavia lukuhetkiä kaikille!

teutunut haaveeni liittyy varmasti opintoihini. Kun olin vielä vaahtosammuttimen korkuinen natiainen, ilmoitin, että minusta tulee isona arkeologi. Vähän vartuttuani tajusin, ettei luiden tonkiminen ehkä olekaan juttuni. Päätin kuitenkin hakeutua historian pariin. Hain Polhoon kahdesti ja tyrin kummallakin kertaa. En kuitenkaan luovuttanut. Toisella kerralla lähetin oikaisupyynnön pääsykoetuloksistani. Kesä menikin sitten toivoessa, että se ratkaiseva neljäsosapiste löy-

POLEEMI

Uusi Poleemi antaa toivotta-

Opinnoista Mikko Virta

itä usein halutaan enemmän kuin saadaan. Joskus sitä taas saa vaikkei haluaisikaan. Kaikki eivät halua antaa sitä ollenkaan. Usein valitetaan, ettei se johda mihinkään, vaikka sitä kuinka olisi annettu. Mitä enemmän sitä on, sitä todennäköisemmin se kuitenkin johtaa johonkin. Sanotaan, että siitä pitäisi keskustella enemmän. Siihen liittyy paljon ongelmia. Monesti antaja ja saaja elävät jopa täysin eri maailmoissa. Se on ollut kuuma juttu valtsikassa kauemmin kuin henkilökunta jaksaa edes muistaa. Kyse on siis palautteesta. Valtsikan opintokokouksissa on viime aikoina noussut vahvasti esiin, että opiskelijat haluavat enemmän palautetta. Erityisesti palautetta halutaan kehittää jurakaudelta periytyvän tiedekuntatentti-instituution yhteydessä. Opettajilla taas on kokemusta siitä, että silloin he ovat vaivalla järjestäneet palautetilaisuuksia, ei sinne ole kukaan edes tullut paikalle. Yhteiskuntahistorian osaston historian ensimmäisillä osastokahveilla, jotka tästä eteenpäin muuten ovat historiallista traditiota, esitti professori Matti Peltonen kiinnostavan ajatuksen. Tiedekuntatenttikuoriin voisi tulla rastitettava kohta: Haluan tästä tiedekuntatenttivastauksestani palautetta ja hyväksyn, että en saa tentistä opintopisteitä ennen kuin olen käynyt henkilökohtaisesti vastaanottamassa palautteen opettajalta. Ajatus on nerokas. Polhon opintovastaavana esitän täten, että tämä idea otetaan yhiksen tedareissa kokeilumielessä käyttöön ensi syksystä lähtien!

Alumneista Jussi Vauhkonen

arva asia innostaa keski-ikäisiä pääkirjoitustoimittajia yhtä yksimielisesti säätyyn, sukupuoleen ja puoluekantaan katsomatta kuin mahdollisuus päivitellä nuorten asenteita. Päivittelyn aiheita löytyy yleensä varmimmin työelämän aihepiiristä. Tänäkin keväänä on arvovaltaisilla palstoilla kerrottu, että nuoret eivät pidä työtä elämän keskeisenä sisältönä. Hauskaa väkeä nämä pääkirjoittajat. Heille on turha mennä urputtamaan, että barometrit eivät ehkä kerro mistään sukupolvesta, vaan tietyn ikävaiheen tavanomaisista asenteista. Kokemuksesta voin kertoa, että sukupolvesta riippumatta lainanlyhennys ja päivähoitomaksu asettavat säännöllisen kuukausipalkan uudenlaiseen valoon. Pääkirjoituksissa ei myöskään kysytä, miksi nämä työtä aivan erityisesti arvostavat aiemmat sukupolvet sitten ovat aina pitäneet mahdollisimman varhaista eläkkeelle jäämistä tavoittelemisen arvoisena. Hyvähän se on vanhuuseläkkeeltä vastata, että kyllä minulle työ on aivan keskeinen osa elämän sisältöä – jonkun muun elämän nimittäin. Mitä opiskelevan nuoren sitten pitäisi ajatella työstä? Ehdottaisin, että ei juuri mitään. Opiskelijan kannattaa suunnata energiansa opiskeluun ja kaikenpuoliseen itsensä kehittämiseen. Aina parempi, jos maailmakin paranee siinä samalla. Jos siis Gallupin haastattelija soittaa teille ja kysyy, arvostatteko työtä, vastatkaa epäröimättä kyllä ja kovasti. Ja aivan erityisesti muiden tekemää työtä.

POLEEMI

Vaihtopalsta Riikka-Maria Illman Poleemin vaihtopalsta haastattelee tällä kertaa Polhon kolmannen vuoden opiskelija Riikka-Maria Illmania, joka lähti vuodenvaihteessa Tukholman yliopistoon vaihtoon. Miksi päätit lähteä vaihtoon juuri Tukholmaan? Valitsin Ruotsin kahden syyn perusteella: Ruotsin kieli on erittäin tärkeä ja hyödyllinen urasuunnitelmien kannalta, ja Tukholma on aina ollut lähellä sydäntä.

Mistä opintosi ovat koos tuneet? Opiskelen Tukholman yliopistossa historiaa ja valtio-oppia. Täällä historiaa opiskellaan humanistisen tiedekunnan puolella, joskin aihepiirit valitsemillani kursseilla olivat puhtaasti poliittista historiaa.

Miten opinnot eroavat Suomeen verrattuna? Seminaareja on paljon. Kaikilta opiskelijoilta odotetaan aidosti aktiivista osallistumista. Tenttikäytännöistä häkellyttävin on opiskelijoille säännöissä sallittu tupakkatauko. Sitä ei yhdistetä vessataukoihin, vaan se on oma erillinen taukonsa. Tenttivastaukset on mahdollista saada korjattuina takaisin, mikäli palauttaa tentin yhteydessä postimerkillä va rustetun kirjekuoren.

Miten asunto ja muut käytän nön asiat ovat hoituneet? Löysin yksiön Kungsholmenin Kristinebergistä. Korridor-tyyppisessä soluratkaisussa ongelmaksi olisi varmasti muodostunut minä siisteys intoni kanssa, joten oli parempi hankkia oma erillinen asunto. Asun-

POLEEMI

non löytäminen ei ollut helppoa, sillä lähetin varmasti lähemmäs 40 sähköpostia, ennen kuin tämä asunto osui kohdalle, mutta se oli ehdottomasti vaivan arvoista! Pankkitilin avaami nen oli myös haasteellista. Jos minulla olisi ollut tili sellaisessa pankissa, jolla on toimintaa myös Ruotsissa, ei uutta tiliä olisi tarvinnut avata.

Ovatko ruotsalaiset oikeasti niin paljon kauniimpia ja komeampia kuin suomalaiset? Ruotsalaiset ovat valitettavasti suomalaisia kauniimpia ja tyylikkäämpiä, mutta miehet ehkä liiaksikin. Täällä miehet siis ovat kauniita, mikä hieman häiritsee silmää. Joten suomalaiset miehet jatkoon!

Kerro joku hassunhauska anekdootti vaihtoosi liittyen! Kerrottakoon vaikka kansankodin pakonomaisesta tarpeesta suojella kansalaisiaan. Täällä varoitetaan kaikesta, huvittavuuteen saakka. Toistaiseksi hupaisin löytö oli puu ropaketissa, jossa kehotetaan varomaan kuumaa kulhoa puuroa nautittaessa. Varoituksia ei edes viljellä oikeusjuttujen pelossa niin kuin Amerikassa, vaan folkhemmetissä huoli ihmisistä on aito!

Terveisesi Poleemin lukijoille? Hyvää loppukevättä kaikille ja tsemppiä opiskeluihin! Syksyllä taas nähdään!

Riikkaa haastatteli Toivo Martikainen.

Gradupalsta Sanna Orava Syyslukukauden Münchenissä vaihtarina viettänyt Sanna on kotimaahan palattuaan tarttunut lopputyönsä pariin. Poleemi uteli polholaisen gradutilannetta.

Mikä on gradusi aihe? Aihe ei ole ihan perinteisimmästä päästä poliittista historiaa, sillä tarkoitus on tutkia thaihieromalaitoksiin liittyvää prostituutiota Suomessa. Aiheesta nousi kohu, kun Hel singin Sanomat julkaisi pari vuotta sitten jutun, jonka mukaan lähes kaikissa Helsingin thaihieromalaitoksissa kaupiteltiin seksipalveluita. Aihe liittyy läheisesti paitsi prostituutiopolitiikkaan myös maahanmuuttopolitiikkaan, ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rajojen pohdintaan. Erityisen mielenkiintoista on mielestäni, miten vähän huomiota thaiprostituutioon ja -paritukseen on kiinnitetty, vaikka on ollut aivan ilmeistä, että hieromalaitoksissa tällaista on. Muutoinhan prostituutiopolitiikka on ollut polttava aihe esi merkiksi asiakkuuden kriminalisointia harkittaessa.

