1 minute read

Matkalla kannattaa majoittua!

ELINA TOUKOLA

Lähes naapureina sijaitsevat Mobilia ja Vehoniemen automuseo muodostavat yhdessä vanhoista ajoneuvoista kiinnostuneelle mielenkiintoisen matkailukohteen, johon kannattaa lähteä tutustumaan kauempaakin. Automuseoiden lisäksi Kangasalta löytyy runsaasti myös muita mielenkiintoisia kohteita, kuten Kimmo Pyykkö -taidemuseo, Pohtiolammen sääksikeskus ja tänä vuonna yleisölle auennut Arboretum Frick – unohtamatta tietenkään kaupungin kolmea näkötornia! Shoppailuhimon taltuttamiseksi kannattaa poiketa ehdottomasti Tamsilkin tehtaanmyymälään sekä fiftarityylin kellomekkoja ja muita ihanuuksia myyvään Wannabe Storage -erikoismyymälään.

Advertisement
Hotelli Kuohu sijaitsee Kangasalan keskustassa.

Hotelli Kuohu sijaitsee Kangasalan keskustassa.

Kuva: Hotelli Kuohu

HOTELLI KESKELLÄ KANGASALAA

Kangasalan kohteita ei kannata ahnehtia yhdessä päivässä. Majoittuminen tekee matkasta miellyttävän. Kangasalan keskustaan on noussut hotelli, joka sijaitsee lähellä toria aivan uimahalli Kuohun vieressä. Hotelli Kuohu toimii modernilla itsepalvelukonseptilla. Huoneita on yhteensä 34 kappaletta. Kahden hengen huoneiden lisäksi majoitusta on tarjolla kolmen ja neljän hengen huoneissa. Huoneista on näkymä Kirkkojärvelle tai keskustan sykkeeseen. Auton pysäköinti onnistuu vaivattomasti vieressä olevassa parkkihallissa.

HARRASTEAUTOLLA MAASEUDUN RAUHAAN

Murikanrannassa nautitaan uusista kylpylätiloista.

Murikanrannassa nautitaan uusista kylpylätiloista.

Kuva: Murikanranta

Erityisesti harrasteajoneuvoilla matkaaville mukava yöpymiskohde löytyy Tampereen Terälahdesta Näsijärven rannalta. Kokoushotelli Murikanranta tarjoaa laadukkaita majoituspalveluita niin ryhmille kuin yksittäin saapuvillekin. Noin kolmen vartin ajomatka Mobiliasta Murikanrannan maalaismaisemiin on harrasteajoneuvoilla liikkuville mukava lisä päiväohjelmaan. Perillä Murikanrannassa voi nauttia upeasta luonnosta ja siihen liittyvistä aktiviteeteista kuten melontaretkestä, frisbeegolf-radasta tai luontopolusta. Majoituksen hintaan sisältyy myös uuden spa-osaston ja saunojen käyttö.

This article is from: