1 minute read

Vanhin AJOKALUSTO liikenteessä

Elina Toukola

Oikeasti vanhoja eli vuosimallia 1933 tai sitä vanhempia harrasteajoneuvoja näkee nykyään harmittavan vähän ajoneuvotapahtumissa. Jotta näitä Suomen autoistumisen varhaisvaiheita edustavia liikkuvan kulttuuriperinnön aarteita saataisiin esille, Tampereen seudun mobilistit järjestivät viime kesänä ensimmäisen Kanttiautokruisingin Tampereen Hämeenpuistosta Kangasalle.

Advertisement

– Liikenteen nopeutumisesta johtuen moni kanttiauton omistaja ei välttämättä halua lähteä niillä liikenteeseen, arvelee mobilistien puheenjohtaja Martti Piltz, – tämän vuoksi nimenomaan vanhoille autoille suunnitellulle tapahtumalle on tarvetta. Reitti suunnitellaan huolella ja samanmielisessä porukassa on helppo ajella hyvillä mielin.

Liikkuvaa Kulttuuriperint

Hämeenpuisto on mitä mainioin ympäristö vanhojen autojen tapahtumalle. Se tarjoaa kanttiautoille aidon miljöön, ja viime elokuussa autot keräsivät runsaasti yleisöä ympärilleen.

– Koska kanttiautoja ei nykyään juuri näy liikenteessä, ihmiset ovat niistä kiinnostuneita, Piltz kertoo ja jatkaa, – koska yleisö on kiinnostunut, niiden esille tuominen on tietysti omistajille palkitsevaa. Voi tuntea ylpeyttä siitä, että on säilyttänyt suomalaista kulttuuriperintöä.

Samalla toivotaan tietysti, että kipinä satavuotiaisiin ajoneuvoihin saataisiin siirrettyä eteenpäin ja että niille löytyy jatkossakin niiden käyttöä ja säilyttämistä arvostava koti.

Kasvua Odotettavissa

Vaikka vanhimman kaliiberin ajoneuvoja ei tieliikenteessä enää kovin usein näy, se ei tarkoita, etteikö autoilla halutessaan voisi edelleen ajaa.

– Viime vuodenkin tapahtumaan kaukaisin ajoneuvo tuli ajamalla Turun seudulta, Piltz sanoo.

Hän on myös tyytyväinen viime vuoden merkkikattaukseen.

– Enemmistö autoista oli Fordeja ja Chevroleteja niin kuin aikakaudelle kuuluukin, mutta mukana oli myös Buick, Rolls Royce, Marmon ja Fiat. Ja henkilöautojen lisäksi linja-autoja sekä kuorma-autoja kertomassa siitä, miten ammattiliikenne on saanut alkunsa, Piltz kertoo.

Viime vuonna mukana oli 14 autoa. Toiveena on, että automäärää onnistuttaisiin tänä vuonna kaksinkertaistamaan. Se on hyvin mahdollista, sillä Tampere on sijainniltaan erinomainen ajoneuvotapahtumille. Pirkanmaalle on kohtuullinen matka monesta eri suunnasta.

KANTTIAUTOKRUISING LAUANTAINA

12.8.2023 HÄMEENPUISTOSTA

MOBILIAN KAUTTA VEHONIEMEN AUTOMUSEOLLE.

VAPPUAJO

Maanantai 1. toukokuuta. Kokoontuminen Hämeenpuistossa klo 10. Lähtö klo 11.15. Vappubrunssi Mobiliassa klo 12. Ilmoittautuminen 22.4. mennessä. Katso ilmoitus Hyrysysy 1/2023

KANGASALAN KEVÄT-RESTAURANTA

Mobilian yläpihalla, sunnuntai 28. toukokuuta klo 8-16,

KURVAA KANGASALLE

Mobiliassa, lauantai 10. kesäkuuta klo 11-15. Tampereen seudun mobilistit, Mobilia, Vehoniemen Automuseo ja Linja-autohistoriallinen Seura.

NÄSIJÄRVIAJO

Lauantaina 17. kesäkuuta, lähtö Rosendahlista.

KESÄ-RESTAURANTA

Teivon ravikeskuksessa lauantaina 8. heinäkuuta klo 8-18.

KANGASALAN SYYS-RESTAURANTA

Mobilian yläpihalla 26. elokuuta (ja mersu.-tapahtuma ja Vehoniemiajo) klo 8-16

Tarkemmat tiedot: Tammob.com, Hyrysysy

TULOSSA!

SAHK Retkeilyajo, Tampere Rosendahl 7.- 9.6.2024

Two Lakes Rally, FIVA World Event, Tampere 27.-30.7.2026

This article is from: