Ajoneuvorekisterit helpommin harrastajien ulottuville

MIKKO PENTTI

Moottoriajoneuvojen omistus ja käyttö ovat olleet Suomessa alusta lähtien viranomaisten mielenkiinnon kohteena. Jo 1800-luvun puolella rekisteröityminen ja numerolaatan käyttö vaunuissa oli määrätty pakolliseksi hevosajureille Suomen suuremmissa kaupungeissa. Tämä sama tapa siirtyi vuokra-autoihin heti, kun niitä ryhdyttiin käyttämään kaupunkiliikenteessä eli noin vuodesta 1906 lähtien. Jo vuonna 1907 Helsingissä määrättiin, että myös yksityisautoilijoiden pitää käydä rekisteröimässä ajoneuvonsa poliisilaitoksella ja osoittaa samalla, että ajoneuvo on turvallinen käyttää ja että kuljettaja hallitsee sen käytön ja huollon. 1910-luvulla poliisin suorittama rekisteröinti ja katsastusmiehen hoitama katsastus erosivat omiksi toiminta-aloikseen. Helsingin esimerkkiä ryhdyttiin seuraamaan pian muissakin kaupungeissa, ja ensimmäiseen maailmansotaan mennessä kaikissa Suomen kaupungeissa ja useissa nimismiespiireissäkin oli omat ajoneuvorekisterinsä autoille ja moottoripyörille. 1922 ajoneuvorekisterien pito ja katsastustoiminta siirtyivät läänien alaisuuteen ja ulottuivat koko Suomeen.

LÄHDEMATERIAALI DIGIMUOTOON

Mobilian, Kansallisarkiston ja Suomen Ajoneuvohistoriallisen Keskusliiton (SAHK) tavoitteena on digitoida se osa rekisteröintiin ja katsastukseen liittyvästä historiallisesta lähdemateriaalista, joka ei ole Kansallisarkiston kokoelmissa. Ajoneuvorekisteriaineistoja on useiden SAHK:n aluekerhojen hallussa, koska ne eivät vanhan tulkinnan mukaan kuuluneet arkistoissa pysyvästi säilytettävien aineistojen joukkoon. Tämä on ymmärrettävää, koska 1980-luvulla, kun päätöksiä tehtiin, ei ollut käytettävissä digitalisaation mahdollisuuksia. Silloin olemassa olleiden miljoonien rekisterikantakorttien säilytyksessä ei nähty järkeä ja aineistot luovutettiin niitä eniten tarvitsevien ajoneuvoharrastajien haltuun. Valitettavasti osa aineistoista ehdittiin myös tuhota.

Katsastuskortit kertovat autojen historiasta. Neuvostoliitto lahjoitti suurin piirtein samanlaiset Zis-limusiinit presidentti Paasikivelle japääministeri Kekkoselle. Ajatus oli, että autoja käytettäisiin valtionedustustehtävissä, mikä olisi tietysti tuonut propaganda-arvoalahjoittajalle. Ne kuitenkin rekisteröitiin Kekkosen ja Paasikiven omiinnimiin. Zisit eivät koskaan olleet omistajiensa suosiossa. "Yleisistäsyistä" niistä ei kuitenkaan ollut mahdollista luopua, ja molemmat ovatedelleen olemassa. Autot ovat vieläpä Kangasalla, toinen Mobiliassa ja toinen Vehoniemen automuseossa.

VAPAASTI YLEISÖN SAATAVILLE

Yksi pahimmin tuhoutuneista aineistoista oli Helsingin ja Uudenmaan rekisterikortisto, jonka noin miljoonasta kortista jäi Helsingin Automobiiliklubin haltuun vain kolmekymmentätuhatta. Onneksi Mobiliaan oli pelastettu Helsingin katsastuskonttorin katsastuskortisto, joka käytännössä sisältää samanlaisen informaation autoista ja niiden omistajista. Moottoripyörät valitettavasti eivät kuuluneet katsastuksen piiriin, joten niiden kortteja ei juuri ole säilynyt. Helsingin ja Uudenmaan säilyneet rekisterikortit on vuonna 2020 luovutettu Kansallisarkistolle digitoitaviksi ja vuoden 2021 alussa myös ensimmäinen erä katsastuskorteista kuljetettiin Helsinkiin. Kortit tulevat digitaalisina kopioina vapaasti saataville Kansallisarkiston digitaaliarkistoon vielä vuoden 2021 aikana.