Poleemi 1/19

POLEEMI

I 2019 1

2

PÄÄKIRJOITUS AJANKOHTAISTA SPEKSI | Tanssijan kertomana POLHO RY:N KUULUMISET |

9 10 12 13

KUMOUS RY:N UUSI VUOSI | VAIHDOSSA | Madrid POLHO RY:N HALLITUS 2019 ULKOPOLITIIKKA | Arvaamatonta

Opintovastaava

2000- lukua

15 TEKOÄLY | Älyn luomista 16 HEIKKI AITTOKOSKI | Henkilökuva

20 MODERNI TIETO | Vaihtoehtoisia totuuksia

23 EPÄPOLIITTISUUS | Aikamme haaste

24 PÄÄTOIMITTAJILTA | Epävar-

muus, arvaamattomuus, tulevaisuus

30 UTOPIAT | Ja maailmanloppu 33 DEMOKRATIA | Vapaudeton kohtalo?

35 ALGORITMIT | Modernia valvon-

TEEMA

5 6 7 8

taa

38 TURVALLISUUSPOLITIIKKA | Euroopan tulevaisuus

42 DIGITALISAATIO JA TIETOTURVA | 44 TULEVAISUUDEN ONTOLOGIA | MItä tarkoittaa tulevaisuus?

46 KOLMAS MAAILMANSOTA | Lisää ydinaseita!

48 LENTÄVÄ OPISKELIJA | Työn ja opiskelun sovittaminen

50 HAIKU POLEEMILLE 51 KATSELUVINKIT 52 LAULU SIPILÄLLE 53 LEFFAKORNERI

MUUTA

TEEMA

AJANKOHTAISTA

SIS ÄLTÖ

28 YDINASEET | Tuhoisaa pasifismia POLEEMI I 2019 Vastaava päätoimittaja Onni Mustakallio Päätoimittajat Kara Martikainen, Milja Kalliosaari, Otto Hormio, Onni Mustakallio Taitto päätoimittajat. Kansi Sessi Trapnowski Kirjoittajat Petriina Matilainen, Oona Leinonen, Emma-Reeta Käsmä, Eevi Sveholm, Otto Hormio, Kara Martikainen, Milja Kalliosaari, Onni Mustakallio, Tuomas Suihkonen, Roosa Mantila, Ville Toivonen, Markus Leivo, Markus Särkiniemi, John Helin, Lyydia Vuorinen, Amanda Häkkinen, Taru Tohka, Elise Leskinen, Mikko Helenius Kuvittajat Valpuri Alanen, Elina Nyholm, Sessi Trapnowski, Kara Martikainen Paino Picaset. Painos 100 kpl. Printin ISSN 1235-4112. Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514. ­Palaute poleemi2019@gmail. com. Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry. Poleemi saa HYYn a­ inejärjestölehtitukea.

3

4

PÄÄKIRJOITUS

PÄÄKIRJOITUS

LAHJA UTELIAISUUDELLEMME ONNI MUSTAKALLIO

KUVA: MILJA KALLIOSAARI

1984, Uljas uusi maailma, Star Trek, Homo Deus, Poleemi. Olemme tällä numerolla osana pitkää, kenties lajimme ikäistä jatkumoa, joka leikittelee tulevaisuudella. Sen sekavuudella ja vakaudella, kauheudella ja turvallisuudella, kurjuudella ja yltäkylläisyydellä, sen romanttisuudellakin. Sen alkamisella ja sen päättymisellä.

Olemme uteliaita. Samasta uteliaisuudesta, joka todentuu kuulentoina, vuorten huippujen valloittamisena, merten pohjiin sukeltamisena ja autiomaiden ylittämisenä, kumpuaa myös tahtomme ja tarpeemme tarkastella tulevaisuutta.

Tämä uteliaisuus loistaa lehtemme sivuilta. Bioteknologian, ydinsodan, vakoilun ja turvattomuuden dramatiikka. Aikojen ymmärtämisen, tekoälyn ja tieteen tiedon sekä tietämättömyyden hämäryys. Politiikan nykyisyys, demokratian huominen. Innosti meitä tai pelotti, jaamme kuitenkin yhteisen tahdon selvittää ja spekuloida.

Tulevaisuus tarjoaa tälle tahdolle taukoamattoman joulun.

Joten nauttikaamme siitä. Nauttikaamme sen runsaudesta ja sen synnyttämistä sensaatioista. Näyttäytyi se meille sitten anteliaana, huolta pitävänä ja lempeästi hymyilevänä äitinä taikka puolilla hampaillaan kierosti virnuilevana sarjamurhaajana.

Eläköön tulevaisuus!

5

AJANKOHTAISTA Hallituksen kaatuminen 8.3 ja vaalit 14.4 Loppuun asti ei Juha Sipilän johtama hallitus kestänyt, vaan 8. maaliskuuta, noin kuukautta ennen vaaleja, marssi pääministerimme Sauli Niinistön luo hallituksen eroanomus povitaskussaan. Vaalit tullaan pitämään kuitenkin suunnitellusti sunnuntaina 14. huhtikuuta. Muistakaa äänestää!

Kumouksen vuosijuhlat 23.3 Kumous ry juhlistaa olemassaoloaan vuosijuhlilla ensimmäistä kertaa! Poleemi onnittelee Valtsikan nuorinta järjestöä jo etukäteen!

YHMUn opintosuuntapaneeli 3.4 Toista vuottaan opiskelevien ensimmäisten yhmulaisten kevääseen luo varmasti jännitystä opintosuunnan valinta. Huhtikuun alussa järjestetään opintosuuntapaneeli, jossa keskustelemassa ovat mm. Hanna Kuusi sekä eri aineiden opiskelijoita!

Kannun eduskuntavaalipaneeli 5.4 Kannunvalajat järjestää eduskuntavaalipaneelin Tiedekulmalla!

Kapitalismi vs marxismi- väittely 19.4 Kyseenalaisen maineen omaavat julkkisakateemikot Jordan Peterson sekä Slavoj Žižek ottavat mittaa toisistaan kevään kuumimmassa keskustelussa!

Yhiksen kevätsitsit 21.4 Yhis sitsaa taas huhtikuussa!

6

AJANKOHTAISTA

Kuppalan seiniltä Arabian lavalle TEKSTI JA KUVA: PETRIINA MATILAINEN

Ensimmäisenä orientaatiopäivänä tuutorini esittelevät fuksiryhmällemme Kuppalaa ja sen seinille kirjoitettuja tekstejä. Yksi kohta oli omistettu spekseille. Siinä vaiheessa olin vain kuullut puhetta speksistä, mutta en tuntenut konseptia. Tuutorit kuitenkin vannoivat speksin olevan unohtumaton kokemus ja siihen kannatti ehdottomasti lähteä mukaan. Kuukauden päästä löysinkin itseni kirjoittamasta e-lomaketta ja parin viikon kuluttua olin jo tanssimassa osana speksiä.

Speksi on interaktiivinen yliopistomusikaali, joka koostuu näyttelemisestä, laulamisesta ja tanssimisesta. Esityksen kulkuun yleisö pystyy itse vaikuttamaan. Valtsikan speksi on pääosin opiskelijoiden työllä tuotettu sosiaalispeksi, eli kaikki halukkaat pääsevät mukaan.

Speksissä pääsee tuomaan taitonsa esiin niin lavalla esiintyen kuin taustatiimissä ahkeroiden.

Fuksiviikoilta saadut mainospuheet speksistä innostivat minut mukaan hakemaan speksiin tanssitiimiin, vaikken koskaan ollut tanssinutkaan. Joukkuevoimistelusta minulta on monen vuoden tausta. Kaipasin arkeeni jotain muutakin kuin reflektiopapereiden deadlineja ja fuksibileitä, vaikka kummatkin omalla tavalla hauskoja olivatkin.

Koreografimme ovat tehneet paljon töitä sen eteen, että meidän tanssijoiden on ollut helppo tulla osaksi speksiä. Aluksi keskityimme tekniikkaharjoitteluun, joka helpot-

ti ymmärtämään, mistä produktiossa on kyse.

Koreografimme ovat onnistuneet tekemään ja opettamaan meille upeat koreografiat, joissa pääsemme haastamaan itseämme niin fyysisesti, kuin ilmaisullisesti heittäytyen.

Vaikka speksi on vienyt paljon aikaa ja aamutreenit ovat olleet toisinaan raskaita, on speksi antanut paljon ihania kokemuksia.

Olen saanut paljon uusia ystäviä, joiden kanssa olemme yhdessä selviytyneet fyysisesti raskaista tanssitreeneistä ja nauraneet näyttelijöiden huikeille roolisuorituksille. Mikään ei voita sitä tunnetta, jonka saa tanssiessa live-musiikin tahtiin ihanien ihmisten ympäröimänä. Tai sitä, kun speksibiisi alkaa soida baarissa ja yhtäkkiä kaikki ympärilläsi tanssivat samaa, yhteistä koreografiaa.

On ollut upeaa seurata koko speksitiimin kehitystä nyt lähes puolen vuoden ajan.

Odotan esiintymisviikolta eniten sitä, että pääsen näkemään koko tiimin yhdessä aikaansaaman kokonaisuuden ja kuinka koko speksi herää henkiin. Ehkä enskabileissä pääsemme ikuistamaan Kuppalan seinille uuden speksitekstin, jota voin ylpeänä esitellä ensi syksyn uusille fukseille - ja toivottavasti uusille speksaajille!

7

AJANKOHTAISTA

Vallankahvassa Vad ska vi hitta på??

Kuva: Elina Nyholm

Vuosi 2019 alkoi Polho ry:n hallituksen osalta hyytävissä olosuhteissa Beauvoirissa, vuoden ensimmäisessä hallituksen kokouksessa. Viltteihin kääriytyneet hallituslaiset ihastelivat puheenjohtajan vaikuttavia otteita, samalla jännittäen ensimmäisiä tapahtumia, jotka odottivat jo nurkan takana. Olimme järjestäytyneet, hoitaneet perehdytykset sekä luonnostelleet toimintasuunnitelman jo ennen vuodenvaihetta, ja voisin sanoa puheenjohtajamme produktiivisuuden jopa hieman pelottaneen aluksi.

Viikot ovat kuitenkin kuluneet, tapahtumia järjestetty ja hallitus on täydessä työn touhussa. Vuoden ensimmäisiä kulttuuritapahtumia, työelämätapahtumia ja urheilutapahtumia järjestetään kovaan tahtiin, keskiössä yhiksen kevätmatka Varsovaan.

Muutosten tuulten puhaltaessa Helsingin yliopiston yli, on myös meidän, pian 54-vuotiaana järjestönä pitänyt kääntää katsettamme. Valtsikan järjestökenttä on uusiutunut, niin on myös Polho. Haluaisinkin todeta Polhon vain vahvistuneen joutuessaan pohtimaan asemaansa uudelleen. Olemme omaksuneet tärkeän roolin keskittyen erityisesti edunvalvontaan ja työelämätapahtumien järjestämiseen. Uusi avarakatseisuus ei kuitenkaan tarkoita juurien katkaisemista. Polholaisuus on kunnian ja arvon asia, emmekä halua luopua sitä määrittävistä piirteistä. Aiomme ylläpitää perinteitä vuoden kohokohdasta, Itsarisilliksestä, kiitosta saaneisiin Tiedettä ja Kaljaa- tapahtumiin. Jatkamme myös yhteistyötä tuttujen järjestöjen, kuten Turun P-klubin ja VOO:n kanssa, unohtamatta mitä rakkainta Tasoa. Kuten viime vuosi meille todisti, yhteistyö myös muiden yhmu-järjestöjen kanssa on osoittautunut kullanarvoiseksi.

Pidämme arvoja tärkeässä osassa profiiliamme. Koska olemme yhteiskuntatieteilijöitä ja voimme sanoa ratsastavamme ajan hermoilla, ensisijaisina arvoinamme ovat yhdenvertaisuus ja ympäristöystävällisyys.

Korostamme läpinäkyvyyttä hallituksen toiminnassa ja haluamme antaa valtaa myös jäsenistölle. Jotta voimme tehdä vuodesta 2019 erityisen mielekkään teille kaikille, toivotamme tervetulleeksi kaikenlaiset ideat ja toiveet.

Polhon vuosi on mielestäni alkanut lupaavasti. Vielä vuosi sitten, en olisi uskonut olevani tässä tilanteessa, jossa olen nyt - tekemässä asioita, joista sydämeni pohjasta nautin.

En voisi olla ylpeämpi sanoessani edustavani polholaisia ja olevani osa Polho ry:n hallitusta, kaikkien näiden upeiden ihmisten kanssa.

Varmasti jokainen meistä on yllättynyt, kuinka nopeasti olemme muodostaneet niin rennon, turvallisen ja joskus jopa koomisen ilmapiirin hallituksemme sisälle. Hallituksemme on täynnä innokkaita ja aktiivisia ihmisiä, joiden kanssa yhteistyö on helppoa ja hauskaa. Henry Fordin sanoin, ”ei mikään ole erityisen vaikeaa, kun vain jaat sen tarpeeksi pieniin tehtäviin”.

Oona Leinonen, 1. Opintovastaava ja urheiluvastaava 2019

8

AJANKOHTAISTA

Kuopuksen kasvu – Kumous ry:n toinen vuosi Teksti Emma-Reeta Käsmä Kuva Ella Nordström Valta on vaihtunut Kumouksessa, kun uudet toimijat aloittavat kautensa tammikuussa järjestömme hallituksessa. Tulevan vuoden suunnittelu aloitettiin jo joulukuussa, kun kokoonnuimme yhdessä miettimään Kumouksen vuoden 2019 arvoja sekä tapahtumia. Uusien hallituslaisten ideat ovat lähes loputtomat ja intoa yhdessä tekemiseen on paljon.

Viime vuonna ympäristö oli yksi Kumouksen toiminnan keskeisistä pilareista ja uuden hallituksen kesken olimme hyvin yksimielisiä siitä, että haluamme pitää sen vahvasti näkyvillä toiminnassamme myös vuonna 2019.

Tähän pyrimme erilaisten teemakuukausien ja keskustelutilaisuuksien muodossa, mutta myös tapahtumien järjestämisessä. Joulukuussa järjestetyillä Naughty or Nice -sitseillä suurin osa ruuasta oli hävikkiä ja koristeet kierrätettäviä.

Haluamme tehdä tästä tavan, emmekä vain yhden kerran kokeilun.

Yhteistyö ainejärjestöjen kanssa koettiin hallituksen sisällä erittäin tärkeäksi ja sitä onkin lähdetty suunnittelemaan yhdessä Manan, Polhon, Kehon ja Tason hallitusten kanssa. Pestien väliseen yhteistyöhön on lähdetty vauhdilla, jonka myötä keväällä on luvassa paljon mielenkiintoista ja hauskaa tekemistä ainakin urheilu- ja työelämäekskujen muodossa, juhlia unohtamatta. Helmikuun alussa saimme viettää jo perinteeksi muodostuneita kaudenavajaisia Kuppalassa. Kaudenavajaiset tuskin jäävät ainoiksi Kuppalabileiksi, joita tulemme vuoden aikana yhdessä järjestämään.

Kumouksen tähänastisen historian suurin tapahtuma on käsillä maaliskuun loppupuolella, kun saamme viettää järjestömme

ensimmäistä vuosijuhlaa. Viime syksystä asti töitä tehnyt vuosijuhlakomitea sai tammikuussa vahvistuksia uudesta hallituksesta, ja tulemme varmasti saamaan vuosijuhlat, jotka ovat järjestömme näköiset. Vaikka vuosijuhlat vievätkin hallituksen aikaa, tulemme keväällä järjestämään paljon muutakin. Jo viime vuodelta tuttu lukupiiri tekee paluun, kulttuurieksku on suunnittellia ja teemabileet harkinnassa.

Järjestimme helmikuun alkupuolella viime vuodelta tutun Kysy, Keksi, Kumous-keskustelutilaisuuden, jossa jäsenistömme pääsi kuulemaan hallituskauden suunnitelmista ja antamaan siitä palautetta, sekä kertomaan kehitysideoitaan ja ehdotuksiaan. Näiden avulla on hyvä viilata vuoden 2019 toimintasuunnitelma valmiiksi ja alkaa tehdä suunnitelmista konkretiaa. Otamme kuitenkin mielellämme vastaan palautetta sekä ehdotuksia koko hallituskauden ajan. Kumouksen vuosi tulee olemaan hieno ja toivottavasti mahdollisimman moni teistä olisi osa sitä.

9

AJANKOHTAISTA Teksti: Eevi Sveholm Kuvat: Eevi Sveholm & Laura Luoto

Opiskelija-aktivismia & Punaviiniä Madridissa Viime vuoden tammikuussa suuntasin kohti Espanjaa oppimaan kieltä ja suorittamaan valtio-opin sivuaineopintoja Universidad Complutense de Madridiin. Kaupungin erinomainen kulttuuritarjonta, monipuolinen yöelämä ja sekoitus aitoa espanjalaista elämäntyyliä sekä kansainvälistä ilmapiiriä takaavat sen, ettei aika Madridissa käy pitkäksi. Espanjan eri kulttuurialueet ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia ja maan keskellä sijaitsevasta Madridista onkin helppo matkustaa niemimaan eri kolkkiin.

UCM:llä on kaksi kampusaluetta Madridissa: Ciudad Universitaria, joka sijaitsee kätevästi Madridin pohjoisosassa sekä Somosaguas, jonne löytäminen vaatii hieman enemmän seikkailua. Huhutaan, että Francon diktatuurin aikana politiikan opiskelijat haluttiin siirtää syrjään kaupungin ytimestä, jotta he eivät aiheuttaisi ongelmia ja siksi tiedekunta sijaitsee kaukana kaupungin hälinästä.

On vaikea sanoa onko tämä oikeasti ollut päätöksen takana, mutta ainakaan opiskelijoiden viihtyvyys ei selkeästi ole ollut prioriteettina kampusaluetta suunnitellessa. Niin sisältä kuin ulkoakin vankilaa muistuttavan tiedekunnan seiniä koristavat graffitit ja bannerit, jotka eivät jätä epäselväksi, mitä aatemaailmaa suuri osa opiskelijoista edustaa: aktiivisimmat ja näkyvimmät opiskelija-aktiivit ovat ehdot-

10

tomasti feministejä, vasemmistolaisia ja jopa anarkisteja. Kontrasti on huima verrattuna viereiseen taloustieteen laitokseen, jossa kaikki tuntuu olevan viimeisen päälle siistiä ja opiskelijoita ei juuri politiikka näytä kiinnostavan.

Vaikka Espanjassa opiskelijoilla ei ole juurikaan valtaa vaikuttaa yliopiston asioihin, politiikan opiskelijat pyrkivät silti olemaan aktiivisia. Esimerkiksi vegaanisen ruuan puutetta yliopiston ruokalassa paikkaillaan varsin kotikutoisin keinoin, eli kokkaamalla itse vegaanivaihtoehtoja myytäväksi ruokalan välittömässä läheisyydessä. Naistenpäivänä opiskelijat päättivät järjestää lakon ja mielenosoituksen kampuksella, ja tähän suostuttiinkin mukisematta.

UCM:n käytännöt erosivat muiltakin osin paljon Helsingin yliopistosta. Esimerkiksi luentodiat eivät olleet laajasti käytössä, ja kurssivalintoja tehdessä opiskelijat saivat käydä kahden viikon ajan kokeilemassa eri vaihtoehtoja ennen päätöstään. Opetushenkilökunta oli suurimmaksi osaksi hyvin ymmärtäväistä vaihto-opiskelijoiden kielellisten haasteiden suhteen, mutta vaihdon aikana sai tosissaan opiskella kurssien läpipääsemiseksi.

Espanjalla on paljon annettavaa poliittisen historian opiskelijalle. Francon diktatuuri on jättänyt jälkensä espanjalaiseen politiikkaan

AJANKOHTAISTA

ja Francoon liittyvät aiheet nousevat vieläkin tasaisin väliajoin esiin paikallisessa mediassa.

Espanjalaisten suhde diktatuuriin on edelleen melko ongelmallinen ja yksi kipupisteistä on Madridin laidalla sijaitseva Valle de los Caídos.

Se on valtavasta rististä ja katedraalista koostuva monumentti, jonka Franco rakennutti sisällissodan muistomerkiksi ja jonne hänet on myös haudattu. Falangistien pyhiinvaellukset paikalle on kielletty, mutta muuten monumenttiin liittyviin ongelmiin ei ole löytynyt ratkaisuja. Espanjan politiikka on myös täynnä jännittäviä käänteitä ja keväällä saimmekin todistaa hallituksen kaatumista korruptioskandaalin takia.

Viiteen kuukauteen Madridissa mahtui paljon uusia kokemuksia, ihmisiä, matkustelua ja espanjan kielen oppimista. Kannustan kaikkia vaihtoon lähtijöitä haastamaan itsensä ja valitsemaan vaihtokohteen, jonka kielestä tai kulttuurista voi oppia jotain uutta tai joka tarjoaa haasteita akateemisella puolella. Nyt vuosi lähtöni jälkeen huomaan, että hädin tuskin muistan enää sitä turhautumista, kun kirjoitin ensimmäistä akateemista esseetäni espanjaksi tai sitä paniikkia, kun kohtasin ensimmäistä kertaa torakan keittiössäni. Espanjasta jäi ensisijaisesti mieleen rikas kulttuuri, erinomainen punaviini ja rakkaat ystävät.

11

AJANKOHTAISTA

Polhon hallitus 2019 Kuvat: Elina Nyholm

Johannes Vänttinen

Otto Hormio

Oona Leinonen

Saaga Syrjänen

Sara-Maria Maunu

Samuli Tsupari

2. Opintovastaava ja virkistysvastaava

Taloudenhoitaja ja kulttuurivastaava

Aino Ikävalko

Markus Leivo

Puheenjohtaja

Sihteeri, tiedottaja sekä 2. työelämä- ja alumnivastaava

Tuuli Karhunen

Kansainvälisyys-, ISHA- ja ympäristövastaava

12

Varapuheenjohtaja

HOL-, suhde- ja yhdenvertaisuusvastaava

1. Opintovastaava & urheiluvastaava

1. Työelämä- ja alumnivastaava sekä it-vastaava

TEEMA

ARVAAMATON ULKOPOLITIIKKA ENNEN JA NYT TEKSTI: OTTO HORMIO

KUVA: VALPURI ALANEN

”

Rauha meidän elinajaksemme” julisti Britannian pääministeri Neville Chamberlain 30. syyskuuta 1938. Hän oli juuri saapunut Müchenin konferenssista mukanaan allekirjoitettu sopimus Tšekkoslovakian sudeettialueen luovutuksesta kolmannelle valtakunnalle. Sopimuksella Chamberlain luuli, että Saksan olisi saanut lopullisesti haluamansa ja uusi suursota oltiin onnistuttu välttämään.

Olivathan sen allekirjoittaneet hänen lisäkseen Euroopan muut suurmaiden johtomiehet Hitler, Mussolini sekä Ranskan pääministeri Édouard Daladier.

Hitler kuitenkin söi sanansa ja alle vuodessa hän oli miehittänyt Tšekkoslovakian, hyökännyt Puolaan sekä aloittanut uuden sodan Euroopassa. Sopimus, jonka tarkoitus olla rauhan takaaja, olikin osoittautunut ensi askeleeksi toiseen maailmansotaan. Saksan ei lopettanutkaan agressiivista leviämispolitiikkaansa, vaan jatkoi sitä entistä agressiivisemmin. Tšekkoslovakian jälkeen Hitler oletti Ranskan ja Britannian olevan puuttumatta Saksan toimiin Puolaa vastaan, mutta toisin kävi. Seurauksena olivat miljoonien ihmisten surma suurmiesten epäonnistuessa myönnytyksissä ja riskinotossa.

Kuinka tähän tilanteeseen jouduttiin?

Myönnytyspolitiikka, sodan traumat sekä halu jäädä historiaan rauhan takaajana olivat varmasti Chamberlainin ajatusten takana. Puolestaan Hitlerin aikomuksena oli halu palauttaa Saksan mahti takaisin entiseen loistoonsa, purkaa Versailles’n rauhansopimuksessa asetetut ehdot ja saada mahdollisimman hyvät asetelmat tulevaa sotaa varten. Kahden miehen näkemykset tulevaisuudesta olivat poikkiteloin keskenään ja voiton vei se, jonka ajatukset olivat radikaalimmat ja joka vei myös niitä aggressiivisemmin eteenpäin.

Maailmanpolitiikassa suuret päätökset, jotka vaikuttavat useiden kansakuntien asukkaisiin, ovat vain muutamien yksittäisten henkilöiden vastuulla. Nämä päätökset voivat vaikuttaa jopa miljoonien ihmisten tulevaisuuteen, elämään ja kohtaloon. Johtajat tekevät päätöksiä laatimalla sopimuksia, rikkomalla niitä sekä reagoimalla kahteen edelliseen vaihtoehtoon. Kaikki näistä ratkaisuista voivat olla tavallisen kansan mielipiteitä vastaan.

Kaikista huolestuttavimpia ovat yhden henkilön hetket mielijohteesta tehdyt päätökset, jolloin asiantuntijoita ei kuunnella eikä muiden näkökulmia kunnioiteta. Jos yksi osapuoli rikkoo kaikkien yhteistä sopimusta tai ve-

13

TEEMA täytyy siitä, kaikkia tyydyttävän ratkaisun eteen työ on ollut turhaa ja valunut hukkaan. Seuraukset voivat olla odottamattomia ja peruuttamattomia, kun toinen osapuoli reagoi toisen päätökseen. Mitä suurempia maailmanvaltoja osapuolet ovat, sitä suurempia riskit saattavat olla.

Moni asia on kuitenkin muuttunut 1930-luvulta. Toinen maailmansodan jälkeen sodankäynti sekä maailman poliittinen kenttä ovat muuttuneet ja maailmanpolitiikkaan on ilmestynyt uusia toimijoita. Merkittävin lienee globaalin hallinnon entistä vakiintuneempi asema. Maailmansotien välissä toiminut Kansainliitto oli kunnianhimoinen, mutta epäonnistui takaamaan rauhan valtioiden välillä.

Yhdistyneet kansakunnat nousi Kansainliiton raunioilta ja se vakiinnutti asemansa seuraavien vuosikymmenien aikana. YK:n ansiosta yli 150 konfliktia on ratkaistua rauhanomaisesti, vapaita vaaleja on pystytty pitämään yli 80 maassa ja useita kansainvälisiä sopimuksia on pystytty allekirjoittamaan.

Toimivamman globaalin hallinnon ansiosta myös pienemmät valtiot voivat vaikuttaa niitä koskeviin asioihin paremmin. Tšekkoslovakialla ei ollut omaa edustusta Müchenin konferensissa, vaan päättäjät tekivät maan ja sen asukkaita koskevat ratkaisut kuuntelematta ollenkaan heidän mielipiteitään. Kansainliitollakaan ei ollut sananvaltaa neuvottoluissa vaan päätös oli perinteistä suurvaltapolitiikkaa.

Nykyään kansainvälisessä kriisitilanteessa kukaan ei voi täysin sanella ehtoja toiselle valtiolle, vaan neuvottelut käydään aina kolmannen osapuolen välityksellä kuunnellen molempien mielipiteitä.

Nykypäivänä myös status quo, maailmalla vallitseva voimatasapaino, on erilainen.

Ennen toista maailmansotaa maailma oli moninapainen ja maailmassa oli ainakin nimellisesti monta suurvaltaa. Kylmän sodan aikana maailman kaksinapaisuudesta vastasivat Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ja jälkimmäisen romahdettua jäi Yhdysvallat ainoaksi maaimanvallaksi. Se onko Yhdysvallat enää ainut suurvalta vaatii oman käsittelynsä, mutta tämän hetkisen asemansa takia se on voinut harjoittaa politiikkaa, johon muilla ei ole ollut puuttumista.

Yhdysvallat voi rauhassa toteuttaa sellaista ul-

14

kopolitiikkaa, jonka se katsoo omien etujensa mukaiseksi. Mikäli jonkin toisen valtion toiminta ei miellytä sitä, on setä Samulilla käytössään iskukykyinen armeija, maailman suurin talous sekä vaikutusvaltaiset suhteet, joilla se pystyy vaikuttamaan toisen osapuolen toimintaan. Esimerkkeinä tämän tapaisesta toiminnasta ovat hyökkäys Irakiin vuonna 2003, Irania vastaa luodut pakotteet sekä uusien kauppasopimusten tekeminen purettujen tilalle. Mikäli jokin sopimus ei miellytä Yhdysvaltoja, voi se irtisanoutua niistä ilman suurempia vastalauseita. Vaikutusvaltaisena valtiona sen poistuminen tarkoittaa usein myös sopimuksen merkityksen katoamista. Globaalilla hallinnollakaan ei ole juurikaan mahdollisuutta puuttua Yhdysvaltojen toimintaan, sillä tämä on muun muassa YK:n suurimpia rahoittajia.

Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa presidentin rooli on merkittävä ja hänellä on laaja valta tehdä päätökset yksin. Nykyisen presidentin päätöksenteko on ollut välillä ailahtelevaa ja joistakin ratkaisuista jää epäilys, ettei asiantuntijoita ole välttämättä kuunneltu. On huolestuttavaa, että maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen toiminta on odottamatonta eikä hänen päätösvaltaansa ole rajoitettu.

Tulevaisuus on kuitenkin arvaamatonta. Se, mitkä valtiot ovat johtavia maailmanvaltoja parinkymmenen vuoden päästä ja ketkä johtavat näitä valtioita, on vielä kysymysmerkki. Herääkin kysymys voiko tulevaisuudessakin niin harva päättää niin monien kohtaloista? P

TEEMA

Te k o ä l y teko = tehty, äly(käs), Teksti & kuvitus: Kara Martikainen

T

ulevaisuudessa autot ajavat itsekseen, kassoilla työskentelevät robotit, ja kotonasi juttelet enemmin google-robotille kuin muille kanssaihmisille. Tekoälystä puhutaan paljon. Robotit vievät työmme - ihmisiä ei enää kohta tarvita tavallisiin kunnon töihin. Mitä tämä tehty äly ja älykkyys sitten on? Mitä ihmisen toimintoja pidetään älykkäinä ja mitä koneiden? Jos koneilla voi olla älyä, niin mikä erottaa ihmisen koneesta.

Yksinkertainen vastaus on, että ihmiset syntyvät ja kuolevat. Ihmiset ovat biologisia eläviä olentoja, joiden aivoissa mutkittelee monimutkainen neuroniverkosto. Tällaisia ominaisuuksia koneilla ole. Tekoäly viittaakin ihmisen rakentamaan yksikköön, joka on ihmisen toimesta koodattu suorittamaan älykkäinä pidettyjä toimintoja. Älykkyyden voidaan ajatella tässä tapauksessa viittaavan esimerkiksi itseohjautuvuuteen, koneoppimiseen, ongelmanratkaisuun tai autonomisuuteen - ja ehkä kaikkiin edellä esiteltyihin. Mitä tekoäly voisi sitten tarkoittaa tulevaisuuden ihmiselle?

Monia ihmisen elämää helpottavia keksintöjä voidaan toki pitää hyödyllisinä.

Olisihan se mukavaa, kun mökille körötellessä voisi ottaa takapenkillä torkut. Töissä ei tarvitse enää tehdä tylsiä manuaalisia töitä, koska robotit hoitavat ne puolestamme. Ja paljon nopeammin, paremmin sekä tarkemmin kuin itse pystyisit. Voit itse keskittyä luovaan ideointiin ja ajatustyöhön. Teknologian kehittyminen väistämättä muuttaa työtä, niinhän se on koko historian saaton tehnytkin. Nyt kaikki Elements of AI kurssin suorittaneet voivat huudahtaa, ”minä tiedän nämä jutut”. Se on hyvä, sillä yhteiskuntatietelijöitä tarvitaan myös tekniikan alalla.

Tulevaisuuden ihmiselle tekoäly voi tuoda huomattavia helpotuksia. Toki tekoälyllisiä toimintoja voidaan käyttää myös pahoihin juttuihin.

Samalla, kun ajelet mökille itseohjautuvalla autollasi, joku voisi hakkeroida tiensä autosi käyttämään älyverkkoon. Ja hups, olisit ojassa.

Automaatio-ohjelmistot voivat jo tällä hetkellä luoda aidon näköisiä ihmisiä ja saatat huomata, että tulevaisuudessa on haastavampaa erottaa valeuutisia oikeista uutisista. Vaihtoehtoja ja skenaarioita on miljoonia. Onko tämä sitä tulevaisuuden epävarmuutta, joka on aivan uutta?

Eihän toki uutta, sillä muistathan, että joskus ajateltiin yli 80km/h vauhdin olevan tappavaa.

Osa saattaa nähdä tekoälyn tulevaisuuden terminaattorien taistelutantereena. Osa taas saattaa nähdä, että tekoälyn avustuksella voidaan ratkaista monia ihmiskuntaa koskettavia pulmia. Joskus valtsikalaiset saattavat sortua ajattelemaan, että ei tuolla tekniikkahömpötysalalla ole minulle yhtään mitään. No kyllä on!

Se miten tekoälyä sovelletaan yhteiskunnissa tulevaisuudessa, muotoutuu poliittisen päätöksenteon kautta.

Tekoäly ei nimestään huolimatta tee koneesta tietoista itsestään. Tästäkin syystä voin itsevarmasti todeta, että jokaisen valtsikalaisen olisi hyvä tutustua myös tekoälyn maailmaan. P

15

HAASTATTELUSSA

HEIKKI AITTOKOSKI KATSE TULEVASSA HISTORIAN LINSSIN LÄPI

16

S

TEEMA

avu nousee kaaoksen valtaamasta katukuvasta. Bangkok vuonna 2012. Sanomatalon seinää koristava suuri valokuva on puhutteleva: modernin ajan kaoottisuus huutaa päin kasvoja. Taulun eteen on istahtanut Heikki Aittokoski, poliittisen historian alumni, Poleemin entinen toimittaja ja Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja. Tällaiset kuvat ovat hänelle tuttuja – toimittajana hän on pitkälti pyrkinyt tekemään selkoa usein hyvin hämmentävästä nykyajastamme.

Miten historian opiskelijan katse kääntyi arkistojen pölyttämästä menneestä kohti arvaamatonta ja vaikeaselkoista tulevaa?

Tarina on pitkä, toteaa Aittokoski.

Kiinnostus historiaan ja kieliin syntyi jo nuorena, mutta urapolku oli nuorella miehellä vielä auki. Vuoden 1990 keväänä 19-vuotias Aittokoski osti kahdella sadalla markalla, tuohon aikaan suhteellisen isolla rahalla, tiedotusopin pääsykoekirjan. Sijoitus osoittautui huonoksi – kirjan myötä kiinnostus tiedotusoppiin lopahti, mutta päätös poliittisen historian opiskelusta puolestaan syntyi. Vaikea ja raskas pääsykoekevät tuotti tulosta ja Aittokoski pääsi opiskelemaan poliittista historiaa.

Poleemi tuli pian osaksi opiskelijaelämää. Joukolla, johon kuului nykyisiä huipputoimittajia sekä virkamiehiä, taiteiltiin kirjaimellisesti ’leikkaa ja liimaa’ -menetelmällä lehteä, jonka osin vakavilla ja osin humoristisilla kirjoituksilla voitettiin yhtenä vuonna jopa ylioppilaskunnan ainejärjestölehtikilpailu – ja täten suivaannutettiin groteskilaiset! Poleemin myötä Aittokoskelle valkeni kirjoittamisen ilo. ”-- Tajusin -- että kirjoittaminenhan on todella hauskaa”.

Tarjottuaan kirjoitustaan ensimmäistä kertaa Ylioppilaslehdelle rahallista palkkiota vastaan, sai Aittokosken ura journalismin saralla lähtölaukauksensa. Tätä seurasi freelance kirjoittaminen muihinkin lehtiin, sekä työpaikka ensin Ylioppilaslehdestä ja myöhemmin kesätyö Helsingin Sanomista vuonna 1995.

Kesätyö johti seuraavaan määräaikaiseen sopimukseen, joka johti toiseen, sitten kolmanteen ja lopulta vakituiseen työsuhteeseen vuodesta 1998 lähtien. Ura – joka on sittemmin pitänyt sisällään niin ulkomaankirjeenvaihtoa, esimiehen tehtäviä kuin tulevaisuuden selittämistä –

vei opintojen sijan. Työsuhteet pidettiin kovalla tahdolla vuosikymmenen alun laman tähden. ”Muistan, kun istuimme 1992 tai 1993 Porthanian kuppilassa ja mietimme, että mahdammeko kukaan saada koskaan mitään työtä. -Lopulta kaikki (siitä porukasta) saivat ja lama meni ohitse, kuten nyt tiedämme.”

Poliittinen historia on Aittokosken mukaan tarjonnut erinomaiset lähtökohdat uralle ja elämälle. Se antaa perspektiiviä, hän valaisee. ”Mielestäni yksi suomalaisten toimittajien helmasynti on tietynlainen historiattomuus. Asioissa ei nähdä pidemmälle meneviä taustoja.” Aittokoski, joka omien sanojensa mukaan on intohimoinen historian lukija edelleenkin, näkee historian tuntemisen valttikorttinaan sen ollessa vahvasti osa hänen kirjoittajan profiiliaan.

”-- mietimme, että mahdammeko koskaan saada mitään työtä. -Lopulta kaikki saivat”

Viimeisten vuosien myllerryksessä journalismia on toden teolla koeteltu. Valeuutiset, kuplat, medioiden puolueellisuus ja tyystin kaupallisessa tarkoituksessa liian viihteellisesti rakennetut uutiskatsaukset tuntuvat horjuttavan laadukkaan journalismin uskottavuutta ja asemaa. Aittokoski toteaa tarmokkaasti, että hyvää journalismia puolustetaan ainoastaan tekemällä sitä. Hänen mukaansa suurin osa ihmisistä on aidosti kiinnostuneita asioiden tilasta, mikä luo edellytykset laadukkaalle journalismille. Sille on edelleen kysyntää. ”Uskon siihen, että laatujournalismi tulee pitämään pintansa.”

Vaihtoehtoisissa medioissa Aittokoski näkee kytevän ihmeellisen ristiriidan. ”-- suomalaiset ovat koulutetumpia kuin koskaan, mutta samaan aikaan kaikki tämä huuhaa on hirveässä nosteessa.” Tosin näitä hän ei näe liiallisena uhkana, niiden marginaalisuuden tähden. Suuremmaksi haasteeksi Aittokoski kokee yhä kiireisemmän elämän ja tehok-

17

TEEMA

“--kokonaiskuva ei ole pelkästään synkkä.”

