Poleemi 1/12 by Poleemi

P o l e e m i 1/12

poleemi

1/2012

Poleeminen = polemiikkia sisältävä, kiistelevä, korosteisen kärkevä, väittelynhaluinen

poleemi

1/2012

ä ä k i r j o i t u s

uonna 2012 tapahtuu paljon. Siksi onkin erityisen mielenkiintoista opiskella valtiotieteitä, ja poliittista historiaa. Pähkäiltävää riittää. Keskeinen vuoden erityispiirre on useat presidentinvaalit eri puolella maailmaa. Suomessa, Venäjällä, Ranskassa ja Yhdysvalloissa käydään tänä vuonna valtionpäämiesvaaleja. Näistä vähiten merkittävät saatiin Suomessa jo päätökseen. Venäjän vaalit ratkesivat myös - bussilastilliset äänestäjiä varmistivat tuloksen. Putinin jatko Venäjän johdossa on toki ollut tiedossa jo kauan. Putinin välit Niinistöön eivät välttämättä muodostu yhtä lämpimiksi kuin presidentti Haloseen. Henkilökemioiden on arveltu olevan haaste, vaikka yhteisiäkin asioita riittää. Molemmat esimerkiksi saivat lopulta yli 60 prosentin kannatuksen vaaleissa. Molemmat ovat lisäksi miehiä, ja oikeistolaisia. Näiden seikkojen vaikutusta henkilöväleihin on kuitenkin vaikea nähdä vain myönteisenä. Herra Putinista on luotu Venäjällä mainetta tiukkana kansakunnan pelastajana, sankarina ja kansojen ystävänä. Samanlainen kommunistiselle perinteelle ominainen henkilöpalvonta tuntuisi Suomessa taas erikoiselta ja tönköltä. Jonkinasteista henkilökulttia kuitenkin liittyy historiallisesti myös Suomen valtionpäämieheen.

otkut ehkä muistavat, että Niinistön kauden ensimmäinen viikko oli erityisen kaunis ja aurinkoinen. Kevät alkoi koittaa uudessa Saulin Suomessa. Virkaanastujaisten parveketervehdystä paikanpäällä seurannut vanhempi rouva kertoi uutisissa tohkeissaan, kuinka taivas aukeni Saulin astuessa ulos vilkuttamaan. Mistä tällainen, jopa kuninkaallinen suosio oikein kumpusi?

Virkaanastujaisten parveketervehdystä seurannut rouva kertoi tohkeissaan, kuinka taivas aukeni Saulin astuessa ulos vilkuttamaan«

Oma tulkintani on, että monarkian kannattajien työnjatkajan Kokoomuksen ehdokkaan, Väinämö I:n, riemuvoitto repäisi pilviverhon taivaalta. Luulenpa auringon hellineen edellisenkin kokoomuslaisen presidentin virkaanastujaisia, vaikka Paasikiven alkukautta varjostikin Neuvostoliiton valvontakomissio. Mutta varjoja riittää Niinistönkin kauden alussa. Todellisuus on auringonpaistetta karumpi, Suomi on tulevan vuoden ja tulevien vuosien aikana merkittävien haasteiden edessä.

äännettävää siis riittää budjettien ja leikkausten järjestelyissä. Kasvuakin pitäisi Suomessa saada aikaan, kai. Tai ainakin siihen saakka, kunnes koko maailma alkaa toimia uudenlaisten periaatteiden pohjalta. Toivon mukaan tänä vuonna käydään yhä parempaa ja laajempaa keskustelua tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä, joita me valveutuneet ihmiset emme voi sivuuttaa. Historia ei ole saavuttanut päätepistettään, vaan elää ja voi hyvin. Francis Fukuyamakin julkaisi alkuvuonna uuden, terävän analyysinsa ”The Future of History”. Tunnettu politologi pureutuu tekstissään aikamme polttavimpiin kysymyksiin, kuten vakuuttavien kasvuohjelmien laatimisen vaikeuteen. Tarvitsemme suosiota kestävämmälle ajattelulle yhteiskunnasta ja hyvinvoinnista, emme niinkään Presidentinlinnan parvekkeelle. Pitää siis muistaa ottaa rennosti, ja olla sopivan poleeminen. Janne Soisalon-Soininen

-vastaava päätoimittaja

poleemi

1/2012

s i s ä l t ö

37. vuosikerta

p o l e e m i toimitus Opinnoista s. 5

Vastaava päätoimittaja Janne Soisalon-Soininen Päätoimittajat Reetta Heiskanen Riina Hyökki Tuomas Lassinharju

Ulkoasu ja taitto Janne Soisalon-Soininen

Kuvitus ja kuvat Mikko Virta Riina Hyökki Janne Soisalon-Soininen Reetta Heiskanen Kannen kuva Janne Soisalon-Soininen Paino Unigrafia Oy Painos 200 ISSN 1235-4412 Sähköposti poleemi-2012@helsinki.fi Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry Poleemi saa HYY:n ainejärjestölehtitukea

Gradupalsta s. 7

poleemi

1/2012

Vaihtopalsta s.6 Puheenjohtajalta s.30

Jälkiviisautta ennen vaaleja reportaasi vaalipaneelista

-Janne Soisalon-Soininen

Kolumni: Hyvät ja Huonot Uutiset on paska ohjelma -Ilmar Metsalo

Vihapuheen jäljillä -Riina Hyökki

Tuol Sleng - Kaakkois-Aasian Kauhuja -Reetta Heiskanen

Presidentinvaalit syynissä pernaa & lappalainen analysoi -Tuomas Lassinharju

Näkökulma: Keski-ikäistynyt Kapinallinen -Topi Houni

Käsilaukkuja ja kotitekoisia pommeja tuntoja elokuvasta"battle of Algiers" -Karla Malm

Tamminiemen Pesä -Teemu Perhiö

Gradukatsaus: Timo t. a. Mikkonen -Tuomas Lassinharju

p i n n o i s t a

pintorintamalla pitää kevään aikana kiirettä suurten asioiden kanssa. Opetusministeriöltä tulleen aloitteen mukaisesti valtiotieteellisessa tiedekunnassa aloitetaan valmistelutyö entistä laajempia kandiohjelmia varten. Tarkoituksena on vähentää tiedekunnan hakuvaihtoehtojen määrää. Nykyäänhän tiedekuntaan halajava voi valita viidentoista hakuvaihtoehdon väliltä. Työ on vasta alkutekijöissään eikä mitään päätöksiä ole tehty, mutta uudistus tulee mahdollisesti vaikuttamaan jo kevään 2014 opiskelijavalinnoissa. Kevään aikana tullaan järjestämään keskustelutilaisuuksia uudistuksen tiimoilta, jotka ovat avoimia koko tiedekunnan väelle ja joista tiedotetaan enemmän kevään edetessä. On vielä vaikea sanoa, miten tämä vaikuttaa meidän oppiaineeseemme. Oma arvioni kuitenkin on, että tiedekunnassa tulee uudistuksen jälkeenkin olemaan ainakin itsenäinen yhteiskuntahistorian oppiaine. Maisteritason opiskeluun uudistushan ei vaikuta. Kannunvalajien opintovaliokunnan toiminta alkaa pikkuhiljaa käynnistyä. Kevään aikana kaikille avoin opintovaliokunta ottaa kantaa muun muassa työn alla olevaan valtiotieteellisen tiedekunnan strategiaan. Kevään aikana, luultavimmin huhtikuun alussa, järjestetään taas totuttuun tapaan poliittisen historian omat oppiainekahvit sekä osastokahvit yhdessä talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa. Kahveilla käydään läpi lukuvuoden aikana kertynyttä palautetta. Omat kehitysehdotukset ja keskustelunavaukset kannattaa ehdottomasti tulla kertomaan. -Eetu Jokela, 1. opintovastaava

poleemi

1/2012

a i h topa l sta

Polhossa neljättä vuotta opiskeleva Simo Ortamo lähti ennen kandidaatiksi valmistumistaan koko lukuvuodeksi vaihtoon Pariisiin. Poleemi kyseli Simon kuulumisia Ranskasta. kelumotivaatiota korkealla. Opintopisteiden eteen on joutunut tekemään vähän enemmän hommia keskimääräiseen valtsikan tedariin verrattuna. Kursseja pääsee valikoimaan kohtalaisen vapaasti, joten olen lukenut kaikenlaista Yhdysvaltain etelävaltioiden kulttuurihistoriasta entisen Neuvostoliiton alueen kansallisuusaatteisiin.

PARIS!

Millaisia käytännön järjestelyjä täytyi tehdä ennen lähtöä? Onnistuin selättämään suurimman osan byrokratiasta ilman suurempaa vaivaa. Kesällä netissä tehtävä kurssi-ilmoittautuminen aukesi kuitenkin näppärästi samanaikaisesti, kun ruotsinlaiva irtautui Olympiaterminaalista. Ilta kului kivasti ravaten buffetista laivan ainoan pätkivän nettikoneen äärelle. Kerro jokin hassunhauska anekdootti vaihtoosi liittyen Missä yliopistossa opiskelet? Olen yleisen valtio-opin vaihtopaikalla yhteiskuntatieteisiin erikoistuneessa Sciences Po -yliopistossa. Koulu on Ranskassa tunnettu poliittisten broilereiden hautomona, jota melkein kaikki viime vuosikymmenten pääministerit ja presidentit ovat käyneet. Sijainti Louvren vastarannalla ydinkeskustassa hankaloittaa lounastamista, kun korttelissa myydään enimmäkseen Louis Vuittonin laukkuja ja Yves Saint-Laurentin mekkoja. Minkälainen yliopistokulttuuri siellä on? Miten opinnot eroavat Suomeen verrattuna? Sciences Po:ssa on mahdollista valita melkein ainoastaan pienryhmäkursseja. Läsnäolopakko, muutaman vuoden nuoremmat ranskalaiset kanssaopiskelijat ja hierarkkinen opetuskulttuuri tuovat välillä elävästi mieleen lukioajat. Toisaalta innostavat ja vaativat opettajat sekä esitelmien deadlinet pitävät opis-

poleemi

1/2012

Asumisolosuhteet ovat Pariisissa tunnetusti vaikeat. Itse asun nykyään pimeästi alivuokratussa suhteellisen hämmentävässä taloudessa, jossa jaan kämpän saksalaisen opiskelijan, Alejandro-nimisen espanjalaisen baarimikon ja vuokranantajan ainoastaan kiinaa puhuvan äidin kanssa. Edellinen soittaa aamuisin kitaralla herkkiä balladeja ja jälkimmäinen kuluttaa iltansa kiinalaiseen televisioviihteeseen. Hampaita pestessäni avautuu sentään näkymä Eiffel-tornille ja Sacre-Coeurille. Kenelle suosittelisit opiskelijavaihtoa Pariisissa? Urbaanista meiningistä, camembertista ja halvasta viinistä pitävälle, joka ei turhaudu supermarkettien matelevantympeään asiakaspalveluun tai ahtaisiin asunto-olosuhteisiin. Suosittelen lämpimästi vaihtoon lähtemistä. Se on kivaa ja siinä oppii kaikenlaista, ei vähiten itsestään!

r a d u p a l s t a

Poliittisen historian opiskelut vuonna 2006 aloittanut Ilkka Kärrylä on edennyt opinnoissaan jo gradua vaille maisteri –vaiheeseen. Ilkan tekeillä oleva opinnäyte tutkii Suomen yritysdemokratiakysymystä.

Kerro tarkemmin mitä gradussasi tutkitaan?

tullut tutkittua kaikenlaisia kyseisen lain säätämiseen liittyviä asiakirjoja.

Tutkin Suomessa 1960- ja 70-luvuilla käytyä keskustelua yritysdemokratiasta, sen retoriikkaa ja käsitehistoriaa. Tuohon aikaan pyrittiin laajentamaan demokraattisia kansalaisoikeuksia työpaikoilla ja lisäämään työntekijöiden vaikuttamismahdollisuuksia. Tavallaan voidaan sanoa keskustelun alkaneen Rafael Paasion vuonna 1966 pitämästä ”telakkapuheesta”, jossa vaadittiin demokratian viemistä tehtaan porttien sisäpuolelle. Keskustelun seurauksena syntyi vuonna 1978 säädetty laki yhteistoiminnasta yrityksissä.

Mitä olet oppinut gradua tehdessäsi? Gradua tehdessä oppii miten omista havainnoista ja aiemman tutkimuksen tuloksista johdetaan monikymmensivuinen johdonmukainen tieteellinen esitys.

Miten päädyit kyseiseen aiheeseen? Aihe on jatkoa kanditutkielmastani. Halusin jo silloin tehdä tutkimusta työelämästä ja työmarkkinapolitiikasta, jolloin Pauli Kettunen ehdotti, että tutkisin kuinka työelämää on käsitelty demokratian soveltamisalana. Kandin jatkaminen graduksi tuntui luontevalta, koska aihe oli mielekäs ja kandintyötä tehdessä huomasi, että aiheesta on vielä niin paljon tutkimatta. Ylipäätään gradua tehdessä pitää lähteä siitä, että aihe on omasta mielestään kiinnostava. Millaista aineistoa olet käyttänyt? Onko sopivaa aineistoa löytynyt helposti? Aineistoa on löytynyt riittävän helposti. Käytän muun muassa SAK:n ja STK:n julkaisemia lehtiä, muita talouden- ja liikkeenjohdon julkaisuja, komiteoiden mietintöjä sekä 70-luvulla aiheesta kirjoitettuja kirjoja. Lisäksi on

Millaisia vinkkejä annat tuleville graduntekijöille? Ainakin sen voisi sanoa, että ei kannata angstata teoria- ja metodikirjallisuuden kanssa. Niistä on oikeasti hyötyä, koska ne auttavat jäsentämään omaa ajattelua ja miettimään tutkimuksen kannalta oleellisia asioita.

Simoa ja Ilkkaa haastatteli Tuomas Lassinharju

poleemi

1/2012

Jälkiviisautta

ennen vaaleja -Mitä

opimme presidentinvaalista

2012?

teksti ja kuvat Janne Soisalon-Soininen kuvat Riina Hyökki

onet ovat vaalien jälkeen todenneet presidentinvaalien olleen tylsät, ja tulosten jo ennalta tiedossa. Asetelmat olivat toki erityisen myönteiset Niinistölle. Ennakkosuosikin asema, yhdistettynä kylmänviileään ja varsin vakuuttavaan esiintymiseen takasivat lopulta kannatuksen kantamisen aina toiseen vaalipäivään asti. On kuitenkin mielikuvituksetonta väittää vaaleja tylsiksi. Vaaleista, ehdokkaista ja vaalikampanjoista löytyi piirteitä, jotka tekivät vuoden 2012 presidentinvaaleista erityiset ja jopa historialliset. Tämä teema oli hallitsevana myös paneelikeskustelussa.

Päällimmäisenä mielessä

eskustelu alkoi panelistien viimeisimpien ajatusten purkamisella. Paavo Lipposen huono menestys näytti kiinnostavan keskustelijoita. Tämä oli epäilemättä yksi vaalien mielenkiintoisimmista huomioista.

» On mielikuvituksetonta väittää vaaleja tylsiksi «

Tammikuun

lopulla yhteiskuntahistorian alumnien Yhistys ry järjesti yhdessä Polhon ja Tason kanssa presidentinvaalipaneelin otsikolla ”Mitä opimme presidentinvaalista 2012?”. Tähän ensimmäisen vaalipäivän alla järjestettyyn tilaisuuteen saapuivat asiantuntevat keskustelijat – Helsingin Sanomien toimittaja, suositun vaaliblogin Perässähiihtäjän isähahmo Unto Hämäläinen, Ylen politiikan toimituksen päällikkö Riikka Uosukainen, Nelosen toimittaja ja Politiikantoimittajat ry:n puheenjohtaja Pasi Tuohimaa, sekä Talouselämän toimittaja Sami Rainisto. Vaikka varsinaiset vaalit olivat vasta edessä, onnistuivat keskustelua vetänyt Alma Median Toni Viljamaa, sekä aktiivinen yleisö virittämään keskustelijat pirteän jälkiviisaaseen analyysiin. Monia aiheita nousi esiin, joista muutamia on nyt tarkoitus nostaa esiin.

poleemi

1/2012

Uosukainen nosti esiin sukupolvikysymyksen, ikään kuin osaselityksenä raskaan sarjan ehdokkaan Lipposen huonoon menestykseen. Hän pohti painavien ehdokkaiden kuten Väyrysen ja Lipposen ajan menneen jo ohi. Politiikkaa vähän seurannut nuori ei välttämättä enää edes tiedä kuka Lipponen on, tai mitä hän on tehnyt. Vaalit olivat joillekin tässä suhteessa opettavaiset. Unto Hämäläisellä oli päällimmäisenä mielessä niin ikään demarien ehdokkaan surkea tilanne. Demariehdokkaan alle kymmenen prosentin kannatus oli SDP:n 30 vuoden presidenttiputken jälkeen historiallisen huono. Presidentit eivät toki edusta puoluettaan tai osallistu puoluepolitiikkaan, mutta kansalasten mielissä puolueen ehdokas mielletään helposti myös puolueen presidentiksi. Pasi Tuohimaa taas korosti Niinistön suvereenia asemaa vaaleissa. Niinistö oli jo lähtökohtaisesti muutos, ja muutos taas se, mitä kansalaiset kaipasivat. Tässä oli keskeinen syy Niinistö menestykseen ja kannatuksen säilymiseen korkeana vaalipäivän jo lähestyessä.

Tuohimaan ajatuksista ammentaen ei ehkä ollutkaan niin yllättävää, että Lipposen kannatus oli huono demaripresidenttien vuosikymmenien putken jälkeen. Toisaalta Lipposen heikon kannatuksen takana oli varmasti merkittävämpiäkin tekijöitä. Vaalien ns. ”one-linerit” nostettiin myös esiin, ja nimenomaan niiden heikkous. Lipposen ”Pöö” oli toki tuolloin jo kaikkien korvilla, mutta informatiivisempien mainoslauseiden kantavuus jäi sittenkin esimerkiksi eduskuntavaalien tai viime presidentinvaalien tasosta. Monet kummastelivat, minä mukaan lukien, Niinistön mainoslausetta -”Presidentti on Työ”. Kyllähän sen ymmärtää kun sitä ryhtyy itselleen mielessään selittämään, mutta kehno se on. Kuuden vuoden takaiset ”Työväen Presidentti” ja ”Vastakkainasettelun aika on ohi", olivat selkeitä ja iskeviä. Ehkäpä näiden vaalien epämääräinen iskulause olikin tarkoitettu vain yhdeksi rattaaksi Niinistön jokseenkin jopa tavoitteellisen mitäänsanomattomassa kampanjassa. ”Antijytky” oli panelisteilla myös kielenpäällä. Ilmiö oli kantava, mutta yhtä kantavaa iskulausetta kuin ”Tuli iso Jytky!”, on vaikea lanseerata. Toki Haavistolaisten ”Kakkonen on Ykkönen” oli hyvä lause. Mutta ei ehkä kuitenkaan niin hyvä, kuin henkilökohtainen suosikkini ”Tänään on Tilipäivä!”, josta Tuohimaa onnekseni muistutti myös vaalipaneelissa. Iskulauseet eivät tietenkään ratkaise tuloksia, vaikka ovatkin tärkeitä tunnelman nostattajia. Tämä oli myös keskustelussa kaikkien yhteinen kanta. Haavisto-ilmiö joka tapauksessa kantoi lopulta toiselle kierrokselle, aivan kuten keskustelijat ounastelivat. Samaa saattoi arvioida yleisön perusteella. Noin kaksi kolmasosaa käsistä nousi, kun kysyttiin ketkä täällä ovat Haaviston leiriä.

Valtaoikeudet puntarissa

aalipaneelin alla tuli Mauno Koivistolta mielenkiintoinen avaus. Hän oli myöntänyt harmittelevansa aktiivista rooliaan valtaoikeuksien karsimisen alullepanijana oman kautensa alkupuolella. Hänen huolenaan oli

Demariehdokkaan alle

kymmenen prosentin kannatus oli SDP:n 30 vuoden

presidenttiputken jälkeen historiallisen huono«

poleemi

1/2012

ennen kaikkea se, kuinka valtionpäämiehen liiallista karsimista vastaan. Tämä tuskin tuli valtuudet riittävät keskusteluissa muiden mai- monelle yllätyksenä. den ulkopoliittisen johdon kanssa. Karnevaalitunnelmankin Väyrynen oli Toinen huolenaihe liittyi presidentin roo- omaksunut. Koomikon roolilla menestyminen liin hallitusta muodostettaosoitti, että asiakysyessa. Vaikeassa tilanteessa, mysten painoarvo oli askaasta vaalita kuten 2011 eduskuntavaajokseenkin toissijainen lien jälkeen, ei presidentin äänestyspäätöksiä tehtulisi Koiviston mielestä olla vasta ei helpolla luovu täessä vain sivustakatsojan roolista vaikka valtaoikeuk Vilkas keskustelu sa. valtaoikeuksista joka Kaikella kunnioituksella sien karsiminen antaakin tapauksessa kertoo siiMauno Koivistoa kohtaan, tä, ettei aihe ole uuden kuulostaa tällainen ajattelu sille aihetta perustuslain myötä jokseenkin vanhanaikaiedelleenkään loppuun selta. Vanhat ihmiset kaipaavat aina vanhoja käsitelty. Saa nähdä kuinka tilanne kehittyy aikoja. Näin teki tässä tilanteessa myös pian Niinistön kaudella. Nyt niin presidentti kuin 90-vuotias Koivisto. pääministerikin ovat Kokoomuksesta. Unto Hämäläinen kuitenkin totesi avauksen olleen Koivistolle tyypillinen. Koivistolla Yllätyksiä? oli perinteisesti vahva, ohjaileva ote politiikassa. Tässä suhteessa luotan toimittajakonkari Hämäläisen arvioon. Epäilemättä Koivisto on uoden 2012 presidentinvaalit osoittivat, edelleen verrattain terävässä kunnossa. että perinteinen maakuntakiertäminen ja pitkäjänteinen jalkatyö tuottavat edelleen tuMyös vaalitavasta syntyi keskustelua valta- losta. Tämä oli monille yllätys. oikeuksista puhuttaessa. Onko vaalitapa liian Väyrysen ehdolle asettumisen prosessi oli raskas presidentin valtaoikeuksiin nähden? suorastaan nolo ja myötähäpeän kyllästämä Tämä epäsuhta oli niin ikään yksi Koiviston tapaus. Hän kuitenkin saapui maaliviivalle keskeisistä huolenaiheista. Keskustelijat olivat voittajana. Tästä innostuneena Väyrynen nälähes yhtä mieltä siitä, että kysymys on aiheel- kee toiveissaan itsensä jo pääministerinkin paikalla. linen. Vaaliväittelyissä puhuttiin jatkuvasti monista sellaisista asioista, joihin presidentti ei Maaseutumatkat yllättivät, mutta sosiaaaktiivisesti voi lainkaan vaikuttaa. Miksi kan- linen media ei niinkään. Toki molemmat toisan mandaattia haetaan sellaisten asiakysy- sen kierroksen ehdokkaat olivat aktiivisimpia mysten perusteella, jotka eivät kuulu valtion- myös sosiaalisessa mediassa. Ennennäkemättömän suurta massaliikettä ei mediassa kuipäämiehen valtaoikeuksien piiriin? tenkaan syntynyt. Haaviston keskeinen vaaliase oli selvästi Presidentinvaalit ovat historiallisesti olleet Suomen suosituimmat vaalit. Raskaasta TV-esiintyminen. Nimenomaan tätä kautta vaalitavasta ei helpolla luovuta, vaikka valtaoi- hän nousi huomion keskipisteeseen. Perinteikeuksien karsiminen antaakin sille aihetta. Pe- sempi media vei edelleen voiton sosiaalisesta mediasta. rinteet haalistuvat valtaoikeuksia hitaammin. Vaalien viihdearvo on myös aihetta nostaa esiin. Uosukainen muistutti vaalien karnevali- Lipposen surkea menestys kertoi selvästi soitumisesta. Ihmiset haluavat juhlahumua ja myös SDP:n heikosta tilasta. Unto Hämäläinen kansallista karnevaalitunnelmaa. Tämä saattaa totesi odottaneensa kuukausikaupalla, milloin osaltaan vaikuttaa raskaan vaalitavan säilyttä- demarien vaalikampanja alkaa. Missä olivat ne ay-liikkeen tukemat kammisen puolesta. panjavoimat, jotka petasivat paikkaa aiemmille Väyrynenkin osallistui keskusteluun toivot- presidenteille aina Koivistosta alkaen? Hämätamalla Koiviston omantunnontuskat terve- läisen mielestä vaalien suurin arvoitus oli Liptulleiksi, ja ilmoitti olevansa valtaoikeuksien posen kampanja, joka ei koskaan alkanutkaan.

»R

poleemi

1/2012

k o l u m n i ilmar metsalo

Huumorille tulee olla sijaa myös ajankohtaisohjelmissa. Sen sijaan alapäähuumoriin perustuvan viihdeohjelman naamiointi ajankohtaisohjelmaksi on väärin.

yvät ja huonot uutiset –ohjelmalla oli kaikki mahdollisuudet olla hyvä ohjelma. Ajankohtaiset teemat, joista viisi terävää ja sanavalmista panelistia keskustelevat. Mitä muuta valtiotieteiden opiskelija voi televisiolta toivoa? Tätä on kaivattu. Nelosen nettisivut määrittelee ohjelman suomenkielisellä termillä comedy panelshow. Vitsailun selkärangaksi on luotu päälleliimatuntuntuinen kilpailu, jossa arvaillaan kansan syvien rivien käsityksiä uutisista. Sarjan nimi on kieltämättä nokkela, mutta mitään mielenkiintoa kisailu ei ohjelmaan tuo. Ohjelma liikkuu ennalta arvattavasta vitsistä toiseen kiusallisen jutustelun ja käsinkirjoitettujen kommenttien saattelemana. Lopuksi paljastetaan ”Suomen kansan pulssilla” ollut, eli eniten oikein vastannut panelisti. Kuinka kiehtovaa.

Hyvät ja huonot uutiset voisi olla mielenkiintoisempi ohjelma ilman Uutisvuodon asettamaa rimaa. Ajankohtaisista asioista naljailu voi parhaimmillaan olla nerokasta ja erittäin viihdyttävää, mutta jos Kim Jong-il looking at things on ulkomaanuutinen, niin jotakin hyvin olennaista on ohjelman käsikirjoittajilta mennyt ohi. Hyviä uutisia valittaessa ollaan tekemisissä vakavan ongelman kanssa ja sen ydin on uutisten viihteellistäminen. Kivoja uutisia on paljon rattoisampi katsoa kuin vakavia. Klikataan netissä auki vain hassuja artikkeleita tai linkitetään söpöjä eläimiä facebook-kavereille. Uutisten viihteellistäminen on yksinkertaisesti väärin. Jos menestys lasketaan ostettujen lehtien ja yhä enenevissä määrin klikattujen juttujen perusteella, ei ole ihme että ilmoille puskee otsikoita kuten ”Tältä näyttää vampyyrinainen!” (IS 3.2.) tai ”Playboy-pupu kehitti seksikkään puuhapaketin” (IL 3.2.).

”Taidatte olla pelkkiä paskahousuja ja tyhjätaskuja”,

kuten Kekkonen olisi sanonut«

p o l© e e mNelonenMedia i 1/2012

teksti ja kuvitus riina hyökki

vihapuheen

jäljillä

Eurooppaa ravistelevat lisääntyvät äärioikeistolaisten liikkeiden iskut, populistien kannatuksen kasvusta kohistaan ja epävarmuuden ajat nousevat kouluiskujen ja vihamielisen nettikirjoittelun myötä yhä useamman tietoisuuteen. Vihapuheesta on tullut jokapäiväinen käsite.

altiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoilla oli syyslukukaudella 2011 mahdollisuus pohtia vihapuheeseen liittyvien ilmiöiden syitä ja seurauksia laajemmin viestinnän professori Leif Åbergin luotsaaman avoimen luentosarjan myötä. Kurssi, joka kantoi nimeä ”Viha ja valta – ääri-ilmiöitä nyky-yhteiskunnassa” sai alkunsa oikeastaan jo Norjan ampumavälikohtauksen jälkeisissä tunnelmissa, kun joukko tutkijoita kokoontui yhteisellä luennolla käsittelemään tapahtunutta, sen taustoja ja merkityksiä. Tästä kehittyi idea avartaa näkemyksiä lisää hyödyntämällä useiden eri oppiaineiden ja alojen tutkimusta. Ilmiöstä tekee vaikeasti lähestyttävän se,

poleemi

1/2012

että vihapuhetta on lähes mahdoton määritellä. Jo juridisesti on hankalaa vetää rajoja sille, mikä on hyväksyttävää. Alankomaalaisen poliitikon Geert Wildersin koraaninvastaisesta Fitna-elokuvastaan saamat syytteet kumottiin lopulta siksi, ettei tämä ollut kritisoinut muslimeja itseään, vaan islamia. Vihapuhe liitetään nimenomaan äärioikeiston toteuttamaksi toiminnaksi, vaikka monet tutkijat ovat todenneet, että useat äärioikeistolaisiksi luokitellut ryhmittymät ovat ideologioiltaan varsin vasemmistolaisia. Kenttä on niin laaja, ettei koko Euroopan populistisia puolueita voi automaattisesti lykätä saman otsakkeen alle. Silti Viha ja valta -kurssilla ilmeni lukuisia yhtymäkohtia, joiden avulla ilmiöstä voi ainakin osittain saada kiinni.

Iso paha Internet?

nternetin roolista vihapuheen mahdollistajana käydään kiivasta keskustelua. On totta, että ratkaisevia muutoksia on tapahtunut tavassamme ilmaista turhautumistamme yhteiskuntaan. Lisäksi mielipiteitä ja propagandaa on helpompi levittää sosiaalisen median ja nopeamman teknologian avulla. Tavallista käyttäjää voi sokaista tämä mahdollisuus käyttää valtaa, kun ennen kylänraitilla lauotuilla mielipiteillä voi nyt tavoittaa vaikka kansalliset pääuutiset. Kun tähän uuteen vapaudentunteeseen ei ole totuttu, ovat seuraukset arvaamattomia. Toisaalta verkko on osatekijä yhteiskunnan muuttumisessa vihapuheelle myönteisemmäksi luodessaan vastuuvapauden harhan. Kyse on tietynlaisesta turtumisesta, kun tavalliset aikuiset päätyvät kinastelemaan pikkuasioista keskustelupalstoilla, ja jyrkkiäkin julkisia sanankäänteitä pystytään jälkeenpäin selittelemään huumorikortilla. Tällainen maton alle piilottaminen muokkaa huomaamatta toleranssia hyväksyvämmäksi arkipäivänkin vihakommentteja vastaan.

Me ja ne toiset

ihapuheeseen liittyy kiinteästi myös ryhmäytyminen ja eron tekeminen muihin. Politiikan tutkija Emilia Palosen mukaan toiseuden määrittely on välttämätöntä ympäröivän todellisuuden jäsentelemiseksi. Saman tulkinnan löytää sosiologi Zygmunt Baumanin ajatuksista: niin sanotun sisäryhmän olemassaolo edellyttää myös ulkoryhmän olemassaoloa. Eri asia kuitenkin on, missä määrin tämä oikeuttaa muiden ryhmien vihamielisen kyseenalaistamisen. Tässä tärkeäksi muodostuu myös merkitysten jakaminen yhteisön sisällä. Identiteet-

tiä määritetään vahvasti historian kautta, tai ainakin sitä on helppo käyttää tunteisiin vetoavana aseena rakentamaan yhteisöllisyyttä. Tietämättömyyden hyväksikäyttö auttaa myös levittämään vihapuhetta. Käytännössä pelko Eurooppaa uhkaavasta islamista on useimmiten vihapuheen taustalla, ja sitä harjoittavilla ryhmillä on laajat kansainväliset verkostot. Sotahistorian tutkija Jussi Jalonen on perehtynyt eurooppalaiseen islamvastaisen alakulttuurin piirteisiin.

ennen kylänraitilla lauotuilla mielipiteillä voi nyt tavoittaa vaikka kansalliset pääuutiset«

Hänen mukaansa useat islamvastaiset järjestöt, kuten SIOE (Stop Islamisation of Europe) lukuisine maakohtaisine alajärjestöineen, vetoavat eurooppalaisen historian menneisiin islaminvastaisiin taisteluihin. Islamin vastustajat myös ilmaisevat avoimesti tukeaan Israelille, ja hälyttävästi myös kristityille serbeille, mikä on Jalosen mukaan käänne aikaisempiin asenteisiin. Myös Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik julisti manifestissaan Kosovon sodan olleen Lännen petos sivilisaatioiden taistelussa. Jalonen huomauttaa vielä, ettei maltillisten muslimijärjestöjen kannanottoja ole juuri keskusteluissa huomioitu. Esimerkiksi Muslims for UK -järjestö on julkistanut vahvoja sovittelevia mielipiteitään, mutta saanut vihat niskoilleen sekä äärimuslimeilta että islamin vastustajilta. Hän peräänkuuluttaa myös eurooppalaisten uskonnollisen identiteetin ja perinteen tiedostamista. Jalosen mukaan uskonnollista keskustelua on mahdotonta käydä, jos eurooppalaiset eivät ymmärrä uskontoa elä-

poleemi

1/2012

poleemi

1/2012

Muslims for UK -järjestö on julkistanut sovittelevia mielipiteitään, mutta saanut vihat niskoilleen niin äärimuslimeilta kuin islamin vastustajiltakin«

mäntapana. Toisaalta moni islamin vastustajista tunnustautuu kristityksi, jolloin tämän vähemmistön pelkona on myös kristinuskon häviäminen. Tärkeä läpi kurssin viljelty huomio on myös se, että valta on poikkeuksetta sillä, joka ensin ehtii määritellä käsitteet. Islamvastaisuudessa tämä näkyy siinä, kuinka termi jihad on valjastettu taistelun teräväksi aseeksi. Vastajihadiksi kutsutun taisteluhurmoksen synnyttyä on enää turha huudella, että suurimmalle osalle muslimeista jihad merkitsee yksilöllistä pyhää sotaa – ei suinkaan eurooppalaisten arvojen tuhoamiseksi, vaan kunkin sisäistä pahuutta vastaan. On kuitenkin muistettava, että määritelmät muuttuvat kaikkina aikoina. Kielellisyydestä tuli Viha ja valta -kurssilla esiin muitakin oleellisia muistutuksia. Kielen avulla konstruoidaan toimintaympäristöä, puheen piirtäessä kuvaa siitä, millaisessa maailmassa haluamme huomenna elää. Näin ollen vain sillä, mistä nyt puhutaan, on siis mahdollisuus toteutua. Tämä osoittaa myös kriittisen keskustelun olevan merkki orastavasta muutoksesta, ei välttämättä asenteiden suoranaisesta kärjistymisestä.

Vihapuhetta Suomessa

illainen on sitten suomalaisen yhteiskunnan kosketuspinta vihapuheeseen? Satunnaisista kohua herättäneistä kommenteista huolimatta Suomessa on jokseenkin jo toivuttu viime kevään eduskuntavaalien jytkystä. Ulkomailla saatiin huokaista helpotuksesta presidenttiehdokas Pekka Haaviston saaman suosion ja mediamylläkän osoittaessa, ettei Suomessa ehkä sittenkään olla maahanmuuttajia aivan vielä lahtaamassa. Jussi Jalonen muistuttaakin, että vaikka perussuomalaiset on helppo luokitella samaan lokeroon eurooppalaisten äärioikeistolaisten puolueiden kanssa, täytyy muistaa ottaa huomioon myös puolueen sisällä vallitsevat nyanssit. Silti lintukotoon on vielä matkaa täälläkin. Yhteiskunnan jakautumisen kärjis-

tyminen on vakava uhka, kun eri osapuolten puhuma kieli ja mielenmaisemat poikkeavat yhä enemmän toisistaan. Keskiluokkaistuneessa Suomessa kyse ei ole enää vain työväestön ja ”ylemmän luokan” välisestä jaosta, vaan syyt ovat monimuoto semmat. Tuloerot ja kaupunkien eriytyminen muun maan arjesta ovat yksi osa ongelmaa. Epävarmoina aikoina ”me ja muut” -ajattelun tarve kasvaa entistä suuremmaksi, jolloin on ymmärrettävää, että yksilöt tarrautuvat siihen yhteisöön, jota on ennen pidetty itsestään selvänä – kansallisvaltioon. Nationalismi katsotaan menneeksi aatteeksi pääosin koulutetun väestön näkökulmasta, mutta suurelle osalle väestöstä se on yhä luonteva identiteetin rakennusaine ja tapa jäsentää maailmaa, eikä ihmisten ole helppo ymmärtää, miksi se tulisi nyt hylätä. Eduskuntavaalihumu osoitti punaisen langan olevan täysin hukassa, kun keskustelu painottui epäolennaisiin yksityiskohtiin ja vastapuolen leimaamiseen, jolloin itse asian puiminen jäi lähes aina perussuomalaiset vastaan muut -asettelun jalkoihin. Vaalien jälkimainingeissa näkyi ihmisten turhautuminen puolueiden jäsenmäärien ailahdellessa: keskustelu oli jäänyt puolitiehen.

Maahanmuuttokeskustelu saattaa olla pelkkä ilmiön pintaraapaisu«

Todellista vastapuolen kuuntelemista ja silmien avaamista tarvittaisiin juuri siksi, että tosiasialliset ongelmat ja vaikuttimet voivat piillä syvemmällä. Maahanmuuttokeskustelu saattaa olla niin Suomessa kuin muuallakin pelkkä ilmiön pintaraapaisu. Kahtiajakautuminen vaatisi suurempaa huomiota osakseen, jotta ilmiötä voitaisiin ymmärtää ja hallita. Eriävillä mielipiteillä on oltava vastaisuudessakin tilaa, ja siksi sovittelevuutta ei ole syytä unohtaa.

poleemi

1/2012

16 16

poleemi

1/2012

Tuol Sleng TEKSTI

KUVAT

reetta heiskanen

37 vuotta sitten punakhmerit marssivat Kambodžan pääkaupunkiin Phnom Penhiin ja lähettivät ihmiset pakkotyöleireille maaseudulle. Vaikka kambodžalaiset ovat maailman hymyilevintä kansaa, paljastaa vierailu Tuol Slengin kansanmurhamuseossa, mitä pinnan alla piilee.

poleemi

1/2012

Tuntuu uskomattomalta, että Keav on kokenut kansanmurhan, menettänyt perheensä ja seisoo nyt jakamassa historiaa eteenpäin«

kootteri kaartaa vanhan koulun eteen. Kun hyppään pois kyydistä, kuski huikkaa ”Enjoy!”. En voi olla naurahtamatta. Olen varma, että seuraavat kaksi tuntia Tuol Slengin museossa eivät ole ainakaan hauska kokemus. Tuol Sleng toimi vuosina 1975– 1979 noin 12 000 kambodžalaisen teloituskeskuksena. Punakhmerit kutsuivat paikkaa nimellä ”Security prison 21” eli S-21. Rakennus Phnom Penhin keskustassa on vanha koulu, jonka luokkahuoneet muutettiin punaisten khmerien toimesta kidutuskammioiksi ja selleiksi. Teloituskeskus on säilytetty entisellään ja muutettiin vuonna 1980 museoksi. Kierros Tuol Slengissä alkaa oppaan johdatuksella. Opas Keav tervehtii leveällä, kambodžalaisella hymyllä ja johdattaa minut ensimmäiseen huoneeseen. Se on tyhjä luokkahuone, jonka keskellä on vanha, rautainen sänky. Seinällä on kuva verisestä, kuolleesta vangista sidottuna samaiseen sänkyyn. Kun vietnamilaiset saapuivat vuonna 1979 vapauttamaan Phnom

1/2012 1818 p op loe el me ei m i 1/2012

Penhin punakhmerien vallan alta, löysivät he Tuol Slengistä 14 viimeistä vankia, kaikki kidutettuina kuoliaiksi. Näiden vankien valkoiset haudat sijaitsevat Tuol Slengin pihamaalla.

Keavin tarina

anhassa luokkahuoneessa Keav kertoo oman tarinansa. Hän oli kahdeksanvuotias ja asui Phnom Penhissä perheensä kanssa kun punakhmerit valtasivat ja tyhjensivät kaupungin vuonna 1975. Myös Keavin perhe lähetettiin työleirille maaseudulle lähelle Vietnamin rajaa. Perhe työskenteli vuorokauden ympäri ja kärsi samalla nälästä. Kahden vuoden työnteon jälkeen punakhmerit tappoivat Keavin isän, äidin ja veljen. Isä oli ollut edellisen hallinnon kannattajia ja punakhmerit saivat tämän lopulta selville. Perhe oli kuulunut myös paremmin toimeentulevaan kambodžalaiseen keskiluokkaan, mikä ei sopinut punakhmerien ajatukseen uudesta agraariyhteiskunnasta, jossa kaikki ovat ”samanarvoisia”.

Keav ja hänen siskonsa jatkoivat työntekoa leirillä. Olot pahenivat nopeasti ja koska punakhmerit vaihtoivat työleireillä viljellyn ruoan kiinalaisten aseisiin, ei kambodžalaisille jäänyt ruokaa. Lopulta vuonna 1978 Keav pääsi rajan yli Vietnamiin ja siellä pakolaisleirille. Takaisin Phnom Penhiin hän palasi kaksi vuotta myöhemmin. Vaikka Keav kertoo tarinaansa varmasti päivittäin, liikuttuu hän silti. Kuulijalle se on erityisen ravistuttava. Tuntuu uskomattomalta, että Keav on kokenut kansanmurhan, menettänyt perheensä ja seisoo nyt tässä jakamassa Kambodžan historiaa eteenpäin – jotta sitä ei unohdettaisi.

Menneisyyden haamuja

uol Slengin vaikuttavin osa ovat vangeista otetut mustavalkoiset valokuvat. Jokaisesta vangista otettiin kasvokuva ja myös kidutusten jälkeiset ruumiit tallennettiin filmille. Kun vietnamilaiset löysivät vankilan vuonna 1979, löysivät he myös

Monet kambodžalaiset ovat vihdoin saaneet kokea oikeuden voittaneen«

sadat valokuvat. Nämä ovat nyt esillä lasivitriineissä. Vangit tuijottavat vierailijaa silmissään tyhjä katse. Keskipäivän auringossa vierailijan oma ilme heijastuu lasista takaisin. Tuntuu kuin vangit olisivat yhä edelleen Tuol Slengissä. Vaikuttavin kuvista on otettu naisesta vauva sylissään. Naisen ilme on uhmakas, mutta samalla katse tyhjä. Tarina ei kerro kuinka heidän kävi.

Oikeuden eteen

useo on täynnä tarinoita. Yksi huoneista kertoo myös niistä, jotka työskentelivät punakhmerien puolella. Seinältä löytyy Prumnimisen miehen kuva ja alta teksti: ”En kadu työskennelleeni Khmer Rougelle. En ollenkaan. Ei minulla ollut vaihtoehtoa. Mutta haluan, että murhaajat joutuvat vastuuseen. Se estää vastaavanlaista tapahtumasta uudestaan.” Vaikka kansanmurhan alkamisesta tulee pian kuluneeksi 40 vuotta, yhtäkään punakhmerien johtajista ei onnistuttu saamaan oikeuden eteen.

Ei ennen helmikuuta 2012. Vierailuni ajoittui samalle viikonlopulle kuin Tuol Slengin entisen johtajan Kaing Guek Eavin eli Duchin viimeinen oikeudenkäynti. 3.2.2012 Duch tuomittiin elinikäiseen vankeustuomioon. Duch on ensimmäinen Khmer Rougen johtajista, joka joutuu kohtaamaan tekonsa. Monet kambodzalaiset ovat vihdoin saaneet kokea oikeuden voittaneen.

tä, kidutettiin heitä niin kauan kunnes he myönsivät jonkin asian, mitä eivät todellisuudessa olleet tehneet. Monet vangeista eivät kestäneet raakoja kidutusmenetelmiä ja valehtelivat olleensa ennen ”väärän” puolueen jäseniä. Monissa tunnustuksista ei ollut mitään järkeä. Hu Nim nimisen miehen tunnustus päättyi sanoihin ”I am not a human being, I am an animal”. Tästä vartijat saivat syyn tappaa hänet.

Vankien elämää

Selviytyjät

un kierrokseni Keavin kanssa päättyy, saan vapaasti kierrellä rakennuksissa itsekseni. Paikalla ei ole juurikaan turisteja ja monissa huoneista olen yksin. Sellit, joissa osa vangeista on virunut vuosia, ovat käsittämättömän pieniä. Sellien lattioilta löytyvät vielä rautaketjut, joilla vangit kiinnitettiin seiniin tai lattiaan. Ruuaksi vangit saivat neljä lusikallista vetistä riisiä päivässä. Koska punakhmerit eivät kannustaneet tappamaan vankeja ilman syy-

uol Slengistä selvisi ulos seitsemän ihmistä. Kaksi heistä on edelleen elossa. Tapaan 81-vuotiaan Chum Meyn museon pihalla. Hän on paikalla myymässä kirjaansa. Silmät ovat eloisat ja hymy leveä. Harmi, että herra ei puhu sanaakaan englantia. Tuol Sleng on tärkeä vierailukohde jokaiselle Kambodžan kävijälle. Ei ole parempaa paikkaa, missä oppia upean maan synkästä historiasta. Kun kävelen portista ulos, vilkuttaa Keav perääni kunnes käännyn kulman taakse.

poleemi

1/2012

PRESIDEN syynissä teksti tuomas lassinharju

Suomen tasavallan 12. presidentti on astunut virkaansa. Vaikka tasav-

allan presidentin oikeuksia kavennetaan ja poliittinen valta siirtyy yhä enemmän muille instituutioille, presidentinvaalit herättävät tunteita ja keskustelua. Presidentinvaaleissa esiintyvät ilmiöt kiehtovat politiikan tutkijoita siinä missä muidenkin vaalien tulokset. Vaikka presidentinvaaleista puhutaankin henkilövaaleina, vaalien tuloksilla vaikuttaisi olevan myös pidemmän aikavälin sisäpoliittisia vaikutuksia. Esimerkiksi keväällä 2011 lopulliseen tuhoonsa manattu keskusta on noussut gallupeissa uuteen nousuun Paavo Väyrysen odotettua paremman menestyksen myötä. Poleemi kyseli kahdelta politiikkaa läheisesti seuraavalta asiantuntijalta näkemyksiä ja kommentteja presidentinvaalien puhutuimpiin ilmiöihin. Haastattelimme Suomen Kuvalehden toimittajaa Tuomo Lappalaista (myös Polhon alumni, toim. huom), sekä politiikkaa aktiivisesti tutkivaa Turun Yliopiston poliittisen historian dosenttia Ville Pernaata.

poleemi

1/2012

TINVAALIT Haavisto-ilmiö

aikka Sauli Niinistö valittiinkin kaikkien aikojen suurimmalla äänimäärällä tasavallan presidentiksi, vuoden 2012 vaalit tullaan muistamaan ennen kaikkea Pekka Haavistosta ja häneen kohdistuneesta Haavisto-ilmiöstä. Vain kahdesti suoran kansanvaalin aikana toiselle kierrokselle on päässyt pienemmän puolueen ehdokas: vuonna 1994 RKP:n Elisabeth Rehn ja tänä vuonna vihreiden Pekka Haavisto. Mutta miksi juuri vihreiden ehdokas pärjäsi vaalissa näin hyvin? Minkä takia vastaava ilmiö ei ole onnistunut esimerkiksi vihreiden edelliseltä presidenttiehdokkaalta Heidi Hautalalta? Tuomo Lappalainen: Haavisto oli kansalaisvaltuuskuntineen alusta asti laajemman joukon kuin vain vihreiden ehdokas. Hän oli erityisesti televisiossa selvästi parempi esiintyjä kuin Hautala, eikä hän herättänyt samalla tavalla negatiivisia tunteita; Hautala oli aikoinaan varsin korkealla erilaisten mielipidekyselyjen inhokkilistoilla. Lisäksi Hautala kärsi siitä, että monet, jotka olisivat periaatteessa voineet äänestää häntä, menivät suoraan Tarja Halosen taakse. Haaviston loppunousu perustui myös osaksi taktiikkaan, kun punavihreä "suvaitsevaisto" alkoi galluplukuja seuraten miettiä, kenellä sen

ehdokkaista olisi parhaat mahdollisuudet ohittaa Paavo Väyrynen.

»vuoden 2012 vaalit tullaan muistamaan ennen kaikkea Pekka Haavistosta« Ville Pernaa: Pekka Haaviston kampanja onnistui kokonaisuudessaan hyvin. Hän vaikutti hyvin motivoituneelta, ja hänestä sai kuvan, että hän oli mukana tosissaan. Televisiokeskusteluissa Haavisto esiintyi hyvin, voisi sanoa suorastaan valtiomiesmäisesti. Lisäksi Haaviston työuran luoma tausta antoi vaikutelman hänen ulkopoliittisesta asiantuntijuudestaan. Myös kevään eduskuntavaalien tulos ja konservatiivisten arvojen nousu vaikutti Haaviston menestykseen. Hän pystyi tarjoamaan liberaalin vastasuuntauksen. Keskustan suunta

ihin suuntaan Suomen Keskustaa kannattaisi viedä? Paavo Väyrynen naurettiin ulos keskustan puheenjohtajavaalissa kesällä 2010, kun puolue valitsi itselleen ”cityliberaalin” johdon. Eduskuntavaaleissa puolue koki yhden Suomen historian suurimmista rökäletappioista. Nyt jopa oman puolueensa par-

jaama ja ”aikansa elänyt” Väyrynen oli hyvin lähellä päästä toiselle kierrokselle. Onko vaalituloksista pääteltävissä, että cityliberaali suuntaus oli totaalinen virhe keskustalta? Lappalainen: Virhe tapahtui siinä, että kesän 2010 puoluekokouksessa cityliberaalit valtasivat osittain vahingossa ja sattumalta käytännössä koko puoluejohdon. Tilanne olisi ollut toisenlainen, jos vaikkapa vain varapuheenjohtajisto olisi heijastellut paremmin kenttäväen mielipidekirjoa. Nyt "maakuntien keskustalaiset" kokivat itsensä täysin syrjäytetyiksi ja passivoituivat. Päälle tulivat vielä jätevesiasetuksen kaltaiset yksittäiset puolueen kentällä vääriksi koetut ratkaisut. Niissä oli kuitenkin kysymys enemmän johtajien huonosta tilannetajusta ja heikosta asioihin perehtymisestä kuin cityliberaalista aatteesta sinänsä. Pernaa: Keskusta saavutti cityliberaalilla johdolla vuosien 2003 ja 2007 eduskuntavaaleissa suurimman puolueen aseman. Kahdeksan vuotta pääministeripuolueena olisi mitä todennäköisimmin aiheuttanut jonkinlaisen tappion viime eduskuntavaaleissa. Kesän 2010 kokouksessa puoluetta rasitti vaalirahakohu. Puolueessa alkoi puhdistautuminen, joka oli liiankin perusteellinen. Sen seurauksena puolueen johto ja kannattajakunta erkaantuivat. poleemi

1/2012

»Lipposen hyvin tuntevilla on tapana sanoa, että häneltä puuttuu kokonaan poliitikoille tärkeä "miellyttämisgeeni"«

-Tuomo Lappalainen

On mahdollista, että konservatiivisemmalla, aluepolitiikkaa painottavalla, linjalla ei olisi tullut niin suurta tappiota, mutta sillä ei myöskään saavuteta suurimman puolueen asemaa. Cityliberaali-linja on aikaisemmin houkutellut liikkuvia äänestäjiä helpommin. Soini vastaan Väyrynen