Miten päädyit juuri kyseiseen aiheeseen? Tein kandin työn samasta aiheesta, mutta silloin erittelin vain pintapuoli sesti thaiprostituutiosta Suomessa käytyä keskustelua eri foorumeilla. Nyt olisi tarkoitus tutkia ilmiötä syvemmin. Minua ovat koko opiskeluajan kiinnostaneet erityisesti naisten asemaan liittyvät kansainväliset ihmisoikeuskysymykset, ja myös poliit tista kädenvääntöä asiakkuuden kriminalisoinnista oli mielenkiintoista seurata. Sannaa haastatteli Joonas Ranta.

Millaisia ovat pääasialliset läht eesi? Painotus on vielä kovin kesken läh teiden osalta. Kandissa käytin muun muassa lehtikirjoituksia, eduskunnassa käytyä keskustelua sekä asiakkaiden käymiä nettikeskusteluja. Viran omaisselvitykset ja järjestöpuolen kannanotot aion käydä ainakin läpi, ja riippuen muun aineiston määrästä saatan sisällyttää tutkielmaan myös haastattelumateriaalia.

Oletko saanut ohjausta laitok selta? Jo kandivaiheessa sain paljon hyviä lukuvinkkejä laitoksella prostituutiosta väitöskirjaa tekevältä Anne-Maria Marttilalta. Nyt keväällä kokoontuu myös sukupuolentutkimuksen teemaryhmä, johon olen ajatellut mennä ainakin käymään, vaikka aikataulut menevät hieman päällekkäin.

Mitä gradun jälkeen? Tällä hetkellä valmistuminen suoraan sanottuna hirvittää, sillä minulla ei ole lainkaan omaan alaan liittyvää työkokemusta. Kun apurahalotossa ei napannut, on kauhean vaikeaa päästä edes haastatteluun kiinnostaviin harjoittelupaikkoihin. Esi merkiksi ministeriöt palkkaavat lähes poikkeuksetta vain apurahan saaneita. Olisin kuitenkin tosi kiinnostunut työstä tasa-arvo- ja ihmisoikeusasioiden parissa.

POLEEMI

Funkiksen

pohjoinen helmi

Teksti Toivo Martikainen Kuvat Suomen Matkailijayhdistys / Seppo J. Partanen, Fred Runebergin Pallas-sarja

Hotellin seurustelutiloja

Pallas-Ounastunturin kansallispuistoon valmistui vuonna 1938 edistyksellinen funktionaalista tyy lisuuntaa edustanut Suomen ensimmäinen tunturihotelli. Hotelli oli ”Euroopan modernein” ja si jaitsi puurajan yläpuolella tunturissa 506 metrin korkeudella merenpinnasta. Hienon rakennuksen historia jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä se tuhoutui jo vuonna 1944 Lapin sodassa.

änsi-Lappi syntyi matkailumielessä vuonna 1922 avatun Tornio-Hetta -postilinjan myötä. Kun matkaan oli aiemmin kulunut kymmenen päivää, selvisi siitä uuden reitin myötä kolmessa. Pallas löydettiin pohjoisesta käsin ja naisten toimesta, kun Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton Anna Lehtonen ja Kaarina Kari ihastuivat alueeseen hiihtoretkillään. Alueen potentiaali ja luonnon ainutlaatuisuus huomattiin myös Suomen

Matkailijayhdistyksessä, joka haki ja sai vuonna 1935 valtion takaaman obligaatiolainan hotellin rakentamiseksi Pallakselle.

Aikansa edistynein hotelli Väinö Vähäkallion piirtämää funkishotellia alettiin rakentaa Pallaksen Vatikurun rannalle. Tiilet valettiin paikan päällä. Vähäkallio siirtyi kesken hankkeen Rakennushallituksen pääjohtajaksi ja Suomen

matkailijayhdistyksen pääarkkitehti Aulis Hämäläinen vei hankkeen läpi; hotellin sisusti Alvar Aallon huonekaluilla hänen vaimonsa Meri Hämäläinen sekä C. Wolter Stenbäck. Muurattu ja rapattu hotelli sopi jylhään tunturimaisemaan hienosti ja oli sähkögeneraattorin, Vatikurun tunturipurosta johdetun veden ja oman leipomon sekä limonaditehtaan myötä melkein täysin omavarainen. Tarvetta omavaraisuudelle selitti POLEEMI

Pallaksen tunturihotellin huone

POLEEMI

Hotellin asukkaita oli neuvottu ilmahälytyksen tullessa piiloutumaan valkoisten lakanoiden alle lumiseen tunturiin."

se, että hotellille johtava tie kyettiin pitämään auki vain kesäisin. Talvikaudella kaikki ihmis- ja tavarakuljetukset hoidettiin porovaljakoilla noin 15 kilometrin päästä Kutunivasta. 7. maaliskuuta 1938 avattuun hotelliin mahtui kerrallaan 150 yövierasta ja siellä oli vuosien 1938–1941 aikana noin 7000 vierasta vuosittain. Laki Pallas-Ounastunturin kansallispuistosta tuli voimaan hotellin valmistumisvuonna, ja hotelli jäi kansallispuiston sisään.

Sotien aika Pallaksella Talvisodan aikana Lapin lääninhallitus työntekijöineen siirrettiin pommitusten alta Rovaniemeltä Pallaksen tunturihotelliin turvaan ja jatkamaan toimintaansa. Venäläisten pommikoneita tähystettiin Taivaskeron huipulta ja hotellin asukkaita oli neuvottu ilmahälytyksen tullessa piiloutumaan valkoisten lakanoiden alle lumiseen tunturiin. Puna-armeija yrittikin kerran pommittaa tunturihotellia, mutta venäläiset osuivat

vahingossa Ruotsin puolelle Pajalan kylään. Jatkosodan aikana tunturihotelli toimi saksalaisten sotilaiden (joista suuri osa oli hiihtotaitonsa vuoksi Itävallasta värvättyjä alppijääkäreitä) lomanviettopaikkana. Yhteensä 31 000 Wehrmachtin sotilasta vieraili Pallaksella, jossa heitä opetettiin muun muassa hiihtämään. Jatkosodan aikana saksalaisten sotilaiden lomapaikkoina toimineissa PohjoisSuomen suuremmissa kaupungeissa, mm. Rovaniemellä ja Oulussa, on kerrottu olleen prostituutiota ja ilotalotoimintaa. Tällaisesta toiminnasta ei ole Pallaksen suhteen tietoa, mutta toimintaa on kuitenkin saattanut olla.

Hotelli tuhoutuu Suomi irtisanoutui yhteistyöstä Saksan kanssa kesällä 1944 ja 20. vuoristoarmeijan komentaja Lothar Rendulicin käskyn mukaan Lappi oli poltettava kokonaisuudessaan sieltä perääntymisen yhteydessä. Poltetun

maan taktiikka koitui myös Pallaksen tunturihotellin kohtaloksi. Lokakuun 26. päivänä 1944 hotelli räjäytettiin paikallisten poromiesten katsellessa räjäytystä kerojen rinteiltä. Nykyisin hotellin entisellä paikalla on koruton alumiinikyltti; vain kesäisin näkyvät perustusten jäännökset sekä muistolaatta. Pallakselle päätettiin sodan päätyttyä rakentaa uusi hotelli, mutta sotakorvausten ja jälleenrakennuksen myötä Suomen talous oli kovilla ja uudesta rakennuksesta tuli paljon alkuperäistä vaatimattomampi. Jouko Ylihannun suunnittelema hirsinen tunturihotelli avattiin maaliskuussa 1948, päivälleen kymmenen vuotta ensimmäisen hotellin avautumisen jälkeen. Vuonna 1952 Taivaskeron huipulla, joka on 807 metrin korkeudellaan käsivartta lukuun ottamatta Suomen korkein kohta, sytytettiin keskiyön auringonsäteistä olympiatuli Helsingin olympialaisia varten.

Lähteet: Sippola Anna-Liisa & Juha-Pekka Rauhala: Acerbin keinosta Jerisjärven tielle. Pallas-Ounastunturin kansallispuiston historiaa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 410, Rovaniemi 1992. Pallaksen Pöllöjen hiihtokoulun johtaja Timo Meurosen haastattelu 4.4.2010. Suomen matkailu -lehti 2/1938.

POLEEMI

Konfliktin aika? Teksti Sampo Lindgren Akuliina Saarikoski: ”Suomalainen ylenmääräinen taloudellinen hyvinvointi on oikeudenmukaisuuden kannalta huonosti perusteltavissa. Ehkä olisi vihdoin vaatimusten ja konfliktin aika myös suomalaisten etupihalla?” Vaikuttaa siis siltä, että Suomessa on ihmisiä, jotka haluavat järjestyksestä ja taloudellisesta vakaudesta eroon. Saarikoski, joka tunnetaan anarkistiradikalistina, ei valitettavasti vie ajatustaan eteenpäin ja kerro seikkaperäisesti, miten hänen tavoitteensa saavutetaan. Ajattelin auttaa tekemällä pienen muistilistan hänelle ja hänen opetuslapsilleen.