18

kaammin hyödynnetyn ajan. Laatujournalismi joutuu totisesti kamppailemaan, jotta ihmiset uhraavat sille aikaansa. Kaupallisen median on pystyttävä olemaan jatkuvasti aiempaa parempia pysyäkseen kiinnostavana myös siksi, että sen rahoitus ja täten koko olemassaolo riippuu maksavan yleisön määrästä. Tiedon ennennäkemättömän helppo saatavuus lisää vaikeuksia entisestään.

Tämä ei kuitenkaan Aittokosken mielestä tarkoita, että laatujournalismi olisi tullut tiensä päähän. Sen tulee vain muuttaa muotoaan ja etsiä uudelleen kuluttajansa. Aittokoski näkeekin, että printtimediasta tulee todennäköisesti ylellisyystuote, josta kuluttajat ovat valmiita maksamaan korkeamman hinnan.

Pitkällä aikavälillä printtimedian tulevaisuus on epävarma, ja jatkuvasti yhä abstraktimmassa ja häilyvämmässä maailmassa konkreettisen arvostaminen saattaakin muuttaa sen luksustuotteeksi. Tulevaisuus on joka tapauksessa digitaalinen, ja siihen kaikki mediatalot panostavat eniten. Digitaalisesti tarjottavia artikkeleita, eli uutisista suurinta osaa, kaupataan jossain vaiheessa mahdollisesti yksittäisinä, Aittokoski ennustaa.

Tiedon saatavuus, kuten moni muukin elämäämme valtavasti vaikuttava asia, on modernin teknologian antia. Teknologian kehitystä osataan julistaa niin riemuvoittona kuin turmionakin. Kuolleisuuden vähenemisenä ja toimeentulon katoamisena, ilmasto-ongelmien ratkaisijana ja ihmiskunnan tuhona. Aittokoski toteaa teknologisten saavutusten enimmäkseen parantaneen ihmisten elämää, mutta huomioi uhkaavien teknologioiden, kuten ydinaseen, olemassaolon. Dystopisia ennustuksia hän pitää useimmiten pelonlietsontana, jolla ei ole perustaa. Esimerkkinä hän mainitsee israelilaisprofessori Yuval Hararin, joka teoksissaan on tarjonnut hyvinkin kielteisiä kuvia esimerkiksi tekoälystä. ” -- (Hararin) tooni ärsyttää,

vaikka siis muuten ihan nerokkaita kirjoja.”

Aittokoski nostaa esille toisenlaiseen sävyyn maailmaa ja sen tulevaisuutta tarkastelevana teoksena jo edesmenneen Hans Roslingin ”Faktojen maailman”, joka kertoo maailman tilan muuttuneen viimeisten vuosikymmenien aikana merkittävästi paremmiksi. ”Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö maailmassa olisi todella suuria ongelmia, jotka on otettava erittäin vakavasti, alkaen ilmastonmuutoksesta -- mutta kokonaiskuva ei ole missään nimessä pelkästään synkkä.”

Dystopioiden suosio saa Aittokosken myöntämään median roolin kielteisen maailmankuvan tarjoajana. Tämä johtuu pitkälti siitä uutisille ominaisesta piirteestä, että myönteinen uutinen ei ole uutinen. Dystopisilla tulevaisuuden kuvauksilla on myös enemmän viihteellistä arvoa, mikä tekee niistä kiehtovampia. ”Dystopiat myyvät”, Aittokoski kiteyttää.

Ilmastonmuutoksen kaltaisten ongelmien ollessa valtavia selvää on se, että maailma vaatii toimintaa, mikäli mielimme pitää inhottavat kuvitelmat tulevaisuudesta silkkoina kuvitelmina. Mistä tämän toiminnan tulee kummuta?

Mikä on meidän tehtävämme, niin yksilöinä kuin valtiona? Aittokosken näkemyksen mukaan Suomen pääasiallinen keino vaikuttaa on omalla esimerkillään. ”Suomi pystyy olemaan valtio, joka vaikuttaa omalla esimerkillään, mutta mitään valtaa ja voimaa ei ole.” Aittokoski korostaa, että tätä ei tule pitää vähäpätöisenä, sillä esimerkillä on aitoa merkitystä.

Yksilön hän sanoo olevan osa tätä samaa suurempaa kuviota, ja kuten koko yhteiskunnan, myös tulevaisuuden rakentaminen lähtee jokaisen oman elämänsä teoista. ”On luusereiden tapa ajatella, että ’ei mun tarvitse tehdä mitään, koska miljardi kiinalaista’ ”

TEEMA Aittokoski kertoo Pekka Haaviston lanseeraamasta termistä ”globaali silminnäkijävastuu”.

Haavisto kuvaa tällä meidän jokaisen yhteistä vastuuta pyrkiä edes vähäisellä omalla osaamisellamme vaikuttamaan asioiden paranemiseen. ”Vähintäänkin äänestämällä vaaleissa”, lisää Aittokoski.

Suomen tulevaisuuteen Aittokoskella on omien sanojensa mukaan realistisen optimistinen suhtautuminen. Se on sekoitus vakavuutta sekä toivoa. Suomalaisten ei Aittokosken mukaan tule unohtaa sitä, että itänaapurinamme on Venäjä. ”Muut suurvallat

-- tulevat varmasti vaikuttamaan siihen, miten Suomi kehittyy -- Venäjä on kuitenkin ainoa, joka pystyy vaikuttamaan todella rajulla tavalla, sillä se on niin lähellä.”

Aittokoski ei kuitenkaan näe mitään syytä uskoa, että Suomella olisi traaginen tulevaisuus. Ihanneyhteiskuntaa ei olla saavuttamassa, hän toteaa, mutta Suomen sodanjälkeinen tarina on ollut ehdottomasti nousujohteinen. ”En näe syitä sille, miksi näin ei voisi jatkua.”

“On luusereiden tapa ajatella, että ‘ei mun tarvitse tehdä mitään, koska miljardi kiinalaista’.”

Aikaamme julistetaan erityisenä. Ilmaisut käännekohdista ja murroksista kaikuvat kerta toisensa jälkeen. Toisaalta näin tuntuu ollen lähes aina, ihmisten antaessa selityksiä omasta jaksostaan maailmanhistoriassa. Kuten monet muutkin, toteaa Aittokoski meidän ajassamme kyseisten puheiden pitävän kuitenkin paikkaansa harvinaisen hyvin. ”Meidän aikamme on todella erikoinen. -- Elämämme aikakausi on todella omalaatuinen ja meneillään on useita todella järisyttäviä murroksia.”

Hän huomauttaa ihmisten olleen usein tyystin tietämättömiä tulevaisuutensa todellisesta luonteesta ja myöntää, ettei olisi osannut mitenkään arvata nykyisen maailmamme tilaa parikymmentä vuotta sitten. ”Ihminen on perinteisesti ollut aika pihalla tulevaisuutensa suhteen. Näin olemme varmasti mekin.” P

TEKSTI MILJA KALLIOSAARI ONNI MUSTAKALLIO KUVA MILJA KALLIOSAARI

19

TEEMA

Moderni aika vailla profeettaa TEKSTI: MILJA KALLIOSAARI

F

20

riedrich Nietzsche lausui 1800-luvun lopulla sanat, jotka historian edetessä muodostuivat modernin aikamme teesiksi: ”Jumala on kuollut! Jumala pysyy kuolleena! Ja me olemme hänet surmanneet!”. Mitä Nietzschen nähdään tällä proosallisella kuvauksellaan tarkoittaneen on, että tiede ja ihmisen palo tietää olivat syrjäyttäneet turvan etsimisen jumalasta – ihminen teki itsestään maailmamme herran ja kaikkivaltiaan. Jumalan surma oli valistus ja tieteen nousu. Etenkin Euroopassa ja länsimaissa jano selittää maailma faktojen ja realismin kautta söi pohjan kristilliseltä maailmankuvalta, jonka turvaan maailman vaikeat kysymykset ja konfliktit haudattiin. Kun autuas luottamus uskoon ei enää riittänyt ihmiselle, sai jumala kuolla, jotta tiede sai kukoistaa.

Moderni aika kaipasi uutta profeettaa, jolle perustaa maailmankuvamme. Ajattomat kysymykset siitä, miksi olemme olemassa, minne olemme menossa tai mikä on roolimme maailmankaikkeudessa eivät kadonneet.

Maailmamme maallistui janomme kasvaessa.

Näin tiede kasvoi maailmankatsomuksemme ytimeen.

Me elämme monien totuuksien ajassa. Varmaan koskaan aiemmin ei ihmiskunta ole kylpenyt samanlaisessa tiedon virrassa.

Globalisaatio, yhteyksien tiheytyminen ja internet ovat luoneet aikakauden, jossa tieto ja vastaukset ovat usein vain napin painalluksen päässä. On arvioitu, että modernin ajan ihminen saa ympäröivästä maailmastaan enemmän tietoa kuin esi-isämme keskiajalla koko elinikänsä aikana.

Tieto ei kuitenkaan aina tarkoita, että meillä olisi vastaus kaikkeen. Päinvastoin. Ihmiskunta huutaa selityksien ja tiedon perään

KUVA: SESSI TRAPNOWSKI

– ehkä enemmän kuin koskaan.

Me kaikki emme kuitenkaan hae samoja vastauksia.

Ei ole ihme, että moderni aika jättää tarkastelijansa helposti hämmennyksen valtaan. Maailmamme muuttuu ehkä nopeammin kuin koskaan, ja samalla olemme kasvaneet entistä tietoisemmiksi tästä muutoksesta. Tiedostamisen ohella meistä on kasvanut kriittisiä: olemme kriittisiä niistä totuuksista, jotka maailma meille tarjoaa ja olemme kriittisiä, kun valitsemme niitä faktoja, joille perustamme maailmankuvaamme. Sähköinen aika ja informaation siirtymä ajasta ja paikasta irralliseen internettiin on tarjonnut meille uusia mahdollisuuksia etsiä ja vastata tiedonjanoomme.

Nämä uudet mahdollisuudet eivät kuitenkaan ole ongelmattomia: tieto ei aina merkitse konsensusta, eikä näin yhtenäistä käsitystä siitä, miten maailmamme toimii.

Yhteiskuntamme nojaa pitkälti asiantuntijasysteemeihin: tavallisen kansalaisen on uskottava asiantuntijoihin, jotka pitkälti sanelevat käsityksemme maailmasta ja sen olotilasta. Moderni aika on jo kauan sitten jättänyt taakseen ihanteet yleisneroudesta, keskittäen tieteen ja tieteenalat omien eksperttiensä ja tutkijoidensa käsiin. Tavallinen ihminen luottaa siihen, että nämä omiin tieteenaloihinsa erikoistuneet asiantuntijat takaavat meille luotettavan ja pyyteettömän tiedon ja vastaavat näin meille niihin kysymyksiin, joihin oma tietämyksemme ei riitä. Tiede ei kuitenkaan aina ole yksiselitteinen tai yksimielinen – tämä näkyy myös vastauksissa, joita tiede tuottaa. Hyvä esimerkki tästä on kysymys ilmastonmuutoksesta: vaikka suurin osa tutkijoista tunnistaa planeettamme lämpenemisen johtuvan ihmistoiminnasta, on myös

TEEMA murto-osa tutkijoita, jotka selittävät ilmiötä auringon aktiivisuuden kasvulla. Tieteestä on siis tullut kuluttajavalinta – lukijan itse tulisi osata punnita, minkälainen tieto on relevanttia ja perusteltua, ja mikä ei.

Samaan aikaan on totta, ettei tiedekään ole aina absoluuttisesti oikeassa. Vaikka voimme esittää olettamuksia tulevasta, on ennusteilla yleensä tukenaan vain historia ja sen esittämät lainalaisuudet. Tämä tekee tulevaisuudesta arvaamattoman – se ei ole menneisyyden orja, mutta ei täysin irrallinenkaan siitä. Asiantuntijat voivat siis ennustaa tulevaa, mutta eivät ilman suurta riskiä. Tieteen rajat on helppo osoittaa: tuskin kukaan parikymmentä vuotta sitten olisi osannut aavistaa, miltä maailma vuonna 2019 näyttää. Maailma on aina muuttunut, mutta tuskin koskaan tällä vauhdilla ja intensiteetillä. Tulevaisuudessa tämä ilmiö tuskin katoaa – suurella todennäköisyydellä maailmamme muutos vain kiihtyy. Me voimme siis tähystää tulevaan, mutta isolla väärin navigoinnin riskillä.

Tavallinen kansalainen on siis samaan aikaan sekä informaatioähkyssä, että vailla vastauksia. Uusi tieto ja tiede on kaikkien saatavilla, mutta sitä on enemmän kuin koskaan. Sama räjähdys on tapahtunut myös erilaisissa näkökulmissa tietoon ja siihen millainen todellisuus ympärillämme todella on. Jaettu diskurssimme tieteestä alkaa siis murentua. Sen seurauksena usko moderniin tietoon ja tieteeseen alkaa horjua.

Jos jumala on siis kuollut, onko tieteestä modernin ajan profeetaksi?

Ei. Tämän voimme huomata jo nopealla vilkaisulla maailman tämänhetkiseen tilaan.

Konkreettinen esimerkki tiedon rappeutumisesta on viime vuosina pinnalle noussut fake news -ilmiö. Suuren yleisön suosioon termi tuli vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. Silloinen presidenttiehdokas Donald Trump – Yhdysvaltojen nykyinen presidentti – käytti termiä kuvaamaan mediaa, joka kiersi faktoja ja manipuloi totuutta. Vaikka sanan olemassaolo voidaan ajoittaa jo huomattavasti kauemmas, ei ole ihme, että se on saavuttanut vasta viime vuosina nykyisen mittansa.

Kun vielä sata vuotta sitten vain muutamat leh-

det omasivat resurssit uutisoida laajasti ympäröivän maailman tapahtumista, pysyi ihmisten luotto ja samalla lehtien ote ihmisten tietoon suhteellisen muuttumattomana. Vuonna 2019 tilanne on hyvin erilainen: globalisaation ja sähköistymisen myötä lähes kuka tahansa voi halutessaan julkaista tekstejään ja laittaa ne jakoon – nyt skaalalla, jolla ei ole rajoitteenaan aika eikä paikka.

Tekaistu tieto ja valheellinen uutisointi eivät ole vain populismin temppuja kerätä kansan suosiota, vaan todellinen ongelma. Valitettavaa on, että uutisartikkeleita julkaistaan internetissä vain naruttamaan ihmisiä ja levittämään disinformaatiota. Yleensä kyse ei kuitenkaan ole suunnitelmallisesta toiminnasta, vaikkakin seuraukset ovat samanlaiset: valeuutisointia syntyy, kun alkujaan väärin ymmärretty tai väärin tulkittu informaatio löytää tiensä toisen uutisen lähdeaineistoksi. Ilmiötä nimitetään englanniksi termillä circular reporting. Prosessin myötä on mahdollista, että jo alkujaan väärä informaatio alkaa elää omaa elämäänsä ja muuttuu totuudeksi. Näin se todentaa itsensä validiksi muiden sitä löyhällä lähdekritiikillä käyttäneiden uutisointien ja julkaisujen tuloksena. Tällainen uutisointi ja tieto saattaa vaikuttaa kuluttajalleen täysin luotettavalta; onhan se saanut taakseen useiden mediaoutlettien tuen. Modernin ajan median kuluttajalta siis vaaditaan jälleen kriittisyyttä.

Tiedon luotettavuutta ja pyyteettömyyttä romuttaa myös sen kuluttaja itse. Sähköisenä aikana tiedon tuottamisesta, kuten kaikesta muusta kulutustavarasta, on tullut bisnes. Valitettavaa on, että modernina aikana uutisia tuotetaan niin, että niistä saataisiin maksimaaliset tulot esimerkiksi mainoksien kautta. Tämä tarkoittaa, että juttujen on saatava klikkauksia. Tämä johtaa uutisoinnin polarisoitumiseen: media tuottaa uutisia siitä, mitä klikataan eniten ja mistä saadaan maksimoidut tulot. Tämä ei tapahdu siksi, että lehdet ja uutisfoorumit olisivat itsekkäitä tai rahanahneita – klikkiotsikot ovat arkeamme, koska perinteinen journalismi on ajettu sähköisessä informaatioyhteiskunnassa ahtaalle. Valtaosa mediayhtiöistä elää mainostuloista ja tilausmaksuista.

21

TEEMA

Kuplautuminen, valemedia ja klikkiuutisointi saavat helposti tarkastelijansa kyyniseksi tulevaisuudesta. Jos ihminen tosiaan tappoi jumalan ja kruunasi itsensä samaan tehtävään tiedon voimalla, me emme onnistu uudessa roolissamme hyvin. Ei ole yhdentekevää, millaista tietoa kulutamme ja mitkä faktat allekirjoitamme. Oma tieteenkatsomuksemme vaikuttaa suoraan siihen, millaiseksi maailma, jossa elämme, muodostuu. Se myös vaikuttaa siihen, minkälaisen maailmankuvan jätämme

22

jälkeemme. Tulevaisuus ei tarvitse yhtä jumalaa tai profeettaa, jonka kaikki allekirjoitamme. Tulevaisuus kuitenkin vaatii, että olemme tietoisia siitä, minkälaiseen tietoon nojaamme.

Kun olemme kriittisiä tässä päivässä, emme perusta näkemyksiämme huomisesta valheisiin.

Tulevaisuus ei ole arvaamaton tai epävarma, jos emme tee siitä sellaista. Se on meidän yhteinen vastuumme. P

TEEMA

Epäpoliittisuus – aikamme haaste Syytän Polhon nykyistä johtoa kyvyttömyydestä estää Venezuelan tilan kriisiytyminen.

M

iltä tällainen väitös kuulostaa? Vähän hölmöltä? Absurdilta? Kenties jopa aivan idioottimaiselta. Jos eläisimme 1970-luvulla, olisi tällaisen väitöksen esittäminen Polhon johtoa kohtaan kuitenkin ollut ihan tavallista.

Tänä päivänä poliittisten mielipiteiden ääneen sanominen on usein kuin elefantti olohuoneessa, jota kukaan ei halua nähdä ja josta kukaan ei halua puhua. Harva keskustelee politiikasta ja vielä harvempi tunnustaa väriä. Tämä on ongelma, sillä elämme demokratiassa.

Demokratia perustuu siihen, että kansa saa vapaissa vaaleissa valita edustajansa päättämään asioistaan. Voiko kuitenkaan sanoa, että demokratia on hyvällä tasolla, jos ihmisen ääni politiikassa kuuluu vain noin neljän vuoden välein? Edustuksellisen demokratian lisäksi suora vaikuttaminen on aivan olennaista demokratian toteutumisen kannalta. Suora vaikuttaminen on käytännössä niinkin yksinkertaista, kuin oman mielipiteen sanominen ääneen - jota yhä harvempi valitettavasti uskaltaa tehdä.

Puolueet eivät ole osanneet kehittyä ajan mukana, vaan ne ovat vallan välikappaleina jäykistyneet. Puolueet eivät näytä monenkaan mielestä kiinnostavilta, vaikka ne ovat vahvasti osana demokratian ydintä. Nopeat ja ihmisiltä vähemmän panostusta vaativat kampanjat, kuten Suostumus2018 ja Me Too -liike vetävät ennemmin ihmisiä puoleensa. Näihin ei ole sammal ehtinyt tarttua.

Nykyistä poliittista ilmapiiriä pidetään luonnollisena, vaikka maailmalla kuohuu kenties yhtä paljon, kuin sillä ylipolitisoituneella 70-luvulla. Huolestuttavaa on erityisesti opiskelijoiden kiinnostuksen puute politiikkaa kohtaan. Opiskelijat ovat olleet aikaisemmin se

Teksti: Tuomas Suihkonen Image by OpenClipart-Vectors on Pixabay

voima, joka on vienyt koko yhteiskuntaa eturintamassa eteenpäin. Yliopiston yksi keskeisin tehtävä onkin kasvattaa vastuullisia kansalaisia, joka tarkoittaa myös poliittista osallistumista.

Tässä ei onnistuta tarpeeksi hyvin nyt.

Politiikan muutos kaikkia osallistavasta keskustelusta poliittisen eliitin asiantuntijamaiseksi jargoniksi on demokratian toteutumisen kannalta ongelma. Epäpoliittisuus on vienyt politiikan pois politiikasta, jolloin politiikka näyttäytyy teknisenä asioiden hoitamisena. Tätä politiikka ei ensisijaisesti ole. Politiikka on keskustelua arvoista ja visioista. Jokaisella meistä on omat arvonsa ja näkemyksensä elämästä, joten jokaisella on myös jokin poliittinen mielipide.

Asiantuntijajargon on johtanut ”pakko” -retoriikkaan, joka hyväksytään mukisematta. Ajatellaan, että näin nyt asiat vain ovat eli toisin sanoen ei ole mahdollisuutta vaikuttaa.

Tämä näkyy myös yliopistolla siinä miten ylioppilaskunnan arvoista puhutaan – eli ei juuri ollenkaan. Avoimesti poliittiset ryhmät ja ihmiset ovat valmiimpia keskustelemaan arvoista.

Nuoruuteen kuuluu intohimoisuus, jota näkee nykypolitiikassa valitettavan vähän. Vaikka haluttaisiin olla epäpoliittisia, niin kannanottoja tai mielipiteitä sen ei tulisi rajoittaa.

Olivatko poliittisesti vilkkaat vuosikymmenet kylmän sodan keskellä sittenkään niin pahaa aikaa? Opiskelijat olivat tuolloin monella rintamalla erittäin aktiivisia, joiden toimintaa vanhemmat sukupolvet saivat seurata vierestä paheksuen. Epäpolitisoituminen onkin aikamme haaste. P

23

TEEMA Päättoimittajilta

Epävarmuus Arvaamattomuus Tulevaisuus Pelko Hämärää. Epäselvää ja vailla konkretiaa. Siihen on vaikea tarttua kiinni. Sille näyttäytyy tulevaisuus.

Tämän tekstin kirjoushetkellä olen yhdessä länsimaisen kehityksen ja edistyksen Mekkana pidetyssä kaupungissa, Yhdysvaltojen New Yorkissa. Taivaan rajaan kohoavat pilvenpiirtäjät, kirkkaat valotaulut ja joka puolella vellovat ihmismassat näyttäytyvät herkästi katsojalleen ihmiskehityksen suurimpina saavutuksina. Itse en kuitenkaan voi välttyä siltä ahdistukselta, jota kaikki tämä kehitys ympärilläni aiheuttaa. Koska vaikka yltäkylläisyys, hyvinvointi ja rikkaus huutavat itseään päin kasvojani, en voi olla sulkematta silmiäni katukuvaa vartioivilta aseistetuilta vartioilta, massoilta kodittomia ja ahdingossa eläviä ja siltä kaikelta kulutukselta ja hetkellisyyden riemulta, joka ympärillämme pursuaa. Ristiriita on räikeä, suorastaan absurdi. Moderni aika näyttää kahdet kasvonsa ja se on pelottavaa katsottavaa.

Ei ole ihme, jos tulevaisuus pelottaa tai aiheuttaa vähintäänkin ahdistusta. Ilmastonmuutos, pakolaiskriisi, terrorismi, talouskriisit ja suurvaltapolitiikka ovat paperilla jatkuvasti.

En väitä, etteikö vastaavia pelon aiheita olisi ollut esimerkiksi vanhempiemme lapsuudessa. Verrattuna esimerkiksi 1960-lukuun me

24

elämme poliittisesti suhteellisen vakaita aikoja.

Edeltäjiemme ajoista ollaan kuitenkin liikuttu aikaan, jossa pelko on vahvemmin kasvoillamme kuin koskaan aikaisemmin - uutisilta emme voi modernissa ajassa paeta, halusimme sitä tai emme.

Kirjoitin vuoden 2018 viimeiseen Poleemiin siitä, kuinka pelko on kasvanut modernin valtapolitiikan ytimeen. Ei ole täysin yhdentekevää, mitä luemme ja kuinka reagoimme uutisiin modernista ajasta ja tulevaisuudesta – jos annamme itsemme pelätä ilman suurempaa kritiikkiä, luovutamme valtaa omasta päätöksenteostamme tahoille, jotka saattavat käyttää sitä tarkoituksenmukaisesti. Historiallisesti pelko on tunteista vanhimpia: se on ollut ihmisselviytymisen kannalta elinehto. Evoluutio on kehittänyt meille itsesuojeluvaiston, jolla navigoida vaarallista maailmaa. On siis hyvä ja luonnollista, että pelkäämme. Se, onko kaikkea kannattavaa tai hyväksi pelätä, on toinen kysymys. Siksi ei ole yhdentekevää tiedostaa, miksi pelko on pinnalla, miksi me pelkäämme ja kuka pelostamme hyötyy.

Milja

TEEMA

Arvaamattomuus Olemme hiukkasia. Yksin pieniä ja mitättömältä vaikuttavia, mutta yhteisessä kokonaisuudessaan jumalan veroisia. Ja me kiidämme.

Sanojemme, tekojemme ja harmittomalta tuntuvan olemuksemme muodostamassa virtauksessa. Virtauksessa, joka kohisee tulevaan, joko vihertäen sitä tai rikkoen sen värit tyystin.

Virtauksemme on paradoksaalinen.

Yhden silmillä katsottuna se on etäinen ja abstrakti, vaikeasti lähestyttävä ja hahmotettava.

Ylempää tarkasteltuna siinä on kuitenkin edes jonkinmoista selkeyttä ja suuntaa. Me luomme sen, jokainen meistä on sen ehdottomassa ja vaikuttavassa keskiössä. Luojan roolista huolimatta me kuitenkin kaksisilmäisinä ja kolmiulotteisina koemme vain seuraavamme sitä sivusta.

Olisivatko menneet nerot, aikaisemmat ahkeroijat, kivikautiset raatajat tai antiikkiset ajattelijat uskoneet, edes unelmoineet, siihen kirjoon, jota nykyään elämme? 300- luvulla vaikuttanut piispa Martinus Toursilainen piti maailman loppumista ennen vuotta 400 varmana. Gordon Millar ennusti 1900- luvulla tulevaisuutensa tomaattien olevan kuutioita. Hän perusteli näkemystään käytännöllisyydellä, nimittäin kuutioiksi muotoillut tomaatit olisivat helpommin pakattavissa ja asettuisivat myös

luontevammin leivän päälle.

Entä kykenemmekö mekään arvaamaankaan millaisen todellisuuden virtauksemme tulee tuottamaan? Kykenemmekö pääsemään lähellekään oikeaa heitellessämme oletuksiamme maailmasta vuonna 2040, vuonna 2100 tai vuonna 3000? Puskemme virtaustamme mielimäämme suuntaan – tai ainakin yritämme puskea – vailla ajallista kaukoputkea. Monilla meistä on visioita, jotka kuitenkin saattavat hajota toisten toiminnan tuomaan paineeseen, ristiriitoihin liian erilaisten visioiden välillä. Muuttujia on loputtomasti. Tulevaisuutta rakentavat voimat, joiden moninaisuuden hahmottaminen vie jo itsessään niin paljon aikaa, että niiden tuoma tulevaisuus on luonamme jo, kun voisimme alkaa päättelemään niiden määrää. Tähystämme näkemättä, toivon mukaan onnelliseen arvaamattomuuteen. ”Jos haluat kuvitella tulevaisuuden, voit kuvitella saappaan, joka polkee ikuisesti ihmiskasvoja.”

-George Orwell

Onni

25

TEEMA

Usko Tulevaisuutta usein pelätään sen arvaamattomuuden takia. On ymmärrettävää, että asiat, joista ei voi olla täysin varma tuntuvat kaikista pelottavimmilta. Vieraat ja tuntemattomat hetket elämässä ovat usein kaikista jännittävimpiä, mutta samalla nuo hetket voivat myös olla elämän kaikista parhaimpia hetkiä.

Usein tulevaisuuteen katsoessa kuitenkin unohdetaan katsoa menneisyyteen. Jos vertaamme aikakautta menemällä jonkin matkaa ajassa taaksepäin, on varsin uskottavaa, että lopputuloksena nykyinen hetki voittaisi menneen ajan. Jos mietimme vaikka Suomea sen itsenäistymisen alkuhetkinä. Tuolloin maamme kansa oli kahtiajakautunut sisällissodan myötä.

Suhteet itäiseen naapuriimme olivat viilentyneet pahasti eivätkä muutkaan suhteet muuhun maailmaan olleet kovinkaan kummoiset.

Maamme tuotanto ja elinkeinon rakenne olivat sellaisessa tilassa, jonka valossa Suomea saattoi kutsua kehitysmaaksi.

Nykypäivänä Suomen suhteet Venäjään ovat erinomaiset verrattuna muihin länsimaihin. Maailmalla meidät tunnetaan esimerkillisestä koulumallista, innovaatioista sekä diplomatiasta. Maamme talous on selviytynyt

26

monista uudistuksista sekä haasteista ja on moneen muuhun EU-maahan verrattuna vakaalla pohjalla. Omana elinaikanamme olemme päässeet todistamaan kuinka tasa-arvoinen avioliittolaki on astunut voimaan ja kuinka sukupuolia koskevat oletukset ja rajoitteet ovat vihdoinkin alkaneet murtua. Ennen kaikkea olemme todistaneet kuinka Suomi on maailman onnellisin maa!

Tämä ei tarkoita, etteikö olisi edelleen ongelmia vaan, että kuljemme koko ajan oikeaan suuntaan. Maailmassa on edelleen olemassa epäkohtia, jotka on otettava huomioon.

Näkemällä maailman ongelmat ja puuttumalla niihin pystymme rakentamaan paremman huomisen. Kuinka monta kertaa oletkaan tehnyt jotain uutta ja kokenut sen hyväksi kokemukseksi? Me kaikki olemme siinä vaiheessa elämää, jossa valmistelemme itseämme tulevaisuudelle. Katsokaamme siis eteenpäin tulevaisuuteen uskoen!

Otto

TEEMA

Onnellisuus ”Näitä 10 neuvoa noudattamalla takaat itsellesi onnen”. Aikakausilehtien neuvot onnen tavoittelemiseen kuulostavat usein varsin yksinkertaisilta. ”Onnellisuutesi riippuu itsestäsi, ole kiitollinen, kuvittele paras mahdollinen tulevaisuus, älä jossittele, ole positiivinen”.

Onnellisuuden kokemus on yksilöllinen tunnetila, jota ei voi pakottaa. Onnellisuudella voidaan nähdä olevan yhteiskunnallinen taso sekä yksilöllinen taso. Jotta yksilöllä on ylipäätänsä mahdollisuus onnellisuuteen, niin tulee yhteiskunnan tarjota mahdollisuudet siihen.

Lisäksi onnellisuudella on ajallinen ulottuvuus, jossa onnellisuus voi olla hetkiä tai kokonaisvaltainen tunne. Kokonaisvaltaista onnellisuutta voidaan pitää onnellisuuden päämääränä, jolloin siirrytään hetkistä kokonaisuuteen.

YK julkaisi 14.3.2018 The World Happiness raportin, jossa Suomi sai tittelikseen maailman onnellisin maa. Tutkimuksessa onnellisuutta mitattiin esimerkiksi odotettavalla eliniällä ja bruttokansantuotteella sekä vapauden kokemuksella. Toki tämä titteli ei tarkoita sitä, että kaikki suomalaiset kylpevät onnessa. Raportin voidaan nähdä mittaavan juuri onnellisuuden yhteiskunnallista tasoa.

Mielenkiintoinen kysymys onkin, että kuinka paljon valtiolle annetaan painoarvoa yksilön onnellisuuden tavoittelussa. Onko jokainen oman onnensa seppä vai onko valtio jokaisen onnellisuuden luoja. Ihmisten erilaiset onnellisuudet kumpuavat myös erilaisista asioista, joilloin toisen onni ei ole myös muiden onni.

Onnellisuus on käsitteenä niin abstrakti, että tässä tilassa on vaikea mitään mullistavaa sanoa. Varsinkaan onnellisuustutkimukseen perehtymättömänä.

Oma onnellisuuteni kumpuaa kuitenkin siitä, että saan tehdä arjessani sitä mitä rakastan. Olisi kuitenkin naiivia väittää, että aina on mahdollista hallita omaa onnellisuuttaan.

Joskus osa naruista lipeää käsistä. Sattuma ja arvaamattomuus on läsnä jokaisen elämässä, ja ihmiset pyrkivät hallitsemaan sitä mitä pystyvät. Kokonaisvaltainen onnellisuus vaatii kykyä oppia elämään tietynlaisen arvaamattomuuden kanssa. P

Kara

27

TEEMA

Tuhoisaa pasifismia Teksti: Roosa Mantila Kuvitus: Elina Nyholm

”In the course of the last few months it has made probable… that it may become possible to set up a nuclear chain reaction in a large mass of uranium, by which vast amounts of power and large quantities of new radium-like elements would be generated.”

– Szilárd-Einstein kirjeessä 2.8.1939

V

uonna 1939 Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt sai kirjeen, jossa kerrottiin Natsi-Saksan mahdollisuudesta kehittää voimakkaita joukkotuhoaseita, jotka perustuivat aikansa maailman suurimpiin fysikaalisiin läpimurtoihin. Kirjeessä kehotettiin Yhdysvaltoja ryhtymään samanlaiseen hankkeeseen, eli oman atomipomminsa kehittämiseen. Kirjeen kirjoitti unkarilainen fyysikko nimeltä Leó Szilárd, ja allekirjoitti toinen fyysikko nimeltään Albert Einstein. Tämä käynnisti osaltaan tapahtumaketjun, joka johti lopulta Yhdysvaltojen oman ydinaseen kehittämisen ohjelmaan: Manhattan-projektiin.

Albert Einstein tunnetaan älyllisistä lahjoistaan, suppeasta ja laajasta suhteellisuusteoriastaan sekä harottavista hiuksistaan. Hän syntyi Saksassa vuonna 1879, ja kuoli New Jerseyssä Yhdysvalloissa vuonna 1955. 76-vuotisen elämänsä aikana Einstein mullisti modernin teoreettisen fysiikan kvanttimekaniikallaan.

Einsteinin kehittämät teoriat maailmankaikkeuden laajenemisesta ja ajan suhteellisuudesta pitävät edelleen paikkansa, ja häntä pidetäänkin yhtenä maailman edistyksellisimmistä fyy-

28

sikoista. Vuonna 1921 Einstein palkittiin Nobelilla valosähköisen ilmiön keksimisestä.

Vuonna 1933 Adolf Hitlerin noustessa Saksan liittokansleriksi Einstein huomasi olevansa pinteessä. Juutalaisten vainojen kiihtyessä Saksassa ja useiden tieteilijöiden menettäessä arvonimiään ja asemiaan, Einstein ymmärsi paluun Saksaan olevan mahdotonta. Einstein haki suojaa aluksi Belgiasta, mutta siirtyikin ystävien avustuksella suojaan Lontooseen. Vuonna 1940 hän sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden, pian Princetonin yliopistosta saadun professorin virkansa jälkeen. Toinen maailmansota oli käynnissä, ja Einstein siirtyi edesauttamaan maailman rauhaa pitämällä sodan ja nationalismin vastaisia puheita.

Kun fyysikko Lise Meitner raportoi atomin ytimen hajoamisesta, eli fissiosta, helmikuussa 1939 Nature -lehdessä, huomasivat fyysikot ympäri maailman olevansa uuden äärellä. Szilárd pyrki pian yhdessä fyysikko Enrico Fermin kanssa rakentamaan ydinreaktoria Kolumbian yliopistossa, jossa fissiota oli mahdollista kokeilla. Tämän myötä Szilárd ymmärsi, että samalla tavalla fissiota oli mahdollista

TEEMA kokeilla myös Natsi-Saksassa, ja pelot tuhoaseiden kehittämisestä Adolf Hitlerin johtamalla alueella kasvoivat. Einsteinin ollessa pasifisti, puhunut ja kirjoittanut useasti rauhan puolesta, oli Szilárdin hänelle selittämä tilanne uudenlainen. Kotimaastaan, josta hän oli joutunut poistumaan sen kääntyessään häntä vastaan, oli tullut Einsteinille vieras. Mahdollisen atomipommin valjastaminen natsien käyttöön tuntui maailmanlopulta. Szilárdin ja Einsteinin ”Mahdollisen atomi- kirjoittaman kirjeen tarpommin valjastami- koitus ei ollut nen natsien käyttöön saada Yhdystuntui maailmanlo- valtoja kehittämään ydinpulta.” asetta, vaan tutkia fissiota ja sen mahdollisuuksia. Toisin tietysti kävi, ja pystytetyn Manhattan-projektin tarkoituksena olikin nimenomaan atomipommin kehittäminen ja sen aseeksi käyttöönottaminen.

Oletuksien vastaisesti Einsteinia ei päästetty mukaan Manhattan-projektiin, sillä häntä pidettiin epäluotettavana pasifistisen ideologiansa vuoksi. Häntä kuitenkin konsultoitiin hankkeen edetessä.

Manhattan-projekti eteni. Ensimmäinen atomipommi räjäytettiin vuoden 1945 heinäkuussa kokeellisesti Yhdysvaltojen armeijan johdolla Jornada del Muerton aavikolla. Presidentti Trumanin kerrotaan kerskailleen Neuvostoliitolle, kuinka olivat onnistuneet keksimään uuden mahtavan aseen.

Silloin Yhdysvalloissa ei vielä tiedetty, että Stalin oli onnistunut saamaan tiedon tästä innovatiivisesta tappomekanismista vakoilun avulla, ja että Neuvostoliitossa rakennettiin jo omaa atomipommia. Onnistuneen kokeilun seurauksena Yhdysvallat pudottivat 6.8.1945 Little Boy -nimisen atomipommin Japanin Hiroshimaan, ja 9.8.1945 Fat Man -nimisen atomipommiin Nagasakiin. Arviolta 120 000 ihmistä kuoli pommituksien seurauksena, ja noin 130 000 loukkaantui.

Einsteinin allekirjoittaessaan Szilárdin kirjoittamaa kirjettä, hänen tarkoituksenaan ei ollut saada Yhdysvaltoja toimimaan tavalla, joka tuhoaisi alueita ja tappaisi tuhan-

sia ihmisiä. Szilárdin ja Einsteinin tarkoituksena oli kertoa keksinnöstä, joka väärissä käsissä olisi tuhovoimiltaan mittaamaton.

Vuonna 1939 Einstein vielä ajatteli, että nämä väärät kädet kuuluisivat Hitlerin Saksalle. Toisin kuitenkin kävi, ja myöhemmin Einstein myönsi katuneensa kirjeen allekirjoittamista. Hänen elämäntyönsä niin fysiikan kuin maailmanrauhan saralla kuitenkin jatkui hänen kuolemaansa asti.

Vuonna 1955 julkaistiin Russell-Einstein manifestiksi nimetty julistus, jossa Bertnard Russell ja Einstein varoittavat maailman johtajia ydinaseiden käytöstä, ja kehottivat sopimaan kiistansa rauhanomaisin keinoin.

Julistuksen allekirjoitti useat Nobel-palkitut.

Edellä kerrottu narratiivi kuvastaa historian vaihetta, jossa yhdistyvät luomisen kauneus ja tuhon kammottavuus. Tieteilijät tutkivat ja pyrkivät kehittämään asioita puhtaan tiedonjanon lisäksi myös siksi, koska keksinnöillä ja tutkimuksilla ajatellaan olevan mahdollisuus ihmiskunnan kehitykselle. Tässä tapauksessa kuitenkin innovaatio käännettiin ihmiskuntaa vastaan.

Szilárdin ja Einsteinin kirjeestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Kamppailemme ydinaseita vastaan edelleen. P

29

TEEMA

KOHTI ENNENKOKEMATTOMIA MAAILMOJA SANANEN UNOHDETUISTA UTOPIOISTA JA MIELIKUVITUKSELLISESTA TULEVAISUUDESTA

J

os kaikki olisi mahdollista, millaisessa maailmassa sinä eläisit? Tarkoituksenani on puhua mielikuvituksesta ja utopioista, mutta asetetaan tuleville pohdinnoille ensin pätevät raamit.

On mahdotonta puhua tulevaisuudesta huomioimatta maapallon ekologista kriisiä.

Maailmanloppu on täällä, valtameret kiehuvat ja ekosysteemien köyhtyminen on johtanut kuudenteen sukupuuttoaaltoon. Henkilökohtaisesti en ole mitenkään toiveikas katsoessani tarjottuja ratkaisuja vajavaisesta Pariisin ilmastosopimuksesta (jota kukaan ei edes noudata) ”vihreään” kulutuskapitalismiin. Tulevaisuus kuoli jo aikaa sitten ja sen haamu haudattiin jonnekin hiilikaivokseen, ammuttiin avaruuteen läpi rei’itetyn otsonikerroksen tai jätettiin ajelehtimaan Tyynen valtameren muovilautoille.

On vaikea uskoa mihinkään, jos sattuu olemaan milleniaali, joka on koko pienen ikänsä seurannut internetin välityksellä sivilisaation romahdusta reaaliajassa samalla, kun jotkut setämiehet ja poliitikot eivät tajua ottaa mitään tästä vakavasti.

Viime vuosisataa määritti suuret mo-

30

TEKSTI: VILLE TOIVONEN KUVITUS: ELINA NYHOLM

dernistiset tarinat, joissa me ihmiset kulkisimme jollain suurella kehityksen polulla kohti vääjämätöntä kirkasta huomista. Suurin kiista oli lähinnä siitä, olisiko tuo polku nationalistinen, sosialistinen vai kapitalistinen. Viimeistään nyt kohdatessamme ihmiskuntana eksistentiaalisen ekologisen kriisin, voimme todeta suurten tarinoiden ja modernististen lupausten kuolleen – ja hyvä niin. Jossain matkalla nykyhetkeen unohdimme kuitenkin utopiat ja mielikuvituksen konkreettisena voimana rakentaa maailmaa.

Viimeisen sadan vuoden historian valossa meillä on kaikki syyt pelätä utopioita.

Rotuhygienia ja proletariaatin diktatuuri johtivat keskitysleireihin ja vankileirien saaristoihin, etnisiin puhdistuksiin ja nälänhätään. Vuonna 1992 Francis Fukuyama julisti historian päättyneen ja ihmiskunnan saapuneen loogiseen loppupisteeseensä: liberaaliin demokratiaan.

Mutta mitä tapahtuu tulevaisuudelle, jos historia loppuu? Villit visiot vaihtuvat raakaan realismiin. Jokainen totutus-

TEEMA

”Maailman parhaalla maailmallamme on ollut hintansa, ja juuri nyt on aika maailman parhaille visioille ja mielikuvituksellisille tulevaisuuksille”

ta poikkeava aloite tyrmätään epärealistisena, milloin vedoten rahoitukseen, milloin abstraktiin ”ihmisluontoon” tai lopulta perustellen maailman nyt vain makaavan niinkuin se on.

Poliittiset liikkeet vaativat suurten yhteiskunnallisten muutosten sijaan vain yksittäisiä lakimuutoksia, ja vallankumouksellisuudesta eivät puhu enää muut kuin mainostajat.

Puhuessamme realistisista poliittisista vaatimuksista unohdamme olevamme historiallisia toimijoita tässä ja nyt samalla tavalla, kuin lukemattomat ihmissukupolvet ennen meitä olivat omana aikanaan. Unohdamme tulevaisuuksien historian ja sen, että tulevaa on aina muokannut mielikuvitus ja sen siivittämät unelmat. Unohdamme utopiat, jotka toteutuivat ja joiden jatkumossa elämme edelleen.

Abolitionistit salakuljettivat orjia vapauteen 1800-luvun Yhdysvalloissa, Ranskan vallankumous loi suuren osan nykyään käyttämäämme poliittista käsitteistöämme ja feministinen liike on voittanut poliittisia oikeuksia, jotka vielä hiljattain nähtiin täysin mahdottomina. Jos jotain voimme historiasta oppia, on se ymmärrys tulevaisuuden arvaamattomuudesta.

Mutta miksi haihatella tulevaan, kun elämme jo parhaassa mahdollisessa maailmassa? On totta, että monella mittarilla maailma ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin hyvä paikka elää. Moderni tiede on kuitenkin tullut siihen tulokseen, että maailmallakin on rajansa. Tieteilijät ovat alkaneet puhua ekologisesta uudelleenrakennuksesta ja tarpeesta muuttaa ihmisen maailma kykeneväksi elämään harmoniassa ekosysteemien ja luonnon monimuotoisuuden kanssa. Maailman parhaalla maailmallamme on ollut hintansa, ja juuri nyt on aika maailman parhaille visioille ja mielikuvituksellisille tulevaisuuksille.

Esitelläkseni erään utopian palatkaamme alkuun. Väitin maailmanlopun olevan täällä, koska mielestäni olisi välinpitämätöntä vähätellä elämämme ekologisen katastrofin laajuutta. Toisaalta monet valitsevat välinpitämättömyyden, jos vaihtoehtona on hyväksyä kaiken mahdollinen tuho ja vaipua epätoivoon.

“If we do not do the impossible, we shall be faced with the unthinkable.”

- Murray Bookchin 31

TEEMA Solarpunk syntyi halusta löytää välinpitämät-

tömyydelle ja epätoivolle jokin muu vaihtoehto.

Solarpunk on sosiaalisesta mediasta alkunsa saanut ilmiö: se on filosofiaa, estetiikkaa ja sci-fiä. Se on villi idea olla juuttumatta muutoksen mahdottomuuteen ja toisaalta olla vajoamatta dystopioihin. Hakemalla solarpunkia internetistä löytyy kuvia, runoja, tarinoita ja kirjoja. Sen maailmassa ei ole teknologisesti mitään kovin korkealentoista, mutta meille tuttu maailma on järjestetty ratkaisevalla tavalla toisin. Steriilien finanssikatujen sijaan metropolit muistuttavat metsiä viherseinineen ja vesiväylineen, ja tee-se-itse aurinkopaneelit roikkuvat parvekkeilta.

Solarpunkin filosofian keskiössä on ekologisuus, yhteisöllisyys ja kekseliäisyys. Se on ajatus siitä, miten maailma voisi olla ihmeellisempi ja kauniimpi meille juuri nyt, ja vielä enemmän meitä seuraaville sukupolville.

Ja sen perässä seuraa punk-liite, koska kaikkein radikaaleinta on kuvitella maailman olevan joskus hyvä paikka – kaikille. Tarvitsemme solarpunkin kaltaisia visioita, jotta meillä olisi jotain, jonka puolesta haluamme muuttaa olemassaolevaa.

”Meidän tulee uskaltaa

rikkoa realismin rajat”

Jos kaikki olisi mahdollista, millaisessa maailmassa sinä eläisit? Kysymyksestä tulee mielenkiintoisempi, kun sen vie konkretian tasolle: Kävisinkö töissä? Kuka hoitaisi lapsia?

Millaista ruokaa söisimme? Millaista ilmaa hengittäisimme? Millä tavalla kehittäisimme teknologiaa ja tekisimme tiedettä?

On tärkeää ymmärtää, että mielikuvituksemme ja sen luomat maailmat ovat paljon enemmän kuin pelkkää haihattelua – ne ovat konkreettinen poliittinen työkalu. Meidän tulee uskaltaa rikkoa realismin rajat. Utopiat, joita luomme tänään määrittävät huomisen todellisuuden. P

32

”Imagination will often carry us to worlds that never were. But without it we go nowhere.”

- Carl Sagan­

TEEMA

Illiberaali demokratia

– eurooppalaisen kansanvallan tulevaisuutta?

TEKSTI: MARKUS LEIVO

V

uoden 1989 poliittinen tilanne Euroopassa oli täynnä odotuksia. Berliinin muurin murtuessa maanosamme länsiosien valtionjohdon piirissä lienee ollut erityistä toiveikkuutta. Uusi aikakausi nimittäin näytti vahvasti siltä, että ideologinen kamppailu tulisi päätökseen. Liberaali demokratia, joka oli taistellut olemassaolostaan niin 1900-luvun alkupuolen autoritaarisia oikeistolaishallintoja kuin vuosisadan jälkipuoliskon sosialistisia “kansandemokratioita” vastaan, vaikutti selviytyneen kilpakumppaniensa painostuksesta. Muut yhteiskuntajärjestelmät sen sijaan olivat niin sanotusti huonossa hapessa. Keski- ja Itä-Euroopan kommunistiset hallinnot hajosivat yksi kerrallaan huipentuen Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991, jota jotkut pitivät merkkinä liberaalin demokratian lopullisesta voitosta muista valtiomuodoista.

Nykyhetkestä katsoen voi jälkiviisaasti todeta, että tämä ennustus osoitti melkoista optimismia. Fareed Zakaria oli kuitenkin näillä linjoilla jo 90-luvulla. Tuona ajankohtana hän nosti kirjoituksissaan esille käsitteen “illiberal demcracy” eli “illiberaali demokratia” (voisi vapaasti suomennettuna olla myös “epävapaa demokratia”). Termillään Zakaria toi selväksi, että vaikka demokratia säilyisi suosituimpana valtiomuotona, se ei välttämättä tarkoittaisi sen liberaalin olomuodon voittokulkua. Liberaaliksi demokratiaksi Zakaria nimitti perustuslakiin pohjautuvan hallinnon, joka takaa tietyt perusoikeudet - illiberaalina demokratiana hän puolestaan piti tästä säännöstä poikkeavaa hallintoa, jossa silti pyritään huomioimaan kansalaisten osallisuus politiikassa (jossain määrin). Zakaria totesi illiberaalin demokratian olevan tuolloin maailmalla valtavirtaa ja epäili tällaisen demokratian muodon voivan syr-

KUVA: VALPURI ALANEN

jäyttää sen liberaalin vastineen. Näin kävisi, jos jälkimmäinen säilyisi lähinnä länsimaille ominaisena valtiomuotona.

Vuonna 2019 puheet illiberaalin demokratian noususta näyttävät Euroopan kohdalla pelottavan todenmukaisilta. Sen sijaan, että eurooppalaiset liittyisivät yhdessä kuoroon laulaakseen liberaalille demokratialle ylistyslaulua, järjestelmä on saanut vastaansa paljon moitteita eri tahoilta. Osa kritiikistä on kohdistunut liberaaleiksi miellettyihin poliittisiin ja taloudellisiin arvoihin, osa taas itse demokratian perusolemukseen. Yhtenä maanosassamme havaituista turhautumisen muodoista ovat erinäiset poliittiset protestiliikkeet, jotka ajavat muutosta eurooppalaisen demokratian vallitsevaan muotoon. Kenties selkein esimerkki tästä on EU:n yleisiä linjauksia paheksunut Unkarin pääministeri Viktor Orbán, joka on samalla lanseerannut uudelleen illiberaarin demokratian käsitteen. Orbánin puheissa kyseinen termi yhdistyy “kansalliseen” valtioon, jonka vastakohtana toimivat liberaali valtio ja siihen yhdistetty arvomaailma. Unkarin tapauksessa vanhan järjestelmän kyseenalaistaminen on merkinnyt muun muassa vaalijärjestelmän rukkaamista, oikeusvaltioperiaatteen asteittaista kumoamista ja maahanmuuttokriittisyyden korostamista politiikassa, niin puheiden kuin konkreettisten toimien osalta.

Menneisyyden kaiulta on hankala välttyä. Liberaalia demokratiaa ovat haastaneet Unkarin lisäksi muutkin Keski- ja Itä-Euroopan alueen maat, kuten Puola ja Venäjä. Samat maat olivat osana kylmän sodan aikaista itäblokkia, mutta myös sotienvälisen ajan epädemokraattisten valtioiden ketjua. Kyseisen alueen asukkaiden kokemukset liberaalista demokratiasta ovat jääneet varsin lyhykäisiksi, sillä alueen orastelevat

33

TEEMA kansanvallat 1900-luvun alussa joutuivat helposti itsevaltaisten liikkeiden jyräämiksi. Varsinaisesti demokratiaa onkin kokeiltu Keski- ja Itä-Euroopassa vasta 1900-luvun lopusta lähtien kylmän sodan päättyessä. Alueen poliittinen kulttuuri on historian kuluessa kuitenkin muovautunut erilaiseksi kuin lännessä eikä liberaalin demokratian kannatus ole kunnolla ehtinyt vakiintumaan.

Tämä osaltaan selittää illiberaalin demokratian yleistymistä tässä Euroopan kolkassa ja samalla herättää kysymyksen siitä, onko liberaali demokratia tullut hävinneeksi kilpailun alueen kohtalosta.

Illiberaalin demokratian tila ei silti ole niin ruusuinen kuin edellä mainittujen asioiden pohjalta voisi kuvitella. Mallimaa Unkarin kohdalla Orbánin edustama Fidesz-puolue on onnistunut vahvistamaan otteensa vallankahvasta lakimuutoksin ja edistänyt kansallisia arvoja luomalla vastakkainasettelua maan asukkaiden ja Euroop-

34

paan pyrkivien maahanmuuttajien välille. Vaikka Suomessakin on tiettyjä tahoja, jotka kannattavat Unkarin valitsemaa tietä, kaikki unkarilaiset eivät ole nykymenon kannalla: maastamuutto erityisesti nuorison parissa on ollut voimakasta kuluneen vuosikymmenen aikana, vaikka maan taloudellinen tilanne on osin kohentunut. Huolimatta siitä, että illiberaali demokratia näyttäisi tällä hetkellä olevan jonkinlainen trendi, sen tulevaisuudenkuvat Euroopassa riippuvat pitkälle siitä, pystyykö se tarjoamaan uskottavaksi koetun vaihtoehdon liberaalille demokratialle myös jatkossa. Itse laittaisin silti rahani likoon jälkimmäisen mallin puolesta. P

TEEMA Teksti: Markus Särkiniemi Kuvitus: Sessi Trapnowski

Algoritmi valvoo If you want a vision of the future, imagine a boot stamping on a human face - forever.

-George Orwell

K

asvavassa määrin ihmiset ympäri maailmaa käyttävät erinäisiä digitaalisia palveluita, jotka seuraavat tai tallentavat tietoja näiden ihmisten toiminnasta. Oli kyseessä sitten sähköiset ostokset, taikka Googlen karttapalvelun avulla navigointi, näiden palveluiden käyttö jättää jäljen palvelujen tarjoajien tietokantoihin.

Puhelut, erinäiset viestipalvelut, ja varsinkin sosiaalinen media tuottavat myös massoittain dataa ihmisten käytöksestä, josta huomattavan osan ihmiset antavat täysin vapaaehtoisesti valokuvien, ystäväpiirien statuspäivitysten sekä työ- ja opiskeluhistorioiden muodossa. Kaiken tämän datan avulla on mahdollista muodostaa hyvinkin tarkka profiili ihmisten taloudellisesta käyttäytymisestä, sosiaalisesta asemasta, asuinpaikasta, poliittisesta suuntautumisesta ja niin edelleen. Ainut suoja tällaista urkintaa vastaan, ovat ainakin teoriassa, yksityisyydensuojan takaavat lait sekä tietojen hajauttaminen usean eri palveluntarjoajan serverille.

Meidän ei tule kuitenkaan sokeasti luottaa siihen, että lait turvaisivat yksityisyyttämme. Kaikki se data, mitä meidän internetin ja sosiaalisen median käyttö tuottaa on itsessään arvokasta, ja sitä käytetään esimerkiksi mainonnan yksilölliseen kohdentamiseen. Tämä mainonta ei rajoitu vain kaupallisiin tuotteisiin, vaan myös poliittisiin kampanjoihin, kuten Yhdysvaltojen 2016 presidentinvaaleissa nähtiin. Cambridge Analytica niminen poliittinen ajatushautomo käytti Facebookilta hankittua dataa Donald Trumpin vaalimainonnan koordinointiin internetissä, mikä osaltaan vaikutti vaalien lopputulokseen. Se, että yksityiset tahot

käyttävät näiden palveluiden keräämää dataa omia tarkoitusperiään varten on jo itsessään ongelmallista, mutta se on vain pieni osa koko ongelmaa.

Viimeisen vuosikymmenen aikana esiin nousseet paljastukset Yhdysvaltojen hallituksen elektronisen valvonnan laajuudesta, asettavat jokaisen Yhdysvalloista käsin toimivan palvelun käyttäjän yksityisyyden kyseenalaiseksi. NSA (Yhdysvaltojen kansallinen turvallisuusvirasto) pääsee halutessaan käsiksi käytännössä kaikkeen elektroniseen viestintään, mikä tapahtuu verkon välityksellä. NSA on tiiviissä yhteistyössä sekä Googlen, että Facebookin ja tietysti myös muiden suurten verkkopalveluiden kanssa, keräten tietoa sekä valvoen viestintää mahdollisten Yhdysvaltoja uhkaavien toimijoiden varalta. Myös muualla länsimaissa yksityisyydensuojaa on lakisääteisesti heikennetty samoin perustein, esimerkiksi Suomessa hiljattain läpiajettu perustuslain muutos ja valmisteilla oleva tiedustelulaki uudistus mahdollistavat yksityisten ihmisten verkkoviestinnän valvonnan. Voimme tietysti oikeuttaa tällaista yksityisyydensuojan rappauttamista siten, että sen tarkoitus on taata turvallisuutemme, ehkäistä rikoksia, terrorismia, huumekauppaa ja muita laittomia aktiviteetteja. Lainkuulijaan kansalaisen ei siis tarvitse pelätä yksityisyytensä puolesta.

Kontrastina länsimaihin, joissa meillä on vielä ainakin periaatteessa yksityisyyden suoja, voimme nostaa Kiinan. Sen hallitus on kovaa vauhtia kehittämässä “sosiaalista pisteytysjärjestelmää”, jonka päämäärä virallisesti on kansalaisten välisen “luottamuksen” ja “vilpit-

35

TEEMA tömyyden” kohentaminen. Käytännössä tämä järjestelmä toimii valvomalla ja pisteyttämällä ihmisten sosiaalista kanssakäymistä, taloudellista toimintaa kuten ostoskäytöstä, liikkumista, vapaa-ajan viettoa, ystävyyssuhteita ja niin edelleen. Järjestelmän taustalla toimiva algoritmi antaa tai poistaa yksilöiltä pisteitä heidän toiminnastaan riippuen. Esimerkiksi laskujen maksaminen ajoissa, vapaaehtoistyöhön osallistuminen, tai kommunistisesta puolueesta positiiviseen sävyyn puhuminen sosiaalisessa mediassa tuottaa pisteitä. Lakien rikkominen, maksuvelvoitteista myöhästyminen ja myös sosiaalinen käytös, joka ei ole hallituksen mieleen, kuten esimerkiksi videopelien liiallinen pelaaminen, vähentävät pisteitä.

