Poleemi 1/10

POLEEMI 1 / 10

Poleemin ykkรถsketju 2010

Kuvat & kortit: Mikko Virta

Sisällys 4 Pääkirjoitus

Joonas Ranta 5 Opinnoista

Mikko Virta 5 Alumneista

Suvi Kansikas 6 Vaihtopalsta

Juho Korhonen 7 Gradupalsta

Jari Hanska 8 Kuinka käy Kliximme?

Essi Koskinen 11 Vanha Pietari tarkastuksessa

Elina Manninen 14 Länsimaiden tuho

Veikko Jarmala 16 Fuksina Helsingin pommituksissa

Ilari Leskelä & Simo Ortamo 20 "Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo"

Ilari Leskelä 24 Vuosituhantista historiaa Saksanmaalta

Toivo Martikainen 28 Kuka on tämä mies?

Eveliina Anteroinen 31 Valtsikan myytinmurtajat

Joonas Ranta 36 Tohtorin Lukuvinkki

Aappo Kähönen 37 Sanoja Kauempaa

Poleemi 2005 38 Puheenjohtajalta

Elina Miettinen 39 Aikamatkalla politiikassa

Hanna Marjoranta

Poleemi 1/2010

35. vuosikerta Vastaava päätoimittaja Joonas Ranta Päätoimittajat Toivo Martikainen Ilari Leskelä Eveliina Anteroinen Elina Manninen Ulkoasu & taitto Mikko Virta Kuvaajat & kuvittajat Mikko Virta Elina Manninen Eetu Lampsijärvi Toivo Martikainen Teemu Perhiö Sarjakuva Hanna Marjoranta Kannen kuva Mikko Virta Paino Picaset Oy Painos 250 kpl ISSN 1235-4412 Sähköposti poleemi-2010@helsinki.fi

"Ainejärjestölehden toimittamisesta ei saa rahaa, eikä edes noppia.

Tämä ei ole mielestäni myöskään erityisen hauskaa."

- Joonas Ranta

Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry

t

Pääkirjoitus Joonas Ranta

M

uutin Helsinkiin Oulusta viitisen vuotta sitten. Rakastan pääkaupunkiamme ja pohjoisessa vierailen korkeintaan neljä kertaa vuodessa. Kotiseutuni paikallisessa pubissa istuessa solvaan junttilaa ja katkon suhteita lapsuudenkavereihini.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Suomen suurin ongelma ei ole tylsyys, mahdollisuuksien puute tai edes maalaisten kapeakatseisuus.

Vahvinta vastenmielisyyttä mielessäni herättää maaseudun sekä maakuntien kaupunkien ainainen kitinä.

Oli aiheena sitten palveluiden leikkaaminen tai elinvoimaisiin, toimivan infrastruktuurin kaupunkeihin suuntautuva aivo- sekä resurssivalumo kaikuvat maakuntien tyhjät torit Kainuusta Kymenlaaksoon 2000-luvun valitusvirristä, joilta stadilainen ei saa rauhaa edes sunnuntaihesarin äärellä.

Sydämessäni sykkii kaikesta huolimatta pieni torppari ja maamme venähtänyt agraarisuus on mielestäni hieno, kansallisromanttinen piirre.

Se kuuluisa maaseudun rauha vaan kiinnostaa tasan niin kauan, kun landella vierailu merkitsee tunnin halkojen hakkuuta. Tämän urakan jälkeen voi saunakaljan äärellä jutella siitä, miten kaupungissa ollaan niin hirveän vieraantuneita luonnosta ja siitä kuuluisasta Oikeasta Elämästä.

Ottaen huomioon, että pääkaupunkiseutu elättää lähes koko maata ottaa se mielipidepalstoilla paljon

4

POLEEMI

Euroopan korkeimmilla maataloustuilla tuotettua lantaa niskaansa. Helsingissä sijaitsee kolmannes maan työpaikoista ja seutu tuottaa kolmanneksen maan bruttokansantuotteesta. Pelkän Etelä-Helsingin verotuotto taas pieksee monen maakunnan vastaavat lukemat.

Yäk, kuulostan markkinafundamentalistilta - mitä en todellakaan ole. Mutta mikä arvo on verorahoin tuetulla hevostilalla? Joo, luonnon monimuotoisuus on söpöä. En vain ymmärrä, miksi sitä pelloille toljottamaan pitää verorahoin sitoa lukemattomia ihmissieluja. Miljardeilla euroilla vuodessa tuetun, täysin kannattamattoman maatalouden kohtaama vastustus taas ei ole ihme, kun maanviljelijät osallistuvat esim. ympäristönsuojeluun tasan sen verran, kun on löysien lakien mukaan pakko.

Myös tänä talvena matkaan maalle sukuloimaan – vapaaehtoisesti ja hyvin mielelläni. Järvimaisema ja hangilla hiihtäminen ovat tärkeitä ja ilmaisia asioita. Lääkäriaseman ja vesihuollon pitäjällä sitten mahdollistavatkin, anteeksi vaan, lähinnä helsinkiläiset. Tai no, ainakin Punavuori ja Eira.

PS. Poleemilla on upouusi päätoimitus sekä AD(!). Suurin lehteen tehty muutos on nopealla vilkaisulla selvä. Loput saatte etsiä itse. Vuosikymmenen ensimmäinen Poleemi vie lukijat mm. maakuntamatkalle Stadista – Saksan ja Pietarin kautta koukaten – aina Kuusamoon asti.

Hauskaa maakuntamatkaa!

Opinnoista Mikko Virta

O

pintovuosi 2010 tarjoaa polholaisille uutta jännittävää ja vanhaa turvallista. Hallituksen opintovastaavista vanhempana pyörii allekirjoittaneen kulunut naama ja nuorempana tuore vahvistus Lyydia Aarninsalo.

Keväällä järjestetään suurta suosiota kerännyt opiskelijavaihtopaneeli, jossa ulkomaan kamaralla vaihdossa olleet kertovat kokemuksistaan ja vaihtoon lähtevät suunnitelmistaan sekä hakuprosessista.

Huhujen mukaan paikalle saapuu osastolta puhumaan myös tohtori Tauno Saarela!

Opintopiirejä Polho järjestää vuonna 2010 yhteensä neljä kappaletta. Opintopiirit ovat mainio tapa valmistautua tiedekuntatentteihin, jäsentää tenttikirjoja ja antavat sosiaalista vertaistukea tenttilukemiseen. Muista siis hyödyntää!

Jälleen tarkastetaan tenttivaatimuksia ja nyt on erinomainen mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntahistorian perusopintoihin tai poliittisen historian aineopintoihin vaadittaviin tenttikirjoihin. Jos olet siis esimerkiksi kokenut veret seisauttavaa ahdistusta ja kyltymätöntä raivoa tahkotessasi jotain tiettyä tenttikirjaa, voit nyt kertoa asiasta ja kirja voi jopa mennä vaihtoon!

Tartu siis välittömästi näppäimistöön ja lähetä opinnoista palautetta opintovastaaville. Yhteystiedot löydät netistä näppäilemällä selaimeen www.polho.fi. Palautetta opinnoistahan voi siis lähettää aina muulloinkin, jos vain on jotain sanottavaa.

Ensi syksynä on tiedossa uutuus: tutkijapaneeli. Tutkijat kertovat ammatistaan valoineen ja varjoineen. Sitä odotellessa, muistakaa lapsukaiset: Opiskelette täällä elämää, ette koulua varten. Aiheesta lisää Poleemin seuraavassa numerossa.

Alumneista Suvi Kansikas

O

piskelijoita huolettaa kysymys siitä, mihin ammattiin poliittista historiaa opiskeleva valmistuu ja millaiset uravaihtoehdot hänellä on. Omien opiskelujeni alkuvaiheessa ainejärjestön työelämätilaisuuksissa meille kerrottiin, että polholaisisista tulee tutkijoita, toimittajia tai virkamiehiä. Tätä demonstroitiin paneeleissa, joissa työstään kertoi Hesarin toimittaja, laitoksen tutkija ja ulkoministeriön diplomaatti. Kun mietin, mitä silloiset opiskelukaverini nykyään tekevät, täytyy todeta, että yllä mainitut uravaihtoehdot todellakin kuvaavat melko hyvin valmistuneiden sijoittumista työelämään. Itsestänikin tuli tutkija yliopistolle.

Polholaisia hakeutuu tai ajautuu moniin muihinkin ammatteihin. Näistä uravalinnoista ja niiden rekrytointiprosesseista ei kuitenkaan ole ollut samalla tavalla tietoa kuin vaikkapa siitä, miten diplomaattiuralle pääsee. Kaiken kaikkiaan työmarkkinoihin tai työnhakuun on oppiaineemme puitteissa voitu paneutua kovin vähän. Tähän tarpeeseen on vihdoin opiskelijoiden, laitoksen ja alumnien yhteistyöllä luotu ratkaisu: keväällä järjestetään ensimmäistä kertaa yhteiskuntahistorian oppiaineen työelämä- ja urasuunnittelukurssi. Kurssi on erinomainen keino päästä keskustelemaan työelämässä jo olevien polholaisten kanssa.

Tärkeä syy sille, että olen itse valmistumisen jälkeen ollut aktiivisesti mukana alumnitoiminnassa on kiinnostus tietää, millaisia valmiuksia oppiaineemme antaa työelämässä. Toinen merkittävä syy on vanhojen opiskelukavereiden tapaaminen sekä uusiin alumneihin tutustuminen. Toivottavasti samat tavoitteet toteutuvat myös uuden kurssin puitteissa.

POLEEMI

5

Vaihtopalsta Juho Korhonen Monelle yhisläiselle tuttu Savonlinnan oma poika Juho Korhonen aloitti opintonsa Polhossa vuonna 2008 ja suuntasi jo toisena opiskeluvuotenaan vaihtoon Berliiniin. Poleemi päätti ottaa selvää, mitä Juholle kuuluu ja miten maailman dönerpääkaupunki on miestä kohdellut.

Miksi päätit lähteä vaihtoon juuri Berliiniin?

Olin opiskellut saksaa turhankin paljon ilman ihmeempää menestystä, niin oli pakko tehdä asialle jotain.

Saksa ei maana ole kovin miellyttävä, mutta Berliini on yksinäinen erilainen saareke, jossa asuu tarpeeksi paljon muitakin kuin saksalaisia.

Missä yliopistossa opiskelet ja mistä kursseista opintosi ovat koostuneet?

Opiskelen Aleksanteri-instituutin paikalla Freie Unissa. Olen ottanut filosofiaa, historiaa, sosiologiaa yms.

Oikeastaan kaikkea mikä on vaikuttanut kiinnostavalta.

Minkälainen yliopistokulttuuri on Suomeen verrattuna?

Saksalaiset opiskelijat jalostetaan jo noin 12-vuotiaasta asti turhantärkeiksi selittelijöiksi (naispuoliset tosin ovat ihan ok), mutta on yliopistokulttuuri kuitenkin Suomea parempaa.

