”
Oikeastaan mitään konkreettista ei tunnu jääneen käteen, mutta liikutus on silti lähestulkoon käsin kosketeltavaa.”
Toinen teesi on Euroopan Unioni, jota Stubb lähestyy pohtimalla yhteistä ulkopolitiikkaa. Ei liene yllätys, että esiin nousee ulkoministerin tyytyväisyys Lissabonin sopimuksen aikaansaantiin. Sen sijaan se tulee yllätyksenä, että hän heti sopimuksen mainitsemisen jälkeen toteaa, ettei ”aio puhua enempää jargonia”. Kulmakarvani kohoavat oitis. En tiedä olenko yksin, mutta minun on vaikea niellä olettamusta, että täpötäysi salillinen Porthaniaan vapaaehtoisesti kerääntyneitä ihmisiä, jotka ovat tulleet kuuntelemaan luentoa maailmanpolitiikan tulevista valtasuhteista, kokisivat tuskalliseksi jargoniksi Lissabonin sopimuksen mainitsemisen. Mutta asiaan. - Lissabonin sopimus ei kuitenkaan kata kaikkea, Stubb huomauttaa. Se luo mahdollisuudet koordinoida paremmin jäsenvaltioiden ääniä, mutta vielä toistaiseksi jättää monet kysymykset avoimiksi. Stubb näkee EU:n tärkeimpinä kumppaneina Yhdysvallat, Venäjän ja Kiinan. Yhdysvalloista seuraa jälleen kasku, mutta tällä kertaa se on aika hyvä – Yhdysvallat ja Eurooppa ovat olleet 60 vuotta naimisissa, joten suhde on hyvällä ja vakaalla pohjalla, vaikka ei epäilemättä niin liekeissä kuin aikoinaan. Yhdysvallat flirttailee jopa muille eikä koe EU:ta ihan niin seksikkääksi kuin aikoinaan, mutta suhde ei ole kaatumassa mihinkään. Piste Stubbille, sillä hymähdän vahingossa ääneen. Venäjän ja EU:n suhdetta käsitellään astetta vakavammalla sävyllä. Mainituksi tulee se kuuluisa reset-nappulan painaminen, joka Stubbin mielestä on todella avannut uuden ajan Venäjän suhteissa niin Yhdysvaltoihin kuin EU:hunkin. Kiinan valitseminen kolmanneksi kumppaniksi ei ole yllätys. Kiinasta Stubb kuitenkin tuntuu puhuvan vähiten ja silloinkin pääpaino on taloudessa. Stubb mainosti Nokiaa
10
Kolmas Stubbin teeseistä on kunnioittava ulkopolitiikka, dignified foreign policy, kuten hän muotoilee. POLEEMI
- EU nähdään usein epäreiluna, hän muistuttaa. – Kaksinaismoralistisena entisten kolonialistivaltioiden klubina. Tässä vaiheessa ulkoministerin puheen katkaisee iloisesti soimaan pärähtävä Nokia. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kaivaa puhelimen taskustaan. - Onneksi se oli sentään Nokia, hän lohkaisee. Seuraavaksi hän esittää hymyillen ennustuksen, että huomenna otsikoista pääsee lukemaan: Stubb mainosti Nokiaa. Ei huono idea. Stubb mainosti Nokiaa, kirjoitan muistiinpanoihini. Vieressä oleva tyttö katsoo oudosti. Kolonialismitaustaa vasten on Stubbin mielestä tärkeää, että EU:n saarnaavana pidettyä asennetta muutettaisiin. Se ei hänen mukaansa tarkoita ihmisoikeusperiaatteiden hylkäämistä vaan tehottomista käytännöistä luopumista. EU:n tärkeimpinä tavoitteina tulee jatkossakin pysyä ilmastonmuutoksen, vapaakaupan ja -markkinoiden sekä ihmisoikeuksien esillä pitäminen. Keinoina pitää EU:lla olla käytettävissään niin keppiä kuin porkkanaakin, kuten mahdollisuus kieltäytyä kauppayhteistyöstä. - Kunnioittava ulkopolitiikka ei tarkoita sitä, ettei vaikeita asioita voisi ottaa esille. On silti tärkeää, että hoidetaan kotipesä kuntoon takaamalla Euroopassa romanien ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet, hän linjaa. Toinen piste Stubbille. Tietenkin kyse voi olla oletusarvoisesti nuorelle, melko liberaalille yleisölle heitetystä syötistä, mutta tällä kertaa nielaisen sen auvoisesti sen enempää kyseenalaistamatta. Stubb katsoo yleisöään äärettömän vilpittömän ja vakavanoloisena enkä henno epäillä hänen tarkoitusperiään. Oikeastaan mitään konkreettista ei tunnu jääneen käteen, mutta liikutus on silti lähestulkoon käsin kosketeltavaa. Peli on päättynyt, eikä voittajaa tarvitse pohtia kauaa. Yleisö taputtaa käsiään ja Alexander Stubb luo vielä kerran kuuluisan hymynsä. Se valaisee meidät kaikki, ihan salin perukoille asti.