Mikäli yksilöllä on tarpeeksi positiivinen pistesaldo, saa hän etuuksia kuten esimerkiksi matalakorkoisempia lainoja, tai halvempia hintoja hotelleissa. Negatiivinen pistesaldo taas tuottaa rangaistuksia, kuten esimerkiksi ulkomaille matkustamisen kieltämisen, luottoluokituksen madaltumisen tai hitaamman internetyhteyden. Negatiivisen pistesaldon vaikutukset eivät rajoitu vain yksilöön, mutta myös hänen lähipiiriinsä. Negatiivisten pisteiden seurauksena myös yksilön ystävien pistesaldo kärsii, ja hänen lapsiltaan voidaan evätä pääsy parempiin kouluihin. Tällä hetkellä tähän järjestelmään osallistuminen on vapaaehtoista, sillä se on vielä kehitysvaiheessa. Kiinan hallitus pyrkii kuitenkin saamaan järjestelmään maanlaajuiseksi ja pakolliseksi vuoteen 2020 mennessä.

Selvästi tämän pisteytysjärjestelmän päämäärä on Kiinan hallituksen otteen kiristäminen kiinalaisesta väestöstä, sillä se kannustaa mukautumaan keskushallinnon valtaan positiivisella pisteytyksellä, ja rankaisee ihmisiä, jotka eivät tuohon mukaudu. Sen sijaan, että salainen poliisi ja lukemattomat urkkijat valvoisivat väestöä, kuten Neuvostoliitossa, valvonnan sekä käytöksen pisteytyksen hoitaa algoritmi. Se on varta vasten kehitetty kannustamaan Kiinan hallitukselle mieluista käytöstä. Mikäli yksittäinen ihminen on eri mieltä hallituksen kanssa tai muuten “poikkeava”, ei hänelle jää muuta vaihtoehtoa kuin pitää suunsa kiinni ja mukautua mahdollisimman hyvin. Koko järjestelmä on kuin suoraan George Orwellin pahimmis-

36

ta painajaisista, mikäli Kiina onnistuu implementoimaan sen. Moderni tietoteknologia totalitäärisen hallinnon käsissä mahdollistaa ennennäkemättömän ihmiselämän valvonnan ja kontrollin, mutta olemmeko me länsimaissakaan turvassa digitaalisen vallankumouksen mukana tuomalta dystopialta?

Kuten jo aiemmin toin esiin, myös länsimaissa monitoroidaan toimintaa ja viestintää internetissä. Oli syynä tälle silkka markkinoinnin kohdistaminen, tai valtion toimet rikosten ehkäisyksi, on selvää, ettei yksityisyyden suoja ole erityisen vahva datamme kohdalla. Myös työnantajat saattavat tarkastella ja arvioida työntekijöidensä, ja työnhakijoiden käytöstä sosiaalisessa mediassa, ja tehdä päätöksiä tämän perusteella. Vaikkei meidän tarvitse länsimaissa vielä pelätä Kiinan kaltaista keskitettyä valvontajärjestelmää, meidän tulee huomioida ne uhat mitä digitalisoituva maailma tuo tullessaan. Voi nimittäin olla, ettemme edes tarvitse Kiinan kaltaista järjestelmää hallitsemaan meitä, ja mukauttamaan meitä valtaa pitäviä tahoja miellyttäviin normeihin ja käytösmalleihin.

Jo nyt useat sosiaaliset mediat aktiivisesti ajavat tiettyä moraalinormistoa, johon näiden alustojen käyttäjien on mukauduttava, mikäli he haluavat äänensä kuuluviin. Twitter, Facebook, Youtube, ja useat muut vastaavat alustat ovat valmiita hiljentämään ja poistamaan alustoiltaan käyttäjiä, jotka rikkovat näiden sivustojen käyttöehtoja, ilman että kyseiset käyttäjät rikkoisivat suoraan mitään varsinaista lakia. Merkittävä esimerkki tästä on viime vuonna yhdysvaltalaisen salaliittoteoreetikon Alex Jonesin kanavan ja podcastien poistaminen 24 tunnin sisällä Youtubesta, Facebookista, Twitteristä, Spotifysta sekä Applen Itunes palvelusta. Syynä hänen poistamiselle oli virallisesti hänen “vihapuheensa” ja salaliittoteorioiden levittäminen. Ongelma tässä on kuitenkin se, ettei “vihapuhe” ole Yhdysvaltojen lain tunnistama käsite. Yhdysvalloissa ns. “vihapuhe” on edelleen sananvapauden piiriin kuuluvaa itseilmaisua, ja täten yksi perusoikeuksista. Tästä huolimatta, nämä suuret Piilaaksosta toimivat palveluntarjoajat päättivät poistaa Alex Jonesin ja täten kollektiivisesti ajaa omaa moraalista maailmankuvaansa, jossa

TEEMA “vihapuhe” on tuomittavaa neutraalin palveluntarjoamisen sijaan.

Alex Jones toimii esimerkkinä siitä, miten yksityiset palveluntarjoajat voivat aktiivisesti ajaa tiettyä moraalista maailmankuvaa, ja sulkea siihen sopimattomat yksilöt ulkopuolelle. Tällainen toiminta voi olla mielipiteestä riippuen jopa yksityisen yrityksen oikeus. Yksityisen palveluntarjoajan tai palveluntarjoajien klikin kasvaessa niin vahvaan asemaan, että ne ovat käytännössä välttämättömiä normaalille toiminnalle yhteiskunnassa, Alex Jonesin esimerkki on hyvin huolestuttava. Kuvitelkaamme, että sosiaalisen median alustojen sijaan, Mastercard, Visa ja merkittävimmät Yhdysvaltalaiset pankit olisivat yhteistoimin päättäneet, etteivät enää hyväksy Alex Jonesia asiakkaak-

seen hänen “vihapuheensa” vuoksi. Olisiko tämä edelleen hyväksyttävää? On myös huomioitava se, että vaikka tällä kertaa palveluista ulos suljetut ihmiset ovatkin marginaalisia ja radikaaleja, ei ole mitään takeita siitä, etteivät hyväksyttävän käytöksen rajat supistu tulevaisuudessa.

Jos poliittisesti epäkorrekti tai muuten Piilaakson moraalinormeille epäsopiva käytös saattaa johtaa elinkeinon taikka maineen menetykseen, suurin osa ihmisistä vaikenee, ja mukautuu vaadittuun normistoon. Ilmankin valtiollisen “isoveljen” valvontaa. P

37

TEEMA

JOTAIN VANHAA, JOTAIN UUTTA - EUROOPAN TURVALLISUUSPOLIITTINEN TULEVAISUUS

K

38

olme vuosikymmentä Kylmän sodan päättymisen jälkeen Eurooppa on poliittisessa murroksessa. Kriittisyys Euroopan Unionia ja sen ylläpitämää eurooppalaista poliittista järjestelmää kohtaan on kasvanut muun muassa vuoden 2009 finanssikriisin ja maanosaan vaikuttavien ulkoisten kriisien myötä. Pakolaiskriisi aiheuttaa painetta Euroopan ulkorajoille ja Euroopan vahvin liit-

tolainen, Yhdysvallat, kääntää katsettaan kohti Aasiaa kipuillessaan omien sisäisten ristiriitojensa kanssa. Samalla Venäjän demokratiakehitys on osoittautunut turhaksi unelmaksi ja maa pyrkii palauttamaan entistä vaikutusvaltaansa maailmanpolitiikassa. Miltä Euroopan turvallisuuspoliittinen tulevaisuus oikeastaan näyttää?

TEKSTI: JOHN HELIN

KUVITUS: SESSI TRAPNOWSKI

TEEMA

Ilmastokriisiä ja yhtenäisyyttä Näkyvin merkki eurooppalaisen politiikan muutoksesta on maaliskuun lopulla realisoituva Iso-Britannian ero Euroopan Unionista, Brexit. EU-kriittisten voitto vuoden 2016 kansanäänestyksessä ei kuitenkaan vaikuta yksittäistapaukselta. Vallalla olevaa järjestelmää ja toimintatapoja kritisoivat puolueet ja liikkeet ovat nostaneet kannatustaan merkittävästi ympäri koko Eurooppaa. Huomattavina esimerkkeinä toimivat Ruotsidemokraattien nousu Ruotsin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, AfD:n vaalimenestys Saksan osavaltiovaaleissa, sekä Italian uusi hallitus, joka muodostettiin oikeistopopulististen viiden tähden liikkeen ja Lega-puolueen kesken. Unkarissa ja Puolassa oikeistopuolueet ovat nousseet valtaan jo aikaisemmin ja aiheuttaneet jännitteitä maiden ja Euroopan Unionin välille toteuttamalla EU:n yhdessä sovitusta linjasta poikkeavia toimia muun muassa pakolaispolitiikassa. Monet nousevista oikeistoliikkeistä ovat saaneet vastaansa massiivista kritiikkiä muun muassa muukalaisvihamielisyydestä. Joissain maissa nousevat protestipuolueet on jopa pyritty sysäämään marginaaliin parlamentaarisessa päätöksenteossa muun poliittisen kentän toimesta.

Euroopan sisäisen vastakkainasettelun yhtenä suurista katalysaattoreista voidaankin nähdä vuoden 2015 pakolaiskriisi, joka on herättänyt tähän päivään asti keskustelua muun muassa kansainvälisten sopimusten noudattamisesta, vastuunjaosta ja EU-maiden suvereniteetista. Tätä aikaisemmin kysymyksiä samoista aiheista oli herättänyt vuoden 2009 finanssikriisi ja EU:n tavat tukea siitä rankasti kärsineitä maita. Olisi kuitenkin lyhytnäköistä yksinkertaistaa protestiliikkeet puoluepoliittisille rajalinjoille tai pelkäksi maahanmuuttokysymykseksi. Brexit-äänestyksessä EU:sta eroaminen keräsi kannatusta yli puoluerajojen, samoin kuin Ranskan ”keltatakkien” mielenosoitukset, joilla vastustetaan presidentti Emmanuel Macronin politiikkaa. Oikeisto-vasemmisto-akselin käyttäminen jännitteiden

jäsentämiseen ei toimi, sillä oikeistopopulismin ja EU-kriittisyyden nousu vaikuttaa monelta osin protestiliikkeeltä vallassa olevia puolueita ja niiden harjoittamaa politiikkaa kohtaan.

Protestipuolueiden kannatus kumpuaa keskimäärin taloudellisesti heikommassa asemassa olevilta alueilta, joilla asuvat ihmiset tuntevat nykyisten valtapuolueiden ja poliitikkojen unohtaneen heidät yhteiskunnallisessa keskustelussa. Pyrkimykset pitää nousevat – ja useiden mielestä kyseenalaiset – puolueet ulkona varsinaisesta päätöksenteosta eivät ole ainakaan auttaneet itsensä unohdetuiksi tuntevien käsitystä siitä, että vanhat valtapuolueet eivät tarjoa heille vaihtoehtoja. Yhteydet Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaaleihin ovat selkeästi nähtävissä.

Euroopan sisäiseen hajaannukseen tuo luonnollisesti oman osansa myös ilmastonmuutos. Mikäli vuoden 2015 pakolaiskriisi tuotti kolauksen Euroopan yhtenäisyydelle, tuo tulevaisuus mahdollisesti mukanaan vielä pahempaa. Siinä missä Eurooppaan saapui vuonna 2015 Eurostatin mukaan 1,3 miljoonaa pakolaista, uutisoi Time lehti jopa 143 miljoonan ihmisen menettävän kotinsa ja joutuvan pakolaisiksi ilmastonmuutoksen seurauksena.

Euroopan tulevaisuuden suuria kysymyksiä ovatkin, kuinka EU pystyy ottamaan vastaan mahdollisen pakolaiskatastrofin ja sen mukanaan tuomat lieveilmiöt ja se, mihin vedetään raja kansallisvaltioiden suvereniteetin ja EU:n ohjauksen välille. Mikäli koko Eurooppaa tyydyttäviä ratkaisuja ei löydetä voi tuloksena olla Euroopan entistä suurempi jakautuminen.

Epävarmat liittolaiset

Läntisen Euroopan perinteinen liittolainen, Yhdysvallat, kärsii samankaltaisista ja jopa suuremmista sisäpoliittisista haasteita kuin Eurooppa. Eurooppalaisessa kontekstissa huolestuttavampaa on kuitenkin USA:n lisääntyvä epävakaus liittolaisena.

Yhdysvaltojen presidentinvaalit vuonna 2016 voittanut Donald Trump veti loppuvuodesta maansa ulkopoliittisia suuntaviivoja radikaalisti uusiksi. Päätös vetää sotavoimat Syyriasta ja Afganistanista herätti vastustusta ja kysymyksiä niin oppositiossa, kuin Trumpin

39

TEEMA kabinetin sisälläkin. Puolustusministerinä toiminut, entinen merijalkaväen kenraali James Mattis jätti eroilmoituksensa ennen vuodenvaihdetta Trumpin päätösten seurauksena ja sai muutamaa päivää myöhemmin potkut.

Mattisin ero oli massiivinen isku Trumpin ulkopolitiikkaan kriittisesti suhtautuville. Puolustusministerinä Mattis oli pyrkinyt vastustamaan Trumpin radikaaleimpia linjauksia ja pitämään huolta Yhdysvaltojen sitoutumisesta Natoon ja muihin liittosuhteisiinsa.

Entinen kenraali olikin usein nokikkain presidentin kanssa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Mattisin poistuminen pestistään onkin aiheuttanut aiheellista huolta Trumpin politiikan uudesta suunnasta, sillä hänet nähtiin eurooppalaisten poliitikkojen toimesta usein Trumpin kabinetin maltillisimpana jäsenenä.

James Mattisin poistumisen myötä Yhdysvaltojen ulkopoliittinen ennalta-arvaamattomuus on kasvanut huomattavasti ja sen liittolaiset eivät voi olla enää varmoja Yhdysvaltojen sitoutumisesta tekemiinsä sopimuksiin ja liittosuhteisiin. Presidentin Nato-kommentit heikentävät monien asiantuntijoiden mielestä koko liittouman uskottavuutta. Trumpin presidentinvaalikampanjaa on epäilty yhteistyöstä Venäjän valtion kanssa, ja Trumpin ja Putinin huippukokous kesällä Helsingissä pelasi Washingtonin sisäpiiriläisten mukaan kortteja lähinnä Putinin käsiin. Trumpin ja Venäjän välistä toimintaa päästiin myös arvostelemaan välittömästi Mattisin eron jälkeen, kun Trump lakkautti osan Venäjään kohdistetuista taloussanktioista.

Vaikka Donald Trump on lisännyt Yhdysvaltojen arvaamattomuutta liittolaisena, ei häntä kuitenkaan voi syyttää kaikista suurvallan Euroopalle aiheuttamista haasteista: Yhdysvaltojen strateginen fokus on pyritty kylmän sodan jälkeen tietoisesti siirtämään kohti Aasiaa ja Kiinan nousevaa taloutta. Samanaikaisesti Yhdysvalloissa kyseenalaistetaan yhä laajemmin maan asevoimien massiivinen budjetti ja sen rooli maailmanpoliisina. Muutos on ymmärrettävä. Kylmän sodan päätyttyä Yhdysvalloilla ei ole ollut vertaisia geopolitiikassa ja sen pitkittyneet konfliktit Irakissa ja Afganistanissa ovat vaatineet massiivisen määrän

40

resursseja ja ihmishenkiä ilman juuri mitään konkreettisia tuloksia. Massiivisia asevoimia ei enää tarvittu vartioimaan Saksojen välistä rajaa ja vastaamaan Neuvostoliiton uhkaan. Euroopasta tuli 1990-luvun kuluessa hiljainen, yhtenäinen ja vakaa maanosa. Tilanne ei kuitenkaan kestänyt ja nyt kasvava paine jyrkempään isolaatioon Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa, sekä supervallan strateginen keskittyminen Aasiaan luo Euroopalle uusia haasteita.

Venäjä, NATO ja Voimapolitiikka

Perinteinen voimapolitiikka palasi ryminällä Eurooppaan Venäjän vallatessa Krimin keväällä 2014. Se loi välittömästi uusia jänniteitä Länsimaiden ja Venäjän välille. Monet ovat maalailleet tilannetta kylmän sodan paluuna Eurooppaan, jossa Saksojen välisen rajan sijaan keskiössä on Baltia, Kaliningrad ja Puola.

Kylmä sota 2.0:n voimasuhteet ovat lännelle huomattavasti myötämielisemmät, kuin edellisen. Naton ja EU:n vastaukset Venäjän voimapolitiikkaan ovat kuitenkin olleet melko maltillisia ja niistä näkyy uudenlainen varovaisuus, sekä Euroopan konventionaalisen sotavoiman alasajo. Baltian maihin sijoitetut ”ansalankajoukot” ovat pääosin amerikkalaisia ja Euroopan talousveturi, Saksa, on osoittanut haluttomuutta sijoittaa liittolaismaihin etulinjan taistelujoukkoja muun muassa historiallisten syiden takia. Euroopan sotilasmahdit, Ranska ja Iso-Britannia, ovat toki yhä Natossa ja kantavat oman kortensa kekoon Baltian maiden suojeluun, mutta kummallakin maalla on myös omat intressinsä ja ongelmansa. Mikäli Britannian talous sakkaa Brexitin takia voi budjettileikkuri hyvinkin osua maan asevoimiin ja heikentää sen asemaa Natossa. Ranska taas on huomattavasti kiinnostuneempi sen vaikutuspiirissä olevista entisistä siirtomaistaan Afrikassa kuin Euroopan itärajan ongelmista.

Venäjän asevoimat puolestaan eivät ole kylmän sodan huippuvuosien Puna-armeija, mutta maa on pyrkinyt laittamaan suuria määriä rahaa asevoimiensa modernisointiin. Tässä on onnistuttu vaihtelevalla menestyksellä, mutta puutteistaan huolimatta Venäjän asevoimien kalusto on yhä käyttökelpoista

TEEMA vielä tulevan kymmenen vuoden aikana. Mikäli Venäjä aikoo toimia omien geopoliittistien päämääriensä toteuttamiseksi, on se tehtävä tämän aikaikkunan sisällä, sillä varaa koko sotakoneiston uusimiseen ei ole.

Oman haasteensa Natolle aiheuttaa myös sen jäsenien välille ilmaantuneet ristiriidat. Kylmän sodan aikana Natoon liittynyt Turkki näyttäytyy tällä hetkellä enemmän rasitteena kuin hyötynä Natolle. Maan luisu demokratiasta diktatuuriin on luonut omat jännitteensä sen ja Läntisen Euroopan välille.

Turkin Presidentti, Recep Tayyip Erdogan on avoimesti lähentynyt Venäjää. Turkin ja Euroopan Unionin väliset jännitteet liittyvät myös pakolaistilanteeseen, sillä Turkki kykenee kontrolloimaan pakolaisvirtoja, jotka suuntautuvat sen alueen läpi Eurooppaan.

Euroopan uusi geopoliittinen tilanne on tuonut mukanaan kylmän sodan kaikujen lisäksi myös uusia vaikuttamismahdollisuuksia suurvaltapolitiikkaan. Informaatio-aika ja sen mukanaan tuomat kansainväliset verkostot ovat luoneet ympäristön, jossa on helppo ohjailla mielipiteitä ja aiheuttaa hajaannusta maiden sisällä. Venäjän informaatiovaikuttaminen onkin ollut hyvin paljon esillä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Maa pyrkii käyttämään hyväkseen jo olemassa olevia jakolinjoja länsimaiden sisällä syventääkseen niiden ristiriitoja. Lisäksi se pyrkii häivyttämään toden ja valheen rajaa valeuutisilla ja vääristellyn informaation levittämisellä sosiaalisessa mediassa. Ongelmana on myös informaatiovaikuttamisen ja rehellisen tyytymättömyyden erottaminen toisistaan.

loppua, vaan suurvaltojen väliset konfliktit ovat palanneet Euroopan rajoille ja tuoneet mukanaan mahdollisuuden sotilaalliseen voimankäyttöön poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhdysvaltojen sisäpolitiikan murros ja mahdollinen luisuminen takaisin kohti isolationismia ja Monroen doktriinia vaikeuttaa Euroopan tilannetta entisestään, sillä Eurooppa on pitkään nojannut amerikkalaiseen sotavoimaan maanosan vakauttajana. Samanaikaisesti ilmastokriisi uhkaa tuoda mukanaan myös massiivisen humanitaarisen kriisin miljoonien pakolaisten muodossa.

Ainoa varma asia eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan tulevaisuudessa on se, että sitä on huomattavasti vaikeampi ennustaa kuin vielä vuosikymmen sitten. P

Harmaa tulevaisuus Euroopan turvallisuuspoliittinen tilannetta on siis suuressa murroksessa ja sen tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Maanosan sisäiset ristiriidat ja vastakkainasettelu niin maiden välillä, kuin niiden sisälläkin tekevät maanosan poliittisesta tulevaisuudesta epävakaan. EU:n yhtenäisyys on koetuksella EU-maiden itsemääräämisoikeuden ja liittovaltiokehityksen kannattajien välisessä ristiriidassa. Euroopan hajaannuksesta hyötyvät ulkovallat, varsinkin Venäjä, pyrkivät ruokkimaan jo olemassa olevia ristiriitoja. Uusi vuosituhat ei tuonutkaan mukanaan historian

41

TEEMA TEKSTI: LYYDIA VUORINEN

Itseään ajavat autot ja 5G-verkot - huomisen digitaalinen arki 5G-verkot ja Huawei ovat saaneet osakseen paljon huomiota viimeaikaisten tapahtumien, kuten kiinalaisen suuryhtiön perustajan tyttären vangitsemisen ja yhtiön työntekijän syyttämisen teollisuusvakoilusta vuoksi. 5G-verkot tulevat olemaan hyvin tärkeitä enenevässä määrin yhteiskunnan eri alojen integroituessa yhä läheisemmin tietoliikenteeseen, esimerkiksi ‘laitteelta laitteelle’-viestinnän (‘m2m’, ‘machine to machine’) lisääntyessä.

Kodinkoneista jopa kaupunkien kokoisiin systeemeihin, useammat ja useammat laitteet tulevat olemaan yhteydessä verkkoon.

Ehkä tutuin kaikista sovelluksista on tulevaisuuden autonominen liikenne. Tähtäimessä on internetyhteys kaikkiin uusiin autoihin vuoteen 2020 mennessä. Autojen on määrä alkaa jossain vaiheessa ajaa itsestään, näin vähentäen ihmisen rajallisen havainnointikyvyn vuoksi tapahtuvia liikennekuolemia. Kaikennäköiset sensorit toimivat refleksejä nopeammin, ja autot voivat saada tietoja tie- ja sääolosuhteista jo etukäteen muilta verkossa olevilta autoilta.

Teknologian implementointi ei rajoitu pelkästään liikenteeseen. Esimerkiksi lisätty todellisuus (“augmented reality”) on teknologia jolla voisi esimerkiksi heijastaa navigaattorin ohjeet suoraan auton tuulilasille, tai vaikkapa kääntää tekstiä reaaliajassa silmälasien avulla.

Sille löytyy valtava määrä erilaisia käyttötarkoituksia - ohjemanuaaleista media- ja viihdeteollisuuteen. Erilaisten sensorien käyttö ja tiedon seuranta tulevat vaikuttamaan terveydenhuol-

42

toon ja sen edistämiseen, tehtaat ja teollisuus ylipäätään käyttävät robotteja ja automaatiota koko ajan entistä enemmän, ja järjestelmän ylläpito vaatii vakaan ja luotettavan yhteyden.

Siirrettävän tiedon määrä tulee olemaan valtava ja tiedonsiirron tulee olla äärimmäisen nopeaa.

Sen tulee kantaa myös entistä enemmän, paremmin ja laajemmin myös harvaan asutut seudut.

Esimerkiksi keskimääräisen kuluttajan kuukausittaisen tiedonsiirron ennustetaan jopa yli kymmenkertaistuvan kymmenen vuoden kuluessa. Verkossa olevien laitteiden määrä tulee lisääntymään julkisen infrastuktuurin puolelta esimerkiksi sairaaloissa, kouluissa ja yliopistoissa sekä julkisessa liikenteessä. Laitteelta laitteelle viestintä tulee todennäköisesti integroitumaan kodin joka osa-alueelle, leviten edelleen kodin sähkölaitteisiin. On jo jääkaappeja joiden sisällön voi tarkastaa puhelimen kautta kodin ulkopuolelta. Yhteyksien lisääntyessä lisääntyy myös järjestelmän haavoittuvaisuus: kuka ajattelisikaan pitää huolta leivänpaahtimen tietoturvasta?

Tämän takia 5G-verkkojen infrastruktuuri on niin tärkeässä osassa. Kehitteillä olevien verkkojen testaaminen on alkanut vuodenvaihteen jälkeen, ja jo viime vuoden puolella radiolupia oli myönnetty jo useita kymmeniä.

Tavoitteena on Euroopan komission tavoitteen mukaisesti, että Suomessa on muiden EU-maiden tavoin vuoteen 2020 mennessä ainakin yksi suuri kaupunki jossa 5G-verkon käyttöönotto on mahdollista. Tässä vaiheessa on siis myös tärkeä panostaa rakentamiseen ja tietoturvaan – ei vain yksilönsuojan vuoksi vaan myös suurten infrastruktuurien suojelemiseksi mahdolliselta häirinnältä ja vakoilulta.

Huawei ei ole ainoa suuryritys, joka on joutunut ongelmiin asiakasdatan käytön suhteen. Muun muassa Apple on saanut omat

TEEMA

osansa epäluuloista aikanaan. Erona on Kiinan valtion läheinen yhteistyö Huawein johtotason kanssa sekä rahoituskuviot tahojen välillä. Mediassa esillä olleet huolet Huawein tietoturvasta ja mahdollisista ohjelmistoihin asennetuista takaporteista ovat perusteltuja. Huaweilla onkin hieman hankala tilanne. Yhtäältä käyttäjien luottamuksen suojeleminen on tärkeää, mutta toisaalta yhtiön velvoite valtion turvallisuusviranomaisten auttamiseksi voi olla pakottava.

Takaporttien jättäminen teknologiaan ja ohjelmistoihin on siis olemassa oleva mahdollisuus, antaen pääsyn käsiksi dataan myöhemmin yhtiön niin halutessa. Vaikka näyttöä tällaisesta toiminnasta ei ole löytynyt, varovaisuus on aina hyvästä. Huaweilta on estetty pääsy 5G-projekteihin useissa valtioissa, kuten Japanissa, Australiassa ja Yhdysvalloissa. Myös Suomessa ollaan herätty hälyyn ja Suojelupoliisi onkin antanut varoituksen yhteistyöstä kiinalaisyhtiöiden kanssa. Tällaisella määrällä

käyttäjädataa olisi käyttöä niin kaupallisessa kuin strategisessakin mielessä.

Syitä varovaisuuteen tärkeissä investoinneissa on aina paljon. 5G-verkot tulevat kuitenkin olemaan erityisen tärkeitä palveluiden tarjoamiseksi ja parantamiseksi myös harvaan asutuilla seuduilla, lisääntyvän älylaiteintegraation ja datan määrän kasvun vuoksi. 5G tulee olemaan avainasemassa uusien innovaatioiden ja teknologioiden suhteen. Voi siis olla järkevää seurata varovasti muiden valtioiden esimerkkiä teknologian ja ohjelmistojen implementoinnissa, sillä takaporttien olemassaolon poissulkeminen on lähes mahdoton tehtävä. P

43

TEEMA

Tulevaisuuden todellisuus Teksti: Amanda Häkkinen

Ilmari Aalto, Kellot (Kansallisgalleria)

M

itä aika on?

Näinkin yksinkertaiseen kysymykseen on yllättävän vaikea löytää vastausta – toisaalta ajan olemassaolo tuntuu itsestään selvältä, mutta toisaalta juuri sen ilmeisyys tekee ajasta äärimmäisen vaikean käsitteen määritellä. Tapahtumien keskinäinen järjestys ja kehitys siten, että jokin tapahtuma on aina ennen toista tapahtumaa tai sen jälkeen tuntuu välttämättömältä osalta inhimillistä kokemusta todellisuudesta. Sellainen tapahtuma, joka ei tapahdu aika-avaruus-akselilla, tuntuu mahdottomalta, peräti paradoksaaliselta.

Aika onkin yksi filosofian vaikeimpia ja keskustelluimpia käsitteitä: Platonin (428348 eaa.) mukaan aika on luotu ja ikuisuuden liikkuva kuva, kun taas valistusfilosofi Immanuel Kant (1724-1804) näki ajan ja avaruuden niin sanottuina havainnon muotoina, ymmärryksen ennakkoehtoina, joita ilman ihmisen olisi mahdotonta jäsennellä havaintoainestaan.

Zenonin (490-430 eaa.) paradoksit herättivät varhaisantiikissa kysymyksiä ajan äärettömästä jatkuvuudesta, ja olipahan ajalla merkittävä rooli vaikeaselkoisuudestaan tunnetun Martin Heideggerin (1889-1976) ajattelussakin. Ei

44

siis ihmekään, että kirkkoisä Augustinus luonnehti ajan ongelmaa vuoden 400 tienoilla sanoen: ”Mitä aika sitten on? Jos kukaan ei kysy sitä minulta, tiedän; mutta jos toivoisin voivani selittää sen jollekin, joka kysyy, en tiedä.”

Kirkkoisä Augustinus mietiskeli Tunnustuksiensa yhdennessätoista kirjassa ajan ja ikuisuuden olemusta tavalla, joka on vaikuttanut ratkaisevasti länsimaiseen aikakäsitykseen.

Kirjassaan Augustinus jakoi ajan kolmeen osaan, menneen nykyisyyteen, nykyisyyden nykyisyyteen ja tulevan nykyisyyteen, poiketen näin esimerkiksi buddhalaisen filosofian syklisestä aikakäsityksestä.

Augustinuksen aikanäkemys oli puhtaan subjektiivinen: menneen nykyisyys koostuu yksilöiden subjektiivisista muistoista ja niiden muodostamista intersubjektiivisista kokoelmista, kun taas nykyhetki on ennen kaikkea yksilön sen hetkisiä havaintoja. Ajan kolmijako-opin kolmas ulottuvuus eli tulevaisuuden nykyisyys tuntuu kuitenkin intuitiivisesti eroavan menneisyydestä ja nykyhetkestä – siihen liittyy aina jonkinlainen odotusmomentti, epävarmuustekijä, epäreaalisuuden tunne. Siinä

TEEMA missä menneisyys on jollakin tapaa lopullinen, jo tapahtunut ja nykyhetki paraikaa tapahtuu, on tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia, odottamattomia käänteitä ja ennustamattomuutta.

Tällaista tulevaisuuden epäreaalisuutta ja olemassa olemattomuutta korostaviin filosofisiin aikateorioihin lukeutuu esimerkiksi ”the growing block” -teoria, jonka mukaan ajan kuluessa universumi ikään kuin kasvaa. Toisin kuin presentistit, jotka tunnistavat vain nykyhetken todella olemassa olevaksi, ”the growing block” -teorian kannattajat näkevät sekä nykyhetken että menneisyyden olevan yhtä reaalisia – eihän tapahtumille oikeastaan käy mitään niiden muuttuessa osaksi menneisyyttä, universumin historiaan vain lisätään uusia sivuja, lukuja ja osia.

Mielestäni sen pohtimista, onko menneisyys vain yksi, suuri intersubjektiivinen illuusio vai osa universumin reaalista historiaa, mielenkiintoisempaa on kuitenkin tulevaisuuden roolin arvioiminen. On ilmiselvää, että tulevaisuudella on meille suuri merkitys – se ahdistaa, innostaa, ja sitä halutaan usein myös ennustaa. Näin ollen tuntuisi intuitiiviselta ajatella, että tulevaisuus on ainakin jollain tasolla myös olemassa, ja nykytiede onkin pitkään tukenut tällaista näkemystä.

Newtonilaisen mekaniikan mukaan on perinteisesti ajateltu, että jos kahteen täysin samanlaiseen kappaleeseen vaikuttavat täysin samanlaiset voimat, ne käyttäytyvät täysin samalla tavalla, jolloin luonnonlakien kausaalisuhteiden määrittämän materiaalisen todellisuuden tapahtumat pitäisi ainakin periaatteessa pystyä ennustamaan – kaikki, mikä tapahtuu, tapahtuu välttämättä, eikä mikään voisi tapahtua toisin.

Todellisuudessa tulevaisuuden ennustaminen on luonnonlakien voimassaollessakin toki vaikeaa, kenties mahdotonta - jokainen tapahtuma on osa niin monimutkaista ja hienojakoista tapahtumaketjua, että perhosen siivenisku Brasiliassa voisi periaatteessa aiheuttaa myrskyn Teksasissa -, mutta tulevaisuus on yhtä kaikki olemassa pysyvänä ja muuttumattomana.

Vai onko? Nykyisessä fysiikassa on laajalti hylätty determinismi 1900-luvun alussa kvanttimekaniikan kehittyessä. Kvanttime-

kaniikan mukaan kappaleiden käyttäytymistä ei kenties voikaan täysin ennustaa, vaan yksittäisten hiukkasten liikkeissä on tilaa satunnaisuudelle, epäsäännönmukaisuudelle ja ennustamattomuudelle. Näin ollen kvanttimekaniikassa kausaalilaki joutuu uuteen valoon, eikä fysiikka enää tue Newtonin mekanistista determinismiä. Nykytiedon valossa Epikuroksen (341-270 eaa.) jo esiantiikissa ankaraa determinismiä kohtaan esittämä kritiikki saa uusia puolia: kenties luonnonlakien määräämässä maailmassa onkin sijaa sattumille ja atomien poikkeaville kulkuradoille, eivätkä tekomme olekaan ennalta määrättyjä pienintä korvanraaputusta myöten. Tulevaisuuden reaalinen olemassaolo tuntuu tällöin aiempaa kiistanalaisemmalta, eikä ole enää lainkaan selvää, että huomisen tapahtumat ovat jo nyt olemassa muuttumattomina.

Kvanttimekaniikasta tuskin löytyy vastausta determinismin lohduttomalle lopullisuudelle – loppujen lopuksi ei liene yhtään sen mukavampaa ajatella, että oma elämä olisi vaihtoehdottomien säännönmukaisuuksien sijaan pelkkää hiukkasten satunnaista liikehdintää.

Tulevaisuuden olemassaolo ja rooli inhimillisessä todellisuudessa tuntuukin jäävän nykytieteen valossa edelleen pimentoon, eikä vastauksia, jotka tavoittaisivat kyseisen kategorian todellisen olemuksen, tunnu löytyvän. Kategoria, joka tuntuu sekä vääjäämättömältä että epävarmalta, innostavalta että pelottavalta, ennustettavalta että arvaamattomalta, lieneekin tuomittu kompastumaan omiin sisäisiin ristiriitoihinsa. Kenties tulevaisuuden paradoksaalisuuden tavoittaakin parhaiten eksistentialistifilosofi Jean-Paul Sartre toteamuksellaan ”Nuoriso potee koti-ikävää tulevaisuuteen”. P

45

TEEMA

Kolmas maailmansota – dystopia vai tulevaisuus?

TEKSTI: TARU TOHKA

E

nsimmäisen maailmansodan piti olla sota, joka tekee tarpeettomiksi kaikki tulevat sodat – esimerkiksi nobelisti Norman Angellin tunnettu teos The Great Illusion päätteli ensimmäisen maailmansodan jälkeisen voimakkaan integraation tekevän tulevaisuuden sodat mahdottomiksi. Toisin kävi, mutta toisen maailmansodan jälkeinen rauhan aika on ollut pisimpiä koko ihmiskunnan historiassa. Toisaalta rauhan ajan käsite on monitulkintainen, kun paikallisia konflikteja syttyy alituiseen ja niitä tuetaan suurvaltojen toimesta. Tämänhetkinen maailmanpoliittinen tilanne muistuttaa suurelta osin ensimmäistä maailmansotaa edeltäneestä ajasta. Globalisaation ensimmäinen aalto päättyi varsin tuhoisasti 1900- luvun alussa, ja nationalismin, populismin ja sirpaloitumisen aika on taas käsillä, kun globaaleista instituutioista ja niiden sitoumuksista vetäytyminen on taas nousussa.

Onko maailma nyt jopa lähempänä maailmansotaa kuin kylmän sodan aikana?

Immanuel Wallersteinin maailmanjärjestelmäteorian mukaan nykyiseen kapitalistiseen maailmajärjestelmään kuuluu ajoittaiset yksittäisen valtion hegemonian syklit, ja tähän mennessä jopa noin sata vuotta jatkunut Yhdysvaltain hegemonia saattaa olla loppumaisillaan – maailma on moninapaistumassa.

Kreikkalaisen filosofin Thukydideen mukaan nousevan vallan ja vanhan suurvallan välinen jännite johtaa väistämättä sotaan. Muinaisessa Kreikassa vanha suurvalta Sparta koki nousevan Ateenan niin uhkaavaksi, että sota jäi ainoaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi, ja Thukydideen ansaksi kutsuttu tilanne on taas ajankohtainen, kun Kiinan ja Yhdysvaltain välit kiristyvät. Harvardin kansainvälisen politiikan tutkijan Graham Allisonin mukaan, vastaavista tilanteista viimeisen puolen vuosituhannen aikana 12 on johtanut sotaan 16:sta potentiaalisesta konfliktitilanteesta.

46

Suurvaltojen väliset aseelliset konfliktit tapahtuvat tällä hetkellä välillisesti niiden tukiessa paikallisten konfliktien eri osapuolia - esimerkiksi Syyrian konfliktissa Yhdysvallat tukee kapinallisia, ja Venäjä Kiinan kanssa Bashar Al-Assadin hallintoa; shiiojen ja sunnien vastakkainasettelussa Venäjä tukee shiioja ja Yhdysvallat sunneja. Konfliktit ovat tähän mennessä pysyneet pintapuolisesti paikallisina, mutta kyseisten alueiden olennainen sijainti öljyvarantojen suhteen sekä sotaa pakoon lähtevät ihmismassat aiheuttavat suurella todennäköisyydellä epävakauden leviämistä entisestään.