Professoreilla on aikaa ja halua kuun­nella opiskelijoita. Seminaareja on paljon, jolloin keskustelulla ja loppupaperilla on iso rooli. Pienten ryhmäkokojen ansiosta oppii tuntemaan muut kurssilaiset ja opettajan. Tedari­ en yksinkertaisuutta on kuitenkin välillä ikävä.

6

Minkälainen paikka Berliini on vaihto-opiskelijan näkökulmasta?

POLEEMI

Aika ihanteellinen. Kaljaa ja ruokaa saa 24/7 ja halvalla. Kesällä paikka on yhtä isoa päihteistä piknikkiä.

Berliini ei aja päätä pyörälle, vaikka suurkaupunki onkin. Kulman takaa lakritsikaupasta saa Salmaria, joten koti-ikäväkin pysyy loitolla. Kuitenkin Kilroyn mainoslause alkaa pitää paikkaansa jo Berliininkin kohdalla ja kapitaali valtaa alaa.

Minkälaista on ollut sosiaalinen elämäsi Berliinissä?

Olut, opiskelu ja jalkapallo. Yliopiston puolesta ei tutustumista muihin opiskelijoihin ole helpotettu juuri lainkaan, mutta jos alussa jaksaa olla sosiaalinen, kantaa se nopeasti hedelmää. Enemmistö kavereista on muita vaihtareita, mutta se ei ole ollut lainkaan huono seikka, nimittäin mistään Erasmus-asuntolaryyppäyksestä ei ole kyse. Berliinissä tapahtuu joka yö jotain ja yllätyksiä kävelee kadulla aina vastaan.

Kenelle suosittelisit Berliiniä vaihtopaikaksi?

Kenelle vain. Tosin pitää pystyä sie­ tämään elektrojumputusta, joka on joka klubin vakiomusiikki. Saksan alkeillakin pärjää, kun myös englanninkielinen kurssivalikoima on aika hyvä.

Terveisesi Poleemin lukijoille? Öö, parempi BNTH Berliinissä.

Juhoa haastatteli Toivo Martikainen

Gradupalsta Jari Hanska Klixillä liikkui helmikuussa huhu. Polholainen Jari Hanska tarjoaisi kokoushuoneessa kuohuvaa juuri palauttamansa gradun kunniaksi. Nyt mies avautuu Poleemille urakastaan, joka erosi hieman tavanomaisesta kirjoitusprosessista.

Mikä on gradusi aihe?

Kyseessä ei ole itse asiassa vain minun gradu vaan meidän gradu. Tein gradun parityönä hyvän ystäväni, entisen työtoverini ja hienon ihmi­ sen Katariina Ahosen kanssa. Kata opiskelee viestintää, joten pääsimme yhdistämään työssämme sekä poliit­ tisen historian että viestinnän tutkimuksen suomia mahdollisuuksia.

Tutkimme kahden case-esimerkin kautta sitä, millaisena kansanedustajat näkivät lobbauksen. Caset olivat Lex Nokia ja lääkkeiden viitehintajärjestelmä. Kaikki tämä kytkettiin poliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneen muutoksen kautta historian tutkimuksen kenttään.

Millaisia tonne?

ovat

lähdeaineis-

Tärkein lähdeaineistomme oli 18 noin tunnin pituista kansanedustajan haas­tattelua. Se oli ehdottomasti myös mielenkiintoisin osio koko työssä, päästä keskustelemaan lobbauksesta niin monen kansanedustajan kanssa.

Miltä parityöskentely tuntui?

Ilman parityöskentelyä kumpikaan ei olisi saanut työtään valmiiksi. Kun on yhdessä sovittu, että tehdään gradua perjantai-iltana klo 18-24, on siitä mahdoton luistaa. Yksin puurtaessa

Jaria haastatteli Joonas Ranta

olisin päätynyt viimeistään kahdeksalta kaljalle.

Muita etuja olivat jatkuva dialogi ja omien ajatusten koeponnistaminen työparin kanssa. Teimme työn lähes kokonaan vierekkäisten tai saman koneen ääressä istuen. Se on melko raakaa, mutta myös palkitsevaa, kun kaikki omat tuotokset arvioidaan välittömästi. Samalla säästimme myös ystäviämme puuduttavalta gradupoh­ dinnalta.

Parityöskentelyä voi vain suositella, vaikka se todennäköisesti hieman lisääkin työmäärää. Varsinkin kahden eri tieteenalan yhdistäminen avasi meidän molempien silmiä. Tärkeää on löytää sellainen taistelupari, jonka kanssa ei ajaudu välittömästi konfliktiin kun kirjoittaminen muuttuu bitumitervassa tarpomiseksi. Me ollaan Katan kanssa edelleen puheväleissä.

Gradu palautettu ja skumpat juotu. Mitä nyt tapahtuu?

Nyt jännätään gradun tuloksia. Katalla opinnot ovat melko pitkälle jo paketissa, mutta minulta uupuu vielä syventävistä ja toisesta sivuaineesta muutamia tenttejä. Tämän vuoden puolella pitäisi kuitenkin saada homma pakettiin. Mikä tärkeintä skumppaa saa Alkosta aina lisää.

POLEEMI

7

Kuinka k채y

Kliximme?

Teksti Essi Koskinen

Kuvat Mikko Virta

Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto osoitteessa Unioninkatu 35.

H

elsingin yliopiston kirjaston hallinnollinen uudistus keväällä 2010 yhdisti tiedekuntakirjastojen hallinnot. Uudistus on tänä keväänä edennyt muuton ja käytännön hakemisen merkeissä ja yhdistymisen toteutus jatkuu edelleen. Kirjastojen yhdistymisestä vastaava Helsingin yliopiston Kirjastopalvelujen koordinointiyksikön hankesuunnittelija Nicola Nykopp valotti tämän kevään uudistuksen sekä syksyllä 2012 tapahtuvan fyysisen yhdistymisen tuomia muutoksia.

Kaisaniemen Kodin Ykkösen purkutyöt on tarkoitus aloittaa maaliskuussa 2010 ja aikataulun mukaan valmista pitäisi olla keväällä 2012, jotta upouusi kirjasto voisi avata ovensa opiskelijoiden käyttöön saman

vuoden syksyllä. Valtiotieteellisten, oikeustieteellisten, teologisten ja humanististen kirjastopalveluiden sekä keskustan tiedekuntien kurssiaineistopalveluiden muutto kauppakeskus Kaisaan rakennettavaan kirjastoon tuo muutoksia niin henkilöstön kuin opiskelijoidenkin kannalta. Mitä uudistuksia muutto tuo tullessaan ja kuinka käy rakkaan Kliximme?

Tiedekuntakirjastojen siirtyminen saman katon alle merkitsee ennen kaikkea keskittämistä, mikä on opiskelijoiden kannalta hyvä asia; samasta paikasta löytyvät eri tieteenalojen opukset, eikä kirjoja enää tarvitse etsiä eri paikoista. Kirjastoon on tarkoitus muodostaa tieteenalavyöhykkeet, jotta esimerkiksi yhteiskuntatieteelliset kirjat löytyisivät näp-

POLEEMI

9

Kaisaniemen Kodin ykkönen tyhjennettiin helmikuussa loppuunmyynnillä.

pärästi samasta paikasta. Nykoppin mukaan muutos mahdollistaa myös kokoelmien vahvistamisen, mutta kurssikirjatarjontaan ei parannuksia ole luvassa.

Kokoelmien vahvistumisen ja keskittämisen lisäksi uudistus tuo opiskelijoille muitakin etuja. Kirjastojen yhdistäminen mahdollistaa aukioloaikojen pidentämisen, mikä varmasti hyödyttää kirjapinoja hams­traavia opiskelijoita. Kirjastoon on tarkoitus saada myös opiskelutiloja.

Suunnitteluprosessia voi seurata, ja uuden kirjaston pohjapiirustuksiin tutustua, kirjaston nettisivuilla osoitteessa https://wiki. helsinki.fi/display/uusikirjasto/Etusivu.

Uudistus ei tuo muutoksia opiskelijoille tuttuun Helka-järjestelmään, vaikka puutteita sisältävä järjestelmä

onkin Nykoppin mukaan tarkoitus uudistaa tulevien vuosien aikana. Samoin esimerkiksi kansalliskirjastossa on hanke meneillään nettijärjestelmien luomiseksi, jotta kirjastojen, arkistojen ja museoiden sähköis-

"

10

POLEEMI

muutos on saatu kuitenkin lupaavasti käyntiin. Hallinnollinen tai edes fyysinen yhdistyminen ei Nykoppin mukaan tuo suurempia muutoksia henkilöstöön, vaan se siirtyy kirjaston mukana uuteen, suurempaan yksikköön.

Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston siirtyminen pois sen nykyisistä tiloista herättää kysymyksen Klixin kohtalosta. Yliarkkitehti Eija Vuoren mukaan tarkoituksena on tehdä rakennukseen kokonaisvaltainen remontti, minkä jälkeen Klixi siirtynee kokonaan sosiologian laitoksen käyttöön. Nähtäväksi jää, mihin ahkerat yhisläiset siirtyvät tedarikirjojaan ahmimaan. Liekö uuden kirjaston uutuuttaan hohtavista opiskelutiloista vastausta tähän ongelmaan?

Nähtäväksi jää, ­mihin ahkerat yhisläiset ­siirtyvät tedarikirjojaan a­ hmimaan."

ten aineistojen saatavuutta voitaisiin parantaa. Tähän uudistukseen voi tutustua osoitteessa http://www. kdk2011.fi/fi/asiakasliittyma .

Hallinnollinen yhdistyminen on Nykoppin mukaan tällä hetkellä kesken, niin sanotusti välitilassa, mutta

a atanrh V i ie

Ptarkastuksessa Teksti & kuvat Elina Manninen

K

orkealta katsottuna Pietari näyttäisi varmaan vain säkenöivältä valokimpulta, jonka ympärillä pöllyää pakokaasupilviä. Lähempää, omin jaloin, tarkastettuna suurkaupunki vaatii valikoivaa otetta. Haluan tutustua 1700-luvun Pietariin. Kokonaiskuva jää muodottomaksi. Palatsit pönöttävät yhä kyllästyttämässä kul-

kijaa, mutta monet kiinnostavat kaupunkilaiskodit ja telakkamiljööt ovat tietysti kadonneet. Hankin tietoa ja kuvittelen loput.

Mutta mikä minä olen sitä ilmoittamaan. Kriittinen katseeni pistäytyi Pietariin kolmesataa vuotta myöhässä.

MITEN NIIN AVAINALUETTA?

Pietarissa tunnutaan arvostavan kaupungin historiaa. Pietarilaiset toki haluavat muistaa kaupunkinsa aseman pääkaupunkina (vuosina 1712-1918). Museot ja eri aikojen

Millä oikeudella Pietari sijaitsee Nevan suussa? Yksikään kaupunki ei ansaitse itsestäänselvästi paikkaansa.

POLEEMI

11

historiasta kertovat julisteet näkyvät kadulla kaikille. Kansalliskirjastossa huomaan, että keisareista ja kaupunkilaiskaskuista kirjoitetaan vieläkin ahkerasti. Aivan hiljattain äänestettiin suurimmaksi venäläiseksi Aleksanteri Nevalainen, joka kukisti ruotsalaiset taistelussa nykyisen Pietarin paikkeilla jo vuonna 1240.