U-kriittisten äänistä kilpailivat erityisesti Timo Soini ja Paavo Väyrynen. Timo Soini on ollut kaksissa edellisissä valtakunnallisissa vaaleissa koko maan ääniharava. Paavo Väyrynen taas putosi eduskunnasta keväällä. Miten tällaisessa tilanteessa on mahdollista, että Väyrynen pärjäsi ensimmäisellä kierroksella niin paljon paremmin kuin Soini? Lappalainen: Selvin ero oli, että toinen pyrki oikeasti presidentiksi ja toinen ei. Soinin jotkut ratkaisut, kuten kampanjan myöhäinen aloitus ja kummallinen lomamatka vain vähän ennen vaaleja viestittivät, että hän ei ollut vaaleissa mukana aivan täysillä. Osa perussuomalaisista halusi ilmeisesti pitää Soinin mieluummin puheenjohtajana kuin päästää hänet Mäntyniemeen. Väyrynen pystyi myös uudistumaan, Soini ei. Väyrynen sai huumorilla onnistuneesti pehmennettyä julkista kuvaansa, kun taas Soini jumittui jankkaamaan vanhoja moneen kertaan kuultuja teemoja. Perussuomalaisten kannalta avainkysymys jatkoa ajatellen kuuluukin, pystyykö Soini enää ylipäätään uudistumaan tarpeeksi.

poleemi

1/2012

Pernaa: Väyrysen kampanjasta oli helposti aistittavissa suurempi motivaatio kuin Soinin. Väyrynen huokui itsevarmuutta, kun taas Soinilla ei ollut samanlaista sykettä kuin viime kevään eduskuntavaaleissa. Soini jatkoi vaalikeskusteluissa samoilla teemoilla kuin eduskuntavaaleissa, minkä ansiosta Väyrynen onnistui antamaan itsestään tuoreemman ehdokkaan vaikutelman. Tätä mielikuvaa lisäsi myös se, ettei Väyrynen ole ollut pitkään aikaan mukana valtakunnallisissa vaaleissa näin näkyvässä roolissa. Epäilemättä myös jotkut viime keväänä perussuomalaisia, mutta aikaisemmin keskustaa äänestäneet, palasivat takaisin vanhan puolueensa ehdokkaan taakse.

mutta suuri yleisö sai hänestä hyvin ylimielisen kuvan. Vaikutelmaksi jäi, että edes oma puolue ei tukenut Lipposta aivan täydestä sydämestä; kampanjaorganisaatio oli kovin ohut, eikä ay-liikkeeltä tullut läheskään samalla tavalla vetoapua kuin Haloselle aikoinaan. Näkivätkö äänestäjät sosiaalidemokraattien ehdokkaassa valtiomiesLipposen? Ei ainakaan sellaista kuin puolueessa olisi toivottu. Lipposen Eurooppa-poliittisia näyttöjä ja näkemyksiä ei EU:n nykyisen kriisin keskellä arvostettu, ja ne kääntyivät hänelle jopa rasitteiksi. Vaaleissa näkyi myös, että jotkut äänestäjät pitivät Lipposen kaasuputkilobbausta valtiomiehen arvolle sopimattomana.

Paavo Lipposen mahalasku

Pernaa: Lipponen ei enää selvästi puhutellut SDP:n äänestäjiä. Syynä voi olla se, että hän on ollut pitkään poissa päivän politiikasta, minkä vuoksi hänet nähtiin vaaleissa ennemminkin historiallisena hahmona kuin politiikan toimijana tässä ja nyt. Lipposen aikaisemmat saavutukset eivät ole enää nuorempien äänestäjäluokkien mielessä. Lisäksi Lipposen oli vaalikeskusteluissa etsittävä itselleen uudenlainen rooli. Hän joutui esiintymään kilpailijana muiden joukossa eikä enää pääministerin statuksella, totutussa asemassa. Menestykseen saattoi vaikuttaa myös biologinen ikä ja hidastempoinen ilmaisu – politiikka ja poliittiset keskustelut nopeutuvat koko ajan. Monet oikeistodemarit saattoivat olla jo alun perinkin Sauli Niinistön takana ja liberaalivasemmistolaiset liittyivät Haaviston kannattajiin.

oisin kuin kaimansa Väyrynen, Paavo Lipposen presidenttiehdokkuus sai elokuussa 2011 innostuneen vastaanoton. Yleisen mielipiteen mukaan valtiomies-Lipposen uskottiin tuovan kauan kaivattua uskottavuutta nykyiselle SDP:lle. Lipponen oli ollut vuoden 2003 eduskuntavaaleissa valtakunnallinen ääniharava. Tuloksena oli kuitenkin yksi puolueen historian surkeimpia tuloksia. Mitkä syyt johtivat tähän epäonnistumiseen? Lappalainen: Lipposen hyvin tuntevilla on tapana sanoa, että häneltä puuttuu kokonaan poliitikoille tärkeä "miellyttämisgeeni". Presidentinvaaleissa sen puute oli erityisen kohtalokas. Hän vetosi kyllä kaikkitietävyydellään poliittiseen eliittiin,

»Yksikään puolue ei olisi löytänyt ehdokkaakseen

heteroa,

lihaa

syövää,

armeijan

käynyttä maisteria, jolla olisi ollut realistisia © TS

mahdollisuuksia päihittää Niinistö« -Ville Pernaa

Sukupuolikysymys

aalien mediaseksikkäin aihe oli Pekka Haaviston parisuhde. Jopa yllättävänkin varteenotettavat tahot (esim. Risto Uimonen, vihreät kansanedustajat) ilmaisivat homoseksuaalisuuden ratkaisseen vaalit Sauli Niinistön eduksi. Kuinka paljon uskotte ”sukupuoli-asian” oikeasti vaikuttaneen vaalitulokseen? Lappalainen: Kysymys ei ollut pelkästään homo vastaan hetero –asetelmasta. Ainakin jotkut konservatiiviset äänestäjät olisivat hyväksyneet Haaviston homouden helpommin, jos hänen puolisonsa olisi ollut suomalainen ja korkeasti koulutettu. Toisaalta joillekin Haaviston homous saattoi olla yksi lisäperuste aktivoitua hänen tuekseen; poliittisestihan hän ja Niinistö olivat lähempänä toisiaan kuin aikaisemmat toisen kierroksen taisteluparit. Todennäköisesti Haaviston homous vei häneltä enemmän ääniä kuin toi, mutta ei niin paljoa, että se olisi vaikuttanut merkittävästi vaalien lopputulokseen. Pernaa: Se ei missään nimessä ratkaissut vaaleja. Sauli Niinistö on nauttinut viimeiset kuusi vuotta ennennäkemätöntä kansansuosiota ja hän on ollut suomalaisten ylivoimainen suosikkipoliitikko. Vaalit tavallaan ratkaistiin jo siinä vaiheessa, kun Sauli Niinistö päätti asettua ehdolle. Yksikään puolue ei olisi löytänyt ehdokkaakseen heteroa, lihaa syövää, armeijan käynyttä maisteria, jolla olisi ollut realistisia mahdollisuuksia päihittää Niinistö.

Seksuaalisella suuntautumisella ei ollut tuloksen kannalta merkitystä. Valtaosa Niinistön äänestäjistä olisi joka tapauksessa äänestänyt häntä, oli hän hetero tai ei. Jotkut konservatiiviset äänestäjät saattoivat ottaa aiheen esille, mutta todennäköisesti he olisivat äänestäneet Niinistöä muutenkin. Nämä äänestäjät eivät ratkaisseet Niinistön lähes 800 000 äänen etumatkaa. Alhainen äänestysprosentti

residentinvaalien suora kansanvaali, ja etenkin sen toinen kierros, on perinteisesti ollut Suomen suosituin vaali. Äänestysprosentti on usein hiponut kahdeksaakymmentä prosenttia. Tänä vuonna äänestysprosentti jäi kuitenkin ennätysmäisen alhaiseksi. Erikoista oli myös, että vaalipäivänä äänestettiin ennakkoäänestystä vaisummin. Minkä vuoksi äänestysprosentti jäi alhaiseksi? Lappalainen: Tästä asiasta kaikki oleellinen on jo sanottu. Niinistön ylivoima passivoi, maaseutu jäi toisella kierroksella ilman omaa ehdokasta, ja pakkanenkin vaikutti jonkin verran.

Pernaa: Alhaiseen äänestysprosenttiin vaikutti kaksi syytä. Ensinnäkin Niinistö oli niin ylivoimainen ehdokas, että toisen kierroksen asetelma oli etukäteen ratkennut, mikä ei houkutellut epävarmoja äänestäjiä. Toisekseen ensimmäiseltä kierrokselta jäi paljon kodittomia äänestäjiä. Etenkin Väyrysen ja Soinin kannattajat eivät löytäneet kahdesta etelän herrasta mielekästä äänestettävää.

Esiintyikö taktista äänestämistä?

äissä presidentinvaaleissa keskusteltiin taktisesta äänestämisestä, johon saattoivat vaikuttaa gallupit ja niiden uutisointi. Taktiset äänestäjät eivät äänestäneet vilpittömästi omaa suosikkiaan, vaan halusivat esimerkiksi varmistaa, ettei oma inhokkiehdokas pääse toiselle kierrokselle. Tuomo Lappalaisen mielestä sekä Haavisto että Väyrysen loppukiri viittaa siihen, että taktista äänestämistä todella esiintyi: – Oma arvioni on, että Haavisto hyötyi siitä enemmän. Gallupuutisissa hänen nousuaan hehkutettiin selvästi eniten ja tuettiin jopa joillakin journalistisesti hyvin kyseenalaisilla ratkaisuilla, kuten tulosten esittämisellä prosentin kymmenyksen tarkkuudella, mikä ei presidenttikyselyissä normaalisti ole tapana. Voi myös olla, että taktista vastaan äänestämistä esiintyi enemmän Väyrystä kuin Haavistoa vastaan. Lappalainen muistuttaa kuitenkin, ettei taktinen äänestäminen ole täysin uusi ilmiö. – Aikaisemmissa vaaleissa taktisella äänestämisellä on ollut merkitystä ainakin 1994, jolloin Elisabeth Rehn nousi viimeisten päivien kirillään toiselle kierrokselle. Myös tuolloin keskustan ehdokkaana oli Väyrynen.

