Siirtotyömaiden tarinoita

NOORA KYTÖHARJU

Lapio osuu routaiseen maahan ja ääni jää soimaan tärykalvolle. On marraskuu ja pimeä, kohta taittuu joulukuuksi. Lunta sataa hiljalleen, pakkanen kiristyy jääkiteiksi parakin ikkunaan.

Jokainen voi kuvitella pitkän ja kylmän työpäivän raskaine ruumiillisine töineen. Jokainen voi kuvitella, millaista on ollut kaivaa lapiolla routaista maata tai kasata soraa kuorma-auton lavalle kovassa pakkasessa. Tuntikausia päivässä lapion, kangen tai kirveen kanssa ulkona.

Työmailla käytettiin kuljetuksiin sekä kuorma-autoja että hevosia. Kuorma-autojen määrä lisääntyi 1950-luvulta alkaen.

Kuvaaja: Lauri Koikkalainen. Kuva: Väylävirasto/ Mobilia

Työttömyystyöt, eli niin kutsuttu lapiolinja, olivat työllisyyspolitiikan tärkein keino hoitaa työttömyyttä toisen maailmansodan jälkeen. Tuolloin oli vähän vaihtoehtoja, jos halusi turvata perheensä toimeentulon. Jos töistä kieltäytyi, menetti oikeutensa työttömyystöihin sinä vuonna. Se tarkoitti monelle vielä syvemmälle köyhyyteen putoamista.

Jokainen voi kuvitella, miltä on tuntunut lähteä töihin jopa useiden satojen kilometrien päähän. Kauas kotoa. Matka sinne jonnekin oli ilmainen.

TEIDEN RAKENTAMINEN

Ennen sotaa hätäaputöitä, sodan jälkeen työttömyystöitä ja 1950-luvulta lähtien työllisyystöitä. Aikaa kului, nimi muuttui. Työttömälle nimellä ei kuitenkaan ollut merkitystä, sillä kyse oli samasta asiasta. Ajanjakso alkaa 1940-luvun lopulla toisen maailmansodan jälkeen ja loppuu 1970-luvun alussa, kun uudessa laissa säädetään työttömyyskorvauksesta.

Mämmen kiertotien rakentaminen. Moottorivoimien, hevosvoimien ja miesvoimien yhteistyötä 1950-luvulla. Suomen pääteiden verkoston pohjarakennettiin työttömyystöinä. Työt tehtiin talviaikaan, sillä sillointyöttömyyttä oli eniten.

Kuvaaja: Aarne Vuorinen. Kuva:Väylävirasto/Mobilia

Teiden rakentaminen soveltui hyvin työttömyystyöksi: siirtotyömaat ja parakkikylät olivatkin keskeinen osa suomalaista tienrakentamista ja työttömyyden hoitoa 1950- ja 1960-luvuilla. Siirtotyömailla työskenteli enimmillään talvella 1958–59 yli 50 000 työtöntä, joista yli 16 000 majoittui parakkikylissä. Työttömyyttä oli eniten talvella, joten tietä tehtiin ankarissa olosuhteissa.

Maaseudun talvityöttömyys koski pienviljelijäväestöä mitä suuremmissa määrin. Pahimpina työttömyystalvina 1950-luvun lopulla kortistossa oli yli 30 000 viljelijäväestöön kuulunutta miestä.

ARKI

Työmiehet saivat ilmaisen majoituksen siirtotyömaiden parakkikylien kolkoissa asuinparakeissa. Kun yhä useammat siirrettiin kotoaan töihin muualle, muuttuivat työmaat leireiksi. Siirtotyömaan kylkeen syntynyt parakkikylä saattoi olla kuin pieni kaupunki. Siellä asui hyvin erilaista väkeä.

Maantie 13 rakentaminen. Sorakuoppa, sora-auto ja kuormausmiehet rakennusmestari Olavi Malleniuksen johtamana.

Kuvaaja: Lauri Koikkalainen. Kuva: Väylävirasto/Mobilia

Vaikka siirtotyömaiden parakkikylät olivat suuria ja siellä asui paljon samassa tilanteessa olevia miehiä, oli elämä kuitenkin yksinäistä. Koti saattoi olla kaukana satojen kilometrien päässä. Puhelimia ei kodeissa juuri ollut.

Arki soljui töiden tahdittamana. Vapaa-ajan huvituksia oli vähän. Paljon pelattiin korttia ja muita lautapelejä. Toisinaan saatettiin hurauttaa traktorilla lähimmän kaupungin elokuvateatteriin.

Siivoojat toimiston oven edessä.

Kuvaaja: Lauri Koikkalainen. Kuva: Väylävirasto/ Mobilia

SIIRTOTYÖMAIDEN TARINOITA ON MOBILIAN PYSYVÄ ULKONÄYTTELY, JOKA KOOSTUU USEISTA SIIRTOTYÖMAILLA KÄYTETYISTÄ PARAKEISTA. SISÄÄN RAKENNUKSIIN PÄÄSEE TUTUSTUMAAN OPASTETUILLA KIERROKSILLA. Yleisöopastukset kesäkeskiviikkoisin klo 14.30, varaa paikkasi https://vello.fi/mobilia/