Ruotsalaiset menettivät lopullisesti aikaisemmat asemansa suuressa Pohjan sodassa. Nevan kullanarvoinen suoni sai uuden lukon, kun sen Jänissaarelle kohosi muureja puolustamaan venäläisiä. Tuosta myöhemmin Pietari-Paavalin nimen saaneesta linnoituksesta kumautettu kello kahdentoista laukaus saa minut vähän kompastumaan säikähdyksestä. Varsinaisiin sotatoimiin linnoituksessa ei ole jouduttu, mutta yhä kaupunkia vartioi siellä korkeatorninen katedraali. Eri puolille kirkkoa on haudattu kaikki Venäjän keisarit.

MITEN NIIN KEHITYSTÄ?

Pietaria ei olisi ilman voimakasta politiikkaa. Suurkaupunki rakennettiin nopeasti. Onkin kysyttävä, miten

12

POLEEMI

arveluttavin keinoin se oli mahdollista.

Pietari Suuri hallitsi Venäjällä aina vuodesta 1682 kuolinvuoteensa 1725 saakka. Pietarin ensimmäinen rakennus, Pietari Suuren koti vuodelta 1703, on säilytetty kivisen suojan alla lähes laboratorio-olosuhteissa. Kiertelen mökkiä epäillen, ovatko sen hirret todella satoja vuosia vanhoja.

Kuvittelen keisarin istuskelemaan itsetekemällään tuolilla piippu suussa.

Noilla kirjoitusvälineillä hän kenties veti paperille nimikkopyhimyksensä kaupungin piikkisuorat valtakadut.

Tuosta kartasta hän lienee keksinyt ne alueet, joilta pakkosiirrettäisiin työvoimaa kasvavaan valtakuntaan.

Kuritetut orjat ja kiristetyt verot takasivat Pietarin vision valmiiksi ennätysajassa. Keisari saattoi siemailla onnen maljoja omien lasipajojensa pullauttamista pikareista.

Suuri mies on se, joka saa massan tekemään suuria asioita. Myös Katariina II (hallitsijana 1762-1796) sai lisänimen Suuri. Yksittäisten päättäjien rooli on ylikorostunut muun muassa siksi, että heidän mielenkiintoista

kirjeenvaihtoaan on säilynyt.

Hallitsijat ympäri Eurooppaa ovat ylläpitäneet tiiviisti suhteita toisiinsa. Salakuuntelen, kun Venäläisen museon opas runoilee lapsiryhmälle rakkaustarinoita merkittävistä kaunottarista ja sankareista. Laajempia yhteiskunnallisia verkkoja saa vain aavistella, kuten esimerkiksi sitä, millaisia valtavien joukkojen siteitä ja yhteisponnistuksia on vaatinut kaupankäynnin avaaminen Suomenlahden itäkulmaan.

Pietarin syntyajoista 1700-luvun alussa Venäjällä alkoi valistuksen projekti. Kaukonäköiset päämiehet taluttivat venäläiset sivistyneeseen autuuteen. Sivistys merkitsi muun ohessa kivitaloja, tiedettä ja taidetta.

Haluaisin uskoa 1700-luvun valistusaikaan edelleen samanlaisena korkean eettisenä heräämisenä kuin lukiossa. Kehitystyö kuitenkin kietoutui ahneuteen kasvattaa suurvaltaa. Hoville kertyi aika määrät konkreettisia suuruuden ja sivistyksen merkkejä, siis kallista materiaa.

Eremitaasiin on rahdattu jopa sarko-

­"

Kuritetut­o ­ rjat ­ja ­kiristetyt ­verot t­ akasivat ­Pietarin v­ ision valmiiksi ­ennätysajassa."

fageja Egyptistä. Mutta ironia on vaarallinen tauti, joten koetan nöyrtyä. Äkkiseltään en itse keksi, millaiseksi nykypäivän valistunut kaupunki kannattaisi rakentaa. Tulisiko siitä luoda taiteen ja tieteen kehto hinnalla millä hyvänsä?

MITEN NIIN IHANAA? Palatsit eivät hätkähdytä minua erityisyydellään. Ne toisintavat eurooppalaisia epookkeja. Ihmettelenkin, miksi tiettyjä tyylejä, barokista klassismiin, pidetään kauniina. Miten niin Pietarissa on muka kaunista?

Suomalaisen turistin kai kuuluu hämmästellä vanhan Pietarin lumoa.

Se on vaivaton tehtävä, sillä nämä vieraat kadut vaikuttavat tutuilta.

Suloinen Helsinki on lähellä. Pietarilaiset näyttäytyvät kiiltävissä karvoissaan. Puistoissa on tilaa hengittää.

Pohjoinen puolustus on kunnossa: talven terävät miekat riippuvat räystäiltä. Lumihuntu peittää häveliäästi liikaa koreutta ja ihmispaljous kaventaa leuhkan laveita katuja. Nevan rannat notkuvat pastellinsävyisiä hillitysti koristeltuja kivirakennuksia.

Pietarin keskustassa Talvipalatsin katolta pudotellaan lumia alas. Kaupungin liepeillä Pietarhovissa eräs palatsialueen huoltajista esittelee ohikulkijalle, miten vinhasti traktorin saa pyörimään tiellä. Nykypäivän kaduntallaajalle historia näyttäytyy hersyvimmillään törmätessään elävään elämään. Silloin rakennukset ja niiden tarinat tulevat jälleen muistamisen arvoisiksi.

Taide, arkkitehtuuri ja ennen kaikkea Neva-joki ovat toimineet niin hovin kuin rahvaan ikkunoina maailmaan. Joen suusta on virrannut taitoa ja tietoa eri suuntiin. Tuntuukin komealta kävellä Nevan jäällä. Siinä on marssittu, tanssittu ja pidetty kelkkakilpailuja. Jäiden sulamista on juhlittu railakkaasti, onhan elintärkeän purjehtimisen avaaminen ollut riemun aihe. Nyt jo tammikuussa joen jäiset helmat helähtelevät palasiksi lähempänä merta. Kaiken kansan onnen hykerrys kevään tulosta ei liene laimentunut 300 vuodessa.

POLEEMI

13

Kirja-arvostelussa

Timo Vihavaisen

LÄNSIMAIDEN TUHO Teksti Veikko Jarmala

V

iime syksynä Otavalta ilmestynyt Venäjän tutkimuksen professorin Timo Vihavaisen teos Länsimaiden tuho herätti huomiota lehtien palstoilla ja internetin sivustoilla muutamia kuukausia sitten.

Erityisesti kirjaan kiinnitettiin huomiota niissä piireissä, jotka pitävät aivan käsittämättömänä sitä ajatusta, että monikulttuuristumiskehityksellä tai maahanmuutolla olisi negatiivisia vaikutuksia länsimaille.

Tabua oli sohaistu, vaikka kirjan sisällöstä suurin osa käsittelee aivan muita asioita kuin maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta tai islamia.

Kirja on koostettu Kanava-lehdessä julkaistuista esseistä, mikä taas kirjan rakenteen kannalta on aiheuttanut lievää toistoa. Kirjoittajan monipuolinen antiikin aikoihin asti ulottuva yleissivistys ja laaja lukeneisuus kuitenkin korvaavat tätä puutetta. Ensimmäiseksi vertailukohdaksi

14

POLEEMI

tuleekin mieleen myös Kanavassa vaikuttaneen Kauko Kareen vuonna 1967 julkaistu teos Tähän on tultu, joka tyylissään ja viiltävyydessään sekä osittain aihepiiriltäänkin oli samanlainen, vaikkakin eri aikakautta arvosteleva pamfletti. Yhteistä näille teoksille on myös se, että kumpikin pyrkii avaamaan suomalaisten silmät käynnissä olevalle kehitykselle.

Vihavaisen perusväittämä on, että länsimainen kulttuuri on tullut henkisen ja fyysisen kehityksensä päähän.

Länsimaisessa sivilisaatiossa rappio on viimeisen sadan vuoden aikana edennyt vähitellen tieteen, taiteen, kulttuurin ja muillakin yhteiskunnan alueilla. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kehitys on kiihtynyt niin nopeasti, ettei enää sadan vuoden päästä välttämättä pystytä osoittamaan länsimaisen sivilisaation olemassaoloa. Keskeisenä aiheuttajana tässä kehityksessä on nykyinen postmoderni

"

Uskonnon kuolema ja ­sekularisoituminen ovat ­jättäneet ­arvotyhjiön, joka on pyritty ­täyttämään yksilöllä ja hänen h ­ aluillaan."

aikausi, jota leimaavat kulutuksen palvonta eli konsumerismi, yhä alati kasvavien halujen tyydyttämiseen pyrkivä hedonismi ja egoistinen individualismi. Uskonnon kuolema ja sekularisoituminen ovat jättäneet arvotyhjiön, joka on pyritty täyttämään yksilöllä ja hänen haluillaan. Elämän tarkoitus nykyihmisellä on vain hedonistisesti nauttia elämästä, kuluttaa ja pyrkiä täyttämään kaikki halunsa. Minkäänlaista korkeampaa päämäärää tai tavoitetta tällä itsetuhoisella järjestelmällä ei ole, vaan se vajoaa keskinkertaisuuteen aiheuttaen lopulta koko kulttuurin rappioitumisen.

Postmodernin yhteiskunnan keskeinen piirre on nihilismi, jossa millään ei ole mitään suurempaa merkitystä. Kaikki yksilöt ovat kuluttajina ”tasa-arvoisia” ja ”samanarvoisia”, eikä mitään voida poliittisen korrektiuden nimissä arvottaa edes positiivisessa mielessä. Tämä on johtanut siihen, ettei länsimainen kulttuuri osaa olla enää ylpeä itsestään eivätkä sen edustajat katso kulttuurinsa olevan säilyttämisen arvoinen. Kun kulttuuri ei pidä itseään enää säilyttämisen arvoisena ja pyytelee anteeksi olemassaoloaan, sen on mahdotonta selviytyä näiden kansainvaellusten aikana.

Maahanmuuton myötä Euroopassa etenevän islamin voima on siinä, että sillä on vahvat käsitykset elämän arvoista ja hyveis-

tä, vaikka ne eivät olisikaan yhteneväisiä perinteisten länsimaisten arvojen kanssa.

Länsimainen nykykulttuuri massaviihteineen, kulutuskeskeisyyksineen ja arvojen sekä hyveiden puutteineen on altavastaajana tilanteessa, jossa sen alkuperäisille alueille leviää toinen sivilisaatio, joka ei suinkaan pidä kantaväestön arvomaailmaa omaksumisen arvoisena. Länsimaisuus häviää, koska se ei halua puolustautua, eikä se enää pysty ammentamaan itsestään mitään uutta. Tämä Vihavaisen pohdinta antaakin perspektiiviä, kun mietitään yhä enenevässä määrin meilläkin tapahtuvaa kantaväestön edustajien kääntymistä islamiin ja muihin idän uskontoihin.