poleemi

1/2012

n ä k ö k u l m a TEKSTI TOPI HOUNI

KUVAT SHUTTERSTOCK

Keski-ikäistynyt kapinallinen

ieläkö siellä valtsikassa suunnitellaan vallankumousta? Näin kysyi minulta tuttuni, joka oli käynyt samaa yliopistoa 1960-luvulla. En muista, mitä vastasin, mutta kysymys sai ajatukset harhailemaan, ja aloin miettiä opiskelijoita tuttuni nuoruudessa. Rauhanmarssit, Pariisin opiskelijamellakat ja Woodstockin kolmen päivän mielenilmaus. Paljon liikehdintää ja ajatuksia, mutta ennen kaikkea suuria esikuvia. Ensimmäisenä mieleen tuli John Lennon. Beatlesin kitaristi/laulaja, joka oli valloittanut yleisönsä alun perin rakkauslauluilla, mutta jonka kappaleisiin ilmaantui vuosien myötä syvyyttä ja sanomaa. Laulettiin vallankumouksesta ja kuviteltiin maailmaa ilman uskontoja tai valtioita. 1960-luvun tapahtumille oli monta syytä, mutta selvää on, että nuoriso ja varsinkin opiskelijat reagoivat niihin kärkkäästi. Länsimainen elämäntapa mullistui ajan murroksessa. Sodittiin Vietnamissa ja tajuttiin, että maapallolla on eteläinenkin puoli. Lähdettiin kaduille epätoivottua kehitystä vastaan. Suomessakin liikehdintä yltyi niin villiksi, että vallattiin Vanha ylioppilastalo. Opiskelijaliikehdinnän vaikutusta ei sovi vähätellä.

poleemi

1/2012

Arjessa näyttää siltä, että yksi prosentti toimii ja 99 prosenttia möllöttää «

Historia osoittaa, että useasti juuri opiskelijat ovat olleet uusien ajatusten tulenkantajia ja tulevaisuuden valtavirran luojia. Vuonna 2012 maailma ei ole stabiili. Samat ilmiöt, joita havaittiin jo 1960-luvulla, eivät ole poistuneet, päinvastoin. Kehitys on nopeutunut ja uusia uhkakuvia on ilmaantunut. Ilmastonmuutos, työpaikkojen pako Kiinaan ja länsimaiden velkaongelmat – ongelmia, joihin aikaisemmat opiskelijasukupolvet olisivat ehdotelleet ratkaisuja, tai ainakin osoittaneet äänekkäästi solidaarisuuttaan kärsiviä kohtaan. Opiskelijat liikehtivät Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa, joissa ongelmat saattaa tuntea jo arkipäivässä. Nyt näyttää meno äityneen niin pahaksi, että varsinkin korkeakouluopiskelijat ovat luovuttaneet ja lähteneet ulkomaille paremman elämän toivossa. Lehtiä lukiessa huomaa, ettei hyvin mene Suomellakaan. Kansa on jakautunut kahteen leiriin kuin körttipojan kuontalo. Vuoden 2011 aikana voimistunut Occupy-liike ei tyydy kahtiajakoon, vaan väittää, että yksi prosentti väestöstä määrää ja omistaa, ja 99 prosenttia saa mitä annetaan. Tähän Occupyliike haluaisi muutoksen, mutta mitä tekevät Suomen opiskelijat. Arjessa näyttää siltä, että yksi prosentti toimii ja 99 prosenttia möllöttää. Kesän 2011 suurin saavutus taisi olla, että huudettiin opintotuki indeksiin ja keinuttiin riippukeinussa tulevien ministerien kanssa. Kreikalle ei myötätuntoa heru. Lähinnä jaksetaan naureskella sitä, että Kreikassa metsurit saavat ulkotyökorvausta.

onko länsimaiden opiskelijoille käynyt kuin parhaat päivät nähneelle rokkarille?«

Onko meidän opiskelijasukupolvemme kylmäsydäminen ja omassa hyvinvoinnissaan muiden asioille sokaistunut? Olemme vuorella näköalapaikalla, mutta emme näe ripseä pidemmälle. 1970-luvun loppupuolella keski-ikää lähentelevä Lennon murehti ystävänsä kuullen suurta ongelmaa. Missä hän säilyttäisi minkkiturkkejaan, jotta ne eivät menisi kosteudesta pilalle? Ystävä vastasi Lennonille Imaginekappaletta mukaillen, -Kuvittele maailma ilman omaisuutta. -Se on vain yksi vitun kappale, töksäytti Lennon takaisin. Ehkä aika on ajanut ohitseni ja opiskelijoiden liikehdintä saanut uusia muotoja, joita en ole huomioinut. Start-up-yrittäjät saattavat olla sukupolvemme radikaaleja ja tulevaisuuden muokkaajia. Steriilin valkoiset toimistot ja säkkituolit ovat siis meidän vastauksemme kyynelkaasuisille kaduille? Vai onko länsimaiden opiskelijoille käynyt kuin parhaat päivät nähneelle rokkarille? Lauletaan samat laulut, jotta saadaan salit täyteen ja turvallinen määrä lipputuloja. On keskiikäistytty suoraan teini-iästä. Lennonin kohdalla keski-ikäistyminen oli kohtalokasta, hänet ammuttiin.

poleemi

1/2012

Käsilaukkuja

ja kotitekoisia pommeja teksti

karla malm

kuvitus

riina hyökki

Aseistautuneet miehet juoksevat kapeilla kujilla, naiset kantavat koreissa käsivarsillaan pommeja ja ranskalainen sotilas pui nyrkkiä vannoen kapinan olevan pian ohi. Algerian Kansallisen vapautusrintaman FLN:n ja Ranskan välinen konflikti herää eloon DocPoint -festivaalilla esitetyssä elokuvassa.

os lauantai-iltana pelastautuu pakkasesta elokuvateatteriin, käpertyy upottavan pehmeän penkkiin ja kaivaa elokuvakarkit esille, useimpien tarkoitus on kai nauttia olostaan seuraavat pari tuntia. DocPointissa esitetty Gillo Pontecorvon "The Battle of Algiers" (1966) oli kuitenkin piinallista katsottavaa. Orionin pehmeistä tuoleista huolimatta elokuva muodostui varsin tukalaksi kokemukseksi. Katsoja huomasi useammin kuin kerran puristavansa käsinojia. Aina, kun rakeiseen kuvaan ilmestyi lapsia, täytyi pidätellä hengitystä. Tiivistetysti sen voisi ilmaista niin, että karkit jäivät tällä kertaa syömättä. Yllätyksenä tätä ei kuitenkaan voida pitää – viihdyttävä kertomus Algerian itsenäisyyssodasta tuskin oli se, mitä kukaan saliin eksyneistä odotti, vaikka muutamat poistuivatkin kesken elokuvan. Elokuvan rajuus kuitenkin yllätti. Pontecorvon elokuvasta on usein todettu, että harvoin elokuva näyttää yhtä paljon dokumentilta. Väite on helppo allekirjoittaa jo siksi, että kuten sodasta kertovista dokumenteista yleensä, myös tästä elokuvasta on vaikeaa osoittaa sormella hyviä ja pahoja. Perinteikkäässä draamankaaressa on tärkeää, että katsoja näkee hyvät ja pahat. Tarvitaan sympaattinen, maailman sortama päähenkilö,

poleemi

1/2012

johon on helppo samaistua. Lisäksi vaaditaan sopivasti vastoinkäymisiä, ja lopuksi katarsismainen vapahdus, kun sankari kokee suuren voittonsa. Pontecorvo ei elokuvassaan tästä perinteestä paljoa piittaa. Kiistattomia sankareita ei ole, ainoastaan kummallakin puolella seikkailevia antisankareita, jotka tarttuvat hanakasti väkivaltaan moraalisen puhdistamisen nimissä. K at s e l l e s s a a n Kansallisen vapautusrintaman FLN:n

attentaattien jälkiä ja ranskalaisten määrätietoisia kidutusmenetelmiä, katsojan on vaikea päättää, kenen puolesta tuntisi olonsa kurjimmaksi. Varmaankin sen innostuneen pienen pojan puolesta, jolle tarjottiin tehtäviä FLN:n attentaatteja järjestettäessä.

Algerian sodan jäljet

aishenkilö kävelee kahvilaan. Suuret, epävarmat silmät tuijottavat. Mies tarjoaa tuolia, nainen tilaa juoman. Joko te lähdette? Samalla jalka tyrkkii käsilaukkua piiloon. Katsoja huomaa rukoilevansa naisen pelastumista ja samassa tajuaa, mitä se tarkoittaa kahvilan kannalta. Nainen poistuu, laukku jää. Seuraavaksi kuva keskittyy nauraviin ihmisiin, leppoisaan kahvilanpitäjään ja pallokuvioiseen hameeseen. Kas-

vot peittyvät kivimurskaan ja valkoi- ulottui koko Ranskaan ja repi kansaseen savuun, joka rävähtää valkokan- kunnan kahtia. Algerian sodan vaikutuksista kaalle. Tällaiset kohtaukset seuraavat Ranskaan kertoo Simone de Beauvoir, julkaistussa elokuvassa toisiaan. päiväkirjassaan Elokuva on sarja Algerian sota ei Maailman meno. attentaatteja, ampukuvailee misia, räjähdyksiä ole kaukana siellä jos- Hän ja kidutusta Ennio sakin, vaan mitä su- p e t t y m y s t ä ä n Morriconen musii- urimmissa määrin myös ranskalaisiin ja kin soidessa taustal- eurooppalaista historiaa Ranskaan sekä la. Myös tässä doku- ja Euroopan omakuvaa« kodittomuuden tunnetta, joka menttimaisuus tulee esiin – kamera kuvaa niin läheltä, että Algerian sodasta seurasi. Ranskan tekee kipeää. Samalla se jättää kuvaa- tuntui olevan mahdotonta luopua Almansa hahmot anonyymeiksi, ilman geriasta. Siksi käytetyt keinot vain eskaloitaustoitusta. Ei ole olennaista tietää, keitä hen- vat vihaa ja johtivat lopulta avoimen kilöt ovat, vaan mitä he tekevät. Kes- väkivaltaiseen konfliktiin Ranskan ja kiössä on Algerian vastarintaliikkeen Algerian välillä. Algeria sai itsenäijohtohahmoksi kohoava Ali La Poin- syytensä, mutta vasta katkeran taiste, mutta hänetkin Pontecorvo jättää telun jälkeen. Kidutukseen turvautuminen kuulusteluissa rikkoo juuri lähes tuntemattomaksi. The Battle of Algiers on kertomus niitä periaatteita, joita sodanjälkeiraivosta, joka kertautuu ja kasvaa. Se nen Eurooppa halusi vaalia. Tätä taustaa vasten de Beauvoimuistuttaa, etteivät Algerian tapahtumat olekaan niin kaukaisia. rin katkeraa sävyä voi ymmärtää. Molemminpuolinen Kidutuksen hiljainen hyväksymiväkivalta nen on hinta, jota ei tulisi maksaa. Toisaalta de Beauvoirin sekä hänen elämänkumppaninsa, kirjailijana ja filosofina tunnetun Jean-Paul Sartren selkeästi ilmaisema tuki Algerian vastarintaliikkeelle tuntuu vääristyvän, kun katsoo FLN:n pommi-iskujen jälkeen uloskannettavia lasten ruumiita.

On ihme, kuinka vähän Euroopan historiassa puhutaan juuri niistä kipeimmistä taitekohdista toisen maailmansodan jälkeen. Algerian sota ei ole kaukana siellä jossakin, vaan mitä suurimmissa määrin myös eurooppalaista historiaa ja Euroopan omakuvaa. Vaikka de Beauvoirin näkemyksistä FLN:stä olisi mitä mieltä tahansa, ne pysäyttävät lukijan. FLN:ää auttavat ranskalaiset eivät hänen poleemi

1/2012

uskoa Ranskaan demokraattisena yhteiskuntana. Näin ollen FLN:n tukeminen ei ole armoa Algeriaa kohtaan, vaan taistelua samalla oman yhteiskunnan puolesta. De Beauvoirin kärkevällä lausunnolla on perusteensa. Kun tuen ilmaiseminen FLN:lle johti pommiiskuihin ja murhayrityksiin Pariisissa, voidaan Algerian sodalla katsoa olleen vaikutuksia ranskalaiseen yhteiskuntaan.

»En tainnut olla

ainoa, jonka karkit jäivät avaamatta« mukaansa pidä motiivinaan myötätuntoa alistettuja kohtaan, vaan "ponnistelevat itsensä, vapautensa, tulevaisuutensa hyväksi, saadakseen Ranskaan todellisen demokratian”. Hänen kirjoituksestaan käy ilmi, että siirtomaahallinnon säilyminen loukkasi paitsi algerialaisia, myös

Itsenäisyyden hinta

ikö ole väärin aiheuttaa niin monia uhreja piilottamalla kotitekoisia pommeja vaarattomalta vaikuttavien naisten ostoskoreihin? "Me annamme teille korimme, kun te annatte meille lentokoneita sodankäyn-

tiin", vastaa FLN:n mies. Kuka kärsii eniten, ja kuka maksaa kovimman hinnan? Pontecorvo jättää kuitenkin vastaamatta omaan kysymykseensä. Ampumahaavojen hoitoon tarkoitettujen välineiden joutuminen luvanvaraisiksi, ihmisten ampuminen kaupungin moraalisen ilmeen kohentamisen nimissä ja kidutus, asettavat katsojan tilanteeseen, jossa valitseminen ei ole mahdollista. Elokuvan loppukohtaus ei anna katsojalle helpotusta. Lopun teksteissä Algerian kerrotaan saaneen itsenäisyytensä 1962. Se ei tosin suo katsojalle ajatusta onnellisesta lopusta. Algerian sisällissota ja levottomuudet ovat leimanneet myöhempiä aikoja, eivätkä elokuvan päähenkilöt tunnu elävän onnellisina elämäänsä loppuun asti. Hinta, joka lankeaa maksettavaksi, on molemmin puolin armoton. Valojen syttyessä ihmiset poistuivat elokuvateatterista hiljaisina. En tainnut olla ainoa, jonka karkit jäivät avaamatta.

poleemi

1/2012

r a d u kats aus

Lukijoiden pyynnöstä – ja etenkin niistä huolimatta – Poleemi apinoi Ylioppilaslehteä. Uudessa juttusarjassa tarkastetaan tunnettujen polholaisten graduja. Sarjan ensimmäisessä osassa tutustutaan Timo T. A. Mikkosen laudatur-kirjoitukseen. Aihe: Kuuban ohjuskriisin syntyminen ja presidentti John F. Kennedyn toiminta Valmistunut: tammikuu 1970 Tutkimusongelmat: ”Miksi ja miten Kuuban ohjuskriisi syntyi ja millä tavoin presidentti John F. Kennedy toimi em. kehityksen yhteydessä ja perusteella.” Johdanto: ”Keskeisinä tutkimusaiheina ovat toisaalta sen päätöksen sekä syntyminen että perusteet ja päämäärät, jolla Neuvostoliiton ohjuksia sijoitettiin Kuubaan samoin kuin tuon päätöksen toteuttamisvaihe. Toisaalta em. päätöksen ja toimenpiteiden perusteella tarkastellaan presidentti Kennedyn poliittista ym. toimintaa Kuuban tilanteen selvittämiseksi.” Hypoteesit: ”1) Kuuban ohjuskriisi syntyi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välille ns. Kylmän sodan osana, kun Neuvostoliitto yritti parantaa suurpoliittista asemaansa.” ”2) Presidentti John F. Kennedy ei tuonut ohjuskriisiä julkisuuteen lokakuussa 1962 USA:n sisäpoliittisen tilanteen vuoksi, vaan johdonmukaisena toimenpiteenä hänen aikaisemmista varoituksistaan Neuvostoliitolle, jonka Kuubassa suorittaman sotilaallisen varustautumisen todellisesta luonteesta hän sai vasta silloin sitovat todisteet.”

-> timo t. a. mikkonen

sen muodostamisessa’ Berliinissä ja muualla Kylmän sodan ydinongelmissa.” ”Kylmä sota joutui ratkaisevaan vaiheeseen, koska Neuvostoliitto ja Yhdysvallat eivät voineet enää jatkaa ’kilpailuaan’ entiseen tapaan vaarantamatta koko ihmiskunnan tulevaisuutta.” Kuriositeetti: Mikkosen opinnäytetyössä otetaan kantaa muun muassa presidentti Kennedyn ikään (”olisi ikänsä puolesta sopinut Hruštševille pojaksi”). Biografia: Timo T.A. Mikkonen (s.15.6.1947), toimittaja, tv-juontaja, yrittäjä ja tuottaja. Jo opiskeluaikoina toimittajan töitä tehnyt Mikkonen nousi valtakunnalliseen julkisuuteen nopeasti valmistumisensa jälkeen. Televisiojuontajana hän edusti uuden nuoren sukupolven tyyliä, mikä jakoi katsojien mielipiteet voimakkaasti. Mikkonen on isännöinyt television keskusteluohjelmia monen vuosikymmenen ajan ja lisäksi hän on toiminut monipuolisena viihdealan yrittäjänä. Mikkonen on kunnostautunut myös levylaulajana. Hänen muusikon uransa huipentumia ovat oma pitkäsoitto Joulusydän (1989) sekä kesällä 2011 YouTube-ilmiöksi noussut Mikkosen perheen esittämä video "Toiveloma".

Johtopäätökset: ”Kuuban ohjuskriisi oli alusta loppuun saakka Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain, kahden ydinsuurvallan ’ratkaisuottelu’.” ”Kuuba, jossa Fidel Castro piti valtaa käsissään kommunistien tukemana, oli ihanteellinen ratkaisu Neuvostoliiton ongelmiin. Yhdysvaltain pieni naapuri sai luvan auttaa Neuvostoliittoa ’ratkaisevan voimainkoetukpoleemi

1/2012

puheenjohtaja

on työ

”Suomen on liityttävä Natoon. Niskalenkki maahanmuuttokritiikistä. Rupla takaisin!”

sein sitä törmää ennakkokäsityksiin, kuten ”te ette valtsikassa varmaan muusta puhukaan kuin politiikasta” tai että ”teillä on varmaan selkeät poliittiset leirit”. Kaikenlaisten valtio-opillisten teorioiden hallitsemisen lisäksi polholaisten odotetaan jossain määrin pitävän yllä Wanhan valtauksen perinnettä ynnä muuta opiskelijaradikalismia. Todellisuus poikkeaa ennakkoluuloista melko paljon. Loppujen lopuksi historiasta ja politiikasta keskustellaan meillä melko vähän. Varmasti me kaikki Hesarimme luemme, mutta ehdottomuus ja oman aatteen julistaminen ovat kuitenkin kadonneet. Onko samalla hävinnyt osa yhteiskunnallista keskustelua? En vienyt kynttilää Venäjän suurlä-

hetystön eteen lokakuussa Anna Politkovskajan muistoksi. Unohdin päivän tyystin, enkä varmaan olisi muutenkaan viitsinyt vaivautua. Bradley Manningin oikeudenkäynnistä taas tulee varmasti kiinnostava, mutta se ei herätä minussa suuria tunteita, tuskin

Yhteiskunta tarvitsee sopivissa määrin maailmantuskaa potevia opiskelijoita«

mitään. Arabikevättä on ollut mielenkiintoista seurata, mutta se siitä. Afrikan lapset, nälänhätä ja malaria - näihin on kerätty rahaa ala-asteen hyväntekeväisyysprojekteissa. Väittely, riita ja vastakkainasettelu ovat kadonneet ainejärjestötoiminnasta ja hyvä niin. Olisi kuitenkin harmi, jos tilalle tulisi välinpitämättömyys. Yhteiskunta tarvitsee sopivissa määrin maailmantuskaa potevia opiskelijoita. Polho ry:n tulee puolestaan olla se, mitä opiskelija tarvitsee. Yhisläinen yhdessäolo on itseisarvo. Rennon ja lämpimän tunnelman luonti opiskelupaikalle on meidän kaikkien yhteinen etu. Monipuoliset ja ajankohtaiset vapaa-ajan aktiviteetit ovat yhteishengen kulmakivi. Katteettomat vaalilupaukset on annettu jo vaalikokouksessa, joten jätetään hallitusvuoden hehkuttelu viimeiseen Poleemiin. Sen sijaan Polhon historiikkia on syytä mainostaa. Vuonna 2012 käynnistetään historiikkitoimikunnan säännöllinen toiminta. Polhon historiikin on määrä valmistua juhlavuoteen 2015 mennessä. Projekti lepää vapaaehtoisten toimijoiden harteilla, joten innokasta kirjoitusapua tullaan vielä kaipaamaan. Ilmar Metsalo, Polhon puheenjohtaja

poleemi

1/2012

johanna räty, kulttuuri

teemu tuominen, ISHA , kans.välisyys

timo eloranta, AKT ja urheilu

hannele kirveskoski, tiedotus , tasa-arvo

teemu perhiö, HOL ja ympäristö

eetu jokela, opinnot

sanna väyrynen, sihteeri, juhlat

topi houni, suhteet ja opinnot

tuomas saavalainen, talous

anna niemi, varapuheenjohtaja

riina hyökki, työelämä ja alumnit

ilmar metsalo, puheenjohtaja

2 0 1 1 p i k k u j o u l u t y h i k s e n

2 0 1 2 h a l l i t u s p o l h o n

1/2012

poleemi

Jatkossa on mahdollista lukea Poleemin juttuja myรถs osoitteessa: www.kannunvalajat.fi/tutkain

poleemi

m e l e

1/2012