Taloudelliset vaikeudet aiheuttavat tunnetusti poliittista epävakautta. Tuleva globaali energiakriisi kiristää entisestään Etelä-Kiinan meren tilannetta. Kiina omii itselleen globaaleiksi yhteisomaisuuksiksi laskettuja alueita, ja Yhdysvallat kokee tämän suoraksi uhaksi itselleen omaan hegemoniaansa vedoten. Yhdysvaltain senaattori James Inhofe on todennut Kiinan valmistautuvan toimillaan kolmanteen maailmansotaan ja Yhdysvaltain puolustusvoimat on suoraan varoittanut Kiinaa sen toimista Etelä-Kiinan merellä uhaten, että Kiinan toimilla tulee olemaan seurauksensa.

Mitä seuraukset käytännössä tarkoittavat, jää nähtäväksi – Trump tai Xi Jingping eivät kumpikaan ole osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta kompromissiin Etelä-Kiinan meren tilanteen suhteen.

Suomessa akuuteimmalta tuntuva kriisi lienee kuitenkin Venäjän ja Ukrainan ja siten Venäjän ja EU:n välien kireys Krimin valloituksen seurauksena. Yhdysvaltain valtionsihteeri (secretary of state) James Baker lupasi vuonna 1990 Gorbatshoville, ettei Nato laajene ’tuumaakaan itään päin’. Tästä huolimatta tapahtuva Naton laajentuminen yhä lähemmäs Venäjää kiristää Venäjän ja lännen välejä entisestään. Vaikka Venäjää ei voida enää laskea saman mittaluokan suurvallaksi kuin Yhdys-

TEEMA vallat, sen aseellinen kapasiteetti on yhä merkittävä, ja allianssi Kiinan kanssa tekee lännen ja idän vastakkainasettelusta kriittisen.

Kansainväliset liittoumat yleistyvät globaalin integraation rakoillessa uuden nationalismin aallon myötä. Globaali, legitiimi ja toimiva hallintoelin kuitenkin puuttuu – kuten ennen ensimmäistä maailmansotaa, liittoumat eivät suinkaan estä globaalin sodan syttymistä. Suorien väkivaltaisten konfliktien lisäksi kiihtyvä globaali vesikriisi tulee aiheuttamaan massiivisia muuttoaaltoja, ja niin taloudellista kuin poliittista epävarmuutta. Goldman Sachs on kuvaillut vettä seuraavan vuosisadan öljyksi.

Vesipulan eksponentiaalista kasvua kuvaa hyvin vuoden 1960 kroonisen vesipulan määrän vertaaminen vuoden 2005 tilanteeseen – maailman väestöstä kroonisessa vesipulassa elävien määrä on alle 50 vuodessa noussut 9 prosentista 35 prosenttiin. Tyynenmeren instituutin (Pacific Institute) mukaan väkivaltaiset vesipulasta johtuvat konfliktit ovat nelinkertaistuneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Vaikka ne ovat toistaiseksi pysyneet paikallisessa mittakaavassa, vesipulan ulottaessa kouransa globaaleihin yhteisvesivarantoihin laajempia konflikteja on odotettavissa.

Vaikka maapallon kapasiteetti kestäisi yhä kasvavan populaation kulutuksen, tulevaisuudennäkymät ovat heikot. Teknologian kehityksen myötä ydinaseiden torjunta vaikeutuu entisestään, ja esimerkiksi Yhdysvaltain ilmavoimien päällikkö David Goldfein ennustaa

avaruudessa tai avaruudesta käsin tapahtuvan sodan olevan lähivuosina edessä. Ihmiskunnan kyky tuhota asutus maapallolta on saavutettu jo vuosikymmeniä sitten, ja nyt vaikutukset leviävät interplanetaarisiin mittasuhteisiin. Einsteinin sanoin, kolmannen maailmasodan sotakeinot ovat vielä hämärän peitossa, mutta neljäs maailmansota taistellaan kivillä ja kepeillä (vapaa suomennos). Samaa ajatuskulkua seurasi myös Eisenhower todetessaan, että ainoa tapa voittaa kolmas maailmansota on estää sen syttyminen.

Kysymys ei niinkään enää ole siitä, voiko kolmatta maailmansotaa tapahtua, vaan siitä, kuinka pian se on käsillä. Vaikka tämänhetkiset niin sanotusti paikalliset konfliktit eivät leviäisi globaaleiksi, Yhdysvaltain ja Kiinan taisto maailman johdosta koitunee ennätyksellisen pitkän ”rauhan” kauden kohtaloksi. Mikäli tämä valtataisto pysyy kylmän sodan kaltaisena välien kireytenä ilman todellista sotatilannetta, viimeistään ympäristötuhon saavuttaessa niin kutsuttujen kehittyneiden maiden väestöä haittaavat mittasuhteet, ei sotaa jäljellä olevista resursseista voida estää. Edessämme on siis ihmiskunnan tulevaisuutta horjuttava globaali ja totaalinen kriisi, ja ainoana keinona jatkuvan kasvun ja riiston ylläpitoon voidaan pitää uuden planeetan valtaamista. Sitä odotellessa. P

Neljäs maailmansota 47

MUUTA

Lentävä opiskelija TEKSTI JA KUVAT: ELISE LESKINEN

Kuten monet muutkin opiskelijat, minäkin olen usein viikonloppuisin töissä. Minun tapauksessani viikonloppuna saatan käydä New Yorkissa, Pekingissä, Delhissä tai esimerkiksi kotoisasti Rovaniemellä. Monesti otan läppärin mukaani työreissuille ja teen luentopäiväkirjoja, ryhmätöitä ja reflektiopapereita mukavasti hotellin sängystä käsin.

Vuorokauden layoverilla en välttämättä lähde kiertämään nähtävyyksiä tai kaupunkia, mutta käyn ehdottomasti syömässä paikallista hyvää ruokaa ja ruokaostoksilla. Japanista ostan vihreää teetä ja suosikki salaattikastiketta, New Yorkista ostin kahviin lisättävää kermajauhetta vaniljan makuisena. Yksi makeimpia layovereita oli viime talvena kun teimme yhdessä työkavereideni kanssa päiväretken Taj Mahalille. Vietimme kaksi yötä Delhissä joulun välipäivinä. Vuokrasimme kuljettajan ja auton päiväksi ja ajelimme noin kolme tuntia suuntaansa Agran kaupunkiin ja vierailimme tunnetun mausoleumin pihamailla ja sisällä.

Olen Elise, valtiotieteiden opiskelija ja lentoemäntä. Näiden kahden elämäntyylin yhdistäminen on todella hauskaa ja tuottoisaa. Hauskaa siksi, koska jokainen opiskelija tunnistaa, mitä ihmeitä pieni lomamatka periodien välissä tekee. Minulla näitä työpainotteisia hengähdystaukoja on jatkuvasti ja auringon näkemi-

48

nen marraskuun pimeydessä on uskomattoman ihanaa. Työhöni liittyvät asiat toisaalta nousevat esille myös valtsikan kursseilla. Esimerkiksi helmikuisella antropologian kurssilla tutkimme ryhmätyössämme ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta havainnoimalla lennonselvitysautomaattien käyttöä lentoasemalla. Samassa ryhmätyössä pääsin tutustumaan moneen mielenkiintoiseen artikkeliin lentomatkustamisesta, jotka kiinnostivat ja tukivat asiantuntijuuttani myös toisen ammattini näkökulmasta.

Lentokoneen niin kutsutulla käännöllä lentokentällä tapahtuu valtavasti kommunikaatiota eri työryhmien kesken. Lentokoneeseen ollaan yhteydessä radiolla, maassa miehistö on yhteydessä puhelimella porttivirkailijalle, mekaniikasta saatetaan tulla käymään koneella korjaamassa jotain vikaa, lentokone tankataan ja catering tuo uudet tarvikkeet seuraavaa lentoa varten matkustajista puhumattakaan. Vaatii valtavasti yhteistyötä ja hyvää viestintää saada yksi kone onnistuneesti maahan ja jälleen ilmaan. Matkustamohenkilökunnassa työskentely on ehdottomasti tiimityötä ja hyvä viestintä on siinä ensiarvoisen tärkeää. Olenkin melkoisen sosiaalinen tapaus, sillä yliopiston ryhmätyöt eivät nekään ole harvassa.

MUUTA Kansainvälisyys on myös yksi yhdistävä tekijä.

Olen ollut vaihdossa Moskovassa ja ulkomailla vietetty lukuvuosi sai minut todella arvostamaan yliopiston tarjoamia kansainvälistymismahdollisuuksia. Finnairilla kansainvälisyys on arkipäivää ja osalla lennoista työkieli on englanti, sillä meillä on kollegoina mm. japanilaisia, intialaisia ja thaimaalaisia miehistön jäseniä. Kielitaidosta on tunnetusti asiakaspalvelutyössä aina hyötyä.

Mahtavien työkavereiden kanssa työpäivä taivaalla kuluu hetkessä. Laaja, yli 2000 matkustamohenkilökunnan muodostama verkosto, on myös valtava voimavara.

Opintojen ja työnteon yhdistämisen sivuvaikutuksena saattaa olla ajoittainen väsymys.

Työreissuni ovat usein lyhyitä, yhden yön layovereita, jolloin ei kannata yrittääkään adap-

toitua paikalliseen päivärytmiin. Yksi tärkeä osa matkustamohenkilöstön koulutusta käsitteli aikaeroväsymyksen kanssa kamppailua ja minulla, kuten kaikilla vuorotöissä olevilla, on omat hyväksi havaitut keinot väsymyksestä selviämiseen.

En esimerkiksi valvo öitä kotona Suomessa opiskelujuttuja tehden, vaan nukun makeasti omalla aikavyöhykkeelläni ja opiskelut hoidan päiväsaikaan.

Filosofian maisteriksi valmistuin kesällä 2016, lentoemännän koulutuksen suoritin Finnair Flight Academyssä keväällä 2017. Valtsikan papereita saan vielä hetken odotella, mutta jokainen koulutus on tuonut (ja tuo) lisäarvoa ja asiantuntemusta minulle. Kuulutan poikkitieteellisyyden ja rohkean oppiaineiden ja eri alojen yhdistelemisen nimeen.

49

Haiku poleemille: Poleemi-lehti Saa etsiä parempaa journalismia Päätoimittajii’ lehdes neljä kappalet teitä tervehtii: Kara - ainut on jol’ polhissa pääaine.

Tolkun ääni on.

Milja - innoissaan. tanssii sekä kirjottaa ainoostaan priimaa Onni - haipeissa.

Poleemin nuori toivo jaksaa innostuu Otto - pisin on.

Jykevä ja jämäkkä, skarppina aina!

50

MUUTA

Katseluvinkit Teksti: Mikko Helenius Kuvitus: Elina Nyholm

Kevään perioditauon saavuttua on ahkeralla opiskelijalla vihdoin aikaa heittäytyä hyvällä omallatunnolla sohvan nurkkaan ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. Ohessa neljä ensiluokkaista katselutärppiä, jotka toimivat mainiosti vielä talven pimeyden jälkeenkin.

Madventures (Ruutu+)

Marvel’s The Punisher (Netflix)

Vaikka viimeiseksi jäänyt kolmas tuotantokausi menetti osan alkuperäisestä identiteetistään tavoitellessaan laajempaa kansainvälistä yleisöä, on Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin uraauurtavalla backpacker-sarjalla yhä merkittävä asema suomalaisen televisiotuotannon historiassa. Vuosituhannen alussa alkunsa saanut matkailuohjelma on erittäin konkreettinen osoitus muuttuneesta maailmasta, joskin moni asia on myös pysytellyt entisellään. Madventuresin esille nostamat yhteiskunnalliset epäkohdat ovat monilta osin ratkaisematta vielä kymmenen vuotta sarjan päättymisen jälkeenkin, joten sillä on edelleen paljon annettavaa myös niille yhteiskuntatieteilijöille, joita ei vaivaa akuutti matkakuume.

Vaikka The Punisher olisi pelkkien trailerien perusteella helppo ohittaa pelkkänä veren ja luotien kyllästämänä äijäilynä, kätkee sen ultraväkivaltainen ulkokuori sisälleen Netflixin parhaan Marvel-sarjan. Ensimmäinen tuotantokausi on sekä yllättävän monitahoinen kostotarina että laatuluokan vakoojatrilleri, kun taas toinen kausi keskittyy pohtimaan sitä, että löytyykö äärimmäistä julmuutta nähneen tappokoneen sisältä vielä ihminen, jonka on mahdollista päästää irti väkivallan kierteestä. Sarjaan voi hypätä varsin turvallisin mielin ihan kylmiltään, mutta syvempää taustoitusta kaipaaville voin vahvasti suositella Netflixin Daredevilin toista tuotantokautta.

True Detective (HBO Nordic)

Luther (Netflix)

HBO:n synkkääkin synkemmän rikossarjan ensimmäiset kahdeksan jaksoa muodostavat käytännössä täydellisen sarjan ilman mitään ylimääräistä. Toinen kausi ei valitettavasti vaihtuneiden hahmojen ja uuden tarinan myötä pitänyt allekirjoittanutta otteessaan, ja tänä vuonna ilmestyneet jaksot ovat vielä näkemättä. Olennaisinta True Detectivessa on kuitenkin nimenomaan ensimmäinen tuotantokausi, jonka piinallisen jännittävä ja järkyttävä katsaus ihmismielen pimeyteen palkitsee kärsivällisen katsojan moninkertaisesti.

Vaikka BBC:n Sherlock on vähemmän yllättäen brittien kansallisen tuotantoyhtiön etsiväsarjoista tunnetuin, ei Idris Elban tähdittämällä Lutherilla ole mitään syytä värjötellä Netflixin uumenissa täysin huomiotta. Paikoitellen todella puistattavaksi heittäytyvä sarja esittelee katsojille kattavan joukon toinen toistaan häijympiä persoonia, joita Elban esittämä rikosylikomisario jahtaa Lontoon sateisilla kaduilla toinen jalka tiukasti lain harmaalla alueella.

Toivoa sopii, että alkuvuodesta ilmestynyt viides tuotantokausi löytää pian tiensä myös Suomen valikoimaan. P

51

MUUTA

Sipilä I kaatumisen innoittamana: Suomessa

52

Suomessa aamu valkenee Juha anomuksen jättelee Lehteään katsoo kiroillen, Suosion huomaa viimeisen.

Suomen piti olla kunnossa, Mut neljä vuotta, alaviistossa, Eikä Sampost jaksa välittää, Petteriä ei oo nähnytkään.

Ja tuntijoilla aikaa riittäis, Mut hän ei haluu heitä kuunnella.

Ja sanoo: ”Muutetaan nyt maailmaa, Tää malli tehdään omillaan.”

Juhan ratkaisu kuin ois kaaos “Se on tulos, tai ulo’os.”

Juha pitää vastuun itsellään, Eilen sai viestii frendeiltään: ”Nyt olis uudet vaalit tiedossa, Ja kannatus ei oo kunnossa” Juha pystyyn nostaa kätöset Ja tekee temput viimeiset.

Suosiotaan miettii mielessään, Ei oo mitään menetettävää...

Juha hetkeks pysähtyy, Ja Mäntyniemeen pistäytyy Sale tulee vastaanottamaan, Kukaan ei usko sanaakaan Ja he tapaavat jälleen uudestaan Juha anomuksen ojentaa Ja Sauli vielä muistuttaa, Miten Juha jatkaa hommiaan.

Maailma matkaa radallaan, Päivä nousee uudestaan.

Ei mikään muutu milloinkaan, Paska säilyy ennallaan.

Samat sanat sanotaan, Samat toiveet tuhotaan Ja kaikki toistuu uudestaan Vaalit tulee aikanaan.

Hän luuli lähes selvinneensä, Kun Juha näki silmillänsä, Kuinka viherpunaiset räväyttää, Vaalien yläryhmään.

Juha vääntää tekstii huutaen: ”Nyt loppuu tää matka tuskainen!”

Päivällä kaikki hehkuttaa Ja Sipilä I on legendaa...

Sama vanha juttu Sote on.

Käytyään täysistunnon, Päätti maakunnat perustaa, Teki ison jutun sanoillaan.

Mutta Juha joutuu vaikeuksiin, Ajettiin sote konkurssiin.

Nyt selviä ei sanoistaan, Sotesta puhumattakaan.

Maailma matkaa radallaan....

Maailma matkaa radallaan...

Sanat: Otto Hormio

LEFFAKORNERI

Vice –vallan ihmeellisen hirveät kasvot ROOSA MANTILA & KARA MARTIKAINEN

“Beware the quiet man. For while others speak, he watches. And while others act, he plans. And when they finally rest… he strikes.” -Anonyymi KUVA: ELINA NYHOLM

Dick Cheney oli taitava bluffaaja. Pokeripeleissä hän olisi varmasti pessyt mennen tullen kovimmatkin vastustajansa. Pokerin maailmassa tällainen hiljainen, vähäeleinen vallankäyttö toimiikin.

Siinä vastustajan voittaminen aiheuttaa toiselle lähinnä rahan, ja ehkä maineen menettämistä.

Politiikan saralla hiljainen bluffaaja on vaarallinen, sillä pelikentällä menetettävää on enemmän.

Tosin enemmän on voitettavaakin.

Cheneyn nousua Yhdysvaltojen varapresidentiksi (2001-2009) on kuvattu Vice – vallan oikeat kasvot (eng. Vice) elokuvassa häikäilemättömästi, mustalla huumorilla terästäen. Katsoja huomaa naurahtavansa asioille, jotka eivät reaalimaailmassa ole nauramiselle sallittuja. Mikä saattaa jollekin olla pyhää ja itsestään selvää, kaadetaan jo seuraavassa otoksessa päälaelleen ja asetetaan kyseenalaistettavaksi.

Republikaanipuolue saa osakseen niin paljon lokaa, kuin Trump on sitä vallan aikakautenaan ympärilleen viljellyt. Reiluuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä tämä on sallittua. Elokuva on osakseen saanut syytteitä liian yksipuolisesta ja puolueellisesta politiikan tarkastelusta. Faktojen osalta tarinankerronta onkin vapaalla tulkinnalla höystettyä, joten katsojan on hyvä pitää tämä mielessä elokuvan edetessä.

Elokuvan on ohjannut Adam McKay ja Dick Cheneyn roolissa taituroi Christian Bale.

George W. Bushina nähdään Sam Rockwell, Donald Rumsfeldinä Steve Carell ja Lynne Cheney nä Amy Adams. Oscar ehdokkuuksia elokuvalle ropisi kahdeksan kappaletta. Huikeiden roolisuoritusten lisäksi maskeeraus on ensiluokkaista. Tuskin monikaan tunnistaisi Christian Balea, ellei ennen elokuvaa satu vilkaisemaan kuka roolissa taituroi. Ensiluokkaisten roolisuoritusten lisäksi elokuvan kerronta on McKayn taidonnäyte. Elokuvan kertojaääni on kekseliäs, virkistävä sekä yllättävä, ja on itsessään mustan huumorin ruumiillistuma.

Katsojan tepastellessa elokuvasalista ulos kadulle päässä pyörivät ajatukset vallasta, politiikasta, hyvyydestä sekä pahuudesta. Toteutetaanko politiikkaa vallan tavoittelun vuoksi vai pyritäänkö politiikalla sääntelemään valtaa? Toisten mielestä jonkun hyvät teot saattavat olla pahoja, ja päinvastoin. Elokuvan vahvuutena on ajatusten sekä tunteiden herättäminen. Kesken elokuvan naurat sekä paheksut samaan aikaan. Vallan ihmeelliset ja hirveät kasvot näyttävät itsensä.

53

Päätoimittajat

54

55

56