Vihavaisen teos on varsin pessimistinen, eikä kaikkia sen käsityksiä esimerkiksi populaarikulttuurin rappioittavasta vaikutuksesta voi allekirjoittaa. Parhaimmillaan laaja musiikkivalikoima populaarimusiikista klassiseen musiikkiin juuri kehittää länsimaisen kulttuurin elinvoimaa, eivätkä ne ole toisensa poissulkevia kategorioita.

Joka tapauksessa Vihavaisen keskustelunavaus muutamista elitistisiltä vaikuttavista kannanotoista huolimatta on tervetullut monoliittisen liberaalissa nykymaailmassa, jossa konservatiivinen länsimaisuuden puolustus tuntuu raikkaalta vaihtelulta.

POLEEMI

15

a n i s k u F ­Hel

singin

­pommituksissa Teksti Ilari Leskelä & Simo Ortamo

"Aina välillä kellarin ovi avautui ja sisään syöksyi ihminen tai pari, olivat ehkä kulkeneet kellarista kellariin. Heillä oli uutisia: kadun toisen puolen talot olivat järjestään saaneet osumia. Ja yliopisto – yliopisto palaa [--] Keskikaupunki on kaaoksena, paljon kuolleita, Heikinkadulla virtaa veri…"

- Aila Meriluoto kirjassaan Mekko meni taululle

H

elsinki eli lähes rauhanomaista elämää sodasta huolimatta. Kesän 1941 pommitukset, Hangon taistelut ja Karjalan valtaus olivat jo vanhoja kokemuksia. Kaupunki ja sen asukkaat olivat tottuneet pimennysverhoihin, ohimeneviin ilmahälytyksiin ja säännöstelyyn. Viimeisestä pommituksesta oli aikaa yli vuosi. Elämä jatkui arkista rataansa. Katukuvassa liikkuvat univormut – suomalaiset ja saksalaiset – olivat yhtä normaalia nähtävää kuin vartijat nykyään.

Raitiovaunut pysähtyivät aina hälytyksen sattuessa ja kuljettaja neuvoi matkustajat lähimpään pommisuojaan. Pian vaara ohi -merkin jälkeen kaupat olivat taas auki ja työt jatkuivat.

Kirjailija Aila Meriluoto aloitti opin-

16

POLEEMI

tonsa Helsingin Yliopistossa syksyllä 1943.

Lukuvuosi alkoi kuitenkin sota-ajan yllätyksellisyydestä johtuen vasta marraskuussa. Majoitus järjestyi sukulaissuhteiden kautta samasta asunnosta, jossa isosisko Sirkka jo asui, Eiran Huvilakadulta. Opintotukia tai opiskelijaruokailua ei ollut.

Vaihtoehtona oli syödä säännösteltyjä lounaita ravintoloissa tai tehdä ruokaa kollektiivisesti. Aila ja Sirkka ruokailivat usein naapurissa, jossa asuva täti järjesti muutamille opiskelijoille ruokailumahdollisuuden. Kaikki hamstrasivat korteillaan niin paljon kuin saivat ja täti valmisti niistä aterian. Välillä saatiin herkkuja Saksasta, sillä Suomen Saksan pääkonsulin poika Jaakko Ahokas toi välillä tuliaisia isältään. Usein

Helsingin yliopisto liekeissä pommituksen jälkeen 1944. Kuva: SA-kuva, Puolustusvoimien kuvakeskus.

lihaa ja muita arvokkaampia elintarvikkeita lähetettiin maalta, kuten tekivät myös Ailan vanhemmat Pieksämäeltä. Myös rahat vuokraan postitettiin kotoa.

Kevään ylioppilaan pääaine oli estetiikka ja nykyiskansain kirjallisuus, jota ennen oli kuitenkin suoritettavana pakollinen saksa ja latina. Latinaa tahkottiin pienissä ryhmissä, jotka koostuivat lähes yksinomaan naisista. Yksittäiset yliopistolla liikkuvat miehet saivatkin runsaasti huomiota ja heidät tunnettiin käytännössä nimeltä.

Varsinkin Ailan latinan luennoilla istunut, opintolomalla oleva, nuori luutnantti Heikki Reenpää hurmasi punahousuisessa univormussaan ja komealla olemuksellaan.

Myös Eino S. Repo oli talven aikana yli-

opistolla opintolomalla.

Sota yltää jälleen Helsinkiin Josif Stalin oli saanut Teheranin konferenssissa syksyllä 1943 länsiliittoutuneilta vapaat kädet pakottaa Suomi rauhaan. Leningradin saarron murruttua tammikuun lopussa 1944 alueelle tuodut kaukotoimintailmavoimat saatettiin kääntää koillisen rajanaapurin kanssa käytäviä rauhanneuvotteluja vauhdittamaan. Helsinkiläisten arki pysähtyi 66 vuotta sitten, helmikuun 6. päivän iltana, kun ilmahälytyssireenit alkoivat soida kello 18.51. Aila Meriluoto ja Sirkka olivat käymässä Kirsti-serkun luo-

POLEEMI

17

HELSINGIN SUURPOMMITUKSET HELMIKUUSSA 1944:

- Pommitukset yöllä 6.-7., 16.-17. ja 26.-27.

- Pommikoneita n. 2000 ja pommeja n. 2600 tonnia

Tartun käteesi, sisar ja veli.

Mykkinä nousemme raunion alta.

Autio maailma, synkkä kuin kaivo.

Samaa on kaikki, kuoli tai eli.

Sentään me nousemme raunion alta, sentään me nousemme, kivinen valta rinnassa kivinen uhma ja raivo, nousemme huomista päivää vailla, mykkinä nousemme, kasvoin kovin, kasvoin kivisin, kivisin povin, kivisen Herramme lailla.

Aila Meriluoto vuonna 1943.

Kuva: Aila Meriluodon suvun arkistot.

na Siltasaarenkadulla Kalliossa: - Kirre sanoi vielä, että hei, sammutetaan valot ja otetaan ylös nuo verhot. Se on niin komeaa se ampuminen. Ja silloin räsähti juuri kun me vedimme sen ylös, Meriluoto kertoi.

Serkukset yrittivät juosta alas kohti lähintä sirpalesuojaa, mutta pommien pudotessa lähistöl"En tajunnut mitään muuta,­ le he joutuivat suojautumaan porraskäytävään. Meriluoto kuvaili kokemustaan seuraakuin että sota on helvettiä. vana päivänä kotiinsa lähettämässään kirjeessä: ”Ma­Mieletöntä helvettiä." kasimme portailla, ja joka puolella särisi ja järisi ja tärisi.

Parvekkeen ovet lepattivat kuin lehdet ja ikkunat kilisivät ja talo vapisi eikä se tuntunut loppuvan eikä etääntyvän ollenkaan.

Jok’ikinen järkevä ajatus näytti hävinneen.

En tajunnut mitään muuta, kuin että sota on helvettiä. Mieletöntä helvettiä.” Vasta

18POLEEMI

3. säe Aila Meriluodon runosta Kivinen Jumala.

räjähdysten hieman hellittäessä he pääsivät juoksemaan pihan poikki sirpalesuojana toimineeseen kellariin. Pommitusten viimein loputtua yön tuskallisen pitkien tuntien jälkeen aamuviideltä ulkona avautunut katunäkymä oli täysin muuttunut: - Pelkkiä lasinsiruja vain, kahlasimme lasissa. Sitä oli joka paikassa. Vastapäisellä puolella oli osunut kolmeen taloon, Meriluoto kuvaili.

Kotiin Huvilakadulle täytyi kulkea kiertotietä, sillä keskusta paloi monin paikoin. Kaikkialta kellareista nousi ihmisiä, jotka lähtivät marssimaan kohti keskikaupunkia lasinsirujen narskuessa kengänpohjissa. Kotiin päästyään sisarukset huomasivat talon säilyneen kuin ihmeen kaupalla vahingoittumattomana, sillä pihalle pudonnut pommi oli ollut suutari.

Ainoastaan ikkunalasit olivat tulleet sisään.

- Pommeista kaupunkialueelle alle 5 %, rakennuskannasta tuhoutui tai vaurioitui n. 6 % - Uhreja 150 kuollutta ja n. 370 haavoittunutta

Sopeutuminen pommituksiin Suurpommitusten ensimmäinen yö vaati yli sata kuolonuhria. Helsinkiläiset olivat tottuneet turhiin ilmahälytyksiin, joten suojautumista ei aluksi otettu vakavasti.

Tuhoisin yksittäinen pommi tosin osui Katajannokan Kruununvuorenkadulla suoraan pommisuojaan, jolloin ainakin 21 kaupunkilaista kuoli. Tappavia pommeja räjähti lisäksi muun muassa rautatieasemalla, Katajannokan vankilassa, Tehtaankadun lastensairaalassa ja Lapinlahden mielisairaalassa. Kaisaniemen puistossa pommi taas surmasi kaksi kentällä luistellutta koulutyttöä sekä yhden jääkiekkoilijan.

Pommitusten jälkeen viranomaiset kehottivat kaupunkilaisia jättämään pääkaupungin. Meriluoto kertoi kirjeessään jo 7. helmikuuta, kuinka aseman edessä ei ollut jonoa vaan ihmismeri pyrkimässä pois kaupungista. Kansa- ja keskikoulut suljettiin, mutta esimerkiksi yliopisto jatkoi toimintaansa lähes normaalisti.

Illalla 16. helmikuuta Aila Meriluoto istuikin raitiovaunussa paluumatkalla luennoilta kotiinsa, kun ilmahälytys pärähti jälleen soimaan. Vaunu pysähtyi Tehtaankadulla sähkön katketessa. Hän pääsi kotiinsa nopeasti, mutta tällä kertaa hän ei siskonsa kanssa viitsinyt lähteä pommisuojaan.

- Menimme kylpyhuoneeseen, joka oli suojattu. Otimme tyynyt mukaan ja nukuimme istuallamme päät seinää vasten.

Kun räsähti oikein lähelle, niin sitä heitti tyynyn naamalle. Se oli ihan vaistomainen reaktio.

Toiseen ja varsinkin kolmanteen pommitusyöhön (27.–28.2.) mennessä suuri osa asukkaista oli lähtenyt maaseudulle.

Jälleen erinomaisesti järjestetty ilmatorjunta toimi tehokkaasti, ja valtaosa pom-

mikoneista pudotti lastinsa mereen jo kauan ennen kaupungin aluetta. Molempien pommitusten kuolonuhrien määrät jäivätkin murto-osaan ensimmäiseen yöhön verrattuna.

Kolmannen pommituksen aikana yliopiston pääraken"Suurpommitusten nukseen osuneet palopommit aiheuttivat kuitenkin korvaa­ensimmäinen yö vaati yli matonta tuhoa. Paikalle saapuneet opiskelijat ja henkilökunta sata kuolonuhria." saivat pelastetuksi kalustoa ja arkistopapereita palavasta rakennuksesta, mutta muun muassa Albert Edelfeltin ja Eero Järnefeltin maalaamat juhlasalin freskot tuhoutuivat täysin. Myöhemmin Aila sai opiskelutoveriltaan oman ylioppilasaineensa, jonka tämä oli löytänyt kadulle päätyneiden arkistopapereiden joukosta.

Toisen pommitusyön jälkeen myös Meriluoto päätti lähteä kaupungista väliaikaisesti vanhempiensa luokse Pieksämäelle.

Latinaa joutui nyt lukemaan itsenäisesti, mutta pommituksen uhkaa ei enää ollut.

Runoilijan kokemukset pommitusten kauhuista voi aistia hänen runossaan Kivinen Jumala, joka julkaistiin sodan jälkeen esikoiskokoelmassa Lasimaalaus.

Lähteet: Mäkelä, Jukka L.: Helsinki liekeissä. 2. painos. WSOY, Helsinki 1994.

Martti Helminen – Aslak Lukander: Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944. WSOY, Helsinki 2004.

Meriluoto, Aila: Mekko meni taululle. WSOY, Helsinki 2001.

Meriluoto, Aila: Kootut runot. WSOY, Helsinki 2004.

Aila Meriluodon kirje Helsingistä äidilleen Hiljalle, 7.2.1944.

Kirjailija Aila Meriluodon haastattelu 4.2.2010 (Ilari Leskelä ja Simo Ortamo).

POLEEMI

19

Teksti Ilari Leskelä

”Kuusamo, nyt kut Dannyn haikailema, vuoden kaupunki 2001, Pohjois-Pohjanmaan kolmanneksi suurin kaupunki.

Siis mitä?

I

stuessani viidettä tuntia junassa alkoi luontoni pettää. Kuopio vasta takana ja matkaa Kuusamoon linnuntietä noin 400 kilometriä. Aurinko oli laskenut jo tunteja sitten ja oman naaman peilikuva alkoi näyttää idiootilta.

Ja mihin minä olin edes matkalla? Jonnekin, mikä ei ollut vielä Lappia, ei Oulua, ei Savoa tai Kainuuta. Tyhjä kohta Suomen kartallani.

Ainoastaan isovanhempieni tarinat olivat odotuksinani. Tosin nekin sisältävät tunnelmia ajalta, jolloin Suomi oli vielä suuriruhtinaskunta ja Keisarillisen Saksan armeijan tiedusteluosasto jurruutteli kuorma-autolla kärrypolkuja pitkin. No mutta näillä mennään!

Vuoden 2008 viimeisessä Poleemissa Armi Ahvenainen pyöritteli Suomen pohjoisia ulottuvuuksia. Polhon emeritus puheenjohtaja Antti Korhonen puolestaan paljastaa kotiseutunsa salat Keminmaalta ja lisäksi numerossa linjaillaan Lapin tulevaisuutta.

Mutta voi Kuusamoa, se ei ole Lappia eikä länsirannikon urbaania sykettä. Monille se on vain Ruka, paljaaksi hakattu vaara, jonne vuonna 1954 raivattiin ensimmäinen rinne.

Kuusamoon hakeutuu vuosittain 142 000 matkaajaa laskettelemaan, bilettämään ja loikoilemaan Tropiikki-kylpylän porealtaissa. Harva edes jaksaa käydä vilkaisemassa itse kaupunkia 25 kilometrin päässä

20

POLEEMI

- onhan Rukalla oma Alkokin.

Mistä Kuusamon voisi siis tuntea?

Palataan Dannyn hittiin myöhemmin ja mietitään vaikka poroja. Kuusamon vaakunassakin ylpeilevällä puolikesyllä hyötyeläimellä saamelaiset elättivät itseään, ja kun 1600-luvulla elintilaa hakevat etelän miehet saapuivat, saamelaiset lähtivät mutta porot jäivät.

Kustaa III perusti seurakunnan ja ihmiset alkoivat kaskiviljellä sekä laskea porojaan. Vuosisadan vaihtuessa 1900-luvuksi Kuusamon alueella oli 12 500 poroa ja vielä ensimmäisen maailmansodan alkuun poronkasvatusta pidettiin tärkeimpänä elinkeinona. Suuret porotokat kuitenkin katosivat ja Kuusamon poroista puhuminen tuottaa nykyään eniten rahaa vain matkailumarkkinoinnissa.

Porotalous laski mutta lestadiolaisuus jatkoi nousukiitoaan. Kyseinen herätysliike levisi nopeasti Pohjois-Suomessa 1800-luvun lopulla. Kuten Martti Vuollo lainaa kirjassaan Lestadiolaisuuden ekspansio Ewangelinen-lehteä vuodelta 1884: ”Hihhulilaisuus on lewinnyt 20 w. ajalla yli Suomen, sanoakseni kulowalkean tawalla”.

Vuonna 1899 Suomessa oli arviolta 64 000 lestadiolaista (2,5 % väestöstä).

Vaikkakin keskinen Pohjanmaa rannikkoseutuineen on lestadiolaisten ominta aluetta, Kuusamonkin seudulta löytyy paljon herätysliikkeen seuraajia.

Kuva: Eetu Lampsijärvi

tsuu mua Kuusamo” Taival autolla kohden Kuusamoa vie kauniiden tykkylumisten metsien halki.

Jos Etelä-Suomessa tunti on pitkä ajomatka, niin näillä seuduilla se on lähes yhtä luonnollista kuin hypätä bussiin Kumpulassa ja huristella Rautatieasemalle.

Toisaalta miksipä Kumpulasta tarvitsisi ajatella ajelevansa keskustaan, sillä alueen kulkuvälinetarjonta on huikea verrattuna Kuusamon lähikyliin. Eipä ihme, että seutu on aluepolitiikan ja EU:n Pohjoisen Ulottuvuuden luvattu maa. Täällä pitäisi saada aikaan kestävää kehitystä ja alueellisia innovaatioita, joilla olisi dynaamista vetovoimaa.

Hienoa panostusta löytyy Pohjois-Pohjanmaan lääniin kotisivuilta: Aluekehityssanasto. Tämä sanastohan pitäisi tenttiä!

Vai tiedätkö sinä mikä on Interreg IVB Pohjoinen periferia -ohjelma tai KUVAhanke?

Kuusamo on syytänyt kansanedustajia Helsinkiin jo vuodesta 1924. Siltarumpupolitiikka on saanut väistyä AVI:en ja AER:ien tieltä, ja tunnetuin edustaja Hannes Manninen istuu valtionvarainvaliokunnan puheenjohtajana.

Vaikka kunnallispoliitikkoja on lähtenyt eduskuntaan asti, kuntalaisten viime aikojen aktiivisuus ei sykähdytä: vuoden 2003 eduskuntavaleista äänestysprosentti laski vuoden 2007 vaaleihin lähes 6 prosenttiyksikköä 66,3 prosenttiin. Ja mitäpä sitä ihmettelemään, nuoret kaikkoavat

muualle opiskelemaan ja liian harvat palaavat.

Kuusamo imee vetovoimallaan lähialueet, ihmiset ja elinkeinot yhteyteensä – mitä jää jäljelle? Vanha veisu, mutta paikan päällä käsin kosketeltava.

Eivätkä poliittiset kuviot jää vain tähän. Poliittisen historian mehukkain luu – poliittiset kähminnät – ovat ulottuneet myös Kuusamoon. Nimittäin 18.4.2002 kaupungissa pidettiin Koillis-Sanomien ja Supon Lapin piirin poliisien yhteinen tapaaminen. Sen venyessä saunaillan puolelle keskusteluun heitettiin viranomaisen toimesta Alpo Rusin nimi Stasi-epäiltynä.

Enää jäädään odottelemaan, koska Poleemin toimitus saa kutsun Supon Helsingin piirin saunailtaan…

Kuusamo on muutaman järven väliin kehittynyt lähes 17 000 asukkaan kaupunki. Tosin kaupunki viettää tänä vuonna vasta 10. syntymäpäiväänsä. Viime vuoden viime päivinä ei kaupungissa aistinut vielä suuren juhlavuoden tuntua.

Uutisotsikoissa päivitellään venäläisten turistien vähyyttä ja ennustellaan -25 asteen pakkasten jatkoa. Jäätävässä illassa kaduilla kävelee yksittäisiä venäläisturistityhmiä ihmettelemässä kaksikerroksisia 50-luvun liikehuoneistoja – vanhempia taloja on Kuusamosta vaikea löytää. Kaksi sotaa ovat kohdelleet kaupunkia kaltoin.

Vaikkei Kuusamo turismin tappioksi

POLEEMI

21

Kuva: Mikko Virta

kuulu oikeasti Lappiin, se on jakanut alueena saman historian. Talvisodan evakuoinnit ja aluemenetykset, muun muassa useita taiteilijoita inspiroinut Paanajärvi, kuuluvat tähän kastiin. Jatkosodassa Kuusamo oli taas sotatoimialueena saksalaisten joukkojen seikkaillessa pohjoisissa korvissa.

Syyskuussa 1944 Kuusamolaiset evakuoitiin ja ennen suomalaisten joukkojen tuloa saksalaiset tuikkasivat pitäjän palamaan.

Alueelle saapui myös venäläisiä joukkoja varmistelemaan suomalaisten etenemistä rakentaen oman korsukylänsä alueelta löytyneistä rakennustarpeista. Joten kun venäläiset vuoden 1945 alusta poistuivat ja kuusamolaiset lopulta pääsivät koteihinsa, edessä olivat suuri jälleenrakennus sekä uudelleenasuttamisoperaatio.

Kuitenkin tunnetuin Kuusamo on ”Ison D:n” ansioista. Danny lauloi itsensä listaykköseksi Kuusamo-kappaleellaan vuonna 1976. Sanoituksissa savuisesta Helsingistä paetaan kasvottomien ihmisten keskeltä jämäkkiin metsiin ja raikkaaseen ilmaan vaarojen keskelle.

Kappalehan on tosiasiassa käännös Toton klassikosta ”Africa”. Idea kappaleessa on Toton mukaan valkoisen pojan yritys tehdä laulu Afrikasta, jossa hän ei ole koskaan ollut. Ainostaan kokemukset TV:stä värittävät mielikuvaa.

22

POLEEMI

Suhteellisen lähellä tätä tarinaa on myös tämä kirjoitus. Ennen parin kuukauden takaista visiittiäni tarinat olivat tosiaan isovanhempien varassa ja Rukan mainoksissa. Henkilökohtaisesti Kuusamo-ekskursiosta tuleekin minulle mikrohistoriallinen seikkailu.

Sukujuuret alueella tuottavat täällä mielenkiintoisia reaktioita. Isoisän nuoruusvuosista – tai ainakin suvun aiemmasta historiasta – tuntuvat tietävän kaikki vanhemmat ihmiset. Ei siinä näytä olevan täällä mitään erikoista, kaikki tunnetaan.

Kuitenkin on hämmentävää hiihdellä Leskelänjärvellä ja katsella rannalla Leskelän taloa sekä pitää hiihtotauko saaressa, jossa suvun lampaat viettivät kesiään.