1. Ole laiska. Elä nettipokerilla, sosiaaliturvalla, ulkomailla tehdyllä työllä ja metsän sienillä. 2. Elä opintolainalla ja hanki asuntolaina. Moninaiset tukitoimet tulevat hyvin kalliiksi valtiolle, ja useiden taloustieteilijöiden mukaan finanssikriisikin on syntynyt vääränlaisista kannustimista. 3. Kuulu ammattiliittoon. Liiton ansiosta palkkataso pysyy niin korkeana, että yrittäjien ei ole kannattavaa työllistää, ja samalla aiheutat välillisiä kustannuksia valtiolle. 4. Osta huonekalusi, vaatteesi ja kaikki mitä tarvitset kirpputoreilta ja huutokaupoista. Valtio ei saa verotuloja kaupoista, eikä syntynyt lisäarvo näy BKT:ssä. 5. Syö EU:n sisällä tuotettuja maataloustuotteita. Vähennät tullituloja, ja lisäksi tuet tehotonta maanviljelyä. 6. Liity puolueen nuorisojärjestön jäseneksi. Puolueet toimivat veronmaksajien rahoilla. 7. Tunnista sosiaaliset perusoikeutesi ja unohda, kuka maksaa ne. 8. Lennä Finnairilla ja junaile VR:llä. Valtiollista tehottomuutta kannattaa aina tukea. 9. Älä äänestä ketään. Poliitikot saavat päivitellä nukkumistasi sen sijaan, että keskittyisivät olennaisiin asioihin. 10. Älä kuole, koska olet kallis elävänä.

Hyvät saarikoskelaiset, seuraamalla ohjeita (ja täydentämällä listaa sellaisella toiminnalla, jonka olen poliittisesti epäkorrektina sensuroinut) saatte halutessanne yhteiskunnan konkurssiin ja hyvällä tuurilla anarkiaan seuraavan kahdenkymmenen vuoden sisällä.

POLEEMI

Opintouudistuksista Teksti Simo-Pekka Hesari kirjoittaa: ”Opetusministeriön työryhmä jätti 18. maaliskuuta raportin, jonka ehdotuksilla pyritään nopeuttamaan koulutukseen siirtymistä ja korkeakouluopintoja muun muassa välivuosia vähentämällä.” Puolelle kansaa kustannettavasta valtion välivuodesta olisi hyvä aloittaa. ”Virkkunen korosti myös opinto-ohjauksen tärkeyttä.” On vaikea pysyä perässä. 18-vuotiaana ollaan täysi-ikäisiä, muttei osata vastata opiskelusta itse. Silti halutaan huudella porvarien mahdollisuuksien vapauden puolesta? Lääkkeeksi valtio tarjoaa pakotteita, joilla saataisiin idiootit ruotuun. Ylioppilaat työnnetään äkkiä yliopistoon, sitten töihin. Muutoin on riski, että idiootti pysähtyy ajattelemaan ja toteaa olevansa masentunut, syrjäytynyt tai vain mitään kokematon nyssäkkä. Tutkinto ja työpaikka ovat myös lääkkeitä, joilla valtio saa idiootin luulemaan itseään tärkeäksi. Sosiaaliturva ajettiin alas. Nyt ihmetellään, mistä näitä kykenemisvammaisia puskee. Ei kuitenkaan korjata syytä vaan ongelma. Miksi? Koska Suomea johtaa kokemusvajaiden kehitysuskovaisten kerho. Keski-ikäisiä poliitikkoja seuratessa on selvää, ettei nuorena tullut saatua, tai koettua muutakaan vastavuoroisuutta. Käteen rapsahti vain talouskasvua ja illuusio omalla työllä ansaitusta vauraudesta. Siksi opintoaikoja meille tuputetaan. Halutaan ahkeran kuuliaisia suomalaisia, jotka työllään rikastavat maan, koska niin vanhemmatkin luulevat tehneensä. Sitten keskiikäisenä voi, kun on millä mällätä tai ei, joko juosta ympäriinsä muna pystyssä tai juoda itsensä hengiltä. Jos ei ole saanut, antanut, murtunut, murtanut ja ollut tilanteessa, joka vaatii juopottelua yksin metsässä, ei pitäisi luulla kykenevänsä määräilemään muita saati tehdä niin. Nyt pitää kokeilla, tarkoittaa se sitten kuuden tai kymmenen vuoden opintoja. Lopuksi runo Vonnegutin Maattomasta miehestä, josta maailmankuvarajoitteiset keski-ikäiset ja itsetunto-ongelmaiset pikkuaikuiset voivat itsetutkiskelun aloittaa: We are here on Earth to fart around. Don't let anybody tell you any different. POLEEMI

HAAGA 1918

Teksti & kuvat Ilari Leskelä

Haagassa ammuttiin yli 40 punaista huhtikuussa 1918. Ketkä olivat ampumisen takana ja miksi? Ja miksi itsenäistyvän Viron oikeusministeri haettiin samasta haudasta vuonna 1920?

aksalainen Itämeren divisioona oli noussut maihin Hangossa 3.–5. huhtikuuta ja eteni kenraalimajuri Von der Goltzin alaisuudessa Leppävaaraan 11. päivään mennessä. Täällä eteneminen pysähtyi Helsinkiä ympäröiville venäläisten rakentamille puolustusasemille. Ruotsalaisen kapteeni S. af Ekströmin sovitteluyrityksistä huolimatta päivän kestäneet neuvottelut jäivät tuloksettomiksi ja saksalaiset aloittivat hyökkäyksen Helsinkiin kello 16. Joukot etenivät nykyisen Etelä-Haagan alueelle – silloiseen Huopalahteen – iltaan mennessä ja asettuivat sinne odottamaan hyökkäyksen jatkamista seuraavana päivänä itse kaupunkiin.

Punaisten sodanjohto ei ollut antanut minkäänlaisia ohjeita

saksalaisten hyökkäyksen varalta. Itse asiassa koko saksalaisten olemassaolo oli epäselvää Helsingin punaisille siihen asti kun nämä ilmestyivät Leppävaaran linnoitusten edustalle. Helsingin punakaartin parhaat osat oli lähetetty Tampereen suunnalle, joten tilanne oli hyvin epätoivoinen ja kaupunkia suunniteltiin jo luovutettavaksi. Kuitenkin paikalle ilmaantunut kansanvaltuutettu Kivimäki oli onnistunut innostamaan helsinkiläiset vastarintaan ennen pikaista paluutaan Viipuriin. Punaiset aloittivat nopeasti joukkojen kokoamisen ja yrittivät organisoida edes jonkinlaista puolustusta kantakaupungin alueelle. Kaduilla suoritettiin miesten pakkovärväystä ja naisista koottiin miliisijoukkoja miesten vapauttamiseksi taisteluihin. Helsingin valkokaartin sala-ampujat ja yleinen

epätietoisuus hallitsivat huhtikuun 11. päivää Helsingin kaduilla. Saksalaiset eivät kohdanneet päivän aikana mitään järjestäytynyttä vastarintaa – esimerkiksi Huopalahdessa oli ollut kaksi miestä vartiossa, mutta nämä olivat piilottaneet kiväärinsä ennen saksalaisten tuloa.

Yö Huopalahdessa oli rauha-

ton. Rintamalinjat eivät olleet selvät, ja siviilit yrittivät elää omaa elämäänsä kaiken keskellä. Yksittäiset punaiset häiritsivät laukauksillaan kauppalaan asettautuneita saksalaisia. Esikunta oli sijoitettu Huopalahden työväenyhdistyksen (nyk. Haagan Ty.) tiloihin, jotka olivat olleet vielä aamulla punaisten hallinnossa.

Seuraavana aamuna alkoi todellinen hyökkäys Helsinkiin ka-

POLEEMI

Tapahtumat ja tapahtumapaikat ovat hahmotettavissa niukoista lähteistä. Aamulla saksalaiset löysivät Vanhan viertotien varrelta C. T. Wardin kauppapuutarhan kellarista toista sataa henkilöä, jotka ilmaisivat rauhantahtonsa valkoista lippua heiluttamalla. Heidän joukossaan on mitä ilmeisimmin ollut punaisia, valkoisia ja pääosin siviilejä. Kuitenkin pian ammuttiin kaksi laukausta ja kaksi saksalaista sotilasta sai surmansa. Ampujat olivat ilmeisesti kellarin lähistöllä olleita punaisia, jotka luopuivat kivääreistään ja piiloutuivat muiden sekaan ampumisen jälkeen. Tämän jälkeen saksalaiset ottivat joka kolmannen kellarissa olleen miehen ja lyhyen kuulustelun jälkeen veivät heidät läheisen suon reunalle, jossa miehet ammuttiin. Seuraavana aamuna valkoiset hoitivat ruumiit haudattaviksi linnoitustöiden maakuoppaan, joka sijaitsi nykyisen Pohjois-Haagan rautatieaseman eteläpuolella. Mikä oli saksalaisten toiminnan

Punaisten hauta

tutaisteluineen. Kuitenkin heti aamusta saksalaiset pidättivät ja teloittivat Huopalahdessa yli 40 punaista. Lähteitä tapahtumasta on niukasti. Parhaimmat aikalaistiedot tarjoavat saksalaisen sotilaan, Hans Leon, päiväkirjamerkinnät sekä nimismies Blomqvistin raportti. Kymmenen vuotta myöhemmin haastattelujen pohjalta kirjoitettiin teos Kärsimysten tiellä ja Väinö Tanner sivuaa

POLEEMI

Huopalahden tapahtumia vuonna 1957 ilmestyneessä kirjassaan Kuinka se oikein tapahtui. Tappion kärsineen osapuolen raskasta taakkaa ruvettiin käsittelemään vasta 60-luvulla, ja vuonna 1970, yli 50 vuoden kuluttua, haagalainen Väinö Tapanila pyrki luomaan kuvan tapahtuneesta haastatteluihin nojautuen tutkimuksessaan, joka on Huopalahden Seurakunnan arkistoissa.

taustalla ja oliko se suunniteltua? Koko yö oli ollut vaikea saksalaisille Huopalahdessa laukauksineen ja lukkojen takana piileskelevine asukkaineen. Myös Huopalahteen saapuneen Von der Goltzin autoa oli tulitettu. Saksalaisten raportissa ja Hans Leon päiväkirjoissa on lyhyet merkinnät punaisten aktiivisesta etsimisestä ja noin 40:n teloittamisesta. Väinö Tanner oli sattunut myöhemmin ottamaan kyytiinsä saksalaisen upseerin ja puheeksi olivat tulleet esikaupungeissa suoritetut teloitukset, joista Tanner ei tiennyt mitään. Upseeri oli puolustellut ampumisten tapahtuneen juuri paikallisten vaatimuksesta. Ilmeisesti punaisia oli haettu myös kotoa valkoisten antamien vinkkien perusteella, mutta on epäselvää, kuinka aktiivisesti valkoiset osallistuivat operaatioon. Huopalahden valkokaartin päällikkö muis-

Saksalaisten hauta

telee, kuinka hänen ei annettu antaa lausuntoa pidätetyistä, vaan saksalaiset hoitivat kuulustelut lyhyesti ja kaavamaisesti, ilmeisesti ilman varsinaista syyllisyyden etsimistä.

Keitä olivat teloitetut? Ilmeisesti kellarissa oli paljon saksalaisten edellä vetäytyneitä punaisia ja myös Huopalahdessa majoittuneita linnoitustyöntekijöitä. Useat haagalaiset muistelevat teloitettuja olleen 46, Hans Leo puhuu 40:stä, kun taas nimismies Blomqvistin viralliseksi tiedoksi merkitty raportti kertoo heitä olleen 45. Saksalaiset antoivat ruumiit huolehdittaviksi Huopalahden valkokaartille, joka antoi omaisten hakea vainajansa pois seuraavana

yönä. Kärsimysten tiellä -teoksessa kerrotaan Huopalahdessa teloitetun 17 paikallista punaista, joka saattaa olla omaisten pois hakemien vainajien määrä. Kun hauta avattiin vuonna 1920, sieltä löytyi 28 ruumista, jolloin yhteen laskien 45 olisi todennäköisesti teloitettujen oikea lukumäärä. Sotasurmaprojekti tuntee 19 alueella surmattua, joista 14 löytyy Huopalahden punakaartin nimiluetteloista ja on esiintynyt myös ylemmissä työnväenyhdistyksen tehtävissä. Muiden vainajien henkilöllisyys jäänee lopullisesti hämärän peittoon.

Ilmeinen syy teloituksille oli saksalaisten halu ottaa alue hallintaansa ja tehdä paikallisille kerralla

selväksi, kuka nyt saneli järjestyksen. Tapahtumat kertovat yleisen järjestyksen hajoamisesta ja tilanteen yleisestä epäselvyydestä: punakaartia ei enää johdettu, mutta saksalaisten määräysvaltaa ei liioin tunnustettu.

Teloitus suoritettiin ny-

kyisen Riistavuoren vanhainkodin ja Vihdintien liikenneympyrän välimaastossa Eliel Saarisen tien vaiheilla. Heti vuodesta 1918 lähtien paikalla oli puinen risti, joka kuitenkin hävitettiin useasti lapualaisvuosien aikana; lopullisesti se katosi Eliel Saarisen tien rakennustöissä. Punaisten haudan kukkaistutukset häpäistiin myös useasti sotien välisenä aikana, ja paikalle pian pystytetty metrin

POLEEMI

korkuinen kivipaasi kaadettiin säännöllisesti. Kiveen on hakattu koruttomasti vain risti ja vuosiluku 1918. Nykyään hautaa muistetaan säännöllisesti kukkatervehdyksin, perinteisesti kaatuneiden muistopäivänä.

Kaksi punaisten ampumaa saksalaista sotilasta - kersantti Kurt Seibt ja karabineeri (kiväärimies) Arthur Benkert – haudattiin saksalaisten toimesta kuolinpaikan tuntumaan, nykyiseen Korppaantien ja Lapinmäentien risteykseen. Näkyvällä paikalla oleva hauta on edelleen olemassa ja myös sille lasketaan kukkia kaatuneiden muistopäivänä. Viron tavoitellessa itsenäi-

syyttään keväällä 1918 maan hallitus lähetti oikeusministeri Jüri Vilm-

sin johdolla retkikunnan hakemaan maalleen tunnustusta länsivalloilta. Saksalaisten miehityksestä johtuen retkikunta lähti matkaan reellä päästäkseen jäätyneen Suomenlahden yli Suomeen, josta tarkoitus oli matkata Ruotsiin. Jäljet kuitenkin katoavat Suomen rannikolle. Useissa epäselvissä lähteissä mainitaan retkikuntaan sopivia tuntomerkkejä, joista virolainen tutkimusryhmä rakensi sodan jälkeen seuraavanlaisen tapahtumakuvion: Virolaiset päättelivät, että Jüri Vilms seurueineen olisi pidätetty saksalaisten toimesta, toimitettu juuri vallattuun Helsinkiin ja teloitettu Töölön sokeritehtaalla nykyisen Oopperatalon paikalla, jossa vankeja käsiteltiin. Sieltä ruumiit olisi kuskattu samaan hautaan Huopalahden punaisten kanssa. Tästä päät-

telyketjusta tuli valtiollista historiaa vuosikymmeniksi.

Virolaisen tutkimusryhmän toiveesta hauta avattiin vuonna 1920. Vaatenäytteiden perusteella tunnistettiin Vilms seurueineen, ja heidät toimitettiin valtiollisin juhlallisuuksin kotimaan multiin. Tulkinnassa on oikaistu niin monta mutkaa ja lähteet ovat niin puutteelliset, että on selvempää sanoa jopa se, ettei Vilms koskaan päätynyt edes Helsinkiin. Juuri itsenäistyneen maan halu saada sankarinsa kotiin voitti logiikan, ja nyt Vilmsin haudassa Virossa makaa mitä ilmeisimmin kadonneita uusmaalaisia punaisia.

Lähteet: Laura Kolbe & Samu Nyström: Helsinki 1918 – Pääkaupunki ja sota, 2008 Seppo Zetterberg: Jüri Vilmsin kuolema, 2007 Ilkka Leskelä: Oman tiensä tekijät – Haagan työväenyhdistyksen 100-vuotinen historia, 2008

18POLEEMI

Päi h d e po l i t i i k ka a ko l i ko n h e i to l l a

Teksti Joonas Ranta Kuvitus Teemu Perhiö

un huumeiden luvaton käyttö kiellettiin Suomessa ensimmäistä kertaa, vanhempasi olivat todennäköisesti jo syntyneet. Nimittäin vuonna 1966 sekalainen joukko päihdeaineita todettiin ensimmäistä kertaa asetustasolla kansallissosiaaliseksi ongelmaksi. Vastuu käytön valvonnasta siirtyi niin ikään ensimmäistä kertaa rikospoliisille. Ahti Karjalaisen hallituksen vuonna 1970 eduskunnalle antaman alkuperäisen lakiesityksen mukaan itse huumeiden käytöstä ei sen sijaan tulisi rangaista. Päihteiden myymisen kriminalisoinnista oltiin kuitenkin virallisella tasolla suhteellisen yksimielisiä. Porvarillisten arvojen puoltajien hätäillessä haluttiin vasemmisto-

enemmistöisten eduskuntien liberaalista menosta tehdä loppu. Olihan vuosikymmenen henki tuonut keskioluen elintarvikekauppojen hyllyille vasta vuotta aiemmin. 1970-luvun vaihteen markkinoille oli myös saapunut uusia paheita, kuten LSD ja kannabis, ja näihin sortumisen rankaisemisella viestitettäisiin Suomen nuorisolle, ettei päihteiden käyttö olisi yksinkertaisesti hyväksyttävää. Olkoonkin, että alkoholia ja nikotiinia sai maitohyllystä.

Talousvaliokunta

asettui puoltamaan hallituksen ”käyttöliberaalia” kantaa, kun taas lakivaliokunta oli asiasta eri mieltä. Vuonna 1972 seurasi yksi suomalaisen päihdepolitiikan erikoisimmista tapahtumista,

kun pattitilanteessa jouduttiin käytön kriminalisoinnin kohtalo ratkaisemaan suuressa valiokunnassa kolikkoa heittämällä. Arpa puhui tällä kertaa kriminalisoinnin puolesta ja tätä seurannut esitys sai eduskunnan tuen äänin 92 – 80. Oleellista uudessa laissa oli päättäjien näkemys kokeilunhaluisen nuorison suojelemisesta sekä päihdepolitiikan näkeminen rikosoikeudellisena asiana kansanterveydellisen perspektiivin sijaan. Kun siis seuraavan kerran valvot öitä suomalaisen päihdepolitiikan epäoikeudenmukaisuutta pohtien, muista, että 40 vuotta sitten maalaisliittolaisen pääministerin hallitus oli kanssasi samaa mieltä.

POLEEMI

19 April 2010, Section of Social Science History

23 April 2010, Section of Social Science History

Pauli (56)

Ilona (38)

“I guess my style is quite unstylish. At work I don’t need to dress like a construction worker but, on the other hand, I don’t need to wear a tie like a finance banker. I used to buy my clothes from Elanto which turned into a Prisma. I can’t remember where the clothes I’m wearing right now are from. They could be from Kannelmäki Prisma. Or Maybe Myyrmanni.”

"My jacket is from Germany, the jeans and the shirt are from Ellos. These boots I bought from Boot Factory in mid-90's. My style is practical, comfortable and colorful. I often order my clothes from Ellos but especially skirts I also make by myself."

POLEEMI

Text Joonas Ranta & Mikko Virta Photos Mikko Virta

23 April 2010, Section of Social Science History

27 April 2010, Section of Social Science History

Tauno (old)

Seppo (62)

"Blue is my favourite color so I mostly buy and wear blue clothes. This pullover shirt is a good example. My style can described saying 'I have never worn a tie'. I don't buy my clothes from any specific store and the brand isn't a big a deal for me."

" I dress like an academic worker does. Luckily a tie isn't obligatory at the department anymore! I own a half a dozen Marimekko shirts which I buy from their friend sales. They email me about good deals. The jacket is from Galeria Kaufhof at Alexanderplatz in Berlin. The shoes are from Berlin too. I had to buy them a while ago in a hurry because I was running for a bus!"

POLEEMI

Rauhanturvaajana

Kosovossa Teksti Antti E. P. Lehtinen Kuvat Puolustusvoimat

Poleemi otti selvää rauhanturvaajan arjesta, joka ei ole pelkästään luotien väistelyä jatkuvan epävarmuuden keskellä. Kokemuksistaan kertoo kah desti Kosovossa töissä ollut poliittisen historian opiskelija Tapani Holo painen.

iviilissä poliisina työskentelevälle Holopaiselle ensimmäinen Kosovon keikka tuli eteen yllättäen. ”Minulle soitettiin ja kysyttiin, kiinnostaisiko mua lähteä kahdeksaksi kuukaudeksi Kosovoon. Vastausaikaa annettiin pari tuntia”, muistelee Holopainen, joka päätti tarttua tarjoukseen. Kyseessä oli pesti suomalaisen kenraali Lankisen kuuden miehen vahvuisessa turvamiesryhmässä vuonna 2004. Tehtävät Kosovossa olivat kuitenkin kaukana tavallisen rauhanturvaajan arjesta pitäen sisällään enemmänkin shampanjaa ja cocktail-tilaisuuksia kenraalin kiertäessä edustustilaisuudesta toiseen. Lisäksi kenraalin loma-ajat mahdollistivat omatoimisen matkailun Balkanilla, kuten esimerkik-

POLEEMI

si päiväreissun Skopjeen. Holopaisen pääpalveluspaikka oli ylikansallisessa leirissä, jossa hän sai myös ulkomaalaisia kavereita. ”Olen ollut yhteydessä ruotsalaisen ryhmän jäseniin, jotka opastivat meitä turvamiesryhmän tehtäviin ennen varsinaisten tehtävien alkua. Yksi heistä soitteli ja kysyi hommiin Irakiin. Se ei kuitenkaan ollut aivan minun juttuni”, kertoo Holopainen yhteydenpidosta tuttaviinsa.

Toistamiseen tien päälle Toistamiseen Holopainen oli Kosovossa vuonna 2006. Tällä kertaa hän haki rauhanturvaajaksi normaalin haun kautta. Motiivina toiselle pestille Kosovoon Ho-

Taistelupari

lopainen mainitsee ensimmäisen kerran hyvät kokemukset ja sopivan elämäntilanteen. Tällä kertaa Holopainen työskenteli parinkymmenen henkilön vahvuisen komentojoukkueen johtajana Pristinan lähistöllä sijaitsevassa Camp Christinassa. Mitään toimintaelokuvamaista ryminää Holopainen ei päässyt maistelemaan, sillä komentojoukkueen tehtävät olivat pitkälti hallinnollisia. Toimiminen komentojoukkueessa oli rauhanturvaajan näkökulmasta hieman turhauttavaa, sillä monia joukkueen toimialaan kuuluvia tehtäviä oli siirretty paikallisille viranomaisille. ”Nyt kävi niin, että innokkaat ja asiansa osaavat rauhanturvaajat olivat usein vailla mielekkäitä työtehtä-

viä”, muistelee Holopainen. Vuoden 2006 vaalien yhteydessä levottomuuksia pidettiin mahdollisina, mutta nekin sujuivat normaalin arjen tavoin rauhallisesti. ”Kosovon albaaneilla oli jo tällöin tavoitteet itsenäisyydessä, joten väkivaltaisuudet eivät kuuluneet heidän intresseihinsä”, kommentoi Holopainen. Kun varsinaista toimintaa oli niukasti, palvelusaika kului lähinnä harjoitellen ja aikaa kuluttaen tukikohdan komentopaikalla. Suosituimmiksi vapaa-ajan viettoviettotavoiksi Holopainen mainitsee urheilun ja ”supailun”, joka tarkoittaa kaikenlaista hauskanpitoa, kuten kiertelyä leirin kaupoissa. Paikallisten kuppiloihin Holopaisella ei ollut intoa mennä, koska sielläkin olisi pitänyt olla sotilaspuvussa.

POLEEMI

"Se hyytyi taas"

Sinustako rauhanturvaaja? Rauhanturvaajaksi voi päätyä kahta eri tietä pitkin. Mahdollisuuksina on joko suorittaa varusmiespalvelus Suomen Kansainvälisessä Valmiusjoukossa tai hakea tehtävään varusmiespalveluksen jälkeen. Puolustusvoimien edellytykset tehtävään valitsemiseksi kuulostavat haastavilta. Hakijoilta edellytetään hyvää fyysistä kuntoa ja terveyttä, luonteen tasapainoa, kykyä sietää henkistä painetta, yhteistoimintakykyä, kohtuullista englannin kielen taitoa sekä moitteettomia elämäntapoja. Rahan vuoksi hommaan ei kannata ryhtyä. ”Rauhanturvaajien palkat ovat ihan mäkkitasoa”, Holopainen toteaa mutta lisää kuitenkin päivärahojen kasvattavan

POLEEMI

ansioita hieman. Tavallisen jääkärin kuukausipalkka rauhanturvaajan vaativissa tehtävissä on 2000 euroa. Toisaalta palveluspaikalla on mahdollista elää lähes nollabudjetilla, sillä ruoka, majoitus ja matkat Suomeen kuuluvat ilmaisiin työsuhdeetuihin. Huolimatta rauhanturvaajan pestinsä tylsistä puolista Holopainen suosittelee sitä kaikille. ”Rauhanturvaaminen oli mieletön kokemus, eikä se ole kuin vuosi tai puoli elämästä.” Tietyt asiat on kuitenkin huomioitava. ”Ennen ulkomaille lähtöä asioiden on oltava kunnossa kotona. Parisuhdeasiat eivät selviä toiselta puolelta maailmaa puhelimessa puhumalla”, päättää Holopainen.

Petroskoi suomalaisin silmin Teksti & kuvat Elina Manninen

POLEEMI

Otto Ville Kuusinen

ossakin kai ymmärryksen rajat tulevat vastaan. Ihmettelen heitä ja meitä. Pälyilen punastellen petroskoilaisia takapihoja. Samalla mieltäni hämmentää suomalaisten vallankumouksellisten, heimoaatteellisten tai Itä-Karjalan valloittajien itsevarmojen askelten kaiku.

Kaikki tietävät maailmaa. Petroskoistakin voi sanoa paljon käymättä siellä. En unohda erästä vilpitöntä kysymystä ennen vaihtoni alkua: ”Lähdetkö tekemään jotakin humanitaarista työtä?” Havaintojeni mukaan Petroskoista elää laaja kirjo mielikuvia. Sen kokoa ja sijaintia tuntuu olevan vaikeaa hahmottaa. Ei ihme, että tiedot vaativat päivittämistä, sillä jopa paikan päällä lähes ainoat tarjolla olevat postikortitkin esittävät sumuista kuvaa vuodelta 1988. Vaihtokaupungissani sekoittuvat yhteen tsaristinen tai kommunistinen komeus ja pystyyn lahoamaan jätetyt talonrähjät. Modernisaation loputtomalla ladulla lipsahdellaan eteenpäin täällä niin kuin koko Venäjällä, joskin kuoppaiset kadut ja haiseva hanavesi harmittavat Petroskoissa kaikkia edelleen. Mutta kyllähän myös Suomen ihmemaata olisi terveellistä tarkastella muistakin kuin ruusuisista puolista käsin. Täällä tunne-

POLEEMI

taan ansaitusti tasaiset tiemme. Sitä ei kuitenkaan uskota, että naapurimaasta löytyy heitäkin, joilla ei mene hyvin.

Venäläisestä näkökulmasta

Itä-Karjala tarkoittaa Äänisen itärantaa, kun taas suomalaisille Petroskoi on Karjalaa itäisimmillään. Vuonna 1703 perustettu Petroskoi, ”Pietarin tehdas”, oli vielä 1900-luvun alussa pikkukaupunki. Neuvostovallan alla sitä ryhdyttiin kiivaasti kasvattamaan. Tämä Karjalan tasavallan pääkaupunki on LuoteisVenäjän poliittinen ja taloudellinen keskus. Sen asukasluku kasvoi neuvostoaikana 14-kertaiseksi ollen vuonna 2009 noin 270 100. Petroskoi on vahvan venäläinen kaupunki. Enimmillään, 1940-luvun lopulla, suomea puhuvia asui Petroskoissa jopa 30 000, kun inkeriläisten muutto Karjalaan sallittiin. Joukoittain suomalaisia muutti pois rajojen avauduttua 1990-luvulla. Vieläkin siellä täällä näkee kulahtaneita kylttejä, kuten ”Ruokatarvikkeita”, mutta kaduilla ei kieltä kuule. Kansallisen teatterin suomenkielisessä näytöksessä katsojilla on korvillaan kuulokkeet simultaanitulkkausta varten. Ei ihme, sillä Petroskoin väestöstä oli vuonna 2002 suomalaisia vain 2,8 %. Karjalaisia asustelee täällä pari prosenttiyksikköä enemmän.

Lenin

Petroskoista käsin voi

kurkistella koko Karjalan menneisyyteen. Neuvostoajan vaikutuksesta vasta viime vuosina on ilmestynyt kattavia venäläisiä tieteellisiä esityksiä Karjalan historiasta. Suomensukuisten kansojen juuret tukevat Karjalan ja Suomen suhteita pitkänä linjana, kun taas poliittisella saralla on hypitty vilkkaammin suuntaan jos toiseen. Suomalaisten seikkailuista Karjalassa voi löytää helpoimmin yhden yhtymäkohdan: kielen. Meitä on tavattu täällä rakentajina ja repijinä, vainon alla ja vallan ytimessä. Suomen suuriruhtinaskunnasta Petroskoissa pyörähti Elias Lönnrot kootakseen Suomen ja Karjalan yhteisen kansalliseepoksen.

Karjalasta tuli tasavalta

vuonna 1920. Tasavallan (alussa Karjalan työkommuunin) eri kansallisuuksia ja autonomista asemaa tuettiin kenties siksi, että viereinen Suomi olisi myöhemmin helpompaa liittää neuvostoperheeseen. 1920-luvulta 1930-luvun alkuun kestäneessä kansallisuuspolitiikassa vähemmistökansoja huomioitiin edustuksena valtiollisissa elimissä ja kouluopetuksessa. Venäjästä ja suomesta tehtiin tasavertaiset Karjalan valtiollisina kielinä. Vuonna 1926 Karjalan au-

tonomisen sosialistisen neuvostotasavallan (jatkossa ASNT) alueen väestöstä yli 57 % oli venäläisiä ja noin 42 % karjalaisia, vepsäläisiä ja suomalaisia. Vielä tuolloin monet karjalaisista ja vepsäläisistä eivät osanneet venäjää eikä heillä ollut omaa kirjakieltä. Tämän vuoksi suomi nostettiin tärkeään asemaan ja suomalaisista tuli merkittäviä alueen lukutaidon ja uuden intelligentsijan kehittäjiä. Monet suomalaiset saivat vastuutehtäviä puoluekoneistossa. Suomalaisista emigranttikommunisteista Edvard Gylling saapui vuonna 1920 ja toimi Karjalan ASNT:n kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajana.

Ajoittain Karjalan suo-

malaistamista tuettiin Neuvostoliitossa, mutta siitä on myös rangaistu porvarillisena nationalismina. 1920-luvun lopusta alkaen monet saivat syytteitä muun ohessa karkeasta leniniläisen kansallisuuspolitiikan vääristelystä. Esimerkiksi Stalinin vainoihin liitettävät Gyllingin kuoleman yksityiskohdat ovat yhä epäselviä. Venäläisten osuus väestöstä Karjalassa kasvoi nopeutuvasti. Karjalaiset halusivat opettaa lapsilleen venäjää, joka takasi pääsyn korkeampaan asemaan paremmin kuin suomi. Aiemman suomen kiePOLEEMI

Petroskoin valtionyliopisto. Yliopisto perustettiin Petroskoihin vuonna 1940. Sen väki evakuoitiin jatkosodan aikana. Yliopisto kantoi jonkin aikaa Otto Ville Kuusisen nimeä. Sen tieteellisestä tuotannosta mainittakoon useimmat käytössä olevat suomalais-venäläiset sanakirjat.

len aseman sai vuonna 1938 karjala, jonka kirjakielen kehitystyö aloitettiin samalla. Vuonna 1940 suomi palasi valtiolliseksi kieleksi. Kuitenkin kansallisuuskysymykset nousivat vahvasti esille uudestaan vasta Neuvostoliiton lopun aikoina. Karjalais-suomalainen SNT kesti vuodesta 1940 vuoteen 1956 saakka, jolloin nimi muutettiin Karjalan SNT:ksi. Petroskoin miehityksen aikana tasavallan pääkaupunkina toimi Belomorsk. ”Presidenttinä” vuosina 1940–1956 istui Otto Ville Kuusinen. Petroskoin yliopisto kantoi jonkin aikaa Neuvostoliitossa sisäpiireihin nousseen Kuusisen nimeä. Hän, jota Suomessa kommunismin kriiseissä niin kovasti kaivattiin, tähyilee

2 8POLEEMI

yhä Petroskoissa kivisenä mahtihahmona itään Äänisen yli.

Varhain aamulla 1.10.1941

Karjalan armeija saapui Petroskoihin. Kohta Äänislinnasta muokattiin kaikin voimin suomalaista. Valloittajat raahasivat kivisen Leninin pois aukioltaan ja muuttelivat kadunnimiä. He suosivat nimeämisurakassaan kalevalaisia hahmoja, mutta nyttemmin tienviitoista saa tavailla lähinnä neuvostoajan sankareita. Jatkosodan ajan suunnitelmissa venäläiset piti lopulta siirtää pois Karjalasta. Sukukansat täytyi vapauttaa tulevina Suur-Suomen kansalaisina. Heidät laskettiin ns. ensimmäiseen ryhmään, jolle kuuluivat korkeam-

mat palkat ja parempi terveydenhuolto. Sen sijaan venäläiset ohjattiin keskitys-, siirto- tai työleireille. Moni ei selvinnyt leireiltä hengissä. Marja-Leena Mikkolan kirjassa Menetetty lapsuus entisiä lapsivankeja muistelee suomalaismiehityksen aikaa. Heidän mukaansa ruokaa tarjottiin puutteellisesti ja kuri oli ankaraa. Vangit muistavat tulikuumat pakkosaunat kidutuksena, kun taas sotilashallinto pyrki torjumaan joukkotauteja tuolla hygieniatoimenpiteellä. Vasta ”vapauttajina” tulleiden suomalaisten lähtöpäivänä kesällä 1944 petroskoilaiset juhlivat vapautumista.

Aina voi haaveilla enem-

Siirtoleirialue 6 lähellä Олонецкая-katua.

mästä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, etten näe kaikkea, vaikka yritän siristellä Petroskoita joka päivä eri silmin. Viihdyn aavistelemalla historiaa. Venäjältä käsin tähysteltynä se saa väistämättä toisenlaisen, jännittävän painon. Karjalassa monet suomalaisten käsitykset itsestä ja muista joutuvat törmäyskurssille. Historia on kuin vaihtelevasti

huollettu polku petroskoilaisilla liukkailla. Sitä kirjoittaessa täytyy hiipiä kieli keskellä suuta. Kärjistäen voi sanoa, että suomalaiset pystyttivät tehokkaan totalitaristisen järjestelmän Petroskoihin. Siirtoleireistä käytettiin ensin itse nimitystä ”keskitysleirit”. Nyt tämänkaltaiset käsitteet hätkähdyttävät. Suomalaiset ovat etsineet Karja-

lasta kotia erilaisille aatteilleen. Julistusten argumentit kummastuttavat nykylukijaa. Olisin ehkä vaipunut vallankumous- tai heimomystiikkaan, jos olisin syntynyt sata vuotta aikaisemmin. Toisaalta en arvaa, mikä ideologia meitä ylioppilaita tänään ohjailee. Mihin tähtäämme? Minne piirtelemme rajoja?

Kirjallisuutta: Представительная власть Карелии: История и современность. ПетроПресс, Petroskoi 2006. История Карелии с древнейших времен до наших дней. Карелия, Petroskoi 2001. Marja-Leena Mikkola: Menetetty lapsuus. Suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941-1944. Tammi, Helsinki 2004.

POLEEMI

lntia Teksti & kuvat Eveliina Anteroinen

-ilmiรถ

Intiasta puhuttaessa todetaan usein, ettei pari viikkoa maassa riitä mihinkään. Väärin! Kaksi pol holaista matkusti 16 päivässä lähes koko Intian halki. Matkan aikana koettiin sekä kylmyyttä että kuumuutta, armotonta vitutusta mutta toisaalta myös vuoden rennoimpia hetkiä.

ntiassa koet kulttuurisokin. Kyseessä on ärsyttävä klisee mutta Suomen talvesta Delhin vilinään saapuvalle myös tosiasia. Liikenne on kaoottista, ilma sakeaa sumusta, josta on vaikea sanoa, onko se peräisin Himalajan vuoristosta vai johtuuko se saasteista. Lisäksi lentokentän ja juna-asemien läheisyydellä päivystävät huijarit pyrkivät ottamaan turistin hämmennyksestä kaiken irti tekemällä nimellisiä palveluksia, joista hetken kuluttua ovat pyytämässä rahaa. Lisäksi Delhissä on kylmä. Talvella Intian lämpöön matkustanutta saattaa Delhissä tervehtiä jopa kotoisa pakkanen. Normaalistikin lämpötila pysyy tähän vuodenaikaan 15 celsiusasteen alapuolella. Delhin kannalta onkin ikävää, että kaupunki on usein matkailijan ensikosketus Intiaan. Maassa hiukan pidempään oleskellut osaisi jo välttää huijatuksi

POLEEMI

tulemisen ja ottaa irti kaikki ne metropolin edut, joita Delhi miljoonakaupunkina tarjoaa.

Intiassa ei kannata laatia turhan tarkkoja suunnitelmia. Aluksi luulee menevänsä Goaan, kunnes kuulee, että junat ovat täynnä ja päätyykin autolla Jaipuriin, joka on toisessa osavaltiossa. Junat eivät kulje aikataulussa. Pohjoisessa junaa voi joutua odottamaan kahdeksankin tuntia, jos alueen sumu yltyy tarpeeksi pahaksi. Lentokenttäkin joudutaan toisinaan sulkemaan sumun takia. On myös täysin normaalia, että taksikuski pysähtyy kesken matkaa syömään tai juttelemaan toisen kuskin kanssa. Toisaalta – kun asian on kerran todennut, yllätyksiin voi suhtautua stoalaisella tyyneydellä. Intiassa perinteisen kulttuurin asema on vahva. Naiset pukeutuvat yhä

värikkäisiin sareihin, eikä länsimaista pukeutumista näe juuri muualla kuin Goan turisteilla. Hindulaisuudesta johtuen suurin osa ravintoloista tarjoaa pelkästään kasvisruokaa. Populaarikulttuurin piirissä Bollywood-elokuvilla, intialaisella popmusiikilla ja paikallisilla saippuasarjoilla on hallitseva asema, mutta länsimainen vaikutus on nähtävissä. Esimerkiksi intialaiseen elokuvaan saattaa yllättäen ilmaantua itse Sylvester Stallone antamaan roistoille opetuksen. Intialaisten suhtautuminen länsimaisuuteen vaikuttaa hiukan ristiriitaiselta. Toisaalta omaa maata ihannoidaan. Mies valitsee elokuvan loppuratkaisussa Denise Richardsin sijasta intialaisen kaunottaren tai palaa Englannissa vuosia asuttuaan sydämensä kotimaahan, Intiaan. Kuitenkin Bollywood-tähdet ovat vaaleampia ja ulkonäöltään muuten-

Alkoholin nauttiminen esimerkiksi junassa saattaa johtaa paikallisten joukkopakoon vaunusta."

kin huomattavasti länsimaisempia kuin intialaiset keskimäärin.

juomaa, joka sisältää marihuanaa ja usein muitakin huumeita.

onnistuu myös aivan eteläisimmässä Intiassa Keralan osavaltiossa.

Kulttuurierot aiheuttavat Intiassa erikoisia ja usein koomisiakin tilanteita. Miehen ja naisen on säädytöntä kulkea käsi kädessä julkisesti, mutta jos saman tekee kaksi miestä, kyse on ystävyyden osoittamisesta. Niinpä maassa, jossa homoseksuaalisuus on edelleen tabu, kadut ovat täynnä käsikkäin käveleviä miespareja. Toinen länsimaisittain ajateltuna nurinkurinen asia on suhtautuminen päihteisiin. Alkoholin nauttiminen esimerkiksi junassa saattaa johtaa paikallisten joukkopakoon vaunusta. Kuitenkin tietyissä Intian osavaltiossa on laillista myydä marihuanaa hengellisiin rituaaleihin. Ei ole mitenkään outoa löytää perheravintolan ruokalistalta special lassia,

Intiaan mahtuu todella erilaisia paikkoja. Delhi on metropoli, josta löytyy kaikille jotain. Delhistä muutama sata kilometriä lounaaseen sijaitseva Jaipur tunnetaan pinkistä arkkitehtuuristaan. Liikenne toimii sielläkin anarkian säännöillä, mutta ilma on raikkaampaa ja huijareita on vähemmän. Kultaisen kolmion kolmannen kaupungin Agran liepeiltä löytyy Taj Mahal, maailman kauneimmaksikin tituleerattu rakennus, joka kieltämättä on vaikuttava näky. Auringonpalvoja jatkaa matkaansa Goaan, joka on ehdottomasti Intian länsimaisin osavaltio. Alkoholinmyynti on vapautettu veroista, ravintolat tarjoilevat lihaa ja englantia puhutaan yleisesti. Goassa voi uppoutua lomatunnelmaan. Sama

Trooppinen Kerala houkuttelee turisteja enenevässä määrin. Rauhallista rantaelämää kaipaavat suuntaavat Varkalaan, joka on malliesimerkki kehittyvästä turistikohteesta. Kaupungin ranta-alue on hyvin kaunis ja vetää puoleensa erityisesti reppureissaajia. Ranta onkin täynnä pieniä perhevoimin toimivia majataloja ja ravintoloita. Syrjemmältä löytyy lähes autioita rantoja, joissa paikalliset kalastajat selvittelevät verkkojaan. Mielenkiintoisen lisän Keralaan tekee sen hallintotapa. Osavaltio toteuttaa alueellaan jonkinasteista sosialismia. Muun muassa terveydenhuolto on käytännössä ilmaista. Graffiteissa sirppi ja vasara on ehdottomasti suosituin aihe ja paikallisen

POLEEMI

kommunistipuolue DYFI:n (Democratic Youth Federation of India) Leninin ja Che Guevaran kuvien tähdittämiä vaalimainoksia näkyy jokaisessa kadunkulmassa. Kaupankäynnin vilkkaudesta päätellen paikallinen sosialismi rajoittuu kuitenkin pitkälti sosiaalihuoltoon. Kerala kehittyy Goan suuntaan. Esimerkiksi Varkalaan kohoaa jo

luksushotelleja, jotka houkuttelevat alueelle yhä enemmän turisteja. Keralalla kun on tarjota rantojen lisäksi muutakin, esimerkiksi backwatersalueet. Nämä viidakossa risteilevät kanavaverkostot tarjoavat mahdollisuuden tutustua alueen lumoavan kauniiseen luontoon. Hengellisyydestä kiinnostuneita hokuttanee Äiti Amman päätukikohta. Kaiketi mas-

Janoinen Lohi

Opiskelijakortilla 34

POLEEMI

saturismin leviämisestä pitäisi olla surullinen. On kuitenkin tosiasia, että jokainen reppureissaaja, joka Keralasta hakee elämyksiä, edesauttaa osaltaan uusien hotellien rakentamista alueelle. Ja toisaalta, kuka maksaa niille paikallisille kalastajille heidän saaliistaan? Matkailijoita ruokkivat ravintolat tietenkin.

opiskelijaa lähellä.

hintaetuja tuotteistamme.

SINÄ! ota PÖLHÖ! Pölhön saa hyvin varustetuista Poleemeista. Pölhön voi saada myös puistosta tai roskiksesta. (Pölhö ei ole tauti.)

POLEEMI

uvink k u L n i r o t Toh

Joni Krekola

iha–rakkaus-suhteeni traktoreihin juontaa armeija-aikaan, jonka luistelin lyhyimmällä palvelusajalla, Santahaminassa huoltotraktorin kuskina. Ihmekös tuo, jos Marina Lewyckan romaanin nimi Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (alkuteos 2005, suomennos Vesa Suominen, Sammakko 2006) säväytti, semminkin kun se viittaa myös neuvostoajan pahamaineisiin lyhyisiin historioihin. Otsikko ei luvannut liikoja. Lukiessani huomasin nauravani ääneen moneen kertaan. Tarinassa ukrainalaistaustainen brittinainen, kirjoittajan alter ego, kertoo 84-vuotiaan, leskeksi jääneen isänsä myrskyisästä suhteesta 36-vuotiaaseen Valentinaan, joka saapuu Englantiin paremman elämän toivossa. Valentina on karikatyyri itänaisista, vetyperoksidin ja niukan pinkin vetovoimaan luottavista povipommeista, jotka etenevät reilusti reittä pitkin. Tytär seuraa voimattomana vierestä, kun isä solmii avioliiton ja alkaa kuluttaa perintörahoja nuoren vaimonsa oikkuihin. Isän intohimona on Valentinan lisäksi traktorien historia, josta hän kirjoittaa tutkimusta. Sen avulla romaaniin kirjoittuu Ukrainan neuvostovuosien kärsimyshistorian kaari. Sen ylväs hahmo on traktori, tuo

POLEEMI

1920-luvun Neuvostoliiton koneistamisen symboli. Neukkupropagandaelokuvien vakiokalustoon kuuluivat Ukrainan silmänkantamattomia viljavainioita halkoneet traktorikolonnat. Ja sinne, missä viljakin kasvoi nopeammin, bolševikit onnistuivat aikaansaamaan kansanmurhaksi tulkittavan nälänhädän. Traktorien lyhyt historia ukrainaksi kuvaa riemastuttavalla tavalla vakavia ja ajankohtaisia teemoja. Ukraina Valentinan hahmossa on yksi niistä vauraan Euroopan porteilla kyttäävistä maista, joiden arvot saattavat nenänvartta pitkin tarkasteltuna vaikuttaa häpeämättömän materialistisilta. Rosa Meriläinen tunnisti ilmiön Albaniassa käydessään ja kiteytti sen oivasti: mitä tuksumpi look (vrt. Johanna Tukiainen) pistää silmään kaduilla, sitä alistetumpi on naisen asema kyseisessä yhteiskunnassa. Lewyckan sävyt ovat astetta synkempiä seuraavassa romaanissa Muu maa mansikka (Sammakko 2008), joka kertoo EU:n ulkopuolelta tulevien keikkatyöläisten riistosta Britanniassa. Ja Suomessa, saman Euroopan taivaan alla thai-naiset jäävät heitteille parisuhteen kariuduttua ja päätyvät Kallioon myymään palveluksiaan. Lapin hillasoilla kyykkivien marjanpoimijoiden työehdoista ei huvittaisi tietää yhtään mitään.

Palstalla pureudutaan Poleemin menneiden vuosikymmenien viisauksiin.

Sanoja Kauempaa

"Syksyn teemat olivat sat tumat ja jossittelu histor iassa, sekä seksi. Viimeksi mainittu , seksin historialle omiste ttu numero, ei tosin saanut pelkkää kiitosta julkeasta rohkeu destaan." - Vesa Häkkinen, Poleemi 3/1995

rsimysten aako lapsuuden kä itt uv H ja! eli isk op kistyneen "Suomen eseen ja painele jäy ne ko ä pä yp H ! en rgiin! Lyö kostamin 30-luvun Wittenbe 15 sa ns ka n rja ki ään anteekkielioppi än ja vaadi pyytäm äh pä sia lai to iir iss noori! 3995 suomala ppii nyt wanha ja O a! ss do uo am sij si 15:ssä mk!" i, Poleemi 3/1995 - Heikki Aittokosk

"Viisi vuotta sitten, Polhon 25-vuoti sjuhlien kynnyksellä, Jari Sinkari haaveili Juhla-Poleemissa tulevaisuuden multimedialehdestä. Vuoden 2025 Poleemi a luettiin cd-levykkeiltä ja sillä pystyttiin välittämään lähe ttäjän ajatukset tunteita myöten. Tekstin ja kuvan lisäksi juttu jen tehosteina käytettiin tunteita, näkyjä ja ääniä. Poleemi n lukeminen onnistui mikrotietokoneeseen yhdistetyillä täys mediakuulokkeilla." - Jarno Forssell, Poleemi 3/1995

"Mutta Keijo Korhonen oli väärässä. Historiantutkijoiden ei pidä tulla niin lähelle nykypäivää, että hirvittää. Siellä on jo valmiiksi tungosta ihan tarpeeksi. Eikä kaikkia edes hirvitä." - Tuomo Lappalainen, Poleemi 3/1995

Kaikki opiskelijat työskelevät jossain vaiheessa opintoja.

Työelämässä on kiemuroita, joista ei aina ota selvää.

Onneksi on asian tuntijoita, joilta saa apua kaikissa työelämäasioissa.

Olitpa sitten "oman alan töissä" tai et, saat neuvoa, apua ja turvaa liitosta.

Tsekkaa jäsenedut netistä ja liity!

www.sval.fi

POLEEMI

Puheenjohtajalta Elina Miettinen

ällä kertaa ajattelin jutustella asiasta, josta saatan jotain tietääkin, nimittäin ainejärjestöaktiivisuudesta ja Polhon tämän vuoden toiminnasta. Rakas ainejärjestömme Polho vaikuttaa polholaisten asioihin edunvalvonnan ja tapahtumien järjestämisen kautta. Polhon toimintaan on mahdollista ja myös suotavaa vaikuttaa. Varmimmin tämä onnistuu kuulumalla Polhon hallitukseen joko virkailijana tai varsinaisena jäsenenä. Olen itse hallituksessa toista vuotta. Viime vuonna vaikutin Polhon kulttuuri- ja tasa-arvoasioihin, tänä vuonna istun puheenjohtajan pallilla. Hallituksessa toimimisen paras puoli on rajattoman vallan ja vaikutusmahdollisuuksien lisäksi muut hallituslaiset ja virkailijat. Kun kokoonnumme kokouksiin joka toinen viikko ja erilaisiin tapahtumiin keskimäärin joka kolmas päivä (!), heidän kanssaan on parempi tullakin toimeen. Toinen hallituksessa olemisen hyvä puoli on se, ettei kärsi tekemisen puutteesta. Ainejärjestö täyttää kyllä kalenterin puolestasi, jos annat sen niin tehdä. Lisäksi hallitustoiminnasta voi oppia paljon. Organisointikyky, aloitteellisuus ja ryhmätyötaidot eivät voi olla hioutumatta hallitusvuoden aikana. Ainejärjestöaktiivina on myös mahdollisuus saada nimensä Polhon historiaan suurien nimien joukkoon. Polhon hallituksessa ovat

38POLEEMI

istuneet mm. Alpo Rusi, Jorma Kalela sekä monet oppiaineemme tutkijat professoreista lähtien. Polholla on tänä vuonna innokas ja varsin kiva hallitus. Hallitukseen kuuluvat lisäkseni Mikko Virta, Lyydia Aarninsalo, Veikko Jarmala, Satu Välisalmi, Tuomas Lassinharju, Simo Ortamo, Johanna Sorsa, Hanna Marjoranta, Teemu Antikainen, Ilari Leskelä ja Essi Koskinen. Hallituslaisiin ja heidän tehtäviinsä voi perehtyä tarkemmin Polhon nettisivuilla. Hallituksen tukena toimii lisäksi 11 virkailijaa. Nykyhallituksella on edessään vielä paljon tapahtumien järjestämistä ja edunvalvontaa. Eniten työllistävät syksyllä pidettävät Polhon 45-vuotisvuosijuhlat. Onneksi vuosijuhlatoimikunta on hallituksen rinnalla järjestämässä tapahtumaa. Vuosijuhlien lisäksi tapahtumakalenteriin tulee mahtumaan mm. kollegasitsit, itsarisillis, kulttuuriperinteitä, urheilua, vaihtareita, työelämäekskuja ja tasa-arvokyselyä. Vuoden 2010 lopulla on taas aika valita Polholle uusi hallitus. Suosittelen hallitukseen hakemista kaikille, niin opintonsa tai jopa hallitusuransa jo aloittaneille, kuin myös syksyn 2010 fukseille, jotka saavat oman kappaleensa Poleemin tästä painoksesta valintakirjeensä mukana.