Mielenkiintoista, miten parissa sukupolvessa voi menettää kokemuksen suvun syntysijoista ja tulla ensikertalaisena ”kotiseuduilleen”. Samanaikainen jännittävä tunne suvun ”esi-isien” läsnäolosta ja kosketuspinnan kadottamisesta on mielenkiintoinen.

Hämmentyneenä hiihtelin vain talon ohi ja annoin oveen koputtamisen olla – täällä se kai olisi normaalia, mutta Helsingissä tuntuisi vaikealta. Ja sitä paitsi, kuten Kafka sanoi: mitä kauemmin seisoo oven takana, sitä epätodennäköisempää on, että koputtaa. Näinpä kai sitten – ehkä taas reilun 80 vuoden kuluttua joku hiihtelee järvenselkää sukuhistoriaansa ihmetellen.

Vuosituhantista­­ historiaa ­ Saksanmaalta Teksti & kuvat Toivo Martikainen

Berliinin keskustan pääkadulla Unter den Lindenillä on historianopiskelijan näkökulmasta yksi Euroopan mielenkiintoisimmista vierailukohteista. Poleemi otti selvää, minkälainen näkemys saksalaisilla on omasta menneisyydestään.

24

POLEEMI

Preussin armeijan lippu.

B

erliini on tällä hetkellä yksi Euroopan nuoria aikuisia eniten puoleensa vetävistä kaupungeista.

Saksan pääkaupunkiin mennään opiskelemaan, luoviin töihin, tutustumaan yöelämään tai asumaan ja olemaan. Etenkin nuorten Berliinin-kävijöiden päähuomio kohdistuu kirpputoreihin, taidegallerioihin, hassuihin vaatekauppoihin tai kuumiin yökerhoihin. Vierailu kaupungissa menee kuitenkin osittain hukkaan, jos ei pidä mielessä, että Berliini on historiallisesta näkökulmasta yksi maailman kiehtovimmista paikoista. Poleemi tarjoaakin lukijoilleen katsauksen yhteen Berliinin perinteisempään nähtävyyteen, Saksan historialliseen museoon.

toimesta Berliinin 750-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1987. Museo toimii Unter den Lindenin vanhimassa talossa, Zeughausissa. Museon päänäyttely avattiin vuonna 2006.

Näyttely esittelee Saksan alueen historiaa ajalta ennen ajanlaskun alkua lähes nykypäivään asti. Kokoelma on laaja sisältäen vanhoja ristiretkiaarteita, valtavia tauluja ja muotokuvia, uniikkeja univormuja ja haarniskoja, harvinaislaatuisia pamfletteja sekä ainutkertaisia karttoja. Museo on niin kattava, että alussa kannattaa pitää tahtia yllä, koska muuten ei loppua kohden jaksa enää keskittyä.

Aikaa vierailulle kannattaa varata vähintään kolmesta neljään tuntia, tosin kokonaisen päivänkin museossa helposti halutessaan viettää.

Humboldt-yliopiston

oliittisen historian näkökul-

torisches Museum perustettiin liittokansleri Helmut Kohlin ja Berliinin pormestari Eberhard Diepgenin

museon yläkerran loppuosasta ja jatkuu alempaan kerrokseen. Saksan yhdistymistä ja teollistumista käsi-

ivan

"

Jotain ­kuitenkin ­kertoo se, että Hitlerin rintakuvaveistoksella on ­erillinen ­vartija."

naapurissa ja museosaaren P masta kaikkein mielenkiintoiA kainalossa sijaitseva Deutsches His- sin osuus eli moderni historia alkaa

Otto von ­Bismarckin kypärä.

POLEEMI

25

tellään laajasti. Samoin ensimmäistä maailmansotaa sekä Weimarin tasavallan lyhyttä ja epävakaata aikaa valaistaan informatiivisin esimerkein ja selostuksin. Museon kaikki selitystekstit ovat sekä saksaksi että englanniksi. ansallissosialismin

ai-

kaa käsitellään muK seossa laajasti.

Museon

elokuvateatterissa pyörii natsien hirmutekoihin liittyvä dokumenttielokuva ja keskitysleiripie­noismallia tovin katseltuaan olo saattaa olla varsin ahdistunut. Museon kokoelmissa on myös ainutlaatuisia asiakirjoja mukaan lukien operaatio Barbarossan alkuperäinen aloituskäsky allekirjoi-

26

POLEEMI

tuksineen sekä Joachim von Ribbentropin työhuoneesta löytynyt Puolan kartta, jossa on ulkoministeri Ribbentropin sekä Adolf Hitlerin käsintehtyjä merkintöjä. Lähes yhdentoista kilometrin korkeuteen ampuva

Deutsches Historisches Museum ampui itseään takapuoleen. ilmatorjuntatykki, Albert Speerin suunnitteleman, toteutumatta jääneen 300 metriä korkean kupolihallin pienoismalli sekä V2-ohjuksen polttokammio olivat aivan erityisesti erään seurassani olleen Poleemin toi-

mittajan mieleen. raskas K ansallissosialismin muisto on selvästi pakottanut

käsittelemään vuosia 1933 - 1945 avoimesti, jotta vaikean menneisyyden kanssa voitaisiin joskus tulla toimeen. Kansallissosialistien valtaannoususta, hirmuteoista ja kukistumisesta puhutaan korostetun tunteettomaan ja neutraaliin sävyyn.

On selvästi haluttu välttyä siltä, että museosta tulisi uusnatsien pyhiinvaelluskohde. Jotain kuitenkin kertoo se, että Hitlerin rintakuvaveistoksella on erillinen vartija.

Zeughausin sisäpiha.

useo käsittelee kansallisso-

sialismin aikaa realistisesti ja M vaikean historian avoimesti kohda-

ten, mutta samaa ei valitettavasti voi sanoa jaetun Saksan ajasta. Saksan liittotasavaltaa ja DDR:ää käsittelevä viimeisen viidenkymmenen vuoden historian osio tuottaa korkealle nostettujen odotusten jälkeen pahan pettymyksen. Läpi museon kantanut geopoliittinen ulottuvuus jää taustalle ja symbolisesti ”muurilla” kahtia jaettu osio esittelee pääosin Länsi- ja Itä-Saksan elintasoeroja, kulttuurihistoriaa ja kulutushyödykkeitä.

Taka-alalle jäävät niin Saksojen jälleenrakennus, liittotasavallan länsiintegraatio, DDR:n neuvostokytkökset sekä merkkihenkilöt Adenauer, Honecker ja Brandt. Erityisen silmiinpistävää on Stasin vähäinen

käsittely. Itä-Saksan salaista poliisia sivutaan pienellä, lähestulkoon vailla selitystä jäävällä sellin kopiolla, mutta muuten asiaa ei puida.

Historisches Museum veti maton länsisaksalaisten jalkojen alta, mutta onnistui samalla ampumaan itseään takapuoleen.

ei voikaan ansallissosialismin kohdalla H istorianopiskelija olla miettimättä, että onko K traaginen historia otettiin pyskyseessä tietoinen ratkaisu? On totta, että jaetun Saksan ajan johtava museo on Bonnissa sijaitseva Haus der Geschichte ja että Itä-Saksan turvallisuuspoliisin toiminnan rujon todellisuuden paljastaa Berliinin Lichtenbergissä Stasin kolossaalisissa entisissä tiloissa toimiva virallinen Stasi-museo, mutta ratkaisu on silti outo. Huhu kertoo, että Berliinin ja Bonnin museoilla oli sopimus, jonka mukaan Berliinissä käsiteltäisiin aikaisempi historia ja Bonnissa jaetun Saksan aika. Ilmeisesti Deutsches

tyssä päin vastaan, mutta jaetun Saksan aikaa käsitellään silkkihansikkain ja selvästi eri lähtökohdista kuin koko aiempaa kahden vuosituhannen historiaa. Suuri määrä aikalaisista on vielä elossa, joten totalitaarisen järjestelmän avoin tuomitseminen voi senkin takia olla vaikeampaa.

Jokainen muodostakoon oman mielipiteensä; selvää kuitenkin on, että museon heikoin osuus on uusinta historiaa käsittelevä sektio.

Deutsches Historisches Museum, Unter den Linden 2. Pääsylippu 5 euroa, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. http://www.dhm.de/ Berliinin historiaan voi tutustua keväällä 2010 myös koti-Helsingissä Seppo Hentilän Berliini järjestyksen kourissa -luentosarjan myötä. U35:n auditorio torstaisin klo 16-18.

POLEEMI

27

Kuka on

TÄMÄ

MIES?

Herman Van Rompuy. Kuva: Council of the European Union

"

Helsingin rautatieasemalla vain neljäsosa ihmisistä tunnisti Van Rompuyn valokuvasta."

Teksti Eveliina Anteroinen Vuoden 2009 lopussa Euroopan unionissa tapahtui paljon. Pitkään vatvottu Lissabonin sopimus astui voimaan 1.12.2009. Sopimus saa EU:ssa aikaan uudistuksia, joista tällä hetkellä näkyvimpiä ovat unionin kaksi täysin uutta toimijaa, presidentti ja ulkoministeri. Valintoja spekuloitiin lehdistössä useita kuukausia etukäteen. Euroopan unionin presidentiksi valittiin pitkän keskustelun päätteeksi belgialainen Herman Van Rompuy ja ulkoministeriksi britti Catherine Ashton.

V

alintojen jälkeen tuntuu kuitenkin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lehdissä ei pahemmin kirjoitella Van Rompuyistä eikä kenelläkään tunnu oikein olevan käsitystä, mikä hänen tehtävänsä Euroopan unionissa oikein on. Tulevaisuus näyttää vieläkin utuisemmalta. Onkin aika ottaa selvää, mikä herra Van Rompuy on miehiään ja miltä presidentti-instituution tulevaisuus näyttää. Poleemin tutkivan journalismin osasto (TJO) otti asian hoitaakseen.

Suomalaisille Euroopan unioni on aina tuntunut etäiseltä ja vieraalta ja ilmeisesti EU-presidenttiin suhtaudutaan melko lailla saamaan tyyliin. Helsingin rautatieasemalla vain neljäsosa ihmisistä tunnisti Van Rompuyn valokuvasta. Lopuille miehen virka pysyi arvoituksena myös nimen paljastamisen jälkeen. Yksikään vastanneista ei osannut nimetä EUpresidenttiä.

EU-asiantuntijoillakaan ei ole juuri Van Rompuystä kovin tarkkaa käsitystä. Asia käy ilmi Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoman kanssa keskusteltaessa. Aunesluoma toteaa heti alkuun, että on kiinnittänyt viime aikoina enemmän huomiota EU:n ulkoministeriksi valittuun Ashtoniin. Hänen mukaansa EU vetää tällä hetkellä ikään kuin henkeä. Talouskriisistä toipuminen vie oman aikansa, eikä unionilla tällä hetkellä ole suurta agendaa toteutettavanaan. Ehkä tässä onkin yksi syy siihen, miksi Van Rompuystä ei ole kuultu paljoakaan. Unioni ei juuri tällä hetkellä tarvitse kasvoja ajamaan mitään tärkeää asiaa.

Aunesluoman puheesta saa poimittua toisenkin mahdollisen selityksen.

Hän kertoo, että Euroopan unionissa oikeastaan lähinnä parlamentin toiminta on julkista. Komission ja presidentin toiminta

POLEEMI

29

"

Hän on myös innokas blogisti, joka runoilee vapaa-aikanaan ­haikurunoja. "

jää näin helposti pimentoon. Aunesluoman mielestä EU-presidentin virka on nyt kokeiluvaiheessa, eikä tulevaisuudesta ole mahdollista sanoa mitään varmaa. Hän ei kuitenkaan usko, että valtaa keskitetään presidentille. Siitä pitävät huolen suurten EU-maiden johtajat, kuten Ranskan presidentti Sarkozy sekä Saksan liittokansleri Merkel.

Vaikka Aunesluoma ei uskokaan EU-presidentin poliittisen vallan merkittävään lisääntymiseen, hän pitää mielenkiintoisena ajatusta, jonka mukaan EU-presidentistä voisi muodostua Dalai Laman ja YK:n pääsihteerin veroinen arvovaikuttaja.

Rompuy siis voisi toimia tavallaan EU:n kasvoina. Tällainen kehitys tosin edellyttäisi Herman Van Rompuyiltä selkeää aktivoitumista ja kannanottoja ajankohtaisiin kysymyksiin. Lisäksi EU:n toimielinten päätöksentekoprosessien pitäisi olla huomattavasti nykyistä seurattavampia. Saattaa myös olla, että presidentin virkakausi, joka nykyisellään on 2,5 vuoden mittainen, on liian lyhyt tällaisen aseman saavuttamiseen.

Presidentin viran tulevaisuus siis pysyy avoimena. Tällä hetkellä hänen tehtävänsä on ainoastaan toimia Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana. Käytännössä Van Rompuy johtaa puhetta EU:n huippukokouksissa, ja muiden kokousten puheenjohtajana toimii joku silloisen puheenjohtajamaan ministeri kokouksen aiheesta riippuen.

30

POLEEMI

Herra Van Rompuyistä itsestään sentään tiedetään jotain. Hän edustaa kristillisdemokraatteja ja on politiikassaan niin sanottu kultaisen keskitien kulkija.

Tämä seikka edesauttoi hänen valintaansa presidentin virkaan, sillä neuvottelujen loppuun saattamisessa vaadittiin tietenkin kompromisseja.

Pelkän kompromissin aikaansaaminen ei toki ollut valinnan syynä, vaan Van Rompuyllä on myös poliittisia meriittejä. Hän on toiminut Belgian pääministerinä vuonna 2008 ja pääministerikautenaan onnistunut kiitettävästi sovittelemaan maan flaaminkielisen ja ranskankielisen väestön ristiriitoja.

Koulutukseltaan Van Rompuy on ekonomi. Hän on myös innokas blogisti, joka runoilee vapaa-aikanaan haikurunoja.

Presidentin virkaan Van Rompuy suhtautui alkuun erittäin vastentahtoisesti. Ehkä tämäkin asia osaltaan vaikuttaa presidentin virkakauden varovaiseen alkuun. EUpresidentillä olisi nyt kuitenkin näytön paikka. Jos hän haparoi, on mahdollista, että presidentin virasta muodostuu vain lisäosa Euroopan unionin jo valmiiksi sekavaan hallintojärjestelmään. Tällainen kehityskulku olisi oikeastaan jo melkoisen tragikoomista, sillä Lissabonin sopimuksen tarkoitus oli nimenomaan selkeyttää EU:n hallintoa. Joka tapauksessa on selvää, että Euroopan unioni käy parhaillaan läpi suurta muutosta. Mihin muutos johtaa, on nähtävissä vasta jonkin ajan kuluttua.

VALTSIKAN MYYTINMURTAJAT Teksti Joonas Ranta Kuvitus Teemu Perhiรถ

POLEEMI

31

"Viestintäteknologian kehitys ja helppous on tehnyt ihmisten ­ulosannista ja ilmaisusta köyhempää."

K

yseessä on osin optinen harha, joka johtuu siitä, että kynnys tuottaa viestejä on madaltunut. Ennen monet kirjoittivat runoja pöytälaatikkoon, nyt he julkaisevat niitä blogeissa. Elikkä viestijöiden määrä on räjähdysmäisesti kasvanut. Suurten lukujen lain mukaan joukkoon mahtuu näin ollen myös kömpelöitä tumpeloita.

Pitäisi oikeastaan tutkia asiaa siten, että viestivätkö "vanhalla" teknologialla viestineet nykyään

32

POLEEMI

köyhemmin, kun käyttävät uusia välineitä. Eivät viesti. Osin tietenkin viestintäteknologia vaikuttaa ulosantiin ja ilmaisuun. Kun itse tein gradua, se monistettiin vahasmonistuskoneella. Joka sanaa joutui pureksimaan paljon enemmän kuin nykyään, koska jälkeenpäin korjaaminen korjauslakan avulla oli erittäin työlästä. Nykyään voit huitaista ensin ruudulle millaista tekstiä tahansa, jota sitten prosessoit jos viitsit.

Toinen esimerkki on pikaviestintä. Aikanaan 160 merkin rajoitus pa-

kotti miettimään kännykän tekstareita tosi tarkkaan. Twitterin ongelma on sama! Seurauksena syntyi hyvin tiivistä tekstiä kuten OMG, BRB ja AWAY. Mikä osoittaa että kolmella kirjaimellakin voit viestiä luovasti...

Leif Åberg Organisaatioviestinnän professori

A

T S I L L O D MAH

"Kiinasta tulee maailman johtava suurvalta."

V

astaus kysymykseen riippuu käytetystä aikaperspektiivistä. Jos aikajänne on pidempi kuin 20 vuotta, olisin taipuvainen vastaamaan kyllä. Kiinan hallituksen edessä on edelleen valtavia haasteita, kuten väestön vanheneminen, ympäristön saastuminen, epävakaus maan periferiassa ja poliittisen järjestelmän uudistaminen. Toisaalta, vaakakupin toisella puolella megatrendit kuten kaupungistuminen, keskiluokkaistuminen, koulutustason nousu ja teknologinen harppaus painavat, ainakin toistaiseksi, enemmän. Puolentoista miljardin ihmisen kehittynyt ja vauras Kiina on huikea tulevaisuudenvisio.

Kiinan suhteellisen aseman vahvistumista on jouduttanut Lännen rahoitusaseman heikentyminen, teollisuuden painopisteen siirtyminen lännestä itään, Yhdysvaltojen strateginen ylikurottaminen ja EU:n poliittinen heikkous. Maailman johtavia valtioita on vuosisatojen ajan yhdistänyt se, että ne ovat olleet valmistavan talouden ja kaupankäynnin keskuksia, joiden kansainvälinen rahoitusasema on vahva. Yhdysvalloilla oli tällainen asema aina 1970-luvulle saakka. Nyt se on siirtymässä Kiinalle.

Kiinan johto on toistaiseksi pelannut taloudelliset, poliittiset ja diplomaattiset korttinsa hämmästyttävän hyvin ja asemoinut itsensä

hiljaa hivuttaen tulevaisuuden supervallaksi. Tarinassa jäniksestä ja kilpikonnasta Kiina muistuttaa ehdottomasti enemmän kilpikonnaa.

Suurin kysymysmerkki liittyy Kiinan johtajien haluun ja kykyyn kantaa globaalin poliittisen johtajuuden taakkaa harteillaan. Toistaiseksi Kiinan aktiivinen poliittinen johtajuus on näkynyt lähinnä Itä- ja KaakkoisAasiassa. Globaalilla tasolla Kiinan vaikutusvalta on edelleen usein joko passiivista tai vähemmän rakentavaa, kuten Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Valtaa Kiinalla jo alkaa olla, nyt kysytäänkin vastuuta.

Mikael Mattlin Yleisen valtio-opin yliopistonlehtori

u

vahvistett

POLEEMI

33

"Kehitysmaiden ahdinko on pääsääntöisesti länsimaiden syytä."

H

istorialle voi aina yrittää lykätä vastuun nykypäivästä, mutta jos haluaa ymmärtää mistä nykypäivässä on kyse, täytyy ymmärtää kuinka tähän on historiallisesti tultu. On historiallinen fakta, että nykyisiä kehitysmaita on eurooppalaisen siirtomaavallan aikana, ja sen jälkeenkin, hyväksikäytetty ja riistetty ja niistä on imetty mittavia resursseja pohjoiseen. Yhtä lailla historiallinen fakta on, että kehitysmaita on jo siirtomaavallan aikana ja etenkin sen jälkeen kehitetty ja niihin on myös siirretty resursseja entisistä emämaista. Hyväksikäyttö ja kehitys eivät suinkaan sulje toinen toisiaan pois; päinvastoin, siirtomaatilanteessa kehitys oli hyväksikäytön edellytys. Siirtomaavaltiailla ei juuri ollut hyväksikäytettävää ennen kuin he sitä itselleen kehittivät.

Nyt siirtomaavalta on kuollut ja kuopattu sekä moraalisesti tuomittu, mutta sama hyväksikäytön ja kehityksen dialektiikka jatkuu. Kehitysmaiden kehityksen nimissä luodaan kansainvälisesti ­hyväksikäytettäviä resursseja ja ­kansainvälisen finanssijärjestelmän

annetaan imeä ­kehitysmaista varoja ulos monin verroin enemmän kuin sinne kehitysapuna yms. suuntautuu.

Tämä kapitalistinen maailmanjärjestys laskettiin siirtomaa-aikana ja se edelleen jauhaa rikkautta yhteen osaan maapalloa ja köyhyyttä toiseen. Siinä ovat mukana kaikki, niin pohjoisen kuin etelänkin maat, ja se on muuttanut osiensa sisäisen kehitysdynamiikan.

Siinä mielessä kaikki mitä nyt tapahtuu on tuon järjestyksen 'syytä'.

Kaikki kehitysmaat eivät kuitenkaan ole yhtäläisessä ahdingossa: on kehittyviä kehitysmaita, köyhiä ja yhä köyhtyviä kehitysmaita. Toiset kehitysmaat ovat omista lähtökohdistaan osanneet hyödyntää järjestelmän tarjoamia mahdollisuuksia paremmin kuin toiset. Nuo lähtökohdat eivät suinkaan ole jääneet maailmanjärjestyksen vaikutusta vaille mutta pohjoisen luomina niitä voidaan pitää vain osin.

Juhani Koponen Kehitysmaatutkimuksen professori

vahvisTettu 34

POLEEMI

"Suomi kävi Saksan sotapyrkimyksistä irrallista erillissotaa Neuvostoliittoa vastaan vuosina 1941-44."

N

iin sitkeänä kuin käsitys Suomen erillissodasta elääkin suomalaisten historiatietoisuudessa, historiantutkimuksen kannalta kysymys, kävikö Suomi erillissotaa vai ei, ei ole järin kiinnostava. Sen sijaan, kun tutkitaan suomalaisten historiakäsityksiä ja pohditaan sotavuosien merkitystä historian poliittisen käytön ja muistin politiikan kannalta, erillissotaopin ja sen kaksoisveljen ajopuuteorian merkitys on aivan keskeinen.

Historiantutkimus on osoittanut, että Suomi oli 1941–44 sotilaallisesti ja taloudellisesti täysin riippuvainen Saksasta. Ns. jatkosotaa ei olisi käyty päivääkään ilman Saksan tukea. Siksi ajatus, että Suomi ryhtyi sotaan Neuvostoliittoa vastaan Saksasta riippumatta ja hyökkäsi ”sattumalta” samaan ilmansuuntaan, tuntuu lähinnä huvittavalta. Erillissotaoppia ei pelasta Suomen hallituksen varovaisuus sodanpäämäärien julkistamisessa, sillä Suur-Suomi-

suunnitelmia oli Saksan pyynnöstä hahmoteltu, tavoitteena jopa se, että Itä-Karjala tyhjennettäisiin ”epäkansallisista aineksista” (lue: venäläisistä) ja asutettaisiin suomenheimoisilla. Valtiollisen tason liittoakaan Saksan kanssa ei tarvittu, sillä aseveli saattoi täysin luottaa Suomen ylimmän sotilasjohdon kanssa käytyihin välipuheisiin.

On syytä korostaa, että Suomi oli itse asiassa Saksan tärkein ja menestyksekkäin liittolainen itärintaman sodassa. Siksi Saksa kernaasti rahoitti Suomen sodankäyntiä. Suomi sitoi vähintään 16 neuvostodivisioonaa ja kevensi siltä osin Saksan omaa taakkaa. Suurvalloille pohjoisessa käyty sota oli ennen kaikkea kamppailua Leningradin, Itämeren, Ruotsin malmikenttien ja Pohjois-Atlantin hallinnasta. Tässä kokonaisuudessa Suomen taistelulla Saksan puolella oli huomattava merkitys.

Kun sodassa sitten kävi niin kuin kävi, oppi erillissodasta sopi

Neuvostoliiton uhan leimaamaan poliittiseen tilanteeseen paremmin kuin hyvin. Erillissodasta puhuminen antoi tilaisuuden kuitata aseveljeys Saksan kanssa pakkoavioliitoksi, josta kuitenkin koko ajan oli pyritty eroon. Samalla voitiin torjua epäilyt pitemmälle menneestä sitoutumisesta Saksan sodanpäämääriin, sodankäyntimenetelmiin tai sotarikoksiin.

Erillissotaoppi niveltyi myös hyvin Suomen jo sotaa edeltäneinä vuosikymmeninä olosuhteiden pakosta harjoittamaan puolueettomuuspolitiikkaan. Näin erillissotaoppia voitiin käyttää puolustauduttaessa Neuvostoliittoa vastaan ja rakentaa siitä jatkumoa Suomen koko sodanjälkeistä ulkopolitiikkaa legitimoivaksi kehyskertomukseksi.

Seppo Hentilä Poliittisen historian professori

TU T E R R U M

POLEEMI

35

kki n i v u k u L n Tohtori

Aappo Kähönen

S

arjakuva, mon amour.

Palstan ensimmäisenä kirjoittajana teen heti palveluksen lukuisille seuraajilleni ja tarjoan heille tilaisuuden kohottaa rimaa. Tämä ei ole tutkimus- tai kaunokirjallisuuden klassikkojen esittely, vaan sarjakuvan.

Oma ”historiasuhteeni” on ollut draamallinen ja visuaalinen pienestä pitäen, pohjaten paitsi historiallisiin romaaneihin, erityisesti elokuviin ja sarjakuviin. Menneisyys näyttäytyi yleensä jännittäviä käänteitä sisältävänä seikkailuna, joka johti kohti nykyhetkeä. Tätä kuvaa rikkoi kenties selvimmin Enki Bilalin sarjakuvaalbumi Metsästysretki. Siinä kuvataan Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan maiden suhteiden ”uudelleen järjestelyä.”

Alkuteos (Partie de chasse) ilmestyi 1983, suomenkielinen käännös kuusi vuotta myöhemmin, 1989.

Minulle Metsästysretki on säilynyt kiinnostavana vähintään kolmesta syystä: sisältö aikalaiskuvauksena itäblokista, epäsuorana ajankuvana Suomesta ja henkilökohtaisen sukupolvikokemuksen symbolina.

Taustana on Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan maiden valtasuhteiden historia ja kasvava tarve muutokseen näissä maissa. Tarina tiivistetään maiden johtajien Puolassa tekemään

36

POLEEMI

metsästysretkeen. Se on aikalaiskuvaus tilanteessa, jossa tuleva kehitys ja lopputulos eivät ole selvillä. Ehkä juuri siksi toimijoiden vaikuttimet niin valtaan nousun kuin ”uudelleen järjestelyn” osalta vaikuttavat uskottavilta. Toiseksi, albumin voi nähdä heijastavan epäsuorasti kuvaa ajankohtansa Suomesta, erityisesti kustannuspolitiikasta. Reaalisosialismin umpikujaa tulkitseva sarjakuva julkaistiin suomeksi vasta kuusi vuotta alkuteoksen ilmestymisen jälkeen, 1989, kun Bilalin kaksi scifi-aiheista albumia julkaistiin jo 1985 ja 1988.

Tekisi mieli uskoa, että kyse ei ole pelkästä kustannuspolitiikasta, vaan julkisen ilmapiirin vapautumisesta Koiviston toisella kaudella, myös suhteessa Neuvostoliittoon. Kolmanneksi, albumi ilmestyi juuri sinä herkkänä vuonna kun kirjoitin ylioppilaaksi, ja Itä-Euroopan syksyisen muutoksen vauhti yllätti kokeneemmatkin. Tällaisessa yhteydessä Metsästysretken voi ajatella sukupolvikokemuksen näkökulmasta päässeen vaikuttamaan omaan maailmankuvaan.

Sarjakuva synnytti (historiallistakin) uteliaisuutta, kuten ”miten tähän on tultu”, ”olisiko voinut käydä toisinkin”? Näiltä pohjin on saattanut madaltua kynnys kylmän sodankin tutkimukseen.

Palstalla pureudutaan Poleemin menneiden vuosikymmenien viisauksiin.

San

oja

Risto Okon nyt katsomaan ty eh er n aa sk ko anta', joka sii"Vain harva on 'Jääkärin morsi a tt nu tu is lm istumisajanvuonna 1938 va ta edustaa valm at im ol hu än tä es ä parhaimmilrappisesta nim sia näkemyksi lli du ro ja ia is tt kohtansa polii 2005 " ... laan tty, Poleemi 2/ - Jouni Kivinii

Kau

emp aa

"Mutta minkäs sille teet, ettei alaston miesruumis nyt yksinkertaisesti kiihota ketään."

"Po l kai iittish kist i mu a sto ide ravin riallisi valm n e a to istu dusku loista ravint o mis n esta nassa poliitt loita

i sin arv eli v työ uod sken : Edu ioides sa esta tele sk 193 vien untar on m a 1 lä t htie yöpaik vintola ukana n." kar . uok Kans itseoik a e a la -M on nedus utetus ik k toim tajie ti oV inu n ja as a t ta mie lon s, P ole em i 2/ 200 5

"Ka n ei ed naksen

- Kerttu-Kyllikki, Poleemi 2/2005 es fe t

min ulimyrs i kyss - ni stit." ä ei mim vät olisi . "Su nais oma et s lain elviy en m tkimuktyne ies" ttää feministisen mediantu käy aa ost et, nn kii , Po i än itse a "Minu miseen." leem iltapäivälehtien analysoi i 4/2 kökulmaa suomalaisten nä sen 005 mi 2/2005 - Aura Kostiainen, Polee

POLEEMI

37

Puheenjohtajalta Elina Miettinen

P

orthanian naisten vessassa on joku yksinäinen opiskelija purkanut tunteitaan kirjoittamalla kopin oveen: ”Mulla ei oo kamuja koulussa. Onks normii?”, johon toinen kopissa vieraillut on kommentoinut: ”Kyllä!”

Minulle tuli äärimmäisen surullinen olo lukemastani. Opiskelu yliopistossa ei ole aina kevyttä kuin polkupyörällä ajo, joka sekin voi olla rankkaa - varsinkin ylämäessä. Oman kokemukseni mukaan tehokkaimmin opiskelua ja omaa jaksamista tukee ja motivoi opiskelukollegoista koostuva tukirakennelma, jonka kanssa voi mm. päntätä yhdessä tenttiin, hakea opiskelumotivaatiota vaikkapa museovierailun avulla, vaihtaa vapaalle tenttien välissä tai kokoontua yhteen muodostamaan joukkovoimaa edunvalvonnan nimissä. Tällainen tukirakennelma on mahdollisesti kaikkein helpoimmin löydettävissä oman ainejärjestön parista - sieltä sen olen itsekin löytänyt.

Polhon ja sen hallituksen tehtäviin kuuluvat nimenomaan edunvalvonta ja yhteisöllisyyden luominen. Uusi hallitus on ottanut tavoitteekseen, että vielä suurempi osa opiskelijoista olisi aktiivinen osa polholaista yhteisöä, ja että useamman ääni tulisi kuulluksi. Toiveenamme on, ettei kukaan jäisi tahtomattaan yhteisön ulkopuolelle ja ettei kenenkään kuulluksi tulemista kaipaavan mielipide menisi ohi korvien.

38POLEEMI

Polhon uusi hallitus on kuluttanut osan kuluneen vuoden alkupäästä hieromalla aivonystyröitään ja pohtimalla, kuinka tehdä ainejärjestön asioihin vaikuttaminen entistä helpommaksi myös hallitukseen kuulumattomille opiskelijoille, jotta kaikkien olisi mahdollisimman helppo kokea Polho omakseen ja jotta kynnys mukaantuloon laskisi minimaalisen matalaksi. Lisäksi haluamme tehdä Polhon sisäisestä ilmapiiristä avoimemman ja keskusteluun rohkaisevamman. Yksi tämän pohdinnan tuloksista on Polhon hallituksen blogi, jossa sana on vapaa ja kommentointi erittäin suotavaa.

Blogin kautta toivomme saavamme paljon palautetta hallituksen toiminnasta sekä ilmaisuja polholaisten ideoista, toiveista, murheista ja iloista.

Jossain määrin blogikin on kuitenkin vain moderni versio kirjoittelusta vessojen seiniin, joten toivomme myös hihoista nykimistä, kasvokkain puhumista ja aktiivista osallistumista erilaisiin kokouksiin ja tapahtumiin! Vuoden 2010 hallitus haluaa toivottaa kaikki erittäin lämpimästi tervetulleeksi vaikka itkemään Polhon olkapäätä vasten tai vaihtoehtoisesti tanssimaan riemusta villiä ripaskaa käsi kädessä!

P.S. Tarkkailkaa myös Polhon nettisivuja (polho.fi) sekä hallituksen blogia (polhory.wordpress.com).

Kommentoikaa ja tulkaa mukaan toimintaan!